Puheenvuoro Kuopion rauhanyhdistyksen nuortenpäivillä 19.3.2016
pastori Jaakko Tölli
Johdanto
Jeesus sanoo: ”Autuaita ovat puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.” (Matt. 5:8).
Puhdassydämisyys tarkoittaa omantunnon puhtautta. Kun pidämme uskon ja puhtaan omantunnon, saamme lopulta nähdä Jumalan, joka on totuus (Ps. 119:142; Joh. 14:6; Joh. 17:17; 1. Joh. 5:6; Joh. 16:13). Näemme hänet pyhässä päämäärässämme ikuisuudessa ja näemme totuuden. Totuutta täällä ajassa katsoessamme näemme Jumalan.
Perillä katsomme sitä, mikä on hyvää ja todellista. Kaikki paha ja valheellinen on kadotettu, ja jäljellä on kaunis todellisuus. Jotta näkisimme ihanan todellisuuden Jumalassa, meidän on sitä ennen suostuttava katsomaan Jumalaa nykyisessä todellisuudessa. Jumalan kasvojen etsiminen ja löytäminen ei ole todellisuuden pakoilemista vaan rehellisyyttä sille.
Minkälainen on tämä todellisuus, jossa elämme? Millainen on maailmamme? Millainen on ihmiskunta? Haavoitettu ja rääkätty kuin Kristus. Totuus tästä maailmasta on epämiellyttävä. Näemme synnin vaikutuksen siinä. Sellainen on Kristus, Jumalamme. Ei hänellä ole omaa syntiä, josta hän kärsisi rangaistusta vaan ainoastaan meidän pahat tekomme (Jes. 53:4).
Totuus tästä maailmasta on niin epämiellyttävä, että useimmat kääntävät katseensa muihin aiheisiin, niin kuin ihmiset kääntävät halveksien katseensa verisestä Jumalastamme, joka kulkee kohti Golgataa.
Pelkkä totuuden tietäminen ei kuitenkaan anna voimaa tehdä oikein, tarvitaan rohkeus. Rohkeuden voima on rakkaus ja elämänhalu. Rohkea ihminen rakastaa jotakin niin paljon, että toimii niin kuin täytyy, vaikka se herättäisi ei-toivottua huomiota, sosiaalista häpeää, kipua tai kuoleman. Rakkaus on voima, joka voittaa kaikki totuuden puolustamisen kustannukset. Näin omantunnon ihminen rakastaa totuudessa.
Omaatuntoa on tutkittu useista näkökulmista, muun muassa uskonnollisesta, biologisesta ja filosofisesta näkökulmasta. Minä pohdin aihetta erityisestä näkökulmasta: Ajatukseni on että omatunto voi hyvin silloin, kun ihminen noudattaa Jumalan tahtoa eli täyttää lain vaatimuksen ja säilyttää silti samalla sisäisen vapautensa olla ainutlaatuinen yksilö. Miten käy omantunnon äänelle jos ihminen menettää riippumattomuuden kokemuksen eli vapauden? Miten käy omalletunnolle, jos ihminen poikkeaa Jumalan tahdosta?
Parhaiten asia avautuu kertomusten kautta. Lähdetään liikkeelle Hiroshiman atomipommikoneen kuljettajan tapauksesta.
Claude Robert Eatherly
Yhdysvallat teki Japanin Hiroshimaan ydiniskun vuonna 1945 elokuun 6. päivänä. Pommi räjähti aamulla kello 8.15, kun ihmiset olivat vielä kodeissaan. Se tappoi heti 75 000 ihmistä ja viiden vuoden sisällä yli 200 000 ihmistä.
Osasyyllisiä tähän hirmutekoon oli useita ja syyllisyys kohdistui eri asioihin. Syyllinen oli hän, joka poliittisesti valmisteli ydiniskun mahdollisuutta; syyllinen oli pommin tekijä; syyllinen oli käskyn antaja; syyllinen oli hän, joka kuljetti pommikonetta ja syyllinen oli hän, joka pudotti pommin. Kun syyllisiä oli paljon, syyllisyys ei laimentunut jaettaessa. Kokonaissyyllisyyden määrä kasvoi.
Miten tekijät kestivät omantuntonsa syytökset? Ihmisten osoittamalla ihailulla, itsepetoksella, väärällä arvojärjestyksellä, epäloogisella järkeilyllä. Jokapäiväisen elämän arkisilla iloilla ja huolilla. Kuka milläkin.
Pommikonetta kuljettanut majuri Claude Robert Eatherlykin yritti jatkaa normaalia elämäänsä. Kolme vuotta iskusta Claude meni naimisiin ja sai lapsia. Perheellä oli talo, puutarha ja kohtalainen toimeentulo. Hän eli päivisin normaalia elämää. Öisin hän kärsi suurista tuskatiloista. Hän oli näkevinään edessään lukemattomia kasvoja. Hän karkotti kuvat mielestään muutamalla ryypyllä ja sai unen jälleen pillerillä. Mutta ennen pitkää tämä konsti ei auttanut, vaan edessä oli jälleen Hiroshiman valtava tulipalo ja vääristyneet kasvot.
Eatherly alkoi lähettää setelirahoja kirjeitse Hiroshimaan. Kirjeissä hän välillä hän syytteli ja välillä puolusteli itseään. Tämä ei auttanut. Hän halusi epätoivoisesti pois kokemasta suurta tuskaansa. Hän yritti lievittää oloaan vaihtamalla toimistotyön ruumiilliseksi työksi ja jonkin verran fyysinen rasitus paransikin unen laatua ja hiljensi syyttävän omantunnon – ei kuitenkaan kauan.
Ahdistuksessaan hän keksi mitä mielikuvituksellisimpia keinoja rikoksensa sovittamiseen. Hän halusi häpäistä itsensä julkisesti, sillä hänestä oli haluttu luoda sankarikuvaa mediassa. Hän alkoi tehdä rikoksia, saadakseen tuntea että häntä rangaistaan. Normaali elämä ei ollut mahdollista. Perhe hajosi.
Eatherlyn tunnontuskia yritettiin hoitaa psykoterapialla, lääkkein ja esimerkiksi insuliinishokein. Lääkärit ajattelivat että terve ihminen sammuttaa omantuntonsa äänen ristiriitoja kohdatessaan. He ajattelivat Eatherlyn olevan poikkeuksellisen herkkä, normaalien huolettomien ihmisten keskellä. Todellisuudessa hän itse oli moraaliltaan terve ja se yhteiskunta, jonka keskellä hän eli, oli sairas ja kieroutunut.
Eatherlyn kärsimys johtui siitä, ettei hän ollut kuunnellut omantuntonsa ääntä. Sitä universaalia totuuden ääntä joka kertoo oikean ja väärän riippumatta ajasta, paikasta, kulttuurista ja kasvatuksesta. Edempänä huomioin myös sen, että omaantuntoon vaikuttaa myös saatu kasvatus ja sillekin äänelle tulee olla kuuliainen, vaikka se ei ole ehdoton totuus kaikkialla.
Eatherlyn tavoite oli saada julkinen mielipide atomipommeja vastaan, mutta mediassa hänen hätähuutoonsa vastattiin säälien, hänet leimattiin henkisesti sairaaksi.
Uutisointia ”hulluksi tulleesta sotasankarista” luki myös wieniläinen moraalifilosofi Günther Anders, joka alkoi käydä kirjeenvaihtoa majuri Eatherlyn kanssa. Ystävyys, myötätunto ja tarkkanäköinen keskustelu lopulta huojensivat pommikoneen lentäjän taakkaa. Hän sai lopulta elämänrohkeutta ja toivoa. Eatherly alkoi ajatella ja toimia järkevästi. Ja hän otti pikkuhiljaa vastuun elämästään ja yhteiskunnan rakentamisesta. Silloin häntä ei enää voinut pitää harmittomana pellenä, ja näin hänestä tuli todellinen uhka heille, jotka halusivat pitää totuuden äänen hiljaisena. Eatherlyä ei haluttu päästää levittämään ydinaseiden vastaista sanomaa vapaasti ja siksi hänet teljettiin pakkohoitoon.
Näin kerrotaan kirjassa Kielletty omatunto, johon on tallennettu majuri Robert Eatherlyn ja filosofi Günther Andersin kirjeenvaihto. Kirjan johdanto-osion kirjoittanut Robert Jungk sanoo: ”…me elämme ajassa, jossa hyvyyttä pidetään lapsellisuutena, säädyllisyyttä tyhmyytenä, sääliä heikkoutena, lähimmäisenrakkautta narrimaisuutena. Hyveet ovat voimassa enää vain virallisesti…
…Sitä suurempi on niiden harvojen vastuu, jotka eivät kammoa naurunalaiseksi joutumista, eivätkä pelkää tuota kieroa peliä, joka yhdessä silmänräpäyksessä saattaa muuttaa jokaisen totuuden ritarin Don Quijoteksi. … ’Eatherlyn tapaus’ on vain uusi näyte siitä ikuisesti toistuvasta tapahtumaketjusta, jossa ’pyhä hullu’ esittää haasteen parhaillaan vallassa olevalle yhteiskuntakerrokselle ja paljastaa sen rappeutuvan moraalin – vain olemalla toisenlainen kuin muut.” (s. 17-18)
Omantunnon ihmiset ovat Jumalan hulluja
Robert Jungk on oivaltanut saman ilmiön, jonka rovasti Laestadius havaitsi yli sata vuotta aiemmin. Ne joilla on totuuden edessä pelättävää, tahtovat leimata omantunnonihmiset hulluiksi. Puhdassydämiset ovatkin Jumalan hulluja ja siksi onniteltavia. Siksi Laestadius pilke silmäkulmassa antoi pääteoksensa nimeksi ”Hulluinhuonelainen”.
Kirkkoherra, kansanedustaja Väinö Havaskin puolusti sydämen kristillisyyttä. Hän kirjoitti runon Autuaat hullut:
Hullu Mooses!
Turhan tuskan alle
lähdit tielle ahtahalle.
Hovin suojissa mahtavan
olisit kuunnellut käskyjä Jumalan
taitavasti, malttavasti.Hullu Aamos!
Miksi nousit vaivaan
sanansaattajaksi taivaan?
Luona laumasi lauhkean
olisit tyyntänyt rintasi riehunnan,
nöyränä ja kylläisenä.Hullu Luther!
Miksi rauhasi heitit,
kirkon portin väittein peitit?
Olisit kaavussa oppineen
uuden uskosi kantanut hiljalleen,
harkitusti, hillitysti.Hullut, – – hullut!
Tie on liian kaita,
päiväin kulku riemunsaita.
Mutta keskellä tuskien
rauha hohtaa pohjasta katsehen.
Te kaikki olette autuaita.Elävä kristillisyys on täynnä esimerkkejä siitä, että Jumalan omat eivät ole sovinnaisia opportunisteja, vaan heitä, jotka pysyvät vankkumattomasti Jumalan sanassa. Opportunismi tarkoittaa sitä, että muuttaa käsityksiään aina sen mukaan, mikä missäkin tilanteessa ja kenenkin seurassa on hyväksyttyä. Opportunisti myy periaatteensa eniten tarjoavalle. Opportunismi on maailmallisuutta.
Velvollisuudentuntoinen Otto Adolf Eichmann
Omantunnon voi hiljentää järkeilemällä. Järkeily ei ole sama asia kuin järjen käyttö. Jos käyttäisimme järkeä, niin kuin Jumala on tarkoittanut sitä käytettävän, näkisimme kaiken totuudenmukaisena niin kuin Jumala. Mutta järkeily on vääriin oletuksiin perustuvaa tai epäloogista päättelyä, jolla synti selitetään tyhjäksi.
Kansallissosialismissa eli natsi -aatteessa väärä lähtökohta on esimerkiksi ihmisarvon välineellistäminen ja ehdoton auktoriteettiuskollisuus. Lailliselle auktoriteetille uskollisena SS-upseeri Otto Adolf Eichmann organisoi juutalaisten kuljetuksen tuhoamis- ja keskitysleireille.
Sodan jälkeen Israelin tiedustelupalvelu Mossad sai hänet kiinni Argentiinassa ja hänet kuljetettiin Israeliin oikeudenkäyntiin. Oikeudessa häneltä kysyttiin, pitikö hänen lakata kuuntelemasta omantunnon ääntä, että hän kykeni tekoonsa? Eichmann myönsi tämän. Hän oli tuntenut ristiriidan omantuntonsa ja velvollisuudentuntonsa välillä – hän valitsi velvollisuudentunnon. Lisäksi hän oli järkeillyt tähän tapaan: ”En ole tappanut ketään, minä vain lähetän ihmisiä junaan. Jonkun muun vastuulla on se, mitä tapahtuu junassa oleville juutalaisille.” Eichmann koki olevansa vain osa koneistoa.
Kuka ottaa vastuun jos kaikki ovat vain koneen osia?
Rohkea ja periksiantamaton Luther
Teologian tohtori Martti Luther oli omantunnon ihminen, joka halusi säilyttää omantunnon vapautensa enemmistön mielipiteen ja auktoriteettien vaatimusten luomassa paineessa. Wormsin valtiopäivillä häntä vaadittiin perumaan teesit, jotka oli naulannut kaikkien nähtäville. Teeseissä hän oli puuttunut hienovaraisesti vallitsevaan epäoikeudenmukaisuuteen ja väärinkäytöksiin.
Valtiopäivillä oli mies nimeltään Hieronymos Behus, joka yritti taivuttaa Lutherin luopumaan uudistusvaatimuksista vetoamalla hänen omaantuntoonsa (s. 8). Hän puhui tähän tapaan: ”Etkö ymmärrä minkälaista hämmennystä ja pahennusta tulet herättämään, jos et luovu teeseistäsi. Kuvitteletko että sinä yksin olet oikeassa ja kaikki muut ovat väärässä?”
Tämä olikin Lutherin yksi suurimmista kiusauksista. Häntä vaivasi ja suorastaan kauhistutti se, että kirkolliskokous, Paavi ja valtaosa kirkosta oli eri mieltä kuin hän. Mutta. Nimenomaan hänen omatuntonsavaati häntä laittamaan henkensä alttiiksi, eikä ainoastaan omaa elämäänsä, vaan rauhan koko yhteiskunnassa. Hän ei niidenkään hinnalla voinut omantuntonsa vastaisesti peruuttaa lausumiaan, sillä se mitä hän oli sanonut, perustui Jumalan sanaan. Omantunnonihminen on riippumaton kaikesta muusta paitsi totuudesta. Mikään ulkoinen tai sisäinen vaatimus ei vääristä puhdassydämisen arviointikykyä. Hän tekee niin kuin on oikein.
Tunnetuksi on tullut tämä Lutherin lausahdus: ”Jollei Raamatun todistuksin ja selviin järkisyihin nojautuen osoiteta, että minä olen väärässä, en voi enkä tahdo peruuttaa (paavia ja kirkolliskokouksia en yksistään usko, koska ne ovat ilmeisesti usein erehtyneet ja olleet keskenään ristiriidassa), sillä minua hallitsevat esittämäni Raamatun kohdat ja Jumalan sanaan sidottu omatunto, eikä ole oikein toimia vastoin omaatuntoaan.”
Jan Hus oli poltettu roviolla yli sata vuotta aiemmin ja Luther tiesi että häntä voi odottaa sama kohtalo. Totta kai hän pelkäsi. Omantunnon ihminen on rohkea, mutta se ei tarkoita etteikö tuntisi pelkoa. Rohkealla pelko ei vaan saa valtaa. Rohkea ei pelkurin tavoin käännä katsetta pois silloin, kun joku kaipaa että hänen hätänsä nähtäisiin. ”Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.” (2. Tim. 1:7).
Toisen kerran Lutherin Jumalan sanaan sidottu omatunto oli koetuksella silloin, kun hänen uskonystävänsä horjuivat. Philipp Melanchton oli pelkuri, joka olisi halunnut antaa periksi rauhan ja sovun nimissä, mutta Luther sanoi Melanchtonille, ettei heidän tarvitse huolehtia mistään muusta kuin evankeliumin ja omantunnon loukkaamattomuudesta (s. 33).
Luther ei ollut luonteeltaan kumouksellinen tai riidanhaluinen, hän oli vanhoillinen, hän rakasti rauhaa ja järjestystä, joka perustuu kirkossa, valtiossa ja perheessä olevien arvovaltojen tunnustamiseen (s. 9, 32). Hän kunnioitti auktoriteettejaan: Hän oli hyvin kuuliainen vanhemmilleen ja kunnioitti ylintä kirkollista esimiestään sekä maallista esivaltaa Keisari Kaarle V:ttä, vaikka he olivat hänen voimakkaimpia vihollisiaan.
Uskonasioita Luther ajatteli itsenäisesti ensimmäistä kertaa silloin, kun hänen omassa ”herätysliikkeesssään”, Erfurtin augustiinolaismunkiston keskuudessa syntyi erimielisyyttä. Luther ei tyytynyt annettuihin vastauksiin sellaisenaan tai enemmistön mielipiteeseen, vaan hän arvioi ja ajatteli itsenäisesti, mikä on oikein. Hän ei ajatellut omaa lyhyen tähtäimen etuaan valitessaan kiistassa puolensa (s. 30).
Aivan aluksi hän oli toiminut isänsä tahtoa vastaan lähtiessään etsimään totuutta Jumalan sanasta, ja hylätessään maallisen loisteliaan uran.
Mitä Luther tunsi Jumalan läheisyydessä? Löysikö hän levon ja ilon? Ei Luther ei tuntenut autuaallisia kokemuksia tutkiessaan Jumalan tahtoa. Sen sijaan totuus paljasti hänelle, millainen hän itse on ja missä tilassa kirkko on, se yhteisö jota hän oli pitänyt Jumalan seurakuntana. Todellisuus näyttäytyi hänelle realistisesti ja se aiheutti murhetta. Syvimmiltään hän kuitenkin tunsi lepoa ja rauhaa ulkonaisesta rauhattomuudesta huolimatta. Sellainen on Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ihmisymmärryksen; ei pinnallista tosiasioiden kieltämistä vaan Jumalaan luottamista tosiasioiden edessäkin.
Meidän aikamme esikuva
Hyviä esikuvia löytyy lähempääkin. Rauhanyhdistysten piirissä harjoitettiin 1970-luvulla laajamittaisesti hengellistä väkivaltaa. Huoneenhallitusoppi ja henkioppi jylläsivät, ja yksilön omaatuntoa vähäteltiin, kuten Päivämiehen pääkirjoitus arvioi jälkikäteen, vuonna 2011 lehden pääkirjoituksessa. Useat tunsivat sydämessään, mikä vääryys heidän silmiensä edessä tapahtui, mutta he vaikenivat. Heiltä puuttui rohkeus.
Vuonna 2014 Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen nykyiseltä puheenjohtajalta Viljo Juntuselta kysyttiin haastattelussa, miksi hän vaikeni tuolloin? Juntunen vastasi: ”Minulla ei ollut rohkeutta puuttua silloin vallitsevaan tilanteeseen.”.
Yleisradion haastattelun mukaan Juntunen on yksityisesti pyytänyt anteeksi menettelyään yhdeltä silloin erotetulta, joka oli äskettäin ottanut häneen yhteyttä.
Huono tottumus ja paatumus omantunnon vihollisena
Yksi synnin muoto ja hyvän omantunnon vihollinen on tottumus. Niin yksilö kuin koko yhteisö tottuu pahaan, jos se sallitaan. Ihminen tietää tekevänsä väärin, mutta ei tunne teostaan henkilökohtaista omantunnontuskaa.
Tänä aikana lääkäreillä voi olla vaikea varjella hyvää omaatuntoa, sillä laki ei anna mahdollisuutta kieltäytyä abortista omantunnon syyhyn vedoten. Joillakin lääkäreillä omatunto on venynyt huolestuttavan paljon.
Juttelin erään lääkärin kanssa, joka kertoi olevansa valmis virkansa puolesta allekirjoittamaan myös minun kuolemantuomioni, vaikka tietäisi minut syyttömäksi, jos vain esivalta määräisi hänet tekemään niin. Hän oli ulkoistanut liian paljon vastuuta esivallalle ja näin hiljentänyt omantunnon äänen. Jumalan sana kuitenkin kehottaa omantunnon puhtauteen. Sananlaskujen kirjassa sanotaan:
”Mene väliin, kun syytöntä viedään surmattavaksi, riennä apuun, kun hän hoippuu teloituspaikalle. Älä selitä: ”Enhän tunne koko asiaa”, sillä sydänten tutkijaa sinä et petä. Hän valvoo sinua ja tuntee sinut, hän maksaa jokaiselle tekojen mukaan. (Sananlaskut 24:11-12)”
Jos tunnet Jumalan kutsua lääkärinammattiin tai mihin tahansa, missä omatunto joutuu koetukselle, muista myös se keneltä olet kutsun saanut ja ketä sinun on viime kädessä kuunneltava. Ei ole rehellistä työtä, ilman että Jumalan olisi kutsunut siihen.
Yliherkkä omatunto – Philipp Melanchton
Jotain haluan sanoa yliherkästä omasta tunnosta. Yliherkkä omatunto on syyllisyyden kokemista asioista, joista ei tulisi kantaa syyllisyyttä. Esimerkiksi kasvatus tai kulttuuri voivat tehdä jonkin asian sopimattomaksi. Meillä ei syödä koiria eikä kissoja, niin kuin jossakin. Jossakin päin röyhtäily ruokapöydässä on välttämätön kohteliaisuus toisin kuin meillä. On hyvä noudattaa sitä hyvää tapaa, johon on kasvanut, mutta myös muuttaa tapojaan Jumalan sanan mukaisiksi, tai muuten paremmiksi. Näin omatunto kehittyy pitämään hyvänä sitä, mikä on hyvää.
Martti Lutherin ystävä ja työtoveri Philipp Melanchton esimerkiksi koki tekevänsä syntiä nauttiessaan ehtoollisen kahdessa muodossa, leivässä ja viinissä. Rooman kirkon alaisuudessa hän oli tottunut nauttimaan vain leivän. Ainoastaan papit nauttivat ehtoollisen kahdessa muodossa. Luther rohkaisi ystäväänsä: ”Tee rohkeasti syntiä, mutta usko vielä rohkeammin.”
Luther sanoi näin, koska ei ole suinkaan synti nauttia ehtoollisella viiniä. Hän yksinkertaisesti kehotti Melanchtonia totuttamaan sydäntään oikeaan ehtoolliskäytäntöön, vaikka se aluksi tuntuisi väärältä.
Toisten omistatunnoista huolehtiminen
Joku tuntee omassatunnossaan jonkun asian vievän syntiin, mutta toiselle tuo asia ei tuota mitään kiusausta. Tarkoittaako tämä ehdottomasti sitä, että toisen sydämessä opettaa Pyhä Henki ja toinen on mieltynyt maailmaan. Ei suinkaan. Jollekin punttisalilla käyminen on kunnon ja terveyden ylläpitämistä joku kohtaa siinä kehonpalvonnan kiusauksen. Joku tekee menestyvää yristystoimintaa, mutta toiselle sillä alalla ahneus ja veronkierto ovat liian suuria kiusauksia. Silloin kannattaa kuunnella omantunnon ääntä. Vaikka joku säilyttää samassa asiassa sydämen puhtautensa itse kannattaa välttää vaaran paikkaa. Näin toteutuu Jeesuksen opetus ”puhkaista silmä ja leikata käsi”, jotka pahentavat omaatuntoa. Samalla ei saa puhkaista kaverin silmää ja leikata hänen kättään. Miksi tekisimmekään niin? Kateudesta? Ettei hänkään saisi iloita Jumalan avaamista mahdollisuuksista, kun itselle se ei ole mahdollista?
Apostoli Paavali pohti usein samaa teemaa. Hän näki, että ”Herran on maa ja kaikki mitä siinä on”. (1. Kor. 10:26) Siksi Jumalan antamia lahjoja voi käyttää tekemättä niistä omantunnonkysymyksiä. Hän ihmetteli: ”Miksi antaisin toisen ihmisen omantunnon määrätä omaa vapauttani (1. Kor. 10:29)? Silti hän päätyi pitämään rakkautta arvokkaampana kuin oikeuksiaan. Siksi hän sanoi myös: ”Älkää loukatko sen enempää juutalaisia kuin kreikkalaisiakaan älkääkä liioin Jumalan seurakuntaa. Minäkin yritän aina tulla toimeen kaikkien kanssa; en etsi omaa etuani vaan muiden ihmisten parasta, jotta he pelastuisivat.”
Aiemmin hän oli sanonut Rooman kristityille: ”Älä ruoan vuoksi hajota Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta ihmiselle on pahaksi, jos hän syö jotakin, mikä loukkaa omaatuntoa. Sinun on hyvä olla syömättä lihaa ja juomatta viiniä ja välttää muutakin, mikä loukkaa veljeäsi. Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi. Mutta se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu, koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä. (Room. 14:20-23) Näin tärkeänä apostoli näkee omantunnonpuhtauden, niin oman, veljen ja sisaren kuin seurakunnan ulkopuolisen ihmisen omantunnon loukkaamattomuuden. Toimikaamme kaikin tavoin niin ettei evankeliumin vastaanottamiselle tule esteitä, vaan kutsumme ihmisiä vapauden valtakuntaan ja varjelemme toisiamme siinä.
Yhteenvetona sanon, että rakkauden tähden tulee olla valmis luopumaan omastaan, mutta toisaalta on sanottava, ettei turhaan kannata rajoittaa kenenkään yksilökohtaista vapautta, johon Jumala on meidät vapauttanut. Turha syy on kateus ja vallankäyttö. Turhaa on vedota siihen, että joku saattaa pahentua, vaikka minä en pahennukaan. Mitä jos rajoitat toisen vapautta ja hän onki niin heikko, ettei jaksa kantaa sinun hänelle sälyttämää taakkaa? Jaksatko ottaa hänet kannettavaksesi?
Opillinen harhailu ja synnin luvallisuus eivät kuitenkaan kuulu kristityn vapauden piirin.
Lopuksi
Aloitin puheenvuoroni puhumalla Jumalan eli totuuden katsomisesta. Elämässä tulee vastaan tiettyjä totuudenhetkiä, jolloin ihminen näkee ympäröivän todellisuuden ja itsensä sellaisina kuin ne ovat. Normaali elämä on mahdollista vain jos suostuu tunnustamaan tosiasiat. Mielikuvitusmaailmassa eläminen on epäkäytännöllistä ja aiheuttaa sitä suuremman romahduksen, mitä kauemmin ihminen vaalii epärealistisia kuvitelmia.
Viimeinen tuomio on suuri totuuden hetki. Silloin, katsoessaan Jumalaa, ihmiset viimeistään näkevät totuuden omasta elämästään – kaikki muutkin näkevät sen. Monille se on kuvitelmien romahduksen hetki, häpeän hetki, kivun ja kuoleman hetki. Silloin puhdassydämiset huokaisevat helpotuksesta, koska myös heidän puhdassydämisyytensä näkyy kaikille ja ihmisten väärät syytökset ja tuomiot osoittautuvat perusteettomiksi.
Minäkin odotan oikeudenmukaisuuden toteutumista ja toisaalta taas mietin joudunko lopulta häpeämään elettyä elämääni. Tätä mietti Paavalikin, toivoen ettei hän, joka oli auttanut monia sisälle pelastukseen, jäisi lopulta itse vaille voittajien palkintoa.
Totuuden Henki ilmoittaa omille tunnoillemme, että turmeltunut luontomme joutuu kadotukseen osana tätä maailmaa (1. Kor. 15:50). Tietoisuus siitä aiheuttaa vavistusta. Mutta pian murhe vaihtuu iloksi, kun huomaamme, että se onkin lopullisen vapautuksen päivä.
Heprealaiskirjeessä sanotaan: ”Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä.” (Hepr. 10:22)
Ei kukaan voi astua Kaikkinäkevän Jumalan eteen kestäen hänen katseensa ilman että sydän on vihmottu Kristuksen verellä puhtaaksi. Ei ruumiimme kelpaa Pyhän Hengen temppeliksi, ellei sitä upoteta evankeliumin veden puhdistavaan virtaan. Jumalan Pyhä Henki tutkii kaiken (1. Kor. 2:10) eikä häntä voi pettää (Ap. t. 5:3-4, 9).
Puhdassydämisyys on ennen kaikkea Jumalan katsomista rohkeasti, mutta siihen kuuluu myös rehellisyys omalle syntisyydelle. Jos ei tunnista virheitään, ei voi niitä vastedeskään välttää. Puhdassydäminen ihminen, hyvän omantunnon kantaja on syntinen niin kuin muutkin, mutta hän uskoo evankeliumin olevana omia syntejä suurempi voima. Siksi Jumalan eteen saa astua varmasti ja rohkeasti. Itsevarma tuhoutuu, mutta Kristuksen puhdassydämisyyteen luottava kestää Totuuden katseen alla.
Tärkeintä ei siis lopulta ole se, että me saamme katsella Jumalaa sellaisena kuin hän on. Ensin Jumala on katsonut meitä sellaisina kuin me olemme. Silti hän rakastaa meitä. Jumalan katse sytyttää meissä rakkauden. Rakkauden voimalla voimme katsoa totuutta silmiin ja voimme katsoa toisiamme silmiin pelkäämättä totuutta. Rakkaus antaa voiman tehdä se, mikä täytyy tehdä. Kun Jumala tuntee meidät, ja me tunnemme Jumalan, tunnemme myös itsemme ja olemme omantunnon ihmisiä.
Lähteet
Yrjö J. E. Alanen: Luther ja omatunto, Wsoy 1935
Eatherly & Anders: Kielletty omatunto (toim. Robert Jungk), Otava 1963
https://freepathways.wordpress.com/2009/10/13/omatunto-ja-sana/
http://yle.fi/uutiset/vanhoillislestadiolaisuus_uuden_ja_vanhan_valisessa_myrskyssa/7532135
Hulluinhuonelainen 
Taivaanisälle kiitos tästä ”ahtisaarnastasi” Jaakko!
”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” (Ps.119:105)
TykkääTykkää
Miten kävikään, mutta minulle tulivat juuri samat sanat ensimmaiseksi mieleeni, kun olin lukenut tämän kirjoituksen.
Voin vain olla hiljaisesti kiitollinen ja sanoa, Amen!
TykkääTykkää
Raamatullinen ja oikealla tavalla ravisteleva puheenvuoro. Juuri tällaisia tarvitsisimme enemmän, jotta Kristuksen seurakunta eläisi jatkuvassa herätyksessä ja jatkuvassa uskonpuhdistuksessa, kuten sen tulee.
TykkääTykkää
Kiitos tästä jykevästä puheenvuorosta!
Erityisesti näin hiljaisella viikolla minua puhutteli seuraava kohta:
“Minkälainen on tämä todellisuus, jossa elämme? Millainen on maailmamme? Millainen on ihmiskunta? Haavoitettu ja rääkätty kuin Kristus.”
Kun tänään etsimme Jumalan kasvoja, katsomme samalla kohti maailmaa, lähimmäisiämme ja omaa itseämme. Kärsivä, halveksittu ja verille piesty Kristus kärsii itse jokaisessa kaltoinkohdellussa, uupuneessa, hyväksikäytetyssä, kidutetussa, yhteisöstään poissuljetussa ihmisessä, riistetyssä ja poljetussa luomakunnassa.
TykkääTykkää
Amen! Virvoittavaa. Lohduttavaa.
TykkääTykkää
Tuota pyydettyä puheenvuoroa pitäessäni puhuin myös muutakin. Halusin lohduttaa evankeliumilla syntien anteeksiantamuksesta, joka puhdistaa sen uskovan sydämen. Lopuksi hiljennyimme rukoukseen.
Sain rohkaisevaa ja avointa palautetta puheenvuorostani. Joku nuortenpäivillä paikalla ollut vanhempi ihminen sanoi että puheenvuorossani oli paljon tietoa, josta iso osa meni ohi. Joku sanoi kertomusta Hiroshimasta liian pitkäksi. Myönnän että olisin voinut selventää kristillisyyden ulkopuolisten esimerkkien yhtä merkitystä: Jumala vaikuttaa myös pakanoiden (vs. kristitty) omissatunnoissa, kuten Paavali Roomalaisille kirjoittaa. No, täällä on mahdollisuus jatkaa keskustelua.
Toisten omista tunnoista huolehtimiseen liittyy mielestäni Paavalin puhe siitä, miten hän on juutalaisille juutalainen ja kreikkalaisille kreikkalainen. Oliko Paavali tämän perusteella sellainen opportunisti, josta varoittelin? Paavali itsekin oli moittinut Pietaria siitä, että Pietari toimi kaksinaamaisesti juutalaisten ja pakanakristittyjen kanssa.
Kristitty voi pitää omantunnon puhtauden ja samalla toisen omantunnon loukkaamattomuuden, kun ei tee toissijaisista asioista elämän ja kuoleman kysymyksiä. Ulkonaiset tavat tukevat sydämen uskoa. Muodon tehtävä on suojella sisältöä. Joku heikompi kristitty on niin kiinni tavoissa, ettei hän osaa tehdä eroa katoavan muodon ja katoamattoman sisällön välille. Paavali kehottaa kaikkia vahvistumaan, niin että voisimme syödä vahvempaa hengellistä ruokaa, eikä enää maitoa, joka on tarkoitettu vastasyntyneille.
Silti heikkoja on edelleen keskuudessamme. Myös Paavalilla oli heikot kohtansa. Hänkin tarvitsi tukea ja ymmärrystä. Hän ei kaivannut mitään sellaista, mikä olisi tuottanut hänelle lisää taakkaa ja murhetta. Silti jotkut käyttivät nimenomaan tätä Paavalin heikkoa kohtaa hyväksi edistääkseen seurakunnassa itsekkäitä pyrkimyksiään, kuten Paavalin kirjeistä voi lukea.
Turmeltuneen ihmisen taipumuksena on käyttää kristitylle tarkoitettua vapautta väärin. Sellaisille ihmisille Luther suositteli mieluummin Rooman kirkon orjuutta kuin väärinkäytettyä evankeliumin vapautta.
TykkääTykkää
Mielelläni kuulisin ajatuksia siitä, onko totuuden katsominen mahdollista tai terveellistä. Olemmeko siinä määrin defenssiemme vankeja / suojelemia että äärimmäinen realismi ajaisi meidät vain vaaralliseen epätoivoon. Onko hyväksi seurata Brysselin terrori-isku-uutisoinnin kaikkia yksityiskohtia? Olenko pelkuri jos keskityn hoitamaan oman perheen elämän askareita? Entä kenen on tervettä tietää Rauhanyhdistysten piirissä tapahtuvista väärinkäytöksistä? Miten välttää ”kuivettuminen”, niin että kärsivien hädältä ei kuitenkaan käännetä katsetta?
Nykyisin sielunhoidossa painotetaan totuuden kertomisen tärkeyttä. Esimerkiksi 1900-luvun puolivälin jälkeisinä vuosikymmeninä kohtuun kuolleiden lasten vanhempien muistot lapsesta pyrittiin kaikin tavoin pyyhkimään. Äiti nukutettiin ja lapsi otettiin keisarinleikkauksella ulos. Vanhemmat eivät saaneet nähdä lastaan, tietää hänen sukupuoltaan, painoa eikä hautapaikkaa.
Nykyisin lapsen olemassaolo pyritään kaikin keinoin konkretisoimaan vanhemmille aina kuolleen lapsen synnyttämisestä, ilman nukutusta. Vain omaksiotettua voi surra. Ennen todellisuus kiellettiin ja siitä koitui monia psyykkisiä ongelmia.
Lutherin rippi-isä Johann von Staupitz, bernhardiinilainen Kristus-mystikko, lohdutti usein Lutheria tämän syvissä predestinaatioon liittyvissä ahdistuksissa kehottaen häntä kääntämään katseensa Kristukseen ja näin kiinnittämään huomion siihen, mikä kristinuskossa on myönteistä ja lohdullista: “Paina mieleesi Kristuksen kuva,Kristuksen, jonka Jumala on edeltäpäin määrännyt kärsimään syntisten puolesta, niin pääset pääset predestinaatio-opista. Yrjö J. E. Alasen mukaan Staupitzin sanat lohduttivat Lutheria, mutta eivät tuoneet lopullista vapautusta. Tämä johtui Alasen mukaan siitä, Staupitzin kehotukset olivat evankelisuudesta huolimatta tunteenomaisia, eikä tunteenomaisella ratkaisulla ole pysyvää vaikutusta. Luther tarvitsi “varmaa vakaumuksellista perustaa” omantunnon kilvoitukselle ja Jumalasuhteelle. (s. 26-27) Siis sellaista perustaa, joka on objektiivinen, riippumaton kaikista omista tuntemuksista ajatuksista sanalla sanoen riippumaton mistään muusta kuin itse totuudesta.
Sama Jumalan tarkoittama distinktio sisältyi nuortenpäivien lauantai-iltaan, kun lauloimme Siionin laulusta 174, puheenvuoroni alussa:
Älä rakas veli, sisko
katso omaa sydäntäs.
Se on aivan kylmä, kolkko, turmeltu ja ynseä.
Katso sitä Veriylkää,
jonk on sydän palava.
Siinä syntisinkin löytää
sydämestä iloa.
TykkääTykkää
”Entä kenen on tervettä tietää Rauhanyhdistysten piirissä tapahtuvista väärinkäytöksistä? Miten välttää ”kuivettuminen”, niin että kärsivien hädältä ei kuitenkaan käännetä katsetta?”
Jos Rauhanyhdistyksen muodostavat sen ruumiin, jonka päänä on Kristus, niin väärinkäytöksistä kärsivät kaikki ja niihin puututaan. ”Jos yksi jäsen ruumiissa kärsii, koko ruumis kärsii.”
Silloin, kun Rauhanyhdistyksen piirissä päänä on ihminen tai ihmisiä Kristuksen asemasta, alkaa väärinkäytökset. Väärien paimenten orjuuttavan pelon tähden omien tuntojen ääni vaiennetaan. Aiheellinen pelko on joutua itsekin paimenten poissysimäksi, jos avaa suunsa. Hes. 34
Ei tunnu olevan rohkeutta Juntusella eikä muillakaan puuttua hengelliseen väkivaltaan eikä liioin kutsua opilliseen keskusteluun harhautumisen tapahduttua. Olen sitä valottanut blogissani.
TykkääTykkää
Jos Rauhanyhdistyksen jäsenet muodostavat sen ruumiin, …
Sana jäänyt pois
TykkääTykkää
Rukoilen että hän, joka on haavoittanut sinua, Koopee, janoaisi anteeksiantoasi, että hän pelastuisi. Jos ei suostu katsomaan Totuutta loukkaamassaan ihmisessä, ei voi nähdä Jumalaa.
TykkääTykkää
Omatunto-aihe on hyvä ja siitä on Joona koonnut hyvän johdannon.
OMANTUNNON VENYMISESTÄ JA YLIHERKKYYDESTÄ JA MISTÄ NE MAHDOLLISESTI JOHTUVAT
Itse olen kokenut eron omassa tunnossa kun olin epäuskoinen ja sitten tein parannuksen/sain parannuksen armon. Epäuskoisena eivät painaneet lihallisia himoja ruokkivat ja toteuttavat asiat, vasta uskovaisena rupesivat ne painamaan, jos niihin meni ja olen saanut ne korjata rippi-isän julistamassa synninpäästössä.
Yliherkkyys voi tulla siitä, jos liian helposti on mennyt synteihin ja tekee niistä parannuksen, niin pienetkin asiat voivat tuoda pelkoa omalletunnolle, jos niissä vähänkin on sellaista, että ne veisivät uudelleen samoihin synteihin.
Raamatussa on tosin sanottu: Että ymmärtäväisistä muutamat lankeavat, että he selkeäksi tulisivat. Kun saa parannuksen armon sitten, silloin alkaa välttämään niitä asioita ja paikkoja, jotka voisivat tehdä heikoksi ja voisivat langettaa.
Väärällä hengellisyydellä voi olla omaatuntoa tuudittava ja rauhoittava vaikutus. Mutta kun Jumala ottaa kovasti kiinni omantunnon kautta, herättää, ei saa rauhaa mistään muusta kuin elävästä evankeliumista.
TykkääTykkää
Muuten olen perustanut omat blogini, joissa voi paneutua yhteiskunnallisiin sekä Suomea että koko maapalloakin koskettaviin asioihin.
http://ekoideapankki.blogspot.fi/
http://aatteellisuskonnollinen.blogspot.fi/
TykkääTykkää
Kyllä tämä aika sekaseuraiselta vaikuttaa, sellaseen johtopäätökseen tulee kun lukee tätä blogia.
TykkääTykkää
Joka tietoa lisää, se tuskaa lisää…
Ymmärrän ystäviäni, jotka sanovat, että huolehdi vain omista asioistasi; onhan se tietyllä tavalla oikeinkin. En ole kuitenkaan pystynyt ummistamaan silmiäni enkä suutani silloin, kun olen havainnut sisaria tai veljiä avoimesti ja julkisesti törkeästi väärin kohdeltavan. Ei niistä tilanteista voimaa kartu, kun näkee, etteivät asiat korjaannu, vaikka niistä ympäristössäkin tiedettäisiin.
Useissa yhdistyksissä ei kuulkaa totuutta rakasteta. Ilmeisesti joissakin sentään, kun näin rohkeita alustuksia joku saa pitää.
VJ:llä on kyllä yritystä puuttua ainakin ajankohtaisiin tilanteisiin mutta en tiedä hänen todellisia mahdollisukksiaan, sillä yhdistyksethän ovat itsenäisiä, kuten erään ry:n johtokunta vastasi keskusteluehdotukseen.
TykkääTykkää
Argumentum ad hominem ja muut keskustelun tasoa huonontavat kommentit… http://hulluinhuonelainen.blogspot.fi/2016/02/patevan-ja-epapatevan-argumentaation.html
TykkääTykkää
Blogin kommentointi toimii taas. Sain sen korjattua nimimerkki Jupelta saamani ystävällisen vihjeen ansiosta. Kyse oli puhtaasti teknisestä viasta, ei meidän ilkeydestämme tai SRK:n painostuksesta johtuvasta sensuurista. Aina pahin tai dramaattisin vaihtoehto ei ole se oikea. Syy on usein yllättävän arkinen.
TykkääTykkää
Kiitos Jaakko erinomaisen tärkeästä puheenvuorosta.
Esimerkiksi tämä kohta haastaa (aivan oikein) miettimään omaa toimintaani ja asenteitani: ”Yksi synnin muoto ja hyvän omantunnon vihollinen on tottumus. Niin yksilö kuin koko yhteisö tottuu pahaan, jos se sallitaan. Ihminen tietää tekevänsä väärin, mutta ei tunne teostaan henkilökohtaista omantunnontuskaa.”
On niin helppo vaieta sovinnaisuuden, ymmärtäväisyyden ja ”turhan” sekaannuksen välttämisen nimissä. Tai pelkkää pelkuruuttaan tai välinpitämättömyyttään.
Tämä blogi-kirjoituksesi tuli mieleen myös pääsiäisen sanomaa ajatellessa.
'Kun Pilatus näki, ettei mitään ollut tehtävissä, ja kun meteli yhä paheni, hän otti vettä, pesi kätensä väkijoukon nähden ja sanoi: ”Minä olen syytön tämän miehen vereen. Tämä on teidän asianne.”'(Matt. 27:24)
Toiminko minä Pilatuksen tavoin ja pakenen vastuutani, vaikka syyttömälle ollaan tekemässä vääryyttä?
Puolustanko vääryyttä käytännöllisen tehokkuuden, epämukavuuden välttämisen ja oman vallan säilyttämisen vuoksi samaan tapaan kuin Kaifas toteamuksessaan: ”Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?” (Joh. 11:50).
Toimimmeko Pilatuksen tai Kaifaan tavoin yhteisönä esim. kirkossa tai Rauhanyhdistysten piirissä?
Puolustammeko kirkossa heitä, joita ollaan ajamassa joukosta Raamatun sanassa pysymisen tähden?
Puolustammeko Rauhanyhdistyksessä heitä, joiden kokemien vääryyksien oikaiseminen uhkaa ”hyvää järjestystä” ja arvostettujen henkilöiden asemaa?
TykkääTykkää
Jaakko yllä: ”Mielelläni kuulisin ajatuksia siitä, onko totuuden katsominen mahdollista tai terveellistä.”
Itse ajattelisin, että totuuden katsomiseen täytyy pyrkiä, vaikka se vaikeaa onkin. Muutenhan katsomme poispäin totuudesta – eli suuntaudumme valheeseen. Ehkä totuutta on kuitenkin syytä annostella sopiva määrä kerrallaan; tavallaan siedättää kuin allergeeniä allergiselle. Kun totuutta tottuu katsomaan, sitä kestääkin vähän paremmin.
TykkääTykkää
Jaakko yllä: ”Onko hyväksi seurata Brysselin terrori-isku-uutisoinnin kaikkia yksityiskohtia? Olenko pelkuri jos keskityn hoitamaan oman perheen elämän askareita? Entä kenen on tervettä tietää Rauhanyhdistysten piirissä tapahtuvista väärinkäytöksistä?”
Ajattelen, että ihmisen tulisi ensisijaisesti hoitaa oma tonttinsa ja sen päälle kohtuullisella panoksella yhteisiä asioita. Omaan tonttiin kuuluvat oma perhe, naapurit, työkaverit, opiskelukaverit, kadulla vastaantulijat ja kaikki muut ihmiset, joita kohtaamme luonnollisesti elämässämme – missä ikinä sitten liikummekin. Jos jokainen kohtaa nämä lähimmäisensä lämmöllä ja rakkaudella, rakkaus ja hyvä leviää toinen toistemme kautta koko maailmaan, ihan sinne kaukaisimpaankin kolkkaan. Näin lapsellisesti ajattelen. Yhteisiin asioihin kuuluvat sitten yhteiskunnalliset ja maailmanlaajuiset murheet.
Joskus on mietityttänyt se, kun ison perheen vanhempi hoitaa todella paljon yhteisiä asioita tai esim. kantaa somessa paljon murhetta lasten oikeuksista. Saavatko omat lapset ja läheiset silloin tarvitsemansa huomion?
Onko helpompi murehtia maailman kaukaisia murheita kuin kohdata lähimmäisen hätä ja tarvitsevuus siinä ihan vieressä?
Onko helpompi kantaa murhetta toisen paikkakunnan Rauhanyhdistyksellä tapahtuneesta väärinkäytöksestä kuin kohdata rikkinäinen ihminen ihan siinä oman toimitalon eteisessä?
TykkääTykkää
Kotimaan sivuilla käydään keskustelua Tuomas Palolan kristillisyytemme hajaannuhistorian tutkimusten pohjalta nousseesta käsitteestä SRK-vanhoillisuus – vastakohtana perinteisemmälle vanhoillislestadiolaisuudelle.
Myös Janne Metsänheimon tuore gradu on valaiseva, joka on luettavissa kätevästi googlettamalla:
Synteihin sidotut
Hoitokokousten opillinen perusta 1960-70-lukujen vanhoillislestadio- laisuudessa
Jo pelkkä tutkimuksen Loppulause sivulta 107 alkaen piirtää selkeän kuvan tutkimuksen sisällöstä ja johtopäätöksistä.
Ympäröivä yhteiskuntamme pyrkii kaiken aikaa teknologian mahdollistaessa läpinäkyviin organisaatioihin ja rakenteisiin. Enää ei riitä, että vain Jumala näkee kaiken. Ihmisetkin haluavat tietää, mikä on totta, jotta voi luottaa. Veroparatiisitkaan eivät kohta ole veronkiertäjien tai korruptiorahojen piilotukselta turvassa.
Vaiejutut vääryydet nousevat vääjäämättä pintaan ja ne joudutaan kohtaamaan. Erityisesti yhteisölliset, kollektiiviset vääryydet, joista on aiheutunut kollektiivisia traumoja, nousevat lopulta esiin. Ihmisyys vaatii sen. Ihminen on luotu sellaiseksi. Vääryydet on tärkeää kohdata, käsitellä ja korjata, ettei niiä toistettaisi.
”Rettelöasioihin” ei haluaisi millään puuttua, vaan toivoisi, että asianosaiset selvittäisivät erimielisyydet. amicus curie:
”On niin helppo vaieta sovinnaisuuden, ymmärtäväisyyden ja ”turhan” sekaannuksen välttämisen nimissä. Tai pelkkää pelkuruuttaan tai välinpitämättömyyttään.”
En tiedä kenen lanseeraama alunperin on nimike SRK-vanhoillisuus, mutta itse olen ajatellut, että samaa tarkoittaa yksinkertaisesti harhaoppi, jolla on ollut useita tunnistettavia harhaisia piirteitä, raamatuntulkintoja ja ihmisestä nousseita kurinpidollisia, muotittavia ohjeistuksia. ”Överit” tulkinnat, kuten Markku on osuvasti sanonut. Niillä on laumaa taakoitettu ja orjuutettu. Erehtymätön huoneenhallitusoppi on sisältänyt pitkälle yksityisyyteen menevää puuttumista ja mielivaltaisuutta.
Laumalle, tavaliiselle ”riviuskovaiselle” po. harhaoppi konkretisoitui selvimmin massahoitokokousten vyöryessä päälle. Ihmettelen, miksi ei ole enemmän puhuttu niistä, koska mielestäni niihin sisältyi konkreettisimmillaan sekä henkioppiharha -että julma kohtikäyvä väkivaltaisuus ilman minkäänlaisia ennakkovaroituksia tai valmistelua. Kylmiltään jouduimme – ainakin suuremmilla paikkakunnilla – kuin viimeisen tuomion kenraaliharjoitukseen. Tekisi mieli kirjoittaa esimerkiksi Helsingin ry:n massahoitokokouksen kuvaus 70-luvulta. Jokainen voisi sitten arvioida, kuinka sielunhoidollisesta tilaisuudesta mahtoi olla kysymys monisatapäisen seurakunnan edessä. ”Näytelmä näyttämöllä” kirjaimellisesti, koska sellainen oli vanhalla ry:llä Fredrikinkadulla.
Nuorempi polvi voisi kysyä, suostuisiko samanlaiseen kohteluun tänä päivänä?
Senioripolvi voisi kysyä, olisiko oikein tehdä sama uudelleen?
SRK voisi kysyä, miksi meni niin kauan tunnustaa henkiopit harhaksi?
SRK voisi kysyä uhrien perään?
Ansioituneimmat hoitomiehet voisivat kysyä, mikä olisi nyt Kristuksen mielen mukaista?
Ennenkaikkea meistä jokainen voisi kysyä sitä ja totuutta.
TykkääTykkää
Amicus esitti hyvän huomion, että voi olla helppoa lehtia muiden asioista ja esittää moraalikäsityksiä netissä. Hankalampaa on sitten oikeasti toteuttaa asioita omassa elämässä ja erityisesti oman perheen keskellä. Toisaalta emme kuitenkaan voi rajoittua oman tonttimme hoitamiseen ja välittää vain oman lähiympäristömme asioista. Toki sotien murehtiminen yms. huolen kantaminen ei auta mitään, joten sellaisista asioista ei pidä ottaa itselleen mitään hirveätä taakkaa. Olennaista on, että ei kyynisty ja vaikuttaa siihen mihin voi. Tänä päivänä asioiden julkisella käsittelyllä ja paheksumisella on valtava voima, joten omien arvojen ja mielipiteiden esittäminen on erittäin tärkeää. Vaikeneminen taas antaa pahuudelle ja synnille entistä enemmän valtaa.
Tämän sekavan kommentin ideana on sanoa, että on hyvä priorisoida omaa perhettä ym. mutta aktiivisella kansalaiskeskustelullakin on oma arvonsa. Yhteisten asioiden hoito kuuluu jokaiselle, ei vain erikseen valituille vaikuttajille. Oman äänen käyttö ja kansainvälinen vaikuttaminen on lisäksi niin helppoa. Sen kuin ryhtyy plan-kummiksi, harjoittaa kysyntää sosiaalisia ym. seikkoja painottaen, puuttuu näkemäänsä kiusaamiseen, tervehtii laitapuolen kulkijaa tai yksinäistä seuroissa kävijää jne. Pienet teot ovat paljon kun jokainen tekee jotain.
TykkääTykkää
Samaa mieltä; hyvin muotoilit, JoseFer.
Vaikka lähipiiriä ei pidäkään laiminlyödä, yhteiset asiat voivat viedä paljonkin resursseja. Jonkun täytyy esittää mielipiteitä, jotta toiset voivat niihin yhtyä. Jonkun täytyy nähdä vaivaa, vastustaa pahaa ja edistää hyvää, jotta toiset voivat näitä toimia kannattaa.
Käytännöllisten tekojen listaasi lisäisin vielä:
– ostaa eettisesti tuotettuja tuotteita ja palveluja, ja
– kieltäytyy liian hyvästä tarjouksesta.
TykkääTykkää
Omatunto-aiheesta tuli vielä mieleen rippi, asioiden käsittely sekä totuuden kohtaaminen.
Tässä ylempänä nousi esille kysymys, tarvitseeko totuutta tuoda esille, jos sen kohtaaminen voi olla jollekin vaikeaa. Näin yleisellä tasolla ajattelisin, että seurakunnan tulee olla seurakuntana valmis kohtaamaan todellisuus ja tositapahtumat. Jossain on menty pahasti vikaan, jos syntyy ajatus, että seurakunta ei kestä kuulla totuutta. Usko ei voi perustua propagandaan ja valheeseen. Uskon kohteenahan ei ole mikään seurakunta tai erehtymätön johto, tai jos on, niin silloin kunnon ravistelu onkin paikallaan, jotta uskon kohteeksi vaihtuu Iankaikkinen Totuus.
Hieman toisin voi asia olla yksilötasolla eli yksittäisten henkilöiden välisissä suhteissa. Ajattelen niin, että toiselle ihmiselle ei nyt pidä mennä kaikkia syntejänsä tunnustamaan, jos tunnustus voisi satuttaa ja vahingoittaa kohdetta. Tietysti näissä tilanteissa joutuu aina harjoittamaan punnintaa, mutta esimerkkinä nyt vaikka voi sanoa, että kaikkea sitä ilkeää ja pahaa, mitä on vaikkapa puolisostaan vihaisena ajatellut, ei varmaankaan kannata mennä puolisolleen avaamaan. ”Suurempien” syntien kohdalla rajanveto sen suhteen, pitäisikö salaisesta synnistä kertoa loukatulle, on kuitenkin vaikeampaa. Vakavan rikkomuksen kohdalla on hyvä kysyä muun läheisen uskovaisen tai ammattiauttajan arviota siitä, miten asiassa kannatattaa edetä.
Näiden yleisen tason pohdintontojen sopii kertauksen vuoksi lainata Jaakon esille nostamia Jeesuksen sanoja: ”auaita ovat puhdassydämiset”.
TykkääTykkää
Alustukseen kommentti: Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. Itse en ymmärrä mitä Hiroshimat ja nuo muut filosofiset pohdinnat liittyvät Jumalan sanaan. Uskovaiset kutenkin haluavat mennä seuroihin kuuntelemaan Jumalan sanaa ja sillä haluavat uskon vahvistusta.
t. Tiina Ilmanen
TykkääTykkää
Ei siis sinänsä väärin puhua Hiroshimasta. Mutta turhanaikaista löpistä ajallisesta esimerkistä suurin osa ajasta, kun tämä ei kuitenkaan johda selkeään kehotukseen tehdä parannus. Sillä taivaallinen rauha ei synny teoista, vaan siitä, että saa uskoa evankeliumin kohdalleen. Lentäjä olisi saanut rauhan, vaikka olisikin saattanut kokea syyllisyyttä läpi elämänsä.
TykkääTykkää
Tiina,
Jos Sinulla on käsitys, että Jaakko ”löpisi” suurimman osan alustuksestaan Hiroshimasta, niin vaivauduitkohan lukemaan alustuksen huolella loppuun asti?
Jaakko perustelee keskeiset väitteensä raamattuviitteillä. En löydä alustuksesta mitään Raamatun vastaista. Mielestäni ei ole mitään perusteita epäillä, etteikö Jaakko olisi puhunut Kuopion ry:llä Jumalan sanaa.
Hiroshimasta puhuminen ei ole ajallista vaan hyvin raamatullista. Raamattu puhuu todella paljon siitä, miten vakava synti Herran edessä on ”vuodattaa viatonta verta” (esim. Jer. 7:6). Raamattu sanoo myös: ”Te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.” (1. Joh. 3:15)
Minun on vaikea ymmärtää, miten ihmeessä Claude Robert Eatherlyn esimerkki voisi olla ”filosofista löpinää”? Sehän on päinvastoin konkreettinen ja puhutteleva esimerkki siitä, miten langennut ihminen voi ympäristön paineen vuoksi tulla toimineeksi vastoin omaatuntoaan, ja miten omantunnon yli käveleminen vie ihmisen kauas Jumalasta, tehden hänet onnettomaksi.
Ylipäätään Jaakko käsittelee minusta hienosti abstrakteja ja vaikeita asioita esimerkkien, tarinoiden, avulla. Juuri niin kannattaa toimia, erityisesti silloin, kun puheenvuoro on suunnattu nuorille.
Millaisia esimerkkejä, Sinä, Tiina, toivoisit alustuksiin, jos Jaakon käyttämät ovat mielestäsi ”ajallisia” ja ”filosofista löpinää”?
Alustuksen lopusta löytyy myös selkeä ja puhutteleva kehotus parannukseen ja evankeliumin uskomiseen:
”Puhdassydäminen ihminen, hyvän omantunnon kantaja on syntinen niin kuin muutkin, mutta hän uskoo evankeliumin olevana omia syntejä suurempi voima. Siksi Jumalan eteen saa astua varmasti ja rohkeasti. Itsevarma tuhoutuu, mutta Kristuksen puhdassydämisyyteen luottava kestää Totuuden katseen alla.”
TykkääTykkää
Olipa mukava kommentti (JoseFer 22.4 21.41). Jos täällä olisi tykkää-nappi, olisin painanut sitä.
TykkääTykkää
JoseFer: ”jossain on menty pahasti vikaan, jos syntyy ajatus, että seurakunta ei kestä kuulla totuutta. Usko ei voi perustua propagandaan ja valheeseen. Uskon kohteenahan ei ole mikään seurakunta tai erehtymätön johto, tai jos on, niin silloin kunnon ravistelu onkin paikallaan, jotta uskon kohteeksi vaihtuu Iankaikkinen Totuus.”
Voi mahdoton, katsokaa nyt tarkkaan, kuinka hyvin tuossa lyhyessä kappaleessa kiteytyy juuri tämän hetkinen tilanteemme!
Osa laumasta ei vieläkään siedä minkäänlaista yhteisöllistä itsekritiikkiä juuri siksi, koska meille on 70-luvulta asti painotettu erehtymättömän huoneenhallituksen oppia. ”Jumalan valtakunta ei erehdy”- toteamus on tarkoittanut tätä. Ehdoton kuuliaisuus kaikelle, mikä on annettu SRK:n ohjeistamana on ollut erehtymätöntä Jumalan sanaa ja toimintaa. Tämä täydellinen kuuliaisuus on velvoittanut myös luottamaan sokeasti paikallisten johtokuntien niihin jäseniin, jotka ovat kuuluneet SRK:n johtokuntaan tai muihin luottoasemiin.
Hoitokokouskäytänne luotiin työkaluksi säilyttää tätä erehtymättömyyttä ja tukahduttaa pieninkin kyseenalaistaminen tai kritiikki. Tämä käytänne on mahdollistanut takavuosien överien normitusten perusteella kontolloinnin, koska opetus velvoitti siihen.
Emme voi enää väistää sitä yksinkertaista totuutta, että samasta harhaopista ja sen todellisesta lustraatiosta on kyse nyt kuin 80-luvun taitteessa.
On suorastaan paradoksaalista, että vaikka SRK on jo muutama vuosi sitten sanoutunut irti 70-luvun henkiopeista ja erehtymättömyyden käsitteestä, suuri osa uskovaisista ei tiedä, mitä se tarkoittaa. Se ei silloin ole heille totta.
Voimme kysyä, miten toisenlainen olisi nyt tilanne, jos erehtymättömyysilluusio olisi tunnustettu jo tuolloin, eli 80-luvun taitteessa?
Meillä on nyt yhteisönä uskallettava kohdata tuo vanha harhaoppi karvoineen päivineen, ( jota Tuomas Palola nimittää SRK-vanhoillisuudeksi ) koska se jäi silloin 80-luvun taitteessa oikealla tavalla tekemättä. Ihmiskunnian, kasvojen menettämisen pelko lienee silloin ollut tärkeämpää kuin totuus, joka kuitenkin oli tullut jo ilmi.
Minulla heräsi epäluulo ensimmäisiä kertoja, kun kuulin, ettei tuolloin Heikki Saaren sallittu julkisesti korjata opetustaan. Silloinhan olisi selvinnyt, että hän ei ole ollut yksin.
Luottamuksen murenemisen, inhimillisen kunnian pelko. Arvostettujen puhujien kunnian tai maineen menetys. Nyt on hajaannuksen pelko suurempi kuin Kristuksen mielen ja totuuden näkeminen pelko siitä, että arvostetuimmat miehet ovat erehtyneet ja vieneet harhaan. Riipumme helposti jo ajasta siirtyneiden miesten kunniassa enemmän kuin Jumalan Pojan.
MIllainen olikaan Jumalan Pojan esimerkki?
http://www.suviseurat.fi/2014/media/saarnat/20140629_1800_Mika_Kallunki_fi.mp3
TykkääTykkää
En näe minkäänlaista ristiriittaa Jumalan Sanan kanssa Jaakon alustuksessa. Päinvastoin! Alustus sisältää juuri Jeesuksen esimerkin mukaisen opetusmetodin: vertaukset ajallisesta elämästä. Tämän ajan vertaukset ovat oivallisia, kuten jeesuksen omat esimerkit sen ajan elämästä.
Tämä Jaakon alustus ja Mika Kallungin saarna parin vuoden takaa ovat kuin öljypuun lehviä sydämelleni…
TykkääTykkää
AC: “Joskus on mietityttänyt se, kun ison perheen vanhempi hoitaa todella paljon yhteisiä asioita tai esim. kantaa somessa paljon murhetta lasten oikeuksista. Saavatko omat lapset ja läheiset silloin tarvitsemansa huomion? Onko helpompi murehtia maailman kaukaisia murheita kuin kohdata lähimmäisen hätä ja tarvitsevuus siinä ihan vieressä?”
Ajattelen, että nämä eivät ole toisensa poissulkevia asioita. Ajattelisin niin, kuten Jaakkokin alustuksessaan totesi, että rakkaus ja elämänhalu on voima, joka auttaa ihmistä tarkastelemaan rehellisesti sekä oman elämän kipupisteitä, että vallitsevaa todellisuutta myös ympärillä. Ajattelen, että kun kohtaan rehellisesti itseni, oman pienuuteni ja omat heikkouteni, voin myös nähdä selkeämmin myös lähimmäisen kärsimyksen. Auttamisen ja huolenpidon intensiteetti voi myös kohdistua eri tavoin eri tahoille: esim. omista lapsista on otettava vastuu tappiin asti, perhepiirin ulkopuolisista huolehtiminen taas voi tapahtua osittain “harrastusten” tai erilaisten välikäsien kautta, tai ammatin harjoittamisen myötä.
Kyse on myös tulevaisuuden rakentamisesta lapsillemme ja lastenlapsillemme. Tämän päivän teot ja tekemättä jättämiset tulevat seuraavan sukupolven taakaksi tai siunaukseksi. Pitäisi opetella näkemään ns. nenäänsä pidemmälle. Ylipäätään huolenpidon ja välittämisen kulttuurin soisi lisääntyvän. Samaan aikaan pitäisi osata eroittaa ne asiat toisistaan, joihin pystyy vaikuttamaan, ja ne, mihin ei pysty :-).
Kuten Franciscus Assisilaisen rukous meitä puhuttelee:
”Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa,
toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.
Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,
sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.”
TykkääTykkää
Olen varmasti ollut taitamaton ja suorapuheinen sanoissani monesti. Kuitenkin olen nöyrällä ja aralla mielellä täällä keskustelemassa.
Minusta alustuksessa puhuttiin raamatullisesti vain lopussa. Suurin osa filosofista pohdintaa. Sellaista, jota olen itsekin kuullut yliopiston luennoilla opiskeluaikana. Sitä en toivoisi seuroissa kuulevani.
Oikeasti olen peloissani teidän teologi-opiskelijoiden ja niiden nuorien, jotka tätä lukee, puolesta. Ettette menettäisi lapsenuskoa, sitä kirkkainta valoa, joka johdattaa meidät Taivaan kotiin. Sillä tämän maailman viisauksilla ja teologisfilosofis pohdinnoilla voi joutua kauas ja menettää sen kalliin lapsenuskon.
Jos olen ihan väärässä näitä kaikkia asioita sanoessa, niin toivon, että Jumalan seurakunta minua näissä asioissa neuvoo. Olen ison perheenäiti ja pienen paikalla ja heikkona uskomassa.
TykkääTykkää
Kännykällä kirjottaessa kirjoitusvirheitä näköjään tulee paljon..
Mutta vielä lisäisin, että Jeesuskin asetti lapsen uskon esikuvaksi. Fariseuksetkin olivat taitavia kirjoituksissaan, mutta se ei avannut heille Jumalan valtakunnan salaisuutta.
TykkääTykkää
Minäkin hiukan hämmästelen Tiina kommenttiasi. Mielestäni Jaakon alustus ei käsittele filosofiaa. Eikä ole filosofisen pohdiskeleva, siinä mielessä, miten minä asian ymmärrän.
Tarina Hiroshiman pommittajasta ei minusta ole ”suurin osa ajasta”, vaan pikaisesti arvioituna alle viidesosa koko alustuksen pituudesta. Ja minusta esimerkki oli hyvä ja konkreettinen. Se avasi minusta hyvin omantunnon luonnetta ja toimintaa. Ja niin kuin Jaakko kommentissa totesi, siitä käy hyvin ilmi myös se että omatunto (eli Jumalan ääni) on kaikilla ihmisillä, ei vain kristityillä. Siitäkin on hyvä muistuttaa. Tätä samaa asiaa olen kuullut mm. Seppo Lohen sivuavan omassa alustuksessaan.
Ja kannattaa huomioida, että kyseessä ei ollut seurapuhe vaan alustus, jonka ytimessä ei välttämättä ole aina pelkkä evankeliumin julistaminen, vaan jonkin teologisen tai ajallisenkin aiheen käsittely. Minusta tämän kristillisyyden piirissä on pidetty alustuksia huomattavasti vähemmän raamatullisistakin aiheista. Kuten esimerkiksi: ”Kotien hyvinvointi”, ”Naisen hormonit/seksuaalisuus”, ”Työ”, ”Isät äitien tukena”, jne… (Ihan hyviä keskustelun aiheita, en sano sillä.)
Ja niin kuin Joona jo mainitsi, kyllähän alustuksessa kaikuu myös evankeliumi. Ja raamattua siteerataan moneen kertaa – muuallakin kuin vain lopussa.
Lapsi on uskon esikuva, siinä olet Tiina oikeassa. (Tosin lapsen usko ei tarkoita meillä aikuisilla lapsellista uskoa, kuten viime kesän Jämsän kesäseuroissa saarnattiin.) Ja älyllisillä pohdinnoilla ei voi uskoa saavuttaa, niin kuin ei millään muillakaan teoilla ja töillä.
Mutta voitko Tiina hyväksyä sen, että joku voi näistä kirjoituksista ja muista teologisista pohdinnoista saada voimaa uskonelämään, vaikka itse koet ne ”pelottaviksi”? Minä olen saanut. Runsaasti.
TykkääTykkää
Ja pakko vielä jatkaa.
On oikein olla huolissaan, jos joku älyllisillä pohdinnoilla ja näennäisesti raamatulla perustellen lähtee rakentamaan oppia, joka ei ole Jumalan sanan mukaista.
Mutta enemmän huolissani minä olen kyllä niistä tuhansista nuorista, jotka ovat ajautumassa ulos Jumalan valtakunnasta tai ovat jo uskonsa kieltäneet. Niitä on aivan liikaa myös minun lähipiirissä. Ja oma kokemukseni on, että taustalla ei suurimmalta osin ole ainakaan teologiset pohdinnat tai vääränlainen raamatuntulkinta”. Pikemminkin tuntuu, että uskosta ja opista ei ole oikein minkäänlaista käsitystä, raamattua ei lueta ollenkaan ja seuroissa käydään lähinnä tavan vuoksi. Niistä nuorista minä olen huolissani. Soisin monen nuoren lukevan vaikkapa tämän kirjoituksen: http://hulluinhuonelainen.blogspot.fi/2014/02/raamatun-lukeminen-ja-rukous.html
TykkääTykkää
Ennen seuraavaa kommenttiani laitan Jaakon alustuksen rohkaisemana lyhyen tiivistelmän ko. harhaopin keulahahmoksi muodostuneen miehen toiminnasta. Sen jälkeen tarkoitukseni on kirjoittaa omakohtainen kuvaus ensimmäisestä kosketuksestani massahoitokokoukseen Helsingissä. Lienee turvallista käydä keskustelua täällä – vihdoin – rehellisesti ja totuudenmukaisesti.
Heikki Saari (1906–1987) oli vanhoillislestadiolainen saarnaaja, joka toimi saarnaajana lähes 60 vuotta. Hän oli vaikuttajayksilö vanhoillislestadiolaisuuden piirissä, missä hän toimi johtotehtävissä ja edusti jyrkkää maallikkolinjaa.
Heikki Saari oli kotoisin Alavieskasta[1] Someronkylästä, mutta muutti sieltä vuonna 1967 Ylivieskaan, jossa asui loppuelämänsä. Hän kuului Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK) johtokuntaan ja työvaliokuntaan, Ylivieskan rauhanyhdistyksen johtokuntaan sekä Ylivieskan kirkkovaltuustoon. Vanhoillislestadiolaisten puhujaksi Heikki Saari asetettiin Alavieskassa 1920-luvulla missä tehtävissä hän toimi vuoteen 1979 saakka, jolloin hänet asetettiin puhujakieltoon kososlaisuutta vastaan käydyissä hoitokokouksissa.[2] Hän edusti opilliselta kannaltaan jyrkkää maallikkolinjaa lestadiolaisuuden vuoden 1960–1961 hajaannuksessa, jossa hän oli voimahahmo.[3] Lauri Pietilän mukaan hän oli voimahahmo myös Yhdysvalloissa käydyissä neuvotteluissa, joiden tuloksena osaa amerikkalaisista lestadiolaisista alettiin nimittää töröläläisiksi.[4] Heikki Saari johti SRK:n johtokunnan jäsenen rovasti Paavo Sillanpään mukaan hänen viisi vuotta kestäneitä ja erottamiseen johtaneita ”korjaustoimenpiteitään” eli hoitokokouksia.[5] Saari oli sakramenttikomitean jäsen.[6] Hän kuului myös Päivämiehen vuonna 1954 perustettuun toimitusvaliokuntaan, jonka tehtävänä oli tukea ja avustaa toimittajaa ja valvoa lehden sisältöä.[7] Saari liikkui laajasti ympäri Suomea ja teki saarnamatkan myös Amerikkaan.[2] Hän osallistui myös vaimonsa Olgan ja Eino Kimpimäen kanssa Raittiusyhdistys Neliapilan toimintaan auttamalla sen johtajaa Artturi Jämsèniä keräämään vaalipuhujien joukkoa.[1] Lauri Pietilän mukaan Heikki Saari oli 1970-luvun SRK:n opetuksen pääarkkitehti.[8]
TykkääTykkää
Huolimatta siitä, että joku toteaa yhä tuoreimman Päivämiehen uutisessa SOME JA ME:
” Keskustelufoorumit eivät ole oikeita paikkoja keskustella uskonasioista.”- koen nyt olevan viimeistään sopiva aika käsitellä avoimesti kristillisyyteemme voimakkaasti tänne asti vaikuttaneen harhaopin perusluonteeseen kulminoituvaa massahoitokokousten aaltoa ja perheemme kohdalla niiden ensimmäistä ja havahduttavinta kokemusta Helsingissä 70-luvulla. Meitä on vaikka kuinka paljon elossa, jotka kannamme mukanamme näitä kokemuksia:
Menimme vanhalle ”yrkälle” Fredrikinkadulle koko nuori perhe pahaa aavistamattomina ja kuuliaisina, koska oli velvoitettu. Silloisen seurahuoneiston etuosa oli entinen korotettu näyttämötila, jossa olivat tallella myös suuret raskaat verhot kuin ”esirippu”. Näyttämöllä oli puhujankoroke. Siellä istuivat hoitomiehet pöydän takana ja salin etuosaan oli istutettu pariskunta ensimmäiseksi henkilökohtaiseksi puhuteltavaksi – kuin esimerkiksi koko seurakunnalle. He ovat minulle edelleen syvästi kunnioittamiani uskovaisia ja iäkäs rakastettu teologi hyvin keskeinen ja tunnettu toimija edelleen kristillisyydessämme. Hänen saarnansa ja puheensa ovat kautta vuosikymenien ruokkineet henkilökohtaista uskonelämääni.
Mitä kokoonkutsuttu monisatapäinen seurakansa kuuli hoitomiehiltä?
Me saimme kuulla suomeksi sanottuna ilkeitä, rumia vihjailuja ja haukkumista, joiden syystä meillä ei ollut hajuakaan. Tiedän siis ensimmäisestä massahoitokokouksesta alkaen, kuinka ”ulalla” ja hyväksikäytetty on seurakunta näissä hoitokokouksissa ollut, kun siltä odotetaan tuomiota, käyttääkö sitomisavainta vai päästääkö. Uskon, että kaikissa muissakin seuraavissa kokemissani hoitokokoustilanteissa seurakunnan osa on ollut sama. Mahdollisesti kaikissa hoitokokouksissa on ollut näin.
Kun tilaisuus eteni, alkoi tulla selväksi, että kaikkien tuli ilman ennakkovaroitusta astua yksitellen näyttämölle ”valokiilaan” ja tunnustaa se väärä henki, jonka vallassa eli. Siis jokaisen katsottiin olevan jossain väärässä hengessä.
Syntyi valtava tungos ja koko tilaisuus oli saanut hyvin pelottavan ja ahdistavan luonteen. Kaikki olimme kuin viimeisen tuomion kenraaliharjoituksissa. Kammottaavaa, mutta oli käsitys, ettei sieltä voi lähteä ulos, ennenkuin on käynyt ripittäytymässä. Menimme sydän kurkussa jonossa parvella olevan sakastin kautta, koska sieltä johtivat portaat alas ”näyttämölle”. Jokainen sanoi nimensä ja pyysi anteeksiantoa. Kaikille ei annettu. Voi kauhistus! Väki oppi hämmästyttävän nopeasti seuraamaan salin etuosan puhujien kädenliikkeestä, voiko siunata anelijaa vai ei.
Uskallan sanoa, että jokaikinen anelija pelkäsi tosissaan. Koko monisatapäinen kutsuttu seuraväki eturivin puhujia ja hoitomiehiä lukuunottamatta olivat kolkon ja kammottavan pelon vallassa.
lapsemme joutuivat odottelemaan väsyneinä penkeissä, kun jono eteni tuskastuttavan hitaasti ja kaikki olivat kuolemanvakavia ja ilmapiiri ahdistavaa. Yöllä pääsimme kotiin. Mutta tämä oli vain oleva alkusoittoa. Pian hoitokokouksia jatkettiin paikallisesti, koska Helsingin lähetysalue oli suuri. Hoitokokouksia jatkui ja jatkui. Ihmisiä piinattiin. Velvoitettiin sama anteeksipyyntö toistamaan edellisillä paikkakunnilla, missä oli asunut. Ei minkäänlaista Kristuksen kirkkolain mukaista toimintaa näkynyt massahoitokokousten alkuvuosina. En tiedä, missä vaiheessa sen noudattaminen katsottiin tarpeelliseksi.
Halusin kertoa tilaisuuden yleiskulun siksi, että siitä paljastuu ”riviuskovaisen” kokemus massahoitokokouksesta. Meiltähän ei juuri ole kysytty, vaan etupäässä vaikutusvaltaisimmilta puhujilta ja SRK:lta. Miksiköhän?
Onko teillä erilainen kokemus samasta tai toisesta massahoitokokouksesta?
Joko uskallatte kertoa?
Myöhemmät, kuten nykyisetkin hoitokokoukset ovat näiden seurausta/jatketta ja silti luku erikseen. Samasta harhaopista syntyneet molemmat. Olkoon nimi mikä tahansa.
TykkääTykkää
Eikös Hiroshiman pommittaja tehnyt työtä käskettyä ja totteli esivaltaa? Mikäli se olisi erityisen väärin totella esivaltaa, olisi jokainen talvisotaankin osallistunut menetellyt väärin. Hankala on ymmärtää missä täällä mennään…
TykkääTykkää
”miehistöstä suurin osa ei tiennyt lastina olevan atomipommi” ja ”Pommi tappoi heti noin 75 000 ihmistä ja tuhosi 90 prosenttia kaupungista. Noin kolmasosa kuolleista oli sotilaita.”, vaikuttaa ihan sotilasoperaatiolta. Lapset ja naiset saattoivat työskennellä kaupungin ammustehtailla, näin osallistuen sotatoimintaan.
Mielestäni se ei ole meidän vallassa julistaa nuita atomipommittajia enempi syntisiksi sen takia että osallistuivat operaatioon. Muutoin kait Mooseskin kuuluisi samaan kastiin: ”17 Tappakaa siis lapsista kaikki pojat ja tappakaa myös jokainen nainen, joka on maannut miehen kanssa”. (4.Moos.31)
Legioona-ajan kristityt sotilaat kieltäytyivät tappamasta toisia kristittyjä, jotka rauhassa elivät, kärsien mieluummin itse marttyyrikuoleman. Nyt kuitenkin oli sotatila, ja vihollinen vahva. Moni on kokenut sodan jälkeen mielessään kauhuja, hurskaat että jumalattomat – siinä ei liene mitään tavatonta. Claude Robert Eatherly ei edes ollut pudottamassa atomipommia, vaan oli jo kaukana kun sitä pudotettiin.
TykkääTykkää
Ymmärrän kyllä sisar Tiinan huolen, mutta Jeesuksen seuraan mahtuu niin ne, joilla ei ole suurta tarvetta asoiden pohtimiseen kuin ne, joilla on. Kummankin tyypin ihmiset – niin kuin siltä väliltäkin – ovat Jumalan kämmenellä, Hänen luomiaan ja toteuttavat omalla tavallaan myös elämänsä tarkoitusta.
Jeesus asetti lapset uskon esikuvaksi, vilpittömyytensä, rehellisyytensä ja kokonaisvaltaisen luottavaisen asenteensa vuoksi, mutta sen ei tarvitse merkitse hupsuutta, nenästävedettävyyttä ja jopa typeryyttä.
”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (1. Kor. 14:1)
”…olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset” (Matt. 10:16)
Vanhassa Testamentissa on paljon lähi-idän viisauskirjallisuutta; kannattaa lukea mm. Saarnaajan kirja, vaikka siinäkään ei kovin paljon juuri parannuksesta puhuta. Kirkkoisät, Augustinus etunenässä olivat syvällisesti perehtyneet aikansa filosofiaan ja johdonmukaiseen ajatteluun, niin oli Martti Lutherkin samoin kuin herättäjämme Lars Levi, joka kirjoitti oikein teologis-filosofisen teoksenkin nimeltä Dårhushjonet eli Hulluinhuonelainen, josta tämä blogikin on nimensä saanut. Kannattaa perehtyä myös tuohon alkuperäiseen Hulluinhuonelaiseen.
Tämäkin keskustelu on myös sitä, mitä SRK:n johtokunta kaipasi julkilausumassaan syksyllä 2011 ja vielä uudelleen keväällä 2012. Uskon, että suurimmalle osalle nuoria rehellisyys ja uskon totuuden aito ja vilpitön pohtiminen on uskoa paljon ruokkivampaa, kuin se että joutuu vaistoamaan, että on tabuja ja luukaappeja, joista ei saa avoimesti puhua. Ja on oikein ja Jumalan mielen mukaista, että inhimilliset harhat mukaanlukien Jumalan nimen väärinkäyttö paljastuu. – Mutta ei kaikkien tarvitse pohtia näitä asioita, se on totta. – Ja joka pohtii, pitäköön varansa, että sydämensä huoneeseen mahtuu muutakin kristillistä elämää, niin että sydän pysyy elävänä Kristuksessa, totisessa viinipuussa!
TykkääTykkää
Kristitty ja sodankäynti on aina ollut vaikea aihe.
En kyllä silti vertaisi puolustussotaan osallistunutta suomalaissotilasta Hiroshiman pommikoneen lentäjään, joka oli mukana selkeässä sotarikoksessa. (Yhdysvallat oli ratifioinut jo 1909 Haagin toisessa rauhankonferenssissa 18.10.1907 mainitun yleissopimuksen.)
Ja Hiroshiman tarinan tarkoitus ei tainnut olla ”julistaa nuita atomipommittajia enempi syntisiksi”, vaan havainnollistaa, kuinka omatunto toimii.
(Tuo Herran käskynä midianilaisia vastaan tehty kostoretki on kyllä kamalaa luettavaa. Vanhassa testamentissa on paljon tekstejä, joita on hankala yhdistää hyvään ja oikeudenmukaiseen Jumalaan. Kuinka noita tekstejä pitäisi lukea ja kuinka niihin tulisi suhtautua? Selviääkö niistä muuten kuin ”hattua nostamalla”?)
TykkääTykkää
Uuden Testamentin Herra sanoo: ”Mutta teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.”(Luuk. 6:27)
Mutta eivät he tosiaankaan ole ainakaan enempi syyllisiä kuin me tämänpäivän demokratiassa so. kansanvallassa elävät, jotka vaikenemisella katsomme läpi sormien ja siten hyväksymme ”esivallan” tuhannet ja miljoonat aborttimurhat…
TykkääTykkää
Jos otetaan lähtökohdaksi ylläoleva massahoitokokous – joka ei ole mielikuvitusta – voitteko kuvitella nyt itsenne samanlaiseen tilanteeseen omalla rauhanyhdistyksellänne? Onko kyseessä:
– sielunhoidollinen keskustelu
– yksittäinen ylilyönti
– siunauksellinen Saara-äidin hoito
– keskinäinen anteeksipyytäminen ja -antaminen
– Pyhän Hengen hedelmä
– Kristuksen kirkkolain mukainen toiminta
– hengellinen väkivalta
– harhaopin hedelmä
– pakkorippi
– julkinen nöyryytys
– häpäiseminen
– pilkkaaminen
– piinaaminen
– kollektiivinen vääryys
– nolo vanha episodi
– ”mätien kalojen” seula
– rakkaudellinen hoito
– omientuntojen pilkkaa
– ”kuivien oksien” karsintaa
– narsistista vallankäyttöä
– Pyhän Hengen pilkkaa
Miten ymmärrätte tuon massahoitokokouksen ja vastaavien seurauksena jatkuneen hoitokokouskäytänteen merkityksen tähän päivään asti?
TykkääTykkää
”Lähdetään liikkeelle Hiroshiman atomipommikoneen kuljettajan tapauksesta.” kertoo alustaja. Kuitenkaan Claude Robert Eatherly _ei_ ollut atomipommikoneen kuljettaja. ”Eatherly lensi Hiroshimaan Japaniin 6. elokuuta 1945, säähavaintokoneen päällikkönä. (wiki ja muut lähteet)”. Eikö tämän pitäisi toimia varoituksena, kun aihe menee filosofiseksi?
Olof, kyllä siellä puhutaan koneistosta ja sen osana olemisesta. ”Kuka ottaa vastuun jos kaikki ovat vain koneen osia?” irrallisena lauseena ilmeisesti käsittää Eatherlynkin. Jos vanhurskaskin kokee sodan kauhuja jälkeenpäin, ja omatunto on puhdas, niin tämän liittäminen omantunnon toimintaan on ongelmallista.
Tiinan huoli on hyvin aiheellinen, ja erityisesti Claude Robert Eatherly:n kertomuksen osalta voimme todeta huolen olevan aivan oikea.
TykkääTykkää
Mitä filosofia tarkoittaa ja miksi sitä ei saisi harjoittaa?
TykkääTykkää
”Eikös Hiroshiman pommittaja tehnyt työtä käskettyä ja totteli esivaltaa?”
Vaarallisen kuuloinen kysymys, mutta toisaalta erittäin mielenkiintoinen pohdittavaksi.
Itselläni on mieleen putkahtanut ajatuksia ta epäilyjä, onko tosiaan niin, että esivalta on aina Jumalalta eli että Jumala on asettanut valtion tai vastaavan yhteiskuntaorganisaation johtoon henkilöt, joilla on muodollinen valta väkivallan harjoittamiseen ja pakkokoneiston ohjaamiseen. Harva varmaan on kuullut, että tämä oppi taitaa olla peräisin juristeilta, kuninkaiden neuvonantajilta. Samalla tosin nämä lainoppineet myös kehittivät opin kuninkaan Jumaluudesta tms. Tämän tarkoituksena oli varmistaa se, että kuningasta, joka nyt oli vallasssa, ei surmattaisi. Kuninkaan surmaamisesta haluttiin tehdä mahdollisimman kammottava ajatus ja kaikkein suurin synti. Kuka uskaltaisi tappaa Jumalan ruumiillistuman?
Oikeusteoria ja -historia ovat aloja, jotka tutkivat em. kysymyksiä ja vallan legitimiteettiä. On mielenkiintoista, että käytännössä jokaisen valtion ja nykyisen oikeusjärjestyksen takana on väkivaltainen vallankaappaus tms. epäoikeudenmukainen tapahtuma. Siksi ei voikaan välttyä kysymästä, saako se(kin) joka ottaa vallan käsiinsä väkivalloin, todella valtansa Jumalalta? Entä onko valta Jumalalta, jos sen perii henkilöltä, joka otti sen väkivalloin toiselta?
Monia maita tai valtiota johtavat säälimättömät rikolliset, jotka eivät kavahda mitään tekoja. Ovatko nämä johtajat Jumalan asialla. Toimiiko Isisin, islamistisen valtion, johtaja Jumalan valtakirjalla?
TykkääTykkää
Aivan totta. Eatherly ei ollutkaan pommikoneen kuljettaja. Siinä alustajalla on tullut asiavirhe. Eatherly lensi säähavaintokoneen päällikkönä, jonka avulla määritettiin lopullinen pommituskohde.
Wikipedian mukaan Eatherly osallistui myös lentoihin, joissa tutkittiin atomipommin räjähdysvaikutuksia. Oletettavasti hän vasta silloin ymmärsi, missä oli mukana.
Ldsh: ”Eikö tämän pitäisi toimia varoituksena, kun aihe menee filosofiseksi?” Nyt en ymmärtänyt. Minkä pitäisi toimia varoituksena ja minkä varoituksena?
Eatherly käytös kyllä vaikuttaa vahvasti siltä, että sodan kauhujen jälkeenpäintuntemisten lisäksi häntä vaivasi omatunto.
Mutta minun puolesta tämä tarinan käsittely saa jäädä tähän. Se on vain osa alustusta (ja ehkä tosiaan vähän liian pitkä) ja minusta alustuksen paras anti on muualla.
TykkääTykkää
Josefer: Luther on muistaakseni sanonut jotenkin niin, että vaikka esivalta on Jumalalta, niin meidän ei tarvitse hyväksyä esivallan harjoittamaa vääryyttä ja voimme niitä vääriä tekoja myös tietyissä rajoissa vastustaa.
Se, joka tietää paremmin Lutherin kannan, korjatkoon/oikaiskoon.
TykkääTykkää
Alustaja kirjoitti: ”Martti Lutherin ystävä ja työtoveri Philipp Melanchton esimerkiksi koki tekevänsä syntiä nauttiessaan ehtoollisen kahdessa muodossa, leivässä ja viinissä.” Kuitenkin kirjeessä Filipille, eng. 'Let Your Sins Be Strong: A Letter From Luther to Melanchthon', kyse oli siitä, tekikö väärin jos nautti vain toisen, leivän tai viinin.
Aiheesta toisaalta lainaus suomeksi: ”Kerran hän (Filip) mietti, onko syntiä, jos joku nauttii herran ehtoollisen vain yhdessä muodossa, siis saa syystä tai toisesta, esimerkiksi vahingossa tai jonkin pakon sanelemana vain leivän tai viinin. Onko se syntiä, ja kuinka iso synti, jos on?”
Luther vastasi ko. kirjeessä, että Donatukselle kävi joskus niin, että ehtoollismalja meni rikki, eikä se olisi niinkään väärin olla ehtoollisella ilman viiniä: ”10. It happened to Donatus, the martyr, where several people could not participate because the cup broke or the wine was spilled. What if this happens and there is no other wine available? There are other similar situations. In short, because Scripture does not speak of sin here, I therefore say there is no sin involved.”
Ajattelen, että tuskin Philipp epäili, että ehtoollisen nauttiminen kahdessa muodossa olisi syntiä, vaan että oliko se synti vain toisen substanssin nauttimisessa; tämä perustuen siihen, kun lukee ko. kirjeen vuodelta 1521.
TykkääTykkää
Hyvä Ldhs, nyt yrität viedä keskustelua sivuraiteelle; ei tässä Jaakon esittämässä kontekstissa taida olla merkitystä kummasta ehtoolliskäytännöstä Melanchton tunsi omantunnontuskia; se että siirryttiin katolisesta tavasta jakaa viini vain papeille protestanttiseen käytäntöömme jakaa myös maallikoille lienee aiheuttanut jokatapauksessa kysymyksiä aikanaan. Ja sama koskee myös tuota Claude Robert Eatherlyn tapausta; ei sillä ole ratkaisevaa merkitystä, millä tavoin hän osallistui noihin hirmuisiin tuhotöihin… Eikä hän ollut myöskään ainoa, joka heräsi tekemisiinsä. – Ja juuri Opettajamme Jeesus puhui Jumalan Sanaa käyttäen ahkerasti esimerkkejä ja vertauksia arkielämästä. Ei pitäytyminen Jumalan Sanaan tarkoita, että nuo vertaukset täytyy edelleen ottaa vain 2000 vuoden takaisesta menneestä yhteiskunta- ja kulttuurimuodosta.
Entä mistä ihmeestä on tullut kristillisyyteemmekin tämä maallisen regimentin ylitulkinta, että esivallan käsky vapauttaa meidät kaikesta henkilökohtaisesta vastuusta. – Ja vielä kaiken sen jälkeen, mitä 1900-luvulla kommunistinen ”esivalta” teki tai pakotti tekemään Neuvostoliitossa, Kiinassa, Kamputseassa, tai mitä natsi-Saksan ”laillinen esivalta” teki ja pakotti tekemään, mitä Euroopan monarkit ja sotaherrat olivat tehneet ja pakottaneet kansalaisensa tekemään I maailmansodassa oman ja kansansa kunnian vuoksi – ja mitä meillä liberaalidemokratioissa pakotetaan tekemään poliittisen konsensuksen ja uuden uljaan orwelliläisen maailman hengessä.
Voi kauhistus. Alkukirkon kristityille oli selvää, että ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Apt. 5:29) – Demokratiassa kansa on kohottanut itsensä korkeimman esivallan asemaan ja niin ollen on myös itse vastuussa Kaikkivaltiaan edessä niin tekemisistään, tekemättä jättämisistään kuin poiskatsomisestaan. – Ja kuten Josefer viittaa, paljon on käytetty aikaa ja vaivaa senkin perustelemiseen, miksi kansalla on oikeus jopa Jumalalta syrjäyttää ”sortava” esivalta ja hallitus. Näin tehtiin mm. Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa 1776 ja tällä tiellä olivat suomalaiset aktivistit jääkäreineen 1900-luvun alussa.
TykkääTykkää
– yksittäinen ylilyönti
– hengellinen väkivalta
– harhaopin hedelmä
– pakkorippi
– julkinen nöyryytys
– häpäiseminen
– pilkkaaminen
– piinaaminen
– kollektiivinen vääryys
– omientuntojen pilkkaa
– narsistista vallankäyttöä
– Pyhän Hengen pilkkaa?
Nuo tuli mieleeni. Sielunhoitoa en sekoittaisi hoitokokouksiin. Se toteutuu pääsääntöisesti kahden kesken yksinänsä, toisilleen rakkaiden matkaystävien kesken, Kun useampi ihminen alkaa hoitamaan yhtä ollaan kyllä kaukana sielunhoidosta.
Erkki Hurtig
TykkääTykkää
”Kun useampi ihminen alkaa hoitamaan yhtä ollaan kyllä kaukana sielunhoidosta.” Ei se nyt ihan noinkaan raamatun mukaan ole.
Jeesus itse on itse sanonut: ”…Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla.”
Mutta se on väärin, jos jätetään se ensimmäinen vaihe, eli kahden kesken keskustelu välistä tai ”hoidetaan” asiasta, joka ei hoitamista edes vaatisi.
Vl-seniorin kuvailema massahoitokokous vaikutta kyllä kokemuksena karsealta ja tekona täysin raamatun vastaisena.
TykkääTykkää
Erittäin hyvä kommentti Markulta. Tämä aihe on varmaan suurin syy sille, miksi historiaa ja yhteiskuntaoppia on syytä pitää korkealla jalustalla. On kammottavaa, jos emme opi mitään aiemmista virheistä ja uusi sukupolvi on taas valmis natsisaksan tms. tekoihin, kun maallinen esivalta käskee. Toivottavasti vahoillislestadiolainen oppi ei ole omiaan tuottamaan mitään sellaisia radikaaleja kuin äärimuslimit, jotka ovat valmiita mestaamaan ihmisiä, kun vallassa oleva käskee.
Toisen maailman sodan jälkeen maailman johtajat, valtioppineet ja oikeustieteilijät ovat ponnistelleet tosissaan, jotta mitään vastaavaa ei enää koskaan tapahtuisi. On kehitetty oppeja, jotka estävät hetkessä muuttamasta koko oikesjärjestystä. On Ius Cogens, aina ja kaikkialla sitova oikeus, jonka nojalla hirmutekoihin ryhtyneet tuomitaan.
Jokaisen kristityn pitäisi tunnistaa, että Jumalan sana ei anna lupaa nojautua toisen omaan tuntoon, käskijään. EI OLE MITÄÄN KOLLEKTIIVISTA OMAA TUNTOA, JONKA MUKAAN TOIMITAAN JA JUMALAN EDESSÄ TUOMITAAN. ET VOI JUMALALLE SANOA, ETTÄ ”MINUA NÄIN NEUVOTTIIN,OHJATTIIN JA KÄSKETTIIN TOIMIMAAN”.
Jos kollektiivinen omatuntoajattelu pääsee vanhoillislestadiolaisuuden kekuudessa leviämään, voi käydä niinkin, että maallinen esivalta maallinen esivalta joutuu puuttumaan tällaiseen radikalisoitumiseen.
Omatunto on jokaisen oma. Ei sitä voi hiljentää esivallan käskyillä tai seurakunnan neuvoilla, jos nämä ovat vastoin Jumalan sanaa.
Olipas Jaakko hyvä tämä esimerkki, jonka alustukssasi esille nostit. Onneksi, et jättänyt sitä pois. Näin oli Jumalan tahto.
TykkääTykkää
Vl-seniorin kuvaamia “hoitokokouksia” on ollut useita samankaltaisia, ja ne täyttävät totalitaristisen järjestelmän puhdistus- ja likvidointimenetelmän merkit. Tällöinhän puhdistetaan kansakuntaa ei-toivotuista yksilöistä, muokataan ajattelua toivottuun suuntaan, ja niille, jotka kyseenalaistavat järjestelmän järjestetään näytösluontoinen oikeudenkäynti, joka lietsoo pelkoa, ja saa laumasieluiset ihmiset tekemään mitä tahansa, jotta eivät joutuisi itse vastaavaan tilanteeseen. Hinta on kuitenkin aika kova: taivaspaikan menetys, joka on pahempi kuin kuolemantuomio.
Omantunnon toiminnasta tuli vielä mieleen:
Luin vähän aikaa sitten artikkelin edesmenneen presidenttimme Urho Kekkosen elämästä. Hän oli ollut kansalaissodan aikaan ns. valkoisten puolella ja joutui sitten sodan loppuvaiheessa teloitusryhmän johtajaksi. Ja kuten tiedämme, että kyseisen sodan loppuvaiheen tapahtumat, mm. jääkäreiden suorittamien siviilien joukkoteloituksien ja naisten raiskaamisien perusteet eivät ole kestävällä perustalla. Tämä teloituskokemus jäi siis painamaan nuoren Kekkosen omaatuntoa, ja se nousi hänen mieleensä myöhemmin yhä uudestaan erilaisissa tilanteissa. Hän ei esim. pitänyt metsästyksestä, koska kyseinen muisto nousi tuolloin pintaan, lisäksi erilaisissa stressitilanteissa se nousi häntä vaivaamaan.
Olen usein miettinyt, että usean ns. sankaritarinan takaa voi löytyä asioita, jotka eivät kestä päivänvaloa. Näin on tapahtunut ihan oman kansakuntammekin historiassa mm. eri sotien aikana, jolloin valtiovalta on pakottanut vankila- tai kuolemantuomion uhalla suorittamaan asioita, jotka ovat Jumalan antamaa elämänlakia vastaan.
TykkääTykkää
Kiitos vastauksestasi, Quo Vadis!
Annat varmasti oikean tuomion ensimmäisessä kappaleessasi ja samalla omatuntosi paljastaa meille kaikille sen harhaopin perusolemuksen luonteen, jonka hedelmänä hoitokokouskäytänne vyöryi päällemme ja yhä toimii kohdistuen yksittäisiin uskovaisiin.
Kertomani massahoitokokous oli vasta ensimmäinen niistä monista, joissa olen joutunut olemaan mukana. Kaikilla meillä senioreilla on paljon kokemusta näistä ja 70-80-lukujen seurakuntapäivistä. Niissä syvennettiin uusia painotuksia ja normeja uskovaisille toistensa tarkkailemiseksi. Jaakon muistutus Viljon kertomasta pelosta pappina ollessaan kertoo karua kieltään. Viljo ja Valde tietävät erittäin hyvin, millaisesta harhaopista on kysymys ja millaisena se yhä jatkuu tänäkin päivänä heidän johtamansa kristillisyyden keskellä. He tietävät ne ”kriisipesäkkeet”, joissa tämä on vielä todellisuutta kaikessa raadollisuudessaan.
Miten on mahdollista, että tällaista toimintaa edelleen nimitetään Saara-äidin rakkaudelliseksi hoidoksi?
Miten on mahdollista, että kaikkein eniten hoitomiestoimintaa vuosikymmeniä harjoittaneet saavat toimia laumalle ylimpinä auktoriteetteina ja puhujienkokousten alustajina?
Tärkeä kysymys kuuluu: mitä tällainen pakkoparannusopetus on tehnyt nuorillemme vuosikymmenien saatossa?
Milloin uskallamme kyseenalaistaa ne julkilausumat sanamuotoineen, jotka juuri tämä harhaoppi synnytti?
Korostan, että tämän harhan alistamana on kaiken aikaa kuulunut onneksi myös Hyvän Paimenen ääntä, joka on pitänyt yllä rohkeutta ja muistissa sen uskon perustan, joka oli ennen pappiseriseuraa ja 70-luvun harhaoppia.
TykkääTykkää
”Vl-seniorin kuvailema massahoitokokous vaikutta kyllä kokemuksena karsealta ja tekona täysin raamatun vastaisena.”
Kiitos vastauksestasi, Olof Tallius!
Karsea on mieto sana kuvaamaan tunteita ja kokemusta, kun perusteeton hoitokokousjulmuus tulee paitsi massana, mutta myös sen lisäksi henkilökohtaisesti kohti. Kun sinut tuomitaan siitä, että puhut totta. Uskonystävien toimesta. Kun sinut tuomitaan pahimman laatuiseksi hylkiöksi, joka ansaitsee ”sakihivutuksen” kaltaisen nöyryytyksen ja häväistyksen:
– koska olet puhunut totta –
Ellet nöyrry parannukseen satapäisen seurakunnan edessä vastoin omaatuntoasi, sinut YHDESSÄ tuomitaan Saatanan haltuun. Todellisuudessa seurakunta ei tiedä syytä, vaan sen tulee luottaa johtokunnan veljien erehtymättömyyteen puhuttelussa. Paikallinen johtokunta mittauttaa seurakunnan kuuliaisuuden ja oman luottamuksensa aina hoitokokouksissa.
Kokemusta ei voi tajuta, ennenkuin sen on itse tai hyvin läheltä kokenut. Kun olet joutunut tilaan, josta joudut pakenemaan kauemmas perheesi kanssa, selvitäksesi eteenpäin. Luotettujen uskonystävien tuen – Kristuksen mielen säilyttäneiden – ymmärryksen auttamana.
Voitte arvata, kuinka paljon olen joutunut keräämään voimaa ja rohkeutta yrittää jälleen kirjoittamalla
puhua totta omasta yhteisestä historiastamme – nimimerkin takaa –
Kun tulette ehkä lukemaan ja kuulemaan lisää omakohtaisia kokemuksia hoitokokousjulmuuksista, kenties ymmärrätte, mitä tarkoittaa yhteisöllinen, kollektiivinen trauma. Meitähän kiellettiin puhumasta näistä tilanteista ja vaientamista jatkettiin leimaamalla kaikki siunauksellisiksi tilanteiksi. Jotkut puhujat toistivat saarnoissaan, kuinka ”ketään ei ole ajettu ulos Jumalan valtakunnasta, vaan jokainen on lähtenyt omin jaloin”.
Jos hoitokokousjulmuuksista joku on puhunut omasta tai toisten puolesta, on SRK:n mallin mukaan leimattu mitä pahimmilla nimityksillä.
Muistanette myös, kuinka valheellista tietoa SRK piti yllä hoitokokoustoiminnan organisoinnista?
Ansiokkaat tutkimukset opetuksesta julkaisuihimme perustuen jää hyvin puutteeliseksi, ellei kokijoiden ääni saa tulla kuulluksi. Varsinkin jos se tietoisesti vaiennetaan.
Nuoret vaistoavat salailumentaliteetin ja sen sisältämän ristiriidan.
TykkääTykkää
M.K: ”nyt yrität viedä keskustelua sivuraiteelle”. Mielestäni kommenteissa toisaalla on menty aivan aiheen ohi, etkä sinne ole kiirehtynyt kommentoimaan sivuraiteista? Olen itse pyrkinyt pysymään aiheessa. Täytynee todeta: minä en kulje teidän raiteillanne.
Mielestäsi Claude Robertin esimerkki on hyvä, mutta rohkenen itse olla eri mieltä. Paul Tibbets, se oikea pommikoneen kapteeni, on ilmoittanut vaikka toistavansa asian, kysyttäessä: ”olisiko hän valmis pudottamaan uudelleen atomipommin Japaniin, hän vastasi, että samoissa olosuhteissa tekisi sen uudestaan.” Ferebee yhtälailla ei kanna syyllisyyttä, ja itse asiassa lienee ainastaan Claude, joka jälkeenpäin on kokenut jonkinlaista syyllisyyttä. Missä on se ”universaali totuuden ääni” tässä esimerkissä? Uskaltaisin ajatella, että hyvinkin pimennossa.
TykkääTykkää
”Missä on se 'universaali totuuden ääni'”
-Ihmisten oma tunto kehittyy ja muuttuu elämän aikana. Jokaisen aikuisen omatunto on omanlainen eli erilainen. Siksi jotkut voivat kokea ilman suuria tunnon tuskia, että tappaminen oli oikein ja toinen taas, että se oli väärin. Jonkun mielestä on oikein kertoa valkoisia valheita, toisen mielestä ei. Uskon silti, että jokainen terve ihminen joutuisi pommia laukaistessaan tms. pohtimaan asian oikeutettavuutta. Asiaa joutuu siis käsittelemään. Joku voisi olla valmis tekemään pommin räjäytyksen uudelleen, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö teko jättäisi häneen jälkiä.
Olennaista jaakon alustuksessa oli se, että esimerkin ihminen koki huonoa omatuntoa eikä kyennyt sammuttamaan syyllisyyden tunnetta.
Atomipommiesimerkki on sellainen, joka jakaa näkemyksiä. Jonkun mielestä atomipommin laukaiseminen ei ole sen enempää tai vähempää vöörin kuin kiväärillä ampuminen. Toisen mielestä tappamisen oikeutettavuuden raja menee taas tällaisten massiivisten verilöylyjen kohdalla.
Itse en ehkä olisi sodassa valmis tappamaan ketään. En luultavasti voisi elää sen ajatuksen kanssa, että vastustajani oli mahdollisesti samanlainen uskovainen perheenisä kuin minäkin. Minulle tilanne olisi selkeämpi esim. poliisin työssä, missä asetta käytettäessä tiedettäisiin paremmin, ketä ja miksi on ammuttava.
Voi toki olla, että tositilanteessa toimisinkin toisin. En moralisoi, jos joku kokee sotaan osallistumisen helpommaksi.
TykkääTykkää
Ldsh, minun mielestäni yksikään kommentti tässä ketjussa ei ole mennyt ohi aiheen. Aihehhan on ihmisen omatunto ja mihin se on sidottu. Onko se sidottu kulloiseenkin esivaltaan sen laadusta riippumatta vai Jumalan luomana luontaisesti ihmisen sydämeen.
Jo pienestä lapsesta asti omaatuntoa voidaan yrittää ulkopuolelta ohjata järjestelmällisesti – manipuloida. Se voidaan alistaa kuuliaiseksi mitä raaempiin velvoitteisiin toista lähimmäistä kohtaan. Isis taitaa kouluttaa lapsiakin. Neuvostolasten koulutus/manipulointi alkoi myös jo aivan pienistä pikku-pioneereista. Sieltä asti opetettiin omiatuntoja kaksoistodellisuuteen. Silloin voidaan puhua omantunnon ulkoistamisesta. Kansankielellä sanottuna kieroonkasvattamisesta. Psykologit voisivat pitää aiheesta pitkiä esitelmiä.
Jos tietoisesti edelleen halutaan väistää meidän yhteisen kristillisyytemme sisällä toimineen harhaopetuksen vaikutukset yksilöiden omientuntojen manipulointiin – faktatiedoista välittämättä – mistä se kertoo?
Jos kertomani kuvaus Helsingin ensimmäisestä massahoitokokouksesta ei liikuta jonkun uskovaisen omaatuntoa, on mielestäni aihetta kysyä, onko se ulkoistettu ja peloteltu niin kuuliaiseksi väärälle vallalle, että se on täysin paatunut?
Itse ajattelen, että paatunut omatunto ei puhu siksi, kun se on kieroon kasvatettu.
TykkääTykkää
Juuri tuota, tai oikeastaan molempia tarkoitan. Hoidetaan porukalla asiasta jossa hoitoa ei tarvitse. Eikä ole käyty kahdenkeskisiä keskusteluja ennakkoon. Niin kuin tarhuri pyysi että ”Anna vielä yksi vuosi”, mikä kuullostaakin rakaudelliselta sielunhoidolta.
Mutta hoitokouksissa ottettiin yllättäen julkisesti esille asiota jotka eivä edes hoitamista olisi vaatinut.
Voiko joku kirjoittaa tälle palstalle yhdestä siunauksellisesta ja aiheellisesta hoitokokouksesta missä on ”sidottu” joku synteihinsä. Minä en ole kuullut yhdestäkään. Moni kyllä teki parannusta, mutta lähinnä siksi että pelkäsi taivaspaikan puolesta.
Harvoin ketään joka mielistyy maailmaan tarvitsee heittää ulos, kyllä yleensä lähdetään vapaaehtoisesti.
Erkki Hurtig
TykkääTykkää
Kuten Markku toteaa, meitä ihmisiä on erilaisia. Toiset kaipaa keskustelua ja pohdintaa, toiset eivät. Toiset kaipaavat totuutta, toisille se ei ole niin tärkeää. Jotkut muistavat elämänsä jokaisen virheen, joku toinen ei edes eilisiään. Riittääkö kaikille paikkoja?
TykkääTykkää
Meidän paikkakunnalla erotettiin perheenäiti päätösvallattoman asiantuntijaryhmän rivijäsenen paikalta, koska hän ”haittasi rakennustyötä”. Tällaistahan sattuu, mutta usein tilanteen rauhoituttua tulee katumus ja synnintunto, ja asiat saadaan hoidetuksi kuntoon. Meillä ei niin käynyt, ja loppu on historiaa.
Tämänkertaisen postauksen innoittamana otan tässä esiin erään em. asiaan liittyvän yksityiskohdan:
Akateemisen koulutuksen saanut, keski-iän ylittänyt Sananpalvelija T toi esiin mielisairauskortin. Ko. sisar on hänen mielestään vainoharhainen, ja tämä selittää melkein kaiken. Kaksi lääkäriä on kuulemma antanut tällaisen ”lausunnon”, mutta onneksi kevyt kahden viikon lääkitys parantaisi hänet. Kun kysytään lääkäreiden nimiä, niitä ei kerrota, mutta Sananpalvelija T luottaa heidän kantaansa, vaikka myöntää, että kumpikaan ei ole tutkinut tai hoitanut em. naista. Tällaista hullunleimaa on levitetty yli Suomen. Ei auta, vaikka voidaan osoittaa, että ennen tapahtumia ei mainittu sisar ole ollut minkäänlaisen psyykkisen hoidon tai lääkityksen tarpeessa, kiusaamisen jälkeen toki post-traumaattisten oireiden takia.
Meillä on täällä iso yläaste. Ottakaamme sen keskimääräinen oppilas: Poika P, kahdeksasluokkalainen 14 v keskitason oppilas, joka haaveilee moposta ja naapuriluokan pitkätukkaisesta tytöstä. Hän ei ole mitenkään uskonnollinen, on käynyt elämässään kuusi kertaa kirkossa. Kun esitämme hänelle edellä kerrotun vainoharhaisuuspuheen riisuttuna kaikesta hengellisestä kuorrutuksesta, hän hetkeäkään epäröimättä osaa sanoa, että tällaisen puheen esittäminen ei ole oikein. Sananpalvelija T ei näe tehneensä mitään väärää, hänhän vain ”rakastaa, ja haluaa auttaa ko. sisarta”.
Tehdäänpä vertailua. Verrataan ominaisuuksia, joilla voisi olla vaikutusta tämän asian moraaliseen pohdintaan. Tällaisia ovat: älykkyys, koulusivistys, työelämäkokemus, yleinen elämänkokemus, Raamatun tuntemus ja uskon lahjan omistaminen.
Onko Sananpalvelija T älykkäämpi kuin keskimääräinen Poika P? ON.
Onko Sananpalvelija saanut enemmän koulusivistystä kuin Poika? ON.
Onko Sananpalvelijalla laajempi työelämäkokemus kuin Pojalla? ON.
Onko Sananpalvelijalla laajempi yleinen elämäkokemus kuin Pojalla? ON.
Onko Sananpalvelijalla parempi Raamatun tuntemus kuin Pojalla? ON
Onko Sananpalvelijalla uskon lahja (”parempi” kuin Pojalla)? ON
Huomaamme, että sananpalvelija ”voittaa” keskimääräisen yläasteen oppilaan 6 – 0 niiden ominaisuuksien suhteen, joilla yleisen ymmärryksemme ja elämänkokemuksemme mukaan pitäisi olla ratkaiseva merkitys hänen harkitessaan tekojensa moraalia.
Herää vakava kysymys: Miten voi olla mahdollista, että uskosta osaton keskimääräinen yläasteen oppilas on moraalisesti korkeammalla tasolla kuin keski-iän ylittänyt, akateemisesti sivistynyt saarnamies ja seurakunnanjohtaja?
Voit esittää oman arviosi, ja annan sille arvon, mutta esitän kuitenkin oman tulkintani: kysymys on OMASTATUNNOSTA.
Pojalla on omatunto. Sananpalvelijalla on ”yhteistunto”. Hän on tästä usein saarnoissaan ja puheenvuoroissaan puhunut. Yhteistunto näin korostettuna tarkoittaa sitä, että hän ulkoistaa omantuntonsa ja samalla moraalinsa. Hän ulkoistaa sen Paikalliselle Mielipidevaikuttajalle, joka on myös saarnamies ja seurakunnanjohtaja, mutta lisäksi patriarkan poika ja alussa mainitun erottamisprosessin primus motor.
Herää toinen kysymys: Mitä arvoa on sellaisella uskolla, joka mitätöi omantunnon ja moraalin?
LMVaari
TykkääTykkää
Olipa jämäkkä ja ajatuksia herättävä puheenvuoro. On vaarallista ottaa kantaa konkreettiseen tapaukseen, jota ei tunne, joten vältän tätä. Mutta toit ajatuksia herättävällä tavalla esiin omantunnon ja yhteistunnon eron.
Koko yhteistunto on väärinkäsitystä. Yhteistunto/yhteistieto on yhteistä tietoa, mutta yhteistä tietämistä ensi sijassa Jumalan kanssa – ei kaverin kanssa.
Ps.
Olen tosin ollut paikalla tilaisuudessa, jossa oli lisäkseni yli tuhat muutakin osallistujaa, ja jossa ymmärtääkseni samasta asiasta heilutettiin aivan avoimesti ja huolella mielenterveyskorttia kuulijoille joilla ilman ko. puheenvuoroa ei olisi ollut hölökäsen pölläystä käsitystä koko puheenaiheesta. Oli erittäin vaikea olla. Miksi minä tai kukaan muukaan ei kohteliaasti sanonut, että kyseinen sinänsä ”vilpittömässä tarkoituksessa” ehkä pidetty puheenvuoro oli täysin sopimaton ja että ei sellaisia saa pitää? Yhteistunnostahan tämä johtuu: ei saa häiritä yhteistä turvallisuudentunnetta soraäänillä. Yksilö jää (aina?) yhteisen ja leppoisanturvallisen tunnelman alle.
TykkääTykkää
Siionin Kevät, tarkoitatko, että kyseinen yli tuhatpäinen tilaisuus oli hoitokokous, jossa helilutettiin mielenterveyskorttia?
TykkääTykkää
Psykiatri Claes Anderson on sanonut että leimaamalla toinen mielenvikaiseksi, sillä on tarkoitus tuhota hänet, ja se on verrattavissa tappoon. Kyseisellä puhujalla ja lääkäreillä ja muilla jotka tuollaiseen osallistuvat on siis iso vastuu.
Erkki Hurtig
TykkääTykkää
Ymmärtääkseni blogin tarkoitus on etsiä totuutta, joten minun mielestäni on hienoa, että nimim. Ldsh toit esiin mahdollisia asiavirheitä kirjoituksissa. Kiitos kommenteistasi.
Itselleni myös alkuperäinen sääkoneen lentäjän esimerkki oli hyvä, vaikkakin hieman pitkähkö. Esimerkki sai miettimään, olisinko itse tehnyt sotilaana samoin. Todennäköisesti olisin – ja sitä todennäköisemmin mitä nuorempi olisin ollut. Näin ihmiset tyypillisesti ajattelevat, kun vastassa on uhkaava vihollinen ja esimies käskee ja ottaa vastuun: ovat valmiita tappamaan ja suojaamaan perheitään. Myös pommikoneen lentäjän esimerkki on hyvä. Kaverilla realistinen näkemys.
Ehtoollisasiasta totean óttamatta kantaa väitteiden todenperäisyyteen, että mielestäni on kovin eri asia, kokeeko synniksi viinin nauttimisen ehtoollisella vai sen, että toinen ehtoollisaineista jää pois.
Itselleni pommittamista kovempi paikka miettiä on se, olisinko rohjennut uhmata esivaltaa Rooman keisarien vainojen aikana. Jos tunnustan Jeesuksen, minut surmataan kivuliaasti. Miten käy perheelleni? Jos taas kumarran keisaria ja kiroan Jeesuksen, minut vapautetaan välittömästi kaikista syytteistä. Herra armahda minua syntistä!
TykkääTykkää
Monissa kommenteissa on vastustettu ajatusta yhteisestä omastatunnosta. Ymmärrän näkemyksen, mutta rohkenen olla eri mieltä. Keskustelussa on ongelmana myös se, että omatunto -sanalla viitataan erilaisiin käsitteisiin.
Joka tapauksessa puhe ”yhteistunnosta” ei ole pelkkää vanhoillislestadiolaista propagandaa. Itse asiassa se ei edellytä edes uskonnollista maailmankatsomusta. Kotvan aikaa sitten kuuntelin teoreettisen filosofian emeritusprofessori Niiniluodon alustusta, jossa hän myös totesi uskonnottomasta näkökulmasta, että omatunto on huono käännös, koska sanalla viitataan ihmisille yhteiseen ymmärrykseen. Ruotsinnos ja englanninnos ovat parempia.
Kirkon evl.fi sivuston sanasto määrittelee asian seuraavasti.
Omatunto
Omatunto (kr. syneidesis, lat. conscientia) tarkoittaa ihmisen sisäistä moraalitajua ja kaikille yhteistä käsitystä hyvästä ja oikeasta. Omatunto on hieman harhaanjohtava käännös latinan sanasta ”yhteistieto”. Klassisessa teologiassa ja moraalifilosofiassa hyvän ja oikean tavoittamisessa oli ennen kaikkea kyse niiden tietämisestä.
Vanhassa testamentissa sanaa omatunto ei käytetä, vaan sen korvaa sana sydän. Uudessa testamentissa omatunto-sanaa käyttää apostoli Paavali (1. Kor. 10:25, 2. Kor. 1:12).
Luterilaisen ja roomalaiskatolisen moraaliteologian mukaan jokaisella ihmisellä on omatunto, jonka kehitykseen vaikuttavat kasvatus, kulttuuri ja ympäristö. Omantunnon sisältö voi kulttuureittain vaihdella, mutta sen ajatellaan toimivan karkeasti ottaen samansuuntaisesti inhimillisen elämän peruskysymyksissä.
Omatunto on Jumalan moraalijärjestyksen ilmentymä ihmisessä. Raamatun ja muun kristillisen tradition merkitystä korostetaan niin, että kristityn omatunto on ”sidoksissa Jumalan Sanaan”. Kristityn omatunto saa sisältöä esimerkiksi kymmenestä käskystä sekä Jeesuksen opetuksista ja esimerkistä (Vuorisaarna, rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö).
TykkääTykkää
Yritän hieman pohdiskella käsitettä ”omatunto” silläkin uhalla, että filosofista pohdiskelua vieroksuville tulee näppylöitä.
Lähdetään siitä, että kukin ihminen kokee oman tunnon eli saa subjektiivisen kokemuksen omatunnosta. Merkitään tätä kokemusta symbolilla OT(t). OT on siis oma tunto ja merkintä (t) tarkoittaa, että tämä muuttuu ajan funktiona eli ei pysy samana läpi elämän.
Oletetaan, että on olemassa yleinen ja kaikille ihmisille yhteinen moraalitaju, laki, jonka Jumala on kirjoittanut meidän sydämiimme. Merkitään tätä kaikille yhteistä omatuntoa symbolilla A. Tämä on vakio eli pysyy samana aina ja kaikkialla.
Merkitään uskonnollisen yhteisön merkitystä omassa tunnossa symbolilla b(t). Meillä tämä on siis erityisesti vanhoillislestadiolaisuuden vaikutus, joka siis on ajasta riippuvainen (t).
Merkitään muun ympäristön vaikutusta symbolilla c(t). Tähän kuuluvat siis yhteiskunnalliset arvot, kasvatus, koulutus jne.
Lisätään vielä kaavaan yksilökohtainen vaste em. parametreille a(t). Tällä kuvataan sitä, kuinka puhtaasti esim. A välittyy henkilön subjektiiviseen kokemukseen ja kuinka hän reagoi parametreihin b(t) ja c(t).
Tällöin saadaan yhtälö:
OT(t) = A + a(t) + b(t) + c(t)
Kun mm. JoseFer sanoo, että ei ole yhteistä omatuntoa vaan ihmiset kokevat oikean ja väärä eri tavoin, hän tarkoittaa samaa kuin em. kaavassa OT(t), mikä väistämättä poikkeaa ajasta ja henkilöstä toiseen.
Kun taas puhumme omatunnosta yhteistuntona tai yhteistietona, puhumme em. kaavan omatunnosta A, joka on kaikille sama. Ideaali tilanne olisi se, että a(t), b(t) ja c(t) vääristäisivät mahdollisimman vähän Jumalan totuutta A.
TykkääTykkää
Kiitos monista hyvistä puheenvuoroista, erityisesti amicukselle, JoseFerille ja Olofille. Kristityn omastatunnosta, esivallasta ja sotaan osallistumisesta muutama ajatus:
Kristillinen teologia on jo alkuajoista asti opettanut, että esivaltaa on kunnioitettava (Room. 13:1-7), mutta moraalista vastuutaan sille ei voi ulkoistaa (Ap. t. 4:19). Lakeja tai viranomaisten/esimiesten määräyksiä, jotka ovat selkeästi väärin Raamatun tai luonnollisen moraalitajun valossa, ei tule totella. Raamattu ottaa huomioon senkin mahdollisuuden, että esivalta voi muuttua tyrannimaiseksi Pahan palvelijaksi (Ilm. 13:1-10). Tällaisessa tilanteessa se kehottaa kristittyjä passiiviseen vastarintaan ja kestävyyteen vankeuden, kidutuksen ja kuoleman uhallakin (mm. Ilm. 13:10).
Mitä tämä tarkoittaa sotatilanteessa? Kirkkoisä Augustinuksesta alkaen kristillinen kirkko on kehittänyt teoriaa ns. oikeutetusta sodasta. Siitä on erilaisia versioita eri teologeilla. Pääajatus on kuitenkin seuraava: Esivallalla on lupa käyttää myös väkivaltaa pitääkseen yllä oikeudenmukaista järjestystä ja kansalaisten hyvinvointia. Voimankäyttö ei saa olla kuitenkaan suhteetonta, summittaista eikä kohdistua siviiliväestöön. Epäoikeutettuun sotaan kristityllä ei lupa osallistua, näin toteaa esimerkiksi Luther, muistaakseni kirjasessaan Kristityn vapaudesta.
Mielestäni Hiroshiman atomipommi ei täytä miltään osin oikeutetun sodan tuntomerkkejä. Se surmasi suurimmaksi osaksi siviiliväestöä ja aiheutti eloonjääneille suunnatonta kärsimystä, säteilysairauksien muodossa jopa sukupolvien yli. Sama pätee toki moniin muihinkin toisen maailmansodan tapahtumiin: natsien hirmutekoihin, Japanin hirvittävään miehitysvaltaan Koreassa ja Kiinassa, liittoutuneiden Saksaan ja Japaniin kohdistamiin terroripommituksiin, Neuvostoliiton armeijan julmuuksiin miehitetyssä Saksassa sekä ehkä myös suomalaisten vankileireihin miehitetyssä Itä-Karjalassa.
Niiltä lukijoilta ja keskustelijoilta, joiden mielestä uskovainen voi tehdä ”työtä käskettyä”, jos esivalta vain käskee, kysyisin: Oletteko miettineet loppuun asti? Olisiko kristitty todella voinut palvella vaikkapa kaasukammion hoitajana Auschwitzissä tai kiduttajana Stalinin NKVD:ssä? Monissa afrikkalaisissa sodissa on käytetty ”aseena” vaikkapa siviiliväestön joukkoraiskauksia, siviiliväestön raajojen amputoimista ja jopa kannibalismia. Voiko uskovainen todella osallistua mielestänne tällaiseenkin, jos ”esivalta käskee”? Ei meitä sellaiseen rohkaise ainakaan Raamattu tai entisten pyhien – vanhan kirkon, Lutherin ja Laestadiuksen – esimerkki.
Vaikuttaa siltä, että tästä asiasta on meidän kristillisyydessämme ”kahta kantaa”. Muistan, kun lapsuudenkodissani yöpyi vuosia sitten SRK:n lähetyspuhujia – oikein sydämellisen oloisia veljiä. Toinen heistä kertoili kahvipöydässä USA:n matkastaan. Hän mainitsi tutustuneensa siellä uskovaiseen tiedemieheen, joka oli ollut mukana luomassa vetypommia. Tähän isäukkoni kommentoi, mielestäni oikein: ”Ei se ole kyllä kristityn paikka olla sellaisessa mukana.” Puhujaveli vaikeni hämmentyneenä.
Toinen veli kertoi eräässä tilanteessa jatkosotaan osallistuneesta uskovaisesta isästään. Taistelun jälkeen hän oli kantanut sidontapaikalle myös kentältä löytämänsä pahasti haavoittuneen venäläissotilaan. Joukkueenjohtaja oli käskenyt ampua haavoittuneen. Tästä kertojan isä oli kieltäytynyt sanoen kuolevansa mieluummin itse kuin tekevänsä sellaista. Tällaiseen suoraselkäisyyteen Kristuksen rakkaus mielestäni kehottaa meitä vaikka se tositilanteessa epäilemättä äärimmäisen vaikeaa onkin.
TykkääTykkää
amicus curiae, kiitän ja kumarran tästä hienosta teoreettisesta analyysistä! Lasten kielellä voisin jopa huudahtaa: ” vitsi, kun hyvä”! ja huolimatta aiheen vakavuudesta, lisäisin äkkiä muististani takavuosien sanonnan: ”Kukaan ei ole niin viisas kuin insinööri” 🙂
Yhdyn varauksetta tämän analyysin lopputulemaan: ” Ideaali tilanne olisi se, että a(t), b(t) ja c(t) vääristäisivät mahdollisimman vähän Jumalan totuutta A.”
Sehän tarkoittaa, että kaikilla ihmisillä – varsinkin uskovaisilla – pitäisi olla mahdollisuus kuunnella A.ta.
Pahinta on, jos opetus vaatii väkivalloin kauemmaksi A:sta. Jos vaaditaan, että A:n kuunteleminen omassa sydämessä on väärin ja sen seurauksena oma uskonyhteisö tuomitsee sinut Saatanan haltuun, joka tarkoittaa suoraa menoa helvettiin siinä tunnontilassa. Siis siinä tilassa, että sortuu kuuntelemaan A:ta!
Oletan, että voimme jo puhua nimillä kristillisyytemme johtohahmoista. Objektiivisten tutkimusten mukaan sekä pappishajaannuksen, että ns. 70-luvun harhaopin keulahahmo on eittämättä ollut saarnaaja Heikki Saari. Hänellä oli poikkeuksellisen pitkä ja vahva vaikutusaika, jonka merkitystä ja jälkiä voimme pohtia omatunto-käsitteen muokkauksen kannalta. Siksi viittaan aiempaan kommenttiini hänestä:
”Heikki Saari (1906–1987) oli vanhoillislestadiolainen saarnaaja, joka toimi saarnaajana lähes 60 vuotta. Hän oli vaikuttajayksilö vanhoillislestadiolaisuuden piirissä, missä hän toimi johtotehtävissä ja edusti jyrkkää maallikkolinjaa.”
” Lauri Pietilän mukaan Heikki Saari oli 1970-luvun SRK:n opetuksen pääarkkitehti.[8]”
Heikki Saaren ”arkkitehtuuri” pääsi määräämään erehtymättömän huoneenhallitusopin kyseenalaistamattoman omantunnon normiston ankarimman tuomion uhalla. Arkkitehtitoimisto valloitti ja otti päämajakseen koko SRK:n. Koko yhteisö valjastettiin sille alisteiseksi. Kertomani Helsingin ry:n massahoitokokous on reaaliesimerkki tästä seuraavasta toiminnasta.
b(t) ja c(t):n realismia: oma käsitykseni on, että oli siinä ja siinä, tuliko uskovaisille luvalliseksi yliopistokoulutus. Ainakin kirkkoon ja maalliseen yhteiskuntaan rakennettiin korkeaa muuria ja tavoite rakentaa suljettu yhteisö omien uusien normien mukaisesti kasvattamalla ja kouluttamalla itse lapset ja nuoret, sekä organisoimalla mittava rakennusbuumi talkoooperiaatteella tavoitteen toteutumiseksi. Uusi ehdoton kielto olla rajoittamatta lastentuloa perheessä missään tilanteessa, minkään syyn nojalla – vaikka äidin henki olisi kyseessä – tuli olemaan entiseen verrattuna silmiinpistävä seurauksineen.
Nykypolvelle moni meille 70-luvulla ehdottomasti kielletyksi normitettu näyttäytyy nyt lähinnä huvittavana tai jopa uskomattomana. Kuten kielto olla töissä E-iikkeissä tai ylipäänsä ostaa mitään E-kaupoista. Annettiin tiukkoja uusia normeja ”yhteistunnolle”. Niistä saisi pitkän kertomuksen, jos alkaisi muistelemaan. Olisikohan se yhä vaarallista?
TykkääTykkää
jaa että oli oli ollut vetypommin suunnittelussa mukana…hmmm ..ja isäs vastasi niin. Millasessahan aseen suunnittelussa sitä kristitty vois olla?
TykkääTykkää
No, ehkäpä mieluummin ei minkäänlaisen kuin kaikenlaisten. Mutta jos jonkinlaisten, niin sellaisten, joita ei voi käyttää joukkotuhontaan.
TykkääTykkää
Suomenkin tulee varustautua mahdollisimman hyvin mahdollista sotaa varten, miinatkin suomen pitäisi ottaa käyttöön. Ja kaikki varustautuminen ja miinat vain sen takia että puolustetaan maatamme.
TykkääTykkää
Puhujien ja seurakuntavanhinten kokous.
TykkääTykkää
Minä kuulun ”yhteistuntoa” tavallaan arvostelleisiin. Emme välttämättä ole ainakaan jyrkästi edes eri mieltä, mutta haluan selventää kannanottoani.
Totta kai omatunto kuvaa sitä, mitä yleisesti voidaan pitää hyvänä. Paavali roomalaisille hyvin kirjoittaakin laista, joka on kirjoitettu pakanoidenkin sydämeen! On yleisiä moraaliperiaatteita, jotka kenen vaan pitää ymmärtää. Esimerkiksi edellä viitaten 8. luokan oppilaan.
Tämä VL-näkökulma, joka edellyttää kriittistä arviointia, onkin se, että yhteistieto, jonka sisältö vaihtelee nopeasti aikakausittain, tuodaan varmana tietona elämän erilaisiin adiafora-kysymyksiin (jopa jonkinmuotoisiin lillukanvarsiin).
Säästän palstatilaa olennaisesti kertomalla, että se mitä tarkoitan, on laajemmin blogikirjoituksessani Yhteistunnosta sydämen kristillisyyteen.
Jos jaksaa lukea tekstin loppuun asti, huomaa, ettei ainakaan minulle henkilökohtaisen omantunnon korostaminen merkitse lähimmäisen omantunnon väheksymistä. Missään tapauksessa se ei merkitse sellaista hullutusta, että jokainen määrittelisi itse oikean ja väärän.
TykkääTykkää
Kiitos Joona katsauksestasi kristilliseen etiikkaan ja kommenteistasi, joiden perusteita haluan vielä hieman pohtia.
Ensinnäkin atomipommien oikeutusta pohdittaessa on otettava huomioon myös se, että pommittajat eivät olleet tietoisia atomipommien aiheuttamista säteilysairauksista. Nämä järkyttävät vaikutukset paljastuivat vasta tuhotyön tapahduttua. Ihmisiähän ei oltu aiemmin altistettu näin suurille säteilyannoksille.
Toisekseen aseiden suunnittelusta herää seuraava kysymys: Jos kristitty voi toimia sotilaana, miksi kristitty ei voisi suunnitella sotilaille aseita?
Jos kristitty voi suunnitella aseita, niin miksi hän ei voisi tehdä työtään hyvin ja valmistaa aseista mahdollisimman tuhovoimaisia?
Jos ase on tuhovoimainen, sitä voitaneen useimmiten käyttää myös joukkotuhontaan.
Keksintöä ei voitane pitää moraalittomana pelkästään sillä perusteella, että sitä voidaan käyttää väärin, mikäli keksinnöllä on myös moraalisesti hyväksyttävä käyttötarkoitus.
Atomipommiakin olisi voinut käyttää vihollisen sotilastukikohdan tuhoamiseen, mitä olisi pidetty aseen hyväksyttävänä käyttönä.
Näin ajatellen kyse on siis laitteen käytöstä eikä sen suunnittelusta. Aseiden käytöstä päättävät poliitikot (niin kuin atomipommienkin tapauksessa) eikä suunnittelijat, jotka voivat hyvinkin vastustaa ja kammoksua aseiden käyttöä siviiliväestöä vastaan.
TykkääTykkää
Niin, siinä on meidän saatanallinen loukkumme; ”kun voit kerran tehdä tämän, niin miksi et voisi tehdä vielä tämänkin…” – sillä tarkoitus pyhittää keinot, hyökkäys on paras puolustus ja eiväthän ne viholliset ole edes oikeita ihmisiä kuten eivät myöskään juutalaiset, luokkaviholliset, kansanviholliset, kerettiläiset, mustat, romaanit, homoseksuaalit, arvokonservatiivit, vammaiset, sikiöt…
Voimmeko kauemmas poiketa Herramme sanoista: ”Mutta teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.”(Luuk. 6:27) Ja vaikka nuo sanat ovat puolustussodassakin idealismia niin velvoittavat ne kristityn minimoimaan väkivallan, karttamaan sen ihannoimista ja etsimään jos mahdollista väkivallattoman vaihtoehdon.
TykkääTykkää
Kiitos pohdinnastasi, amicus.
Pommittajat eivät olleet tietoisia säteilysairauksista, se on totta. Heillä on muutenkin monia hyviä syitä vetäytyä vastuusta: He tottelivat vain käskyjä, ja jos he eivät olisi niin tehneet, heidät olisi voitu asettaa sotaoikeuteen ja tuomita kuolemaan. He eivät ehkä muutenkaan olleet kovin hyvin perillä pommin tuhovoimasta.
No, ketä/keitä sitten voimme pitää vastuullisina hirmutekoon? Tiedemiehiä, kenraaleita, poliitikkoja?
Tiedemiehetkin voivat sanoa totelleensa vain käskyjä. Monet heistä olivat Saksasta paenneita juutalaisia, jotka olivat täysin riippuvaisia uudesta kotimaastaan. Heillä ei inhimillisesti katsoen ollut mahdollisuutta kieltäytyä Manhattan-projektiin osallistumisesta. He voivat myös vedota siihen, että he tekivät vain tiedettä ja kehittivät teknologiaa. Ei ollut heidän vaan poliitikkojen ja sotilaiden tehtävä pohtia, miten sitä käytetään.
Sotilasjohto voi vedota siihen, että he eivät olleet tiedemiehiä, joten heillä ei ollut realistista käsitystä siitä, mitä kaikkea kärsimystä pommi voi aiheuttaa. Lisäksi he olivat sotilaita, joiden tehtävä oli hoitaa työnsä hyvin ja totella poliittisen johdon – ennen kaikkea presidentin – antamia käskyjä.
Presidentti Truman voi puolestaan vedota siihen, että hän oli sodan loppuvaiheessa kerta kaikkiaan ylityöllistetty ja -kuormitettu, hirvittävän henkisen paineen alla. Kansa oli väsynyt sotaan ja vaati, että se loppuu mahdollisimman pian. Kylmä sota kolkutteli jo ovella. Hän luotti alaisiinsa. Kun tiedemiehet ja kenraalit raportoivat hänelle uudesta ihmeaseesta, hän antoi suostumuksensa sen käytölle. Ei hänellä ollut aikaa perehtyä asiaan kovin perusteellisesti – meneillään oli Potsdamin huipputärkeä konferenssi yms. Ei yhdeltä ihmiseltä voi kohtuuttomia vaatia – ei edes USA:n presidentiltä.
Näiden fiktiivisten mutta mahdollisten selitysten pohjalta voidaan todeta, että kaikki Hiroshiman atomipommitukseen osallistuneet – rivisotilaat, tiedemiehet, kenraalit ja poliittinen johto – voivat esittää inhimillisesti katsoen ymmärrettäviä perusteluja sille, miksi vastuu asiasta ei kuulu heille.
Mutta nyt tullaankin Jaakon alustuksessaan mainitsemaan ongelmaan: vastuu katoaa rakenteisiin. Voiko olla todella niin, että kaikki ovat vain koneiston osia vailla velvollisuutta vaikuttaa asiaan? Jos asia on näin, ihmiskunnalla ei ole paljon toivoa moraalisesta kehityksestä. Vai olisiko kuitenkin niin, että kaikesta huolimatta heillä kaikilla oli jonkin kokoinen mahdollisuus ja sen mukana myös vastuu vaikuttaa asiaan?
Kuten Jaakko toteaa alustuksessaan, puhuttelevinta Claude Eatherlyssa on juuri se, että toisin kuin muut, hän ei vetäytynyt vastuusta. Hän ei vedonnut siihen, että hän oli vain rivisotilas, jonka oli toteltava käskyjä eikä siihenkään, että hän lensi vain säähavaintokonetta eikä osallistunut varsinaiseen pommitukseen. Hän myönsi olleensa mukana mahdollistamassa hirmutekoa, jollaista ei olisi saanut tapahtua.
Vastuun katoaminen rakenteisiin on ongelma monissa atomipommin pudottamista arkisemmissakin asioissa. Ehkä juuri siksi Eatherlyn esimerkki on edelleen niin puhutteleva ja ajankohtainen. Ajattelisin, kuten Jaakko, että Kristuksen ja monien entisten pyhien esimerkki kehottaa kristittyä olemaan Eatherlyn tapainen ”Jumalan hullu”.
TykkääTykkää
Joona: ”Mielestäni Hiroshiman atomipommi ei täytä miltään osin oikeutetun sodan tuntomerkkejä. Se surmasi suurimmaksi osaksi siviiliväestöä ja aiheutti eloonjääneille suunnatonta kärsimystä, säteilysairauksien muodossa jopa sukupolvien yli.”
Niin, mielestäni atomipommin pudottamiseen osallisia voidaan syyttää siitä, että pommi surmasi suurimmaksi osaksi siviiliväestöä, mikä oli tiedossa eikä ole hyväksyttävää aseen käyttöä.
Heitä on kuitenkin moraalisen päätöksenteon näkökulmasta paha mennä syyttämään säteilysairauksien aiheuttamisesta, koska ihmiskunta ei ollut tietoinen tällaisista vaikutuksista.
TykkääTykkää
Aseiden suunnittelemiseen osallistumisesta sanoisin:
Jos kristitty osallistuu sotaan, hänen tehtävänsä on nimenomaan ”hoitaa tehtävänsä hyvin” eli pyrkiä siihen, että sota on mahdollisimman ”hyvä”.
Sota on puolestaan ”hyvä” silloin, kun se täyttää oikeutetun sodan tuntomerkit: väkivalta on tarkoituksenmukaista eikä suhteetonta tai summittaista, siviilejä ei vahingoiteta, päämääränä on oikeudenmukaisen järjestyksen ja väestön hyvinvoinnin turvaaminen, rauha solmitaan heti, kun se on mahdollista jne.
Tämä huomioon ottaen aseiden suunnittelijakaan ei tee työtään ”hyvin”, jos hän pitää ainoana tai tärkeimpänä päämääränään mahdollisimman suurta tuhovoimaa. Tuhovaikutusta keskeisempää tulisi hänellekin olla oikeutetun sodan raameissa pysyminen.
Ehkä ydinasetta, jopa vetypommia, on teoriassa mahdollista käyttää oikeutetulla tavalla, esimerkiksi sotilastukikohdan tuhoamiseen. Aika teoreettiseksi se mahdollisuus taitaa kuitenkin jäädä, kun otetaan huomioon, että jo Hiroshiman nykymittapuulla hyvin pieni atomipommi tuhosi kokonaisen kaupungin, ja sotilastukikohdista melko pieni prosentti lienee satatuhantisen kaupungin kokoisia. Jos ydinsota todella syttyisi, siviiliväestön valtavaa kärsimystä olisi käytännössä mahdoton välttää.
Kun otetaan kokonaisuutena huomioon, että ydinaseet muodostavat tälläkin hetkellä vakavan uhan koko ihmiskunnan olemassaolon ylle, niiden suunnitteluun osallistuneet eivät ole mielestäni hoitaneet työtään hyvin vaan erittäin huonosti. Niin huonosti, että kristityn ei tulisi olla sellaisessa mukana.
TykkääTykkää
Ydinasepelotteellahan on tähdättykin tuohon välivallattomaan vaihtoehtoon: luomaan niin suuri tuhovoima, että kukaan ei uskalla hyökätä. En tiedä onko tämä nyt asevarustelun osalta sellainen ”tarkoitus pyhittää keinot” -juttu. Kyseessä on uhkaus, ei tappaminen – vaikka tietysti nuo aseet mahdollistavat jälkimmäisen.
Atomipommien käyttämistä on kyllä perusteltu ”tarkoitus pyhittää keinot” -tyyliin, kun näin sanottiin sota saatavan loppumaan pikemmin. Sota, jossa kuoli noihin aikoihin arviolta 250 000 ihmistä kuukaudessa. Tuskin oli silti pakko pommittaa kaupunkeja, vaikka sitä olivatkin jo kaikki osapuolet tehneet tuhoisin seurauksin.
Mihin kohtaan muuten Markku vetäisit rajan aseiden suunnittelijan työssä?
Onko ohjuksen tai raketin suunnittelu ok? Tavallinen pommi? Miten konepistooli? Saisiko suunnitella miehistönkuljetuskalustoa vai onko kaikenlainen taistelukyvyn parantaminen pahasta? Jos on, niin onko oikein keittää soppaa tai toimia sotilaspappina, jos tämä parantaa joukkojen taistelukykyä?
En osaa itse vastata. Minusta vain vaikuttaa siltä, että jos aseen suunnittelu on väärin, silloin koko asevoimia ja sotilaana toimimista on pidettävä pahana. Jos taas yhden aseen suunnittelu on hyväksyttävää mutta toisen ei, olisi raja pystyttävä vetämään jollakin loogisella perusteella.
TykkääTykkää
Kiitos hyvistä perusteluista, Joona!
TykkääTykkää
Markku, itse tosiaan kammoksun sotaa, aseita ja tappamista. Helpoin olisi pysyä erossa kokonaan noista asioista, mutta tiedostan, että meidän on monesti valittava kahdesta pahasta pienempi.
Toisaalta en pidä siitä, että (karrikoidusti) juhlimme suomalaista sotasankaria ja amerikkalaiselle asesuunnittelijalle sanomme sen kummemmitta perusteluitta ”hyi hyi”. Näillä kommenteillani halusin siis saada selvempiä vastauksia siihen, miten erilainen suhtautuminen em. asioihin voidaan perustella.
Rukoilkaamme rauhaa ja hyvää tahtoa koko maailmaan.
TykkääTykkää
Kun pohditaan sodan oikeutettavuutta, olisi hyvä miettiä myös Jeesuksen sanoja: ”joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu”. Sanojen viisaus on siinä, että kun massiivista uhkaa tai väkivaltaa ryhdytään vastustamaan väkivallalla, ei kukaan tiedä, kuinka silmittömään tappamiseen tämä johtaa.
Kysymys: miksi olisi oikein ja jopa velvollisuus puolustaa Suomea, mutta ei lähimmäistä naapurimaassa tms. Miksi kukaan ei puolustanut Krimiä, kun se vallattiin? Miksi valtion rajat määrittävät sen, mitä puolustetaan? Miksi ”oma maa” asetetaan etusijalle tai muiden yläpuolelle?
Tietääkö joku muuten yhtään sotaa, jossa väkivalta olisi pysynyt oikeissa rajoissa? Missä konfliktissa puolustautujakaan ei olisi syyllistynyt teloituksiin, vankien epäinhimilliseen kohteluun, raiskauksiin tms.? Miten on historian valossa, onko Jeesuksen ennustus jäänyt koskaan toteutumatta? Onko miekkaan tarttunut ryhmä koskaan käyttänyt miekkaansa niissä rajoissa,mitä voidaan pitää oikeasuhtaisena?
Missä kohdin lähtökohtaisesti oikeutettu puolustautuminen menee liian pitkälle? Onko kristitylle sopiva hinta itsemääräämisoikeuden säilyttämisestä 10 000 vai 100 000 tappoa?
Toki on eri tarttua aseisiin ja ryhtyä vastarintaan, jos jossakin on jo ryhdytty rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
TykkääTykkää
Alustaja: ”Eatherlyn kärsimys johtui siitä, ettei hän ollut kuunnellut omantuntonsa ääntä.” Joona: ”Ajattelisin, kuten Jaakko, että Kristuksen ja monien entisten pyhien esimerkki kehottaa kristittyä olemaan Eatherlyn tapainen ”Jumalan hullu”.”
Ajattelisin, että nuo muut esimerkit (Mooses, Aamos jne.) ”Jumalan hullusta” kuuntelivat sitävastoin omaatuntoaan.
TykkääTykkää
Niinpä niin, Ldsh. 🙂 Ymmärtämisen minimiedellytys on sen verran myötämielinen suhtautuminen keskustelukumppaniin, että haluaa ymmärtää hänen viestinsä. Ilman tällaista myötämielisyyttä ymmärtäminen on mahdotonta, keskustelu ei etene ja keskustelukumppanin mielipiteistä rakennellaan ns. olkiukkoja.
TykkääTykkää
Kyllä mielestäni asiassa on suuri ero verrata Eatherlyä ”Jumalan hulluksi” tai ei. Tulihan Juudaskin katumapäälle, mutta se ei ymmärtääkseni toimi kritillisenä esimerkkinä laisinkaan. Eatherly yhtälailla, dokumentteihin perustuen, kokeili itsemurhaa useaan otteeseen.
TykkääTykkää
Aivan niin! Vaikka sodassa voimme nähdä yksilötasolla paljon jaloutta, rohkeutta ja uhrautuvaa rakkauttakin, meidän ei saa kuitenkaan ihannoida sotaa, se on aina tavalla tai toisella pahan seurausta – ja se oikeutettu puolustussotakin voi muuttua helposti oikeudettomaksi ja loputtomaksi kostoksi ja alistamisenhaluksi!
Paradisin kielletty puu hedelmineen on tulkittu ennenmuuta eettiseksi HYVÄN- ja PAHANtiedon puuksi, mutta se oli samalla hyvä ja paha TIEDONpuu – ja tämä aspekti on ajankohtaisempi kuin koskaan ihmiskunnan historiassa!
TykkääTykkää
Olen samaa mieltä, kovin kapeasta vinkkelistä olemme juhlapuheissamme näitä asioita tottuneet tarkastelemaan – myös ry:llä ja lehdessämme. Sodan raadollisuus, rikokset ja traumaattisuus ovat puheenaiheina voineet olla epäsopivia – ja juuri meidän oma kansallismielisyytemme ja isänmaallisuutemme on voitu nostaa arvoon arvaamattomaan kaiken yläpuolelle!
TykkääTykkää
Niinpä – sodat kautta aikain ovat kuin ihmiskunnan pahin kirous. Kenties niiden alkusiemen oli ensimmäisen veljesparin, Kainin ja Aabelin kertomus. Kain murhasi veljensä kateudesta.
Sodat synnyttävät jatkuvia vääryyksiä ja pitävät yllä kostonkierrettä. Suurvaltojen historiat ovat täynnään verisiä sotia, raakaa imperialismia eri muodoissaan – kolonialismi mukaanlukien.
Ajattelen, että meillä on Jumalan antamana viljely-ja varjelustehtävä, joka sisältää myös terveen isänmaallisuuden – puolustaa ja suojella maatamme, kotejamme ja omaisiamme alistajaa ja hyökkääjää vastaan.
Tarkemmin sotarikokset ovat kai määritelty Haagin ja Geneven sopimuksissa, joihin ainakin sivistysvaltiot ovat sitoutuneet.
Minusta pahin este maailman kestävälle rauhalle on seuraava:
Voittajaa ei tuomita sotarikoksista..
Se näet pitää yllä jatkuvaa ristiriitaa jokaisen ihmisen synnynnäistä oikeustajua vastaan ja samalla on perussyy koston kierteelle. Voittajalla voi olla moninkertaisesti pahemmat sotarikokset kuin häviäjällä. Vain häviäjä jouttuu vastuuseen sotarikoksista.
TykkääTykkää
Joona: ”Näiden fiktiivisten mutta mahdollisten selitysten pohjalta voidaan todeta, että kaikki Hiroshiman atomipommitukseen osallistuneet – rivisotilaat, tiedemiehet, kenraalit ja poliittinen johto – voivat esittää inhimillisesti katsoen ymmärrettäviä perusteluja sille, miksi vastuu asiasta ei kuulu heille.” ja ”Mutta nyt tullaankin Jaakon alustuksessaan mainitsemaan ongelmaan: vastuu katoaa rakenteisiin.”
Muuan blogisti pitää blogia, jossa kommenteissa paljon puhutaan pahaa ja näin rikotaan 8:tta käskyä, kuin 8:ksen käskyn selitysosasta voidaan havaita – näin on huolimatta siitä, oliko se pahan puhuminen totta tai ei. Blogisti kertoo mielestään ymmärrettäviä perusteluita, ettei aika riitä moderointiin. Voidaankin kysyä, katoaako vastuu rakenteisiin?
”Sitten tulee vielä Perkelekin joka paikkaan puhaltamaan ja lietsomaan, mutta aivan erityisesti hän painaa päälle siellä, missä on kysymys omastatunnosta ja hengellisistä asioista.” Lukee IK:ssa. Voisiko se olla, että tämäkin P. on blogissa valtakuntansa kautta läsnä? Vai jättäisikö hän mielellään sellaiset keskustelut väliin? Internet tarjoaa mojovat eväät juorujen levittämiseen. ”Aina on siis asia hoidettava henkilökohtaisesti sen kanssa, jota se koskee eikä juoruiltava hänen selkänsä takana.”, lukee IK:ssa.
TykkääTykkää
Ldsh : ”Aina on siis asia hoidettava henkilökohtaisesti sen kanssa, jota se koskee eikä juoruiltava hänen selkänsä takana.”
Samalla argumentilla on vaiennettu satoja, ellei tuhansia hyväksikäytön ja muun väkivallan uhreja vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä. Siinä mielessä argumenttisi ei mitenkään yllätä, kun yritämme puhua hengellisestä väkivallasta. Kun eri pakkakunnilla johtokunnat ja muut ”huoneenhallituksen” kärkimiehet kieltäytyvät keskusteluista, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin että nostaa asiat julkisesti esille. Kaikkille pinnalla oleville tapauksille on yhteistä se että on johtokunnissa ja muussa porukoissa paljon puhuttu takanapäin yksityishenkilöistä. Ollaan oltu huolissaan, millä on jo leimattu ihmisiä. Sitten on asiat voitu viedä päätettyinä seurakunnalle , ilman että asianomaisia olisi edes kutsuttu paikalle.
Ymmärrän hyvin että tällaisen toiminnan jälkeen toivotaan että ihmiset olisivat hiljaa eivätkä kertoisi kokemuksistaan. Avoin keskustelu hoitokokouksista menneisyydeessä ja tänä päivänä halutaan vaientaa.
Rehellinen asioiden esille ottamisen leimaaminen Perkeleen työksi ei myöskään ole uutta. Lastensuojelijakin nimettiin Saatanan enkeliksi, kun halusi nostaa lapsiuhrien asioita esille.
Kovien leimakirveiden käyttö kertoo siitä että on paljon asioita joita ei toivottaisi tulevan julkisuuteen. Eivät kestä päivänvaloa, eikä niitä voi puolustaa Jumalan sanalla.
Erkki Hurtig
TykkääTykkää
Ihmisen kyky käsitellä moraalisia ongelmia on monimutkainen kognitiivinen/ älyllinen prosessi, joka tapahtuu ihmisessä koko hänen yksilöllisen kehityksensä ja yhteisöön sosiaalistumisensa ajan. Kyse ei siis ole pelkästään jo olemassa olevien normien ja sääntöjen omaksumisesta ja toteuttamisesta, vaan moraalikehityksessä voidaan nähdä eriasteisia tasoja alkaen alkeellisesta oman edun tavoittelusta kohti kokonaisvaltaista hyvän ihmisyyden ymmärrystä, sisältäen tietoisuuden perustavanlaatuisista, elämää ja ihmistä suojelevista arvoista. Tätä prosessia on tutkinut ja kuvannut mm. Lawrence Kohlberg moraalikehitystä kuvaavassa teoriassaan. Hänen tutkimusotteessaan moraaliset ongelmat ovat aitoja, tosielämän dilemmoja, eikä niihin ole yksiselitteistä oikeaa vastausta valmiina olevien kulttuuristen ja uskonnollisten normien perusteella. Yksi Kohlbergin käyttämä moraalinen ongelma oli ns. Heinzin dilemma. Heinzin vaimo on kuolemansairas, mutta hänen sairauteensa on olemassa lääke. Apteekkari on kuitenkin ylihinnoitellut sen, joten Heinzilla ei ole varaa ostaa lääkettä. Pitäisikö Heinzin siis pelastaa vaimonsa henki varastamalla lääke?
Vastaavanlaisia esimerkkejä voimme elää todeksi ihan omassa arkisessa elämästämme, tai historian esimerkkejä pohtimalla miettiä oikeita ja kestäviä ratkaisuja nykyhetkeen. Kun käymme dialogia menneiden sukupolvien tekemien ratkaisujen äärellä, kohtaamme samalla itsemme: miten minä olisin vastaavassa tilanteessa toiminut ja voimmeko kenties jotakin oppia, ettemme toistaisi samoja virheitä yhä uudestaan. Tämä kaikki on rehellisyyttä suhteessa itseen, elämään ja Elämän Antajaan.
TykkääTykkää
E.H: ”Samalla argumentilla on vaiennettu satoja, ellei tuhansia hyväksikäytön ja muun väkivallan uhreja vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä.” Näethän, mitä IK:sta lainatun lauseen jälkeen seuraa:
”Aina on siis asia hoidettava henkilökohtaisesti sen kanssa, jota se koskee eikä juoruiltava hänen selkänsä takana. Mutta jos tästäkään ei ole apua, siirrä se julkisesti hoidettavaksi, joko maalliseen tai hengelliseen tuomioistuimeen. Tällöin et ole enää yksin, vaan rinnallasi ovat nuo todistajat, joiden kanssa voit osoittaa asianomaisen syylliseksi. Todistukseenne nojautuen voi tuomari sitten tuomita ja määrätä rangaistuksen. Tällä tavalla, laillista järjestystä noudattaen, pahaa voidaan päästä torjumaan ja parantamaan. Jos taas toinen vedetään joka ikisessä loukossa ihmisten hampaisiin ja tongiskellaan saastaa, kukaan ei siitä parannu.” Selitysosa on pitkä, kaikkien luettavissa.
Ei siinä ohjata julkisuuteen asioita viemään, tai asioista vaikenemaan, vaan kristillisen opin mukaiseen järjestykseen, jossa hengelliset asiat käsitellään hengellisessä tuomioistuimessa ja maalliset asiat maallisessa tuomioistuimessa. Jos tuomioistuimen päätös ei miellytä, tällöin ei voi tunnustaa tuomioistuinta? Jos ei tunnusta tuomioistuinta, mistä apua voi saada?
TykkääTykkää
Edellä on blogin teemasta käytetty monta erinomaista puheenvuoroa!
Kansallisena veteraanipäivänä 27.4. 2016 oppitunneillamme oli mukana yhdeksänkymppisiä veteraanimiehiä ja -naisia. Meillä oli hyviä keskusteluja ja sydämellistä yhteisymmärrystä. Mukana olleet kunnanisät hoksauttivatkin, että koulumme pakolaislapset ovat samoista olosuhteista, joista juuri kertoivat esim. evakkoon jalkapatikassa aikoinaan lähteneet entiset nuoret, jopa ankarassa pakkasessa ja karjaa edellä kuljettaen…
Tuosta oppilaiden kotouttamisesta hiukka; yhteisellä potkupallolla välitunnilla näyttää olevan siinä arvaamattoman suuri merkitys 🙂
Uutisia Kiinasta: ”Huhtikuun 14. päivänä hallituksen tukema yhtiö lähetti henkilökuntaa puskutraktorilla purkamaan Beitoun kirkkoa Henanin maakunnan Zhumadianissa, sen jälkeen kun paikallinen rakennuttaja halusi saada haltuunsa seurakunnan arvokkaan tontin. Li Jiangong, joka johtaa seurakuntaa, ja hänen vaimonsa Ding Cuimei astuivat koneen eteen yrittäen estää hajotustyöt. `Hautaa heidät elävältä minun puolestani` sanoi purkutiimin jäsen. `Minä otan vastuun heidän hengestään.`Sen jälkeen puskutraktori työnsi Lin ja Dingin kuoppaan ja peitti heidän ruumiinsa maalla. Apua huutaen Lin onnistui kaivautua vapaaksi, mutta Ding tukehtui ennen kuin hänet voitiin pelastaa.”
Marttyyrien määrä kasvaa eri puolilla maapalloa. Niin, mutta mitä meidän tulee siitä päätellä, että täällä ”Pohjoisella maalla” meidän pääkiusauksia ovat sellaiset kuin ylensyöminen ja huolet mammonasta… Ehkä me emme sitten olekaan sielunvihollisen kannalta niin merkittäviä Pahan vastustajia kuin itse uskottelemme.
Nähtäväksi jää mitä kristillisen hallituksemme esityksestä muuttaa loppiainen ja helatorstai palkattomiksi vapaapäiviksi vuosityöaikaa lyhentämättä seuraa; onko huominen helatorstai 2016 viimeistä kertaa yleinen palkallinen vapaapäivä ja juhlapyhä?
Itsenäisyyspäivään ja vappuun ei tule muutoksia. Vappu on alunperin pyhän Valpurgin muistopäivä, vaikka siitä ei Suomessa taida sellaiseksi huomata. Valburg oli syntynyt Englannissa, ja hänet laitettiin luostariin jo 10-vuotiaana tyttönä. Elämänuransa hän kuitenkin teki sittemmin vielä osin pakanallisessa Saksassa piispa Bonifatiuksen apuna ja viimeksi hän toimi Heidenheimin miesluostarin johdossa.
Vappuna hallitus sai huutia ja poliittiset puolueet pitivät ääntä itsensä puolesta. Kaikki ei ollut aiheetonta. Puolueiden uskottavuutta kuitenkin heikentää, että takit vaihtavat kantajaansa ja laulut laulajaansa liukkaasti sen mukaan, onko puolue nyt hallituksessa vai oppositiossa.
Kun puhumme esivallasta vaikuttaa siltä, että emme vieläkään ymmärrä, mikä radikaali muutos on tapahtunut silloin, kun siiryttiin aikoinaan demokraattiseen ja kansanvaltaiseen hallintoon. Nimittäin demokratiassa kansa on kohottanut itsensä suoraan Jumalan alapuolelle, mutta joutuu silloin kantamaan myös täyden vastuun yhteiskunnan eettisistä ratkaisuista: siis minä, sinä, hän, me, te, he… Demokratiassa hyvä kansalainen ei ole enää sellainen, joka tekee vain, mitä ylhäältä alas käsketään, vaan aitoon demokratiaan kuuluu aktiivinen kansalaisyhteiskunta, vaikuttamisen velvollisuus niin vaaleissa kuin vaalien välillä monilla monilla laillisen vaikuttamisen keinoilla.
Mutta näyttää siltä, että me vl-kristitytkin mukaanlukien äänenkannattajamme PM jyrkästi vaikenemalla kannatamme nykyisen ”kristillisen” hallituksemme politiikkaa kuten:
1) kristillisten pyhäpäivien muuttamista työpäiviksi,
2) lasten kotihoidon vähentämistä
3) ei edes tiukennuksia aborttitehtailulle
4) homoparien avio-oikeuden edistäminen
5) alkoholin saatavuuden entisestään vapauttaminen, vaikka lasku siitä yhteiskunnalle on laskutavasta riippuen jo 3-8 miljardia euroa
6) ym.
Koodisana on ”rakentavuus”, mutta aikanaan me joudumme tästä vaikenemisesta vastuuseen, – siis kun emme pitäneet asioita esillä vaaleissa, emmekä vaalien välillä…
TykkääTykkää
Suomen hallitus ei ole kristillinen, eikä edes ”kristillinen”, se on poliittinen. Hallitusohjelman mukaisesti se toteuttaa niiden kansalaisten poliittista tahtoa, jotka ovat demokraattisissa vaaleissa sen muodostaneita puolueita äänestäneet.
Elämme pohjoismaisessa demokratiassa, emme teokratiassa. Elämme jälki-konstantinolaista aikaa. Kristittyjen ja Kirkon tulee rukoilla esivallan puolesta. Miksi? Ei siksi, että kristinuskon periatteita totetettaisiin poliittisesti, vaan siksi ”että me rauhassa ja jumalisuudessa saisimme elää”. Kirkko on tämänkin yhteiskunnan suola, kuten koko maailmankin. Vaikuttaminen tapahtuu ei-poliittisesti ihmisten sydänten muuttumisen kautta, Jumala sanalla.
Esivallat vaihtuvat, Kirkko pysyy. Hallitukset kaatuvat, historia kulkee, ajat vaihtuvat. Kristityt pysyvät parousiaan saakka.
TykkääTykkää
Edelliseen lisäisin, että maassamme elämme jo jälki-kristillistä aikaa. Kirkon tulee sopeutua siihenkin, omista lähtökohdistaan, mutta tinkimättä perusteistaan. Kuka sanoi, että kristillinen yhtenäiskulttuuri pysyisi maassamme ikuisesti? Kukaan ei ole luvannut näin Kirkollekaan. Uusi tilanne voi haastaa maamme kirkot terveseenkin itsekriittisyyteen. Ja myös kristityt henkilökohtaisesti. Mikä on uskossamme luovuttamatonta ja pkuonaa? Mikä ajan ja perinteen tuomaa kuonaa?
TykkääTykkää
pitäisi olla:luovuttamatonta ja pysyvää.
TykkääTykkää
Aivan niin Eudokimos, tinkimättä perusteistaan, mutta et tarkoittane tällä vain Suomen kirkon kiinteistöjä ja arvopaperisijoituksia… 🙂
”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.” (Matt. 5:13)
Kyllä kai Suomen hallitus on edelleen ainakin lainausmerkeissä ”kristillinen”. Kaikki ministerit mahtavat olla kristillisten kirkkojen jäseniä ja he johtavat kansaa, josta lähes 75% kuuluu johonkuhun kristilliseen kirkkoon ja yli 70% luterilaiseen. Nykyisestä hallituksesta pääministeri Sipilä on julkisesti tunnustautunut lestadiolaiseksi kristityksi, ulkoministeri Soini katoliseksi ja presidenttikin toivottaa Jumalan Siunausta kansalle uudenvuoden puheissaan! Valtiopäivät aloitetaan ja lopetetaan jumalanpalveluksilla. Kirkolla on verotusoikeus, henkilörekisterinpitovelvollisuus jäsenistään, esitysoikeus kirkkolain suhteen, kirkollisiasioita hoitaa ministeri, jolla on puheoikeus kirkolliskokouksessa, valtio maksaa kenttäpiispan ja -pappien palkat… Vuoteen 2000 asti tasavallan presidentti nimitti piispat ja vielä vuosia sen jälkeen määräsi rukouspäivät ja niiden tekstit, ja voi edelleenkin allekirjoittaa halutessaan rukouspäiväjulistuksen.
Onko Suomi ollut mielestäsi teokratia 1900-luvulla? Jälkikonstantinolainen aika on mielenkiintoinen termi, jos sillä tarkoitetaan ”jälkikristillistä aikaa”. Nimittäin kristinuskosta tehtiin valtionuskonto ja ainoa sallittu vasta vuosikymmeniä Konstantinuksen jälkeen eli vuonna 391. Konstantinuksen aikana oli vallalla uskonnonvapaus, joka koski myös kristittyjä. Äsken vielä vainottua kirkkoa suositttiin joillakin uudistuksilla, mutta itse Konstantinus kääntyi kristityksi varsinaisesti vasta kuolinvuoteellaan – ilmeisesti koska halusi säilyttää täyden toimintavapauden keinoista piittaamatta. Suomen luterilaisella ja ortodoksisella kirkoilla on edelleen enemmän erivapauksia ja oikeuksia kuin Konstantinuksen ajan Rooman kristillisillä kirkoilla.
Eivät ”kristillinen” ja ”poliittinen” ole käsitteinä mitään vastakohtia. Kristillinen on samalla syvästi poliittista eli koko yhteiskuntaan vaikuttavaa. On kahden regimentin opin karkeata ylitulkintaa ja väärinymmärrystä, että ”politiikkaa ja uskoa ei saa sekoittaa”.
”Jeesus sanoi: `Ei kai lamppua sitä varten tuoda huoneeseen, että se pantaisiin vakan alle tai vuoteen alle? Lampunjalkaanhan se pannaan!” (Mark. 4:21)
Politiikka sanan taustalla on kreikankielinen kaupunkivaltiota tarkoittava ”polis” -sana. Politiikka tarkoittaa yhteisten asioiden hoitoa, mikä kreikkalaisten mielestä oli kaikkien kansalaisoikeudet omaavien oikeus, mutta myös velvollisuus! Niille, joita politiikka eli yhteisten asioiden hoito ei kiinnostanut, oli kreikkalaisilla meidän korviimme hyvin rumalta kuulostava sana: ”idiootti”. – Ns. puoluepolitiikka on sitten politiikan oma lajinsa, jota usein leimaa vain omien ryhmäetujen ajaminen…
Ei kristinuskon arvomaailmalla ole häpeämistä tämän ajan muiden yhteiskunnallisten eli poliittisten aatteiden rinnalla. Profeettojen ja Herramme julistus oli myös yhteiskunnallisesti mullistavaa ja radikaalia ns. arvokonservatiivisuudesta huolimatta! – Huolestuttavaa on, jos kristityt eivät usko sitä vertaa omiin arvoihinsa, että pitäisivät niitä esillä, pitäisivät niistä kiinni, tekisivät poliittista vaikuttamista niiden puolesta ja tarjoaisivat niitä koko yhteiskunnan arvoiksi. Ja on suorastaan synti ja häpeä, jos ja kun kristityt eivät käytä niitä poliittisen vaikuttamisen laillisia keinoja, mahdollisuuksia ja kanavia, joita heillä on demokraattisen kansalaisyhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä!
TykkääTykkää
Iso katekismuksen selitys jatkuu heti lainaamasi kohdan jälkeisessä kappaleessa:
”Kaikki edellä puhuttu koskee salaisia syntejä. Jos taas synti on täysin julkinen, selvästi tuomarin ja kaikkien muidenkin tiedossa, silloin voit syntiin syyllistymättä välttää asianomaista ja antaa hänen olla oloissaan. Hänhän on jo itse turmellut maineensa. Lisäksi voit julkisesti todistaa häntä vastaan. Koska asia on päivänselvä, kysymys ei voi olla mistään juoruilusta, väärästä tuomitsemisesta eikä väärin todistamisesta. Onhan esimerkiksi kaikki se, mistä nyt moitimme paavia ja hänen oppiaan, täysin avoimesti julkaistu kirkossa ja kuulutettu koko maailmalle. Kun näet synti on julkinen, tulee myös rangaistuksen ansaitusti olla julkinen, jotta jokainen oppisi varomaan syntiä.”
Jos siis joku esim. puhujain ja seurakuntavanhinten kokouksessa parjaisi toista, lokaisi tämän mainetta ja puhuisi lähimmäisestään asioita, joita ei voisi näyttää toteen, hänen syntinsä olisi julkinen hän ansaitsisi tulla ohjatuksi raiteilleen julkisesti jo heti kokouksen aikana.
TykkääTykkää
Omantunnon vaaliminen kulkee yhdessä käytännön elämän reaaliteettien kanssa. Millä tavoin elän todeksi elämässäni sitä, mikä on oikein ja kestävää? Tämä vaatii ajattelua ja sen sanoittamista, keskustelua, jotta oikeat ja kestävät valinnat voisivat seuloutua, jyvät eroitetaan akanoista. Keskustelun avulla esitämme ajatuksiamme, tuomme ne vaihetuspöydälle ja punnitsemme niiden kestävyyttä.
Heinzin esimerkistä vielä:
Esimerkki paljastaa yksilön vastuun, sekä rakenteisiin ja vallitseviin olosuhteisiin piiloutuneen vallankäytön välisen jännitteen, ja sen miten heikoilla yksilö voi olla kasvottoman järjestelmän edessä. Apteekkari on hinnoitellut tuotteen vallitsevien lainsäädäntöjen mukaan, kenties itsestä riippumattomista syistä. Hän on omalta osaltaan mukana systeemissä, joka voi ajaa yksilön umpikujaan erityisesti kriisitilanteessa. Mies ajautuu näin ollen yksityiselämässään epätoivoiseen moraaliseen ristiriitatilanteeseen: hänen vaimonsa on kuolemaisillaan, mutta hänellä ei ole mahdollisuutta löytää asiaan kestävää ja elämää suojelevaa ratkaisua liian kalliin lääkkeen, eli vallitsevien olosuhteiden vuoksi. Pelastaakseen vaimonsa hengen, hän joutuisi toimimaan vastoin yleisesti hyväksyttyjä normeja sekä Jumalan käskyä: Älä varasta.
Näin tapahtuu tänään ja on tapahtunut ennenkin: turvapaikanhakija-perhe myy lapsensa prostituoiduksi, jotta he voivat maksaa salakuljettajille, jotta edes koko muu perhe säilyisi hengissä (jos säilyy). Keskitysleirin kuolemanmarssilla poika jättää isänsä kuolemaan, säästääkseen omia resurssejaan säilyä hengissä. Resuinen ja huonohampainen romanikerjäläinen kerjää rahaa, joka menee suurimmaksi osaksi ihmiskauppaa organisoiville rikollisille järjestöille jne.
Kaikkien näiden em. yksilötasolla realisoituvien ongelmien taustalla on enemmän tai vähemmän riistävä valtakoneisto, ns. “isojen poikien” taistelu siitä “kuka meistä on suurin”, jossa olemme enemmän tai vähemmän mukana.
Jotta vastaavanlaiset tilanteet eivät toistuisi, on siis kiinnitettävä katse vallitseviin, erityisesti epämiellyttäviin olosuhteisiin, mistä ne kertovat? Johtavatko jäljet ns. sylttytehtaalle? Ovatko ne asioita, joiden edessä olemme voimattomia? Miten huomioimme herkällä korvalla vaaran signaaleja, ja ennaltaehkäisemme varhaisessa vaiheessa ongelmien kumuloitumisen? Jotta pieni ihminen ei jäisi “rattaan rasvaksi”, häntä ei ajettaisi epätoivoisiin ratkaisuihin, eikä hän joutuisi nurkkaan ajettuna toimimaan omaatuntoaan vastaan. Useimmat ihmiselämän perusongelmat, sekä yksilön että yhteisön sisäiset ongelmat ja maailmanlaajuiset ongelmat syntyvät siitä, että tahtotila asioiden ratkaisemiseen puuttuu, ongelmia ei haluta nähdä, eikä toimita tarpeeksi ajoissa. Tiedon puute estää tekemästä kestäviä ratkaisuja. On myös helppo pysytellä tietämättömänä ja sulkea silmänsä, niin silloin en ole vastuussa, vai olenko? Voidaanko meitä syyttää, jos emme ottaneet asioista selvää?
TykkääTykkää
En tarkoittanut niin, että jälkikonstantinolainen aika ja jälkikristillinen aika olisivat synonyymejä. Ei, vaan
eri käsitteinä ne kuvaavat maamme kirkkojen ja valtion/yhteiskunnan suhdetta ja tilannetta maassamme.
Mitä tulee ns. kahden regimentin oppiin, pidän sitä vahingollisena oppina kristinuskolle ja kirkoille.
Samoin kuin en kannata jaottelua maallisiin ja hengellisiin asioihin.
TykkääTykkää
Quo Vadis, kiitos, että jaksat jatkaa keskustelun suuntaa tavattoman viisaalla ja rakentavalla tavalla herättäen! Me tarvitsemme sitä yhteisesti. Tarvitsemme nykyisessä murrosvaiheessa pelotonta rohkeutta tuoda vaihetuspöydälle kyseenalaistavatkin ja omaatuntoamme syvästi loukanneet tositapahtumat – seurauksineen. Ennenkaikkea julkisesti yhteiset, kuten olen Helsingin ( vain yhdestä ) massahoitokokouksesta kertonut.
Meidän on voitava puhua ja keskustella siitä, missä ja minkälainen on ollut ja yhä on se sylttytehdas, jonka hedelmää tällainen meno ja sen jatkuvat seuraamukset ovat – rehellisesti.
Ei ole oikein ja rehellistä, jos näistä asioista puhuvat halutaan edelleen vaientaa ”hoitaa ulos” Saara-äidin toimesta.
Meidän pitää uskaltaa paljastaa sylttytehdas sellaisena, kuin se on ollut. Siellä tehtaalla näkyvät Saara-äidistä aivan toisenlaiset kasvot kuin ne oikeat, joissa Jumalan Pojan ääni ja mieli on läsnä. Väkivaltaisen Saara-äidin kasvot ovat olleet heikoimmille ja sairaille turvattomat ja vaaralliset – kovat ja julmat. Eikä vain heille, vaan myös heidän puolustajilleen yhtä julmat.
Saara-äidillä on ollut kahdet kasvot – turvalliset ja turvattomat – väkivaltaiset. Vahvoille turvalliset ja heikoille turvattomat.
Nykyään onneksi jo voidaan keskustella monin paikoin paljon paremmin kipukohdista kuin takavuosina, eikä Päivämiehen sisältö ole ollenkaan niin kontrolloitua kuin pahimpina aikoina. Aivan toisella levelillä. Nuorempi polvi ei yksinkertaisesti tiedä, millaista todellisuutta me heidän keskellään kannamme mukanamme. Pitää muistaa, että kokemuserot johtuvat pitkälle henkilökohtaisista laatueroista. Savenvalaja on luonut meidät uskovaisetkin kovin erilaisiksi. Heikommat ruukut eivät kestä kovaa kohtelua. Ne hajoavat. Näin on ollut ennen ja on yhä.
Onko oikein rikkoa tahallaan heikommat ruukut?
Jos joku moittii siitä, pitääkö hänetkin rikkoa?
Pitääkö hajalliset ruukut piilottaa?
Pitääkö särjettyjen ruukkujen sirpaleet lakaista maton alle?
Kun sirpaleet kuitenkin ovat siellä ja haittaavat, pitäiskö ne paljastaa?
Ohjasiko Jumalan Poika esimerkillään tällaiseen?
TykkääTykkää
HOITOKOKKOUKSET
Palaan tähän tärkeään asiaan parin esimerkin avulla, joilla herätän tietoisuutta siitä, miksi emme saa asiasta minkäänlaista yhteistä käsitystä (=yhteistuntoa?).
Paikkakunta 1: Useita yleisiä kokouksia, tuntitolkulla saatettiin käsitellä yhden ihmisen asioita, kokoukset jatkuivat usein pikkutunneille, osallistujista pidettiin kirjaa, osallistumiseen velvoitettiin myös erittäin nuoret, ainakin 10-vuotiaaseen saakka. Käytettiin kaikki henkisen ja hengellisen väkivallan keinot.
Paikkakunta 2: Yksi yleinen kokous, joka alkoi pari tuntia myöhässä, koska paikallinen johtokunta esikeskustelussaan hoitoherrojen kanssa ei meinannut taipua parannukseen. Kokouksessa käytettiin kyllä kaikki em. keinot. Sen jälkeen johtokunta kutsui yksittäisiä perheitä erillisiin hoitokokouksiin ja kävi myös läpi nuorisoa ainakin n 15 vuoden ikään saakka.
Paikkakunta 3: Ei järjestetty yleistä hoitokokousta ollenkaan, puheenjohtajan myöhemmin kertoman mukaan ”ihmeteltiin vain tapahtumia ympäristössä”. 1990-luvulle saakka tosin järjestettiin vuosittain yksi tai kaksi hoitokokousta, joista osa oli johtokunnan kanssa ja osa tiettyihin henkilöihin kohdistuvia yleisiä kokouksia.
Maantieteellisesti esimerkkipaikkakunnat sijaitsevat n 100 km päässä toisistaan.
TykkääTykkää
HOITOKOKKOUKSET
Henkilö 1: Nuori juuri rippikoulun käynyt palavauskoinen poika. On läsnä hoitokokouksessa, kuuntelee keskustelua herkällä mielellä. Tekee parannusta kososlaisesta hengestä, joka ilmeni synnin luvallisuutena, koska hän oli toistuvasti langennut normaalien nuoruuden kiusausten lisäksi television katseluun kyläpaikoissa. Kuulee opiskelupaikkakunnallaan järkyttäviä kertomuksia paljon kotisiioniaan pahemmista hoitokokouksista. Yrittää keskustella tämän paikkakunnan epäkohdista jopa eräiden ulkopuolisten kanssa mutta joutuu tyytymään selitykseen, että ”Jumalan myllyt jauhavat hitaasti”. Yrittää uskoa selityksen, vaikka myöhemmin muilla paikkakunnilla joutuu toteamaan, että samat vääryydet jatkuvat lähes joka puolella ja ymmärtää joskus vuosituhannen vaihteessa koko hoitokokousjärjestelmän hulluuden. Näinä päivinä miettii, missä ja millä tavalla Jumalan henki seuraavaksi ilmaantuu (vrt Lutherin ja Lestadiuksen ajat).
Henkilö 2: Edellisen 55-vuotias äiti, joka oli myös tehnyt parannuksen väärästä hengestä kokouksessa. Kotimatkalla ihmetteli kuitenkin em. pojalle, että miksi tällaista touhua pitää olla. Poika selittää äidilleen, että täytyyhän uskossa olla perustukset kunnossa, eihän muuten voi oikeaa uskoa rakentaa.
Henkilö 3: Ensimmäisen samanikäinen ystävä, nuori poika hänkin. Kysyy 1:ltä myöhemmin: ”Olitko siellä kokouksessa?” 1 myöntää ja ystävä sanoo harmitellen, että hänkin olisi halunnut olla siellä ja tehdä parannuksen. Asuu edelleen samalla paikkakunnalla ja ihmettelee, miksi jotkut puhuvat niistä kokouksista niin paljon.
TykkääTykkää
Keskustelu omasta ja yhteisestä tunnosta sekä esivallan kunnioittamisesta on mielenkiintoista ja nostaa mielessäni esiin usein pohtimiani ajatuksia.
Esivaltaa pitäisi totella niin kauan, kuin sen määräykset eivät ole ristiriidassa Jumalan sanan kanssa, on joskus opetettu. Kun nyt vain pääsisimme yhteiseen ymmärrykseen asioista… Onko se edes mahdollista? Rippikoulussa opetettiin, että syntiä on kaikki se, mikä,erottaa Jumalasta. Ja kyllä, siihen aikaan siihen lisättiin, että yhteistunnon mukaan. Usko on kuitenkin henkilökohtainen asia (ainakin pitäisi olla, kai) eikä jokaista ihmistä kosketa sama asia ollenkaan; toiselle voi olla lihan syönti tai viinin juonti ylipääsemätön lankeemus ja toisen mielestä niissä ei ole mitään häiritsevää. Eihän edes Paavali (jota pidän monessa asiassa aika tiukkalinjaisena) vaatinut aina kaikkia ajattelemaan ja toimimaan samalla tavalla. Jätän esimerkit lihan syönnin sopimattomuudesta yms toistamatta. Luther ei teeseissään eli keskustelunavauksessaan tuominnut paavin anteeksiantoa virheelliseksi vaan kehotti sitä kunnioittamaan ja arvossa pitämään.
Mikä muu kuin Kristuksen armo on Raamatussa tärkeää?
Hääsesongin taas koittaessa saamme avioliitosta myös mielenkiintoisen esimerkin siihen, miten kaikki tänään uskon kannalta tärkeät asiat eivät ole aina olleet yhtä tärkeitä tai samanlaisia. Voidaanko asiasta keskustella? Useissa hääpuheissa kuulemme sanottavan Jumalan säätäneen (1 miehen ja 1 naisen) avioliiton jo maailman luomisen yhteydessä. Milloin tämä säädös on tullut voimaan? Ei ainakaan VT:n aikana eikä vielä Paavalinkaan aikana, koska Paavali edellytti yksiavioisuutta erikseen seurakunnan paimenilta. Esimerkki on ehkä liian vakava mutta tarkoituksena on pohtia sitä, voivatko luovuttamattoman tärkeät asiat muuttua ajan saatossa…
TykkääTykkää
Näkevätkö taiteilijat tulevaisuuteen vai kuvaavatko he mahdottomia mutta toivottavia asioita?
N Rauhala kirjoitti jo kauan sitten:
Minä ruokoa särjettyä
en koskaan muserra, en.
Minä niin kuin silmääni omaa
sitä tuholta varjelen.
Minuun aina kuin kallion rintaan
joka ruoko nojata saa,
minä hauraat voimalla täytän
ja hallitsen ulappaa…
Ulkomuistista, pitkän ajan takaa, muistelin ja saattoi mennä joku kohta värinkin. Kysymys on: Toteutunutta vai utopiaa?
TykkääTykkää
Lähteenä käyttämässäni kirjassa ”Kielletty omatunto” Eatherlyn sanotaan olevan pommikoneen lentäjän. Ehkä suomentajalla on tullut virhe. Hyvä että joku enemmän asiasta tietävä on nähnyt vaivan ja tarkistanut. Ylipäätään en käyttänyt lähteitä laajasti ja tarkistanut kaikkien yksityiskohtien paikkansapitävyyttä, kun konteksti ei ollut mikään tieteellinen foorumi, vaan nuorten päivät.
TykkääTykkää
Lähteenä käyttämässäni kirjassa ”Kielletty omatunto” Eatherlyn sanotaan olevan pommikoneen lentäjän. Ehkä suomentajalla on tullut virhe. Hyvä että joku enemmän asiasta tietävä on nähnyt vaivan ja tarkistanut. Ylipäätään en käyttänyt lähteitä laajasti ja tarkistanut kaikkien yksityiskohtien paikkansapitävyyttä, kun konteksti ei ollut mikään tieteellinen foorumi, vaan nuorten päivät.
TykkääTykkää
Hyväksymmekö edes tai sallimmeko nuortemme kieltäytyvän aseista, jos heidän omatuntonsa ei aseisiin tarttumista salli?
TykkääTykkää
Altti Laidalta kysyy aiheellisia kysymyksiä: esivalta, sen totteleminen kristittynä, yhtäältä luterilainen katekismus, toisaalta SRK-lainen yhdessä tietäminen seurakunnan kanssa…Yhtäältä Paavali, toisaalta Luther. Eikö tämä juuri ole sitä järkeilyä?
Kysyn vain, onko Raamattu jumala, vai Kirkon kirja, syntynyt kirkossa ja kirkolle? Raamatun kirjoitukset eivät ole sama kuin itse Jumala. Kirjoitukset ovat syntyneet Jumalan kansan kokemuksesta Jumalasta, Kirkossa ja Kirkolle!
Mikä on Kirjoitusten henki, miksi on kirjoitettu? Kenelle on kirjoitettu? Milloin on kirjoitettu?
Ei Pyhä Raamattu, eikä Kirkon Isien tekstit ole mikään lakikokoelma! Ei kirjain, vaan Henki!
Tässä aineksia pohdiskeluun. Kun luemme tekstejä Kirkon traditiosta, emme lue lakikokoelmaa, vaan kristittyjen syvää kokemusta! Ei siis voi verrata, mitä yksi sanoo, tai toinen…
En tiedä, kuinka osasin sanoittaa tarkoitukseni…Mutta vanhoillislestadiolainen kristillisyys tarvitsee aivan uusia (siis vanhoja) tarkastelukulmia itseensä ja koko kristinuskoon. Toivoisin niin, että palattaisiin kristinuskon perustotuuksiin, ja mietittäisiin, mitä ne merkitsevät tässä maailmanajassa.
TykkääTykkää
Aseista kieltäytyjä on rintamakarkuri, ainoa hyväksyttävä syy asepalveluksesta vapauttamiseen on terveydelliset seikat.
TykkääTykkää
Tuossapa kiteytyy myös se, miksi hoitokousasia ja tapaus HS pitäisi melko yksityiskohtaisesti selvittää koko porukalle. Jos tuosta puheenvuorosta jotakin lukisi pöytäkirjassa, siellä sanottaisiin, että oltiin yksimielisesti sillä kannalla, että Mainitulla henkilöllä oli mielenterveysongelmia.
En tarkoita syyllistää paikallaolleita, ymmärrän hyvin tilanteen vaativuuden mutta kauhulla mietin, pääsemmekö tuosta pelon ilmapiiristä ikinä eroon. Kokouksessahan varmasti todettiin, että oli hyvä käydä avointa rakkauden ja yksimielisyyden hengen sävyttämää keskustelua? Kukapa sen illuusion haluaisi rikkoa; esimerkkejä uhreista lienee joka puolella Suomea ja muissakin maissa.
TykkääTykkää
Tarkoitatko vihollisenki terveydelliset seikat? 🙂 (Vrt. Matt. 5:43)
Raamattu sisältää Jumalan sanaa eli viestin ihmiskunnalle, mutta ei ole mikään taivaasta suoraan saatu teksti kuten koraani käsitetään olevan… Harhaan vie Raamatun fundamentalistinen tulkinta, mutta myös argumentointi Hengen jatkuvalla suoralla ilmoituksella ohi Jumalan sanan – näin kävi 1970-luvulla. Kun Suomen siioni julistautui erehtymättömäksi ja piti Ruotsin ja Amerikan seurakuntia erehtyvinä paikallisseurakuntina, paljastui myöhemmin karvaana kalkkina, että olimme itsekkin poloinen erehtyvä paikallisseurakunta Jumalan valtakunnan globaalissa mittakaavassa!
Tänään ilmestyvässä Päivämiehessä oli hyvä pääkirjoitus, jossa sanotaan ”… Pyhä Henki ohjaa Jumalan seurakunnan toimintaa maan päällä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö seurakunnan jäsenet voisi yhdessäkin tehdä myös vääriä ratkaisuja…” Näin kävi Suomen paikallisseurakunnassa 1970-luvulla ja näin on valitettavasti käynyt siellä täällä viime vuosinakin.
Myös Siionin Lähetyslehdessä oli moniaiata artikkeleita, jotka kannattaa lukea; mm. KP:n artikkeli teemasta ”Usko ja tiede”, jossa viitataan myös evoluutioon! – Sekin on ollut 13 miljardia vuotta Jumalan manuaalisessa ohjauksessa. Ja se on totta myös ihmisen kehityshistorian suhteen! – Mielenkiintoinen on myös SH:n artikkeli Antti Isotalosta, parannuksen tehneestä puukkojunkarista, joka ei ollut kuitenkaan se Rannanjärven kaveri vaan toinen häjy.
TykkääTykkää
Markku, meidän on vain nöyrästi tunnustettava, että yhteinen tilanteemme on ollut juuri niinkuin kerrot. Emme voi enää jatkaa silmien ummistamista tosiasioilta.
Siksipä kysynkin sinulta tietynlaisena asiantuntijana, koska olet ollut myös SRK:n historiatoimikunnassa seuraavaa:
Mitä odottaisit tulevissa Tornion suviseuroissa suurimmalta vastuulliselta, SRK:lta?
TykkääTykkää
Aikamoista retoriikkaa. Eikös rintamakarkuri käsitteenä tarkoita sotilasta, joka sodan syttymisen jälkeen pakenee rintamalta aseisiin ensin jo tartuttuaan?
Minusta ainakin on hyvä käydä keskustelua siitä, onko asepalvelus tai sotilasura kristitylle sopivaa. Yhtä hyvin keskustelua täytyy kyllä käydä myös siitä, onko uskovaisen sopivaa kieltäytyä lähimmäisen puolustamisesta asein. Putte6:lle tosin vain muistutus, että lähimmäiset eivät ole vain oman maan kansalaisia. Milläs rintamalla sinä putte olet taistellut, vai oletkos koko elämäsi pakoillut etulinjoja?
Kristitty sotii etupäässä hengellisin sota-asein. Miekkana on Jumalan sana. Siinä on rohkea mies, joka uskaltaa taistella Jumalan asialla, oman henkensä ja maailman pilkan uhalla.
TykkääTykkää
Tuomas Kempiläinen kirjoittaa Kristuksen seuraamisesta mm. ”Rakkaus ei tunne taakkaa eikä laske vaivojaan, se pyrkii enempään kuin kykenee, eikä se esitä verukkeeksi mahdottomuutta, vaan pitää kaikkea itselleen mahdollisena… Sen vuoksi se voi kaiken, suorittaa ja saa aikaan paljon, missä rakkaudeton väsyy ja vaipuu…”
Ei ole muuta tietä kuin että katsotaan rehellisesti siihen historian peiliin, jota Jumala pitkämielisesti tyrkyttää, tunnustetaan tapahtuneet ja yritetään korjata se, mikä inhimillisesti on vielä mahdollista. Syksyllä 2011 ja keväällä 2012 aloitettu korjausprosessi katkesi lyhyeen. Mutta yhteisöllinen etsikonaikakaan ei kestä loputtomasti. Ei kenenkään tarvitse yhteisölle saarnata syntejä anteeksi, siitä ei ole kysymys. – Mutta samalla SRK:n tulisi kehoittaa näissä tapahtumissa mukana olleita parannukseen ja korjaamaan jälkensä ja neuvoa taipumattomia jättämään julkisen saarnavirkansa.
Torstain 12.5. HS-lehdessä oli Sami Sillanpään artikkeli: ”Anteeksi ne atomipommit” jossa hän kirjoitti mm. ”Anteeksipyyntö on hankalaa, myös maailmanpolitiikassa. Kansakuntien suhteissa anteeksipyyntö palvelee samaa tarkoitusta kuin ihmisen elämässä. Se on vastuun tunnustamista, loukatun kunnioittamista ja sovittelua. Anteeksi pyydetään myös oman itsensä vuoksi: jotta vapaudutaan syyllisyydestä.”
Moraalista selkärankaa osoitti esimerkillisesti itse sodan aikana maanpaossa ollut liittokansleri Willy Brandt 1970 juutalaisten joukkohaudalla Puolan Varsovassa: ”Kannoin taakkaa miljoonista murhatuista.”… Saksa on myös maksanut miljardien korvauksia holokaustin selviytyjille ja Israelille.
Vastakkaisiakin esimerkkejä on: Australia ei ole pyytänyt anteeksi aboriginaalien kohtelua eikä USA intiaanien ja orjien kohtelua puhumattakaan Venäjästä, jonka tilinteko Stalinin hallinnon hirmuteoista pysähtyi alkumetreille.
Aiemmin keväällä 24.4. HS- lehdessä oli puolestaan Mikko Paakkasen artikkeli ”Se oli vallankumouksellinen teko”, jossa kiinalainen Wang Jiyu kertoo, kuinka hänestä teinpoikana 50 vuotta sitten tuli tappaja. Maon ”suuri harppaus” oli aiemmin päättynyt parinkymmenen miljoonan kiinalaisen kuolemaan ja Mao pyrki pelastamaan asemansa tukeutumalla nuorisoon ja lietsomaan ”kulttuurivallankumouksen” kaikkia niitä vastaan, joita mitä mielikuvituksellisimmista syistä voitiin epäillä perinteisen yhteiskunnan kannattajiksi tai ei aivan täydellisen uskolliseksi Maolle.
Wang sanoo edelleen: ”Liian monet pysyvät hiljaa. He eivät halua myöntää rikoksiaan ja virheitään… Itse haluan myöntää rikokseni julkisesti.”
”Se (kulttuurivallankumous) tuhosi monien omantunnon. Mutta nykyään bisnes tuhoaa ihmisten omantunnon. Jotkut eivät ajattele muuta kuin hyötyä.”
1.Oi Pyhä Henki, Herramme,
elämän lähde, Luojamme,
nyt täytä meidät armolla
ja voimallasi vahvista.
2.Lohduttajamme ainoa
ja runsas lahjain antaja,
mielemme kovat pehmitä,
ne liekilläsi lämmitä.
3.Oi Henki voiman, totuuden
ja luoja armolahjojen,
valaise silmät sokeat,
kirvoita kielet kankeat.
4.Ymmärrys meille lahjoita,
rakkaus meihin vuodata.
Pois torju pahan kiusaus,
suo langenneille armahdus…
(VK 11. – Hrabanus Maurus 800-luvulta)
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Ole hyvä! – Hulluinhuonelainen