Opetuslapset myrskyssä

Joona Korteniemi

Lars Levi Laestadiuksen saarna neljäntenä sunnuntaina loppiaisesta 1849:

Evankeliumi Luuk.2: 42-52

Meidän pyhän evankeliumin johdatuksesta pitää meidän tällä hetkellä Jumalan armon kautta perään ajatteleman, minkä tähden Jeesuksen opetuslapset niin kovin pelkäävät, koska kova ilma ja tuuli nousee merellä.

1. tutkistelemus: Mistä tulee heille se pelko vaikka tietävät, että Jeesus on laivassa?

2. tutkistelemus: Mitä he tekevät, koska he pelkäävät hukkuvansa?

Antakoon se armollinen Herra Jeesus armonsa, että kaikki ne opetuslapset, jotka kovassa tuulessa ja rajuilmassa purjehtivat heikon uskon laivassa, kostuisivat terveenä rantaan ennen kuin epäuskon aallot täyttävät heidän laivansa.

1.      tutkistelemus. Mistä tulee opetuslapsille semmoinen pelko, koska he tietävät kuitenkin, että Jeesus on laivassa?

Maailman lapset ovat kovin rohkeat purjehtimaan synnin ja maailman lainehtivalla merellä, vaikka kuinka suuret aallot kävisivät yli heidän laivansa, ja vaikka näkyväiset vaaralliset paikat olisivat edessä, niin eivät he pelkää sen tähden haaksirikkoa, vaan he levittävät kaikki lihan himojen ja halujen purjeet maailman tuulelle. Ja koska maailman kova tuuli puhaltaa niiden päälle, menee heidän laivansa aika vauhtia palavain himojen ja halujen aalloissa pohjattomuuteen. Eivät maailman lapset koskaan souda vastaan maailman tuulta, vaan mihinkä ikänä maailman tuuIi kääntyy, sinne he myös kääntävät keulansa. Jos vielä maailman tuuli puhaltaisi helvetin luolasta, kyllä ne miehet sinnekin purjehtivat.

Mutta Jeesuksen opetuslapset eivät tohdi niin rohkeasti purjehtia maailman lainehtivalla merellä, erinomattain, koska he näkevät kuinka maailman lasten laivat molemmin puolin särkyvät ja aaltojen alle uppoavat ja viimein pohjattomuuteen vajoavat yhtenä lastin kanssa. Sen tähden täytyy Vapahtajan opetuslasten soutaa vastatuulessa, sen tähden myös ei heillä ole paljon koskaan myötätuuli tässä maailmassa. Ja vaikka heidän kulkemisensa on hidas, koska heidän aivan vastatuulta pitää soutaman, olisi se kuitenkin mahdollista, että he päivän koittaessa kostuvat Punaisen meren yli, jos olisi löyhempi tuuli.

Mutta nyt nousee semmoinen kova tuuli ja rajuilma juuri keskellä merta. Maailman tuuli puhaltaa niin kovin, että meri seisoo yhtenä tuiskuna, epäilyksen aallot nousevat niin korkealle, että heikkouskoinen ei näe taivasta eikä maata, koska haaksi joutuu niiden aaltojen keskelle. Ja meripedot, eli se suuri valaskala, joka nieli profeetta Joonan vatsaansa, aukaisevat kitansa ja odottavat, koska nyt haaksi täytetään epäilyksen aalloilta, niin että he pääsisivät nielemään epäileväisten ja heikkomielisten sielut.

Ja se on vielä pahempi, että kun Jeesuksen opetuslapset näin soutavat maailman tuulta vastaan lihallisten himojen ja halujen lainehtivalla merellä, epäilyksen aaltojen keskellä, vie tuuli heidän laivaansa takaperin, vaikka he pyytävät pyrkiä eteenpän. Ei se ole siis ihme, että he viimein rupeavat pelkäämään, että heikon uskon laivansa uppoaa aaltoihin ja särkyy. Mutta soutakaa, soutakaa rohkiasti, Jeesuksen opetuslapset, ettei maailman kova tuuli ja rajuilma veisi teidän laivaanne johonkuhun palavaan koskeen, johonka maailman lapset purjehtivat täydellä vauhdilla.

Mutta mistä Jeesuksen opetuslapsille tulee semmoinen pelko ja ahdistus, vaikka itse Herra Jeesus on laivassa? On Hän kyllä laivassa, mutta Hän on nukkumassa, ja Jeesuksen opetuslapset eivät raski varsin herättää Häntä huudolla. Ensiksi he kokevat omalla voimalla potkia maailman tuulta vastaan, jos mahdollinen olisi, että he soutamalla pääsisivät iankaikkisuuden ihanalle rannalle. Kuinka he pääsevät ilman Jeesuksen avutta? Koska maailman tuuli rupeaa viemään heidän laivaansa takaperin, mutta ei edeskäsin, niin tuntevat ja todistavat Jeesuksen opetuslapset, että maailman tuuli, synnin virta ja kiusausten rajuilma viepi heidän laivaansa takaperin. Viimein nousevat myös epäilyksen aallot niin korkealle, että ne rupeavat täyttämään heikkouskoisten ja heikkomielisten laivan. Silloin tulee heille suuri pelko ja epäilys, että heidän sielunsa hukkuvat epäilyksen aalloissa ja että kaikki heidän työnsä ja vaivansa on hukassa eli turha.

Tämä pelko tuli ensiksi epäuskosta, että vaikka itse Herra Jeesus on heidän kanssansa laivassa ja he tietävät sen hyvin. Mutta niin kauan kuin Hän on nukkumassa, eivät he usko, että Hän näkee, missä hengen hädässä he ovat. Eivät he usko, sanon minä, että Hän saattaa pelastaa heidän sielunsa niin kauan kuin Hän on nukkumassa. Omavanhurskaus ja kunnia estävät heitä varsin huutamasta, koska tuulenpuuska tulee. He kokevat ensin omalla voimallansa taistella tuulen ja aaltojen keskellä siihen asti, että juuri väsyvät, ja silloin, koska kaikki oma voima on loppunut, rupeavat he pelkäämään, että heidän sielunsa hukkuu. Tämmöinen tuska ja vaiva on Jeesuksen opetuslapsilla soutaissa maailman tuulta vastaan.

Eivät Jesuksen opetuslapset viitsi herättää Jeesusta yhden sydämellisen rukouksen kanssa ennen kuin kaikki oma voima on loppunut. lhminen on semmoinen elävä, ettei hän saata itseänsä nöyryyttää Jumalan edessä ennen kuin viimeinen hätä pakottaa häntä; Jumala on hänellä hätävarana. Ei hän viitsi kerjätä armoa Jeesukselta ennen kuin kaikki oma voima on loppunut. Ja erinomattain, koska Jeesus on nukkumassa laivassa, koska Hän ei ole kantamassa ihmistä niin kuin pientä lasta, niin luulevat opetuslapset, ettei Jeesus saata heitä auttaa ennen kuin Hän herää. Se tulee opetuslasten heikkoudesta, että vaikka he olivat nähneet niin monta esimerkkiä Vapahtajan jumalallisesta voimasta, rupesivat he pelkäämään, että he hukkuvat, vaikka Jeesus oli samassa laivassa, juuri vieressä.

Tässä on nyt meidän silmäimme eteen pantu yksi elävä esimerkki opetuslasten heikkoudesta huikentelevaisuudesta ja epäuskosta, joka aina tahtoo seurata heitä niin usein kuin he joutuvat maailman tuulta vastaan soutamaan ja kiusausten rajuilmaan kovin taistelemaan, niin että he rupeavat varsin epäilemään, jos vanha Aadami joutuu jotakin vaivaa kärsimään, eli jos laiva ei mene niin hopusti maailman tuulta vastaan kuin he tahtovat, rupeavat he varsin pelkäämään, että hukkuminen tulee, vaikka Jeesus on laivassa. Mutta koska Hän on nukkumassa, niin opetuslapset eivät jaksa uskoa, että Hän jaksaa heitä auttaa. Epäusko on niin suuri, että he pelkäävät joka aaltoa, josta vaahto pirskahtaa heidän päällensä. Yksi vähäinen puuska maailmalta saattaa heitä pelkäämään, että he menevät pohjattomuuteen. Jos nyt Jeesus olisi edempänä, että opetuslapset joutuisivat taistelemaan tuulen kanssa omalla voimalla, kuinka sitten kävisi, koska heillä on semmoinen pelko, vaikka Jeesus on laivassa?

2.      tutkistelemus. Mitäs nyt Jeesuksen opetuslapset tekevät, koska semmoinen tuuli ja rajuilma nousee merellä?

He huutavat: “Herra auta meitä, me hukumme!” Meidän toivomme on, että Jeesus on valvomassa, ja jos Hän ei ole joka hetki valvomassa, koska Hän on väsynyt taistelemasta juutalaisten ja pakanain kanssa, niin se on meidän toivomme, että Herra herää, koska opetuslapset huutavat: “Auta meitä, me hukumme!”

Ei ole murheellisilla ja epäileväisillä muuta neuvoa kuin huutaa Jeesuksen tykö, että Hän heräisi. Sillä nyt on jo kova ilma noussut maailman lainehtivalla merellä. Nyt on rietas suuttunut Jeesuksen opetuslapsille. Nyt on se henki, jolla maailman tuulessa valta on, tullut kovan rajuilman kanssa hävittämään sitä piskuista laivaa, jossa Jeesuksen opetuslapset soutavat maailman tuulta vastaan. Rakas Vapahtaja, oletkos valvomassa? Sinun opetuslapsesi, ne harvat sielut, jotka sinua seuraavat Galileasta, ovat hädässä. Nouse ylös, rakas Jeesus, ja auta heitä joka kerta, kun kova tuuli nousee merellä. Joka kerta, kun se henki, jolla maailman tuulessa valta on, nostaa kovan ilman maailman lainehtivalla merelIä, täytyy sinun opetuslastesi, niitten harvojen sielujen, jotka ovat sinua Galileasta seuranneet, huutaa sinun tykösi: “Herra, auta meitä, me hukumme!” Ja tämän huutamisen vaikuttaa se maallinen ja hengellinen hätä, jossa he ovat.

Ja koska Jeesus nousee, niin Hän syystä soimaa heidän epäuskoansa. Sillä jos heillä olisi aina se usko ja luottamus Jeesuksen päälle, että Hän saattaa heitä auttaa, vaikka kuinka kova ilma nousisi merellä, vaikka kuinka korkeat aallot kävisit heidän ylitsensä, jos, sanon minä, opetuslapsilla olisi siinä se usko ja luottamus Jeesuksen päälle, vissimmästi he saattaisivat suuremmalla voimalla taistella maailman tuulen kanssa. Mutta he ovat heikkouskoiset ja pelkurit, ja sen tähden Jeesus soimaa heitä. Jos joku ei tule varsin enkeliksi, niin lankee hän epäilykseen. Jos joku ei saa niin suurta tuskaa ja omantunnon vaivaa kuin hän itse määrää, niin tulee omavanhurskaus ja sanoo: “Ei Jeesus ole laivassa. Ei Hän ole nukkumassakaan haahdessa. “ Jos joku ei saa ilmoituksia taivaasta, niin sanoo omavanhurskaus: “Ei Jeesus ole laivassa.” Koska joku tuntee kiusauksia armonmerkin jälkeen, niin sanoo omavanhurskaus: “Ei Jesus ole laivassa.” Kyllä me olisimme hyvät kristityt kaikki, jos ei nousisi kova tuuli ja rajuilma koskaan merellä. Jos ei olisi kiusauksia ja vastuksia hänellä elämän tiellä. Jos aina olisi hyvä sää ja myötätuuli merellä, niin me olisimme hyvät kristityt kaikki.

Mutta koska meidän pitää soutaman vastatuulta ja taisteleman niitten aaltoin kanssa, joita rietas ylös nostaa, niin tulevat Jeesuksen opetuslapsille epäilykset ja peljästykset. Välistä maailma, ja välistä rietas pilaa meidän kristillisyytemme, niin ettemme näe muuta kuin kuolemata ja helvettiä meidän silmiemme edessä. Ei silloin ole muuta turvaa kuin huutaa: “Herra, auta meitä, me hukumme!”

Mutta maailman lapset purjehtivat rohkeasti iankaikkisuuteen, huutavat: perkele ja saatana ohi mennessänsä. Juovat pirun paskaa ja pilkkaavat Jeesuksen opetuslapsia, ja sanovat: “Te olette hullut, jotka ette tohdi purjehtia niin kuin me.” Vieläpä maailman laivassa on itse rietas perämiehenä, joka on tehnyt heitä niin sokeiksi, ettei heidän pidä näkemän sitä synnin virtaa, joka viepi heitä siihen palavaan koskeen. He ryyppäävät pirun paskaa ja trallaavat, koska he lähtevät ulos satamasta, ja koska he tulevat uneliaaksi, panevat he maata ja antavat perämiehen laskea karille. Ja siinä särkyy heidän laivansa.

Muutamat hukkuvat varsin, ja muutamat vajoavat pohjattomuuden aalloissa. Muutamilla näkyvät vain kädet ja pää ylhäällä, ja silloin he kyllä huutavat Jeesuksen opetuslapsille, joita he ovat ennen pilkanneet. He huutavat viimeisessä hengen hädässä: “Rakkaat Jeesuksen ystävät, tulkaat meille avuksi!” Mutta Jeesuksen opetuslapset vastaavat: “Se on hiljainen hätä, koska ette ennen ole huutaneet.” Niin soutakaat siis, te murheelliset Jeesuksen opetuslapset, ja huutakaat Jeesukselle: “Herra, auta meitä, me hukumme!” Ja silloin nousee Hän ja Hän asettaa meren ja ilman, ja tyven tulee.

Ja Herra Jesus, ole köyhäin opetuslasten turva vielä viimeisessä hengen kilvoituksessa. Ja anna heidän kostua iankaikkisuuden rauhan haminaan. Amen. Jeesus siihen auttakoon. Amen.

Jäljennös / Laestadiana 8 Koskamon kokoelma / Oulun Maakunta-arkisto

9 kommenttia artikkeliin ”Opetuslapset myrskyssä

  1. Tämä on kyllä todella väkevä saarna. Sisällöllisesti hyvin puhutteleva ja vertauskuvallinen. Täynnä merkityksiä. Suggeroiva. Useat toistot laineiden, tuulen, pärskeiden, opetuslasten epäilysten, Jeesuksen nukkumisen luovat heiluvan tunteen kuin olisi justiin itse tuommoisessa kyydissä ja matka jatkuu ja jatkuu…

    Entäs kun laiva meneekin taaksepäin keskellä merta…

    ” Koska maailman tuuli rupeaa viemään heidän laivaansa takaperin, mutta ei edeskäsin, niin tuntevat ja todistavat Jeesuksen opetuslapset, että maailman tuuli, synnin virta ja kiusausten rajuilma viepi heidän laivaansa takaperin. Viimein nousevat myös epäilyksen aallot niin korkealle, että ne rupeavat täyttämään heikkouskoisten ja heikkomielisten laivan. ”

    ”Välistä maailma, ja välistä rietas pilaa meidän kristillisyytemme, niin ettemme näe muuta kuin kuolemata ja helvettiä meidän silmiemme edessä. Ei silloin ole muuta turvaa kuin huutaa: “Herra, auta meitä, me hukumme!”

    Meripedot, suuri valaskala uhkaa niellä kitaansa

    Maailman ihmisten laivat molemmin puolin eivät pelkää ja ajavat surutta vellovalla merellä, hukkuvat ja haaksirikkoutuvat.

    ”Niin soutakaat siis, te murheelliset Jeesuksen opetuslapset, ja huutakaat Jeesukselle: “Herra, auta meitä, me hukumme!” Ja silloin nousee Hän ja Hän asettaa meren ja ilman, ja tyven tulee.”

    Uskon Lestadiuksen karismaattisen persoonan välittäneen tämän saarnan elävästi silloisille kuulijoille. Vaikutus ja ajankohtaisuus jatkuu.

    Kiitos, Joona, että toit juuri tämän saarnan tähän hetkeen meille kaikille epäileväisille turvaamaan ja ohjaamaan itsekutakin ja yhteisesti!

    Tykkää

  2. Joo, on helppo uskoa, että kun seurakunta on aikoinaan tuota saarnaa kuunnellut, kirkko on varmasti vapissut liikutusten pauhusta.

    Laestadius vaelsi nuorena lukiolais- ja ylioppilaspoikana paljon Pohjois-Ruotsissa. Ehkäpä hän kävi myös Pohjois-Norjassa jäämeren rannoilla ja pääsi purjehtimaan jonkun ”otringin” kyydissä. Ainakin minusta tuossa saarnassa tuntuu niin vahvana sellainen pohjoisen, myrskyävän jäämeren tunnelma, että luulen sen tulevan kokemuksesta. Toki ainakin Kaaresuvanto oli jo niin lähellä jäämerta, että varmaan rovasti oli kuullut paljon myös hurjia juttuja jäämeren kalastajilta.

    Näin hienosti osasi rovastivainaa ottaa oman aikansa arkielämästä nousevat kuvat evankeliumin palvelukseen. Osaisimmepa me 2010-luvun kristityt saman. Miten osaisimme puhua elävästä kristillisyydestä yhtä vaikuttavasti ja koskettavasti joillekin Kalliossa kasvaneille, jo kolmannessa sukupolvessa kirkkoon kuulumattomille nuorille? No, siihen ei auta muuta kuin rukoilla viisautta ylhäältä.

    Tykkää

  3. Niin – mistä löytyis se yhteinen ”leveli” nuorella uskovaisella teologilla ja Kallion ateistinuorilla, josta lähteä liikkeelle? Pitäis löytää se yhteinen ”merikokemus” 🙂

    Tykkää

  4. Huikea saarna, kiitos tästä.

    Kertomukset ja tarinathan kuuluvat olennaisesti ihmiskunnan historiaan, varsinkin aikaan ennen kirjoitustaidon keksimistä. Kertomuksen avulla siirrettiin kokemuksia, tietoa ja viisautta eteenpäin sukupolvelta toiselle siten, että kuulija otti sen vastaan tarvittaessa kaikilla aisteillaan (näkö, kuulo, tunto, haju, maku). Kun mukana oli vahva eläytyminen ja tunnekokemus, silloin jäi pysyvämpi muistijälki aivoihin. Jos muistijälki taas on tarpeeksi vahva, se seuraa ihmistä mukana halki koko elämän ja ihminen peilaa omia elämänkokemuksia tähän alkuperäiseen tunnekokemukseen, johon myös järki sittemmin liittyy. Tämä on erityisesti pienen lapsen tasapainoisen kehityksen lähtökohta: turvallinen syli, josta lähdetään tutustumaan ympäröivään maailmaan ja johon voidaan aina tarvittaessa palata takaisin.

    Mielestäni uskon syvin olemus lähtee nimenomaan tästä alkuperäisen turvan, huolenpidon ja rakkauden kokemuksesta. Vanhat puhujat käyttivät usein ilmaisua: ”ihmisellä tulee turvasta puute”. Pelastuminen on samaa kuin turvaan pääseminen, kuoleman ja kadotuksen uhasta pelastuminen. Raamattu on täynnä kertomuksia nimenomaan ”viimehetken” pelastumisista, johon Raamatun kertomukseen myös em. Lestadiuksen saarna pohjautuu. Tuho uhkaa, vihollinen saavuttaa, myrsky velloaa, opetuslasten kuolemanhätä, laiva kaatuu, perusrakenteet järkkyvät,ihmisen keinot ja järki ovat loppuneet ja sitten: Jeesus asettaa myrskyn tai pelastaa hukkumaisillaan olevan Pietarin, Jumala näyttää merkin, avaa tien Punaisen meren yli. Ihminen pelastuu kaikissa näissä kertomuksissa, kun hän huutaa: ”Herra, auta!” ja hän turvautuu viimeiseen oljenkorteen eli Jumalaan. Usein tähän huutoon tulee Jumalalta vastaus tyyliin: Miksi sinä huudat, hömelö? Miksi epäilit, tomppeli? Ikäänkuin Jumala pitäisi meitä vähän tyhminä: ”minähän olen ollut koko ajan tässä vierelläsi, mutta uskosi vain on niin heikko, ja luulet vielä pärjääväsi omillasi, etkä edes tajua sitä” :-).

    Lestadiuksen värikkäät ja rajut saarnat, värikkäät kielikuvat maalasivat kuulijakunnan silmien eteen vahvoja mielikuvia, joihin saattoi samaistaa oman elämäntilanteensa. Hän puhui asioista suoraan jopa karkeasti, joka aiheuttaisi nykyaikana suurta pahennusta. Lestadius käytti mielellään rajuja ja nykyaikana painokelvottomia kielikuvia erityisesti Naisesta, hmm, jolla hän teki rajanvetoa suruttomien ja Jumalan omien kesken.

    Myös paras opettajamme Jeesus lähestyi kuulijakuntaa vertausten ja kertomusten kautta. Raamattu on täynnä uskomattomia kertomuksia, jotka kiehtovat itseäni aina vain enemmän. Milloin nykyajan ihminen tarvitsee pelastusta ja milloin hänen on turvauduttava uskoon, eli viimeiseen oljenkorteen?

    Tykkää

  5. Lestadiuksen saarnasta innoittuneena rohkenen esittää ajatuksen: kuka uskaltaisi nykyaikana saarnata yhtä rohkeasti ja kaunistelematta synnistä? Kuka maalaisi silmiemme eteen vallan väärinkäytön, hyväksikäytön ja hoitokokousuhrien tuskan ja kauhun, siten että kokisimme sen henkilökohtaisesti omissa nahoissamme? Kuka sanoittaisi Siionin sisälle kätkeytyneen sydämen kovuuden ja mädännäisyyden, paljastaisi Vihollisen lonkerot? Kuka kaataisi temppelin esipihan myyntipöydät? Kuka toimisi Huutavan äänenä korvessa sekä Siionin sisällä että ulkopuolella? Voiko synnistä edes puhua muuten kuin rumasti ja karkeasti?

    Kestäisimmekö sitä?

    Tykkää

  6. Voi Kirsi, parahin uskonsisareni – sinä olet se ihminen!

    Sinulla ovat ne sanat hallussasi, joita nyt tarvitsemme kaiken sen mädännäisyyden kertomiseen, jonka on nyt aika paljastua. Sitä on piiloteltu tarpeeksi monta vuosikymmentä ja tehdä tuhojaan.

    Tarvitaan rehellistä rohkeutta ja kaltaisesi ihmisen sanoitusta, ihmisen, jolla on tieto, taito ja tunne tämän suuren tehtävän edessä. Sinun silmäsi ovat nyt avautuneet näkemään totuuden kaikesta siitä, jonka seurauksena elämme yhä kollektiivisen trauman kourissa.

    Sinulla on sydän, joka huomaa ja näkee heikon, sairaan, kaltoinkohdellun, avuttoman, alistetun, ohitetun, kiusatun, ylikuormitetun, uupuneen, unohdetun, hyljätyn, painostetun, ahdistetun. Uskon myös, että olet päässyt niiden äitien pään sisään, jotka ovat ahdistuneita oman perheensä selviytymisestä voimavarojensa ehtyessä. Tiedät, miltä voi tuntua, kun ei jaksa hoitaa lapsiaan ja uusi voi alkaa milloin tahansa. Taivaallinen Vanhin ei tule heitä ruokkimaan, pesemään, ottamaan syliin ja hoivaamaan – se on annettu vanhempien vastuulle.

    Sinä osaat valottaa, mitä tarkoittaa täällä ajassa vanhemman vastuu lapsista.
    Osaat sanoittaa, mitä on, kun uskonyhteisö hylkää vääryydellä kiusaten.

    Ei tarvitse olla puhuja, eikä puhujanpönttöä. Ei Lapin Mariallakaan ollut kohdatessaan Lestadiuksen.

    Kuten ymmärrämme, puhujat ja papit ovat pelänneet toisiaan kymmeniä vuosia paljastaakeseen todellista mädännäisyyttä keskuudessamme – Viljo ei uskaltanut puhua, vaikka ahdistui hoitokokouksissa ”näytelmästä”. Tänne asti kaikki puhujat ovat tehneet ”Viljot”.

    Käsittääkseni nyt olisi tärkeintä, että kollektiivinen trauma avautuisi kuten se on – kollektiivinen – eikä vain yksittäisten ylilyönnit.

    ”Kestäisimmekö sen?”

    Ei Jeesus nuku.

    Onko sinulle yllätys, että vertaan juuri sinun puhettasi Lestadiuksen voimalliseen saarnaan?

    Sellainen saarna on aina voimallinen, väkevä, joka avaa ja herätttää omattunnot , eikä piilota avainta, armon ja totuuden ääretöntä lahjaa, Jeesuksen lunastustyön rakkauden voimaa niin yksityisen lampaan kuin koko laumankin kohdalla.

    Tykkää

  7. En voi kyllin korostaa avoimen keskustelun merkitystä. Sen avulla on muutettu jopa maailmanhistoriaa. Nähdäkseni paranemisprosessi on käynnissä…

    Mielestäni kysymys on siitä, että jos ja kun haluamme puhua synnistä ja armosta rehellisesti, uskallammeko katsoa peiliin itseämme henkilökohtaisesti ja uskovaisten yhteisönä?
    Ettemme olisi omavanhurskaita, kuten kuningas Daavid VT:n kertomuksessa Köyhän miehen ainoa karitsa. Daavid kyllä julistaa tuomion synnistä rehelllisesti, mutta ylimielisesti ja itsensä ulkoistaen (2 Samuel 12:5-6):” 5.Niin totta kuin Herra elää: mies, joka tämän on tehnyt, on kuoleman oma. 6. Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki näin ja koska hän ei sääliä tuntenut.”
    Ja jolloin profeetta Naatan joutuukin vastaamaan:”SINÄ olet se mies!”

    Tykkää

  8. Avoin ja rehellinen keskustelu on kaiken A ja O. Vaikenemisen vaatimus on yhä vahva este ja pitää muistot lukkpjen takana jähmettäen ja mykistäen monia. Opetus ajoi uhrien ohittamiseen ja orjuutti vaatimilleen käytänteille – pelosta. Viljon oma kertomus hyvä esimerkki. Oli pakko tehdä ”Viljot”, ettei itse joutunut kiusattavaksi uhriksi.

    On tunnistettava myös erot nykypolven ja 60 -80 lukujen tilanteessa. Nuorempi polvi ei voi uskoa, millaiseen orjuuteen meidät silloin ajettiin. Toinen toisensa kantaminen oli enemmän vahtimista, jotta voi ”paljastaa epäiltävät” – kuin kansanviholliset neuvostoihmisten mankelissa.

    Väärä vallankäyttö istutettiin koko laumaan. Viljon esimerkki kertoo myös sen.

    Daavidin kertomus ja Jeesuksen kovistelut fariseuksille ovat tulleet usein mieleeni näitä asioita pähkäillessäni – samoin kaiken materian korostuminen Jumalanvaltakunnan työn nimissä. Siitä huolimatta, että elämme yhteiskunnassa, joka toimii rahataloudessa.

    Sydämen usko ja siitä poikivat hedelmät ovat kuitenkin tärkeintä.

    SRK on tehnyt mielestäni todella hyvää ja laajaa käytännön työtä. Se ei kuitenkaan poista sen kautta kulkeneen ja korjaamatta jättäneen vääryyksiä tuottaneen harhan korjaamisen vastuuta. Pahinta on, että sitä on yirtetty kiivaasti estää.

    ”Nähdäkseni paranemisprosessi on käynnissä…”

    Viljo lupasi lausunnossaan toimia niin, ettei vastaavaa enää tapahtuisi. Haluan luottaa, että SRK:ssa leviää Viljon esimerkki ja kuulemme taas hyviä uutisia.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s