Vatikaani II ja vanhoillislestadiolaisuus

Joona Korteniemi

Viime syksynä Amanda Kustannus julkaisi kirjan Vatikaanin II kirkolliskokous – Johdatus historiaan, teksteihin ja tulkintaan. Kyseessä on ensimmäinen suomenkielinen johdantoteos tähän 1900-luvun merkittävimpään kirkkohistorialliseen tapahtumaan. Haastan jokaisen blogiamme seuraavan teologin lukemaan kirjan. Muillekin suosittelen sitä lämpimästi.

Pari sanaa kirjoittajasta

Kirjan on kirjoittanut katolilainen teologi Emil Anton (TM, FM, teologian tohtorikoulutettava), joka ylläpitää tunnettua Hyviä uutisia-blogisivustoa. Uskallan väittää hänen olevan Suomen tällä hetkellä lupaavimpia nuoria teologeja. On suurelta osin hänen blogikirjoitustensa ansiota (esimerkki 1, 2, ja 3), että lähdin historian tai filosofian sijaan opiskelemaan juuri teologiaa. Lukioikäisenä oli innostavaa seurata, kun suurin piirtein ikäiseni nuori mies kävi tyhjän raamatunlauseretoriikan sijaan rehelliseen älylliseen sylipainiin teologisten ja maailmankatsomuksellisten haasteiden kanssa. Ymmärsin entistä paremmin, kuinka huikean jännittävää kristinusko voi olla. Helsinkiin muutettuani minulla on ollut myös ilo tavata Emil ja tutustua häneen.

Kirjasta ja itse Vatikaani II:sta

Kirjan aiheena on siis Roomassa, Vatikaanisssa, vuosina 1962-1965 pidetty katolisen kirkon kirkolliskokous eli konsiili. Monen lukijan mieleen tämä tieto nostattaa ehkä kuvan laumasta papinpukuisia papparaisia pitämässä toisilleen pitkäpiimäisiä puheita. Kuva ei vastaa kuitenkaan todellisuutta. Vatikaani II oli pikemminkin teologinen ja älyllinen jännitysnäytelmä, jossa riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Lopulta se toteutti (tai sen vaikutuksesta toteutui) monia niistä uudistuksista, joita esimerkiksi Luther aikoinaan katoliselta kirkolta vaati. Tärkeintä oli ehkä kuitenkin uusi asennoituminen suhteessa ympäröivään maailmaan: yksisuuntaisten tuomioiden sijaan katolinen kirkko myönsi virheitään ja nöyrtyi harjoittamaan myös itsekritiikkiä. Tämä oli jotain vallankumouksellista verrattuna konsiilia edeltäneen ”pitkän 1800-luvun” juridiseen, kirkon auktoriteettia ja erehtymättömyyttä painottaneeseen teologiaan.

Kirjan rakenne on seuraava: Ensin lyhyt katsaus konsiilin kontekstiin eli katolisen kirkon kehitykseen 1800-luvulta 1900-luvun ensimmäiselle puoliskolle. Tämän jälkeen seuraa konsiilin tapahtumahistoria, sen neljä vauhdikasta istuntokautta kronologisesti läpikäytynä. Sitten välikevennyksenä pieni ekskursio Vatikaani II-huumoriin, jota seuraa analyysi konsiilin teologisesta perinnöstä, sen julkaisemista asiakirjoista. Viimeisessä luvussa analysoidaan vielä Vatikaani II:n oikeasta tulkinnasta käytyä debattia. Kirjassa siis yhdistyvät kirkkohistoriallinen ja systemaattisteologinen käsittelytapa.

 Vatikaani ja vanhoillislestadiolaisuus?

Mitä sanottavaa Vatikaanin II konsiililla voisi olla 2010-luvun vanhoillislestadiolaisuudelle? Uskallan väittää, että paljonkin. Ensinnäkin on huomattava, että katolisella ja vl-teologialla on monia kiinnostavia yhtäläisyyksiä. Molempien seurakuntaoppi eli ekklesiologia perustuu oletukseen katkeamattomasta virkajatkumosta Kristuksesta nykypäivään. Ero on siinä, että katolisessa teologiassa viran täyteys on piispoilla, vl-teologiassa taas Pyhästä Hengestä osallisilla uskovilla. Molempia yhdistää kuitenkin ajatus kirkosta/seurakunnasta Jumalan pelastavan läsnäolon ”paikkana” ihmiskunnan keskellä: Joka tahtoo löytää Kristuksen, hakeutukoon hänen kirkkoonsa/seurakuntaansa. Tästä seuraa oppi kirkon/seurakunnan auktoriteetista, jopa erehtymättömyydestä: Jumalan läsnäolon ”paikkana” se on myös Jumalan valtuuttama opettaja, jumalallisen viisauden ”paikka” maailman keskellä. Siksi sille on oltava kuuliainen.

Seurakunta-/kirkkokeskeisyyteen liittyy molemmilla armonvälineiden keskeinen rooli pelastustaloudessa: pelastava armo ei ”tipahda taivaasta” vaan Jumala jakaa sitä kirkkonsa näkyvien ja havaittavien välineiden kautta. Katolisessa teologiassa armonvälineita ovat seitsemän sakramenttia: kaste, ehtoollinen, rippi, konfirmaatio, pappisvihkimys, avioliitto ja sairaan voitelu. Vanhoillislestadiolaisuudessa keskiössä on ”Jumalan valtakunnasta Pyhässä Hengessä saarnattu evankeliumi”, joka käytännössä aina sanoitetaan synninpäästöksi ”Jeesuksen nimessä ja veressä”.

Vaikka eroavaisuudetkin ovat toki merkittäviä, teologisia yhtäläisyyksiä on siinä määrin, että harras katolilainen ja vl voivat (mikäli hyvää tahtoa löytyy) ymmärtää toistensa spiritualiteettia. Molemmille on tärkeää pysyä pelastuksen yhteisön (kirkon tai ”Jumalan valtakunnan) ja sen armonvälineiden yhteydessä. Ripillä ja synninpäästöllä on tärkeä rooli kummankin uskonelämässä. Kumpikin haluaa olla kuuliainen yhteisönsä jumalallisesti auktorisoidulle opetukselle, vaikkei ehkä aina sen perusteita ymmärräkään.

Dogmaattiset yhtäläisyydet näyttävät johtavan samankaltaisiin kollektiivisiin mekanismeihin. Vatikaani II:sta edelsi katolisessa kirkossa niin sanottu ”pitkä 1800-luku”, jonka aikana kirkko reagoi modernisoituvaan maailmaan siilipuolustus-metodilla. ”Pitkän 1800-luvun” katolisessa teologiassa korostui juridis-mekaaninen kirkkonäkemys. Kirkko nähtiin hierarkkisena, paavin monarkkisesti hallitsemana näkyvänä instituutiona, jonka opetusviralla eli magisteriumilla (paavilla, piispoilla ja kirkolliskokouksella) oli jumalallinen valtuutus tuomita harhoja sekä säätää uskoa ja moraalia koskevia dogmeja. Rivikatolilaisten tehtäväksi jäi lähinnä uskominen ja totteleminen. Jumalallista auktoriteettiaan opetusvirka käytti tuomitsemalla melkoisen määrän modernin maailman uutuuksia, joukossa muun muassa uskonnonvapaus, demokratia ja raamattuseurat. ”Pitkän 1800-luvun” huippuna voitaneen pitää Vatikaanin I kirkolliskokouksen (tarkemmin täällä ja täällä) vuonna 1870 määrittelemää dogmia paavin erehtymättömyydestä.

Meillä vanhoillislestadiolaisillakin on oma ”pitkä 1800-lukumme”. Pohjois-Suomeen ”modernismi” heresioineen vain ennätti toden teolla vasta 1960-luvulla. Reaktio oli kuitenkin hyvin samankaltainen kuin katolisen kirkon 1800-luvulla: siilipuolustus, jyrkän eksklusivismin ja juridisen seurakuntanäkemyksen korostuminen. ”Jumalan valtakunta” samaistui yhä vahvemmin näkyvään SRK-organisaatioon jäsenrauhanyhdistyksineen. Sen valossa SRK:n johtokunta, vuosikokoukset ja puhujainkokoukset olivat ”Jumalan valtakunnan” representaatioita, ja niiden päätösten takana oli itsensä Jumalan absoluuttinen, erehtymätön auktoriteetti. Tästä syystä päätöksiin tuli suhtautua ehdottomalla ”uskonkuuliaisuudella”. Niitä kritisoivan voitiin katsoa arvostelevan ”Jumalan valtakuntaa” ja sen myötä ”valtakunnan” auktorisoineita Pyhää Henkeä ja Kristusta sekä heidät lähettänyttä Isää Jumalaa. Tämä juridinen seurakuntakäsitys muistuttaa erehdyttävästi ”pitkän 1800-luvun” katolisen teologian näkemystä kirkon opetusviran erehtymättömästä auktoriteetista.

Suurin osa vanhoillislestadiolaisista on – SRK:n johtoa myöten – myöntänyt, että 1960- ja 1970-luvuilla ei kaikki mennyt oikein. Miten tästä eteenpäin? Onko kristinusko väistämättä jotain vaarallista, keskustelu- ja uudistumiskyvytöntä, kuten nykyisin kuulee yhä useammin väitettävän? Onko johdonmukaisinta vain mukautua sekularisoituvaan maailmaan ja pitää lestadiolaisidentiteetistä kiinni korkeintaan kerran vuodessa järjestettävien perinneseurojen muodossa? Vai olisiko olemassa muitakin vaihtoehtoja?

 Pohtimisen arvoista

Vatikaani II kirkolliskokous on mielestäni rohkaiseva esimerkki siitä, miten kristillinen yhteisö voi uudistua teologiastaan, hengellisestä ytimestään käsin. Menneisyyden virheet on mahdollista tunnustaa, niistä voi oppia, toisin uskovien ja ajattelevien kanssa voi käydä rakentavaa dialogia. Tämän kaiken ei kuitenkaan tarvitse merkitä maallistumista ja kritiikitöntä maailmaan mukautumista, kuten surullisen monelle eurooppalaiselle protestanttiselle kirkolle on käynyt. Sellainen ei elävöitä hengellistä elämää vaan tuhoaa sen. Hengellisesti virvoittava uudistuminen edellyttää edellisen paavin Benedictus XVI:n peräänkuuluttamaa ”reformin hermeneutiikkaa jatkuvuudessa”. Siihen, mitä se tarkoittaa ja moneen muuhun kiinnostavaan asiaan voi jokainen tutustua lukemalla Emilin kirjan sekä kaikkein parhaiten tutustumalla Vatikaani II:n julkaisemiin asiakirjoihin.

 

Aiheesta muualla:

Jumalapuhetta: Kansantajuisesti ”Vatikaani kakkosesta”

Sana papilta: Vatikaanin II kirkolliskokous

Harvempien sanojen mies: Mikä ihmeen Vatikaani II..?

64 kommenttia artikkeliin ”Vatikaani II ja vanhoillislestadiolaisuus

  1. Joonan mainitsemien merkittävien samankaltaisuuksien lisäksi on myös monia muita piirteitä, joissa vanhoillislestadiolainen liike on lähempänä katolisen kirkon kuin evankelisluterilaisen kirkon käsitystä. Tällaisia ovat esimerkiksi:

    1. avioliiton elinikäisyys
    2. naispappeuden torjuminen
    3. kielteinen suhtautuminen ehkäisyyn
    4. kastamattoman lapsen autuus

    Viimeksi mainitusta asiasta piispa Repo roimi vanhoillislestadiolaisia taannoisissa Suviseuroissa, koska raamattu ei hänen näkemyksensä mukaan sisällä tällaista ilmoitusta eikä tästä syystä anna valtuuksia opettaa näin (Mark. 16:16). Oppi kastamattoman lapsen autuudesta on kuitenkin ollut olennainen osa vanhoillislestadiolaista uskonkäsitystä. Katolisessa kirkossa taas on aivan viralliselta taholta todettu, että käsitys kastamattoman lapsen autuudesta ei ole harhaoppia. Myös ortodoksinen kirkko opettaa, että vastasyntynyt lapsi on taivaskelpoinen ilman kastetta. Ortodoksinen kirkko tosin perustelee käsityksen toisin kuin vanhoillislestadiolainen päälinja.

    Tykkää

  2. Tunnen katolilaisuutta niin vähän, että en syvällisemmin osaa ottaa kantaa tähän keskusteluun, mutta tuosta katolilaisuuden vanhurskauttamisopista haluaisin kysyä. Sehän on kaikkein oleellisin kysymys.

    Joona kirjoittaa: ”Molempien seurakuntaoppi eli ekklesiologia perustuu oletukseen katkeamattomasta virkajatkumosta Kristuksesta nykypäivään. Ero on siinä, että katolisessa teologiassa viran täyteys on piispoilla, vl-teologiassa taas Pyhästä Hengestä osallisilla uskovilla.”

    Tarkoittaako tuo sitä, että ihmisen vanhurskauttaminen vaatii aina piispan/papin paikallaoloa?

    Muistelisin jostakin lukeneeni, että prosessiin kuuluu myös ”kätten päälle paneminen”. Entä käyttävätkö katoliset synninpäästöä? (Ilmeisesti, kun rippi on myös heillä käytössä.)

    Tykkää

  3. Joona: ”Ero on siinä, että katolisessa teologiassa viran täyteys on piispoilla, vl-teologiassa taas Pyhästä Hengestä osallisilla uskovilla.”

    Jos tällä tarkoitetaan katolisen kirkon nykytilaa, en sitä tunne – näin se voi ollakin, mutta ”katolinen teologia” on yleensäottaen luonteeltaan pitkäkestoinen (ensimmäiseltä vuosisadalta nykypäivään) ja vaihteleva, ja sisällöltään paikoin muuttuvaluonteinen.

    Kun mennään 1300-luvulle, huomaamme jo kirkonkirjoista, kuinka eräs katolinen opettaja opetti: ”Kirkko ei koostu ihmisistä näiden maallisen vallan tai kirkollisen arvoaseman perusteella, koska monen ruhtinaan ja paavin sekä muiden, heitä alempien, on todettu luopuneen uskosta. Ei, vaan kirkko koostuu niistä henkilöistä, joilla on oikea Kristuksen tuntemus ja jotka todella tunnustavat uskoa ja totuutta.” Tätän viitattiin paljon reformaation aamussa ja myöhemminkin; kuten huomaamme, sitaatti on Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa mukana.

    Joona: ”Kumpikin haluaa olla kuuliainen yhteisönsä jumalallisesti auktorisoidulle opetukselle, vaikkei ehkä aina sen perusteita ymmärräkään.” Jos tarkkoja ollaan, näin ei voi sanoa katolisista – kuin ironisesti pätee sellainen nyrkkisääntö: kuta katolisempi maa, sen alhaisempi syntyvyys. Teot eivät siis seuraa uskoa.

    Joona: ”Suurin osa vanhoillislestadiolaisista on – SRK:n johtoa myöten – myöntänyt, että 1960- ja 1970-luvuilla ei kaikki mennyt oikein.” Aina kun on syntiä, ja sitä aina on, ei kaikki mene oikein, sitä on joka päivä mukana. Veikkaan, että moni Luuk.19:45 tapahtuman jälkeen saattoi ajatella, ettei kaikki mennyt oikein – varsinkaan niiden mielestä, jotka ulos ajettiin. Eikös eräässä postillassa ole näin kirjoitettu:

    ”Sitten evankelista kertoo, kuinka Jeesus meni pyhäkköön, rupesi ajamaan sieltä ulos ostajia ja myyjiä, sanoen heille: kirjoitettu on: 'Minun huoneeni on oleva rukoushuone‘, mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan'. Tämän hän teki erikoisen vallan nojalla, ja tämä teko on pidettävä sellaisena hänen ihmetekonaan, jota me emme voi jäljitellä.” ja myöhemmin: ”Samoin kuin hän silloin teki sen ihmeellisellä tavalla, samoin todetaan Jumalan vieläkin seurakunnassaan rankaisevan lahkohenkiä ja vääriä saarnaajia.”

    Jos Hän siis teki näin ja tekee edelleen näin, onko meistä tuomitsemaan niitä tekoja jotta näin tapahtui? Eikö Kristus sanonut: ”minä rakennan kirkkoni”? Sitä ei rakenna ihmiset. Jos 60-70 luvun asioissa oli kyse markkinapöytien tyhjentämisestä, niinkuin se siltä vaikuttaisi, niin ei se ollut ilman tarkoitusta. Jos taas kyse oli vain ihmistöistä, niinkuin blogisti antaa ymmärtää, eivätkö ihmiset ole silloin rakentaneet kirkkoa, ei Kristus, ja ei meillä olisi lainkaan toivoa pelastuksesta?

    Tykkää

  4. Ldsh:”Jos 60-70 luvun asioissa oli kyse markkinapöytien tyhjentämisestä, niinkuin se siltä vaikuttaisi, niin ei se ollut ilman tarkoitusta.” Hengellistä väkivaltaa tihkuvissa hoitokokouksissa 7-80-luvulla ja tänä päivänä on yhtä vähän Kristuksen kirkon rakentamista kuin Hitlerin julmuuksissa tai Breivikin joukkomurhassa Norjassa. Jumala kyllä sallii mutta ei niissä ole Jumalan rakkaudesta lähtevää tarkoitusta. Pyhä henki ei ohjaa minkäänlaiseen väkivaltaan, vaan se kumpuaa ihmisessä olevasta pahuudesta ja vallanhalusta. Sitä vastaan on taisteltava, ja kun vikaan joutuu on syytää rukoilla katumusta ja anteeksiantoa. On todella vaarallista jos alamme puolustamaan pahuuttaa sillä että Jumala on sen sallinut. Sellainen johtaa valvomattomuuteen.

    Väkivallan tekijöille, oli ne ketä tahansa on Jeesuksen sanat;

    Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.

    Erkki Hurtig

    Tykkää

  5. Ennen reformaatiota katolisen kirkon teologia oli vielä monelta osin kiteytymättä ja dogmatisoitumatta. Vasta Trenton kirkolliskokous (1545–1563) määritteli kirkon kannan esimerkiksi vanhurskauttamisopin suhteen. On mahdollista, että myös kirkko-opin suhteen katolisessa kirkossa sallittiin ennen reformaatiota monenlaisia teologisia ”teorioita”. Postauksessa en voi tietenkään ottaa huomioon kaikkia vivahteita. Käsittelen vain katolisen teologian nykyistä ”standardimallia”.

    On totta, että monessa Keski-Euroopan maassa, jossa väestön enemmistö on periaatteessa katolilaisia, on alhainen syntyvyys. Moni katolisen kirkon jäsen ei seuraa elämässään kirkkonsa opetusta. Tekstissä viittaan kuitenkin hartaisiin katolilaisiin. Sellaisiakin löytyy tältä planeetalta melkoinen määrä.

    Voimmeko me vanhoillislestadiolaiset mielestäsi yhteisönä kehua sillä, että meillä teot seuraavat uskoa? Ainakaan minä en sellaiseen kilpailuun lähtisi.

    Jeesuksen ulosajamista rahanvaihtajista hänen toimintansa ei varmastikaan tuntunut mukavalta, se on totta. Siitä voimme päätellä, että pelkkä epämukavuuden tunne ei ole riittävä todiste siitä, että joku on toiminut väärin. Langenneesta ihmisestä se Totuus, joka Jumala on, tuntuu usein vieraalta ja pelottavalta.

    Toisaalta epämukavuuden tunne ei ole riittävä todiste myöskään siitä, että on toimittu oikein. Vaikka hulluus voi olla Jumalan hulluutta ja pelko tarpeellista Jumalan pelkoa, kaikki hulluus ei ole Jumalan hulluutta ja kaikki pelko ei ole Jumalan pelkoa. Ei edes silloin, kun se tapahtuu vanhoillislestadiolaisuudesta.

    Tutkimani perusteella olen linkittämäni SRK:n julkilausuman kanssa yhtä mieltä siitä, että hyvän ja oikean ohella erityisesti 1970-luvun loppupuolen vanhoillislestadiolaisuudessa tapahtui paljon väärää ja esiintyi monia harhaoppeja.

    Tämän myöntäminen ei tarkoita, että Kristuksen kirkko ei olisi meidän keskellämme ja että toivo pelastuksesta olisi menetetty. Aina kirkon rakennuspuuhissa häärivät sekä Kristus että ihmiset ja jopa piru. Koskaan ei historian saatossa ole ollut sellaista tilannetta, että jokin kristittyjen yhteisö olisi ollut täydellinen pyhien seurakunta, jossa Kristuksen kirkon tuntomerkit olisivat olleet virheettöminä. Jos kuitenkin turvaudumme uskolla Kristukseen, jota Kristuksen kirkon ydintekijät, Sana ja sakramentit meille kirkastavat, ei ole syytä hätäillä.

    Tykkää

  6. Olen Erkin kommentin kanssa muilta osin pääasiassa samaa mieltä, mutta en kyllä lähtisi rinnastamaan hoitokokouksia holocaustiin tai Breivikin joukkomurhaan. Henkinen kaltoinkohtelu ja Jumalan nimen väärinkäyttö on erittäin vakava asia. Silti sen asettaminen samalle viivalle miljoonia ihmishenkiä vaatineen kansanmurhan tai satojen nuorten raa'an teurastamisen kanssa menee pahasti överiksi. Suhteellisuuden- ja todellisuudentaju on säilytettävä.

    Tunnen myös vilpittömiä uskovaisia, jotka kokevat saaneensa hoitokokouksia aitoa, Jumalan Rakkaudesta lähtevää sielunhoitoa. En lähtisi kiistämään heidänkään kokemustensa aitoutta ja oikeutusta.

    Tykkää

  7. Hengellisessä väkivallassa on kyse käsittämättömästä julmuudesta. Minusta sen vertaaminen holocaustiin on paljon lähempänä oikeaa kuin että sitä nimitetään siunaukselliksi ja rakkaudelliseksi sielunhoidoksi. Kun ihmisiä on ajautunut itsemurhiin ja psykiatriseen hoitoon hoitokokousten vuoksi, on todella järkyttävää että asian vakavuutta ei ole tunnistettu. Ja että toiminta jatkuu yhä, ja sen sallitaan jatkua.

    Holocaust ja Breivik uhkasi ja tappoi ihmishenkiä, hoitokokouksissa uhattiin Helvetillä. Ja jopa ”jätettiin” ihmisiä Saatanan haltuun, rakkauden nimissä. Onhan kirjoitettu;
    ”Matt 10: 28 Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.” Tuollaista valtaa jotkut uskottelevat itselleen, niin ei ole kumma että heitä pelätään. Tällä pelolla hallitaan vieäläkin ihmisiä niin että moni ei uskalla asettua heikon rinnalle kuin väkivaltaa tapahtuu. Moni pelon vuoksi ei edes uskalla lukea näitä blogeja.

    Tykkää

  8. E.H: ”On todella vaarallista jos alamme puolustamaan pahuuttaa sillä että Jumala on sen sallinut.”

    Eikös juuri Jobille sallittu koettelemuksia? Eikös juuri itse Saatana saanut valtaa, ja niin kävi Jobin läheisillekin ”huonosti”? Ei siinä tarvitse olla pahuuden puolustamista, vaan kärsimysnäytelmä siitä tuli joka tapauksessa. Pahaa tapahtuu aina siellä, missä Saatana saa valtaa. Toisinsanoen, kun synti sijaa saa, siitä seuraa turmelus.

    Jakeessa: ”ja minä sallin spitaalin tarttua siellä johonkin taloon” (3.Moos.14:34), esiintyy sana sallia. ”Jos tauti on levinnyt, se on pahanlaatuista spitaalia, ja siksi talo on saastainen. 45 Siinä tapauksessa on purettava koko talo, kivet, puuosat ja laasti, ja kaikki on vietävä kaupungin ulkopuolelle saastaiseen paikkaan.” Näin huomaamme, kuinka olisi parempi, ettei tarvitsisi koko taloa purkaa, vaan että päästäisiin ihan peruskorjauksella: ”42 Pois vietyjen kivien tilalle on tuotava toiset kivet, ja seinät on päällystettävä uudella laastilla.”

    Kuka se kirjoittikaan aiheesta v.1969: ”Näin voi käydä tänäkin aikana. Jokin paikallinen Jumalan huone, seurakunta, saa spitalin haavan, väärän hengen saasta turmelee kristityitä. Tämä on aina vakava sairaus. Kun Pyhän Hengen pappeus, elävät kristityt käyvät tällaista hoitamaan, niin hoitamisellakin on oma Jumalan aikansa.”

    Minä ymmärrän, että peruskorjaus on onnistunut monessa kaupungissa – huolimatta siitä, miten se on käynyt. Minulla ei ole tarvetta osoitella ketään. Kun se on onnistunut, miksi sitä peruskorjata uudelleen 40v jälkeen samoista asioista? Missä on se raamatullinen ohje tällaiseen? Yhtälailla, jos peruskorjaus ei onnistunut niinkuin täällä vinkataan, olisi seurakunta ihmisten tekemä, pois purettu ja ihmisten, ei Kristuksen jälleenrakentama.

    ”Saul otti itse miekan ja heittäytyi siihen” Luemme raamatusta. Eräs amalekilainen sanoi myöhemmin itse tappaneensa Saulin valheellisesti: ”Daavid sanoi: ”Olet itse syypää kuolemaasi. Oma suusi todisti, kun sanoit: 'Minä surmasin Herran voidellun.'” Huommamme: ”Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.” (Matt.12:37).

    Ajattelisin, että mediavyyhti näin 40v tapahtumien jälkeen yrittää tätä, että tunnustaisivat ihmiset osallisuutensa sellaiseen, jota eivät tehneet, tai jota ei varsinaisesti tapahtunut, tehden heistä syypäitä amalekilaisen tavoin. Pyytämällä anteeksi sellaista, johon ei ole osallistunut, käynee väärästä todistuksesta? Nythän todistajia on paljon poisnukkunut, niin medialuontoinen yksipuolinen tuomio sijaa saa – mikä ei liene sattumaa.

    Tykkää

  9. Vanhoillislestadiolaisuuden 1970-ja 1980-lukujen hoitokokousaalto ja siinä esiintyvä henkinen/hengellinen väkivalta oli Suomessa suurin sodanjälkeisen ajan väkivalta-aalto. Ihmettelen, jos niitä joku puolustaa! Myös ihmettelen, jos niissä joku näkee m i t ä ä n hyvää. Niissä rikottiin monen ihmisen sisin. Niissä rikottiin myös monen tulevaisuus, jopa koko elämän ajaksi. Monen terveys sai pysyviä vaurioita. Kyttäysmentaliteetti ja ilmiantosysteemi aiheuttivat mm. itsemurhia, mielen tasapainon järkkymisiä, perhe-ja sukuriitoja, jne. Monen fyysinenkin terveys järkkyi.

    Mitä liikkuu sellaisen ihmisen ajatuksissa, joka voi näitä puolustaa? Hyvä Paimen ei hoida lampaitaan väkivalloin, kurittamalla. Hyvä Paimen ei hallitse käskienkään ja Hänen hoitonsa ei perustu valheisiin, pahoihin puheisiin tai mutu-tuntumaan!

    Itse tuon ajan SRK-laisuuden keskellä eläneenä, muistan hyvin tuon ajan. Olen jutellut noista asioista satojen ihmisten kanssa neljässä eri maassa ja kahdella mantereella. Kukaan heistä ei ole maininnut, että tuo hoitokokousaika olisi ollut erityisen siunauksellista. Päinvastoin, aika muistetaan hämmennyksen, pelon ja ahdistuksen aikana, jolloin tapahtui paljon negatiivista, sekä yhteisölle, että yksilöille.

    Ihmisiä ”heitettiin” helvettiin eli ikuiseen kadotukseen ”tuosta noin vaan”- tyylillä! Sitä paitsi, tämä saattoi tapahtua myös kollektiivisesti, kuten tapahtui Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Nämä ihmiset eivät vieläkään ymmärrä, miksi näin tapahtui!

    Ei siis ole Erkki Hurtigin rinnastus ollenkaan väärin, kun puhutaan hoitokokouksista, holokaustista tai Norjan järkyttävistä tapahtumista rinnakkaisina ilmiöinä. Sillä, niiden kaikkien takana on ollut samanlainen mentaliteetti ja mielenlaatu.

    On järkyttävää todeta, että ns. hoitokoukset jatkuvat vieläkin SRK-laisuudessa. Ne eivät ole historiaa. Siksi ev.lut. kirkon ja myös muiden viranomaisten olisi puututtava näihin ilmiöihin. Historialla on tapana toistaa itseään.

    Tykkää

  10. ”Suhteellisuuden- ja todellisuudentaju on säilytettävä”. Tuohon Joonan kommentiin: totta, suhteellisuuden ja todellisuudentaju on näissäkin asioissa paikallaan. Minun suhteellisuudentajuni sanoo, että yksikin rikkoontunut ihminen, yksikin rikkoutunut elämä on liikaa! Sanoista paistaa omakohtainen kokemattomuus ja ylimielisyyskin hoitokokousten uhreja kohtaan. Onko asenne sukua sitten ”yksittäiset ylilyönnit”, ”siunauksellinen ajanjakso” ja ”armoneuvot/armohoito” -eetokselle, jää kunkin pääteltäväksi.

    Minä en näe mitään hyvää tuhansissa uhreissa, joiden minuus/elämä tuhottiin hoitokokouksissa tai niiden seurauksissa. Entäs uhrien omaiset, perheet, sukulaiset? Entä pelon ja vaikenemisen ilmapiirin vaikutus, jopa seuraaviin sukupolviin? Eikö sillä ole mitään merkitystä?

    Eikö silläkään ole merkitystä, että noissa ”hoidoissa” ”syynä” olleet asiat, eivät enää olekaan ”syntiä” tai muuten paksuttavaa käytöstä? Tai että ”hoidot” perustuivat vaheisiin, osatotuuksiin tai vääristeltyihin huhuihin? Monet tuon väkivallan aiheuttajista ja ureista ovat nukkuneet jo pois. Mutta: keskuudessamme on vielä tuhansia, sekä väkivallan tekijöitä, että uhreja. Usea hyvin aktiivinen väkivallan tekijä on vieläpä SRK-laisittain arvostetussa ja vaikutusvaltaisessa asemassa. Jos he ovat ”katuneet”, eivät he ole kyllä pyytäneet käytöstään anteeksi, siinä mitassa, missä ovat vahinkoa, murhetta ja pahennusta aiheuttaneet! Minä en ole sellaista havainnut. Yleinen ”pahoittelu” on tässä yhteydessä kovin lievä ilmaisu.

    Tykkää

  11. Ldsh käyttää nimitystä ”mediavyyhti”. Median takana ovat aina okeat aidot ihmiset. Media sanan voisi kääntää sanalla tiedotusväline. Jos puhutaan ”vyyhdistä”, sen ovat luoneet ja aiheuttaneet ne, jotka ovat toimineet/toimivat väärin toisia ihmisiä, yleensä heikompiansa vastaan.

    Tämä soppa on syntynyt valheista, vastuunpaikoilusta, ihmiskunniasta ja kyvyttömyydestä myöntää/nähdä omia virheitään ja syntejään. Näin näen, että se on keitetty, usean kokintoimesta.

    Mitä tulee katoliseen kirkkoon ja vanhoillislestadiolaisuuteen: on tietenkin hienoa rinnastaa maailmanlaajuinen vanha kirkkokunta ja Euroopan periferiassa syntynyt protestanttis-pietistis-herrnhutlainen n100 000 hengen liike. Vanhoillislestadiolainen mielellään rinnastaa ja hakee yhtymäkohtia. Huomauttaisin, että alkukirkon ajoista saakka ”kättenpäällepanenminen” on katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa tarkoittanut kirkon virkaan asettamista. Vanhoillislestadiolaisilla se taas liittyy kristityksi tulemisen ja siinä säilymisen riittiin. Nämä ovat kaksi eri asiaa.

    Toisekseen katolinen kirkko on kokenut myönteisen evoluution juridis-mekanistisesta yhteisökäsityksestään enemmän avoimempaan suuntaan, takaisin ja kohti ortodoksista kirkkokäsitystä. Vanhoillislestadiolaisuudessa tämä prosessi on vasta aivan alkutekijöissään. Tämäkin blogi kertoo siitä ”käynnistysvaiheesta”. Katolinen teologia on kulkenut enemmän eksklusiivisesta inklusiiviseen. Muutamaa viime vuotta lukuunottamatta en vanhoillislestadiolaisuuden SRK-laisessa suunnassa en sellaista ole havainnut.

    Tykkää

  12. Eudokimos kirjoittaa: ”Huomauttaisin, että alkukirkon ajoista saakka ”kättenpäällepanenminen” on katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa tarkoittanut kirkon virkaan asettamista. Vanhoillislestadiolaisilla se taas liittyy kristityksi tulemisen ja siinä säilymisen riittiin. Nämä ovat kaksi eri asiaa.”

    Joonan mainitsema Emil Anton kirjoittaa puolestaan näin: ”Jotta uskovat saisivat Pyhän Hengen, Paavali antaa heille kasteen ja vahvistuksen (kätten päälle panemisen) sakramentit, kuten katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa nykyäänkin tehdään.” (https://hyviauutisia.net/2007/03/04/kaste/)

    Eli kyllä kätten päälle panemiseen näyttäisi selkeä yhtymäkohta löytyvän.

    Tosin minulle näiden yhtymäkohtien löytymisellä tai löytymättä jäämisellä ei ole suurtakaan merkitystä. Katolilaisuuteen kuuluu mielestäni niin paljon epäraamatullista oppia.

    Paavi Franciscus ja Moskovan patriarkka Kirill tapasivat toisensa Kuubassa ja heidän yhteisen julistuksensa lopussa he rukoilevat pyhää neitsyt Mariaa (!): ”Täynnä kiitollisuutta keskinäisen ymmärryksen lahjasta, joka ilmeni kohtaamisemme aikana, katsomme toivoen pyhintä Jumalanäitiä huutaen häntä avuksi tämän vanhan rukouksen sanoin: ”Sinun laupeutesi turviin me pakenemme, pyhä Jumalanäiti”. Rohkaiskoon autuas Neitsyt Maria esirukouksillaan kaikkien häntä kunnioittavien veljeyttä, jotta he Jumalan säätämänä aikana yhdistyisivät rauhassa ja sopisoinnussa yhdeksi ainoaksi Jumalan kansaksi, kaikkeinpyhimmän ja jakamattoman Kolminaisuuden kunniaksi!”

    Tykkää

  13. Kyllä, näin on. Kättenpäällepanemisella virkaan asetetut piispat ja papit tekevät näin, esim. (kasteen) vahvistamisen (kat.) ja mirhavoitelun sakramenteissa (ort.). Näin on tehty apostolisesta ajasta lähtien.

    Tykkää

  14. Rukouksen sisältöön kannattaa kiinnittää huomiota, pyydetään Autuaan Marian, esirukouksin, esirukouksia:”Rohkaiskoon autuas Neitsyt Maria esirukouksillaan kaikkien häntä kunnioittavien veljeyttä, jotta he Jumalan säätämänä aikana yhdistyisivät rauhassa ja sopisoinnussa yhdeksi ainoaksi Jumalan kansaksi, kaikkeinpyhimmän ja jakamattoman Kolminaisuuden kunniaksi!”.

    Rukouksen sisältö on mielestäsi aiheeton? Vai se, että pyydetään Marialta esirukouksia, siis pyydetään häntä rukoilemaan Kolmiyhteistä Jumalaa?

    Tykkää

  15. Ei rukouksen sisältö ole aiheeton.

    Mutta miksi rukoilla Mariaa? Jeesushan on meidän esirukoilijamme. Hänen puoleensa minä käännyn.

    Vaikka Jeesuksen synnyttäjällä, Marialla, olikin erityinen ja merkittävä tehtävä pelastushistoriassa, ymmärtääkseni hänkin oli tavallinen syntinen ihminen. Siis lihaa ja verta kuten me kaikki muutkin ihmiset. Ja tällä hetkellä Maria on maan tomuna odottamassa viimeistä tuomiota. Ei hän taida esirukouspyyntöjä kuulla?

    Tykkää

  16. Minä en lähde tässä tinkaamaan mariologiasta. Emil Antonin mainitussa, ansiokkaassa blogissa on selvitys katolisesta käsityksestä koskien Mariaa. Ortodoksisesta mariologiasta (joka on melkein identtinen katolisen kanssa), löytyy aineistoa esimerkiksi Sana papilta-blogista.

    Tykkää

  17. Lisäksi, kättenpäällepaneminen on Pyhän Hengen lahjan välittämistä katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa. Vanhoillislestadiolainen ”kattenpäällepaneminen” on vain synninpäästön julistamista, lestadiolaisittain JNJV. Eri asioista kuitenkin puhutaan, ja niitä ei mitenkään voi keskenään sekoittaa. Kuitenkin lestadiolaiset näin mielellään tekevät, koska se tukee näennäisesti ns. hevosvaunuoppia.

    Tykkää

  18. Katolilaisuus: kättenpäällepaneminen = Pyhän Hengen lahjan välittämistä

    Lestadiolaisuus: kättenpäällepaneminen = synninpäästön julistamista

    Minä puolestani ymmärrän niin, että synninpäästön julistaminen = pyhän hengen lahjan välittämistä. Eli edelleen mielestäni puhutaan hyvinkin paljon samasta asiasta. Toki pyhän hengen lahjan saa evankeliumin välityksellä muutoinkin, kuin tietyllä tarkalla sanamuodolla sanoitetun synninpäästön kautta, kuten Joona aikaisemmin ansiokkaasti kirjoitti.

    Ja kättenpäällepaneminen ei ymmärtääkseni ole koskaan ollut lestadiolaisuudessa mikään ehdoton vaatimus. Enkä minä sellaiselle pakolle tukea raamatusta löydäkään. Lähinnä ajattelisin, että se auttaa ottamaan uskon vastaan (ja silloinkin se on Jumalan työ).

    Tykkää

  19. J: ”Tämän myöntäminen ei tarkoita, että Kristuksen kirkko ei olisi meidän keskellämme ja että toivo pelastuksesta olisi menetetty.”

    Nyt ei varsinaisesti ollut virheiden myöntämisestä kysymys, ei liene epäselvää, etteikö virheitä olisi tapahtunut.

    J: ”miten kristillinen yhteisö voi uudistua teologiastaan, hengellisestä ytimestään käsin”

    Linkin takaa: ”Tämäntyyppiset kokoukset päättyivät 1970-luvun lopussa, kun keskeisesti opinharhoja mukanaan kantaneet saivat erehdyksistään parannuksen armon.”

    Kuitenkin viittaus ”uudistautumiseen” antaa aihetta ymmärtää, että blogisti ajattelee toisin, kuin linkin takaa yllä oleva viite kertoo. Tämä voi olla väärä tulkintani, mutta jos teologiseen uudistautumiseen on tarvetta, niin sillä viestittäneen, että vain ihmiset rakensivat seurakuntaa 70-luvulla, ja sillä tiellä se olisi edelleen. Näinhän blogin kommentoijatkin useasti kertovat.

    J: ”pitää lestadiolaisidentiteetistä kiinni korkeintaan kerran vuodessa” kuulostaa oudolta, en varsinaisesti tunne yhtäkään, joka näin toimisi.

    Tykkää

  20. Ldsh, toivoisin sinulta hieman lisää tarkennusta käsityksiisi:

    Kun SRK on jo julkilausumissaan sanoutunut irti 70-luvulla alkaneista henkiparannusopeista sanoittaen ne harhaopeiksi, pidätkö sinä niitä opetuksia hoitokokousaaltoineen edelleen vain yksittäisten puhujien virheinä ja perimmältään sisällöllisesti Pyhän Hengen työnä?

    Toisin sanoen eikö keskuudessamme olekkaan ollut ko. harhaoppia, vain hoitomiesten virheitä, jotka he ovat saaneet anteeksi?

    Ovatko nämä puheet julmista hoitokokouksista silloin ja yhä vain uloshoidettujen ja hermoherkkien katkeruutta ja kyvyttömyyttä hyväksyä Jumalan tarkoittamaa ihmisnöyryytystä?

    Uskotko, että hoitokokoukset loppuivat 70-luvun lopulla?

    Tykkää

  21. Kelataanpa vähän:

    Kerroin kommentissani, johon Eudokimos viittaa, olevani pääosin samaa mieltä Erkki Hurtigin kanssa. Myös blogikirjoitus, jonka alla keskustelemme, selkeästi kritisoi hoitokokousaikaa.

    Kommentissani rohkenin kuitenkin olla sitä mieltä, ettei hoitokokousten rinnastaminen Breivikiin terroritekoon tai natsi-Saksan rikoksiin ole aivan asiallista. Tämän johdosta Eudokimos katsoo voivansa väittää, että minun mielestäni hoitokokousten uhreilla ei ole mitään merkitystä, että olen ylimielinen heitä kohtaan jne. jne. Katsoopa vieläpä oikeudekseen (minua tuntematta) ryhtyä arvailemaan minun kokeneisuuttani/kokemattomuuttani aihepiiriin liittyen.

    Kerta kaikkiaan kiinnostava tapa keskustella ja hahmottaa todellisuutta. Kuten Eudokimos toteaa, jääköön itse kunkin arvioitavaksi, kumpi on oikeassa vai onko kumpikaan.

    Kiitos Sinulle, Eudokimos, palautteesta. Sitä tuntee aina voimaantuvansa saadessaan tällaista reilua, järkevää ja hyvin perusteltua kritiikkiä. Tällaisina hetkinä sitä tuntee, että kyllä minä haluan jatkossakin edistää avointa keskustelua ja panna itseni likoon ylläpitämällä tätä keskustelufoorumia, kun hedelmät ovat näin kauniita ja rohkaisevia.

    Tykkää

  22. Kiitos linkistä Eudokimos. Täytyy tutustua tarkemmin.

    Pikaisella Googletuksella löytyi myös toinen kiinnostava teksti/tutkimus: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/153618

    Sen tiivistelmässä todetaan mm: ”Marian ja muiden pyhimysten asemaan esirukoilijoina ja välittäjinä Luther suhtautuu kriittisesti. Luther pitää pyhimyksiä esimerkillisinä ihmisinä, joiden tehtävänä on osoittaa kohti Kristusta.”, ja: ”Nykypäivän katolisen kirkon ja Lutherin näkemykset Mariasta ovat lähellä toisiaan Marian esimerkillisyyden ja esikuvallisuuden osalta. Katoliset dogmit Marian tahrattomasta sikiämisestä ja taivaaseen astumisesta eivät kuitenkaan löydä sijaansa Lutherin teologiasta. Mariaa voidaan pitää Lutherin teologiassa pyhänä uskon esikuvana.”

    Tykkää

  23. Eudokimos, tämän kirjoituksen tarkoitus on lisätä keskinäistä ymmärrystä ja avointa keskustelua ilman vihaa, pilkkaa tai ylimielisyyttä. Minä kunnioitan esim. katolista ja ortodoksista kirkkoa vaikka molempien teologiassa on ongelmia ja niin historiassa kuin nykyisyydessä väärinkäytöksiä. Samalla tavoin toivon muiden (Sinä mukaanlukien) kunnioittavan vanhoillislestadiolaisuutta vaikka meilläkin on omat niin teologiaan, historiaan kuin nykypäiväänkin liittyvät ongelmamme.

    Vai ruvetaanko penkomaan ortodoksisen kirkon tunkiota? Tietänet, että tutkijat ovat melko skeptisiä sen suhteen, että piispan virka todella periytyisi apostoleihin saakka – aikamoinen teologinen ongelma kirkollenne! Ja mitä ihmisoikeuksiin tulee, onkohan Venäjän ortodoksinen kirkko vieläkään mahtanut pyytää anteeksi osuuttaan vanhauskoisten ja juutalaisten hirvittäviin vainoihin ja joukkomurhiin tsaarin Venäjällä?

    Entäs Venäjän ortodoksinen kirkko KGB:n käsikassarana? Kuinkakohan avoimesti ja rehellisesti siitä on keskusteltu siellä? Ja miten Serbian ortodoksinen kirkko ja Jugoslavian hajoamissodat ihmisoikeusrikoksineen? Entäpä Putinin hallinnon ja Venäjän ortodoksisen kirkon suhde? Ja Suomen ortodoksinen kirkko – melkoista riitelyä, nokittelua ja Ö-luokan saippuaoopperaa se kuuluu elämä sielläkin pahimmillaan olevan…

    Näillä esimerkeillä en halua loukata ketään ortodoksia. Ne ovat vain esimerkki siitä, että ongelmia ja anomalioita on muuallakin kuin vanhoillislestadiolaisuudessa. Jokaisessa kristillisessä yhteisössä niitä on ainakin sen verran, että ylimielisyyteen ja alentuvuuteen muita kohtaan ei pitäisi olla tarvetta.

    Ei ole silti syytä myöskään relativismiin. Ei ole väärin olla kaikesta huolimatta sitä mieltä, että Kristus-Totuus loistaa kaikkein kirkkaimmin jostakin tietystä kirkosta tai yhteisöstä. Minä olen sitä mieltä, että vanhoillislestadiolaisuudesta, Sinä voit olla sitä mieltä, että ort. kirkosta. Tältä pohjalta voimme sitten ystävällisessä ja kunnioittavassa sävyssä keskustella, argumentoida ja väitelläkin. Samalla voimme itse kukin nöyrästi tunnustaa oman yhteisömme synnit ja pimeät puolet.

    Toivon siis, että tämän postauksen alla käydään keskustelua suopeuden periaatetta noudattaen. Tämä toive koskee niin vl:sia kuin liikkeen ulkopuolisiakin. Halveksunta ja verbaalinen möykkääminen eivät ole tervetulleita.

    Tykkää

  24. Hoitokokouksia on ollut kautta aikojen, ja Luther piti niitä elävän kirkon tunnusmerkkeinä: ”But the chief cause why excommunication is fallen, is that the number of upright and true Christians in every place is very small”, tarkoittaen ekskommunikaatiolla sitomisprosessia jossa seurakunta oli läsnä, mikä on siis myös ”hoitokokous”. Yritykset lopettaa kristilliset sitomisprosessit on yritys ajaa elävä kristillisyys alas.

    Aleksandrian koulukunta antoi muinoin sitojille ohjeita: ”Sitojien tulee olla valmiita ottamaan vastaan solvauksia ja herjauksia niiltä, joita he sitovat, eikä niitä liioiteltuja ilkikurisia taruja, joita sidotut levittävät, tule kuunnella.”

    vl-seniori: ”Uskotko, että hoitokokoukset loppuivat 70-luvun lopulla?” Voin todeta, että ne alkoivat selkeästi kohta Kristuksen ylösnousemisen jälkeen, ja jos ne olisivat loppuneet 70-luvun lopulla, ei vanhoillislestadiolaisilla olisi elävän kirkon tunnusmerkkiä, ja selkeästi olisimme ihmistöin ilman Kristusta seurakuntaa rakentaneet.

    Jos Kristus itse ihmeellisellä tavallaan, tavalla jota ei tule jäljitellä, 70-luvulla tyhjensi markkinapöytiä, niin sen prosessin saattaminen ”hoitokokouskielloksi” on työtä itse Kristusta vastaan?
    Jos se sitävastoin olikin vain ihmistyötä, niin olisivat vain ihmiset seurakuntaa rakentaneet – mutta Kristus sanoo: ”minä rakennan kirkkoni”.

    ”vihertävinä tai punertavina läiskinä” (3.Moos.14:37) vihreää valoa synnin luvallisuudelle, punaista valoa – kieltoja, ylimääräisiä rajoitteita? Vasemmalla puolella on synnin luvallisuus, oikealla puolella lakivanhurskaus. Jos puhuisitte tasapuolisesti, puhuisitte niistä vasemman puolen virheistäkin – en tosin suosittele sitäkään, päinvastoin. Edes maallisessa tuomioistuimessa ei kuunnella vain yhtä osapuolta, se on kaiken oikeustajun vastainen.

    vl-seniori: ”Toisin sanoen eikö keskuudessamme olekkaan ollut ko. harhaoppia, vain hoitomiesten virheitä, jotka he ovat saaneet anteeksi?”
    Kysymystä on hankala ymmärtää, koska virheestä voi tulla harha, ja harhasta voi tulla virhe.

    Tykkää

  25. Tuossa alla kirjoitat Joona että kirjoituksen tarkoitus on lisätä keskinäistä ymmärrystä ja avointa keskustelua ilman vihaa, pilkkaa tai ylimielisyyttä. Ja lisäksi että ”Halveksunta ja verbaalinen möykkääminen eivät ole tervetulleita.”

    Otan vähän itseenikin noista sanoista, ja tulen murhelliseksi. Minun suorat sanat nousevat siitä tuskasta kun on joutunut kokemaan sen että minulle rakas yhteisö kääntää selkänsä ja jonka toimet itseäni kohtaan koen vihamielisiksi ja rakkaudettomiksi. Ja kun yhteisössä valtaa pitävät ovat leimanneet minut niin että hylkiö on oikea sana kuvamaan sitä mitä joudun kokemaan. Minut sidottiin SRK:n johhdossa olevien toimesta ja tuella. Sielunhoidolliset keskustelut asiassani käytiin takanapäin, ilman että minä olin niissä mukana. Ja vaikka asia ei saanut seurakunnalta tukea, niin paikallisen SRK:n johtokunnan jäsenen kannanotto on vaikuttaneet niin että suuriin osa ”seurakunnasta” jättää/ ei uskalla tervehtiä. ”Haluan päästä Taivaaseen ja haluan olla uskomassa. Siksi minun on vaikea tervehtiä Erkkiä Jumalan terveellä”, näillä sanoilla tuo johtokunnan jäsen perusteli kantaansa saeurakunnalle.

    Viime syksynä keskustelin tämän veljen kanssa kahdestaan asioista. Keskutelun lopussa hän totesi että ”kyllä me Erkki uskomme samalla tavalla”. Siihen minä että sehän on ihana asia. Siunasimme vielä toisiamme ja jätimme toisemme Jumalan rauhaan. Kerroin tästä hyvästä kohtamisesta kaikille joiden kanssa olin sen jälkeen yhteydessä, ja koin että kaikki jakoivat iloni kanssani. Sovimme samalla että jatkamme keskusteluja jossa voimme käydä läpi menneitä, kipeitäkin asioita.

    Kun tämä veli kahden viikon päästä soitti, ja tervehti sanomalla Hei, järktyin. Mitä oli tapahtunut? Tämä veli sanoi että olisi odottanut että minä olisin käynyt seurakunnalta pyytämässä anteeksi, vaikka mistään sellaisesta meillä ei ollut puhetta tapamisessammme. Lisäksi hän kertoi että johtokunta oli kieltänyt jatkokeskustelut!! Ymmärsin niin että joku/jotkut olivat pakkottaneet hänet perumaan sovintomme.

    Seuraavana sunnuntaina tämä veli oli seurakuntapäivillä kertonut meidän tapamisestamme ja väittanyt että tein siinä parannuksen. Lisäksi hän oli sanonut että olin tapaamisemme jälkeen kaksinverroin ryhtynyt hyökkäämään johtokuntaa ja häntä vastaan. Se ei ole totta, se on valetta. Sen voivat kaikki vahvistaa jotka olivat jotenkin tekemisessä kanssani tuon meidän tapaamisemme jälkeen. Kysykää vaikka Juntusen Viljolta :-). Minä iloitsin ja näin valoa.

    Tuon seurakuntapäivän jälkeen asenteet minua kohtaan selvästi jyrkkenivät, ja yhä useampi alkoi karttamaan. Sellaisiakin jotka siihen asti olivat kulkeneet rinnalla.

    Itse olen ollut hyvin rikki näiden raskaiden vuosien aikana. Olen tarvinnut paljon läheisten ja amattilaisten tukea.

    Jatkuu

    Tykkää

  26. Jatkoa:::
    Kirjoitukseni siis kumpuaa siitä mitä itse olen joutunut kokemaan ja näkemään, mutta sen lisäksi minuun on ollut moni yhteydessä. He ovat kertoneet kokemuksistaan hoitokokousvuosilta tai viime vuosilta. Heidän kokemukset ovat hyvin samanlaisia kuin minulla. Me olemme saaneet kokea vihaa, pilkkaa ja ylimielisyyttä. Kuten sellaista että ei ole mitenkään mahdollista päästä tasavertaiseen keskusteluun, ja keskustelusta ylipäätänkin kieltäydytään.

    Kun vertasin Hitlerin ja Breiviikin toimiin, halusin osoittaa sen että ihmiset ottavat itsellen vallan joka heille ei kuulu. Jos vielä väitetään että heillä on valta Jumalalta, niin rumaa jälkeä siinä tulee.

    Erkki Hurtig

    Tykkää

  27. Kiitos Joonalle erittäin mielenkiintoisesta kirjoituksesta!
    Itseäni kiinnosti erityisesti seuraava kohta tekstissä Jumalan valtakunnan “representaatiosta” eli heijastumasta:
    “Jumalan valtakunta” samaistui yhä vahvemmin näkyvään SRK-organisaatioon jäsenrauhanyhdistyksineen. Sen valossa SRK:n johtokunta, vuosikokoukset ja puhujainkokoukset olivat ”Jumalan valtakunnan” representaatioita, ja niiden päätösten takana oli itsensä Jumalan absoluuttinen, erehtymätön auktoriteetti. Tästä syystä päätöksiin tuli suhtautua ehdottomalla ”uskonkuuliaisuudella”. Niitä arvostelevan voitiin katsoa arvostelevan ”Jumalan valtakuntaa” ja sen myötä ”valtakunnan” auktorisoineita Pyhää Henkeä ja Kristusta sekä heidät lähettänyttä Isää Jumalaa.”
    Mikä siis on Jumalan valtakunnan representaatio? Koska Jumalan valtakunta elää Kristuksen evankeliumista, se elää jatkuvassa reflektiossa suhteessa Kristukseen, joten Jumalan Valtakunnan tulee siis heijastaa eli “representoida” Kristusta ja julistaa Hänen sovitustyötään pimeän ja synnin täyttämän maailman keskellä. Näin ollen Kristuksen evankeliumin kirkastaminen sekä sisään- että ulospäin on Jumalan Valtakunnan keskeisin tehtävä.
    Samalla kun Kristus on yksittäisen kristityn uskon kohde, hän on myös uskon subjekti: usko on henkilökohtainen suhde Kristukseen, mutta samanaikaisesti Kristus itse elää uskovan sydämessä. Näin myös Kristuksen kirkon eli Pyhien Yhteyden tulee heijastaa maailmalle “sisäistä Kristusta”, eli armoa ja laupeutta synninpäästön evankeliumissa. Kristuksen läsnäolo Pyhässä evankeliumissa paljastaa kaikki menneisyyden virheet kaikessa karmeudessaan, mutta samanaikaisesti se myös hoitaa ja armahtaa. Näin rakkaus ja totuus kulkevat yhdessä: totuutta emme kestä ilman Kristuksesta vuotavaa rakkautta ja rakkaus ilman totuutta taas ei ole rakkautta Kristuksessa.
    Tämä EI tarkoita julkista ripittäytymistä, mikäli asia ei ole laajalle levinnyt. Mutta se ei myöskään tarkoita asioiden salaamista, jos on laajalti pahennusta aiheutettu. Kysymys on siitä, että mikä palvelee evankeliumin työtä.
    Jumalan valtakunnan representaatio ei siis voi olla mikään maallinen järjestäytynyt organisaatio tai kokous itsessään. Maallinen järjestäytynyt organisaatio ei ole itse tarkoitus, vain pelkkä työväline. Kysymys on Kristuksen itsensä kirkastamisesta, jota siis kyllä voidaan tehdä järjestäytyneesti sekä välillä vähemmän järjestäytyneesti ja spontaanisti. Tärkein kysymys on vain se, että kirkastammeko toiminnallamme, opetuksellamme ja julistuksellamme Kristusta, vai olemmeko himmentämässä evankeliumin valoa? Millä tavoin maallinen ja inhimillinen organisaatio voi himmentää Kristusta? Nostamalla itsensä, organisaationsa ja normistonsa Kristuksen yläpuolelle.
    Hengellinen yhteisö uudistuu evankeliumista eli Kristuksesta käsin, Pyhän Hengen työn kautta, joka luo uudeksi sydämemme evankeliumin uskomisen ja Kristuksen tuntemisen kautta.

    Tykkää

  28. Tarkoitukseni oli voimakkaasti puolustaa mielestäni oikeaa asiaa ja myös Erkki Hurtigin rinnastusta. Perustelen rinnastuksen relevanttiuden sillä, että näissä kaikissa, keskenään erilaissa, väkivallan aalloissa on takana samankaltainen mentaliteetti, mielenlaatu. ”Irti, poikki, ja pinoon”.

    Et ole ikäsi puolesta elää niitä aikoja. Tarkoitin kokemattomuudellasi sitä, nuorta ikääsi,suhteessa hoitokokousaikoihin.

    Tykkää

  29. Yllä olevaa kommenttiani en tarkoittanut Sinulle, Erkki. Ole vapaa. Minusta on selvää, että Sinua on kohdeltu pahasti väärin. Surullisinta on, että kokemiasi vääryyksiä on yritetty oikeuttaa Jumalan pyhään nimeen vetoamalla. Tarvitsemme oman ”Vatikaani II:mme” muun muassa juuri siksi, että pääsisimme eroon Sinun kokemustesi kaltaisista asioista.

    Tykkää

  30. Kaikessa väkivallassa on tietysti takana sama ongelma, ihmisen pahuus. Ihmisen pahuus ilmenee usein samantyyppisinä kollektiivisina mekanismeina. Silti voi olla hyvä miettiä, kannattaako kaikkia väkivallan muotoja rinnastaa.

    Holokaustin uhrit eivät tunnetusti pidä lainkaan siitä, että jotain muita väkivallan muotoja rinnastetaan heidän kokemaansa. Heidän mielestään se johtaa holokaustin muiston banalisoituimiseen ja inflatoituimiseen. Valtaosa heistä olisi tuskin hyväksynyt ollenkaan tätä hoitokokous-rinnastusta Minusta on hyvä pitää erillään äärimmäinen väkivalta (kuten sodat, kansanmurhat ja terrorismi) ja arkipäiväisempi väkivalta. Silti on selvää, että myös arkipäiväisempi väkiva on ihan riittävän pahaa ja myös sen uhrit tarvitsevat kaiken tuen ja myötätunnon.

    Edellä sanotusta huolimatta minä ja ”oikea asia”/Erkki Hurtig emme ole mitään vastakohtia. Kuten totesin, kirjoitin tämänkin postauksen juurikin hoitohommia kritisoidakseni. Erkki Hurtigia pidän ystävänäni. Viime vuosien aikana olen moneen otteeseen monella foorumilla arvostellut hoitokokouksia.

    Siksi tulkinta, jonka mukaan minä olen jokin 1970-luku-fani, jolle on pää punaisena ja kiukusta vavisten saarnattava hoitokokousten hirveydestä, on kerta kaikkisen turha ja perusteeton. Myöskään henkilön iästä ei kannata vetää kovin suoria johtopäätöksiä siitä, mitä henkilö tietää/on kokenut/on läheltä seurannut. Sellainen voi tuntua hyvin loukkaavalta.

    Tykkää

  31. Kiitos Joona lämpimistä sanoistasi. Sait silmäni kostumaan.
    Omiien ja muiden kokemusten perusteella olen tullut hyvi skeptiseksi hoitokokouksiin siinä mielessä kun ne ovat olleet esillä. Rakaudellisesta sielunhoidosta ei tarvitse huudella. Se virvoittaa ja rohkaisee uskomaan. Mutta kun siihen tulee mukaan ihmispyrkimystä se ei tunnu hyvälle. Pääosin hoitikokouksista on puuttunut rakkaus ja kärsivällinen mieli, niin kun tarhur sno; Anna minulle vielä yksi vuosi. Minä höystän ja lannoitan, jospa se sitten kantaisi hedelmää. Noissa sanoissa huokuu rakkaus ja turvallisuus.

    Hoitokokouksissa 7-80 -luvulla haettiin ”parannusta ”yötä myöten. Muuten sidottiin. Monet pelon vuoksi teki parannusta vääristä hengistä vastoin omatuntoansa. Kun oli pelko että sidotaan, niin silloin saattoi kokea helpotuksena kun siunattiin. Moni tällainen saattaa sanoa tänäänkin että oli hyva että hoidettiin, koska ei uskalla sanoa muuta. Saattaa olla että joku sai korjata aiheelisiakin asioita ja siitä syystä iloitsee. Voi olla, mutta niissäkin asioissa tullaan julkiripina alueelle. Mitä asioita ylipäätänsä tulee puhua ja tunnustaa seurakunnan edessä.

    Paras hoitokokokous on Jeesuksen ohjeen mukainen ”kahden kesken yksinänsä”, ja siinä hän on luvannut olla heidän kanssaan kolmantena.

    Kiitos Joona vielä että annat mahdollisuuden kertoa näistä asioista.

    Tykkää

  32. Ldsh, kiitos vastauksestasi!

    -”Yritykset lopettaa kristilliset sitomisprosessit on yritys ajaa elävä kristillisyys alas.”
    Kovin vahva kannanotto, mielestäni.
    – ”Voin todeta, että ne ( hoitokokoukset ) alkoivat selkeästi kohta Kristuksen ylösnousemisen
    jälkeen, ja jos ne olisivat loppuneet 70-luvun lopulla, ei vanhoillislestadiolaisilla olisi
    elävän kirkon tunnusmerkkiä, ja selkeästi olisimme ihmistöin ilman Kristusta seurakuntaa
    rakentaneet”

    Apostoli Paavali neuvoi, nuhteli ja ohjasi perustamiaan seurakuntia Kristuksen ylosnousemuksen jälkeen, mutta eipä tainnut ryhtyä samanlaisiin henkiparannushoitoihin ja niistä jatkumonsa saaneisiin vastaaviin, mistä kertomani Helsingin massahoitokokous ja Hurtigin Erkin vuosien piina kertovat. Nämä kaksi esimerkkiä ovat vain ”jäävuoren huippu” vastaavista vuosikymmenten saatossa.

    Mielenkiintoni heräsi, kun otit tuon 3.Moos.14:37 esiin tässä yhteydessä. Näetkö kyseisessä VT:n tekstissä perusteet kristillisyytemme hoitokokouskäytänteessä? Onko tämä VT:n kohta ollut laajemminkin puhujienkokouksessa hyväksytty ohje?

    – ”Jos puhuisitte tasapuolisesti, puhuisitte niistä vasemman puolen virheistäkin – en tosin
    suosittele sitäkään, päinvastoin”

    Minä taas vastavuoroisesti jäin tuosta lauseesta ymmälleni.

    Tykkää

  33. En minä ole tulkinnut niin, että olisit hoitokokous-fani. Sinähän olet ansiokkaasti kritisoinut kaikenlaista hengellistä väkivaltaa, myös vanhoillislestadiolaisuudessa. Olen, Joona, rehdin anteeksipyynnön velkaa sinulle! Ylireagoin kirjoituksessani, ja käsitin väärin, että jotenkin puolustelit. Yleensä ottaen, sinun tekstejäsi on mukava lukea. Kaikestahan ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta mielestäni olet lahjakas vanhoillislestadiolainen teologi. Tämä puoli kirjoituksissani on jäänyt mainitsematta aikaisemmin. Lupaan ottaa opikseni. Sekään, että suhtaudun SRK-laisuuteen aika kriitisesti, ei oikeuta ylilyöntejäni. Jotenkin vain tuntuu pahalta, että näitä ikäviä ilmiöitä vielä on, kuten Erkki Hutigin tapaus ja monet muut…

    Tykkää

  34. Jo, ennen kuin tutustuin lähemmin ortodoksisuuteen, tiesin nuo ”ortodoksisen kirkon tunkoon” kuuluvat asiat. Ei minulle ole mitään kuvitelmia ”puhtaasta, virheettömästä kirkosta/seurakunnasta. Ymmärrän, että kirkko on samalla aikaa syvästi inhimillinen, mutta myös jumalallinen.Ei tosiaan ortodoksinenkaan kirkko ole virheetön!

    Minustakin tuntuu pahalta, että ortodoksista uskoa käytetään kansallismielisyyden ja politiikan käsikassarana ja siihen myös kirkot esim. Sebiassa ja Venäjällä suostuvat! Tai historia, johon viittasit.

    Tykkää

  35. Ok, nostan hattua sille, että pyydät rehdisti anteeksi. Se on suoraselkäistä! Haluan antaa anteeksi. Myös minä pyydän anteeksi liiallista kiivastumistani. Jatketaan keskustelua puhtaalta pöydältä. 🙂

    Olen samaa mieltä siitä, että Erkin tapaus on tosi ikävä, kuten myös Lempäälän ja Toholammin tapaus. SRK:n johdolla olisi velvollisuus puuttua sellaiseen.

    Tykkää

  36. Yksittäisestä hoitokokouksesta on otettava huomioon se mahdollisuus, että se on Kristuksen työtä tai perkeleen työtä.

    Kristus puhuu omasta työstää profeetta Hesekielin suulla (Hes. 34) mm. näin: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet. Minä tuon lampaani vieraasta maasta, minä kokoan ne kansojen keskuudesta, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, purolaaksoissa ja kaikilla ruohoisilla mailla. Vehmailla niityillä minä niitä kaitsen, niiden laidun on Israelin korkeilla vuorilla. Siellä, vehreillä kedoilla, ne saavat levätä, ne saavat käyskennellä Israelin vuorten rehevillä laidunmailla. Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään — näin sanoo Herra Jumala. Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita.

    Vääristä profeetoista Kristus puolestaan opettaa näin (Matt. 7): ”Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.
    Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.”

    Tykkää

  37. Olof: ”Ja tällä hetkellä Maria on maan tomuna odottamassa viimeistä tuomiota. Ei hän taida esirukouspyyntöjä kuulla?”

    Näin ajattelemme lineaarisesta aikakäsityksestä lähtien. Emme kuitenkaan voi ymmärtää kaikkea siitä, mitä ajan rajan toisella puolella tapahtuu.

    Matt. 17:3: ”Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa.”

    Matt. 27:52: ”haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös.”

    Ilm. 6:9-11: ”Kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin alttarin alla niiden sielut, jotka oli tapettu Jumalan sanan ja oman todistuksensa tähden. Ne huusivat kovalla äänellä: ”Kuinka kauan kestää, Valtias, sinä Pyhä ja Tosi, ennen kuin lausut tuomiosi ja kostat meidän veremme maan asukkaille?” Silloin niille kullekin annettiin valkea vaate ja niitä kehotettiin odottamaan rauhassa vielä vähän aikaa, kunnes niitä ja niiden veljiä, niiden lailla surmattuja Jumalan palvelijoita, olisi täysi määrä.”

    Tykkää

  38. Kun puhutaan toisten kirkkojen ja yhteisöjen käsityksistä, on tärkeä pyrkiä hyväntahtoisesti ymmärtämään, mitä he todella opettavat. Tavallinen protestanttinen luulo on, että katolinen ja ortodoksinen kirkko palvovat/rukoilevat Mariaa ym. poisnukkuneita pyhiä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Katolinen ja ortodoksinen kirkko KUNNIOITTAVAT pyhiä ja pyytävät heiltä ESIRUKOUKSIA.

    Idea on tämä: Kristittyinä olemme samaa kirkkoa/seurakuntaa jo perille päässeiden pyhien kanssa. Heprealaiskirjeen mukaan kristityksi kääntyvä tulee kääntyessään Siionin vuorelle, jolla Jumalan ja Kristuksen ohella ovat läsnä enkelit ja ”täydelliseksi tulleiden vanhurskasten henget” (Hepr. 12:23). Olemme samaa seurakuntaa Marian, apostolien, profeettojen, patriarkkojen ym. pyhien kanssa.

    Jos minulla on jokin ahdistava ongelma, voin siis rukoilla Jumalalta apua siihen. Samalla voin ja minun kannattaa pyytää tuntemiani uskovaisia rukoilemaan puolestani. Katolisen ja ortodoksisen opetuksen mukaan voin sen lisäksi, että pyydän äitiäni, isääni, sisaruksiani ja mummoani rukoilemaan puolestani, voin pyytää esirukouksia myös Marialta, apostoleilta ja profeetoilta, jotka perille päässeinäkin ovat osa samaa Jumalan seurakuntaa, Jumalan perhettä kuin minä.

    Onko tällainen opetus oikeaa vai väärää? Selvää on, ettei Raamattu suorasanaisesti käske pyytämään esirukouksia perille päässeiltä pyhiltä. Toisaalta ei Raamattu sitä kielläkään, ja edellä kuvattu opetus vaikuttaa johdonmukaiselta sen (meille vl-kristityillekin tutun) dogmin valossa, jonka mukaan olemme samaa seurakuntaa lepoon päässeiden pyhien kanssa.

    Varmasti esirukousten pyytäminen on katolisessa ja ortodoksisessa kansanhurskaudessa usein vääristynyt karkeaksi ”pyhimysten palvonnaksi”, jossa pyhät ovat peittäneet näkyvistä Jumalan ja Kristuksen. Toisaalta moni sinänsä oikea opetus voi vääristyä. Esimerkiksi luterilainen vanhurskauttamisoppi tuntuu suomalaisessa ”kansanhurskaudessa” usein vääristyvän ajatukseksi, jonka mukaan synti ”ei ole niin vakavaa” ja hyviä tekoja ei tarvitse tehdä, koska Jumala on armollinen ja antaa joka tapauksessa kaiken anteeksi. Vääristymien ja väärinymmärrysten vuoksi ei pidä hylätä oikea ajatusta.

    Mitä Autuaaseen Mariaan tulee, Vatikaani II kehotti katolilaisia välttämään hänen suhteensa ”väärää liioittelua”, joka voi johtaa protestantit väärään käsitykseen siitä, mitä katolinen kirkko opettaa Mariasta. Meidän protestanttien taas olisi ehkä syytä välttää liikaa pidättyvyyttä Marian, Jumalan äidin, suhteen. Sanoohan Maria Pyhän Hengen voimalla ylistyshymnissään (Luuk. 2: 46-56) että ”tästedes pitää kaikkien sukupolvien minua autuaaksi ylistämän”.

    Olemmeko muistaneet muistella Mariaa ja ylistää häntä autuaaksi? Esimerkiksi Helsingin ry:llä on seinällä Lutherin ja Laestadiuksen kuvat – eikä siinä mitään, minulla ei ole mitään sitä vastaan. Silti olisi selvästi raamatullisempaa, että jos ry:llä on Jeesuksen ohella jonkin henkilön kuva, niin se olisi Marian kuva, jota Raamattukin kehottaa ”ylistämään autuaaksi”.

    Tykkää

  39. Quo Vadis, kiitos tästäkin kallisarvoisesta kommentistasi!

    Kyllä meillä on aihetta yhteiseen korjaukseen yhteisistä harhaopeista seurauksineen, vaikka se ei ole helppoa eikä mieltäylentävää. Päinvastoin! Kun on itse kokenut ja tietää liikaa näitä raskaita hoitokokousuhreja pitkältä ajalta perhekuntineen – ja sitä kivun ja tuskan määrää, jota ytimeltään julma opetus on saanut aikaan – uhkaa välillä pää hajota pelkästä paineesta.

    Olkoon sillä työllä Vatikaani ll tai lustraatio nimityksenä, samasta asiasta on ollut kyse ja puute.

    Yhdyn täydestä sydämestäni kiitokseen Joonaa ja teitä toisia keskustelijoita kohtaan, että olette sietäneet kärsivällisesti minun kärkeviä ja tömäköitä, teologisesti mitättömiä ja retoriikaltaan koruttomia kommenttejani. Olen saanut jatkuvasti tukea ja hoivaa näistä blogikirjoituksista teidän monien rakentavista ja turvaavista kommenteista. Olen loputtoman kiitollinen, ettei minua ole ajettu tältä sivustolta ulos ja että olen saanut vihdoin tulla kuulluksi. Rikkinäinen saviruukku on tarvinnut tämän blogin suomaa hoitoa, jonka soisin jatkuvan Pyhän Hengen suojissa.

    Hengellinen yhteisö todellakin uudistuu Pyhän Hengen työn kautta.

    Tällä hetkellä sydämeni kaipaa henkilökohtaista lohdutusta ja haluan kysyä teiltä kaikilta, saanko uskoa anteeksi, jos olen loukannut heikoilla puheillani teitä?

    Tykkää

  40. Et ole loukannut ainakaan minua. – Mutta mielelläni voin todistaa, että kaikki on anteeksi Kristuksen tähden ja Hänen nimessään!

    ”Sillä ei meillä ole se ylimmäinen pappi, joka ei taida meidän heikkouttamme armahtaa, vaan se, joka kaikissa kiusattu on, niin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.” (Hepr. 4:15)

    Tykkää

  41. Kiitos, Markku! Haluan uskolla turvata lupauksen todistukseen ja jatkaa kilvoitteluani armahdettuna syntisenä. Erityiskiitokset myös sinulle kaikista tukeneista ja oikeamielisistä sanoistasi näillä sivuilla! Olet ollut kuin saattomies ja opas näytön riveillä.

    Tykkää

  42. Niin, kuten edellisissä kommenteissa painotetaan, Maria oli erehtyväinen ihminen, mutta esimerkillinen ja esikuva meille kristittynä. Luther lausui päivittäin ja suositteli sitä edelleen:

    Ave Maria, gratia plena
    Dominus tecum;
    Benedicta tu in mulieribus,
    et benedictus fructus ventris tui, Jesus.

    Tarvitsemme päivittäin poisnukkuneiden pyhien esirukousta! – Meidän olemassaolomme täällä on sidottu aikaan, avaruuteen ja materiaan, mutta Jumalan todellisuudessa näitä rajoitteita ei ole. Siis vaikka meidän näkökulmasta poismenneet odottavat viimeistä tuomiota, niin ajattomassa tuonpuoleisuudessa ei ole enää tapahtuminen peräkkäisyyttä, ei näitä aineen ja fysiikan lakeja, joihin tajuntamme täällä on ollut pakko kasvaa ja tottua…

    Tykkää

  43. Emil Antonilla on jo hengästyttävä määrä oppineita blogitekstejä ja erinomaisia julkaisuja! – Ajankohtainen oli myös tämä hulluinhuonelaisen blogi, sillä päättyihän paikallinen konsiilimme ”kirkolliskokous Turussa” viikko sitten. Uudistumista kristityt aina tarvitsevat, mutta samalla myös uskollisuutta Jumalan sanalle! Kun Euroopan – tai ainakin Pohjolan – luterilaiset kirkot näyttävät pitkälle antautuneen (arvo)liberaalin teologian ja maallistumisen kuolemansyleilyyn reformaation 500 -vuotisjuhlan kynnyksellä, on katolisen kirkon asema taas vahvistunut ja kirkastunut kristinuskon arvojen globaalina puolustajana – ja varsinkin kolmen viimeisen erinomaisen paavin aikana!

    Oman kristillisyytemme maallikkoteologia on usein maalaillut mahtaillen omaa pientä liikettämme ”kaikkia muita vuoria korkeammaksi Sionin vuoreksi”. No pieni kukkulahan me olemme Taivaan Valtakunnan globaalissa mittasuhteissa, mutta hyvä niinkin 🙂

    Tavanomaista on, että katolisen kirkon suuremmissa tapahtumissa on satoja tuhansia, jopa miljoonakin läsnaolijaa. Katolisen kirkon keräämään nuorten paljouteen ja spiritualiteettiin voi tutusta vaikkapa radiovatikaanin videoarkistosta löytyvän 24.4.2016 pidetyn kansainvälisen nuorten päivän messun dokumentilla:
    http://fi.radiovaticana.va/video-fi#/11621?mode=play

    Paavi Fansiscus on julistanut kuluvan vuoden ”laupeuden riemuvuodeksi” – ja jos oikein muistan niin meillä puolestaan SRK:n johtokunta on julistanut ”kristillisen rakkauden teemavuoden”!

    Viimeviikkojen uutiset ovat taas kertoneet, että kristityt ovat kohdanneet vainoja Kongossa, Iranissa, Vietnamissa ja Algeriassa ja että monissa eurooppalaisissa pakolaiskeskuksissa kristityt joutuvat painostuksen ja uhkailujen kohteeksi. – Omat ministerimme ja virkamiehemme kunnostautuvat ja haluavat profiloitua turvapaikanhakijoiden yhä tiukemmassa kohtelussa; pakolaisia palautetaan ”turvallisiiin” maihin Somaliaan, Afganistaniin ja Irakiin hengenvaarallisiin oloihin ja perheiden yhdistämiset tehdään likipitäen mahdottomiksi. – Mikä on meidän vastuumme, jos ja kun tämän politiikan vaikenemisella hyväksymme ja jopa sille hurraamme – huolimatta näistä laupeuden ja kristillisen rakkauden teemavuosista!?

    Tykkää

  44. Yle Areenasta on katsottavissa Perjantaidokkarin 16. jakso, jossa kysellään, missä menevät kirkon suvaitsevaisuuden rajat:

    http://areena.yle.fi/1-3081869

    Haastateltavina ovat ev-lut. kirkon pastori Mari Leppänen ja vastikään Roomassa katolisen kirkon papiksi vihitty Opus Dein jäsen Oskari Juurikkala.

    Keskustelua seuratessa tuli hassu olo, kun koin, että oma uskoni on paljon lähempänä Oskari Juurikkalan kuin ”ensimmäisen vl-naispapin” Mari Leppäsen hengellisyyttä. Pystyin samaistumaan paljon helpommin Oskarin kokemusmaailmaan.

    Toki Marikin vaikutti sinänsä fiksulta ja vilpittömältä. Hänenkin ajatuksissaan oli paljon hatunnoston arvoista, esimerkiksi pakolaisten auttaminen. Ei siinä mitään. Aika kaukana hän näyttää kuitenkin jo olevan klassisesta kristinuskosta, eikä ainoastaan virkateologiassa.

    Tykkää

  45. Markun kommentti käsitteli suurimmaksi osaksi muuta asiaa, mutta tartun tuohon toiseen kappaleeseen.

    Eiköhän se yksi ja ainoa oikea Siionin vuori -ajatus ole suurimmalla osalla liikkeen papistostakin, ei vain maallikoilla. Tai sitten opettavat toisin kuin ajattelevat.

    Usean ”kukkulan” malli ei minusta ole oikein raamatullinen. Itse ajattelen niin että vanhoillislestadiolaisuus on osa ”Siionin vuorta”. Mutta tyydyn myös siihenkin, jos se on Jumalan tahto, että tämä pieni herätysliike noin niin kuin suurin piirtein edustaa tällä hetkellä yksinään maanpäällistä seurakuntaa. Oli niin tai näin asia ei ole minun päätettävissä ja sillä ei oikeastaan kannattaisi päätään liika vaivata. Tärkeintä meidän olisi uskoa omakohtaisesti, pysyä Raamatun opetuksessa ja julistaa Jumalan Valtakunnan ilosanomaa.

    Tykkää

  46. Muutama ajatus koskien Neitsyt Marian paikasta luterilaisessa traditiossa: Reformaation myötä valitettavasti katkesi samalla myös yhteinen kirkollinen traditio suhteessa Neitsyt Mariaan, ehkäpä liian jyrkästi, vaikka Luther itse rukoilikin päivittäisen Ave Mariansa ja näki Jumalanäidin uskon ja kristityn ihmisen sekä kirkon ja Kristuksen seurakunnan esikuvana. Neitsyt Marian kunnioittamista on luterilaisuudessa pidetty harhaoppisena, eikä Hänen rukoilemista ole suosittu. Tällä on sekä tehty selkeämpää pesäeroa katolilaisuuteen kuin myös korostettu Kristuksen sovitustustyön ensiarvoisuutta Jumalan ja ihmisten välillä.
    Itseäni kiinnostaa erityisesti naisten suhde Neitsyt Mariaan. Mitä Neitsyt Marian uskon esikuvallisuus merkitsee erityisesti kristitylle naiselle? Olisiko naisten helpompi lähestyä esirukouspyynnöissään ja sisäisissä kärsimyksissään Neitsyt Mariaa? Neitsyt Marian kokemusmaailmaan voisi olla helpompi samaistua, varsinkin äitiyteen, lapsiin, lapsettomuuteen ja arkielämään liittyvissä kysymyksissä. Neitsyt Marialla voi olla taivaallisena esirukoilijana monenlaisia merkityksiä, samaistumis- ja reflektiopintoja, jotka voivat auttaa erityisesti naisia hengellisessä voimaantumisessa ja eheytymisessä. Samalla tavoin myös esim. katolisen kirkon useat eri naispyhimykset voivat toimia erityisesti naisten esirukoilijoina, joista mainittakoon Ruotsin Pyhä Birgitta, Pyhä Ristin Teresa (alkujaan juutalainen Edith Stein, kärsi marttyyrikuoleman Auschwitzissa 1944), Katarina Sienalainen, Hildegard Bingeniläinen jne. He kaikki ovat siis tavallisia syntisiä ihmisiä, mutta nyt esirukoilijoita tai jollain tavalla esikuvallisia rakkauden palvelussa.
    Tämä kaikki em. voi tuntua vl-kristillisyydessä kasvaneelle hämmentävältä ja erilaiselta. Kehoittaisin kuitenkin pohtimaan Neitsyt Mariaan liittyviä raamatullisia näkökulmia, erityisesti Kristuksen kirkon/ seurakunnan esikuvana. Millaisia vaikutuksia sillä voisi olla kristillisyytemme hengellisen eheytymisen kannalta?

    Tykkää

  47. Aivan niin Olof, oikeampi on sanoa, että olemme osa Sionin vuorta, olemme osa Jumalan valtakuntaa siis partitiivissa – ja siis parhaassa tapauksessa, kun olemme uskollisia Jumalan sanalle, mutta emme ole kumpaakaan nominatiivissa. – Meidän on syytä palata seurakuntaopissa raamatulliseen käsitykseen, siis myös Laestadiuksen ja Raattaman alkuperäiseen käsitykseen, siitä yltiöeksklusiivisesta Sakarian kirjan 6.luvun tulkinnasta, jolla pohjustettiin 1970-luvun harhat ja josta näyttää olevan edelleen niin kovin vaikea luopua…

    Me emme pysty Jumalalle sanelemaan Valtakuntansa rajoja, vaikka niin joskus kuvittelimme. Herramme varasi: ”Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.* (Matt. 11:12)

    Ja edelleen Herramme: ”Tuuli* puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.” [Alkutekstin sana merkitsee sekä tuulta että henkeä.] (Joh. 3:8)

    Olof Tallius: ”Tärkeintä meidän olisi uskoa omakohtaisesti, pysyä Raamatun opetuksessa ja julistaa Jumalan Valtakunnan ilosanomaa.” Juuri niin, tehdä työtä omalla peltosarallamme ilman, että menemme yli Raamatun repimään sitä, mikä voi olla Hengestä lähtöisin.

    Gamalielin neuvo on edelleen meillekin ajankohtainen: ”Siksi annan teille nyt tämän neuvon: jättäkää nämä miehet rauhaan, antakaa heidän olla. Jos tämä heidän ajamansa hanke on lähtöisin ihmisistä, se kukistuu itsestään. Jos se taas on Jumalasta, te ette pysty heitä kukistamaan. Pitäkää varanne! Entä jos te taistelettekin itseään Jumalaa vastaan?”(Ap.t.5:38-39)

    Tykkää

  48. Marin näkemys on johdonmukainen seuraus tuossakin keskustelussa esille tulleista luterilaisista opinkappaleista:

    i. pelastus yksin uskosta; teoilla ei ole mitään osuutta pelastuksessa
    ii. teot ovat tärkeitä, mutta ainoastaan lähimmäisemme kannalta

    Tällaisen pelkistyksen jälkeen kohdasta i. seuraa, että Jumalalla ei ole oikeastaan mitään merkittävää sanottavaa tekojemme ja tekemättä jättämisiemme suhteen. Kohdasta ii. puolestaan seuraa, että tekojemme hyvyyden ja pahuuden mittarina on lähimmäinen, toisen ihmisen mielipide. Tällöin kenelläkään ei ole varaa eikä oikeutta tulla tuomitsemaan sitä, mitä aikuiset ihmiset vapaasta tahdosta tekevät keskenään.

    Tykkää

  49. A.C: ”Vääristä profeetoista Kristus puolestaan opettaa näin”, ”Hedelmistä te heidät tunnette.”

    Kerran seurasin erästä dialogia, jossa muuan juutalainen lähti keskustelupalstalla kritisoimaan rabbia, tätä nimeltä mainitsematta. Mikä oli siihen ensimmäinen vastaus? Se oli, että tämä ei ole oikea paikka asian selvittelyyn – ja sen myönsi kritisoijakin. Jos näin kokevat juutalaiset, niin onko kristitty etuoikeutetumpi tekemään vääryyttä, viemällä sellaisia asioita julkisuuteen, jotka eivät sinne kuulu, vastoin kaikkea terveellistä kristillistä oppia?

    ”Varokaa vääriä profeettoja”. Minä ymmärrän asian niin, että tässä blogissa ja sen tukiverkostossa on valloillaan väärien profeettojen opetuksia: on kaikenlaisiin lehtileikkeisiin perustuvaa (hiekalle rakennettua) vierasta ehkäisyoppia, kun pitäisi olla raamattuun perustuvaa opetusta, on julkista ihmisten mustamaalausta, pahan puhumista ja jopa sellaiseen suosittelua. Minä en koe näitä kristillisiksi hedelmiksi. Alempaa lainattuna Joonan teksti:

    ”Tarvitsemme oman ”Vatikaani II:mme” muun muassa juuri siksi, että pääsisimme eroon Sinun kokemustesi kaltaisista asioista.”

    Ymmärtäisin asian niin, että _te_ tarvitsette (minä ymmärrän asian niin, etten kuulu tuohon ”tarvitsemme” -joukkoon, joten en saata yhtyä sanomalla 'me') jotakin, olkoonkin vaikka ”Vatikaani II:sta” nimellä kulkevaa uudistusta, joka veisi teidät parempaan.

    Katolinen kirkko muinoin opetti näin, että jos joku sidottu vastaanotettiin toisessa kaupungissa ilman suosituskirjeitä, niin vastaanottaja oli myös sidottava: ”If any clergyman or layman who is suspended, or ought not to be received, goes away, and is received in another city without commendatory letters, let both those who received him and he that was received be suspended.” (suspended sanan tilalla on myös käytetty excommunicated -sanaa)

    Tykkää

  50. Kyllä tämän blogin perusidea on etsiä nimenomaan niitä raamattuargumentteja. Totuus löytyy ilmoitetusta Jumalan sanasta ja jos totuutta mielii päästä lähellekään on etsittävä siis Raamatusta. Jos jossain ei ole näin tehty, niin siitä voi laittaa vaikka sähköpostia asian tarkempaa käsittelyä varten. Näkisin, että paras suojautumiskeino mainitsemiasi 'vääriä profeettoja' vastaan on oppia tuntemaan totuutta. Eihän esimerkiksi 'hengen hedelmien' arviointikaan voi perustua tunteisiin tai fiilikseen. Jos tunteella voi erottaa, onko jollakin oikeanlaiset hedelmät, niin ajaudutaan aikamoiseen mielivaltaan ihmisten kesken. Ja siitähän historiassa on runsaasti esimerkkejä, kuten tässäkin viestiketjussa on tullut esille.

    Kommentissasi heität ilmoille kaikenlaisia väitteitä tästä blogista. Jos tämän blogin kirjoituksissa (itse blogiteksteissä) on ollut lehtileikkeisiin perustuvia ei-raamatullisia näkemyksiä tai muita mainitsemiasi asioita, niin voisitko olla ystävällinen ja etsiä ne ja kertoa. Kommenttiosoissa jokainen kommentoija vastaa omista kirjoituksistaan.

    Jos olet ymmärtänyt, mitä Joona on tarkoittanut tuolla seurakunnan itsereflektiolla (johon muotoilu ”oma Vatikaani II” viittaa) niin haluaisin kuulla sinulta siihen raamatullisia vasta-argumentteja, jos näkemys ei sinusta raamatullinen ole. Eikös se vääriltä profeetoilta suojautuminenkin voi olla esimerkiksi seurakunnan itsereflektiota koetella kaikki Totuudella…?

    Tykkää

  51. Mielestäni en tunnepohjalta arvioi asioista, vaan faktoihin perustuen. Mielestäni olen useaan otteeseen kertonut ajatuksiani pahan puhumisesta, joten niitä ei liene tarpeen erikseen etsiä.

    Eräs lehtileiketeologiaan perustuva väite on tällainen, kun siis esimerkkiä kaipasit: ”Itse suosittelisin tällaisissa vaikeissa tilanteissa katolisen kirkon tavoin ns. luonnonmukaisia menetelmiä.” Keroo blogisti, 1. syyskuuta 2015 klo 15.37, ”Syksy koittaa mutta päivä sarastaa”

    ”Luonnollinen perhesuunnittelu perustuu tieteellisiin tutkimuksiin naisten hedelmällisyydestä ja kuukautiskierroista.” kertoo katolinen.fi.
    Ei raamattu ohjaa tällaiseen. Lakikaan ei ole ensisijaisesti elämän ylläpitämistä varten, ellei elämällä ymmärretä uskonelämän ylläpitämistä (puhdasta omaatuntoa). Muutoinhan rooman marttyyrit tekivät väärin tunnustaessaan kristillistä uskoa, kun tiesivät sen seurauksena kuolevansa! Voimme huomata, että on olemassa sellainenkin vaihtoehto kuin pidättäytyminen, jos toinen osapuoli on vakavasti sairas.

    Täällä yleisesti koetaan, että se ja se sitominen tapahtui väärin perustein. Jos ne olisivat väärin perustein tapahtuneet, ja olisivatkin sidotut näin hyvän omantunnon pitäneet puoleltaan, tokkopa asianomaiset julkisesti astuisivat esiin toisia syyttelemään – niinkuin havaitsemme, että juutalaisetkin ymmärtävät, että julkinen vastaanseisominen ei ole se oikea tie.

    Tykkää

  52. ”Lakikaan ei ole ensisijaisesti elämän ylläpitämistä varten” – mitä varten se sitten on? Jos viittaat tällä nyt 10käskyn lakiin, niin se laki on annettu nimenomaan hyvää ja Jumalan mielenmukaista elämää varten. 10käskyssähän pointtina on se, että ihminen ymmärtäisi, mikä on oikein suhteessa Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Tässä merkityksessä laki on kyllä hyvin elämämyönteinen (esimerkiksi: Älä tapa tai Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi jne.)

    Marttyyrius on äärimmäinen tilanne, jossa noudatetaan nimenomaan 10käskyn lakia: Minä olen Herra sinun Jumalasi, sinulla ei tule olla muita jumalia. Marttyyri kuolee tilanteessa, jossa uskosta nouseva luottamus Jumalaan antaa voiman tunnustaa uskonsa myös äärimmäisessä tilanteessa – kuolemankin uhalla. Nähdäkseni se, että marttyyriudella puolustettaisiin kaltoinkohtelua, elämäkielteisyyttä tai väkivaltaa ylipäätään on ontuvaa argumentaatiota ja marttyyriuden väärinymmärtämistä. Kirjoittamasi perusteellahan voisi tehdä sellaisenkin ääritulkinnan, että koska ”lakikaan ei ole ensisijaisesti elämän ylläpitämistä varten”, uskovainen ihminen voisi hyväksyä esimerkiski abortin tai eutanasian..? Se, miten tuo marttyyrius liittyy ehkäisyyn tai ehkäisemättömyyteen kaipaa vähän tarkennusta. Millä tavalla Joonan kommentti, johon viittaat, on mielestäsi epäraamatullinen?

    Viimeiseen kappaleeseen kaipaisin myös hieman tarkennusta. Oletko sitä mieltä, että koko 70luvun kaikkine tapahtumineen tulisi antaa vain olla siitä keskustelematta? En ihan tunnista sitä, että tämän blogin sisällä olisi yllytetty pahan puhumiseen tai yksittäisten ihmisten ruotimiseen nimillä puhuen.

    Tykkää

  53. IK:sta 1. käskyn selitysosasta: ”Nämä kaksi nimittäin kuuluvat yhteen, usko ja Jumala. Sinun Jumalasi on oikeastaan – näin sanon – se, mihin sydämesi kiintyy ja minkä varaan sen uskot.” Näinollen voidaan sanoa, että ajallisen elämän ylläpitäminen ei ole lain ensisijainen tehtävä, sillä sanoihan Kristus 1.käskystä että ”Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.” (Matt:22:38)

    Epäraamatullinen on ko. Joonan kommentti, koska raamatussa ei ole ohjetta senkaltaiseen, eikä pyhien esimerkkiä eikä mitään siihen viittaavaa. Tämä käy selväksi lukemalla raamattua.

    ”Jos sydämesi pystyy erityisesti hädän ja puutteen aikana odottamaan pelkkää hyvää _yksin_ Jumalalta ja antamaan kaiken muun mennä menojaan, silloin sinulla on ainoa tosi Jumala. Ja päinvastoin jos sydän on kiintynyt johonkin muuhun, jolta se odottaa hyviä lahjoja ja apua enemmän kuin Jumalalta, ja jos se ei pahan kohdatessa juokse hänen turviinsa, vaan pakenee häntä, silloin jumalasi on toinen, epäjumala.” Ajattelen, että jotkut huutavat hädässänsä mediaa avuksi, kun pitäisi huutaa Herraa avuksi.

    70-luvun tapahtumissiin voisin lähestyä lyhyesti vaikka näin: ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. 35 Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa.” (Matt.12) Puolestani käytäköön keskustelu siellä, missä se menee kristillisen opin mukaisessa järjestyksessä, ei sen ulkopuolella.

    Tykkää

  54. Ldsh:lle, luepa kokonainen Kristuksen sana :

    Matt 22:36-40: 36) ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” 37) Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. 38) Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. 39) Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. 40) Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”

    Huomannet Kristuksen sanan: toinen YHTÄ TÄRKEÄ.

    Tykkää

  55. Joona kirjoitti: ”SRK:n johdolla olisi velvollisuus puuttua sellaiseen.”

    Lempäälän osalta näin on jo käymässä.

    Luotettavasta lähteestä kerrotaan, että SRK:n työvaliokunta on kokouksensa jälkeen kutsunut paikallisen johtokunnan ja toisen osapuolen johdollaan keskusteluun. Kutsussa kehotetaan pidättäytymään yksittäisiin ihmisiin kohdistuvista sielunhoidollisista toimenpiteistä. Lisäksi kirjeessä on useita neuvon sanoja.

    Toivotaan, että blogissa paljon esillä ollut asia on nyt kääntymässä parempaan suuntaan.

    Tykkää

  56. Vaarilla oli vähän vaikeuksia tekniikan kanssa. Kun yritin vastata Joonan kommenttiin 20.5. klo 20.29 (Eudokimoksen kommentin 19.5. klo 9.31 alla), tulivat kommenttini aluksi tänne loppuun. Siitä nuo ylläolevat poistomerkinnät.

    Varmaan tällä on yleisempääkin mielenkiintoa, joten toistan sen tässä.

    Joona kirjoitti: ”SRK:n johdolla olisi velvollisuus puuttua sellaiseen.”

    Lempäälän osalta näin on jo käymässä.

    Luotettavasta lähteestä kerrotaan, että SRK:n työvaliokunta on kokouksensa jälkeen kutsunut paikallisen johtokunnan ja toisen osapuolen johdollaan keskusteluun. Kutsussa kehotetaan pidättäytymään yksittäisiin ihmisiin kohdistuvista sielunhoidollisista toimenpiteistä. Lisäksi kirjeessä on useita neuvon sanoja.

    Toivotaan, että blogissa paljon esillä ollut asia on nyt kääntymässä parempaan suuntaan.

    Tykkää

  57. Hyviä uutisia LMVaarilta – kiitos!

    Historialliset tapahtumat ja ilmiöt ovat ainutkertaisia, mutta niissä ilmenee jatkuvasti samantyyppistä ja tuttua, niin että Salomon Saarnaaja totesi jo 3000 vuotta sitten historiaa tutkittuaan: ”Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla.” (Saarn. 1:9)

    Ihmiskunnan henkisinä luomuksina ja konstruktioina uskonnoilla ja ideologioilla onkin paljon niiden ”morfologiaan” ja sosio-psykologisiin dynaamisiin prosesseihin liittyviä yhteisiä piirteitä. Historioitsijat Spengler ja Toynbee ovat analysoineet tällaisia orgaanisia prosesseja kokonaisten kulttuurien ja sivilisaatioiden tasolla.

    Pysähdyttävän paljon näitä samantyyppisiä rinnakkaisilmiöitä on tapahtunut ainakin ”länsimaisissa” uskonnoissa ja aatteissa sekä niiden ylläpitäjäyhteisöissä. On ideologioitten ja uskontojen oma syntyvaiheensa, räjähdysvaiheensa, kaavoittumisen vaihe, uudelleentulkinnanvaihe jne. Ja valitettavan usein tarkoitus on pyhittänyt keinot tämän päivän terrorismin tapaan sekä ulkoisia että erityisesti sisäisiä vihollisia vastaan: Ranskan vallankumous vainosi vallankumuksen vastustajia ja kuningasmielisiä, Neuvostoliiton bolsevikkihallitus kansanvihollisia, kansalliskiihkoiset muiden kansojen edustajia, natsit juutalaisia epäihmisiä, maolaiset ns. oikeistolaisia ja taitavat nykyiset ääriliberaalit valmistautua arvokonservatismin sanktioimiseen ja likvidointiin. – Mutta myös kristittyjen päästessä valta-asemaan alkoivat entiset vainotut vainota muita, katolisella kirkolla oli inkivisitionsa, uskonsodat albigenssejä ja valdolaisia vastaan, ortodoksit syyllistyivät em. hävitystöihin vanhauskoisia vastaan ja pogromivainoihin juutalaisia vastaan, luterilaiset noitavainoihin ja vainoihin uudestikastajia ym. vapaita suuntia vastaan. Ja julistihan weli-Martti talonpoikien listimisen suoranaiseksi jumalanpalvelukseksikin, mutta samaahan harrastivat omat valkoisemmekin paikoin sisällisodan jälkeen punaisten suhteen.

    Mutta me emme elä enää Vanhan Testamentin aikaa, kuten esim. Ldsh edellä antaa ymmärtää. Uuden Testamentin Herra sanoi seuraajilleen: Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! (Joh. 13:34) – ”Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta…! (Matt. 5:43-44)

    Herra armahda meitä kristittyjä pahoista teoistamme ja sokeudestamme!

    Tykkää

  58. Voin ortodoksina allekirjoittaa täysin sekä Joona että Markku Korteniemen puheenvuorot Mariasta ja hänen asemastaan Kirkon puolesta esirukoilevana Jumalanäitinä. Juuri Marian esimerkilliseen maalliseen vaellukseen perustuu hänen kunnioittamisensa. Maria viittaa ikonitaiteessakin aina Poikaansa ja esittelee Häntä. Näin Kirkon uskossakin. Ajattelen, että ensimmäinen ikoni, kuva, Autuaasta Mariasta on piirretty jo Uudessa Testamentissa.

    Tykkää

  59. Päivitysilmoitus: Katolilaisen kirje lestadiolaisille – Hulluinhuonelainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s