Joona Korteniemi

Sain jokin aika sitten alustaa eräällä rauhanyhdistyksellä aiheesta ”Omakohtainen usko”. Koin alustusta seuranneen keskustelun ilahduttavan avoimeksi, lämpimäksi ja turvalliseksi. Se oli minulle uusi rohkaiseva esimerkki siitä, että me kykenemme jo käsittelemään avoimesti kipeitäkin asioita ja pystymme myös oikeanlaiseen hengelliseen ja moraaliseen itsekritiikkiin. Illassa pitämäni alustus on luettavissa tässä alla:

Omakohtainen usko

Käsittelyjärjestys:

A) Omakohtainen usko

B) Uskon perusteet

C) Onko meillä vaara tapakristillisyyteen?

A. Omakohtainen usko

Kirkkovuoden loppu, jota nyt elämme kehottaa Sinua ja minua pohtimaan, olenko valmis astumaan äärettömän Majesteetin, tulisilmäisen tuomarin eteen? ”Kuink’ sielus kalliin laita on, puettu vaiko alaston? Jo pian sinut kohtaapi se ylimmäinen tuomari.” (Sl. 116)

Tätä silmällä pitäen on tärkeää pohtia käsitteitä elävä usko, sydämen usko ja omakohtainen usko. Ne muodostavat vastakohdan kuolleelle uskolle.

Näiden käsitteiden viesti on tämä: Todellinen, pelastava usko on enemmän kuin vain mielipide, tapoja tai sosiaalista mukana olemista. Siihen kuuluu niitäKIN, mutta se on kuitenkin enemmän kuin vain ne. Kuollut usko on vain niitä.

Pelastava usko on

• Elävää, koska Pyhä Henki tekee sen eläväksi. Usko on sitä, että Jeesus Pyhän Hengen kautta asuu uskovaisen sisimmässä ja elää hänessä. ”Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa.” (Gal. 2:20)
• Sydämen uskoa –se ei ole vain mielipide, tietoa tai järjen johtopäätöksiä vaan rakkaus ja luottamussuhde. (Jälleen tarkennettava: Sydämen uskoon voi kuulua osana kaikkia näitä, mutta se ei ole VAIN niitä.) Raamattu vertaa uskovaisen Jumala-suhdetta vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen (Jeesus evankeliumeissa), ystävyyssuhteeseen (Jaak. 2:23) sekä morsiamen ja sulhasen suhteeseen (mm. 2. Kor. 11:2).
• Omakohtaista uskoa, koska kukaan ei voi uskoa toisen puolesta. Emme voi pelastua vanhempien uskolla, suvun uskolla, kavereiden uskolla, emme edes seurakunnan uskolla. Taivaaseen päästäkseen on oltava oma, henkilökohtainen usko Jeesukseen Kristukseen. On uskottava Kristukseen omana, henkilökohtaisena Vapahtajanaan.
• Tätä elävä, omakohtainen sydämen usko ennen kaikkea onkin: Luottamusta siihen, että Jumalan on Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, joka on tosi Jumala ja tosi ihminen samassa persoonassa, sovittanut myös minun syntini. Hänessä Jumala on maksanut minun velkani, kärsinyt sen rangaistuksen, joka olisi kuulunut minulle. Siksi Sinä ja minä saamme olla vapaita, meillä on synnit anteeksi ja me olemme matkalla Paratiisiin, ikuiseen ja täydelliseen onneen.
• Tällaiselle uskolle Jumalan sana lupaa: ”Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi.” (Room. 4:5)
• Elävä, omakohtainen sydämen usko puhuu puolestaan näin:

Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana-että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella; tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta, jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.

Fil. 3:7-11

Elävän uskon sydänäänet soivat myös monissa vanhoissa, ihanissa Siionin lauluissa, kuten ”On lepopaikka suloinen…”, ”Oi kuinka ihanata…” ja ”Hengessä katson vaivojas Jeesus…”.

Siionin laulu 36

B) Uskon perusteet

• Kristillisyydessä on vanhastaan opetettu, että elävän uskon ja oikean Jumalan seurakunnan tunnistaa raamatullisuudesta: elävä usko perustuu Raamattuun ja oikea seurakunta opettaa Raamatun mukaisesti. Väärän uskon ja väärän seurakunnan tunnistaa puolestaan siitä, että ne eivät pohjaa Raamattuun. (Luther: Sola Scriptura)
• Elävässä kristillisyydessä on usein kannettu huolta kirkon raamattu-uskollisuudesta. Se on meille suuri huolenaihe myös tällä hetkellä.
• Samalla olisi kuitenkin syytä olla todella huolissaan myös siitä, että kirkon tutkimuskeskuksen nykyisen johtajan Hanna Salomäen vuonna 2010 julkaistun herätysliiketutkimuksen mukaan vanhoillislestadiolaiset lukevat Raamattua päivittäin vähemmän kuin suomalaiset keskimäärin (suomalaiset 3%, vanhoillislestadiolaiset 1%). Emme siis lue Raamattua ainoastaan vähemmän kuin muut herätysliikkeet vaan jopa vähemmän kuin suomalaiset ylipäätään! Se on hiukan nolo tutkimustulos, kun meillä on tässä hommassa kuitenkin tarkoitus edustaa sitä ainoaa oikeaa Raamatun mukaista kristillisyyttä.
• Jokaisen meistä kannattaa lukea Raamattua, koska
• Raamattu ei ole vain ihmisten puhetta Jumalasta vaan Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyttä Jumalan sanaa, Jumalan ilmoitusta meille. Kun tulee luettua niin paljon kaikenlaista turhempaakin, miksi ei Jumalan sanaa, joka itsensä Jeesuksen mukaan on maailmankaikkeuttakin kestävämpi?
• Jeesus on uskovaiselle Paras Ystävä ja esimerkki elämässä. Ennustukset sekä todistus hänestä on tallennettu Raamattuun. Sitä lukemalla voimme tarkistaa, että seuraamme todella Jeesusta emmekä omia kuvitelmiamme.
• Seurapuheet ovat Jumalan sanaa vain siinä määrin kuin ne ovat Raamatun mukaisia. Seurakunnan eli tavallisten uskovaisten tulisi hoitaa myös puhujat eli oikaista heitä, mikäli he eivät puhu Raamatun mukaisesti. Se taas ei onnistu, mikäli kuulijat eivät tunne Raamattua. Siksi sitä kannattaa lukea.
• Kun lukee Raamattua, usko tulee omakohtaisemmaksi, käsittää paremmin Jumalan Rakkauden käsittämättömyyden. Tällöin kriisit ja vaikeat ajat eivät horjuta sitä samassa määrin kuin silloin, jos usko on lähinnä tunteiden, yhteisöllisyyden ja muun sellaisen varassa. Jeesus lupaakin, että hänen sanansa on kallio, jolle rakennettu talo kestää myrskyt. Tunteet, kokemukset, perinteet, puhujat ja vaikka uskovaisten enemmistö voivat erehtyä, mutta Jumalan sana ei voi johtaa harhaan. Harhaan joutuminen on aina poikkeamista Raamatusta.
• Miten sitten aloittaa Raamatun lukeminen? Pyhän Kirjan ymmärtäminen ei kieltämättä ole aina helppoa. Siksi rima kannattaa asettaa aluksi hyvin matalalle. Pane Raamattu vaikkapa sängyn viereen yöpöydälle. Älä aseta itsellesi liian kunnianhimoisia tavoitteita lukunopeuden tai ymmärtämisen suhteen. Lue vain pieni pätkä joka ilta. Jos et ymmärrä, älä säikähdä sitä. Jätä asia mieleen hautumaan ja rukoile, että se joskus aukeaisi. Kun lukuprosessia vain jaksaa pitää yllä, huomaat, että vähitellen alat ymmärtää ja kiinnostua.
• Siinä, millaiseksi uskonelämä muodostuu, on mielestäni hyvin suuri rooli kodilla. Jos vanhemmat arvostavat uskonasioista keskustelemista sekä kehottavat jälkikasvuaan rukoilemaan ja lukemaan Raamattua, lapset todennäköisesti muistavat tämän aikuiseksi kasvettuaan. Jos vanhemmat sen sijaan suhtautuvat vaikkapa uskosta puhumiseen tai Raamatun lukemiseen kiusaantuneesti ja oudoksuen, sekin jää lasten mieleen vahvana tunnemuistona. Tämä kannattaa pitää mielessä.

virsi 190

C) Onko meillä vaara tapakristillisyyteen?

• Luen meille pohdittavaksi kaksi raamatunkohtaa, jotka kuvaavat sitä, millaista on kuollut usko, tapakristillisyys:

Jeremia sai Herralta tämän sanan: ’Mene Herran temppelin portille ja julista näin: Kuulkaa Herran sana, kaikki te Juudan asukkaat, jotka käytte näistä porteista sisälle rukoilemaan Herraa!’ Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: ”Hylätkää väärät tienne ja tehkää hyvää! Silloin minä annan teidän asua tässä paikassa. Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: ’Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!’

Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne. Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. Älkää surmatko syyttömiä tässä maassa. Älkää seuratko muita jumalia, sillä se on teille turmioksi. Jos tottelette minua, niin saatte asua tässä maassa, jonka annoin teidän isillenne ikuisiksi ajoiksi.

Mutta te luotatte valheellisiin hokemiin. Eivät ne teitä auta. Tällaisia ovat teidän tekonne: te varastatte, murhaatte, teette aviorikoksia, vannotte väärin, uhraatte Baalille ja juoksette muiden jumalien perässä, joita ette edes tunne! Sitten te tulette tähän pyhäkköön, joka on minun nimelleni omistettu, ja sanotte minun edessäni: ’Me olemme turvassa!’ Kuitenkaan ette luovu kauhistuttavista teoistanne.

Rosvojen luolanako te pidätte tätä temppeliä, joka on minulle omistettu? Siltä se minustakin näyttää, sanoo Herra. ’Menkää Siloon siihen paikkaan, jonka kerran otin nimeni asuinsijaksi. Katsokaa, mitä olen tehnyt sille kansani Israelin pahuuden tähden! Minä, Herra, sanon teille, että teidän tekonne ovat yhtä pahoja kuin isiennekin teot. Te ette kuunnelleet minua, vaikka minä uudelleen ja taas uudelleen puhuin teille. Te ette vastanneet minulle, vaikka minä kutsuin teitä.

Sen vuoksi minä teen tälle temppelille, joka on minun nimelleni omistettu ja johon te luotatte, samalla tavalla kuin tein Silolle. Näin minä teen tälle paikalle, jonka annoin teille ja teidän isillenne. Minä karkotan teidät pois silmieni edestä, niin kuin olen jo karkottanut teidän veljenne, koko Efraimin heimon.

Jer. 7:1-15

Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät. Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te viette leskiltä talot ja latelette pitkiä rukouksianne vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan teidän tuomionne.

Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette. Voi teitä, te sokeat oppaat! Te sanotte: ’Jos vannoo temppelin kautta, se ei merkitse mitään, mutta jos vannoo temppelin kullan kautta, vala on sitova.’ Te sokeat typerykset! Kumpi on tärkeämpi, kulta vai temppeli, jokasen kullan pyhittää? Te sanotte myös: ’Jos vannoo alttarin kautta, se ei merkitse mitään, mutta jos vannoo alttarille pannun uhrilahjan kautta, vala on sitova.’ Te sokeat! Kumpi on tärkeämpi, uhrilahja vai alttari, joka lahjan pyhittää? Se, joka vannoo alttarin kautta, vannoo sekä alttarin että kaiken sen päällä olevan kautta, ja se, joka vannoo temppelin kautta, vannoo samalla hänen kauttaan, jonka asuinpaikka se on. Niin myös se, joka vannoo taivaan kautta, vannoo Jumalan valtaistuimen kautta ja hänen kauttaan, joka sillä istuu.

Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden. Näitä teidän pitäisi noudattaa, noita muitakaan unohtamatta. Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin! Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te puhdistatte maljanne ja vatinne ulkopuolelta, mutta mitä niissä on sisällä: riistoa ja hillittömyyttä! Sinä sokea fariseus, puhdista malja ensin sisältä, muuten sitä ei saada ulkopuoleltakaan puhtaaksi!

Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa. Samalla tavoin tekin olette hurskaita ulkonaisesti, ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä.

Matt. 23:13-28

• Kuolleelle uskolle, tapakristillisyydelle näyttää olevan tyypillistä kaksinaismoralismi, kaksoiselämä: Jeremian nuhtelemat jerusalemilaiset osallistuivat temppelijumalanpalvelukseen ja fariseukset maksoivat lain määräämät kymmennykset jopa pienistä maustekasveista, mintusta tillistä ja kuminasta. Silti he samaan aikaan elivät raskaissa synneissä: Jerusalemilaiset varastivat, murhasivat, tekivät aviorikoksia, vannoivat väärin ja uhrasivat Baalille. Jeesuksen mukaan taas fariseukset ulkonaisesta hurskaudestaan huolimatta veivät leskiltä talot, olivat täynnä riistoa sekä hillittömyyttä ja löivät laimin sen, mikä laissa oli tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden.
• Onko meillä nykyajan uskovaisilla vaara langeta samaan? Noudatamme ehkä tarkasti tiettyjä ”uskovaisten tapoja”: Käymme seuroissa, tervehdimme jumalanterveellä, emme värjää hiuksia, emme meikkaa jne. Samalla olemme silti arkielämässä ahneita ja materialistisia, valehtelemme, kiusaamme, puhumme pahaa toisista, olemme epärehellisiä talousasioista, pahimmillaan osallistumme ehkä jopa raskaiden rikosten salailemiseen, kuten viime vuosina on paljastunut. Jos näin toimimme, myös meille kuuluvat Jeesuksen ankarat sanat: ”Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin!”
• Näin sanoessani en syytä ketään yksilöä, en kannusta ketään laiminlyömään seuroissa käymistä enkä edes meikkaamaan tai värjäämään hiuksensa. Nuo viimeksi mainitut tavatkin ovat minusta sinänsä ihan hyviä ja kauniita. Se, mikä on luovuttamatonta ja mikä vähemmän tärkeää, tulisi kuitenkin säilyä meille selvänä.
• Ei ole nimittäin itsestään selvää, että Jumalan antaa Henkensä ja valtakuntansa olla meidän keskellämme. Jos tulemme ylpeiksi ja penseiksi, Jumala voi ottaa ne meiltä pois ja siirtää jonnekin muualle. Näin hän on historian saatossa usein tehnyt. Tällöin jäljelle voivat kyllä jäädä kuolleen uskon tyhjät kuoret: rauhanyhdistykset jatkavat yhä toimintaansa ja Suomessa elelee yhä ryhmä, joka tunnetaan vanhoillislestadiolaisina. Pyhä Henki ja Jumalan valtakunta ovat kuitenkin jo jossain muualla. Tämä vakava mahdollisuus meidän on syytä muistaa ja rukoilla sekä arvioida kaikkea Raamatun valossa, jottei niin tapahtuisi.
• Pelkoon ja ahdistukseen ei ole kuitenkaan syytä: Jumala ei hylkää lastaan, joka tahtoo pitää kiinni evankeliumin lupauksista. Jeesus lupaa: ”joka minun luokseni tulee, minä en aja pois” (Joh. 6:37).Saamme nyt iloita siitä, että Jumalan valtakunta ja sen evankeliumi ovat yhä meidän keskellämme. Saamme turvata syntisinä syntisten Vapahtajaan, Jeesukseen. Saamme uskoa hänessä itsemme pahoinakin pyhiksi ja syntisinä vanhurskaiksi. Saamme uskoa kaikki syntimme – tapakristillisyyteenkin lankeamiset – anteeksi hänen nimessään ja veressään, aina rauhaan, vapauteen ja iloon saakka.