Taivaan merkit

Joona Korteniemi

Lars Levi Laestadiuksen saarna 2. adventtisunnuntaina (Kirkkopostilla 1876):

”Ja merkit pitää oleman auringossa ja kuussa ja  tähdissä” (Luuk. 21: 25).

Vapahtaja puhuu tämän päivän evankeliumissa viimeisistä ajan merkeistä, jotka ilmestyvät taivaassa, ennen kuin tämä maailma loppuu. Ja nämä merkit pitää oleman auringossa, kuussa ja tähdissä. Meidän pitää nyt ensinnä tietämän, että auringon kanssa ymmärretään hengellisessä tarkoituksessa kristillisyyden valkeus, joka on niin kuin aurinko niille, jotka matkustavat iankaikkisuuteen. Jos tämä aurinko pimenee, silloin tulee hengellinen pimeys maan päälle, niin että matkustavaiset ei näe enää, mistä tie menee taivaaseen. Aurinko ei pimenis muutoin, mutta kun kuu menee auringon eteen, silloin tulee aurinko pimeäksi. Mutta kuun kanssa ymmärretään hengellisessä tarkoituksessa se luonnollinen järki, joka on suurena esteenä niille, jotka aikovat katumuksen ja parannuksen tehdä.

Luonnollinen järki on sokea ja pimitetty synnin himoilta, niin kuin myös se luonnollinen kuu on itsestänsä musta ja pimeä. Mutta tulee hänestä sen tähden vähäisen valoa, koska aurinko paistaa kuun päälle. Niin tulee myös siitä hengellisestä auringosta ylösvalaistus järjelle, että ihminen ymmärtää joltisesti järjellä toimittaa ne maalliset askareet ja niin asettaa elämänsä, että hän tulis tässä maailmassa joltisesti aikaan.

Mutta ei ihminen järjen viisaudella näe mistä tie menee taivaaseen. Järjen eli pääkallon tieto on se kuutamo, jonka himminlaisessa valossa ihminen näkee kulkea sitä laveata tietä, joka viepi kadotukseen. Mutta sitä kaitaista tietä ei näe kukaan kuutamolla eli järjen viisaudella. Se pitää oleman täysi päivä, eli täydellinen ylösvalaistus Jumalan sanasta, ennen kuin ihminen näkee, mistä tie menee taivaaseen.

Me kuulemme profeetan, Joelin, kirjoituksesta, että aurinko tulee pimeäksi ja kuu punaiseksi ennen kuin se suuri Herran päivä tulee. Nämä ovat epäilemättä ne viimeisen ajan merkit, joita Vapahtaja tarkoittaa, koska hän sanoo, että merkit pitää oleman auringossa ja kuussa ja tähdissä. Kristillisyyden aurinko tulee pimeäksi, koska kuu eli luonnollinen järki pääsee auringon eteen. Silloin ei näe kukaan, mistä tie menee taivaaseen. Mutta ei moni arvaa, että kuu on mennyt auringon eteen, koska aurinko tulee pimeäksi. Eikä moni arvaa, että luonnollinen järki on päässyt kristillisyyden eteen, koska armon aurinko tulee pimeäksi.

Nyt ovat vissimmästi viimeisen ajan merkit näkymässä auringossa, koska maailma on niin suuressa hengellisessä pimeydessä, ettei moni ihminen näe, mistä tie menee taivaaseen. Moni yövalvoja yrittää kyllä vaeltaa iankaikkisuuteen kuutamolla eli järjen viisaudella. Mutta kuinkas hänen pitää kostuman sinne, koska hän ei näe kuutamolla sitä kaitaista tietä, joka viepi elämään. Mutta se on vielä pahempi, koska kuu tulee punaiseksi, eli luonnollinen järki tulee niin pimitetyksi, ettei ihminen enää ymmärrä, kuinka hänen pitää elämätänsä asettaman, että hän tulis aikaan tässä maailmassa.

Vaikka ei kaikki ymmärrä, mistä syystä kuu tulee punaiseksi. Se tulee siitä höyrystä ja siitä savusta, jonka Johannes näki ilmestyksessä nousevan ylös syvyyden kaivosta, josta aurinko tuli pimeäksi: tämä musta savu se on, joka nousee syvyyden kaivosta ja tekee kuun punaiseksi, ettei ihmiset näe enää, kuinka heidän pitää tässä maailmassa tuleman toimeen keskenänsä.

Synnin höyry nousee syvyyden kaivosta, se on, syvimmästä maailman viisaudesta, ja sekoittaa sen luonnollisen järjen, ettei maallinen esivalta enää ymmärrä, kuinka yksi sokea ja pahankurinen kansa pitää pysymän alallansa. Silloin ylpeys, juopumus, ahneus, huoruus, koreus, kirous ja tyytymättömyys panee alamaisia kapinan nostajiksi. Ihmiset yhdessä valtakunnassa rupeavat tappelemaan keskenänsä niin kuin nyt on tapana maailmassa. Silloin on suuri vika luonnollisessa järjessä, koska ihmiset yhdessä valtakunnassa ei pysy koossa, maallinen hallitus ei jaksa enää hallita kansaa. Parempi järki on niillä umpipakanoilla, jotka tottelevat sitä maallista esivaltaa ja ymmärtävät sen tarpeelliseksi, että maalliselle esivallalle pitää oleman alamaiset, muutoin hajoaa koko valtakunta ja raukenee tyhjään.

Mutta ei se ole ainoastaan se luonnollinen ylpeys, joka sekoittaa sen luonnollisen järjen, vaan myös huoruus tekee järjen niin sokeaksi, että yksi huora ei ymmärrä, että hänelle tulee viimein hätä huoruuden tähden. Juopumuksen himo tekee myös ihmisen järjen niin sokeaksi, että yksi juomari ei ymmärrä itse, että hän tulee köyhäksi juopumuksen kautta.

Katso, tämä on se savu, joka nousee syvyyden kaivosta, nimittäin ne synnin himot, ja halut, jotka tulevat lihasta, jossa rietas on hallitsijana, ja se syvyyden kaivo on se maailmalllinen viisaus, joka panee semmoisia syntiä luvalliseksi. Kuu, eli luonnollinen järki, tulee viimein niin pimeäksi, ettei ihminen ymmärrä, kuinka hänen pitää elämän, että hän tulis aikaan tässä maailmassa.

Mutta viimeisen ajan merkit näkyvät vielä tähdissä. Johannes näki ilmestyksessä monta tähteä putoavan taivaasta maan päälle, ja hän näki sen suuren lohikäärmeen pyrstöllänsä vetävän kolmannen osan taivaan tähdistä maan päälle. Tähdet tarkoittavat hengellisiä opettajia, jotka osottavat syntisille, mistä tie menee taivaaseen. Koska aurinko ei paista, eikä kuu anna yhtään valoa yksinäiselle matkamiehelle, kuinka hän saattais vaeltaa, jos ei olis joku tähti taivaan reunalla, joka osottaa hänelle sitä kurssia, jota myöten hänen pitää vaelluksensa ojentaman, ettei hän joutuisi peräti eksymään tässä pimeässä maailmassa. Parempi se on, jos yksikään tähti näkyy.

Mutta jos nyt tähdet putoavat taivaasta maan päälle, jos hengelliset opettajat tulevat niin maailmallisiksi, että he rupeavat maailman turhuutta seuraamaan, mistäs pitää sanan kuulijat silloin saaman ojennusta? Jos hänen oppinsa olis vielä jonkunlainen, eli niin kuin Jumalan sanan jälkeen sopivainen, mutta hänen elämänsä olis sitä oppia vastaan sotivainen, niin eläisit sanankuulijat opettajan esimerkin jälkeen: olisit jumaliset kirkossa ja jumalattomat kirkon takana; istuisit siivosti kirkossa ja tappelisit kirkon takana, siunaisit kirkossa ja tappelisit ja kiroaisit kirkon takana, itkisit kirkossa ja nauraisit kirkon takana, ja sanoisit: ”Niinpä tekee pappiki, ilmanki se on oikein.” Semmoinen elämä tulee seurakunnassa, koska hengelliset opettajat tulevat maailmallisiksi, se on, tähdet putoavat taivaasta.

Valitettavasti on se suuri lohikäärme alkanut varsin kristikunnan alussa vetämään tähtiä taivaasta maan päälle. Ja Lutheruksen aikana oli hän visusti pudottanut kaikki tähdet taivaasta maan päälle. Eikä nytkään ole monta tähteä taivaassa, jotka ei ole pudonneet maan päälle. Juuri harva tähti näkyy nyt taivaan reunalla, jonka yksinäinen kulkija saattaa pitkällä silmällä nähdä. Mutta jos nekin harvat tähdet putoavat maan päälle, mistä pitää teidän saaman ojennusta, te köyhät matkamiehet, jotka yksinäisyydessä matkustain haette pimeydessä jotakuta merkkiä taivaasta, joka osottaa teille tien Betlehemiin

Rukoilkaat sitä suurta taivaan kuningasta, te taivaaseen matkustavaiset. Huoatkaat, te yksinäiset kulkijat ja rukoilkaat, ettei ne harvat tähdet, jotka näkyvät taivaan reunalla, ettei ne harvat tähdet, sanon minä, putoaisi maan päälle, ettekä joutuisi peräti pimeyteen ja eksyisitte pois kokonansa autuuden tieltä. Rukoilkaat, te yksinäiset kulkijat ja te köyhät matkamiehet, ettei lohikäärme pääsis niitä harvoja tähtiä vetämään pyrstöllänsä taivaasta maan päälle, jotka nyt osottavat teille tien autuuteen. Kuule valkeuden Isä köyhäin matkamiesten huokaus. Isä meidän jne.

Alkuperäinen / Aunon kokoelma / Helsingin yliopistonkirjasto

1.      Miten ja minkä verran lopun ajoista tulisi puhua seurapuheissa?
2.      Elämmekö nyt lopun aikoja? Mistä sen voisi tietää vai voiko?
3.      Mikä on uskon ja järjen oikea suhde?

33 kommenttia artikkeliin ”Taivaan merkit

  1. Mielenkiintoinen postaus/saarna. Vastaukset kysymyksiin:

    1. Miten ja minkä verran lopun ajoista tulisi puhua seurapuheissa?
    – Lapsien takia en näe hyväksi dramatisoivaa maailmanloppu-saarnaa; lapsi ei ymmärrä, että hänen ei tarvitse pelätä, ja siksi tällaiset puheet voivat olla hyvinkin traumatisoivia ja vaurioittavia. Lopunajan m e r k e i s t ä on kuitenkin hyvä puhua. Tämä Lestadiuksen saarna synnytti minussa halun rukoilla puhujien ja meidän muidenkin keskustelijoiden puolesta, ettemme lähtisi maailman mukaan sanojamme asettelemaan. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että kaikkea ”ulkopuolelta” tulevaa kritriikkiä ja arvostelua ei voida kuitata vainonta-kortilla. Tämän ajan keskustelut ovat olleet myös rakennukseksi. Ajattelen, että Jumalan on täytynyt ravistella seurakuntaa ”ulospotkittujen” tai kaltoin kohdeltujen kohtaloilla.

    2. Elämmekö nyt lopun aikoja? Mistä sen voisi tietää vai voiko?
    – Emme voi tietää, kuinka kauan lopun ajan merkit ovat näkyvissä ja kuinka kauan lopun aika kestää.

    3. Mikä on uskon ja järjen oikea suhde?
    – Ilman järkeä emme voi uskoa. Ilman järkeä emme voi hahmottaa mitään, omata kantaa, omata uskoa. Vastasyntyneeltä, uskonasioita hahmottamaan kykenemättömältä, ei kysytä uskoa. Se vain on, mutta Jumalan lapsena se on Jumalalle kelpaava.

    Järki ja usko eivät siis ole toistensa vastakohtia. Puhtaasti järjellä emme kuitenkaan voi uskoa emmekä hahmottaa, mikä on oikein/väärin Jumalan sanan mukaan. Jotta järki palvelisi uskoa, se tulee alistaa Jumalan sanalle. ”Vapaana” järki vie ulos Jumalan valtakunnasta.

    Tykkää

  2. Kiitos tästä. Kuulisipa tälläisiä saarnoja vielä nykyisinkin. Saarnat ovat usein niin pinnallisia, että tuntuu joskus turhauttavalta istua seuroissa ja kuunnella ”jorinoita” kun sielu janoaa Jumalan sanaa, lohtua, toivoa ja tienviittoja taivaan kotiin.

    Tykkää

  3. Voisin allekirjoittaa myös JoseFerin ja PtM:n kommentit.

    Kyllä me ilman muuta elämme lopun aikoja, kun otamme huomioon maailman kaikkeuden iän 13,5 miljardia vuotta, maapallon iän 4,5 miljardia vuotta ja ihmiskunnan iän; varhaisihminen 1,6 miljoonaa vuotta ja nykyihminen n. 200 000 vuotta. ”…mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat.”(Hepr. 1:2) – Vuosituhannen vaihteessa eräs weli kirjoitti Päivämieheen kolumnin, jossa hän Lutheriin vedoten viittasi maailman syntyneen 6000 vuotta sitten. Myös ex-puheenjohtaja weli Erkki R. hermostui: ”Vieläkin tuo fundamentalismi nostaa päätään, vaikka olemme sitä yrittäneet kuopata…”

    On syytä puhua lopun ajoista, koska jo Jeesus ja apostolit niistä puhuivat. Ja niistä todistavat ”ajan merkit”, kuten valitun kansan kohtalo ja Israelin valtion jälleensyntyminen; maailman hengellinen tila; ekokatastrofit, joiden tausta on ihmisen ahneudessa; sodat, maanjäristykset, nälkä ja taudit, avaruuden valloitus. ”Ja he astuivat maan avaruuden päälle, ja piirittivät pyhäin leirin ja rakkaan kaupungin.”(Ilm. 20:9) Myös 1900-luvun ateistiset diktaattoripedot ja audiovisuaalinen tekninen kehitys ”Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että kuva jopa kykenee puhumaan…” (Ilm. 13:15) Miljardien abortoitujenko veri huutaa taivaaseen: ”Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: sinä pyhä ja totinen Herra! kuinka kauvan et sinä tuomitse ja meidän vertamme kosta niille, jotka maan päällä asuvat?” (Ilm. 6:10).

    Merkit auringossa, kuussa ja tähdissä ovat ensisijaisesti merkkejä taivaankappaleissa; auringon ja kuun pimennyksiä, meteoriittisateita, ja maan ilmakehän ongelmista johtuvia optisia vääristymiä. Toissijaisesti niille voidaan antaa myös hengellinen tulkinta.

    Mutta miten puhua vakavasti ja turvallisesti ilman hurmoksellista ja traumatisoivaa paatosta. Viime vuosina on kliseeksi asti toistettu, ettemme voi tietää maailmanlopun aikaa. Jeesus käskee kuitenkin tarkata aikain merkkejä, mutta ”ette tiedä päivää eikä hetkeä, jona Ihmisen Poika tulee.” (Matt 25:11) Siis seuraajansa voivat kuitenkin aikain merkeistä lukea, että Herran päivä on lähellä, vaikka kyseinen päivä ja hetki eli tunti tuleekin yllätyksenä.

    Lapsuuteni rakas perheystävämme Paavo P. ei ollut juuttunut ja sokeutunut perinteisiin ajatuskuvioihin, vaan hän pohti todella avoimesti ja jännittävästi myös lopun ajan tapahtumia; vaikkapa että olivatko ufot peräti Raamatussa mainittua taivaallista sotajoukkoa – ja me pojat tietysti kuuntelimme korvat hörollä 🙂

    Tykkää

  4. Saarnan tulisi pohjautua aina vankasti Raamattuun ja ohjata kuulijoita elävään, todelliseen, henkilökohtaiseen suhteeseen Kristus-Jumalan kanssa. On pahasti väärin, jos seurapuheissa ovat keskiössä vain sosiaaliset ja yhteisölliset jutut kevyellä hengellisellä kuorrutuksella ryyditettyinä.

    Jotta yllä mainittu tavoite voisi toteutua, olisi valtavan tärkeää, että niin puhujat kuin sanankuulijatkin olisivat kiinnostuneita Raamatusta ja lukisivat sitä ahkerasti.

    Tykkää

  5. Lopun ajoista muutamia ajatuksia:

    Puhe lopun ajoista on sävyttänyt kristittyjen elämää jo varhaiskristillisistä ajoista lähtien. Kun Jeesus oli astunut ylös taivaisiin Öljymäellä ja opetuslapset jäivät vielä töllistelemään taivaalle, niin enkelit tulivat kertomaan heille: ”Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.” (Apt.t.1: 9-11)

    Tämän jälkeen alkoi Jeesuksen toisen tulemisen odottaminen, mutta sitä ennen oli Helluntain Pyhän Hengen vuodatus: ”4….Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet.
    5. Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen.” 6. Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: ”Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?” 7. Hän sanoi heille: ”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, 8. vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.” (Apt.t. 1:4-8)

    Varhaisen kristikunnan ensimmäinen teologi Paavali (Saulus Tarsolainen) oli alunperin fariseus ja kristittyjen vainoaja, mutta sai Pyhän Hengen lahjan Ananiaksen evankeliumin julistamisen ja kättenpäällepanemisen kautta. Myös Paavalin teologiaa sävytti vahvasti Kristuksen toisen tulemisen odotus, jonka hän uskoi tapahtuvan aivan lähitulevaisuudessa. Kun Kristus ei sitten tullutkaan, alkoi kristittyjen parissa uudenlainen lopun aikojen ja ylösnousemuksen tulkinta.

    Kristityt ovat kautta historian kokeneet elävänsä enemmän tai vähemmän lopun aikoja. Luther erityisesti näki Paavissa ja katolisessa kirkossa lopun aikojen antikristuksen nousemisen.

    Myös vanhoillislestadiolaiskristillisyydessä on vahvasti painotettu lopun aikoja, etenkin 1970-luvun maallistumisen ja “synnin ihmisen ilmoittamisen” myötä. Silloin seurapuheet sisälsivät usein vahvoja kieli-ja mielikuvia lopun aikojen vitsauksista ja viimeisen tuomion täytäntöön panosta. Muutamia puhujia on erityisesti jäänyt mieleen, kuten esim. Arvo Perälä, joka saarnasi usein Ilmestyskirjasta.

    Sen verran paljon lapsuudessani maailmanlopun saarnoista painajaisunia nähneenä sanoisin. että meidän ei kannata innostua liikaa profetoimaan, vaikka tiettyjä merkkejä olisikin nähtävissä. Meidän tulee tyytyä siihen, mitä Jeesus sanoi opetuslapsille: “Ei ole teidän asianne tietää aikoja ja hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani…” Kristityille on joka tapauksessa annettu kehoitus valvoa ja rukoilla 24/7 :-).

    Tykkää

  6. Toisaalta evankeliumien mukaan Jeesus itse piti Öljymäellä seuraajilleen”luennon” loppua edeltävistä merkeistä (Luuk. 21; Matt. 24; Mark. 13) hiukan ennen kuolemaansa. Seurattavaksi ja tulkittavaksi nämäkin sanat on kai tarkoitettu, jos ja kun uskomme, ettei ihmiseksi tullut Jumala puhunut mitään turhaa tai väärää.

    Se on tietysti selvää, ettemme voi eikä meidän kuulu tietää hänen toisen tulemisensa tarkkaa päivämäärää tai hetkeä eli tuntia. Aikojen merkkejä Raamattu, mukaanlukien Jeesus itse, näyttää kuitenkin kehottavan tarkkailemaan.

    Heprealaiskirjeen mukaan Jumala on ”näinä viimeisinä aikoina puhunut meille Pojassaan” (Hepr. 1:2). Ilmeisesti lopun ajat siis alkoivat Jumalan Pojan ihmiseksi tulemisesta. Vaikka ne kestäisivät vuosituhansia, maailmankaikkeuden ikään suhteutettuna ne olisivat silti kuin silmänräpäys.

    Tutkijoiden mukaan 1. Tessalonikalaiskirje on todennäköisesti Uuden testamentin vanhin kirja. Siitä, erityisesti sen neljännestä luvusta, käy ilmi, kuinka iloisesti ja toiveikkaasti ensimmäiset kristityt odottivat Herran päivää. Samanlaista asennetta tuntuu olevan Siionin laulussa 163:

    1. ”Ah, jospa taivahasta jo Ylkä ilmestyis ja rakkaudessansa niin meitä lähestyis.

    2. Me häntä katsoisimme kasvoista kasvoihin ja nähden näkisimme Jumalan kirkkauden.”

    Ehkä voisimme rukoilla itsellemmekin samanlaista ”henkeä” ja mielialaa kuin tuolla Siionin laulun tekijällä. Silloin ehkä pystyisimme täydestä sydämestä sanomaan ”tule, Herra Jeesus” ja osaisimme samalla puhua maailmanlopusta oikealla tavalla niin etteivät lapset ja nuoret traumatisoituisi.

    Tykkää

  7. Jos tosiaan supistamme maailmankaikkeuden iän 13.5 miljardia vuotta kellotaulun 24 tuntiin, olisi yksi tunti 562,5 miljoonaa vuotta ja yksi minuutti 9,4 miljoonaa vuotta. Viimeiseen reiluun sekunttiin mahtuisi nykyihmisen aika telluksellamme ja sekunnin sadasosaan mahtuisi Kristuksen jälkeen kulunut 2000 vuotta eli ”viimeinen aika”…

    Ei lasten tarvitse kaivata ja odottaa maailmanloppua, muistan kyllä kun itse lapsena ahdistuin suviseurojen ylivirittyneestä tunnelmasta ja kaipasin ennenmuuta pois kesämökille ja ongelle – siis Jumalan luontoon kylläkin:) 1970-luvun kristillisyydessämme monet asiat oikeutettiin lähestyvällä maailmanlopulla, ihmisten takaraivossa oli tuleva vuosituhannen vaihde mahdollisena maailmanlopun ajankohtana.

    Blogistin viimeinen kysymys käsitteli uskon ja järjen suhdetta. 1970-luvulla monet asiat argumentoitiin hiukan kärjistettynä periaatteella; mitä järjenvastaisempi, sitä oikeampi. – Mutta eihän se niin mene, sillä tavalla voidaan puolustaa mitä tahansa hullutuksia ja hassutuksia!

    Niin Paavali, Augustinus, Luther kuin Laestadius olivat erinomaisesti perehtyneet aikansa filosofioihin, olivat älykkäitä ja käyttivät loogista, johdonmukaista päättelyä kristillisen ilmoituksen ja opetustensa puolustamiseen. Lutherin kerrotaan aloittaneen puolustuksensa Wormsin valtiopäivillä 1521. ”Ellei minua Pyhän Raamatun todistuksilla ja selvillä järkisyillä saada vakuuttuneeksi…”

    Vanhassa Testamentissa viisaus on korkeassa kurssissa:

    Mistä viisaus on lähtöisin? Missä asuu ymmärrys? (Job. 28:20)
    …viisaus tulee Herralta, hän antaa tiedon ja ymmärryksen. (Sananl. 2:6)
    …parempi on viisaus kuin hopea, tuottoisampi on tieto kuin kulta. (Sananl. 3:14) Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini. (Sananl. 8:12) Minä ryhdyin etsimään viisautta ja tutkimaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämän raskaan tehtävän on Jumala antanut ihmisen vaivaksi. (Saarn. 1:13)

    Kaikki viisaus on Herralta Jumalalta ja pysyy hänen tykönänsä ijankaikkisesti. (Sir. 1:1) Nyt ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa. (Job 42:1) Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä – ne ovat minulle liian ihmeellisiä. (Job 42:3)

    Jumalan totuudet ovatkin ennenmuuta ylijärjellisiä!

    Samoihin aikoihin kreikkalainen Sokrateskin katsoi, että tosi viisauteen kuuluu nöyryys ymmärtää ja tunnustaa, ettei tiedä mitään tiedon rannattoman meren äärellä. Platon käsittelee teoksessaan ”Valtio” (toinen kirja) oikeamielisen kohtaloa: Oikeamielinen joutuu ruoskittavaksi, kidutuspyörään ja kahleisiin, häneltä kärvennetään silmät päästä ja kaikkien kauheuksien päätteeksi hänet naulitaan paaluun, niin että hän tajuaa ettei pidä pyrkiä olemaan oikeamielinen…”

    Kreikkalaisen filosofian suuri virhe oli olettaa, että kun ihminen oppii tietämään, mikä on hyvää, hän myös tekee niin. Paavali joutui kirjoittamaan:Tämän maailman viisaus on näet Jumalan silmissä hulluutta. Onhan kirjoitettu: — Hän vangitsee viisaat heidän omaan viekkauteensa.(1:Kor. 3:19) …kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. (1. Kor.1:24)

    Ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti! Aamen. (Ilm. 5:12-14)

    Tykkää

  8. Niinhän se on, että ihmiskunta on säännöllisin väliajoin saanut kokea kohtalokkaasti ja tulee vielä todennäköisesti kokemaan, kuinka ihmisjärjelläkin on rajansa ja kuinka se on erittäin altis korruptoitumaan. Parhaimmassa tapauksessahan järki suojelee elämää, auttaa meitä ymmärtämään ihmiselämän lainalaisuuksia ja tekemään tasapainoisia valintoja. Mutta näinhän ei todellakaan käytännössä useinkaan tapahdu. Itseriittoinen omahyväisyys on pahinta sekä järjen käytössä että uskonelämässä.

    Tähän tuli mieleen vielä tuttu lause Sananlaskujen kirjasta: ”Herran pelko on viisauden alku, Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta.”

    Tykkää

  9. Tämä Lestadiuksen saarna ja siitä poikinut keskustelu on herättänyt itselläni monenlaisia ajatuksia. Mietin mm. Kirsin ja PtM:n kommentin johdosta sitä eroa, mikä vallitsi tuon saarnan ja nykyisten puhujiemme saarnojen kuulijoiden tilanteessa – silloisessa ja nykyisessä yhteiskunnallisessa ajassa. Olosuhteet olivat monessakin suhteessa kovin erilaiset. Käytänteissä taisi olla paljonkin eroa nykyiseen. Esim. eikös tämäkin saarna ollut ennalta kirjoitettu?
    Saarnaa kirkossa (?) tuskin oli kuuntelemassa pieniä lapsia, joten vahvoistakaan ilmaisuista seurasi painajaisunia. Vielä minunkin lapsuudessani oli yleistä, että heikkojen kulkuyhteyksien vuoksi ( autoja vielä vähän) pienet lapset jäivät kotimiesten kanssa kotiin ja vanhermmat olivat vain isompien lasten kanssa seuroissa. Talvella istuttiin takit päällä, kun pönttöuuni seurasalin nurkassa ei kovin lämmintä antanut. Seurojen loppua kohti taas ihmisistä tullut lämpö oli nostanut huoneen lämpöä ja olemattoman ilmanvaihdon johdosta alkoi helposti ramasemaan, eikä ollut harvinaista, että joku torkkui loppua kohti tultaessa.

    Nyt kuljetaan perheiden kanssa hulppeilla autoilla säästä riippumatta upeat puitteet omaaviin rauhanyhdistysten ajanmukaisiin tiloihin, joissa lasten hoito ja muonitus sujuvat. Netti ulottaa vielä saarnan kauas seinien ulkopuoliseen maailmaan aina merien taa.

    Tuo viisaus on myös laaja käsite ja raamatussakin siitä puhutaan sekä myönteisesti että kielteisesti. Tavallisessa elämässä kai puhumme lähinnä ”kirjaviisausesta”, eli tiedollisesta sivistyksestä/oppineisuudesta tai siitten ns. sydämen sivistyksestä, joka on enemmän ihmisen sisäsyntyistä. Tietysti ihmisellä voivat olla molemmat viisaudet 🙂

    Tiedämme, että Lestadius oli aikanaan tiedemies ja siis todella oppinut mies. Kun hän sitten kohtasi ”Lapin Marian”, hän sai samalla sitä viisautta, joka auttoi hänet uskomaan ja ”käsittämään” omalle kohdalleen todellisen uskomisen rauhan ja vapauden. Hän sai taivaallisen viisauden lahjan naiselta, jolla tuskin oli kovinkaan paljon opillista lukeneisuutta – vai oliko?
    Voimme kai päätellä, että Lestadius ei mitenkään väheksynyt naista hengellisessä viisaudessa?

    Kun taas 60-70 luvuilla alkanut harha aloitti naisten systemaattisen alaspainamisen siitä, mitä se ennen sitä oli. Luulen, että kun rauhanyhdistyksiä perustettiin eri puolille, niin johtokunnissa oli sekä miehiä että naisia. Näin oli ainakin kotipaikkakunnallani. Jostain syystä Helsingin ry:n johtokunta pysyi ihmeen kauan ilman ainuttakaan naista ja sitä pidettiin silloin esimerkillisenä asiana. Nythän tilanne on jo sielläkin aivan toinen.

    Toinen 70-luvun naista alaspainava piirre oli ehdottoman lapsirajoituksen opetus ja uskon, että sen julkilausumaan ei vaikuttanut yksikään nainen. Lapsiasiaa ei ollut sitä ennen opetettu niin sydämettömästi ja monia äitejä ja perheitä ahdinkoon ajavaksi. Vasta vuonna 2009 ensimmäinen uskovainen nainen, Terttu Holmi, uskalsi nostaa tämän räikeän epäkohdan julkisuuteen. Julkilausuma, jota jatkettiin vuosien ajan, ei siäsltänyt sitä taivaallista viisautta, jota Jeesus opetti.

    60-70 luvuilla alkanut harha sisälsi ytimessään väkivaltaan johtavia painotuksia joista oli tuleva liikkeemme nykyisetkin kipupisteet. Vaikka moni asia on jo ”höllentynyt” pahimmista 70-luvun harhan kummallisuuksiat ja massahoitokokoukset ovat muistoja – on harhan sisältö tilittämättä.

    Hoitokokouksista, lasten hyväksikäytöstä, äitien uupumuksesta, lasten hoivan puutteesta jne on nyt kirjoitettu avaavia kirjoja tutkijoiden voimin. On oireellista, että yksikään omista tutkijoista ei ole rohjennut selvittää varsinaista harhaoppia sen teologisilla perusteilla.

    Oikea oppi ei tuota uhreja.

    Kuten Kirsi hyvin toteaa, järki ja viisaus suojelee elämää, eikä tieten tahtoen aiheuta heikkojen ja pienten kärsimystä, särkymistä tai uupumusta.” Itseriittoinen omahyväisyys on pahinta sekä järjen käytössä että uskonelämässä.”

    Tykkää

  10. ”Oikea oppi ei tuota uhreja.”

    Varmasti näin voi sanoa. Oikea oppi ei anna ainakaan lupaa siihen, että vahvat kohtelisivat heikompia huonosti ja käyttäisivät heitä hyväkseen.

    Toisaalta Jeesus itse kuitenkin korostaa selvästi, usein ja erittäin vahvoin sanoin sitä, että Jumalan tahdon noudattaminen johtaa väistämättä suuriin kieltäymyksiin ja paljosta, jopa kaikesta luopumiseen tässä langenneessa maailmassa. Esimerkiksi:

    ”Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.” (Joh. 12:25)

    ”Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni.”

    ”Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin…” (Matt. 5:29).

    Katso myös esimerkiksi: Matt. 10:39, Matt. 16:25; Mark. 8:35; Luuk. 9:24, Luuk. 17:33 jne.

    Tällainen ”maailmankielteisyys” ei ole nykyään kovin ”mediaseksikästä” mutta se näyttää selvästi olleen hyvin vahva ja keskeinen juonne Jeesuksen opetuksessa.

    Oikeaa kristillistä oppia ei siis ainakaan itsestään selvästi tunnista siitä, että se tukee keskiluokkaisen suomalaisen ihmisen hyvänolontunnetta ja arjen mukavuutta eikä väärää oppia siitä, että se hankaloittaa arjen mukavuutta. Ehkä pikemminkin päinvastoin: Oikean kristillisen opin tunnistaa siitä, että se panee meidän itse kunkin langenneen luontomme perusteellisesti ahtaalle, minkä väärä opetus usein jättää tekemättä.

    Tykkää

  11. Voisin vielä tarkentaa lausettani ”Oikea oppi ei tuota uhreja”, että oikea oppi ei saa velvoittaa kohtelemaan heikompia, sairaita ja pienimpiä kaltoin ja ajamaan heitä kärsimyksiin ja epätoivoon.

    Luettelemasi raamatunpaikat Jeesuksen opetuksista hänen seuraajilleen ”elämänkielteisyydestä” ovat puhuttelevia ja hyvin vahvoja allegorioita, joiden tulkinta kunakin aikakautena ja kussakin kulttuurissa on realisoitunut eri tavoin. Aikasidonnaisuudesta johtuvista eroista emme pääse mihinkään – sen sijaan raamatun sana pysyy lupauksen mukaan loppuun asti.

    Emme voi myöskään luottaa aukottomaan totuuden ymmärrykseemme, kun olemme vain ihmisiä. Meille on kuitenkin annettu Pyhä Henki uskon kautta sydämiin ohjaamaan tulkintoja kunakin aikana vanhurskauden/totuuden hengen/oikeamielisyyden ohjaamana. ”Tähtiä taivaalla” tarvitaan joka ajassa opastamaan.

    Itse ymmärrän tuomasi Jeesuksen opetukset maailmallisen elämän hylkäämiseksi – mitä kaikkea se tarkoittaakaan – jotta voittaisi elämän. Uskovaisen halu on elää uskosta eli säilyttää puhdasta omaatuntoa.

    Olen niin läpeensä konservatiivinen arvopohjaltani, jotta näen ympäröivässä yhteiskunnassa kaikenlaisen raskaan ja turmelevan viihteellisyyden etovana ja vastenmielisenä. Varmaan johtuu myos uskovaisen kotini hyvän kulttuurin piiriin kannustavasta kasvatuksesta. Olen siitä äärettömän kiitollinen. Monenlaista huonoa ja turmelevaa vaikutusta aiheuttavaa maailmallisuutta on syytä uskovaisen pelätä – mutta rajansa kaikella. Elämä on meille lahjaa ja elettäväksi tarkoitettua, jopa kehoitettu iloitsemaan. Miksi tänne muuten pitäisi syntyäkkään jos se pitäisi vain samantien kadottaa (?)
    ”Oikean kristillisen opin tunnistaa siitä, että se panee meidän itse kunkin langenneen luontomme perusteellisesti ahtaalle, minkä väärä opetus usein jättää tekemättä.”

    Älä vain hyvä mies mene sanomaan tuota uupuneelle äidille, joka on synnyttänyt tiheään lapsia, eikä tahdo jaksaa millään suoriutua kasvavan perheen vanhemman perusvelvoitteestakaan! Äläkä mene tuollaista puhumaan pienelle lapselle, joka jää suuressa lapsilaumassa vaille aikuisen syliä ja välttämätöntä huomaa joutuen loppuelämänsä kamppailemaan mielenterveytensä kanssa! Älä myöskään mene sanomaan tuollaista hänelle, joka on julmissa hoitokokouksissa ”hakattu hengellisesti ja henkisesti nilelle” täysin syyttömänä ja väärin perustein! Äläkä mene sanomaan noin hänelle, joka on yrittänyt näistä vääryyksistä kertoa ja on saanut ”likasankollisen” syyllistämistä ”oman pesän likaamisesta/sooloilijana olemisesta/sudeksi lampaiden vaatteissa olevaksi/erehtymättömän Jumalanvaltakunnan vikojaksi jne.!

    Aila Ruohon kirja avaa paremmin kuin tehokkaasti lukijan silmät katsomaan monien kokemaa todellisuutta silmästä silmään. Heidän haastateltunsa eivät varmasti ole ainoita – kuka tietää kuinka paljon samanlaisia kohtaloita on vuosikymmenten mittaan ollutkaan.

    Oikea oppi ei aja kirjan kuvaamiin uhreihin, eli 60-70 luvulla alkanut opetus muuttui vääräksi harhaksi ja epäinhimilliseksi, sisältä päin uhreja tuottavaksi opetukseksi.

    Ymmärrykseni mukaan Jeesuksen seuraajien risti tarkoittaa ulkoapäin/maailmasta tulevaa vainoa – ei sisältä, eikä oikeasta opista.

    Vaientamisen kulttuuri astui ko harhan jatkumisen mahdollistajana. Sen voima on ollut monille piilossa – siis venyville/vahvoille ja selviytyjille. Viljollekkin piti ulkopuolisen esittää mediassa avoin kysymys, ennenkuin pystyi avautumaan vuosikymmeniä vaienneesta vääryydestä. PELKO esti.

    HARHAN pelko.

    Eihän meillä pitäisi olla mitään opista aiheutuvaa salattavaa?

    Kenen keksintö on, että perheellisen elämä on helppoa tai liian mukavaa, ellei lapsia synny tiheään niin, ettei äiti pääse edellisistä palautumaan ja pahan kierre alkaa?

    Tykkää

  12. Joona, tuosta ”elämänkielteisyydestä”, joka meni 70-luvun harhassa varsin pitkälle on ollut myös se seuraus, että toisissa uskovaisissa kodeissa elettiin vallan erilaista elämää kuin toisissa. Kaikesta päätellen sinä ja minä olemme kasvaneet kodeissa, joissa hyvät harrastukset eivät ole olleet maailmallisia. Kun nyt sanotaan: ” En tunnista eläväni uskovaisena tuollaista elämää”- niin kyse voi olla siitä, että uskovaiset ovat suhtautuneet elämään eri tavoin myös kulttuurin suhteen.

    70-luvun opetuksen todellisuus ei hevin avaudu nykyisille nuorille uskovaisille ja voi tuntua asioiden liioittelulta. Esimerkiksi joillekkin kaunokirjallisuuskin ( paitsi SRK:n julkaisut ) olivat vaarallista luettavaa puhumattakaan klassisen musiikin harjoittamiseen liittyviin ongelmiin. Orkesterisoittimet olivat ”epäilyttäviä” jne.

    Tähän asti ko harhan tilitys on jäänyt puolitiehen. Se on vesitetty vastuuttamalla toistaiseksi ”yksittäiset ylilyöjät”, mikä ei ole totuus. Harhan ”häntä” on keskellämme yhä, koska sen varsinaista sisältöä ja kollektiivisuutta ei ole korjattu.

    ”Kun vääryys vallan saa, rakkaus monissa kylmenee”.

    Mitä enemmän tietää, on kokenut ja nähnyt ko harhan ”hedelmiä”, sitä enemmän on pitänyt paneutua uskomisen keskeisimpään sanomaan Jeesuksen opetuksessa. On nähnyt, kuinka yksittäisiä raamatun jakeita voi käyttää tarkoituksenhakuisesti väärin ohi rakkauden kaksoiskäskyn – jonka merkitys ei saisi meiltä kadota.

    Harhaoppi on suorastaan halventanut juuri tämän kaiken lain sisältävän käskyn arvoa vaikkapa nimittämällä ”humaaniksi humpaksi” tms. Silläkin tavalla voi oikeuttaa lähimmäisen kärsimyksen ohittamisen/mitätöinnin ja pitää sitä opin velvollisuutena. Samaa palvelee sanonta kärsivälle: ” Ei meille ole helppoa elämää luvattukaan!”

    Uskovaisissa äideissä löytyy resursseiltaan venyvyydessä laidasta laitaan. Harhaopetus lähti tekemään lapsiasiassa lakia vahvimpien ehdoilla, jollaista ennen sitä ei ollut. Harva uskaltaa vieläkään tunnustaa, että ennen 70-luvun harhaa uskovaisissa perheissä oli yleisesti keskimäärin vähemmän lapsia kuin mitä ”uuden kuuliaisuuden” omiatuntoja orjuuttavan opetuksen seurauksena syntyi.
    Synnytettiin sellainenkin syyllistävä käsite kuin ”lapsivihamielisyys”, ikäänkuin jos äidin voimavaroja kuunneltiin vaikka ilman ehkäisyvälineitä, jäi ehkä joku lapsi syntymättä. Sairauttakaan ei saanut tehdä pahemmaksi kuin on, ettei puolisoiden jatkuva yhdyselämä vaarantuisi.

    Ko harhaa kannattaa katsoa yhteisesti juuri sellaisena, kuin se tuli ja vaikutti, eikä kaunistella. Vain sillä tavalla siitä voidaan myös päästää irti, korjata ja palata entiseen opin vapauteen.

    Vai pitääkö meidän olla niin heikkouskoisia, että joudumme liian helppoon elämään, jos emme tee heikoista, pienistä ja sairaista uhreja?

    Niin – ja meneekö vahvoilta ja selviytyviltä usko, kun joutuvat kohtaamaan pimitetyt uhrit?

    Tykkää

  13. Uskon, että Raamatun maailmankielteisyydestä puhuvia kohtia on historian saatossa väärinkäytetty julmuuden ja lähimmäisestä piittaamattomuuden oikeuttajina. Se on väärin ja on syytä miettiä, miten sellaisen voisi jatkossa estää.

    Pelkään kuitenkin, että myös sellaisia käsitteitä kuin ”hengellinen väkivalta” ja ”uhrius” voidaan käyttää väärin. Esimerkiksi siten, että kaikki synnistä – vaikkapa turmelevasta viihteestä – varoittaminen leimataan ”hengelliseksi väkivallaksi”, joka tuottaa ”uhreja”. Jokuhan voi väittää, että tällainen varoittaminen aiheuttaa hänessä syyllisyyttä ja estää häntä nauttimasta elämästään täysin rinnoin. Ja näinhän on jo väitetykin.

    Mielestäni myös tällainen tärkeiden ihmisoikeuskäsitteiden väärinkäyttö on paheksuttavaa. Se on ideologista painostusta, jonka avulla kristinusko, esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuus, yritetään irrottaa juuriltaan eli Raamatun sanasta ja kristillisen teologian perinteestä. Niiden sijaan yritetään tuoda maalliset ideologiat.

    Tästä syystä koen tärkeäksi muistuttaa, että oikeaa oppia ei ainakaan itsestään selvästi tunnista siitä, että se tekee elämästä entistä mukavampaa. Jeesus itse alleviivaa usein, että hänen seuraamisensa merkitsee itsensä kieltämistä ja tämän maailman hylkäämistä. Tätä en tietenkään sano elämän tai toisten ihmisten kaltoin kohtelemille. Heitä tulee keskittyä kuuntelemaan ja rohkaisemaan. Ajattelen, että meidän itse kunkin on kuitenkin syytä sanoa se itsellemme.

    Tykkää

  14. Joona, olet aivan oikeassa – todellisesta turmelevasta syntielämästä nuhteleminen ja monenlaisen syntielämän vaarojen, ”synnillisen hekuman” ja viihteen muotojen tuomitseminen synniksi ei ole ”hengellistä väkivaltaa. Sellaisista ei hoitokokousjulmuuksissa ole ollut kyse vaan harhaopin ihmispäästä lähtöisin olevista vääristä hengistä tai naurettavista tekosynneistä. Siis ihmispäästä eikä raamatusta. Koko em harha oli siten maallinen ”ideologia”, joka on käyttänyt väkivaltaan velvoittavaa opetusta heikoimpia ja pienimpiä kohtaan.

    Joona, en tietenkään kuvittele, ettet sinä osaisi kohdata kärsivää tai uupunutta lähimmäistä, toista uskovaista oikealla tavalla. Tiedän vain aivan tarpeeksi todellisia kärsineitä, enkä soisi harhaopetuksen enää lisäävän yhdenkään uhriutumista.

    Mitä ajatuksia sinussa herättää Usko, toivo ja raskaus-kirja?

    Tykkää

  15. Markku hyvä, miksi kysyt tuollaista?

    Kuka meistä tietää, kuinka monta jää syntymättä, vaikkei mitään ehkäisyäkään olisi käytetty?

    Jumala kyllä tietää ennalta jokaisen sikiävän ja syntyvän.

    Tykkää

  16. En ole vielä ehtinyt lukea Vuokon ja Ailan kirjaa, joten en voi ottaa siihen tarkemmin kantaa. Varmasti on hyvä muistuttaa siitäkin tosiasiasta, että uskoa tunnustava perhe ei ole itsestään selvästi hyvinvoiva perhe. Niinkin on saatettu joskus erehtyä luulemaan. Ylipäätään olemme ehkä viime vuosina ja vuosikymmeninä pitäneet omaa oikeassa oloamme liiaksi itsestäänselvyytenä.

    Hiukan olen kirjaa selaillut, ja sen huomion olen tähän mennessä tehnyt, että minusta kirjan alaotsikoksi olisi kannattanut panna jotain muuta kuin ”Vanhoillislestadiolaista perhe-elämää”. Ymmärtääkseni Vuokko ja Aila itsekin myönsivät, että kirja kuvaa sitä, millaista vanhoillislestadiolainen perhe-elämä voi olla pahimmillaan, ei sitä, millaista se on keskimäärin. Alaotsikko ei ole kuitenkaan linjassa tämän kanssa vaan tuntuu yleistävältä. Kirjan otanta on kuitenkin sen verran pieni, että yleistyksiä ei sen pohjalta pitäisi tehdä.

    Minusta raamatullinen opetus ihmiselämän objektiivisesta arvosta ja kauneudesta kehottaa suhtautumaan uuteen ihmiselämään lähtökohtaisen positiivisesti, Jumalan lahjana ja siunauksena. Vaikeita terveys- ja perhetilanteita on monenlaisia, sen ymmärrän, ja ainakaan minä en uskalla ryhtyä antamaan niihin eksakteja ohjeita. Asiantuntemus ei riitä. Lähtökohtaisesti Raamatun valossa lasten ei tulisi kuitenkaan olla ”ehkäistävä” tai ”torjuttava” asia vaan suuri lahja. Minusta tästä on erittäin tärkeä pitää yhä edelleen kiinni.

    Näkisin myös tärkeänä välttää sellaisen kuvan synnyttämistä, että suuri perhe on oletusarvoisesti jotain riskialtista ja epäilyttävää. Tällaista keskustelua seuratessaan suuren uskovaisen perheen lapsi voi myös ihan oikeasti kokea olevansa ”ylimääräinen”, jonka olisi tullut ”ihmisoikeuksien nimissä” jäädä syntymättä. Ei liene pahitteeksi ottaa tämäkin huomioon. Sellainenkin on aika raskas kokemus.

    Keskustelunvapaus eläköön. Uskallan kuitenkin väittää, että elämässä ja uskonelämässä on muitakin keskustelemisen arvoisia asioita kuin 70-luku ja ehkäisykysymys. Myös näihin kahteen sinänsä tärkeään asiaan voi ehkä saada lisää perspektiiviä pohtimalla välillä myös jotain ihan muuta. Tämän avauksen aiheita olivat lopun ajat sekä uskon ja järjen suhde. Palaisimmeko takaisin niiden pariin? 🙂

    Tykkää

  17. Joona Korteniemelle: Valtavan hyvät kommentit sinulla tässä edellä. ”Mukavuusoppi” ei ole oikeaa oppia. Kristityn on vain hyväksyttävä se, että Jeesuksen seuraaminen merkitsee luopumista monesta. Mutta oikea oppi ei tuota rikkinäisiä perheitä ja syntielämää, väkivaltaa, heitteillejättämistä. Olkoon ihmisen valintojen perustana kohtuullisen tasapainon etsiminen – varsinkin perhe-elämässä! Jos ihminen saattaa oman/puolison jaksamisen aivan äärirajoille, ei tämä ole omiaan tuottamaan hyvää hedelmää. Television, alkoholin jne. hylkääminen ei voine johtaa syntiin, mutta oman jaksamisen täydellinen sivuuttaminen voi. Mutta kuten Joona sanoit, emme voi tässä lähteä mitään tarkkarajaista yhteistä linjaa vetämään ja ohjeita antamaan. Jaksamisen tärkeimpänä perustana on tietenkin hyvä parisuhde. Keskustelua olisi hyvä käntää pois uupumisesta kohti jaksamista – näkökulman muutos.

    Viimeksi sanotun kirjoitin ajatellen sinua vl- seniori, koska minä pelkään, että poltat itsesi loppuun, jos et osaa ottaa etäisyyttä näihin 70-l ongelmiin ja sen seurauksiin. Haluan sanoa tämän kaikella lämmöllä: olen huolissani sinun jaksamisesta, joka kannat murhetta muiden jaksamisesta. Puhut tärkeistä asioista, joita ei saada enää painaa villaisella, mutta jos tämä teema haukkaa liian ison osan elämästäsi, se uuvuttaa sinut. Tämän kaiken sanon rakkaudella ja välittämisellä, en siksi, että haluaisin tukahduttaa keskustelua.

    AnsiP:ole: Vuokon kirjaa ei ole tarkoitettu tieteelliseksi. Sillä on oma agenda. Tästä huolimatta meidän ei pidä alkaa arvostelemaan kirjan lähteinä olevia perhetilanteita. En ainakaan itse oleta etteivät ne olisi tosia ja kertomukset todenmukaisia. En myöskään lähtisi arvostelemaan sitä, että ihminen, jolla on tarve kertoa tarinansa, kertoo sen Vuokon kirjan välityksellä. Ihmisellä on tarve tulla kuulluksi. Oman kertomuksen kertominen ei vielä sellaisenaan tarkoita sitä, että jakaisi haastattelijan arvot ja agendan. Ovathan uskovaiset olleet myös toimittajien/median haastateltavina ja kertoneet elämästään ja arvoistaan. Eikö tämä ole uskovaiselle sopivaa?

    Tykkää

  18. Edellä on mm. vl-seniori puhunut uhriudesta, ja se vie meidät oikeudenmukaisuuden ja vastuunkantamisen äärelle. Uhri on eittämättä vallan väärinkäytön kulminaatiopisteessä, jolloin oikeudenmukaisuuden periaate ja vastuun kantaminen eivät kohtaa käytännön elämän tasolla tämän ihmisen kohdalla. Oikeudenmukaisuuden toteutuminen yksilön ja yhteisön välisessä jännitteessä on myös haastava kysymys. Kysymys oikeudentunnosta on myös historiaan ja olosuhteisiin sidottu asia: sen jälkeen, kun tiedämme, millaiset käytänteet lisäävät epäoikeudenmukaisuutta tai vallan väärinkäytön riskiä, emme voi enää vetäytyä vastuusta. Mm. Johanna Hurtigin tutkimukset valottavat uhrin sisäistä maailmaa. Kertomukset puhuvat ihmisen (erit. pienen lapsen) sisäisen oikeudentajun ja ulkoisen todellisuuden välisestä ristiriidasta. Tällainen ristiriita särkee ihmisen maailmankuvan ja vääristää moraaliajattelun kehitystä. On kaksi todellisuutta, jotka eivät kohtaa, abstrakti hyvä ja konkreettinen paha, kumpi on totta lapsen mielessä? Tässä tullaan myös järjen ja uskon väliseen rajapintaan: mitä tarkoittaa oikeudenmukaisuuden periaate ja vastuun kantaminen meidän armahdettujen syntisten keskellä? Vapauttaako usko ajallisesta vastuunkantamisesta, vaikka emme haekaan sillä taivaspaikkaa, vai korostaako se oikeudenmukaisuuden, vastuun kantamisen ja herkkyyden merkitystä entisestään täällä Jumalan luomassa maailmassa?

    Voisiko Jeesuksen puhe lapsenkaltaisten Jumalan valtakunnasta tarkoittaa myös herkkyyden ja haavoittuvuuden hyväksymistä sekä kykyä katsoa asioita lapsen silmin? Tällöin voisimme löytää oikeaa näkökulmaa myös uskon ymmärryksen ja järjen väliseen jännitteeseen uskoa ja elämää suojelevia valintoja tehdessämme.

    Tykkää

  19. JoseFer, kauniit kiitokset palautteestasi minulle, huolen osoituksesi jaksamisestani näiden kipukohtien pohdinnoissa ja viisaista ajatuksistasi! Ymmärrän kuten sinä, että joukossamme kärsivien ja uhriutuneiden ääntä täytyy kuunnella, eikä tyrmätä. Kipuilevien äitien määrää ei kukaan tiedä, eikä määrä ole oleellisinta. Heikoimmat ovat parhaat opettajamme, ettemme ajaudu farisealaiseen itsetyytyväisyyteen ja erehtymättömyyteen. Kovuus ja rakkaudettomuus on lähellä vahvoja ja onnistuneita. Kristuksen rakkaus kutsuu meitä kaikkia laupeuteen ja armahtavaisuuteen kärsivää ja heikointa lähimmäistämme kohtaan.

    Ko kirjan sivuilta tulvivat monenlaisten perhekohtaloiden silmiä ja ymmärrystä avaavat kärsimyksen ja kamppailun kokemukset seurauksineen joita ei voi olankohautuksella ohittaa jos on vähänkään sydäntä. Kirja on mielestäni kirjoitettu hyvällä analyyttisellä otteella Aila Ruohon puolelta ja Vuokko nimellään omat kokemuksensa ja perheensä kamppailut. Haastatellut kertovat tarinoissaan perhe-elämänsä kipuilua uskovaisena varsin seikkaperäisesti useammalta kantilta. Kirjan tekijät ovat kiistäneet, että olisivat halunneet yleistää ja leimata kaikkia uskovaisia perheitä teoksellaan.

    Tykkää

  20. AnskiP…Jumalan sana on muuttumaton, mutta tulkinnat ovat vaihdelleet myös vanhoillislestadiolaisten keskuudessa. Parrat ovat olleet syntiä ja eivät enää sitä olekaan jne. Tämän tulkintojen vaihtelun( varsinkin elämäntapakysymksissä) myöntäminen on vaikea paikka monelle vanhoillislestadiolaiselle. Kun sen myöntää, joutuukin pohtimaan tosissaan sitä, että mikä on uskossa keskeistä ja sitä oikeaa, mikä ihmisten rakentamaa ”Baabelin tornia”

    Asenteesi Vuokon ja Ailan kirjassa haastatelluita ihmisiä kohtaan tekee minut surulliseksi. Jospa heittäisitkin asenteesi pois ja lukisit sen, mitä he ovat elämästään kertoneet. Jos jo ennen kirjan lukemista laittaa nenälleen sellaiset ”kakkulat”, jotka näyttävät kirjassa elämästään kertoneet ei-oikein-kunnon-vanhoillislestadiolaisiksi, heidän elämäntarinansa avautuvat aivan toisin kuin silloin, jos ilman ennakkoasenteita ja ”kakkuloita” ryhtyy lukemaan, ”kuulemaan” heidän äänensä ja pohtimaan, mitä ja mistä he itse asiassa kertovat. Voi avautua silmien eteen aivan toisenlainen ”maisema”. Enää ei näekään vain ei-oikein-kunnon-vanhoillislestadiolaista ”massaa” vaan näkee jokaisen yksilön, hänen ainutkertaisen ja arvokkaan elämänsä, hänen elämänsä kipukohdat ja haluaa nähdä, kuulla, arvostaa ja auttaa.

    Ihmettelet, miksi joku haluaa kertoa asioistaan kirjassa – liekö se oikea paikka. En minä ainakaan ole törmännyt siihen, että niin vaikeita elämänkokemuksia kuin kirjassa on (olen sen lukenut) olisi kerrottu sisarilloissa yms. Veljesilloista minulla ei sattuneesta syystä ole kokemusta ;). Itse kyllä toteaisin, että eivät nekään kyllä ole hyviä paikkoja henkisesti uupuneelle, rikkinäiselle ihmiselle avautua – monenlaiset jutut ja juorut vain lähtisivät liikkeelle. Kaikilla ei myöskään ihan oikeasti ole läheisiä saattomiehiä, jotka tukisivat. Ja toisaalta, saattaapa jollakin olla halu kertoa elämänkohtalostaan senkin vuoksi että esim. Päivämiehen julkituoma positiivinen – ehkäpä jopa yltiöpositiivinen kuva – hieman tasoittuisi. Päivämies-lehden tarkoituksena ja tavoitteena ei ole kertoa rikkinäisten ihmisten tarinoita…varsinkaan nimettöminä…joten annetaan ihmisten kertoa siellä, mistä he tilan löytävät ja kuunnellaan heidän kertomansa avoimella mielellä. Se on olennaista.

    Tykkää

  21. Itkettää. Ihmisten kohtaamattouus, välinpitämättömyys. Väkivallan alla eläminen on edelleen tätä päivää keskuudessamme. Joku lapsi, sisaremme tai veljemme elää juuri tälläkin hetkellä pelon ja väkivallan alla. Näetkö häntä? Näetkö väsyneen äidin, joka ei uskalla tai jaksa puhua? Uupuneen isän, joka on väsynyt kuormiensa alla? Yksinäisen vanhuksen, joka tarvitsisi kohtaamista? Mielenterveytensä kanssa kamppailevan veljen tai sisaren, joka jää tilaisuuksista pois? Taakkojen alla uupuneen lähimmäisemme, jonka usko hiipuu kun ei ole ketään, joka jaksaisi kuunnella ja viipyä vierellä?

    Se, että useimmilla menee elämässään hyvin, ei anna lupaa mitätöidä niiden lähimmäistemme kokemuksia, joilla on vaikeaa. Kristillinen rakkaus ei anna lupaa vähtellä ihmistä, joka uskoo eri tavalla kuin minä.

    Moni haluaa sulkea silmänsä keskuudessamme olevista vaikeuksista oman mukavuutensa takia. Se on mielestäni väärin. Heikkoja, sairaita, uupuneita, rikkinäisiä, uskossaan horjuvia, kyseleviä, kyseenalaistavia ja vaikeuksien keskellä kamppailevia olisi kristillisen rakkauden mukaista kohdata, kantaa ja kuunnella. Vaikka itsellä olisi mukavampaakin tekemistä. Vaikka oma fiilis vähän kärsisikin.

    Tykkää

  22. Ihmisen suruja on niin monenlaisia. Ne voivat olla niin kipeitä, ettei meinaa uskaltaa edes ajatella niitä, ei löydä sanoja kertoa, kenties vuosien, vuosikymmenien takaisia, jotka jäytävät sisimpää, syövät elämäniloa ja vievät uskon voimia. Emme voi päältä päin arvata, mitä taakkoja toinen ihminen sisimmässään kantaa. Vaatii paljon uskallusta ja luottamusta, että uskaltaa avautua. Vasta sitten kun on tarpeeksi turvallinen olo, uskaltaa itkeä ja sanoa ääneen syvimpiä ajatuksiaan. Turvallisessa läsnäolossa voi tulla aidosti kohdatuksi ja ymmärretyksi. Väkivaltaa kokeneiden ja siitä invalidisoituneiden on vaikeampi avautua, koska sisäinen turvattomuuden tunne sävyttää koko elämää ja pienikin ymmärtämättömyys saa aikaan käpertymisen. Väkivalta uskovaisissa perheissä on erityisen traumatisoivaa, koska puhe onnellisesta ja anteeksiantamusta täynnä olevasta todellisuudesta ei siellä kohtaa. Tällaisessa ristiriitaisuudessa kasvaminen voi vaurioittaa suhdetta myös uskoon ja luottamukseen uskovaisia ihmisiä kohtaan. Siksi näen, että väkivallan tunnistaminen ja näkyväksi tekeminen sen kaikissa muodoissaan on erityisen tärkeää.
    Lisäksi kaikkia asioita ei voi kertoa kaikille, ammattiauttajien lisäksi tarvitsemme joka tapauksessa vertaistukea ja myötäelämistä myös saattomiehiltä.
    Kansankulttuurissamme on ollut pitkään häpeällistä puhua mielenterveysongelmista.. Esim. sodasta palanneet miehet saivat enemmän myötätuntoa, jos he olivat fyysisesti vammautuneita, mutta psyykkisesti vaurioituneet leimattiin “tärähtäneiksi”, pelkureiksi jopa isänmaan pettureiksi.
    Tällainen häpeäkulttuuri voi vallita myös uskovaisten keskuudessa, tai yksittäisen uskovaisen sydämessä mm. em syistä johtuen. Tiedon lisääntyessä voimme onneksi vapautua erilaisista häpeää ja turhaa kuormaa aiheuttavista asioista. Sisäinen vapautuminen on kuitenkin pitkäkestoinen, ehkä koko loppuelämän kestävä.
    Mielestäni on jatkuvasti asetettava itseään “pienen paikalle”, lähestyttävä alhaaltapäin, kuunneltava herkällä korvalla ylikuormitettuja sisaria ja veljiä, annettava pelkäämättä tilaa ahdistaville asioille ja muistoille, tulivat ne sitten ihan mitä kanavaa pitkin tahansa. Voimme ajatella hyväksyen: niin, tällaistakin voi elämä jollakin sisarella tai veljellä olla. Samanaikaisesti voimme kääntää katseemme kohti Kristusta, ja rukoilla häneltä valoa elämän pimeyteen, jotta voisimme löytää oikeita askeleita eteenpäin.

    Tykkää

  23. Kiitos Kirsi. Osaat sanoittaa asioita erityisen hyvin. Olen kiitollinen, että sanoitat ja käytät lahjaasi.
    ”Mielestäni on jatkuvasti asetettava itseään “pienen paikalle”, lähestyttävä alhaaltapäin, kuunneltava herkällä korvalla ylikuormitettuja sisaria ja veljiä, annettava pelkäämättä tilaa ahdistaville asioille ja muistoille, tulivat ne sitten ihan mitä kanavaa pitkin tahansa.” Juuri tätä asiaa minäkin hain, mutta en osannut sitä selkeästi sanoa.
    Että ei se, minkä kanavan kautta asia tulee ole ratkaiseva vaan se, mistä kerrotaan. Mikä meidän tulisi nähdä ja ymmärtää.

    Tykkää

  24. Palaisin Joonan kysymykseen: Mikä on uskon ja järjen oikea suhde?

    Silmäilin kirkkoisä Lactantiuksen tekstejä ja mieleen tuli seuraava ajatus:

    Täydellinen usko ja täydellinen järki ovat täydellisessä sopusoinnussa keskenään. Usko on sitä, että pitää totena Jumalan Sanan ja noudattaa Hänen tahtoaan. Eikö tämä olekin kaikkein järkevin asia maailmassa? Eikö olekin järkevää tehdä niin kuin Luoja, Jumala tahtoo?

    Jos ihminen tappaa järjellä uskon, hän linkuttaa yhdellä jalalla. Jos taas ihminen tappaa uskolla järjen, hän linkuttaa toisella jalalla. Parhaimmillaan hän kuitenkin kulkee tasapainoisesti molemmilla jaloillaan. Silloin järki on kuuliainen uskolle Jumalan Sanaan ja usko on kuuliainen järjestyksen Jumalan antamalle järjelle.

    Tein alle lyhyitä vapaita suomennoksia muutamista katkelmista Lactantiuksen tekstien englanninkielisestä käännöksestä kirjassa Ante-Nicene Fathers, Vol. 7. Nämä siis vain pieniä ja vähän epätarkkojakin väläyksiä muutamista kohdista, jotka liittyvät järkeen.

    Sivulta 440:

    Sillä viisaus on annettu hänelle [Kommentti: siis ihmiselle] siitä syystä, että tietäessään hyvien ja pahojen asioiden luonteen hän voi käyttää järkensä voimaa etsiessään hyvää ja välttäessään pahaa. Sillä koska viisautta ei annettu muille elämille, ne suojattiin luonnollisella vaatetuksella ja aseistettiin [Kommentti: viittaa turkkiin, höyheniin, sarviin, myrkkyyn jne.]; mutta kaiken tämän sijasta Hän antoi ihmiselle sen, mikä oli kaikkein erinomaisin, pelkän järjen. Siksi Hän muovasi hänet alastomaksi ja aseistamattomaksi, että viisaus voisi olla hänen puolustuksensa ja peitteensä.

    Mahtava, sen takia, ja oikea, ja ihailtava on ihmisen voima, ja järki, ja valta, jonka takia Jumala teki itse maailman ja kaikki asiat, niin monet kuin niitä on, ja antoi hänelle niin paljon kunniaa, että Hän asetti hänet kaikkien asioiden yläpuolelle, koska hän yksin voisi ihailla Jumalan töitä.

    Sivulta 531:

    Siksi filosofit eivät noudata tätä sääntöä edes moraalifilosofiassa … kun jotkut harjoittavat ihmistä nautintoon, toiset kunniaan, … toiset tietoon, … toiset rikkauden välttämiseen …: jossa kaikessa, kuten olen osoittanut aikaisemmin, he kääntyvät pois järjestä, koska he eivät tunne Jumalaa.

    Sivulta 541

    Kerron nyt, mitä viisas uskonto tai uskonnollinen viisaus on. Jumala, alussa, ennen kuin Hän teki maailman, Hänen oman iankaikkisuutensa lähteestä, ja jumalallisesta ja ikuisesta Hengestään, sai Hänelle itselleen Pojan, lahjomattoman, uskollisen, vastaamaan Hänen Isänsä erinomaisuutta ja majesteettisuutta. Hän on hyve, Hän on järki, Hän on Jumalan sana, Hän on viisaus.

    Sivulta 601

    Vaikka filosofit ovat usein kääntyneet pois järjestä olemalla tietämättämiä totuudesta…

    Sivulta 610

    On selvää, että Jumala … itse teki asiat, joita ihminen ei voinut tehdä; ja näiden mukana myös ihmisen itsensä, jolle Hän antoi osan Hänen omasta viisaudestaan, ja varusti hänet järjellä, siinä määrin kuin vain maallinen heikkous pystyi ottamaan vastaan …

    Sivulta 647

    Sillä meidän Luojamme ja Vanhempamme, Jumala, on antanut ihmiselle käsityskyvyn ja järjen, että tämän perusteella voisi olla ilmeistä, että polveudumme Hänestä, koska Hän itse on älykkyys, Hän itse on käsityskyky ja järki. Sillä Hän ei antanut järjen voimaa muille elämille …

    Tykkää

  25. Kun hyvävoimainen, perusjaksava ja pärjäävä, voimakas ihminen kokee yksittäisen trauman, hänelle sisarillat tai seurakuntaillat ovat varmasti hyviä paikkoja saada tukea ja lohdutusta. Se on hyvä asia. Mutta näin ei ole elämän murjomalle, pitkäaikaisten taakkojen alle uupuneelle, masentuneelle, elämän kuormaa ehkä ja lapsuudestaan asti kantaneelle. Ja miksi ei?

    Ensimmäiseksi koska hyvin heikoilla oleva ihminen tuskin jaksaa tulla paikalle keskusteluiltaan.

    Toiseksi koska heikko ihminen tuskin pitää puheenvuoroa illassa, vaikka sattuisi paikalle tulemaankin.

    Kolmanneksi, jos hän pitääkin puheenvuoron, hän tuskin kertoo julkisesti masennuksesta, mielialalääkkeistä, unilääkkeistä, puolison pahoinvoinnista, lasten oireilusta, epätoivosta, ajatuksista, joissa koko perheen yhtäaikainen kuolema näyttäisi valoisimmalta vaihtoehdolta.

    Kun tällainen elämän kolhima ihminen sitten tapaa jonkun, joka on oikeasti kiinnostunut hänen tarinastaan, hän kertoo, itkee ja kertoo, on hiljaa, itkee ja kertoo. Oli se sitten jonkin kirjan kirjoittaja tai joku muu, joka välittää kuunnella ja kohdata.

    Kovin heikko ei usein jaksa tulla autetuksi vahvojen ehdoilla. Meidänkin perheelle tarjottiin ystävällisesti apua, jonka vastaanottamiseen ei ollut voimia. Sitä on vahvan ihmisen vaikea ymmärtää, miten toinen voi olla niin heikko, kun itse on pystynyt pitämään kiinni elämänhallinnan ihanteesta ja harhasta.

    Tykkää

  26. Pysähdyttäviä ajatuksia sinulla, amicus curiae. Vahvojen ehdoilla auttamisesta tuli mieleen: olemme hyvin usein “päsmäröimässä” ja neuvomassa toisia, miten asioita pitäisi hoitaa, sen sijaan että kysyisimme: miten haluat tulla kohdatuksi. Kunnioittaisimme toistemme sietokyvyn ja jaksamisen rajoja. Myös pelkkä sanaton läsnäolo, “kasvoin herkin avoimin” voi eheyttää.
    Jopa avun vastaanottaminen voi olla vaikeaa, jos on joutunut rakentamaan vahvan psyykkisen suojatumispanssarin. Ei uskalla ottaa apua vastaan, koska voi ehkä pelätä hajoavansa lopullisesti. Kevätsateen hiljainen luottamus ja Jumalan lempeä tuuli pehmittävät tuota panssaria. Pikkuhiljaa uskaltaa luovuttaa, kun huomaa ettei hajoakaan, vaikka panssari säröilee ja vihreä oksa alkaa vihertämään. Kun saa luvan olla heikko, voi löytää uuden voiman.

    Tykkää

  27. Lisäisin vielä tuohon A.C:n kommenttiin yhden syyn, miksi em. kaltainen ihminen ei tule kertomaan noihin tilaisuuksiin tilanteestaan…tai koe saavansa niistä tukea.
    Hän on usein kohdannut sitä, että hänen kipuansa ja vaikeuksiaan on mitätöity tai vähätelty ta niistä on usein jopa juoruttu selän takana. Hän ei ole valmis enää kertaakaan altistamaan itseään sille, että tulee jälleen kerran ohitetuksia, mitätöidyksi tai vähätellyksi. Saati sitten selän takana ”puiduksi”. Hän tietää, että sitä hän ei enää jaksaisi kantaa. Ja tuo suojakuori, mistä Kirsi kirjoitti. Niin…aika usein jo lapsuudestaan asti taakkoja kantaneen suojakuori on ollut se keino selvitä elämässä eteenpäin…päivästä päivään. Hän on oppinut, että jos hän paljastaa heikkoutensa, tarvitsevuutensa, niin hän ei suinkaan saa apua, vaan kohtaa jälleen jonkinlaista väkivaltaa. Oven avaaminen jollekin hyvää tarkoittavalle rauhanyhdistyksen diakoniatyöntekijälle (tai edes sen verran suun avaaminen, että sieltä jotakin apua saisi) on usein täysi mahdottomuus. Nimittäin, jotta em.kaltainen ihmisen voi ottaa apua vastaan, on täytynyt rakentua luottamukseen perustuva ihmissuhde.

    Tykkää

  28. Miten ja minkä verran lopun ajoista tulisi puhua seurapuheissa?

    Minun mielestäni lopun ajoista pitäisi kyllä jonkun verran puhua puheissa- minusta on tärkeää muistuttaa ihmisten mieliin sitä, ettei tämä elämä kestä ikuisesti kenelläkään, ja jokaisen olisi hyvä palauttaa mieliinsä se mikä elämässä on tärkeää. Toisaalta, kukaan ei voi tietää, milloin lopun ajat ovat käsillä, lopun aikojahan ollaan odotettu ajanlaskun alusta lähtien.

    Ehkä oleellisinta onkin, mihin sävyyn noista lopun ajoista puhutaan- jos ne ovat käsikassara jollekin käyttää henkistä ja hengellistä painostusta, silloinhan se on ehdottomasti väärin. Ja jos lopun ajoista puhutaan muistuttaakseen ihmisiä tuonpuoleisesta elämästä ja sen tärkeydestä, silloin se mielestäni toimii hyvän välineenä- ainahan on hyvä palauttaa mieleen se, mikä on tärkeää, mutta se pitäisi tehdä postitiivisessa sävyssä, että asialle oltaisiin vastaanottavaisempia. Kukaanhan ei ala vikuroimatta ottaa vastaan painostusta ja pakottamista. Ja mielestäni Raamatun sävy itsessään on ennemmin toteava kuin painostava- se ei pakota ketään, se vain toteaa, miten asiat ovat, miten käy, jos tekee yhdellä tavalla, ja miten taas jos ei tee.

    2. Elämmekö nyt lopun aikoja? Mistä sen voisi tietää vai voiko?

    Minä en tietenkään tiedä, miten lähellä olemme lopun aikoja, mutta tuntuu, että ne tulevat jatkuvasti lähemmäksi. Jatkuvasti ihmiset venyttävät omaatuntuntoaan enemmän, ja jatkuvasti mennään pitemmälle ja pitemmälle. En tiedä, mitä kaikkea on edessäpäin, luultavasti jotakin aivan kauhistuttavaa. Mielestäni on kuitenkin vielä olemassa toivoa- on vielä niitä, jotka uskovat, jotka löytävät Jumalan valtakunnan, ja jotka vievät elävää evankeliumia eteenpäin. Siksi minusta ei kaikki ole vielä menetetty- eikö Raamatussakin sanottu, oliko se nyt Sodoma vai Gomorra vai mikä kaupunki olikaan kyseessä, että jos yksikin uskova löytyy, niin Jumala säästää kaupungin. Ja mielestäni meillä on vielä enemmän kuin yksi uskova, ja siksi mieleni on toiveikas.

    3. Mikä on uskon ja järjen oikea suhde?

    Minun mielestäni on oikea suhde silloin, kun toinen tukee toista- eli, kun järki tukee omilla ansioillaan uskoa, ja toisinpäin. Raamattu, sen tosiasiat, tukevat uskoa, ja usko tekee Raamatun tapahtumista todellisia ja eläviä. Usko tekee evankeliumin todelliseksi, siinä hetkessä täydeksi ja eläväksi, ja järki tukee uskoa, kertomalla sille miten asiat oikein menevät.

    Koska usko ei elä pelkästä kokemuksellisuudesta, se näivettyy vastoinkäymisissä, tai sitten se lähtee omille poluilleen. Ihminen on kuitenkin syntinen olento, ja siksi hän ei osaa oikeaa tietä ilman tienviittoja eli Raamattua. Ihminen lähtee helposti selittämään asioita itselleen mieluisella ja helpolla tavalla, siksi on tärkeää pitää kiinno Raamatusta, vaikkei sitä aina ymmärtäisikään. Koska se, ettei jotakin asiaa ymmärrä, ei tarkoita sitä, että se olisi jotenkin perusteeton.

    Samahan pätee elävässä elämässä muutenkin: jos minä en tiedä, että 1+1=2, se ei silti tarkoita, ettei asia silti olisi niin 🙂 Ja jos joku ei jotakin asiaa ymmärrä tai tiedä, silloin se hänelle kerrotaan ja opetetaan, kärsivällisesti- ja jos tuo joku ei siitä huolimatta milloinkaan tuota asiaa halua ottaa vastaan, sitten me emme enää voi paljoakaan tehdä. Mutta jos tuo ihminen joskus palaa asiaan, sitten me häntä taas opetamme.

    Tällaisia asioita minulle tuli mieleeni 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s