Joona Korteniemi

Sellaista, mikä ei ole puolustettavissa, ei pidä yrittää puolustella. Ei myöskään selitellä. Näyttää siltä, että yhteisössämme on useita kertoja järkyttävällä tavalla epäonnistuttu lasten suojelemisessa sekä oikeuden ja totuuden toteuttamisessa.

Kiitos heille, jotka ovat itseään säästämättä tuoneet totuuden esille. Jos jotain väärää ja pahaa on edelleen pimeyden kätköissä, toivon, että sekin tuodaan valoon. Jumalan sana kehottaa siihen (Joh.3:19-21). Jumala on Oikeus ja Totuus. Siksi oikeudella ja totuudella on aina itseisarvo. Aina. Kun ne toteutuvat, toteutuu Jumalan olemus.

Toisaalta kantautuu kuitenkin toisella tavalla masentavia uutisia. Joissain kouluissa on ”lessunpennun” rinnalle lanseerattu uusi, varmasti tehokas verbaalinen ase: ”raiskattu penikka”. Tällainen voidaan nakata lapselle tai nuorelle, jos kesken välitunnin tulee jotain kärhämää.

Hyvät ihmiset: Ymmärrätte varmasti, mitä semmoinen tekee kasvuikäisen lapsen tai nuoren itsetunnolle ja minäkuvalle. Ettehän ruoki lapsissanne tai nuorissanne tällaista suhtautumista lestadiolaisiin ikätovereihin. Jos teillä on jotain hampaankolossa herätysliikettämme vastaan, ainakaan tämä ei ole oikea kanava purkaa sitä.

Toivoisin, että hyväksikäyttöasiaa ei käytettäisi myöskään kirkkopoliittisena lyömäaseena vanhoillislestadiolaisuuden liberalisoimis- ja kansankirkollistamispyrkimyksissä. Sellainenkin on nimittäin varsin julmaa ja epäreilua. Tiedän valtavan määrän konservatiivisia vanhoillislestadiolaisia, jotka teologisista syistä eivät hyväksy vaikkapa naispappeutta tai homosuhteita, mutta jotka ovat näistä uutisista vähintään yhtä järkyttyneitä kuin kaikki muutkin. Ovatpa jotkut heistä olleet alusta asti mukana vaatimassa näiden asioiden avointa käsittelyä.

Miten tästä eteenpäin? Osviittaa antanee uskonpuhdistus, jonka muistopäivää toissa sunnuntaina vietettiin. Uskonpuhdistuksen muisto opettaa meille, ettei mikään yhteisö ole Kristuksen seurakunta itsestään selvästi. Jos luovumme Jumalan sanasta, Jumala voi ottaa Henkensä meiltä pois. Jäljelle voivat jäädä kyllä rauhanyhdistykset ja vanhoillislestadiolaisuus sosiaalisessa mielessä, mutta Kristuksen seurakunta on silloin jossain muualla. Siksi meidän pitää olla aina valmiita arvioimaan omaa uskoamme ja seurakuntaammekin Jumalan ilmoituksen valossa: Olemmeko oikealla tiellä, toimimmeko oikein, olemmeko kestävällä perustalla? Emme saa pitää tätä selviönä.

Toisaalta uskonpuhdistus muistuttaa myös siitä, ettei maailmaan mukautuminenkaan ole oikea ratkaisu. Oikea, terve uskonpuhdistus on aina paluuta uskon perusteisiin, Raamattuun. Sinne on nimittäin tallennettu todistus Jeesuksesta Kristuksesta. Kristillisyyttä ei saa luovuttaa joidenkin maallisten ideologioiden henkiseksi vasalliksi.

Uskon, että tämä aika on tarkoitettu kristillisyydellemme Jumalan kouluksi. Siksi ei kannata vajota epätoivoon, kyynisyyteen ja materialismiin. Sen sijaan kannattaa tulla yhä lähemmäs Kristuksen haavoja, joista on rakkauden veri vuotanut. Kannattaa keskustella uskonasioista, kannattaa rukoilla ja lukea Raamattua.

”O mun köyhää sieluani, kuljetkos vain yksin? Jeesus kulkee seurassamme käyden käsityksin. Jeesus tahtoo sieluani autuaaksi saattaa, murheen kautta sydäntäni paratuksi laittaa. Jeesus sallii pimeyden tulla päällen’, totta, että minä valokseni Sanan mahdan ottaa. Käskee mua vain pysymähän hänen sanoissansa, että yksi saisin olla oppilapsistansa.” (Sl.123:1-3,5)