Lars Levi Laestadius: Tarkastussaarna
”En minä kadu sitä, että minä olen teidän murheelliseksi saattanut; vaan siitä minä iloitsen, että te tulitte murheelliseksi ja paratuksi Jumalan mielen jälkeen! Ei ole siis millään tavalla tullut teille vahinkoa meidän kauttamme.”
Pyhä Paavali kirjoittaa kristityille Korinthossa 2 Epistolan 7 luvussa, että hän on saattanut heitä murheelliseksi, koska hän ensimmäisessä Epistolassa oli saarnannut kovan tuomion, ja soimannut heitä; sillä heidän välillänsä oli riita ja eripuraisuus. Ja he kävit oikeutta maallisen voiton tähden. Ja heidän seurassansa oli yksi huora, ja muuta vääryyttä, jonka tähden Paavali oli ensimmäisessä Epistolassa heitä puhutellut. Ja tämän tähden olit Korintholaiset tulleet murheelliseksi. Mutta tämä muret oli tapahtunut parannukseksi, sen tähden hän kirjoittaa, ettei hän kadu sitä, että hän kovan puhuttelemisen kautta oli heidät murheelliseksi saattanut.
Mutta enemmän hän tuli iloiseksi siitä, että se muret oli tullut heille parannukseksi; ja ettei heille ole tullut millään tavalla vahinkoa entisen kovan puhuttelemisen kautta. Niin kuin Paavali kovan puhuttelemisen jälkeen tuli iloiseksi, kuin hän sai kuulla, että se oli vaikuttanut yhden surun ja murheen, joka on Jumalan mielen jälkeen, niin olen minä myös iloinen siitä, että moni kova sydän on särkynyt evankeliumin saarnan kautta, joka kovan lain jälkeen on saarnattu, ja että moni köyhä ja viheliäinen on tullut tuntemaan armon voimaa ja taivaan valtakunnan esimakua. Minä olen siis vakuutettu siitä, että entiset kovat puhuttelemiset ja lakisaarnat ei ole millään tavalla tulleet teille vahingoksi, vaan parannukseksi ja ylösrakennukseksi. Ja teidän pitää viimein kiittämän senkaltaisia opettajia, jotka ovat teitä puhutelleet, soimanneet ja haukkuneet, koska te olette omissa sydämissänne koetelleet, mitä tämä haukkuminen on vaikuttanut.
Niin kuin Paavali tuli iloiseksi, koska hän sai kuulla, että hänen soimauksensa ja kovat puhuttelemisensa olit saattaneet korintholaiset murheelliseksi, niin minä myös olen saanut iloa, että entiset kovat puhuttelemiset ja lakisaarnat ovat vaikuttaneet surun ja murheen, joka on Jumalan mielen jälkeen, ja että tämä muret on monelle saattanut parannuksen autuudeksi, jota ei yksikään ihminen kadu. Jos joku onnetoin sielu olis vielä, jonka sydän ei ole särkynyt, jos joku sokea raukka olis, jonka silmät ei ole vielä auvenneet, jos joku kuuro ja mykkä olis vielä, joka ei saata puhua ja kuulla, niin hänen pitää tietämän, että Jumala on sen opettajan suun kautta senkaltaisia kovakorvaisia puhutellut, mutta he ovat itse vastaan seisoneet.
Eli tohtiiko yksikään tässä seurakunnassa sanoa: ”Sinun tähtes minä olen paatunut. Sinun tähtes olen minä epäilykseen vajonnut. Sinä olet meitä helvettiin tuominnut. Sinun pitää vastaaman meidän sieluimme edestä.?” Jos senkaltainen ihminen löytyy, joka opettajan kautta paatuu, hän saapi syyttää itseänsä, etti hän ole ottanut vaaria opettajan kovista soimauksista ja manauksista parannukseksi ja ylösrakennukseksi. Hän syyttäköön itseänsä, joka on paatunut juutalaisten kanssa. Paaduit kyllä juutalaiset Johannes Kastajan aikana, ja paaduit myös Vapahtajan aikana, koska itse Jeesus julisti heille Jumalan ankaran vanhurskauden. Ja se vanha Simeon oli jo silloin nähnyt, että Kristus on pantu lankeemiseksi ja nousemiseksi monelle Israelissa, jota vastaan sanotaan.
Onkos se Vapahtajan syy, että muutamat lankeevat paatumukseen, koska hän julistaa Jumalan ankaran vanhurskauden? Onkos se opettajan syy, että muutamat lankeevat paatumukseen, koska opettaja julistaa suruttomille Jumalan ankaran vanhurskauden? Oma se on heidän syynsä, että muutamat paatuvat rangaistuksen tähden ja tuomion tähden. Mutta jos opettaja ei varoita suruttomia siitä hirmuisesta tuomiosta ja kadotuksesta, koska hän näkee syntiset elävän jumalattomuudessa, silloin aikoo Herra vaatia syntisten sielut opettajan kädestä, niin kuin kirjoitettu on profeetta Hesekielin kautta. Ja senkaltaisen opettajan saarnan kautta pääsevät suruttomat soimaamaan häntä sanoen: ”Sinä näit meidän elämämme; sinä tiesit meidän sokeutemme ja pahuutemme, mutta et ole meitä varoittanut; sinä näit meidän elävän julkisessa jumalattomuudessa, mutta et ole meitä nuhdellut. Vastaa nyt, mykkä koira meidän sieluimme edestä.”
Ne harvat sielut, jotka koiran haukkumisen kautta ovat heränneet, koska huone oli palamassa, pitää todistaman, että se oli uskollinen talon koira, joka niin haukkui, että ihmiset heräisit ja pääsit henkensä kanssa tulipalosta ja valkean hädästä pakenemaan. Mutta koiran haukkuminen kuuluu välistä peninkulmanki päähän. Jos nekin ihmiset heräisit, jotka ovat edempänä, niin se olis hyvä! Ja ei ne ihmiset suutu koiralle, jotka asuvat huoneessa, vaikka hän haukkuu niin kovin, että he heräävät. Mutta varkaat vihaavat koiria, sillä varkaat ei paali varastaa niin kauan kuin koira haukkuu, sillä ne arvaavat, että talon ihmiset heräävät koiran haukkumisesta, mutta jos koira ei hauku, niin pääsevät varkaat varastamaan.
Minä tiedän, että armonvarkaat kovin suuttuvat, ei ainoastansa minulle, vaan myös muille koirille, jotka niin kovin haukkuvat, että ihmiset heräävät. Mutta minä tiedän myös, että ne ihmiset, jotka ovat koiran haukkumisen kautta heränneet, pitävät sen hyvänä, että koira haukkuu. Jos ei olis koira haukkunut, niin olisit ihmiset nukkuneet ijäksipäiväksi. Sen tähden sanon minä niin kuin Paavali kirjoittaa korintholaisille: En minä kadu, että minä olen teitä murheelliseksi saattanut, vaan minä iloitsen siitä, että teidän murheenne tuli parannukseksi, sillä te tulitte murheellisiksi Jumalan mielen jälkeen. Ei ole siis millään tavalla teille tullut vahinkoa meidän kauttamme.
Todistakaat nyt, te kaikki heränneet sielut tässä seurakunnassa, jos teidän sielullenne on tullut vahinkoa sen kautta, että teitä on haukuttu. Ja onkopa sen tähden liiaksi haukuttu? Muistattekos, minkäkaltainen elämä oli tässä seurakunnassa muutampi vuosi takaperin, koska kaikki ihmiset olit nukkumassa synnin unessa? He olit tietämättömyydessä. He olit kaikki armon varkaat. He luulit kaikki tulevansa autuaaksi, vaikka heidän elämänsä oli juuri pakanallinen elämä. Muutamat pidit viinakauppaa, muutamat tappelit, muutamat varastit, muutamat huorin teit, ja yhtähyvin he olit siinä uskossa, että Jumala ottaa heitä taivaaseen ilman katumusta ja ilman parannusta. Ja ei siihen aikaan epäillyt yksikään autuudestansa, vaan kaikilla oli vahva usko.
Mutta kuinkas olis käynyt teille, jos te olisitte saaneet rauhassa nukkua? Te olette jälkeen huomainneet ja tunteneet, että semmoinen elämä viepi ojeti helvettiin. Ja nyt te olette muutampi osa kuitenki heränneet synnin unesta. Te olette huomainneet, että semmoinen elämä oli riettaalle, mutta ei Jumalalle otollinen. Kukas teitä herätti ylös? Koira alkoi ensin haukkumaan ja siitä haukkumisesta heräisit muut koirat haukkumaan, ja penikat aloit vinkumaan ja ihmiset aloit sen kautta heräämään, ja varkaat aloit pelkäämään, että he menevät helvettiin, eikä tohtineet enää varastaa. Ja sama haukkuminen kuului vielä edemmäksi, josta varkaat ovat kovin suuttuneet niille koirille. Mutta kaikki, jotka tämän haukkumisen kautta ovat heränneet synnin unesta, pitävät hyvänä, että heitä on haukuttu.
Mutta moni tahtoo tulla uneliaaksi päivän aikana, joka on herännyt yöllä. Muutamat varkaat varastavat, vaikka heitä yöllä haukutaan, sillä koirat ei saata enemmän tehdä kuin haukkua. Jos varkaat yhtähyvin varastavat, vaikka koirat haukkuvat, ei se ole koirain syy. Mutta jos koira on niin hullu, että hän haukkuu talon ihmisiä, ja erinomattain lapsia, niin sanoo Isäntä: ”Tiedätkös huutia! Pitäispä oikia talon koira tunteman talon ihmisiä, erinomattain lapsia, jotka talossa ovat.” Jos koira alkaa lapsia puremaan, niin häntä pieksetään talon isännältä.
Paavali tuli iloiseksi siitä, että koska hän ennen oli haukkunut ja soimannut korintholaisia, ja tämä haukkuminen oli vaikuttanut surun ja murheen, joka on Jumalan mielen jälkeen. Niin minä myös olen iloinen siitä, että entiset soimaukset ovat totisen surun ja murheen vaikuttaneet teissä. Moni on sen entisen haukkumisen kautta tullut tuntemaan syntinsä. Moni on haukkumisen kautta herännyt synnin unesta. Moni on häätynyt pakenemaan Vapahtajan tykö. Moni on tuntenut armon merkkiä ja taivaan valtakunnan esimakua. Kaikki heränneet ja armoitetut sielut pitää todistaman, ettei ole vahinkoa tullut heidän sielullensa, koska se entinen haukkuminen on vaikuttanut parannuksen autuudeksi, jota ei yksikään ihminen kadu. Ei suinkaan ole liiaksi haukuttu.
Mutta nyt olen minä väsynyt haukkumasta, sillä niin kauan kuin lampaat pysyvät koossa, täytyy myös koiran olla vaiti. Mutta jos lampaat alkavat karkaamaan, taikka jos keiturit alkavat varastamaan lammasten ruokaa, niin silloin panee isäntä koiransa niitten perään, jotka karkaavat mettään; ja koirat ajavat pois keiturit. Mutta mykät koirat hirtetään. Ja jos koirat alkavat puremaan lampaita, niin fiilataan kaikki hampaat pois. Mutta te tiedätte myös, että koiran täytyy aivan perässä kulkea. Jos koira menee lammasten eteen, niin hän tekee enemmän vahinkoa lammasten isännälle kuin apua. Sentähden täytyy koiran kulkea lammasten perässä. Ja silloin vasta, kuin lauma on ajettu kotia, saapi koira tulla sisälle.
Olen minä kerran nähnyt, että yksi koira meni edellä ja lampaat seuraisit perässä, mutta se oli penikasta harjaantunut niin käymään edellä. Ja lampaat olit harjaantuneet seuraamaan perässä. Koira pantiin aamulla lammasten kanssa menemään laitumelle, ja illalla toi hän lampaat kotia. Mutta semmoista ei löydy monessa paikassa. Minä en ole semmoinen koira, että minä pääsisin lauman eteen, vaan minun on täytynyt aina jälissä kulkea. Ja hyvä jos isäntä laskee viimeinkään sisälle. Mutta nyt minä olen väsynyt haukkumasta niitä lampaita, jotka pysyvät koossa.
Mutta minun täytyy haukkua niitä, jotka lähtevät laumasta karkaamaan mettään, ja kukatiesi vievät vielä muita perässänsä. Ja niitä täytyy minun myös haukkua, jotka puskevat heikkoja, eli polkevat laidunta, eli pilaavat vettä jalvoillansa. Ja vielä täytyy minun haukkua niitäki, jotka jäävät ylön kauvas. Mutta erinomattain niitä, jotka tulevat lammasten edestä varastamaan, niitä täytyy minun haukkua. Ja armonvarkaita täytyy minun haukkua, vaikka varkaat kiroavat aina niitä koiria, jotka haukkuvat niin kovin, että ihmiset heräävät.
Todistakaat nyt, te heränneet sielut, jotka koiran haukkumisen kautta olette heränneet, muistakaat ja todistakaat nyt, jos koiran haukkuminen on tullut teille vahingoksi. Todistakaat, todistkaat nyt, te Jeesuksen lampaat, jos koira on teitä purrut eli haavoittanut. Todistakaat nyt, kaikki pienet karitsat, olenko minä ajanut teitä mettään, eli olenko minä niin kuin vihainen koira purrut teidän sydämenne, eli raatanut teidän tuntoanne niin kovin, ettei teidän Vapahtajanne ole saattanut tunnon haavoja parantaa. Todistakaat kaikki tiaiset ja pulmukaiset, olenko minä purrut teidän sydämenne niin kovin läpi, että hampaat ovat menneet läpi teidän sydämenne. Todistakaat nyt kaikki tiaiset, pulmukaiset ja satakieliset ja talvitiaiset, olenko minä pyytänyt teidän sielujanne ansalla eli luodilla. Todistakaat nyt, kaikki pikku kalaiset, jotka olette tarttuneet Pyhän Hengen verkkoon, todistakaat nyt, olenko minä ja muut kalamiehet pyytänyt teitä nuotalla ja verkolla sitä varten, että minä saisin keittää eli paistaa teitä.
Enkös minä ja muut ole pyytäneet teitä sitä varten, että kaikki pikku tiaiset ja pulmukaiset pääsisit haukan kynsistä, ja että kaikki Jeesuksen lampaat tulisit varjelluksi hukan suusta, ja että kaikki vapisevaiset karitsat pääsisit paimenen tykö? Sitä varten olen minä haukkunut, että kaikki eksyväiset lampaat koiran haukkumisen tähden peljästyneenä lähtisit juoksemaan paimenen tykö, ennen kuin hukka tulee syömään ja raatamaan heidän sielujansa. Sitä varten olen minä haukkunut, että kaikki tiaiset, satakieliset ja pulmukaiset ja pääskyiset pakenisit pesäänsä sen elävän viinapuun rakoihin, ennen kuin haukka tulee heitä syömään; ja raatamaan sen suuren ristinkantajan, Jeesuksen, lampaita.
Sen suuren ristinkantajan käskyn jälkeen olen minä heittänyt verkkoni apajalle, ja olen saanut muutampia pieniä sirkkoja ja muutampia pieniä kultakaloja, jotka nyt uivat punaisen meren aalloissa. Ja sen punaisen meren rannalla visertävät kaikki satakieliset ja tiaiset elävän viinapuun oksain päällä. Sen punaisen meren rannalla käyvät myös Jeesuksen lampaat laitumella. Ja punaisen meren rannalla hyppäävät Jeesuksen karitsat ilosta ja riemusta. Ja punaisen meren rannalla veisaavat kaikki pääskyiset, tiaiset, satakieliset ja pulmukaiset. Amen halleluja, kiitos ja kunnia ja voima ja ylistys olkoon sille suurelle ristinkantajalle nyt ja ijankaikkisesti. Amen
Jäljennös /Lundbergin kokoelma (alku puuttuu)
Mitä tarkoittaa Jumalan mielen mukainen murhe? Puhutaanko siitä nykyisin riittävästi? Onko meillä sellainen? Tulisiko meillä olla?
Tuleeko uskovaisille saarnata herätystä? Jos tulee, miksi, jos ei tule, miksi ei?
Tarvitsisimmeko me, nykyajan vanhoillislestadiolaiset, samanlaisia saarnoja kuin tämä rovastin saarna? Tulisiko meitäkin ”saattaa murheelliseksi”? Vai voimmeko luottaa siihen, että ”jos tämän joukon mukana pysyt, pääset varmasti taivaaseen”?
Mistä tunnistaa hyvän saarnan?
Hulluinhuonelainen 
Pahoittelen, että kirjoitus on pitkä kuin nälkävuosi, mutta ei pahemmin näytä kommentteja tulleen, joten tulee korvatuksi hävikki sitten yhdellä vähän pitemmällä. Voin taata, että jotain ajatuksia herää varmasti, jos tämän luet loppuun.
Jumalan mielenmukainen murhe on sitä murhetta, joka tulee ihmiselle siitä, kun hän todella ymmärtää rikkoneensa Jumalaa vastaan ja tahtoo tehdä siitä parannuksen. Jumalan mielen mukaisesta murheesta ei puhuta käytännössä ollenkaan, mutta siitä pitäisi ehdottomasti puhua ja kyllä, meillä tulisi olla Raamatun mukaan Jumalan mielenmukainen murhe synnistä, aivan kuten apostoli Paavalilla (Room. 7). Kyllä meitä pitäisi saattaa murheelliseksi, aivan kuten Paavali oli Korinton seurankunnan murheelliseksi saattanut. (2.Kor. 7:8-13)
Meidän suurin ongelma on nykyään, että käytännössä, jos olet vanhoillislestadiolainen, olet elävässä uskossa. Luterilaisessa kirkossa ei sillon LLL:n aikana ollut tätä ongelmaa, oli aivan ilmeistä, että ei montaa elävää kristittyä kirkosta löytynyt, koska suurin osa eli aivan julkisynnissä. Nyt yksi suuri ongelmamme on, että rehellistä lakia ei voida saarnata sen takia, koska kaikki vanhoillislestadiolaiset ovat elävässä uskossa, eikä lain kolmatta käyttöä pidetä oikeana (mitä ihmettelen kyllä suuresti). Näin ollen ei rehellistä lakia saarnata muillekaan, jolloin eivät ulkopuolisetkaan ymmärrä, miksi pitäisi tehdä parannus, ”…sillä lain kautta tulee synnin tunto” (Room. 3.:20). Tällöin myös ”väärän parannuksen” mahdollisuus kasvaa, jos joku liittyy yhteisöön vain jonkun kaverin takia tms., eikä todellista katumusta synnin vuoksi ole ollut, ei välttämättä parannuskaan ole ollut todellinen.
Rehellisellä lailla tarkoitan sitä, että kyllä, me puhumme synnistä, mutta emme kuitenkaan ymmärrä, mitä se on. Kaikkihan kyllä tietävät olevansa syntisiä, eihän tässä nyt siitä edes ole kysymys. Ihmiset pitäisi saada vain ymmärtämään, mitä se synti on ja kuinka hirvittävä asia se on, sitten vasta ihmiset osaisivat olla todella kiitollisia Evankeliumista. Voidaan sanoa, että tämä sukupolvi on sellaista, jotka, jos heille sanoo, että he tekevät syntiä, vain nauravat. Eli kyllä, pitäisi saarnata myös herätystä.
Lainaus ”http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/yo/6.html”, Lain kolmannen käytön kaksi eri kantaa, joista ensimmäinen on ilmeisesti sama kuin vl-kanta. Nyt tuossa on siis puolustettu tuota kirkon kantaa tietysti.
Toiset ovat ajatelleet ja opettaneet, että uudestisyntyneiden ei ole määrä lain avulla opetella uutta kuuliaisuutta ja hankkia tietoa teoista, joissa heidän tulee vaeltaa; (Ef. 2:10) ei myöskään oppia näistä asioista saa perustaa lakiin. Onhan Jumalan Poika vapauttanut heidät ja tehnyt heistä Henkensä temppeleitä. Niin kuin aurinko vapaana, kenenkään kiirehtimättä, aivan itsenäisesti kiertää kierroksensa, niin tekevät myös uudestisyntyneet itsenäisesti Pyhä Hengen innoittamina ja kiirehtiminä sellaista, mitä Jumala heiltä vaatii. (vl-kanta)
Toiset ovat sitä vastoin opettaneet seuraavaan tapaan: On aivan totta, että Pyhä Henki panee uskovat ihmiset liikkeelle. Näin he sisäisen ihmisen puolesta täyttävät Jumalan tahtoa alttiisti. Silti juuri Pyhä Henki käyttää kirjoitettua lakia myös opettamaan oikein uskovia palvelemaan Jumalaa hänen kirjoitetun lakinsa ja sanansa mukaan, ei omien ajatusten mukaisesti. Kirjoitettu sana on luotettava sääntö ja ohje, jonka mukaan hurskas elämänvaellus on muodostettava Jumalan iankaikkisen, muuttumattoman tahdon mukaiseksi. (Kirkon kanta)
TykkääLiked by 1 henkilö
Jatkuu..
Huolestuttavan Iso osa kavereistani/tutuistani, joita tunnen, ovat valmiita tekemään rikoksen, (varsinkin, jos siitä ei jää kiinni, esim. matkustaminen ilman lippua, ylinopeus, veronkierto, joillakin jatkuvasti kaksimieliset, pervot vitsit jne.) tai jos se on yleisesti hyväksyttyä. Eikä se tunnu kolkuttavan ollenkaan, kun siitä sanoo, että tämä on väärin. Jos pitää paikkaansa se, että kristitty ei tarvitse lain kolmatta käyttöä tehdäkseen Jumalan tahdon, on tultava siihen johtopäätökseen, johon olen kyllä jo joutunut muutenkin tulemaan, että suurin osa vl-kristityistä ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä omista Pyhää Henkeä, eikä näin ollen ole eläviä kristityitä, koska he eivät tahdo toimia oikein. Jos tarvitsee, niin silloin porukka on varmaan sikeässä unessa hengellisesti. Normaali kristitty tahtoo kyllä toimia aina oikein, enkä tarkoita, etteikö hän voisi tehdä syntiä, mutta ei jatkuvasti, elämäntapana. Ei siis mielestäni ole mitenkään turhaa pilkunviilaamista em. asiat. (2. Tim. 3:1-5) Siksi mielestäni myös elävä kristitty tarvitsee Jumalan terveellistä sanaa ( = lakia) pysyäkseen oikealla tiellä. (2. Tim. 3:15-17)
Nyt joku sanoo, että mitäs mokomista pikkurikoksista, mutta selitäppäs minulle sitten, mikä on sellainen synti, johon Jeesus antaa luvan, tai Raamattu muutenkaan? Ja kyllä, ymmärrän hyvin, jos ei ketään kiinnosta esim. katuevankeliointi, koska kenellä nyt olisi pokkaa esim. ensin rikkoa kaikkia mahdollisia liikennesääntöjä (perimmiltään rikkoa Jumalaa vastaan) ja sitten mennä kaduille kutsumaan ihmisiä parannukseen. No ei ainakaan minulla, koska tietäisin, että olen itse parannuksen tarpeessa. Enkä tahdo Jumalan sanaakaan lukea, koska se saisi minut vain tuntemaan oloni huonoksi, kun siellä niin kovin ”haukutaan”. Eikä varsinkaan vakuuta, kun ihmiset näkevät, että kristitty ihminen rikkoo lakia ja kohta on evankelioimassa (1. Piet. 2:11-12). Mitä kristillisyyttä se sellainen on? Ymmärtääkseni 90-luvulla on vielä keskusteltu aivan tosissaan liikennesääntöjen rikkomisestakin, nykyään ei kuule sitä.
Juudas Iskariot eli myös samankaltaisessa synnin luvallisuudessa ja ilmeisesti hän ei pahemmin edes varastanut rahaa (ei ainakaan suuria määriä), koska kuitenkin hän piti huolta opetuslasten rahakukkarosta, ja ilmeisesti sieltä kuitenkin riitti rahaa. Ei, Juudaksen synti oli ahneus (varastaminen ei välttämättä aina ole ahneutta). Ahneus on kaiken pahan alku ja juuri sitä ovat myös veronkierto ja liputta matkustaminen. Ylinopeus Itsekkyyttä, mikä on epäjumalanpalvelusta (1. ja 2. Käsky) ja siten myös törkeästi Jumalaa vastaan rikkomista.
Huonosti kävi myös Ananiaalle ja Safiralle, koska he vaelsivat jaetulla sydämellä, eivätkä varmaan ajatelleet, että tässä nyt niin vakavasta asiasta oli kysymys, annoimmehan me kuitenkin suurimman osan rahoista pois. Ei, Jeesus ei kysy tuomiopäivänä, seurasimmeko Häntä suurimmalla osalla sydämestämme, vaan Jeesus kysyy, että olinko minä sinulle kaikkesi elämässä. Ananias ja Safira eivät ajatelleet Jumalan valtakunnan parasta, vaan omaa parastaan.
Voimme siis päätellä, että kristitty joutuu välillä myös ”ristiinnaulitsemaan” lihansa pysyäkseen oikealla tiellä, sekä vahvistamaan itseään Jumalan sanalla ja sen terveellisellä opetuksella (johon kuuluu myös lain kolmas käyttö).
Mutta, koska olet vanhoillislestadiolainen, olet elävä kristitty, kiitos Herralle, niin kauan kuin itse et kiellä uskoasi, vaikka teet mitä. Tätä vahvistavat myös kaikki meidän tapamme, joista tosin osa on aivan Raamatullisiakin.
TykkääTykkää
Jatkuu…
Eli Seurakuntaoppi tai sen liika korostaminen on käytännössä siis syypää veltostumiseen. Me olemme oikeassa, koska olemme oikeassa, ja pelastumme, koska olemme ainoita oikeita oikeassa olevia kristityitä, jotka ovat oikeassa olevia kristityitä, jotka ovat oikeassa. Eli, apinanuskolla vain mennään, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että lapsellisesti uskotaan vaan, että me ollaan oikeita uskovaisia, niin päästään taivaaseen (uskon kohde on valitettavasti vähä hukassa usein monillakin). Mitä järkeä vaivata päätään millään uskoon liittyvällä asialla, koska olemme kuitenkin oikeassa ja pelastumme, kun olemme tässä porukassa. Paljon mukavampi vain harrastella ja ahnehtia lisää omaisuutta jne., nyt kun olemme jo pelastetut (haiskahtaa pahasti kalvinistien perseverance of the saints –opilta, jota on vastaavalla tavalla ”väärinkäytetty” synnin luvallisuuteen ja veltostumiseen heidän porukoissaan). Hieman kärjistäen, puolestani seurakuntaoppi voitaisiin heittää romukoppaan (tai ainakin sen merkityksen jatkuva korostaminen ja alleviivaaminen lopettaa) ja katsoa, alkaako ihmisiä kiinnostaa Raamatun lukeminen ja kristityille terveellinen tekeminen, sekä synnin välttäminen. Vaihdetaan vaikka ”Kristus” jokaisen ”Vain me” – sitaatin tilalle. Totisesti, jos olisimme harhaoppisia ilman tuota seurakuntaoppia, tilanne on jo nyt niin huono, että melkein mieluummin vähän harhaoppisia, kuin paljon harhassa.
Nyt on tultava siis myös siihen johtopäätökseen, että vaikka synnin luvallisuus on saanut valtaa, suurin syntimme ei kuitenkaan ole enää itse synti, vaan se, että täytämme vapaa-aikamme kaikenlaisella muulla aktiviteetilla, mikä sinänsä ei ole syntiä, paitsi uskonelämää ruokkivilla terveellisillä tekijöillä, kuten vaikkapa Raamatun lukeminen ja tutkiminen ja pohdiskelu, rukoilu ja erilaisten asioiden pohdiskelu, esim. Kuinka voisimme paremmin tai sujuvammin viedä evankeliumia eteenpäin (Mark. 16:15-16) tai vaikkapa, että kuinka opetamme lapsillemme uskoamme (5. Moos. 11:18-21), koska ne käskyt ja tehtävät meille on annettu. En tarkoita nyt sitä, että em. asioihin pitäisi kaikki aika käyttää (itse kyllä voisin ja usein käytänkin :D), eihän se ole edes mahdollista, mutta mielestäni halveksumme Jumalaa, kun sanomme, että usko on meidän elämämme tärkein asia ja sanomme olevamme ainoita oikeita kristittyjä, mutta emme tahdo meidän rakkaan Jumalamme meille lahjoittamaa sanaa lukea, jotta oppisimme tuntemaan Hänet paremmin. Tämä on ristiriidassa em. asioiden kanssa. Eli toisin sanoen, me olemme kiinnostuneempia omista harrastuksistamme, kuin Jumalasta, täten nämä harrastuksemme koituvat meille epäjumalanpalvelukseksi ja siten myös synniksi. (Hoosea 4:6) (2. Tim. 3:15-17) (Gal. 2:20) (1. Joh. 2:15-17)
Näin tuhoutuu minun kansani, sillä kukaan ei tunne minua. Koska sinä olet hylännyt minut, hylkään minäkin sinut, et saa enää olla pappinani. Sinä olet unohtanut Jumalasi lain, minäkin unohdan sinun lapsesi. (Hoosea 4:6)
Englanninkielinen käännös on ehkä parempi:
My people are destroyed for lack of knowledge: because thou hast rejected knowledge, I will also reject thee, that thou shalt be no priest to me: seeing thou hast forgotten the law of thy God, I will also forget thy children.
TykkääTykkää
Jatkuu…
Meillä on nykyään lähinnä tällainen valittelukulttuuri, että kaikki valittelevat omaa huonouttaan, mikä muuten kertoo omasta vanhurskaudesta silloin, jos meillä ei ole tahtoa tehdä asioille mitään, koska meidän vanhurskautemme on Kristuksessa (ainakin minun), ei omissa teoissamme tai omassa hyvyydessämme tai synnittömyydessämme tai onnistuneisuudessamme, mutta kukaan ei kuitenkaan vaivaudu tekemään mitään – toisin sanoen lukemaan Raamattua ja etsimään sieltä periaatteita lasten kasvatukseen, evankeliumin levittämiseen, pukeutumiseen, perhe-elämään ylipäätään, miehen ja naisen rooliin, ylipäätään elämiseen (Mielestäni sellaisille asioille, joille voi tehdä jotain, on tehtävä jotain. Kun kukaan ei tee mitään, on tultava johtopäätökseen, että kuolleita ovat. Turha valittaa aina samasta asiasta (esim. ”huonosti olen osannut Raamattua opettaa lapsille”), ellei ole edes ottanut askelta asian edistämiseksi), mutta ei, näiden tilalle on otettu kaiken maailman elämäntaito-oppaat ja psykologian ammattilaisten sunmuiden kaikenlaisten filosofien jatkuvasti maallistuneemmat keinot ajatella asioita. On helpompi ja mukavampi harrastella ja tehdä kaikkea mukavaa, kuin perehtyä Jumalan Sanaan ja oppia tuntemaan Kristusta. Summatakseni, suurin syntimme on nykyään epäjumalanpalvelus, ”Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.” (Matt. 6:21).
Ajatteleppa tätä asiaa liittyen lasten kasvatukseen:
Tiedät, että Suomeen on tulossa rutto (maailma/synti), joka tarttuessaan tappaa 100% varmasti. Tiedät myös sen, että rutto on luonteeltaan sellainen, että se tarttuu 99,99% varmuudella. Sinulla on kuitenkin ohjekirja (Raamattu), jossa kerrotaan, miten lapsesi pelastuu rutolta 100% varmasti ja tiedät sen. Kaikesta tästä huolimatta et opeta lapsillesi sitä, mitä ohjekirja neuvoo tekemään, jotta he pelastuisivat rutolta, koska ajattelet heidän kuitenkin oppivan sen viimeistään sitten kun he kohtaavat ruton (mikä voi olla myöhäistä), mutta kuitenkin sanot rakastavasti lapsiasi. Samalla sanot, että usko on sinun elämäsi tärkein asia, mutta sinua ei kiinnosta pätkääkään Jumalan sana.
1. Edellä kuvatun perheen vanhemmat eivät ole kristittyjä, koska he eivät tahdo huolehtia lapsen (hengellisestä) hyvinvoinnista, vaikka väittävät rakastavansa heitä. ”Rakastavat” heidät kohti helvettiä.
2. Samalla tavalla kuin edellisessä, voidaan puhua lasten kristillisestä kasvattamisesta. Aivan samasta asiasta on kysymys, elämästä ja kuolemasta.
3. Summatakseni, ellet olet kiinnostunut lähimmäisesi pelastuksesta, et ole itsekään elävässä uskossa. Lasten roudaaminen seuroihin ei poista vastuuta (joka on ensisijaisesti isällä, mutta molemmilla vanhemmilla loppujen lopuksi) kristillisestä kasvatuksesta, koska he eivät ymmärrä puoliakaan siitä kaanaankielestä mitä he kuulevat siellä.
4.
Nyt jos joku sanoo, että eikö uskovainen saa luottaa siihen, että Jumala antaa kyllä sanoja, kun niitä tarvitaan. Kyllä saa, mutta mitä tässä pitää ymmärtää, on se, että Jumala on antanut meille kaiken tarpeellisen ilmoituksen sanassa, Raamatussa. Jos me ei haluta lukea sitä Jumalan ilmoitusta mikä meille on annettu, ei meillä ole minkään Raamatun kohdan nojalla lupa ajatella siten, että Jumala kyllä kertoo meille sitten sitä mukaa kaiken sen, mitä Hän haluaa meidän tietävän. Ei, ellei me luoteta meille annettuun Jumalan sanaan, toisin sanoen, ellei meitä kiinnosta lukea Raamattua, ellei meitä kiinnosta ottaa selvää Raamatusta, miten Evankeliumista voisi puhua epäuskoisille, mitä se meitä muutenkaan liikuttaa. Minun nähdäkseni väärää luottamusta. Raamattu kehottaa olemaan aina valmis kertomaan mihin toivomme perustuu. Olemmeko me valmiita, ellemme osaa? Onko meidän tarpeellista osata kertoa, että se, mitä kerromme, tosiaan perustuu Raamattuun, eikä esimerkiksi meidän tapakulttuuriin?
TykkääTykkää
Eikö totta, että jos olet uinnin valvoja, etkä osaa uida, mutta haluat todella pelastaa kaikki hukkuvat, opettelet uimaan, koska kun mennään tarpeeksi pitkälle rannasta, et ylläkään enää pohjaan? Sitä paitsi, et kyllä varmasti ajattele siten, että kyllä sitä sitten oppii uimaan, kun vaan syöksyy sinne veteen ilman opettelua. Sitä paitsi vedessä pääsee paremmin etenemään uimalla. BTW, ellet osaa uida, et kyllä ole uinnin valvoja…
Summatakseni kaiken edellä puhutun, elämme synnin luvallisuudessa, hengellisessä velttoudessa, välinpitämättömyydessä, epäjumalanpalveluksessa ja rakkaudettomuudessa, joten kyllä, tarvitsisimme kipeästi samanlaista saarnaa, kuin Laestadius on saarnannut. Olemme muutenkin poikenneet niin kauas alkuperäisestä kristillisyydestämme, ettei ole tosikaan. Tämän porukan mukana kulkeminen ja tapanormien noudattaminen ei auta pätkääkään tuomiopäivänä. Se auttaa, että uskoo Jeesukseen, ja Raamattu kertoo, että jos uskoo Jeesukseen, ei halua tehdä syntiä, oli se sitten mitä hyvänsä. Me ei vaan haluta olla liian tosissaan näitten asioitten kanssa, me halutaan kelvata tälle maailmalle, siltä vaikuttaa. Enkä puhu nyt mistään tapanormeista, vaan siitä, mitä Raamattu opettaa. Sellainen, mitä kuulee monesti, että ”uskovaiset on ihan samanlaisia, kun muutkin ihmiset”, alkaa valitettavasti näyttämään pikkuhiljaa juuri siltä itseltään. Me arvostellaan valtionkirkkoa maallistumisesta ja liberalisoitumisesta, mutta ei huomata, että sama tapahtuu meissä jatkuvasti. Pikkuhiljaa sallitaan syntiä ja maailmallisuutta. Mitä jos suurinosa meistä itseasiassa on kuollut huomaamattaan pois elävästä uskosta? Ainakin sikeässä unessa moni näyttää olevan, ellei nyt aivan kuollut.
TykkääTykkää
Minä saatan puhuta täyttä puppua, mutta Jumalan sana ei. Joten tuossa vähän sitä itseään, ja kehoitan lukemaan aivan itse sitä Raamattua. Voi tietysti olla, että olen valinnut tiettyjä ”herkkupaloja” vain tätä kirjoitusta tukeakseni, ja niin tietysti onkin :D. Kirjoitus on myös tarkoituksella provosoiva, että saataisiin jonkunlaista keskustelua aikaiseksi. En suinkaan ole esim. Evankeliumin saarnaamista vastaan, vaikka tuossa niin paljon ”lakia” puhuin ja kritisoin montaa asiaa, päinvastoin.
Hyvästä saarnasta vielä. Hyvä saarna koskettaa jokaista kuulijaa (kohtikäyvä), on Raamatullinen ja johdonmukainen, mielummin jonkun teeman sisällä oleva, kuin jonkun Raamatunkohdan tulkintaa kaanaankielen kera. Saarnan pitäisi mielestäni tähdätä seurakuntalaisten hengelliseen kasvuun.
”Paetkaa, benjaminilaiset, Jerusalemista, puhaltakaa pasunaan Tekoassa ja nostakaa merkki Beet-Keremin kohdalle; sillä pohjoisesta nousee onnettomuus ja suuri hävitys. Tytär Siionin, suloisen ja hemmotellun, minä hukutan. Hänen tykönsä tulee paimenia laumoinensa, he pystyttävät telttansa häntä vastaan yltympäri, syöttävät alansa kukin. Julistakaa häntä vastaan pyhä sota. ”Nouskaa ja menkäämme puolipäivän aikaan! Voi meitä, sillä päivä painuu, sillä illan varjot pitenevät! Nouskaa ja menkäämme yöllä ja hävittäkäämme hänen linnansa.” Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Kaatakaa puita ja luokaa valli Jerusalemia vastaan. Se on kaupunki, jota on rangaistava; siinä on pelkkää väkivaltaa. Niinkuin kaivo pitää vetensä tuoreena, niin sekin pitää pahuutensa tuoreena; sortoa, hävitystä kuuluu sieltä, minun edessäni on aina kipu ja haavat. Ota ojentuaksesi, Jerusalem, ettei minun sieluni vieraannu sinusta, etten tee sinua autioksi, asumattomaksi maaksi. Näin sanoo Herra Sebaot: Israelin jäännöksestä pidetään jälkikorjuu niinkuin viinipuusta; ojenna kätesi köynnöksiä kohti niinkuin viininkorjaaja. Kenelle minä puhuisin, ketä varoittaisin, että he kuulisivat? Katso, heidän korvansa ovat ympärileikkaamattomat, eivät he voi kuunnella. Katso, Herran sana on tullut heille pilkaksi, ei se heille kelpaa. Minä olen täynnä Herran vihaa, en jaksa sitä pidättää; vuodata se lapsukaisiin kadulla, niin myös nuorukaisparveen. Sillä niin mies kuin vaimokin vangitaan, niin vanhus kuin ikäloppu. Heidän talonsa joutuvat vieraille, niin myös pellot ja vaimot; sillä minä ojennan käteni maan asukkaita vastaan, sanoo Herra. Sillä kaikki, niin pienet kuin suuretkin, pyytävät väärää voittoa, kaikki, niin profeetat kuin papitkin, harjoittavat petosta. He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: ”Rauha, rauha!” vaikka ei rauhaa ole. He joutuvat häpeään, sillä he ovat tehneet kauhistuksia; mutta heillä ei ole hävyntuntoa, he eivät osaa hävetä. Sentähden he kaatuvat kaatuvien joukkoon, sortuvat, kun minä heitä rankaisen, sanoo Herra. Näin on Herra sanonut: ”Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne”. Mutta he vastasivat: ”Emme vaella”. Ja minä olen asettanut teille vartijat: ”Kuunnelkaa pasunan ääntä”. Mutta he vastasivat: ”Emme kuuntele”. Sentähden kuulkaa, te kansat, ja tiedä, seurakunta, mitä heille on tapahtuva. Kuule, maa! Katso, minä tuotan onnettomuuden tälle kansalle, heidän hankkeittensa hedelmän, sillä he eivät ole kuunnelleet minun sanojani, vaan ovat hyljänneet minun lakini. Mitä on minulle suitsutus, joka tulee Sabasta, ja paras kalmoruoko kaukaisesta maasta? Teidän polttouhrinne eivät ole minulle otolliset, eivätkä teidän teurasuhrinne minulle kelpaa. Sentähden, näin sanoo Herra: Katso, minä asetan tälle kansalle kompastuskiviä, joihin he kompastuvat, isät ja pojat yhdessä, ja naapuri naapurinsa kanssa hukkuu.” (Jer. 6:1-21)
TykkääTykkää
”Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: ”Minun on kosto, minä olen maksava”; ja vielä: ”Herra on tuomitseva kansansa”. Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin. Mutta muistakaa entisiä päiviä, jolloin te, valistetuiksi tultuanne, kestitte monet kärsimysten kilvoitukset, kun te toisaalta olitte häväistysten ja ahdistusten alaisina, kaikkien katseltavina, toisaalta taas tulitte niiden osaveljiksi, joiden kävi samalla tavalla. Sillä vankien kanssa te olette kärsineet ja ilolla pitäneet hyvänänne omaisuutenne ryöstön, tietäen, että teillä on parempi tavara, joka pysyy. Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on. Sillä ”vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele; mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen”. Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.” (Hepr. 10:26-39)
”Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala:
”Hylätkää väärät tienne ja tehkää hyvää! Silloin minä annan teidän asua tässä paikassa. Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!' Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne. Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. Älkää surmatko syyttömiä tässä maassa. Älkää seuratko muita jumalia, sillä se on teille turmioksi. Jos tottelette minua, niin saatte asua tässä maassa, jonka annoin teidän isillenne ikuisiksi ajoiksi. ”Mutta te luotatte valheellisiin hokemiin. Eivät ne teitä auta. Tällaisia ovat teidän tekonne: te varastatte, murhaatte, teette aviorikoksia, vannotte väärin, uhraatte Baalille ja juoksette muiden jumalien perässä, joita ette edes tunne! Sitten te tulette tähän pyhäkköön, joka on minun nimelleni omistettu, ja sanotte minun edessäni: 'Me olemme turvassa!' Kuitenkaan ette luovu kauhistuttavista teoistanne. Rosvojen luolanako te pidätte tätä temppeliä, joka on minulle omistettu? Siltä se minustakin näyttää, sanoo Herra. ”Menkää Siloon siihen paikkaan, jonka kerran otin nimeni asuinsijaksi. Katsokaa, mitä olen tehnyt sille kansani Israelin pahuuden tähden! Minä, Herra, sanon teille, että teidän tekonne ovat yhtä pahoja kuin isiennekin teot. Te ette kuunnelleet minua, vaikka minä uudelleen ja taas uudelleen puhuin teille. Te ette vastanneet minulle, vaikka minä kutsuin teitä. Sen vuoksi minä teen tälle temppelille, joka on minun nimelleni omistettu ja johon te luotatte, samalla tavalla kuin tein Silolle. Näin minä teen tälle paikalle, jonka annoin teille ja teidän isillenne. Minä karkotan teidät pois silmieni edestä, niin kuin olen jo karkottanut teidän veljenne, koko Efraimin heimon.” (Jer. 7:3-15)
”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu.” (1. Kor. 10:12)
”Älkää myöskään ruvetko epäjumalanpalvelijoiksi kuten muutamat heistä, niinkuin kirjoitettu on: ”Kansa istui syömään ja juomaan, ja he nousivat iloa pitämään”. (1. Kor. 10:7)
”Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.” (1. Kor. 6:9-10)
TykkääTykkää
”Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:15-16)
”Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan. Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa. Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi.” (Matt. 12:33-37)
”Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt. Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä. Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.” (1. Joh. 5:1-4)
“Be therefore imitators of God, as beloved children”
”Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset…ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle…Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha. Älkää sentähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on.” (Ef. 5:1, 10, 15-17)
”Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” (Gal. 2:20)
”Ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.” (2. Tim. 15-17)
”Painakaa siis nämä minun sanani sydämeenne ja mieleenne ja sitokaa ne merkiksi käteenne, ja ne olkoot muistolauseena otsallanne; ja opettakaa ne lapsillenne, niin että puhut niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi. Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi, että te ja teidän lapsenne kauan eläisitte siinä maassa, jonka Herra teidän isillenne vannotulla valalla lupasi antaa heille, niin kauan kuin taivas maan yli kaareutuu.”(5. Moos. 11:18-21)
”Kuinka sinun lakisi onkaan minulle rakas! Kaiken päivää minä sitä tutkistelen. Sinun käskysi tekevät minut vihollisiani viisaammaksi, sillä ne ovat minun omani iankaikkisesti. Minä olen kaikkia opettajiani taitavampi, sillä minä tutkistelen sinun todistuksiasi. Minä olen ymmärtäväisempi kuin vanhat, sillä minä otan vaarin sinun asetuksistasi. Minä pidätän jalkani kaikilta pahoilta teiltä, noudattaakseni sinun sanaasi. Minä en poikkea sinun oikeuksistasi, sillä sinä neuvot minua. Kuinka makeat ovat minulle sinun lupauksesi! Ne ovat hunajaa makeammat minun suussani. Sinun asetuksistasi minä saan ymmärrystä; sentähden minä vihaan kaikkia valheen teitä. Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.” (Ps.119:97-105)
”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.” (2.Kor. 13:5)
”Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.” (1.Joh.5:13)
TykkääTykkää
”Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska, ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana. Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta; ja minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta, jonka tähden minä olen lähettiläänä kahleissa, että minä siitä rohkeasti puhuisin, niinkuin minun puhua tulee.” (Ef. 6:13-20)
Muutamia linkkejä vielä, miten meidän pitäisi saarnata. Nyt täytyy heti sanoa, että en allekirjoita kaikkea opetusta, mitä näissä kerrotaan (suurimman osan kyllä), mutta mielestäni näistä tulee ainakin selville idea siitä, miten kannattaisi saarnata. Pakko sanoa, että varsinainen Lars Leevi Kakkonen mieheksi on tämä mies:
Näin tulisi saarnata (ainakin vähän aikaa, että saataisiin ravisteltua porukka hereille):
https://www.youtube.com/watch?v=COFC-Aue2rg&nohtml5=False
https://www.youtube.com/watch?v=Ky8dTyPpiAo
Hieman alhaisemmalla verenpaineella saarnattu, mielestäni hyvä:
https://www.youtube.com/watch?v=bYAA4TA7HEQ
Mielestäni hyviä neuvoja perheellisille, liittyen lastenkasvatukseen ja avioelämään ylipäätänsä. Itsekin kyllä sain tästä paljon, vaikken täytä kriteerejä:
https://www.youtube.com/watch?v=Ix-5Mtn0_Z0
Pari kevennystä:
https://www.youtube.com/watch?v=YvIyNcscXB8
https://www.youtube.com/watch?v=USBy0kHn4Og
Tarkennus vielä, vaikka sanoin valinneeni Raamatunkohtia tukeakseni kirjoitustani, en tarkoita sitä, että kirjoitan vain mitä hyvänsä ja sitten poimin Raamatusta asiayhteydestä irtirevittyjä lauseita, joilla yritän tukea omaa kantaani. Tarkoitus on pysyä Raamatun opetuksessa, ei omassani.
TykkääTykkää
Usch, tuolla, missä on nota kohtia 1-4., tuo nelonen on tullut vahingossa :O
TykkääTykkää
Kiitos, Jupe, jykevästä ja tarpeellisesta parannussaarnasta! 🙂 Allekirjoitan joka sanan!
TykkääTykkää
Kommenttia blogiin ja Jupen pitkään kirjoitukseen.
Minusta vanhoillislestadiolaisuudessa on paljon uneliaisuutta enkä muuten sulje itseäni pois vaaravyöhykkeeltä, vaan huomaan tämän itsessäni päivittäin.
Kun ensimmäisen kerran luin tämän blogin ja Joonan kysymyksen sen lopussa, mieleen tulivat sekä
1. vasemman laidan että
2. oikean laidan synnit.
Jupe valoitti oikein hyvin asiaa monesta näkökulmasta.
Meillä on ihan oikea ongelma tämä jokaista lähellä oleva tapakristillisyys, joka voi johtaa synnin hyväksymiseen osana elämäntapaa. ”Toimintaan osallistuminen” kuittaa enimmät synnit yhteisön silmissä arkielämän tasolla. Synnin kauhistuttava todellisuus ei nujertavassa voimassaan näyttäydy, vaan synti näyttäytyy usein lähinnä erilaisina direktiivirikkomuksina ja taitamattomuutena ja väsymisenä lasten kasvattajana (joista tosin toiseksi mainitun jokainen isät- ja äiditillassa vieraillut tietää hämmentävällä tavalla luontaiseksi, asiaan kuuluvaksi ja lähes hyväksytyksi osaksi Kelpo Kilvoittelijan ”uskonelämää”).
Täsmälleen saman sairauden kääntöpuoli on Valtakunnassa kilvoittelun korostuminen ja siihen luottaminen, että kaikki on järjestyksessä kun vain jaksaa kilvoitella yhteisessä matkasaatossa yhteistunnon kuuliaisuudessa. Muotoseikat kuten ripsiväri tsot tsot mutta ylinopeus tai kuivumassa olevaa korttia vailla ajelu heh heh pojat on poikia ja ymmärtäähän sitä että niin mennään kun auto on iso.
Itse olen kaikesta huolimatta ja maailmallisuuden vaaroista huolimatta jo vuosia nostanut toiseksi mainitut eli oikean puolen synnit keihään kärkeen. Miksi? Juuri siksi, että virallisissa yhteyksissä jaksetaan lähinnä sitä vahtia, että vasenta laitaa ei edes hivotella. Elämän tien oikealla puolella taas voidaan vaikka suviseurasaarnassa tai puhujainkokouksessa mennä aivan huoletta ryskyen ja kolistellen vaikka miten pitkälle pöpelikköön ilman että siihen kukaan puuttuisi tai voisikaan itseään leimaamatta puuttua.
Ps.
Mihin tarvitaan turhaa sekaannusta aiheuttavaa ja Raamatussa tuntematonta erillistä lain kolmatta käyttöä? Lain ensimmäinenkin käyttö kertoo aivan riittävällä tavalla Jumalan tahdon mukaisen elämän kenelle tahansa. Lain toinen eli pääasiallinen käyttötarkoitus taas auttaa syntisen Kristuksen luokse. Kolmannesta käytöstä puhuminen on aivan turha vaiva vai halveksiiko joku Pyhää Henkeä siten, ettei luota hänen spontaanisti ohjaavan uskovaa kohti Jumalan tahdon mukaista elämää (jonka lain 1. käyttötarkoitus jo tuo ilmi)?
Kristus meillä on useammin hukassa kuin direktiivit! Parasta säädyllisyyden opetusta on henkilökohtaisen Kristus-yhteyden tukeminen.
TykkääTykkää
”Itse olen kaikesta huolimatta ja maailmallisuuden vaaroista huolimatta jo vuosia nostanut toiseksi mainitut eli oikean puolen synnit keihään kärkeen. Miksi? Juuri siksi, että virallisissa yhteyksissä jaksetaan lähinnä sitä vahtia, että vasenta laitaa ei edes hivotella. Elämän tien oikealla puolella taas voidaan vaikka suviseurasaarnassa tai puhujainkokouksessa mennä aivan huoletta ryskyen ja kolistellen vaikka miten pitkälle pöpelikköön ilman että siihen kukaan puuttuisi tai voisikaan itseään leimaamatta puuttua.”
Avaatko hieman tuota, mitä tarkalleen ottaen tarkoitat noilla oikean puolen synneillä? Mitä tarkoitat sillä, että oikealla puolella voidaan mennä aivan huoletta ryskyen ja kolistellen vaikka miten pitkälle (vaikkapa joku esimerkki)?
Minun nähdäkseni Jeesus ja apostolit räksyttävät UT:ssa aivan jatkuvasti kristityille/seurakunnille synnistä ja kehottavat heitä hyviin tekoihin, mikä on aivan sama asia kuin tuo lain kolmas käyttö. Näin vaikuttaa Laestadiuskin tehneen. En kuitenkaan usko, että he halveksuivat Pyhää Henkeä. Ei, he tiesivät, että ihmisessä vaikuttaa ”vanhan aatamin” puolelta synti vielä ihan niin kuin ennenkin. Ymmärtääkseni Pyhän Hengen vaikuttamisen ansiosta ihmisen tahto on kyllä hyvään ( = Jumalan tahdon mukaiseen elämään), mutta synnin vaikutuksesta se ei käytännössä aina toteudu, nimittäin jos toteutuisi, silloinhan olisi niin, että Jumalan tahto toteutuisi spontaanisti aina, minkä täytyisi tarkoittaa, että me olisimme itseasiassa jo saavuttaneet täyden pyhyyden (eikä olisi mitään vaaraa uskosta pois lankeamiseen). Tuohon ajatukseen ei minun nähdäkseni millään tavalla sovi se, että Pyhän Hengen omaava ihminen voisi elää esimerkiksi synnin luvallisuudessa saatika langeta raskaisiin synteihin, esimerkiksi pois armon tilasta, mikä nyt kuitenkin on aivan ilmeistä, että sitä tapahtuu. UT:n valossa synnin luvallisuus näyttää olevan mahdollista tiettyyn pisteeseen asti (Ilm. 2:1-7), tosin Jumala ei katso sitä loputtomiin.
Tarkoitatko tuolla, että meidän pitäisi saarnata vain enemmän Evankeliumia? :
”Kristus meillä on useammin hukassa kuin direktiivit! Parasta säädyllisyyden opetusta on henkilökohtaisen Kristus-yhteyden tukeminen.”
TykkääTykkää
Ensinnäkin: Kyllä minusta Jumalan sana tulee saarnata kokonaisena!
Pyysit esimerkkiä. Mietin tarkoitusperäni mahdollisimman hyvin kattavaa mutta konkreettista ja vielä tosielämään perustuvaa esimerkkiä. No sellaistahan en nopeasti keksinyt mutta seuraava esimerkki on sentään keskeisen kysymyksenasettelun osalta suoraan oikeasta elämästä.
Otetaanpa muutamasta näkökulmasta esille ”kysymyslaatikosta” leikisti löytyvä seuraava kysymys: Onko oikein varovasti heilauttaa Pommac-lasia rinnan korkeudelta 4,5 cm vertikaalisuunnassa ylöspäin kunnanjohtajan 50-vuotisjuhlassa, jos ei halua tästä pidättäytymällä loukata päivänsankaria ja jos voi arvioida, ettei maljan nostamisesta kukaan läsnäolija pahennu mutta moni voi paheksua nostamatta jättämistä.
1. Ajatelkaamme, että minun lisäkseni teol. yo Vertti Mielosta (19 v) sattuu vaivaamaan kysymys, miksi esimerkin mukaisiin asioihin suhtaudutaan sellaisella ehdottomuudella kuin niihin suhtaudutaan. Eikö selvä Jumalan sana ja Hengen uudistus riitä, miettii Vertti öisin ja vaihtaa kyljeltä kyljelle. Asia askarruttaa Verttiä niin paljon, että hän tuo kesän puhujainkokouksessa kysymyksensä aivan kuin Siionin sydämelle kokouksen ensimmäisessä puheenvuorossa. Vertti ottaa sävyisässä puheenvuorossaan esille mm. esimerkkimme ja hänen esittämänsä varsinainen kysymys on, välittäisimmekö vielä paremmin uskon salaisuutta, jos rohkaisisimme uskovaisia luottamaan enemmän paljaaseen Jumalan sanaan ja varoisimme sanankäänteitä, joista joku yksinkertainen (tätä sanaa Vertti ei käytä) voisi vahingossa ymmärtää armon todellisuuden liittyvän ”perinnäissääntöihinkin”. Puheessa vilahtelee sellaisia hienoja sanoja kuin tunnustuskirjat, sola scriptura, adiafora jne. Luulen, että Vertin puheenvuoroon viittaisi monikin, mutta vastaisiko joku hänen kysymykseensä?
2. Veljemme Puhdas Pasuuna kertoo saarnassaan varmana tietona, että esimerkin mukaiseen tekoon syyllistynyt on teon tehdessään kieltänyt uskonsa ja siirtynyt Jumalan lapsen osasta maailmaan, josta hänen täytyy parannuksen ahtaan portin kautta siirtyä takaisin Jumalan valtakuntaan (jos siis saa parannuksen armon).
3. Kuvitellaanpa vielä, että Pudasputaalle äskettäin muuttanut veljemme – kunnan nuori rakennustarkastaja Kalle Korhonen sattuu toimimaan esimerkin mukaisesti ja avonaisesta ovesta tämän näkee sisaremme Sirkka Nuttura. Luulen, että Pudasputaalla ja monella muullakin paikkakunnalla hänet ensin vapautettaisiin pyhäkoulun opettajan tehtävästä ja myöhemmin käytettäisiin ns. Kristuksen kirkkolakia jopa koko laajuudessaan, jos rakennustarkastajaveljemme pitäisi siitä kiinni, että hän sydämessään tuntee tehneensä oikein ja että missään tapauksessa ei tunne tehneensä ainakaan väärin ja että mahdollisesti vastaavassa tilanteessa toimii vastedeskin samalla tavalla.
TykkääTykkää
Mielestäni tuossa antamassasi esimerkissä ei ole kysymys synnistä. Samalla tavalla joku paheksuu esim. pokerin pelaamista, mikä mielestäni on aivan yhtä sopiva uskovaiselle kuin uuno –korteilla pelaaminen. Raamatun tuntemus auttaisi niitä yksinkertaisimpiakin yksilöitä kyllä ihan mukavasti ymmärtämään, mikä on syntiä ja mikä ei. Raamatuntuntemus auttaisi myös puhujaa ymmärtämään, mikä on syntiä ja mikä ei. Jos puhuja ei tunne ”Kirjoituksia”, ei hän sovellu kyllä tehtäväänkään.
Kuuluuko ”lain kolmas käyttö” siis mielestäsi kokonaiseen Jumalan sanaan?
En ymmärrä sitä, että synnin luvallisuuden päälle saarnataan vain lisää evankeliumia. Mitä siitä seuraa muuta kun lisää synnin luvallisuutta? Ei mikään kirkko ole kerralla maallistunut siten, että tänään ollaan kunnon kristittyjä ja huomenna aivan maallistuneita (tietääkseni). Sen sijaan on paljon esimerkkejä, jossa on pikkuhiljaa maallistuttu. Luulen, että saatanaa palvelee aivan loistavasti sellainen pinttynyt synnin luvallisuus, josta on vaikea päästä eroon, mutta jos siitä ei päästä eroon, käy hitaasti mutta varmasti niin kuin sanotaan, ”anna pirulle pikkusormi, niin se vie koko käden”.
TykkääTykkää
Lain kolmas käyttö on ollut perinteinen kuuma peruna kristillisyydessä. Olen avannut ajatuksia aiheesta laajemmin blogissani muistaakseni otsikon ”Mihin tarvitsemme lakia?” alla. Kyse on mielestäni lähinnä tarpeettomasta terminologiasta. Kuten edellä totesin, mielestäni lain kolmannesta käytöstä ei kannata puhua, koska se vain sotkee asioita. Raamattu ei tätä oppia tunne. Ei myöskään Luther eikä tietääkseni Laestadiuskaan käytä tätä termiä.
Mielestäni kaikille tulee saarnata kokonaista Jumalan sanaa kulloinkin käsiteltävänä olevan raamatunkohdan (jota ei ole valittu vain sen mukaan, mistä puhuja haluaa puhua) mukaisesti. Siinä on samat eväät niin epäuskoiselle kuin uskovalle ja Jumala vaikuttaa sanassaan kuten vaikuttaa itse kunkin sydämessä: tuomiten, herättäen, kutsuen, armahtaen sekä vielä neuvoen ja ohjaen. Ei ole saarnaajan asia tietoisesti valita välillä lakisaarna/evankeliumi, vaan puhua tekstistä muistaen aina, että Kristus on Raamatun Herra ja Kuningas. Tässä myös vastaukseni blogin kysymykseen hyvästä saarnasta.
Ps.
En voi olla vielä ottamatta esille em. blogini loppua, joka on mielestäni olennainen kysymys sinun ja minun välisen keskustelun kannalta: ”Kuka voi rakastaa käskemällä?” tms.
TykkääTykkää
Niin, sanoit että esimerkissäni ei ole kysymys synnistä. Mutta sen voi julkisesti saarnata valtakunnan vaihtavaksi kadottavaksi synniksi ilman että tähän tähän oikein voi ilman kipua kukaan puuttua. Kaikki katsovat läpi sormien, vaikka moni ymmärtää opetuksen vääräksi. Tämä jos mikä on huolestuttavaa. Herra armahda meitä!
TykkääTykkää
”Päätös lain kolmannesta käytöstä tehtiin apostolein kokouksessa seurakunnan kanssa yksimielisesti (Ap.t. 15:22) ja se kirjoitettiin Antiokian, Syyrian ja Kilikian seurakunnille. Siinä hyljätään lain opettajain oppi lain käytännöstä kristityille ojennusnuoraksi, synnin muistuttajaksi ja hyväin töitten opettajaksi eksytys-oppina ja vanhurskaitten sieluja vaivaavana käytäntönä (Ap.t. 15:24). `Sillä niin kelpasi Pyhälle Hengelle ja meille, ettei yhtään enempää raskautta pidä teidän päällenne pantaman` (Ap.t. 15:28). Ja se päätös on muuttumaton, ja se velvoittaa kaikkia sitä kunnioittamaan ja seuraamaan.”
Ensinnäkin, tuossa apostolien tekojen kohdassa on minun nähdäkseni kysymys aivan eri asiasta. Tuossahan asetetaan ehtoja pelastukselle.
Asettaako Paavali ehtoja pelastukselle sanoessaan:
”Myös meihin kuuluvien on opittava tarpeen vaatiessa tekemään hyvää, muuten heidän uskonsa jää hedelmättömäksi.” (Tit. 3:14) tai
”Muistuta heitä kaikkia, että heidän on toteltava esivaltaa ja viranomaisia ja oltava näille kuuliaisia ja valmiita tekemään kaikkea hyvää. He eivät saa parjata ketään eivätkä haastaa riitaa, vaan heidän on oltava ystävällisiä ja osoitettava lempeyttä kaikille ihmisille. Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja tottelemattomia, olimme eksyksissä ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden ja kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten. Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme. Tämä sana on varma, ja haluan sinun tähdentävän näitä asioita, jotta ne, jotka uskovat Jumalaan, tekisivät ahkerasti hyvää. Tällainen on ihmisille hyväksi ja hyödyksi.” (Tit. 3:1-8)
Ilmeisesti Jeesuskaan ei aseta ehtoja pelastukselle, mutta ”neuvoo ja nuhtelee”, sekä aivan ilmiselvästi käskee:
”Kirjoita Efesoksen seurakunnan enkelille: ”Näin sanoo hän, jolla on oikeassa kädessään seitsemän tähteä ja joka käyskentelee seitsemän kultajalkaisen lampun keskellä: ”Minä tiedän sinun tekosi, sinun vaivannäkösi ja kestävyytesi. Minä tiedän, ettet voi sietää pahoja ihmisiä. Sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseään apostoleiksi, vaikka eivät ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi. Kestävyyttäkin sinulla on, olethan joutunut moneen vaivaan minun nimeni tunnustamisen tähden, etkä ole antanut periksi. Mutta sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi ajan rakkaudesta. Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan. Siinä teet kuitenkin oikein, että inhoat nikolaiittojen* tekoja, joita minäkin inhoan. ”Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan puutarhassa.” (Ilm. 2:1-7)
Raamattu ei tunne terminä myöskään esimerkiksi kolminaisuusoppia eikä montaa muutakaan, mutta ei se sitä tarkoita, että se olisi epäraamatullista.
TykkääTykkää
”Vanhoillislestadiolaisuudessa on ollut äärimmäisen vahva luottamus Hengen uudeksi tekevään voimaan kristityssä. Tämä luottamus on ollut jopa niin vahvaa, että on rohkeasti tykkänään kielletty tekojen ja lakien saarnaaminen uskovaisille. Eikö meillä ole mitään opittavaa tästä wanhojen asennoitumistavasta vai olemmeko mekin käsittäneet ”paremman kirkkauden” tässä asiassa?”
Mielestäni tämä vetoomus vanhojen opetukseen on huono, koska olet monessa kohtaa blogissasi nimenomaan vanhojen opetusta kritisoinut, mm. seurakuntaopin osalta. ME olemme käsittäneet ”paremman kirkkauden” kuin esimerkiksi apostolit tässä(kin) asiassa. Varmasti Laestadius tiesi, mitä lain kolmas käyttö on, koska terminä se oli parisataa vuotta ennen häntä ”lanseerattu”. Lutherin aikana sitä ei vielä ollut, joten hän siitä tuskin on puhunut edes. Sen tähden meidän pitäisi katsoa vähän kauemmas taaksepäin, kuin 60- luvulle. Esimerkiksi Laestadiukseen. Myös uusi heräys oli mielestäni aivan oikeassa. Mutta toimimme juuri niin kuin Israelin kansa:
”Paetkaa, benjaminilaiset, Jerusalemista, puhaltakaa pasunaan Tekoassa ja nostakaa merkki Beet-Keremin kohdalle; sillä pohjoisesta nousee onnettomuus ja suuri hävitys. Tytär Siionin, suloisen ja hemmotellun, minä hukutan. Hänen tykönsä tulee paimenia laumoinensa, he pystyttävät telttansa häntä vastaan yltympäri, syöttävät alansa kukin. Julistakaa häntä vastaan pyhä sota. ”Nouskaa ja menkäämme puolipäivän aikaan! Voi meitä, sillä päivä painuu, sillä illan varjot pitenevät! Nouskaa ja menkäämme yöllä ja hävittäkäämme hänen linnansa.” Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Kaatakaa puita ja luokaa valli Jerusalemia vastaan. Se on kaupunki, jota on rangaistava; siinä on pelkkää väkivaltaa. Niinkuin kaivo pitää vetensä tuoreena, niin sekin pitää pahuutensa tuoreena; sortoa, hävitystä kuuluu sieltä, minun edessäni on aina kipu ja haavat. Ota ojentuaksesi, Jerusalem, ettei minun sieluni vieraannu sinusta, etten tee sinua autioksi, asumattomaksi maaksi. Näin sanoo Herra Sebaot: Israelin jäännöksestä pidetään jälkikorjuu niinkuin viinipuusta; ojenna kätesi köynnöksiä kohti niinkuin viininkorjaaja. Kenelle minä puhuisin, ketä varoittaisin, että he kuulisivat? Katso, heidän korvansa ovat ympärileikkaamattomat, eivät he voi kuunnella. Katso, Herran sana on tullut heille pilkaksi, ei se heille kelpaa. Minä olen täynnä Herran vihaa, en jaksa sitä pidättää; vuodata se lapsukaisiin kadulla, niin myös nuorukaisparveen. Sillä niin mies kuin vaimokin vangitaan, niin vanhus kuin ikäloppu. Heidän talonsa joutuvat vieraille, niin myös pellot ja vaimot; sillä minä ojennan käteni maan asukkaita vastaan, sanoo Herra. Sillä kaikki, niin pienet kuin suuretkin, pyytävät väärää voittoa, kaikki, niin profeetat kuin papitkin, harjoittavat petosta. He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: ”Rauha, rauha!” vaikka ei rauhaa ole. He joutuvat häpeään, sillä he ovat tehneet kauhistuksia; mutta heillä ei ole hävyntuntoa, he eivät osaa hävetä. Sentähden he kaatuvat kaatuvien joukkoon, sortuvat, kun minä heitä rankaisen, sanoo Herra. Näin on Herra sanonut: ”Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne”. Mutta he vastasivat: ”Emme vaella”. Ja minä olen asettanut teille vartijat: ”Kuunnelkaa pasunan ääntä”. Mutta he vastasivat: ”Emme kuuntele”. Sentähden kuulkaa, te kansat, ja tiedä, seurakunta, mitä heille on tapahtuva. Kuule, maa! Katso, minä tuotan onnettomuuden tälle kansalle, heidän hankkeittensa hedelmän, sillä he eivät ole kuunnelleet minun sanojani, vaan ovat hyljänneet minun lakini. Mitä on minulle suitsutus, joka tulee Sabasta, ja paras kalmoruoko kaukaisesta maasta? Teidän polttouhrinne eivät ole minulle otolliset, eivätkä teidän teurasuhrinne minulle kelpaa. Sentähden, näin sanoo Herra: Katso, minä asetan tälle kansalle kompastuskiviä, joihin he kompastuvat, isät ja pojat yhdessä, ja naapuri naapurinsa kanssa hukkuu.” (Jer. 6:1-21)
TykkääTykkää
Miten kukaan voi rakastaa käskemällä?
Mielestäni kysymys on lähinnä retorinen, koska ymmärräthän, että me ei edes pystytä rakastamaan niin kuin Jeesus rakastaa meitä, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö meidän tulisi opetella sitä. Ei meillä ole lupa ajatella, että jos minä vihaan naapuria, niin kaitpa se on sitten Jumalan tahto.
”Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.” (Matt. 5:43-45)
”Jeesus vastasi: ”Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa; ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi'. Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä.” (Mark. 12:29-31)
Valehtelisin, jos väittäisin, että olisin tässä onnistunut. Miksi lähetyskäsky on erikseen annettu? Eikö Jeesus luottanut (Pyhään Henkeen) siihen, että me aivan omatoimisesti kaikki tekisimme lähetystyötä, evankelioisimme työpaikoillamme ja lähtisimme aivan omatoimisesti ja vapaaehtoisesti lähetysmatkoille johonkin viidakkoon alkuasukkaiden keskelle, ja kun käymme kaupassa jne, koska eikö suurinta rakkautta (lähimmäistä kohtaan) ole se, että olemme huolissaan lähimmäisemme pelastuksesta?
TykkääTykkää
Jokainen lapsen kasvattaja tietää, jos on kokeillut, että kaunis puhe tepsii kovaa paremmin. Lähes aina.
Kiitos Jupe kommenteista! Minulla ei ole enää paljoa lisättävää aiemmin esittämääni. Pari asiaa on kyllä syytä täsmentää väärinkäsitysten välttämiseksi. Blogistani tekemäsi siteeraukset olivat osittain historiasta tekemiäni havainnointeja ja asian taustoittamista eivätkä suoranaisesti itse muodostamiani tai sellaisenaan hyväksymiäni/ymmärtämiäni kannanottoja. Tuskin näin tarkoititkaan mutta haluan täsmentää siteerausten lukijoille. Olinpa jopa kirjoittanut selvästi myös wanhojen opin epäjohdonmukaisuuksista. Edes tuossa kun poleemisesti kysyn, eikö meillä ole opittavaa wanhojen opetuksesta, en tarkoita allekirjoittavani kaikkea sellaisenaan kuten toivottavasti kirjoituksen kokonaissävy on ymmärrettävissä, vaikka opittavaa voikin olla. Sen toki myönnän, että enemmän ohjaan ajatusta siihen suuntaan, että tekojen roolia pitäisi vähentää puheissa ja elämässämme. Näkökulma ei kuitenkaan ole Jumalan lain torjuminen, vaan se mikä minulla saattaa ”tökkiä” on liika konkretia ja ehdottomuus juuri näissä pelikortti/maljakysynyksistä. Tähän ongelmaan mielestäni lestadiolaisuuden historia tuo ”herkullisen” näkökulman.
Vielä sellainen huomio, että nyt kun luen vanhan kirjoitukseni uudelleen, voi olla että olen myös tuon kirjoituksen jälkeen viisastunut asteen verran. Nyt tulee ainakin selvemmin mieleen tuo esille ottamani ajatus siitä, miten Jumalan sana sellaisenaan voi vaikuttaa eri tavalla eri kuulijassa. Tuo näkökulma taitaa puuttua kirjoituksesta.
TykkääTykkää
Jokainen lastenkasvattaja myös tietää, että jos lapsi on oppinut pienestä pitäen siihen, että hän saa pelata tietokoneella 24/7 ja sitten hänelle sanotaan, että nyt tulee stop justiinsa, koko maailma kaatuu. Kauniit sanat eivät tepsi. Eivätkä varsinkaan sellaiset kauniit sanat, että ”saat kaiken mitä haluat, jos lopetat, pliiiis Petteri ole nyt kiltti”, ne vain pahentavat tilannetta pitkällä tähtäimellä. En ole lastenkasvattaja, mutta olen ollut lapsi ja käytännössä myös peli/tietokoneriippuvainen (myönnettäköön), joten tiedän tämän kyllä omasta kokemuksesta :D. Sen lisäksi en varmaan ole ainut vl, jolla riittää sukulaisia, joiden perhe-elämää on tullut seurattua. (Sananl. 22:15, 23:13-14)
Kauniit sanat kyllä tepsivät yleensä, sen myönnän, mutta ei tällaisissa tapauksissa. En muista, että minulle olisi ainakaan tepsinyt :O.
Mitä tulee itse lastenkasvatukseen, vaikket tuossa sitä tarkoittanutkaan, mutta koska sitä aihettakin aikaisemmin sivusin:
”Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea.” (Sananl. 22:6)
”Kiitos Jupe kommenteista! Minulla ei ole enää paljoa lisättävää aiemmin esittämääni. Pari asiaa on kyllä syytä täsmentää väärinkäsitysten välttämiseksi. Blogistani tekemäsi siteeraukset olivat osittain historiasta tekemiäni havainnointeja ja asian taustoittamista eivätkä suoranaisesti itse muodostamiani tai sellaisenaan hyväksymiäni/ymmärtämiäni kannanottoja. Tuskin näin tarkoititkaan mutta haluan täsmentää siteerausten lukijoille. Olinpa jopa kirjoittanut selvästi myös wanhojen opin epäjohdonmukaisuuksista. Edes tuossa kun poleemisesti kysyn, eikö meillä ole opittavaa wanhojen opetuksesta, en tarkoita allekirjoittavani kaikkea sellaisenaan kuten toivottavasti kirjoituksen kokonaissävy on ymmärrettävissä, vaikka opittavaa voikin olla. Sen toki myönnän, että enemmän ohjaan ajatusta siihen suuntaan, että tekojen roolia pitäisi vähentää puheissa ja elämässämme. Näkökulma ei kuitenkaan ole Jumalan lain torjuminen, vaan se mikä minulla saattaa ”tökkiä” on liika konkretia ja ehdottomuus juuri näissä pelikortti/maljakysynyksistä. Tähän ongelmaan mielestäni lestadiolaisuuden historia tuo ”herkullisen” näkökulman.”
Kiitos myös Sinulle, on kiva vaihtaa ajatuksia, vaikka ei aivan samaa mieltä ollakaan. Loppujenlopuksi sillä ei kovin paljon ole merkitystä, mitä siinä artikkelissa kirjoitit, koska kaikki palautuu kuitenkin siihen, että ohjaako se Pyhä Henki täysin spontaanisti vaiko ei. Sinä olet kuitenkin mitä ymmärtääkseni sitä mieltä, että ohjaa. Minun mielestäni Raamatun mukaan näin ei kuitenkaan ole.
Huolesi ei ole turha liittyen noihin pelikortti/maljajuttuihin, koska kun aletaan liian paljon tekemään ”varmuuden vuoksi” –sääntöjä, ollaan ennemmin tai myöhemmin lakihengellisyydessä. Vanhoillislestadiolaisuudessa iso ongelma onkin se, että käytännössä näitä sääntöjä on pakko olla, koska porukka ei lue Raamattua. Uskon, että jos kaikki ”säännöt” poistettaisiin yhtäkkiä, homma karkaisi käsistä vielä enemmän kuin mitä se on jo karannut (jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä siitä, ollaanko tässä jo jollain tasolla lakihenkisiä vaiko ei). Tässä ollaan ”aivan kuin” puun ja kuoren välissä.
TykkääTykkää
Joonan kysymyksiin viitaten, mielestäni seuraväkeä saisi puhutella voimakkaammin, herätellä paatuneita tuntoja ja uneliaita mieliä. Tosi on, että pelastumme yksin armosta, mutta lain tehtävänä saada jokainen anomaan armoa ja ymmärtämään kelvottomuutensa, sen lisäksi että se opastaa alan mielen mukaiseen elämään niitä, jotka haluavat rakastaa Jumalaansa yli kaiken.
Mielenkiintoinen kysymys sitten onkin, mikä on sellainen synti tai asia, josta ihmisiä pitää varoitella ja muistutella. Omasta mielestäni ei ainakaan mikään maljan nostaminen töissä (täysin sopivaa). Pokerin pelaaminen on siinä rajamailla (ei mikään suositeltava asia, sillä peli on omiaan ruokkimaan ahneutta jne.). Ehkä kannattaisi kuitenkin keskittyä kaikkein oleellisimpiin asioihin, kuten välinpitämättömyyden ja huoruuden synteihin.
Jupe tuossa toi hyvin esille, että pelkän evankeliumin varaan ei saarnoja ja opetusta voida jättää. Todellisuus on aina osoittanut ihmisen uskon niin heikoksi, että Jumalan kaikessa rakkaudessaan ja hyvyydessään säätämän lain tehtäviä ja arvoa ei voida väheksyä. Lakia ei ole varaa unohtaa.
Nyt näihin lain eri käyttöjä koskeviin väittelyihin ja keskusteluihin lisäisin, että synnin saarnaaminen synniksi on lain kolmatta käyttöä, ja näin laki on tässäkin merkityksessä aina ollut vanhoillislestadiolaisten käytössä. Nykyään kuitenkin aina vain vähemmän ja vähemmän, minkä johdosta ihmisillä ei kohta enää ole synnin tuntoa. Huoruuden, ahneuden, väkivallan ja välinpitämättömyyden tunkiolle saatetaan talo rakentaa vailla huolen häivää.
Jeesuksen sovintoveri kyllä puhdistaa suurimmankin tunkion, JOS siitä tunkiosta haluaa luopua. Mutta kun ei ihminen niin mielellään siitä luovu ja lähde seuraamaan Herraa Jeesusta, vaan on kovakorvainen ja haluton. Mielellään ottaisi tunkion mukaansa, kun yrittää ahtaasta portista päästä sisälle.
TykkääTykkää
Toivottavasti yllä oleva kommenttini on jollain tapaa ymmärrettävissä kirjoitusvirheistä huolimatta. Kännykällä niitä tulee. Esim. ”alan” = Jumalan jne. 🙂
TykkääTykkää
Muutamia hajanaisia ajatuksia syntyi Lestadiuksen saarnaa ja erityisesti Jupen kommentteja lukiessa (Yhdyn Jupen esittämiin huolenaiheisiin monissa kohtaa).
Jäin pohtimaan sitä, että äkkiseltään Paavalin kehoitus itsensä tutkisteluun (”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.”) ja opetus (ainakin Luther?) siitä että kristityn tuntomerkki on pelastusvarmuus, ovat ristiriidassa.
Kuinka voin olla varma pelastuksestani, jos jatkuvasti täytyy tarkkailla itseään ja pohtia, että asuuko Kristus varmasti minussa?
Ymmärtääkseni ainakin uudessa heräyksessä tunnusomaista oli tuo jatkuva epäily ja itsensä (ja muiden) tutkistelu. Ihmisen täytyi jäädä asumaan ”parannuksen ahtaaseen porttiin”, ei mennä siitä läpi.
Toisaalta pelastusvarmuudesta ei saa seurata sitä, että voi elää miten tahansa, kunhan ”lankeaa aina Kristuskalliolle”. Tosin tämä taitaa olla nykyaikaisen luterilaisen opetuksen päälinja.
Ja kuten Jupe mainitsi, ei se ole kaukana meistä VL:stäkään. Mielestäni Joonan aikaisemmissa kirjoituksissa mainitsema tahrateologia, eli oppiviritelmä, jossa julistettu synninpäästö on nollauspiste, jossa aina edellisen synninpäästön jälkeen tehdyt synnit pyyhitään pois, vois myös olla tietyllä tapaa ohjaamassa syntiin. Ainakin itse tunnistan tämän ajatusmallin lapsuudesta ja nuoruudestani: ”kun kerran olen jo syntiä tehnyt, niin voin tehdä lisääkin, illalla/seuroissa ne voi uskoa sitten anteeksi”.
Ja palatakseni vielä tuohon kysymykseen, ollako varma vai epäilläkö, niin ajattelisin, että tässäkin asiassa on varmaankin viisainta valita keskitie, kuten Raamattu näyttää monessa muussakin asiassa opettavan. Ei epäillä liikaa eikä olla liian varma (ylpeä) pelastuksestaan.
TykkääTykkää
”Jäin pohtimaan sitä, että äkkiseltään Paavalin kehoitus itsensä tutkisteluun (”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.”) ja opetus (ainakin Luther?) siitä että kristityn tuntomerkki on pelastusvarmuus, ovat ristiriidassa.”
En tarkalleen ottaen tiedä, mitä Luther on aiheesta opettanut, mutta ylipäätään opetus siitä, että kristityn tuntomerkki on pelastusvarmuus, on osittain epäraamatullinen(Jer. 17:9) ja muutenkin huono. Ateistillakin on ”omantunnonrauha”, eikä moni ateisti pelkää kuolemaa. Myös oman sieluntilan epäilyä on jossain seurapuheissa pidetty kristityn tuntomerkkinä.
”Kuinka voin olla varma pelastuksestani, jos jatkuvasti täytyy tarkkailla itseään ja pohtia, että asuuko Kristus varmasti minussa?”
Korinton seurakunnassahan tilanne oli mennyt siihen pisteeseen, että ihmiset saattoivat tehdä lähes mitä hyvänsä ja olla silti vakuuttuneita siitä, että he ovat pelastavassa uskossa, koska kuuluvat kristittyihin (samalla tavalla kuin meilläkin, Korintossa vain paljon räikeämmin). Paavali kysyi tuon kysymyksen juurin sen takia, että hän tiesi, että Korintossa elettiin synnin luvallisuudessa ja hän halusi ihmisten kysyvän itseltään kysymyksen, mitä ylipäätään tarkoittaa olla kristitty. En usko, että Paavali tarkoitti sillä sitä, että pitäisi elää jatkuvassa epävarmuudessa, mutta että ei pitäisi pitää itsestään selvänä näin vakavaa asiaa. Oli se kysymys aiheellinen siksikin, että selviä lankeemuksia (esim. huoruus) oli tapahtunut ja silloin on tarve tehdä parannus.
Nähdäkseni Raamatun mukaan on kuitenkin aivan selvää, että kristityn tulee jatkuvasti ”tarkkailla” itseään, olla kartalla, missä mennään ja pohtia ja kyseenalaistaa omia motiivejaan, että mikä on se perimmäinen syy, miksi tähän ryhdyn jne (1.Kor. 10:31). Ei ole varaa tuudittautua siihen, että ”kun me tässä valtakunnassa tahdomme talostella, niin sielu taivaaseen vilahtaa” ja käytännössä supistaa kristillinen elämä sunnuntaihin klo 16 pidettäviin tunnin mittaisiin seuroihin (1. Kor. 9:23-27, Hepr. 12:14). On kuitenkin myös selvää, että Raamatussa kehotetaan uskonvarmuuteen (Hepr. 10:22) ja olen aika lailla samaa mieltä tuosta, mitä olet kommenttisi viimeisessä kappaleessa sanonut. Lisäisin kuitenkin, että Raamatusta löytyy paljon kristityn tuntomerkkejä, joita on syytä tutkia ja mennä peilin eteen. On myös syytä pohtia Raamatun valossa, mitä itseasiassa tarkoittaa kristittynä eläminen. Meillä on siitä aivan erilainen kuva nykyään, kuin mitä Raamattu antaa ymmärtää.
David oli ymmärtääkseni aika varma pelastuksestansa, mutta silti myös hän rukoili näin:
”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.” (Ps. 139:23-24)
TykkääTykkää
En tiedä mitä kirjallisuutta olet lukenut tai miten aiheeseen perehtynyt, mutta minulla on sellainen kuva uudesta heräyksestä, että he ”nousivat vastustamaan” kristillisyydessämme jo silloin rehottanutta välinpitämättömyyttä, moraalittomuutta ja hengellistä laiskuutta. Varmasti vl-näkökulmasta kirjoitetut historiankirjat kertovat, että ”uudesti heränneillä” oli tapana olla vikomassa muita, vaikka itseasiassa puututtiin aivan oikeisiin asioihin. Tämä tietenkin vahvistaa kuvaa, että he ovat jääneet parannuksen ahtaaseen porttiin, eikä heillä ole uskon varmuutta, kun he tuolla tavalla joka asiaan puuttuvat, eivätkä voi luottaa siihen, että Jumala kyllä pitää omistaan huolen. Kuva siitä, että kaikki ”uudesti heränneet” olisivat olleet jatkuvassa epävarmuudessa (ahtaassa portissa), on varmasti aivan yhtä realistinen kuin kuva siitä, että kaikki vanhoillislestadiolaiset ovat kuolleita kristittyjä, vaikka varmaan oli ihmisiä, jotka olivat ”jumissa ahtaassa portissa”. Nähdäkseni he olivat suurilta osin pikemminkin terveellä tavalla tietoisia siitä, että ”kunnian kruunua veltto ei voita” ja myös korostivat pyhityselämää ja palasivat Laestadiuksen jalanjäljille. Me kerromme myös, että esikoislestadiolaisilla ei ole Pyhää Henkeä, ainoana perusteena se, että he eivät kuulu meihin (vaikka heillä on käytännössä sama oppi). Luultavasti, jos katsot Katolisen kirkon historiaa taaksepäin ja heidän näkökulmaansa esim. Valdolaisten vainoihin ja joukkomurhiin, voit huomata, että he olivat omasta mielestään varmasti oikeassa ja täysin vakuuttuneita siitä, että heillä on oikeus siihen, koska Valdolaiset ovat hirvittävän harhaoppisia tai ainakin omavanhurskaita vähintään. Meillä on kaikilla niin kova tarve olla oikeassa, että sattuu näitä pikku ylilyöntejä.
Tuolla on mielestäni totuudenmukainen kuvaus uudesta heräyksestä (hajaannuksen aikoihin) käyttäjällä ”Jeesmän”. Kuvaus on ilmeisesti tehty Oiva Virkkalan tutkimuksen pohjalta, johon olen itse myös perehtynyt ja joka sisältää myös saarnaajien toisilleen lähettämiä kirjeita jne. joten on uskottava:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/4599118/osaisiko-kukaan-kertoa
TykkääTykkää
Pakko kommentoida vielä tuohon JoseFerin kantaan pokerista senverran, että ellei sitä pelata rahasta, niin en näe siinä sen suurempaa vaaraa ahneuteen kuin uunon pelaamisessakaan :P. Muuten kyllä vastasi aikalailla aamenta. 🙂
TykkääTykkää
Seppo Lohen ”Lestadiolaisuuden suuri hajaannus ja sen taustat” (SRK) selvittää kiintoisasti Wäinö Havaksen kipuilua uuden heräyksen ja vanhoillisuuden välillä (s. 433-440). Havaksen mukaan lestadiolaisen liikkeen piirissä oli kaivattu herätystä eivätkä vanhoillisetkaan ole sellaista milloinkaan vastustaneet. Heräyksen pitää kuitenkin olla omista synneistä heräämistä ja parannukseen taipumista eikä sellaista heräämistä, jossa syytetään ”kristillisyyttä” ja jossa vaaditaan parannusta myös niiltä, jotka ovat kilvoitelleet puhtaalla omalla tunnolla. Pyhä Henki ei siis herättäisi mihinkään uuteen.
TykkääTykkää
Lain kolmanteen käyttöön liittyvä problematiikka on vaikea hahmottaa, koska asia on perin teoreettinen ja molempien katsantokantojen käytännön sovellukset näyttävät samanlaisilta. Siionin Kevät viittasi myös aiemmassa kommentissaan, että eri kuulijoille sama saarna voi saada erilaisen merkityksen.
Käytännön sovellusten samankaltaisuus syntyy siitä, että kymmenen käskyn laki ja Kristuksen laki opettavat samaa ja sisältävät samat kiellot ja kehotukset. Ero on ainoastaan siinä, kuinka tämä tapahtuu.
Kymmenen käskyn laki uhkaa rangaistuksella, kuolemalla. Teet mitä käsken tai kuolet.
Kristuksen laki taas vetää puoleensa rakkaudella. Katso, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Ja kun minä katson ja näen Kristuksen rakkauden minua syntistä kohtaan, tämän pitäisi herättää minussa vastarakkaus – halu miellyttää Kristusta ja elää kaikessa Kristuksen tahdon mukaan. Tämä halu saa opettelemaan Jumalan tahtoa, lukemaan Raamattua ja opiskelemaan juurikin myös kymmentä käskyä sekä kuuntelemaan ja palvelemaan lähimmäistä.
Laki on siis sama, mutta toimintatapa eri. Ensimmäisessä näkökulmassa laki haukkuu koiran tavoin ja ajaa meitä puremisen uhalla takaapäin oikeaan suuntaan. Toisessa näkökulmassa Kristus kulkee edellä ja kutsuu meitä lempeästi seuraamaan.
Asiaa voi miettiä myös maallisen lain ja sen noudattamisen näkökulmasta. Kotikirkkoni messussa pappi oivallisesti kysyikin: Herättääkö Suomen laki sinussa rakkautta?
TykkääTykkää
Jupen lasten kasvatukseen liittyvät kommentit herättivät myös pari ajatusta. Ensinnäkin ajattelen, että lapsia täytyy todellakin kasvattaa, eikä kasvatusta ole se, että lasten annetaan vain keskenään koulia toisiaan. Kaikki ei ole kunnossa pelkästään sillä, että lapsi viettää aikaa uskovaisten kotien lasten kanssa, ellei tosiaan suurin osan kodeista kanna oikeastikin vastuuta kasvatuksesta.
Ilman aikuisten johdatusta lapset opettavat toiselleen vain viidakon lain.
On ymmärrettävää ja samalla surullista, että ilmeisesti monessakin uskovaisessa perheessä ei ole riittänyt tarpeeksi voimavaroja lasten kasvattamiseen. Vai mistä johtuu se, että lapseni tapaavat SRK:n leireillä huonommin käyttäytyviä nuoria kuin maallisten harrastusten parissa käymillään leireillä? Onko meidän perheen ”silmälaseissa” vikaa, kun seurapuheissa olen kuullut ihasteltavan uskovaisten nuorten käytöstä, mutta itsestä näyttää, että tuo hyvä käytös ei koske niin suurta osaa kuin toivoisi.
Sitten teologisempi kysymys aprikoitavaksi kasvatuksen tiimoilta. Jupe kritisoi kovasti sitä, että liikkeemme piirissä ei lapsia riittävästi kasvateta kristillisessä opissa ja elämässä (ehkä enemmän järjestötoiminnassa) ja näin lapset kulkevat laveaa tietä kohti väärää osoitetta. Seuroissa olen kuitenkin monesti kuullut, että lapsen säilyminen uskossa on Jumalan lahja eikä kukaan voi uskoa toisen puolesta. Onko tässä sanomassa sellaista viestiä, että kristillisellä kasvatuksella ei ole merkitystä uskossa säilymisen kannalta? Voisimmeko näin ollen keskittyä mm. lentopallon pelaamiseen miesten kesken, omakotitalon rakentamiseen, sisustukseen, puutarhatöihin, RY:n rakennustalkoisiin, Suviseuraprojekteihin ja auton vahaamiseen?
TykkääTykkää
Minun ymmärtääkseni väite siitä, että kaikkien olisi pitänyt herätä uudestaan, ei pidä paikkaansa. Tietysti, jos näin on, on uudesti heräys ollut tässä väärässä, mutta ymmärtääkseni esim. Oiva Virkkalan tutkimuksessa esiintyneissä saarnajien toisilleen lähettämissä kirjeissä, joissa puhuttiin seurakunnan tilasta, ei ollut ajatuksena se, että kaikkien tulisi herätä uudelleen (toisinsanoen niiden, jotka ovat tosiaan puhtaalla omallatunnolla kilvoitelleet). Kysymyksessä näytti olevan enemmänkin huoli siitä, että tätä tahtia kun maallistutaan, ei kohta mitään kristillisyyttä edes ole ja mielestäni ei ollut aivan väärin ajatella, että ”kristillisyydessä” oli vikaa senverran, että se jollain tavalla salli synnin luvallisuutta.
TykkääTykkää
”On ymmärrettävää ja samalla surullista, että ilmeisesti monessakin uskovaisessa perheessä ei ole riittänyt tarpeeksi voimavaroja lasten kasvattamiseen. Vai mistä johtuu se, että lapseni tapaavat SRK:n leireillä huonommin käyttäytyviä nuoria kuin maallisten harrastusten parissa käymillään leireillä? Onko meidän perheen ”silmälaseissa” vikaa, kun seurapuheissa olen kuullut ihasteltavan uskovaisten nuorten käytöstä, mutta itsestä näyttää, että tuo hyvä käytös ei koske niin suurta osaa kuin toivoisi.”
Alun perin ongelma on luullakseni ollutkin juuri se, että on väsytty kasvattamaan lapsia kristillisesti, sitten lähinnä se, että on alettu saarnaamaan siihen tyyliin, että riittää, kun lapsia vain ahkerasti kärrää seuroihin (puhujien itsensäkin väsyminen?) ja näin on tavallaan johdettu harhaan ihmisiä ajattelemaan siten, että lasten kasvatus ei edes kuulu pahemmin vanhemmille (mikä on sikäli helppoa, että ihmiset eivät lue Raamattua ja näin heille voi käytännössä syöttää ihan mitä hyvänsä, kunhan se tulee puhujan pöntöstä, eikä aiheuta pahaa mieltä). Luulen, että teidän perheen silmälasit ovat harvinaisen tarkat pikemminkin kuin että niissä olisi vikaa, koska monilta osin joutuu toteamaan sivusta seuraajana (sikäli kun omia lapsia ei ole), että monet meikäläiset lapset eivät poikkea millään tavalla maailmassa olevista. Jos mahdollista, niin ovat paljon pahankurisempia :O. Seurapuheissahan ihastellaan vaikka mitä, mikä ei ole pitänyt paikkaansa enää vuosikymmeniin. Esim. aina särähtää korvaan, kun puhutaan, että uskovaiset lukevat Raamattua ja että kristityt tahtovat kertoa uskostaan blaablaa (ja se esitetään siinä valossa, että meikäläiset toimisivat näin, ei niinkään yleisellä tasolla, että näin olisi toimittava). Aika harvassa nämä tällaiset kristityt kyllä ovat.
”Sitten teologisempi kysymys aprikoitavaksi kasvatuksen tiimoilta. Jupe kritisoi kovasti sitä, että liikkeemme piirissä ei lapsia riittävästi kasvateta kristillisessä opissa ja elämässä (ehkä enemmän järjestötoiminnassa) ja näin lapset kulkevat laveaa tietä kohti väärää osoitetta. Seuroissa olen kuitenkin monesti kuullut, että lapsen säilyminen uskossa on Jumalan lahja eikä kukaan voi uskoa toisen puolesta. Onko tässä sanomassa sellaista viestiä, että kristillisellä kasvatuksella ei ole merkitystä uskossa säilymisen kannalta? Voisimmeko näin ollen keskittyä mm. lentopallon pelaamiseen miesten kesken, omakotitalon rakentamiseen, sisustukseen, puutarhatöihin, RY:n rakennustalkoisiin, Suviseuraprojekteihin ja auton vahaamiseen?”
Minun nähdäkseni me keskitymmekin jo lähes pelkästään lentopallon pelaamiseen jne. :D. En tiedä, onko tuossa sanomassa (tarkoituksella) sellaista viestiä, että kristillisellä kasvatuksella ei ole väliä, mutta sen tiedän, että tuollainen sanavalinta on vaarallinen, koska sellaiseen johtopäätökseen siitä voi helposti tulla, on se sitten oikea johtopäätös tai ei. Tulee myös ensimmäisenä mieleen, että predestinaation turvin voidaan oikeuttaa laiskottelu lastenkasvatuksessa aivan samoin kuin lähetystyössä (en tosin tiedä, onko kysymys predestinaatiosta, koska jotkut maallikkopuhujat kovasti kritisoivat sitä, mutta siltä se näyttää käytännöllisellä tasolla, eli toisin sanottuna, väärää luottamusta Jumalaan). Vähän niin kuin sanonta ”usko ei ole joka miehen” päästää meidät lähetyskäskystä ulkopuolisille, se tuntuu päästävän meidät myös omasta vastuustamme kasvattaa lapset. En voi löytää mistään Raamatusta tällaista ajattelua siinä valossa, että se olisi jotenkin OK kristitylle. Mielestäni tässä on alettu liikaa ”järkeilemään”. Meidän tulisi tehdä se, mitä on käsketty (kasvattaa lapset kristillisesti, lähetystyö), eikä alkaa etsiä porsaanreikiä, jotta pääsisimme niistä mokomista taakoista (ilmeisesti näin ajatellaan).
Jatkuu…
TykkääTykkää
Tietysti on niin, että lapsen säilyminen uskossa on Jumalan lahja eikä kukaan voi uskoa toisen puolesta, mutta mielestäni tällaiset sammakot pitäisi niellä mieluummin kuin päästää suusta seurapuheessa, jossa kuulijakuntana on porukka, jolla ei ole mitään hajua siitä, mitä Raamattu sanoo mistäkin asiasta, eikä varsinkaan ymmärrä esim. mitä (predestinaatio) se tarkoittaa tai miten siihen pitäisi suhtautua. Mieluummin pitäisi painottaa sitä, että meille on annettu tällainen tehtävä ja meidän on se hyvin hoidettava, sillä me emme voi tietää, eikä se meidän hallussa ole alkaa edes arvioimaan kuka pääsee taivaaseen ja kuka ei. Emmekä myöskään saa luottaa Jumalaan siten, että lapset kyllä oppivat kasvattamattakin, mutta sensijaan saamme luottaa Jumalaan, että hän on kanssamme, kun kasvatamme lapsiamme aivan niin kuin Jumalan sana kehottaa. Mielestäni pitäisi siis pysyä tiukasti käytännöllisellä tasolla.
Itse kannattaisin sellaista, että lauantaina olisi vaikka opetustuokio aiheittain opillisista asioista seurojen tilalta ja sunnuntaina perinteinen saarna. Väärinymmärryksille jäisi paljon vähemmän tilaa, kun ihmiset ymmärtäisivät paremmin, mistä missäkin asiassa on kysymys ja miten kristityn tulee toimia jne.
Tietysti tässä on useitakin vaihtoehtoja, miksi lastenkasvatus näyttää olevan retuperällä ja miksi näitä väärinymmärryksiä (tai ”väärinymmärryksiä”) tulee. Hengellinen velttous, laiskuus, mukavuudenhalu, todellinen väärinymmärrys ja (tahaton tai tahallinen) harhaanjohtaminen. Nykyään myöskin se (menee kyllä aikalailla tuonne laiskuuden piikkiin), että lapset voi tahallaan jättää kasvattamatta, kunhan muistaa sitten vanhempien keskusteluillassa isoon ääneen valittaa omaa huonouttaan, vaikkei tosiasiassa olisi ollut minkäänlaista kiinnostusta edes kasvattaa lapsia oikein, koska tällainen ”nöyrä” asenne tulkitaan siten, että tahtoa kyllä olisi, mutta ei resursseja ja kaikki ymmärtävät oikein hyvin. Mielestäni kuitenkaan ei ole oikeutta edes sanoa noin, ellei ole edes ottanut minkäänlaista askelta edistääkseen tilannetta. Joku saattaa sanoa, että helppohan sinun on sanoa, kun ei ole omaa perhettä (ja tätä olen kuullut itselleni toistettavan ja usein on sanottu, että opeta sitten omat lapsesi jos olet niin hyvä. Mielestäni minulla on kuitenkin oikeus sanoa Raamatullinen kanta asiaan), mutta uskoakseni minun on helppo sanoa se myös sitten kun on omaa perhettä, koska kaikki muu on toissijaista tämän asian rinnalla ja olen valmis luopumaan lentopallosta ja auton vahauksesta mielelläni, jos se antaa edes vähän lisää toivoa, että lapseni (ja vaimoni) pelastuisivat. Avioliittoon mennään nykyään muutenkin liian kevyesti, uskovaisetkaan eivät edes vaikuta ymmärtävän, että siihen kannattaisi valmistautua, että olisi sitten resurssit hoitaa esimerkiksi juuri tämä kristillinen kasvatus. Vaikuttaa siltä, että taustalla vaikuttavat enemmän itsekkäät syyt, kuin mitkään muut (esim. että on mahdollisesti Jumalan tahto, että minä menen naimisiin ja silloin Jumala antaa minulle myös lisää vastuuta mihin kuuluu mm. vaimon rakastaminen ja lasten kasvatus ja heistä huolenpitäminen ja silloin on aika luopua joistakin omista jutuista jne.).
TykkääTykkää
Jo pelkästään tuon SRK:n historiakirjan perusteella tuo hajaannusprosessi vaikuttaa oudolta eikä ole lainkaan helppo ajatella, että vanhoillislestadiolainen siipi olisi ollut aina ja jokaisessa asiassa oikeassa.
TykkääTykkää
Lain kolmannesta käytöstä vielä kommentoisin, että käytännön sovelluksissa voi olla aika vaikea erottaa lain kolmatta käyttöä nk. ”armoneuvoista” tai neuvon ja nuhteen sanoista.
Jos neuvon ja nuhteen sanat esitetään pakottavina, eikä tämä ole juurikin lain kolmatta käyttöä – ja itse asiassa monin verroin pahempaakin silloin, kun perusteena ovat tapasäännöt. Jos Jumalan säätämää lakiakaan ei saa saarnata kristitylle ojennusnuoraksi (=lain kolmas käyttö) niin eikä silloin ole aivan mahdotonta, että ihmissääntöjä (mm. korvakoru- ja ehostuskielto) käytetään kristityn ojentamiseen.
Mikäli lain kolmas käyttö tuomitaan kiivaasti opillisena asiana, eihän sitä saisi silloin suosia käytännöllisellä tasolla. Sellainenhan on epärehellisyyttä.
TykkääTykkää
Itse ajattelen noista tapasäännöistä ja muusta kristityn elämästä ja hyvää kristityn elämään ohjaamisesta, että tämä tulisi tehdä kutsuvasti ja kärsivällisyydellä eikä pakottavasti ja nopeasti. Nuori ihminen haluaa kokeilla enemmän mm. ehostusta ja turhaakin ilonpitoa, mutta sitä mukaa kun ikää karttuu, kristitty voi koko ajan karsia elämästään maallisia turhuuksia. En kuitenkaan tarkoita, että esim. huoruutta tai päihteitä pitäisi hyväksyä missään olosuhteissa.
Omien nuorteni osalta haluan ohjata heitä lempeästi enkä ole huolissani siitä, että heitä kiinnostavat vielä sellaiset hieman turhat mutta kuitenkin varsin vaarattomat asiat, jotka minuakin kiinnostivat nuorena. Keskustelemme asioista maltillisesti ja toinen toisiamme kunnioittaen. Tällöin nuorikaan ei halua liiaksi koetella vanhemman rajoja.
Uskon, että Kristuksen ”kasvatusote” meitä kohtaan on tällainen. Hän kertoo meille, mikä on oikein ja kehottaa seuraamaan häntä. Hän ei pakota. Hän on kärsivällinen meidän ”vastauksemme” kanssa ja jaksaa odottaa meidän kypsymistämme hänen seuraamisessaan, päivä päivältä, vuosi vuodelta.
TykkääTykkää
Kristuksen ”kasvatusotetta” voisi mielestäni kutsua ”auktoritatiiviseksi”.
Maallisen lastenkasvatuksen osalta professori Lea Pulkkinen on pitkittäistutkimuksilla osoittanut, että auktoritatiivinen kasvatusote johtaa parhaisiin tuloksiin. Kirjailija, psykologi Keijo Tahkokallio on luokitellut kasvatustyylit seuraavaan tapaan:
1. Auktoritatiivinen (rajat ja rakkautta – eli käsitys oikeasta ja väärästä sekä läheiset välit vanhempien kanssa)
2. Autoritäärinen (rajat, ei rakkautta – eli käsitys oikeasta ja väärästä mutta etäiset välit vanhempien kanssa)
3. Hemmotteleva (rakkautta mutta ei rajoja)
4. Laiminlyövä (ei rajoja eikä rakkautta)
Auktoritatiivinen kasvatusote tuottaa siis parhaat tulokset. Lapsi kasvaa sopivassa tahdissa vastuuseen, oppii oikean ja väärän ja saa hyvän itsetunnon. Lapsi noudattaa vapaaehtoisesti vanhemman tahtoa kunnioituksesta ja rakkaudesta tätä kohtaan.
Eikö Kristuksellakin ole auktoritatiivinen kasvatusote seuraajiaan kohtaan? Kristus ei pakota ketään toimimaan oikein, mutta opettaa meitä oikeasta ja väärästä. Kristitty haluaa pyrkiä toteuttamaan Kristuksen tahtoa sulasta vastarakkaudesta Häntä kohtaan.
Tutkimustiedon mukaan autoritäärinen kasvatus tuottaa toiseksi parhaat tulokset. Lapsi oppii oikean ja väärän ja kokee tietyllä tapaa olevansa turvassa, vaikkei tulekaan saamaan itsestään kaikkea potentiaalia käyttöön.
Laiminlyövä ja hemmotteleva vanhemmuus johtavat turvattomuuden tunteeseen ja vaurioihin lapsessa.
Ehkä tuota nelikenttää voi miettiä uskonnollisten yhteisöjenkin kannalta. Onko yhteisö laiminlyövä vanhempi, joka ei välitä ihmisistä – tehkööt ihmiset mitä tykkäävät kun vain me saamme olla rauhassa. Onko yhteisö hemmotteleva vanhempi, joka on kyllä lähellä ja kuuntelee, mutta joka ei uskalla sanoa mitään oikeasta ja väärästä. Tuolloin ihminen jää yksinään harhailemaan kaikkien päätöstensä kanssa, vaikka yhteisö onkin siinä kaverina vieressä seisomassa. Vai onko yhteisö perinteinen jyrähtelevä ja autoritäärinen kasvattaja, joka kertoo miten asiat ovat ja pistää niskuroijat kuriin.
Mielestäni uskonnollinen yhteisö on parhaimmillaan auktoritatiivinen kasvattaja, joka ammentaa ihmisille oppia ja viisautta Raamatusta ja myös traditiosta ja toisaalta keskustelee ja kuuntelee herkällä korvalla ihmisten tämän päivän tuntoja. Tuolloin yhteisö on ihmisen apuna tutkiessamme totuutta ja elämän mysteeriä. Yhteisön ja sen opettajien auktoriteetti ei tuolloin tule käskyvallasta vaan siitä arvostuksesta, jonka se saa spontaanisti ihmisiltä viisautensa, laupeutensa ja hengellisyytensä ansiosta.
TykkääTykkää
Jupe, kyllä meillä on vielä yhteisönä toivoa, kun joukossamme on sinun kaltaisiasi nuoria.
”Kenenkään ei pidä väheksyä sinua nuoruutesi vuoksi. Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa.” (1. Tim. 4:12)
TykkääTykkää
Jupe: “Samalla tavalla joku paheksuu esim. pokerin pelaamista, mikä mielestäni on aivan yhtä sopiva uskovaiselle kuin uuno –korteilla pelaaminen. Raamatun tuntemus auttaisi niitä yksinkertaisimpiakin yksilöitä kyllä ihan mukavasti ymmärtämään, mikä on syntiä ja mikä ei. Raamatuntuntemus auttaisi myös puhujaa ymmärtämään, mikä on syntiä ja mikä ei. Jos puhuja ei tunne ”Kirjoituksia”, ei hän sovellu kyllä tehtäväänkään.”
Monet kristityille tulkitut sopivat tai sopimattomat käytösmallit ovat kulttuuriin, aikaan, paikkaan ja tilanteisiin sidonnaisia, eli siis kontekstisidonnaisia. Se mikä oli 2000 vuotta sitten säädyllistä ja tavoiteltavaa, ei ole välttämättä täysin samalla tavalla kopioitavissa tähän aikaan. Jopa vain 30-50 vuotta sitten nähtiin asioita eri tavoin kuin nykyään. Erilaiset asiat ja harrastukset saavat eri merkityksiä, ja monilla tekemillämme jopa tiedostamattomilla valinnoillamme on omat historialliset juurensa.
Pokerin pelaamisen historia vie meidät savuiseen ja alkoholinhuuruiseen kapakkaan tai peliluolaan, jossa pelataan rahasta ja pahimmassa tapauksessa pelaaja menettää koko omaisuutensa. Nykyään pokerinpelaamista voi harrastaa internetissäkin ihan työkseen. Uuno-korteilla pelaaminen keksittiin n. 40 vuotta sitten, eikä sen pelaaminen ole tietääkseni saattanut ketään turmioon. Jos pojat pelaavat pelinappuloilla tai pienillä panoksilla pokeria kotona tai leirillä, en osaisi sitä syntinä pitää, enkä myöskään lähtisi siitä isoa numeroa tekemään. Mutta, kyllä keskustelisin ylipäätään rahapelien vaaroista ja peliriippuvuuksista, kuten keskustelisin muistakin mahdollista riippuvuutta aiheuttavista asioista. Nuorisolle pitää antaa eväitä oman elämän rakentamiseen, jotta opitaan eroittamaan kestävät ja elämää suojelevat sekä elämää hajoittavat asiat toisistaan. Liiallinen ehdottomuus saa aikaan vastareaktion, ja lapsesta voi tulla silmänpalvoja.
Mitä tarkoittaa Jupen peräänkuuluttama “kirjoitusten tunteminen”, jotta osaamme eroittaa hyvän ja tavoittelemisen arvoisen pahasta ja vältettävästä asiasta? Se ei mielestäni tarkoita fundamentalistista ja kirjaimellista Raamatuntulkintaa. Kirjoitusten tunteminen on mielestäni ennen kaikkea lihaksi tulleen SANAN tuntemista; millä tavoin Kristus läpäisee koko Raamatun? Kuten Jupe sanoikin: “Vaihdetaan vaikka ”Kristus” jokaisen ”Vain me” – sitaatin tilalle.” Kristus kysyy meiltä saman kohtikäyvän kysymyksen kuin Pietarilta ylösnousemuksensa jälkeen: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?”
TykkääTykkää
Kyllä Lars Levin saarna ja siihen perään Jupen epistola kolahti; raamatullista on tuollainen murheelliseksi saattaminen – ja jos ei ole murhetta, ei ole enää iloaakaan eikä elämän parannusta… Mutta tämä ei merkitse sitä, etteikö heikolla ja horjuvalla uskolla tai uskonkipinällä voisi voittaa. Vain Jumalan armon varassa! – Ja on oikein, että Jumalan täydellisyyden rinnalla koemme: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!” (Luukk. 18:13)
”Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: 'Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.” (Luukk. 17:10)
Mutta silloin on menty vikaan, kun meidän hengellisestä keskeneräisyydestä on tehty normi ja standardi, jolla ihmisiä on ikäänkuin tuuditettu hengelliseen laiskuuteen – kuten Jupekin kirjoittaa.
”ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa” (2. Piet.3:18)
”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (1.Kor. 14:20)
”Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden,” (Ef. 4:13)
Pitää kuitenkin varoa sitä toista laitaa, joka on johtanut monet ihmiset äärimmäisen tuskalliseen itsetarkkailuun ja ahdistukseen niin vanhoillisuudessa erityisesti 1970-luvulla, kuin uuden heräyksen ääri-ilmiöissä, ja jo alkuheräyksen aikoihin – siis aivan samaan, mihin Luther joutui katolisen kirkon parannuksen sakramentin kanssa. 1900-luvun alku merkitsikin myös sitä, että ns. vanhoillisuus teki pesäeroa alkuheräyksen kanssa, munasta oli tullut viisaampi kuin kana eikä sen koommin Laestadiuksen saarnoja juurikaan enää haluttu lukea, koska katsottiin, että ymmärrämme nämä asiat paremmin ja kirkkaammin ja liekö tuo Lars Levi ollut edes aivan oikein ja kirkkaasti edes uskomassa 🙂
Kun Väinö Havas ja Kustavi Lounasheimo tekivät aikoinaan parannuksen uudesta heräyksestä vanhoillisuuteen, eivät he kokeneet tekevänsä sitä Perkeleen valtakunnasta Taivaanvaltakuntaan vaan skismaattisesta yhteisöstä kirkkaampaan weljelliseen rakkauteen valtavirran kanssa – varmaan myös evankelisempaan ymmärrykseen. Tämä käsitys ei sittemmin riittänyt äärieksluvisismia ajaneille jyrkän linjan kannattajille.
Upeita ovat nuo Laestadiuksen luonto- ja eläin meteforat, joita hän käyttää Raamatusta tutun ”lammastalouden” rinnalla. Se on juuri sitä vertauksilla puhumista, jota Jeesuskin harrasti ja jota kuulijat ymmärsivät.
Jorma Kiviranta käsittelee SL:n viime numerossa (n:ro 6) asiantuntevasti Laestadiuksen edellä siteeraamaa Korintin tilannetta. Tietysti meidän perinteisen retoriikan kannalta on ristiriitaista, että hän Rooman piispa Kleemensiin vedoten yhtyy moitteisiin, että korinttilaiset olivat nouseet johtajiaan vastaan – meillä kun on ajateltu, että ”seurakunta hoitaa puhujat”. No itse en ole Korintin tilanteeseen syvällisesti perehtynyt, vaikka 34 vuotta sitten siellä kävinkin.
Laestadius: ”Jos koira alkaa lapsia puremaan, niin häntä pieksetään talon isännältä.” – Kyllä lapinporokoiraamme Tsahpea saa isäntä vahata ja tarvittaessa karjahtaakin, ettei se lampaiden perään intoutuessaan pure hätääntynyttä, pakenevaa ja kompastuvaa lammasta, ehkä hengiltäkin. Näinkin on valitettavasti käynyt kristillisyydessämmekin.
Amicuksen esittelemä auktoritatiivinen kasvatusote vastaa sitä ihtiään evankeliumia ja se sisältyy tuohon Quo Vadiksen viittaamaan pelastushistorialliseen raamatuntulkintaan.
TykkääTykkää
C. S. Lewis on sanonut hyvien tekojen ja uskon suhteesta (muun muassa) näin: ”ei Jumala rakasta meitä siksi koska olemme hyviä, vaan Jumala tekee meistä hyviä koska hän on hyvä”.
Jos annamme Jumalalle luvan, hän jatkaa meissä hyvää työtään niin pitkälle kuin kuolemaamme asti ehtii. Ainoat esteet tulevat omasta vastustelustamme. Miksi sitten vastustella tällaista työtä? Me tiedämme sen hyvin omasta kokemuksestamme. Auttaminen tarkoittaa vaivannäköä ja luopumista. Olemme liian kiintyneitä mukavuuteen, kiiltävään pintaan ja valtaan sen sijaan että olisimme kiinnostuneita oikeudesta ja totuudesta. Sitäpaitsi miksi meidän pitäisi muka sitten kun kukaan muukaan ei?
Toisaalta taas sulhas- morsian vertauskuva on osuva. Ihmisen suhde Jumalaan on kuin rakastavaisten suhde toisiinsa. Kuinka monta avioliittoa on päättynyt kyyneliin, kun vuosien laiminlyöntien ja välinpitämättömyyden jälkeen puolisot tajuavat menetetyn rakkauden arvon vasta sitten kun se on jo menetetty? Kuinkakohan monta uskoa on päättynyt samalla tavalla?
Miksi emme siis haluaisi edistää liittoamme Jumalan kanssa samalla tavalla kuin liittoamme maanpäällisen puolisomme kanssa niin, että se vahvistuisi aina vain ja kestäisi vastoinkäymisetkin?
Seurapuheissa kuulee monesti saarnattavan ”ettei hyvistä teoista ole sinänsä hyötyä”. Oli miten oli, aihetta soisi avattavan vähän tarkemmin. Mitä hyötyä hyvistä teoista sitten ei ole? Kahden edellä esitetyn esimerkin lisäksi hyvyys on jokaisella kerralla Jumalan saarnaa ihmiskunnalle. Tällainen hyvyyden saarna toimii vastakohtana jokaiselle sellaiselle saarnalle jossa väitetään arvojen olevan vain ihmisten keskenään määrittelemiä sopimuksia ja sellaisenaan koska tahansa muutettavissa, tai vastakohtana sellaisille saarnoille jossa jopa väitetään hyvyyden olevan heikkoutta. Mikä voisi olla parempi keino todistaa Jumalan hyvyyttä kuin oikeasti todistaa sitä käytännössä?
Nämä olivat asioita joita minulla on ollut pitkään mielessä tätä blogia seuratessani. Vaikka postaukseni ei ihan tarkkaan liittynyt aiheeseen, niin johtopäätös kuitenkin liittyy: Kyllä, haluaisin kuulla enemmän Lestadiusmaista (tai Lewismäistä) herätystä. Tarvitsemme sellaista saarnaa joka estää herätyksen sammumista pelkästään omia etuja ajavaksi porvarpuolueeksi. En tarkoita että nyt asiat olisivat niin, tai että minä olisin asiassa jotenkin edistyneempi.
Pakko sanoa silti, että seurapuheissa joutuu joskus kuulemaan nukuttamista valheelliseen turvallisuudentunteeseen sanoilla ”kyllä Jumalan antamista lahjoista saa nauttia”. Elämänilo on Jumalan lahja ja tahto, mutta Jumalan hyväksynnän vetäminen mukaan omaan länsimaiseen riistoelämäämme on oikeastaan saarnaa suoraan helvetistä.
TykkääTykkää
Aamen!
TykkääTykkää
Noniin uus yritys vähän paremmilla riviväleillä:
”Mutta silloin on menty vikaan, kun meidän hengellisestä keskeneräisyydestä on tehty normi ja standardi, jolla ihmisiä on ikäänkuin tuuditettu hengelliseen laiskuuteen”
Kylläpä loistavasti tiivistit yhteen lauseeseen! Mielestäni vanhurskaus ja pyhitys on liiaksi samaistettu toisiinsa, jolloin tässä on tulos.
”Mutta tämä ei merkitse sitä, etteikö heikolla ja horjuvalla uskolla tai uskonkipinällä voisi voittaa. Vain Jumalan armon varassa! – Ja on oikein, että Jumalan täydellisyyden rinnalla koemme: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!” (Luukk. 18:13)”
Just näin! Ongelma meillä onkin juuri se, että hengellinen keskeneräisyys on usein samaistettu ”heikkoon/horjuvaiseen uskoon”. Meillä on ehkä jollain tapaa ”ihanteellista” tavoitella ”heikkoa uskoa”, (joka on kyllä Raamatullinen, mutta pikemminkin realistinen ilmaisu jokaisesta todellisesta kristitystä enemmän kuin vain joidenkin kristittyjen status), mutta sen merkitys on kieroutunut siten, että sitä ajatellaan sellaisena ei-järkeilevänä (itselleni ei ole oikein selvinnyt, mitä tämä järkeily todella tarkoittaa, mutta sen olen ymmärtänyt, että valitettavan moni ymmärtää sen siten, ettei kannata lukea Raamattua eikä pohtia uskonasioita, mutta toivon totisesti, että olen väärässä. Mielestäni ainakin Raamattukontekstissa saa järkeillä niin paljon kuin huvittaa), ei-uskonkysymyksiä pohtivana, ei-omaa hartauselämää viettävänä, ei-sananlukuna jne. Yksinkertainen/heikko/lapsen/horjuva usko siis voidaan mieltää (ymmärtää väärin) kaikki em. asioihin. Toivon, että mekin alkaisimme enemmän elää todeksi tätä uskoamme sensijaan, että teemme tästä sellaisen uskon, joka on niin ”syvällä sydämessä”, ettei siitä voi edes keskustella.
”Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa” (Hepr. 12:14)
David Paski on kyllä ”kalliisti kirkastanut” tätä asiaa Jämsän opistoseuroissa 2015. 18 minuuttia rautaista asiaa:
https://makimartti.fi/radio/20150719_1545_David_Paski_fi.mp3
Jatkuu…
TykkääTykkää
”ja ettei kukaan olisi haureellinen tahi epäpyhä niinkuin Eesau, joka yhdestä ateriasta myi esikoisuutensa.” (Hepr. 12:16).
Olen pohdiskellut sitä, että monesti luottamus Jumalaan samaistetaan myös liikaa siihen, että miten siunauksellista tämä meidän ajallinen elämä on. Esau on mielestäni loistava kuva sellaisesta uskosta, joka heti pienen ajallisen vastoinkäymisen tullen lakkaa luottamasta Jumalaan, koska Jumala ei ole hänelle antanutkaan kaikkea mitä hän halusi tai omasta mielestään tarvitsi. Jumalaan voi aina luottaa. Se perustuu siihen, ettei Jumalan rakkaus ole pelkästään ajallista, mutta ennenkaikkea iankaikkisuuteen tähtäävää rakkautta ja jos sen hintana ovat ajalliset vastoinkäymiset, olen itse ainakin kokenut, että ne ovat vain ajaneet minua lähemmäksi Jumalaa.
Raamatusta käy kyllä ilmi, että Jumalan tahdon mukainen elämä on ihmisille ihanteellinen myös ajallisen elämän kannalta. Tämä ei kuitenkaan usein käytännössä päde, koska kaikki eivät Jumalan tahtoa noudata, jolloin he ”laittavat kapuloita” niiden rattaisiin, jotka sitä tahtovat noudattaa (ristin kantaminen elämän joka osa-alueella). Elämme siis langenneessa maailmassa.
Meidän pitäisikin katsoa tulevaisuuteen iankaikkisuuskakkulat silmillä ja ymmärtää, että Jumalan tahto ja meidän tahtomme eivät aina kohtaa elämässä. Tätä kautta voimme ymmärtää, että Jumalaan voi totisesti luottaa, koska hoksaamme, että ainoa asia, mikä loppujenlopuksi merkitsee, on tosiaan se, että onko Jeesus minun Vapahtajani. Kun Hän on, millään muulla ei ole enää merkitystä. Jumala pitää huolen siitä, että aivan sama mitä täällä ajassa tapahtuu, olemme valmiit Karitsan Hääjuhliin, kun pasuuna soi. Tämä auttaa myös luottamaan Jumalaan niissä ajallisissakin asioissa.
Mielestäni näkökulma pitäisi olla juurikin se, että ensin hengellinen ja sen kautta tulee myös ajallinen. Näin ne sulautuvat kypsäksi luottamukseksi Jumalaan ja auttavat meitä elämään tätä uskoa todeksi, jolloin itseasiassa sekä hengellinen, että ajallinen luottamus ovat yksi. Näin Herramme Jeesuskin meille lupaa:
”Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa. Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää.
Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.
Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset? Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” (Matt.6:24-33)
Jatkuu…
TykkääTykkää
Kumpa meillä aina olisi tällainen mieli:
Virsi 315
1.
Valvoa mun, Jeesus, anna
aina ristis juurella
ja niin joka päivä kuolla
synneistäni kaikista.
Suo myös kuolla maailmasta,
kuolla itsestänikin,
että kaiken elämäni
sinulle vain eläisin.
2.
Auta, että ristin tiellä
kuljen askeleissasi.
Eksymästä, horjumasta
estä, Jeesus, jalkani.
Uskoa ja rakkautta,
toivoani lisää myös.
Anna voimaa kilvoitukseen,
täytä alkamasi työs.
3.
Rauhan virran anna vuotaa
sydämeeni kaipaavaan.
Kasvojesi pyhä kuva
paina sieluun loistamaan.
Ääretöntä rakkautta
mihin voisin verrata?
Syvä on se niin kuin meri,
väkevä kuin kuolema.
4.
Ristissäsi, haavoissasi
armon löydän ikuisen.
Kaikki muu on turhaa aivan,
kun vain niitä katselen.
Rakas Jeesus, haavoihisi
minut kätke kokonaan,
kätke siksi, kunnes noudat
minut taivaan kunniaan.
TykkääTykkää
Lisäisin vielä tuohon:
”Just näin! Ongelma meillä onkin juuri se, että hengellinen keskeneräisyys on usein samaistettu ”heikkoon/horjuvaiseen uskoon”…”
Hengellinen keskeneräisyys tai hengellisesti lapsi toki on myös jollain tavalla heikko uskossa. En kuitenkaan usko, että se on tila, jossa kristityn tulee olla alusta loppuun.
TykkääTykkää
Yksi lapsistani haluaa erota kirkosta. Lapsi on pyhäkoulunsa ja raamattuluokkansa, rippikoulunkin käynyt ja seuroilla kyllästetty. Ahdistuu silmin nähden kristillisyytemme tilaisuuksissa ja ollaan rennolla, avoimella juttelulla pääsemässä siihen tilanteeseen, että katkeruus hellittää ja oppisi näkemään että on erilaisia tapoja elää ja olla, eikä toisen tavat estä toisen elämää.
Sitä mietin, kuinka tähän on tultu. Lapsi sanoo, ettei ”kiellä/ jätä uskoa”, koska hän ei muista sellaista omistaneensakaan. Sanoo aina ajatelleensa, ettei meikäläisten tapakulttuuri voi mitenkään liittyä Jumalaan ja uskoon. Ja koska ei löydä Henkeä, vähäisintäkään, ei halua noudattaa tapojakaan. Ja koska ei muusta tiedä, on nuoren ehdottomuudella päätellyt, ettei Jumalaa ole.
Kaksi asiaa mietityttää:
1. Olemme tainneet liikaa antaa yhteisön kasvattaa lapsiamme. He eivät ole oppineet tukeutumaan Jumalaan ja omaantuntoonsa, Pyhän Hengen voimaan. He ovat oppineet kulkemaan seurakuntaäidin helmoissa tutustumatta Isään. Toisille se riittää, tälle yhdelle ei.
2. Olen rukoillut, että TaivaanIsä johdattaisi ja kutsuisi, ohjaisi meitä kaikkia. Olen rukoillut sen psalmin sanoin, että Jumala tutkisi teitämme ja jos se näyttää vaivaan vievän, ohjaisi oikeaan. Voiko lapseni löytää armollisemman Jumalan muualta? Voiko Jumalan valtakunta olla oikeasti hajallaan täällä maailmassa niissä, jotka uskovat Kristuksen sovintotyön omalle kohdalleen, olematta lestadiolaisia?
Ajattelen toisinaan, että herätys on ollut ja mennyt tämän liikkeen sisällä. Että nyt on meneillään herätyksiä jossakin muualla, eri nimisissä ja -näköisissä porukoissa, ehkä. Jossain, jossa ilo ja innostus Raamattuun näkyy. Jossa rohkeus näkyy. Koska sellaistakin on.
Koska oikean uskon on oltava elävää, niin eläköön se sitten! Kuollut jämähtää muuttumattomaksi, elävä muuttaa muotoaan, etsii uomiaan. Kavahdan aina, kun etsitään Totuutta tavoista ja muodoista, tai niitä tarjotaan kasvatuksen sisällöiksi. Nuorimpieni kohdalla yritän etsiä totuutta eri tavalla. Yritän etsiä Jumalanvaltakuntaa (= Jumalan tahtoa ja – ajatusta) koko ajan. Tarjota armoa ja rakkautta.
( Lakata aika-ajoin kynteni ihan vaan muistuttaakseni itselleni, että ei se tästä riipu :-)) Pikkutarkat moraalisäännöt ovat kaukana uskon ytimestä, ja näyttäisivät perustuvan pelkoon ja jopa kateuteen, kun mietiskelee niiden motiiveja. Usko yleisellä tasolla tietysti ohjaa eettisesti ja moraalisesti hyvään. Kun mennään yksityiskohtiin, tullaan lähemmäksi ihmismielipiteitä ja vallankäyttöä.
Uskossaan Jumalaa kohti kasvava nuori vaistoaa ristiriidan ja perääntyy. Heittää lapsen pesuveden mukana.
TykkääTykkää
Kirsty, kiitos sinulle avautumisestasi! Tämäntapaiset realistisesta elämänkokemuksesta kumpuavat rehelliset puheet koskettavat aivan toisella tavalla kuin liturgiset hartaustekstit – ainakin minua. Toki sieluni tulee ravituksi ja saa uskonvahvistusta totisesti myös elävästä raamatullisesta sananselityksestä. Mutta saarnoissa harvemmin puhutaan realismista perheissä. Ja historiastamme johtuen avoimuuden puute keskustelukulttuurissamme on takavuosista johtuen ollut huonoa. Vaientamisella on ollut pitkät jäljet.
Tapakulttuurin painotukset ovat todellakin muuttuneet minunkin eläissäni melkosesti, saati sitten jos katsotaan peräti Vanhan Liiton kertomuksia tai Jeesuksen ja apostolien aikaa.
Uskoisin, että varsinkin monille nuorille tapa-asiat ovat suurin syy uskonkriiseissä. Mitä tiukemmat ”tavat”, sen suurempi uskonkoetus, koska silloin he näkevät ensisijaisesti tavat toisten uskovaisten vuoksi – eikä Jumalan Sanan tai Jeesuksen opetuksen ja uskon lahjan – vaan seurakunnan kuuliaisuuden vuoksi. Tavoista tulee silloin ikäänkuin ihmisorjuutta, kun niillä ei ole selkeää raamatullista perustetta, kuten kymmenen käskyn synti-opetuksella ja rakkauden käskyllä.
Mikä kaikki on tämän maailmaajan uskovaiselle hurskasta ja siveää, Jumalalle otollista?
Yksi ”hauska” esimerkki tapojen muuttumisesta käy ilmi esim. tuoreen Päivämiehen mainiosssa haastattelussa ”Miul ei muuta jäänt ko murre”. Siinä kerrotaan uskovaisen naisen kampaaja-urasta. Ennen 70-luvulla alkaneita tapojen övereitä tiukennuksia uskovaiset kampaajat tekivät töitään vapaasti. Ei kellään tuntunut olevan ”nokan koputtamista”. Mutta auta armias, kun alkoivat uudet ohjeet. Siinä saivat kyytiä kaikkien uskovaisten karvojenkin syynääminen monien muiden asioiden lisäksi. Permanentti ei ollut sopivaa tai varsinkaan minkäänlainen hiusten sävytys. Toki Paavali jossain kohtaa kielsi naisilta palmikot, mutta harvemmin on muistaakseni viitattu saarnoissa tai opetuksissa juuri siihen 🙂 Pikemminkin palmikkopäiset tytöt jos mitkä ovat nykyään juuri ”siveän” näköisiä. Takavuosina vapaana hajallaan olevat tyttöjen pitkät hiukset eivät taas olleet ”siveitä”.
Tapa-asioissa olisi ehkä myös tarpeen keskustella niiden eettisestä ja moraalisesta, elämää säilyttävästä ja vaalivasta sisällöstä. Jos kaikki kuitataan vain ”uskon kautta ymmärrämme” – ajatteleville ja tiedostaville nuorille jää monien tapojen merkitys avautumatta. Tai ainakin hataraksi.
TykkääTykkää
Kiitos vl-seniori sanoistasi. Tarkoitukseni oli kommentoida omatunto-aiheeseen, mutta asia liittynee löyhästi tähänkin. Pointtini oli ”juurruttamisessa”, jossa on tärkeää miettiä mihin onkaan juurtunut ja mihin haluaa lapsensa juurtuvan. Omantunnon kuunteleminen tuntuu tottelemista tärkeämmältä, koska tottelevaista voi viedä kuka vaan.
Kun nyt tähän ketjuun tulin, otan muutaman mieleen tulleen näkökulman esille Jumalan mielen mukaisesta murheesta.
Se ei taida olla sellaista murhetta, jonka vallassa lapseni (ja itsekin)on kotiutunut seuroista ja iltakylistäkin. Kuin raamatunlausegeneraattoria olisi pyöritetty muutama kerta ja lauseet ovat järjestytyneet uusille paikoilleen. Puheet eivät ole huonoja, lauseet ovat oikeita, puhujat lämpimiä ja hienoja ihmisiä. Siksi onkin niin vaikea myöntää, että puhe ei kosketa eikä tule kohti. Lapsi sanoo sen omalla kielellään, aikuinen sovinnaisemmin – mutta laki ei kuulu ja evankeliumiksi ei riitä seitsemän sanaa puheen lopussa. Turhautuminen on liian voimakas sana, mutta en keksi parempaakaan.
Juttutuokiot matkaystävien kanssa jäävät usein vajaiksi, koska orastavan keskustelun torpedoi yleensä joku bumerangilauseilla, kuten Ei kannata miettiä, nosta hattua./ Lue toki Raamattua jos haluat, mutta Minä tahdon uskoa yksinkertaisesti. / Sielunvihollinen sinulle kuiskuttelee, usko vain kaikki anteeksi äläkä pohdi. / Kyllä tuo asia on ihan selvä, kunhan haluat sen uskon kautta ymmärtää. Ja Raamatunlauseet ovat tehokkaimpia keskustelun kontrolloijia, koska kontekstistään irrotettuina ne voi laittaa loppukaneetiksi mihin vain, eikä siitä oikein voi jatkaa. Jumalan mielen mukaista murhetta ei pääse syntymään, koksa ei päästä siihen mitä on tai ei ole synti. Mitä on tai ei ole usko. Kaipaan niin tähän yhteisöön rohkeutta puhella omilla sanoilla, ja ajatuksilla, pelkäämättä että joku epäilee haluani uskoa lapsen lailla (uteliaasti, rajusti, ehdoitta, kontrolloimatta,sellaisena kuin on, kuten lapsi) peilata puhetta omaan elämään: onko tuo puhuttu sana totta omassa arkipäivässäni vai toivoisinko sen vain olevan. Koska jos sitä jutustelua olisi tarpeeksi, vapautuisi happea ja tulisi tilaa ja syntyisi uusia asioita, ideoita, oivalluksia ja elämää. Näen pelkoa uusia näkökulmia kohtaan. Koen, että Jumalaa yritetään pitää vankina ihmisenkokoisessa rakennelmassa, eikä uskalleta antaa Jumalan lennättää ajatuksia, synnyttää uusia perinteitä hetkeksi, kunnes taas syntyisi uutta. Ihan kuin usko muuttuisi muuksi, jos tavat tai perinteet varioisivat. Miksi erilaiset näkökulmat pelottavat, ja toiset ihmiset, jotka näkevät Jumalasta jonkun muun puolen? Jos saisimme yhteisöömme hiukan lisää tilaa hengittää, löytyisi varmasti tuli, joka ehkä jo kytee, mutta ei oikein syty. Uskon olevan Jumalan mielen mukaista tämä: murhe omasta tilasta, yhteisön tilasta ja murhe joka Pyhän Hengen ohjaamana muuttuu melkein samassa ymmärrykseksi, toiminnaksi ja iloksi. Oikea murhe johtaa avoimuuteen ulos päin eikä käperry omaan. Kristitty ei saa olla itseriittoinen vaan on pystyttävä antamaan toisille ja saamaan toisilta. Mitä minulla/ meillä olisi saatavaa ja opittavaa tämän ison Jumalanluoman maailman muilta kristityiksi itseään kutsuvilta ihmisiltä? Vai onko todellakin niin, että me olemme niitä, joilla on pelkästään annettavaa?
TykkääTykkää
Tyttäreni pohdiskelee kovasti sitä, mikä on se ”juttu” vanhoillislestadiolaisuudessa. Miten vanhoillislestadiolaisuus eroaa yleisestä luterilaisuudesta muuten kuin tapojen osalta?
Hän on kuunnellut tarkkaavaisesti useita seurapuheita eikä niissä ole tullut esille mitään sellaista olennaista uskoon liittyvää, jonka hän olisi havainnut poikkeavan siitä opetuksesta, jota hän on kuullut osallistuessaan paikallisseurakunnan toimintaan. Hänen mielestään hän uskoo samalla tavalla kuin monet hänen ei-lestadiolaiset kristityt ystävänsä.
Hän siis ajattelee, että koska pelastus tulee yksin uskosta, pelkästään erot tavoissa eivät voi perustella eroa pelastuksesta osallisen yhteisön ja pelastuksesta osattoman yhteisön välillä. Eron on löydyttävä itse uskosta. Asia hämmentää häntä kovasti, koska vanhoillislestadiolaisuus kuitenkin väittää olevansa ainoa pelastuksen yhteisö – tai ainakin parhaiten oikeassa oleva pelastuksen yhteisö.
Osaatteko hyvät lukijat kertoa, mikä ratkaiseva ero vanhoillislestadiolaisessa uskossa on – vai onko sitä?
Vai onko niin, että ratkaisevan eron tekevät tavat? Vai onko niin, että vanhoillislestadiolaisuus ei ole pelastuksen näkökulmasta erityinen yhteisö?
Jos esität eroksi Pyhää Henkeä, miten tämän voi perustella ja mistä Pyhän Hengen läsnäolon tunnistaa?
Jos esität eroksi sitä, että sen vain tuntee – vl-saarnasta saa rauhan ja muiden saarna kuulostaa vieraalta – voisitko perustella, miten tämän erottaa maallisesta tuttuuden tunteesta. Siis sellaisesta, joka ihmiselle tulee siitä, että jakaa toisen kanssa samanlaiset tavat ja puheenparren.
Jos taas ero on teologisissa yksityiskohdissa, miten tämä vaikuttaa rivijäsenen tasolla, jolla ei ole harmainta aavistustakaan tästä asiasta?
TykkääTykkää
Markku, voisitko ystävällisesti valottaa lisää tätä:
”Kun Väinö Havas ja Kustavi Lounasheimo tekivät aikoinaan parannuksen uudesta heräyksestä vanhoillisuuteen, eivät he kokeneet tekevänsä sitä Perkeleen valtakunnasta Taivaanvaltakuntaan vaan skismaattisesta yhteisöstä kirkkaampaan weljelliseen rakkauteen valtavirran kanssa – varmaan myös evankelisempaan ymmärrykseen. Tämä käsitys ei sittemmin riittänyt äärieksluvisismia ajaneille jyrkän linjan kannattajille.”
TykkääTykkää
Eihän se ”juttu” tuossa ole oikeat tavat, vaan oikeaksi uskottu yksi pyhä seurakunta.
TykkääTykkää
tuttuja ajatuksia, amicus. mielelläni uskoisin, että tässä on oikea pyhä yhteinen seurakunta ja että se vaan on niin! ja ehkä se onkin. mutta minä en sitä näe enkä koe ja olen kyllästynyt huijaamaan itseäni. saan sielulleni virvoitusta kotikirkostani, seurakunnan tilaisuuksista, matkaystävien kanssa keskustellessa, omasta perheestä, kristillisistä perinteistä, ja kyllä seuroistakin. tämä henkilökohtainen kokemus taustanani en voi ajatella muuten, kuin että Pyhä, yhteinen seurakunta käsitteenä täytyy olla piiriämme laajempi ja käsittää kristillisen kirkon. `yhteinen usko` ei silloin tarkoittaisi samaa kuin homogeeninen porukka.
TykkääTykkää
Isäni siteerasi usein toista Tornionväylänvarren saarnaajaa Raution Junnua: ”Muutamat sanovat, että evankeliumi on tullut Lapista, toiset sanovat, että se on tullut Kittilästä, kolmannet sanovat, että se on tullut Gellivaarasta, ja neljännet sanovat, että se on tullut Suomesta, mutta me Jumalan lapset sanomme, että se on tullut taivaasta!”
Jos Jeesus vaeltaisi ja opettaisi ihmisenä tämän päivän maailmassa, Hän tuskin tänä kesänä ehtisi menemään Jerusalemiin, Roomaan, Suomen Turkuun eikä edes Tornion suviseuroihin – vaan luulenpa, jos Hän yleensä mammonaa palvovan Euroopan Unionin alueelle saapuisi, että hän viipyisi maahanmuutajien vastaanottokeskuksissa ja pakolaisleireillä, jotka ovat hyvää vauhtia muuttumassa keskitysleireiksi!
Historia toistaa itseään, sama kyyninen ja välinpitämätön asenne; ”mitä se meille kuuluu, katsokoon itse eteensä”, kun juutalaispakolaiset yrittivät 1930-luvulla löytää turvapaikkoja Euroopasta ja Amerikasta, toistuu! – On koko länsimaailmaa ravisteleva katastrofi, kun kymmeniä ihmisiä kuolee amerikkalaisessa riettaassa yökerhossa tai ranskalaisen ateistisen pilalehden toimituksessa, mutta kun sadat ja tuhannet pakolaiset hukkuvat Välimereen tai tuhannet lapset katovat Euroopassa hyväksikäyttäjien orjiksi, se ei meitä liikuta. – Onko tosiaan tärkeintä, että saamme rauhassa pitää omat menomme, omat rahankeräysjärjestelmämme ja viilata omia kokoontumistiloja, omia oppilauselmiamme ja isien perinnäissäädöksiämme? Toistaako siinäkin suhteessa historia itseään… Instituutioidemme ja poliittisen järjestelmämmme yleisestä asenteesta huolimatta, on kristittyjä myös meidän keskuudessa, jotka ovat rohkeasti ja avoimesti lähteneet toteuttamaan Kristuksen mieltä ja esimerkkiä tässäkin suhteessa, Jumala heitä siunatkoon ja auttakoon!
TykkääTykkää
Mielenkiintoinen ja minua pitkään askarruttanut kysymys.
SRK:n nykyinen varapuheenjohtaja Valde Palola on todennus Valomerkki.fi:n haastattelussa seuraavasti:
”Kysymys siitä, onko kirkko yhtä kuin Jumalan valtakunta, on rinnastettavissa kysymykseen, onko vanhoillislestadiolaisuus yhtä kuin valtakunta. Molemmissa tapauksissa ajatellaan vanhoillislestadiolaisuudessa kriittisesti … Jumalan valtakuntaa ei voida olemuksellisesti ja käsitteellisesti sijoittaa jonkin organisaation raameihin. Silloin kavennettaisiin Jumalan valta-asemaa.”
(http://www.valomerkki.fi/kirkko-ja-kaupunki/kirkko-ja-kaupunki-arkisto/repeama-kirkossa-nousi-puheenaiheeksi)
Helsingin RY:n varapuheenjohtaja toteaa puolesta Radio Dei:n haastattelussa näin:
”Sillä tavallahan se pitää paikkansa, että ajatellaan, että on yhdenlainen oikea usko … sillä ei voida tarkoittaa mitään sosiologisesti tutkittavaa ja rajautuvaa yhteisöä puhumattakaan siitä että se olisi johonkin yhdistykseen rajautuva tai edes herätysliikkeeseen rajautuva. Toki (sen voidaan ajatella rajautuvan) siihen opetukseen mitä herätysliikkeessä halutaan opettaa.”
(http://www.radiodei.fi/?sid=89&subgroup=ID341&sel=640813b41167cb8aa4ae8a695b35296e)
Jotenkin näin minäkin ajattelen. Minusta yhteinen oppi vanhurskauttamisesta on asian ytimessä. Eikös Lutherkin opettanut jotenkin niin?
amicus curiae: ”Miten vanhoillislestadiolaisuus eroaa yleisestä luterilaisuudesta muuten kuin tapojen osalta?”
Minun täytyy kyllä todeta, että ainakin hyvin usein kirkon Jumalanpalveluksissa saarnojen sisältö on melkoista raamatun syrjään heittävää höttöä. Toki se voi joskus olla seuroissakin sitä, mutta mielestäni paljon harvemmin.
Saarnassa ja opetuksessa pitäisi olla mukana armo ja totuus. Kansankirkoltamme tuntuu aika usein unohtuvan tuo totuus.
TykkääTykkää
Joona on kirjoittanut muutakin kuin blogia. Gradu valmistunut. Onnea.
Gradu koskettaa jollain tavalla jokaista blogia. Voi lukea sen täältä:
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/163440/KorteniemiJoonaProGradu.pdf?sequence=2
Erkki Hurtig
TykkääTykkää
Onpa virkistävää keskustelua! Loppua kohti vielä käytännönläheisyytensä puolesta paranee! Saatan olla jo ”puusta pudonnut” mutta keskustelua lukiessani sieluni virkistyi – vielä on elävää henkeä liikkeellä tässäkin maassa!
Pohtiminen, asioiden tutkiminen ja miettiminen, on vaaraksi asti ollut kieltolistalla niiin kauan… Samoin kuin ajatus hengellisestä kasvamisesta. Tämän ajan peikkona näen kaiken tämän korvaamisen rahan hankkimisen autuudella – eikö vain suuren osan lestadiolaisten pelastuminen tänä aikana perustukin ”Jumalan valtakunnan työhön osallistumiselle”, joka tänään on ainakin 80%:sesti rahan hankkimista rakennusrahastoon.
Erittäin tärkeitä asioita on tullut keskustelussa esille, viimeisten joukossa mm. kasvatusvastuu perheissä ja vastuullisuus aviopuolisona ja/tai vanhempana. Todellakaan ei valittelu huonoudesta vanhempana tai puolisona paranna kenenkään uskon tilaa tai ihmisyyttä, ellei asialle halua tehdä mitään!
Kirsty jakoi ajatukseni myös tässä: ”Ajattelen toisinaan, että herätys on ollut ja mennyt tämän liikkeen sisällä. Että nyt on meneillään herätyksiä jossakin muualla, eri nimisissä ja -näköisissä porukoissa, ehkä. Jossain, jossa ilo ja innostus Raamattuun näkyy. Jossa rohkeus näkyy.” -Eikö nin ole koko tunnetun historian ajan käynyt? Pyhä henki ja evankeliumi on edennyt sieltä tänne ja eteenpäin.
Rippikoulussa opetettiin, että syntiä on se, mikä erottaa Jumalasta. Surullista on ollut kuunnella monien Rauhanyhdistyksistä (itse) eronneiden kertovan, että ovat tehneet ratkaisunsa voidakseen säilyttää uskonsa.
Suviseurojen avajaisia en laitevian vuoksi kuullut kokonaan mutta asessori Kari Tiirolan pohdinta ”yhteisessä ruokapöydässä kinastelevista lapsista” herätti ajatuksia siitä, mihin tässäkin keskustelussa on viitattu – Jumalan valtakunnan raja ei kulje yhteisön tai nimen mukaisesti vaan näkymättömissä, sydämestä sydämeen.
TykkääTykkää
Niin, en pidä vanhoillislestadiolaisten (koskee tietenkin vain osaa mutta aika suurta osaa kumminkin) suurimpana ongelmana enää uneliaisuutta vaan väärää vanhurskautta – usko perustuu rahankeräämiseen ja muuhun työhön osallistumiseen, jolla täytämme sen ajan, jona meidän pitäisi tutkia Raamattua ja suhdettamme Kristukseen, kasvattaa lapsiamme vastuullisesti ja käydä parisuhdeterapiassa ja jos vielä aikaa jää, kylvää Sanan siementä myös naapurustossamme ja ystäväpiirissämme.
”Ahneus on kaiken pahan alku ja juuri” ja tämä näkyy niin upeina seurataloina kuin siinäkin, että varakkaimpiakin kristittyjä omaavilla yhdistyksillä on rakennusvelkaa yllättävän paljon. Maailmanlaajuisesti sen jäljet näkyvät vastaanottokeskuksissa ja pakolaisleireillä.
TykkääTykkää
Vielä lisään yhden ajatuksen arvioitavaksi. Ajattelen tai uskon, en ole varma kumpaa vai molempia, että Pyhä henki riittää uskovaisen ohjaajaksi. Karkeistaen huomautan kuitenkin, että 70-luvulla murretut uskovaiset eivät yleensä kykene erottamaan Pyhän hengen ohjausta ”yhteistunnon” ohjauksesta ja valitettavasti isien pahat teot kostetaan kolmanteen ja neljänteen polveen saakka. Näin hoitokokousajan väärät opit ulottuvat monissa suvuissa myös lapsiin ja lastenlapsiin.
TykkääTykkää
Onnittelut ja kiitokset minultakin Joonalle erinomaisesta ja äärimmäisen tärkeästä gradusta. Toivottavasti jatkoa seuraa esim. väitöskirjan muodossa…
Hyvää ja virkistävää kesälomaa toivotellen
Pertti
TykkääTykkää
Hyvää, asioiden ytimeen osuvaa keskustelua. Altti Laidalta: juuri noin minäkin olisin halunnut kirjoittaa. Melkein liikutun, kun luen näitä tekstejä; -80-luvulla lähdin herätysliikkeestä juuri näiden mietteiden vuoksi. Silloin, nuorena luulin, että olen ajatuksineni aivan yksin: nyt tiedän, että en ollut, enkä ole yksin…
TykkääTykkää
Pakko sanoa ettei minulla ole samanlaista kokemusta. En ole kokenut missään muualla kuin vanhoillislestadiolaisten joukossa niin paljon aitoa vakaumusta (joka näkyy mm. oman ajan uhraamisena yhteisen työn hyväksi).
Vakaumus myös näkyy miuillakin tavoin käytännössä. En ole missään muussa ihmisjoukossa kohdannut niin paljon armahtavaisuutta ja rehellisyyttä.
Esimerkiksi keskustelut uskovaisten ihmisten kanssa ovat antoisia ,koska ihmisillä ei ole tarvetta piilotella omia pahoja motiivejaan, eikä olla älyllisesti epärehellisiä.
Olen nähnyt armahtavaisuutta joka näyttää yltävän (heh, hyvällä tavalla) epäinhimillisiin mittasuhteisiin. Olen ollut mukana suurissa tapahtumissa. Pitkään jatkunutta vihaa ja ahdistusta ja huonoja välejä on korjaantunut.
Olen nähnyt myös ihmisten osoittavan suurta kärsivällisyyttä myös omaa ”porukkaa” arvostelevia kohtaan- en tapaa v.lest. joukossa vaikkapa ateisteja vihaavia ihmisiä. Myös minua kohtaan ollaan oltu hyvin kärsivällisiä, kun olen puhunut joskus kriittisesti keskusteluilloissa. Kerran kävi niin, että koin eräällä rauhanyhistyksellä niin suurta epäoikeudenmukaisuutta että protestoin yrittämällä mennä eteen puhumaan ja sanomaan vastalauseeni. Tilanne poiki jäkeenpäin monilta minulle tuntemattomilta ihmisiltä jaloja auttamisyrityksiä.
Väitän, että suurimmalla osalla uskovaisista on samankaltainen kokemus kuin minulla. En silti yhtään epäile etteikö monet päinvastaiset kauhutarinat olisi totta. Silti, halusin tuoda oman kokemukseni esille jottei kokemustarinat turhaan polarisoituisi- hyvää kokeneet eivät yleensä niin herkästi puhu asiasta kuin pahaa kokeneet. Ymmärrettävästä syystä tietenkin.
TykkääTykkää
Kiitos Juhana edellä olevasta kommentista. Sitä oli mukava lukea.
Minä en tunne ensimmäistäkään vl-kristittyä, jonka usko perustuisi talkootöihin tai rahankeräykseen. Sen sijaan kristuskalliolle uskonsa perustaneita tiedän useita.
Eli vaikka sinänsä Altti Laidalta varoitta kyllä oikeista asioista, ahneudesta ja heikosta uskon perusteiden tuntemisesta, niin johtopäätös koko joukon tilasta menee kyllä minusta aika överiksi.
TykkääTykkää
Altti Laidalta, Juhana S. ja Eudokimos kertovat omia ja erilaisia kokemuksiaan vl-kristillisyyden sisältä. Näin on meidän jokaisen kohdalla. Olemme nähneet ja kokeneet erilaisia tilanteita ja tapahtumia, ja tulkintamme niistä ovat vaihtelevia. Näin on aina ihmisyhteisöissä ja perheissä. Jokaisella jäsenellä on oma ainutkertainen kokemusmaailmansa ja arvokas tarina kerrottavanaan. On hienoa, jos sen voi kertoa ääneen ilman pelkoa; miten olen kokenut asioita, millaisia johtopäätöksiä olen niistä tehnyt. Kun kerron niistä, niitä voidaan yhdessä pohtia ja jakaa. Voimme yhdessä keskustella synnin seurauksista sekä siitä, miten voimme särkynyttä tai särjettyä lohduttaa ja auttaa.
Yhdessä epätäydelliset tarinat muodostavat monivivahteisen ja kokonaisen todellisuuden, jossa on sekä valoja että varjoja, ei huonompia eikä parempia tarinoita. Voimme olla tällaisenaan Kristuksen kasvojen edessä, ja tulla evankeliumista vahvistetuiksi ja voimaannutetuksi.
p.s. Kiitos Joona gradusta! Ensilukemalta vaikutti erittäin mielenkiintoiselta ja perusteelliselta.
TykkääTykkää
On ”katastrofi, kun kymmeniä ihmisiä kuolee amerikkalaisessa riettaassa yökerhossa tai ranskalaisen ateistisen pilalehden toimituksessa, mutta kun sadat ja tuhannet pakolaiset hukkuvat Välimereen tai tuhannet lapset katovat Euroopassa hyväksikäyttäjien orjiksi, se ei meitä liikuta”. Niin,
Kenestä ”meistä” puhut? Et voi puhua ainakaan minun suullani. Ymmärrän pointtisi. Olemme seuraamassa, Euroopassa valtavaa inhimillistä kärsimysnäytelmää. Orlandon tragedia on myös järkyttävä. Viittauksesi ”amerikkalaiseen riettaaseen yökerhoon”, jäi mietityttämään. Se oli myös viittaus olettamaasi homojen riettaaseen elämään…Voin homona vakuuttaa sinulle, että läheskään kaikkien homojen elämä ei sen riettaampaa, kuin heteroiden elämä. Ääri-ihmiset ja -ääri-ilmiöt näkyvät kaikkialla, niin homojen kuin heteroiden keskuudessa.
Välimereen hukkuneissa on ollut niin homoja kuin heteroita. Orlandossa kuoli niin homoja kuin heteroita. Molemmissa kuoli ja kuolee ihmisiä, riettaita ja vähemmän riettaita! Jokainen ihminen, homo ja hetero, rietas ja vähemmän rietas kantaa Jumalan kuvaa itsessään! Sellaisina meidän kristittyinä tulisi lähimmäisemme nähdä.
TykkääTykkää
Quo Vadis, kiitos jälleen kokoavasta ja syvällisen viisaasta kommentistasi! Näin on – uskovaisten omakohtaiset kokemukset ovat hyvin-hyvin erilaisia, vaikka myös samanlaisia – molempia. Tämä nykyinen avoimuutta korostava ja mahdollistava aika uudistaa myös keskustelukulttuuriamme. Mutta vieläkin on varaa lisätä rohkeutta yhteisten kipukohtien puhumiseen ja yhteisen historian käsittelyyn. On varaa opetella aidosti kuuntelemaan toisenlaisia kertomuksia ja elämäntarinoita. On varaa opetella näkemään erityisesti sysittyjen, rikottujen, toisenlaisten, heikompien, sairaiden, köyhien, pienimpien ja yksinäisten osaa ja kamppailua. On varaa opetella erottamaan sielunhoidon ja hooitokokousten maailmojen suuri ero – muunmuassa. On varaa puhua ”oikeista” synneistä ja ”perinnäissäännöistä” eli farisealaisista tapakysymyksistä sekä inhimilliseen vallankäyttöön kytkeytyvästä ihmiskasvoisesta lähimmäisen alistamisesta tai nöyryyttämisestä jne.
Valoisa ja tärkein puoli – jokaiselle uskovaiselle arvokkain ja kallein – sydämen uskon halun säilyttäminen oman vajavaisuuden ja epäonnistumisten kanssa sisältää luovuttamattoman lupauksen Sanan. Siihen saamme nojata loppuun asti. Siksi on tärkeää, että Jumala suo meille kanssakulkijoita rinnalle. Heitä, joilla riittää kohtaamme Kristuksen mieltä. Jokaisen on varmaan myös hyvä muistaa, että aina on yksi, joka ei hylkää, ei syrji, ei mitätöi, ei kiusaa, ei kohtele huonosti – vaan rakastaa. Jokaisella on oikeus lahjana rukoilla Häntä itsensä ja toisten puolesta. Tästä rakkaudesta kumpuaa myös halu kuunnella Hänen ääntään ja höristellä korviaan Kristuksen mielen suuntaan lähimmäisten ja läheisten keskellä. Lähimmäisen kova ja farisealainen tuomitseminen tuli hyvin esiin mm. Matti Hyryn saarnassa suviseuroissa puhuttelevalla tavalla. Kuinka jalolla tavalla Jeesus luotsasikaan tilanteen korjaamisen! Matti sai sanoitetuksi mieliinpainuvalla tavalla Jeesuksen tavan kohdata syntinen ja hänen tuomitsijansa. Kuinka syvä opetus sisältyykään kaikkiaan syntisen naisen kertomukseen!
Tunnen suurta kiitollisuutta Joonan gradussaan tekemästä työstä. Kun seilaan ees taas sen tekstejä, muistot palaavat vilisemällä mieleen… monenlaiset ja itsekoetut – läpi eletyt. Tuota kaikkea se ollut. Gradun yhteenveto ja loppuarvio nivoo – näin maallikon näkökulmasta – erittäin hyvin tutkimukseen rajatun alueen perusteet ja kokemukseni yhteneväisiksi.
Kun Joona visioi jatkotutkimusta, tuli mieleeni käytännön vinkkinä ehdotus, että voisiko esim. aiemmin kertomani Helsingin ry:n massahoitokokous 70-luvulta olla yksi tutkimusanalyysin kohde? Vaikka meitä ko. tilaisuudessa osallisia on paljonkin elossa, lienee oikein ja kohtuullista, Kristuksen mielen mukaista ja oikein kerätä rohkeutta tarkastella näitä vaiheita niinkuin ne oikeasti ovat tapahtuneet ja mitä seurauksia niistä on ollut. Se voisi avata entistä paremmin ymmärtämään sielunhoidon ja hoitokokouskäytänteen syvää ja jopa laajaa eroa.
Mitä ajatuksia tällainen jatkotutkimus Joonassa tai teissä muissa herättää?
TykkääTykkää
Myös minä kiitän Juhanaa hyvästä ja rohkeasta, keskustelua tasapainottavasta kommentista.
On tärkeää, että tässä kristillisyydessä on luvallista nostaa esille myös sisäisiä ongelmia. Se on välttämätön suojarakenne yhteisöllistä mielivaltaa ja hengellisen vallan väärinkäyttöä vastaan. Itse näen tällä hetkellä suurimpana ongelmana yhteisöelämän alle piilotetun hengellisen välinpitämättömyyden.
Toisaalta ongelmista keskusteltaessa on aina vaarana myös se, että tuijotamme vain ongelmia ja unohdamme hyvät ja kauniit puolet. Sellainen on yhtä vaarallista kuin se, että kieltäydymme näkemästä ongelmia ja tunnustamme vain tämän yhteisön hyvät puolet.
Kun alan ajattelemaan, niin tunnen valtavan määrän vl-uskovaisia – nuoria ja vanhoja – joiden koen olevan todellisia sydämen kristittyjä. He ovat vankkumattoman rehellisiä, aitoja, kärsivällisiä ja lähimmäistään rakastavia. Heidän kotinsa on koska tahansa avoin kaikille – tutuille tai tuntemattomille, nuorille tai vanhoille, suomalaisille tai ulkomaalaisille.
Koen, että minua on rakastettu tässä yhteisössä, että olen saanut olla oma itseni ja että aina olen löytänyt ihmisiä – veljiä ja sisaria – joiden kanssa olen voinut keskustella avoimesti kaikista asioista. Minäkään en missään tapauksessa halua mitätöidä vanhoillislestadiolaisuudessa kovia kokeneiden kokemuksia. Mutta kuten Juhana totesi, myöskään hyvää kokeneiden kokemuksia ei tulisi vähätellä eikä mitätöidä.
TykkääTykkää
Kiitos, Pertti! 🙂
TykkääTykkää
Kiitos kommentista Eudokimos.
Jokainen ihminen todellakin kantaa Jumalan kuvaa sisimmässään. Ihmisen sielu on lähtöisin Jumalasta ja näin ollen “ihmisen sielu on levoton, kunnes se löytää levon Jumalassa.” (Augustinus) Tai “Minun onneni on olla lähellä Jumalaa” (Ps. 73:28)
Jokainen ihminen, riippumatta mistään kategorioista, on Jumalalle rakas ja Jumala on tarkoittanut jokaisen ihmisen elämään hänen yhteydessään. Ja tästä Rakkaudesta käsin saamme voiman orientoitua kohti Jumalan mielen mukaista elämää. Jokainen ihminen, riippumatta seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan, on Jumalalle äärettömän rakas.
Gal 3:26-28: “26) Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. 27) Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. 28) Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. 29) Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu.”
TykkääTykkää
Eudokimos, olettaisin, että ylempänä Markku viittasi kommentissaan vain yökerhojen rietastelijoihin. Toki rietasta elämää on löydettävissä muualtakin. Kukaan ei kuitenkaan ole yhtään toistaan siveämpi tai riettaampi pelkän seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
TykkääTykkää
”Niin Jesus sanoi: en minä myös sinua tuomitse: mene, ja älä silleen syntiä tee.”(Joh. 8:11)
TykkääTykkää
Tornion suviseuroissa muutama puhujaveli puhui myös tässä blogissa esille nousseesta aiheesta eli lain merkityksestä ja tarkoituksesta. Puheista ilmeni halu pysyä vanhoissa linjauksissa ja pilkun muodon viilauksissa ”sillä onhan kysymys synnyttänyt eriseuroja”.
Nämä puheet olivat mielestäni sinänsä hyviä ja aivan oikein sanottiin, että armo tai pyhä henki on uskovaisella opettajana. Kuitenkin minua jäi vaivaamaan se, kuinka olemme niin vahojen hajaannusten ja linjausten orjia, niiden alla. Emme voi ääneen sanoa, että Jumalan laki eli Sanasta ilmenevä Isän tahto on uskovaisen opettaja ja oman tunnon ohjenuora, vaan sana ”laki” on pakko korvata muilla ilmaisuilla. Kukaan ei taida uskaltaa ääneen sanoa, että Jumalan armo ja ihmisessä synnyttämä rakkaus saa ihmisen näkemään Jumalan lain rakkaana ja täydellisenä ja näin armosta osallinenkin haluaa Jumalan lain mukaista elämää (yrittää) elää, vaikka ei sillä pelastusta itselleen hankkisi.
Rakkaus synnyttää tekoja ja halun toimia toisen mielen mukaisella tavalla.
Jumalan laki on uskovaiselle annettu kuitenkin niin, että sen rikkomisella tai noudattamisella ei ole ihmisen pelastuksen kannalta mitään merkitystä.
Amicus curiae toisti yllä toisen esittämän kysymyksen: herättääkö Suomen laki sinussa rakkautta? Minun osaltani vastaus on, että herättää. Näin siksi, että laki on annettu minun Suojakseni, ei minua vastaan. Lisäksi se opettaa minua itseänikin rakastamaan ja ajattelemaan toisia. Ilman lakia, lain opettamista ja sisäistämistä ihmiset ajautuisivat helposti ajattelemaan vain itseään.
Kun Jumala on antanut lain, ihmisen ei tarvitse siihen omia armoneuvoja enää päälle lisätä. Jumalan laki sisältää kaikki ohjeet ja neuvot. Armo ja Jumalan synnyttämä rakkaus neuvoo vain elämään armahtajan tahdon eli lain viitoittamaa elämää ja turvautumaan aina uudestaan armoon.
Olennaista on siis erottaa kysymykset, kuinka pelastumme ja kuinka meidän tulee elää. Tekojen varaan emme voi mitään rakentaa mutta emme voi ihmisiä opettaa olemaan tekemättä mitään ja elämään kuin lakia ei olisikaan.
TykkääTykkää
”Mutta jos te Hengeltä hallitaan, niin ette ole lain alla.” (Gal. 5:18); ”Mutta me tiedämme lain hyväksi, jos se oikein käytetään,” (1.Tim.1:8); ”Hyvä on sen osa, joka ei vaella jumalattomien tavoin, ei astu syntisten teille, ei istu pilkkaajien parissa vaan löytää ilonsa Herran laista, tutkii sitä päivin ja öin.” (Ps.1:1-2)
Keskustelussa ovat menneet iloisesti sekaisin ”lain täyttäminen” moraalifilosofisena pelastusperiaatteena ja – tienä, ja toisaalta laki hyvän Jumalan mielen mukaisen elämän opettajana, jona sitä on opetettu ihan ulkoa päntäten tänäkin kesänä Suomen kirkon mukaanlukien SRK:n rippikoululeireillä. – Jumalan armo, Pyhä Henki kiteyttävät ja täydentävät lain herättämällä rakkautta lähimmäiseen ja luomakuntaan; ”sentähden on rakkaus lain täyttämys”. (Room. 13:10)
”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.' Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole.” (Mark.12: 30-31)
Harvoin lienee ollut kiistaa varsinaisesta asiasta eli siitä että: ”Kristus on lain loppu, jokaiselle uskovaiselle vanhurskaudeksi.” (Room.10:4) vaan on haluttu profiloitua ”uskon puolustajiksi” puhumalla toistensa ohi aidasta kun toiset on puhunut aidan seipäistä – siis skolastisella käsitesaivartelulla… Samaan tapaan kuin on väliin on nostettu synninpäästön sanamuoto ratkaisevaksi erottavaksi tekijäksi, vaikka kysymyksessä on vain 150 vuotta vanha käytäntö. – Tässä ”kirkassilmäisessä” valossa on mm. se ongelma, että herättäjämme Laestadius – ja jopa itse Kristus näyttävät lakihenkisiltä lainopettajilta!
”Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt.” (Matt.28:20)
TykkääTykkää
Siitä on yli kuusikymmentä vuotta, kun isäni kirjoitti uskonnollisen etsintänsä keskellä Tornion yhteislysossa äidinkielen aineen aiheesta ”Minun onneni on olla Jumalaa lähellä” (Ps. 73:28) – Se on ollut minullekin rakas psalmi vuosikymmeniä ja olen tahtonut sen kirjata muistolauseeksi lasteni ja kummilasteni rippiraamattuihin. Niilo Rauhala on tehnyt teemasta runon, joka Siionin lauluna ja Arto Turpelan säveltämänä on uuden laulujulkaisun helmiä.
Tänä vuonna on tullut kuluneeksi 170 vuotta lestadiolaisen alkuheräyksen alkamisesta Kaaresuvannossa ja 155 vuotta Lars Levin kuolemasta. Olisi ollut kai sangen kohtuullista, että merkkivuotta juhlistamaan olisi luettu edes yksi saarna Laestadiuksen saarnakokokelmasta. – Ensi viikolla Pajalassa pidetään taas jokavuotinen ”Laestadius-päivät” -tapahtuma.
Seurojen teemana lienee ollut rakkaus ja anteeksiantamus mukaanlukien lähimmäinen ja puhe… Toivon mukaan puhujainkokouksessa linjattiin ja puhuttiin auki viimein myös yhteisölliset kiusaamiset niin Torniosta kuin muualta!
Mielestäni suviseurojen tunnelma on jotenkin ollut viime vuosina vaisu. Poissa ovat menneiden vuosikymmenien persoonalliset erämaakilvoittelijat, poissa ovat liikutukset – onko koolla eu-standarnisoitu ja vakioitu perusvl-kristittyjen tuulipuku- ja marimekkokansa… 🙂 – Uusien Siionin laulujen laulaminen oli ainakin vielä nihkeänlaista, eikä esim. sunnuntai-iltana seurakansa yhtynytkään laulamaan omin päin kovaäänisten sulkeutuessa kuten tapana on ollut. Sensijaan vanhoja arkkiwirsiä laulettiin kyllä oikein woimalla, kun sellaisia kanttorit puheiden lomassa kuuluttivat…
TykkääTykkää
Yksi näkökulma:
Kun saarnataan voimakkaasti tekoja (=lakia) sillä verukkeella, että ”armo opettaa” ja että ”evankeliumin kokonaisuuteen” kuuluvat ”nuhteen, neuvon, opetuksen ja kurituksenkin sanat”, voidaan perustellusti kysyä niinkin, onko evankeliumista tehty laki ja armosta teko. Vaikka pidänkin ajatusta lain 3. käytöstä tarpeettomana, yksi hyvä kysymys olisi, pitäisikö laki pitää lakina ja evankeliumi evankeliumina.
TykkääTykkää
Tämä ei ollut vastaväite JoseFerille. Tulipahan vain tuosta mieleeni.
TykkääTykkää
Olen samaa mieltä siitä, mitä JoseFer kirjoittaa viestinsä toisessa ja kolmannessa kappaleessa. Myös Isossa katekismuksessa todetaan: ”Mutta usko tuo muassaan pelkkää armoa, tekee meidät hurskaiksi ja Jumalalle otollisiksi. Sillä kun opimme tuntemaan armon, alamme koko sydämestämme rakastaa kaikkia Jumalan käskyjä.”
Suomen lain rakastamisen osalta kysyin kuitenkin: Herättääkö laki todellakin rakkauden vai onko laki vain rakkauden kohde? JoseFer, olisiko niin, että Pyhä Henki herättää sinussa rakkauden lähimmäistä ja esivaltaa kohtaan, ja samalla myös Suomen lakia kohtaan?
Minussa Suomen laki herättää toisinaan ärtymystä, turhautumista, hämmennystä ja jopa vahingoniloa. Ei rakkautta. Kunnioitusta kylläkin. Monessa laki herättää pelkoa ja vihaa. Tästä huolimatta pidän lakia hyvänä ja tahdon toimia sen mukaan.
Vastaavalla tavalla Jumalan laki harmittaa minussa ”vanhaa osaa”, joka haluaisi haluaisi rikkoa sen kaikissa kohdin. Uskovaisena vain koen olevani pakotettu taistelemaan näitä pyrkimyksiä vastaan ja noudattamaan Jumalan Hengen lakia.
TykkääTykkää
”Surullista on ollut kuunnella monien Rauhanyhdistyksistä (itse) eronneiden kertovan, että ovat tehneet ratkaisunsa voidakseen säilyttää uskonsa.”
Jäin pohtimaan sitä, että miten Rauhanyhdistyksestä eroaminen voi palvella uskon säilyttämistä ja millaisesta uskosta on kysymys.
TykkääLiked by 1 henkilö
Hyvä kun haastat pohtimaan asiaa tarkemmin amicus.
Minullekin ärtymys, turhautuminen jne. ovat tuttuja tunteita, mitä ajalliseen lakiin tulee. Toisinaan normit voivat tuntuvat huonoilta, epäonnistuneilta ja turhilta. Monesti sitä haluaisi saada säntöjä muutetuiksi juuri sellaisiksi kuin itse parhaaksi näkee.
Toisaalta, perimmiltään, jos ei mennä yksityiskohtiin vaan pysytään aivan yleisellä tasolla, niin kyllä ajattelen että Suomen laki herättää minussa myös rakkautta. Esim. verojen maksusta ajattelen että on se vain hyvä että niitä maksetaan, kun pelkän vapaaehtoisuuden varaankaan omista antamista ei voisi jättää. Paljon on laki myös minulle antanut, kaiken ajallisen hyvän vahvistanut. Elämä ilman oikeuksia olisi ollut varmaankin aika sitämätöntä. Toki olen nähnyt myös lain käyttämistä vääriin tarkoituksiin, vääryyden vahvistamiseen.
Jumalan säädöksetkin voivat meistä toisinaan tuntua ikäviltä. Nehän kun käskevät luopumaan lähestulkoon kaikesta, mikä olisi itselle mieleen. Jumalan lain edessä itseä on vaikeampi nähdä saamaosapuolena varsinkaan tässä ajassa, kun tietää, että ihmisillä ei ole yleistä pyrkimystä sitä täyttää, Palvella Jumalaa ja toista lähimmäistä. Ei totisesti ole ihmisen mieleen lainata esimerkiksi rahaa sellaiselle, jolta rahoja ei saa takaisin. Entäs kun pitäisi yrittää rakastaa vihattavaa naapuria jne. Mutta Jumalan lain kohdallakin kun siirrymme pois yksittäistä säännöistä ja tarkastelemme lain antajaa, niin kuinka voisin inhota tai vihata Lakia, jonka minun Jumalani on täydellisessä hyvyydessään säätänyt. Jumalan lakia jos kaikki noudattaisivat, niin elämä maapallolla täyttyisi rakkaudesta.
Jos syntiinlankeemusta ei olisi tapahtunut ja syntiä ei olisi, niin silloin varmaankin elämä olisi nytkin kuin elämää taivaassa.
TykkääTykkää