Suoria sanoja

Joona Korteniemi

Katkelma Lars Levi Laestadiuksen toimittamasta lehdestä Huutavan ääni korvessa (Ens ropandes röst i öknen)

Nuhteista, jotka rovasti Laestadius sai Hernösandin tuomiokapitulilta 20.3.1851 lääninrovasti Sal. Antmanin välityksellä:

Koska näistä nuhteista on joissakin Norrbottens Tidningissä julkaistuissa lukijoiden lähettämissä kirjoituksissa mainittu, ei taida olla väärin kertoa tämän kuukausilehden lukijoille nuhteisiin johtaneista syistä ja asioiden kulusta.

Syy oli seuraava. Talvella 1848 Luulajasta kotoisin oleva nimismies, nimeltään Bucht, oli saapunut Muonionniskaan, missä hän oleskeli jonkin aikaa tarkoituksenaan jatkaa sieltä myöhemmin Norjaan piiloutuakseen viranomaisten etsinnöiltä. Hän oli nimittäin Luulajassa tehnyt jonkinlaisen taloudellisen kavalluksen valtiolta, jota ei tässä voida sen tarkemmin eritellä. Yhtä kaikki, nimismies Bucht oli pakomatkalla. Tämä mies kuuluu saaneen jonkun sarven kylkeensä lukijaisia kohtaan. Ja kun hän oli saanut vihiä, että eräs vanha mies nimeltä Adam Muodoslompolo oli ollut yhdessä lukijaisten kanssa, niin nimismies Bucht lähetti hänelle kutsun saapua luokseen. (Niin kertoo Adam itse.) Bucht kirjoitti sitten Adam Muodoslompolon nimissä pitkän valituskirjelmän, jossa hän antaa vanhan Aatamin puhua omaan pussiinsa surkeita kanteita lukijaisten esiintymisestä.

Lukijaiset olivat nimittäin häirinneet vanhan Aatamin omantunnon rauhaa, mutta ”omantunnon rauhan” sijaan luonnoksen laatija kirjoitti ”kotirauha” hyvin tietoisena siitä, että kotirauha on omantunnonrauhaa arvokkaampi, nimittäin maallisen lain mukaan. Lukijaiset olivat tönäisseet Aatamin helvettiin, mutta ”helvetin” asemesta luonnoksen laatija kirjoitti ”hänen omassa kodissaan” tietäen hyvin, ettei sitä, joka on tönäissyt vanhan Aatamin helvettiin, voi syyttää kotirauhan rikkomisesta, koska vanha Aatami oleskellessaan helvetin ulkopuolella ei ole oikeassa kodissaan.

Edelleen vanha Aatami valitti sitä, että rovasti Laestadius olisi lukijaisten tyrkkimisen oikea aiheuttaja, koska rovasti Laestadiuksen saarnat uhkuivat ”tulta ja tulikiveä”, joka haisi pahalle vanhan Aatamin sieraimissa. Laestadius oli edellisenä joulupyhänä muun muassa ottanut vastaan hopeaa, rahaa, poronpaisteja ym. Ja nämä kaikki Laestadius tietenkin oli pannut omaan pussiinsa. Kirjoittaja moittii samassa kirjoituksessaan pappeja yleensä ja kysyy, milloin nämä täyttäisivät velvollisuutensa, mistä voimme nähdä, ettei kirjoittaja taida olla mikään pappien ystävä.

Se vanhan Aatamin allekirjoituksella ja puumerkillä varustettu valituskirjelmä lähetettiin maaherran virastoon. Ja kun kirjoitus kolmea nimeltä mainittua lukijaista vastaan tehdyn syytöksen lisäksi sisälsi edellä mainitun kanteen rovasti Laestadiusta vastaan, maaherranvirasto lähetti siitä jäljennöksen julkisena tiedonantona Hernösandin Konsistoriin ja sieltä edelleen asianomaiselle selityksen antamista varten. Kun tämä häväistyskirjoitus tuli rovasti Laestadiuksen käsiin, hän katsoi olevan syytä vähän viivytellä selityksen antamisessa saadakseen sillä aikaa hankituksi joitakin tietoja Adam Muodoslompolon oikeista olosuhteista. Hän asuu Pajalan seurakunnassa, mutta peninkulman päässä kirkolta.

Nyt sattui kuitenkin niin, että Pajalan seurakunnan lukkari jumalanpalveluksen päätyttyä ilmoitti oman tytärpuolensa haluavan tulla kirkotetuksi eli osalliseksi salaripistä salavuoteuteen syyllistymisensä jälkeen. Tämä nainen oli Laestadiukselle aivan tuntematon. Ja vaikka kuninkaallinen asetus 17:nneltä lokakuuta 1778 sekä ll:nneltä helmikuuta 1780 sisältävät määräyksen, että sen papin, jolta sitä pyydetään, on kirkotettava maattu nainen, ei kuitenkaan kumpikaan näistä asetuksista määrää, että katumattoman ja hävyttömän huoran on ilman katumusta ja parannuksen aikomusta saatava syntinsä anteeksi ja tultava otetuksi kristillisen seurakunnan yhteyteen. Päinvastoin viimeksi mainittu asetus sisältää sen, ”että koska joku, jota on syytetty salavuoteudesta, osoittaa totista katumusta tehdyistä synneistään, ja sellaisella mielellä ilmoittautuu” jne, mikä myös pitää yhtä kirkkolain 9. luvun 3.8 pykälän kanssa, joka kuuluu: ”sellaisen syntisen osoittaessa vakavaa katumusta ja surua tehdyn syntinsä tähden ja luvatessa parannusta on rippi-isän julkisesti päästettävä hänet synnistään ja otettava seurakuntaan sillä tavalla ja muodolla kuin käsikirjassa säädetään.”

Niin papit ovat kuitenkin nähtävästi päästäkseen kaikesta sielunhoidon vaivasta käsittäneet nämä määräykset niin, että papin ei tarvitse tutkia sellaisen syntisen sieluntilaa eli hankkia itselleen tietoa siitä, katuuko esitetty henkilö todella rikostaan ja onko hänellä vakaa aikomus parannukseen, vaan tavallisesti käy niin, että pappi keskustelematta lainkaan syntisen kanssa on heti valmis päästämään hänet niin pian kuin hän mahdollisimman hiljaisella äänellä vastaa ”tahdon” käsikirjassa esitettyihin kysymyksiin.

Uskooko pappi todellakin, että huora, joka vastaa ”tahdon” käsikirjassa esitettyihin kysymyksiin, on katuvainen? Kirkonrangaistusta pidetään nyt suurena synnin rangaistuksena, vaikka sitä alunperin pidettiin suurena armona. Ja se onkin itse asiassa suuri armo, jonka kristillinen seurakunta osoittaa ottaessaan katuvaisen syntisen yhteyteensä ja tunnustaa hänet kristiveljeksi. Mutta kuinka seurakunta voi ottaa yhteyteensä syntisen ennen kuin se on tullut vakuuttuneeksi siitä, että sellainen todella katuu rikostaan?

Vaikka koko tämä armotyö on muuttunut inhottavaksi ilveilyksi pää-asiassa sen tähden, että papit ovat kokemattomia armonjärjestyksessä, silti pitäisi vähintäänkin ulkonainen muoto ottaa huomioon, koska kirkkolaki ja yllä mainitut kuninkaalliset asetukset ovat halunneet säilyttää tämän alkuperäistä käytäntöä vastaavan muodon. Tässä paikassa pappi käypi eteenpäin kuin sokko konsanaan antamaan synninpäästöä syntiselle, jonka sieluntilasta hänellä ei ole aavistustakaan. Hän käyttää siis taivaan valtakunnan avaimia suunnilleen samoin kuin pohjattomuuden ruhtinas käyttää hallitsemiaan helvetin portin avaimia. Hän päästää kyllä kaikki pukit ja skorpioonit valtakuntaansa tutkimatta, ovatko he katuvaisia vai eivät. Toiselta puolen on todellakin synnin rangaistus olla kastetuista pakanoista koostuvan seurakunnan jäsen. Katuvainen syntinen ei tahtoisi joutua sellaisen seurakunnan yhteyteen, sillä katumus jo sisältää vastakohdan suruttomuudelle.

Kuitenkin Laestadius antoi lukkarin välityksellä naiselle tiedon, ettei häntä voida kirkottaa ennen kuin pappi olisi saanut puhua hänen kanssaan. Seuraavana sunnuntaiaamuna nainen todellakin ilmestyi papin luo. Mutta hän osoitti sellaista katumusta kuin kuningas Antiokus saatuaan kuulla Israelin kansan voittaneen pakanat. Hän tuli surusta ja harmista sairaaksi, koska hänen julmuutensa ei saanut tyydytystä. Niin tämäkin nainen oli saanut sen valaistuksen, ettei kirkkoon ottamaton huora ole velvollinen puhumaan papin kanssa. Ja muuten hänen ajatuksensa oli, että hän kyllä löytäisi jonkun toisen papin, joka kirkottaa hänet, ellei rovasti tahdo kirkottaa häntä. Koska nainen osoitti sekä nenäkkyyttä että röyhkeyttä, hänelle sanottiin, että hänen pitäisi tulla useammin papin luo, että tämä saisi tilaisuuden puhua enemmän hänen kanssaan kristillisyyteen kuuluvista kappaleista. Mutta hän ei tullut.

Sen sijaan hänen äitinsä meni erään kapakoitsijan luokse, joka on seudun ylhäisin herrasmies ja joka kapakoitsijapatruunana nauttii niiden huomattavaa arvostusta, jotka rakastavat paloviinaa, vaikka tätänykyä onkin vain muutama pontikkaa ryyppäävä renttu ja muutama puoliherra eli talonpojan retale, jotka pitävät kapakoitsijapatruunalle seuraa ja juovat omantunnon niin vaatiessa punssia hänen kanssaan. Tämä herrasmies sepitti kirjoituksen, joka sisälsi syytöksen sen johdosta, että rovastin seurakunnassa aiheuttamien muiden järjestyshäiriöiden lisäksi, jotka sotivat kapakoitsijan etuja vastaan, oli sellainenkin järjestyshäiriö tullut esiin, että nainen N.N. ei ollut tullut kirkotetuksi, vaikka hän useita kertoja oli ilmoittautunut salarippiin halukkaaksi. Edellämainitun naisen holhooja joutui (kuten hän itse tunnusti), puolittain uhkausten ja puolittain edesvastuun pelossa kirjoituttamaan varmemmaksi vakuudeksi nimensä ja piirtämään puumerkkinsä alle.

Tämä valituskirjelmä lähetettiin heti lääninrovastille ja sieltä edelleen konsistorille lääninrovastin tekemien kaikenlaisten huomautusten ja kommenttien saattelemana. Kun tämän syytekirjelmän kirjoittaja puhuu järjestyshäiriöistä, joita seurakunnassa rovasti Laestadiuksen toimenpiteiden seurauksena oli tapahtunut, mutta jättää mainitsematta, mitä järjestyshäiriö koskee, on meidän parempaa tietoa levittääksemme selitettävä, että suuria järjestyshäiriöitä todella on tapahtunut Pajalan seurakunnassa olevassa perkeleen valtakunnassa rovasti Laestadiuksen saapumisen jälkeen. Muiden häiriöiden joukossa, joista perkeleellä on täysi syy valittaa, ei suinkaan ole vähäisin se, että useimmat kapakoitsijapatruunat, poikkeuksena tämä järjestyshäiriöistä valittanut, olivat joutuneet lopettamaan kunniallisen ja luvallisen kapakoitsija-ammattinsa, joka oli kapakoitsijalle tuottanut saman verran ropoja kuin perkeleen aarrekammiolle köyhien juoppojen sieluja.

Toinen järjestyshäiriö oli se, että kahdeksan yhdeksäsosaa kaikista raittiista juomareista oli alkanut kirota, vihata ja inhota paloviinaa köyhyyden lähteenä, tappelun syynä, puolisoiden välisen riidan aiheuttajana ja itsemurhan vaikuttimena. Tämä Pajalan seurakuntaa rovasti Laestadiuksen raittiussaarnojen vuoksi kohdannut järjestyshäiriö on järkyttänyt kovasti perkeleen ja hänen seuralaistensa mieltä. He ovat useammin kuin kerran kironneet näiden järjestyshäiriöiden alkuunpanijaa. Kolmas järjestyshäiriö on myös aiheuttanut perkeleen läheisimmille ystäville sydäntä raastavaa surua. Kaikki siveät huorat ovat Aaronin esityksestä repineet pois korvarenkaat korvistaan ja sormukset sormistaan ja kultaketjut kaulastaan, ei valaakseen niistä kultavasikoita, vaan vapauttaakseen raihnaan ruumiinsa sellaisesta koristelusta, joka pikemminkin jäähdyttää kuin lämmittää sydäntä. Näistä kalleuksista on osa lahjoitettu koululle ja osa köyhille. Aineellista arvoa omaavien esineiden tultua muutetuksi rahaksi ovat jotkut köyhät lapset saaneet nauttia ilmaisesta ylläpidosta ja opetuksesta koulussa tämän myydyn koreuden arvosta.

Tällainen punaisen metallin hyödyntäminen on tullut kaikkien niiden silmätikuksi, jotka huutavat: suuri on efesolaisten Diana! Mutta ei heillä ole mitään moittimista, koska koulu ja köyhät eivät ole saaneet mitään mokomista messinkiketjuista, jotka ovat maksaneet ostajalleen kahdestatoista viiteentoista riksiä. Kaikenlaisia hopeaesineitä, joita lappalaiset ja talonpojat ovat kalliilla rahalla ostaneet kaataakseen niillä tulilientä kurkkuunsa, kuten lapinkousia, juomakuppeja, pikkumaljoja, viinapikareita ja muita sellaisia, on myös annettu koululle ja köyhille, samoin kuin silkkihuiveja ja muuta koreutta, joilla Venus on koristellut palveluspiikojansa, on myyty osittain omistajan lukuun, osittain koulun ja köyhien hyödyksi.

Mutta juuri sellaiset järjestyshäiriöt ovat aiheuttaneet perkeleelle ja hänen seuralaisilleen syviä omantunnon vaivoja. Heidän on tarvinnut enemmän kuin kerran surkutella köyhiä ihmisiä, jotka yhden ahneen, yhden omaa hyötyä tavoittelevan teeskentelijän tekopyhyyden takia ovat tulleet alastomiksi ja kodittomiksi. Eikö erään kruununpalvelijan pitänyt menneenä kesänä jättää valitus tuomiokapitulille rovasti Laestadiuksen ”ahneuden” vuoksi sekä sen takia, että hän totisen kristillisyyden varjon alla kääntää koko seurakunnan ylösalaisin. Eiköpä tämäkin uskollinen kruununpalvelija, jonka oli muutettava Pajalan lukijaisuuden takia pois seurakunnasta, koska siellä ei enää ollut mitään tienattavaa kansan tyhmyyden kustannuksella, eiköpä tämä kruununpalvelija ole puhunut omaan pussiinsa pinnistäessään ulos kaiken moraalisen, fyysisen ja metafyysisen terävyytensä mainitussa valituskirjelmässä osoittaakseen rovasti Laestadiuksen olleen omaa etua tavoitteleva teeskentelijä ja pettäjä?

Mutta tällä kerralla todisteet eivät olleet vakuuttavia, koskapa ei tuomiokapituli sen paremmin kuin maaherranvirastokaan kiinnittänyt mitään huomiota tuohon häväistyskirjoitukseen. Muutoin se oli seurausta asian luonnosta, että jokaisen, joka tonkaisee sitä helvetillistä ampiaispesää, täytyy saada koko ampiaisparvi kimppuunsa. Se oli myös suuri järjestyshäiriö, että Pajalan, Jukkasjärven ja Kaaresuvannon asukkaat lakkasivat käymästä lakia, kuten lukija voi todeta kruununvouti Hackzellin raporteista Piitimen maaherranvirastolle. Eiköhän tämäkin ollut rikos esivaltaa vastaan? Apostoli Paavali tosin kirjoittaa kristityille, että heidän pitäisi mieluummin kärsiä vääryyttä kuin käydä lakia.

Mutta kuinka monet nykyisin voivat sietää vääryyttä voidessaan saada osakseen oikeuden? Kuitenkin tämäkin järjestyshäiriö on tullut mainittuihin seurakuntiin, ja sen vuoksi on moni taitava lakimies menettänyt lisätulonsa. Eiköpä tämä ollut vääryys valtion huonosti palkattuja virkamiehiä kohtaan? Ja eiköhän sen pitäisi saada sakot, joka on saanut rahvaan uskomaan sellaisia hulluuksia? Ja millä nyt kirkkoa ja köyhiä ylläpidetään, kun ne eivät enää saa mitään osuuttaa sakoista? Sehän on aivan kauheaa, kuinka joku omaa etuansa tavoitteleva lukijaissaarnaaja on voinut uskottaa rahvaalle sellaisia hulluuksia!

Kaikki nämä järjestyshäiriöt ovat kohdanneet Pajalaa rovasti Laestadiuksen astuttua kirkkoherranvirkaansa. Ja sitä paitsi hän on vieläpä pakottanut useita satoja varkaita palauttamaan varastetun tavaran takaisin, ja on siten ottanut haltuunsa siitä vääryydellä kootusta, takaisin kannetusta tavarasta kolmanneksen. Hän onkahden ja puolen vuoden aikana tällä tavoin koonnut suunnilleen 900 riksiä Pajalan köyhille.

Mutta millä keinolla joku omaa etuaan tavoitteleva lukijaissaarnaaja on voinut saada ihmisten omattunnot niin valtaansa? Hänen on varmaan oltava liitossa saatanan kanssa, ei sitä muulla tavoin voi selittää. Sillä eivät fariseukset ja kirjanoppineetkaan muulla tavalla osanneet selittää sen suuren nasaretilaisen lukijaissaarnaajan ihmetekoja eli noituuksia kuin että se tapahtui Belsebubin avulla, joka oli perkeleiden päämies. Ja paavilaisetkaan eivät osanneet selittää syytä siihen, miksi Luther saattoi viekoitella niin monta tuhatta lankeemukseen puhtaasta katolisesta opista. Heidän täytyi olettaa hänen olleen noidan, toisin sanoen hän oli liitossa perkeleen kanssa.

Nyt on huomattava, että suurin järjestyshäiriö, josta mainittu kapakoitsijapatruuna joutui tuon siveän ja säädyllisen huoran puolesta tekemään kanteen lääninrovastille, oli se seikka, että rovasti ei ollut tahtonut kirkottaa häntä, vaikka hän katuvaisena syntisenä oli useita kertoja ilmoittautunut rovasti Laestadiukselle armonnälkäisenä sieluna. Emme voi aivan täsmälleen muistaa tämän kannekirjelmän sanallista muotoa, mutta muistelemme kapakoitsijapatruunan oikeana luterilaisena huomauttaneen, että tuo siveä huora oli todellisessa sielunhädässä ja että rovasti Laestadiuksella ei ollut hyväksyttävää syytä kieltää häneltä kirkon etuja, erityisesti kun hän oli siveistä vanhemmista syntynyt ja oli koko elämänsä ajan harjoittanut siveyttä. Nyt tuo omaa etuaan tavoitteleva lukijaissaarnaaja oli onnistunut aiheuttamaan muita järjestyshäiriöitä, joiden takia kapakoitsijapatruunalla olisi syytä valittaa. Mutta sitä järjestyshäiriötä, että huoripenikat loppuisivat seurakunnasta, hän ei ollut onnistunut täydellisesti saamaan aikaan, koskapa tohtori Wretholmin maaherranvirastolle luovuttama selonteko ilmaisee sukuvietin voimistuvan lukijaisuuden vaikutuksesta, ja sen seurauksena lukijaisten on oltava toistensa vaimojen kanssa sukupuoliyhteydessä, kuten myös lääkäri Celsus oli huomauttanut toisella vuosisadalla eläneistä kristityistä.

Lääkäri Celsus ei tietenkään itse kuulunut kristittyyn lahkokuntaan, joka oli kauhean haaveilun vallassa, mutta hänellä oli muutoin terve ymmärrys ja puolueeton arvostelukyky hengellisissä asioissa, niin ettei hän voinut erehtyä kristittyjen huorivuoteista, varsinkin kun hän oli kuullut siitä luotettavilta henkilöiltä. Celsus ei tietenkään voinut kiinnittää mitään huomiota Paavalin todistukseen, että tämän maailman jumala on sokaissut uskottomain taidot, että heidän pitää valheen uskoman…

Tarina jatkuu tässä pdf-tiedostossa sivulla 406.

Laestadius käyttää tässä, kuten monissa muissakin teksteissään, runsaasti terävää ironiaa, satiiria ja sarkasmia. Nykyisin emme puhu tai kirjoita näin. Miksi? Kannattaisiko meidän puhua/kirjoittaa suoremmin sanoin? Miksi kannattaisi / ei kannattaisi?

Nykyisin muistutetaan usein siitä, että varsinkin kritiikin esittäjällä on oltava kritiikissään oikeanlainen asenne / motiivit / henki / tyyli / mieli. Mitä nämä käsitteet tarkoittavat? Mistä tunnistaa oikean asenteen, hengen ja tyylin? Voiko niitä tunnistaa? Kenellä on oikeus määritellä ne?

Miksi entiset pyhät – esimerkiksi Laestadius, Luther, kirkkoisät, apostolit, profeetat ja Jeesus itse – puhuivat ja kirjoittivat usein niin suoraan ja epäsovinnaisesti? Miksi taas nykyisin meidän keskuudessamme korostuu vaatimus varovaisuudesta ja pehmeästä, sovinnaisesta tyylistä? Kummat ovat todennäköisemmin väärässä: me vai entiset pyhät?

168 kommenttia artikkeliin ”Suoria sanoja

  1. Minun nähdäkseni meidän nykyihmisten kestääkin olla hieman varovaisia puheissamme, kosk me emme ole entisiä pyhiä, emme ole Jeesukseen verrattavissa puheinemme, vaan täysin erehtyviä ihmisiä. Minusta totuutta ei tule ehdoin tahdoin kiertää tai lieventää, mutta mitä jos toisimme suoruudessamme vaikka syyttömän syytettyjen penkille? Hän voisi saada siitä elinikäisen vaivan. Oma näkemyksemme asioista on niin vajavainen, että sitä ei ihan hirveän kovaan ääneen kannattaisi kuuluttaa, saati mennä jyrisemään tuomioita turuilla ja toreilla.

    En oikeastaan hirveästi pidä tuon tekstin sävystä, mainittakoon. Vaikka joku olisikin tehnyt väärin, pitäisi hänen yksityisyyttään kuitenkin kunnioittaa ihmisyyden nimissä- mitä kukaan voittaa, jos pahantekijä tuodaan kaikkien kivitettäväksi? Siinä on mielestäni jotakin samaa kuin siinä kun rikollisia tuotiin leijonille ja kansalle huviksi. Brutaalia ja moukkamaista, jos minulta kysytään. Oikeus voi tapahtua nöyryyttämättäkin.

    Tykkää

  2. Tarkennan vielä. Tarkoitan, että synnistä tulee puhua suoraan, lakia ja järjestystä tulee vaatia ja vaalia. Mutta ihmisiä ei mielestäni tule eikä kannata ottaa henkilökohtaisesti käsittelyyn. Siksi minusta nuhtelussakin tulee olla varovainen- asiat menevät niin helposti tuomitsemiseksi ja ylhäältä päin huutelemiseksi, jolloin itse asia helposti jää sivuun. Kunnioittavalla asenteella ei kukaan häviä mitään, ja aina voi ajatella asian omalle kohdalleen- miltä minusta tuntuisi jos olisin tuo toinen. Minun mielestäni tuossa tekstissä on jollain lailla kyykyttävä sävy, kuin Lestadius olisi itse valmis heittämään synnittömänä ensimmäisen kiven.

    Tykkää

  3. Kolme näkökulmaa herttaneidin kommentteihin:

    1. On totta, että emme ole jeesuksia emmekä (vielä) edes entisiä pyhiä. Raamattu kuitenkin kehottaa meitä seuraamaan eli imitoimaan heidän esimerkkiään: uskomaan, kuten he uskoivat, julistamaan, kuten he julistivat ja kilvoittelemaan, kuten he kilvoittelevat. Poisnukkuneet pyhät ja erityisesti Kristus itse on annettu meille esikuvaksi.

    2. Entiset pyhätkin olivat täysin erehtyviä ihmisiä, potentiaalisesti yhtä erehtyviä ja syntisiä kuin me. Silti he kuuluttivat sanomaansa kovaan ääneen, ainakin kovemmin kuin me. Jopa kirjaimellisesti jyrisivät turuilla ja toreilla (ja näin tehdessään tottelivat Jeesuksen selvää ohjetta: Matt. 10:27; Luuk. 14:23). Tällä heidän kovaäänisyydellään ja jyrinällään näyttää olleen Jumalan siunaus: Sen kautta syntyi suuria herätyksiä ja valtavia ihmisjoukkoja kääntyi elävän Jumalan puoleen.

    Meidän (mielestäni yltiö)varovaisella toimintatavallamme ei näytä olevan samanlaista siunausta. Jos sovellamme Jeesuksen ohjetta ”hedelmistään puu tunnetaan”, entisten pyhien kovaääninen ja jyrisevä puu näyttää ikävä kyllä tuottaneen huomattavasti parempaa hedelmää kuin meidän varovainen ja ”rakentava” puumme. On siis perusteltua ajatella, että heidän ”puunsa” eli toimintatapansa oli enemmän Jumalasta kuin meidän nykyinen toimintatapamme.

    3. Rovastivainaan puolustukseksi sanottakoon se, että ei hän nyt ihan huvikseen tuossa käytä noin karkeaa kieltä. Noissa valituskirjelmissä hänet on yritetty härskisti leimata huijariksi ja rikolliseksi. Samalla hänen saarnatuolinsa ympärille syntynyt herätys on pyritty leimaamaan huijaukseksi ja rikolliseksi projektiksi.

    Ironian avulla Laestadius haluaa osoittaa, kuinka naurettava tilanne on se, että itse hyvin epämääräistä elämää elävät ihmiset – virkavaltaa pakeneva nimismies, prostituoitu ja kapakoitsijaparoni – syyttävät rikolliseksi herätystä, jonka ansiosta rikollisuus ja päihteiden väärinkäyttö on loppunut melkein kokonaan valtavilta alueilta.

    Terävää ironiaa löytyy runsaasti myös Raamatusta, profeettojen, apostolien ja itsensä Jeesuksen suusta. Siksi sitäkään ei voi mielestäni pitää täysin hylättävänä tyylilajina kristillisessä julistuksessa. Parhaimmillaan se voi olla hyvin tehokas tapa osoittaa nopeasti ihmisten tekopyhyys, itserakkaus ja valheellisuus. Siihen myös Laestadius tässä tekstissä pyrkii.

    Tykkää

  4. Kolme näkökulmaa, sivistyneen kiihkottomia ja hyvin perusteltuja.

    Minä itse ehkä katson asioita usein tunneälyn näkökulmasta, ja itse asiassa voisin esittää kysymyksen, onko uskovaisuudessa sijaa tunneälylle. Usein kuulee, että asiat olisi hyvä ilmaista raakastikin suoraan, että on rakkautta osoittaa toiselle hänen puutteensa. En minä sitä kiistä. Jeesus puhui suoraan, ja samoin muut historiaan jääneet- siksi he varmasti ovat muistiin jääneetkin, koska he ovat olleet hyvin suoria, ja kulmikkaitakin esityksissään. Sopeutumatta joukkoon.

    Minä mietin, onko uskovaisuudessa sijaa pehmeydelle, sovittelevuuelle ja sopeutumiselle. Sellaiset ominaisuudet lasketaan usein pahoiksi, mutta minusta rakkaus on myös sovinnollisuutta, sillan rakentamista ja tavallaan näkymätöntä, äänetöntä mukanaelämistä. Sellaista, joka ei sinällään luo uutta, mutta se ylläpitää vanhaa ja hyväksi havaittua. Tukee ja vahvistaa. Onko sellaiselle tilaa ja tilausta? Vai onko ainut tapa olla karuuteen asti suora ja kaunistelematon?

    Tykkää

  5. Provokatiivisuus herättää usein reaktioita, keskustelua puolesta tai vastaan. Mutta eihän se aina ole välttämätöntä, tai edes tarpeellistakaan, provokatiivisuuden ei tulisi minusta olla itseisarvo- on paljon myös hyvää mitä ei tarvitse muuttaa, ja on mielestäni paha, jos vain kaikkein kovaäänisimmät saavat palstatilaa. Muten silloin voitaisiin nähdä pienimmät, jos siihen tarvittavaa herkkyyttä ei ole eikä tueta? Pienimmät eivät aina osaa eivätkä pysty itseään puolustaa, ja siksi helposti jäävät elefanttilauman jalkoihin. Kovaäänisyys on mielestäni silloin parhaimmillaan, kun se puolustaa heikompia ja oikeaa uskoa.

    Tykkää

  6. P.s. Minä en tainnut ihan loppuun asti tajuta tuota tekstiä, sellaista on sattunut aiemminkin… Ironiassa on ainakin se vaara ettei se ihan avaudu meille autuaan yksinkertaisille sieluille 🙂 siksi suoruus on ihan hyvä vaihtoehto.

    Tykkää

  7. Kiitos Joona taas tästä postauksesta. Mielenkiintoista luettavaa.

    Esitystavat ja tyylisuuntaukset elävät ja muuttuvat ajan saatossa. Riippuu paljon viestin sisällöstä, kontekstista ja kohdeyleisöstä, millainen tyyli puree ja saa aikaan toivotunlaisen reaktion. Sanan kylvötyötä ajatellen sitä haluaisi luottaa siihen, että Jumala on se, joka herättää ja puhuttelee. Toisaalta Jumalalta on myös puheenlahjat, joten miksei niitäkin saisi harjoitella tai puhujia asiassa opastaa…joskaan kilpailua, vertailua jne. ei pidä harjoittaa.

    No millainen tyyli sitten ns. uppoaa eli herättää mielenkiinnon ja pitää sitä yllä? Mielestäni sellainen, joka on a) joko lempeä ja rakastava tai b) kiihkeä ja pauhaava sekä sanoitukseltaan jollain tapaa poikkeava. Lisäksi toki edellytetään kykyä ottaa kontaktia yleisöön.

    Lestadiuksen puhe oli kaikessa kiihkossaan ja provokatiivisuudessaan varsin voimallista ja puhuttelevaa. Kuitenkin Rovastilla näyttäisi aina välillä karkaavan ”mopo käsistä”. Esim. tässä Joonan nyt esille ottamassa tekstissä sarkastisuus ja sen sellainen menee jo mauttomuuden puolelle. Lisäksi rivien välistä paistaa aikamoinen itsekorostus: Mitäs rovasti on kaikessa erinomaisuudessaan saanut aikaan. No tähänhän me kaikki tavan takaa sorrumme, eri mittakaavoissa, kun pitäisi sanoa: Kaikki ansio ja kunnia kuuluu Jumalalle! Tuli myös mieleen, olisiko Jeesus alkanut tähän tyyliin itseään puolustamaan? Niin, Jeesuksen tyyli vaihtui, kun kyse oli muusta kuin Sanan puolustamisesta! Pilatuskin joutui Jeesukselle sanomaan: Mikset puolustaudu näiltä vääriltä syytöksiltä!

    Tykkää

  8. Toisaalta olen kyllä suuresti sitä mieltä, että mitään keskustelua ei synny eikä muutosta tapahdu jos kaikki ovat vain kauhean kohteliaita koko ajan. Tunneäly on siitä huono, että se on yleensä tukahduttamssa erillisyyttä, ja tunneälyn puute taas moukaroi toisen henkitoreisiinsa. Kumpikaan ei ole aina hyvä, ja molemmille on omat paikkansa. Olisikohan niin, ettei tavalla niinkään ole merkitystä, vaan sillä mihin sitä käytetään?

    Suoruus ja jyrähtävyys on helppo tuomita moukkamaiseksi, kuten itse tein. Möykäriksi mölöpäisyydeksi. Mutta sellainen on epäreilua, koska sellaista vastaan ei voi puolustautua, ja siinä määritellään sivistyneisyys valmiiksi. Sivistys on mielestäni vuorovaikutusta, mutta pysyttelyä omassa näkemyksessään sikäli kuin näkee tarpeelliseksi. Siinäpä haaste.

    Minä muuten luulen, että me nykyihmiset toivomme pehmeämpää ja varovaisempaa kieltä ihan jo siksi, ettemme ole tottuneet niin joustamaan ja kestämään pahaa mieltä- eihän suoraa jyrinää ole kiva kuulla, silloin kun se on omien intressien ja etujen vastaista. Mutta ehkä me ihmiset emme pattipäisyydessämme sisäistä muuta kuin nuijittuna asioita? Kaunistelematon kieli säväyttää ja tuntuu pahalta, mutta se herättelee unesta, ja saa aikaan ristiriitaisia tunteita jotka parhaimmillaan johtavat ihmisen ajattelemaan asioita uudelta näkökannalta 🙂

    Tykkää

  9. Minä olen tässä tuuminut, ja mietin, voisiko olla nyt kysymys asiayhteydestä.

    Tarkoittaisikohan Raamattu jyrisemisellä asioita, jotka liittyvät uskoon ja Raamattuun? Minusta oli hyvä tuo JoseFerin kommentin loppuosa liittyen Jeesukseen ja Pilatukseen- ja ehkä juuri tuo itsekorostus oli se, joka Lestadiuksen kirjoituksessa häiritsi.

    Minä nimittäin mietin, että minä Todella pidän Lutherin saarnoista- ja nehän todella ovat jyrinää alusta loppuun. Mutta tässä Lestadiuksen tekstissä oli löyhkä joka ehkä sitten nousi rovastista itsestään- ehkä hän oli minusta liian huolissaan omasta edustaan.

    No, mutta joka tapauksessa ajattelisin, että on uskovaisena oikein mennä jyrisemään kaduille raamatullisia asioita, opettamaan ja levittämään Jumalan sanaa. Sellaisella on varmasti siunaus. Seuroissa ja kirkoissa olisi hyvä opettaa suoraan, sanoa asiat halki. Ei siihen kukaan kuole- totuus kantaa ihmistä, valhe on pehmeää suota. Kannattaa rakentaa kalliolle, se kestää tuulet ja sateet.

    Tykkää

  10. Hyvin pikaisen kahtomisen perusteella Mikko Pisilä osoittaa terävässä tutkielmassaan:
    1) liberaaliteologisen Jeesus -kuvan pohjautuvan hyvin valikoivaan lähdepohjaan
    2) itse Matteuksen evankeliumin Jeesuksen hengellisen väkivallan sylttytehtaaksi

    Mielestäni kuitenkin, voimme edelleen hyvällä perusteella tuomita esim. 1970-luvun ”harhautuneen hengellisen väkivallan” myös Jeesuksen toiminnan perusteella. Jeesuksen toiminnan ja julistuksen hengellinen kärki suuntautui juuri 1) farisealaisuuden 2) elitistisen vallan 3) populistisen rahvaan tuottamaa hengellistä väkivaltaa vastaan. Hänestä tuli myös tällaisen hengellisen väkivallan uhri. Toisaalta ”hengellinen väkivalta” voidaan osoittaa epäraamatulliseksi ja epäkristilliseksi myös sisäisten ristiriitaisuuksien perusteella.

    Ilman muuta myös blogin Laestadiuksen teksti voi täyttää hengellisen väkivallan kriteerit nykyisillä mittapuilla. Jumala on kuitenkin käyttänyt ja voi käytttää tällaisessa mielessä hengellistä väkivaltaa ihmisen raadollisuuden paljastamiseksi. Jumala on tarvinnut kautta historian työhönsä monenlaisilla lahjoilla ja tyyleillä varustettuja sanansaattajia. Nykyisin olemme voineet tätä tyylien valikoimaan ihan perusteettomasti rajata. – Mikään aikakausi ei liene ollut nykyiseen verrattuna yhtä kaksinaismoralistisen sokea itselleen: toisaalta mitä upeimpia julistuksia ihmisoikeuksista ja kaikesta hyvästä – ja toisaalta samaan aikaan mitä julmimmat sodat, aseet ja kuvottamimmalla väkivaltaviihteellä mässäily!

    Tykkää

  11. Lestadiolaisen herätyksen alkuvaiheessa koko herätys väistämättä henkilöityi Laestadiukseen. Sitä oli mahdoton välttää. Siksi Laestadius ei tässä tekstissä aja omaa etuaan vaikka hän näyttääkin puolustavan mainettaan ja oman toimintansa oikeellisuutta. Hän puolustaa häneen henkilöityneen pohjoisen herätyksen olemassaolon oikeutta ja kirkollista kotipaikkaoikeutta.

    Laestadiuksen tiedetään eläneen säätyynsä nähden todella yksinkertaista ja askeettista elämää sekä raataneen itsensä käytännössä kuoliaaksi kristillisyyden tähden. Siksi ainakin minulla on melko korkea kynnys syyttää häntä itsekorostuksesta ja oman edun tavoittelusta vaikken toki häntäkään synnittömänä pidä.

    Tykkää

  12. Jos kokonainen herätysliike ja hengellisyys henkilöityy yhteen ja samaan ihmiseen, lienee pelkästään odotettavaa, että se nousee tällä henkilöllä hieman päähän. Enhän minä tunne asiaa laajemmin, mutta varmasti vaara on olemassa, kun on saanut sellaisen erityisaseman. Sehän on pelkästään inhimillistä. Tietenkin toisaalta, jollain toisella olisi mennyt ehkä vielä pahemmin överiksi.

    Luulen, että kaikki haluaisivat nähdä arvostamansa henkilön mahdollisimman hyvässä valossa, ja ovat pahoillaan jos kuulevat häntä moitittavan. Sehän on pelkästään hyvä asia, ja sellainen toisaalta paljastaa mielestäni tällaisen henkilöspekuloinnin turhuuden ja vaarat- ihmisistähän kannattaisi lähtökohtaisesti puhua hyvää, toisen moittiminen on myös eräänlaista itsekorostusta.

    Vallan ja itsekorostuksen surulliset, iljettävät hedelmät näkyvät mielestäni selvimmin lasten hyväksikäytössä ja sellaisen selvittämisessä- jos kyseessä on arvostettu puhujaveli, silloin häntä ehkä suojellaan, mutta sehän on väärin. Tuo hyväksikäyttäjkin on joillekin hyvin rakas ja tärkeä, mutta sen ei pitäisi olla esteenä hänen virheidens toteamiselle.

    Tietenkin on eri mittakaavan asioita, tulisinko itse Lestadiuksen kanssa toimeen ja lasten hyväksikäyttö- tarkoitan vain sitä, että korrektiuden ei tulisi myöskään ihmisten välillä olla syy jättää puuttumatta asioihin, jotka ”löyhkäävät”.

    Tykkää

  13. Olipas mielenkiintoinen gradu. Täytyypä perehtyä oikein ajan kanssa.
    Hengellinen väkivalta ei ole todellakaan mikään yksiselitteinen asia. Kuten gradun tekijäkin mainitsee, ilmiötä voidaan tutkia teologisesta, sosiologisesta, psykologisesta, juridisesta ja moraalisesta näkökulmasta. Gradu siis käsittelee asiaa eksegeettisestä näkökulmasta tarkastelemalla Jeesuksen puheita Matteuksen evankeliumissa. Itse kyllä kannatan rohkeita ja erilaisia lähestymistapoja ilmiön tutkimiseen, jotta todellisuuden hahmottaminen olisi mahdollisimman totuudellista ja kattavaa.
    Yhteiskuntatieteilijä Johanna Hurtig taas on tutkimuksissaan lähestynyt lapsuuden väkivaltakokemuksia uskonnollisen yhteisön kontekstissa, jolloin tarkastelun kohteena ovat väkivaltaa ylläpitävät ja tuottavat sosiokulttuuriset tekijät, kuten riistävät rakenteet, arvot ja asenteet. Tutkijan mukaan yhteisöllisen todellisuuden näkyväksi tekemistä kaivataan myös muissa uskonnollisissa yhteisöissä.
    Hurtigin tutkimuksissa lapsuuden väkivaltakokemukset vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ovat kytkeytyneet myös hengellisiin teologisiin tulkintoihin sekä paikallisesti ja tilannekohtaisesti rakentuneisiin moraalisiin neuvotteluihin. Nämä tekijät ovat olleet vaikuttamassa siihen, miten koettuja vääryyksiä on hahmotettu, käsitelty ja ratkaistu. Väkivaltakertomuksissa usko ja yhteisö toistuivat tapahtumakulkuja yhdistävinä ja selittävinä ulottuvuuksina. Yhteisönäkökulma on osoittautunut haasteelliseksi lähestymistavaksi hengellinen väkivalta -ilmiön tutkimisessa, ja se on myös useaan otteeseen yhteisömme sisällä todettu perusteettomaksi ja leimaavaksi. Tutkijan mukaan tämä taas on johtanut uhrien kokemusten sekä yhteisön opetusten, rakenteiden ja toimintamallien tarkastelun ohittamiseen, jolloin tiedon uudelleen määrittely on jopa nähty todellisuuden kohtaamista tärkeämpänä.
    Tämä em. eksegeettinen lähestymistapa hengellisen väkivallan tutkimiseen tuo lisävalaistusta erityisesti Hengen miekan -käsitteestä ja käytöstä oikeaoppisen uskon puolustamisessa, ja Hengen miekan käytöllä voidaan myös osittain selittää ja tehdä ymmärrettäväksi esim. hoitokokousten luonnetta. Erityisesti maailmanlopun odotus 1970-luvulla loi paineen seurakunnan puhdistamisesta Kristuksen toista tulemista varten, jolloin mentiin äärimmäisiin fundamentaalisiin tulkintoihin. Mielestäni Hengen miekan käytössä on kysymys nimenomaan totuuden eroittamisesta harhasta, jota myös reformaatio parhaimmillaan on.
    Hurtigin tutkimusten uhrien vaientamisessa synnin päästön sanoilla ei voida kuitenkaan puhua Hengen miekan käytöstä ja uskon puolustamisesta, vaan päinvastoin! Mielestäni näyttäisi siltä, että tällöin on kyse Pyhän Hengen väärinkäytöstä/ herjaamisesta (totuuden peittelystä), jota myös Jeesuksen väkivaltaiset sanat antavat ymmärtää (Matt. 18:6-7). Hengen kaksiteräinen miekka on hirvittävän julma ja väkivaltainen riisuessaan ihmisen kaikesta omahyväisyydestä ja paljastaessaan ihmisen omavanhurskauden sekä yhteisölliset väärinkäytökset. (Tässä tuli nyt niitä suoria sanoja.)
    Hurtigin mukaan väkivaltatyö ja sen tunnistaminen edellyttää opetuksen, käytäntöjen ja kokemusten tarkastelua rinnakkain. Tämä merkitsee moniuloitteista tarkastelua, jossa uhreilla ja heidän edustajillaan on aito mahdollisuus osallisuuteen ja korjaamiskohtien määrittelyyn. Väkivallan kokemus on aina subjektiivinen, ja sen täytyy tulla kuulluksi ja nähdyksi sellaisenaan ilman arvottamista, jotta oppisimme tunnistamaan tuhoavat toimintamallit.

    Tykkää

  14. Hengellistä väkivaltaa Matteuksen evankeliumin pohjalta tutkiva gradu on todellakin mielenkiintoinen ja vaatisi syventymistä johtopäätösten tekoon. On selvää, että nyt on aihetta tällaiseen tutkimukseen.

    Kirsi, on hyvä, että tuot esiin myös Hurtigin tutkimuksen merkitystä. Sitä on näet keskuudessamme vähätelty monella tavalla aivan SRK.sta alkaen viime aikoja lukuunottamatta. Onhan se voitava myös todeta, millainen SRK:n valitseman linjan vaikutus on kristillisyytemme kentällä. Siten vaientamisen eri asteiset muodot ansaitsevat tulla tunnustetuksi, jotta niistä päästäisiin eroon. Johanna Hurtigin kutsuminen tutkimustuloksineen SRK:n johdon pakeille oli askel hyvään suuntaan. Se on tosin vasta alkua rehellisyydelle, jonka soisi jatkuvan.

    ”Hurtigin tutkimusten uhrien vaientamisessa synnin päästön sanoilla ei voida kuitenkaan puhua Hengen miekan käytöstä ja uskon puolustamisesta, vaan päinvastoin! Mielestäni näyttäisi siltä, että tällöin on kyse Pyhän Hengen väärinkäytöstä/ herjaamisesta (totuuden peittelystä), jota myös Jeesuksen väkivaltaiset sanat antavat ymmärtää (Matt. 18:6-7). Hengen kaksiteräinen miekka on hirvittävän julma ja väkivaltainen riisuessaan ihmisen kaikesta omahyväisyydestä ja paljastaessaan ihmisen omavanhurskauden sekä yhteisölliset väärinkäytökset.”

    Edellinen on täyttä totta ja meidän kaikkien yhteistä asiaa – yhteisölliset väärinkäytökset/tuhoavat toimintamallit – sisältävät monia kipeitä ja vaikeita asioita, jotka liittyvät konkreettisesti 70-luvun harhoihin. Tietoinen vaientamislinja ei auta, vaan kaikista mainitun opin vääristymistä pitää voida puhua.

    Olisiko hyvä keskustella siitä, miten vaientamista voidaan harjoittaa suoraan konkreettisesti, mutta myös epäsuorasti?

    Voisimmeko miettiä samalla, millainen asema SRK:lla on ollut ja on 70-luvun opin harhojen ja niiden seurausten ymmärtämiseksi ja korjaamiseksi?

    Kiitos Kirsi jälleen hyvästä komkentista!

    Tykkää

  15. Joonalle kommenttia! Mitä tarkoittaa epäsovinnainen ”uskovaisen” käytös. Ei suoraan puhuminen tarkoita rumaa käytöstä. Eli ei meikäläisten pidäkään ruveta räyhäämällä viemään sanaa eteenpäin. Silloinhan muistetaan vain mesominen muttei itse asiaa josta puhuttiin. Itsellä ainakin jos toisen puhuttelu on höystetty törkeyksillä niin se aiheuttaa automaattisen puolustusreaktion toisin kuin asiallinen vakavankin aiheen keskustelu joka taas ainakin itsellä aiheuttaa piston sydämeen – joka on tarkoituskin.

    Tykkää

  16. Tunnustamme, että Pyhä Henki on totuuden henki ja laulamme hartaasti Topeliuksen virressa: ”Totuuden Henki, johda sinä meitä, etsiessämme valkeuden teitä” jne.

    Kenties juuri tämän blogin otsikon alla voimme keskustella enemmän, miten on mahdollista puhua eritasoisesta vaientamisesta keskuudessamme. Myös siitä, miten keskustelun voisi kokea turvalliseksi.On selvää, että myönteinen ja rakkaudellinen kirjoittaminen ja puhuminen tuntuu hyvältä ja turvalliselta, mutta jos kaikki ei ole sitä, miltä näyttää, turvattomuus voi olla todempaa kuin turvallisuus liian monelle. Jos vaientaminen on monitasoista, ei voi olla avoin. Yhteisöllinen kontrolli voi olla hyvin petollista ja tuhoisaa – eritoten heikommille ja heille, jotka älykkäämpinä näkevät paremmin vaalitun kontrollin läpi.

    Tämän blogin Lestadiuksen kertomus osoittaa hänen lahjomattoman tarkkannäköisen älykkyytensä silloisessa tilanteessa ja kykynsä käyttää pistävää huumoria sen ilmaisuun. Samalla näkyy, kuinka raadollista yhteisöllisen tilanteen perimmäinen totuus voi olla verrattuna yleiseen ajatteluun.

    Matteuksen evankeliumin kohta osoittaa, kuinka Jeesus ei pimittänyt totuutta fariseuksista.
    Luther oli aikansa totuuden puhuja, samoin Lestadius. Voimmeko ajatella, että Jumala pani heidät toimimaan voimallisesti totuuden puolesta? Jumala toimii ihmisten kautta.

    Kai voimme sanoa, että aina tarvitaan tarkkanäköisiä totuuden puhujia – herättelijöitä. Lestadiuksella oli toimintaansa vahva varmuus ja missio ja uskalsi uhmata vallanpitäjiä. Samoin Lutherilla. Kysyy taistelijaluonnetta toimia suoraselkäisesti uskonvakaumuksensa puolesta vastoin yleistä mielipidettä ja väärää vallankäyttöä – siinä voi menettää vaikka henkensä tai ainakin kärsiä. ”Totuuden puhujalla ei ole sijaa majatalossa”.

    Läheskään aina totuus ei miellytä, eikä sitä pysty kakistelematta nielemään. Se voi olla vaikeaa yksilölle, mutta entäs yhteisölle?

    Kakisteluakin ennen on torjuntaa ja vastahyökkäystä. Onko tuttua?

    MIelestäni yhteisöllisten väärinkäytösten korjaaminen on mahdollista ilman henkilökohtaisten tekemisten julkista repostelua. Niistä voidaan kertoa muutenkin leimaamatta yksilöitä. Yksilöillä on mahdollisuus korjata omat virheet omantuntonsa mukaan. Yhteisöllinen tilitys on eri asia kuin kunkin omakohtainen. Tätä totuutta on toistaiseksi väistetty SRK:n linjan mukaisesti.

    Tykkää

  17. Olipas päivämiehessä tänään hyvä ja tärkeä kirjoitus! Näihin Laestadiuksen kirkottamispuheisiin liittyen, nostaisin keskusteltaviksi Juntusen ajatukset ja sanat: ”Kun julistamme anteeksiantamusta, meidän ei tarvitse tutkia kenenkään sydäntä, onko katumus ollut oikea.” ja ”Minkäänlainen vallankäyttö, joka voidaan mieltää henkiseksi tai hengelliseksi väkivallaksi, ei kuulu kristillisyyden toimintaan. – – Jos uskoon ja elämään liittyvissä kysymyksissä ei saavuteta yksimielisyyttä ja yhteistä ymmärrystä, se ei saa johtaa toisen osapuolen karttamiseen tai sen kanssa tekemisissä olevien joutumiseen epäilyksen alaisiksi.”

    Tykkää

  18. JoseFer, huomasin, että Vilho puhui hyvin käsitteli haastattelussaan samoja aiheita kuin tässä blogikeskustelussa.

    Poimin artikkelista muutaman ajatuksen:

    1) Viljo: ”Joskus on kysytty, mikä on SRK:n rooli rauhanyhdistysten ongelmatilanteissa.”
    2) Viljo: ”Vaikeana olemme kokeneet sen, jos olemme kohdanneet jossakin tilanteessa kaksi erilaista totuutta. Totuuksia on kuitenkin vain yksi, sillä Jumalan Henki on Totuuden Henki.”
    3) Viljo:–” Minkäänlainen vallankäyttö, joka voidaan kokea henkiseksi tai hengelliseksi väkivallaksi, ei kuulu kristillisyyden toimintaan. Olemme sanoutuneet irti kaikesta väkivallasta. Jos uskoon ja elämään liittyvissä kysymyksissä ei saavuteta yksimielisyyttä ja yhteistä ymmärrystä, se ei saa johtaa toisen osapuolen karttamiseen tai sen kanssa tekemisissä olevien joutumiseen epäilyksen alaisiksi. Samaa periaatettahan pidämme itsestään selvänä myös silloin, kun joku uskovaisen perheen nuori luopuu uskostaan. Hän on edelleen vanhemmilleen ja läheisilleen yhtä rakas kuin ennenkin.”

    Eikö olisi koko yhteisölle vapauttava palvelus, jos Viljo itse erittäin tarkkaan koko kristillisyytemme historian tietävänä ja 70-luvun opetusten ajan keskeisellä paikalla eläneenä olisi rehellisesti lisännyt:

    1) SRK:n rooli oli 70-luvun opetuksessa huoneenhallitusoppi ja mitä se tarkoittaa käytännössä.
    2) Vaikeaa on, jos toinen totuus on 70-luvun opin mukainen ja toinen nykyinen
    3) Henkinen ja hengellinen vallankäyttö on hallinnut kristillisyyttämme 70-luvun opetukseen kuuluvana
    käytänteenä ja nykyiset ongelmat ovat samaa perua. Oikea opetus on ollut sille alisteinen.

    Olisiko tämä liian turvatonta ja liian suoraa puhetta vai helpottaisiko se hahmottamaan totuutta?

    Jättääkö SRK nyt paikalliset ry:t ikäänkuin selvittämään keskenään sen tilityksen, joka lähihistorian näkökulmasta kuuluu SRK:n vastuulle yhteisen harhaopetuksen taakkana?

    Tykkää

  19. Saumattomasti tämän blogin otsikkoon ja tuoreen Päivämiehen Viljon haastatteluun liittyen sekä edelllisen kommenttini jatkoksi lainaan Jyväskylän seurakuntalehden haastattelua äskettäin liikkeemme historiasta väitelleen Tuomas Palolan selostusta huoneenhallitusopista:

    ”Palolaa harmittaa, ettei monista vaikeista kysymyksistä voida liikkeen sisällä käydä avointa keskustelua, vaikka liikkeen juurilta on välillä harhauduttu suoraan sivupolulle. Tällainen on Palolan mukaan oppi Jumalan valtakunnan huoneenhallituksesta, jonka mukaan rauhanyhdistystsen johtokunnat voivat toimia hengellisinä auktoriteetteina ihmisen ja Jumalan välissä. Se on Palolan mukaan antanut uskonnollisen perustelun vallankäytölle.
    Kyseinen oppi oli jo kahteen kertaan torjuttu ja julistettu harhaksi, kunnes se yhtäkkiä 70-luvulla ajettiin uudelleen sisään liikkeeseen.
    Liikkeen pitäisi rehellisesti kysyä itseltään, mihin olemme menossa, sen sijaan, että liikkeen yhtenäisyydestä yritetään pitää viimeiseen asti kiinni.”

    Vielä loppupuolella haastattelua Palola sanoo: Vanhoilllislestadiolaisuuden tulevaisuuden kannalta ydinkysymys on, kykeneekö liike palaamaan herätysliikkeeksi. Kasvatusliikkeenä sen tulevaisuus on tuhoon tuomittu”

    Herätysliikkeen ja kasvatusliikkeen eroa ei haastattelussa pohdittu. Sen sijaan hänellä näyttäisi olevan hartaana toiveena juuri sama, mikä itselläni kertoessaan haluavansa taistella vanhoillislestadiolaisen liikkeen hengellisen perinnön puolesta ja palauttaa sen vanhoille juurilleen.

    Tykkää

  20. Lukasimpa tänään uudelleen tuon Laestadiuksen kirjoituksen, ja aukeni toisella lukukerralla hieman paremmin varsinkin kun Joona oli tuossa yllä kommenteissaan jo hieman valottanut asiayhteyttä ja kirjoituksen taustoja.

    Tuosta kirkottamisesta (salaripistä): Mielestäni Laestadiuksen vaade, että kirkotettava (ripitettävä) tulee Papin luokse on aivan oikea. Ymmärsin tekstistä, että nainen olisi halunnut synninpäästöä kirjeitse. Oliko näin? Mutta niinhän ei voi olla, kuten Jutunenkin toteaa, että anteeksiantoa pyytävälle ei saarnattaisi synninpäästöä. Meidän tehtävä ei ole alkaa arvioimaan kuin hoitokokousaikoina, onko katumus aitoa tai riittävää. Se on ihmisen ja Jumalan, sydänten tuntijan, välinen asia.

    Konkreettisesti Laestadiuksen kirjoituksessa minua vaivasi, kuten jo yllä toin esille, puolistautumistapa, sekä rovastin harjoittama ”huorittelu”. Varmaan tänäpäivänä vallitsee aikamoinen yksimielisyys siitä, että asioita ei pitäisi lähteä tällaisin sanankääntein hoitamaan. Emme ala yksittäis ihmisiä halveksimaan, vaikka nämä olisivat mitä tehneet. Puhutteleminen on eri asia, se ei ole henkistä väkivaltaa, kun puhuttellaan asiallisesti.

    Tykkää

  21. Asiasta kolmanteen, tämäkin jotta kirjoituksessa herätti ajatuksia:

    ”Se oli myös suuri järjestyshäiriö, että Pajalan, Jukkasjärven ja Kaaresuvannon asukkaat lakkasivat käymästä lakia, kuten lukija voi todeta kruununvouti Hackzellin raporteista Piitimen maaherranvirastolle. Eiköhän tämäkin ollut rikos esivaltaa vastaan? Apostoli Paavali tosin kirjoittaa kristityille, että heidän pitäisi mieluummin kärsiä vääryyttä kuin käydä lakia.”

    Mielestäni tästä teemasta olisi mielenkiintoista käydä keskustelua. Minulle itselleni on tullut yllätyksenä Paavalin aatokset, että ihmisten ei pitäisi käydä lakia maallisen esivallan edessä. Mistä tällainen juontaa juurensa? Miten esivaltaa ja lakeja voidaan kunnioittaa (kunnioitus yhteiskunnassa säilyä), jos lakeja ei panna, tarpeen niin vaatiessa, pakolla täytäntöön? Ymmärtäisin niin, että Paavalin ja Laestadiuksen mukaan minä en saisi periä saataviani tuomioistuinteitse, nostaa kannetta pahoinpitelystä, vaatia sopimusten täyttämistä liike-elämässä jne? Voimmeko kunnioittaa esivaltaa, jos passiivisesti hyväksymme piittaamattomuuden, joka pala palalta murentaa esivallan (lakien) nauttiman aseman ja arvon.

    Tykkää

  22. JoseFer, tuosta ”huorittelusta” minulle tulee automaattisesti mieleen, kuinka aikoinaan Heikki Saari viljeli silmiinpistävästi saarnoissaan ”tämän maailman portot ja huorat” sanontoja. Ei liene mahdollista, että se sattui vain niissä saarnoissa, joita itse olin kuulemassa. Mistä tällainen johtuu, voi olla useampikin syy.

    Oliko sellainen puhetapa miten tavallista Lestadiusta ympäröivässä Lapin yhteiskuntakulttuurissa?
    Lapsuudessani oli esim. tavallista puhua nykyisistä avopareista susipareina ja sanaan liittyi melko voimakas lataus halveksuntaa. Tätä taustaa vasten voi myös miettiä, kuinka paljon yhteiskunnallinen asenne seksuaalietiikkaan on muuttunut.

    Tykkää

  23. Paavalin mielestä kristittyjen ei tulisi käydä oikeutta toisiaan vastaan vaan pyrkiä sovittelemaan riita-asiat keskenään (1. Kor. 6:1-11). Tämä on varmasti arvokas yleisperiaate, johon tulee pyrkiä: Julkinen riitely ei tietenkään anna ulkopuolisille kovin uskottavaa kuvaa ”rauhan evankeliumista”. Veljien ja sisarten kannattaa siis mieluummin pyrkiä sovintoon, jos se on vain mahdollista moraalin, omantunnon sekä oikeuden ja kohtuuden rajoissa.

    Tätä periaatetta ei tule mielestäni kuitenkaan ymmärtää ”kategoriseksi imperatiiviksi” eli käskyksi, jota on noudatettava aina ja kaikkialla, tapahtui mitä tahansa. Jos uskovainen ei saisi missään olosuhteissa nostaa oikeusjuttua toista uskoa tunnustavaa vastaan, heikoimmassa semassa olevat – esimerkiksi kiusaamisen, väkivallan tai taloudellisen/seksuaalisen hyväksikäytön uhrit – jäävät täysin suojattomaan asemaan. Vakavissa rikostapauksissa – esimerkiksi lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tai perheväkivalta – tulee tietysti heti paikalla ottaa yhteys poliisiin.

    Tykkää

  24. Kirkottamisessa eli kirkkon ottamisessa ei ollut kysymys ainoastaan salaripistä. Se oli liturginen toimitus jossa aviorikokseen eli huoruuteen tai haureuteen langennut seurakunnan jäsen otettiin jumalanpalveluksen yhteydessä uudelleen seurakunnan ehtoollisyhteyteen.

    Laestadiuksen aikaisessa valistusideologian hapattamassa Ruotsin kirkossa kirkottamisesta oli kuitenkin tullut lähinnä pelkkä tapa, jota noudatettiin ilman, että sillä olisi varsinaisesti tarkoitettu mitään. Ihmiset kävivät kirkottamassa itsensä, koska se kuului tapakulttuuriin. Heillä ei ollut kuitenkaan aikomustakaan luopua synninteosta. Papit puolestaan kirkottivat jokaisen, joka sitä pyysi tutkimatta, oliko toimitusta pyytävällä todella aikomus luopua synninteosta.

    Tätä Laestadius ei hyväksynyt. Oikea pappi ei saisi koskaan mainita Jumalan nimeä valheellisesti, vain tavan vuoksi tai viran puolesta. Toinen käsky nimittäin varoittaa lausumusta petollisesti Jumalan pyhää nimeä ja varoittaa, että Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka niin tekee.

    Niinpä Laestadiuksella näyttää olleen – toisin kuin monilla muilla papeilla – tapana käydä sielunhoidollinen keskustelu jokaisen kirkottamista pyytävän kanssa. Siinä hän ilmeisesti kyseli, ymmärsikö kirkottamista pyytävä todella, mistä toimituksessa oli kysymys sekä aikoiko hän todella tehdä parannuksen ja ryhtyä taistelemaan syntiä vastaan.

    Mielestäni rovasti menetteli tässä ihan oikein: On totta, että ihminen ei voi nähdä toisen sydämeen eikä mitata hänen katumuksensa syvyyttä. Ei ole kuitenkaan väärin kieltää kristillinen toimitus henkilöltä, joka avoimesti ilmaisee, ettei ymmärrä sen merkitystä eikä aio ottaa sitä vakavasti. Näin ilmeisesti menetteli kirjoituksessa mainittu nainen.

    Tykkää

  25. Kiitos Joona näistä avartavista kommenteista! Tämän ajan ihmisille, tai ainakin minulle, nämä asiat ovat vieraita, mistä johtuen vanhat tekstit eivät niin vain avaudu.

    Tykkää

  26. Luin tuota tekstiä vielä uudestaan ja mieleeni nousi joitain ajatuksia. Sitä minä mietin, että miksi Lestadius ei voinut ilmaista asiaansa suoraan ja suorasanaisesti? Jos hän on vain huolissaan seurakuntansa puolesta, miksi hänen pitää laajasti ja monisanaisesti, kruusaten ja laveasti maalaillen kuvailla niitä kaiken maailman tapahtumia, mitä tähän asiaan liittyy.
    Minusta Lestadius jollain lailla tekee tästä asiasta viihdettä, hän ei neutraalisti ilmaise, mitä on tapahtunut, vaan hän käyttää värittyneitä ilmaisuja asianomaisista, kertoilee laveasti, ja mitä viihdyttävimpään tyyliin, mitä on tapahtunut seurakunnassa.

    Tuntuu niin älyttömältä, kun tietää, että kyseessä on vielä lisäksi Lestadiuksen oma lehti, miten hän tuolla omalla pikku polkuautollaan eli julkaisullaan polkee itsensä omakehun kultaisille kukkuloille. Hän maalailee kuin taiturimaalari tapauksen kulkua, kauhistelee, nuhtelee, ja myllää jutusta, vaikkakin tosiasioihin perustuen, populistisen, viihdyttävän jutun, jossa käytetään retorisia keinoja hyväkseen, rovastin itsensä eduksi, ja muita, paheellisia ja paheksuttavia, vastaan.

    Jos joku olisi kritisoinut Lestadiusta tuosta hänen tyylistään, olisi hän luultavasti puolustautunut, ehkäpä jopa hieman närkästyneenä toisen karkeudesta, että hän toimii kärjestyksen nimissä, lammaslaumansa hyväksi. Eikä mikään mahti maailmassa olisi saanut häntä perääntymään milliäkään tästä puolustuksestaan.

    Tykkää

  27. Olen kriittinen sen ajatuksen suhteen, että meidän tulisi imitoida Jeesuksen toimintaa (Joona yllä) tai että Jeesuksen toiminnasta voitaisiin suoraan johtaa oikeutus meidän toiminnallemme (ymmärsin että Pisilän gradun asetelma epäsuorasti vihjaa näin).

    Toki meidän tulee seurata Jeesuksen opetusta ja entisten pyhien esimerkkiä. Jeesusta ei kuitenkaan pidä rinnastaa esimerkkinä entisiin pyhiin.

    Jeesus oli tosi Jumala tosi Jumalasta. Hänen toimiaan emme voi arvostella, koska ne ovat oikein. Ne ovat oikein siksi, että ne perustuvat täydelliseen tietoon Totuudesta ja puhuteltavan ihmisen sieluntilasta.

    Meillä taas ei ole täydellistä ja erehtymätöntä ymmärrystä kummastakaan, ei Totuudesta eikä ihmisen sieluntilasta. Siksi emme voi toimia kuin Jeesus vaan niin kuin Jeesus meitä opettaa. Jeesus opettaa tämän eron selvästi myös rikkavilja-vertauksessaan (ks. Joonan Vehnä ja rikkavilja-blogi tällä sivustolla).

    Tästä syystä toistankin tässä hieman uudelleenmuotoiltuna herttaneidin ensimmäisessä kommentissaan esittämän kritiikin em. ajatuksille. Voisi jopa ajatella, että Jeesuksen asettaminen meidän esikuvaksi voisi äärimmilleen vietynä johtaa Jeesuksen jumaluuden vähättelyyn.

    Tykkää

  28. Jeesus on kristityn paras esikuva juuri siksi, että hän on tosi Jumala ja tosi ihminen. Ihmiseksi tulleena Jumalana vain hän voi näyttää meille täydellisesti millaista on todellinen, Jumalan kaltaiseksi luotu ihmisyys (1. Moos. 5:1). Jumala tuli meidän kaltaiseksemme, jotta me tulisimme hänen kaltaisikseen. Sellaisiksihan (Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi) meidät alunperin tarkoitettiin (1. Moos. 1:27). Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen voisi jumalallistua (theosis), kuten kirkkoisä Athanasios inkarnaation merkityksen aikoinaan hienosti kiteytti.

    Nähdäkseni Raamattu tukee tätä ajatusta. 1.Tess.1:6 Paavali iloitsee siitä, että tessalonikalaisista oli tullut ”meidän seuraajiamme ja Herran, kun suuressa ahdingossa otitte sanan vastaan ilolla Pyhässä Hengessä”. Alkukielessä hän käyttää substantiivia μιμητης (mimetes), joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”imitoijaa”. Kristittyinä tessalonikalaisista oli siis tullut apostolien ja itsensä Kristuksen esimerkin seuraajia, imitoijia, matkijoita. Nähdäkseni on perustelluinta ajatella, että meillä nykypäivän kristityillä on sama tehtävä.

    Galatalaisille Paavali kirjoittaa: ”Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä…” (Gal. 4:19). Kristittynä elämisen päämäärä on siis se, että Pyhän Hengen voima reaalisesti muuttaa meitä niin, että Kristus yhä enemmän ”saa muodon meissä”, että tulemme yhä enemmän Kristuksen esikuvan kaltaisiksi eli elämme, kuten hän eli ja toimimme, kuten hän toimi.

    Toki meillä syntisinä ihmisinä ei ole samalla tavalla välitöntä tietoa Totuudesta kuin Kristuksella. Siksi tarvitaan oikeanlaista nöyryyttä ja varovaisuutta. Toisaalta Totuus ei ole meiltä myöskään salattu, koska kristinuskon mukaan Totuus, Jumala, on itsensä ilmoittava Jumala. Meille on annettu Kristus-Totuus, meille on annettu Jumalan sana, Raamattu, meille on annettu Totuuden Henki, Pyhä Henki, joka Kristuksen mukaan johtaa meidät ”kaikkeen totuuteen” (Joh. 16:13).

    Tästä syystä meidän on vältettävä myös kiusaus mennä piiloon sen taakse, että olemme vain langenneita ihmisiä emmekä voi tuntea totuutta. Tämä tekosyy vaikuttaa ehkä hurskaalta ja nöyrältä, mutta nousee meidän langenneesta luonnostamme, mukavuudenhalustamme.

    Kyllä me voimme tuntea totuuden, koska Jumala on sen meille ilmoittanut. Kun siis näemme totuudesta poikettavan, meillä itse kullakin on silloin vastuu imitoida Kristusta ja osoittaa totuus totuudeksi ja valhe valheeksi vaikka se siinä tilanteessa tuntuisikin ihmisistä ärsyttävän epäsovinnaiselta.

    Tykkää

  29. On ollut puhetta nuhtelusta eri yhteyksissä- nuhtelussa on se vaara, että nuhdellaan väärin perustein eli makuasioidrn perusteella.

    Onkohan niin, että tuota suoraa ja kaunistelematonta kieltä tulisi käyttää juuri raamatullisissa asioissa? Kun joku tekee väärin Raamatun näkökulmasta.

    Mutta miten se sitten rajataan? Jos on epävarma, mitä silloin tulee tehdä? Olla hiljaa vai kysyä joltakin, keneltä? On paljon helpompi kirjoittaa saarna, ja jylistä saarnapöntöstä, laskeutua alas ja jatkaa elämää, mutta miten ratkaistaan ongelmat elävässä arkielämässä. Tarkoitan, saarnan ulkopuolella.

    Kun ollaan kotona, elävässä elämässä, ihmisten ihmisyys korostuu- voisiko olla, että silloin, ihmisten keskellä, olisi hyvä olla hieman varovaisempi? Kun ei ole kysymys opetustilanteesta, vaan arjesta. Eikö silloin päde ennemminkin ihmisten väliset sosiaaliset tavat, kuin raamatulliset ohjeet? Tietenkin nekin huomioonottaen, lähimmäisenrakkaus, Jumalan kunnioitus, 10 käskyä jne. Mutta onko arjessakin pakko olla karuuteen asti suora ja kaunistelematon? Miksi?

    Minä toistan kysymykseni, missä on tilaa hiljaiselle rakkaudelle? Marian hiljaiselle surulle ristin juurella, syntisen naisen kyynelille ja niille, jotka hiipivät hiljaa Jeesuksen lähelle, uskaltamatta edes puhutella häntä. Jeesus näki ja rakasti myös heitä, näki heidän vahvan uskonsa, vaikka he eivät julistaneet kovaan ääneen. Ja kuitenkin, voiko olla mitään puhuttelevampaa, kuin sellainen hiljainen usko ja luottamus.

    Tykkää

  30. Tasapainoon henkien taistelusta

    Oma kohta uskonasioissa on ensin tärkein, että on pääsee selvyyteen sotkuista.
    Jos pitää kiinni omista mielipiteistä, jotka eivät ole Pyhän Hengen mukaisia, ei saa rauhaa ennen kuin nöyrtyy Jumalan tahtoon. Ensin pitää ottaa malka omasta silmästä ennen kuin voi muita olla hoitamassa ja neuvomassa. Uskovaisella on Pyhä Henki kotiopettajana ja se sanoo mikä on syntiä. Jos omatunto on vain luudalla lakaistu, tulee 7 pahempaa henkeä. Jeesuskin ajoi pahoja henkiä pois. Opetuslapsien ei pitänyt iloita siitä että hengetkin olivat heidän allensa annetut, vaan että heidän nimensä ovat kirjoitetut taivaissa.

    Ihmisen pitää tehdä kaltaisenaan parannusta ei parempana eikä huonompana kuin mitä kokee itsensä. Jos tekee väärästä hengestä parannusta ja ei siitä ole tuntoa, tulee väkinäinen olo eikä pääse vapaaksi. Kun Daavid oli langennut huoruuden ja murhan synteihin, on sanottu että hän joutui sitten kireään lakihenkeenkin. Daavidin tila tuli kuntoon, kun Naatan puhutteli häntä ja Daavid sai synnintunnon ja Naatan julisti synninpäästön. Siis syyt väärään tilaan joutumiseen pitää tuntea ja saada katumisen armo ja olla Pyhän Hengen omaava uskovainen, jolta voi saada synninpäästön. Jos Daavid olisi tehnyt parannusta kireästä lakihengestä eikä syitä siihen joutumiseen olisi tuotu valkeuteen ja julistettu anteeksi ei Daavidin tila olisi tullut kuntoon.

    70- ja 80-lukujen hoitokokoukissakin olisi ollut oleellista, että syyt mitkä ovat johtaneet väärään tilaan joutumiseen avautuvat, niistä saadaan tunto, ne tuodaan valkeuteen ja niiden yli julistetaan synninpäästö. Henkioppia perusteltiin edellä mainitsemillani raamatun kohdilla. Minä itsekin tein kososlaisesta hengestä parannuksen seurakunnan edessä, mutta sen jälkeen rupesi tunnolla tuntumaan etten voi sanoa, että olen ollut väärässä hengessä, koska minulla ei ollut oikeaa tuntoa siitä, vain epäilyksiä ja tunteita ja tiedon kautta päättelyjä. Omasta pyynnöstäni pyysin keskustelutilaisuuksia, en tunne katkeruutta kun sain olla keskustelemassa uskonasioistani. Olen päässyt tasapainoon omista sotkuistani ja seurakunnan sotkuista, olen saanut kaiken anteeksi. Olen jäänyt uskomaan yksinkertaisesti syntini anteeksi. Ja jos Pyhä Henki kirkastaa jonkin asian korjattavaksi ja poispantavaksi, haluan olla kuuliainen.

    Kososlaisuus oli rauhanyhdistyksen sisällä ollut eriseura, joka ei eronnut omaksi joukoksi, kuten muita eriseuroja on eronnut. Henkilöitä jotka todella ovat olleet kososlaisuudessa on ollut ja osa on heistä ilmeisesti saanut parannuksen armon ja osa on jäänyt väärään tilaan. Yksi henkilö kertoi, että kun tunto avautui, tulivat asiat kuin filminauhalta mitä elämässä oli tullut väärää. Eriseuroja tulee jatkuvasti raamatunkin mukaan, että koetellut ilmi tulisivat. Jumala sallii eriseurat, myös puhdistuksen aikoja. Silloin monia puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan ja ymmärtäväiset (neitseet) ottavat siitä vaarin, mutta jumalattomat eivät tottele. Joka paha on olkoon vielä paha, joka vanhurskas on, tulkoon vielä vanhurskaaksi. Jeesus itse puhdistaa puimatantereensa ja ruumenet poltetaan sammumattomassa tulessa. Jatkuu..

    Tykkää

  31. Jatkoa.. Tasapainoon henkien taistelusta
    Pyhä Henki on tarkka, armoauringon valossa näky pienikin roska. Pyhän Hengen valaisema ja sille kuuliainen ei voi hyväksyä esim. syntyvyyden säännöstelyä missään muodossa. Raamatussa on neuvo vaikeisiin elämän tilanteisiin aviopareille, että ne jotka ovat naimisissa olisivat kuin he eivät olisikaan naimisissa. Siis pidättyminen yhdynnästä vaikeissa elämän tilanteissa on raamatullinen neuvo aviopareille, mitä ei myöskään voi ottaa pois raamatusta. Kun saa puhdistaa ja tuoda valkeuteen arkaluontoisetkin asiat sekä salaripissä että julkiripissä riippuen asioista ja niiden laajuudesta ja julkisuudesta, niin saa voimaa uskon kilvoitukseen ja Hengen mielen mukaiseen vaellukseen turmeltunutta luontoa vastaan. Saa voimaa arkielämän haasteisiin ja vaikeisiinkin ongelmiin, kun on rauha, vapaus ja ilokin sielussa. Tosin tavallisissakin tunteissa ja huonoissa tuntemisissa tulee uskoa ja kilvoitella, olemme vasta matkalla ikuiseen parempaan.

    Kun puhdistetaan astia sisältä, niin ulkoinenkin puoli puhdistuu. Moni on kysymyksistä kipeä, mutta kun Pyhä Henki saa valaista omaa tuntoa ja henkilö on sen äänelle kuuliainen, välttyy monista sotkuista ja ei tarvitse jauhaa asioita loputtomiin. Kun on itse saanut paljon anteeksi, on anteeksiantava mieli myös lähimmäisille ja hoitokokouksissa toimineille
    hoitajille, ymmärtäen että Jumalan sallimana ei mitään tapahdu. Jos puhuja ja hoitaja lipsahtaa ei ole taidollinen tai on taidollinen niin se on Herran kädestä. Jokaisen tulee henkilökohtaisesti valvoa ettei antaisi torveen epätervettä ääntä. Jos joku jäsenistä menee vikaan, niin toiset seurakunnassa hoitavat, näin seurakunta on totuuden patsas ja perustus. Seurakunnan tunnolla ei voi tehdä parannusta, eikä seurakunnasta lupaa saaden voi oikeuttaa toimintaansa, vaan kaikesta pitää olla henkilökohtainen tunto miten asiat ovat. Sen tulee vastata niin ja aamen Jumalan elävän seurakunnan jäsenien ja raamatun kanssa.
    Sielunvihollinen tahtoisi viedä sille paikalle että lieventäisi tai vähättelisi tai hakisi verukkeita synnin tekemiselle tai hyväksymiselle. Jos me hyväksymme jotakin syntiä, vaikka emme itse tekisikään sitä, olemme osallisia synnistä. Jos teemme parannusta seurakunnan tunnolla, emme pääse vapaaksi. Jos emme tee parannusta kaltaisinamme, emme pääse vapaaksi. Jos syyttelemme muita vaikka kuinka painavin perustein ja jätämme oman tuntomme hoitamatta, emme pääse vapaiksi. Omatunto voi myös paatua ja venyä. Voi rukoilla Jumalalta, jos olen väärällä tiellä, niin johdata minut oikealle tielle.

    Kun 70- ja 80-luvuista tehdään historiateosta, voidaan lukujen asioita käsitellä perusteellisesti. Jos joku tuntee ahdistusta lukujen hoitokokouksista, niin neuvona sanon: Tunne ainoastaan sen verran kuin Jumala antaa tuntoa ja tee parannus niistä asioista mitkä ovat vastaan Pyhän Hengen tahtoa. Tulee omaa työtä ja tekojen oppia, jos rupeat kaivamaan itseäsi ja muita, anna Pyhän Hengen tehdä työtä itsessäsi ja seurakunnassa. Ja jos Pyhä Henki antaa puhuttavaa ja tahdot muita ojentaa niin toimi, pyydä keskustelutilaisuutta omassa kotisiionissasi ja voit ottaa yhteyttä myös SRK:hon ja pyytää keskustelua ongelmista, huolenaiheista ja kipukohdista.

    Tykkää

  32. Hienoa John, kun olet rauhan käsittänyt!

    Päivämies n:o 41 (12.10.2011 ja uudelleen toukokuussa 2012) SRK:n johtokunnan kannanilmaisu:

    ”…Tällainen tuolle ajalle leimallinen oppiharha oli esimerkiksi niin sanottu henkioppi: parannuksen vaatiminen erinimisistä hengistä, kuten kuivasta, hempeästä tai kososlaisesta hengestä. Kokouksissa ilmeni myös julkista ripittäytymistä ja parannuksen vaatimista sanelun mukaan sekä sellaista harhakäsitystä, että SRK:n tai rauhanyhdistyksen johtokunta muodostaisi maan päällä eräänlaisen ”Jumalan huoneen hallituksen”…

    Myös Ville-puheenjohtaja on pyytänyt anteeksi, ettei hän noussut tätä hurmahenkeä aikanaan vastustamaan!

    Tykkää

  33. Rakkautta ja suoraa puhetta ei kannata panna tukkanuottasille keskenään ikään kuin ne olisivat vastakohtia. Ne nimittäin kuuluvat yhteen. Juuri nimenomaan rakkaus motivoi puolustamaan ja edistämään totuutta, koska ainoastaan siinä eläen ihminen voi olla todella onnellinen niin ajassa kuin iankaikkisuudessa.

    Mariakin itki hiljaa ristin juurella, kyllä, mutta toisaalta Pyhän Hengen täyttämänä julisti totuutta näinkin suorapuheisesti ja epäsovinnaisesti:

    Luukas 1
    51 Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja, hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
    52 Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset.
    53 Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.

    Tykkää

  34. Niin. Ehkä ongelma ei niinkään ole itse suorapuheisuudessa, vaan siinä, mitä julistetaan? Ajattelisin, että on monia, jotka eivät ole niin kovin tarkkoja tietolähteistään, ja jos sellaiset henkilöt alkaisivat puhua suoraan ja kovaan ääneen, silloin olisi siitä enemmän harmia kuin etua kenellekään- sekin ihminen on luultavasti tarkoittanut hyvää, mutta koska hän ei ole tavoittanut totuutta, voi hänen tekonsa vahingoittaa. Puhun hypoteettisesti. Mitä jos niin käy? Onko itseisarvo puhua suoraan, onko itseisarvo rakastaa, vai tuoda julki totuus?

    Miten me voisimme milloinkaan tietää, mikä on totuus? Voimme lukea Raamatusta, mitä totuus on- mutta arjessa joudumme lähes aina soveltamaan. Oppikirjatilanteita tulee harmittavan harvoin eteen. Arjessa meillä ei aina ole aikaa/tilaisuutta jäädä arvioimaan kovin tarkkaan, jos 5 alle kouluikäistä lasta karjuu ruokaa ympärillä, joutuu tekemään nopeita ratkaisuja. Silloin, jos joku tulee julistamaan totuutta suurella äänellä, ainskin minulla palaisi kiinni melko äkkiä.
    Kun kapasiteetti on rajallinen, joutuu priorisoimaan- joutuu ehkä arvioimaan uudelleen, mikä on totuus, mikä on perimmäinen totuus. Onko se se, että sanon asian just jämptisti niinkuin itse sen totuudekseni näen , vai olisiko joskus hyvä ottaa huomioon myös tunteet, miltä asia toisesta ehkä tuntuu. Tunteet ja totuus eivät myöskään sulje toisiaan pois, lähimmäisenrakkaus perustuu myös tunteisiin, empatiaan. Totuus, raamatullinen totuus ei nähdäkseni ole pelkästään opillinen totuus, dogmatiikkaa, vaan se on ehkä laajemmin ymmärrettävissä- ihminen on kokonaisuus, yhdistelmä järkeä ja tunnetta. Voisikohan olla niin, että ne molemmat puolet on Jumala hyväksi nähnyt, ja soisi niitä molempia Hänen nimissään käytettävän?

    Tykkää

  35. Viljo Juntunen Päivämiehessä; ”Vaikeana olemme kokeneet sen, jos olemme kohdanneet jossakin tilanteessa kaksi erilaista totuutta”
    Väkivaltatilanteissa on yleensä kaksi totuutta. Väkivallantekijät, myös hengellisen, vakuuttaa lähes aina syyttömyyttään, ja uhri yrittää heikolla menestyksellä saada ääntänsä kuuluviin.

    Järkyttävää on jos tästä tulee syy olla puuttumatta asioihin,uhrien avunpyynnöistä huolimatta.

    Tykkää

  36. herttaneiti, sinä puhut ihan oikeaa asiaa. Kuten Markku tuossa ehätti lyhyesti toteamaan, että ”molempi parempi” ja sekä että – tilanteesta ja olosuhteista riippuen.

    Kuten usein on todettu, raamatun sanoman kokonaisuus on tärkeä, eikä jonkun jakeen tai kohdan suhteeton korostaminen. Muuten voidaan mennä metsään, että viuhahtaa. Armo ja totuus ovat pari ja armo edellä – on myös hyvin kuvaava sanonta, vaikka sen sisällön hyvyys usein toistettuna väljähtyy. Myös sen muistaminen, että kaikki, mitä välttämätön tarvis ja kristillinen rakkaus vaatii – on luvallista. Se on Jeesuksen esimerkki. ( tekemänsä hyvät työt ja palvelukset sapattina esim.)

    Aiheeseen liittyen olen joskus kokenut hämmentävän oivalluksen katsellessani valokuvaa yleisöstä. Noh – mikä siinä oli ihmeellistä?

    Se, kun ihmisillä oli samalla sekunninosalla valtavan erilaisia ilmeitä, pystyi selvästi lukemaan erilaisia tunnetiloja jopa huvittavan selvästi.. Tajusin yhtäkkiä, kuinka erilailla ihmiset kokevat täysin saman puheen ilmaisun ja sisällön. Eivätkä erot varmasti jääneet siihen sekuntiin, vaan jatkuivat ja voivat vaikuttaa yhä samoissa ihmisissä kokemusjälkinä.

    Olemme uskovaisinakin kovin erilaisia kokemaan saman opetuksen sisällön ja sen ilmaisun. Emme ole todellakaan samalla muotilla valettuja. Voimme kokea jopa täysin päinvastaisesti jonkun asian. Esimerkiksi minulle on ollut käsittämätöntä, että joku on oikeasti voinut kokea aivan samat hoitokokoustilanteet siunauksellisina ja taas toiset aivan kammottavina hengellisinä nöyryyttämistilanteina – toisen uskovaisen julkisena ripittämisenä. Mutta kun se ei jäänyt edes siihen, vaan ero on jatkunut: siunauksellisina kokeneet eivät ole nähneet myöskään uhrien, häpäistyjen ja väärien syytösten kohteiden kärsimysten ja heidän hylkäämisensä seurauksia minään. Kaikki se paha, mitä uhrit ovat kokeneet hoitotilanteissa ja sen jälkeen, on kuin ilmaa heille. Ilmaksi se muuttui myös siksi, että hoitokokousten kyseenalaistajille ja koko Siionille alettiin vakuuttaa, että hoitokokoukset olivat siunauksellisia. Vaientamista.

    Ei ole kauan, kun vielä SRK:n johdossa annettiin lausuntoja, että ne koettiin pääosin siunauksellisiksi. Kun Viljo kertoi Päivämiehessä vaikeiksi nykyiset kahden totuuden ristiriidat joillakin paikkakunnilla – ajatukseni johtivat yleisövalokuvan sanomaan.

    Meillä kaikilla lienee jatkuvasti tarvetta oppia toistemme erilaisuudesta ja siitä, että kaikilta ei voi vaatia samoja tuloksia kaikissa asioissa. Rakkauden kaksoiskäskyssä ja toistemme kärsimisessä on jatkuvasti oppimista. Ainakin minulla. Minuakin on kärsitty – kiitos siitä!

    Silti odotan kuin kuuta nousevaa, että saamme erilaisuudestamme huolimatta myös yhteistä ymmärrystä korjata harhaopin pahat hedelmät SRK:n avauksella ja kokea yhteistä – entistä suurempaa iloa ja vapautta vaikkapa suviseurojen aikaan!

    Tykkää

  37. Kun po. harhaoppiin liitetään vahvasti ”huoneenhallitusoppi”-nimike, olisiko hyvä kartoittaa, mitä tuo termi on käytännön tasolla kristillisyydessämme tarkoittanut ja yhä tarkoittaa?

    Tykkää

  38. Joona, Kristus on todellakin meille esikuva ja häntä meidän tulee seurata myös elämässämme, kuten 1. Joh. 1 opettaa:

    3 Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä.
    4 Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä.
    5 Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään.
    6 Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli.

    Tästä huolimatta emme pääse karkuun toimivaltakysymyksiä: Kristus toimii Jumalan valtuuksin ja tiedoin – me emme. Siinä mielessä olen edelleen kriittinen sen suhteen, että Jeesuksen toiminnasta voitaisiin suoraan johtaa oikeutus meidän toiminnallemme.

    Esillä olevassa asiassa olen sitä mieltä, että Jeesuksen imitoiminen ei oikeuta meitä esim. henkilöön kohdistuvaan tulikivenkatkuiseen kielenkäyttöön, vaikka tästä Jeesuksen esimerkki onkin. Ajattelen, että Jeesus toimi tuossa Jumalan valtuuksin ja mahdollisuuksin. Kuten Raamattu kertoo, Hän näki ja tiesi, mitä keskustelukumppanit ajattelivat. Hän on elämän ja kuoleman Herra, jolla oli valtuudet kaataa rahanvaihtajien pöydät ja sanoa Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”

    Meillä ei ole vastaavaa tietoa eikä valtuuksia, eikä niitä ole edes enkeleillä. Juud. 1:9: Ei edes ylienkeli Mikael, kiistellessään Mooseksen ruumiista Paholaisen kanssa, rohjennut herjata eikä tuomita tätä, vaan sanoi: ”Nuhdelkoon Herra sinua!”

    Tämän ei tietenkään pitäisi veltostuttaa meitä, kuten Joonan varoitat. Vaikka meillä ei olekaan oikeuksia tuomita tai solvata ihmisiä, meillä on velvollisuus kirkkaasti julista Sanaa ja Totuutta silloinkin, kun se on epämukavaa. Olen samaa mieltä siitä, että meillä on helposti vaarana olla liian ”poliittisesti korrekteja” tai muuten vain löysyyttämme mukavasti hokea turvallisia latteuksia sen sijaan, että todella sanoisimme jotain kirkastaaksemme totuutta.

    Tykkää

  39. Joona: “Ihmiseksi tulleena Jumalana vain hän voi näyttää meille täydellisesti millaista on todellinen, Jumalan kaltaiseksi luotu ihmisyys (1. Moos. 5:1). Jumala tuli meidän kaltaiseksemme, jotta me tulisimme hänen kaltaisikseen. Sellaisiksihan (Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi) meidät alunperin tarkoitettiin (1. Moos. 1:27). Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen voisi jumalallistua (theosis), kuten kirkkoisä Athanasios inkarnaation merkityksen aikoinaan hienosti kiteytti.”
    Tämä Joonan lainaus on ortodoksikirkon näkemys asiasta, jonka mukaan ns. jumalallistuminen on ihmiselämän todellinen päämäärä. Lainaan Arkkimandriitta Georgios Kapsanis`n kirjasta Jumaloituminen ihmiselämän tarkoituksena seuraavaa: Lähtien aina Raamatun ensimmäisestä luvusta, jossa sanotaan kuinka Jumala loi ihmisen omaksi “kuvakseen ja kaltaisekseen”, meille on ilmaistu elämämme tarkoitus. Ilmaus “kuvan mukaan” viittaa lahjoihin, jotka Jumala antoi ainoastaan ihmiselle -ei muille luoduilleen- jotta tämä olisi Jumalan kuva. Näitä lahjoja ovat järjellinen mieli, omatunto, itsemääräämisoikeus eli vapaus, luomiskyky, rakkaus (eros) ja kaipaus kohti täydellisyyttä eli Jumalaa, omakohtainen itsetietoisuus, sekä kaikki, mikä saa aikaan sen, että ihminen on muiden elävien olentojen yläpuolella… Syntiinlankeemuksen seurauksena “Hänen kuvansa” tummui pimeäksi, jonka jälkeen ihminen ei enää kykene suuntaamaan itseään kohti elämää, kohti Jumalaa. On välttämätöntä saada uusi ihminen, joka on terve ja kykenee suuntaamaan ihmisen vapauden kohti Jumalaa…Tämä uusi ihminen on Jumalihminen, Jeesus Kristus, joka muodostaa uuden alun, ihmisyyden uuden “hapatteen”. Täydellinen yhteys Jumalaan, eli jumaloituminen, tuli mahdolliseksi ja saavutettavissa olevaksi Jumalan Sanan lihaksitulemisessa, Jeesuksessa Kristuksessa…”
    Kuten kirjan esipuheessa sanotaan, on äärimmäisen uskaliasta puhua jumalallistumisesta/ jumaloitumisesta, mutta kuitenkin ainoa ortodoksinen pastoraalinen opetus on jumaloituminen Armosta. Tässä on taustalla nimenomaan mystinen rakkaussuhde Jeesukseen, jota rakkautta Kristuksen kirkko eli Morsian ikävöi ja kaipaa, ja josta rakkaudesta Hän saa elämän ja Hengen. Usko Kristukseen on elämää Kristuksessa Paavalin sanoin. “En enää elä minä vaan Kristus minussa.” Kristus ja morsian muodostavat näin ollen kokonaisuuden ja rakkaudesta Kristukseen Morsian haluaa elää armossa ja totuudessa.
    Tämä voi kuulostaa hurmokselliselta puheelta, mutta myös Lestadiuksen puheista ja wanhoista Siionin lauluista kuultaa juuri tämä palava rakkaus Veriylkää kohtaan (SL 64):” Jos vielä lähemmältä, mä voisin omistaa, mun veriystävästä vuotavaa rakkautta.”

    Tykkää

  40. Mielenkiintoinen väite tuo, että Laestadius ei ilmaisisi tuossa kantaansa suoraan ja suorasanaisesti. Minusta hän kyllä sanoo tuossa asiat niin suoriksi, ettei juuri sen suorempaan voi kukaan kantaansa sanoa.

    Laestadius selittää laajasti asioiden taustoja todennäköisesti siksi, koska valitusten myötä hänen saarnatuolinsa ympärille syntyneen herätysliikkeen kirkollinen kotipaikkaoikeus on vaakalaudalla. Samalla tietysti uhattuna on myös hänen suuren, yli kymmenlapsisen perheensä toimeentulo, mikä ei liene sekään aivan merkityksetön asia. Laestadius haluaa tehdä lukijoille kerralla selväksi, kuinka epäoikeudenmukainen ja perusteiltaan naurettava valitus on.

    Värikästä retoriikkaa rovasti käyttää siksi, koska passio-oppinsa pohjalta hän ymmärsi syvästi, että ihmisyyteen kuuluvat järjen ohella myös tunteet. Ymmärtäminenkin ei ole ainoastaan älyllinen prosessi – myös tunteet kuuluvat siihen. Siksi Laestadius tehostaa argumenttejaan tunteisiin vetoavalla retoriikalla. Kuten yllä kirjoitin, ironia ja satiiri ovat tehokas keino osoittaa nopeasti ristiriitaisuus, valheellisuus ja tekopyhyys. Eikö tämä ole juuri sitä Sinunkin peräänkuuluttamaasi tunteiden arvostamista ja tunneälyn huomioimista?

    Minusta on ymmärrettävää, että Laestadiusta saattoi tuossa tilanteessa hiukan suututtaa. Hän oli vuosien ajan hoitanut papintyötään äärimmäisen tunnollisesti olosuhteissa, joissa moni ei olisi ollut valmis työskentelemään edes tuolloin, vielä vähemmän nykyään. Työtään hoitaessaan hän oli taivaltanut jalan valtavia matkoja. Hän oli kärsinyt nälkää, janoa, hyttysiä, paarmoja, hellettä ja pakkasta. Pitkien työpäivien jälkeen yöt kuluivat saarnoja kirjoittaessa. Raadantansa seurauksena hän alkoi olla jo tuon ikäisenä, 51-vuotiaana, vanha ja raihnainen, terveytensä menettänyt mies.

    Hänen työnsä tuloksena Lappiin oli syntynyt suuri herätys, joka hengellisen hyödyn lisäksi näytti tuottavan Ruotsin valtakunnalle myös valtavaa yhteiskunnallista hyötyä: Alkoholiin hukkumassa ollut Lappi muuttui raittiiksi ja rehelliseksi kuin taikaiskusta.

    Kiitokseksi kaikesta tästä mitä kunniallisimmat ja moraalisimmat henkilöt – kapakoitsijaparoni, huijarinimismies ja prostituoitu – yrittävät kanteluillaan leimata hänet huijariksi ja rikolliseksi. Tuntuuko reilulta? Pahimmillaan valitukset olisivat todennäköisesti voineet johtaa siihen, että Laestadius olisi irtisanottu työstään. Suurperheen isänä hän olisi ollut tuolloin melkoisessa pulassa, koska tuohon aikaan ei tunnettu ansiosidonnaista päivärahaa eikä toimeentulotukea. Miten elättää perhe siinä tilanteessa? Ryhtymällä vanhana, väsyneenä ja kivulloisena uudisraivaajaksi Lapin soisiin ja kivisiin erämaihin?

    Luulenpa, että jos meitä kohdeltaisiin noin, pitäisimme itsestäänselvänä, että meillä on oikeus osoittaa tunteitamme, Jos joku uskovainen yrittäisi sen meiltä kieltää, pitäisimme sitä törkeänä hengellisenä väkivaltana. Jos näin, suotakoon myös Laestadiukselle oikeus purkaa sydäntään. Erityisen suuri velvollisuus meillä on tällaiseen, jos muutenkin peräänkuulutamme tunteiden huomioimisen ja ilmaisemisen merkitystä.

    Entisiä pyhiäkin tulee voida kritisoida – heitä ei tarvitse pitää synnittöminä ja erehtymättöminä. Minäkään en ole läheskään kaikesta samaa mieltä esimerkiksi Laestadiuksen kanssa. Kun kuitenkin uskomme, että Pyhä Henki on toiminut perille päässeiden pyhien kauttaan, on ehkä erityisen tärkeää, että kritiikki tapahtuu asiallisesti ja kunnioittavasti, ei pilkaten. Lienee hyvä olla varovainen sen suhteen, ettei tule pilkanneeksi Jumalan toimintaa.

    Tykkää

  41. Minä olen nyt varmasti yksinkertainen, mutta haluaisin vain ymmärtää asian oikein.

    Miten, kun vaikkapa minä itse käpsehdin kotonani, käyn töissä, kylillä- en minä TUNNE ITSEÄNI JUMALAISEKSI. Minä en tunne edes etäisesti olevani yhtä Kristuksen kanssa- miten minä edes voisin? Minähän olen ihminen, täysin tavallinen ihminen. Minä en pysty tuntemaan, että Kristus on minussa, että minä olen edes osin jumalainen olento.

    Minä olen lapsi, olen Jumalan lapsi- en minä pysty tavoitella Kristushahmoa- voiko kukaan ihminen?

    Minä tarkoitan, mitä tuo Jumalan kaltaiseksi pyrkiminen tarkoittaa? Sehän on aivan mahdotonta meille, edes etäisesti, edes pyrkiä- ihminen ja Jumala, millä lihaksilla me edes puhumme Jumalan kaltaiseksi tulemisesta?

    Minä en halua olla mikään pahanilmanlintu, minä en vain ymmärrä, miten kukaan on tullut edes ajatelleeksi tuollaista- me olemme Jumalan kuvia, mutta me olemme ihmisiä. Täysin kuolevaisia, täysin epätäydellisiä. Jeesus, Jumala on lähtökohtaisesti täydellinen, me samassa määrin epätäydellisiä. Miten me voisimme yrittää tulla Jumalan kaltaisiksi?

    (Ja muuten, onko Jumala neuvonut niin? Eikö baabelilaisiakin rangaistu, ja Aatamia ja Eevaa, kun he yrittivät tulla Jumalan kaltaisiksi?)

    Tykkää

  42. Aivan niin, tuo on kristittyjen yleistä kokemusta – kuten Wilhelmi Malmivaaran virressä:

    ”Oi rakas Jeesus, suloinen, sinua rukoilemme, nyt katso puoleen heikkojen ja riennä turvaksemme. Me emme pääse ollenkaan pyhyyden tietä kulkemaan omassa voimassamme” (VK 365:5)

    Siitä huolimatta totta ovat myös Raamatun kehoitukset:

    Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. (Matt. 5:48)

    Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä. (Room. 12:2)

    Mutta hän on vastannut minulle: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2.Kor. 12:9)

    En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. (Fil. 3:12)

    Näin meidän on siis ajateltava, jos kerran olemme täydellisiä. (Fil. 3:15)

    Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi . (Kol 3:14)

    Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä. (2. Tim. 3:17)

    Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden. (Jaak. 1:4)

    katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. (Hepr. 12:2)

    **************************************
    ”Tee lujaks heikko uskomme laaksossa kiusausten, suo, ettei sammu toivomme helteessä koetusten. Rakkauttasi tuntemaan ja jälkiäsi seuraamaan ah auta, Herra Jeesus.” (VK 365:8)

    Tykkää

  43. Ei kukaan ole solvaamista puolustellutkaan – mutta tänä ympäripyöreyden, suolattoman sopeutumisen ja suvaitsevaisuuden kultaisena aikana, meidän on vaikea ymmärtää, että Jumala on voinut profeetoille, Johannes Kastajalle, apostoleille, kirkkoisille, Lutherille, Leastadiukselle ja monille muille pyhille laittaa suuhun joskus hyvin suolaistakin tekstiä ihmisen sokeuden ja omavanhurskauden murtamiseksi, mutta toki se on voinut olla joskus vanhastakin aatusta lähtöisin…

    Tykkää

  44. Pyhä Henki herättää ja pyhittää

    Vaikka puhuisi miten, ellei Pyhä Henki herätä ensin tuntemaan ei vain yksittäisiä syntejä, vaan että koko elämän suunta on väärä, ei ihmiselle kelpaa oikeanlainen armo. Armo ei ole sitä, että ihminen hyväksytään vaikka hän ei halua luopua synneistä. Jumala voi herättää ja pyhittää ihmisiä sanallaan, jota saarnaavat henkilöt, jotka itse ensin ovat saaneet syntinsä anteeksi. Pyhä Henki ei asu saastaisessa sydämessä, joka on synnin alle myyty. Saarnaajan tulee itse olla ensin puhdistettu, että Pyhä Henki asuisi sydämessä. Pyhä Henki voi herättää ihmisen yksinäisyydessäkin, mutta pyhittämiseen tarvitaan saarnavirka, jossa Pyhän Hengen omaava ihminen julistaa synnit anteeksi katuvalle. Ihanko 7 kertaa ei vaan 70 * 7 eli niin usein kuin ihminen katuu. Siis armo kuuluu katuvalle, mutta ei katumattomalle. Ei voida ruveta mittaamaan katumuksen syvyyttä ja suuruutta, riittää, kun tuntee vähänkin että on rikkonut. Emme voi arvioida ihmistä ulkoisen muodon perusteella, vaan Jumala näkee, katsoo sydämeen. Sanat ovat kylläkin sydämen tulkki ja niiden perusteella voidaan arvioida ihmisen sisäistä puolta. Myös ihmisen käyttäytyminen voi osoittaa jotakin, tosin voi olla ulkokullattukin. Toisaalta mädännyt puu tuottaa huonon hedelmän, tee puu hyväksi niin hedelmätkin ovat hyvät.

    Hyvän asian varjolla voidaan myös tunkea joukkoon jotakin saastaa. Monesti väärä profeetta tulee enkelin hahmossa. Ja ihmisestä ei tule tässä elämässä koskaan enkeliä, toiminnassa näkyy, uskovaistenkin, kaikki raadollisuus, syntisyys ja vanhasta ihmisestä lähtöisin oleva turmeltuneisuus. Laestadius käytöksellään ei ollut ulkokullattu, vaan hän aidosti omalla tyylillään, ei hurskaan näköisenä enkelinä, vei Jumalan valtakunnan työtä eteenpäin.
    Jumalan sana jakaantuu lakiin, josta tulee synnin tunto ja evankeliumiin, jonka ydin on synninpäästö ja siihen kuuluvat myös neuvon nuhteen ja opetuksen sanat. Kun ihmisellä ei ole vielä katumista lain terä voi olla pistävän voimakas. Kun sitten ihminen katuu niin evankeliumi on suloinen ja vapauttava, mikä irrottaa ihmisen kaikista synnin siteistä ja kahleista.

    Jumala on sallinut erityisen voimakkaita herätyksen ja etsikon aikoja. Laestadius aikanaan toimi Pyhän Hengen äänitorvena voimallisesti herättäen ihmisiä ensin synnin tuntoon ja sitten lohduttaen ihmisiä evankeliumilla. Laestadiuksen puheessa korostui lain saarna. Sitten Jumala johdatti Raattamaan Laestadiuksen työtoveriksi, jonka puheissa korostui evankeliumin saarna, armollisuus. En tosin ole paljon lukenut Laestadiuksen enkä Raattamaan tekstejä, jotenka en voi varmuudella arvioida heidän painotuksiaan näin.

    Tykkää

  45. Karkea kielen käyttö

    Karkea kielen käyttö on voinut olla Laestadiuksen aikana yleistä ihmisten kielen käytössä. Toisaalta vaikka se ei olisi ollutkaan, niin vakavat synnit tarvitsevat terävää kielen käyttöä, että ihminen kiinnittää huomiota syntien vakavuuteen. Sillä jos ihminen lihan mukaan elää, tulee hengellinen kuolema, eikä jotka sellaisiin synteihin jäävät tekemättä niistä parannusta, pelastu. Raamatun mukaan emme voi laittaa pehmustuksia ja muuttaa saarnaa niin suloiseksi, ettei synnin vakavuutta tuoda esille. Toisaalta pelkät kovat sanat eivät herätä ihmistä, vaan tarvitaan Pyhä Henki joka herättää. Herran henki ei ollut myrskyssä, vaan hiljaisessa tuulen hyminässä.

    Huora-sana käy nykyihmisen korvaan karkeana. Sana on korvattu aviorikoksella. Ymmärrämme, että kaikki Jumalan säätämän miehen ja naisen avioliiton ulkopuolella tapahtuva seksuaalisuuden toteutus on aviorikosta ja että ehkäisy on Jumalan tahtoa vastaan, jolloin ei pidetä aviovuodetta puhtaana. Himokas katsekin on jo huorin tekemistä Jeesuksen sanojen mukaan ja tyhmästi vihastumien on tappamista. Kaikki ihmiset näin ollen ovat joskus syyllistyneet huorin tekemiseen ja tappamiseen. Kun synti on täytetty sen palkka on kuolema, sekä hengellinen kuolema että iankaikkinen ero Jumalasta, elämän antajasta, iankaikkinen kuolema. Näin ollen masturbaatio, homous, lesbous, esiaviolliset suhteet, avoliitossa eläminen, uudelleen naimisiin meneminen kun edellinen puoliso vielä elää ovat huoruutta. Kun asiat toteutetaan tekoina, että kun himo on siittänyt se synnyttää synnin ja synnin palkka on kuolema. Kuoleman synti ei tule valkeuteen yleisellä siunauksella, vaan tarvitaan rippiä, että omatunto tulee hoidetuksi. Kun ihminen saa syntinsä anteeksi epäuskosta, niin Pyhä Henki kotiopettaja ilmoittaa em. tekosynnit nimeltään poispantaviksi luotettavalle, luotetulle rippi-isälle, jolla ei olla samanlaisia asioita hoitamattomana tunnolla. Minusta eriseurat tulevat siitä, ettei vakavia syntejä, joissa on tapahtunut hengellinen kuolema ole tuotu valkeuteen, vaan niiden yli on pyydetty vain yleisesti synninpäästöä ilman rippiä. Tai on ripittäydytty henkilöille, joiden omatkaan asiat eivät ole kunnossa. Kun uskovainen rupeaa hyväksymään jotakin syntiä, tekee luvalliseksi, niin ellei oikeaa katumusta ja parannusta tule ja sen jälkeen, kun on saanut anteeksi tosissaan taistele syntejä vastaan, ihminen eksyy pois oikeasta Jumalan lapsen osasta. Silloin synneiksi jäävät vain kaikkein räikeimmät tapaukset ja niitä vikoillen ihminen voi omaa kohtaansa pitää parempana, ei ole niin kuin tuo publikaani.

    Sielunvihollinen on kuin kiljuva jalopeura etsin kenen hän saisi niellä. Uskovaista kohtaa kolmiliittoinen vihollinen: epäuskoinen maailma, oma turmeltunut luonto ja sielun vihollinen. Erityisesti niitä kohtaan, jotka ovat puhdistautuneet paholainen hyökkää kovasti, että saisi heidät lankeamaan. Mutta uskovaisilla on myös tukena taisteluvarustus ja Pyhän Hengen voima apuna.

    Tykkää

  46. Hengellinen huoruus

    Jos hyväksymme väärää hengellistä opetusta, menemme kuuntelemaan ja poimimaan siitä jotakin hyvää, syyllistymme hengelliseen huoruuteen. Tosin voimme tutkia kaikkea opetusta raamatun sanan valossa, mikä niistä on raamatun mukaista. Kyllähän fariseuksetkin saarnatessaan lakia ja lukiessaan suoraan raamatusta toivat esille Jumalan tahtoa lain kirjaimen muodossa. Fariseukset lisäsivät siihen vielä omaa pikkutarkkaa tulkintaansa.

    Omavanhurskauskin, ihmisen omat teot ja ajatukset, kun ne ovat ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa ovat saastaa. Jos ihminen omin voimin, teoin, oppirakennelmin ja ajatuksin yrittää pelastua ilman Pyhän Hengen voimaa ja antamaa ymmärrystä, on sekin hengellistä saastaa.
    Ihmisen tulee olla riisuttu kaikesta omasta voimasta silloin Jumalan voima pääsee paremmin toimimaan, ilman ihmisen vastustusta. Heikoissa Jumala on väkevä, he tarvitsevat Pyhän Hengen voimaa, kaikkia armoneuvoja vahvistuakseen uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Lapsen kaltaisten on taivasten valtakunta, joka ei ota vastaan sitä kuin lapsi ei pääse edes sisälle. Portti ahdas ja tei on kaita, joka vie sisälle elämään ja harvat ovat jotka sen löytävät.

    Parannuksen armo, usko on kokonaan Jumalan työtä alusta loppuun. Jos ihmiset eivät vastustaisi Jumalan tahtoa, niin eiköhän kaikki lopulta saisi parannuksen armon. Mutta ihmisillä on esteitä, on tärkeämpää kaikki muu, uskon asiat eivät kiinnosta. Jos ihminen antaa mennä itsensä niin vasemmalle ja oikealle lavealla tiellä, haluaa avartaa kaitaa tietä, hän joutuu lavealle tielle.Ihminen tulee kiedotuksi voimakkailla siteillä ja kahleilla väärälle tielle. Mutta Jumalan on seurakuntansa kautta Pyhän Hengen voimalla repiä irti kaikki istutus mikä ei ole Jumalan istuttamaa ja riisua ihminen kaikesta väärästä ja pukea ihminen Kristuksen vanhurskauden vaatteeseen, niin kuin tuhlaajapoika puettiin palvelijoiden toimesta. Ihmisen täytyy antaa Jumalan vain tehdä se itsellensä. Ihmisen tulee tulla kuluttavaisen tulen äärelle, eikä mennä väärille tulille, Jumalan elävän sanan äärelle, Jeesuksen seuraajien yhteyteen, missä parannuksen armon ihme voi tapahtua.

    Tykkää

  47. Ihmiset ovat erilaisia, eikö vain. Minä mietin, että ehkä Jumala on viisaudessaan tehnyt myös sanansaattajistaan erilaisia? On eri tapoja viedä Jumalan sanaa ihmisille, pääasia on, että itse sanoma on oikea. Mikulle itselleni sopii suoruus ja kovakin kaunistelemattomuus, en ymmärrä kohteliaita vihjeitä, ja velttoudessani helposti sallin itselleni synnin ja muut paheet. Ystävättäreni taas on herkkä, joka ei kestä suoruutta vaan toivoo pehmeää kieltä, ja hänellä on korvaa ha ymmärrystä vastaanottaa sana ja neuvo vähemmälläkin kampeamisella- ja toisaalta hän menee kovista sanoista täysin lukkoon. Ihmisten ei varmastikaan tarvitse itse huolia siitä, meneekö sana perille- ihmiset kylvävät, omien kykyjensä mukaan, ja Jumala antaa sadon oman viisautensa mukaan. Vaikka me olemme Jumalan kuvia, olemme silti myös Jumalan lapsia- Jumala on viime kädessä se, joka säätää, ja me voimme vain hoitaa oman peltotilkkumme parhaamme mukaan. Se pakottaa meidät näkemään pienuutemme, mikä on pelottavaa, mutta toisaalta se osoittaa meille Jumalan huolenpidon: tämän kaiken, koko elämämme, me olemme saaneet Jumalalta. Niinkuin linnulle annetaan laulupuu, annetan meille tämä elämä, ja voimme täällä elää lahjan antajan kunniaksi, niinkuin lintukin laulaa Luojalleen.

    Tykkää

  48. En minä pilkkaa Jumalaa! Suoraan sanoen en uskaltaisi, sen verran omakohtsisesti olen saanut tuntea Jumalan mahdin kuten tiedät.

    Minä irvailen Lestadiuksen ihmishahmoa- kukaan meistä ihmisistä, ei edes kaikista kunnianarvoisin, ole niin täydellinen ettei hänestä voisi laskea leikkiä. Samalla tavalla, kuin kaikkia saa kritisoida, saa myös kaikista laskea leikkiä, ja kannattaakin, ettei elämä kävisi liian totiseksi.

    Tietenkin leikinlaskussa on riskinsä- en tiedä ihmisten taustoja, kuten en nytkään tiennyt, ja siksi voin tarkoittamattani loukata. Olen sitä mieltä, että kritiikissä on sama vaara, ja siksi ei kannattaisi niin kovaan ääneen kritiikkiä antaa- koska emme voi tietää koko totuutta.

    Tai, vaihtoehtoisesti voimme kaikki vetäytyä omiin poteroihimme ja lakata keskustelemasta- tai sitten voimme keskustella, yrittämättä kuitenkaan painostaa toista oman näkemyksemme alle. Ihmisillä on mielipiteitä, jotka voivat olla yhtä hyviä tai huonoja, vain Jumala tietää totuuden.

    Tykkää

  49. Mistä kukaan voi tietää rippi-isän sieluntilaa? On aika ahdistavaa ajatella että katuvan syntisen, joka kaipaa syntien anteeksiantamusta tulisi vielä pohtia, onko rippi-isä ”oikein uskomassa”.
    Mutta paljon oikeaakin asiaa Johnilta.

    Kommentoisin vielä tuota seksuaalisuusteemaa: minusta tuntuu, että vain ihminen, joka ei ole kohdannut sairautta ja loppuunpalamista tai nähnyt mitä lapsen laiminlyönti voi aiheuttaa sukupolvesta toiseen, voi puhua ehkäisyn käytöstä noin jyrkästi. Perhesuunnittelu on asia erikseen. Sairauden hoito ja vakavasta uupumuksesta toipuminen voi viedä useita vuosia, eikä evankeliumi ja puhdas omatunto paranna psyykkisiä tai fyysisiä sairauksia. Vuosikausien selibaatti voi olla kohtalokas avioliitolle, joka kuitenkin perustuu osittain, ei tietysti kokonaan, myös seksuaalisuuden toteuttamiseen. Myös vanhempien elämällä on arvo, samoin syntyneiden lasten elämällä. Olen keskustellut aihepiiristä useiden ihmisten kanssa, myös ”vanhojen ja vakaiden” kristittyjen, eikä Johnin esittämä kanta ole se, minkä uskon olevan Pyhän Hengen ilmoittama.
    Toki ehkäisy ei voi olla työkalupakissa se ensimmäinen keino vaikeuksia kohdatessa, mutta joskus on tilanteita joissa on vain huonoja ratkaisuja. Näissä tilanteissa voi rukoilla viisautta oikeaan ratkaisuun ja sitä että Jumala varjelisi uskossa myös vaikeassa elämäntilanteessa, ja antaisi terveyden takaisin. Vastoin omaatuntoaan ei kenenkään tulisi tietenkään toimia.
    Näiden kysymysten edessä ihminen on hyvin haavoittuva, onhan kyseessä perustavaa laatua oleva asia. Jos tällaisessa tilanteessa jylistään ehkäisystä kadottavana syntinä, voi tuo julistus murtaa mielen hyvin syvältä.

    Joukossamme on myös heitä, joiden puoliso ei ole uskovainen. Tällöin täytyy erityisesti miettiä sitä, kuinka keskinäinen kunnioitus säilytetään myös seksuaalisuuden alueella. Ketään ei voi pakottaa oman vakaumuksensa mukaiseen elämään. Johnin esittämän näkemyksen mukaan tällainen avioliitto ilman synnissä elämistä ei ole mahdollinen.

    Tykkää

  50. Hajanaista mietiskelyä tässäkin ketjussa esiintyneistä ja muutenkin muodikkaista teemoista.

    Ajat ovat kuulemma vaikeat. Silloin Jumalan elävässä seurakunnassa kannattaa kilvoitella yksinkertaisessa uskossa ja saarnata siitä. Ei ole syytä puhua yksinkertaisimpien päät sekoittavista tunkkaisista teemoista: henkivalloista, huoneenhallituksista, julkiripeistä, sideavaimista, hengellisestä huoruudesta, maailman vainoista, eriseuroista, sisäisistä ”ristiriidoista”. En tarkoita väärien opetusten torjumista vaan juuri sitä, että ne nostavat nyt varovasti päätään.

    Tyrmistystä herättää, että jälleen uskalletaan yhteisin päätöksin katsoa joidenkin veljien ja sisarten olevan armosta osattomia. Samaan aikaan luvataan, että kuka vain uskoo julistamamme evankeliumin, on taivaan perillinen. Joku tässä ei täsmää.

    ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16) ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut” (Apt. 16:31)

    Näitä asioita seurakunta julistaa kaikille ja joidenkin sydämessä saa ihme tapahtua meille salaisella tavalla ja Jumalan lahjana. Seurakunnan ei kannata ajatella itsestään kovin paljoa tätä enempää. Muuten seurakunta alkaa kuullostaa vähän liian omanarvontuntoiselta ja tällaisessa tilassahan ”loukkaantuu” helposti, jos joku ”moittii”.

    Tykkää

  51. Aivan niin, John!

    Mutta me emme ole oikeassa siksi, että me olemme oikeassa – vaan, jos meidän uskomme on raamatullista!

    Edellä on viitattu avoimen keskustelun sammuttamisyrityksiin. Tässä yhteydessä on esitetty mm.

    1. Yksimielisyys on tärkeintä. – Mutta myös väärän asianko puolesta? Onko yksimielisyys tärkeämpää kuin pyrkimys totuuteen?

    2. Keskustelu on ”vikomista, katkeruutta, 1970-luvun henkeä…”. – Onko kristillinen parannuksentekovaatimus kaiken kaikkiaan ruoskaevankeliumia? Onko myös SRK syyllistynyt vikomiseen, kun SRK:n historiassa käsiteltiin monia kristillisyyden historian – yksilöihin ja yhteisöön – palautuneita ongelmia, tai kun SRK tunnusti ja pahoitteli 1970-luvun harhoja. – On täysin ymmärrettävää, että väärin kohtelu voi aiheuttaa katkeruuttakin, mutta suurempi syyllinen on silloin sen aiheuttaja, provosoija – kuin se joka inhimilliyyttään provosoituu!

    3. ”Meitä ei voi syyllistää, koska emme aikanamme voineet tietää…” esim. pedofilia-ongelman laajutta tai emme ymmärtäneet 1970-luvun harhojen seurauksia ? – Mutta niitä, jotka ymmärsivät on voitu syyllistää !?

    4. Keskustelu aiheuttaa hämmennystä, ja se on silloin väärin. – Pitäisikö koko Raamattu kieltää, koska se aiheuttaa helposti ”hämmennystä”.

    5. On väärin toimia ja opettaa vastoin kristillisyyden ”perinnettä”. – Mutta onko vääräkin perinne tärkeämpää kuin se, että etsitään raamatullista tietä ja totuutta?

    Tykkää

  52. Tarkennuksia

    Rippi ei ole autuuden ehto vaan armoetu. Ei pakosta vaan vapaaehtoisesti. Rippi ei ole uskoon tulemiseksi vaan uskossa pysymiseksi. Rippi ja elämänvanhurskaus eivät ole oma teko, vaan kun Pyhä Henki neuvoo tuomaan valkeuteen jotakin asiaa, korjaamaan esivallan ja lähimmäistenkin kanssa asioita, sitä haluaa olla kuuliainen. Myös kun sielunvihollinen ahdistaa epäilyksillä ja tunnon päällä painaa uskon esteenä jotkin asiat, on armoetu puhua niistä uskonystävälle ja saada kuulla evankeliumi, ettei vaellus kävisi raskaaksi. Uskon hedelmänä haluaa kilvoitella puhtaalle omalle tunnolle. Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, sille tapahtuu laupeus. Jos menettää uskon ja hyvän omantunnon joutuu uskossa haaksirikkoon. Jos menemme rippioppiin menetämme oikean uskonvanhurskauden, jos hylkäämme ripin ja elämänvanhurskauden menetämme hyvän omantunnon. Usko ilman tekoja on kuollut. Hyvät teot eivät tee uskovaiseksi, vaan oikean uskon lahjan saanut haluaa noudattaa elämän vanhurskautta.

    Vallankäytöstä
    Ei kuin herroina halliten lauman päälle, vaan olkaa toinen toistenne alamaiset. Joka tahtoo olla suurin olkoon kaikkein palvelija. Jumala asetti Mooseksen kansansa johtajaksi ja Jumala puhui hänen kauttaan, oli väärin kun Koora joukkoinensa nousi Moosesta ja Aaronia vastaan. Jumalan asettamia opettajia ja sananpalvelijoita tulee pitää oikeassa arvossa, sillä sananpalvelijat eivät ole jotka puhuvat vaan Jumalan henki antaa puhetta. Jos sananpalvelijoilta lähtee väärä ääni torvesta, sen seurakunta huomaa ja sanapalvelijaa tulee hoitaa. Jos seurakunnan sisällä tulee erimielisyyttä on pidettävä kokous ja Jumalan sanan valossa tutkittava mikä sopii Pyhälle Hengelle ja seurakunnalle.
    Keskusteluissa pitäisi päästä ymmärtämään ja varmistamaan mitä toinen on tarkoittanut. Ollaan toinen toistemme hoitajia. Sielunhoidossa on kolme astetta: 1. Ensin kahden kesken 2. Useimpien todistajien läsnä ollen 3. Seurakunnan käsittely. Jos henkilö sidotaan jo kohdan 2. kokoonpanossa ei mene oikein Kristuksen kirkkolain mukaan. Vasta kun henkilö ei seurakuntaakaan tottele eli kohdan 3. kokoonpanossa, voi seurakunta käyttää sideavaimia.
    Henkilö voi myös omilla teoillaan ja kieltämällä uskon jättää uskon. Tällöin ei seurakunta ole ollut sitojana, vaan henkilö on itse lähtenyt. Mennään väärään, jos pieni joukko ”huoneenhallitus” joka ei käsitä koko seurakuntaa käyttää sidontavaltaa, koska vasta kun henkilö ei seurakuntaakaan tottele, voidaan hänet sitoa.

    Tykkää

  53. Kiitoksia Johnille ”pelottavan” suorista kommenteista. Itse tuntee itsensä lähes kadotukseen tuomituksi – niin mahdottomalta tuntuu synnin välttäminen ihmismielellä.

    Kuiteski hiukka ehkä siveettömältäkin tuntuva aihe: On käyny joskus mielessä tuo kohta jossa Jeesus tosiaan ilmeisesti Fariseusten kuullen toteaa että jo vaimon päälle väärällä lailla katsahtaminen on synti. (Ilmeisesti Jeesuksen tämän kohdan opetuks tarkoitus oli ettei riitä fyysisen tekosynnin välttö vaan on kyettävä pitämään ajatuksetkin puhtaina) mut kuitenkin itse tää väärin katsahtamisaihe niin eihän ihminen aina voi sille mitään että tulee ikäviäkin tai rumia ajatuksia jotka jokin tietty tilanne laukaisee. Jos esim. kaupassa kävelee kauniin ulkonäön lahjan omaava vastakkaisen sukupuolen ihminen mistä seuraa vaikka eri ikäisille toisen sukupuolen edustajille automaattireaktiolla esim ohops ompas tuossa…. tai muita ajatuksia niin mites toi uskomisen asia sitten menee. Eikai elämä voi olla kokoajan uskon ja epäuskon välillä pomppimista.

    Tai sitten seurustelua harkitsevia tai siinä olevia nuoria. Eikö hekin oikeastaan ”himoitse” toisiaan jollain lailla koska eiväthän he muuten löisi hynttyitä yhteen ja menisi alttarille. Eikö Jumala tavallaan ole luonut seksuaaliset taipuksetkin ihmiselle avioliittoa varten. Lisäksi kun ihminen saavuttaa murrosiän hän tavallaan kiinnostuu vastakkaisesta sukupuolesta eli kokee jonkinasteista ”himoa” jotta Jumalan suunnitelmat toteutuisivat.

    Tai toisenlaiset tilanteet joissa esim. toinen sanoo rumasti voivat aiheuttaa toisen mielessä automaattisen ruma-ajatusketjun tai saattaa kuvitella vaikka mitä sanoja mielessään vaikkei haluakkaan juuri tilanteen aiheuttamana. Itse tunnistan itseni em. kohdasta. Tällöinhän on jo Jumalan silmissä jo tehnyt mielessä kuvitellut/ sinne tunkeutuneet töykeydet.
    Jos joka väärä ajatus pitäisi ehtiä pyytää anteeksi en minä ainakaan pääse taivaaseen.

    Tykkää

  54. Eikö joku puhuja tms sanonut, että ei meillä voi olla papukaijaa olkapäällä toistelemassa Synnit anteeksi, synnit anteeksi aamusta iltaan- minun käsittääkseni usko tarkoittaa uskoa kaikkien syntien anteeksiuskomiseen? Varmasti juuri siksi Raamatussakin on opetuksia näiden katsahtamisten ja ajatuksenjuoksujen suhteen, koska ne varmasti ovat hyvin inhimillisiä. Minä ainakin uskon, että seksuaalisuus on ihmisessä vahvin ominaisuus, tuskin kovin moni ihan oikeasti alkaisi perheen perustamisen revohkaan ellei lisääntyminen olisi ihmiselle niin luonnollista. Tai, ei tietenkään kaikille ole, ei voi yleistää. Tätäkään.

    Mutta että ainakin minä uskon ja toivon, että yleinen usko antaa anteeksi paljon, rippiasia on asia erikseen, mutta en jaksa uskoa, että meidän tarvitsisi jokaista tuiskahdusta ja pahaa ajatusta käydä purkamassa ripillä- riittänee pitkälle jo sekin, että tekee parhaansa niitä välttääkseen?

    Tykkää

  55. Muuten, minä olen huomaavinani lievää paheksuntaa vihjaillessasi, että olen ristiriitainen tunneälypolemiikissani 🙂 voipa ollakin niin, saattaapa olla kyllä. Ehkä katson, että jos Lestadiuksella on oikeus olla närkästynyt rikollisten mustamaalaamisyrityksestä, on minullakin oikeus närkästyä rovastin itsensä takia. Tässä jutussa on minusta suuresti myös humoristisia sävyjä, vaikkei rovasti Laestadiusta ole varmastikaan naurattanut tuota juttua kirjoittaessaan, epäilemättä juuri noista luettelemistasi syistä. Ehkä tuohtumuksessa on aina jotakin hyvin hupaisaa, ja siinä, että yritetään olla tärkeitä- ehkä minulla olikin vain tällainen syvästi inhimillinen heikkous kuin kiero huumorintaju tässä taustallani, koska perustelusi ovat (kuten tavallista) hyvät ja uskottavat.

    Tykkää

  56. Nyyti, kiitos tästä hyvästä kommentistasi! Oikeaa ja tarpeellista puhetta aivan kaikille ja varsinkin heille, joilla ei ole omia vaikeita kokemuksia uupumuksesta ja sen seurauksista. Joskus kun kuulen saarnoissa tai kirjoituksissa jyrkkiä 70-luvun lakihenkisiä paukutteluja ehdottoman ehkäisyn vaatimuksesta, tekee mieli toistaa kuin Jeesus teloittajiensa edessä: ”Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät”. Joskus taas vastaavassa tilanteessa ajatukset eivät ole yhtä hurskaat vaan tekisi mieli todellakin sanoa otsikon tavoin – suoria sanoja.

    Tykkää

  57. John, kirjoitit että tekosyntejä, kuten himokasta katsetta, masturbaatiota tai veljelle vihastumista, ei voi saada anteeksi ilman rippiä. Ilmeisesti olet ajatellut, että kaikki konkreettisesti mielenpäällä olevat asiat tulee tunnustaa jollekin uskovalle rippi-isälle ja että tätäkin ennen pitäisi varmistaa, ettei rippi-isän mielen päällä ole samoja asioita.

    Minä tas olen ymmärtänyt niin, että rippiä tarvitsemme silloin, jos emme muuten jaksa uskoa, vaikka lupa olisi, että syntimme ovat anteeksi annetut! Syntimme ovat anteeksi annetut jo Jeesuksen sovitustyön kautta ja vain jos olemme vallan ulos Jumalan valtakunnasta joutuneet, meidän tarvitsee kuulla konkreettinen synninpäästö, jotta taas vanhurskaiksi, pyhiksi, tulisimme; tällöinkin parannus on mahdollinen yleisen saarnan kautta, jos ihminen sen todeksi uskoo.

    Tykkää

  58. Eeva, kaikkien elävien äiti, halusi tulla Jumalan kaltaiseksi, tietämään hyvän ja pahan. Hänelläkin oli siis luotuisuudessa annettu sisäinen kaipaus Jumalan kaltaisuuteen ja yhteyteen täydellisen totuuden kanssa. Käärme kuitenkin lupasi Eevalle, että kun ETTE tottele Jumalaa, tulette Jumalan kaltaisiksi eli tietämään hyvän ja pahan (=täydellisen totuuden). Eeva astui käärmeen ansaan alkaessaan käärmeen houkuttelemana sooloilemaan. Käärmeen ansa oli siis se, että Eeva lähti etsimään tietä Jumalan yhteyteen irroittautumalla Jumalan Sanasta. Tämä on meidän kaikkien houkutus
    Mutta Kristuksessa Jumala valmisti meille tien kohti Jumalan todellista tuntemista. Lutherin sanoin, jos haluat oppia tuntemaan Jumalan, katso Kristusta. Kasvaminen Kristuksen tuntemisessa on kasvamista anteeksiantamuksessa ja armossa, totuudessa ja nöyryydessä, ja tämä on Kristuksen rakkaudesta vuotavaa Pyhän Hengen työtä.
    Näkisin, että jotkut ihmiset kokevat erityisen voimakkaasti Jumalan kutsun omassa elämässään tai ovat herkkiä Jumalan kutsulle. Kaikilla tällainen kutsumus “elää lähellä Jumalaa” ei ole niin voimakas, tai se voi muuttua elämän aikana, esim. erilaisten elämänkohtaloiden myötä. Tällainen herkkyys tai kutsumus voi herättää erityisen taivasikävän, joka sävyttää koko elämää, ja kaipuun elää lähellä Jumalaa puhtaudessa ja pyhyydessä. Kuitenkaan emme pääse pakoon omaa inhimillisyyttämme ja temperamenttiamme. On pakko alistua “maan kahleisiin”, kantaa vastuu ihmisenä elämisestä ja huolehtia niistä vähimmistä. Paradoksaalisesti Jumalan läsnäolo elämässä kätkeytyy juuri siihen arjen harmauteen, päivittäisten rutiinien pyörittämiseen, perunoiden kuorimiseen, pyllyn pesuun, nenän niistämiseen, eteisen kaaokseen, rähjäiseen fiilikseen, lasten itkuun ja uhmaan, teini-ikäisen raivoon, omaan keskeneräisyyteen, lähimmäisen rinnalla kulkemiseen. Kristus lohduttaa meitä elävällä Jumalan sanalla ja sakramenteilla, anteeksiantamuksen sanoilla, lähimmäisten kohtaamisten kautta tai lapsen luottavaisessa katseessa.
    Joskus elämän raskaat vastoinkäymiset voivat suistaa ihmisen sisäiseen henkiseen ja hengelliseen pimeyteen, jolloin Jumala ikäänkuin kuolee ihmisen sisimmässä täydellisen hylkäämisen kokemuksen myötä. Tällaistakin kokemusta ovat entiset pyhät kokeneet, ja kaikessa tässä Kristus kulkee koko ajan vierellämme.

    Tykkää

  59. Nyyti, tähän seksuaalisuusteemaan liittyen esität, että ehkäisy (hoitomuotona) on eri asia kuin perhesuunnittelu, siten että katsot perhesuunnittelun synniksi. Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitit, mutta haluan tuoda esille, miten huono sana tuo ”perhesuunnittelu” on Tässä yhteydessä. Perhesuunnittelua on näet sen suunnittelu, meneekö naimisiin vai ei ja milloin menee, jos menee; päätös elää selibaatissa tai olla olematta; ehkäisyyn päätyminen tukalassa tilanteessa jne; päätös adoptoida tai olla adoptoimatta; päätös ryhtyä sijaisvanhemmaksi orvolle/huostaan otetulla tai olla ryhtymättä; eli summa summarum: kaikki perheen perustamista tai perhekokoa/-mallia koskevat tietoiset ja harkitut ratkaisut.

    Sitten tuosta tilanteesta, että puolisoilla on erilainen käsitys/usko/vakaumus. Välillä sitä kuulee sellaisia ihme ajatuksia, että joku, joka pitää ehkäisyä syntinä, voisi yhtäkkiä suostua ehkäisyn käyttöön, jos se ei ole syntiä toiselle. Että silloin se ikään kuin lakkaisi olemasta syntiä omallakin kohdalla…

    Tykkää

  60. JoseFer, kiitos tarkennuksesta. Tarkoitin sairauden hoitoa vs. järjen ottamista kaveriksi siinä milloin lapsia syntyy.
    Mitä puolisoiden eri vakaumuksiin tulee, ajatteletko että kaikki parit, joissa toinen on uskonsa kikieltänyt, elävät selibaatissa. Uskovainen puoliso on Jumalan kallisarvoinen lahja. Kukaan ei voi avioituessaan tietää, kestääkö oma tai puolison usko. Pitäisikö siis puolison uskon haaksirikossa vielä rikkoa avioliitto ja särkeä lasten koti?

    Tykkää

  61. Jumala on luonut ihmiseen seksuaalisuuden, mutta Hänen ankara lakinsa vaatii, että me sitäkin viettiä hengellä hallitsisimme! Vuorisaarnassaan Jeesus laajentaa lain vaatimuksen, niin että kukaan ihminen ei sitä pysty täyttämään; ja joka on vikapää yhdessäkin kohdassa, on rikkonut koko lain yleisenä moraaliperiaatteena. Me joudumme suostumaan tähän inhimillisyyteemme: hengelliseen vajavaisuuteemme!

    Kristinopin mukaan:
    ”Jumalalle meidän tulee tunnustaa itsemme syylliseksi kaikkiin synteihin, niihinkin, joita emme tunne, niin kuin teemme Isä meidän -rukouksessa; mutta rippi-isälle meidän tulee tunnustaa ainoastaan ne synnit , jotka me tiedämme ja sydämessämme tunnemme.”

    Rippi, synninpäästö ja evankelumin todistaminen yleisesti tai henkilökohtaisesti ovat apuvälineitä uskon kilvoituksessa, mutta eivät ole yhtä kuin usko. – Teemasta on keskusteltu syvällisesti aikaisemmissa blogeissa.

    Tykkää

  62. Nyyti, minulle asia näyttäytyy jokseenkin selvänä. En esimerkiksi näe eroa keskustelemamme tilanteen ja sen tapauksen välillä, että puolison pitäisi lähteä toisen baari- ja muille reissuille mukaan sitä varten, ettei puoliso lähtisi jonkun toisen kanssa.

    Varsin lukuisia lienee ne tilanteet, että toinen puolisoista päätyy katsomaan, ettei ehkäisy ole syntiä samalla kun toinen pysyy perinteisellä kannalla ja katsoo puolisonsa uskonsa kieltäjäksi. Minusta olisi aivan käsittämätöntä, jos ehkäisyyn kielteisesti suhtautunut puoliso nyt ajattelisi: Tuo teki päätöksen, se menee helvettiin. Sitten ei kuin itse nauttimaan toisen synninteosta. Oikeastaan voisinkin tässä vähän houkutella puolisoani, että hän kanssani olisi.

    Järkyttävää! Itse asiassa minä pidän kaikella varmuudella sitä uskonsa kieltäjänä, joka piti ehkäisyä syntinä mutta avioyhteyteen suostui; kun taas tällaista tuomion sanaa en uskaltaisi sille toiselle julistaa, mikäli hän perhesuunnittelun tiellään toimi perheensä parasta ajatellen hyvässä uskossa ja rukouksen mielellä.

    Tykkää

  63. Aika kovaa tekstiä JoseFer: ”…pidän kaikella VARMUUDELLA sitä uskonsa kieltäjänä, joka piti ehkäisyä syntinä mutta avioyhteyteen suostui…”.

    En ole tätä asiaa itse asiassa aikaisemmin edes pohtinut, mutta voiko tuo asia olla oikeasti noin? Minulla menee kyllä yli ymmärryksen se, että jos toinen ei halua käyttää ehkäisyä, mutta ei voi kuitenkaan pakottaa toista lopettamaan sen käyttöä, tekisi väärin, jos harrastaisi seksiä OMAN aviopuolisonsa kanssa. Vastuu teosta on silloin yksinomaan ehkäisyä käyttävällä.

    Eri asia on sitten toivoa tai pyytää että toinen nimen omaan käyttää ehkäisyä.

    Entäpä jos toinen tekee sterilisaation? Oliko se parisuhde sitten siinä?

    Tuo baarivertaus meni kyllä minulla vähän ohi.

    Voi toki olla, että olen väärässä ja väärällä tavalla armollinen niitä kohtaan, jotka tähän elämäntilanteeseen joutuvat, mutta tällaisen näkökulman oma ymmärrykseni muodosti.

    Saa kommentoida.

    Tykkää

  64. Lisäyksenä vielä: Mikä on lähimmäisemme, erityisesti puolisomme ja muiden perheenjäsentemme parhaaksi, eli tärkein asia jota meidän pitää ajatella. Usko vai ajallinen hyvinvointi? Kyllä se niin on, että toisen uskoa ja taivaspaikkaa me ensisijassa haluamme ajatella. No toimiiko puoliso toisen parhaaksi, jos tarjoaa toiselle syntielämää? Tästä syystä katson, että jos vaikkapa puoliso A ei pidä ehkäisyä, joko lainkaan tai käsillä olevassa tilanteessa, syntinä mutta tietää että hänen puolisonsa B pitää, ei A voi ehdottaa ehkäisyn käyttöä vastoin B:n käsitystä. Nimittäin jos B pitää ehkäisyä syntinä niin silloin ehkäiseminen todella on sitä hänelle, ja koska puolison houkutteleminen syntiin on syntiä, A tekee väärin, jos suostuu ehkäisyn käyttöön B:n kanssa. Ja näin on siihen katsomatta, onko ehkäisy Jumalan sanan mukaan (abstraktilla tasolla) oikein vai ei.

    Tykkää

  65. Minunkin on hyvin vaikea käsittää, miksi uskovainen ei voi olla edelleen sukupuolisuhteessa vaimoonsa tai mieheensä, vaikka toinen on ajautunut syystä tai toisesta ehkäisyn käyttöön. Kaipaisin lisää perusteita sellaiselle käyttäytymiselle, joka helposti johtaa avioliiton tuhoon ja perheen hajoamiseen.

    Tykkää

  66. Olof Tallius: ”vastuu on nimen omaan ehkäisyä käytyävällä”.

    – Minä sanon tuohon, että ehkäisyä käytetään aina yhdessä, jollei kyse ole seksiin pakottamisesta eli raiskaamisesta.

    Ja sterilisaatiosta, kyllä se niin on, että tällaisella asialla ei pitäisi olla vaikutusta kenenkään vakaumukseen.

    Näin puhuessani minä olen armoton myös itseäni kohtaan. Vai onko tämä armottomuutta? Onko puhtaan oman tunnon säilyttäminen armottomuutta?

    Tykkää

  67. Lyhyesti:

    Kyllä, usko ja taivaspaikka ennen mitään muuta. Ja kaikissa teoissa täytyy pyrkiä säilyttämään hyvä omatunto, vaikka se voisikin tuntua armottomalta. Näistä olen ehdottomasti samaa mieltä.

    Toiseksi, voisin helposti kuvitella tilanteen, jossa esim. nainen syö salaa e-pillereitä. Hankala puhua siinä kohtaa yhteisestä päätöksestä.

    Tykkää

  68. Olof Tallius, yllä olevat sanat lausuin pitäen silmällä vain niitä tilanteita, joissa ehkäisykielteinen on tietoinen ehkäisyn käyttöönotosta, koska ajattelen, että Jumalan laki ei langeta tuomiota kuin syyllisille:
    Vain jos tekijällä on ollut tieto, ymmärrys ja toisin toimimisen mahdollisuus, tehdystä teosta rangaistaan. Jos teko on tehty yhdessä, syytteet luetaan osallisuudesta kullekin erikseen, joskin rangaistus on kaikille sama: elinkautinen.

    Vaan on meillä ihmeellinen tuomari, kun tarjoaa jokaiselle syylliselle täyttä armahdusta!

    Tykkää

  69. Paavalin 1.kirje korinttilaisille:” Mutta muille sanon minä, eikä Herra: jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö;
    13 samoin älköön vaimokaan, jos hänellä on mies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, hyljätkö miestänsä.
    14 Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä.
    15 Mutta jos se, joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut.
    16 Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?
    17 Vaeltakoon vain kukin sen mukaan, kuin Herra on hänelle hänen osansa antanut, ja siinä asemassa, missä hänet Jumala on kutsunut; näin minä säädän kaikissa seurakunnissa.”
    Asiaa ei voi selvemmin enää ilmaista.

    Tykkää

  70. John:”Sielunhoidossa on kolme astetta: 1. Ensin kahden kesken 2. Useimpien todistajien läsnä ollen 3. Seurakunnan käsittely. Jos henkilö sidotaan jo kohdan 2. kokoonpanossa ei mene oikein Kristuksen kirkkolain mukaan. Vasta kun henkilö ei seurakuntaakaan tottele eli kohdan 3. kokoonpanossa, voi seurakunta käyttää sideavaimia.
    Henkilö voi myös omilla teoillaan ja kieltämällä uskon jättää uskon. Tällöin ei seurakunta ole ollut sitojana, vaan henkilö on itse lähtenyt. Mennään väärään, jos pieni joukko ”huoneenhallitus” joka ei käsitä koko seurakuntaa käyttää sidontavaltaa, koska vasta kun henkilö ei seurakuntaakaan tottele, pidä hänet pakanana ja publikaanina.”
    Aika usein tietämissäni väkivalta-, talousrikos-, pedofilia- tai hyväksikäyttötapauksissa asia jää 2. vaiheeseen ja hoitamatta. Kukaan ei uskalla viedä seurakunnalle (ja kuka sen saa viedä?) Hyväksikäyttäjä saa ”siunauksen” vääryyksilleen, ja lisäksi vahvistuksen uskolleen, että ei ole tehnyt mitään (koska oikeuslaitos ei ole tuominnut rikoksista eikä muutenkaan tästä seuraa mitään) . Tämän tapaisissa asioissa ollaan Viljo Juntusen mainitsemassa ns. kahden totuuden loukussa, mikä minusta on aivan käsittämätön lausunto tuossa haastattelussaan. Kun kuitenkin ristiriitaisesti seuraavassa lauseessa sanotaan, ”Totuuksia on kuitenkin vain yksi, sillä Jumalan Henki on Totuuden Henki.” (kokonaisuudessaan täällä; http://paivamies.fi/usko-ja-elama/puhutaan-maasta-ja-taivaasta/1008/)
    Jeesus itse sanoo: Minä olen tie, totuus ja elämä.
    Jos joku tulee pyytämään Jeesukselta apua, käskeekö Jeesus pois, peseekö kätensä?
    Viljo J: ” Olemme pyrkineet tukemaan rauhanyhdistyksiä niiden vaikeuksissa harkintamme ja voimavarojemme mukaan. Emme ole tehneet sitä organisaationa, vaan vajavaisina veljinä vaivassa ja valtakunnassa.”
    Eikö Jeesus auta nimenomaan ihmistä, ei Rauhanyhdistyksiä. Eikö Jeesuksen omat tahdo tehdä myös niin? Eikö se, joka tulee ja pyytää apua, ole avun tarpeessa? Eikö Jeesus asetu hänen rinnalleen?
    ´Viljo J: ” Jos uskoon ja elämään liittyvissä kysymyksissä ei saavuteta yksimielisyyttä ja yhteistä ymmärrystä, se ei saa johtaa toisen osapuolen karttamiseen tai sen kanssa tekemisissä olevien joutumiseen epäilyksen alaisiksi. ”
    Miten tämä ed Viljon lausunto on sopusoinnussa Raamatun kanssa: ” 11 Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa.” 1 kor 5:11
    Ja samanlaisia kohtia Raamatussa: Ef 5”
    5 Tehän tiedätte hyvin, ettei kenelläkään siveettömällä eikä saastaisella ole osaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnasta, ei myöskään ahneella, sillä hän on epäjumalanpalvelija. ]

    6 Älkää antako kenenkään pettää itseänne tyhjillä puheilla, sillä niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa kaikkia tottelemattomia.
    7 Älkää siis olko sellaisten kanssa missään tekemisissä.

    Tykkää

  71. Etkai Nyyti nyt vain ajatteli, että Paavali tässä kohdin kehottaa vaimoja ja miehiä suostumaan vastoin uskoaan ehkäisyyn tai vaikka mihin irstailuun? Ei! Tässä Paavali ei anna lupaa synnille, vaan toteaa, että vaikka toinen hylkää uskonsa, ei toisen tule tätä hylätä. Jeesuksenkaan mukaan ero ei voi tulla kyseeseen kuin aviorikkomuksen kohdalla. No lisäksi Paavali lienee tarkoittanut, että ei ole syntiä yhtyä uskonsa kieltäneeseen puolisoon; jos puolisokseen alun alkaen otti epäuskoisen, siinä samalla saastutti myös oman ruumiinsa.

    Täysin eri tilanne on sitten se, jos toinen alkaa ehdotella synnin tuomista avioliittoon. Saako tähän suostua? Ei, ei ja vielä kerran ei!!!! Tässä ehkäisykielteinen ei vain saastuttaisi itseään, vaan olisi itse houkuttelemassa puolisoaan syntiin. Siis pahinta mitä voi puolisolleen tehdä! Kun pitäisi olla osoittamassa: tämä ei ole oikein, tätä ei tuoda meidän liittoon! Me olemme toinen toistemme palvelijoita, ja varsinkin tämä koskee miestä, joka raamatun mukaan on perheen pää siinä merkityksessä, että hänen tulisi olla esikuvana vaimolleen.

    Kyllä minä sanon, että pahempaa tekoa puolisoaan kohtaan ei voi tehdä kuin elättää tätä synnissä! Toisen pettäminenkin on lievempi asia, pienempi aviorikos, siinä ei liata ja vietellä omaa puolisoa.

    Tykkää

  72. Joona mainitsi tuolla ylempänä termin “kategorinen imperatiivi”, joka juontaa juurensa filosofi Immanuel Kantin velvollisuuseettisestä moraalikäsityksestä. Kategorinen imperatiivi tarkoittaa ehdotonta normia, joka pätee aina, olosuhteista riippumatta.
    Edellä käytyä ehkäisykeskustelua voidaan siis lähestyä myös velvollisuuseettisestä näkökulmasta, jolloin kysymykseksi nousee voidaanko ehkäisyn kieltäminen nostaa yleiseksi ehdottomaksi normiksi, joka pätee aina ja kaikkialla, olosuhteista riippumatta. Mielestäni ei voida.
    Nyyti tuossa jo nostikin esille avioelämässä eteen tulevia kysymyksiä, jolloin käsitellään useita muuttujia. Tällaisia muuttujia ja aviopuolisoiden väliseen suhteeseen, seksuaaliseen kanssakäymiseen ja siitä mahdollisesti seuraavaan uuden elämän syntyyn vaikuttavia tekijöitä ovat mm. puolison henkinen tai fyysinen terveys, puolison henkinen kapasiteetti ja kuormituksen sietokyky, persoonalliset tekijät mm. seksuaalivietin voimakkuus, kyky riittävän hyvään vanhemmuuteen ja vastuunkantamiseen, empatiakyky, taloudellinen tilanne, ulkoiset olosuhteet, jo olemassaolevien lasten erityistarpeet ja sairaudet, puolisoiden menneisyyden traumat, synnytyspelko, traumaattiset synnytyskokemukset, vaikeat raskaudet, perheen sisäiset ristiriidat, uskonelämään liittyvät ristiriidat, elämänhallinnan taidot, avun saamisen mahdollisuudet, tukiverkosto, ylipäätään kyky käsitellä elämänsä asioita jne.
    Nämä kaikki em. tekijät luovat ne olosuhteet ja jännitteet, joiden sisällä perhe elää ja jotka vaikuttavat siihen, millaisessa kasvuympäristössä lapset elävät ja millä tavalla perheen vanhemmat asioita suunnittelevat. Jokainen perhe on ainutkertainen omassa dynamiikassaan, ei kertakaikkiaan voida asettaa yksityiskohtaista ehdotonta normia, joka on yleispätevä kaikkialla, olosuhteista riippumatta. On etsittävä elämää suojelevaa tasapainoa, koska hinta on liian kova seuraavan sukupolven maksettavaksi, jos isä tai äiti eivät kykene kantamaan vastuuta omista lapsistaan.
    Samanaikaisesti kuitenkin tarvitsemme uskoa ja luottamusta, mutta meitä ei kehoiteta ehdoin tahdoin myöskään “hyppäämään temppelin harjalta alas” luottaen siihen, että enkelit kyllä ottavat alhaalla kiinni.

    Tykkää

  73. Ajatelkaas vielä kaikki vaikkapa seuraavanlaista tilannetta:

    Puolisoilla A ja B on hyvin vaikeaa, mistä syystä kumpikaan ei haluaisi lapsia syntyvän juuri nyt. Molemmat näkevät kuitenkin ehkäisyn vääräksi, joten he päätyvät selibaattiin. Kun seminaarissa on jonkun aikaa eletty, puoliso A toteaa: ”Minä en jaksa näin. Käytetään ehkäisyä”. Siihen B: ”Se ei ole oikein. Silloin A tuumaa: ”Ei niin, mutta minä kiellän uskoni. Ehkäistään nyt vain!” Siihen B: ”No jos sinä kiellät uskon, niin kyllä me sitten voidaan”.

    Entäpäs jos em. esimerkkitapauksessa B olisikin empinyt ja ilmoittanut, että selibaatissa jatketaan. Vaan muutaman vuoden jälkeen B ei itsekään jaksa selibaattia. Nyt B ei voi kuin harmitella, kun ei hyödyntänyt tarjottua tilaisuutta elää toisen päätöksen siivellä.

    Näinkö se menee?

    Anteeksi kun tällä kertaa puhun näin suoraan.

    Tykkää

  74. Minusta tuollainen yksityiskohtainen spekulointi yleisellä tasolla on täysin turhaa ja vastenmielistä. Elävä usko ohjaa ihmistä omassa elämässään, vaikeissa tilanteissa rukoillen etsimään Jumalan tahtoa. Usko ei ole yksityiskohtaisten ja pilkuntarkkojen sääntöjen noudattamista. Usko on lujaa luottamusta niihin joita toivotaan ja ei näkymättömistä epäile. Jokaisen ihmisen elämään varmasti liittyy henkilökohtaisesti vaikeita aikoja, silloin ja erityisesti silloin on hyvä pysähtyä kuuntelemaan sisintään, keskustelemaan uskosta toisten sydämen uskovaisten kanssa ja tutkia ajatuksiaan raamatun sanan valossa. Aina voi ja saa pyytää viisautta, voimaa, taitoa ja tahtoa suostua Jumalan tahtoon ja etsiä sitä.
    (Jaak 1:5 ja oikeastaan koko luku kannattaa lukea)

    Tykkää

  75. PtM, minä en ainakaan ole harjoittanut mitään spekulointia, vaan sanon: olen tätä mieltä ja piste. Annettujen esimerkkien ideana oli tuoda esille ajatteluni logiikkaa ja toisenlaisen ajattelumallin epäjohdonmukaisuutta.

    Pilkuntarkkojen sääntöjen perusteella uskomista on esim. se, että hyväksyy ehkäisyn sairauden hoitomuotona ”äärimmäisen vakavissa” tilanteissa, esim. tyypin x masennuksen kohdalla sekä kuoleman uhatessa. Vaan kun raamatusta ei tuollaista tarkkarajaista poikkeussääntöä löydy! Miten ihmiset eivät käsitä, että normikollisioita ei voida ratkoa poikkeussäännöillä!

    Nyt ihmiset kaikkialla keskustelevat itse säädetyn poikkeussäännön rajoista: Tuliko asetettua oikealle tasolle? Eikös säännön rajat voisi mennä tuossa ja tuossa!? Ja sitten otetaan lääkäri tulkitsijaksi, ovatko kaikki poikkeussäännön soveltamisedellytykset käsillä: Täyttyvätkö kriteerit: ”vakava sairaus” ja ”välitön uhka”?

    Tykkää

  76. Kirsi: ”Jokainen perhe on ainutkertainen omassa dynamiikassaan, ei kertakaikkiaan voida asettaa yksityiskohtaista ehdotonta normia, joka on yleispätevä kaikkialla, olosuhteista riippumatta. On etsittävä elämää suojelevaa tasapainoa, koska hinta on liian kova seuraavan sukupolven maksettavaksi, jos isä tai äiti eivät kykene kantamaan vastuuta omista lapsistaan.Samanaikaisesti kuitenkin tarvitsemme uskoa ja luottamusta, mutta meitä ei kehoiteta ehdoin tahdoin myöskään “hyppäämään temppelin harjalta alas” luottaen siihen, että enkelit kyllä ottavat alhaalla kiinni.”

    Tuossa kappaleessa se totuus meitä vuosikymmeniä hiertäneestä lakihenkisen opin synnyttämästä ja tänne asti ylläpitämässä kipupisteessämme on kuin pähkinänkuoressaa kauniisti, mutta suoraan ilmaistu.

    Tämä Kirsin kommentti on kokonaisuudessaan niin hyvä, että sopisi ohjetauluksi SRK:n seinälle ja kaikkien puhujien huoneentauluksi, jotta kukaan ei enää erehtyisi painumaan takaisin tässä asiassa harhapoluille – eikä johdattamaan laumaa sinne.

    Eikö olisi paikallaan ( kun johdossa on voitettu väärät kunnianpelot ) että SRK – samalla kun pyytää anteeksi kollektiivisen harhaopin ohjaamista ja organisoimista – esittää siihen yhtenä harhaopin vääränä opetuksena olleen ehdottoman ehkäisyn kaikissa tilantreissa vääräksi ja samalla oikean ja kristillisen ohjeen juuri näillä Kirsin kommentin sanoilla?

    Tykkää

  77. Edellä mainitussa asiassa on kysymys viime kädessä kristityn vastuusta, joka kulkee käsikädessä kristityn vapauden kanssa. Ei ole olemassa vapautta ilman vastuuta, se on mahdoton yhtälö.
    Meidät on kutsuttu vapauteen Kristuksessa, mutta emme voi sulkea samalla silmiämme ja korviamme lauman heikoimpien, särkyneiden ja kaltainkohdeltujen, ääneltä. Ne äänet kaikuvat korvissamme ja ovat pistimenä lihassamme niin kauan kuin on tarvetta.

    Tykkää

  78. JoseFer: Minä koin kyllä tuon A ja B esimerkin spekulointina. Jos on sitä mieltä että ehkäisy on väärin kaikissa olosuhteissa niin sen voi sanoa niin ja piste. Ei siihen tarvitse mitään lisätä, eikä sitä selitellä. Ihmisen tieto on kuitenkin niin vajavaista. Sanoohan Paavalikin jostain asiasta että tämän sanon omana mielipiteenäni.

    Ja raamatussa sanotaan myös näin: ” 37 Kun myönnätte, sanokaa vain: 'Kyllä', kun kiellätte, sanokaa: 'Ei.' Enempi on pahasta.”
    Matt 5.

    Sinä voit sanoa että sinun mielestäsi ehkäisy on kaikissa olosuhteissa väärin. Jos haluat perustella, perustele Jumalan sanalla, se koskee kaikkia, myös erityisolosuhteita.

    Minä olen ehkäisystä samaa mieltä kuin sinäkin, minun omatuntoni ei veny tuossa kohti, minulle henkilökohtaisesti ehkäisy on syntiä (epäluottamuslause Jumalaa kohtaan) samoin kuin aborttikin.
    Sen voin sanoa, jos joku minulta sitä kysyy. Minä en tiedä kaikkea. Lupaa ehkäisyyn en uskalla antaa (en halua kenenkään joutuvan epäuskon tielle). Jos joku ehkäisee – tiedän sellaisia ystäväpiirissäni, syytkin tiedän – en kuitenkaan uskalla heitäkään tuomita, ajaa ulos Jumalan lasten joukosta, vaikka mielipiteeni ja vakaumukseni olenkin sanonut ja he tietävät sen, etten hyväksy ehkäisyä omalla enkä heidänkään kohdallaan.

    ” 13 Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan.” Room 14.

    Tykkää

  79. PtM: samaa mieltä. En todellakaan tiedä, miten itse jaksaisin elää sitä oppia todeksi, mutta olen tällaisessa asioissa aivan ehdoton. Näen itsekin ehkäisyn ja abortin nimenomaan epäluottamuslauseena Jumalaa kohtaan- minä en ole niin viisas että osaisin arvella oman tilani paremmin kuin Jumala. Niin monesti on joutunut toteamaan, että enpähän näköjään tuotakaan tiennyt.

    Minä melkein sanoisin, että vaikka äiti kuolisi synnytykseen, sekin olisi oikein. Se kuulostaa järkyttävältä inhimillisestä näkökulmasta, mutta- ihminen kestää niin paljon enemmän kuin uskoo kestävänsä. Jumala tietää kaiken niin paljon kaukonäköisemmin kuin me itse.

    Tykkää

  80. JoseFer: ” Itse asiassa minä pidän kaikella varmuudella sitä uskonsa kieltäjänä, joka piti ehkäisyä syntinä mutta avioyhteyteen suostui”

    Millä perusteella uskot, että tämä ”lakipykälä” kuuluu seuraavasti:

    1A § Ehkäisy
    Joka osallistuu sukupuoliyhteyteen, jossa käytetään ehkäisyvälinettä, on tuomittava ehkäisystä helvettiin.

    Millä perusteella ”lakipykälä” ei voisi kuulua näin:

    1B § Ehkäisy
    Joka käyttää sukupuoliyhteydessä ehkäisyvälinettä, on tuomittava ehkäisystä helvettiin.

    Tapauksessa 1A ehkäisyvälinettä käyttävän epäuskoisen uskovainen puoliso on tuomittava puolisonsa suorittamasta ehkäisystä, mikäli suostuu sukupuoliyhteyteen. Tapauksessa 1B ehkäisystä on tuomittava ainoastaan ehkäisyvälinettä käyttävä osapuoli toisen ollessa vapaa syytteestä.

    Mielestäni 1B muotoilun puolesta puhuu Jeesuksen opetus Matt. 5:32: ”Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen.” asettaa omat rajoituksensa uskonsa kieltäneen uskovaiselle puolisolle. Ymmärrän, että tämä Jeesuksen opetus tarkoittaa sitä, että uskovainen puoliso kieltäytymällä kokonaan sukupuoliyhteydestä epäuskoisen puolisonsa kanssa toimisi vastoin em. Jeesuksen opetusta – ajaisi puolisonsa huoruuden tielle (lisäksi mahdollisesti rikkoisi perheen ja samalla kenties vahingoittaisi lasten kasvuedellytyksiä). Ehkäisyä käyttävän epäuskoisen puolisolla ei siis olisi lakipykälän 1A tapauksessa mahdollisuutta toimia oikein: Hän joko syyllistyy ehkäisyyn tai ajaa puolisonsa aviorikokseen.

    Olisinkin kiinnostunut Raamattuun tai muuhun todistusvoimaiseen lähteeseen JoseFer perustat sinänsä hyvin selkeän mutta erittäin tiukan näkemyksesi.

    Tykkää

  81. Kuten JoseFer, pidän myös minä kummallisena nykyistä vanhoillislestadiolaista näkemystä siitä, että ehkäisyn käytöstä tai käyttämättömyydestä päättää lääkäri. Mielestäni tuo ei ole oikea eikä paras tapa näiden vaikeiden tilanteiden hoitamiseen. Itse olen kuitenkin ilmeisesti JoseFerin kanssa eri mieltä siitä, kuinka ongelmatilanteet olisi ratkaistava. Mielestäni katolisen kirkon teologia on tässä suhteessa oikeampi kuin meidän.

    Em. lääkäri-ratkaisun voisi hyväntahtoisesti tulkita niin, että näin rauhoitellaan herkkiä omiatuntoja vaikeassa tilanteessa. Pahantahtoisesti taas voisi tulkita niin, että näin halutaan omaa kateuttamme varmistaa se, ettei kukaan vaan pääsisi yhtään helpommalla.

    Joka tapauksessa outoa on se, että ensin ehkäisy ei ole missään tapauksessa eikä millään muotoa sallittu ja sitten yht'äkkiä kaikki onkin sallittu. Tervehdyttyä taas mikään ei ole sallittua.

    Lääkäriratkaisussa on myös ”forum shopping” -tyyppinen ongelma: Tarpeeksi kiertämällä löytää varmasti sellaisen lääkärin mielipiteen, mitä haluaa. Mihin lääkäriin voi sitten lopulta luottaa?

    Ylipäätään ajattelen, että ihmisen täytyy kuitenkin vastata itse omista teoistaan Jumalan edessä – ja lääkärin lausunnot eivät välttämättä tämän tuomarin edessä kelpaa. Room. 14:4: ”Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu — vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä.”

    Tykkää

  82. Minä olen katolisen opetuksen kannalla ja pidän ehkäisyvälineen (pilleri, kondomi, kierukka…) käyttöä lähtökohtaisesti vääränä. Mielestäni ongelmatilanteisiin tulisi etsiä ratkaisua ensisijaisesti hedelmättömistä ajoista, jolloin avioparin on mahdollista tasapainotella hankalassa tilanteessa suoraan puuttumatta Jumalan luomaan biologiaan. Pidän siis ainakin useimmissa tapauksissa vääränä sitä, että lääkärin määräyksestä kaikki ehkäisy olisi sallittua. Näin sanoo minun omatuntoni, mutta en ole valmis tästä toisia sitomaan.

    Lainaus katolisen kirkon nettisivuilta:

    ”Katolinen kirkko opettaa, että parien tulee elää vastuuntuntoisesti. Näin ollen parien tulee ottaa huomioon koko elämäntilanteensa (esim. parin henkiset, fyysiset ja taloudelliset voimavarat, perheen jo saamat lapset, jne.).

    Tätä vastuuntuntoista vanhemmuutta eletään niiden luonnonlakien kautta, jotka Jumala on antanut meille ihmisen luodessaan. Avioparin fyysinen rakkaus, joka on luotu sekä elämää että rakkautta tuottavaksi, kertoo Jumalan suunnitelmasta. Siksi kirkko opettaa, että parien ei tule erottaa hedelmällisyyttään fyysisestä yhteydestään, sillä tämä osoittaisi epäkunnioitusta heidän Luojaansa kohtaan. Avioparit saattavat rukoillen ja keskustellen tulla siihen tulokseen, että heillä on juuri nyt riittävä syy käyttää hyödykseen luonnollisten menetelmien heille antamaa tietoa siitä, millaiseksi Jumala on luonut naisen ja elää tuon ymmärryksen mukaisesti. Heidän tulee kuitenkin muistaa, että yleensä tämän rukouksen ja keskustelun tulee olla jatkuvaa, eikä uudelle elämälle tule koskaan sulkea ovea vain itsekkäistä syistä.”

    Tykkää

  83. Minusta on hassua se, että tappamista pidetään eettisesti hyväksyttävänä pakkokeinona silloin, kun perinteinen ”miesten valtapiiri” eli yhteiskunta tai yhteiskunnallinen järjestys on uhattuna. Näin siitä huolimatta, että tappaminen on suorasanaisesti Raamatussa kielletty. Kun taas perinteinen ”naisten valtapiiri” eli koti ja perhe on uhattuna, silloin voidaan olla jyrkästi sitä mieltä, että kaikenlainen syntyvyyden säännöstely (myös nk. varmat päivä) ovat aina väärin ja murhan synti. Ja näin siitä huolimatta, että syntyvyyden säännöstelyä ei ole Raamatussa suorasanaisesti kielletty.

    Tykkää

  84. Ilmeisesti kirjoitin edellä vaikeaselkoisesti. Pahoittelut siitä.

    Minä tarkoitin sanoa: Joka PITÄÄ ehkäisyä kuoleman syntinä (uskon kieltämisenä) mutta osallistuu vapaasta tahdostaan, täydessä ymmärryksessä ja kaikista relevanteista olosuhteista tietoisena sukupuoliyhteyteen, jossa käytetään ehkäisyvälineitä, tuomitaan ehkäisyvälineiden käytöstä itse itselleen määräämään rangaistukseen eli helvettiin.

    Tykkää

  85. Osallistuminen ehkäisyvälineiden käyttöön on sama asia kuin itse käyttää. Ehkäisyvälinettä käytetään yhdessä, ei toisen toimesta, jollei kyseessä ole pakottaminen, tietämättömyys tai muu sellainen seikka. Osallinen on siis itse tekijä. Ehkäisyyn kielteisesti suhtautuva voi tällöin sanoa: Olen mielelläni kanssasi, mutta en vakaumukseni vastaisesti. Joka ei tätä kunnioita, ajaa ite itsensä aviorikokseen JOS ajaa.

    Tykkää

  86. Tämähän onkin paljolti miesten maailma, koska miehet ovat syystä tai toisesta asettaneet itsensä väärällä tavalla korokkeelle, ja mustasukkaisesti vahtineet valta-asemaansa alistamalla naisia. Ikään kuin olisi miehiltä pois, että he antaisivat naisille hieman tilaa.
    Kodin piiriä ei ole kovin korkealle noteerattu, kun miehillä on ollut koko maailman Tärkeät Asiat hoidettavanaan.
    Välillä minussa nousee kitkerä ja kiukkuinen naisasianainen esiin, kun miehet ovat sellaisia pattipäitä, anteeksi nyt vain kaikki miehet. Mutta juuri tällaiset mainitut epäkohdat tukevat sitä käsitystäni- kun tuijotetaan vain yksityiskohtia, eikä kyetä näkemään kokonaisuutta.

    Tykkää

  87. Sorry Joona, kun keskustelu meinaa taas lähteä tempautumaan “mieliaiheeseen” :-).
    Kategorinen imperatiivi- aiheesta tuli vielä “ilimoituksia”:
    Kysymys on siis siitä, voimmeko asettaa jonkin normin ehdottomaksi ja yleispäteväksi, joka koskee kaikkia ihmisiä olosuhteista riippumatta kaikkialla. Mikäli pidämme Jeesuksen sanoja totena, niin silloinhan tappaminen on yksiselitteisesti vastoin Jumalan tahtoa (Matt 26: 52): “Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Pistä miekkasi tuppeen; sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat.” Myös VT:ssa Jumalan kymmenessä käskyssä 5. käsky älä tapa, ei jätä mitään epäselvyyttä. Itse olisin erittäin mielelläni asettamassa kiellon ihmisen tappamisesta kategoriseksi imperatiiviksi, mutta hyväksyisinkö aseista kieltäytymisen silloin kun maamme itsenäisyys olisi vaarassa?
    Entäs valehteleminen? Saako kristitty valehdella tai puhua ns. muunneltua totuutta? Raamattu antaa siihenkin vastauksen (Psalmi 5:7, Sanalaskut 6:16-19, Apt.t. 5:1-10, Kol. 3:9). Jeesus itse sanoo Saatanaa valheen isäksi (Joh 8:44). Voidaanko siis valehtelemisen kieltäminen eli rehellisyys asettaa ehdottomaksi yleispäteväksi normiksi kristitylle? Onko olemassa tilanteita, joissa valehtelu tai muunnellun totuuden puhuminen on parempi vaihtoehto kuin suora rehellisyys? Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että jos lapseni olisivat hengenvaarassa, olisin valmis tarvittaessa sekä tappamaan että valehtelemaan, mutta olisin vastuussa siitä sitten täysin yksin Jumalani edessä.
    On olemassa muutamia asioita, joita voimme asettaa yleispäteväksi normiksi ja vielä enemmän sellaisia asioita, jotka täytyy ratkaista tilannekohtaisesti. Mitä henkilökohtaisemmalle tasolle mennään, sitä yksityiskohtaisemmiksi asiat muuttuvat, sitä vähemmän valmiita vastauksia ja sitä enemmän ihminen painii yksin Jumalansa kanssa. Tälle ihmisen henkilökohtaiselle suhteelle Jumalan kanssa pitää antaa oma tilansa ja kunnioituksensa. Ristiriitainen ja vaikea tilanne kristityn elämässä on aina kutsu rukoukseen ja hiljentymiseen, luotettavan matkaystävän tai rippi-isän/ -äidin kanssa keskusteluun, jotta Kristus voisi avata tien eteenpäin elämässämme.
    P.s. Katolisen kirkon näkemys on erittäin lähellä omaa henkilökohtaista vakaumustani tässä kyseisessä asiassa.

    Tykkää

  88. Jotenkin tämä edellä oleva ihan ihmisestä itsestään lähtöisin oleva keskustelu on ”ällöttävää”. Mutta vapauttavaa on huomata että nämä änkyrämäisimmät kommentit ovat niin selvästi väärin, että niiden suhteen kannattaa jokaisen lukijan itse käsittää vapaus.

    Niin, minä en muuten perustellut, miksi nämä erityisesti JF väitteet ovat ihan kukkua. Miksi perustelisinkaan? Kai se tällaiseen lainkäyttöön kuuluu, että se joka rohkenee yltiöpäisesti tuomita (vaikeassa asemassa olevan rakkaan veljensä ja sisarensa), perustelee käsityksensä.

    Raamatulla, millä muullakaan?

    Anteeksi, oli ihan mahdotonta ärtymättä lukea.

    Tykkää

  89. Tässä penättiin raamatullisia perusteluja änkyräkannalle. No niitä tarvitaan kyllä ihan jokaiselle kannalle.

    Tuossa aiemmin tänään en ehtiny kovin tarkkaan ja pitkällisesti vastailemaan.

    Minä olen ottanut kantaa kuin kolmeen kysymykseen, joita ovat

    1) Voiko henkilö, joka pitää ehkäisyä syntinä, osallistua sukupuoliyhteyteen, jossa käytetään ehkäisyvälineitä.

    Vastaus:
    -Ehkäisyvälineiden käyttöön osallistuva on ehkäisyvälineiden käyttäjä. Käyttäjä ei ole vain se joka ehdottaa.
    – Paavalin mukaan se on syntiä, jos pitää jotain syntinä ja tekee silti, vaikka asia ei olisikaan syntiä.
    – Pidän Paavalin opetusta tässä täysin oikeana. Jos ihminen ajattelee, että jollain teolla kieltää uskon, ja sitten tekee tämän teon, näin tehtyään hän on kieltänyt uskon.
    – Johtopäätös: Tällainen henkilö ei voi osallistua ehkäisyvälineiden käyttöön rikkomatta Jumalaa vastaan.

    Lisäksi tältä osin nostettiin esille Jeesuksen sanat, että ei saa ajaa toista aviorikokseen.
    – Katson, että vastoin omaa vakaumustaan ei kuitenkaan ole lupa toimia, vaikka toinen mitä pyytäisi. Lisäksi on väärin, jos ihminen saa toisen VARMUUDELLA tekemään jotain, jonka itse ajattelee olevan väärin (suostuu ehdotukseen); jos ehdotukseen ei suostu, jäljelle jää RISKI, että oma puoliso tekee näin jonkun toisen kanssa. Tässä kohdin uskovainen puoliso ottaa esille oman uskonsa ja puhuttelee teoillaan ja sanoillaan toista.

    2) Voiko henkilö, joka ei pidä ehkäisyä syntinä, olkoon nyt tietyssä konkreettisessa ja käsillä olevassa tilanteessa, ehdottaa ehkäisyä puolisolle, joka pitää ehkäisyä syntinä?

    Vastaus: Ei voi em. Paavalin sanojen perusteella; tilanne on hyvin samankaltainen kuin edellä kohdassa 1: On syntiä ehdottaa jollekin jotain, joka on tälle syntiä, vaikka se ei olisi itselle syntiä. Omaa puolisoa ei saa vietellä toimimaan vastoin omaa uskoaan.

    3) Onko olemassa poikkeussääntöä, joka mahdollistaisi ehkäisyn käyttöön oton tietyissä tarkkaan rajatuissa tilanteissa.

    Vastaus: Tällaista poikkeussääntöä ei Raamattuun ole kirjattu eikä sellaista voi itse kehitellä.

    Pidän raamatun mukaan mahdollisena kahta vaihtoehtoa: A) Ehkäisyn ei ole koskaan lupa turvautua;
    B) Ehkäisyyn on lupa turvautua. Tällöin kyse ei kuitenkaan ole poikkeussäännöstä vaan normikollisiosta, jossa kaksi SAMAN TASOISTA käskyä on vastakkain: i)Lisääntykää ja tulkaa yhdeksi lihaksi ja ii) Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi.

    Normikollisioon vastauksena ei ole tarkkarajaisen poikkeussäännön soveltaminen, vaan tapauskohtainen pro et contra -punninta. Kumpi lain käskyistä saa konkreettisessa yksittäis tapauksessa suuremman painoarvon kun arvotetaan kaikki relevantit asiaan vaikuttavat seikat ja päätöksen vaikutukset.

    WähäinenW: Hieman asiallisuutta, kiitos.

    Tykkää

  90. Jatkoa. Viimeisen kysymyksen (3) osalta minä kritisoin sitä opetusta, että ehkäisy voisi olla sallittua vain tietyissä, poikkeussäännön ennalta määrittelemissä tilanteissa, kuten ”vakavan sairauden” edessä, ei kuitenkaan ”keskivaikean”, ”vaikka muut tapauksen olosuhteet ja erityispiirteet mitä osoittaisivat” (esim. osoittaisivat keskivaikeaa masennusta KAHDELLA, minkä lisäksi taipumusta väkivaltaan toisella).

    Tykkää

  91. Huomautus:

    Keskustelukumppanin viestejä on kommentoitava asiallisesti silloinkin – ja erityisesti silloin – kun hänen viestinsä aiheuttavat ärtymystä. Juuri tällaisissa tilanteissa punnitaan meidän itse kunkin todellinen kyky käydä asiallista keskustelua. Samanmielisten kanssa jokainen kykenee asiallisuuteen – siinä ei ole mitään haastetta – mutta entä jos toinen on ihan oikeasti eri mieltä?

    Keskustelukumppanin viestejä ei siis ole luvallista kutsua esimerkiksi ”ällöttäviksi”, ”änkyrämäisiksi” tai ”kukuksi”. Henkilöön käyvän retoriikan sijaan ärtymyksensä voi purkaa harjoittamalla yhä terävämpää ja vastaansanomattomampaa argumentaatiota.

    Tykkää

  92. Nyt on kyllä ihan pakko kysyä:

    Miksi Laestadius saa käyttää tunteisiin vetoavaa ja karkeaa retoriikkaa, ja on silti hieno mies, mutta jos joku täällä tekee samsn, häntä nuhdellaan. Mikä siinä on logiikka?

    Ei minusta törkeyksiä tarvitse puolustella, mietin vain, että mikä erottaa Laestadiuksen meistä muista kuolevaisista.

    Koska jos johdonmukaisuutta kaivataan, olkaamme silloin johdonmukaisia joka asiassa. Silloin huomaa, että asiat eivät olekaan niin johdonmukaisia ja yksinkertaisia.

    Tykkää

  93. Hyvä kysymys.

    Tässä blogissa ei ole tarkoitus julistaa. Sen sijaan tämä on olemassa ollakseen alusta keskustelulle ja pohdinnalle – esimerkiksi siitä, millaista on oikeanlainen julistus. Keskustelun ja pohdinnan on pysyttävä tietyissä asiallisuuden ja kiihkottomuuden raameissa ollakseen hedelmällistä. Näin ajattelemme.

    Julistuksen – jonka yksi olennaisen tärkeä tehtävä on herättää ihmisiä synnin unesta – kohdalla asia ei ole itsestäänselvästi näin. Sen ei tarvitse välttämättä olla kiihkotonta eikä edes asiallista. Voi olla, että sen kohdalla asia on jopa päinvastoin. Näin ainakin monien raamatunkohtien perusteella näyttää. Vähintäänkin tästä kysymyksestä olisi syytä keskustella vakavasti – ja paradoksaalista kyllä, asiallisesti.

    Toki kaikesta muustakin voi keskustella. Vaikkapa siitäkin, tuleeko edes keskustelun olla asiallista ja kannattaako julistuksen ja keskustelun välille tehdä mitään eroa. Ja keskusteluhan on aina tärkeää ja mielenkiintoista.

    Olemme kuitenkin Roosan kanssa päättäneet, että me tässä blogissa edellytämme asiallista keskustelua. Tästä päätöksestä aiomme pitää kiinni hyvin jääräpäisesti. Ja ikävä kyllä meillä tässä blogissa on diktatoriset valtaoikeudet vaikkemme niitä mielellään käytäkään.

    Eri mieltä oleva voi kuitenkin aina halutessaan perustaa oman blogin ja sallia siellä myös asiattoman keskustelun. Blogin perustaminen on hyvin helppoa. Suosittelen.

    Ikävää, että nimimerkki WähäinenW joutui tässä hiukan huonoon valoon. Tähän asti hän on mielestäni keskustellut asiallisesti ja olen pitänyt monista hänen kommenteistaan. Erehdyksiä sattuu kuitenkin itse kullekin, se on ymmärrettävää. Ei siinä sen kummempaa.

    Tykkää

  94. Lopuksi ja lopetukseksi: Miksi minä älähdin koko asiasta? Siksi että minua kuvottaa se yleisesti vallitseva ajattelutapa ja keskustelukulttuuri, että määritellään epäuskoiseksi eli uskonsa kieltäjäksi se henkilö, joka ei pidä ehkäisyä syntinä pariskunnan käsillä olevassa tilanteessa ja USKOVAISEKSI se, joka pitää ehkäisyä uskon kieltämisenä mutta kuitenkin hyväksyy sen käytön parisuhteessaan. Minua vallan oksettaa, kun kuulen tällaista…ja sanon:

    Kyllä minä edelleen sanon, että syntiä se on sille, JOKA piti ehkäisyä syntinä, ehätti ensin toisen tuomitsemaan (julistamaan ystävilleen uskon kieltäjäksi) ja aloitti hurskaan yhdyselämänsä ehkäisyn kanssa. Ja puolustan ensin epäuskoiseksi julistettua epäuskoiseksi leimaamiselta, tuomitsemiselta.

    … Ja sitten tämä, että yleisö oikein yllyttää keskenään eri tavoin ajattelevia puolisoita, jotta nämä ottaisivat ehkäisyn käyttöön ja toisensa pettäisivät.

    Minä itken.

    Tykkää

  95. Minä vielä tuosta asiattomuudesta.

    Tottahan se on, että teillä Roosan kanssa on täydet valtuudet, ja hyvä niin. Käytätte niitä minun mielestäni hyvin ja sivistyneesti, ei ollenkaan porsaatellen.

    Minä en kyseenalaista sinällään, minä vain mietin, kuka asiat määrittelee. Kuka määrittelee sen, onko joku käyttäytynyt asiallisesti, arvokkaasti, porsasmaisesti? Tässä tapauksessa blogistit, ja se on minulle aivan ok. Minä vain tuota toruuden määritelmää yritän itselleni kirkastaa- kun välillä tuntuu, että on niin erilaisia totuuksia, niin mikä niistä on lähimpänä. Kun kaikki kuitenkin aina riippuu siitäkin, kenen näkökulmasta katsotaan.

    Nähdäkseni on olemassa totuus, ja sen etsimiseen on mielestäni hyvin perusteltua käyttää aikaa, keskustella siitä, pohtia sen eri puolia. Totuus on niin laaja aihe, ettei siihen voi kommentilla tai parilla tyhjentävästi vastata, minä vain hieman halusin tökkiä ja kyseenalaistaa 🙂 oman blogin pitäminen ei muuten olisi ollenkaan niin palkitsevaa kuin tämä tällainen valmiin arvostelu 😉 ei minulla ole tarkoitus loukata ketään, minä vain heittelen ilmaan ajatuksia ja kysymyksiä. En itsetarkoituksellisesti haluaisi loukata ketän tai aiheuttaa huonoa henkeä.

    Tykkää

  96. Jeesuksen sanojen mukaan “Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi” -käsky sisältää kaiken lain ja profeetat. Lisäksi Jeesus sanoo (Matt. 5: 17-20): ”Älkää luulko, että Minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en Minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään…” Lisäksi (Joh. 13: 34-35): ”Uuden käskyn Minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin Minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” Lisäksi Paavali- teologi lisäksi selvittää, kuinka rakkaus täyttää koko lain. Kaikki normit tulee siis punnita suhteessa tähän rakkauden käskyyn. Jos Vanhassa Testamentissa on käsketty tehdä jotakin (kuten vaikka kivittää hulttio-poika kaupungin ulkopuolella), se laitetaan rinnakkain näiden Jeesuksen sanojen kanssa. Ja jos Raamatussa ei ole selkeää kieltoa johonkin asiaan, niin silloin pitäydytään rakkauden laissa, jossa käytetään apuna järjen ja pyhien tradition viisautta.
    Isä- Abrahamilla oli kieltämättä aika vaikea tilanne, kun Jumala käski uhrata poikansa polttouhriksi, mutta sama Jumala oli kuitenkin kieltänyt tappamisen 5. käskyssä. Tämä on ääriesimerkki eettisyyden ongelmasta, jota mm. Sören Kierkegaard kauhistui.

    Tykkää

  97. Otteet kahdesta ensimmäisestä kommentistani tässä keskusteluketjussa:

    ”Välillä sitä kuulee sellaisia ihme ajatuksia, että JOKU JOKA pitää ehkäisyä syntinä, voisi yhtäkkiä suostua ehkäisyn käyttöön, jos se ei ole syntiä toiselle. ”

    -puhuiko tässä JoseFer itse?

    ”Varsin lukuisia lienee ne tilanteet, että TOINEN PUOLISOISTA päätyy katsomaan, ettei ehkäisy ole syntiä SAMALLA KUN TOINEN pysyy perinteisellä kannalla ja katsoo puolisonsa uskonsa kieltäjäksi. Minusta olisi aivan käsittämätöntä, jos EHKÄISYYN KIELTEISESTI SUHTAUTUNUT nyt ajattelisi: Tuo teki päätöksen, se menee helvettiin. Sitten ei kuin itse nauttimaan toisen synninteosta. Oikeastaan voisinkin tässä vähän houkutella puolisoani, että hän kanssani olisi.”

    – Puhuiko tässä JoseFer itse?

    ”[Kun] taas tällaista tuomion sanaa en uskaltaisi sille toiselle julistaa, mikäli hän perhesuunnittelun tiellään toimi perheensä parasta ajatellen hyvässä uskossa ja rukouksen mielellä.”

    – Tuomitsiko tässä JoseFer ne ihmiset, jotka käyttävät ehkäisyä, mutta jotka eivät tarkoituksella riko Jumalan sanaa vastaan? Määrittelikö JoseFer ehkäisyn käytä synniksi ja ehkäisyn käyttäjän uskonsa kieltäjiksi. Vai sanoikohan Josefer sittenkin vain: Joka vakaasta tahdostansa rikkoo Jumalaa vastaan, on uskonsa kieltäjä?

    Lukekaa ihmiset ennen kuin kommentoitte.

    Tykkää

  98. JoseFer: ”Pidän raamatun mukaan mahdollisena kahta vaihtoehtoa: A) Ehkäisyn ei ole koskaan lupa turvautua;
    B) Ehkäisyyn on lupa turvautua. Tällöin kyse ei kuitenkaan ole poikkeussäännöstä vaan normikollisiosta, jossa kaksi SAMAN TASOISTA käskyä on vastakkain: i)Lisääntykää ja tulkaa yhdeksi lihaksi ja ii) Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi.

    Normikollisioon vastauksena ei ole tarkkarajaisen poikkeussäännön soveltaminen, vaan tapauskohtainen pro et contra -punninta. Kumpi lain käskyistä saa konkreettisessa yksittäis tapauksessa suuremman painoarvon kun arvotetaan kaikki relevantit asiaan vaikuttavat seikat ja päätöksen vaikutukset.”

    Tuo on ymmärrettävä selitys ja ajatuksena samankaltainen kuin mitä itse pohdin. Ja juuri em. syistä en voi olla ”ehdottoman” varma siitä, mikä on kunkin ihmisen/pariskunnan välillä se oikea vaihtoehto, en uskalla ”uskoa” tai päättää muiden puolesta asioita. Omalla kohdallani pidän ehkäisyä syntinä ( ja puolisoni on samaa mieltä – kun olen joutunut selkä seinää vasten asian suhteen uupumuksien ja sairauksien sekä traumojen aktivoitumisten keskellä, asia on keskenämme käyty ja keskusteltu perusteellisesti läpi, Raamattua ja omaatuntoa tutkien, ei lääkäriltä neuvoa kysyen – lääkärithän ja kätilöt pitävät ehkäisyä suunnilleen ”pakollisena” ja suosittelevat sitä jokaisen synnytyksen jälkeen).

    Tykkää

  99. JoseFer: ”Pidän raamatun mukaan mahdollisena kahta vaihtoehtoa: A) Ehkäisyn ei ole koskaan lupa turvautua;
    B) Ehkäisyyn on lupa turvautua. Tällöin kyse ei kuitenkaan ole poikkeussäännöstä vaan normikollisiosta, jossa kaksi SAMAN TASOISTA käskyä on vastakkain: i)Lisääntykää ja tulkaa yhdeksi lihaksi ja ii) Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi.

    Normikollisioon vastauksena ei ole tarkkarajaisen poikkeussäännön soveltaminen, vaan tapauskohtainen pro et contra -punninta. Kumpi lain käskyistä saa konkreettisessa yksittäis tapauksessa suuremman painoarvon kun arvotetaan kaikki relevantit asiaan vaikuttavat seikat ja päätöksen vaikutukset.”

    Tuo on ymmärrettävä selitys ja ajatuksena samankaltainen kuin mitä itse pohdin. Ja juuri em. syistä en voi olla ”ehdottoman” varma siitä, mikä on kunkin ihmisen/pariskunnan välillä se oikea vaihtoehto, en uskalla ”uskoa” tai päättää muiden puolesta asioita. Omalla kohdallani pidän ehkäisyä syntinä ( ja puolisoni on samaa mieltä – kun olen joutunut selkä seinää vasten asian suhteen uupumuksien, sairauksien ja muiden vaikeuksien keskellä, asia on keskenämme käyty ja keskusteltu perusteellisesti läpi, Raamattua ja omaatuntoa tutkien, ei lääkäriltä neuvoa kysyen – lääkärithän ja kätilöt pitävät ehkäisyä suunnilleen ”pakollisena” ja suosittelevat sitä jokaisen synnytyksen jälkeen).

    Tykkää

  100. JoseFer olet oikeassa siinä, että se, joka toimii omaatuntoaan vastaan, tekee syntiä.

    Olet kuitenkin kategorisesti todennut, että sukupuoliyhteyteen suostuva on vastuussa myös puolisonsa suorittamasta ehkäisyvälineiden käytöstä.

    Ehkäisyn synnillisyyden olet jättänyt kunkin oman tulkinnan varaan, mutta em. osallisuutta toisen syntiin et. Peräänkuulutat toisilta johdonmukaisuutta, kuinka on oman johdonmukaisuutesi laita?

    Uskovaisen omatunto voi aivan hyvin sanoa näin: Minä olen hoitanut velvollisuuteni Jumalaa ja puolisoani kohtaan, kun annan itseni kokonaisena ja ehkäisemättömänä Luojan ja puolison käyttöön. Jos puolisoni käyttää ehkäisyä (mies kondomia, nainen e-pilleriä, kierukkaa tms.), hän on vastuussa siitä, että ei annan omaa vartaloaan kokonaan minulle ja Luojalle. Olen mielipiteeni ehkäisystä hänelle ilmoittanut ja hän vastaa yksin omista teoistaan Jumalan edessä.

    Omantunnon ääni voi myös muuttua. Mitä piti joskus syntinä, sitä ei ehkä pidä syntinä myöhemmin (esim. television katsominen muotoperiaatteena vaihtuukin sisällön tarkasteluun). Ei liene tavatonta, että omatunto osoittaa esim. syntyvyyden säännöstelyn kirkkaasti ja ehdottomasti synniksi – teoriassa – mutta veret punnitaankin vasta siinä vaiheessa, kun on oikeasti katsottava vaikeassa tilanteessa silmästä silmään edessä olevia vaihtoehtoja: Entä jos lapsilla ei ole äitiä? Entä jos lapsilla ei ole isää? Entä jos lapset otetaan huostaan?

    Jossitteluasiaan: En oikein usko, että seksillä kiristäminen olisi tehokkain tapa kutsua eksynyttä puolisoa takaisin Jumalan yhteyteen.

    Tykkää

  101. Tsemppiä JoseFerille ja WähäinenW:lle täältä nimimerkin takaa. Ja saman tien teille muillekin. Melkein kateeksi käy, kun osasitte ladata iskevästi mielipiteet pöytään kuin entiset pyhät konsanaan :). Pitäisitkö Joona vielä vähän aikaa punaisen kortin taskussa, vaikka vähän keltaista vilautitkin. Eikä WW:kään mielestäni käynyt suoraan henkilöön vaan railakkaan arvostelun kohteena olivat ”keskustelu”, ”kommentit” ja ”väitteet”.

    Itse kohdeasiassa pysyn aika lähelle katolisen kirkon nykyisillä linjoilla, ellei minulle muuta Raamatulla ja järkisyillä oikeaksi osoiteta: Vaikeassa tilanteessa puolisoilla on lupa rajoittaa syntyvyyttä epäitsekkäistä syistä, mutta tämä tulisi ensisijaisesti toteuttaa puuttumaatta Luojan luomaan biologiaan. Tämä mielestäni tasapainottaa Jumalan rakastamisen Luojana ja lähimmäisen rakkauden.

    Tykkää

  102. Hyvä amicus curiae! Nauroin ääneen kun luin nasakoita kommenttejasi 🙂

    Minä ehkä sanoisin, oman kokemukseni nojalla, ettei sekään, että lapsi ”elää ilman äitiä” ole pahinta mitä voi tapahtua. Ehkä elämän kolhut ovat tehneet minusta tunnekylmän psykopaatin, mutta- ihan oikeasti äidittömyyteenkään ei kuole. Välttämättä.

    Elämä voi olla aivan kuvaamattoman vaikeaa, vielä monta kertaa vaikeampaa kuin minulla- mutta silti voi selvitä. Voi päästä jaloilleen, ja saada säilyä Jumalan lapsena, ehkä vielä vahvemmin uskoen Jumalan huolenpitoon kuin aiemmin. Koska Jumala on enkeleineen johdattanut vaikeiden aikojen, tumman laakson läpi, ja ohjannut takaisin valoon ja aurinkoon. Tuo matka on varmasti hyvin raskas, mutta jos annetaan voimia, se samalla avartaa käsitystä elämästä, ja siksi se on myös lahja. Se antaa ihan uskomatonta suhteellisuudentajua.

    Sitähän muuten sanotaan, että ne, joilla ei ole ikinä jäätynyt kieli kiinni kylmään metalliin, pelkäävät sitä enemmän kuin ne, joilla niin on käynyt. Esimerkiksi minä itse pelkään sellaista- paljon enemmän kuin vaikka läheisen kuolemaa. Koska edellämainitusta minulla ei ole kokemusta, mutta jälimmäisestä on, ja olen itse todennut, että sellaisestakin voi selvitä. Todennäköisesti voi ensinmainitustakain 😉

    Tykkää

  103. Amicus: ”Olet kuitenkin kategorisesti todennut, että sukupuoliyhteyteen suostuva on vastuussa myös puolisonsa suorittamasta ehkäisyvälineiden käytöstä.”

    – Niin, minä en katso muotoa vaan sisältöä: Muodollisesti ehdottaja käyttää, de facto yhdessä tehdään sama teko: SukupuoliYHTEYS, jossa käytetään ehkäisyä. Huomaa amicus, tuo y h t e y s, yhdeksi lihaksi tuleminen. Sitten on vielä tuo lisäperustelu, että ehkäisykielteinen tarjoaa oman kehonsa synnin harjoittamisen objektiksi omalle puolisolleen. Mitä sanot tähän?? Tässä siis jälleen ehkäisykielteinen paitsi likaa oman kehonsa ja tarjoaa väärään käyttöön, kuten huora omansa, myös varmistaa sen, että oma puoliso harjoittaa tätä tekoa. Kuten jo sanoin, jos ehkäisykielteinen kieltäytyy seksistä, hän poistaa varmuuden ja tilalle tulee pelkkä riski, että puoliso tekee väärin. Kumpi on parempi valinta?

    Mutta, jos nyt kerran on mahdollista, että joku todella ajattelee sinun esimerkissäsi tarkoitetulla tavalla, niin totta on, että Jumalan kädessä on hänen kohtalonsa, ei minun. Minä tyydyn sanomaan, että minun mielestäni tälläinen valinta ja opetus on väärä.

    Tykkää

  104. Täytyy sanoa, että tulen todella surulliseksi näistä keskusteluista. Näissä on jotain, joka on minun mielelleni liikaa ja ylimääräistä, tekee uskomisen äärimmäisen vaikeaksi ja kuormittavaksi, vie uskomisen ilon ja vapauden, lujan luottamuksen ja lapsenmielisen uskon. Jotain, joka ei palvele yksinkertaista uskoa, uskon kuuliaisuutta ja luottamista Jumalan apuun, viisauteen ja kaikkivoipaisuuteen. Minulle tulee tunne, että vain hyvin älykkäät, monelta eri kannalta pohtivat, paljon kirjallisuutta lukevat ja ”kirjanoppineet” voivat selvitä taivaaseen, joskin nekin todella monimutkaisen hyvän ajattelun ja viisauden kautta.

    Oli virhe tulla taas lukemaan näitä keskusteluja. Täytyisi näköjään tässäkin olla kuuliainen ”seurakunnalle” ja omalletunnolle.

    Pyydän anteeksi ja poistun. Toivottavasti pystyn välttämään nämä kiusaukset tästä eteenpäin. Omin voimin se on hankalaa. Ehkä ihmismieli minussa hakee jotain ”viisaampien” seuraa ja hyväksyntää. Se ei ole onni eikä autuus.

    Tykkää

  105. Mä taimi olen sun tarhassas
    ja varten taivasta luotu,
    sun armollisehen huomahas
    jo syntymästäni suotu.

    Mua suojaa sä, Isä armoinen,
    sun Henkes voimalla vielä
    ja tieni johdata taivaaseen,
    iäiseen elohon siellä.

    Tykkää

  106. Minä haluan sanoa, että olen itse kokenut tämän Joonan blogin ravitsevana. On siunauksellista, että netistä löytyy edes yksi paikka, jossa voi käydä kunnollista keskustelua elämän tärkeimpien kysymysten äärellä. Joonan ja Roosan postaukset ja kommentit ovat raamatullisia ja entisten pyhien tekstejä valottavia. Minulle tämä on ollut turvasatama vaikeiden aikojen keskellä. Täällä on voitu käydä keskusteluja, joita ei keskusteluilloissa ja leireillä synny. Käsi ylös, kenellä on rohkeutta täräyttää keskusteluilloissa esiin kaikki omat aatoksensa tai puuttua toisen sanoihin tiukasti ja lujasti, jos sen aiheelliseksi näkee? Ei ainakaan minulla, vaikka pitäisi.

    Toki on niin, että analyyttinen erittely ja teologiset pohdinnat eivät sovi kaikille.

    Asioita pohtivan on varottava, ettei ajaudu pelkän järkeilyn tielle, mutta niinkään ei saisi olla, ettemme lainkaan tavoittelisi parempaa uskonymmärrystä. Oikeassa ja raamatun mukaisessa opissa pysyminen on omakohtaisen valvonnan aluetta, eikä sitä voi jättää muiden, kuten älykköjen ja teologien harteille. Koko seurakunnan on valvottava.

    Kysymys keskusteltavaksi: Ovatko pohtiminen (paremman ymmärryksen tavoittelu) ja lapsenkaltainen usko toistensa vastakohtia?

    Tykkää

  107. Taitaa olla niin, että mitä enemmän meissä on ihmistä, sitä enemmän meillä on voimavaroja ja kiinnostusta keskustella ja spekuloida. Kun on Jumalan käden varassa, elää kädestä suuhun joka päivä, silloin ei jaksa eikä pysty keskustella, ja silloin kaikki spekulointi voi tuntua armoa ehdollistavalta.

    Myöskään sellaista näkökulmaa ei pitäisi torpata- kaikkein pienimmät eivät aina pysty itseään puolustaa, siksi meidän pitäisi aina muistaa olla pienen puolella. Keskustella asioista, jotka auttavat heikoimpia, ei vain kiillottaaksemme omaa älyllistä kruunuamme.
    Meillä kaikilla on hetkiä jolloin tarvitsemme armoa ja tulla nähdyksi ilman, että jaksamme tai pystymme sitä itse ”ansaita”. Se kannattaisi muistaa myös asioista keskusteltaessa ja päätöksiä tehdessä.

    Tykkää

  108. Tässä blogissa korostuvat teologispainotteiset keskustelut, jo nimi Hulluinhuonelainen viittaa Laestadiuksen uskonnonfilosofiseen teokseen. Sinänsä on paradoksaalista, ja oikeastansa varsin humoristista että Laestadius on nimennyt uskonnonfilosofisen teoksensa juuri tällä nimellä.
    Kristillistä uskoa voidaan pitää suurimpana mahdollisena paradoksina (Kierkegaard). Tämä tarkoittaa sitä, että sen syvyys ja laajuus palautuu mitä suurimpaan yksinkertaisuuteen, ja yksinkertainen usko avautuu ulospäin mitä ihmeellisimpiin “sfääreihin”. Tällaisesta todellisuudesta ovat maistaneet myös kasvitieteilijä ja tiedemies Laestadius ja professori Luther sekä muut historian suurmiehet ja -naiset.. Se, mitä tapahtui esim. fariseus Paavalille tai Laestadiuksen ja Lapin Marian kohtaamisessa on yksi esimerkki uskon paradoksaalisuudesta ja salaisuudesta, Pyhän Hengen avaamasta uskon todellisuudesta.
    Uusimman Päivämiehen kannessa oli itseäni puhutteleva runo Teuvo Ahon vast`ikään julkaistusta runokirjasta Näkymättömän linnun pesäpuu. Itselleni syvällisestä runosta avautui meissä jokaisessa oleva, jo luomisessa painettu Jumalan kuva, ainutkertaisuus ja kauneus sekä evankeliumin kevätsateen uutta kasvua antava voima.
    “Kevätsade tuo mukanaan kesän.
    Kyyneleet sulattavat jään.
    Sinä olet kaunis
    kuin äsken syntynyt.”

    Tykkää

  109. Takaisin itse postauksen alle. Meidän on keskustelijoina hyvä ymmärtää ja suvaita erilaisia kirjoitustyylejä. Tuossa herttaneiti kyseli Joonalta, miksei tämän blogin sivuilla hyväksytä sellaista tekstiä ja sanoitusta toisia keskustelijoita kohtaan, mitä Laestadius po. kirjoituksessa käytti. Itse vastaisin tähän, että tilanteet eivät ole lähimainkaan vertailukelpoisia. Joona jo meille hyvin valoitti sitä kontekstia, johon Laestadiuksen sanat kuuluivat. Toki silti itsekin ehätin jo kritisoimaan tuossa tekstissä esiintynyttä ”huorittelua”, samalla kun itse kohta jo käytin samaa sanaa (”kuten huora saastuttaa omansa”). Miksi? Siksi, että Laestadiuksen tekstiä lukiessani mille ei syntynyt sitä kuvaa, että sanojen kohteena oli prostituoitu, vaan nainen joka oli langennut salavuoteuteen. Lisäksi tässä Lestadiuksen kirjoituksessa oli kyse tietylle henkilölle julkisesti osoitetuista sanoista (”sinä olet huora”), ei henkilöitymättömästä sanan julistamisesta.

    Minun toimesta keskustelu ajautui tuolla ylempänä postauksen alta sivuraiteille, mutta näköjään sitä kautta päästiin ihan itse asiaankin. Jatketaan annetusta aiheesta, mutta älkää jättäkö korjaamatta, jos todella läpiä päähäni puhuin. Kun ollaan eri mieltä, niin annetaan perustelujen puhua puolestaan ja annetaan anteeksi vajavaiset esitystyylit – tömäkkyys, kuten vl-seniori sanoisi.

    Tykkää

  110. Mainittakoon, että minä en kaipaa tänne enkä minnekään muuallekaan Laestadiuksen tyylistä retoriikkaa. Ihan alkukommenteissani olen selvästi tuonut esille, etten pidä Laestadiuksen tyylistä. Kysyin Joonalta ko asiaa siksi, että hän tuntui puolustavan tuota Laestadiuksen ”tömäkkää” tyyliä mutta nuhtelevan WähäinenW tä. Saivartelijana tiukkasin perusteluja tällaiseen epäjohdonmukaisuuteen, ja ne sainkin, kiitos niistä.

    Tykkää

  111. Arvoisa Herttaneiti. Kun nyt onnistuit tempaamaan minutkin mukaan tähän ”kiukun” maailmaan niin älähdämpä nyt kun kalikka kilahti jalkaani. Puhuit miesten hallitsemasta maailmasta (en kiistä) ja jos ymmärsin oikein/väärin, sinua suututti ettet naisena ”voi” osallistua kaikkiin toimiin. Oliko kenties puhujan pönttö vai resitentti. Ok. Anteeksi nyt mutta kiinnosti vain tietää oliko sinun kannanottosi uskonnollisiin asioihin vai maallisiin. Mitä muuten tarkoittaa ajatelma että naisilla ei ole oikeuksia Suomessa.

    Mut älä kanna huonoa omaatuntoa en mä oikeesti suuttunut – tilaisuus oli vaan niin hyvä vähän pistää takaspäin

    Tykkää

  112. Niin. En halaja restentiksi enkä papiksi enkä puhujaksikaan 🙂 presidenttiys ei muuten taida enää nykyisin olla pelkkä miesten oikeus, ellen väärin muista lähihistoriaamme?

    Ehkä kyse on juuri tuosta tunneälystä ja sen puutteesta- henkilö, jolla ei ole rasitteenaan liikoja tunneälyjä, yleensä miesp., voi melko murheettomasti porskutella, tarvitsematta miettiä, miltä joku asia jostakusta tuntuu- mitäpä sitä sellaisen joutavan antaa hidastaa menoa, kun se on järki mikä täällä jyrää. Sitten sitä mennään testosteronin kiilto silmissä valloittamaan maailmaa ja unohdetaan muuten melko täysin, että on olemassa myös koti ja lapset ja vaimo, ja ennen kaikkea- vastuu toisista ihmisistä.

    Naisilla lienee se vaiva, että tunneälyä saattaa olla suhteessa liikaakin, ja tuollaisten yltiöjärkeilevien miesihmisten kanssa jää väkisinkin jalkoihin.

    Minua ei ole kukaan kieltänyt tai estänyt mistään- mutta minä en osaa pitää puoliani. Kysymys kuuluu, onko tämä luontainen ominaisuuteni minun oma vikani, ja huonoa tuuria, olenko ihminen, jonka evoluutio lopulta korjaa vahvempien matkaa hidastamasta- vai olisiko vahvemman tehtävä suojella heikompaa? Onko oman edun tavoittelu perusteltua kristittyjen kesken, ihmisten kesken?

    Minä luulen, että minulla on tässä sellainen subjektiivinen näkökulma, että yritän varmistaa omani ja mahdollisten lasteni tulevaisuuden ja hyvinvoinnin. Minä odotan, että ihmiset käyttäytyisivät hyvin, että miehet olisivat naisille herrasmiehiä, ja naiset voisivat kunnioittaa miehiä. Tietenkin naistenkin pitäisi kyetä käyttäytymään vastuullisesti.

    Ehkä miehet eivät ole olleet ihan niin ritarillisia kuin olisin toivonut- eivät ole käyttäytyneet kuten herrasmiehen sopisi, ja muuten jo historia osoittaa tämän. Ehkä miehet ovat henkisesti heikompi sukupuoli- jo Adam alkoi raukkamaisesti syyttää Eevaa omenan syömisestä, sen sijasn että olisi ottanut itse vastuun teoistaan. Minua olisi muuten Eevana harmittanut mieheni selkärangattomuus, ihan sivumennen mainittakoon.

    Tykkää

  113. “…miltä joku asia jostakusta tuntuu”…”vai olisiko vahvemman tehtävä suojella heikompaa?”…” selkärangattomuus…” jne. Sinä olet ihan oikealla asialla, Herttaneiti. Kristus todella särkee vahvemman valtaan perustuvat rakenteet ja hierarkiat, antaa siten toiminnallaan ja esimerkillään ns. Uuden Aadamin (eli Ihmisen) mallin, näin rohkeasti tulkiten. Hän kulkee hylättyjen, väheksyttyjen, sosiaalisista ympyröistä eristettyjen ihmisten rinnalla, eikä todellakaan etsi testosteronihöyryissään omaa kunniaansa ja pakene paikalta, tai syyttele muita, silloin kun joutuu teoistaan tilille (vrt. Adam). Verta hikoillen kuitenkin rukoilee Isältä, että jos olisi mahdollista että katkera kalkki voisi mennä ohitse, mutta suostuu silti syyttömänä tuomituksi ja hirvittävän pahoinpitelyn ja kuoleman uhriksi. Tämä on mykistävää, ja mitä se paljastaakaan meille meistä itsestämme?

    Tykkää

  114. ”Taitaa olla niin, että mitä enemmän meissä on ihmistä, sitä enemmän meillä on voimavaroja ja kiinnostusta keskustella ja spekuloida. Kun on Jumalan käden varassa, elää kädestä suuhun joka päivä, silloin ei jaksa eikä pysty keskustella, ja silloin kaikki spekulointi voi tuntua armoa ehdollistavalta.”
    – Näin voi varmasti käydä. Itse olen kuitenkin kokenut, että silloin kun elämässä menee hyvin, niin ei oikein Jumalan sana tahdo kiinnostaa. Mitä nyt seuroissa käy, ja uskoo evankeliumin, mutta ”enempää ei jaksa”. Raamattuun kirjoitettu sana näyttäytyy hyvin halpana. Kaikelle muulle on aikaa, mutta ei raamatulle. Illalla käteen nousee Tex Willer tai muu aikakausilehti, mutta ei raamattu.

    Vaan jos elämässä tulee vastaan todellisia karikoita, asioiden tärkeysjärjestys muuttuu. Alkaa löytymään aikaa Sanan tutkiskelulle ja haluaa keskustella muiden kanssa, millaista on Jumalan tahdon mukainen elämä. Pohdiskeleva luonne jättää muut tieteenalat vähemmäll; yks kaks aikaa löytyykin teologialle, uskonnollisille pohdinnoille.

    Tykkää

  115. Ehkä silloin, kun menee TODELLA heikosti, ei jaksa keskustella ja spekuloida- kun ei jaksa edes käydä kaupassa. Kun menee melko huonosti, silloin on hereillä ja on kiinnostunut uskonasioiden tutkiskelusta- ja kun menee hyvin, silloin ne todella unohtuvat, ja siinä samalla monta muutakin hyvää asiaa. Näin minä itse(kin) ajattelen!

    Tykkää

  116. Luin tässä myöhemmin uudelleen aiemman kommenttini ja se oli kyllä jäänyt jo muutenkin minua harmittamaan ja hävettämäänkin.

    Tarkoitus oli kyllä ehdottomasti ja niinhän teksti on kohdistettukin, kuten jossain ac asiaa kommentoikin, että ”arvostelun kohteena olivat ”keskustelu”, ”kommentit” ja ”väitteet””, mutta esitin kommenttini aivan liian kärkevästi.

    Pyydän nöyrästi anteeksi erityisesti Joseferilta ja yritän parantaa tapani sikäli kuin jatkossakin harvakseltaan kommentoin.

    Tykkää

  117. JoseFer – olet kiitettävän sinnikkäästi sanoittanut aviopuolisoiden ehkäisyyn liittyvää ongelmaa omasta käsityksestäsi ja minunkin ymmärrykseni on lisääntynyt . Kuitenkin – oletko yhtä sinnikkäästi halunnut selvittää asiaa puolison kannalta – tunnetko hänen perustelunsa, syynsä ja vaikeutensa yhtä hyvin kuin omasi Jeesuksen puhuttelevan pitkälle menevän rakkauden kaksoiskäskyn mukaan?

    Rohkenen kysyä näin suoria kysymyksiä, koska sinäkin kirjoitat ja kyselet suoraan. Sitäpaitsi vain ongelmien kaikkein kipeimpiin kohtiin tarttuminen auttaa niiden ratkaisussa ja voi päästää ulos hirttäytymisestä paholaisen aiheuttamaan ansaan. Samalla suora puhe ongelman ytimestä voi olla yhteinen apu.

    Valkoinen voi ollakkin mustaa – kuten Saulukselle suomusten putoamisen jälkeen. Fariseus – orja – pääsi lakihurskaudesta kahleisiin hirttäytyneenä Jumalan lasten vapauteen. Hirmuinen käännös inhimillisesti ajatellen. Politiikassa nykyinen muotitermi takinkäännös on kevyt ilmaus verrattuna Sauluksen kääntymiseen Paavaliksi.

    Yhäkin on sama mahdollisuus saman kutsujan kehoituksena.

    Kaikilla meillä on rakkauden kaksoiskäskyssä oppimista loppuun asti toistemme erilaisuudesta johtuen – myös itselläni.

    Tykkää

  118. Vl-seniori: ”[O]letko yhtä sinnikkäästi halunnut selvittää asiaa puolison kannalta – tunnetko hänen perustelunsa, syynsä ja vaikeutensa yhtä hyvin kuin omasi Jeesuksen puhuttelevan pitkälle menevän rakkauden kaksoiskäskyn mukaan?”

    – Valitettavasti en ymmärrä kysymystä, joten vastaus voi nyt mennä ohi kysymyksen.

    Tämä voi saada taas jonkun älähtämään, mutta kun itse etsin totuutta, yritän juurikin sulkea ”tuntemiset” pois mielestä, ettei tulisi omaksuttua tulkintaa tai tehtyä päätöstä sillä perusteella, mikä tuntuu mukavalta. Esim. ymmärrän, että me ihmiset olemme seksuaalisuuden alueella kaikki erilaisia. Jollekin koko elämän mittainen selibaatti ei tuota ongelmia, kun taas toiselle yksikin päivä ilman omien seksuaalisten tarpeiden toteuttamista voi tuntua sulalta mahdottomuudelta. Edelleen kaikkien tarpeet eivät ole heteroseksuaalisia. Mutta tämän kaltaiset asiat on katsottava irrelevanteiksi, kun etsitään vastausta, mikä on oikein tai väärin Jumalan sanan – tai maallisen lain! – mukaan. Ymmärrän, että esim. homojen ja sinkkujen kohtalo on yhteisössämme äärimmäisen kova. Jotkut päätyvät jopa itsemurhaan kun masturbointi on opetettu synniksi. Itse en kuitenkaan voi katsoa, että tässä olisi peruste päätyä ”ei syntiä” – kantaan. Perusteet ovat muualla, jos ovat.

    Kyselit vl-seniori, olenko pyrkinyt selvittämään puolison kannan ja tunnenko hänen perustelunsa ja syynsä. En tiedä, tarkoititko oman puolisoni, vai kenen kantaa? Vastaan vain, että minulla ja vaimollani on kyllä avoin keskusteluyhteys ja toivon, että näin olisi jokaisessa parisuhteessa.

    Farisealaisuudesta: Eikö se ole sitä, että tuomitaan toisia, mutta ei sitten kuitenkaan itse täysin noudateta: Mukamas noudatetaan, muttei sitten kuitenkaan täysin. Farisealainen löytää itselleen aina jonkun porsaanreijän!

    Tykkää

  119. JoseFer, Kun kysyin puolison ymmärtämistä hänen päätyessään ehkäisyn hyväksymiseen , tarkoitin ketä tahansa – tai sinua – jotta asettuisit sellaisen avioparin esimerkin asemaan. Koska mielestäni olet sinnikkäästi puolustanut omaa järkähtämätöntä ja mistään syystä piittaamatonta kantaasi kieltäytyä hyväksymästä seksuaalisen yhdessäolon puolison kanssa, joka hyväksyy ehkäisyn.

    En liene läheskään ainoa, joka kauhistuu kaikkea sellaista äärimmäisen tiukkaa lakihenkistä opetusta, jossa lähimmäinen ajetaan uskon tiellä umpikujaan= mahdottomuuden eteen elämässään.
    Sellainen ei ollut Jeesuksen tehtävä koko maailmalle. Tästä on varsinkin Kirsi jo tässäkin ketjussa kauniisti kirjoittanut ja valaissut rakkauden kaksoiskäskyn merkitystä. Se mm. tarkoittaa käytännössä, että aviopuolison ymmärtäminen vaikeassakin ongelmatilanteessa on yhtä tärkeää kuin oma tilanne.

    Siksi kysyin, ”oletko yhtä sinnikkäästi halunnut selvittää asiaa puolison kannalta?”

    ”Farisealaisuudesta: Eikö se ole sitä, että tuomitaan toisia, mutta ei sitten kuitenkaan itse täysin noudateta: Mukamas noudatetaan, muttei sitten kuitenkaan täysin. Farisealainen löytää itselleen aina jonkun porsaanreijän!”

    Heh! Sitäkö mielestäsi farisealaisuus on, vai haluatko provosoida?

    Minulla on erilainen käsitys farisealaisuudesta. Jeesus vastusti heitä todella kovin ja suorin sanoin, kuten on jo kerrottu. Eikö se ole meille esimerkki vastustaa kovaa farisealaista pikkutarkkaa lakihurskautta omine lisäsääntöineen?

    Tykkää

  120. Minusta vain tuntuu, että missä kohdassa on tilaa uskomisen ilolle ja vapaudelle, jos asiat vedetään niin ”hirteen” ettei pysty edes hengittämään. Minä en todellakaan kannusta ketään tekemään syntiä, en vilkuilemaan ketään enkä tarkoituksellisesti venyttämään omaatuntoa- olen vain ehkä sen verran käytännöllinen ihminen, että totean, että elävästä elämästä ei tule yhtään mitään, jos joudun joka ikinen hengenveto ”hengellä hallitsemaan” itseäni ja kaikkea mitä minussa on. Armo on olemassa sitä varten, niin uskon, että se antaa jo etulahjana anteeksi ihmisyytemme. On tärkeää vahtia itseään, mutta niin moni hyväkin asia jää tapahtumatta ja tekemättä, josme vain tuijotamme omaa mustaa sieluamme ja unohdamme koko muun maailman, muut ihmiset, muut Jumalan lahjat. Eikö se, ettemme näe muuta kuin oman raadollisuutemme, ole huutavaa vääryyttä Jumalaa kohtaan- Jumala on tehnyt meistä kauniita, käyttökelpoisia ihmisiä, jotka voisimme Hänen kunniakseen täällä maan päällä elää ja iloita omasta itsestämme, ja lähimmäisistämme. Minä itse ajattelen, ettei seksuaalisuuskaan ole mitään likaista ja syntistä- sehän on kaunis asia kun sitä ei väärällä tavalla käytä, kun se on toisen ihmisen kunnioittamista ja hänen etuaan ajavaa, yhtä lailla kuin itsensä kunnioittamista. Mutta jos vain keskitymme kuristamaan oman itsemme ja kaikki mieleemme nousevat ajatuksetkin hengettömiksi ja olemme estoisia ja kireitä, niin mitä hyvää siinäkään itsessään on?

    Eivät asiat ole joko tai, kyllä hallintaakin tarvitaan, ettei elämä mene ihan poskettomaksi- mutta molempia, molempia tarvitaan, vai mitä?

    Tykkää

  121. Aivan niin, kaikki kai olemme tuosta samaa mieltä. – Täydellisyys on inhimilliseltä kannalta täysin kohtuuton vaatimus, ja jos sitä edes yritämme, tuloksena on neuroottisesti ahdistunut yksilö ja yhteisö! – Mutta kysymyksessä on Kaikkivaltiaan asettama moraaliperiaate, maksiimi – siis hengellinen laki, jonka mukaan meidät tuomitaan. Eikä meillä ole valitusoikeutta Valtiaan kohtuuttomuuksiin. – Ainoa tie meille ihmisille pelastua, on vedota Hänen armoonsa ja Poikansa sovitukseen!

    Tykkää

  122. Entä jos asiat menevät toistensa kanssa ristiin? Minun nähdäkseni ei voida vain tuijottaa yksittäisiä pykäliä, on eräs henkilö sanonut, että Jumala on antanut meille elämämme, että me voisimme elää sitä. Paavali on sanonut, Kokeilkaa kaikkea ja pitäkää se, mikä on hyvää. Miten me voisimme valikoida Raamatusta ne käskyt, jotka meille itsellemme sopivat parhaiten- jos olen itse estoinen, suosin pidättyvyyttä, jos olen vähemmän estoinen, suosin Paavalin linjaa. Ja niin monet kohdat kumoavat toisensa, silloin ainakaan emme voi valikoida omien mieltymystemme mukaan ja pitää sitä totuutena. On aina olemassa mahdollisuus. Että joku muu onkin oikeassa- mitä, jos olenkin itse väärässä? Se ajatus on pelottava, koska on kyseessä niin suuret asiat: uskominen, ja koko maailmankatsomus, se, miten olen oppinut ja tottunut tätä elämää katsomaan. Toisinaan kuitenkin tapahtuu, että koko maailmankuva heittää häränpyllyä, ja joutuu toteamaan, että enpäs vain taaskaan tiennyt tuota.
    Sekin vaihtoehto kannattaa ottaa huomioon, jos minulta kysytään.

    Tykkää

  123. Markku, olisiko sinulla tarjota meille tämän postauksen otsikon viitoittamana tiivistelmä farisealaisen opin ja opetuksen vaikutuksesta meidän kristillisyydessämme?

    Asiaan liittyen voisin mainita oman kokemukseni Helsingin ry:n piirissä. Kun sinne tuli puhuja, joka elähdytti saarnoissaan varoittamalla myös
    farisealaisuuden vaaroista, se oli uutta pahojen massahoitokokousten vuosien jälkeen traumatisoituneelle sielulle/sieluille ja toi raittiin opin kokemuksen takaisin.

    Kristillisyytemme puhujien – sekä teologien että maallikoiden – opillinen yhtenäisyys on vaalittu SRK-johtoisesti. Kattojärjestöllä on ollut suurempi merkitys kuin vain käytännön oraganisointi. Siksi sillä on ollut ja yhä on suurin vastuu siitä, miten on julistettu ja opetettu.

    Tykkää

  124. Tänä päivänä helposti kaikki tuomitaan farisealaisuudeksi. Varsinkin sitä on konservatiivinen seksuaalietiikka.

    Olen vl-seniori ymmärtänyt, että mielestäsi ehdoton suhtautuminen ehkäisyyn on farisealaisuutta. Eikö samantien farisealaisuutta pitäisi olla kaikki, mikä ei ole täysliberaalia? Miksei homosuhteiden vastustaminen ole farisealaisuutta? Miksei esiaviollisen seksin vastustaminen ole farisealaisuutta? Miksei täysin liberaalinen ehkäisykannan vastustaminen ole farisealaisuutta?

    Olen tässä tähän mennessä pyrkinyt rajoittamaan keskustelun omalta osaltani vain nyytin sanoista mieleeni pulpahtaneen erityistilanteen tarkasteluun, enkä ole selkeästi ilmaissut kantaani itse pääkysymykseen (= voiko ihminen turvautua ehkäisyyn vai ei; onko ehkäisykielteisyydelle perusteita jne.) Näin tein, jotta keskustelu ei lähtisi blogin pitäjien harmiksi taas täysmittaiseksi ehkäisykeskusteluksi. Todettakoon nyt kuitenkin, että kantani itse pääkysymykseen lienee hieman tavanomaista liberaalimpi – kaiketi aika lähellä Kirsi Kähkösen ajatusmaailmaa. Tästä huolimatta minä en ala huutelemaan kannassaan täysin ehdottomille: ”Te fariseukset!”.

    Eiköhän tämä ollut tässä. Vl-seniorille vastaan, että ymmärrän varsin hyvin sen puolison tilannetta ja oloja, joka on kannassaan ehkäisymyönteisempi JA katsoo, että heidän tilanteensa edellyttäisi ehkäisyn käyttöönottoa. Mutta ymmärränkö häntä, joka on kannassaan kielteisempi eikä hyväksy ehkäisyä, mutta silti haluaisi, että heidän suhteessaan otetaan ehkäisy käyttöön. Valitan: ymmärrärrystä ei heru. Nimitä minua tästä syystä farisealaiseksi jos haluat.

    Tykkää

  125. Parahin Josefer, summa summarum: en nimitä sinua farisealaiseksi. Eii ole oikein asettua keskusteluissa tuomariksi kenenkään kohdalla. Sen sijaan opetusta meidän on lupa ja tarpeen kritisoida, jos koemme sen vievän harhaan ja aiheuttavan pahoja seurauksia. Se on meidän yhteinen vastuumme kaikkien puolesta. Myös se on voitava sanoa, jos opetus menee yhtä tiukaksi lakiopiksi kuin aikoinaan fariseuksilla. 70-luvun opin keulahahmon tuoma oppi päällemme on teologisesti arvioitu lakihenkiseksi uusherännäisyydestä peräisin olleeksi opiksi. MIksi sitä ei voisi verrata farisealaisuuteen?

    Tykkää

  126. Niinpä. Elämä on lahja – ja toisaalta elämä on kilvoittelua kohti vielä parempaa! Hapuiluahan Jumalan totuuden perään tämä kaikki on. Paavalin sanoin: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” (1. Kor. 13:12) – Raamattu sisältää Jumalan Sanaa eli Jumalan viestin meille. Saamme luottaa siihen tulkintaan ja traditioon, mikä on kirkastunut kristilliselle seurakunnalle, erityisesti alkuseurakunnalle ja -kirkolle. – Olen itsekkin käynyt kuoleman talon eteisessä ja ehdin tuntea Suuren Armahtajan läsnäolon. ”Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan…” (Hepr. 4:15)

    Tykkää

  127. Ei minullakaan ole mitään itsetarkoitusta vääntää siitä, kuka on oikeassa (tai no, onpa tietenkin), olisi tärkeintä, että eri näkökulmat pääsisivät esiin. Joillain ihmisillä on luonnostaan runsaasti auktoriteettia, ja siksi saatetaan herkemmin uskoa heidän näkemyksiinsä, ja koska kaikki ovat kuitenkin vain ihmisiä, saattaa näkemys rajautua vain noiden auktoriteettien näkemyksen mukaan, ja se on minusta sääli, ja myös väärin. Kaikkia pitäisi kohdella tasapuolisesti, ja auttaa sellaisia, jotka eivät itse osaa itseään auttaa.

    Tärkeintähän olisi, että Jumalan rakkaus ja sanoma kerrottaisiin mahdollisimman puhtaana, unohtamatta lähimmäisenrakkautta, sitä mieltä minä olen.

    Tykkää

  128. Jeesuksen ja fariseusten välinen näkemysero kiteytetään usein siten, että fariseukset olivat ankaria ”tiukkapipoja”, kun taas Jeesus julisti ilosanomaa siitä, että ”voitte ottaa rennosti, ei se ole niin tarkkaa”. Ikävä kyllä tämä populaari stereotypia ei vastaa juuri lainkaan evankeliumeista piirtyvää kokonaiskuvaa.

    Uuden testamentin valossa on vesiselvää, että monet Jeesuksen moraaliopetukset ovat paljon, paljon jyrkempiä, ehdottomampia ja ankarampia kuin farisealaisten kirjanoppineiden. Itse asiassa useat niistä ovat niin shokeeraavan jyrkkiä, että kenenkään lienee mahdoton opettaa enää sen jyrkemmin ja ankarammin.

    Näin ollen Jeesuksen ja fariseusten keskeisin ero ei voi olla siinä, että fariseusten mielestä moraalin tuli olla ankaraa ja Jeesuksen mielestä joustavaa ja ”leppoisaa”. Ei näin. Keskeisin ero piili muualla, nimittäin vanhurskauttamisopissa: Fariseukset luulivat kelpaavansa Jumalalle oman itsensä, omien tekojensa varassa. Tämä on väärin.

    Jokainen meistä, joka kuvittelee kestävänsä Jumalan tuomioistuimen edessä omien tekojensa varassa, ilman Kristusta, on fariseus. Myös liberaali ihminen on fariseus, mikäli hän luulee pääsevänsä taivaaseen ”suvaitsevuutensa” ja ”edistyksellisyytensä” ansiosta.

    Ikävä kyllä tällainen liberaali farisealaisuus ei vaikuta olevan mitenkään harvinaista. Ajatellaan: ”Olen tehnyt parhaani. Olen ollut suvaitsevainen, älykäs ja edistyksellinen. Olen puolustanut sorrettuja ja paljastanut alistavia valtarakenteita. Jos Jumala on olemassa, hän ei voi olla niin kohtuuton, että tuomitsisi näin hyvän, parhaansa yrittäneen ihmisen.” Tällainen ajattelu on mitä paksuinta ja pimeintä omavanhurskautta, farisealaisuutta, edusti sitä moraaliperiaatteiltaan liberaali tai konservatiivinen ihminen.

    Tykkää

  129. Uuden testamentin valossa Jeesuksen opetus on yhtä aikaa sekä äärettömän armolllista että äärettömän ankaraa.

    Armollisuus on siinä, että Jeesus julistaa täydellistä anteeksiantamusta ehdoitta kaikille: prostituoiduille, lähimmäisiään riistäneille tullimiehille, pakanoille jne. Ankaruus on siinä, että Jeesus kehottaa kaikkia seuraajiaan välttämään kaikkea syntiä, aivan kaikkea, ja tekemään vain ja ainoastaan hyvää.

    Näiden kahden ulottuvuuden tulisi olla Kristuksen seurakunnassa voimassa yhä tänä päivänä: Täydellinen anteeksiantamus on tarjolla jokaiselle joka hetki uskolla omistettavaksi. Anteeksiantamuksen ehdottomuus ei kuitenkaan vähimmässäkään määrin vähennä synnin vakavuutta. Päinvastoin: Anteeksiantamuksen ehdottomuus ja täydellisyys kutsuu sen vastaanottajaa välttämään kaikkea syntiä – niin suuria kuin pieniä – ja tekemään aktiivisesti kaikkea hyvää.

    On yleinen virhe sekoittaa synti ja synnin sovitus toisiinsa siten, että armon täydellisyyden ajatellaan muuttavan synnin ikään kuin vähemmän synnilliseksi, vähemmän pahaksi ja vakavaksi asiaksi. Ajatellaan, että kun Jumala antaa meille synnit ehdoitta anteeksi, mekin voimme antaa tietyt synnit itse itsellemme ”etulahjana anteeksi” ja hyväksyä ne osaksi elämäämme vaikka periaatteessa pidämme niitä väärinä.

    Tällaista ajattelua Raamattu ja kristillinen teologia ei kuitenkaan tue. Sen sijaan Raamatun mukaan ”Jumalan armahtava laupeus” kehottaa kristittyä ”antamaan koko elämänsä Jumalalle mieluisaksi uhriksi” eli todella taistelemaan kaikkea pahaa vastaan ja tekemään aktiivisesti hyvää (Room. 12:1)

    Itse pääasiasta ajattelen ehkä samalla tavoin kuin katolinen kirkko ja amicus curiae. Fanitan kuitenkin JoseFeria tärkeän ongelman tinkimättömän rehellisestä esille tuomisesta (mikä on mielestäni aina hatunnoston arvoista).

    On nimittäin oikeasti ongelmallista ja ristiriitaista sanoa niin, että ”pidän ehkäisyn käyttöä periaatteessa vääränä ja pahana asiana, mutta hyväksyn sen tietyissä tilanteissa, koska Jumalahan on armollinen”. Jumala on Kristuksen tähden armollinen, se on totta. Se tarkoittaa sitä, että Jumala on joka hetki valmis antamaan jokaiselle katuvalle kaiken pahuuden ja vääryyden anteeksi. Jumalan armollisuudesta ei kuitenkaan voi vetää sellaista johtopäätöstä, että jokin paha ja väärä asia olisi jossain tilanteessa HYVÄKSYTTÄVÄÄ ja LUVALLISTA. Päinvastoin: Raamatun mukaan Jumalan armollisuus kutsuu ja kehottaa meitä hylkäämään kaiken pahan ja väärän sekä taistelemaan sitä vastaan.

    Periaate ”pidän asiaa X pahana, mutta hyväksyn sen tietyissä tilanteissa, koska Jumala on armollinen”, on vaarallinen, koska se avaa ovet kaksinaismoralismille ja mielivallalle. Sitä käytetään tällä hetkellä ehkäisyyn – mihin kaikkeen muuhun huomenna? Valehtelemiseen? Juoruiluun? Uskottomuuteen? Päihteiden käyttöön? Veronkiertoon?

    Tuon periaatteen avullahan voi vesittää ihan minkä tahansa moraalinormin. Perinteisemmin sanottuna se avaa ovet täydelliselle lihan vapaudelle ja synnin luvallisuudelle. Varmasti kukaan meistä täällä keskustelevista ei sellaista toivo. Toisaalta meillä kellään on tuskin myöskään ”lihaksia” estää sen tämäntyyppistä käyttöä, kun tuo ”meemi” lähtee leviämään. Siksi tätä epäraamatullista ja epäkristillistä meemia ei mielestäni kannattaisi levittää vain sen vuoksi, että pintapuolisesti silmäiltynä se voi aluksi näyttää armolliselta ja humaanilta.

    Tykkää

  130. No, kuten jo totesin, itse ehkäisykysymyksessä kannatan aika pitkälti katolisen kirkon nykyistä opetusta. Kuten amicus totesi, se on sillä tavoin johdonmukaisempi, että sallii vanhempien ynnä muun perheen jaksamisen huomioimisen muttei törmää tämäntyyppisiin sisäisiin ristiriitoihin. Toki luonnonmukaisiakin menetelmiä voidaan käyttää väärin, itsekkäin tarkoitusperin, mikä ei ole sekään oikein.

    Tykkää

  131. Riippuu ehkä siitä, mitä ehkäisemisellä tarkoitetaan. Minusta luonnollisten menetelmien käyttö on vähemmän paha, jos siihen muuten pystyy, koska siinä ei aktiivisesti tuhota uutta elämää. Siinä vain ikään kuin väistellään.

    Tykkää

  132. herttaneiti, olet aivan oikeassa ja luen mielelläni ajatuksiasi ja painotuksiasi. On sanomattoman tärkeää, että epäkohtia ei mitätöidä eikä niiden nostajia syyllistetä. Myös uskovaisen perheen arki ja sen todellisuus on voitava kertoa ja sanoittaa niinkuin se on.

    Kaikki ryhmät ovat taipuvaisia nostamaan keskuudessaan auktoriteetteja. Uskovaisten keskuudessa sellaisen/sellaisten asema ei saa olla kenellekään erehtymättömyyden suojassa.

    Sellainen on juuri sitä erehtymättömän huoneenhallitusopin vaaraa, jonka seurauksena auktoriteetin varpaille astuminen on ”pyhäinhäväistys” josta on ansainnut ”ulostamisen”.

    Tykkää

  133. En malta olla työntämättä omaa lusikkaani soppaan.

    Eniten minua häiritsee se, että ehkäisystä löytyy niin monta mielipidettä. Ensimmäinen on sitä mieltä, että kun kyseessä on elämän suojeleminen (esim. vakava sairaus), ehkäisy on ok, toisen mukaan se ei ole milloinkaan oikein, kolmas sanoo, että pidättäytyminen ainoa vaihtoehto, neljäs ei ymmärrä mitä eroa on pidättäytymisellä ja ehkäisyllä. Ja kaikki perustelevat näkemyksensä raamatulla! Tässä on pieni ihminen äkkiä hukassa, että mikä on oikein ja mikä väärin.

    Ehkäisykeskustelussa minua on mietityttänyt myös seuraavat asiat:

    a) Minua häiritsee hiukan toteamus, että ”eihän Jumala luo uutta elämää vahingossa”. Minun on vaikea kuvitella, että esim. raiskauksen yhteydessä alkunsa saanut uusi ihminen olisi Jumalan tarkoitus ja lahja. Eikös tässä kaikessa ole kyse ennen kaikkea siitä, että käytämmekö seksiin liittyvää vastuullista tehtävää oikein, Jumalan tarkoittamalla tavalla?
    Ja mitä on elämä? Eikö elämää ole koko Jumalan luoma luomakunta? Hedelmöittymättömissäkin soluissa on jo olemassa ihmeellinen Jumalan luoma elämä. Ja Jumalan antama kasvu on osa Hänen luomaa biologista järjestystä, ei mikään maaginen taikatemppu (toki se voi olla sitäkin, jos Jumala hyväksi näkee).
    Se, että tähän vastuulliseen tehtävään kuuluu myös olemassa olevan elämän varjeleminen, on minusta näin äkkiseltään oikean suuntainen johtopäätös. Mutta löytyykö tälle ajatukselle suora tuki raamatusta? En osaa sanoa. Tunnen raamattua niin huonosti, että hävettää…

    b) Jos päädytään siihen, että ehkäisyä voidaan jossakin tilanteessa käyttää, niin mielestäni ainoat ajateltavissa olevat vaihtoehdot ovat ehkäisymuodot, joissa ei tuhota hedelmöittynyttä munasolua. Vaikka inhimillisesti ajateltuna se ei niin pahalta kuulostakaa, niin raamatun valossa se taitaa kuitenkin joka tapauksessa olla murha. Sitä on vaikea perustella millään syyllä.

    Täytyy rukoilla, että Pyhä Henki ohjaa tässäkin asiassa meidät yksimielisyyteen ja karsii pois väärän opetuksen.

    Tykkää

  134. Joonan kysymykseen: ”Miksi entiset pyhät – esimerkiksi Laestadius, Luther, kirkkoisät, apostolit, profeetat ja Jeesus itse – puhuivat ja kirjoittivat usein niin suoraan ja epäsovinnaisesti? Miksi taas nykyisin meidän keskuudessamme korostuu vaatimus varovaisuudesta ja pehmeästä, sovinnaisesta tyylistä? Kummat ovat todennäköisemmin väärässä: Me vai entiset pyhät?”

    Olisiko kyse aikojen ja soveliaina pidettävien puhetapojen muuttumisen lisäksi myös siitä, että Uudessa testamentissa vedetään rajaa juutalaisuuteen ja määritellään kristinuskoa. Kirkkoisät määrittelevät kristinuskoa ja tekevät eroa mm. kreikkalaiseen mytologiaan ja aikansa yleisiin käsityksiin. Kielenkäyttö on siis rajaavaa. Samoin Luther vetää rajaa silloiseen katoliseen opetukseen ja Laestadius luterilaiseen ortodoksiaan.

    Nykyään taas meillä kielenkäyttö on säilyttävää ja ristiriitoja välttelevää. Puhutaan ”omille” eikä esillä ole selvää vastapoolia, jonka suhteen käytäisiin ankaraa rajanvetoa. Omille puhuttaessa vältellään myös ristiriitoja ja vältellään ”tabuja”, joista aavistellaan seurakunnassa olevan erilaisia mielipiteitä – tai joihin menneisyyden haamut piirtävät varjojaan. Erilaisia mielipiteitä pelätään, koska niihin ei osata suhtautua ja lisäksi pelätään eriseuraa. Yksi tällainen välteltävä aihe on seurakuntaoppi.

    Tykkää

  135. Monessa kohdassa Jeesus ei moiti fariseuksia niinkään säännöistä sinänsä vaan siitä, että fariseukset noudattivat niitä orjallisesti samalla sivuuttaen tärkeimmän ohjeen eli rakkauden kaksoiskäskyn. Ehkä tässä on oppimista myös syntyvyyden säännöstelyn osalta.

    Ihmisten laatimat ohjeet voivat olla sinänsä ihan käyttökelpoisia ja arkea helpottavia peukalosääntöjä, mutta ne eivät saa syrjäyttää rakkauden kaksoiskäskyä. Ihmistä kuitenkin niin houkuttelisi saada määriteltyä Jumalan tahto ja taivastie loogisiksi lauseiksi ja säännöiksi. Niitä noudattamalla sitten voisi taapertaa eteenpäin ja kokea välillä onnistumisen elämyksiä ja jopa paremmuutta joihinkin muihin verrattuna. Rakkauden kaksoiskäsky ei kuitenkaan päästä näin helpolla: Se haastaa koko ajan etsimään sitä, mikä on Jumalan tahto ja kohtaamaan lähimmäisen. Se on yhtä aikaa vapauttava ja täydellisen mahdoton saavuttaa. Se kutsuu Kristuksen luo, hänen ystäväkseen.

    Tykkää

  136. Sinäpä sen sanoit – rakkauden kaksoiskäsky OHJAA meitä Pyhän Hengen voimalla silloin, kun joudumme hätään perhetilanteessamme ja vapauttaa toimimaan meidän perheemme parhaaksi – paremmin kuin mitkään säännöt.

    Tykkää

  137. amicus curiae, ajatuksesi tässä kommentissa ovat hyvin kiinnostavia. Aikansa historiaan jääneet ”muutosjohtajat” ovat tarvinneet voimakasta ja kohtikäyvää ilmaisua herättääkseen ihmisiä. Herätysliike-nimitys johdannaisineen on kuvaava. Rajanveto, pyrkimys jostain väärästä tai pahasta irti ja oikeampaan on tullut sisäisen taistelun tuloksena paineeksi ja antanut voimaa toimia.

    Puhut ”tabuistamme” ja menneisyyden haamuista, joiden varjot yltävät nykyisyyteen sekä eriseuran pelosta. Eli kerrot lyhyesti ja pehmeällä ilmaisulla sellaista, joihin sisältyy paljon kipua, ahdistusta, pelkoa, tuskaa, hylkäämistä, pahaa, vääryyttä jne. Kun tabuista puhutaan pehmeästi, se ei satuta ketään, ei säväytä – eikä heärätä. Pehmeä puhe pahoistakin asioista hulahtaa kuin lämmin vesi iholla – ei haittaa mitään, tuskin koskettaa.

    Miten meillä onkaan käynyt heille, jotka ovat rohjenneet puuttua tabuihin – kipukohtiin – herättääkseen näkemään ne ja mitä ne sisältävät?

    Uloshoitaminen on ollut liikkeessämme sisäänrakennettu tehovaimentaja monta kymmentä vuotta – siitä asti, kun erehtymätön huoneenhallitusoppi syntyi ja uskovaiselle luotiin muotti, joka valettiin vahvan ja venyvän ihmisen mitoilla. Luojalta ei kysytty. Suorittämisesta tehtiin uskon mittaa – puhuttiin usein työn ajasta ja lapsilaumat kasvoivat kilpaa massatuotannon lailla joka puolelle kohoavien toimitalojen. Myyjäisiä ja talkoita – paljon työtä.

    Joona valaisi viime yönä kuin jalo soturi latautuneesti farisealaisuuden olemusta, kuinka se on lain töillä autuuden hankintaa ilman Kristusta. Kyytiä sai ansiokkaasti humanismin nimissä hyvät työt ja ennenkaikkea mielivaltaiseen liberalismiin ajautuminen.

    Silti näen vihreän suoran 70-luvun opin ja farisealaisuuden välillä.

    Meni monta vuosikymmentä, ennenkuin SRK tarttui tabujen osalta äitien uupumiseen ja hoitokokouksiin liittyvään väkivaltaan. Viime aikojen perheiden selviytymisen auttamiseksi tehtävästä tehokkaammasta diakoniatyöstä en ole perillä ja tekee mieli kysyä, kuinka hyvin apu on kohdentunut?

    ”Erilaisia mielipiteitä pelätään, koska niihin ei osata suhtautua”.

    Ei ole kuulunut muottiin.

    Tuli taas niin tömäkkää tekstiä, että pelkään pian joutuvani bannatuksi koko ketjusta – aluksi?

    Tykkää

  138. Jatkaakseni tästä itselleni hyvin mieleisestä aiheesta, sanoisin, ettei asia tietenkään ole niin selvästi mustavalkoinen.
    Oli minulta yksipuolista ja asenteellista ajatella, että mies olisi automaattisesti aina se ”vahva”. Sellainen ajatus perustuu vastuunpakoiluun- minun on itseni nausena ja ihmisenä oltava valmis olemaan myös tukija, vahvempi osapuoli, eikä aina vain odottaa suojelua. Miehetkin ovat ihmisiä, ja siksi on melko naiivia minulta odottaa että he olisivat täällä maailmassa vain suojellakseen pieniä heikkoja naisia.

    Joutuu aina välillä tarkistamaan näkemystään, ja se on todella hyvä- vastuullinen, aikuinen ihminen ei tuolla lailla sido odotuksia sukupuolirooleihin- siinä missä mies pitää huolen naisesta, on naisen yhtä hyvä pitää huoli miehestä. Järjestyksellä ei ole niin väliä- auttaa se joka osaa ja ensin ehtii, kilpaillaan toinen toisensa kunnioittamisessa ja huolenpidossa, niin se menee oikein- on väärin vain odottaa itselleen erivapauksia, siihen tulokseen olen tullut.

    Tykkää

  139. Sitäpaitsi eivät ne ”kaiken maailman asiatkaan” aina niin turhia ole… Sitä aina toisinaan havahtuu omaan asenteellisuuteensa ja rajoittuneisuutenensa, sellainen todella tekee nöyräksi. Voisi välillä keskittyä omiinkin asioihinsa eikä aina olla työntämässä nokkaansa muiden asioihin :/

    Tykkää

  140. Suuret perheet ovat jokatapauksessa ansainneet kaiken kunnioituksen, ihailun ja mahdollisen tuen – erityisesti lapsivihamielisessä ja materialistisessa länsimaailmassamme. Ja perheet ovat isoja monissa muissakin vaihtoehtoisesta elämäntavasta kiinnipitävässä uskonnollisessa kulttuurissa – kuten ortodoksijuutalaisilla ja amisheilla.

    Brita ja Lars Laestadiuksen perheeseen syntyi 15 lasta. – Ja muitakin: Johan Sebastian Bachilla oli 20 lasta; 7 Maria Barbaran kanssa ja 13 toisen vaimonsa Anna Magdalenan kanssa. Keisarinna Maria Teresialla oli 16 lasta. Ethel ja Robert Kennedyllä oli 11 lasta…

    Tykkää

  141. Jeesus oli fariseusten kanssa opillisesti lähellä toisiaan verrattuna esimerkiksi muihin juutalaisiin suuntauksiin. Eipä ole kumma, että tuli kinastelua, olihan syytä pitää ero selvänä nimenomaan lähellä oleviin, jotka kuitenkin olivat tärkeimmässä asiassa väärässä. Jeesus ei todellakaan ollut löperö, todellinen tiukkis verrattuna fariseuksiin. Pyyteetöntä hyvääkin tuntuu olevan vaikea tehdä, kun vasen käsikään ei saa tietää, mitä oikea tekee.

    Mutta on tehtävä jyrkkä ero lain ja evankeliumin välillä ja annettava kummallekin oikea merkitys. Edellä olevaa keskustelua haluan täydentää sillä, että siinä missä lain ja evankeliumin sekoittaminen voi johtaa edellä ainakin Joonan kuvaamaan synnin puolittaiseen hyväksymiseen, täsmälleen saman ilmiön (lain ja evankeliumin sekoittaminen) kääntöpuolena voi olla vääränlainen elämänhurskauden korostaminen. Eli niin sanottu parempi evankeliumi, jossa tosiasiallisesti galatialaisittain tuodaan vähän lakia kyytipojaksi parantamaan ennen juIistettua evankeliumia pilaten kuitenkin vähälläkin hapatteella koko taikina. Aina pitää valpastua, kun kuullaan esimerkiksi että ”täydelliseen/kokonaiseen evankeliumiin kuuluvat myös nuhteet, neuvon ja opetuksen sanat”. Näin puhuttaessa ollaan jo riskirajoilla. On syytä muistaa että vanhoillislestadiolaisessa kristillisyydessä on useasti ja pontevasti torjuttu ns. lain kolmas käyttö, mutta de facto tämä ilmiö nostaa toistuvasti päätään. Tämä tosiasia on hyvä rehellisesti kohdata.

    Summa summarum. Lakia ja evankeliumia ei saa sekoittaa tai lähentää toisiaan kahdestakaan syystä. Nämä syyt ovat vasemman reunan ja oikean reunan synnit.

    Tykkää

  142. Suuret ja jaksavat perheet ovat minunkin ihailuni kohteita. Erityisesti taas äitienpäivän lähestyessä kunnioitukseni kohdistuu superäiteihin, jotka ovat venyneet suuressa tehtävässään. Lasten hoivaaminenhan on oikeastaan Jumalanpalvelusta, vaikka sellainen ei arkipyörityksessä ensimmäisenä tule mieleen.

    Kokonaan toinen asia on, että kaikista naisista ei yksinkertaisesti ole suuren perheen äitiyden kuormitusta kestämään monenlaisista eri syistä. Se on nähty ja tunnustettava tosiasia. Tämä liittyy myös kuvaamaani muotti-vertaukseen. Ei ole itsestäänselvyys, että äiti venyy. Kirsi luettelikin muutamia syitä, jotka joutuu ottamaan huomioon, että perhe selviytyy. On erittäin hyvä, että hän muistuttaa, mitä pitää ottaa huomioon uskovaisissakin perheissä vanhemmuuden vastuun kantamiseksi.

    Tykkää

  143. Mä kyllä lähtisin tarkastelemaan asiaa erityisesti naisten ja lasten näkökulmasta, antaisin tilaa arjen todellisuudelle ja praksikselle (käytännön elämälle); mitä se oikeasti on, millä tavalla se näkyy ja kuuluu, miltä se tuntuu itsekunkin perheenjäsenen näkökulmasta? Millä tavalla Sana tulee lihaksi naisen, äidin ja lasten arjessa ja kokemusmaailmassa? Mitä on se arjen historia, joka on jäänyt virallisen historiankirjoituksen jalkoihin, myös kirkkohistorian kirjoituksessa, aina näihin päiviin asti.
    Ihmisen tunne on ensisijainen ja välittömin ilmentymismuoto ilmaistaessaan ihmisen suhdetta omaan elämäntilanteeseensa, ja tämä näkyy jo pienessä lapsessa. Äidit elävät usein tunne edellä, koska olemme virittäytyneitä vastaamaan lastemme tarpeisiin erittäin lyhyellä varoitusajalla. Se toimii hyvin hienovaraisena ja elämää suojelevana ominaisuutena, ja voi joskus toimia ylikierroksilla :-)..
    Kun kuuntelemme äitien ja lasten herkkiä tunteita, annamme niille tilaa omassa elämässämme, sanoitamme niitä auki, ilman pelkoa, nujertamista tai väheksymistä, löydämme samalla kyvyn tarkastella asioita heikoimman näkökulmasta, niiden näkökulmasta, jotka eivät kykene itseään puolustamaan. Kun yhdistämme tunteen ja älyn, vapauden ja vastuun, viljelyn ja varjelun, löydämme elämää suojelevia ratkaisuja, lähestymme asioita ns. alhaalta päin.
    Nykyajan ihminen haluaa usein nopeita, kaikki-mulle-heti-nyt- ratkaisuja. Mä haluaisin sanoutua irti kaikesta “suoritus- ja oravanpyörä-kristillisyydestä”, mun mielestä Jumalan Sana kutsuu meitä pohtivaan ja keskustelevaan elämään, tietynlaiseen hidastempoisuuteen ja rauhallisuuteen, elämään rauhassa ja tarkastelemaan asioita rauhassa ja monelta eri näkökulmalta, katsomaan tarkasti, ettei tyydyttäisi oikopäätä liian yksioikoisiin ratkaisuihin myöskään perhe-elämässä. Vähän niinkuin Antti Hyry (muistaakseni) tarkastelee jossakin kirjassaan linnun elämää ja pohtii sen perimmäisiä motiiveja…

    Tykkää

  144. Totuuden tunteminen ei ole pelkkä looginen leikki ja tiedollinen suoritus. Totuuden tunteminen on syvimmillään kokemusperäinen, intuitiivinen juttu, jota tuo logiikka ja tieto ainoastaan täydentää ja suojelee, ei luo eikä perusta. Totuuden tunteminen on Kristuksen tuntemista omana vapahtajana, opettajana ja kalliina ystävänä. Totuudella on sekä tiedollinen että kokemusperäinen ulottuvuus, mikä tarkoittaa samalla sitä, että emme voi sitä koskaan täysin saavuttaa logiikan ja sanallisten määrittelyjen avulla, vaikka ne tärkeitä ovatkin.

    Olen samaa mieltä, että elämää suojelevat ratkaisut löytyvät varmimmin yhdistämällä molemmat näkökulmat. Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen on vaarassa heti, jos kuljemme pelkän tiedon ja logiikan varassa tai jos toimimme pelkän päällimmäisen tunteen pohjalta.

    ”Suorituskristillisyys” ei saisi talloa jalkoihinsa lapsia ja heikkoja läheisiä. Se ei saisi viedä vanhempaa niin kovaan kyytiin, että toinen vanhempi jää yksinään liian suuren kuorman alle. 1. Tim. 5:8 opettaa meitä näin: ”Mutta se, joka ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on epäuskoista pahempi.”

    Tykkää

  145. Niin kallista puhetta Kirsiltä ja amicus curiaelta! Voi jospa lauma olisi tällaista saanut menneinä vuosikymmeninäkin kuulla – monet pahat asiat olisivat jääneet tapahtumatta.

    Tykkää

  146. Oli minun mielestäni järkeenkäyvää puhetta Kirsillä ja amicus curiaella (ja tietenkin myös vl-seniorilla koska hän oli samaa mieltä :))

    Olisihan tärkeää, että erilaiset näkemykset pääsisivät esiin. Minusta Raamatun tulisi olla pohjana, eikä oman tunteen pitäisi voida sitä kumota, mutta minusta molempia tarvitaan. Pelkällä tiedolla mielestäni puuttuu elämästä se tietty pehmeys, ja pelkällä tunteella puuttuu elämästä vakaus ja turvallisuus, sitä mieltä minä olen.

    Tykkää

  147. On totta, että Totuuden tunteminen on enemmän kuin pelkkä älyllinen tai tiedollinen suoritus. Se on rakkaussuhde Kristuksessa itsensä ilmoittaneen elävän Jumalan kanssa. Juuri näin.

    Toisaalta Johanneksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa tämä Kristus-Jumala ilmoittaa olevansa olemukseltaan ”Logos” eli Järki, Logiikka tai Johdonmukaisuus. Kristuksen tunteminen on siis (muiden asioiden muassa) Järjen, Logiikan ja Johdonmukaisuuden tuntemista. Kristuksen rakastaminen on Logoksen eli Järjen ja Johdonmukaisuuden rakastamista. Kristuksen seuraajalla ei siis ole lupa vähätellä tai sivuuttaa tietoa ja loogista ajattelua (mitä en toki väitä kenenkään tässä edellä väittäneenkään).

    Mielestäni on oikein sanoa, että tieto ja logiikka osaltaan luovat ja perustavat Totuuden tuntemista – eivät toki vain ne (tunteilla ja kokemuksilla yms. on niin ikään oma tärkeä roolinsa), mutta MYÖS ne.

    Tykkää

  148. Mitä tämä voisi tarkoittaa käytännössä? Muutama näkökulma:

    1. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että tunne- ja kokemuspohjaisuus tekisi yksilöistä pehmeämpiä ja toiset huomioon ottavampia. Päinvastoin: Subjektiivisen puolensa vallassa oleva ihminen voi olla hyvin julma lähimmäiselleen.

    Todennäköisesti jokainen meistä tuntee vastenmielisyyttä jotakuta/joitakuita ihmisiä/ihmisryhmiä kohtaan. Tämä vastenmielisyys voi pohjautua intuitioon tai negatiivisiin kokemuksiin. Joskus vastenmielisyyden tunteet voivat olla niin voimakkaita, että ainoastaan niiden varassa ajatellen hyvinkin epäoikeudenmukainen toiminta voi näyttäytyä täysin oikeana ja sopivana.

    Tieto ja looginen ajattelu pakottavat meidät kuitenkin kohottautumaan oman tunne- ja kokemusmaailmamme yläpuolelle. Ja se on hyvä. Tiedon ja järjen valossa nimittäin huomaamme, että ne meidän inhokkimmekin ovat kaikesta huolimatta yhtä suuressa määrin ihmisiä kuin mekin. Heilläkin on siis yhtä suuri oikeus oikeudenmukaiseen ja reiluun kohteluun kuin meillä. Mikäli katsomme oikeudeksemme edellyttää muilta sitä, että he tunteistaan riippumatta kohtelevat meitä oikein, meilläkin on moraalinen velvollisuus kohdella muita oikeudenmukaisesti ja reilusti tunteistamme riippumatta.

    Tällä tavoin siis tiedolla, loogisella ajattelulla ja tunteiden sulkeistamisella voi olla hyvin tärkeä rooli sellaisten asioiden toteutumisessa kuin oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Myös rakkauden kaksoiskäskyn ja kultaisen säännön noudattaminen voi vaatia enemmän järjenkäyttöä ja älyllistä johdonmukaisuutta kuin tunneajattelua, ainakin silloin, kun rakkautta tulisi osoittaa ”vihollisille” eikä rakkaille ystäville tai läheisille.

    2. Ei ole myöskään itsestään selvää, että tunne- ja kokemuspohjaisuus tekisi uskonnollisesta yhteisöstä jotenkin pehmeämmän ja rakkaudellisemman. Historia osoittaa, että uskon kokemuksellisuutta ja ylijärjellisyyttä korostavat yhteisöt heilahtelevat usein tunteiden ja kokemusten varassa minne sattuu. Pahimmillaan päädytään suoranaiseen totalitarismiin. Lestadiolaisuuden historiassa selkeimpiä esimerkkejä tästä lienevät Koutokeinon hurmos, narvalaisuus, korpelalaisuus ja meidän kristillisyys 1970-luvulla. Korpelalaisuuden tarina on todella karmea: Se oli aluksi ihan tavallista seurojenpito-lestadiolaisuutta. Vähä vähältä homma meni, johtajien kokemusten varassa, yhä hurjempaan suuntaan. Loppuvaiheessa suunniteltiin ilmeisesti jo ihmisuhreja.

    Spiritualismi ja subjektivismi riistävät arvon johdonmukaisuudelta ja argumentaatiolta. Ne voi aina halutessaan huitaista syrjään, vaikkapa ”turhana järkeilynä”, jollaista ”me vierastamme”. Tällöin mielivallan ja väärinkäytösten tielle ei jää mitään esteitä. Mentaaliset suojarakenteet puuttuvat täysin.

    Tämän vaaran torjumiseksi kannattaa arvostaa loogista ajattelua. Sanoitettu ja argumentoitu oppi voi tiukassa tilanteessa tarjota riviuskovaisille eräänlaisen oikeusturvan johtajien irrationaalista mielivaltaa vastaan. Se on eräänlainen ulkoinen mittapuu, johon jokainen voi vedota joutuessaan yhteisössään mielivaltaisten syytösten kohteeksi.

    Tykkää

  149. 3. Hengelliseen mielivallan ohella toinen vaara on, että tunne- ja kokemuspohjaisuus voivat johtaa kristillisen yhteisön mukautumaan tähän langenneeseen maailmaan. Sekin on Raamatun mukaan äärimmäisen vaarallista (1. Joh. 2:15-17).

    Jeesuksen itsensä mukaan hänen seuraamisensa – Totuuden seuraaminen – voi johtaa kaikesta luopumiseen: arjen sujuvuudesta, maineesta, omaisuudesta, rakkaista läheisistä, terveydestä, jopa hengestä: (esim. Luuk. 14:33; Joh. 12:25; Matt. 5:29; Matt. 10:39, Matt. 16:25; Mark. 8:35; Luuk. 9:24, Luuk. 17:33). Tämä korostus näyttää olevan hyvin vahva ja keskeinen osa Jeesuksen opetusta, halusimme sitä tai emme.

    Näen suurena vaarana sen, että ”tunne- ja kokemusargumentaation” avulla pyrimme leikkaamaan tämän kristinuskoon olennaisesti kuuluvan puolen pois uskonelämästämme. Kun kristillinen Totuus näyttää johtavan meidät vakavaan konfliktiin omien toiveidemme, halujemme tai yleisen mielipiteen kanssa, sanommekin: ”Seis, stop! Tämä on lakihenkisyyttä. Emme saa olla näin johdonmukaisia. Pitää huomioida myös kokemukset, tunteet ja arjen sujuvuus. ”

    Pelkään siis, että sorrumme käyttämään tunne- ja kokemusargumentaatiota hurskaana peitteenä langenneesta luonnostamme nousevalle mukavuudenhalullemme. Enkä tarkoita tällä ainoastaan ehkäisykysymystä. Toki sekin liittyy yhtenä tähän problematiikkaan, mutta ongelma on paljon laajempi. Kulttuurinen tilanne on tällä hetkellä sellainen, että jos annamme tunteiden ja kokemusten nousta Raamatun sekä kristillisen tradition rinnalle tai jopa ohi, saamme pian luopua aivan kaikesta, Kristuksen ylösnousemusta ja Kolminaisuus- sekä sovitus- ja lunastusoppeja myöten.

    Varmasti tunteita ja kokemuksia sekä arjen sujuvuuden näkökulmaa tulee huomioida ja kuunnella tarkalla korvalla, se on selvää. Jeesuksen opetuksen valossa on silti selvää sekin, että oikeaa kristillistä oppia ei ainakaan itsestään selvästi tunnista siitä, että se tukee keskiluokkaisen suomalaisen ihmisen hyvänolontunnetta ja arjen mukavuutta. Myöskään väärää oppia ei tunnista siitä, että se hankaloittaa arjen sujuvuutta ja mukavuutta. Ehkä jopa päinvastoin: Oikean kristillisen opin tunnistaa siitä, että se panee meidän itse kunkin langenneen luontomme ahtaalle, minkä väärä opetus usein jättää tekemättä.

    Kristinusko ei saisi olla koskaan objektiivisessa ristiriidassa ainakaan Jeesuksen sanojen kanssa, ei edes silloin, kun ne tuntuvat meistä ”sietämättömältä puheelta” (Joh. 6:60). Sellainen kristinusko ei nimittäin ole kovin uskottavaa.

    Tykkää

  150. Mikähän siinä on, että eräät henkilöt eivät meinaa millään antaa myönnytyksiä tunnenäkökulmalle, vaikka asian miten hyvin perustelisi.

    Tunne ei ole lähtökohtaisesti epäjohdonmukaisuutta, sen logiikka perustuu vain eri asioihin kuin järjessä.
    Tunne voi olla julma, subjektiivinen ja asenteellinen, mutta samalla tavalla voi järki olla kylmä, ymmärtämätön ja ohittava. Ja samalla on sekä järjessä että tunteessa myös niiden eittämättömät hyvät puolet- molemmissa. Kymmankaan hyvä ei kumoa toisen hyvää.

    Minä en tunne Raamattua riittävän hyvin että osaisin perustella näkemykseni Raamatulla, mutta minusta tuntuu että ehkä Raamatussakin annetaan tilaa tunteelle.

    Mitenkä ne ihmiset, jotka eivät tienneet juuri muuta kuin sen että Jeesus oli Vapahtaja, he menivät yksinkertaisuudessaan Jeesuksen luo ja Jeesus sanoi ”Uskosi on pelastanut sinut”. Siinä ei edellytetty mitään muuta. ”Mene, äläkä enää syntiä tee”.

    Se, että tunteelle annetaan tilaa, ei ole suoratie mielivaltaisuuteen. Pahuutta esiintyy kaikissa muodoissa, myös järkiajattelu voi olla pettävä tie, jos siitä puhutaan.

    Kaikessa voi piiliä synti, samalla tavalla kuin kaikesta voi saada syövän 🙂 minun nähdäkseni tunne ei itsessään ole paha, kuten ei ole järkikään.

    Tykkää

  151. Kiitos Joona hyvistä kommenteistasi, jotka saimme sinulta härnättyä 🙂

    Meidän täytyy pystyä erottamaan toisistaan tunteet yleisesti ja ne tunteet, jotka liittyvät Jeesuksen kokemusperäiseen tuntemiseen. Tässä oppi, järki ja tarkkasilmäinen ja terävä logiikka ovat korvaamattomia. Pelkkiin tunteisiin ei ole langenneella ihmisellä luottamista, ei edes maallisissa asioissa. Seurakuntana tarvitsemme molemmat ulottuvuudet ja niitä on hyvä pyrkiä kehittämään.

    Lainaan lopuksi – mitäpäs muutakaan tämän blogin kunniaksi – kuin Laestadiuksen Hulluinhuonelaista.

    ”Tästä seuraa, että jos joku mielii arvostella toisten tunteita, hänen on ensin koettava jotain samanlaista itsekin. Toisin sanoen hengellisten asioiden täydellisessä arvostelussa tarvitaan sekä objektiivista että subjektiivista perustetta. Kuitenkin sekä luonnolliset että uskonnolliset tunteet pysyvät sikäli mystillisinä, ettei niistä saada selvää ymmärrystä. Ei voida kuvata toiselle, miltä suola maistuu, miltä viinan höyry haisee, miltä rakkaus tuntuu, minkälaatuista suru on, miten sovitus koetaan tai mistä koituu elävä usko. Uskonnon totuuksia ei voi koskaan saada siihen selvyyteen ja pätevyyteen, millä matemaatikko todistaa jonkin probleeman.”

    ”Vakaumuksen pettämättömät perusteet voivat olla osaksi objektiivisia, esim. matemaattiset totuudet, jotka lepäävät kokonaan objektiivisella perustalla, osaksi subjektiivisia, jotka ovat riippuvia
    sydämen tunteista, esim. rakkaus, suru, mustasukkaisuus jne. Nämä molemmat vakaumuksen perusteet voivat olla laillaan pettämättömiä, niin että yhtä vähän kuin ihminen voi epäillä objektiivisia aistejaan hän voi yhtä vähän epäillä subjektiivisia aistejaan.”

    ”Vaikka nämä molemmat perusteet ovat pettämättömiä, ei niitä kuitenkaan voida panna toistensa tilalle.”

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s