Joona Korteniemi
Virsi 121 on erittäin syvällinen ja kaunis, paastonaikaan hyvin sopiva rukous. Sydämen kristityn kannattaisi kuitenkin ehkä rukoilla näin ennemminkin joka päivä, ei ainoastaan paastonaikana. Sanat sisältävät hyvin paljon, joten ne kannattaa lukea tarkasti ja mietiskellä niitä vielä itsekseen:
Mua, Pyhä Henki, pyhitä, luo minuun uusi elämä ja päästä synnin vallasta, se sydämestä kuoleta. Sä tuet väärät kukista, Kristuksen kuoloon istuta.
Silmäni avaa, voitele, niin että katsoisivat ne uskossa yli kaiken muun vain salaisuuteen ristinpuun, sen korkeuteen, pituuteen, sen syvyyteen ja laajuuteen.
Minulle Jeesus kirkasta ja tunnolleni vakuuta, hän että kärsi tähteni ja kantoi syyllisyyteni. Näin minua hän rakasti, verellään maksoi velkani.
Vie minut Getsemanehen katsomaan vaivaa Jeesuksen. On Herra maassa kasvoillaan ja vaikeroiden tuskassaan hän siellä verta hikoilee ja puolestani taistelee.
Mua neuvo aina muistamaan, hän mitä kärsi sielussaan, myös haavat verta vuotavat ja ristin tuskat katkerat. Suo, että niihin katsoisin, edessä ristin särkyisin.
Kuolostaan turva luja luo ja voitostansa voima tuo, niin että hänet kokonaan uskossa sydämeeni saan. Ja nimessänsä rakkaassa saan kodin Isän taivaassa.
Lukuvinkkinä paastonaikaan tarjoan Laestadiuksen tekstejä. Niillä on meille paljon annettavaa. Ensikertalaista hänen kielenkäyttönsä rajuus voi suorastaan järkyttää, mutta kun rovastin tuotantoon jaksaa syventyä, löytää ihania helmiä. Ääretön, täydellinen ja ikuinen Kaikkeuden Luoja astuu hänen saarnoissaan ihmisten eteen läheisenä ja rakastavana kuin savupirtin lieden ääressä häärivä perheenäiti.
Laestadiuksen saarnojen ytimessä on nähdäkseni se ajatus, että Jumala on Taivaallinen Vanhin, hänellä on Sydän, hän ei ole vain kylmä kosminen tyranni jossain hyytävissä korkeuksissa.
Musiikkisuosituksena Barberin Agnus Dei. Niin, ja oletteko jo lukeneet tämän erinomaisen kirjoituksen Kalevasta.
Hulluinhuonelainen 
Suosittelen lämpimästi minäkin rovastin tekstejä. Kaikissa 1800-luvun suomalaisissa herätysliikkeissä vaikutti osittain taustalla romantiikan aatevirtaus, mutta Laestadiuksella ehkä eniten.
Sydän oli se paikka ihmisessä, missä subjektiivisen sovituksen tuli tapahtua. Järki ja tahto olivat passioille, tunteille alisteisia. Laestadius:
”Jos sydän on sovitettu, koko ihminen on sovitettu.”
Laestadiuksen mukaanlLuonnollisessa, syntiinlankeemuksen jälkeisessä ihmisessä tunteet, mutta myös vietit ovat perkeleen vallassa. Järki ja tahto sekä omatunto ovat näille vääristyneille tunteille ja vieteille alisteisia.
Kun seuraa aikamme ilmiöitä, muun muassa läpiseksualisoitunutta, vääristynyttä kulttuuria, jossa ihmisoikeuksien ja yksilön autonomian nimissä sallitaan ihmisten joukkomittainen tappaminen(abortti), on mahdollista ainoastaan yhtyä Lastadiuksen käsitykseen perkeleen hallintavallasta passioiden suhteen.
Rovastin teksteissä todella on ainutlaatuisia helmiä:
”Kevytmielinen nainen kuvittelee, että häntä rakastetaan, kun nuoret miehet liehettelevät häntä. Hän kuvittelee, ettei hän ole rikkonut kihlattuaan vastaan, vaikka antaakin vieraiden puserrella rintojaan. Luterilainen kirkko on sellainen nainen… Luterilaisesta kirkosta voidaan nyt sanoa, ettei se ole vain rationalismin turmelema vaan myös hävytön ja julkea elämässään…”
Rovasti siis tarkoitti Ruotsin 1800-luvun puolivälin luterilaista kirkkoa, mutta…
Satu Kreivi-Palosaaren kirjoitus oli hyvä. Olen ollut aistivinani pientä ilmapiirin muutosta, mutta voi olla, että kuvittelen. Postmoderni kulttuuri on sikäli ainutlaatuinen, että ainoastaan siinä voidaan närkästyneenä ja aidosti hämmästyneenä esittää kysymys: ”miten sinä voit väittää, että sinun totuutesi olisi ainut totuus”?
TykkääTykkää
Mielestäni Laestadiuksen teologiassa on hienointa sen paradoksaalisuus. Rovasti ymmärsi syvällisesti, että elävä kristillisyys on mysteeri, joka sisältää monia keskenään jännitteisiä elementtejä. Niiden jännite on kuitenkin ns. ”hedelmällistä jännitettä”: ne pitävät uskon elävänä ja dynaamisena. Siksi jännitteitä ei saa laukaista. Jos niin tehdään, kristillisyys muuttuu kuolleeksi uskoksi.
Minua puhuttelee myös Laestadiuksen tinkimättömyys. Hän ymmärsi, että elävä kristillisyys ei ole eikä saa olla mukavuudenhaluinen pikkuporvarillinen perinne. Sellaiseksi se alkaa helposti muuttua, kun kertyy paljon menetettävää.
TykkääTykkää
Kärsimysajan rukous
Rakas Jeesus, ole kiitetty – ole kiitetty!
Ole kiitetty, että suostuit kantamaan kauhean kärsimyksen raskaan ristin,
jotta meillä on pealstus.
Anna meille nytkin rakkautesi paistaa kirkkaana,
valaisen meitä ja ohjaa,
tue meitä nöyryyteen, vahvista totuuteen ja oikaise,
tule Isä keskellemme ja laske armon astia alas, jotta yllämme irrottaa
pahasta harhasta, joka on meitä piinannut, kahlinnut ja orjuuttanut,
ojenna Isä sauvallasi, hoida meidät puhtaiksi Sinun vanhurskautesi tähden!
TykkääTykkää
Elävä kristillisyys ei todellakaan saa olla ”mukavuudenhaluinen pikkuporvarillinen perinne.” Tai kuten Laestadius asian ilmaisisi: ”ei tulisi kuunnella vatsan ja pikku suolten murinaa.” Nähdäkseni rovastin mielestä ilmoituksen oikea ymmärtäminen edellytti armonjärjestyksen henkilökohtaista kokemista. Raamattua voi ymmärtää ainoastaan uskon silmällä, joka sijaitsee sydämessä, ei peruukissa.
Omakohtaisesti ilmaukset ”raitis juomari”, ”siveä portto(huoripukki)” ja ”rehellinen varas” tuntuvat valitettavan usein aivan liian osuvilta.
Raattamaalla on ehkä sellainen tasapainoisempi näkemys subjektiivisen ja objektiivisen sovituksen suhteesta, joka välttää spiritualistis-mystilliset ylilyönnit sekä toisaalta kuolleen uskon.
Oma, ehkä hiukan pessimistinen näkemykseni on, että yksittäinen subjektiivinen omatunto on erityisen altis järkeilylle.
TykkääTykkää
”Alussa Jumala loi taivaan ja maan.” (1.Moos. 1:1) Viikon suuri tiedeuutinen oli havainnot gravitaatioaalloista, jotka vahvistavat alkuräjähdysteoriaan liittyvän teorian kosmisesta inflaatiosta. Siis sen, että luomisen alkuhetkinä; alusta miljardin miljardis jne. sekunninosan aikana kosmos kasvoi alkuatomista metrisen rantapallon kokoiseksi valoa nopeammin ja tuossa tilassa prosessi sai säädöt poikkeamiin, jotka sittemmin tuottivat maailmankaikkeuden tihentyminä taivaankappaleet, luonnonlait ja vakiot… ja viimein meidät ihmisetkin.
”Kuka pani paikoilleen sen kulmakiven, kun aamun tähdet riemuiten karkeloivat…” (Job 38:6-7) Kaikkivaltias on luonnonlakien yläpuolella ja voi niistä halutessaan myös poiketa. Raamatussa on useita haltioutuneita ”kiitosvirsiä” kun Jumala on puuttunut elämänkulkuun vastoin luonnonlakeja: Mooseksen ja israelilaisten laulu, Mirjamin laulu (2. Moos. 15:1-21), Hannan kiitosvirsi (1. Sam. 2:1-10), Kolmen miehen kiitosvirsi (apokryfi), Sakariaan kiitosvirsi (Luuk. 1:68-80) ja Marian kiitosvirsi (Luuk. 1:46-55). – Onko muita? Jo mainitsemani ovat todella sydämen täyttävän kiitollisuuuden purkauksia salaperäiselle Kaikkeuden Voimalle!
Marian ennustus: ”tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja…” (Luuk. 1:48-49) on toteutunut sananmukaisesti tänäkin Marianpäivänä.
”Ave Maria” eli enkelintervehdys Marialle säilyi mm. Lutherin jokapäiväisenä tervehdyksenä ja rukouksena katolisesta kirkosta irtaantumisesta huolimatta. Siispä musiikkina; esim. Caccinin Ave Maria ja Pergolesin, Palestrinan tai Vivaldin säveltämänä ”Stabat Mater” dolorosa, iuxta Crusem lacrimosa, dum pendebat Filius…
Murehella haikialla,
seisoi äiti ristin alla,
johon Poika naulitaan.
Sydän sykki surkiasti,
kyyneleitä katkerasti,
silmä vuosi tulvanaan.
Voi sen tuskaa verratonta,
vaivattaissa viatointa,
ainokaista poikaansa!
…….
Poveheni äiti paina,
haavat vuotamahan aina,
joita vuosi poikasi.
Vuosi ruoskin suomittaissa,
sekä ristiinnaulittaisssa,
tähden suurten syntini.
Häntä tahdon katsastella,
hartahasti huokaella,
päivieni päätteeseen.
……
Ristinsä tukeni olkoon,
kuolostansa mulle tulkoon,
turva vahva tuonelaan.
Etta Luoja armahtaisi,
sielu kurja onnen saisi,
käydessäni kuolemaan.
(suom. August Ahlqvist, wikipedia)
TykkääTykkää
Minulle pääsiäisajan Siionin laulut ja virret ovat syvästi koskettavaa, suoraan sieluun käyvää elävää saarnaa sovituksesta ja sen suuruudesta. Arjen kiireissä, kuormituksessa ja ahdistuksissa on tullut ihania lepohetkiä näiden laulujen äärellä. Minulle hengelliset laulut ovat olleet uskon vahvistukseksi monissa vaiheissa, on tuntenut tulleensa ravituksi pienissä hetkissä arjen pyörteissä.
Kun oma syntisyys ja huonous niin usein painaa, on ylösnousseessa Vapahtajassa kaikki toivo ja lohdutus. Monesti voi vain ihmetellä, ja kiittää Jumalaa siitä, että saa yhä uskoa armosta ja uskon kautta omistaa syntien sovituksen ja armon omalle kohdalleen. Että saa elää todeksi seurakuntayhteyttä Jumalan lasten joukossa. Se on kyllä käsittämätön lahja, joka näin pääsiäisen alla oikein korostuu.
Minua on Jeesuksen ristinkuolemassa liikuttanut syvästi se, että Jeesus todella kuoli kaikkien syntiemme vuoksi: kaiken sen pahan, mihin kykenemme toisiamme kohtaan, jopa hylkäämisen synnin. En tiedä varmuudella seuraavan Raamatun kohdan oikeinta tulkintaa (teologiaan enemmän perehtyneet oikaiskoot), mutta olen jostakin lukenut, että Jeesus koki viimeisillä hetkillään jopa ihmisyyteen kuuluvan pahimman psyykkisen tuskan, yksin jäämisen kauhun: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Matt 27:46)
TykkääTykkää
Kristus, Jeesus, kuvataan hyvin selvästi Raamatussa- Hänestä on hyvin selkeä kuva, joka löytyy Raamatun teksteistä, opetuksineen, ominaisuuksineen, tavoitteineen.
Mutta tuon käsitteellisen Kristuksen sijaan, on Kristus minulle hyvin käytännönläheinen asia, hyvin todellinen osa jokapäiväistä elämää. Äärettömän pienissä asioissa, pienissä yksityiskohdissa. Joka perustuu kokemukseen, sisäiseen kokemukseen oikeasta ja väärästä.
Tästä asiasta on niin vaikea puhua, kuulostamatta pateettiselta, omavanhurskaalta tai hurmahenkiseltä- vain toteavasti.
Miten voisi olla kuulostamatta omavanhurskaalta, jos sanoo, että kokee Kristuksen ja hyvän Jumalan olevan läsnä kaikessa mitä tekee, joka päivä, pienimmissäkin liikkeissä. Sekä seuraamassa sivusta, että ohjaamalla siirtoja ja valintoja. Jonkun kummallisen, ehkä intuitioon liittyvän voiman kautta.
Minun kokemukseni mukaan on ihmisen intuitio se Suunnitelma, jonka Jumala on ihmiseen jo ennen syntymää asettanut. Ja jos ihminen pystyy tuon intuitionsa ääntä seuraamaan, silloin hän parhaiten pystyy toimimaan tuon suunnitelman mukaan.
Tämä on kaikki hyvin kokemuksellista- kuin ohittaisin täysin sen, mitä Kristus on tehnyt sovitustyössään. Mutta todellisuudessa se on kaiken tuon kokemuksellisuuden pohjalla vakaana, kyseenalaistamattomana pohjana.
On oikeastaan vaikea selittää tuota vakaata kokemusta siitä, että Jumala on lupauksineen läsnä kaikessa mitä teen- se on ehkä sellainen asia, joka juuri saa epäuskoisen ihmisen pitämään minunkaltaisiani hulluina ja hurmahenkisenä. Mutta tuo tunne on kuin jotakin hyvin horjumatonta, jotakin hyvin vakaata, eittämätöntä. Niin itsestäänselvää, etten edes tiedostanut sitä ennen kuin tulin ajatelleeksi asiaa aikuisiällä. Kun tajusin, että kaikki eivät ehkä ajattelekaan ihan samalla tavalla. Tuo tietoisuus asioista kasvaa vähitellen, ja mitä enemmän tutustuu Raamattuun, sitä enemmän löytää sieltä asioita, jotka ovat tuntuneet itsestäänselvyyksiltä niin kauan kuin pystyy muistamaan.
Pidän kokemusta tärkeänä tekijänä, mutta käsitteet ovat välttämättömiä tuon kokemuksen tueksi, ja noita käsitteellisiä tosiasioita löytyy esimerkiksi Raamatusta. Kokemus voi olla hyvinkin vahva, mutta ellei löydä sille mitään käsitteellistä tukea, voi se helposti näivettyä, varsinkin, jos saa ympäristöstä tuon kokemuksen vastaista palautetta. Tuo kokemus voi näivettyä, kuihtua, ja siirtyä talvehtimaan jonnekin hyvin syvälle ihmisen sisään- kunnes jokin asia sen sieltä ehkä herättää, valpastuttaen ihmisen tutkimaan tarkemmin asioita.
Ehkäpä tuo valpastumisen aika on juuri tuollainen etsikkoaika.
TykkääTykkää
”En tiedä varmuudella seuraavan Raamatun kohdan oikeinta tulkintaa (teologiaan enemmän perehtyneet oikaiskoot), mutta olen jostakin lukenut, että Jeesus koki viimeisillä hetkillään jopa ihmisyyteen kuuluvan pahimman psyykkisen tuskan, yksin jäämisen kauhun: 'Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?' (Matt 27:46)”
Tuo on varmasti oikea tulkinta. Täydellinen hylätyksi tuleminen ja yksin jääminen on yksi kärsimyshistorian punaisia lankoja. Se etenee vaiheittan:
– Kukaan apostoleista ei jaksa valvoa ja rukoilla Jeesuksen kanssa Getsemanessa vaikka hän pyytää: ”Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani.” (Mark. 14:34)
– Juudas kavaltaa Jeesuksen. Hän sanoo Juudakselle: ”Ystävä, tätä varten sinä olet tullut.” (Matt. 26:50)
– Muut opetuslapset pakenevat ja hylkäävät Jeesuksen vangitsijoiden käsiin. (Mark. 14:50)
– Pietari kieltää Jeesuksen. ”Herra kääntyi ja katsoi Pietariin, ja Pietari muisti, mitä Herra oli hänelle sanonut: 'Ennen kuin kukko tänään laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.' Hän meni ulos ja itki katkerasti.” (Luuk. 22:61-62)
– Kansa, joka muutamaa päivää aikaisemmin oli tervehtinyt häntä kuninkaana, kääntyy häntä vastaan ja vaatii hänen tuomisemistaan kauheimpaan mahdolliseen kuolemaan:
Markus 15
12 Vielä Pilatus kysyi kansalta: ”Mitä minä sitten teen tälle, jota te sanotte juutalaisten kuninkaaksi?”
13 He huusivat: ”Ristiinnaulitse!”
14 ”Mitä pahaa hän on tehnyt?” kysyi Pilatus. Mutta he huusivat entistä kovemmin: ”Ristiinnaulitse se mies!”
15 Tehdäkseen kansalle mieliksi Pilatus päästi Barabbaksen vapaaksi, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.
Kärsimyshistoria huipentuu tosiaan siihen, että ristillä riippuva Jeesus huutaa, Matteuksen ja Markuksen mukaan viimeisinä sanoinaan: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit” (Mark. 15:34; Matt. 27:46). Kristinuskon paradokseihin kuuluu, että tämä huutaja oli Jumala itse ihmiseksi tulleena. Jumala siis Rakkautena hylkäsi itse itsensä, jottei hänen Oikeudenmukaisuutena tarvitsisi hylätä ja tuomita meitä. Ihmeellistä.
TykkääTykkää
Evankeliumeista löytyy lopulta aika paljon kohtia, jotka kuvaavat Jeesuksen tunteita ja kokemusmaailmaa. Vaikka hän oli Jumala ja ihminen samassa persoonassa, hän ei ollut tunteeton robotti vaan aito ihmispersoona.
Esimerkkejä:
Johannes 11
32 Ehdittyään sinne, missä Jeesus oli, ja nähtyään hänet Maria vaipui hänen jalkoihinsa ja sanoi: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.”
33 Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet,
34 ja hän kysyi: ”Missä hänen hautansa on?” ”Herra, tule katsomaan”, he vastasivat.
35 Jeesus itki.
”Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt.” (Jh.12:27)
Luukas 19
41 Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden
42 ja sanoi: ”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty.
43 Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta.
44 He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.”
Heprealaiskirjeen mukaan: ”Ihmiselämänsä päivinä Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon.” (Hepr. 5:7)
Kristinusko on ihmeellinen mysteeri. Sen mukaan Ääretön, Ikuinen, Kaikkivaltias ja Täydellinen Galaksien Arkkitehti on kokenut ihmisyyden, mukaanlukien lapsuuden ja murrosiän tämän mitättömän pölyhiukkasplaneetan pinnalla.
Itseäni lohdutti murrosikäisenä ajatus, että myös Jeesus on kokenut sen. 🙂 Heprealaiskirjeen mukaan hän selvisi siitäkin ilman syntiä (Hpr. 4:15), mutta silti se oli lohduttava ja rohkaiseva ajatus.
TykkääTykkää
On suuri lahja, jos uskovainen saa jatkuvasti kokea noin elävää ja konkreettista läheisyyttä Parhaan Ystävänsä kanssa. Siitä kannattaa olla onnellinen. Minusta kirjoitat asiasta raikkaasti ja raittiisti, et omavanhurskaasti tai pateettisesti.
Moni uskovainen, vanhoillislestadiolainen, pelkää ehkä, kuten Sinä, vaikuttavansa omavanhurskaalta, mikäli puhuu henkilökohtaisesta Jumala- ja Kristus-suhteestaan. Toki onkin niin, että Jumalasta ei saa lörpötellä. Mielestäni liiallinen arkuus tässä suhteessa voi kuitenkin näivettää uskonelämää. Oikeanlainen vapaus puhua sen sijaan ruokkii ja pitää sitä yllä. Näin ainakin minä koen.
Kokemukset ja tunteet ovat tosiaan hyviä olemassa, kunhan ne arvioidaan Jumalan sanan, Raamatun valossa.
TykkääTykkää
Kärsivä Kristus, kärsivä Jumala, ristiinnaulittu Kristus, ristiinnaulittu Jumala
kutsuu meitä pohtimaan kristinuskon syvintä ydintä: Jumala lähestyy meitä
Kristuksessa syvimmän kärsimyksen ja alennustilan kautta.
Itseäni on puhutellut voimakkaasti ns. Lutherin ristin teologia. Luther hahmottelee
Jumalaa ”kunnian teologian” ja ”ristin teologian” kautta. Kunnian teologia tuo
esille Jumalan voiman ja viisauden luomakunnassa, ristin teologiassa Jumala on läsnä
kärsimyksessä ja nöyryytyksessä. Ristillä riippuva pahoinpidelty, vertavuotava,
piesty, häväisty ja syvässä alennustilassa oleva Kristus sisältää suuren paradoksin:
Jumala itse alentaa itsensä ja osallistuu samalla koko inhimillisen maailman
kärsimysnäytelmään. Jumala ei ole kaukana ihmisestä, hän ei ole välinpitämätön
kärsivää ihmistä kohtaan, hän on läsnä varsinkin silloin, kun inhimillinen tuska
saavuttaa sietämättömimmän olotilan.
Kristuksen kärsimys kulminoituu huutoon:” Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit
minut?”. Kristus samaistuu näin kadotetun ihmissielun osaan.
Lisäksi Jeesuksen rukous ristiinnaulitsijoidensa puolesta: ”Isä anna heille
anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät”, kutsuu meitä pohtimaan
anteeksiantamuksen syvyyttä.
Ristinkuolema ei kuitenkaan ole mitään ilman ylösnousemuksen voittoa. Kärsivä ja
hengiltä kidutettu Kristus nousee kuolleista ja kääntää jälleen kaiken päälaelleen.
Vanhoillislestadiolaiskristittyjen käyttämä anteeksiantamuksen saarna: ”Synnit
anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, rauhaan, vapauteen ja iloon asti”, sisältävät
sekä ristinkuoleman verenvuodatuksen että siitä alkavan uuden elämän Kristuksessa.
Nämä anteeksiantamuksen sanat kaikukoon edelleen voimakkaina ja uutta elämää
luovana. Niiden kautta kärsivä ja ylösnoussut Kristus kääntää meihin joka kerta
kirkastetut kasvonsa.
TykkääTykkää
Oli hyvä että huomautit tuosta onnellisuusasiasta- helposti sokeutuu asioille, jotka ovat päivästä toiseen itsestäänselvyyksiä, ja kun joku osoittaa asioita, jotka ovat hyvin, ne taas saavat sen arvon mikä niille kuuluu.
On totta, että saa olla kiitollinen siitä, että elämässä on sellainen kantava pohja- se ei tarkoita sitä, että uskominen olisi jotenkin helpompaa kuin kenelläkään muullakaan, mutta kaiken pohjalla on kuitenkin tunne, etteivät asiat ihan pieleen mene kuitenkaan. Että jokin aina kannattelee. Ja aina, kun jotakin hyvää tapahtuu, on se jokin jota kiittää- on jokin taho, joka on antanut sen hyvän.
On totta, että sellaisesta saa olla onnellinen.
TykkääTykkää
Ristillään Jumalan Poika koki syvimmän yksinäisyyden, jota voi kokea. Hän koki eron Isästä Jumalasta, ristiriidan jumaluutensa ja ihmisyytensä välillä. Ristillä, molemmista käsistä ja jaloista kiinninaulattuina, fyysisen tuskan lannistaessa ja orjuuttaessa ruumista, Jumalan Poika koki kaiken olleen, olevan ja tulevan synnin itsessään. Kantaessaan syntimme hän synnin vuoksi tuli erotetuksi Jumalasta ja koki siinä hetkessä olevansa hylätty, täysin yksin ja erotettuna.
Synti on ero Jumalasta.
Jumalan Poika huusi ristiltänsä yksinäisyytensä tuskan. ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit” ja samalla tunnusti huutavansa samaa Jumalaa toistamalla avunhuudon, jota Psalmissa 22 Daavidin virressä huudetaan: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Miksi olet kaukana, et auta minua, et kuule valitukseni sanoja”. Evankeliumikertomukset ristillä käydystä kamppailusta kuvaavat Jumalan Pojan sisimmässä olevaa tuskaa, jonka psalmin jae täydentää: ”miksi olet kaukana”, ”miksi et auta minua”.
Psalmi jatkuu: ”Sinä olet pyhä, sinä olet kuningas, sinulle soivat Israelin ylistysvirret. Sinuun ovat turvanneet isämme ennen. Sinuun he turvasivat ja pääsivät suojaan, sinua he huusivat ja saivat avun, sinuun he luottivat eivätkä pettyneet. — He tulevat ja julistavat vastedes syntyvälle kansalle hänen vanhurskauttaan, sillä hän on tämän tehnyt.” (Ps 22:1-31)
Liittämällä oman huutonsa psalmin huutoon, Kristus kertoi Jumalan pelastustehtävän vielä kerran: hän on vanhurskas kuningas, hän on tämän tehnyt.
Kristuksen ristillä huutaman tuskanhuudon rinnastuminen psalmiin avaa ristintapahtumiin ja hetkeen ennen Kristuksen kuolemaa kronologisen ajan ohittavan näkökulman. Jumalan pelastussuunnitelman täydellisyys häkellyttää minua. Joka pääsiäinen se sokaisee kirkkaudellaan ja itsessäni koen psalmin sanan entistä voimakkaammin: ”syntymästäni saakka olen ollut sinun varassasi, sinä olet ollut Jumalani ensi hetkestä alkaen.” (Ps 22:10)
TykkääTykkää
Kiitokset syvälle luotaavista kirjoituksistanne – kuin tuoreista öljypuun lehvistä!
Pääsiäisaika muistuu vuosikymmenien ajan valon ja toivon juhlana, jolloin lapsiperheesäkin oli aikaa – paremmin kuin jouluna – kokoontua Christuksen kärsimisen ja ylösnousemisen historian ympärille. Kevään viimeiset hanget ja aurinko virkoavan uuden elämän merkkinä loivat tälle oman viitekehyksensä.
Roomalainen Venantius Fortunatus runoilee vuonna 568:
Nyt liehuu viiri Kuninkaan ja loistaa ristin salaisuus.
On Kristus kuollut. Kuollessaan hän voitti meille elämän.
Ja kylkeen kaikkeen pyhimpään, on keihäs haavan puhkaissut,
ja Kristus uhriverellään, voi kaikki synnit pestä pois.
Näin ristinpuussa ulottuu, kaikille Luojan rakkaus.
Oi terve, uhri, ristinpuu! Me kumarramme Kärsijää.
Oi risti, loistat kirkkaana, nyt purppurassa Kuninkaan.
On paratiisin ruusuja, nyt Golgatalle puhjennut.
Hän kaikki kauhut helvetin, on kuolemallaan voittanut,
toi saaliin tuonelastakin/ ja maksoi lunnaat maailman.
Oi terve, toivo ainoa! Vain ristiin katsoo syntinen.
Myös kärsimyksen aikana, me ylistämme Voittajaa.
(VK 72, suom. Anna-Maija Raittila)
Kärsimys- ja pääsiäisajan virret ja Siionin laulut ovat vaikuttavia. Niitä on elähdyttävää laulaa kevään aikana pitempäänkin kuin vain kyseisinä juhlapäivinä. Ei tunnu myöskään juhlan arvon mukaiselta, että hiljaisen viikon ja pääsiäisajan seuratilaisuuksiin valitaan virret ja puheiden tekstit muualta…
Toivottavaa on, ettei Siionin laulu-uudistus poista historiallista kerroksellisuutta ja tee kaikesta tasalaatuista höttöä tämän ajan runousihanteen mukaisesti. Siis antakaapa palautetta työryhmälle.
TykkääTykkää
Lestadiuksen teksteissä kärsivä ja piinattu Vapahtajamme, Taivaallinen Vanhin tuodaan esille niin naturalistisin sanakääntein, että ihmiset saattoivat Hänet nähdä. Daniel Hjortin on maalannut naivistisen alttaritaulun Ruotsin lapin Jukkasjärven kirkkoon. Taulun keskellä on verta hikoileva ja kärsivä Jeesus, jonka veripisarat muuttuvat kukiksi – ja viereen on auennut pääsiäislilja ylösnousemuksen merkkinä. Kymmenen vuotta sitten valmistui Jeesuksen kahdestatoista viimeisestä tunnista Mel Gibsonin ohjaama elokuva ”The Passion of the Christ”, joka antanee realistisen käsityksen äärimmäisen julmasta tapahtumasta. Monissa virsissä ja Siionin lauluissa on nähty tuo kaikki hengen silmin.
Torinon käärinliina voi olla alkuperäinen Kristuksen käärinliina tai ei. Tutkimustulokset ovat ristiriitaisia, radiohiiliajoitus saattoi olla aikanaan virheelinen. Tunnen problematiikkaa, koska olen itsekkin käyttänyt radiohiiliajoituksia omissa tutkimuksissani aikanaan. Kasivitieteellisissä analyysissä on paljastunut jäänteitä suuresta määrästä kukkia, – siis ehtikö Josef Arimatilainen torilta ostaa vielä kukkia vai lähtivätkö naiset hänen kehoituksestaan keräämään kevätkukkia hautaamista varten ennen kuin aurinko laski…
Tutkijat ovat pohtineet myös evankeliumien hiukan erilaisten ajoitusten perusteella, oliko Jeesuksen kuolinpäivä perjantai; pääsisäisjuhlien ensimmäinen päivä vai ”valmistuspäivä” eli aatto.
Sovituksen salaisuus eli ”miksi Kristuksen piti kärsiä” oli keskeinen ongelma Laestadiuksen uskonnonfilosofiseen tutkielmaan ”Dårhushjonet” (Hulluinhuonelainen) vuodelta 1851. Siitä on yli kolmekymmentä vuotta, kun olen teoksen lukenut ja nyt se on vuosia ollut lainassa eräällä teologian opiskelijalla 🙂 Laestadius lähestyy problematiikkaa teologisesti, filosofisesti, psykologisesti ja fysiologisesti – jopa modernin materialistisesti. Teos on oivaltava, vaikka ei pystyne ongelma ratkaisemaankaan. Uhri- ja sovitus- tematiikka on yleismaailmallinen ja sen juuret ovat kymmeniä ehkä satoja tuhansia vuosia vanhat… Ja jo paleoliittisen ajan hautauksista 100 000 vuoden takaa on analysoitu kukkien jäänteitä ja verta kuvavaa okramaata, mitkä on tulkittu kuoleman jälkeisen elämän symboleiksi.
Pääsiäisestä 1970 on jääny mieleen kun veisasimme Fanny-ämmini vuoteen ääressä Heikki Jussilan pääsiäislaulun (SL 41), joka päättyy:
Lähtöseurat vielä Öljymäellä, pidetähän kerran kiitosäänellä,
voitonlippu nousee, tempaa meidätkin, pilvein teitä kantaa kotokaupunkiin.
Kiitos, Jeesus, siitä! Kiitä, sieluni, kieleni, hoosianna, aamen.
TykkääTykkää