Joona Korteniemi
Monia Jeesuksen puheita ja vertauksia on suhteellisen helppo ymmärtää – tai niin ainakin luulemme. Evankeliumeista löytyy kuitenkin myös opetuksia, jotka tuntuvat melko vahvasti haastavan populaarin kiiltokuvan leppoisan kiltistä pyhäkouluvapahtajasta. Niidenkään yli sydämen kristitty ei silti saisi kovin kevyesti hypätä, kun kerran uskomme niiden lausujan olevan paras ja erehtymätön opettaja, Jumalan Poika ja ihmiseksi tullut Jumala.
Esittelen nyt joitakin tällaisia Jeesuksen opetuksia. Pohtisin niitä mielelläni yhdessä teidän lukijoiden kanssa. Kommentoikaa vain rohkeasti, keskeneräisiäkin ajatuksia saa esittää. Lainaan evankeliumikatkelmat vuoden 1938 käännöksestä, koska se on uusinta käännöstä huomattavasti sanatarkempi. Korostan mielestäni kysymyksiä herättävimpiä kohtia tummennuksilla.
Luukas 6
20 Ja hän nosti silmänsä opetuslastensa puoleen ja sanoi: ”Autuaita olette te, köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta.21 Autuaita te, jotka nyt isoatte, sillä teidät ravitaan! Autuaita te, jotka nyt itkette, sillä te saatte nauraa!22 Autuaita olette te, kun ihmiset vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja pyyhkivät pois teidän nimenne ikään kuin jonkin pahan – Ihmisen Pojan tähden.23 Iloitkaa sinä päivänä, riemuun ratketkaa; sillä katso, teidän palkkanne on suuri taivaassa; sillä näin tekivät heidän isänsä profeetoille.24 Mutta voi teitä, te rikkaat, sillä te olette jo saaneet lohdutuksenne!25 Voi teitä, jotka nyt olette kylläiset, sillä teidän on oleva nälkä! Voi teitä, jotka nyt nauratte, sillä te saatte murehtia ja itkeä!26 Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Sillä niin tekivät heidän isänsä väärille profeetoille.27 Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat,28 siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.29 Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa hänelle toinenkin, ja jos joku ottaa sinulta vaipan, älä häneltä kiellä ihokastasikaan.30 Anna jokaiselle, joka sinulta anoo, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa.31 Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille.32 Ja jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mitä kiitosta teille siitä tulee? Rakastavathan syntisetkin niitä, jotka heitä rakastavat.33 Ja jos teette hyvää niille, jotka teille hyvää tekevät, mitä kiitosta teille siitä tulee? Niinhän syntisetkin tekevät.34 Ja jos te lainaatte niille, joilta toivotte saavanne takaisin, mitä kiitosta teille siitä tulee? Syntisetkin lainaavat syntisille saadakseen saman verran takaisin.35 Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.
Luukas 1426 Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.27 Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.28 Sillä jos joku teistä tahtoo rakentaa tornin, eikö hän ensin istu laskemaan kustannuksia, nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi,29 etteivät, kun hän on pannut perustuksen, mutta ei kykene saamaan rakennusta valmiiksi, kaikki, jotka sen näkevät, rupeaisi pilkkaamaan häntä30 sanoen: ’Tuo mies ryhtyi rakentamaan, mutta ei kyennyt saamaan valmiiksi’?31 Tahi jos joku kuningas tahtoo lähteä sotimaan toista kuningasta vastaan, eikö hän ensin istu ja pidä neuvoa, kykeneekö hän kymmenellä tuhannella kohtaamaan sitä, joka tulee häntä vastaan kahdellakymmenellä tuhannella?32 Ja ellei kykene, niin hän, toisen vielä ollessa kaukana, lähettää hänen luoksensa lähettiläät hieromaan rauhaa.33 Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni.34 Suola on hyvä; mutta jos suolakin käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi?35 Ei se kelpaa maahan eikä lantaan; se heitetään pois. Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon!
Markus 938 Johannes sanoi hänelle: ”Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä”.39 Mutta Jeesus sanoi: ”Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa.40 Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.41 Sillä joka antaa teille juodaksenne maljallisen vettä siinä nimessä, että te olette Kristuksen omia, totisesti minä sanon teille: se ei jää palkkaansa vaille.42 Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.43 Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen.45 Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin.47 Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin,48 jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.49 Sillä jokainen ihminen on tulella suolattava, ja jokainen uhri on suolalla suolattava.
Apukysymyksiä:
1. Miten uskovaisen tulisi suhtautua maalliseen mammonaan? Miten tulisi ymmärtää Jeesuksen ohje: ”Anna jokaiselle, joka sinulta anoo, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa”?
2. Miten tulisi ymmärtää Jeesuksen sanat: ”Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni”?
3. Millainen elintaso on sopiva? Mistä voisimme luopua? Miten voisimme auttaa kärsiviä?
4. Mitä Jeesus tarkoittaa vaatiessaan seuraajiaan ”vihaamaan” lähiomaisiaan?
5. Mitä Jeesus tarkoittaa sanoessaan: ”Joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme”? Sopiiko se yhteen meidän seurakuntaoppimme kanssa?
6. Mitä Jeesus tarkoittaa viettelevien jäsenten ”amputoimisella”?
7. Saako Jeesuksen kovilta tuntuvia sanoja pehmennellä? Teemmekö me niin?
Hulluinhuonelainen 
Minä mietin, että nämä opetukset kuulostavat karuilta- mutta ovathan ne täysin ymmärrettäviä ja johdonmukaisia. Sanoisin, että on kuitenkin helppo ymmärtää, että ne on tarkoitettu ihmisten hyväksi, vaikka ne kuulostavat julmilta, ja vaikkei niitä olekaan helppo noudattaa. Ja siksi ajattelen, että lähtökohtaisesti niitä ei tulisi pehmennellä, vaikka varmasti opetuksissa on paljon vertauskuvallisuuttakin. Epäilenpä, olisiko raajojensa katkominen konkretian tasolla tarpeellista tai edes tarkoituksenmukaista.
Minä juttelin tässä eräänä päivänä ystävättäreni (ei-vanh.lestadiolainen) kanssa tästä meidän uskostamme, ja sain ehkä itsekin siinä samalla hieman tarkemmin miettiä, miten asioista ajattelen, ja sain samalla hieman toisenlaista näkökulmaa asioihin. Sellainenhan on aina avartavaa.
Välillä tuntuu niin käsittämättömältä, että nämä asiat eivät avaudu, esimerkiksi tälle ystävättärelleni. Ja tuli mieleeni, että tämä elämä on ehkä sillä tavalla kaksijakoinen, että tässä on tämä sosiologinen puoli, minkä keskellä me ihmiset täällä elämme, ja sitten tuo hengellinen, raamatullinen, opillinen puoli. Ja tuntuu, että tuo sosiologinen puoli on saanut sellaisen aseman, että tuo raamatullinen puoli on jäänyt/jätetty kokonaan syrjään. Että asioita ajatellaan vain inhimillisestä näkökulmasta. Ja asioista tehdään totuuksia periaatteella ”kun jotakin riittävän monta kertaa riittävän moni toistaa, siitä tulee totuus”.
Tämä ystävättäreni esitti mm. sellaisen näkemyksen, että myös luonnossa esiintyy homosuhteita. Niin varmasti esiintyykin, mutta tällaisena melko radikaalina vertauksena esittäisin, että luonnossa esiintyy varmasti myös vaarallista aggressiivisuutta, lapsiin sekaantumista ja muita vähemmän sosiologisesti hyväksyttäviä asioita. Eli, se, että jotakin asiaa ”kyllä tapahtuu muuallakin, ja muutkin kyllä tekevät näin” pidetään riittävänä perusteluna, ilman, että asiaa ajatellaan sen laajemmin tai syvempää. Tarkoitan, että totta kai kaikki ovat ihmisinä saman arvoisia, mutta syystä tai toisesta Raamatussa vai on tietynlainen linja asioista, ja kuka uskoo Raamatun opetuksiin, ajattelee asioista sen mukaisesti. Eihän niitä opetuksia aina itsekään ymmärrä.
Raamatun opetukset tuntuvat varmasti julmilta, mutta ovathan ne johdonmukaisia. Tuntuu, että kokonaisuudessaan nuo opetukset ovat elämää suojelevia- kehotetaan pitämään huolta heikoista ja pienimmistä, ja ymmärtämään niitäkin, jotka eivät sitä todellakaan ehkä ihmisjärjellä ajateltuna ansaitsisi. Ja lisäksi opetetaan nöyryyteen, mikä usein antaa ihmiselle enemmän kuin äkkiseltään arvaisi.
Joku on joskus kysynyt, voiko ”hyvällä kristityllä” olla hyvä itsetunto, vai perustuuko kaikki itsensä kiusaamiseen ja potkimiseen. Esittäisin omana näkemyksenäni, että ihmisen tulee olla (edes) niin hyvässä kunnossa, että se pystyy mahdollisimman hyvin olemaan tuollaisena ”maan suolana” ja valona. Elämä ei aina ole kivaa, mutta siihen kuitenkin kuuluu myös ilo, ja toimintakykyisyys. Ei palvele ketään, jos joku on henkisesti hyvin huonossa kunnossa. Välillä vain tuntuu, että (psyykkistäkin) vastatuulta tarvitaan, että asioissa pysyisi tärkeysjärjestys- tuntuu, että jos purjeisiin puhaltaa liikaa hyvää tuulta, saattaa pursi lähteä sellaiseen liirtoon, että moni tärkeä asia jää taakse ja alle, ilman että niihin tulee kiinnittäneeksi tarpeeksi huomiota. Ja silloin saattaa käydä, että tärkeimmistä asioista tulee peltoon kätkettyjä aarteita, jotka näyttäytyvät multakokkareina sellaiselle, jonka elämä on hopeapikarista siemailemista.
Tuosta kohdasta 4 tuli mieleeni, olisiko tuo sukua sanonnalle ”joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan”. Eli että tuo ”vihaaminen” olisikin jollakin tavalla hyvin kaukonäköistä rakastamista? Minun itseni on tätä erittäin vaikea ymmärtää tai edes oikein allekirjoittaakaan, mutta pitäisin siihen syynä omaa lyhytnäköisyyttäni.
Tällaisia ajatuksia täältä aamuyön hiljaisuudesta. Kahviko lie valvottaa.
TykkääTykkää
Kiitos hyvästä keskustelunavauksesta, herttaneiti. Tuo ajatus, että lähiomaisten ”vihaaminen” tarkoittaa kaukonäköistä rakastamista kuulostaa hyvältä teorialta.
TykkääTykkää
Jeesuksen puhe oli saarnaa Jumalan valtakunnan todellisuudesta. Jumalan valtakunnan todellisuus näyttäytyy meille monta kertaa monella tapaa päinvastaisena kuin tämä ajallinen elämämme. Ikäänkuin tämä ajallinen elämämme olisikin ”hämäystä” tai unta, joka kätkee sisäänsä suuremman ja ikiaikaisemman todellisuuden. Jeesuksen elämä ja sanat johdattavat meitä tutkimaan juuri tätä Jumalan valtakunnan salaisuutta, sitä millä tavoin tämä saarna murtautuu tähän todellisuuteen ja elämään?
Itseäni kiinnostaa erityisesti tämä ”vihaaminen”. Esim. Jeesuksen puheet vihaamisesta näyttäytyvät muutamissa kohdin hieman ristiriitaisilta. Joonan antamassa esimerkissä (Luuk.14:26):”Jos joku tulee minun tyköni eikä VIHAA isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja
sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun
opetuslapseni.” Mutta toisaalla Jeesus sanookin (Matt.5:22): ”Mutta minä sanon teille: jokainen, joka VIHASTUU veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.”
Jeesus itse myös käyttäytyi aggressiivisesti riehuessaan temppelin pihalla kaatamalla rahanvaihtajien pöytiä. Temppelin piha-alueenkin olisi tn. Jeesuksen mukaan pitänyt olla hiljentymiseen, rukoukseen ja pyhyyden kohtaamiseen valmistavaa aluetta, ennen varsinaiseen temppeliin astumista.
Nykyään puhutaan siitä, kuinka lapsille tulisi opettaa oikeaa
vihanilmaisua. Puhutaan myös ns. ”kiltin tytön syndroomasta”, joka tarkoittaa, että ihminen ja erityisesti nainen ei uskalla näyttää negatiivisia tunteita, vaikka tuntuisi kuinka pahalta, eikä osaa tunnistaa oman sietokykynsä rajoja. Rakentavan vihan avulla ihminen siis ilmaisee omaa sietokykyään ja rajojaan suhteessa toisiin ihmisiin ja tilanteisiin. Viha toimii näin ikäänkuin yksilön elämää suojelevana, ja on merkkinä siitä, että ollaan tultu sietokyvyn rajoille. Viha ei kuitenkaan saisi purkautua väkivallan puolelle, jolloin se muuttuu elämää tuhoavaksi.
Vihalla on siis monia tasoja ja aste-eroja. Se on ihmisyyteen kuuluva luonnollinen tunne, jolla ihminen suojelee minäänsä ja rajojaan, mutta sitä ei saa käyttää elämän tuhoamiseen ja vahingoittamiseen. Itse tulkitsisin myös Jeesuksen sanat vihaamisesta nimenomaan elämää ja uskoa suojelevasta näkökulmasta, jolloin em. raamatunkohdat avautuvat syvällisesti. Viha avautuu tällöin rakkauden ja totuuden puolustamisen näkökulmasta, jolloin se palvelee uskoa ja elämää kokonaisvaltaisesti.
TykkääTykkää
Kristuksen rakkaus vaatikoon meitä vetoamaan tänään äitienpäivänä 11.5.2014 mm. Meriam-äidin puolesta:
Meriam Yahia Ibrahim (27), raskaana oleva kristitty äiti joka odottaa toista lastaan, on mielivaltaisesti vangittu, syytettynä aviorikoksesta ja uskosta luopumisesta, ja tuomittu kuolemaan Sudanin yleisen järjestyksen tuomioistuimen toimesta. Paikallinen ihmisoikeusjärjestö on ottanut hänet puolustaakseen, mutta pelkää, että ilman merkittävää julkista painostusta Sudanin hallitusta kohtaan, syytetty surmataan toisen lapsensa syntymän jälkeen, todennäköisesti ensi kuussa.
Meriam kasvatettiin kristityssä ortodoksiperheessä pienessä kaupungissa Sudanin länsiosissa. Hän on valmistunut Khartumin yliopistosta ja toimi lääkärinä mennessään naimisiin etelä-sudanilaisen kristityn, Daniel Wanin kanssa. Jonkin aikaa sen jälkeen kun Meriamin sukulainen huomasi hänen suhteensa Danieliin, tämä sukulainen ilmiantoi avioliiton poliisiviranomaisille, jotka vastaavat rikoksista Sudanin yleisen järjestyksen säädöksiä vastaan. Koska Meriam on syntynyt Sudanissa, hänet katsotaan olevan muslimi, mikä tekee hänen avioliitostaan Danielin – ei-muslimin – kanssa, laittoman Sudanin rikoslain säädösten mukaan.
Sudanin viranomaiset vangitsivat Meriamin ja hänen 20 kuukautta vanhan poikansa Wanin ja veivät heidät Omdurmanin naisvankilaan helmikuun 17. päivänä, ennen kuin häntä oli edes asetettu syytteeseen mistään rikoksesta tai hänelle olisi suotu reilu oikeudenkäynti. Maaliskuun 4. päivänä hänet tuotiin Khartumin El Haj Yousif-tuomioistuimen eteen ja syytettiin aviorikoksesta ja uskosta luopumisesta, mistä voidaan langettaa sadan raipaniskun ja kuoleman tuomiot. Mohand Mustafa, Sudanin oikeuskeskuksesta, toimii hänen puolustusasianajajanaan ja oikeusistunto on suunniteltu toukokuun 11. päivälle, jolloin kuultaisiin todistajien lausunnot siitä, että Meriam ei koskaan ole harjoittanut islaminuskoa eikä siksi laillisesti voida pitää edesvastuussa Sudanin vuonna 1991 voimaan saatetun yleisen järjestyksen lain perusteella.
Sudanin hallitus on Yhdysvaltojen kansainvälistä uskonnonvapautta käsittelevän komission (USCIRF) mukaan syyllistynyt “systemaattisiin, jatkuviin ja laajamittaisiin uskon ja uskonnonvapauden rikkomuksiin” ja on presidentti Omar Hassan al-Bashirin johtamana pannut käytäntöön “tiukan tulkinnan Sharia-laista koskien sekä muslimeja että ei-muslimeja, toimeenpannen amputaatioita ja pieksemisiä rikoksista ja teoista, jotka ovat 'siveettömiä' tai 'moraalittomia' ja vangiten kristittyjä käännyttämisestä syytettyinä”.
Ottaaksesi yhteyttä Sudanin lähetystöön, lähetä sähköposti osoitteeseen
sudanembassy@sudanoslo.no
Sähköpostiviestiisi voit kirjoittaa englanniksi:
Dear Ambassador, Please guarantee the freedom of Meriam Yahia Ibrahim. Best regards, (nimesi).
TykkääTykkää
Harvoin esille nostettuja kysymyksiä (paitsi ei-kristittyjen joukoissa)! Kiitos, Joona, kun otat ja uskallat ottaa esille myös sellaisiakin kysymyksiä, joihin ei tunnu löytyvän ainakaan helposti/yksinkertaisia vastauksia.
Apukysymysten nro 5: Kuinka usein kristittyjen (tässä kohden selventävä huomautus: kun sanon kristitty/uskovainen, en tarkoita sillä vain vl-liikkeen jäseniä) kesken on sellaista käyttäytymistä, että pahinta ovatkin sellaiset kristityt, jotka eivät kuulu minun kanssani samaan liikkeeseen/ryhmittymään/eivät usko kanssani juuri samalla lailla! Siitä on olemassa lukuisia pilakirjoituksia ja –piirroksia. Eräskin tarina kertoo miehestä, joka näkee sillalla alas veteen hyppyä tekevän naisen (sukupuolet tässä epäoleellisia, mutta menköön nyt näin ). Mies kiiruhtaa naisen luokse ja kysyy, että ”oletko muslimi, kristitty vain hindu?” Nainen vastaa olevansa kristitty. ”Ihmeellistä, niin minäkin”, sanoo mies. ”Oletko protestantti vai katolinen?” Kun nainen sanoo olevansa protestantti, on se taas ihmeellistä ja siitä edetään asteittain aina vain tarkempaan ja tarkempaan määrittelyyn. Joka askeleella yhteensattuma on niin ihmeellistä. Tarinan edetessä alkaa jo ihan kyllästymään, mutta loppu onkin sitten yllättävä: viimeinen kysymys koskeekin jotakin pientä skismaa sen liikkeen sisällä, ja koska nainen sattuu sanomaan siinä skisman miehelle vastakkaisen puolen, mies heittää naisen jokeen sanoen perään jotakin karkeaa ja kadotuksen tuomiota toivottaen. Siirtäen tätä keskustelua suomalaiseen kontekstiin nuo vuorosanat hieman vaihtuisivat (kuka haluaisi koettaa?), mutta tarinan idea siltikin jäisi jäljelle.
Onko tuossa jotakin samaa kuin siinä, että usein meidän on helpompi nähdä kauas kuin lähelle? Kauas katsoessa eivät yksityiskohdat paina, vain suuret linjat ovat näkyvissä. Lähelle kääntyessä saattaa alkaa ahdistaa. Onko se ahdistus omaa kykenemättömyyttä ymmärtää yksityiskohtia (kuten nuo kysymykset)?
Voisiko Jeesus noilla sanoilla viestittää, että ei tärkeintä olekaan olla kaikista (pienistä) asioista täsmälleen samaa mieltä? Että me ihmiset teemme itse tänne maan päälle erilaisia ryhmittymiä ja meidän ei pidä tuijottaa meitä erottavia tekijöitä, vaan enemmänkin katsoa sitä, mikä meikä yhdistää? Että hänen mukaansa on olemassa joukko perusprinsiippejä, jotka ovat tärkeitä todellisen Jumalan valtakunnan kannalta, ja itse kukin joukko tekee työtä sen eteen omilla taipumuksillaan, lahjoillaan ja tavoillaan?
Mihin se raja pannaan, kuinka paljon samankaltaisuutta pitää olla, että ollaan vielä saman Valtakunnan kansalaisia (unohdetaan hetkeksi standardivastaus ”samasta Hengestä”)? Eihän tällaista oikeasti voi mitata – paitsi fiilis-pohjalta. Mutta eikö meistä jokainen kuitenkin omassa elämässään tee jaottelun kautta tätä arviointia? Opin eräältä ystävältäni, että hän vain laittoi eräässä teologisessa kiistakysymyksessä rajan tiettyyn paikkaan, ja toimi sen mukaan. Se rauhoitti häntä, ja hän jollakin tasolla myönsi myös sen, että ihan täyttä perustelua hän ei rajan asettamiselle pysty antamaan, mutta on helpompi elää kun se on tehnyt. Minusta se ensi alkuun näytti, sanoisinko vajavaiselta, mutta hieman myöhemmin tajusin jo paremmin sen inhimillisen ulottuvuuden. Ja sitä kautta sen, että kyllä Jumala lempeydessään meitä tässäkin inhimillisessä vajavaisuudessa armahtaa.
Tulisiko Joonalta joku päivä blogikirjoitus sillä teemalla, että mikä kaikki meitä erilaisia kristittyjä yhdistää? Eroavaisuuksien tarkastelun näkökulmalle vastakkainen lähestymistapa.
TykkääTykkää
Olen samaa mieltä Kirsin ja muiden kanssa tuosta ”pyhästä vihasta” kuten psalmissa: ”Kiivaus sinun temppelisi puolesta on kuluttanut minut, ja minuun sattuu niiden pilkka, jotka pilkkaavat sinua.” (Ps. 69:9). Näin oli profeettoen, Johannes Kastajan ja Herramme kokemus.
Me kristitytkin totumme niin helposti kliseisiinkin raamatuntulkintoihin, että sokeudumme ja kuuroudumme alkuperäiselle sanomalle: ”kuulemme emmekä sittenkään kuule, näemme emmekä sittenkään näe”! – Voisimme tietenkin kysyä blogistin esille nostamien raamatunkohtien perusteella: 1) muuttiko Jeesus näkemyksiään 2) puhuiko hän tahallaan (tai tahattomasti) ristiriitaisesti vai 3) onko häntä tulkittu ristiriitaisesti…
Kristittyinä lähdemme kuitenkin siitä, että syvimmiltään edellämainitusta ei ole kysymys. Jeesus oli nuorimies kuten seuraajansakin ja heidän elämäntapansa kuljeskelevina elämäntaiteilijoina, pohdiskelijoina ja opettajina oli epäsovinnainen – vaikka jonkinlainen instituutio kuitenkin ottaen huomioon kuinka helposti mukaan lähdettiin. Oltiin siis ainakin väliin ristiriidassa suvun ja ympäristön kanssa. – Mutta Jumala voi valjastaa meidän psyykkiset tarpeemme, tunteemme ja joskus jopa agressionkin hyvän ja valtakuntansa palvelukseen ”vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö”. Jeesus ratsasti nuorella aasilla Jerusalemiin, ja vanha aasi seurasi, – mikä usein on selitettykkin allegorian tapaan seurapuheissa edellämainittuun viitaten.
Surullista on, että Jeesus ja kistinusko on vuosisatojen aikana valjastettu niin monenlaisten vankkurien vetäjäksi; imperialismin, kapitalismin, viktoriaanisen ”poroporvarillisuuden”, kiihkonationalismin, rasismin, antisemitismin, liberalismin jne. ja tuloksena on ollut miljoonia ja miljoonia ruumiita. Tällaista vihaa ja agressiota älköön kyseisellä raamatunkohdalla puolustettako.
Mutta kommentti myös Akille: Tuskin lestadiolaissuunnat toisiinsa kuitenkaan niin suhtautusivat kuin tuo esimerkkisi – uskon että myötätuntoa, esirukouksia ja myös vetoomuksia Norjan suurlähetystöön riittää Abrahamin (Ibrahim) tyttären Meriaminkin puolesta. Herra häntä auttakoon!
Apostoli Paavali kirjoitti ”Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. ”Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.' …tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen. (Apt 17:26-30)
On oikeitakin harhaoppeja ja eriseuroja, mutta liian usein on ollut kysymys henkilöristiriidoista kuten Korinttissa tai peräti siitä, kuka meistä on suurin eli missä on ”esikoisten seurakunta”; onko se Jerusalemissa, Roomissa, Jällivaarassa vai Oulussa…Tästä kaikesta on esimerkkejä myös Lohen kirjoittamassa Lestadiolaisuuden suuri hajaannus -kirjassa. Kysymys, ”kuka saa määrätä” pirstoi valitettavsti vl-kristillisyyttä myös 1970-luvulla niin Suomessa, Amerikassa kuin Pohjois-Ruotsissa. – Suorastaan hupaisaksi skolastiseksi saivarteluksi ovat menneet myös arviot missä lukijaisliikkeen pääryhmän alaryhmän alaryhmässä elävä kristillisyys 1800-luvun alkupuolella oli 🙂 Tai pääteltäessä jälkeenpäin, ettei joku ollutkaan elävä kristitty, vaikka aikalaiset Raattamaata myöten hänen sellaiseksi tunsivat ym.ym.
TykkääTykkää
Tämä blogikirjoitus pani itseäni myös eniten pohtimaan ns. pyhää vihaa, joka mitä ilmeisemmin kätkeytyy Jeesuksen opetukseen vihasta jopa lähiomaisia kohtaan, kun ihminen lähtee seuraamaan häntä.
Ymmärrän varmaan tämän asian lapsellisen suoraviivaisesti vihaksi pahuutta ja vääryyttä vastaan, jos se tulee lähiomaisten taholta tai uskonsisarten tai veljien.
On suuri uskonkoetus, kun joutuu ”omiensa” taholta vääryyden kohteeksi, varsinkin silloin, kun tulee täydellisen hyljätyksi. Tällaista epäinhimillistä toimintaa harjoitettiin keskuudessamme vuodesta toiseen. Se jätti kituvia uloshoidettuja uhreja, mutta myös hengellisesti sairaan, harhaopin orjuuttaman lauman.
Näen edelleen, että kyseinen harha on ollut ytimeltään hyvin vaativa ja julma – edellyttänyt inhimillistä vahvuutta selviytyäkseen kilvoittelusta. Lauman heikot ovat jääneet sen armoille.
Ennennäkemätön painostus jatkuviin synnyttämisiin vaikka henkensä kaupalla muodostui lukemattomiin perheisiin raskaaksi taakaksi ja jatkuvaksi kipuiluksi selviytymisestä. Ei ollut luvallista kuunnella jaksamistaan.
herttaneiti: ” Esittäisin omana näkemyksenäni, että ihmisen tulee olla (edes) niin hyvässä kunnossa, että se pystyy mahdollisimman hyvin olemaan tuollaisena ”maan suolana” ja valona. Elämä ei aina ole kivaa, mutta siihen kuitenkin kuuluu myös ilo, ja toimintakykyisyys. Ei palvele ketään, jos joku on henkisesti hyvin huonossa kunnossa. ”
Nykyisin tiedostetaan paljon paremmin kuin 70-luvulla, että uskovaistenkin vanhempien täytyy itse vaalia omaa terveyttään ja jaksamistaan pystyäkseen kantamaan vastuun lapsistaan ja heidän hoitamisestaan riittävällä tavalla. Hokeminen Jumalan auttamisesta, kun vain jaksaa uskoa, ei tarkoita, että taivaallinen isämme tulee kotiin tekemään kaiken hoivatyön. Lapset nyt vaan tarvitsevat ihka jaksavia aikuisia, että kasvavat ja kehittyvät yhteiskuntakelpoisiksi yksilöiksi.
Toisaalta joukossamme on ollut tyrmäävän paljon vahvoja sukuja, joissa on pärjätty ja jaksettu hyvinkin suurperheiden vaatimusten paineissa.
Tämä vahvuus-ilmiö on sumentanut näkemästä harhaopin uhreja – heikkoja – keskuudessamme.
Se taas on pitkittänyt koko harhaopoin todellista korjaamista. Harhaopin hedelmiä ovat uhrit – heissä näkyy harhaopin pahuus ja vääryys.
Harhaoppi, jonka ytimessä lymyää julmuus heikkoja kohtaan, on niin pahaa, että sitä kohtaan on oikein tuntea ”pyhää vihaa”.
On todella tärkeää, että pystymme vuosikymmenten jälkeen vihdoin hahmottamaan harhaopin syyt ja uhrit, jotta pystymme oikealla tavalla korjaamaan yhteisen harhan.
Nyt on tähän etsikon aika. Se voi mennä ohi ja ”maan suola ja valo” väistyy…
Jokainen meistä tarvitsee jonkun herätteen, havahtuakseen näkemään harhaoppimme tilitystarpeen, jos ei ole sitä omissa kokemuksissaan vielä joutunut näkemään.
TykkääTykkää
Saattaa olla virhe lähteä kommentoimaan tätä, koska minulla ei ehkä ole tästä asiasta kovin valmista näkemystä- mutta hieman kuitenkin aihetta tässä raapaisen.
Vl-seniori: Ihmiset eivät aina ole vahvoja ja hyvinvoivia- mutta se ei sulje pois sitä mahdollisuutta, etteivätkö he silti voisi kasvvattaa tuollaisia ”yhteiskuntakelpoisia yksilöitä”.
On pintapuolista ja kapeakatseista ajattelua, että vanhempien pitäisi olla tietyllä tavalla hyvinvoivia voidakseen kasvattaa lapsiaan ”oikein”. Ihmiset eivät lähtökohtaisestikaan ole samanlaisia keskenään, ja on arveluttavaa mennä arvottamaan, millaiset vanhemmat ovat oikeanlaisia, puhumattakaan, että menisi osoittamaan, kenen lapset voivat hyvin ja kenen eivät.
Minusta on kaiken lähtökohta, että ihminen on ”riittävän” hyvässä kunnossa- ei meidän tarvitse olla valioyksilöitä, todellinen elämä ei ole virheetöntä etenemistä, kaikki kompastelevat, ja se heille sallittakoon. Myös erilaiset psyykkiset kompastelut kuuluvat tähän samaan kategoriaan- hyvin monilla on elämänsä aikana jonkinlaista psyykkistä vastatuulta, ja oleellista on, miten siihen suhtaudutaan. Koska se ei aina ole negatiivista, vaan siitä on mahdollisuus myös saada ja oppia hyviä asioita.
On eri asia, jos ihminen on niin heikossa kunnossa, ettei se pysty selviämään arjestaan, ja jos ihmisellä on lapsia, on luonnollista, että niistä pitää pystyä huolehtimaan. Jos ei pysty, silloin tarvitaan apua. Mutta taisinkin mainita tuosta toimintakykyisyydestä aiemmassa kommentissani.
Psyykkistä vastatuulta ei tarvitse pelätä tai kavahtaa- se on yhtä normaali osa elämää kuin mikä tahansa, on kysymys vain siitä, mitä se aiheuttaa. Jos ihminen on toimintakyvytön, se tarvitsee apua- jos ei, silloin tilanne ei ole niin paha. Kuten näissä keskusteluissa on mainittu aiemminkin, jokainen meistä on jollakin tavalla traumatisoitunut ja vinksallaan- ei meistä saa virheettömiä, jokainen yrittää parhaansa niillä lähtökohdilla mitä meillä on.
Ja sanoisin, että vaikka on selvää, että käytännön asiat ovat asia erikseen, tuo ”Jumalan auttaminen” on silti sitä, mitä varten meidät on tänne tehty. Se on kaiken pohja, joten en lähtisi vähättelemään sitä tehtävää tai vertailemaan sen tarpeellisuutta.
TykkääTykkää
Rohkenen kirjoittaa kristittyjä yhdistävistä tekijöistä (vaikka minulta ei kysyttykään, wiisaammat oikaiskaa ja täydentäkää :-).
Kuten edellä on mainittu, kristinuskon sisäiset kiistat ovat kautta aikojen repineet kristittyjen rivejä. Eipä taida maailmasta löytyä niin monitulkintaista uskontoa, kuin mitä on kristinusko. Kaukana ollaan siis Jeesuksen rukouksesta, ”että he yhtä olisivat”. Monissa riidoissa, myös vanh.lestadiolaisten sisäisissä taisteluissa, on ns. ”mennyt lapsi pesuveden mukana”.
Kun etsitään kaikkia kristittyjä yhdistäviä piirteitä, niitä voidaan lähestyä varhaisten kristittyjen opetuksista ja ajatuksista käsin. Erilaiset näkemykset voidaan yrittää pelkistää yhteiseen periaatteeseen tai perusvakaumukseen, joka kuitenkin jää hyvin yleisluontoiseksi: taustalla on värikäs monimuotoisuus, joka juontaa juurensa kristillisen uskon vaiherikkaasta syntyprosessista.(Em. prof. H. Räisäsen mukaan).
Apostolinen uskontunnustus kuitenkin yhdistänee useimpia kristillisiä suuntauksia, jossa on tiivistettynä kristinuskon ydin. On sitten eri asia, millaisia tulkintoja ja painotuksia Isä, Poika ja Pyhä Henki saavat eri suuntauksissa.
Prosessi, joka aikoinaan johti kristinuskon syntyyn itsenäisenä uskontona, alkoi, kun Jeesus Nasaretilainen julisti Jumalan valtakunnan pikaista tuloa. Pikkuhiljaa Jumalan valtakunnan konkreettisen tulemisen odotus hengellistyi maanpäällisen odotuksen sijaan tuonpuoleisuuteen. Paavalin ja synoptisten evankeliumien näkemyksissä yhdistetään sekä tämänpuoleista että tuonpuoleista Jumalan valtakunnan/ Jeesuksen toisen tulemisen/ ylösnousemuksen odotusta. Tärkein yhdistävä pointti em. odotuksissa on sielun kuolemattomuus. Tämä yhdistänee kaikkia kristillisiä suuntauksia ortodokseista helluntailaisuuteen. (H. Räisänen)
Kysymys Jeesuksen olemuksesta ja tehtävästä vaihtelee eri kristinuskon suuntauksissa, mutta yhteinen nimittäjä löytynee, kun kiivetään kyllin abstraktille tasolle: Jeesus oli ainutlaatuinen. (H. Räisänen)
Myös synnin merkitys ihmistä ja elämää tuhoavana voimana on keskeinen. Kaikki kristityt lienevät yhtä mieltä siitä, että kristitty on kutsuttu taisteluun syntiä vastaan. Ihmiskunta on synnin toivoton uhri (Paavali), joten ainoa toivo on Kristuksen sovitustyö. Osa kristityistä lienee vielä yhtä mieltä siitä, että usko Kristukseen on pelastuksen edellytys ja että pelastus tavalla tai toisella liittyy siihen, mitä Jeesus on tehnyt tai mitä Hän edusti.
Vanhoillislestadiolaisten opetuksen mukaan kristityn elämä on uskomista Kristukseen ja samalla hänet kutsutaan uuteen elämään Kristuksen
yhteydessä. Elämä Kristuksen yhteydessä on ”antautumista” tuon uskon synnyttämään ”sisäiseen kutsumukseen” eli Jumalan tahdon mukaisen elämän tutkiskeluun ja kilvoitteluun. Kilvoittelun itsetarkoituksena ei
kuitenkaan ole pelastuksen tavoittelu, vaan uskon synnyttämää hengen hedelmää/ sielun kaipausta elää ”lähellä Jumalaa” (psalmi 73:28):”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan.”
Vanhoillislestadiolaiset korostavat nimenomaan Pyhää Henkeä, joka kokoaa ”Pyhäin yhteisen seurakunnan”. Tätä korosti myös Luther. Pyhästä Hengestä on vaikea lähteä kiistelemään, vaikka se on aivan keskeinen Kristuksen seurakunnan muodostumisessa. Pyhää Henkeä ei voi mitata eikä havainnoida ulkoisesti, Jumala tutkii sydämet. Yhtenä merkkinä voidaan pitää hengen hedelmiä (joita ei ainakaan itseltäni meinaa löytyä :-(, sekä ”pelastusvarmuutta”.
Kiista Pyhästä Hengestä voi pahimmillaan johtaa vallan väärinkäyttöön ja hengelliseen väkivaltaan. Parhaimman vastauksen voisi ehkä antaa parannuksen armon saanut ihminen, joka voisi kertoa mikä on ero ns. ”tavallisen” kristityn ja parannuksen armon saaneen välillä. Myös Laestadius koki selkeän eron aikaisempaan elämäänsä nähden Lapin Marian tapaamisen jälkeen.
TykkääTykkää
Kun puhutaan harhaopin uhreista nimenomaan vl-kristillisyyden keskellä, ei pidä vähätellä niitä äitejä perheineen, jotka ovat vuosikymmenten aikana kituneet enemmän tai vähemmän.
Kehotan edelleen muistamaan, että vasta vuonna 2009 näitä uhreja alettiin julkisesti tuoda esiin Terttu Holmin ansiosta. Samaa uhriutumista ovat sen jälkeen valottaneet monet muut naiset blogeissaan ja ulostuloissaan.
Kun teologinen pohdinta on keskittynyt miehille naisten uhriutumisessa, on Kristuksen mieli ollut jopa Lutherilla kadoksissa aikoinaan – joten ei se ole kirkastunut SRK:ssakaan miehille. Vahvat naiset ovat olleet viimeistään esteenä esimerkillään ja uhreista on tullut vain poikkeustapauksia. Tämä ei ole totuus.
Kenties koko harhan ytimen avain on todellinen havahtuminen harhan uhrien näkemiseen.
Jos ei ole nähnyt, on syytä kysyä itseltään, miksi ei ole nähnyt.
On selvää, että jos ei ole nähnyt oman uskonoppinsa uhreja, ei voi ymmärtää olleensa millään tavalla julman harhaopin orja. Siksi on ymmärrettävää, että harhaopin puolustajia on yhä ja sieltä tulee jyrkkää torjuntaa ja vastahyökkäystä korjausvaatimuksille.
Jos ei näe uhria, ei voi tuntea syyllisyyttä.
Siksi todelliset uhrit pitää paljastaa – eikä enää mitätöidä,torjua ja kätkeä.
Lisäksi harhan kollektiivisuus on selviö.
En tunne Heino Korpelaa muuta kuin kommenteistaan ja niiden perusteella kehoittaisin pumppaamaan häneltä arvokkaita tietoja yhteisestä historiastamme ja sen selvittämisestä. Nytkin niitä löytyy Joonan uusimmasta blogista Kotimaa24-blogista.
Oletko Markku keskustellut hänen kanssaan?
TykkääTykkää
Julkaisen pyynnöstä tämän kommentin anonyymina:
Vl-seniori: ”On todella tärkeää, että pystymme vuosikymmenten jälkeen vihdoin hahmottamaan harhaopin syyt ja uhrit, jotta pystymme oikealla tavalla korjaamaan yhteisen harhan. ”
Jos tiedostat olevasi osa yhteistä harhaa, olisiko ensin syytä siivota oma tontti ? ”Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.” Luuk 6:42
Jostain syystä minua ahdistaa vl-seniorin kommentit. En tunne ”lepääväni” turvassa niitä lukiessa.
Itse olen ”heikko” ison perheen äiti. Olen elämäni vakavassa kriisissä traumojen vaikutusten uuvuttaessa terapian turvin jaksanut elää arkeani ison perheen äitinä, välillä huonommin ja välillä paremmin. Jumalan voiman (evankeliumin) turvin olen saanut kilvoitella Jumalan lapsena ”uskonystävieni” ja vanhempieni aiheuttamista traumoista huolimatta.
Minä en ole koskaan kokenut vl-yhteisössä painostusta ”pakkosynnyttämiseen” henkeni uhalla tai muutenkaan, vaikka yhteisössämme Raamatun mukaisesti opetetaankin lasten olevan suurta Jumalan lahjaa ja siunausta. Päin vastoin, olen kokenut hyvin ahdistavana ja jopa painostavana neuvot, joita on tullut myös yhteisön sisältä, ehkäisemiseen ja lasten tulon rajoittamiseen, vaikka usein olen ymmärtänytkin niidenkin olevan osin aitoa huolta jaksamisestani.
Koen ne kuitenkin samalla tavoin lihan puolelta tulevina neuvoina niin kuin ehkä Jeesus koki rakkaan opetuslapsensa Pietarin neuvot hänen kärsimyksensä lähestyessä. Silloin Jeesus joutui vastaamaan Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”
Minulla ei ole aina ollut voimaa vastata ”kiusaajilleni”. Olen vaiennut, enkä ole varma onko se joka tilanteessa oikein, vaikka toisaalta raamatun mukaan: ”Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin”. Luuk 6:29
Minusta helppojen pikaratkaisujen antaminen (toisen puolesta tietäminen) toisen ahdingossa on vastuun väistämistä, ihmisen hädän ohittamista. Usein uupunut, väsynyt tai muuten raskaiden elämäntilanteiden uuvuttama ihminen kaipaa rinnalleen ihmistä, joka kohtaa, kuuntelee, tukee ja auttaa kaikin tavoin: henkisesti, hengellisesti ja konkreettisesti. Auttajia voi olla useita, kukin taipumustensa ja lahjojensa mukaan. Tärkeintä on kohdata aidosti ja sydämellä, olkoonpa apu mitä tahansa. Onko ketään, joka ei koskaan joutuisi turvautumaan toisten apuun? Onko ketään, joka ei koskaan tekisi virheitä tai arvioisi voimiaan tai taitojaan väärin?
Vl-seniori: ” Siksi todelliset uhrit pitää paljastaa – eikä enää mitätöidä, torjua ja kätkeä.”
Itse koen olevani monella tapaa uhri, tosin haluan taistella päästäkseni tuosta leimasta pois. Haluan olla tasaveroinen toisten ihmisten kanssa. Haluan, että myös minut kohdataan ihmisenä, ei uhrina, jonka ”elämä on pilalla”. En halua tulla ”paljastetuksi” toisten ehdoilla, toisten määräyksestä. Haluan, että minut paljastaa Kristuksen lempeä rakkaus ja saan levätä hänen huolenpidossaan ja hoidossaan.
Olen samaa mieltä tuosta todellisen uhrin paljastamisesta, mutta koen että todellinen uhri on jo paljastettu, siitä todistaa koko Raamattu. Me emme tarvitse muuta uhria syntiemme sovitukseksi, Jeesus on tehnyt kaiken puolestamme. Tämä on Jeesuksen opetuslasten tärkein tehtävä: Kirkastaa Kristusta elämällään, sanoillaan, teoillaan. En halua mitätöidä todellista uhria omassa elämässäni. Ethän sinäkään? Otatko Hänet sydämestäsi vastaan omana Vapahtajanasi? Hoivaatko Kristusta lapsessa, vanhuksessa, lähimmäisessä, toisessa Jumalan lapsessa?
Sekä väkivallantekijä, että hänen tekojensa uhri ovat samanarvoisia ihmisinä Jumalan edessä. Kumpikin tuomitaan tekojensa mukaan. Myös uhri voi lähteä väärälle tielle, kostamaan, vaatimaan tai painostamaan väärintekijää. Usko ohjaa turvautumaan Jumalan apuun ja luottamaan Hänen tuomioonsa.
”Hedelmistä te heidät tunnette”
TykkääTykkää
Hyviä kommentteja herttaneitillä ja Kirsillä!
VL-seniori please, huomaathan myös, että eroja on harhalla ja harhalla – ja niitä todella isoja harhoja on paljon, paljon juuri vl-kristillisyyden ulkopuolella. – Eikä Jeesus luvanutkaan meille leppoisaa ja hupaisaa elämää vaan nisunjyvän tien!
Tertullianus (n.155-230) kirjoittaa: ”Yhteisömme… tietää elävänsä man päällä muukalaisena ja kohtaavansa ulkopuolisissa helposti vihamiehiä, mutta omistavansa kotimaan, kotipaikan, toivon, kiitoksen ja arvostuksen taivaassa.”
TykkääTykkää
vastaus sinulle anonyymi :
Kiitos sinulle antamastasi palautteesta!
Kerrot olevasi suuren perheen äiti ja kamppailleesi elämässäsi vakavassa kriisissä traumojen vaikutusten uuvuttamana, jotka ovat aiheutuneet ”uskonystäviesi” ja vanhempiesi toiminnasta.
Kerrot kokeneesi painostavana tilanteessasi neuvot lastentulon rajoittamiseen myös yhteisön sisältä – siitä huolimatta, että olet ymmärtänyt ne huoleksi jaksamisestasi.
Kenties ne neuvot ovat lähteneet myös huolesta koko perheesi selviytymisestä?
Kerrot myös:
”tse koen olevani monella tapaa uhri, tosin haluan taistella päästäkseni tuosta leimasta pois. Haluan olla tasaveroinen toisten ihmisten kanssa. Haluan, että myös minut kohdataan ihmisenä, ei uhrina, jonka ”elämä on pilalla”. En halua tulla ”paljastetuksi” toisten ehdoilla, toisten määräyksestä. Haluan, että minut paljastaa Kristuksen lempeä rakkaus ja saan levätä hänen huolenpidossaan ja hoidossaan.”
Tiedätkö mitä – sinä rakas kanssasisareni – koetan nyt juuri asettua sinun viereesi täältä omalta koneeltani sinun sydäntäsi lähelle ja ymmärtää sinua. Haluaisin rukoilla taivaallista Isää lähettämään enkelinsä siivet levitettyinä ja kietomaan ne ympärillesi lohduttaen ja turvaten pohjattomalla rakkaudella ja huolenpidolla. Myötätuntoni on sinua ja perhettäsi kohtaan ja toivoisin voivani poistaa sinulle kommenteillani aiheuttaman ahdistuksen tunteet.
En tietenkään ole tarkoittanut, että kenenkään yksityisen perheen elämää alettaisiin repostella ja ”paljastaa”. Sellainen olisi samaa kuin lyödä lyötyä.
Minulla ei ole mitään tarvetta sellaiseen – päinvastoin.
Ajattelen juuri samoin kuin sinä, että Jeesus oli todellinen uhri ja Hän kantoi raskaimman ristin. Ei meille kuulu sama risti – näin ymmärrän – muutenhan Jeesuksen risti olisi ollut turha.
Kysyt:
” En halua mitätöidä todellista uhria omassa elämässäni. Ethän sinäkään? Otatko Hänet sydämestäsi vastaan omana Vapahtajanasi? Hoivaatko Kristusta lapsessa, vanhuksessa, lähimmäisessä, toisessa Jumalan lapsessa?”
Vastaan sinulle sydämestäni ja suoraan : HALUAN!
Minulle lapseni ovat olleet ja yhä ovat Jumalan lahjoja – jokainen – ja lastenlapset ne vasta ovatkin lahjojenlahjoja, joita pyrin pitämään lähelläni ja hoitamaan voimieni mukaan ja samalla nauttimaan heistä ja kokemaan yhteistä iloa. Rukoukseni nousevat jatkuvasti heidän ja itseni puolesta. Tiedän, että jokainen lapsi on ”Jeesus-lapsi” ja tarvitsee arvoisensa hoivan.
Sanot vielä:
”Sekä väkivallantekijä, että hänen tekojensa uhri ovat samanarvoisia ihmisinä Jumalan edessä. Kumpikin tuomitaan tekojensa mukaan. Myös uhri voi lähteä väärälle tielle, kostamaan, vaatimaan tai painostamaan väärintekijää. Usko ohjaa turvautumaan Jumalan apuun ja luottamaan Hänen tuomioonsa.”
Itselläni ei ole ollenkaan kostoaikeita ketään kohtaan. En tiedä, kuinka paljon olet lukenut kommenttejani, mutta olen koettanut tuoda esiin kristillisyytemme keskuudessa vaikuttaneen harhaopin vääryyksien korjausta – jotta pääsisimme niistä vapauteen ja etteivät ne enää aiheuttaisi lisää uhreja. Uskon tarkoitus ei ole tuottaa vääryyden uhreja. Harhaoppi tuottaa uhreja.
Usko ohjaa luottamaan Jumalaan, mutta Jumala käyttää myös meitä ihmisiä välikappaleinaan auttamaan, korjaamaan ja tuomaan hyvää.
Vielä haluan kysyä sinulta – annatko anteeksi, kun olen aiheuttanut kommenteillani sinulle ahdistusta – olen todella suruissani siitä?
TykkääTykkää
Markku: ”VL-seniori please, huomaathan myös, että eroja on harhalla ja harhalla – ja niitä todella isoja harhoja on paljon, paljon juuri vl-kristillisyyden ulkopuolella. – Eikä Jeesus luvanutkaan meille leppoisaa ja hupaisaa elämää vaan nisunjyvän tien!”
Kyllä-kyllä, maailmassa vellovat lukemattomat uskonopit ja harhat!
Niistähän me emme ole vastuussa – vaan omastamme.
Olenko erehtynyt, kun olen käsittänyt, että sinäkin historiatoimikunnan jäsenenä ja oman kristillisyytemme historian hyvin tuntevana pidät oikeana, että oma kollektiivinen harhamme korjataan ja selvitetään oikealla tavalla?
Vai onko harha ollut sinunkin käsityksesi mukaan vain ”yksittäisten ylilyöntejä”?
TykkääTykkää
Blogikirjoituksessa lainaamieni Jeesuksen opetusten pääajatus vaikuttaa olevan tämä:
Kristuksen seuraamisen päämäärä on tuonpuoleinen ikuinen, täydellinen onni. Sitä vastoin tässä elämässä Kristuksen seuraajan on luovuttava todella paljosta. Kristinusko ei ole tätä elämää varten vaan ennen kaikkea siksi, että täällä kuollaan – vastaamassa kuoleman ongelmaan.
Tämä ajatus tulee selvästi esille muuallakin evankeliumeissa:
”Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.” (Joh. 12:25)
Tämän valossa on todella ongelmallista päätellä niin, että ”ei tämä voi olla Jumalan tahto, koska se tekee elämästä niin vaikeaa”.
Monien, monien Jeesuksen sanojen valossa on nimittäin täysin selvää, että Jumalan tahdon seuraaminen on tässä langenneessa maailmassa äärimmäisen vaikeaa. Jos evankeliumeita lukee, tämä käy täysin selväksi. Ja sellainen kristinusko, joka on ristiriidassa jopa Jeesuksen omien sanojen kanssa, ei ole kovin uskottavaa.
Se on totta ja tärkeintä, että Jeesus on kantanut raskaimman ristin meidän puolestamme. Samalla ei saa kuitenkaan työntää syrjään Jeesuksen omia sanoja:
”Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk. 14:27)
Se ei tietenkään tarkoita, että elämästä pitäisi tieten tahtoen tehdä mahdollisimman vaikeaa. Toisaalta on kuitenkin Raamatun ja nimenomaan Jeesuksen omien opetusten valossa väistämätöntä, että Jumalan tahdon seuraaminen vie ristin alle, ”tulemaan Kristuksen kaltaiseksi osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa” (Fil. 3:10).
TykkääTykkää
Vielä:
Blogissani on keskusteltu paljon 1970-luvun ns. hoitokokousajasta ja uskovaisten äitien jaksamisesta. Se on hieno juttu: ne ovat erittäin tärkeitä aiheita. Olen iloinen siitä, että blogini on voinut toimia alustana tälle keskustelulle.
Toisaalta ei ole hyvä sekään, jos keskustelemme VAIN näistä aiheista. Vaikka ne ovat tärkeitä, uskossa ja elämässä on muutakin tärkeää. On huono asia, jos vanhoillislestadiolaisuus ei pysty kohtaamaan ongelmiaan, mutta sekään ei ole hyvä, jos vanhoillislestadiolaisuus uhkaa toiselta laidalta muuttua jo lähinnä 70-luku-kriittisyydeksi ynnä muuksi yleisnegatiivisuudeksi.
Siksi pyydän: Yritetään pysyä kohtalaisen tiiviisti postauksen aihepiirissä. Nykyisellään nimittäin tuntuu, että vaikka kirjoittaisin artikkelin Pyhästä Kolminaisuudesta, olisimme kohta 70-luvulla ja perheenäitien asemassa. Aion järjestää jatkossakin mahdollisuuksia keskustelussa myös näistä (tärkeistä ja arvokkaista) aiheista. Mutta ei keskustella VAIN niistä.
Toivon, ettei kukaan loukkaannu vaikka sanon näin suoraan. Uskon, että ymmärrätte, mitä tarkoitan.
TykkääTykkää
Vl-senoirille: Haluan antaa anteeksi, haluaisin olla ahdistumatta. Uskon ja näen ettet ole juuri minulle tarkoittanut aiheuttaa ahdistusta. Ethän näe kamppailuani, eläntilannettani, traumojani.
Sama evankeliumi ja uskosta vuotava luottamus Jumalaan, rakkaus, ilo ja rauha olkoon kaikkien uskovien voimana ja lohtuna. Emme kukaan jaa omastamme, jaamme siitä rakkaudesta, mistä olemme itse osallisia.
Ahdistuneena ja nurkkaan ajettuna, epäonnistuneena epäuskon saarna ei auta. Selviätkö, etkö ajattele lapsiasi, etkö yhtään ajattele miestäsi, puhumattakaan meistä, jotka näemme kärsimyksesi? Vain Kristuksen mieli, Vapahtajan katse ja siitä huokuva rakkaus: nostaminen, kantaminen ja lohduttaminen auttaa jaksamaan minua elämään uskoni mukaista elämää vaikeuksienkin keskellä, silloinkin kun lähellä olevat ihmiset hylkäävät.
Tämän päivän sana sopinee hyvin lohduksi kaikille meille rikotuille:
”Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. 2 Kor. 4:16”
Haluan edelleen luottaa, että Jumalan voima alkaa ja näkyy eniten siinä, missä ihmisen omat voimat ja viisaus loppuvat.
t- anonyymi
TykkääTykkää
Olen tietystikkin sitä mieltä, ettei muuta tietä ole kuin ottaa oikeasti yhteisöllinen vastuu – ja siis ennnenmuuta, että SRK instituutiona ottaa vastuun, siitä mitä on tapahtunut. Vain tällaisella peiliin katsomisella tulee myös karsittua harhat opetuksessamme ja juuri sitä opetusta Jumala meille tyrkyttämällä tyrkyttää…
Ja kun strategia on ollut antaa lähteiden tuhoutua tai niitä jopa aktiivisesti tuhota menneisyyden kuvan muokkaamiseksi, on ilman muuta syytä kerätä dokumentteja, muistitietoa, muistelmia, mitä tapahtui.
TykkääTykkää
Kiitos Markku vastauksestasi!
Arvostan suoraselkäisyyttäsi ja rohkeuttasi. Toivoisin samaa toisiltakin, ennenkuin ”etsikonaika” karkaa. En jatka tästä nyt enempää, ettei Joona hermostu.
TykkääTykkää
En hermostu, vl-seniori. Esitin vain toiveen siitä, miten voisimme jatkossa monipuolistaa keskusteluamme. Uskon Sinun ymmärtävän tämän.
TykkääTykkää
Joona – älä epäile ollenkaan, ettenkö ymmärtäisi 🙂
Siunaavin ja kannustavin ajatuksin – vl-seniori
TykkääTykkää
Tämä on ihan totta, mitä Joona sanoi edellä.¨
Ihmisen mieli etsii oikeudenmukaisuutta ja hyvitystä, sekä viime kädessä vastausta kärsimyksen ongelmaan. Tähän perustuu myös varhainen ruumiin ylösnousemuksen idea (mm. VT:n apokryf. Makkabilaiskirjat, Danielin kirja): Jumalan oikeudenmukaisuus toteutuu uskonsa puolesta kärsineiden ja kuolleiden marttyyrien kuolleista herättämisen kautta, jonka jälkeen he hallitsevat maailmaa ja vääryys kukistetaan. Tämän näyn ja lupauksen siivittäminä varhaiset kristityt kestivät hirvittäviä koettelemuksia: he luottivat lupaukseen vääryyden lopullisesta kukistumisesta ja
oikeudenmukaisuuden toteutumisesta Kristuksen toisen tulemisen yhteydessä.
Myös Uuden Liiton kristityt on kutsuttu luottamaan tähän lupaukseen: Kristus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan jo voittanut pimeyden ja
sielunvihollisen vallan. Syntien anteeksiantamukseen sisältyy pelastus, jonka varassa ihminen voi rauhassa elää ja kuolla. Itseäni puhuttelee erityisesti Sakariaan kiitosvirren loppuosa (Luuk. 1:77->):”77)Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen, syntien anteeksiantamisen. 78)Näin meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä: Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto.79)Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville, se ohjaa jalkamme rauhan tielle.”
Yhteisistä traumoista on tärkeää keskustella (ei mässäillä), varsinkin vääryyttä kokeneiden kanssa. Se on herkkä sielunhoidollinen asia. Samanaikaisesti meillä tulisi olla katse kiinnitettynä Golgatan keskimmäiselle ristille, jotta ei sorruttaisi ”lihan käsivarteen” ja lynkkaamishenkeen. Heikoimpien ja kärsivien ääntä ei saa ikinä vaientaa, heidät kutsutaan Kristuksen rakkauden hoidettaviksi. Kristus on tullut särkyneitä varten, ja Hänen eheyttävä rakkautensa on paljon suurempaa kuin mikään täällä maailmassa.
Itse olen kokenut että, syntien anteeksiantamuksen saarna on niin väkevä voima, että siihen kätkeytyy myös lupaus ”uudesta luomisesta”, uudesta alusta, eli synnin ja pahuuden mitätöimisestä, jonka turvin ihminen voi aloittaa joka päivä alusta. Itse olisin erittäin mielelläni upottamassa kaikki harhaopit karvoineen päivineen pohjattomaan armon mereen. En tiedä miten se sitten käytännössä onnistuu, ja nouseeko sieltä pintaan sitten kuitenkin jotakin törkyä :-).
TykkääTykkää
Minäkin allekirjoitan Joonan kommentin. On hyvä muistaa, että keskusteleminen laajasti ja ymmärtävästi saattaa avata näkökulmia myös vaikeiden aiheiden käsittelyyn ja traumojen avaamiseen – sen lisäksi, että ne keskittyvät tärkeisiin aiheisiin.
Minua tympäisee välillä se, että tämän kaltaisista(kin) kommenteista monet naiset kokevat tulleensa loukatuiksi, koska heihin liittyvistä (naisen/perheenäidin asema, syntyvyyden säännöstely..) asioista käytyä keskustelua pyritään heidän mielestään vähentämään. Nähdäkseni tässä(kään) Joonan kommentissa EI tarkoiteta sitä.
TykkääTykkää
Tämän avauksen minut motivoi kirjoittamaan erään nuoren veljen käyttämä hyvä puheenvuoro vastikään Helsingin ry:llä järjestetyssä keskusteluillassa. Siinä hän huomautti (rakentavasti) siitä, että aika usein saatamme pehmennellä ja pyöristellä Jeesuksen opetuksia, kun ne koskevat omaisuutta ja omastaan luopumista. Esimerkiksi siten, että selitämme niiden tarkoittava ainoastaan ”hengellistä omaisuutta”, omaa vanhurskautta. Epäilemättä Jeesus kehottaa luopumaan siitäkin, mutta evankeliumien valossa on selvää, että kyllä hän tarkoittaa myös ihan konkreettista omaisuutta.
En osaa itsekään tyhjentävästi vastata noihin apukysymyksiini. Ehkä Jeesuksen sanojen edessä onkin parasta olla kunnioittavasti hiljaa ja miettiä omassatunnossaan, mitä ne voisivat tarkoittaa minun elämässäni.
Tuosta vierasta henkienmanaajaa koskevasta vitoskysymyksestä kuitenkin joitakin ajatuksia. Vastikään kuulin eräässä seurapuheessa selitettävän sitä aika hyvin.
Mark. 9:38-49 ei kumoa seurakuntaoppia. Sen tiettyihin ilmaisuihin – ”Kristuksen omat” ja ”me” – on nimittäin sisäänrakennettu ajatus, että on olemassa Kristuksen omia ja heitä, jotka eivät ole Kristuksen omia. On olemassa ”me”, joihin Kristus itse samaistuu, ja tästä seuraa, että on ikävä kyllä myös heitä, jotka ovat tämän ”meidän” ulkopuolella. Muuten nämä ilmaisut olisivat epämielekkäitä. On siis olemassa ero maailman ja Kristuksen seurakunnan, uskon ja epäuskon välillä vaikkei sitä olekaan mukava sanoa.
Seurakuntaopin äärimmilleen viedyn ”vulgaariversion” tämä raamatunkohta kyllä torjuu. Se kehottaa antamaan arvon kaikelle toiminnalle hyvän puolesta ja pahaa vastaan silloinkin, kun se tapahtuu ”meidän joukkomme” ulkopuolella. Jos vaikkapa paavi rukoilee maailmanrauhan puolesta ja vastustaa aborttia, nämä asiat eivät muutu pahoiksi sen vuoksi, että niiden tekijä on paavi. Ne ovat moraalin ja Jumalan sanan valossa itsessään oikeita asioita, ja niistä kannattaa olla iloinen vaikka niiden tekijä ei jaakaan samaa seurakuntayhteyttä meidän kanssamme.
TykkääTykkää
Itse asiassa tuo viimeisen kappaleen asia tuli mieleeni Tuomasmessussa, joka sinällään ei kovin läheltä vastaa tavanomaista vanh.lestadiolaista seurapuhetta, vaikka teologisesti Raamattuun perustuukin- ensin tuntui, että joka ikinen molekyyli minussa oli tuota kaikkea vastaan, mutta sitten oli kuin jokin olisi auennut ehkä hieman eri näkökulmasta.
Messussa oli läsnä paljon kadulla asuvia ja muuten huonovointisia ihmisiä- ja kolehdissa kerättiin rahaa jonkun silloisen katastrofin uhreille. Ja minä ajattelin, että vaikka tuo itse messu ei ollutkaan ihan minun mieltymysteni mukainen, silti sen yhteydessä tehtiin enemmän konkreettista hyvää, kuin sanoisinko ihan suoraan, esim. rauhanyhdistykset tekevät vuosienkaan kuluessa.
Jollakin tavalla koen, että vanh.lestadiolaisuus on melko hyvinvoivien ihmisten joukko- on varmasti suurtakin hätää, en varmasti väheksy kenenkään huolia. Mutta lähtökohtaisesti, uskallan väittää, ei kukaan ole kuitenkaan välittömästi esimerkiksi kuolemassa aliravitsemukseen.
Tämä juuri antaa meille ehkä hieman mittasuhteita- meillä olevat ongelmat ovat suuria, enkä vähättele henkisen ja heng. väkivallan uhreja, mutta tosiasia on, että on olemassa ihmisiä, joilla todella menee vielä huonommin.
Kaikki eivät pysty auttamaan toisia, kun omakin tilanne on niin heikko- silloin tulee ensin hoitaa oma tilanne kuntoon. Mutta koska liikenevä apu tulee aina tarpeeseen, siksi on juuri esimerkiksi tuollainen humanitäärinen apu on perusteltua, toteutti sitä mikä taho hyvänsä.
TykkääTykkää
Kyllä minunkin mielestäni kristitty on kutsuttu vähintäänkin ”kohtuullisuuteen”, mitä tämä sitten itsekullekin tarkoittaneekaan. Meidät on kutsuttu viljelemään ja varjelemaan omaa elämäämme, toisten ihmisten elämää ja koko luomakuntaa. Jos tuhoamme luontoa esim. kerskakulutuksella ja epäekologisilla valinnoilla, tuhoamme siten epäsuorasti ihmisen elämää ja jälleen kerran myös niiden elämää, jotka ovat heikoimmassa asemassa. Kaikenlainen riistopolitiikka luonnon ja ihmisten suhteen on Jumalan sanan vastaista (tulee taas mieleen se Jeesuksen totaalinen kimpaantuminen siellä temppelin pihalla :-).
TykkääTykkää
Jep, voinee sanoa, että kristitty on kutsuttu vähintäänkin kohtuullisuuteen.
Tosin rehellisyyden nimissä on pakko lisätä, että monia Jeesuksen opetuksia lukiessa ei voi välttyä vaikutelmalta, että kohtuullisuus ei riitä vielä alkuunkaan. Hän vaikuttaa edellyttävän seuraajiltaan todella kohtuutonta, suorastaan äärimmäistä itsekkään itsensä kieltämistä ja uhrautumista hyvän puolesta.
”Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa hänelle toinenkin, ja jos joku ottaa sinulta vaipan, älä häneltä kiellä ihokastasikaan. Anna jokaiselle, joka sinulta anoo, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa.”
”…rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin…”
”Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni.”
TykkääTykkää
Saman rehellisyyden nimissä on sanottava, että viimemainitut Jeesuksen sanat kertovat luultavasti vertauksen vertauksen kaltaisen riisumisen ja nöyrtymisen ja täydellisen luopumisen mammonasta.
Sitä taustaa vasten ei ole ihme, että aikoinaan syntyivät luostarit.
Taas samaa taustaa vasten Jeesuksen opetustyö ja nykyinen SRK:n ja rauhanyhdistysten ”Jumalanvaltakunnan työ” tuntuvat aivan kohtuuttoman mammonan keräämiselle.
Vai mitä pitäisi ajatella harhaopin tuoman valtaisan rakennnusbuumin ja siksi yhä suurempia ponnistuksia perheiltä vaativien myyjäis-ja rakennnustalkoiden kasautumisesta rahan haalimiseksi peittämään kustannuksia ja ylläpitoa?
Olen aiemminkin kritisoinut, miksi uskomisesta ja ”Jumalanvaltakunnan työstä piti tehdä lähes tehdasmaista myyjäistoimintaa ja miksi kristillisyyden pitää OMISTAA niin paljon maallista ja miksi pitää TEHDÄ ja TUOTTAA?
Toki ymmärrän, että elämme maailmassa, jota pyörittää rahatalous, mutta kumminkin…
Jeesuksella oli tykkänään erilainen esimerkki ”Jumalanvaltakunnan työstä”.
Onko teillä käynyt mielessä epäilys, että jossain on mennyt ”överiksi”?
TykkääTykkää
Kyllä minun mielestäni vähempi ja vaatimattomampikin ”varustelu” riittäisi. Varsinkin kun kirkot ja seurakuntien tilat kolisevat tyhjyyttään. Radikaali mielipiteeni: pidetään myyjäisiä mieluummin vaikka Unicefin (maailman suurin lastenjärjestö) hyväksi, sen sijaan että rakennetaan uusia toimitaloja. Maailman kaikki lapset ovat suurimpia Jumalan valtakunnassa.
Kotimaassa voitaisiin tehostaa yhteistyötä seurakuntien kanssa entisestään, saadaan näin tilat hyötykäyttöön ja evankeliumin ruisleipää kaikille.
TykkääTykkää
KIrsi, minun on helppo olla kanssasi yhtä ”radikaali” näissä mainitsemissasi asioissa. On harmillista, että kristillisyytemme on saanut jossain vaiheessa huonon kehityssuunnan. Tarkoitan juuri 60-80 -lukujen harhaoppisia painotuksia, joista yksi on juuri tämä loittoneminen yhteistyöstä kirkon toimijoista ja toimintatiloista.
Tässäkin asiassa on toki ollut viime vuosina paluuta entiseen, mutta valtaisa rakennusbuumi ja eriytyminen on jo aiheuttanut ”vinouman”, jota mielestäni on syytä pohtia enemmänkin. Suomen kauniit ja hyvät kirkkkorakennukset on nimenomaan aikoinaan rakennettu siihen alkuperäiseen tarkoitukseen – Jumalanvaltakunnan evankeliumin sanoman julistukseen ja kuuntelemiseen. On huono asia, että niiden oikea käyttö on minimaalista kapasiteettiin verrattuna. Ja vastaavasti on suurperheellisten rahkeista irrotettu suurella vaivalla ja puserruksella hulppeita taloja joka puolelle, joiden ylläpito jo teettää paljon jatkuvaa työtä ja maksaa. Laajennukset ja remontit seuraavat perässä.
Mitä enemmän olen pohtinut mainitun harhaopin aiheuttamia seurauksia, sitä selvemmältä näyttää, kuinka suuri muutos kristillisyydessämme seurasi aiempaan verrattuna.
Tutkijat voivat analysoida systemaattisesti eri näkökulmista, mitkä tekijät mahdollistivat ja ruokkivat kyseisen harhaopin syntymistä ja sen sisällä vallinnutta väärää vallankäyttöä, joka viimekädessä mahdollisti koko kristillisyytemme huonon suunnan ja ajoi oikean opin alisteiseksi itselleen.
Ympäröivällä yhteiskunnan ilmapiirilläkin on varmasti ollut merkitystä.
Mielestäni jokaisella ”rivikristitylläkin” on lupa pohtia ja keriä kokemustensa ja tietojensa valossa harhaopin merkitystä ja seurauksia. Ei pitäisi olla kiellettyä, päinvastoin. Liian herkästi on edelleen käsitys, että on oman pesän likaamista, jos muistelee vanhoja. Samoin saatetaan puhua koston ajatuksista.
On tärkeää tehdä selvä ero koston ja korjaamisen välillä. Mitään ihmisten aiheuttamaa vääryyttä ei voi korjata, ellei sitä ole edes tiedostettu vääryydeksi. Ellei sitä ole edes haluttu nähdä. Vääryydet aiheuttavat aina uhreja. Siksi on tärkeää toimia, ettei tule uusia uhreja ainakaan oman toimintamme keskuudessa, koska siitä olemme itse vastuussa.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kaipaan lapsuuteni uskovaisten ilmapiiriä ja jollakin lailla vapaampaa uskomista mihin harhaopit myöhemmin johtivat. Paisuessaan ja ”laitostuessaan” toiminta on muuttunut paljonkin. Onneksi kallis uskomisen aarre on jokaisen sydämessä ja Jumala taivaassa näkee kaiken keskellä jokaisen tilan ja tietää yksityiset ja yhteiset tarpeemme.
Hän voi käyttää meitä välikappaleinaan missä ja milloin tahtoo ja meillä on aina lupa pyytää Hänen johdatustaan kaikissa vaikeuksissamme. Kysyy uskollisuutta ja valmiutta toimia Hänen välikappaleenaan.
Pienten lasten asema kautta maailman, aborttitehtailu ja kaikenlainen lasten hyväksikäyttö ja kaltoinkohtelu on huutava vääryys. Siinä on tärkeä ja valtaisa työsarka, joten Unicefin korostaminen on paikallaan ja omissakin joukoissamme on paljon apua, hoivaa ja huomatuksi kaipaavaa lasta.
TykkääTykkää
Minun mielestäni sinun ei Joona Korteniemi kannattaisi käyttää kirjoituksissasi me-muotoa (emmehän me halua, haluammehan me), sillä se antaa vaikutelman siitä, kuin blogin kirjoittajia olisi useita tai että kirjoittaja puhuisi muiden kuin itsensä puolesta. Jos käyttää me-muotoa, tulisi määritellä se joukko jonka puolesta puhuu.
TykkääTykkää
Ehdottomuudesta muutama ajatus:
Jeesuksen opetuksista kuultaa läpi vahva ja äärimmilleen kärjistetty sanoma. Provokaatio on tehokas keino herättää kuulijat ajattelemaan ja kyseenalaistamaan totuttuja kuvioita. Todellisessa elämässä ääripäät yleensä liudentuvat ”kohtuullisuuteen” tai ”kultaiseen keskitiehen”. Mitä enemmän elämässä on muuttujia ja ns. liikkuvia osia, sitä enemmän lähestytään keskitietä (fysiikan lakien mukaisesti :-). Ääripäiden kautta voidaan etsiä ja löytää tasapainoista näkemystä ja tulkintaa, jossa vältetään ylilyönnit ja armottomuus. Olemme vain ihmisiä, emme pyhimyksiä. Ainoa absoluutio on synninpäästön evankeliumi.
Jeesuksen opetuksessa voidaan havaita ankaruutta ja ehdottomuutta erityisesti erilaisia vallan väärinkäytön muotoja kohtaan. Ne johdattavat meitä tutkimaan erityisesti näiden syntien vakavuutta ja seurauksia. Samaan aikaan Hän suhtautuu armollisesti syntiseen naiseen fariseuksen huoneessa, samarialaiseen naiseen kaivolla, petturi-Sakkeukseen, kieltäjä-Pietariin sekä ryöväriin ristinpuulla. Eli Jeesuksen mittakaavassa erilaiset syntiset teot eivät näytä olevan niin vakavia kuin esim. omavanhurskaus, hengellinen ylimielisyys, vahvemman vallan väärinkäyttö. Tosin Jeesus ei tietenkään hyväksynyt syntielämääkään: mene äläkä enää syntiä tee.
Jeesus oli tosi Jumala ja tosi ihminen, hän pystyi elämään sanomansa todeksi äärimmilleen vietynä. Jeesus toimii meille myös moraalisena esimerkkinä, Jumalan tahdon ruumiillistumana ja haastaa meidät tutkimaan oman elämämme perusteita. Vaikka elämme Kristuksessa, emme kuitenkaan kykene ”täyttämään lakia” eli Jumalan tahtoa, vaikka Pyhä Henki meitä siihen omassa tunnossamme kutsuukin. Jeesuksen sovituskuolema on meidän turvamme ja vapautemme ulos
ehdottomuudesta. Jeesuksen sovituskuoleman ansiosta olemme vapaita lain noudattamisesta. Pyhä Henki meissä kutsuu meitä kuitenkin joka hetki lähelle Kristusta, elämään elämässämme todeksi Kristuksesta vuotavaa rakkautta, josta voimme ammentaa voimaa itsellemme, lähimmäisen palvelemiseen ja särkyneen ihmisen kohtaamiseen. Uskomisessa on kysymys ehtymättömän rakkauden omistamisesta omalle kohdalle.
TykkääTykkää
Sydämeni yhtyy Kirsin ajatuksiin ehdottomuudesta. Jeesuksen lähellä on syntisen, mutta armahdetun, turvaa hakevan, syntinsä tunnustavan, hyvä olla. Jeesuksen lähellä on rikkinäisen hyvä levätä ja tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi omana itsenään ja saada voimaa hylätä itseään ja toisia vahingoittava elämä, ajatukset ja teot joka päivä ja joka hetki. Jeesus näki enemmän kuin ulkokuoren ja näkee nytkin. Näkikö Jeesus hänen luokseen tuodun avionrikkoja-naisen koko aiemmankin elämän, johon kenties liittyikin seksuaalista hyväksikäyttöä ja riistoa lapsuudesta saakka? Ihmiset katsoivat lain läpi naisen ulkokuorta, tekoja, mutta eivät nähneet koko naisen elämää, taakkoja, historiaa ja olivat valmiit antamaan kivitystuomion naiselle (miksi ei kovuus ja kivet kuuluneet miehelle, joka naisen kanssa oli rikkonut?).
Itse koen olevani kuin syntinen nainen kastelemassa kyynelillä Jeesuksen jalkoja. Itken siitä ilosta, että olen armahdettu ja Jeesukselle kelpaan ilman ansioitani, ilman hyvyyttäni, ilman viisauttani. Jeesus ei aja minua pois, vaikka minulla ei ole esittää mitään onnistumisia, ei oppiarvoja, ei keskustelutaitoja, ei syvällistä teologista pohdintaa, ei koulutusta, ei kunnossa olevaa mielen terveyttä ja tasapainoa, ei lapsiluvun rajoittamista omin voimin mitoitetuksi, ei vaatimuksia muille eikä itselleni. Minulle riittää elämäksi Vapahtajan armo, Hänen rakkautensa ja Hänen seuraamisensa ja kaiken muun saan sen ohessa mitä tarvitsen, aina ajallaan. Ei se ole joka hetki tuntunut siltä, mutta armo on riittänyt silloinkin. Kirjoitan tätä lapsi sylissäni. Jeesuksen omana haluan elää lapsiani hoivaten, heitä kohdaten, heidän kanssaan yhdessä armon alla Jumalan rakkaudessa leväten. Maailma on tosin valmis kivittämään minut elämänvalintojeni takia, vaatimaan minulta täydellisyyttä äitinä, puolisona, uskovaisena, yhteiskunnan jäsenenä. En saisi olla rikkinäisenä näin ison perheen äiti. Jeesus on ajanut ympäriltäni kivittäjät yksi kerrallaan pois. Haluan etsiä elämässäni joka päivä tietä ja totuutta sieltä, missä se Raamatun mukaan ainoastaan on. Tien löydettyäni haluan julistaa muillekin sitä Totuutta, mikä vie ikuiseen Elämään. Joh 14:6
TykkääTykkää
Ehdottomuudesta:
Nykyisessä julkisessa keskustelussa ehdottomuutta pidetään usein itsestään selvästi kielteisenä asiana: julmuutena, elämän hankaloittamisena, tiukkapipoiluna. Ihanteellisena nähdään joustavuus, tilannesidonnaisuus ja ympäristöön mukautuminen.
Mutta millainen olisi ehdottomuudesta riisuttu yhteiskunta? Kammottava. Monet moraalin peruskäsitteet, kuten oikeudenmukaisuus, rehellisyys, tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat olemukseltaan nimenomaan ehdottomuutta, johdonmukaisuutta: Kaveriaan ei saa suosia vaan samasta työstä sama palkka, valehdella ei saa hankalassakaan tilanteessa, ihmisarvo kuuluu kaikille, niillekin, joiden naama ei satu minua miellyttämään jne. Ehdottomuudesta riisutussa yhteiskunnassa vallitsisi mielivalta, joka on olemukseltaan juuri epäjohdonmukaisuutta ja tilanteeseen mukautumista.
Käytännössä kaikki historiaan jääneet heikoimpien puolustajat ja ihmisarvon esitaistelijat ovat olleet omassa kontekstissaan ärsyttävän ehdottomia: he ovat kiinnittäneet huomiota heikompien asemaan ja vaatineet, että johdonmukaisuuden nimissä heille on annettava samat oikeudet kuin vahvemmillekin. He eivät ole suostuneet mukautumaan ympäristöönsä.
Monet historian synkimmistä jutuista ovat puolestaan saaneet tapahtua juuri siksi, kun ihmisten enemmistö on ollut niin joustava, mukautuva ja epäehdoton. He ovat olleet kilttejä, mukavia ja ystävällisiä, tavallisia ihmisiä, eivät poikkeavalla tavalla pahoja. He eivät ole kuitenkaan ryhtyneet vastustamaan niitä harvoja aktiivisesti pahoja ihmisiä vaan ovat mukautuneet, antaneet näiden hallita ja tehdä kauheuksiaan. Martin Luther Kingin sanoin: ” “Hyvien ihmisten hiljaisuus on ihmiskunnan suurin tragedia.”
TykkääTykkää
Näin siis yhteiskunnallisella puolella. Entä hengellisellä?
Myös kirkollisessa keskustelussa ehdottomuus näyttäytyy usein itsestään selvästi kielteisenä asiana. Monesti ”armo” ja epäehdottomuus samaistetaan. Joustavuus, mukautuvuus ja tilannesidonnaisuus ovat siis yhtä kuin ”armollisuus”. Ehdottomuus ja johdonmukaisuus näyttäytyvät puolestaan lakihenkisyyden ja farisealaisuuden synonyymeinä.
Edellä kuvattu käsitys armosta on hyvin löysä ja pintapuolinen, sisäisesti ristiriitainen. Esimerkiksi: Jos” armo” on yhtä kuin epäehdottomuus, se ilmeisesti tarkoittaa, ettei ole olemassa yhtä, absoluuttista totuutta. Mutta jos ei ole olemassa totuutta, mihin tarvitsemme armoa? Sitähän tarvitaan vain, jos on rikottu totuutta vastaan.
Luterilaisessa teologiassa armo ei ole Jumalan kohtuullisuutta ja kilteyttä. Se ei ole ”no, ei se ole niin vakavaa”-armoa. Luterilaisessa teologiassa Jumala on ehdoton, absoluuttinen Totuus ja Oikeudenmukaisuus. Absoluuttinen Totuus ei tyydy vähempään kuin täydellisyyteen, ja siksi syntiselle ihmiselle ”on kauheaa joutua elävän Jumalan käsiin” (Hepr.10:31) Jos Jumala ei olisi absoluuttinen, hän ei olisi Jumala.
Onneksi Jumala ei ole ainoastaan absoluuttinen Oikeudenmukaisuus vaan myös absoluutinen, puhdas, kirkas, ääretön Rakkaus. Tämä Rakkaus kohdistuu meihin syntisiin ja vaatii antamaan meille anteeksi. Näiden kahden jumalallisen attribuutin, Oikeudenmukaisuuden ja Rakkauden, ristiriita ratkeaa Kristuksessa, sijaiskärsijässä, jossa Jumala itse Rakkaudessaan kärsii sen rangaistuksen, joka hänen Oikeudenmukaisuudessaan täytyy meille langettaa. ”Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa” (2.Kor.5:19)
Luterilainen kristinusko on siis joka suhteessa täysin kohtuutonta: Jumala vaatii meiltä täydellisyyttä, mutta kun emme siihen pysty, hän lahjoittaa meille koko täydellisyyden ilman mitään omia ansioitamme.
Juuri tämä kohtuuttomuus mahdollistaa sen, että pelastus on avoin kaikille: Jos armo olisi kohtuullisuutta, pelastus olisi avoin vain niille, jotka ovat onnistuneet kohtuullisen hyvin ja joiden pikkurikkeet Jumala voi siksi katsoa sormien läpi. Mutta kun elävä kristillisyys on näin kohtuutonta, armo on avoin kaikille – jopa hitlereille ja stalineille. Kellään ei ole mitään kerskumista mutta kukaan ei ole myöskään toivoton tapaus.
TykkääTykkää
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
TykkääTykkää
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
TykkääTykkää
Kristillisyydessä uskotaan, kuten Raamattu sanoo, että ”armo opettaa” (Tit. 2: 11-12). Mihin se opettaa meitä? Raamatun mukaan ei vähempään kuin ”Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. Onhan kirjoitettu: ’Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.’” (1. Piet. 1: 15-16). Kuulostaa melkoisen kohtuuttomalta tämäkin: ”tulkaa pyhiksi kaikessa mitä teette”.
Mutta mietitäänpä asiaa toisin päin: Olen saanut uskoa rikkomukseni anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden, hänen haavoistaan vuotaneessa veressä. Mihin tämä täydellinen anteeksiantamus minua kutsuu? Kutsuuko se ajattelemaan: ”Kyllä se silloin tällöin lankeileminen ja hyvän tekemisen laiminlyöminen kuuluu asiaan”. Eikö ole paljon oikeampaa toivoa ja rukoilla: ”Kunpa en enää koskaan rikkoisi Jumalaa ja lähimmäisiä vastaan. Kunpa tekisin aina yksinomaan hyvää.” Siitäkin huolimatta, ettei siihen käytännössä koskaan yllä.
Ortodoksisessa liturgiassa rukoillaan: ”Anokaamme Herralta, että koko tämä päivä olisi meille täydellinen, pyhä, rauhallinen ja synnitön.” Ensi kuulemalta voi kuulostaa melko omavanhurskaalta rukoukselta. Mutta ainakin itse olen asiaa miettiessäni tullut siihen tulokseen, että juuri noin sitä tulee kristityn aamulla herätessään toivoa ja rukoilla: ”Kunpa tekisin tämän päivän aikana yksinomaan hyvää enkä mitään pahaa.” Siitä huolimatta, etten ole siihen tähän mennessä kertaakaan päässyt, lähimainkaan. Silti ei ole oikein ajatella: ”Taas tulen päivän aikana tehneeksi monenlaista syntiä, mutta sehän kuuluu asiaan.
Natsien toisen maailmansodan aikana teloittama saksalainen pappi ja teologi Dietrich Bonhoeffer kirjoittaa:
”Halpa armo on armoa ilman Kristuksen seuraamista, armoa ilman ristiä. Halpa armo on armoa alennusmyyntitavarana, pilkkahintaan tarjottua anteeksiantamusta, halpahintaista lohdutusta ilman kutsua Kristuksen todelliseen seuraamiseen, hänen ikeensä kantamiseen. Halpa armo merkitsee Jumalan elävän sanan kieltämistä…
Kallis armo on peltoon kätketty aarre, jonka tähden ihminen menee ja myy iloiten kaiken, mitä hänellä on; se on kallisarvoinen helmi, jonka maksamiseksi kauppias luopuu kaikesta omaisuudestaan; se on Jeesuksen Kristuksen kutsu, jonka kuullessaan opetuslapsi jättää verkkonsa ja seuraa häntä. Kallista on armo ennen kaikkea siksi, että se on ollut kallista Jumalalle, se on maksanut Jumalalle hänen Poikansa hengen. Kallis armo on armoa elävänä sanana, Jumalan sanana, jonka hän itse puhuu niin kuin tahtoo…”
TykkääTykkää
Eksegetiikan emeritus-professori Heikki Räisänen on kansainvälisesti arvostettu tiedemies. Toisaalta myös kiistelty: hänen työnsä edustavat aika lailla äärimmilleen vietyä historiallis-kriittistä tutkimusotetta. Tälle ajattelulleen johdonmukaisena Räisänen on muistaakseni ilmoittanut ihan julkisestikin olevansa nykyään ateisti.
Siksi myös Räisäseen itseensä kannattaa suhtautua kriittisesti. Siinä voi olla avuksi esimerkiksi tämä nuoren katolilaisen intellektuellin Emil Antonin julkaisema kirjoitussarja:
http://hyviauutisia.net/2012/05/28/heikki-raisasen-haaste/
http://hyviauutisia.net/2012/06/04/heikki-raisasen-haaste-osa-2/
http://hyviauutisia.net/2012/06/11/heikki-raisasen-haaste-osa-3/
http://hyviauutisia.net/2012/06/18/heikki-raisasen-haaste-osa-4/
TykkääTykkää
Edelleen:
http://hyviauutisia.net/2012/06/25/heikki-raisasen-haaste-osa-5/
http://hyviauutisia.net/2012/07/02/heikki-raisasen-haaste-osa-6/
TykkääTykkää
Kuten edellä on sanottu, Jumalan mielen mukainen elämä on todellakin kohtuutonta. Se on niin kohtuutonta, ettei sitä kykene kukaan ihminen täyttämään eikä elämään todeksi, ei yksikään meistä. Jeesuksen opetus oli kohtuutonta: luovu kaikesta, tarvittaessa jopa elämästäsi, minun vuokseni.
Jumalan mielen kohtuuttomuus avaa ammottavan kuilun ihmisen ja Jumalan välille. Olemme niin kaukana Jumalasta, kuin itä on lännestä. Tätä ajatusta korosti myös 1900-luvun yhdeksi merkittävimmäksi teologiksi tituleerattu saks./sveits. Karl Barth. Ihmisen ja Jumalan välillä vallitsee hirvittävä kuilu, jota ihminen ei pysty ylittämään. Ihminen ei kykene täyttämään Jumalan tahtoa eli lakia vähäisimmässäkään määrin. Tämä on raaka tosiasia.
Kristus, Jumala ja ihminen, rakentaa sovintoverellään sillan Jumalan ja ihmisen välisen kuilun ylitse. Kun ihminen näkee oman tilansa mahdottomana tuon kuilun reunalla, peilatessaan itseään suhteessa Jumalaan, hän voi turvautua evankeliumin ”kaarisiltaan”, astua sille ”raskain saappain, multa-anturoin”. Evankeliumin kirkas vesi puhdistaa hänet kaikesta saastasta ja liasta, ja hän voi jälleen kulkea vapaana armolapsena, tietoisena siitä, että Jumala rakastaa ja antaa joka hetki kaikki synnit anteeksi.
Tämä evankeliumin vapauden synnyttämä tietoisuus vapauttaa ihmisen kaikista ponnisteluista ja pinnistelyistä edes yrittää toteuttaa Jumalan tahtoa, mutta samanaikaisesti tämä evankeliumin pyhyys luo jatkuvasti uudeksi ihmisen sisäistä elämää kohti Kristuksen tuntemista. Tämän uudeksi luovan prosessin myötä ihminen ”sisäsyntyisesti” haluaa suunnata katseensa kohti Kristusta ja arvioida omaa kulkuaan Kristuksen rakkauden valossa, jotta tuo valo ei himmenisi hänen elämässä.
Annettujen leivisköjen mitalla, joillekin tämä Kristuksen läsnäolon vaaliminen omassa elämässä voi olla kutsua toteuttaa omaa elämäntehtäväänsä jopa kärsimykseen ja täydelliseen luopumiseen saakka, ja joillekin se on kutsua selviytyä tämän päivän pienemmistä haasteista, ja uskollisuutta vähässä: ”Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi”. Nämä sanat ovat Jeesuksen vertauksesta, jossa käsiteltiin leivisköjen käyttöä.
TykkääTykkää
Joo, mä luen sattuneesta syystä juuri Heikki Räisäsen kirjaa: Mitä varhaiset kristityt uskoivat. Vaikka Räisänen onkin ateisti, kirjassa on hyviä ja lukemisen arvoisia näkökulmia.
TykkääTykkää
Kirsi, salli minun jälleen kiittää sinua näistä sydämeen käyvistä kommenteistasi 🙂 Ne ruokkivat usein minua ja hoitavat omaa rikkoutunutta ruukkua näppäimistöni äärellä.
On hyvä, että tuot esiin myös annettujen leivisköjen merkityksen. Ihmiset, toiset uskovaisetkaan eivät voi vaatia meiltä sellaista, joka ei meille ole tarkoitettu. Meillä on vain oma ristimme ja vain taivaassa tiedetään ja tunnetaan tilamme. Keskinäinen armoton ja julma tuomitseminen ei ole keskuudessamme oikein. Jeesuksen oma toiminta on edelleen tänäänkin paras ja viimeinen esimerkki, kuinka maailmassa tulisi suhtautua toisiimme.
Jeesus ei ikinä sortanut heikkoja ja köyhiä. Hän ei milloinkaan vähätellyt ja alistanut naista. Hän teroitti lapsen merkitystä uskon esikuvana – pieni lapsi on vilpitön. Kuinka kovan tuomion hän langettikaan lasten kaltoinkohtelusta. Hän ei sietänyt mammonan palvontaa. Hän tuomitsi jyrkästi ylpeyden ja pöyhkeyden ja erityisesti fariseusten omat, ihmismielestä nousseet orjuuttavat säännöt.
Edellä lueteltu on vain pieni yksinkertaistettu otos Jeesuksen omien toimien esimerkeistä, mutta on osoitus siitä, mikä oli Jeesuksen opetuksen keskiössä.
Eikö meidän tulisi koko ajan keskittää myös tänään suurin huomiomme siihen?
Toteutuuko keskuudessamme Jeesuksen opetuksen esimerkit?
Olemmeko omassa ja yhteisessä toiminnassamme pyrkineet hoivaamaan lapset perheissämme heidän arvoisellaan tavalla?
Olemmeko nähneet ja ”armahtaneet” heikot keskuudessamme?
Olemmeko tuominneet ihmismielestä nousseiden orjuuttavien sääntöjen vaatijat?
Olemmeko kiintyneet mammonaan ja sen haalimiseen?
Olemmeko rakastaneet Jumalan sanaa ja sen oppimista?
Olemmeko korjanneet omat ja yhteiset väärryytemme?
Olemmeko hoivaanneet vääryyden uhrit?
Olemmeko kiittäneet taivaallista isäämme kaikesta hyvästä kohdallamme ja ympärillämme?
Olemmeko iloinneet lapsistamme ja toisistamme?
Olemmeko rukoilleet toistemme puolesta?
Itseäni kiinnostaisi syvempi keskustelu leivisköistä – mitä se tarkoittaa tässä maailman ajassa konkreettisella tasolla keskuudessamme?
TykkääTykkää
Kiitos viestistäsi. Siinä tuli selkeästi esille synnin
moni-ilmeisyys, joka ei välttämättä näy ollenkaan ulkopuolisille. Olisikin tärkeää aina nähdä asioiden ja ilmiöiden taakse, sekä yksilön että yhteisön tasolla. Yksioikoinen tuomitseminen ei välttämättä tuo ratkaisua eikä eheyttä. Kristuksen rakkaus houkuttelee synnin kietomaa ihmistä puoleensa, jolloin ihminen saa vapaaehtoiseseti tulla kaltaisenaan hänen luokseen kuin pieni lapsi äitinsä luokse turvaan, kun on satuttanut itsensä tai kokee liian ylivoimaisia tunteita.
Syntielämän kahlitsema/ koukuttama ihminen voi olla lähtökohtaisesti monella tavalla rikottu jo varhaislapsuudesta lähtien, ja usein juuri vallan väärinkäytön/ väkivallan uhri. Lapsena kaltoinkohdeltu, väheksytty, ja hyväksikäytetty pieni ihminen voi hakea hyväksytyksi tulemista ja lohdutusta syntielämästä pitkälle aikuisuuteen. Sisimmässä voi kuitenkin olla kaipaus ehjään ja turvalliseen elämään, Jumalanlapsen iloon ja vapauteen. Myös kaltoinkohtelijat voivat olla itse uhreja. Useinhan nämä väärinkäytökset tapahtuvat jatkumona useassa sukupolvessa.
Kristuksen rakastava katse läpivalaisee ihmisen sisimmän, ja voi auttaa ihmisen uuteen elämään silloinkin, kun ihminen on tullut petetyksi, hyväksikäytetyksi tai muuten kaltoinkohdelluksi, ehkäpä juuri niiden ihmisten taholta, joihin on eniten luottanut. Virsi 318: ”…Toiset jos hylkäävät,kasvosi lempeät puoleeni kääntyvät rohkaisemaan.”
TykkääTykkää
Totta on, että asenteet voivat Ry:ssä olla; sosiaalisen hädän lieventäminen ei ole meidän vaan kirkon ja yhteiskunnan tehtävä, muutaman sadan euron korotuskin diakoniamäärärahoihin voi vaatia kovat perustelut, koska se on kiinteistöjen hoidosta pois. Onneksi monet kristityt ovat asian tärkeyden käsittäneet yksityisen rahataloutensa preferensseissä. – Mutta paljon arvokasta työtä tapahtuu Rauhanyhdistysten kiinteistöissä – rippikoulutuskin taitaa olla kirkkomme laajinta.
Rakkaassa kirkossamme byrokraattisuus ja kiinteistöihin investoiminen taittaa olla vielä toisessa potenssissa – mukaanlukien sijoitusbisnes jopa epäettisiin kohteisiin… Ja sen intensiivisemmän yhteistyömahdollisuuden aika ja momentum suhteessa kirkkoon taisi jo mennä – nykyisessä kirkossamme vallan ovat kaapanneet lipilaarit, jotka edellyttävät yhteistyön vastapainoksi terveellisen evankeliumin vesittämistä ja harhojensa hyväksymistä.
Oletteko muistaneet kuolemaantuomittua Mariamia myös tämän ihmisoikeusjärjestön Sudanin hallitukselle kohdistetun vetoomuksen kautta:
https://www.change.org/petitions/government-of-sudan-don-t-execute-8-months-pregnant-mariam-yehya-ibrahim-for-being-christian
TykkääTykkää
Hyvää keskustelua täällä on taas viimepäivinä käyty uskomme peruskysymyksistä. Ja mukava, että sanakielikin tuli mukaan – ja ihan omalla asialla 🙂
Mutta tänään EU-parlamenttivaalien päivänä voimme kysyä, ketä Jeesus Nasaretilainen olisi äänestänyt? – Sokeudessaan ihmiset ovat ottaneet Kristuksen juuri oman elämäntapansa ja kulttuurinsa pönkittäjäksi – ajatellaan tätä meidän länsimaista kulutusyhteis- kuntaamme ja aivan erityisesti amerikkalaista, jolle ei montakaan maapalloa riittäisi, mitä tulee luonnonvarojen kulutukseen…
Jeesus ei ollut porvari – ei kai hän omistanut kuin yllään olevat vaatteet, ehkä joitakin itse tekemiään rakennusmiehen työkaluja – muistaakseni Eusebios kertoo niitä esitellyn keisari Hadrianukselle noin 100 vuotta myöhemmin. Oliko kotitalo Nasaretissa jätetty jollekki nuoremmalle perheelliselle sisarukselle? – Jeesus ei ollut myöskään nationalisti, hän ei liittynyt selootteihin ajaakseen miehitysvallan Israelin alueelta. Ja Jeesus ei ollut sosialisti ainakaan marxilaisessa mielessä. – Mutta mitä hän oli? Hän oli yhteiskunnallisesti radikaali arvokonservatiivi !
Uskon, ettei Jeesus olisi äänestänyt myöskään ALDEa eli Euroopan liberaalidemokraattien liittoa, jolle mm. Suomen Keskustalle annettu ääni menee. Sillä ALDE:lle annettu ääni on myös ääni sukupuolineutraalin avioliiton, vapaan abortin ja mm. sananvapauden nimissä rajoittamattoman väkivaltaviihteen puolesta… Siis ajatellaan kristityt, kenen asiaa edistämme äänellämme.
TykkääTykkää
Vl-seniori kysyi mm. ”Toteutuuko keskuudessamme Jeesuksen opetuksen esimerkit?”
Tätähän saisimme kysyä itseltämme joka hetki. Kun elämme evankeliumin puhdistavasta vedestä, joka pulppuaa Kristus-kalliosta/ lähteestä, emme voi hyväksyä elämän tuhoamista, tai ylipäätään elää elämäämme
lähimmäisiämme alistaen tai vaientaen. Kuitenkaan emme onnistu näissäkään asioissa, vaan olemme mukana ainakin välillisesti kuin täi tervassa myös tuhoamassa luontoa ja edistämässä nälkäkuolemaa jossakin päin maailmaa. Näkisin kuitenkin, että Kristuksen läsnäolon vaaliminen omassa elämässä ikäänkuin herkistää kristityn omantunnon myös tunnistamaan erilaisia väärinkäytöksen ja vallan väärinkäytön muotoja. Tämän kaiken saa aikaan Kristuksen eheyttävä ja hoitava rakkaus
sydämissämme, joka on hengen hedelmää. Kristuksen rakkaus kuitenkin jatkuvasti kutsuu meitä suuntaamaan katseemme kohti heikointa ja puolustuskyvyttömintä, ja riisuu meitä pois itsetehostuksesta ja vallanhalusta.
Ei siten, että ulkokohtaisesti suorittaisimme vaativalla mielellä itseämme ja toisiamme kohtaan oikeita ja moraalisia tekoja, vaan että ”Kristus meissä” eli Pyhän Hengen valaisema omatuntomme kutsuu meitä kohti sitä rakkauden alkulähdettä, joka on Jumalasta. Tämä rakkaus sisältää myös halun elää totuudellista elämää, ilman mitään itsesumutusta, mutta siten että rakkaus kulkee ensin raivaamassa tietä totuudelle. Kun Kristuksen rakkaus saa lämmittää ja pehmittää ihmisen sydämen, hän haluaa avautua myös Jumalan sanan totuudelle. Ilman rakkautta totuus on vain kylmää ja hyytävää tosiasiaa, ja voi saada aikaan ”luukut kiinni” -vastareaktion.
Näkisin myös, että tämä Kristuksen rakkaus antaa meille myös oikean rukouksen mielen ja avaa uusia ratkaisuja, kun aika on kypsä.
Leivisköistä tuli vielä mieleen, että kaikenlainen hengellinen ”kilpavarustelu” kristittyjen kesken olkoon poissa. Kristuksen rakkaus kyllä kutsuu meitä kuolettamaan itsemme täydellisesti, mutta paradoksaalisesti jo sinapinsiemenen verran uskoa riittää vuorien siirtelyyn. Eli taas kääntyy kaikki päälaelleen: vähän onkin paljon ja pieni on suurta.
p.s. Joo, onhan niitä Suomen evankelisluterilaisen kirkonkin sijoituksia huomattavasti veroparatiiseissa :-).
TykkääTykkää
Sivusta seuranneena hienoa keskustelua, on suoranainen pakko kirjoittaa lyhyt kommentti, kun luin Markun määritelmän siitä, mitä Jeesus oli. Olen täsmälleen samaa mieltä: Jeesus oli ”yhteiskunnallisesti radikaali arvokonservatiivi.”
Olen toki tietoinen, että näin liityn sievästi siihen tolkuttoman pitkään traditioon, jossa Jeesusta muokataan oman arvo-, asenne- ja aatemaailman mukaiseksi, mutta silti:-)
TykkääTykkää
Hyvä esimerkki Jeesuksen edellyttämästä oikeanlaisesta ehdottomuudesta ovat minusta ne sisaret ja veljet, jotka ovat laittaneet itsensä likoon tässä lasten hyväksikäyttöasiasta. He ovat olleet valmiita puolustamaan oikeutta ja totuutta vaikka se – surullista kyllä – on saattanut maksaa heille paljon, esimerkiksi sosiaalisissa suhteissa.
Heitäkin ehkä houkutteli mahdollisuus antaa oma puuttuvaisuutensa itse itselleen etulahjana anteeksi ja ajatella, että on sitä minullakin oikeus elää normaalia, leppoisaa arkea. Mutta he eivät antaneet tälle kiusaukselle periksi, ja hyvä niin. He olivat valmiita kieltämään itsensä ja seuraamaan Kristusta, Totuutta, paitsi opissa myös elämässä ja kärsimisessä. Kiitos siitä heille ja ennen kaikkea Jumalalle.
Edellä mainittu Dietrich Bonhoeffer kirjoittaa myös, että ”halpa armo” ei ole Jumalan armoa vaan ”armoa, jonka me itse annamme itsellemme”. Se on siis sitä, että annamme itsellemme jo etulahjana anteeksi sen, ettemme jaksa vastustaa omaa itsekkyyttämme, laiskuuttamme, ahneuttamme ja mukavuudenhaluamme. Hyväksymme ne osaksi elämäämme ja elämme tällä tavoin ”synnin luvallisuudessa”.
Tällaista ”armollisuutta” harrastetaan erilaisissa kristillisissä piireissä paljon ja se kuulostaa varmasti todella armolliselta ja lempeältä, kun se kuorrutetaan kauniilla sanoilla. Mutta pohjimmaiselta olemukseltaan se on, ainakin minun mielestä, enemmänkin itsekästä mukavuudenhalua, julmuutta ja jopa omavanhurskautta.
Se voi nimittäin yksinäisen ja masentuneen, muiden mielestä omituisen elämässä tarkoittaa sitä, että hän jää edelleen yksin, kun ihmiset antavat itselleen armollisesti anteeksi sen, etteivät jaksa pitää häneen yhteyttä.
Tai kiusatun ja sorretun elämässä se voi tarkoittaa sitä, että häntä kiusaamisensa ja sortamisensa jatkuu. Ihmiset nimittäin antavat itselleen armollisesti anteeksi sen, etteivät siihen puutu tietäessään, että voivat niin tehdessään joutua itsekin kiusatuiksi.
Tai Afrikan nälkää näkevän lapsen kohdalla se voi tarkoittaa sitä, että hän kuolee nälkään. Meillä pohjoisen vaurailla Jumalan lapsilla olisi kyllä mahdollisuus auttaa tätä kaukaista pientä sisartamme/veljeämme. Olemme kuitenkin niin armollisia, että annamme itsellemme jo etulahjana anteeksi sen, että käytämme rahat mieluummin kivilinnoihin, autoihin, ulkomaanmatkoihin, merkkivaatteisiin, joululahjoihin ynnä muuhun tämän maailman viheliäiseen turhuuteen.
Tällä tavoin halpa armo on siis pohjimmiltaan itsekkyyttä ja mukavuudenhalua. Millä tavoin se johtaa omavanhurskauteen?
Jos pehmentelemme Jeesuksen sanoja, taitamme niistä kärjen, kuten ainakin minä mielelläni tekisin, niin silloin menetämme sen lahjomattoman peilin, joka meillä niissä on. Emme enää tunnista omaa perinpohjaista syntisyyttämme. Sen sijaan mieleen hiipii ajatus, että olenhan minä oikeastaan kohtalaisen hyvin onnistunut. Armo ei enää olekaan kaikkien syntien anteeksiantamusta minulle viheliäiselle vaan sitä, että Jumala katsoo ”armollisesti” sormien läpi ne minun pienet syntini, kun olen kuitenkin kokonaisuutena oikeastaan melko hyvin onnistunut. Tämän vaaran tunnistan ainakin itsessäni.
Kun antaan Jumalan sanan säilyttää koko ehdottoman ankaruutensa, parhaiten huomaa oman syntisyytensä, joutuu riisutuksi kaikista omista mahdollisuuksistaan. Silloin ei jää enää muuta mahdollisuutta kuin turvautua syntisenä syntisten Vapahtajaan.
TykkääTykkää
Rikkaus on monesti sitä, ettei syntiä lueta synniksi. Ja kun näin syntiä ei ole, ei tarvita parantajaakaan; väärällä taloudenhoitajalla velkalista lyhenee ja hänen herransa velallisten velat lyhenevät. Eikö Kristus paranna ennenkaikkia syntisairaita? Jos ei syntiä lueta synniksi, ei tarvita Kristustakaan parantamaan.
Mutta miten voitte auttaa Afrikassa nälkää näkeviä ihmisiä? Ette mitenkään ellette mene paikan päälle. Tai jos tarkkoja ollaan, niin voitte rahoittaa infrastruktuuria, joka pyrkii auttamaan afrikkalaisia. Rahaa kuluu paljon muuhunkin, kuin afrikkalaisten auttamiseen. Nälkää ette saa pois sieltä, eikö Kristus itse sanonut että nälänhätää on joka puolella? Eikö aikanaan Israelin maassakin ollut nälänhätää ja ruokaa haettiin Egyptistä – ja sillä oli oma tarkoituksensa? Kun tai jos afrikkalaiset pikkulapset ovat veljiänne ja sisarianne, eikös Jumala pidäkään heistä huolta? ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” Mutta niin onkin moni maahanmuuttaja saanut parannuksen armon. Toisaalta joskus tai monesti lapset kärsivät vanhempiensa takia.
Mutta ne jotka avoimesti ehdottavat suuria avustusrahoja köyhiin maihin, niin olettehan itse niin esimerkinomaisesti toimineet? Vai onko niin, että onkin tarkoitus vain puhua, mutta ei ole aikomustakaan laittaa itse tikkua ristiin – tai on hetkellinen aikomus joka unohtuu heti asian sanottua?
Erikoiselta kuulostaa, että olisi hyvä täyttää norjalaisen suurlähetystön postilaatikkoa Meriam Yahia Ibrahim:n asiolla. Onkohan teillä asianomaisen lupa ja toive, jonka varjolla tuotatte ylimääräistä päänvaivaa suurlähetystön työntekijälle, joka tuskin voi millään lailla asiassa auttaa? Eikö vanhurskaan rukous olekaan pätevä, vaan tarvitaankin kätten töitä?
TykkääTykkää
Hyvä analeinonen, kommenttisi loppuosa, jossa huolehdit enemmän postilaatikosta kuin sisarestasi Meriamista, nostaa mieleeni kreikkalaisen Demostheneen, joka joutui ateenalaisessa oikeusistuimessa toteamaan kuulijoilleen, että ”aasin varjokin teitä kiinnnostaa, mutta ihmishengen vuoksi te ette kallista korvaannekaan.” – Sananlaskujen kirja neuvoo meitä: ”Mene väliin, kun syytöntä viedään surmattavaksi, riennä apuun, kun hän hoippuu teloituspaikalle.” (Sananl. 24:11)
En kuitenkaan usko, että epäraamatullinen näkemyksesi edustaisi laajemmin kristillisyyttämme. Kai olet lukenut Herramme opetuksen viimeisestä tuomiosta (Matt. 25:31-46) ja mitä Herran veli Jaakob opettaa ikäänkuin selityksenä edelliselle uskon ja tekojen suhteesta (Jaak. 2:14-26).
On ero sillä, että me kärsimme saamattomuudestamme ja kilvoittelemme lähimmäisten auttamisessa kuin että me nostamme laiskuutemme, laiminlyöntimme ja heikkoutemme peräti hyveeksi, normiksi ja oikean uskon tuntomerkiksi. Toki muistan sellaisenkin hoitokokouksen 1970-luvulta, jossa joku teki julkisen parannuksen yhteisvastuukeräykseen osallistumisesta ja seurakunta sen auliisti anteeksi saarnasi 🙂
Valoisaa ja rauhallista helatorstaita!
TykkääTykkää
Minusta näillä Korteniemillä on vahva lakihenkinen latinki kirjoituksissaan. Kehottaisin loiventamaan puheita, kovalta kuulostaa. Omassa eteisessä on varmasti jokaisella siivottavaa, esim. Markku Korteniemi tuomitsi selvänäköisyydessään minut entiseksi hoitomieheksi ja kehotti tekemään parannusta olettamistaan teoistani. Mietin blogin otsikkoa. Hulluinhuonelainen. Näissä kirjoituksissa on todellakin jotakin hullusti. Analeinosen teksti sen sijaan on järjen puhetta. Kannattaisi vähän rauhoittua. Kiihkomielisille voi käydä oikeastikin niin, että joutuu hulluinhuonelaiseksi.
TykkääTykkää
Rakas ystävä sanakieli – käyn oikein mielelläni asiapohjalta keskustelua ja uskon kun niin sanot, että et ole entinen hoitomies, joka puhuu nimerkin suojissa omassa asiassaan. Mutta please, lopetathan viimein sinäkin ne keskustelua tukahduttavat vihjailusi ja leimaukset lakihengestä, kiihkomielisyydestä yms.
Perustele näkemyksesi Jumalan Sanalla – myöskin se, että ”analeinosen teksti on järjen puhetta”. Rohkaisen sinua kirjoittamaan suorasaselkäisesti myös omalla nimellä, jolloin toiset eivät joudu lukemaan tekstiäsi ylenmäärin tulkiten. Tavoitteenamme olkoon kristillisyyden paras, emme muokkaa Jumalan Sanaa meille sopivaksi, vaan itse kilvoittelemme sen muokattavaksi.
Laestadius otti uskonnonfilosofisen teoksensa nimeksi ”Hulluinhuonelainen” (Dårhushjonet), koska maailma oli hänet ja kristillisyyden hulluksi leimannut. Paavali kuitenkin kirjoittaa, että ”Jumalan hulluus on ihmisten viisautta väkevämpi.” – Olkaamme siis mielellämme Jumalan hulluja 🙂
TykkääTykkää
En ollenkaan ajattele, että jokainen itseään kristityksi sanova olisi veljeni tai sisareni. Meriamista en tiedä – en todellakaan tiedä, että hän olisi uskon sisareni. Sananl. 24:11:sta huolimatta moni koki marttyyrikuoleman – ja kun Kristusta vietiin ristille, vähissä olivat auttajat? Pietarin miekanheilutus ei ollut Kristuksen mielen mukaista. Alkukirkon aikana pyhät olivat toisinaan kirjeenvaihdossa valtaatekevien kanssa – joka oli asiallista, maltillista, ja Kristuksen mielen mukaista. Mutta jos jotakuta uskon sisarta viedään hengellisesti surmattavaksi, jos joku lähimmäinen on ajautumassa elävästä uskosta pois, eikö tällöin rakkaus vaadi keskustelemaan tiestä ja matkasta? Jos olisin Meriam, en toivoisi että ihmiset lähettäisivät turhia sähköposteja Norjaan – vaan ennemmin toivoisin, että pitäisitte puhtaan omantunnon. Toisaalta en edes tiedä, onko median antama tieto todenmukaista.
Ihminen ei ole saamaton, jos tahtona on pitää hyvä omatunto. Hyvät teot seuraavat niinkuin se vanha aasintamma nuorta aasinvarsaa, jolla Kristus ratsasti Jerusalemiin. Mutta jos vanha aasintamma on tietä näyttämässä, se ei ole Kristus joka sillä ratsastaa – vaan ennemmin se on lastattu kaikenlaisilla kuormilla. Ja niin onkin kaikenlaisia kristuksia olemassa, uskontokuntia on lukuisia. Joka tapauksessa on vain yksi Kristus, joka aasinvarsalla ratsastaa sinne iankaikkiseen Jerusalemiin.
Jos ottaisin asiakseni kritisoida, että kun ne toiset eivät laita sinne hyväntekeväisyyteen tarpeeksi rahaa; tai he eivät tee tarpeeksi hyviä tekoja, niin enkö tällöin puhuisi vain omasta puolestani? Miten oikeasti voin tietää, miten muut laittavat rahaa vaikka Unicef:iin? Jos taas tietäisin tarkoin, miten muut tekevät, eivätkö ne muut olisi fariseuksia ja lainopettajia, jotka ovat palkkansa jo saaneet tässä ajassa? Joutuisivathan he avoimesti kertomaan 'hyvien tekojensa' määrän, jotta ne tietäisin. Voiko heidän mielensä olla tällöin nöyrä? Mutta en todellakaan tiedä miten muut auttavat köyhiä. En todellakaan utele ihmisiltä, kuinka paljon kolehtiin rahaa laitetaan. Kuitenkin mikä saattaa olla ihmisten edessä hyvä työ, ei sitä välttämättä ole Jumalan edessä.
TykkääTykkää
Ajattelisin, että hädänalaisten auttaminen on osa hyvän omantunnon pitämistä. Laiminlyöminen eli se, että jättää auttamatta vaikka olisi mahdollisuus, on syntiä ja väärin.
Hyvät teot vuotavat uskosta Kristukseen ja omavanhurskautta on tärkeä välttää, näin on.
Ei ole kuitenkaan vaarattomia ja ”erityisen omavanhurskaita” hyviä tekoja. Omaa vanhurskauttaan voi eksyä rakentamaan minkä tahansa sinänsä hyvän asian varaan, vaikkapa sen, että on käynyt ahkerasti seuroissa, välttänyt juomista ja kiroilemista ja maksanut rehellisesti veronsa. Kukaan ei silti varmaankaan ajattele, että kannattaa välillä vähentää seuroissa käymistä ja päästää silloin tällöin joku ärräpää, jotta omavanhurskaus tulisi vältettyä.
Samalla tavoin ei kannata ajatella, että ulkomaalaisten hädänalaisten auttaminen olisi sinänsä omavanhurskasta. Sen sijaan kannattanee ajatella, että kaikkea hyvää tulee tehdä niin paljon kuin mahdollisuuksia on, koska Jumala niin tahtoo. Samalla tulee muistaa, että millään omilla teoillamme emme ansaitse mitään Jumalan edessä. ”Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään'.” (Luuk. 17:10)
TykkääTykkää
Yhteydenotto paikalliseen suurlähetystöön on ihan hyvä, luvallinen ja kansainvälisesti käytetty keino ihmisoikeuksien edistämisessä. Suurlähetystöt ovat muun muassa juuri sitä varten, että kyseisen alueen kansalaiset voivat ottaa yhteyttä niihin. Niiden yksi tärkeä tehtävä on raportoida hallituksilleen, millainen kansalaismielipide kyseisellä alueella vallitsee, mitä mieltä kansalaiset ovat lähetystön edustamasta valtiosta.
Jos riittävän moni pohjoismaalainen ottaa yhteyttä Sudanin suurlähetystöön Oslossa vaatien Meriam Ibrahimin vapauttamista, lähetystö todennäköisesti raportoi siitä hallitukselleen Khartumiin. Jos samanlaisia raportteja tulee useammasta länsimaasta, se voi hyvinkin vaikuttaa asioiden kulkuun. Jollei muuten, niin ainakin siten, että epäinhimilliset rangaistukset tulevaisuudessa loppuvat.
Sähköpostin lähettäminen vie vain minuutin. Viesti on täysin asiallinen ja kunnioittava: ”Dear Ambassador, Please guarantee the freedom of Meriam Yahia Ibrahim. Best regards, (nimesi).”
TykkääTykkää
Hulluudesta, laiskuudesta ja hieman lakihenkisyydestä muutamia ajatuksia:
Hulluus on mielenkiintoinen asia. Se on hyvin kulttuurisidonnaista ja tilannekohtaista, pahimmillaan erilaisten diagnoosien viidakkoa. Esim. jos 72- vuotias mummo Muuramesta kiipeää puuhun laulamaan suvivirttä, on virkavalta hyvin äkkiä paikalla (kuten olemme uutisista lukeneet). Eli mummon käyttäytyminen on ollut yhteisön käyttäytymisnormien ja sietokyvyn äärirajoilla, ehkäpä jonkun mielestä jopa varsin ”hullua” ja epäjärkevää. Ihmisyhteisö sietää epäjärkevää ym. poikkeavaa käyttäytymistä rajallisesti ja kontrolloi jäseniään, jotta yhteisön yhtenäisyys ei kärsi ja siten yhteisön olemassaolo/ kuviteltu yhtenäisyys vaarannu. Rajojen rikkojia, uudisraivaajia, keksijöitä, provosoijia ja uudenlaisia näkökulmia esittäviä/ toisinajattelijoita siedetään rajoitetusti tai pahimmassa tapauksessa ei lainkaan. Mitä totalitaristisempi järjestelmä, sitä vähemmän sietokykyä (historia osoittaa).
Joku tiedemies on teoriatasolla kehittänyt ns. haukka-kyyhkys-pelin, jossa on laskettu todennäköisyyksiä ja kannattavuuksia sille, kuinka paljon rajojen rikkomista ja eli tietynlaista aggressiivisuutta (haukat), sekä lisäksi ns. myötäilijöitä (kyyhkyset) tarvitaan, jotta yhteisö säilyy elinkelpoisena, eikä kehitys kulje taaksepäin tai yhteisön sisäinen dynamiikka käänny itse itseään vastaan.
Laiskuudesta: Wäinö Havaksen virressä 438 lauletaan mm:”2)Vaan vielä on tahtoni talttumaton,se helpoille teillensä lähdössä on. Pois karkota uhma ja huolettomuus, suo palvelumieli ja uskollisuus.” Uskoa seuraa hengen hedelmänä palvelevan rakkauden mieli, joka suuntaa katseensa kohti ahdistettua ja heikoilla olevaa lähimmäistä. Tähän on jokainen kristitty kutsuttu. Ei siten, että ansaitsemme sillä taivasosuutta itsellemme, vaan Jeesuksen ja Laupiaan samarialaisen esimerkin mukaisesti emme kulje hengellisesti, henkisesti tai fyysisesti puolikuoliaan/ kärsivän ohitse. Nämä asiat kun useinkin voivat limittyä kaikki yhteen saman ihmisen kohdalla. Itse olen erittäin laiska ihminen astumaan oman ”mukavuusreviirini” ulkopuolelle, mutta joskus olen armosta kokenut jopa vastustamatonta auttamisen halua :-).
Joskus taas voi käydä niin, että oma pesä onkin siivoamatta eli eniten läsnäoloa tarvitsevat ja palvelumieltä kysyvät lähimmäiset ovatkin siinä ihan vieressä. Eli ei tarvitse ehdoin tahdoin lähteä ”merta edemmäksi kalaan”. Kaikkein lähimpien ja oman itsensä kanssa kilvoittelu voi joskus olla se suurin ja haasteellisin tehtävä. Olisi paljon mukavampi auttaa muita, kun oma puoliso, lapset, sisarukset tai vanhemmat ovat niin hankalia ja vaativia ihmisiä, jotka paljastavat oman keskeneräisyyteni ja syntisyyteni :-(. Joskin paradoksaalisesti jälleen kerran: kun palvelemme muita, hoidamme samalla myös omaa uskoamme ja elämäämme. Tämäkin on tullut todeksi elettyä monta kertaa.
Lakihenkisyys on käsittääkseni aina vaanimassa nurkan takana elävää kristillisyyttä, kuin myös toisessa ääripäässä synnin luvallisuus. Kristillisyytemme historiassa on säännöllisin väliajoin vallinnut ns. uuden heräyksen henki erilaisten harhaoppien muodoissa, joka on vaativaa ja painostavaa, sekä ajaa kristityitä ahtaalle lain alle. On tärkeää muistaa, että synninpäästön evankeliumi riittää pelastukseen, kaikki muu ”ylimääräinen” tulee sen päälle lahjana ja hengen hedelmänä. Olemme vapaita: Kristus on alku ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen.
TykkääTykkää
Kiitos Sinulle sanakieli, että olet ottanut asiaksesi varoittaa lakihenkisyydestä. Se on tärkeää. Kristus- ja uskonvanhurskauskeskeisyys on mitä tervetulleinta. Kannatan sitä todella lämpimästi.
Lakihenkisyydestä ja kiihkomielisyydestä varoittaessaan kannattaa kuitenkin näyttää itse hyvää esimerkkiä siinä, millainen on se rakastava ja lämmin Kristuksen mieli. Esimerkiksi kanssakeskustelijoiden mielenterveyttä koskevat vihjailut kannattaa jättää tällöin pois.
Sellaisia vihjailuja ei kannata muutenkaan liiemmin harrastaa. Herkempi voi nimittäin ottaa ne todella raskaasti, kokea suorastaan nettikiusaamisena.
TykkääTykkää
http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/kirkon-ulkomaanapu-tyoskentelee-kuolemaan-tuomitun-sudanilaisnaisen-vapauttamiseksi/#.U4hhRt52e_U.facebook
TykkääTykkää
J.K: ”Jos samanlaisia raportteja tulee useammasta länsimaasta, se voi hyvinkin vaikuttaa asioiden kulkuun. Jollei muuten, niin ainakin siten, että epäinhimilliset rangaistukset tulevaisuudessa loppuvat.”
Tämä on mielestäni aikalailla yksinkertaistettua ajattelua. Vaikka pyrkisi kuinka auttamaan, lopputulos saattaa olla asianomaisen puolesta kuitenkin epäedullinen. Tässä tapauksessahan ei ole poissuljettua, että länsimainen painostus Sudanin sisäpolitiikkaan ja sen tuomioistuinkäytäntöön aiheuttaisi päinvastaisen reaktion: Meriam:n tuomion toimeenpanon huomattavan aikaistamisen. Tällöin asianomaisen etua ei olla ajettu, vaan päinvastoin. Tällaista virhearviointia voidaan minimoida jos asianomaista kuunnellaan eikä populääria mielipidettä. Varmasti monelle on käynyt niin, itsellenikin, että joku on pyrkinyt auttamaan, mutta onkin aiheuttanut vain paljon harmia.
M.K: ”Kristuksen rakkaus vaatikoon meitä vetoamaan tänään äitienpäivänä 11.5.2014 mm. Meriam-äidin puolesta”
Erityisesti tämän takia koen erikoisuutta. Nimittäin yksinkertaisesti ajattelen, en toivo, vaan ajattelen, että koska Kristukseni rakkaus ei olle tällaista vaatimassa, niin ehkä minulla on eri Kristus. Vaikka ”vaatikoon” ei ole sama kuin ”vaatii”, niin lähellä ollaan joka tapauksessa.
TykkääTykkää
Olen samaa mieltä analeinosen kanssa tästä ”vaatimis”-asiasta. Itselleni evankeliumi ja Kristus merkitsevät irtautumista kaikista vaatimuksista. Kristuksen rakkaus on rauhaa, lepoa, vapautta ja iloa Pyhässä Hengessä, vailla mitään vaatimuksia mihinkään suuntaan. Kristus on itse täyttänyt vaativan lain, joten olemme siitä täydellisesti vapaat.
Nyt voi joku ajatella, että julistamme liian ”höveliä” evankeliumia, ilman mitään ehtoja. Voi olla pelko siitä, että synnin luvallisuus tai
vastuuttomuus ottaa vallan, kun evankeliumilla ns. liian helposti kuitataan synnit ja epäonnistumiset. Varsinkin suurissa synneissä, jotka ovat pahasti rikkoneet lähimmäistä, voi olla pelkona se, että väärintekijä pääsee kuin ”koira veräjästä”, eikä kanna vastuutaan loppuun asti. Voidaan ajatella, että tuudittaudutaan evankeliumin turviin ja ummistetaan silmät lähimmäisten kärsimyksiltä tyyliin: kyllä se Jumala kaikista kidutetuista ja raiskatuista tai nälkään kuolevista huolen pitää, ilman minuakin. Jumala kuitenkin toimii meidän ihmisten välityksellä täällä maailmassa, sekä saarnaviran että rakkauden palvelemisen suhteen, osoittaen milloin kenellekin apua tarvitsevan lähimmäisen, joko lähellä tai kaukana. Rakkauden palvelus voi toimia myös ”merkkinä” ja kutsuna sisälle Jumalan valtakuntaan, jolla Kristus voi pehmittää ihmissydäntä evankeliumin vastaanottamiseen, kuten ”Isän suun anto” tuhlaajapoikavertauksessa.
Viime aikaisissa pedf-myllerryksissä on valitettavasti paljastunut, että nimenomaan synninpäästön evankeliumia on käytetty vallan välineenä uhrin vaientamisessa ja väärintekijän vastuun häivyttämisessä. Tätä on voinut tapahtua laajemmin myös muissa, esim. perheväkivallan erilaisissa muodoissa, kuin myös harhaoppien myrskyissä, eli väärintekijä on luistanut vastuusta vetoamalla anteeksiannettuihin synteihin, joita ei ole enää jälkikäteen luvallista muistella. Uhri on näin jätetty heitteille sekä hengellisesti että henkisesti, ilman jälkihoitoa.
Tällainen toimintatapa voi aiheuttaa herkissä kristityissä suurta
ahdistusta, eikä vähiten niissä, jotka ovat olleet väärinkäytön kohteina, vierestä seuraajina tai kanssakulkijoina. Vastareaktiona voi syntyä vaativa ja syyttävä mieli, jolloin ruvetaan julistamaan ”ehdollista” evankeliumia, ja ”lain kolmatta käyttöä” sekä painottamaan ”pyhää elämää”. Näkisin tällaisen vaaran olevan olemassa, kun lampaiden vaatteissa olevat sudet ovat raadelleet lauman heikoimpia, tai jos on paljastunut väärinkäytöksiä Siionin sisällä.
Kristuksen läsnäolo ja evankeliumi on kuitenkin ”parhain manna ja hunaja”, vailla mitään ehtoja. Kristuksen evankeliumi ei vaadi mitään, ainoastaan laki vaatii. Liiallinen evankeliumi ei pilaa kristillisyyttä, sen tekee synti. Kristuksen evankeliumi kutsuu, houkuttelee ja suostuttelee, ei pakota eikä vaadi. Kristuksen evankeliumi herättää ihmissydämen huomaamaan ensisijaisesti oman syntisyytensä ja sitä kautta kantamaan oikeaa vastuuta lähimmäisestä, antamaan omastaan, kuin myös mahdollisesti korvaamaan aiheutettuja vahinkoja, vrt. Sakkeus. ”Se joka on paljon saanut anteeksi, se myös paljon rakastaa.”
p.s. Oikeaa vastuunkantamista on myös se, ettei nimimerkin suojista heitellä epämääräisiä kommentteja. Kun kirjoittaa omalla nimellään, altistaa itsensä ja sanomansa toisten arvioitavaksi, jolloin on myös 100% vastuussa siitä, mitä kirjoittaa. Jos ei uskalla kirjoittaa omalla nimellään, mikä on inhimillistä ja ymmärrettävää, on pidettävä suuta sitäkin soukemmalla.
TykkääTykkää
Toisessa Korinttilaiskirjeessä Paavali kirjoittaa:
”Sillä jos me olemme olleet suunniltamme, niin olemme olleet Jumalan tähden; jos taas maltamme mielemme, teemme sen teidän tähtenne. Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä…” (2. Kor. 5:13-14, 1938 käännös)
Vuoden 1992 käännöksessä sama kohta kuuluu: ”…sillä Kristuksen rakkaus pakottaa meitä…”
Paavalin mukaan siis myös Kristuksen rakkaus, ei ainoastaan laki, ”vaati” tai ”pakottaa”. Mikä on lain ja Kristuksen rakkauden ”pakottavuuden” ero?
Ehkä se, että laki vaatii/pakottaa ulkopuolelta käsin, rangaistuksella uhkaamalla. Kristuksen rakkaus tekee saman sen sijaan sisältä käsin, motivoimalla: Kun kristitty näkee, kuinka paljon Kristus on hänen vuokseen uhrannut, se kutsuu hänet kulkemaan samaa tietä, elämään uhrautumisen, rakkauden, oikeuden ja totuuden elämää:
”Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla.” (Room. 12:1)
”…Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli…” (Fil. 2:5)
On hyvä huomata, että myös Raamattu painottaa pyhää elämää. Siksi sellaista painotusta ei voi pitää sinällään vääränä, ainakin mikäli pidämme Raamattua uskon ja opin ylimpänä auktoriteettina.
1. Pietarin kirje 1
15 Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette.]
16 Onhan kirjoitettu: ”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.”
”Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle.” (2. Kor. 7:1)
”Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.” (Hepr. 12:14)
TykkääTykkää
Siitä olen toki Kirsin kanssa samaa mieltä, että evankeliumia ei missään olosuhteissa saa ehdollistaa: Täydellisen anteeksiantamuksen tulee olla tarjolla jokaiselle joka hetki, suurimmallekin syntiselle, vaikka hitlereille tai stalineille.
Tämä anteeksiantamus, Kristuksen sijaiskärsimys ja sen omistaminen uskon kautta, on meidän pelastuksemme ainoa syy ja syntisen ainoa toivo.
TykkääTykkää
Luin viimeviikon lopulla uutisen, että Sudanin hallitus oli luvannut vapauttaa Meriamin lähipäivinä. Tuhannet ihmiset olivat vedonneet Sudanin hallitukseen – siis eivät todellakaan turhaan, jos uutinen pitää paikkansa. Lienet nyt kuitenki samaa mieltä asiasta analeinonen? Jumala voi toimia – ja pääasiassa toimii – vain meidän tavallisten ihmisten käsien, jalkojen, tekojen, kirjoitusten ja napinpainallusten kautta… Ja vaikka Meriam ei olisi hengellinen sisar niin hän on sisar ihmisenä – samasta 150 000 vuoden takaisesta esiäidistä lähtöisin kuin sinä ja minä.
Vertauksen ”Laupias Samarialainen” (Luuk.10:30-37) ensimmäinen tulkintataso usein sivuutetaan; siis se, että hyväntekijä on siinä peräti ”Jumalan kansan” ulkopuolelta. Pappi ja leviitta olivat uskonnollisten tabusääntöjen kahleissa, he tekevät automaattisesti riski- ja kannattavusanalyysin; ei kannata auttaa, puuttua Jumalan sallimukseen… Mutta laupias samarialainen otti ihmisen hädän tosissaan.
Kun olin 6 vuotta sitten jäihin pudonneena hengen hädässä, en olisi pelastunut ilman auttajieni riskinottoa; jopa niin että kolme heistä putosi itse jäihin. – ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kun että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.” (Joh 15:13).
TykkääTykkää
Uutinen pitää paikkansa, muttei lupaus ole toteutunut – sekin huomattiin kohta lupauksen jälkeen, ja lupaus peruttiin:
http://www.theguardian.com/world/2014/jun/02/sudan-retracts-claim-meriam-ibrahim-freed
Toisessa artikkelissa guardian maltillisella näkemyksellään kokee, että länsimaiden kampanjat saattavat haitata Meriam:n vapautumista:
http://www.theguardian.com/commentisfree/2014/jun/04/west-not-helping-sudan-meriam-ibrahim
”But there is a risk that the intense western reaction to Ibrahim's case might undermine local efforts to secure her release.”
TykkääTykkää
Niin, haluatko tehdä väkisinkin ”välttämättömyydestä hyveen” so. selittää lähimmäisen laiminlyömisemme jopa ainoaksi oikeaksi reagoinniksi. Näinhän tehtiin esim. 20 vuotta sitten ja saimme lukea Ruandan hirmuisesta kansanmurhasta. – Sen sijaan, että ihmiset jätettäisiin hirmuhallitustensa rääkättiviksi, tarvittaisiin vielä enemmän kansainvälistä reagointia niin tavallisten kansalaisten kuin poliittisten johtajiemme taholta. Aiemmassa kommentissa kyseenalaistit myös nälkää näkevien auttamisen!? – luotettavilla kansainvälisillä organisaatioilla saadaan paljoon hyvää aikaan – ainakin siihen verrattuna, että Sinä tai minä sinne yksin menisimme pähkäilemään.
”Mitäpä se hyvejää” pienen ihmisen pullikoida… ajatteli aikoinaan moni saksalainen, moni venäläinen, moni kiinalainen, moni kamputsealainen kansanmurhiensa keskellä ja näin ajattelee tänään moni eurooppalainen kun miljoonat ja miljoonat pienet ihmiset murhataan laillisen abortin nimissä. Meillä eurooppalaisilla on harvinaisen synkkä historia ihmisoikeusrikkomusten suhteen, mutta se juuri kannustakoon meitä pyrkimään parempaan maailmaan itsemmekin likoon pannen kuten meitä vertaus ”Laupiaasta samarialaisesta” opettaa.
”Mene väliin, kun syytöntä viedään surmattavaksi, riennä apuun, kun hän hoippuu teloituspaikalle.” (Sananl. 24:11)
TykkääTykkää