Suoria sanoja

Joona Korteniemi

Katkelma Lars Levi Laestadiuksen toimittamasta lehdestä Huutavan ääni korvessa (Ens ropandes röst i öknen)

Nuhteista, jotka rovasti Laestadius sai Hernösandin tuomiokapitulilta 20.3.1851 lääninrovasti Sal. Antmanin välityksellä:

Koska näistä nuhteista on joissakin Norrbottens Tidningissä julkaistuissa lukijoiden lähettämissä kirjoituksissa mainittu, ei taida olla väärin kertoa tämän kuukausilehden lukijoille nuhteisiin johtaneista syistä ja asioiden kulusta.

Syy oli seuraava. Talvella 1848 Luulajasta kotoisin oleva nimismies, nimeltään Bucht, oli saapunut Muonionniskaan, missä hän oleskeli jonkin aikaa tarkoituksenaan jatkaa sieltä myöhemmin Norjaan piiloutuakseen viranomaisten etsinnöiltä. Hän oli nimittäin Luulajassa tehnyt jonkinlaisen taloudellisen kavalluksen valtiolta, jota ei tässä voida sen tarkemmin eritellä. Yhtä kaikki, nimismies Bucht oli pakomatkalla. Tämä mies kuuluu saaneen jonkun sarven kylkeensä lukijaisia kohtaan. Ja kun hän oli saanut vihiä, että eräs vanha mies nimeltä Adam Muodoslompolo oli ollut yhdessä lukijaisten kanssa, niin nimismies Bucht lähetti hänelle kutsun saapua luokseen. (Niin kertoo Adam itse.) Bucht kirjoitti sitten Adam Muodoslompolon nimissä pitkän valituskirjelmän, jossa hän antaa vanhan Aatamin puhua omaan pussiinsa surkeita kanteita lukijaisten esiintymisestä.

Lukijaiset olivat nimittäin häirinneet vanhan Aatamin omantunnon rauhaa, mutta ”omantunnon rauhan” sijaan luonnoksen laatija kirjoitti ”kotirauha” hyvin tietoisena siitä, että kotirauha on omantunnonrauhaa arvokkaampi, nimittäin maallisen lain mukaan. Lukijaiset olivat tönäisseet Aatamin helvettiin, mutta ”helvetin” asemesta luonnoksen laatija kirjoitti ”hänen omassa kodissaan” tietäen hyvin, ettei sitä, joka on tönäissyt vanhan Aatamin helvettiin, voi syyttää kotirauhan rikkomisesta, koska vanha Aatami oleskellessaan helvetin ulkopuolella ei ole oikeassa kodissaan.

Edelleen vanha Aatami valitti sitä, että rovasti Laestadius olisi lukijaisten tyrkkimisen oikea aiheuttaja, koska rovasti Laestadiuksen saarnat uhkuivat ”tulta ja tulikiveä”, joka haisi pahalle vanhan Aatamin sieraimissa. Laestadius oli edellisenä joulupyhänä muun muassa ottanut vastaan hopeaa, rahaa, poronpaisteja ym. Ja nämä kaikki Laestadius tietenkin oli pannut omaan pussiinsa. Kirjoittaja moittii samassa kirjoituksessaan pappeja yleensä ja kysyy, milloin nämä täyttäisivät velvollisuutensa, mistä voimme nähdä, ettei kirjoittaja taida olla mikään pappien ystävä.

Se vanhan Aatamin allekirjoituksella ja puumerkillä varustettu valituskirjelmä lähetettiin maaherran virastoon. Ja kun kirjoitus kolmea nimeltä mainittua lukijaista vastaan tehdyn syytöksen lisäksi sisälsi edellä mainitun kanteen rovasti Laestadiusta vastaan, maaherranvirasto lähetti siitä jäljennöksen julkisena tiedonantona Hernösandin Konsistoriin ja sieltä edelleen asianomaiselle selityksen antamista varten. Kun tämä häväistyskirjoitus tuli rovasti Laestadiuksen käsiin, hän katsoi olevan syytä vähän viivytellä selityksen antamisessa saadakseen sillä aikaa hankituksi joitakin tietoja Adam Muodoslompolon oikeista olosuhteista. Hän asuu Pajalan seurakunnassa, mutta peninkulman päässä kirkolta.

Nyt sattui kuitenkin niin, että Pajalan seurakunnan lukkari jumalanpalveluksen päätyttyä ilmoitti oman tytärpuolensa haluavan tulla kirkotetuksi eli osalliseksi salaripistä salavuoteuteen syyllistymisensä jälkeen. Tämä nainen oli Laestadiukselle aivan tuntematon. Ja vaikka kuninkaallinen asetus 17:nneltä lokakuuta 1778 sekä ll:nneltä helmikuuta 1780 sisältävät määräyksen, että sen papin, jolta sitä pyydetään, on kirkotettava maattu nainen, ei kuitenkaan kumpikaan näistä asetuksista määrää, että katumattoman ja hävyttömän huoran on ilman katumusta ja parannuksen aikomusta saatava syntinsä anteeksi ja tultava otetuksi kristillisen seurakunnan yhteyteen. Päinvastoin viimeksi mainittu asetus sisältää sen, ”että koska joku, jota on syytetty salavuoteudesta, osoittaa totista katumusta tehdyistä synneistään, ja sellaisella mielellä ilmoittautuu” jne, mikä myös pitää yhtä kirkkolain 9. luvun 3.8 pykälän kanssa, joka kuuluu: ”sellaisen syntisen osoittaessa vakavaa katumusta ja surua tehdyn syntinsä tähden ja luvatessa parannusta on rippi-isän julkisesti päästettävä hänet synnistään ja otettava seurakuntaan sillä tavalla ja muodolla kuin käsikirjassa säädetään.”

Niin papit ovat kuitenkin nähtävästi päästäkseen kaikesta sielunhoidon vaivasta käsittäneet nämä määräykset niin, että papin ei tarvitse tutkia sellaisen syntisen sieluntilaa eli hankkia itselleen tietoa siitä, katuuko esitetty henkilö todella rikostaan ja onko hänellä vakaa aikomus parannukseen, vaan tavallisesti käy niin, että pappi keskustelematta lainkaan syntisen kanssa on heti valmis päästämään hänet niin pian kuin hän mahdollisimman hiljaisella äänellä vastaa ”tahdon” käsikirjassa esitettyihin kysymyksiin.

Uskooko pappi todellakin, että huora, joka vastaa ”tahdon” käsikirjassa esitettyihin kysymyksiin, on katuvainen? Kirkonrangaistusta pidetään nyt suurena synnin rangaistuksena, vaikka sitä alunperin pidettiin suurena armona. Ja se onkin itse asiassa suuri armo, jonka kristillinen seurakunta osoittaa ottaessaan katuvaisen syntisen yhteyteensä ja tunnustaa hänet kristiveljeksi. Mutta kuinka seurakunta voi ottaa yhteyteensä syntisen ennen kuin se on tullut vakuuttuneeksi siitä, että sellainen todella katuu rikostaan?

Vaikka koko tämä armotyö on muuttunut inhottavaksi ilveilyksi pää-asiassa sen tähden, että papit ovat kokemattomia armonjärjestyksessä, silti pitäisi vähintäänkin ulkonainen muoto ottaa huomioon, koska kirkkolaki ja yllä mainitut kuninkaalliset asetukset ovat halunneet säilyttää tämän alkuperäistä käytäntöä vastaavan muodon. Tässä paikassa pappi käypi eteenpäin kuin sokko konsanaan antamaan synninpäästöä syntiselle, jonka sieluntilasta hänellä ei ole aavistustakaan. Hän käyttää siis taivaan valtakunnan avaimia suunnilleen samoin kuin pohjattomuuden ruhtinas käyttää hallitsemiaan helvetin portin avaimia. Hän päästää kyllä kaikki pukit ja skorpioonit valtakuntaansa tutkimatta, ovatko he katuvaisia vai eivät. Toiselta puolen on todellakin synnin rangaistus olla kastetuista pakanoista koostuvan seurakunnan jäsen. Katuvainen syntinen ei tahtoisi joutua sellaisen seurakunnan yhteyteen, sillä katumus jo sisältää vastakohdan suruttomuudelle.

Kuitenkin Laestadius antoi lukkarin välityksellä naiselle tiedon, ettei häntä voida kirkottaa ennen kuin pappi olisi saanut puhua hänen kanssaan. Seuraavana sunnuntaiaamuna nainen todellakin ilmestyi papin luo. Mutta hän osoitti sellaista katumusta kuin kuningas Antiokus saatuaan kuulla Israelin kansan voittaneen pakanat. Hän tuli surusta ja harmista sairaaksi, koska hänen julmuutensa ei saanut tyydytystä. Niin tämäkin nainen oli saanut sen valaistuksen, ettei kirkkoon ottamaton huora ole velvollinen puhumaan papin kanssa. Ja muuten hänen ajatuksensa oli, että hän kyllä löytäisi jonkun toisen papin, joka kirkottaa hänet, ellei rovasti tahdo kirkottaa häntä. Koska nainen osoitti sekä nenäkkyyttä että röyhkeyttä, hänelle sanottiin, että hänen pitäisi tulla useammin papin luo, että tämä saisi tilaisuuden puhua enemmän hänen kanssaan kristillisyyteen kuuluvista kappaleista. Mutta hän ei tullut.

Sen sijaan hänen äitinsä meni erään kapakoitsijan luokse, joka on seudun ylhäisin herrasmies ja joka kapakoitsijapatruunana nauttii niiden huomattavaa arvostusta, jotka rakastavat paloviinaa, vaikka tätänykyä onkin vain muutama pontikkaa ryyppäävä renttu ja muutama puoliherra eli talonpojan retale, jotka pitävät kapakoitsijapatruunalle seuraa ja juovat omantunnon niin vaatiessa punssia hänen kanssaan. Tämä herrasmies sepitti kirjoituksen, joka sisälsi syytöksen sen johdosta, että rovastin seurakunnassa aiheuttamien muiden järjestyshäiriöiden lisäksi, jotka sotivat kapakoitsijan etuja vastaan, oli sellainenkin järjestyshäiriö tullut esiin, että nainen N.N. ei ollut tullut kirkotetuksi, vaikka hän useita kertoja oli ilmoittautunut salarippiin halukkaaksi. Edellämainitun naisen holhooja joutui (kuten hän itse tunnusti), puolittain uhkausten ja puolittain edesvastuun pelossa kirjoituttamaan varmemmaksi vakuudeksi nimensä ja piirtämään puumerkkinsä alle.

Tämä valituskirjelmä lähetettiin heti lääninrovastille ja sieltä edelleen konsistorille lääninrovastin tekemien kaikenlaisten huomautusten ja kommenttien saattelemana. Kun tämän syytekirjelmän kirjoittaja puhuu järjestyshäiriöistä, joita seurakunnassa rovasti Laestadiuksen toimenpiteiden seurauksena oli tapahtunut, mutta jättää mainitsematta, mitä järjestyshäiriö koskee, on meidän parempaa tietoa levittääksemme selitettävä, että suuria järjestyshäiriöitä todella on tapahtunut Pajalan seurakunnassa olevassa perkeleen valtakunnassa rovasti Laestadiuksen saapumisen jälkeen. Muiden häiriöiden joukossa, joista perkeleellä on täysi syy valittaa, ei suinkaan ole vähäisin se, että useimmat kapakoitsijapatruunat, poikkeuksena tämä järjestyshäiriöistä valittanut, olivat joutuneet lopettamaan kunniallisen ja luvallisen kapakoitsija-ammattinsa, joka oli kapakoitsijalle tuottanut saman verran ropoja kuin perkeleen aarrekammiolle köyhien juoppojen sieluja.

Toinen järjestyshäiriö oli se, että kahdeksan yhdeksäsosaa kaikista raittiista juomareista oli alkanut kirota, vihata ja inhota paloviinaa köyhyyden lähteenä, tappelun syynä, puolisoiden välisen riidan aiheuttajana ja itsemurhan vaikuttimena. Tämä Pajalan seurakuntaa rovasti Laestadiuksen raittiussaarnojen vuoksi kohdannut järjestyshäiriö on järkyttänyt kovasti perkeleen ja hänen seuralaistensa mieltä. He ovat useammin kuin kerran kironneet näiden järjestyshäiriöiden alkuunpanijaa. Kolmas järjestyshäiriö on myös aiheuttanut perkeleen läheisimmille ystäville sydäntä raastavaa surua. Kaikki siveät huorat ovat Aaronin esityksestä repineet pois korvarenkaat korvistaan ja sormukset sormistaan ja kultaketjut kaulastaan, ei valaakseen niistä kultavasikoita, vaan vapauttaakseen raihnaan ruumiinsa sellaisesta koristelusta, joka pikemminkin jäähdyttää kuin lämmittää sydäntä. Näistä kalleuksista on osa lahjoitettu koululle ja osa köyhille. Aineellista arvoa omaavien esineiden tultua muutetuksi rahaksi ovat jotkut köyhät lapset saaneet nauttia ilmaisesta ylläpidosta ja opetuksesta koulussa tämän myydyn koreuden arvosta.

Tällainen punaisen metallin hyödyntäminen on tullut kaikkien niiden silmätikuksi, jotka huutavat: suuri on efesolaisten Diana! Mutta ei heillä ole mitään moittimista, koska koulu ja köyhät eivät ole saaneet mitään mokomista messinkiketjuista, jotka ovat maksaneet ostajalleen kahdestatoista viiteentoista riksiä. Kaikenlaisia hopeaesineitä, joita lappalaiset ja talonpojat ovat kalliilla rahalla ostaneet kaataakseen niillä tulilientä kurkkuunsa, kuten lapinkousia, juomakuppeja, pikkumaljoja, viinapikareita ja muita sellaisia, on myös annettu koululle ja köyhille, samoin kuin silkkihuiveja ja muuta koreutta, joilla Venus on koristellut palveluspiikojansa, on myyty osittain omistajan lukuun, osittain koulun ja köyhien hyödyksi.

Mutta juuri sellaiset järjestyshäiriöt ovat aiheuttaneet perkeleelle ja hänen seuralaisilleen syviä omantunnon vaivoja. Heidän on tarvinnut enemmän kuin kerran surkutella köyhiä ihmisiä, jotka yhden ahneen, yhden omaa hyötyä tavoittelevan teeskentelijän tekopyhyyden takia ovat tulleet alastomiksi ja kodittomiksi. Eikö erään kruununpalvelijan pitänyt menneenä kesänä jättää valitus tuomiokapitulille rovasti Laestadiuksen ”ahneuden” vuoksi sekä sen takia, että hän totisen kristillisyyden varjon alla kääntää koko seurakunnan ylösalaisin. Eiköpä tämäkin uskollinen kruununpalvelija, jonka oli muutettava Pajalan lukijaisuuden takia pois seurakunnasta, koska siellä ei enää ollut mitään tienattavaa kansan tyhmyyden kustannuksella, eiköpä tämä kruununpalvelija ole puhunut omaan pussiinsa pinnistäessään ulos kaiken moraalisen, fyysisen ja metafyysisen terävyytensä mainitussa valituskirjelmässä osoittaakseen rovasti Laestadiuksen olleen omaa etua tavoitteleva teeskentelijä ja pettäjä?

Mutta tällä kerralla todisteet eivät olleet vakuuttavia, koskapa ei tuomiokapituli sen paremmin kuin maaherranvirastokaan kiinnittänyt mitään huomiota tuohon häväistyskirjoitukseen. Muutoin se oli seurausta asian luonnosta, että jokaisen, joka tonkaisee sitä helvetillistä ampiaispesää, täytyy saada koko ampiaisparvi kimppuunsa. Se oli myös suuri järjestyshäiriö, että Pajalan, Jukkasjärven ja Kaaresuvannon asukkaat lakkasivat käymästä lakia, kuten lukija voi todeta kruununvouti Hackzellin raporteista Piitimen maaherranvirastolle. Eiköhän tämäkin ollut rikos esivaltaa vastaan? Apostoli Paavali tosin kirjoittaa kristityille, että heidän pitäisi mieluummin kärsiä vääryyttä kuin käydä lakia.

Mutta kuinka monet nykyisin voivat sietää vääryyttä voidessaan saada osakseen oikeuden? Kuitenkin tämäkin järjestyshäiriö on tullut mainittuihin seurakuntiin, ja sen vuoksi on moni taitava lakimies menettänyt lisätulonsa. Eiköpä tämä ollut vääryys valtion huonosti palkattuja virkamiehiä kohtaan? Ja eiköhän sen pitäisi saada sakot, joka on saanut rahvaan uskomaan sellaisia hulluuksia? Ja millä nyt kirkkoa ja köyhiä ylläpidetään, kun ne eivät enää saa mitään osuuttaa sakoista? Sehän on aivan kauheaa, kuinka joku omaa etuansa tavoitteleva lukijaissaarnaaja on voinut uskottaa rahvaalle sellaisia hulluuksia!

Kaikki nämä järjestyshäiriöt ovat kohdanneet Pajalaa rovasti Laestadiuksen astuttua kirkkoherranvirkaansa. Ja sitä paitsi hän on vieläpä pakottanut useita satoja varkaita palauttamaan varastetun tavaran takaisin, ja on siten ottanut haltuunsa siitä vääryydellä kootusta, takaisin kannetusta tavarasta kolmanneksen. Hän onkahden ja puolen vuoden aikana tällä tavoin koonnut suunnilleen 900 riksiä Pajalan köyhille.

Mutta millä keinolla joku omaa etuaan tavoitteleva lukijaissaarnaaja on voinut saada ihmisten omattunnot niin valtaansa? Hänen on varmaan oltava liitossa saatanan kanssa, ei sitä muulla tavoin voi selittää. Sillä eivät fariseukset ja kirjanoppineetkaan muulla tavalla osanneet selittää sen suuren nasaretilaisen lukijaissaarnaajan ihmetekoja eli noituuksia kuin että se tapahtui Belsebubin avulla, joka oli perkeleiden päämies. Ja paavilaisetkaan eivät osanneet selittää syytä siihen, miksi Luther saattoi viekoitella niin monta tuhatta lankeemukseen puhtaasta katolisesta opista. Heidän täytyi olettaa hänen olleen noidan, toisin sanoen hän oli liitossa perkeleen kanssa.

Nyt on huomattava, että suurin järjestyshäiriö, josta mainittu kapakoitsijapatruuna joutui tuon siveän ja säädyllisen huoran puolesta tekemään kanteen lääninrovastille, oli se seikka, että rovasti ei ollut tahtonut kirkottaa häntä, vaikka hän katuvaisena syntisenä oli useita kertoja ilmoittautunut rovasti Laestadiukselle armonnälkäisenä sieluna. Emme voi aivan täsmälleen muistaa tämän kannekirjelmän sanallista muotoa, mutta muistelemme kapakoitsijapatruunan oikeana luterilaisena huomauttaneen, että tuo siveä huora oli todellisessa sielunhädässä ja että rovasti Laestadiuksella ei ollut hyväksyttävää syytä kieltää häneltä kirkon etuja, erityisesti kun hän oli siveistä vanhemmista syntynyt ja oli koko elämänsä ajan harjoittanut siveyttä. Nyt tuo omaa etuaan tavoitteleva lukijaissaarnaaja oli onnistunut aiheuttamaan muita järjestyshäiriöitä, joiden takia kapakoitsijapatruunalla olisi syytä valittaa. Mutta sitä järjestyshäiriötä, että huoripenikat loppuisivat seurakunnasta, hän ei ollut onnistunut täydellisesti saamaan aikaan, koskapa tohtori Wretholmin maaherranvirastolle luovuttama selonteko ilmaisee sukuvietin voimistuvan lukijaisuuden vaikutuksesta, ja sen seurauksena lukijaisten on oltava toistensa vaimojen kanssa sukupuoliyhteydessä, kuten myös lääkäri Celsus oli huomauttanut toisella vuosisadalla eläneistä kristityistä.

Lääkäri Celsus ei tietenkään itse kuulunut kristittyyn lahkokuntaan, joka oli kauhean haaveilun vallassa, mutta hänellä oli muutoin terve ymmärrys ja puolueeton arvostelukyky hengellisissä asioissa, niin ettei hän voinut erehtyä kristittyjen huorivuoteista, varsinkin kun hän oli kuullut siitä luotettavilta henkilöiltä. Celsus ei tietenkään voinut kiinnittää mitään huomiota Paavalin todistukseen, että tämän maailman jumala on sokaissut uskottomain taidot, että heidän pitää valheen uskoman…

Tarina jatkuu tässä pdf-tiedostossa sivulla 406.

Laestadius käyttää tässä, kuten monissa muissakin teksteissään, runsaasti terävää ironiaa, satiiria ja sarkasmia. Nykyisin emme puhu tai kirjoita näin. Miksi? Kannattaisiko meidän puhua/kirjoittaa suoremmin sanoin? Miksi kannattaisi / ei kannattaisi?

Nykyisin muistutetaan usein siitä, että varsinkin kritiikin esittäjällä on oltava kritiikissään oikeanlainen asenne / motiivit / henki / tyyli / mieli. Mitä nämä käsitteet tarkoittavat? Mistä tunnistaa oikean asenteen, hengen ja tyylin? Voiko niitä tunnistaa? Kenellä on oikeus määritellä ne?

Miksi entiset pyhät – esimerkiksi Laestadius, Luther, kirkkoisät, apostolit, profeetat ja Jeesus itse – puhuivat ja kirjoittivat usein niin suoraan ja epäsovinnaisesti? Miksi taas nykyisin meidän keskuudessamme korostuu vaatimus varovaisuudesta ja pehmeästä, sovinnaisesta tyylistä? Kummat ovat todennäköisemmin väärässä: me vai entiset pyhät?

168 kommenttia artikkeliin ”Suoria sanoja

  1. Minustakin on kyseenalaista, että tunne- ja kokemusargumentaatiolla perustellaan nyt vaikkapa ehkäisyä samalla kun kuitenkin sitä pidetään periaatteessa vääränä ja Jumalan tahdon vastaisena. Eikö siinä mene pohja kaiken väärän vääränä pitämiseltä?

    Nuorena luulin, että uskovaisten ajatus ehkäisyn synnillisyydestä olisi perustunut siihen, että persoonallinen Jumala on niin kaikkivaltias, kaikkinäkevä ja viisas, että ihmiselämän alku ja loppu halutaan jättää täysin Hänen huolekseen. Vuosien varrella tajusin, että ajatus Jumalasta ei ollutkaan vain tuota.

    Varsinkin koulutetut vanhemmat kantoivat huolta siitä, että heidän nuorensa eivät avioituisi liian nuorena vaan ehtisivät kouluttautua ennen lapsiperhevaihetta. Lastenhoitohuoneissa äidit tsemppasivat toisiaan imettämään mahdollisimman pitkään, koska se on ”ainoa hyväksytty ehkäisymuoto”. Jotkut valittelivat, kun se ei toimi. Monisektioäidit luottivat siihen, että kun lääkäri näkee että kohtu on lopussa, kohdunpoisto tai sterilisaatio tulisi sieltä väistämättömänä ”hoitona”. Sitä ennen asiaan ei sopinut kajota millään lailla, koska ehkäisy on väärin. Toisaalta puhuttiin sairauksien tai väsymyksen vaatimasta selibaatista, jonka ainoa tavoite tuntui olevan se, että lasten tulossa olisi taukoa.

    Missä kaikkitietävä, kaikkinäkevä ja kaukaa viisas Jumala? Näkeekö se perheiden taloushuolet mutta ei sektioäidin ohentunutta kohdunseinämää? Onko mielenterveydessään horjuva hänen silmiensä alla enemmän kuin fyysisesti sairas? Siksikö taloushuolissa ja väsymyksessä luotamme Jumalaan ja fyysisissä riskeissä ja sairauksissa lääkäriin?

    Suuresti olen ihmetellyt lääkärin asemaa ihmisen ja Jumalan välissä; lääkärillä, myös ns. epäuskoisella, on asiantuntijuus, jonka pohjalta voidaan tehdä myös sellaisia ratkaisuja ja päätöksiä, joita ei omaan kokemukseen, omiin pelkoihin ja omaan itsetuntemukseen luottaen voi tehdä.

    Millainen jumalakäsitys on täysin ehdottoman ehkäisykielteisyyden taustalla? Millainen se on siinä, missä tapauskohtaisesti hankalan tilanteen tullen erityisen harkinnan jälkeen suostutaan ehkäisyyn? Minusta se on edellisessä lapsenomainen ja luottava, jälkimmäisestä en osaa sanoa.

    Siksi en perustele ehkäisymyönteisyyttäni tunne- tai kokemusargumentaatiolla, vaan vaikka näen Jumalan kaikkivaltiaana, kaikkivoipana ja viisaana, uskon myös, että ihmiselle (muillekin kuin lääkäreille) on annettu järki, sydän ja tunne toimia tässäkin asiassa Jumalan työtoverina oman harkintansa mukaan. Lapsi on lahja – niin kuin puolisokin, ja työ, esimerkiksi. Jumalan suuressa suunnitelmassa meillä on valintamme ja vastuumme – siinä mitä teemme ja mitä emme tee, mihin suostumme ja mihin emme suostu.

    En millään pysty näkemään, että ihmisellä voisi olla vastuu mistään sellaisesta, mihin hänellä ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia vaikuttaa. Toivoisinkin, että joku perustelisi ehkäisyn synnillisyyttä tältä kannalta: mikä on Jumalan osuus elämässä ja mikä on minun osuuteni (ja mikä lääkärin ;).

    Tykkää

  2. Jumala on “Järki, Logiikka tai Johdonmukaisuus”, ja koska nämä samat ominaisuudet ovat myös ihmisessä, miksi siis emme luottaisi asiantuntijoiden loogisen päättelyn ja tutkimuksen tuottamaan tietoon, varsinkin jos se suojelee elämää? Jumala toimii ihmisten kautta järjen ja viisauden tuomalla ymmärryksellä täällä elämässä.
    Mutta “Jeesuksen itsensä mukaan hänen seuraamisensa – Totuuden seuraaminen – voi johtaa kaikesta luopumiseen: arjen sujuvuudesta, maineesta, omaisuudesta, rakkaista läheisistä, terveydestä, jopa hengestä”. Tämähän on taas järjetöntä, epäjohdonmukaista ja hulluutta. Myös saarna ristiinnaulitusta Kristuksesta on järjetöntä hulluutta, jota Paavali yritti selittää aikansa filosofeille, mutta ei mennyt jakeluun. Järjettömyys ja epäjohdonmukaisuus siis näyttäisi väistämättä kuuluvan uskon olemukseen, kuin myös Raamatun sisäsyntyiseen rakenteeseen.
    Kun tarkastelemme tunteita, ne ovat mitä suurimmassa määrin logiikkaa ja johdonmukaisuutta. Tunteet ovat järkeviä ja johdonmukaisia: mitä enemmän niitä ymmärrämme, sitä paremmin tajuamme niihin kätkeytyneen loogisuuden ja viisauden. En oikeastaan eroittaisi järkeä ja tunnetta toisistaan ollenkaan. Järki ja tunteet toimivat yhteistyössä, jolloin järkeä voidaan käyttää tunteiden sanoittamiseen: mikä on tunnetilaan kätkeytyvä logiikka, miksi pelkäät, miksi olet ahdistunut jne. Tällä tavoin tulisi lapsiakin lähestyä, ja varsinkin uupuneita kristittyjä äitejä, näin äitienpäivän alla.
    Jos lapselle yritetään selittää asioita pelkästään järkeen vedoten, luukut menevät kiinni. Mutta jos asioita lähestytään alhaalta päin, Rakkauden näkökulmasta, joka suojelee heikointa elämää, empatian ja myötäelämisen kautta, tulos on selkeästi parempi. Myötätunto eli kyky eläytyä toisen tunne-elämään, on mitä suurinta älykkyyttä, uusin tutkimus puoltaa sen äärimmäisen tervehdyttävää ja immuunipuolustusta vahvistavaa vaikutusta. Jos lasta ei oteta syliin, hän voi kuihtua, jopa kuolla rakkauden puutteeseen, vaikka saisikin ruokaa ja puhtautta.
    Jos Jeesus ei ota meitä syliin ja paina rintaansa vasten, uskomme kuolee, vaikka meillä olisi kaikenmaailman viisaus ja looginen päättelykyky. Väitän siis, että spiritualismi ja subjektivismi eivät välttämättä riistä arvoa johdonmukaisuudelta ja argumentaatiolta, vaan toimivat “koherentissa” kokonaisuudessa järjellisen päättelyn kanssa. Mitä taas tulee hurmahenkisyyteen, joka on mielestäni ryhmäpsykoosia, sekin on usein loogista ja vastaa johonkin perusturvallisuuden järkkymiseen, jolloin ihmiset ovat alttiita seuraamaan sokeasti Johtajaa, varsinkin jos hän ilmoittaa puhuvansa Jumalan suulla. Mutta eikö Jeesuskin tuolla edellä käskenyt sokeaan luottamiseen ilman järjen häivää, jopa elämänsä ja henkensä uhraamiseen?
    Usko Kristukseen on siis irrationaalista hulluutta, jonka “järkevyys ja johdonmukaisuus” avautuu paradoksaalisesti vasta sen jälkeen kun ihmisen ego on täysin riisuttu omasta ymmärryksestään, vrt. Saulus Tarsolainen -> Paavali, Paulus (=pieni). Itse ymmärtäisin tämän Jeesuksen puheen kaikesta luopumisesta nimenomaan kuvauksena pyyteettömästä rakkaudesta, joka on valmis menemään läpi tulen ja veden, jopa marttyyrikuolemaan saakka, voidakseen julistaa evankeliumia Kristuksesta ja todistaa hänen ylösnousemuksestaan, vrt. apostolit. Mutta en näe siinä mitään yhteyttä äitien terveyden ja hengen uhraamisen kanssa.

    Tykkää

  3. Kirsi, juuri noin! Ihanaa kun joku osaa sanoittaa omat ajatukseni noin hyvin 😉 kun itse olen sellainen kömpelys argumentaatiossa, on mukavaa lukea noin valmiissa ja sivistyneessä muodossa ajatuksia jotka niin vastaavat omiani.

    Tykkää

  4. Mielestäni on olennaisen tärkeää, ettei vanhoillislestadiolainen kristillisyys hyväksy opetuksessaan ehkäisyvälineiden käyttöä ongelmattomaksi osaksi kristillistä avioliittoa, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Ehkäisykielteisyys on ollut 2000 vuoden ajan tärkeä osa kristillisen seksuaalietiikan kokonaisuutta. Se ei ole mikään maallikkopuhujien 1960-luvulla keksimä lahkolaiskummallisuus vaan historia huomioon ottaen kristinuskon valtavirtaa. Kristinuskon pitkän historian näkökulmasta ehkäisymyönteisyys on pienen vähemmistön äskettäin keksimä kummallinen ja teologisesti huonosti perusteltu uutuus.

    Suosittelen lukemaan Helsingin yliopiston dogmatiikan dosentti Juha Ahvion kirjan ”Avioliitto ja perhe – Jumalan paras ihmiselle”. Siinä hän valottaa klassisen kristillisen seksuaali- ja perhe-etiikan luonnonoikeudellista taustaa mielenkiintoisesti ja monipuolisesti. Kirja keskittyy kysymykseen sukupuolineutraalista avioliitosta, mutta antaa välineitä myös ehkäisykysymyksestä käytävään keskusteluun.

    Kirjansa loppupuolella Ahvio kritisoi sitä, että monet konservatiivisetkin protestanttiset yhteisöt ovat epäjohdonmukaisen kritiikittömästi hyväksyneet nykyisen ehkäisykulttuurin. Homoseksuaalinen taipumus on objektiivisessa ristiriidassa seksuaalisuuden luonnollisen päämäärän eli sukupuolten yhtymisen ja uuden elämän syntymisen kanssa. Sama pätee kuitenkin ehkäisyvälineiden käyttöön ja itsetyydytykseen.

    Monet konservatiiviset protestanttiset yhteisöt ovat nykyisin siinä mielessä pahasti epäjohdonmukaisia, että ne hyväksyvät ehkäisyn käytön mutteivät homosuhteita. Homosuhteiden torjuminen nousee kuitenkin klassisesta luonnonoikeusajattelusta, ja sen valossa sekä homoseksissä että ehkäisyn käytössä on sama ongelma. Olisi siis johdonmukaista joko torjua molemmat tai hyväksyä molemmat. Esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuus ja katolinen kirkko ovat tässä suhteessa paljon teologisesti johdonmukaisempia.

    Tykkää

  5. Se on totta, että Kristuksen lain ydin on rakkaus. Ehkäisyn torjuvan klassisen luonnonoikeusteologian viisas ydinajatus onkin se, että se Jumalan yleinen ilmoitus, jota saamme esimerkiksi ihmiskehon biologian kautta, kertoo parhaiten, mikä on ihmiselle rakkaudellista ja oikein. Se kertoo, mikä on se ihmisen luonnollinen olotila, johon hänet on tarkoitettu ja joka on hänelle parhaaksi.

    On esimerkiksi biologinen tosiasia, että ihminen on sukupuolinen olento. Sukupuolisuus on luonnostaan suuntautunut kohti miehen ja naisen välistä parisuhdetta eli avioliittoa ja perhettä. Siksi ei kannata pitää sukupuolisuutta, sukupuolieroa ja perhettä alistavina kulttuurisina valtarakenteina, kuten eräissä nykyisin suosituissa ideologioissa. Sen sijaan kannattaa arvostaa niitä lähtökohtaisesti hyvinä ja kauniina asioina.

    Ihmiskehon biologia kertoo myös sen, että sukupuolisuudella on tietty tarkoitus, uuden elämän syntyminen. Se on sitä varten. Ihmistä ei ole siis tarkoitettu ”ohjelmallisesti” ehkäisemään – se ei ole hänelle luonnollinen tila eikä pohjimmiltaan hänelle hyväksi. Tästä ei pidä vetää sellaista johtopäätöstä, että ihmisen tulisi lisääntyä vaarantaen äidin, isän tai varsinkaan lasten hengen, terveyden tai turvallisen kasvun. Ei näin. Mutta nykyisen ehkäisykulttuurin, dosentti Ahvion sanoin ”ohjelmallisen ehkäisyn” voi tämän pohjalta perustellusti hylätä ja torjua.

    Näistä(kin) klassisista kristillisistä opetuksista tulee minusta pitää kiinni, koska ne kuuluvat kristillisen ihmiskäsityksen kokonaisuuteen ja niissä on pohjimmiltaan kysymys ihmisen hyvästä. Ilman luonnonoikeusteologiaa esimerkiksi apostolien homosuhteille langettamaa tuomiota ja heidän käyttämäänsä luonnottomuusargumenttia on aika lailla mahdoton ymmärtää. Ne näyttäytyvät pelkkänä mielivaltaisena ”jyrähdyksenä”. Luonnonoikeusteologian valossa ne näyttäytyvät sen sijaan ymmärrettävinä ja johdonmukaisina.

    Apostolien sanojen ymmärtäminen luonnonoikeusajattelun valossa on teologianhistoriallisestikin perusteltua: Apostolit elivät stoalaisen, platonilaisen ja aristoteelisen luonnonoikeusajattelun läpitunkemassa ympäristössä, joten on erittäin todennäköistä, että he omaksuivat sitä. Kirkkoisiltä, jotka olivat nykynäkökulmasta katsottuna lähes apostolien aikalaisia ja jotka kokosivat muun muassa Raamatun kaanonin ja sanoittivat kolminaisuusopin, löytyy jo runsaasti luonnonoikeusteologiaa sekä siihen liittyen myös ehkäisykielteisyyttä.

    Tällä tavoin ehkäisykielteisyyttä voi hyvin perustein pitää raamatullisena vaikkei asiaa nimeltä mainiten Raamatussa mainitakaan: Se perustuu luonnonoikeusajatteluun, joka on yksi Kirjoituksissa taustalla kulkevista teologisista linjoista ja jota ilman Raamattua on vaikea ymmärtää. Implisiittisyys ei ole ongelma, koska pidämmehän Raamatun vastaisina tai Raamatun käskeminä monia muitakin asioita, joita ei siellä erikseen mainita.

    Tykkää

  6. Tämä oli nyt niin johdonmukaista johtopäätösten vetämistä, että tämän nojalla on tunneasioidenkin johdonmukaisuus täysin perusteltua 🙂 näkymätön muuttuu näkyväksi ja syntyy yhteyksiä, kun ne osaa nähdä. Siinä mielessä järki ja tunne eivät ole toistensa vastakohdat vaan hyvin lähellä toisiaan. Tunne-elämän ”mekanismit” ovat tällä samalla tavalla laitettavissa järjestykseen, ja sitä ehkä voisi kutsua tunneälyksi ja psykologian tieteenalaksi.

    En minä tuosta tunneasiasta nyt aio saivarrella tämän enempää- aloin vain sanomaan että olipa hyvä ha kattava katsaus ja kertaus näistä elämän perusasioista. Asiat ovat melkein aina johdonmukaisia, logiikka ei vain ole aina ihan samanlaista kaikissa asioissa. Perustuu eri asioihin- ja se se vasta epäjohdonmukaista onkin 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s