Joona Korteniemi

Tässä pieni näyte Laestadiuksen saarnoista. Löysin sen Nettipostillasta, osoitteesta Laestadiustexter.se. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, suosittelen rovastin tekstejä lämpimästi kaikille. Ainakin itse olen saanut niistä paljon.

Lars Levi Laestadiuksen saarna pitkänäperjantaina 1853 (iltasaarna):

Apostoli Paavali puhuu Apostolien tekojen 13. luvussa ja 29. jakeessa juutalaisten vihasta ja kiukusta Vapahtajaa kohtaan, kun hän sanoo: Vaikka he eivät löytäneet hänestä yhtään syytä, mikä olisi ansainnut kuoleman, anoivat he kuitenkin maaherralta, että hänet piti tapettaman; ja sen jälkeen kun he olivat täyttäneet kaiken sen, mitä hänestä oli raamatussa kirjoitettu, panivat he hänet hautaan. Apostoli ei tee tässä mitään erotusta niiden juutalaisten välillä, jotka olivat syyllisiä Vapahtajan kuolemaan, ja niiden, jotka hautasivat hänet. Kuulostaa siltä, kuin apostoli olisi pitänyt heitä kaikkia toistensa kaltaisina, nimittäin niitä, jotka aiheuttivat hänen kuolemansa sekä niitä, jotka hautasivat hänet.

Evankelista sanoo kuitenkin, että Josef oli vanhurskas mies ja kunniallinen raatiherra, joka ei ollut suostunut Vapahtajan kuolemaan. Kaiken lisäksi hän oli vielä Vapahtajan salainen opetuslapsi. Nikodemus oli jopa rohjennut puolustaa Vapahtajaa maailman vainoa vastaan, vaikka hänestä ei ollutkaan miestä puolustamaan Jeesusta enempää kuin mitä hänen oma kunniantuntonsa salli.

Tapahtui näet niin, kun ylimmäiset papit alkoivat pilkkaamaan Nikodemusta hänen salaisesti Vapahtajalle osoittamansa mieltymyksen tähden, ettei hän uskaltanutkaan ottaa Vapahtajaa puolustettavakseen. Hänen rakkautensa Vapahtajaan ei riittänyt sen kauemmas, kuin mitä oman kunnian varjeleminen myöten antoi. Kun koko maailman viha oli kohdistunut Vapahtajaan, niin oli todella vaarallista asettua hänen puolustajakseen maailman vääriä syytöksiä vastaan.

Sitä, joka tosissaan tahtoisi puolustaa Vapahtajaa maailman jumalattomia syytöksiä vastaan, epäiltäisiin helposti kerettiläisyydestä. Hänen epäiltäisiin langenneen puhtaasta Mooseksen opista. Juutalaisten ylimmäiset olivat saaneet sen ajatuksen Vapahtajasta, että hän oli samarialainen ja että hänellä oli perkele. Syynä siihen oli se, että Vapahtaja oli nuhdellut heitä ulkokullaisuudesta ja jumalattomasta elämästä. Kaikkia, jotka nyt tahtoisivat asettua sellaisen miehen puolustajiksi maailman vihaa vastaan, epäiltiin osallisuudesta Jeesus Nasaretilaisen kerettiläisyytenä ja eksytyksinä pidettäviin oppeihin.

Mutta monet tahtovat nyt tunnustaa Nikodemuksen kristityksi, vaikka apostolein teoissa hänen nimeään ei koskaan mainita kristittyjen seassa. Ettei Nikodemus ollut mikään kristitty silloin, kun hän kävi Jeesuksen luona öisin, nähdään siitä, ettei hän ollut uudestisyntynyt, eikä myöskään uskonut Jeesusta Jumalan Pojaksi, vaan piti häntä ainoastaan Jumalan lähettämänä opettajana.

Mutta, sanovat nyt Nikodemuksen uskonveljet, hänhän on voinut tulla kristityksi myöhemmin, vaikka hänestä ei sen enempää ole kirjoitettukaan, kuin se, että hän auttoi Josefia hautaamaan Vapahtajan kuolleen ruumiin. Mutta mistä sellainen usko tulee, että Nikodemus tuli kuitenkin autuaaksi, vaikka hän ei koskaan ottanut osaa kristittyjen kokouksiin? Siitä se usko tulee, että nykyään on monta, jotka eivät ole päässeet Nikodemusta pitemmälle kristillisyydessään.

He lienevät salaisia Jeesuksen opetuslapsia. He ovat mieltyneet siihen hyvään, mitä kristillisyydellä on saatu aikaan, mutta he eivät uskalla julkisesti puolustaa kristillisyyden tunnustajia pahan maailman soimauksia vastaan. Ja kuitenkin tämä on vähintä, mitä Vapahtaja vaatii jokaiselta kristityltä. Hän vaatii heitä puolustamaan kristillisyyden tunnustajia maailman jumalattomia soimauksia vastaan, sillä Vapahtaja itse sanoo: Jokainen, joka tunnustaa minun nimeni ihmisten edessä, hänen nimensäminä tunnustan Isäni edessä.

Mutta Nikodemuksella ei ollut rohkeutta puolustaa Vapahtajaa, sillä hän pelkäsi, että maailma sysäisi hänet pois luotaan. Hän tahtoi olla maailman ystävä. Hän ei voinut kärsiä yhtään pilkkaa Jeesuksen nimen tähden. Nyt kaikki ne, joilla on sama usko kuin Nikodemuksella, ovat kuitenkin sitä mieltä, että Nikodemus on tullut taivaan valtakuntaan. Mutta mitä tietä Nikodemus on tullut taivaan valtakuntaan? Onko täällä ketään, joka voi todistaa, että Nikodemus on tullut kristityksi? Onko hän tullut kristittyjen kokoukseen? Onko hän tullut sisälle ahtaasta portista? Onko Nikodemus tehnyt parannuksen ja uudestisyntynyt?

Kyllä niitä nykyisin on paljon, jotka tahtovat seurata Nikodemusta. Monet tahtovat salaa olla Jeesuksen opetuslapsia, mutta he eivät tahdo kärsiä mitään Jeesuksen nimen tähden. He eivät tahdo liittyä maailmanjoukkoon. He eivät tahdo luopua maailman kunniasta. He eivät tahto kärsiä yhtään pilkkaa Jeesuksen nimen tähden. Sellaista kristillisyyttä on nykyään kaikkialla. Ei ole ensinkään vaikea seurata Nikodemusta sinne asti, mihin hänen siveytensä ja jumalanpelkonsa ulottuu: hautaamaan Vapahtaja sen jälkeen kuin hän on kuollut. Tämä on helposti tehty. Mutta on vaikeampi puolustaa häntä hänen eläessään.

Seuraamme tänään Vapahtajaa haudalle. Mutta keskuudessamme ei moni itke Marian kanssa. Moni ei murehdi Vapahtajan kuolemaa. Ei moni valita sitä, että kristillisyys on haudattu kuolleen uskon hautaan. Maria! Täydellä syyllä itket Vapahtajan aivan liian varhaista kuolemaa. Täydellä syyllä itket sitä, että kristillisyys on laskettu kuolleen uskon hautaan. Maria, uskotko sinä, että Vapahtaja koskaan enää tulee eläväksi? Uskotko sinä, että Kristus vielä tulee eläväksi meidän sydämissämme?

Voi sinua, Maria! Sinä itket ja murehdit, ja epäilet. Mutta Jumalan voima on suuri ja tutkimaton. Kristillisyyden haudalla sinun on täysi syy itkeä. Mutta meidän tulee toivoa, että se päivä koittaa, että ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas on nouseva ylös voittovoimallaan. Meidän tulee kuitenkin langeta polvillemme Jeesuksen haudalla ja huoata: Isä meidän j. n. e.

Teksti: Kuudes ahti.

Meidän tulisi nyt luetun tekstimme johdosta seurata Vapahtajaa haudalle ja tarkastella murheellisten naisten kanssa, kuinka maailman siveyden perikuvat, Josef ja Nikodemus panevat Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan. Siinä yhteydessä meidän on huomattava miehet, jotka hautaavat ruumiin, käärinliinat, hyvänhajuiset yrtit, ja hauta, sekä lopuksi ne, jotka ovat murheissaan.

Tekstissä ei puhuta mitään hautajaisista, joten voimme pitää itsestään selvänä, ettei siihen aikaan ollut olemassa sellaista synnillistä käytäntöä. Miehet, jotka panivat Vapahtajan ruumiin hautaan, olivat totisesti siveyden perikuvia. Heillä ei ollut syntiä omillatunnoillaan. Siitäkään ei puhuta mitään, että heillä olisi ollut lainkaan murhetta Vapahtajan kuolemasta. Mutta koska luonnollinen siveys oli heidän autuudenperustuksenaan, niin he pitivät Vapahtajaa siveyden opettajana, joka opetti ihmistä elämään siveästi ja ansaitsemaan autuuden siveyden harjoituksella.

Josef ja Nikodemus olivat siis jumalisia ja hurskaita, sikäli kuin siveys ja jumalanpelko voivat kelvata Jumalalle. Mutta koska heidän siveytensä ja jumalanpelkonsa olivat myös heidän autuudenperustuksenaan, niin heillä ei voinut olla lainkaan sitä murhetta, mikä opetuslapsilla oli. He eivät myöskään voineet uskoa, että Vapahtaja oli Jumalan Poika ja maailman Vapahtaja, eivätkä sitä, että hän oli oikea Messias. Opetuslapset uskoivat tämän Vapahtajan kuolemaan asti, mutta silloin heidän uskonsa loppui. Siitä syystä opetuslasten oli langettava epätoivoon.

Mutta Josef ja Nikodemus eivät voineet langeta epätoivoon Kristuksen kuoleman vuoksi, sillä he eivät uskoneet häntä siksi, joka vapahtaisi heidät kaikista synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta. Sitä nämä siveät ihmiset eivät voineet koskaan tuntea, että he olivat perkeleen vallassa. Heille oli siinä kyllin, että he luottivat siveyteensä, ja nyt he tahtoivat ansaita iankaikkisen autuuden tällä hyvällä työllä, jonka he osoittivat Vapahtajan ruumiille.

Nikodemus uskoi joka tapauksessa, että Jeesus oli Jumalan lähettämä opettaja. Sellaisen opettajan muistolle osoitettu viimeinen palvelus oli suuri ansio, jota Jumala ei voinut jättää palkitsematta. Mutta juuri tämä kuviteltu siveys panee Vapahtajan kuolleen uskon hautaan. Vapahtaja ei koskaan voi tulla eläväksi sellaisessa sydämessä, jonka autuuden perustuksena on siveys.

Käärinliina, johon Vapahtajan ruumis kiedotaan, on kyllä valkoinen ja kaunis. Se loistaa maailman silmille. Se on: Siveys on kiitettävä, ja sitä maailma ylistää. Siveys olikin kaikkein korkeinta, mitä pakanat voivat saavuttaa töillään. He väittivät, että sen, joka on elänyt siveästi maailmassa, pitäisi tulla autuaaksi. Mutta kuinka moni nykyaikana voi elää yhtä siveästi kuin Josef ja Nikodemus? Ehkä ei edes yksi tuhannesta. Kuitenkin juuri tämä kuviteltu siveys vahvistaa ihmistä hänen kuolleessa uskossaan. Sillä sen, joka elää siveästi, on mahdotonta epäillä autuudestaan. Hän ei koskaan voi katua syntejään. Kuinka hän voi katua syntejään, kun hänellä on siveys peruukissaan?

Hauta, mihin maailman siveyden perikuvat panevat Vapahtajan ruumiin, on louhittu kallioon. Se on vahva kuin vuori. Siveys on saanut tämän kuolleen uskon haudan niin vahvaksi, ettei kukaan voi heikentää sitä. Ei itse kuolemakaan voi ryöstää pois kuollutta uskoa siveältä ihmiseltä. Mutta juuri sellaiset siveyden perikuvat ovat nyt haudanneet Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan.

Sitä paitsi ylimmäiset papit ovat pitäneet siitä huolta, että maallinen valta on pannut sotamiehiä haudan vartijoiksi, niin etteivät Kristuksen opetuslapset saisi tilaisuutta viedä Kristuksen ruumista pois kuolleen uskon haudasta. Nämä sotamiehet koettavat estää Kristuksen ylösnousemista kuolleen uskon haudasta. He ovat jopa sinetöineet haudan maallisen lain sinetillä, niin ettei kukaan saa nostaa kiveä pois.

Kukaan ei saa nostaa siveyden kiillotettua kiveä pois. Kukaan ei saa ottaa pois käärinliinaa, jolloin joku murehtiva Maria Magdalena saisi katsella niitä haavoja, jotka Vapahtaja on saanut rakkautensa vuoksi. Ainoa lohtu, mikä nyt on jäljellä sureville, on viimeinen voitelu, minkä he toivovat saavansa tehdä kuolleelle ystävälleen. Mutta tämä viimeinenkin rakkauden osoitus näyttää tulevan estetyksi, sillä siveyden kiillotettu kivi on niin raskas, etteivät heikot naiset usko kykenevänsä ottamaan sitä pois haudan ovelta.

Vaikka Josefin ja Nikodemuksen tarkoitus ei olisikaan estää surevia naisia antamasta Jeesukselle viimeistä voitelua, niin ylimmäiset papit ovat kuitenkin pitäneet siitä huolta, että kuolleen uskon hauta, jossa Vapahtaja nyt on haudattuna, on sinetöity maallisen vallan sinetillä, eikä yksikään Jeesuksen surevista ystävistä pysty murtamaan tätä sinettiä. Ja ylimmäiset papit ovat vielä päällisiksi anoneet maalliselta vallalta vartijaa, jotta kukaan ei koskisi kuolleen uskon hautaan.

Tästä eivät surevat naiset tiedä mitään. He eivät yksinkertaisuudessaan tiedä, että Vapahtajan viholliset ovat panneet maailmallisen vallan sotamiehet vartioimaan kuolleen uskon hautaa, jotta kukaan Jeesuksen ystävistä ei voisi nostaa siveyden kiillotettua kiveä pois haudan päältä. Kukaan ei voi antaa viimeistä voitelua Vapahtajan ruumiille. Kukaan ei voi vuodattaa kaipauksen kyyneleitä ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan haudalla.

Jos joku Jeesuksen murheellinen ystävä toivoisi vielä kerran saavansa antaa viimeisen voitelun Jeesuksen ruumiille, niin maallisen vallan sotamiehet paljastaisivat pian murhaavat miekkansa ja ärjyisivät sureville: “Te ette saa seistä tässä jumalanpilkkaajan haudalla ulvomassa! Koko maailma piti häntä teeskentelijänä ja kapinallisena. Mitä tekemistä teillä on tässä hänen haudallaan? Te ette saa seistä tässä ulisemassa.” Jokseenkin näin sotamiehet voivat sanoa sureville. Mutta nyt naiset eivät tiedä, että ylimmäiset papit ovat anoneet vartijoita maailmalliselta vallalta, jotta Vapahtajan ruumis siten pysyisi kuolleen uskon haudassa. He eivät tiedä, että kuolleen uskon hauta on maallisen vallan sinetillä sinetöity. He eivät tiedä, että parkuminen Jeesuksen haudalla on kokonaan kielletty.

Kaikki, mitä surevat tietävät Jeesuksen haudasta, on se silmin nähtävä kokemus, että maailman siveyden perikuvat ovat kaikessa hyväntahtoisuudessaan peittäneet haudan siveyden kiillotetulla kivellä. Ja tämä kivi on niin raskas, etteivät Jeesuksen surevat ystävät usko olevansa kyllin voimakkaita vierittämään sitä pois. Totisesti on siveyden kiillotetun ja sileän kiven vierittäminen kuolleen uskon haudalta vaikea tehtävä muutamalle heikolle naiselle. Jeesuksen surevilla ystävillä olisi halu kerran vielä saada katsella niitä tuoreita haavoja, joita taivaallinen Ylkä on saanut rakkautensa vuoksi köyhää morsiantaan kohtaan. Heillä on palava halu vielä kerran saada vuodattaa viimeinen voitelu näihin haavoihin. Mutta kuka vierittää raskaan kiven haudalta? Kuka tulee Jeesuksen sureville ystäville avuksi ja vierittää siveyden raskaan kiven haudalta?

Ja jos tämä kivi olisi vieritetty pois, niin Jeesuksen haavat tulisivat vielä kerran kaiken maailman nähtäviksi. Kaikki hänen murhaajansa näkisivät Vapahtajan tuoreissa haavoissa hirveän murhatyönsä. Kaikki hänen vihollisensa saisivat niissä nähdä hirmuisen vihansa Sovittajaa kohtaan. He saisivat nähdä palavan halunsa murhata oman Luojansa, jonka he ovat syösseet helvettiin. Vapahtajan ja elävän kristillisyyden viholliset ovat murhanneet Isänsä hirvittävällä tavalla. Ja vihollisten kädet ovat vieläkin veriset. Veri tippuu vieläkin verisestä keihäästä, jolla he avasivat hänen kylkensä. Veritahrat näkyvät yhä heidän vaatteissaan. He eivät ole vielä pesseet puhtaiksi käsiään tämän isänmurhan jälkeen. Pilatus tahtoo pestä kätensä puhtaiksi vanhurskaan miehen verestä. Mutta hänen omatuntonsa on vielä viattoman veren tahraama.

Miten sitten Vapahtajan vihaisimmat viholliset, ylimmäiset papit, kirjanoppineet ja farisealaiset, voisivat tulla puhdistetuiksi tästä viattomasta verestä? Miten sotamiehet, jotka ovat olleet sokeana työkaluna vihollisten käsissä, saavat kätensä puhdistetuiksi viattomasta verestä? Ei koskaan tässä maailmassa. Ei koskaan iankaikkisuudessa. Kirottu pitää sen suvun oleman, joka on isänmurhaa tehdessään tahrannut itsensä hänen verellään, eikä kuitenkaan tule katumukseen eikä tunnusta tekoaan, ei koskaan kadu rikostaan, ei koskaan itke iankaikkista onnettomuuttaan, ei koskaan huokaa sokeutensa tähden, ei koskaan huuda: “armoa, armoa, anteeksiantamusta, armahdusta” vaan huutaa sen sijaan: “Ristiinnaulitse”, ja “hänen verensä tulkoon meidän ja meidän lastemme päälle!”

Te murheelliset Jeesuksen ystävät murhaajien keskellä, ristin vihaajien keskellä, kristillisyyden vainoojien keskellä. Kuka vierittää raskaan kiven teidän sydämistänne, sen raskaan kiven, jonka maailman siveät herrat, Josef ja Nikodemus ovat panneet haudalle? Kuka avaa teidän sydämissänne sen haudan, missä orjantappuroilla kruunattu Kuningas vielä makaa haudattuna?

Olisi suuri lohtu teille, jos te vielä kerran saisitte katsella niitä tuoreita haavoja, joita Vapahtaja on saanut rakkautensa vuoksi. Olisi pieni helpotus teidän tuskallenne, jos saisitte vielä kerran vuodattaa viimeisen voitelun niihin tuoreisiin haavoihin. Mutta, voi! Väärän siveyden kivi on painavana haudalla. Hautaa ei voi avata ennen kuin tämä omavanhurskaus vieritetään pois.

Mitä olivat Josef ja Nikodemus? Omanvanhurskauden palvelijoita, jotka vierittivät painavan kiven kuolleen uskon haudalle. Tämä omavanhurskaus on vieläkin painavana kivenä surevien opetuslasten sydämissä. Ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas on haudattuna tämän omanvanhurskauden alla, jota kukaan muu ei voi nostaa, kuin Herran enkeli taivaasta.

Jeesuksen murheelliset ystävät eivät siitä syystä voi uskoa, että hän on vielä nouseva ylös ja tuleva eläväksi heidän sydämissään, koska omavanhurskaus on painavana kivenä Vapahtajan haudalla. Mutta oi, jos kuitenkin joku vierittäisi pois tuon raskaan kiven, niin että Vapahtajan hauta aukenisi, niin että Jeesuksen murheelliset ystävät saisivat vielä kerran katsella hänen tuoreita haavojaan ja vuodattaa niihin viimeisen voitelun. Se huojentaisi kuitenkin heidän tuskaansa. Se olisi pieni lohdutus murheeseen.

Moni Jeesuksen murheellisista ystävistä ei ole vielä voinut käsittää, mistä tämä haudan päällä oleva raskas kivi on tullut, joka painaa heidän sydämiään niin kovin, etteivät he voi katsoa tuoreita haavoja Jeesuksen ruumiissa. He eivät pysty vierittämään kiveä pois voidakseen vuodattaa viimeisen hyvänhajuisen voitelun Vapahtajan haavoihin. Omavanhurskaus painaa heitä. Väärä siveys, väärä kunnia, peittää Vapahtajan haavat. Ettekö te näe, te murheelliset Jeesuksen ystävät, kuinka omanvanhurskauden palvelijat, Josef ja Nikodemus, vierittävät raskaan omanvanhurskauden kiven Vapahtajan haudalle. Näettekö sinne kauas, missä istutte haudan kohdalla, kuinka nämä omanvanhurskauden palvelijat luulevat ansaitsevansa Jumalan armon ja iankaikkisen autuuden vierittämällä tämän kiven kuolleen uskon haudalle? Mutta mitä he ansaitsevat, koska teidän sydämenne joutuu musertumaan tämän kuorman painosta?

Olisi ollut paljon parempi, jos nämä omanvanhurskauden palvelijat olisivat jättäneet haudan auki, sillä silloin joku Jeesuksen murheellinen opetuslapsi olisi voinut katsella tuoreita haavoja Vapahtajan ruumiissa, ja vuodattaa niihin hyvänhajuisen voiteen. Mutta omanvanhurskauden palvelijat ovat nyt vierittäneet raskaan omanvanhurskauden kiven haudalle, ja näin he ovat saattaneet Jeesuksen surevat ystävät suureen ahdistukseen. Nyt heidän pitää langeta epätoivoon, koska he eivät voi saada avuksi ketään voimakkaampaa miestä, joka vierittäisi pois kiven haudalta. Ja sen vuoksi he sanovat valittavin sydämin: “Kuka vierittää kiven haudalta?”

Niin, sitähän te saatte kysyä, te murheelliset Jeesuksen ystävät! Kuka vierittää raskaan kiven teidän sydäntenne haudalta, missä taivaallinen ystävä on haudattuna, haavoitettuna, raadeltuna ja elottomana teidän sydämissänne, niin kauan kuin omanvanhurskauden marmorikivi kätkee hänen haavansa teiltä. Voi, te murheelliset Jeesuksen ystävät. Ei mikään mahti taivaassa, maan päällä eikä maan alla voi estää teitä menemästä Vapahtajan haudalle. Ei mikään mahti taivaassa, maan päällä eikä maan alla voi estää teitä itkemästä ja murehtimasta sitä onnettomuutta, mikä kohtasi maailman tuomittua sukua, kun elävän Jumalan Pojan, meidän elämämme alun ja lopun, omat lapset murhasivat ja syöksivät hänet helvettiin. Teidän heikkojen naisten on mahdotonta vierittää kiveä, jonka omanvanhurskauden palvelijat ovat panneet haudalle. Sen sijaan on teidän kyyneltenne, teidän huokaustenne ja rukoustenne kutsuttava elävän uskon enkeli taivaasta. Vain hän voi nostaa raskaan kiven haudalta. Vain hän voi vierittää pois omanvanhurskauden teidän sydäntenne haudalta. Vain hän voi julistaa rauhan ja autuuden sanomaa teille. Ja sen sijaan, että saisitte katsella kuollutta, elotonta ruumista haudassa, saattekin katsoa elävää Jumalaa, joka tervehtii teitä rauhalla ja siunauksella.

Silloin teidän ei enää tarvitse ensinkään huolehtia kivestä, ruumiista eikä voitelusta. Näette hänen tuoreet haavansa kuitenkin elävässä ruumiissa: naulain reiät näette hänen käsissään ja jaloissaan. Hänen haavoitettu otsansa, veriset merkit orjantappurakruunusta, eivät ole parantuneet. Mutta keskellä Kristuksen ristin vihollisia teidän pitää palata pois haudalta peläten ja vavisten, ja julistaa murheellisille opetuslapsille, jotka vielä itkevät ja parkuvat epäuskossa ja epätoivossa, että ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas, suuri Ristinkantaja, Jeesus Kristus, elää, ja hän on luvannut näyttää haavansa kaikille epäileväisille.

Tämän hautauksen pitää oleman toivona kaikille murheellisille Jeesuksen ystäville, taivaallisena toivona niille, jotka murehtivat Jeesuksen haudalla, että hän on vielä kerran nouseva kuolleen uskon haudasta ja ilmestyvä elävänä heille. Rakastakaa häntä kuolemaan asti, amen! Mutta vihollisille, isänmurhaajille, on tämä puhe Kristuksen hautaamisesta ja ylösnousemisesta tuleva pahennukseksi, eikä heidän vihansa kristillisyyden julistajia kohtaan ole koskaan sammuva. Amen

Alkuperäinen, ruotsinkielinen / Merikallion kokoelma / Oulun Maakunta-arkisto