Kirkkohistoriallinen käännekohta

Joona Korteniemi

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi eilen (27.10.) ja päättyy 31.10. Varsinainen vaalipäivä on 9.11. Nämä seurakuntavaalit ovat todennäköisesti tärkeä välietappi Suomen kirkon historiassa. Niissä ratkeaa, jatkuuko kirkon maallistuminen ja liberalisoituminen saaden yhä voimakkaampia ja aggressiivisempia muotoja vai hidastuuko se ja nouseeko jopa jonkinlaista vastareaktiota. Edellisestä on viime aikoina nähty runsaasti esimerkkejä. Toisaalta myös jälkimmäisestä olen huomannut joitakin toivoa herättäviä ituja, esimerkiksi tämä piispa Jolkkosen kolumni sekä piispa Häkkisen pitämä avauspuhe piispainkokouksessa, samoin monet muutkin Häkkisen viimeaikaiset puheet.

Teologisesti ja arvoiltani konservatiivina pyydän kaikkia vanhoillislestadiolaisia tukemaan jälkimmäistä kehitysvaihtoehtoa äänestämällä. Samoin myös kaikkia muita kirkon konservatiiveja. Nyt ei ole oikea hetki jättää äänioikeus käyttämättä unohduksen, mökkireissun, ulkomaanmatkan tai ankean sään vuoksi. Jokainen ääni tarvitaan. Ei ole nimittäin kysymys enää vain jostain yksittäisestä asiasta. On kyse siitä, säilyvätkö kirkon elämän keskiössä sellaiset kristinuskon perusasiat kuin Kristus, Raamattu, usko, laki ja evankeliumi, sana ja sakramentit, uskonvanhurskaus, pyhitys, ylösnousemus ja ikuinen elämä. Vai ottavatko kristinuskolla ohuesti sävytetty liberaalihumanismi ja tämänpuoleinen kansankirkkoideologia lopullisesti ensimmäisen paikan?

Nyt on korkea aika myös oikeanlaiselle realismille. Viime vuosina sekä kirkossa että yhteiskunnassa näyttää ikävä kyllä vahvistuneen uusi, aiempaa hyökkäävämpi liberalismi. Sille ei enää riitä se, että konservatiivit ovat yhteistyökykyisiä ja ilmaisevat asiansa maltillisesti ja varovaisesti. Sen sijaan konservatiivit, niin maltilliset kuin vähemmän maltilliset, on joko saatava luopumaan vakaumuksestaan tai työnnettävä täydellisesti kirkolliseen ja yhteiskunnalliseen marginaaliin. Tämä on mielestäni surullinen tosiasia, joka olisi kuitenkin hyvä suostua näkemään.

Näkisin tarpeellisena, että edellä mainitusta syystä kirkon konservatiivit tiivistäisivät yhteistyötään kaikissa asioissa, joissa se on mahdollista hyvällä omallatunnolla: olisivat solidaarisia toisilleen ja puolustaisivat yhdessä toistensa oikeutta uskoa sekä elää sen mukaisesti kirkossa ja yhteiskunnassa. Enää ei mielestäni kannata, ainakaan pitkällä tähtäimellä, laskea sen varaan, että jokin ryhmä voisi säilyttää kirkollisen elintilansa ottamalla tavaramerkikseen muita suuremman ”yhteistyökykyisyyden”. Se ”yhteistyökyky” voidaan nimittäin ulosmitata pohjia myöten ennemmin kuin arvaammekaan. Tähän olisi siksi hyvä varautua jo etukäteen puolustamalla avoimesti niiden omantunnonvapautta, joilla raja tulee tai on tullut vastaan jo aikaisemmin.

Omantunnonvapaudesta puheen olleen: muistakaahan edelleen tämä tärkeä aloite. Levittäkää siitä tietoa mahdollisimman laajalle. Suositelkaa Facebookissa, twiitatkaa, lähettäkää sähköpostia, tekstareita, paperikirjeitä, kertokaa suullisesti. Siihen, miksi niin kannattaa tehdä, voi tutustua lukemalla näitä koskettavia ja puhuttelevia kertomuksia.

27 kommenttia artikkeliin ”Kirkkohistoriallinen käännekohta

  1. Nämä asiat, joista puhut, ovat kiistämättä tärkeitä. Niistä saa ja ihan pitääkin puhua.

    Silti tämä viestisi herättää vähän samaa fiilistä kuin (aivan toisesta asiasta kirjoitettu) Päivämiehen pääkirjoitus julkaisuviikolta parin viikon takaa: nostelee karvoja pystyyn. Jollain tapaa näistä kyseisistä kirjoituksista välittyy viestintä tyhmille ihmisille, jotka eivät ymmärrä omaa parastaan. Uskon, ettei tämä tietty ylemmyys ole näissä kummankaan kirjoittajan toive ja tarkoitus, mutta ainakaan minun kohdalla tällainen puhetapa ei lisää sympatioita itse asiaa kohtaan. Puhumattakaan siitä, että haluasin sitten suunnata varojani SRK:n julkaisuihin tai että kannustaisin itse ketään äänestämään tai allekirjoittamaan kansalaisaloitetta.

    Minä kaipaan porkkanoita, en keppiä.

    Tykkää

  2. Ikävää. Olen pahoillani huonoudestani viestijänä. Huonosta tyylistäni huolimatta uskon silti ihmisten pystyvän kohottautumaan tunteidensa yläpuolelle ja ottamaan vastaan sen oikean ja tärkeän asian. Uskon lukijoideni olevan niin fiksuja ja viisaita.

    Otan exnaren palautteen huomioon. Toivon, ettemme keskustelussa lähde kuitenkaan tämän syvemmälle erittelemään oikeita ja vääriä kirjoitustyylejä tai -asenteita. Pyydän, että siinä keskityttäisiin postauksen varsinaiseen asiaan eli Suomen ev-lut. kirkon tämänhetkiseen tilanteeseen ja vanhoillislestadiolaisuuden asemaan siinä.

    Tykkää

  3. Hyvä exnare, ei mistään porkkanasta eikä karamellista, vaan ihan velvollisuudesta kristittyinä! Kun tilanne on jo sillä mallilla, että osa piispoistamme arkkipiispa kai mukaanlukien 1) ei mielestään voi sitoutua Raamattuun Jumalan pelastushistoriallisena ilmoituksena, eivätkä edes apostoliseen uskontunnustukseen, 2) hyväksyvät lastenmurhan abortin nimellä ja 3) ajavat ns. sukupuolineutraalia avioliittomallia kirkkoonkin, pitäisi kaikkien ”vanhauskoisten” sireenien soida!

    Kirkkomme on kaltevalla pinnalla liukumassa käytännöllisen sekularismin, ateismin ja liberaaliteologian suohon ja nämä ovat todella ihan ratkaisevat vaalit. On vastuullisina kristittyinä äänestettävä seurakuntavaaleissa – kuin myös myöhemmissä kirkolliskokousvaaleissa ja äänestyksissä jätettävä kirkkopoliittinen taktikointi ja laskelmointi syrjään ja liitouduttava niiden tahojen kanssa, joille Raamattu sisältää vielä Jumalan arvovaltaisen ilmoituksen, kutsun ja viestin Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta. – In hog signo vinces!

    Tykkää

  4. Markku, kun äänestämisen ottaa oikeutena, se on porkkanaa. 😉 Seurakuntavaaleissa halusin omalla äänelläni olla vaikuttamassa asioihin ja siksi olenkin jo ääneni vaalikuoreen jättänyt. Se, että yhteisistä asioista on päättämässä sellaisia henkilöitä, joiden käsitys- ja arvomaailma on yhteneväinen omani kanssa, on tärkeää minulle, ja sitä pyrin omalta pieneltä osaltani ylläpitämään ja puolustamaan. Markku, mitä tarkoitat sanoessasi, että on ”jätettävä kirkkopoliittinen taktikointi ja laskelmointi syrjään ja liittouduttava…”? Eikö liittoutuminen ole osaltaan nimenomaan taktikointia ja laskelmointia? Olenko täysin harhassa, jos tulkitsen viestiäsi sillä tavoin, että lestadiolaisten tulisi esim. kirkolliskokouksessa liittoutua jotenkin eri tavoin kuin nykyään? Tiedostan, että tulkitani saattaa olla täysin metsässä, mutta johonkin tuollaiseen ajatuskulkuun päädyin miettiessäni, mitä saattaisit tarkoittaa.

    Kirkkopolitiikkaa en ole sillä tavoin seurannut, että itse osaisin arvioida, miten merkityksellisessä asemassa ovat juuri nämä vaalit. Se on kuitenkin tullut jollain tavoin minuakin vastaan, mitä Joona avauksessaan sanoi liberalisoitumisen vastareaktioista. Merkkejä siitä on todellakin olemassa. Minun muistini ei riitä esimerkiksi sanomaan, milloin puoluepolitiikkaan olisi liittynyt yhtä vahvasti uskonnollista profiloitumista kuin nyt.

    Tykkää

  5. Kiitos exnare vastauksestasi! Jatkanpa aiheesta, kun kysyt tarkennusta.

    Niin, ei siitä ole monta vuotta kun elimme vaihetta jolloin, kun vl-kristillisyys oli vaihteeksi kirkon ja median lempilapsi verrattuna muihin herätysliikkeisiin. Odotettiin nimittäin suurta Muutosta.

    Seurakuntaopin eksklusiivisuuden, kirkko/esivalta -uskollisuuden yksipuolisen korostuksen ja kaksoisviestinnän hallitsemisen huomattiin joissain liberaaliteologisissa kammareissa antavan mahdollisuuden huikeaan hattutemppuun. Konservatiivirintama voitaisiin murtaa kirkossa juuri yhteistyöhön muiden herätysliikeiden kanssa perinteisesti nihkeästi suhtautuvan vanhoillis-lestadiolaisuuden kautta. Ja jossakin tartuttiin koukkuun, nimittäin näin ”velat” voitaisiin muuttaa saataviksi: Kirkko lopettaisi kritiikin vuosikymmenien takaisista hoitokokouksista ja kiusalliset pedofiliatapauksetkin voitaisiin hoitaa hiljaisuudessa. Ja parhaassa tapauksessa saataisiin viimein vl-lestadiolainen piispakin. Tätä ”entente cordialea” ei varmaankaan missään paperille laitettu ja hyvin harva hahmotti kokonaisuuden…

    Mutta Asia eteni. Maaliskuussa 2010 vanhoillislestadiolaiset arkkipiispanvaalin äänioikeutetut ratkaisivat liberaalin Kari Mäkisen valinnan luterilaisen kirkkomme arkkipiispaksi. Marraskuussa 2010 kaikki vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat äänestivät samaa sukupuolta olevien parisuhderukouskaavan puolesta. Hyvin pitkälle oli pohjustettu myös naisppeuden hyväksyminen…

    Mutta sitten kaikki ei edennytkään skenaarion mukaisesti, ja alkoi vl-kristillisyyden röykytys – niin median kuin pettyneen kirkon johdon taholta! Myös miehet ”kumpujen kätköstä” so. 1970-luvun hautoihin juuttuneet pyrkivät jälleen niskan päälle ohjastamaan kristillisyytemme linjaa.

    Tänään kiitämme kuitenkin Jumalaa, että olemme saaneet tolokun puheenjohtajan, joka osaltaan on luotsaamassa kristillisyytemme selvemmille ja kirkkaamille Jumalan Sanan viitoittamille vesille!

    Tykkää

  6. ”Tätä ”entente cordialea” ei varmaankaan missään paperille laitettu ja hyvin harva hahmotti kokonaisuuden…”

    No huh huh. Kyllä Markulla pitäisi nyt olla jotain huhupuheita ja omia päätelyjä tukevampaa tavaraa esitettävänä väitteelleen, muutoin tuo jää yhdeksi foliohattu-”salaliittoteoriaksi” muiden joukossa. Niitähän tässä maailmassa riittää.

    Tykkää

  7. Itse blogin aiheeseen. Olen Joonan kanssa täysin samaa mieltä siitä, että nyt pitäisi kaikkien konservatiivisten kirkon jäsenten ”herätysliiketaustasta” riippumatta suunnata uurnille ja yrittää edes vähän hidastaa tätä kiihtyvää maallistumis- ja liberalisoitumiskehitystä. Pahoin kyllä pelkään, että vielä minun elinaikanani tulee se hetki, jolloin kirkko on pornomessuineen liukunut niin kauaksi omasta arvomaailmastani, että on pakko heittää hyvästit kansankirkollemme. Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä. (Snl.14:34.)

    Tykkää

  8. Siunattua pyhäinpäivää.

    Kävin itsekin eilen antamassa ääneni vaaleissa. Ääneni sai vaalialueeni ainut ehdokas, joka suhtautui Raamattuun vedoten kielteisesti sekä naispappeuteen että sukupuolineutraaliin avioliittoon. Ehdokkaalleni kiitos siitä, että oli jaksanut vaalikoneeseen argumentoida selkeästi mielipiteitään.

    Tämän päivän HS uutisoi kirkon osallistumisesta sexhibition-messuille. Messuilla ollut pappi kommentoi: ”Seksi kuuluu rakkauteen, eikä seksi ja usko sulje toisiaan pois. Seurakunta sopii tänne siis mielestäni oikein hyvin. Maailma muuttuu, eihän siitäkään ole kauan, kun homous, aviottomat lapset tai yksinhuoltajat olivat vielä paha juttu.”

    Voisi sanoa, että kommentti heijastelee usean kirkonjäsenen näkemyksiä ja maallistumisen hyväksymistä osana kirkon kehitystä. Minusta kirkko toimii itseään vastaan jos esimerkiksi näille messuille mennään kertomaan kirkon sanoman hyväksyvän tällaisen toiminnan esimerkiksi osana luonnollista seksuaalisuutta. Tällaisen kuvan minä HS:n jutusta sain. Tuntuu erikoiselta, varsinkin, kun Raamattu varsin selvästi puhuu siitä, ettei ”ole hyvä olla siellä, missä pilkkaajat istuvat” ja kehottaa menemään syntisten keskelle ”saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksi antamusta”. On vaikea kuvitella, että messuilla olevat papit julistaisivat parannusta ja syntien anteeksi antamusta ja kehottaisivat hylkäämään jumalattoman elämän. Riettaudesta ja siveettömyydestä Raamattu puhuu ehdottoman kielteiseen sävyyn useassakin kohdassa.

    Tällaista kirkkoa, joka menee pornomessuille hymyilemään kannustavasti, ainakaan minä en halua omalla äänelläni tukea. Myös äänestämättä jättäminen voi sitä olla tukemassa.

    Haluan tukea sitä, mikä minulle kirkossa on rakasta ja merkityksellistä: kirkko on minulle jumalanpalveluksen, liturgian ja sakramenttien vastaanottamisen paikka. Koen erittäin tärkeänä saada käydä ehtoollisella, jota jaetaan kotikirkossanikin joka sunnuntaiaamu. Minulle seuroissa käymisen lisäksi messu on Jumalan kohtaamisen paikka, jossa liturgia sytyttää parhaimmillaan sydämeen pyhän tunnun. Kirkossa on usein tarjolla kauniita ja uskoa vahvistavia messuja – liian harva vain on niitä kuuntelemassa ja kokemassa. Messun ja jumalanpalveluselämän paikkaa kirkossa myös äänestämisellä voi vahvistaa.

    Koen merkittävänä myös kirkon avun köyhille, sairaille, sureville ja yksinäisille. Diakonia on alkuseurakunnan ajoista saakka ollut merkittävä osa kirkkoa. Tätä tukemaan pyrin itse valitsemaan ehdokkaan, joka kykenee tekemään taloudellisesti kipeitäkin ratkaisuja, jotta nämä kirkon perustehtävät saavat säilyttää asemansa.

    Tykkää

  9. Hyvä ”mie”,
    historiantutkijan koulutukseen kuuluu konstruoida kuvaa menneisyydestä ”wie es eigentlich gewesen ist”, silloinkin kun suoria lähteitä ei ole (tai ne on tuhottu, tai niiden käyttöä on rajoitettu) indisioiden eli aihetodisteiden pohjalta. Ei tietysti ole kiva näitä vanhoja muistella, mutta kun vaatimalla vaadit perusteluja – ja historiastahan voimme ainakin periaatteessa jotain oppiakin. Jos jotkut ovat tehneet asioista parannusta niin hyvä niin, mutta kun suostuu mukaan päätöksentekijäksi, suostuu myös siihen, että toimia tarkastellaan myös julkisesti, – ja viimein ainakin historiankirjoituksen kriittisessä peilissä, mistä esimerkkinä 1960-luvun alkuun tällä hetkellä ulottuva SRK:n historiasarja.

    Tällaisia aihetodisteita ja osin suoria lähteitäkin ”entente cordialen” puolesta ovat esim:

    – 27.10.2010 Päivämies kiittää pääkirjoituksessaan raamatulliseksi piispainkokouksen selvitystä, jossa ehdotetaan rukoushetkeä homosuhteensa rekisteröineiden puolesta.

    – Päivämiehen päätoimittaja, josta tuli pian SRK:n pääsihteeri, kertoo keskustelussa 2.11.2010 pääkirjoituksen tarkoituksena olleen sanoa jotain myönteistä kirkosta, koska piispat ovat tukeneet vanhoillislestadiolaisuutta keväisessä pedofiliaskandaalissa. Hän kertoo myös pitävänsä todennäköisenä, että uskovaiset kirkolliskokousedustajat äänestävät parisuhderukouksen puolesta.

    – PM:n pääkirjoituksessa 3.11.2010 eli viikkoa ennen äänestystä, saimme lukea mm.: ”Jumalan lapsen arvopohja… voivat hyvinkin paljon poiketa niin kutsutuista yleiskristillisistä arvokäsityksistä”. – Tarkoitettiinko tässä ”yleiskristillisillä arvoilla” yllättävästi konservatiivirintaman ns. perinteisiä arvoja ?

    Jo vuotta aikaisemmin olimme saaneet lukea PM:n pääkirjoituksen, jonka teema oli ”moralismia vastaan”. Yleensä tämänsuuntaista polemiikkia ovat käyneet ajassamme moraalista lipilarismia puoltavat, joiden kielenkäytössä kaikki ”moraalia” vaativat ovat ”moralisteja”.

    Ennen pyhäinpäivää (10.11.2010) PM:n pääkirjoituksessa saatoimme kristillisen tradition valossa lukea yllättävästi: ”Maailman lopun aavistelu ja ennustaminen on voimavarojen tuhlausta epäoleelliseen”. – Oliko tarkoitus kiistää, että olisi perusteita verrata joitakin nykyajan huolestuttavia ilmiöitä Kristuksen tulemisen ajan merkkeihin? – Vaikka Herramme kehoitti ottamaan vaarin aikain merkeistä – tosin sitä päivää ja hetkeä (so.tuntia) ei tiedä kuin Isä ! (Vrt. Matt. 24).

    – 12.11.2010 kaikki vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat äänestävät parisuhderukouksen puolesta.

    – 17.11. 2010 PM antaa vl-kirkolliskokousedustajan selittää ja puolustaa äänestyskäyttäytymistään lähes sivun laajuisessa jutussa. Muuta kantaa asiaan ei oteta vielä tuossakaan vaiheessa.

    Vuoden vaihteen puhujainkokoukseen alustuksen pitäjäksi oli valittu kirkolliskokousedustaja, joka kirkkomme huolestuttavasta tilanteesta huolimatta koki haastattelussa ”Vivaldin piccolo-huilun c-duuri -konserton” tapaista sfäärien sinfoniaa suhteessa Raamatun arvovaltaa totaalisesti romuttaviin liberaalipiispoihimme.

    PM:n päätoimittaja oli kirkolliskokousviikolla useampia päiviä Turussa ilman, että julkaisi myöhemmin kokouksesta mitään Päivämiehessä nimellään. – Jos hänellä ei ollut journalistista perustetta olla läsnä, oliko hänen tehtävänään viestittää kokousedustajille taikka ryhmän johdolle jotain ”kautta rantain” – tai peräti vapauttaa ”ahtaimmin ajattelevat” rajoittuneisuudestaan äänestämään uuden linjan mukaisesti?

    Tykkää

  10. Jatkoa:

    – Jo keväällä 2010 huomiota oli myös herättänyt Päivämiehen linjanvedon yllättävä katkeaminen helmi-maaliskuussa ennen arkkipiispan vaalin toista kierrosta. Kantaa oli otettu erinomaisen suoraselkäisesti ennen ensimmäistä kierrosta. Mutta ennen toista kierrosta vaiettiin, sillä seurauksella, että kristillisyytemme äänioikeutettujen äänet vähintäänkin jakaantuivat kohtalokkaasti siten, että liberaalirintaman ehdokas Kari Mäkinen tuli valittua. Jos valinta olisi ollut konservatiivista raamatuntulkintaa kannattava vaihtoehto, olisimme todennäköisesti saaneet ainakin vuosien lykkäyksen lipilaaririntaman ajamiin ”uudistuksiin”. Kysymyksessä vaikuttaa olleen kirkkopoliittinen taktikointi. – Edellä mainituilla esimerkeillä en väitä, että kaikissa PM:n pääkirjoituksista oli ollut moitteen sijaa.

    Summa summarum. Taustalla näyttää olleen siis jonkinlainen yhteistyösopimus ja velanmaksu kirkolle. Mikä oli siis motiivi ? On vaikeaa nähdä muuta kuin, että keväällä 2010 on syntynyt jonkinlainen sopimus tai ainakin ”sydänten yhteisymmärrys” kirkon johdon ja SRK:n edustajien välillä + kirkolliskokousedustajiemme ”johdon” kanssa: Kun kirkko ottaa liikkeemme tiukasti sateenvarjonsa alle arkaluonteisten pedofiili yms. -tapausten suhteen, niin liikkeemme tulee puolestaan vastaan homoseksuaalisten parien rukousasiassa, jolloin kirkon lipilaarisiipi pystyy kukistamaan ainakin arkkipiispavaalin perusteella vielä kovin tasavahvan konservatiivirintaman. – Samaan pakettiin halusivat tietyt aktiiviset tahot kytkeä myös naisppeuden hyväksymisen mm. sillä nokkelalla varjolla, että kysymyksessähän olisi tarkemmin ajateltuna ”marginaalinen” asia vl-maallikkoteologian kannalta!? Vanhoillisesta välttämättömyydestä olisi tehty liberaaliteologinen ”hyve”.

    Väläytettiinkö porkkanana myös vl-taustaista piispaa viimeinkin pohjoiseen hiippakuntaamme? ”Pariisi on aina yhden messun arvoinen” kerrotaan Henrik IV:n sanoneen – siis, että tarkoitus pyhittää keinot. Oman ryhmän edun ajaminen ja toimintavapauden laajentaminen oikeutti siis epäsolidaarisuuden muita konservatiiviryhmiä vastaan huolimatta siitä, että edistimme tällä kaiken kaikkiaan kirkkomme maallistumista ja liberalisaatioita.

    Aktiivinen SRK:ssa näyttää olleen edellinen pääsihteeri/päätoimittaja, jolla lienee ollut suora linja vastavalitun arkkipiispan kansliaan. SRK:n puheenjohtajan rooli lienee ollut sulkea silmänsä ja katsoa muualle. – Motiivissa oli varmaan hyvääkin eli tarkoitus suojella kristittyjä liioittelevalta panettelulta, mutta keinot olivat väärät. – Rehellinen, avoin itsetutkistelu ja suora suhtautuminen olisivat rauhoittaneet ja kutistaneet pedofiilikohut omiin mittasuhteisiinsa paljon nopeammin – kuin myös muiden kristillisten liikkeiden osalta.

    No, tämä tällä erää ”mielle” ennen mahdollista varsinaista tutkimusartikkelia.

    Tykkää

  11. Kirjoitat mielenkiintoisesta kuviosta Markku Korteniemi. Eipä sitä tuollaisia ole edes osannut ajatella tällainen tavallinen talliainen. Jos tuossa kuviossa on edes pieni palanen totta, niin huh, huh! Uskomatonta peliä! Ei kyllä elävästä sydämen uskosta ”vuoda” tuollainen pelaaminen.

    Tykkää

  12. En ole lukenut Hesaria, joten sen pohjalta en osaa sanoa mitään kirkon osallistumisesta seksimessuille. Jossain mediassa tuli minulle kuitenkin päivä tai pari sitten vastaan videohaastattelu, jossa oli haastateltu messuille osallistuvaa pappia. Sen haastattelun pohjalta minulle jäi tunnelma, ettei osallistuminen aivan yksioikoisesti ole ehkä huono juttu. Paljon riippuu siitä, millaisen roolin ja asenteen messuille osallistuvat ottavat itselleen. Jos osallistujilla on rohkeutta ottaa kantaa, puhua oikeiden asioiden puolesta ja syntiä ja väärintekemistä vastaan, osallistumisella voi olla puolensa. Jos taas osallistuminen jää hymistelyn ja kaiken hyväksymisen asteelle, olisi parempi ollut jäädä kotiin. Parhaimmillaan osallistuminen herättelee niin messuvieraita kuin kirkon osallistujia ja muitakin kirkon toimijoita kristinuskon peruskysymysten äärelle. Asiaa kuvaavaa on jotenkin se, että näkemässäni haastattelussa esiintyi esim. sana synti useita kertoja, vaikka monissa muissa yhteyksissä synnistä puhumista tunnutaan välttelevän.

    Toisinaan ihmetyttää, miten vähäisesti vl:t osallistuvat jumalanpalveluksiin. Suuri osa vaikuttaa osallistuvan vain ry:n järjestämiin kirkkotapahtumiin ja joulunajan tilaisuuksiin. Minun on vaikeaa ymmärtää sitä, vaikka en itsekään läheskään viikoittain osallistu jumalanpalveluksiin. Kuitenkin myös minulle kirkko on rakas ja merkityksellinen samalla tavoin kuin Roosakin kuvasi. Konkreettisimmin ry:n suosimiseen ja kirkon karsastamiseen törmäsin eräällä paikkakunnalla, jossa ry sijaitsee aivan kirkon naapurissa ja joissa tilaisuudet ovat usein yhtä aikaa. Kirkossa voi olla vl-pappi toimitusvuorossa, mutta uskoaan hän saa edustaa kirkkotilassa ypöyksin, kun taas naapuritalossa samoin uskovia on koolla satamäärin. Tuollainen tilanne on minusta täysin järjetön. Ehkä on oikeutettua kysyä, onko kirkolla ja sen toiminnalla todellisesti sijaa vl-uskovaisten sydämissä..?

    Tykkää

  13. Minusta Vantaan seurakuntien osallistuminen Sexhibition-erotiikkamessuille on ehdottoman huono juttu. Kysymyksessä on tapahtuma, jossa on tarkoitus esitellä pornoa sen kaikissa muodoissa. Porno, pornokulttuuri, pornoteollisuus ja kaikki, mitä niiden ympärillä pyörii, ovat kristinuskon näkökulmasta vakava loukkaus paitsi avioliiton pyhyyttä myös ihmisolennon arvokkuutta vastaan. Porno alistaa rakkauden ja huolenpidon kohteeksi tarkoitetun ihmispersoonan mekaanista nautintoa tuottavaksi lihakimpaleeksi.

    Tehtävälleen uskollinen kristillinen kirkko ei saisi minusta osoittaa pornolle pienintäkään hyväksyntää, sen verran vakavasta ilmiöstä on kyse. Ikävä kyllä erotiikkamessuille osallistumalla Vantaan seurakunnat tulevat todennäköisesti niin tehneeksi, tahtomattaankin.

    Vantaan seurakuntien työntekijät nimittäin tuskin haluavat päästä otsikoihin paheksumalla pornokulttuuria julkisesti. Sen sijaan he aikovat esitellä messuilla seurakuntien perhetyötä, hymyillä ystävällisesti ja ehkä puhua varovasti sitoutuneen parisuhteen eduista. Valitettavasti tällä taktiikalla käy niin, että ihmisille ei jää päällimmäiseksi mieleen sitoutuneen parisuhteen edut. He muistavat lähinnä sen, että kirkko osallistui pornomessuille mutta ei sanoutunut selkeästi irti pornosta. Se taas tulkitaan merkiksi siitä, että porno on kirkonkin mielestä vain jotain ”vähän tuhmaa”, ei selkeästi väärin.

    Minusta kirkon viestin tulisi kuitenkin olla, että kristinuskon näkökulmasta porno on selkeästi väärin. Kaikki synti, myös pornon kuluttaminen, on mahdollista saada anteeksi Kristuksen sovitustyön tähden. Anteeksiantamus ja sen mahdollisuus eivät kuitenkaan muuta itse asiaa yhtään paremmaksi tai oikeammaksi.

    Tykkää

  14. Yksi näkökulma noihin seksimessuihin on vielä se, että onhan se osallistuminen valinta: niihin käytetylle ajalle ja rahalle olisi saattanut seurakunnasta löytyä tärkeämpiäkin kohteita. En tiedä Vantaan seurakuntien tilanteesta mitään, mutta ajattelisin että jos itse olisin siinä asemassa että voisin päättää tällaisiin tapahtumiin osallistumisesta, niin kyllä jo yksinomaan itsekunnioitukseni vaatisi sitä, että seurakunnan perustehtävistä huolehtimisen tulisi olla erinomaisella tasolla ennen kuin asiaa edes harkitsisin.

    Joonan esittämien kristillisten näkökulmien lisäksi oma näkökulmansa muodostuu siitäkin, että porno liittyy hyvin vahvasti myös ihmisoikeuskysymyksiin. Ihmisoikeusnäkökulmasta pornoon liittyy erittäin kyseenalaisia piirteitä, kuten aivan liian yleisesti naisten (myös lasten) riistämistä, ihmiskauppaa ja muuta rikollisuutta.

    Tykkää

  15. Joonan ja Exnaren kanssa samaa mieltä siitä, että kirkko teki kardinaalimunauksen osallistuessaan Sexhibition-erotikkamessuille. Kirkko painii muutenkin jo uskottavuusongelmansa kanssa, joten tämä oli viimeinen niitti (tai ainakin toiseksi viimeinen :-).
    Olisin ymmärtänyt kirkon agendan, jos se olisi läsnäolollaan selkeästi ja näkyvästi ollut julistamassa pornoteollisuuden vääristynyttä ihmiskäsitystä vastaan ja herättänyt ihmisiä synnin unesta. Länsimainen pornoteollisuus kätkee sisäänsä valtavan mädännäisyyden, vallan väärinkäytön ja ihmisten hyväksikäytön, ja se linkittyy mitä sairaimpiin vallan väärinkäytön ilmenemismuotoihin, linkittyen ihmiskauppaan, huumebisnekseen, lasten hyväksikäyttöihin ja tyttöjen (ja poikien) myymiseen bordelleihin kehitysmaissa. Tällaisiin ilmiöihin ei voi suhtautua ymmärtämyksellä ja vierestä hymistellen. Ihmisen pahuus ei hymistelemällä parane.
    Mikä on Kristuksen kirkon tehtävä? Mielestäni sen tulee Kristuksen esimerkin mukaisesti selkeästi ja rohkeasti julistaa vallan väärinkäytön ilmentymiä vastaan. Kyseiset ilmiöt tulee tunnistaa, sekä sisällä että ulkona, joka paikassa. Kaikenlainen kulissien takainen valtapeli täytyy paljastaa ja vallan väärinkäytön ilmenemismuodot täytyy tuoda päivänvaloon.Sydämeni yhtyy keskiaikaiseen Veni sancte spiritus- rukoukseen, sekä omasta että koko kristikunnan puolesta:

    Tule, Pyhä Henki, tänne,
    laskeudu taivaasta alas
    meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.
    Tule, köyhäin apu,
    tule, lahjain antaja,
    tule, sielun kirkkaus,
    sinä paras lohduttaja,
    sielun hyvä vieras ja suloinen lämpö.
    Töissä sinä olet lepo,
    helteessä virvoitus,
    murheessa lohdutus.
    Sinä kaikkein pyhin kirkkaus ja valo,
    täytä uskollistesi sydämet.
    Ilman sinun voimaasi ei ole mitään viatonta.
    Pese se, mikä saastainen on,
    kastele se, mikä kuiva on,
    paranna, mikä haavoitettu on,
    pehmitä, mikä kova on,
    lämmitä, mikä kylmä on,
    etsi kaikkia eksyneitä.
    Anna uskollisillesi, jotka sinuun turvautuvat,
    pyhät lahjasi.
    Anna uskon vahvistusta,
    anna autuas loppu,
    anna iäinen ilo.
    Aamen.

    Tykkää

  16. Ylipäätään olen sitä mieltä, että pornon käyttämisen ongelmat tulisi ottaa vakavasti myös uskovaisten keskuudessa. On turha kiistää, etteikö ongelmaa olisi. Siitä ei vain puhuta – puhumattomuudella halutaan ehkä uskoa, ettei pornon katsominen ole osa uskovaisen elämää. Luulenpa kuitenkin ja tiedän myös, että valitettavan moni käyttää pornoa ja saattaa siihen olla jopa koukussa.

    Nimenomaan tässä ajassa, jossa pornostaKIN on tullut niin hyväksyttyä, asiasta tulisi sopivissa yhteyksissä puhua. Porno on ehdottomasti Raamatun sanan vastainen asia ja on tutkittua tietoa, että pornon katsomisesta on paljon negatiivisia seurauksia yksilölle. Sen lisäksi porno on ihmisoikeuksia loukkaavaa, kuten exnare kirjoitit.

    Olen huomannut, että esimerkiksi rippikoulutyössä aiheen esille nostamista karsastetaan ja tällaisen asian olemassa oleminen kielletään sen perusteella, että olemme uskovaisia. Mielestäni se on aika lyhytkatseista toimintaa.

    Tykkää

  17. Kiitos Kirsi aivan uskomattoman hyvästä ja kiteyttävästä kommentistasi, joka selittää juuri tämänhetkistä tilannetta maassamme! Olen monen muun lailla kertakaikkisen pettynyt kirkkomme luisumisesta yhä likaisempiin menoihin – ei mitään rajaa – tulee mieleen entiset temppelien kulttimenot historiasta. Seksimessujen vastainen toiminta niiden ulkopuolella on ainoa oikea kirkon tehtävä. Kuinka paljon pahuutta maailmassa onkaan, kun seksuaalisuutta riettaasti palvotaan ja kaupallistetaan ihmiset sen välineiksi – alistamalla ja häikäilemättömästi hyväksi käyttäen.

    Kirsi: ”Mikä on Kristuksen kirkon tehtävä? Mielestäni sen tulee Kristuksen esimerkin mukaisesti selkeästi ja rohkeasti julistaa vallan väärinkäytön ilmentymiä vastaan. Kyseiset ilmiöt tulee tunnistaa, sekä sisällä että ulkona, joka paikassa. Kaikenlainen kulissien takainen valtapeli täytyy paljastaa ja vallan väärinkäytön ilmenemismuodot täytyy tuoda päivänvaloon”

    Juuri tuon sisältöinen painolasti on ollut sydämelläni myös oman kristillisyytemme osalta yhä selvemmin. Ei luulisi enää olevan salaisuus kellekkään, kuinka paljon pahuutta takavuosikymmenien harhaopit toivat keskuuteemme ja ovat saaneet vaikuttaa edelleen jopa näihin päiviin asti. Väärä vallankäyttö, joka on kietoutunut lakihenkiseen opetukseen ja alistanut oikean opin valtansa alle pakottaen sietämään omia käytänteitään = orjuutusta.

    Meillä on ”etsikon aika” ja voimme vielä korjata kaikki ne yhteisesti hyväksytyt vääryydet, jotka ovat raahautuneet matkassamme vaiettuina ja salattuina. Lukemattomat uhrit ovat yhä heitteillä. Emme voi loputtomiin paeta historiaamme. Väärä vallankäyttö on vääryyksien ytimessä – heikomman ja pienen alistaminen – ja juuri ”lihan” valta voi turmella ja ajaa ihmisen siihen.

    On sanomattoman tärkeää nähdä, kuinka samainen valta voi tulla raadollisesti vastaan uskovaisen perheen sisällä ”lihanpyhitysoppina”, joka ruoskan tavoin ajaa äidin uupumukseen ja sitä tietä pian lapsetkin kärsimään. Lopulta koko perhe voi olla umpikujassa ja täysin toisten kontolla.

    Vain siitä syystä, että ”lihanpyhitysoppi” on ruoskana.

    Vuonna 1922 saarnaaja matti Suo kuvaili eräässä Siionin lähetyslehdessä lakihenkisyyden kavaluutta: ”Jos totuuden vaatimus menee armon edelle, armoneuvoista tulee pahempi ruoska kuin konsanaan Mooseksen laki”.

    Miten minusta näyttää koko ajan selvemmältä, että juuri tuohon Matin ajatukseen kiteytyy kuin pähkinän kuoressa koko 60-70 luvulla tunkeutuneen harhaopin hapatus ilmenemismuotoineen, joka toi meille laumana ”Egyptin orjuuden” kaltaisen koettelemuksen?

    Viljo Juntunen on tuonut varovasti esiin, kuinka paljon pahaa liittyy 60-80-luvun harhaopin tapahtumiin ja että niistä on tarpeen keskustella. Hän myös on perännyt ”parempaa rehellisyyttä ”menneisiin. Nyt on tultu tilanteeseen, että ”vahvemmat” eivät näe edelleenkään ko. harhan kaikkia vaikutuksia uhreineen eikä vääryyksiä. He eivät ole kokeneet ”orjuutta”. Hajaannuksen pelko ahdistaa ja keskustelut medioissa leimataan mieluusti aiheettomaksi maailman pilkaksi.

    Rehellinen itsetutkistelu on koko ajan tärkeää – se on sitä valvomista – yksitellen ja yhteisesti.

    Kuinka sanomattoman ajankohtainen onkaan tuo keskiaikainen Tule Pyhä Henki tänne-rukous!

    Tykkää

  18. Vielä Roosan näkemykseen yhtyen: mielestäni erityisesti rippikoulussa pitäisi ehdottomasti puhua pornoviihteen vaaroista, käydä syvällistä keskustelua. Uskovaiset ihmiset eivät ole mitenkään suojassa kyseiseltä asialta, kuten ei kukaan muukaan. Asiat eivät lakkaa olemasta, vaikka niistä ei puhuta. Täytyy olla jatkuvasti hereillä ajan ilmiöiden suhteen.

    Tykkää

  19. Aihepiiriä sivuten kirjoitin keväällä 2013 julkaistussa Vartija-lehden e-kirjassa ”Lestadiolaisuus tienhaarassa” muun muassa näin:

    ”Selviydyttyään 1970-luvun kriisistä herätysliikkeemme pyrki nopeasti profiloitumaan maltillisena ja 'rakentavana', kirkkopoliittiseen keskustaan sijoittuvana herätysliikkeenä: Vanhoillislestadiolaiset papit muun muassa vihkivät eronneita uuteen avioliittoon ja tekevät virallisesti kielteisestä naispappeuskannasta huolimatta alttariyhteistyötä heidän kanssaan. Vuoden 2009 konservatiivien ja liberaalien taisteluksi profiloituneessa arkkipiispanvaalissa ainakin osa vanhoillislestadiolaisista äänioikeutetuista äänesti Kari Mäkistä. Myöntyvyyslinja kulminoitui ilmeisesti vuonna 2010, kun kirkolliskokous äänesti rukoushetkestä samaa sukupuolta olevan parin puolesta. Kaikki vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat äänestivät tuolloin rukouksen puolesta. Tämä herätti kuitenkin liikkeessä niin suurta tyrmistystä, että SRK:n johto joutui ottamaan siihen kielteisen kannan. Ainakin osa kirkolliskokousedustajista pyysi tämän jälkeen myös seurakunnalta anteeksi äänestysratkaisuaan.

    Vanhoillislestadiolaisuuden kirkkopoliittisen myöntyvyyslinjan voi nähdä aitona pyrkimyksenä oppia lainomaiseksi ja ankaraksi mielletyn 1970-luvun virheistä. Toisaalta siinä on piirteitä, joiden perusteella sen voi nähdä myös jatkumona mainitun vuosikymmenen teologialle ja siihen sisältyville ongelmille. Kun Jumalan valtakunta samaistetaan organisaatioon, siitä tulee itseisarvo. Organisaation ei tarvitsekaan enää palvella jotain suurempaa päämäärää, esimerkiksi levittää rehellisen tinkimättömästi vanhoillislestadiolaisia arvoja ja herätyssanomaa suomalaiseen yhteiskuntaan ja kirkkoon. Sen sijaan itseisarvoksi muuttuneelle organisaatiolle ja yhteisölle voidaan pyrkiä luomaan elintilaa varsin pragmaattisin ja opportunistisin, jopa kaksinaismoralistisilta vaikuttavin keinoin.

    Näin karkeasti tulkittu vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi voi paradoksaalisesti 'syödä itsensä'. Pietistisenä herätysliikkeenä myös lestadiolaisuus syntyi nimittäin protestina valtiokirkon kaksinaismoralismille: Laestadius ruoski saarnoissaan armotta juopottelevia pappeja sekä seurakuntalaisia, jotka lähtevät jumalanpalveluksesta juomaan, kiroamaan ja tappelemaan. Näin myös vanhoillislestadiolaisuuden identiteetin ja mentaliteetin yksi peruslähtökohta on se, että tämän yhteisön tehtävä on olla erilainen, meidän tulee elää niin kuin uskomme ja kertoa se rehellisesti myös muille. Jos siis liikkeemme pyrkii luomaan seurakuntaopilleen kirkollista elintilaa opportunistisin keinoin, se ikävä kyllä samalla nakertaa saman seurakuntaopin ja koko yhteisöllisen identiteettinsä kivijalkaa. Merkityksistä tyhjentynyt, pragmaattisen kirkkopolitiikan myötä 'ontoksi' muuttunut seurakuntaoppi voi tällöin romahtaa kasaan yllättävänkin nopeasti. Viime vuosina tämä strategia vaikuttaa kuitenkin ajautuneen kriisiin, kun vanhoillislestadiolaisuus on joutunut muun muassa naispappeuskiistojen vuoksi profiloitumaan aiempaa selkeämmin konservatiivisena herätysliikkeenä.”

    Tykkää

  20. Laajentaisin vielä puhumisen tärkeyttä pornosta muihinkin asioihin. Tietyllä tavalla usko on kyllä suojaavaa, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö silti uskovaisten keskuudessa ilmenisi täysin samoja ilmiöitä kuin ei-uskovien keskuudessakin. Pornon lisäksi myös mm. alkoholi, huumeet, lääkkeet, näpistely ja pelaaminen voivat aiheuttaa riippuvuuksia, ja taistelu näitä vastaan voi olla uskovaisenkin todellisuutta. Kun tuohon listaan vielä lisää väkivallan eri muodoissaan, niin eipä kyllä pääse uskovaisenakaan rintaansa röyhistelemään. Silti näitä asioita ei tarvitse kauhistua tai kauhistella, vaan olennaisempaa on olla tietoinen, että jossain -pienemmässä tai isommassa- mittakaavassa nämä asiat koskettavat myöskin uskovaisia.

    Tykkää

  21. Nämä Markun esille nostamat asiat kuulostavat kyllä aika uskomattomalta. Sekin oli minulle uutta että kirkko kätkee sisälleen tällaisen poliittisen taistelun kentän. Taistellaanko näkemysten ja tulkintojen levittämisestä tosiaan tällä tavoin? Onko ihmisellä tosiaan tällainen voiton tahto ja vallanjano myös uskonnon kentällä, tarve saada vastustajat jyrätyiksi. Ja tätä kaikkea rakas Isämme taivaassa joutuu katselemaan. Sen ymmärrän, että omaa oikeaksi. Jumalan sanaan ei voida tehdä tehdä myönnytyksiä, eikä siitä voida käydä kauppaa. Mutta ei sitä myöskään viekkaudella ja oveluudella levitetä. Ainoa oikea tapa osallistua kirkon toimintaan ja sanan kehitykseen on se, että kerromme rehellisesti ja avoimesti miten uskomme ja saarnaamme: ”Jumalan valtakunta on teitä lähestynyt. Olkaa ahkeria ja tehkää parannus.” Toki saamme tämän päälle kantaa huolta kirkon kehityksestä ja lyöttäytyä yhteen muiden konservatiivien kanssa, mutta kaikelle viekkaudelle ja oveluudelle minä sanon EI.

    Nyt vain Markku ja Joona herätitte minussa huolen, ketä äänestän? Keneen voin luottaa? Jos juuri omat, vl:t, pettivät minut viime kaudella, miten voin luottaa, ettei sama toistu? Espoossa äänestän tänä vuonna, ja haluaisin tietää, ovatko kaikki vl-ehdokkaat uusia…?

    Tykkää

  22. Hups, tuli vähän kirjoitusvirheitä tohon yllä olevaan kommenttiini. Tarkoitukseni ei ollut puhua ”sanan kehityksestä” vaan ”levityksestä”.�� pari sanaakin tuosta yhdestä virkkeestä jäi uupumaan.

    Noista seksimessuista ja pornosta: olen kyllä samaa mieltä ku Joona ja muut edellä. Muistaakseni perusteluina seksimessuilla edustamiselle oli, että Jeesuskin aikanaan oli radikaali ja rikkoi rajoja.Voiko oikeasti joku kuvitella, että Jeesus olis menny johonki bordelliin tms. seisoskelemaan ja vaihtamaan kuulumisia kävijöiden kanssa. Taisi Jeesuksen esikuva olla vähän toinen. Mites se Jeesus suhtautu kaupusteluun synagogan edessä? Muistaakseni kaato kaupustelijoiden pöydät. Jeesus oli radikaali, mutta vähän erilailla ku himojansa puolusteleva ihminen haluais nähdä. Vai että Jeesus mukaan pornomessuille…kohta varmaa porno on jo kirkossa, että alkaa penkit taas täyttymään.

    Ihmiset näköjää uskoo siihen, mikä mukavalta tuntuu, tai sitten vain valehdellaan itselle. Raamattua luetaan itselle sopivalla tavalla.

    Tykkää

  23. Aivan niin JoseFer, – ja hiukka vielä selvennyksenä:

    Tulevan viikonlopun ”seurakuntavaaleissa valitaan seurakunnan toimintaa suunnittelevat, kehittävät ja ohjaavat kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston jäsenet. Jos seurakunta on taloudellisesti itsenäinen, toimitetaan yhdet vaalit, joilla valitaan kirkkovaltuuston jäsenet. Kirkkovaltuusto johtaa itsenäisen seurakunnan toimintaa. Jos seurakunta kuuluu seurakuntayhtymään toimitetaan kahdet vaalit. Vaaleilla valitaan jäsenet: seurakuntaneuvostoon, joka johtaa seurakunnan toimintaa sekä yhteiseen kirkkovaltuustoon, joka johtaa seurakuntayhtymää.”

    Ja niistä kirkolliskokousvaaleista: ”Seurakuntavaaleilla valitut seurakuntien luottamushenkilöt valitsevat tulevan kirkolliskokouksen maallikkoedustajat. Seuraavat kirkolliskokousvaalit ovat vasta helmikuussa 2016. Kirkolliskokouksessa on kaksi kolmasosaa maallikoita ja yksi kolmasosa pappeja. Papit äänestävät hiippakunnittain omat edustajansa kirkolliskokoukseen ja maallikot samoin. Maallikkovaali on merkittävästi mutkikkaampi kuin pappien vaali.”

    Eli näillä ensi viikonlopun vaaleilla vaikutetaan välillisesti ja viiveellä kirkolliskokouksen kokoonpanoon. Nykyinen kirkolliskokous on valittu vuonna 2012 ja toivon mukkaan kristillisyytemme edustajat ovat tolokkuja ja raamatullisia arvokonservatiivisia kristittyjä, vaikka olisivat yhteiskunnalisesti radikaaleja, aivan kuten Josefer raamatullisesti Jeesukseen viitaten kirjoitat! 🙂

    Tykkää

  24. Yksi tärkeä pointti vielä itse vaaleihin liittyen:

    Muistettakoon, että seurakuntavaaleissa äänioikeusikäraja on 16 vuotta. Äänestää saa siis jokainen 16 vuotta täyttänyt ev-lut. kirkon jäsen.

    Tykkää

  25. Hyvin sanottu, JoseFer.

    Pornon myötäily ja mielistely ei ole mitään radikalismia tai vastakulttuuria vaan tympeää pelkuruutta ja elähtänyttä mukavuudenhalua. Meidän kulttuurimmehan on hukkua pornoon. Oikeaa Jeesuksen esimerkin mukaista radikalismia on pornokulttuurin tinkimätön uhmaaminen.

    Tietysti Jeesuksen esimerkki kutsuu meitä paljon muuhunkin. Luulen, että jos ymmärtäisimme hitusenkin syvemmin, kuinka paljon Jumala on meidän tähtemme uhrannut, eläisimme aika eri tavalla. Meillä olisi kiire viedä evankeliumia eteenpäin slummeihin, pakolaisleireihin ja vankiloihin, kaikkialle. Ruokkisimme nälkäisiä, vaatettaisimme alastomia ja hoitaisimme vaikkapa ebolaan kuolevia lapsia. Loppuisi kiinnostus taloihin, autoihin, vaatteisiin ynnä muuhun lifestyleen.

    Sen, millaiseen radikaaliin, uhrautuvaan totuuteen ja rakkauteen Jeesus meitä kutsuu, ilmaisee mielestäni hienosti tämä rukous:

    Katso sydäntä
    joka niin suuresti on rakastanut maailmaa.*
    Vain harvoin se saa vastalahjaksi muuta kuin kylmyyttä,
    välinpitämättömyyttä ja kiittämättömyyttä,*
    edes niiltä, joita se on syvimmin rakastanut.*
    Herra, me olemme kuulleet tuskanhuutosi.*
    Kokemasi kiittämättömyys satuttaa Sinua
    enemmän kuin kulkemasi ristintie.*
    Jos ihmiset osoittaisivat edes rahtusen vastarakkautta,*
    et minään pitäisi sitä, mitä heidän puolestaan teit.*
    Tätä vastarakkautta tahdomme Sinulle
    vastedes osoittaa, Herra;*
    myötäkärsivän ja kiitollisen rakkautemme kautta
    voimme Sinua lohduttaa.*
    Voisimmepa elää yksinomaan uhrautuvaisuuden, luopumisen ja rakkauden elämää,*
    sitä jota sydämesi halajaa ja janoaa!*
    Nöyrän rakkauden ja hartaan palvonnan tuoksuöljyllä*
    tahdomme Magdalan Marian tavoin
    voidella jalkasi ja pyhän pääsi.*
    Kaikkien Sinuun kohdistuneiden häväistysten tähden*
    haluamme Sinua lohduttaa
    Veronikan esimerkkiä seuraten.*
    Yhdessä Pyhän Äitisi, Pyhän Johanneksen*
    ja muiden ristisi juurella valvoneiden kanssa*
    tahdomme hyvittää sen,*
    että niin monet Sinulle rakkaat sydämet hylkäsivät Sinut.*
    Voisimmepa apostolisen intomme kautta
    voittaa Sinulle kaikki sydämet!*
    Jeesuksen Pyhä Sydän
    olkoon rakastettu ympäri maanpiirin!*
    Jeesuksen Pyhä Sydän
    olkoon ylistetty, kiitetty ja lohdutettu*
    aina ja kaikkialla!* Aamen

    Tykkää

  26. Hoksautus vielä: seurakuntavaaleissa saavat äänestää jo 16 vuotta (viimeistään vaalipäivänä 9.11.2014) täyttäneet evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet!

    Aborttiin liittyvässä kansalaisaloitekeräyksessä on ylitetty jo 35 000 allekirjoituksen raja ja Päivämieskin on verkkolehdessä julkaissut sekä abortinvastaisen kirjoituksen että kehoituksen allekirjoittaa aloite – hyvä Päivämies!

    Vaikka aloite ei enää ehtisi nykyiselle eduskunnalle, aloite voidaan ja se kannattaakin luovuttaa vasta seuraavalle eduskunnalle. Jos vaalien jälkeen, uuden hallituksen pääministeriksi nousee rauhansanalainen Juha Sipilä, ja mukana on mm. roomalaiskatolinen Timo Soini ja mm. Kristillisdemokraattinen puolue, on erinomaiset mahdollisuudet saada asia kirjattua jo hallitusohjelmaan.

    Aikaa on vielä kaksi viikkoa. Siispä, lähettäkää viestiä eteenpäin puhelimella tai sähköpostilla sekä printatkaa kaavakkeita aloitteen verkkosivulta
    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/kannatusilmoituslomake/Kansalaisaloite-860-kannatusilmoitus.pdf seuratilaisuuksiin, niin että esim. vanhuksetkin voivat sen allekirjoittaa.

    Jos tämän viestin lukee 1000 henkilöä, jotka kaikki vinkkaavat aloitteesta kolmelle uudelle allekirjoittajalle ja nämä kaikki vielä kolmelle allekirjoittavalle – niin puuttuvat nimet alkavat olla kasassa!

    Tykkää

  27. Seurakuntavaalien äänestysprosentti koko maassa 15.5%. Seurakunnittain äänestysprosentit vaihteli yli 40 prosentista – alle 10 prosenttiin, Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa se oli 11,2%. Nuorten (16-17 -vuotiaitten) äänestysprosentti laski lähes puoleen vuoteen 2010 verrattuna; siis nyt pojilla 7,5% ja tytöillä 9,5%. – Kirkko kävi aktiivista kampanjaa seurakuntavaaliprojekteineen erityisesti potentiaalisiin liberaaleihin äänestäjiin vedoten tosin ilman suurempaa menestystä.

    Mutta, mutta – miksi Päivämies-lehti vaikeni vaaleista? – Ennakkoäänestyksen alkaessa oli info verkkolehdessä, mutta muuta en huomannut. On ollut kuitenkin aina tapana muistuttaa maallisissakin vaaleissa äänioikeuden arvosta ja että kristitty käyttää ääntää edistääkseen niitä arvoja, joihin kristitty Jumalan Sanan ja omantuntonsa vuoksi on sitoutunut (- mikä älköön olkoon yhden suhde yhteen porvarillisen omistamisen, tehotalouden ja kulutusyhteiskunnan kanssa!)

    Outoa. Aivan kuin asia olisi e v v k, aivan kuin meillä ei olisi kannattamisen arvoista ”omaa tuotetta”, ei intressiä aktivoida 16 -vuotta täyttäneitä nuoriamme eikä yleistä intressiä edistää konservatiivisten seurakuntalaisten menestystä ja kantaa huolta luterilaisen kirkon maallistumisesta, liberalisaatiosta ja arvotyhjiöstä…

    Ei kai vaikenemisen linjalla haluttu välttää mahdollisten lisäpaikkojen tuomaa vastuuta, vaa-ankieliasemaa ja sen tuomaa korkeampaa profiloitumista ja vastakkainasettelua kirkon ja sen eliitin liberaalista valtatrendiä vastaan sittemmin kirkolliskokousvaaleissa. Suostumallako ”välttämättömyyteen” ja sopeutumalla ostamme ”omaa tilaa” ? – Ei kai kuitenkaan. Toivon mukaan linjalla ei ole myöskään mitään tekemistä Oulun tuomiokapituliin tehdyn kantelun kanssa, tai PM:n päätoimittajan ilmoitetun poislähdön kanssa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s