Joona Korteniemi
Lutherin saarna viidentenä sunnuntaina loppiaisesta 1546. Hän piti tämän vain 11 päivää ennen kuolemaansa, 7. päivänä helmikuuta 1546.
Evankeliumi: Matteus 13: 24-30
”Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: ”Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa. Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois. Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin. Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: ’Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?’ Hän sanoi heille: ’Sen on vihamies tehnyt’. Niin palvelijat sanoivat hänelle: ’Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?’ Mutta hän sanoi: ’En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin. Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'”
1. Itse Kristus on osoittanut ja selittänyt tämän vertauksen tässä evankeliumissa. Sillä evankelista sanoo jakeissa 36-39 näin:
”Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: ”Selitä meille vertaus pellon lusteesta”. Niin hän vastasi ja sanoi: ”Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika. Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset. Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit. Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon.”
2. Herra itse siis selittää, mitä tämä vertaus merkitsee. Siis emme taida sitä paremmin tehdä, vaan me pysymme ja pitääkin pysymän Herran Kristuksen selityksessä. Siis: pelto on maailma, ihmisen poika, joka kylvää, on Herra; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, j.n.e. Tämä on yhtä paljo sanottu kuin, että pyhän kristillisen seurakunnan keskuudessa on maailman alusta loppuun saakka (miksi hän elon ajan kutsuu) ollut ilkeitä konnia, joista se ei saa eroa, ja että siis tässä elämässä maan päällä aina on hurskaita ja jumalattomia toinen toisensa seassa.
3. Taitaa itsensä oikein käyttää ja menetellä, asiain näin ollessa, siihen tarvitaan paljon ymmärrystä, taitoa ja viisautta; sillä entisinä aikoina ja vieläkin on paljon sellaisia vääräoppisia, jotka tahtovat sellaisen seurakunnan, jossa kaikki ovat taitavia, hurskaita, pyhiä ja puhtaita, eikä ainoaakaan konnaa. Sellaisia ihmisiä ovat olleet Katarit ja Donatistat, ja tähän aikaan Kasteenkertojat, Myntseri ja muut samallaiset, jotka tahtoivat tappaa ja hävittää kaikki, jotka eivät olleet pyhiä. Mutta sellaisia olivat semminkin munkit, jotka juoksivat mailmasta pois, jättivät kutsumuksensa ja virkansa ja konttasivat loukkoihinsa, eroittaaksensa itsensä mailmasta ja pyhiä ollaksensa, Jumalaa palvellaksensa, rukoillaksensa, paastotaksensa ja päästäksensä viettämästä niin jumalatointa elämää, kuin maailma viettää. Tällainen eksytys on aina mailmassa väkevästi liikkunut, kuin vääräoppiset tahtoivat sellaisen seurakunnan, kussa ei yhtään pahaa olisi. Se luonnollisesti huoletti kaikkia hurskaita sydämmiä ja tuotti heille murhetta ja surua, kuten tässäkin perheen haltian palvelioista sanotaan, että he, nähtyänsä ohdakkeitten kasvavan ja valtaan pääsevän, mielellään olisivat suoneet kaikin paikoin oikein käyvän eikä muuta, kuin ainoasti puhdasta, hyvää nisua nousevan ja kasvavan. Mutta teksti sanoo perin toisin.
4. Adami, jolla kahden poikansa parissa oli ensimmäinen seurakunta maan päällä, luulikin seurakuntansa ihan puhtaaksi ja ohdakkeista varsin vapaaksi; mutta ennenkuin hän huomasikaan, oli Kaini murhannut veljensä Abelin. Olihan tuo häijy, terävä ja pistävä ohdake. Niin Noakin, vedenpaisumisessa itse kahdeksantena säilyneenä ja henkiin jääneenä, luuli omaavansa ihanan, puhtaan seurakunnan, kuin hänen poikansa Ham äkkiä nousi pilkkaamaan isää ja nostatti oman lahkonsa häntä vastaan. Niin luemme Raamatussa kauttaaltansa alusta asti samoin tapahtuneen, ja tunnustaa täytyvämme niin puhdasta ja pyhää seurakuntaa ei olleen, jossa ei aina olisi ollut muutamia, jopa montakin jumalatointa hurskasten joukossa. Abrahamin perheessä oli Ismael, Iisakin Esau ja Jaakopilla oli poikia, jotka tekivät pahoin kyllä. Mitkä olisimme sitte me, tahtoessamme niin hallita, ettei yhtään ohdaketta ja saastaisuutta olisi parissamme?
5. Tässä on Augustinilläkin ollut paljon tekemistä ja taistelemista Donatistaita vastaan, jotka niin ikään rohkenivat laittamaan sellaista seurakuntaa ja sentähden erisivät yhteisestä kristikunnasta, jolla kuitenkin oli puhdas oppi ja ymmärrys sekä oikia sakramenttein käytäntö. Sillä jos tahdot ylön paljon puhdistaa ja perata itseäs, saat asian siten paljon pahemmaksi. Itse Kristuksenkin ja apostolein täytyi kärsiä Judas parissansa. Paavikunnassakin ovat puhtaimmat munkit tavallisesti olleet pahimpia konnia; puhumatta siitä, että samallansa ovat menettäneet evankeliumin, niin ovat he ulkonaisessa elämässäkin olleet pahimpia huorapukkia. Se oli heidän siitä, että yksin tahtoivat olla puhtaita, ja puhtaudellansa auttaa mailmaa, kiskoen kerjuullansa mailmalta sen hien ja veren.
6. Sentähden mekin jättäkäämme Judas apostolein pariin ja sallikaamme ilkiäin konnain olla oikiassa kristikunnassa. Siksi siis, lyhyesti sanottu, jää, että perkele rakentaa rukoushuoneensa sinne, mihin Jumala on rakentanut soman ja puhtaan seurakunnan. Niinhän onpi, kuin evankeliumi tässä sanoo, että kuhun perheen isäntä kylvi hyvää siementä, vihamieskin kylvää siihen sekaan ohdakkeita. Tästä älköön peljästykö kukaan, kuten minä peljästyin ensimältä, koska, ruvettuani saarnaamaan Jumalan sanaa puhtaasti, sitte kuitenkin Kasteenkertojat, sakramentin häiritsiät, lain vastustajat ja muut hurmahenget lähtivät meidän kouluistamme. Mutta sen en voinut mitään tehdä, kuin tiesin siemenen olleen oikian ja hyvän, mutta perkeleen, ennen kuin huomasin, luikahtaneen sisään kylvämään pahaa siementä hyvän sekaan. Hän synnyttää monellaiset lahvot ja villitykset, sillä hänkin tahtoo toimia seurakunnassa, niin kuin hän kohta alussa tahtoi paratiisissa olla ihmisten parissa, ja muutoinkin aina on, niinkuin Job 1: 6 sanoo: Jumalan lasten seurassa.
7. Täytyy siis meidänkin kärsiä hänen kaikin paikoin tunkevan sekaamme ja oleskelevan parissamme. Täällä tahtovat Judalaiset, Turkit, Espanjalaiset, tuolla paavi muine joukkoinensa, olla kaikki parissamme ja sokaista seurakuntamme. Vaikka miten tekisimme ja sanoisimme, tahtoo perkele kuitenkin olla parissamme, kuten hän tuli Jobillekin. Hän kukisti hänen huoneensa, kuoletti hänen poikansa ja tyttärensä, vaivasi hänen ruumistansa paisumilla ja märkähaavoilla, ja piinasi sen ohessa hänen sydäntänsä ja omaatuntoansa ahdistuksella ja Jumalan rangaistuksen pelvolla; rupesipa hänen vaimonsakin sadattelemaan häntä. Ja toisinpa ei ole tässä elämässä. Niin on alusta asti ollut ja sellaisena pysyykin viimeiseen päivään asti.
8. Tässäpä nyt taitoa kysytään, asiaa oikein ajamaan, koska sellaista näemme ja koemme, taitamattamme sitä estää ja torjua pois. Perheen isännän palveliat luulivat keksineensä neuvon kuin sanovat: tahdotkos, että me menemme ja kokoomme ne? Mutta tähän vastasi isäntä: en, ettette ohdakkeita kootessanne myös tempaisi ynnä heidän kanssansa nisuja pois. Mitä on tämä? Onko vääräoppisia kärsittävä eikä kuitenkaan kärsittävä? Mitä tehnen tällaisessa tapauksessa? Jos kiskon ja perkaan ohdakkeet pois toisesta paikkaa, niin siellä vahingoitsen hyvää siementä, ja kuitenkin kasvaa niitä taas toisessa paikkaa. Siis, jos jossakin paikkaa, juurinensa repäsen yhden villioppisen, niin kasvaa kuitenkin sama, perkeleen kylvämä siemen kymmenessä muussa paikkaa; sillä perkele pyytää ohdakkeilla ja muulla rikkaruoholla turmella nisua. Mitä tulee siis minun tässä tehdä, oikein tehdäkseni? Tit. 3:10 sanoo p. Paavali: eriseuraista ihmistä pakene. Teksti on tässä selvä: pane hän pannaan, äläkä toimi mitään hänen kanssansa. Mutta kuinka nämät saadaan keskensä soveltumaan, jättää ohdakkeet repimätä kasvamaan ja kuitenkin paeta? Tässä neuvonee neuvon taitaja. Kuitenkin asian paremmin ymmärtääksemme, esitän tässä vertauksen.
9. Me kristityt olemme kaikki keskenämme ihmisen luonnollisen ruumiin kaltaiset, joka täällä maan päällä ei koskaan ole puhdas sisällisesti eikä ulkonaisesti. Sisällisesti on se saastainen, täynnä räkää, nuhaa, paisumia, märkää, sontaa, saastaa ja pahaa löyhkää. Ulkonaisesti on se rupinen, täinen, syhelmäinen, silmät ja korvat juoksevaiset ja räämäiset, ja jota kauvemmin hän elää, sitä vähemmän on hänessä puhdasta ja kaunista. Tiedämme kuitenkin että kristityn ruumis tulevassa elämässä on ihana ja puhdas, ja nykyistä aurinkoa paljon kirkkaampi ja puhtaampi; sillä hän on ensin riisuva pois tämän saastansa ja saastaisuutensa, siinä mädäten, tullaksensa ihan siivoksi eli puhtaaksi hengellisesti ja ruumiillisesti; muutoin ei huoli Jumala hänestä taivaaseen.
10. Vaikka nyt ihmisen ruumis onkin näin ilettävä, rupinen, syhelmäinen ja saastainen, täytyy meidän kuitenkin pitää tuo saastainen säkki; emme tule ilman sitä toimeen; sillä ilman sitä emme saata elää, siittää lapsia, hoitaa taloutta, hallita y.m. Meidän täytyy siis kärsiä tuota haisevaa, saastaista ihramahaa, niin kauvan kuin täällä elämme, ja talouden hoito ja hallitus voimissa pidetään, kunnes kaikki lapset ovat siitetyt ja ihmiset syntyneet, joista Jumala kokoo kristillisen seurakuntansa ijankaikkiseen elämään. Ja täällä ei ole kukaan niin hullu ja mieletöin, että hän heittäisi ruumiinsa taikka jonkun sen jäsenen pois, taikka vihaisi eli vahingoittaisi sitä sentähden, että se siivotoin ja saastainen on, vaan ruokkii ja hoitaa sitä, sanoo Paavali (Efes. 5: 29). Ja jota rujompi se on, sitä hellemmin hoidetaan sitä; ja missä siinä on jotakin puutetta, niin rientävät jalat ja kädet, ja tarttuvat mielellänsä apua tekemään. Jos se on rupinen, etsitään neuvoa rupia parantamaan taikka kumminkin lievittämään; jos se ajettuupi ja ajaa märkää, niin sitä puhdistetaan ja perataan, kuitenkin niin, ettei saastaista jäsentä heitetä pois. Jollei hän voi tarvettansa tehdä, noudatetaan apteekista rohtoja, saastan puhdistamiseksi ja purkamiseksi.
11. Lyhyesti, jos ruumis onkin mitä tervein, ei se kuitenkaan ole puhdas, se aina purkaa itsestänsä, sylkee, yskii ja alati perkaa saastansa, ja pysyy kuitenki rupisena, syhelmäisenä, haisevana ruumiina, sitä et saa poistetuksi, tahi kokonansa estetyksi, ruumista varsin turmelematta, kunnes hetkinen tulee, koska se maahan lasketaan ja mullataan, madot ja toukat siitä osansa ottavat ja saastan syövät, kunnes se kokonansa uudistuu ja puhdistuu. Sillä aikaa on sitä laahattava mukana ja oletettava sillänsä, ei leikattaman siitä jäsentä ja heitettämän pois sentähden, että se on kivulloinen, sairas, häpeällinenkin, haureellinen ja turmeltunut; vaan, jollet sitä enää auttaa taida, niin kantanet sitä kuitenkin ja kärsinet, pait jos (joku jäsen) käy niin pahaksi, ettei se enää saata ruumiissa pysyä, vaan on niin mätä ja kuollut, että se itse lohkee ja uhkaa turmella muutkin jäsenet.
12. Hengellisesti on ihminen kristittynäkin tässä elämässä myös saastainen, sillä hän ei ole vielä synnitöin, vaikka hänellä onkin synneistä päästö ja hän Pyhän Hengen kautta on pyhitetty. Kuinka sopii tämä yhteen? Vastaus: me luemme Uskon tunnustuksessa, ja totta onkin, että Pyhä Henki pitää koko kristikunnan maan päällä yhdessä mielessä ja että täällä kaikki synnit anteeksi annetaan y.m. Merkkinä siitä ja sellaisen uskon vahvistuksena on pyhä, Kristuksen ruumiin ja veren sakramentti ja synnin päästö ripissä, joten epäilemätä, saatikka vain uskomme, kaikki syntimme ovat anteeksi annetut ja mekin siis sellaisen uskon kautta Jumalan edessä vanhurskaat, terveet ja puhtaat.
13. Mitä tehköön kristitty tunteissansa saastaisuutta ja synnillistä menoa itsessänsä? Panna sitä pois kerrallansa ei taida hän, sentähden kärsiköön sitä, ja poistakoon jokapäivä voimiansa myöten pahuuttansa pois. Mutta älköön sentähden itsestänsä epäilkö, tahi pitäkö itsensä Jumalan kiroomana ja hylkäämänä, älköönkä lakatko uskoansa harjoittamasta, itseänsä parantamasta, vaan yhäti aina pitäköön toivon, rukoilkoon, riisukoon vanhan ihmisen ja sotikoon lihan himoja ja haluja vastaan, kunnes kerran sellainen muutos hänen syntisessä ruumiissansa tapahtuu, että synti kokonansa lakkaa y.m.
14. Toden ihmeellinen on kristityn laita. Tosi on, että Jumala, ihmisen synteinsä tähden ollessa hänen peljättävän vihan alla, ijankaikkisen kuoleman ja perkeleen vallassa, niin suuresti rakasti häntä, että hän lähetti hänelle ainoan Poikansa taivaasta ja salli hänen syntyä ihmiseksi hänen hyväksensä, sovittaa Jumalan viha ja omalla verellänsä ja kuolemallansa maksaa hänen syntivelkansa, ja antaa hänelle omaisuudeksi Poikansa, koko hänen ansionsa ja kaikki hänen lahjansa, ja pyhässä kasteessa hänen armoitti niin korkiasti, että lahjoitti hänelle sanansa ja lupauksen lunastuksesta synnin, kuoleman y.m. vallasta ja tämän lisäksi pyhitti hänen Pyhällä Hengellänsä ja, lyhyesti, otti hänen lapseksensa ja kaikkein taivaallisten tavarain ja ijankaikkisen elämän perilliseksi ja asetti hänen taivaan herraksi yli kuoleman, perkeleen ja helvetin y.m. Koska nyt kristitty kuulee Jumalan Pojan tulleen taivaasta meille, meille saarnanneen ja antaneen itsensä kokonansa meille, eikö hän, saati hän vaan sen oikein ja täydellisesti uskoo, sulasta riemusta hämmästyisi siitä ja ihastuisi sangen suuresti? Sillä kukamar tainnee kylliksi lausua tahi käsittää, kuinka suuri, kuinka jalo asia se on, että Jumalan Poika tuli meidän lihaksemme ja vereksemme ja on oma omaisuutemme? Enkelitkään taivaassa eivät taida kyllin ihmetellä, että Jumala niin korkiasti on rakastanut meitä kurjia, kirotuita ihmisiä, ja osoittanut meille sellaisen sanomattoman armon ja hyvyyden, että hän itse syntyy ihmiseksi, puhuttelee meitä, asuu meidän parissamme, kuolee ristissä meidän sijassamme y.m.
15. Jos nyt joku kysyisi sinulta: uskotko, ystäväni, Jumalan Pojan, ijankaikkisen, kaikkivaltiaan majesteetin, tulleen sinun tähtes taivaasta alas, kantaneen sinun puolestas Jumalan vihan, ja kuolleen sinun synteis tähden? niin sinä, jos oikein ja totuuden jälkeen vastaisit niinkuin tunnet, olisit vaadittu sanomaan tässä saattavas vain säikähtyä, ja tunnustamaan tätä et taitavas niin totisesti ja varmaan uskoa etkä saavas sitä menemään sydämmees, niinkuin siitä kuulet. Kuitenkin täytyy sinun kristittynä sanoa: onpa se toki sula, jumalallinen ja ijankaikkinen totuus; senhän varmaan tiedän Jumalan sanaksi, ja rakas Herrani on sen vahvuudeksi jättänyt minulle niin monta merkkiä, nimittäin korkiat sakramentit: pyhän kasteen, Kristuksen ehtoollisen ja synnin päästön ripissä, joissa Jumala itse puhuttelee minua, kastaa minun, ruokkii minun, ja itse laskee kätensä pääni päälle ja päästää minun vapaaksi synnistä ja vihastansa; mutta valitettavasti kyllä, näen ja tunnen sen ei kuitenkaan menevän niin sydämmeeni, enkä niin uskovani sitä, kuin toden tahtoisin.
16. Sillä jos sinä niin vahvasti ja lujasti uskoisit, kuin sinä kuulet päästössä (ripissä) sanottavan, et saattaisi ylön suuresta riemusta lähteä papilta juoksemata ja tanssimata. Samate olisi laitas alttarin sakramentin suhteen, kussa sinulle annetaan Herramme Jeesuksen Kristuksen totinen ruumis ja veri; sinnekin, jos uskoisit, tulisit riemusta hypellen, ja ihmiset tunkeisivat sinne kilvan, kuin siellä kuulevat Herran Kristuksen itse puhuvan.
17. Mutta kuin tämä joka päivä on edessämme alttiina ja kuultavanamme, niin se menee korvasta sisälle, toisesta ulos. Käydessäs sakramentilla, menet sinne ja palajat sieltä taas kuin pölkky, tahi sallit muitten ihmisten mennä ja jäät itse pois. Jumalan sanaa, ja sitäkin, että Jumalan Poika kuoli edestäs, kuultelet samallaisella hartaudella kuin jos sinulle kerrottaisiin Turkkilaisten surmanneen sulttaaninsa, tahi keisarin ottaneen vangiksi Ranskan kuninkaan, tahi kuin tarinaa ainakin. Et malta sen koskevan sinuun, vaan olet sitä kohtaan jääkylmä, et sytytä sydäntäs, etkä pidä lukua sielus autuudesta ja ijankaikkisesta elämästä.
18. Sellaista tekevät raa’at, hurjat, Jumalasta lukua pitämättömät ihmiset, niinpä luultemme, paha kyllä, tekevät nekin, jotka pitävät Jumalan sanan rakkaana, ja olisivat mielellänsä kristityitä. Emme taida riemuita siitä, emmekä saa sitä sydämmihimme, kuten mielellämme tahtoisimme. Ei se mene sydämmeen, ytimeen ja luihin, ei se maistu eikä ole niin elävä, ei lohduta eikä ilahuta meitä niin, kuin sen pitäisi. Tuon tekee vanha Adami, turmeltu luontomme ja synti, joka vielä meissä on, se estää minua ja sinua niin lujasti siihen uskomasta, kuin meidän tulisi.
19. Sentähden sanoo Pietarikin, 2 epist. 3: 18, ei suotta: kasvakaat meidän Herran ja Vapahtajan Jesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Älkäät, hyvät kristityt, ajatelko näin: olemme jo varsin hyvin oppineet ja halki uskoneet katekismin, alttarin sakramentin, kasteen, ja päästön; te olette nyt vasta alkaneet ja olette vielä kokemattomia oppilaita; harrastakaat sentähden lisääntyä ja kasvaa ja päivästä päivään opetella tietämään, mitä se on, että Kristus on kuollut teidän edestänne, niin nimittäin, ettei se vain paljaana vahtona ja sylkenä häilyisi teidän kielellänne, vaan että se tunkee ja menee sydämmeen, saattaen teille lohdutusta ja iloa.
20. Sillä oikeittain pitäisi kristittyin elämän olla sula ilo ja riemu; mutta harvat siitä oikein nauttivat iloa. On kuitenkin kristityissä (joskin useammat heistä tuntevat suurta heikkoutta) muutamia esimerkkejä sellaisista, jotka joskus ovat maistaneet iloa niin, että sen kautta ovat voittaneet synnin ja kuoleman peljästykset. Niin luetaan Monikasta, Augustinin äitistä, että hän kerran, käydessänsä korkialla Kristuksen ruumiin ja veren sakramentilla, vajosi tutkistellessansa Herran Kristuksen armoa ja hyvyyttä, niin syviin ajatuksiin, että oli mielestänsä korotettu korkialle maasta ja huusi ääneensä: astukaamme tykkänään taivaaseen. Onpa sellaisia kristityitä ollut useampia muitakin, nuoria neitseitäkin, niinkuin Agata ja Agnes, jotka menivät niin iloiten vankeuteen, kuin tanssiin viedyt. Oi, armaat Agata ja Agnes, miten saatatte pitää tanssiin menemisenä vankeuteen ja kuolemaan menemisen? Semmoisia ihmisiä ovat kristityt. Täynnä iloa katsovat he ylön ja vastustavat pelkäämätä perkelettä, kaikkia hänen peljätyksiänsä ja rajuamistansa. Pyhä Vinsentti sanoi, Herran Kristuksen tähden tulisilla hiilillä paistettaessansa, makaavansa mielestänsä kuin vilvoittavassa kasteessa. Nämät ovat oikeita esimerkkejä ihanasta, lujasta ja vahvasta uskosta. Heissä on sana ja evankeliumin oppi niin voimallinen, että varsin ja kokonansa juopuvat tästä opista, että Jumalan Poika tuli maan päälle ja syntyi ihmiseksi. Mutta eivät suuret pyhätkään aina tunne sellaista iloa ja väkevyyttä. Ja me heikkouskoiset emme pääse uskottomuutemme tähden sellaiseen korkiaan lohdutukseen ja voimaan. Sillä perisynti, tuo häijy saasta, joka vielä asuu lihassamme, on meissä vielä ylön väkevä; ja joskin mielellämme uskoisimme, kuulemme ja luemme Jumalan sanaa mielellämme, emme pääse kuitenkaan niin pitkälle, kuin meidän tosiaan pitäisi.
21. Muut, niinkuin paavi ja hänen yliopistonsa, jotka ovat sulia ohdakkeita, karkaavat siitä kauvas. Jumalan sana on heissä mätäpuuta, vieläpä lisäksi pilkkaavatkin ja kiroovat sitä ja moittivat vääräksi opiksi. Kuinka kauvan ovat he Lövenissä ja Kölnissä tuumailleet sitä, kunnes nyt viimeinkin julkisesti esiintyvät, kiroovat kristillistä oppia uskosta villityksenä, härsyttävät ja yllyttävät keisaria ja kuninkaita vainoomaan meitä; vaikka emme kuitenkaan muuta opeta kuin Jumalan sanaa, ja semminkin tätä pääkappaletta, että Jumala antoi Poikansa ulos meidän hyväksemme. Voi, kuinka kauvaksi on poikettu sanasta! Samoin tekevät kaikki lahkolaiset ja eri seuraiset; ja heistä erittäin erilaisia eivät ole meikäläisistäkään ne, jotka ovat Jumalan sanaan kyllästyneet ja väsyneet – joista se on yhtä, kuin jos aasi saarnaisi sialle. He rupeevat katsomaan sitä ylön ja närkästyvät, koska se rahtusenkin loukkaa heitä. Heillä on parhaana huolenansa hekumansa, markkansa, rahansa ja tavaransa, ylönsyöminen ja juominen – se on heidän saarnansa. Mutta iljetykseksi heille on kuulla Jumalan sanaa ja sakramentille mennä; he mielestänsä ovat liika paljon rasitetut, jos pitäisivät huolta siitä ja jotakin kuluttaisivat siihen, että seurakunnat hyvin hoidetaan ja opetussääty voimassa pidetään.
22. Meitä, jotka pidämme Jumalan sanan rakkaana ja olisimme mielellämme ilman syntiä, varoittaa pyhä Pietari, 2 epist. 3: 18, kasvamaan ja lisääntymään Kristuksen tuntemisessa, joka tapahtuu, koska jota kauvemmin sitä mielemmin kuulemme Jumalan sanaa, käymme sakramentille, ja saamme halua tekemään Jumalan käskyjä. Tästä saatti apostoli sanoa: kasvakaat Jumalan tuntemisessa, älkäät pitäkö itseänne sitä kylliksi käsittäneenä ja täysiksi oppineena. Samoin sanoo p. Paavalikin itsestänsä Fil. 3:12: ei niin, että minä sen jo käsittänyt olen, eli jo täydellinen olen; mutta minä ahkeroitsen suuresti, että minä sen myös käsittäisin, niinkuin minäkin Jeesuksessa Kristuksessa käsitetty olen; sillä emme tässä elämässä milloinkaan ehdi täysin oppineiksi.
23. Sanonet: kuinka käyttäinemme häntä kohtaan, kuin syntimme ovat meille anteeksi annetut; (tehkäämme) kuten lapset ja me niiden kanssa rukoilemme kristillisessä uskossa: minä uskon Pyhän Hengen päälle, yhden, pyhän, kristillisen seurakunnan, pyhäin ihmisten yhteyden, syntein anteeksi saamisen y.m. niin myös laulamme: ”jossa myös kaikki synnit annetaan anteeksi”; ja kuitenkin on minussa vielä niin paljon syntiä? Kuinka saatan tulla vanhurskaaksi Jumalan edessä ja olla otollinen hänelle? Kuinka tässä tehnen? Vastaus: Jumala antaa synnit anteeksi siten, ettei niitä lueta meille, eikä ne enää kadota, niinkuin David, Ps. 32: 2, sanoo: autuas on se ihminen, jolle Herra ei soimaa vääryyttä. Mutta ei tästä seuraa, ettäs olisit ilman syntiä, joskin ne ovat anteeksi annetut; sillä sinä tunnet vielä itsessäs, et harrasta halua tottelemaan Jumalaa, menemään sakramentille, kuulemaan Jumalan sanaa. Mutta luuletko tällaista lasten leikiksi taikka etkö pidä sitä syntinä? Mitä Jumala sanassansa, sakramentissa ja kasteessa sinulle osoittaa, se maistuu mielestäs lahonneelta puulta.
24. Kuitenkin, jos Kristukseen uskot, ottaa hän sinun omaksensa sanan, sakramenttein ja päästön kautta, ja sanoo sinulle päästön synneistäs: mutta läksyksi panee hän sinulle, että tunnustat heikkoutes ja saastaisuutes, joka vielä asuu lihassas ja veressäs, sitä Jumalalle valitat ja joka päivä anteeksi pyydät, että siihen lisäksi lakkaamata sodit itseäs vastaan, etkä laske synnillisiä taipumuksia ja himoja omiin valtoihinsa, etkä noudata niitä vastoin omaa tuntoas, vaan että jota kauvemmin sitä enemmän hillitset ja masennat syntiä itsessäs. Sillä synnit pitää, ei ainoasti anteeksi annettaman, vaan vihdoin kokonansa perattaman pois ja hävitettämän; sillä haiseva rupinen ruumis ei pääse taivaaseen, jollei se ensin ole puhdistettu ja kaunis. Sentähden ahkeroitkaamme ja harrastakaamme siitä, ettei ruumiimme jäisi saastaisuuteensa, löyhkäänsä ja synteihin, vaan että se täällä joka päivä valmistettaisiin toiseksi muuttumaan, mikä myös haudassa on tapahtuva. Kristittyin elämän kanta on siis joka päivä kasvaa ja lisääntyä uskossa ja hengessä; sillä tässä elämässä ei tule se täydelliseksi, muutoin emme tarvitsisi Pietarin varoitusta alati kasvamaan armossa ja Kristuksen tuntemisessa.
25. Sentähden tulee sinun tietää syntis annetuksi sinulle anteeksi, ei sen vuoksi suruttomana maata kuorsuakses, kuin sinulla muka ei enää yhtään syntiä olisi, tahi sanoakses; noh, nytpä rohkiasti tehnen syntiä: synnit ovat otetut pois, ne eivät enää saa tuomita minua; äläpäs, vaan näin: hyvä Jumala, sinä olet äärettömästä armosta antanut syntini anteeksi; auta minua tästälähin saamaan halua sanaas ja sakramenttiis, ylistämään kiitollisuudella sinua ja sinun Poikaas, että nimes minun kauttani pyhitettäisiin, valtakuntas lähestyisi minua, ja sinun jumalallinen tahtos tapahtuisi minussa; että siis minäkin pääsisin tulemaan Kristuksessa iloiseksi ihmiseksi, kaikki rakkaudella ja mielihyvällä tekemään ja kärsimään, niinkuin pyhät marttiirat, jotka eivät virkanneet kuolemasta, perkeleestä ja helvetistä mitään.
26. Syntimme ovat siis anteeksi annetut, ei tehdäksemme oman himomme ja mielihyvämme mukaan, vaan niinkuin Ilm. 22: 11 on kirjoitettu: joka vanhurskas on, se tulkoon vielä hurskaaksi, ja joka pyhä on, se tulkoon vielä pyhäksi. Mutta joka paha on, se olkoon vielä paha, ja joka saastainen on, se tulkoon vielä saastaiseksi. Lyhyesti: aarteemme laita on tällainen: emme ole sitä vielä kokonansa saavuttaneet, se on meille vain luvattu ja sanassa lahjoitettu; me nyt tosin omistamme sen uskossa, mutta ei koko elämässä ja täydellisessä nautinnossa. Sentähden on meidän edelleen raataminen ja sotiminen, että usko ja sen hedelmät meissä kasvaisivat ja lisääntyisivät, eikä synti, niinkuin p. Paavali, Room. 6: 6, sanoo: tieten sen, että meidän vanha ihminen on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa, että synnin ruumis pitää turmeltaman, ettemme tästedes syntiä palvelisi. Sisällinen eli uusi ihminen meissä ei tule yhdessä hetkessä täydelliseksi, vaan sen pitää päivästä päivään tuleman vahvemmaksi. Sentähden ei saa kristitty olla laiskana, eikä luuloitella jo kaikki omistavansa täydellisesti, vaan hänen pitää kasvaman ja lisääntymän y.m.
27. Niin olemme siis kuulleet, miten menetelkäämme, kuin olemme saaneet syntimme anteeksi, ettei ne tuomitsisi meitä ja ettei niitä luettaisi meille, tietysti näin, että vastustamme niitä, opettelemme ahkerimmasti rukoilemaan Isä meidän rukousta, ymmärtämään uskontunnustusta, kymmenkäskyt, kasteen ja alttarin sakramentin ja siten tulemaan jota kauvemmin sitä vahvemmiksi. Päätehtävänäs on siis harjoittaa uskoas ja ynnä vastustaa sinussa vielä asuvaa syntiä, siten jota kauvemmin sitä paremmin ymmärtääkses kymmenkäskyt ja Isä meidän. Siis että, jos tänäpänä olet kärsivällinen, nöyrä, lempeä ja uskovainen, huomenna olisit vieläkin vahvempi, nöyrempi, kärsivällisempi ja uskossa vahvempi. Mutta kussa näin käy, että minä, kuultuani uskosta, kymmenkäskyistä, kasteesta ja alttarin sakramentista, menen menoani, olen surutoin, luulen tietäväni kaikki, enkä enempää tarvitsevani, ei oppia, harjoittaa eikä sotia, niin täten vain petän itseäni väärällä luulolla; sillä siinä ei saata olla täyttä totta eikä oikiaa uskoa. En puhu nyt hurskaista, jotka kyllä saattavat tuntea syntiä, mutta jotka, kuten sanoin, sotivat sitä vastaan; vaan niistä puhun, joita Jumalan sana inhoittaa. Sellaisia oppilaita on seurakunnassa koolla, jotka ovat sanan vihollisia ja vainoovat sitä, ja kuitenkin kerskaavat: minäkin olen kristitty: niinkuin ohdakkeetkin, joista Kristus tässä puhuu, kasvavat nisun keskellä, kopeilevat ja kerskaavat siitä että hekin kasvavat hyvässä pellossa.
28. Niin kuulemme siis Jumalan synnin tähden vaativan meiltä, että harjoittaisimme itseämme kymmenkäskyissä, uskossa, Isä meidän rukouksessa, toimien näissä täydestä todesta ja päättäen elää niiden mukaan. Hän tahtoo sinun kunnioittamaan isää ja äitiä, karttamaan tappamista, lähimmäises pettämistä, vääryyttämistä, valhetta ja parjausta. Näitä harjoita, ota uskos ja rukous avuksi, näissä on sinulla kyllä oppimista, niitä ei sanellakses ainoasti suullas, vaan työllä ja teollakin täyttääkses, jopa ilolla ja halulla, ja mielelläs kärsiäkses, niinkuin martiirat riemulla menivät kärsimisiin, kutsuen tuliset hiilet ruusuiksi.
29. Me kristityt nyt ymmärrämme ruumiissamme saastaa, syntiä ja saastaisuutta olevan, ja Jumalan kuitenkin katsovan puhtaiksi meidän, jotka olemme ruvenneet uskomaan Kristukseen, tullen meidän alati pyrkiä eteenpäin, vahvemmin uskoa ja ikään kuin hämmästyen sanoa: rakas taivaallinen Isä, onkopa totta ja pitääkö uskovani rakkaan Poikas mailmaan lähetetyksi ja minulle lahjoitetuksi, minun tähteni ihmiseksi tulleen ja verensä vuodattaneen? Varsinpa niin, siitä ei ole epäilemistä. Sitte taas sanonen: minä tahdon koko elinaikanani kiittää Jumalaa siitä, häntä ylistää ja kunnioittaa, enkä enää varastaa, korkoa kiskoa, ahnehtia, tahi olla ylpiä ja kade ihminen. Mutta jos menen menoani raakana, ja kuulen Jumalan sanaa hänen Pojastansa samalla mielellä, kuin kuulisin kerrottavan keisarin voittaneen Ranskan kuninkaan, niin ei olisi minulla siitä mitään hyötyä. Mutta jos sen, kuten sanoin, oikein uskot, että Jumala lähetti sinulle Poikansa, niin tulet jota kauvemmin sitä iloisemmaksi ja kasvat, hedelmällisen puun tavalla, jota kauvemmin sitä ihanampia kukkasia ja hedelmiä.
30. Katso tällainen on oppimme, kuinka pääsemme saastaisuudestamme ja synneistämme vapaiksi. Se kuuluu lyhyesti näin: usko Jesukseen Kristukseen, niin syntis annetaan sinulle anteeksi; sitte myös hillitse synti, vastusta sitä, kynsi se rikki itsessäsi, älä salli sen tehdä tahtoansa, älä vihaa äläkä murheelliseksi saata lähimmäistäsi, vaan ole hänelle ystävällinen ja avullinen; jos lihas, joka aina sotii henkeä vastaan, estää sinua, niin pitäy Jumalan sanaan ja rukoukseen, siten hillitset lihan Hengen avulla. Samate jätä lähimmäiselles myös hänen vaimonsa ja lapsensa rauhaan. Jollei nyt liha tahdo luopua kujeistansa, niin vastusta ja hillitse sitä, kuten sanoin, uskon ja Hengen kautta. Jos huomaat lähimmäises pellon ja tavaran omaas paremmaksi, älä pyydä sitä omia, vaan salli Hengen sotia ja sanoa: pois ahneus, kateus ja viha; huomaan kyllä, että sinä, ilkiä saasta, liikut, kostaisit mielelläs ja ahnehtisit y.m., mutta sitä et saa tehdä, vaan häpiään pitää sinun joutuman.
31. Sentähden Paavalikin, Room. 5, 6 ja 7 luv., opettaa monilla sanoilla, ettei synti saa vallita ruumiissamme, vaan pitää kokonansa kuoleman ja mitättömäksi tuleman. Sillä sitä vartenpa se anteeksikin annetaan, ettei se hallitsisi herrana, vaan olisi palveliana, vahinkoa tekemätä, mutta että sinä olisit herra, joka sanoisit ruumiille: haisethan, oletpa täynnä saastaa ja pahuutta, kateutta, vihaa, koston himoa ja pahaa halua, mutta sinun pitää ja täytyy jonkun aikaa olla kahleissa ja vasten tahtoas totella Henkeä. Tässä et saa, sinä häijy saasta, toimia, tässä tuvassa on Henki herra, hän olkoon päällä käden, ja hillitköön sinua himoines ohjissa, jopa ristiinnaulitkoon ja masentakoon. Sillä Rom. 8: 13 sanoo Paavali näin: jos te lihan työt Hengen kautta kuoletatte, niin te saatte elää.
32. Tästä esimerkistä saatat päättää, kuinka on meneteltävä ohdakkeitten, se on, väärän opin tahi lahkoin ja vääräin kristittyin suhteen, joista tämä evankeliumi puhuu, sillä juuri samate käy seurakunnassakin. Emme voi estää pahoja konnia, niinkuin vääräoppisia, lahkoja ja vääriä opettajia olemasta joukossamme; sillä jos yhden hävittäisitkin, niin nostaa paha henki kohta toisen siaan. Mitä siis tehnen? Minun tulee hävittää ne pois, mutta en saa kuitenkaan niitä tappaa. Paavi joukkoinensa ja kaikki väärät pyhät kantavat myös kristityn nimeä, hallitsevat ja opettavat myös seurakunnassa, ja ovat kuitenkin Kristuksen vihollisia ja oikeita ohdakkeita. Niistä olisin mielelläni vapaa; Herra, saanko ne kiskoa pois ja hävittää? Et; se ei ole sinun eikä yhdenkään ihmisen voimassa ja vallassa. Ei kukaan saata asiaa saattaa siksi, että maan päällä nisut eroitettaisiin täydelleen puhtaiksi eriksensä ohdakkeista, se on, oikiat kristityt lahvoista, vääräoppisista ja vääristä kristityistä. Ja joskin rohkenisitkin ryhtyä sellaiseen puuhaan, et sillä kuitenkaan mitään muuta toimita, vaan että hävität nekin, jotka vielä saataisiin kääntymään ja jotka siis oikeastaan ovat katsottavat nisuiksi.
33. Mitä siis tehnen tässä? Tee niinkuin perheen isäntä tässä käskee, salli molempain kasvaa elon aikaan asti. Toimita, sinä kirkkoherra, saarnaaja y.m., virkas uskollisesti, opeta, neuvo ja varoita ahkerasti kansaas kavahtamaan sellaisia susia, hillitse ja estä heitä, etteivät tunkeutuisi ja uskaltaisi astua julkisesti saarnaamaan; sillä sitä et saa estetyksi, että he loukoissa salaa mutisevat ja puuskuavat myrkkyänsä, mutta saantias myöden estä heitä pääsemästä saarnatuoliin ja alttarille. Muutoin et voi hillitä heitä; sillä jos yhden heistä väkisin surmaisinkin, niin kasvaisi niitä kaksi siaan. Sinun tulee siis niin kohdella heitä, että vastustat heitä sanan ja uskon kautta. Älä salli kenenkään ottaa sinulta eikä sulloa puhdasta uskoas, tunnustustas ja kristillistä elämääs; varoita ja nuhtele heitä vointias myöden: jollei se auta, pane he julkisesti pannaan, että jokainen ihminen tietäisi pitää ja karttaa heitä vahingollisena ohdakkeena. Lyhyesti: minä sanon ruumiilleni: mielelläs, sinä konna, varastaisit, tekisit huorin, kostaisit y.m., estää en voi sinun nurinaas, sillä sellaista asuu sinun luonnossas; mutta töissä täyttää pahuuttas et toki saa. Samoin nuriset myös, sinä villi-oppinen, sinun nurkassas, mutta minkä verran minä estää voin, saarnatuoliin et pääse; vaan sinun on kärsiminen, että minä ja kaikki oikiat kristityt vastustavat sinua ja annamme sinun mennä. Niin opettaa p. Paavalikin Tiit. 3: 10: eriseuraista ihmistä pakene, koska häntä kerta taikka kahdesti neuvottu on. Tällä tavalla heistä oikein eriämme, sillä ihmisvallalla ja voimalla emme taida heitä hävittää eikä toisellaiseksi muuttaa, kuin he ovat. On myös heillä suurempi etunsa meidän suhteen siinä, että pian saavat seuraajia, kokoovat joukot luoksensa, onpa heillä puolellansa mailman ruhtinaskin, perkele, joka heidän kylvi puhtaan nisun sekaan.
34. Pait tätä osaavat he asiansa hyvinkin kauniisti muodostaa, hokevat suurta viisauttansa ja pyhyyttänsä, ovat arvossa kansassa, niinkuin ihanat, kauniit ohdakkeetkin, jotka nisuin seassa seisovat punapäinä, kasvavat nisua korkeemmiksi ja ovat näköänsä paljon julkisemmat. Niiden lehdet ovat hienot, viheriäiset, kukastot ihania, suuria, sinipunertavia, kasvaa rehoittavat ja hehkuvat punaisina, kuin kaunis portto, ovat punertavia, kauniita ja vahvoja. Niitten rinnalla on nisu muodotoin ja loistoa vailla. Se kasvaa vainiolla kellahtavana, ja se, joka ei molempia tunne, vannomalla vakuuttaisi ohdakkeitten, kuin ne kasvavat hyvällä pellolla nisuin keskellä, niin lihavina ja rehoittavina, että useinkin tukahuttavat nisun, täytyvän olla varsin hyvän ja hyödyllisen kukkasen ja kasvin. Mutta ne ovatkin häijyjä, pisteleviä ohdakkeita, ihan hyödyttömiä, niin vahingollisiakin, pistävätpä kättäkin, koska niihin tartutaan. Ohdakkeita ne ovat ja ohdakkeina pysyvät, niissä ei ole mitään parannettavaa, kunnes elonleikkaaja tulee, katkoo ne poikki, paiskaa kuljuun taikka vääntää niistä perkeleelle seppeleen. Nisu yksin jää vihdoinkin huoneen herraksi.
35. Emme saa siis kaikkia pahoja hävitetyksi, tulee toki usein monta vieteltyä oikialle tolalle palautetuksi. Jos siis tahtoisimme perata ohdakkeet ihan tyyni, emme saattaisi sitä tehdä vahingoittamatta niitä, jotka vast’edes tulevat nisuksi. Meidän täytyy siis niitä kärsiä, sallimata kuitenkaan niiden hallita meitä; kuten emme myöskään taida kaikin puolin välttää syntiä, vaan ainoastansa estää niitä hallitsemasta itseämme. Emme saa kokonansa hillityksi vanhoissa ihmisissä ahneutta emmekä nuorissa pahaa himoa ja halua, niin syvässä se lihassa ja veressä asuu; mutta älkäämme kuitenkaan salliko sen hallita, vaan maatkoon se jalkamme vieressä. Harjoittakaamme sentähden itseämme Jumalan käskyissä, ottaen Isämeidän avuksemme, kunnes käsitämme Herran Kristuksen, kunnes hän pääsee sydämmemme ystäväksi.
36. Samoin emme taida kääntää paaviakaan, ei hänen hengellisiänsä, eikä muita jumalattomia ja vääräoppisia, mutta kuitenkin tahdomme estää heitä hallitsemasta seurakunnissamme. Sama on Herrankin mieli, Matth. 13: 9 ja Luuk. 8: 8, sanoessaan: jolla on korvat kuulla, se kuulkoon, ollaksemme näissä kohdin varovia ja pysyäksemme Jumalan sanassa, kuullen sitä mielellämme, sallimata väärentää sitä, sekä välttäen ja paeten kaikkea, kuin sen kanssa ei sovi yhteen. Sillä sellaisia ohdakkeita on paljon, jotka tahtoisivat pidettää ihan puhtaina; jotka, jo monta vuotta kätkettyänsä ja salattuansa tuon vanhan konnan peiton alla, kuitenkin vielä ovat entisillänsä, ja käyvät jota kauvemmin sitä pahemmiksi.
37. Mitä siis tämän tehnemme? Sallinenko sen olla olollansa? Näin tee: hillitse sellaisia ohdakkeita, ei väkivallalla, niin tältä kuin tuolta puolelta. Älä tapa niitä, vaan vastusta Jumalan sanalla, niinkuin p. Paavali, Room. 6: 12, sanoo: älkäät salliko synnin vallita teidän kuolevaisessa ruumiissanne, se on, sinä ole herra, älköönkä sinun syntis, sillä synnit ovat sinulle anteeksi annetut, sotiakses niitä vastaan, ja tappelutantereelle voittajana jäädäkses, tekemätä lihan tahtoa. Esimerkiksi: jos nähdessäni lähimmäiseni puolison, rahan tahi tavaran, miellyn niihin, on minun kohta sanominen: kyllä kuulen, sinä hylky liha, kolkutat jälleen, mutta tehdä et saa, mitä mielelläs tahtoisit; sillä sanottu on, että minun pitää Jumalaa rakastaman kaikesta sydämmestäni, pyhittämän ja kunnioittaman hänen nimeänsä, ja rakastaman lähimmäistäni niinkuin itseäni. Samate tee niillekin, jotka lahkoja ja eriseuroja synnyttävät, taikka jotain sellaista, joka ei sovellu oikeaan oppiin. Niitä vastustakoon Henki puhtaalla opilla ja tunnustuksella, niin ettemme anna ryöstää sitä itseltämme, vaan että muitakin siinä säilytämme. Näin olemme ja pysymme suoramielisinä, puhtaina pyhinä, ja oikiana, hyvänä nisuna, joskin meidän täytyy keskuudessamme kärsiä niitä, jotka ovat vain vahingollisia ja tuleen tuomittavia ohdakkeita, ja rikkaruohoja, jotka eivät tahdo kuulla eikä ymmärtää Jumalan sanaa, vielä vähemmin elää sen jälkeen. Sellaisia ovat, paha kyllä, paavi ja hänen hengellisensä ja viisasteliat, Kölni ja Löveniläiset, ja muut perkeleen ohdakekukat.
38. Maallisessa hallituksessa käy aina niin, että suuri uskottomuus tavataan aatelistossa, porvareissa ja talonpojissa. Hurskaat ruhtinaat ja herrat sen kyllä mielellänsä hillitsisivät ja estäisivät sellaisen paheen, mutta eivät saa sitä siksi. On hovissa tahi kaupungissa konna, joka istuu neuvostossa, joka saattaa maan eli kaupungin melkoiseen turmioon, ja tekee paljon vahinkoa; ja joskin hänestä toivotaan päästä, on hän kuitenkin jo niin sisään kiertynyt, ettei häntä saa ilman suurta vahinkoa äkkipikaa virasta eroitetuksi, tahi on jotakin muuta katsottava, josta syystä häntä täytyy kärsiä, kuin muutoinkaan asiaa ei saa paratuksi. Estettävä on kuitenkin häntä saattamasta kujeillansa suurempaa vahinkoa. Hänen saisi kyllä kohtakin hillityksi, jos hän heitettäisiin pois neuvostosta tahi virasta, mutta vastaisten suurempain haittain välttämiseksi, täytyy häntä vähän aikaa kärsiä. Toisin ei voi suuressa ja laajassa hallitustoimessa olla, vaikka niissä kohdin suuri apukin on tarjona.
39. Usein on ruhtinaalla ja herralla pahoja alamaisiakin, ylpeitä aatelisia, porvareita tahi talonpoikia, jotka tekevät häntä vastaan; mutta jos hän rupee rankaisemaan heitä, niin he siitä nostavat kapinan ja muuta sellaista. Sentähden on ruhtinaan sanominen: mielelläni hillitsisin heitä, mutta suuremman vahingon välttämiseksi täytyy minun vähempää haittaa kärsiä, vaikka hän kyllä tietää saaneensa Jumalalta miekan käteensä pahain rankaisemiseksi; mutta kuitenkin täytyy hänen, pahempaa välttääksensä ja suurempaa vahinkoa estääksensä, kärsiä pahain ihmisten saattamia vähiä vahingoita, kumminkin jonkun aikaa. Samate tapahtuu perheen hallituksessakin: isän täytyy usein jättää ilkivaltainen lapsi rankaisematta; isännän ja emännän täytyy välistä olla palkollisissa sitä ja tätä näkemätä ja jättää rankaisemata suuremman haitan estämiseksi.
40. Pakanatkin sanoivat, että on yksi paha konna kärsittävä hallituksessa ja suvaittava hirmukuningas ja kehno ruhtinas, ettei saataisi niitäkin pahempia herroja ja sanoivat maallisen hallituksen suhdan olevan samallaisen, kuin ihmisenkin ruumiin, jota haittaa pari tahi kolme paisumaa. Mitäs tehdään sellaiselle ruumiille? Leikataanko paisumat pois, niistä päästäksemme, ja tuon pahan poistamiseksi? Älä luule, sillä siten ehkä turmeltaisiin koko ruumis ja kuoletettaisiin; vaan salli sen olla aikansa ja kypsyä märjille. Juuri niin ikään käypi maallisessa ja perheellisessä hallituksessa; kussa et pahasta pääse ilman vahinkoa ja haittaa, siellä kärsi sitä, kunnes sen aika tulee.
41. Varmaa onkin, että kristikunnassa on pidettävä lehoittavia ohdakkeita ja rikkaruohoja hyvän viljan seassa, kuitenkin niin, että saarnatuoli ja alttari pysytetään puhtaina, tahi että jokainen kristitty itse puolestansa pysyy puhtaana; kuten ruhtinaskin tahi herra kärsii uskotointa ja pahaa alamaista, sitä kuitenkaan hallitukseen laskemata, tahi maahan herraksi pääsemätä; sillä sitä ei saata eikä taida hurskas ruhtinas kärsiä. Samoin kärsii isäkin jonkun aikaa pahankurista poikaansa, kuitenkin niin, ettei hän saa olla haltia huoneessa, eikä vallita talon tavaraa, eikä sysätä isää syrjään, vaan niin, että isä pysyy haltiana aina. Samoin on seurakunnankin hallinnassa pahoja kärsittävä, mutta oppi on kuitenkin puhtaana säilytettävä. Niin puhtaaksi emme sitä kuitenkaan saa, kuin olisivat kyyhkyiset noukkineet pois, kunnes viimeinen päivä tulee, jolloin tehdään puhdasta, ja ohdakkeet hävitetään ja ijankaikkisessa tulessa poltetaan.
(Lutherin kirkkopostilla, Helsingissä Weilin ja Göös’in osakeyhtiön kirjapainossa 1885. Saarna numero 19.)
Millainen asema Lutherilla ja hänen teologiallaan sekä luterilaisella tunnustuksella tulisi olla vanhoillislestadiolaisuudessa nykyisin?
Luther puhuu saarnassaan Jeesuksen rikkaviljavertauksesta sekä sideavainten käyttämisestä. Millä tavoin sideavaimia tulisi käyttää nykyään? Milloin sideavaimia käytetään oikein, milloin väärin?
Youtube-tili, jonne on ladattu Lutherin saarnoja äänitiedostoina.
Luterilaiset Tunnustuskirjat. Luther on kirjoittanut niistä Ison ja Vähän Katekismuksen sekä Schmalkaldenin opinkohdat.
Hulluinhuonelainen 
Luther ei ottanut tuossa yllä kantaa sideavaimiin ollenkaan? Toisaalla hän on kyllä ottanut: ”Ja loppujen lopuksi; meillä on Kristuksen määräyksestä nämä kaksi avainta: Sideavain on valta tai virka julkisella päätöksellä tuomita katumaton syntinen iankaikkiseen kuolemaan, erottamalla hänet kristikunnan yhteydestä. Ja kun tällainen tuomio langetetaan, niin se merkitsee samaa, kuin jos Kristus itse tuomitsisi, ja jos tuomittu pysyy samanlaisena, niin hän on aivan varmasti iankaikkisesti tuomittu. Päästöavain on valta tai virka julistaa syntinen, joka tunnustaa syntinsä ja kääntyy, vapaaksi synneistä ja luvata hänelle jälleen iankaikkinen elämä, ja sekin merkitsee samaa, kuin jos Kristus itse lausuisi tämän tuomion. Ja jos asianomainen sen uskoo ja pysyy entisellään, niin hän on aivan varmasti iankaikkisesti autuas. Sillä sideavain suorittaa lain työtä ja on syntiselle hyödyksi ja parhaaksi sekä palvelee häntä paljastamalla hänelle hänen syntinsä, kehottamalla häntä Jumalan pelkoon, pelottamalla ja vaatimalla häntä katumukseen eikä turmioon.” (W30210465 Avaimista)
TykkääTykkää
Voisiko joku kertoa raamatun esimerkkejä sideavainten käytöstä?
Meidän kristillisyytemme vaiheista muistamme, millaiset mittasuhteet tämä ”saatanan haltuun heittäminen” sai 70-luvun harhojen aikaan ja kuuluu edelleen siihen opetukseen kuuluviin erityisiin tuntomerkkeihin. Mittasuhteet ja toimintapa kaikkien uskovaisten sieluntilan epäilyssä saivat massahoitokokousaaltojen myötä paljon pahuutta , kollektiivista pelkoa, ihmissuhteiden särkymistä ja katkeamista ja jopa kauhistuttavia ihmiskohtaloita aikaan, joiden lukua kukaan meistä ei tiedä.
Onko historiassa esimerkkejä vastaavasta?
Miten kristillisyytemme sisällä tapahtuneet ja yhä tapahtuvat sitomiskäytänteet vertautuvat raamatun ja historian esimerkkeihin?
TykkääTykkää
Itselleni tämä Lutherin mielenkiintoinen saarna, jonka pituus johtuu osittain toistosta, kiteytyy hyvin lopputulemaansa viimeisessä kappaleessa:
” Samoin kärsii isäkin jonkun aikaa pahankurista poikaansa, kuitenkin niin, ettei hän saa olla haltia huoneessa, eikä vallita talon tavaraa, eikä sysätä isää syrjään, vaan niin, että isä pysyy haltiana aina. Samoin on seurakunnankin hallinnassa pahoja kärsittävä, mutta oppi on kuitenkin puhtaana säilytettävä.”
Eli väärä ”hapatus” ei saisi olla hallitsevassa asemassa seurakunnassa.
Tässä meillä lienee vakavaa pohdittavaa tänäkin päivänä.
TykkääTykkää
Matteus 18
15 Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi.
16 Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'.
17 Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani.
18 Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa.
1. Korinttolaiskirje 5
1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.
2 Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne?
3 Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on
4 -sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen-
5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.
6 Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?
7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.
1 kirje Timoteukselle 1
18 Tämän käskyn minä annan sinun toimitettavaksesi, poikani Timoteus, aikaisempien, sinusta lausuttujen ennustusten mukaisesti, että niiden nojalla taistelisit jalon taistelun,
19 säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet.
20 Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi.
Tunnustuskirjoista vielä:
”Paavin ns. isoa pannaa me pidämme pelkästään maallisena rangaistuksena, joka ei ensinkään koske meitä kirkon palvelijoina. Mutta 'vähä panna' on oikea kristillinen panna, se nimittäin, ettei uppiniskaisia julkisyntisiä päästetä ehtoolliselle eikä muuhun seurakuntayhteyteen, ennen kuin parantavat itsensä ja karttavat syntiä. Saarnaajien ei pidä sotkea maallista rangaistusta tähän hengelliseen rangaistukseen eli pannaan.” (Schmalkaldenin opinkohdat, kolmas osa: 9. Kirkonkirous)
TykkääTykkää
Kylläpä on virkistävää taaskin lukea ihan oikeaa Raamatun tekstiä. Näin omana ehdotuksenani esitän, että olisi mukava, jos tulisi jälleen postaus, jossa olisi Raamatusta lainattuja kohtia, johonkin tiettyyn aiheeseen liittyen- sellaisia kuin on ollut Usko ja teot, ja Jeesuksen sanoja. Varsinkin, kun nyt viime aikoina on paljon täälläkin puhuttu psykologiasta ja kokemuksista, olisi minusta mukavaa vaihtelua lukea taas ihan selkeää Raamatun tekstiä.
Muuten sivuhuomautuksena, että löysin kirpputorin jakelupisteestä yleiskielelle käännetyn Uuden testamentin+psalmit, ja sitä lueskellessani avautui Raamattu minulle aivan uudella tavalla. Epäilemättä siinä oli kappaleita lyhennetty ja muokattu kieltä, mutta yleiskäsityksen saamiseksi on tuollainen teos aivan vertaansa vailla.
Vähän tähän samaan liittyen minä kysyn, eikö todella ole näitä Lutherin saarnoja muunnettuna nykysuomelle? Koska nämä ovat ihan siinä ja siinä että pysyykö kärryillä kun näitä lukee, ja kuunteluversioissakin lukija on sellainen, että siitä on vähän vaikea saada selvää. Se on sääli, koska mielelläänhän näihin tutustuisi.
Minusta sideavainten käyttö on vakava asia, ja niitä käytettäessä tulisi olla kyseessa aivan todellinen totinen tilanne. Todellinen synti, ei mikään makuasioihin perustuva mieltymyskysymys. Sideavainten käyttö on minusta siksi vakava asia, että siihen tulisi alkaa hyvin harkiten- todellisen synnin takia, ja vasta, jos syntinen ei aivan todella, vilpittömistä yrityksistä huolimatta tee parannusta.
On niin sietämätöntä, että meillä ihmisillä tärkeät asiat jäävät niin helposti ihmisten välisten henkilökohtaisten saikkinoiden jalkoihin. Vain siksi, että nuhtelijan persoona ei miellytä, saattaa ihminen jättää parannuksen tekemättä- vain, koska toisen naama ja/tai puhetyyli ärsyttää. Ja jos sellaisen jälkeen käytetään sideavaimia ja sidotaan toinen synteihinsä, onhan silloin menty harhaan, sekä puhuteltu, että puhuttelija.
Minä mietin, mitenkähän on, jos nuhdeltu sydämessään katuu, mutta ei (ehkä tästä em. syystä) sano sitä ääneen. Onko puhuttelijalla silloin oikeus sitoa hänet synteihinsä? Ja, jos seurakunta sitoo syntisen synteihinsä, onko mahdollista pelastua, jos Jumala näkee syntisen sydämeen hänen katumuksensa? Vai tuleeko tässä esiin kysymys kuuliaisuudesta seurakunnalle? Ja miten, jos seurakunta on kaikkineen mennyt yhtä harhaan kuin kultaisen vasikan palvonnassa tai missä tahansa? Tuleeko silloin olla kuuliainen seurakunnalle, ja onko silloin synteihin sitominen oikeutettua? Mitä, jos sitoja itse onkin hyvin suuri syntinen, kuten lasten hyväksikäyttäjä tms., mitä silloin? Jos hän sitten sitoo toisen syntisen synteihinsä, onko sitoomus silloin ”pätevä”? Onko Jumalakin silloin hylännyt tuon syntisen?
Minun mielestäni kaikella teologialla, joka perustuu Raamattuun, tulisi olla vankka jalansija meidän hengellisyydessämme- riippumatta siitä, kenen alullepanemaa teologiaa se on. Olipa se Lutherin tai Paavo Ruotsalaisen- jos se on sopusoinnussa Raamatun kanssa, ei meillä pitäisi olla siihen sanomista. Meillä vanhoillislestadiolaisilla on kuitenkin sama Raamattu kuin kaikilla muillakin 🙂
TykkääTykkää
Mielenkiintoista on, että Luther yllättävän vähän korostaa sitä, että evankeliumin voi uskoa vain Jumalan seurakunnan kautta. Vanhoillislestadiolaisuudessa kun se taas tuntuu olevan melko keskiössä. Muistan joskus kahlanneeni joitakin Lutherin kirjoituksia, osittain siitäkin syystä, että saisin vahvistusta sille, että Luther tosiaan uskoi (ainakin jossakin vaiheessa) samalla lailla kuin mekin. En oikein löytänyt, vaikken kylläkään kovin monipuolisesti kahlannutkaan.
Mitä enemmän mietin seurakunta-asiaa, sitä mysteerisemmäksi asia muovautuu mielessäni. Siis: Vaikka ihminen kuulee, että Kristus on sovittanut hänenkin syntinsä, ihminen ei voi saada kohdalleen pelastavaa vanhurskautta, jos saarnaajana on vanhurskaudesta osaton (vaikka vastaanottava ihminen olisikin asiasta tietämätön). Näin sanottuna tuntuu erikoiselta, että noinkin merkittävä (!) asia jää niin vähäiselle huomiolle. Toki on ymmärrettävää, että Luther (tai oikeastaan kuka tahansa evankeliumin julistaja, olipa vanhurskas tai ei) pitää itseään kelvollisena saarnaamaan evankeliumia, ja siksi asia voi jäädä mainitsematta. Tässä tullaan ehkä lähelle usko-sanan määritelmää ja merkitystä: onko se uskoa Jumalan olemassaoloon, …, vai onko se jokin laajempi käsite, jonka voi ”omistaa”. Kuitenkin saarnoissa käytetään kaikkiin merkityksiin monesti yhtä ja samaa sanaa.
Joskus tuntuu, että koska Raamatussa on ristiriitaisuuksia ja siitä on eri käännöksiä käännösvirheineen, ja uskovaistenkin kesken välillä tulkitaan hiukan eri tavalla eri kohtia (mm. ”seurakunta totuuden patsas ja perustus”?), että loppujen lopuksi jää lähinnä vain ydin johon turvautua: Kristus on sovittanut synnit puolestani. Tästä syystä syntyy ajoittain tietynlaista kontrastia kristillisyytemme talosteluun, jossa on ehkä jopa vaarana ns. armoneuvojen nostaminen Raamatun tasolle (niin hyödyllisiä kuin ne usein ovatkin).
Tällaisia keskeneräisiä ajatuksia vaihetuspöydälle tällä kertaa.
TykkääTykkää
Joona!
Matteus 18: 15-18, ns. Kristuksen kirkkolaki lähtee ymmärtääkseni kahden välisestä rikkomuksesta tai toiselle tehdystä vääryydestä tai rikoksesta, jonka hoitaminen etenee kuvatulla tavalla. Yleensähän uskovainen haluaa korjata ja pyytää anteeksi, jos on tehnyt toiselle vääryyttä.
Olivatko 70-luvun massahoitokokoukset kirkkolain mukaisia?
Koko lähtötilanne oli erilainen kuin kirkkolain tekstissä. Massahoitokokoukset perustuivat harhaoppisiin erilaisten väärien henkien epäilyyn KAIKKIA kohtaan. Massahoitokokoukset ovatkin laajuutensa, kestonsa ja niiden vaikutusten vuoksi kirkkohistoriallisestikkin harvinainen jakso yleisestikkin.
Muistaako kukaan raamatussa tai kirkkohistoriassa vastaavaa?
Entäs massahoitokokouksia seuvaavat yksittäisemmät hoitokokoukset? Olivatko alkusyyt samanlaisia henkioppiin liittyviä vai kirkkolain mukaisia?
Markku voi tietää paremmin, mutta minulla on käsitys, että yksittäisissäkin hoitokokouksissa on ollut enimmäkseen muut syyt kuin kirkkolain mukaiset tai julkisyntielämä. Koko hoitokokouskäytäntö lepää 70-luvun harhaoppisten syiden pohjalla. Kertokaa, jos teillä on erilainen ymmärrys!
Nyt seuraa vakava kysymys:
Kuinka paljon hoitokokousten alkusyinä ovat olleet aivan muut syyt kuin raamatulliset: vakava syntielämä tai kahdenvälinen rikkomus?
1.Korinttoliskirje 5 tuo esiin sellaisen vakavan syyn kuin uskovaisten keskuudessa esiintyvä haureudenharjoitus, josta ei ole synnintuntoa vaan pikemminkin paisunut pöyhkeys. Meidän kielellä se tarkoittaisi ”julkijumalatonta” elämää. Sellainen on Paavalin mukaan niin turmiollista, että oikeuttaa erottamaan ja jättämään ”saatanan haltuun”.
Tunnustuskirjojen ”vähä panna” liitty myös julkisyntien rangaistukseen.
Paavalin kirjeessä Timoteukselle hän puhuu Hymneuksesta ja Aleksanterista, jotka ovat uskossaan joutuneet haaksirikkoon ja pilkanneet, mutta minulla ei ole tietoa, mikä heidät johti siihen.
Herttaneiti: ”Minusta sideavainten käyttö on vakava asia, ja niitä käytettäessä tulisi olla kyseessa aivan todellinen totinen tilanne. Todellinen synti, ei mikään makuasioihin perustuva mieltymyskysymys. Sideavainten käyttö on minusta siksi vakava asia, että siihen tulisi alkaa hyvin harkiten- todellisen synnin takia, ja vasta, jos syntinen ei aivan todella, vilpittömistä yrityksistä huolimatta tee parannusta.”
Tuohon toivoisin meidän kaikkien yhtyvän. Sittenpä herääkin kysymys, onko meillä toimittu niin?
TykkääTykkää
Tuli tarpeellisesta aiheesta aloitus. Monta kertaa olen ajatellut: kumpaa raamatunkohtaa tulee noudattaa,kun ne on tavallaan toisilleen vastakkaisia.Siis tämä ohdakepelto-kohta ja Kristuksen kirkkolaki
vl-seniori puhuikin samasta,mitä olen pohtinut. Kun sanotaan,jos veljesi rikkoo sinua vastaan. Eikö se tarkoita kahdenkeskistä riita-asiaa . Uudessa käännöksessä se on .Jos veljesi tekee syntiä. Onkos synti, vaikka varastaminen kaupasta ollenkaan rikkomusta asian tievävää veljeä vastaan.
Näitä pohdin ja kysyn rivipenkkiläisenä
TykkääTykkää
Onkohan ”veljesi tekee syntiä” meikäläisten komiteaedustajien työntämä sanamuoto uuteen käännökseen?
TykkääTykkää
Kyllä Lutherin tekstien perusteella on selvää, että ihminen voi saada uskon vain Jumalan seurakunnan, Kristuksen kirkon kautta:
”Samoin kuin Poika on syntymällään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan hankkinut vallan, jolla hän voittaa meidät omikseen, samoin Pyhä Henki toteuttaa pyhittämisen seuraavien vaiheiden kautta: pyhien yhteys eli kristillinen kirkko, syntien anteeksiantaminen, ruumiin ylösnouseminen ja iankaikkinen elämä. Hän johtaa siis meidät ensiksi pyhän seurakuntansa eli kirkkonsa helmaan. Sen välityksellä hän saarnaa meille ja vie meidät Kristuksen luo. – –
Kun sinulta kysytään, mitä tarkoitat sanoessasi ”Minä uskon Pyhään Henkeen”, osaat silloin vastata: ”Uskon, että Pyhä Henki – nimensä mukaisesti – pyhittää minut.” Mutta millä tavalla hän sen tekee ja mitä välineitä hän siihen käyttää? Vastaat näin: ”Hän käyttää siihen kristillistä kirkkoa, syntien anteeksiantamista, ruumiin ylösnousemista ja iankaikkista elämää.” Pyhällä Hengellä on maailmassa sitä varten erityinen yhteisö, äiti, joka Jumalan sanalla synnyttää jokaisen kristityn ja kantaa häntä. – –
Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta. Siihen minäkin kuulun, olen sen osa ja jäsen, osallinen sen kaikista aarteista ja keskinäisestä yhteydestä. Pyhä Henki on vetänyt minut siihen ja liittänyt sen jäseneksi antamalla minun kuulla Jumalan sanaa, jota edelleenkin saan kuulla. Sanan kuulemisesta alkaa pääsy pyhien yhteisöön. Ennen kuin siihen pääsimme, olimme kokonaan Perkeleen omia emmekä tienneet Jumalasta ja Kristuksesta yhtään mitään. Mutta Pyhä Henki pysyy viimeiseen päivään asti pyhässä seurakunnassa eli kristikunnassa. Sen välityksellä hän vetää meidät yhteyteensä, sitä hän käyttää sananjulistukseen ja -harjoitukseen, sen välityksellä hän pyhittää meidät ja kasvattaa pyhyydessä. Näin me joka päivä kasvamme ja vahvistumme Pyhän Hengen luomassa uskossa ja uskon hedelmissä.” (Iso Katekismus: kolmas uskonkohta)
Se on sitten vaikeampi kysymys, uskoiko Luther seurakunnan konstruoituvan objektiivisesti vaikuttavien pappisviran, oikean opin, sanan ja sakramenttien ympärille vai oliko seurakunta hänelle ensisijaisesti tosiuskovien, Pyhästä Hengestä osallisten ihmisten yhteys.
Selkokielisemmin ilmaisten: Tekstien perusteella ei ole aivan selvää, uskoiko Luther, että ihminen voi saada pelastavan uskon vain Pyhästä Hengestä osallisen ihmisen julistaman evankeliumin kautta vai ajatteliko hän, että uskoa synnyttävää evankeliumia voi julistaa myös Hengestä osaton, kunhan hän vain käyttää tositarkoituksessa oikeita sanoja.
Raamatun valossa on minusta kuitenkin varsin selvää, että uskoa synnyttävän evankeliumin julistaminen edellyttää ihmisessä asuvaa Pyhää Henkeä:
”Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä.” (Matt. 10:20)
”Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: 'Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.'” (Joh. 20:22-23)
”…kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka”. (Ap. t. 1:8)
”…meidän evankeliumimme tuli teidän tykönne, ei ainoastaan sanana, vaan myös voimana ja Pyhässä Hengessä ja suurella varmuudella-niinkuin tiedätte, millaisia me olimme teidän keskuudessanne, teidän tähtenne…” (1. Tess. 1:5)
”… mikä nyt on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet…” (1. Piet. 1:12)
Myös Lutheria kannattaa syvästi kunnioittaa, mutta sen, mitä Raamattu sanoo, tulee tietysti olla meille ensisijaista.
TykkääTykkää
Toki on selvää, että Jumalan seurakunnan tärkeydestä huolimatta seurakunta ei saa syrjäyttää Kristusta evankeliumin julistuksessa. Seurakunnan julistaman evankeliumin tulee olla ennen kaikkea sanomaa Kristuksen rakkaudesta, ei sanomaa seurakunnasta itsestään. Vanhurskauttamisen paikka eli seurakunta ei saa nousta tärkeämmäksi kuin itse vanhurskauttaminen Jeesuksessa Kristuksessa.
TykkääTykkää
Pelakuu: ”Näitä pohdin rivipenkkiläisenä.”
Niin minäkin, rivipenkkiläisenä, lauman keskellä. Me kaikki seniorit olemme kuitenkin samalla tavalla rivipenkkiläisiä Jumalan sanan edessä yhteistä historiaa myöten – myös tämän erityisen jakson, jota kutsumme 70-luvun harhaksi – jonka keskiöön – siis keskiöön – asetettiin hoitokokouskäytänne. Sillä tuli olemaan vääjäämättömät vaikutuksensa, jotka ovat kumuloituneet meille tunnettuina ja lisää keskustelua vaativina kipupisteinä.
Eikö meillä kaikilla tämän käytänteen kokeneilla ole oikeus ja mahdollisuus keskustella näistä tapahtumista ja niiden seurauksista?
Vai kuuluuko keskustelu vain akateemisille tutkijoille tai vain joillekkin ”erehtymättömille”?
Olen kuullut joissakin saarnoissa varoituksia ”onkimisista” viitaten juuri vanhoihin hoitokokouksiin. Se on varmasti paikallaan siltä osin, että anteeksipyydetyt ja -annetut synnit on peitetty mittaamattoman armon alle.
Mutta miten mahtaa olla jatkuvan väärän opin ja sen harjoituksen laita?
Lutherin saarnasta käy hyvin selvästi ilmi kuinka nämä kukoistavat ohdakkeet – ”konnat” – ovat näkyviä ja nousevat arvoon arvaamattomaan ja yläpuolelle vehnänjyvien.
Olen miettinyt, olenko aivan väärillä jäljillä, kun minulle tulee vääjäämättä mieleen yhtymäkohta fariseusten opetuksen ja 70-luvun lakihenkisen opetuksen kanssa. Fariseuksillehan oli nimenomaan tärkeää Mooseksen lain lisäksi hyvin tarkat perinnäissäännöt ja niiden noudattaminen.
Miten Jeesus suhtautuikaan heihin?
Miten Jeesus opetti kuinka ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi?
” Kuka tahtoo olla suurin, se olkoon kaikkien palvelija”.
Miten Paavali, joka itse oli ennen ollut fariseus ja vainonnut uskovaisia ohjeistaa galatalaisia?
Jeesus: ”Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi.»”
(Matt. 23:2-7)
TykkääTykkää
”Ja miten, jos seurakunta on kaikkineen mennyt yhtä harhaan kuin kultaisen vasikan palvonnassa tai missä tahansa? Tuleeko silloin olla kuuliainen seurakunnalle, ja onko silloin synteihin sitominen oikeutettua? Mitä, jos sitoja itse onkin hyvin suuri syntinen, kuten lasten hyväksikäyttäjä tms., mitä silloin? Jos hän sitten sitoo toisen syntisen synteihinsä, onko sitoomus silloin 'pätevä'? Onko Jumalakin silloin hylännyt tuon syntisen?”
Ei, ei tietenkään. Jos seurakunnan enemmistö luopuu Jumalan sanasta, ei tule seurata enemmistöä vaan Jumalan sanaa.
Seurakunta on todellinen, tehtävälleen uskollinen seurakunta vain siinä määrin kuin se on uskollinen Päälleen eli Kristukselle. Jos seurakunta irrottautuu Päästään, jos se luopuu Jumalan sanasta, se voi pahimmillaan lakata olemasta todellinen Jumalan seurakunta ja muuttua eksyttäväksi, harhaoppiseksi seurakunnaksi. Kuten Luther kirjoittaa Isossa Katekismuksessa:
”Sillä missä Pyhä Henki ei saarnauta sanaa eikä anna sen herätä sydämissä niin, että se käsitetään, siellä sana menee hukkaan. Niin kävi paavikunnassa. Usko oli siellä viskattu nurkkaan, kukaan ei tuntenut Kristusta Herraksi eikä Pyhää Henkeä Pyhittäjäksi. Tarkoitan sitä, että kukaan ei uskonut Kristusta sellaiseksi Herraksi, joka ilman meidän tekojamme ja ansioitamme oli voittanut omaksemme lunastuksen aarteen ja tehnyt meidät otollisiksi Isälle.
Missä sitten oli vika? Sieltä puuttui Pyhän Hengen läsnäolo. Hän ei ollut siellä ilmoittamassa ja saarnauttamassa tuota aarretta, vaan läsnä olivat vain ihmiset ja pahat henget, jotka opettivat meitä tulemaan autuaiksi omin teoin, ansaitsemaan armon itse. Siksi paavikunta ei ole mikään kristillinen kirkko. SILLÄ MISSÄ KRISTUSTA EI SAARNATA, SIELLÄ EI OLE PYHÄÄ HENKEÄ, joka luo, kutsuu ja kokoaa kristillisen kirkon ja jota ilman kukaan ei voi päästä Herran Kristuksen luo.” (Iso Katekismus, kolmas uskonkohta, korostus isoilla kirjaimilla allekirjoittaneen)
Myöskään sideavainten käyttö ei ole pätevää, jollei se perustu Jumalan sanaan eli jollei sidottu ole todella syyllistynyt vakavaan syntiin tai harhaoppiin. Sitoihan paavikin Lutherin synteihinsä väittäen hänen nousseen opetuksillaan seurakuntaäitiä eli katolista kirkkoa vastaan. Emme kuitenkaan usko Lutherin joutuneen helvettiin tämän sitomisen vuoksi, koska se ei ollut perusteltavissa Raamatulla.
Seurakunnalla on valtavan tärkeä tehtävä, mutta se ei saa johtaa meitä kuvittelemaan, että Jumala olisi seurakunnan juoksupoika. Seurakunnan on sen sijaan oltava Herransa Kristuksen nöyrä juoksupoika eli toteltava kaikessa tarkoin hänen sanaansa.
TykkääTykkää
Kiitos tästä Lutherin pitkästä saarnasta. Tuli vaan mieleen että kuinkahan ovat kuulijat jaksaneet keskittyä kirkon penkissä tätä kuulemaan ja sydämeensä kätkemään :-).
Itselleni tulee ensimmäisenä mieleen, että tämä on ikäänkuin Lutherin testamentti. Hän on tätä saarnatessaan 63-vuotias, monissa taisteluissa riepoteltu, väsynyt ja vanha mies. Katse kenties tähyää jo ajan rajan tuolle puolen. Takana ovat mm. päivät ahdistuneena munkkina Erfurtin augustinolaisluostarissa, jolloin hän etsi armahtavaa Jumalaa jatkuvalla ripittäytymisellä ja itsensä ruoskimisella, kunnes luostarin johtaja Johann von Staupitz talutti hänet katsomaan armollista Jumalaa Jeesuksessa Kristuksessa. Lutherin päiväkirjamerkinnän (v.1514) mukaan:”Jos tohtori Staupitz, tai paremminkin, jos Jumala ei olisi tohtori Staupitzin kautta auttanut minua pois, olisin hukkunut ja ollut jo kauan helvetissä.”
Luther joutui kärsimään ajallista vainoa, pelkäämään henkensä puolesta, mutta myös syvää hengellistä kärsimystä taistellessaan katolisen kirkon vääristynyttä hengellistä ja maallista vallankäyttöä vastaan. Wormsin valtiopäivillä v. 1521 hän oli puolustamassa teesejään ja totesi seuraavasti:”Ellei minua saada vakuutetuksi Raamatun todistuksen tai selvän järjen perusteella (koska en luota paaviin enkä neuvonantajiin yksinään, sillä on hyvin tunnettua, että he ovat usein erehtyneet ja puhuneet keskenään ristiin), olen sidottu lainaamaani Raamatun sanaan ja omatuntoni on Jumalan sanan vanki. En voi enkä halua peruuttaa mitään, sillä ei ole hyvin eikä oikein toimia omaatuntoaan vastaan. (Jumala minua auttakoon. Amen)”
Tosin vastapuolen edustaja Johann Eck totesi kuitenkin mielestäni epämääräisesti: “Martin, kirkon helmaa repineiden harhaoppien joukossa ei ole yhtäkään, jota ei alun perin olisi johdettu pyhien kirjoitusten erilaisista tulkinnoista. Raamattu itse on se arsenaali, josta jokainen uudistaja ovat vetänyt petolliset argumenttinsa. Pelagius ja Areioskin perustelivat oppejaan Raamatulla…Kun Konstanzin kirkolliskokouksen isät tuomitsivat tämän Jan Husin väitteen (engl.): ”The Church of Jesus Christ is only the community of elect = Jeesuksen Kristuksen kirkko on vain valittujen yhteisö”, he tuomitsivat erehdyksen; sillä hyvän äidin tavoin kirkko sulkee syliinsä kaikki, jotka kantavat kristityn nimeä, kaikki, jotka on kutsuttu taivaalliseen autuuteen.” (En löytänyt saksankielistä Wormsin valtiopäivien pöytäkirjaa tähän hätään :-). Paavi Johannes Paavali II on joka tapauksessa v. 1998 pyytänyt virallisesti anteeksi katolisen kirkon nimissä Husin roviolla polttamista…
TykkääTykkää
jatkoa…
Lutherin taistelu katolisen kirkon ja paaviuden väärinkäytöksiä ja valheita vastaan oli raskas ja se oli aiheutti paljon myös vahinkoa, kuten hän toteaa:”…koska, ruvettuani saarnaamaan Jumalan sanaa puhtaasti, sitte kuitenkin Kasteenkertojat, sakramentin häiritsiät, lain vastustajat ja muut hurmahenget lähtivät meidän kouluistamme. Mutta sen en voinut mitään tehdä, kuin tiesin siemenen olleen oikian ja hyvän, mutta perkeleen, ennen kuin huomasin, luikahtaneen sisään kylvämään pahaa siementä hyvän sekaan.” Lisäksi yhteiskuntarauha järkkyi: uusi uskonpuhdistusliike synnytti liikehdintää, syttyi talonpoikaissota, joka kukistettiin verisesti.
Tämä paljon kärsineen ja kokeneen Lutherin lempeä saarna on ikäänkuin tiivistelmä siitä, mikä voisi olla uskonpuhdistuksen perintö meille. Kaikenlainen kiivailu on poissa, Luther tiedostaa ihmisen syvän rajallisuuden ja turmeltuneisuuden, kehoittaa kiivailun sijasta kristittyjä loputtomaan kärsivällisyyteen, rukoukseen sekä kasvamaan armossa ja lisääntymään Kristuksen tuntemisessa:” Sillä jos tahdot ylön paljon puhdistaa ja perata itseäs, saat asian siten paljon pahemmaksi. Itse Kristuksenkin ja apostolein täytyi kärsiä Judas parissansa. Paavikunnassakin ovat puhtaimmat munkit tavallisesti olleet pahimpia konnia…kussa et pahasta pääse ilman vahinkoa ja haittaa, siellä kärsi sitä, kunnes sen aika tulee.”
Mitä tulee sideavainten käyttöön, sitä en varsinaisesti tekstistä suoraan löytänyt, mutta tekstiin suhteutettuna näyttäisi mielestäni siltä (korjatkaa tarvittaessa), että Luther on päätynyt elämänsä loppumetreillä siihen tulokseen (kokemuksesta nouseva syvä rintaääni?), että evankeliumin päästönavaimia tulee kyllä käyttää, mutta sideavaimia ei juuri lainkaan, koska seuraukset voivat olla arvaamattomia ihmisen sisäänrakennetun vallanhimon takia. Tämä päätelmäni tekstistä juuri siksi, koska sideavainten käyttöön kätkeytyy valtavan suuri vallan väärinkäytön mahdollisuus, johon myös sielunvihollinen erittäin mielellään sotkeutuu: “ On hovissa tahi kaupungissa konna, joka istuu neuvostossa, joka saattaa maan eli kaupungin melkoiseen turmioon, ja tekee paljon vahinkoa; ja joskin hänestä toivotaan päästä, on hän kuitenkin jo niin sisään kiertynyt, ettei häntä saa ilman suurta vahinkoa äkkipikaa virasta eroitetuksi, tahi on jotakin muuta katsottava, josta syystä häntä täytyy kärsiä, kuin muutoinkaan asiaa ei saa paratuksi. Estettävä on kuitenkin häntä saattamasta kujeillansa suurempaa vahinkoa…hillitse sellaisia ohdakkeita, ei väkivallalla, niin tältä kuin tuolta puolelta. Älä tapa niitä, vaan vastusta Jumalan sanalla.”
Luther kehoittaa kristittyjä pitäytymään Jumalan Sanassa ja puhtaassa opissa ja väärää opetusta “vastustakoon Henki puhtaalla opilla ja tunnustuksella, niin ettemme anna ryöstää sitä itseltämme, vaan että muitakin siinä säilytämme.”
Eläväksi tekevää Kristuksen evankeliumia ja synninpäästön sanoja ei voida kuitenkaan koskaan julistaa liikaa. Kuten edesmennyt saarnaaja Eetu Hurula on kuulemma sanonut, että evankeliumia tulee saarnata seiniä myöten ja mieluummin niin ettei olisi seiniäkään.
TykkääTykkää
”Seurakunnalla on valtavan tärkeä tehtävä, mutta se ei saa johtaa meitä kuvittelemaan, että Jumala olisi seurakunnan juoksupoika.”
Minusta tämä oli hyvin sanottu. Niin helposti ajattelee, että kun on hiljaista, voi itse puuhata mitä vain, tarvitsematta ottaa vastuuta sanoistaan/teoistaan. Jumala ei aina anna jatkuvaa palautetta, vaan hän jättää vastuuta myös ihmiselle itselleen. Mutta helposti käy niin, ettei ihminen ymmärrä/muista vastuutaan yksilönä, ja siksi menee harhaan. Jumala voi sitä aikansa katsella, mutta lopulta hän saattaa jyrähtää ja palauttaa järjestyksen. Tai, sitten hän saa tarpeekseen ja tuhoaa koko ihmiskunnan. Ja minusta se on ihan oikein, jos ei vihjeistä huolimatta järjestys palaudu- näinhän se menee ihmissuhteissakin. Ihminen ei vain valitettavasti ole mikään täydellinen suorittaja, ja juuri siihen tarvitaan armoa- kun ihminen on ymmärtänyt tehneensä väärin, on armoa antaa se hänelle anteeksi ja antaa hänen yrittää uudestaan. ”Mene, äläkä enää syntiä tee”.
Ihminen kasvaa helposti ylimieliseksi, ellei häntä muistuteta omasta kuolevaisuudestaan- sehän on vaarana myös seurakunnalla, ja aletaan pitää omaa erehtymättömyyttä selviönä. Ja siinä voi käydä huonosti- sitähän sanotaan, että Kadotuksen yksi määritelmä on, että ”siellä ihmiselle kerrotaan, miten asiat olisivat voineet olla”. Synti hiipii niin vaivihkaa, että se näkee ehkä vasta kauankin jälkeenpäin. Tai sitten ei näe, ja sitten on enää turha kolkutella.
Tulipa tuikeaa tekstiä, kuin tuomiopäivän pasuuna minä täältä jyrisen. Mutta juuri tämän kaiken takia on niin tärkeää, että on armo, ja sehän on se, millä on merkitystä. Aina voi yrittää uudestaan 🙂
TykkääTykkää
”…tekstiin suhteutettuna näyttäisi mielestäni siltä (korjatkaa tarvittaessa), että Luther on päätynyt elämänsä loppumetreillä siihen tulokseen (kokemuksesta nouseva syvä rintaääni?), että evankeliumin päästönavaimia tulee kyllä käyttää, mutta sideavaimia ei juuri lainkaan, koska seuraukset voivat olla arvaamattomia ihmisen sisäänrakennetun vallanhimon takia.”
Saarnan kappaleessa 33 Luther opettaa harhaoppisista: ”Sinun tulee siis niin kohdella heitä, että vastustat heitä sanan ja uskon kautta. Älä salli kenenkään ottaa sinulta eikä sulloa puhdasta uskoas, tunnustustas ja kristillistä elämääs; varoita ja nuhtele heitä vointias myöden: jollei se auta, PANE HEIDÄT JULKISESTI PANNAAN, että jokainen ihminen tietäisi pitää ja karttaa heitä vahingollisena ohdakkeena.”
Periaate, että ”sideavaimia ei tulisi käyttää juuri lainkaan”, ei ole minusta kovin hyvä ja perusteltu. Sideavaimetkin on nimittäin antanut seurakunnalle itse Kristus, ihmiseksi tullut Jumala, synnitön ja erehtymätön Opettaja, joka ei tehnyt mitään turhaa tai väärää. Uuden testamentin mukaan hän ei sideavaimia antaessaan lisännyt: ”Nämä voitte jättää käyttämättäkin, jos siltä tuntuu.”
Jos me uskovaiset teemme tämän jälkeen omin luvin sellaisen periaatepäätöksen, että jätämme sideavaimet käyttämättä, niin silloinhan lankeamme juuri siihen virheeseen, että korotamme seurakunnan ymmärryksen Kristuksen sanojen rinnalle tai jopa yläpuolelle. Ja siihenhän meillä ei ole lupaa.
Seurakunnalla ei ole lupaa olla tiukempi ja ankarampi kuin Kristus eli laatia omin luvin neuvoja, määräyksiä ja ohjeita, joita ei ole mahdollista perustella Raamatulla. Toisaalta meillä ei ole seurakuntana lupa olla myöskään ”rennompi” ja lempeämpi kuin itse Kristus eli jättää neuvomatta, varoittamatta ja sitomatta, jos Jumalan sanasta selkeästi poiketaan synneillä tai väärällä opetuksella.
Vallankäytön ja liiallisen ankaruuden lisäksi seurakunnalla on vaarana myös sellainen ihmislähtöinen lempeys, joka ei nouse Jumalan rakkaudesta vaan inhimillisestä laiskuudesta ja elähtäneestä mukavuudenhalusta.
Seurakunnan tehtävä on olla Kristuksen ruumis eli julistaa ja jakaa armoa, kuten Kristus itse julisti sekä myös neuvoa, opettaa, varoittaa ja nuhdella, kuten hän neuvoi, opetti, varoitti ja nuhteli.
TykkääTykkää
Kiitos Joona tarkennuksesta.
Mielestäni Luther ei kuitenkaan ole kovin yksiselitteinen saarnassaan: mitä tarkoitetaan poiskitkemisellä tai ”kussa et pahasta pääse ilman vahinkoa ja haittaa, siellä kärsi sitä, kunnes sen aika tulee.”
Toisaalla hän kuitenkin kehoittaa kristityitä pitäytymään puhtaassa opissa ja ”vastustakoon Henki puhtaalla opilla ja tunnustuksella, niin ettemme anna ryöstää sitä itseltämme, vaan että muitakin siinä säilytämme…”, jota siteerasinkin. Tämä ei siis kuitenkaan koske harhaoppisia.
Sideavaimien käytöstä ei tekstissä puhuta suoraan lainkaan, mutta julkista pannaan julistamista nimenomaan harhaoppisia kohtaan. Onko kyse silloin sideavaimien käytöstä? Vanhurskauttamisoppi on uskon ydin, joka siitä poikkeaa on harhaoppinen.
Sideavaimien käytössä hengellisen vallan väärinkäyttö on mitä työläin välttää, kuten kristillisyytemme historia sen karulla tavalla osoittaa. Millä tavalla niitä tulisi oikein käyttää, jotta ei syyllistyttäsi liialliseen lempeyteen tai hengelliseen tyranniaan? Sitä ei Lutherin saarnassa suoraan sanota, ellei sitten lause ”kussa et pahasta pääse ilman vahinkoa ja haittaa, siellä kärsi sitä, kunnes sen aika tulee” jotakin siitä kerro.
TykkääTykkää
Kiitos Kirsi näistä tavattoman kiinnostavista ja lähelle tulevista kommenteista!
Hymyilyttää, kun puhut Lutherista vanhana miehenä 63-vuotiaana, mutta ymmärrän toki, että silloin keski-ikä oli alhaisempi ja Lutherin aika lopuillaan erittäin vaiherikkaan ja väkevän elämän jälkeen. Harva ihminen on jättänyt niin vahvan jäljen koko kristikunnalle kuin juuri Luther. Siis ihminen. Sitä jälkeä ei olisi taistelutta, mutta jonkun piti olla myös Staupitz.
Olen kulkenut Augustinolaisluostarin muurien sokkeloissa ja munkkien kirjaston mykistävässä, historian havinaa uhkuvassa miljöössä ja yrittänyt aistia, mitä kaikkea Luther onkaan siellä joutunut kokemaan väkevien taisteluiden eri vaiheissa Hänelle oli annettu uskonpuhdistajan tehtävä ja sitä varten taistelijan luonne ja voimavarat. Katolisen kirkon mädännäisyys ja koko kristikunta tarvitsi sen.
Luostarin johtaja, Staupitz oli siis ratkaiseva henkilö Lutherille itselleen taistelutehtävää varten, kuten voimme varmaan sanoa Lapin Mariaksi kutsutun olleen Lestadiukselle. Mietin, miten Staupitz saattoi säilyttää Pyhän Hengen lahjan sydämessään luostarin väärinkäytösten ja harhaopetuksen ahjossa, jossa vastaavasti Luther joutui ahtaalle?
TykkääTykkää
8-käskyn selityksestä:
”Oikea tapa hoitaa tämä asia olisi kuitenkin pitäytyä sääntöön, jonka Kristus esittää Matteuksen evankeliumin 18. luvussa. (Matt. 18:15) Hän sanoo siinä näin: ”Jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken.” Tämä on sinulle erinomaisen hieno neuvo kielesi hallitsemiseksi. Sitä on tarkoin noudatettava vastapainoksi surkealla kielen väärinkäytölle. Toimi siis sen mukaan. Älä saata juoruinesi lähimmäistäsi muiden hampaisiin, vaan kehota kahden kesken häntä parantamaan tapansa. Menettele samoin myös silloin, kun joku muu kuiskii korvaasi tämän tai tuon tekosia. Neuvo häntäkin menemään asianomaisen luokse ja nuhtelemaan tätä henkilökohtaisesti, mikäli on itse nähnyt kyseisen tapauksen. Ellei hän ole sitä nähnyt, pitäköön suunsa kiinni.”
Olethan vl-seniori (ja muut) käyneet ohjeistuksen mukaan nuhtelemaan mielestänne väärin toimineita (70-luku yms) henkilökohtaisesti, ja sitten muutaman todistajan kuullen jne? Julkinen internet ei ole alkuunkaan oikea paikka puida asioita ohi evankeliumin ohjeistuksen.
”7. Avaimet
Avaimet ovat Kristuksen kirkolleen antama virka ja valta sitoa syntiin ja päästää synnistä, se ei koske ainoastaan törkeitä ja julkisia syntejä vaan myös hienoja ja salaisia, jotka Jumala yksin tuntee. Näinhän on kirjoitettu: (Ps. 19:13) ”Erhetykset kuka ymmärtää?” Paavalikin valittaa (Room. 7:23), että hän lihalla palvelee ”synnin lakia”. Ei näet ole meidän vallassamme vaan yksin Jumalan vallassa ratkaista, mitkä asiat ovat syntejä sekä kuinka suuria tai lukuisia synnit ovat.” (Schmalkaldenin opinkohdat.)
”Kristus opettaa edelleen näin: ”Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'.” Aina on siis asia hoidettava henkilökohtaisesti sen kanssa, jota se koskee eikä juoruiltava hänen selkänsä takana. Mutta jos tästäkään ei ole apua, siirrä se julkisesti hoidettavaksi, joko maalliseen tai hengelliseen tuomioistuimeen. Tällöin et ole enää yksin, vaan rinnallasi ovat nuo todistajat, joiden kanssa voit osoittaa asianomaisen syylliseksi. Todistukseenne nojautuen voi tuomari sitten tuomita ja määrätä rangaistuksen. Tällä tavalla, laillista järjestystä noudattaen, pahaa voidaan päästä torjumaan ja parantamaan. Jos taas toinen vedetään joka ikisessä loukossa ihmisten hampaisiin ja tongiskellaan saastaa, kukaan ei siitä parannu” (8. käskyn selityksestä)
Internet ei valitettavasti ole maallinen eikä hengellinen tuomioistuin. Saastan tongiskelusta ei kukaan parannu.
TykkääTykkää
Joo, mietin kyllä tovin ennenkuin kirjoitin sanan “vanha”, koska tiedän että 63-vuotias voi tänä päivänä olla elämänsä kunnossa, kuten sinä vl-seniori :-). Mutta siihen aikaan oli vähän eri meininki ja Luther oli käsittääkseni käynyt kuoleman porteilla jo aikaisemminkin.
Itsekin olen Wittenbergin yliopiston käytäviä kuljeskellut ja elänyt mielessäni todeksi näitä Lutherin uskomattomia aikoja. Lutherin elämä on oikeastaan niin käsittämätön.
TykkääTykkää
Pitäisikö tämä ymmärtää hyvällä vai pahalla? NIV:ssä on myös 1992 käännöksen mukainen tulkinta:
”If your brother or sister sins, go and point out their fault, just between the two of you.” Tosin ”veljesi” tilalla on ”veljesi tai siskosi” (g. ”adelphos”). KJV:ssä taasen on vanhan käännöksen mukainen sanamuoto.
TykkääTykkää
Joona: ”Seurakunnalla ei ole lupaa olla tiukempi ja ankarampi kuin Kristus eli laatia omin luvin neuvoja, määräyksiä ja ohjeita, joita ei ole mahdollista perustella Raamatulla. Toisaalta meillä ei ole seurakuntana lupa olla myöskään ”rennompi” ja lempeämpi kuin itse Kristus eli jättää neuvomatta, varoittamatta ja sitomatta, jos Jumalan sanasta selkeästi poiketaan synneillä tai väärällä opetuksella.”
Mutta mitä sanot seurakunnalle, joka 70-luvulla valjastettiin ”työkseen” hoitamaan toinen toisiaan harhaoppisin, lakihenkisin perustein?
Joona: ”Vallankäytön ja liiallisen ankaruuden lisäksi seurakunnalla on vaarana myös sellainen ihmislähtöinen lempeys, joka ei nouse Jumalan rakkaudesta vaan inhimillisestä laiskuudesta ja elähtäneestä mukavuudenhalusta.”
Tuo inhimillinen laiskuus ja elähtänyt mukavuudenhalu särähtää sillä tavalla, että toivoisin sinun avaavan sitä lisää. Näitä kommentteja kun saattaa lukea useampikin todella suurten ristipaineiden ja velvoitteiden alla kipuileva ja voi tulkita tuon lauseen omasta lähtökohdastaan.
TykkääTykkää
Pannaan julistamisella Luther tarkoittaa nimenomaan sideavainten käyttöä eli poistamista seurakunta- ja ehtoollisyhteydestä. Tämä käy ilmi Schmalkaldenin opinkohdista. Muualtakin Tunnustuskirjoista sekä tutkimuskirjallisuudesta käy ilmi, että Wittenbergissä käytettiin sideavaimia julkisissa synneissä eläviä ja harhaoppeja kannattavia kohtaan.
Ohdakkeiden poiskitkemisellä Luther tarkoittaa tässä saarnassaan ilmeisesti enemmän maallisen väkivallan käyttöä kuin sideavainten käyttämistä. Tuohon aikaan oli tavallista, että toisuskoiset vangittiin, teloitettiin tai karkotettiin maasta. Tätä Luther ilmeisesti vastustaa saarnassaan. Tätä kautta ymmärtyy se aluksi ristiriitaiselta vaikuttava asia, että Luther varoittaa ohdakkeiden poiskitkemisestä mutta kehottaa julistamaan harhaoppiset tarvittaessa julkisesti pannaan. Ikävä kyllä historiankirjoituksesta selviää, että myös Wittenbergin reformaattorit turvautuivat maallisen vallan apuun esimerkiksi anababtisteja vastustaessaan.
1970-luvulla keskeisin ongelma oli todennäköisesti siinä, että sideavaimia ei käytetty ainoastaan silloin, kun raskaisiin, konkreettisiin synteihin tai selviin harhaoppeihin langenneet eivät katuneet. Ymmärtääkseni 1970-luvulla ihmisiä hoidettiin ja sidottiin lähinnä intuitiivisesti, tunnepohjalta tunnistettavista ”vääristä hendistä”, ei niinkään konkreettisista raskaista lankeemuksista tai raamatunvastaisista opeista. Sellainen johtaa tietysti väistämättä subjektivismiin, irrationalismiin ja mielivaltaan: Yhteisöllistä auktoriteettia omaava voi aina halutessaan väittää, että jossakussa tuntuu olevan väärä henki eikä hänellä ole mitään mahdollisuutta puolustautua. Mitäpä hän voi siihen sanoa, jos jostakusta tuntuu joltakulta.
Selkeät, konkreettiset väärät teot tai väärä, raamatunvastainen oppi on jo aivan eri asia. Niistä on mahdollista keskustella järkiargumenttien eikä ainoastaan tunnepohjaisen, irrationaalisen mututuntuman pohjalta. Puhuteltavalla on mahdollisuus (ja täytyy olla mahdollisuus) puolustautua ja esittää vasta-argumentta eikä hän ole vain sen armoilla, miltä puhuteltavan ”henki”, ”asenne”, ”mieli” tai ”motiivit” sattuu tuntumaan.
Lienee totta, että sideavainten väärinkäyttöä on mahdoton estää täydellisesti. Kuten jo edellä kirjoitin, jos uskomme Jeesukseen Kristukseen Herranamme ja Jumalanamme, emme voi väittää itseämme ja kokemuksiamme häntä viisaammiksi. Ja on tosiasia, että Jeesus on antanut seuraajilleen myös valtuutuksen sitoa ja pidättää anteeksiantamus.
Asiaa voi miettiä myös näin päin: Jos tiedämme hyvin varmasti jonkun toimivan raskasti väärin, elävän selvissä synneissä tai opettavan raamatunvastaisesti, onko todella rakkautta ja lempeyttä, ettemme puutu siihen? Ainakin minusta tällöin on kysymys lähinnä siitä, ettemme välitä lähimmäisistämme riittävästi vaan haluamme vain itsekkäästi ja mukavuudenhaluisesti suojella mutkattomasti ja leppoisasti sujuvaa arkeamme. Jos välittäisimme lähimmäisistämme, veljistämme ja sisaristamme, yrittäisimme irrottaa heidät Pahan otteesta, koska se aina, tavalla tai toisella, rikkoo elämää ja pyrkii tekemään onnettomaksi ajassa ja iankaikkisuudessa.
TykkääTykkää
”Mutta mitä sanot seurakunnalle, joka 70-luvulla valjastettiin 'työkseen' hoitamaan toinen toisiaan harhaoppisin, lakihenkisin perustein?”
Muistaakseni olen eri keskusteluissa ottanut 1970-luvun tapahtumiin kantaa jo monta kertaa.
No, sanon sille tällä tavalla:
”1970-luvulla keskeisin ongelma oli todennäköisesti siinä, että sideavaimia ei käytetty ainoastaan silloin, kun raskaisiin, konkreettisiin synteihin tai selviin harhaoppeihin langenneet eivät katuneet. Ymmärtääkseni 1970-luvulla ihmisiä hoidettiin ja sidottiin lähinnä intuitiivisesti, tunnepohjalta tunnistettavista ”vääristä hengistä”, ei niinkään konkreettisista raskaista lankeemuksista tai raamatunvastaisista opeista. Sellainen johtaa tietysti väistämättä subjektivismiin, irrationalismiin ja mielivaltaan: Yhteisöllistä auktoriteettia omaava voi aina halutessaan väittää, että jossakussa tuntuu olevan väärä henki eikä hänellä ole mitään mahdollisuutta puolustautua. Mitäpä hän voi siihen sanoa, jos jostakusta tuntuu joltakulta.”
”Tuo inhimillinen laiskuus ja elähtänyt mukavuudenhalu särähtää sillä tavalla, että toivoisin sinun avaavan sitä lisää. Näitä kommentteja kun saattaa lukea useampikin todella suurten ristipaineiden ja velvoitteiden alla kipuileva ja voi tulkita tuon lauseen omasta lähtökohdastaan.”
Tarkoitan tätä:
”Asiaa voi miettiä myös näin päin: Jos tiedämme hyvin varmasti jonkun toimivan raskaasti väärin, elävän selvissä synneissä tai opettavan raamatunvastaisesti, onko todella rakkautta ja lempeyttä, ettemme puutu siihen? Ainakin minusta tällöin on kysymys lähinnä siitä, ettemme välitä lähimmäisistämme riittävästi vaan haluamme vain itsekkäästi ja mukavuudenhaluisesti suojella mutkattomasti ja leppoisasti sujuvaa arkeamme. Jos välittäisimme lähimmäisistämme, veljistämme ja sisaristamme, yrittäisimme irrottaa heidät Pahan otteesta, koska se aina, tavalla tai toisella, rikkoo elämää ja pyrkii tekemään onnettomaksi ajassa ja iankaikkisuudessa.”
Koskaan ei keskustelussa voi tietää ja ottaa huomioon kaikkia mahdollisia elämäntilanteita, joissa lukijat voivat elää. Jos sitä vaaditaan, ainakaan minä en enää uskalla ylläpitää tätä blogia.
Siksipä kirjoitan ja keskustelen täällä sillä oletuksella, että lukijat ovat järkeviä, itsenäiseen harkintaan kykeneviä kansalaisia. Tällainen taustaoletus on välttämätön, jotta tämän blogin ja keskustelun ylläpitäminen olisi mielekästä.
TykkääTykkää
SH: ”Olethan vl-seniori (ja muut) käyneet ohjeistuksen mukaan nuhtelemaan mielestänne väärin toimineita (70-luku yms) henkilökohtaisesti, ja sitten muutaman todistajan kuullen jne? Julkinen internet ei ole alkuunkaan oikea paikka puida asioita ohi evankeliumin ohjeistuksen.”
Kiitos sinulle kommentistasi!
Kysynkin sinulta, oletko saanut kuvan, että olen syyttämässä jotakin yksittäistä hoitomiestä itseeni kohdistuneessa hoitotilanteessa. vastaan, että en ole, vaikka olen toki ollut monissakin hoitokokouksissa osallisena matkan varrella, niinkuin lähes kaikki seniorit. Vaikka jossakin vaiheessa omassa hoitokokouksessa jäin pahasti haavoitetuksi, olen uskonystävien tuella saanut haavat arpeutumaan.
Jos olisin mennyt henkilökohtaisten hoitomiehieni luokse puhumaan – olisin joutunut uudestaan hoitokokousrumbaan. Niin raadollista se on ollut. ”Ruumiita” on jäänyt monenlaisia ja lukematon määrä ”rintamalle” matkan varrella 70-luvun hoitokokouskäytännön jäljiltä.
Asia ei ole kuitenkaan vain yksilöllinen silloin, kun se on samalla kollektiivinen/ yhteisöllinen, kohdistuen koko laumaan. Hoitokokoukset ovat tapahtuneet ja ehkä edelleenkin tapahtuvat silloin alkaneen harhaoppisen lakihengen tuottamana pakkokäytänteenä: meidät velvoitettiin sellaiseen toisiamme kohtaan.
SH: ”Avaimet ovat Kristuksen kirkolleen antama virka ja valta sitoa syntiin ja päästää synnistä, se ei koske ainoastaan törkeitä ja julkisia syntejä vaan myös hienoja ja salaisia, jotka Jumala yksin tuntee.”
No mutta miten toinen uskovainen voi ottaa ja käyttää avainten valtaa toiseen, jos vain Jumala tietää sellaiset synnit?
Eikö tuo ole mitä suurinta mielivaltaa ja vallan väärinkäyttöä lähimmäistä kohtaan?
TykkääTykkää
(Anteeksi että menen henkilökohtaisuuksiin, mutta lienee hyvä teologi Korteniemenkin muistaa, että hän lienee aivan omaa luokkaansa tässä itsehillintä- ja objektiivisuusasiassa. Vältetään ehkä suurimmat pettymykset ihmisten lyhytjärkisyyteen, jos muistetaan tuo. Keskustelu ei monestikaan ole virtaviivaista asioiden kiihkotonta kääntelyä, vaan mukaan mahtuu monia ristiriitoja, typeryyteen asti joutavanpäiväisiä kommentteja sekä muuten vain rönsyilyä eri suuntiin. Sellaisia met ihmiset olemha- joten sitä asiaa ei kannata liikaa yrittää muuttaa 😉 )
TykkääTykkää
Vaikka emme koskaan pysty täydelliseen keskusteluun, minusta olisi hyvä pyrkiä hillitsemään itseään sen verran, että keskustelun taso pysyisi vähintäänkin kohtuullisena ja mielekkäänä aiheen käsittelyn kannalta. Allekirjoitan Joonan kommentin siitä, että on välttämätöntä olettaa kanssakeskustelijoilta omaa analysointi- ja harkintakykyä. Näinhän teemme kaikissa kohtaamisissamme.
Minusta ainakin olisi hienoa, jos keskusteltaessa voitaisiin pyrkiä kukin omista lähtökohdistamme mahdollisimman ”virtaviivaiseen” asioiden käsittelyyn. On aika erikoista, jos välttämättä haluaa lisätä keskustelurönsyjä ja höttöä – en myöskään usko, että kukaan itsetarkoituksellisesti tahtoo olla tyhmä.
Sitä paitsi, eikö itsensä kehittäminen myös keskustelijana ole varsin suotavaa? Eikö olisi hienoa, että voisimme kukin kasvaa esimerkiksi täällä olevan keskustelun myötä niin keskustelijoina kuin ihmisinäkin? Turhat rönsyt tuskin auttavat tässä päämärässä…
Ja Herttaneiti: yllä oleva kommenttisi on mielestäni loukkaava. Tämän blogin tehtävä ei ole analysoida kenenkään henkilökohtaisia ominaisuuksia.
TykkääTykkää
Roosa, minä en kannusta ketään olemaan tyhmä tai provosoiva tai muuten sotkemaan asioita. Tosiasia vain on, että ihmiset eivät ole täydellisiä.
Ja minusta ei ole loukkaavaa, jos sanoo toisen olevan erityisen hyvä itsehillinnässä ja/tai objektiivisuudessa. On myös helpompaa, jos hahmottaa asiat laajemminkin, tarkoitan, että esimerkiksi minun elämäni helpottuu, jos tiedän, että seeprat eivät muutu pilkullisiksi vaikka miten kovasti sitä toivoisin. Siksi minusta ei ole järkevää ajankäyttöä yrittää muuttaa ihmisiä, vaan ennemminkin hyväksyä se tosiasia, että jokainen toimii omista lähtökohdistaan. Esimerkiksi juuri minä taidan olla sellainen, joka ei nyt pysynyt asiassa- ja sehän ei tee minusta huonompaa ihmistä. Mutta nyt, kun minua muistutettiin asiasta, voin yrittää kehittää itseäni tässä suhteessa. Mielestäni on kuitenkin suotavaa poiketa aiheesta silloin, jos se on toisille rakennukseksi, vaikkei sitä pitäisi itsetarkoitukseksi ottaakaan.
TykkääTykkää
Lutherin vähäkatekismuksessa todetaan toisaalta, että ulkonaisesti seurakunta esiintyy eri kirkkokunnissa ja paikallisseurakunnissa.
Voidaanko varmuudella sanoa, ettei Kristuksen elävää seurakuntaa löydy Suomesta kuin lestadiolaisten keskuudesta?
TykkääTykkää
Ehtimättä perehtyä perusteellisesti edellä käytyyn keskusteluun muutama kommentti tässä vaiheessa:
Please, toivon, että meillä on sietokykyä erillaisille tulokulmille ja tyylilajeille näihin asioihin kristillisen vapaassa ilmapiirissä 🙂
Kristuksen kirkkolaki suojelee seurakuntaa:
– törkeissä julkisynneissä eläviltä
– selkeästi Raamatun vastaisesti opettavilta
– kanssaveljien ja -sisarten hyväksikäyttäjiltä (esim. seksuaalisesti tai väkivaltaisesti tai taloudellisesti jne.)
Kristuksen kirkkolakia ei ole tarkoitettu vallankäytön ja koston välineeksi, ei myöskään ehdonvallan asioiden hoitoon (=mielivaltaisten ja kullttuuristen tapojen pyhittämiseen) eikä subjektiivisten epämääräisten ”henki” -asioiden hoitoon !
SH erehtyy. Juuri keskustelua näistä asioista on toivonut SRK:n puheenjohta ja ja johtokuntakin useampaan otteeseen. Ja koska nämä ovat julkisia asioita, ei ole estettä käydä näistä tällä tasolla julkista keskustelua. – Juuri sitä yhteisömme tarvitsee!
Ja koska SRK:n johtokuntakin on niin ”henkiopin” kuin ”Jumalan huoneen hallitus” -ym. opit todennut harhoiksi, on vastuu toimiensa korjaamisesta siirtynyt tekijöille – eikä todellakaan särkyneiden uhrien harteille!
”Hän on minut lähettänyt parantamaan särjettyjä sydämiä, saarnaamaan vangeille lunastusta ja sidotuille pääsemistä.” (Jes.61:1)
”Muistakaa sidotuita, niin kuin te heidän kanssaan sidotut olisitte, ja niitä, jotka murhetta kärsivät, niin kuin te itse vielä lihassa olisitte.” (Hepr. 13:3)
”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet…” (Jes 58:6)
”Älkää luottako valheeseen sanoen: tämä on Herran templi, tämä on Herran templi, tässä on Herran temppeli. Mutta parantakaat todella elämänne ja menonne, ja tehkäät jalo oikeus yhden ja toisen välillä.” (Jer 7:4)
Ja Herra vastasi: ”Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan?… Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.” (Luuk. 12:42, 48)
Luther vastaa Erasmukselle ”Sinä edelleen annat sen neuvon, ettei `saa julkisesti ilmoitella sellaista, mikä kirkolliskokouksissa on tullut virheellisesti päätetyksi, ettei annettaisi aihetta isien arvovallan halveksimiseen.`…Mutta mitenkähän menettelevät ne sielut, jotka tuo kohtuuton määräys sitoi ja surmasi? Eikö tämä ensinkään huolestuta sinua?
Inhimillisiä määräyksiä ei voida noudattaa samanaikaisesi kuin Jumalan sanaa, sillä ne sitovat omattunnot, mutta tämä vapauttaa ne; nämä ovat ristiriidassa keskenään, ovat kuin vesi ja tuli, ellei noita määräyksiä
noudateta vapaasti, toisin sanoen sellaisina, jotka eivät sido.
Isien arvovaltaa on siis pidettävä yhtäkaikkisena, ja väärin päätetyt määräykset – ja sellaisia ovat kaikki ne, jotka on laadittu ilman Jumalan sanaa – on revittävä rikki ja heitettävä syrjään, sillä Kristus on isien arvovaltaa tärkeämpi.” (Luther, Sidottu ratkaisuvalta)
TykkääTykkää
Joona, kiitos hyvästä ja tiiviistä vastauksestasi!
”Koskaan ei keskustelussa voi tietää ja ottaa huomioon kaikkia mahdollisia elämäntilanteita, joissa lukijat voivat elää. Jos sitä vaaditaan, ainakaan minä en enää uskalla ylläpitää tätä blogia.”
Olen hyvin pahoillani, jos tulin omalla kysymykselläni tölväiseeksi sanontaasi. Toivottavasti jaksat antaa anteeksi? Arvostan sydämeni pohjasta alttiuttasi Roosan kanssa tämän foorumin ylläpidossa ja suunnatonta ahkeruutta kantaa raamatullista tietoa meille kuin tarjottimella.
Avaintenvallan käyttö, sitominen ja hoitokokouskäytänteen yhteinen historia on ”kuuma aihe” ja voi olla useammallakin paikkakunnalla edelleen ajankohtainen ja uskovaisia rassaava kysymys.
iSH:” Internet ei valitettavasti ole maallinen eikä hengellinen tuomioistuin. Saastan tongiskelusta ei kukaan parannu.”
Itse en ole kokenut tätä keskustelua ”saastan tonkimiseksi” ja minusta tällainen avoin ja rehellinen keskustelu uskonasioista ja -kysymyksistä on erittäin tervetullutta.
TykkääTykkää
Totta kai saat anteeksi, vl-seniori. Pyydän myös itse anteeksi liian kärkeviä sanojani. Pitäisi osata olla kärsivällisempi.
TykkääTykkää
Saat anteeksi, Joona, vaikka minusta sinä olet ollut uskomattoman kärsivällinen – kiitän siitä! Toivon, että jaksat jatkaa ja luulen, että tätä blogia seurataan. Näkyykö se tilastossa?
TykkääTykkää
Mielestäni hyvän näkökulman rikkavilja-sideavain –problematiikkaan tuo Gal. 6:1-4:
1 Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen.
2 Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.
3 Joka luulee olevansa jotakin, vaikka ei ole mitään, pettää itseään.
4 Kukin tutkikoon vain omia tekojaan. Silloin hän voi ylpeillä vain siitä, mitä hän itse on, vertaamatta itseään toiseen.
Mihinkään toisten tutkintatempauksiin tai rikkaviljan kitkentätalkoisiin Raamattu ei siis anna lupaa, mutta kehottaa toimimaan silloin, kun synti tulee itsestään esille (tavataan tekemästä väärin / rikkoo sinua vastaan).
TykkääTykkää
Tällä hetkellä lukijoita on keskimäärin 500-700 päivässä. Parhaimmillaan määrä nousee 1000-1500.
TykkääTykkää
Tuo on tärkeä huomio. Raamattu asettaa siis sideavainten käytölle ainakin kaksi rajoitetta:
1. Lankeemuksen on oltava ilmeinen ja konkreettinen. Pelkkä epämääräinen ”väärä henki” / ”väärä asenne” / ”väärä mieli” / ”väärä ymmärrys” etc. ei saa olla peruste käyttää sideavaimia.
2. Oikeisiin synteihinkään langenneita ei saa ryhtyä aktiivisesti etsimään millään yleisellä kampanjalla tai keskinäisellä urkintajärjestelmällä. Asioihin on puututtava vain silloin, kun synti tulee itsestään ilmi.
Jollei näitä kahta noudateta, on vaarana langeta Jeesuksen varoittamaan rikkaviljan kitkemiseen. Siinä oli ongelmana siis se, että rikkaruohojen mukana menee väistämättä myös hyvää vehnää – teeskentelijöiden mukana seurakunnasta karkotetaan myös vilpittömiä uskovaisia.
TykkääTykkää
Minä olen miettinyt tänä iltana tätä asiaa. Välillä olen ollut katuvainen ja pahoillani, ja halunnut pyytää anteeksi niiltä, joita olen loukannut. Ja välillä taas olen itse tuntenut tulleeni loukatuksi. Mielestäni reaktio palautteeseeni oli liian ärhäkkä, ja tarkoitukseni oli todella tehdä ehdotus hyvässä mielessä, tarkoitin hyvää.
Minä todella pidän tästä blogista, ja luen sitä mielelläni. Täällä on tasokkaita, fiksuja kirjoituksia, ja kiinnostavia kommentteja. Ja minä mielelläni osallistun keskusteluun, se on, työnnän nokkani asioihin, joista en tiedä mitään, ja joista minun kai sitten pitäisi olla hiljaa.
Mutta juuri sen takia minä tuonkin yo. kommentin tänne läpsäytin- koska en mitenkään haluaisi, että tästä tulisi millään lailla korkean kynnyksen blogi. Että tänne kehittyisi kliinisen älyllinen ilmapiiri, niin, että ne, joille ei ole annettu niin vahvaa argumentaation lahjaa, mutta joilla voisi olla korvaamattoman tärkeää sanottavaa näistä täällä käsiteltävistä asioista, eivät ehkä rohkenisi tulla tänne lukemaan, saati kommentoimaan. Koska heistä tuntuisi, että heidän kommenttinsa, ajatuksensa ovat vääränlaisia.
Ja siksi, siksi minä työnnän lusikkani soppaan näillä aiheeseen suoraan kuulumattomilla kommenteillani. Minä tiedän, ettei se ole minun tehtäväni, mutta minä vain niin paljon toivon, että mahdollisimman moni löytäisi tämän blogin ja saisi täältä ravintoa. Kaikki eivät ole rohkeita ja kestäviä, toisille voi olla ylivoimaista astua edes ulos ovesta ulkomaailmaan, saati yrittää kiivetä älyllisiä tikapuita sellaiselle tasolle, jolla täällä parhaimmillaan ollaan. Ja minä uskon, että monet asiat, joita täällä käsitellään, olisivat erityisen tärkeitä juuri noille kaikkein heikoimmille.
Mutta toisaalta olen kyllä sitä mieltä, että reagoin luultavasti turhan ärhäkästi itsekin- kuten lv-seniori totesi, on Joona ollut niin kärsivällinen ja vastaanottava, että uskoisin, ettei mitään suurta huolta ilmapiirin kylmenemisestä ole. Ja se on minusta oikein hyvä.
TykkääTykkää
Vapahtaja tuli saarnaamaan vangeille vapautusta.Mun meillä on aarre, joka on ”Vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä”, niiin meidänkin tulisi julistaa samaa ilosanomaa. Ja ennen kaikkea uskoa omalle kohdalle.On ollut ilo seurata näitä keskusteluja, koska näissä kuunellaan toisia ja kysytään Jumalan Sanasta vastauksia.
Itselleni on viime aikoina noussut mieleeni Laupias Samarialainen, ja Jeesuksen opetus hänestä. Sain palvella Suviseurakansaa Sievissä 2008, jolloin tekstini oli juuri tuo Luukkaan eveankeliumin 10. luvun vertaus. Puheeni voi kuunnella tästä https://www.youtube.com/watch?v=jYqd-j8s7KA
Erkki Hurtig
TykkääTykkää
M.K., Kristuksen kirkkolaki puhuu synnistä (”Jos veljesi tekee syntiä”), eikä erittele eikä kategorisoi sitä ihmismieltymysten mukaan. Synti on aina vakava asia, eikä sitä pitäisi lähtä kategorisoimaan oman katsontakannan mukaan. Linkin takana olevan opinkohdankin mukaan ”se ei koske ainoastaan törkeitä ja julkisia syntejä vaan myös hienoja ja salaisia”. Lutherkin todistaa näin ”hän selittää asian vieläpä siten, ettei niillä ole mitään määrää, lukua eikä aikaa, sanoessaan: »Kaikki, mitä te sidotte ja päästätte», hän ei sano »muutamat», vaan »kaikki». Näin siis avaimen virka on riippumaton syntien määrästä, suuruudesta, pituudesta tai laadusta, minkä nimisiä ne sitten ovatkin; sillä se, joka sanoo »kaikki», ei jätä mitään ulkopuolelle.”
M.K: ”Juuri keskustelua näistä asioista on toivonut SRK:n puheenjohta ja ja johtokuntakin useampaan otteeseen.” Näin sanoessaan tarkoitus on kuitenkin evankeliumin ohjeiden mukaisesti toimia, eikä sitä vastoin, muutoinhan asia menee sivuraiteille ja jumalattomille poluille.Vai oletko kuullut, että he olisivat kehoittaneet puhumaan asioista, joissa ei ole edes ollut mukana, ja vieläpä internetissä niin, että elävästi uskovat ajattelevat sen mustamaalaukseksi ja herjaukseksi?
Mitä sanoo terve kristillinen oppi, jos et ole nähnyt veljesi tekevän syntiä, vaan olet kuullut että joku ehkä jossain on toiminut niin tai näin? Eikö se sano ”Ellei hän ole sitä nähnyt, pitäköön suunsa kiinni.”
Näin siis 8. käskyn selitysosasta. Se on hyvin terve ja hyvä ohje – ja pätevä tänäkin päivänä.
TykkääTykkää
SH, nyt alat paaluttaa valtakunnan rajoja. Elävästi uskomassa olevat ihmiset voivat keskustella internetissä ja he voivat olla näistä täällä olevista kommenteista eri mieltä kanssasi. Ja samaa mieltä. Et sinä tai kukaan voi sanoa, miten oikeasti uskova ajattelee. Sanot epäsuorasti, että se joka ei koe tätä keskustelua mustamaalaamiseksi ja herjaamiseksi, ei ole oikeasti uskomassa. Minua ahdistaa tämän sävyiset kommentit, joissa pyritään arvioimaan keskustelijoiden sieluntilaa, eikä se rakenna millään tavalla. Pyydän malttia ihan kaikilta. Tämä on selkeästi aihe, joka nostaa tunteita. Silti toista ihmistä täytyy kunnioittaa. SH, täällä puhutaan asioista yleisellä tasolla. Olisi hurjaa ruotia täällä ihmisiä nimellä. Tutustu blogistin aiempiin teksteihin siitä, kuinka seurakunnan täytyy säilyttää itsekritiikki. Kunnioita blogin ylläpitäjiä, ja pysy asialinjalla.
TykkääTykkää
Nyyti: ”Sanot epäsuorasti, että se joka ei koe tätä keskustelua mustamaalaamiseksi ja herjaamiseksi, ei ole oikeasti uskomassa.”
Näinhän en sanonut, vaan tuon tulkitsit itse kirjoittamastani. Kyllä moni uskovainen näkee julkisen pahan puhumisen ja juurikin selaisena – ja saakin sen niin nähdä – ja miksi ei sitä niin näkisi? Ei tämä ajattelu tee uskovaisesta epäuskoista, eikä toisinpäinkään, että jos näin juuri ei ajattele, olisi vääjäämättä epäuskossa. Kyseessä ei ole sieluntilan arviointi, vaan näkemys siitä, miten toiset voivat asian käsittää.
Edes juutalaiset eivät lähde (sen verran kuin tiedän) arvostelemaan rabbejansa mahdolisesti vääriä toimeja netissä julkisesti. Tämä ei yksin kuitenkaan tee heistä – eikä kenestäkään muusta – elävästi uskovia. Oikea, evankeliumin ohjeistama tapa on mennä suoraan asianomaisen juttusille – eikä kirjoitella yleispäteviä puolitotuuksia, totuuksia tai juoruja ihmisten vioista tai virheistä julkisesti internetissä. Näinhän raamattu ja siihen perustuva terve kristillinen opetus ohjaa. Se on sitä oikeaa ja toivottua keskustelua.
Sitä vastoin, en ajattele sen olevan hedelmälistä laisinkaan, että vastoin evankeliumin ohjeiden keskitytäänkin tuomaan kaikenlaista pahaa suuren joukon eteen – ohi terveen kristillisen opin. Ketä se hyödyttää? ”Hedelmistään puu tunnetaan” sanotaan.
Pyrin kyllä kunnioittamaan blogin ylläpitäjiä, mutta ensisijaisena ja kalleimpana pitäisi olla kuitenkin terve, raamattuun perustuva kristillinen oppi.
TykkääTykkää
Kiitos tarkennuksesta.
Mielestäni täällä etsitään tervettä kristillistä oppia. Minulta meni ohi tuo puhujien arvostelu. Kuka, missä kommentissa ja missä keskustelussa? On tärkeää rajata lukijalle selvästi, mitä tai ketä kommentoi.
Luin juuri SRK: n vuosikirjaa vuodelta 2012. Suosittelen kaikille. Siinä käsitellään monipuolisesti tätä samaa aihepiiriä useista näkökulmista. Ja julkinenhan sekin on. Puhutaan pedofiileista, mainitaan, että kirkkolakia on voitu käyttää väärin mutta korostetaan, ettei sitä saa halveksia näitten väärinkäytösten vuoksi.
M.Taskila varoittaa nimettömistä nettikeskusteluista ja siitä, että niissä voidaan saattaa ihminen kysymään: ”Sanoiko Jla todella niin?”
Tämän blogin kysymyksenasettelu on kuitenkin ”Mitä Jla sanoi?” Blogistit ovat ilmaisseet etsivänsä totuutta, ei sitä mikä tuntuu hyvältä.
Yksittäinen kommentoija ei ole koko blogi. Eikä blogi ole koko elämä. Se voi kuitenkin avata keskustelukulttuuria, jolloin voisimme käydä tätä keskustelua kasvokkain ilman nimimerkkiä.
TykkääTykkää
eh1619
Kiitos, Erkki, kommentistasi! Kuuntelin suviseurasaarnasi ja muistin heti alusta, että olen kuunnellut tämän ennenkin. Siinä oli jotain mieleenjäävää. Laupias samarialaisen vertaus on uskomattoman puhutteleva ja väkevää opetusta, mutta koko saarnan kuunneltuani koin sen entistä syvällisempänä.
Tämä saarna liittyy myös saumattomasti juuri tämän Joonan tuoman Lutherin saarnan kylkeen.
Meidän tulisi nähdä koko uskomisen asian perustotuus omalle ja toistemme kohdalle Kristuksen läpi – kuten Laupias samarialainen. Kuinka lähelle ja vaativana lakihurskaus saattaakaan tunkea ja kietoa pauloihinsa. Hurskauden teot voivat olla murskaavia juuri heikompia kohtaan ja jättää heidät raatoina tielle – ohitettaviksi.
Kuinka paljon meidän omassa hisroassamme onkaan tätä tapahtunut?
Jeesus tuli pelastamaan, auttamaan, päästämään vangitut, synnin ja lain orjat, lohduttamaan surevia ja haavoitettuja – parantamaan. Vasta suurten koettelemusten ahjon jälkeen tiedämme, kuinka äärettömän suuri on armahtava jumalallinen rakkaus.
Lutherilla koettelemusten ahjo muodostui valtavaksi taisteluksi ja opiksi kaikille jälkipolville.
Meilläkin on omat ahjomme ja koettelemuksemme, joissa lähimmäisyys ja Laupiaan samarialaisen mieli punnitaan.
TykkääTykkää
P.s. Kaikille vinkkinä: Etenkin J.Liukkosen ja H.Marjasen kirjoitukset em. julkaisussa liittyvät keskeisesti näihin aiheisiin.
TykkääTykkää
Mutta mitäminä näitä- ei tämä kuulu minun vastuualueeseeni. Blogistit vastaavat omasta blogistaan, ja jos joku ei täältä saa ravintoa, voi hän olla varma, että hän saa sitä jostakin muualta. Maailma on täynnä lämpimiä ja empaattisia ihmisiä, vaikka täällä puhutaan Jumalan sanasta, on tämä silti vain yksi lähestymistapa asioihin.
Minua väsyttää yrittää saada vastakaikua asiassa, jonka tiedän tärkeäksi, mutta jolle ei tunnu tulevan myönnytyksiä. Luultavasti olen sillä lailla yksinkertainen ihminen, että kuvittelen lämmön ja ymmärtämysen kuuluvan ihmisen perusoikeuksiin- en ymmärrä sitä, että asiat menevät ihmisten ohi. En ymmärrä sitä, että jotkut ihmiset rajataan ulkopuolelle sen takia, että he ovat sellaisia kuin ovat.
Tietenkin, kuten todettua, kaikki toimivat omista lähtökohdistaan- jos täällä aikaansa viettävillä ihmisillä ei ole valmiuksia kohdata toisia sellaisina kuin he ovat (ilmeisesti ei minullakaan ole), silloin lienee tosiaan paras, että siirtyy itse muualle, eikä kiusaa itseään täällä. Siihenhän on kannustettu jo moneen kertaan- että jos ei viihdy, voi lähteä pois.
TykkääTykkää
Läheisyyden pelosta:
http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/FearInti.html
TykkääTykkää
Matt. 18 on ymmärretty väärin, kun siitä ja erityisesti jakeesta 18 tehdään kirkkokurin toteuttamista koskeva proseduuri, jonka huipentumana seurakunta ”julistaisi pannatuomion”.
Tämä on vastoin Raamatun tarkoittamaa ja myös jakeen 18 aika selvää sanamuotoa, vaikka miten Luther tai Rauhanyhdistysten johtokunnat tämän olisivat oman aikainsa seurakuntaelämässä näin hyväksi nähneet.
Jos joku tekee syntiä minua kohtaan tulee minun (sovun saavuttamiseksi ja) veljeni sielun autuuden säilymisen tähden häntä neuvoa. Tämä on velvollisuuteni veljeäni kohtaan ja tämä on jatkon näkökulma.
Matt. 18:18 kertoo ainakin neljässä tarkistamassani käännöksessä, joista tarkin olisikohan jotain seuraavaa: jos syntiä minua kohtaan tehnyt veli ei tottele seurakuntaakaan, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani. Olen siis tehnyt voitavani hänen auttamiseksi ja olen hoitanut rakkauden velvollisuuteni. Voin ja minun täytyy hänen synnistään huolimatta tahollani suhtautua häneen samalla tavalla kuin Jeesus suhtautui Matteukseen tai Sakkeukseen taikka kuin Paavali pakanoihin.
Sen sijaan ei Matt. 18:18 anna seurakunnalle valtaa ”julistaa pannaa” jollainen seurakunnan julkisella päätöksellä. Ei siinä lue esimerkiksi, että julistakaa hänet pakanaksi ja publikaaniksi. Tässähän olisi myös ristiriita mm. rikkaviljavertauksen kanssa. Tällainen ”sitominen” voi perustua kirkon / kirkkojen perinteeseen, mutta ei Jumalan sanaan, jos ei lasketa Paavalin suhtautumistapaa kahdessa yksittäisessä tapauksessa esim. henkilöön, joka aika perverssillä tavalla eleli isänsä vaimon kanssa.
Sideavain kuuluu niille, joissa ei ole halua uskoa, kuten veli SL joitain vuosia sitten toi suviseurasaarnassa havainnollisesti esille. Sideavain osoittaa myös sen, että ilman seurakunnan kautta saatua sanaa ei voi olla synteinpäästöä.
TykkääTykkää
Hyvä SH – edustat sitä asennetta, jonka vuoksi täällä edelleen joudutaan keskustelemaan 40 vuotta ja jopa vanhemmista asioista. – Ja nämä asiat olivat julkisia jo aikoinaan, kun ne oli yli seurakunnan julistettu.
Tarkistappa, mitä SRK.n historiakirjoissa kirjoitetaan vaikkapa Juhani Raattaman virheistä – tai myöhempien kristittyjen. Itse SRK:n historiatyöryhmässä olin toppuuttelemassa sitä, mitä paljastetaan ihan tavallisten tallaajien elämästä 🙂 Puhujan ja seurakunnan johtotehtäviin suostuneiden ”intimiteettisuoja” olkoon kapeampi.
Eikö sekin ollut hyvin julkista, kun SRK:n johtokunta julkaisi sekä lokakuussa 2011 että toukokuussa 2012 1970-luvun oppiharhoja ja väärinkäytöksiä pahoittelevan kannanilmaisun otsikolla: ”SRK:n historiatyön jatko edellyttää keskustelua”. Tekstissä sanotaan mm. ”Tosiasioita on kyettävä kohtaamaan avoimesti ja rehellisesti silloinkin, kun ne eivät ole meille mieluisia”. Ja juuri tässäkin sitä kaivattua keskustelua käydään!
Kristus sanoi: ”Minkä minä sanon teille pimeässä, se julistakaa päivänvalossa, ja mitä kuulette korvaanne kuiskattavan, se kuuluttakaa julki katoilta.” (Matt. 10:27)
Kaikki, mitä Luther sanoi ei ole kestävää. Hän meni näkemyksissään välillä hirmuisesti harhaan; pahinta kun hän hyväksyy tai peräti kehottaa ja kiihottaa surmaamaan talonpoikia, uudestikastajia ja juutalaisia…!
Kristus varoittaa vehnä ja rikka-vilja vertauksessaan kohtalokkaista äärijohtopäätöksistä epämääräisin perustein – ja myös mittakaavavirheistä: ”Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin!” (Matt. 23:24)
TykkääTykkää
Uskon, herttaneiti, ettet tarkoittanut kommentillasi pahaa. Et tarkoittanut kommenttiasi ironiseksi ja henkilöön käyväksi vaikka itsekin sen sellaiseksi koin. Virheitä sattuu jokaiselle meistä. Saat anteeksi ja pyydän myös itse anteeksi liian kärkeviä sanojani.
Jokainen on lämpimästi tervetullut kommentoimaan ja keskustelemaan tähän blogiin. Toivon itsekin, että tänne ei kehity liian kliinistä ilmapiiriä, että keskusteluun osallistumiseen ei ole liian korkea kynnys ja että kenenkään ei tarvitse kokea täällä itseään huonoksi.
Samalla blogin ensisijaisena päämääränä ei ole kuitenkaan tuottaa hyvää mieltä vaan etsiä totuutta. On hyvä, jos keskustelu tuo myös ensiksi mainittua, mutta valitsemamme tärkeysjärjestys on kuitenkin tämä. Totuus ei välttämättä tunnu meistä kenestäkään mukavalta. Siksi vilpittömään totuuden etsimiseen kuuluu mielestäni tietynlainen kohottautuminen omien tunteiden ja toiveiden yläpuolelle. Siihen kuuluu argumenttien punnitseminen kiihkottomasti, silloinkin, kun ne tekevät itselle kipeää.
Tällaista keskustelua toivomme Roosan kanssa edistävämme vanhoillislestadiolaisuudessa ja vanhoillislestadiolaisuudesta. Tätä kristillisyyttä koskeva keskustelu on nimittäin viime vuodet ollut usein niin aggressiivista ja tunnepohjaista. Asenteena on usein – molemmin puolin – ollut se, että tämän täytyy olla totuus, koska me toivomme ja haluamme, että asia on näin. Tällainen on kuitenkin älyllisesti laiskaa ja potentiaalisesti vaarallista ajattelua.
Toivomme Roosan kanssa, että tämä blogi olisi erilainen. Toivomme, että se pieneltä osaltaan edistäisi keskustelukulttuuria, jossa totuutta etsitään kiihkottomasti ja se myönnetään vaikka se tekisi välillä kipeää vanhoillislestadiolaisuudelle, välillä taas vanhoillislestadiolaisuuden kriitikoille. Kuulostaa ehkä suureelliselta, ymmärrän sen, mutta tämä on unelmamme. Siitä huolimatta, että onnistumme itsekin ihanteessamme vain hyvin vaillinaisesti.
Meidän blogistien – myös näiden ihanteiden – kanssa saa toki olla eri mieltä. Keskustelua sensuroidaan vain ääritapauksissa. Toivomme kuitenkin, että keskustelu säilyy asia- ja argumenttipainotteisena eikä muutu tunnepohjaiseksi tai varsinkaan henkilöön käyväksi.
Ymmärrän senkin, että ihmiset ovat erilaisia. Joku ehkä toivoisi blogikirjoituksilta, meiltä blogisteilta ja keskustelulta ensisijaisesti jotain muuta. Joku ehkä toivoisi ennen kaikkea lämmintä ja myötätuntoista kohtaamista. Se on ymmärrettävää, ja kaikkiin ymmärrettäviin toiveisiin olisi hirvittävän mukava pystyä vastaamaan.
Surukseni joudun kuitenkin toteamaan, että ainakaan minulla ei kerta kaikkiaan ole taitoa, aikaa, voimavaroja ja tarvittavaa koulutusta vastata kaikkiin niihin oikeutettuihin ja ymmärrettäviin toiveisiin, joita tiedän blogin lukijoilla olevan. En voi sanoa muuta kuin että olen pahoillani tuottamastani pettymyksestä ja pyydän suhtautumaan anteeksiantamuksella. Yksi blogi ja kaksi blogistia pystyy parhaimmillaankin vastaamaan vain hyvin rajalliseen määrään toiveita ja kysymyksiä. Elämä vain on tällaista.
Kuten herttaneiti tuo esille, onneksi suurin osa elämää ja maailmaa, myös vanhoillislestadiolaisuutta, on tämän blogin ulkopuolella. Jos tämä blogi tuottaa pettymyksen, kannattaa muistaa, että sen ulkopuolelta, ihan arkielämästä, löytyy valtava määrä viisaita, lämpimiä, myötätuntoisia ja myös Raamattunsa hyvin tuntevia ihmisiä.
Ja ennen kaikkea kannattaa muistaa, että Jeesuksen Pyhä Sydän jaksaa meistä ihmisistä poiketen jakaa loppumatta, yhtä aikaa sekä täydellisen johdonmukaista Jumalan sanan viisautta että rakkautta, myötätuntoa ja lämmintä kohtaamista. Siksi kannattaa hakeutua ennen kaikkea sen läheisyyteen, sitä tuntemaan.
TykkääTykkää
Allekirjoitan WähäinenW:n esittämät perusteet. Tarkalleen lainattuna kohta menee näin: ”Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin”.
Mahdollisuus kirkkolain mukaiseen menettelyyn on tietenkin tärkeä koska muuten ei olisi seurakunnan mahdollista ottaa kantaa esimerkiksi jos joku opettaisi jotakin tuhoisaa oppia mutta esittäytyisi kristittynä.
Kristuksen kirkkolaki on meille ihmisille täysin oikeutettu ankara nuhdesaarna. Mitä jos sitä oikeasti noudatettaisiin kuten neuvottiin? Kenestäkään ei kerrottaisi juoruja, kukaan ei joutuisi skandaalien kohteeksi, iltapäivälehtiä ei olisi olemassa, ”Big brotheria” pidettäisiin järjettömyytenä. Esimerkkejä voi keksiä loputtomasti. Entä kiusaamisten ja muiden kaltoinkohteluiden hiljaiset hyväksyjät? Niitä ei olisi olemassa koska kaikki kävisivät nuhtelemassa väärintekijää. Minä en ole osannut elää kuten kristuksen kirkkolaki opettaa.
TykkääTykkää
Asia minun puolestani kunnossa, saat anteeksi 🙂 Minä ikävä kyllä usein kuulostan hyökkäävämmältä kuin mitä tarkoitan.
Uusi yritys!
TykkääTykkää
WähäinenW lähestyy pohdinnoillaan juuri sitä samaa, mikä itselläni jäi vielä keskeneräiseksi tuolla aikaisemmin, kun yritin tarkastella Lutherin tn. elämänsä viimeistä saarnaa täysin omana yksilöllisenä kokonaisuutena, ikäänkuin yhteenvetona ja testamenttina. En halunnut verrata tätä saarnaa hänen aikaisempiin opetuksiin tai opillisiin painotuksiin ollenkaan, tosin nekin kyllä kuultavat läpi hänen saarnansa. Jos ja kun puhutaan sideavaimista, lähtökohtana on nimenomaan asettaa Lutherin saarna rinnakkain juuri tämän Raamatunsanan Matt 18:n kanssa. Kuten aikaisemmissa kommenteissa myös sanottu, tiedämme että Luther meni kiivailuissaan ja vastustajien nurjertamisessa pahasti harhaan. Hän ei todellakaan ollut erehtymätön ja rapatessa roiskuu, niinkuin sanonta kuuluu.
Pannan julistus käsitteenä kaipaa myös avaamista. Mitä sillä oikeasti tarkoitetaan ja onko sillä oikeasti yhteys sideavaimiin ja Kristuksen kirkkolakiin? Itse olen ymmärtänyt sen tarkoittavan äärimmäistä kirkollista kurinpitokeinoa, johon kuuluu julistuksen omainen seurakunnan yhteydestä eroittaminen, ehtoollisyhteydestä eroittaminen ja keskiajalla katolisen kirkon piirissä lisäksi myös yhteiskunnallisten oikeuksien menettäminen (koska maallinen hallitsija toimi myös oikean uskon vartijana). Nykyään katolinen kirkko ei enää käytä pannaan julistamista. Kuten WähäinenW totesi, Kristus itse ei kehoittanut julistamaan pannaan ketään, vaan kuten jo kerrottu: “olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani.” Millä tavalla Jeesus suhtautui publikaaneihin: hän istui syntisten keskellä, meni heidän koteihinsa jopa SYÖMÄÄN (vrt. Sakkeus), niin että oikeaoppiset fariseukset pahentuivat. Ateriayhteyden kieltäminen oli juutalaisten tapa tehdä pesäeroa meihin ja muihin, josta kiisteltiin myös alkuseurakunnassa. Jeesuksen suhtautumista pakanoihin ei ole käsittääkseni suoraan Raamatusta luettavissa, mutta samarialaisen naisen kohtaaminen antaa siitä viitteitä: oikeaoppiset juutalaiset eivät hyväksyneet heitä, mutta Jeesus kertoi jopa vertauksen Laupiaasta Samarialaisesta, joka voidaan tulkita myös Jeesuksen puheeksi omasta itsestään.
Johtopäätökseni siis saarnasta: 1) Kiivailu on poissa. Ainoastaan harhaoppisia kohtaan julkinen panna. 2) Luther varoittaa toistuvasti saarnassaan rikkaviljan kitkemisestä, jolla hän siis tn. tarkoittaa konkreettista tappamista(ko)? Tarkoittiko Jeesus vertauksessaan rikkaviljan kitkemisellä konkreettista tappamista? 3) Koska rikkaviljan kitkeminen, oli se sitten konkreettisesta tappamista tai seurakuntayhteydestä eroittamista, aiheuttaa väistämättä vahinkoa, ehkäpä jopa hengellisen/ konkreettisen kuoleman myös hyvälle vehnälle, sitä tulisi käyttää vain ja ainoastaan äärimmäisessä hädässä, vrt. Paavali. Näin emme kulje yli Jeesuksen sanan päästämisestä ja sitomisesta, jos huomioimme ihmisluonnon turmeltuneisuuden, kristikunnan historian hirvittävät väärinkäytökset ja Jeesuksen ankarat sanat (Matt 18:6-7):” Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen. 7)Voi maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kumminkin tulevat! Voi kuitenkin sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee!” Tämä varoitus koskee siis sekä hengellistä tyranniaa että silmien sulkemista pahuudelta. Jos emme puutu pahuuteen, syyllistymme siinäkin yhtä vakavaan syntiin. Tätäkin on täällä jo aikaisemmin korostettu.
TykkääTykkää
Teksti kuuluu: ”Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani.” (1933,38) Kyseessä on myös seurakunnan kuuleminen, ja miten se voisi tapahtua, jos seurakunta ei olisi koolla? Gallupilla? Kirjeen välitykselläkö? Tällöinhän se olisi lukemista, ei kuulemista.
Näyttäisi, että olette ottamasta askelta poispäin sieltä, mitä reformaation ajassa vastaan taisteltiin:
”Siitä syystä kutsutaankin bullia ja pannakirjeitä, joissa lukee: Excommunicamus ipso facto, lata sententia, trina tamen monitione praemissa, tai: De plenitudine potestatis, saksan kielellä roskapannaksi. Minä kutsun sellaista perkeleen enkä Jumalan pannaksi, kun vastoin Kristuksen järjestystä tuomitaan ihmisiä pannaan rikoksista, ennen kuin heitä julkisesti seurakunnan edessä on osoitettu syyllisiksi.” (Luther, avaimista)
”Ja tämän kaiken sanon siitä syystä, että seurakunnan, jonka on pidettävä tuollaista henkilöä pannaan julistettuna, tulee tietää ja olla selvillä siitä, miten hän on ansainnut pannan ja joutunut siihen, niin kuin Kristuksen sanat ilmaisevat; muuten se voi tulla petetyksi ja hyväksymällä väärän pannan tehdä lähimmäiselle vääryyttä. Sehän olisi avainten pilkkaamista ja Jumalan häpäisemistä sekä lähimmäisenrakkauden loukkaamista, jollaista ei saa sallia kristillisessä seurakunnassa: sillä Kristus sanoo tässä, että seurakuntakin on vastuussa, kun joku sen keskuudesta on julistettava pannaan.” (Luther)
M.K, ja K.K, jotka ilmeisesti viittaavat ”Juutalaisista ja heidän valheistaan” -teokseen, pyytäisin varovaisuutta; sillä siellä Luther sanoo näin: ”Meidän täytyy rukouksen ja jumalanpelon avulla harjoittaa ankaraa armeliaisuutta, jotta voisimme edes muutamia pelastaa tulesta ja liekeistä. Kostaa me emme saa, heillä on kosto niskassaan, tuhat kertaa ankarampi kuin mitä me voimme heille toivoa.” Tämän jälkeen siinä on tekstiä, joka taistelee pahasti ”kostaa emme saa” ajatusta vastaan, eikä ole lainkaan mahdotoin, ettei teosta olisi jälkeenpäin amendointu. Näin saatatte lyödä kirveen kiveen väittämällä viittaamanne kiivailua Lutherin käsialaksi niiltä kohdin kun se todennäköisesti ei sitä edes ole.
TykkääTykkää
En koko kahdeksannen käskyn selitystä ole aikonut tänne kopioida, ja sen lukeminen on arvokasta. Asioissa toki on poikkeuksiakin, ja sieltä löytyy myös: ”Ymmärrät siis sen, että on ehdottomasti kielletty puhumasta lähimmäisestä mitään pahaa. Poikkeuksen tästä säännöstä muodostavat kuitenkin maallinen esivalta, saarnaajat sekä isä ja äiti. Tämä käsky on siis käsitettävä niin, ettei paha silti jää rankaisematta. ”
Sitä ei pitäisi rakentaa siihen suuntaan että jokainen olisi saarnaajan asemassa. Useinhan sitä törmää lausahduksiin ”Luther kehoitti tappamaan jne” joka muka antaisi valtuutukset muissakin kohdissa mennä terveen kristillisen opin yli, silloin kuin itse niin huvittaa. Huomauttaisin, että Luther selitti katekismuksessa myös ”Alä tapa” -käskyä. Huomaatko ristiriitaa? Toisekseen, kaikki Lutherin teoksina pidetyt teokset eivät niitä edes ole (näin olen lukenut).
TykkääTykkää
No, no sanoisinpa jopa, että hiukka tarkoituksenhakuista valikoivaa lähteiden tulkintaa pyrkiessäsi pönkittämään kuvaasi Lutherin erehtymättömyydestä 🙂 – Natsit taisivat ottaa uusintapainoksen kyseisestä teoksesta.
TykkääTykkää
Avainten vallan, sitomisen ja pannaan julistamisen taustalla on myöskin yleinen suhtautuminen väkivaltaan ja sen eri muotoihin, sekä muutokset siinä eri aikakausina ja eri alueilla – eräänlainen ”väkivallantaju”.
Fyysinen väkivalta kaikenlaisine asteineen raakuuksista ja kidutuksista alkaen lievimpiin nipistyksiin tms. Henkinen ja hengellinen väkivalta ovat toisenlaisia, mutta monessa suhteessa täysin rinnastettavia fyysiseen.
Väkivalta aiheena on suunnattoman laaja ja monitahoinen asia käsiteltäväksi, mutta liittyy saumattomasti tämän blogin teemaan ja Lutherin saarnaan.
Kun länsimainen ihminen ajattelee esim. sellaista väkivaltaa kuin kivittäminen, joka on yhtä aikaa sekä kidutus-, että teloitustapa ja meidän ajattelussamme niitä kaikkein kaameimpia tekoja lähimmäistä kohtaan – niin tuntuu järkyttävältä, että yhä maapallon eteläpuoliskolla on paljon valtioita, joissa sellainen on laillista. Sitä käytetään erityisesti huoruudesta kiinni jääneisiin naisiin – kuten raamatunkin aikaan. Myös marttyyri Stefanus kivitettiin monen muun lailla.
Voisiko teistä kukaan kuvitella, että meillä Suomessa kivitettäisiin huoruuden synnistä tavattu? Uskonnolliset periaatteet ovat pitkälle kadonneet. Terveellinen laki kaikille ihmisille, joka sisältyy Moosekselle annettuun kymmeneen käskyyn on länsimaisessa kulttuurissa vesittynyt pahoin ja synti-käsite kokenut lähes konkurssin.
Samalla länsimainen sivistys on kuitenkin edistynyt sellaisen väkivallan kitkemiseen, joka on ehdottomasti tuomittavaa eettisesti, moraalisesti ja eniten juuri Jeesuksen opetuksen mukaan, esim. lasten turmelemiseen, syyttömiin ja heikkoihin kohdistuvaan väkivaltaan – yksinkertaistaen väärän väkivallan käyttöön Psykologinen tietämys on avannut henkisen ja hengellisen väkivallan merkitystä ja sen seurauksia.
Keskiajalla Lutherin saarnat ja ajtukset kumpusivat raamatun ja sen aikaisen yhteiskunnan käsityksestä väkivallankäytöstä.
Entäs millainen olikaan Jeesuksen ”väkivallantaju” aikana, jolloin maailma Hänen ympärillään käytti meidän silmissämme eläimellistä väkivaltaa, kuten vaikkapa vastasyntyneiden lasten heitteillejättöä ja erityisesti naisten kivittämistä sekä rikollisten ristiinnaulitsemista?
”1 mutta Jeesus meni Öljymäelle.
2 Varhain aamulla hän tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä.
3 Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen
4 ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa.
5 Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?”
6 He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan.
7 Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.”
8 Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan.
9 Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä.* Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. [Useissa käsikirjoituksissa on lisäksi sanat: ”koska he omassatunnossaan tiesivät olevansa syyllisiä”.]
10 Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?”
11 ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”
Kirjoittiko Jeesus maahan lainopettajien ja fariseusten omia syntejä, jotka huomatessaan he pelästyivät ja lähtivät pois? Mitä tämä kertomus teille kertoo?
En pääse mihinkään ajattelemasta yhä uudestaan, että meillä on aina vain yksi ja parhain opettaja – muut tulevat Hänen jälkeensä. Kysymys on siitä, haluammeko eniten kuunnella Häntä vai Hänen seuraajiaan?
TykkääTykkää
Tarkennus vielä edelliseen:
kyllä Jeesus laittaa ihmisen selkä seinää vasten tässä Matt 18:15-18; publikaani ja pakana merkitsevät ulkopuolella olemista sanan varsinaisessa merkityksessä. Vain tätä taustaa vasten Kristuksen rakkaus voi armahtaa syntisen ihmisen. Jumalan sanan tutkiminen pitäköön meidät nöyränä.
TykkääTykkää
Mitä mieltä blogisti olet ajatuksesta, että vanhoillislestadiolaisuus on tullut tienhaaraan, jossa sen on valittava dogmin ja elävän uskon välillä. Kun lukee tätä blogia, tulee väistämättä mieleen, että tässä kuten monissa muissakin yhteyksissä yritetään rakentaa vanh.lestadiolaisuudesta dogmaattista uskontoa, osin sisäisten ja osin ulkoisten paineiden vuoksi. Luottamuksellinen usko joka antaa omantunnon vapauden, on jäämässä rakenteellistuneen instituution alle. Onko elävä usko kuolemassa?
TykkääTykkää
En ole blogisti, mutta kysyisin sinulta sanakieli vähän tarkennusta, jotta ymmärtäisin huolesi ja kysymyksesi.
Mihin luottamuksellisen uskon luottamus kohdistuu?
Miten opillisten asioiden tutkiminen vaarantaa elävän uskon?
TykkääTykkää
Eiköhän ensinnäkin tehdä sinunkaupat 😉
En ole ollenkaan sitä mieltä, että seurakuntaa ei kannattaisi ja ettei sitä jopa tulisi kuulla. Mutta kai voit myöntää sen sanomani oikeaksi, että tuossa raamatunpaikassa ei kerrota seurakunnan tekemästä nimenomaisesta ”päätöksestä”?
Jos ”pannatuomion” kaltaista jämäkkää olisi Herra Jeesus halunnut puhellaan viestittää, kai hän olisi sen meille seikkaperäisesti kertonut? ”Prosessin” syntyminen on ihmismielen mukaista. Tuskin voin sanoa sitä ihan vääräksikään – ehkä jopa tarpeelliseksi, mutta ei sitä pelkästään Raamatulla voi perustella. Jonkinlaista ”järkeilyä”?
Jos Jeesus olisi meille tällaisen tarkan prosessin halunnut antaa, kai hän olisi myös antanut ”paremmat” ohjeet. Kuka päätöksen tekee? Miten päätös muodostetaan? Äänestetäänkö? Millainen enemmistö vaaditaan? Entä jos äänet menevät tasan?
Järkeilyäkö? Kyllä! Alusta lähtien!
Yksi tärkeä asia vielä. Kaikki ovat varmasti kuulleet että etenkin ennen vanhaan olleen tapa että isoissa seuroissa on aina ollut tapana olla yksi saarna ”Kristuksen kirkkolaista”. Kerran puhujasetä kertoi että joskus vielä enemmän ennen vanhaan oli tapana lukea tuo teksti hyvin laajana kokonaisuutena. Mitä tämä tarkoittaa? Sitä, että luettu teksti päättyi ja huipentui vertaukseen armottomasta palvelijasta.
TykkääTykkää
Vastaa aamenta.
TykkääTykkää
Minun kokemukseni on, että tässä keskustelussa on raivattu tietä elävälle uskolle tarkastelemalla Raamatun ilmoituksen valossa vanhollislestadiolaisuudessa dogmiksi muodostunutta sideavainten käyttöä. Sanakielen kysymyksenasettelu jäi minullekin hieman epäselväksi.
TykkääTykkää
Täällä on taas käyty tärkeitä keskusteluja alkaen aina siitä, miten meidän tulisi keskustella. Yhtä blogistin esittämistä kysymyksistä täällä on vain sivuttu; so.:
”Millainen asema Lutherilla ja hänen teologiallaan sekä luterilaisella tunnustuksella tulisi olla vanhoillislestadiolaisuudessa nykyisin?”
Minä en valitettavasti ole tutustunut Lutherin tuotantoon kuin välikäsien – muiden esittämien lainausten – kautta. Siksi en lähde kommentoimaan hänen teologiaansa. Sen sijaan kantaa voisin ottaa hänen kirjoitustensa nauttimaan arvovaltaan, lähdearvoon:
Luther oli uskonpuhdistaja, remonttireiska, joka uskalsi kulkea omantuntonsa mukaan. Hän perusti kantansa Raamattuun, sen mukaan kuin sitä tulkita taisi. Luther ei ole meille tärkeä henkilö vain opetustensa sisällön vuoksi vaan myös esimerkkinä muutoin. Hänen jättämänsä perintö ei ollut: ”Uskokaa kaikki mitä teille sanotaan sitä tutkimatta ja arvostelematta. Vallitsevaa opetusta ei pidä arvostella. Remonttiryhmät ovat Perkeleestä.” Kunpa vanhoillislestadiolaisuudessakin saisivat kaikua Lutherin sanat:
”Ellei minua saada vakuutetuksi Raamatun todistuksen tai selvän järjen perusteella [koska en luota [puheenjohtajaan, pääsihteeriin enkä johtokuntaan yksinään, sillä on hyvin tunnettua, että he ovat usein erehtyneet ja puhuneet keskenään ristiin], olen sidottu lainaamaani Raamatun sanaan ja omatuntoni on Jumalan sanan vanki. En voi enkä halua peruuttaa mitään, sillä ei ole hyvin eikä oikein toimia omaatuntoaan vastaan. (Jumala minua auttakoon. Amen)”
TykkääTykkää
Lähti kommentti hieman keskeneräisenä. Nimittäin unohtui kokonaan tarkastella tuota Lutherin kirjoitusten lähdearvoa, mistä lupasin kirjoittaa… Tämmöstä se on ku kännykällä kirjoittelee. No kommentoin, että edellä lainatut Lutherin sanat pätevät myös kun tarkastelemme hänen omaa tuotantoaan.
Ps. Toivottavasti kaikki ymmärtävät, että minä en ole täällä kannustamassa ihmisiä arvostelemaan opetusta, saarnoja, srkn julkaisuja tai muuta sellaista vain sen vuoksi että tämä on sallittua. Minulla ei tällä hetkellä ole mitään arvostelun aihetta mielenpäällä. 🙂
TykkääTykkää
Erittäin hyvin kiteytät, JoseFer.
Lutherin perinnössä on minunkin ymmärtääkseni tärkeintä hänen esimerkkinsä siitä, miten omantunnon kristityn tulee toimia. Tämän esimerkin mukaisesti myös meidän vanhoillislestadiolaisten tulee toimia, sekä oman seurakuntamme että Lutherin itsensä suhteen.
Lutherin esimerkki ei tarkoita kuitenkaan ylikriittisyyttä, arvostelemista vain arvostelemisen ilosta. Rakkauden sekä kunnioittavan myöntymisen asenteen tulee olla lähtökohta suhteessa seurakuntaan, sen opetukseen ja vastuunkantajiin.
Pahan vallalta eli väärältä opetukselta, elämältä ja toimintatavoilta emme saa kuitenkaan sulkea silmiämme. Meidän on noustava sitä vastustamaan Jumalan sanan pohjalta vaikka kustannukset olisivat kovat – sosiaalinen eristys, epäuskoiseksi julistaminen tai jopa hengenvaara, kuten Lutherin tapauksessa.
TykkääTykkää
En näe, sanakieli, oikeanlaista opillisuutta sekä opillisten asioiden tutkimista vaarana elävälle uskolle tai omantunnon vapaudelle.
Opillisuus tarkoittaa uskoa siihen, että kristinusko voidaan pukea sanoiksi sekä oikein että väärin. Mielestäni tällainen taustaoletus motivoi pohtimaan, keskustelemaan ja argumentoimaankin uskonasioista. Päinvastainen taustaoletus ruokkii nähdäkseni hengellistä passiivisuutta: Jos usko on lähtökohtaisesti sanojen tavoittamattomissa, sitä on turha miettiä ja keskustella. Ainakin meidän kristillisyydessä uskon yksinkertaisuuden liiallinen korostaminen on mielestäni johtanut tällaiseen
Toinen, vakavampi syy on siinä, että sanoitettu ja määritelty oppi voi tarjota riviuskovaisille eräänlaisen ”oikeusturvan”. Se on ”ulkoinen mittapuu”, johon jokainen voi vedota vaikkapa johtajien väärinkäytöksiä ja mielivaltaa vastaan.
Spiritualismi ja subjektivismi riistävät arvon johdonmukaisuudelta ja argumentaatiolta. Ne voi aina halutessaan huitaista syrjään, vaikkapa ”turhana järkeilynä”, jollaista ”me vierastamme”. Tällöin väärinkäytösten tielle ei jää mitään esteitä. Mentaaliset suojarakenteet puuttuvat täysin. Historia osoittaakin, että uskon kokemuksellisuutta ja ylijärjellisyyttä korostavat yhteisöt heilahtelevat usein tunteiden ja kokemusten varassa minne sattuu.
Pahimmillaan päädytään suoranaiseen totalitarismiin. Lestadiolaisuuden historiassa selkeimpiä esimerkkejä tästä lienevät Koutokeinon hurmos, narvalaisuus, korpelalaisuus ja meidän kristillisyys 1970-luvulla. Korpelalaisuuden tarina on todella karmea: Se oli aluksi ihan tavallista seurojenpito-lestadiolaisuutta. Vähä vähältä homma meni, johtajien tuntemusten, kokemusten ja ”sisäisen sanan” varassa yhä kauheampaan suuntaan. Loppuvaiheessa suunniteltiin hurjimpien väitteiden mukaan jopa ihmisuhreja.
Parasta teologista argumentaatiopohjaa opillisuuden tueksi tarjoaa kuitenkin Jumalan inkarnaatio Kristuksessa. Siinä Jumala laskeutui meidän ihmisten maailmaan, tunteiden ja kokemusten maailmaan mutta myös järjenkäytön, sanojen ja määritelmin maailmaan. ”… mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta…” (1.Jh.1:1) Jumalasta voidaan siis puhua oikein, ei ihmisten ponnistusten vuoksi vaan hänen armostaan. Toisaalta Raamattu osoittaa, että hänestä voidaan puhua myös väärin ja että se on erittäin vakava asia, koska se voi estää ihmisiä tuntemasta Jumalaa: ”Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.” (2. Jh.1:9)
Dogmatiikan professori Miikka Ruokanen opetti minulle, että oikea oppi voidaan ajatella eräänlaiseksi ”sakramentiksi”. Samalla tavoin kuin Kristus on läsnä sakramenttien materiassa – vedessä, leivässä ja viinissä – hän on läsnä myös opissa. Ihminen ei omin voimin voi tietenkään mahduttaa ääretöntä Jumalaa sen enempää veteen, leipään ja viiniin kuin sanoihin tai määritelmiinkään. Armossaan Jumala kuitenkin toimii meidän mitättömien bakteerien suhteen inkarnatorisesti: Hän tulee Kristuksessa ihmiseksi ja suostuu olemaan läsnä paitsi sakramenttien materiassa ja jopa meidän sanoissamme ja määritelmissämmekin.
Toki opillisuus voi mennä myös liian pitkälle ja muuttua niin sanotuksi ”kuivaksi opillisuudeksi”, josta pietismi oikeutetusti arvosteli luterilaista ortodoksiaa. Kristinusko ymmärretään tällöin pelkäksi oikeaa oppia koskevaksi ulkonaiseksi tiedoksi ja sisäinen ystävyys Kristuksen kanssa unohtuu.
Oikealla paikallaan ja oikein käytettynä puhdas oppi kuitenkin suojelee elävän uskon ydinmysteeriä, Kristuksen tuntemista, eikä tuhoa sitä. Tällaiseen opillisuuteen me tässä blogissa pyrimme vaikkemme siinä varmastikaan koskaan lähimainkaan täydellisesti onnistu.
TykkääTykkää
Oliko Martti Luther pappi vai miten hänestä tuli saarnaaja?
TykkääTykkää
Kyllä, Luther oli pappi. Hän liittyi nuorena, vuonna 1505, munkiksi augustinolaiseremiittien sääntökuntaan. Vuonna 1507 hänet vihittiin katolisen kirkon papiksi. Uskonpuhdistuksen aikana Luther luopui munkin elämästä ja meni naimisiin, mutta pappeudestaan hän ei koskaan irtisanoutunut.
TykkääTykkää
Vielä myöhäisenä kommenttina SH:lle: Pitäisitkö myös kohtuullisena, että joku – vaikkapa sinä itse tulisit ”sidotuksi” esim. toistuvien nopeusrajoitusten ylitysten (lievienkin), sunnuntaina tehtyjen ”ei-niin-pakollisten” kotitöiden, pröystäilyn, epäekologisen elämäntavan tms. vuoksi ? (Tällä en väitä, että sinä olisit tällaista harjoittanut.)
”Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei johda kuolemaan, hän rukoilkoon ja siten antakoon hänelle elämän; tarkoitan niitä, joiden synti ei ole kuolemaksi. Mutta on myös syntiä, joka johtaa kuolemaan, ja sellaisen synnin vuoksi en kehota rukoilemaan.” (1.Joh. 5:16)
TykkääTykkää
Vilpitön kysymys: Miten tulisi tänä aikana suhtautua karismaattisiin liikkeisiin. Itseäni on mietityttänyt ja mietityttää edelleen se miten paljon ne itse asiassa muistuttavat alkuseurakuntaa kaikkine Jumalan antamine yliluonnollisine lahjoineen. Minua kummastuttaa se, ettei kristillisyydessämme koskaan puhuta Jumalan antamista yliluonnollisista armolahjoista (parantaminen, kielilläpuhuminen ym.) Millä lailla esim. pyhän hengen olemassaolo voidaan osoittaa nyky lestadiolaisuudessamme ja voiko sitä olla vielä 70-luvun eksytysten jälkeenkin.
Kun lukee Lestadiuksen aikaista uskonelämää ja seuroja ovat ne jotenkin palavan eläväisen kuuloista – kuten ”oikeiden” kristittyjen kokontumisten kuuluukin. Onko Pyhä henki kadonnut nykyään jonnekin. Itselleni em. asiat ovat muodostuneet todella isoiksi poikkipuiksi elämässä enkä oikein koskaan voi tietää olenko taivaskelpoinen vai en.
Lisäksi helluntailaiset ja muut karismaattiset puhuvat paljon Jeesus -kokemuksista ym näyistä kuten Paavalikin aikanaan. Ironista kyllä nuo ovat jollain lailla helpottaneet uskoni ahdistusta. Voiko olla niin karmea tilanne että Jumala olisikin siirtänyt pyhän hengen meidän kristillisyydestä jonnekin muualle. Kuulostaa todella epäreilulta ja pelottavalta.
Jrt
TykkääTykkää