Joona Korteniemi
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen laulukokoelmaa, Siionin lauluja, uudistetaan parhaillaan SRK:n työvaliokunnan asettaman toimikunnan johdolla. Uudistusprosessi (tai ainakin sen julkisempi vaihe) alkoi vuonna 2006 Sotkamon suviseuroissa julkaistulla Siionin laulujen lisävihkolla. Ehdotus uudesta laulukirjasta saapui rauhanyhdistysten arvioitavaksi viime vuodenvaihteen tienoilla. Päivämiehen mukaan rauhanyhdistykset antoivat laulukirjaehdotuksesta runsaasti palautetta. Uusi laulukirja on tarkoitus hyväksyä vuoden 2016 suviseurojen yhteydessä pidettävässä SRK:n vuosikokouksessa.
Sain itse olla mukana arvioimassa tuoretta laulukirjaehdotusta Helsingin Rauhanyhdistyksen palautetyöryhmässä. Se oli erittäin hieno kokemus. Uudistettuja lauluja analysoidessamme kävimme monia syvällisiä, uskon perusteisiin porautuvia keskusteluja. Suhtauduin aiemmin koko uudistusprosessiin hyvin epäillen, mutta työ palauteryhmässä muutti asennettani positiivisemmaksi. Uudistuksen myötä Siionin laulut-kokoelmasta tulee niin musiikillisesti kuin aihepiiriltään huomattavasti monipuolisempi. Uudistus voi näin parhaimmillaan vaikuttaa hyvinkin virvoittavasti kristillisyytemme ilmapiiriin ja hengellisyyteen. Heitä, jotka ovat uhranneet aikaansa, vaivojaan ja lahjojaan laulujen uudistamistyöhön, on syytä kiittää.
Edelleen näen kuitenkin uudistusperiaatteissa tiettyjä ongelmakohtia. Tässä kaksi vakavinta:
1. Nykykielisyyteen pyrkiminen on mennyt mielestäni yli. Ymmärrettävyyttä on hyvä tavoitella, mutta palveleeko kirjakieli sitä? Uudesta laulukirjasta pyritään karsimaan esimerkiksi kaikki lyhennetyt omistuspronominit (sun, mun) sekä genetiivipäätteet (sanallas, kädelläs, äänelläs jne.). Paikoin tätä periaatetta noudatetaan niin fundamentalistisesti, että se tuntuu pikemmin haittaavan kuin edistävän ymmärrettävyyttä. Eivätkö ihmiset tunne ja usko enemmänkin rosoisella puhekielellä kuin täysin steriilillä kirjakielellä? Onko vaarana, että laulujen liian pitkälle menevä kirjakielellistäminen ei tee niitä ymmärrettävämmiksi vaan paremminkin etäännyttää niiden sanomaa laulajista?
2. ”Poliittinen korrektius”. Yhtenä johtavana uudistusperiaatteena näyttää olleen vahvojen ilmausten ja kielikuvien ”siistiminen”, liittyivät ne sitten Kristuksen kärsimykseen, hänen vereensä ja haavoihinsa, uskovan Kristus-suhteen läheisyyteen ja intiimiyteen, ihmisen syntisyyteen, Saatanan vaarallisuuteen tai maailman sekä Jumalan valtakunnan väliseen eroon.
Tiettyjen, liian aggressiivisten ja sotaisten kielikuvien karsiminen voi olla perusteltuakin. Hyvä, vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen kestävä laulu on kuitenkin harvoin korrekti. Yleensä hyvä laulu sanoittaa jonkin akuutin ongelman tai ilonaiheen niin osuvasti, että toiset ihastuvat, toiset vihastuvat. Uskon ja hengellisyyden alueella se tarkoittaa sitä, että vahvat, jännitteiset kielikuvat havainnollistavat usein parhaiten sitä paradoksia ja mysteeriä, joka elävä sydämen usko on.
Varsinkin Kristuksen kärsimykseen liittyvien veri- haava- ja morsiusmystisten kielikuvien voi perustellusti väittää olevan koko lestadiolaisen lauluperinteen ydin. Siksi niitä tulisi kohdella hyvin varovasti ja kunnioittavasti. Kärsimysaiheisten kielikuvien karsiminen köyhdyttää koko kristillisyytemme teologista pääomaa.
Toivottavasti kenttäväen lähettämä palaute otetaan laulukirjatoimikunnassa vakavasti. Nyt on oikea hetki kuunnella sitä, ”mitä Henki sanoo seurakunnille”. Laulukirjauudistus voi vaikuttaa yllättävän paljon hengellisen liikkeen mentaliteettiin, niin hyvässä kuin pahassa. Siksi ei kannata hosua. Jos vuoden 2016 takaraja on liian tiukka palautteen perusteellisen läpikäymisen kannalta, minusta kannattaa mieluummin tinkiä takarajasta ja ottaa vuosi-pari lisää harkinta-aikaa.
Siionin laulut -kokoelmaa uudistettiin edellisen kerran vuonna 1976. Silloin laulukirjastamme poistettiin suuri joukko rakastettuja lauluja, jälkeenpäin arvioiden varsin kestämättömin perustein. Monet niistä olivat todella kauniita ja koskettavia niin sävelen kuin sanojen puolesta. Kokemukseni mukaan moni on jäänyt niitä kaipaamaan. Yksi suurimmista toiveistani olisikin ollut, että Siionin lauluihin olisi tässä uudistuksessa palautettu paljon vuoden 1976 uudistuksessa poistettuja lauluja. Laulukirjaehdotuksessa mukana on kuitenkin vain yksi, ”Synnit poissa, autuutta oi”. Onneksi tällainen korjausliike on yhä mahdollinen. Näin saisimme takaisin kristillisyytemme käyttöön näiden laulujen sisältämät hengelliset aarteet.
Esimerkkejä vuonna 1976 poistetuista Siionin lauluista:
Tule Jeesus ja siunaa lastas; on tuulinen maailman tie. Kätes voimakas turvaksi anna, kun uuvun, niin nosta ja kanna. Ikirauhaan kerran vie.
Ajan vaivoihin vaivun varmaan, jos Sulta en voimia saa. Kiusat kietovat, houkutus hurmaa, ja synti mun sieluni surmaa. Sua kaipaan, auttajaa.
Sinun tahtosi tie on parhain, vain murhetta tie oma toi. Usko rakkaus uupuu jos multa, tuo lamppuuni Henkesi tulta. Sinä yksin auttaa voit.
Tule Jeesus ja auta kerran, kun kuoleman aallokko lyö yli uupuneen matkaajan purren, mi pyytävi syntejään surren. Jäädä turviin armos työn.
Vilho Rantanen; Laulun voi kuunnella täältä
Tule Jeesuksen luo, Tule nuorena oi! Hälle uhriksi tuo Kevätpäiväsi koi! Miten harmeta pääs Sinä synnissä soisit Ja sun talves ja jääs Vasta Herralle toisit.
Ohi aikasi käy Kuni nukkuvan yö. Ei sen liikettä näy, Kun se voimasi syö. Vähän viivyttelet: Sävel raukes jo raikas; Yhä aikaelet: Ohi on sinun aikas.
Ajan armahan sen Isä lapsille soi, Että autuutehen He niin kypsyä voi, Että suojaamanaan He niin myrskyiltä säilyy, Kuten kukkaset maan Kesäkunnailla päilyy.
Tule Jeesuksen luo! Hän sun puhdistavi, Tulta taivaasta tuo Sinun rintahasi. Halut kirkastuvat Hyvän Jeesuksen luona, Himot vaikenevat Sekä hiiltyvi kuona.
Elon uuvuttamain Surut pois katoaa, Sydän etsivä vain Kodin oikean saa. Yhä nuori se on, Vaikka ruumihis riutuu, Elos sammumaton, Kun jo voimasi hiutuu.
Tule Jeesuksen luo, Omaks osti hän sun! Vettä lähtehen juo Verin puhdistetun! Tule, kulje se tie, Minkä hän sulle raivas. Se sun onnehen vie, Ja sun osas on taivas!
Simo Korpela
Siis nouse, henkeni taivaaseen Ikirauhaan nyt Jumalan. Minä synnin tomu ja tuhka vaan Vielä tykösi tulla saan.
Ei kauniisti soi minun kanteleen’ Täällä majoissa Keedarin, Vaan tykönä Herran Jeesuksen Saan autuuden iäisen.
Minä janoon iäistä elämää Luona Jumalan Karitsan. Hän suuret syntini otti pois, Ei minunkaan hukkuvan sois.
Tääl’ usein huokaan ja harhailen Minä matkaaja erämaan, Vaan ristisi kirkkaus on elon tie, Se varmasti kotiin vie.
Jo heikoinkin silmäys ristille Minun sieluni terveeksi saattaa. Sun verinen kastees mun henkeeni tuo Ja voimaksi armosi suo.
Niin kirkkaat verensä pisarat Hän henkeni turvaksi antaa. Ja puhtaana häihin iäisiin Minut kantaa taivaisiin.
Minä kaipaan iäistä ystävää, Joka pilkkakruunua kantoi. Hän elämän kruunun mullekin suo Ja uupuneen kotiin tuo.
Kun enkeli pasuunan äänellä tuo Minut Herrani istuimen luo, Suo laupiaan äänesi kuulua niin: Käy häihin nyt iäisiin!
Aatu Laitinen
Keskustelukysymyksiä:
1. Mitä Siionin laulut merkitsevät Sinulle? Mikä lauluista on Sinulle rakkain ja miksi?
2. Millaisia ajatuksia Sinulla on herännyt meneillään olevasta Siionin laulu-uudistuksesta? Ovatko uudet Siionin laulut tulleet Sinulle läheisiksi?
3. Millaisilla periaatteilla laulukirjaa tulisi Sinun mielestäsi uudistaa?
4. Onko Sinulla muistoja vuoden 1976 Siionin laulu-uudistuksesta? Muistatko laulukirjasta tuolloin poisjätettyjä lauluja?
Hulluinhuonelainen 
Minulla on juuri samanlainen kokemus asiasta. Aluksi suhtauduin raivopäisesti vastustaen, mutta vähän (siis vähän) olen alkanut taipua. Ja jännä huomata, että kaikki kenen kanssa olen keskustellut (ikäpolvesta riippumatta) on nähnyt ongelmaksi tuon, jota nimitit poliittiseksi korrektiudeksi. En tiedä kuka sitten haluaa, että laulut muuttuvat arkipäiväsiksi. Ehkä sitten joku? Tämä arkipäiväistyminen on edennyt kaikissa uudistuksissa.
Uudistuminen pitäisi olla maltillista ja noudattaa näitä periaatteita: Erittäin huono laulettavuus on korjattava. Niin vanha kieli, että ymmärrettävyys on kyseenalainen, voidaan muuttaa nykykieliseksi tarpeellisilta osin. Laulut joita ei käytetä ollenkaan, voi poistaa.
Näillä periaatteilla vanhoille lauluille ei olisi pitänyt tehdä käytännössä mitään. Muutaman olisi voinut poistaa. Ja mukava joka tapauksessa, että tulee lisää.
TykkääTykkää
Laulut kuuluvat jokapäiväiseen elämääni, niistä saan lohtua ja voimaa arkeeni ja uskonkilvoitukseeni. Laulan ja kuuntelen paljon virsiä ja Siionin lauluja arkiaskareissani, lapsia hoitaessa, lenkkeillessä, siivotessa ja automatkoilla.
Laulan sydämeni kiitollisuudesta, onnesta. Laulujen avulla saan surut ja murheet pienenemään, sielunvihollisen hyökkäykset mielestäni karkoitettua. Laulaen hoidan mieltäni ja sieluani.
Minulle erityisen rakkaita ovat muutamat uusimmat laulut, ”Taivaassa minulla on sinut” ja toinen mikä on auttanut ja lohduttanut ahdistuksissani, on ollut ”Jeesus, missä olet Jeesus”. Mieluisia lauluja ovat myös ”Milloinka Yljän rakkaus” , ”Täält halajaa mun sieluni” ja ”Jeesus ei vertaa sulle”. Elämäntilanteeni mukaan lempilauluni ovat jonkin verran vaihtuneet. Nuorena tärkein laulu oli ”Jumalan rauhaa rinnassansa”.
Siionin laulu-uudistuksesta en ole innoissani. Minusta tuntuu melkein väkivallalta vanhoja lauluja kohtaan, kun kaikki laulut käydään läpi samalla kaavalla, poistetaan persoonallinen tyyli, tunteet ja steriloidaan laulut näyttämään ja kuulostamaan kaikki samanlaisilta. On hyvä, että tulee uusia lauluja ja on hyvä että joitakin poistetaan ja tehdään pieniä korjauksia laulettavuuteen tai uudistetaan muuten kieliasua. Mutta minusta se pitäisi tehdä hienotunteisesti alkuperäistä laulun henkeä kunnioittaen.
Olen sen verran nuori, ettei minulla ole vuoden 1976 uudistuksesta omakohtaisia muistoja. Olen kuitenkin soittanut ja laulanut ennen tuota uudistusta olleita Siionin lauluja löytäessäni säestyskirjan, jossa näitä lauluja oli.
Mainitsemani laulut löytyvät youtubesta:
https://www.youtube.com/watch?v=4i3Oysp3ZM0 (Millonka Yljän rakkaus)
https://www.youtube.com/watch?v=2-415ksiBVc (Täält halajaa mun sieluni)
https://www.youtube.com/watch?v=ACXHFW6R0sc (Jeesus, missä olet Jeesus)
https://www.youtube.com/watch?v=lF5S-vYFyrA (Jumalan rauhaa rinnassansa)
https://www.youtube.com/watch?v=3NUaMt1hnrU (Jeesus ei vertaa sulle)
https://www.youtube.com/watch?v=EG762rmbH-k (Taivaassa minulla on sinut)
TykkääTykkää
Jännä juttu. Minäkään en ole juuri tavannut riviuskovaisia, jotka kannattaisivat tuota ”poliittista korrektiutta” sanoitusten uudistamisessa. Lähes kaikki tuntuvat toivovan, ikäpolvesta, asuinpaikasta ja koulutustaustasta riippumatta, että vanhoihin, mystisiin kielikuviin ei kajottaisi.
Mistä sitten johtuu, että vahvojen ilmausten ”siivoaminen” näyttää silti olevan vahva trendi tässä uudistuksessa? Ehkä tässäkin näkyy se perusongelma, että meillä ei ole riittävästi avoimen ja argumentoivan keskustelun perinnettä.
Kenttäväki ei ole oikein uskaltanut sanoa toiveitaan ääneen pelätessään, että laulukirjatoimikunnan ja sen uudistusperiaatteiden kritisoiminen leimataan ”seurakuntaa vastaan nousemiseksi”, ”vikovaksi mieleksi” tms. Tämä on tietysti höperöä: Siionin laulut ovat meidän kaikkien yhteistä omaisuutta, joten jokaisella on oikeus osallistua niitä koskevaan keskusteluun.
En missään nimessä väitä, että laulukirjatoimikunta tai SRK olisivat yrittäneet estää avoimen keskustelun uudistuksesta. Kentän palautetta on toivottu, tietääkseni suorastaan maaniteltu. Ehkä ongelma on ollut enemmän meidän kenttäväen puolella: Emme ole meinanneet oikein uskoa, että kritiikkiäkin saa todella esittää.
Kun hiljainen enemmistö ei ole aktiivinen eikä kerro toiveitaan, uudistustyössä voivat liian vahvasti näkyä tiettyjen uudistajien omat henkilökohtaiset mieltymykset.
No, ilmeisesti nyt loppuvaiheessa rauhanyhdistykset ovat antaneet runsaasti palautetta. Ehkä olisi ollut kuitenkin hyvä, jos uudistusta ohjaavista periaatteista olisi käyty laajempi keskustelu ennen itse uudistustyöhön ryhtymistä. Tässä vaiheessa siihen on enää hankala palata.
TykkääTykkää
Minäkin pidän monista uusista lauluista. Esimerkiksi laulut ”Aamun kuulaus kaikkialla” ja ”Armon tuuli kantaa” kuvaavat minusta herkällä ja tuoreella tavalla sitä, millaista uskovaisen nuoren elämä parhaimmillaan on: valoisaa, turvallista ja toivorikasta, kun on synnit anteeksi, omassatunnossa on rauha ja saa luottaa Jumalan johdatukseen.
https://www.youtube.com/watch?v=VXtwhzJpwco (Aamun kuulaus kaikkialla)
https://www.youtube.com/watch?v=KJM-Dpu3eLU (Armon tuuli kantaa)
Laulukirjauudistuksessa on siis monia positiivisia elementtejä. Täytyy vain toivoa ja rukoilla, että loppurutistuksessa positiiviset elementit vahvistuvat ja ongelmalliset poistuvat.
Kaikkein rakkain laulu itselleni on kuitenkin jo pitkään ollut Havaksen ”Oi muistathan lapseni Golgatan”.
https://www.youtube.com/watch?v=XM-aS__VweI
Se liittyy hyvin herkällä, hiljaisen kauniilla tavalla pietistis-herrnhutilaiseen Kristuksen kärsimyksen katselemisen ja mietiskelemisen teemaan.
TykkääTykkää
Taustaksi myös:
Timo Holma, Lestadiolaisen lauluperinteen historiaa (2000)
http://www.tornio.fi/filewrap.php?c=&f=Kirjasto_Laestadius_Holma…
Rovasti Timo Holman esitelmä Rovaniemen kirkossa su 16. 1. 2000 klo 14,
liittyy Lars Levi Laestadiuksen juhlavuoden seminaariin Rovaniemellä 16.-18.1.2000
LESTADIOLAISEN LAULUPERINTEEN HISTORIAA
Vuoden 1701 virsikirja ja vanhat Siionin Virret
Lestadiolainen herätysliike ei syntynyt lauluttomaan tyhjiöön. Virsitutkimuksissaan Pekka Raittila lestadiolaisten ylioppilaskodin Maitojyvä-lehdessä keväällä 1953 on kirjoittanut: ”Perä-Pohjolan kristillisyyden syntysijoilla oli Siionin Virret kokoelma erittäin tuttu. Sen Jeesuksen kärsimysmuotoa tarkastelevat ja ylistävät virret jätti ikäänkuin perinnöksi herrnhutilaisuus, joka varsinkin Tornionlaaksossa oli valmistanut maaperää lestadiolaisuudelle. Siionin Virsien kanssa oli 1800-luvulla usein sidottuna yhteen Halullisten Sielujen Hengelliset Laulut. … Nämä kokoelmat, joita epäilemättä on Vanhan virsikirjan ohella eniten käytetty alkulestadiolaisuuden piirissä, Aatu Laitinen julkaisi esipuheella varustettuina … ja Oskari Grönroos uudenheräyksen alkuvaiheessa v. 1899.”
Teol.tri Erkki Kurki-Suonio on todennut, että kohta suomenkielisen Siionin Virsien ilmestymisen jälkeen ja niiden vaikutuksesta syntyi voimakasta herätystä sekä Tornion seudulla että Pohjois-Savossa, jonne herrnhutilaispastori Nils Viklundin kummipoika Juhana Lustig oli muuttanut Tornion seudulta 1787.
Miten rakkaita vanhat Siionin Virret olivat Lars Levi Laestadiukselle, se käy ilmi hänen tyttärensä Sofia Wilhelmina Nivan kirjeestä, jossa hän kertoo isänsä kuolin-vuoteelta Pajalan vanhan pappilan kamarista mm. näin: ”Minä sanoin hänelle viimeiset hyvästit. Minulle hän ei saattanut sanoa mitään, sillä hän tuli kovin liikutetuksi hyvästelymme aikana. Muuten hän oli sairausaikana usein liikutuksissa ja halusi, että hänelle luettaisiin saarnojansa, joita hän oli pitänyt kristityille sairaille. Raamattua hän luki usein ja veisaili Siionin virsiä, etenkin semmoisia, joissa puhuttiin kilvoittelijain ja voittajain palkasta. Hän oli niin kuin se, joka on voittanut. Hänen silmistään kuvastui ikään kuin hän katselisi ja nauttisi tulevaisen elämän suloisuutta.”
Siionin Virret olivat olleet kauan tuttuja ja paljon laulettuja sekä Ruotsissa että Suomessa. Tukholman hernnhutilaisten toimesta ne oli jo 1740-luvulla julkaistu 223 laulun kokoelmana nimellä Zions Sånger. Jalasjärven kappalaisen Elias Laguksen kääntäminä ne ilmestyivät suomeksi v. 1790 nimellä ”Sionin virret, Ruotsista Suomexi käätyt”. Viime vuosisadan loppuun mennessä niitä tiedetään julkaistun ainakin 18 painosta, joista kolme lestadiolaisten toimesta 1880- ja 1890-luvuilla.
Halullisten Sielujen Hengelliset Laulut
Halullisten Sielujen Hengelliset Laulut ilmestyivät v. 1790 Antti Achreniuksen ja Pentti Jaakko Ingnatiuksen toimittamana. Sen varhaisimmissa painoksissa oli vain 26 laulua. Vuodesta 1828 lähtien siihen liitettiin erityisesti arkkivirsiä ja se laajeni vähitellen 196 laulun kokoelmaksi. Se on saanut jo varhain lempinimet ”Achrenius” ja ”Pikku Siioni”. Pekka Kivekäs, joka on tehnyt pro gradu -tutkielman Halullisten Sieluin Hengellisistä Lauluista, on todennut ”koko kirjan syntyneen herätyksen riemun pakottamana”.
TykkääTykkää
Holma jatk.
Aatu Laitinen, Rovaniemen seurakunnan pitkäaikainen sananpalvelija, paljon muistettu ja rakastettu, julkaisi vanhat Siionin Virret sekä erikseen että yhdessä Halullisten Sielujen Hengellisten Laulujen kanssa ainakin kahtena painoksena 1880- ja 1890-luvuilla, Enontekiön vuosinaan.
Lainaan katkelman Aatu Laitisen esipuheesta, jonka hän on kirjoitti vuonna 1891 Oulussa Barckin kirjapainossa painettuihin Sionin Wirsiin:
”Näitä wirsiä ovat laulaneet taiwaaseen kulkijat meidän edellämme. Murheensa, ilonsa, rikkautensa, waiwansa, lohdutuksensa, pilkkansa ja kunniansa Jumalassa ja Karitsassa owat he tässä laulaneet. Hyödyllistä ja kallista on, että wielä nyt saman tien matkustajat saawat näitä laulaa. Pidänpä sen suurena Isän rakkautena, että näitä ihanoita wirsiä taas painetaan saatawiksi. Sionin wirret owat jo useoissa painoksissa ulostulleet, ja owat ne Suomenki sionille warsin tutut, sittekun ne jo aikaa owat (saksan kielestä!?) kieleemme käännetyt. Samoinpa owat Halullisten sielujen hengelliset laulut tutut ja kalliit. Eiwät siis tarwitse nytkään mitään esipuhetta; tämä wähäinen puheeni on waan aioittu terwehdyssanaksi sionin ystäwille: kehoituk-seksi Jumalan kansalle, etteiwät murhettenkaan ikäwinä iltoina lakkaisi sionista laulamasta, sillä taiwaassa kuullaan laulumme. Nämä tunnetut ja rakkaat wirret ulos-tulewat tässä muuttamattomina, ainoastaan kielen puolesta owat ne paranneet.”
Palvellessani pappina Haukiputaalla ja Iissä 1950- ja 1960-luvuilla siellä eli vielä useita lestadiolaiskristittyjä, jotka muistivat ulkoa monia sellaisia vanhoja Siionin Virsiä ja Halullisten sielujen hengellisiä lauluja, joita ei enää moniin kymmeniin vuosiin ollut esiintynyt lestadiolaisten toimittamissa laulukirjoissa. He kertoivat oppineensa nuo laulut nuoruudessaan ”Vanhasta Siionista” ja ”Pikku Siionista”.
Uudistettuja Siionin Virsiä vierastettiin
Savon ja Pohjanmaan herännäisyyttä varten ilmestyi Wilhelmi Malmivaaran toimittamana v. 1893 Siionin virsien uudistettu laitos, jossa oli vain 158 virttä. Sitä voi-daan pitää uutena laulukokoelmana, ei suoranaisena jatkona vanhoille Siionin virsille. Tämän laulukirjansa kolmannen painoksen esipuheessa v. 1894 Malmivaara on ottanut etäisyyttä Laguksen suomentamiin Siionin Virsiin mm. seuraavin sanoin: ”Tuota sairaloista herkuttelemista ‘verisessä’ Jeesuksessa, ‘veriyljän’ haavoissa, joka soveltuu hernhuutilais- ja lestadiolaishenkeen, vaan on aivan epäraamatullista, olen pyytänyt virsistä karsia ja tiedän, ettei tämä ole kuontunut niille vahingoksi.”
On ymmärrettävää, että tämän hänen asenteensa tultua yleiseen tietoisuuteen, uudistetut Siionin virret eivät miellyttäneet lestadiolaiskristittyjä. Olihan heidän keskuudessaan jo 1870-luvulla oli alkanut omien pienien ja kohta myös laajempien laulukokoelmien julkaiseminen.
Pohjan perillä alkoivat soida uudet virret
Lapissa virinneen herätyksen sytyttämissä sydämissä alkoivat soida uusien virsien sävelet, niin kuin jo Vanhan testamentin laulajakin oli kokenut: ”Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme” (Ps. 40:4). Vanhimpana lestadiolaisena virsijulkaisuna voidaan pitää v.1871 Oulussa Joh. Bergdahlin kirjapainossa painettua ”Kaksi Laulua. Ensimmäinen: Sionin Kuningas. Toinen: Kiitos wirsi Jesukselle. Kokoillut Maria Kreta Määttä”. Vuonna 1873 samassa kirjapainossa painettiin ”Kaksi ihanaa Matka Laulua tiellä Taiwaalliseen Siioniin, kokoon pannut C. O. W.” Sama nimimerkki C.O.W. julkaisi v. 1874 jälleen kaksi hengellistä laulua ja Paawali Erwasti samana vuonna ”Kaksi Hengellistä matka-laulua Taiwaalliseen Sioniin”. V. 1875 F. W. Unggren julkaisi Nikolain-kaupungissa kaksi laulua käsittävän vihkosen ”Karitsan hääwirsiä”, jota vuoteen 1890 mennessä julkaistiin kaikkiaan 16 painosta. Toinen tämän vihkosen lauluista oli Paawali Erwastin suuren suosion saavuttanut ”O, Ylkä Jeesus rakkahin”.
TykkääTykkää
Holma jatk.
Tällaisina lehtisinä lestadiolaisuuden julkaisutoiminta alkoi Suomessa 1870-luvun alussa. Paitsi lauluja, tällaisissa 4-16 sivua käsittävissä pienissä painotuotteissa julkaistiin myös saarnoja ja hartauskirjoituksia. Pekka Raittila on todennut, että 1870-luvulla seitsemässä julkaisussa ilmestyi yhteensä 12 lestadiolaiskristittyjen virttä, joiden tekijöistä ovat nykyisin laajasti tunnettuja vain Paavali Ervasti ja Gustaf Skinnari.
Seuraavalta vuosikymmeneltä, 1880-luvulta, on kaikkiaan 30 virsijulkaisua ja niissä pitkästi toistasataa virttä. Ensimmäinen laajahko lestadiolaiskristittyjen virsikokoelma ”Jumalan Lasten Matka-Lauluja I” on vuodelta 1882; sen toimittaja lienee Juho Rankinen. Samannimisen kokoelman toimitti nimimerkki A. F-m v. 1884 Viipurissa 18 virttä käsittävänä ja v.1885 26 virttä käsittävänä. Myös Aatu Laitinen sekä kiertokoulunopettajana ja kanttorina Piippolassa, Pudasjärvellä, Enontekiöllä ja Ylitorniolla, myöhemmin myös pankinjohtajana, kirkolliskokouksen maallikkoedusmiehenä ja valtiopäivämiehenä toiminut Yrjö Halonen ovat 1880-luvulla julkaisseet pieniä taskukokoisia laulukokoelmia.
Laulukokoelmat laajenevat
Tunnetuimmat lestadiolaisten omassa piirissä ennen vuotta 1916 ilmestyneet laajahkot laulukokoelmat ovat J. E. Pietiläisen ”Kirje Suomen Siionille sekä Lauluja Siionin matkamiehille” (1889) ja siitä otetut uudet laajennetut painokset (1890 ja 1893) nimellä ”Walituita Hengellisiä Lauluja” sekä Leonard Typön ”Siionin kansan Matka-Laulut Elämän tiellä” (Tampere 1902, 1909, 1912, 1914 ja 1916) ja Typön v.1912 toimittama uusi kokoelma ”Kotimaan virsiä”.
Uuden heräyksen käyttöön P. Vuorisalo julkaisi v. 1908 Joensuussa 466 virttä käsittävän kokoelman ”Walituita wirsiä”, johon hän esipuheensa mukaan oli ottanut vuoden 1701 virsikirjasta 128 ja vuoden 1886 virsikirjasta 135 virttä, Siionin virsistä 78, Halullisten sielujen hengellisiä lauluja yli neljänkymmenen, Hengellisiä lauluja ja virsiä 27 ja ”Walituita hengellisiä lauluja” yli kahdenkymmenen.
Vanhat virret pysyivät suosiossa
Leonard Typön toimittaman laulukirjan ”Siionin Matka-Laulut” kolmannen painok-sen (1912) 346 laulusta oli vuoden 1701 virsikirjan virsiä on 52, vuoden 1886 virsi-kirjan virsiä 15, vanhoja Siionin virsiä 18, Halullisten sielujen hengellisiä lauluja 29, Typön sepittämiä omia lauluja 108, Aatu Laitisen lauluja 10 ja muita 114, joista muutamat ovat tunnistettavissa Paavali Ervastin, Juho Rankisen, Gustaf Skinnarin ja Matti Kuulan sepittämiksi.
Oskari Jussila toimittaessaan vuonna 1916 vanhoillislestadiolaisten keskuudessa kauimmin käytössä olleen laulukirjan ”Siionin Laulut ja Wirret” otti siihen vuoden 1701 virsikirjasta aineistoa huomattavasti enemmän kuin Typpö oli ottanut Siionin Matka-Lauluihinsa. Jussilan kirjan nimessä sana wirret viittaakin vuoden 1701 virsikirjan virsiin, joita kokoelman ensimmäisen painoksen 329 laulusta oli yli kolmannes, kaikkiaan 120. Vuoden 1923 painoksessa ne vähenivät 84:ään ja vuoden 1944 painoksessa 37:ään.
TykkääTykkää
Holma jatk.
Soittakaa kiitosta kanteleilla
Lestadiolaispeppeina Kittilässä (1874-83) palvelleen Karl Abiel Heikelin ja Enontekiöllä (1881-1897) palvelleen Aatu Laitisen toimittamassa Kristillisessä kuukauslehdessä jo vuosina 1882 ja 1883 on usein toistuvia ilmoituksia, joissa kehotetaan ostamaan Sionin Wirret ynnä Halullisten sieluin hengelliset laulut, joihin pastori Aatu Laitinen on kirjoittanut esipuheen.
Pieni katkelma vielä tästä esipuheesta: ”Weljemme ja sisaremme, jotka yhtä isänmaata etsineet owat, lauloiwat näitä matkalla. Näitä he lauloiwat wielä wuoteellansaki, kun ehtotähti jo kirkkaasti taiwaalta paistoi niinkuin enkelin silmä: näitä he lauloiwat, kun heille taiwaaseen ikäwöimys ja halu syttyi, näitä opettiwat wielä lapsensaki laulamaan.” Ja hän jatkaa: ”Minä näjin niinkuin lasisen meren, … ja heillä oliwat Jumalan kanteleet. Ja he weisasivat Mooseksen Jumalan palvelijan wirttä ja Karitsan wirttä, sanoen: suuret ja ihmeelliset owat Sinun tekosi, Herra Jumala kaikkiwaltias.”
Kanteleista puheen ollen: Aatu Laitisen toimittaman Kristillisen kuukauslehden mainoksissa 1880-luvulla usein tarjotaan ostettavaksi myös ”Paraita Wirsikanteleen kieliä”, joita on ollut myytävänä Chr. Ev. Barckin kirjakaupassa Oulussa. Tästä voinemme päätellä, että joissakin lestadiolaisissa kodeissa ja mahdollisesti seuroissakin lauluja on säestetty virsikanteleella. Näin Täällä Pohjan perilläkin on voitu noudattaa psalmilaulajan kehotusta: ”Soittakaa kanteleilla kiitosta meidän Jumalallemme!” (Ps. 147:7).
Näytteenä varhaisimman lestadiolaisen omintakeisen virsilaulun rikkaasta kuvakielestä lainaan vielä katkelman Maria Kreta Määtän kokoilemasta v. 1871 ilmestyneestä ensimmäisestä tunnetusta lestadiolaisesta virsilehtisestä pienen katkelman:
”Pienet pääskyt wisertäwät
elämän puun oksill’,
Jossa ei saada oleskella
harakat ja hottiset.
Mutta kesä pääskyt laulaa,
kiitos wirttä kilwan
Kuin owat päässeet hengittämään
Isän kirkasta ilmaa.
Suloisin Jesu, on wapahtajan Jesu.
Sen teki Jesus yksinään;
Siis kiitos sulle Jesus!”
(Artikkeli on julkaistu myös kirjassa: Arpa lankesi ihanasta maasta. Piispa Olavi Rimpiläisen juhlakirja. Toimituskunta Keijo Nissilä, Juhani Holma, Heikki Karvosenoja, Jouko Lankinen. Jyväskylä 2000)
TykkääTykkää
Tässä näytteeksi joitakin vanhoja Siionin wirsiä, joita alkuheräyksen lestadiolaiskristityt Timo Holman mukaan lauloivat ja rakastivat:
https://www.youtube.com/watch?v=pNIUnUwGYqs
https://www.youtube.com/watch?v=v46A8r1Tmio
https://www.youtube.com/watch?v=nCnOtqhYq1M
https://www.youtube.com/watch?v=0-lxQBfRGHc
Uskomattoman kauniita!
TykkääTykkää
Uusien Siionin laulujen lisääminen on periaatteessa hyvä asia, mutta kokonaisuudistuksen osalta minua hiertää muutama asia.
Muutamalta kuulemalta monet uudet laulut ovat vaikuttaneet sanoitukseltaan ja säveleltään mukavilta ja toisiinsa yhteensopivilta. Useamman kuuntelu- ja laulukerran jälkeen mieli on vähän muuttunut; lauluista on alkanut jäädä tyhjä ja imelä fiilis. Toisin sanoen ne ovat kuluneet ”puhki” varsin nopeasti. Vikaa voi olla kuulijassakin, mutta heittäisin myös kysymyksen, onko runojen ja sävelten osalta pyritty liian helppoihin ja kuulijaa äkkiseltään miellyttäviin ratkaisuihin.
Laulukirjauudistusta on kerrottu tehtävän tulevia sukupolvia varten. Uudistuksen lähtökohdaksi tämä on minusta kummallinen ajatus, koska tässä ja nyt ei ole tietoa siitä, mitä tulevat sukupolvet haluavat. Ajattelen, että tulevat sukupolvet tulevat tekemään omannäköisensä kirjan ja tätä uudistusta tulisi tehdä silmällä pitäen sitä, mitä tämän ajan ihmiset haluavat ja kaipaavat, eikä pyrkiä kurottelemaan sen kauemmas tulevaisuuteen.
Uudistettuja Siionin lauluja tutkaillessa huomio kiinnittyy siihen, että lähes jokaisen uudistuksen takana ovat N.R. ja I.K. vuosina 2008-2010. Heillä molemmilla on loistavia runoilijan lahjoja, mutta kyseenalaistan sen, onko hyvää ja viisasta, että parin vuoden aikana käytännössä lähes kaikkien laulujen muokkaukset on tehnyt kaksi ihmistä. Laulun uudistajien määrästä ja aikajänteestä voi varsin suoraan laskeskella, että työtä on tehty ”liukuhihna”-meiningillä. Voiko tällöin laulu-uudistukselta edes odottaa juuri muuta kuin laulujen samankaltaistumista?
Monen muokatun laulun kohdalla en osaa nähdä, mitä tarvetta uudistamiselle on ollut. Melkein naurattaisi, jollei samalla ärsyttäisi, laulujen sanojen paikkojen vaihtelu, jolle en itse kykyne ymmärtämään syytä, koska laulettavuuteenkaan sillä ei tunnu olevan vaikutusta. Mietityttää, onko laulujen sanojen paikkoja vaidettu vain muokkaamisen halusta ilman syvempiä perusteita, ja uudistamisesta tullutkin itse tarkoitus.
TykkääTykkää
Erittäin hyviä näkökulmia exnarella. Kiitos!
TykkääTykkää
Joona Korteniemi. Koetko, että sinun on ohjailtava keskustelua apukysymyksillä, ikään kuin pitäisit lapsia kädestä? Mitä lehmä sanoo? Sanooko lehmä ammuu? Lehmä sanoo ammuu, ammuu.
Entäpä jos uskovainen kuuntelisi mieluimmin Jippua, joka laulaa särkyneestä saviruukusta? Tai Tuomari Nurmion versiota kahden maan kansalaisesta? Mitä vain, joka kertoo ihmisen ja Jumalan suhteesta, uskosta, epäuskosta, toivosta ja toivottomuudesta.
Tosin itse vieroksun veriteologian sivuuttamista lauluissa. Sanoohan Raamattukin, että ilma verenvuodatusta ei ole anteeksiantamusta.
TykkääTykkää
Apukysymyksillä pyrin herättelemään keskustelua, en ohjailemaan sitä. Kommentoida saa vapaasti, vaikkei kommentti olisi varsinaisesti vastaus yhteenkään kysymyksistäni. Toivon kuitenkin, että kommentit ainakin jollain tavoin liittyisivät avauksen aihepiiriin.
TykkääTykkää
Itsekin olen hiljaisesti vastustanut uudistusta. Uusia lauluja saa ottaa (osa uusista on jo tullut läheiseksi) mutta vanhoihin ei tarvitsisi koskea ollenkaan. Jos vanhojen joukossa on jokunen laulu joka jostakin syystä ei sovi nykyihmisten kielille, se jää sitten laulamatta. Riittäähän niitä rakkaita ja sopivia lauluja ja virsiä vieläkin vaikka joka tilaisuuteen erit jos niin haluaisi.
Uudistustyö on tapahtunut suurimmalta osin hiljaisuudessa. Epäilen että seurakansalta olisi kuulunut narinaa jo aikaisemmin jos olisi tiennyt kuinka radikaalisti aiotaan muokata kaikkia vanhoja, rakkaita lauluja. Jotenkin tuntuu hullulta että kannattaako alkaa tämmöisenä myrskyisenä aikana kun ihmiset hakevat turvaa tutusta saarnasta ja tutuista lauluista tekemään uudistuksia jotka ovat aiheuttamassa kysymyksiä ja jopa epäilyjä?
Minullekin Väinö Havaksen laulut ja runot ovat rakkaita ja puhuttelevia. Suosittelenkin kaikille kuunneltavaksi Jumalan kalamies-CD:tä. Havaksenkin runoja ovat muokattu uudistuksessa. Minusta runosta aina häviää jotakin kun ulkopuolinen menee muokkaamaan sitä. Minusta jos ei ole opillisia ongelmia laulun sanoissa, silloin saa kelvata alkuperäiset sanat.
Eli tässä olisi minun oma vaatimaton ratkaisu laulukirjan uudistukseen: painetaan lisävihko uusista lauluista, annetaan vanhat olla, pidetään tilastoa tilaisuuksissa laulettavista lauluista ja 30 vuoden päästä poistetaan ne vanhat laulut mitä ei ole laulettu ja otetaan tilalle uudet laulut mitä on laulettu. Uusista tulisi virkistystä ja nykyaikaistamista niille jotka sellaista kaipaa ja vanhoista säilyisi turvallisuuden tunne niille jotka taas sellaista kaipaa.
TykkääTykkää
Mielenkiintoista että tämä laulu-uudistus on saanut ihmisiltä melko yhtenäisen vastalauseen. Ja monilla on yhteisiä tuntemuksia joita toki selitetään eri tavoin. Yhdyn edellisiin kirjoittajiin surullisena tärveltyneiden vanhojen runojen puolesta, iloisena siitä, että ne tuntuvat olevan monelle yhtä tärkeitä kuin itsellekin!
Erityisesti minäkin karsastelen vanhojen tekstien modernisointia. Jo mainitut kaksi muutostyöläistä ovat tehneet muokkausta runoilijan kädellä: jos jotakin kohtaa muuttaa, vaikuttaa se kaikkeen. Täten on hankala muuttaa vain vähäsen ilman että teksti vaikuttaa typerältä. Siksi on helpomi perata kunnolla kaikki mikä tekstissä lopulta sitten on hienoa ja puhuttelevaa.
Ajatus tuleville sukupolville muokkaamisesta on myös erittäine hyvä ja tärkeä. En vain itse usko että tämä tapa tekee mitään muuta kuin hallaa, kun hengellinen runoaarteisto menettää kaiken hehkunsa.
Olen muuten kuullut tässä yhdeltä sukulaiselta, että tällä hetkellä laulujen uudistustyössä olisi tuumaustauko kun on tullut niin suuri määrä kritiikkiä muokkaustyötä kohtaan työryhmiltä.
TykkääTykkää
Minunkin mielestäni nuo
1) edellä WähäinenW:n lanseeraamat minimalistiset uudistusperiaatteet olisivat hyvät
2) lisäksi tarvittaisiin edellisessä uudistuksessa perusteettomasti hylättyjen helmien palautus, mihin Joonakin viittaa + yksipuolisuudessaan överiksi menneiden 1970-luvun muokkausten purkaminen.
On aivan oikein, että näissä SL-uudistusehdotuksen uusissa lauluissa ei yritetä pakonomaisesti julistaa koko kristillisyyden oppia yhdessä ja samassa laulussa. On paljon todella hienoja uusia lauluja. Mutta tämän ohella palataan rohkeasti alkulestadiolaisille lähteille ja juurille.
Hyvä kirja on kerroksellinen ja sisältäisi eri vuosikymmenten uskon kokemusten ja tyylitajujen sanoituksia – tarvittaessa hienotunteisesti ja pieteetillä stilisoituna.
Laitoin alle lisää linkkejä näihin nykyisten Siionin laulujen ja wirsien orginaaliversioihin – tutustukaa please:
Ylkä, Jeesu rakkahin (Achrenius / HSHL 96)
https://www.youtube.com/watch?v=kZ1YmpXNy50
Oho köyhä sieluni (HSHL 139) Sl 123
https://www.youtube.com/watch?v=kZCW_hMozeE
Karitsall`kiitos olkohon (Achrenius 58)
https://www.youtube.com/watch?v=saWNxc9SGM4
Jeeuksen veri se lasinen meri (HSHL 127)
https://www.youtube.com/watch?v=zYwejVMqxRI
Avaa Jeesus armovuosi (Achrenius 33)
https://www.youtube.com/watch?v=HsfhP6sYnIU
TykkääTykkää
Joona.
Tuo kirjoittamasi kappale 1 ei pidä aivan sellaisenaan paikkaansa tai työ on vielä vähän kesken… Laulukirjahdotuksessa on mielestäni kolme laulua, jotka eivät täytä kirjakielen vaatimuksia.
Näitä ovat
7. Jouluyö, juhlayö (käännetty 1883)
183. Kuule, nuori ystäväni (Viljo Juntunen 1967)
362. Oi Ylkä Jeesus rakkahin (Paavali Ervasti, ”vanhin Siionin laulu”, 1874)
Löytääkö joku muita?
Näistä nuo 7 ja 362 ovat aika jänniä havaita. Johonkin on näköjään raja pistetty sen suhteen, mitä ei voi muuttaa. Hyvin on puhuttelevat sanat säilyneet voimansa ajan hammasta vastaan, vaikka eivät ole (tämän hetken) kielioppisääntöjen mukaisia läheskään.
Eiköhän muuteta samoilla lämpimillä myös 183?
TykkääTykkää
Itseänikin vähän (paljon) harmittaa laulukirjauudistus. Mielestäni
1. Lauletuimmat laulut pitäisi yksinkertaisesti rauhoittaa. Miksi ne ovat suosittuja jos kerran ovat niin hankalia laulettavia kieliopillisesti tai muusta syystä?
2. Hommassa maistuu turhan paljon uudistaminen uudistamisen vuoksi.
3. Jos herätään, vaikkakin myöhään, siihen että laulukirjauudistus ei olekaan ihan sitä mitä halutaan, pitää uskaltaa todeta että uudistustyö on uponnut kustannus. Harmi vaan, mutta joskus tulee tehtyä työtä vähän turhaan. Uudistuksen loppuun viemistä _ei_ tule perustella sillä että sitä on tehty jo niin kauan.
4. Uudistajia on käsittääkseni vain lähinnä 2. Nyt lukematon määrä lauluja ottaa askelia näiden uudistajien tyylin suuntaan. Vaarana on yksipuolistuminen, vaikka yrittäisikin pitää laulujen tyylin alkuperäisenä. En myöskään haluaisi, että laulut latistetaan kirjakieliseksi kielioppisuodattimen läpi.
5. Onko todella jossain vaiheessa uudistusta joku erityisesti kaivannut? En ainakaan minä ole kuullut. Ehkä kielitieteilijää/runoilijaa/musiikki-ihmistä häiritsee jotkin kohdat. Minua ei, ei ainakaan niin paljon, että pitäisi aloittaa uudistusoperaatio. Aina olen laulanut mm. Belialin aalloista, vaikka en ole ollut 100% varma mitä sanoilla tarkoitetaan, ja laulua ei ole häirinnyt, vaik’ kuink’ ois’ heittomerkkei’ ollut. Ne ovat tehneet lauluista niitä lauluja, mitä ne ovat.
Ehkä en ole perehtynyt uudistukseen vain tarpeeksi. Ehkä minulla on virheellistä tietoa. Sen voin kuitenkin todeta faktana, että itse en ole aistinut ympärilläni lainkaan tarvetta uudistukselle. Vastustuksesta huolimatta mainittakoon, että kunnioitan sitä suurta työtä, jonka uudistajat ovat nähneet. Ei tekisi mieli tuottaa heille pettymystä. Mutta mieluummin se, kuin siionin tuhansien laulajien pettymys.
Toisaalta minun ei tulisi kauheasti tässä räyhätä – minullehan on suotu tilaisuus palautteen antamiseen jo kauan sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi sitä tehdä. Oma moka. Voi olla, että lähetän tämän viestin kuitenkin vielä jonnekin lokeroon, jos joku vielä sen jaksaisi lukea. Yksi palaute, yhden ihmisen edestä.
TykkääTykkää
Miten tätä palautetta on ollut mahdollista antaa? Onko vielä mahdollista ja miten? En ole tiennyt, että henkilökohtaista palautetta olisi tai olisi ollut mahdollisuus antaa suoraan. Näin varmastikin on ollut, mutta tämä on ilmeisesti mennyt minulla jotenkin ohi… Jos tällaista on erikseen pyydetty niin silloinhan olisi kannattanut antaa koska voisi olettaa että näin olisi voinut asiaan vaikuttaa.
Monilla paikoilla on varmaan rivijäsenen palaute mennyt kuten meillä, että yhdessä on ehkä laulettu lauluja tai jossain yhteydessä on voinut sanottavansa sanoa ja johtokunta tai sen määräämä on (ehkä) antanut palautteen. Näin on ns kentän ja uudistustyöryhmän välillä jo yksi suodatin. Yhdistysasiat nähneenä voin todeta senkin, että monesti voi käydä myös niin, että palautteen antamiseen ei tule erityisesti panostettua, kunhan annetaan vaan kun on kerran pyydetty. Tulee mieleen sekin, onko työryhmällä tiedossa kentän autenttiset tunnot. Kuten todettua, itse en ole tavannut henkilöä, joka olisi uudistuksesta innostunut.
TykkääTykkää
Palautteen antamisen tapa on varmaan ollut hiukan rauhanyhdistyskohtainen.
Useimmissa yhdistyksissä on varmaan ollut jonkinlainen palautetyöryhmä, johon joko kaikki halukkaat ovat voineet tulla mukaan tai jonka jäsenet johtokunta on valinnut. Kun ehdotus uudesta laulukirjasta saapui viime vuodenvaihteessa, tämä työryhmä on ehkä käynyt läpi joko kaikki laulut tai vain osan niistä ja antanut palauttetta sanoista ja/tai sävelistä. Johtokunnan tehtävään valitsemat yhdyshenkilöt ovat sitten lähettäneet palautteen laulukirjatoimikunnalle.
Työryhmä tms. on voinut ainakin joissakin yhdistyksissä toimia jo vuosien ajan: sitä mukaa kun lauluja on uudistettu, niitä on tietääkseni voitu lähettää rauhanyhdistyksille arvioitavaksi ja niistä on myös otettu vastaan palautetta. Ainakin joissakin yhdistyksissä palautetta on kerätty myös koko seurakunnalta, esimerkiksi siten, että lauluillassa porukalle on jaettu palautelomakkeita, joille on voinut merkitä ajatuksiaan illassa lauletuista uudistetuista lauluista.
Palautteen antamisen virallinen takaraja meni tietääkseni umpeen viime huhtikuun lopussa. Mutta ainahan sitä voi tietysti edelleen yrittää: ei kai asiallista palautetta antaessaan voi mitään menettäkään ja voisi kuvitella, että hyvin argumentoitu palaute otetaan yhä huomioon. Laulukirjatoimikunnan puheenjohtajana toimii tietääkseni SRK:n kustannuspäällikkö A-P Palola.
TykkääTykkää
Muutamia ajatuksia keskusteluun Siionin laulujen uudistamisesta. Minullakin oli jokin aika sitten mahdollisuus antaa palautetta, mutta se jäi tekemättä.
1. Siionin laulut sisältävät tiivistetysti lauluntekijän sisäisiä
kokemuksia uskon olemuksesta. Runoon sisältyy useinkin paljon
pakahduttavia tunteita parannuksen armon lahjasta, syntien anteeksisaamisesta, Jumalan valtakunnan löytämisestä. Lauluntekijä on yrittänyt runossaan sanoittaa syviä kokemuksiaan sanalliseen muotoon. Nämä sisäiset, jopa alkukantaiset tunteet välittyvät myös laulajalle, jolloin sanat oikeastaan menettävät merkityksensä.
2. Mielestäni tärkeintä on se, että kuuluuko lauluissa Hyvän Paimenen tai Äidin ääni kuin, että onko se kieliopillisesti oikein muotoiltu. Mielestäni on oikeastaankin huono asia, jos laulu on täydellisesti muotoiltu ymmärrettävään muotoon, koska eihän uskovaisen ihmisen elämä ole sellaista. Välillä kilvoituksen matkalla kuuluu oi, voih ja nyyh, ja sanat ja ajatukset ovat epäloogisia ja väärässä järjestyksessä :-).
3. Laulut eivät saa olla valmiiksi pureskeltuja ja siten haasteettomia. Jos en ymmärrä Keedarin majoja, em. Belialin aaltoja tai että on ihanaa katsella Veristä voittajaa, jonka kaikk` haavat verta vuotaa, niin ne jäävät kuitenkin alitajuntaan soimaan ja aukenevat joskus 20 vuoden päästä sitäkin paremmin. Siionin laulut sisältävät ehkä lapsen mielestä
kammottavia asioita, mutta mielikuvitus saa siitä hyviä rakennusaineita ja voi syntyä hedelmällisiä keskusteluja. Lapsethan vääntävät muutenkin lauluja itselleen ymmärrettävään muotoon,kuten esim. ”Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi”, voi lapsen mieleen juolahtaa joku iso sika, joka nousee. Tai Siionin laulussa Syliisi hellään sulje on säkeistö, jossa lauletaan:” Ja siellä neuvojana on Hengen viisaus…” Lapsi voi laulaa:”…ja siellä neuvoo Jaana…”. varsinkin jos pyhäkoulun opettajan nimi on sattumoisin Jaana :-). Mielestäni erilaisten mielikuvien syntyminen ei ole vaarallista, vaikka ne irtoaisivatkin itse asiayhteydestä.
3. Kaikista pahinta mielestäni on, jos vanhoillislestadiolainen rikas ja syvällinen pääoma Veriyljän rakkaudesta häivytetään. Silloin ei ole kieliopilla eikä sanajärjestyksillä enää mitään wirkaa.
4. Olen sitä mieltä, että kaikki sellaiset Siionin laulut, joissa kerrotaan parannuksen armon saamisesta, Veriyljän rakkaudesta, ylipäätään veri-symboliikasta, Kristuksen katselemisesta hengen silmin, evankeliumin suloisuudesta, ylipäätään lauluntekijän henkilökohtaisista tuntemuksista, ne tulisi jättää rauhaan kokonaan. Jopa huudahduksen omaiset voi ja oi, tulisi jättää. Kun taas puhutaan yleisemmällä tasolla opillisista asioista, voidaan ehkä tehdä joitakin hienovaraisia fiilauksia.
TykkääTykkää
Hienoa keskustelua. Kiitos taas kaikille kommentoijille.
On tarpeellista, että uskon salaisuutta sanoitetaan jatkuvasti uusilla sanoilla, uudella, koskettavalla ja tuoreella tavalla. Jollei näin tehdä, evankeliumi voi jäädä vanhojen, kuluneiden, ”tehonsa menettänäiden” fraasien ja kliseiden vangiksi. Ne eivät enää edistä sitä, että evankeliumi menee perille ihmisen sisimpään saakka vaan muodostuvat sille esteeksi. Kulunut kieli ei enää herätä, puhuttele ja kosketa vaan unettaa ja turruttaa.
Esimerkiksi rohkeasta hengellisen kielen uudistajasta käy Lars Levi Laestadius: hän julisti seurakuntalaisilleen lakia ja evankeliumia juuri sillä kielellä, mitä he itsekin puhuivat, suorastaan karkean havainnollisesti. Näin Sana puhutteli, kosketti, vihastutti ja ihastutti, meni perille kuulijoiden sydämeen saakka.
Kristinuskon historiassa on kuitenkin valitettavan paljon esimerkkejä myös siitä, kuinka uskonnollisen kielen uudistaminen on epäonnistunut. Tällöin uudistus ei olekaan vapauttanut sisältöä turhan kielellisen painolastin alta vaan epäonnistunut uudistus on tuhonnut myös sisällön. ”Lapsi on mennyt pesuveden mukana.”
Uudistusehdotuksessa on mielestäni paljon kauniita esimerkkejä siitä, miten elävän uskon mysteeria on onnistuttu sanoittamaan uudella ja raikkaalla tavalla. Tätä näkee erityisesti uusissa lauluissa. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, uudistustyötä tehneitä on syytä kiittää, ei syyttää.
Ehkä erityisesti vanhoja, uudistettuja lauluja lukiessa tulee ikävän usein kuitenkin sellainen olo, että sanoma ei ole vain vapautunut vaikeasti ymmärrettävän kielen alta vaan myös se on muuttunut – eikä välttämättä hyvään suuntaan.
TykkääTykkää
Nykyisiin Siionin lauluihin monilla uskovaisilla liittyy paljon muistoja ja tunteita. Lauluja on laulettu monissa tilaisuuksissa kuten häissä, hautajaisissa ja seuroissa. Muistot säilyvät ja pysyvät elävinä myös laulujen kautta. On ihan totta, että emme usko tunteiden kautta, vaan elävä usko perustuu elävään ja eläväksi tekevään evankeliumiin. Me ihmiset olemme kuitenkin myös ihmisiä. Monet laulut tuovat mieleen muistoja. Esimerkiksi niitä kertoja, kun kenties hyvinkin vaikean elämänvaiheen jälkeen on saanut virvoittua Sanan kuulossa ja saanut kuulla kalleimman evankeliumin omalle kohdalleen. Nämä muistot kantavat myös arjessa. Siionin laulut ovat usein oleellinen osa näitä muistoja. Laulujen muuttaminen voi himmentää näitä muistoja.
Näillä perusteilla pitäisin parempana, että tuodaan uusia lauluja, jotka ovat käyneet läpi kenties hiukan tiukemman seulan mutta ei koskettaisi näihin nykyisiin lauluihin. Oletan, että varsinaista harhaoppia näissä nykyisissäkään ei esiinny. On totta, että monet sanoitukset eivät ole teologisesti täysin perusteltuja. Esimerkiksi Tuo armon lasinen meri: käsite ei kaiketi ole täysin raamatullinen. Mutta oma kokemukseni kuitenkin on, että tämäkin laulu on kuitenkin viemässä lähemmäksi Taivaallista Isää enemmän kuin maailmaa. Oppi sinänsä on erittäin tärkeää pitää puhtaana, mutta sallisin nykyisten Siionin laulujen vähäiset epätarkkuudet niin kauan kun niissä ei varsinaista harhaoppia esiinny. Jatkossa voidaan olla näissä asioissa tarkempia uusien laulujen osalta.
Laulettavuudessa noudattaisin samaa periaatetta: muutetaan seulaa uusien laulujen osalta, mutta jätetään nykyiset laulut ennalleen.
Uudet Siionin laulut ovat erittäin tervetulleita. Kun lauluja yhä enemmän lauletaan kännykästä, en pitäisi laulujen lukumäärää ongelmana, vaikka vanhoista ei luovuttaisi.
TykkääTykkää
Vinkkinä vielä, että kävimme edellisen blogin ”Johannes Edelläkävijän” alla juhannuksen tienoilla keskustelua mm. edellisen 1970-luvun SL -laulu-uudistuksen perusteista. Lisäksi kommentoin alunperin teemaa 7.5. blogin ”Linkkejä” alla. Lainaanpa tähän viimeksi mainitun kommentin hiukka lyhennettynä ja ajantasaistettuna 🙂
Tässä SL-ehdotuksessa uudet viime vuosina kirjoitetut laulut tulevat voimalla, paljon ja hyviä sanoituksia ja sävelmiäkin. Paljon myös lasten lauluja ja muutoinkin monipuolisesti teemoja. Stailaus on yleisesti ottaen matalalla profiililla tehtyä ja monelle laululle hyväksi. Hyvää edelleen on, että em. 1970-luvun valtakunta-korostusta on karsittu ja palattu ainakin jonkin verran alkuperäiseen vanhalestadiolaiseen suuntaan ja mukaan on otettu ainakin joitakin aiemmin varmaankin ”yleishengelliseksi” tuomittuja kuten ”Nyt tartu käteen Herra”; ”Synnit poissa autuutta oi”. Viimeksi mainittu kuitenkin muokatuilla sanoilla mielestäni ”pliisumpana” kuin aiempi Hilja Haahden suomennos.
Aika moni Siionin laulu runnottiin läpi kera pakonomaisella ja ylikorostuneella valtakunta-säkeistöllä. Mutta tuo viimeksi mainittu korostus ”argumentoitiin” silloin niin voimalla, että se meni kentässä läpi. Sitten oli niitä vanhoja tuttuja lauluja, joita ei päästy muokkamaan kai tekijänoikeussyistä muuten kuin runoilemalla ne uudestaan, mikä ei ollut reilua alkuperäisiä tekijöitä kohtaan, vaikka ei ehkä muodollisesti plagiointia ollutkaan.
Se voi olla joskus pienestä kiinni ja myös vaikeasti määriteltävissä , mikä tekee jostakin ”todellisen helmen” – mutta usein kun sekä sävel että sanoitus ”pelittää yhteen” erityisen hyvin, kuten vaikkapa Niilo Rauhalan ”Taivaassa minulla on sinut”. Ilman muuta se on runoilijan ammattitaitoa kuten myös esim. Anna-Maija Raittilan virsi- ja laulusanoituksissa. Mutta myös kertakäyttörunoilija voi joskus saada ikäänkuin yhteyden tuonpuoleiseen luovuuden lähteeseen ja tehdä helmen – ja mielestäni ei ole paikallaan, että ”ammattilainen” tekee lauluun eskon puumerkkinsä itseoikeutettuna. Nimittäin pelkään, että aika monessakin laulussa sanajärjestyksen lähes rutiininomainen vaihtaminen ja muokkaaminen heti alkusäkeissä voi jo karkoittaa tämän helmen hohteen; esim. On luotu taivaan koti ihmeinen (On luotu mulle koti taivainen); Pois, pois jo täällä kutsun saan (Pois pois jo kuuluu kutsumus)…
Monia keskustelukumppaneitani on ärsyttänyt enemmän kuin itseäni ehdotuksessa pyrkimys kääntää rosoisuus sliipatuksi standardikieleksi ja -runoudeksi. Suomen kieli on kerroksellinen, samoin virsikirjamme ja Raamattukin, se mikä tänään tuntuu ylivoimaisen ja jopa absoluutisen hyvältä kieleltä ja runoudelta, ei välttämättä sitä enää ole 30 vuodenkaan päästä. Hukkaammeko vivahteikasta lauluperintöämme ja kohtelemmeko riittävällä kunnioituksella aiempien virsirunoilijoiden teoksia – siis alkuperäisiä taideteoksia. – Ja yleinen hengellisen musiikin trendi arvostaa tänä päivänä yhä enemmän retroa ja jopa arkaaista sanoitusta ja nuotinnosta – vrt. vanha musiikki, arkkivirret jne. Sen suhteen SL-uudistus edustaa paremmin jonkinlaista jälki- tai uusmodernia uudistusagendaa.
TykkääTykkää
jatkoa:
Odottaisin – kuten moni muukin, että lauluja vielä rohkeammin ennallistettaisiin ja palautettaisiin SL-ehdotukseen; esim. ”Kerran kaunehin, laulu riemuisin”; ”Sun henkesi kasteen alle”; ”Kun kodin kauniin taivaassa”; ”Tule Jeesus ja siunaa lastas” (Yrjö Karanko) ja Aatu Laitisen upea ”Siis nouse, henkeni, taivaaseen, Ikirauhaan nyt Jumalan…” Nuo kaikki olivat vielä 1970-luvun alussa ihan lauletuimpia ja rakastetuimpia SL-lauluja.
Poissa on ehdotuksesta kai kokonaan August Verner Jaakkolan ”O mun köyhää sieluani” ja upeasta unikuvanomaisesta Viktor Nylundin ”Matkalla me oomme täällä kulkein kohti kotia…. Vereen kastetuissa vaatteiss´, valkeen ratsun seljässä, kuninkaamme eellä ajaa, nimensä on vaatteissaan…” on typistetty ja laimennettu versio!
1970-luvun hoitokousten yksi tausta lienee ollut se kitka, mikä kohdattiin SL-laulujen silloisessa uudistusprojektissa. Sitä en väitä ja kiistä, etteikö vuoden 1961 versiossa olisi ollut parannettavaa ja en myöskään sitä, että joillakin paikkakunnilla ehkä oli lauluihin liittyviä hengellisesti epäterveitä käytäntöjä. Samoihin aikoihin kirkkokuorotoimintaan osallistuminen tuomittiin vähintäänkin hengelliseksi suljuiluksi 🙂 ja esim. Rovaniemen Rautiosaaresta lopetettiin upea ”Pirttikuoro”, koska se oli Heikki Saaren mukaan aiheuttamassa ”kalinoita”. Kun moni poltti näppinsä 1970-luvun uudistuksessa, on nyt ollut käynnistysvaikeuksia ryhtyä laulukirjatoimikuntiin ja jopa uskaltaua kriittisesti kommentoimaan uudistustyötä…
Kun ultralipilaarin Ruotsin kirkon virsikirjaakin lienee katsottu sillä silmällä, niin onko tutkailtu myös muiden lestadiolaissuuntausten Siionin laulut ja wirret -versioita; ”Siionin matkalaulut” (1979/2002); ”Virsikirja ja Hengellisiä lauluja” (1992). Miten siellä yhteistä lauluperintöämme on hoidettu?
TykkääTykkää
”1970-luvun hoitokousten yksi tausta lienee ollut se kitka, mikä kohdattiin SL-laulujen silloisessa uudistusprojektissa…
Samoihin aikoihin kirkkokuorotoimintaan osallistuminen tuomittiin vähintäänkin hengelliseksi suljuiluksi 🙂 ja esim. Rovaniemen Rautiosaaresta lopetettiin upea ”Pirttikuoro”, koska se oli Heikki Saaren mukaan aiheuttamassa ”kalinoita”
Kyseiseen harha-aikaan liittyy todella suuret muutokset sitä edeltävään aikaan ja musiikkiin suhtautuminen oli yksi aihealue. Muutos ei rajoittunut Siionin lauluihin vaan kaikkeen musiikinharjoittamiseen, Varsinkin uskovaiset musiikin ammattilaiset, musiikinopiskelijat ja harrastajat joutuivat opettelemaan ”uudet tavat”seuraaviksi vuosikymmeniksi, jotka silloinen SRK:n johto saneli.
Olisi monin tavoin terveellistä, jos näitäkin asioita pystyttäisiin rehellisesti käymään läpi, eikä vain unohtamaan. Vuosikymmenten mittainen harhaopin vaikutus on moninainen. Ei se jäänyt vain 70-luvulle ja pelkkiin hoitokokouksiin.
Positiivista on se, että joukossamme on kasvanut suuri ja pätevä joukko kirkkomuusikoita, jotka ovat rikastaneet toimintaa ”pahimpien aikojen” jälkeen. Opistoissa tehdään hyvää työtä kuoro-ja soitinmusiikin parissa, eikä rauhanyhdistyksilläkään enää ole kiellettyä laulaa moniäänistä laulua juhlissa. Lisäksi Suomen kirkoissa ei milloinkaan soi virret kauniimmin kuin ”meikäläisten” seuroissa. Lauluperinteemme on mahtavaa ja muokannut nuoristamme maatamme ajatellen potentiaalista materiaalia laulajiksi.
”70-luvun harhaopin vaikutukset musiikkiin vl-kristillisyydessä” olisi varmasti kaikenikäisille uskovaisille kiinnostava ja opettava aihe keskusteluun missä tahansa.
Vai löytyisikö vieläkään tarpeeksi rohkeutta rehellisyyteen?
TykkääTykkää
Taiteilijanero ja -idolikultin suhteen musiikissa on vaaransa kristityn uskonelämän kannalta, mutta ei paljoa vähäisempänä myös muilla taiteenaloilla, tieteessä, politiikassa, työelämässä – huippu-urheilusta puhumattakaan.
Kristillisyytemme ”totalitäärisen” harharetken aikoihin 1970-luvulla tiedostettiin taiteen vaarallisuus erityisesti musiikissa ja se haluttiin tiukempaan ja sittemmin aivan överiksi menneeseen kontrolliin. Monet kirkkomuusikot ja laulurunoilijamme lähtivät mukaan tähän operaatioon, mutta ovat ehkä sittemmin tunteneet asiasta syyllisyyttä ja aihetta nolostumiseenkin.
Ns. modernistinen loppusoinnuton runoustyyli lienee saavuttanut viime vuosikymmeninä jonkinlaisen virallisen tyylin aseman kristillisyytemme runojulkaisutuotannossa. Historian näkökulmasta mikään ei ole kuitenkaan niin varmaa kuin, että runotyylejäkin tulee ja menee – eli historia ei ole saavuttanut päätepistettään tässäkään suhteessa.
Olisiko yksi lausumaton syy laulusanojen ”standardityylille” myös ajatus laulusanojen kääntämisen helpottamisesta. Ei kai nyt kuitenkaan google-kääntäjällä? 🙂 Motiivi olisi tietysti ymmärrettävä. Onhan tietysti hyvä, että uudet lähetystyömme tuloksena kääntyneet kristityt tutustuvat laulu- ja virsiperintöömme, mutta kyllähän se haiskahtaa perinteiseltä länsimaiselta kulttuuri-imperialismilta ja holhousmentaliteetilta tai peräti jellivaaralaiselta esikoisseurakuntaopilta, jos annamme heille aiheen käsitykseen, että oikea kristitty laulaa sitten vain näitä lauluja ja virsiä ja tällä tavalla ja näillä soittimilla säestettynä. Esim. urkujemme ”kristillinen” tausta on se, että vesiuruilla soitettiin stimuloivaa taustamusiikkia, kun kristittyjä rääkättiin petojen revittävänä ynnämuuten Rooman Colosseumilla ja muissa amfiteattereisssa. – Pyhä Henki synnyttää hengellisiä lauluja ja musiikkia myös afrikkalaisten ja etelä-amerikkalaisten joukossa ja heidän musiikkiperinteensä pohjalta, mikä voi rikastuttaa myös meidän hengellistä musiikkiamme.
Tulee vielä mieleen, mitähän niille Turkin kurdikristitty-veljillemme ja -sisarillemme kuuluu, kun muutamia vuosia sitten heitä kerrottiin olevan jopa tuhatmäärin, mutta asiasta on sittemmin vaiettu ? Ei kai taustalla ole kuitenkaan jotain yllämainitun kaltaista isoveliasennettamme?
TykkääTykkää
Niinpä niin – nimittämäsi ”totalitäärinen harharetki” aituutti uskovaisten elämää vähän joka alalla ja kulttuurissa se sai aikaan ennenkokemattomia tilanteita. Luin äsken erään uskovaisen muisteluksen, jossa hänen kotiinsa tuli ry:n delekaatio, jotka tenttasivat häntä hesarin kulttuurisivujen lukemisesta. Hän oli silloin nuori perheenäiti ja taideopiskelija.
Tulee mieleen, että itsekullakin voisi olla ”herkullisia” muistoja pahimmilta vuosikymmeniltä ja niistä voisi koota vaikka kirjan opiksi ja silmien avaamiseksi kaikille. Niitä lukiessa voisimme itkeä ja nauraa yhtaikaa ja purkaa sisällemme väkipakolla suljettuja kokemuksia totalitarismin kauheuksista.
Samalla saisimme rohkeutta yhteisesti työstää yhteistä harhaopin kollektiivista traumaa.
Eräs iäkäs uskovainen muisteli, kuinka paljon läheisten ja naapureiden välejä hoitokokousajat rikkoivat lopullisesti. Hänellä elää toive, että kaikkien harhaopin kokeneiden sisällä elänyt patoutunut murhe ja häpeä niistä tapahtumista saisi kunnollisen selvityksen ja vapauttaisi mielet vääryyksien kahleista.
Kahleet olivat seurausta harhaopin orjuudesta. Kun totuus kyseisistä vääryyksistä ei ole päässyt esiin, kahleet pysyvät muistoissa ja mielissä vaikkapa pysyvästi hajonneissa ihmissuhteissa ja erilaisina pelkotiloina. Miten kullakin. Voipi heijastua jopa laulukirjauudistukseen, suhtautumiseen lapsiasiassa tai kulttuuriharrastuksissa – oikeastaan silloinen harhaopetus pyrki vaikuttamaan suoraan kaikkeen uskovaisten elämässä orjuuttavasti.
”Pyhä Henki synnyttää hengellisiä lauluja ja musiikkia myös afrikkalaisten ja etelä-amerikkalaisten joukossa ja heidän musiikkiperinteensä pohjalta, mikä voi rikastuttaa myös meidän hengellistä musiikkiamme.”
Niinpä – uumoilen, että minun olisi helpompi ottaa vastaan heidän kulttuurinsa pohjalta ponnistavia lauluja säestyksineen kuin esim. helluntalaistyylisiä lauluja Suomesta 🙂
En tiedä Turkin kurdiveljistä ja -sisarista mitään, mutta silmiini sattuu useinkin väitteitä Lempäälän suunnalta kantautuvista ikävistä ”hoidoista”. Ne saavat myös pintaan kaikki vanhat hoitokokousmuistot ja niiden alkusyyn.
Markku , kun olet ollut historiatoimikunnassa, tiedätkö, onko nyt valmistumassa ”oma” tutkimus historiastamme ”totalitarismin” vuosilta? Tänään on ilmeisesti ”ulkopuolinen” väitöstilaisuus ko vuosilta ( 1961 – 1985 ) Oulun yliopistolla.
TykkääTykkää
Kyllä vaan – eli uutistietojen mukaan FM Jani Alatalo on väitellyt tänään Oulun yliopiston historiatieteen opinalalla aiheesta ”Pohjoinen herätysliike ja modernisaation kipukohdat. Vanhoillislestadiolaisuuden julkisuuskuva Suomessa 1961 – 1985.”
Myös SRK:n tarkoitus on ollut jatkaa historiateossarjaansa. Mutta, jotta 1970-luku ei korostuisi ”liikaa”, seuraavan teoksen jänneväli ulottuisi 1960-luvulta 2000-luvulle; todennäköisesti viimeistään vuoteen 2008, jolloin tutkimus päättyisi auvoisiin aikoihin niin kirkon kuin median kanssa – eikä tarvitsisi vielä penkoa seppiä ja sysiä sitä seuranneiden vuosien julkisuuskuvan aallonpohjaan. – Aiheen arkaluonteisuudesta johtuen – eikä vähiten työnantajalleen SRK:lle – tuleva tutkija on kuin skyllan ja kharybdiksen välissä. Niinpä tilanne lieneekin, ettei kukaan kaavailluista tutkijoista ole vielä vastannut myöntävästi kutsuun… Mutta, mutta yritetään pysyä musiikissa ja laulukirjauudistuksessa 🙂
TykkääTykkää
Markku, tässä illan mittaan heräsi ajatus kysyä sinulta kristillisyytemme historiaa tuntevana ja myös eläneenä – olisitko halukas aloittamaan oman blogin?
On varmasti ”tilausta” päästä aitoon keskusteluun siitä, millaista se kaikki silloin todellisuudessa oli, miltä se oikeasti tuntui ja miksi.. Olemme saaneet liikaa tyytyä ”hoitokokoukset olivat siunauksellisia toistoon ja piste”. Totuuden hautaaminen ei tunnu rehelliseltä.
Jos keskuudestamme ei edes löydy tarpeeksi rohkeaa nuoremman polven tutkijaa, eikö meidän kokijoiden tule aloittaa ainakin rehellinen keskustelu?
TykkääTykkää
Uusi Siionin laulut -kokelma on hyvä uudistus sanoitukseltaa, sävelmistöltään ja soinnutukseltaan.
Valitettavasti siihen ei kuitenkaan palauteta juuri ainuttakaan vanhaa laulua, joista Markku kirjoitti 31.7.2014. Ainoastaan yksi laulu – Synnit poissa, autuutta oi – tulee takaisin. Myös muutama sävel, joka 70-luvulla tulkittiin viihteelliseksi, palautetaan. Tule, Jeesus, ja siunaa lastas on jäänyt pois syystä, että tekijänoikeudet eivät mahdollistaneet muutoksia. Mitä muutoksia lauluun olisi tarvittu?
Mielenkiintoista, että vanha Siionion laulu – Nyt tartu käteen, Herra – ei mennyt läpi. Se oli mukana vuonna 2014 kokoelmaehdotuksessa, josta kerättiin rauhanyhdistyksiltä palaute. Tämä laulu oli ehdolla hienolla psalmbok-sävelmällä.
Mielestäni SRK:ssa ja rauhanyhdistyksissä vallitsee edelleen laulettavien laulujen itsesensuuri. Virsikirja sisältää useita virsiä, joita pidetään yleishengellisinä, esim. Päivä vain ja hetki kerrallansa ja Käyn kohti sinua. Näitä tekisi mieli laulaa rauhanyhdistyksen seuroissa.
TykkääTykkää