Alaikäinen vuoden homo

Joona Korteniemi

Savoy-teatterissa Helsingissä torstaina 2.2. pidetyssä QX-lehden Gay Gaalassa valittiin vuoden homoksi 16-vuotias youtubettaja. Kyseinen henkilö vaikuttaa sinänsä hienolta ja positiiviselta nuorelta. Hänen henkilöään vastaan en kritiikkiäni kohdistakaan. Hänen valintansa herättää kuitenkin kysymyksiä, ja tarjoaa samalla kurkistusikkunan Suomen tämänhetkiseen yhteiskunnalliseen ilmapiiriin.

Vuoden homoksi valittiin siis alaikäinen. Ainakin minun tuntemani psykologisen tiedon valossa nuoren seksuaali-identiteetti voi kehittyä yli 20-vuotiaaksi asti. Puhumattakaan siitä, että henkisesti kypsänkin 16-vuotiaan maailmankatsomus ja mielipiteet ovat monilta osin jäsentymättömiä. Alaikäinen ei välttämättä tiedä, onko hän hetero vai homo. Ja vaikka tietäisi, hän ei ole kypsä päättämään, haluaako hän ja kannattaako hänen ryhtyä Suomen LGBT-liikkeen mannekiiniksi ja julkisiksi kasvoiksi kaikkine siihen liittyvine paineineen. Tuntuisi perustellulta antaa kasvavalle nuorelle kasvurauha ja rajata tällaiset ideologisesti ja seksuaalisesti latautuneet gaalat täysi-ikäisten jutuiksi. Tapahtunutta valintaa voi siis oikeutetusti arvostella keskenkasvuisen nuoren moraalisesti kyseenalaiseksi seksualisoimiseksi sekä hyödyntämiseksi ideologisten päämäärien ajamisessa.  Näiden johtopäätösten vetämiseen ei mielestäni tarvita erityisen uskonnollista tai arvokonservatiivista maailmankuvaa. Arkijärki riittää.

Yllä mainitut argumentit yhteiskuntamme ”suvaitsevaiset” tahot ovat kuitenkin torjuneet. Eivät niinkään asiaperusteilla vaan retoriikalla, leimaamalla ne ”vihapuheeksi”, ”someraivoksi” ja asiattomaksi ilon pilaamiseksi. Ovatko ne sitä? Otetaanpa fiktiivinen rinnakkaistapaus. Entä jos yhteiskuntamme konservatiiviset tahot – vaikkapa Aito Avioliitto ry, SRK, Lähetyshiippakunta ja Katolinen kirkko Suomessa – järjestäisivät vuosittain gaalan, jossa he palkitsisivat vuoden hetero -arvonimellä perinteisiä perhearvoja ahkerasti edistäneen henkilön. Eräänä vuonna vuoden heteroksi julistettaisiin 16-vuotias tyttö. Miten ”julkinen mielipide” suhtautuisi valintaan? Olen varma, että vastaanotto olisi hyytävä, nuivaa suhtautumista perusteltaisiin muutettavat muuttaen juuri yllä esitellyillä argumenteilla ja niihin vetoaisivat äänekkäimmin juuri ne vasemmistoliberaalit tahot, jotka nyt median tuella sivuuttavat ne ”vihapuheena”.

Mistä tämä kaikki kertoo? Siitä, että yhteiskunnassamme vallitsee kaksoisstandardi. Säännöt eivät ole samat kaikille, toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Uusmarxilaiset vasemmistoliberaalit ovat median tuella onnistuneet kaappaamaan haltuunsa sellaiset käsitteet kuin rakkaus, vapaus, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja edistys. Heillä on yksinoikeus tulkita niitä ja antaa niille mieleisensä sisältö. Niinpä lähes kaikki, mitä he tekevät, näyttäytyy edistyksellisenä ja tasa-arvoa tukevana, vaikka se järkiargumenttien valossa olisikin kyseenalaista. Liberaalien ja vasemmiston toimien arvosteleminen on taas automaattisesti epäasiallista, vaikka se pohjautuisikin järkiargumentteihin. Pelottavaa. Jokaisen kansalaisen tulisi maailmankatsomuksesta riippumatta vastustaa tällaista kehitystä. Demokraattisen oikeusvaltion yksi peruspilari kun on juuri se, että säännöt ovat samat kaikille ja että kaikkia tahoja on oikeus kritisoida järkiargumentein.

Gay Gaalan eräs huomiotaherättävä yksityiskohta oli se, että palkinnon alaikäiselle voittajalle ojensi Helsingin piispa Irja Askola. Kotimaa24:ssä Askola kertoi saaneensa tietää voittajan henkilöllisyyden vasta itse tilaisuudessa. Tämän voi ajatella vähentävän hänen vastuutaan. Askola olisi kuitenkin voinut kieltäytyä jo etukäteen roolistaan tilaisuudessa, jonka yksi ehdokas oli alaikäinen. Vaihtoehtoisesti hän olisi voinut kieltäytyä palkinnon luovuttamisesta myös ihan viime hetkellä paikan päällä. Se olisi aiheuttanut kohun, mutta eikö lapsen edun tule mennä piispan imagon edelle, varsinkin, kun ottaa huomioon, kuinka korostuneen aseman Irja Askola on antanut ihmisarvolle julkisissa kannanotoissaan? Ainakin minun silmissäni hänen uskottavuutensa olisi noussut tällaisen rohkeuden myötä. Hän olisi näyttäytynyt aidosti suoraselkäisenä liberaalina, joka ei tingi periaatteistaan, vaikka saisi kritiikkiä omiltaankin. Nyt hänen toimintansa näyttäytyy opportunistisena suosion kalasteluna, jossa periaatteet ovat toisarvoisia.

Suurin kysymysmerkki Askolan läsnäolossa liittyy siihen, miten se sopii hänen rooliinsa piispana eli kristillisen kirkon kaitsijana (ἐπίσκοπος). Eräs piispan tärkeimmistä tehtävistä on huolehtia, että Kristuksen ja apostolien katoliselle eli universaalille kirkolle antama uskon talletus (depositium fidei) säilyy hänen kaitsemissaan seurakunnissa puhtaana ja turmeltumattomana. Raamatun ja kristillisen kirkon universaalin 2000-vuotisen tradition mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen elinikäinen liitto, ja kaikissa avioliiton ulkopuolisissa suhteissa on kysymys vakavasta synnistä. Menemällä gaalaan Askola ei edistänyt tämän totuuden puhtaana säilymistä vaan himmensi ja hämmensi sitä entisestään. Näin hän toiminnallaan vaurioitti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon muutenkin surkuteltavaa hengellistä tilaa entisestään.

Kun Suomen tuleva ”ensimmäinen luterilainen piispa” Paavali Juusten sai opintonsa päätökseen Wittenbergin yliopistossa 1546, teologisen tiedekunnan professori, Lutherin työtoveri Philip Melanchthon kirjoitti hänelle tutkintotodistuksen. Siinä Melanchthon totesi Simo Heinisen mukaan Juustenin erinomaisesti ymmärtäneen ”katolisen kirkon konsensuksen” merkityksen ja kammoavan kaikkia tästä konsensuksesta poikkeavia fanaattisia harhaoppeja. Jos Irja Askolalle kirjoitettaisiin vastaavanlainen todistus, mitä siihen kirjoitettaisiin?

71 kommenttia artikkeliin ”Alaikäinen vuoden homo

  1. Olen Joonan kanssa samaa mieltä siitä, että osoittaa huonoa makua valita alaikäinen tämän tittelin haltijaksi. Seksuaalisen suuntautuneisuuden tiedostaminen on yksilöllistä, mitä tulee ikään. Sitäpaitsi, ihmisen seksuaalinen käyttäytyminen tässäkin suhteessa saattaa vaihdella elämänkaaren varrella. Ehkä tämä palkinto tuli vaan rohkeudesta ja avoimuudesta, ei suuntautumisesta.

    Minusta piispa Askola on ollut hyvin hengellinen piispa. Näen, että tämän väärinymmärretyn vähemmistön oikeuksien puolustaminen on linjassa tämän kristityn naisen muun toiminnan kanssa. On mielestäni syytä uskoa, mitä hän itse kertoo tapahtuneesta Kotimaa24 sivustolla.

    Se, mitä nyt, kun seksuaalivähemmistöjen oikeuksia on parannettu, näemme osan heistä tekevän, on ymmärrettävää siitä näkökulmasta, että menneinä aikoina tämä vähemmistö on todella ollut syrjitty ja väärinymmärretty.

    ”…homoseksuaalisuus on yksi osa kokonaisen ihmisen identiteettiä. Homoseksuaaliset ihmiset ovat paljon muuta kuin vain homoja. Meistä löytyy vasemmistolaisia ja oikeistolaisia, liberaaleja ja konservatiiveja, pitkiä parisuhteita ja vannoutuneita sinkkuja. Kun homoseksuaalisuus typistetään vain seksuaalisuuteen ja seksiin ei nähdä ihmistä kokonaisena.” (Silvia Modig blogissaan 7.2.2017)

    Joka sana, mitä Silvia Modig kirjoitti, on mielestäni totta. Me homoseksuaalit olemme ihmisiä, joita yhdistää vain ja ainoastaan se, että olemme homoseksuaaleja. Ei mikään muu.

    Vaikka arvostankin suuresti sitä työtä, mitä jotkut järjestöt ovat tehneet maassamme homoihmisten aseman parantamiseksi, minä esimerkiksi en ole osallistunut kulkueisiin tai muuhun hypetykseen. En tarvitse sellaista alakulttuuria. Ja mitä homoparien kirkolliseen vihkimiseen tulee, ajattelen että se ei ole hyvä asia, koska se jakaa isompaa kansankirkkoa entisestään. Se pienempi kansankirkko, johon itse kuulun, ei edes siitä keskustele. Avioliiton sakramentaalisuus ei voi tulla kyseeseen samansukupuolisissa liitoissa.

    Minulle, ja monelle muulle homoihmiselle riittää se, että saamme laillisesti järjestää elämämme siviiliavioliitossa. Rekisteröidyn parisuhteemme kenties muutamme siviiliavioliitoksi. Jumalan siunausta voimme elämäämme pyytää itsekin.

    Vaikka lainasinkin Silvia Modigia, se ei kerro poliittisista mielipiteistäni mitään. En ole vanha-enkä uusmarxilainen, vihervasemmistolainen, olen kristitty humanisti, tietyin rajauksin. Se siitä.

    Olen kiitollinen Suomen valtiolle ja Suomen kansalle, että saan edelleen ja lisääntyvästi olla lain suojissa ja tasavertainen kansalainen tässä maassa. Minun lisääntyvät oikeuteni kun eivät ole keneltäkään pois!

    Tykkää

    1. Joona Korteniemi

      Kiitos kommentistasi, Eudokimos. Edelleen totean, että gaalan alaikäinen voittaja vaikuttaa sen vähän perusteella, mitä hänestä tiedän, positiiviselta, hienolta ja rohkealta nuorelta. Hänestä on helppo pitää. Kritiikkiäni en siis kohdista hänen persoonaansa.

      QX-lehden sivuilla hänen valintaansa perustellaan seuraavasti: ”Suomi tarvitsee esikuvia. Suomalaiset nuoret, ja muutkin kaapissa olevat, tarvitsevat kipeästi roolimallia, joka uskaltaa avoimesti elää omaa itsenään. Valitsimme Tuure Boeliuksen ehdolle juuri näistä syistä. Tuuren nuori ikä, 16-vuotta, tekee hänen avoimuudestaan esimerkillistä. Juuri tätä Suomi on tarvinnut. – – Somen vihakampanja, jota MV-lehti ja sitä lähellä olevat tahot ovat erityisesti ruokkineet, on osoitus siitä, miten huutava tarve hyville roolimalleille ja esikuville, sellaisille kuin Tuure, meillä on.”

      Kauniita lauseita, mutta ilmaisevat oikeastaan suoraan sen, että tätä lasta on tarkoitus hyödyntää tekemällä hänestä suomalaisen LGBT-liikkeen maskotti ja julkiset kasvot. Nuori itse, hänen jaksamisensa ja henkinen kypsyytensä, on toisarvoista, tärkeintä on hyödyntää häntä ”ammuksena” ideologisessa sodankäynnissä. Moraalitonta kasvuikäisen välineellistämistä.

      Tykkää

      1. Joona Korteniemi

        Mitä Irja Askolaan tulee, ihmettelen hiukan, kuinka voit pitää häntä ”hyvin hengellisenä piispana”? Eipä tule mieleen häneltä puhetta tai julkista kannanottoa, jonka keskiössä olisi ollut Jeesuksessa Kristuksessa ihmiseksi tullut elävä Jumala ja ikuinen elämä hänessä. Useimmiten niiden sanoma on ollut tasa-arvo, suvaitsevaisuus, monikulttuurisuus, kohtaaminen, osallisuus, yhteistyö, toimeentulo jne. Kaikki omalla paikallaan tärkeitä asioita, mutta eivät ne kristinuskon ydinsanomaa ole. Minulle Irja Askola on näyttäytynyt enemmän vasemmistoliberaalina poliitikkona kuin aidosti kristillisen kirkon hengellisenä kaitsijana.

        Tykkää

  2. Joona Korteniemi

    Toki tiedän, että suuri osa homoista on jotain muuta kuin uusmarxilaisia Seta-aktivisteja. Tietyt järjestöt ja vasemmistopuolueet näyttävät kuitenkin katsovan oikeudekseen puhua julkisuudessa siihen malliin kuin he edustaisivat kaikkia homoja.

    Jos Sinä et allekirjoita heidän radikaalia sanomaansa, toivon, että korotat äänesi ja kerrot sen julkisesti. Jos tunnet muita, jotka ajattelevat samoin, kehota myös heitä tekemään samoin. Tällä hetkellä näyttää nimittäin ikävästi siltä, että laitavasemmisto pyrkii ajamaan kristinuskon marginaaliin ja leimaamaan klassisen kristillisen teologian syrjinnäksi koko länsimaisen kulttuurin piirissä. Tässä projektissaan se hyödyntää ahkerasti muun muassa juuri homoja. Kyse ei ole nyt vain esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuudesta vaan koko perinteisen kristinuskon tulevaisuudesta, ortodoksinen kirkko mukaanlukien.

    Tykkää

    1. Joona Korteniemi

      Lopuksi joudun vielä painottamaan sitä, että kristinuskon perinteiseen avioliittoa koskevan teologian mukaan kaikissa miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolisissa seksuaalisissa suhteissa on kysymys vakavasta synnistä. Tämän opin ovat vanhastaan allekirjoittaneet niin ortodoksinen ja katolinen kirkko kuin myös kaikki suuret protestanttiset kirkot. Kristillinen avioliittokäsitys ei säily ennallaan opettamalla, että homosuhteet ovat ok, kunhan niitä ei yritetä tuoda kirkollisesti siunattaviksi. Siinä on jo tapahtunut hamartiologinen muutos, kun homosuhdetta ei enää pidetä syntinä.

      Ymmärrän, että asia koskettaa monia kipeän henkilökohtaisesti ja herättää siksi voimakkaita tunteita. Evankeliumien valossa on kuitenkin selvää, että Kristuksen seuraaminen voi edellyttää ihmiseltä tuskallistakin itsensä kieltämistä. Ajatus, jonka mukaan opin täytyy olla väärä, jos se johtaa kipeisiin ratkaisuihin maallisessa elämässä, on kristinuskon kontekstissa kestämätön.

      Tahdon kunnioittaa kaikkia lähimmäisiäni. Erityisen paljon kunnioitan kuitenkin niitä kristittyjä homoseksuaalisia lähimmäisiäni, jotka tahtovat kilvoitella arkielämäänsä kristillisen seksuaalietiikan mukaisesti.

      Tykkää

  3. Katri

    Kiitos Joonalle ajankohtaisesta blogikirjoituksesta! Tänä päivänä alkaa harvassa olla tällaiset kirjoitukset, jossa tuodaan esille Raamatun sanan mukainen suhtautuminen synnin harjoittamiseen. Kyllä vasemmistoliberaalit ovat saaneet ison jalansijan omalla raivokkaallakin ulostulollaan, ja sitä myötä yleinen mielipide näyttää olevan huolestuttavan helposti omaksuttavissa ihmisten mielissä.

    Itse olen todella huolestuneena seurannut kirkon luisumista pois Jumalan sanasta. Ja en ymmärrä, miksi tätä ei tuoda vanhoillislestadiolaisten puolelta (äänenkäyttäjänä SRK) selkeämmin esiin. Päivämiehen pääkirjoitus viime viikolla kertoi, että ”Kirkon avioliittokäsitys on selkeä ja raamatullinen”, tuntuu sumutukselta. Piispat ohjeistavat seurakunnan työntekijöitä, että rukoilla pitää myös homoparien puolesta ja siitä voi kieltäytyä vain, jos joku muu esim. diakonissa lukee esirukouksen. Eli pappien omantunnonvapaus sadaan vierittämällä teko muille seurakunnan työntekijöille. Konsensusta?

    Mietitäänpä tilannetta, että uskovainen pappi pitää saarnan Jumalanpalveluksessa. Saarnan jälkeen esirukouksessa pyydetään siunausta avioliittoon (siviilivihkimisessä)) aikovalle homoparille. Mitä ajattelee Jumalanpalvelukseen osallistuva esim. vl-aikuinen, hän ajattelee ehkä mielessään, että ei tämä ole oikein, tämä on syntiä. Mitä ajattelee esim. rippikoulumerkkiä hakeva vl- nuori, hän voi ajatella, että tämä lienee ihan ok, jos kerran tällaisessa tilanteessa tällaista tapahtuu. Nuoret ja lapset näkevät nykyhetken, ei historian kulkua. Jos ajattelemme, että kirkossa täytyy olla mukana tälläisen julkijumalattoman synnin hyväksymisestä huolimatta, mietin; milloin valona ja suolana olemisesta tuleekin huono esimerkki ja kadotukseen johtavalle polulle ohjaamista erityisesti lapsille ja nuorille. Kauhistuttavaa. Miten rukoileminen homoliiton puolesta eroaa vihkimisestä? Mielestäni ei mitenkään muuten kuin maallisten symbolien (sormusten vaihto jne) puolelta.
    Kyllä nyt tehdään suuri erehdys, jos lähdetään konsensuksen tielle. Marginaalissa olemista ei tulisi pelätä, ei Jeesus näyttänyt meille esimerkkiä tehdä kompromisseja synnin kanssa.

    Tykkää

    1. Jupe

      Aamenta vastaa kirjoituksesi, samoja asioita olen pohtinut.

      ”Päivämiehen pääkirjoitus viime viikolla kertoi, että ”Kirkon avioliittokäsitys on selkeä ja raamatullinen”, tuntuu sumutukselta.”

      Kieltämättä meinasin oksentaa, kun luin tuon jutun. Tuossa pelataan niin pahasti kaksilla valoilla, ettei muuta voi sanoa, kun että ihmettelen. Sillä ei ole väliä, mitä kirkon papereissa lukee, jos kirkko on kuin huora, joka on tyrkyllä kaikille, ja jonka ”luona” käyminen johtaa epäjumalanpalvontaan. Kristuksen kirkko ei ole mikään huora. Kirkko voi olla, mutta silloin Kristus ei ole sen päänä. Näin käy kun ei tunneta Jumalaa.

      ”Kyllä nyt tehdään suuri erehdys, jos lähdetään konsensuksen tielle. Marginaalissa olemista ei tulisi pelätä, ei Jeesus näyttänyt meille esimerkkiä tehdä kompromisseja synnin kanssa.”

      Just näin ajattelen itsekin ja olen yrittänyt pohtia, mihin kirkkoon sitä oikeen liittyisi, ei paljoa kiinnosta enää kuulua luterilaiseen kirkkoon, kun näyttää siltä, että millään ei ole mitään rajaa.

      Tykkää

  4. Irja Askola on piispavirassaan puhunut muistakin asioista, kuin vähemmistöjen oikeuksista ja huonossa asemassa olevien puolesta. Kyllä Irja Askola on hyvin oivaltanut sen, että Jumalan rakkaus Kristuksessa on tullut kaikkien, jotka haluavat sen uskoa, osaksi. Kuuri siitä, uskosta hän ammentaa nämä tärkeät asiat. Minusta se, että hän toimii näin vähemmistöjen puolesta, on elävän uskon seurausta. Elävä usko on toimiva usko.

    Suhtaudun levosta käsin tähän samansukupuolisista liittoista. Kirkon luterilainen haarautuma varmaan tulevaisuudessa vihkii. Ortodoksinen ja katolinen kirkko tuskin. Suurten vanhojen kirkkojen piirissäkin kuitenkin keskustellaan epävirallisesti.

    Tietomme homoseksuaalisuudesta on lisääntynyt viime vuosikymmeninä huimasti. 100 vuotta sitten ei ollut edes käsitteitä homo- tai heteroseksuaalisuus! Kuitenkin, homoseksuaaliset ihmiset ovat olleet osa ihmiskuntaa, koko ajan. Luolamaalauksista tuhansien vuosien takaa löytyy kuvauksia homoseksuaalisesta toiminnasta. Minä en tuskaile joidenkin kiistanalaisten raamatunkohtien kanssa, koska ne on kirjoitettu täysin erilaisessa kulttuurissa, täysin erilaisessa maailmassa. Joka tapauksessa Raamatun kirjoitusten henki on: seksuaalisen holtittomuuden karttaminen. Tähän uusi avioliittolaki varmasti myös myötävaikuttaa.

    Edellisessä blogissa sanottiin maallista lakia, joka tulee voimaan 1.3. ”jumalattomuuden vapauttamiseksi”. Suomen lain edessä avioliitto on lähinnä taloudellinen sopimus ( toki muitakin ulottuvuuksia on). Minusta on vain hyvä, että kaksi ihmistä voi solmia laillisen sopimuksen, kun kuitenkin elävät yhdessä. Kumpi on jumalattomampaa, elää julkisesti samansukupuolisissa avioliitossa, kuin olla ns. kaapissa ja vaikka erisukupuolisesssa kulissiavioliitossa ( joka on solmittu vain homouden peittämiseksi ympäristön pelossa). Kumpi on jumalattomampaa, elää laillusesti yhdessä, kuin kulissiavioliitossa, ja pettää puolisoaan? Tämä ei ole edes marginaalinen ilmiö Suomessa. Tämä koskee kaikkia tasoja yhteiskunnassa, ja kaikkia uskonnollisia yhteisöjä. Vanhoillislestadiolaisuus mukaan lukien.

    Tässä on nyt kaksi äärilaitaa. On tämä radikaali laita ja alakulttuuri ns.LGBT liike, johon en ole koskaan samaistunut. Sitten on toinen äärilaita, joka vastustaa samansukupuolisia liittoja fundamentaalisesta raamatuntulkinnasta tässä asiassa. Kysymyksessä on perimmiltään kysymys siis siitä, kuinka raamatunkohtia voidaan tulkita nykyajan kontekstissa. Elämme suurta murrosaikaa myös muissa asioissa. Silloin on hyvä ymmärtää jotain Raamatun kirjoitusten hengestä, siitä millaisessa kontekstissa on kirjoitettu ja miksi on kirjoitettu. Emme yksinkertaisesti voi tulkita vuosituhansia vanhoja tekstejä ihan kirjaimellisesti. Tämän ovat sanoneet myös monet minua viisaamaat, ortodokaisessa, katolisessa ja myös luterilausessa kirkossa.

    En koe, että minun täytyisi sotkeutua tähän asiaan poliittisesti.Tästä on tehty selkeästi ja liiaksi poliittinen asia, Joona. Silloin keskustellaan helposti niiden ihmisten päiden yli, joita asia henkilökohtaisesti koskee. Vaikutan omalla tavallani. Olen keskustellut joidenkin LGBT- ihmisten kanssa, ja sanonut mielipiteeni. Olen sanoutunut irti selkeästi siitä, ja niistä ylilyönneistä, mitä tähän nyt liittyy. Ei homoseksuaalisuus ole mikään uskonto tai poliittinen puolue. Homoihmiset ovat joukko ihmisiä, joilla on tietty ominaisuus.

    Se, miksi yleensä kirjoitin tänne tiivistyy tähän: ei ole aihetta paniikkiin. Nyt on tullut vain ajankohtaiseksi homoihmisten asia, kun se on aiemmin ollut vaiettu, näkymätön ja hävetty. Homoseksuaalisia ihmisiä on aina ollut. Ja tulee olemaan. Minä puolustan sitä, että kaikilla olisi samat oikeudet ja velvollusuudet, riipumatta siitä, mitä he makuuhuoneessa tekevät.

    Tämä kaikki koskee vanhoillislestadiolaisuuttakin. Keskustelu jatkukoon.

    Tykkää

  5. ”Evankeliumien valossa on kuitenkin selvää, että Kristuksen seuraaminen voi edellyttää ihmiseltä tuskallistakin itsensä kieltämistä. ”
    Niin. Jokaisella on oma ristinsä . Minulle homous ei ole ollut risti, ei edes nuorempana. Ympäristön asenteet kyllä ovat olleet risti, raskaskin. Se risti on kyllä väistynyt, uusia on tullut tilalle. Mutta ne eivät liity ollenkaan homoseksualisuuteen. Kuten sanoin, olen levossa tämän asian suhteen.
    Avioliitto kristillisessä mielessä on vain miehen ja naisen välinen, minulla ei ole mitään tuskaa asiaan liittyen. Tyydyn siviiliavioliittoon Suomen 100 -vuotiaassa tasavallassa.

    Arvostan sinun teologista tietämystäsi, Joona. Mutta asia ei ole ollenkaan niin yksioikoinen, kuin esität. Sanon tämän minua suurempien suulla. Myös ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa on teologeja, jotka näkevät asian toisin, raamatuntulkinnan ja traditionkin huomioiden. Mutta ei tehdä selkeästi ihmisoikeuksiin liittyvästä maallisesta asiasta poliittista eikä kirkkopoliittista. Kyllä kristittyjen pitää kiinnittää huomionsa aivan muihin asioihin.

    Kuten sanottu, tätä keskustelua käydään monesti kirkoissakin ylhäältä alaspäin ja niiden toimesta, joita asia ei henkilökohtaisesti koske. Sitten on niitä, joilla olisi sanottavaa, mutta he ovat hiljaa. Jostain kumman syystä.

    Tykkää

    1. Jupe

      ”Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.” (1. Kor. 6:9, 10)

      Todennäköisesti tiedätkin tämän jakeen. Sitä vain ihmettelen, kuinka voit olla ”levossa” tuon jakeen kanssa? Eihän asiaa paljon tuota selvemmäksi voi tehdä.

      ”Kyllä Irja Askola on hyvin oivaltanut sen, että Jumalan rakkaus Kristuksessa on tullut kaikkien, jotka haluavat sen uskoa, osaksi. Kuuri siitä, uskosta hän ammentaa nämä tärkeät asiat. Minusta se, että hän toimii näin vähemmistöjen puolesta, on elävän uskon seurausta. Elävä usko on toimiva usko.”

      Olen tullut itse siihen tulokseen, että mikään ei ole niin tärkeää, kuin Evankeliumin julistaminen. Jumalan rakkaus Kristuksessa ei kuitenkaan ole tullut kaikkien osaksi, jotka sen haluavat uskoa. Sanoohan Herra Jeesus, että ”ei jokainen, joka sanoo minulle ”Herra, Herra”, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen isäni tahdon” (Matt. 7:21). Jeesus myös sanoo, että tuomiopäivänä on paljon juuri niitä ihmisiä, jotka sanovat, että ”Herra, Herra…” (Matt. 7:22), eli niitä, jotka (ehkä) luulivat olevansa elävässä uskossa, mutta joko heidät oli petetty, tai he elivät itsepetoksessa. Jeesus myös sanoo Luukkaan evankeliumissa, että ”Miksi te sanotte minulle: ’Herra, Herra’, mutta ette tee mitä minä sanon?” (Luuk. 6:46). Se, että se sinusta on elävän uskon hedelmä, ei tee siitä elävän uskon hedelmää. Elävän uskon hedelmiä noinniinkun piispalla voisivat olla vaikkapa se, että hän julistaa evankeliumia Jumalan sanan mukaisesti, opettaa sen, mitä Raamattu selvästi sanoo ja vartioi sitä opetusta, mikä on viimeisen 500 vuoden aikana koeteltu hyväksi luterilaisessa kirkossa. Ei siihen elävää uskoa tarvita, että voi vähemmistöjen etua ajaa, sehän on jo huomattu, että paljon ihmisiä ajaa niitä ilman elävää uskoakin. Elävä usko on siitä kaukana, ainakin elävän uskon hedelmät. Jumalattomat ihmisethän ne montaa hyväntekeväisyysjärjestöäkin ylläpitävät.

      Elävän uskon hedelmiä eivät ole LGBT -oikeuksien tai minkään muunkaan asian puolustaminen Jumalan sanan kustannuksella. Ne ovat aivan taatusti kuolleen uskon hedelmiä. Eikä asiaa auta se, vaikka katolinen, ortodoksinen ja luterilainen kirkko yhdessä päättäisivät, että joku Jumalan sanan vastainen asia on OK. Tai joku hyvin fiksu teologi sanoisi, että kyllä tätä asiaa voidaan kierrellä ja kaarrella siten, että se saadaan väänneltyä hyväksytyksi. En ole huomannut, että Irja Askola olisi toiminut Jumalan sanan totuuksien mukaisesti em. asiassa. Evankeliumin työn edistäminen on elävän uskon hedelmiä, samoin Jumalan sanan mukainen elämä. Kristus sydämessä ei jää toimettomaksi, siitä olemme yhtä mieltä ja se on ”saletti” se, mutta Kristus sydämessä ei toimi vastoin Jumalan sanaa, se on yhtä varmaa.

      Room. 1
      18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
      19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
      20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
      21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
      22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
      23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
      24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
      25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
      26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
      27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
      28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
      29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
      30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
      31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
      32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

      Elävän uskon hedelmiäkö?

      Tykkää

  6. Quo Vadis

    Joona: “Entä jos yhteiskuntamme konservatiiviset tahot – vaikkapa Aito Avioliitto ry, SRK, Lähetyshiippakunta ja Katolinen kirkko Suomessa – järjestäisivät vuosittain gaalan, jossa he palkitsisivat vuoden hetero -arvonimellä perinteisiä perhearvoja ahkerasti edistäneen henkilön. Eräänä vuonna vuoden heteroksi julistettaisiin 16-vuotias tyttö. Miten ”julkinen mielipide” suhtautuisi valintaan? Olen varma, että vastaanotto olisi hyytävä…” 🙂
    Seksuaalisuuden kehittyminen ja seksuaalisen identiteetin muodostuminen tarvitsevat ehdottoman kasvu- ja suojelurauhan. Kyseessä on lastensuojelullinen asia. Mielestäni myös piispa Irja Askola toimi tässä kohdin paimenen virassaan erittäin harkitsemattomasti.
    Ajattelisin että tällainen harkitsematon ylilyönti (=alaikäisen pojan nimittäminen vuoden homoksi) on vastareaktio, ja voi johtua ylipäätään seksuaalivähemmistöjen näkyväksi saattamisesta, jolloin se on vastaavassa suhteessa käänteinen reaktio pitkäkestoisesta syrjimisestä johtuvaan angstiin ja voi sitten näyttäytyä em. tavalla?
    .

    Tykkää

  7. Jupe: ihan turhaan yrität iskeä minua Raamatulla päähän. Minä tunnen Raamattuni, ja minua ei hetkauta nyt nämä sinun copypastauksesi. Tiedän hyvin nämä kohdat ja minua et saa muuttamaan kantaani edes niiden avulla.

    Ymmärrän hyvin, että näinä aikoina tuonlaiset purkaukset ovat mahdollisia ja että ahdistaa.

    Olen sanonut sanottavani. Päätän tämän keskustelun osaltani tähän. Jos minulla on tarvetta sielunhoidolle, käännyn rippi-isäni puoleen. Olen edelleen levossa.

    Piispa Askola ammentaa kristillisestä uskostaan ja muun muassa puolustaa heikoimpia. Ja täällä riehutaan Raamattu kädessä.

    Tykkää

    1. Jupe

      Kerroin vain totuuden, eikä se muuksi muutu, vaikkei sinua minun ”copypastaukseni” hetkauta. En usko, että saan muutettua kantaasi, ellei se Jumalan sanalla muutu. Tässä tapauksessa tuo minun ”copypastaukseni” oli Jumalan sanaa.

      Voit olla levossa, mutta väärässä rauhassa olet Jumalan sanan mukaan.

      Irja Askola voi ammentaa ”kristillisestä” uskostaan, mutta Pyhä Henki siinä ei taatusti ole mukana, kun vastoin Jumalan sanaa ammentaa. Perkele sitä vastoin tahtoo tekeytyä jopa valkeuden enkeliksi.

      Parempi ”riehua” Raamattu kädessä, kuin todeta, niinkuin eräs tunnettu vl-saarnamies: ”Tässä ei raamatuita tarvita!”. Vaikka tietääkseni kukaan ei ”riehunut”. Jeesuskin ”riehui” ja villitsi kansaa fariseusten mielestä, koska Hän ei mielistellyt heitä, vaan kertoi totuuden.

      Tykkää

  8. Ajattelemisen aihetta Jupelle: simeonjahanna.com, sieltä FT, itäisen varhaiskirkon dosentin, Merja Merraksen artikkelit, Kristillinen avioliittokäsitys-kenen selitys on luotettava? osat 1 ja 2. Jälkimmäisen osan lopulla Merras sivuaa tätä aihetta. Yhdyn Merraksen käsityksiin, ja koen että tässäkin esittämäni näkemykset ovat perusteltuja. Nämä asiat, toistan, eivät ole yksioikoisia.

    Tykkää

    1. Jupe

      Luin molemmat, enkä kyllä mielestäni löytänyt mitään uutta tähän aiheeseen, enkä nähnyt syytä sille, että siteeraamani Paavalin sanat mitätöityisivät tuossa, eikä tuossa ollut mitään sellaista huomiota minun nähdäkseni, minkä perusteella tämä asia olisi sen monimutkaisempi. Tuossahan tehdään vain sellainen olettamus, että nyt kun avioliiton ulkopuoliset suhteet eivät ole Jumalan mielen mukaisia siksi, koska ne eivät noudata lähimmäisenrakkauden periaatetta, homosuhteet on ihan jees jos ollaan sitoutuneita siihen. Sen lisäksi todetaan, että kirkon määritelmä avioliitolle nyt on tällainen, joten ainakan avioliitto ei voi sisältää kuin miehen ja naisen. Ymmärsinkö oikein? No miksi ihmeessä VT antaa negatiivisen lausunnon homosuhteista (tämän mainitsen siksi, että se on selkeästi vastoin Jumalan tahtoa) ja miksi ihmeessä ne miesten kanssa makaavat miehet mainitaan erikseen Paavalinkin kirjoituksissa, miksei niitä oltu sisällytetty siihen huorintekoon, jos kysymys onkin vain (avio)liiton ulkopuolisista suhteista?

      Voit toki kertoa vielä, miten itse tulkitset Merraksen tekstin. Täytyy sanoa, että en oikeen saa kiinni, mikä tuossa homojutussa erityisesti oli hänen pointtinsa.

      Tykkää

  9. Aioin lopettaa, mutta hahmottelen sen uskonto-historiallisen linjan jonka avulla minä ajattelen tätä asiaa: Juutalaisuudessa seksi ja avioliitto oli vain ja ainoastaan lasten hankkimista varten. Juutalaisten laissa, joka sai alkunsa säädöksistä paimentolais olosuhteissa heimoyhdyskunnissa eläviä ihmisiä varten ja, joka kirjoitettiin lopulliseen muotoonsa vasta paljon myöhemmin, mainitaan huoruus ja miesten kanssa makaaminen kiellettyinä asioina.

    Tuohon aikaan käydyissä heimosodissa, voittajat (miehet) tapasivat raiskata ja näin häpäistä voitetut (miehet). Kun seksisuhde oli vain lasten siittämistä varten, miehellä tosin saattoi olla useita vaimoja, ei homoseksuaalisia suhteita edes mielletty seksiksi. Näinhän on nykyäänkin esimerkiksi arabimaissa.

    Kirkko peri juutalaisuudesta tämän ajattelun.Seksuaaliajattelu, jonka tapaamme Paavalilla, Uudessa Testamentissa, on peräisin farisealaisesta juutalaisuudesta. Olihan hän entinen fariseus. He olivat tunnettuja kirjaimellisesta Lain tulkinnastaan. Paavalille ei ollut tärkeää puhua inhimillisestä, romanttisesta rakkaudesta. Enemmän hän puhuu Jumalan rakkaudesta Kristuksessa. Niissä tekteissä, jotka ovat säilyneet, hän kirjoittaa avioliitosta ja porneiasta mielessään hengellinen huoruus ja rinnastaa sen aikansa sukupuoliseen holtittomuuteen. Hän on huolissaan kirkon ykseydestä ja puhtaudesta. Sen ajan seksihurjasteluun liittyi läheisesti epäjumalanpalvelus temppeliprostituutioineen, joka ei tietenkään ollut kristitylle sopivaa.

    Merja Merras kuvasi viittauksessani jo roomalaista perhejärjestelmää ja sivusi sen ajan käsityksiä seksuaalisuudesta yleensä. Mitä tulee meidän käsityksiimme ihmisestä ja hänen seksuaalisuudestaan, ne ovat huimasti toisenlaiset, kuin juutalaisuuden, roomalaisten, tai vaikkapa keskiaikaiset käsitykset. Koko ihmiskuva on aivan erilainen. Nykyaikainen avioliittokäsityksemme on rakkausavioliitto, emme mene naimisiin velvollisuudesta tai suvun omaisuuden kartuttamiseksi. Tätä käsitystä avioliittoon kuuluvasta rakkaudesta pidetään aivan itsestään selvänä kristillisissä kirkoissakin.

    Jos sanotaan, että avioliiton tehtävä on vain lasten siittäminen, lapsettomien avioliittojen voisi sanoa epäonnistuneen. Johdonmukaisesti naisten, jotka eivät voi saada lapsia pitäisi mennä naimisiin! Tai miesten, jotka eivät kykene siittämään lapsia! Oikeustajumme sanoo, että tietenkin sellaset saavat mennä naimisiin. Jos rakastaa toista, sanoisimme…

    Sama Vanhan Testamentin Jumala, joka sanoi miehelle ja naiselle: ”Lisääntykää!”, sanoi myös: ”Ei ihmisen ole hyvä olla yksin”. Kirkko on aivan oikein halunnut ottaa suojiinsa miehen ja naisen välisen liiton, sillä se takaa ihmissuvun jatkumisen. Minäkin olen syntynyt sellaisesta liitosta 🙂

    Jokaiselle, joka aikoo joskus solmia avioliiton rakkaudesta, tai on jo solminut, olisi hyvä miettiä, mitä he ovat tekemässä, jos he ovat eväämässä tämän mahdollisuuden homoseksuaalisilta lähimmäisiltään. Olisi hyvä miettiä myös perusteita, mikä on avioliitto yhteiskunnallisesti, kirkollisesti ja sitten miettiä sitä myös historiallisesti. Kirkko ei ole aina edes vihkinyt ja juutalaisuudessakin se oli vain parin ilmoitusasia. Entä teidän arvostamanne Martti Luther, mitä kaikkea hän kirjoittikaan kihlauksesta ja aikansa avioliitosta? On selvää, että avioliitto on ollut eri aikoina aivan erilainen järjestely, kuin mitä meidän aikamme Suomessa. Ken lukee enemmän, luulee vähemmän. Nämä asiat eivät ole yksioikoisia.

    Liked by 1 henkilö

    1. Jupe

      ”Olisi hyvä miettiä myös perusteita, mikä on avioliitto yhteiskunnallisesti, kirkollisesti ja sitten miettiä sitä myös historiallisesti.”

      Tai mitä se on raamatullisesta näkökulmasta. Mielestäni tuossa ei ollut mitään, millä voisi perustella homoavioliittoja, niin selvä on mielestäni Raamattu tässä asiassa.

      Tykkää

  10. Ajatus

    60-luvun nuorisovallankumous pohjautui hedonistiseen marxilaiseen ihmisihanteeseen,
    jolla on luovuttamaton oikeus omien halujensa pidäkkeettömään toteuttamiseen. Niinpä
    se kävi taisteluun niitä rajoittavia länsimaisia yhteiskunnallisia ja kristillisiä perusarvoja vastaan.
    Kodit, kristinusko ja isänmaa (kansallisvaltiot) tulee siis hävittää yksilöllisten mielihalujen ja
    nautinnon tieltä.

    Ihmetyttää se järjestelmällisyys, jolla tätä luokkataistelua on jo noin 50 vuotta menestyksellisesti
    käyty. 60-luvun suhteellisen vähälukuisen vasemmistoradikaalien ryhmän silloin yleisestikin
    paheksutut arvot on määrätietoisen työn (tiedotusvälineet, opetus) tuloksena siirtyneet viidessäkymmenessä
    vuodessa valtaenemmistön arvoiksi.

    Tämä länsimaiden yhteiskunnallinen ja moraalinen rappiokehitys näkyy myös kirkon opetuksessa,
    jossa kristinusko on korvautunut laajalti eräänlaisella ateistisella humanismilla, joka korottaa
    marxilaisen ihanteensa mukaiseti ihmisen itsensä kaikkivoivaksi jumalaksi. Tällä ”jumalalla” on
    valta elämään ja kuolemaan asettuen itse kaiken Raamatun opetuksen yläpuolelle.

    Se, että lapsen oletettua tai pakkosyötettyä seksuaalista suuntautumista käytetään hyväksi piispan
    omiin tarkoitusperiin ja agendaan tuon vasemmistoliberaalin ihmiskuvan markkinoimiseksi, on
    irvokas kuva kirkon tilasta. Huolestuttavaa on lastensuojeluviranomaisten pelokas hiljaisuus homojärjestöjen
    lisääntyvän röyhkeyden edessä.

    Kysymys siitä, onko se joltakin pois jos homot vihitään, osoittaa ennen kaikkea sen miten tuo hedonistinen
    marxilaisuus on perimmältään materialismia. Tuosta ideologiasta lankeavan järkyttävän laskun maksajiksi
    joutuvat ne tuhannet abortoidut lapset, hajonneet perheet, huumeiden käyttäjät, toivottomasti masentuneet
    ja lopulta koko rappeutuva länsimainen yhteiskunta.

    Tykkää

  11. Pienenä viilauksena Ajatukselle. Käytännössä ainakin stalinilaisessa pragmaattisessa marxilaisuuden tulkinnassa sukupuolimoraaliin liittyvät arvot olivat hyvinkin klassisia ja perinteisiä. Saksalaisten vasemmistorevisionistien kehittämä kulttuurimarxilaisuus otettiin kuitenkin taktiseen käyttöön välineenä porvarillisen kulttuurihegemonian nujertamiseksi ja maailman vallankumouksen edistämiseksi. – Viime lokakuussa Roosa kirjoitti blogin ”Avioliiton A ja 0” kristillisestä avioliittokäsityksestä. Siteeraan omaa lyhyttä kommenttiani keskustelun loppupuolella:

    ”Paavali siis antoi avioliiton arvon myös roomalaisille ja kreikkalaisille avioliitoille. Maailman eri osissa ja eri kulttuureissa on kehittynyt lukuisia erilaisia avioliittojärjestelmiä; niiden solmimiseen liittyivät erilaiset riitit, ja jos eroaminen oli jossain tapauksessa mahdollista, niin siihenkin. Ja ne olivat kahden sukupuolen välisiä. Kyllä VT:n moniavioisuus oli Jumalan sallima laillinen avioliittokäytäntö, mutta Jumalan sallimus oli sekin, että se jäi sittemmin pois käytöstä. Juutalaisesta kihlauksesta kehittyi sitten myöhemmin kristillinen vihkimisriitti, mutta ei se tietystikkään ole mikään syvemmässä mielessä kristillisen avioliiton alku. (- Mitä tulee sitten kristityksi kääntyneeseen afrikkalaiseen mieheen, jolla on yhteiskunnassaan laillinen avioliitto moniavioisuuteen perustuen. Mielestäni ei ole oikein vaatia häntä hylkäämään ”ylimääräiset” puolisonsa yhteiskunnallisesti heitteille, mutta häntä neuvottakoon, ettei ole hänen tulisi ottaa enää uusia…)

    Kristinusko on eettinen uskonto. Sen punaisena lankana on on ihmisen jano eläimellisestä raadollisuudesta eettiseen täydellisyyteen ja ikuiseen elämään – ja Jumalan vastauksena pelastussuunnitelma tähän umpikujaan! Luterilaisen raamatuntulkinnan heikkous on alttius irtautua koetellusta apostolisesta perinteestä eettiseen individualismiin. Mutta joka ei Raamatusta löydä selvää kehotusta sille, että Jumalan mielen mukainen avioliitto on eri sukupuolta edustavien välinen, niin silloin on kyllä liikkeellä täysin oman korvasyyhynsä mukaan, mihin Roosakin blogissaan viittaa.

    Hassuintahan vielä on, että ainakin suomalaisessa yhteiskunnassamme aktiivisimpia tämän ns. ”tasa-arvoisen” avioliittokäsityksen puolesta ovat vihreät ja heidän nuorisojärjestönsä, jolle ainakin periaatteessa biologisen maailmankuvan perusteella luulisi olevan muita kirkkaammin selvää, että ihminen, hänen varhaisvaiheensa mukaanlukien evoluutionsa kehitysvaiheet jo satojen miljoonien vuosien ajan ovat perustuneet uros-naaras yhtymiselle! – Olen aiemmin jo viitannut kansainvälisen viihdeteollisuuden luomiin kapeisiin ylieroottisiin mies- ja naiskuviin, joihin harva normaali ihminen mahtuu. Tämä homobuumi on tietysti vastareaktiota myös siihen, eikä poissuljettua ole myöskään vesistöihimme rikastuneiden hormonipäästöjen vaikutus” – nimittäin ainakin kaloilla ne aiheuttavat häiriöitä lajille ominaisten sukupuoliominaisuuksien kehitykseen. Toisaalta tuttua on, että myös eläinkunnassa esiintyy sijaistoimintona samaan sukupuoleen suuntautuvaa sukupuolista aktiivisuutta. – Kun Jumala mitä selvimmin sen toteuttamisen kieltää ihmisltä niin VT:ssä kuin UT:ssa mukaanlukien alkuseurakunnan ja -kirkon apostolisessa tulkinnassa, niin kristitty haluaa siihen kilvoitella mahdollisista taipumuksistaan huolimatta.

    Tykkää

  12. ”Kysymys siitä, onko se joltakin pois jos homot vihitään, osoittaa ennen kaikkea sen miten tuo hedonistinen
    marxilaisuus on perimmältään materialismia.”

    Ajatuksen kommentti homojen vihkimisestä osoittaa sen että hän haluaa lokeroida poliittisesti asian siistiin pakettiin ja panna paketin hyllylle. Hedonistinen marxilaisuus ja materialismi on tästä kaukana. Kysymys on syvimmiltään ihmisistä, ihmiskuvasta, ihmisoikeuksista ja ihmisten tasavertaisuudesta ja yhtäläisistä oikeuksista. Ja rehellisyydestä.

    Kun paketti on hyllyllä, käärittynynä hedonistiseen, marxilaiseen ja materialistiseen pakettiin, kaikki vanhoillislestadiolaiset ymmärtävät, että kyse on jostain tosi kauheasta ja pahasta asiasta.–Ja ennen kaikkea, siitä ei silloin tarvitse keskustella! Poissa silmistä, poissa mielestä…

    Aihe on luonnollisesti joillekin arka henkilökohtaisestikin, se herättää tunteita ja kysymyksiä ilman keskusteluakin…

    Vihkimisasia on kipeä ja kiusallinen myös vanhollislestadiolaisille, koska joukossa on homoseksuaalisia ihmisiä. Se on kiusallinen myös liikkeen papeille, nyt kun piispakunta ohjeistaa rukoilemaan samasukupuolisten liittojen puolesta. Todellakin, nyt on varmaan edessä yksi totuuden hetki vanhoillislestadiolaisuuden suhteessa kirkkoon. Asiaa politisoimalla ja kirkkopolitisoimalla ei päästä yhtään mihinkään.

    Tunnen monia vanhoillislestadiolaisia homoseksuaalisia ihmisiä. Jos heiltä kysyttäisiin, onko tämä heidän ominaisuutensa a) jonkun opettamaa, b) kulttuurimarxilaisuuden vaikutusta, tai c) hedonistista, rehelliset vastaukset olisivat a) ei, b) en ole kuullutkaan, c) ei (äänekästä naurua).

    Ajatuksen kommentit eivät mielestäni ole relevantteja.Asiaa ei siis kannattaisi paketoida ja hyllyttää, vaan nostaa kissa pöydälle ja keskustella liikkeen sisällä. Keskustelu on erilaisten mielipiteiden esittämistä ja vaihtamista. Vanhoillislestadiolaisuudessa on vallinnut vaikenemisen kulttuuri pitkään. Kehottaisin kyllä keskustelemaan, ettei käy taas niin, että ulkopuolinen paine pakottaa!

    Liked by 1 henkilö

  13. Hyvä Eudokimos, tälläkin palstalla sitä keskustelua juuri käydään 🙂 – Elämä on ainutkertainen lahja ja on tärkeää, että meillä on silmät auki kaikella hyvälle, mitä Jumala on antanut. Mutta seuraajillensa Kristus on mennyt valmistamaan vielä jotain paljon paljon parempaa. On kristittyjen tosi ja raamatullinen kokemus, että meillä on täällä vielä taistelu ”syntiä, omaa lihaa (so. animaaliset viettimme) ja maailmaa vastaan”.

    Näin myös wirressä 365:
    1.
    Käy kohti isänmaatansa
    tien kaidan matkalaiset,
    ja maailmassa vieraassa
    he ovat muukalaiset.
    Ei kaupunkia pysyvää,
    vaan vaivaa, koti-ikävää
    on heillä matkallansa.

    4.
    Myös monet murheet maalliset
    vaivaavat painollansa,
    ja sairaudet, puutokset
    saa kantaa ruumiissansa.
    On hauras maja maallinen,
    astia heikko, savinen,
    se kaiken kivun tuntee.

    8.
    Tee lujaks heikko uskomme
    laaksossa kiusausten,
    suo, ettei sammu toivomme
    helteessä koetusten.
    Rakkauttasi tuntemaan
    ja jälkiäsi seuraamaan
    ah auta, Herra Jeesus.

    Wirressä 354:
    1.
    Kristityn ilman ristiä
    ei Herra olla anna.
    Siis suostu siihen nöyränä
    ja ristiäsi kanna.
    Hän lapsiaan rakkaimpiaan
    vie usein alle vaivan,
    lyö ankarimmin aivan.

    3.
    Kristitty ilman ristiä
    ei rukoukseen taivu.
    Siis ristin alla köyhänä
    Jeesuksen eteen vaivu.
    Ja Jumala on siunaava
    sen ristin, minkä antaa.
    Saat voiman sitä kantaa.
    (VK 354)

    Tai lainaampa taas tuoreemman virrentekijän Pekka Simojoen laulua ”Ajan henki”, joka sanoittaa kyllä erinomaisesti tämän hetken:

    1. Mikä on sen ajan henki,
    isännäksi päässyt renki,
    jonka suuren pillin mukaan
    täällä tanssittava on?
    Ajan henki meille määrää,
    mikä oikein on ja väärää,
    eikä epäillä saa kukaan,
    se on vastustamaton.

    2. Totuus löytyy vaikka mistä,
    uuden ajan temppelistä.
    Mitä teetkin, ei se haittaa,
    kaikki muutkin tekee niin!
    Markkinoiden alttarille,
    työn ja rahan jumalille
    moni sielunsakin laittaa
    sydämensä kahleisiin.

    3.”Voima löytyy sisältäsi,
    toteuta vain itseäsi”,
    ajan henki lupaa sille,
    joka etsii Jumalaa.
    ”Maista rohkeasti tästä
    kielletystä hedelmästä”,
    rakkautta kaipaaville
    ajan henki tarjoaa.

    4. Kuka rikkoi lahjan parhaan?
    Kuka päästi käärmeen tarhaan?
    Täällä eivät mies ja nainen
    enää löydä toisiaan.
    Eikä lapsikaan saa olla
    enää hiekkalaatikolla.
    Aikuiseksi pienokainen
    kasvaa ennen aikojaan.

    5. Onko täällä vielä niitä,
    joille valheet eivät riitä?
    Kuka yötä rohkeasti
    soihduillansa valaisee?
    Onko vielä pasuunoita,
    valtakunnan vartijoita,
    jotka aamunkoittoon asti
    muurin päällä taistelee?

    KERTO: ”Valta kunnassa kaikki hyvin!”
    vanha vartija huutaa silmin hämärtyvin
    näkemättä, mistä hyökkää vihollinen armoton.
    Minne joutuu se valtakunta,
    jonka paimenetkin nukkuu syvää unta
    näkemättäm, huomaamatta, mikä hetki yöstä on!
    (Pekka Simojoki)

    Liked by 1 henkilö

  14. ”Ns. ”tasa-arvoisen” avioliittokäsityksen puolesta ovat vihreät ja heidän nuorisojärjestönsä, jolle ainakin periaatteessa biologisen maailmankuvan perusteella luulisi olevan muita kirkkaammin selvää, että ihminen, hänen varhaisvaiheensa mukaanlukien evoluutionsa kehitysvaiheet jo satojen miljoonien vuosien ajan ovat perustuneet uros-naaras yhtymiselle!”…?

    Kaikella kunnioituksella, miten tämä liittyy asiaan? Tämä ei kyllä ole argumentti ollenkaan tässä asiassa. Koen keskustelun tason nyt niin huonoksi, että tämä ”syntinen” vetäytyy ja jättää teidät vähemmän syntiset keskustelemaan. Tässä keskustelussa ei ole esitetty yhtäkään argumenttia, joka minut saisi mitettimään asiaa uudelleen. Suoraan sanoen asiaa politisoidaan ja maalataan piruja seinälle! Minä lopetetan, mutta luulen että keskustelu aiheesta jatkuu edelleen homoihmisten päiden yli! Toivottavasti liikkeessänne tulee se päivä että ne, jotka ovat nyt vaiti, puhuvat.

    Tykkää

    1. Mutta hyvä eudokimos – ei ole reilua, että keskustelua pidetään vasta sitten keskusteluna, jos sitä käydään vain liberaaliteologisilla ehdoilla tai vain silloin, kun päädytään ”oikeaan” Pekka Simojoenkin laulussaan viittaamaan ajanhengen mukaiseen lopputulokseen…

      Tykkää

    2. Ajatus

      Ideologia ei sinänsä ole politiikkaa. Kun sillä pyritään vaikuttamaan ja muuttamaan
      yhteiskunnan tai yhteisön lakeja ja arvoja muuttuu se politiikaksi mitä suurimmassa
      määrin. Avioliittokäsityksen muuttamispykimyksiä ei siis tarvitse politisoida, sen
      muuttajat ovat tehneet itse.
      Sitä ei tietenkään avoimesti tunnusteta, vaan mediavaikuttaminen tapahtuu oikeaoppisesti
      määrätietoisen uhriutumisen ja sitä kautta tunteita herättävän uutisoinnin kautta.
      Kuten viime aikoina on useissa yhteyksissä havaittu, uutisoinnissa ja informaatiosodassa ei
      välttämättä ole relevanttia se mikä on oikeasti totta, vaan se mikä herättää voimakkaimmin
      vastaanottajassa tunteita.
      Kun Neuvostoliitto aikoinaan hajosi myös eurokommunistinen internationalismi muuttui
      sujuvasti globaaliksi vihervasemmistolaiseksi liberalismiksi entisin poliittisin tavoittein.
      Vaikka stalinismi ja varsinkin suomalainen erikoisuus, 70-luvun taistolaisuus, on kuopattu,
      60-luvun eurokommunismi ihmisihanteineen menestyy. Toisella nimellä vain.

      Tykkää

      1. No jos hiukan vielä viilaisin Ajatuksen ajatuksia. Politiikka on ”poliksen” eli yhteiskunnan yhteisten asioiden hoitoa ja ideologia on kannattajansa käsitys/oppi ihanteellisesta tavoittelemisen arvoisesta yhteiskunnallisesta tilasta. – Kaikkea (ei-marxilaista) sosialismia meidän ei ole syytä tuomita. Ei Jeesus ollut porvari eikä kapitalisti ”porvarillisen ansaitsemishalun itsetiedottomassa pakkovallassa” kuten santerialkio asian ilmaisee, eikä hän ollut isänmaallinen nationalistikaan, nimittäin

        ”Jesus vastasi: ei minun valtakuntani ole tästä maailmasta. Jos minun valtakuntani olis tästä maailmasta, niin tosin minun palveliani olisivat sotineet, etten minä olisi tullut annetuksi ylön Juudalaisille; mutta ei minun valtakuntakuntani ole täältä.” (Joh. 18:36)

        Sensijaan Jeesus eli ystäviensä kanssa ”sosialistisessa yhteistaloudessa” kuten Jerusalemin alkuseurakuntakin.

        PS. Ceterum censeo. Mitä Herramme, olisi sanonut hallituksemme poliittisessa ohjauksessa olevan Maahanmuuttoviraston eli Migrin turvapaikkaratkaisuista, joissa perheet paloitellaan ja turvapaikanhakijat lennätetään tapettavaksi kriisialueille. Päätösten perusteluissa käyttöön on otettu suorastaan surrealistinen sumea logiikka; kun turvapaikan hakijan faktojen tunnustetaan täyttävän kiristetytkin säädösten kriteerit turvapaikan saamiselle, siitä seuraakin, että turvapaikka EI hyväksytä !?! Onko tämä loogisen kielipelin jokin uusi suomalainen saavutus? – Hävettää!

        Entä miksi Päivämies-lehtemmekin katsoo muualle?

        Tykkää

  15. Nimetön

    Ajattelin etten enää kommentoisi. Mutta tässä asiassa on kysymys isosta asiasta hengellisesti elävänä pysymisestä ja kuolemisesta ja jos hyväksyy väärää, tulee osalliseksi muiden synneistä. Jumala ja Pyhä Henki on kaikki tietävänä nähnyt ja tuntenut jokaisen ihmisen jo idusta saakka myös entisinä aikoina. Miten Pyhän Hengen kautta on ilmoitettu, on totuus vaikka se olisi tapahtunut ulkonaisesti erilaisessa yhteiskunnassa. Homouden ja lesbouden toteuttamisessa tapahtuu hengellinen kuolema, samoin kun ehkäisemisessä, masturbaatiossa, miehen ja naisen avioliiton ulkopuolisessa seksuaalisuuden toteuttamisessa. Mutta jos on hengellisesti kuollut, Pyhä Henki puuttuu kotiopettajana omastatunnosta. Silloin ihminen ajattelee järjellään ja humaanisilla käsityksillään eikä usko, että raamattu on Pyhän Hengen ilmoitusta ja se pysyy ikuisesti. Hengellisesti kuollut ei tunne syntiä synniksi eikä myöskään armoa armoksi. Vaikka Jumala on luonut ihmisen poikkeavaksi, niin Pyhä Henki ei ohjaa ihmistä toteuttamaan seksuaalisuutta Jumalan tahdon vastaisesti. On tyydyttävä osaansa: Esim. sokeana, kuurona ja rampanakin syntynyt jne joutuvat tyytymään osaansa, samoin kuin seksuaaliseen poikkeavuuteen. Jumala kyllä voi auttaa, että elämä on täysipainoista ja onnellista ilman syntien luvallisuutta. Me emme elä yksin tätä aikaa varten, vaan korkein päämäärä on pelastuminen ja taivas. Miehen ja naisen välisessä avioliitossakin on omat kuormansa ja ristinsä, samoin kuin yksinäisen osassa, mutta myös omat hyvät puolensa.
    Elämme aikaa, jolloin ihmiset ovat asettuneet Jumalan asemaan, mikä on ennustettu raamatussa. Eutanasiassa, abortissa , ehkäisyssä, pyhätöissä, alkoholiasioissa, avioliittoasioissa jne. ihminen muuttaa Jumalan antaman lain. Ihmiset ottavat ymmärryksen otsiinsa pedon luvun 666, mikä on ihmisen luku ja sanoisin hengellisen ja lihallisen huoruuden luku. Johdatus raamatun lukemiseen: http://raamattuaraamatulla.blogspot.fi/ ja sielun ja ruumin hyvinvointiin: http://sielunjaruumiinhyvinvointi.blogspot.fi/.

    Tykkää

  16. Veikko Pyhtila

    Ajattelin etten enää kommentoisi. Mutta tässä asiassa on kysymys isosta asiasta hengellisesti elävänä pysymisestä ja kuolemisesta ja jos hyväksyy väärää, tulee osalliseksi muiden synneistä. Jumala ja Pyhä Henki on kaikki tietävänä nähnyt ja tuntenut jokaisen ihmisen jo idusta saakka myös entisinä aikoina. Miten Pyhän Hengen kautta on ilmoitettu, on totuus vaikka se olisi tapahtunut ulkonaisesti erilaisessa yhteiskunnassa. Homouden ja lesbouden toteuttamisessa tapahtuu hengellinen kuolema, samoin kun ehkäisemisessä, masturbaatiossa, miehen ja naisen avioliiton ulkopuolisessa seksuaalisuuden toteuttamisessa. Mutta jos on hengellisesti kuollut, Pyhä Henki puuttuu kotiopettajana omastatunnosta. Silloin ihminen ajattelee järjellään ja humaanisilla käsityksillään eikä usko, että raamattu on Pyhän Hengen ilmoitusta ja se pysyy ikuisesti. Hengellisesti kuollut ei tunne syntiä synniksi eikä myöskään armoa armoksi. Vaikka Jumala on luonut ihmisen poikkeavaksi, niin Pyhä Henki ei ohjaa ihmistä toteuttamaan seksuaalisuutta Jumalan tahdon vastaisesti. On tyydyttävä osaansa: Esim. sokeana, kuurona ja rampanakin syntynyt joutuu tyytymään ja niihin tilanteisiin, samoin kuin seksuaaliseen poikkeavuuteen Jumala kyllä voi auttaa, että elämä on täysipainoista ja onnellista ilman syntien luvallisuutta. Me emme elä yksin tätä aikaa varten vaan korkein päämäärä on pelastuminen ja taivas. Miehen ja naisen välisessä avioliitossakin on omat kuormansa ja ristinsä samoin kuin yksinäisen osassa, mutta myös omat hyvät puolensa.
    Elämme aikaa, jolloin ihmiset ovat asettuneet Jumalan asemaan, mikä on ennustettu raamatussa. Eutanasiassa, abortissa , ehkäisyssä, pyhä töissä, alkoholiasioissa, avioliittoasioissa jne. ihminen muuttaa Jumalan antaman lain. Ihmiset ottavat ymmärryksen otsiinsa pedon luvun 666, mikä on ihmisen luku ja sanoisin hengellisen ja lihallisen huoruuden luku. Johdatus raamatun lukemiseen: http://raamattuaraamatulla.blogspot.fi/ ja sielun ja ruumin hyvinvointiin: http://sielunjaruumiinhyvinvointi.blogspot.fi/.

    Tykkää

    1. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin olet nimimerkki John, joka väliin jo täältä lähtikin… Mutta aina saa palata 🙂 – On tärkeää että etsimme totuutta. Aina me olemme niin yksilöinä kuin kristillisenä liikkeenäkin olleet kuitenkin sokeita monille monille vääryyksille täydellisen hyvän ja oikeamielisen Jumalan edessä, niin että pelastuksemme jää täysin kuitenkin Jumalan armon varaan… ”Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista” (1.Kor.13:9)

      Mutta ehkä se ei ollutkaan mikään lapsus Helsingin Kauppatorilla 2006, kun kristillisyydelle niin rakkaan Puolueen silloinen puheenjohtaja, pääministeri ja tuleva presidenttiehdokas poseerasi julkisesti Lordi-yhtyeen kanssa pirun merkkiä näyttäen!

      Tykkää

    2. JoseFer

      Veikko Pyhtila: ”Homouden ja lesbouden toteuttamisessa tapahtuu hengellinen kuolema, samoin kun ehkäisemisessä, masturbaatiossa, miehen ja naisen avioliiton ulkopuolisessa seksuaalisuuden toteuttamisessa.”

      Mielelläni kuulisin perusteluja sille, miksi näissä asioissa tapahtuu hengellinen kuolema.

      Ihminen mielellään luokittelisi tekoja, jotka osoittavat uskosta luopumista eli epäuskoa. Tällaisia uskon kieltämistä koskevia syntilistoja on vl-kristillisyydessä tavattu kehitellä ehkä tavallista enemmän. Mistähän tämä johtuu? Entä kuinkahan oikeellisia nämä ”uskon kieltömisopit” mahtavat olla?

      Minusta ihminen on kovin taipuvainen ja altis sortumaan vakaviinkin tekoihin, eikä Jumala niitä lue ihmisen kadotukseksi, jollei kyse ole täysin tarkoituksellisesta ja piittaamattomasta toiminnasta. Jos taas ihmisellä on ymmärrys, että näin ei pitäisi tehdä ja hän taistelee käytöstään vastaan mutta sortuu, ymmärtäisin että hän on vielä uskomassa. Toki, jos teko rikkoo toista ihmistä, jää tekijälle yleensä niin huono omatunto, että on vaikea/mahdoton uskoa, jos ei uskalla asiaa ottaa puheeksi ko. henkilön kanssa ja korjata tekoaan.

      Liked by 1 henkilö

  17. JoseFer

    Joonalta hyvä huomio, miten siihen suhtauduttaisiin, jos ruvettaisiin nimeämään vuoden heteroja ja ehdolle pantaisiin alaikäisiä. Monia muitakin hyviä pointteja aiheellisessa kirjoituksessa, mitä ei itselle olisi tullut ilman blogitekstiä mieleen.

    Joku taisi edellä nostaa esille myös avioliiton, jonka osalta on hyvä ymmärtää, että juridisella liitolla ei ole juuri mitään tekemistä Jumalan säätämän avioliiton kanssa. Jumalan edessä homot ja lesbot eivät voi Jumalan mieleistä liittoa solmia. Toisaalta monet heterot ovat Jumalan edessä aviopareja, vaikka laki sanoisi muuta.

    Tykkää

  18. Jupe

    ”Siis kun on itse ensin vastaanottanut ja uskonut Pyhän Hengen voimasta julistetun evankeliumin, jonka ydin on synninpäästö, ja saanut syntinsä anteeksi ja Pyhän Hengen, voi muille sitä julistaa Jeesuksen valtuuttamana seuraavin sanoin: Jeesuksen nimessä ja veressä ovat (usko) kaikki syntisi anteeksi. Katso myös: Sanamuodon raamatullisuus, Parannus, Synnit, evankeliumi ja anteeksiantamus. Jumala on johtanut Pyhän Hengen kautta tänä aikana seurakuntaansa käyttämään tätä sanamuotoa.”

    Johnille vielä jatkokommenttina sille, mitä blogiisi laitoin. Laitan vastauksen tähän, kun kerran suljit kommentoinnin kokonaan, etkä julkaissut kommenttiani. ”Vastaukseksi” muokkasit blogikirjoitustasi siten, että Jumala on johtanut Pyhän Hengen kautta tänä aikana käyttämään tuota ”Jeesuksen Nimessä ja Veressä” -sanamuotoa. Sitten tuota sanamuotoa perustellaan useinkin heprealaiskirjeen kohdalla ”Sillä ilman veren vuodatusta ei ole yhtään syntien anteeksiantamusta” (vapaasti muisteltuna). Ei tuo Heprealaiskirjeen kohta sitä tarkoita, että ikäänkuin aina kun synnit annetaan jollekulle anteeksi, vuodatetaan Kristuksen verta ja näinollen se veri pitää olla mukana tuossa sanamuodossa. Ei ei. Siinä vain kirjoittaja selittää, että aivan niinkuin vanhan liiton uhripalveluksessa ei annettu yhtään syntiä anteeksi ilman uhrieläimen verenvuodatusta, ei syntiä anneta anteeksi ilman uhriverta uudessakaan liitossa, ja tämän liiton Veri oli Kristuksen Veri, joka vuodatettiin (huomaa mennyt aikamuoto) syntien anteeksiantamiseksi. Näinollen tuolla Heprealaiskirjeen kohdalla ei voi sanamuodon ”raamatullisuutta” perustella, koska ei sillä ole mitään tekemistä minkään synninpäästön kanssa. Vaikkakin sanamuoto on kyllä mielestänikin raamatullinen, mutta aivan eri kohtien ja eri syiden perusteella. Mutta ei todellakaan siten, että se ikäänkuin olisi pakko se veri olla mukana synninpäästön sanoissa. Ei ei, eikä varsinkaan niin, että ellei se veri ole mukana synninpäästön sanoissa, ei ole anteeksiantamusta. Se on epäraamatullinen väite se.

    Mielestäni menet John liian pitkälle tuossa sanamuodon kiveenhakkaamisessa ja siinä, että se olisi muka Pyhälle Hengelle tarkkaa, mikä se sanamuoto on, koska Hän olisi muka sen tälle ajalle osoittanut. Pyhää Henkeä ei varmasti kiinosta pisaraakaan sanamuoto, kunhan se vain tehdään Jeesuksen nimessä. Enkä rehellisesti sanottuna usko, että synnit pitää saada aina anteeksi synninpäästön kautta. Ihminen voi käsittää evankeliumin ilman synninpäästöäkin, niinkuin Corneliuskin käsitti, vielä Pietarin puhuessa. Se riittää, jos ihminen ymmärtää syntisyytensä ja evankeliumin. Se uskon luoja ei ole toinen ihminen, vaan Pyhä Henki ja Pyhää Henkeä me emme voi sitoa mihinkään metodiin.

    Mielestäni olisi John reilua, että hyväksyisit kommentoinnin ja julkaisisit kommentit blogissasi, kerran täälläkin mainostat sitä blogiasi. Ei meillä kuitenkaan mikään paavinvalta ole, että yksi toitottaa ”ex cathedra” jotain ”totuuksia”, eikä muut saa niitä edes aiheellisesti kritisoida. Sitäpaitsi kommenttini ei ollut pelkkää kritiikkiä ;).

    Tykkää

    1. Jupe

      Ja anteeksipyyntöni, kun nimitän sinua vieläkin Johniksi. Mukavampi nimittää vanhaa tuttua sillä nimellä, millä on oppinut ”tuntemaan”. Vai mitä, kuomaseni? :DD

      Tykkää

  19. Pentti S. Varis

    Minusta tuo Johnin korostama, Juhani Raattamaan lanseeraama sanamuoto ainakin ajaa hyvin asiansa. Itsekin elelin uskonnollisen heräämiseni jälkeen seitsemän vuotta kuulematta missään yhtä selkeitä ja vaikutusvoimaisia sanoja. Kun ne vihdoin kuulin, tunsin osakseni tulleen jotain varsin merkittävää.

    Sanojen voiman on voinut havaita tarvitessaan niitä itse tai joutuessaan eri tilanteissa palvelemaan niillä jotakuta toista. Muistan myös, miten töissä ollessani pakollisten päivänavausten (3/vuosi) jälkeen luokkaan mennessäni oppilaiden kesken vallitsi aina rauhallinen tunnelma.

    Raattamaakin saattoi käytännössä huomata löytämiensä sanojen tavanomaisista ilmaisuista poikkeavan vaikuttavuuden.

    Tykkää

    1. Jupe

      En sanonutkaan, että sanamuoto on huono. Sanoin, että sen perustelut Heprealaiskirjeellä ovat huonot ja väärät ja ettei sanamuoto ole mikään kiveen hakattu.

      Sen sanon, että jos sanat nostetaan siihen asemaan, mihin sinäkin Pentti näytät ne asettavan, syyllistytään epäjumalanpalvontaan, koska sanamuodolla ei ole MITÄÄN merkitystä, ellei Jumala vaikuta. Näin ollen sanamuodolla ei ole MITÄÄN merkitystä, kunhan vain Jumala vaikuttaa. Synninpäästö saarnataan toki aina Jeesuksen nimessä, niinkuin syntien anteeksiantamusta on käsketyy julistaa.

      Raattamaa ei takuulla ajatellut, että sanat auttavat, vaan Jeesus.

      Tykkää

  20. Tässä asiassa hyvä niin ja hyvä näin, kuten Penttikin antaa ymmärtää – melkein kaksi tuhatta vuotta on kuitenkin uskoon tultu täysin raamatullisesti ilman juuri tuota sanojen tiivistelmää.

    Mutta yritän palata keskustelussa blogitekstin suuntaan. Ja kun esim. lehdessämme Pm:ssä ja sen verkkosivulla ei ole mahdollista käydä dialogia ajankohtaisista aiheista kuten tehdään vaikkapa Kotimaa24:n verkkosivulla, niin on todella hyvä, että sitä tehdään mm. tällä blogisivustolla.

    Tänä reformaation juhlavuotena esimerkin kriittisestä selkärankaisesta keskustelusta antaa Martti Luther, joka haastoi katolisen kirkon paaveineen ja kirkolliskoukouksineen teeseillä, jotka hän naulasi wittenbergiläiselle julkiselle ilmoitustaululle pyhäinmiestenpäivänä 1517. Katolisen kirkon johdossa oli ollut kaksi julkijumalatonta paavia Aleksanteri VI ja Julius II. – Emme seuraa ainakaan reformaation henkeä emmekä metodia, jos tyydymme nykyisen tapainturmeluksen ohittamaan vain ”sumutuksella” ja katteettomilla kompromisseilla kuten Katri edellä 23.2. kommentoi Päivämiehen pääkirjoitusta:

    ”en ymmärrä, miksi tätä ei tuoda vanhoillislestadiolaisten puolelta (äänenkäyttäjänä SRK) selkeämmin esiin. Päivämiehen pääkirjoitus viime viikolla kertoi, että ”Kirkon avioliittokäsitys on selkeä ja raamatullinen”, tuntuu sumutukselta. Piispat ohjeistavat seurakunnan työntekijöitä, että rukoilla pitää myös homoparien puolesta ja siitä voi kieltäytyä vain, jos joku muu esim. diakonissa lukee esirukouksen. Eli pappien omantunnonvapaus sadaan vierittämällä teko muille seurakunnan työntekijöille.”

    Päivämiehen pääkirjoitus n:rossa 7 (15.2.2017) oli ”Kirkon avioliittokäsitys on selkeä ja raamatullinen”, – lisäksi viereisellä sivulla oli Pekka Aittakummun artikkeli ”Pappien omantunnonvapaus säilyy rukouksenkin osalta”.

    Yliampuvalta Päivämiehen optimismi vaikuttaa piispainkokouksen kannasta huolimatta. Kirkko näet näyttää ratsastavan yhtäaikaa useammalla hevosella. Helsingin piispa Askola ja itse arkkipiispa Mäkinen näkyvimmin rohkaisevat ikäänkuin toisella kädellä vaatimaan kirkon linjaan uuden avioliittolain kaltaista muutosta. Muissa Pohjoismaissa luterilaiset kirkot ovat tähän viime vuosina jo taipuneet. Arkkipiispa myös vetoaa, että homopareja vihkivistä papeista ei tehtäisi kanteluita tuomiokapituleihin…

    Arkkipiispa Salmi julkaisi 9.2.2017 piispallisen paimenkirjeensä Oulun hiippakunnan papistolle ja seurakunnille avioliittolain muutosta koskien http://www.oulunhiippakunta.evl.fi/?x20437=4335143
    ja kirje päättyy: ”Pappi ei voi kieltäytyä rukoilemasta esirukouksessa siviiliavioliiton solmineiden puolesta.” Kirje oli valmisteltu yhdessä hiippakunnan pappisasessoreiden ja lääninrovastien kanssa.

    Oulun hiippakunnan seurakuntalehti ”Rauhan Tervehdys” julkaisi jo samana päivänä 9.2. julkaistussa n:rossa 5 artikkelin otsikolla: ”Rukoilemisesta ei voi kieltäytyä”
    http://www.rauhantervehdys.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00013004

    Seuraavassa Rauhan Tervehdyksessä n:ro 6 (16.-23.2.2017) sitten Riitta Hirvonen kirjoittaa otsikolla ”Piispa tarkensi kantaansa esirukoukseen” (löytyy tuolta samalta verkkosivulta), jonka mukaan ”ohjeissa ei oteta kantaa, kuka esirukouksen yksittäisessä jumalanpalveluksessa toimittaa” eli kysymykseen tulee myös diakoni, avustava pappi tai seurakuntalainen. Tarkennuksen taustaksi viitataan mm. Pm:n toimittaja Pekka Aittakummun yhteydenottoon piispaan.

    Summa summarum. Päivämiehen toimitus on ollut asiassa aktiivinen ihan kriittisesti pyrkien hakemaan lisätilaa konservatiivikristityille, mutta tyytyy edellä jo viitatuissa kirjoituksissa tekemään välttämättömyydestä hyveen. Mutta tehdäänkö samalla ”karhunpalvelus”, jos kristityt tuuditetaan käsitykseen:

    ”Valta kunnassa kaikki hyvin!”
    vanha vartija huutaa silmin hämärtyvin
    näkemättä, mistä hyökkää vihollinen armoton.
    Minne joutuu se valtakunta,
    jonka paimenetkin nukkuu syvää unta
    näkemättä, huomaamatta, mikä hetki yöstä on
    (PS)

    Tykkää

  21. Jatk.
    Sillä mitä tästä seuraa; jonkun on oltava seurakunnassa se liberaaliteologi, joka tämän esirukouksen lukee. Pian tämä siirtyy käytännössä virantäyttökriteeriksi; jos meillä on jo konservatiivisia työntekijöitä, niin nyt pitää valita liberaaliteologi. Ja pian tästä muodostuu yleisesti käytetty virantäyttökriteeri, jos ja kun valtuustojen voimasuhteet sen sallivat. Siis, jotta vältyttäisiin ”epätasa-arvoisilta saikkauksilta”. – Uusi piispainkokous ottanee ennenpitkää uuden kannan, ja aiemmille kannoille käy kuin naisppeuden yhteydessä konservatiivien toimintavapauden suojaamiseksi kirkolliskouksen hyväksymälle ponsilausunnolle… Ja niinkuin Katri vinkkaa, lapsille ja nuorille tämä on pian se asioiden ”normaalitila”.

    No miten tällaiseen umpikujaan vl-kristillisyytemme on onnistunut kirkkosuhteissaan ajautumaan. Kyllä siinä on nähtävissä ”suuri linja” ja mekanismi ”sitä saa, mitä tilaa”.

    Jos tyydymme katsomaan kehitystä lyhellä taustalla tämän vuosituhannen puolella:

    Vuosituhannen alussa vl-kristillisyytemme oli kirkkomme johdon erityisessä suosiossa ja tämä goodwill oli osin hankittu torjumalla johdonmukaisesti yhteistyö kirkkomme muiden konservatiiviryhmien kanssa. Halusimme näin myöntyväisyyspolitiikalla maksimoida oman poteromme toimintavapauden…

    Tämä linja huipentuu siihen, että pääosa vl-äänioikeutetuista äänesti keväällä 2010 liberaalia arkkipiispaehdoksta Kari Mäkistä ratkaisten tiukan äänestyksen hänen hyväkseen. Ja syksyllä sama linja jatkui kirkolliskokouksen ns. parisuhderukousäänestyksessä. Kaikki tapahtui SRK:n vastustamatta ja todennäköisesti silloisen pääsihteerin toimiessa ”kätilönä”. Jatkona olisi ollut naispappeuden hyväksyminen. Palkkiona olisi puolestaan ollut kirkon suojaava varjo vl-kristillisyyden menneisyyden haamuille ja luurangoille.

    Tämä osto-ja myyntiliike kuitenkin romahti puhujainkokouksessa vuodenvaihteessa 2010; ja kovan työn takana oli ollut vastavalkeiden sytyttäminen… Valitettavasti tämä ei johtanut käytännössä mihinkään itsetilitykseen ja peiliin katsomiseen, vaan ainakin joksikin aikaa ”miesten 1970-luvun kumpujen kätköstä” aseman vahvistumiseen.

    Eli; emme nyt reformaation juhlavuonna tarvitse Luherin patsastelua jalustalle ikoniksi, mutta tarvitsemme juuri tuota samaa reformaation henkeä ja otetta taistelussa maallistumista, mukautumista ja suoranaista kristillisten arvojen polkemista vastaa. Olisiko aika kysyä, miksi ortodoksinen ja katolinen kirkko pysyvät tyynesti ainakin virallisessa julistuksessaan raamatullisella eettisellä arvoperustalla, kun taas luterilaiset kirkot ovat kuin lastuja maailman meren laineilla.

    Tykkää

  22. Päivänpolttavaan homokeskusteluun en uskalla lusikkaani panna. Myöskään Markun tärkeisiin ajatuksiin vl-liikkeen kosketusarasta kirkkosuhteesta ei ole juuri lisättävää. Niinpä olen kiitollinen Johnille, Pentille ja Jupelle aasinsillasta ohi otsikon aiheen sukupuolineutraaliin(?) historiaan.

    Tarkoitan tietenkin synninpäästön käyttöönoton historiaa ja erityisesti sen ”kanonisoitua” sanamuotoa. Asiaa käsiteltiin varsin laajasti K24-keskustelussa ”Veri ja veressä” https://www.kotimaa24.fi/blogit/veri-ja-veressa/

    Koko keskusteluketju kannattaa lukea, mutta täkynä panen tähän Jorma Ojalan kommentin 17.08.2014 22:16:

    >>
    Lestadiolainen herätys ei juonnu herrnhutilaisesta perinteestä, vaikka traditio näin Lapin Mariaa siltana käyttäen esittääkin. Laestadiolaisuudessa ei kaiketi ole mitään “lapinmarialaista”. Lars Levi Laestadius pohjasi ihan omaan perinteeseen vanhalukijaisuudesta ja muustakin. Ei taida olla ihan väärin sanottu, että vaikutteita tuli Sorselesta äidin suvun puolelta. Se oli se turvallinen perinteen pohja, jolle hän rakensi. Miksei siinä voinut olla ripaus herrnhutilaisuuttakin, sen puoleen. Kun monet herätysaallot noin sukupolven välein kulkivat, jättivät kaikki jotakin ihmisten hengelliseen kulttuuriin ja uskoon. Laestadiukselle se oli kaikki yhtä ja samaa kristillisyyttä. Kuten tiedämme, Laestadiuksen seurakuntaoppi ei ollut se, mitä lestadiolainen herätys eri suunnissaan tänään julistaa.

    Kuten tiedämme, Lapin Marian roolista LLL:n kääntymisestä on tehty nykyaikaan ja sen käytäntöön sopiva myytti. Taivaallisen ilon esimakua Laestadius siinä sanojensa mukaan tunsi, mutta se ilo tuli muusta, vallan muusta kun absoluution kokemisesta ja kuulemisesta…

    Herrnhutilaisuus oli vaikuttanut herätyksen syntysijoilla Tornionlaaksossa. Muistaakseni hänen isänsä sisar oli naimisissa Övertorneån kirkkoherran kanssa, ja hänet luettiin herrnhutilaisiin.

    “Mutta Jeesuksen nimessä ja veressä” on ollut käytössä jo ennen, ja kuten tunnettua LLL ei itse näitä päästösanoja ottanut käyttöön. Hän neuvoi luokseen tulleita odottamaan armonmerkkiä, kuten hänen oma elämäkerrallinen kertomuksensa lehdessä “Ens Ropandes Röst i Öknen” asian todistaa. Alttarilta hän tietysti julisti ja sitten yksityisessä ripissä. Mitä ne sanat olivat, sitä emme tiedä. Todennäköisesti käsikirjasta lausuttuja.
    >>

    Toivottavasti blogistit sallivat tämän sivuhypyn aiheesta, sillä jatkoa seuraa…

    Tykkää

  23. Hyvä perusteksti on Seppo Leivon artikkeli ”Jeesuksen nimessä ja veressä. Synninpäästön käyttöönotosta lestadiolaisuudessa” (Iustitia 14, 2001), http://sti.fi/images/julkaisut/iustitia14/Seppo%20Leivo.pdf.

    Leivo esittää hyvin perustellen Raattamaan maallikkosynninpäästön käyttöönoton tapahtuneen Jällivaarassa Markitan lähetyskoulussa 1853. Vaikka Raattamaa koki ”keksintönsä” mullistavana, ei se kuitenkaan ollut Pohjolan herätyksissä aikaisemminkaan tuntematon. Esim. kirkkohistorioitsija Carl Hasselberg kertoo kirjassaan Norrländskt fromhetsliv på sjuttonhundratalet (1919) kuinka avainten valtaa käytettiin piikojen toimesta Ylitornion kylissä vuoden 1775 käräjäpöytäkirjojen mukaan. Kyse oli wiklundilaisesta herätyksestä.

    Myös lestadiolaisuuteen käytäntö tuli (ainakin) kahta kautta. Martti E. Miettisen väitöskirjassa on Junsan Erkin (Erik Johnsen, Lyngenin suunnan johtohahmo, 1844–1941) muistelu saamelaisesta saarnaajasta Antin-Pietistä (Pietari Antti Pietarinpoika Nutti, 1825–1898):

    >>
    Antin-Pieti oli ollut pitkään heränneessä tilassa käsittämättä uskoa. Niin hän tuli keväällä 1853 muuttolappalaisten kanssa Norjaan Balsfjordiin. Siellä vuonon perässä Bomstad-nimisessä paikassa asui eräs saarnamies Johan Bomstad, jolle Antin-Pieti valitti sielunsa tilaa ja tunnusti syntejäänkin. Silloin Bomstad julisti hänelle synninpäästön ja hän tuli vapauteen, käsitti elävän uskon.

    Sitten hän ajatteli: “Tämäpä oli hyvä konsti!” Lisäksi hän muisti, että Kaaresuvannossa monet olivat jääneet samanlaiseen sieluntilaan ja omantunnon ahdistukseen, missä hän oli ollut. Sitten hän ajatteli, että kun hän tulee Kaaresuvantoon, niin hänen pitää päästää kaikki nämä ihmiset vapauteen.

    Kun hän syksyllä tuli Kaaresuvantoon ja tapasi Raattamaan, niin heillä oli molemmilla sama käsitys synninpäästön asiasta. Silloin he rupesivat viljelemään synninpäästön saarnaa heränneille ja katuvaisille sieluille.
    >>

    Bomstad ei ollut lestadiolainen eikä myöskään ollut koskaan nähnyt Raattamaata, vaan oli itse Jumalan sanasta ja ehkä Lutherin postillasta tullut käsittämään synninpäästön asian. Joka tapauksessa hän saarnasi synninpäästön Antin-Pietille samana vuonna kevätkesällä kuin Raattamaa kevättalvella oli Jellivaarassa ensimmäisen kerran käyttänyt päästöavainta. Antin-Pieti nimenomaan kertoi Junsan-Erkille, että tämä tapahtui juuri samana vuonna.

    Mitä synninpäästön sanamuotoa nämä maallikot käyttivät? Jatketaan huomenna…

    Tykkää

    1. Edellisen jatkoksi tarkoittamani viesti on näköjään joutunut odotusraiteelle: ”Kommenttisi odottaa hyväksyntää.” Siinä oli kaksi linkkiä. Onko se liikaa? Koska odotus tuntuu jatkuvan, panen viestin tähän väliin uudestaan kahtena osana.
      ===========

      Junsan Erkki kertoo Martti E. Miettiselle kuulleensa Raattamaalta itseltään 1894, miten päästöavaimen ”löytäminen” tapahtui. Tässä osa Junsan Erkin kertomuksesta Miettisen väitöskirjasta:

      >>
      – – [Raattamaa] kysyi tyttäreltä: ”Uskotko meidät Jumalan ihmisiksi?” Siihen tyttö rohkeasti vastasi: ”Sen uskon kaikesta sydämestä, että olette Jumalan ihmiset.” Taas sanoi Raattamaa: ”Kyllä sie sitten uskot, minkä met Jumalan puolesta sinulle sanomme, kun uskot meidät Jumalan ihmisiksi.” Siihen tytär taas vastasi: ”Mie uskon.” ”Sitten mie” – Raattamaa kertoi – ”menin ja panin käteni hänen päällensä.” Kun hän oli julistanut synninpäästön, niin tytär tuli niin iloiseksi, että alkoi kiittää Jumalaa. – –
      >>

      Koko kertomus löytyy K24-keskustelusta https://www.kotimaa24.fi/blogit/gamla-lulea-kyrkostaden-luulotteluja-luulajanjoelta-4-4/

      Junsan Erkin kertomuksessa ei Raattamaa sano mitään synninpäästön sanamuodosta. Kuitenkin tuo JNJV vuonna 1894 oli varmasti jo vakiintunut lestadiolaisuudessa tavaksi, jota myös Raattamaa ja Junsan Erkki itsekin yleisesti käyttivät. Mitään erityisasemaa tälle sanamuodolle ei kumpikaan tunnu antavan (ei edes psykologista, puhumattakaan teologista).

      Seppo Leivo osoittaa mainitussa artikkelissaan, että Laestadius ei missään tunnetuissa teksteissään käytä sanamuotoa ”Jeesuksen nimessä ja veressä”. Jorma Ojala arvelee, että Laestadius käytti käsikirjan mukaista muotoilua. Voisi olettaa, että Raattamaakaan ei tohtinut poiketa provastin mallista? Ehkä JNJV-muotoilu alkoi yleistyä vasta Laestadiuksen kuoleman jälkeen 1861?

      Jorma Ojala sanoo myös, että ”Jeesuksen nimessä ja veressä” on ollut käytössä jo ennen Laestadiuksen aikaa. Mielenkiintoinen tieto, johon voimme nyt saada tarkennusta Ojalan esitelmästä Laestadius-seurassa 27.4. Mistä muotoilu on peräisin – ehkä pietistisestä hartauskirjallisuudesta? Kenen käytössä, missä ja milloin ensimmäisenä? Tietääkseni myös Vapaakirkossa ja helluntailaisuudessa (ehkä muuallakin?) käytetään samaa ilmausta ”Jeesuksen nimessä ja veressä” Näillä tuskin on suoraa yhteyttä lestadiolaisuuteen. Uskottavampaa on, että niillä kaikilla on sama alkulähde. Mutta mikä se lähde on? Pohditaan sitä jatkossa…

      Vl-liikkeen omassa kirjallisuudessa on päästöavaimen (kuten myös synninpäästön sanamuodon) käyttöönoton ajankohta tahdottu siirtää mahdollisimman varhaiseksi (jopa Lapin Marian aikoihin 1844). Tämä on tietysti ymmärrettävää, kun toivotaan todellisuuden ja teorian (successio fidelium -välimiesopin) vastaavan toisiaan. Mutta aina eivät toiveet toteudu. No, vanha lehtimiesohjehan sanoo: ”Kun totuus ja legenda törmäävät yhteen, lehteen painetaan legenda.”

      Tykkää

  24. Junsan Erkki kertoo Martti E. Miettiselle kuulleensa Raattamaalta itseltään 1894, miten päästöavaimen ”löytäminen” tapahtui. Tässä osa Junsan Erkin kertomuksesta Miettisen väitöskirjasta:

    >>
    – – [Raattamaa] kysyi tyttäreltä: ”Uskotko meidät Jumalan ihmisiksi?” Siihen tyttö rohkeasti vastasi: ”Sen uskon kaikesta sydämestä, että olette Jumalan ihmiset.” Taas sanoi Raattamaa: ”Kyllä sie sitten uskot, minkä met Jumalan puolesta sinulle sanomme, kun uskot meidät Jumalan ihmisiksi.” Siihen tytär taas vastasi: ”Mie uskon.” ”Sitten mie” – Raattamaa kertoi – ”menin ja panin käteni hänen päällensä.” Kun hän oli julistanut synninpäästön, niin tytär tuli niin iloiseksi, että alkoi kiittää Jumalaa. – –
    >>

    Koko kertomus löytyy K24-keskustelusta https://www.kotimaa24.fi/blogit/gamla-lulea-kyrkostaden-luulotteluja-luulajanjoelta-4-4/
    Toinen suositeltava keskusteluketju on https://www.kotimaa24.fi/blogit/tahrateologiaa/ Siellä esim. Joona kommentoi: ”Käsittääkseni se, ettei evankeliumin pätevyys ole ’sanamuodossa vaan Hengen voimassa’, on vanhoillislestadiolaisuudessa hyvin vanha opetus. Samoin se, että koko saarna on evankeliumia.”

    Junsan Erkin kertomuksessa ei Raattamaa sano mitään synninpäästön sanamuodosta. Kuitenkin tuo JNJV vuonna 1894 oli varmasti jo vakiintunut lestadiolaisuudessa tavaksi, jota myös Raattamaa ja Junsan Erkki itsekin yleisesti käyttivät. Mitään erityisasemaa tälle sanamuodolle ei kumpikaan tunnu antavan (ei edes psykologista, puhumattakaan teologista).

    Seppo Leivo osoittaa mainitussa artikkelissaan, että Laestadius ei missään tunnetuissa teksteissään käytä sanamuotoa ”Jeesuksen nimessä ja veressä”. Jorma Ojala arvelee, että Laestadius käytti käsikirjan mukaista muotoilua. Voisi olettaa, että Raattamaakaan ei tohtinut poiketa provastin mallista? Ehkä JNJV-muotoilu alkoi yleistyä vasta Laestadiuksen kuoleman jälkeen 1861?

    Jorma Ojala sanoo myös, että ”Jeesuksen nimessä ja veressä” on ollut käytössä jo ennen Laestadiuksen aikaa. Mielenkiintoinen tieto, johon voimme nyt saada tarkennusta Ojalan esitelmästä Laestadius-seurassa 27.4. Mistä muotoilu on peräisin – ehkä pietistisestä hartauskirjallisuudesta? Kenen käytössä, missä ja milloin ensimmäisenä? Tietääkseni myös Vapaakirkossa ja helluntailaisuudessa (ehkä muuallakin?) käytetään samaa ilmausta ”Jeesuksen nimessä ja veressä” Näillä tuskin on suoraa yhteyttä lestadiolaisuuteen. Uskottavampaa on, että niillä kaikilla on sama alkulähde. Mutta mikä se lähde on? Pohditaan sitä jatkossa…

    Vl-liikkeen omassa kirjallisuudessa on päästöavaimen (kuten myös synninpäästön sanamuodon) käyttöönoton ajankohta tahdottu siirtää mahdollisimman varhaiseksi (jopa Lapin Marian aikoihin 1844). Tämä on tietysti ymmärrettävää, kun toivotaan todellisuuden ja teorian (successio fidelium -välimiesopin) vastaavan toisiaan. Mutta aina eivät toiveet toteudu. No, vanha lehtimiesohjehan sanoo: ”Kun totuus ja legenda törmäävät yhteen, lehteen painetaan legenda.”

    Tykkää

  25. Kiinnostavaa historiatietoa on Jouko Talosen artikkelissa ”Herätyskristillisyys Suomessa viimeisen 250 vuoden aikana” (Perusta 1/2014), http://perustalehti.fi/wp-content/uploads/2015/01/perusta_1_2014.pdf
    Luku ”Mitä kirjallisuutta 1800-luvun herätysliikkeissä luettiin?” on runsas luettelo hartauskirjallisuudesta ja kirjoittajista, jotka ovat syvästi vaikuttaneet kansanherätysten syntyyn. Tämä tietysti edellytti rahvaan lukutaidon lisääntymistä (joka nyt ainakin voidaan laskea tiukan oikeaoppisuuden ajan ansioksi).

    Lainaan Talosen artikkelia (Hakasulkeissa on omia huomautuksiani):

    >>
    Rukoilevaisuuden kirjallisia auktoriteetteja ovat olleet esimerkiksi Andreas Hasselqvist, Johann Gerhard, Johann Arndt, Arthur Dent, Johann Philipp Fresenius, Johan Jacob Rambach, Anders Nohrborg, Joh. Quirsfeld, August Hermann Francke, Gerhard Tersteegen, Nils Hamnerin, Lorens Retzius, Christian Scriver, P. O. Bugge, Tuomas Kempiläinen, Nils Grubb, Stephan Praetorius, Karl Heinrich Bogatzky.

    Pyhän Raamatun ja Lutherin lisäksi Savon talonpoikien herättäjän [Paavo Ruotsalainen] uskonnollisia auktoriteetteja olivat John Bunyan, Thomas Wilcox, Thomas Gouge, Johan Philipp Fresenius, David Hollatz, Peter Topp, Kristian Zieguerer, Eric Pontoppidan, Antti Björkqvist, Anders Nohrborg ja Juhana Wegelius. Voimme siis päätellä, että Ruotsalainen ammensi toisaalta vanhasta ortodoksis-pietistisestä kirjallisuudesta, toisaalta reformoidun ja anglosaksisen kristillisyyden aineksista.

    Professori Tuija Laine on tutkinut englantilaisperäistä hartauskirjallisuutta Suomessa Ruotsin vallan aikana. Laineen tutkimus nostaa esille juuri Dentin, Bunyanin ja Wilcoxin, mutta myös vähemmän tunnettuja auktoreita kuten Richard Boxterin, William Cowperin, James Jarewayn.

    Myös pohjoiskalotin herättäjä Lars Levi Laestadius (1800–1861) jatkoi Ruotsin lukijaliikkeen perinnettä uskonnollisen kirjallisuuden levittäjänä. Seppo Leivo ja Ilpo Harjutsalo ovat tehneet havaintoja Laestadiuksen käyttämästä kirjallisuudesta ja hänen kirjatilauksistaan. Yksi esimerkki väkevän alkuheräyksen ajalta. Pajalan kirkkoherra tilasi 24.11.1850 seurakuntaansa suuren kirjalähetyksen. Lista oli seuraava:

    200 Abc böcker [aapisia],
    100 Spörsmåler (Svebilii) [Swebiliuksen katekismus, Lutheruksen wähän katekismuksen yksinkertainen selitys kysymysten ja wastausten kautta toimittanut Olaus Swebilius],
    50 Psalmböcker [virsikirjoja],
    50 Huutavan Ääni [Huutavan ääni Korvessa, Ens Ropandes röst i öknen],
    50 st. kääädymyxen harj. [Arthur Dent: Totisen kääntymyksen harjoitus],
    50 st. Armon järjestys [David Hollaz (1704–1771):Armon Järjestys Autuuteen],
    – – st. Lyhy arvamatoin armon aika [Jonas Ramus: Lyhyt ja arvaamatoin armon aika]
    – – st.Thomas Gog. [minulle tuntematon]

    Laestadiuksen työtoveri katekeetta Juhani Raattamaa (1811–1899) löysi tukea 1853 käyttöön ottamalleen avainten vallalle juuri Lutherin kirkkopostillasta. Hänellä oli myös Hedbergin toimittamat tunnustuskirjat käytössään. Lestadiolaisuuden suuressa hajaannuksessa vanhoillislestadiolaisten oli helppo perustella ”avaraa” synninpäästön ja evankeliumin julistusta juuri Lutherilla. On kuitenkin pantava merkille, että liikkeen hajaannuksen jälkeen tapahtui myös kirjallista jakoa. Näyttää siltä, että vanhoillislestadiolaisten ja esikoistenkin piirissä Laestadiuksen aikainen pietistishenkinen kirjallisuus jäi yhä vähemmälle käytölle. Luther ja herätysliikkeen ”omat” kirjat nousivat entistä enemmän esille.

    Johtaviin vanhoillislestadiolaisiin saarnaajiin kuulunut opettaja Heikki Jussila (1863–1955) suhtautui esimerkiksi Arndtin Totiseen kristillisyyteen torjuvasti. Muistellessaan 1948 julkaisemassaan Kutsujan armo -kirjassa omaa kääntymistään Jussila totesi, ettei Arndt ollut pystynyt häntä auttamaan:

    ”Siinä oli sopivaa ”possun ruokaa”, jota koetin ahmia ja siihen liittyviä pitkiä rukouksia rukoilla. Mutta mieleeni tuli pahoja ajatuksia ynnä pahan himon ’porsaita’, joita koetin paimentaa. Kyllä siinä touhua riitti. Koetin kiivetä oman pyhyyden tikapuita taivaaseen. Mutta oman pahuuden voima painoi yhä syvemmälle epäilyksen suohon, jossa ei ääriä näkynyt eikä keinojakaan, miten yli päästä.”
    >>

    Tykkää

  26. Talosen uuvuttavasta kirjailijaluettelosta tunnistan korkeintaan puoli tusinaa nimeä. No, Hollazin Armonjärjestys-kirja sentään on hyllyssäni. Sillähän oli tärkeä sijansa myös Laestadiuksen ostoslistassa kuten myös Erkki Antin uskoontulossa.

    Miksi näitä synkeitä mustakantisia fraktuuralla painettuja kirjoja pitäisikään tuntea? En sitä ainakaan minä nuorempana ymmärtänyt. Monissa kodeissa niitä varmaan on edelleen perintönä edellisiltä sukupolvilta – niin oli minullakin. Heitin ne kuitenkin pois heti kun sain tilaisuuden, en edes muista niiden nimiä. Nyt kyllä harmittaa ja hävettää. Tämä ymmärryksen avautuminen tapahtui Laestadius-seurassa Ilpo Harjutsalon esitelmää kuunnellessa 13.10.2016. (Joona ja Roosakin olivat paikalla). Aiheena oli: ”Lukekaa paremmin kirjanne!” Havaintoja hartauskirjallisuudesta Lars Levi Laestadiuksen herätystyössä

    Eräät Harjutsalon esittämät kuvataulut saivat muistoni liikkeelle. Olin nähnyt ne mummoni luona. Kävi ilmi, että ne olivat peräisin Johannes Gossnerin kirjasta Ihmissydän. http://www.laestadiusarkivet.se/Ihmisen_Sydan_10_kuvassa.pdf
    Alkuteos on ilmestynyt jo 1851, mutta siitä on otettu uusia painoksia eri versioina ihan viime aikoihin asti. Ilmeisesti sitä on pidetty erityisesti nuorille sopivana synnintuntoon opastajana. Ainakin se minuun teki syvän vaikutuksen. Kerrotaan, että Posti-Heikillä (Heikki Niilonpoika Unga, 1819–1898) oli herätysmatkoillaan povitaskussaan kirjanen, josta hän saattoi heti näyttää puhuteltavan sydämen tilan. Kyse oli varmaan Gossnerin kirjasta.

    Harjutsalon esityksestä ymmärsin, että nuo synkän näköiset opukset olivat aikansa populaarikirjallisuutta, joka todella kului kansan käsissä. Niiden vaikutusta herätysliikkeiden syntyyn, opetukseen ja sanastoon ei saa aliarvioida. Esim. Laestadiuksen kuvaama ”taivaallisen ilon esimaku” hänen kuunnellessaan Lapin Marian kertomusta on hyvinkin saanut muotoilunsa Hollazin kirjasta: ”Vaikka emme aina tunne suurta esimakua taivaan ilosta sieluissamme, siinä on kyllin, että meillä on Jeesus uskon kautta asuvainen sydämissämme, ja se autuus meillä on.”

    Talonen viittaa siihen, että juuri vanhoillislestadiolaisuudessa (toisin kuin esim. rukoilevaisuudessa) olisi yhteys tähän alkuheräyksen käyttämään hartauskirjallisuuteen katkennut. Ehkä niitä todella alettiin 1900-luvulle siirryttäessä pitää ”possun ruokana” ja lukemista ”vierailla tulilla lämmittelemisenä”. Tämän voi ymmärtää palvelevan liikkeen eksklusiivisuuskehitystä. Samalla kuitenkin on menetetty mahdollisuus ymmärtää alkuheräyksen opillisia juuria ja kielikuvia. No, Laestadiuksen teologisen systeemin ymmärtämiseksi pitäisi myös tutustua silloiseen luonnontieteelliseen kirjallisuuteen.

    Mistä siis ”Jeesuksen nimessä ja veressä”-ilmaus on peräisin? Luulen (vaikka en tiedä), että se löytyy jostakin alkuheräyksen käyttämästä hartauskirjasta. Sieltä se on löytänyt tiensä moniinkin herätysliikkeisiin. Mutta voi se kyllä olla vanhempaakin perua. Täytyypä kysellä Jorma Ojalalta.

    Toinen asia on sitten tuon sanamuodon käyttötarkoitus. Lestadiolaisuudessa se on saanut paikkansa synninpäästön julistuksessa. Koska juuri synninpäästö on käytännössä ainoa ”todellinen sakramentti”, nousee myös sanamuoto aivan toiseen asemaan kuin muissa liikkeissä. Muualla ilmausta varmaan käytetään myös ilman varsinaista synninpäästöyhteyttä.

    jatkuu edelleen…

    Tykkää

  27. 1870-luvulla alkoi lestadiolaisuuden voimakas eteneminen etelään. Seurakuntapappien kertomuksissa tämä näyttäytyi usein seuraavasti: Paikkakunnalle tuli kaksi saarnamiestä, jotka julistivat: ”Täällä on Taivasten Valtakunnan avaimet – eikä niitä muualla olekaan! Papeilla on vain kirkon avaimet.” Vähäisemmällä teologisella ymmärryksellä varustetut lähetit saattoivat ehkä lisätä: ”Meillä on myös ainoat oikeat päästösanat, mutta turha niitä on muiden käyttää, eivät ne silloin tehoa.”

    Eihän tuo kuvittelemani lisäys liikkeen johdon teologiasta kummunnut. Elettiin kuitenkin henkisesti varsin lähellä ”kalevalaista” aikaa, jolloin syntysanoilla oli tärkeä merkitys (syntyjä syviä, asioita ainoisia) – ja uudestisyntymisestähän tässäkin oli kysymys. Juha Pentikäinen varmaan osaisi kertoa, onko tässä kyökkiuskontoantropologiassani mitään järkeä. (Pitäisi lukea ”Marina Takalon uskonto”).

    Jos siis sanamuodolle annetaan vähänkään itsenäistä voimaa ja merkitystä, ollaan jo luisumassa kohti maagista maailmaa, jota voidaan hallita loitsuilla ja syntysanoilla. John kirjoittaa: ”Jumala on johtanut Pyhän Hengen kautta tänä aikana seurakuntaansa käyttämään tätä sanamuotoa.” Tästä kyllä seuraa, että jos synninpäästö annetaan ilman JNJV-fraasia (siis esim. vain ”Jeesuksen nimessä”), ei päästettävä saa rauhaa vaan pyytää saarnaamaan oikein ja antamaan oikean evankeliumin. Tästä lienee monellakin puhujalla kokemusta. Tämä tuskin johtaa raittiiseen kristillisyyteen. Muoto asettuu sisällön edelle.

    Jupe kirjoittaa: ”Ei ei eikä varsinkaan niin, että ellei se veri ole mukana synninpäästön sanoissa, ei ole anteeksiantamusta. Se on epäraamatullinen väite se. – – Näin ollen sanamuodolla ei ole MITÄÄN merkitystä, kunhan vain Jumala vaikuttaa. Synninpäästö saarnataan toki aina Jeesuksen nimessä, niin kuin syntien anteeksiantamusta on käsketty julistaa. Raattamaa ei takuulla ajatellut, että sanat auttavat, vaan Jeesus.”

    Tähän kritiikkiin voin täysin yhtyä. Kiitos Jupe!

    Liked by 1 henkilö

  28. Myös Mikko Louhivuori (1952–2016) on kirjoittanut aiheesta (tosin esikoisuuden näkökulmasta). Hänen varhainen kuolemansa jättää suuren aukon myös lestadiolaiskeskusteluun. Emme siis enää kuule hänen räväköitä mietteitään, mistä olen hyvin surullinen.

    Mikko kirjoittaa blogissaan http://mikkol-miettii.blogspot.fi/2010/03/jeesuksen-nimessa-ja-veressa_01.html :

    >>
    Jeesuksen veri ei ole sanoja. ”Usko Jeesuksen veressä” – jos sitä käytetään samalla tavalla kuin ”Riivaaja, lähde Jeesuksen voimallisessa nimessä” on se väärin ja epäraamatullisesti käytetty mantra, loitsu. Sanoohan Jeesus aivan selvästi: ”Juokaa minun vereni” ja näin kristikunnan valmistautuessa paastonajalla suurimpaan juhlaan, Karitsan veren vuodattamisen ja ovipielten verellä merkitsemisen juhlaan, Pääsiäiseen, Egyptistä lähtöön, on palautettava mieliin että ”Jeesuksen veressä” tarkoittaa Herran pyhää Ehtoollista, jossa Hänen ruumiinsa ja verensä annetaan leivässä ja viinissä.

    Kun hoetaan ”Jeesuksen nimessä ja veressä” saattaa nimittäin käydä niin, että sielu unohtaa Jumalan Sanan ja kuinka Jeesus itse, henkilökohtaisesti, omin sanoin, kaikkien evankelistojen tarkkaan kuvaamalla tavalla ja apostoli Paavalin tarkkaan kuvaamalla tavalla asettaa ehtoollisen, antaa ruumiinsa ja verensä meille syötäväksi ja juotavaksi.

    Hurskaudessaan esikoiset asettavat tämän ihanan, ilmaisen, pyhän ja häkellyttävän voimallisen Jeesuksen veren tilalle omia keksintöjään, halveksivat ehtoollista, jonka Jeesus itse on asettanut, eivät siellä käy eivätkä koe tarpeelliseksi.

    Kun tässä meidän kristillisyydessämme on ”sana” Jeesuksen veressä, kuka tarvitsee silloin Sanaa ja ainetta yhdessä. ”Tämä on minun vereni”. Noh… jokainen meistä tarvitsee, vaan ei perkele tahtoisi sallia. Hyvä pannaan parhaan tilalle.
    >>

    Tähän päätän vuodatukseni synninpäästöstä ja sen sanamuodosta. Kysymyksiä taisi tulla enemmän kuin vastauksia. Kirkkohistorian gradu pitäisi aiheesta vähintään tehdä. Jäämme odottamaan…

    Tykkää

  29. Kiitos Pentille ”tutkielmastasi”! – Problematiikka liittyy ennenmuuta vl-kristillisyyden ”kansanhurskauteen”. Kukaan vähänkään historiaan perehtynyt vl-kristittykään ei väitä, että synninpäästön sanamuoto olisi kovinkaan vanha. Ei isänikään väittänyt, eikä Seppo Lohi ”Sydämen Kristillisyydessään”. No tässä vaiheessa kuitenkin usein hypätään allegorisilla tai symbolisilla tulkinnoilla aina Vanhaan Testamenttiin ja nämä rinnastukset pääosa seurakansasta ottaa ”kirjaimellisina”, ja niin on tämä kansanhurskauden dogmi jälleen vahvistettu… Mutta, että sanamuoto olisi suurinpiirtein ollut käytössä myös herrnhutilaisilla ja heidän torniolaaksolaisilla pastori Wiklundin johtamilla uskonystävillään on hyvinkin mahdollista. Samoin kun se, että arvostettu saamelaissaarnaaja Antin Pieti eli Per Anders Nutti olisi kokenut synninpäästön sanat Balsfjordissa lähes 10 vuotta herätykseen ja uskoon tulonsa jälkeen.

    Ei Laestadiuskaan kerro ”Lapin Marian” eli Milla Clementsdotterin saarnanneen hänelle synnit anteeksi vaan avanneen tai välittäneen hänelle ”elävän uskon”:

    ”Ja minä ajattelin: tässä on nyt yksi Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja nyt vasta ajattelin minä; nyt näen tien, joka vie elämään; se on ollut kätkettynä, kunnes sain puhua Marian kanssa.”

    Ehkä Laestadiuksen Maria -rinnastuksensa yhtenä mentaalisena taustana on Ilmestyskirjan nainen, joka oli ”vaatetettu auringolla, ja kuu hänen jalkojensa alla, ja hänen päässään seppeleenä kaksitoista tähteä.”…Ja vaimo pakeni erämaahan, jossa hänellä oli Jumalan valmistama paikka” (Ilm. 12:1,6) – Näin naistenpäivänäkin voimme korostaa, että naisilla oli hyvin suuri merkitys Lars Levin alitajunnalle; niinkin, että hän näki myös Taivaallisessa vanhimmassa feminiinisiä piirteitä. Mutta on banaalia, jos Jorma Ojala vihjaa, että kysymyksessä oli vain jokin romanttinen huumaus, joka liittyi em. kohtaamiseen…

    Markku Seppänen kirjoittaa SL:n n:rossa 2 (helmikuu 2017) otsikolla ”Tulkoon sinun valtakuntasi”. Katsauksessaan valtakunnan leviämiseen hän loikkaa lähes puolitoistatuhatta vuotta apostoleista suoraan Lutheriin. Uskonnolliselle kuten muullekin ideologiselle ”pyhän historian” kirjoitukselle on ominaista, että jos tosiasiat eivät vastaa ”uskon silmien näköaloja”, niin sitä pahempi noille historiallisille tosiasioillekin 🙂

    Maanantaina radion ylenykköseltä kuuntelin Sini Sovijärven Laestadiustakin sivuavaa ohjelmaa ”Ranskan viimeinen kuningas Louis Phileppe Lapissa osa 2” http://areena.yle.fi/1-4025044 Ohjelmasarjan ykkösosassa kerrotaan myös Louis Phileppestä Muonion pappilan vieraana…

    PS. Reformaation historia -sarja loppui, mutta on edelleen Areenassa kuunneltavana. Kakkososa keskittyi Ruotsi-Suomen reformaation taloudelliseen taustaan; kuinka rakas ruhtinaamme Kustaa Vaasa oli iskenyt silmänsä katolisen kirkon omaisuuteen. – Ja Englannissahan keskeinen motiivi oli saada Henrik VIII:lle ero vaimostaan.

    Tykkää

    1. Kiitos kiitoksista, Markku! Omin ne nyt itselleni, vaikka ne Pentille osoititkin ;)) Eipä silti, kyllä hyvää ystävääni ja väittelykaveriani Penttiäkin (Pentti S. Varis) saa kiitellä. Hän on juuri se henkilö, johon aikoinaan K24-keskusteluissa viittasin vl-ystävänäni. Hänen kiinnostavia kommenttejaan esim. astrobiologiasta löytyy Ursan blogista https://www.ursa.fi/blogi/elaman-keitaita/elaman-synty-mita-siita-tiedetaan-nyt/ , uskontoon liittyvistä aiheista Areiopagilta ja esim. evoluutiosta sekä vapaasta tahdosta tiede.fi-keskusteluista (käyttäjä-3779). Kannattaa tutustua!

      Kiitos myös lisätiedoista tuosta ”uskon silmin” tehdystä historiankirjoituksesta. Kovin samanlaisia ovat omatkin käsitykseni.

      Kiinnostaa myös kovasti, mitä Markku Seppänen kirjoittaa Siionin Lähetyslehdessä 2/2017. SL näyttää nykyisin olevan Päivämiehen kerran kk:ssa ilmestyvä liite. No, ehkä saan sen käsiini, kun käyn vl-ystäväni luona. Markku Seppänen on kai opetusneuvos ja SRK:n julkaisujen toimitusneuvoston puheenjohtaja, joten kirjoitusta voinee pitää varsin arvovaltaisena.

      VL-foorumilta löytyy kopio Päivämiehen kiinnostavasta artikkelisarjasta vuodelta 1964. Otsikkona on ”Lukijaisuus ja Pehr Brandell” ja kirjoittajana Paavo Heikkinen: http://vlfoorumi.foorumi.eu/viewtopic.php?f=27&t=4144

      Heikkinen puolustaa SRK-lestadiolaisuuden välimiesoppia ja arvostelee sen kriitikoita. Pehr Brandellkaan ei voinut tulla uskoon ilman välimiestä, joksi Heikkinen löytää Erik Peter Selahnin. Tämän kauemmas ei Heikkinenkään etene. Myös Lapin Mariaa käsitellään laajasti, löytyy lyhennelmä Berglundin lehtijutusta ym. Antoiko Lapin Maria Laestadiukselle synninpäästön? Tietysti antoi, päättelee Heikkinen – muun väittäminen merkitsisi tien raivausta ”sananpyhitysopille”.

      Seppäsen tekstiä on kiinnostava verrata Heikkisen yli 50 vuotta vanhempaan tekstiin. Päteekö edelleen vanha lehtimiehen ohje: Kun totuus ja legenda törmäävät yhteen, lehteen painetaan legenda? Kyllä Heikkiselläkin oli SRK:ssa arvovaltaa. Hän oli työvaliokunnan varamies 1978.

      Tykkää

      1. Kävi niin, että yllä olevaan viestiin sain jälleen ilmoituksen: —Kommenttisi odottaa hyväksyntää.—
        Niinpä lähetin sen kahtena palana uudelleen. Hyväksyntä tulikin tällä kertaa yllättävän nopeasti, joten nyt teksti näkyy tuplaten. Sorry! 😦

        Mistä moinen ”hyväksymättömyys” mahtaa johtua? Arvelin, että syy olisi liioissa linkeissä, mutta näyttää niitä olevan muillakin enemmän kuin yksi. Millä kriteereillä ohjelma hyväksymisen suorittaa? Joutuuko ylläpito koko ajan seuraamaan sen tuomioita?

        Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

        Tykkää

    2. Kiitos kiitoksista, Markku! Omin ne nyt itselleni, vaikka ne Pentille osoititkin 😉 Eipä silti, kyllä hyvää ystävääni ja väittelykaveriani Penttiäkin (Pentti S. Varis) saa kiitellä. Hän on juuri se henkilö, johon aikoinaan K24-keskusteluissa viittasin vl-ystävänäni. Hänen kiinnostavia kommenttejaan esim. astrobiologiasta löytyy Ursan blogista https://www.ursa.fi/blogi/elaman-keitaita/elaman-synty-mita-siita-tiedetaan-nyt/ , uskontoon liittyvistä aiheista Areiopagilta ja esim. evoluutiosta sekä vapaasta tahdosta tiede.fi-keskusteluista (käyttäjä-3779). Kannattaa tutustua!

      Kiitos myös lisätiedoista tuosta ”uskon silmin” tehdystä historiankirjoituksesta. Kovin samanlaisia ovat omatkin käsitykseni.

      Tykkää

    3. Kiinnostaa myös kovasti, mitä Markku Seppänen kirjoittaa Siionin Lähetyslehdessä 2/2017. SL näyttää nykyisin olevan Päivämiehen kerran kk:ssa ilmestyvä liite. No, ehkä saan sen käsiini, kun käyn vl-ystäväni luona. Markku Seppänen on kai opetusneuvos ja SRK:n julkaisujen toimitusneuvoston puheenjohtaja, joten kirjoitusta voinee pitää varsin arvovaltaisena.

      VL-foorumilta löytyy kopio Päivämiehen kiinnostavasta artikkelisarjasta vuodelta 1964. Otsikkona on ”Lukijaisuus ja Pehr Brandell” ja kirjoittajana Paavo Heikkinen: http://vlfoorumi.foorumi.eu/viewtopic.php?f=27&t=4144

      Heikkinen puolustaa SRK-lestadiolaisuuden välimiesoppia ja arvostelee sen kriitikoita. Pehr Brandellkaan ei voinut tulla uskoon ilman välimiestä, joksi Heikkinen löytää Erik Peter Selahnin. Tämän kauemmas ei Heikkinenkään etene. Myös Lapin Mariaa käsitellään laajasti, löytyy lyhennelmä Berglundin lehtijutusta ym. Antoiko Lapin Maria Laestadiukselle synninpäästön? Tietysti antoi, päättelee Heikkinen – muun väittäminen merkitsisi tien raivausta ”sananpyhitysopille”.

      Seppäsen tekstiä on kiinnostava verrata Heikkisen yli 50 vuotta vanhempaan tekstiin. Päteekö edelleen vanha lehtimiehen ohje: Kun totuus ja legenda törmäävät yhteen, lehteen painetaan legenda? Kyllä Heikkiselläkin oli SRK:ssa arvovaltaa. Hän oli työvaliokunnan varamies 1978.

      Tykkää

    4. Vielä siitä Jormasta. Tuota noin, Markku – onkohan mielikuvituksesi vikkelämpi kuin Jormalla (tai jopa minulla). Luulen, että Jorma ei tarkoittanut sitä, mitä minä luulen sinun luulleen Jorman tarkoittavan 🙂 🙂 .

      Todistusaineistoksi panen tähän Jorma Ojalan vastausviestin 17.05.2013 18:22 K24-keskustelussa https://www.kotimaa24.fi/blogit/lopunajalla-evankeliumi-takaisin-israeliin/comment-page-2/ , jossa kyselin hänen mielipidettään em. Heikkisen tekstistä:

      >>
      Kyllä Selahnin saarnat Brandelliin vaikuttivat. Mutta Brandellin oppilas vankilasaarnaaja Byström Härnösandissa oli Laestadiuksen kimnaasitoveri ja ystävä. He asuivatkin siis samassa kaupungissa heinäkuusta joulukuuhun 1843.

      Mihin Lapin Mariaa olisi tarvittu? Laestadius oli opillisesti aivan selvillä jo ennen Åseleen menoaan. Lapin Marian kohtaamisen kokemus ei ole ollut absoluutio vaan armonmerkin kokemus. Kokemus Jumalan lapseudesta, eikä se liittynyt Laestadiuksella synninpäästöön ollenkaan. Vanhoilliset eivät tunne Hulluinhuonelaista luultavasti ollenkaan, sen on se poispotkittu Mustakallio kääntänyt. Siellä LLL selittää tätä armonmerkkiasiaa.

      Lapin Marian kokemukset armonjärjestyksestä vahvistivat LLL:a, että tässä on elävä kristitty oikeine kokemuksineen. Kannattaa muistaa, ettei tällainen absoluutio edes kuulunut LLL:n teologiaan tässä mielessä. Samalla tavalla se Pilton emäntäkin koko armonmerkin ja vakuuttui lapseudestaan. Laestadius on merkinnyt tapauksen muistiin. Sen jälkeen kaikki, jotka ahkeroivat ankarassa parannuksen kilvoituksessa pyrkivät kokemaan tämän saman merkin, taivaallisen ilon esimaun. Pyhä Henki on aina siellä, missä Jumalan sanaa saarnataan. En usko, että Herra antaa meille hänen matkoistaan mitään aikataulua niin kuin Pendolinosta Pohjanmaalle. Tuuli puhaltaa missä se tahtoo, ja sinä kuulet sen humun…

      Laestadiuksen isän sukulainen oli naimisissa Övertårneon kirkkoherran kanssa, ja siellä kävi muistaakseni 1780-luvulla hernnhutilainen komissaari nimeltä Stein. Silloin vaikutti väkevästi Wiklundilaisuus… mutta kannattaa huomata, ettei LLL ollut sieltä päinkään, vaan Piitimen Lapista, noin 200–300 kilsan päässä Torniosta. Missä se herrnhutilaisuus Laestadiuksessa näkyi, voidaan kysyä? Mielestäni hän oli eri linjalla, lähinnä ankarampi vanhapietisti. Jos herrnhutilaisuus oli niin merkittävä, miksei se näkynyt saarnoissa?
      >>

      Tykkää

      1. Kiitos Pertti viestistäsi, ja anteeksi tuo lyöntivirheeni ärrän kohdalla 🙂 – Mutta tulitpa kertoneeksi ystäväsi Pentin mielenkiintoisista fundeerauksista – pittääpä perehtyä.

        Ja-a kyllä tämä blogialusta näyttää minunkin kokemuksen perusteella syynäävän kommentteja ennenkuin päästää eetteriin…

        Weli Markun kirjoitus oli luonteeltaan tietysti hartauskirjoitus, mutta siis lähetyskäskyyn ja -historiaan liittyvä. Mutta voi olla, että problematiikka on hänelle polttava myös sukuhistoriansa kautta.

        Ja OK – tulkitsin siis väärin Jorma O:n vihjailun Laestadiuksen suhteen. Anteeksi. Edelleen kuitenkin sanoisin, ettei asiaan perehtyneet VL-kristitytkään ole väittäneet, että Lapin Maria saarnasi Lars Leville synnit anteeksi. Mutta kun on katsottu, että uskon ja armon välittäminen, taivaan tien aukaisu on sisällöllisesti sama asia, niin tästä on ollut lyhyt matka rinnastaa ”uskon silmin” Paavo Heikkisen tapaan; tässä on täytynyt tapahtua absoluutio… Ja pian on syntynyt ”dogmi” joka on kansanhurskaudesta noussut puoliviralliseksi. Symboliseksi alunperin tulkittu tapahtuma tulkitaan nyt fundamentalistisesti kirjaimelliseksi!

        Kemiläinen Paavo Heikkinen oli ruotsinkielentaitoinen ja historian harrastaja. Hänen pitkä ja perusteellinen artikkelisarjansa liittyy toisaalta siihen herätysliikehistorialliseen ja teologiseen polemiikkiin, jota oli 1960-luvun alussa käyty ja käytiin edelleen ns. pappishajaannuksen tiimoilta.

        Pseudohistoriallista lähestymistä on ollut pohtia, missä pietistisen herätysliikkeen tai lukijaisuuden haaran haarassa elävä usko on lymynnyt, tai että sen täytyy olla juuri herrnhutilaisuutta. – Ei tosin se ole mikään argumentti vastaankaan, että matkaa on 200-300 km. Nimittäin tuon ei Lapissa tarvitse olla mikään erottava etäisyys, varsinkaan Lars Levi Laestadiukselle, joka elämänsä aikana käveli kymmeniä tuhansia kilometrejä Elias Lönnrotin tapaan.

        Tykkää

      2. Kiitos taas tiedoista, Markku. Mutta ken tietoa lisää, se tuskaa (ja uusia kysymyksiä) lisää. Yritin etsiä Seppäsiä vl-historiasta. Joitakin tiedon sirpaleita löysinkin ”tavallisesti luotettavista lähteistä”:

        Kajaanin vuosikokouksessa 1923 Jaakko Seppänen teki esityksen vanhoillislestadiolaisen vapaakirkon muodostamisesta ja jopa esitteli sille luonnostelemansa sääntöehdotuksen. Esitys kuitenkin torjuttiin, eikä asiaa tämän jälkeen ole vakavasti harkittukaan.

        Onko em. Jaakko Seppänen sama henkilö kuin Rovaniemen kirkkoherra Jaakko Leonard Seppänen (1881–1938), joka kokosi Paul Heidemanin kanssa neliäänisen nuottikirjan ”lestadiolaisuuden keskuudessa paljon käytetyistä lauluista sekä joistakin harvinaisemmista”? Tämä kokoelma sai nimekseen Hengelliset Matkalaulut, ja se julkaistiin 1930. Hengellisten Matkalaulujen tekstipainoksen J. L. Seppänen toimitti 1935 Kustannusosakeyhtiö Rauhan kustantamana ja uudistetun laitoksen toimitti 1944 hänen poikansa Pentti J. P. Seppänen (1910–1962) toimikunnan avustamana.

        Nuottipainoksen julkaisemisen 1930 ja tekstipainoksen julkaisemisen 1935 välillä oli tapahtunut Rauhan Sanan ryhmän erkaantuminen 1934. (Kustannusosakeyhtiö Rauha oli rauhansanalainen.) Ilmeisesti siis Jaakko Leonard Seppänen ja poikansa Pentti J. P. Seppänen olivat liittyneet rauhansanalaisuuteen.

        Seuraavaksi Pentti J. P. Seppänen löytyy Antinpäivän sovintokokouksesta 30.11.1945 edustamassa ”pikkuesikoisia” yhdessä Eemeli Salmen ja Mauno Ahon kanssa. Näitä kokouksia jatkettiin Tornion puhujainkokoukseen saakka maaliskuussa 1946, jossa lopullisesti todettiin ettei sopua synny. Monet olivat kuitenkin hämmästyneitä kokouksen jäätävästä ilmapiiristä. Esim. Pentti Seppänen ja Antti Koukkari katsoivat, että asian käsittely oli edelleen jäänyt kesken. Kokousten jälkeen pastorit Mauno Aho ja Pentti J. P. Seppänen sekä kuusamolainen saarnaaja Herman Kyhälä siirtyivät SRK:n riveihin.

        Vanhoillisten riveissä Pentti Seppänen kuului lähinnä pappissiipeen. Kunnes tuli kolmas ja viimeinen ”pappiseriseuraa” käsitellyt suuri kokous, puhujain ja seurakuntavanhinten kokous Oulussa 29.12.1960. Siellä ei enää ollut mahdollisuutta keskustella asiasta. Oli vain mahdollisuus palata ”seurakunnan yhteiseen rakkauteen” tekemällä parannus ”nousemisesta seurakuntaa vastaan” tai jäädä eriseuraan. Tätä mahdollisuutta sitten käyttikin moni hyväkseen jo kokouksen aikana. Tällaisia henkilöitä olivat mm. T. Hämäläinen, V. Hämäläinen ja P. J. Seppänen.

        jatkuu…

        Tykkää

      3. Miikka Ruokanen kuvaa tilannetta:

        >>
        Puhujain ja seurakuntavanhinten kokouksen alkupuolella P. J. Seppänen esitti epäilyksensä, etteivät Vähä katekismus ja julkilausuma ole keskenään sopusoinnussa perisynti- ja kasteopin eron vuoksi. Kokouksen kahvitauolla asiaan oli yllättäen kuitenkin tullut lisävaloa:

        ” – – olen – – saanut keskusteluissa veljien kanssa siitä vakaumuksen, että näin myöskin tämä Lutherin Vähässä katekismuksessa kasteesta oleva kirjoitus on ymmärrettävä ja voidaan näin juuri tulkita. – – en tahdo olla vastustamassa sitä julkilausumaa, mikä on täällä annettu – – tahdon henkilökohtaisesti pyytää anteeksi.”

        Seurasi ”voimakas siunauksen julistus”.

        Anteeksiantamus ”parannusta” tekevälle saatettiin myös evätä, jos tämä ei osannut tehdä ”parannusta” ”juurista” eli ”väärästä opista”. Näin esim. E. Jokelan tapauksessa, jolloin H. Saari eväsi Jokelalta anteeksiantamuksen, koska tämä teki ”parannusta” vain ”hedelmistä”, jotka ”eriseuran henki” oli vaikuttanut (PSKO 1960, 74–76).
        >>

        Mitä mahtoi lääninrovasti Pentti J. P. Seppänen (1910–1962) viimeisten elinvuosiensa aikana ajatella Saara-äidin rakkaudellisesta hoidosta?

        Tähänkö viittaat, Markku, kun kirjoitat Markku Seppäsestä: ”Mutta voi olla, että problematiikka on hänelle polttava myös sukuhistoriansa kautta.” Onko Markku Seppänen ehkä Pentti J. P. Seppäsen poika tai muu sukulainen?
        ———–

        Sitten ihan toinen kysymys.

        Jouko Talonen kirjoittaa em. artikkelissaan:

        ”Kittilästä liikkeelle lähteneen uuden heräyksen vaatimuksen yksi alulle panijoista oli körttipietistisestä taustasta lestadiolaisuuteen tullut metsänhoitaja Frans Silen. Kun jotkut Kittilän evankelishenkisimmistä lestadiolaisista puolustivat avaran synninpäästön julistamista Lutherin postillan avulla, kerrotaan Silenin heitä kiusatakseen vieneen Lutherin postillan tallin akkunalle hevossukan viereen.”

        Mikä tämä ”hevossukka” on?

        Tykkää

      4. Jaha hevossuka, tuota tuota – olisiko harjantapainen? – Aivan oikein yhdistelet seppäsiä… SRK muuten julkaisi 2010 Kaija Inkeri Kinnusen kirjoittaman Pentti Seppäsen sukuromaanin ”Perintö”. Suosittelen.

        Tykkää

      5. Juu, hevosharja minullekin tuli ensimmäisenä mieleen. Mutta mitä erityistä kiusaamista olisi postillan sijoittaminen juuri hevosharjan viereen? Sitten ajattelin, että sana oli tosiaan ”sukka” – siis ”hevossukka”. Jotakin karkeaa (jopa rivoa) arvailin tuossa Silenin tempussa olleen – eihän sitä muuten näin mehevänä tarinana muisteltaisi. No, ehkä minunkin mielikuvitukseni on liian vilkasliikkeinen…

        Kiitos myös tiedosta koskien Kinnusen Perintö-kirjaa. Olen saanut sen pari vuotta sitten lahjaksi, mutta lykännyt sisältöä tuntematta avaamattomana hyllyyni. Kaivanpa sen heti esiin.

        Tykkää

      6. Ehdin hiukan jo silmäillä Kaija Inkeri Kinnusen kirjaa ”Perintö”. Sieltä tosiaan selviää paljon Pentti Seppäsen sukujuurista. Jaakko Seppänen oli hänen isänsä, ja lapsia hänellä oli 12: Hely, Lilja, Terttu, Sinikka, Pertti, Jarmo, Pirjo, Markku, Sirpa, Arto, Kaarlo ja Harri. Opetusneuvos Markku Seppänen on siis Pentti Seppäsen poika. Pentti Seppänen taas on Kaija Inkeri Kinnusen isoisä, mutta onko Kaija Inkeri Markun tytär? Tästä en huomannut kirjassa mainintaa.

        Minua tietysti kiinnosti, miten kirjassa kuvataan Pentti Seppäsen parannuksentekoa rauhansanalaisuudesta ja myöhemmin pappiseriseurasta. Varsin siloiteltujahan nuo kuvaukset ovat. Ristiriidat toki Penttiä vaivasivat, mutta oikeaoppisten SRK-weljien avulla tuhlaajapoika löysi aina tien takaisin Isän kotiin. No, muunlainen kuvaus ei varmaan olisi saanut SRK:ta kirjaa kustantamaan.

        Mainittu puhujain ja seurakuntavanhinten kokous Oulussa 29.12.1960 oli Pentti Seppäsen viimeinen suuri koettelemus Löysin kokouksen pöytäkirjan VL-foorumilta otsikolla ”Katkelmia vanhasta keskustelusta” http://vlfoorumi.foorumi.eu/viewtopic.php?f=18&t=4550&hilit=Katkelmia Sen perusteella tunnelma vaikutti minusta lähinnä ”arktisen hysterian” tiivistymältä. Näkikö Seppänen siellä totuuden valkeuden vai joutuiko vain taipumaan maallikkoenemmistön ja ”realiteettien” edessä? Samaa olen kysellyt Kullervo Hulkon kohdalla. Ehkä kummankin kohdalla syvä empatia ”siirtomaa-Suomen” vähäväkisiä kohtaan painoi enemmän kuin teologiset syyt.

        Kirjan runsas kuvitus ansaitsee kiitokset. Sieltä löytyy jopa kuva eriseuraisena kuolleen Jaakko Seppäsen hautajaisista. Puutteistaan ja epäanalyyttisyydestään huolimatta on kirja lämmin kuvaus eräästä tärkeästä lestadiolaisvaikuttajasta ja hänen aikansa kiistoista. Näitä toivoisi lisää – ennen kuin kaikki muistitieto ehtii kadota.

        Tykkää

      7. Kiitos tuosta pöytäkirjalinkistä. Suuri työ on tehty, kun pöytäkirjamateriaali on skannattu digitaaliseksi. – Äärilaidat halusivat tehdä tilit selviksi ja hajaannushan siitä tuli kummankin osapuolen vahingoksi…!
        PS. Kyllä ”Perintö” -romaanin kirjoittaja on P. Seppäsen lapsenlapsi ja M. Seppäsen tytär..

        Tykkää

  30. Mutta kommentoinpa vielä omaa palopuhettani tuolla edellä liittyen mahdollisten siviilivihittävien homoparien pyytämiin esirukouksiin jumalanpalvelusten yhteydessä:

    Onko Pm-lehtemme siis sitä mieltä, että synti Jumalan edessä on pienempi, jos esim. vl-kristitty khra onnistuu pyytämään ja värväämään tehtävään jonkin toisen, vaikkapa kanttorin tai riviseurakuntalaisen?

    Oulun seurakuntien kansainvälisen työn pastori Arpad Kovacs kirjoittaa em. RT:n (nro 6, 2017) mielipidepalstalla oivaltavasti otsikolla ”Yhdelläkö ei väliä”:

    ”Reformaation juhlavuonna 2017 muistellaan yhden augustinolaismunkin, Martti Lutherin, aikaan saamaa suurta muutosta. On mielenkiintoista – joskin myös ironista – lukea Rauhan Tervehdyksestä (nro 5) piispa Samuel Salmen korostus, ettei yksittäisellä työntekijällä, papilla, ole liikkumatilaa vihkimiskysymyksessä liittyen tasa-arvoiseen avioliittolakiin.

    Piispa korostaa myös laillisessa järjestyksessä pysymisen tärkeyttä. Juuri sitä Luther ei tehnyt 500 vuotta sitten.”

    Aivan Arpad – Luther hyökkäsi niin puheillaan, kirjoituksillaan kuin toimillaan sekä kirkollista esivaltaa ja säädöksiä, että maallista esivaltaa ja sen säädöksiä vastaan!

    Tykkää

  31. Ajatus

    ”Jumala on painanut tunnon lain ihmisen sydämeen jo ennen syntiin lankeamista.Jokaisen
    ihmisen povessa on tuo tunnon laki.
    Aikanamme saarnataan kansalle vahvasti Jumalan olemattomuutta ja selitetään Jumala
    muinaisajan taruksi, jota sivistymättömät kansat ovat totena uskoneet. Tuolla olemattoman
    Jumalan vihalla, tuomiolla ja kadotuksella on oppimatonta kansaa peljätetty. Mutta nyt, kun
    kansa on sivistynyt ja tietopuolisesti kehittynyt, ei se rupea enää tyhjää uskomaan.

    Mutta tunnon laki yhä edelleenkin kantaa päälle ja sanoo: ”Sinä valehtelet ja tuotat päälles
    sen Jumalan vihan , jonka sanot olemattomaksi” Sillä tunnon johtajalla on aina kolkutus ja
    muistutus Jumalan todellisesta olemisesta. Ja Hänen tuomionsa eteen kerran tuon kieltäjänkin
    astuttava tilin teolle.

    Viheliäinen syntiskurja luulee saavansa kaikkivaltiaan Jumalan olemattomaksi , vaikka kuitenkin
    hänen tunnollansa kaikuu ääni : ”Älä valhettele vasten omaatuntoasi; Jumala kaikkein tuomari on,
    joka sinutkin silmänräpäyksessä voi tomuksi musertaa” Sellainen kaiku löytyy Luojansa kieltäjänkin
    povesta. Vaikka hän suullansa kieltää Jumalan, niin sydämessä liikkuu pelvon väreet kaikkivaltiaan
    kasvojen edessä.

    Mikä on tuolla majesteetinkieltämisopilla oikeastaan tarkoitus, ja mitä sillä ajetaan takaa?
    Tietenkin sillä on tarkoituksena saada tunnon ääni Jumalan olemisesta niin kuoletetuksi ja paadutetuksi
    ettei sieltä kuuluisi enään koskaan nuhtelevaa ääntä. Jos ihminen voisi olla varma siitä, ettei
    Jumalaa ole, eikä mitään edesvastuuta kuoleman jälkeen, niin silloin hän olisi aivan vapaa tekemään
    mitä vain hänen isäntänsä, pimeyden ruhtinas, käskee. Hänen toivomansa ”ihana aika” olisi silloin
    saavutetttu.” (Matti Suo 1922)

    Homouden harjoittaminen on luonnotonta ja väärin Jumalan edessä. Se on tunnon lakina painettu
    jokaisen ihmisen sydämeen. Pahaa oloa ei rikkonut ihminen voi paeta ”pride-kulkueisiin” , ei turvata
    toisten ihmisten , ei edes kirkon, näennäiseen hyväksyntään. ” Ihana aika ” on saavuttamaton
    harhakuva.

    ”Jumalan lapsi, sinä tunnet hyvän, tunnet myös pahan. Henkesi halu on seurata aina hyvää;
    mutta paha vaikutus nousee turmeluksesta hyvää vaikutusta vastaan. Olet aina sangen
    läheisessä kosketuksessa hyvän ja pahan kanssa. Muta kun olet Pyhän Hengen hallituksen
    alla, niin et tarvitse antautua pahuuden palvelukseen. Ei Mooseksen laki
    Jumalan lapsia tuomitse, kun ne ovat päässeet uskon kautta Kristuksen lakiin, joka heidät on
    synnin ja kuoleman laista vapahtanut. ”( Matti Suo 1922)

    Tykkää

  32. http://yle.fi/uutiset/3-9504494

    11.3.2017
    ”Arkkipiispa kirkon vastustuksesta homojen kirkkohäihin: Valitettavaa

    Arkkipiispa Kari Mäkinen pitää valitettavana sitä, ettei kirkollinen vihkiminen kuulu seurakuntien keinoihin palvella samaa sukupuolta olevia pareja. Hänen mukaansa evankelisluterilainen kirkko tulee hyväksymään samaa sukupuolta olevien vihkimisen, vaikka näin ei vielä ole.

    – Tulevaisuuden ennustaminen on aina vähän vaikeaa, mutta arvelen, että ennemmin tai myöhemmin se tulee olemaan todellisuutta meillä niin kuin sisarkirkoissa. Tärkeintä on, että se prosessi on perusteellinen ja läpinäkyvä, Mäkinen sanoi Yle TV1:n Ykkösaamun vieraana lauantaina.”

    Eli se siitä piispainkokouksen linjauksesta! – Ja siis tämän piispan nousun kirkkomme johtoon ratkaisi 2010 vl-kristillisyytemme kirkkopoliittinen taktikointi…

    Tykkää

    1. Edellä lainasin Miikka Ruokasen kirjaa ”Jumalan valtakunta ja syntien anteeksiantamus. Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen opilliset korostukset 1977–1979. Sarja A, n:o 36. Tampere: Kirkon tutkimuslaitos, 1980”. Se on selkeä (ja Joonankin mukaan edelleen paras) SRK-lestadiolaisuuden teologian dogmaattinen tarkastelu. Ehkä juuri siksi se ei SRK:ta miellyttänyt. Hiukan poleeminen ”hoitokokousekskursio” saattoi myös lisätä ärsyyntymistä.

      Luulen, että kirjan ilmestymisen jälkeen Ruokanen oli merkitty mies. Häntä oli syytä varoa, hän tiesi liikaa (olihan hänellä myös lestadiolaistaustaa suvussaan). Kun sitten arkkipiispan vaali koitti 2010, annettiin äänet liberaaliksi tiedetylle Kari Mäkiselle.

      Kotimaa24 kertoo uutisessaan Professori: ”Vanhoillislestadiolaisuus ei ole lahko vaan skisma”
      19.06.2012 https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/professori-vanhoillislestadiolaisuus-ei-ole-lahko-vaan-skisma/ :

      >>
      Miikka Ruokasen mukaan ei vanhoillislestadiolaisuus ole opillisilta painotuksiltaan lahko tai harhaoppi, mutta kylläkin skisma eli repeämä kirkossa (Kirkko ja kaupunki -lehti).

      – – liikkeen opetus edustaa olennaisilta kohdiltaan vakaata luterilaisuutta. Sakramenttiopissa tosin on poikkeamaa luterilaisuudesta. He eivät siis ole harhaoppisia.
      >>

      Kyllähän Ruokanen haastattelussaan mainitsee myös eksklusiivisuuden ja donatolaisuuden, mutta pitää niitä ”vain” skismaattisina piirteinä. Minusta tämä on Ruokaselta varsin sovinnollista puhetta. Oliko SRK:n pelko Ruokasen valinnasta siis turha?

      Varmaan SRK:ssa laskeskeltiin, että oman reviirin turvaaminen olisi helpompaa Mäkisen avaramielisessä kaitsennassa. Nykyisen kehityksen vallitessa voi kuitenkin olla vaikeaa tarjota tätä riviuskoville. Onko enää uskottavaa pitää kansankirkkoa suojakuorena, kun se monien mielestä on romahtamassa niskaan? Onko regimenttiajattelu kulkenut tiensä päähän?

      Voi olla, että Jaakko Seppäsen ajatus vanhoillislestadiolaisesta vapaakirkosta nousee uudelleen esiin. Mikä sitä estää? Infrastruktuurihan on jo rakennettu. Arvailen, että painavin syy on vl-pappien leipätoimi (ja kanttoreidenkin) – ja tietysti perinne. Ovatko riviuskovat sittenkään valmiita eroamaan kansankirkosta?

      Mitä mieltä olette? Markku ainakin tietää enemmän syvien rivien ajatuksista kuin myös sisäpiirien taktisista suunnitelmista.

      Tykkää

  33. Hyviä kysymyksiä, Pertti! – Tänään on muuten 13.3. eli talvisodan päättymisen muistopäivä, mihin liittyviä tilaisuuksia lienee eri puolilla maata, suosittelen varsinkin näin itsenäisyyden juhlavuonna, ja kun veteraanejakin voi olla vielä läsnä…

    Tykkää

  34. Kun täällä keskustelu näyttää tauonneen, kävin selailemassa VL-foorumia. Törmäsin siellä nimimerkin ”mies” avaamaan ketjuun ”Arndt, Johann: True Christianity”. http://vlfoorumi.foorumi.eu/viewtopic.php?f=19&t=5850

    Kun vanhat hartauskirjat ovat nyt alkaneet kiinnostaa, kirjoitin ketjuun oman kommentin (nimimerkki PJN2). Syntyikin mielenkiintoinen keskustelu Arndtin kirjan turhuudesta ja mahdollisesta harhaoppisuudesta ”miehen” ja Jani_S:n välillä. Olen itsekin kirjoittanut jatkokommentin ja yrittänyt laajentaa aihetta lukijaisuuden historiaan. Saa nähdä mihin keskustelu johtaa.

    Uskon, että aihe kiinnostaa hulluinhuonelaisiakin. Kommentointi tosin vaatii rekisteröitymisen.

    Tykkää

  35. Niin, Jaakko L. Seppänen taisi omata profeetallisia lahjoja. – Mielenkiintoista on, että kaikki keskustelu kirkkoon kuulumisesta on haluttu niin pontevasti suorastaan demonisoida ja julistaa kerettiläiseksi; ”vain kirkossa pysymisestä saattaa puhuakaan” kuten A-P Palola SRK:n historiassa aihetta käsittelevän kappaleen otsikoi!

    Autuaasti edesmennyt saksalainen pastori ja teologian tohtori Dietrich Bonhoeffer valitsi toisin. Samaan aikaan kun monet suomalaiset vl-papit ja teologian ylioppilaat flirttailivat natsiaatteen ja antisemitismin kanssa, hän teki selvän pesäeron Saksan Valtakunnan kirkkoon ja oli organisoimassa luterilaista Tunnustuskirkkoa. Lopputulemana oli, että hänet teloitettiin Flossenburgin keskitysleirillä 8.4.1945., kuukausi ennen Saksan kolmannen valtakunnan luhistumista. Muutamaa kuukautta aiemmin hän oli kirjoittanut läheisilleen lohduttavan ja kannustuvan runon, joka on virsikirjassamme numerolla 600 Anna-Maija Raittilan suomennoksena.

    Oma lukunsa tietysti on, olisiko liikkeellämme tähän vapaakirkko -statukseen Amerikan tyyliin millaisia reaalisia edellytyksiä. Taloudellisesti kyllä, mutta henkisesti/hengellisesti ei niin kauan, kun reformaatio ja parannuksen teko omien sokeiden pisteiden ja harhojen suhteen on kesken ja käytäntöön viemättä. Tosin edellinen SRK:n puheenjohtaja OV halusi uransa loppuvaiheessa jäädä historiaan jämäkkänä johtajana, ja oli valmis tätäkin korttia kirkon johtoon päin väläyttämään – mutta hyvä edes niin… Tietysti oleellinen pragmaattinen pointti on – kuten mainitset – tällä hetkellä seurakunnallisissa viroissa olevien työllisyys ja toimeentulo (asuntolainat yms.).

    Nykyisen Kirkkojärjestyksen 5:6 mukainen ”pappislupaus” kuuluu:
    ”Minä N.N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.”

    Aiemmin käytössä ollut ”pappisvala” kuului:
    ”Minä N.N. lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan kautta, että minä, toimittaessani Jumalan seurakunnassa saarnavirkaa, jonka nyt olen valmis ottamaan vastaan, olen uskollisesti pysyvä Jumalan pyhässä sanassa, joka on ilmoitettu Vanhan ja Uuden Testamentin profeetallisissa ja apostolisissa kirjoissa, sekä evankelis-luterilaisen kirkon siihen perustuvassa tunnustuksessa, niin etten julkisesti julista ja levitä enkä salaisesti edistä ja suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Minä tahdon myös kaikin tavoin ahkeroida ja uskollisesti harrastaa Jumalan sanan oikeata opettamista sanankuulijoilleni ja pyhiä sakramentteja Kristuksen säätämisen mukaan hoitaa, sekä jumalisuuden harjoitusta keskinäisessä rakkaudessa ja kaikin puolin hyvää, rauhaisaa ja kunniallista vaellusta opilla ja esimerkillä vahvistaa ja edistää. Niin ikään tahdon uskollisesti noudattaa ja käyttää kirkon lakia ja voimassa olevia asetuksia, tunnollisesti täyttää virkatehtäväni ja osoittaa esimiehilleni velvollisuuden mukaista kuuliaisuutta, virkakumppaneille veljellistä hyväntahtoisuutta, sanankuulijoilleni altista palvelusta ja kaikkea kohtuutta. Kaikkea tätä minä tahdon rehellisesti noudattaa niin kuin oikean papin tulee ja sopii, niin että siitä voin vastata Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.”

    Oleellinen kysymys kuuluu: Kannattaako enää tällaista valaa ja lupausta kirkollemme antaa!?

    Tykkää

  36. Jatk.
    Lähetyshiippakunnan piispalta TT Risto Soramieheltä kiistettiin ja riistettiin Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappeus 2013. Piispa Soramies laati tuomikapitulille puolustuksen, jossa hän sanoo mm.:

    ”Vala on lupauksen muoto, jossa valan vaatija sitoo vannojan johonkin henkilöön tai arvoon Jumalan tai muun korkeamman mahdin edessä…

    Henkilöön tai ihmisten muodostamaan instituutioon kohdistuvaa valaa ei voi pitää kristitylle sopivana, koska kristitty ja kirkko tietävät Jumalan sanasta, että ihminen on häälyvä. Vain Jumala ja Hänen sanansa pysyvät.
    Vala ei sido ainoastaan valan vannojaa, vaan myös valan vaatijan valan kohteeseen. Koska pappisvala kohdistuu Jumalan sanaan ja kirkon tunnustukseen, ei valan vaatija, kirkko, voi mennä yksipuolisesti muuttamaan valan kohdetta, tunnustusta. Eihän valaa vannota sillä varauksella, että kirkko voi yksipuolisesti muuttaa valan kohdetta. Vala koskee itsestään selvästi kirkon tunnustusta siinä muodossa, kuin se on valan vannomishetkellä ollut. Valan vannomisessa (tässä tapauksessa ordinaatio) on kolme osapuolta: Jumala, johon vedotaan, valan vannoja ja valan vaatija.

    Tuomiokapituli katsoo, että minun olisi tullut hyväksyä kirkon johdon uudet päätökset, jotka ovat ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Näitä päätöksiä on ainakin kolme: pappisviran avaaminen naisille, tunnustuspykälän muuttaminen niin, että kirkon elämää ei olekaan enää tutkittava Jumalan pyhän sanan valossa ja piispojen päätös olla nuhtelematta kirkolliskokousta, joka antoi piispoille Jumalan sanan vastaisen tehtävän laatia pastoraalinen ohje rukoushetkelle homoliittojen puolesta.

    Miksi minun olisi pitänyt hyväksyä nämä päätökset? Tuomiokapitulin kummallinen perustelu on, että päätökset on tehty ”säädetyssä järjestyksessä”, jota edelsi ”pitkä teologinen työskentely”. Tällaiset perustelut ovat suorastaan absurdeja, kun on kysymys kirkon tunnustuksesta, jonka tarkoitus on nimenomaan olla selväkielinen, yksiselitteinen ja lopullinen. Juuri siksi tunnustus on olemassa, että varmasti tiedetään, mikä kirkon oppi on. Jos jonkun kirkon johto alkaa omavaltaisesti tehdä päätöksiä tunnustusta vastaan, se ei voi vaatia valan vannojalta kuuliaisuutta niissä asioissa.

    On huomattava, että kirkon itse asettamat toimikunnat ovat aikanaan todenneet, ettei Raamattu anna lupaa naisten ordinaatioon eikä homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. Jälkimmäisestä on olemassa melko tuore piispainkokouksen lausuntokin. Mutta kirkon johto (lopulta kirkolliskokous) on ylimielisesti katsonut voivansa poiketa Jumalan sanasta. Valaani vannoessani en voinut tällaista ajatellakaan eikä kukaan muukaan paikalla olleista.

    Kirkkomme johto itse on rikkonut kirkon ykseyden Jumalan sanan vastaisilla päätöksillään. Se on samalla rikkonut yhteyden menneeseen kristikuntaan, joka on lähes kaksituhatta vuotta opettanut mainituissa kolmessa kohdassa toisin. Kirkkomme johto on särkenyt yhteyden myös toisten kristittyjen kanssa samoilla päätöksillään. Suurin osa kristikuntaa pitäytyy mainituissa kohdissa edelleen Jumalan sanaan…

    Jumalan sana pysyy ikuisesti!”

    Hämmästyttävää – ja varsinkin nyt reformaation juhlavuonna suorastaan järkyttävääkin oli ja on, ettei Päivämies -lehtikään tehnyt elettäkään puolustaakseen näitä Lutherin esimerkin mukaan suoraselkäisiä, mutta nyt ns. luterilaisesta kirkosta erotettuja.

    Bonhoefferin sanoin:

    2. Jos ahdistuksen tie on edessämme,
    myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
    Annamme Isän käsiin elämämme.
    Hän itse meille rauhan valmistaa

    3. Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,
    tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.
    Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.
    Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!

    4. Kun pahan valta kasvaa ympärillä,
    vahvista ääni toisen maailman,
    niin että uuden virren sävelillä
    kuulemme kansasi jo laulavan.

    5. Hyvyyden voiman uskollinen suoja
    piirittää meitä, kuinka käyneekin.
    Illasta aamuun kanssamme on Luoja.
    Häneltä saamme huomispäivänkin.
    (VK 600, Dietrich Bonhoeffer 1944)

    Tykkää

  37. Kiitos Markulle ”palopuheen” jatkosta 😉 Seuraava pohdiskelu perustuu Wikipedian artikkeliin ”Lähetyshiippakunta”:

    Lähetyshiippakunta haluaa ”rakentaa rinnakkaisen rakenteen kirkkoon”, mutta ”ei halua ainakaan toistaiseksi järjestäytyä rekisteröidyksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi” jotta myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet voivat kuulua siihen. Arkkihiippakunta taas katsoo, että ”Lähetyshiippakunta muodostaa oman kirkkonsa”.

    Risto Soramiehen pappisvalaansa vetoava puolustuskirje on kyllä hyvin ymmärrettävää tekstiä. Rinnakkaisen rakenteen perustaminen oman piispan, oman hiippakuntajärjestyksen ja hiippakuntaneuvoston kera on kuitenkin ollut kansankirkollemmekin liikaa. Kirkon johdon kannalta lienee siis kyse enemmän kirkkojärjestyksestä kuin teologiasta.

    Naispappeudesta, homoliitoista jne. voi toki kansankirkon rivijäsen olla mitä mieltä hyvänsä, mutta papin odotetaan tottelevan esim. tuomiokapitulin päätöksiä (vaikka he itse katsoisivat rikkovansa pappisvalansa). Luulen, ettei näiden odotusten uhmaaminen vielä olisi riittänyt pappisviran riistämiseen. ”Rinnakkaisen rakenteen” perustaminen lienee se varsinainen syy. Onko tätä skismaattista kelluntaa enää syytä jatkaa? Voisiko Lähetyshiippakunta jo todeta, että yhteisymmärryksen saavuttaminen on mahdotonta, ja järjestäytyä omaksi rekisteröidyksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi?

    Miksi sitten Lähetyshiippakunta ei halua rekisteröityä? Syyksi mainitaan että ”se haluaa mahdollistaa seurakuntayhteyden sisällään sekä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustukseen pitäytyville jäsenille että muille luterilaiseen tunnustukseen pitäytyville kristityille”. Mutta minkä muutoksen rekisteröityminen toisi? Lähetyshiippakunnan n. 2000 jäsentä kantavat nyt tuplataakan ylläpitäessään Lähetyshiippakunnan papistoa ja maksaessaan kansankirkkomme kirkollisveroa. Halukkaat voisivat toki nykyisin jatkaa tätä kaksoisjäsenyyttä rekisteröitymisen jälkeenkin (1.8.2006 saakka kukaan ei saanut kuulua samaan aikaan kuin yhteen uskonnolliseen yhdyskuntaan.)

    Lähetyshiippakunta siis ilmeisesti edelleen odottaa ja toivoo, että ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko palaa keskeisissä tunnustus- ja järjestymiskysymyksissä Lähetyshiippakunnan noudattamiin näkemyksiin”. Tästä voinee päätellä, että Lähetyshiippakunta pitää kansankirkkoamme (ainakin periaatteessa) aitona uskonyhteisönä, jonka kehityksestä on oltava pelastusopillisestikin syvästi huolissaan. Paluu Lähetyshiippakunnan näkemyksiin palauttaisi kirkon statuksen aitona pelastavana uskonyhteisönä.

    Miten sitten vl-liikkeen (SRK) tilanne poikkeaa Lähetyshiippakunnan tilanteesta? Lyhyt vastaus: Kansankirkko ei ole ollut eikä tule olemaan ”pelastava uskonyhteisö” millään opillisella ryhtiliikkeellä. Se on vain maalliseen regimenttiin verrattava suojakuori, joka tarjoaa vl-papeille työpaikan. Niin kauan kuin tämä suojakuori jotenkin säilyy ”vain kirkossa pysymisestä saattaa puhuakaan”. Lähetyshiippakunta ei edusta sen elävämpää uskoa kuin ”Mäkisen porukkakaan”. Päinvastoin: Jos nuo tiukkapipot saisivat kirkossa vallan, voisi vl-papeille tulla ahtaat oltavat.

    Ehkä pitäisi antaa se pitempi vastaus. Tämä lyhyempi kuitenkin tuntui sopivan provosoivalta 🙂

    Tykkää

  38. Kävin eilen Laestadius-seurassa kuuntelemassa Juha-Lassi Tastin esitelmää ”Leeviläisyyden synty, kehitys ja nykytila”. Tastin asiantuntevuus ja muistin tarkkuus olivat kyllä häkellyttävät. Suuri osa nimistä ja asiayhteyksistäkin meni minulta hiukan ohi. Jotakin sentään jäi mieleen. Esim. selvisi, että ”sukarilaisuus” koostuu lähinnä kahdesta perheestä ja johtohahmo Tenho Sukari on liikemies Toivo Sukarin serkku. Sukarilaisista eronneen ”viljolaisuuden” muodostaa vain Viljo Heimanin perhe.

    Tast itse kuuluu edelleen leeviläisiin, joita suurimpiin seuroihin kokoontuu kuulemma 200–300 henkeä. Steniläisyys (johon Tast itsekin jonkin aikaa kuului) on taas hiipumassa kokonaan pois. Tosin eilen oli paikalla ainakin yksi aito steniläinen.

    Mielenkiintoinen oli Tastin arvio, että 60-luvulla esikoisuuden päähaarassa pelättiin todellista suurta leeviläisyyden aiheuttamaa repeämää. Se torjuttiin Lapin vanhinten mahtikäskyllä (ilman teologisia perusteluja). Samaa taktiikkaa yritetään noudattaa nykyisinkin sakramenttiseparatismin vastustajien (esikoiset ry) suhteen. Kiinnostavaa sinänsä, että myöskään leeviläiset eivät kannata sakramenttiseparatismia.

    Saimme myös kuulla, että Tapani Ihalainen on lupautunut laatimaan Laestadius-seuralle omat nettisivut. Tämä oli iloinen uutinen, toivottavasti Ihalainen ehtii kaikilta kiireiltään. Sivustolta löytyisivät sitten esitelmien materiaalit ja muitakin vaikeasti saatavilla olevia dokumentteja. Myös Ilpo Harjutsalo sanoi kirjoittavansa laajempaa artikkelia alkuherätyksen käyttämistä hartauskirjoista, joka julkaistaisiin nettisivuilla.

    Talonen kertoi, että Mauri Kinnunen on tulossa esitelmöimään, mutta aiheena on Johan Takkinen. Vanhoillisuuden esittelijää ei siis vieläkään ole tiedossa. Katseet taitavat suuntautua nuoriin, ehkäpä Joonaan ja Roosaan (jos kerran Markku ei suostu). Onko ehdotuksia?

    Seuraavana on sitten 27.4. Jorma Ojala: Laestadiuksen 1840-luku. Tämän ainakin uskoisi vanhoillisiakin kiinnostavan. Eilen en tunnistanut sankasta kuulijakunnasta yhtään…

    Tykkää

  39. Lauantaina 25.3. oli Kalle Haatasen vieraana teologi Aila Ruoho ohjelmassa ”Pelot ja pelottelu uskonnollisissa yhteisöissä”. Aivan niin, kyllä Raamatussakin on paljon paljon asioita ja aiheita, joita ei ole syytä käsitellä pyhäkoulussa eikä välttämättä raamattuluokassakaan – ajatellen esimerkiksi järkyttävää kertomusta ”Iisakin uhraamisesta”… Olen monesti ajatellut, kuinka jaksoivat henkisesti alkuseurakunnan lapset, kun vanhemmat niin kiihkeästi odottivat Kristuksen paluuta – oliko se hengellinen väsymys, johon jo hebrealaiskirje viittaa seurausta tästä ylivirittymisestä?

    Mutta mutta, kovin vähälle huomiolle Aila Ruoho jättää sen väkivallan, joka on hengellisten yhteisöjen ulkopuolella ja joka voi olla monin monin kertaista; sanoisinko että ainakin ”tuhatkertaista”. Ja jos jätämme käsittelemättä konkreettisen väkivallan – jota on maailma täynnä myös aatteellisideologisten, taloudellisten, valtapoliittisten syiden vuoksi – niin erityisesti tämä meidän liberaali ihmisoikeuksista huolta kantava länsimainen maailma aivan mässäilee mitä kuvottavimmalla virtuaalisella väkivallalla; elokuvissa, kirjallisuudessa, virtuaalipeleissä… Kuinkahan monta sataa tai tuhatta tappoa päivässä näkeekään ahkera virtuaalipelaaja tai televisokanavilla surffaaja? Saa siinä sitten ihmetellä, jos nuoria ei tylsä koulunkäynti ja työnteko kiinnosta, moni ajautuu huumekierteeseen, syrjäytymiseen, henkiseeen umpikujaan ja jopa itsemurhapelien koukkuun…

    ”Sehän on vain viihdettä” – mutta kyllä se on kaksinaismoraalismia pahimmillaan!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s