Yhtä Kristuksen kanssa

 

Lestadiolaisuuden historiasta voidaan nostaa esille merkittäviä maallikkoja, jotka ovat upeaa teologiaa luoden sanoittaneet ja selkeyttäneet raamatullista oppia. Eräs tällainen maallikko oli Heikki Jussila (1863-1955), joka oli yksi 1900-luvun alun tunnetuimmista vanhoillisista saarnaajista. Jussilaa voidaan hyvällä syyllä pitää itseoppineena teologina: hän kirjoitti kolme kirjaa, joista kaksi (Elämän ihme ja Iankaikkinen evankeliumi) ovat luonteeltaan kristillisen opin selityksiä sekä hengellisiä rakkauskertomuksia. Jussila tuo kirjoissaan esille syvällistä, kaunista ja upeaa teologiaa, josta välittyy syvä rakkaussuhde elämän antajaan, Kristukseen. Erityisen selvästi kirjoissa tulevat esille vanhurskauttamisoppiin, kristologiaan ja seurakuntaoppiin liittyvät teemat.

Seuraavassa Jussilan teksti Pyhä yhteys on kirjasta Elämän ihme (1947). Jussila esittää siinä mielenkiintoisella tavalla Kristuksen ja uskovan suhteen. Lähtökohtana on katkelma Johanneksen evankeliumista:

PYHÄ YHTEYS

Joh. 17:23 ”Minä heissä ja sinä minussa, että he yhdessä täydelliset olisivat.”

Alussa luotiin ihminen Jumalan kuvaksi ja eläväksi sieluksi ja hänellä oli yhteys Isän kanssa. Sen yhteyden tosin synti katkaisi ja hajoitti; mutta lupaus ja sen täyttäminen korjasi sen paljoa jalommalle perustalle. Kristuksessa on Jumala ja ihminen yhdistetty yhdeksi persoonaksi. Hänen nimensä on Immanuel, joka suomennettuna merkitsee: ”Jumala meidän kanssamme”, meidän lihassamme. ”Se on julkisesti suuri jumalisuuden salaisuus, että Jumala on ilmestynyt lihassa.” (1. Tim. 3:16).

Siihen arvoon ja kunniaan on Jumala koroittanut ihmisen. Vaikka niitä ihmisiä on aina vähän ollut ja vieläkin on se ”piskuinen lauma” ihmispaljouden keskellä, jotka siinä yhdessä ovat, niin se kuitenkin on täysi todellisuus. ”Sillä ne kaikki yhdessä ovat, Hän, joka pyhittää ja ne, jotka pyhitetään, josta syystä Hän ei häpeä heitä veljiksi kutsua” Hepr.2:11.

Mutta se on maailmalle peitetty ja kätketty salaisuus, miten tapahtuu se pyhittäminen, jonka kautta ihminen tulee siihen yhteyteen eli osallisuuteen, joka meillä on Jumalan ja Hänen poikansa Jeesuksen Kristuksen kanssa. Sen tähden herramme ja ylimmäinen pappimme sanoo Isälle: ”Minä rukoilen heidän edestään; en maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka olet antanut minulle, koska he ovat sinun. Ja kaikki minun omani on sinun ja sinun omasi on minun, ja minä olen kirkastettu heissä.” (Joh. 17:9,10). Niin kuin miehuuden luonto Kristuksen persoonassa kirkastettiin ja korotettiin jumaluuden luonnon kirkkauteen Isän tykönä, niin hän sanoo: ”Joka minun ääneni kuulee ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle, ja tahdon pitää ehtoollista hänen kanssaan ja hän minun kanssani”. Ja niin kuin jumaluuden luonto tuli Kristuksessa miehuuden luonnon kanssa yhdistetyksi osallisuuteen, niin ovat Jumalan luonnosta osallisia ne, joista Hän sanoo:

”Minä heissä ja sinä minussa, että he yhdessä täydelliset olisivat.”

Isän rakkaus lähetti Hänen ainoan Poikansa hakemaan itsellensä morsianta, joka oli kuolemalla kuolemaan tuomittu. Morsiamen viheliäisyyden, tuomion ja kuoleman Hän otti pois ja koroitti ihmisen mahdolliseksi olemaan Jumalan asuntona, kaunistettuna Yljän vanhurskaudella. ”Joka minua rakastaa, hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä ja me tulemme hänen tykönsä ja asumme hänen tykönänsä.” Silloin ovat kovat sydämet sulaneet kun on saanut taivaan korkeat vieraat ystävinä ja oman sielun Yljän huoneeseensa. 

Tähän korkeaan yhteyteen Hän on meidät koroittanut tultuamme osallisuuteen ja yhteyteen Herramme Jeesuksen veren voimasta Hänen armon valtakunnassaan. Ja samalla saimme Kristuksen armotavarain ja Pyhän Hengen lahjain osallisuuden ja yhteyden. Hänen huoneessansa, jossa on meillä yhteys vanhurskautettujen kanssa Aabelista asti, ja jossa olemme Jumalan perillisiksi ja Kristuksen kanssaperillisiksi tulleet.

”Minä heissä ja sinä minussa, että he yhdessä täydelliset olisivat”, kuuluu Edesvastaajan rukous edestämme. Sen tähden olkoon ylistetty Hänen nimensä, jossa meillä on sellainen autuuden täydellisyys! Hän on kihlannut itselleen morsiamen, jossa ei ole saastaisuutta eikä yhtään ryppyä, vaan että se olisi pyhä ja laittamaton. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta. Sen tähden me uskomme lupauksen sanaan, joka selittää, että Aadamista tullut vahinko on toisessa Aadamissa, Kristuksessa korjattu (Room. 5:15). Pyhittäjän tähden on pyhäin yhteys maan päällä syntisistä pyhäksi pyhitetty. Hyvään öljypuuhun istutettuna kantavat he hyvää hedelmää. Ja puu on oksiensa keskellä kaiken elämän ja voiman antajana, ja sille kaikki kunnia tulee.

Miksi nykyisin kristillisyydessämme kuulee hyvin harvoin yhtä syvällistä teologiaa edes koulutettujen teologien suusta, vaikka keskimääräinen koulutustaso on paljon korkeampi kuin Jussilan elinaikana, 1930, -40 ja -50-luvuilla? Mikä on syynä liikkeemme teologiseen ja hengelliseen alennustilaan? Miten tilanne voisi korjaantua?

Mitä tarkoittaa se, että kristitty on yhtä Kristuksen kanssa? Mitä tarkoittaa, että hän on pyhitetty ja osallinen jumalallisesta luonnosta?

Onko ihmisen vanhurskauttaminen kertakaikkinen vai prosessiluonteinen tapahtuma? Vai voiko ajatella, että se on molempia?

Millaista hengellistä kirjallisuutta luet? Mitä kirjoja suosittelet myös muille?

62 kommenttia artikkeliin ”Yhtä Kristuksen kanssa

  1. Anonyymi

    Kristillisyyden tila on aina näkynyt alennustilana kristillisyyden ulkopuolisten silmissä. Elävä usko on ihmisjärjelle käsittämätön asia.

    Ristin ryöväristä tuli kristitty. Hänestä tuli pyhitetty ja osallinen jumalallisesta luonnosta. Hänen vanhurskauttamisensa oli kertakaikkinen – ei prosessiluonteinen – tapahtuma.

    Ristin ryöväri ei ole ainoa esimerkki Raamatussa, jossa näkyy, miten Jumala vanhurskauttaa syntisen.

    Tässä yksi lukuisista esimerkeistä: ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.” (Luuk. 19:9-10)

    Vanhurskautettua syntistä Jumala sanassaan neuvoo pitämään sen, mitä tämä on saanut. Hän neuvoo säilyttämään uskon ja hyvän omantunnon. Hän neuvoo pitämään rakkauden toisten Jumalan lasten kanssa.

    Tykkää

  2. Ai mitäkö luen? No esimerkiksi lainaamasi kirjaa ja muitakin Jussilan kirjoja olen lukenut ja tykännyt.

    Vanhurskaaksi julistaminen varsinaisessa eli pelattavassa merkityksessä on tietenkin kertakaikkinen tapahtuma, josta osallisena uskova elää tuosta eteen päin joka hetki. Toinen asia, josta oikeastaan olisi hyvä selvyyden vuoksi käyttää kokonaan muuta nimeä, on pyhityksen lahja, jossa ihminen toimii Jumalan kanssa kun Kristus elää hänessä ja hän Kristuksessa (2. vanhurskaus, iustitia secunda). Ei tätäkään Hengen uudeksi tekevää voimaa ole syytä hävetä, kuten voidaan tämän päivän evankeliumista lukea (maan suola ja valo), kunhan muistamme ettei sillä ole tekemistä varsinaisen vanhurskauttamisen kanssa.

    Omassa heikkoudesta vaikertamisessa voimme myös mennä liian pitkälle (ja pyhityselämämmekin voi rajoittua vältetyksi totuttujen asioiden välttelyyn). Kärjistetty esimerkki: Onpa käynyt joskus erilaisten vanhempainkekkereiden jälkeen, kun on yhdessä hyvän tavan mukaisesti voihkittu omaa mahdottomuutta esim. kasvattajana, että on havahtunut fiilikseen, että emmekö me käsittele omaa huonouttamme melkein kuin se ”kuuluisi asiaan”. Uskossa ja elämässä aikuiseksi kasvamista ei ole kielletty, vaan siihen Raamattu kehottaa. Aivan keskeneräisiksi tietenkin jäämme.

    Itse varsinaisesta vanhurskauttamisopista olen kokenut lohdullisimmaksi näköalaksi sen, jos samalla korostetaan vanhurskauden olevan ulkopuoleltamme tulevaa vierasta vanhurskautta, jonka perusteella Jumala korkeuksissaan lukee meidät vanhurskaiksi eikä lue syntejämme meille syyksi (forenssinen vanhurskauttamisoppi), mutta aivan yhtälailla painotetaan tämän vanhurskauden yhtä ja ainoaa perustetta ja syytä: Kristusta, joka uskon omistamana elää juuri minun sydämessäni.

    Luther Galatalaiskirjeen selityksessä: ”Missä siis on sydämen todellista luottamusta, siellä on Kristuskin, juuri siinä sumupilvessä, uskossa. Se on sitä ´muodollista vanhurskautta´, jonka perusteella ihminen julistetaan vanhurskaaksi;…” ja ”Uskon omistamana sydämessä asuva Kristus on se kristillinen vanhurskaus, jonka vuoksi Jumala katsoo meidät vanhurskaiksi ja lahjoittaa meille ikuisen elämän.” Lutherilla on tässä havaittava ero verrattuna hänen jälkeensä kirjoitettuun yksimielisyyden ohjeeseen.

    Tykkää

  3. Anonyymi

    Aika hämmentävä on tuo luonnehdinta, että kristillisyytemme on sekä teologisesti, että hengellisesti alennustilassa. Toivoisin, että blogisti avaisi ja perustelisi väitettään tällaiselle ”tavalliselle” teologiaa ei-opiskelleelle kristitylle. Varmaan jokaisessa kuulemassani seurapuheessa on erilaisilla Jumalan antamilla lahjoilla yritetty kirkastaa Jumalalta kohdallemme tulevaa lahjavanhurskautta, joka Kristuksen sovitustyön kautta on valmistettu, ja jonka ansiosta saamme uskoa syntimme anteeksi ja tulla näin Jumalalle kelpaaviksi. Tämän haluaisin ajatella edelleenkin riittävän pelastumiseen. Voihan olla, että käsitteet ymmärretään tässä nyt eri tavalla, mutta minulle sanasta alennustila tulee mieleen jotain perustavanlaatuisesti väärää ja rappiollista jollaiseksi en kyllä haluaisi kristillisyyttämme luonnehtia. Jos näin olisi, olisi kai loogista yrittää etsiä jotain oikeampaa jostain muualta. Missään muualla en kuitenkaan ole tähän mennessä kokenut Jumalan valtakunnan lähestyneen näin voimakkaasti kuin tässä joukossa.

    Tykkää

  4. Minäkin kysyisin, että mitä Roosa tarkoitat liikkeemme hengellisellä alennustilalla.

    Tarkoitatko sillä liikkeemme julkaisemien kirjojen alennustilaa? Vai yksittäisten kristittyjen alennustilaa / uskon perusteiden ymmärtämättömyyttä? Vai seurapuheiden? Vai mitä?

    Se taitaa olla totta, että valitettavan monen vanhoillislestadiolaisen ymmärrys ihan uskon perusteistakin on aika hatara, saati sitten opillisista asioista. Siitähän on täällä aikaisemminkin keskusteltu, ja olen kuullut hiukan huolestuneita kannanottoja myös joissakin seurapuheissa ja alustuksissa.

    Ja siitä on kyllä syytäkin olla huolissa. Olen itse omakohtaisesti kokenut, että uskon perusteiden (raamatun) tunteminen olisi tehnyt vaikeasta elämäntilanteesta ehkä hiukan helpompaa, kun olisin voinut selkeästi sanoittaa, että mihin uskoni perustuu ja miksi toimin näin.

    Mutta voidaanko puhua hengellisestä alennustilasta? Ainakin omaan korvaan se on ehkä hiukan huono termi. Eikös puhumiseen ja lukemiseen kykenemätön lapsi ole ”hengelliseltä tilaltaan” kaiken korkeimmalla. Minusta lahjavanhurskauden omistaman ihmisen hengellinen tila ei voi olla alennustila, opillinen ymmärrys voi kyllä olla alennustilassa.

    Sitten vielä tuosta kirjallisuudesta totean vielä sen verran, että aivan liian vähän olen lukenut hengellisiä kirjoja. Jonkinlaista korjausliikettä olen yrittänyt kuitenkin tehdä.

    Viimeisimpien luettujen kirjojen joukossa on herätyksemme alkuajoista kertovat Seppo Lohen kirjat, jotka olivat ainakin minulle erittäin mielenkiintoisia ja uskoa vahvistavia lukukokemuksia.

    Ja loppuun vielä kysymys: mistä noita vuosisadan alun SRK:n julkaisemia kirjoja voisi hankkia? Ilmeisesti uutena niitä ei saa enää mistään.

    Tykkää

  5. Anonyymi

    KR 1992:

    ”Älä kysele, miksi asiat ennen olivat paremmin kuin nyt, sillä et sinä viisauttasi sitä kysy.” (Saarn. 7:10)

    Biblia 1776:

    ”Älä sano: mikä on, että menneet päivät olivat paremmat kuin nämät? sillä et sinä sitä viisaasti kysele.”

    Tykkää

  6. Anonyymi

    Ristin saarnan hulluus (1. Kor. 1:18-31)

    18 Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. [Room. 1:16+]
    19 Onhan kirjoitettu: — Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen. [Jes. 29:14]
    20 Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? [Jes. 19:12]
    21 Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. [Matt. 11:25,26]
    22 Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. [Mark. 8:11; Luuk. 11:16; Joh. 4:48; Ap. t. 17:18]
    23 Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, [Ap. t. 22:22, Ap. t. 26:24]
    24 mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. [2. Kor. 13:4; Kol. 2:3]
    25 Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi.
    26 Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. [Luuk. 16:15; Joh. 7:48; Jaak. 2:5]
    27 Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. [Matt. 11:25]
    28 Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin.
    29 Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. [Room. 3:27; Ef. 2:9]
    30 Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. [Room. 4:25; 2. Kor. 5:21; Ef. 1:7; Kol. 2:3]
    31 Näin toteutuu kirjoitus: ”Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta.” [Jer. 9:23; 2. Kor. 10:17]

    Tykkää

  7. Anonyymi

    ”Miksi nykyisin kristillisyydessämme kuulee hyvin harvoin yhtä syvällistä teologiaa edes koulutettujen teologien suusta, vaikka keskimääräinen koulutustaso on paljon korkeampi kuin Jussilan elinaikana, 1930, -40 ja -50-luvuilla?”

    Jolla on korvat kuulla, se kuulee nykyisinkin. Häneltä jää arvioimatta kuinka syvällistä teologiaa se kuultu julistus on.

    Korkea keskimääräinen koulutustaso ei auta ihmistä ymmärtämään eikä selittämään Jumalan tahtoa. Tilastotiede soveltuu huonosti, jos lainkaan, sellaiseen autuuden asian tutkimiseen, joka auttaisi ihmisiä löytämään Jumalan valtakunnan, säilymään uskomassa, pääsemään taivaaseen. Paavali kirjoittaa:

    ”Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista.” (1. Kor. 1:26).
    ____

    Arvo Perälä kirjoitti kirjassaan Profeetallinen sana, 1973, muun muassa näin:

    ”Armoon autettua Jumalan lasta ei ole Isä jättänyt oman onnensa nojaan eikä istuttanut leivättömään pöytään, vaan Hän sanoo: ”Minä tulin, että heillä pitää elämä oleman ja yltäkyllä oleman” (Joh. 10:10). Sen tähden Jumala lupaakin: ”Minä annan teille paimenet minun sydämeni jälkeen, jotka teitä pitää ravitseman opilla ja viisaudella” (Jer. 3:15). Kun Jumala antaa seurakunnallensa paimenen, hän antaa sen sydämensä jälkeen. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että hän antaa paimenet, jotka eivät ole itseään minään pitäneet, ovat itse puoleltaan köyhät ja lahjattoman tuntoiset. Heillä on myös usein ollut asiaa armoistuimen äärelle. Tällaiset on Jumalan seurakunta pyytänyt, asettanut ja siunannut sananpalvelijan tehtävään. Oma köyhyys ja avuttomuuden tunto ovat painaneet sananpalvelijan lähelle Isän sydäntä pyytämään ja ottamaan kaiken työnantajansa kädestä. Varmaan oli alussa ollut näin onnellinen Laodikean seurakunnan sananpalvelijankin tila. Mutta jos tavallisen kristityn tie on vaaranalainen, ei liene liikaa sanottu, että sananpalvelijan tie on kaksinkerroin enemmän vaaranalainen. Kun oma avuttomuuden tunto ja köyhyys saavat painaa lähelle Isän sydäntä, niin silloin tuntee, että palvelumahdollisuudet ovat kokonaan kytketyt siihen, mitä Isä milloinkin puhuttavaa antaa. (”Sillä ettepä te ole, jotka puhutte, vaan minun Isäni Henki.”) On tärkeää, että lapsen ja Isän välit ovat silloin moitteettomat. Pienintäkään rikettä ei uskalla kantaa tunnolla, kun ymmärtää, ettei Isä tarjoile lapsilleen ruokaa likaisista astioista. Vahingot eivät sananpalvelijoidenkaan kohdalla ole rajoittuneet siihen, että Aasian seitsemästä seurakunnasta viisi oli joutunut vialliseksi. Lohduttoman paljon on tämänkin jälkeen tapahtunut vahinkoja. Alkusyynä on aina ollut synti. Vikaan joutuneen huoneenhaltijan tila havaitaan siitä, että hän on hukannut Herransa hyvyyden. Lasten ruoka-annoksia on käyty pienentelemään ja sen ohessa aidan raosta ulkopuolisia ruokkimaan ja vähentelemään velallisen velkoja. Kun oma sielu ei enää elä anteeksiantamuksen armosta, pimenevät ymmärryksen valot. Silloin ei ymmärretä sitä, etteivät elävät Jumalan lapset tule ravituiksi ehtojen ja määräysten julistamisella, vaan he tarvitsevat armon muruja sielunsa elämän ylläpitämiseksi.” etc…

    Tykkää

  8. Kiitos hyvästä tarkentavasta kysymyksestä sekä Anonyymille (huom. sovimme aiemmassa keskustelussa, että keskustelussa tulee käyttää nimimerkkiä) että Olofille.

    Teologisella ja hengellisellä alennustilalla en viitannut siihen, että opetuksemme olisi perustavanlaatuisesti väärää tai että seuroja, keskusteluiltoja, raamattuluokkia tms. ei järjestettäisi riittävästi. Haluan korostaa, että en millään tavalla halunnut viestiä, että kysymykseni liittyisi vanhurskauttamisoppiin: vanhurskauttaminen tapahtuu täysin armosta, uskosta ja Kristuksen tähden.

    Viittasin teologisella ja hengellisellä alennustilalla ensisijaisesti siihen tekemääni havaintoon, että monet vanhoillislestadiolaiset eivät ole erityisen kiinnostuneita uskonnollisista ja hengellisistä kysymyksistä, eivät itsenäisesti lue hengellistä kirjallisuutta ja Jussilan kaltaisia maallikkoteologeja ei juuri liikkeessämme ole. Maallikkojen korkeassa teologisessa sivistyneisyydessä on tapahtunut iso muutos jos vertaa nykyaikaa ja vaikka aikaa ennen 1970-lukua.

    Nykykehitys tuntuu erikoiselta esimerkiksi siksi, että se on ristiriidassa hengellisen itseymmärryksemme kanssa: miksi todellinen Jumalan seurakunta, joka on elävän uskon synnyttämisen paikka, niin laiskasti haluaa tuntea paremmin elävää Jumalaa ja rakasta Vapahtajaamme? Siitähän teologiassa on kyse: oppia tuntemaan Jumala. Pääasia ei ollenkaan ole tieteellisissä metodeissa tai vaikeissa sanoissa, vaan innossa, kiinnostuksessa ja ihastuksessa tutkia Jumalaa.

    Minulle Jussila on tullut tutuksi graduni kautta. Olen huomannut hänen teologiaansa tutkiessani, miten hienoa teologiaa ja hengellistä kuvausta Jussila on kirjoihinsa tallentanut. Onko niin, että nykyään teologinen ajattelu ja tieto on siirretty teologien vastuulle?

    Toki kysymykseni taustalla on ajatuksia Olof Talliuksen mainitsemista asioista: Raamattu on aika vieras monelle ja uskon perusteiden tunteminen on melko hataraa. Tämän olen huomannut hyvin eri-ikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien kanssa keskustellessa.

    Termit hengellinen / teologinen alennustila eivät ehkä ole parhaita termejä – halusin herättää ajatuksia ja keskustelua aiheesta, en ahdistaa ketään 🙂

    Tykkää

  9. Niin sitten vielä Olofin kommenttiin kirjallisuudesta:

    Hyvä kysymys, mistä vuosisadan alun kirjoja voisi saada. Itse olen kysellyt tuntemiltani vanhemmilta uskovaisilta, minkälaisia kirjoja heillä on ja voisiko niitä saada. Useimmilla on saattanut olla esimerkiksi Jussilan kirjoja useita kappaleita ja ovat sitten niitä hyvin mielellään antaneet. Sitten suviseurojen kirjamyynnissä on joskus jotain jämäkirjoja hyvin edullisesti – kannattaa rohkeasti tutustua 🙂 Antikvariaateissa on harvoin, mutta joskus on. Rauhanyhdistyksillä on usein jonkinlaisia kirjastoja/arkistoja, joista voi kysyä ainakin lainaan. SRK:lla on arkisto, jonka hoitajalle voi soittaa ja pyytää pientä maksua vastaan esimerkiksi kopioita kirjoista. Näillä konsteilla itse olen kirjoja saanut luettavaksi.

    Uutena niitä tosiaan harvoin saa. Salaa olen toivonut, että SRK ottaisi esimerkiksi Jussilan kahdesta hyvästä teologisesta kirjasta uusinta painoksen. 🙂

    Tykkää

  10. Anonyymi

    Edelleen Arvo Perälä kirjoittaa:

    ”Katsoessamme Sardin seurakunnan enkelin tilaa (”Sinulla on nimi, ettäs elät ja olet kuollut.”), näemme kuolleella julistuksella olevan niin kohtalokkaan vaikutuksen seurakuntaan, että suuri osa Sardin seurakunnan jäsenistä oli kuolemaisillaan. Jäljellä oli vain muutamia, jotka eivät olleet vaatteitaan saastuttaneet. ”Niiden pitää minun kanssani valkoisissa vaatteissa vaeltaman: sillä he ovat mahdolliset” (Ilm. 3: 4). Jeesuksen rakkaus ja pitkämielisyys eivät ole verrattavissa meidän ihmisten pitkämielisyyteen ja rakkauteen. Tekstistä käy ilmi, että nämä viisi viallista sananpalvelijaa olivat vielä tähtenä hänen kädessään. Jeesus esittää heille tinkimättömän parannusvaatimuksen. Näissä henkilökirjeissä paljastetaan kirjeen saajalle peittelemättä hänen tilansa. Tämä oli tarpeellista, sillä Laodikean seurakunnan enkelillä olivat omat tuntemiset ja luulot itsestään aivan päinvastaiset, mitä ne olivat Jeesuksen silmillä nähtynä. Tämä asia tulee myöhemmin tekstissä esille.

    Jeesus on uskollinen ja totinen todistaja, niin kuin edelleen kirjoitetaan: ”Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: näitä sanoo Amen, uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luontokappalten alku.” Jeesus sanoo olevansa Amen. Tämä tarkoittaa heprean kielellä: totisesti. Jes. 45: 15 sanotaan siitä: ”Totisesti sinä olet salattu Jumala, sinä Jumala, Israelin Vapahtaja.” (Jumala, jonka nimeen siunataan tai vannotaan, on amenen Jumala eli totinen Jumala. ”Että joka itsensä siunaa maan päällä, hän siunaa itsensä totisessa Jumalassa, ja joka vannoo maan päällä, se vannoo totisen Jumalan kautta” (Jes. 65: 16). Kristus on Jumalan Amen. ”Sillä kaikki Jumalan lupaukset ovat niin hänessä ja ovat amen hänessä, Jumalan kunniaksi meidän kauttamme” (2. Kor. 1: 20). Kristus on Jumalan lupausten täyttymys. Jeesus on käyttänyt sanaa ”amen” vahvistaakseen sanojensa totuuden ja ilmaistakseen tietoisuutensa jumalallisesta vallastaan.) (A. Saarisalo, Raamatun sanakirja). Hän on myös Jumalan luontokappalten alku.” (Profeetallinen sana, s. 8-10)

    Tykkää

  11. Pyydän, että kaikki, jotka eivät käytä nimimerkkiä, vaan esiintyvät Anonyymeinä ottavat heti käyttöön jonkin nimimerkin. Tämä selkeyttää keskustelua ja siitä on sovittu keskustelusäännöissä edellisessä keskustelussa. En usko, että tämä on liikaa pyydetty 🙂

    Tykkää

  12. Anonyymi

    ”Minä tiedän sinun tekos, ettet sinä kylmä etkä palava ole: oi, jospa sinä kylmä taikka palava olisit! Sen tähden, ettäs pensiä olet, ja et kylmä taikka palava, rupean minä sinua minun suustani oksentamaan ulos.” Nämä tekstistä lainatut sanat pysähdyttävät meidät vavahduttavaan tosiasian eteen, josta Hepr. 4: 13 sanotaan: ”Ja ei ole yhtään luontokappaletta hänen edessänsä näkymättä, mutta kaikki ovat paljaat ja julki hänen silmäinsä edessä, josta me puhumme.” Ja edelleen Daavid sanoo: ”Herra! Sinä tutkit minua, ja sinä tunnet minun, joko minä istun eli nousen, niin sinä sen tiedät: sinä ymmärrät taampaa ajatukseni. Joko minä käyn eli makaan, niin sinä olet ympärilläni, ja näet kaikki minun tieni” (Ps. 139: 1-3). Kun olemme näin tarkan vartioinnin alaisia, niin emme voi kaikkinäkevältä katseelta piilottaa yhtään syntiä emmekä rikosta. Ihmisiltä voimme paljon peittää ja salata, mutta Jumalalta emme. Hänen katseensa tunkeutuu salatuimpaankin tunnon soppeen. Apostoli sanoo, että me olemme avoin Kristuksen lähetyskirja, joka kaikilta ihmisiltä tunnetaan ja luetaan. Kokoonnumme uudestaan ja uudestaan Kristuksen avoimen lähetyskirjeen äärelle, kun istahdamme seurapenkkiin ja Pyhää Henkeä kantava sananpalvelija julistaa armon ja totuuden sanaa. Siinä asetetaan eteemme Jumalan kuvastin, josta saamme katsella kuvaamme. Jos kuva ei ole moitteeton, ei vika ole kuvastimessa, vaan katsojassa. Kun Jumalan Poika asettaa tämän kuvastimen Laodikean seurakunnan enkelin eteen, joutuu tilaansa tuntematon enkeli näkemään, ettei kuva ole sellainen kuin köyhän Jumalan lapsen kuvan tulee olla. Hänestä ei löydy kumpaakaan tuntomerkkiä. Hän ei ole kylmä eikä palava. Hänestä on tullut penseä. Elävässä itsetunnossa oleva Jumalan lapsi vaivaa usein mieltään ajatuksella: minä varmaan olen penseä, kun olen niin kuolleen ja haluttoman tuntoinen. Nämä tuntemiset eivät ole kuitenkaan Laodikean seurakunnan enkelin tuntomerkkejä: ”Minä olen rikas ja rikastunut ja en mitään tarvitse.” Elävä Jumalan lapsi on aina tarvitsevan paikalla ja pyytääkin: Suo armon kerjääjänä edessäs pysyä ja kädestäsi aina lahjojas nauttia.” (Profeetallinen sana, s. 11-12)

    Tykkää

  13. Hyvä Anonymous, eikö olisi oikein ja kristillistä kunnioittaa myös tämän keskustelufoorumin sääntöjä ?!

    Roosa nuorena katsonee asioita viimeisen kymmenen vuoden perspektiivistä. Vanhemmilla kristityillä mielessä on läsnä teologistakin keskustelua pitemmältä aikaväliltä. On ollut teologeja Kullervo Hulkko, Esa Tuomaala ja on vaikkapa vastikään hebrealaiskirjeestä teoksen julkaissut Keijo Nissilä ym. ja syvällisiä maallikoitakin kuten Arvi Hintsala, Väinö Lohi, Erkki Reinkainen jne. Muistan minäkin Arvo Perälän sydämelliseksi ja leppoisaksi kristityksi; muutaman vuoden ikäisenä häiritsin hänen ruokalepoansa hyppelemällä rintakehänsä päällä ja saaden kutsumanimekseni ”sinä pikku piippanokka” 🙂

    Mutta sitten oli sitäkin laitaa, jota kuvaa tokaisu: ”ei tässä mitään raamatuita tarvita” – koska henki puhuu meille suoraan! 1900-luvun hajaannusten seurauksena kristillisyyden opillinen käsitys oli yksipuolistunut, ajauduttiin valikoivaan raamatuntulkintaan ja jonkinlaisen hyber-ekslusiivisuuden ansaan: ”me olemme oikeassa, koska me olemme oikeassa.” 1950-luvulla vapaiden suuntien maihinnousun aikaan, monet vl-papit hakivat vasta-argumentaatiota tunnustuskirjafundamentalismista. Äärilaidat etääntyivät toisistaan; Heikki Saaren ”teologiassa” tuli aimo annos kalvinististyyppistä; spekulatiivista ja yliallegorista VT -tulkintaa ja sakramenttien väheksyntää. Toisaalta oli suuri määrä vaikuttavia ”henkisaarnaajia”, joista osa oli monipuolisesti ja aidosti Raamattunsa osaavia. Syntyi kuitenkin opetus Oulu-johtoisesta ”esikoisten seurakunnasta”, joka toisin kuin mitkään aiemmat UT:n seurakunnat oli erehtymätön ja harhautumaton. Palasi ”kolmen kyynärän jumala- ja seurakuntaoppi”, jonka hybriksessä saneltiin jopa Kaikkivaltiaalle Jumalalle, mikä Hänen tahtonsa ja päätöksensä on. Jos kuka tahansa menneisyyden pyhistä olisi keskuuteemme ilmaantunut, emme olisi hänessä Jumalan ihmistä tunnistaneet vaan harhaoppisen houkan, joka olisi pian pannaan julistettu ja seurakunnasta suljettu. Ja näin olisi epäilemättä käynyt itse Kristuksellekkin! – Tämä ilmapiiri ei kannustanut sen enempää Raamatun lukuun kuin teologiseen ajatteluun, koska ”teologiasta” oli tullut yhteisöllisen ja subjektiivisen oikukkaan vallankäytön väline. – Mutta – Jumala oli ja on ylpeyttä vastaan! (Jaak. 4:6)

    Tykkää

  14. En malttanut olla ottamatta kantaa noihin anonyymin kirjoituksiin. Suurimmilta osin samaa asiaa, kuin mitä Roosa vastasi, mutta vähän vaikeaselkoisemmin selostettuna ;).

    ”Aika hämmentävä on tuo luonnehdinta, että kristillisyytemme on sekä teologisesti, että hengellisesti alennustilassa. Toivoisin, että blogisti avaisi ja perustelisi väitettään tällaiselle ”tavalliselle” teologiaa ei-opiskelleelle kristitylle.”

    2. Tim. 3:
    15. Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen.
    16 Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään.
    17 Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä.

    Edellä Paavali sanoo, että pyhät kirjoitukset tuntemalla ihminen voi viisastua, niin että hän pelastuu uskomalla Kristukseen Jeesukseen. Eikö tuo ole aika paljon sanottu?

    Pelkästään jo sillä perusteella kristillisyytemme on ainakin teologisesti, mutta joltain osin myös hengellisesti alennustilassa, että meidän piireissä Raamattua luetaan vähemmän kuin kansankirkon piirissä. En nyt jaksa enää kaivaa sitä tutkimusta tähän, missä näin on mainittu, mutta senkin voin tarvittaessa tehdä.

    ”Varmaan jokaisessa kuulemassani seurapuheessa on erilaisilla Jumalan antamilla lahjoilla yritetty kirkastaa Jumalalta kohdallemme tulevaa lahjavanhurskautta, joka Kristuksen sovitustyön kautta on valmistettu, ja jonka ansiosta saamme uskoa syntimme anteeksi ja tulla näin Jumalalle kelpaaviksi. Tämän haluaisin ajatella edelleenkin riittävän pelastumiseen.”

    Varmasti Kristuksen sovitustyö riittää pelastukseen, mutta eikö jokaiselle kristitylle pitäisi olla aivan ykkösasia Jumalan Sanan tutkiminen, siitä oppiminen ja uskossa kasvaminen ja vahvistuminen. Eihän mitään niin tärkeää voi olla, kuin oppia tuntemaan paremmin Jumalaa, kun ihminen on pelastunut ikuisesta helvetin tulesta, on saanut uskoa syntitaakan anteeksi ilman omaa ansiota. Eikö ihmisessä sen jälkeen herää rakkaus pelastajaansa kohtaan, että haluaa tehdä kaikkensa pitääkseen Herran käskyt? Ja kukas muu meillä voi olla esimerkkinä siitä, miten Jumalan Sanan avulla voi taistella paremmin saatanan houkutuksia vastaan, kuin Herramme Jeesus Kristus:

    Matt. 4:
    1. Sitten Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi.
    2. Ja kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, tuli hänen lopulta nälkä.
    3. Silloin kiusaaja tuli hänen luoksensa ja sanoi hänelle: ”Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi”.
    4. Mutta hän vastasi ja sanoi: ”Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee'.”
    5. Silloin perkele otti hänet kanssansa pyhään kaupunkiin ja asetti hänet pyhäkön harjalle
    6. ja sanoi hänelle: ”Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas; sillä kirjoitettu on: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta', ja: 'He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi'.”
    7. Jeesus sanoi hänelle: ”Taas on kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi'.”
    8. Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston
    9. ja sanoi hänelle: ”Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua”.
    10. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'.”
    11. Silloin perkele jätti hänet; ja katso, enkeleitä tuli hänen tykönsä, ja he tekivät hänelle palvelusta.

    Tykkää

  15. ”Voihan olla, että käsitteet ymmärretään tässä nyt eri tavalla, mutta minulle sanasta alennustila tulee mieleen jotain perustavanlaatuisesti väärää ja rappiollista jollaiseksi en kyllä haluaisi kristillisyyttämme luonnehtia. Jos näin olisi, olisi kai loogista yrittää etsiä jotain oikeampaa jostain muualta. Missään muualla en kuitenkaan ole tähän mennessä kokenut Jumalan valtakunnan lähestyneen näin voimakkaasti kuin tässä joukossa.”

    Edellisten kohtien jälkeen tulee mieleen, että voidaan puhua, ellei nyt aivan väärästä, mutta ainakin rappiollisesta hengellisestä tilasta. Jos meillä ei ole halua lukea Jumalan Sanaa, (ja) jos meillä ei ole halua tehdä kaikkea sen eteen, että taistelemme syntiä vastaan kaikilla mahdollisilla keinoilla, voidaan puhua rappioitumisesta, koska ellei tätä halua ole, voimme sanoa, että alamme olla juurikin siinä tilassa, jossa Laodikean seurakunnassa oltiin:

    Toisin sanoen olemme joko niin varmoja itsestämme, että emme tarvitse mitään raamattua tai uskossa kasvamista, koska mehän olemme uskovaisia jo, joka jo itsessään pitää sisällä sen, että pelastumme.

    Tai niin kuin Sardeksen seurakunnassa:

    Olemme tekopyhiä. Käymme (ehkä) seuroissa, kutsumme itseämme Jumalan lapsiksi tai uskovaisiksi, mutta olemme hengellisesti kuolleet, koska olemme olleet välinpitämättömiä Jumalan Sanan neuvoille, joissa kehoitetaan valvomaan uskossa. Edellä mainittujen seurauksena olemme ajautuneet pois elävästä uskosta.

    Jeesus puhuu rajusti uskossa valvomisen tärkeydestä:

    Matt. 5:
    29. Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
    30. Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.

    Lapsen usko ei myöskään tarkoita lapsellista uskoa, eli sitä, että Jumalan lapsella ei ole tarvetta tutustua Jumalan sanaan tai pohtia uskonasioita. Tästä aiheesta saarnaa hyvin David Paski:
    http://makimartti.fi/radio/20150719_1545_David_Paski_fi.mp3

    Ja lopuksi:

    Sananl. 1:
    20. Viisaus huutaa kaduilla, antaa toreilla puheensa kaikua,
    21. meluisten katujen kulmissa se kutsuu, kuuluttaa asiansa markkinapaikoilla:
    22. ”Kuinka kauan te tyhmät hellitte tyhmyyttänne, pitkäänkö, kerskujat, kerskutte, hullut vihaatte tietoa?
    23. Kääntykää minun puoleeni, minä opetan teitä, saatan teidät tuntemaan opetukseni ja tietoni.
    24. ”Minä kutsuin teitä, mutta te ette siitä piitanneet, minä uhkasin teitä, eikä kukaan kavahtanut.
    25. Yhtäkään neuvoani ette ole ottaneet varteen, opetukseni ei ole kelvannut teille.
    26. Niinpä minä nauran, kun teidän käy huonosti, pilkkaan, kun tulee aika jota kauhistutte,
    27. kun pelko tulee yllenne kuin rajuilma ja onnettomuus iskee tuulispäänä, kun osaksenne tulee ahdinko ja vaiva.
    28. Silloin te huudatte minua, mutta minä en vastaa, etsitte minua, ettekä löydä.
    29. Te vihasitte tietoa, ette halunneet totella Herraa,
    30. te vähät välititte, kun teitä neuvoin, ette antaneet arvoa ohjeilleni.
    31. Niinpä saatte syödä tekojenne hedelmät, niellä kurkun täydeltä juonianne.
    32. Uppiniskaisuus on tyhmälle tuhoksi, huolettomuuteensa hullu kuolee.
    33. Mutta joka minua kuulee, on turvassa, hänen ei tarvitse pelätä mitään pahaa.”

    Tykkää

  16. Sananl. 2:
    1. Ota varteen, poikani, mitä sinulle sanon, pidä mielessäsi minun neuvoni.
    2. Herkistä korvasi kuulemaan viisautta, avaa sydämesi ymmärrykselle,
    3. pyydä tietoa avuksi, korota äänesi ja kutsu ymmärrystä.
    4. Etsi sitä kuin hopeaa, tavoittele niin kuin kätkettyä aarretta.
    5. Silloin tajuat, mitä on Herran pelko, opit, mitä on Jumalan tunteminen,
    6. sillä viisaus tulee Herralta, hän antaa tiedon ja ymmärryksen.
    7. Hän auttaa oikeamieliset menestykseen, kilven tavoin hän on vilpittömien suojana,
    8. hän varjelee oikeuden tien ja turvaa omiensa polut.
    9. Silloin ymmärrät, mitä oikeus ja vanhurskaus on, pysyt alusta loppuun oikeamielisten tiellä.
    10. Silloin viisaus tulee sydämeesi ja tieto ilahduttaa mieltäsi,
    11. maltti on sinun turvanasi, varjelijanasi ymmärrys.
    12. Ne pitävät sinut etäällä pahuuden teistä, ihmisistä, jotka viettelevät väärään,
    13. jotka ovat loitonneet oikealta tieltä ja kulkevat pimeyden polkuja,
    14. jotka iloitsevat konnantöistään, riemuitsevat siitä, mikä on kieroa ja väärää.
    15. Heidän polkunsa kaartelevat sinne tänne, ja niin he kulkevat harhaan.
    16. Pidä vierelläsi viisaus, se torjuu vieraan naisen, joka sanoillaan sinua julkeasti viekoittelee.
    17. Hän on hylännyt elämänkumppaninsa, unohtanut Jumalan solmiman liiton.
    18. Hänen ovensa on tuonelan ovi, hänen tiensä vie varjojen maahan.
    19. Joka hänen luokseen menee, ei palaa, ei enää tavoita elämän tietä.
    20. Sinut ohjatkoon viisaus oikealle tielle, sille, jota vanhurskaat kulkevat.
    21. Oikeamieliset perivät maan, rehelliset saavat asua siellä,
    22. mutta jumalattomat temmataan juuriltaan, luopiot pyyhkäistään maan päältä.

    Tykkää

  17. Kiitos Roosa Heikki Jussilan kirjoituksesta.
    Selvennykseksi: Saarnaaja Heikki Jussila oli siis rovasti Oskari Heikki Jussilan isä. Itselleni läheisiä ovat O.H. Jussilan sepittämät virret ja Siionin laulut, kuten esim. virsi 316 “Käyn armoalttarillesi”.
    Heikki Jussilan teksti on syvällisesti ja vahvasti morsiusmystiikan läpäisemä ja se kuvastaa Kristuksen ja Hänen morsiamensa yhteyttä, joka morsian on yksittäinen uskovainen henkilökohtaisesti ja subjektiivisesti suhteessa Kristukseen, kuin myös pyhäin yhteytenä eli kilvoittelevana seurakuntana täällä maan päällä.
    Itse mietin seuraavaa kohtaa tekstissä: “Mutta se on maailmalle peitetty ja kätketty salaisuus, miten tapahtuu se pyhittäminen, jonka kautta ihminen tulee siihen yhteyteen eli osallisuuteen, joka meillä on Jumalan ja Hänen poikansa Jeesuksen Kristuksen kanssa.” Jussila tarkoittanee tässä pyhittämisellä nimenomaan vanhurskaaksi julistamista eli parannuksen armon saamista?
    Kuten Siionin Kevät tuossa edellä ilmaisi: vanhurskaaksi julistaminen on kertakaikkinen tapahtuma, mutta pyhityksen lahja tapahtuu sen jälkeen Pyhän Hengen vaikutuksesta uskovaisen ihmisen sydämessä, välillä enemmän tai vähemmän salatulla tavalla, välillä jopa niin että ymmärryksemme sokaistuu täysin. Näkisin, että tämä tapahtuu sekä henkilökohtaisella tasolla että myöskin kilvoittelevan seurakunnan tasolla. Jumala tekee työtään usein salatulla, paradoksaalisella tavalla: se, mikä meidän silmissämme näyttää ehkä alennustilalta, voi olla ns. Jumalan vasemman käden työtä, jossa hengellisyyden pyhyyttä ja korkeutta ei määritellä sen näkyvän muodon kautta, vaan usein kärsimykseen, hävitykseen tai ulkoisesti mitättömään kätkeytyneenä. Tästä syystä välttäisin tekemästä liian suoraviivaisia ja hätiköityjä johtopäätöksiä niin yksilön sieluntilan kuin hengellisen alennustilan määrittelyn suhteen, koska kilvoitteleva seurakunta eli Kristuksen morsian eli Siionin Tytär, on joka tapauksessa vioilla ja virheillä peitetty ja kuin hakomaja yrttitarhassa (Jes 1:8).
    Tietoisuus omasta syntisyydestämme ja heikkoudestamme ei kehoita meitä kuitenkaan vastuun pakenemiseen, vaan tosiasioiden tunnustamiseen, ja mittaamattoman armon julistamiseen.
    SL 118,6: “Mä olen musta, kurja majoissa Keedarin,
    vaan ihana on mulla hääpuku puhtahin.
    Oon muodoltani musta ja päivän polttama,
    vaan Yljän pukimissa oon aivan ihana.”

    Tykkää

  18. Anonyymi

    Kiitos, Markku.

    Muistutat kommentissasi, että tämän foorumin kristillisyys on sääntökristillisyyttä.

    Avaisitko omaa ymmärrystäsi (väärä) profeetta Bileamista? Miten hän toimi? Oliko hänen toimintansa/opetuksensa Jumalan tahdon mukaista? Oliko sillä hyvät seuraukset?

    Tykkää

  19. Anonyymi

    Arvo Perälän nimi ei ole mainittu tässä saarnaajien vertailua varten. Siis: ei tarkoituksella ”kilpailla” siitä, kuka nostaa esille ”upeimman maallikkoteologin”. Nimi on esillä vain lähdeviitteenä, periaatteella: ”osittainkin lainattaessa lähde mainittava”.

    Lainattu teksti, ei kirjoittajan nimi, on kommentin olennainen sisältö. Opiksi sille, joka tuntee tarvitsevansa ymmärrystä Jumalan sanasta.

    Tykkää

  20. Hyvä anonyymi, blogin sääntöjen mukaan vähimmäisvaatimus tässä blogissa keskustelemiselle on, että kommentoija käyttää ainakin pysyvää nimimerkkiä. Täysin anonyymi keskusteleminen ei ole sallittua. Jos haluat jatkaa keskustelua täällä, Sinun on esiinnyttävä omalla nimelläsi tai käytettävä nimimerkkiä.

    Tällä blogilla ei ole omaa kristillisyyttä, sen enempää sääntökristillisyyttä kuin säännötöntäkään. Tällä foorumilla on vain tarkoitus käydä keskustelua kristinuskosta, erityisesti vanhoillislestadiolaisuudesta. Kaikki ovat tervetulleita mukaan, niin vanhoillislestadiolaiset, toisin uskovat kuin vaikkapa ateistitkin.

    Se, että keskustelufoorumilla on säännöt, ei muuttane täällä keskustelevien elävien kristittyjen uskoa sääntökristillisyydeksi sen enempää kuin sekään, että rauhanyhdistyksillä on niiden toimintaa ohjaavat säännöt. Kaikki yhteistoiminta edellyttää sääntöjä, mutta se on aivan eri asia kuin se, että on hengellisesti omassatunnossaan lain alla.

    En poista aiempia kommenttejasi, koska suuri osa muiden keskustelijoiden kommenteista on vastauksia Sinun viesteihisi. Jos niin tekisin, tähänastinen keskusteluketju muuttuisi vaikeaksi ymmärtää. Tämän kommenttini jälkeen tulevat mahdolliset nimettömät kommentit ilmoitan kuitenkin poistavani.

    Blogimme keskustelulle on ollut tähän asti pääsääntöisesti ominaista hyvä ja kohtelias keskusteluilmapiiri. Olen saanut siitä paljon positiivista palautetta. Tehdään kaikki omalta osaltamme voitavamme kohteliaan ja toista kunnioittavan ilmapiirin ylläpitämiseksi.

    Tykkää

  21. Kyllä kristityn tulisi noudattaa lakeja, sääntöjä ja hyviä tapoja, jos ne eivät ole Jumalan Sanaa vastaan!

    Yhden Elävän Jumalan olemus kirkastuu Lähi-idän kulttuuripiirissä toisella esikristillisella vuosituhannella, tällaisia Jumalan kutsumia protouskovia oli Abram entinen kuunjumalan palvelija Urista, Melkisedek Salemin kuningas, midianilanen pappi Jetro, – ehkäpä farao Ekhnatonkin, zarahustralaiset tietäjät itäisiltä mailta, samoinkuin Eufratin varrella Petorissa asunut näkijä Bileam, jonka Kristus-ennustus on VT:n varhaisimpia:

    ”Silloin Jumalan henki tuli häneen, ja hän lausui nämä sanat: — Näin sanoo Bileam, Beorin poika, näin sanoo mies, joka näkee selvästi, näin mies, joka kuulee Jumalan puhuvan, mies, joka maahan kaatuneena, avoimin silmin, saa katsella Kaikkivaltiaan näkyjä: Kuinka ihanat ovatkaan sinun telttasi, Jaakob, sinun asumuksesi, Israel!…Minä näen tämän, mutta se ei tapahdu vielä, minä katselen tätä, mutta se ei vielä ole lähellä. Tähti nousee Jaakobin keskeltä, valtiaan sauva Israelista… (4. Moos. 24:2-5, 17)”

    Oliko Jeremiakin väärä profeetta, kun hän nuhteli Israelia, siis tuota samaa Jumalan valittua kansaa, joka esiintyy kertomuksessa Bileamista: ”Älkää luottako valheeseen sanoen: tämä on Herran templi, tämä on Herran templi, tässä on Herran temppeli. Mutta parantakaat todella elämänne ja menonne, ja tehkäät jalo oikeus yhden ja toisen välillä.” (Jer 7:4)

    Tai kun Kristus sanoo vielä ankarammin: ”Voi teitä! Te rakennatte muistomerkkejä profeettojen haudoille, mutta ketkä heidät tappoivat? Teidän isänne. Näin te tunnustatte ja hyväksytte isienne teot: he tappoivat profeetat, ja te rakennatte profeetoille muistomerkit.(Luuk. 10: 47-48) ”Näin te tulette syypäiksi kaikkeen viattomaan vereen, joka maan päällä on vuodatettu, hurskaan Abelin verestä aina Sakarjan, Barakjan pojan, vereen asti, hänen, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välille.” (Matt. 23:35)

    Entä oliko SRK:n johtokunta Bileamin tiellä pahoitellessaan opillisia harhoja julkilausumissaan 2011 ja 2012?

    Valikoivalla raamatuntulkinnalla ja keskustelulla Bileamista halutaan usein estää itsekriittinen oman toiminnan tarkastelu – siihen ei kokonainen Jumalan Sana meitä ohjaa!

    Tykkää

  22. Orkidea

    Kiitos Roosalle vastauksesta ja Jupelle kommenteista, mutta en voinut olla kommentoimatta vielä Jupen kirjoituksiin. Olenpa minäkin kehitellyt nyt nimimerkin 🙂 (Yhden kommentin kolmantena ketjussa kirjoittanut anonyymi) Kirjoitukseni jäi sikäli harmillisesti kesken ja vaillinnaiseksi, etten ottanut lainkaan siinä kantaa raamatun lukemiseen, teologian opiskelullakin tarkoitin vain tutkintoon tähtäävää opiskelua. Raamatun lukemista ja Jumalan sanan neuvoja ei tietenkään pidä koskaan tahallaan väheksyä vaan päinvastoin pitää niitä arvossa.

    Tykkää

  23. Allaolevaan anonymouksen kirjotukseen vielä:

    Matt. 7:
    1. ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
    2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
    3. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
    4. Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
    5. Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.

    ja

    21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
    22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
    24. Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
    25. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.
    26. Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi.
    27. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri.”

    Taisit aika nopeasti tuomita, vieläpä syyttä?

    ”Kiitos neuvosta.

    Tämä foorumi on nyt nähty. Eräs toinen ihminen kirjoitteli muutamia vuosia blogia ”Huutavan ääni korvassa”. Aloittaessaan kirjoituksiaan hän tunnusti uskoa ja oli puhuja. Nyt ei ole kumpaakaan.

    Tämä foorumi on sekaseurainen. Teette itse siitä sellaisen. Ehkä ette välitä siitä, Korteniemet ja Tahkola.

    Tällainen ilmiö on yksi aikain merkeistä.

    AP”

    Tykkää

  24. Nooh innostuin kirjoittamaan vastausta/kommenttia pohdiskeluihisi/kysymykseesi kristillisyytemme tilanteesta niin sitä tekstiä silloin tuli. Toivottavasti siitä sai jotain selvää :). Kommentin oli tarkoitus olla vastaus myös tälle toisen anonymouksen kommentille:

    ””Miksi nykyisin kristillisyydessämme kuulee hyvin harvoin yhtä syvällistä teologiaa edes koulutettujen teologien suusta, vaikka keskimääräinen koulutustaso on paljon korkeampi kuin Jussilan elinaikana, 1930, -40 ja -50-luvuilla?”

    Jolla on korvat kuulla, se kuulee nykyisinkin. Häneltä jää arvioimatta kuinka syvällistä teologiaa se kuultu julistus on.

    Korkea keskimääräinen koulutustaso ei auta ihmistä ymmärtämään eikä selittämään Jumalan tahtoa. Tilastotiede soveltuu huonosti, jos lainkaan, sellaiseen autuuden asian tutkimiseen, joka auttaisi ihmisiä löytämään Jumalan valtakunnan, säilymään uskomassa, pääsemään taivaaseen. Paavali kirjoittaa:

    ”Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista.” (1. Kor. 1:26).”

    Tykkää

  25. Ei kai siinä mitään hölmöä ole. Varsinkin, kun kaikkein järkevinta olisi, ettei kirjautuminen olisi välttämätöntä, vaan kommentoimaan päinvastoin pääsisi mahdollisimman pienellä kynnyksellä. Mutta se on vain niin hankalaa keskustella, jos ei tiedä, kuka on minkäkin kommentin kirjoittanut.

    Ps.
    Itse kenelläkin tapahtuu ylilyöntejä ja huonoja sanavalintoja – minä mukaan lukien – mutta järjestelmällinen ja tahallinen yksinkertaisten toiveiden noudattamatta jättäminen osoittaa lähimmäisen kunnioituksen puutetta. Ikävä sanoa, mutta näinhän se on. Olette kyllä olleet pitkämielisiä (eikä tämä ole moite).

    Tykkää

  26. Onko ihmisen vanhurskauttaminen kertakaikkinen vai prosessiluonteinen tapahtuma? Vai voiko ajatella, että se on molempia?

    Mielestäni vanhurskauttaminen on sekä prosessiluontoinen että kertakaikkinen tapahtuma.

    Prosessiluontoista on etenkin ihmisen oma vanhurskaus (huom: ei omavanhurskaus). Oma vanhurskaus eli elämän vanhurskaus on Jumalan tahdon toteuttamista eli vanhurskauden tekemistä, joksi sitä kutsutaan vuoden 1933/38 kirkkoraamatussa. Tähän vanhurskautumisen prosessiin eli pyhitykseen jokainen kristitty on kutsuttu, mutta se ei tule koskaan valmiiksi täällä ajassa, vaan vasta taivaassa. Prosessi kestää siis koko vaelluksemme ajan.

    Toinen asia on vanhurskaaksi lukeminen, jossa Jumala katsoo Kristuksen vanhurskauden meidän hyväksemme ja päästää meidät synnin tuomion alta täydellisesti ja kertakaikkisesti Kristuksen täydellisen sovitustyön ansiosta. Tämä vieraalla vanhurskaudella vanhurskauttaminen on Pyhän Hengen työ ja siksi täydellinen ja kertakaikkinen. Vanhurskauttaminen on myös peruuttamaton, kun vain emme itse luovu lahjavanhurskaudesta.

    Myös vanhurskaaksi lukemisen taustalla voidaan ajatella olevan prosessi, jossa Pyhä Henki ensin tekee valmistavaa työtä syntisessä ihmisessä ennen lahjavanhurskauden saamista ja Pyhän Hengen vuodattamista.

    Lahjavanhurskauden perustalla voidaan myös nähdä prosessi, jossa Jumalan Poika ensin lupaa sovittaa maailman synnin, ilmoittaa tahtonsa profeettojen kautta, syntyy ihmiseksi tänne maailmaan ja käy läpi ristin tien aina sovituksen eli vanhurskauttamisemme perustan toteutumiseen asti Golgatalla.

    Prosessiluontoiseen vanhurskauden tekemisestä eli pyhityksestä Luther kirjoittaa Isossa Katekismuksessa:
    ”Sillä nyt me vielä jäämme puolittain pyhiksi ja puhtaiksi, jotta Pyhä Henki saisi jatkuvasti tehdä meissä työtä sanan välityksellä ja jakaa joka päivä syntien anteeksiantamusta, kunnes koittaa se elämä, jossa ei anteeksiantoa enää tarvita. Silloin ihmiset ovat täysin puhtaita ja pyhiä, täynnä hurskautta ja vanhurskautta. He ovat päässeet vapaiksi synnistä, kuolemasta ja kaikesta onnettomuudesta ja elävät uudessa, kuolemattomassa ja kirkastetussa ruumiissa. Kaikki tämä siis kuuluu Pyhän Hengen tehtäviin. Hän alkaa maan päällä pyhittämisen ja jatkaa sitä joka päivä käyttäen näitä kahta asiaa, kristillistä kirkkoa ja syntien anteeksiantamusta. Mutta kun olemme jälleen tulleet maaksi, hän saattaa pyhityksen valmiiksi silmänräpäyksessä ja säilyttää sen meissä ikuisesti uskonkohdan kahden viimeisen lausuman mukaisesti.”

    Tykkää

  27. Seuraavassa muutamia Raamatun kohtia vanhurskaudesta vuoden 1933/38 käännöksen mukaan.

    Herra on ilmoittanut vanhurskaan tahtonsa.

    Jes. 45:19: ”En ole minä puhunut salassa, en pimeässä maan paikassa; en ole sanonut Jaakobin jälkeläisille: etsikää minua tyhjyydestä. Minä Herra puhun vanhurskautta, ilmoitan, mikä oikein on.”

    Ainoastaan tässä Herrassa on vanhurskaus ja voima.

    Jes. 45:22-24: ”Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole. Minä olen vannonut itse kauttani, minun suustani on lähtenyt totuus, peruuttamaton sana: Minun edessäni pitää kaikkien polvien notkistuman, minulle jokaisen kielen valansa vannoman. Ainoastaan Herrassa – niin pitää minusta sanottaman – on vanhurskaus ja voima. Hänen tykönsä tulevat häveten kaikki, jotka ovat palaneet vihasta häntä vastaan.”

    Vanhurskauteen pyrkivän ihmisen tulee ensinnäkin kuulla Herraa.

    Jes. 51:1: ”Kuulkaa minua, te jotka vanhurskauteen pyritte, te jotka Herraa
    etsitte. Katsokaa kalliota, josta olette lohkaistut, ja kaivos-onkaloa, josta olette kaivetut.”

    Vanhurskauteen pyrkivän tulee myös tehdä oikein ja noudattaa Herran käskyjä.

    Jes. 56:1-2: ”Näin sanoo Herra: Noudattakaa oikeutta ja tehkää vanhurskaus, sillä minun autuuteni on lähellä ja minun vanhurskauteni ilmestyy. Autuas se ihminen, joka tämän tekee, se ihmislapsi, joka tässä pysyy, joka pitää sapatin eikä sitä riko, joka varoo kätensä tekemästä mitään pahaa!”

    Herran käskyjen noudattamiseksi ei käy pelkkä ulkonainen jumalanpalvelus ja paasto vaan todellinen Jumalan palveleminen edellyttää lähimmäisen rakastamista.

    Jes. 58:6-11: ”Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irroitatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi?
    Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niinkuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi. Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: ”Katso, tässä minä olen”. Jos sinä keskuudestasi poistat ikeen, sormella-osoittelun ja vääryyden puhumisen, jos taritset elannostasi isoavalle ja ravitset vaivatun sielun, niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niinkuin keskipäivä. Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu.”

    Tykkää

  28. Tähän vanhurskauden tekemiseen eli Jumalan tahdon toteuttamiseen on myös meidät uuden liiton kristityt kutsuttu.

    Ap. t. 10:34-35: ”Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: ”Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.”

    2. Tim. 2:22: ”Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.”

    1. Joh. 2:1: ”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.”

    1. Joh. 3:7: ”Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.”

    Jaak. 2:24: ”Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.”

    Vanhurskaudessamme meitä ohjaa Jumalan Sana.

    2. Tim. 3:16-17: ”Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.”

    Tässä vanhurskauden tekemisessä jäämme kuitenkin täysin ansiottomiksi. Vanhurskauden tekeminen nimittäin vuotaa rakkaudesta eikä perustu palkkion toivoon tai muiden silmissä ansioitumiseen. Mitään ansioita ei ole kertynyt – onnistuessammekin olemme tehneet vain sen, mikä meidän pitikin tehdä.

    Luuk. 17:10: ”Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään'.”

    Matt. 25:37-40: ”Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda? Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut? Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?' Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.”

    Vanhurskauden tekemisessä jäämme myös täysin puutteellisiksi ja kelpaamattomiksi. Tämä ei kuitenkaan kumoa mitään edellä kirjoitettua: Meidän velvollisuutemme on toteuttaa Jumalan tahtoa. Sen sijaan puutteellisuutemme saa näkemään synnin itsessämme ja turvautumaan uskon kautta tulevaan lahjavanhurskauteen, jonka saamme lahjaksi ilman tekojamme ja omaa vanhurskauttamme.

    Room. 7:18-19: ”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.”

    Room. 3:23-26: ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.”

    Ap. t. 13:38-39: ”Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.”

    Tykkää

  29. Hyvin argumentoituja viestejä, amicus.

    Luterilaisen vanhurskauttamisopin ”standardimalli” on se, että Jumala ”lukee” (imputare) Kristuksen sijaiskärsimyksen syntisen hyväksi ja julistaa hänet vanhurskaaksi, kun hän turvautuu Kristukseen Pyhän Hengen vaikuttamalla uskolla. Jumala vanhurskauttaa ihmisen siis ”yksin armosta, yksin uskon kautta, yksin Kristuksen tähden”. Tällä tavoin vanhurskauttaminen on kertakaikkinen tapahtuma, koska se on pelkkää Jumalan puolelta tapahtuvaa syntien anteeksiantamusta, juridista vanhurskaaksi julistamista ilman ihmisessä itsessään tapahtuvaa reaalista muutosta. Pyhitys hyvine tekoineen on kyllä tärkeä asia, mutta se on vasta vanhurskauttamisen seuraus, ei osa sitä.

    Katolisessa ja ortodoksisessa teologiassa vanhurskauttamista ei sen sijaan ymmärretä vain vanhurskaaksi julistamiseksi vaan myös vanhurskaaksi tekemiseksi: Jumala vuodattaa ihmisen sisimpään armonsa, Pyhän Henkensä, joka on hänelle paitsi syntien anteeksiantamus myös voima muuttua paremmaksi. Tekemällä yhteistyötä Jumalan armon kanssa ihminen oppii yhä paremmin välttämään syntiä ja tekemään hyvää. Näin Jumala ei ainoastaan julista häntä vanhurskaaksi vaan myös vähitellen muuttaa hänet yhä suuremmassa määrin todella vanhurskaaksi eli oikeamieliseksi ihmiseksi. Katolisessa ja ortodoksisessa mallissa vanhurskauttaminen ei siis ole ihmisen ulkopuolella tapahtuva kertakaikkinen tapahtuma vaan prosessi, jossa ihminen reaalisesti muuttuu.

    Näitä malleja on yritetty sovittaa yhteen muun muassa katolisen kirkon ja Luterilaisen maailmanliiton vuonna 1999 solmimassa ”Yhteisessä julistuksessa vanhurskauttamisopista”. Mielestäni se tapahtuu siinä varsin onnistuneesti. Julistuksessa todetaan muun muassa:

    ”Me tunnustamme yhdessä, että Jumala armossaan antaa ihmiselle synnit anteeksi ja samalla vapauttaa hänet elämässään synnin orjuuttavasta vallasta ja lahjoittaa hänelle Kristuksessa uuden elämän. Kun ihminen on uskossa osallinen Kristuksesta, Jumala ei lue hänelle hänen syntejään ja vaikuttaa Pyhän Hengen kautta hänessä toimivaa rakkautta. Jumalan armollisen toiminnan kahta puolta ei saa erottaa toisistaan. Ne kuuluvat siten yhteen, että ihminen on yhdistetty uskossa Kristukseen, joka persoonassaan on meidän vanhurskautemme (1.Kor.1:30); sekä syntien anteeksiantamus että Jumalan pyhittävä läsnäolo.” (artikla 22)

    Ainakin tämä artikla yhdistää mielestäni todella hienosti ja saumattomasti sekä ansaitsemattoman armon että uuden elämän hyvine tekoineen ja synnin välttämisineen, johon Uusi testamentti usein ja painokkaasti kehottaa.

    Yhteisen julistuksen valmistelutyössä hyödynnettiin paljon uudempaa suomalaista Luther-tutkimusta, jonka mukaan Luther ymmärsi vanhurskauttamisen vahvasti kristologiasta käsin: Kristus itse tulee reaalisesti asumaan uskovan sisimpään ja on hänelle kaikkien syntien täydellinen anteeksiantamus mutta saa hänessä myös aikaan vilpittömän, spontaanin halun tehdä kaikin voimin kaikkea hyvää ja välttää kaikkea pahaa.

    Kristus ryhtyy siis uskovan sisimmässä ”siivoamaan” sieltä syntiä ja muuttamaan häntä Kristuksen itsensä kaltaiseksi. Lutherinkin mukaan kristillisyyteen siis kuuluu olennaisena osana pyhittymisprosessi, joka alkaa alhaiselta tasolta mutta jossa kristitty voi Jumalan antamin voimin kehittyä ja edistyä.

    Uudemman suomalaisen Luther-tutkimuksen mukaan luterilaiseen vanhurskauttamiseen kuuluvat molemmat: vanhurskaaksi julistaminen ilman omia ansioita ja vanhurskaaksi eli oikeamieliseksi tuleminen. Ilman toista ei ole toista. On totta, ettemme koskaan voi Jumalan edessä pärjätä omalla oikeamielisyydellämme vaan ainoastaan Kristuksen haavojen tähden. Jos kuitenkin torjumme itsessämme Jumalan pyhittävän läsnäolon ja alamme hyväksyä synnin osaksi elämäämme, menetämme ennen pitkää myös Kristuksen lahjavanhurskauden.

    Tykkää

  30. Kertokaapa vielä tarkemmin, ystävät, millaista hengellistä kirjallisuutta luette? Mikä on paras lukemasi hengellinen kirja? Miksi juuri se? Minkä verran kristillisyydessämme nykyisin luetaan hengellistä kirjallisuutta?

    Itseeni ovat tehneet suuren vaikutuksen esimerkiksi seuraavat:

    – Thomas Wilcox: ”Kallis hunajan pisara kalliosta Kristuksesta”

    – Lars Levi Laestadius: ”Hulluinhuonelainen” ja ”Huutavan ääni korvessa”

    – John Bunyan: Kristityn vaellus

    – C. S. Lewis: ”Tätä on kristinusko”, ”Suuri avioero – Uni” sekä ”Paholaisen kirjeopisto”

    – Kirkkoisä Augustinus: Tunnustuksia

    – Luther: Galatalaiskirjeen selitys

    – Luterilaiset tunnustuskirjat

    – Katolisen kirkon katekismus

    – William Lane Craig: ”Valveilla – Uskon perusteltu puolustaminen”

    – Kallistos Ware: Ortodoksinen tie

    Ykköseksi nostaisin ehkä Wilcoxin ”Hunajan pisaran” sen erittäin puhuttelevan – suorastaan vavahduttavan – ja äärimmäisen Kristus-keskeisen sanoman vuoksi. En ole mikään helposti liikuttuva ihminen, mutta sitä lukiessani silmät kostuivat. ”Hunajan pisaraa” voi lukea esimerkiksi täältä:

    http://vesamatinpoikariihimaki.blogspot.fi/2012/12/kallis-hunajan-pisara-kristus-kalliosta.html

    Tykkää

  31. Kirjoitanpa vielä yhden viestin uskoon tulemisen arvoituksesta. Raamatussa on kuvattu useita tapahtumaketjuja, jotka johtavat uskoon tulemiseen ja vanhurskauttamiseen. Ajattelen tällöin, että ihmisestä tulee sydämen uskovainen, kun Pyhä Henki asettuu häneen asumaan. Pyhä Henki pyhittää ja vanhurskauttaa ihmisen. Pyhän Hengen työstä on kuitenkin vaikea meidän ihmisten sanoa, onko se kertakaikkinen vai prosessiluontoinen; etenkin tapauksissa, joissa Pyhä Henki on tehnyt pidemmällä aikaa määrätietoista työtä ihmisen vanhurskauttamiseksi.

    Corneliuksen kääntyminen (Ap. t. 10) edustaa yhtä pidempiaikaista ”prosessia”, joka noudattaa vanhoillislestadiolaisen teologian näkökulmasta hieman hankalaa kaavaa.

    Prosessi alkaa nimittäin hyvistä teoista. Cornelius oli hurskas ja antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa. Sitten hän näki enkelin, joka sanoi Corneliukselle: ”Rukouksesi ja almusi ovat uhrina nousseet Jumalan eteen, ja hän on muistanut sinut”. Enkeli käski lähettää miehiä hakemaan Pietarin, joka näki myös Pyhän Hengen vaikuttamia näkyjä tämän tapahtumaketjun aikana. Pietari julistaa evankeliumia ja kuulijat saavat Pyhän Hengen. Tämän jälkeen heidät kastetaan.

    Toinen ”prosessikertomus” on samarialaisten kääntyminen. Ap. t. 8:12-17. Samarialaiset uskoivat Filippuksen saarnan ja heidät kastettiin. Pyhää Henkeä he eivät kuitenkaan saaneet kuin vasta myöhemmin apostolien kätten päällepanemisen kautta.

    Yksi pisimmistä ja hämmästyttävimmistä ”prosesseista” on kuitenkin opetuslasten taival Getsemanesta eteenpäin. Ensin he ovat uskovaisia, mutta sitten he luopuivat kaikki uskostaan Jeesuksen vangitsemisen jälkeen.

    Matt. 26:31: Silloin Jeesus sanoi heille: ”Tänä yönä te kaikki luovutte minusta, sillä on kirjoitettu: 'Minä lyön paimenen maahan, ja lauman lampaat joutuvat hajalle.'

    Tämänkin jälkeen opetuslapset kyllä rukoilivat ja iloitsivat Jeesuksen näkemisestä, mutta eivät ilmeisesti olleet sydämen uskovaisia ennen helluntaita, sillä heillä ei ollut Pyhää Henkeä (Ap. t. 1:8). Koska Pyhä Henki ei ohjannut opetuslapsia, he mm. valitsivat uuden opetuslapsen rukoilemalla ja arpaa heittämällä (Ap. t. 1:23-26). Vasta helluntaina Pyhä Henki vuodatettiin jälleen heihin ja tällä kertaa ilmeisesti suoraan taivaasta (Ap. t. 2:1-4). Jos Pyhä Henki olisi vuodatettu opetuslapsiin jonkun toisen ihmisen kautta ja tämä olisi välttämätöntä, Luukas ei varmasti olisi jättänyt kirjaamatta näin olennaista yksityiskohtaa. Joh. 20:22-23 täytyy tällöin tulkita lupaukseksi Pyhästä Hengestä, ei vielä Pyhän Hengen vuodattamiseksi: ”Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” Luukkaan mukaanhan heillä ei ollut tämän jälkeenkään Pyhää Henkeä, ks. Ap. t. 1.5-8.

    Tämä tarjoaa pienen haasteen vanhoillislestadiolaiselle teologialle ja teille kaikille tarjoutuu nyt oiva mahdollisuus todistaa vääräksi kaikki puheet vanhoillislestadiolaisen teologian alennustilasta. Mielelläni lukisin näitä kohtia selitettävän tässä blogissa näkökulmasta jos toisestakin. Yleensähän meillä opetetaan, että Pyhä Henki toimisi ainoastaan ihmisen välityksellä. Yksi mahdollisuus olisi ajatella, että opetuslasten tapauksessa nk. ”poikkeus vahvistaa säännön”.

    Mitä olette mieltä?

    Tykkää

  32. Niin, lisähaasteen muodostavat tietysti aikaisemmat opettajat. Augustinus tulkitsee Apostolien tekoja ja samarialaisten kertomusta saarnassaan XLIX Luuk. 7:37 – syntien anteeksiantamisesta, donatolaisia vastaan. Augustinus selittää jotakuinkin niin, että Jumala ei antanut Pyhää Henkeä edes voimallisen Filippoksen saarnan kautta, jotta kukaan ei voisi ajatella, että Pyhän Hengen lahja on lahja ihmiseltä. Se on Jumalan lahja. Tätä ihmisen voimattomuutta ja osattomuutta asiassa korostaa se, että Pyhä Henki tulee eri kertomuksissa eri aikoihin – siis oman aikataulunsa mukaan, ihmisten teoista riippumatta. Augustinus ottaa saarnassaan huomioon myös em. Joh. 20:22-23 opetuksen: ottakaa Pyhä Henki, kenen synnit te annatte anteeksi jne. Augustinus korostaa, että tässäkään ei missään nimessä ihminen anna syntejä anteeksi vaan yksin Pyhä Henki. Augustinuksen opetus on, että Hän, joka voi antaa synnit anteeksi toisen kautta, on voimallinen antamaan ne anteeksi myös suoraan. Muu on oppia ihmisen töistä, donatolaista eriseuraa. Augustiinuksen, Lutterin ja Tunnustuskirjojen donatolaiset tuomitsevat kommentit vaikuttavat minusta monta kertaa osuvan aika lähelle liikkeemme teologiaa.

    Tässä tulikin vielä toinen täky ja mahdollisuus teologisen elinvoimaisuutemme osoittamiseen :).

    Tykkää

  33. Minäpä yritän ensimmäisenä vastailla amicus curiaen kysymyksiin/pohdintoihin ja lisään vielä jatkoksi omia kysymyksiä.

    Ainakaan omasta mielestäni Corneliuksen kääntymisessä ei ole mitään ongelmallista (vanhoillislestadiolaisen teologian näkökulmasta).

    Eikös Cornelius ole malliesimerkki ihmisestä joka heränneellä tunnolla ja synnin hädässä etsii rauhaa tunnolleen rukoilemalla ja hyviä töitä tekemällä.

    Se, että Jumala muistaa (lähettää Pietarin saarnaamaan hänelle evankeliumia) hyviä töitä tekevää ja Jumalaa etsivää Pietaria ei tarkoita sitä, että Jumala vanhurskauttaa hyvien töiden tähden.

    Samarialaisten kääntyminen kyllä hämmentää minuakin.

    Myös tuo kätten päälle paneminen ihmetyttää. Sehän mainitaan myös muutamissa muissakin uuden testamentin teksteissä. Tosin esim. Corneliuksen kääntymisen yhteydessä sitä ei ilmeisesti tarvittu, vaan hän uskoi evankeliumin ”yleisestä saarnasta”, jota paikallaolijat sitten ihmettelivät.

    Toisaalta, se että uskoo evankeliumin saarnan olevan totta, ei tarkoita, että sitä uskoo välttämättä omalle kohdelleen. Uusimmassa päivämiehessähän oli kotiseurajutun yhteydessä pieni haastattelu seuravieraasta, joka oli menettänyt lapsuuden uskonsa mutta kävi usein seuroissa ja rukoili että löytäisi takaisin Jumalan valtakuntaan. Myös apostolit ”rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen”.

    Heti samarialaisten kääntymisen jälkeen on Apostolien teoissa etiopialaisen hoviherran kääntyminen (Ap. t. 8:26-39).

    Tähän kääntymiseen liittyen kaksi kysymystä:

    1) Tuota raamatunkohtaa kuulee käytettävän usein perusteluna sille, miksi kirjoitettu teksti ei voi synnyttää elävää uskoa. Eikös hoviherra lue vanhaa testamenttia, jossa ei puhuta konkreettisesti sanallakaan evankeliumin ydinsanomasta: kristuksen ylösnousemuksesta ja voitosta kuolemasta. (Toki siellä on lupaus vapahtajasta) Mutta miksi teksti, jossa evankeliumi selkeästi sanoitetaan (esim. uusi testamentti tai vaikka ihan yksinkertainen kirje) ei voi uskoa synnyttää? Kuinka kuuro käsitti uskon muutama sata vuotta sitten, kun ei ollut käytössä viittomakieltä? Ainoa vaihtoehtohan oli kirjoitettu teksti.

    2) Vanhoillislestadiolaisesta näkökulmasta Hoviherran kääntymisessä tekstin ydin on tässä: Filippos sanoi hänelle: ”Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista.” Hoviherra vastasi: ”Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.”. Teksti on kuitenkin merkattu Evlut-kirkon nettiraamatussa sulkeisiin ja alaviitteessä on maininta ”Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista.” Kysymys kuuluukin, kuinka tulisi suhtautua raamatunkohtiin, jotka saattavat olla jälkikäteen lisättyjä?

    Tykkää

  34. Tärkeä, suuren vaikutuksen tehnyt trilogia unohtui tuosta luettelosta: Joseph Ratzingerin eli paavi Benedictus XVI:n Jeesus-kirjasarja ”Jeesus Nasaretilainen”, ”Jeesuksen viimeiset päivät” ja ”Syntyi Neitsyt Mariasta”.

    Suosittelen lämpimästi, jos haluaa lukea yhtä aikaa sekä kaunista ja hyvin argumentoitua että riittävän kansantajuista pohdintaa evankeliumien luotettavuudesta, Jeesuksen persoonasta sekä hänen sanomansa teologisesta sisällöstä.

    Tykkää

  35. Tosi hyviä kommentteja jupella, amicuksella ja olofilla. Erityisesti Olf Talliuksen huomio kuurojen uskoon tulemisesta herätti ajatuksia. Onko niin, että käytetyllä viestinmän välineellä tai muodolla on merkitystä Jumalan sanaa välitettäessä? Tuleeko vanhurskaus vain ”suusta korvaan”? Miksi viittominen eroaa kirjoittamisesta ja viittomien näkeminen kirjainten näkemisestä? Vai onko kyse sittenkin siitä, että julistuksen, muodosta viis, tulee olla välittömästi ja rajatusti tietylle tai tietyille henkilöille julistettua, viitottua tai muulla tavalla viestittyä? Jos näin, niin miten suhtaudumme vallitsevaan käsitykseen, että uskoa voi myös yleisestä saarnasta?

    Jos merkitystä ei ole muodolla eikä yleisyydellä, miksi uskoon ei voisi tulla lukemalla Jeesuksen, paavalin, lutherin, lestadiuksen jne yleisesti mutta kuitenkin juuri sinulle osoittamaa evankeliumia.

    Tykkää

  36. Maustaminen jatkuu. Laitan vielä sekaan pari pätkää Lutherin kirjoituksista. Ne on copy-pastettu jostakin netin syövereistä itselleni talteen.

    ”Evankeliumi ei ole mitään muuta kuin saarna ja huuto Jumalan armosta ja laupeudesta, jonka Kristus on kuolemallaan ansainnut ja hankkinut. Evankeliumia varsinaisesti ei ole se, mikä on kirjoitettuna kirjoihin, vaan evankeliumi on pikemminkin suullista saarnaa ja elävä sana. Se on ääni, joka kaikuu koko maailmaan; se huudetaan julkisesti, niin että se kuullaan kaikkialla.”

    Ja avainten vallasta:

    ”…heitä jo selkäsi taa maallinen valta, raha, tavara, kunnia ja kaikki, sillä nyt puhumme Kristuksen vallasta, joka yksin voi sinut auttaa synnistä ja kuolemasta. Se ei siis ole mikään ulkonainen maallinen valta vaan palvelus…On ymmärrettävä oikein Kristuksen sanat : Joille te synnit anteeksi annatte, ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. Ne eivät anna valtaa niille, jotka ne lausuvat, vaan niille, jotka ne uskovat…Heidän tuli tietää, etteivät he omilla voimillaan kyenneet tällaista valtaa ja virkaa hoitamaan, vaan hänen voimansa ja Pyhän Hengen avulla…Tämä valta on annettu kaikille kristityille…Ja kuka on kristitty ? Joka uskoo. Uskovaisella on Pyhä Henki…Tämähän on oikeaa palvelusta, kun saa ilmaiseksi jakaa sanomattoman suurta taivaallista ja iankaikkista lahjaa, jota et sinä eikä koko maailma kaikilla rikkauksillaan voi itsellensä ostaa.”

    Se, että avainten valta on palvelusta eikä todellista valtaa, on minusta hiukan ristiriitainen ”synteihin sitomisen” kanssa. Paitsi, jos sitominen onkin ennen kaikkea ”toteamista”, kuten eräs pappisveli totesi vanhojen kristittyjen opettaneen.

    Tykkää

  37. Amicus Curiae! Laittelit äskön lestadiolaisuutta muutamienn tiiliskivien alle. Mikä on loppupäätelmäsi – miten käy – kestämmekö em. tiili”vuoren” vai käykö rutina ja jäännökset lakaistaan mustaan pussiin?

    Tykkää

  38. Kun Raamatun ilmoituksesta pyritään vetämään tarkkoja kaavoja, omat ansansa mahtaa olla niin kansanhurskauden maallikkoteologiassa kuin korkeammassa ”skolastisessa” teologiassakin. Olisihan Herramme voinut seuraajilleen jättää ”aaneloselle” tiivistetyt opinkohdat, jolloin monelta kiistalta olisi kai vältytty, mutta Hän ei sitä tehnyt, vaan sanoi:

    ”Tuuli* puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.” [Alkutekstin sana merkitsee sekä tuulta että henkeä.] (Joh. 3:8)

    Jumalan Henki ei välttämättä alistu meijän immeisten kaavoihin, vaikka sitä kovasti yritämmä… Kyllä toki Jumalan Henki eli Pyhä Henki vaikutti jo VT:n pyhissä ja opetuslapsissa ennen helluntaita: esim.
    ”Älä karkota minua kasvojesi edestä, älä ota minulta pois pyhää henkeäsi.” (Ps. 51:11)
    ”Sinä olet minun Jumalani — opeta minua täyttämään tahtosi! Sinun hyvä henkesi johdattakoon minua tasaista tietä.” (Ps. 143:10)

    Mutta helluntaihin liittyi Pyhällä Hengellä TÄYTTYMINEN ja Hengen aivan erityiset armolahjat, kuten kielillä puhuminen ja parantaminen, jotka meillä on usein tahdottu selittää vertauskuvalliksi tai ainutkertaisiksi, vaikka Markuksen evankeliumin mukaan Jeesus sanoo:

    ”Hän sanoi heille: ´Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.” (Mark. 16.15-18)

    Suusanallisuus evankeliumin eteenpäinviemisessä oli ennenmuuta käytännöllinen periaate, jonka kristillisyytemme maallikkoteologia tosin kehitti ”dogmiksi” – mutta valitettavasti jopa yli Raamatun sanan. ”Puhdasoppisuuden” viimeiseen vaiheeseen tultiin, kun pääsihteeri AH:n kaudella alettiin putsaamaan hartauskirjoituksista evankeliumin perinteisiä päästön sanoja ”Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi”, koska ”evankeliumia ei voitu saarnata kirjoituksen kautta” 🙂

    On kanssakristittyjä tarvittu ilman muuta seurakuntaan liittymisessä ja avaintenvaltaa niin sielunhoidossa kuin seurakunnan järjestyksessä ja suojelemisessa, mutta Paavali itse ei anna Ananiaan tapaamiselle sellaista merkitystä kuin monet vl-puhujat kaavan mukaan ovat antaneet:

    11Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen.
    12 Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle.
    ***************
    15 Mutta Jumala, joka jo äitini kohdusta oli valinnut minut ja armossaan kutsui minut työhönsä,
    16 näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle, jotta lähtisin julistamaan vieraille kansoille sanomaa hänestä. Silloin en kysynyt neuvoa yhdeltäkään ihmiseltä… (Gal.1)

    Sensijaan Ananiaan kättenpäällepanemisella Paavali täyttyi Pyhästä Hengestä ja sai näkönsä jälleen: ”Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: `Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut — Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä.” (Apt 9:17) Tämän jälkeen Paavali kastettiin ja liitettiin seurakuntaan.

    Tykkää

  39. Eikös Lutteri ja Lestadius sanoneet jotenkin tähän suuntaan että ”Turhaan sinä ihminen katselet taivaisiin sillä seurakunta ja sana ovat maan päällä……” ja Lestadius näin mukaillen ”Ensiksi tämän epäilevän Tuomaan on löydettävä seurakunta jossa…jne jne.

    Eikös sanota jotenkin näinkin että voi yksinäistä jos hän lankeaa!

    Tykkää

  40. Markku
    Tarpeellinen kommentti.
    Esimerkki: Jeesus ei aviorikoksesta tavatulle naiselle (Joh. 8) tai itse asiassa läheskään kaikille muillekaan armahdetuille ”saarnaa synninpäästöä”, vaan sanoo esim. ”uskosi on pelastanut sinut”. Monessa parantamisessa ei myöskään varsinaisesti puhuta mitään iankaikkisuusasioista, vaan parantamisesta. Kuitenkin haluamme nähdä jopa Jeesuksen maanpäällisen elämän siten, että hän toimi pitkälti samalla tavalla kuin nykypäivän vanhoillislestadiolaisuudessa toimitaan. Raamatun uudestisyntymistapahtumat meillä on (ihan oikeassa elämässä useinkin kuultua!) kiusaus selittää tapahtumat siten, että kyllä Jeesus julisti ”evankeliumin”, mutta juuri sitä ei ole evankelista tähän kirjaansa kirjoittanut.

    Jyrkkä, mutta valitettavasti silti mielestäni aiheellinen kärjistys: ehkä Jeesus sitten levitti meidän tavallamme elävää uskoa evankelistoilta salassa ja tämäkin oli hänelle mahdollista siitä syystä että hän oli myös ihminen, ei ainoastaan Jumala. Minun on paljon helpompi uskoa, kun nostan hattua kohdissa, joihin ymmärrykseni ei riitä. Jos Raamattu sanoo esimerkiksi, että itse Taivaan Kuninkaan ilmestyttyä Saulukselle, tämä sai evankeliumin, mikä minä olen tästä tinkaamaan!? Uskohan siinä minulta menee, jos Raamatun selvä ilmoituskin on käännettävä määrätyllä esiymmärryksen edellyttämällä tavalla. Paavali sai uskon kalliin lahjan – mahtava juttu!

    Tämä epäilevä (tunnustan!) kommenttini ei millään tavalla vie arvoa siltä, että uskovainen esimerkiksi seuroissa elävää uskoa herättääkseen julistaa suullista synninpäästön lupausta vaikka koko maailmalle. Eikä muuten tämän julistuksen sisältöä heikennä sekään, että netin kautta saarnaa kuunteleva kuuntelee tosiasiassa aina nauhoitettua tiedoston tallentamisen, siirron (tuhannen mutkan kautta) ja purkamisen edellyttämää jälkilähetystä eikä suoraa lähetystä. (Loogista itse asiassa olisi, että joku olisi nauhoitteen voiman kiistänyt, mutta tämä lienee mahdotonta, koska olemme siinä määrin teknologiaorientoituneita?)

    Kenzo Kaiaz:
    Kyllähän perinteiset kirkot ovat sillä kannalla, että seurakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta. En usko, että kukaan ajattelekaan, että ilman seurakuntayhteyttä voisi kostua perille. Tuo viimeinen lankeamista käsittelevä viittaamasi raamatunpaikka on varmaankin Saarnaajan kirjan 4 luvusta, joka käsittelee yksinäisyyttä. Saarnaajan kirjasta ei taida paljoa varsinaisia iäisyysasioita löytyä.

    Tykkää

  41. Pikaisesti googlettamalla löysin Lutherin kirjoituksen tuosta ”taivaalle töllistelystä”.

    Luther kirjassaan Avaimista:

    ”Koska synninpäästö lausutaan ihmisen kautta niin luullaan sitä pelkäksi ihmissanaksi ja ajatellaan, että Jumala on tuolla ylhäällä korkeuksissa, kaukana siitä sanasta, joka on maan päällä, ja niin töllistellään ylös taivasta kohti. —- Juuri ne samat avaimet, jotka ovat Kristuksella eikä kellään muulla, juuri ne hän antaa Pietarille, ikään kuin hän sanoisi: Mitä töllistelet kohti taivasta ja sieltä etsit avaimiani? Etkö kuule, että olen antanut ne Pietarille? Ne ovat kyllä taivaan avaimet, se on totta, mutta ne eivät ole taivaassa. MINÄ OLEN JÄTTÄNYT NE ALAS MAAN PÄÄLLE.. Sinun ei pidä etsiä niitä taivaasta, eikä mistään muualta, vaan löydät ne Pietarin suusta, jonne ne olen pannut. Pietarin suu on minun suuni, ja hänen kielensä on minun avainkoteloni, hänen virkansa on minun virkani, hänen sitomisensa on minun sitomiseni, hänen päästämisensä on minun päästämiseni.”

    Lisäksi samasta aiheesta muutama muutkin pätkä löytyi:

    ”Älä anna tässä johtaa itseäsi harhaan tuon farisealaisen lörpötyksen, jolla muutamat pettävät itsensä, nimittäin kuinka muka ihminen voisi antaa syntejä anteeksi. Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tapaa anna syntejä anteeksi, kuin suullisen sanan kautta, jonka tavan hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantamusta tässä sanassa, niin turhaan katsoa töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai niin kuin he sanovat, sisällistä anteeksiantamusta.”

    ”Syntisi eivät sen tähden tule sinulle anteeksi annetuiksi, että panet niitä pahaksesi. Vaan siihen tarvitaan, että syntisen vaimo (tai mies) paran kanssa juokset Herran Kristuksen luokse etsien Häneltä syntien anteeksiantamusta. Siellä, missä Kristus, Pyhä Henki, ei ole läsnä sanaa kirkastamassa ja sillä ihmisiä lähestymässä, ei voi syntyä elävää, vanhurskauttavaa uskoa, vaikka sydämet olisivat tulvillaan Jumala-kaipuuta, vieläpä syntejään tunnustaisivat ja anteeksi anoisivat.”

    ”Sen siis, joka tahtoo löytää Kristuksen, täytyy ensin löytää Neitsyt Maria s .o. seurakunta. Sillä kuinka voisi joku tietää, missä Kristus on ellei hän tiedä, missä Hänen uskovaisensa ovat? Ja se, joka tahtoo tietää jotain Kristuksesta, hän ei saa uskoa itsensä päälle, tahi omilla mielipiteillään rakentaa omat portaansa taivaaseen, vaan hänen tulee mennä seurakuntaan eli kirkkoon ja kysyä siltä. Nyt ei kirkko ole olkia ja kiveä, vaan se on joukko kristinuskovaisia ihmisiä; (Pyhän Hengen yhteydessä olevia) Heihin sinun tulee pitäytyä ja katsoa, kuinka he uskovat, elävät ja opettavat, sillä heillä on totisesti Kristus luonaan. Mutta ulkopuolella Kristuksen seurakuntaa ei ole mitään totuutta, ei mitään Kristusta, eikä mitään autuutta, vaan ainoastaan rottia, hiiriä, kyykäärmeitä ja heidän myrkyllisiä oppejaan.”

    Tykkää

  42. Sitten vielä tuosta Markun kommentin pohjalta hiukan pohdintaa:

    Olen aina aikaisemmin ajatellut, että ihmisellä joko on Pyhä Henki tai ei ole. Ja että Pyhällä Hengellä täyttyminen tarkoittaa sitä, että joku saa Pyhän Hengen.

    Mutta mitä ilmeisemmin jo Pyhän Hengen omistava ihminen voi myös täyttyä sillä. Ainakin tämän raamatunkohdan perusteella: ”Vapaaksi päästyään Pietari ja Johannes menivät omiensa luo ja kertoivat, mitä ylipapit ja kansan vanhimmat olivat heille sanoneet. Sen kuultuaan kaikki alkoivat yhteen ääneen rukoilla Jumalaa. – – – Kun he olivat päättäneet rukouksensa, vavahti paikka, jossa he olivat koolla, ja he kaikki täyttyivät Pyhästä Hengestä ja julistivat rohkeasti Jumalan sanaa.” (Apt 4:23-31)

    Onko raamatussa muualla tapahtumia, jossa jo uskova ”täyttyy Pyhällä Hengellä”?

    Toisaalta, kyllähän parannuksen tehnyt ja evankeliumin vastaanottanut myös täytyy Pyhällä Hengellä.

    Raamattuhaulla löysin seuraavan kohdan, jossa Paavali kertoo kääntymisestään: ”Siellä oli Ananias, hurskas ja lakia noudattava mies, jota kaikki kaupungin juutalaiset pitivät arvossa. Hän tuli luokseni ja sanoi: 'Saul, veljeni, palautukoon näkösi!' Samassa näköni palasi ja näin hänet. Hän sanoi: 'Isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan tahtonsa, näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen oman äänensä. Sinusta tulee hänen todistajansa, sinä kerrot kaikille ihmisille, mitä olet nähnyt ja kuullut. Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'” (Apt. 22:12-16)

    Tuo lainauksen viimeinen lause hämmentää minua. Kasteessako ne synnit pestään pois? Ja tuskin Paavali heti Jeesuksen ilmestymisen yhteydessä oli saanut Pyhää Henkeä, jos Ananias kerran kehotti vielä tuossa tilanteessa ”pesemään synnit pois”.

    Ja sitten osittain itse itselleni vastaten, lainaus kirkon tunnustuskirjoista: ”Näissä suullista, ulkonaista sanaa koskevissa opinkohdissa on lujasti pidettävä kiinni siitä, että Jumala ei anna henkeänsä tai armoansa kenellekään muuten kuin edeltävän sanan välityksellä ja myötä. – – Myös ne, jotka ovat uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä.”

    Ja loppuun vielä kysymys. Onko vanhan testamentin puolella mainittu Pyhä Henki jotenkin erilainen kuin uuden testamentin puolella?

    Ilmeisesti on? Ainakin muutamista raamatunkohdista saa sen käsityksen, mm. tästä:
    Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta. (Joh. 15:26)

    Tykkää

  43. Millaista hengellistä kirjallisuutta luet? Mitä kirjoja suosittelet myös muille?
    Olen lukenut paljon erilaista hengellistä kirjallisuutta, joista olen etsinyt reflektiopintaa ja välineitä sisäisen uskonymmärryksen jäsentämiseen. Nuoruudessa en meinannut “uskaltaa” lukea muuta kuin vl-kristillisyyden julkaisuja, mutta siitä lähdettiin liikkeelle: varsinkin Erkki Reinikaisen kirjat olivat läheisiä. Myöhemmin aikuisuudessa erilaisten kokemusten myötä luin keskiajan mystikoiden tekstejä, joiden kautta löysin tulkin käsityksilleni uskon syvimmästä luonteesta, ns. tunnepohjaisen kiintymyssuhteisen spiritualiteetin, “unio mystican”. Sieltä löysin taas yhtymäkohtia Lestadiuksen saarnoihin ja verimystiikkaan; esim. Katarina Sienalainen (1300-luvulla) kertoo näyssään Kristusta imettämässä haavoistaan. Myös muiden mystikoiden kirjat, kuten Ristin Johanneksen Sielun pimeä yö ja Laulujen Laulu-runoelma, sekä Avilan Teresan Sisäinen linna ovat olleet tärkeitä. Nämä kertovat nimenomaan prosessiluonteisesta “matkasta kotiin”, jossa ihmisen sielu lähtee etsimään taivaallista Ylkäänsä sen jälkeen, kun on saanut ensikosketuksen Hänen rakkauteensa, jota ei voi unohtaa, vrt. VT:n Laulujen Laulu- rakkauskertomus.
    Joonan esittelemistä kirjoista olivat tuttuja Kallis hunajan pisara, jonka löysin jostakin antikvariaatista, samoin Joseph Ratzingerin trilogian ensimmäisen kirjan Jeesus Nasaretilainen olen lukenut, Eero Huovisen Elävä Dogma (löysin kirjaston kierrätyskärrystä), Tuomo Mannermaan Kaksi rakkautta. Seuraavaksi ajattelin lukea Keijo Nissilän uusimman kirjan.
    Mitä tulee liittyen Pyhän Hengen työhön ja vanhurskauttamiseen, kuten edellä olevista ansiokkaista kommenteista ja Raamatun teksteistä voimme lukea: Pyhän Hengen työtä ihmisessä emme voi käsittääkseni loppuun asti tyhjentävästi selittää. Pyhä Henki tekee työtään jo ENNEN varsinaista parannuksen armon saamista ihmissydämessä ja tietyllä tavalla pehmittää ja valmistaa ihmistä, käänteisesti jopa omavanhurskauden (vrt. Cornelius) tai julkijumalattomuuden kautta. Ihminen ikäänkuin näännytetään tai ajetaan umpikujaan tavalla tai toisella: oma ymmärrys ja hyvät teot eivät tuo rauhaa, syntielämä paljastaa todelliset karvansa, elämänkohtalot riisuvat ihmisen omavoimaisuudesta jne. Palaan aina yhä uudestaan Lapin Marian ja Lestadiuksen kohtaamiseen: mitä Lapin Marialla oli sellaista, mitä Lestadiuksella ei tuolloin vielä ollut?

    Tykkää

  44. Kristillisessä tradiossa on tulkittu kolmiyhteiseen Jumalan vaikutuksen jakautuneen kolmeen aikakauteen; Isän aikakauteen, Pojan aikauteen ja viimeksi Pyhän Hengen aikakauteen: ”Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä, vanhuksenne ennusunia. Myös orjiin ja orjattariin minä vuodatan henkeni noina päivinä… (Jooel 2:28-29) Kysymys on Jumalan pelastussuunnitelman painopisteistä, ja ei niin, että Jumalan yksi ilmenemismuoto ikäänkuin kumoaisi ja tekisi tyhjäksi toiset.

    Lutherin ja Laestadiuksen tulkinnat ovat meille viittoja vain niiltä osin, kuin niiden takana on kokonainen Jumalan Sana. On vaarallista, jos meidän perinteiset tulkintakaavat estävät näkemästä, mitä Raamatun tekstissä oikeasti lukee. Olemme voineet kehittää tuon valikoivan ohilukemisen sellaiseksi taiteeksi, että kun Raamatussa lukee ”A” niin puhuja tulkitsee tämän ”ei A”. Tämä strategiahan on käytössä myös kirkon liberaaliteologeilla…

    Muistan kyllä, että monia Raamatun tekstejä on täydennetty omilla oletuksillamme, että saamme sopimaan ne omiin tiukkoihin kaavoihimme. Näin esim. Jeesuksen puhuttelua Pietarille (Joh. 21:15-20) kieltämisen jälkeen, ei ole pidetty riittävänä ”parannuksentekokuvauksena” vaan puhuja on esittänyt, että sen on täytynyt tapahtua jo aiemmin, mutta sitä ei ole vain kuvausta Raamatussa… 🙂

    Aivan oikein Paavali mainitsee Ananiaksen puheessaan Jerusalemissa (Apt 4), mutta ei kertaakaan säilyneessä laajassa kirjeaineistossa. Galataiskirjeessä hän suorastaan polemisoi sitä vastaan, että hän olisi saanut evankeliumin ihmisiltä – vaan Kristukselta suoraan. Sama ongelma on Lutherin itseymmärryksen suhteen; häneltäkään ei taida löytyä kaavaamme täyttävää ja historiallisesti luotettavaa kertomusta omasta kääntymisestään tornikokemusten rinnalle. Sama ongelma toistuu laestadiolaisen alkuheräyksen tiimoilla. Summa summarum. Äänellisesti saarnatulla evankeliumilla on tärkeä merkityksensä, mutta siitä ei voi tehdä ylidogmia – sen osoittaa konkreettisesti tuo edellä esitetty esimerkki kirjoitetun sanan merkityksestä kuuroille lähimmäisillemme.

    Tykkää

  45. Nämä kysymykset Pyhän Hengen työstä ovat kyllä vaikeita. Ajattelen niin, että ihminen tulee Jumalalle kelpaavaksi yhdellä hetkellä, joten tältä osin kyse ei ole prosessista. Eri asia on sitten se, että ihmistä voidaan valmistaa jo ennen parannuksen tekoa ja että Pyhä Henki jatkaa työtään vielä uskoon tulemisen jälkeenkin.

    Jumalalle kelpaavaksi ihminen ei taasen tule yksinään. Tarvitaan yhteys seurakuntaan, Jumalan pyhittämiin ihmisiin. Toki Jumala voisi ihmisen suoraankin tykönsä ja palvelijakseen kutsua, ja näin hän on tietyn aika toiminutkin poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta.

    Siihen en kuitenkaan osaa vastata, että onko seurakuntayhteys riittävä, jos se perustuu vain raamatun lukemiseen. Jotenkin tuntuu, että ihminen tarvitsee kyllä yhteyden eläviin uskovaisiin, ei vain entisiin pyhiin. Se kuitenkin, missä muodossa evankeliumi julistetaan on varmasti saman tekevää. Uskon, että jos epäuskoinen kuuro tulee uskovaisen mykän luokse ja mykkä kuurolle kirjoittaa ”syntisi ovat anteeksi annetut”, niin totisesti ne ovat, vaikka yhtään sanaa ei heidän välillään suullisesti lausuttaisi tai käsillä viitottaisi.

    Tykkää

  46. Kiitos Joona!

    Lestadiolainen voi hyvin yhtyä viestissäsi esitettyihin ajatuksiin Yhteisestä julistuksesta lähtien. Pyhä Henki vanhurskauttaa ilman tekoja (ilman ihmisen osallisuutta) ja sen jälkeen alkaa tehdä ja vaikuttaa ihmisessä pyhittävää työtä, jossa ihmisellä on oma osansa ja vastuunsa. Kaikki kunnia pyhityksestä kuuluu Pyhälle Hengelle, jonka kutsuun ihminen vastaa parhaansa mukaan tai on vastaamatta laiskuuttaan, turhamaisuuttaan, ahneuttaan tai jostakin muusta syystä.

    Lestadius Hulluinhuonelaisessa mm. seuraavasti:

    788. Toiseksi tulee kuollut usko, eli väärä luottamus Jumalan armoon
    ilman katumusta ja parannusta. Kuollut usko on luterilaisessa kirkossa
    yleinen autuuden perustus. Ja se on syynä luterilaisessa kirkossa
    yliotteen saavaan tapain turmelukseen. Kuollut usko peruukissa voi olla
    varas, huora, juopporatti, krouvari, pettäjä, vannoja ja kuitenkin olla aito
    luterilainen. Tässä on perusteellisesti käytetty väärin Lutherin oppia
    uskosta ilman tekoja. Oppi uskosta ilman tekoja on sinänsä aivan oikea,
    kun puhutaan sovitustapahtumasta eli vanhurskauttamisesta, mutta
    toisaalta on myös teroitettava sitä totuutta, että usko ilman tekoja on
    kuollut.

    789. Tähän armon järjestyksen kohtaan luterilainen kirkko on pannut
    vähemmän painoa kuin Luther itse, joka oli ankara
    pyhitysvaatimuksissaan. Kun esim. Spener näki sen jumalattomuuden,
    joka yleisesti vallitsi luterilaisessa kirkossa ja vaati sen johdosta totista
    parannusta, papit asettuivat sitä vastaan ja saarnasivat uskoa ilman
    tekoja. He eivät siis vaatineet mitään katumusta, ei mitään parannusta,
    ei mitään kääntymystä, ei mitään uutta syntymistä, ei mitään pyhitystä,
    vaan ainoastaan: usko, niin tulet autuaaksi. Mutta ei Lutherin tarkoitus
    suinkaan ollut, että se kuollut usko, joka nyt on yleisesti vaikuttava, olisi
    autuaaksitekevä. Päinvastoin juuri Lutherin tarkoitus oli, että kristityn
    tulee osoittaa usko teoillansa.

    1066. Pyhityssaarnaajan on edellytettävä, että hänen kuulijansa ovat
    kääntyneitä ja uudestisyntyneitä. Mutta jos hän ryhtyy saarnaamaan
    pyhitystä suruttomalle joukolle, pelkäänpä, että hän alkaa väärästä
    päästä. Hänen pitäisi ensiksi lain kirouksilla herättää surutonta joukkoa
    synnin unesta, ja sitten kun muutamia on herännyt, saarnata heille yksin
    uskoa ilman tekoja ja lopulta vaatia pyhitystä. Sellainen järjestys oli
    apostoleilla käytössä esityksissään. Eri tavoin Paavali saarnasi pakanoille
    Ateenassa, eri tavoin niille, jotka oli kastettu Johanneksen kasteella ja eri
    tavoin taas armoitetuille kristityille. Eivätkö papit ole panneet merkille
    tätä eroa esityksessään kuulijain eri tilan mukaan?

    Tykkää

  47. Kiitos hyvistä kommenteista.

    Corneliuksen kertomuksessa pientä ihmetystä voi aiheuttaa enkelin sanat: ”Sinun rukouksesi ja almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä.”

    Miksi almut eli ihmisen teot mainitaan tässä perusteena Jumalan muistamiselle? Luterilainen ortodoksia olisi helpompaa ilman noita enkelin sanoja, mutta niilläkin on tarkoituksensa. Tällainen maallinen hurskaus ei sinänsä pelasta, mutta tässä kertomuksessa se mainitaan yhtenä huomioon otettuna tekijänä varsinaisen pelastajan lähettämiselle – eikä oikein tekemisen tietenkään pidä pahaa ollakaan ellei siihen sisälly kuvitelmaa syntien hengellisestä sovittamisesta tai pelastuksen ansaitsemisesta. Emmekö ole tässä mysteerien äärellä? Jumalan valinta on jotain, jota emme voi ymmärtää emmekä arvostella.
    ___

    Hoviherran kääntymisen tulkinnassa ole kiinnittänyt huomiota samaan. Sanat: ”Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo.” on haluttu tukita siten, että kirjoitettu sana ei synnytä elävää uskoa, mutta tässä on Olof Talliuksen mainitsema ongelma: Hoviherran pohtiman kysymyksen vastaushan on nykyisessä Raamatussamme toisin kuin hoviherran lukemassa. Näin ollen selitys on jo annettu kirjallisesti eikä siihen enää tarvita suullista selittäjää.

    Mutta huomaathan Olof tekstistä toisenkin tärkeän asian: tekstissä puhutaan ymmärtämisestä – ei uskomisestä. Pelkkä ymmärtäminen ei sellaisenaan tarkoita eikä synnytä uskoa.

    Siinä mielessä tekstin voi lukea täysin vanhoillislestadiolaisen teologian mukaisesti, vaikka tuon yleisen tekstiin perustumattoman selitysmallin hylkäisikin. Tällöin hoviherra ensin ymmärsi vastauksen kysymykseensä ja sai elävän uskon hieman myöhemmin evankeliumin julistuksen ja kasteen yhteydessä.

    Tykkää

  48. Aiwan. Tuossa siis Lestadius antaa ymmärtää, että valta antaa synnit anteeksi on uskovaisilla aina ja epäuskoisella papilla ainoastaan virantoimituksessa.

    Itseäni hämmensi taannoin puhe siitä, että Suviseurojen jumalanpalveluksen synninpäästö ei ollut pätevä, kun sanat lausui paikallinen piispa. Itse ajattelen, että tuossakin jumalanpalveluksessa oli Pyhä Henki vaikuttamassa kirkkokansan (seurakansan) keskuudessa ja tekemässä sanan eläväksi.

    Tykkää

  49. Hajaannusprosessin aikana muotoiltu ”äänellisen saarnan kautta” -ehto on epäonnistunut, minkä osoittaa tuo kuurojen esimerkki.

    Aikoinaan oli myös sellaista käsitystä, että esim. radion välityksellä ei voi tulla elävään uskoon. Sittemmin olen kuullut oppineiden ihmettelevän sitä, että joku kertoi saaneensa parannuksen armon Suviseurojen radioinnin välityksellä ja hänestä tuli aktiivinen seuroissakävijä. Nykyäänhän sitten seuroissakin julistetaan synnit anteeksi myös viestimien äärellä oleville.

    Tästä tullaankin sellaiseen ongelmaan, johon Siionin Kevätkin alempana viittaa, että nettiseuroissa toiston viive on reilut puoli minuuttia. Tämä vastaa sitä, että saarna otettaisiin nauhalle ja soitettaisiin siitä pienen juoksutuksen jälkeen. Nauhoitetuilla saarnoilla ei liene kuitenkaan uskottu olevan uskoa synnyttävää vaikutusta. Tästä nouseekin sitten kysymys: Mikä on Pyhän Hengen vanhenemisaika? Kuinka monta sekuntia Pyhä Henki pysyy saarnassa?

    Tämä ajatusharjoitus osoittaa mielestäni sen, että Pyhä Henki ei avaudu ihmisjärjelle eikä Pyhän Hengen voima alistu ihmisten määritelmiin. Emme voi Hänen toimintaansa ja työtänsä rajoittaa. Voimme vain uskoa ja hiljentyä mysteerin ääreen.

    Tykkää

  50. Ole hyvässä turvassa. Tarvitsemme vilpitöntä Raamatun tutkimista ja paljon rohkeutta ja rehellisyyttä menneisyyden virheiden tunnistamiseen ja tunnustamiseen. Lisäksi tarvitsemme pitkämielisyyttä toistemme suhteen. SRK on myös minun uskoakseni saanut kehittyä näissä asioissa hyvään suuntaan.

    Tykkää

  51. Kuuloaisti näyttää tosiaan olleen merkittävä evankeliumin leviämisessä. Roomalaiskirjeen mukaan 10: 17-: “Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” Kuuloaistin puuttuessa korostuvat muut aistit. Toisaalta taas välillä “katselemme” Golgatalle päin ja kohotamme katseemme uskon alkajaan ja päättäjään. Silloin kun Mooses ylensi käärmeen korvessa, niin jokainen käärmeen piston uhriksi joutunut pelastui, kun katsoi tolpan nokkaan ylennettyyn käärmeeseen. Psalmissa taas kehoitetaan maistamaan Herran suloisuutta, ja virren runoilija kertoo kuinka “vain parhain manna, hunaja on Hänen läsnäolonsa.” Paavali kirjoittaa (2 Kor 2:14-16): ”14)Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua! 15) Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen. 16) Se on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän.”
    Lisäksi puhutaan “tallin hajusta”, josta uskovaiset tunnistavat toisensa.
    Näkisin että eri aistien kautta voidaan uskoa evankeliumi, mutta uskon että Jumalan vanhurskaus kuitenkin siirtyy “uskosta uskoon” (Room 1:16-17):” 16) Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. 17) Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”

    Tykkää

  52. Markku, hyvä kommentti, johon voin suurelta osin yhtyä. Tähän haluaisin kuitenkin palata: ”Kyllä toki Jumalan Henki eli Pyhä Henki vaikutti jo VT:n pyhissä ja opetuslapsissa ennen helluntaita”

    Uskon samoin, että Pyhä Henki on vaikuttanut uskovaisissa läpi maailmanhistorian. Luukas 2:25 kertoo myös, että ”Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään”

    Mutta miten onkaan opetuslasten osa? Tällä hetkellä olen taipuvainen ajattelemaan, että he eivät olleet sydämen uskovaisia ainakaan Getsemanen ja helluntain välisenä aikana. Perusteet aiemmassa viestissäni. Jeesus sanoo heille ennen helluntaita: ”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin,” Miksi Jeesus olisi sanonut näin, jos opetuslapsissa olisi jo ollut Pyhä Henki?

    Itse asiassa Lestadius näyttäisi tulkitsevan asiaa niin, että opetuslapset eivät ole olleet ollenkaan sydämen uskovaisia ennen helluntaita. Alla muutamia otteita Hulluinhuonelaisesta.

    1367. Kuitenkin opetuslapsillakin oli kuollut usko aina Kristuksen
    kuolemaan asti, mutta itsepetos oli niin suuri, että he luulivat voivansa
    kuolla Kristuksen kanssa vakaumuksensa puolesta. Kuinkas kävi? Pietari
    tuli vasta kieltämisensä jälkeen oikeaan synnintuntoon, ja Jeesuksen
    kuollessa tuli päivänvaloon se suuri epäusko, joka oli ollut kätkettynä
    kuolleeseen uskoon. Kuolleen uskon tunnustajat eivät näet koskaan
    epäile autuuttaan, mutta koettelemuksen hetkenä kaikki pettää. Sitä
    vastoin elävän uskon tunnustaja elää pelolla ja vavistuksella ja suuressa
    arkuudessa, mutta tarpeen tullen heikko usko tulee vahvaksi,
    järkkymättömäksi ja jäykkäniskaiseksi kaikkea perkeleen mahtia vastaan.
    Niin historia todistaa.

    1472. …vielä heidän sydämensä ei ollut irtaantunut maailmasta, vielä ylösnousemuksenkin
    jälkeen he kysyivät: Herra, tällä ajallako sinä valmistat Israelille
    valtakunnan. Vasta helluntaipäivän jälkeen heidän sydämensä irtautuivat
    maailmasta. Messiaanisen valtakunnan maallinen ihanuus hävisi heidän
    mielestään ja he alkoivat vähitellen oivaltaa, että Kristus tarkoitti
    hengellistä hallitusta. Nyt vasta heistä oli tullut todellisia kristittyjä.

    1473. Voidaanko ihmisen sanoa olevan uudestisyntynyt ennen kuin hän
    on tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä? Taaborin armon merkin jälkeen oli
    opetuslasten sydämissä vielä vahva kuollut usko. He jättivät kaiken ja
    seurasivat Kristusta vain niiden maallisten etujen takia, joita he luulivat
    saavuttavansa Kristuksen tähden. …

    1479. Totisen armoituksen suhteen on otettava huomioon, ettei joitakin
    ohimeneviä armontunteita saa pitää todisteina laupeudesta, sillä moni on
    kuvitellut läpikäyneensä uudensyntymisen, kun hän puoliheränneenä ja
    unenpöpperössä on saanut tuntea joitakin ohimeneviä armontunteita,
    jotka vastaavat kolmen opetuslapsen kokemuksia Taaborin vuorella.
    Niinkuin sanottu, se oli armonmerkki, mutta se ei ollut uudensyntymisen
    armoa, eikä se toinenkaan ollut armonmerkki, minkä he saivat kokea,
    nimittäin hengellinen ilo, jonka he saivat tuntea Vapahtajan
    ylösnousemuksesta. Voimme olettaa, että elävän uskon kipinä syttyi sen
    katselemisesta, mutta vielä he eivät olleet uudestisyntyneitä. Vielä
    tarvittiin monta Herran ilmestystä, ennenkuin he voivat ottaa vastaan
    Pyhän Hengen, vielä pääsiäispäivän ilon jälkeen he olivat kiinni vanhaan
    ihmiseen napanuoralla, josta puhutaan Hes. 16:4. Kuitenkin vanhan
    ihmisen kipu ja ahdistus (suru ja epätoivo) oli loppunut pääsiäispäivänä,
    niin että voitiin kysyä, eikö opetuslasten uusisyntyminen sittenkin ollut
    tapahtunut pääsiäispäivänä, kun elävän uskon kipinä syttyi.

    1480. Kuitenkaan ei ollut katkaistu napanuoraa, jolla uusi ihminen on
    kiinni vanhassa, eivätkä he olleet kastettuja Pyhällä Hengellä ja tulella
    ennen kuin helluntaipäivänä. Tämä kaikki oli koettava ja sen oli
    tapahduttava, ennenkuin voi sanoa olevansa uudestisyntynyt…

    Tykkää

  53. Irtokommenttina keskusteluun: Pidän hieman vaarallisena sanamuotoa, jonka mukaan ihmisellä on Pyhä Henki. Tästä voi saada sellaisen harhakuvan, että ihminen omistaisi Pyhän Hengen. Asia on kuitenkin toisin: Pyhä Henki vaikuttaa ihmisessä ja ihminen kuuluu Pyhälle Hengelle – ei päinvastoin. Mielestäni parempi sanamuoto olisi: ihmisessä on Pyhä Henki.

    Tykkää

  54. Ehkä tuo Lestadiuksen käsitys selittää myös sen, miksi hän ei Hulluinhuonelaisen uudestisyntymistä käsittelevässä useita sivuja pitkässä osuudessa lainkaan mainitse sitä, että se tapahtuisi toisen uskovaisen välityksellä. Tai ainakaan minä en löytänyt mitään viitteitä tällaisesta, kun äsken asiaa tutkiskelin. Lestadius kirjoittaa kylläkin paljon sydämen tunteista ja siitä, mitä ihmisen täytyy tuntea sisällään, jotta pystyy kääntymään ja kokemaan uudestisyntymisen.

    Lestadiuksen mielestä elävän uskon syntyminen jää tietyllä tapaa mysteeriksi; ihminen ei voi selittää tavanomaisempiakaan tunteita, saatikka sitten elävää uskoa (ja Pyhän Hengen työtä).

    Tykkää

  55. Voisiko vanhurskauden ilmestymisen uskosta uskoon tiivistää näin: oleellista on se, että evankeliumin vastaanottaja kokee, että hänelle tällä hetkellä ja henkilökohtaisesti julistetaan elävää evankeliumia; oli välitysmuotona sitten suullinen sana, kirjoitettu teksti, puoli minuuttia vanha ”live-nauhoite”, suviseuraradion 30 vuotta vanha saarna (jonka joku saattaa kuvitella suoraksi lähetykseksi) tai vaikka savumerkit.

    Kukin vastaanottaa julistuksen itselle luontaisimmalla tavalla. Minä itse kaipaan kuulevana ennen kaikkea äänellistä evankeliumin julistusta.

    Nyt kun muistelen, niin itse asiassa joku kuukausi takaperin Päivämiehessäkin oli kirjoitus, jossa todettiin, että evankeliumi ei ole vain äänellistä vaan myös visuaalista. Ja tällä viitattiin nimen omaan viittomakieleen.

    Ja hyvä huomio amicus curiae! Itse sorruin juuri tuohon ihminen omistaa Pyhän Hengen -sanamuotoon.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s