Vanhoillislestadiolaisia kritisoidaan usein tieteellisen tiedon ja järjen halveksumisesta. Monet vanhoillislestadiolaiset (erityisesti naiset) nähdään kykenemättöminä rationaalisuuteen tai omaan ajatteluun. Teema nousee esille useimmiten erilaisten normistojen yhteydessä: miksi ihminen jättää oman järkensä noudattaessaan yhteisön normeja. Onko näille kärjistetyille väitteille perusteita? Eikö vanhoillislestadiolainen käytä enää järkeään, jos hän haluaa uskoa – tuleeko järki kätkeä sieltä, missä on uskoa?
Järjen ja uskon käsitteistöt
Teologiassa ja filosofiassa on kautta vuosisatojen pohdittu kysymystä, voiko uskonnollinen usko olla rationaalista tai tuleeko sen olla sitä. Voidaanko puhua uskovasta, joka on samalla uskonnollinen ja rationaalinen – sulkevatko usko ja järki toisensa pois? Toisen kysymyksenasettelun muodostavat tieteen ja uskon suhde. Ovatko tiede ja usko kokonaan eri keskustelukenttiä, joissa ei tarvitse nähdä ristiriitaa vai ovatko ne toisilleen vastakkaisia?
Tiedettä voitaisiin määritellä esimerkiksi niin, että se muodostaa dynaamisen ja jatkuvasti edistyvän, itse itseään kriittisesti muokkaavan tietojärjestelmän. Tieteen harjoittamisella on omat sääntönsä (rationaalisuus, tiedon perustuminen näyttöön, kriittinen keskustelu tuloksista). Tiede tyydyttää järjen vaatimuksia ja tarvetta selittää todellisuutta mahdollisimman objektiivisesti todennettavissa oleviin asioihin perustuen. Järki kysyy väitteiden tueksi argumentteja, joilla on eniten selitysvoimaa ja jotka ovat johdonmukaisia – muodostavat siis kokonaisen argumentaation. Filosofia ja tieteet toimivat luonnollisen järjen alueella ja ymmärryksen valossa.
Uskonnollinen usko, joka perustuu Jumalan antamaan todistukseen ja tarvitsee Jumalan tahdon syntyäkseen, kuuluu toisen järjestyksen alaisuuteen kuin filosofinen ja tieteellinen tieto. Usko on Hengen valaisemaa ja näkee pelastuksen sanomassa sen, mitä Jumala on itsestään tahtonut ilmoittaa. Uskon voisi sanoa olevan pelastukseen johtava lahja ja tie, mutta se on myös kuuliaisuutta osoittava vastaus Jumalalle. Uskoon on sisäänkirjoitettu, että Jumala tunnustetaan kaikessa Kaikkivaltiaaksi ja hyväksytään, että Jumalan antama ilmoitus on uskottavaa.
Uskon ja järjen tavoitteet on suhteellisen helppo erottaa toisistaan. On myös helppo kategorisoida usko ja tiede omiin lokeroihinsa ja sanoa, että ne keskittyvät eri asioihin, vastaavat eri kysymyksiin ja käyttävät omia käsitejärjestelmiään ja lainalaisuuksiaan. Keskustelu muuttuu kuitenkin vaikeammaksi, kun siirrymme kysymykseen, johon aion tässä kirjoituksessa pureutua: voiko uskonnollinen usko olla rationaalista ja johdonmukaista.
Pelko aiheuttaa hengellistä ja älyllistä laiskuutta
Alussa esittämieni provosoivienkin kysymysten takaa voi löytää aiheellista kritiikkiä vanhoillislestadiolaisuudesta. Avointa keskustelua järjen ja uskon asioista leimaa usein pelko, epätietoisuus ja epäluulo. Pelko on voinut syntyä ja on syntynyt todellisista kokemuksista ja todellisesta uhasta, mutta onko pelko aiheellista tänäänkin? Pelko järjen yliotteesta tai järjen käytöstä on johtanut useissa tilanteissa älylliseen ja hengelliseen laiskuuteen sekä viitsimättömyyteen totuuden etsimisessä. Pahimmillaan pelko ja epätietoisuus voivat johtaa väkivaltaan, vallan väärinkäyttöön ja syyllistämiseen sellaista kohtaan, joka kaipaa järjellä ymmärrettävää pohdintaa uskonkysymyksiinsä. Kysyminen tai perustelujen hakeminen on historian valossa vanhoillislestadiolaisuudessa usein ja kollektiivisesti nähty uhkaavana: epäileekö kysyjä? miksi kysyjä ei erota uskon ja järjen asioita? eikö kyselijä voi tai halua uskoa kuten entiset pyhät? Kysyminen, ihmettely tai hämmästyminen saatetaan nähdä joissain tilanteissa Jumalan valtakuntaa vastaan nousemisena, mutta onko sille perusteita?
Raamatun valossa hengelliseen laiskuuteen ja välinpitämättömyyteen – totuuden etsimättä jättämiseen – ei kuitenkaan ole oikeutta, sanoohan itse Vapahtajamme Kristus näin: ”Te opitte tuntemaan totuuden ja totuus tekee teistä vapaita” (Joh. 8:44) sekä ”Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden.” (Joh. 16:13). Raamattu puhuu useissa teksteissä niin Vanhassa kuin Uudessa testamentissa järjen- ja uskon erottamattomasta yhteydestä. Maailma, sen tapahtumat, historia ja Jumalan kansan vaiheet ovat todellisuutta, joita tarkastellaan, pohditaan, ihmetellään ja joiden ongelmia ratkaistaan järjellä. Usko on kuitenkin tässä prosessissa mukana. Usko ei heikennä järkeä. Päinvastoin esimerkiksi Israelin kansan vaiheissa usko auttoi järkeä ymmärtämään, mitä tapahtui ja miksi. Usko näyttää järjen ymmärtämien tapahtumien keskellä johdatuksen.
Jeesuksen seurassa eläneet ja Hänen omia opetuksiaan kuulleet eivät hekään uskoneet ilman epäilyksiä, ihmettelyä, kysymyksiä tai hämmennystä. Opetuslapset kysyivät Jeesukselta useita meistä yksinkertaisiltakin kuulostavia kysymyksiä, kuten miksi Jeesus puhui heille vertauksin (Matt.13:28), mistä Jeesus on saanut voiman tehdä ihmeitä (Matt. 13:54), mitä he saavat siitä, että seuraavat Jeesusta (Matt. 19:27) tai onko niin, että vain harvat pelastuvat (Luuk. 13:23). Jeesus ei vastannut heille, että he ovat kysymyksillä kieltäneet uskonsa vaan vastasi heille heidän kysymyksiinsä niin kuin näki tarpeelliseksi. Eri asia oli, oliko vastaanottajalle annettu uskoa ja ymmärrystä käsittää vastausta.
Uskovan järki sanoittaa uskoa
Modernin luonnontieteen taustalla on juutalais-kristillinen perusnäkemys maailmasta ja sen toiminnasta. Modernin kokeellisen luonnontieteen vallankumous 1500-1700 –luvuilla tapahtui kristillisessä Euroopassa kristinuskosta saatujen perustotuuksien pohjalta. Esimerkiksi usko lainalaisesti järjestäytyneestä maailmankaikkeudesta pohjautuu kristilliseen luomisoppiin. Myös syvä luottamus ihmisen älyllisiin kykyihin antaa luotettavaa tietoa, on peräisin kristillisestä ihmiskäsityksestä ja luomisopista.
Myös uskovan järjellä on luonnollinen, todellinen ja kokonainen tieto luodusta maailmasta. Kuuluuhan käsitys maailmasta ja ihmisestä myös uskoon: Jumala on ilmoittanut itsensä ihmisille tässä maailmassa ja tullut itsekin ihmiseksi – järjellä ja aisteilla havaittavaan todellisuuteen. Uskovan järjen tehtävä on pystyä esittämään tietonsa ja kokemuksensa uskosta käsitteellisesti ja argumentaation muodossa, jotta mahdollisimman moni pystyisi kuulemaan puhetta elävästä Jumalasta ja kristillisestä uskosta. Voidaan siis sanoa, ettei järki ainakaan lähtökohtaisesti ole uskolle vaarallinen tai luonnostaan uskon poissulkeva asia.
Usko, joka johtaa pelastukseen
Ilmoitus on luonteeltaan johdonmukaista. Jumala ei ole luonut maailmaa ja toteuttanut pelastushistoriaansa summittaisesti, epäjohdonmukaisesti tai tavoittamattoman mielivaltaisesti. Jumala ei ole toiminut ilmoituksensa vastaisesti. Pelastushistorian aikana Jumala on ilmoittanut tahtonsa ja lupauksensa ja pitänyt niistä kiinni. Johdonmukaisuus voidaan todistaa lukemalla esimerkiksi luomiskertomusta, jossa luominen tapahtuu selvässä järjestyksessä ja jonka päätteeksi Jumala siunaa maailman ja pyhittää viimeisen päivän levolle. Jumalan ilmoituksessa voidaan nähdä logiikka, joka täydentyy pala palalta pelastushistorian eri vaiheissa.
Nämä ilmoitukseen sisältyvät merkit auttavat järkeä sen pyrkimyksessä ymmärtää ilmoituksen salaisuuksia. Jumalan antamat merkit ja johdonmukaisuus tukevat järkeä sen etsiessä totuutta uskon salaisuuksien sisäpuolella. Järjellä voidaan siis päästä tavoittamaan jotakin Jumalan ilmoituksen sisällöstä ja etsiä totuutta. Sillä voidaan myös hyväksyä useita kristinuskon perustotuuksia ja löytää niille hyvä argumentaatio.
Kuten aikaisemmin kirjoitin, Jumala on ilmoittanut, että hänen antamansa ilmoituksen sisältö on uskottavaa. Tätä järki ei pysty ymmärtämään. Tässä onkin, ainakin minulle, se kliimaksi, jossa usko ja järki risteävät, eivätkä ole enää vain eri kategorioissa toimivia käsitejärjestelmiä. Usko Jumalan antamaan uskon sisältöön uskottavana edellyttää lahjaksi annettua uskoa. Uskon syvin ydin, sen syvin salaisuus, ihmeellisyys ja pelastusluonne eivät ole järjellä ymmärrettävissä. Tämä konkretisoituu julistuksessa ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Kristuksesta, jossa järjen ja uskon välinen raja on helposti nähtävissä.
Vain lahjaksi saadulla uskolla ihminen on pelastukseen kelvollinen. Uskossa ihminen alistuu ja nöyrtyy Jumalan edessä Jumalan armosta, ilman omaa ansiota. Tätä on lapsenusko; lujaa luottamusta siihen, että Jumalan Sana on uskottavaa ja pelastus kuuluu hänelle armosta. Pelastava usko ei vaadi mitään ihmisen ominaisuuksia, tietoa, älyä tai ymmärrystä. On kuitenkin perusteltua olla pelkäämättä uskon kilvoituksessa herääviä kysymyksiä tai halua löytää argumentteja uskonnollisiin ja teologisiin kysymyksiin.
Uskon sisällön johdonmukaisuus
Se, mihin uskomme voidaan esittää johdonmukaisesti. Siitä kertoo esimerkiksi se, että meidän uskomme kohteet on laadittu uskontunnustusten muotoon ja niitä voidaan analysoida teologisesti, dogmaattisesti. Ilman filosofian ja teologian apua ei voitaisi havainnollistaa yhtä tarkasti uskon sisältöjä: esimerkiksi puhetta Jumalasta, Kolminaisuudesta, Kristuksen kahdesta luonnosta, synnistä, armosta, laista tai evankeliumista. Eihän riitä, että me uskomme uskomisen takia – meillä on oltava johdonmukainen ja oikea kohde, jotta uskomme on todellinen ja pelastava. Tämän takia on tärkeää, että uskoa sanoitetaan järjen avulla. Se tekee uskon kohteista konkreettisempia kuin mitä vain tunne tai vain omassa uskossa koettu kokemus voivat havainnollistaa.
Aiheesta aiemmin:
Hulluinhuonelainen 
Kiitos Roosalle avauksesta. Itselläni on tällä hetkellä elämässäni valitettavasti vain vähän aikaa tutkia näitä asioita, sellaista pintaraapustelua vain, vaikka kuinka tekisi mieli uppoutua ja lähteä sinne Wittenbergin linnankirkon kellariin tutkimaan pyhiä kirjoituksia. Haluaisin myös käydä keskustelua Katarina Schutz-Zellin, Katarina von Boran ja Argula von Grumbachin kanssa, jotka 1500-luvun reformaation ajan naisina, joskin paljolti virallisen kirkkohistorian lehdiltä pois unhoitettuina, olivat kovin rohkeita ja tuotteliaita naisia. Naiset, rakkaat sisaret, tutkikaa Raamattua, kyselkää ja keskustelkaa rohkeasti.
TykkääTykkää
Paavalin teemana korinttolaiskirjeissä on Jumalan pelastussuunnitelma, joka näyttäytyy ihmisille idealtaan hulluutena: esim. ”Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.” (1.Kor.1:18)
Tästä Paavalilta löytyvästä argumentaatiosta, ei voida vetää johtopäätöstä, että kaikki hulluus olisi Jumalasta tai että ”mitä hullumpi johtopäätös on, sitä oikeampi”:
”Herra lyö teitä sokeudella ja hulluudella, ja te joudutte pois tolaltanne,” (5. Moos. 28:28)
”Herran pelko on tiedon perusta, vain hullu halveksii viisautta ja opetusta” (Sanan. 1:7)
”Kuinka kauan te tyhmät hellitte tyhmyyttänne, pitkäänkö, kerskujat, kerskutte, hullut vihaatte tietoa? (Sananl. 1:22)
”Järjetön saa ilonsa hulluudesta, järkevä kulkee tietänsä suoraan” (Sananl. 15:21)
”Minun kansani on hullu, sanoo Herra. Se ei ymmärrä minua. Kaikki ovat kuin lapsia, eivät käsitä mitään. Pahaa he kyllä osaavat tehdä, mutta hyvään he eivät kykene.” (Jer. 4:22)
Jumala on herättänyt monet kristityt jo alkuseurakunnan ajalla puolustamaan kristinuskon totuutta Jumalan lahjalla, nimittäin johdonmukaisella ajattelulla: lähtien apostoli Paavalin puheesta areiopagilla, Justinus Marttyyrin ja Tertullianuksen apologioista vaikkapa keskiajan Anselm Canterburylaiseen ja Tuomas Akivinolaiseen, sittemmin uuden ajan Lutheriin, Isaac Newtoniin, Blaise Pascaliin, Laestadiukseen Hulluinhuonelaisineen, K.V. Laurikaiseen jne. jne.
Lutherin kerrotaan argumentoineen Wormsin valtiopäivillä: ”Ellei minua Pyhän Raamatun todistuksilla ja selvillä järkisyillä saada vakuuttuneeksi, sillä yksinomaan paavia ja kirkolliskokoustakaan en voi uskoa. Olen sidottu omaantuntooni ja Jumalan sanaan. Sen vuoksi en voi perua mitään.”
Vaikutti tässä taannoin siltä, että edelliset pääsihteerimme laittoivat paljon energiaa kunnianhimoiseen hankkeeseen laajentaa kirstillisyyden todellisuuden käsitystä 🙂 jonkinlaisella irrationaalisella logiikalla: voisiko se mennä matemaattisena kalkyylina jotenkin näin: 1+1=2 → ≠ 2 ˅ -2 (no siitä on yli kolmekymmentä vuotta kun suoritin logiikan alkeiskurssin filosofi Antti Hautamäelle)
Tuskin sillä sumean logiikan kanssa mitään tekemistä on ja mitä tuosta olisi ollut mieltä vaikkapa äskettäin edesmennyt suuri suomalainen filosofi Jaakko Hintikka…. Motiivi kai oli vakuuttaa johtomiesten erehtymättömyyttä sillloinkin kun he eilen sanoivat ”ei A ja kyllä B” ja tänään ”kyllä A ja ei B” ja kävisi kai jälleen toteen:
”jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä huomaisi, jotta he kuullessaankaan eivät kuulisi eivätkä ymmärtäisi,” (Mark. 4:12)
TykkääTykkää
Sorry, korjaus kalkyyliin: po. 1+1=2 → ≠ 2 ˅ = -2 🙂
TykkääTykkää
“Ovatko tiede ja usko kokonaan eri keskustelukenttiä, joissa ei tarvitse nähdä ristiriitaa vai ovatko ne toisilleen vastakkaisia?”
“Voiko uskonnollinen usko olla rationaalista ja johdonmukaista.” “ Se, mihin uskomme voidaan esittää johdonmukaisesti”, ““Jumala on ilmoittanut, että hänen antamansa ilmoituksen sisältö on uskottavaa. Tätä järki ei pysty ymmärtämään.” “Uskon syvin ydin, sen syvin salaisuus, ihmeellisyys ja pelastusluonne eivät ole järjellä ymmärrettävissä.”
“Voidaan siis sanoa, ettei järki ainakaan lähtökohtaisesti ole uskolle vaarallinen tai luonnostaan uskon poissulkeva asia.”
“Tämän takia on tärkeää, että uskoa sanoitetaan järjen avulla.”
Nämä Roosan kirjoittamat lauseet voivat laittaa pienen ihmisen kyllä pahasti pyörälle. Mitä jää käteen?
Tätä samaa dilemmaa ovat kirkkoisät ja uskonpuhdistajat pyöritelleet kautta kristikunnan olemassaolon.
Käsitykseni mukaan usko ja tiede/ järki eivät ole toisilleen vastakkaisia, vaan usko ja epäusko ovat vastakkaisia.
Voidaanko uskon todellisuutta esittää johdonmukaisesti ja rationaalisesti? Johonkin rajaan asti kyllä, mutta sitten jossakin kohdin kun lähestytään ydintä, alkaa mysteeri eli salaisuus, jolloin sanat ja selitykset vaikenevat. Uskonnonfilosofia ja järki etsivät polkuja kohti tätä uskon syvintä salaisuutta, mutta eivät koskaan saavuta sitä. Ne, jotka ovat KOKENEET tämän, tietävät :-).
Jeesus lähestyi uskonasioita vertausten avulla, joka oli nimenomaan tien viitoittamista kohti Suurta Salaisuutta. Esim. tuhlaajapoika-vertaus: luodaan ensin kaikille tuttu ja ymmärrettävä tilannekuvaus, johon kuulijat voivat samaistua. Tarina jatkuu, ja lopussa tapahtuukin jotakin yllättävää: tarina ei päätykään johdonmukaisesti ja ennustettavasti, vaan päinvastoin. Tämä yllättävä epäjohdonmukaisuus tarinan lopussa, kuvaa juuri uskon syvimmän salaisuuden olemusta, jolloin logiikka pettää. Sama kuvio toistuu myös Herramme elämässä, ja sama kuvio toistuu uskon lahjan saaneen ihmisen elämässä: oho, siis mitä tapahtui?
Tässä kohdin tulemme Roosan lauseeseen: “Uskovan järjen tehtävä on pystyä esittämään tietonsa ja kokemuksensa uskosta käsitteellisesti ja argumentaation muodossa, jotta mahdollisimman moni pystyisi kuulemaan puhetta elävästä Jumalasta ja kristillisestä uskosta.” Näin teki myös Jeesus, paras opettajamme. Mutta tarinan loppu on Jumalan lahjoittama uskon lahja, jossa järjellisyys ja järjettömyys kohtaavat, ja josta lahjasta käsin, voimme levollisin mielin antautua keskustelemaan ja kyselemään kaikkia mieliimme tulevia kysymyksiä, olkoon ne sitten millaisia ja kuinka kipeitä tahansa. Mielestäni kyseleminen ja ihmetteleminen on nimenomaan keino tutkia oman uskonsa perusteita, eivät itseisarvo sinänsä, ja sitä taitoa tarvitsemme erityisesti muuttuvassa maailmassa.
TykkääTykkää
Kiitos Roosalle hyvästä, mielenkiintoisesta ja tarpeellisesta avauksesta! Mielestäni tämä on jopa uutta linjaa avaava keskustelun viritys, jota ei edes liperien puute kaulassa ole haitannut 🙂
Meillä ei ole järjen käyttö ollut kiellettyä muissa asioissa, mutta ”kortilla” uskon kysymysten järjellä tutkimiseen. Suhtautuminen uskontotieteeseen oli varmaan mukana pappishajaannuksen syissä ja siinä vaiheessa, kun maallikkosiipi otti vallan SRK:ssa. Sieltä asti on ollut jatkumona varoituksia uskon ja järjen sekoittamisessa. Varoituksilla on ollut monenlaisia vaikutuksia ja ilmiöitä. Raamatun tutkimista omin päin tai vaikka ryhmissä ei ole katsottu hyvällä. Sellainen ei jää vaikuttamatta.
Jotain kaikuja viittaamistani suhtautumistavoista johtuvaa näkyy myös esim. toisessa ketjussa ilmenevässä perheen äidin suhtautumisessa lapsiasiaan liittyvään keskusteluun:
”Yleensä, jos joltain puuttuu rohkeus avata silmiään todellisuudelle, koville elämän kohtaloille tässä lapsiassa, niin se taitaa olla toinen äiti. Sellainen äiti, joka ei oman tilanteensa vuoksi jaksaisi kuulla mistään kurjasta. Kyse ei tuolloin yleensä ole empatian puutteesta, vaan itsesuojelusta ja halusta säilytttää oma maailmankuva eheänä, pysyä ”yksinkertaisessa uskossa ilman haasteellisia pohdintoja”.
Näen sieluni silmin juuri tällaisia äitejä ympäriinsä vaikka kuinka paljon. Joka paikassahan ei kukaan voi olla livenä katselemassa 🙂
Lapsenuskon eheys voi horjua, jos alkaa järkeillä uskovaiselle opetettuja normeja. Pelotteeksi lapsiasiassa on riittänyt esim. lause ”Sanoiko Jumala niin?”. Se on pitänyt riittää ja niellä kakistelematta vaikka huoruutta täynnään oleva argumentti wanhan liiton puolelta raamatusta ( Onanin esimerkki ) Omakohtaiseen perustelemiseen edes raamatulla ei ole kannustettu ja kyseleminen ei ole ollut eduksi, kauniisti sanottuna. Kyselijä on helposti joutunut epäilyttäväksi ja joutunut siitä tilille.
Kun tuon toistuvasti esiin takavuosien syiden jatkumon vaikutukset tähän päivään, moni kokee sen varmaan ärsyttävän negatiivisena. Itseänikin harmittaa, etten osaa riittävän pehmeästi kertoa näistä syy-yhteyksistä. Syynä on varmasti myöskin omakohtaista traumaa. Kun on aikoinaan haavoittunut, ei koskaan tule terveeksi, vaan arvet tuntuvat. Arvet eivät hierrä henkilöistä, vaana harhan opetuksesta ja sen käytänteistä. Mielestäni nykyisyyden ymmärtäminen vaatii lähihistorian rehellisen tarkastelun. Muuten se mätä, mitä sinne on kasautunut, ei poistu vaikuttamasta edelleen.
Jos joku luulee, etten näe nykyisen tilanteen muuttuneen hyvään suuntaan, hän erehtyy. Tämäkin Roosan alustus on yksi sellainen konkreettinen esimerkki ja moni muu. Vaikkapa seuraava toisen tuoma kerrassaan mielenkiintoinen tutkimus:
”Hengelliseen väkivaltaan liittyen olen tainnut jo aikaisemminkin linkittää tähän, mutta teen sen nyt uudelleen: http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20140379/urn_nbn_fi_uef-20140379.pdf (Jeesus, hengellisen väkivallan mestari).”
TykkääTykkää
Roosa.Tämä oli hieno kirjoitus.
Järki ja usko, siinäpä mielenkiintoinen jännite. Otan huvin ja urheilun vuoksi esille vastakkaisen näkökulman. Rajatussa merkityksessä järkeä kyllä käytetään vanhoillislestadiolaisissa hengenasioissa. Tarkoitan, että mieluiten mekin haluamme selittää asiat loogisesti pitävällä tavalla. Salaisuuksista emme pidä. Älyköt ovat pannassa, käytännön talonpoikaisjärki on vanhoillislestadiolaisuudessa kunniassa. Otan muutamia ensiksi mieleen tulleita esimerkkejä typistäen niitä ja esittämättä niistä mitään kokonaiskatsausta.
Huoneenhallitusoppi on ehkä paras esimerkki syvien uskonkysymysten moukaroinnista maalaisjärjellisessä käsittelyssä. Jumalan valtakunta eli Jumalan kuninkuus on aika ajoin typistynyt ihmissilmin havaittavaksi ihmisyhteisöksi, jonka järjestöllisen byrokratian alimmalla portaalla toimii esim. Hyrynputaan Rauhanyhdistys ry:n johtokunta Jumalan valtakunnan huoneenhallituksena hoitaen ja johtaen tuon paikkakunnan sieluja. Tämä oppi ei puheissa eikä teoissa ole vielä kokonaan väistynyt.
Järki ja teot. Edellisestä päästään jo ingressissä esille ottamaasi jännitteeseen: uskova saatetaan nähdä järjettömänä noudattaessaan yhteisönsä normeja. Tämä voidaan nähdä myös toisin päin. Järkihän se juuri on, joka haluaa selkeyttä ja rakastaa tekoja ja lakeja. Järki tykkää siinä ja siinä kokouksessa tehdystä ”yhteisestä päätöksestä”, mutta pelkää luottamista Hengen uudeksi tekevään voimaan (kristityn sydämessä).
Teodikean ongelma. Maailmassa on suunnattomasti kärsimystä. Onko Jumalan valta rajallinen vai onko hän julmuri? Tämä ihmistä kauhistuttava ja ihan aiheellinen kysymys lähes aina sivuutetaan kokonaan antamalla ymmärtää, ettei Jumala oikein pahaa sallisikaan, vaan vasta jälkikäteen aina ymmärrän Jumalan tarkoittaneen vastoinkäymisilläni minulle pelkkää hyvää. (En sano, ettei näinkin olisi usein.) Tämä on kuitenkin vähän sellainen hyvinvointivaltion kansalaisen näkökulma; meidän huolemme kun yleensä ovat sellaisia, että niiden kanssa joten kuten pärjää. Ihan turha on yrittää nähdä mitään hyvää Ruandan kansanmurhassa tai pakolaisvirroissa. Parempi ”vastaus” on, että tämä on salaisuus. Jumala ei anna meille vastausta tähän ongelmaa, vaikka hän jos kuka Kristuksessa tietää, mitä on Kärsimys.
Uskon lahjaluonne.Kirjoitit kauniisti uskon lahjasta. Siitä että se tarvitsee Jumalan tahdon syntyäkseen ja että tällaisessa (lapsen) uskossa ihminen alistuu ja nöyrtyy Jumalan edessä Jumalan armosta. Usko on luottamusta siihen, että Jumala rakastaa ja hoitaa kuten on luvannut. Raamattu opettaa Jumalan lahjoittavan uskon kenelle tahtoo ja niiden pelastuvan, jotka Jumala on valinnut. Raamatussa kerrotaan myös, että Jumalan tahtoo kaikkien pelastuvan ja käsketään ihmistä kääntymään. Maalaisjärki ja logiikka unohtavat Jumalan sanan kokonaisuuden ja valitettavasti takertuvat vain näihin jälkimmäisiin seikkoihin ja sitä myötä valitettavasti lisääntyneisiin ratkaisukristillisiin painotuksiin. Näin kierretään se ehkä kaikkein suurimpana kuiluna aukeava ammottava (edellisessä kappaleessa käsittelylle ongelmalle sukua oleva) kysymys siitä, miksi rakastava ja kaikkivaltias Jumala ei pelasta kaikkia, vaikka pystyisi ja sanassaan kertoo näin myös tahtovansa. Vaan kun tämäkin on salaisuus. Luther juuri tässä kohtaa nostaa hattua ja Paavali sanoo ”ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: ”Miksi teit minusta tällaisen?””(Room. 9:91-21)
TykkääTykkää
Hyvä kommentti.
On kiinnostava, minunkin huomaamani ilmiö, että järjen merkityksen vähättely näyttää johtavan paradoksaalisesti usein juuri siihen, että ”maalaisjärki” valloittaa koko uskon ja siivoaa siitä pois kaikki hankalat mysteerit ja paradoksit. Kristuksen sisäinen tunteminen vaihtuu leppoisaan ”talosteluun”. Veriyljän intohimoinen rakkaus vaihtuu kilttiin taivaan Isään ja suojelusenkeliin. Tämä ilmiö tuntuu näkyvän vanhoillislestadiolaisuuden ohella useissa muissakin kristillisissä yhteisöissä.
Ylijärjellisten paradoksien ja mysteerien vaaliminen vaatii (jälleen paradoksaalisesti) tarkkaa käsitteellistä ajattelua. Kun käsitteellistä ajattelua käytetään tinkimättä loppuun asti, päädytään palvoen ja ihaillen katselemaan salaisuuksia, joiden edessä sanat tuntuvat köyhiltä, järkeä alkaa huimata ja sisin huumaantuu kauneudesta: Jumala on tullut ihmiseksi, Ääretön on tullut äärelliseen, Luoja luotuun. Kuolematon Jumala on kuollut meidän puolestamme, Rakkaudesta meitä kohtaan. Jumala tuli ihmiseksi, jotta me ihmiset voisimme jumalallistua.
Tarvitsemme siis teologiaa juuri siksi, jottei arkijärki korruptoi uskoa. Tarvitsemme järjenkäyttöä, jottemme ala liikaa järkeillä. 🙂
TykkääTykkää
”Kun käsitteellistä ajattelua käytetään tinkimättä loppuun asti, päädytään palvoen ja ihaillen katselemaan salaisuuksia, joiden edessä sanat tuntuvat köyhiltä, järkeä alkaa huimata ja sisin huumaantuu kauneudesta: Jumala on tullut ihmiseksi, Ääretön on tullut äärelliseen, Luoja luotuun. Kuolematon Jumala on kuollut meidän puolestamme, Rakkaudesta meitä kohtaan. Jumala tuli ihmiseksi, jotta me ihmiset voisimme jumalallistua. ”
Vai olisiko niin, että mummut takavuosina suviseuroissa pääsivät tuota ihastelemaan ”oikopolkua” pitkin aivan järkeilemättä ja kiitosäänet yltyivät omaksi kuorokseen?
TykkääTykkää
Siionin Kevät: ”Jumalan valtakunta eli Jumalan kuninkuus on aika ajoin typistynyt ihmissilmin havaittavaksi ihmisyhteisöksi, jonka järjestöllisen byrokratian alimmalla portaalla toimii esim. Hyrynputaan Rauhanyhdistys ry:n johtokunta Jumalan valtakunnan huoneenhallituksena hoitaen ja johtaen tuon paikkakunnan sieluja. Tämä oppi ei puheissa eikä teoissa ole vielä kokonaan väistynyt.”
Byrokratian ylin taso kaiketi majailee siellä ”päämajan” liepeillä.
Siionin Kevät, miten konkretisoisit huoneenhallitusopin – joka on takavuosina esiintynyt erehtymättömänä – ja millä keinoin arvelet sen väistyvän liikkeestämme lopullisesti?
TykkääTykkää
Kiinnostava aihe. Ja myöskin ajankohtainen.
Ihminenhän on viimein tullut niin viisaaksi, että on ymmärtänyt, että Jumalaa ei ole. Suomalaisista kristinuskon Jumalaan uskoo muistaakseni 25 prosenttia.
Valtamedia nostelee vähän väliä esiin ateistista maailmankuvaa tukevia kirjoituksia. Ja länsimäinen tiede lähinnä pohtii, että missä kohtaa evoluutiota uskonnollisuus on syntynyt ja onko siitä ollut joskus jotain hyötyäkin.
Minulle läheinen ihminen kielsi joku aika sitten uskonsa ja ilmoitti, että ei usko Jumalan olemassaoloon. Epäilen, että tätä kysymystä miettii varsin moni vanhoillislestadiolainenkin. Epäilen kuitenkin, että moni ei uskalla sanoa näitä epäilyksiään ääneen. Minäkin olen kiusannut kysymyksellä itseäni koko ikäni.
Joona suositteli vajaa pari vuotta sitten kirjoittamassaan Apologian aika -postauksessa William Lane Craigin kirjaa Valveilla – uskon perusteltu puolustaminen. Kirja argumentoi Jumalan olemassaolon ja Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuuden puolesta – ja tekeekin sen erittäin vakuuttavasti.
Minäkin voin nyt suositella teosta. Kirja oli ainakin minulle hyvin vapauttava lukukokemus. Nyt voin todeta, että uskon siihen mikä vaatii vähiten uskomista. Ateistinen maailmankuva vaatisi minulta moninkertaisen määrän ”uskoa”.
Tätä aihetta ei mielestäni juuri käsitellä seurapuheissa. Pitäisikö käsitellä?
Se on sinänsä ollut mukava huomata, että muutamissa seurapuheissa ja päivämiehen artikkeleissa on todettu, että järki ei ole uskon vastakohta vaan voi olla myös oikein käytettynä tukemassa uskoa. Toisaalta olen muutaman kerran kuullut saarnattavan, että ”pienikin järki voi viedä uskon”. Hulluutta sanon minä.
Ps. 53, 2: ”Mieletön se, joka ajattelee: 'Ei Jumalaa ole.'”
TykkääTykkää
Vl-seniori: ”Vai olisiko niin, että mummut takavuosina suviseuroissa pääsivät tuota ihastelemaan 'oikopolkua' pitkin aivan järkeilemättä ja kiitosäänet yltyivät omaksi kuorokseen?”
Epäilemättä. Jumaluuden mysteeriä, ”Herran suloisuutta, voi varmasti päästä ihailemaan ja palvomaan myös intuitiivista, kokemuksellista tietä, kuten kiittäjämummot.
Mutta minä kirjoitankin yllä mysteerien ja paradoksien vaalimisesta, suojelemisesta. Se vaatii mielestäni teologiaa eli Jumalan sanan tarkkaa tutkimista johdonmukaisen ajattelun avulla. Siihen eivät pelkät tunteet ja intuitio riitä.
TykkääTykkää
Saatanpa ymmärtääkin, mitä tarkoitat Jumaluuden salaisuuden sisällön vartioinnilla systemaattisen teologisen tutkimisen ja loogisen ajattelun tuella. Tosin riviuskovaiselle tulee piankin tunne, kuinka haasteellista tuollainen teologinen ”korkeampi matematiikka” on 🙂 Teologiset pohdinnat kuitenkin kiinnostavat.
Markun kommentissa jo viliseekin matemaattisia käsitteitä, joilla myös tuntuu olevan kryptinen sisältö:
”Tuskin sillä sumean logiikan kanssa mitään tekemistä on ja mitä tuosta olisi ollut mieltä vaikkapa äskettäin edesmennyt suuri suomalainen filosofi Jaakko Hintikka…. Motiivi kai oli vakuuttaa johtomiesten erehtymättömyyttä sillloinkin kun he eilen sanoivat ”ei A ja kyllä B” ja tänään ”kyllä A ja ei B” ja kävisi kai jälleen toteen:
Markku, voisitko selventää hiukan, mihin viittaat edellisellä? Homojen puolesta rukoilemiseenko?
Joku toinenkin ehkä olisi kiinnostunut tiedosta kuin minä.
TykkääTykkää
Matka kohti Jumalan salaisuuksien äärelle on kuin kertomus Emmauksen tien kulkijoista (Luuk 24: 13-35). Itse koen olleeni vertauskuvallisesti viime vuosien ajan yksi näistä kulkijoista matkalla Jerusalemista Emmaukseen, jotka ovat ihmetelleet että mitä oikein on tapahtunut: “14) He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. 15) Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. 16) He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut. 17) Jeesus kysyi heiltä: ”Mistä te oikein keskustelette, matkamiehet?” He pysähtyivät murheellisina, 18 ja toinen heistä, Kleopas nimeltään, vastasi: ”Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut.”
Matka jatkuu…
“25) Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? 26) Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.” 27) Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu. 28) He olivat jo saapumassa kylään, jonne olivat menossa. Jeesus oli jatkavinaan matkaansa, 29) mutta he estivät häntä lähtemästä ja sanoivat: ”Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan.” Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen. 30) Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. 31) Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet.”
Jeesus perusteli heille siis ennenkirjoitetun Jumalan Sanan valossa oman kärsimisensä ja kuolemansa merkityksen. Mutta tämä oli vasta johdatusta, sillä leivän murtaminen avasi heidän silmänsä ja he tunsivat Hänet. Opetuslapset sanoivatkin toisilleen: ”Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?”
Jumalan Sanan tutkiminen saakoon sydämemme hehkumaan innosta ja Elämän leivän murtamisesta mekin tunnistamme Kristuksen.
TykkääTykkää
vl-seniori. Ei minulla ole ”huoneenhallitusopille” paljon parempaa määritelmää kuin jonka jo kuvasin. Menee jo hieman ohi keskustelun aiheen, mutta jos hieman yritetään syventää niin kyse on siitä, että yhdistyksen toimielin nähdään hengellisenä auktoriteettina, jolle Jumala olisi delegoinut valtaansa. Toisaalta nykyään korostetaan, että jopa SRK on vain käytännön toimija – palvelujärjestö. Ainahan ihmisen toiminta organisoituu, mutta Jumala ei ole säätänyt hengellistä hierarkiaa. Johtokuntaan kuuluvilla on sama auktoriteetti kuin kenellä tahansa uskovaisella. Sisarta ja veljeä ja itse asiassa ketä tahansa tulee kuulla, kun hänen neuvonsa ovat Raamatun mukaisia.
Sanaa huoneenhallitus useimmat osaavat välttää, mutta edellisessä kappaleessa kuvatussa muodossaan oppi on monesti ihan tätä päivää. Monilla paikkakunnilla tuntuu olevan epäselvää, onko ry:n johtokunta hengellinen auktoriteetti. Tästä aiheutuu otsikoitakin.
Mutta olenpa kuullut ihan viime vuosinakin saarnoissa opetettavan puhtaan 70-lukulaisittain esim. että ”Jumalan valtakunnan hallituksen erottamista” vaativat uskostaan tosiasiassa luopuneet henkilöt, jotka siis olivat esittäneet pedofiliaskandaalin laukaisemista valitsemalla johtokunta uudestaan (edellisen PJ:n ollessa erittäin kiusallisessa valossa otsikoissa).
Yhteisön eheytyminen alkaa aina vapaasta keskustelusta. Joskus tuntuu kyllä, että aivan ensimmäiseksi meidän ”suurten massojen” olisi tunnettava tilamme. Saarnat ovat julkisia puheenvuoroja ja niitä on lupa ja velvollisuus arvioida Raamattua vasten ja myös arvostella, jos menee Jumalan sanan valossa pahasti pieleen. Tärkeintä olisi, että asiasta menisi tieto puhujalle itselleen, mitä edesauttaisi toki keskustelukulttuurin vapautuminen. Nythän on tapana, että saarnasta ei ylipäänsä keskustella varsinkaan puhujan kanssa, vaan juodaan kahvia ja syödään kinkkuvoileipiä 🙂 Hyvän lähtökohdan lähestymiselle antaisi esim. SRK:n kannanilmaisu, jossa huoneenhallitusoppi on selvästi torjuttu ja pidetty peräti käsittämättömänä miten tällainen harha pääsi leviämään kaikkialle kristillisyytemme toimintaan.
TykkääTykkää
Oivallisia havaintoja Siionin Kevät!
Sanat järki ja usko voivat molemmat viitata useisiin eri käsitteisiin ja näin sanoille voidaan antaa monia erilaisia merkityksiä, mikä osaltaan vie meitä helposti harhaan.
Huoneenhallitusopin yhteydessä usko voi saada merkitykseen tottelevaisuudeen. Tässä merkityksessä sanaa voidaan käyttää yleiskielessäkin vaikka sanottaessa ”Usko nyt!” ja ”Uskotko minua?”. Jos tällaisen uskon vastakohdaksi asetetaan kiellettynä asiana järki, mahdollistetaan mielivalta ja on vaarana, ettävarsinainen usko vapahtajaamme Kristukseen jää taka-alalle. Ihmisjärjelle on toki luonnollista käyttäytymistä se, että jos on omasta mielestään päässyt hallitusherraksi ja jopa Jumalan edustajaksi maan päällä niin kylläpä hivelee itsetuntoa eikä siitä asemasta hevin halua luovuttaa.
Järki ja teot -kommenttisi viittaa myös siihen, miten farisealainen oppi on järkeisoppia, joka on kovasti kiehtonut myös meitä vanhoillislestadiolaisia.
Viestisi loppuosan asioista voisin ehkä kirjoittaa erillisen kommentin alle. Mitä on ratkaisukristillisyys? Mitä tarkoitat tällä: ”Maalaisjärki ja logiikka unohtavat Jumalan sanan kokonaisuuden ja valitettavasti takertuvat vain näihin jälkimmäisiin seikkoihin ja sitä myötä valitettavasti lisääntyneisiin ratkaisukristillisiin painotuksiin.”
Lutherin hatunnostosta sanoisin, että sen mielestäni siinä mielessä puolittainen, että hän esittää, missä kohtaa hattua pitää nostaa. Jos oikein aidosti nostettaisiin hattua Jumalan salaisuuksien edessä, hatunnostoa ei rytmitettäisi vaan sitä nostettaisiin koko kokonaisuuden edessä. Tavallaan siis tuon paradoksin sijoittaminen juuri tuohon kohtaan on ”itse aiheutettu ongelma” luterilaisessa teologiassa.
Kyse on ikään kuin siitä että meillä olisi laatikko, johon sopii neljä kuutiota, kun ne järkeä käyttäen taitavasti asettelee paikoilleen. Jos ne vain huolimattomasti pudottaa, laatikkoon menee vain pari palikkaa ja lopputulos on sekava. Nyt teologin tehtävänä on asettaa laatikkoon valkoinen, sininen, keltainen, punainen ja vihreä kuutio. Luther asettaa laatikkoon ensin keltaisen, koska se sinne hänen mielestään ehdottomasti kuuluu. Sitten hän jatkaa punaisella, vihreällä ja valkoisella. Aherruksen jälkeen hänellä on kädessään laatikon ulkopuolelle jäänyt sininen kuutio, jolle hän nostaa hattua. ”Ratkaisukristitty” taas asettaa palikat laatikoon omassa järjestyksessään ja traditionalisti perinteisesti valkoisesta punaiseen, jolloin aherruksen jälkeen hänellä on kädessään vihreä kuutio. Mysteerimies taas katselee tehtävää aikansa ja toteaa, että ei tiedä, minkä palikan voi jättää laatikon ulkopuolelle.
Voidaanko nyt sanoa, että mysteeri on ratkaistu väärällä tavalla, jos valkoinen, keltainen, punainen ja vihreä ei ole laatikossa ja sininen kädessä?
TykkääTykkää
Vuosi sitten Taivaan merkit -postauksen alla kirjoitin, että kirkkoisä Lactantiuksen tekstejä silmäillessäni tuli mieleen ajatus, täydellinen usko ja täydellinen järki ovat täydellisessä sopusoinnussa keskenään.
Tällöin järjellä tietysti tarkoitetaa universaalia järkeä, Logosta, eikä ihmiselle tyypillistä inhimillistä ajattelumallia. Minusta on kuitenkin helpompi elää sellaisen ajatuksen kanssa, että usko ja järki oikein käytettyinä eivät ole ristiriidassa keskenään vaan täydentävät toisiaan ja antavat yhdessä täydemmän kuvan todellisuudesta.
Näin ajatelutna usko on sitä, että pitää totena Jumalan Sanan ja noudattaa Hänen tahtoaan. Eikö tämä olekin kaikkein järkevin asia maailmassa? Eikö olekin järkevää tehdä niin kuin Luoja, Jumala tahtoo?
Jos ihminen tappaa järjellä uskon, hän linkuttaa yhdellä jalalla. Jos taas ihminen tappaa uskolla järjen, hän linkuttaa toisella jalalla. Parhaimmillaan hän kuitenkin kulkee tasapainoisesti molemmilla jaloillaan. Silloin järki on kuuliainen uskolle Jumalan Sanaan ja usko on kuuliainen järjestyksen Jumalan antamalle järjelle.
Uskoa ja järkeä voi aina pyrkiä sovittelemaan keskenään. Tällöin ei tarvitse elää kaksoiselämää jaetulla sydämellä eikä jakomielisenä vaan voi vaeltaa rauhalisin mielin ja luottaen siihen, että Jumala avaa salaisuuksiaan ajallaan.
TykkääTykkää
Seurapuheiden arvostelusta tuli mieleen. Onko Paavalin kirjeissä mainitut profetoinnit verrattavissa seurapuheisiin? Paavalin ensimmäisessä kirjeessä korinttilaisillehan on kohta: ”Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot.”
Tämä puheiden arvostelu ei ole nykyään kuitenkaan vallitseva käytäntö. Itse asiassa en ole sellaiseen törmännyt koskaan.
Toisaalta olen kyllä kuullut muutamien puhujien kehottaneen tähän, jos kuulija huomaa hänen puhuvan ohi raamatun tai joku kohta puheessa ei avaudu. Ja taisipa joku Päivämiehen kirjoituskin ottaa kantaa sen puolesta, että myös kuulijoilla on tietty vastuu.
TykkääTykkää
amicus curiae. Tuo usko / tottelevaisuus oli hyvä havainto. Usko on paremminkin luottamusta luotettavaan tahoon.
Ratkaisukristillisyydellä tarkoitin sen yleisesti käytettyä merkitystä liittyen juuri tuohon viimeiseen esille ottamaani blogikirjoitusta sivunneeseen esimerkkiin (uskon lahjaluonne). Eli valitseeko Jumala vai tekeekö ihminen itsenäisen uskonratkaisun, kuten ratkaisukristilliset ryhmät (helluntailaiset, pelastusarmeijalaiset jne.) painottavat. On oikein kehottaa parannukseen ja luvata Jumalan haluavan pelastaa meidät, mutta väärin väittää ihmisen lopulta itse kääntyvän uskoon, kuten toisinaan kuulee meilläkin väitettävän. Jumala yksin vaikuttaa uskon/kääntymisen. Tämän otin esille, koska tämäkin on yksi syvimmistä uskon paradokseista jo ihan Raamatun itsensäkin sisältämän näennäisen ristiriidan vuoksi. Ongelma/ristiriita voidaan turvallisesti kohdata ja nöyrästi myöntää, että emme sitä ymmärrä. Mielestäni maalaisjärki selittäisi asian mieluummin helluntailaiseen tapaan, koska näin kiertotietä käyttäen vältetään kokonaan se vaikea kysymys, miksi Jumala ei vaikuta kaikissa kääntymistä, vaikka siihen kykenisikin.
TykkääTykkää
Jumala ei halunnut luoda marionettien maailmaa – vaan hän antoi kuvalleen vapauden valita; vaikka senkin suhteen Hän ajan yläpuolella näkee kaiken ”ennalta” ja siis ”sallii” tiettyjen asioiden tapahtua, – jos ja kun puhumme omalla aika-avaruuteen sidotulla kielellämme. Siis meidän näkökulmasta on ristiriita, mutta ei Jumalan. Tämä kai on myös Jobin kirjan pääteemoja.
TykkääTykkää
Hienoja puheenvuoroja teillä edellä! – Kyllä, ilman muuta uskon syvin olemus on kokemus mysteeristä ja että kristitty ennenmuuta elää Jeesuksen oppia todeksi – kuten Pyhä Fransiscus ja muut pyhät, ja verimystiikkakin oli heille tärkeä – kuin sitten Laestadiukselle ja seurajillensa.
Ja kyllä 1960-70 -luvuilla tapahtuneessa opinkehityksessämme käytettiin täysillä sitä kuuluisaa maallikko- ja insinöörijärkeä ja tuloksena oli pahimmillaan ”mekanistinen” uskonnollinen maailmankuva; kolmen kyynärän jumala- ja seurakuntaoppi. Jossa kyllä Jumala periaatteessa tunnustettiin, mutta ajateltiin, että Jumala ei näihin asioihin enää sekaannu, vaan kaikki on nyt tämän ”horjumattoman seurakunnan” ja sen ihmisten näpeissä. Pragmaattinen materialismi ja jopa pragmaattinen ateismi sopivat tämän ”piilo-opetussuunnitelman” kylkiäisiksi.
Saarnaaja Heikki Saari kumppaneineen toi tähän omana osuutenaan aimo annoksen kalvinistista ”opin kirkkautta”, mikä näkyi suhtautumisessa sakramentteihin, uskon mysteereihin ja ympäröivään yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Mutta Jumala on ylpeitä (hybristä) vastaan ja niin mentiin harhaan…
Teoreettinen materialismi ja ateismi olivat myös ajan henki ja väkevä muotimaailmankuva 1970-luvun yliopistomaailmassa. Minulle vapauttava kokemus oli tenttikirjana lukemani itävallanjuutalaisen Egon Friedellin ”Uuden ajan kulttuurihistoria”, – vaikka se ei ole ”kristillinen” kirja, sen luettuani ymmärsin, että henki on ennen ainetta! Mutta voi olla, että se ei enää samalla tavalla sävähdyttäisi.
Tuolla alkeellisella logiikan kalkyylilla yritin tuoda esille viime vuosien joidenkin puheenvuorojen ja kirjoitusten painotusta kristillisyydessämme; on haluttu saada ihmiset sulkemaan silmänsä päivänselviltä loogisilta yhteyksiltä ja epäjohdonmukaisuuksilta; mm. sen suhteen kuka sanoo, kuka tekee, mitä sanoo ja mikä yhteys on sanotulla ja seurauksilla. Ja kyllä se tietenkin liittyy opinkiemuroihin alkaen eronneiden vihkimisestä, naispappeusviritelmään ja parisuhderukoukseen, jotka kaikki tapahtuivat myös johdon suuremmalla tai pienemmällä myötävaikutuksella.
TykkääTykkää
Siionin Kevat, olen mahdottoman iloinen vastauksestasi, kiitos!
Katselen sitä kuin aarretta, koskai sen sisältö avaa kauniilla tavalla nykyistä tilannettamme ( ilman minun vastenmielistä tömäkkyyttäni ) ja niitä asioita, jotka kiristävät voimakkaasti edelleen ilmapiiriä monilla paikkakunnilla. Haluaisin kiikuttaa juuri tätä kommenttia kuin tarjottimella ympäriinsä ja esitellä, että katsokaa noita sanoja, ihastelkaa ja omistakaa ne! ! Mutta ennenkaikkea oppikaa!
Lukekaa ihmeessä koko kommentti vielä uudestaan!
Samalla ihmettelen, eikö teitä toisia huoleta, että meillä yhä on paikkakuntia, joiden sisällä erehtymätön huoneenhallitusoppi jyllää sillä seurauksella. että uhreja viruu tien poskessa ja laumaa kehoitetaan vain kärsivällisesti heitä ohittamaan tai odottelemaan, milloin on ”Jumalan aika” heitä pelastaa?
Tämähän ei ole ”hatunnostokysymys”, eikä mysteeri, vaan vapauttavaa totuutta, jonka sanoitus on tuossa aivan tavalliselle puhekielelle tulkattuna: Siionin Kevät27. syyskuuta 2015 klo 10.48
TykkääTykkää
Uskaltaudun osallistumaan keskusteluun muutaman ajatuksenaihioni kanssa. Tämä saattaa mennä hiukan ohi aiheen. Lukiessani tätä kiinnostavaa keskusteluketjua huomasin monen teistä tekstiin tulevan kauniin, jopa runollisen sävyn käsitellessä Suurta Mysteeriä. Taideihmisenä tämä on kiinnostava havainto. Myös Raamattu sisältää paljon runollista kieltä ja kauniita vertauskuvia.
Taiteen (musiikki, kuvataide, runous) sanotaan alkavan siitä, mihin sanat loppuvat. (Hyvä) taide on yhdistelmä pettämätöntä logiikkaa ja tunnetta, ja on kuitenkin enemmän kuin kumpikaan niistä. Monen taiteilijan arvoja ovat olleet mm. kauneus, totuudellisuus ja vapaus. Kuulostaako tutulta? 🙂 Mielestäni taide kurottaa ylöspäin, kohti mysteeriä. Taiteessa ilmenee yksi ihmisen perusominaisuuksista: kaipuu Jumalan luo.
Tähän liittyy myös monia kysymyksiä. Voiko taide nousta Jumalan asemaan elämässä ja ajatuksissa? Onko taide Jumalan vai ihmisen luomaa? Vai Jumalan lahja? Taiteen voi myös määritellä monella tavalla, ja se voi palvella eri tarkoituksia. Kristillisyydessämme taide, etenkin esittävä sellainen, on toisinaan nähty uhkana. Itse olen kokenut, että parhaimmillaan taide voi olla tukemassa uskonelämää, aivan kuten järki ja tunnekin. Parhaimmillaan taiteessa ja taiteen avulla voi nöyrästi ihastella ja ihmetellä elämän, jumaluuden mysteeriä sekä Jumalan luomistyön kauneutta.
TykkääTykkää
Apologialle eli kristinuskon perusteiden älylliselle puolustamiselle olisi selvää tarvetta myös meidän keskuudessamme. Yhä useampi luopuu uskosta nimenomaan ateistiseen argumentaatioon tutustuttuaan.
Ja ihmekös tuo: Valtamedia on onnistunut luomaan ilmapiirin, jossa usko Jumalaan nähdään suurin piirtein yhtä tarpeettomana ja naurettavana kuin usko joulupukkiin tai saunatonttuun. Miten röyhkeää. Ovatko sellaiset nerot ja huippuälyköt kuin Platon, Aristoteles, Tuomas Akvinolainen, Immanuel Kant, George Berkeley, Sören Kierkegaard, Martin Buber ja C.S. Lewis olleet lapsellisia ja taikauskoisia?
Tässä tilanteessa olisi ensiarvoisen tärkeää, että teistiset vasta-argumentit olisivat helposti kaikkien saatavilla. William Lane Craigin kirja ”Valveilla – uskon perusteltu puolustaminen” on erinomainen rautaisannos ensi hätään. Löytynee tai voi tilata esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta. Kirja on helppolukuinen mutta samalla erinomaisen painavaa asiaa. Se argumentoi erittäin vakuuttavasti Jumalan olemassaolon ja Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuuden puolesta.
Kuten postauksessani kirjoitan, se voisi olla hyvä lahja vaikkapa lukioikäiselle, älyllisesti suuntautuneelle uskovaiselle nuorelle. Sopii erinomaisesti kaikille aihepiiristä vähänkään kiinnostuneille. Esimerkiksi Youtubesta löytyy runsaasti myös Craigin luentoja sekä debatteja tunnettujen ateistien tai vaikkapa muslimiteologien kanssa.
Jos haluaa jatkaa aihepiiriin perehtymistä, suosittelen erityisesti paria kirjaa, joista olen itse saanut paljon:
– Ruotsalaisen teologin Stefan Gustavsonin ”Mihin uskomme perustuu?”
http://www.kristillinenkirjakauppa.fi/index.php?sid=30003&tuoteid=6430
Käsittelee kansantajuisesti ja samalla erinomaisen korkeatasoisesti esimerkiksi Jumalan olemassaoloa, Jeesusta, pahan ongelmaa, tieteen ja uskon suhdetta sekä raamatuntulkintaa.
– C.S. Lewisin ”Tätä on kristinusko”
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522473111
Herkullisen helppolukuista ja samalla riemastuttavan älykästä kristinuskon apologiaa!
Nuo kirjat luettuaan huomaa paitsi kristinuskon syvällisen järjellisyyden, myös sen, että juuri kristinusko tekee elämästä syvässä mielessä kaunista, kiinnostavaa ja jännittävää! Ateisimi on sen sijaan pohjimmiltaan kuoleman, epätoivon ja masennuksen ideologiaa.
TykkääTykkää
Miten röhkeää, tuo oli painavasti sanottu.
Erityisesti viimeisestä kappaleesta tuki mieleen tämä vanha ja suosittu kolumni.
Jani Kaaro: Oliko jumalten kuolema suuri voitto?
TykkääTykkää
Kiitos Anonymous näkökulmastasi aiheeseen.
Kyllä, itse näen taiteen nimenomaan ilmaisevan sellaisia asioita, jotka ovat sanojen ulottumattomissa. Taiteessa käytetään paljon symbolikieltä, jolloin asiat ilmaistaan laajemmin ja syvällisemmin kuvan, sävellyksen, luonnon elementtien, muotojen, värien (liturgiset värit esim.) kautta. Myös sellaisia asioita, joita on vaikea sanoittaa tai jotka ovat jollakin tavoin tabuja, voidaan tehdä näkyväksi ilman sanoja taiteen keinoin.
Myös kristilliset sakramentit (pyhä toimitus) tuovat uskon salaisuutta näkyvään muotoon. Esim. ehtoollisessa Kristus antaa itsensä konkreettisesti leivän ja viinin muodossa ehtoollista nauttivan sisimpään.
Teodikean ongelmasta muutama ajatus:
Kärsimyksen ongelma on yksi olemassaolomme keskeisimpiä ja vaikeimpia kysymyksiä, jonka ympärille kutoutuu kaikessa syvällisyydessään myös ristin uhri Golgatan. Jotkut ovat kyllä sanoneet, että Jumala kuoli Auschwitzissa.
Mm. juutalainen taidemaalari Marc Chagall on käyttänyt paljon juutalaista ja kristillistä symboliikkaa maalauksissaan käsitellessään 2. maailmansodan kauhuja, joille ei löydy sanoja.
http://www.firstthings.com/article/2014/04/the-christ-of-marc-chagall
I carry my cross every day,
I am led by the hand and driven on,
Night darkens around me.
Have you abandoned me, my God? Why?
TykkääTykkää
Suurin Taiteilija on Luojamme ja tämä Hänen kosmoksensa on Hänen kokeiluna ”ajalla, aineella ja avaruudella” ! Voi olla, että Hänellä on muitakin todellisuuksia ja maailmoita muilla ulottuvaisuuksilla, mutta ei Hän ole meille vähimmissäkään määrin niistä tilivelvollinen. Me vain totumme ja sokeudumme tälle kaikelle niin helposti, että lakkaamme ihmettelemästä näitä olioita, ilmiöitä ja olomuotoja ympärillämme. Lapsi, vasta tähän maailmaan tulleena ja vielä tottumattomana osaa kysyä vielä oikeita kysymyksiä!
Tietysti taidekin voi meitä etäännyttää Jumalasta, jos se johtaa ihmisen palvontaan ja hybrikseen omasta itsestään
TykkääTykkää
Niin vain PtM, eivät nämä asiat ole vastakkaisia, kaikkeen tuohon viitattiin jo edellä. Taidat lukea näitä tekstejä tietynlaisten nenälasien läpi 🙂 Raamattu opettaa, että Jumalan lähestymiseen on monta tulokulmaa kuten myös:
”Herran pelko on tiedon perusta, vain hullu halveksii viisautta ja opetusta” (Sanan. 1:7)
”Kuinka kauan te tyhmät hellitte tyhmyyttänne, pitkäänkö, kerskujat, kerskutte, hullut vihaatte tietoa? (Sananl. 1:22)
”Järjetön saa ilonsa hulluudesta, järkevä kulkee tietänsä suoraan” (Sananl. 15:21)
”Minun kansani on hullu, sanoo Herra. Se ei ymmärrä minua. Kaikki ovat kuin lapsia, eivät käsitä mitään. Pahaa he kyllä osaavat tehdä, mutta hyvään he eivät kykene.” (Jer. 4:22)
Ja kreikkalaisen viisaan mukaan: tosi viisas tunnustaa, ettei tiedä mitään tiedon rannattoman meren ääressä. Se on myös Jobin kirjan ja Viisauden kirjan sanoma!
PS. Tänään tai huomenna lienee viimeinen päivä allekirjoittaa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1175
TykkääTykkää
Rauha kanssasi PtM ja Jumalan Voima! – Jumala on niin suuri, että Häntä voimme tutkia, palvoa ja lähestyä niin tiedon, tunteen, kokemuksen kuin käytännöllisen lähimmäisen rakkauden kautta, eikä niistä liene mikään toista merkittävämpi näkökulma. Eikä niistä mikään ole Kristuksen uskon vastakohta. Ja kaikki me ollaan omalla tavalla ruhjoutuneita, alamittaisia ja reppanoita ainakin hengellisesti. Mutta sellaista on olla ihminen! – Jumala on myös suuri Ymmärtäjä ja Armahtaja, – sen minäkin koin, kun kävin kuoleman talon eteisessä.
TykkääTykkää
Syvällinen kirjoitus Jani Kaarolla, joskin hänen käsityksensä kristinuskosta vaikuttaa ikävän stereotyyppiseltä. Kristinusko ei ole vain sisäänpäinkääntynyttä ”synkeää perisynnillisyyttä” eikä anna lupaa nähdä luonto vain välineenä. Kristillisen teologian pitkän tradition valossa luonnon ja luomakunnan voi nähdä Jumalan olemuksen ikonina ja hänen läsnäolonsa sakramenttina.
Jumala ei ole vain ja ennen kaikkea tuonpuoleinen vaan on todella läsnä kaikessa, heijastuu kaikesta ja läpäisee kaiken. Tarkoituksenmukaisuudellaan, hyvyydellään ja kauneudellaan kaikki oleva heijastaa Luojaansa, joka on täydellinen Hyvyys, Kauneus, Olemassaolo ja Tarkoitus itse.
Niinpä me kristityt voimme nähdä luomakunnan jokaisen yksityiskohdan – kukkivan tuomen, veden pintakalvon, auringonlaskun värit, sateenkaaren, kirpeän syysaamun, ystävän hymyn – kertovan jotain Herrastamme. Hän on niin kuin ne potenssiin ääretön.
Maailmankaikkeus on kuin lyhty, jonka jokaisen yksityiskohdan läpi Valo – Jumala – jollain tavoin loistaa. Lankeemus on kyllä noennut tätä lyhtyä – maailmankaikkeuden hyvyyttä vääristävät synti, katoavaisuus, kuolema ja kärsimys. Silti yhä edelleen ”taivaat ja maa ovat täynnä Herran kirkkautta”.
Ps. 19
1 Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi. (19:2) Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
2 (19:3) Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle.
3 (19:4) Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla.
4 (19:5) Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin.
Raamatun valossa näyttää myös siltä, että pelastus ei koske yksin ihmistä vaan koko luomakuntaa. ”Itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen”. (Room. 8:21) Viimeisenä päivänä Jumala ei tuhoa luomakuntaansa vaan luo sen uudeksi, ennallistaa sen jälleen paratiisiksi, hänen läsnäolonsa täydelliseksi sakramentiksi.
Jos luomakunnalla on Jumalan silmissä tällainen itseisarvo, sillä tulisi olla itseisarvo myös meille uskovaisille. Kehottaahan Raamattu: ”Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan hänen rakkaita lapsiaan.” (Ef. 5:1)
TykkääTykkää
Jotkut raamatunkohdat viittaavat jopa siihen suuntaan, että ihmisen ohella myös muut luontokappaleet, jopa ”elottomat”, ovat Jumalan edessä jollain tavoin persoonallisia olentoja. Ilmeisesti koko maailmankaikkeus on Jumalan silmissä eräänlainen persoona, koska se ”huokaa” ja ”hartaasti ikävöi” lopullista pelastusta, katoavaisuuden kahleista vapautumista.
Persoonallisia piirteitä luonnolle antaa myös Franciscus Assisilainen kuuluisassa ”Aurinkolaulussaan”. Se kertoo erinomaisesti myös siitä, millaisella rakkaudella jokaisen kristityn tulisi suhtautua lähimmäisten ohella myös luontoon ja luomakuntaan.
Kaikkien luotujen ylistys eli
Veli auringon laulu
Korkein, kaikkivaltias, laupias Herra
sinun on ylistys ja kirkkaus ja kunnia
ja kaikki siunaus.
Sinulle yksin, Korkein, se kuuluu,
kukaan ei kelpaa nimeäsi lausumaan.
Ole ylistetty, Herrani,
kaikkien luotujesi kanssa,
varsinkin herramme veli auringon;
hän on päivä, jolla meidät valaiset.
Ja hän on kaunis ja säihkyvä
suuressa loistossaan.
Sinun kuvaasi hän kantaa, oi Korkein.
Ylistäkööt Sinua, Herrani,
sisar kuu ja tähdet,
taivaalle luomasi kirkkaat ja kalliit ja kauniit.
Ylistäkööt sinua, Herrani, veli tuuli
ja ilma ja pilvi ja sees ja säät kaikki,
joilla luotujasi pidät yllä. Ylistäkööt sinua Herrani, sisar vesi, hyvin
hyödyllinen ja nöyrä ja kallis ja kaino
Ylistäköön sinua, Herrani, veli tuli,
jolla yötä valaiset; hän on ihana ja iloinen
ja väkevä ja voimallinen.
Ylistäköön sinua, Herrani, sisar äitimme maa,
joka meitä ravitsee ja hallitsee
ja kantaa kaiket hedelmät
ja kirjavat kukat ja yrtit.
Ylistäkööt sinua, Herrani, ne
jotka antavat anteeksi rakkaudesta sinuun
ja kestävät kipua ja koettelemusta.
Autuaat ne, jotka kestävät rauhassa
sillä sinulta, Korkein he saavat kruununsa.
Ylistäköön sinua, Herrani,
sisaremme ruumiillinen kuolema,
jota yksikään elävä ei voi välttää.
Voi niitä, jotka kuolevat kuolemansynnissä.
Autuaat ne, jotka kuolema kohtaa
pyhään tahtoosi taipuneina,
sillä toinen kuolema ei heitä vahingoita.
Ylistäkää ja siunatkaa Herraani
ja kiittäkää ja palvelkaa häntä
suuressa nöyryydessä.
TykkääTykkää
Yleiskielessä uskomisen vastakohta on tietäminen. Tai ehkä oikeampaa olisi sanoa, että uskominen alkaa siitä mihin tietäminen loppuu. Tiedon puuttuessa ihmiselle ei jäämuuta vaihtoehtoa kuin uskoa. Tämä huomioon ottaen olisi puhdasta idiotismia väittä, että uskominen on jollain tapaa järjetöntä, epäloogista ja irrationaalista. Uskonasioista puhuttaessa toki on huomattava, että ”uskominen” on muutakin kuin vain uskoa Jumalan olemassa oloon ja Raamatun sanan totuudellisuuteen.
Roosa: ”Monet vanhoillislestadiolaiset (erityisesti naiset) nähdään kykenemättöminä rationaalisuuteen tai omaan ajatteluun. Teema nousee esille useimmiten erilaisten normistojen yhteydessä: miksi ihminen jättää oman järkensä noudattaessaan yhteisön normeja.”
Monet uskovaiset äidit omaavat varsin huonon itsetunnon ja maalailevat itse itsestään kuvaa ”tyhminä” ja mistään mitään ymmärtämättöminä”. Tämä on surullista, sillä kysehän ei tietenkään ole älynlahjojen puutteesta. On kuitenkin ymmärrettävää, että kotiäidin silmin kodin ulkopuolinen maailma ja siellä käytävä debatti voi tuntua oudolta, vieraalta ja ahdistavalta. Kun ihminen ei ole ”kotikentällään”, hän muuttuu epävarmaksi ja alkaa epäilemään omia kykyjään. Yhtälailla ”viisas” työssä käyvä isä (huomaa lainausmerkit) voi tuntea suurta epävarmuutta kotiaskareiden saralla. Eikä sitä helpota se, nainen vapaaillan vietosta tullessaan kovin kummeksuu ja kritisoi epäkonventionaalista ja standardeista poikkeavaa ilta-askareiden hoitoa. 🙂 No nämä nyt oli vähän sellaisia yleistyksiä. Minun ystäväpiirissäni on paljon akateemisia naisia kuin myös koti-isänä toimineita.
Toiseen lainauksessa olleeseen Roosan esille nostamaan ajatukseen: uskonnon normien noudattsminen ei tietenkään sekään sellaisenaan tarkoita järjen hylkäämistä. Eihän maallista lakiakaan noudattavaa ihmistä luokitella tyhmäksi sillä perusteella että hän nyt sattuu seuraamaan liikennemerkkien ja muiden varosääntöjen viitoittamaa tietä.
PtM:lle
TykkääTykkää
Joona kirjoitti kauniisti mm. ”Niinpä me kristityt voimme nähdä luomakunnan jokaisen yksityiskohdan […] kertovan jotain Herrastamme” ja ”Maailmankaikkeus on kuin lyhty, jonka jokaisen yksityiskohdan läpi Valo – Jumala – jollain tavoin loistaa.”
Tästä syystä myöskään luonnon tutkimista ja ”kovia” luonnontieteitä ei ole mitään syytä pelätä – ne avaavat näkymää luomistyön luonteeseen. Fyysikot ja eräiden tekniikanalojen harrastajat näitä luonnon salaisuuksia opiskellessaan kohtaavat monia ihmeellisyyksiä, joiden voidaan myös nähdä kuvastavan Jumalaa, kun vain näin halutaan. Toki moni voi ihastua liikaa itse teorioihin miettimättä niiden takana olevaa tulkintaa. Tällöin pään voi täyttää teorioilla ja ihastella omia ajatuksiaan ja omaksua ateistisen maailmankuvan. Uskon apologia ja keskustelu tieteen ja uskon suhteista on tärkeää, jotta näin ei pääse käymään ja myös teoreettisesti suuntautunut nuori löytää tilaa keskustelulle uskovaisten keskuudessa.
Mielenkiintoisesta luonnonilmiöstä otetaan esimerkiksi aalto-hiukkasdualismi ja valo. Valon voidaan ajatella olevan sähkömagneettista aaltoliikettä, energian etenemistä tilassa. Tällä mallilla voidaan selittää useimmat valoon liittyvät ilmiöt, ei kuitenkaan kaikkia. Joidenkin ilmiöiden selittämisessä valon onkin ajateltava koostuvan hiukkasista eikä aalloista. Sanotaankin, että valolla on aaltoluonne ja hiukkasluonne ja tätä kutsutaan aalto-hiukkasdualismiksi. Minusta tässä voi uskovaisena ajatella niinkin villisti ja kauniisti, että valon kaksinainen luonne kuvaa myös maailman Valon, Jeesuksen Kristuksen kahta luontoa, tosi ihminen ja tosi Jumala samassa persoonassa! Myös valo itse, luonnollisen valon aalto-hiukkasdualismi, heijastavat Valon, Jumalan luontoa.
Aalto-hiukkasdualismi pätee myös isommille hiukkasille, kuten elektroneille. Elektroni olisi helppo ajatella sellaiseksi pieneksi palloksi, joka kiertää atomin ydintä. Kun näitä palloja sitten sähkökentän avulla otetaan erilleen ja ammutaan peräjälkeen läpi sopivan pienestä raosta, ne muodostavat raon läpi kuljettuaan raon takana olevalle pinnalle kuvion, jonka ne piirtävät yksi elektroni kerrallaan. Voisi ajatella, että osa noista palleroista vähän törmää aukon reunaan ja ottaa siitä uutta suuntaa lennolleen. Mutta entä sitten, kun raon lähelle tehdään toinenkin rako ja elektroneja suihkutetaan jonossa päin aukotettua seinämää. Hupsis, nyt rakojen taakse muodostuukin kaunis interferenssikuvio, pikkuhiljaa, elektroni kerrallaan. Jos elektroni on se pallero, se voi kulkea vain yhden raon läpi kerrallaan eikä toisen raon avaamisen pitäisi vaikuttaa sen lentoon mitenkään. Mutta kun se vaikuttaa. Kulkeeko elektronipallero siis kahden raon kautta samalla kertaa vai kulkeeko se toisen raon läpi, mutta kuitenkin ”tietää” toisenkin raon olemassaolosta ja näin osaa singota omalla vuorollaan oikeaan suuntaan, jotta interferenssikuvio muodostuu?
Kun mennään pieniin mittasuhteisiin, niin kvanttifysiikan alalta löytyy monenlaista ihmeteltävää, joka ei avaudu arkijärjelle. Samoin kun mennään suuriin mittasuhteisiin, ei sielläkään pääse helpolla. Avaruus kaareutuu suhteellisuusteorian mukaan tai vaikka suomalaisen tekniikan tohtori Tuomo Suntolan kehittämän moniulotteisen Dynaaminen Universumi -mallin mukaan, joka kuulemma kuvaa joissakin sovelluksissa luontoa näppärästi ja vieläkin tarkemmin.
Näin Jumala osoittaa suuruutensa ja meille pienille ihmisille niin hämmästyttävän ajattelutapansa myös luonnon rakenteessa. Ihmettely ja keskustelu jatkukoon!
TykkääTykkää
Uskomisen kohteeseen, Jumalan mittaamattoman armon tuntemiseen ei inhimillinen järki riitä. Uskon kysymyksissä mennään alueelle jossa järkeilystä ei ole apua. Jumalan armo ja rakkaus syntistä kohtaan on loputon.
”Usko ei perustu ihmisten viisauteen (1 Kor 2:5). Mikään viisaus ei saa mitätöidä Kristuksen ristiä (1 Kor 1:17).
Ihmisten ymmärrys on mitättömyyttä Jumalan pelastusteoissa (1:20, 3:19). Jumalan viisaus on silloinkin suurempi, kun se maailman viisauden mielestä on silkkaa hulluutta (1:21, 25). ”Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan – -. ” (2 Kor.10:5.)”
Mutta Paavali muistuttaa myös siitä että ihminen on ihmiseksi luotu ja siihen sisältyy aikuisen vastuullisuus.
”Minä puhun niinkuin ymmärtäväisille, arvostelkaa itse, mitä minä sanon.” (1 Kor 10:15).
”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (1 Kor 14:20.)
http://freepathways.wordpress.com/2010/08/22/uskovainen-ja-jarki/
On arvokasta, että näitä ajattelemme ja kirkastamme sillä ymmärrystämme myös Jumalan sanaan liittyen. Omakohtainen usko ei itsessään ole järjen asia sillä se on silkkaa lahjaa Taivaalliselta Isältämme.
TykkääTykkää
Jäi edelliseen eiliseen kommenttiin roikkumaan sana ”PtM:lle”. Olin kirjoittamassa, että älä PtM arkaile kommenttiesi ja ajatustesi esille tuomista. Ei tarvitse olla sivistyssanat hallussa tao muuten kuulostaa hienolta. Se ei ole tarkoitus. Itsekin kirjoitan muun muassa senkin vuoksi nimettömänä, ettei ole halua esitellä mukamas hienoja ajatuksia tiettynä henkilönä. Sillä kun ei merkitystä, kuka jotain sanoo.
TykkääTykkää
JoseFer, hyvin kannustat, kuten Joona, Markku ja Roosakin!t PtM:n ohella kaikkia osallistumaan! MInäkin, kankealla ja tömäkällä ilmaisullani olen kiitollinen, että olen tullut täällä kuulluksi, vaikka on ollut aivan samanlaisia tuntemuksia kuin PtM:llä. Siitä huolimatta arvostan tavattomasti teitä toisia, joilla on erilaisia lahjoja joita ihastelen ja luen mielenkiinnolla. Erilaiset ja eritasoiset lähestymis-ja ilmaisutavat avaavat ikkunaa lisää katselemaan laajemmin kuin ennen yhteisen uskomme nykytilannetta, kipupisteitä, hyviä puolia ja ennenkaikkea parhainta – elävän Pyhän Hengen vaikuttamaa evankeliumia keskuudessamme. Ikkunaa kannattaa avata lisää ja katsella kauemmas historiaan, jotta näkisi paremmmin myös nykyhetken.
Palaan taas Siionin Kevään kalliiseen kommenttiin:
”Yhteisön eheytyminen alkaa aina vapaasta keskustelusta. Joskus tuntuu kyllä, että aivan ensimmäiseksi meidän ”suurten massojen” olisi tunnettava tilamme. Saarnat ovat julkisia puheenvuoroja ja niitä on lupa ja velvollisuus arvioida Raamattua vasten ja myös arvostella, jos menee Jumalan sanan valossa pahasti pieleen. Tärkeintä olisi, että asiasta menisi tieto puhujalle itselleen, mitä edesauttaisi toki keskustelukulttuurin vapautuminen.”
Puhujalle- sanan lisäksi olisi ehkä parempi viestiä kaikille puhujille, kun harhaoppiset puheet ja käytänteet jatkuvat.
” Hyvän lähtökohdan lähestymiselle antaisi esim. SRK:n KANNANILMAISU, jossa HUONEENHALLITUSOPPI ON selvästi TORJUTTAVA ja pidettävä peräti KÄSITTÄMÄTTÖMÄNÄ miten tällainen HARHA PÄÄSI LEVIÄMÄÄN KAIKKIALLE KRISTILLISYYTEMME TOIMINTAAN.”
Siionin Kevät, anteeksi kun jouduin muuttamaan kommentistasi muutaman kirjaimen! Ajatus ei kuitenkaan muuttunut.
Samalla SRK voisi KORJATA toisen saman harhan överin tulkinnan, eli ns PAKKOSYNNYTYSOPIN. Uskovaisella ÄIDILLÄ JA ISÄLLÄ ON LUPA KUUNNELLA JAKSAMISTAAN LASTEN VASTAANOTTAMISESSA OMANTUNTONSA MUKAAN.
Mitä luulette, kuinka laajasti tätä blogia seurataan? Meneekö täältä viesti ”päämajan” liepeille?
Meneekö viesti heille, jotka yhä hokevat saarnoissaan: ”Rakkaat vanhemmat, älkää väsykö”, tai ”Rakkaat äidit, jaksattehan ottaa vastaan kaikki lapset, jotka Jumala antaa!”
Pauliina Rauhala on kirjasaan kuvannut oivaltaen tämän ”toisenlaisia” äitejä kohtaan suunnatun armottomuuden – harhan julmuuden. Viljan ja Aleksin isä tulee muutamien uskonveljien kanssa poikansa kotiin kaksosten synnyttyä ( äiti juuri kotiutunut mielisairaalasta, jossa yht.6 aivan pientä lasta ) puhuttelemaan poikaansa blogikirjoittelusta, eikä edes huomaa pieniä vastasyntyneitä, puhumattakaan, että tuntisi pienintäkään myötätuntoa tai sääliä heidän jaksamisestaan. Ei – kova lakihenki ja tuomitseminen on miehille pääasia!
Taivaslaulu-kirjan esimerkin tuominen mielestäni puoltaa paikkaansa, koska silloin ei puututa kenenkään yksityisen elämään. Kirjassa on paljon syvästi oivallettuja asioita liittyen ehdottomaan ehkäisykieltoon, joka on yksi harhan tuomia painotuksia.
Jumalan Pojan, Kristuksen Hengen säilyminen opetuksessa on A ja O.
Se ei ole milloinkaan julma heikompia tai sairaita kohtaan.
Eikä se tee uhreja heidän puolustajistaan.
TykkääTykkää
”Mitä luulette, kuinka laajasti tätä blogia seurataan? Meneekö täältä viesti ”päämajan” liepeille?”
Viesti menee perille: Omantunnon tilikirjaan jää jokainen lausuttu / kirjoitettu turha sanakin.
”Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset puhuvat, pitää heidän luvun tekemän tuomiopäivänä; Sillä sanoistas sinä hurskaaksi tehdään, ja sanoistas sinä tuomitaan.” (Matt. 12:36-37)
Hän, joka lausui edellä olevat sanat, on sanonut itsestään: ”Minä olen A ja O…”
TykkääTykkää
“Omakohtainen usko ei itsessään ole järjen asia sillä se on silkkaa lahjaa Taivaalliselta Isältämme.”
Jotta menisimme lopullisesti pyörälle päästämme, kysyisin voidaanko yksinkertaista uskoa sitten edes puolustaa tinkimättömällä johdonmukaisuudella, jos ja kun kerran uskon syvin olemus on luonteeltaan täydellisen tinkimättömän epäjohdonmukainen lahjavanhurskaus? Jos puolustamme uskoa ensisijaisesti logiikalla, mitä tapahtuu pienille ja ymmärtämättömille? Mitä on yksinkertaisen uskon apologiaa?
Uskon lahja on pohjimmiltaan niin epäjohdonmukainen, että viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi, heikot ovat vahvoja ja suurin Jumalan valtakunnassa on pieni lapsi. Uskon lahjan voi omistaa omalle kohdalleen kehitysvammainen, matalalla älykkyysosamäärällä varustettu ihminen, dementoitunut vanhus tai pieni lapsi.
Uskon, että Kristuksen läsnäolo näkyy kaikkein kirkkaimmillaan pienessä vauvassa. Meillä aikuisilla ja järkevillä olisikin tarpeellista aina säännöllisin väliajoin mennä mahdollisimman matalalle, jos haluamme saada edes pienen käsityksen uskon suuruudesta.
Tässä mielessä Lutherin ja Kierkegaardin edustama fideismi, joka eroittaa uskon ja järjen täydellisesti toisistaan, on selkeässä jännitteessä katolisen kirkon edustamaan Tuomas Akvinolaisen perintöön.
TykkääTykkää
Kiitänpä vielä kerran Roosaa tästä postauksesta. Uskonasioiden järkiperäistä pohdiskelua ja asioista keskustelua on syytä puolustaa. Jos keskustelu kielletään, se on samalla myös teoreettisesti suuntautuneelle lapselle ja nuorelle piilotettu viesti: et ole toivottu meidän seuraamme tuollaisena.
Teoreettinen keskustelu ei ole siitä luontaisesti kiinnostuneille sen kummempaa pätemistä kuin maalaaminen on taiteilijalle. Se on tapa olla olemassa ja siihen on sisäsyntyinen tarve. Toki keskustella ja taiteilla voi myös pätemisen tarpeesta.
Keskustelua rajoittavia pyrkimyksiä voi esiintyä esim. seurakuntailloissa, kun muutaman teoreettisemman puheenvuoron jälkeen joku käy ahdistuneena moittimassa järkeilyä ja puhumassa yksinkertaisuuden puolesta. Siitä voi tulla tällaiselle pohdiskelijalle sellaista arkuutta, että ei enää viitsi pitää puheenvuoroja. Jopa täällä Hulluinhuonelaisessakin silloin tällöin on aistittavissa samaa pyrkimystä keskustelun vaientamiseen. Siis siitä huolimatta, että tämä on nimenomaan teologiseen keskusteluun tarkoitettu blogi.
Luulen, että järkiperäisen keskustelun vaientamisen takana vaikuttavat samanlaiset syyt kuin ehkäisykielteisyyden aiheuttamien ongelmien kieltämisessä. Molemmissa tapauksissa kuulija ahdistuu, kun hänen maailmankuvansa joutuu koetteelle. Olisi helpompi saada toinen hiljaiseksi kuin kohdata omaa maailmankuvaa uhkaavat ajatukset. Ehkä tämäkin on sitä Roosan mainitsemaa älyllistä laiskuutta.
Ehdottoman ehkäisykielteisyyden kannattaja on saanut perusteltua ajatusmaailman itselleen eikä halua kuulla ehkäisykielteisyyden aiheuttamista ongelmista, koska oma vakaumus tuntuu järkkyvän ja uskokin olevan vaarassa. Samoin järkiperäistä keskustelusta ahdistuva ihminen kokee keskustelun uhkaavan omaa uskonvarmuuttaan. Kummassakaan asiassa meillä ei kuitenkaan pitäisi olla mitään pelättävää keskustelussa ja totuuden etsimisessä.
TykkääTykkää
Tarvitsemme lahjana saatua lapsenomaista uskoa ottaaksemme vastaan Jumalan totuudet. Älkäämme kuitenkaan veltostuko Jumalan sanan oppimisessa. Kaikkien ei tietenkään tarvitse olla mitään teologeja, mutta jos tulemme koko joukko haluttomiksi oppimaan ja alamme kaikki pikkulapsiksi, emme erota hyvää ja pahaa ja olemme kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä. Silloin on vaarana, että koko lauma joutuu hukkaan.
Hepr. 5:
11 Meillä olisi tästä paljonkin sanottavaa, mutta ei ole helppo selittää näitä asioita teille, koska olette tulleet niin haluttomiksi kuulemaan.
12 Jo aikoja sitten teistä olisi pitänyt tulla toisten opettajia, mutta sen sijaan te olette itse jälleen opin tarpeessa: jonkun olisi opetettava teille Jumalan sanan alkeet. Te tarvitsette taas maitoa, ette te kestä vahvaa ruokaa.
13 Jokainen, jota vielä ruokitaan maidolla, on pikkulapsi, eikä sellainen kykene ottamaan vastaan syvällistä opetusta.
14 Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet ne erottamaan hyvän ja pahan.
Ef. 4:
7 Mutta kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa.
11 Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat,
12 varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.
13 Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden,
14 silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita.
15 Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää.
16 Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa.
TykkääTykkää
Ristin saarnan hulluus
1. Kor. 1:18 ”Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.”
Markku jo viittasikin siihen, että tämä ei tarkoita sitä, että hullumman ajatuksen esittäjä on paremmin oikeassa. Kannattaa huomata, että mikä on hulluutta: puhe rististä. Kannattaa huomata myös se, kenen mielestä: niiden, jotka joutuvat kadotukseen. Paavali ei tässä suinkaan opeta niin, että oppi ja opetus on kristittyjen elikkä uskovaisten mielestä hullua.
Meidän voi olla vähän vaikea luontaisesti ymmärtää Paavalin pointtia tässä kirjeen kohdassa, koska meille on jo pienestä pitäen opetettu kristinuskon aakkosia.
Yhtäältä Paavali viittaa hulluudella siihen, että juutalaisten ja kreikkalaisten mielestä oli täysin päätön ajatus, että Jumala alentuisi häpäistäväksi ja naulittavaksi ristille. Ei tule kuuloonkaan!
Toisaalta ristin saarnan hulluutta on myös se, että synnit saa uskoa anteeksi armosta, sovitustyön tähden.
Maailman viisaus kertoo, että uskonnonharjoituksessa ja hengellisyydessä edistytään askelittain aina ylemmälle ja ylemmälle tasolle, kunnes jossakin vaiheessa voidaan päästä oikein guruiksi. Yhden linjan viisaus taas pyrkii hyvillä teoilla ansaitsemaan autuuden. Ristin saarna on hulluutta kääntäessään tämän kaiken ihmiselle luontaisen ”viisauden” päälaelleen: Palkinto on jo ansaittu kristitylle ristillä! Ei tarvita itsensä harjaannuttamista tai hyviä tekoja sen ansaitsemiseen. Kaikki ovat alusta alkaen samalla viivalla eikä vahvemmalla tai viisammalla ole etumatkaa. Palkinnon saa ottaa vastaan pelkästä armosta. Aivan nurinkurisesti palkinto tulee siis ensin ja hengellisyyden harjoittaminen ja hyvät teot seuraavat vasta sitten, vapaudessa ja rakkaudessa, ei palkinnon ansaitsemista varten.
TykkääTykkää
Kiitos tästä järjenvastaisesta viestistä.
TykkääTykkää
Ihastuneena yhdyn Siionin Kevään kommenttiin, kiitos amicus curiae ”älyttömän” hyvästä sanoituksesta eilen klo 20.42 !!!
TykkääTykkää
Saitko parannuksen armon?
TykkääTykkää
”…joka pesty on, ei se muuta tarvitse, vaan että jalat pestään, ja niin hän on kokonansa puhdas” (Joh. 13:10)
TykkääTykkää
Kyllä katolinen kirkkokin edustaa pohjimmiltaan fideismia, vaikkakin optimismiakin järjen kykyihin on esiintynyt matkan varrella, ennenmuuta myöhäiskeskiajan skolastiikassa. Ja weli Marttikin käytti järkeään niin täysillä kuin vain kykeni 🙂 ”Ellei minua Pyhän Raamatun todistuksilla ja selvillä järkisyillä saada vakuuttuneeksi, sillä yksinomaan paavia ja kirkolliskokoustakaan en voi uskoa. Olen sidottu omaantuntooni ja Jumalan sanaan. Sen vuoksi en voi perua mitään.” – Aika paljon tässä kiistakysymyksessä on kai ollut sitä poleemista retoriikkaa!
TykkääTykkää
AC: “Jos keskustelu kielletään, se on samalla myös teoreettisesti suuntautuneelle lapselle ja nuorelle piilotettu viesti: et ole toivottu meidän seuraamme tuollaisena.”
Olen myöskin sitä mieltä, että keskustelun tulee olla vapaata. Ei ole syytä asettaa minkäänlaista lähestymistyyliä lähtökohtaisesti kyseenalaiseksi. Jokainen ihminen jäsentää elämäänsä ja uskoaan omasta sisäisestä maailmastaan käsin. Ei ole olemassa parempia tai huonompia tapoja jäsentää maailmaa, on vain erilaisia. Kysymys on siitä, kuinka toimiva kyseinen jäsentämistapa on kyseiselle ihmiselle hänen uskonelämässään ja elämässään muutenkin. Silloin kun maailmankuvat joutuvat törmäyskurssille, joudumme uudelleen arvioimaan oman maailmankuvamme kestävyyttä ja toimivuutta. Maailmankuva on ihmisen sisäisesti jäsentynyt kuva elämästä ja sen lainalaisuuksista, johon myös usko avaa uusia ulottuvuuksia ja merkityksiä. Näkisin tämän keskustelun täällä blogissa olevan nimenomaan osa maailmankuvan rakentamisprosessia, jolloin meillä on mahdollisuus tarkastella ja koetella omaa ajatteluamme. Siihen voi liittyä samalla myös voimakasta ahdistusta, koska omien ajatusten kyseenalaistaminen tarkoittaa samalla myös perusturvallisuuden järkkymistä. Tämäkin on ymmärrettävää. Nykyinen maailmamme kuitenkin haastaa meidät tutkimaan oman uskomme perusteita juurta jaksain, jotta pystymme säilyttämään oikean suunnan tässä “kansojen pauhinassa”.
TykkääTykkää
Selittäisitkö, Markku, mikä on sellainen ”kuoleman talo”, jonka eteisessä käyminen antaa kokemuksen, että ”Jumala on suuri Ymmärtäjä ja Armahtaja”? Onko tällä kokemuksella jotakin yhteyttä Jumalan valtakunnan evankeliumin kanssa? Vai onko tämä yksittäisen ihmisen subjektiivinen kokemus?
(Tämä kysymyskommentti ei varmaan välity sinulle tällä sivustolla, mutta ehkä poikasi Joona voisi välittää sinulle nämä kysymykset muuta kautta.)
TykkääTykkää
AC: “Yhtäältä Paavali viittaa hulluudella siihen, että juutalaisten ja kreikkalaisten mielestä oli täysin päätön ajatus, että Jumala alentuisi häpäistäväksi ja naulittavaksi ristille. Ei tule kuuloonkaan!” Myöskään islaminuskoiset eivät voi mitenkään hyväksyä sitä, että ristiinnaulittu ja häväisty Kristus olisi Jumala. Pyhä Jumala ei heidän mielestään voi mitenkään alentua noin alas. He pitävät meitä kristittyjä Jumalan häpäisijöinä, kun palvomme ristiinnaulittua Jumalaa.
Ajatelkaa, mikä maailmankatsomusten törmäyskurssi! Paavali itse eli tämän todeksi omassa elämässään. Aluksi hän vainosi kristittyjä ja LUULI palvelevansa elävää Jumalaa, kunnes tapahtui jotakin mullistavaa, joka käänsi hänen elämänsä päälaelleen. Rationaalinen fariseus käsitti Ristin hulluuden ja ymmärsi olleensa harhassa.
Ristiriidat varhaisten kristittyjen parissa olivat tavallisia: juutalaiskristityt, pakanakristityt, hellenistisen taustan omaavat kristityt jne. Konservatiiviset juutalaiskristityt noudattivat tooraa ja tunnustivat samalla Jeesuksen Herraksi. Samalla he joutuivat rintamalinjojen väliin. Heprealaisten kristittyjen ja hellenistien välillä ilmeni jännitystä sekä lisäksi ulkopuolisten juutalaisten välillä. Tämä johti mm. Stefanoksen kivittämiseen, ja syynä oli Lukkaan mukaan liiallinen vapaamielisyys suhtautumisessa lakiin ja temppelikultin harjoittamiseen.
Fanaattinen kristittyjen vainoaja Paavali, taas muuttui vahvan Kristus-näkynsä myötä ryhmäpoleemiseksi rajanvetäjäksi, joka jännitteisyys jatkuu halki koko kristikunnan historian. Ryhmäpolemiikkia harrasti menestyksellisesti myös Luther, joka taas palveli silloisen kirkollisen vallan väärinkäytön ilmituloa, mutta meni överiksi taas jossakin kohdin. Samoin Lestadius käytti karkeaa retoriikkaa herättäessään lappalaisia synnin unesta, ja hyödynsi saarnojen kielikuvina syviä alkukantaisia viettejä.
Kristillisen uskon jatkuva haaste on tehdä itsestään uskottava ja jopa rationaalisesti perusteltu muuttuvassa maailmassa. Millä tavoin kristillinen usko vastaa tieteellisen maailmankuvan muutoksiin ja eettisen tietoisuuden laajenemiseen? Millä tavoin voidaan yhdistää vanha ja uusi eheäksi tulkinnaksi, vrt. Vanha testamentti vs. Uusi testamentti? Voiko kristillinen usko, evankeliumi ja sanoma ylösnousseesta Kristuksesta toimia maailmaa eheyttävänä voimana, kun se antautuu keskustelemaan ja kohtaamaan avoimesti sekä tieteellisesti orientoituneen, etnisesti, kulttuurisesti ja uskonnollisesti erilaisen ihmisen? Minusta voi.
TykkääTykkää
Voisiko tämän sivuston toimintaa kehittää rehellisempään suuntaan?
Kun julkaisee kommentin, tulee sivun alareunaan ilmoitus ”Kommenttisi on julkaistu”. Tämä lause ei ole totta. Silloin, kun kommenttia ei julkaista, pitäisi näkyviin tulla lause: ”Kommenttiasi ei ole julkaistu.”
Sivun kommenttilaskuri laskee nämäkin julkaisemattomat kommentit, jotka on kommentoijille ilmoitettu julkaistuksi.
TykkääTykkää
Oletko varma, ettei kommenttisi julkaistu automaattisesti?
Tässä blogissa, kuten myös joissain muissa blogspotin/bloggerin blogeissa, on kommenttien osalta tällainen ikävä piirre: kun kommentteja on paljon (yli 50?), vain osa kommenteista näkyy. Enemmän kommentteja saa näkyviin painamalla ihan sivun alalaidassa (kommenttilaatikon alla) olevasta ”Lataa lisää”-linkistä. Ongelmana on se, että tuo linkki erottuu huonosti – itse en meinannut sitä aluksi huomata ja ihmettelin laillasi, miksi osa kommenteista ei näy.
TykkääTykkää
Evankeliumi
Mark. 7: 5-13
Fariseukset ja lainopettajat kysyivät Jeesukselta: ”Miksi sinun opetuslapsesi eivät elä isien perinnäissääntöjen mukaan, vaan aterioivat epäpuhtain käsin?”
Hän vastasi heille: ”Te tekopyhät! Oikein on Jesaja teistä ennustanut. Onhan kirjoitettu:
– Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan,
mutta sen sydän on kaukana minusta.
Turhaan he minua palvelevat,
kun opettavat oppejaan,
ihmisten tekemiä käskyjä.
Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä.”
Aatu
TykkääTykkää
Quo Vadis, kiitos näistäkin kommenteistasi! Olen todella iloinen, että tällaista tiedollista ja pohtivaa keskustelua voidaan nyt täällä käydä yleisesti kaikkien kanssa. Tämä ei siis ole vain teologien, SRK:N johtokunnan tai puhujien kokouksen herkkua. Voi että tämä on mahtavaa ja vaputtavaa!
Meidän kristillisyydessämme on nyt menossa murrosvaihe, joka vaatii – suorastaan huutaa tällaiseen keskusteluun. On kyseessä jälleen kerran, Siionin Kevään sanoin – uskovaisten maailmankuvan eheyttämistä vaativa prosessi. Meidän pitää yksinkertaisesti uskaltaa käydä tätä keskustelua avoimesti ja pelkäämättä. Kuten historiasta näkyy, aina on ollut tarvetta pohtia kurssia. Totuuden kaipuu on meissä syvällä.
Fanaattisuus. Paavali oli siis ollut fanaattinen lakihenkisyydessään. Hänelle tapahtui totaalinen maailmankuvan muutos, käsittäessään Jumalan Pojan ristinkuoleman todellisen merkityksen ja sen, kuinka paljon vääryyttä hän oli aiemmin harjoittanut uskovaisia kohtaan. Hän tunsi olleensa totaalisen harhassa.
On se ollut järisyttävä ja nöyryyttävä kokemus. Hän pääsi omistamaan Jumalan lapsen oikeaa vapautta. Se ei enää perustunut Jumalan antaman lain yltyneeseen saivarteluun saivartelun perästäkin ajautuneisiin perinnäissääntöjen noudattamisiin – jotka olivat pönkittäneet ja ylläpitäneet valheellista ihmiskunniaa. Hän tajusi, kuinka Jeesuksen nimitykset kyykäärmeiden sikiöistä, sokeista sokeiden taluttajista, kuolleiden luista, kalkituista haudoista, viittojen tupsujen heiluttelijoista jne. olivat ansaittuja ja oikeudenmukaisia.
Meilläkin alkoi 60-luvulta samanlainen meininki. Voi mahdotonta, minkälaisiin sääntöviidakoihin koko lauma joutui, kun SRK tuli miehitetyksi Heikki Saaren johdolla ja uudet ohjeistukset alkoivat massahoitokokousten ryminällä. Vaikka se tapahtui ympäröivän yhteiskunnan yleisen moraalikadon seurauksena – sen muutamia fanaattisia lakihenkisiä perinnäissääntöjä ei voi tänä päivänäkään pitää oikeina. Viittaan samalla Antti Pentikäisen lausumaan juuri olleessa YK:n täysistunnossa : ”Pentikäisen havaintojen mukaan tiukkoihin ulkoisiin sääntöihin ja niiden kyttäämiseen keskittynyt uskonnollisuus madaltaa kynnystä jopa brutaalin väkivallan käyttöön. Tästä on hänen mukaansa paljon esimerkkejä lähellä ja kaukana.”
Quo Vadis, koen vapauttavana rehellisyytenä myös kritiikin Lutherin ja Lestadiuksen överiksi menneistä opetuksista ja puheista. Viimeksi oma maailmankuvani oli koetteella Lestadiuksen osalta lukiessani Päivi Räsäsen tekemään gradua ” Koreuden ryysyt ja vallan vaatteet”. Se vain osoittaa, kuinka kukaan ihminen ei ole erehtymätön. Ja ennenkaikkea, kuinka ihmeessä me 60-70 -luvun opetuksessa alistuimme erehtymättömän huoneenhallituksen sisällön nielemiseen? Järkkyykö maailmankuvamme edelleen, jos joku ”pylväistämme” osoitetaan erehtyneeksi? Onko erityisen vaarallinen juuri tutkija, joka tarkastelee ja osoittaa erehtymättömän huoneenhallituksen toimintaa seurauksineen?
Quo Vadis, viimeinen kappaleesi on rautaista tekstiä!
TykkääTykkää
Paavalista muutama sana :-).
Saulus Tarsolainen oli kyllä mielenkiintoinen ja ristiriitainen tyyppi. En ole kauhean syvällisesti häneen perehtynyt, mutta luonteeltaan näyttäisi olleen aika äärimmäisyyksiin menevä yhden asian mies. Hän oli totinen fariseus, Gamalielin jalkojen juuressa opetettu (Apt.t. 22:3). Gamaliel oli arvovaltainen opettaja, joka perehdytti Paavalin pyhiin kirjoituksiin ja ennenkaikkea Tooraan. Paavali pääsi näin osalliseksi myös siitä suullisesta traditiosta, jota juutalaiset olivat opettaneet sukupolvesta toiseen.
Fanaattisuuteen saakka mennyt kristittyjen vainoaminen oli Saulus Tarsolaiselle sydämen asia. Hän kuvitteli varmasti olevansa suuri uskon sankari, aina siihen asti kun hänet lyötiin sokeudella Damaskokseen menevällä tiellä (nyk. Syyriassa!).
Tämän jälkeen alkoi vahva rajanveto suhteessa menneeseen ja ristin hulluuden ylistys, joka hulluus oli samalla osoitus ja todiste julistuksen jumalallisesta alkuperästä: Koska teloitusvälineen nostaminen koko julistuksen keskukseksi on varmasti vaikuttanut antiikin ihmisestä mauttomalta, joten sen julistajan on myös täytynyt olla jotenkin outo ja vailla järkeä. Eli ymmärtääkseen ristin hulluuden, on pakko olla jumalallisen inspiraation eli Hengen vallassa :-).
On huomattava, että maallisen viisauden kritiikki on nähtävissä myös Antiikin Kreikan filosofiassa, varsinkin Platonin muotoilemassa Sokrateen puolustuspuheessa, jossa hän kehoittaa etsimään itseään viisaampaa:” Jumala on se, joka tässä on viisas… inhimillinen viisaus on vähäarvoista tai vailla kaikkea arvoa. Ihmiset, se teistä on viisain, joka Sokrateen tavoin ymmärtää, ettei oikeastaan ole ollenkaan viisas.”
Paavalin julistuksessa järjettömyyden ja viisauden bipolaarinen dialektiikka pohjautuu siis Platonin dialogeihin. Mielenkiintoinen pieni yksityiskohta Platonin Valtio-dialogissa: Platon (n. 300 eKr) antaa päähenkilön sanoa, että todella oikeamielinen on se, joka säilyy oikeamielisenä/ vanhurskaana vielä silloinkin, kun hänet kidutusten jälkeen naulitaan ristille. Platonin mukaan ristillä paljastuu ylivertainen oikeamielisyys eli vanhurskaus. Paavalin suhde antiikin viisauteen oli siis sekä kielteinen että myönteinen, mutta hän käytti Gamalielin jalkojen juuressa saamaansa viisautta hyväkseen muotoillessaan orastavaa kristinuskon teologiaa. Paavalin suhde juutalaisuuteen oli myöskin vähintäänkin kaksijakoinen. Yhden tulkinnan mukaan Paavali esittää uudistetun version juutalaisesta liittoteologiasta Kristus-uskon valossa, jolloin Israelin kansan vahva identiteetti Jumalan valittuna kansana vaihtuu todelliseksi Israeliksi eli Kristuksen seurakunnaksi, ja ympärileikkaus sydämen ympärileikkaukseksi hengessä. Kiistojen seurauksena Toora yhdistyi kiroukseen, syntiin ja kuolemaan, sillä “kirjain tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi.”
Pohdintojen lähteenä mm. Niko Huttunen, Uusi Testamentti ja antiikin filosofia.
TykkääTykkää
Anonymous 3.lokakuuta 2015 klo 10.57 ”Selittäisitkö, Markku, mikä on sellainen ´kuoleman talo´, jonka eteisessä käyminen antaa kokemuksen, että ´Jumala on suuri Ymmärtäjä ja Armahtaja´? Onko tällä kokemuksella jotakin yhteyttä Jumalan valtakunnan evankeliumin kanssa? Vai onko tämä yksittäisen ihmisen subjektiivinen kokemus?”
Jumala haluaakin, että tuntisimme subjektiivisesti Hänen rakkautensa ja että meillä olisi subjektiivisia tunteita Häntä kohtaan: ”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan.” (Ps. 73:28) tai kuten virressä 118 laulamme ”Kun huusin Herraa hädässäni, hän kuuli riensi auttamaan” tai virressä 310 ”Jos me joudummekin / syvihin vesihin / ratki keskelle kuoleman kauhun / emme nääntyä voi / hänen äänensä soi läpi myrskyn ja helvetin kauhun”.
Aina emme tunne näitä subjektiivisia tunteita vaan saamme turvautua objektiivisiin Jumalan Sanan lupauksiin ja vakuutuksiin kuten:
”Herra, ole minulle armollinen… Sinä tuot minut takaisin kuoleman porteilta.” (Ps. 9:13)
”Käänny puoleeni ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton.” (Ps. 25:16)
”…ja Herra on teille armollinen ja kääntää teidän kohtalonne” (5. Moos 30:3)
”Sillä hän tietää, minkäkaltainen teko me olemme: hän muistaa meidät tomuksi.” (Ps. 103:14)
”Sillä ei meillä ole se ylimmäinen pappi, joka ei taida meidän heikkouttamme armahtaa,” (Hepr. 4:15)
”Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen.” (Ps. 13:6)
”Herra, sinun armosi on avara kuin taivas, pilviin ulottuu sinun totuutesi.” (Ps. 36:10)
”Suurempi kuin elämä on sinun armosi. Minun huuleni ylistävät sinua.” (Ps. 63:3)
”Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa.” (1. Aik. 16:34)
Ja myös Sinulle Anonymous: ”Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen.” (4. Moos. 6:25)
PS. Hyvin kirjoitettu Quo Vadis ja amicus ! – Marja Itkonen-Kailan suomennoksessa Platonin oikeamielinen naulitaan paaluun (Valtio, II kirja, s.54), mutta se on sivuseikka siinä yhteydessä.
TykkääTykkää
Markku: ”Marja Itkonen-Kailan suomennoksessa Platonin oikeamielinen naulitaan paaluun (Valtio, II kirja, s.54), mutta se on sivuseikka siinä yhteydessä.”
Kiitos tarkennuksesta!
TykkääTykkää