Eräs vanhempi uskovainen mies totesi kerran, kuinka hänen nuoruudessaan uskovaiset usein kyselivät tavallisen ”mitä sinulle kuuluu” –kysymyksen sijaan ”kuinka olet jaksanut uskoa”. Kysymys tuntui hänestä nuoruudessa luonnolliselta. Ajan myötä kysymyksestä on kuitenkin tullut vieras ja luonnoton. Mies kertoi, ettei tuota kysymystä tule enää kysyttyä. Paremminkin kysymykset ovat hänen nähdäkseen nyttemmin suuntautuneet ajallisiin asioihin ja hengellisestä jaksamisesta on tullut yksityinen asia. Mies vielä totesi, että hengellisen jaksamisen ajatteleminen ja uskonelämän pohtiminen ovat jääneet kyllä omaltakin kohdalta sittemmin usein tekemättä.
Kirkkovuoden aihe, itsensä tutkiminen, pysäytti minut pohtimaan, mitä on raamatullinen sydämen tutkiminen. Aihe tuo esiin useat Raamatun ihmiset, jotka ovat tutkineet omaa sydäntään. Jeesuksen äiti Maria on tunnettu sydämen tutkija. Hän kätki kuulemiaan ja näkemiään asioita sydämeensä ja tutkiskeli niitä (Luuk. 2:19, Luuk. 2:51). Myös naisprofeetta Hannasta, joka sai nähdä pienen Jeesus-lapsen temppelissä, kerrotaan, että hän eli palvellen Jumalaa yötä päivää paastoten ja rukoillen. Daavid useissa psalmeissa pyytää oikeaa mieltä sydämen tutkimiseen (Ps. 26:2, Ps. 51:10, Ps. 139:23). Sananlaskuissa Jumalan omalle sanotaan: ”herkistä korvasi kuulemaan viisautta, avaa sydämesi ymmärrykselle, pyydä tietoa avuksi, korota äänesi ja kutsu ymmärrystä. Etsi sitä kuin hopeaa, tavoittele niin kuin kätkettyä aarretta. Silloin ymmärrät, mitä on Herran pelko, opit, mitä on Jumalan tunteminen, sillä viisaus tulee Herralta; Hän antaa tiedon ja ymmärryksen. Hän auttaa oikeamieliset menestykseen, kilven tavoin hän on vilpittömien suojana, hän varjelee oikeuden tien ja turvaa omiensa polut. Silloin ymmärrät, mitä oikeus ja vanhurskaus on, pysyt alusta loppuun oikeamielisten tiellä. Silloin viisaus tulee sydämeesi ja tieto ilahduttaa mieltäsi, maltti on sinun turvanasi, varjelijanasi ymmärrys.” (Sananl. 2:2-6)
Milloin sinä olet viimeksi tutkinut sydäntäsi? Oletko enemminkin ajatellut, että liika oman sydämen tutkiminen on omavanhurskautta tai ylihengellistä? Raamatun perusteella tällaisiin ajatuksiin ei ole lupaa. Jeesus pitää sydäntä sielun peilinä, josta Jumala tutkii, mikä on ihmisen todellinen aarre: ”Missä on aarteesi, siellä on sydämesi” (Matt. 6:21, Luuk. 12:34). Jeesus osoittaa, että jokaisen uskovaisen on lakkaamatta tutkittava sydäntään, jotta se tuntisi, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä Jumalan mielen mukaista ja hyvää. Samaan kehottaa myös Paavali: ”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.” (2.Kor. 13:1) Kristinuskossa on sen alusta alkaen rukoiltu Jumalaa avuksi oman sydämen tutkimiseen. Tällaisessa hengellisessä tutkiskelussa jokainen meistä voi yhtyä Marian lailla tutkimaan omaa sydäntä. Itselleni rakas virsi 409 saa tässä kirjoituksessa toimia sydämen tutkimisen apuna.
Suo, Jeesus, paras opettaja, itseni oikein tuntea. Sinulle, rakas Vapahtaja, nyt sydämeni avata. Tilani että tuntisin, sinulta avun löytäisin.
Virren alku tekee oikean ja väärän itsensä tutkimisen välille selvän rajan. Oikea itsensä tutkiminen on sydämen avaamista Jeesukselle, parhaalle opettajalle, jonka opetusten valossa selviää, millainen minä olen. Vain sellainen sydämen tutkiminen, jossa Jeesusta ja hänen opetustaan pidetään kaiken lähtökohtana, on Jumalalle mieleistä. Raamattu ilmoittaa, että Jumala on täydellisen oikea: ”Jumala on turvamme, kalliomme, teoissaan täydellinen. Kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea.” (5.Moos.32:4) Kun Jumala on itse oikea ja täydellinen, Hän on myös itse Totuus. Itsensä oikein tuntemisessa on siis kysymys siitä, millainen minä olen Totuuden edessä: olenko oikealla tiellä, elänkö Jumalan sanan mukaisesti, olenko elävässä uskossa. Koska Jumala on vanhurskas, eli täydellisen oikeamielinen, hänen sanansa ovat aina oikeat. Jumalan sanaan, peilaaminen on siksi totuudellista: ”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskaus, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.” (1.Joh. 1:8-2:2)
Väärä itsensä tutkiminen ei tukeudu Jumalan sanaan, vaan katsoo, että omat ajatukset, tunteet ja mielipiteet ovat kestävämpiä totuuksia. Väärä itsensä tutkiminen tuudittautuu omaan hyvään tunteeseen tai itselle mieluisiin asioihin. Tällainen tutkija saattaa ajatella, että kun joku asia tuntuu minusta hyvältä, sen täytyy olla myös Jumalan mielestä oikein – ei kai Jumala, joka on hyvä, halua minulle huonoja fiiliksiä? Vääryys on Jumalan oikeudenmukaisuuden vastakohta. Vääryys on lähtöisin Jumalan vastustajasta, eikä siksi ole koskaan oikeaa. Vääryyden tunnistaa peilaamalla omia ajatuksia Jumalan sanaan, josta löytyy totuus. Johannes lohduttaa kirjeessään sydämensä tutkijoita: ”Älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken. Rakkaat ystävät, jos sydämemme ei meitä syytä, me voimme rohkeasti lähestyä Jumalaa.” (1.Joh. 3:18-21) Väärä sydämen tutkija alistaa Jumalan sanan omille tarpeille. Oikea sydämen tutkija nöyrtyy Jumalan tahtoon.
Sanasi kätke sydämeeni ja tule sinne asumaan. Oi Jeesus, paras paimeneni, sinua auta seuraamaan sanasi valkeudessa ja elämässä uudessa.
Kaunein pyyntö, jonka Jumala voi ihmisessä synnyttää, on tämä: tule sydämeeni asumaan. Miksi? Koska ihmisellä on pelastus vain, kun itse Kristus asuu hänen sydämessään. Siksi koko itsensä tutkiskelun tärkein kysymys tulee esittää heti tutkiskelun aluksi: olenko minä elävässä ja pelastavassa uskossa. Paavalille tämä oli kaikkein tärkeintä, koska ”mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. – – Ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa.” (Room. 8:1, 39.) Jos sydämen tutkiminen saattaa sinut ajattelemaan, ettet ole elävässä uskossa, Jeesus lupaa: ”mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa.” (Joh. 14:13) Jos taas uskot ja elät Jumalan omana, virren pyyntö vie sydämen tutkiskelussa eteenpäin.
Mitä on Jeesuksen seuraaminen? Seuraako sinun sydämesi Paimentasi? Jeesus on kertonut, että hän on tunnistettava Paimen ja häntä seuraavat lampaat kuuluvat hänen laumaansa. ”Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee.” (Joh.10:12) Jeesus on oikea paimen siksi, että hän ei koskaan jätä laumaansa eikä koskaan pakene. Ei paennut, kun Saatana kiusasi häntä erämaassa, eikä silloin, kun ristin juurella vartijat käskivät hänen tulla alas ristiltä vedoten Jeesuksen jumallisiin kykyihin ja niiden näyttämiseen. Hyvä paimen uhraa jopa henkensä lampaiden puolesta. Jeesuksen voimalla minun ja sinun sydämesi voi seurata tätä oikeaa ja parasta paimenta. Mitä se tarkoittaa? Vain elävä usko näyttää Jeesuksen seuraamisen kaikkea muuta arvokkaampana. Seuraaminen voi joskus tuntua tunteiden tasolla pahalta, mutta lohdutuksen tuo se varmuus, ettei ketään parempaa seurattavaa ole. Elävä usko kertoo, että vaikka uskon vuoksi tuntuisi joskus pahalta tai joutuisi menemään epämukavuusalueelle, pelastava usko on sen arvoista. Meidän länsimaisten, keskimäärin hyvin toimeen tulevien ja mukavuusalueelle pyrkivien ihmisten mielestä tämä tuntuu jopa sietämättömältä ajatukselta. Siksi kristityn sydän rukoilee:
Kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella. Suo sanan tekijäksi tulla, myös nuhteitasi totella, seurassa ystäviesi sinulle elää, Herrani.
Vaikka puheilla kertoisimme ja ulkoisesti näyttäisimme olevamme uskovaisia, emme välttämättä ole pelastavassa uskossa. Tästä kertoo Jeesuksen sanat fariseuksille: ”Ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne. Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys.” (Luuk. 16:15) Jeesus kovin ja suorin sanoin osoittaa, että pelkkä tapojen noudattaminen, tekeminen ja tekemättä jättäminen, ei riitä pelastukseen. Hyvät teot ovat oikeasti hyviä vain, jos Jumala itse tekee niitä ihmisen kautta. Siksi pyyntö, tee siksi minut todella, tulee olla kristityn sydämen pyyntö. Jos emme tutki sydäntämme tällä tavalla, siitä voi olla koko kristillisyyttä rampauttavia seurauksia. Kun olen usean vuoden ajan pitänyt rippikouluja, olen huomannut, että monet perusasiat näyttävät rippikoululaisilta olevan hukassa. Monelta puuttuu esimerkiksi kyky ymmärtää, mitä eroa on pyhällä ja maallisella. Jos kristittyinä emme ymmärrä, että jotkut asiat ovat pyhiä ja siksi kunnioittamisen arvoisia, on vaarana, että rikkomme Jumalaa vastaan yksinkertaisesti välinpitämättömyyttämme. Pyhän ja maallisen erottaminen näyttää olevan vaikeaa myös meille aikuisille. Mitä sinä ajattelet siitä, että esimerkiksi ehtoollisjonossa juttelemme usein niitä näitä, arjen asioita sen sijaan, että muistaisimme Paavalin sanat: ”Jokaisen on tutkittava itseään enne kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta?” (1.Kor.11:28)
Jos vilpitön halumme on tulla sanan tekijöiksi, Jumalalla on varaa antaa siihen voimaa. Mitä on sanan tekeminen? Se on Jumalan sanan todeksi elämistä. Halua elää Jumalan sanan mukaisesti. Se on halua pohtia, olenko kelvollinen ehtoollisvieras, nöyryyttä nähdä ja tunnustaa oma syntisyys, halua tehdä synnistä parannus, halua rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä, mutta ennen kaikkea se on Jumalan rakastamista yli kaiken.
Jumalan ystävien, uskovaisten ihmisten, seurassa me voimme elää Jumalan yhteydessä. Jumalan sana kertoo kuinka heikkoja me itse olemme: ”seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.” (Ef. 1:23) Itsensä tutkiminen ei Jumalan sanan äärellä voi koskaan johtaa siihen, että kokisimme olevamme rehellisemmin uskovaisia seurakunnan ulkopuolella. Oikea sydämen kristitty ei koskaan luota siihen, että jaksaisi yksin uskoa. Vaikka Jumalan seurakunta näyttäytyy toisinaan vain erehtyvänä, likaisena ja ihmiskeksintönä, Jumalan sana lupaa meidän sydämillemme, että seurakunnan keskellä on Jumalan valtakunta, jossa on Jumalan ystäviä. Siksi rehellinen itsensä tutkiminen johtaa pyytämään yhteyttä toisten Jumalan ystävien kanssa.
Johdata tielle parannuksen jo täällä armon aikana. Suo, että Hengen uudistuksen löytäisin, Jeesus, sinussa. Taluta täältä taivaaseen, elämään, iloon iäiseen.
Jokainen kristitty on kastettu. ”Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.” (Room. 6:4) Kasteessa meidät haudataan Kristuksen kanssa uuteen elämään, jossa meillä on Kristuksen mieli. Millainen tämä mieli on? Se on syntiä välttävä mieli. ”Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.” (Room. 6:11) Haluaako sinun sydämesi kuolla joka päivä pois synnistä? Kasteessa meille on annettu voima taistella syntiä ja pahaa omaatuntoa vastaan. Siksi uskovaisen sydämen rukous on halu pysyä jokapäiväisen parannuksen askelilla. Hengen uudistus on ”halu elää Jumalalle.” (Room. 6:10) Sydämen tutkimisessa, jokapäiväisessä parannuksessa eikä Hengen uudistuksessa ole mitään mieltä, jollei usko Taivaaseen. Taivas on oikean Jumalan todellinen koti: elämä ja ikuinen ilo.
Nimesi kunniaksi luonut myös minut olet maailmaan. Elämän kaikki lahjat suonut armosta aina ajallaan. Voimasi anna minulle elää ja kuolla sinulle.
Jumala on luonut meidät osoittaakseen meissä Hänen suuruuttaan ja ihmeellisyyttään. Olemmeko me osanneet omalla elämällämme kunnioittaa Jumalaa, kaikkien elämämme lahjojen antajaa? Rehellisen, tutkiskelevan, Marian sydämen kaltaisen sydämen halu on elää ja kuolla Jumalalle: parhaalle opettajalle, rakkaalle Vapahtajalle, parhaalle Paimenelle ja Herralle. Tällaisessa sydämessä asuu Kristus ja tällaisella sydämellä ei ole mitään hätää: ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaan minuun.” (Joh. 14:1) Tässä ajassa ei ole mitään tärkeämpää kuin tämä elävä, henkilökohtainen usko. Mitä jos vaihtaisimmekin arkisen ”Mitä sinulle kuuluu” kysymyksen vanhaan uskovien kysymykseen ”Kuinka olet jaksanut uskoa”?
Hulluinhuonelainen 
Väärää itsensä tutkimista on myös ahdistukseen asti yltävä kaivelu, jossa Kristuksen kasvot peittyvät oman huonouden ja vikojen taakse. ”Suuruus minun syntieni tutkien ei vähene… ” kuten laulussa sanotaan. Jatkuva itsetutkiskelu voi johtaa mielenterveyden järkkymiseen ja uskon haaksirikkoon. Ihmisiä on niin moneen junaan; toiset eivät osaa muuta tehdäkään kuin tutkia itseään ja toisille taas pysähtyminen tapahtuu vasta kun on pakko. Roosa kirjoittaa asiaa, mutta haluan nostaa myös tämän näkökulman esiin niitä ihmisiä ajatellen, joiden ongelmana ei suinkaan ole pinnallisuus ja välinpitämättömyys vaan liiallinen tunnollisuus ja kova itsekritiikki myös sielunelämässä.
TykkääTykkää
”Jumalan ystävien, uskovaisten ihmisten, seurassa me voimme elää Jumalan yhteydessä. Jumalan sana kertoo kuinka heikkoja me itse olemme: ”seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.” (Ef. 1:23) Itsensä tutkiminen ei Jumalan sanan äärellä voi koskaan johtaa siihen, että kokisimme olevamme rehellisemmin uskovaisia seurakunnan ulkopuolella. Oikea sydämen kristitty ei koskaan luota siihen, että jaksaisi yksin uskoa. Vaikka Jumalan seurakunta näyttäytyy toisinaan vain erehtyvänä, likaisena ja ihmiskeksintönä, Jumalan sana lupaa meidän sydämillemme, että seurakunnan keskellä on Jumalan valtakunta, jossa on Jumalan ystäviä. Siksi rehellinen itsensä tutkiminen johtaa pyytämään yhteyttä toisten Jumalan ystävien kanssa.” Tässä oli erityisen hyvin kiteytetty se, mitä seurakunta on. Kiitos Roosa!
TykkääTykkää
On totta, että itsensä tutkiminen voi mennä liian pitkälle ja muuttua itsensä kaivelemiseksi. Kuten kirjoitat, se voi johtaa siihen, että ihminen joutuu niin syvään epätoivoon, ettei enää jaksa uskoa, että Jumalan armo ja Kristuksen rakkaus koskee todella myös häntä. Tällaiseen suohon vajonneita tulee rohkaista katsomaan oman sydämensä sijaan Kristuksen Pyhää Sydäntä. Se palaa rakkaudesta meitä jokaista kohtaan. Heitä tulee lempeästi muistuttaa, että Kristus on todella sovittanut kaikki synnit, myös suurelta ja rumalta tuntuvat. Ja tietyissä tapauksissa, joissa henkiset ongelmat ohjaavat sekoittua uskonelämään, kannattaa rohkaista hakeutumaan myös ammattiauttajan luokse.
Tuntumani mukaan liiallinen itsensä kaiveleminen ei ole kuitenkaan tällä hetkellä meidän suurin ongelmamme. Pelkäänpä, että rehellinen synnintunto, Jumalan pelko ja pyhän kunnioitus alkavat olla meidän keskuudessamme aika katoavia ilmiöitä. Uskoon, Jumalaan ja pyhiin asioihin suhtaudutaan pelottavan laiskasti ja välinpitämättömästi. Siksi minusta tässä tilanteessa on paikallaan enemmän muistuttaa itsensä tutkimisen tärkeydestä kuin varoittaa liiallisesta itsensä tutkimisesta.
Toki tiedän, että tällaiset yleistykset ovat riskialttiita. Kun veljiin ja sisariin tutustuu paremmin, monta kertaa huomaa, että he miettivät paljonkin uskonasioita ja kokevat ne tärkeiksi, vaikka ensivaikutelma onkin ollut toinen.
Silti vaikkapa melko runsaan rippikoululeirikokemukseni pohjalta olen tullut siihen surulliseen lopputulokseen, että oikea Jumalan pelko sekä aito synnintunto ja itsensä tutkiminen ovat häviämässä meidän keskuudestamme. Se on aika kova juttu, kun muistetaan, että vanhastaan omantunnon herkkyyttä on pidetty elävän kristillisyyden olennaisena tuntomerkkinä. Siksipä meidän kaikkien olisi nyt syytä todella rukoilla, että Pyhä Henki ei lähtisi meidän keskeltämme pois eikä jättäisi meitä yhä voimistuvaan penseyteen ja välinpitämättömyyteen vaan uudistaisi työnsä meissä ja meidän keskellämme.
TykkääTykkää
Kiitos Roosa tarpeellisesta alustuksesta.
Itsensä tutkimiseen sisältyy tosiaan monenlaisia ulottuvuuksia ja tasoja. Herkkä ihminen voi vajota oman mahdottomuutensa syövereihin, masentua ja jopa ajautua epätoivoon omassa uskonelämässään. Omantunnon herkkyys voi johtaa myös siihen, että on erityisen vaikea kestää pahuutta, joka ilmenee uskovaisten keskuudessa. Tämä voi johtaa siihen, ettei enää koe kuuluvansa “yhteiseen laumaan”, vaikka sydämessään haluaisikin. Eli voi olla mahdottomuuden tunto sekä omassa uskonelämässään, että suhteessa Jumalan seurakuntaan.
Joona: “Uskoon, Jumalaan ja pyhiin asioihin suhtaudutaan pelottavan laiskasti ja välinpitämättömästi. Siksi minusta tässä tilanteessa on paikallaan enemmän muistuttaa itsensä tutkimisen tärkeydestä kuin varoittaa liiallisesta itsensä tutkimisesta.” Tämä kehoitus koskeekin kristilliyydessämme erityisesti niitä, jotka tallaavat ja orjuuttavat keskuudessamme olevia herkkiä sieluja, eivätkä ymmärrä tekojensa ja sanojensa seurauksia.
Itselleni tärkeä on psalmi 139 “23) Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. 24) Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.” Jumalan kasvojen ja totuuden edessä emme voi paeta, vaikka ajallisessa elämässämme eläisimme millaista kulissielämää tahansa. Itsensä tutkiminen on viime kädessä Jumalan työ ihmisessä. Jumala itse Sanassaan tutkii ihmisen sisintä. Omasta itsestämme ei nouse vilpitöntä halua itsetutkiskeluun, vaan mieluummin pakenemme Hänen kasvojensa edestä. Kysymys on viime kädessä siitä, annammeko Jumalan itsensä tutkia itseämme, vai emme? Jumalan Sanan yhteinen tutkiminen on siis samalla itsensä alistamista Jumalan tutkittavaksi, joka johtaa meidät viime kädessä yhä uudestaan turvautumaan Kristuksen verihaavoihin.
Itseäni on myös lohduttanut tuttu Siionin Laulu 174: “1) Älä rakas veli, sisko katso omaa sydäntäs. Se on aivan kylmä, kolkko, turmeltu ja ynseä. 2) Katso sitä Veriylkää, jonk on sydän palava. Siinä syntisinkin löytää sydämestä iloa.” Tämä muistuttaa myös Israelin kansan korpivaelluksen ajasta, jolloin Mooses laittoi käärmeen tolpan nokkaan (Joh 14): “Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän…”, jotta käärmeiden puremat voisivat parantua.
TykkääTykkää
Kiitos Roosalle jälleen hyvästä kirjoituksesta 🙂
Muutama ajatus. Tuosta kysymyksestä ”Kuinka olet jaksanut uskoa?” mulle tulee vähän sellainen olo että tässäkö sitä ihan hartiavoimin uskotaan. Mietin pitkään, löytyisikö jotain parempaa ilmaisua, jos halutaan, että vastaaja ottasi myös hengellisen ulottuvuuden mukaan kun toinen hänen elämänkulustaan kyselee. Toisaalta ajattelen, että Mitä kuuluu? – kysymys kattaa kaiken. Jos hän vastaa pinnallisesti, hän voi vastata pinnallisesti. Toisaalta voin silti johdattaa keskustelua syvemmälle. Ehkä hän ei ole tottunut puhumaan syvemmin tunteistaan ja sitä myötä ehkä hengellisistä asioista? Tai ehkä hän ei nyt jaksa? Voisin muotoilla ”Miten Jumala on kuljetellut?” tai jotain muuta. En kyllä itsekään keksi kovin hyviä ilmaisumuotoja. Toisaalta vierastan myös maallisen ja hengellisen elämän/asioiden erottelua – ajattelen, että usko on koko elämä, se vaikuttaa kaikkeen. ”Onhan kirjoitettu: 'Uskosta vanhurskas saa elää.'”(Room. 1:17)
Mietin myöskin häpeää. Sekö estää kysymästä/vastaamasta suoraan, kohtaamasta oikeasti, syvemmin, tunne- ja kokemustasolla? Tuossa Roomalaiskirjeessä juuri tuota äskeistä lainausta ennen on sanat: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon.” (Room. 1:16-17alku) Uskomisen asiaankin nivoutuu nuo tunteet, joiden näyttämisessä me suomalaiset ollaan perinteisesti oltu vähän pidättyviä. Koetaanko joskus hävettävänä, että länsimainen ihminen kertoo elävänsä uskosta, turvaavansa Raamatun ilmoittamaan Jumalaan? Ei tarvitsisi.
Mietin myös mitä itse vastaisin, jos joku kysyisi suoraan ”Miten olet jaksanut uskoa?”. ”Kiitos, hyvin. Se on ollut minulle ilo.” Kuulostaako oudolta?! Tai: ”Kiitos, en minä, vaan Kristus minussa on vaikuttanut niin, että Jumalan armosta olen saanut olla hänen lapsensa ja siitä iloitsen.” Noh, toisaalta voisin ihan hyvin vastata: ”Onhan se sellaista raahustamista ollut. Eipä oo kehumista!” Tässä kuitenkin mietin, mikä on minun syvin ja pohjimmainen tunne siitä ajatuksesta, että olen Jumalan oma, että olen uskonut? Eikö ilo ja kiitollisuus Häntä kohtaan, jolta tulee kaikki hyvä anti ja täydellinen lahja? Noh, kyllähän se syyllisyyskin on tuttu tunne. Kun tietää, että aina ja koko ajan haluaa poiketa Jumalan tahdosta. Mutta tässä tuleekin nämä ihmisen kaksi puolta kouriintuntuvasti esiin, ”synti, joka minussa asuu” ja ”Kristus, joka minussa vaikuttaa”. Ehkä vastaankin kysymykseen kuinka olet jaksanut uskoa? ”Kiitos, hyvin ja huonosti!” 🙂 Tämä ajatus on vielä vähän keskeneräinen, mutta niinhän saakin olla. 🙂
TykkääTykkää
Jatkuu…
Tuo Quo Vadiksen ajatus on upea: ”Kysymys on viime kädessä siitä, annammeko Jumalan itsensä tutkia itseämme, vai emme? Jumalan Sanan yhteinen tutkiminen on siis samalla itsensä alistamista Jumalan tutkittavaksi, joka johtaa meidät viime kädessä yhä uudestaan turvautumaan Kristuksen verihaavoihin.” Myös minulle tuo psalmi 139 on tullut läheiseksi: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni…” Eli tuon tutkimustyönkin tekee loppujen lopuksi Jumala minussa!
Seurakunnasta Roosa kirjoittaa hyvin. Pyhien yhteys on tärkeää. Nyt kuitenkin tuntuu, että sitä on ylikorostettu niin, että uskon henkilökohtaisuus on jäänyt varjoon. Henkilökohtainen Jumalayhteys on jokaiselle välttämätöntä, ja juuri tuo josta Roosa kirjoittaa, että Kristus saisi asua juuri minun sydämessäni. Koska muuten ei pelastu. Joskus voi olla tarpeellista vetäytyä joksikin aikaa hiljaisuuteen, jotta voi kuulla Jumalan äänen omasta sisimmästään. Juuri tuolla psalmin 139 sanoilla, rukouksen mielellä. Kun sydämeen saa tulla Kristus asumaan, se ohjaa tietä myös muiden uskovien yhteyteen.
Uskossa eläminen on mielenkiintoista. Pyydämme Jumalalta asioita, joihin emme pysty, mutta kuitenkin jollain tavalla uskomme pystyvämme. Ehkä se on sitä Kristuksen työtä. 🙂
”Kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella. Suo sanan tekijäksi tulla, myös nuhteitasi totella, seurassa ystäviesi, sinulle elää Herrani.”
Hyvät ovat nämä virren sanat!
TykkääTykkää
Kiitos Roosa, hienoja ajatuksia. Quo Vadis, tuo sama Raamatunkohta on myös minulle tärkeä. ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.” Juuri se ajatus, että Jumala tutkii ja kuljettaa, minua itsessäni ja ehkä myös minua maailmassa, sinne ja niiden joukkoon kuin tahtoo, pitää tässä tai vie pois.
Kuinka olet jaksanut uskoa? Tuli mieleen näkökulma tuohon jaksamiseen. Jollain lailla spontaani ajatukseni tuohon on sama kuin että joku kysyisi purjehtijalta ”Kuinka olet jaksanut käytellä purjetta?” Siihen purjehtija vastaisi, että tosi hyvin, koska se auttaa ja on välttämätöntä, että voin liikkua. Samaan tapaan ajattelen, että uskominen on voimavara ja auttaa arkielämässä. Että uskominen ei ole mitenkään kuluttavaa eikä voimia vievää eikä siinä ole ”jaksamista”, vaan se on apu ja lahja, jolla jaksaa sitten muuta – elää.
Itsensä tutkiskelu Jumalan sanan alla on osa sitä. Jumalan sana, ilo siitä mitä löytää, mitä se tuo ja miten vahvistaa ja tekee iloiseksi, kun saa vapaasti ystävien kanssa jutella uskosta, etsiä näkökulmia ja kuoria kerroksia.
Voisikohan tähän liittyä ajatus ”Ottakaa minun ikeeni harteillenne… Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt”. Liekö se ies sitten Pyhä Henki. Ainakin ies on hartioille asetettava kantolaite, joka tasapainottaa kuormat. Jos yrittää elää ilman Jumalan iestä, uskoa omin voimin, perinnäissääntöjä seuraamalla, suorittamalla, pelon alla, se kyllä uuvuttaa. Silloin ei jaksa uskoa Jumalasta hyvää.
TykkääTykkää
ITSETUTKISKELUANI
Nähdä itsessänsä oikean laidan synnit, omat väärät mielipiteet, oma voima, tekopyhyys, omatekoinen itsensä pyhittäminen ja vasemman laidan asioissa lihan vapaus, oman tunnon venyminen vaativat paljon Pyhän Hengen valkeutta. Jos myös porukan mukana menee väärään, hyväksyy väärää, poiketa yleisestä tai erikoisesta mielipiteestä, joka on väärä vaatii voimaa, Jumalan sana valkeutta.
Ihminen voi myös vakiintua, tottua, kasvaa väärään tilaan, josta on vaikeampi muuttua oikeaan.
Jumalan vitsa ja evankeliumin sauva meitä johdattavat, kun annamme niiden johdattaa.
On hyödyllistä kuulla myös vääristyneitäkin ja vajaita mielipiteitä, että oppisimme Jumalan sanalla osoittamaan niiden oikeellisuus. Niiden kautta voi nähdä, mihin kaikenlaiseen tilaan ja hämäryyteenkin ihminen voi joutua. Me olemme toinen toistemme hoitajia. Moni asia voi olla vaikea pala itse kullekin. Me olemme vielä matkalla, emme perillä ja monenlaisia vaivoja ja vastuksia voi tulla eteen. Kolmiliittoinen vihollinen, oma turmeltunut luonto ja järki, sielunvihollinen ja epäuskoinen maailma tuovat yhä uusia haasteita uskonkilvoitukseen.
Pidän omaa blogiani osoitteessa http://aatteellisuskonnollinen.blogspot.fi/. Se on tarkoitettu sekä meille jo uskoon autetuille, että niille jotka eivät ole vielä tulleet sisälle Jumalan valtakuntaan parannuksen ahtaan portin kautta. Olemme vajavaisia, myös sanoissamme. Kaikkea keskustelua uskonasioista ja aatteellisistakin asioita pitää meidän pystyä arvioimaan raamatun, omantuntomme valossa ja Jumalan seurakunnassa vallitsevien käsitysten mukaan. Uskoa ja elämää varsinkin meissä itsessämme ja sitten lähimmäisissä tulee tutkailla.
TykkääTykkää
Täällä on keskustelu tyrehtynyt niin laitampa pari aiheeseen sopivaa linkkiä. Osan näistä olen aiemminkin linkittänyt tänne. Suosittelen kattoon ainaki nää lyhyet. Mielestäni näissä videoissa on suurinosa ihan hyvää settiä ja oikeita, raamatullisia pointteja. Suosittelen kyllä myös nuita pitempiä, tosi valaisevia.
Tämä ensimmäinen on it-termein ”Bruteforce” -taktiikalla itsetutkiskelua (kannattaa laittaa suomitekstit päälle, näytöllä näkyvät tekstit eivät vastaa videolla puhuttua englantia täysin):
https://www.youtube.com/watch?v=gub5uaiT3fo
Tosi hyvä lyhyt video myös aiheeseen liittyen (Tim Conway):
https://www.youtube.com/watch?v=mgJzOr4khrs
David Wilkersonilta kans hyvää settiä ja pari TODELLA hyvää pointtia:
https://www.youtube.com/watch?v=jNBWPlR3hbc
Sitte pari vähä pitempää, osa näistä ollut aikasemminkin:
Sairaan hyvä tähän aiheeseen liittyen Paul Washerilta:
https://www.youtube.com/watch?v=Ky8dTyPpiAo
John Macarthurilta myös aiheesta:
https://www.youtube.com/watch?v=kMQAF2y7b1A
https://www.youtube.com/watch?v=0lRkU4KrURI
Ray Comfort: Hell’s best kept secret:
https://www.youtube.com/watch?v=bYAA4TA7HEQ
TykkääTykkää
Paraskin ihmisen oma teko on kuin saastainen vaate. Paraskin saarna ja opetus ulkopuolella Jumalan seurakunnan on vain hurskaaseen kaapuun puettua saastaa. Ulkopuolella Jumalan seurakunnan ei ole yhtään autuutta. Siellä on vääriä Kristuksia ja toisenlainen evankeliumi. Ilman Pyhän Hengen voimaa ja sen vaikuttamaa rakkautta ei hyödytä ne mitään. Jos lähdemme sille linjalle kuin Saul, että parhaat palat säästämme ulkopuolelta Jumalan valtakunnan, niin ja jos emme tunne sitä syntinä ja tee siitä parannusta, niin voimme joutua tilaan, ettemme löydä parannukseen sijaa vaikka kyynelin sitä etsimme.
Elävä Pyhän Hengen tuli on kätkössä tänäkin päivänä niillä viisailla neitseillä, joilla on öljyä uskon lampussa ja tuli palaa ja valaisee. Emme lähde vierailla tulilla lämmittelemään, siellä kyllä sanotaan mutta ei tehdä, eikä voidakaan omin voimin tehdä. Kun ne tapahtuvat ilman Pyhän Hengen voimaa sydämessä Hengen halusta, ne eivät kelpaa.
Ilman elävää uskoa ja Pyhän Hengen tulta ei voida herättää hengellisesti kuolleita, ruokkia hengellisesti nälkäisiä, juottaa hengellistä janoa, parantaa syntisairaita ja pukea syntialastomia ja näyttää tietä oikeaan hengelliseen kotiin ja saattaa kävelemään hengelisesti rampoja kantamaan syntivuodettaan. Itsetukistelu voi tapahtua vain, kun Pyhä Henki valaisee omaa tuntoa, kun Pyhä Henki voi herättää yksinäisyydessäkin, mutta pyhittää vain Jeesuksen omien yhteydessä. Itsetuskistelu on myös yhdessätietämistä muiden Jumalan lasten kanssa Jumalan sanan valossa.
Loppujen lopuksi emme itsetutkiskelekaan, sillä sekin on omaa työtä, mikä ei kelpaa. Vaan rukoillaan: Tutki minua, koettele minua Herra. Jos olen väärällä tiellä, niin johdata minua iankaikkiselle tielle. Tulee olla kuuliainen Hänen äänelleen omassa tunnossa ja Jumalan seurakunnassa. Se mikä meille itsellemme jää, on ettemme omin voimin ja omalla järjen viisaudella ilman Pyhän Hengen valoa vastusta ja torju Jumalan tahtoa ja Hänen neuvojansa emmekä myöskään väärän hengellisyyksien voimalla ja tiedolla. Voimme käydä seuroissa, kylässä uskovien kanssa, keskustella tiestä ja matkasta, lukea raamattua ja sitä oikein selittävää kirjallisuutta, kuunnella saarnatallenteita.
TykkääTykkää
Mitä mieltä sinä olet siitä, kun Jeesus sanoo opetuslapsille, että ne, jotka eivät ole meitä vastaan, ovat meidän puolellamme?
Mitä mieltä olet siitä, kun Paavali sanoo, että hänen puolestaan on sama kuka Kristuksesta saarnaa ja millä motiiveilla, tärkeintä on, kun saarnataan?
Miten määrittelet Jumalan valtakunnan ja seurakunnan? Entä jos jossain muualla opetetaan raamatullisemmin jostain asiasta, kuin tässä sinun määrittelemässäsi Jumalan valtakunnassa/seurakunnassa, kuinka voit sanoa, että se on vain saastaa?
Mielestäni on erittäin vaarallista samaistaa Jumalan valtakunta ja joku yhteisö, koska se johtaa väistämättä siihen kehäpäätelmään, että koska olemme Jumalan valtakunta, olemme oikeassa, koska Jumalan valtakunta ei voi erehtyä. No nythän on kuitenkin aivan selvää, että jos ajatellaan samalla tavalla, että samaistetaan Jumalan valtakunta ja joku yhteisö, on Jumalan valtakunta erehtynyt ajan saatossa useita kertoja. Mielestäni pitäisi keskittyä enemmän uskomaan Kristukseen ja perustaa usko Kristus-kalliolle. Ei seurakuntakalliolle, tai porukkakalliolle, koska Raamattu on erittäin selkeä, että mikään muu perustus, kuin Kristus ei tule kestämään tuomiopäivänä. Jeesuskaan ei sanonut, että Jumalan valtakunta olisi joku yhteisö. Siksi ei sitä meidänkään pidä sanoa. Jos ajatus siitä, että Jumalan valtakunta ei olekkaan suoraan sama asia kuin vl-yhteisö, kauhistuttaa, kannattaa tarkistaa uudelleen oma perustus, onko uskonvarmuus Kristuksessa vai seurakunnan erehtymättömyydessä.
On pakko sanoa se, että tiedän vl-uskovaisia, jotka sanovat, mutta eivät tee. Tiedän myös vl-uskovaisia jotka sanovat ja tekevät. Tiedän myös ei-vl-kristittyjä, jotka vaikuttavat sydämestään uskovan ja myös tekevän ja tuottavan näin hedelmää. Ei voida siis vain sanoa, että me näin ja nuo kaikki muut kristillisyydet niin, koska se ei mitä ilmeisimmin pidä paikkaansa. Jos siis jossain toisessa hengellisyydessä sekä sanotaan, että tehdään, voidaanko tehdä sellainen johtopäätös, että sekin on varmasti omanvanhurskauden pellolla työskentelyä ja perkeleen työtä? Eikö vaikuta vaaralliselta mennä antamaan sellainen lausunto?
Miksi ei voi myös kuunnella tai katsoa ”väärien hengellisyyksien” saarnoja, joissa oikein selitetään Jumalan sanaa? Entä muita kuin SRK:n kirjoja, joita oikein selitetään?
Paavali kehottaa tutkiskelemaan itseään, hän myös sanoo, että jos joku luulee seisovansa, niin katsokoon ettei lankea. Väitteesi, että itsetutkiskelukin on omaa työtä ja siten ei kelpaa tai on väärin, on siis Raamatun vastainen. Mielestäni myöskin tulee olla kuuliainen enemmän Jumalan sanalle, kuin omalletunnolle ja jopa seurakunnalle, jos se väärin opettaa. Jumalan sanassa kuuluu varmasti Herran ääni.
Ajatteletko siis, että jos uskovainen ihminen tahtoo pyrkiä parempaan, se on omaa työtä, eikä kelpaa? Jos minä olen uudestisyntynyt ja omistan Pyhän Hengen ja tahdon paremmin palvella Herraa, enhän tee sitä omaksi ansiokseni sitten? Se on mahdollista, että lankeaa omavanhurskauteen, mutta nähdäkseni Raamattu kyllä opettaa varomaan enemmän hengellistä laiskuutta ja välinpitämättömyyttä kuin omavanhurskautta.
Mitä tarkoitat ”omilla voimilla” tai ”omalla järjen viisaudella”. Kuinka tiedän, että minulla on Pyhä Henki, että minun ”lamppuni” on siis kunnossa, ennen kuin alan esimerkiksi Jumalan sanaa tutkimaan? Muutenhan teen sitä omilla voimillani ja olen näin menossa entistä pahemmin harhaan. Mielestäni on järkevää määritellä nämä termit tarkasti, koska ne ovat niin helposti väärin ymmärrettävissä. Tämä tässä esimerkiksi voidaan tulkita siten, että ei kannata omin voimin alkaa tekemään yhtään mitään vaan kuunnella vain kiltisti, mitä seurakunnassa sanotaan. Mielestäni se ei ole Raamatun mukainen ajatus. Tässä tulee sellainen tunne, että ei kannata mitään tehdä, ettei vahingossakaan tekisi mitään omilla voimillaan ja oman järjen viisaudella ja näin tekisi vastoin Jumalan tahtoa. Mistä ylipäänsä erotan väärän opetuksen oikeasta?
TykkääTykkää
Kun Pyhä Henki puuttuu niin tulee laki ojennusnuoraksi. Lain saarnaa tarvitaan epäuskoisille herätykseksi. Uskovaisella voi olla Pyhä Henki vain heikkona liekkinä kytemässä. Siirappievankeliumi ei käy. Tarvitaan että puheemme on suolalla sekoitettua, että se maistuu. Mutta jos suola tulee mauttomaksi, millä sitten suolataan, opetetaan oikein mutta eletään toisin. Evankeliumin ydin on synninpäästö ja siihen kuuluvat myös neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat. Neuvokaa teitänne keskenänne, sitä enemmän kun näette sen päivän lähestyvän. Nuhdetta synnistä tarvitaan. Opetusta pitämään kaikki mitä tulee pitää. Pitäkää usko ja hyvä omatunto, jonka muutamat ovat hyljänneet ja uskon puolesta haaksirikkoon tulleet. Pitäkää rakkaus keskenänne, synti pois välistä. Tulee pitäytyä Jumalan sanaan, siitä ei pidä mitään ottaa pois, eikä mitään siihen lisätä.
Hengen hedelmät tulevat automaattisesti, kun on Pyhä Henki. Usko ilman tekoja on kuollutta. Älkäämme olko unhottavia kuulijoita, vaan myös tekijöitä. Sitä hyvää mitä minä tahdon en minä tee, vaan sitä pahaa mitä en tahdo sitä minä teen, mutta en silleen minä vaan synti joka minun vanhassa osassani asuu. Kun emme ole lain vaan armon alla, olemme Hengen hallinnassa, niin synti ei pidä vallitseman, emmekä lihan himoa täytä. Uusi osa on Jumalasta syntynyt ja se ei tee syntiä, sillä on halu hyvään. Ja kun synti tarttuu puhdistaudumme.
Vääristä hengellisyyksistä kun puuttuu Pyhän Hengen voima, niin saarnaa ihmiskeinoin tehostetaan, että se olisi vaikuttavaa: Syvällisellä viisaudella, kaunistetuilla sanoilla, suggestiolla, hypnoosilla, aivopesulla, samojen asioiden toistavilla mantroilla. Ja kun sielunvihollinen vaikuttaa hurman hengen ja saadaan tuli lankeamaan taivaasta, palavia tunteita rintaan, niin kuvitellaan, että nyt on Pyhä Henki. Jos ihminen ei ota rakkautta totuuteen, niin Jumala sallii väkevän eksytyksen hengen. Niin on käynyt arabimaissa, joissa aikoinaan elävä evankeliumi kiersi, nyt siellä on islam. Katolisissa maissa samoin Pyhä Henki ei vaikuta uskoa, vaan ihmisteoilla, omilla ansioilla ja lisäyksillä raamattuun yritetään pelastua. Samoin protestanttisissa maissa kaikilla ihmisen keinoilla yritetään pelastua ilman Pyhää Henkeä. Pedon luku 666 on ihmisen luku, se on uskonymmärryksen otsaan otettu, ihmisoppien mukaan tehdään. Ihminen on korotettu Jumalan temppeliin määrääjäksi, ei Jumala ja Jumalan sana kokonaisuutena ja Pyhän Hengen valossa ymmärrettynä ja saarnattuna.
Hengellinen huoruus ja lihallinen huoruus molempia käytetään. Hengellinen kevyt musiikki tai oikein tunteeseen vetoava harras musiikki ja saarnat.
Kun on rikastunut, ei mitään tarvitse ja on kuitenkin köyhä, sokea ja alaston. Ei seurahaluja, ei sanan nälkää. Kaikki muu menee edelle uskon asian. Menkäämme kuluttavan tulen tykö seuroihin, vanhurskasten seuraa pelkäävät niin julkijumalattomat kuin väärävanhurskaatkin ja uskossa haaksirikkoontuneet, joilla on tunnolla tulenarkoja asioita. Voihan olla niin paatunut, ettei sanankuulo mitään auta eikä kiinnosta.
TykkääTykkää
VASTAUKSIA EDELLISEEN
Mitä mieltä sinä olet siitä, kun Jeesus sanoo opetuslapsille, että ne, jotka eivät ole meitä vastaan, ovat meidän puolellamme?
Ne ovat myös samoin oikein uskomassa mutta eivät opetuslasten ryhmässä tee työtä. Ne eivät ole vääriä hengellisyyksiä. Opetuslapsille tuli kateus, he olisivat halunneet yksin valtaa Jeesuksen rinnalla, mutta Jeesus nuhteli heitä.
Mitä mieltä olet siitä, kun Paavali sanoo, että hänen puolestaan on sama kuka Kristuksesta saarnaa ja millä motiiveilla, tärkeintä on, kun saarnataan?
Jumalan seurakunta on eri paikkakunnilla ja useilla eri lahjoilla toimiva.
Miten määrittelet Jumalan valtakunnan ja seurakunnan? Entä jos jossain muualla opetetaan raamatullisemmin jostain asiasta, kuin tässä sinun määrittelemässäsi Jumalan valtakunnassa/seurakunnassa, kuinka voit sanoa, että se on vain saastaa?
Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa, tunnon vapautta ja iloa Pyhässä Hengessä. Se on yksimielinen rakkaudessa, vailla ryhmittymiä ja jakaantumisia, samassa opissa ja ymmärryksessä, yhdenkaltaisessa uskossa. Kristuksen ruumis, joka on Hänen seurakuntansa, ei ole jaettu.
Miksi ei voi myös kuunnella tai katsoa ”väärien hengellisyyksien” saarnoja, joissa oikein selitetään Jumalan sanaa? Entä muita kuin SRK:n kirjoja, joita oikein selitetään?
Teologit ja tutustumisen vuoksi voi jonkun verran kuunnella ja ottaa selvää. Mutta kun on päässyt tuntemaan oikean uskon, ei ole halua lähteä muualta hakemaan sielun ruokaa. Tulella on vaarallista leikitellä, voi kärventyä. Kukaan ei voi sanoa olevansa niin vahva etteikö jotenkin uskonelämä vääristyisi väärillä tulilla ja maailman houkutuksen mukaan mennen. Siinä voi paaduttaa tuntonsakin.
Ajatteletko siis, että jos uskovainen ihminen tahtoo pyrkiä parempaan, se on omaa työtä, eikä kelpaa? Jos minä olen uudestisyntynyt ja omistan Pyhän Hengen ja tahdon paremmin palvella Herraa, enhän tee sitä omaksi ansiokseni sitten?
Todellisia hyviä töitä saa ja pitääkin tehdä, mutta niillä ei ansaita autuutta.
Mitä tarkoitat ”omilla voimilla” tai ”omalla järjen viisaudella”. Kuinka tiedän, että minulla on Pyhä Henki, että minun ”lamppuni” on siis kunnossa, ennen kuin alan esimerkiksi Jumalan sanaa tutkimaan?
Ilman Pyhän Hengen vaikutusta kaikki on omasta järjestä ja voimasta tapahtuvaa. Pyhä Henki ei asu saastaisessa sydämessä, joka on synnin alle myyty. Kun on puhdistettu kaikesta lihan ja hengen saastasta on Pyhä Henki varmasti sydämessä kotiopettajana.
Mistä ylipäänsä erotan väärän opetuksen oikeasta?
Joka uskoo niin kuin raamattu sanoo kokonaisuudessaan uskoo oikein. Pyhä Henki kaikki tutkistelee, syvyydetkin. Tarvitaan Pyhän Hengen valoa erottamaan oikea väärästä.
TykkääTykkää
JATKOA VASTAUKSEEN
Paavali kehottaa tutkiskelemaan itseään, hän myös sanoo, että jos joku luulee seisovansa, niin katsokoon ettei lankea. Väitteesi, että itsetutkiskelukin on omaa työtä ja siten ei kelpaa tai on väärin, on siis Raamatun vastainen. Mielestäni myöskin tulee olla kuuliainen enemmän Jumalan sanalle, kuin omalletunnolle ja jopa seurakunnalle, jos se väärin opettaa. Jumalan sanassa kuuluu varmasti Herran ääni.
VASTAUS: Itsetukisteluunkin tarvitsemme Jumalan apua, sillä ilma Häntä emme voi mitään oikeaa tehdä. Emme saa olla itsevarmoja, ettemme tarvitsisi hoitoa seurakunnasta ja Jumalan sanan tienviittoja. Meidän tulee taistella syntiä vastaan, ettemme lankeaisi kaikilla Jumalan sota-aseilla. Kun on hoidettu usko ja omatunto se yhtyy Jumalan sanan kanssa ja seurakunnassa olevan Pyhän Hengen opetuksen kanssa ja se on niin ja aamen.
TykkääTykkää
”Mitä mieltä sinä olet siitä, kun Jeesus sanoo opetuslapsille, että ne, jotka eivät ole meitä vastaan, ovat meidän puolellamme?
Ne ovat myös samoin oikein uskomassa mutta eivät opetuslasten ryhmässä tee työtä. Ne eivät ole vääriä hengellisyyksiä. Opetuslapsille tuli kateus, he olisivat halunneet yksin valtaa Jeesuksen rinnalla, mutta Jeesus nuhteli heitä.”
Eli jos ne eivät ole vääriä hengellisyyksiä, mutta eivät (vl-kontekstissa) kuulu meihin, niin voitaisiinko puhua vaikkapa esikoislestadiolaisista tai pikkuesikoisista, he kun ovat aika lähellä meitä? Koska mielestäni tuossa käy hyvin selväksi se, että on kyse kokonaan eri ryhmittymästä. Eli olisiko meidän syytä miettiä, onko historiassa tapahtuneessa hajaannuksessa syynä aikuisten miesten kiistat vai todelliset opilliset erimielisyydet?
”Mitä mieltä olet siitä, kun Paavali sanoo, että hänen puolestaan on sama kuka Kristuksesta saarnaa ja millä motiiveilla, tärkeintä on, kun saarnataan?
Jumalan seurakunta on eri paikkakunnilla ja useilla eri lahjoilla toimiva.”
Ei tuota kohtaa kyllä voi tulkita mitenkään noin:
”Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa: nämä tekevät sitä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on pantu evankeliumia puolustamaan, nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtaalla mielellä, luullen tuottavansa minulle murhetta kahleissani. Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.” (Fil. 1:15-18)
Miten määrittelet Jumalan valtakunnan ja seurakunnan? Entä jos jossain muualla opetetaan raamatullisemmin jostain asiasta, kuin tässä sinun määrittelemässäsi Jumalan valtakunnassa/seurakunnassa, kuinka voit sanoa, että se on vain saastaa?
Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa, tunnon vapautta ja iloa Pyhässä Hengessä. Se on yksimielinen rakkaudessa, vailla ryhmittymiä ja jakaantumisia, samassa opissa ja ymmärryksessä, yhdenkaltaisessa uskossa. Kristuksen ruumis, joka on Hänen seurakuntansa, ei ole jaettu.
Saisinko jotain Raamattua tähän tueksi? Ensimmäisen lauseen hyväksyn, loput taitavat olla Martti Lutherin sanomisia. Kuinka tarkka opillinen yksimielisyys mielestäsi tulee olla, että voi sanoa, että on osana Jumalan valtakuntaa? Jos ajatellaan asiaa siten, että meillä on ehtoollisyhteys luterilaisen kirkon kanssa, tarkoittaako se mielestäsi sitä, että myös luterilaisessa kirkossa olevat voivat myös pelastua, vaikka eivät kuulukkaan meihin, koska jaamme heidän kanssaan saman ehtoollispöydän, Kristuksen ruumiin ja veren ja näin tavallaan hyväksymme heidät osaksi Kristuksen seurakuntaa?
”Ajatteletko siis, että jos uskovainen ihminen tahtoo pyrkiä parempaan, se on omaa työtä, eikä kelpaa? Jos minä olen uudestisyntynyt ja omistan Pyhän Hengen ja tahdon paremmin palvella Herraa, enhän tee sitä omaksi ansiokseni sitten?
Todellisia hyviä töitä saa ja pitääkin tehdä, mutta niillä ei ansaita autuutta.”
Mielestäni pitäisi siis välttää kaikin mahdollisin keinoin käyttämästä sellaisia sana -ja lausemuotoja, joissa on vaarana väärinymmärrys. Kristityn ihmisen ei ole enää tarvetta ansaita autuutta teiollaan niin ei siis pidä opettaa, ei edes siten, että sen voisi ymmärtää siten. Painotan tätä siksi, että mielestäni todella usein käytetään sellaisia sana -ja lausemuotoja, jotka voi ymmärtää täysin väärin, mutta jotka sinänsä ovat ihan OK.
TykkääTykkää
Jatkuu..
”Mistä ylipäänsä erotan väärän opetuksen oikeasta?
Joka uskoo niin kuin raamattu sanoo kokonaisuudessaan uskoo oikein. Pyhä Henki kaikki tutkistelee, syvyydetkin. Tarvitaan Pyhän Hengen valoa erottamaan oikea väärästä.”
Kaikki tunnustuskunnathan näin sanovat. Eikö ole mielestäsi järkevämpää tarkkailla elävän uskon tuntomerkkejä, joita Raamatussa mainitaan useita, jos oppi vaikuttaa suinkin olevan raamatullinen? Koska on olemassa opintulkintoja, jotka eivät todellakaan ole Raamatun valossa mitenkään yksiselitteisiä. Enkä puhu nyt mistään liberaaliteologien homoliittojen hyväksymisestä, niistä irtisanoudun heti kättelyssä, ne ovat selviä asioita.
”Paavali kehottaa tutkiskelemaan itseään, hän myös sanoo, että jos joku luulee seisovansa, niin katsokoon ettei lankea. Väitteesi, että itsetutkiskelukin on omaa työtä ja siten ei kelpaa tai on väärin, on siis Raamatun vastainen. Mielestäni myöskin tulee olla kuuliainen enemmän Jumalan sanalle, kuin omalletunnolle ja jopa seurakunnalle, jos se väärin opettaa. Jumalan sanassa kuuluu varmasti Herran ääni.
VASTAUS: Itsetukisteluunkin tarvitsemme Jumalan apua, sillä ilma Häntä emme voi mitään oikeaa tehdä. Emme saa olla itsevarmoja, ettemme tarvitsisi hoitoa seurakunnasta ja Jumalan sanan tienviittoja. Meidän tulee taistella syntiä vastaan, ettemme lankeaisi kaikilla Jumalan sota-aseilla. Kun on hoidettu usko ja omatunto se yhtyy Jumalan sanan kanssa ja seurakunnassa olevan Pyhän Hengen opetuksen kanssa ja se on niin ja aamen.”
Saamme olla varmoja kuitenkin, että jos seurakunta opettaa eri tavalla, kuin Raamattu, se on harhassa. Jumalan sanan tienviittoja tarvitaan aina, myös seurakunnan neuvoja sikäli kuin ne ovat raamatullisia. Mielestäni väite siitä, että kun on hoidettu usko ja omatunto, se yhtyy seurakunnassa olevan Pyhän Hengen opetuksen kanssa, ei ole raamatullinen. VT:n profeettojen aikana seurakunnassa oli kyllä melkonen hulabaloo, kun siellä ”pyhä” henki opetti kaikille muille profeetoille, mitä kansa halusi kuulla. Jumalan lähettämät profeetat ainoastaan saivat aitoja Pyhän Hengen ilmoituksia. Aika varmasti moni seurakunnassa oli silloinkin sitä mieltä, että esimerkiksi profeetta Jeremialla ei tainnut olla oikein hoidettu omatunto kun viitsii niin herjata Jumalan seurakuntaa. Luulisin, että Paavalin nuhteet eri seurakunnille eivät myöskään aina aiheuttaneet pelkkiä riemun kiljahduksia. Raamatussa meillä on Pyhän Hengen varmaa ilmoitusta. Ellei seurakunnan ilmoitus ole yhtäpitävää, mielestäni se pitää ”repiä juurineen irti”, niin kuin Jeesus toteaa.
”Kun Pyhä Henki puuttuu niin tulee laki ojennusnuoraksi. Lain saarnaa tarvitaan epäuskoisille herätykseksi. Uskovaisella voi olla Pyhä Henki vain heikkona liekkinä kytemässä. Siirappievankeliumi ei käy. Tarvitaan että puheemme on suolalla sekoitettua, että se maistuu. Mutta jos suola tulee mauttomaksi, millä sitten suolataan, opetetaan oikein mutta eletään toisin. Evankeliumin ydin on synninpäästö ja siihen kuuluvat myös neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat. Neuvokaa teitänne keskenänne, sitä enemmän kun näette sen päivän lähestyvän. Nuhdetta synnistä tarvitaan. Opetusta pitämään kaikki mitä tulee pitää. Pitäkää usko ja hyvä omatunto, jonka muutamat ovat hyljänneet ja uskon puolesta haaksirikkoon tulleet. Pitäkää rakkaus keskenänne, synti pois välistä. Tulee pitäytyä Jumalan sanaan, siitä ei pidä mitään ottaa pois, eikä mitään siihen lisätä.”
Missä kohtaa Raamatussa sanotaan, että uskovaisella voi olla Pyhä Henki vain heikkona liekkinä kytemässä? Olen huomannut, että suola on alkanut enemmän ja enemmän käymään mauttomaksi. Selvää kieltä puhuvat jatkuvasti tulevat uutiset kuinka taas on joku tuttu kieltänyt uskon tai perhe hajonnut. Näin myös kesäseuraradiossa. Mitä eroa on mielestäsi lain saarnalla ja neuvon ja nuhteen sanoilla? Mitä tarkoitat sillä, että kun Pyhä Henki puuttuu, niin tulee laki ojennusnuoraksi?
TykkääTykkää
Korjaan ”Näin myös kesäseuraradiossa”. Kesäseuroissa esirukouspyynnöissä.
Jatkuu…
”Vääristä hengellisyyksistä kun puuttuu Pyhän Hengen voima, niin saarnaa ihmiskeinoin tehostetaan, että se olisi vaikuttavaa: Syvällisellä viisaudella, kaunistetuilla sanoilla, suggestiolla, hypnoosilla, aivopesulla, samojen asioiden toistavilla mantroilla. Ja kun sielunvihollinen vaikuttaa hurman hengen ja saadaan tuli lankeamaan taivaasta, palavia tunteita rintaan, niin kuvitellaan, että nyt on Pyhä Henki. Jos ihminen ei ota rakkautta totuuteen, niin Jumala sallii väkevän eksytyksen hengen.”
Kuinka paljon olet kuullut vanhoja meidän saarnoja? Kuinka monesti olet kuullut nykyään, että on puhuttu tutusta ja turvallisesta saarnasta, meidän (jopa väärääkin) turvallisuudentunnetta lisäävästä? Kuinka monesti olet huomannut, että ihmiset toistelevat vain jotain meille opetettuja fraaseja sensijaan, että lainaisivat Raamattua?
”Niin on käynyt arabimaissa, joissa aikoinaan elävä evankeliumi kiersi, nyt siellä on islam. Katolisissa maissa samoin Pyhä Henki ei vaikuta uskoa, vaan ihmisteoilla, omilla ansioilla ja lisäyksillä raamattuun yritetään pelastua. Samoin protestanttisissa maissa kaikilla ihmisen keinoilla yritetään pelastua ilman Pyhää Henkeä. Pedon luku 666 on ihmisen luku, se on uskonymmärryksen otsaan otettu, ihmisoppien mukaan tehdään. Ihminen on korotettu Jumalan temppeliin määrääjäksi, ei Jumala ja Jumalan sana kokonaisuutena ja Pyhän Hengen valossa ymmärrettynä ja saarnattuna.
Hengellinen huoruus ja lihallinen huoruus molempia käytetään. Hengellinen kevyt musiikki tai oikein tunteeseen vetoava harras musiikki ja saarnat.”
Hengellinen huoruus ja lihallinen huoruus ovat väärin. Mielestäni on kuitenkin vaarallista puhua hengellisestä huoruudesta kovin isoon ääneen, jos puhutaan kirkoista, jotka esim. hyväksyvät apostolisen uskontunnustuksen ja Raamatun uskon ylimpänä auktoriteettina. Mieluummin käyttäisin sitä, kun puhutaan vääristä uskonnoista, kuten islam, hindut, buddhalaisuus, joissa palvotaan epäjumalaa. Miksi hengellinen kevyt musiikki on mielestäsi syntiä? Tunteeseen vetoava harras musiikki ja saarnat ovat kyllä meidänkin porukoissa aivan normaalia arkipäivää. Ehkä eivät saarnat enää nykyään niin laajalti, mutta kuunteleppa jotain oikeen kauniisti laulettua kuorolaulu cd:tä niin hoksaat kyllä.
”Kun on rikastunut, ei mitään tarvitse ja on kuitenkin köyhä, sokea ja alaston. Ei seurahaluja, ei sanan nälkää. Kaikki muu menee edelle uskon asian. Menkäämme kuluttavan tulen tykö seuroihin, vanhurskasten seuraa pelkäävät niin julkijumalattomat kuin väärävanhurskaatkin ja uskossa haaksirikkoontuneet, joilla on tunnolla tulenarkoja asioita. Voihan olla niin paatunut, ettei sanankuulo mitään auta eikä kiinnosta.”
Kyllä mielestäni on myös epäilyttävää, ellei ole seurahaluja eikä sanan nälkää.
Ymmärrätkö, että tarkoitukseni ei ole hyökätä sinua vastaan, mutta en mitenkään voi käsittää sitä, kuinka sinulla on niin yksipuolinen kuva kaikesta. Melkein toivoisin, että itselleni olisi myös suotu samanlaiset ”lasit”, että kaikki olisi niin kuin ”ruusuilla tanssimista” ja päivänselvää, niin kuin sanotaan. Kaikki ei välttämättä ole sitä miltä näyttää tai mitä se on ennen ollut tai niin yksinkertaista kun mitä sanotaan, eikä niin yksinkertaista, että ”näin on ennenkin uskottu”, koska mitä ilmeisimmin näin ei välttämättä ole aivan samallatavalla aina uskottu.
TykkääTykkää
Kysymyksiä:
1)
Miten nämä Jeesuksen sanat sopivat yhteen niiden sanojen kanssa, jotka Jupe yllä lainasi: ”Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa”? (Luuk. 11:23)
Onko ”meidän puolella oleminen” sama asia kuin, että ihminen on saanut pyhän hengen?
Ymmärtääkseni ei. Kun Jeesus näki, että lainopettaja vastasi hänen kysymykseen viisaasti, hän sanoi: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.” (Mark. 12:34) Olisiko tällainen ihminen ”meidän puolella”?
2)
Mitä tästä Jeesuksen opetuksesta seuraa: ”Siitä pitää kaikkein tunteman teidät minun opetuslapsikseni, jos te keskenänne rakkauden pidätte.” (Joh. 13:35)?
Mitä siitä seuraa, JOS rakkautta ei pidetäkään. Onko riitatilanteessa aina toinen puoli automaattisesti ulkona Jumalan valtakunnasta? Vai onko molemmat? Vai neuvooko Jeesus vain sitä, mihin meidän pitää pyrkiä ja mikä olisi tavoitetila (vaikka emme siinä koskaan täydellisesti onnistukaan)?
Johannes toisessa kirjeessään näyttäisi pitävän keskinäistä yhteyttä tärkeänä: ”Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niin kuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.” (1. Joh. 2:18-19)
jatkuu…
TykkääTykkää
…jatkoa edelliseen:
3)
Mitä tarkoittavat nämä Jeesuksen sanat? ”Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.” (Matt. 11:12)
Onko meillä vanhoillislestadiolaisilla vaarana väkivalloin temmata Jumalan valtakuntaa itsellemme?
Laestadius kirjoittaa vain vähän aikaa Lapin Marian kohtaamisen jälkeen Sorselen tarkastussaarnassaan 1844 näin: ”…Vielä suuren vainon aikana, kun kristittyjen veri virtasi pakanain piilukirveen alla, oli olemassa aika monta erityistä lahkoa ja puoluetta, joista yksi uskoi olevansa parempi kuin toinen, vaikka he kaikki taistelivat saman asian puolesta. Ja vielä enemmän puolueita syntyi vainojen jälkeen. Silloin erityiset puolueet alkoivat tuomita, nimittämään kerettiläiseksi ja vainoamaan toisiaan. Yksi sanoi: ”Minä olen oikeassa.” Toinen sanoi: ”Minä olen oikeassa.” Ja niin edelleen, kolmas ja neljäs: ”Minä olen oikeassa.” Kuka oli oikeassa? Minä luulen, että se oli oikeassa, joka ei koskaan sekoittanut itseään tuonkaltaisiin sanariitoihin, vaan piti yksinkertaisesti kiinni Kristuksesta kirjoitetun sanan mukaisesti … ja vielä tänäkin päivänä on olemassa äärettömän monia puolueita itsessään luterilaisessa seurakunnassa, jotka kaikki luulevat olevansa oikeassa: herrnhutilaiset, kveekarit, metodistit, pietistit. Kuka on oikeassa? Kun yksi tuomitsee toistaan, kuka on oikeassa? Ehkä se, joka vähiten huutaa ja kerskaa uskonopistaan. Sillä oikea kristillisyys ei koostu tyhjistä sanoista. Se koostuu hengestä ja totuudesta. Se koostuu sisäisestä ihmisestä, joka on Jumalanmielen jälkeen hengen yhteydessä. Tässä oikeassa kristillisyydessä ei ole kysymys yhdestä kirjaimesta enemmin tai vähemmin ulkonaisessa tunnustuksessa, vaan tässä on kysymys sydämensisäisestä elämästä yleisessä sovintoarmossa ja yleisen sovintoarmon kautta Kristuksessa.”
4)
Onko oikein sanoa, että elävän uskon saarnan tunnistaa siitä, että Jeesuksen sovitustyön lisäksi siinä saarnataan Jumalan valtakunnasta? Tätä on toisteltu aika useasti niissä seurapuheissa, joita olen viime aikoina ollut kuuntelemassa.
Mielestäni on. Ainakin näiden raamatunkohtien perusteella:
”Mutta kuin he uskoivat Philippuksen, joka saarnasi Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he kastettiin sekä miehet että vaimot.” (Ap. t. 8:12)
”Niin hän meni synagogaan ja saarnasi rohkiasti kolme kuukautta, opetti ja neuvoi heitä Jumalan valtakunnasta.” (Ap. t. 19:8)
”Ja nyt katso, minä tiedän, ettette silleen saa nähdä minun kasvojani, kaikki te, joiden kautta minä olen vaeltanut ja Jumalan valtakuntaa saarnannut.” (Ap. t. 20:25)
”Ja saarnasi Jumalan valtakunnasta, ja opetti Herrasta Jesuksesta Kristuksesta kaikella uskalluksella, ja ei häntä yksikään kieltänyt.” (Ap. t. 28:31)
Mutta meneekö silloin puurot ja vellit sekaisin, jos saarnataankin seurakuntaa eikä Jumalan valtakuntaa?
5)
Mitä näistä Lutherin sanoista pitäisi päätellä/ajatella?
”Varo kuitenkin tuomitsemasta sanoen: Ei tuossa ole Kristusta. Katso, kuinka viisaasti Kristus menetteli palvellessaan ja kärsiessään opetuslastensa mielettömyyttä heidän kompastellessaan ja langetessaan. Ei siis ole niinkään vähäinen rakkauden osoitus, että voit sietää joko uskossa tai rakkaudessa heikkoa lähimmäistäsi.” (Mannaa Jumalan lapsille, sivu 173)
TykkääTykkää
Joh. 3:3
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku vastuudesta synny, ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä.
Enempää en jaksa ruveta väittelemään.
TykkääTykkää
1) ”Miten nämä Jeesuksen sanat sopivat yhteen niiden sanojen kanssa, jotka Jupe yllä lainasi: ”Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa”? (Luuk. 11:23)
Onko ”meidän puolella oleminen” sama asia kuin, että ihminen on saanut pyhän hengen?
Ymmärtääkseni ei. Kun Jeesus näki, että lainopettaja vastasi hänen kysymykseen viisaasti, hän sanoi: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.” (Mark. 12:34) Olisiko tällainen ihminen ”meidän puolella”?”
Eihän lainoppinut kuitenkaan tunnustanut Jeesusta Kristukseksi. Lainopettajalla oli kuitenkin oikea ymmärrys Jumalasta Hänen tahdostaan, mikä vaikuttaa Raamatun perusteella olleen aika poikkeuksellista, tai ainakin papit olivat tekopyhiä tai omavanhurskaita. Tämä henkilö, joka ajoi pahoja henkiä pois, toimi Jeesuksen nimissä. Tiedän uskonsa kieltäneitä ihmisiä ja epäuskoisiakin, joilla on hyvinkin oikea ymmärrys Jumalasta ja Hänen tahdostaan, mutta ei tuntoa synnistä. Lainopettaja ei siis nähdäkseni ollut ”meidän puolella”.
”Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa?” (Luuk. 11:23)
”Johannes sanoi hänelle: ”Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä”. Mutta Jeesus sanoi: ”Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.”” (Mark. 9:38-40)
Tuossa Luukkaan evankeliumissa Jeesus sanoo, että joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa. Jos joku toimii Kristuksen nimissä, Kristuksessa oikein, hän on silloin Kristuksen kanssa ja Kristuksessa myös meidän puolella/kanssa. Jeesus myös sanoo, että joka tekee voimallisen teon Hänen nimeensä, ei VOI kohta sen jälkeen puhua Hänestä pahaa. Eikö tämä tarkoita sitä, että hän on omistanut myöskin Pyhän Hengen sikäli kun sitä vielä Jeesuksen opetuslapsilla silloin oli, koska jos joku ei VOI kirota Kristusta, hänen täytyy olla Hengessä.
”Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta, niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita hänen iholtansa vietiin sairasten päälle, ja taudit lähtivät heistä ja pahat henget pakenivat pois. Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: ”Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa”. Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa; mutta paha henki vastasi heille sanoen: ”Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?” Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta.” (Apt. 19:11-16)
Miksi nämä eivät onnistuneet tekemään samanlaisia ihmeitä Jeesuksen nimissä, vaan tässä pahat henget selvästi sanovat, että Jeesuksen he tuntevat ja Paavalinkin tietävät. Tämä kohta antaa ymmärtää, että se, joka on Kristuksessa, omaa vallan jopa pahojen henkien yli. Se, joka ei ole, ei siihen pysty.
TykkääTykkää
2) Olen ymmärtänyt, että tuo mainitsemasi raamatunkohta puhuisi niistä ihmisistä, jotka kielsivät Jeesuksen Jumaluuden. Siitä Johannes myös puhuu aiemmin kirjeessään.
Varmaan olisi hyvä määritellä, mitä tarkoittaa se, että pidetään rakkaus keskenään, koska esimerkiksi Paavali ja Barnabas riitautuivat ja olivat ilmeisesti aika pitkään riidoissa. On siinä siitä kysymys?
Varsin mielenkiintoinen on myös Jeesuksen rukous:
”Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin. Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen. Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa, että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään. Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta. He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus. Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan; ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä – minä heissä, ja sinä minussa – että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut. Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt. Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä.”” (Joh. 17:11-26)
Jeesus itsekin rukoilee, että opetuslapset yhtä pitäisivät. Mielenkiintoista on se, että suurissa hajaannuksissa on myös ollut aina henkilöitä, jotka ovat olleet sitä mieltä, että ei ole syytä riitaantua ”pikku” asian takia. Olisiko mahdollista, että langenneen luontomme takia tämä (että ei automaattisesti olisi yhtä) olisi siis mahdollista? Tietysti paikallisseurakunnan jäsenet keskenään pitävät rakkauden, jotka kuuluvat samaan ”tunnustuskuntaan”. Vaikuttaa jotenkin absurdilta ajatus siitä, että jos nyt Helsingin rauhanyhdistys päättäisi, että Vantaan rauhanyhdistys on eriseurassa ja rakkaus on rikki, koska he ovat sitä mieltä, että jossain maailmankolkassa saattaa olla eläviä kristittyjä meidän lisäksi (tämä on esimerkki, ei Vantaan ryn mielipide), koko Vantaan ryn porukka olisi matkalla kohti kadotusta. Tai esimerkiksi että onko johtajina nyt Lapin vanhimmat vaiko SRK. Kristustahan molemmat porukat kuitenkin palvelisivat.
TykkääTykkää
3) Biblia ja 33/38 kääntävät saman kohdan eri tavalla, eri merkityksellä.
”Mutta hamasta Johannes Kastajan päivistä, niin tähän asti, kärsii taivaan valtakunta väkivaltaa, ja väkevät repivät sen itsellensä.”
Olen joskus kuullut jonkun ”omavanhurskaan” selittävän tätä siten, että tämä kuvaa sitä, kuinka vaikea Jumalan valtakuntaan on päästä. Että ne, jotka sinne pääsevät, pääsevät sinne ”väkivalloin”, maksoi mitä maksoi ja näin Taivaan valtakunta ”kärsii” väkivaltaa. En allekirjoita tätä väitettä, en kielläkkään, mutta pitäisi melkein tietää vähän tarkemmin alkutekstiä, kun tuo tosiaan voidaan kääntää niin eritavoilla.
Oli miten oli, mielestäni Laestadiukselta ihan aiheellista pohdintaa.
4) Tottakai pitää saarnata sekä Kristusta että Jumalan valtakuntaa, koska ne menevät käsi kädessä. Ei kuitenkaan pidä samaistaa Jumalan valtakuntaa ja yhteisöä, koska ei Jeesuskaan sitä tehnyt. Kyllä ne puurot ja vellit ehkä hieman menevät sekaisin em. tapauksessa.
5) Mielestäni ketään, joka näyttää tuottavan selvää hedelmää ja toimivan niin kuin kristitty Raamatun mukaan toimii, ja josta ei voida sanoa, että hänen elämänsä ja käyttäytymisensä kertovat toista kuin Raamattu kertoo siitä, miten yhden tulee elää, ei pidä tuomita.
TykkääTykkää
Oppi uudesta syntymisestä on olemassa ymmärtääkseni kaikissa protestanttisissa kirkoissa. Myös helluntalaisilla ja kumppaneilla jne. Joten en aivan ymmärrä, mitä tuolla yrität kertoa?
TykkääTykkää
Ja jos epäilet minun uudestisyntymistäni, voit olla huoleti, olen uudestisyntnyt ja olin ennen sitä niin syvällä synnissä, että olen tullut siihen johtopäätökseen, että en ollut edes elävä kristitty.
TykkääTykkää
Toteampa vielä kuitenkin:
”Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: ”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”. Ja hän sanoi opetuslapsillensa: ”Tulee aika, jolloin te halajaisitte nähdä edes yhtä Ihmisen Pojan päivää, mutta ette saa nähdä. Ja teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä. Sillä niinkuin salaman leimaus loistaa taivaan äärestä taivaan ääreen, niin on Ihmisen Poika päivänänsä oleva.” (Luuk. 17:20-24)
TykkääTykkää
Laitampa vielä:
https://www.youtube.com/watch?v=nPIOkdNL-QQ
Allekirjoitan joka sanan ja totean, että tämä video kertoo hyvin sen, kuinka mahdoton on ihmisen olla Kristuksen seuraaja ilman henkilökohtaista suhdetta Isään Kristuksessa, turvautuen Herraan aina, joka paikassa, joka asiassa. Tämän kun ymmärtää, tuntuu irvokkaalta sellainen apinanusko, mitä paljon saarnataan, tai miksi se monesti ymmärretään. Kerran tai pari viikossa seuroihin ja That's it? No. Jos ihminen on tosiaan ymmärtäny, mitä Jumala on Kristuksessa meille tehny, ymmärtäny, että on paha ja rikkonu Jumalaa vastaan joka asiassa ja sitten uskonu Jeesukseen, on hän myös alkanut vihaamaan syntiä ja tahtoo kaikella olemuksellaan palvella ja rakastaa Herraa, maksoi mitä maksoi. Näin kristitty ihminen ei pelkästään kuppaa Jeesuksen sovintoverta ja hyväksikäytä Jeesusta siihen, että pakenee helvettiä, vaan ihminen alkaa itsekin vihata syntiä, eikä tahdo tehdä pienintäkään syntiä. Ei sillä, etteikö voisi langeta. Eikä hän pelkästään ala vihata syntiä, mutta hän tahtoo alkaa myös todella toteuttaa Jumalan tahtoa elämässään, vaikka hän ymmärtää, ettei hän itse pysty siihen, hän tietää, että Kristus, joka hänessä vaikuttaa, pystyy.
Perustuuko uskosi siis ihmisiin (seurakuntakalliolle), vai Kristukseen? Ole rehellinen Jumalan sanalle eläkä toistele, että näin on ennenkin uskottu. Se ei auta tuomiopäivänä: ”Herra, Herra, näin oli aina ennenkin uskottu”. Herra (näin uskon) vastaa: ”Ei itseasiassa edes oltu, mene pois sinä laittomuuden tekijä!!”
Aurinkoista lauantaita ja Jumalan siunausta!
TykkääTykkää
Kiitos samoin. Monia hyviä ajatuksia.
Ps. sana ”apinausko” ei ole kovin hyvä sanavalinta kuvaamaan tuota ongelmaa jota kuvaat. Kuulostaa ikävältä kuvata tuolla tavalla tavallisen peruspenkinkuluttajan ”uskonelämää”. Aiheuttaa torjuntaa. Parempi olisi käyttää ihmiseen kuin eläimeen viittaavia sanoja. Otin tämän esille, kun sana on toistunut monta kertaa.
TykkääTykkää
Samaa mieltä Siionin Kevään kanssa. Kun Jupe kirjoitat lähes apinan raivolla tuosta apinauskosta, niin se ei tee oikeutta muutoin niin hienoille, säväyttäville ja tervetulleille ajatuksillesi. Kun tässä äidyin palautetta antamaan, niin varo myöskin raamatulla päähän pätkimistä. Itse olen ollut ja olen edelleen vakaa ja vankka siinä uskossani, että kerran uuden taivaan hääsalissa on paikalla niitä, jotka maallisen elämänsä aikana tutkivat ja selittivät ahkerasti raamattua. Siellä on lukihäiriöisiä, joille yhden raamatun sivun jankkaaminen vastaa samaa kun raajarikkoiselle maratonin juoksu. Niitä, jotka vain kuuntelevat monipuolisesti selitettyä Jumalan sanaa lukematta sitä itse juurikaan. Siellä on myös joukko niitä, jotka eivät eläessään lukeneet rivin riviä raamattua.
Toistan, ymmärrän pointtisi ja olet saanut minusta ainakin jonkinsortin fanittajan. Mutta vaikka asioista pitää sanoa suoraan ja kiemurtelematta, tee se kuitenkin kohtuullisen sivistyneesti – please.
Meinasin jo kirjoittaa, että sinussa on Jupe Lutterin vikaa, mutta jätinpä sanomatta:)
TykkääTykkää
Täällä on pysähdytty nainnein tärkeinpien kysymysten äärelle. Monissa herätysliikkeissä ihminen ei joudu pohtimaan vain kysymystä, ”miten pelastun” – uskomalla Kristukseen, vaan myös: ”missä joukossa pelastun” – miten löydän sisälle Jumalan valtakuntaan / missä on oikea oikea Jumalan valtakunta. Vanhoillislestadiolaisuudessakin uskon kohteena on käytännössä kaikilla myös seurakunta ja muiden usko. Ennen kuin voi itse uskoa, pitää uskoa, että muut ovat uskomassa. Uskomme on näin aina jonkun toisen uskon varassa. Tämä on minua aina vaivannut. Pappani opetti, että uskoon voi tulla myös ”epäuskoisen kautta”, jos tämä saarnaa evankeliumin ja henkilö tämän uskoo. En tiedä, oliko hän oikeassa vai väärässä.
Jos opetettaisiin, että oikeaan uskoon ja Jumalan valtakunnan osallisuuteen riittäisi pelkkä usko Jeesukseen Kristukseen, olisi uskomme vahvempi. Nyt joudumme elämään jatkuvassa epävarmuudessa. Myös oppiristiriidoista tulee elämän ja kuoleman kysymyksiä, minkä lisäksi joudumme tutkailemaan ja arvostelemaan muiden uskoa. Voi myös tulla tunne, että pitäisi ensin haastatella rippi-isää, että eihän hän vain ole langennut samaan syntiin tai onhan hän varmasti kakista opillisista kysymyksistä yksimielinen minun, ripittäytyjän kanssa.
Tällä kertaa päästin ilmoille vain tällaisia ajatuksia ilman omia kantoja ja vastauksia. Kunhan vain tutkiskelin uskoani ja sen perusteita.
TykkääTykkää
Apinanusko kuvaa mielestäni oikein loistavasti sitä ongelmaa, mutta myönnän, että se on aika karkea ilmaisu. Yritän keksiä jotain uutta :D. Kiitos palautteesta!
TykkääTykkää
Ekassa lauseessa piti lukea ”kaikkein”. Puhelin muutellut omiaan…
Samalla Arnoldille kommentti, älä vaan erehdy ketään fanittamaan tai ryhdy tykkääjäksi. On hyvä vain sanoa, että toinen on hyvin asian ymmärtänyt tai ”Jumala on N.N:lle asian hyvin kirkastanut. Tämän sometykkäilyn aikakaudella me ihmiset niin helposti alamme tuntemaan ylpeyttä ja mielihyvää, jos muut meitä seuraavat ym.
TykkääTykkää
Ahh, se mikä minussa on Luther- ja Laestadiusmaista, on ehkä lähinnä tämä äijämäinen karkeus :D. Muuta en äkkiä hoksaa. Toki olen heidän kanssaan samoilla linjoilla monistakin asioista. Mutta joo, Siionin keväälle tuossa selittelinkin jo, joten jätän sen tässä vähemmälle :D.
Luulen itsekin, että taivaassa on myös mainitsemiasi ihmisryhmiä. En kuitenkaan aio pehmentää linjaani liittyen Jumalan sanan lukemiseen. Raamattu antaa sille niin paljon aihetta. Mitä tulee siihen, että joku kuuntelee Raamattua tai sen monipuolista ja laadukasta selitystä. Molemmat ovat mielestäni verrattavissa lukemiseen.
En halua sivistyä, mutta yritän siistiä vähän ilmaisutapojani 😉
Kiitti palautteesta, Eihän sitä ilman palautetta kukaan kehity! 😀
TykkääTykkää
Amen!
TykkääTykkää
Tärkeä tarkennus! Ehdottomast näin.
TykkääTykkää
”Täällä on pysähdytty kaikkein tärkeinpien kysymysten äärelle. Monissa herätysliikkeissä ihminen ei joudu pohtimaan vain kysymystä, ”miten pelastun” – uskomalla Kristukseen, vaan myös: ”missä joukossa pelastun” – miten löydän sisälle Jumalan valtakuntaan / missä on oikea oikea Jumalan valtakunta. Vanhoillislestadiolaisuudessakin uskon kohteena on käytännössä kaikilla myös seurakunta ja muiden usko. Ennen kuin voi itse uskoa, pitää uskoa, että muut ovat uskomassa. Uskomme on näin aina jonkun toisen uskon varassa. Tämä on minua aina vaivannut. Pappani opetti, että uskoon voi tulla myös ”epäuskoisen kautta”, jos tämä saarnaa evankeliumin ja henkilö tämän uskoo. En tiedä, oliko hän oikeassa vai väärässä.”
Jehh, on todella vaarallista seistä samaan aikaan seurakuntakalliolla ja Kristus-kalliolla. Yritäppä sitä kaiken sen kuonan kanssa päästä sisälle ahtaasta portista. Hankalaa se on, koska Kristuksen luo mennään tyhjin käsin. Jos Kristuksen luokse mennään siten, että ”katso, Herra, toin mukanani ainoan oikeaoppisen seurakunnan ja tämän kalliin puhujaveljen, jolla on hoidettu omatunto”, on vaarana, että huomaa viimeisellä tuomiolla käyvän näin: ”Herra, Herra, enkö minä tuonut sinulle oikeaoppisen seurakunnan? Eikö sisaret ja veljet olleet kalliisti uskomassa? Eikö juuri meidän pitänyt olla ainoita pelastuvia?!?!” ja Herra vastaa: ”En koskaan tuntenut sinua. Et koskaan tehnyt Isän tahtoa, etkä koskaan vastaanottanut armoa, että olisit luottanut minuun, vaan luotit seurakuntaan. Mene pois minun luotani, sinä kirottu.”
”Jos opetettaisiin, että oikeaan uskoon ja Jumalan valtakunnan osallisuuteen riittäisi pelkkä usko Jeesukseen Kristukseen, olisi uskomme vahvempi. Nyt joudumme elämään jatkuvassa epävarmuudessa. Myös oppiristiriidoista tulee elämän ja kuoleman kysymyksiä, minkä lisäksi joudumme tutkailemaan ja arvostelemaan muiden uskoa. Voi myös tulla tunne, että pitäisi ensin haastatella rippi-isää, että eihän hän vain ole langennut samaan syntiin tai onhan hän varmasti kakista opillisista kysymyksistä yksimielinen minun, ripittäytyjän kanssa.”
Luottakaamme siis Jeesukseen, eikä oikeaoppisuuteen tai seurakuntaan tai puhujaveljeen. Ei tarvitse arvuutella, mitä rippi-isän mielessä liikkuu, kun tietää, mitä Jeesuksen mielessä liikkuu. Ei tarvitse hätäillä, vaikka rippi-isä olisi täysin heittiö, kuten Luther asian ilmasee :D. Ei se rippi-isä niitä syntejä sovita, vaikka hän vakuuttaakin niiden olevan anteeksi. Ei tarvitse edes arvuutella rippi-isän oikeaoppisuutta. Kristuksen oppi on varmasti oikea. Luulen, että jotkut ihmiset ovat jääneet ahtaaseen porttiin juuri sen takia, että on ollut liikaa tavaraa vietävänä siitä sisään.
TykkääTykkää
JoseFer: ”Pappani opetti, että uskoon voi tulla myös ”epäuskoisen kautta”, jos tämä saarnaa evankeliumin ja henkilö tämän uskoo. En tiedä, oliko hän oikeassa vai väärässä.”
Mielestäni pappasi on/oli väärässä.
Ainakin vanhoillislestadiolaisuudessa puhutaan sanan- ja hengenpyhitysopista. En tiedä onko nuo yleisemminkin käytössä olevia termejä. Sanapyhitysoppi on siis sitä, että jumalattomankin saarna Kristuksesta synnyttää elävää uskoa. Hengenpyhitysoppi puolestaan sitä, että evankeliumin julistajassa täytyy olla Pyhä Henki, jotta saarna voi vaikuttaa.
Hengenpyhitysoppia tukevia raamatunkohtia on monia:
”…meidän evankeliumimme tuli teidän tykönne, ei ainoastaan sanana, vaan myös voimana ja Pyhässä Hengessä ja suurella varmuudella…” (1. Tess. 1:5)
”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon…” (Room. 1:16-17)
”Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.” (Room. 10:8) (Epäuskoisen sydämessä ei ymmärtääkseni voi olla uskon sanaa)
”Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty?” (Room. 10:14-15) (Jeesushan lähetti nimen omaan omansa)
”Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.” (1 Joh. 1:3)
Jos epäuskoisen ihmisen saarna synnyttäisi uskon Jeesukseen, niin raamatun puhe avaimista on silloin mielestäni turhaa. Miksi Jeesus olisi antanut omilleen taivaan valtakunnan avaimet, jos ilman niitäkin pääsee sisälle?
Myös Luther vaikuttaisi vahvasti olevan hengenpyhitysopin kannalla:
”…heitä jo selkäsi taa maallinen valta, raha, tavara, kunnia ja kaikki, sillä nyt puhumme Kristuksen vallasta, joka yksin voi sinut auttaa synnistä ja kuolemasta. Se ei siis ole mikään ulkonainen maallinen valta vaan palvelus…On ymmärrettävä oikein Kristuksen sanat : Joille te synnit anteeksi annatte, ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. Ne eivät anna valtaa niille, jotka ne lausuvat, vaan niille, jotka ne uskovat…Heidän tuli tietää, etteivät he omilla voimillaan kyenneet tällaista valtaa ja virkaa hoitamaan, vaan hänen voimansa ja Pyhän Hengen avulla…Tämä valta on annettu kaikille kristityille…Ja kuka on kristitty ? Joka uskoo. Uskovaisella on Pyhä Henki…Tämähän on oikeaa palvelusta, kun saa ilmaiseksi jakaa sanomattoman suurta taivaallista ja iankaikkista lahjaa, jota et sinä eikä koko maailma kaikilla rikkauksillaan voi itsellensä ostaa.”
Isossa Katekismuksessa Luther kirjoittaa mm. näin:
”Pyhä Henki saattaa meidät ensiksi pyhien yhteyteen, seurakunnan helmaan, jonka välityksellä hän meille saarnaa ja vie meidät Kristuksen tykö.”
”Pyhällä Hengellä on näet ensiksi maailmassa erikoinen seurakunta. Tämä on se äiti, joka synnyttää ja kantaa jokaisen kristityn Jumalan sanalla.”
Se millaisissa kristityiksi itsensä määrittelevissä ihmisissä on Pyhä Henki, on sitten eri keskustelu…
TykkääTykkää
Rippi-asiassa olen samaa mieltä. Rippi-isän sieluntilalla ei sinällään ole merkitystä. Kun uskovainen ripittäytyy, niin hän ei siirry epäuskosta uskoon vaan on koko ajan uskomassa, ja synnit on joka hetki anteeksi.
Toisaalta on niinkin, että uskovainen rippi-isä varmasti osaa paremmin lohduttaa Jumalan sanalla syntejään katuvaa ripittäytyjää kuin se Lutherin mainitsema heittiö.
TykkääTykkää
Minäkin muistelin heti tuota raamatunkohtaa, kun Jeesus vuodatti Pyhän hengen opetuslasten päälle. On selvää, että vain Jeesuksen seuraaja voi edelleen julistaa syntien anteeksi saamista, parannussaarnaa, epäuskoiselle. ”Pappaesimerkissäni” ehkä se vaikein kysymys onkin, mitä kriteerejä laitamme sille, että toinen on uskovainen ja pätevä Pyhän hengen pappi. Pappani varmaan tarkoitti, että muutkin kuin ”meikäläiset” voivat saarnata syntejä anteeksi pitäen olettamana, että tuo saarnaaja itse uskoi syntinsa olevan anteeksi Jeesuksen Kristuksen tähden. Meikäläisten keskuudessa kun elävälle uskolle on tahdottu asettaa niin monia lisäehtoja. On niin monia asioita, mistä voidaan vakavasti alkaa epäilemään, ettei toinen enää ole uskomassa. Olisipa muuten hyvä, jos näistäkin asioista voisi puhua seurakuntailloissa. Minulle ei nimittäin oikeasti ole selvää, millainen on vanhoillislestadioilainen oppi pelastuksesta ja vastaus kysymykseen, ”miten minä pelastun”. Jos asiasta keskusteltaisiin, niin miten määrittelisimme uskovaisen ihmisen? Kuka tai millainen ihminen ei ole uskovainen?
Tästä onnistuinkin rakentamaan laajemman aasinsillan ”avainten vallan käyttöön”. Itse olen nimittäin miettinyt Jeesusta esimerkkinä. Miten hän käytti avainten valtaa. Keitä hän päästi, kenet sitoi? Päästikö kaikki, sitoiko ketään? Olemmeko me käyttäneet ja opettaneet käyttämään avaimia samoin kuin Jeesus Kristus?
TykkääTykkää
”Hengenpyhitysoppia tukevia raamatunkohtia on monia:”
””…meidän evankeliumimme tuli teidän tykönne, ei ainoastaan sanana, vaan myös voimana ja Pyhässä Hengessä ja suurella varmuudella…” (1. Tess. 1:5)”
Paavali saattaa tässä ihan hyvin viitata erilaisiin ihmeisiin, mitä tehtiin todistukseksi heidän voimastaan, mutta voi tämä olla puoltamassakin hengenpyhitysoppia.
””Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon…” (Room. 1:16-17)”
Tätä kohtaa on tulkittu niin monella tavalla historian saatossa ja tämä on niin epäselvä, että en käyttäisi tätä tukena.
””Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.” (Room. 10:8) (Epäuskoisen sydämessä ei ymmärtääkseni voi olla uskon sanaa)”
Paavali kyllä puhuu juuri epäuskoisesta tässä, jos katsot hieman tarkemmin asiayhteyttä.
””Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty?” (Room. 10:14-15) (Jeesushan lähetti nimen omaan omansa)”
Tämä kohta ei sovellu mielestäni tueksi Hengenpyhitysopille, koska asiayhteys ei anna aihetta siihen.
””Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.” (1 Joh. 1:3)”
Tässä Johannes vain kertoo, että kristityillä on yhteys keskenään, ei mitään senkummempaa.
”Jos epäuskoisen ihmisen saarna synnyttäisi uskon Jeesukseen, niin raamatun puhe avaimista on silloin mielestäni turhaa. Miksi Jeesus olisi antanut omilleen taivaan valtakunnan avaimet, jos ilman niitäkin pääsee sisälle?”
Tämäpä onkin mielenkiintoista, koska Johannes toteaa melkein heti samaan hengenvetoon samassa luvussa, sen lopussa, näin:
”Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden; mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.”(Joh. 20:30-31)
Oliko Johannes sitä mieltä, että joku voisi tulla uskoon luettuaan hänen todistuksensa Kristuksesta? No siltä vaikuttaa. Tuota Joh. 20:23 on myös tulkittu aika monella tapaa historiassa.
”Myös Luther vaikuttaisi vahvasti olevan hengenpyhitysopin kannalla”
Lutherin teksteistä saa tukea myös toisenlaiselle ajatukselle. En kerkiä nyt alkaa kaivamaan Raamattua tähän sen enempää. Pohdiskelen myöhemmin.
JoseFerin kysymykseen:
Ei kukaan muu voi pelastua kuin vanhoillislestadiolainen.
”Tästä onnistuinkin rakentamaan laajemman aasinsillan ”avainten vallan käyttöön”. Itse olen nimittäin miettinyt Jeesusta esimerkkinä. Miten hän käytti avainten valtaa. Keitä hän päästi, kenet sitoi? Päästikö kaikki, sitoiko ketään? Olemmeko me käyttäneet ja opettaneet käyttämään avaimia samoin kuin Jeesus Kristus?”
Tämä on mielenkiintoinen kysymys sen takia, koska Raamattu ei nähdäkseni missään anna sellaista todistusta, että opetuslapset olisivat päästäneet synneistä ketään.
TykkääTykkää
YKSIMIELISYYS, YHDENKALTAINEN USKO, YKSI LAUMA JA YKSI PAIMEN
Olen kirjoittanut omaan blogiini yllä olevista asioista, että voimme tutkiskella uskomme niin kuin raamattu sanoo:
http://aatteellisuskonnollinen.blogspot.fi/2016/08/yksimielisyys-yhdenkaltainen-usko-yksi_95.html
TykkääTykkää
Mielenkiintoista keskustelua.
Josefer: “Itse olen nimittäin miettinyt Jeesusta esimerkkinä. Miten hän käytti avainten valtaa. Keitä hän päästi, kenet sitoi? Päästikö kaikki, sitoiko ketään? Olemmeko me käyttäneet ja opettaneet käyttämään avaimia samoin kuin Jeesus Kristus?”
Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesuksen kirkkaus oli lähtöisin Isästä ja Hän itse oli täynnä armoa ja totuutta. Isästä lähtöisin oleva kirkkaus, jota kirkkautta Kristus tuli syntiselle ihmiskunnalle tuomaan, on nimenomaan Pyhän Hengen kirkkautta, joka ilmenee armon ja totuuden täyteytenä. Jumalan Valtakunnan tehtävä maailmassa on näin ollen heijastaa armon ja totuuden täyteyttä parannussaarnan ja syntien anteeksiantamisen kautta. Jumalan Pyhä Henki totuuden henkenä paljastaa kätketyn ja esillä olevan pahuuden, ja tuo sen julki tietoisuuteemme -> parannussaarna. Samaan aikaan armo luo uudeksi pahuuden ja synnin rikkoman ihmissydämen ja laajenee eheyttävänä voimana myös laajemmalle -> syntien anteeksiantamus. Armosta versoaa uutta elämää synnin rikkoman elämän ja mielen tilalle, siten että silmämme avautuvat näkemään Jumalan hyvän tahdon ja täydellisen rakkauden jokaista luomaansa ihmistä kohtaan.
Kristuksen antama tehtävä opetuslapsilleen syntien anteeksiantamisesta liittyy juuri tähän Pyhän Hengen armon ja totuuden täyteyden välittämisen tehtävään (Joh 20: 21-23): “21) Niin Jeesus sanoi heille jälleen: ”Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät.” 22) Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: ”Ottakaa Pyhä Henki. 23) Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.”
Jos emme ole osallisia Kristuksen Hengestä, emme myöskään välitä Kristuksen evankeliumia eli armon ja totuuden täyteyttä. Kuten (2. Kor 4: 1-2) Paavali kirjoittaa: “1) Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka, me emme lannistu. 2) Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen, emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa, vaan tuomme esiin totuuden ja toivomme, että jokainen omassatunnossaan arvioi meidät Jumalan edessä…” Pyhä Henki pakenee, mikäli Kristuksen evankeliumia käytetään salakähmäisyyden ja petollisuuden peitteenä eikä totuuden kirkastamiseen.
TykkääTykkää
Jupe: “Tämä on mielenkiintoinen kysymys sen takia, koska Raamattu ei nähdäkseni missään anna sellaista todistusta, että opetuslapset olisivat päästäneet synneistä ketään.”
Paavalin jännittävästä kääntymysprosessista näemme, että Pyhän Hengen välittäminen tapahtuu opetuslapsi Ananiaksen kautta ja siihen liittyy kätten päällepaneminen (Apt.t. 9: 17): ”17) Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: ”Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut — Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä.” 18) Samassa oli kuin suomut olisivat pudonneet Saulin silmistä, ja hän näki jälleen. Hän nousi jalkeille, ja hänet kastettiin.” Opetuslapsi Ananias siis julisti evankeliumia Paavalille sanoen: “Jeesus joka ilmestyi sinulle…lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä.” Eli ensin Ananias todistaa Kristuksesta, jonka lähettämänä/valtuuttamana Ananias itse toimii, ja sen jälkeen kätten päällepanemisen kautta välittää Paavalille Pyhän Hengen lahjan. Evankeliumin julistaminen (eli Kristuksesta todistaminen) ja Pyhän Hengen lahja liittyvät saumattomasti yhteen. Me olemme tottuneet todistamaan Kristuksesta synnin päästön evankeliumin sanoin: Usko syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Voi kuitenkin olla, että olemme liikaa kiintyneet näihin sanoihin, jolloin ymmärrys niiden todellisesta sisällöstä voi hämärtyä. Kuten jo useaan kertaan todettua, Pyhän Hengen välittäminen ja evankeliumin julistaminen ei ole sanoista tai sanajärjestyksestä kiinni, kun kysymys on kuitenkin Hengen virasta. Miltä kuulostaisi, jos julistaisimme synninpäästön sanat jotenkin näin: “Kristuksen valtuuttamana julistan sinulle synninpäästön Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Pyhän Hengen läsnäolo vapauttakoon sinut synneistäsi ja antakoon sinulle voimaa elää Jumalan tahdon mukaan.” Tällöin korostuisi synninpäästön syvällinen olemus: se on Jumalan lahja. Olemme saviastioina Kristuksen evankeliumin välittäjiä, jolloin synninpäästön julistaja itsekin asettaa itsensä Jumalan kasvojen eteen ja joutuu kysymään itseltään: todistanko minä todella Kristuksesta. Kuten Paavali hämmästelee (2 Kor 7):” Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme…”
TykkääTykkää
Hyvin vastattu Quo Vadikselta.
Sitten Olof Talliukselle vastaisin. Uskovainenkin voi langeta syntien ja ylitsekäymisten tähden pois uskosta ja menettää Pyhän Hengen ja kuolla näin hengellisesti. Ja koska rippi-isälläkin synninpäästön virka on Pyhän Hengen virka niin, rippi-isä ei saa olla sellainen että sillä on nimi että elää ja hän on kuitenkin kuollut hengellisesti.
Sellaisia syntejä joita olemme rikkoneet esivaltaa tai lähimmäistä vastaan voimme pyytää esivallalta tai lähimmäisiltä joita vastaan olemme rikkoneet, tällöin ei ole kyseessä rippi, eikä esivallalla tai lähimmäisellä tarvitse olla Pyhää Henkeä. Näidenkin rikkeiden yli on hyvä kuulla vielä evankeliumi joltakin elävässä uskossa olevalta. Kun olemme elävän seurakunnan yhteydessä, siellä on aina Pyhä Henki, vaikka joukossa olisikin, yksittäisiä hengellisesti kuolleita uskovaisia. Jos esim. puhuja olisi hengellisesti kuollut ja emme tietäisi sitä ja pyytäisimme häneltä siunausta, niin saamme muun seurakunnan läsnä ollessa Pyhältä Hengeltä voimaa.
On väärää opetusta, että jo lankeamme niin Kristus-kalliolle lankeamme. Kososlaisuus, joka oli sisäinen eriseura ja monissa muissakin eriseuroissa on se käsitys, että nimi säilyy elämän kirjoissa vaikka uskovainen lankeaisi ja menisi kuolettaviin synteihin. Eihän tietenkään heti ole uskosta pois, mutta Pyhä Henki ei asu saastaisessa sydämessä, joka on synnin alle myyty. Eihän synnit tule valkeuteen, jos molemmilla on sama hoitamattomana ja toisiltaan pyydetään anteeksi. Siinä säästää lihaansa. Joka lihassaan kärsii, se lakkaa synnistä. Arkaluontoisten asioiden tuominen valkeuteen on vanhalle osalle vaikeata, siinä liha kärsii. Se on juuri lihan ja veren ristiinnaulitsemista että synnit tuodaan valkeuteen. Helppohan se olisi puhua, jos molemmilla on sama synti, kaksi likaista rukkasta laitetaan yhteen.
Näin ne eriseurat saattavat syntyä, kun porukoidutaan ja ruvetaan hyväksymään jotakin syntiä tai samaa syntiä vain toisiltaan pyydetään anteeksi, vaikka ollaan samassa viassa hoitamattomin tunnoin.
TykkääTykkää
Hyvällä omalla tunnolla ei lähde eriseuraan tai jätä uskoaan. Tulee pitää usko ja hyvä omatunto, jonka muutamat ovat hyljänneet ja uskon puolesta haaksirikkoon tulleet. Ei sanota että pidä vain usko. Ja uskokin tässä tarkoittaa elävää autuaaksi tekevää uskoa.
TykkääTykkää
”Tätä kohtaa on tulkittu niin monella tavalla historian saatossa ja tämä on niin epäselvä, että en käyttäisi tätä tukena.”
Kerrotko tietämättömälle, että millä tavoin tätä on tulkittu? Myönnän kyllä, että kohta ei ole selkein mahdollinen, mutta ei se minusta täysin pimeäkään ole. Ainakaan alkutekstiin/kääntämiseen liittyvää ongelmaa ei siinä ymmärtääkseni pitäisi olla. Kaikissa kolmessa käännöksessä teksti on sama – ”uskosta uskoon”. Ja jos lyön kreikankielisen alkutekstin nettisanakirjaan, sieltä tulee sanat ”uskosta uskoon”. (Kielitiedettä parhaimmillaan 🙂
”Paavali kyllä puhuu juuri epäuskoisesta tässä, jos katsot hieman tarkemmin asiayhteyttä.”
Katsoin tarkemmin, mutta en saa sitä taipumaan niin, että siinä lukisi, että epäuskoisen suussa ja sydämessä olisi uskon sana. Olenko liian yksinkertainen? Avusta. Ymmärtääkseni Paavali lähetti kirjeensä Rooman kristityille, jotka ovat jo uskomassa.
”Tämä kohta ei sovellu mielestäni tueksi Hengenpyhitysopille, koska asiayhteys ei anna aihetta siihen.”
Kuinka niin? Kyllä Paavali tässä mielestäni vahvasti vanhurskauttamis-asiaa käsittelee.
”Tässä Johannes vain kertoo, että kristityillä on yhteys keskenään, ei mitään senkummempaa.”
Julistajilla on Pyhän Hengen yhteys Isään ja Poikaan ja kun joku uskoo heidän julistaman evankeliumin, hänellä tulee Pyhän Hengen yhteys julistajaan, Isään ja Poikaan. Minusta se on sen kummempaa.
”Oliko Johannes sitä mieltä, että joku voisi tulla uskoon luettuaan hänen todistuksensa Kristuksesta? No siltä vaikuttaa.”
Pelkästään tuon kohdan perustella siltä vaikutta – sen myönnän. Toisaalta Johannes voi tarkoittaa sitä, että jo evankeliumin uskonut saa tästä todistuksesta vahvistuksen uskolleen.
Tämä on mielenkiintoinen kysymys sen takia, koska Raamattu ei nähdäkseni missään anna sellaista todistusta, että opetuslapset olisivat päästäneet synneistä ketään.
Minä ymmärrän synneistä päästämisen yksinkertaisesti evankeliumin julistamisena. Ja Apostolien teoissa on useita kohtia, joissa apostolien (joista osa oli Jeesuksen opetuslapsia) julistama evankeliumi synnytti elävää uskoa. Ihmiset siis päästettiin synneistään tämän saarnan kautta.
TykkääTykkää
Ja vielä kaupan päälle yksi aiheeseen liittyvä raamatunkohta: ”Ja heille, koska he eivät palvelleet itseänsä, vaan teitä, ilmoitettiin se, mikä nyt on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet.” (1. Piet. 1:12)
TykkääTykkää
”Sitten Olof Talliukselle vastaisin. Uskovainenkin voi langeta syntien ja ylitsekäymisten tähden pois uskosta ja menettää Pyhän Hengen ja kuolla näin hengellisesti. Ja koska rippi-isälläkin synninpäästön virka on Pyhän Hengen virka niin, rippi-isä ei saa olla sellainen että sillä on nimi että elää ja hän on kuitenkin kuollut hengellisesti.”
Mutta nythän olikin kyse uskossa olevan ripittäytymisestä. Jos ihminen on kuolemansynnin kautta ajautunut epäuskoon, niin silloin ainoa oikea lääke on evankeliumin kuuleminen ja uskominen. Toki se voi tapahtua ripissä, mutta ei rippi mikään pakko ole.
Seison siis edelleen sanojeni takana. Uskovan ripittäytymisessä ei rippi-isän sieluntilalla ole sellaista merkitystä, että rippi ei olisi pätevä. Toki ehdottomasti suosittelen, että rippi-isä olisi myös uskomassa, kuten jo edellä totesin.
”Kun olemme elävän seurakunnan yhteydessä, siellä on aina Pyhä Henki, vaikka joukossa olisikin, yksittäisiä hengellisesti kuolleita uskovaisia. Jos esim. puhuja olisi hengellisesti kuollut ja emme tietäisi sitä ja pyytäisimme häneltä siunausta, niin saamme muun seurakunnan läsnä ollessa Pyhältä Hengeltä voimaa.”
Eli olet sitä mieltä, että vaikka saarnaajana olisi se paljon puhuttu ”Lutherin heittiö”, niin hänen julistama evankeliumi voi synnyttää uudestisyntymisen, jos paikalla on muita uskovia. Riittääkö silloin, että paikalla on kuulijan lisäksi yksi uskova vai pitääkö olla useampi ja kuinka lähellä täytyy olla (en kysy ilkeilläkseni vaan havainnollistaakseni ongelmaa, joka minusta tuossa ajatuksessa on)?
Vai tarkoitatko kommentillasi sitä että hengellisesti kuolleen synninpäästö on uskovalle uskon vahvistukseksi sen takia, että paikalla on muita uskovia? Minusta silloin muiden kuulijoiden sieluntilalla ei ole mitään merkitystä, vaan uskova saa evankeliumin todistuksesta vahvistusta uskolleen vaikka saarnaajana olisi itse Piru – kuten Luther toteaa.
”On väärää opetusta, että jos lankeamme niin Kristus-kalliolle lankeamme.”
Minusta tässä opetuksessa on oikeaa ja väärää. Kristuksen lahjoittaman lahjavanhurskauden vuoksi Jumala ei lue meille viaksi meidän syntejämme. Siitä näkökulmasta tarkasteltuna lause on totta. Mutta jos sitä käytetään synninluvallisuuden puolustamiseen, niin silloin ollaan pahasti harhassa. Sitä varmasti tarkoititkin?
TykkääTykkää
No nytpä löysin tuohon uskosta uskoon -kohtaan Lutherin selityksen. Se kyllä totta tosiaan asettaa kyseisen kohdan täysin uuteen valoon. Samoin myös Korneliuksen kääntymisen.
Vanhan liiton aikainen Kornelius oli vanhurskas ja pyhä uskosta tulevaan Kristukseen, niin kuin kaikki vanhan liiton aikaiset isät, profeetat ja jumaliset kuninkaat ovat olleet vanhurskaita, saatuaan uskovaisina tulevaan Kristukseen salatulla tavalla Pyhän Hengen.
Mutta sofistit eivät tee erotusta tulevaan Kristukseen ja jo tulleeseen Kristukseen uskomisen välillä. Kornelius ei siis olisi joutunut tuomituksi, vaikka hän olisikin kuollut ennen kuin Kristus ilmaistiin; sillä hänellä oli niiden isien usko, jotka olivat tulleet autuaiksi yksinomaan uskosta tulevaan Kristukseen, – Apostolien teot, 15. luku (11. jae). Hän pysyi siis pakanana, ympärileikkaamattomana ja vailla lakia olevana, mutta palveli kuitenkin samaa Jumalaa kuin isätkin, uskossa tulevaan Messiaaseen. Mutta koska Messias jo oli tullut, täytyi apostoli Pietarin hänelle ilmoittaa, että häntä ei enää tarvinnut odottaa, vaan että hän oli jo tullut.
On varsin välttämätöntä tietää – sivumennen minä huomautan tästäkin – tämä oppi uskosta vasta ilmaistavaan ja jo ilmaistuun Kristukseen. Kun näet Kristus jo on ilmaistu, emme voi tulla autuaaksi uskolla vasta tulevaan Kristukseen, vaan meidän on pakko uskoa, että hän on jo tullut, täyttänyt kaiken ja poistanut lain. Senpä vuoksi Korneliuksellekin piti tehtämän tunnetuksi uusi usko: Kristus on jo tullut, sen sijaan että hän ennen uskoi hänen vasta tulevan. Näin usko antaa tilaa uskolle: ”uskosta uskoon”, – Roomalaiskirjeen ensimmäinen luku (17. jae).”
TykkääTykkää
Kristus on kutsunut Paavalin apostoliksi Gal. 1:11-12
11 Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen. 12 Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle.
Gal 1:11
TykkääTykkää
Kristus on kutsunut Paavalin apostoliksi Gal. 1:11-12
11 Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen. 12 Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle.
MEIDÄN PITÄÄ SIIS YMMÄRTÄÄ EVANKELIUMI KOKONAISUUTENA, EI PELKÄSTÄÄN SYNNINPÄÄSTÖÄ, JOKA ON SEN YDIN.
Evankeliumin ydin on synninpäästö, mutta SIIHEN KUULUVAT YLEINEN ILMOITUS JA MYÖS NEUVON, NUHTEEN JA OPETUKSEN SANAT. Paavali sai Damaskuksen tiellä Jeesukselta evankeliumin neuvon, että hänet täytettäisiin Pyhällä Hengellä ja tehtävän evankeliumin työhön, sillä evankeliumin julistajan on saatava synnit anteeksi ja Pyhä Henki, koska niitä ei voinut saada suoraan Jeesukselta, koska Hän oli antanut sen viran sovinnosta saarnata opetuslapsilleen.
Apostolien teot 9
6 Niin hän vapisi, hämmästyi ja sanoi: Herra, mitäs minua tahdot tekemään? Ja Herra sanoi hänelle: nouse ja mene kaupunkiin; siellä sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän.
10 Niin yksi opetuslapsi oli Damaskussa, Ananias nimeltä, jolle Herra sanoi näyssä: Ananias! Hän sanoi: Herra, tässä minä olen.
15 Niin sanoi Herra hänelle: mene! sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain, ja kuningasten, ja Israelin lasten eteen.
16 Sillä minä tahdon hänelle näyttää, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden.
17 Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jeesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jota vaelsit,) että sinä saisit näkösi jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
20 Ja saarnasi kohta synagogassa Kristuksesta, että hän on Jumalan Poika.
22 Mutta Saulus tuli aina jalommaksi ja ajoi Juutalaisia takaperin, jotka Damaskussa olivat, täydellisesti vahvistaen, että tämä on Kristus.
28 Ja niin hän oli heidän kanssansa Jerusalemissa, kävi sisälle ja ulos, ja saarnasi pelkäämättä Herran Jeesuksen nimeen.
TykkääTykkää
JUMALAN SANAN KOKONAISUUTENA USKOMINEN
Jumalan sana jakaantuu lakiin ja evankeliumiin. Me emme voi ottaa siitä mitään pois emmekä mitään siihen lisätä. Jos me uskomme vain osittaisen evankeliumin, että Jeesus on kuollut maailman syntien tähden. Meidän pitää evankeliumin neuvojen mukaan antaa sovittaa itsemme, sillä Jeesus antoi omillensa sovituksen viran Pyhässä Hengessä, avainten vallan päästää ja sitoa syntejä. Jos uskomme vain yleisen ilmoituksen, että Jeesus on Jumalan poika ja syntieni sovittaja, emmekä tee evankeliumin neuvojen mukaan, olemme vain unhottavia kuulijoita eikä sen tekijöitä. Olemme jättäneet Jumalan sanasta jotakin pois, nimittäin syntienpäästön omalla kohdalle vastaanottamisen ja uskomisen Jeesuksen opetuslasten julistamana.
Enkelit jouluyönä paimenille antoivat evankeliumin yleisenä ilmoituksena: Teille on syntynyt Vapahtaja. Ja sitten menkää kumartamaan Jeesus-lasta seimelle, jossa myös Joosef ja Maria uskovaisina olivat. Elleivät paimenet olisi noudattaneet neuvoa, eivät he olisi uskoneet evankeliumin kokonaisuutta, eivät olisi olleet sen tekijöitä ja olisivat jääneet osattomaksi siitä, vaikka kuulivatkin sen enkeleiltä.
TykkääTykkää
Itselleni tuli tuosta mieleen Jesajan kutsumusnäky:
”Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät. Ja he huusivat toinen toisellensa ja sanoivat: ”Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa”. Ja kynnysten perustukset vapisivat heidän huutonsa äänestä, ja huone täyttyi savulla. Niin minä sanoin: ”Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin.” Silloin lensi minun luokseni yksi serafeista, kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli pihdeillä ottanut alttarilta, ja kosketti sillä minun suutani sanoen: ”Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu”.” (Jes. 6:1-7)
TykkääTykkää
”Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan; sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo. Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä. Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: ”Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?” se on: tuomaan Kristusta alas, tahi: ”Kuka astuu alas syvyyteen?” se on: nostamaan Kristusta kuolleista. Mutta mitä se sanoo? ”Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Sanoohan Raamattu: ”Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään”. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Sillä ”jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?” (Room. 10:1-14)
Paavali siis sanoo, että se vanhurskaus, mikä uskosta tulee, sanoo: ”Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. (tämä omanani, selityksenä, ikään kuin ”vanhurskauden puheena”:) ”Usko siis, nyt kun olet evankeliumin kuullut ja tiedät, mitä se tarkoittaa (”sinun suussasi ja sydämessäsi”, sydämessä näyttäisi tarkoittavan tässä siis samaa, kuin Luuk. 2:19). Elä pelkästään tiedosta, mutta usko sydämestäsi, että Jeesus on Herra ja Isä on hänet kuolleista herättänyt sinun syntiesi sovitukseksi ja elä (tunnusta uskoasi) niin kuin Hän opettaa, niin pelastut (jakeet 6-10). Kirjoitukset lupaavat, että jokainen, joka huutaa Herran nimeä avuksi, pelastuu, huuda siis Herran nimeä, pyydä, että Hän antaa sinulle voimaa uskoa, kunnes Henki sinun henkesi kanssa todistaa, että olet Jumalan lapsi (jakeet 11-13)”. Tästä nyt tietysti herää kysymys, jos katsotaan Hengen pyhitysopin näkökulmasta tätä, että riittääkö, jos joskus on kuullut jonkun julistavan, jolla on Pyhä Henki, mutta Jumala on vasta myöhemmin avannut, mistä on oikeastaan kysymys, ja sitten kun on huomannut olevansa kirottu, on muistanut, että se kaverihan tosiaan saarnasi, että se Jeesus sovitti ne synnit jo, ja sitten uskoo vasta vaikka parin päivän päästä.
Paavali kyllä lähetti kirjeen Rooman kristityille, mutta samalla tavalla kuin puhe lakihenkisistä ei koske Rooman kristittyjä, ei minun nähdäkseni mitä ilmeisimmin myöskään tämä kohta koske kristittyjä, koska Paavali vielä kysyy 14 jakeessa, että ”Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka kukaan voi kuulla, ellei ole julistajaa?” Tässä Paavali käyttää ihan peruslogiikkaa vain, samalla tavalla kuin että jos minä sanoisin, että ”en usko, että naapurissa asuu Kalle, joka osaa korjata tietokoneeni, koska en ole koskaan kuullutkaan hänestä, vaikka olen jo 20 vuotta asunut täällä”, niin en minä silloin yritä pyytää häntä avuksi. Mielestäni tässä ei mitään sen syvällisempää merkitystä ole.
TykkääTykkää
Tommosen listan löysin äkkiseltään liittyen tuohon ”uskosta uskoon” -tulkintaan (oletan että ymmärrät englantia):
From the faith of the Old Testament to the faith of the New Testament.
From the faith of the Law to the Faith of the Gospel (Tertullian)
From the faith of the preachers to the faith of the hearers (Augustine)
From faith in one article to faith in another (Mentioned by Aquanis)
From faith in the present to faith in the future (Mentioned by Aquanis)
From the faith of the words (whereby we now believe what we do not see) to the faith of the things, that is realities (whereby we shall possess what we now believe in) (Augustine)
God’s faithfulness to man’s faith (Ambrosiaster)
Growth in faith (Sanday and Headlam)
””Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.”” (1 Joh. 1:3)
No sehän jo tiedetään, että Paavalilla on Pyhä Henki, ei se tässä nyt se kysymys olekkaan. Paavali vaan toteaa, että me julistamme tätä, jotta tekin uskoisitte, koska me olemme kuulleet ja nähneet tämän, ja tiedämme, että se on tosi, että Herra on totisesti sovittanut kaikkien synnit, jotta saisimme iankaikkisen elämän. Nyt, uskokaa, jotta teilläkin olisi meidän kanssamme iankaikkinen elämä ja yhteys Isään Kristuksessa sekä meihin Pyhässä Hengessä, jonka saamme uskomalla Kristukseen. Ei tätä siis voi käyttää tukemaan Hengen pyhitysoppia, koska ei tässä ole edes epäsuoraa viittausta siihen, että Pyhä Henki vaikuttaisi Paavalin kautta juuri sen takia, että hänellä on se, eikä siten, niin kuin Pyhä Henki myös vaikuttaa, että paikkaan ja persoonaan sitomattomana. Siis, tätä ei mielestäni voi käyttää Hengen pyhitysopin tueksi, koska ei tässä mainita esimerkiksi, että Paavali Pyhässä Hengessä julistaa. Hän vain toteaa minkä toteaa. Kuka tahansa voisi sanoa samalla tavalla kuin Paavali tässä. Vaikka joku mormoni. No jos luemme tuon tekstin siitä olettamuksesta, että Paavali oli mormoni, huomaamme, että juuri tämä kohta ei ehkä liitykään Pyhän Hengen virkaan sillätavalla, että sillä voisi tukea Hengen pyhitysoppia, vaikka jos otetaan lähtökohdaksi se, että Paavali tarkoittaa, että hänen julistamansa evankeliumi ”toimii”, koska hänellä on Pyhä Henki, on asia selvä. Mielestäni tämmöstä käsitystä tästä ei kuitenkaan saa.
”mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä. (Joh. 20:31)
Pelkästään tuon kohdan perustella siltä vaikutta – sen myönnän. Toisaalta Johannes voi tarkoittaa sitä, että jo evankeliumin uskonut saa tästä todistuksesta vahvistuksen uskolleen.
Pelkästään tuon kohdan perustella siltä vaikutta – sen myönnän. Toisaalta Johannes voi tarkoittaa sitä, että jo evankeliumin uskonut saa tästä todistuksesta vahvistuksen uskolleen.”
Mielestäni jo evankeliumin uskoneelle ei pitäisi olla epäselvää se, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika. Eikä myöskään se, että hänellä olisi uskon kautta elämä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Ellei näitä tiedä tai ymmärrä, ei kyllä täytä ”vähittäisvaatimusta” siihen, että voisi ylipäänsä uskoa tai olla uskovainen. En rehellisesti sanottuna usko, että Johannes ainakaan uskovien uskon vahvistukseksi tätä on kirjoittanut. Kirjeessään hän kuitenkin toteaa aivan päivänselvästi:
”Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää. Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.” (1. Joh. 5:12-13)
TykkääTykkää
Usch, tuli tuplana tuo ”Pelkästään tuon kohdan perustella siltä vaikutta – sen myönnän. Toisaalta Johannes voi tarkoittaa sitä, että jo evankeliumin uskonut saa tästä todistuksesta vahvistuksen uskolleen.””
TykkääTykkää
Quo Vadis:
Itseäni häiritsee se, että on ihmisiä, jotka eivät kykene uskomaan, ellei puhuja muistakkaan käyttää juuri sanamuotoa ”Jeesuksen nimessä ja Veressä”. Mielestäni se kertoo siitä, tällainen ihminen luottaa enemmän siihen sanamuotoon, kuin Jeesukseen. Tavallaan on hämärtynyt se, mitä se sovitus on, ja mistä se anteeksiantamus tulee.
Ei tuossa kohdassa Ananias sano, että ”julistan sinulle sinun syntisi anteeksi”. Sen ymmärrän, että hän kyllä puhuu Jeesuksesta, siis saarnaa evankeliumia, mutta ei hän käytä avainten valtaa siinä merkityksessä, jossa Jeesus käytti tai kuinka Joh. 20:23 tulkitaan. Jeesus julisti suoraan synnit anteeksi annetuiksi. Hän antoi synnit anteeksi.
John:
”Näidenkin rikkeiden yli on hyvä kuulla vielä evankeliumi joltakin elävässä uskossa olevalta. ”
Miksi ”on hyvä” kuulla vielä evankeliumi joltakin elävässä uskossa olevalta, jos on uskonut jo aivan ”itsekseen”, että Jeesus on tämänkin synnin sovittanut? Itse näen tuollaiset varmistuksen varmistukset lähinnä omavanhurskautena ja lainomaisena ja siten vaarallisena.
Mitä mieltä olet John siitä, että Luther pyytää iltaruokouksessa Jumalalta syntejä anteeksi?
”Joka lihassaan kärsii, se lakkaa synnistä. Arkaluontoisten asioiden tuominen valkeuteen on vanhalle osalle vaikeata, siinä liha kärsii. Se on juuri lihan ja veren ristiinnaulitsemista että synnit tuodaan valkeuteen.”
Se voi ehkä tarkoittaa tuotakin, lihassa kärsiminen kuitenkin minun nähdäkseni tarkoittaa Raamatun valossa enemmän juuri sitä oman ristin kantamista. Rippihän on pikemminkin helpotus ja avuksi tarkoitettu. Meillä ei vain ole mitään vakiintunutta käytäntöä, että esim. vaikka tunti seurojen jälkeen olisi joku puhuja tms. jossain huoneessa valmiina vastaanottamaan rippiä, joka helpottaisi sitä ”prosessia” huomattavasti. Itselleni aiheuttaa paineita useinkin enemmän se, millä kaavalla tästä asiasta nyt puhuisi kuin se itse asiasta puhuminen. Joten jos olisi vaikka tällainen vastaava rippituoli, niin kuin katolisessa kirkossa (ai että olen heille kateellinen tästä käytännöstä, sen myönnän avoimesti), homma hoituisi ilman turhaa stressaamista. Voisi vain ”kipata” kaiken rippi-isälle, eikä tarvitsisi erikseen selittää, että tarvitsisi (taas) rippiä. Uskoisin, että jos olisi tällainen käytäntö, se helpottaisi monenkin (esim. yksinäisen) elämää paljon. Ei tarvitsisi miettiä, että kelle tässä nyt juttelisi ja missä tilanteessa ja miten jajajajaja jos ei ole ketään luotettua henkilöä, silloin se on todella vaikeaa, tiedän sen kokemuksesta.
Se vasta olisi todellista lihan ristiinnaulitsemista, että tunnustettaisiin synnit julkisesti, myös ne häpeälliset asiat, niin kuin ilmeisesti Laestadius suositteli?
TykkääTykkää
Hyviä tarkennuksia Jupela. Kaikesta en kuitenkaan edelleenkään ole samaa mieltä. Niistä myöhemmin, kun löytyy aikaa.
Tästä kuitenkin nopeasti: Tästä nyt tietysti herää kysymys, jos katsotaan Hengen pyhitysopin näkökulmasta tätä, että riittääkö, jos joskus on kuullut jonkun julistavan, jolla on Pyhä Henki, mutta Jumala on vasta myöhemmin avannut, mistä on oikeastaan kysymys, ja sitten kun on huomannut olevansa kirottu, on muistanut, että se kaverihan tosiaan saarnasi, että se Jeesus sovitti ne synnit jo, ja sitten uskoo vasta vaikka parin päivän päästä.
Tämä on minusta hyvä kysymys, ja varovasti arvelisin, että riittää. Ihminenhän ei tule uskoon silloin kun joku saarnaa vaan silloin kun uskoo saarnatun evankeliumin. Saarnassa ja saarnan uskomisessahan on väkisin pieni aikaero ja mielestäni raamattu ei ota sen pituuteen mitään kantaa.
Seppo Lohen kirjoittamassa Sydämen kristillisyys -kirjassa on mielenkiintoista pohdintaa siitä, käsittikö Lestadius elävän uskon samana iltana, kun kohtasi Lapin Marian vai muutamia päivitä myöhemmin. Asia ei ainakaan lähteiden valossa ole yksiselitteinen. Myös Lutherin tornikokemus viittaa samankaltaiseen jälkeenpäin uskomiseen.
Toisaalta voiko olla niin että epäuskoon langennut ihminen voi ilman evankeliumin saarnan kuulemista muistella, että joku joskus on hänelle evankeliumia saarnannut ja uskoa sen todeksi? Miksi Daavid lausuu Psalmien kirjassa näin ”Vihmo minut puhtaaksi iisopilla ja pese minut lunta valkeammaksi. Suo minun kuulla ilon ja riemun sana…”. (Ps. 51:9-10, Daavidin psalmi, profeetta Natanin käytyä hänen luonaan sen vuoksi, että hän oli koskenut Batsebaan.)
TykkääTykkää
Tässä tarkoitetaan enkeleillä ihmisiä, se on raamatun kuvakieltä:
Mal. 2:7
Sillä papin huulet pitää opin kätkemän, että lakia hänen suustansa kysyttäisiin; sillä hän on Herran Zebaotin enkeli. Tässäkin siis julistetaan synninpäästö ihmisen huulilta.
Kun minut varhaisnuoruudessa Jumala herätti, tunsin selvästi ja sain voimankin, että pitää mennä uskovaisen äitini luo tekemään parannus, koska en ollut uskomassa silloin, pyytämään häneltä kaikkia syntejäni anteeksi ei ainoastaan äitiä vastaan tehtyjä. Sen takia on minulle selviö, aksiooma, miten synnit saadaan anteeksi: Ei suoraan taivaasta, ei enkeliltä, ei Jeesuksen ilmestyessä, ei rukoilemalla, ei ehtoollisessa, ei kasteessa, ei hyviä töitä tekemällä, ei lukemalla raamattua, ei vääristä hengellisyyksistä. Sen takia en viitsi pyöritellä raamattua, koska minä olen saanut myös selvän Jumalan ilmoituksen miten synnit anteeksi saadaan, siis synninpäästön kautta uskovaiselta jolla on Pyhä Henki ja joka ainoassa oikeassa uskossa, koska niitä ei ole monenlaisia maan päällä.
TykkääTykkää
Tuossa Malakian kirjan kohdassa näyttää siltä, että ihminen julistaa Herrasta, sen myönnän, mutta Jesajan näyssä näin ei tapahdu, ei sitä kyllä mitenkään saa muotoiltua niin, että siinä olevat olennot olisivat ihmisiä, eivätkä enkeleitä. Sinä ehkä tunsit, että pitää mennä äidin luokse, koska sinulle oli opetettu niin, että synnit voi saada anteeksi joltain toiselta uskovalta, etkä muuta tapaa tiennyt. Joku muu olisi voinut uskoa siinä samassa kun sai synnintunnon, koska oli kuullut jo puhuttavan Jeesuksesta. Jesaja sai syntinsä anteeksi enkeleiltä, siis suoraan Jumalalta, Hänen sanansaattajiltaan. Ainakin vanhassa testamentissa tämä vaikuttaa olevan aivan mahdollista. Jaakobin paini on toinen esimerkki, siinä näyttäisi siltä, että Jaakobilla oli huono omatunto, ellei nyt aivan kuollut usko jo.
TykkääTykkää
Edellisessä en ota kantaa siihen, oliko Jesaja kuullut sanan julistusta joskus aiemmin, mutta mielestäni kohta antaa ymmärtää, ettei millään aiemmilla kytköksillä ollut merkitystä, vaan sillä, mitä NYT tapahtui.
TykkääTykkää
Jupelle suositeltavaa lukemista Jes.6:sta, teos: ”The Chaldee Paraphrase On the Prophet Isaiah”
Siinä Targumista, aramean kielisestä versiosta. Huomaat, että serafin tilalla on palvelija. VT:n kuvakieli avautui kyllä alkukirkon aikanakin samalla lailla kuin VL:llä nykyäänkin. Mark.4:11-12 aiheeseen liittyen.
TykkääTykkää
Ompas täällä ollut keskusteluja tärkeästä aiheesta.
Olen saanut uskon lahjana, kokonaan armosta, ilman mitään omaa tekoa, lahjaksi! Tämän lahjan omistajana Kristus minussa saa aikaan sen että tutkin Jumalan sanaa ja sitä mielelläni kuulen. Kristus minussa vaikuttaa sen että kaikki hyvä mitä teen on Kristuksen tekoja. Jos huomaan että itse ”teen” jotain, on se tekeminen pakkoa ja tulee ajatus että ”minun pitää toimia tietyllä tavalla”. Tällöin Kristus minussa opettaa ja ohjaa kilvoittelemaan siinä että hylkäisin omat tekoni ja uskoisin armosta joka hetki itseni pahana pyhäksi ja syntisenä vanhurskaaksi Hänen sovitustyönsä tähden. Uskossa ei ole ”pitämistä” eikä ”pakkoa”, on vain Kristuksen kautta meille suotu armo!
Kun kuulen Jumalan sanaa luettavan vaikkapa radiossa, Kristus minussa vaikuttaa että otan Sanan vastaan uskoni vahvistukseksi. Kun Kristus minussa nuhtelee synnistä ja antaa voimaa, huokaan Jumalan puoleen ja uskon syntisyyttäni sovitetuksi Kristuksen tähden.
Kristus minussa neuvoo veljien keskinäiseen lohdutukseen, Kristus minussa neuvoo ottamaan lohdun ja opetuksen sanoja uskolla vastaan. Kristus minussa neuvoo opettamaan ja vertaamaan oppia Jumalan sanaan.
TykkääTykkää
Niimpä näyttää olevan, vaikka kyllä tuo vähän ”hämärä” kohta on, jos katsoo noita ”palvelijoiden” kuvauksia. Tsekkasin vähän selityksiä noihin siipiin, niitä on selitetty eri tavoilla, mutta en jaksa alkaa puimaan niitä sen enempää :D. Voihan tuo olla, että noilla tarkoitetaan ihmistä.
TykkääTykkää
Jupe: “Itseäni häiritsee se, että on ihmisiä, jotka eivät kykene uskomaan, ellei puhuja muistakkaan käyttää juuri sanamuotoa ”Jeesuksen nimessä ja Veressä”. Mielestäni se kertoo siitä, tällainen ihminen luottaa enemmän siihen sanamuotoon, kuin Jeesukseen…”
Itse myönnän syvästi kiintyneeni juuri näihin synninpäästön sanoihin, johtuen varmastikin pitkäkestoisesta “altistuksesta” :-). Ne ovat myös erittäin raamatulliset sanat, yhdistäen Vanhan Liiton uhrijumalanpalveluksen ja Uuden Liiton Kristuksen sovitusuhrin (Hebr 9: 22):” Lain mukaan melkein kaikki puhdistetaan verellä, eikä anteeksianto ole mahdollinen, ellei vuodateta uhriverta.” Lisäksi Jeesuksen nimessä lausuttu synninpäästö perustuu Jeesuksen itsensä antamaan tehtävään saarnata parannusta Hänen nimessään.
Paradoksaalisesti uhriveren roiskiminen ja Jumalan rakkaus syntistä ihmistä kohtaan kuuluvat yhteen, joka tiivistyy “Synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä” -sanoihin. Käsittääkseni juuri tämän sanamuodon hyväksyivät Laestadius ja Raattamaa, jotta saivat ryöttäsyntiset lappalaiset vakuutettua, että Kristus ihan oikeasti on sovittanut heidän syntinsä. Luulen, että näillä synnin syövereissä eläneillä lappalaisilla saattoi olla vaikeuksia uskoa yleisestä saarnasta evankeliumia omalle kohdalleen. Entä puhuttelevatko nämä verisen evankeliumin todistuksen sanat meitä tämän ajan uskovaisia enää samalla tavalla? Emme ole välttämättä rypeneet niin syvällä.
Verinen evankeliumi on luonteenomaista juuri lestadiolaiselle herätykselle, jota monet vanhat Siionin laulutkin kuvaavat: “Nouse jo pilvi verinen, ylene yrttitarhasta. Virvoita meidän sydämet, sun rakkautes tulella.” Näihin vakuuttaviin sanoihin voimme siis kuitenkin jumiutua, eli että pidämme niitä ainoina oikeina synninpäästön sanoina, jolloin ne muuttuvat itsetarkoitukseksi ja muuttuvat mantraksi, jota toistetaan. Tällöin on vaarana, että ne menettävät syvällisen merkityssisältönsä tyyliin: “hokkus pokkus” (Hoc est Corpus meum). Lisäksi, jos näitä sanoja käytetään jonkinlaisena vastuunpakenemisen välineenä ja synninpeitteenä, ilman sydämen halua parannukseen, silloin ollaan todella syvällä.
Rinnastaisin nämä synninpäästön sanat kätten päälle panemiseen. Ne ovat sanallinen todistus sekä synninpäästön julistajalle että sen vastaanottajalle. Käsien fyysinen kosketus todistaa saman asian. En tiedä onko tämä oikea ymmärrys asiasta.
Mitä taas tulee Pyhän Hengen omistamisen hetkeen: mielestäni tarkkaa hetkeä ei voida sanoa, se vaihtelee. Metodistikirkon isä engl. John Wesley (1700-luvulla) on kertonut että hän tunsi rinnassaan oudon, läpitunkevan lämmön kuullessaan kadulla hernnhutilaisten saarnaavan evankeliumia. Hän ymmärsi, että Kristus oli kuollut myös hänen tähtensä ja alkoi luottaa yksin Kristukseen. Useimmat eivät tunne mitään erikoista. Näkisin, että ihminen voi kyllä uskoa Pyhän Hengen vaikutuksesta saarnatusta yleisestä evankeliumista itsensä vanhurskaaksi, ilman kätten päällepanemista tai henkilökohtaista synninpäästöä. Näkisin että synninpäästön sanat ovat meille nimenomaan olemassa olevan uskon vahvistukseksi.
TykkääTykkää
Mielenkiintoista ja tärkeää keskustelua täällä. Olen seurannut, mutta en ole ehtinyt osallistumaan ennen kuin nyt.
Tästä keskustelusta jäivät erityisesti mieleen Joseferin seuraavat kommentit:
”Vanhoillislestadiolaisuudessakin uskon kohteena on käytännössä kaikilla myös seurakunta ja muiden usko. Ennen kuin voi itse uskoa, pitää uskoa, että muut ovat uskomassa. Uskomme on näin aina jonkun toisen uskon varassa. Tämä on minua aina vaivannut.
Jos opetettaisiin, että oikeaan uskoon ja Jumalan valtakunnan osallisuuteen riittäisi pelkkä usko Jeesukseen Kristukseen, olisi uskomme vahvempi. Nyt joudumme elämään jatkuvassa epävarmuudessa.
Minulle ei nimittäin oikeasti ole selvää, millainen on vanhoillislestadioilainen oppi pelastuksesta ja vastaus kysymykseen, ”miten minä pelastun”. Jos asiasta keskusteltaisiin, niin miten määrittelisimme uskovaisen ihmisen? Kuka tai millainen ihminen ei ole uskovainen?”
Tästä tulee ensimmäisenä mieleen Raamatun sanat (Hepr. 1:11) ”Mutta usko on VAHVA uskallus niihin, joita toivotaan, ja ei näkymättömistä epäile.” (BIBLIA) ”Mutta usko on LUJA luottamus siihen, jota toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” (1933/1938)
Uusimmassa käännöksessä ei ole enää luja tai vahva- sanaa, enkä ole alkukieltä tutkinut. Mutta sitä siis ihmettelen, miksi uskomme kuvataan usein heikoksi ja epävarmaksi, miksi opetus ja oleminen rakentuu usein uskon menettämisen pelolle? Jos ja kun Jumala on hyvä ja kaikkivaltias ja lahjoittaa meille uskon ilman mitään omaa tekoamme, eikö hän istuta meihin lujan luottamuksen? Sehän ei ole meistä, vaan täydellisestä Jumalasta, ja siksi sekin on täydellinen ja vahva? Se ei tarkoita sitä, että minä olisin vahva, vaan että Kristus, joka minussa asuu, vaikuttaa tämän ihmeellisellä tavalla, ja hänestä voin kerskata. Uskon kohde on täydellinen ja luja. (ei epävarma, tai jotain häilyvää).
Mietin myös sitä, josta täälläkin on puhuttu, että miten ihminen pääsee pimeyden valtakunnasta Jumalan Pojan valtakuntaan. Minusta se on prosessi. Se ei välttämättä tapahdu naps, vaan varovaisesti voisin minäkin sanoa, että voi olla niin että ihminen joku kaunis päivä tajuaa että ”jotain on nyt erilailla, jotain on muuttunut”, ”minähän olen Jumalan lapsi, sydämessäni on ihana rauha ja levollisuus, siellä vaikuttaa Pyhä Henki”. Tätä on edeltänyt Jumalan sanan ”kuuleminen”: ehkä Raamatun lukeminen, Jumalan sanan selityksen ja sen lukemisen kuunteleminen, toisten kristittyjen kanssa keskustelu ja nöyrä ja hiljainen rukous että ”jos olen väärällä tiellä, ohjaa minut iankaikkiselle tielle.” Ajattelen, Jumala hiljalleen kutsuu ja valmistelee ihmistä ottamaan Kristuksen vastaan omaan sydämeensä, hänellä ei ole kiirettä, hän ei pakota, eikä tee väkivaltaa. Jokaisen uskonlahjan saamisen polku on varmasti ihan omanlaisensa . Henkilö, joka etsii, löytää. Tai paremminkin, Jumala löytää hänet.
TykkääTykkää
Jatkuu…
Myös noita synninpäästön sanojen julistamista ”parannuksen teossa” (mikä on huono ilmaus) olen miettinyt. Voiko olla niin, että se on joissakin tapauksissa siirtymärippiä yhteisön jäseneksi? Ihmisethän eivät loppujen lopuksi anna syntejä toisilleen anteeksi, vaan taivaan Jumala on se, joka viime kädessä armahtaa.
Myöskin kun toisillemme saarnaamme noita syntejä anteeksi näillä tietyillä sanamuodoilla, niin joskus on tullut ajatus että kysytäänkö tässä oikeasti, että saanko kuulla vakuutuksen siitä että syntini ovat anteeksi, vai kysytäänkö oikeasti että ”pidättekö te vielä minua uskovaisena” ja sitten seurakunta tai uskon ystävä vastaa että ”kyllä me pidämme, kelpaat vielä meille”.
Näitä on vaikea kirjoittaa, ja toivon, ettei tule väärinkäsityksiä. Mutta juuri se kiintyminen niihin sanoihin voi johtaa pois asiasta?
Joku oli ehdottanut noitten ”synninpäästön” sanojen muuttamista toisiksi, jota kannatan. Siinä on siis kyse siitä, että sinulle vakuutetaan että syntisi ovat anteeksi, eikä niitä juuri sillä hetkellä anneta anteeksi. Idea on se että uskoisit että ne tosiaan ovat anteeksiannetut! Menee rautakangen vääntämiseksi, mutta ilmeisen tärkeä asia, ja hyvin epäselvä yhä keskuudessamme?
Eli tämän mukaan ihminen voi minusta ”kuulla” myös Jumalan äänen ja kutsun, kun hän lukee esimerkiksi Raamattua. Paljon on käytetty sitä Raamatun sanaa ”Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta” sen perustelemiseksi, että usko ei voi syntyä ilman äänellistä evankeliumia. Mutta jos esimerkiksi juuri Raamattua lukemalla ”kuulee” Jumalan äänen, Jumalan sana tavoittaa ihmisen lukemisen kautta, niin onko siinä jotain eroa siihen että joku muu sitä Jumalan sanaa selittää tai lukee (tässäkin tulee tuo JoseFerin mainitsema usko, joka on toisen ihmisen varassa)? Heprealaiskirjettä kuvataan uskon saarnaksi – jos henkilö lukee sitä, hänhän lukee saarnattua Jumalan sanaa? Itse ajattelen, että kyse on ennemminkin siitä, TAVOITTAAKO Jumalan Sana henkilön, joka etsii uskoa. Tai paremminkin, jota Jumala etsii.
Paljon olisi vielä ajatuksia, mutta nämä tähän väliin. Ja loppukaneetiksi vielä yksi heitto: Viimeksi lapsia ry:n pyhäkouluun viedessäni, mietin mitä lisäarvoa pyhäkouluun tuo se, että se on rauhanyhdistyksen järjestämä verrattuna seurakunnan järjestämään. Tätä mietin siksikin, että seurakunnan pyhäkouluun matkaa olisi ollut vain murto-osa siitä mitä senkertaiseen pyhäkoulukotiin.
TykkääTykkää
Juu en mä sanojen raamatullisuutta epäile ja minustakin hyvät sanat, mutta ”jumitun” itse näiden sanojen kanssa juuri siihen ongelmaan, että usko kohdistuu ehkä pikemminkin niihin sanoihin, kuin Jeesukseen. Ja siihen, kun jotkut eivät osaa uskoa ilman niitä. Senverran tuli mieleen tuosta, että Laestadius ei käsittääkseni kovinkaan lämpimästi toivottanut tervetulleeksi noita sanoja, tai yleistä synninpäästöä seuroissa muutenkaan. Pitkin hampain taisi Raattamaalle antaa luvan :D.
Hassua, että otit esille tuon John Wesleyn. Olen itsekin hieman häneen ”tutustunut”. Hänen kerrotaan sanoneen tai olleen sitä mieltä, että usko on enemmän käytännöllinen kuin opillinen asia. Olen itse juuri tällä kannalla. Samoten kuin Laestadiuskin vaikuttaa Sorselen tarkastussaarnan perusteella olleen. En sano, että oppi olisi turha ja itseäni kiinostaa teologia jne., mutta kyllä em. toteamukset vastaavat niin kovasti aamenta, etten muuta voi :D.
TykkääTykkää
”Joku oli ehdottanut noitten ”synninpäästön” sanojen muuttamista toisiksi, jota kannatan. Siinä on siis kyse siitä, että sinulle vakuutetaan että syntisi ovat anteeksi, eikä niitä juuri sillä hetkellä anneta anteeksi. Idea on se että uskoisit että ne tosiaan ovat anteeksiannetut! Menee rautakangen vääntämiseksi, mutta ilmeisen tärkeä asia, ja hyvin epäselvä yhä keskuudessamme?”
Lutherkin paljon painottaa sitä, että se merkittävin osuus tässä on nimenomaan se, että sanan vastaanottaja uskoo. Ei auta, vaikka koko seurakunta vakuuttaisi jollekulle Pyhässä Hengessä, ellei hän usko. Mielestäni tuo yleinen synninpäästö käsitteenä on myös harhaanjohtava juuri siksi, että ei siinä tosiaan kristityn kohdalla varsinaista synneistäpäästöä tapahdu (Hepr. 10:1-23).
”Mietin myös sitä, josta täälläkin on puhuttu, että miten ihminen pääsee pimeyden valtakunnasta Jumalan Pojan valtakuntaan. Minusta se on prosessi. Se ei välttämättä tapahdu naps, vaan varovaisesti voisin minäkin sanoa, että voi olla niin että ihminen joku kaunis päivä tajuaa että ”jotain on nyt erilailla, jotain on muuttunut”, ”minähän olen Jumalan lapsi, sydämessäni on ihana rauha ja levollisuus, siellä vaikuttaa Pyhä Henki”. Tätä on edeltänyt Jumalan sanan ”kuuleminen”: ehkä Raamatun lukeminen, Jumalan sanan selityksen ja sen lukemisen kuunteleminen, toisten kristittyjen kanssa keskustelu ja nöyrä ja hiljainen rukous että ”jos olen väärällä tiellä, ohjaa minut iankaikkiselle tielle.” Ajattelen, Jumala hiljalleen kutsuu ja valmistelee ihmistä ottamaan Kristuksen vastaan omaan sydämeensä, hänellä ei ole kiirettä, hän ei pakota, eikä tee väkivaltaa. Jokaisen uskonlahjan saamisen polku on varmasti ihan omanlaisensa . Henkilö, joka etsii, löytää. Tai paremminkin, Jumala löytää hänet.”
Pakko sanoa, että itselläni on ehkä tuollainen ”prosessikokemus”. Vaikka olin saanut omaatuntoani rauhoitettua ripittäytymällä, huomaan näin jälkeenpäin, että en kokenut, että minulla olisi ollut rauhaa ja elämästä puuttui tarkoitus. Tämä mielenkiintoista juuri sen takia, että tässä vaiheessa olin jo ”kunnon kristitty”. Luulen, että toimin juuri niin kuin Tim Conway tuossa linkittämässäni videossa selostaa, että halusin paeta helvettiä, mutta oli kuitenkin jotain, mistä en halunnut päästää irti. Toisaalta en myöskään ymmärtänyt synnin suuruutta, ”pientenkin” syntien. Jossain vaiheessa katsoessani noita ”omavanhurskaiden” videoita, jossa on hyvin selitetty laki ja synti ja mitä ne ovat Jumalan edessä, ymmärsin, mitä synti todella on ja sitten vasta ymmärsin, mitä Jeesus on TODELLA tehnyt ja ymmärsin tavallaan sen teon merkittävyyden jollain sellaisella tavalla, mitä en ole ennen ymmärtänyt. Eräänlainen ”tornikokemus”, tosin en ollut tornissa, vaikka yksin olinkin :D. Sen jälkeen ei ole ollut mitään epäselvyyttä elämän tarkoituksesta eikä siitä, kenen eteen haluan tehdä työtä tässä elämässä ja miksi. Sen jälkeen olen kokenut, että minulla on todellinen rauha. Tässä nyt herää taas kysymys, että olinko (elävä) kristitty ennen tätä? Entä Luther ennen tornikokemusta?
TykkääTykkää
Olen myös miettinyt paljon tuota (nyt tuli mieleen tuosta John Wesleystä, jonka Quo Vadis mainitsi):
”Metodistikirkossa on käytössä lapsikaste. Kaste on uudestisyntymisen merkki, joka erottaa kristityn kastamattomasta. Kaste ei kuitenkaan yksin riitä pelastukseen, vaan kirkko korostaa persoonallisesti koetun uudelleen syntymisen merkitystä ja sitä seuraavaa pyhityselämää.”
Uskon, että lapsi pelastuu kyllä, jos hän kuolee lapsena (esim. Davidin ja Batseban ensimmäinen lapsi ja Davidin toteamus, että hän tulee menemään lapsen luokse) ja että lapsikaste on ihan jees (Apt. 2:38-40), mutta mikä siinä mättää, että lapsuudenkristitty ei keskimäärin ole kiinnostunut Raamatusta tai uskoon liittyvistä asioista kovin paljon, ellei hän ole kokenut jonkunsorttista kääntymystä tai taistelua synnin kanssa ja siitä vapautumista tai jotain AHAA -elämystä jossain vaiheessa elämässään (= uudestisyntmistä?)? Ne, jotka jonkun tällaisen (en määrittele sitä tarkasti, koska oma tarinanikin on niin sekava) ovat kokeneet, ovat keskimäärin kiinostuneempia Raamatusta, Jeesuksen seuraamisesta, Jumalan sanan neuvojen noudattamisesta jne.. En tiedä, onko tämä yleistettävissä, mutta oma kokemukseni on tällainen ja myöskin niiden ihmisten kohdalla, joita tunnen, on keskimäärin näin. Täytyy sanoa, ettei se lapsi kyllä mikään pikku enkelikään ole, jos ajattelee, että ei sitä kyllä tarvitse opettaa olemaan itsekäs tai valehtelemaan tai varastamaan. Olen pohdiskellut myös sitä, kun Jeesus suhtautui lapsiin myöntävästi, tarkoittiko Jeesus, että lapsenKALTAISELLA uskolla pelastuu, vai että lapsi on automaattisesti kristitty, Pyhän Hengen omistava. Sakariaalle enkeli Gabriel sanoi, että Johannes on oleva täytetty Pyhällä Hengellä jo sikiämisestään lähtien (Luuk. 1:15). Onko siis niin, ettei normaalisti näin ole, koska se on erikseen mainittu ilmeisen olennaisena tietona? En ole siis kovin syvällisesti vielä paneutunut tähän, että olisin tutkinut vaikka kaikki nuo Jeesuksen kohtaamiset lasten kanssa rinnatusten ja oikeen vertaillut ja sumplinut, mutta mielestäni tuossa metodistien kastekäsityksessä on äkkiseltään enemmän järkeä, kuin siinä, että lapsi on kristitty syntymästään asti, eikä tarvitse pelastusta. Olisiko jollain asiantuntijalla tähän heittää jotain?
TykkääTykkää
”Toisaalta voiko olla niin että epäuskoon langennut ihminen voi ilman evankeliumin saarnan kuulemista muistella, että joku joskus on hänelle evankeliumia saarnannut ja uskoa sen todeksi? Miksi Daavid lausuu Psalmien kirjassa näin ”Vihmo minut puhtaaksi iisopilla ja pese minut lunta valkeammaksi. Suo minun kuulla ilon ja riemun sana…”. (Ps. 51:9-10, Daavidin psalmi, profeetta Natanin käytyä hänen luonaan sen vuoksi, että hän oli koskenut Batsebaan.)”
Hyvä huomio. Tuossa -92 käännöksessä on toki se ongelma, että tässä profeetta Natan on jo käynyt Davidin luona. Muut käännökset eivät puhu sanasta mitään, mutta sanovat, että ilmeisesti Naatan on tulossa käymään. Tietenkin tuo voidaan tulkita samallalailla niissäkin käänöksissä. Menettikö David Pyhän Hengen langetessaan (Ps. 51:13-16)?
TykkääTykkää
”mutta mielestäni tuossa metodistien kastekäsityksessä on äkkiseltään enemmän järkeä, kuin siinä, että lapsi on kristitty syntymästään asti, eikä tarvitse pelastusta. Olisiko jollain asiantuntijalla tähän heittää jotain?”
Tai siis metodistien käsityksessä siitä, onko lapsi varsinaisesti uskovainen jo syntyessään, vai syntyykö hän uudesti kasteessa siten, että saa Pyhän Hengen, vai tuleeko hänen syntyä uudesti ”erikseen”.
TykkääTykkää
Jupe : ”…halusin paeta helvettiä, mutta oli kuitenkin jotain, mistä en halunnut päästää irti.”
Hyvin sanottu. Ihminen antautuu joko kokonaan Jumalan armolle tai sitten ei ollenkaan. Välimuotoja ei ole. Ei niin, että vähän pidän vielä kiinni vanhasta. Kristus valloittaa sydämen kokonaan.
”Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä.” Joh. 14:19-20
Jotenkin tykkään tuosta Johanneksen evankeliumista. Siinä tuota ihmeellistä uskon lahjaa avataan niin syvällisellä tasolla.
Tuo on mielenkiintoinen pohdinta, että miten lapsuuden kristityn usko omakohtaistuu.
TykkääTykkää
Olen kirjoittanut omaan blogiini
PARANNUKSEN AHTAASTA PORTISTA SISÄLLE MENEMISEN KIERTÄMINEN JA KAARTAMINEN
http://aatteellisuskonnollinen.blogspot.fi/2016_09_01_archive.html
TykkääTykkää
Kysymys 1: Miksi Ananias sanoon Saulia rakkaaksi veljekseen ennen Pyhällä Hengellä täyttymistä?
Kysymys 2: Millä perusteella Pyhällä Hengellä täyttyminen tässä Raamatun kohdassa tarkoittaisi syntien anteeksisaamista ja Pyhän Hengen vanhurskauttavaa vaikutusta, Pyhän Hengen tulemista ihmiseen?
Kysymys 3: Miksi Pyhällä Hengellä täyttymistä ei tulkita samoin muita Raamatun kohtia selitettäessä?
Kysymys 4: Mitä Pyhällä Hengellä täyttymisellä siis tarkoitetaan?
17 Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jeesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jota vaelsit,) että sinä saisit näkösi jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
TykkääTykkää
Tulee vielä mieleeni tuosta Pyhän Hengen virasta, että onko se sama asia, jos joku, jolla on Pyhä Henki, jakaa evankeliumi traktaatteja tuolla kaupungilla ja joku jolla ei ole? Eli onko niin, että sellaisen ihmisen traktaatista voi tulla uskoon, jonka on antanut Pyhän Hengen omaava ihminen, mutta semmosen traktaatista ei voi tulla uskoon, jonka on antanut ihminen, jolla ei ole Pyhää Henkeä, vaikka molemmissa lukee samat asiat? Siitähän tässä on kysymys. Mielestäni ei ole merkitystä, antaako lapun, johon on kirjoitettu evankeliumi, vai sanooko sen. Siis olen sitä mieltä, että usko ei tule pelkästään kuulosta, koska lukeminen on yhdenlaista kuulemista myös (esim. kuurot). Näitä pohdiskellessa tulee taas mieleen Paavalin toteamus, että hänelle on sama kuka saarnaa, kunhan vain saarnataan. Samoten kuin Jeesuksen toteamus, että ne jotka eivät ole meitä vastaan, ovat meidän puolellamme. Näen kyllä, että Pyhän Hengen viralle on paljon puoltavia jakeita Raamatussa, mutta minusta vaikuttaa myös siltä, että uskoon voi ”tulla” muutenkin, jos Jumala avaa sanaansa. Tai että se ei ainakaan ole aina sidottu johonkin samaan metodiin, mitä meillä käytetään. Rohkenen sanoa, että varmasti on ihmisiä jäänyt tulematta uskoon sen takia, että on käytetty jotain tiettyä metodia. Eli ihmiset on kyllä siirtyneet juuri tähän yhteisöön, mutta muuta ei ole tapahtunut.
TykkääTykkää
Jatkakaamme näistä yllä esittämistäni kysymyksistä tuolla alempana ketjussa.
TykkääTykkää
Paavalin kääntymystä käytämme usein perusteena sille, että usko syntyy ainoastaan toisen uskovaisen kautta. Ap. t. 9:17-18 ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton tässä suhteessa.
17. Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: ”Veljeni Saul, Herra lähetti minut – Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit – että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä”.
18. Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen.
Kysymys 1: Miksi Ananias sanoo Saulia veljekseen ennen Pyhällä Hengellä täyttymistä? (Bibliassa rakkaaksi veljekseen)
Kysymys 2: Millä perusteella Pyhällä Hengellä täyttyminen tässä Raamatun kohdassa tarkoittaisi syntien anteeksisaamista ja Pyhän Hengen vanhurskauttavaa vaikutusta, Pyhän Hengen tulemista ihmiseen?
Kysymys 3: Miksi Pyhällä Hengellä täyttymistä ei tulkita samoin muita Raamatun kohtia selitettäessä? Esim. opetuslasten täyttymistä Pyhällä Hengellä (Ap. t. 2:4) ei koskaan meikäläiset tulkitse uskoon tulemiseksi. Muissa kohdissa Pyhällä Hengellä täyttyjä on aina uskosta osallinen.
Kysymys 4: Mitä Pyhällä Hengellä täyttymisellä siis tarkoitetaan?
Kysymys 5: Tulisiko meidän tavoitella Pyhällä Hengellä täyttymistä?
TykkääTykkää
Kesäkukan ja Jupen tavoin ajattelen, että elävän uskon saamisen ”prosessia” ei tulisi meidän ihmisten liian tarkkaan mennä määrittelemään ja rajaamaan.
TykkääTykkää
Amicus, otit esille juuri saman raamatunkohdan, jonka itsekin meinasin ottaa, mutta oma teksti oli jo niin pitkä että jätin.
Mutta noin mainioita näkökulmia en olisi osannut esittää, kiitos näistä. Tämä menee mielenkiintoiseksi. Näitä täytyy tarkemmin mutustella.
TykkääTykkää
PYHÄN HENGEN SAAMINEN SYDÄMEN ASUKKAAKSI, VELI-PUHUTTELU JA OIKEA KUULEMINEN.
Apostolien teot 10 : 43-44
Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saaman.
Kuin Pietari vielä näitä puhui, lankesi Pyhä Henki kaikkein niiden päälle, jotka puheen kuulivat.
Apostolien teot 7:1-2
Niin ylimmäinen pappi sanoi: lienevätkö nämät näin?
Vaan hän sanoi: miehet, rakkaat veljet ja isät, kuulkaa: kunnian Jumala ilmestyi Abrahamille meidän isällemme, kuin hän oli Mesopotamiassa, ennenkuin hän Haranissa asui.
Voidaan puhutella veljeksi vaikka ei ole uskon veli. Se on ystävällinen puhuttelumuoto.
Luuk. 8:21
Niin hän vastasi ja sanoi heille: minun äitini ja veljeni ovat ne, jotka Jumalan sanan kuulevat ja tekevät sen.
Saul oli kuuliainen, kun meni Ananiaan luo. Ananias pystyi jo kutsumaan tuttavallisesti veljeksi, vaikka häntä ei ollut puettukaan vielä Kristuksen vanhurskauden vaatteella.
Tuhlaajapoikakin sai Jumalalta suun antoa, kun tuhlaajapoika oli päättänyt lähteä Isän kotiin, mutta palvelijat pukivat hänet Kristuksen vanhurskauden vaatteella.
Pyhä Henki voi herättää epäuskoisenkin, hänen sydämensä asukkaaksi ei tule Pyhä Henki, kun vasta sitten kun hän uskossa vastaan ottaa evankeliumin synninpäästön saarnan Jeesuksen omilta.
Opetuslapsilla oli jo Pyhä Henki ennen helluntaita, jolloin Pyhä Henki vuodatettiin näkyvällä tavalla ja erityisen suurella voimalla, jolloin tapahtui kielillä puhumisen ihme, niin että vierasmaalaiset ymmärsivät äidinkielellään puhetta.
”Saviastia” voi olla vajaa, täynnä ja ylitsevuotava Pyhän Hengen viinistä.
Kun Johannes kastoi Jeesuksen, laskeutui Pyhä Henki kyyhkysen muodossa Jeesuksen päälle, vaikka Jeesuksessa ihmisenä oli Pyhä Henki jo sikiämisestä saakka.
Jumala antaa monia asioita tapahtua havainnollisesti näkyvällä tavalla ratkaisevissa käännekohdissa.
Jeesuksella alkoi saarnaviran suorittaminen.
Luther sanoi jotenkin näin, että Pyhää Henkeä hän ei voi antaa, mutta synnit hän voi saarnata anteeksi. Jos Jumala ei vaikuta uskovan, jolla on Pyhä Henki, saarnattua sanaa uskoksi ja ihminen ei ota sitä vastaan, ei hän saa Pyhää Henkeä vaikka kuuntelisikin saarnan.
Pelkkä saarna ilman Pyhää Henkeä, ei lahjoita ihmiselle Pyhää Henkeä sydämeen.
Pyhä Henki on kuin tulen liekki, ilman sitä ei voi toistakaan sytyttää.
Muuten kuurot ”kuulevat” viittomakielellä saarnan.
Voi olla korvat ja kuulokyky ja ei kuitenkaan kuule. Siis tulee kuunnella ja ottaa vastaan niin, että saarna sulautuu uskoksi ja Pyhä Henki asettuu sydämen asukkaaksi. Jumalan työ on avata silmät näkemään ja korvat kuulemaan.
TykkääTykkää
SAARNAVIRKA ON SIIS PYHÄN HENGEN JA SANAN VIRKA YHDESSÄ
Uskovalla, Jumalan sanan sanansaattajalla, enkelillä, palvelijalla tulee olla siis sen verran Pyhän Hengen tulta, itse ensin saaneena armoalttarilta kuin kytevänä kekäleenä, hiilenä, jolla voi koskettaa toisen huulia, että kielen synnitkin palavat pois saarnassa. Pyhän Hengen tuli se lämmittää, se valaisee, se sytyttää sydämet palamaan, se polttaa kaiken tulenaran.
Kaikki se istutus mikä ei ole Jumalan istuttamaa tulee ensin repiä pois, että sydämen maaperään voidaan kylvää Jumalan sanan siementä, etteivät sitä heti rikkaruohot tukahduta. Ei uutta viiniä laiteta vanhoihin leileihin. Eikä vanhaa vaatetta paikata, vaan puetaan kokonaan uusi Kristuksen vanhurskauden valkea vaate, että olisi viimeisellä tuomiolla puettuna pitkiin valkoisiin vaatteisiin.
Jos on vähänkin Pyhän Hengen öljyä astiassa ja Jumalan sanan viljaa, kun kaataa öljyä tyhjiin astioihin ne täyttyvät. Mutta sitä ihmettä ei tapahdu, että täysin tyhjästä astiasta siis ilman Pyhän Henngen öljyä, kun kaataa, että täyttyisi toinen astia.
Sananpalvelija voi kokea itsensä tyhjäntuntoiseksi, mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö hänellä olisi ainakin vähän Pyhän Hengen öljyä saviastiassa.
Siis Paavalinkin kohdalla tarvittiin Pyhän Hengen tulta aikaisemmin uskoneelta Ananiaalta polttamaan synnit pois äänellisen saarnan lisäksi ja avaamaan Hengen silmät näkemään Jumalan valtakunta, ymmärtämään elävän uskon kautta oikein ja sydämen korvat kuulemaan.
Ilman Pyhä Henkeä usko on kuollutta ja raamatun sanan lukeminen, kuuleminen ei avaudu.
SIIS ON SELVIÖ RAAMATUN SANANKIN VALOSSA, ETTÄ SYNNIT EIVÄT PALA POIS ILMAN PYHÄN HENGEN TULTA PELKÄN MUODOLLISEN SANAN AVULLA.
TykkääTykkää
Täällä on käyty paljon mielenkiintoista keskustelua Pyhästä Hengestä.
Helluntain tapahtumat olivat voimakas todistus Pyhän Hengen voimasta (Ap.t. 2): “ 2) Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. 3)He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. 4) He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi…” Pietari päätti helluntaisaarnansa kehoitukseen: ”38) Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. 39) Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä — keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu…42) Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä.” Tämä siis oli kuin lähtölaukaus kristillisen seurakunnan syntymisessä ja leviämisessä.
Pietarin saarna sisältää parannuksenteon “prosessin”: 1) kääntymisen, 2) kasteen ottamisen, 3) syntien anteeksiantamisen ja 4) Pyhän Hengen lahjan. Ne 3000 ihmistä uskoivat Pietarin julistamasta evankeliumista Kristuksen Vapahtajakseen, ja saivat siis jo saarnan alla uskon lahjan sydämeen. Sen jälkeen juuri alkanutta uskoa seurasi kaste, jolla vahvistettiin näkyvällä tavalla henkilökohtainen usko syntien anteeksiantamisesta, jonka jälkeen Pyhän Hengen lahja asettui “kihlapanttina” ihmisen sydämeen. Toisaalta, kyllä minä ymmärtäisin, että Pyhä Henki teki työtä näiden ihmisten sydämissä jo Pietarin saarnan alla ennen kasteen vastaanottamista, jotta usko ylipäätään saattoi syntyä.
John: “Pyhä Henki on kuin tulen liekki, ilman sitä ei voi toistakaan sytyttää…Siis tulee kuunnella ja ottaa vastaan niin, että saarna sulautuu uskoksi ja Pyhä Henki asettuu sydämen asukkaaksi.” Samaa mieltä olen. Usko Kristukseen ikäänkuin raivaa tilaa Pyhälle Hengelle. Kun Kristus asettuu uskon kautta ihmisen sydämen asukkaaksi, Hän vaikuttaa siellä itse Pyhän Henkensä kautta. Mutta asiat eivät välttämättä tapahdu em. lineaarisessa järjestyksessä, vaan salatulla tavalla, limittäin ja yhtäaikaisesti, mutta kuuluvat silti saumattomasti yhteen. Joka tapauksessa siten että ensin usko ja sitten kaste ja Pyhän Hengen vaikutus on läsnä kummassakin.
Lapsen uskosta: Luther korostaa uskon välttämättömyyttä, jotta sakramenttia käytettäisiin oikein. Luther kritisoi erityisesti skolastikkojen käsitystä, jonka mukaan lapset kastetaan kirkon uskoon, koska heillä ei voi olla järjen puutteen vuoksi omaa uskoa. Armoa ei voi kuitenkaan Lutherin mukaan antaa ilman uskoa. Lutherin mukaan myöskään ihmisen omaa tunnustautumista ei voida asettaa kasteen perustaksi, koska ihminen ei ole koskaan täysin vilpitön ja usko on olemukseltaan salattu, joten kukaan ihminen ei voi vakuuttua toisen ihmisen uskosta. Koska vain Jumala näkee sydämeen, kasteen ainoa perusta on siis ”Kristuksen varma sana”. Lutherin mielestä lapsikaste on kaikkein varmin kaste vedoten lasten evankeliumiin.” (Huovinen, Fides Infantium, Lutherin käsitys lapsen uskosta, 1991).
TykkääTykkää
John (ja miksei muutkin):
Mikäli olen ymmärtänyt oikein, keskeistä on VL:ssa on se, että elävässä uskossa olevilla tulee olla jakamaton mielipide ihmisen vanhurskauttamisesta.
Voidaanko sellaista ihmistä pitää Pyhän Hengen omistavana uskovaisena joka ajattelee, että ihminen voi tulla vanhurskaaksi joko kahden kesken Jumalan kanssa (esim rukoilemalla) tai synninpäästön kautta?
Toinen kysymys: Jos edelliseen vastaus on ”ei”, niin onko tällaisen ihmisen julistamalla synninpäästöllä todellista vanhurskauttavaa voimaa?
TykkääTykkää
Korneliuksen tapaus osoittaa ettei rukoilemalla Kornelius saanut vielä syntejä anteeksi, vaan sitten, kun Pietari haettiin ja hän julisti evankeliumin. Jumala kyllä kuuli rukouksen, antoi vastauksen ja johdatti evankeliumin julistajan.
2. Johanneksen kirje 9
Jokainen, joka harhailee ja ei pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa: joka pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä että Poika.
Voidaanko sellaista ihmistä pitää Pyhän Hengen omistavana uskovaisena joka ajattelee, että ihminen voi tulla vanhurskaaksi joko kahden kesken Jumalan kanssa (esim rukoilemalla) tai synninpäästön kautta?
Vastaus on ei.
Toinen kysymys: Jos edelliseen vastaus on ”ei”, niin onko tällaisen ihmisen julistamalla synninpäästöllä todellista vanhurskauttavaa voimaa?
Vastaus on ei.
TykkääTykkää
John, kiitos vastauksesta! Tämän vastauksen ongelmana on kuitenkin se, että tällöin emme voi ajatella, että veljellämme Lars Leevi Laestadiuksella olisi ollut Pyhä Henki ja että hän olisi ollut oikein uskomassa.
Luit oikein. Viittaan alla Laestadiuksen omaan Huutavan Ääni –kirjaan, joka oli siis kirjotettu sen jälkeen, kun hän tapasi nk. Lapin Marian:
http://www.laestadiustexter.se/ERR%20HELA.pdf
Laestadiuksen mukaan syntisen täytyy kokea armonmerkki tullakseen armoitetuksi: ”jokainen parannuksen kovassa kamppailussa työtä tekevä ja kilvoitteleva voi Jumalan armon kautta tulla siirretyksi samaan autuaalliseen tilaan ’armonmerkin’ kautta” (ks huutavan ääni, s. 53). Huutavassa äänessä Laestadius kertoo Pehr Raattamaasta (ks sivut 105-108), joka sai armonmerkin ollessaan mitä ilmeisimmin yksin ulkona kuljeskelemassa. Tässä vanhurskauttaminen tapahtui hyvin eri tavalla kuin mitä nykyisin opetetaan (vrt. lausutut synninpäästön sanat). Toinen esimerkki oli Sofia Pietarintyttärestä (ks sivut 71-78). Sofialle vaipui ekstaasiin jossa Vapahtaja itse otti kädestä ja pyysi seuraamaan. Ja Sofia seurasi. Jälleen, Laestadiuksen kertoman mukaan Sofian vanhurskauttaminen (armoitetuksi tuleminen) tapahtui kokemuksellisesti ja yksin ollessa.
Ilmiselvästi Laestadiuksen vanhurskauttamisoppi oli kovin erilainen kuin meidän tämän päivän vl:n. Jos (ja yo vastauksen perusteella kun) Laestadius ei ollut uskovainen, niin silloin hengenpyhitysopin mukaan myöskään Laestadiuksen ”hengelliset perilliset” eivät ole elävässä uskossa.
Toisaalta, jos yo. vastaus kiistetään ja Laestadiuksen tulkitaan olleen oikein uskomassa erilaisesta vanhurskauttamisopista huolimatta, niin tämä on taasen ongelmallinen vl:n eksklusiivisuuden suhteen; niinkin keskeisiä asioita kuin vanhurskauttaminen voitaisiin ymmärtää eri tavalla ja olla silti kaikki vanhurskaita.
Lopuksi: Voidaan sanoa, että alkuaikoina Lestadiolaisuus oli hyvin kokemuksellinen liike, jossa vanhurskauttamisoppi ei perustunut synninpäästöön vaan ilmestyksenomaisiin armonmerkkeihin, joiden kautta syntinen saattoi tuntea itsensä sovitetuksi. Yllättävää on myös se, että Laestadius myös kritisoi yleistä anteeksiantamuksen julistamista yllättävänkin kovasti (ks huutavan ääni, s. 175). Myöhemmin tama muuttui.
Seppo Leivon tutkimuksen mukaan, synninpäästön (siis synninpäästön, ei pelkää sanamuotoa) otti käyttöön Juhani Raattamaa, vasta 4-7 vuotta herätyksen alusta (ks http://sti.fi/images/julkaisut/iustitia14/Seppo%20Leivo.pdf, s 8-9) Laestadiuksen hyväksyttyä sen. Ts, Raattamaa ja Laestadius *päättivät* ottaa synninpäästön käyttöön. Näin ovat muuten tehneet muutkin uskonnolliset yhteisöt esim. vapaissa suunnissa (laittakaapa merkille, Radio Deistä kuulee usein ”Jeesuksen nimessä ja veressä…”).
TykkääTykkää
Nopeasti pari hajanaista ajatusta ylläolevasta.
Se on tosiaan mielenkiintoinen kysymys, että kuinka samaa mieltä täytyy olla vanhurskauttamisesta, että ollaan vielä samassa uskossa.
Sinänsä ylläolevat armonmerkki-kokemukset ovat yhteneväisiä VL-opetuksen ja ylipäätään Luterilaisen opin kanssa, että Sofia Pietarintytär ja Pehr Raattamaa molemmat kuulivat ensin evankeliumin sanaa. Toki armonmerkin ja sanan kuulemisen välillä näytti olevan ainakin Raatamaalla aikaa jopa kuukausi.
Toinen mielenkiintoinen kysymys, jota edellä jo pohdinkin, on se että kuinka pitkä aika siinä välissä voi olla? Ajattelisin, että se ei ole meidän määritettävissä.
TykkääTykkää
En ole teologi, mutta senverran ymmärrän, että tuo Johnin lainaama Johanneksen kirjeen kohta ei puhu mistä tahansa opista, eikä varsinkaan siitä, että jos joku on jossain asiassa vähän eri mieltä, hänellä ei ole Jumalaa. Johannes tietääkseni puhuu tuossa näistä tyypeistä, jotka kielsivät Jeesuksen Jumaluuden ja sen, että Hän olisi ollut Jumalan poika. Siksi hän myös sanoo, että se joka pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä, että Poika. Ei joko tai, vaan molemmat. Joten tämän kohdan perusteella ei kannata liian nopeita johtopäätöksiä tehdä opin eriäväisyyksien suhteen, onko toinen nyt perkeleen oma vaiko ei.
Toiseksi: Cornelius ei ollut kuullut evankeliumia, ei ainakaan sanota, että olisi, joten kuinka hän olisi huutanut Kristusta avuksi? Sensijaan hän huusi Isää, kenet hän tunsi (mm. Lutherin selitys ja mielestäni johdonmukainen). Kysymys kuuluu, että jos Pietari olisikin lähettänyt kirjeen Corneliukselle, jossa olisi selitetty evankeliumi, olisiko Cornelius saanut Pyhän Hengen, koska silloin hän olisi voinut uskoa Kristukseen?
”… Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet?” (Room. 10:14)
Sitä, että joku ”sopii kahden kesken Jumalan kanssa”, edeltää tietysti aina se, että hän on kuullut evankeliumin joltain. Tällöin voidaan tavallaan ajatella, että KUKAAN ei tule vanhurskaaksi ”kahden kesken” Jumalan kanssa, koska Jeesus sanoo, että kukaan ei tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Ja ellei joku ole kuullut Jeesuksesta, ei hän voi tulla vanhurskautetuksi. Näin ollen on ehkä vähän huono ilmaisu, mitä meidän porukoissa paljon käytetään, että joku sopii kahden kesken Jumalan kanssa. Koska jos ajatellaan, että ”uskoon tuleminen” on prosessiluontoisempi tapahtuma, niinkuin tuossa on keskusteltu, voi ”uskoon tulo” tosiaan tapahtua edellä kuvatulla tavalla (”kahden kesken Jumalan kanssa”) jos vain tämä henkilö on kuullut evankeliumin, ja senhän on tosiaan täytynyt tapahtua. Hengen pyhitysopin kannalta voidaan tietysti kuitata, että okei, jos se evankeliumi on kuultu tai saatu joltain Pyhän Hengen omaavalta tyypiltä, it’s fine.
Varmaan olennaisempi kysymys olisi, että onko ainut tapa tulla vanhurskaaksi vanhoillislestadiolaisten antaman synninpäästön kautta?
Ja koska vastaus siihen kysymykseen on ei vl-opin mukaan, niin vastaus myös toiseen kysymykseen on ei.
TykkääTykkää
Mielenkiintoiseksi menee kuitenkin, kun katsotaan esimerkiksi John Wesleyn ja hernhutilaisten suhdetta (hernhutilaiset on käsittääkseni tunnustettu aivan eläviksi kristityiksi jopa vl-piireissä). Samoten jos ylipäätään katsotaan vähän historiaan, niin kuin Josefuskin tuossa mainitsi. On mielestäni kohtuullisen ilmeistä, että Pyhä Henki voi vaikuttaa myös muissa porukoissa kuin vanhoillislestadiolaisuudessa (yhdessä porukassa kerrallaan) tai huomattavasti kirjavammassa skaalassa porukoita. Siis vaikka ajateltaisiinkin, että evankeliumin julistamisen virka on Pyhän Hengen virka, mitä sitten? Ne jotka eivät ole meitä vastaan, ovat meidän puolellamme. Paitsi että me ollaan kaikkia vastaan, just niinku (hengellisesti) lapselliset opetuslapset oli. En oikeen ymmärrä itse, miksi on niin tärkeää sanoa, että vaikkapa metodisteissa tai luterilaisessa kirkossa ei voi olla elävää kristillisyyttä. John Wesleyn parannuksen jälkeen oli ymmärtääkseni isot heräykset hänen julistuksensa kautta, ja ihmiset meni metodistikirkkoon. En ole kuullut, että hernhutilaiset ois julistanu nämä ihmiset eriseuraksi. Itseasiassa, jo ennen John Wesleyn parannusta hän kertoo, että käydessään vankilassa, eräs tuli totisesti uskoon (vaikka John ei vielä itse ollut elävä kristitty. Oli hän kyllä pappi jo silloin). Palaan taas siihen, mistä olen aiemmin puhunut. Jos joku näyttää selvää hedelmää totisesta kääntymyksestä, mutta ei kuulukkaan ”meihin”, miksi on niin tärkeää olla sitä mieltä, että häntä riivaa vain omavanhurskauden perkele, kun hän kerran noin haluaa Jeesusta seurata?
Suuri ongelma on se, että kehitellään oppi, jonka raameissa on pakko pysyä, tai on eriseurainen. Itse koen, että en rehellisesti sanottuna täysin mene mihinkään muottiin, mitä olen katsellut, vaikka monesta asiasta olen yhtä mieltä. Pääasia, kun Kristusta saarnataan. On tietysti hyvä, jos on suurpiirteinen oppi, niin kuin hernhutilaisilla, että pysytään terveessä julistuksessa. Opista on hyötyä myös monen asian ymmärtämisessä, niin kuin teologiasta yleensä, mutta mielestäni se, että julistetaan, että ”Joka ei pysy Kristuksen opissa, on kirottu” ja sanotaan, että näinollen kaikki muut ovat varmasti perkeleen lapsia, on tyhmyyttä eikä raamatullinen ajatus. Ei kaikesta tarvi olla yhtä mieltä. No, meidän ongelma on kyllä enemmänkin se, että ei ole muuta oppia kuin ”vain me” -oppi, sen kun hyväksyy voi olla minkälainen hurmahenki tahansa muuten (hieman kärjistin ehkä).
TykkääTykkää
Rehellisesti sanottuna (tämä minun mielipiteeni/havaintoni), tämä ”vain me” -oppi on aiheuttanut sen, että paljon paljon ihmisiä on vanhoillislestadiolaisuudessa menossa helvettiin, koska heidän uskonvarmuutensa on siinä, eikä siinä missä sen pitäisi olla, Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Pitäisi repiä kaksin käsin pois väärät perustukset vaikka se vähän ikävältä tuntuisikin. Lapsille opetetaan pienestä pitäen: ”Rauha, Rauha” ja ”Herran temppeli, Herran temppeli”, vaikkei rauhaa ole. Muuta lapsille ei opetetakkaan, koska vanhemmille opetetaan käytännössä, että Raamattua ei tarvitse lukea, riittää kun käy seuroissa ja seuroissahan ei käytännössä opi yhtään mitään, ainakaan, että voisi kasvattaa lapsensa Jumalan sanan mukaan saatika sitten, että voisi toteuttaa muuten Jumalan tahtoa kunnolla. Näin monet ihmiset elävät itsepetoksessa, uskovat uskovansa että uskovat ja luulevat uskovansa, mutta eivät koskaan ota Raamattua käteen ja kysy Jumalalta, mistä minä tiedän uskovani? Noh, miksi toisaalta vaivata päätä, koska se riittää, kun käy seuroissa ja pysyy tämän porukan mukana. Itseäni suututtaa todella paljon tämä asia, siksi puhun tästä niin suoraan. Minulla on esimerkiksi tuttuja, jotka uskovat olevansa matkalla taivaaseen, vaikka ei paljon siltä näytä. Eikä paljon järkipuhekkaan tepsi enää kun on jo kymmeniä vuosia totuttu siihen, että ”Herran temppeli, Herran temppeli” ja ”Rauha, Rauha”. Nämä ovat ihmisiä, joita rakastan. Harvoin tuntee itsensä niin avuttomaksi kuin silloin, kun yrittää sanoa, että ei tämä kyllä näin toimi, mutta minkäs teet, kun on kova usko siihen, että pelkkä kristityn nimi riittää pelastukseen. Mitä enemmän tällaista näkee, sitä vakuuttuneemmaksi tulee siitä, että tämä oppi on ollut suurin virhe koko kristillisyyden historiassa ja sitä vihaisemmaksi siitä, että ihmiset tulevat tavallaan tietämättään petetyiksi tämän kautta.
Lestadiolaisuudenkin juuret on pietismissä. Siinäpä vasta sekametelisoppa. Hernhutilaisilla ei ollut tarkkaa oppia, eivätkä he halunneetkaan mitään tarkkaa oppia. Esimerkiksi ehtoollisesta sanovat, että se on Jeesuksen ruumis ja veri, ei sitä tarvitse kikkailla sen enempää eikä pyöritellä onko se nyt käytännössä vai teoriassa vai hengellisesti vai salatusti vai vai vai. Summatakseni: Kun takerrutaan johonkin oppiin liian tiukasti, unohdetaan tärkein, eli Kristus. Jos nyt vaan jätettäisiin nämä vain me ja vain meillä ja meidän -kikkailut ja julistettaisiin Kristusta totuudessa ilman omaa hapatusta, please. Varsinkin kun emme kovin innokkaita lähetystyönkään tekijöitä ole. Eikä meistä kukaan ole kuollut maailman syntien puolesta. Jeesus kuoli.
Tuolla lisää hernhutilaisten opista:
http://www.moravian.org/
TykkääTykkää
Oletko koskaan kokenut sitä että Jumala, Jeesus, Pyhä Henki ottaa kovasti kiinni ja herättää ja kehottaa tekemään parannuksen, menemään uskovaisen luo, joka on oikein uskomassa ja jolla varmasti on Pyhä Henki, ei muuten omantunnon kolkutus kehottaisi menemään sellaisen henkilön luo joka ei voi synninpäästöä julistaa. Minä olen kokenut sen nuoruudessani.
Myös monet, jotka Jumala on herättänyt eivät ole saaneet rauhaa missään väärässä hengellisyydessä, ei rukouksessa eikä suoraan taivaasta, eikä muutenkaan kuin vain että ovat löytäneet oikean Kristuksen lauman, jossa on saanut synnit anteeksi ja oikean rauhan omalle tunnolleen.
Samoin nykyisinkin ei millään muulla tavalla saa rauhaa, jos synti painaa kuin synninpäästön evankeliumilla Jeesuksen omilta ja tarvittaessa sala- ja julkiripin kanssa.
Tuhlaajapoika koki Jumalan suun antoa, eräänlaista armonmerkkiä, mutta vasta sitten kun palvelijat pukivat Kristuksen vanhurskauden vaatteen hän sai Pyhän Hengen kihlapantin sormeensa ja synnit anteeksi niin että sydämen malja tuli ylitse vuotavaiseksi ja kuului laulu ja hyppy.
Emme voi uskoa Laestadiuksen, Lutherin, Agustinuksen päälle, emmekä kenenkään edesmenneen pyhän päälle, van raamattu on ylin ohje ja Pyhä Henki ohjaa Jumalan seurakuntaa. Suuret hengenmiehetkin ovat voineet lipsahtaa kirjoituksissaan ja sanomisissaan, heillekään ei ole heti kaikki kirkastunut tyhjentävästi. Paavalinkin sanoi että hän ymmärtää puolittain.
Augustinus sanoi, että jos hän ei opeta niin kuin raamattu sanoo, niin älkää uskoko. Samoin Luther sanoi, että raamattu on ylin uskon ohje.
Toivon ettette turruttaisi ja paaduttaisi omaa tuntoanne, kun kuulette Jumalan äänen. Jos sille ei ole kuuliainen, niin Jumala sallii ennen pitkää paatua ja väkevän eksytyksen hengen eksyttää.
TykkääTykkää
PUUTTUU YKSINKERTAINEN LAPSENOMAINEN USKO, JOSSA EI TARVITSE JÄRKEILLÄ JA PERUSTAA USKOANSA PELKKÄÄN TIETOON JA TEOLOGISIIN KOUKEROIHIN JA HARHOIHIN.
JOKA EI OTA JUMALANVALTAKUNTAA VASTAAN NIINKUIN LAPSI, EI PÄÄSE EDES SISÄLLE.
JOS SEURAKUNNAN JÄSEN TAI OSA MENEE HARHAAN, NIIN MUUT KORJAAVAT JA JEESUS YLIPAIMENENA JOHTAA. TUULEE KUULLA MITÄ HENKI SEURAKUNNALLE SANOO. ON TARVITTU PUHDISTUSKEN AIKOJA JA EDELLEEN TARVITAAN, JEESUS ITSE PUHDISTAA PUIMATANTERENSA JA RUUMENET POLTETAAN SAMMUMATTOMASSA TULESSA.
TykkääTykkää
Lisään vielä, että ei kyllä muidenkaan kristillisyyksien hengellisessä tilassa vaikuta olevan hurraamista ainakaan sillä perusteella mitä minä tiedän, joten sillätavalla vanhoillislestadiolaisuus ei ole mitenkään poikkeava liike. Kuitenkaan se ei ole mikään syy sille, että kyllä sitä vähän voi kun kerran muutkin…
TykkääTykkää
Jupe: “Rehellisesti sanottuna (tämä minun mielipiteeni/havaintoni), tämä ”vain me” -oppi on aiheuttanut sen, että paljon paljon ihmisiä on vanhoillislestadiolaisuudessa menossa helvettiin, koska heidän uskonvarmuutensa on siinä, eikä siinä missä sen pitäisi olla, Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.”
Onhan niitä “kuolleita kaloja” tietysti aina joukossa enemmän tai vähemmän, ei ole täydellisen puhdasta porukkaa. Joskus Kristuksen sisäinen tunteminen saattaa olla henkilökohtaisesti ja yhteisesti hakusessa, ja välillä taas armonaurinko paistaa niin että häikäisee. On aina uudelleen hyvä palata alkutekijöihin ja muistuttaa uskomme alkajasta ja päättäjästä, Jeesuksesta Kristuksesta. Uskovaiset saattomiehet voivat olla tukemassa ja lohduttamassa, jos näkökyky jostain syystä meiltä itsekultakin ajoittain sumenee.
Vl-kristillisyydessä on käsittääkseni myöhemmin hieman varauksellisesti suhtauduttu ekstaattisiin armonmerkkeihin, ehkäpä juuri hurmahenkisyyden pelosta, tai että sen perusteella arvioitaisiin toisen ihmisen uskon määrää. Mutta kyllä kokemukselliset “armontuntemiset” ovat kuitenkin ihan yleisesti tunnustettu tosiasia, jotka ovat näyttäytyneet mm. äänekkäinä kiitosääninä ja -hyppyinä enempi varsinkin muutamia kymmeniä vuosia sitten. Kiitosäänet ovat siis olleet “ekstaattisia” armontuntemisia, joissa sydän on kokenut valtavaa kiitollisuutta armon ja syntien anteeksiantamuksen lahjasta. Nykyäänhän niitä harvoin seuroissa kuulee.
Mielestäni emme kuitenkaan voi perustaa uskoamme näihin eri asteisiin armontuntemisiin, vaikka ne olisivat kuinka vahvoja ikäänkuin Kristuksen rakkauden osoituksia. Ne vahvistavat ehkä vaikeina aikoina uskoamme ja toimivat yhteistyössä Jumalan Sanan kuulemisen ja uskomisen kanssa. Ihminen voi uskoa kylmästi tai palavasti eri aikoina elämässään. Joskus käy niin että ensimmäinen armonmerkki tulee vasta aikuisena kovassa kamppailussa, vaikka olisi koko ikänsä ollut lapsuudenuskossa. Uskon määrää ei voi mitata (Luuk 17: 5-6) 5) Apostolit sanoivat Herralle: ”Lisää meille uskoa.” 6) Niin Herra sanoi: ”Jos teillä olisi uskoa sinapin siemenenkään verran, te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: 'Nouse juurinesi ja istuta itsesi mereen', ja se tottelisi teitä…”
Herätyksen alkuvaiheessa näitä armonmerkkejä on runsaammin nähtävänä, kun Hengen tulet palavat voimakkaana. Itse näkisin että armontuntemiset annetaan joillekin herkille sieluille uskonvahvistukseksi. Ennen pitkää on kuitenkin palattava takaisin arkiseen kilvoitukseen, ennenkirjoitetun Jumalan Sanan äärelle. On vahvistettava uskoa syntien anteeksiantamuksen lahjaan äänellisellä evankeliumin saarnalla.
TykkääTykkää
Uskoa ei voi eikä pidä perustaa teologisiin koukeroihin eikä harhoihin. Kun armosta olen saanut tuntea Kristusta, on Hän minussa herättänyt halun tutkia Jumalan sanaa.
Minusta Luther sanoi hyvin kun häntä vaadittiin uskomaan kuten muukin seurakunta uskoi:
”Ellei minua Pyhän Raamatun todistuksilla ja selvillä järkisyillä saada vakuuttuneeksi, sillä yksinomaan paavia ja kirkolliskokoustakaan en voi uskoa. Olen sidottu omaantuntooni ja Jumalan sanaan. Sen vuoksi en voi perua mitään.”
Oikea usko ei ole järjetöntä uskoa, se on armollista lahjaa!
TykkääTykkää
Palaan vielä tähän ketjuun. Viestini tarkoitus oli konkretisoida se, että herätysliikkeessämme on ajateltu eri aikoina hyvinkin eri tavoin keskeisistä opillisista asioista (miten ihminen vanhurskautetaan?). Kovin jyrkät mielipiteet kääntyvät helposti itseään vastaan.
Johnin kommentti siitä, että tunnetutkin kristityt ovat voineet harhautua, mutta oikeassa ollut seurakunta on hoitanut heitä, ei täysin toimi em. esimerkissä, koska ensimmäiset kääntymiset tapahtuivat Laestadiuksen oman kuvauksen mukaan ”armonmerkkimetodilla” (ks Hulluinhuonelainen ss 52-54), jota John pitää ilmiselvästi vääränä. Ts. näin vanhurskauttamisesta ajatteleva Laestadius oli mitä ilmeisemmin aluksi ilman aktiivista seurakuntayhteyttä, kunnes ensimmäiset ihmiset alkoivat kääntyä armonmerkkikokemusten myötä ja siten seurakunta alkoi muodostua kyseisen metodin avulla ja varaan. Uskon kylläkin, että elävää uskoa oli muuallakin samaan aikaan, mutta Laestadius ei mainitse yhteydenpidosta Lapin Mariaan ja muihin uskoviin.
Olof Talliuksen kommenttiin: Laestadiuksen mukaan armonmerkki ei ole pelkää uskoa vahvistava vaan uskoa antava: ”[…] epäileväiselle armonmerkki on ääni taivaasta, joka sanoo: ’Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi’. Tai: ’Tänä päivänä olet oleva kanssani paratiisissa.’ Tästä armonmerkistä, jonka tuo epäileväinen nainen sai kokea ensimmäisenä, tuli pyhä päämäärä kaikille heränneille sieluille, jotka eivät vielä olleet tulleet armoitetuiksi […]” (ks Hulluinhuonelainen s 53).
Ajattelen, että ei ole keskeistä onko sydämen usko saatu synninpäästön vai armonmerkin kautta; kummasakin tapauksessa seurakuntayhteys tulisi nähdä arvokkaana. Seurakunta paitsi herättää paatuneita niin tukee armoitettuja matkallaan. Tärkeintä on kristityn luja luottamus siihen, että synnit on sovitettu ja halu elää Raamatun opetusten mukaan.
Lopuksi: Kannattaa huomata myös se, että vaikka synninpäästön julistaminen on oikein ja raamatullista, Raamattu ei suoraan sano, että se on *ainoa* oikea tapa saada usko sydämeen. Evankeliumi tietona siitä, että Jeesus on ylösnoussut ja sovittanut synnit, on synninpäästöä laajempi käsite ja on Jumalasta kiinni, kuinka ja millaisen prosessin kautta ihminen uskoo tämän tiedon todeksi. John, kukaan ei varmasti halua mitätöidä kokemustasi parannuksenteosta. Samaan aikaan ei mielestäni ole oikein myöskään mitätöidä toisten henkilöiden kokemuksia, olivatpa ne tapahtuneet ”armonmerkkien” tai synninpäästön kautta. Meillä ihmisillä ei ole tähän Raamatun mukaan oikeutta vaan tästä annetaan lopullinen ja oikeiden mukainen tuomio viimeisenä päivänä.
TykkääTykkää
Tärkeää keskustelua kaikki tyynni!
Apinavertauksesta tuli mieleen juuri lehdestä lukemani elokuvan esittelyteksti: ihmisestä on aina puhuttu eläinten kautta… Käyttihän Jeesuskin paljon vertauksia! No, kuten sitä koskevissa kommenteissa todettiinkin, asia on tärkeä, ilmaisua voi miettiä. Asia on jopa NIIN tärkeä, että ehkä karkeakin ilmaus on tarpeen toiminnan synnyttämiseksi.
TykkääTykkää
…kyllä ne on nämä oppirakennelmat niitä varten, jotka haluaa niistä kiistellä. Lapsen usko riittää. Viimeisen tuomion kysymyksistä minä en muista muita kuin: Milloin vaatetitte? Milloin majoititte? Milloin syötitte? Nämä olivat perusteena jaolle vuohiin ja lampaisiin. Noiden toteuttamisen _lisäksi_ muistan Raamatustani kehotukset saarnaamiseen ja kastamiseen ja Jeesuksen kertoman vertauksen kylvömiehestä.
TykkääTykkää
Tämä keskustelu on koko lailla sivunnut ja ollut suoraan keskustelua äärimmäisen tärkeästä asiasta, vanhurskauttamisesta. John, ja muutkin, oletteko tutkailleet juuri ilmestynyttä Hanna Nurmisen väitöskirjaa aiheesta? Löytyy netistä. Itse sitä vähän tutkiskelin, ja minusta se auttaa ymmärtämään ja selkeyttämään monia asioita uskon pohjimmaisesta olemuksesta. Suosittelen lämpimästi.
TykkääTykkää
Yllä oleva kommentti Kesäkukalta. Tietsikka ei näköjään löydä tuota samaa nimimerkkiä.
TykkääTykkää
Ja väikkäriin tutustuminen voi auttaa myös ymmärtämään tämän viestiketjun eri näkökulma- ja painotuseroja em. asiassa. Itse pidin lukemastani, ja suosittelen lämpimästi tutustumaan.
TykkääTykkää
Kiitos Kesäkukka tästä!
Mitä tuossa noita johtopäätöksiä luin nopeasti, tulin siihen käsitykseen, että nykyään meillä on ehkä jotain noiden kahden väliltä tai molemmista vähän jotain.
TykkääTykkää
Väitös juuri luettavana. Erittäin mielenkiintoista. Erittäin avaavaa. Suosittelen lukemista ihan kaikille.
Minä kuulen molempien linjojen mukaista opetusta vielä tänäkin päivänä. Toivottavasti tämä aiheuttaa oikeanlaista keskustelua.
Erittäin positiivisena näen sen, että myös Päivämies uutisoi asiasta! Niin paperilehdessä kuin verkossa.
TykkääTykkää
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/166230
TykkääTykkää
Samaa mieltä. Molempien linjojen opetusta kuulee vielä tänäkin päivänä.
Ja tosiaan, hyvää luettavaa, ihan kaikille!! Teksti on hyvin selvää ja ymmärrettävää. Toivotaan hyvää ja oikeanlaista keskustelua!
TykkääTykkää