Näetkö taivaan?

Väitän, että olemme niin tottuneita arkemme toimintatapoihin, ettemme useinkaan huomaa pieniä emmekä edes isoja asioita ympärillämme. Asioiden huomaaminen vaatii pysähtymistä. Nopealla mielikuvaharjoittelulla tämä voidaan todentaa. Kun mietit kotiympäristöäsi ja pysähdyt katsomaan ympärilläsi olevaa elämää, huomaatko jotain sellaista, jota et aiemmin ole huomannut? Oletko jo huomannut, että lehdet ovat alkaneet kellertää, syyskuu on vaihtumassa lokakuuksi ja työviikko kääntynyt viikonlopuksi? Pieniä ja suurempia asioita tapahtuu, elämme niiden mukana ja tottumus ajaa meidät sokeutumaan asioiden edessä. Toimimme niin kuin olemme toimineet aina ennenkin. Harva meistä etsii korvapuusteille uutta reseptiä, kun on kerran oppinut yhden tai vaihtaa työreittinsä vaihtelun vuoksi.

Tottumus ulottuu elämässämme aivan kaikkeen. Arkiasioissa tottumuksella on hyvät puolensa. Asiat sujuvat usein nopeammin ja tehokkaammin, kun toistamme oppimiamme asioita ja luomme hyviä ja kohtuullisia tapoja hallita arkea. Eikä siinä ole mitään pahaa. Ihminen, perhe tai yhteiskunta eivät toimi ilman normeja ja jatkuvuutta. Sitä paitsi monet arjen ikävät asiat vaativat tottumusta ja jopa turtumista tullakseen tehdyiksi. Tottumuksen huonot puolet ovat kuitenkin jopa katastrofaalisia. Tottumus peittää silmämme edessämme olevilta asioilta – jopa kokonaisilta todellisuuksilta.

Uskovan ihmisen elämässä on läsnä koko Jumalan todellisuus. Jumala ei ilmoita itseään luomakunnalleen kiiltokuvamaisena valkopartaisena taivaan Isänä, joka katsoo ihmisen puoleen joko hymyillen tai äärimmäisen ankarasti. Jumala ei ole myyjäistoimikunta, sisarilta tai rutinoitunut ja suoritusmainen seuroissa käynti. Jumala ei ole myöskään  etäinen ja unohtamiseen tarkoitettu pelastusyksikkö, joka toimii ja auttaa,  kun meille sopii. Tottumukseltamme emme useinkaan näe Jumalasta ja uskon todellisuudesta muuta kuin sen, minkä olemme tottuneet näkemään. Näemme Jumalan rauhanyhdistyksen kahvijonossa, Siionin laulujen apsissa ja suviseurojen tunnelmassa. Olemme tottuneet näkemään Jumalan sellaisissa asioissa. Mutta emme huomaa, että olemme muovanneet Jumalasta silloin sellaisen kuin itse haluamme sen sijaan, että avoimesti olisimme valmiita etsimään, millainen Jumala on.

Olemmeko me, vanhoillislestadiolaiset kristityt ihmiset, tottumuksen ja sen tuoman mukavuuden ohessa muokanneet herätysliikkeestä nukutusliikkeen? Toivommeko kuulevamme keinuvia, saarnanuotilla pidettyjä seurasaarnoja, joiden aikana voi liittyä turvalliseen ja sopivasti unettavaan yhteisöllisyyteen? Toivommeko, ettei puhuja esitä liian lähelle tulevia kysymyksiä omasta uskostamme, kun emme tiedä mitä osaisimme vastata? Tai toivommeko, että lapsemme tai ystävämme eivät esittäisi vaikeita uskoon liittyviä kysymyksiä? Onko tottumus nähdä vanhoillislestadiolaisuus ja oma usko tietynlaisena sulkenut silmämme siltä, mitä ympärillämme on?

Kristinusko on upea uskonto. Se on ehtymättömän mielenkiintoinen, järisyttävän jännittävä ja täynnä uskomattoman häkellyttäviä paradokseja. Jos toistamme itsellemme, että ”usko on lapsenkaltaisille” tarkoittaen sitä, että on parempi olla ihmettelemättä, kysymättä, hämmentymättä ja ajattelematta, suljemme helposti mahdollisuuden tutustua Jumalaan, Pyhään Kolminaisuuteen, ja sen salaisuuksiin. Emme voi silloin löytää ihmeteltävää Jumalan täydellistä suunnitelmaa, Raamatun jännittäviä kuvauksia uskovista ihmisistä, hämmentyä Kristuksen totaalisesta kärsimyksestä emmekä ihastella, miten rakkaina Jumala pitää meitä ihmisiä. Pahimmillaan teemme ”lapsellisuudesta” epäjumalan, joka ei vahvista uskoamme – päinvastoin. Se voi epäjumalana jopa viedä uskon. Yhtä helposti kuin ihmettelemme, miten taas on viikonloppu vaikka viikko vasta alkoi, hengellinen elämämme typistyy tuttujen fraasien toistamiseksi ja sen uskomiseksi, ettei hengellinen elämä sisällä itsenäistä ja aktiivista hengellistä toimintaa, vaan tarkoittaa mukavaa hengailua uskovaisten kavereiden kanssa.

Vaikka kristinuskon vanhurskauttava julistus perustuu yksin Kristukseen emmekä voi vanhurskauttamisemme eteen tehdä mitään, usko ei ole passiivista. Kristus ei elänyt ja kärsinyt, jotta meillä olisi helppo ja mukava elämä. Hän eli ja kärsi, jotta me pelastuisimme. On täydellisen totta, että Jumalan pelastava työ on Kristuksessa, joka koko persoonassaan on tullut maailmaan, luopunut oikeudestaan olla Jumala ja ottanut ihmisen muodon. Kristus on koko ihmiselämänsä ajan kulkenut kohti ristiä vuodattaakseen verensä ja uhratakseen itsensä minun ja sinun puolesta. Kristus on verta hikoillen piehtaroinut tuskassa ja ahdistuksessa Getsemanen puutarhassa, huutaen rukoillut Isää armahtamaan hänet tulevalta karmaisevalta kuolemalta. Kristus on Getsemanen yössä nähnyt edessään koko maailman, minun ja sinun, syntisyyden ja tuntenut pahuuden armottoman ja raastavan taakan harteillaan. Getsemanen yö ennen Golgatan ristiä, oli Kristukselle valmistautumista kuolemaan.

Kuten tiedämme Isä ei armahtanut Poikaansa, vaan hänen rakkautensa ihmistä kohtaan oli suurempi kuin kuolema. Isä, Pyhä Henki ja kaikki taivaan enkelit vahvistivat ja rohkaisivat Kristusta Getsemanessa tulevaan kärsimyksen huipentumaan. Kristus ei totuttanut itseään maailman pahuuteen ajatellen: sellaista elämä on. Hän ei ummistanut elämänsä aikana koskaan silmiään eikä jättänyt sanomatta, kysymättä, vastaamatta, toimimatta ja hämmästelemättä. Kristus ei tottunut maalliseen elämäänsä, vaan hänen edessään näkyi koko elämän ajan kirkkaana hänen elämänsä tarkoitus. Kristus katsoi koko elämänsä ajan pidemmälle kuin Golgatan keskimmäiselle ristille. Hän katsoi taivaaseen, jossa hän näki jo sijan itselleen ja valtakunnalleen. Ilman tätä näkyä Kristuksen ei olisi kannattanut antaa itseään vangittavaksi, kiusattavaksi, ruoskittavaksi, kidutettavaksi ja tapettavaksi raa’alla väkivallalla. Mutta Kristus näki pakahduttavan onnellisuuden taivaassa ja kulki sitä kohti. Kiusattuna ja kaikessa ahdistettuna Kristus eli kolmekymmentä vuotta taivasta varten.

Risti on pelastuksemme perusta, mutta se estää meitä myös tottumukselta. Ristiin ei voi tottua. Se havahduttaa meitä. Kun uskallamme riisua tottumuksen paaduttavat silmälaput, emme voi olla havahtumatta ristiä katsoessa. Risti on teloitusväline. Se on symboli maailman pahuudelle, mutta vielä enemmän totaaliselle ja täydelliselle vanhurskaudelle. Koska ristin voima on tämän ajan ylittävä, siihen syventyminen ja sen mietiskeleminen karisuttavat tottumusta ja penseyttä. Kun katsot verta hikoilevaa Kristusta ristinpuulla, mitä ajattelet?

Olemmepa sinkkuja tai ison perheen vanhempia, työttömiä tai ylityöllistettyjä, askeettisia tai aktiiviharrastajia, löydämme syyn siihen, ettei meillä ole aikaa Jeesukselle. Olemme taitavia perustelemaan, miksi aikaa ei löydy Raamatun lukemiselle tai hengelliselle keskustelulle ystävän tai puolison kanssa. Olemme taitavia oikeuttamaan tottumuksen. Kun totutamme itsemme siihen, että on hyväksyttyä maallisten asioiden takia toistuvasti olla antamatta aikaa hengellisille asioille, on hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä on elämän tärkeysjärjestys. Ellemme pysty säilyttämään taivaaseen suunnattuja ja avattuja silmiä kadotamme päämäärämme, arvojärjestyksemme ja pahimmillaan iankaikkisen elämämme Jumalassa. Pahuus ei ole niin taitamatonta, että se kätkeytyisi vain silminnähtävään ja tunnistettavaan pahuuteen. Pahuus on niin ovela, että se toimii myös hyvältä näyttävissä asioissa. Siksi Jeesus itse neuvoi opetuslapsiaan: ”Olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset” (Matt. 10:16).

Jeesus tiesi, että vastakohtaisuuksia tarvitaan. Hän antoi yllättävän ja uskaliaan toimintaohjeen, joka vaikuttaa täysin paradoksaaliselta. Jeesus käskee olemaan saman aikaisesti älykäs ja viaton, käärme ja kyyhkynen. On hyvin vaikeaa kuvitella ihmistä, joka olisi näitä samanaikaisesti. Jeesuksen mukaan maailmassa toimiminen edellyttää tottumuksen karistamista, käärmeen älykkyyden ja oveluuden yhdistämistä kyyhkysen lempeyteen ja terävän älyn yhdistämistä lämpimään sydämeen.

Mieleltään laiskuuteen taipuva ihminen pelkää aina muutoksia. Hän tuntee olonsa turvallisesi silloin, kun asiat sujuvat ”niin kuin ennenkin” ja yhdistää mielellään maallisiin asioihin lauseen ”kuten isämme ovat ennenkin uskoneet”. Tällaiset ihmiset ovat valmiita muuttamaan Vuorisaarnan autuaaksi julistuksen helpompaan muotoon: ”Autuaita ovat täysin tietämättömät, sillä he saavat nähdä” (vrt. Matt. 5:1–12).

Jos olemme rohkeita, uskallamme luopua tottumuksesta kaikessa, mikä liittyy kristinuskoon. Miksi? Jotta voisimme nähdä, millainen Jumala todella ilmoituksensa perusteella on. Mikään totuutta etsivä kysymys ei voi koskaan viedä kauemmas Jumalasta, koska Jumala on Totuus. Onpa totuuden tavoittelu biologiaa, lääketiedettä, matematiikkaa, teologiaa tai hoitotiedettä, mikään, mikä todella etsii totuutta, ei voi viedä kauemmas Jumalasta. Samalla logiikalla uskovainen, joka lukee itse Raamattua ei voi koskaan joutua kauemmas Jumalasta. Raamattu on Jumalan omaa puhetta. Miten sellainen, mikä on Jumalasta, voisi viedä uskovaista kauemmas Hänestä? Sitä paitsi, Raamattu on uskovalle evankeliumia. Eihän evankeliumi aiheuta syntiä eli eroa Jumalasta. Evankeliumi vie aina lähemmäs Jumalaa ja kirkastaa tottumuksen ja synnin sumentamia silmiämme näkemään sen, minkä Jeesus näki Getsemanen epäilyksissä: taivaan. Vain päämäärä auttaa meidät rohkeiksi karistamaan tottumuksen laput silmiltämme ja käyttämään tähän apuna käärmeen viisautta.

Parhaimmillaan se, että uskallamme luopua tottumuksen tuomasta näennäisestä turvasta tai kiireen antamasta tekosyystä, avaa meille huikean uskon näköalan. Näemme ehkä hetken aikaa kirkkaammin uskomme päämäärän. Saamme voimaa kilvoitella syntiä vastaan ajatusten lisäksi konkreettisissa teoissa. Muistamme, miksi joudumme uhrautumaan, taistelemaan ja kärsimään. Näemme suuren Voittajan esikuvan ja osaamme suhteuttaa arjen asiat oikeaan mittakaavaan ja tärkeysjärjestykseen. Vaikka esimerkiksi perhe ja ystävät ovat meille monelle yksi elämämme tärkeimmistä asioista, ne eivät uskovalle ihmiselle voi olla tärkeintä. Tärkein on aina Kristus, eläväksi tekijä. Hän avaa silmämme, jos annamme sen tapahtua. Vain avatuilla silmillä näkee päämärän ja uskaltaa kulkea sitä kohti tottumusta uhmaten.

82 kommenttia artikkeliin ”Näetkö taivaan?

  1. ”Jos toistamme itsellemme, että ”usko on lapsenkaltaisille” tarkoittaen sitä, että on parempi olla ihmettelemättä, kysymättä, hämmentymättä ja ajattelematta, suljemme helposti mahdollisuuden tutustua Jumalaan, Pyhään Kolminaisuuteen, ja sen salaisuuksiin.”

    Hyvin sanottu. Lapsihan nimenomaan on utelias, näkee mielenkiintoista kaikkialla ympärillään ja kyselee kaikesta mahdollisesta. Eikö meidänkin lapsenkaltaisuutemme pitäisi olla tällaista – uteliasta ja kyselevää mutta samalla aikaa luottavaista.

    Tykkää

  2. Aamen.

    Kiitos äärimmäisen osuvasta ja tärkeästä kirjoituksesta. Tottumuksen turtumus häiritsee paitsi uskonelämää, myös hyvää maallista elämää. Jos emme tottumuksen sumentamilla silmillämme näe ihmisiä ympärillämme, emme näe heidän mahdollista hätäänsä, emmekä voi rientää auttamaan. Jos emme näe kotiamme osana maatamme ja Suomea osana maailmaa, emme pysty tekemään oikeita valintoja arkielämässä ja yhteiskunnassa. Jos emme näe luontoa ympärillämme, emme välitä ilmastonmuutoksesta ja tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksista.

    Silmien avaaminen voi tuntua ahdistavalta, mutta siihen on kätketty siunaus: kysymällä ja etsimällä totuutta pääsemme lähemmäs Jumalaa. Oma kokemukseni silmien avaamisesta uskonelämässä on juuri tällainen: Totunnaistapojen ja valmiiden vastausten hylkääminen oli ensin ahdistavaa, mutta sitten se herkisti sydämeni etsimään Jumalaa uudella tavalla. Olen nykyään paljon epävarmempi siitä, miten uskon, mutta Kristuksen läsnäolo ja taivaantoivo lämmittää sieluparkaani enemmän kuin ennen.

    Jos avaa silmänsä lähimmäisille ja maailman hädälle, tuoko sekin mukanaan muutakin kuin ahdistusta? Mikä on siihen kätketty siunaus?

    Tykkää

  3. Lapsenkaltainen usko herätti mielenkiintoisia ajatuksia, kun annoin itselleni vapauden pysähtyä ja ajatella. Maustetta mietteisiin antoivat lastenlapset, joiden kanssa olen saanut viettää muutamia päiviä.
    Yleensä meillä on aika kiiltokuvamainen selitys lapsenkaltaiselle uskolle. Eivät lapset sokeasti usko ainakaan koko ikäänsä kaikkea, mitä heille sanotaan. Kuulemme usein samastakin aiheesta kysymyksiä Miksi?, Miksi? ja MIKSI? Ehkä samaa vielä seuraavanakin päivänä, ensi viikolla ja… Jossakin vaiheessa lapsi myös sanoo tai huutaa Enkä!, En! ja En varmasti! Eikö tämä kaikki kuulu lapsen terveeseen kehitykseen?
    Lapset ovat myös eriluonteisia, joku on ujo, toinen ärhäkkä, yksi seurallinen, toinen erakko, on kyselijöitä, jyrääjiä ja mukautujia, helposti väsyviä, aina innostuvia ja hitaasti syttyviä; kaikki nämä joskus samassakin perheessä.
    Joku lapsista sairastaa jotakin vähän väliä, jollakin on pitkäaikainen sairaus, jotkut näyttävät olevan aina terveitä.
    Kaikkia näitä hoivataan ja ohjataan (toivottavasti) rakkaina lapsina ja perheen jäseninä!

    Tykkää

  4. Paljon samaa olen kokenut Matleenan kanssa.
    Viimeisen kappaleen kohdalla tulee mieleen viime tuomiosunnuntai, jolloin kuulin ”epäuskoisen” papin saarnan aiheesta viimeinen tuomio, josta Jeesus puhuu Matteuksen evankeliumin 25. luvussa. Ainakaan tämän päivän ihminen ei voi viimeisellä tuomiolla sanoa, että ei olisi tiennyt (tai nähnyt) maailman asunnottomista, alastomista, vaatteettomista, nälkäisistä ja janoisista, sairaista ja vangituista. Minusta on kovin puhuttelevaa, että juuri näistä on Herran tuomion yhteydessä kysymys!

    Tykkää

  5. Kyllä se vaikuttaa siltä, että ollaan väsytysliikkeeksi muututtu. Niinhän siinä käy, ku ihmiskeskeinen evankeliumi saa valtaa. Usko vaan synnit anteeksi ja keskity siihen, mikä on sulle tärkeintä, äläkä vaivaa päätä sillä, mikä on Jumalan tahto, ku saatat pian järkeillä liikaa ja usko mennä (ummmm… Missäkähän Raamatussa noin sanotaan?!? :O). Se on paha, kun kristillisyys on enemmän sitä, että koska nuo muut ei pelastu, niin meidän täytyy siis pelastua, kuin sitä mitä sen kuuluisi olla.

    Joku sanoo, että ei Raamatun lukemattomuus ole Jumalan sanan/Jumalan halveksumista. Joku saattaa ymmärtää tämän: Pahinta ei ole se, että sinua kiusataan, pahinta on se, että sinua ei edes huomioida mitenkään. Joku saattaa ymmärtää myös tämän: Mies/Vaimo/Ystävä kirjoittaa sinulle 66 kirjettä, jotka koskevat teidän suhdetta. Sinä et vaivaudu edes lukemaan niitä. Kuinka voisit ylläpitää suhdetta ystävään, jonka viestit eivät kiinnosta sinua? Lisäisin vielä, että rukous on myös tärkeä asia jumalasuhteessa. Ihmettelen, että ihminen voi olla yhteydessä Jumalaan, eikä se vaikuta mitenkään hänen elämäänsä muuten kuin opittujen tapojen osalta.

    Millainen avioliitto on sellainen, jossa ei pystytä keskustelemaan mistään asioista? Avioliitto, jossa vaimo ei ole kiinnostunut miehestä eikä mies vaimosta? Joku saattaa sanoa, että no eihän näitä kahta asiaa voi verrata. Uskoakseni Paavali (ja Jumala) on asiasta aivan eri mieltä. No Paavalihan sanoi paljon muutakin erikoista, joten eihän niitä kannata ottaa tosissaan. Raamattu opettaa, että avioliitto kuvaa ihmisen suhdetta Jumalaan (seurakunnan suhdetta Kristukseen), ainakin minun Raamattuni.

    Tykkää

  6. Rakkauden apostoli Johannes kirjoittaa jotain sellaista, mikä ei ehkä kovin hyvin sovellu tämän ajan ihmiskeskeiseen evankeliumiin eikä oikeastaan siihenkään, millainen kuva monella saattaa olla rakkauden apostolista:

    ”Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo: ”Minä tunnen hänet”, eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä. Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme. Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.” (1. Joh. 2:3-6)

    ”Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä. Joka rakastaa veljeänsä, se pysyy valkeudessa, ja hänessä ei ole pahennusta. Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä hän tiedä, mihin menee; sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.” (1. Joh. 2:9-11)

    ”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.” (1. Joh. 2:15-17)

    ”Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt.” (1. Joh. 2:29)

    ”Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut. Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.” (1. Joh. 3:6-10)

    ”Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” (1. Joh. 3:18)

    ”Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut.” (1. Joh. 3:24)

    ”Jos joku sanoo: ”Minä rakastan Jumalaa”, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.” (1. Joh. 4:20)

    ”Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä. Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat” (1. Joh. 5:2-3)

    ”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.” (1. Joh. 5:18)

    ”Ja nyt, rouva, minulla on sinulle pyyntö, ei niinkuin kirjoittaisin sinulle uuden käskyn, vaan minä kirjoitan sen, joka meillä alusta asti on ollut: että meidän tulee rakastaa toinen toistamme. Ja tämä on rakkaus, että me vaellamme hänen käskyjensä mukaan. Tämä on käsky, että teidän, niinkuin olette alusta kuulleet, tulee siinä vaeltaa.” (2. Joh. 1:5-6)

    ”Rakkaani, älä seuraa pahaa, vaan hyvää. Joka hyvin tekee, se on Jumalasta; joka pahoin tekee, se ei ole Jumalaa nähnyt.” (3. Joh. 1:11)

    Tykkää

  7. Pari muuta ”kirsikkaa kakkuun”:

    Jaakob:

    ”Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan; hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli. Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.” (Jaakob 1:22-25)

    Jumala profeetta Hoosean kautta:

    ”Minun kansani joutuu häviöön, sillä se on taitoa vailla. Koska sinä olet hyljännyt taidon, hylkään minä sinut, niin ettet saa olla minun pappinani. Koska olet unhottanut Jumalasi lain, unhotan myös minä sinun lapsesi.” (Hoosea 4:6)

    Jeesukselta vielä viimeinen sana:

    ”Miksi te huudatte minulle: 'Herra, Herra!' ettekä tee, mitä minä sanon?” (Luuk. 6:46)

    Kieroutunut ajatus lapsenomaisesta uskosta, että ei tarvitse itse ajatella mitään, ei ole raamatullinen. Autuaaksijulistamisessa Jeesus sanoo, että autuaita hengellisesti köyhät (Matt. 5:3). Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Sitäkö, että kristitty ihminen on tai tulee olla tyhmä? Ei se voi tarkoittaa sitä, koska Jeesus sanoo, että ”… olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset” (Matt. 10:16). Voisikohan olla, että Jeesus tarkoittaa sitä, että se, joka tuntee olevansa hengellisesti köyhä, on riippuvainen Jumalan sanasta, tuntee, että on hengellisesti köyhä ja haluaa siksi oppia tuntemaan Jumalan Pyhää sanaa ja sitä kautta pääsemään lähemmäksi jumalaa, että vahvistuisi hengellisesti?

    Toinen ajatus. Autuaaksijulistamisessa Jeesus sanoo myös, että ”Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan” (Matt. 5:6). Mitäköhän tällä tarkoitetaan? Sitäkö, että kristityn tahto on tehdä vanhurskautta vai vain esittää, että kyllä tämä minua kiinnostaa? Mikä meitä opettaa paremmin tekemään vanhurskautta, kuin Jumalan sana?

    Kolmas ajatus. Autuaaksijulistamisessa Jeesus sanoo myös, että ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan” (Matt. 5:8). Onko sellainen ihminen puhdassydäminen, eli sellainen, jolla on puhtaat motiivit, joka haluaa vain kupata Jeesuksen sovintoverta, eikä tehdä Hänen tahtoaan, oppia tuntemaan Häntä, toimia Jumalan valtakunnan parhaaksi?

    Neljäs ajatus liittyen autuaaksijulistamiseen. Uskon, että Jeesus puhuu tässä kristityn ominaisuuksista. Ei siten, että sieltä voisi poimia yhden ja ajatella mukavasti, että kyllä tämä tästä. Aika moni ateistikin on laupias tai armollinen tai jopa rauhantekijä jossain määrin.

    Tykkää

  8. Eräs saarnaaja on todennut näin:

    ”Sinä ole ainut Jeesus, jonka joku tulee koskaan tuntemaan, sinä olet ainut Raamattu, jota joku tulee koskaan lukemaan.”

    Sama saarnaaja sanoi myös jotenkin tähän malliin:

    ”Olen sairas sellaiseen kristillisyyteen, joka kantaa ristiä kaulassaan, mutta ei ristiinnaulittua Kristusta sydämessään”

    Olisiko tämän saarnaajan sanoja aihetta pohtia enemmänkin? Me ollaan hirvittävän nopeita sanomaan, että meillä on Pyhä Henki, mutta noilla muilla ei. Aa okei no katotaas: Monesti sanotaan, että kyllä ne X kristillisyyden edustajat on tosi mukavia ja ystävällisiä ja ilmeisesti kristillisiä arvoja ylläpitäviä ja ohoh niillä on paljo enemmän uskon hedelmiäkin kun meillä, mutta kattos kun niiltä se puuttuu PH… Allright, ja nämä ”väärän hengellisyyden” ihmiset sen lisäksi, että heillä on selvä lähimmäisen rakkaus, lukevat vaikkapa Raamattua ja harjoittavat vielä evankeliointiakin, mikä on Jeesuksen käsky? Me ei harjoiteta mitään, vaan meille riittää se, että ”käytöksellä saarnataan”, eikä koskaan lueta Raamattua, että mitä se opettaa jne. Mutta minkäs teet, kun meillä on PH ja niillä muilla ei. Se, että julistaudutaan maailman ainoaksi oikeaksi kristillisyydeksi, on mielestäni erittäin typerää, koska vapauteen sisältyy myös vastuu. Esimerkiksi vastuu koko maailman evankelioimisesta, kuuliaisuudesta Jumalan sanalle, ristin kantamisesta jne. Lestadiolaisen alkuheräyksen aikoina oli selvää, että evankeliumia viedään eteenpäin, mutta surettaa nähdä, että ensimmäinen rakkaus on kylmentynyt, ja nyt halutaan vain haalia sitä mikä liittyy jotenkin sanoihin MINÄ, ME jne. Laestadius jopa saarnasi, että kristittyjen tulee tehdä parannusta siitä, että he eivät puhuttele suruttomia. Ei ei ei, istutaan vaan seuroissa ja uskotaan OMAT synnit anteeksi. Eikö Jeesus sanonut useita kertoja, että hedelmistään puu tunnetaan? Apostoli Johannes myös sanoi, että ”Kun tiedätte, että hän (tämä omana lisäyksenäni: Johannes puhuu Kristuksesta edellisessä jakeessa) on vanhurskas, te myös käsitätte, että jokainen, joka noudattaa vanhurskautta, on syntyisin Jumalasta.” (1. Joh. 2:29). Mielestäni olisi jo aika herätä ja alkaa miettimään, että ”aa niin tosiaan ne hedelmät…” ja tehdä jotain johtopäätöksiä ja miettiä, että olisiko aika tehdä parannus.

    En ymmärrä, mistä kaikki tämä naurettava lapsellisuususko on peräisin, en ainakaan omasta Raamatustani löydä sellaista. Lapsenkaltaisen uskon löydän, mutta sillä ei ole mitään tekemistä lapsellisuuden ja tyhmyyden ja hengellisen laiskuuden kanssa. Ihmettelen, että kuinka kukaan Raamattua lukeva (ainiijjoo, harvat etes lukee) pystyy tosissaan sanoa, että ”Rauha, Rauha” ja ”Herran temppeli, Herran temppeli”, kun ei paljon siltä näytä.

    Olen joskus ihmetellyt, että eikö Jehovan todistajat (tai mormonit) koskaan kyseenalaista mitään. Ensimmäinen pointti on, että cmoon, uskonto (kyllä, kysymys on uudesta uskonnosta, koska kristittyjä he eivät ole) perustettiin joskus parisataa vuotta sitten ja ylläriylläri, kaikilla muilla kristityillä (joina hekin itseään pitävät) on keskenään yhtenevät Raamatun käännökset ja kaikki muut kristityt tunnustavat kolmiyhteisen Jumalan, paitsi he. Melkoinen satusetä pitää olla, että saa kaikki Jeesuksen jumaluudesta kertovat kohdat selitettyä ulos Raamatusta. Samalla tavalla olen miettinyt sitä, että jollain tavalla sama juttu meillä. Kaikille on vain hoettu lapsesta asti, että ainoa oikea kristillisyys ja sillä sipuli, ettei kukaan edes lue enää Raamattua, kun se on niin ”selvä” asia. Kyllä tämä tästä kun pysytään remmissä…

    Tykkää

  9. Viimeisen kappaleen ensimmäinen lause Roosan kirjoituksesta vähän muokattuna mielestäni realistisemmaksi:

    ”Se, että uskallamme luopua tottumuksen tuomasta näennäisestä turvasta tai kiireen antamasta tekosyystä, voi parhaillaan antaa meille elävän uskon Kristuksessa”. Tämä siksi, että niin harvalla on elävää uskoa ja se koskee myös meidän piirejä. En viitsi vängällä kutsua eläväksi uskoksi sellaista, joka ei halua tehdä mitään, mitä Raamattu elävältä uskolta odottaa, koska se ei ole raamatullista. Mielestäni olisi aiheellista esittää itselle kysymys: Mistä tiedän, että olen elävässä uskossa? Eikö Raamattu puhu siitä aika paljon? Se ei auta, jos osaa riittävästi Raamattua, että osaa lainata jotain siihen suuntaan, että ”Henki meidän henkemme kanssa todistaa, että olemme Jumalan lapset”. Kaikki varmaan meidänkin kristillisyydessä osaa tämän.

    Mitenkäs se (taas) menikään meidän opin mukaan? Jos ihmisellä on Pyhä Henki, hänen tulisi spontaanisti toimia oikein? No ei sekään kuulosta täysin epäraamatulliselta, harmi vaan, että em. asia herättää epäilyksiä siitä, mikä liikkeemme hengellinen tila on. Oikeastaan sekin on raamatullista, että vain harvat pelastuvat ja tämä koskee niitä, jotka sanovat olevansa eläviä kristittyjä (kaikkihan sanovat), ei ”kaikkia niitä muita paitsi meitä”:

    ”mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät… Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.” (Matt. 7:14,21)

    Joskus ihmettelen itsekin, riivaako minua vain omanvanhurskauden perkele (niin kuin Laestadius asian ilmaisisi), kun ajattelen näin, mutta vaikka minua riivaisi omanvanhurskauden perkele ja seitsemän muuta perkelettä siihen päälle, en voi mitään sille, että luen Raamattua ja näen, että kaikki ei taida olla aivan ”jees”. Joskus tuntuu myös siltä, että on todella vaikea kokea pyhien yhteyttä ja tuntuu siltä, että tulee oikein sairaaksi siitä, että tuntuu, ettei tämä yhteisöllisyys korvaa yhteyttä, jonka Pyhä Henki ilmeisesti Raamatun mukaan luo. Herra meitä auttakoon!

    Tykkää

  10. Hyvä kirjoitus Roosalta.

    Minä olin aina kiltti lapsi. Murrosikäkin meni ilman juuri mitään kapinointia – tämä äitini toteamana. Minulle ja varmaan useimmille muillekin (yli-)kilteille lapsille lapsenomainen usko voi tarkoittaa sitä, että opetetut ja opitut uskonasiat uskotaan/hyväksytään sen enempää kyselemättä ja epäilemättä.

    Minusta tuntuu, että minulla on jo melko pienestä asti ollut sellainen epäilyksen-/ajatuksenpoikanen, että vanhoillislestadiolaisuus ainoana oikeana ja pelastuvana uskona kuulostaa oudolta. En kuitenkaan koskaan ollut sitä asiaa mielessäni käsitellyt, olivathan seurapuhujatkin varoitelleet monesti ”järkeilyn” vaaroista.

    Vasta vuosi sitten uskaltauduin pikku hiljaa, vähä vähältä tutustumaan asiaan. Yksi merkittävä ponnahduslauta oli Anna-Liisa Valtavaaran kirja Kiltteydestä kipeät. Kirjassa on luku ”Uskovaisen kodin kiltit lapset” (ja ehkä muitakin vastaavia; oma kirjani taitaa olla tällä hetkellä jollakin lainassa), joka tuntui puhuvan kuin juuri minusta. Ellen muista väärin, luvun ajatus on tämä: uskovaisen kodin kiltti lapsi ei kysele, ei epäile, ei kyseenalaista. (On muuten mainio kirja, suosittelen kaikille kilteille ja niille, joilla on vaikeuksia sanoa ”ei”.)

    Eivät kiltit uskalla tai halua kysellä saati epäillä. Eivätkä uskalla haastaa tottumuksiaan, avata silmiään, kohdata todellisuutta. Se on pelottavaa, vähintäänkin jännittävää, ja siitä tulee paha ja syyllinen olo.

    Onneksi minä uskaltauduin kyseenalaistamaan ja pohtimaan uskonasioita ja tutkimaan Jumalan sanaa. Nyt tunnen uskoni olevan ainoastaan vahvempi. Ja eritoten uskoni Jeesukseen henkilökohtaisena vapahtajanani on vahvistunut, vaikka uskoni ”Jumalan valtakuntaan” (= vanhoillislestadiolaisuuteen) on vastaavasti heikentynyt – mutta näinhän näiden kahden asian järjestyksen pitäisi ollakin. Ei Jumala tuomitse ihmisjoukkoja kerrallaan vaan kunkin erikseen. ”Tässä matkasaatossa” tuntuu turvallisemmalta ja muutenkin mukavammalta olla mukana, kun jalat saavat levätä Kristus-kalliolla.

    Tykkää

  11. Jupe ja Tuhatkauno. Kiitos. Usein kysyn samoja kysymyksiä. Kaipaan pyhuen yhteyttä ja keskusteluja, joissa tunnen ”katso Kristus keskellämme”. Niin harvoin enää saan tuntea sitä. Enkä juuri koskaan missään tilaisuuksissa, seuroissa rauhanyhdistyksellä. Kaipaan sitä lohtua, minkä vain Kristuksen läsnäolo ja tunteminen antaa. ”Missä kaksi tai kolme kokoontuu minun nimeeni, siellä olen heidän keskellänsä…” Tätä kaipaan. Tämä ainoastaan antaa tunteen pyhien yhteydestä. Kohtaamuset seuroissa ovat niin pinnallisia, ajallisia, että jään usein tyhjäksi, araksi, yksinäiseksi. Haluan tuntea ja nähdä omakohtaisesti sitä rakkautta, josta puhutaan, mutta josta on puutetta.

    Tykkää

  12. Kiitos herättävästä kirjoituksesta!

    Jupelle, armonsaaneiden joukossa on ollut ja tulee aina olemaan monenlaisia kulkijoita. Lain tekojen vaatiminen on mielestäni väärin, koska kristittyä opettaa Kristuksen armo. Jos armossa eläjältä aletaan vaatia lain tekoja hengen hedelmien näyttämiseksi, asetetaan silloin kristitty tekojen ja ja lain tielle.

    Hedelmistään puu tunnetaan. Kun olemme oksastettu Kristukseen, me oksina vain kannamme sitä hedelmää jonka Kristus-puu meissä tuottaa. Jos emme tuota hyvää hedelmää, olemme siis oksastettu väärään puuhun? Silloin tarvitsemme Jumalan sanan saarnaa. Saarnaa armosta. Ihminen joka ei ole Jumalan armosta osallinen, kuulee Sanassa lakia, jolla Jumala herättää ihmistä, ja saa ihmisen kaipaamaan takaisin siihen lunastustyön osallisuuteen johon hänet on luotu. Siihen ihminen pääsee Kristuksen kautta, saarnatun Sanan kautta.

    Armo aina opettaa tutkimaan Jumalan sanaa.

    Ps. 86:11
    Herra, neuvo minulle tiesi,
    että noudattaisin sinun totuuttasi.
    Paina sydämeeni syvälle
    pyhä pelko nimeäsi kohtaan.

    Ps. 119:105
    Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni,
    se on valo minun matkallani.

    Ps. 119:97-98
    Kuinka rakastankaan sinun lakiasi!
    Kaiken päivää minä sitä tutkin.
    Sinun käskysi ovat alati ohjeenani,
    ne tekevät minut vihollisiani viisaammaksi.

    Ps. 119:101,104
    Pahan poluille en jalallani astu,
    minä tahdon totella sinun sanaasi.
    Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä.
    Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä!

    Ps. 119:34
    Anna minulle ymmärrystä noudattaa lakiasi,
    olla sydämestäni sille kuuliainen.

    Ps. 119:129
    Sinun liittosi on ihmeellinen,
    siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä.

    Kilvoittelen siinä että uskon katse pysyisi koko ajan Kristuksessa, luottaen Jumalan armoon ja laupeuteen. Siitä armosta tahdon kertoa myös muille. Siinä armossa ei ole mitään lakia eikä yhtään vaatimusta. Ei yhtään omaa tekoa. Ja ehkä juuri sen takia se on rauhaa, vapautta ja iloa!

    Näissä kommenteissani aina unohdan mitä meinasinkaan sanoa, tai kirjoittaa. Pahoittelen hajamielisyyttäni!

    Tykkää

  13. ”Jupelle, armonsaaneiden joukossa on ollut ja tulee aina olemaan monenlaisia kulkijoita. Lain tekojen vaatiminen on mielestäni väärin, koska kristittyä opettaa Kristuksen armo. Jos armossa eläjältä aletaan vaatia lain tekoja hengen hedelmien näyttämiseksi, asetetaan silloin kristitty tekojen ja ja lain tielle.”

    Mitkä noista aiemmin mainitsemistani ovat lain tekoja esimerkiksi siitä näkökulmasta katsottuna, että kristitty ihminen tahtoo koko ajan päästä lähemmäksi Jumalaa ja sen seurauksena, että kristityn ihmisen sydämessä vaikuttaa Jumalan rakkaus, hän tahtoo myös kertoa Jumalasta muille, että he pelastuisivat? Nämä ovat kyllä lain tekoja niille, jotka lain alla ovat, mutta ei taatusti niille, jotka armosta uskovat.

    Yritin tuossa juuri korostaa sitä, että ei ole täysin epäraamatullista sanoa, että Pyhä Henki ohjaa spontaanisti tekemään hyvää, ja myönnän, että Jumalan rakkaus, joka on osoitettu Kristuksessa meille ja asuu sydämessämme Pyhän Hengen kautta, ohjaa meitä tekemään oikein, ainakin minua ja ainoa asia, mikä minua ohjaa tekemään, on juuri se rakkaus. Koen siis, että ellei ihminen tahdo tehdä hyvää tai tehdä Jumalan tahtoa, ellei ihmisen tahto ole (koskaan) pyrkiä lähemmäs Jumalaa mm. aiemmin mainitsemieni asioiden kautta, ettei tällainen ihminen tunne Jumalaa. Näin ollen voidaan sanoa, että suurin osa meikäläisistä ei siis tästä päätellen tunne Jumalaa. Tästä johtuen sanoinkin:

    ”Kun tiedätte, että hän (tämä omana lisäyksenäni: Johannes puhuu Kristuksesta edellisessä jakeessa) on vanhurskas, te myös käsitätte, että jokainen, joka noudattaa vanhurskautta, on syntyisin Jumalasta.” (1. Joh. 2:29). Mielestäni olisi jo aika herätä ja alkaa miettimään, että ”aa niin tosiaan ne hedelmät…” ja tehdä jotain johtopäätöksiä ja miettiä, että olisiko aika tehdä parannus.”

    Tuossa on kysymys parannuksen tekemisestä ja evankeliumin uskomisesta, ei yksittäisestä synnistä parannuksen tekemistä, vaan siirtymisestä pimeydestä valoon.

    Jos olemme elävässä uskossa, mutta hengellisen laiskuuden unessa, tarvitsemme silloinkin lain nuhdesaarnaa, koska mitä ilmeisimmin armosaarna ei ole auttanut. Näin ainakin UT:ssa toimitaan. Silloin kun uskovalla on halu tehdä todellista parannusta, armo auttaa ja näin pitäisi yleensä olla, mutta jos vaikuttaa siltä, ettei ketään edes kiinnosta ”Etsiä Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan”, on turha saarnata pelkkää armohyssyttelyä. Jos hengellinen laiskuus on jatkunut ties miten kauan, en näe kovinkaan todennäköisenä sitä, että elävää uskoa olisi jäljellä.

    ”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.” (1. Joh. 2:15-17) < -- Ihminen, joka ei ole kiinnostunut ylläpitämään suhdetta Jumalaan, rakastaa maailmaa, eikä Isän rakkaus ole hänessä, mielestäni näin. ”Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä. Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat” (1. Joh. 5:2-3) < -- Psalmin 119 luettuasi ymmärrät hyvin, mistä tässä on uskovaisen ihmisen kohdalla kysymys.

    Tykkää

  14. Lisään tuohon, että uskon, että uskova ihminen joutuu siis ”ristiinnaulitsemaan” lihansa aivan tietoisestikin. Kristitty voi myös tehdä esim. hyvää tietoisesti, vaikkei se olisi tarpeenkaan. Nämä voi ajatella ”omaksi teoksi” tai ”lain teoksi” tai miten huvittaa, mutta näin Raamattu opettaa tekemään.

    Tykkää

  15. ”Hedelmistään puu tunnetaan. Kun olemme oksastettu Kristukseen, me oksina vain kannamme sitä hedelmää jonka Kristus-puu meissä tuottaa. Jos emme tuota hyvää hedelmää, olemme siis oksastettu väärään puuhun? Silloin tarvitsemme Jumalan sanan saarnaa. Saarnaa armosta. Ihminen joka ei ole Jumalan armosta osallinen, kuulee Sanassa lakia, jolla Jumala herättää ihmistä, ja saa ihmisen kaipaamaan takaisin siihen lunastustyön osallisuuteen johon hänet on luotu. Siihen ihminen pääsee Kristuksen kautta, saarnatun Sanan kautta.”

    Eli jos emme tuota hedelmää, meitä ei ole oksastettu ainakaan siihen puuhun, joka Kristus on. Ja jos näin on, tarvitsemme helvetillä höystettyä lain saarnaa herätäksemme synnin ja paatumuksen unesta. Ihminen, joka ei ole Jumalan armosta osallinen, ei kyllä kuule armosaarnassa lakia, miksi ihmeessä kuulisi? En löydä Raamatusta mistään sellaista kohtaa, joka tukisi tällaista näkemystä.

    Tykkää

  16. Jupe, ihailen vilpittömästi hyvää ja argumentoitua tekstiäsi. Itse sitä opettelen, ja samalla harmittelen tämänhetkistä ajankäyttöäni. Nyt työn äärestä lyhyesti vastaan, mutta palaan vielä myöhemmin asiaan.

    ”Eli jos emme tuota hedelmää, meitä ei ole oksastettu ainakaan siihen puuhun, joka Kristus on. Ja jos näin on, tarvitsemme helvetillä höystettyä lain saarnaa herätäksemme synnin ja paatumuksen unesta. Ihminen, joka ei ole Jumalan armosta osallinen, ei kyllä kuule armosaarnassa lakia, miksi ihmeessä kuulisi? En löydä Raamatusta mistään sellaista kohtaa, joka tukisi tällaista näkemystä.”

    Ajattelen niin että se saarna armosta on Jumalan sanaa, joka sisältää aina myös lain. Eli Jumalan sana on aina lakia ja armoa samanaikaisesti, kristitty kuulee siinä sanassa armon ja evankeliumin, armosta osaton kuulee siinä pelkkää lakia. Sen tähden meidän ei pidä ”höystää” Jumalan sanaa millään ”ihmishöystöllä”, koska sitten lähdemme ihmisoppien tielle ja se vie ihmiset lain alle. Lisäyksenä vielä, kun puhun armosta, tarkoitan armoa. Armahdettu syntinen kavahtaa synnin orjuutta, johon lihan vapaus vie. Armahdettu syntinen rakastaa lakia, lain sisältöä. Se on vapaata rakkautta totuuteen.

    Laista puhuttaessa on erotettava lain sisältö ja tehtävä. Lain sisältö on voimassa aina ja kaikille, sisällön Jeesus osoittaa Rakkauden kaksoiskäskyssä. Lain tehtävänä taas on viedä Kristuksen luokse. Syvimmiltään laki ei vaadi ihmiseltä tekoja, vaan parannusta, mielenmuutosta takaisin lunastusarmon osallisuuteen. Ja tämän mielenmuutoksen vaikuttaa Jumala armostaan.

    He jotka jo ovat Kristuksessa, he elävät lain sisällön kanssa rakkaudesta lakiin. Heille ei enää laki opeta mitään, vaan armo. Siinä on iso ero. He jotka täyttävä lain, ovat vanhurskaita, ja me jotka elämme Kristuksessa, meille laki on täytetty Kristuksessa.

    He jotka eivät ole Kristukseen oksastettuja, he kuulevat Jumalan sanassa lain vaatimuksen. Ja sitä kautta tulee tarve armolle. Ihmiset usein paaduttavat sydämensä ja yrittävät ”unohtaa” lain.

    ”Yritin tuossa juuri korostaa sitä, että ei ole täysin epäraamatullista sanoa, että Pyhä Henki ohjaa spontaanisti tekemään hyvää, ja myönnän, että Jumalan rakkaus, joka on osoitettu Kristuksessa meille ja asuu sydämessämme Pyhän Hengen kautta, ohjaa meitä tekemään oikein, ainakin minua ja ainoa asia, mikä minua ohjaa tekemään, on juuri se rakkaus. Koen siis, että ellei ihminen tahdo tehdä hyvää tai tehdä Jumalan tahtoa, ellei ihmisen tahto ole (koskaan) pyrkiä lähemmäs Jumalaa mm. aiemmin mainitsemieni asioiden kautta, ettei tällainen ihminen tunne Jumalaa.”

    Kiitos tästä tarkennuksesta, nyt ymmärrän selvemmin ja olen kanssasi tästä samaa mieltä. Tällaiselle ihmiselle, joka ei tunne Jumalaa, meidän täytyy kertoa Jumalasta, kertoa niinkuin Raamattu opettaa.

    ”Jos olemme elävässä uskossa, mutta hengellisen laiskuuden unessa, tarvitsemme silloinkin lain nuhdesaarnaa, koska mitä ilmeisimmin armosaarna ei ole auttanut. Näin ainakin UT:ssa toimitaan. Silloin kun uskovalla on halu tehdä todellista parannusta, armo auttaa ja näin pitäisi yleensä olla, mutta jos vaikuttaa siltä, ettei ketään edes kiinnosta ”Etsiä Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan”, on turha saarnata pelkkää armohyssyttelyä. Jos hengellinen laiskuus on jatkunut ties miten kauan, en näe kovinkaan todennäköisenä sitä, että elävää uskoa olisi jäljellä.”

    Onko elävässä uskossa eläminen hengellisen laiskuuden unessa elämistä? Mielestäni ei. Emme tarvitse lain nuhdesaarnaa, emme myöskään ”armohyssyttelyä”, vaan tarvitsemme puhdasta Jumalan sanan saarnaa. Se sisältää lain ja evankeliumin. Jeesus sanoi opetuslapsilleen että etsikää Jumalan valtakuntaa. Se pätee meillekin. Jos jotain se ei kiinnosta, hän tarvitsee Jumalan sanaa, joka välttämättä ohjaa kohti Kristusta.

    Tykkää

  17. Kun yritetään lain nuhdesaarnan avulla saada aikaan puhtaampaa uskoa, kun sen avulla yritetään saada Kristityt jotenkin paremmin ymmärtämään syntiä ja syntisyyttä, häviää silloin Jumalan sana, häviää Kristuksen totuus, häviää armo. Tällöin ollaan täysin pielessä. Jos lähdetään vaatimaan tekoja, niin silloin ollaan ihmisoppien tiellä, ja se tie vie kuolemaan. Tähän vielä tarkennuksena, Jumalan sana ei ole koskaan se kuoleman tie, vaan ”ihmishöystöinen” lain saarna.

    Rakkauden kaksoiskäsky opettaa meille lain. Haluamme opettaa toisiamme siten että autamme toisiamme uskomaan vapaasti, ei vaativasti. Armosta osallisina vihaamme syntiä, ja rakastamme itseämme ja toisiamme pois synnistä. Opetus ja auttaminen tapahtuu Jumalan sanalla, ja silloin tekijänä on Jumala. Jos opetus ja auttaminen tapahtuu jotenkin muutoin, on tekijänä ihminen, eikä silloin toteudu lain sisältö, rakkaus.

    Tykkää

  18. ”He jotka jo ovat Kristuksessa, he elävät lain sisällön kanssa rakkaudesta lakiin. Heille ei enää laki opeta mitään, vaan armo. Siinä on iso ero. He jotka täyttävä lain, ovat vanhurskaita, ja me jotka elämme Kristuksessa, meille laki on täytetty Kristuksessa.”

    Mitä se tarkoittaa, että armo opettaa? Mielestäni on raamatullisempaa sanoa, että Pyhä Henki opettaa, ja se on sellainen opettaja, että oksat pois. Rakkaus ja totuus menevät nääs aina käsi kädessä. Se ON Jumalan äärettömän suurta armoa ja rakkautta, että meitä nuhdellaan ja kuritetaan tarvittaessa, tarvittaessa lohdutetaan.

    ”He jotka eivät ole Kristukseen oksastettuja, he kuulevat Jumalan sanassa lain vaatimuksen. Ja sitä kautta tulee tarve armolle. Ihmiset usein paaduttavat sydämensä ja yrittävät ”unohtaa” lain.”

    En näe mitään perusteita olla tuota mieltä. Ei sukuluetteloissa ole lain vaatimusta, ei Joh. 3:16 sisällä lain vaatimusta. Ei Jumalan sana ole vain joku köntti, että mistä tahansa luet mitä tahansa niin se voi vaikuttaa miten tahansa. Jos kaikki Jumalan sana on lakia ja evankeliumia molempia, meillä on täysi peruste olla sitä mieltä, että koko lestadiolainen alkuheräys oli Lars Leevin junailemaa tunnemanipulaatiota, senkaltaisia nämä hänen saarnansa ovat. Uskovalle ihmiselle kaikki Jumalan sana on evankeliumia sikäli, että se kertoo Jumalasta, mutta en näe perustetta ajatella, että näin olisi objektiivisesti tarkasteltuna. Armo opettaa uskovaa, mutta koska meissä vaikuttaa myös synti, on mahdollista, että olemme hetkellisesti haluttomia tekemään Jumalan tahtoa ja saatamme jopa vetäytyä kauemmas Jumalasta. ”… sinun vitsas ja sauvas minun tukevat” (Ps. 23:4), silloin saatamme tarvita vitsaa. Ei me voida selittää ulos Raamatusta esimerkiksi ilmestyskirjaa, korinttolaiskirjeitä, galatalaiskirjettä jne. Tai voidaanhan me, mutta ei siitä hyvä seuraa.

    ”Onko elävässä uskossa eläminen hengellisen laiskuuden unessa elämistä? Mielestäni ei. Emme tarvitse lain nuhdesaarnaa, emme myöskään ”armohyssyttelyä”, vaan tarvitsemme puhdasta Jumalan sanan saarnaa. Se sisältää lain ja evankeliumin. Jeesus sanoi opetuslapsilleen että etsikää Jumalan valtakuntaa. Se pätee meillekin. Jos jotain se ei kiinnosta, hän tarvitsee Jumalan sanaa, joka välttämättä ohjaa kohti Kristusta.”

    Voi olla ja aika-ajoin onkin. Näin Raamattu meille kertoo. Ei niitä selviä asioita voida selitellä ulos Raamatusta. Emme tarvitse mielestäsi lain nuhdesaarnaa, mutta emme armohyssyttelyä, mutta Jumalan sanan, joka sisältää lain ja evankeliumin? Miten oikein ajattelet tämän? Ainahan saarnatekstitkin on otettu etukäteen ja käytännössä aina enemmän tai vähemmän valmisteltu. Usein kyllä kuulen ryllä saarnaa, joka ei sisällä niin tekstin kuin saarnankaan puolesta paljon muuta kuin hyssyttelyä, joka ei kyllä paljon epäuskoista synnistä nuhtele ja vaadi parannukseen ja tämä kertoo siitä, että saarnassa ei vaikuta pelkkä Pyhä Henki. Minusta vaikuttaa, että olet tosiasiassa samaa mieltä kanssani, mutta käytät eri termistöjä tai et halua myöntää, että uskovakin tarvitsee Raamatun selvän ilmoituksen perusteella kuritusta ja nuhteita, eikä pelkkää hyssyttelyä.

    Tykkää

  19. ”Kun yritetään lain nuhdesaarnan avulla saada aikaan puhtaampaa uskoa, kun sen avulla yritetään saada Kristityt jotenkin paremmin ymmärtämään syntiä ja syntisyyttä, häviää silloin Jumalan sana, häviää Kristuksen totuus, häviää armo. Tällöin ollaan täysin pielessä. Jos lähdetään vaatimaan tekoja, niin silloin ollaan ihmisoppien tiellä, ja se tie vie kuolemaan. Tähän vielä tarkennuksena, Jumalan sana ei ole koskaan se kuoleman tie, vaan ”ihmishöystöinen” lain saarna.”

    Heprealaiskirje vastannee tähän:
    ”Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan, ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: ”Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa”. Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.” (Hepr. 12:4-8)

    Ajatteletko, että esimerkiksi Kristuksen kirkkolaki ei ole rakkautta? Sehän on esimerkiksi lain kolmatta käyttöä. Se on tapa, jonka Jumala sanassaan ilmoittaa toimia tietyissä tilanteissa. Seurakunnan kaitsijan tehtävä on olla kartalla, mikä on seurakunnan hengellinen tila ja sen mukaan kaita seurakuntaa.

    ”Rakkauden kaksoiskäsky opettaa meille lain. Haluamme opettaa toisiamme siten että autamme toisiamme uskomaan vapaasti, ei vaativasti. Armosta osallisina vihaamme syntiä, ja rakastamme itseämme ja toisiamme pois synnistä. Opetus ja auttaminen tapahtuu Jumalan sanalla, ja silloin tekijänä on Jumala. Jos opetus ja auttaminen tapahtuu jotenkin muutoin, on tekijänä ihminen, eikä silloin toteudu lain sisältö, rakkaus.”

    Rakkauden kaksoiskäsky paljastaa meille sen, miten surkeasti olemme onnistuneet sitä täyttämään. Rakkauden kaksoiskäsky on tiivistelmä laista. Mutta se, että rakastetaan itseämme ja toisiamme pois synnistä, ei tarkoita pelkkää hyssyttelyä, se voi tarkoittaa nuhteluakin. Jumalan rakkaus ei ole mitään humanistista rakkautta. Jumala saattaa rakkaudessaan kurittaa jonkun melkein hengiltä. Jumalan lain sisältö ei ole humanistista rakkautta, vaikkakin se on myös sitä.

    Tykkää

  20. Hyvää keskustelua tärkeästä asiasta. Se, miten Joona kirjoitti tuolla aborttikeskustelun alla armon saarnaamisesta, kolahti itseeni ja auttoi ymmärtämään tätä ”armon saarnaamisen” problematiikkaa, jota olen itsekin pähkäillyt.
    Lainaus Joonan tekstistä:

    ”Jos sen sijaan armoa julistetaan epätarkasti, on vaara, että se muuttuu humanistiseksi kohtuudeksi. Tällaisen ”armon” uskomisesta ei seuraa rakkaus Jumalan käskyjä kohtaan. Sen sijaan siitä seuraa se, että annamme oman syntisyytemme itse itsellemme etulahjana anteeksi. ”Kohtuullisuusarmo” ei myöskään herätä meissä halua tehdä lähetystyötä tai taistella totuuden ja oikeuden puolesta yhteiskunnassa. Sen sijaan teemme mielellämme Pahan kanssa kompromissin. Annamme sen pitää valtaa yhdellä jos toisella elämän osa-alueella, kunhan se ei aivan kohtuuttomasti häiritse meidän arkeamme. ”

    Minusta tämä oli todella hyvin sanottu. Ei voida saarnata, että ei se nyt mitään jos vähän tulee syntiä tehtyä tai synnissä elettyä. Eli tuo armon saarnaaminen käsitetään helposti juuri Jupen mainitsemaksi ”armo-hyssyttelyksi”.

    Olisiko parempi puhua siis puhtaasta Jumalan sanan saarnaamisesta tai Jumalan sanan totuuden kirkastamisesta?
    Totuus sisältää kaiken, ja se vaikuttaa kuulijassa joko paranemisen tai pahenemisen.
    Totuus myös vapauttaa. On ihana kuunnella saarnaa, jossa kirkastetaan Jumalan sanan totuutta, ilman mitään ihmishöystöä. Se kuulostaa todella Jumalan sanalta, ei ihmisen sanalta. Tulee hyvä olo. Elämää ohjaa todella kaikkivaltias ja hyvä Jumala.

    Tykkää

  21. ”Mitä se tarkoittaa, että armo opettaa? Mielestäni on raamatullisempaa sanoa, että Pyhä Henki opettaa, ja se on sellainen opettaja, että oksat pois. Rakkaus ja totuus menevät nääs aina käsi kädessä. Se ON Jumalan äärettömän suurta armoa ja rakkautta, että meitä nuhdellaan ja kuritetaan tarvittaessa, tarvittaessa lohdutetaan.”

    En ole ihan varma, onko raamatullisempaa sanoa että Pyhä Henki opettaa. Pyhä Henki opettaa että Kristuksessa olemme saaneet vanhurskauden, eikä vanhurskautta voi omin töin lisätä tai siihen tuoda mitään lisää. Armolla tarkoitan sitä suurta rakkautta jolla Jumala on meidät ottanut yhteyteensä. Näen että siinä armossa on aina mukana totuus. Se armo auttaa meitä rakastamaan totuutta. Jumalan suuri rakkaus, Armo, ohjaa Kristittyä paremmin kuin laki, sillä se opettaa vapaaseen totuuden rakastamiseen. Laki taas pakottaa totuuden täyttämiseen, jolloin ”yritämme täyttää lain”, joka on ihmiselle mahdotonta. Kun olemme armon alla, sydämemme rakastaa Jumalan vanhurskautta.

    Room 3:21 Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. 22 Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, 23 sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta 24 mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. 25 Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, 26 mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.27 Onko siis syytä kerskailuun? Siltä on pohja pudonnut pois. Mikä laki on saanut tämän aikaan? Sekö, joka vaatii tekoja? Ei, vaan uskon laki. 28 Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja. 29 Vai onko Jumala pelkästään juutalaisten Jumala? Eikö hän ole myös muiden kansojen Jumala? On toki, 30 kun kerran Jumala on yksi ja ainoa. Hän tekee ympärileikatut vanhurskaiksi, jos he uskovat, ja ympärileikkaamattomat, kun he uskovat. 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

    Tykkää

  22. ”Armo opettaa uskovaa, mutta koska meissä vaikuttaa myös synti, on mahdollista, että olemme hetkellisesti haluttomia tekemään Jumalan tahtoa ja saatamme jopa vetäytyä kauemmas Jumalasta. ”… sinun vitsas ja sauvas minun tukevat” (Ps. 23:4), silloin saatamme tarvita vitsaa. Ei me voida selittää ulos Raamatusta esimerkiksi ilmestyskirjaa, korinttolaiskirjeitä, galatalaiskirjettä jne. Tai voidaanhan me, mutta ei siitä hyvä seuraa.”

    Meissä vaikuttaa synti, mutta se synti ei hallitse meitä, emme ole synnin orjia. Synti ei tuhoa meitä. Ainoa mahdollisuus on katsoa Kristusta ja Jumalan armoa. Jos vetäydymme kauemmas Jumalasta, mikä on silloin sydämen tila? Ajatteletko että armossa elävä ihminen haluaa vetäytyä kauemmas Jumalasta? Eihän se ole mahdollista muuta kuin hylkäämällä Jumalan armon ja vanhurskauden?

    ”Ajatteletko, että esimerkiksi Kristuksen kirkkolaki ei ole rakkautta? Sehän on esimerkiksi lain kolmatta käyttöä. Se on tapa, jonka Jumala sanassaan ilmoittaa toimia tietyissä tilanteissa. Seurakunnan kaitsijan tehtävä on olla kartalla, mikä on seurakunnan hengellinen tila ja sen mukaan kaita seurakuntaa.”
    Miten ymmärrät ”Kristuksen kirkkolain”? Eikö Kristitty juuri rakkaudesta toimi toisia kohtaan siten että Jumalan tahto saisi toteutua. Lutherin neuvon mukaan sellaisessa tilanteessa autetaan syntistä kantamalla hänen syntinsä aivan kuin se olisi oma syntimme, suhtaudutaan vakavasti ja rakastavasti. Synti sitoo syntisen synteihinsä, Kristitty tarjoaa armoa jonka Jumala lahjoittaa. En näe ”Kristuksen kirkkolaissa” mitään yhteyttä lain kolmanteen käyttöön? Laki ei vaadi kristityltä mitään, koska se on jo kristityssä täytetty Kristuksen kautta.

    ”Mutta se, että rakastetaan itseämme ja toisiamme pois synnistä, ei tarkoita pelkkää hyssyttelyä, se voi tarkoittaa nuhteluakin. Jumalan rakkaus ei ole mitään humanistista rakkautta.”
    Ei missään nimessä mitään hyssyttelyä, vaan toisen ihmisen rakastamista totuudessa. Ihmisen auttamista jonka Kristus saa aikaan. ”Nuhtelu” on lakia ja väärin silloin kun toista ihmistä vaaditaan tekemään jotain. ”Nuhtelu” on rakkautta ja evankeliumia ja oikein, silloin kun sillä autetaan ihmistä Kristuksen vapauteen, armosta uskomiseen, totuuteen.

    Tykkää

  23. ”Minusta vaikuttaa, että olet tosiasiassa samaa mieltä kanssani, mutta käytät eri termistöjä tai et halua myöntää, että uskovakin tarvitsee Raamatun selvän ilmoituksen perusteella kuritusta ja nuhteita, eikä pelkkää hyssyttelyä.”
    Kiva kuulla että olet samoilla linjoilla, ehkä lähestytään toisiamme eri näkökulmasta. 🙂

    Jumala kurittaa, ja tekee muutenkin mitä lystää. Kristus neuvoi; rakastakaa Jumalaa yli kaiken, ja lähimmäistä niinkuin itseä. Ei meidän pidä toisiamme kurittaa vaan saamme rakastaa. Vihata syntiä mutta rakastaa ihmistä ja kertoa Kristuksesta.

    Jos saarnataan lakia, niin ihmiset alkavat toimimaan lain mukaan, pakosta, ei rakkaudesta. Ja elävät lain alla koettaen välttää syntiä ja peläten. Missä on silloin ilo ja rauha?

    Tykkää

  24. ”Meissä vaikuttaa synti, mutta se synti ei hallitse meitä, emme ole synnin orjia. Synti ei tuhoa meitä. Ainoa mahdollisuus on katsoa Kristusta ja Jumalan armoa.”

    Olen samaa mieltä.

    ”Jos vetäydymme kauemmas Jumalasta, mikä on silloin sydämen tila?”

    Hyvä kysymys, en tiedä. Mielestäni, niin kuin aiemminkin olen sanonut, Raamattu vaikuttaa kuitenkin antavan ymmärtää, että se on mahdollista joskus myös elävälle kristitylle joksikin aikaa.

    ”Ajatteletko että armossa elävä ihminen haluaa vetäytyä kauemmas Jumalasta?”

    Omasta puolestani voisin sanoa, että en missään tapauksessa voisi koskaan edes ajatella sellaista vaihtoehtoa. Sanon kuitenkin vielä miljoonannen kerran, että Raamattu sanoo mitä sanoo, enkä voi jyrätä sen ylitse, vaikka itse tunnen tai olen mitä mieltä hyvänsä.

    ”Eihän se ole mahdollista muuta kuin hylkäämällä Jumalan armon ja vanhurskauden?”

    Mielestäni on. Voi olla aikoja elämässä, että joku asia vie meitä hetkellisesti kauemmaksi Jumalasta tavalla tai toisella. Varmaan Korinton seurakunnan tilanne voisi olla esimerkki. Silloin kun Kristuksen kirkkolakia joudutaan soveltamaan, ihminen on kauempana Jumalasta, koska hän ei ole tehnyt parannusta synnistään.

    ”Ei missään nimessä mitään hyssyttelyä, vaan toisen ihmisen rakastamista totuudessa. Ihmisen auttamista jonka Kristus saa aikaan. ”Nuhtelu” on lakia ja väärin silloin kun toista ihmistä vaaditaan tekemään jotain. ”Nuhtelu” on rakkautta ja evankeliumia ja oikein, silloin kun sillä autetaan ihmistä Kristuksen vapauteen, armosta uskomiseen, totuuteen.”

    Samalla logiikalla kuin edellisessä, voidaan mielestäni puhua teoista, esimerkiksi siitä, kun Laestadius saarnasi, että kristittyjen tulee tehdä parannusta siitä, etteivät he puhuttele suruttomia. Jaakob varmaankin allekirjoittaisi em. asian: ”Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi” (Jaak. 4:17).

    ”Jumala kurittaa, ja tekee muutenkin mitä lystää. Kristus neuvoi; rakastakaa Jumalaa yli kaiken, ja lähimmäistä niinkuin itseä. Ei meidän pidä toisiamme kurittaa vaan saamme rakastaa. Vihata syntiä mutta rakastaa ihmistä ja kertoa Kristuksesta.”

    Kyllä meidänkin pitää tarvittaessa kurittaa toisiamme, mutta se on myös juuri sitä rakkautta.

    ”Kiva kuulla että olet samoilla linjoilla, ehkä lähestytään toisiamme eri näkökulmasta. :)”

    Tottapuhuen minua turhauttaa monesti näissä keskusteluissa juuri se, että ei oikeen loppujenlopuksi ole selvää mitä se laki ja lain teot oikeen on. Lain saarna ei tarkoita, että käskettäisiin tekemään jotain pelastuksen eteen, vaan se tarkoittaa juuri sitä, että nuhdellaan jostain synnistä tai kehotetaan toimimaan niin kuin Raamattu (UT) käskee ja ellei näin toimita, siitä tulee tehdä parannusta. Tekemättä jättäminen on syntiä aivan yhtä lailla kuin tekeminenkin. Kristillinen lastenkasvatus tai sen laiminlyönti on mielestäni hyvä esimerkki siitä.

    ”Jos saarnataan lakia, niin ihmiset alkavat toimimaan lain mukaan, pakosta, ei rakkaudesta. Ja elävät lain alla koettaen välttää syntiä ja peläten. Missä on silloin ilo ja rauha?”

    http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/yo/6.html
    Mielestäni tuolla on selitettynä hyvin asia. Minusta tuossa on ihan hyvät perustelut. Eikä tuo erityisemmin vaikuta siltä, että autuutta ansaittaisiin teoilla, mielestäni tuossa vain järkevästi todetaan se, että emme ole vielä synnittömiä ja näin tarvitsemme opetusta ja kehotusta, mutta myös nuhteita.

    Tykkää

  25. ”Kyllä meidänkin pitää tarvittaessa kurittaa toisiamme, mutta se on myös juuri sitä rakkautta.”

    En tarkoita tuolla selkäsaunaa :D. Vaikka Kristuksen kirkkolain soveltaminen on kurittamista tai nuhtelemista muiden muassa.

    Tykkää

  26. Lisättäköön vielä, että vaikka uskonkin, että kristitytkin tarvitsevat kehoitusta, olen kyllä siitä samaa mieltä, jos ei vaan kiinosta, niin silloin ihminen on lain alla. Ellei mitään kiinostusta ole, niin ei ole kyllä uskoakaan. Tämän vuoksi olen myös sitä mieltä, että suurinosa meikäläisistä ei ole elävässä uskossa. Hedelmät puhuvat puolestaan.

    Tykkää

  27. ”http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/yo/6.html
    Mielestäni tuolla on selitettynä hyvin asia. Minusta tuossa on ihan hyvät perustelut. Eikä tuo erityisemmin vaikuta siltä, että autuutta ansaittaisiin teoilla, mielestäni tuossa vain järkevästi todetaan se, että emme ole vielä synnittömiä ja näin tarvitsemme opetusta ja kehotusta, mutta myös nuhteita.”

    Tämä onkin se asia jossa olen eri mieltä kanssasi, samoin olen eri mieltä Melanchthonin kanssa.
    Erimielisyys on vähäinen ja hiuksia halkova, mutta mielestäni kuitenkin niin paljon erilainen etten voi lain kolmatta käyttöä Kristitylle hyväksyä. Tämä lienee myös se näkökulmaero joka meillä tässä keskustelussa on. Tämä voisi olla oma keskustelunsa, koska aihe on niin valtavan iso, ja tiedän että sitä aihetta moni muu osaisi minua paremmin argumentoida. Lyhyesti sanon vain sen, että ei ole mitenkään mahdollista että uskossa on jotain vaatimusta (lain kolmas käyttö), silloinhan usko ei ole enää vapaata. Kun on sydämessä Kristus ja hänen kauttaan Jumalan armo, laki ei voi tuoda siihen yhtään mitään lisää mitä ei jo olisi (Kristus on lain täyttänyt ja on minussa).

    Lain kautta katse kääntyy aina ihmiseen, eli pois Kristuksesta.

    Tykkää

  28. Otsikon kysymykseen: “Näetkö taivaan”, vastaan että suurimmalta osalta elämästäni en ole kyllä nähnyt taivasta, mutta taivasikävää olen kyllä kokenut säännöllisin väliajoi täällä maan korvessa. Mieleeni nousee vanhemmalla sanoituksella sepitetyt Siionin laulun sanat: “Älä pelkää tytär Siionin, vaikka kotiranta aina ei näy. Sillä sodan voittanut Sankari, vieläkin laumansa keskellä käy.”
    “Mutta emme huomaa, että olemme muovanneet Jumalasta silloin sellaisen kuin itse haluamme sen sijaan, että avoimesti olisimme valmiita etsimään, millainen Jumala on.” Olemme usein omien määritelmiemme vankeja, ihminen rakentaa itselleen Jumalankuvan ja sovittaa ajattelunsa sen mukaan. Olemmeko muovanneet vanh.lestadiolaiskristillisyydestä Jumalankuvan, joka estää meitä näkemästä metsää puilta? Polttavin kysymys itselleni tällä hetkellä on se, näenkö/ näemmekö Kristuksen kasvot keskellämme ja lähimmäisissämme, myös kaukaisissa lähimmäisissämme? Mihin Kristus kutsuu meitä juuri tänään ja tässä ajassa?
    Roosa: ”Olemmeko me, vanhoillislestadiolaiset kristityt ihmiset, tottumuksen ja sen tuoman mukavuuden ohessa muokanneet herätysliikkeestä nukutusliikkeen? Toivommeko kuulevamme keinuvia, saarnanuotilla pidettyjä seurasaarnoja, joiden aikana voi liittyä turvalliseen ja sopivasti unettavaan yhteisöllisyyteen?”
    Lapsena seuroissa minua alkoi aina nukuttamaan. Oli turvallista ja rauhoittavaa nukkua seurapuheen alla, kun ei tarvinnut pelätä mitään, saattoi luottavaisena ummistaa silmänsä ja ottaa pienet unet. Seurasaarnojen “keinuvat puheet” muistuttavat minulle uskon syvimmästä olemuksesta, joka on lepoa ja rauhaa Kristuksessa, kuten saarnapuheen alkutervehdyskin meitä usein johdattaa: “Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!” tai Matteuksen evankeliumin mukaan (Matt 11:28): ”Tulkaa Minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin Minä annan teille levon”. Evankeliumin äärellä voimme olla levossa ja rauhassa, unohtaa hetkeksi maailman pauhinan ja muistella, mistä olimmekaan kotoisin ja minne olemme matkalla.
    Nimitys Rauhanyhdistys juontaa juurensa juuri tähän Jumalan rauhaan, joka tyydyttää ihmisen syvimmän kaipuun, kuten Augustinuskin totesi ihmisen sielun olevan rauhaton, kunnes hän löytää levon Jumalassa.
    Mitä on Jumalan rauha ihmisen sisimmässä? Onko se hengellistä laiskuutta ja mukavuusreviirillä talostelua tai “armohyssyttelyä”? Sisäisestä levosta käsin ihminen orientoituu kohti lähimmäisiään ja maailmaa, kantaen sisäistä rauhaa mukanaan sinne, missä ihmissielut kaipaavat iankaikkista eheyttä, evankeliumia ja syntien anteeksiantamusta. (Joh 14:27): “Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.”
    Kuten jo aiemmin todettua, lapsenkaltainen usko on juuri luottavaista, pelotonta, mutta samalla äärettömän uteliasta ja ennakkoluulotonta. Tällaisen lapsenmielisen uskon soisi lisääntyvän keskuudessamme hereillä ja valvovina pysyäksemme (1 Tess 5:6): “Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit”. Tietyt vakiintuneet toimintamallit ja -kuviot voivat olla aika- ja tilannekohtaisia, levoton maailmamme kaipaa Kristuksen läsnäoloa ja Jumalan rauhaa.

    Tykkää

  29. Selvä, totuttuja tapoja ja meikäläisten kultturi meillä on. Siitä sitten pyrkii pois, koska haluaa, ettei epäolennainen hallitse, vaan olennainen kirkastuu ja tulee todemmaksi. Mutta miten? Näen, että kulttuurimme koostuu tavoista ja toimintamalleista, jotka on luonut joku aiempi sukupolvi. On melko helppoa muuttaa toimintatapoja pyhäkoulussa, raamattuluokissa, ehkä jopa aikuisten toiminnoissa. Uusi pedagogiikka muutta toimintaa, harva kyseenalaistaa lapsilähtöisyyttä ja avoimempaa keskustelua. Nykyään luodaan jo uutta toimintakulttuuria.
    Teologian ja opillisten asioiden tarkastelu on haastavampaa. Uskon käsite on vaikeampi. Onko uskoni tottumusta ja tapoja? Jos riisun uskostani tavat ja teot, mitä siitä jää jäljelle? Kuulen, että minulle vastataan: ” Se, että uskoo omat synnit anteeksi.” Kuuletko siinä joitain vaatimuksia olla jonkinlainen, toimia tietyllä tavoin? Voinko oikeasti vain uskoa ja jatkaa varaamaan nettipalvelun kautta lippuja Finnkinoon esitykseen Fuocoammare, joka kertoo ajankohtaista ja puhuttelevaa tarinaa pakolaisuudesta? Voinko oikeasti? Koska tästä siinä on kysymys! Voiko uskovainen ajatella, kiinnostua, vaikuttaa ja tulla herätellyksi tämän maailman tuhansista elämään liittyvistä asioista ja olla uskova keskellä elämää eikä sen laitamilla?
    Jos leikittäisiin, että oikea usko ja herätys joku päivä tai pikkuhiljaa katoaisi sieltä, minne sitä on joskus syntynyt, niin miten se kävisi? Usko vain katoaisi – herätystä syntyisi jonnekin muualle, minne Herran tuuli puhalta – mutta ne ihmiset jäisivät tekemään samoja asioita, puhumaan samaan sävyyn samoja sanoja ja toimimaan totutulla tavalla. Ymmärtäisivätkö he, että usko onkin hävinnyt jossain välissä heidän keskeltään?
    Jos luovun tottumuksesta, luovun tosi paljosta. Jos katson elämääni ja uskoani kuin lapsi: uutena ja uteliaana, niin sehän johtaa toimimaan toisin kuin muut ympärilläni. Ilahdun ja uskoani elähdyttää eri asiat kuin jotakuta toista. Hypoteesini on, että sellainen uusin silmin katselu, tottumuksesta vapaaksi pyrkivä, Kristusta etsivä, johtaa tähän: suureen heterogeenisyyteen ja tapojen erilaisuuteen meillä kaikilla. Ihan jo liittyen ulkoiseen habitukseen. Voiko silloin olla yhtä laumaa? Voiko, jos pohjalla on kuitenkin samat, kristilliset arvot, ymmärrys Jeesuksen sovitustyöstä ja usko siihen omalle kohdalle? Millaisen seurakuntayhteyden rohkea rehellisyys ja vaatimuksista vapaa mieli tuottaa? Jos etsin totuutta Raamatusta ja kristittyjen yhteyttä keskusteluissa, mitä löydän? Löydän potentiaalisia uskonystäviä enemmän ja laajemmalta kuin nyt. Jos olen oikeasti rohkea ja etsin, siinä saattaa käydä niin, että löydän. Mutta jos löydänkin muuta kuin mihin olen tottunut?
    Mielestäni, sinä Roosa kirjoitat tosi isoja asioita, kun kirjoitat rohkeudesta tutkia Raamattua luottavaisesti, kysellen ja totuuteen pyrkien. Ja herätät isoja kysymyksiä.

    Tykkää

  30. Raamatusta ei löydy kullekin aikakaudelle soveltuvaa syntilistaa. Seurakuntayhteys ja -yhtenäisyys syntyy uskon yhtenäisen ymmärryksen lisäksi konkreettisemmistakin asioista. Yksinkertaisimmillaan synti on yhteiskäsitys ”teosta” joka vie kauemmaksi Jumalasta. Osaltaan tuo selittänee pinttyneitäkin tottumuksia, käytäntöjä ja tapoja, jotka leimaavat yhteisöämme. Tällainen normisto on tietysti myrkkyä yksilökeskeisyyttä korostavalle nykyhumanismille.

    Minulle rajat ovat enemmän rakkautta. Eivät nuo yhteiskäsitykset teoista, jotka vievät kauemmaksi Jumalasta ole minulle ikäviä vapauttani rajoittavia sääntöjä. Hyväksyn täysin sen, että on olemassa paljon minua fiksumpia kristittyjä, jotka eivät samankaltaisia raja-aitoja kaipaa, vaan kykenevät kilvoittelemaan kaidalla tiellä kuvailemistani konkreettisista yhteiskäsityksistä viis veisaten.

    Menikö aivan metsään?

    Tykkää

  31. Virren 318 sanoin: Herrani, armahda, / ohjaa ja taivuta, / minne ja milloinka tahtosi vie. / Neuvoilla Henkesi / valaise mieleni. / Tee, Jeesus, rakkaaksi ristisi tie.
    Ymmärrän ja hyväksyn tuon rajat ja rakkaus -ajatuksen. Itse en koe sooloilevani tai viis veisaavani, vaikka koen olevani lähempänä Vapahtajaa ja lähimmäistäni vapaudessa. Ehkä tämä on joku kotikulttuuri – tai luonnejuttu.

    Tykkää

  32. Arnold: “Yksinkertaisimmillaan synti on yhteiskäsitys ”teosta” joka vie kauemmaksi Jumalasta. Osaltaan tuo selittänee pinttyneitäkin tottumuksia, käytäntöjä ja tapoja, jotka leimaavat yhteisöämme.”
    Jeesuksen mukaan syntiä voidaan tehdä myös ajatuksien tasolla. Mitä taas tulee pinttyneiden tottumusten, käytänteiden ja tapojen suhteen, ne tulee arvioida suhteessa siihen aikaan ja paikkaan, missä elävä kristillisyys kulloinkin vaikuttaa, ja etsiä Pyhän Hengen avaamaa ymmärrystä. On olemassa luovuttamattomia asioita ja sitten niitä vähemmän tärkeitä asioita.
    Yhteiskäsityksessä voidaan myös mennä hurmahenkisyyden ja hybriksen puolelle, jolloin porukka alkaa Kristuksen sijaan kiinnittää huomiota ulkoisiin tapoihin ja tottumuksiin niin paljon, että koko autuus ja sielun pelastus sidotaan niihin. Lisäksi tavat ja tottumukset alkavat usein pikkuhiljaa elää omaa elämäänsä, eikä kukaan kohta enää muista, mistä johtuvat erilaiset tavat, kieltäymykset ja niiden perusteet.
    Itse en kaipaa mitään radikaaleja muutoksia, mutta kannatan erilaisten tapojen ja tottumusten tarkoituksenmukaisuuden arviointia säännöllisin väliajoin. Onko tarkoituksenmukaista, että isojen perheiden lapset eivät saa urheilla järjestäytyneesti tai osallistua paikallisen seurakunnan toimintaan (1970-90- luvun yhteisymmärrys)? On tarkoituksenmukaista että järjestetään toimeliaita myyjäisiä omien bisnesten pyörittämiseen ja toimitalojen tuunaamiseen, sen sijaan että avaisimme ovet ja kukkarot todella hätää kärsiville?
    Kirsty: ”Millaisen seurakuntayhteyden rohkea rehellisyys ja vaatimuksista vapaa mieli tuottaa? Jos etsin totuutta Raamatusta ja kristittyjen yhteyttä keskusteluissa, mitä löydän?” Tämä on todella mielenkiintoinen kysymys. Löytyisikö seurakuntayhteys yhteisestä keskustelusta Jumalan Sanan äärellä, nöyryydestä, avoimesta ja rehellisestä kohtaamisesta yli erilaisten rajojen, suostumisesta Kristuksen opetettavaksi: mitä Kristus haluaa sanoa meille tänään? Onko sydämemme valmis kuuntelemaan?

    Tykkää

  33. Kirsty, sama täällä. Jäi nyt soimaan päähän toi laulu niin sen vaikuttamana kirjoitan 🙂

    Kun olen vapautunut synnin orjuudesta ja saanut Kristuksen sydämeeni asumaan, on laulun mukaisesti Kristus tehnyt rakkaaksi ristinsä tien. Olen silloin vapaa, täysin vapaa synnin voimasta ja lain käskyistä. Olen vapaa ja rakastan lakia, Kristus vaikuttaa tahtoon kulkea sitä tietä, jota Herra vie.

    Kun uskon katse horjuu Kristuksesta ja synti saa valtaa minuun, niin silloin koen että Herra armossaan tulee apuun, joskus lähimmäisen kautta, joskus Jumalan sanan saarnan kautta, joskus vaan Jumala näyttää voimaansa jotenkin, ja silloin Kristus minussa vaikuttaa, taas kerran huomaan tilani, kadun syntisyyttäni ja koen Jumalan armon suurena minua kohtaan! Tätä koen usein. Tämä armo vaikuttaa minuun joka päivä ja saan iloita lakia rakastaen.

    Olen ymmärtänyt että tapanormit muotoutuvat aina kun on yhteisö joka elää yhdessä. Mitä tiiviimpi ja pidempään toiminut yhteisö, sitä selvemmät normit. Kun on kyse uskonnollisesta yhteisöstä, normit muodostuvat helposti uskon edellytyksiksi, uskonnon harjoittamiseksi. Tästä johtunee myös syntilistat ja monet tavat. Ne tavat pääsääntöisesti kyllä on hyviä ja elämää suojelevia, mutta jos niistä tavoista muodostetaan uskon edellytys ja vaatimus, on se väärin. Jumalan armo opettaa Kristittyjä yhdessä rakkaudessa toimimaan Kristuksessa. Kristus vaikuttaa rakkauden lähimmäisiin.

    Tykkää

  34. Quo Vadis: ”kannatan erilaisten tapojen ja tottumusten tarkoituksenmukaisuuden arviointia säännöllisin väliajoin.” Juuri näin ja perään heititkin muutaman ”käsityksen”, josta varmasti voi heti olla monta eri mieltä.

    ”Onko tarkoituksenmukaista, että isojen perheiden lapset eivät saa urheilla järjestäytyneesti”. Näin esitettynä voisiko viattomampaa vapaa-ajan viettotapaa olla. Tilanne muuttuu, kun päälle puetaan yltä päältä kaljamainoksissa oleva pelipaita (asu, joka viestii kehoituksen juoda alkoholijuomia).

    ”Tai osallistua paikallisen seurakunnan toimintaan (1970-90- luvun yhteisymmärrys)?” Harmittavasti seurakuntien nuorisotyössä on nykyisin niin paljon vierasta toimintaa, ettei tuokaan ole aina helppoa. Bändistä puuttuu kosketinsoittaja jne. Valtaosa seurakunnan toiminnassa on toki pelkästään rakentavaa ja lähetyskäskyn aitoa toteuttamista.

    ”On tarkoituksenmukaista että järjestetään toimeliaita myyjäisiä omien bisnesten pyörittämiseen ja toimitalojen tuunaamiseen, sen sijaan että avaisimme ovet ja kukkarot todella hätää kärsiville?” Tuossa on todella pysähtymisen paikka: kiiltävää kaakelia toimitalon seiniin vai ruokaa nälkää näkevälle?

    Toisaalta tämä luiskahtaa hyvin helposti juupas/eipäs keskusteluksi, jolla on alku, mutta ei loppua. Eli parempi niin kuten kirjoitit: ”Löytyisikö seurakuntayhteys yhteisestä keskustelusta Jumalan Sanan äärellä, nöyryydestä, avoimesta ja rehellisestä kohtaamisesta yli erilaisten rajojen, suostumisesta Kristuksen opetettavaksi: mitä Kristus haluaa sanoa meille tänään? Onko sydämemme valmis kuuntelemaan?”

    Tykkää

  35. Nopea kommentti, koska ajanpuute.
    Quo Vadis:
    ” Jeesuksen mukaan syntiä voidaan tehdä myös ajatuksien tasolla. ”

    Siis jotenki aattelen että syntiä tehdään nimenomaan ajatuksen tasolla, tai vielä syvemmällä: Se on sydämen (mielen/asenteen muutos) luopumista Jumalasta, se on kääntymistä kuuntelemaan Paholaista (ja samalla Jumalalle selän kääntämistä), uskomista Paholaisen sanaan/lupauksiin. Paratiisissa synti tapahtui siinä kun Aatami ja Eeva alkoivat uskoa ja kuunnella Paholaista. Siinä kohtaa heidän sydämensä luopui Jumalasta ja kääntyi kuuntelemaan paholaista.
    ”Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä.” (1.Moos.3:6) Siis asenne, mieli muuttui siten, että hedelmät *näyttivät hyviltä syödä*(ja oikestaan että oli oikein ottaa hedelmä), ja se oli kaunis katsella. Jumala ja hänen sanansa unohtui. Ja se mitä sen jälkeen tapahtui, on tämän sydämessä tapahtuvan luopumisen seurausta.

    Quo Vadis:
    ”Onko tarkoituksenmukaista, että isojen perheiden lapset eivät saa urheilla järjestäytyneesti tai osallistua paikallisen seurakunnan toimintaan (1970-90- luvun yhteisymmärrys)?”
    Tekee mieli kysyä mikä yhteisymmärrys? Jotenki en jaksa uskoa et tuollaisiin ja vastaaviin asioihin (joita on paaaaljon) saataisiin ikinä 100 prosenttista yhteisymmärrystä,ja että silloinkaan olisi saatu. Varmasti penkissä on istunut myös vähemmistö, joka on ollut eri mieltä, mutta on ollut hiljaa. Siksi oon alkanu epäillä, onko se edes oikein ja tarpeellista hakea sellaista. Siinä kun on niin lähellä se vapauden menetys. Mielestäni olisi ennemminkin tärkeää että kritityt keskenään keskustelisivat asioistaan ja valinnoistaan toisten kristittyjen kanssa ihan vapaaehtoisesti (pienmissä piireissä, niinkuin ystävät keskenään) silloin kun kokevat että eivät tiedä miten kannattaisi toimia tai muuten haluavat jakaa tuntojaan ja elämäänsä ja saada ajatuksilleen selkeyttä (niikuin ystävät keskenään). Kristus kuitenkin viime kädessä sydämessä neuvoo mikä on Jumalan tahto. Tosi vaikea on mitään yleisohjeita antaa, jotka käyvät aina ja kaikille, ja sitten tosiaan uskominen menee ohjeiden noudattamiseksi. Ja joillekin joidenkin ohjeiden noudattaminen ei meinaa sitten millään käydä (vaikka sydämestään haluavat Jeesusta seurata), eivät sovi ”muottiin” vaikka kuinka yrittäisivät itseään siihen ahtaa ja rukoilla Jumalalta apua, ja sitten ovat mielipuolisuuden partaalla kun seinät tulevat elämässä vastaan joka suunnalta.

    Tykkää

  36. Synti ei yksinkertaisimmillaan tai ainakaan kauheimmillaan ole ”yhteistä käsitystä” teoista, jotka vievät kauemmaksi Jumalasta. Oikeastaan järjestyskin on tasan päinvastainen. Synti on, kuten rippikoulussa opetettiin, ”sydämen luopumista Jumalasta”. On kamalaa kun ihmiskunnan sydän on luopunut Jumalasta ja mennyt niin pahoin pilalle. Yksittäinen teko on vain ilmentymä meissä olevasta masentavasta kyvyttömyydestä nousta itse kohti mitään hyvää. Synti on sitä, että olemme luopuneet Jumalasta. Teko on vain oire meissä olevasta kuolemansairaudesta.

    En halua liikaa tarttua keskustelun yhteydessä esiintyneeseen yksittäiseen lausahdukseen, vaan enemmänkin yleisesti kristillisyyden tilasta havaitsemaani: On vakava paikka, jos syntikäsitys rajoittuu tarkoittamaan pelkkiä tekosyntejä, joilla vielä pahimmillaan tarkoitetaan erilaisia järjestyssääntörikkomuksia. Kun synnin todellinen voima meissä on niin musertava, että ilman Jumalan väliin tuloa menemme mielellämme helvettiin. Synnin valta täytyy tajuta, jotta oikeasti tarvitsee Jumalan armoa. Jos synnit näyttäytyvät vain yksittäisinä lipsauksina elämän polulla, on tie ihmiskeskeiseen (ja siten helposti kadotukseen johtavaan) kilvoitukseen avoinna.

    Ps. Eihän se edes mikään paha synti ole sellainen, jonka pystymme välttää. Meikä ainakin pystyy halutessaan olla vallan kokonaan katsomatta televisiota!

    Tykkää

  37. Taisin joutua altavastaajaksi tässä ”yhteiskäsitys” -kuviossa. Kiitos hyvistä argumenteista, niitähän hyvä keskustelu sisältää.

    Mitä mieltä olette tällaisesta lähestymistavasta asiaan: Löydän vuoden ikäisenä, juuri kävelemään oppineena lappusena pihamaalta ihmeellisen mielenkiintoisen ja kauniin kiven. Hypistelen aikani sitä, ennenkuin tungen sen suuhuni. Se on juuri sopivan kokoinen painumaan syvemmälle kurkkuuni. Hengitys vaikeutuu ja alan kakoa ymmärtämättä mistä on kyse ja miksi hengitys vaikeutuu. Mitä tekee lähistöllä oleva läheiseni, äiti, isä, sisko, veli? Vastaan pyristelyistäni huolimatta työntää inhottavasti sormet suuhuni ja poistaa kiven.

    Olen edelleen tuo lapsi ja toivon että minua rakastetaan niin paljon, että minua kielletään, opastetaan ja tarpeen vaatiessa minulle työnnetään inhottavasti sormet kurkkuun, jotta en sairastu tai peräti kuole. Siis koskee aivan konkreettisiakin asioita – yhteiskäsityksiä epäterveistä ”teoista”.

    Luulen edustavani sitä ”apinauskovien” joukkoa, jota Jupe on kurmuuttanut täällä monta kertaa. Ei, en kirjoita provosoituneena. Vaan ihan vinha logiikka tässä on.

    Ja hyvä että keskustellaan.

    Onko tuossa mitään tolkkua?

    Tykkää

  38. Arnold. Ei täällä ole ole altavastaajia eikä toivottavasti päälle painajia. Haluammehan olla aivan kuin yhdessä oppimassa 🙂

    Minusta tuossa, mitä kirjoitit on paljonkin tolkkua ja olen samaa mieltä neuvomisen ja varoittamisen tarpeesta. Se on myös Raamatun neuvo.

    Yhteiset käsitykset ovat ehdottomasti hyödyksi.

    Kilvoittelu niissäkin on, että eivät muutu kuten helposti tapahtuu, laiksi tai yhteisöstä erottavaksi saatikka autuuden ehdoksi. Myös olisi hyvä miettiä, että ne eivät muutu itsetarkoitukselliseksi (päämääränä lähinnä tietoinen erottautuminen), vaan niille olisi aito tarve. Lapseni kysyi n. 6 vuotiaana: ”Saako uskovaiset käyttää eriparisukkia.” Jos otetaan esimerkki vuodelta 2016, korvakorut menevät samaan sarjaan.

    Tykkää

  39. ”Onko tuossa mitään tolkkua?”

    Ei. Ellei lapsi ole kehitysvammainen. Sikäli siinä on tolkkua, että jos olet hengellisesti lapsi, eli olet vasta juuri saanut parannuksen armon tai olet oikeasti pieni lapsi, mutta jos olet aikuinen ihminen ja useita vuosia ollut uskossa, on täysin naurettava ajatus, että olisit vielä hengellisesti lapsi. Ymmärräthän, että lapsi kasvaessaan oppii, ettei sitä kiveä kannata tunkea suuhun tai kurkkuun? Lapsi on (joko) tyhmä (tai kehitysvammainen), ellei se halua oppia (tai opi), kuinka elämässä pärjää ja tulee toimeen. Kaiken sen keskustelun jälkeen, mitä täällä on käyty, luulisin, että ymmärrät Raamatun lukemisen ja hengellisen kasvun tärkeyden. Varsinkin jos ymmärrät, eikä silti ole kiinnostusta (olet ja tahdot olla hengellinen lapsi), olet tyhmä ja suosittelen, että tutkit itseäsi, oletko uskossa (2. Kor. 13:5), koska Raamatusta käy mielestäni kohtuullisen selkeästi ilmi, että ihminen, joka ei kasva uskossa ja Kristuksen tuntemisessa tai jolla ei ole tahtoa siihen, ei ole kristitty (Hepr. 12:14, 1. Piet. 1:14-16, 1. Piet. 2:1-5 ja varmaan kymmeniä muita). Jeesus sanoo fariseuksille, mutta tämä sopii yhtä hyvin meillekin: ”Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa” (Matt. 22:29).

    ”Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan. Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa. Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi; mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.” (Hepr. 5:11-14)

    ”Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.” (1. Kor. 13:11)

    Tässä aiheeseen oikein hyvin liittyvä video

    ”Tällainen normisto on tietysti myrkkyä yksilökeskeisyyttä korostavalle nykyhumanismille.”

    Mitä tulee noihin tapanormeihin ja sääntöihin, mielestäni ne, jos joku on lakihengellisyyttä ja riistävät kristittyjen vapautta ja ovat taatusti paljon pahempi asia kuin esim. lain kolmas käyttö, jonka perimmäinen tarkoitus on rohkaista, patistaa ja herätellä, toisin sanoen auttaa kristittyjä. Eikä normistolla ja yksilökeskeisyydellä ole mitään tekemistä keskenään, koska suurin ongelma on, että silloin kun aletaan tekemään sääntöjä Raamatun yli, ollaan harhassa. Esimerkiksi autoilu vie ihmisiä kauemmas Jumalasta nykyään, koska moni ajaa tahallaan ylinopeutta tai käyttää puhelinta ajonaikana ilman handsfreetä (jotka on rikoksia Suomen lain mukaan), ja Raamatun mukaan on aivan päivänselvää, että ne ovat syntiä (Room. 13, 1. Piet. 2:13-16). Kevyt meikkaus tai pienet korvakorut taas ei mielestäni ole senkummempia asioita, kuin hiusgeeli miehillä. Suurimpana ongelmana pidän pukeutumista, joka on nykyään kauhistus uskovaistenkin keskuudessa. Näin kun alkaa asettamaan asioita rinnakkain, huomaa, miten naurettavia nämä tapanormit voivat olla. Autoilua tuskin ollaan asettamassa kieltolistalle ihan vain varmuuden vuoksi?

    Tykkää

  40. ”Jos leikittäisiin, että oikea usko ja herätys joku päivä tai pikkuhiljaa katoaisi sieltä, minne sitä on joskus syntynyt, niin miten se kävisi? Usko vain katoaisi – herätystä syntyisi jonnekin muualle, minne Herran tuuli puhalta – mutta ne ihmiset jäisivät tekemään samoja asioita, puhumaan samaan sävyyn samoja sanoja ja toimimaan totutulla tavalla. Ymmärtäisivätkö he, että usko onkin hävinnyt jossain välissä heidän keskeltään?”

    Ei mitenkään. Tästä meillä on todistuksena muslimit, jehovan todistajat, mormonit. Edellämainituista ei ole mitään todellista hengellistä elämää, korkeintaan perkele (okei on paljonkin hengellistä elämää, väärää sellaista vain) toimii niissä pääasiassa. Tietysti kun Raamattua luetaan, se on puhdasta Jumalan sanaa ja sikäli ookoo (mormonit kai käyttävät samaa käännöstä kuin muutkin?). Meidän sanomahan on niin tuttua ja turvallista ja mukavaa ja on tutut ympyrät ja kaverit jne., kunhan muistaa käydä seuroissa uskomassa ”omat synnit anteeksi” niin ”avot!”, että voisi sanoa, että se on jopa niin terapeuttista ja todellakin mielenterveydelle hyväksi, että mikäs sen parempaa. Kaikki perustuu ”meihin”, yhteyttä Kristukseen ei käytännössä monellakaan ole ilman puhujaveljeä ja ihmiset ei lue Raamattua, niin niin kauan kuin tapakulttuuri saadaan suunnilleen pidettyä yllä ja homma pyörimässä, en usko, että kukaan huomaa mitään. Tai harva ainakaan. Eikä tämä ole mitään vikomista, minusta pikemminkin hyvinkin mahdollinen, ja noh, ehkä joltain osin jo toteutunutkin skenaario.

    Tykkää

  41. Näistä asioista:
    ”Onko tarkoituksenmukaista, että isojen perheiden lapset eivät saa urheilla järjestäytyneesti. Näin esitettynä voisiko viattomampaa vapaa-ajan viettotapaa olla. Tilanne muuttuu, kun päälle puetaan yltä päältä kaljamainoksissa oleva pelipaita (asu, joka viestii kehoituksen juoda alkoholijuomia).”

    ”Tai osallistua paikallisen seurakunnan toimintaan. Harmittavasti seurakuntien nuorisotyössä on nykyisin niin paljon vierasta toimintaa, ettei tuokaan ole aina helppoa.”

    Ajattelin lähestyä tällaisesta näkökulmasta:
    Mitä, jos joku lapseni urheilee urheiluseurassa? Ei olemassa ketään NE-nimistä, jotka ovaat kiveen hakanneet, että lapsen pelipaidassa on oltava kaljamainos. Tai voi ollakin, että jossain on sellainen käytäntö. Mutta me olemme saman arvoisia vaikuttajia kuin muutkin yhteiskunnan kansalaiset. Voimme tuoda julki käsityksiämme rakentavasti. En tunne ketään, jonka mielestä lapsen on hyvä pelata kaljamainoksena. Kun on mukana urheilutoiminnassa, tulee yllättymään. On paljon hyvää ja ihan täyspäistä kasvattajaa. On muunkinlaista, kuten joka porukassa.
    Samoin voimme vaikuttaa seurakunnan nuorisotoimintaan. Sekin on järjestäjiensä näköistä. Jos olemme järjestämässä, voimme vaikuttaa. Voimme myös saada vaikutteita, eikä se liene paha asia. Joudumme miettimään, mikä onkaan toiminnan tavoite, miten musiikin tahtilaji on yhteydessä sanomaan ja vastaanottajiin. Jos etsimme helppoutta, pyöritämme tietysti omaa piiriä, mutta toisiakin vaihtoehtoja voisimme miettiä, kun totutuilta toimikuntakokouksiltamme kerkeämme.

    Arnoldille tuosta lapsi ja kivi -jutusta.
    Voi se mennä näinkin: Olen lapsi ja kakistelen suu täynnä.
    – Se kuolee, sillä on kivi suussa, huoltajani sanoo ja yrittää auttaa.
    – Kakista ulos! Näytä.
    Ja minä syljen suustani jotakin. Se onkin lihapulla. Pehmeä, mausteinen, äidin tekemä ja oli juuri menossa kohti mahalaukkua. Ei kivi ollenkaan ja nyt on limaista, yököttävää mössöä kivikasani vieressä maassa. Inhottaa lihapullat ja äidit ja en kyllä syö mitään! Voi pelkoa, jota minuun tartutetaan. Tulee yökkäysrefleksi ja nielemisvaikeuksia.
    Minut on rakennettu niin, että kun aikani kakistelen, se tulee ulos, jos sen pitää tulla. Tai jos se on oikea kivi, se ravistetaan minusta ulos – vaikka en kyllä niitä juurikaan niele, ovat kovia ja kylmiä suussa. Usein se mitä ravistellaan, ei ole kivi,mutta huoltajani säikähtää, ja sitten hätäännyn itsekin, vetäisen jotakin henkeeni. En toivo, että minut eristetään kivistä. Ne ovat kauniita, kiehtovia ja viihdyn niiden parissa.
    Mitä ovat ne ”epäterveet teot”? Minä opettelen, kokeilen, tutkin. Luottavaisesti. Käskyjen – niistä suurimpana rakkauden kaksoiskäskyn – hengessä kun mennään, en haluaisi sen tarkempia armoneuvoja, kieltoja, opastuksia tai sormia kurkulleni. Aivan pieni olen aivan pienen hetken mutta silloin olenkin sylissä.

    Tykkää

  42. Lyön vielä ”vettä myllyyn” ja totean, että itseasiassa nuo tapanormistot ruokkivat yksilökeskeisyyttä. Miten? Ihminen tahtoo tehdä sitä, mitä hän(lue: MINÄ) haluaa, ei sitä mikä on Jumalan. Siitä syystä meillä on mukava pikku uskonto tapanormeineen ja seurakunta- ja synninpäästöepäjumalineen, jossa paljon olennaista (esim. Kristus, Jumalan tahto, Jumalan sana jne…) jää taka-alalle ja rauhanyhdistykset suorastaan pursuavat kuolleita kaloja, joilla ei ole todellista kiinnostusta mihinkään todella tärkeään asiaan. Normistot on valmiina, joten eikun noudattaa niitä, niin saa sen ”usko-asian” hoidettua pois alta, jotta pääsee tekemään sitä, mikä MINUA todella kiinostaa. Kun normistot on valmiina, ei tarvi edes vaivautua yrittää tehdä sitä mikä ei edes kiinostaisi. Kätevää! Ei kuulosta ihan tältä: ”Elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto.” (Fil. 1:21)

    Joskus olen ihmetellyt, kun on kehotettu keskustelemaan jostain asioista seurakunnassa muiden kanssa. Keskusteleppa tuota kun suurimman osan argumenttina on että näin on ennenki uskottu. Siinä ei paljon Raamatuita tarvita sillon, valitettavasti.

    Tykkää

  43. Kiitos Jupe selvästä tekstistä. Pitää olla tarkkana, ettei tästä keskustelusta synny seitkytluvun hoitokokouksen modernia versiota, jota kauhistellaan 40 vuoden kuluttua. Armo, laupeus ja rauha lisääntyköön meidän keskellämme.

    Tykkää

  44. Jupe, farisealaiset kiittivät Jumalaa siitä, etteivät he ole kuin nuo muut, huonosti uskovat. Jeesus osoitti sanoin ja teoin, että tukki pitää ottaa ensin omasta silmästä ennen kuin käy toisen silmässä olevan roskan kimppuun. Muistatko vertauksen palvelijasta ja velasta, muistatko tapahtuman syntisen naisen kivittämisestä? Muistatko mitä lausutaan synnintunnystuksessa:” ….niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen ja Pietariin kun hän oli sinut kieltänyt…” Muistako nisujyvä-vertauksen? Oletko lukenut Vanhan Testamentin Eliasta, joka sytytti tulen lempeällä tuulella, Jumalan tuulella, eikä raivolla kuten epäjumalan palvelijat?
    Kuka meistä voi asettua toisen yläpuolelle tuomiten apinauskoksi toisen vakaumuksen? Kuka voi arvioida toisen kilvoitusta, hengen hedelmiä? Joskushan hedelmättömyys on ilmeistä, jokaisella joskus, mutta liian kapeasta näkökulmasta katsottuna hedelmättömyys voikin johtua katsojan ymmärtämättömyydestä; se mikä näyttää huonolta kilvoitukselta ei ehkä sitä olekaan. Ei meistä kukaan hyvää tee, ei yhden yksikään. Siinä olet oikeassa, ettei omassa surkeudessa rypeminen päästä vastuusta, mutta vastuuseen ohjaa Jumalan Sana, ei moite ja patistus. Minun ympärilläni on eläviä kristittyjä, armo ja evankeliumi. Minä näen Kristuksen laupiaat kasvot ja kuulen Hänen äänensä tässä rujossa seurakunnassa. Mitä jos Jupe nöyrtyisit etsimään, nostaisit katseesi toisten viallisuudesta Kristukseen? Tai muistelisit kuinka Kristus kumartui pesemään opetuslastensa jalat. Olkoon se meille kaikille esimerkkinä.
    P.s. kannattaa lukea Hanna Nurmisen väitöskirja. Siinä on esim. sanoitettu hyvin rippioppi ja syntikäsitys. Lisäksi siinä on hyvin pähkinänkuoressa lestadiolaisuuden hajaannukset ja niiden opilliset perusteet. Ko. tieteenala ei ole omani, joten väitöksen tieteelliseen arviointiin ei minulla ole kompetenssia, mutta näin maallikkona Nurmisen havainnot sopivat kuin nenä päähän tämän kin päivän todellisuuteen. Minua tuon työn lukeminen auttoi jäsentämään monia sanoittamattomia asioita kritillisyydessämme. Suositten lämpimästi.

    Tykkää

  45. Ei Jupe tulkintasi ole epäraamatullista. Minä vilpittömästi Ihailen suuresti lahjakkuuttasi tuntea raamattua. Olet saanut minussa liikkeelle jotakin. Mutta tulkintatapasi raamatusta lähentelee fundamentaalista. Vallitseva tulkintatapa vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä on aina ollut pelastushistoriallinen. Tekstejäsi voi tulkita niinkin rankasti, ettei yhdelläkään ihmiseksi luodulla ole pienintäkään pelastumisen mahdollisuutta. Selityksesi sisältää aivan oikeasti niin paljon ehtoja ja vaatimuksia.

    En tarkoita tällä sitä, että yritän tällä puheenvuorolla kiemurrella irti alituisesta totuuden etsimisestä ja ahkerasta raamatun lukemisesta. Laiskuus, välinpitämättömyys, tapojen kautta kulissien ylläpitämistä jne. pitää kavahtaa. Sen olet mestarillisesti ilmaissut. Mutta asetat itsesi ja tekstiesi lukija mahdottomuuden eteen. Se on niin poikkeavaa, sitä kai tässä ihmetellään. Tai sitten minun lukemisen ymmärtämisessä loppuu taas kapasiteetti kesken.

    Tykkää

  46. ”Jupe, farisealaiset kiittivät Jumalaa siitä, etteivät he ole kuin nuo muut, huonosti uskovat. Jeesus osoitti sanoin ja teoin, että tukki pitää ottaa ensin omasta silmästä ennen kuin käy toisen silmässä olevan roskan kimppuun. Muistatko vertauksen palvelijasta ja velasta, muistatko tapahtuman syntisen naisen kivittämisestä? Muistatko mitä lausutaan synnintunnystuksessa:” ….niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen ja Pietariin kun hän oli sinut kieltänyt…” Muistako nisujyvä-vertauksen? Oletko lukenut Vanhan Testamentin Eliasta, joka sytytti tulen lempeällä tuulella, Jumalan tuulella, eikä raivolla kuten epäjumalan palvelijat?”

    En tietääkseni ole koskaan väittänyt olevani parempi kuin joku toinen. Se, että mitä tarkoitetaan tukin ottamisella omasta silmästä, riippuu aivan asiayhteydestä ja jos sitä tulkitaan niin, että ”etkö sinä muka ole koskaan tehnyt syntiä”, ollaan mahdottomuuden edessä, eikä Jeesus kyllä sitä tarkoittanut. Elia rukoili Jumalaa, jolloin tuli syttyi. Jumala ”näyttäytyi” Elialle lempeässä tuulessa Horebilla. Tiedän kyllä nuo vertaukset. Syntiselle naiselle Jeesus sanoi ”Mene, äläkä enää syntiä tee”. Pietari katui myös ja sai anteeksi. Vertauksessa palvelijasta ja velasta on kysymys tästä: ”Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksiannamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”. Eli kun me olemme saaneet paljon anteeksi, meidän tulee myös antaa anteeksi veljien ja sisarten heikkouksia (jollakin voi olla huonot hermot tai joku voi sanoa jotain väärää vahingossa tai tietämättään rikkoa meitä vastaan tai muuten vaan rikkoa meitä vastaan), ei katsoa syntiä sormien läpi, koska ellei ole katumusta ( = parannusta), ei ole syntien anteeksiantamustakaan. Kristuksen kirkkolaissakin sanotaan, että ”jos hän katuu…” (Luuk.) tai ”jos hän kuulee…” (Matt.). Nisujyvä -vertauksen merkitystä en tässä yhteydessä ymmärrä, ellet sitten tarkoita sitä vertausta, jossa on 4 erilaista maata, johon siemen kylvetään tai viittaa Jeesuksen uhrautuvaisuuteen meidän puolesta, josta meidänkin tulee ottaa mallia.

    Tarkoititko siis tätä ? :
    (”Mutta Jeesus vastasi heille sanoen: ”Hetki on tullut, että Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Ja jos joku minua palvelee, niin Isä on kunnioittava häntä.”) (Joh. 12:23-26)

    Tykkää

  47. ”Kuka meistä voi asettua toisen yläpuolelle tuomiten apinauskoksi toisen vakaumuksen? Kuka voi arvioida toisen kilvoitusta, hengen hedelmiä? Joskushan hedelmättömyys on ilmeistä, jokaisella joskus, mutta liian kapeasta näkökulmasta katsottuna hedelmättömyys voikin johtua katsojan ymmärtämättömyydestä; se mikä näyttää huonolta kilvoitukselta ei ehkä sitä olekaan. Ei meistä kukaan hyvää tee, ei yhden yksikään. Siinä olet oikeassa, ettei omassa surkeudessa rypeminen päästä vastuusta, mutta vastuuseen ohjaa Jumalan Sana, ei moite ja patistus.”

    En ole tuominnut ymmärtääkseni. Olen määritellyt apinanuskon aikaisemmin ja jos joku kattaa sen määritelmän, hän on silloin ”apinanuskoinen”, kysymys ei ole tuomitsemisesta yhtään sen enempää kuin että tummaihoinen on sellainen ihminen, jolla on tumma iho. Lupasin aikaisemmin jatkossa käyttää jotain parempaa termiä, koska se on kieltämättä aika ronski ja epäasiallinenkin ilmaisu. Olen tuolla aiemmin maininnut, että kristityllä voi olla aikoja, jolloin hän on ikään kuin hengellisessä unessa hetken ( = ei ole pahemmin hedelmiä), mutta sitä mieltä en ole, että näin voisi olla alusta loppuun. Raamattu kuitenkin opettaa, että kristityn tekemät hyvät työt itseasiassa miellyttävät Jumalaa (1 Piet. 2:5, Hepr. 11:4, Hepr. 13:15). Mielestäni on todella epämääräistä sanoa, että vastuuseen ohjaa Jumalan Sana (en tiedä tarkoitatko tässä Kristusta ja Hänen meille ansaitsemaa armoa, koska kirjoitat Sanankin isolla S -kirjaimella), jos tarkoitat, että Raamattu ohjaa meitä vastuuseen, koska kyllä Raamattu ohjaa myös patistukseen ja moitteeseenkin tarvittaessa sen lisäksi, että se ohjaa meitä jokaista henkilökohtaisesti vastuuseen. Mm. aiemmin lainaamani Heprealaiskirjeen kohta osoittaa sen aivan selkeästi. Ja jos tarkoitat, että Raamattu ohjaa, mitä siitä on hyötyä, ellei Raamattua lueta?

    ”Minun ympärilläni on eläviä kristittyjä, armo ja evankeliumi. Minä näen Kristuksen laupiaat kasvot ja kuulen Hänen äänensä tässä rujossa seurakunnassa.”

    Se on pelkästään hyvä asia.

    ”Mitä jos Jupe nöyrtyisit etsimään, nostaisit katseesi toisten viallisuudesta Kristukseen? Tai muistelisit kuinka Kristus kumartui pesemään opetuslastensa jalat. Olkoon se meille kaikille esimerkkinä.”

    Etsin jatkuvasti, luen Raamattua ja kyllä minä mietin, että olenko pahasti metsässä, eikä minullekkaan jää paljon vaihtoehtoja, kuin turvautua Kristukseen tyhjin käsin, ei siinä auta. Jos toisten viallisuudesta pois kääntyminen tarkoittaa sitä, että joku tekee tahallaan väärin ja sitä katsoo sormien läpi, en voi missään tapauksessa tehdä sitä, koska siihen ei kyllä ainakaan Raamattu meitä kehota. Enkä puhu nyt yksittäisistä teoista, niin kuin sanoitkin, kyllähän meistä kaikista saadaan huono kuva 5 sekunnin videonauhan perusteella, jossa juuri satumme tekemään syntiä, mutta se ei ole koko totuus. Varmaankin ne ihmiset, joiden kanssa olen lähimmässä suhteessa tietävät, kykenenkö ”kärsimään” muiden vikoja tai antamaan anteeksi tai tarvittaessa myös pesemään toisten jalkoja. Toivon koko sydämestäni, että kykenen ja että olisin näin myös toiminut. Ymmärrän kuitenkin, että jalkojen pesukin tarkoittaa ensisijaisesti totuudessa rakastamista.

    Mielestäni on hyvä, että keskustellaan ja on hyvä, vaikka minuakin nuhdeltaisiin tarvittaessa, koska, niin kuin muistaakseni aikaisemmin olen todennut, en oleta olevani täydellinen ja varmasti oikeassa ja kun olen väärässä, silloin on tarvis oikaista. On myös totta, että ilmaisuni ovat aika räikeitä yleensä, mutta mielestäni on parempi, että asia tulee kerralla selväksi. Ei ole kuitenkaan mielekästä keskustella siten, että Raamattuargumentit jää jatkuvasti pimentoon sellaisten kommenttien tieltä, joissa kerrotaan, että näin on aina ennenkin uskottu tai joissa otetaan yksi raamatunkohta ja jyrätään sillä kaikkien loppujen ylitse.

    Tykkää

  48. ”Ei Jupe tulkintasi ole epäraamatullista. Minä vilpittömästi Ihailen suuresti lahjakkuuttasi tuntea raamattua. Olet saanut minussa liikkeelle jotakin. Mutta tulkintatapasi raamatusta lähentelee fundamentaalista. Vallitseva tulkintatapa vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä on aina ollut pelastushistoriallinen. Tekstejäsi voi tulkita niinkin rankasti, ettei yhdelläkään ihmiseksi luodulla ole pienintäkään pelastumisen mahdollisuutta. Selityksesi sisältää aivan oikeasti niin paljon ehtoja ja vaatimuksia.”

    Tulkintatapani on jotain fundemantalistisen, konservatiivisen ja varmaankin myös allegorisen sekoitusta. Toivottavasti teksteistäni ei kuitenkaan jää sellaista kuvaa, että kukaan ei voi pelastua. Voitko tarkentaa hieman tätä, koska en halua, että teksteistäni jää sellainen kuva?

    ”En tarkoita tällä sitä, että yritän tällä puheenvuorolla kiemurrella irti alituisesta totuuden etsimisestä ja ahkerasta raamatun lukemisesta. Laiskuus, välinpitämättömyys, tapojen kautta kulissien ylläpitämistä jne. pitää kavahtaa. Sen olet mestarillisesti ilmaissut. Mutta asetat itsesi ja tekstiesi lukija mahdottomuuden eteen. Se on niin poikkeavaa, sitä kai tässä ihmetellään. Tai sitten minun lukemisen ymmärtämisessä loppuu taas kapasiteetti kesken.”

    Mahdottomuuden eteen meidät on asetettu, niin tämä vertaus meille ilmaisee. Mielestäni tämä vertaus myös ilmaisee sen, että vaikka meidät onkin asetettu mahdottomuuden eteen, meidän ei tule ajatella, että ei sitten tehdä mitään, koska kaikki on turhaa ja ei minkään arvoista. Vaikka Kristus on meidän autuutemme, se tehtävä ja käskyt, jotka Hän jätti meille, ovat itseasiassa sula mahdottomuus:

    ”Sillä tapahtuu, niinkuin tapahtui, kun mies matkusti muille maille: hän kutsui palvelijansa ja uskoi heille omaisuutensa; yhdelle hän antoi viisi leiviskää, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykynsä mukaan, ja lähti muille maille. Se, joka oli saanut viisi leiviskää, meni kohta ja asioitsi niillä ja voitti toiset viisi leiviskää. Samoin kaksi leiviskää saanut voitti toiset kaksi. Mutta yhden leiviskän saanut meni pois ja kaivoi kuopan maahan ja kätki siihen herransa rahan. Pitkän ajan kuluttua näiden palvelijain herra palasi ja ryhtyi tilintekoon heidän kanssansa. Silloin tuli se, joka oli saanut viisi leiviskää, ja toi toiset viisi leiviskää ja sanoi: 'Herra, viisi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset viisi leiviskää minä olen voittanut'. Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.' Myös se, joka oli saanut kaksi leiviskää, tuli ja sanoi: 'Herra, kaksi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset kaksi leiviskää minä olen voittanut'. Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.' Sitten myös se, joka oli saanut yhden leiviskän, tuli ja sanoi: 'Herra, minä tiesin sinut kovaksi mieheksi; sinä leikkaat sieltä, mihin et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, missä et ole eloa viskannut. Ja peloissani minä menin ja kätkin sinun leiviskäsi maahan; katso, tässä on omasi.' Mutta hänen herransa vastasi ja sanoi hänelle: 'Sinä paha ja laiska palvelija! Sinä tiesit minun leikkaavan sieltä, mihin en ole kylvänyt, ja kokoavan sieltä, missä en ole viskannut. Sinun olisi siis pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen. Ottakaa sentähden leiviskä häneltä pois ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää. Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on. Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.'” (Matt. 25:14-30)

    Voisit tosin tarkentaa myös tuota, että millä tavalla asetan itseni ja lukijani mahdottomuuden eteen, etten tulkinnut sitä väärin :D.

    Tykkää

  49. Huomasin, että jäi vielä tämä pois tuosta vastauksesta Nyytille:

    ”P.s. kannattaa lukea Hanna Nurmisen väitöskirja. Siinä on esim. sanoitettu hyvin rippioppi ja syntikäsitys. Lisäksi siinä on hyvin pähkinänkuoressa lestadiolaisuuden hajaannukset ja niiden opilliset perusteet. Ko. tieteenala ei ole omani, joten väitöksen tieteelliseen arviointiin ei minulla ole kompetenssia, mutta näin maallikkona Nurmisen havainnot sopivat kuin nenä päähän tämän kin päivän todellisuuteen. Minua tuon työn lukeminen auttoi jäsentämään monia sanoittamattomia asioita kritillisyydessämme. Suositten lämpimästi.”

    Pitänee lukea, kunhan saa muita luettavia pois alta. Selailin sitä tuossa jossain vaiheessa ja mielestäni näytti siltä, että siinä oli aika ronskisti vedetty mutkia suoriksi näiden jaotteluiden kanssa, mutta oli siinä hyvääkin.

    Linkkaampa vielä ”Hyvät teot” -osion Yksimielisyyden ohjeesta, jossa sanoitetaan mielestäni hyvin jotain, mitä olen yrittänyt tässäkin keskustelussa tavallisen penkinkuluttajan sanavarastolla selittää:
    Hyvät teot

    Tykkää

  50. ”Toivottavasti teksteistäni ei kuitenkaan jää sellaista kuvaa, että kukaan ei voi pelastua. Voitko tarkentaa hieman tätä, koska en halua, että teksteistäni jää sellainen kuva?” Jokainen tulkitsee toisen tekstejä
    omalla tavallaan. Minä olen tulkinnut sinun tekstejäsi edellä kuvatulla tavalla, ei siinä sen kummoisempaa ole. Ja tulkintani on ollut väärä.

    Se että käytät raamatun tulkintatavasta mieluummin ilmaisua fundamentalistinen kuin pelastushistoriallinen, selittää minulle paljon. Jos Jumalan sanan ymmärtää kokonaisuudessaan pelastavana, armahtavana ja rakastavana, emme tosiaankaan ole mahdottomuuden edessä. ”ei rakkaus ole siinä, että me rakastimme Jumalaa. Vaan siinä että Hän rakasti meitä ja lähetti poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.”

    Eihän siinä, etsitään sitä totuutta kukin tahoillamme ja omilla tulkintalahjoillamme.

    Minäkin armahdan teitä sillä, että en jatkossa kommentoi näitä keskusteluita. Enhän junttiuttani oikeasti tänne olisi kuulunutkaan, mutta kun tiedon janossani en ole malttanut olla kyselemättä ja kommentoimatta. Kiitos kaikille kärsivällisyydestä ja anteeksi niiltä joita olen sanoillani tölvinyt. Toivotan mitä parhainta jatkoa näille mahtaville aiheille ja keskusteluille.

    Tykkää

  51. Usch. Just aloin kans laittamaan, että eläs nyt, ilman keskustelua ei synny keskustelua. Pyydän anteeksi, jos pahoitin mielesi, se ei suinkaan ollut tarkoitukseni. Juntti tässä oon itekki, mutta tässähän sitä oppii aina uutta kun vaan keskustelee ja tuo asioita ”yhteiselle vaihetuspöydälle”.

    Tykkää

  52. Samat fiilikset Arnoldin kanssa. Mä kans kiitän ja kumarran. Koen paikkani olevan jossain muualla. Teologinen argumentointi ei ole leipälajini, joten jääköön se niille jotka sen paremmin osaavat – ja joilla on aikaa. Lämmin kiitos blogisteille. Olen saanut täältä paljon. Nyt takaisin Martan osaan 🙂

    Tykkää

  53. Pahoittelen vielä Jupelle, etten ehdi vastata kaikkiin vasta-argumentteihisi. Toisaalta Raamatunkohtien heittely puolelta toiselle ei johda lopulta mihinkään lopputulokseen minkä olemme jo nähneetkin. Olen hyvin pitkälle samaa mieltä Jupen kanssa mm. Raamatun lukemisesta, enkä tarkoittanut kommentillani vaientaa tyyliin ”Näin on ennenkin uskottu”. Nuhdella voi ja täytyy, mutta Uuden Testamentin kirjeissä tulee moneen kertaan esille se, että nuhde tulee esittää lempeästi. Jupe, kunnioitan rehellistä totuuden etsimistäsi, mutta kun ollaan ihmisten kanssa tekemisissä on oikein ja viisasta miettiä kuinka asiat ilmaisee. Tyylejä on yhtä monia luin ihmisiäkin, mutta valitettavasti minulla on tullut tekstejäsi lukiessa moneen kertaan sellainen olo, että nyt mennään totuus edellä, ei rakkaus. Ne kulkevat käsikkäin. Voin olla väärässä, mutta minulle on jäänyt sellainen tuntuma, että olet ”nuori vihainen mies”, joka haluaisi uskovaisten joukosta jotenkin paremman. Se, miksi tulkitsen näin johtuu siitä, ettet huomaa oman näkökulmasi kapeutta: kyllä tässä joukossa on vielä eläviä kristittyjä, on paljonkin. Monelta vain puuttuu rohkeus tarttua Raamattuun sen vuoksi, että aiemmin se on ollut joidenkin mielestä turhaa ja vaarallista. Nämä ihmiset tarvitsevat rohkaisua, ei kovaa patistamista. Olet ilmeisesti minua tuntuvasti nuorempi, joten et ehkä hahmota millaisia takaumia jyrkät sanankäänteesi voivat aiheuttaa heille, jotka ovat saaneet lapsuudessaan kuunnella pelottavia ja ehdottomua saarnoja, jotka jättävät aina kuulijan epävarmaksi siitä, onko hän pelastettujen joukossa vai ei. Pyydän, että huomioit totuudessa rakastamisen sisältävän armollisuuden. Se ei tarvitse olla kovaa, ihmisestä piittaamatonta. Voihan olla, ettet ole sitä sitä mitä kirjoituksistasi ymmärrän, ja että tulkitsen vain omien silmälasieni läpi, jotka on sumennettu pienestä pitäen ehdottomilla tapanormien vaatimuksilla. No, ehkemme tule ymmärtämään toisiamme, ehkä oma ympäristösi ja todellisuutesi on kovin eri kuin omani, mutta toivon että muistat etteivät ihmiset jotka kavahtavat jyrkkyyttäsi ole automaattisesti armon väärinkäyttäjiä ja synnin luvallisuuden puolustajia. Toisten yläpuolelle asettumiseksi koen sen, että sanot suurimman osan vl- lestadiolaisista uskovan väärin jne. Voihan niin olla, mutta ei sitä voi noin vain heittää ihmisiä tuntematta.
    Kirjoittelen näitä parkuvien lasten keskeltä, joten kristillinen rakkaus vaatii todella nyt keskittymistä käytännön tehtäviin. Hyvää jatkoa kaikille.

    Tykkää

  54. ”Nuhdella voi ja täytyy, mutta Uuden Testamentin kirjeissä tulee moneen kertaan esille se, että nuhde tulee esittää lempeästi.”

    On totta, että UT neuvoo nuhtelemaan sävyisästi, mutta on selkeästi nähtävissä, että tietyssä pisteessä on tarpeen myös hieman suorempi nuhtelu.

    ”Voin olla väärässä, mutta minulle on jäänyt sellainen tuntuma, että olet ”nuori vihainen mies”, joka haluaisi uskovaisten joukosta jotenkin paremman.”

    Se ei ole olennaista, olenko nuori vai vanha, mutta se on totta, että olen vihainen kaikesta siitä, mitä saatana on saanut aikaan, en onnellinen. Mielestäni ilmaisu ”uskovien joukosta paremman” on kuitenkin huono ilmaisu. Tarkoitukseni on kyllä pyrkiä tuomaan esille epäkohtia ja herättelemään ihmisiä, se on totta.

    Olet myös oikeassa siinä, että monesti olen liian pessimistinen kaiken suhteen, koska loppujenlopuksi vaikuttaa siltä, että tilanne ei koskaan ole ollut kovin ruusuinen, kun katsoo historiaa taaksepäin. Olet varmasti oikeassa myös siinä, että on ollut ja on sellaista harhaopetusta, että Raamatun lukeminen itse on vaarallista, ja toivon kyllä, että Jumala olisi armollinen siitä syystä, koska Raamattu vaikuttaa myös opettavan sillätavalla, että Jumala on pitkämielisempi tällaisissa tapauksissa. Olet myös oikeassa siinä, että tällaiset ihmiset tarvitsevat rohkaisua, jota todella harvoin kuulee. Nykyään on kuitenkin alettu (aina välillä kuulee) opettamaan siten, että ”järkeilyä” ei kannata harrastaa ja se valitettavasti tarkoittaa käytännössä sitä, että Raamattua ei kannata lukea, vaikka sillä tarkoitettaisiinkin aivan eri asiaa. Tämä on oma kokemukseni ja olen tästä keskustellut useiden ihmisten kanssa. Huoleni koskeekin enemmän juuri nuorta sukupolvea kuin vanhaa. Todella usein saa myös sellaisen kuvan, että ihmiset pitävät sinua hieman outona, jos luet Raamattua omalla ajalla, etkä vähintään opiskele teologiaa. Tilastot siitä, miten vähän meikäläiset lukevat Raamattua, puhuvat myös selkeää kieltään. Ilmaisuni ovat aika jyrkkiä kieltämättä, mutta tällä hetkellä olen kyllä rehellisesti sanottuna sitä mieltä, että meidän liikkeen hengellinen tila ei vaikuta mitenkään kovin ruusuiselta. Yksittäisen ihmisen sieluntilaa en voi tietenkään arvioida mitenkään, ainakaan ellen tunne häntä. Kokonaisarvioni on kuitenkin tuo, mitä edellä sanoin.

    Käytän siis jyrkkiä sanakäänteitä, se on totta, mutta en voi ajatella siten, että joku ehkä loukkaantuu, jos sanon näin tai noin, koska ainahan joku loukkaantuu, se on varma. Sen myönnän, että jyrkkyyteni Arnoldia kohtaan oli turhaa ja typerää, koska hän on kuitenkin aktiivisesti keskustellut ja ollut vilpittömän kiinnostunut, enkä edes tunne häntä. Olen potenut kyllä tunnontuskaa siitä, en kuitenkaan saa tehtyä tekemättömäksi ja toivon, että Arnold ei lopettaisi sen kommenttini takia keskustelua täällä. Voin poistaa sen kommentin, jos hän sitä vaatii, muuten se voi jäädä omasta puolestani tämän kera opetukseksi minulle ja muille siitä, miten ei kannattaisi toimia tällaisessa tilanteessa.

    ”No, ehkemme tule ymmärtämään toisiamme, ehkä oma ympäristösi ja todellisuutesi on kovin eri kuin omani, mutta toivon että muistat etteivät ihmiset jotka kavahtavat jyrkkyyttäsi ole automaattisesti armon väärinkäyttäjiä ja synnin luvallisuuden puolustajia.”

    En ole mielestäni missään kohden näin sanonutkaan.

    Tykkää

  55. Luukas 18:
    10. ”Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
    11. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
    12. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
    13. Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
    14. Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään.”

    Tykkää

  56. Olen tässä viime päivinä pähkäillyt, että mikä on herätyssaarnan ja lain saarnan ero. Tuolla herätyssaarnalla voisi olla tilausta meidän seuroissa. Mutta lain saarna kuulostaa kovalta ja vaativalta. Se ei kuulosta oikealta.

    Tykkää

  57. Eihän tuohon saa jäädä vastaamatta: ”Sen myönnän, että jyrkkyyteni Arnoldia kohtaan oli turhaa ja typerää, koska hän on kuitenkin aktiivisesti keskustellut ja ollut vilpittömän kiinnostunut, enkä edes tunne häntä. Olen potenut kyllä tunnontuskaa siitä, en kuitenkaan saa tehtyä tekemättömäksi ja toivon, että Arnold ei lopettaisi sen kommenttini takia keskustelua täällä. Voin poistaa sen kommentin, jos hän sitä vaatii, muuten se voi jäädä omasta puolestani tämän kera opetukseksi minulle ja muille siitä, miten ei kannattaisi toimia tällaisessa tilanteessa.”

    Harmi kun vastaan tähän näin viiveellä. Tunnontuskia potevalle kun lääke löytyy. Jupe! Varmasti saat epäilyksesi anteeksi. Pois se ja ole vapaa. En ole mieltäni pahoittanut siinä perinteisessä mielessä, jossa sinä olisit persoonana syypää johonkin joka koskettaa.

    Nythän on niin, että tämä koko Joonan ja Roosan masinoima blogisivusto ”Teologista pohdintaa ja keskustelua vanhoillislestadiolaisuudesta…” Tuottaa jatkuvasti terveellistä suolaa ja valoa niin pimenevään maailman iltaan kuin tähän pohjolassa Jeesusta onnahdellen seuraavaan piskuiseen porukkaankin.

    Sinä olet Jupe kantanut ahkerasti korsia tähän kekoon ja systemaattisesti toteuttanut agendaasi. Sinun osaksesi on näemmä langennut tuo suolaajan osa. Se tarkoittaa sinun suunnaltasi meille monille tulta ja tulikiveä sen positiivisessa merkityksessä. Sillä vanhan osan taivuttaminen ahkeraan totuuden etsimiseen voi tuntua raskaalta.

    En tiedä minkä ”jyrkän kommentin” poistamisesta edellä kirjoitat. Kaikki kommenttisi ovat jyrkkiä. Ota niiden jyrkkyysjärjestyksestä selvää:)

    Se miksi nyt toivoakseni lopullisesti poistun tästä keskustelusta, johtuu siitä, että en toteuta tälle keskustelulle asetettuja sääntöjä. Lukekaa nyt tämäkin tämän kertainen tekstini. Mistä kohtaa siitä löydät teologista pohdintaa? Kun vaan et löydä, kun Arnold ei sitä osaa. Ei niin minkään näköistä argumentointia. Onhan nuo kommenttini muutenkin olleet aika huvittavia siellä todella fiksujen ja älykkäiden dialogien seassa. Puolustukseksi pitää kuitenkin selittää, että sinne tänne heitellyt poikkitieteelliset kannanotot monesti vain piristävät keskustelua.

    Ei siis mitään dramatiikkaa, se vaan oli nyt tässä.

    Arnold (mitä tuonkin merkkijonon takana sitten ikinä onkaan)

    Tykkää

  58. Tarkalleenottaen tämä viesti oli, mitä tarkoitin ja minkä olisi voinut ilmaista hieman lievemminkin: ”Jupe5. lokakuuta 2016 klo 16.17”. Mutta mitä tulee teologiseen pohdiskeluun, kyllähän tämä moneltakin osin on kaikkea muuta (omat kirjoitukseni), koska en ainakaan mikään systemaattinen teologi ole (maallikko kun olen), mutta jos pysytään Raamatussa, niin kyllähän siitä aina jotain saadaan rakennukseksi.

    Tykkää

  59. Ne ovat pakostakin sama asia. Paavali kirjoittaa Korinton seurakunnalle ensimmäisessä kirjeessä:

    ”Kummanko tahdotte? Tulenko luoksenne vitsa kädessä vaiko rakkaudessa ja sävyisyyden hengessä?” (1. Kor. 4:21)

    Ja toisessa:

    ”Sillä vaikka murehutinkin teitä kirjeelläni, en sitä kadu, ja jos kaduinkin, niin minä -kun näen, että tuo kirje on, vaikkapa vain vähäksi aikaa, murehuttanut teitä- nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi, vaan siitä, että murheenne oli teille parannukseksi; sillä te tulitte murheellisiksi Jumalan mielen mukaan, ettei teillä olisi mitään vahinkoa meistä. Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman. Sillä katsokaa, kuinka suurta intoa juuri tuo Jumalan mielen mukainen murehtimisenne on saanut teissä aikaan, mitä puolustautumista, mitä paheksumista, mitä pelkoa, ikävöimistä, kiivautta, mitä kurittamista! Olette kaikin tavoin osoittaneet olevanne puhtaat tässä asiassa.” (2. Kor. 7:8-11)

    Eikö myös Jeesuksen ”saarna” ilmestyskirjeessä Sardeen seurakunnalle ollut herätyssaarna?

    ”Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut. Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä. Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen. Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset. Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'” (Ilm. 3:1-6)

    Tai Laodikean seurakunnalle?

    ”Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku: Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'” (Ilm. 3:14-22)

    Tykkää

  60. En aivan täysin ymmärrä, mikä lain kolmannessa käytössä on vaatimuksia sikäli, että se rikkoisi kristityn vapautta? Kristuksen kirkkolaissa on myös vaatimus tehdä parannus, aina kun sitä käytetään, vaaditaan parannusta ja se on kyllä mitä ilmeisintä lain kolmatta käyttöä, jos puhutaan ”vaatimuksista” tai teoista. Miksi Jeesus olisi edes asettanut kolme eri vaihetta siihen, ellei sen takia, että ihminen ei välttämättä tahdo tehdä parannusta (ensiksi kahdenkeskisellä nuhtelulla, joka on ”lempeää” nuhtelua) ilman porukan nuhtelua, painetta ja vahvistusta, että kyllä tämä on väärin? Aina ei vaan auta pelkkä armo ja laupeus, joskus tarvitaan myös kovaa nuhdetta ja mielestäni ei voida kieltää sitä tosiasiaa, että vaikka toimiin on ryhdytty rakkaudesta, vaatimuksena (paino sanalla VAATIMUS) on parannus. Ja kysymys on vaatimuksesta, koska henkilö ei tahdo omasta tahdostaan sitä tehdä. Jos joku haluaa jatkaa synnissä, niin hänet pitää jättää saatanan haltuun ja silläsipuli, ei kuulosta armolliselta, mutta Paavali oli valmis siihenkin, jotta hän katuisi ja palaisi Kristuksen tykö. Mielestäni menneisyyden ylilyönnit ovat vain ajaneet siihen pisteeseen, että kaikki on vaatimuksia tai ei-kristitylle soveltuvaa ja nyt jos tämä hyväksytään, on pelkona, että puhujasetä on ruoska vyöllä ja lain taulu toisessa kädessä aina ja armo unohtuu tyystin. Luther on mielestäni ainakin aivan selvästi lain kolmannen käytön kannalla siinä merkityksessä, missä itse sen käsitän. Ei täällä kukaan ole kuitenkaan vaatimassa, että jos joku haluaa pysyä Kristuksen omana, on tehtävä kolme kuperkeikkaa ja puolivoltti ry:n ovella tultaessa ja sama homma takaperin lähtiessä. Kysymys on herättelystä ja typeryydestä, laiskuudesta ja synnistä nuhtelusta.

    Tässä on yksi parhaimmista herätyssaarnoista, jonka olen koskaan kuullut, jos on kysymys kuolleesta hengellisyydestä:

    Herätyssaarna – Examine Yourself

    Saarna korinttilaiskirjeen (2. Kor. 13:5) kehotuksesta koetella itseään, ovatko he edes uskossa. Saarnassa käydään läpi ensimmäisen johanneksenkirjeen kristityn tuntomerkkejä. Johannes myös kirjoittaa itse kirjeestään näin: ”Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä” (1. Joh. 5:13), joten saarna on mielestäni aivan raamatullinen. Tässä on tietysti kysymys enemmänkin siitä, onko joku uskossa vaiko ei, mutta luulen, että tällaistakin saarnaa tarvittaisiin. Jos taas puhutaan uskovien herättelemisestä, tarvitaan mielestäni lakia ihan yhtälailla, kuin epäuskoisten herättelemiseen. Linkittämässäni saarnassa on tosin joitain kalvinistisia oppeja mainittu alussa, mutta muuten on ihan OK.

    Tykkää

  61. ”Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa, sytyttääkseni, jos mahdollista, kiivauteen niitä, jotka ovat minun heimolaisiani, ja pelastaakseni edes muutamia heistä. Sillä jos heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin-ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista? Mutta jos uutisleipä on pyhä, niin on myös koko taikina, ja jos juuri on pyhä, niin ovat myös oksat. Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta, niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua. Sinä kaiketi sanonet: ”Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin”. Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää. Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan. Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois.” (Room. 11:13-22)

    Mitä näistä pitäisi sanoa? Jeesus uhkaa, Paavali uhkaa, nuhtelee ja varoittaa, Pietari kehottaa olemaan pyhä, niinkin Herra on pyhä ja kehottaa tekemään kutsumisen varmaksi (”lain teiolla”) (1. Piet.1:15,16, 2. Piet. 1:10). Onko tässä kysymys siitä, että vanhurskaus ansaittaisiin tekemällä lain tekoja? Ei, koska vanhurskaus on jo, ja se on Kristus, eikä vanhurskautta näin ansaita lain teoilla. Paavali sanoo (Gal. 4), että lain alaiset eivät poikenneet vanhassa liitossa mitenkään lupauksen lapsista, koska molemmilla oli VAATIMUS noudattaa lakia, halusi tai ei (myös muita kuin moraalilakia). Nyt ei ole vaatimusta, eikä ole uhrikäytäntöjä, jotka eivät voineet pestä pois syntejä lopullisesti, vapauttaa synnin vallasta (Hepr. 10), mutta laki kyllä vieläkin toimii ”uhkana” myös kristityille (lihalle), että jos teet syntiä, kuolet, vaikka kristityn tahto ensisijassa Hengen puolesta on toteuttaa lakia. Laki myös kertoo meille, mitä kristityn tulee tehdä ja kehottaa tekemään esim. hyviä tekoja. UT:ssa on kyllä annettu erilaisia käskyjäkin kristityille, vaikkapa lähetys, opetus/kasvatuskäskyt. Vapauteen sisältyy aina vastuu. Esimerkiksi lähetyskäskyn noudattaminen on melkein mahdotonta ilman Kirjoitusten tuntemusta ilman että tekee lähes pelkkää vahinkoa, joten käytännössä esimerkiksi Raamatun lukeminen on välttämätöntä. Samoten lastenkasvatus on mielestäni aivan mahdotonta ilman raamatuntuntemusta. Vapauteen sisältyy vastuu. Rikkovatko nämä kristityn vapautta? Ei meillä ole vapautta vältellä vastuuta, vaan vapaus synnistä. Vastuunpakoilu on syntiä aivan yhtä varmasti kuin lain rikkominenkin. Jos olisi niin, että kristitty ei enää koskaan tarvitse lakia, kehotusta, nuhtelua, ei olisi mahdollista, että kukaan lankeaisi pois armosta.

    Uskon, että esim. ilman uudestiheräyksen ”väliintuloa” vanhoillislestadiolaisuuden tilanne olisi paljon huonompi tänä päivänä. Vaikka heilläkin oli ylilyöntejä, he pyrkivät kuitenkin vaikuttamaan herätyssaarnalla enemmän sen sijaan, että 70-luvun hoitokokousmeiningillä.

    Tykkää

  62. Lisättäköön vielä, että tuo saarna, minkä laitoin tuohon, on vähän turhan kovalla ”kiihkolla” saarnattu, voisi sen hiukan rauhallisemminkin saarnata.

    Mielestäni tarvittaisiin siis hiukan herätyssaarnaa nyt, koska ihmiset ovat välinpitämättömiä Jumalan sanan ja monen muun suhteen, niin kuin ilmeisesti oli asian laita heprealaisilla, ihmiset oli käyneet ”hitaiksi” kuulemaan ja oli taas ”aloitettava alusta”. Vaikka puhun jyrkästi, en kuitenkaan tarkoita sitä, että nyt pitäisi saarnapöntöstä kuulua suorastaan pelkkää vihapuhetta ja sättimistä ja nuhtelua ja rakkaus jäisi kokonaan taka-alalle. Selvennän tätä hiukan, koska en itsekään pidä sellaista oikeana, koska mielestäni siinä oltaisiin lain alla, tai ennenpitkää jouduttaisiin. Enkä ole myöskään sitä mieltä, että aina pitäisi olla ”lyömässä” tai ”kivittämässä” toista, jos on joutunut syntiin. Tässä on ollut senverran vastakkainasettelua, että asioita on käsitelty vähän yksipuolisesti. Mielestäni tilanne on kuitenkin nyt se, että ollaan vajottu passiivisuuteen ja haluttomuuteen ja kyllähän saarnat ovat oikein täynnä rakkautta ja kehotusta rakastamaan veljiä jne. mutta mielestäni on aika selvää jo, että se ei enää auta muita kuin niitä harvoja, jotka ovat ”ensimmäisen rakkauden” säilyttäneet ja moni heistäkin on hidas puhumaan ja rohkaisemaan muita. Oma kokemukseni on se, että rohkaisusta ja kehotuksista huolimatta ihmisiä (ei tietenkään koske kaikkia, mutta suurinta osaa, joiden kanssa olen itse asiasta jutellut) ei vain kiinnosta riittävästi ja se on mielestäni huolestuttava tilanne. Mielestäni muutoksen pitäisi alkaa sieltä saarnapöntöstä. Eikä Raamattu vaikuta missään tapauksessa olevan tällaista vastaan. Joku voisi vaikka pitää aivan saarnan siitä joskus, että Raamatun mukaan kristittyjen tulee lukea Raamattua ja ottaa eri raamatunkohtia siihen, joilla asiaa vakuutettaisiin. Noh, tämäkin kuulostaa monille vaatimukselta ja lain teoilta, mutta itse en sitä siinä kyllä näe.

    Tykkää

  63. Jupen edelliseen ”saarnaan” passiivisuudesta ja välinpitämättömyydestä eli penseydestä tulee mieleen Johanneksen Ilmestyskirjan kohta Laodikean seurakunnan enkelille (Ilm. 3:15-16):15) Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!16) Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. 17) Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. 18) Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. 19) Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.”

    Tykkää

  64. Jaahas, tuo edellinen raamatunkohta olikin jo tulla ylempänä :-).

    Täällä on ollut paljon puhetta lain ja evankeliumin välisestä suhteesta.
    Muutama keskeneräinen ajatus tätä aihetta koskien:
    Laki on ns. Jumalan vasemman käden työtä ja valmistaa tietä Kristukselle, se kuuluu aikaan ennen Kristusta, näin ollen Jumalan seurakunta ole enää lain alainen. Laki ja armo ovat toisensa poissulkevia (Room 3:23-28): “ 23) Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla 24) ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, 25) jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit 26) jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen. 27) Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta. 28) Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.”
    Entä voiko evankeliumi yllättäen muuttua laiksi? Jos emme ymmärrä rakkauden lain syvällistä merkitystä, silloin evankeliumi ja syntien anteeksiantamus muuttuu vaatimukseksi ja käskyksi, jolloin usko ja rakkaus erkanevat toisistaan. Mitä tapahtuu jos usko ja rakkaus erkanevat toisistaan? Tällöin maallinen kutsumus ja eettinen ajattelu käyvät vähemmän tärkeiksi, kun syntikäsitys hengellistyy ja kaventuu koskemaan vain omaa suhdetta Jumalaan ja kiinnekohta arkiseen jokapäiväiseen arkielämään puuttuu. Unohtuu oman syntisyyden ja syntisten tekojen vaikutus suhteessa Jumalan luomaan lähimmäiseen sekä hänen elämäänsä ja uskonelämäänsä. Ihminen ikäänkuin laittaa päänsä pensaaseen turvautumalla evankeliumiin, mutta ei jaksakaan lähteä kilvoittelemaan kokonaisvaltaista rakkauden tietä, joka kilvoitus alkaa nimenomaan siitä lähipiiristä.
    Rakkauden tien kilvoitus ei ole ehdollista ja poissulkevaa, vaan sisään kutsuvaa. Se on kutsua pimeydestä valoon, valheesta totuuteen ja rikkinäisyydestä eheyteen. Mark. 15: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille…”
    Mitä tämä rakkauden tien kilvoitus tarkoittaa Kristuksen seuraajien elämässä, kun tarkastelemme asioita itsemme, lähipiirimme sekä laajemmin yhteisönä ja Jumalan seurakuntana lähimmäistemme kannalta?

    Tykkää

  65. Asiasta kolmanteen.

    Lakia ja armoa tutkii myös Hanna Nurminen väitöskirjassaan
    ”Jumala vai minä? Kaksi käsitystä vanhurskauttamisesta 1970-luvun vanhoillislestadiolaisuudessa”. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/166230/Jumalava.pdf?sequence=1

    Vuokko Ilola kirjoitti aiheesta blogin, johon minäkin panin kommenttini (vaikka olen lukenut väitöskirjasta vasta puolet ;):
    https://www.kotimaa24.fi/blogit/hanna-nurmisen-vaitoskirjasta/

    Keskustelu siellä näyttää jo lakanneen, joten tuskin kukaan on kommenttiani löytänyt. Voisi se kuitenkin ”hulluinhuonelaisiakin” kiinnostaa – ainakin Joonaa – koska hiukan kritisoin Nurmisen kritiikkiä Joonan gradussaan esittämistä tulkinnoista.

    Ehkäpä Nurmisen väitöskirja voisi olla täälläkin oman blogikirjoituksen aiheena? Mitä mieltä Joona on?

    =====Huom. Ilmoitus sivustolta http://www.sakramentit.fi/wordpress/=====

    LAESTADIUS-SEURAN OHJELMA SYKSYLLÄ 2016
    Teemaillat seuraavina torstai-iltoina klo 18–20 Suomen teologisen instituutin tiloissa (Kaisaniemenk. 13 A, 4.krs, Helsinki).

    15.9. Jouko Talonen: Juhani Raattamaa (1811–1899) – kirkko ja yhteiskunta
    13.10. Ilpo Harjutsalo: ”Lukekaa paremmin kirjanne!” Havaintoja hartauskirjallisuudesta Lars Levi Laestadiuksen herätystyössä
    10.11. Tapani Ihalainen: Suomen esikoislestadiolaisten sakramenttiseparatismin taustaa

    Tervetuloa keskustelemaan pohjoisen herätysliikkeen historiasta ja nykypäivästä. ”Uusi” Laestadius-seura on vapaamuotoinen keskustelufoorumi kaikille kiinnostuneille.

    ============

    Nimestään huolimatta tällä ”foorumilla” ei ole mitään tekemistä elämänsanalaisuuden (pappiseriseuran) kanssa. Elämänsanalaisten Laestadius-Seura r.y.:n toiminta lakkasi jo 2004. Elämän sana -lehden ilmestyminen lakkasi ilmeisesti jo paljon tätä aikaisemmin. Tämä keskustelufoorumi on sakramenttiseparatismia vastustavien esikoislestadiolaisten perustaman Esikoiset ry -yhdistyksen järjestämä.

    Harmi, että Talosen esitelmä jäi minulta huomaamatta. Ajattelin kuitenkin mennä tänään torstaina 13.10. katsomaan, mitä foorumilla tapahtuu. Ehkä keskustelua syntyy muustakin kuin esikoisten nykytilanteesta.

    Tykkää

  66. Just tuossa tänään taas selasin tuota ”armolinjan” esittelyä tuossa ja totesin, että olen kyllä samaa mieltä suurimmasta osasta asioita, mutta jokin ei täsmää sen kanssa, mitä ymmärrän Raamatusta. Pitänee käydä hakee motivaattoriksi vaikka karkkipussi ja lukia se heti ensitilassa pois ”alta”, että voin kommentoida sitä järkevästi ilman epämääräisyyksiä tai todeta, että olenkin itseasiassa täysin samoilla linjoilla :O :D.

    Tykkää

  67. Kiitos Olof Talliukselle linkistä. Se johtaa Emilia Karhun tekemään Hanna Nurmisen haastatteluun. Enpä ollut sitä huomannut, vaikka se oli julkaistu jo 4.10.2016.

    Itse haastattelua kiinnostavampia ovat kommentit. Siellä Joona esittää saman kritiikin kuin minä Vuokon blogissa, tosin paljon syvällisemmin, laajemmin ja paremmin. No, ainakin lähdeaineisto-ongelman olin keksinyt ihan itse 😉 Seppo Särkiniemen vastakritiikki ei minua vakuuttanut, mielestäni Joona on yksinkertaisesti oikeassa: Hanna ei pysty osoittamaan kahden erillisen linjan ”reaalista” olemassaoloa. (Samoin menetelmin olisi niitä voitu osoittaa olleen vaikka kaksikymmentä.) Tästä huolimatta väitöskirja antaa valtavasti tietoa ja kannattaa ehdottomasti lukea.

    Kävin onnekseni myös Laestadius-seuran tilaisuudessa. Esitelmän piti Ilpo Harjutsalo aiheenaan ”Havaintoja hartauskirjallisuudesta Lars Levi Laestadiuksen herätystyössä”. Esitys osoittautui erittäin kiinnostavaksi. Enpä olisi arvannut miten suuri osuus 1600-luvun puritanismin reformoidusta juuresta syntyneillä hartauskirjoilla (tosin luterilaisia varten siistityssä muodossa) on ollut myös lestadiolaisuuden varhaisessa opinkehityksessä.

    Myös Jouko Talosen ajatukset ja tutkimusideat saivat omankin mielikuvitukseni heräämään. Tutki historiaa, tutki kontekstia, älä sorru anakronismeihin ja tutki lisää… työtä kyllä piisaa. Onneksi nuorilla, kuten Roosa ja Joona, näyttää innostusta riittävän. Joona taisi jo luvatakin, että Nurmisen väitöskirjaa käsittelevä blogi tulee myös Hulluinhuonelaiseen.

    Ja kiitos myös Roosalle ja Joonalle antoisasta kanssapuheesta (ja pitkämielisyydestä 😉

    Tykkää

  68. Kiitos linkistä! Hyvin mielenkiintoista juuri tuo keskustelu sen haastattelun alla (haastattelun olin aiemmin lukenut, mutta nyt pääsin lukemaan kommentit).
    Olisi kyllä huikeaa lukea täältä Nurmisen väitöskirjaa käsittelevää blogitekstiä ja keskustella siitä :).

    Tykkää

  69. Joonan kommentit väitöskirjaan liittyen olivat mielestäni oivallisia. Itse en olisi osannut noin hyvin niitä tuoda esille mutta auttoivat sanoittamaan hyvin omia mietintöjäni.

    Tykkää

  70. Mielestäni Nurmisen työ osoittaa ainakin sen, kuinka sekavaa vanhoillislestadiolaisuuden opetus oli tarkasteluajanjaksona. Tänäkin päivänä voidaan erottaa nämä kaksi ”linjaa” , vaikkakin metatasolla.

    Henkilökohtaisesti muistan tuon ajanjakson eläneenä, kuinka sekava paradoksaalinen opetus rauhanyhdistyksen seuroissa sai omankin hengellisen elämän sekavaksi. Myöhempinä vuosina se vaikutti niin, että lakkasin uskomasta kristinuskoon. Jumalaa en kieltänyt kuitenkaan. Myöhemmin tutkin kristinuskon perusteita, ilman vanhoillislestadiolaisuuden silmälaseja ja palasin pienemmän kansankirkkomme jäseneksi.

    Ymmärrän, että paljon sekavuutta on noiden vuosikymmenten jäljiltä vanhoillislestadiolaisten mielissä. Nurmisen työn ansio on sen esiin tuominen, kuin sekavaa tämä kaiiki on ollut –ja on!

    Tykkää

  71. En ole lukenut Nurmisen väitöskirjaa vaan tuon pelkän Olofin linkittämän haastattelun. Siksi(kään) ei varmaan pitäisi kommentoida asiaa laisinkaan.

    Tuo lähtöasetelma – kaksi erilaista opetusta lapsen uskosta – lienee kuitenkin realistinen. Muistelen kuulleeni ihan tällä vuosikymmenelläkin saarnassa todetun, että lapsi on taivaskelpoinen, koska hänellä ei ole tekosyntiä. Jos Nurminen tarkoittaa tämän suuntaista opetusta, niin silloin sitä sopii suhteellisen loogisesti nimittää pyhityslinjaksi. Samoin asiaan liittyisi ortodoksi-tyyppinen, n.k. matalampi käsitys syntiinlankeemuksesta. Pyhityslinjassa lapsen taivaskelpoisuus siis selitettäisiin hyvin samaan tapaan kuin ortodoksisessa kirkossa. Armolinja taas vaikuttaa yhdeltä ”ääriluterilaisuuden” 🙂 muodolta. Mutta väitöskirjan lukeneet korjatkoot ja täydentäkööt.

    Toki opillisten piirteiden paketointi kahteen pakettiin yksinkertaistaa rankasti todellisuutta ja ajattelun monimuotoisuutta ja monen on varmasti vaikea sijoittaa itseään täysin yhteen kategoriaan. Yksinkertaistus voi siitä huolimatta olla hyödyllistä asioiden ymmärtämisen kannalta.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s