Joona Korteniemi
Lars Levi Laestadiuksen saarna ensimmäisenä uudenvuodenpäivän jälkeisenä sunnuntaina 1858:
Evankeliumi: Matt. 3:13-17
Tämän päivän pyhässä evankeliumissa kuulimme, että Jeesus tuli Johanneksen tykö ja pyysi kastetta. Hän, jolla ei yhtään syntiä ollut, tosin ei tarvinnut kasteen kautta saada synnit anteeksi,mutta hän tahtoi antaa syntisille esimerkin ja pyhittää tämän sakramentin. Meidän pitää nyt Jumalan armon kautta katseleman kasteen hyödytystä ja tarpeellisuutta, kuin Lutherus sanoo, että kaste saattaa syntein anteeksi saamisen, vapahtaa kuolemasta ja perkeleestä ja antaa ijankaikkisen elämän kaikille niille, jotka uskovat.
Meidän pitää nyt katseleman:
1. Millä lailla kaste saattaa syntein anteeksi saamisen;
2. Kuinka kaste vapahtaa kuolemasta ja perkeleestä, ja
3. Kuinka kaste antaa ijankaikkisen elämän kaikille niille, jotka uskovat.
1. Kaste saattaa syntein anteeksi saamisen. Onko nyt kaikki kastetut saaneet synnit anteeksi? Eivät kaikki kastetut sitä usko, ja nekin, jotka uskovat, tahtovat usein olla huikentelevaiset uskossa ja elämässä. Ne ei tahdo olla pysyväiset liitossansa. Ja muutamat luottavat sen uuden syntymisen päälle, joka on tapahtunut kasteessa. Mutta ne harvat sielut, jotka ovat kastetut, ei ainoastansa vedellä, mutta Pyhällä Hengellä ja tulella, saavat uskoa, että he uuden syntymisen pesossa ovat saaneet kaikki synnit anteeksi ja tulleet Jumalan lapsiksi.
2. Kuinka kaste vapahtaa kuolemasta ja perkeleestä. Ne, jotka pysyvät siinä kasteen liitossa Pyhän Hengen uudistuksen kautta, valvomisen kautta, sodan ja kilvoituksen kautta, saattavat olla vapahdetut hengellisestä kuolemasta ja myös ijankaikkisesta kuolemasta, jos he pysyvät uskossansa vahvana loppuun asti. Kaste vapahtaa myös uskovaisia perkeleestä, ettei ole perkeleellä yhtään valtaa niitten päälle, jotka Jumalan armon kautta voittavat perkeleen ja maailman kiusaukset.
3. Kuinka kaste antaa ijankaikkisen elämän kaikille niille, jotka uskovat ja Jumalan armon kautta ovat tulleet vakuutetuiksi syntein anteeksi saamisesta, sillä kussa syntein anteeksiantamus on, siinä on myös elämä ja autuus. Ja kuin Raamattu sanoo, että vanhurskas elää uskostansa, niin on arvattava, ettei yksikään muu elä uskostansa, kuin se, joka totisen parannuksen ja elävän uskon kautta on tullut vanhurskautetuksi. Siinä on ijankaikkinen elämä, että vanhurskas elää uskostansa.
Mitä kaste merkitsee? Että vanha aatami pitää jokapäiväisen katumuksen ja parannuksen kautta upotettaman ja kuoletettaman. Tämä Lutheruksen selitys on myös kristityille juuri tarpeellinen muistaa, sillä vanha aatami tahtoo myös kristityillä tulla ulos valvomattomuuden kautta. Jos vanha aatami ei tule upotetuksi ja kuoletetuksi Jordanin virrassa jokapäiväisen katumuksen ja parannuksen kautta, tulee hän pian herraksi. Moni on vanhan aatamin tähden kadottanut uskonsa ja mennyt helvettiin.
Nyt on taivaallinen Vanhin pesemässä lapsiansa Jordanin virrassa, että he tulisit puhtaiksi siksi kuin vieraat tulevat taivaasta. “Te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki.” Menkää nyt kaikki mustat tattaraiset Jordanin virtaan ja antakaa Vanhemman pestä ja puhdistaa teidän sielujanne, sillä ette kuitenkaan omalla pesemisellä tule miksikään. Mutta älkää parkuko, te hulliaiset, sentähden että vanhin pesee teitä kylmällä vedellä ja panee vielä saippuata silmiin, sillä ette kuitenkaan muutoin tule puhtaiksi. Vanhin tahtoo, että hänen lapsensa pitää oleman puhtaat. Ei hän saata mustia näyttää vieraille. Tulkaa pesemään teitänne, että taivaallinen Vanhin saattais näyttää teitä vieraille, jotka tulevat taivaasta. Kuka tiesi vieraat pian tulevat taivaasta. Pian pääsette elämän virrassa saunomaan, että tulisitte valkeiksi ja puhtaiksi ja kiiltäviksi niinkuin enkelit. Amen.
Jäljennös / SKHS:n Aunon kokoelma Kansallisarkisto / Helsinki /
Kaste Uudessa testamentissa:
Evankeliumit:
Matt. 3:1–17
1 Niinä päivinä tuli Johannes Kastaja ja saarnasi Juudean erämaassa
2 ja sanoi: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle”.
3 Sillä hän on se, josta profeetta Esaias puhuu sanoen: ”Huutavan ääni kuuluu erämaassa: ’Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi’.”
4 Ja Johanneksella oli puku kamelinkarvoista ja vyötäisillään nahkavyö; ja hänen ruokanaan oli heinäsirkat ja metsähunaja.
5 Silloin vaelsi hänen tykönsä Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö,
6 ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.
7 Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: ”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?
8 Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä,
9 Älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: ’Onhan meillä isänä Aabraham’; sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.
10 Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen.
11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
12 Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa.”
13 Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
14 Mutta tämä esteli häntä sanoen: ”Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!”
15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus”. Silloin hän salli sen hänelle.
16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt
Matt. 28:18-20 (vrt. Mark. 1:2-11; Luuk. 3:1-17)
Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.
Mark. 1:4
– –niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi – –
Mark. 10:37–39
Niin he sanoivat hänelle: ”Anna meidän istua, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolellasi, sinun kirkkaudessasi”. Mutta Jeesus sanoi heille: ’Te ette tiedä, mitä anotte. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon, tahi tulla kastetuiksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?’ He sanoivat hänelle: ”Voimme”. Niin Jeesus sanoi heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te tosin juotte, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin.
Mark. 16:15–16
Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Luuk. 12:50
Mutta minä olen kasteella kastettava, ja kuinka minä olenkaan ahdistettu, kunnes se on täytetty!
Apostolien teot
Ap. t. 1:4-5
Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja sanoi: ”Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet. Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen.
Ap. t. 2:37-38
Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ’Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?’ Niin Pietari sanoi heille: ’Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.’
Ap.t. 8:12–17
12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.
13 Ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän pysytteli Filippuksen seurassa; ja nähdessään ihmeitä ja suuria, voimallisia tekoja hän hämmästyi.
14 Mutta kun apostolit, jotka olivat Jerusalemissa, kuulivat, että Samaria oli ottanut vastaan Jumalan sanan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen.
15 Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen;
16 sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
17 Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.
Ap.t. 10:44–48
44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
47 ”Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?”
48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.
Ap. t. 18:8
Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin.
Ap. t. 18:24-25
Ja Efesoon saapui eräs juutalainen, nimeltä Apollos, syntyisin Aleksandriasta, puhetaitoinen mies ja väkevä raamatuissa. Tälle oli opetettu Herran tie, ja hän puhui palavana hengessä ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen.
Ap.t. 19:1–7
1 Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
2 Ja hän sanoi heille: ”Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?” Niin he sanoivat hänelle: ”Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan”.
3 Ja hän sanoi: ”Millä kasteella te sitten olette kastetut?” He vastasivat: ”Johanneksen kasteella”.
4 Niin Paavali sanoi: ”Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen”.
5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
7 Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä.
Ap. t. 22:16
Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.
Paavalin kirjeet
Room. 6:1–7
1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
1. Kor. 1:17
Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
1. Kor. 12:12-13
Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
1. Kor. 15:29
Mitä muutoin ne, jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta, sillä saavat aikaan? Jos kuolleet eivät heräjä, miksi nämä sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan?
Gal. 3:26-27
Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
Ef. 4:4-6
Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
Kol. 2:11-12
– –ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
Katoliset kirjeet
Hepr. 6:12
Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.
1. Piet. 3:20-21
– –Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta.
Mitä kasteessa tapahtuu? Mitä siinä ei tapahdu? Mikä on kasteen hengellinen merkityssisältö?
Pidetäänkö meidän keskuudessamme riittävästi esillä kasteen hengellistä merkitystä?
Onko kaste välttämätön pelastukseen? Missä mielessä on, missä mielessä ei?
Mikä merkitys kasteella on Sinun uskonelämässäsi?
Lue lisää:
Ansiokas Pro Gradu-tutkielma SRK:n edesmenneen puheenjohtajan Erkki Reinikaisen kasteteologiasta. Lukekaapa!
Hulluinhuonelainen 
Mielenkiintoinen avaus! Kaste on mielenkiintoinen ja vaikea aihepiiri, josta ei saa senkään vertaa otetta kuin toisesta sakramentista. Pitääpä perehtyä tuohon Reinikaisen teologiaa koskevaan graduun. Reinikaisen Usko ja kaste-teos on tuttu.
Kaste on nimensä mukaisesti salaisuus, josta Raamattu pitää sisällään monenlaista – muutakin kuin Pietarin kirjeen toteamus ”hyvän omantunnon liitosta”.
Kasteen ihmeellisestä lahjaa olisi syytä käsitellä laajemminkin eikä tyytyä vain kertomaan, mitä kaste ei ole. Ymmärrettävääkin on, että aihetta on hankala käsitellä johtuen ensinnäkin historian painolastista mutta myös siitä, että koko aihe tuntuu pakenevan.
Kaste on välttämätön pelastukseen ainakin siinä mielessä, että kasteelle meno on Herran käskyn mukaista ja käskyn laiminlyönti sakramentin halveksintaa. Ilman kastetta on myös mahdotonta kilvoitella. Ehkä jatkan myöhemmin kommentointia, nyt ei ehi.
TykkääTykkää
Mielenkiintoinen aihe.
Minua on pitkään hämmästyttänyt se että voidaanko vapaiden suuntien kastekäsitykset kumota jotenkin Luterilaisella opilla vai toisinpäin?
1) jos opetetaan että kasteen otto tulee tapahtua niin että ihminen itse haluaa sen ottaa niin mikä em. kohdassa on epäraamatullista. Järkeiltynä tämä tapa tuntuu kaikkein järkevimmmältä. Luterilainen kirkko taas on sitä mieltä että lapset tulisi kastaa mahdollisimman heti. Mutta onko siitä oikeasti hyötyä lapselle että hän kastetaan vanhempien pyynnöstä. Voisi ajatella ettei siitä haittaakaan ole mutta miten kumotaan tai todistetaan kummin asia Jumalan mielestä on?
TykkääTykkää
Jatkoa)
Kirkkohan kastaa tietysti heti siksi että luulee ettei lapset pelastu ilman kastetta. Meikäläiset taas tietävät että lapsi kyllä pelastuu ilman kastettakin mutta miksi meillä sitten on niin kiire kastaa lapset. Miksei odoteta että heiltä kysytään haluatteko kasteen?
TykkääTykkää
Vapaiden suuntien aikuiskastekäytännön taustalla on ymmärtääkseni puuttuva tai ohut perisyntioppi: Synti ymmärretään lähinnä aktiivisiksi ja tietoisiksi teoiksi tai tekemättä jättämisiksi, joista ihminen on moraalisessa vastuussa. Pienellä lapsella tällaisia tietoisia ja aktiivisia tekosynteja ei tietystikään ole. Siksi hänen katsotaan olevan viaton. Sellaisena hän ei tarvitse myöskään kastetta.
Vanhoillislestadiolaisuus sen sijaan pitäytyy klassiseen kristilliseen perisyntioppiin: Vaikka lapsi onkin jo ennen kastetta vanhurskas uskon kautta Kristukseen, hän ei ole kuitenkaan omalta puoleltaan viaton. Pieni lapsikin on perisynnin perin pohjin turmelema – hän on ”synnissä syntynyt ja synnin alaiseksi siinnyt äitinsä kohtuun” (Ps. 51:5).
Säilyäkseen uskonvanhurskauden osallisuudessa pieni lapsikin tarvitsee kasteen armoa, jossa, kuten Luther kirjoittaa, ”meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja surmattava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana”. Kastamattomana kuolleen pienen lapsen pelastumista ei ole syytä epäillä, mutta SÄILYÄKSEEN pelastuksen osallisuudessa lapsen on välttämätöntä kasvaa kasteen liitossa.
En siis lähtisi tukemaan aikuiskastekäytäntöä. Se on mielestäni teologisesti erittäin hataralla pohjalla.
TykkääTykkää
Väinä Havas Siionin Lähetyslehdessä vuonna 1940:
KASTEEN ARMO
Me pidämme tinkimättömästi kiinni siitä, että yksi kaste ei takaa kuolemattoman ihmissielun pelastusta. Puhumme rohkeasti luterilaisen tunnustuksemme mukaisesti kasteen armosta luopuneista ihmisistä. Jumala on kylläkin kasteeseen liittämissään armolupauksissansa luja. Siksi emme mielellämme käytä puheenpartta kasteenliiton rikkomisesta, mutta tottelemattomuutensa vuoksi uskonsa ja uskonelämänsä menettänyt kastettu syntinen on varmasti myös kasteen siunauksesta osaton.
Uskotonta tuhlaajalasta ei autuuta se, että hän on kerran kastettu. Kaikkien kastettujen autuaiksi julistaminen on sitä kaikkein inhottavinta nukutussaarnaa, jolla paatuneita, tahratuita, synnissä ja jatkuvassa synnin rakkaudessa vaeltavia kalliisti lunastettuja sieluja tuuditellaan kohti onnetonta iankaikkisuutta, ja jolla alkava omantunnon herätys rikkiviisain sanakääntein tukahdutetaan. Voi niitä, jotka tällä tavoin menetellen ovat vieroittaneet kansamme lapsia elävästä evankeliumista, parannussaarnasta ja syntien anteeksiantamuksesta sekä sisäisestä uskonkilvoituksesta Kristuksessa. Olisi vihdoinkin aika jo tajuta, mihin tuollainen opillisesti ehkä hyvinkin johdonmukaiselta kuulostava viisastelu johtaa.
Uskovalle ihmiselle kaste sen sijaan on yksi ihanimpia Herramme suomia armolahjoja. Se on sitä niille kasteen armon ilmapiirissä kasvatetuille kristittyjen kotien lapsille, jotka eivät koskaan ole tohtineet uskoansa kieltää, vaan ovat vuodesta vuoteen jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa puhdasta omaatuntoa säilyttäneet, uskossansa varttuneet ja yhä tietoisemmin ja tietoisemmin turvautuneet kasteen Herran täydelliseen sovintotekoon ja syntien anteeksiantamukseen Hänen veressänsä. Tällaiset ns. lapsuuskristityt iloitsevat kiitollisina siitä, että heidät jo avuttomina pienokaisina pyhässä kasteenpesossa liitettiin lujin lupauksin Jumalan armotalouden piiriin. Heistä tuntuu sanomattoman hyvältä, että kaste on heille jatkuvasti uskon kautta armorikas elämänvesi, uudestisyntymisen peso Pyhässä Hengessä. Kasteen virvoittava armo, aivan kuin kristallinkirkas virta, huuhtoo heidän kiusattuja sydämiänsä. Kasteen ja siihen liittyvän lunastusarmon uskossa muisteleminen on todellakin kuin Nooan vesi, joka kantaa kristityn elämän purtta kohti ikuista rauhan tyventä.
TykkääTykkää
Havaksen artikkeli jatkuu:
Kasteen siunaus aukenee valtavana myös niille armosta langenneille tuhlaajalapsille, jotka sovintosaarnan uskomisessa ja parannuksessa kokevat Jumalan valtakunnassa kääntymisen ihmeen. He palaavat silloin luopumuksestansa juuri kasteen armoon, Kristuksen veren voima on puhdistanut heidät jälleen siihen autuaaseen tilaan, joka heillä kerran kastettuna pienokaisena oli. He muistelevat syvästi kiitollisina kasteen pesoansa, joka ei heille uskottomuuden vuosina mitään merkinnyt, mutta joka nyt on samanlainen autuuden pantti, kuin Herran Pyhä Ehtoollinenkin. Luja, näkyvään aineeseen yhdistetty, vakuudeksi siitä, että armonvirta todellakin on pyyhkinyt synnit pois ja siitä, että me kokonaiset syntiset olemme todella pukeutuneet Kristukseen ja hänen vanhurskauteensa. Mutta muisteleminen on meille uskossa kilvoitteleville vain yksi Herramme säätämä tuki monien muiden joukossa. Uskoamme vahvistaa myös Raamatussa lukemamme sana, kuulemamme yleinen evankeliumin saarna, ripissä julistettu synninpäästö ja Kristuksen ruumiin ja veren vastaanottaminen alttarin sakramentissa, ehtoollisen leivässä ja viinissä. Yksikään näistä armonneuvoista ei jouda tien oheen monien vihollisten piirittämän Kristityn elämässä. Me tarvitsemme ne kipeästi kaikki, sillä kamppailumme turmiovaltoja vastaan on tukahduttavan kuuma.
Meillä ei ole myöskään aikaa eikä varaa nostaa ainuttakaan näistä yksipuoliseen valta-asemaan, niin että muut jäävät varjoon, ja niin, että jotakin näistä kiivaasti muiden kustannuksella tehostaessamme kylvämme opillisin väittelyin riitaa ympärillemme. On syytä vakavasti pelätä, että kasteen kiivailijat eivät elä kasteen armosta ja kasteen todellisessa armossa, vaan viipyvät itsekkäitä tarkoin verhotuita tarkoitusperiään ajaessaan kristinuskon pintakysymyksissä, kuolettavassa oikeaoppisuuden kirjaimessa. Kiitos Herran kaikista suomista armoneuvoista, joilla sinä vahvistat lastesi heikkoa uskoa ja joilla sinä tuet meitä näännyttävässä kilvoituksessamme murheenlaakson läpi Taivaan kotiin vievällä tiellä. Kiitos siitä, että me ahdistetut uskovaisesi saamme jatkuvasti muistella kastettamme ja vaeltaa kasteen armon kantamina sinun ikuiseen täydelliseen rauhaasi.
TykkääTykkää
Hyvä kommentti. Kastamattomana kuolleen lapsen tai aikuisenkaan sydämen kristityn pelastumista ei ole mielestäni syytä epäillä. Kaste on tarkoitettu evankeliumiksi, ei laiksi.
Kasteen positiivista merkitystä – sitä, mitä se meille lahjoittaa – olisi kuitenkin tärkeä tuoda laajempaan tietouteen. Liian usein seurapuheessa tyydytään kertomaan vain se, mitä kaste ei ole. Positiivisesta merkityksestä todetaan vain, että se on ”hyvän omantunnon liitto” tai ”armoliitto” – ikävän usein sitäkään laajemmin avaamatta.
Kuten noista raamatunkohdista voi nähdä, kirjoitettu Jumalan sana antaa kasteelle paljon enemmän ja syvällisempiäkin merkityksiä: Kasteessa ”meidät haudataan Kristuksen kuolemaan”, jotta saisimme ylösnousseen Kristuksen tavoin myös herätä uuteen elämään. Todetaan vieläpä, että he, ”jotka ovat Kristukseen kastetut, ovat Kristuksen päällensä pukeneet”.
Kaste ei siis selvästikään ole Raamatussa vain jokin vertauskuvallinen merkki, joka viittaa johonkin itsensä ulkopuoliseen ja kuvaa sitä. Se on todellinen armonväline, jota antaa ja lahjoittaa meille jotain salaperäistä mutta todella tärkeää.
Jos ja kun uskomme Raamatun olevan Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyttä Jumalan sanaa sekä uskon, opin ja elämän ylin ohje, meillä ei ole oikeutta sivuuttaa myöskään näitä kasteesta puhuvia raamatunkohtia. Ne on otettava vakavasti ja huomioitava kristillisyytemme opetuksessa ja julistuksessa.
TykkääTykkää
Ihanan selkeä ja lohduttava tämä Havaksen artikkeli. Kiitos tästä.
TykkääTykkää
Anteeksi epäilykseni koskien kasteasiaa! On vain viimeaikoina ollut todella tiukilla tämän ”mikä on herran Oikea oikea oppi” -asian sekä siihen liittyvien kaikkien pikku”nyanssienkin kanssa.” Tuntuu että aina oppii joitan pikku ”uutta”.
TykkääTykkää
Ei tarvitse pyydellä anteeksi. Hyvä, että kerroit, mitä olet miettinyt. Täällähän on tarkoitus keskustella.
TykkääTykkää
Lestadiolaisuuden omintakeinen kasteteologia (jonka mukaan lapsella on pelastava usko jo ennen kastetta) on peräisin nimenomaan Laestadiukselta. Uskonnonfilosofisessa pääteoksessaan ”Hulluinhuonelainen” (jonka mukaan myös tämä blogi on nimetty) hän kirjoittaa pykälässä 1578:
”Kaiken sen summa, mitä nyt on sanottu kasteesta, voidaan sisällyttää seuraaviin lauseisiin: 1. Kaikki lapset ovat luonnostaan vihan
lapsia.
2. Lapsilla on usko Kristukseen.
3. Kastetta ei voida siis heiltä kieltää.
4. Jos lapset kuolevat kastamattomina heidän vanhempiensa laiminlyönnin vuoksi, ei lapsia sentakia tuomita. Mutta vastuu kohtaa vanhempia, kun he halveksivat armonvälineitä, johtuipa tämä halveksunta sitten armonvälineiden oikean käyttämisen tietämättömyydestä tai vihasta kastajaa kohtaan.
5. Sillä, että papit tahi valtiokirkko eivät tahdo sallia lukijain kastavan lapsiaan vanhan käsikirjan mukaan, ei ole mitään pätevää perustetta Jumalan sanassa eikä järjessä.
6. Kaste sen paremmin kuin ehtoollinenkaan ei ole opus operatum, ts. autuaaksitekevä ilman kastettavan uskoa.
Huomautus: Schmid sanoo ruotsalaisen käännöksen sivulla 356, että kaste on pätevä uskoipa kastettava tai ei. Tämä pätevyys ei voi kuitenkaan merkitä muuta kuin että kaste on tapahtunut Jumalan hengen ohjeiden mukaan.
Huomautus 2: Jolla on ollut usko ennen kastetta, hän on saanut syntien anteeksiantamuksen. Kaste on vain sen vahvistus.
Huomautus 3: Kaste pelastaa synnistä ja (iankaikkisesta) kuolemasta, mutta sillä ehdolla, että vanha ihminen jokapäiväisessä parannuksessa ja katumuksessa kuoletetaan, Luther. Epäuskoisilta puuttuu juuri tämä
ehto.
Huomautus 4: On aivan käsittämätöntä, että Schmid vastoin Vapahtajan nimenomaista sanaa väittää, ettei lapsilla ole uskoa, vaikka Lutherkin on edellyttänyt, että lapsilla on usko. Kuitenkin Schmid edellyttää, että
lapsilla on Pyhä Henki. Miten lapsilla voi olla Pyhä Henki, ellei heillä ole uskoa? Huomaa opin lapsen uskosta sotivan teologien järkeä vastaan, koska se käy yli heidän ymmärryksensä. Ettei vain sama oppi sotisi myös
baptistien järkeä vastaan.”
Sitä, mistä Laestadius on tämän kastekäsityksensä omaksunut, on vaikeampi kysymys, jota tutkimus ei ole vielä pystynyt selvittämään. Sitä varten olisi tärkeä selvittää, millaista teologista ja hartauskirjallisuutta rovasti omisti ja käydä se läpi. Valistunut arvaus voisi olla, että Laestadiuksen kastekäsitys on peräisin herrnhutilaisesta hartauskirjallisuudesta.
TykkääTykkää
On kuitenkin syytä huomata, että Laestadiuksenkaan linja ei näytä olevan tässä kysymyksessä täysin yhtenäinen. Erityisesti saarnoista löytyy myös kohtia, joissa näyttää olevan taustalla ”perinteisempi” tunnustuksellinen luterilainen kastekäsitys (siis pelastava usko syntyy kasteessa).
TykkääTykkää
Mutta kertokaapa, ystävät, ajatuksianne tästä valtavan tärkeästä asiasta. Erityisen kiinnostavaa olisi kuulla, mikä merkitys kasteella on juuri Sinun uskonelämässäsi.
TykkääTykkää
Itseäni puhutteli myös tuo Väinö Havaksen kirjoitus: “Kiitos siitä, että me ahdistetut uskovaisesi saamme jatkuvasti muistella kastettamme ja vaeltaa kasteen armon kantamina sinun ikuiseen täydelliseen rauhaasi.” Olemme siis saaneet kasteen ennenkuin olemme edes itse osanneet sitä pyytää, joka kertoo mielestäni Jumalan rakkauden olemuksesta luomaansa ihmistä kohtaan (1 Joh 4: 10): “Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” Itselleni kasteen vesi muistuttaa konkreettisesti tästä Kristuksen rakkauden pohjattomasta alkulähteestä, kuin samalla myös syntien anteeksiantamuksesta (vanhan ihmisen kuolettamisesta) ja armon pohjattomasta merestä, kuin myöskin ylösnousemuksesssa tapahtuvasta uudesta luomisesta. Itse oikeastaan haluaisin, että evankelis-luterilaisessa kirkossakin lapset ihan oikeasti upotettaisiin alasti kolme kertaa kasteveteen (kuten ortodoksisessa kirkossa tehdään). Tällöin ehkä näkyisi selkeämmin kasteen lahjan merkitys heiveröisen uskon vahvistukseksi ja kutsu Kristuksen seuraamiseen, jolloin vanha ihminen upotetaan ja uusi ihminen Kristuksessa nousee ylös syntien anteeksiantamuksen evankeliumissa.
Mitä tulee lapsen uskoon, lainaan Eero Huovisen kirjasta Fides Infantium Lutherin käsityksiä lapsen uskosta vuodatettuna uskona, jolloin usko on juuri lapsille eli “yksinkertaisille” lahjoitettavaa uskoa. Usko annetaan ihmiselle hänen ulkopuoleltaan, ilman hänen omia ansioitaan, mutta samalla se on yhtä aikaa ihmisen olemiseen liittyvää, hänen osakseen tulevaa ja hänet uudistavaa uskoa. Lutherin mukaan lapsen uskosta me näemme, millainen kaste oikeastaan on (ja samalla myös sen mitä usko pohjimmiltaan on, oma huomio). Pikkulapset ovat siinä ruumiiltaan ja sielultaan paljaita ja alastomia. Jumalan armo, joka siis on elävä Henki (spiritus vitae) eli Pyhä Henki, vaikuttaa sen, että pienet kastetut lapset eivät ole joutilaita, vaan heille annettu usko vaikuttaa heissä. Luther tulkitsee myös syntymättömän Johannes Kastajan uskoa Marian ja Elisabetin kohtaamisessa (Luuk 1: 39-), joka Lutherin mukaan on lasten evankeliumin (Mark 10: 13-16 ) ohella yksi keskeisiä fides infantium-opin raamatullisia argumentteja. Kuultuaan Marian äänen, Johannes “hypähtää” äitinsä kohdussa ja tulee “täyteen Pyhää Henkeä” ja vaikuttaa äidissään Elisabetissa “ilon ja riemun”. Johannes siis äitinsä kohdussa “näkee ja kokee” Kristuksen läsnäolon. Lutherin mukaan Pyhä Henki puhui Johannekselle Jumalan sanan kautta ja vaikutti siitä seuraavat hedelmät.
Vanhassa Testamentissa ympärileikkaus oli merkki Jumalan valittuun kansaan kuulumisesta, joka tehtiin kahdeksan päivän ikäiselle poikalapselle. Kaste korvasi kristityillä ympärileikkauksen, ja on siten Kristuksen seurakuntaan kuulumisen merkki. Lutherin mukaan kaste pysyy ihmisessä koko elämän ajan “ikuisena lahjana” tai “tuhoutumattomana merkkinä” tai valaisevana kuin kirkas aurinko, ikäänkuin muistutuksena Jumalan horjumattomasta rakkaudesta syntistä ihmistä kohtaan, vaikka ihminen menettäisikin elämässään uskon.
TykkääTykkää
Sain juuri luettua tuon Jaakko Rannan Pro Gradu -tutkielman. Minäkin suosittelen ehdottomasti sen lukemaan!
Sen pohjalta heräsi paljonkin kysymyksiä/pohdittavaa – niin kasteesta kuin sen vierestäkin. Meinaa olla vain aika niin vähissä että ei kerkeä kääntämään omia ajatuksia tekstiksi.
Yksi kohta raamatusta on kuitenkin pakko nakata tähän väliin. Olen sitä ihmetellyt jo pidempään ja nyt se nousi taas mieleen, kun pohdiskelin lapsen uskoa:
”Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani: Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä. 13 Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään. 14 Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita; nyt he kuitenkin ovat pyhiä…” (1. Kor. 7:12-14)
Kuinka nämä Paavalin sanat suhteutetaan oppiin lapsen uskosta? Tuostahan saa sen käsityksen, että lapsi on pyhä (onko se sama asia kuin että lapsella on usko?) vain, jos vähintään toinen vanhemmista on uskova.
Ja mitä tarkoittaa, että ”mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä”?
Toisaalta Paavali erikseen huomauttaa, että kirjoittaa tekstin omana mielipiteenä ei Jeesuksen käskynä. Muistaakseni Paavali huomauttaa samalla tavalla, kun ohjeistaa miehiä pitämään lyhyitä hiuksia ja naisia peittämään päänsä.
TykkääTykkää
Vaikka kristittyinä uskomme, että Raamattu sisältää yleispätevää ilmoitusta kaikille aikakausille, niin monissa yksityiskohdissa puhetavat ovat niin sidoksissa oman aikansa ilmiöihin ja kulttuuriin, että meidän – puolestamme juuri tähän omaan aikaamme sidottujen – on vaikea ymmärtää omien ”itsestäänselvyyksiemme” ja ajatustottumustemme yli ja läpi. Osaamatta alkukieliä ehdottaisin, että pyhitys ei tässä tarkoita vanhurskauttamista vaan kuitenkin eroittamista Jumalan siunauksen erityiseen osallisuuteen…
Tuomiosunnuntai antanee luvan poiketa blogistin teemasta. Kristuksen opetus aiheesta Matteuksen evankeliumissa pysähdyttää aina:
31 ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32 Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33 Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.
34 Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.
35 Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.
36 Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'
37 ”Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?
38 Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut?
39 Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?'
40 Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'
41 ”Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.
42 Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa.
43 Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.'
44 ”Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?'
45 Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'
46 ”Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”
TykkääTykkää
jatk.
Teksti lienee ollut kristillisyytemme sananpalvelijoille usein jonkinlainen kuuma peruna: ei sanaakaan syntien anteeksiantamuksen evankeliumin pelastavasta uskosta ja ainoasta oikeasta uskovien joukosta!? Ja onpa kohtaa yritetty typistää vertauskuvallisuuden ohella vain sananpalvelijoiden kahvituksesta huolehtimiseen ja toimitalojen viilaamiseen…Paavalin kirjeistä teksti ei oikein aukeakaan, mutta kylläkin Herran weljen Jaakobin:
”14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä?
15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa,
16 niin turha teidän on sanoa: ”Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin”, jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat.
17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
18 Ehkä joku nyt sanoo: ”Sinulla on usko, minulla teot.” Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.
19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet — pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat.
20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
21 Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille?
22 Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi.
23 Ja niin täyttyi Raamatun sana: ”Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi”, ja hän sai nimen Jumalan ystävä.
24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä.
26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.” (Jaak. 2)
Jos uskovalla on mahdollisuus antaa teoilla todistuksen uskostaan, niin se on Herramme opetuksen mukaista, aina ei ole siihen mahdollisuutta; ei ristin ryövärilläkään. Olisi kuitenkin lähtökohdaltaan harhaista väittää, että itse Kristus opetti autuuden tiestä väärin painotuksin tai hämärämmin kuin Paavali tai Luther!
TykkääTykkää
Tämä jatkona / kommenttina Markun avaamaan mielenkiintoiseen aiheeseen. Tämä ei ole välttämättä mikään varsinainen vastaväite. Menee vissiin blogin aiheen ohi, mutta tehdään sen verran tähän aasinsiltaa, että tämä aiheen laajennus liittyy myös elämänkilvoitukseen, kuten kastekin osaltaan 😉
Tuomiosunnuntain evankeliumiteksti sijoittuu Jeesuksen opetuksessa paikkaan, johon Matteus on koonnut muitakin Jeesuksen opetuksia viimeisistä ajoista ja tapahtumista. Tässä kokonaisuudessa on mukana aivan edeltävästi selvä ja pitkä vertaussarja: viikunapuu, hyvä ja huono palvelija, viisaat ja tyhmät morsiusneidot, palvelijalle uskotut rahat ja heti sen jälkeen opetus viimeisestä tuomiosta. Voimmeko olla aivan varmoja, että Jeesus on tarkoittanut tämän opetuksen tarkkana apokalyptisenä kuvauksena viimeisen päivän tapahtumista, vaikka Raamatun perusteella muuten toki tiedämme, että tuomio tulee? Onko kyse vertauksesta eikä apokalyptiikasta, kysyn vain? Ainakaan tämä ei olisi ainutkertaista Jeesuksen opetuksessa. Eräässä toisessa vertauksessa (rikas mies ja Lasarus) Jeesus menee puheissaan ajan rajan tuolle puolelle tavalla, jota on vaikea pitää konkreettisena ennustuksena tulevista tapahtumista vertauksen ydinsisällön ollessa toisaalla.
Epäilen vain, onko Jeesuksen tarkoitus siis tässä ylipäänsä tehdä kaikenkattavaa kuvausta viimeisistä tapahtumista tai juuri tässä kohtaa antaa vanhurskauttamisopillista kokonaiskatsausta? Muuallahan hän kyllä kertoo selvästi, miten ihminen pelastuu. Esim. tämän päivän vaihtoehtoisessa evankeliumitekstissä (Joh. 5):”Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.”
Raamatun kokonaisuus kyllä osoittaa sen, että pelastus tapahtuu yksin armosta ja Kristuksen tähden. Sama ilmenee mielestäni myös tuomiosunnuntain tekstistä. Tekoja luetellaan, mutta miksi oikealla puolella olevat pelastuivat? Ei tuossa kyllä sanota sen tapahtuneen osittainkaan tekojen vaikuttamana, vaan jos tuossa pelastuksen perusta ilmenee niin eiköhän se ole siinä, mitä Kuningas sanoo kaikkein ensimmäiseksi: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat.” Tämän jälkeen kyllä puhutaan heidän teoistaan, joista he tosin eivät oikein hyvää osanneet itse nähdä.
MUTTA: Teksti on silti vakava muistutus jokaiselle. Niin tärkeä teko on vähimmän muistaminen (jopa muiden oikeiden tekojen joukossa!), että Jeesus on juuri tämän muistutuksen sijoittanut näin vakavaan paikkaan. Tämä oli siis Jeesuksen viimeinen julkinen opetus Matteuksen evankeliumissa. Tästä alkaakin sitten pääsiäisen ajan tapahtumien kuvaus. Myös niinä vaikeina hetkinä Jeesus myös (vain omilleen puhuessaan) jälleen kaikkein viimeiseksi palasi tähän samaan asiaan: rakkauteen. Tämän usein muiden tekojen ja lakien sekaan hukkuvan vaatimuksen unohtuminen on ymmärrettävää. Tiedänhän sen omastakin elämästäni. Paljon helpommin oikein toimimisen kokemuksen saa noudattamalla muotoseikkoja.
TykkääTykkää
Aivan, ei kohta kumoa muita Raamatun kohtia, mutta ei sen sanomaa voida muilla kohdilla tehdä tyhjäksi!
Ihmiseksi tullut Jumalan Poikakin joutui puhumaan ihmisten kielellä, jolla ”nyt ihmismielin kertoa on siitä mahdoton. Se siintää tänne päälle maan kuin kuvastimeen valoaan, oi Herra Sebaot” (VK 617:3) – Jeesuksen kuvaus viimeisestä tuomiosta on opetukseltaan kuitenki sellainen ydinjuttu, jota ei saa pois selittää, vaikka se ei oikein tahtoisi helposti istua meidän oppilauselmiimme 🙂
Lainaan yhä uudelleen siltana ymmärrykseen Herran weljeä Jaakobia, joka tunsi weljensä ajattelun:
”14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä?
15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa,
16 niin turha teidän on sanoa: ”Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin”, jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat.
17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.”
TykkääTykkää
Edellisestä saanemme taas aasinsillan kuluneen viikon tapahtumiin.
Maanantaina olin paikallisessa marketissa kun julistettiin hiljainen hetki Pariisin terori-iskun uhrien muistolle. Vietimme minuutin hiljaisuuden. Sattui kassalle kristitty weli, jonka kanssa pian yhdessä ihmettelimme, että eivät ole oikein samanarvoisia ihmishenget meidän maailmassamme: kun Välimereen hukkuu vuosittain tuhansia Eurooppaan pyrkijöitä, tai kuin Lähi-idässä kuolee satoja tuhansia, tai kun venäläiset ovat rääkänneet ja raiskanneet satoja tuhansia tsetseenejä, tai kun afrikkalaisessa kansanmurhassa kuoli lähes miljoona ihmistä, ei hiljaisia hetkiä ole järjestetty. Entä oletteko kuulleet hiljaisesta hetkestä 100 vuotta sitten tapahtuneen 10 miljoonan surmatun Belgian kongolaisen puolesta tai vuosisatojen aikana Amerikassa valloittajien surmaamien kymmenien miljoonien intiaanien puolesta, entä miljardien abortoitujen puolesta?
Sensijaan 3000 tuhannen amerikkalaisen kuoleman johdosta vietettiin hiljaisia hetkiä kaikkialla maailmassa, myös koulussamme. Rakas lehtemme Päivämieskin tämän aikoinaan noteerasi, kuten myös rukouksella tämän Pariisin iskun! – Ranska suurlähetystön portilla Helsingissä väkijoukko lauloi Marseljeesia – tiesivätköhän että laulu liittyy Ranskan vallankumouksen, joka hirmuvaltaisella terrorillaan oli ihan Isiksen luokkaa?
Suurta epäkristillistä epäsymmetriaa ja suorastaan häpeällistä on siinä, jos lehdessämme uskallamme julkisesti rukouksilla tukea ateismin, liberalismin ja materialismin kehtoa Pariisia ja sen asukkaita, mutta miljoonat Lähi-Idän, Afrikan ja Aasian kristityt ovat meille tabu, joiden puolestamme emme voi julkisesti rukoilla peläten saavamme väärähenkisen leiman. Kuitenkin tuo vimma, jolla perkele käy heidän kimppuunsa fyysisestikkin vangiten, kiduttaen, raiskaten ja surmaten viittaa siihen, että heidän uskonsa on vaarallisempaa kuin meidän tämän maailma ruhtinaalle. Heille on totisesti alkanut ”ahdistuksen aika”. – Se, että me voimme heidät lähtökohtaisesti julistaa vääräuskoisiksi ja etsikkoaikansa menettäneiksi, on ymmärtämättömyyttä ja viime kädessä sielunvihollisesta – josta joudumme viimeisellä tuomiolla vastaamaan! – Herra meitä auttakoon ja armahtakoon!
TykkääTykkää
Kiitos myöskin omasta puolestani Jaakko Rannan Pro Gradu-tutkielman jakamisesta. Se herätti paljon ajatuksia nimenomaan Pyhän Hengen työstä ja Jumalan Sanan vaikutuksesta uskon syntymiseen. Sattuneesta syystä olen viime aikoina perehtynyt hätäkasteen perusteisiin, joten tämä oli oivallinen johdatus siihen aiheeseen.
Kristillisyydessämme on opetettu niin kauan kuin minä muistan, että uudestisyntymisen yhteydessä Pyhän Hengen läsnäolo sananjulistajassa on välttämätön ja synninpäästön eli absoluution sanat ovat ainoa portti Jumalan valtakuntaan (ns. Hengen pyhitysoppi). Augsburgin tunnustuksesta ja Lutherin näkemyksestä sen sijaan saa sen käsityksen, että ensin tulevat Sana ja sakramentit, jotka ovat toimittajan sieluntilasta riippumattomia (ns. Sanan pyhitysoppi) ja Pyhä Henki vaikuttaa sen jälkeen uskon siellä missä tahtoo. Eli Sana itsessään voi vaikuttaa uudestisyntymisen, riippumatta julistajasta, koska Sanassa itsessään on Jumalan voima. Itselleni tuli tässä kohdin mieleen Jeesuksen kylväjävertaus, jossa Jumalan sanaa kylvetään, ja se saa kasvun otollisessa maaperässä, tai sitten ei. Oliko tässä vertauksessa oleva kylväjä (mies) Pyhästä Hengestä osallinen vai ei? Toisaalta sitten olen miettinyt sananpalvelijoiden sieluntilan merkitystä yli seurakunnan palvelemisessa, ja synninpäästön julistamisessa, jos ja kun on ollut esim. salaisia raskaita syntejä elämässä.
Lapsen usko perustuu siis johonkin muuhun, kuin synninpäästön julistamiseen. Lestadiuksen, paikoin kaksijakoisessa kasteteologiassa lapsen usko on tiedostamatonta uskoa, ja kaste on kristityn koko elämää koskeva armoliitto. Pikaisella lukemisella Erkki Reinikaisen argumentointi lapsen uskosta ei sekään mene ihan yksiin luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan. Reinikainen perustelee lapsen uskoa luomisesta käsin. Tällöin lapsen usko vertautuu siis tiedostamattomaan eli “alkuviattomuuden tilaan”, joka oli paratiisissa ensimmäisellä ihmisparilla. He eivät alussa vielä synnistä mitään tienneet, eivätkä siis mitään lupausta pelastusta tarvinneetkaan, ennenkuin söivät kielletyn puun hedelmästä. Itse näkisin, että lapselle (kuin myös hänen vanhemmilleen) kaste merkitsee lupausta pelastumisesta, ja syntien anteeksiantamisesta, jota lapsikin tarvitsee erityisesti sitten kun hän jossakin vaiheessa jokatapauksessa tulee syömään kielletyn puun hedelmästä. Eli syntiinlankeemus, joka aikojen alussa tapahtui ensimmäisen ihmisparin kohdalla, tapahtuu myös meissä jokaisessa ja jokainen ihminen toistaa elämässään tätä samaa syntiinlankeemusta. Kaste vertautuu siis lupaukseen käärmeen pään rikkipolkijasta eli Kristuksesta, jolloin vesi voisi olla kuva Kristuksen sovintoverestä. Kuten edellisen blogikirjoituksen alla pohdimme uskon syntymistä, että tarvitaanko siihen välttämättä toimivaa kuuloaistia, jotta ihminen voi kuulla Jumalan Sanan ja uskoa evankeliumin, vai voiko Pyhä Henki tehdä työtään muidenkin aistien välityksellä. Syntymättömän lapsen kohdalla uskon syntymisessä ei kysymyksessä ole välttämättä Jumalan sanan kuulemiseen perustuva asia. Voidaanko siis ajatella, että syntymättömällä lapsella on viattomuudessaan “suora linja” Vapahtajaan, jolloin hän on välittömässä yhteydessä Kristukseen jo kohdussa ollessaan, ja katselee siellä sielunsa silmin Kristusta eli Sanaa “kasvoista kasvoihin”, jonka kautta hänet on luotu. Eli syntymättömän tai kastamattoman lapsen usko perustuu joka tapauksessa Kristukseen eli Sanaan, riippumatta aistijärjestelmän kehittyneisyydestä, ja on verrattavissa ihmisen ja Luojan yhteyteen ennen alkulankeemusta. Tässä kohdin saattaapi olla että Augustinus perisyntioppeineen saa kyytiä, eli en ole ihan loppuun asti pohtinut tätä juttua :-).
TykkääTykkää
Kirjoitit Quo Vadis: Augsburgin tunnustuksesta ja Lutherin näkemyksestä sen sijaan saa sen käsityksen, että ensin tulevat Sana ja sakramentit, jotka ovat toimittajan sieluntilasta riippumattomia (ns. Sanan pyhitysoppi) ja Pyhä Henki vaikuttaa sen jälkeen uskon siellä missä tahtoo. Eli Sana itsessään voi vaikuttaa uudestisyntymisen, riippumatta julistajasta, koska Sanassa itsessään on Jumalan voima.
Se, että Lutherin mielestä Sana itsessään voisi vaikuttaa uudestisyntymisen, on vaikea sovittaa esim. näihin Lutherin kirjoituksiin:
”On ymmärrettävä oikein Kristuksen sanat : Joille te synnit anteeksi annatte, ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. Ne eivät anna valtaa niille, jotka ne lausuvat, vaan niille, jotka ne uskovat…Heidän tuli tietää, etteivät he omilla voimillaan kyenneet tällaista valtaa ja virkaa hoitamaan, vaan hänen voimansa ja Pyhän Hengen avulla…Tämä valta on annettu kaikille kristityille…Ja kuka on kristitty ? Joka uskoo. Uskovaisella on Pyhä Henki…”
”Syntisi eivät sen tähden tule sinulle anteeksi annetuiksi, että panet niitä pahaksesi. Vaan siihen tarvitaan, että syntisen vaimo (tai mies) paran kanssa juokset Herran Kristuksen luokse etsien Häneltä syntien anteeksiantamusta. Siellä, missä Kristus, Pyhä Henki, ei ole läsnä sanaa kirkastamassa ja sillä ihmisiä lähestymässä, ei voi syntyä elävää, vanhurskauttavaa uskoa, vaikka sydämet olisivat tulvillaan Jumala-kaipuuta, vieläpä syntejään tunnustaisivat ja anteeksi anoisivat.”
”Sen siis, joka tahtoo löytää Kristuksen, täytyy ensin löytää Neitsyt Maria s.o. seurakunta. Sillä kuinka voisi joku tietää, missä Kristus on ellei hän tiedä, missä Hänen uskovaisensa ovat? Ja se, joka tahtoo tietää jotain Kristuksesta, hän ei saa uskoa itsensä päälle, tahi omilla mielipiteillään rakentaa omat portaansa taivaaseen, vaan hänen tulee mennä seurakuntaan eli kirkkoon ja kysyä siltä. Nyt ei kirkko ole olkia ja kiveä, vaan se on joukko kristinuskovaisia ihmisiä; (Pyhän Hengen yhteydessä olevia) Heihin sinun tulee pitäytyä ja katsoa, kuinka he uskovat, elävät ja opettavat, sillä heillä on totisesti Kristus luonaan. Mutta ulkopuolella Kristuksen seurakuntaa ei ole mitään totuutta, ei mitään Kristusta, eikä mitään autuutta, vaan ainoastaan rottia, hiiriä, kyykäärmeitä ja heidän myrkyllisiä oppejaan.”
Se, että kenessä sitten on Pyhä Henki, onkin minua enemmän vaivaava kysymys.
Lutherin mukaan ”Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.”
Mutta mikä kaikki kuuluu oppiin evankeliumista ja mikä on muuta oppia? Onko esimerkiksi opetus jonkin asian synnillisyydestä osa evankeliumin oppia? Minusta ei. Onhan näissäkin asioissa tässä kristillisyydessä menty välillä pahasti metsään, esim. opetettu että televisio katseleminen itsessään olisi jo synnin tekemistä.
TykkääTykkää
Ja vielä ylläolevaan liittyen jatkokysymys seuraavan raamatunkohdan pohjalta:
”Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. 11 Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. 12 Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, 13 aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. 14 Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. 15 Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.” (1 Kor.3:10-15)
Mitä tarkoittaa, se että on rakentanut perustuksen päälle materiaalista, joka palaa? Onko silloin opissa ollut jotain väärää, mutta ei evankeliumin opissa.
Vai liittyykö tuo jotenkin tekoihin? Olen aivan vasta kuullut saarnattavan tuosta kohdasta niin että se liitettiin Jeesuksen opetukseen, että kaikki tuomitaan tekojen mukaan. Eli myös taivaaseen pääsevät tuomitaan tekojen mukaan. Se millä tavalla tämä tapahtuu, on Jumalan salaisuus.
TykkääTykkää
Kuulostaa vähän kiirastuliopilta tuo viimeinen, joka toki on (yksinomaan) tuon raamatunpaikan perusteella kyhätty. Ikinä en ole seuroissa tuollaista kuullut ja kiinnostavaa olisi tietää, mistä tällainen ajatus nousisi. Sellaista olen joskus kuullut, että kadotetut eivät olisi keskenään samalla viivalla.
TykkääTykkää
Saarnan piti eteläsuomalainen vanhempi pappi, ja mistään kiirastuliopista ei saarnassa ollut kyse.
En minäkään ollut kuullut aikaisemmin raamattua noin selitettävän (tosin kerran aikaisemmin minäkin olen kuullut sen, että kadotettujen tuomio ei olisi kaikilla sama).
Mutta tottahan se on, että raamatussa on lukemattomia kohtia, joissa nimen omaan korostetaan, että Jumala tuomitsee kaikki oikeudenmukaisesti tekojen mukaan (ilman mainintaa, että koskisi vain kadotettuja).
Toisaalta kyllä uskonvanhurskauden ytimessä on, että Jumala ei lue ihmiselle viaksi hänen tekemiään syntejä.
Saarna oli kyllä kokonaisuudessaan mielenkiintoinen. Minulla onkin itse asiassa se mp3-muodossa, koska kyseessä oli internetlähetys.
Voisin periaatteessa laittaa linkin tiedostoon, jotta asiasta kiinnostunut voisi sen siitä halutessa kuunnella. Mutta voinko tehdä niin? Onko se vastoin blogin ”sääntöjä”? (Kerranhan se on jo julkisesti verkkoon töötätty, mutta toki ”vain” live-lähetyksenä, ei ladattavana tiedostona.)
TykkääTykkää
Jakamiseen (kaksipiippuinen juttu) en minä osaa muuta sanoa kuin että jos linkki ilmestyy, klikkaan sitä. 🙂
Joskus tulee mieleen, että olisikohan uskominen helpompaa, jos Jumala olisi tiputtanut taivaasta yksiselitteisen manuaalin, jossa olisi kaikki sanottu peittelemättä. Tuskinpa vain, kun eivät meinanneet uskoa hekään, jotka näkivät. Ja nopea oppimäärähän on varsin yksinkertainen: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut”.
TykkääTykkää
OT: “Se, että Lutherin mielestä Sana itsessään voisi vaikuttaa uudestisyntymisen, on vaikea sovittaa esim. näihin Lutherin kirjoituksiin jne.”
Niinpä. Lutherin näkemys on sekin hyvin kaksijakoinen. Joka tapauksessa Luther näyttäisi perustelevan lapsen uskoa eri tavalla kuin Reinikainen:
Gradusta:
“Avoimeksi Reinikaisella kuitenkin jää se, millä tavalla Sana eli Kristus oli läsnä alkuvanhurskauden omistaneessa ihmisessä; oliko Kristuksen läsnäolo reaalista ihmisen luontoon kätkeytynyttä vai kenties forenssista, ulkopuolelta tulevaa, minkä ihminen omalla vapaalla tahdolla omisti.”
“Reinikaisen lapsen uskon argumentaatiossa kuitenkin yhdistyy jollain tapaa luominen ja lunastus.”
“Lutherin näkemys kasteessa läsnäolevasta ”seurakunnan uskosta” onkin hyvin erilainen kuin Reinikaisella.”
OT: ”Se, että kenessä sitten on Pyhä Henki, onkin minua enemmän vaivaava kysymys.” No, lapset ainakin, nuo suurimmat Jumalan valtakunnassa. Jumalan valtakunta on lasten valtakunta. Siellä missä on paljon lapsia, on kirkas ja puhdas evankeliumin virta.
“Sen siis, joka tahtoo löytää Kristuksen, täytyy ensin löytää Neitsyt Maria s.o. seurakunta.” Tämä on kyllä Lutherilta niin kauniisti ilmaistu Kristuksen seurakunnan kuva, neitsyt Maria.
“Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.”
TykkääTykkää
Ehkä kasteesta ja lapsen uskosta voimme vielä hypätä seuraavaan ajankohtaiseen aiheeseen:
Lokakuun 22. päivä 2015 hallitus toi eduskuntaan sukupuolineutraaliin avioliittolakiin liittyvät ns. muut lainmuutokset. Olisin odottanut, että Päivämies viimeistään isäinpäivänä olisi omalta osaltaan osallistunut keskusteluun ja edes kriittisesti ihmetellyt hallituksen toimia asiassa. Onhan hallituksen johdossa kaksi julkisesti kristityiksi tunnustautunutta politiikkoa ja hallitusrintaman takana lienee 90 % myös vl-kristityistä – ja varsinkin kun kansalaisaloite sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseksi päättyi yli sataantuhanteen allekirjoitukseen juuri syyskuun lopussa… Ja edelleen lakihankkeen lapsivaikutus -arviointi on tekemättä!
Vaikenivatko vl-kristittyihin lukeutuvat edustajat tyystin lakimuutosten lähetekeskustelussa; selkärankaisena kuitenkin esiintyi perussuomalaisten edustaja Mika Niikko, jonka puheenvuoron voi katsella ja kuunnella seuraavaan uutislinkkiin sisältyvästä videoklipistä:
http://yle.fi/uutiset/avioliittolaista_hurja_vaittely_eduskunnassa_ministerit_ja_kansanedustajat_ovat_saaneet_tehtavansa_jumalalta/8401551
Onko Päivämiehessä tiedostettu mitä kaikkea tämä ”sukupuolineutraalius” tulevaisuudessa tullee merkitsemään, saavatko enää esim. kristillisyytemme kansanopistot valtionapuja, jos eivät muokkaa terveysopin opetussuunnitelmia tämän uuden seksuaalieettisen ilosanoman mukaiseksi. Nyt ja juuri tämän hallituksen aikana on ja olisi vielä ”momentum” vaikuttaa asiaan. Mutta onko niin, ettei ”oman” puolueen valta-asemaa haluta horjuuttaa, sitäpaitsi oma puoluekin on usein mielletty kai maalliseen esivaltaregimenttiin kuuluvaksi? 🙂 – Lieneekin myös täysin poissuljettu ajatus, että Päivämies siteeraisi väärän puolueen kansanedustajan puhetta?
Oman näkökulmansa asiaan antaa kahden viikon takainen horisonttiohjelma ”Onko Keskusta lestadiolaisten talutusnuorassa” joka on edelleen kuunneltavissa osoitteessa: http://areena.yle.fi/1-3037690 Kyseisessä ohjelmassa Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen antaa todistuksen siitä, kuinka vl-keskustalaiset vaikuttajat siirtyivät sukupuolieettisissä asioissa ääriliberaalin Mari Kiviniemen taakse, kun heille oli väläytelty kuntaministerin paikkaa seuraavaan hallitukseen! – Ehkä oikeampi otsikko kuuluisikin: ”Onko lestadiolaiset Keskustan talutusnuorassa?”
Itse kyllä tuon siirtymän aikoinaan huomasin ja kirjoitin useampien vaalien yhteydessä ihmettelyni sanomalehtien yleisön osastoissa. Teerenpeli lberaalien kanssa oli tosin alkanut jo aiemmin. Johannnes Alaranta asian kiistää, mutta hänellä lienee asiassa jotensakin oma lehmä ojassa – tällä en tarkoita isäänsä ex-kansanedustaja Juhani Alarantaa, joka kyllä profiloitui eduskunnassa nuhteettomana ja rehellisenä kristittynä!
TykkääTykkää
Samoihin aikoihin tällainen ”sydämellinen yhteisymmärrys” entente cordiale solmittiin myös kirkolliskokouksessa liberaaliteologisen siiven kanssa, jotta konservatiivirintama saatiin parisuhderukousäänestyksessä rikki. Porkkanana lienee väläytelty myös vaikenemista menneisyyden mustista pisteistä; hoitokokouksista ja pedofiliatapauksista. Ja jos vielä naispappeusasiassakin tehtäisiin ”välttämättömyydestä hyve” ja edettäisiin yhteistyöstä loogiseen naispappeuden hyväksymiseen, olisi pohjoinen hiippakunta saava viimeinkin vl-piispan. Mitään kirjallisia sopimuksia ei tietysti tehty, mutta vahvat indisiotodisteet puhuvat tämänkin ”sydänten yhteisymmärryksen” puolesta.
”Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?” (2. Kor. 6:15)
Taustalla lienee ajattelutapa, että muiden kuin oma konservatiivinen eettisyytemme täytyy olla vaarallista omavanhurskautta, ja niinpä mieluummin teemme yhteistyötä vaikka liberaalien ”julkijumalattomien” kanssa. Kun EU:n parlamenttivaaleissa pääosa vl-kristityistä äänestää Keskustan ehdokkaita, äänestävät he samalla Euroopan liberaalidemokraattien ryhmää ALDEA, jonka ajamiin ja puolustamiin kärkiasioihin kuuluvat vapaan aborttioikeuden ajaminen ja puostustaminen, sukupuolineutraali avioliitto, sensuroimaton sananvapaus törkyviihteenkin muodossa jne. jne. – En ole huomannut kristillisyytemme julkaisuissa asiasta keskustelua, varoituksista puhumattakaan!? – Tällä en tarkoita sitä, etteikö Päivämies-lehdessä olisi ollut myös erinomaisia pääkirjoituksia ja artikkeleita; monet blogistit ovat terävöittäneet kynäänsä ja yksi toistuva helmi on Kapsäkki-nuorten osasto!
TykkääTykkää
Oisiko jollain tietoa mitä mahtaisivat olla lopunaikana nuo suuret ihmeet ja tunnusteot joilla eksytettäisiin jos mahd uskovatkin. Eli tuskin ovat mitään tieteellä aikaansaatuja fysiikanlakien mukaisia juttuja. Olen kuunnellut hiljattain aika monta Patmosradiossa lähetettyä ohjelmaa. Korviin pistää monesti millä antaumuksella esim helluntaisuunnat ym. tekevät lähetystyötä mitä kummallisimmissa maissa. Tulee kummastunut tunne että miksei meikäläiset kierrä ns. saappaat kurassa vaikkapa euroopan eri valtioita taikka aasiaa. Tietysti itselläni on peiliin katsomisen paikka. Ps. Em radiossa puhuttiin ihmeistä joita seurakunnissa tapahtuu. Onko ne sitä eksytystä vai mitä sitten??????
TykkääTykkää
Kyllä nämä nykyiset saavutukset ovat suuria ihmeitä – ja varsinkin jos tulisimme tähän päivään suoraan kahden tuhannen vuoden takaa. ”Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että kuva jopa kykenee puhumaan… (Ilm. 13:15)
Voimme jättää asiat Herran haltuun; kuten ex-puheenjohtaja Matti Lääkkö kertoi eräässä historiatyöryhmän palaverissa todenneensa piispalle: meidän päätehtävänä ei ole toisten tuomitseminen vaan sen evankeliumin kehuminen ja tarjoaminen, mitä meillä on… (vapaasti muisteltuna ja lainattuna)
Gamaliel sanoi myös viisaasti: ”…Jos tämä heidän ajamansa hanke on lähtöisin ihmisistä, se kukistuu itsestään. Jos se taas on Jumalasta, te ette pysty heitä kukistamaan. Pitäkää varanne! Entä jos te taistelettekin itseään Jumalaa vastaan?” (Apt. 5:38-39
TykkääTykkää
Kiitos erittäin mielenkiintoisesta aiheesta ja aiheeseen liittyvien tekstien ja raamatunkohtien tuomisesta esiin!
Usean lapsen vanhempana särähtää korvaan kyllä jumalanpalvelusten loppupuolen ”ilouutinen” kun kerrotaan Jumalan yhteyteen otettujen pienokaisten nimet. En voi ymmärtää, miten kukaan voisi ajatella, että niin täydellisen luomistyön kuin vastasyntynyt lapsi, Jumala olisi jättänyt ihmiskäsien ts. kirkon toimittaman kasteen varaan… Jos näin itse uskoisin, kastattaisin/kastaisin lapseni välittömästi syntymän jälkeen. Toivon, että kasteopetusta näiltäkin osin uskallettaisiin pitää esillä kirkossakin.
Kasteen vaikutuksesta elämässä: Olisiko tämä sitä hiljaista, kannattelevaa luottamusta, että Jumala pitää huolen ja tietää jokaisen menneen ja tulevan askeleeni. On olemassa turvapaikka, jossa ei tule hylätyksi.
TykkääTykkää
Tärkeä kaste-teema ei liity suoraan aiheeseeni, mutta rohkenen kuitenkin kirjoittaa tähän ketjuun, koska kysymykseni on hyvin ajankohtainen – eli huominen seminaari Oulussa, johon Joona on lupautunut.
Joona on varmaan perehtynyt hyvin hoitokokoushistoriaamme, joka on hengellisen väkivallan keskiössä. Häneltä puuttuu kuitenkin todellinen kokemus ikänsä vuoksi ja on muistettava, että kokemukset ovat aina henkilökohtaisia. Siksi tämä aihe on hyvin vaikea. Kuitenkin sitä on välttämätön käsitellä ja tehtyjä virheitä ja vääryyksiä korjata ja hoitaa.
Tuon toisesta ketjusta erään kommentin, joka mielestäni selkeydessään on kuin ohjenuora meille yhteisesti, miten NYT tulisi toimia:
”Kesällä 2014 SRK:n puheenjohtajaksi valittu Viljo Juntunen pyysi nöyrimmästi anteeksi sitä, ettei hänellä ollut riittävästi rohkeutta puuttua hoitokokousvääryyksiin toimiessaan Ranuan kirkkoherrana hoitokokousten aikana. Juntusella ei näytä olevan edelläänkään rohkeutta pistää itseään likoon, jotta hoitokokousvääryydet korjattaisiin siinä laajuudessa kuin ne ovat tapahtuneet. Juntunen tukee sitä SRK:n johtokunnan kannanilmaisua (Päivämies Nro 41 12.10.2011 ja Nro 21 23.5.2012), jossa pahoitellaan yksittäisten kristittyjen erehtymistä, vaikka kyseessä oli koko SRK:n harhaanmeno.
Korjaamattomien hoitokokousvääryyksien esilläpitäminen on aiheellista, kunnes ne korjataan. Toivottavasti tämä seminaari edesauttaa tätä. On nähty, että vasta julkisuuden paine saa aikaan jotain ulostuloa SRK:n taholta.”
Tuo paineen merkitys hoitokokousvääryyksien korjaamiseksi näyttää olevan välttämätöntä. Miten on mahdollista, että vahvasti seniori-ikäisiä – pahimmat hoitokokousvuosikymmenet läpikäyneitä miehiä – sisältävä SRK:n johto ei uskalla ottaa vastuuta po. asiassa? Heille ei voi olla epäselvää, mitä pitäisi tehsä, vaan he pelkäävät mitä ilmeisemmin seurauksia.
Minusta tuntuu, että pelko on turha ja rehellisestä vääryyksien korjaamisesta päinvastoin seuraa todellinen vapautus ja siunaus. Paras palkinto on, kun totuus voittaa mädättävän valheen ja salailun ja evankeliumin kirkas ja lämmin valo saa valaista ja hoitaa terveeksi ja näkyä kaikkeen maailmaan.
Rehellinen ja korjaava anteeksipyyntö on parasta lääkettä kaikille haavoitetuille ja kärsineille uhreille.
SRK:n tontti on nyt tämän tehtävän kynnyksellä. Siksi olisi erittäin tärkeää, että Joonan lisäksi paikalla olisi myös todellisia asianosaisia, eli seniori-ikäisiä ja muita tutkijapolven edustajia, joilla on aiheesta enemmän tietoa. Mielestäni myös uskovaisilla psykologian ammattilaisilla olisi tässä seminaarissa tärkeä paikkansa. Voi kuinka paljon takavuosina harrastettiinkaan hoitokokouksissa johtokuntien toimesta varsinaista ”puoskarointia”, kun olisi tarvittu ammattiauttajia. Silloin opetus hengellisti lähes kaiken ja asiat piti hoitaa sisäisesti, koska muuria ”maailmaan” kasvatettiin entistä korkeammaksi.
Sanoisin yksinkertaistaen, että ns. 70-luvun harhaopin läpivalaisu ja sen lustraation aika on käsillä.
Vasta nyt?
TykkääTykkää
Hengellinen väkivalta vl-uskovaisuudessa on vakava asia ! Se ei ole SRK-laisuuden sisäinen asia, eikä se ole uskonnonvapauteen kuuluva asia. Hengellisen ja laajemmin henkisen väkivallan jäljet korjaa ja maksaa yhteiskunta, sen järjestämät sosiaali-ja terveydenhuolto. Kyse ei ole vain viileästi tarkasteltavasta ”ihmisoikeusjuridisesta ongelmasta”, vaan laajasti inhimillistä kärsimystä tuottavasta tragediasta.
Entisiä lestadiolaisia on karkean arvion mukaan maassamme 200 000. Nykyisiä 100 000-120 000. Kaikkiaan se, mitä on tapahtunut ja tapahtuu SRK-laisuudessa koskee noin 0,5 miljoonaa Suomessa asuvaa. Hyvin usea näissä ryhmissä elävä ihminen on kokenut traumatisoivaa hengellistä väkivaltaa. Suuri osa tarvitsee sen johdosta esim. mielenterveys- ja sosiaalipalveluita.
Ei siis halpaa lystiä veronmaksajille tämä hengellinen väkivalta. Ja inhimillinen kärsimys– sillehän ei hintalappua voi laittaa…
TykkääTykkää
Please, allekirjoittakaa vetoomus meksikolaisen Yecenia Armentan puolesta:
https://www.amnesty.fi/kirjeita-vapaudelle/henkilot/tunnustus-kiduttamalla/
TykkääTykkää
Kerrotko Eudokimos hiukan tarkemmin, mihin väitteesi ja esittämäsi lukemat perustuvat? Omaan empiiriseen havaintoosi vai tutkittuun tietoon?
Toteat, että vl-oppi tuottaa ”laajasti inhimillistä kärsimystä” ja ”Hyvin usea näissä ryhmissä elävä ihminen on kokenut traumatisoivaa hengellistä väkivaltaa.” ja ”Suuri osa tarvitsee sen johdosta esim. mielenterveys- ja sosiaalipalveluita.”
Kuinka paljon on ”laajasti”, ”hyvin usea” ja ”suuri osa”? Oletko siis sitä mieltä, että kaikki Suomessa asuvat 100 000 vl:ää, 200 000 ex-vl:ää (mistä tämä luku?) ovat osallisia hengellisestä ja henkisestä väkivallasta? Puhut myös puolesta miljoonasta ihmisestä. Keitä ne loput 200 000 ovat?
Oman empiirisen kokemukseni (joka ei tietenkään ole yhtä kuin totuus) perusteella minun on vaikea tunnistaa sitä mistä puhut.
Omassa lähipiirissäni en ole juurikaan törmännyt hengelliseen väkivaltaan (siinä mielessä, minkä koen hengelliseksi väkivallaksi). Olen kyllä tietoinen, että sitä on tapahtunut ja tapahtuu varmasti edelleenkin.
Henkiseen väkivaltaan olen kyllä törmännyt (ja syyllistynyt siihen varmasti itsekin) – kaikkialla ja kaikenlaisissa ihmisyhteisössä. Se tuskin on vain vl-ihmisten ongelma.
En halua vähätellä kenenkään kokemusta tai väittää, että ongelmaa ei ole ollenkaan, mutta väitteesi ongelman laajuudesta on hyvin ristiriitainen oman kokemusmaailmani kanssa.
TykkääTykkää
Kyllähän SRK:n toimesta tehdään lähetystyötä mm. monissa Afrikan maissa ja ympäri eurooppaa. Ja ainakin LLC tekee sitä myös Etelä-Amerikassa.
Suviseurojen lippurivi kasvaa vuosi vuodelta ja mukana on vain maat, joissa tehdään virallista lähetystyötä.
Eli kyllä ”saappaat kurassa” tälläkin hetkellä tallustaa ja evankeliumin virkaa hoitaa moni vanhoillislestadiolainen.
Olen kuullut/lukenut näiltä lähetysmatkoilta muutamista hyvin pysäyttävistä ihmiskohtaloista, joissa Jumala on johdattanut etsivän ihmisen ihmeellisellä tavalla Jumalan sanan kuuloon. Ja suurin ihmehän on se, kun ihminen saa uskoa kaikki syntinsä anteeksi.
Ja vaikka itse ei pystyisikään lähetystyöhän osallistumaan, niin taloudellista apua voi aina tarjoa. Ymmärtääkseni SRK:n julkaisumyynnillä on iso merkitys lähetystyön rahoittamisessa. Että siitä vain verkko-ostoksille.
Sen kysymyksen, että kenenkä muiden toimesta elävää evankeliumia julistetaan, olen Markun sanoin jättänyt ”Herran haltuun”. Toivon ja rukoilen, että mahdollisimman monen. Ei se ainakaan minulta ole pois.
TykkääTykkää
Vl-seniorin kommenttiin:
Yhteisöllisten traumojen käsittely on haastava teema, kuten monien tämänkin blogin kirjoitusten keskusteluissa on keskusteltu. Pohdin kuitenkin kahta asiaa kommenttisi perusteella (en halua millään tavalla näillä pohdinnoilla vähätellä kenenkään uhrin kokemuksia!): kuka voi mielestäsi esimerkiksi 70-luvun asioiden suhteen pyytää todella anteeksi ja keneltä? miten määrittelet anteeksi pyytämisen ja antamisen? ja toinen näkökulma: joskus niiden, jotka eivät itse ole olleet asioiden polttopisteessä ja henkilökohtaisesti tilanteessa, voi olla vähän etäämmältä helpompi tavoittaa jotain sellaista, jota tilanteen uhri ei voi enää nähdä.
Joonan paikka UUT:n seminaarissa on mielestäni perusteltu, sillä keskusteluun tarvitaan uusia näkökulmia ja argumentoituja näkemyksiä, joissa puolustetaan aitoa uskonnon- ja sananvapautta (laitamme puheenvuoron blogiin seminaarin jälkeen). Aito demokraattinen vapaushan mahdollistaa sen, että ylipäätään erilaisista asioista voidaan mahdollisimman tasa-arvoisesta lähtökohdasta keskustella.
TykkääTykkää
Kiitos, Roosa kommentista, ilahduin!
Ensiksikin – minunkin mielestäni Joonan osallistuminen tilaisuuteen on tottakai hyvin perusteltu ja enemmän kuin suositeltavaa – kysymys on siitä, että mielestäni sinne olisi tullut lähteä kertomaan ja keskustelemaan myös SRK:n ”vastuullinen” ja kaiken kokenut seniori-taho. Lisäksi psykologian ammattilaisia.
Kaipaisit analyyttistä määritystä anteeksipyytämisestä ja -antamisesta ja sitä, mikä taho olisi asiaan liittyen vastuullinen taho.
Tavallaan kysymys on poikkeuksellinen, koska jos missä, uskovaisilla on kuin koko uskomisen keskeisin asia evankeliumin ydin = syyllisyydestä nouseva tarve pyytää anteeksi ja saada anteeksianto. Tässä asiassa ei pitäisi olla ainakaan SRK:n tontilla epätietoisuutta. Kyse lienee jonkinlaisista ”eturistiriidoista”?
Jollain lailla hyvin kuvaavaa on taannoinen Viljon henkilökohtainen anteeksipyyntö, KUN yksityinen kysyi hänen puuttumattomuuttaan hoitokokousvääryyksiin. Viljo kertoi rehellisesti Pelkonsa puuttumisensa syyksi. Tämä Pelko on paljon sisältävä kokonaisuus. Se sisältää kaiken sen, mistä po. harhassa on väärää ja jota olemme näissäkin keskusteluissa kutsuneet överiksi = Jumalan sanan väärää ja epätervettä tulkintaa. Tarkemmat määrittelyt olisivat tietenkin pitkän selonteon ja kertomusten vaativia. Joka tapauksessa syntyi hoitokokouskäytänne ja SRK siunasi ja organisoi sen. Siitä tuli pitkäksi aikaa liikkeemme pysyvä tapa, johon sisältyi jatkuva toistensa kontrollointi harhaopin uusien määritelmien mukaan. Asia esitetään usein kuin väärä olisi tapahtunut vain 70-luvulla.
Ei jäänyt sinne todellakaan!
Vaikka eripaikkakunnilla on ollut eroja, hoitokokouskäytänne on ollut kiistatta laajaa ja ennenkaikkea opetus, joka on sitä velvoittanut. Kaikki tämä on alunpitäen alkanut ja jatkunut SRK:n täydellä tuella. Siksi puhun SRK:n tontista. Paikallisesti sille ollaan oltu eri tavoin tunnollisia. Lisäksi on hyvä erottaa massahoitokokoukset ja myöhemmät yksittäiset.
SRK on eittämättä eniten vastuullinen.
Olen pohtinut, miksi nyt yritetään korostaa paikallisten rauhanyhdistysten toimintaa ja ikäänkuin häivyttää SRK:n alkuperäistä vastuuta.
Seurakunnan rooli käytännössä on käsitykseni mukaan useasti jäänyt aivan muuksi, mitä Kristuksen kirkkolaki edellyttää. Yleensä seurakunta on nimittäin hoidettavan syistä aivan ”ulalla” ja yleensä syy jää epämääräiseksi ja hämärän peittoon. Silti seurakunnan pitäisi antaa vastaus.
Eli paikallinen johtokunta on ensin keskuudessaan hoitanut enemmän tai vähemmän perustelluin syin hoidettavaa/epäiltyä ja tuo lopulta hänet seurakunnan ”hoidettavaksi”, joka ei tiedä syytä. Johtokunta tällaisella menettelyllä ikäänkuin mittauttaa seurakunnalla oman luotettavuutensa, ylläpitää sitä ja käytäntö jatkunut samana. Tällainen käytänne mahdollistaa todellisen mielivallan.
Olen samaa mieltä kanssasi, että ns. 70-luvun harhan synnyttämä hoitokokouskäytänne on jättänyt yhteisöllisen trauman. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, vaikka kaikki eivät sitä tunnistaisi. Kuitenkin sen lustraatio on mahdollinen ja hyvin tarpeellinen kaikkien kannalta ja erityisesti tulevaisuutta ajatellen. On tärkeää ymmärtää menneestä ja oppia.Tarvitaan lisää rehellisyyttä, nöyryyttä ja rohkeutta. Eniten heiltä, jotka ovat yhteisömme vastuullisimmat ja kokeneimmat tällä hetkellä.
Pitkämielisyys ja kärsivällisyys, jotka ovat Pyhän Hengen hedelmiä toimivat lopulta väärin, jos ei uskalleta ottaa vastuuta yhteisesti tehdyistä vääryyksistä. Rakkaus ei toimi alkuunkaan, jos uhreja syntyy, eikä auteta, vääryys saa vallan ja totuus ei ole paikalla. Me itse olemme olleet sekä uhreja että uhriuttajia harhan kourissa enemmän tai vähemmän.
TykkääTykkää
Minäkin toivoisin hiukan perusteluja Eudokimoksen väitteille. Paljon tuon rajummin ei voi enää yleistää, ja mitä rajumpi yleistys, sen hatarampi argumentti.
Aihepiiristä ei ole tehty mitään määrällistä tutkimusta. Siksi jokainen siitä jotakin väittävä joutuu liikkumaan enemmän tai vähemmän mututuntuman varassa. Omaa kokemusmaailmaani tuo ei kuitenkaan vastaa. Tunnen myös useita ex-vl:sia, jotka ovat enemmänkin kiitollisia kuin katkeria siitä, että ovat saaneet kasvaa vl-perheessä.
TykkääTykkää
Katri: “Usean lapsen vanhempana särähtää korvaan kyllä jumalanpalvelusten loppupuolen ”ilouutinen” kun kerrotaan Jumalan yhteyteen otettujen pienokaisten nimet. En voi ymmärtää, miten kukaan voisi ajatella, että niin täydellisen luomistyön kuin vastasyntynyt lapsi, Jumala olisi jättänyt ihmiskäsien ts. kirkon toimittaman kasteen varaan… Jos näin itse uskoisin, kastattaisin/kastaisin lapseni välittömästi syntymän jälkeen. Toivon, että kasteopetusta näiltäkin osin uskallettaisiin pitää esillä kirkossakin.”
Tässähän kohtaa vanhoillislestadiolaisten opetus menee selkeästi ristiin virallisen kirkkomme opetuksen kanssa. Mikäli uskon syntyminen ihmisen sydämessä nähdään pelkästään Paavalin tavoin (Room 10: 17): ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta”, silloin syntymättömän lapsen usko ei perustu Sanan KUULEMISEEN. Erkki Reinikainen siis perustelee lapsen uskoa muulla tavoin kuin Sanan kuulemisella, jonka tulkinnan kirkkoisä Augustinus voisi tulkita äkkiseltään melkeinpä semipelagiolaiseksi harhaopiksi.
Itseäni kyllä hämmästyttää kirkkoisä Augustinuksen “raaka tulkinta” ihmislapsen synnissä sikiämisestä ja täydellisestä turmeltuneisuudesta, josta hänet pelastaa vain kaste, joka tulkinta siis perustuu Paavalin teologiaan (Room 5: 12-14): “ 12) Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. 13) Olihan synti maailmassa ennen lain antamistakin, mutta missä lakia ei ole, siellä ei synneistä pidetä kirjaa. 14) Kuolema kuitenkin hallitsi Aadamista Moosekseen asti kaikkia, myös niitä, jotka eivät Aadamin tavoin syyllistyneet rikkomukseen. Aadam oli esikuva siitä, joka oli tuleva.” Tämä tulkinta on myös johtanut kirkon historiassa sekä syntymättömien lasten uskon halveksimiseen että synnyttäneiden äitien eroittamiseen kirkon yhteydestä lapsivuoteen aikana. Eli ns. Kristuksen perinnön TULKINTA alkaen Paavalista ja jatkuen Augustiinukseen ja osittain myös Lutheriin on oikeuttanut jonkin ihmisryhmän “ignooraamisen” ja kuulematta jättämisen. Oliko tämä Kristuksen mielen mukainen tulkinta, kysyn vaan?
TykkääTykkää
Tuli mieleen tässä kohtaa muutama ajatus liittyen edellisiin puheenvuoroihin. Tässä on monenlaisia pointteja eikä tämä viesti kohdistu siis tarkasti edellä esitettyihin.
Ei ole hyvä ylitulkita kirkon vääränä pidettyä opetusta kasteesta ja näin tehdä keinotekoista vastakkainasettelua. Valitettavasti meikäläiset ei näe kirkon opetuksessa kasteesta monesti paljon muuta kuin jotain sellaista, että ”niin ne piispat tuomitsee kastamattoman lapsen kadotukseen”. Kirkko ei painota tällaista opetusta (ja siitä on varmasti montaa näkemystä) ja paremminkin tämä kysymys jää salaisuudeksi ja aivan yleinen ratkaisu lienee kai lohduttava ajatus siitä, että ei ketään kadota sakramentin puute vaan sen halveksinta (tietoinen toimittamatta jättäminen). Kaikenkaikkiaan kysymys kastamattoman lapsen kohtalosta saa monesti tarpeettoman suuren merkityksen verrattuna sen käytännölliseen merkitykseen. Vai oletteko kuulleet kristitystä, joka ei haluaisi viipymättä Herran käskyn mukaisesti kastattaa lastaan tai itseään?
Esimerkiksi piispa Revon (hävyttömän pitkä) suviseuratervehdys johti havaintojeni mukaan vain arvosteluun tästä kastamattoman lapsen dilemmasta, vaikka eihän Repo tietenkään siitä asiasta edes puhunut vaan ihan yleisesti kasteesta opillisena kysymyksenä. Jos en ihan väärin muista, piispan pointti oli siinäkin, että meikäläisillä olisi perisynnin merkitys vaarassa unohtua. En ole ihan eri mieltä.
Esim. Erkki Reinikainen ei missään tapauksessa anna varmastikaan mitään lupaa tulkita yhtään siihen suuntaan, että perisynti ei pienen lapsen kohdalla olisi aivan totisinta totta ja etteikö lapsikin tämän ominaisuuden vuoksi olisi kadotuksenalaisessa tilassa. Vielä paljon suurempi voima on kuitenkin sillä, että pieni lapsikin on Kristuksen lunastama ja omistaa Kristuksen vanhurskauden, kun uskoo häneen. Sitä on toki erikseen pohdittava, mikä tämä lapsenusko on ja miten se saadaan/on saatu, vaikka perisynnin voimaa sinänsä ei voida torjua eikä sitä ole lupa väheksyä.
Kaste ja kuuleminen ei välttämättä ole ollenkaan ristiriidassa. Sakramentissa yhdistyy aine ja sana, joista jälkimmäinen on merkityksellinen.
—–
Meidän pitää nöyrästi ja avoimin mielin tutkia tätäkin Jumalan salaisuutta kasteesta ja visusti varoa, ettemme rajoitu Jumalan sanassa vain siihen, mitä meillä on vuosikymmenien myötä jossain määrin kutistuneessa omassa frasealogiassamme tapana korvakuulolta toistella.
Olen edelleenkin samaa mieltä kuin Joona avauksessaan mielestäni oli, että meidän on otettava kasteen mysteeriosta eli sakramentista eli salaisuudesta tosissaan kokonainen Raamatussa ilmoitettu Jumalan sana. Tämä siitä huolimatta, että se johtaa myös siihen, että meidän omat tietomme ja varmuutemme kutistuu Jumalan viisauden rinnalla.
TykkääTykkää
Kuulostaa se kauhealta, jos vanhan luterilaisen kastekaavan mukaan manataan lapselle: ”tahdotkos kääntyä pois perkeleestä…” tms. En epäile kirkkoisä Augustinuksen ja Lutherin autuutta, mutta kyllä he näissä tulkinnoissaan mahtoivat pimentyä. Katolisen kirkonkin kerrotaan ottaneen etäisyyttä näihin perinteisiin tulkintoihin kastamattoman lapsen pelastuksesta. – Niinkuin Siionin Kevät viittaa, ompa noita sokeita pisteitä ja yksipuolisia tulkintoja ollut harhoihin asti meillä vl-kristillisyydessäkin, ja ihan omiksi tarpeiksi, niin että vain Jumalan armon varassa on meidänkin pelastuksemme. – Erään kristityn ämmin kerrotaan silloisesta Pello-Turtolan kirkkoherrasta sanoneen: ”olen mie yrittäny sitä taivhaassen traakata” 🙂 – Avara usko kastamattoman lapsen pelastukseen on lestadiolaiselle kristillisyydellekin kirkastunut tulkinta ja sille on myös poikkeuksellisen vahvaa raamatullista pohjaa!
En ole teologi, niin että minullekaan ei ole tuottanut suuria vaikeuksia uskoa ja käsittää, että lapsen autuus on Kristuksen kertakaikkisen sovitustyön ansiota! Ja jos haluamme soveltaa lapsiinkin ”Sillä ilman uskoa on mahdotoin kelvata (Jumalalle)” (Hepr. 11:6), niin ei lapsella ole TIETOISTA uskoa, mutta ei toisaalta TIETOISTA epäuskoakaan. Hänellä on perimässä tietyt biologiset reagointavat, jotka ovat ituina agressiivisuuteen, itsekkyyteen, mustasukkaisuuteen, ahneuteen ja jotka Jumalan lain valossa näyttäytyvät ”persyntinä”. Lapsen ”usko” näyttäytyy kuitenkin luottavaisena asenteena siihen, että joku ulkopuolinen pitää hänestä huolto. Tämä sokean luottavainen asenne kohdistuu äitiin, vanhempiin, mutta itseasiassa viimekädessä Luojaan, Taivaalliseen Isään. – Myös Abrahamin, uskon esi-isän esimerkillinen usko, oli vain juuri tätä luottavaista asennetta tuntematonta Voimaa, Kaikkivaltiasta Jumalaa kohtaan. Tällä ”uskon tiellä” Abraham oli pitkään vielä ympärileikkamatonkin, kuten Mooseskin.
Ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä Jumalan luona oli Daavidin aikana vasta idullaan. Mutta se näkyy jo profeettojen julistuksessa, Asafin psalmeissa ja Jobin kirjassa: ”Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan…” (Job 19:25-26) Daavid sanoi ympärileikkamattomana kuolleesta pikkupojastaan ”Miksi nyt enää paastoaisin, kun hän on kuollut? Voinko saada hänet takaisin elämään? Minä menen aikanaan hänen luokseen…” (2. Samuelin kirja 12:23)
TykkääTykkää
Omasta puolestani täytyy sanoa, että kaikkea muuta olen epäillyt, mutta en lapsen uskoa. Se ei ole minulle mikään ongelma, mutta se voi olla yksi esimerkki opillisesta tulkinnasta, joka väärin ymmärrettynä voi johtaa orjuuteen ja ahdistukseen. Tässä kohdin tulikin mieleeni, että koska opillisilla tulkinnoilla on seurauksensa myös käytännön elämän tasolla, meidän täytyy tarkastella asioita kokonaisen Jumalan Sanan valossa, kuten Siionin Kevät edellä kirkasti.
TykkääTykkää
Selvennyksenä muuten varmuuden vuoksi, jotta en tule väärin ymmärretyksi:
Ei minullekaan lapsen usko ole mikään ongelma, jos näin itsevarmasti tohdin sanoa. Tämähän on mitä kaunein kohta kristillisyytemme erityispiirteissä. Päinvastoin esim. perisynnin muistaminen vain kirkastaa sitä, minkä aarteen lapsikin uskolla omistaa. Markku K sitä lapsen usko alhaalla (tod.näk väärään kohtaan tipahtaneessa kommentissa) myös kauniisti kuvasi. Lapsen usko on turvallista luottamusta Korkeimpaan.
TykkääTykkää
Kysysmys viisaammille: Voisiko ajatella, että raamatussa kasteesta puhutaan kahdessa eri merkityksessä? Ensin on tavanomainen kasteen sakramentissa tarkoitettu kaste(toimitus) ja sitten toinen on pelkkä syntien antamuksen eli Pyhän Hengen kaste. Eli että uskonsa kieltäneitä ei enää kastettaisi uudelleen sanan suppeassa merkityksessä, vaan heidät puhdistettaisiin pelkällä syntien anteeksiantamuksen julistuksella.
Tällaisia ajatuksia tuli mieleen kun postauksen luin.
TykkääTykkää
Tuo henkinen väkivalta on kyllä vaikea käsite. Mikä kaikki on henkistä väkivaltaa. Onko se sitä, kun sanotaan, että tuota ja tuota sinun ei pidä tekemän, kuten äiti ja isä opettavat lastaan? Luovatko kiellot ja käskyt, normit, väkivaltaa? Juridiikan puolella ajatellaan, että näin on silloin kun normit pannaan pakolla täytäntöön eli käytetään erityistä, normien noudattamista varten luotua pakkokoneistoa.
Jos määrittelemme hengellisen väkivallan kovin laajasti, menettää käsite merkityksensä eli siitä katoaa kaikki hyöty, koska tällöin päädymme toteamaan, että hengellistä väkivaltaa on kaikkialla, missä on erimielisyyksiä. Uskonyhteisöä voikin jossain määrin verrata vaikkapa työyhteisöön tai asuinyhteisöön, jossa niin ikään vallitsee tietyt normit tai vallan käyttäjien sanelua. Näiden normien soveltamisen ei normaalisti katsota sisältävän väkivallan käyttöä jollei menettely mene aivan kyttäämisen puolelle, ahdistavaksi yksityiselämän kontrolloimiseksi.
Mukavaa, jos saadaan tästä aiheesta blogistien postaus luettavaksi.
TykkääTykkää
Itsenäisyyspäivänä Anno Domini 2015.
Päivämiehessä oli hyvä pääkirjoitus otsikolla ”Suomalaisetkin ovat etsineet toimeentuloa ulkomailta”.
Niin – juuri suomalaiset ovat Pohjoismaissa profiloituneet viimeisen 150 vuoden aikana myös elintasopakolaisina; suurimpia aaltoja olivat noin puoli miljoonaa suomalaista Amerikkaan 1900-luvun vaihteen molemmin puolin ja toiset puoli miljoonaa 1960-70 -luvuilla Ruotsiin, mutta tuhansia myös muihin maihin ja maanosiiin. Turvapaikanhakijoina ja pakolaisina siirtyi puoli miljoonaa Karjalan evakkoa sisä-Suomeen, Lapin väestöä Pohjois-Ruotsiin ja kymmeniä tuhansia ns. sotalapsia Ruotsiin. – Suomen sodan ja ns. vihojen aikoihin (pikkuviha, isoviha, pitkä viha, vanha viha…) paettiin ainakin rannikon kaupungeista usein valtakunnan länsiosiin Ruotsiin.
Keskiajalla Suomen rannikkoseuduille suuntautui muuttoliikettä Ruotsin suunnasta, suomalaiset itse tunkeutuivat pohjoisiin jokilaaksoihin, jotka kuuluivat Pähkinäsaaren rauhansopimuksen mukaan aina vuoteen 1595 Novgorodille. Rautakaudella muuttajia tänne tuli Viron suunnasta, pohjoiseen ehkä myös koillis-Venäjältä. Pronssikaudella tuli muinaisgermaaneja eli skandinaavien esi-isiä lännestä rannikollemme, myöhäiskivikaudella balttilainen vasarakirveskansa ja kampakeraamisella kivikaudella suomalaisugrilaista väestöä Venäjän suunnasta. Vanhin asutusliike jääkauden jälkeen oli reilut 10 000 vuotta sitten; kun väistyvän jään ja muinaismeren jättämille alueille suuntautui muuttoliikettä niin idästä, pohjoisesta kuin etelästä. – 1994 tutkimme arkeologisesti lukiolaisten kanssa – yhteistyössä maakuntamuseon kanssa – muinaisjäänteen, joka radiohiiliajoitukselle ajoittui tähän ensimmäiseen muuttoaaltoon ja oli useita vuosia nykyisen Suomen alueen vanhin nykyihmiseen liitettävä kiinteä muinaisjäännös. Joitakin vuosia sitten uutisoitiin espanjalaisesta luolasta löytyneestä nuoremmalle paleoliittiselle kivikaudelle ajoitetusta hyvin säilyneestä hautauksesta. Noin 20 000 vuotta vanhasta luurangosta onnistuttiin eristämään ja analysoimaan DNA, jonka lähimmät vastineet nyky-Euroopassa löytyivät suomalaisesta väestöstä!
TykkääTykkää
Isänmaallisessa hypetyksessä helposti vaan unohtuu, että enimmäkseen sodat eivät ole oikeutettuja, vaan kaikkea muuta: sodat ovat pahuuden seurausta ja isästä perkeleestä! Tästä miesten tapattamisesta isänmaallisuuteen ja Jumalaan vedoten rintaman kaikilla osapuolilla on irvokas esimerkki I maailmasota. – Myös jatkosotaamme liittyi paljon piirteitä, jotka eivät täyttäneet tätä oikeutetun sodan kriteerejä; lähdimme sotaan tukeutuen Beelzebubiin (Hitleriin ja Natsi-Saksaan, joka oli päättänyt hävittää maanpäältä Jumalan omaisuuskansan juutalaiset) taistellaaksemme Beliaria (Stalinia ja ateistista kommunistista Neuvostoliittoa) vastaan. Huonostihan siinä oli käydä – mutta Jumala oli meille pitkämielinen ja armollinen ja auttoi vielä!
Kaikki kunnia 1930-luvun nuorten uhrautuvalle isänmaallisuudelle, mutta kyllähän se överiksi löi kun 1930-luvulla monet kristityt teologianopiskelijam mekin vannoivat AKS:n valan:
”Lippumme alla ja lipullemme minä vannon kaiken sen nimessä, mikä minulle on pyhää ja kallista, uhraavani työni ja elämäni isänmaalleni, sillä niin totta kuin minä uskon yhteen suureen Jumalaan, niin minä uskon yhteen suureen Suomeen ja sen suureen tulevaisuuteen.”
Kirjeet oli tapana päättää vielä vuosikymmeniä sodan jälkeenkin: ”Jrt weljesi vaivassa, valtakunnassa ja ryssävihassa”! – Ja yksi AKS:n alajärjestö oli ”Vihan Veljet”…
Tasapuolista tietysti olisi, että me Päivämiehessäkin ajaisimme itsenäisyyttä myös imperialistisen Venäjän rääkkäämille ja raiskaamille tsetseeneille, Turkin kiusaamille kurdeille, kiinalaisten vainoamille tiibettiläisille ja uiguureille… ”Oletteko te israelilaiset minulle sen kummempia kuin nubialaiset? kuuluu Herran sana. — Enkö minä tuonut Israelin Egyptistä niin kuin toin filistealaiset Kaftorista* ja syyrialaiset Kiristä?” (Amos 9:7) – No, tällaista johdonmukaista kansallismielistä suhtautumista en ole havainnut!
Innokkaimmille isänmaallisuuden ja uskon yhteensitojille jo tällaiset näkökulmat ja faktat ovat kauhistus. – Kuitenkin esikuvamme Jeesus suhtautui neutraalisti sotilaisiin, mutta varoitti: ”Pistä miekkasi tuppeen; sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat” (Matt. 26:52). Hän ei liittynyt sen ajan jääkäreihin; itsenäisyystaistelua ajaviin selootteihin sen enempää kuin roomalaisen miehittäjänkään, ”esivallan”, imperialistisiin joukkoihin.
Adventin Herra ei saapunut Jerusalemiin urhoollisena sotaratsulla, vaan rauhan ruhtinaan roolia alleviivaten ja suorastaan humoristisesti kaikkea pönötystä ja paatoksellisuutta parodisoiden; aasilla ratsastaen!
”Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.” (Sak. 9:9)
TykkääTykkää
On suomalaisten juhlapäivä ja saamme olla kansana Jumalalle paljosta kiitollisia ja henkilökohtaisista olosuhteistamme riippuen onnellisia. Joka hetki – myös juhlapäivänä – on kuitenkin muistettava, että kaikki ei ole hyvin, eikä mennyt lähellekkään oikein. Hyväosaisilla on huomattavasti helpompaa yhtyä kiitollisuuteen ja onnentunteisiin.
Markku tuossa edellä johdattelee meitä kansamme historiaan melkein silmän kantamattomiin:-) Itsenäisyytemme ei kuitenkaan ole vielä ihan sataa vuotta. Kun miettii vieläkin jatkosodan ”oikeutusta” turvautua Hitlerin ( toisen paholaisen ) apuun Stalinia ( suurempaa paholaista ) vastaan, joutuu yhä johtopäätökseen, että näin piti Luojan tahdosta tapahtua. Eihän meillä ollut kolmatta vaihtoehtoa! Kahdesta pahasta piti valita pienempi.
Kuinka syvällä meissä onkaan totuuden tarve ja kuinka Pyhä Henki on totuuden ja rakkauden liitto. Olen myös kokenut rohkaisevana Joonan tinkimättömän pyrkimyksen totuuteen, joka mielestäni heijastuu jatkuvasti hänen kirjoituksistaan – kuten Roosan ja monen muun täällä kommentoivan. Totuutta ja epätotuutta ei ole ollenkaan helppoa aina erottaa ja itsekukin varmaan pyrkii yleensä omantuntonsa ajamana ”kaikkeen totuuteen”. Muuten omatunto alkaa soimata. Jos sen äänen tukahduttaa, se voi paatua – meille tuttu ja opetettu asia. Lisäksi meidän tulisi pyrkiä totuuteen ja rakkauteen paitsi yksilöinä, myös yhteisönä/yhteisöinä.
Luin kiinnostuneena seuraavan artikkelin, jota pidän erittäin hyvänä: https://www.kotimaa24.fi/valta-ja-valehtelu/
Jouni Tilli käsittelee hienosti ja monipuolisesti totuuden ja valheen käsitettä.
Toinen hyvin pysäyttävä blogi on juuri ollut Uuden Suomen sivuilla, jossa valotetaan oman esivaltamme harjoittamaa yhteisöllistä vallan väärinkäyttöä eittämättä rikollisella tavalla ja sen uhrien salaamista. Huom! vaikka asiaa on tutkittu, eikä faktatietoa voi nimittää leimaamiseksi tai yleistämiseksi – silti nämä mittavat keskellämme tapahtuneet vääryydet on ex-presidenttiemme toimesta salattu.
http://hilkkamlaikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207875-laiton-perinta-vie-ihmisilta-hengen-lahes-15-000-uhria-suomessa,
Hilkka Laikko tietää, mistä puhuu otsikolla: ”Laiton perintä vie ihmishengen, lähes 150000 uhria Suomessa”.
Kaikki tuo vääryys on tapahtunut keskuudessamme ja siksi hän sanoo, että se on itsenäisen Suomen häpeä.
Vaikka 70-luvun harhan henkisen väkivallan vaikutuksista ja monenlaisista uhreista ei ole tehty samanlaisia tutkimuksia kuin pankkikriisin ja siitä seuranneen laman uhreista on tehty, sanoisin kuitenkin, että mainittu harhaoppi seurauksineen on laajempaa, kuin myönnämme. Mehän olemme joutuneet sen salaamaan samoin kuin 90-luvun pankkikriisin totuuden seurauksineen.
Pitääkö ensin tehdä samanlaiset tieteelliset tutkimukset, ennenkuin rehellisyyttä löytyy tunnustamaan yhteinen häpeämme?
Oletteko huomannut, kuinka 90-luvun laman vastuulliset tekijät ovat puolustelleet tänne asti toimiaan?
Meillekkin on lähes viime vuosiin painotettu hoitokokouskäytänteen siunauksellisuutta ja varoiteltu ankarasti ”onkimasta saastaa”.
Jose Fer lähestyy myös kommentissaan pikku hiljaa mainitun harhan piirteitä: ”Uskonyhteisöä voikin jossain määrin verrata vaikkapa työyhteisöön tai asuinyhteisöön, jossa niin ikään vallitsee tietyt normit tai vallan käyttäjien sanelua. Näiden normien soveltamisen ei normaalisti katsota sisältävän väkivallan käyttöä jollei menettely mene aivan kyttäämisen puolelle, ahdistavaksi yksityiselämän kontrolloimiseksi.”
Kas kun ”veljen ja sisaren vartioiminen” opittiin yhtä hyvin kuin yya-opetus aikoinaan ja moni on sitä tietään yhä ”yya-hengessä”.Lisäksi esivallan kunnioitusta ja ehdotonta yksimielisyyttä on korostettu niin paljon, että salatut tabut ovat säiluneet heillä, jotka ovat yhä elossa.
Olen omalta osaltani saanut korjata hoitokokousvirheitä, mutta en voi mitään sille, että omatuntoni muistuttaa myös vuosikymmenten yhteisestä uhreja tuottavasta ja orjuuttavasta toiminnasta, Varsinkin, kun samaa tapahtuu edelleen.
TykkääTykkää
Anteeksi – korjaan seuraavan lauseen: itsemurhan tehneitä pankkikriisin seurauksena on laskettu olleen lähes 15000, siis yksi nolla tuli liikaa. Tietenkin varsinaisia uhreja ovat olleet lukemattomat muutkin, jota lukumäärää lienee mahdoton määrittää – siis henkiinjääneetkin.
”Hilkka Laikko tietää, mistä puhuu otsikolla: ”Laiton perintä vie ihmishengen, lähes 150000 uhria Suomessa”.
TykkääTykkää
Haluan vain sanoa, että tykkäsin tästä vauhdikkaasta kommentista. Sotimisen häpeällisyydestä höyryämisen ja humoristinen Kuningas, hienoa.
TykkääTykkää
Yx kommentti: Emme voi ottaa Jumalaa omien valintojemme takuumieheksi, sillä Jumalan tahto ei tietystikkään ole, että uskovat turvautuvat Hänen vastustajaansa – mutta kun jotain tarpeeksi hingumme, Hän voi SALLIA asioiden mennä tahtomme jälkeen, mutta vastuu jää meille…
TykkääTykkää
Markulle yx toinen kommentti: olikohan tuo kotien, elannon ja itsenäisyyden takaisin hinkuminen pahasta.. Lisäksi jos tumput suorina olisimme antautuneet miehitettäväksi, uskonnonvapauskin olisi hävinnyt sen siliän tien ja tuskin tässä naputtelisimme koneitamme. Näytti presidentti ainakin ymmärtävän veteraanien laulun merkityksen eilen….
TykkääTykkää
Historian tapahtumat eivät yleensä tyhjene yhdellä näkökulmalla ja Jumala voi laittaa pahankin – ja myös väärän valinnan palvelemaan omia tarkoitusperiään. Siitäkään huolimatta, emme voi oikeuttaa sillä vääriä tekojamme. – Ja ”to be is not should be” eli siitä miten asiat ovat (tai olivat) ei voida johtaa, miten asioiden pitäisi olla (tai olisi pitänyt olla) sanoo myös ns. Humen giljotiini. – On monia joiden mielestä, hoitokokoukset harhoineen kaikkineen, olivat Jumalan tahto ja sen vuoksi ei ole mitään poisotettavaa. Eräs kirkonmies ilmaisi saman asian aikoinaan: kirkko on aina oikeassa, ja silloinkin kun ei ollut, niin oli tarkoitettu, että me uskoimme että oli…
Kolikon toisenkin puolen ymmärtäminen ei ole ollut minulle este kunnioittaa veteraanien uskomattomia saavutuksia. Sain myös haastatella talteen vuonna 1915 syntyneen appeni, kolmen sodan veteraanin, sotaretket. Sitä paitsi presidentille vaikuttavasti laulanut sotaveteraani Armas Ilvo oli isoisäni parraimpia kavereita ja ensimmäisen puolisonsa kautta sukulainenkin.
TykkääTykkää
En malta olla jatkamatta vielä hiukan aiheesta:
Illkka Vanteen elokuva ”Lupaus – kolmen lotan tarina” (2005) on pysähdyttävän vaikuttava kertomus siitä, mitä sota saattoi merkitä 1930-luvun nuorelle ja heidän uhrivalmiudestaan…
Ajatusleikkinä voisimme vielä kuvitella, miten pitkätukkainen ja -partainen nuori Jeesus Nasaretilainen meidän yhteiskunnassamme olisi täyttänyt lain edellyttämän maanpuolustusvelvollisuuden – epähistoriallisesti en huomioi sitä, että yhteiskuntamme olisi hyvinnii erillainen, jos kristinusko ei olisi siihen vaikuttanut, voisimme kai kuvitella kyllä myös tämän päivän juutalaisvaltiota Israelia. – Reservin kersanttina ajattelen, että Jeesus olisi täyttänyt asevelvollisuutensa aseettomassa palveluksessa (esim. ensiaputehtävissä) tai siviilipalvelusmiehenä. – Niin, isänmaata voi palvella monella tavalla. Krstittyjäkin nuoria miehiä on monenlaisia ja ei ole hyvä, jos heidän ainoa – yhteisönsä hyväksymä – vaihtoehtonsa aseelliselle palvelukselle on anoa vapautusta terveydellistä syistä!
TykkääTykkää
Tuohon ajatusleikkiin minäkin yhdyn. Voisi olla enemmänkin terveellistä miettiä, miten Jeesus Nasaretilainen toimisi nykyisessä yhteiskunnassamme. Miten Hän puhuisi ja toimisi meidän kristillisyytemme keskellä nykyisessä murrosvaiheessa?
Onpa hyvä, että kirjoitit selkokielisesti, että nuorella täytyy olla mahdollisuus palvella isänmaataan myös aseettomasti, kun omatunto ja oma etiikka sitä vaatii. On toki monenlaisia tehtäviä, joita sodassa tarvitaan sekä sota-, että kotirintamilla.
Tämä ei kuitenkaan saa estää puolustamasta myös asein hyökkäävää asevoimaa vastaan. Jos jäädään vain tumput suorina maaliksi, se on antautumista. Sehän on nähty, mitä siitä seuraa. Pidän Suomen tilnnetta skäli parempana entiseen, että on mahdollisuuksia siviilipalveluun. Sitäpaitsi kybersodassa on aivan ”uudet aseet”.
Mikään ei voita rauhanomaisten ratkaisujen ”aseita”. Niillä voittavat kaikki sodan osapuolet. Niillä voitetaan eniten luottamusta. Vain aseteollisuus häviää. Mutta sehän joutaakin hävitä kestävämpien etujen tieltä.
TykkääTykkää
Aivan niin. – Ja Jeesuksen mukaan ”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.” (Matt. 5:9)
Monelle nuorelle miehelle on jäänyt pitkäaikaiset itsetunto- ja/tai eettiset ongelmat vain noista kahdesta kategorisesta vaihtoehdosta (asepalvelus tai vapautus kokonaan)ja pasifismipolemiikista…
TykkääTykkää
Uskon tuon ja mielestäni tässäkin on ollut sitä, jota nimitän uskovaisen ”muotitukseksi”. Omat silmät ovat avautuneet tämän tabunkin kohdalla kantapään kautta.
TykkääTykkää