Vanhoillislestadiolaisuus ja "hengellinen väkivalta"?

Joona Korteniemi

Uskontojen Uhrien Tuki ry (UUT) järjesti Oulun pääkirjaston Pakkala-salissa 2.4.2015 seminaarin otsikolla ”Vanhoillislestadiolaisuus murroksessa”. UUT:n toiminnanjohtaja Joni Valkila pyysi minua pitämään siinä puheenvuoron vanhoillislestadiolaisuuden sisäpuolisesta näkökulmasta. Myös SRK:ta oli pyydetty lähettämään tilaisuuteen edustajansa, mutta he kieltäytyivät kohteliaasti. Suostuin pyyntöön. Koin tilaisuuden ilmapiirin asialliseksi, jopa lämpimäksi. Käsiteltävät kysymykset olivat vaikeita ja tunteita herättäviä ja olin ainoa toista näkökantaa edustanut esitelmänpitäjä. Siitä huolimatta minuun suhtauduttiin hyvin ystävällisesti. Kiitos siitä! Julkaisen alla seminaarissa pitämäni puheenvuoron. Samalla toivotan kaikille blogimme lukijoille Siunattua Suomen itsenäisyyspäivää 2015!

Hengellisen väkivallan käsite vanhoillislestadiolaisuuden sisältä käsin katsottuna

Ensimmäiseksi pieni selvennys omasta roolistani täällä: Olen vanhoillislestadiolainen ja liikkeen seurapuhuja. Kaikki mitä sanon, on silti vain minun henkilökohtaisia ajatuksiani, ei liikkeen virallisia kannanottoja. Niistä olen vastuussa ainoastaan minä, ei herätysliike.

Seuraavaksi hiukan kriittistä pohdintaa hengellisen väkivallan käsitteen problematiikasta. Lähtökohtanani ovat viime vuosina julkaistut aihetta käsittelevät tutkimukset sekä niiden herättämä julkinen keskustelu. Motiivinani on se kutsu ”rakentavaan dialogiin”, jonka esimerkiksi piispa Mikko Heikka esitti Aini Linjakummun uusimman kirjan julkistamistilaisuudessa Helsingissä 27.4.2015. Näkökulmani on tietysti vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen sisäpuolinen.

On tosiasia, että kaikkea sinänsä hyvää, myös hengellistä kieltä – puhetta uskosta ja Jumalasta – voidaan väärinkäyttää ihmisen vahingoittamiseen. Tästä niin historia kuin nykyisyys tarjoavat runsaasti esimerkkejä. Tämän myöntäminen ei ole ongelma klassisen kristillisen teologian valossa. Toinen Raamatun kymmenestä käskystä varoittaa: ”Älä käytä Herran Jumalasi nimeä petokseen, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää hänen nimeään petokseen.”

Ikävä kyllä näyttää olevan totta, että tällaista Jumalan nimen väärää, petollista käyttöä esiintyy myös vanhoillislestadiolaisuudessa – siitäkin huolimatta, että kokemukseni mukaan enemmistö vanhoillislestadiolaisista tiedostaa hengellisen kielen väärinkäytön mahdollisuuden eikä hyväksy sitä. Keskustelu siitä, miten tällaista voisi ehkäistä, on tarpeellista ja oikein. Se on kuitenkin lähtenyt joiltakin osin mielestäni huolestuttavaan suuntaan. Olen huolissani vanhoillislestadiolaisten ja laajemmin konservatiivikristittyjen uskonnonvapauden, sananvapauden ja omantunnonvapauden tulevaisuudesta. Toivon, että olen mahdollisimman suuressa määrin väärässä ja että huoleni on turha.

Yritän kuvata keskeisintä ongelmaa: Olen vanhoillislestadiolainen ja samalla olen myös vakaumuksellinen vapaan, länsimaisen demokratian kannattaja. Tältä pohjalta ajattelen, että jokaisella ihmisellä on ja tulee olla yhteiskunnallinen oikeus pitää itseään uskovaisena, pelastuvana tai vaikka vanhoillislestadiolaisena, uskoi tai eli hän Suomen lain rajoissa miten tahansa. Näin asia on ja näin sen tuleekin olla.

Tässä tulee kuitenkin raja: Kenelläkään ei voi olla ”ihmisoikeutta” siihen, että muut pitävät häntä uskovaisena tai vanhoillislestadiolaisena. Kukaan ei voi velvoittaa muita pitämään itseään pelastuvana. Kukaan ei voi väittää yhteiskunnalliseksi oikeudekseen sitä, että joku toinen pitää hänen vakaumustaan, mielipiteitään tai elämänratkaisujaan hengellisesti tai moraalisesti oikeina.

Viimeaikaisesta hengellistä väkivaltaa koskeneesta keskustelusta päätellen tämä raja on kuitenkin vaarassa.Oikeisiin, vakaviin ongelmiin – uskonnollisin perustein oikeutettuun fyysiseen väkivaltaan, kiusaamiseen tai seksuaaliseen tai taloudelliseen hyväksikäyttöön –puuttumisen ohella näyttää siltä, että ”hengellisen väkivallan” käsitteen avulla toisten kansalaisten yhteiskunnallisia oikeuksia pyritään laajentamaan toisten kustannuksella. Enää ei riitä se, että ”liberaaliin” arvovalintaan päätyvällä on lain turvaama oikeus tehdä ratkaisunsa ja pitää itse sitä oikeana. Tämän lisäksi hänen yhteiskunnallisiin oikeuksiinsa vaaditaan yhä useammin liitettäväksi vielä sekin, että muut – esimerkiksi muut vanhoillislestadiolaiset – hyväksyvät hänen ratkaisunsa ja pitävät sitä hengellisesti ja moraalisesti oikeana. Jos he eivät niin tee, heidän sanotaan syyllistyvän esimerkiksi ”painostukseen” tai ”hengelliseen väkivaltaan”, johon yhteiskunnankin tulisi puuttua.

Ääriesimerkkinä tästä mainittakoon yleislääketieteen erikoislääkäri Pirkko Kiviluodon kannanotto (HS 9.9.2014), jonka mukaan vanhoillislestadiolainen yhteisö pitäisi saattaa kollektiiviseen juridiseen vastuuseen ”ehkäisykiellosta”. Samoin rikosoikeuden professori Matti Tolvasen ja työoikeuden professori Seppo Koskisen kannanotto (esim. Kaleva 22.3.2012), jossa he pitivät vanhoillislestadiolaisuuden naispappeuskantaa ihmisoikeusloukkauksena tai jopa vihanlietsontana. Lievempänä versiota edustavat Ihmisoikeusliiton silloisen pääsihteerin Kristiina Kouroksen kannanotot keväällä 2009 sekä liiton taustamuistio, jonka mukaan vanhoillislestadiolaisuuden ehkäisyopetus loukkaa ihmisoikeuksia.

Tällainen kehityssuunta on mielestäni huolestuttava. Se esiintyy ihmisoikeuksien nimissä, mutta uhkaa oikeuksien yhtäläisyyttä. Tämän kehityssuunnan näkemys vapaudesta näyttää edustavan tunnetun aatehistorioitsija Jacob Leib Talmonin terminologiaa soveltaen ns. totalitaarisen demokratian perinnettä (Talmon, J.L.: The Origins of Totalitarian Democracy, 1960). Länsimaisessa demokratiassa vapaus on sitä, että yhteiskunta pyrkii turvaamaan erilaisille ihmisille ja näkemyksille tasavertaisen vapauden toimia. Ainoa vaatimus on sitoutuminen demokraattiseen prosessiin. Omaa näkemystään saa pitää ainoana oikeana, kunhan myöntää myös vastapuolelle saman oikeuden. Rajustikin toisistaan eroavat vakaumukset eivät ole uhka demokratialle ja vapaudelle, kunhan vastapuoleen suhtaudutaan Voltairen sananvapausperiaatteen hengessä: ”Pidän mielipidettänne vastenmielisenä, mutta olen valmis heittämään henkeni sen puolesta, että saatte esittää sen.”

Totalitaarisessa demokratiassa ”vapaus” ei ole erilaisten ihmisten ja näkemysten tasavertaista toimintavapautta vaan koodisana tietylle järkeväksi ja edistykselliseksi ymmärretylle elämäntavalla ja arvomaailmalle. Jokaisen kansalaisen on hyväksyttävä se. Yhteiskunnan tehtävä on kasvattaa ja ohjata – suoremmin tai pehmeämmin – kansalaisiaan hyväksymään tämä ”vapaa” elämäntapa. Länsimaisessa demokratiassa ihmisen yksityiselämän ala ymmärretään laajaksi. Kaikki ei ole politiikkaa. Totalitaarisessa demokratiassa yksityiselämän alue kapenee, koska yhteiskunnan tehtävä on valvoa ja ohjata, että yksilö osaa tehdä elämässään oikeanlaisia, ”edistyksellisiä ja vapaamielisiä” valintoja.

Kuten yllä totesin, totalitaarinen demokratia- ja vapauskäsitys näyttää voimistuneen Suomessa 2000- ja 2010-lukujen aikana. Suurelle osalle suomalaisista ”vapaamielisyys”, ”suvaitsevaisuus” ja ”moniarvoisuus” eivät näytä enää merkitsevän vakaumusten ja arvoyhteisöjen rauhanomaista rinnakkaiseloa samassa yhteiskunnassa. Sen sijaan ne näyttävät merkitsevän yhtä tiettyä elämäntapaa ja arvomaailmaa, joka jokaisen kansalaisten tulisi omaksua tai ainakin hyväksyä.

Kun vapaus ymmärretään tietyksi elämäntavaksi ja arvomaailmaksi, joudutaan väistämättä olettamaan, että tästä elämäntavasta poikkeavat valinnat johtuvat pakosta. Ne eivät voi olla aitoja, omaan rationaaliseen harkintaan perustuvia valintoja vaan niiden on oltava ulkopuolisen vallankäytön tai indoktrinaation tulosta. Pakottamiseen on tietysti puututtava. Moni tuntemani vanhoillislestadiolainen – erityisesti nainen tai nuori – onkin viime vuosina valittanut joutuneensa hyvää tarkoittavien mutta karkeilta ja kömpelöiltä tuntuvien ”vapauttamisyritysten” kohteeksi. Liikkeen ulkopuolisten ihmisten on ollut hyvin vaikea ymmärtää, että heidän vakaumuksensa ja valintansa – vaikkapa suurperheen äidiksi ryhtyminen tai bilettämisestä ja irtosuhteista kieltäytyminen sekä seuroissa käyminen – ovat todella olleet itse valittuja, eivät ulkopuolelta pakotettuja.

Viime vuosina ilmestyneellä hengellisen väkivallan tutkimuksella on ansionsa. Se on tehnyt tunnetummaksi sitä edellä jo mainitsemaani tosiasiaa, että kuten kaikkea sinänsä hyvää, myös Jumalan nimeä voidaan käyttää pahasti väärin. Tutkimuksella on kuitenkin mielestäni myös puutteensa. Erityisesti yhteiskuntatieteellisillä metodeilla tutkien uskonnollisen uskon ydin – henkilökohtainen vakaumus – voi jäädä tavoittamatta. Tällöin hengelliset yhteisöt voivat näyttäytyä korostuneesti eräänlaisina valtioina valtioissa, joiden ydin on politiikka ja vallankäyttö. Kun media popularisoi tällaista tutkimusta vetäen mutkat suoriksi, uskonnolliset yhteisöt – esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuus – näyttävätkin pian jo eräänlaisilta minidiktatuureilta, joihin ympäröivän ”vapaan” yhteiskunnan tulisi tehdä interventio hirmuvallan lopettamiseksi.

Tällöin unohtuu se tosiasia, että vanhoillislestadiolainen yhteisö koostuu yksilöistä, joilla on uskonnollinen vakaumus. Myös ulkopuolisten näkökulmasta kummallisimmilta näyttävät opetukset, kuten eksklusiivinen seurakuntaoppi ja ehkäisykielteisyys, muodostuvat käytännössä siten, että ihmiset sanovat toisilleen ääneen, mitä uskovat. Jos vanhoillislestadiolaista yhteisöä kielletään opettamasta näitä asioita, se tarkoittaa käytännössä sitä, että vanhoillislestadiolaisia yksilöitä kielletään kertomasta ääneen vakaumustaan. Uskallan väittää, että tällöin tuhansien tai jopa kymmenien tuhansien suomalaisten ihmisten herkimpiä ja henkilökohtaisimpia tuntoja tallottaisiin rautasaappailla.

Historia osoittaa, että myöskään vapauden, tasa-arvon, edistyksen ja ihmisoikeuden käsitteet eivät ole immuuneja väärinkäytölle. Pahuus osaa kätkeytyä myös niiden alle. Nykyinen länsimainen kulttuuri on harjaantunut jo varsin tarkaksi tunnistamaan uskonnon ja hengellisyyden alle kätkeytyvän pahan. Tämä on oikein: Jumalan nimissä on historian saatossa tehty pöyristyttäviä rikoksia ja tehdään yhä. Yli 200 vuotta Ranskan vallankumouksen jälkeen kulttuurimme suhtautuu kuitenkin yhä hämmästyttävän sinisilmäisesti liberalismin ja vasemmiston suosimiin ihmisoikeuskäsitteisiin. Siitäkin huolimatta, että Ranskan vallankumous tuotti – vapauden ja tasa-arvon nimissä – muutamassa vuodessa enemmän inhimillistä tuhoa kuin pahamaineinen Espanjan inkvisitio vuosisatojen aikana, puhumattakaan siitä, että vallankumousta seuranneiden yli 200 vuoden aikana tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja edistyksen nimissä on surmattu kymmeniä tai jopa satoja miljoonia ihmisiä.

Voiko paha kätkeytyä ”hengellisen väkivallan torjumisen” alle? Sen nimissä ei varmastikaan surmata eikä lähetetä pakkotyöleireille, sellaista en väitä. Hengellisen väkivallan problematiikasta ansiokkaan eksegeettisen Pro gradu-työn Itä-Suomen yliopistossa laatinut TM Mikko Pisilä sanoittaa kuitenkin hyvin myös minun huolenaiheeni:

Nykykirkossa harvemmin nimitellään ihmisiä kyykäärmeen sikiöiksi tai helvetin lapsiksi, niin kuin Jeesus teki. Olemmeko siis häntä eettisempiä ja sivistyneempiä?

Janne Kivivuori on nimennyt psykouskonnollisuudeksi ilmiön, jossa uskoa hahmotetaan ja sanoitetaan psykologiasta ja psykoanalyysista nousevien käsitteiden kautta. Samalla ihmisen kokemusmaailmasta tulee oikean uskon kriteeri niiden normien tilalle, joita aikamme ihminen haluaa pitää vanhentuneina.

Tällaisessa uskonnollisuudessa vallankäyttö on hienovaraista ja asiantuntijavaltaan kätkettyä. Ikiaikainen sota totuuden ja valheen välillä kuitenkin jatkuu, eikä viholliskuvien rakentaminen ja vastustajien leimaaminen ole jäänyt muinaisen Lähi-idän kulttuuriseksi erikoisuudeksi.

Hengellisen väkivallan käsite heijastelee yhteiskunnassamme vallalla olevia arvoja, ja siksi se soveltuukin uskonnollisen valtataistelun välineeksi: väärällä tavalla ajattelevien pelotteluun, käännyttämiseen, syyllistämiseen, eristämiseen ja kontrollointiin. – – Tämä näyttää pätevän myös päällisin puolin pehmeään ja normeja vierastavaan psykouskonnollisuuteen, jossa kyykäärmeen sikiöt ja helvetin lapset on korvattu hengellisen väkivallan tekijöillä ja sairaan uskonnollisuuden edustajilla.

Mikä olisi sitten oikea tapa torjua hengellisen kielen väärinkäyttöä, Jumalan nimen petollista lausumista? Lainaan edelleen Mikko Pisilän ajatuksia. Hän on tutkinut hengellistä väkivaltaa Wittgensteinin kielipeliajattelun näkökulmasta:

Hengellisen väkivallan käsitteen vahvuus ja heikkous on sen laaja-alainen, heuristinen luonne. Vahvuus on siinä, että se toimii kattokäsitteenä, jonka avulla voi yhdistää sosiologian, psykologian, teologian, juridiikan ja etiikan näkökulmia. Katon hataruus on siinä, että mainittujen huoneiden sisällä pelataan eri kielipelejä, joissa sama peliväline toimii aivan eri tavoin. Sikäli kuin ’hengelliseen väkivaltaan’ ei ole kyetty puuttumaan juridiikan keinoin, syy ei nähdäkseni ole ollut puutteellisessa lainsäädännössä tai oikeuskäytännössä, vaan siinä, ettei rikkomuksia ole osattu tai haluttu tunnistaa luonteeltaan juridisiksi. Hengellistä väkivaltaa koskevassa kirjallisuudessa esiintyy toimintaa, jota rikoslaki saattaisi nimittää pahoinpitelyksi (21:5§), vammantuottamukseksi (21:10§), seksuaaliseksi hyväksikäytöksi (20:5§), kotirauhan rikkomiseksi (24:1§), yksityiselämää koskevan tiedon levittämiseksi (24:8§), kunnianloukkaukseksi (24:9§) ja petokseksi (36:§). Sen sijaan, että yritettäisiin tuoda hengellisen väkivallan käsitettä juridiikan kielipeliin, näkisin hyödyllisenä sen, että hengellistä väkivaltaa koskevassa keskustelussa opittaisiin tuntemaan näitä käsitteitä ja niiden sisältöä. Hannu Lauerman mukaan ’hengellinen väkivalta on ihmisen hengellisten tarpeiden käyttämistä hyväksi, niin että hengellisissä puitteissa pyritään päämääriin, jotka ovat kaikkea muuta kuin hengellisiä’. Kysynkin: osaammeko, haluammeko riisua tällaisilta teoilta hengellisyyden nimen ja nimittää niitä rikoksiksi?

Koska hengelliseksi väkivallaksi nimitettävät ongelmat syntyvät teologian käytöstä, myös niiden ratkaisemisessa tulisi käyttää ennen kaikkea teologiaa. Tällöin ongelmia synnyttävälle kielipelille vieras hengellisen väkivallan käsite jää hyödyttömäksi. Sen sijaan on syytä pitää esillä opetusta ’Älä turhaan lausu Herran, Jumalasi nimeä’ ja sen kanssa sopusoinnussa olevaa teologiaa.”

 

Lue myös:

Hengellisen väkivallan mestari – Matteuksen Jeesus ja uskonnollisen polemiikin kielipelit

Mikko Pisilän graduartikkeli: Harjoittiko Jeesus hengellistä väkivaltaa?

57 kommenttia artikkeliin ”Vanhoillislestadiolaisuus ja "hengellinen väkivalta"?

  1. Suurkiitos Joonalle osallistumisesta ja ajatuksia herättävästä esityksestä Oulussa. Sitä ”toista näkökulmaa” olisi kyllä kaivattu enemmän. Toivottavasti Joonan esimerkki rohkaisee SRK:ta seuraavalla kerralla.

    Minustakin tilaisuus oli asiallinen ja ystävällishenkinen. Myös jatkot oli hienosti järjestetty, hengen ja ruumiin ravintoa riitti ylenpalttisesti. Harmi ettet päässyt mukaan, Joona – Sinua kyllä kaivattiin.

    UUT kertoo: ”Esitykset videoitiin ja ne laitetaan nettiin katsottaviksi niiltä osin kun esiintyjät antavat siihen luvan.” Toivon todella, että Joona tämän luvan antaa.

    Hyvää itsenäisyyspäivän jatkoa!

    Tykkää

  2. Eipä kestä kiittää, Pertti! Kiitos myös Sinulle, että vaivauduit paikan päälle. Oli tosi mukava tavata ja vaihtaa ajatuksia pitkästä aikaa. 🙂

    On kieltämättä sääli, ettei SRK halunnut osallistua. Tilaisuudet osallistua keskusteluun pitäisi noin lähtökohtaisesti käyttää hyväksi. No, ollaan kärsivällisiä. Uskon, että jo viiden vuoden päästä suhtautumistapa voi olla toinen. Nykyisen puheenjohtajan aikana on niin monessa asiassa tapahtunut positiivista kehitystä, ainakin minun mielestäni.

    On tarkoitus antaa lupa videon esille laittamiselle.

    Tykkää

  3. ”Liikkeen ulkopuolisten ihmisten on ollut hyvin vaikea ymmärtää, että heidän vakaumuksensa ja valintansa – vaikkapa suurperheen äidiksi ryhtyminen tai bilettämisestä ja irtosuhteista kieltäytyminen sekä seuroissa käyminen – ovat todella olleet itse valittuja, eivät ulkopuolelta pakotettuja.”

    Tämä lause on mielestäni hyvin totta. Silti siinä on ainakin kaksi ongelmaa, joita monen lestadiolaisen lukijan – ja kenties kirjoittajankin – on hyvin vaikea kenties ymmärtää.

    Ensimmäinen on se, että tuo ”itse valittu” on väistämättä hyvin suhteellinen käsite. Väitän, että lestadiolaisuuden sisällä ikänsä kylpenyt ihminen ei edes huomaa, milloin hän valitsee itse ja milloin hän tekee valinnan ”automaattisesti” yhteisön normien mukaisesti. Väittäisin, että ensin mainittua ei tapahdu ikinä, jos on kyse jollain tavalla hengellisestä tai hengellistetystä asiasta.

    Toinen ongelma on se, että tuon lauseen avulla (luultavasti kirjoittajan itsensä huomaamatta ja tarkoittamatta) vahvistetaan (valheellista) kuvaa siitä että uskonnollinen vakaumus, ja vieläpä juuri tuo nimenomainen vakaumus, on ihmisille ainoa tai pääasiallinen syy kieltäytyä holtittomasta elämästä.

    Vaikka sinänsä kaikki nuo mainitut ovat asioita, joista lestadiolainen kieltäytyy ja siinä mielessä ne rinnastuvat hyvin ja mahtuvat samaan yhteyteen, silti näen punaiset hälytysvalot vilkkumassa, jos ne samanarvoistetaan ja paketoidaan samaan pakettiin. Eli jälleen kerran piiloviestitään sitä, että ”maailman ihmiset eivät kieltäydy näistä mistään” ja ”me kieltäydymme näistä kaikista”. Ikäänkuin korkea moraali ja tasapainoinen ja hyvä elämä kulkisivat vääjäämättä käsi kädessä ehkäisemättömyyden ja seuroissa käymisen kanssa.

    Niin ei ole. Läheskään kaikki ”maailman ihmiset” eivät välitä bilettämisestä tai humaltumisesta, ja suurin osa kieltäytyy myös irtosuhteista. Suuri enemmistö pitää ns. tavallisesta hyvästä arjesta, johon kuuluu mm. rauhalliset koti-illat, harrastukset, perhe-elämä ja pitkäkestoiset parisuhteet.

    Tykkää

  4. Olipa kiva lukea rehtiä puhetta kipeästä aiheesta. Näitä keskusteluja leimaa usein ääripäitä edustavat ja, enimmäkseen, toisten puolesta uhriutuneet keskustelijat. Saman tyylinen tilanne on inhimillisyys- ja ihmisyyskeskusteluissa eli rasisminvastaisuuskeskusteluissa. Kun on valittu joku ”aatepotero” niin siellä pysytään vaikka mikä olisi. Se on kai sitä liikaylpeyttä sitten. Mutta keskustelua tarvitaan, hiljaa oleminen ja käpertyminen kuoreen ei ole varmaankaan yhteisön etu. Ihmisarvo ja inhimillisyys ovat asioita joita täytyy pitää terävimpänä kärkenä kaikessa, myös näissä uskon asioissa. Nämä ovat mielestäni asioita jotka menevät joskus jopa sananvapauden edelle.

    Tykkää

  5. Kommentti Iitin kolmanteen kappaleeseen:

    Oletko tullut ajatelleeksi sitä, miten ihmiset ovat myös kaiken muun opetuksen ”uhreja”. Varsinkin ne, jotka eivät itse kykene tiedon tuottamiseen tai ulkoa tulevien näkemysten ja hahmottamistapojen kriittiseen arviointiin. Näitä uhreja tuottaa erityisesti yliopisto, jossa 99 prosenttia ottaa lukemansa tiedon annettuna, opettelee ja sisäistää sen. Kun olet olet oikeus- ja kauppatieteen maisteri Suomesta, hahmotat maailmaa tavalla x (keskiössä sinä ja sinun oikeudet ja tarpeet), ja kun olet Kiinasta, hahmotat tavalla y (keskiössä yhteisö ja sen oikeudet ja tarpeet). Jos tällaiset henkilöt kohtaavat, he pitäisivät toistensa ajattelutapoja aivan kummallisina. Molemmat ovat oman yhteisönsä tuotteita tai uhreja, jos näin halutaan sanoa. Jos sosiologi sattuisi paikalle, hän kiinnostuis kummastakin yksilöstä, ja alkaisi penkoa hein historiallisia kerrostumia, kyseisten ihmisen elinaikana heihin muodostuneita tuhansia vuosia vanhoja sedimenttejä.

    Vapaasti ajatteleva ihminen yhteiskunnassa on fiktio sillä ihminen on sosiaalisen pakkokoneiston sekä näkymättömien valtarakenteiden ja raja-aitojen (kuten oppimansa yhden kielen ja sen kieliopin sekä tahtomattaan sisäistämänsä demokratian arvon ja ihmisoikeusajattelun) armoilla. No onneksi vaikutusta syntyy myös toiseen suuntaan, eli ihminen samalla myös muokkaa ja uusintaa sosiaalisen todellisuuden pakottavia rakenteita.

    Harmi, kun nämä Hurtigin ja muiden suomalaisten uskontojen uhri -tutkimukset ovat vielä niin lapsen kengissä. Perään kuuluttaisin hieman monitieteisyyttä eli valtio-opin, oikeustieteen, sosiologian tuloksien vertailemista ja yhdistämistä.

    Tykkää

  6. Kiitos asiallisesta kritiikistä, serkkupoika!

    Ihmispersoonan kyky tehdä vapaita valintoja on todella vaikea kysymys, olet siinä oikeassa. Voidaan oikeutetusti kysyä, kuinka itse valittuja lestadiolaisyhteisössä ikänsä eläneen ihmisen ratkaisut ovat. Onko lopulta kyse lähinnä passiivisesta mukautumisesta yhteisön odotuksiin?

    On kuitenkin muistettava, että mikäli näin teemme, meidän on johdonmukaisuuden nimissä sovellettava samaa periaatetta kaikkiin muihinkin ihmisiin. Myös ”valtaväestön” ihmisten elämänratkaisujen autenttisuuden voi kyseenalaistaa ihan yhtä perustellusti. Voi kysyä, kuinka ”itse valittu” ratkaisu keskivertosuomalaisessa perheessä kasvaneelta on vaikkapa ehkäisyn käyttö tai uskonnollinen välinpitämättömyys? Nämäkin ”valinnat” voi oikeutetusti nähdä enemmän passiivisena mukautumisena ympäröivän kulttuurin odotuksiin.

    Uskallan myös väittää, että nykypäivänä keskimääräinen vanhoillislestadiolainen yksilö joutuu miettimään aika paljon vakaumuksensa ja valintojensa perusteita – sen verran kovaan sosiaaliseen vastavirtaan hän joutuu nyky-yhteiskunnassa uimaan. Itse uskon, että jos jompikumpi, niin ennemmin vähemmistöön kuuluva ja keskiverrosta poikkeavia ratkaisuja tekevä vanhoillislestadiolainen yksilö pohtii valintojaan henkilökohtaisella tasolla kuin enemmistöön kuuluva ja enemmistön näkökulmasta ”normaaleja” ratkaisuja tekevä.

    Tykkää

  7. Erittäin hyvä kommentti, JoseFer. On totta, että jos haluaa käyttää ”uhri”-argumenttia, on johdonmukaisuuden nimissä nähtävä jokainen ihminen oman kulttuurisen ja sosiaalisen kontekstinsa ”aivopesemäksi”, ei ainoastaan muutaman uskonnollisen yhteisön jäsenet.

    Tykkää

  8. Kiitos kommentistasi, Tami! On totta, että jokaisen kansalaisen on kunnioitettava ihmisarvoa. Sitä ei käsittääkseni ole kukaan kiistänytkään. Eri asia on sitten se, mitä kaikkea sisällytetään tämän käsitteen ”ihmisarvo” alle.

    Olen lämpimästi samaa mieltä, jos ihmisarvolla tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että ketään ei saa pahoinpidellä fyysisesti, kiusata tai käyttää seksuaalisesti tai taloudellisesti hyväksi. Jos taas ”ihmisarvolla” tarkoitetaan sitä, että jonkun kansalaisen ”ihmisoikeuksiin” kuuluu saada muilta hengellinen ja moraalinen hyväksyntä elämäntavalleen, vakaumukselleen tai arvomaailmalleen, silloin olen vankasti eri mieltä.

    Tykkää

  9. “Janne Kivivuori on nimennyt psykouskonnollisuudeksi ilmiön, jossa uskoa hahmotetaan ja sanoitetaan psykologiasta ja psykoanalyysista nousevien käsitteiden kautta. Samalla ihmisen kokemusmaailmasta tulee oikean uskon kriteeri niiden normien tilalle, joita aikamme ihminen haluaa pitää vanhentuneina.”
    Pietistinen herätyskristillisyys (johon vl-kristillisyyskin kuuluu) ainakin on vahvasti subjektiivisen kokemusmaailman värittämää, jossa henkilökohtainen suhde/ usko Kristukseen on ratkaiseva. Hengelliselle väkivallalle ei ole myöskään ollut omaa teologista käsitteistöä, ja koska väkivaltaa ja traumaattisia kokemuksia on yleensä kuvattu juridiikan ja psykologian käsitteillä, se on otettu käyttöön sieltä. Näin tapahtuu usein muidenkin käsitteiden käytön kanssa. Tärkeää on siis todellakin, että miten käsitteet määritellään missäkin kontekstissa.
    Ihmisen oma kokemusmaailma on kyllä väistämättä keskiössä väkivallan kokemisessa, koska väkivalta integroituu vahvasti ihmisen sisäiseen kokemukseen elämää uhkaavasta toiminnasta. Toisaalta ihminen ei välttämättä tunnista väkivaltaa, tai hän on sopeutunut siihen, kuten esim. ns. kolmannen maailman maissa olevat naiset, kastijärjestelmän alimmalla tasolla olevat ihmiset tai pitkäkestoisessa väkivaltaisessa suhteessa elävät ihmiset.
    “Hannu Lauerman mukaan 'hengellinen väkivalta on ihmisen hengellisten tarpeiden käyttämistä hyväksi, niin että hengellisissä puitteissa pyritään päämääriin, jotka ovat kaikkea muuta kuin hengellisiä'.”
    Kysymyksiä:
    Tarkoitetaanko tässä siis sitä, että esim. Jumalan/ Kristuksen nimeen vedoten (Jumalan nimen väärä ja petollinen käyttö) edistetään rikollista tai väkivaltaista toimintaa, kuten pahoinpitelyä, vamman tuottamusta, seksuaalista hyväksikäyttöä, kotirauhan rikkomista, yksityiselämää koskevan tiedon levittämistä, kunnianloukkausta tai petosta? Voidaanko pitää hengellisenä väkivaltana sitä, että rikollinen vetoaa esim. syntien anteeksiantamukseen, jotta hänen ei tarvitsisi kantaa vastuuta rikoksestaan? Voidaanko pitää hengellisenä väkivaltana sellaista opetusta, joka legitimoidaan Jumalan ääneksi tai Pyhältä Hengeltä vaikutetuksi tulkinnaksi, joka voi aiheuttaa vammantuottamuksen? Milloin kilvoittelu ja itsensä kieltäminen menee väkivallan tai vammantuottamuksen puolelle?
    “Sen sijaan on syytä pitää esillä opetusta ’Älä turhaan lausu Herran, Jumalasi nimeä’ ja sen kanssa sopusoinnussa olevaa teologiaa.”
    Kyllä näin on.

    Tykkää

  10. Jos ”sielunhoito” tapahtuu sen harhan pohjalta, josta SRK.n kannanilmaisussa liittyen hoitokokouksiin on sanouduttu irti, niin kysessä on hengellinen väkivalta.

    Tuota lausuntoa on kuvailtu mm näin:

    ”SRK:n johtokunnan kuluvan syksyn kannanilmaisussa on 1970-luvun opillisista harhoista mainittu henkioppi, julkirippi sekä harhakäsitykset, että SRK:n johtokunta tai paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnat muodostaisivat maanpäällä ns. ”Jumalan huoneen hallituksen”. Jo vuoden 1977 puhujainkokouksen alustuksessa oli todettu, että seurakunnalla on Jumalan asettama hallitus ja se on Jeesus Kristus, ei mikään maallinen organisaatio.

    Syksyn kannanilmaisun mukaan 1970-luvun ilmiöissä esiintyi myös yksittäisen uskovaisen henkilökohtaisen omantunnon vähättelyä, mikä tarkoitti paikallisen rauhanyhdistyksen muodostamalle seurakunnalle kuuliaisuutta. Väärän kuuliaisuuden opetuksissa unohdettiin, että uskon korkein auktoriteetti on Raamattu, Jumalan sana, ei seurakunta.”

    Kokonaisuudessaan tuo teksti löytyy täältä: http://www.sermones.fi/2011/11/vanhoillislestadiolaisuuden-viime-aikojen-ilmiot-selviavat-parhaiten-puolueettomalla-tutkimuksella-ja-mahdollisesti-taiteen-keinoin-tietysti-keskusteluin-ja-faktatiedoin-%E2%80%93-oikeus-surra-ja-oll/

    Tykkää

  11. Muutama kommentti Joonan varsinaiseen puheenvuoroon. Voi tulla samoja asioita mitä on jo tullut esille, mutta yrittäkää kestää.

    Joonan puheen alkuosaan ei minulla ole mitään lisättävää, olen samaa mieltä.

    Kappaleessa joka alkaa ”Tässä tulee kuitenkin raja:” minustä näyttää, että Joona käsittelee vain ulkopuolisen ihmisen käsitystä vl-uskovaisesta. Olen ilmeisesti väärässä, vaikka kohta ”että muut pitävät häntä uskovaisena tai vanhoillislestadiolaisena.” viittaa siihen, että uskovat rinnastetaan vanhoillislestadiolaisiin, muut eivät ole uskovia. Joka tapauksessa haluan tulkita tuon kappaleen myös toisinpäin. Eli: Kukaan vl-ihminen ei voi väittää yhteiskunnalliseksi oikeudekseen sitä, että joku ulkopuolinen pitää hänen vakaumustaan, mielipiteitään tai elämänratkaisujaan hengellisesti tai moraalisesti oikeina.

    Seuraavaa kappaletta en oikein ymmärtänyt.

    Sitten Joona esittää ääriesimerkkinä hengellisestä väkivallasta Pirkko Kiviluodon kannanottoa ehkäisykiellosta. Ehkäisykiellossa ei kuitenkaan ole pelkästään kysymys uskonnollisesta vakaumuksesta vaan myös naisen oikeudesta omaan kehoonsa. Jota vähän myöhemmin esiintyvä ihmisoikeusloukkaus-näkemys myös koskee. Vl-liikkeessä naisella ei ole täydellistä oikeutta omaan kehoonsa vaan hänen on aina oltava valmis seksiin miehensä kanssa sekä aina oltava valmis synnyttämään tahtoi tai ei. Siinä ei ole kyse ainoastaan hengellisestä vakaumuksesta vaan jopa fyysisestä väkivallasta.

    Sitten Joona puhuu totaalisesta demokratiasta, johon en ota kantaa, koska en ole tutkinut asiaa enkä siihen syvällisemmin tutustunut.

    Seuraavaksi Joona puhuu valinnan pakoista. Mielenkiintoinen kohta on tuo ”vapautusyritys” väite. Meidänkin kotiovellamme pyörii vähän väliä näitä ystävällisiä ihmisiä, jotka haluavat pelastaa meidän sielumme. Sitä kutsutaan lähetystyöksi ja varsinkin Jehovan Todistajat ovat siinä hyvin kunnostautuneet. Itse en siitä rasitu pätkääkään. Joskus on mukava jutella uskon asioista toisella tapaa uskovien kanssa, joskus en ehdi tai jaksa ja sen voin sanoa heille.

    Sitten Joona ihanasti asettaa vastakkain suurperheen äidiksi ryhtymisen vs bilettämisen sekä irtosuhteet vs seuroissa käyminen. Tämä on juuri se kuva mikä liikkeessä halutaan antaa vl-liikkeen ulkopuolisista ihmisistä. Ikäänkuin ”kaikki maailman ihmiset käyttävät huumeita ja alkoholia ja tekevät aviorikoksia ja elävät riettaudessa”, kuten seurapuhujat muistavat säännöllisesti kuulijoita muistuttaa. Olen senverran usein ollut seuroissa, että voin todistaa nämä puheet tosiksi.

    Sitten kun Joona väittää, että nämä valinnat ovat todella itse vapaasti valittuja, niin suosittelisin Joonalle, että käypä vähän lukemassa nettien keskustelupastoilla, mitä anonyymit vl-ihmiset siellä kirjoittavat. Kovin paljon on näitä tuskaisia kirjoituksia, joissa valitetaan, että itse ei voi päättää. Erotakaan ei liikkeestä voi, koska kaikki ystävät ja sukulaiset hylkäävät ja lakkaavat puhumasta (vrt ulkopuolelta pakottaminen). Ihminen hyljätään täysin ja totaalisesti. En usko, että nämä kaikki nettikirjoittelut ovat vl-liikkeen ulkopuolisten provokaatioita, vaikka niitäkin esiintyy.

    Lopuksi on lainaus Mikko Pisilän pro gradu työstä, johon voisin todeta ykskantaan, että minut on kyllä haukuttu paholaisen lapseksi matkalla helvettiin. Ynnä muuta mukavaa noin vajaan puolen tunnin ajan tullessani ensimmäistä kertaa vl-kotiin kylään vieraaksi. Janne Kivivuori kuvaa hienosti vl-liikkeen toimintaa: ”väärällä tavalla ajattelevien pelotteluun, käännyttämiseen, syyllistämiseen, eristämiseen ja kontrollointiin.”

    Tykkää

  12. Antero puhuu pääosin asiaa. Minusta Joona vie itse keskustelua nimenomaan vanhoillislestadiolaisuuden hengellisestä väkivallasta sivuraiteille.”Kenelläkään ei voi olla ”ihmisoikeutta” siihen, että muut pitävät häntä uskovaisena tai vanhoillislestadiolaisena.” Järki käteen, ei tietenkään! Mutta ne metodit, jolla ko. liikkeessä tätä on epäsuosioon joutuneille tuotu julki ovat väkivaltaisia.
    Ei ole myöskään ihmisoikeus että ”joku toinen pitää hänen vakaumustaan, mielipiteitään tai elämänratkaisujaan hengellisesti tai moraalisesti oikeina.”–Ei niin, mutta se tapa, millä vanhoillislestadiolaisuudessa on ollut käytössä, on väkivaltainen.
    ”Vanhoillislestadiolaisuuden ehkäisyopetus loukkaa ihmisoikeuksia.” Kyllä loukkaa, koska se tähtää maksimaaliseen lisäntymiseen yksilön, naisen ja perheen ihmisoikeuksista ja yhteiskunnallisista seurauksista välittämättä.
    ”Yhteiskuntatieteellisillä metodeilla tutkien uskonnollisen uskon ydin” jää yksilötasolla saavuttamatta. Ehkä niin, vaikka vl-väki itse korostaa vakaumuksensa erityisyyttä ja ainutlaatuisuutta aivan liikaa ja perusteetta! Sen sijaan, yhteiskuntatieteelliset näkökulmat antavat arvokasta tietoa yhteisön uskosta. Kun lestadiolaisuudesta on kysymys, yhteisöllistä näkökulmaa ei voi vähätellä. Liikkeen itseymmärryksessä aito, oikea, usko tulee nimenomaan yhteisön välityksellä yksilöön.
    Sen jälkeen, kun yhteisön edustajat voimallisesti opettavat, voivat yksilöt, ”ihmiset sanovat toisilleen ääneen, mitä uskovat.” Joona itsekin myöntää tämän, ja on huolissaan siitä, ”jos vanhoillislestadiolaista yhteisöä kielletään opettamasta näitä asioita”.

    Kommenteissa pisti silmään QuoVadiksen toteamus: ”ihmisen kokemusmaailmasta tulee oikean uskon kriteeri niiden normien tilalle”, (viitaten mm.vanhoillislestadiolaisuuden kriitikoihin), ja jatkaa että ”Pietistinen herätyskristillisyys (johon vl-kristillisyyskin kuuluu) ainakin on vahvasti subjektiivisen kokemusmaailman värittämää, jossa henkilökohtainen suhde/ usko Kristukseen on ratkaiseva.” –Kyllä, näin on. Vanhoillislestadiolaisuudessa yhteisö mittaa tuon yksilön suhteen/ uskon määrän ja laadun. Metodit, joita käytetään havaittessa yksilön uskon puutteita ja epäkelpoisuutta ovat valitettavasti hyvin usein olleet väkivaltaisia!
    Ne ovat mielipiteiden, tekemisten, tekemättä jättämisten ja sosiaalisten suhteiden tarkkailua. Niistä tehdään porukalla sitten kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia arvioita. Kun asiat etenevät ja ollaan vanhoillislestadiolaisessa sielunhoitotilanteessa porukalla (yksi vastaan useampi sielunhoitaja), liian usein käytetään väkivaltaisia keinoja, tyyliin vaientaminen, mitätöinti, tosiasioiden ohittaminen ja kyseenalaistaminen, mielenterveysasioilla kiusaaminen, peloittelu, epämääräiset vihjailut, jne. Listaa voisi jatkaa, mutta se ei ole miellyttävää…

    Vanhoillislestadiolaisuuteen liittyy voimakas yksilön manipulointi–kaikin keinoin. Ikään kuin totuus kristinuskon Jumalasta tarvitsisi näitä keinoja! ”Ei väellä, eikä voimalla, vaan minun Hengelläni”, sanoo jo Vanha Testamentti.

    Yksilön manipulointi näillä keinoilla, jotka mainitsin, on hengellistä väkivaltaa. Joka sitä kokee, ei yleensä tarvitse kysellä, koinko sitä vai en.

    Minulla on tunne, että Joona on turhaan huolissaan. Ehkä nämä huolet kumpuavat siitä vanhoillislestadiolaisuuden niin mustavalkoisesta maailmankuvasta, jossa kaikki nähdään polarisoituneena. Mustan ja valkean välillä on koko joukko harmaan sävyjä, ”joko–tai” asetelman rinnalla on hyvin usein ”sekä–että”.

    Tykkää

  13. Antero ja Eudokimos esittävät sellaisia näkemyksiä, joita minun on mahdoton allekirjoittaa.

    Tiedän kyllä, että erityisesti vl-uskostaan luopuva saattaa kokea tökeröä ja jopa törkeää suhtautumista. Sitä en kiellä. Mutta teidän kirjoituksista saa sen käsityksen, että kyseessä on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Ja sitä ei oma kokemukseni tue.

    VL-yhteisö on mielestäni varsin aktiivisesti ottanut kantaa (Päivämiehessä, seurapuheissa, alustuksissa, ihmiset keskusteluissaan) hengellistä väkivaltaa vastaan. Pienenä esimerkkinä tämä viikon Päivämies, jossa muistutettiin, että hengellisen lehden tilaamiseen kannattaa kysyä aina vastaanottajan lupa. Ymmärtääkseni joillakin on ollut tapana tilata esim. Päivämies VL-uskon jättäneelle, ja mielestäni se on silkkaa kiusantekoa.

    Kirjoitit Antero seuraavia:

    ”…Joka tapauksessa haluan tulkita tuon kappaleen myös toisinpäin. Eli: Kukaan vl-ihminen ei voi väittää yhteiskunnalliseksi oikeudekseen sitä, että joku ulkopuolinen pitää hänen vakaumustaan, mielipiteitään tai elämänratkaisujaan hengellisesti tai moraalisesti oikeina.”

    Totta kai tämän saa tulkita myös näin päin. Ja pitääkin.

    Uskoisin, että suurimmalla osalla VL:ia on juuri se kokemus, että heidän vakaumustaan ja elämänratkaisua ei pidetä oikeana. Tähän on kyllä totuttu.

    ”Vl-liikkeessä naisella ei ole täydellistä oikeutta omaan kehoonsa vaan hänen on aina oltava valmis seksiin miehensä kanssa…”

    Anteeksi vain, mutta tämä on ihan täyttä tuubaa. Väite, että naisen on annettava miehelle ”jokailtainen seksiannos” menee mielestäni samaan sarjaan ikkunallisten pesukoneiden kiellon kanssa.

    ”Tämä on juuri se kuva mikä liikkeessä halutaan antaa vl-liikkeen ulkopuolisista ihmisistä. Ikäänkuin 'kaikki maailman ihmiset käyttävät huumeita ja alkoholia ja tekevät aviorikoksia ja elävät riettaudessa', kuten seurapuhujat muistavat säännöllisesti kuulijoita muistuttaa.”

    Varsin usein olen kyllä kuullut saarnattavan, että ”maailmassakin” elävä ihminen voi aivan hyvin elää kunniallista ja hyvää elämää; ja että useimmat elävätkin.

    ”Erotakaan ei liikkeestä voi, koska kaikki ystävät ja sukulaiset hylkäävät ja lakkaavat puhumasta (vrt ulkopuolelta pakottaminen). Ihminen hyljätään täysin ja totaalisesti.”

    Tunnen useita kymmeniä liikkeestä eronneita, mutta mainitsemallasi tavalla totaalisesti hyljättyjä en ensimmäistäkään. (En edelleenkään väitä, etteikö niin olisi koskaan tapahtunut. Ja se on tietenkin ehdottomasti väärin ja paha asia.)

    Tykkää

  14. Eudokimos kirjoittaa:

    ”'Vanhoillislestadiolaisuuden ehkäisyopetus loukkaa ihmisoikeuksia.' Kyllä loukkaa, koska se tähtää maksimaaliseen lisäntymiseen yksilön, naisen ja perheen ihmisoikeuksista ja yhteiskunnallisista seurauksista välittämättä.”

    Maksimaalisen lisääntymisen opista en ole koskaan kuullutkaan. Lasten lahjana vastaanottamisesta kylläkin, ja myöskin elämän suojelemisen puolelle asettumisesta vaikeissa tilanteissa.

    ”Kyllä, näin on. Vanhoillislestadiolaisuudessa yhteisö mittaa tuon yksilön suhteen/ uskon määrän ja laadun.”

    Minun uskoni määrää ja laatua ei ole kukaan mittaillut tai puntaroinut – vaikka se usein onkin varsin heikko ollut. Se sijaan olen kuullut usein rohkaisuja, että on lupa uskoa heikkona ja vajavaisena.

    ”Metodit, joita käytetään havaittessa yksilön uskon puutteita ja epäkelpoisuutta ovat valitettavasti hyvin usein olleet väkivaltaisia!”

    Kuinka paljon on ”hyvin usein”. Tarkoitatko, että väkivaltaiset metodit ovat sääntö, ei poikkeus? (Poikkeus ei tietenkään tee siitä yhtään sen hyväksyttävämpää.) Jos vastaat kyllä, niin mihin väitteesi perustuu?

    ”Vanhoillislestadiolaisuuteen liittyy voimakas yksilön manipulointi–kaikin keinoin.”

    Niin. Minäkin ”manipuloin” lapseni elämään ja ajattelemaan tämän uskon mukaisesti.

    Jos ihminen ajattelee, että hänen uskonsa ja vakaumuksensa on oikein ja totta, olisi vähintäänkin kummallista, jos hän ei haluaisi tätä totuutta opettaa ja kertoa edes lähimmille ihmisilleen.

    Tykkää

  15. Myönnän, kirjoitin provosoituneesti ja provosoin.

    Mutta mielestäni ongelma ei ole se, että vahvat pärjäävät. He voivat minun puolestani perustaa niin suuria perheitä kuin haluavat. Minusta ongelma on se, että heikot eivät pärjää. Ja heille ei anneta kuin huonoja mahdollisuuksia. Perusta suurperhe ja kärsi, pysy sinkkuna (ja kärsi), eroa liikkeestä ja menetä läheisesi. Jostain syystä kun keskustelupalstoja lukee, niin siellä on paljon näitä hyljättyjä. Onko se katkeruutta ja halutaan kostaa, niin sitähän me emme voi tietää. Yhtä hyvin se voi olla myös totta, sitäkään emme voi varmuudella tietää.

    Vl-liike toimii vahvojen puolesta, Jeesus toimi heikkojen puolesta. Siinä on huomattava ero. Liikkeessä kyllä usein sanotaan, että saa olla heikko, mutta jos ihminen on heikko eikä halua suurperhettä, niin se tuomitaan. Puheet ja teot eivät vastaa toisiaan. Julkisuuteenkin on tullut useampi nainen ihan omalla nimellään kertomaan tästä ongelmasta. Se ei häviä sillä, että se kielletään.

    Itse en ole kyllä kuullut kertaakaan seurapuhetta, jossa väitetään, että maailmassa eletään hyvää elämää, tosin olen käynyt seuroissa vain 15 vuotta. Yksittäiset vl ihmiset ovat tämän kyllä sanoneet.

    Olen kohdannut muutaman liikkeestä eronneen, osa on paennut ja ovat muuttaneet toiselle paikkakunnalle. Muutamat tulevat oikein hyvin toimeen vanhojen ystäviensä kanssa. Eli voin taas myöntää, että provosoin ja kärjistin. Kuitenkin olen edelleen sitä mieltä, että näistä heikoista ja hyljätyistä meidän on oltava huolissamme, vaikka niitä ei olisi kuin yksi. Ja mikä on semmoinen uskonnollinen liike, joka ei välitä heikoista ja hyljätyistä?

    Tykkää

  16. Antero ja Eudokimos, haluan muutamalla ajatuksella kommentoida ajatuksianne Joonan kirjoituksesta.

    Viittaatte kappaleeseen, joka alkaa ”Tässä tulee kuitenkin raja..” Näkisin, että koko tekstin intention kannalta mennään vähän sivupoluille, jos tekstin sanomaksi laitetaan se, onko vain vanhoillislestadiolaiset uskovaisia. Mielestäni teksti ei ota tähän kantaa. Joona esittää nimenomaan, että ”kenelläkään ei voi olla ’ihmisoikeutta’ siihen, että muut pitävät häntä uskovaisena tai vanhoillislestadiolaisena.” Tämä pitää nähdäkseni sisällään ajatuksen, että kukaan itseään uskovana tai pelastuvana pitävä ei voi vaatia ketään toista ajattelemaan samoin. Ja näin ollenhan ajatus pitää sisällään myös sen, ettei kukaan vanhoillislestadiolainen voi pitää yhteiskunnallisena oikeutenaan sitä, että joku muukin pitää häntä vanhoillislestadiolaisena. Tässä kappaleessa ei kuitenkaan puhuta mitään siitä, ovatko VAIN vanhoillislestadiolaiset tosi uskovia. Se ei ole edes keskeinen kysymys tämän kirjoituksen sanoman valossa.

    Eudikimos kirjoittaa: ”Mutta ne metodit, joilla ko. liikkeessä tätä on epäsuosioon joutuneille tuotu julki ovat väkivaltaisia.” Eihän Joona kiellä millään kohdalla, etteikö vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä tapahtuisi väkivaltaa myös tällä alueella. Mutta miten hän voi ottaa kantaa asiaan ilman, että tuo esille myös itsestään selviltä kuulostavia asioita ja taustanäkemyksiään? Jos Joona olisi kirjoittanut vain väitteensä, jotka tekstin pääsisällöksi voisi argumentteineen sanoa, joku heti älähtäisi, että ”eihän vl-uskova voi vaatia itselleen oikeutta olla ainoa tosi uskova”. Haluaisin kuulla vähän perusteluja tälle ”metodille” johon viittaat. Kuulostaa siltä, että mielestäsi vl-liikkeessä on hyvin systemaattisia metodeja, joilla ihmisiä kohdellaan väkivaltaisesti aina ja toistuvasti. Siihenhän metodi-termillä viittataan..?

    Tykkää

  17. Anterolta haluaisin vähän lisää argumentteja seuraavaan väitteeseen: ” Vl-liikkeessä naisella ei ole täydellistä oikeutta omaan kehoonsa vaan hänen on aina oltava valmis seksiin miehensä kanssa sekä aina oltava valmis synnyttämään tahtoi tai ei. Siinä ei ole kyse ainoastaan hengellisestä vakaumuksesta vaan jopa fyysisestä väkivallasta.” Minulla ainakin on täydellinen oikeus omaan kehooni. Myös kaikki ne vl-naiset, joiden kanssa olen aiheesta keskustellut (heitä on hyvin eri ikäisiä) kokevat, että heillä on oikeus omaan kehoonsa ja että heillä on yhtä suuri oikeus seksiin tai siitä kieltäytymiseensä kuin miehellään. Nähdäkseni tämä liike ei opeta, että miehen oikeus seksiin on suurempi kuin naisen. Eikä opeta niinkään, että miehen tarpeet ylipäätään olisivat tärkeämpiä kuin naisen.

    Päinvastoin monella on kokemus, että liikkeen piirissä vallitseva kristillinen arvomaailma kehottaa erittäin hyviin ja kestäviin arvoihin suhteessa esimerkiksi juuri seurusteluun, avioliittoon ja seksuaalisuuteen. Käymieni keskustelujen perusteella ehkäisykysymykseen liittyy paljon ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. Jos niistä haluasi vetää yhteenvedon voisi todeta, että suurin osa vl-uskovista (sisältää sekä miehet että naiset) kokee kysymyksen vaikeana. Ne, jotka ovat ajatelleet asiaa ja jotka keskustelevat siitä, kokevat, että heidän käyttäytymistään ei sanele yhteisö vaan vakaumus. On myös ihmisiä, jotka kokevat helpompana vain ottaa ajatuksia annettuina ja näin ollen kieltäytyvät ehkäisystä siksi, että ”niin on aina nähty hyväksi”. Näin ajattelevat kokevat usein, että heitä ajaa ajatukseen ”jokin taho”, mutta se ei ole täysin sama asia kuin vl-yhteisö. Usein hekin kuitenkin näkevät, että heillä on mahdollisuus ajatella asiaa eritavalla jos haluavat. Useat kokevat myös, että heidän uskolleen on vahvistavampaa kieltäytyä kokonaan ehkäisystä kuin päättää itse milloin sitä olisi tarpeeksi perusteltua käyttää. On mielestäni väkivaltaista tällä tavalla ajattelevia kohtaan väittää, että heidät on peloteltu ajattelemaan näin tai etteivät he edes osaa ajatella itse. Eikö voi luottaa ihmisen omaan arviointikykyyn myös siinä tapauksessa, että arvioitsija on vanhoillislestadiolainen? Minun mielestäni on melkoista hengellistä väkivaltaa se, että jos kysymyksessä on vanhoillislestadiolainen, häneen oitis liitetään ajatus aivopestystä ajattelemattomasta ja itseohjautumattomasta ihmisestä, joka on väistämättä pekotettu ajattelemaan näin. Asioilla on useita puolia.

    Tykkää

  18. Anterolle: Joonan kirjoittaessa: ”Liikkeen ulkopuolisten ihmisten on ollut hyvin vaikea ymmärtää, että heidän vakaumuksensa ja valintansa – vaikkapa suurperheen äidiksi ryhtyminen tai bilettämisestä ja irtosuhteista kieltäytyminen sekä seuroissa käyminen – ovat todella olleet itse valittuja, eivät ulkopuolelta pakotettuja.” Joona ei mielestäni aseta vastakkain suurperheen äitinä olemista ja bilettämistä, vaan päinvastoin ilmaisee kummatkin ihmisen omiin arvoihin perustuvina ratkaisuina. Pointtina kohdassa on nähdäkseni nimenomaan se, että nämäkin elämänvalinnat voivat perustua aitoihin arvoihin ja haluun toimia esimeriksi Jumalan sanan mukaisesti tai suojellakseen itseään. Lainauksen pääpaino on nähdäkseni havainnollistaa, miten vaikeaa näyttää olevan ymmärtää toisten valintoja, jotka syntyvät eri vakaumuksesta kuin mikä itsellä on.

    Antero kirjoitat: ” Tämä on juuri se kuva mikä liikkeessä halutaan antaa vl-liikkeen ulkopuolisista ihmisistä. Ikäänkuin ’kaikki maailman ihmiset käyttävät huumeita ja alkoholia ja tekevät aviorikoksia ja elävät riettaudessa’, kuten seurapuhujat muistavat säännöllisesti kuulijoita muistuttaa. Olen senverran usein ollut seuroissa, että voin todistaa nämä puheet tosiksi.”
    Tekstissä ei mielestäni millään kohdalla sanota, että KAIKKI ulkopuoliset käyttäisivät huumeita, alkoholia, tekisivät aviorikoksia tai eläisivät riettaudessa. Eikä tekstissä sanota, että KAIKKI vanhoillislestadiolaiset taas päinvastoin eläisivät täydellisesti oikein ja eettisesti kestävästi. Tuskinpa kukaan ihminen, joka on psyykkisesti terve, on näin mustavalkoinen ja naiivi. Joonan pointti on nähdäkseni se, että onpa elämänvalinnat minkälaisia hyvänsä, on syytä olettaa, että ne on ihmisen itsensä tekemiä. Olen toisinaan seuroissa kuullut esimerkiksi sellaista, ’ettei uskovaisen ole hyvä toimia niin kuin maailmassa toimitaan’. Eiköhän tässäkin ole jostain muusta kyse kuin siitä, että todella ajateltaisiin, että kaikki ei-vl:t olisivat hirvittävän pahoja ja vl:t hyviä. Nähdäkseni taustalla on ajatus siitä, että kun uskovainen haluaa elää Jumalan sanaa kuunnellen ja tarkastellen hän näkee tietyt asiat sellaisina, etteivät ne uskoa vahvista. Kun taas se, jolle Jumalan sana ei tarkoita mitään, ei koe mielekkäänä tällaisia näkemyksiä. Kummassakaan tapauksessa ei seuraa, että ihminen automaattisesti olisi hyvä tai huono, vaan seuraa, että tekee itsenäisiä valintoja, jotka voivat johtaa hyvään tai pahaan toimintaan. Omien seurahavaintojeni perusteella (sen verran usein olen ollut seuroissa, että voin näin sanoa), voisin todeta, että hyvin keskeinen korostus on se, ettei elävä usko tee ihmisestä yhtään parempaa kuin siitä, jolla ei uskoa ole. Eikö tämä ole, Antero, sattunut sinun korviisi?

    Tykkää

  19. Ajatuksia maksimaalisesta lisääntymisestä ja lasten vastaanottamisesta:
    Kun edellä käyty keskustelu on koskenut näitäkin aihepiirejä ja väkivalta-keskustelu voidaan ylettää koskemaan myös tätäkin osa-aluetta, niin kirjoitan ääneen muutaman ajatuksen.
    Lasten vastaanottaminen ja lisääntymispakko ovat kaksi eri tulkintaa samasta aihepiiristä, toinen on evankeliumia ja toinen lakia. Lapsen vastaanottaminen on lahjan vastaanottamista ja erityisesti vanhoillislestadiolaiskristillisyydessä sitä on usein symboloinut uskon lahjan vastaanottaminen. Sen vähän, mitä olen Lestadiuksen saarnoihin perehtynyt, Lestadius käyttää uskon lahjan saamisen kieli- ja vertauskuvana Jumalan hedelmöittämää ihmissydäntä, jolloin ihmisen sisimmässä Jumalan vaikutuksesta syntyy uusi elämä. Jumala lahjoittaa uskonlahjan ja samalla tavoin myös ihmiselämän syntyminen on pyhä tapahtuma, lahja. Jumalan pyhyys on läsnä parannuksen armon saamisen hetkessä kuin myös uuden ihmiselämän syntymisessä. Lapsen sikiämisessä ja syntymässä Pyhä Jumala siis lähestyy meitä tuonpuoleisuudesta käsin lahjoittamalla uuden elämän, iankaikkisen sielun, tähän maailmaan. (Tässä kohdin minä annan huutia synnissä sikiämiselle, sori vaan Augustinus 🙂
    Elämän pyhyyden ymmärtäminen raottaa meille aavistuksen ovea myös Jumalan pyhyyden läsnäoloon, elämän mysteeriin. Samanaikaisesti tähän pyhyyden kohtaamiseen liittyy valtava ristiriita, jonka koemme ihmisyydestämme käsin. Mitä jää tämän avoinna olevan oven taakse? Vaikeat kysymykset ja meidän raadollinen elämämme. Emme yllä Jumalan pyhyyteen ihmisyydestämme käsin, se on tavoittamattomissa. Olemme vajavaisia ihmisiä, maalliset resurssimme, henkiset voimavaramme ja kykymme ovat rajalliset. Meidän on kamppailtava elämän tosiasioiden kanssa, koeteltava valintojemme kestävyyttä suhteessa ennen kirjoitettuun Jumalan Sanaan, jota vasten ihmisyyden “impulssit” mitataan. Meille on annettu Jumalan käskyt elämän suojelmiseksi ja varjelemiseksi, emme saa tuhota olemassa olevaa elämää. Emme voi myöskään vaatia ketään lisääntymään yli omien voimavarojen, eikä mielestäni opetuksessamme saa olla mitään yllytystä lähteä urheilemaan oman terveyden tai hengen kustannuksella, jotta emme syyllisty vamman- tai kuolemantuottamukseen. Mieluummin olisi kehoitusta siihen suuntaan, että rukoilkaa, kuunnelkaa omia tuntojanne, keskustelkaa ja pohtikaa, mikä on teidän perheenne elämää suojeleva, kestävä valinta tässä hetkessä. Sydämemme olkoon samanaikaisesti kuulolla ja avoin Jumalan lahjojen vastaanottamiselle, johon kuuluvat myös omasta elämän lahjasta iloitseminen ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen.

    Tykkää

  20. Sopisiko olla hyvässä hengessä hieman tunkeileva ja kysyä että mitä teille Antero ja se toinen herra on tapahtunut tai mikä tapahtumavyyhti on saanut näkemään vl yhteisön toiminnan em. puheenaiheissa hiukan happamalta/närästävältä. Omasta kokemuksesta voin sanoa että kun ylipäätään uskonelämässä on epäilyjä tai muuten vastoinkäymisiä on todella jännittävää huomata miten mm. suhtautuminen uskovaisten ns.”sääntöihin” vaihtelee ja muuttuu ja sama toisinpäin.

    Sitten ehkäisyasia. Itseäni ko. asiassa puhuttelee suunnattomasti se että ennen vanhaan lähes kaikki kristilliset suuntaukset torjuivat ehkäisyn. Miksi aina korostetaan ikäänkuin ehkäisykielto olisi lestadiolaisten juttu. Aika moni liike sitä noudatti ennenkuin luopui siitä kuten nykyään on laajalti lovuttu monesta raamatun opetksesta. Ehkäisy voidaan tietysti nähdä ainoastaan ajallisena ”minkä merkkistä maitoa ostan” tyylisenä seikkana tai sitten ihan eri perspektiivistä ihmisten oikeus kysymyksenä eli ts. onko ihmisellä oikeutta ko asiaan. Katolinen kirkko ja ehkäisy googlehakusanalla löytyy muistaakseni kattava selitys ehkäisyasiasta.

    Lisäksi mielenkiintoisen lisän keskusteluun tuo ehkäisyaatteen ja feminismin miektäminen poliittiseksi aseeksi perinteisiä ihmisarvoja vastaan. Etsikääpä googlesta.

    Tykkää

  21. Kommentoin hiukan, vaikka Roosa alempana jo hyvin vastasikin näihin.

    ”Kukaan vl-ihminen ei voi väittää yhteiskunnalliseksi oikeudekseen sitä, että joku ulkopuolinen pitää hänen vakaumustaan, mielipiteitään tai elämänratkaisujaan hengellisesti tai moraalisesti oikeina.”

    Juuri näin. Sen enempää vl kuin ei-vl:kään ei voi väittää yhteiskunnalliseksi oikeudekseen, että muut hyväksyvät hänen maailmankatsomuksensa ja etiikkansa. Molemmin puolin on yhdenvertainen oikeus hyväksyä tai olla hyväksymättä.

    ”Ehkäisykiellossa ei kuitenkaan ole pelkästään kysymys uskonnollisesta vakaumuksesta vaan myös naisen oikeudesta omaan kehoonsa. Jota vähän myöhemmin esiintyvä ihmisoikeusloukkaus-näkemys myös koskee. Vl-liikkeessä naisella ei ole täydellistä oikeutta omaan kehoonsa vaan hänen on aina oltava valmis seksiin miehensä kanssa sekä aina oltava valmis synnyttämään tahtoi tai ei. Siinä ei ole kyse ainoastaan hengellisestä vakaumuksesta vaan jopa fyysisestä väkivallasta.”

    Kuten Roosa ja Olof jo alempana totesivat, vl-liike ei opeta, että naisen tulisi olla avioliitossa aina valmis seksiin. Päinvastoin: Olen itse opettanut vl-rippikoulussa, että aviopuolison painostaminen tai pakottaminen seksiin on synti ja rikos. Näin olen kuullut myös muiden opettavan. Jos tällaista kuitenkin jossain tapahtuu, se on vietävä viranomaisten tietoon asianmukaisesti rangaistavaksi.

    Mitä taas ehkäisykielteisyyteen tulee, väitän, että se ei loukkaa ihmisen oikeutta kehoonsa. Eri aatteilla, ideologioilla ja uskonnoilla on ja saa olla yhteiskunnassa erilaisia näkemyksiä siitä, mikä on oikea tapa käyttää kehoaan. Ihmiset saavat sitten vapaan maan vapaina kansalaisina vapaasti ratkaista, haluavatko käyttää kehoaan elämällä näiden opetusten mukaisesti vai eivät. Valintaprosessi voi tietysti olla tuskallisen raskas ja vaikea, mutta sellaista maailmankatsomuksellinen pohdinta tapaa aina olla. Siihen on vain tyydyttävä.

    Siitä, että laki sallii jonkin asian, ei seuraa, että kansalaisella on velvollisuus pitää tätä lain sallimaa asiaa hyvänä ja oikeana. Demokratiassa kansalaisella on vapaus arvostella lakeja sekä yleisiä käytäntöjä, vapaus pitää niitä huonoina ja vapaus pyrkiä muuttamaan niitä demokraattisen prosessin puitteissa.

    Niinpä myöskään siitä, että laki sallii ehkäisyn käytön, ei seuraa, että jokaisen kansalaisen on hyväksyttävä se. Vl-ihmisillä on täysi oikeus olla hyväksymättä ehkäisyn käyttö ja kertoa tämä vakaumuksensa ääneen. ”Ehkäisykiellossa” ei ole kyse tämän kummemmasta asiasta.

    ”Sitten Joona ihanasti asettaa vastakkain suurperheen äidiksi ryhtymisen vs bilettämisen sekä irtosuhteet vs seuroissa käyminen. Tämä on juuri se kuva mikä liikkeessä halutaan antaa vl-liikkeen ulkopuolisista ihmisistä. Ikäänkuin ”kaikki maailman ihmiset käyttävät huumeita ja alkoholia ja tekevät aviorikoksia ja elävät riettaudessa”, kuten seurapuhujat muistavat säännöllisesti kuulijoita muistuttaa. Olen senverran usein ollut seuroissa, että voin todistaa nämä puheet tosiksi.”

    Olemme sitten sattuneet istumaan lähes aina eri seuroissa. Minä muistan kuulleeni tuollaista puhetta hyvin harvoin. Kuten Roosa, muistan kuulleeni enemmän seurapuheita, joissa on todettu, että elävä usko ei tee ihmisestä muita parempaa ja että myös ulkopuoliset ihmiset voivat elää moraaliltaan hyvin nuhteetonta elämää.

    En väitä puheenvuorossani, että käymällä seuroissa tai ryhtymällä suurperheen äidiksi ihmisestä tulee automaattisesti moraalinen ja että ulkopuolella ihmiset vain bilettävät ja elävät irtosuhteissa. Totean ainoastaan, että vl-ihmiset ovat törmänneet hyvää tarkoittaviin mutta kömpelöihin ”vapauttamisyrityksiin” tällaisia valintoja tehtyään. Pyydän, että tekstiini ei lueta sisään sellaista, mitä siellä ei sanota.

    Tykkää

  22. ”Sitten kun Joona väittää, että nämä valinnat ovat todella itse vapaasti valittuja, niin suosittelisin Joonalle, että käypä vähän lukemassa nettien keskustelupastoilla, mitä anonyymit vl-ihmiset siellä kirjoittavat. Kovin paljon on näitä tuskaisia kirjoituksia, joissa valitetaan, että itse ei voi päättää. Erotakaan ei liikkeestä voi, koska kaikki ystävät ja sukulaiset hylkäävät ja lakkaavat puhumasta (vrt ulkopuolelta pakottaminen). Ihminen hyljätään täysin ja totaalisesti. En usko, että nämä kaikki nettikirjoittelut ovat vl-liikkeen ulkopuolisten provokaatioita, vaikka niitäkin esiintyy.”

    Olen lukenut tällaisia palstoja. Maailmankatsomuksellisten ratkaisujen tekeminen on usein raskasta ja vaikeaa, varsinkin jos lähipiiri on eri mieltä, sitä en epäile. Siitä ei voi kuitenkaan vetää johtopäätöstä, että minulla on ”ihmisoikeus” saada muilta hyväksyntä omalle maailmankatsomukselleni tai elämäntavalleni. Siihen on vain tyydyttävä, tuntui se kuinka pahalta tahansa.

    Myös vanhoillislestadiolaisuuteen liittyminen voi olla hyvin rankka prosessi, kun ei-vl suku ei meinää millään hyväksyä tällaista ratkaisua. Tunnen vl:sia, joiden elämän raskain asia on se, että heidän vl:n jättäneet sukulaisensa eivät pidä heihin yhteyttä. Onko tällaisessa kyse ”ihmisoikeusloukkauksesta”? Minusta ei.

    Jos toivomme yhteiskuntaa, jossa kaikki, jopa maailmankatsomukselliset ja ihmissuhteisiin liittyvät asiat yritetään ratkaista viranomaisohjailulla, toivomme totalitaristista yhteiskuntaa eli yhteiskuntaa, jossa valtiollinen kontrolli ulottuu elämän kaikille osa-alueille. Ihmisiä ei voi komentaa rakastamaan ja hyväksymään viranomaispäätöksillä, eikä sellaista pidä yrittääkään.

    Minun tietääkseni vl:ssa ei kehoteta hylkäämään liikkeestä lähtenyt vaan varoitetaan tällaisesta. Jopa SRK:n puhujainkokouksessa olen kuullut muistutettavan, että liikkeestä lähtenyttä on kohdeltava aivan erityisen suurella rakkaudella ja lämmöllä.

    Tykkää

  23. Hengellinen väkivalta on väljä ilmaus ( kattokäsite ), joka sisältää monenlaista toimintaa, joita voi tarkastella erilaisin perustein, kuten M. Pisilä avaa.

    eh1619:n viittaama sermones-artikkeli on mielenkiintoinen kooste hyviä tiedonpalasia ja ajatuksia teemaan ja koko 70-luvun harhaoppiin/oppeihin = hoitokokouskäytänteeseen ja niiden syihin. On mm. useita viittauksia E.Reinikaisen lausuntoihin. Jos kuka, niin hän tiesi, mistä puhui ja rohkeni puhua. Ei pyrkinyt salaamaan – ei vaientamaan, eikä peittämään. Missä vaiheessa ja miksi tulikaan myöhemmin tarve muuttaa käsityksiä toisinpäin SRK:n johdolla: hoitokokouksista alettiin puhua siunauksellisina? Oliko perimmäisenä tarkoituksena maineen säilyttäminen?

    ”Vanhoillislestadiolaisuuden toiminnassa 1970-luvulla ilmennyt lakihenkinen toisen uskovaisen ”syntien kaivelu” kuten ilmiötä on luonnehdittu, saattoi olla myös kovaa ja julmaa. Mutta silloinkin kun se tapahtui lempeästi ja ystävällisesti, siinä kosketeltiin ihmissielujen herkkiä kieliä tavalla, joka saattoi rikkoa ihmisen mielen ja minuuden. Näitä tapahtumia on vanhoillislestadiolaisten kristittyjen tiedossa ja ne ovat tulleet keskusteluissa esille.

    SRK:n johtokunnan kannanilmaisussa ( 2011 ) ihmetellään ja pidetään käsittämättömänä 1970-luvun oppiharhojen ja väärinkäytösten levinneisyyttä: ”On valitettavaa ja jälkikäteen arvioituna myös käsittämätöntä, että tällaiset erehdykset pääsivät leviämään lähes kaikkialle kristillisyytemme toimintaan”.

    Siis lähes kaikkialle kristillisyytemme toimintaan. Tämä on totisinta totta. Miksi SRK:n johdossa nyt vasta ihmetellään silloin alkaneiden harhojen vaikutusta ja levinneisyyttä, kun johdossa on koko ajan ollut samaisen ajan läpi miehuutensa eläneitä ja kokeneita miehiä???

    Miksi nyt niin monet keskustelijat haluavat edelleen etupäässä väistää, vähätellä, leimata yksittäistapauksisksi tai jopa kieltää kaiken tämän harhan, joka on ollut vaikuttamassa laajasti ja voimakkaasti?

    ”….suuri määrä puhujia on ollut kuulemassa aihetta tarkastelevan alustuksen puhujainkokouksessa jo 1970-luvun lopulla ja vuonna 1989 mukana ovat olleet puhujien lisäksi seurakuntavanhimmat. Asioista on ollut mahdollista tietää. Mutta ellei ole ollut kiinnostusta eikä valveutuneisuutta jatkaa keskustelua oman paikallisen rauhanyhdistyksen piirissä tai ystävien ja perheen kanssa, asioiden käsittely on jäänyt kesken.”

    Tykkää

  24. Joona: ”Kuten Roosa ja Olof jo alempana totesivat, vl-liike ei opeta, että naisen tulisi olla avioliitossa aina valmis seksiin. Päinvastoin: Olen itse opettanut vl-rippikoulussa, että aviopuolison painostaminen tai pakottaminen seksiin on synti ja rikos. Näin olen kuullut myös muiden opettavan. Jos tällaista kuitenkin jossain tapahtuu, se on vietävä viranomaisten tietoon asianmukaisesti rangaistavaksi.”

    On todella hyvä, että nykyään rippikouluissamme opetetaan näistä asioista selkokielisesti ja oikein. Olisipa oikeastaan mielenkiintoista tietää, missä vaiheessa tällainen on aloitettu?

    Kunpa takavuosikymmeninäkin olisi noin sallittu opetettavan ja puhuttavan!

    Kun vertaa ylläolevan kappaleesi sisältöä niihin muutamiin SRK:n julkilausumiin eri vuosikymjeniltä, joissa kielletään minkäänlainen lapsirajoitus missään tilanteessa ja lisäksi kieltäytyminen seksistä korkeintaan hetkeksi sairauden vuoksi – mutta sairauttakaan ei saanut tehdä pahemmaksi kuin se on” jne. ( vapaasti muistellen ) Kalenterin seuraaminen ei tullut kysymykseenkään.

    Mitä arvelet, jäikö tämä kaikki opetus vain hetkelliseksi höyräykseksi 70-luvulle?

    Tykkää

  25. Hetki kone poissa käytöstä ja tunnen pudonneeni keskustelusta ulos. Tämäkin piti värkätä kännykällä.

    Täytyy myötää, ettei mennyt niinkuin piti. Niinkuin veljenpoikani pienenä sanoi: ”sanoin vääriä sanoja”. Minäkin sanoin vääriä sanoja. Sorruin samaan virheeseen kuin niin moni muukin on sortunut. Otin yksittäistapauksen ja yleistin. Se ei missään tapauksessa ole hyväksyttävää.

    Se ei kuitenkaan poista sitä ongelmaa, mitä moni (ei siis kaikki tai edes enemmistö) vl-nainen kokee. Hänellä ei ole oikeutta omaan kehoonsa. Minulla oli mielessä tämä sama, minkä vl-seniori toi julki, mutta koska olen lukenut Päivämiestä vain satunnaisesti, niin en uskaltanut siihen vedota.

    Tämä ihmisoikeuslausunto, johon Joonakin viittaa, on tehty usean vl-ihmisen ja usean entisen vl-ihmisen valituksesta. He ovat kokeneen tuon suuntaisia asioita mitä kirjoitin. Kannattaa lukea se raportti kokonaan, niin tietää sen sisällön. Lausunto on hyvin varovainen ja pyrkii huomioimaan asiaa useammalta kannalta.

    Haluaisin vielä korostaa, että kun Te ette ole kohdanneet tuota sortoa, niin se ei tarkoita, että kukaan ei ole kokenut sortoa. Samalla tavalla kuin, että koska joku on kärsinyt sortoa, niin se ei oikeuta minua väittämään, että kaikki ovat sortoa kärsineet. Ei yleistetä kumpaankaan suuntaan, totuus kuitenkin on, että joku on sortoa kärsinyt. Julkisuudessa asia on niin paljon ollut esillä, että en ikinä usko, että kaikki on valhetta.

    Piti kommentoida muutakin, mutta ei se taida kännykällä onnistua. Itseasiassa kävi niin, että en pysty enää edes lukemaan ennen julkaisua, mitä tuli kirjoitettua. Toivottavasti en taas kirjoittanut vääriä sanoja.

    Tykkää

  26. Kiitos, Antero, asiallisesta vastauksestasi. En ainakaan omilla kommenteillani halunnut mitätöidä kenenkään toisen kokemuksia. Halusin tuoda esille toisen näkökulman, niin kuin ilmeisesti sinäkin. On kuitenkin epäreilua käydä keskustelua niin, että kärjistää ja yleistää jonkin joukon olemaan vain yhdenlainen ymmärtämättä, että voi satuttaa toisella tavalla kokevia niin tehdessään.

    Palaan kuitenkin Joonan kirjoitukseen ja totean, että se mielestäni erinomaisesti tuo esille sen, ettei uskonnon ja uskon nimissä saa toimia väkivaltaisesti tai väärin:

    ”Oikeisiin, vakaviin ongelmiin – uskonnollisin perustein oikeutettuun fyysiseen väkivaltaan, kiusaamiseen tai seksuaaliseen tai taloudelliseen hyväksikäyttöön –puuttumisen ohella näyttää siltä, että ”hengellisen väkivallan” käsitteen avulla toisten kansalaisten yhteiskunnallisia oikeuksia pyritään laajentamaan toisten kustannuksella.”

    Lainaus pitää sisällään sen, että oikeiksi vakaviksi ongelmiksi on nostettu juuri niitä asioita, joita Antero sinäkin toit kommenteissasi esille. Niitä ei siis yritetä piilottaa tai kieltää. Päin vastoin. Tekstin yksi pääpointeista tulee esille kuitenkin lainauksen lopussa ja siitä pitäisi myös pystyä keskustelemaan.

    Tykkää

  27. No niin, koneella taas. Niinkuin JoseFer ehkä tarkoittaa, jokainen on oman historiansa vanki ja jokainen kirjoittaa näkemyksiään, jotka kumpuavat siitä kokemuksesta, jota on elänyt tai jota hänelle on opetettu. Vapaasti ajatteleva ihminen on fiktio (vai tulkitsinko taas väärin). Niin myös minun kirjoitukseni kumpuavat omista kokemuksistani. Jos minulla ei olisi mitään kontaktipintaa vl-liikkeeseen, en kirjoittaisi täällä mitään. Kenzo Kaiaz kyselee taustoja, sen verran voin kertoa, että en ole entinen vl, en ole etninen vl, enkä ole nykyinen vl. Seurapuheet on pääosin kuunneltu 90 luvun lopulla ja 2000 luvun alussa. Viimeisen kerran olin seuroissa muistaakseni 2010. Vaikka kukaan ei sitä usko, niin kun olin ensimmäistä kertaa seuroissa, puhuja sanoi sanasta sanaan tuon esittämäni lauseen ”kaikki maailman ihmiset….”. Sen jälkeen olen sen kuullut eri muodoissa monta kertaa. Yleensä jätetään sana kaikki pois ja myös huumeet. Siihen aikaan myös opetettiin, että uskovaisen ei ole hyvä olla epäuskoisen kanssa tekemisissä enempää kuin on välttämätöntä. Ja koska silloin opetettiin myös, että oppi ei ole muuttunut eikä muutu ajan saatossa, niin siksi uskalsin nuo väitteet esittää.

    Mietityttää mitä kaikkea voidaan ihmisillä teettää uskon vakaumuksen nimissä. Missä kulkee se raja, että asia muuttuu fyysiseksi väkivallaksi. Itse koen, että ehkäisykielto rajoittaa naisen oikeutta omaan kehoonsa ja on äärimmäisessä tapauksessa jopa fyysistä väkivaltaa. Te koette toisin, väittelemällä juupas eipäs asia ei muutu, olemme eri mieltä.

    Siirrytään vakavampaan fyysiseen väkivaltaan, joka EI koske vl-liikettä (HUOM HUOM EI KOSKE VL-LIIKETTÄ, uskotteko?). Uskonnollisen vakaumuksen vuoksi maailmalla ympärileikataan tyttöjä huomattava määrä. Onko se vapaata valintaa, koska tyttöjen äiti sen hyväksyy ja on jopa mukana sitä tekemässä? Pitääkö meidän hyväksyä se koska se on uskonnollinen vakaumus? Missä on se raja, että emme voi enää hyväksyä vakaumuksen piikkiin mitä tahansa? Milloin meillä on oikeus puuttua väkivältaan vaikka se pohjautuu uskonnolliseen vakaumukseen? Vai onko koskaan? Edes silloin kun ISIS teloittaa vääräuskoisia. Missä on se raja?

    Tykkää

  28. Pelko oman yhteisön leimaamisesta aiheuttaa helposti voimakastakin puolustamista ja jopa totuuden torjuntaa.
    Tieteellinen analyysi, joka pyrkii selvittämään asioita ja ilmiöitä mahdollisimman objektiivisesti ja neutraalilla retoriikalla, sekä moralisoimatta, jättää helposti tavan talliaiseni tavoittamattomiin. Se ei kosketa tai herätä. Tarvitaan todellisia tapahtumakuvauksia ja yleiskielistä analyysiä, jotta pystyy hahmottamaan, mistä kaikesta onkaan kyse.

    On kiistaton tosiasia, että kristillisyytemme historiassa meidän elinaikanamme on ollut harhaopetusta, jolla on edelleen vaikutuksia, jotka kaipaavat yhä selvitystä ja korjausta. Siitä huolimatta, että kokemukset ovat olleet erilaisia.

    Nyt kysyisinkin Joonalta ja Roosalta, olisiko mahdollista saada tänne blogiin jonkinlaista referaattia vuoden 1989 SRK:n vuosikirjan artikkelista, jossa harhaa on käsitelty?

    Sermones -lehden artikkelissa:

    ”Oppiharhat ja väärät toimintatavat eivät ilmestyneet vanhoillislestadiolaisuuteen 1970-luvulla yhtäkkiä tai kuin itsestään. Epäonnistuneista neuvotteluista pikkuesikoisuuden kanssa jäi lainomaisuutta, todetaan SRK:n vuosikirjassa 1989. Lainomaisuuden on katsottu tuoneen 1970-luvun tapahtumiin kireyttä ja totuutta ilman rakkautta. Joillekin vanhoillislestadiolaisille oli jäänyt myös muista aikaisemmista hajaannuksista opinkäsityksiä, jotka alkoivat vaikuttaa ensin 1960-luvulla ja myöhemmin 1970-luvulla. Näitä opinkäsityksiä olivat ”syntien kaivelu” ja rauhanyhdistyksen johtokunnan näkeminen hengellisenä auktoriteettina.”

    Sopinee myös kysyä, vaikuttaako muutamilla paikkakunnilla vellovissa hoitokokouksissa yhä johtokunta erehtymättömänä huoneenhallituksena? Eikö meillä ole vieläkään uskallusta lopettaa tätä toimintaa, vaikka sitä on jo SRK:n johdossa pahoiteltu?

    Henkistä väkivaltaa tutkiessamme olisiko tarpeen keskustella myös kristityn sielunhoidon ja Kristuksen kirkkolain edellyttämän seurakunnan hoidon perusteista? Mitkä syyt vaativat seurakunnan edessä hoitamista ja pitääkö seurakunnalle kertoa ne syyt?

    Kokemuksesta tiedämme, kuinka syynä ”seurakuntaa vastaan nouseminen” on voinut sisältää todellisuudessa asioita, joilla on E. Reinikaisen sanoin ”ihmisen kasvot”. Niissä näytelmissä seurakuntaa on käytetty hyväksi.

    Tykkää

  29. Antero nostaa esille mielenkiintoisia pointteja, joita itsekin aikaisemmin pohdiskelin: “Missä on se raja, että emme voi enää hyväksyä vakaumuksen piikkiin mitä tahansa? Milloin meillä on oikeus puuttua väkivaltaan vaikka se pohjautuu uskonnolliseen vakaumukseen? Vai onko koskaan?”
    Kysymys uskonnonvapaudesta on vähintäänkin monimutkainen. Voiko uskonnonvapaus ylittää ihmisoikeudet? Mitä on uskonnonvapaus ja mihin ihmisoikeudet perustuvat?
    Voidaanko juutalaisten poikavauvoille suorittama kivulias ympärileikkaus nähdä väkivaltana, vai onko kysymys uskonnonvapaudesta? Vauvalta mielipidettä ei ainakaan kysytä, ja tuhansien vuosien ajan pienet poikavauvat ovat huutaneet tuskissaan toimenpiteen yhteydessä.
    Millä tavalla eettisen tietoisuuden laajeneminen ja väkivallan rakenteellinen tunnistaminen vaikuttaa kristillisen teologian tulkintaan? Paavali ei tunnistanut esim. orjuutta väkivaltaiseksi rakenteelliseksi ongelmaksi, vaikka me emme kristittyinä tänäpäivänä voisi sitä missään nimessä hyväksyä. Onko vanhoillislestadiolaisuudessa rakenteellista väkivaltaa?
    Kristillisessä teologiassa puhutaan ristin kantamisesta, itsensä kieltämisestä, oman lihan ristiinnaulitsemisesta, kuuliaisuudesta ja nöyryydestä (Luuk 9: 23-24):” 23) Ja hän sanoi kaikille: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. 24) Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.” Voidaanko Kristuksen sanat tulkita fundamentalistiseksi väkivallaksi? Milloin oman lihan ristiinnaulitseminen menee väkivallan puolelle ja muuttuu elämää tuhoavaksi toiminnaksi?
    Lisäksi on tarkasteltava jokaisen yhteisön sisäistä dynamiikkaa ja logiikkaa, sen omasta kontekstistaan käsin, jos haluamme ymmärtää syvällisesti asioita. Tämä koskee mielestäni myös sitä historiallista kontekstia, missä erilaiset tulkinnat ja tekstit ovat syntyneet. Mikä on pyhää ja luovuttamatonta tulkintaa, mikä taas on historiallis-kulttuuris-sidonnaista tulkintaa, josta voidaan luopua?

    Tykkää

  30. Quo Vadis, esität tärkeitä ja osuvia kysymyksiä. Kysymykset eivät ole kärjistäviä, vaan johdattelevat aiheen syvempään pohdintaan.

    ”Onko vanhoillislestadiolaisuudessa rakenteellista väkivaltaa?”

    Luukkaan evankeliumin 9.luvun mainitsemasi jakeet on meillä tulkittu heikompien, uupuneiden, venymättömien tai sairaiden kohdalla ristiksi, joka on vain kannettava ”tuntui miltä tuntui tai näytti miltä näytti”. Mm. uupunut äiti ei saanut kuunnella jaksamistaan, eikä kalenterin seuraaminen tullut kysymykseenkään sanottiin julkilausumassa. Sehän oli tarkoitettu kaikille ohjeeksi, joka johti enemmän tai vähemmän toistensa tarkkailuun. Se mm. sisältyi neuvonpitoihin seurakuntapäivillä: ”Olenko veljeni vartija?”.

    ”Voidaanko Kristuksen sanat tulkita fundamentalistiseksi väkivallaksi? Milloin oman lihan ristiinnaulitseminen menee väkivallan puolelle ja muuttuu elämää tuhoavaksi toiminnaksi?”

    Quo Vadis, mitä vastaat kysymykseesi?

    Onko meillä tulkittu po. raamatun kohtaa oikein?

    Eikö kyseessä ole pikemminkin Jeesuksen omaksi vapahtajakseen tunnustamisesta maailmassa kaikenlaisten väärien oppien ja epäjumalien edessä?

    Ei kai Jeesuksen sanoma tarkoittanut heikompia äitejä tai heidän lapsiaan ihmisuhreiksi palvelemaan lihan himoja?

    2015-luvun länsimainen etiikka ei sulata pikkulasten silpomista, lapsiavioliittoja, orjuutta tai heikompien äitien ja heidän lastensa hyväksikäyttöä edellä kuvatulla tavalla silloin kun siihen on mahdollista lääketieteellisesti puuttua.

    Samasta etiikasta kertoo myös Joonan esille tuoma nykyinen rippikouluopetus.

    ”Lisäksi on tarkasteltava jokaisen yhteisön sisäistä dynamiikkaa ja logiikkaa, sen omasta kontekstistaan käsin, jos haluamme ymmärtää syvällisesti asioita. ”

    Kerrotko tarkemmin, mihin tällä virkkeellä johdattelet?

    Viljo Juntunen lausui medialle tultuaan valituksi uudeksi puheenjohtajaksi viime vuonna:

    – ”Kyllä me nähdään se Jumalan luomistyöhön puuttumisena. Se on opillinen asia meille, että otetaan vastaan kaikki lapset, joita Jumala haluaa antaa. Siinä on se myönteinen ajatus, että osallistuu Jumalan luomistyöhön.”

    Eikö tällainen lausunto vahvista ja ylläpidä edelleen Anteron käsitystä, että uskovaisella naisella ei ole päätösvaltaa omaan ruumiiseensa yhtään enempää kuin 70-luvun ohjeilla?

    Tykkää

  31. Kesällä 2014 SRK:n puheenjohtajaksi valittu Viljo Juntunen pyysi nöyrimmästi anteeksi sitä, ettei hänellä ollut riittävästi rohkeutta puuttua hoitokokousvääryyksiin toimiessaan Ranuan kirkkoherrana hoitokokousten aikana. Anteeksi pyyntö tapahtui Ranualla ilmestyvän Kuriiri-lehden mielipideosaston kirjoituksen vaikutuksesta.
    Juntusella ei näytä olevan edelläänkään rohkeutta pistää itseään likoon, jotta hoitokokousvääryydet korjattaisiin siinä laajuudessa kuin ne ovat tapahtuneet. Juntunen tukee sitä SRK:n johtokunnan kannanilmaisua (Päivämies Nro 41 12.10.2011 ja uudestaan Nro 21 23.5.2012), jossa pahoitellaan yksittäisten kristittyjen erehtymistä, vaikka kyseessä oli koko SRK:n johtokunnan ja työvaliokunnan harhaan meno.

    Korjaamattomien hoitokokousvääryyksien esillä pitäminen on aiheellista, kunnes ne korjataan. Toivottavasti tämä seminaari edesauttoi tätä. On nähty, että vasta julkisuuden paine saa aikaan jotain ulostuloa SRK:n taholta. Vaikka SRK:n nykyistä johtokuntaa ei voida pitää vastuullisena 35 vuoden takaisista tapahtumista, olisi sen kuitenkin aiheellista yrittää tehdä jotakin perinnökseen saamansa harhaan menon selvittämiseksi. Epäluottamus liikkeen johtoon on aiheuttanut nuorten aikuisten irtautumista vanhoillislestadiolaisesta kristillisyydestä, vaikkakin uskon elämässä on kyse omakohtaisesta uskosta eikä liikkeen selän takana olemisesta.

    Kauko Manner
    Kokkola

    Tykkää

  32. Kauko Manner, olen aivan samassa käsityksessä kanssasi.

    Jälkimmäiseen kappaleeseesi liittyen tosin voi tulla virhekäsitys, että on vain kysymys 35 vuoden takaisista tapahtumista. Ei valitettavasti ole. On muistettava, miten paljon ja kauan SRK:n johtoelimissä on ollut miehiä, joilla yhä on sanan- ja vaikutusvaltaa kristillisyydessämme – kautta menneiden vuosikymmenien, jolloin mainittu harha on vaikuttanutä. Vaikka E. Reinikaisen johdolla lainomaista harhaa jo aikoja sitten on kritisoitu, sama hoitokokouskäytänne on yhä keskellämme.

    Tietävätkö uskovaiset nytkään esim. Lempäälässä, Torniossa tai muualla, missä seurakunnan yhteisesti hoidettavaksi on tuotu ”epäilty”, mitkä ovat todelliset syyt, mistä paikallinen johtokunta häntä syyllistää?

    Ovatko he tienneet, mistä syistä epäiltyjä on kenties vuosia jo puhuteltu, painostettu tai kävelty hänen omantuntonsa yli?

    Eikö meidän tehtävämme ole yhteisesti vaalia, etteivät mitkään väkivaltaiset rakenteelliset käytänteet raahaudu valheellisina mädättämässä ja aiheuttamassa heikommissa ja pienimmissä kärsimystä, henkistä ja fyysistä tuskaa?

    Vaikka vahvemmat eivät ole kohdanneet itse omakohtaisesti näitä mainittuja kärsimyksiä, jokainen voisii kysyä itseltään, olenko minä ollut osaltani tukemassa, hyväksymässä tai aiheuttamassa harhaoppista väkivaltaa?

    On varoiteltu ”onkimisesta” ja jopa halusta kostaa. Kukaan ei varmaan halua esim. suurelle määrälle puhujia, paikallisten johtokuntien tai SRK:n valiokuntien jäseniä kiertämään ympäriinsä seurakuntien edessä henkilökohtaisesti parannuksen tekemiseen harhaopin opetuksesta. Sehän olisi juuri sitä samaa pakkoparannusta ja nöyryytystä, joka on sisältynyt harhan rakenteeseen.

    Muistelkaapa, millaisista asioista on teetetty pakkoparannusta vuosikymmenten mittaan lapsista vanhuksiin asti!

    Väkivallan uhreja ei enää saa vaientaa, heitä tulee kuunnella. Meillä monilla on kokemuksia sekä omasta hoitorumbasta, että mukaan joutumisesta toisten epäiltyjen puhutteluun johtokunnissa ja seurakuntapäivillä. Tiedämme hyvin, kuinka rakenteellisesta ja yhteisöllisestä väkivallasta on ollut kyse. Korjausta ei pitäisi enää väistää millään verukkeella – ei edes tieteellisten tutkimustulosten edellyttämiseksi – tiedettä ei tarvittu harhaopin käynnistyksessäkään eikä ylläpidossa.

    Väkivaltaisuus on kohdistunut heikompiin, sairaihin, heidän puolestapuhujiinsa ja harhan överien tulkintojen kritisoijiin.

    Överit tulkinnat ovat jo monessa asiassa eilistä päivää, mutta hoitokokouskäytänne jatkuu.

    Vaikka on adventin aika ja elämme joulun juhlan ja sanoman äärellä, kysyisin teiltä kaikilta, onko tällä hetkellä suurin vastuu hoitokokouskäytänteen jatkumisesta paikallisella tasolla vai SRK:lla?

    Tykkää

  33. Kiitos kommenteistasi v-seniori. Rakenteellisesta väkivallasta “muutama” ajatus:
    Yksilön sosiaalistuminen tiettyyn yhteisöön, olkoon se mikä tahansa etninen, kulttuurinen tai uskonnollinen yhteisö, muokkaa ja “aivopesee” hänen käsityksiään ja ajatteluaan. Kuten eräs lukion filosofian opettaja totesi provosoivasti: ”Koululaitos on yhteiskunnan propagandakoneisto.” Eli siis, mitä opetetaan? Mitä ei opeteta tai mitä jätetään sanomatta?
    Viljo Juntunen sanoittaa hyvin vanhoillislestadiolaisten käsitystä “pyhästä” eli luovuttamattomasta opista: “Kyllä me nähdään se Jumalan luomistyöhön puuttumisena. Se on opillinen asia meille, että otetaan vastaan kaikki lapset, joita Jumala haluaa antaa. Siinä on se myönteinen ajatus, että osallistuu Jumalan luomistyöhön.” Elämä on pyhää ja Jumalan luomistyöhön osallistuminen on antautumista Jumalan tahdolle. Mitä veli Juntunen jättää sanomatta?
    Yksilön identiteetin rakentuminen eli sosiaalistumisprosessi lähtee ruohonjuuritasolta, siitä arjen elämän ja käytänteiden sekä varhaisten vuorovaikutuskokemusten perustalta. Arjen elämässä yksilö sisäistää moraalisen toimijuutensa mallin, arjessa opitaan ja eletään todeksi pienestä pitäen, mikä on oikein ja mikä on väärin. Kun vanhemmat ovat sisäistäneet tietyn vakaumuksen, he väistämättä opettavat sen myös lapsilleen. Tämä sisäinen vakaumus heijastelee samalla myös uskonyhteisön opetusta ja tulkintoja oikeasta uskosta ja oikeanlaisesta elämänvanhurskaudesta. Yksilö peilaa omaa elettyä uskoaan suhteessa yhteisön opetukseen ja tulkintaan “pyhästä”, jolloin yksilön ja yhteisön välillä vallitsee tietynlainen jännite. Yhteisön usko sanoitetaan auki saarnojen, julkaistujen kirjoitusten ja julkilausumien kautta, ja se edustaa käytännössä virallista tulkintaa “pyhästä” eli Jumalan tahdosta. Rakenteellinen hengellinen väkivalta ja harhaoppisuuden vaara kätkeytyy juuri tähän Jumalan tahdon tulkintaan. Kuka saa tulkita Jumalan tahtoa ja kertoa siitä toisille? Mitkä tekijät tai rakenteet voivat edesauttaa Jumalan nimen väärinkäyttöä ja vääristynyttä Jumalan tahdon tulkintaa?
    Tiiviissä hengellisessä yhteisössä yksilön kokemukset väkivallasta eivät ole loppujen lopuksi merkityksellisiä, tärkeintä on yhteisön eheys. Näinhän on myös esimerkiksi naisten kunniamurhien takana oleva logiikka. Yksilön kannalta tämä on tietysti hyvin traumaattista. Puhe Jumalan valtakunnasta turvapaikkana ja sylinä, voi tuntua absurdilta sellaisesta ihmisestä, joka on kohdannut väkivaltaa ja siihen on kietoutunut Jumalan nimen väärinkäyttö. Jumalan valtakunta turvallisena sylinä, saakin julman äidin kasvot. (“Se syli, jossa kannat, on valtakuntasi. Kun siinä kodin annat, he saavat suojasi”.) Koska hengellinen yhteisö yleensä edustaa siihen sisään kasvaneelle yksilölle turvaa ja huolenpitoa, syntyy moraalinen trauma: mikä on se syli tai turvapaikka, jossa lapsi kuristuu hengiltä?
    Sen sijaan, että ohitamme yksilön kärsimyksen, voimme nostaa ne esiin ja käyttää niitä yhteisöllisen väkivallan tunnistamiseen sekä itsereflektion ja analyysin välineinä.
    Itse olisin ajattelemassa että uskonnollisen yhteisön sisään kätkeytynyttä väkivaltaa voidaan opetella tunnistamaan yhteiskuntatieteellisen, juridisen tai psykologisen tutkimuksen ja käsitteistön avulla, mutta varsinainen väkivaltarakenteiden purkaminen ja yhteisöllinen itsereflektio tapahtuu mielestäni ensisijaisesti teologian avulla. Teologiset tulkinnat, jotka pohjautuvat liikkeen opilliseen “traditioon”, mutta ovat samanaikaisesti sekä Jumalan Sanalla perusteltuja että useita näkökulmia edustavia, voivat mahdollistaa väkivallan tunnistamisen, itsereflektion ja hengellisen yhteisön opetuksen ja rakenteiden uudelleenarvioinnin.

    Tykkää

  34. Näin ulkopuolisen tarkkailijana olen saanut sen käsityksen, että hoitokokous-käytäntö on sisäänrakennettu oppiin. Kun näinkin voimakkaasti on tuoto eri tahoilta esille, että hoitokokoukset ovat harhaoppia, niin siitä huolimatta hoitokokouksia edelleen järjestetään. Vaikka johto yrittää esittää, että hoitokokoukset ovat siunauksellisia, niin jotenkin se tuntuu ontolta, kun samaan aikaan hoitokokouksen uhrit tilittävät netissä ihan jotain muuta. Kun hoitokokous on joskus takavuosina keksitty, niin se on upotettu oppiin niin lujasti, että luultavasti pitää odottaa pari sukupolvea, ennenkuin se saadaan sieltä pois.

    Tämä on siis ulkopuoliselle välittynyt yksi kuva vl-liikkeestä. Näitä kuvia on muitakin.

    On myös toisenlainen kuva, joka on hiukan ilkeämpi.
    Hoitokokousten tarkoitus on pitää huolta, että jäsenet eivät arvostele liikkeen oppia tai liikkeen johtajia. Kuinkahan moni henkilö on hoidettu liikkeestä ulos, kun ovat menneet arvostelemaan jonkun johtajan yksittäistä tekoa, jonka tällainen ulkopuolinen tajuaa heti vääräksi teoksi (esim lasten seksuaalisten hyväksikäyttöjen käsittelyn yhteydessä on paljastunut valehtelutapauksia liikkeen johdossa). Kuitenkin vl-liikkeessä käsitetään, että liike ei voi tehdä virheitä, koska liike on suoraan Jumalasta. Samasta syystä liikkeen johto ei voi tehdä virheitä. Kun heitä arvostelee, niin arvostelee Jumalaa. Tällä pelottelulla pidetään joukko yhtenäisenä ja kuuliaisena.

    Tämän kuvan mukaan hoitokokouksella ei ole mitään tekemistä uskon saati uskon hoitamisen kanssa, vaan se on puhtaasti kurinpidollinen toimenpide.

    Korostan edelleen, että nämä ovat niitä vaikutelmia, mitä ulkopuolinen liikkeestä saa.

    Tuolla ylempänä Quo Vadis antoi erinomaisen vastauksen vl-seniorin kysymykseen. Minustakin tuo väkivaltarakenteiden purkaminen onnistuu vain teologian avulla ja mielestäni tämä on myös ainoa kestävään ratkaisuun johtava tie.

    Tykkää

  35. Mahdottoman painavaa psykologista analyysia sinulta vastauksessasi, Quo Vadis – kiitos sinulle omasta ja toistenkin puolesta!

    Kun kommentin alussa kertaat Viljo-veljen kannanoton sisältävän meidän käsityksemme elämän pyhyydestä – kysyt, mitä hän jätti sanomatta? Minusta se on varsinkin nyt kaikkien keskustelujen jälkeen hyvin tarpeellinen kysymys. Oikeastaan vastaus taitaa löytyä jatkosta, kun kerrot heistä, joille yhteisö ei olekkaan enää turvapaikka, koska he ovat joutuneet sen opetukseen sisältyvän väkivallan kohteiksi, uhreiksi: ”mikä on se turvapaikka, jossa lapsi kuristuu hengiltä?”

    Minua järkyttää, jos yhteisömme johdossa ei vieläkään uskalleta tunnustaa, että meillä on ollut lapsiasiassa tiukempi ohjeistus kuin katolisessa kirkossa ja sen seuraukset ovat realisoituneet monin vahingollisin tavoin niissä perheissä, joissa resurssit eivät ole riittäneet. Huonosti jaksavien suurperheiden kerrannaisvaikutuksista ei ehkä haluttaisi ollenkaan puhua. On tietenkin koko yhteisön kannalta mielekkäämpää kiinnittää huomio hyvin jaksaviin, kaikkeen siihen, mikä tuo uskomisen iloa, kiitollisuutta, toivoa ja rauhaa. Oman opetuksen tai käytänteiden kritiikki on helppo tuomita epäuskon saarnaksi tms. pahemmaksi. Mieluiten, jos jotain väärää paljastuu, se leimataan vain yksittäisten syyksi kuin yhteisen opetuksen. Harhaoppi-sana käsitetään, että kaikki ovat olleet harhassa. Eihän se niin ole. Oikea raitis opetus voi olla alisteisessa asemassa harhalle/harhatulkinnoille.

    Jeesuksen opetuksen metodit olivat vertaukset ja esimerkki, eli teot.
    Vertaukset ja rinnastukset tämän ajan ilmiöihin muilla alueilla voivat olla edelleen silmiä avaavia näkemään epäkohdat, joita on pyritty vaientamaan. Siksi minusta oli hyvä, että otit näin rajun rinnastuksen: ”Tiiviissä hengellisessä yhteisössä yksilön kokemukset väkivallasta eivät ole loppujen lopuksi merkityksellisiä, tärkeintä on yhteisön eheys. Näinhän on myös esimerkiksi naisten kunniamurhien takana oleva logiikka”

    Minun on vaikea kuvitella, että kukaan uskovainen on valmis ajattelemaan kunniamurhaa oikeutettuna. On sanoinkuvaamattoman järkyttävää ajatella, että heidän yhteisönsä pitää sellaista oikeana.

    ”Sen sijaan, että ohitamme yksilön kärsimyksen, voimme nostaa ne esiin ja käyttää niitä yhteisöllisen väkivallan tunnistamiseen sekä itsereflektion ja analyysin välineinä.”

    Miten onkaan usein käytännössä tapahtunut, jos väkivallan uhrit ovat puhuneet ja valittaneet?

    ”Eihän meille ole helppoa elämää luvattukaan”, on yksi tutuista sanonnoista ja viittaus Jeesuksen sanoihin jokapäiväisen ristin kantamisesta ja elämän kadottamisesta on käytetty teologinen perustelu. Henkilökohtaisen ristin päälle on lastattu vuosikymmenien mittaan paljon painoja.
    Myös katkeran leimaa on ahkerasti käytetty SRK:n ohjeistuksen mukaan – tämä on ikävä todeta. Siellä tiedetään, kuinka käytetystä kortista on puhe.

    Eikö ole karmea paradoksi, kun piiloutuneen väkivallan tutkiminen edellyttää kipukohtien puhumista, mutta puhujat tyrmätään, leimataan katkeriksi tai otetaan hoitokokoukseen ”Jumalan valtakuntaa vastaan nousemisesta” ja sitä tietä ajetaan vähintään hivuttamalla ulos?

    Tykkää

  36. Mitä tarkoitetaan nyt käsitteellä ”hoitokokous”?

    Mikäli sillä tarkoitetaan sitä, että synnistä ja väärästä opista nuhdellaan ja että katumaton voidaan erottaa seurakuntayhteydestä, silloin on sanottava, että hoitokokouskäytöntö on sisäänrakennettu ylipäänsä kristilliseen, ei ainoastaan vanhoillislestadiolaiseen oppiin. Esimerkiksi luterilaiseen tunnustukseen kuuluvat (Lutherin kirjoittamat) Schmalkaldenin opinkohdat linjaavat:

    ”9. Kirkonkirous

    Paavin ns. isoa pannaa me pidämme pelkästään maallisena rangaistuksena, joka ei ensinkään koske meitä kirkon palvelijoina. 29 Mutta ”vähä panna” on oikea kristillinen panna, se nimittäin, ettei uppiniskaisia julkisyntisiä päästetä ehtoolliselle eikä muuhun seurakuntayhteyteen, ennen kuin parantavat itsensä ja karttavat syntiä. Saarnaajien ei pidä sotkea maallista rangaistusta tähän hengelliseen rangaistukseen eli pannaan.”

    Näin ollen ei mielestäni pidä asettaa tavoitteeksi, että koko ”hoitokokouskäytäntö” häviää. Sen sijaan on oikean Raamatun mukaisen teologian avulla pyrittävä siihen, että hoitokokouksia järjestetään vain asioista, jotka ovat ihan oikeasti syntiä Jumalan sanan valossa ja että näissä kokouksissa toimitaan Raamatun mukaisesti.

    Se on tietysti pyrittävä estämään, että hoitokokouksia väärinkäytetään kiusaamisen ja yhteisöllisen mielivallan välineenä. Tätäkin vastaan paras lääke on hyvä, Raamatun mukainen teologia.

    Tykkää

  37. Mielestäni vanhoillislestadiolaisuus ei opeta toimimaan vahvojen puolesta ja hylkäämään heikot. Sen sijaan vanhoillislestadiolainen opetus korostaa korostaa kaiken tämänpuoleisen ehdotonta toisarvoisuutta tuonpuoleisen, katoamattoman pelastuksen rinnalla. Uskon tärkeimmäksi tehtäväksi ymmärretään kuoleman, katoavaisuuden ja syyllisyyden ongelmaan vastaaminen, ei tämänpuoleisen hyvän tuottaminen. Ja mielestäni saman ajatuksen voi löytää hyvin vahvana myös Jeesuksen opetuksesta evankeliumeissa.

    ”Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin. Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.” (Matt. 5:29-30)

    Tämä onkin yksi keskeinen ongelma viimeaikaisessa ”hengellistä väkivaltaa” koskeneessa keskustelussa ja tutkimuksessa. Sen taustalla näyttää vaikuttavan ajattelu, jonka mukaan uskonnollisen vakaumuksen tehtävä on tuottaa yksilölle tämänpuoleista hyvää. Ainakaan se ei saisi millään tavoin rajoittaa ihmisen tämänpuoleisen hyvän toteutumista (esim. ev-lut. kirkon määritelmä evl:fi:ssä, Linjakummun viimeisin tutkimus). Mikäli uskonnollinen vakaumus jollain tavalla rajoittaa yksilön sekulaaristi ymmärretyn hyvän toteutumista, se on väkivaltainen.

    Tämä näkemys on erittäin ongelmallinen kristinuskon kannalta. Kristinuskon päämäärä on toki ehdottomasti ihmisen hyvä. Kristinuskon mukaan ihmisen perimmäinen hyvä on kuitenkin tuonpuoleinen pelastus, vastaus kuoleman, katoavaisuuden ja syyllisyyden ongelmaan, ei tämänpuoleinen hyvinvointi. Kristinusko on perimmäiseltä mentaliteetiltaan tuonpuoleiseen, kuoleman jälkeiseen ikuiseen elämään suuntautunut uskonto.

    Kristinusko siis kehottaa ihmistä pitämään kaikkea tämänpuoleista ehdottoman toisarvoisena tuonpuoleisen, katoamattoman hyvän eli pelastuksen rinnalla. Se kehottaa ihmistä mieluummin ”pelkistämään” tämänpuoleista olemassaoloaan ja tinkimään sen mahdollisuuksista tuonpuoleisen elämän ja sen hyvän vuoksi.

    Tämä korostus ei ole kristinuskossa mikään irrallinen, ylimääräinen lisä. Tästä kertoo esimerkiksi yllä linkittämäni Mikko Pisilän Pro Gradu-tutkielma. Se osoittaa, että Matteuksen evankeliumin Jeesuksen julkisesta toiminnasta löytyvät kaikki evankelis-luterilaisen kirkon määritelmään sisältyvät ”hengellisen väkivallan” tuntomerkit. Myöskään Matteuksen Jeesus ei pidä tärkeimpänä seuraajiensa tämänpuoleista hyvinvointia vaan kehottaa heitä tarvittaessa hyvin radikaalilla tavalla luopumaan siitä tuonpuoleisen pelastuksen vuoksi.

    Tykkää

  38. Olen, Antero, lukenut kokonaan Ihmisoikeusliiton muistion ja tiedän sen sisällön. Tiedän myös, että sen taustalla ovat usean entisen ja nykyisen vl:n valitukset. Epäilemättä nämä henkilöt kokevat, että heidän oikeuksiaan on rajoitettu tässä yhteisössä.

    Siitä, että joku kokee jotain, ei voi kuitenkaan vielä vetää varmaa johtopäätöstä, että näin todella on tapahtunut. Myöskään siitä, että joku kokee ”ehkäisykiellon” ihmisoikeusloukkaukseksi, ei voi päätellä, että se on ihmisoikeusloukkaus. Se, että on rikos on tapahtunut, on osoitettava järkiargumenteilla. Pelkkä subjektiivinen kokemus, tuntemus tai ”olo” ei riitä näytöksi. Jos yhteiskunnallisia päätöksiä ja juridisia ratkaisuja aletaan tehdä jonkun/joidenkuiden ihmisten tunteiden tai subjektiivisten kokemusten perusteella, ajaudumme väistämättä mielivaltaan ja totalitarismiin.

    Ihmisoikeusliiton taustamuistio on mielestäni sekava ja huonosti argumentoitu. Siinä asetetaan vastakkain kasvoton institutionaalinen ehkäisyn ”kieltävä” yhteisö sekä yhteisön jäsenet, joilla on oikeus käyttää ehkäisyä.

    Muistio unohtaa sujuvasti sen tosiasian, että vanhoillislestadiolainen yhteisö koostuu yksilöistä, joilla on uskonnollinen vakaumus. Myös ”ehkäisykielto” muodostuu käytännössä siten, että ihmiset pitävät toisiinsa yhteyttä ja sanovat toisilleen ääneen, mitä uskovat. Jos vanhoillislestadiolaista yhteisöä kielletään opettamasta ”ehkäisykieltoa”, se tarkoittaa käytännössä sitä, että vanhoillislestadiolaisia yksilöitä kielletään kertomasta ääneen vakaumustaan. Ja silloin tapahtuu ihan oikea ihmisoikeusloukkaus, nimittäin loukkaus uskonnon-, omantunnon- ja sananvapautta vastaan.

    Totta kai naisella on oikeus päättää omasta ruumiistaan ja käyttää halutessaan vaikkapa ehkäisyä. Totta kai jokaisella ehkäisyä käyttävällä on oikeus pitää itseään pelastuvana tai vaikka vanhoillislestadiolaisena.

    Tässä tulee kuitenkin raja: Kenelläkään ei ole ”ihmisoikeutta” siihen, että muut pitävät häntä uskovaisena. Kukaan ei voi velvoittaa muita pitämään itseään pelastuvana.

    Nyt kuitenkin eräät haluaisivat juridisin keinoin velvoittaa vanhoillislestadiolaiset yksilöt pitämään ehkäisyä käyttäviä uskovaisina. Se on väärin ja ihmisoikeuksia loukkaavaa. Se, kuka pelastuu ja kuka ei, on uskonnollinen kysymys. Jokaisella on oikeus muodostaa siihen oma mielipiteensä uskonnonvapauden nojalla. Uskonnonvapaus suojelee myös enemmistön näkökulmasta kummallisia vakaumuksia.

    Tykkää

  39. Aiemminkin olemme keskustelleet täällä, että on oikein, kun on nimenomaan kyse oikeista julkisynneistä, esim. vaikka juoppoudesta tai aviorikoksesta, joista kenties joku uppiniskainen ei nöyrry parannukseen. Käsitykseni mukaan on äärimmäisen harvinaista, ettei joku uskovainen jo johtkunnan piirissä puhuteltaessa nöyrtyisi parannukseen tällaisista ”oikeista” synneistä. Siis Luther nimittää tätä Kristuksen kirkkolain oikeaa tulkintaa ”vähä pannaksi”.

    Itselleni on vuosikymmenten mittaan muodostunut kokonaiskäsitys, että vain murto-osa hoitokokouskäytänteestä on perustunut Lutherin mukaiseen tulkintaan.

    Ylivoimaisesti suurin osa koko hoitokokouskäytänteemme vallallaoloajasta hoitokokouksia on käyty juuri sellaisilla perusteilla, joita E.Reinikainen nimittää ”ihmiskasvoisiksi.” Lisäksi hän ei vanhuudessaan suostunut salaamaan, kuinka tämä toiminta levisi ympäriinsä. Viimeiseksi jääneessä suviseurapuheessaan hän viittaa näihin ihmiskasvoisiin harhaoppisiin syihin, joissa epäillyiltä vaadittiin parannusta mielivaltaisin perustein.

    Esim. kaikki, jotka ovat vuosikymmenten mittaan olleet paikallisissa johtokunnissa, ovat olleet osallisia tällaisissa hoitokokoustoiminnoissa, jota vastaan Reinikainen kertoi käyneensä ”ankaraa taistelua”. Myös seurakuntalaiset, jotka suurimmaksi osaksi ovat olleet aivan tietämättömiä hoitojen ”ihmiskasvoisista” syistä, ovat joutuneet osallistumaan joko päästämällä tai sitomalla.

    Nyt toivoisin erityisesti kokeneelta senioripolvelta omaa kokonaisnäkemystään, vastaako arvioni heidän näkemystään hoitokokouskäytänteemme kokonaisuudesta?

    Tykkää

  40. Jälleen voin sanoa, että en tunne vl-oppia pilkulleen. Kirjoitan ulkopuolisen ihmisen vinkkelistä tyyliin ”vl-liike antaa itsestään tämmöisen kuvan”. En myöskään tunne näitä tutkimuksia tai ProGraduja. Olen vain pieniaivoinen Nalle Puh.
    Mielestäni en missään kiellä, ettei ihmisen tulisi kantaa ristiään. Jokaisella ihmisellä on ristinsä on hän uskovainen tai ei ole. Mielestäni pointti on siinä, kun tämä risti määritellään jossain liikkeessä ja liikkeen jäsenet pakotetaan (tämän sinä varmaan kiellät (arvaus ei syyte), mutta se on vaikutelma mikä syntyy) kantamaan tämä risti jaksoi tai ei. Jeesus ei määritellyt mikä on se risti mikä pitää kantaa, ei tietenkään koska jokaisella on oma yksilöllinen erilainen ristinsä. Ei se risti liity johonkin asiaan tai elämäntapaan, jonka joku auktoriteetti voi määritellä. Jeesus sanoi myös, että minkä olette jättäneet tekemettä yhdelle näistä vähäisimmistä veljistänne, sen te olette jättäneet tekemättä minulle. Kun kaikille ihmisille määritellään sama taakka vahvimman voimien mukaan, niin siinä toteutuu tuo Jeesuksen moite: mitä olette jättäneet tekemättä näille vähäisimmille. Eli olette jättäneet armon pois näiltä vähäisimmiltä. Jeesus sanoo myös: ”Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa. 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.'” Liittyy kertomukseen, jossa Jeesus aterioi syntisten kanssa.

    Tykkää

  41. Minä en ole kuullut yhdestäkään hyvästä hoitokokouksesta. Miksi? Siksi kun niistä ei ole tarvetta, eikä välttämättä sopivaa huudella jälkeenpäin, ne on sielunhoitoa joista jää levollinen mieli. Mutta olen kuullut lukemattomista hoitokokouksista joidenka lähtökohtana on että joillakin on tieto ja valta hoitaa jotain yksittäistä kristittyä. Minkäänlaisesta tasaveroisesta kohtelusta niissä ei ole ollut kyse. Syytkään hoitamiseen ei näin jälkeenpäin ole päivänvaloa kestäviä, vaikka niille haluttais joskus nauraa. On laitettu väärään kolehtiin rahaa, väärät ystävät, viikset , pulisongit, kirkkokuoro jne. Ihmisiä jotka silloin ovat joutuneet ”hoidon” kohteeksi ei varmaan naurata. Monelta on mielenterveys mennyt.

    Siksi on tärkeä että emme tukahduta oikeata ja rehellistä keskustelua hoitokokouksista. Niissä on kyse hengellisestä väkivallasta joka on rikos samalla tavalla kuin lasten hyväksikäyttö. Olen kuullut yhteisössä ” valtaa pitävän ” sanovan että uskaltaako enää halata omia tyttöjään. Tällaisella puhella halutaan mitätöidä todellisen lasten suojelun huoli. Sama vaara on kun hoitokokouskeskusteluihin tuodaan mukaan raamatullinen sielunhoito. Olisikin ehkä parempi että kun puhumme hoitokokouksista tarkoitamme sellaista menoa jolla ei ole Jumala snanan eikä jumalan lasten välisen rakkauden kanssa mitään tekemistä.

    Rakkauden hengessä tapahtuva sielunhoito on jokaiselle kristitylle Jumalan huolenpitoa, ja sitä saamme pyytää ennen kaikkea itsellemme. Ja Jumalan tavat puhutella on kyllä paljon paremmat kuin meidän raadollisten ihmisten.

    Tykkää

  42. Kyllähän nämä kaikki keskustelut, argumentoinnit ja näkökulmat näyttävät jokainen palan itse kunkin uskosta (tai epäuskosta) ja ajatusmaailmasta, ovat rakentavia tai sitten eivät, kukin kokee ne omalla tavallaan. Sydämen usko on kuitenkin yksinkertaista, se ei vaadi monimutkaisia ajatusrakennelmia. Usko kurottaa iankaikkiseen, se kestää ajallisetkin vaikeudet, sorron, väkivallan ja ahdistuksenkin keskellä. Ihminen, joka hakee turvaa ihmisiltä, ihmisviisaudesta, ihmisyhteisöstä, joutuu pettymään – suurinkaan ihmisviisaus ei kanna perille, se ei tuo rauhaa sielulle eikä auta ahdingossa olevaa. Meistä ihmisistä ei ole toistemme auttajiksi. Kaikki olemme kelvottomia, pahoja, itsekkäitä, vajaita ja raajarikkoja jostain kohdin. Sydämen usko kuitenkin ohjaa rakastamaan lähimmäistään, olipa hän kuka tahansa matkamme varrella. Vaikeaa on ihmisenä rakastaa häntä, jonka väkivallan kohteeksi on joutunut. Mutta rakkaus ei iloitsekaan vääryydestä, vaan se iloitsee totuuden voittaessa. Siksi saamme puhua haavoistamme, kokemuksistamme, tulla nähdyiksi ja kuulluiksi silloinkin kun se tuntuu toisita vaikealta. Mutta emme tarvise ”oikeutta”.
    ”Ole ääneti Herran edessä, odota hänen apuaan! Älä kadehdi sitä, joka menestyy elämässään, sitä, jonka kaikki juonet onnistuvat.” Ps 37:7
    Joka panee toivonsa Herraan, ei pety, hän saa avun. ”Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen.” Ps 13:6
    Kirjoitin tämän kommenttini lähinnä itselleni lodutukseksi. Sain itseni kiinni etsimästä jotain lohtua täältä, vaikka ei täältä sellaista yhteyttä löydä, mikä lohduttaisi. Minä olen löytänyt lohtuni ja turvani Jumalan sanasta. Sydämen usko on ainoa asia, jota muut eivät voi (ole voineet) riistää minulta. Se on ainoa aarre, joka on tuonut toivon mieleni pimeyteen, auttanut ahdingoissa, olkoot ne olleet mitä tahansa.

    – yksinkertainen pysyy yksinkertaisena – muut saavat silti puolestani pohtia kaikin mahdollisin keinoin asioita, mikäli se heitä auttaa ja tuntuu tarpeelliselta. Koittakaa jaksaa valitsemallanne tiellä! Minusta tämä tie näyttää monimutkaiselta.
    – Kaikesta erilaisuudestamme huolimatta, jokainen ihminen on arvokas ja ainutlaatuinen. Rakkauden arvoinen. Minäkin. Sinäkin. Me kaikki.

    eh1619 kommentissa ”Ja Jumalan tavat puhutella on kyllä paljon paremmat kuin meidän raadollisten ihmisten.” – näin minäkin ajattelen!

    Tykkää

  43. PtM aivan oikein – lohdutus löytyy Jumalan Sanasta, aina sitä ei löydy kristittyjen seurasta eikä seuroistakaan. Muistan kuinka usein – vuosikymmeniä sitten – tulin seuroista yleisen saarnan alta kuin rikki revittynä ja raadeltuna, mutta löysin lohdutusta ja voimaa psalmien kirjasta, Saarnaajan ja Jobin kirjasta, evankeliumeista, roomalaiskirjeestä tai wirsistä… – Joulurauhaa Sinulle!

    Mutta kyllä Jumalan Sana edellyttää oikeudenmukaisuutta niiltä, jotka esiintyvät Herran nimissä:

    ”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet…” (Jes 58:6)

    ”Älkää luottako valheeseen sanoen: tämä on Herran templi, tämä on Herran templi, tässä on Herran temppeli. Mutta parantakaat todella elämänne ja menonne, ja tehkäät jalo oikeus yhden ja toisen välillä.” (Jer 7:4)

    Ja Herra vastasi: ”Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan?… Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.” (Luuk. 12:42, 48)

    ”Näin te tulette syypäiksi kaikkeen viattomaan vereen, joka maan päällä on vuodatettu, hurskaan Abelin verestä aina Sakarjan, Barakjan pojan, vereen asti, hänen, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välille.” Matt. 23:35

    Ei Kristuskaan saanut oikeudenmukaisuutta, vaan juuri tuo valittu ”Jumalan kansa” oli vaatimassa häntä ristiinnaulittavaksi.

    On tärkeää, että näistä kaikista asioista keskustellaan ja tällaisen toivomuksen on SRK:n johtokin esittänyt ainakin julkisesti useita kertoja. Totta on myös se, että paikallisella tasolla tätä keskustelua karsastetaan ja pyritään enemmän tai vähemmän aktiivisesti sammuttamaan.

    Tykkää

  44. Googlettamalla hoitokokoukset saa jo melko paljon tiedonpalasia kyseisestä toiminnasta. Sivustolla on toistoja johtuen sen toimintavasta. Sieltä puuttuvat tietenkin ihmisten omakohtaiset tilanne- ja tunnekokemukset, mitä tapahtumat ovat heille ja heidän läheisilleen silloin ja niiden seurauksena merkinneet.

    On merkillepantavaa, että hoitokokouskäytännön selvitystyössä on luotettu eniten asiantuntijoina liikkeemme piirissä johtopaikoilla toimineisiin. Ikäänkuin heillä vain olisi tieto, mistä on ollut kyse.
    Senioripolvi tietää vallan hyvin, kuinka laajasta rakenteellisesta toiminta on ollut ja siksihän sillä on ollut aivopesunomainen luonne ( kuten Quo Vadis kertoo ) Henkioppien osalta se on harhana jo periaatteessa myönnetty, mutta asia on jäänyt kokonaan tunnustamatta. Miksi? Koska on tukeuduttu mm.Seppo Lohen päätelmään, että vastuussa ovat vain yksilöt toinen toisilleen. Mutta kun käytäntö on ollut niin laajaa, osallisina on ollut vuosikymmenten mittaan valtavasti liikkeen jäseniä. Huoletta voidaan sanoa, että pahimpina aikoina olimme lähes kaikki osallisia, kun sen oikein ymmärtää. Tämän E.Reinikainen toi selkeästi julki.

    ”Seppo Lohen mukaan menneisyyttä tarkastellessa kaikille, myös liikkeen sisällä oleville on tärkeää uskaltaa kohdata tosiasiat, erityisesti silloin kun uskovaiset tekevät vääryyttä. Jos jotkut tuntevat tulleensa loukatuiksi ja väärin kohdelluiksi, liikkeen sisällä olevilla ei ole oikeutta sanoa, etteivät he saa niin kokea. Jos on itse loukannut on pyydettävä anteeksi ja toisen kokemaa vääryyttä voi pahoitella.[108]”

    Lohi puhuu aivan oikein vääryydestä. Hän jättää sanomatta, että tämä vääryydenharjoitus, jota on nimitetty hoitokouskäytännöksi on ollut yhteistä. Siksi se osataan yhä edelleen. Ja koska meitä vaadittiin vaikenemaan, sekin osataan edelleen.

    ” Hoitokokousten aikaan ja aina 2000-luvulle saakka SRK:n johtokunnassa toiminut opetusneuvos, rovasti Aarno Haho on varoittanut lestadiolaisia keskustelemasta julkisuudessa liikkeen asioista.[118]”

    !Antti Pentikäinen, joka on nykyisin Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtaja ja itse edelleen vanhoillislestadiolainen sekä liikkeen puhuja, on kertonut ihmetelleensä, miksi anteeksi pyytäminen hoitokokouksien uhreilta on lestadiolaisille vaikeaa, vaikka juuri anteeksianto on liikkeen julistuksen tunnusomaisin piirre. Erityisen raskaina uhrit ovat kokeneet lähimpien ihmissuhteidensa katkeamisen hoitokokouksten seurauksena. Pentikäinen on kertonut keskustelleensa SRK:n johdon kanssa asiasta ja havahtuneensa siihen, että monet puhujat ja liikkeen vastuuhenkilöt ovat itsekin hengellisen väkivallan vammauttamia. Omien perheenjäsenten sulkeminen ulos yhteisöstä voi vammauttaa ihmistä itseään niin, että se osittain saattaa selittää hänen tunteettomuutensa ja kovuutensa muita ihmisiä kohtaan.[111″

    Tykkää

  45. Joona kirjoitti:

    ”Siitä, että joku kokee jotain, ei voi kuitenkaan vielä vetää varmaa johtopäätöstä, että näin todella on tapahtunut. Myöskään siitä, että joku kokee ”ehkäisykiellon” ihmisoikeusloukkaukseksi, ei voi päätellä, että se on ihmisoikeusloukkaus. Se, että on rikos on tapahtunut, on osoitettava järkiargumenteilla. Pelkkä subjektiivinen kokemus, tuntemus tai ”olo” ei riitä näytöksi. Jos yhteiskunnallisia päätöksiä ja juridisia ratkaisuja aletaan tehdä jonkun/joidenkuiden ihmisten tunteiden tai subjektiivisten kokemusten perusteella, ajaudumme väistämättä mielivaltaan ja totalitarismiin. – –

    – – Nyt kuitenkin eräät haluaisivat juridisin keinoin velvoittaa vanhoillislestadiolaiset yksilöt pitämään ehkäisyä käyttäviä uskovaisina. Se on väärin ja ihmisoikeuksia loukkaavaa. Se, kuka pelastuu ja kuka ei, on uskonnollinen kysymys. Jokaisella on oikeus muodostaa siihen oma mielipiteensä uskonnonvapauden nojalla.”

    Joonan kirjoituksessa on paljon oikeaa. Nyt on kuitenkin tärkeää tarkentaa, että ihmisoikeusloukkaus ei ole automaattisesti rikos, mutta se voi olla (kaikki lainvastaiset teot eivät ole rikoksia). Rikoksesta voi olla kyse, jos jonkun ihmisen terveyttä on vahingoitettu ja tekijä, mielipiteiden esittäjä ymmärsi, että hänen tekonsa (lausuma) vahingoittaa varsin todennäköisesti toisen terveyttä (mielenterveys mukaan lukien).

    Mielipiteiden esittäminen yleisellä tasolla on yleensä sallittua (kiellettyä on lähinnä jonkun ihmisryhmän tai ihmisen loukkaaminen/halventaminen, kiihottaminen kansanryhmää vastaan jne.). Sen sijaan sananvapaus/sanaton ilmaisu on paljon rajallisemmin sallittua silloin kun sanojen/viestin kohteena ovat tietty henkilö. Ei siis ole sama asia esitellä näkemyksiä tietyn sisaren tai veljen uskon tilasta kuin julistaa julkisesti, että ehkäisyä käyttävät, televisiota katselevat tms. joutuvat kadotukseen.

    Puutuin Joona sanoihin siksi, ettei kukaan vain virheellisesti kuvittele, että omia käsityksiään toisen uskosta ja pelastuksesta saisi ihan rajoituksetta – seurauksitta – tuoda esille. Arvelen, että tieteellisen tiedon lisääntyessä henkisen väkivallan vaaroista madaltuu myös oikeudellinen kynnys puuttua kaikenlaiseen koulukiusaamiseen, hengelliseen kontrollointiin/puhutteluihin jne.

    Oma arvaukseni ja hieman pidemmän tähtäimen ennustukseni on, että tulevaisuudessa uskontojen kohtalona on se, että ihmisten vapautta olla eri mieltä ei voida rajoittaa uskonyhteisöjen sisällä samalla tavoin kuin tähän asti on totuttu tekemää, sillä uskonnon- ja mielipiteenvapaus tullaan työntämään myös uskontojen/uskonyhteisöjen sisälle. Yhteisöt, jotka eivät tähän mukaudu, lahkoutuvat ja painuvat ”maan alle”. Saa nähdä, miten ja missä määrin tämä ”profetia” toteutuu. Mikä on Lestadiolaisuuden kohtalo, sitä en ainakaan osaa sanoa. Riippuu siitä, miten liikkeen sisällä suhtaudutaan yhtäältä lakiin/maalliseen esivaltaan sekä toisaalta raamatun opetuksiin ”veljen vartioinnista” jne.

    Tykkää

  46. Klassisen kristillisen tradition mukaan kristillinen usko ei ole sopimuksen varainen uskonto, jonka sisällöstä voitaisiin päättää kunakin aikana erikseen, vrt. esim. poliittiset aatteet. Kuten aikaisemmin on jo tässäkin blogissa todettu, että Kristuksessa on tapahtunut lopullinen ilmoitus Jumalan pelastavasta toiminnasta (ns. päättynyt ilmoitus). Kristillistä uskoa on kuitenkin aina eletty todeksi kulloisessakin historiallisessa ajankohdassa. Meidän pitänee mieluummin siis pohtia sitä, mitä on Kristuksen perintö, sen luonne, tulkinta ja omistaminen historian eri todellisuuksissa.
    Paavalin aikaan elettiin aivan erilaisessa historiallisessa ja kulttuurisessa todellisuudessa, kuin nykyään. Paavalin maailmankuva pohjautui pitkälti kreikkalaiseen filosofiaan, jossa ihmisyyden kehitysasteen korkeinta huippua edusti yhteiskunnan yläluokan hyveellinen, itsensä hillitsevä ja muita hallitseva, mies (vir). Tämän jälkeen hierarkiassa tulivat yläluokan pojat, muut miehet, yläluokan naiset, muut naiset sekä lopuksi tyttölapset ja orjat. Paavali tosin kuitenkin totesi että Kristuksessa ei ole miestä eikä naista, ei orjaa eikä vapaata. Tämän päivän länsimainen oikeustaju ja ihmisoikeudet ovat ihan eri tasolla kuin 2000 vuotta sitten, tai jopa 100 vuotta sitten. Tämä ei tosin vielä koske länsimaissakaan kaikkia ihmisryhmiä, kuten syntymättömiä lapsia.
    Mikä siis on kristillisessä uskossa muuttumatonta, luovuttamatonta ja pyhää? Mitä taas on muuttuvaista ja voidaan soveltaa erilaisiin historiallisiin olosuhteisiin? Mitä on rakkauden lain mukaista missäkin olosuhteissa, mikä taas ei ole rakkauden lain mukaista? On aina kysyttävä perusteluita erilaisille tulkinnoille ja valinnoille, kuin myös on kysyttävä mikä on maallisen lain ja tieteen käsitys väkivallan kriteereistä.
    ”Lisäksi on tarkasteltava jokaisen yhteisön sisäistä dynamiikkaa ja logiikkaa, sen omasta kontekstistaan käsin, jos haluamme ymmärtää syvällisesti asioita. ” Tällä tarkoitin lähinnä sitä, että usein yhteisön ulkopuoliset “vapauttamisyritykset” lähestyvät ylhäältä päin asioita. Kun hyväksyy esim. sen, että jokainen vanhoillislestadiolainen nainen ja mies on oman elämänsä subjekti omassa vakaumuksessaan ja suhteessaan Jumalaan, ei tule tarvetta päsmäröidä yli toisen vakaumuksen. Tarkoitus on vain keskustella ja tuoda erilaisia näkökulmia esille.
    Juntusen kommentista halusin sanoa sen, että opillinen julkilausuma voidaan laajentaa koskemaan myös elettyä uskoa. Mitä opin todeksi elämisestä seuraa/ voi seurata käytännön elämän tasolle? Voisiko sitäkin jotenkin tehdä näkyväksi.

    Tykkää

  47. ”Juntusen kommentista halusin sanoa sen, että opillinen julkilausuma voidaan laajentaa koskemaan myös elettyä uskoa. Mitä opin todeksi elämisestä seuraa/ voi seurata käytännön elämän tasolle? Voisiko sitäkin jotenkin tehdä näkyväksi.

    Kyllähän sitä nykyään jo voi helpostikkin, kun on tämä netti, joka mahdollistaa ikävistä ja vaiennetuista asioista kertomisen. Sellaiset tulevat asian kokeneilta helposti paineella päästessään ulos. Uhreilta ei pitäisi vaatia neutraalia ja vailla tunnetta olevaa puhetta, joka tuomitaan suinpäin katkeruudeksi. Sellainen vaientaa lisää.

    Esimerkkinä Juntusen lausunnon ”puutteesta” otan todellisen esimerkin, jonka 70-luvulla laadittu ja ylläpidetty julkilausuma on suoraan aiheuttanut:

    Taannoinen murhenäytelmä tapahtui uskovaisessa suurperheessä Yhdysvalloissa. Siellä sairas ja lopen uupunut äiti surmasi pienen vauvansa mielenhäiriössä, kun ei kertakaikkiaan enää pystynyt hallitsemaan itseään. Hänen tilansa ei ollut yllätys, mutta silti hänet altistettiin uudelle raskaudelle. Tämä on lyhennetty ja neutraali versio tapahtumasta.

    Minua ja monta muuta järkytti sikäläisten puhujien kommentointi asiasta. Heille näytti jääneen pimentoon tapahtuman merkitys.

    Hirvittävä teko oli mielestäni kuin Jumalan sormen osoitus, että pieniä viattomia lapsia, eikä heidän äitejään saa työntää uskonnon alttarille ihmisuhreiksi vaille todellista apua. Kyseessä on ääritapaus ja lajissaan harvinainen, mutta sitäkin paljastavampi ja tahtoo opettaa jokaisen elämän lahjan pyhyyttä ja arvoa. Jeesus ei tarkoittanut tällaista ”elämän kadottamista” Luukkaan tekstissä. Tällaisia ristejä Kristuksen mieli ei tahdo lastata tällaisia painoja ristiemme päälle kannettavaksi. Hän kantoi puolestamme raskaimman ristin.

    Siirrän ylempää tähän sinun kappaleesi:
    ”Kristillisessä teologiassa puhutaan ristin kantamisesta, itsensä kieltämisestä, oman lihan ristiinnaulitsemisesta, kuuliaisuudesta ja nöyryydestä (Luuk 9: 23-24):” 23) Ja hän sanoi kaikille: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. 24) Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.” Voidaanko Kristuksen sanat tulkita fundamentalistiseksi väkivallaksi? Milloin oman lihan ristiinnaulitseminen menee väkivallan puolelle ja muuttuu elämää tuhoavaksi toiminnaksi?”

    Oma vastaukseni on, että tuo järkyttävä tapahtuma on niin vahva opetus, että meidän kaikkien uskovaisten pitäisi ymmärtää, mitä se tahtoo kertoa ja mistä varoittaa omassa opetuksessamme – siitä, mikä on Kristuksen mieli heikompaa ja sairasta kohtaan.

    Onko 70-luvulla lanseerattu ehdoton katolistakin kirkkoa tiukempi ohjeistus saman harhan hedelmä kuin hoitokokouskäytänne? Minusta on.

    Roosa valottaa hyvin äitien kuin myös isien tuntoja, jotka kipuilevat tämän asian kanssa: ”Käymieni keskustelujen perusteella ehkäisykysymykseen liittyy paljon ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. Jos niistä haluasi vetää yhteenvedon voisi todeta, että suurin osa vl-uskovista (sisältää sekä miehet että naiset) kokee kysymyksen vaikeana” jne.

    Suuri muutos entiseen on jo tapahtunut, kun asiaa on jo lupa käsitellä ja siitä puhuakkin – ainakin läheisten kanssa ja netissä. Tärkeintä on, että nyt jo uskalletaan keskusteluissa – siis keskusteluissa – sanoa, että jaksamista on lupa kuunnella. Koko perheen hyvinvointi on tärkeää, jotta lapsilla on koti turvalliseen huolenpitoon. Jos vanhemmilta perheen kasvaessa loppuvat resurssit, koti on turvaton paikka. Paimmillaan puhutaan silloin perhehelvetistä Sellainen on kaukana terveiden ja vahvempien vanhempien perheen olosuhteista. Eri tavalla jaksavien perheiden suhdeluvut tuskin ovat oleellisia.

    Pitääkö tämä muutos näkyä julkilausumissa tai ohjeistuksessa?

    Mielestäni Viljon ilmauksessa se vielä puuttui.

    Quo Vadis, jaksatko tarkentaa, mitä tarkoitat lauseella: ”Juntusen kommentista halusin sanoa sen, että opillinen julkilausuma voidaan laajentaa koskemaan myös elettyä uskoa.”?

    Tykkää

  48. Lienee sallittua kertoa, että olin yhtenä kuuntelemassa Helsingistä Joonan saarnaa, jonka alla sieluni sai tuntea ja iloita terveellisen sananrieskan tuoreesta ravinnosta. On meidän turvamme, että missään vaiheessa tämä ei ole hävinnyt, vaikka on ollut alisteisena. Tämä on kokemukseni.

    Tykkää

  49. Tuo vl-seniorin kertomus lapsensa surmanneesta äidistä kiteyttää selkeästi vl-opin heikkouden.

    VL käsittääkseni opettaa, että ihmisen pitää luottaa Jumalaan, ehkäistä ei saa. Ihminen ikäänkuin siirtää vastuun pois itseltään ja on valmis ylittämään oman kestävyytensä rajat. Järjen käyttö on kiellettyä.

    Raamattu opettaa meitä kertomuksella, jossa paholainen vei Jeesuksen pyhäkön harjalle ja sanoi: ”Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas; sillä kirjoitettu on: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta' ja: 'He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi”. Jeesus kuitenkin vastaa: ”Taas on kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi'” (vapaasti lainaten Matt 4:5-7).

    Mielestäni Jeesus tässä opettaa meitä ihmisiä, että meidän ei pidä liikaa kiusata Herraa lopettamalla järjen käyttö arkisissa asioissa. Jos perhe on jo olemassa olevien lasten kanssa ”täystyöllistetty”, niin ei omaa taakkaa ole syytä lisätä sysäämällä vastuu Jumalalle. Kyllä me olemme itse vastuussa omista teoistamme. Ja tämä kyllä koskee ihan kaikkea ihmiselämän alueita, ei pelkästään ehkäisyä.

    Tykkää

  50. ”Juntusen kommentista halusin sanoa sen, että opillinen julkilausuma voidaan laajentaa koskemaan myös elettyä uskoa.”?
    Jumalan luomistyöhön osallistuminen on hyvin kokonaisvaltainen asia ja se tapahtuu mitä suurimmassa määrin juuri käytännön eletyn elämän tasolla, kaikissa niissä eettisissä pohdinnoissa ja konkreettisissa valinnoissa, mihin kulloinkin joudumme.
    Kun Jumala loi maailman, hän antoi ihmiselle tehtävän viljellä ja varjella koko elämää ja luomakuntaa. Ihmisen tehtävänä on toteuttaa Jumalan luomistyötä tämän Jumalan antaman viljelyn ja varjelun tehtävän kautta, jolloin myös järki on valjastettava erityisesti tämän tehtävän palvelukseen. Lisäksi on annettu jo Vanhassa Testamentissa vielä tarkennetusti 10 käskyä, jotka kaikki edistävät ja ovat harmoniassa tämä luomisessa annetun tehtävän kanssa.
    Kun etsimme elämää suojelevaa tasapainoa, pyrimme säätämään fokuksen heikoimmassa asemassa olevan elämän suojelemiseen. Tämän näkökulman soisi läpäisevän myös poliittisessa päätöksenteossa näinä aikoina. Eli ymmärrys siitä, että kun havaitsemme ja tiedostamme heikoimman lenkin yhteisössä, säätäisimme opillisia julkilausumia siihen suuntaan, ettemme lastaisi ylimääräistä kuormaa kenenkään harteille. Tämä ei tietenkään tarkoita Jumalan sanan totuudesta tinkimistä, vaan juurikin asioiden monipuolista tarkastelua Jumalan sanan valossa.
    Lisäksi Jeesus vielä antoi rakkauden lain rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään. Jumalan rakastaminen on sitä, että etsimme totuutta kokonaisesta Jumalan Sanasta, josta löydämme tien myös uskoa ja elämää suojelevaan elämään.

    Tykkää

  51. Mutta myös: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!” (Matt. 6:26)

    Enkä minä kohottaisi länsimaista ihmisoikeusajattelua – jos sitä mitataan teoilla – millekkään jalustalle. Se on ollut jälkijättöistä, valikoivaa ja kaksinaismoralistista. Juuri länsimaat ovat ajaneet maapallomme ekologiseen ja kulttuuriseen konkurssitilaan, ja juuri länsimaat ovat viimeisen vuosisatojen aikana aiheuttaneet aatteillaan, taloudellisella voitontavoittelullaan ja imperialistisella politiikallaan vähintäänkin satojen miljoonien ihmisten kuolemat…

    Havainnollisesti tämä julistusten ja todellisuuden ristiriita tuli esille jo järkeä palvovassa Ranskan vallankumouksessa, joka upeasta ihmisoikeusjulistuk sesta huolimatta muuttui useaksi vuodeksi totalitääriseksi demokratiaksi, hirmuhallinnoksi, jota vasten aiempi itsevaltias monarkia oli onnela. – Lieenekö ihmiskunnan historiassa ollut toista niin veristä vuosisataa kuin 1900-luku? Ja YK:n jäsenmaiden sitoutuminen lukuisiin ihmisoikeusjulistuksiin ja -sitoumuksiin ei ole estänyt niitä rikkomasta näitä sopimuksia mennen tullen. Kaupallinen väkivaltaviihde – jota perustellaan sananvapaudella ja julkaisuvapaudella – on irvokkaampaa ja raaempaa kuin roomalaisten gladiaattorinäytännöt ja sitä puolustavat jopa ihmisoikeuksia korkealla profiililla ajavat ihmiset. – Ja se aikamme kuva ja peili on vapaa aborttioikeus, jota länsimaat pyrkivät levittämään suurena ihmisoikeutena. Eikä luterilaisen kirkkomme useimmilla piispoillakaan ole enää asaan huomauttamista!

    Mutta edellinen ei kumoa myöskään sitä, että kristinuskoa on käytetty kautta historian myös edistämään omia valtapyyteitä, poliittisten intohimojen savuverhona ja/tai UT:n Kristuksen evankeliumin ja rakkauden käskyn unohtaen sovellettu VT:n väkivaltaista rituaalista lainsäädäntöä ja puhtautta.

    Tykkää

  52. Meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikasta Joulujuhlaa ja -rauhaa kaikille
    täältäkin valmistelun ja hyörinän keskeltä…

    Toivon mukaan myös puhujainkokouksessa kuin SRK:n johtokunnassa uskalletaan keskustella avoimesti, rehellisesti ja monesta näkökulmasta.

    Edellä on viitattu avoimen keskustelun sammuttamisyrityksiin. Tässä yhteydessä on esitetty vähintäänkin rivien välistä vihjaillen: mm.

    1. Että keskustelu rikkoo yhtenäisyyttä – ja yksimielisyys on tärkeintä. – Mutta onko näin myös väärän asian puolesta? Onko yksimielisyys tärkeämpää kuin pyrkimys totuuteen? Entä missä on rakkaus särkyneitä ja ilman raamatullista syytä sidottuja ja erilleen johdatettuja kohtaan?

    2. Keskustelu aiheuttaa hämmennystä, ja se on silloin väärin. – Pitäisikö koko Raamattu kieltää, koska se aiheuttaa helposti ”hämmennystä”.

    3. Keskustelu on järkeisoppia. – Entä Luther Wormisissa 1521 ”Ellei minua Pyhän Raamatun todistuksilla ja selvillä järkisyillä saada vakuuttuneeksi, (so. johdonmukaisella ajettelulla)…

    4. On väärin keskustella ja toimia vastoin kristillisyyden ”perinnettä”. – Mutta onko vääräkin perinne tärkeämpää kuin se, että etsitään raamatullista tietä ja totuutta? Ja se ”perinne” harvoin tarkoittaa vanhan klassisen kristinuskon perinnettä, ei edes Laestadiuksen tai Lutherin aikaista, vaan 1900-luvulla syntynyttä…

    5. Mikään ei ole uskomisessa muuttunut sitten Adamin ja Evan päivien. – Lähihistoriassa olemme sitoneet ja ajaneet erilleen weljiä ja sisaria mitä marginaalisimmistakin syistä. Emme itse tunnistaisi mitään yhteistä vl-kiristillisyyteen VT:n useimmissa pyhissä, vain Jumala tunnistaisi…(vrt. esim. hebrealaiskirje)

    6. Keskustelu on ”vikomista, katkeruutta, ja korjaamisvaatimus 1970-luvun henkeä…”. – Mutta silloinhan voitaisiin samaan linjaan väittää, että kristillinen parannuksentekovaatimus kaiken kaikkiaan ylensäkin on ”ruoskaevankeliumia”? Ja syyllistyikö myös SRK vikomiseen, kun SRK:n historiassa käsiteltiin monia kristillisyyden historian – yksilöihin ja yhteisöön – palautuneita ongelmia, tai kun SRK tunnusti ja pahoitteli 1970-luvun harhoja. – On täysin ymmärrettävää, että väärin kohtelu voi aiheuttaa katkeruuttakin, mutta suurempi syyllinen on silloin sen aiheuttaja, provosoija – kuin se joka inhimillisyyttään provosoituu!

    7. ”Meitä ei voi syyllistää, koska emme aikanamme voineet tietää…(esim. ped.-ongelman laajuutta tai 1970-luvun harhojen seurauksia)”. – Mutta valitettavsti niitä, jotka ymmärsivät on voitu syyllistää!?

    Niin. Me emme ole oikeassa siksi, että me olemme oikeassa – vaan, jos meidän uskomme on raamatullista!

    PS. Ks. hyviä blogeja myös http://siioninkevat.blogspot.fi/

    Tykkää

  53. Kiitos Markku todella hyvästä yhteenvedosta! Yhdyn siihen täysin. Sama on toiveeni, että puhujainkokouksessa rohjettaisiin rehelliseen ja tarpeeksi monipuoliseen ja avoimeen keskusteluun – rohkeasti – omasta yhteisestä historiastamme.

    Minulle on hyvin vieras ajatus, että korjausta ei voi tehdä, ennenkuin vääryyksistä on tehty kaikenmaailman tieteelliset tutkimukset – kun kaikki on tiedossa ilmankin. Ne on vain yhteisesti vaiennettu ja salattu. Vaatii vain rohkeutta uskaltaa muistaa ja puhua totta. Enää ei tarvitse puhujienkaan pelätä toisiaan.

    Tykkää

  54. JoseFerille:

    Siteeraamassasi kommentissani otan kantaa lähinnä siihen, miten asioiden tulisi olla, en siihen, miten ne ovat. Lait ovat tietysti aina tulkinnanvaraisia. Suomen tämänhetkistäkin lainsäädäntöä on varmasti mahdollista tulkita siten, että vaikkapa ehkäisykielteisten mielipiteiden esittäminen kriminalisoituu. On sitten toinen kysymys, olisiko sellainen oikeudenmukaista. Minun mielestäni ei missään tapauksessa olisi.

    On selvää, että toiselle henkilölle ei saa tehdä tai sanoa mitä tahansa, ei uskonnollisinkaan perustein. Uskonnon tai ehkäisykielteisyyden varjolla ei saa pahoinpidellä, syyllistyä vamman- tai kuolemantuottamukseen, varastaa, loukata kunniaa, rikkoa kotirauhaa jne. Jos tällaista tapahtuu, siitä tulee langettaa oikeudenmukainen rangaistus. Tällöin ongelma, jota pyritään ehkäisemään, ei ole kuitenkaan itse uskonto tai ehkäisykielteisyys vaan kunnianloukkaus, vammantuottamus tms. joka on tapahtunut uskonnon/ehkäisykielteisyyden varjolla.

    ”Hengellinen väkivalta”-puheen tendenssi on kuitenkin toinen. Siinä uskonto, ja erityisesti konservatiivinen kristinusko nähdään jo sinänsä ongelmallisena ilmiönä, jota yhteiskunnan on pyrittävä valvomaan ja rajoittamaan. Tämä näkyy parhaiten siinä, että ”hengellisen väkivallan” käsitteen avulla pyritään rajoittamaan tai kieltämään asioita, joita yhteiskunnassa muuten pidetään sallittuina ja yksityiselämän piiriin kuuluvina, mikäli ne tapahtuvat uskonnollisin perustein.

    Tykkää

  55. On esimerkiksi suhteellisen normaali ilmiö, että ihmissuhteet voivat rikkoutua peruuttamattomasti. Tämä voi johtaa siihen, että ihmiset alkavat karttaa toisiaan. Siitä huolimatta, että karttaminen voi olla kartetulle psyykkisesti hyvin raskasta, tätä pidetään yhteiskunnassa yksityiselämän piiriin kuuluvana ilmiönä. Sen ei katsota edellyttävän viranomaiskontrollia – ihmisiä ei voi pakottaa rakastamaan ja välittämään viranomaiskäskytyksellä.

    Asia kuitenkin muuttuu, jos karttaminen tapahtuu uskonnollisin perustein, vaikkapa vanhoillislestadiolaisuuden tai jehovantodistajuuden motivoimana. Tällöin se onkin yhteiskunnallista ohjausta edellyttävää ”hengellistä väkivaltaa”.

    (Selvennyksenä: En hyväksy karttamiskäytäntöä. Se ei mielestäni ole kuitenkaan ihmisoikeusloukkaus eikä rikos. Ihmisellä tulee olla oikeus ratkaista itse, keiden kanssa haluaa olla tekemisissä. Hänellä tulee olla vapaus päätyä myös siihen, että noudattaa näitä ratkaisuja tehdessään Jehovan todistajien ”oikeuskomitean” ohjeita. Sellaista ratkaisua voi arvostella julmaksi ja typeräksi, mutta ihmisoikeusloukkauksena sitä ei ole mielestäni syytä pitää. Karttamiskäytäntö on ongelma ja vääryys mutta se on pyrittävä ratkaisemaan muutoin kuin viranomaisohjailulla.)

    ”Hengellinen väkivalta”-puheen taustalta voi siis mielestäni selkeästi erottaa uskontovastaisen tendenssin. Tämä näkyy siinä, että uskonnoille halutaan tiukemmat säännöt kuin muille aatteille ja yhteisöille. Uskonnoille, erityisesti konservatiiviselle kristinuskolle, halutaan normaalia tiukempi valvonta ja pienempi tila.

    Olet oikeassa siinä, että yhteiskunnassa on havaittavissa pyrkimys työntää uskonnon- ja mielipiteenvapaus myös uskonnollisten yhteisöjen sisälle. Tämä ei olisi niin ongelmallista, jos muiltakin aatteellisilta yhteisöiltä ja organisaatioilta odotettaisiin samanlaista sisäistä mielipiteenvapautta. Pelkäänpä, että näin ei kuitenkaan tapahdu. Vl-liikkeen ja Luther-säätiön odotetaan kyllä hyväksyvän sisällään myös liberaalit mielipiteet mutta Seta:lta ja Vihreiltä Naisilta ei edellytetä samaa suhteessa arvokonservatismiin. Tämä on vakava ongelma, koska oikeudenmukaisuuteen kuuluu se, että oikeudet ovat yhtäläisiä.

    Tykkää

  56. Päivitysilmoitus: Hulluinhuonelainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s