Edellisen kirjoitukseni kommenttiosiossa kerroin, että olen pyytänyt vapautusta Helsingin rauhanyhdistyksen puhujantehtävästä. Kuten totesin, eronpyyntöni perustui täysin omaan harkintaani ja vapaaseen päätökseeni. Minua ei ole erotettu tehtävästä eikä painostettu siihen. Helsingin ry:n johtokunnasta minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa. Toki kerrottuani päätöksestä blogissa sain vanhoillislestadiolaisilta yksityishenkilöiltä puhelimitse ja sähköpostitse melkoisen ryöpyn sekä kriittistä että kannustavaa palautetta. Siitä osa oli asiallista ja rakkaudellista, osa taas hurmoksellista, tulikivenkatkuista parannussaarnaa. Jokainen palautteen lähettäjä tarkoitti varmasti hyvää, joten kiitos kaikista viesteistä. Ja korostan, että kyse on yksityishenkilöistä, joten vastuunkantajia ja liikettä kokonaisuutena ei pidä tämänkään vuoksi syyllistää tai leimata.
Pinnan alla ongelmia?
Totean kuitenkin, että olen hyvin huolissani herätysliikkeestä, jonka piirissä olen kasvanut ja jota rakastan. Pinnallisesti katsoen kaikki näyttää olevan hyvin. Suviseurat lyövät kävijämääräennätyksiä. Rauhanyhdistysten toimitalot kokoavat yhä viikoittain seuroihin suuria väkimääriä, joukossa paljon lapsia ja nuoria. Rauhanyhdistysten ja SRK:n toiminta on vilkasta.
Pinnan alla on silti nähtävissä suuria ongelmia. Liikkeestä on 2010-luvun aikana lähtenyt valtava määrä väkeä. Monella paikkakunnalla seurapenkeistä ovat kadonneet lähes täysin teini-ikäiset nuoret, jotka vielä 2000-luvun puolivälissä olivat varmasti seurojen suurin yksittäinen kävijäryhmä. Monella rauhanyhdistyksellä on kasvavia vaikeuksia saada toimintaansa riittävä määrä vapaaehtoistyövoimaa. Sama ongelma vaikuttaa olevan joka kesä suviseurojen ja maakunnallisten seurojen suhteen. Yhä suurempi osa vanhoillislestadiolaisista käy harvoin tai ei ollenkaan seuroissa.
Ongelmien perimmäinen syy?
Mistä ongelmat johtuvat? Osaselitys on varmasti yhteiskunnan yleinen maallistuminen. 2000- ja 2010-luvut ovat olleet vaikeaa aikaa kaikille kristillisille yhteisöille länsimaissa. Somevallankumouksesta johtuen ihmiset osallistuvat myös yhdistystoimintaan laiskemmin kuin ennen. Ihmisiä tavatakseen ei enää tarvitse lähteä seuroihin tai ry:n keittiövuoroon. Whatsapp-ryhmä riittää.
Mielestäni perusongelma on kuitenkin syvemmällä. Kuvaan sitä oman kokemukseni kautta. Vanhoillislestadiolaisen seurakunnan helmassa olen oppinut turvautumaan Kristukseen omana Vapahtajanani ja pitämään sitä elämäni tärkeimpänä asiana. Siitä olen äärettömän kiitollinen. Samalla joudun toteamaan, että kokemukseni mukaan vl-seurakunnassa omakohtainen suhde Kristukseen saa nykyisin niukasti ravintoa. Tämä johtuu siitä, että seurapuheissa seurakunta tai sille useimmiten synonyyminen ”Jumalan valtakunta” ohittaa usein tärkeydessä Kristuksen. Väitän, että vanhoillislestadiolainen seurakunta julistaa tällä hetkellä enemmän itseään kuin Kristusta. Seurapuheista myös harvoin välittyy kuva, että omakohtainen Kristus-suhde on puhujalle tärkeä. Väite voi tuntua loukkaavalta ja on tietysti subjektiivinen, mutta näin asia mielestäni on. Koen, että tästä johtuen kuulija joutuu usein lähtemään vl-seuroista kotiin yhtä hengellisesti nälkäisenä kuin tulikin.
Uskon, että tämä on vanhoillislestadiolaisuuden tämänhetkisten ongelmien juurisyy. Uuden testamentin mukaan Kristuksen persoona on Elämän Leipä (Joh. 6:22-59). Ihmiseksi tulleena Jumalana hän on vastaus ihmisen hengelliseen nälkään, siihen, mitä ihminen syvimmin kaipaa. Kuten ravinto ajallisessa elämässä, elävä suhde Kristukseen on voimanlähde hengelliseen hyvään (Joh. 15:1-17): esimerkiksi seurakunnan kokouksissa käymiseen ja sen toimintaan osallistumiseen. Sen sijaan nälkäisenä, ilman Elämän Leipää, ihminen ei pitemmän päälle löydä itsestään voimia hyvään. Ihminen ei kykene siihen pelkän tavan, perinteen, sosiaalisen paineen tai itsekurin voimalla.
Tällä hetkellä vanhoillislestadiolaisissa seuroissa Elämän Leipää, Kristusta, on liian vähän tarjolla. Pelkkä synninpäästö ”Jeesuksen nimessä ja veressä” saarnan lopulla ei riitä. Ihmiset tulisi ohjata laajempaan sisäiseen ystävyyteen Kristuksen kanssa. Kun ihmiset eivät saa hengellistä ravintoa, heidän Jumala-suhteensa näivettyy. He vajoavat hengelliseen välinpitämättömyyteen ja kiintyvät katoavaan. He jatkavat ehkä seuroissa käymistä, koska ovat oppineet sen olevan tärkeää. Yhä kasvava joukko ihmisiä tunnustaa kuitenkin sen, mitä pohjimmiltaan kokevat sisimmässään: ei tästä saa oikein mitään. He kieltävät uskonsa, etsiytyvät muualle tai jättäytyvät liikkeen laiteille.
Ratkaisu?
Mikäli vanhoillislestadiolaisuus haluaa katkaista edellä kuvatun kehityksen herätysliikkeestä hitaasti näivettyväksi perinne- tai jopa nukutusliikkeeksi, sen tulisi palauttaa ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus julistuksensa, toimintansa ja kulttuurinsa ehdottomaksi keskukseksi. Ja uskon, että tämä riittäisi. Se, mitä ensisijaisesti tarvitaan, ei ole rauhanyhdistysten yhä laajeneva toiminta: nuortenperjantait, aviopuolisoleirit, miestenillat, naistenillat, torstaikerhot jne. Enemmän tulosta saataisiin, jos seuroissa alettaisiin taas puhumaan, niin kuin tässä saarnassa. Ja huomattakoon, että Kristus-keskeinen julistus ei tarkoita seurakunnan arvon mitätöimistä. Seurakunta on tärkeä juuri siksi, että sen tehtävä on julistaa sanomaa Kristuksesta – ei omaa erinomaisuuttaan.
Vanhoillislestadiolaisessa opissa on mielestäni mekanismeja, jotka ovat omiaan vinouttamaan julistuksen fokusta Kristuksesta seurakuntaan. Kuten edellisen blogin kommenteissa kerroin, pyysin vapautusta puhujantehtävästä, koska päädyin siihen, etten enää voi allekirjoittaa seurakuntaoppia enkä oppia Hengen virka-jatkumosta. Jatkossa, jos Jumala suo ja voimat riittävät, aion käsitellä tarkemmin näitä ongelmia. Teen tämän siksi, koska mielestäni ongelma on niin syvällä, että kosmeettiset ja vaivihkaiset korjausyritykset eivät enää riitä. Kissa on nostettava pöydälle.
Lopuksi
Vanhoillislestadiolaiselle lukijalle voi tätä lukiessa nousta mieleen ahdistus: Taasko meitä vastaan hyökätään, taasko meitä pilkataan ja häpäistään? Ymmärrän hyvin tunteen – minäkin puhuisin ongelmien sijaan paljon mieluummin kaikesta siitä hyvästä ja kauniista, mitä vl-liike sisältää. Sitä on paljon. Kirjoitan kuitenkin näistä ongelmista juuri siksi, koska toivon vanhoillislestadiolaisuudelle kaikkea hyvää. Kirjoitan, koska toivon, ettei vl-liike näivety ja kuivetu pystyynkuolevaksi perinneliikkeeksi. Sen sijaan toivon, että vanhoillislestadiolaisuus säilyy ja vahvistuu elinvoimaisena kristillisenä seurakuntana, elävänä sydämen kristillisyytenä. Onhan vanhoillislestadiolaisuus Suomen suurin hengellinen yhteisö ev-lut. kansankirkon jälkeen. Se on siis paljon vartijana ihan jo kristinuskon tulevaisuutta Suomessa ajatellen
Hulluinhuonelainen 
Etkö itse olisi puhujana voinut olla muutos ja ainakin osaltasi nostanut Kristuksen puheiden ydinsanomaksi?
TykkääTykkää
Tätä ovat monet puhujat yrittäneet, ja jokainen näistä puhujista on joutunut jollain tavalla silmätikuksi esim rauhanyhdistysten johtokuntien taholta. Johtokunnat ovat niin maallisen vallan sokaisemia, että ei niiden korvat kestä kuulla puhdasta saarnaa Kristuksesta.
TykkääTykkää
Tuli vahvasti mieleen se ikävän kuuloinen vertaus mädistä kaloista (siis huom EN tarkoita että kukaan blogisteista olisi mikään mätä kala). Siis eikö Jumalan seurakunta tässä ajassa siis korostu niistä jotka ovat sydämen kristittyjä ja niistä jotka ovat kuolleessa tilassa vaikka heillä mukamas nimi on. En silti tarkoita, etteikö seurakunta voisi tutkiskella syvällisemmin Kristussuhdettaan.
Eikö hengenvirka tarkoita sitä että ei voi välittää elävää uskoa eteenpäin jos on itse kuolleessa tilassa eli täysin Raamatun mukainen. Paavalihan sanoi jossain kohtaa UT:ssa joillekin uskoville kirjeessään vapaasti lainaten jotenkin näin: että meidän tyhmän saarnan kautta Jumala on vanhurskauttanut
teidät …. jne. Eli Paavali uskovaisena Kristuksen valtuuttamana saarnasi syntien anteeksiantamusta. LIsäksi Herramme toteaa että Pietarin suu on myös minun suuni jne. Tämä ei tietysti anna lupaa tuomita muita vastoin Raamattua. Synnistä toki kuuluu varoittaa.
Toisaalta en ole missään saarnassa (asun Olen elämäni aikana kuululnut helsingin ry;hyn, vantaalle ja hyvinkäähän) kuullut kehoitusta syntiin vaan väkevää parannukseen kehotusta, jopa välillä niin että on tuntunut että pystyykö ollenkaan niin hyvin uskomaan. MUistan eräänkin kerran kun sunnuntaina menin seuroihin hiukan ahdostuneissa tuntemisissa. KUn kuuntelin kohtikäyvän saarnan jonka lopuksi julistettiin lupaus syntien anteeksi saamisesta minusta tuntui että minä sain ne ANTEEKSI. Tämän jälkeen alkoi taas näkyä elämän ja uskon asiat ihan eri valossa. Eli tuntui että oli ollut elämässä erinäisten asioiden takia ns. sokea piste.
ON surullista jos nuoret hylkäävät Jumalan armon(Tosin teinithän tekevät kaikkea muutakin tyhmää joten en tiedä onko tuo asia heidän kohdaaltaan välttämättä sinetöity). Tosin en täysin syyllistäisi seurakuntaa siitä koska meillä kaikillahan on oma valvomisen paikka, jota ei valitettavasti täysin voi ulkoistaa. On täysin mahdollista että väkevästikin uskova eksyy koska sielunvihollisellahan on suurempi voima kuin ihmisellä. Sitä ennemmin ihmettelen miksei Jumala pidä vielä tiukemmin kiinni koska Hänellehän on mahdollista kaikki – myös estää lankeemukset.
Rukoillaan ettemme eksyisi koskaan ja että mitkään hrahaopit eivät pääsisi puhkeamaan. En voi täysin uskoa etteikö me VL:t haluttaisi taivaaseen. Mutta lankeemuksia sattuu -VALITETTAVASTI.
TykkääTykkää
Kiitos hyvästä ja vilpittömästä kommentistasi, Kenzo Kaiaz.
En tarkoita, etteikö vl-liikkeessä kuulisi edelleen myös hyviä saarnoja. Mielestäni sisältö on kuitenkin ollut jo vuosikymmenten ajan ohenemaan päin. Ja valitettavasti sisällön eroosio näyttää syöneen kaikkein pahiten saarnoista sen läheisen, intiimin Kristus-suhteen, joka oli tyypillistä alkulestadiolaisuuden saarnoille.
Aion tulevaisuudessa kirjoittaa oman postauksen Hengen virasta. Siinä aion käsitellä sitä, miten Hengen virka-oppi väistämättä vinouttaa julistuksen sisältöä Kristuksesta seurakuntaan.
Pohdittavaksi jätän tämän raamatunkohdan:
”Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa: nämä tekevät sitä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on pantu evankeliumia puolustamaan, nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtaalla mielellä, luullen tuottavansa minulle murhetta kahleissani. Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.” (Fil. 1:15-18)
Paavali näkyy tuossa painottavan, että ratkaisevaa on julistuksen sisältö, ei se, kuka julistaa ja millainen hänen hengellinen tilansa on. Tärkeintä on, että julistetaan Kristusta. Voisimmeko ajatella samalla tavoin?
TykkääTykkää
En ole pitkään aikaan kirjoitellut yhdellekään nettipalstalle, nyt eksyin tänne Joonan blokkiin. Joona jättää meille pohdittavaksi mielenkiintoisen Paavalin kirjoituksen. Äkkiseltään kun tätä lukee, voisi ajatella, että vaikka ei olisi itse uskomassa ja osallisena Pyhästä Hengestä, voi saarnata Kristuksesta ja hyvää jälkeä tulee!
Tämmöinen tämä raamattu on, eli jos lukee vain yhden kohdan, ei tule oikeaa käsitystä. Jos tutkimme kirjoituksia, niin juuri Paavali on se joka kirjoittaa opin tärkeydestä:
”Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna!
Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin?”(Gal.1:1,2)
Meillä on kirkon pappeja, jotka eivät itse usko Jumalaan, mutta virka säilyy. (tämän he ovat itse kertoneet)
Kun Paavali kirjoittaa Timoteukselle, hän toteaa, että kun puhuja eksyy, hän puhua jaarittelee tyhjänpäiväisiä:
”Kehotuksemme päämääränä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.
Eräät ovat eksyneet tästä pois ja ruvenneet jaarittelemaan joutavia.
He haluavat esiintyä lainopettajina, vaikka eivät itsekään ymmärrä, mitä puhuvat ja mitä niin varmasti väittävät.”(1.Tim.1:5,6,7)
Ehdottoman tärkeää on, että saarnamies pysyisi ja seuraisi Hyvän Paimenen jalanjäljissä, sillä jos puhuja eksyy, eikä seuraa Paimenta, oppi vinoutuu aivan varmasti. Ymmärrän tuon Paavalin opetuksen niin, että hän tässä neuvoo, ettemme kävisi tutkimaan puhujan tilaa, millä mielellä hän opettaa – saarnaa, vaikuttaako hänessä Pyhä Henki, vai onko hän kenties vain poliitikko?
Jos opetus ei ole Jumalan Sanan mukaista, vaan puhuja eksyy opettamaan omia uskomuksiaan jotka sotivat, niin kuin Paavali sanoo; ”terveellistä oppia vastaan” siihen on seurakunnan puututtava. Sittenpä tuleekin melkoinen probleema eteemme, jospa näitä väärinopettavia on enemmistö, miten toimin silloin?
Neljäkymmentä vuotta sitten Voitto Savela totesi hoitokokouksessa, että tätä on odotettu kaksikymmentä vuotta, milloin päästään hoitamaan Siionia, nyt se aika on tullut.
TykkääTykkää
Kiitän Joona pohdiskelustasi. Luin kirjoituksesi huolella ja kuuntelin myös linkin takana olevan saarnan, mietin kuka on tuo puhuja, joka saarnaan ihan niin kuin lapsuuteni ajan saarnamiehet. Puhuja ei käytä sivistyssanoja, hän ei siis ole kirkon pappi, ei hän käytä kuluneita fraaseja: ”sai parannuksen armon” ”ei tarvitse muuta kun uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä”. Hän ei siis ole omaksunut Saaren tuomaa henkioppia.
Sitten tunnistin puhujan, hän on Arvi Hintsala, ihan tuosta naapurikunnasta. Kirjoitat juurisyystä:
”Uskon, että tämä on vanhoillislestadiolaisuuden tämänhetkisten ongelmien juurisyy. Uuden testamentin mukaan Kristuksen persoona on Elämän Leipä.”
Toteat, että juurisyy on luopuminen Kristuskeskeisestä opetuksesta, eli seurapuheissa on keskitetty julistamaan seurakunnan tärkeyttä ja sitä, että heille, siis seurakunnalle on jätetty päästönavaimet. Päästöavaimien omiminen on opillinen harha, eli yhtä suuri harha kuin henkiparannuksen vaatiminen.
Uskovalla, oli hän sitten pappi – saarnamies, tai ihan tavallinen armosta uskova ihminen, heidän valtansa on ihan yhtä tyhjän kanssa. Uskovalla on vain saarnavirka, kuuluttaa evankeliumia, että Jumala on sovittanut Kristuksessa koko maailman synnit ja joka tämän uskoo saa syntinsä anteeksi.
Kenellä siis olikaan nuo kuuluisat avaimet? Jumala sanoo Jesajan suulla ihan selkeästi, kenellä avaimet ovat:
”Hänen olalleen minä ripustan Daavidin huoneen avaimen. Hän avaa, eikä kukaan sulje, hän sulkee, eikä kukaan avaa.” (Jes.22:22)
Tässä Jeesuksen avaimien käytössä meidän tulee huomata, että Jumalan Poika tekee niin kuin Isä haluaa, eli hän ei tee toisin kuin Jumala. Luetaanpa:
”Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.” (Joh.6:37)
Vanhoillislestadiolaisuudessa on eksytty opissa monissa kohdin ja mikään ei korjaannu muuttamalla suuntaa, eli korjaamalla opillisia erheitä. Ainoa tie on parannus! Kaikki me tiedämme, että parannusta on mahdoton tehdä ilman katumista. Käy niin kuin henkiopin vääräksi tunnustaminen – pahoiteltiin.
Eli ei mikään korjaannu pakkoparannuksen kautta. Parannukseen tarvitaan Jumalan herättämä tunto. Jumala ihmetteli Israelin kansan paatumusta ja käski Jeremian heitä herätellä:
”Puhu heille: Herra sanoo näin: — Jos joku kompastuu, eikö hän heti nouse? Jos joku eksyy tieltä, eikö hän käänny takaisin?
Miksi tämä kansa on jatkuvasti eksyksissä, miksi Jerusalem pysyy luopumuksessaan? Miksi se riippuu lujasti kiinni valheessa eikä suostu palaamaan takaisin minun luokseni?
Minä olen kuunnellut heitä tarkoin — eivät he puhu niin kuin tulisi puhua. Kukaan ei kadu pahuuttaan, ei ajattele: ”Mitä minä olenkaan tehnyt!”(Jer.8:4,5,6)
TykkääTykkää
Mietin Joonaksen päätöstä jättäytyä pois vanhoillislestadiolaisuuden puhujan tehtävistä, kuitenkin hän jää ”laumaan” ns. hiljaisena jäsenenä. Tämmöinen ratkaisu on varmaankin Joonan kannalta helpoin ja uskon, että myös uskonyhteisö tykkää tämmöisestä päätöksestä. (kaikki voi jatkua ennallaan)
Minkälainen lienee Jumalan mielen mukainen päätös? Raamatussa on kertomuksia vaikeista tilanteista, joissa ei ole ollut saarnamiehellä minkäänlaista, sanoisinko ”reikää” jonka kautta olisi päässyt valitsemaan helpomman reitin.
Olen jo nuorena kauhistellut, miten vaikea Naatanille oli mennä nuhtelemaan kunigasta ja vielä sellaista kunigasta jolla oli hyvin paljon valtaa. Pakko hänen oli kuitenkin totella Jumalaa ja rohkeasti toimia:
”Daavid suuttui kovasti tuolle miehelle ja sanoi Natanille: ”Niin totta kuin Herra elää, se mies, joka noin teki, on kuoleman oma.
Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki tuolla tavalla eikä tuntenut sääliä.”
Silloin Natan sanoi Daavidille: ”Se mies olet sinä.” (2.Sam.12:5,6,7)
Olen kokenut nuo hullut hoitokokousvuodet, en tuolloin nuorena älynnyt juuri mitään, sen vain, että hoidot ovat takulla vääriä, eikä Jumala toimi hoidoissa. Kunnioitus vanhoja puhujia kohtaan sai minut epäilemään itseäni, (minun täytyy olla väärässä) olinhan hoitajissa pappeja ja isoja sotaherroja. Hengissä kuitenkin selvisin noista ”hoidoista”, tosin olen lopun ikäni ”arpisten haavojeni” kanssa elävä, enkä minä niistä pääse ennen kuin taivaassa.
Onko siis Joonan ratkaisu oikea? Kunpa me osaisimme aina tehdä oikean ratkaisun! Kun tätä mietin, muistin Jeesuksen opetuksen:
”Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.” (Matt.10:16)
Monenlaisia ratkaisuja joudumme tekemään, mutta jos erehdymme tekemään väärin, ei auta mikään muu kuin tehdä parannus. Näin noina hoitokokousvuosina monenlaisia ratkaisuja, jos totesi hoidot suoraan vääriksi, lensi ulos kuin ”leppäkeihäs”.
Tuon Joonan laittaman linkin takana kuuluu Arvi Hintsalan saarna. Arvi ei hyväksynyt ko. henkioppia ja vaikka hän ei tätä uskaltanut ääneen sanoa, hoitajat vaistosivat tämän. Niinpä Arvi joutui usein hoidon kohteeksi, niistä hän selvisi, kun teki pakkoparannuksen.
Ovatko Joonan ja Arvin menettelyt sitten oikeita, vai vääriä? Minä en olisi selvinnyt millään konstilla! Nyt olen kuitenkin kiitollinen Jumalalle, voin yhtyä Daavidin tavoin kiittämään:
”Korkeudestaan hän ojensi kätensä ja tarttui minuun, hän veti minut ylös syvistä vesistä.” (Ps.18:16)
TykkääTykkää
”Hänen olalleen minä ripustan Daavidin huoneen avaimen. Hän avaa, eikä kukaan sulje, hän sulkee, eikä kukaan avaa.” (Jes.22:22)
Tämä jae ei kyllä taida kestää kriittistä tarkastelua silloin kun sitä yritetään käyttää sen todisteluun, että avaimet ovat yksin Kristuksella, tämä on sanottava rehellisyyden nimissä. Minusta näyttää kontekstin perusteella siltä, ettei tässä edes puhuta Kristuksesta.
Luulisin, että paremmat jakeet ovat esim. lähetyskäskyssä: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä…” (Luuk. 28:18) –> Kristuksella on siis myös valta antaa synnit anteeksi jokaiselle, joka Häneen turvaa ja niin Hän tekeekin. Sen lisäksi Hän sanoo Ilmestyskirjan ensimmäisessä luvussa: ”Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet” (Ilm. 1:18).
Näissä seuraavissakin uskon kohde on nimenomaan Kristus:
”Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:14, 15). ”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta.” (Apt. 10:43). ”Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” (Joel 2:32).
”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)
TykkääTykkää
Jupe: ”Tämä jae ei kyllä taida kestää kriittistä tarkastelua silloin kun sitä yritetään käyttää sen todisteluun, että avaimet ovat yksin Kristuksella, tämä on sanottava rehellisyyden nimissä. Minusta näyttää kontekstin perusteella siltä, ettei tässä edes puhuta Kristuksesta.”
Ihan hyvä huomio sinulta Jupe! Jos olisi tarkemmin miettinyt, mitä Jumala tässä ilmoittaa Israelin kansalle, et ehkä noin ehdotonta mielipidettä olisi kirjoittanut. Jeremia saarnaa, eli ennustaa, että nuo Juudan kansan väärät johtajat menettävät valtansa:
”Jumala, Herra Sebaot, on sanonut näin: — Mene ja vie Sebnalle, kuninkaan voudille ja hovin päällikölle, tämä viesti:
Kuka sinä oikein olet ja mikä luulet täällä olevasi, kun hakkautat itsellesi haudan tänne korkealle vuoren rinteeseen, kallioon louhitun hautakammion?
Näin käy: Herra viskaa sinut menemään, hän kahmaisee ja puristaa sinut kouraansa,” (Jer.22:15,16,17)
Jos uskonnollisella yhteisöllä on oikeat johtajat, siellä itse asiassa johtaa Jumala ja silloin ei johtajalla eikä kenelläkään muulla kuin yksin Jumalalla ole yhtään valtaa – ei avaimia vaan kyllä kaikki valta on yksin sillä jolle Jumala on vallan antanut, eli Kristuksella.
Kun minä nyt vähän enempi kerroin niin ymmärrätkö nyt, että Jeremias ennustaa tässä Kristuksen vallasta.
TykkääTykkää
Tavallaan olen samaa mieltä. On totta, että Jumala rankaisi vääriä johtajia siitä, että he johtivat kansankin harhaan, vaikka heidän tuli olla ”Jerusalemin isiä”. Avainten valta ei mielestäni kuitenkaan sinänsä ole ongelma, eikä tuon Raamatunkohdan ydinasia, vaan se, että ei turvauduttu Herraan. Siitähän toki seuraa se, että ollaan epäjumalanpalvelijoita.
Kyllähän vanhassakin liitossa kuitenkin ihan ajateltiin, että syntejä saa anteeksi (myös) eläinuhreilla ja ainoastaan Herran Temppelissä niitä uhrattiin (poikkeuksena tilanteet jolloin ei temppeliä ollut). Ei siis se, että sanoo omaavansa avaintenvallan ole epäjumalanpalvelusta, vaan se, että korottaa itsensä ja omat suunnitelmansa, ajatuksensa ja visionsa Jumalan yläpuolelle. Ja näin tehdään, kun julistaudutaan ”ainoaksi oikeaksi”, koska silloin katse ei kohdistu Kristukseen, vaan seurakuntaan itseensä ja siihen mitä se on, ja käy juuri niinkuin Israelin kansalle kävi vähän väliä, ja josta Johannes kastaja tulisesti saarnasi:
”Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä, älkääkä ruvetko sanomaan mielessänne: ’Onhan meillä isänä Aabraham’, sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille” (Luuk. 3:8)
Ja totta, silloin kun katse on kiinnitettynä yksin Kristukseen, ei kysymys ole enään ”meissä”, vaan silloin toteutuu juuri Kristuksen sana, joka oli voimassa silloin kun Kristus eli täällä maan päällä, on voimassa tänään ja iankaikkisesti:
”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)
TykkääTykkää
Jupe: ”Avainten valta ei mielestäni kuitenkaan sinänsä ole ongelma, eikä tuon Raamatunkohdan ydinasia”
Minä en valitettavasti ymmärrä, mitä yrität sanoa! Eli sekö ei ole ydinasia kun Jumala ilmoittaa kuka saa johtaa Jumalan kansaa?
Kyllä uskovat odottivat Messiasta vanhanliiton aikana ja uskoivat, että Jumala oli hänet lähettävä ja sovittava omalla uhrikuolemallaan ihmiskunnan lankeemuksen. Eläinurheilla kuvattiin Jumalan valitsemaa uhria. Ei eläinten veri pessyt Israelin kansan syntejä, eivät he niin uskoneet.
Nuo uhrimenot kuvasivat tulevaa uhria – Messiasta. Kaikkein pyhimpään huoneeseen sai mennä vain ylimmäinen pappi, hänkin vain kerran vuodessa, eli, Jumalan valmistamaa uhria ei uhrata kuin kerran. Luetaanpa:
”Mutta teltan toiseen huoneeseen menee ainoastaan ylipappi, ja hänkin vain kerran vuodessa. Hänellä täytyy silloin olla mukanaan verta; hän tuo sitä sovittaakseen sekä omat syntinsä että kansan tahattomat synnit.”(Heb.9:7)
Jeesus itse todistaa, että vanhanliiton uskovat uskoivat Kristukseen ja tämä heidän uskonsa puhdisti heidät synneistä, ei eläinten veri:
”Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet?
Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.”
Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.”(Luuk.24:25,26,27)
TykkääTykkää
”Kenellä siis olikaan nuo kuuluisat avaimet? Jumala sanoo Jesajan suulla ihan selkeästi, kenellä avaimet ovat:
”Hänen olalleen minä ripustan Daavidin huoneen avaimen. Hän avaa, eikä kukaan sulje, hän sulkee, eikä kukaan avaa.” (Jes.22:22)
Tässä Jeesuksen avaimien käytössä meidän tulee huomata, että Jumalan Poika tekee niin kuin Isä haluaa, eli hän ei tee toisin kuin Jumala.”
Alunperin vastasin lähinnä tähän ja sitä tarkoitan sillä, että avaintenvalta ei ole tuon kohdan ydinajatus.
Kyllä toki Juutalaiset odottivat Messiasta ja uskoivat Hänen tulemiseensa, koska laki ja profeetat todistivat Messiaasta. Silti Laki oli ja on hyvä, niinkuin Paavali ja Jeesus todistavat. Ja on totta, että uhrimenot kuvasivat Kristusta, mutta silti ne olivat Jumalan käsky Juutalaisille.
”Ei eläinten veri pessyt Israelin kansan syntejä, eivät he niin uskoneet.”
No tarkalleenottaen VT kertoo, että näin juuri he uskoivat, kuitenkin siten, että turvasivat Jumalan lupauksiin (mm. Messiaasta). Siitä olen kuitenkin yhtä mieltä, että eläinten veri ei pessyt heidän syntejään pois sen enempää kuin minun syntejäni pesee pois rippi-isä, joka antaa minulle synninpäästön. Kristuksessa on koko maailma sovitettu alusta loppuun. Se, millä metodilla Jumala on armon välittänyt eri aikoina, on toinen kysymys, koska Kristuksen salaisuutta ei minun nähdäkseni vielä täydellisesti heti paljastettu.
Mielestäni Raamatun perusteella voidaan sanoa se, että ei siellä VT:ssä kyllä kovinkaan selvästi, ollakseni rehellinen, Kristusta ole saarnattu, ainakaan Mooseksen aikana. VT:n perusteella ei ole, jos asettuu Juutalaisten kontekstiin, kovinkaan selvää, että he ymmärsivät Kristuksen sovituksen salaisuutta juurikaan. Meille uuden liiton uskoville se on selvä, koska Kristuksessa meille kirkastettiin koko totuus ja UT:ssa selitetään VT:n kirjoitukset.
Sensijaan enemmänkin näyttää siltä, että VT:n aikana ihmiset turvasivat Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa ja Hän sitten pikkuhiljaa avasi enemmän ja enemmän Kristuksen salaisuutta heille, niin kuin aiemmin sanoin. Mutta ei esimerkiksi Abraham uskonut Kristukseen samoin kuin me teemme, vaan ”Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.” (1. Moos. 15:6). Abrahamille paljastettiin ainakin Raamatun ilmoituksen perusteella hyvin vähän, mutta pääasiana näen sen, että hän uskoi sen, mitä Jumala hänelle ilmoitti ja sen perusteella pyrki totuuteen.
Jumala kuitenkin paljasti Abrahamille aika paljon, mikäli on luottamista apokryfiin. Silti vaikuttaa siltä, ettei Abraham täysin ymmärtänyt kaikkea. Abrahamin ilmestyksessä, joka on ollut ilmeisesti (näin minua viisaampi mies toteaa esipuheessa) tunnettu alkuseurakunnan aikana kirkossa ja johon Paavalikin selvästi viittaa (no tämä on selvä todiste), mutta jota ei ole kanonisoitu, sanotaan esimerkiksi, että Jumala paljasti Abrahamille näin (Azazelin kerrotaan tässä aiemmin olevan sama käärme, joka paratiisissa petti ihmisen, joten oletan, että tässä hänellä viitataan Juudakseen, joka suutelemalla petti Jeesuksen, ja josta Jeesus sanoi useasti, että yksi teistä on perkele.):
55. Ja minä katsoin ja näin Ihmisen lähtevän kansojen vasemmalta puolelta, ja miehiä ja naisia ja lapsia lähti kansojen sivulta, monia sotajoukkoja, ja palvoi Häntä. Ja kun minä vielä katsoin, monia tuli oikealta puolelta, ja jotkut näistä loukkasivat Häntä, ja jotkut niistä jopa löivät Häntä, mutta toiset kuitenkin palvoivat Häntä. Ja kun minä katsoin, minä näin Azazelin lähestyvän Häntä, ja hän suuteli Häntä kasvoille ja seisoi sitten Hänen takanaan.
56. Ja minä sanoin: ’Oi Ikuinen! Kuka on tuo Mies, loukattu ja hakattu, jota kansakunnat palvovat, ja jota Azazel suuteli?’ Ja Hän vastasi ja sanoi: ’Kuule, Aabraham! Se Mies, jonka näit loukattuna ja hakattuna, ja silti monien palvomana, Hän on Vapahtaja, kansojen suoma niille ihmisille, jotka lähtevät sinusta, viimeisinä päivinä, jumalattomuuden ajan kahdennellatoista tunnilla. Mutta viimeisen aikani kahdennellatoista tunnilla minä nostan tämän Miehen sinun sukupolvestasi, jonka näit lähtevän kansani keskuudesta, ja kaikki, jotka seuraavat, tulevat tämän Miehen kaltaisiksi, ja sellaiset, joita minä kutsun, liittyvät toisiin, jopa ne, jotka haluavat sisäistä muutosta itsessään. Ja mitä tulee niihin, jotka hahmottuvat tuon kuvan vasemmalta puolelta, merkitys on tämä: tulee monia kansoja, jotka asettavat toivonsa Häneen, mutta mitä tulee niihin, jotka näit siemenestäsi kuvan oikealla puolelle, jotka loukkasivat Häntä ja löivät Häntä, monet loukkaantuvat Häneen, mutta jotkut palvovat Häntä. Ja Hän koettelee niitä, jotka ovat siementäsi, jotka ovat palvoneet Häntä, lopussa kahdennellatoista tunnilla, jumalattomuuden ajan lyhentämiseksi.
57. Ennen kuin vanhurskaiden aika alkaa kasvaa, minun tuomioni tulee laittomien kansojen ylle sen sinun siemenesi kansan kautta, joka on asetettu erilleen minulle. Ja noina päivinä minä tuon kaikkien maan luotujen ylle kymmenen vitsausta, onnettomuudet, taudit ja heidän surunsa näkemisen. Ja tämä tuodaan ihmisten sukupolvien ylle ihmissuvun turmelluksen ja sen ärsytyksen tähden, jolla he ärsyttävät minua. Ja sitten vanhurskaat miehet sinun siemenestäsi selviävät, lukumäärä, jonka minä pidän salassa, ja he kiirehtivät Minun nimeni tulemisen kunniaa tuohon paikkaan, joka on etukäteen heitä varten valmistettu, jonka näit hävitettynä kuvassa. Ja he elävät ja vahvistuvat vanhurskauden uhreista vanhurskaiden aikana, ja he iloitsevat minussa jatkuvasti, ja ottavat vastaan ne, jotka palaavat luokseni katumuksessa, sillä suuri tulee olemaan sisäinen kidutus niille, jotka halveksien ovat heitä käyttäneet tässä maailmassa, kun he näkevät sen kunnian, joka on asetettu omani ylle kunnian päivänä.
58. Näe, Aabraham, mitä olet nähnyt ja kuule, mitä olet kuullut, ja viisastu kaikesta siitä, mitä olet tullut tietämään. Mene perintöosaasi, ja katso, minä olen kanssasi tuohon aikaan saakka.’
Noniin, mitä sitten UT todistaa:
1. Piet. 1:
17 Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
18 tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
19 vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
20 hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten,
21 jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan.
Kol. 1:
25 jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan,
26 sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä,
27 joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.
Ef. 3:
1 Sen takia minä, Paavali, teidän, pakanain, tähden Kristuksen Jeesuksen vanki, notkistan polveni-
2 olette kaiketi kuulleet siitä Jumalan armon taloudenhoidosta, mikä on minulle teitä varten annettu,
3 että näet tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi, niinkuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut;
4 josta te sitä lukiessanne voitte huomata, kuinka perehtynyt minä olen Kristuksen salaisuuteen,
5 jota menneiden sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niinkuin se nyt Hengessä on ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille:
6 että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta,
7 jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armon lahjan kautta, joka minulle on annettu hänen voimansa vaikutuksesta.
8 Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta
9 ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa,
10 että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon
11 sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme,
Room. 3:
21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
Kaikenkaikkiaan, mielestäni se on hieman epäselvää, miten Mooseksen aikana esimerkiksi ”homma toimi”, koska kyllähän Jumala selvästi käski sen mitä käski, eikä siellä kyllä rehellisesti ottaen missään Kristusta kovinkaan selvästi saarnata, enemmänkin sanotaan, että tehkää tämä, niin pelastutte, vaikka kyllä, heillä oli Abrahamille annetut lupaukset, joista Paavali sanoo, että niihin turvaten hekin ”uskoivat”. Kuitenkin, Paavali sanoo, että NYT Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ILMAN LAKIA. Jeesus ei siis mielestäni tuossa sinun lainauksessasi ollenkaan tarkoita sitä, että VT:n aikana olisi julistettu evankeliumia samalla tavalla kuin UT:ssa (ilman lakia), vaan että ”ettekö vieläkään ymmärrä, vaikka näette ihmeitä ja VT:n ennustusten täyttymistä, että MINÄ olen se Messias?!?”. Opetuslapset eivät siis ymmärtäneet VT:n ennustuksia. Toki Mooseksen ja profeettojen todistusten merkitys oli sekä lupaus että ennustus, mutta laki heillä oli silti.
No, myönnän, että hattua täytyy aika tiuhaan nostaa, kun alkaa pohtimaan tätä VT:n ja UT:n pelastuskysymystä ja pelastushistoriaa kokonaisuutena. En viitsi kuitenkaan tätä keskustelua jatkaa tätä pidemmälle, koska menee niin pahasti aiheen ohitse.
TykkääTykkää
Jupe: ”Alunperin vastasin lähinnä tähän ja sitä tarkoitan sillä, että avaintenvalta ei ole tuon kohdan ydinajatus.”
”En viitsi kuitenkaan tätä keskustelua jatkaa tätä pidemmälle, koska menee niin pahasti aiheen ohitse.”
Lainasin tähän pari kohtaa kirjoituksestasi, näistä näkee, ettemme ymmärrä ollenkaan toistemme kirjoituksia. Kiitän sinua kuitenkin tosi pitkästä vastauksestasi! Huomaan, ettet yhtään ymmärrä mitä yritän kirjoituksellani sanoa ja tämän takia yhdyn tuohon toteamukseesi: ”En viitsi kuitenkaan tätä keskustelua jatkaa tätä pidemmälle,”
Totean kuitenkin vielä, että olet ihan väärässä siinä kun mielestäsi avainten valta ei olisi tuon raamatunkohdan ydin, eli pääajatus. Juuri vallan takia Jumala uhkasi hävittää nuo väärät johtajat, koska he omivat vallan itselleen. Hyvän Paimenen laumaa ei saa kukaan muu johtaa kuin oikea paimen joka on Jeesus.
TykkääTykkää
Minua jäi vaivaamaan, miksi kirjoitin niin huonosti, ettei Jupe ollenkaan ymmärtänyt kirjoitustani! Kun, tutkin tarkemmin Jupen sanomisia – hoksasin! Hän kirjoittaa: ”Alunperin vastasin lähinnä tähän ja sitä tarkoitan sillä, että avaintenvalta ei ole tuon kohdan ydinajatus.”
Eli ymmärrys onkin kiinni siitä, että kirjoituksestani saa sen käsityksen, ettei noita avaimia laitettu Kristuksen olalle, vaan Eljakimi sai kaiken vallan. Ei Jeesus ollut tuolloin vielä syntynytkään ihmiseksi, eikä tässä raamatun kohdassa Jesaja ennusta Kristuksesta, ei, vaikka saarnaakin siitä, kenellä kuitenkin on valta avata ja sulkea Jumalan valtakunnan ovi. Luetaanpa vielä kerran:
”Sinä päivänä minä kutsun palvelijani Eljakimin, Hilkian pojan,
ja hänen ylleen minä puen sinun pukusi, hänen vyötäisilleen sidon sinun vyösi, hänen käteensä annan sinun valtasi, ja hänestä tulee isä Jerusalemin asukkaille ja koko Juudan sukukunnalle.
Hänen olalleen minä ripustan Daavidin huoneen avaimen. Hän avaa, eikä kukaan sulje, hän sulkee, eikä kukaan avaa.”(Jes.22:20,21,22)
Eikö ole kummallinen raamatun kohta, eli jo vanhanliiton uskoville näytettiin kenellä todellinen valta on. Kummallista on sekin, että Abraham kohtasi Jeesuksen paljon ennen kuin hän syntyi ihmiseksi. Raamattu todistaa, että vanhanliiton uskovat uskoivat Kristukseen ja odottivat hänen syntymää, luetaanpa välillä:
”Hänellä ei ole isää, ei äitiä eikä sukuluetteloa, hänen elinpäivillään ei ole alkua eikä loppua. Hänet on kuvattu Jumalan Pojan kaltaiseksi, ja hän pysyy pappina ainaisesti.
Mutta Melkisedek, joka ei ollut heidän sukuaan, otti kymmenykset Abrahamilta ja siunasi hänet, vaikka Abraham jo oli saanut Jumalan lupaukset.”(Heb.7:3,6)
Jos tätä raamatun kohtaa enempi selittäisin, tulisi liian pitkä kirjoitus. Se, että nuo avaimet Jumala lupaa laittaa uuden Juudan sukukunnan johtajan olalle tarkoitta ihan samaa, mitä Paavali kertoo itsestään:
”Että te kerran saatte tietää, kuka minussa puhuu, nimittäin Kristus,”(Biblia:2.Kor.13:3)
”Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme.”(2.Kor.5:20)
Silloin kun uskovien lauman johtajilla on oikea usko Kristukseen, he eivät pyri itse omimaan avainten valtaa, vaan silloin he ymmärtävät kyllä, ettei kenelläkään, ei yhdelläkään seurakunnalla – kirkolla ole yhtään valtaa, on vain saarnavirka kuuluttaa evankeliumia.
En tiedä selkenikö tämä asia tällä kirjoituksella yhtään, no ainakin yritin. Jos kirjoittaisin pitemmästi, ei kukaan jaksaisi lukea, joten lopetan. Yhteen kirjoitukseeni oli vaihtunut Jesaja Jeremiaaksi, yritin korjata, en voi korjata, joten olkoon.
TykkääTykkää
Osui tuossa silmiin, en muistanutkaan, että kyllähän se Herra itse sanoi näin Abrahamista, joten lienee tuossa ilmestyksessä sen osalta ainakin totuutta:
”Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi.” (Joh. 8:56)
Ymmärsin Heino mitä tarkoitit ja olen siitä samaa mieltä, että kellään seurakunnalla ei taida olla oikeutta omia itselleen avaimia, vaikkakin Jeesuksen nimessä voi syntien anteeksiantamusta saarnata ja tarvittaessa myös sitoa seurakunnan yhteydestä, jos on tarvetta, näinhän Raamattukin opettaa. Historia kuitenkin opettaa meitä siinä, että useat kirkkoisät, vaikka pidettiin vllienkin mielestä uskovaisina, eivät olleet juuri mistään asiasta samaa mieltä, samoten oli laita esimerkiksi koko herrnhutilaisen herätysliikkeen tämän seurakuntaopin kanssa. Joten on huonoa teologiaa ja kirkkohistoriallinen itsepetos omia avaimet tässä vaiheessa vain tämän liikkeen sisälle. Järkevämpää lienee vain todeta, että meillä ainakin on avaimet.
TykkääTykkää
Niinpä Jupe! Minä nuorena tutkin moniakin kirkkoisien kirjoituksia ja käsityksiä ja totesin, että he myös olivat ihan tavallisia erehtyväisiä ihmisiä ja olivat myös aikansa ”lapsia”. Heihin siis vaikuttivat senaikaisten ihmisten mielipiteet. Ei taida olla mitään niin selvää ilmoitusta, johon voisi turvallisesti uskoa kuin raamattu.
Suomi24:selle voi kirjoitella nimimerkin suojassa (näyttää, että tännekin voi). Olen aikoinani kirjoitellut sinne paljonkin, mutta omalla etunimelläni. No, sain kyllä paljonkin haukkuja ns. uskovaisilta. (minkähän laisia uskovia ovat ne, jotka kykenevät pahoilla sanoilla arvostelemaan)
Kirjoitat miten Abraham näki Jumalan Pojan päivän ja iloitsi. Oletan, että sinä Jupe olet nuori uskovainen, niinpä ajattelen, että ehkä sinua kiinnostaisi lukea kirjaani, kirjassa kerron miten minun lapsuudessani uskottiin. No tässä viimeisessä kirjassa kerron miten minua ”hoidettiin” ry:n hoitokokouksissa, mutta edellisessä on vain opillisia kirjoituksia mm. tästä miten Abrahamin näki Jumalan Pojan päivän.
Siis, jos sinua kiinnostaa, mene lähimpään kirjastoon ja pyydä heitä tilaamaan kirjat, voit sitten ilman rahakuluja tutkia niitä. Eikä sinun tarvitse olla samaa mieltä minun kanssani, mutta tukipa ja mieti.
TykkääTykkää
Hyvä ja oikeutettu kysymys, Linda. Puhujana yritin puhua Raamatun pohjalta Kristus-keskeisesti ja johdatella kuulijoita Kristuksen elävään tuntemiseen.
Ongelmaksi nousi kuitenkin se, kun tulin siihen tulokseen, että ongelmat, esimerkiksi vinoutunut julistus, palautuvat Hengen virka-jatkumon ympärille rakentuvaan seurakuntaoppiin. Päädyin myös siihen, että näitä oppeja ei voi riittävässä määrin perustella Raamatulla. En voinut enää allekirjoittaa niitä.
Mielestäni seurakunnalla on oikeus luottaa siihen, että sen kaitsijat allekirjoittavat seurakunnan perusdogmit. Tiedän myös, että hyvin monet vl:t pitävät seurakunta- ja Hengen virka-oppeja hyvin tärkeinä, jopa tärkeimpinä oppeina. Päädyin siihen, että on rehellisempää, etten toimi enää puhujana.
Päätin siis, että haluan toimia rehellisesti, avoimin kortein. Jos en voi hyvällä tahdollakaan allekirjoittaa sitä, mitä jokin seurakunta opettaa, en toimi sen luottamustehtävissä. En halua olla ”susi lammasten vaatteissa” ja muuttaa liikettä vaivihkaisesti. Jos olen eri mieltä, kerron sen rehellisesti ääneen.
Ymmärrän, että ratkaisua voi kritisoida, mutta mielestäni se oli paras sekä vl-liikkeen että allekirjoittaneen kannalta.
TykkääTykkää
Kiitos Joona tästä kirjoituksesta, jonka olet selvästi rakkaudella kirjoittanut. Itse koen olleeni tällainen ”suruton” mukanakulkija, kuten Jupe aikaisemmissa kommenteissa osuvasti kuvasi. Vasta viimeaikoina sattuneiden elämänmuutosten seurauksena olen alkanut pohtimaan omaan suhdettani jumalaan. Kun asiaa aloin pohtimaan olin siinä tilanteessa, että en pitänyt kovin merkityksellisenä sitä, onko taivasta olemassa vai ei. Käytännössä minulla ei ollut minkäänlaista henkilökohtaista suhdetta jumalaan. Suhde oli seurakuntaan, kavereihin ja ihmisiin joiden kanssa olin kasvanut. Uskomisen asioista ei tullut kovinkaan usein kenenkään kanssa keskusteltua, aihe ei ollut kiinnostava. Seurapenkissä on ollut helppo uppoutua omiin ajatuksiin ja saarna häviää taustalle.
Vaikka uskoa käytännössä ei ole juuri ollut, on halu siihen kuitenkin löytynyt.
Kesällä löysin tämän blogin ja tästä on ollut paljon iloa. Tämä on herättänyt kiinnostuksen aiheeseen, tuonut rohkeutta lähteä keskustelemaan uskomisen asioista ja janoamaan lisää tietoa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentistasi, Samuli! Se tuottaa yhtä aikaa sekä iloa että surua. Surua siitä, minkä olen toki aiemminkin huomannut, että vanhoillislestadiolaisuudessa on mahdollista elää mukana ajattelematta juurikaan Jumalaa. Iloinen olen siitä, että olet kiinnostunut Jumala-suhteestasi ja että tämä blogi on ollut siinä avuksi. Juuri sitä kaikkein eniten toivomme.
Jokaiselle, joka tahtoo kasvaa Kristuksen tuntemisessa ja ymmärtää paremmmin hänen merkityksensä, suosittelen erityisesti tätä kirjaa:
http://www.kirjasilta.net/wilcox/hy/hy.html
Siis Thomas Wilcoxin ”Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta”. Se on siis netissä suoraan luettavana.
TykkääTykkää
Uskon että Joonan ratkaisu antaa ajateltavaa erityisesti nuoremman polven vl-papeille ja muillekin puhujille. Kokemukseni mukaan useimpien näkemykset poikkeavat “virallisesta” linjasta, mutta niistä puhutaan vain suljetuissa piireissä turvallisessa seurassa. Seurapuheissa esitetään varovaisia vihjeitä, joita ymmärtävät vain valistuneet kuulijat, niin ettei kukaan voi ottaa kiinni sanoista. Mutta mitä hienovarainen vaikutusyritys loppujen lopuksi auttaa? Lopputuloksena syntyy lähinnä kyynisyyttä, korruptiota ja terapeuttista sisäpiiriläppää.
Miksi niin harva tekee “joonat”? Osittain siksi että Joona on tehnyt uraauurtavaa työtä ennen monia muita. Osittain siksi koska “virallista oppia” ei ole virallisesti olemassa. Lestadiolaisuus ei ole tunnustuspohjaista hengellisyyttä, niin että voitaisiin arvioida sisältökysymyksisistä käsin kuka on lestadiolainen ja kuka ei. On olemassa ortodoksi-lestadiolaisia roomalaiskatolisia lestadiloaisia, kansankirkollisia liberaalilestadiolaisia, lähetyshiippakuntalestadiolaisia ja ateistilestadiolaisia. Varmaan tärkeintä on että näkyy säännöllisesti Ry:n seuroissa. Joka viikko ei tarvitse käydä, ohjeistettiin minua jokin aika sitten.
Mutta voiko tämän taakse mennä. On vähän vaikea olla erimieltä Joonan kanssa siitä, että vanhoillislestadiolaisen identiteetin olennainen rakennuspalikka on hengenvirka -oppi. Mitähän Vapahtaja tekisi? Etnisenä juutalaisena hän saarnasi niin kauan kuin oli mahdollista kansansa keskuudessa. Jossain vaiheessa tilanne tietenkin ajautui konfliktiin. Samoin hänen seuraajiensa kohdalla. Mutta he eivät olleet sidottuja edes valittuun kansaan, niin että olisivat tuhoutuneet ilman sitä. Turha jäädä tappelemaan, kun asiat alkavat henkilöitymään sisällön kustannuksella.
Rukoilen siunausta Joonan tekemälle Jumalan sanan kylvötyölle Rauhanyhdistysten piirissä! Työ ei ole ollut turhaa. Eteen avautuvat Jumalan mahdollisuudet!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos, Jaakko!
TykkääTykkää
Niin, tuli vain mieleeni, että Kristus ei taida olla vanhollisuudessa nykyään kovin suosittu. Eikös tässä joku aika sitten joku puhuja hyllytetty Jyväskylässä siitä syystä, että puhe oli liian Kristus keskeistä. Itse olen aika paljon kuunnellut vanhoillisten puheita jo 80-luvulta lähtien mutta minä en ole niissä kuullut oikein muuta kuin tuota ”me vain olemme oikeassa ja kaikki muut väärässä” oppia. Muistan kuinka joskus ajattelin että jos voisi uskoa ihan aivan tälläisenään ilman tuota ”me vain” oppia, johon en voinut millään yhtyä, niin uskomisesta voisi tulla jotain. Nyt on aikaa kulunut ja kaikki on ollutta ja mennyttä. Mahdottomalta se tuntuu täältä kadotuksen kuilusta enää nousta.
TykkääLiked by 1 henkilö
”Mahdottomalta se tuntuu täältä kadotuksen kuilusta enää nousta.”
Jeesus vastaa tähän: ”Ihmisille se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle; sillä Jumalalle on kaikki mahdollista” (Mark. 10:27).
Jumalan sana sanoo, että ”kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä” (Joh. 1:12) ja ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti” (Hepr. 13:8) ja Jeesus sanoo, että ”sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos” (Joh. 6:37).
Käänny siis Jumalan puoleen ja turvaa elävään Jeesukseen Kristukseen omana vapahtajanasi ja syntiesi sovittajana ja rukoile Jumalalta, että Hän antaisi sinulle voiman tulla Jumalan lapseksi. Jumala on luvannut antaa myös sinulle voiman tulla Hänen lapsekseen, jos vain tahdot. Jumala lupasi myös profeetta Hesekielin kautta:
”jos jumalaton kääntyy pois kaikesta synnistänsä, mitä hän on tehnyt… hän totisesti saa elää; ei hänen ole kuoltava. Ei yhtäkään hänen synneistänsä, jotka hän on tehnyt, muisteta… Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra; eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja elää?” (Hes. 18:21-23)
Jeesus vakuuttaa myös:
”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.” (Joh. 3:16-18)
Paavali myös opettaa:
”Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.” (Room. 3:21-26)
”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Sanoohan Raamattu: ”Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään”. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Sillä ”jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”. (Room. 10:9-13)
Profeetta Jesaja kehottaa: ”Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.” (Jes. 55:6) ja Jumala lupaa profeetta Jeremian kautta: ”Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne.” (Jer. 29:13)
Jeesus myös lupaa: ”jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.” (Matt. 7:8)
Sen, joka kääntyy, on Jeesus luvannut ottaa vastaan ja sille joka etsii, on Jeesus luvannut vastata. Jumalan puolesta on siis kaikki valmistettu. Jeesus kehottaa tekemään parannuksen, kääntymään synnistä ja uskomaan evankeliumin (Mark. 1:15), että ”Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan” (1. Kor. 15:3, 4).
Suosittelisin, että katsot tämän videon, siinä on mielestäni erittäin hyvin selitetty evankeliumi siten, että sen ymmärtää selkeästi. Videossa on suomenkieliset tekstitykset:
Sinusta voi tuntua myös, että kuinka voin uskoa, kun en ymmärrä, miten pitäisi uskoa tai mistä evankeliumissa tai synnissä on oikeastaan kysymys (vaikka kommenttisi perusteella taidat ymmärtää). Jos näin on (ja muutenkin) suosittelisin, että alkaisit vaikkapa lukemaan Raamattua alkaen uudesta testamentista, Matteuksen evankeliumista eteenpäin. Jumala on luvannut vastata ja Hän kyllä vastaa, tiedän sen omasta kokemuksestani ja monien muiden kokemuksista. Hän antaa sinulle synnintunnon ja avaa sydämesi uskomaan evankeliumin ennemmin tai myöhemmin varmasti, jos vain tahdot tulla Hänen lapsekseen, koska Hän on itse luvannut, ettei hän aja pois sitä, joka Hänen luokseen tulee.
TykkääTykkää
Te ette puhu, julista ja opeta mitään koko maailman ja kaikkia ihmisiä koskevasta sovituksesta ja lunastuksesta Jeesuksen veressä. (Ks. 1. Joh. 2:2, 2. Kor. 5:19, 5:14, 1. Tim. 2:6, Sakarja 3:9, Daniel 9:24, Joh. 1:29, Hebr. 1:3, 2:14-15, 9:26, 1. Joh. 3:5, 1. Piet. 2:24, Ef. 1:7, Kol. 1:14, Room. 3:23-24 KR-92, Mark. 10:45 KR-92, Matt. 20:28 KR-92, Room. 5:18 Biblian mukaan, Jes. 53:4-5.)
TykkääTykkää
”Mutta koko Raamattuhan todistaa ja tosiasiat osoittavat Kristuksen jo tulleen, kuolemallaan lunastaneen KOKO ihmissuvun.” Sanan korostus on allekirjoittaneen.
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 561, vuoden 1957 painos.
Vastaavia sitaatteja löytyy paljon muitakin Lutherilta. Olen valmis tuomaan niitä lisää.
TykkääTykkää
Jumalan ajatus ja tahto taas on se, että saamme syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa kautta, jonka hän lähetti maailmaan olemaan sovituksena meidän, jopa koko maailman synneistä, ja että me Pojan kautta tuntisimme hänet leppyneeksi, lempeäksi Isäksemme.
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 512, SLEY, vuoden 1957 painos.
TykkääTykkää
Jeesus rakastaa KOKO maailmaa: ”Sillä niin on Jumala MAAILMAA rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Joh. 3:16. Sanan korostus allekirjoittaneen. Jeesus on siis maailman Vapahtaja, eikä ainoastaan uskovien. Joh. 4:42, 1. Joh. 4:14. Jumala on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien. Tätä käske ja opeta. 1. Tim. 4:10-11.
TykkääTykkää
Hei vielä (ehkä viimeisen kerran tälle palstalle). Kävin kuuntelemassa linkkaamaasi saarnaa. Ihan tuli lapsuus mieleen, olenhan 70-luvulla syntynyt. Tuollaisia olivat puheet lapsuuteni suviseuroissa ja naiset kiittivät suureen ääneen. Mummuni äänitti saarnoja kasettinauhurilla ja sitten niitä kuunneltiin kotona. Mutta, mutta. Minun mielestäni samaa ilmoitustahan se oli kuin nytkin, syvimmältä ytimeltään. Vieläkin on aurinko ristin päällä valkea ja punainen. Toisaalta on ihan raamatullista, että kristityillä on erilaisia armolahjoja, myös puhujana.
”Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi. Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo.” 1.Kor 12:4-11
Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta? Mutta tavoitelkaa kaikkein arvokkaimpia armolahjoja! Nyt minä osoitan teille tien, joka on verrattomasti muita parempi. 1. Kor 12:28-31
Ja sitten esitellään rakkaus, se armolahjoista tavoiteltavin.
Voimia totuuden etsintään!
Johanna
TykkääTykkää
Niin, riippuu sitä, mitkä asiat näkee ”ilmoituksen” varsinaiseksi ytimeksi. Linkkaamassani Arvi Hintsalan saarnassa voi toki kuulla monia tuttuja vl-teologian peruspalikoita: rippikäytännön, seurakuntaopin jne. Nämä piirteet kuuluvat tietysti saarnoissa nykyisinkin. Jos ne näkee olennaisena, voi sanoa, että ”samalla lailla saarnataan kuin ennenkin”.
Itse koen kuitenkin saarnan keskukseksi ja helmeksi sen, että siinä ei pelkästään julisteta seurakunnalle juridis-mekaaninen absoluutio, vaan seurakunta johdatetaan kokonaisvaltaisesti kohtaamaan Kristuksen persoona, katselemaan hänen kasvojaan. Seurakunta kutsutaan tuntemaan kärsivän Kristuksen rakkautta ja rakastumaan Häneen. Sellaista kuulee nykyisin aivan liian harvoin. Ja mielestäni tässä ilmiössä on kyse jostain paljon vakavammasta kuin vain siitä, että armolahjat ovat erilaiset.
1. Korinttilaiskirjeessä Paavali luonnehtii tapaansa saarnata: ”En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.” (1. Kor. 2:2) Jos uskomme, että Raamattu on Pyhän Hengen inspiroimaa Jumalan sanaa, meidän täytyy uskoa, että Paavalin tapa saarnata on jollain tavoin ohjeellinen kaikkien aikojen kaikille saarnoille. Eli kaikkien kristillisen saarnojen erityisessä keskiössä tulisi olla Kristuksen persoonan ja erityisesti Hänet ristiinnaulittuna. Tämä siksi, koska ristiinnaulittu Kristus on meille ainutlaatuinen ikkuna Jumalan Rakastavaan Sydämeen. Vaikka armolahjat ovat erilaisia, niiden kaikkien tulisi kirkastaa Kristusta. Ovathan armolahjat Pyhän Hengen lahjoja, ja Kristuksen mukaan Pyhä Henki kirkastaa Häntä (Joh. 16:14).
Ikävä kyllä en hyvällä tahdollakaan voi sanoa, että tämän hetken vl-saarnoissa ”ei haluttaisi tietää mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, ei muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta”. Uskon, että minulla on riittävästi otantaa sanoa tämä, koska olen vuosien ajan käynyt 2-3 seuroissa/vk ja yli kymmenen vuoden ajan elämästäni kuuntelin tunnollisesti jokaisen suviseurasaarnan.
Olen surrut tätä asiaa vuosien ajan ja rukoillut, että asia korjaantuisi. Käydessäni seuroissa olen aina rukoillut, että puhuja Pyhä Henki antaisi puhujan kirkastaa Kristusta. Valitettavan harvoin näin on kuitenkin tapahtunut.
TykkääTykkää
Arvi Hintsalasta vielä: Muutama vuosi sitten kesän puhujainkokouksessa eräs erittäin tunnettu vl-pappi kertoi hänestä seuraavan muiston. Pappi (olikohan silloin vielä edes pappi) oli käyttämässä jo vanhaa Arvi-pappaa suviseuroissa, ymmärsin, että kyse oli 1980-luvusta.
Seurakentällä käveltäessä Arvi totesi yht’äkkiä: ”Missä täällä on Jeesus?” Saattaja kysyi hämmentyneenä ”Mitä Sinä tuolla tarkoitat”, johon Arvi vastasi: ”Kun täällä puhutaan niin vähän Jeesuksesta.”
Siinäpä ajateltavaa meille, jotka tahdomme kulkea ”entisten lammasten askelissa”, kuten sanonta kuuluu. Ne entisten lammasten askelet ovat olleet läheisen ja intiimin Kristus-keskeisyyden kyllästämät.
TykkääLiked by 1 henkilö
Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joh. 3:17. Sillä en minä (Jeesus) ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman. Joh. 12:47. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen oli tulossa maailmaan. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. Joh. 1:9, 17. Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi KAIKILLE ihmisille. Tiit. 2:11. Sanan korostus allekirjoittaneen. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta. Ef. 2:8. Jeesus KUOLETTI itsensä kautta vihollisuuden Jumalan ja ihmisten välillä. Ef. 2:16. Sanan korostus allekirjoittaneen.
TykkääTykkää
Kiitos kommenteistasi Mika, mutta en nyt ihan saa kiinni, mitä tarkoitat. Kyllä vanhoillislestadiolaisuudessa opillisella tasolla allekirjoitetaan dogmi ns. universaalista sovituksesta tai ”koko maailman autuudesta”, kuten evankelisessa liikkeessä sanotaan. Ongema on vain siinä, että sitä, kuten Kristusta ylipäätään, julistetaan mielestäni liian vähän. Mutta ei siis vanhoillislestadiolaisuus ole eri mieltä siitä, että ”koko maailma ja kaikki ihmiset ovat lunastetut Kristuksen veressä”.
TykkääTykkää
Hyvä sitten, jos asia todella on näin!
TykkääTykkää
Jeesus teki RAUHAN hänen ristinsä veren kautta ja sovitti itsensä kanssa KAIKKI. Kol. 1:20. Sanojen korostus allekirjoittaneen. Hänhän on Rauhanruhtinas tai Rauhan päämies. Jes. 9:5.
TykkääTykkää
Arvostan suoraselkäisyyttäsi, Joona.
Yksi asia kuitenkin kiinnostaa suuresti, voisikohan sitä udella. Eli että olet varmaan käynyt juuri näistä asioista, joiden vuoksi päätit jättää puhujuuden, keskusteluja tai ”debattia” mm. Helsingin puhujien kanssa. Tai ainakin olisi hankala kuvitella että sellaista ei olisi tullut. Uskon myös että sitä mukaa kun olet näitä päässäsi kypsytellyt, olisit ottanut yhteyttä vaikka johonkuhun vl-pappiin ja keskustellut asioita läpikotaisin. Ollaanko näissä keskusteluissa päästy mihinkään järkevään lopputulokseen? Onko myönnytyksiä tehty puolin tai toisin? Mikä on se piste missä teologinen argumentaatio on päättynyt eikä yhteisymmärrykseen ole päästy?
TykkääTykkää
Olen vuosien saatossa keskustellut asioista sekä pappien että maallikkopuhujien kanssa.
Pienen porukan keskusteluissa papit, sekä vanhemmat että nuoremmat, ovat yleensä samaa mieltä siitä, että saarnat ovat liian seurakuntakeskeisiä ja että keskiössä tulisi olla Kristuksen. Kuten Jaakko jo toi esille, nuoret papit myöntävät usein turvalliseksi kokemassaan seurassa suhtautuvansa itsekin kriittisesti seurakuntaoppiin ja oppiin Hengen virka-jatkumosta. Harvempi tuo kuitenkaan näitä ajatuksiaan esille julkisesti.
Sen sijaan vanhemmista papeista (70+) harva lähtee edes kahdenkeskisessä keskustelussa kritisoimaan seurakunta- tai Hengen virka-oppeja. Heitäkin toki on. Erityisen sitoutuneita seurakuntaoppiin ja Hengen virkaan ovat papit, jotka ovat kokeneet 1960-luvun alun hajaannuksen, ymmärrettävästi.
Maallikkopuhujissa on sen sijaan todella paljon hajontaa. Osa ei tahdo nähdä minkäänlaisia ”vikoja Jumalan valtakunnassa”. Osalla on epämääräistä huolta yleistyvästä hengellisestä välinpitämättömyydestä ja löyhästä sitoutuneisuudesta, mutta he eivät osaa käsitteellistää sitä tarkemmin. Valveutuneimmat, jotka lukevat paljon itsenäisesti Raamattua ja teologista kirjallisuutta, jakavat usein samat huolenaiheet kuin papit.
Perusongelma on kuitenkin se, että eksklusiivinen seurakuntaoppi ja Hengen virka ovat vanhoillislestadiolaisuuden identiteetin kivijalka, julistuksen tärkein sisältö ja uskon kohteita. Niitä on lähes mahdoton kritisoida, koska kriittistä suhtautumista niihin pidetään usein jo itsessään riittävänä merkkinä siitä, että henkilö on ajautumassa ulos ”Jumalan valtakunnasta”.
Mutta, kaikesta huolimatta, hyvää itsenäisyyspäivää Suomi100 kaikille blogin lukijoille! Jumala varjelkoon isänmaata!
TykkääTykkää
Iloitaan, kiitetään ja ylistetään siis Jumalaa siitä, meille ja KAIKELLE kansalle on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra. Luuk. 2:10, 11.
TykkääTykkää
En ole vuosiin erityisesti seurannut liikettä, mutta kuullut huhuja lähtemisen määristä. Ilmeisesti ne ovat totta.
Joona, kirjoituksesi kuvastaa hyvin ajatuksiani muutamia vuosia taaksepäin. Koin, että seurakunnan ja kuristavien yhteisönormien alle piiloutui se kaikkein keskeisin, Kristus.
Kuten kommenteissa sinä ja Jaakko tuotte esille, erityisesti teologien piirissä ongelma tiedostettiin ja siitä keskenään puhuttiin. Ei ymmärrettävästi ollut uskallusta nostaa kissaa pöydälle. Jos nosti, siirrettiin syrjään. Näin itsekorjautuvuutta ei ollut.
Halusin olla itselleni rehellinen ja toin kantani selväksi luonnollisin seurauksin. Ajattelin tekeväni vielä viimeisen palveluksen. Olin siis tuolloin jo toki valmis jättämään liikkeen taakseni.
TykkääLiked by 3 people
Joonalta hyvä ja punnittu kirjoitus. Arvostan todella paljon sitä että nostat näin ”kissan pöydälle”. Itselläni on aivan samalainen kuva ja käsitys herätysliikkeen tilanteesta. Samoin tuo, miten tuossa viimeisessä kommentissasi kuvaat sitä mikä on valveutuneisuus ja valmius puhua ko. asioista, vastaa käsitystä mikä itselleni on syntynyt. Jotta keskustelu siirtyisi pienestä piiristä kohti julkista, tarvitaan tämän kaltaista suoruutta ja avoimuutta. Jos tämä tapahtuisi on mielestäni realismia että jonkin lainen hajaannus on edessä. En jaksa uskoa että tiukasti seurakunta- ja hengenvirkaoppiin sitoutuneet olisivat valmiita näissä kysymyksissä joustamaan. Tietysti olisi hienoa jos näin tapahtuisi.
Pahoin silti pelkään että keskustelu ei tule julkiseksi, vaan vaikeneminen ja ”seisahtuneessa vedessä” riskejä vältellen paikallaan pysyminen jatkuvat. Pelkään myös että Joonan jättäytyminen pois puhujan tehtävästä antaa tietynlaisen keinon vaieta asia kuoliaaksi. ”Riviseurakuntalaisen” mielipiteet ja kirjoitukset on helpompi jättää omaan arvoonsa. Päästään helpommalla ja pulinaa syntyy vähemmän. Toivottavasti näin ei tapahdu. Joonalle toivotan Jumalan siunausta tähän kamppailuun. Samalla toivotan hyvää ja Jumalan siunaamaa itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaa kaikille kommentoijille ja lukijoille tasapuolisesti!
TykkääLiked by 1 henkilö
Hyvä kommentti, Siirak. Kiitos siitä. Perusongelma lienee se, että eksklusiivinen seurakuntaoppi ja seurakuntakeskeinen julistus on totuttu yleisesti näkemään ”Jumalan valtakunnan” tärkeimpinä tuntomerkkeinä. Niiden kritisoiminen on usein jo itsessään riittävä merkki siitä, että henkilö ei ole oikein uskomassa.
Tällä tavoin järjestelmästä muodostuu itsensä korjaamisen estävä: yhä seurakuntakeskeisemmäksi käyvä julistus tuhoaa vl-liikkeen hengellistä pääomaa, mutta jos joku huomaa tilanteen ja yrittää korjata sitä, hän määrittelee samalla itsensä liikkeen ulkopuolelle.
Tämän itsetuhoisen kierteen katkaiseminen voisi onnistua joko
a) siten, että liikkeen ruohonjuuritasolla herättäisiin laajassa mitassa ongelmaan ja rohkaistuttaisiin vaatimaan puhujilta Raamattuun pitäytyvää, Kristus-keskeistä julistusta ym.
b) tai siten, että liikkeen auktoriteetin omaava ydinjohto eli SRK:n johtokunta, opistojen rehtorit ym. ryhtyisivät päättäväisesti ja yksissä tuumin korjaamaan tilannetta.
Pahalta kuitenkin näyttää. Vaikka liikkeen ruohonjuuritasolla on jo pitkään kuplinut tietynlainen huoli, enemmistö vaikuttaa olevan joko liian arkaa tai liian välinpitämätöntä aktivoituakseen. Johtoportaassa ainakin papit osittain tiedostavat tilanteen. Hekin näyttävät kuitenkin pitävän julistuksen sisällön korjaamista tärkeämpänä tehtävänään hajaannuksen estämisen. Ongelma lienee myös se, että johto ei ole asiasta yksimielinen vaan siellä on sekä ongelman tiedostavia että eksklusiivisuuteen hyvin vahvasti pitäytyviä. On siis vaikea muodostaa yhteistä linjaa.
Pelkäänpä siis, että brezhneviläinen pysähtyneisyyden aika ja hidas rappio jatkuvat. Vaikeita puheenaiheita vältellään ja korostetaan, että ”tärkeintä on Jumalan lasten yhteinen rakkaus”. Unohdetaan, että ykseys sinänsä ei voi olla tärkein itseisarvo vaan sen tulisi olla ykseyttä Kristus-Totuudessa.
No, mutta muistetaan, että meillä on Jumala, joka voi tehdä myös ihmeitä! Etsivä löytää, anova saa ja kolkuttavalle avataan, lupaa Sana. Anotaan ja kolkutetaan, rukoillaan kaikki yhdessä koko sydämestämme, että Jumala katkaisisi lahoamisprosessin ja lahjoittaisi tälle kristillisyydelle oikeanlaisen ”uuden heräyksen” (anteeksi kriminalisoidun sanan käyttö). ”Puhalla Herran Henki lävitse Siionin, niin Isää ylistämme yhteisin sydämin.”
TykkääLiked by 2 people
Loistavasti kiteytetty sinulta. Tuo brezneviläisyys nosti kyllä hymyn huulille, vaikka vakavasta asiasta kysymys. Kuvaa erittäin hyvin tilannetta ja olen sitä itsekin käyttänyt. On totta että hyvä jaksaa luottaa ja toivoa, koska Jumalalle kaikki on mahdollista Raamatun mukaan. Itseni meinaa pessimismi ja kyynisyys välillä vallata kun rukouksiin ei tunnu kuuluvan vastausta.
TykkääTykkää
Joona Korteniemi!
Toivotan sinulle sydämestäni Jumalan rauhaa! Voimia ja Taivaallisen Isämme armollista huolenpitoa.
Siunattua adventinaikaa ja Vapahtajamme syntymäjuhlaa!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos, Jaana! Samoin teille, Jumalan rauhaa sekä siunattua advetinaikaa ja Kristuksen syntymäjuhlaa!
TykkääTykkää
No mitä sitten pieni uskovainen voi ylipäätään tehdä….
Joonalle tuosta eksklus. asiasta että eikö tuo eksklusiivisuus ole siinä mielessä Raamatullinen että täytyy olla Pyhähenki sydämessä eli olla Jeesuksen seuraaja jotta voi julistaa evankeliumia. Siltihän se on Jumalan työ. Ei VL:t sano että he itse voi antaa anteeksi vaan Jumala ainoastaan omiensa kautta. Eikö muuten Lestadius sano että jos nämä Tuomaat haluavat päästä Jeesuksen veljiksi heidän on ensin löydettävä seurakunta eli Jeesukseen uskovat.
Summa summsarum. eli esim. Ateisti ei voi välittää Jumalan armoa koska hänen sisästään ei pulppua elävät vedet.
Eikö lukijalaisetkin uskoneet että heillä oli avainten valta. Ja lestadius löysi rauhan sieltä
TykkääTykkää
Eikait kysymys edes kuulu, etteikö kristityillä (miten sitä sitten tulkitaankaan) Johanneksen evankeliumin 20. luvun perusteella olisi valtaa antaa syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä.
Ongelma on pikemminkin se, että koska Pyhä Henki ei ole nähtävissä, niinkuin ei Jumalan valtakuntakaan, niin silloin ei voi tietää missä se on. Ja edelleen sanon, mitä olen aikaisemminkin sanonut: Jos Pyhä Henki olisi sidottu vain yhteen joukkoon, niin se olisi tällä hetkellä todennäköisesti Ortodoksisessa tai Katolisessa kirkossa. Koska Kristushan toki sanoi, että ”Tälle kalliolle minä perustan Kirkkoni (/seurakuntani), eivätkä helvetin portit sitä voita”. Ja jos tuo tulkitaan niinkuin sitä lestadiolaisuudessa ilmeisesti tulkitaan, niin silloin Pyhä Henki ei vaikuta lestadiolaisissa liikkeissä ensinkään, koska silloinhan saatana olisi voittanut Kirkon, koska lestadiolaisten mukaan näissä kirkoissa ei enää pelastu. Koska jos Pyhä Henki rajataan siten, että se ei toimi kuin pelkästään jossain yhdessä porukassa (pelastavasti), niin silloin siitä seuraa se, että koska Pyhä Henki toimii vain siinä porukassa, niin silloin Pyhä Henki pitää myös huolen siitä, että silloin tässä porukassa on aina elävä evankeliumi läsnä. Näinollen vanhat kirkot olisivat oikeita Kristuksen kirkkoja, koska Pyhä Henki on pitänyt huolen siitä, että siellä ainoastaan kaikuu elävä evankeliumi.
Kyllähän Juudaskin saarnasi evankeliumia ja paransi sairaita, mutta silti oli kuollut kala. Ja hyvin tuntui ”toimivan”.
Tärkeintä olisi luottaa siihen, että Kristus toimii siellä, missä Pyhä Henki Kristusta kirkastaa. Nythän kuitenkin näyttää siltä, että meillä kirkastetaan enemmän Pyhää Henkeä ja ”meitä”, kuin Kristusta. Se ei ole Raamatun mukaan Pyhän Hengen tehtävä ensinkään. Jeesushan lupasi, että Hän on siellä, missä Hänen nimessään kokoonnutaan ja että Hän aikoo tulla sinne, missä Hänen käskynsä pidetään ja jäädä sinne asumaan.
Eikö siis ole järkevämpi ajatella, että siellä, missä Jeesuksen nimeen täydestä sydämestä kokoonnutaan, voi olla Pyhä Henki läsnä, niinkuin Jeesus lupasi. Ja siellä, missä pysytään Kristuksessa, myös Kristus pysyy tässä kokoontuvassa seurakunnassa, koska Hän on totinen viinipuu ja kaikkien tulee pysyä Hänessä, koska ilman Häntä kukaan ei voi mitään tehdä. Näin kaikilla sellaisilla seurakunnilla, jotka kokoontuvat Kristuksen nimessä, voi olla ”avainten valta” tai ”elävä evankeliumi” keskellään.
Ja Raamatussa ei muuten sanota missään, että pitää olla Pyhä Henki sydämessä, että voi julistaa evankeliumia. Juurihan Joonakin lainasi Paavalia, missä hän sanoo, että hänelle on sama, kuka saarnaa.
Jos jotain hyvää lukemista suosittelisin aiheesta (seurakuntaoppi), niin Osmo Tiililän ”100 teesiä kirkosta” on mielestäni loistava kirja.
TykkääTykkää
Ja jos haluaa kaikesta huolimatta pitäytyä tuossa virkajatkumossa, niin tulee ottaa huomioon, että Herrnhutilaisten kokouksessa, joiden tyypillisesti ajatellaan tuoneen elävän uskon pohjolaan, John Wesley sai rauhan, jota oli etsinyt, mutta hänestä tuli Metodisti. Hänen työnsä tuotti paljon hedelmää ja valtavasti ihmisiä tuli uskoon. Hän siis oli alunperin Anglikaanisen kirkon pappi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/John_Wesley
Tämän lisäksi myöhemmin Baptistisaarnaajana tunnettu Charles Spurgeon (”Saarnaajien ruhtinas”) sai rauhan Metodistien kokouksessa, kun Kristusta saarnattiin ja hänestä tuli varmasti yksi kuuluisimmista herätyssaarnaajista. Hänestä ei kuitenkaan tullut Metodistia, vaan kalvinistinen Baptisti.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Charles_Spurgeon
Molemmat saivat rauhan varmasti siellä, missä jokainen lestadiolainen voi myöntää, että rauhan on silloin voinut saada (tai no, ainakin John Wesley). Molemmista tuli erittäin laajalle vaikuttaneita herätyssaarnaajia. Kummastakaan ei kuitenkaan tullut Herrnhutilaista. Mitä yhteistä heillä oli? Kristus. No, saadaanko Metodistien ja Baptistien piirissä vielä nykyäänkin elävä usko ja rauha Jumalan kanssa? Kyllä, näin uskon.
Ja nyt seuraa tuttu tarina:
Ja sitten myöhemmin, eräs Lapinmaalla asuva Saamelaispappi nimeltä Lars Levi Laestadius sai rauhan ”Lapin Marian” kautta, joka taas sai rauhan Pehr Brandellin kautta, joka taas oli erittäinkin hyvää pataa Metodistien kanssa, vihkipä jopa pastori George Scottin kirkon käyttöön, joka oli Metodisti ja jonka työtoverina toimi sittemmin myös herätyssaarnaajana tunnettu Rosenius myöhemmin. Nopeasti ajateltuna kohtuullista hengellistä huoraamista näinniinkun vl-linsseillä katsottuna, itseasiassa Herrnhutilaisista Laestadiukseen asti. Silti vain em. saarnaajien saarnojen hedelmät puhuvat kovasti sen puolesta, että niissä vaikutti Pyhä Henki.
Mitä tästä kaikesta tulee mieleen?
”Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt” (Joh. 3:8)
TykkääTykkää
”Eikö siis ole järkevämpi ajatella, että siellä, missä Jeesuksen nimeen täydestä sydämestä kokoonnutaan, voi olla Pyhä Henki läsnä, niinkuin Jeesus lupasi. Ja siellä, missä pysytään Kristuksessa, myös Kristus pysyy tässä kokoontuvassa seurakunnassa, koska Hän on totinen viinipuu ja kaikkien tulee pysyä Hänessä, koska ilman Häntä kukaan ei voi mitään tehdä. Näin kaikilla sellaisilla seurakunnilla, jotka kokoontuvat Kristuksen nimessä, voi olla ”avainten valta” tai ”elävä evankeliumi” keskellään.”
Miksi Jeesus sitten loi erillisen apostolinviran? Miksi Jeesus sanoi perustavansa kirkkonsa/seurakuntansa Pietarin päälle, antavansa Pietarille taivasten valtakunnan avaimet ja antoi Pietarin kaittavaksi kaikki lampaansa? Eikö tämä tarkoita, että Kristuksen kirkko/seurakunta on siellä, missä nuo virat ovat.
Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustuksessa sanotaan: ”yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen Kirkkoon”.
TykkääTykkää
xyz: ”Miksi Jeesus sitten loi erillisen apostolinviran?” Siksi, että tarvitaan seurakuntapaimenia opettamaan, kaitsemaan, kastamaan, jakamaan ehtoollista, jne…
En näe apostolista saarnavirkaa ja yleisen pappeuden virkaa toisiaan poissulkevina.
”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.” (1. Piet. 2:9)
Samoin Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaaminen tukevat mielestäni sitä, että avainten valta eli voima julistaa evankeliumia on kaikilla häneen uskovilla:
”..mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” (Joh. 4:14)
Kun nainen uskoi, hänestä itsestään (eli Jeesus hänessä) tuli elämän veden lähde, josta hän voi ammentaa muillekin. Ja näin hän näyttää toimineenkin: ”Ja monet samarialaiset siitä kaupungista uskoivat häneen naisen puheen tähden, kun tämä todisti: ’Hän on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt’.” (Joh. 4:39)
TykkääTykkää
Xyz: Voisi kysyä myös, että miksi Jeesus sanoi, että pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Ei kirkko ole Kirkko vain siksi, että apostoli oli perustamassa sitä. Kirkko on Kirkko jos se pysyy Jeesuksessa. Apostolinvirka ja valta tehdä ihmeitä jne. annettiin evankeliumin sanoman todentamiseksi. Nykyään pakanatkin ovat ottaneet evankeliumin ja voivat itse todistaa, kuinka Jeesus on muuttanut heidän elämänsä, ettei näitä enää tarvita.
”Miksi Jeesus sanoi perustavansa kirkkonsa/seurakuntansa Pietarin päälle, antavansa Pietarille taivasten valtakunnan avaimet ja antoi Pietarin kaittavaksi kaikki lampaansa? Eikö tämä tarkoita, että Kristuksen kirkko/seurakunta on siellä, missä nuo virat ovat.”
Oletan, että olet Ortodoksi (ellet ole kääntynyt Katolisuuteen), koska eräällä Ortodoksipalstalla, jota olen selannut joskus, on samalla nimimerkillä kommentoiva tyyppi. Siis: Ortodoksinen kirkko uskoo minun tietääkseni sen perusteella, mitä olen Ortodoksisen kirkon oppiin perehtynyt, että Kristus perusti kirkkonsa Pietarin tunnustuksen päälle, ei Pietarin päälle. Nimenomaan siten Ortodoksinen kirkko perustelee sitä, ettei Pietari tai Pietarin seuraaja omaa mitään erityisvaltaa (Paavi), eivätkä näinollen myönnä Paavin virkaa.
TykkääTykkää
Jukka Thurén kirjoittaa Matteuksen evankeliumin selityksessä Pietarista/kalliosta seuraavasti: ”Kestäväksi tarkoitettu rakennus on järkevää pystyttää kalliolle, Matt. 7:24. Vuorisaarnan lopussa ’kalliolle rakentaminen’ kuvaa elämistä Jeesuksen sanojen mukaan, tässä toimimista Isän inspiroimien sanojen perustalta. Niin kuin Jeesuksen henkilöä ei voi erottaa hänen sanoistaan, on kirkon peruskallio sekä tunnustaja että hänen tunnustuksensa.”
Eli Pietari on kallio koska Kristus (eli kallio itse) on hänessä.
TykkääTykkää
Matt. 18:15-18 ””Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.”
Kyllä tästä kontekstista tulee selväksi, etteivät avainten valta ja evankeliumin julistaminen ole sama asia. Järjestyskin on se, että ensin mainitaan sitominen ja sitten vapauttaminen.
”Te” voisi kai viitata tuossa joko seurakuntaan kollektiivina tai apostoleihin seurakunnan edustajina. Jokaisella yksittäisellä kristityllä ei voi olla avainten valtaa, eihän siinä mitään järkeä olisi. Kuitenkin Pietarille sanottiin: ”Minkä sinä sidot” ja ”minkä sinä vapautat”.
Joh. 20:21-23 ”Jeesus sanoi uudelleen: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.””
Tuossa sanotaan ”Jolle te annatte synnit anteeksi” ja ”jolta te kiellätte anteeksiannon”, ei puhuta evankeliumin julistamisesta. Sitäpaitsi apostolit saivat voiman korkeudesta lähetysmatkoja varten vasta Helluntaina ja olivat jo käyneet lähetysmatkoilla ennen tuota Joh. 20 kohtaa, joten tuo Pyhän Hengen vastaanottaminen on mielestäni parhaiten selitettävissä niin, että he saivat Pyhän Hengen juuri syntien anteeksiantamista varten.
TykkääTykkää
”Kyllä tästä kontekstista tulee selväksi, etteivät avainten valta ja evankeliumin julistaminen ole sama asia. Järjestyskin on se, että ensin mainitaan sitominen ja sitten vapauttaminen.”
Muun Raamatun todistus on, että ei ole muuta keinoa saada syntien anteeksiantamusta, kuin Kristuksessa Jeesuksessa, joka taas on ilmoitettu Evankeliumissa, joten syntien anteeksiantamista ja Evankeliumia ei voi erottaa toisistaan. Syntejä ei voi saada anteeksi muussa nimessä kuin Jeesuksen nimessä, ja Kristus itse ON Evankeliumi.
””Te” voisi kai viitata tuossa joko seurakuntaan kollektiivina tai apostoleihin seurakunnan edustajina. Jokaisella yksittäisellä kristityllä ei voi olla avainten valtaa, eihän siinä mitään järkeä olisi. Kuitenkin Pietarille sanottiin: ”Minkä sinä sidot” ja ”minkä sinä vapautat”.”
Ei yksittäisellä kristityllä ole valtaa sitoa ketään, mutta Evankeliumin kautta on kyllä valta julistaa syntien anteeksiantamusta. Se on jokaisen kristityn tehtävä, kertoa Jeesuksesta ihmisille.
”Tuossa sanotaan ”Jolle te annatte synnit anteeksi” ja ”jolta te kiellätte anteeksiannon”, ei puhuta evankeliumin julistamisesta. Sitäpaitsi apostolit saivat voiman korkeudesta lähetysmatkoja varten vasta Helluntaina ja olivat jo käyneet lähetysmatkoilla ennen tuota Joh. 20 kohtaa, joten tuo Pyhän Hengen vastaanottaminen on mielestäni parhaiten selitettävissä niin, että he saivat Pyhän Hengen juuri syntien anteeksiantamista varten.”
”Niin kuin Isä lähetti minut, minäkin lähetän teidät”. No miten Jeesus sitten saarnasi? Markuksen Evankeliumi kertoo, että Jeesus saarnasi: ”Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi” (Mark. 1:15). Jeesus myös antoi anteeksi syntejä ihmisille nimenomaan jos he uskoivat Häneen, sen lisäksi Hän myös antoi anteeksi eräälle siksi, että ne, jotka kantoivat hänet Jeesuksen eteen paareilla, uskoivat Jeesukseen. Mehän emme tiedä, uskooko joku vaiko ei, mutta Jeesus näki aina sydämeen.
Uskoisin siis, että anteeksianto varmasti tässäkin liittyy Evankeliumiin. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että pitäisi aina synninpäästön antaessa julistaa koko evankeliumi ristin kuolemasta ja ylösnousemuksesta, vaan että julistaa Evankeliumiin, Kristuksen sovitukseen perustuen synninpäästön vaikkapa Jeesuksen nimessä. Ja siinä oletus toki on, että henkilö ymmärtää Evankeliumin ydinkohdat ja uskoo ne, koska ei avaintenvalta siten toimi, että mennään vaikka kaupungille julistelemaan syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ohikulkijoille ja se toimii, ei, vaikka olisi Pyhä Henki tai mikä apostolinen virka niin en usko, että toimii siten. Juutalaiset toki olivat kuulleet Messiaasta, joten he ymmärsivät (ne, jotka uskoivat), kun Jeesus saarnasi olevansa Kristus ( = Messias), että Hän on nyt se pelastaja, johon meidän tulee asettaa toivomme. Ajattelisin, että sideavaimet on seurakunnalla (jos joku tekee syntiä, eikä tee parannusta, niin hänet julistetaan ”pakanaksi ja publikaaniksi” seurakunnan toimesta, ei yksilön toimesta) ja päästönavaimet jokaisella kristityllä Evankeliumissa.
”Ja hän sanoi heille: ”Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.”” (Luuk. 24:46, 47)
TykkääTykkää
Joona aikoi kirjoittaa Hengen virka -jatkumosta erillisen postauksen. En malta olla kuitenkaan minäkään sohimasta jo nyt aihetta.
Ensinnäkin, raamatun mukaan näyttää olevan selvää, että kristityille on annettu jokin sellainen voima/valta, jota ei ole muilla.
”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut…” (Joh. 20:22)
”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme.” (2. Kor. 5:19-20)
”Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.” (Matt. 18:18)
”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.” (Ap. t. 1:8)
Muutamia kohtia mainitakseni. Löydätte kyllä lisääkin.
Ajattelen niin, että valta antaa syntejä anteeksi (= taivaan valtakunnan avaimet = evankeliumi = Sana) on yksin Jeesuksella. Jeesus yksin on myöskin puhdas, pyhä ja synnitön. Uskomalla Jeesukseen kuitenkin kaikki mikä on Jeesuksen on myös minun. Eli puhtaus, pyhyys ja synnittömyys; siis myöskin valta antaa syntejä anteeksi.
Roosan Heikki Jussilan käsitystä vanhurskauttamisesta käsittelevässä pro gradussa on asia mielestäni todettu hyvin: ”Uskovan julistama evankeliumi on vapauttavaa ja efektiivistä Jumalan sanaa siksi, että uskova on uskossa reaalisesti yhdistynyt Kristus-Jumalaan. Uniossa Kristus ja uskova ovat kuin yksi persoona ja tämän perusteella uskovan julistama evankeliumi on Kristuksen puhetta.”
Tähän peilaten en pitäisi kyllä Hengen-virka-oppia ihan hatusta vedettynä. Kyllä sillä minusta on selkeitä raamatullisia perusteita. Miksi Jeesus puhuisi opetuslapsille annettavasta vallasta/voimasta/avaimista, jos sellainen on lopulta kaikilla ihmisillä?
Olen kuitenkin pohtinut sitä, että miksi sitten esim. Luther kiinnittää tähän asiaan niin vähän huomiota. Siis tarkoitan sitä, että hän ei käske huolehtia sitä, että julistajalla on varmasti Pyhä Henki. En myöskään ole löytänyt ainakaan vielä Lutherilta sellaista tekstiä, jossa hän selkeästi sanoisi, että vaikka Sanan julistus olisi oikean opin mukaista, niin jos julistajalta puuttuu Pyhä Henki, sanalla ei ole uudestisynnyttävää voimaa. (näin olen kyllä seuroissa monet kerrat kuullut opetettavan) Jos tämä olisi Lutherin mielestä tärkeä asia, luulisin hänen siitä selkeästi myös opettavan.
Sen sijaan Luther näyttää monessa kohdin opettavan, että siellä missä on puhdas Sana siellä on myöskin väistämässä Pyhä Henki.
Eli siis se mitä tulisi tarkkailla on saarnan sisältö ei saarnaajan sieluntila. Jos saarnataan puhdasta Sanaa on julistajalla on väistämättä myöskin Pyhä Henki.
Sanoohan Paavalikin: ”Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: ’Jeesus olkoon kirottu’, ja ettei kukaan voi sanoa: ’Jeesus olkoon Herra’, paitsi Pyhässä Hengessä.” (1. Kor. 12:3)
Hengen virka on ikään kuin siellä taustalla, mutta sitä ei tarkkailla vaan tarkkailun kohde on Sana.
Minusta ei siis edes voida erottaa Hengen- ja Sanan virkaa. Ne kuuluvat yhteen, eli ne ovat molemmat paikalla tai ei kumpikaan.
Luther opettaa lukemattomissa kohdissa, että nimen omaan seurakunta synnyttää Jumalalle uusia lapsia evankeliumin kautta:
”…ettei kirkon pidä tehdä mitään muuta kuin opettaa evankeliumia oikein ja puhtaasti ja synnyttää sillä keinoin lisää lapsia. Niinpä me kaikki olemme toistemme isiä ja poikia, koska synnymme toinen toisestamme. Itse olen toisten evankeliumin julistajien synnyttämä; nyt panen minä alulle lapsia, jotka puolestaan tuottavat toisia. Näin syntymien ketjua jatkuu maailman loppuun saakka.” (Galatalaiskirjeen selitys)
”Tämä huone on kristillinen seurakunta, maailman kaikkien uskovien yhteys, josta yksin löydät Kristuksen äitineen: ainoastaan kristillisessä seurakunnassa ovat ne, jotka ovat raskaina ja hedelmällisinä Pyhästä Hengestä, ne, jotka kristillisesti synnyttävät ja kristillistä elämää viettävät.” (Kirkkopostilla)
”’Vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa’. On siis ilmeistä, että kristillinen seurakunta, toisin sanoen, kaikki uskovat ihmiset, ovat Kristuksen hengellinen äiti, ja kaikki apostolit ja kansan keskuudessa toimivat opettajat, mikäli saarnaavat evankeliumia, ovat hänen hengellinen isänsä. Ja aina kun ihminen uudestaan tulee uskovaksi, Kristus syntyy näistä.” (Kirkkopostilla)
Ja kun tiedetään, että Luther tarkoittaa kirkolla/seurakunnalla näkymätöntä tosiuskovien yhteisöä, ei mitään sosiologisesti määriteltävää ryhmää, vaikuttaa siltä, että myös Lutherin mukaan vain Pyhässä Hengessä saarnattu puhdas Sana voi uudestisynnyttää.
Eli siis tämän ylipitkän kommentin yhteenvetona: ”Hengen virka” -opetukselle löytyy mielestäni paljonkin tukea raamatusta. Vanhoillislestadiolaisuudessa opetus on kuitenkin minustakin vinoutunutta. Viran jatkumosta tulee julistuksen kohde, kun pitäisi keskittyä saarnaamaan puhdasta Sanaa, eli Kristusta, jolloin kuulija voisi todeta, että kyllä, täälläkin puhuu Pyhä Henki.
TykkääTykkää
Tuossa Johanneksen evankeliumissa paikalla olivat vain apostolit, ja Jesus sanoi nuo sanat heille. Riippumatta siitä, oliko apostoleilla Pyhää Henkeä ennen Helluntaita, minusta vaikuttaa siltä etteivät he saaneet Pyhää Henkeä ainakaan tuossa yhteydessä (siis apostolit henkilöinä), vaan apostolin viralle annetiin tuossa Pyhä Henki. Henki olisi siis tavallaan rakennettu sisään siihen virkaan. Apostolit henkilöinä saivat Hengen silloin kun muutkin uskovat eli Helluntaina tai jo ennen tuota Johanneksen evankeliumin kohtaa.
Tuossa korinttilaiskirjeen kohdassa on selvää, että Paavali puhuu itsestään ja Timoteukssta kun sanoo ”meille”, koska kirjeen vastaanottajiin (korinttilaiset kristityt) viitataan sanalla te.
1.Kor. 4:14-16: ”En kirjoita tätä tuottaakseni teille häpeää vaan ojentaakseni teitä kuin rakkaita lapsiani. 15 Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi. 16 Kehotan teitä siis noudattamaan omaa esimerkkiäni.”
Tuossa Paavali käyttää kreikankielistä sanaa, joka tarkoittaa naisen kohdalla synnyttää ja miehen kohdalla siittää (http://biblehub.com/greek/1080.htm). Mielestäni siittää sopii paremmin, ottaen huomioon kontekstin ja sen, että Paavali vaikuttaisi uskoneen, että ihminen vanhurskautetaan kasteessa. (Room. 6:2-14) (1.Kor. 12:12-13) (Gal. 3:26-27) Myös: (Kol. 2:11-13) (Tit. 3:4-5) (näiden kirjeiden autenttisuus on kyseenalainen)
TykkääTykkää
Tuo ”Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi.” kuuluu siis alunperin: sillä Kristuksessa Jeesuksessa, evankeliumin välityksellä, minä olen teidät siittänyt/synnyttänyt (http://biblehub.com/interlinear/1_corinthians/4-15.htm)
TykkääTykkää
Aamen.
TykkääTykkää
Tarkoitin alunperin Aamen tähän Olof Talliuksen kirjoitukseen :-).
TykkääTykkää
xyz: ”Apostolit henkilöinä saivat Hengen silloin kun muutkin uskovat eli Helluntaina tai jo ennen tuota Johanneksen evankeliumin kohtaa…”
Luukkaan evankeliumin 10 luku (1, 8-9, 16-20 : ”1) Tämän jälkeen Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä…8) ”Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, 9) parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle…”16) Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt…
17) Ne seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta palasivat iloisina ja sanoivat: ”Herra, pahat hengetkin tottelevat meitä, kun käskemme niitä sinun nimessäsi.” 18) Jeesus sanoi heille: ”Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama. 19) Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä. 20) Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan.”
Tämä Raamatunkohta puhuu mielestäni sen puolesta, että opetuslapsilla oli Kristuksen henki/ voima jo kauan ennen helluntaita.
TykkääTykkää
Jupe: ”Kyllähän Juudaskin saarnasi evankeliumia ja paransi sairaita, mutta silti oli kuollut kala. Ja hyvin tuntui ’toimivan’.”
Hmm. Mistä me tiedämme, että nimen omaan Juudaksen saarna paransi sairaita? Ja oliko Juudas ilman elävää uskoa alusta asti vai luopuiko hän uskostaan vasta vähän ennen pääsiäisen tapahtumia? Raamattu ei taida vastata kumpaankaan näistä kysymyksistä. (Ainakaan minä en muista sellaista kohtaa.)
Jupe: ”Ja Raamatussa ei muuten sanota missään, että pitää olla Pyhä Henki sydämessä, että voi julistaa evankeliumia.”
No ei sanatarkasti, mutta kuten yllä yritin perustella, niin aika moni raamatunkohta on tulkittavissa niin.
Sen sijaan en tiedä kuin tuon yhden Joonan lainaaman kohdan (Fil. 1:15-18), josta voisi päätellä päinvastaista. (Kertokaa toki lisää, jos niitä löytyy.) Ja minusta sekään ei ole yksiselitteinen. Voihan Paavali olla yksinkertaisesti iloinen siitä, että Jeesuksesta ylipäätään puhutaan, jotta ihmiset rupeaisivat kyselemään hänestä lisää. Siihen maailmanaikaan Jeesus ei ollut ihan niin tunnettu henkilö kuin nykyään.
TykkääTykkää
Ja sitten vielä lopuksi, kun joku kuitenkin saa päähänsä syyttää minua siitä, että lainaan Lutheria valikoivasti.
Tiedän kyllä, että Lutherilla on joitakin hyvin ”epälestadiolaisia” tekstejä. Kuten vaikkapa tämä pätkä Kirkkopostillasta: ”…Apostolihan puhuu tässä erikoisesti siitä virasta, joka saarnaa Kristusta ja tuo hänen käskynsä. Kun tällaista virkaa käytellään ja Kristukseen, Herrana, osoitetaan, siinä silloin on Pyhän Hengen saarna, vaikkakin sillä, joka virkaa käyttelee, omakohtaisesti ei olisikaan Pyhää Henkeä, sillä virka on välittömästi Pyhän Hengen.”
Lestadiuksella taisi olla samankaltainen saarna. En nyt sitä tähän hätään vain löytänyt.
TykkääTykkää
”Minusta ei siis edes voida erottaa Hengen- ja Sanan virkaa. Ne kuuluvat yhteen, eli ne ovat molemmat paikalla tai ei kumpikaan.”
Olen samaa mieltä. Ja juuri tästä Osmo Tiililä tuossa mainitsemassani kirjassa puhuu. Ilmeisesti hän, vaikka ei lestadiolainen ollutkaan, oli hyvin paljon samoilla linjoilla kuin lestadiolaiset tästä Pyhän Hengen virka -opista, ainoana eronaan se, ettei hän sulkenut Pyhän Hengen toiminta-aluetta mihinkään tiettyyn joukkoon. Hän myös ajatteli niin, että jos vain alettaisiin saarnaamaan oikein, niin Jumala sitten kyllä hoitaisi sen, että ”ekklesian” (tosiuskovien) ja laitoskirkon/organisaation välinen ero pienenisi, eli ihmiset kääntyisivät synneistään ja turvaisivat Kristukseen ja näin saisivat Pyhän Hengen ja kuolleesta laitoskirkosta tulisi elävämpi Kristuksessa. Hän ajatteli, että Jumala vaikuttaa erityisellä tavalla niiden kautta, joilla on Pyhä Henki, mutta ei ollut kovin nopea määrittelemään liian tarkasti sitä, koska Raamattukaan ei anna tarkkaa vastausta. Meidän on käsketty saarnata Evankeliumia, Jumala on se, joka antaa kasvun.
On myös selvää, että jonkinlainen Pyhän Hengen virka on olemassa, sitä en ainakaan itse missään tapauksessa kiellä (sen olen kyllä sanonut, että PH -virka, jota vl-liikkeessä opetetaan, on höpöhöpöoppia ja niin se mielestäni sellaisenaan kuin sitä opetetaan, on). Mutta se pointti, mikä tässä on kokoajan yritetty tehdä, on se, että kunhan pidetään vain huolta siitä, että julistuksen sisältö pysyy oikeana, niin silloin Jumala hoitaa asiat niin, että saarna alkaa vaikuttamaan, ihmiset todella kääntyvät ja saavat Pyhän Hengen, koska Jeesus on itse luvannut tulla Isän kanssa sinne, missä Hänen tahtoansa noudatetaan. Siitäkään ei meidän tarvitse huolehtia, miten se tapahtuu. Jeesus sanoo: ”Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.” Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: ”Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?” Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.”” (Joh. 14:21-23). Näin Hengen -ja Sanan virka pysyy automaattisesti yhdessä, jos pysytään totuudessa.
Ja koska Pyhän Hengen toimintaa ei voida määritellä, koska se on salattua, niinkuin Jeesus itsekin sanoo (Joh. 3:8), niin silloin ei pidä myöskään olla sitä mieltä, ettei joku olisi voinut tulla elävään uskoon yksinäisyydessä, koska kukaan ei tiedä, millä tavalla Elävä sana on tähän ihmiseen istutettu. Joku mainitsi, että Erkki Antti olisi esimerkiksi kuullut Laestadiuksen saarnaamista (vuosia?) aiemmin. Sen jälkeen meni monta kirjaa, ennenkuin se oikea sattui kohalle, joka oikealla tavalla puhutteli häntä ja auttoi uskoon. Oliko se kirjan puhuttelu, joka vaikutti, vai Laestadiuksen saarna? Vai molemmat? Selvästi Jumala käytti ainakin kirjaa. Entä Ies-Pieti, joka tuli uskoon näyn seurauksena? Hänen taustoistaan ei ole tietoa. Entä jos jollekkin on katuevankelista joskus sanonut, että usko Jeesukseen, niin pelastut ja tämä ottaa sen todesta vasta viiden vuoden päästä, kun tulee ymmärtämään oman tilansa Jumalan edessä. Eikö sekin ole avaintenvallan käyttöä luvata, että jos uskot Jeesukseen, niin pelastut? Eikö se ole sama kuin sanoisi, että jos uskot Jeesuksen nimessä ja veressä syntisi anteeksi, niin pelastut? Tarvitseeko siihen vastata heti, ellei vielä ymmärrä? Eikö vastaus ole yksiselitteisesti, että ei meidän tarvitse rajata Pyhän Hengen mahdollisuuksia toimia, koska Jeesus ei meille kertonut sitä. Sensijaan meidän tulee julistaa Kristusta ja ne, jotka uskovat, pelastuvat.
Ja voi kysyä, että miksi Jumala halusi jättää tämän lestadiolaisen heräyksen juuret näin epäselviksi, että moni tuli uskoon yksinäisyydessä ja niin paljon on kyseenalaisia asioita? Varmaankin siksi, ettei alettaisi ajatella, että tämä voima olisi meistä, vaan pysyttäisiin nöyränä ja turvattaisiin yksin Kristukseen. Niin kuin Paavali sanoo: ”Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden. Sillä Jumala, joka sanoi: ”Loistakoon valkeus pimeydestä”, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.” (2. Kor. 4:5-7)
Uskallan siis Raamatun todistuksen pohjalta sanoa, että jos pyrimme kaikessa pitäytymään Kristukseen, niin emme kyllä jää myöskään vaille Pyhää Henkeä. Paavali sanoo myös tästä, että ”Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen. Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.” (Kol. 2:6-8).
Ja tietysti oppi voi olla oikea, mutta usko kuollutta. Usein nimittäin käy niin, että (riittävän) oikeaoppisessa kirkossa (esimerkkinä vaikkapa luterilainen kirkko) aletaan saarnata väärää Kristusta (joka sallii esim. syntielämän tai ei ole Jumala) tai ei evankeliumia lainkaan (Jeesus oli vain hyvä esimerkki ja opetti moraalia ja antoi hyviä vinkkejä). Silloin täytyy tehdä parannus, uskoa evankeliumi ja alkaa saarnata taas, niin kuin Raamattu opettaa. Silloin Jeesus tulee taas asumaan tällaisen seurakunnan keskuuteen Pyhän Henkensä kautta.
”Luther opettaa lukemattomissa kohdissa, että nimen omaan seurakunta synnyttää Jumalalle uusia lapsia evankeliumin kautta”
Eikö kaikesta edellämainitusta seuraa se, että nimenomaan seurakunta on se, joka synnyttää lapsia evankeliumilla? Eihän evankeliumia ja seurakuntaa voida mitenkään erottaa toisistaan. Paavali sanoo: ”Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Ef. 3:8-11). Ja siellä, missä on Kristus, siellä on seurakunta, oli sitten kyse vaikka yksistään Paavalista tai kymmenestä muusta, joiden sydämessä Kristus Pyhän Hengen kautta toimii. Ongelmiahan tässä tulee ainoastaan silloin, jos aletaan määrittelemään, että ihmisten täytyy tulla uskoon juuri näillä metodeilla ja näitä väyliä, jotka me määrittelemme ja siten päädymme siihen, ettemme anna ihmisten tulla seurakuntaan siksi, että heillä on vaikkapa vastaava kokemus, kuin kristillisyyden alun ihmisillä, jotka yksinäisyydessä tulivat elävään uskoon ja saivat Pyhän Hengen todistuksen. Jotakin kautta evankeliumi heillekin saatettiin tiedoksi nimenomaan seurakunnan toimesta. Oli se sitten kymmenen vuotta sitten kuullun katuevankelistan tai kirkkosaarnan, Raamatun, evankeliumitraktaatin tai evankelioivan (hartaus)kirjan muodossa, joka on jonkun Kristuksen seurakuntaan kuuluvan kirjoittama/saarnaama. Joka tapauksessa nämä aina johtavat ko. henkilöt seurakunnan yhteyteen. Sellainen, joka EI johda seurakunnan yhteyteen, ei ole Pyhästä Hengestä.
”Hmm. Mistä me tiedämme, että nimen omaan Juudaksen saarna paransi sairaita? Ja oliko Juudas ilman elävää uskoa alusta asti vai luopuiko hän uskostaan vasta vähän ennen pääsiäisen tapahtumia? Raamattu ei taida vastata kumpaankaan näistä kysymyksistä. (Ainakaan minä en muista sellaista kohtaa.)”
Uskoakseni Juudas olisi paljastunut aika nopeasti ellei homma ei onnistunutkaan, koska varmasti hän ainakin yritti parantaa sairaita, kun kerran Jeesus oli siihen vallan antanut. Se, oliko Juudas ilman elävää uskoa alusta asti, on taas toinen kysymys, jota en tiedä. Jeesus toki sanoo: ”Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.” (Joh. 15:3) ja varmaankin myös Juudas oli paikalla. Kaikki muut Jeesuksen lausunnot eivät toki ole yhtä imartelevia.
”Sen sijaan en tiedä kuin tuon yhden Joonan lainaaman kohdan (Fil. 1:15-18), josta voisi päätellä päinvastaista. (Kertokaa toki lisää, jos niitä löytyy.) Ja minusta sekään ei ole yksiselitteinen. Voihan Paavali olla yksinkertaisesti iloinen siitä, että Jeesuksesta ylipäätään puhutaan, jotta ihmiset rupeaisivat kyselemään hänestä lisää. Siihen maailmanaikaan Jeesus ei ollut ihan niin tunnettu henkilö kuin nykyään.”
Mielestäni paras Raamatunkohta tähän on Johanneksen evankeliumin ”hätänumero”: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä” (Joh. 1:12). Ja vastaavia lupauksia on Raamattu pullollaan, alusta loppuun. Tässä asetetaan kaksi ehtoa: (1) Tahtoo tulla Jeesuksen opetuslapseksi ja (2) uskoa Hänen nimeensä.
Kysymys siis kuuluu, että onko joku, joka on kymmenen vuotta Jumalaa ja rauhaa omalletunnolleen etsinyt, Raamattua lukenut ja rukoillut ja viimein päätynyt vaikkapa SLEY:n kokoukseen, kuullut siellä evankeliumia julistettavan ja ottanut sen vastaan ja saanut rauhan sielulleen, tahtonut ottaa Jeesusta vastaan ja tulla Hänen lapsekseen? Tai onko hän etsinyt Jumalaa, mutta sittenkin mennyt harhaan, koska hän onkin mennyt muualle, mutta ei ”meille”, vaikka Jumala lupaa, että jokainen, joka Häntä etsii, löytää hänet? Eikö juuri näihin lupauksiin palaudu jokainen niistä jakeista, jotka sanovat, että ”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu” tai ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä”? Pyhä Henki on se, joka todistaa ihmiselle, että hän on nyt Jumalan lapsi, niin Paavali opettaa Roomalaiskirjeen 8 luvussa, niin myös Jeesus itse opettaa sanoessaan, että Hän ei anna sellaista rauhaa, jonka maailma antaa, vaan Hän antaa oman rauhansa. Niin Pyhä Henki ainakin minulle on todistanut, koska minulla on ollut väärä rauha ennen todellista rauhaa. Taas tullaan siihen, että meidän ei tarvitse tietää sitä, missä ja miten Pyhä Henki vaikuttaa, vaan luottaa niihin lupauksiin, jotka meille on Raamatussa annettu. Kaikki muu on omaa järkeilyä ja viisastelua. Yksi niistä lupauksista on esimerkiksi se, että uskovilla on Pyhä Henki ja silloin uskova voi saarnata syntien anteeksiantamusta Kristuksesta ja luottaa siihen, että kun Kristuksesta saarnataan, niin silloin sana vaikuttaa. Silloin kun Jumalan sanaa oikein saarnataan, voidaan muutenkin luottaa siihen, että ”Herran sana ei tyhjänä palaa”.
Esimerkiksi tässä Jesajan kirjan kappaleessa on niin paljon lupauksia, että suorastaan puistattaa. Ja suurinosa koskee sitä, kuinka Jumala varmasti armahtaa sen, joka Herraa etsii ja katuen palaa Hänen tykönsä. Huomioitavana seikkana tässäkin on, että Kristus kirkastetaan. Myös sanotaan juuri se, että Jumalan ajatukset eivät ole meidän ajatuksiamme, joten luottakaamme Jumalaan:
Jesaja 55:
1 Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa.
2 Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä.
3 Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot.
4 Katso, hänet minä asetin kansoille todistajaksi, kansojen ruhtinaaksi ja käskijäksi.
5 Katso, sinä olet kutsuva pakanoita, joita sinä et tunne, ja pakanat, jotka eivät sinua tunne, rientävät sinun tykösi Herran, sinun Jumalasi, tähden, Israelin Pyhän tähden, sillä hän kirkastaa sinut.
6 Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.
7 Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.
8 Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
9 Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.
10 Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän,
11 niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.
12 Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä.
13 Orjantappurain sijaan on kasvava kypressejä, nokkosten sijaan on kasvava myrttipuita; ja se tulee Herran kunniaksi, iankaikkiseksi merkiksi, joka ei häviä.
TykkääTykkää
Laestadiuksen mukaan vaikuttaa selvältä, että papilla virassaan on päästön avaimet. Lisäksi hän puolustaa näkemystä, että ne ovat myös kaikilla uskovaisilla.
Ks. sivu 473
Click to access kaikkipostillat1.pdf
TykkääTykkää
Kirkon virka on Hengen virka, ja se on Kristuksen perustama. Siinä mielessä Henki ja virka ovat yhtä. Useimmilta täällä tuntuu olevan tämä epäselvää. Kristus valtuutti apostolinsa ja apostolit panivat kätensä heitä seuraavien päälle. Kirkon pyhiä sakramentteja hoitamaan valitiin piispoja ja kristittyjen lukumäärän ja Kirkon laajennuttua piispat valtuuttivat pappeja hoitamaan ja kaitsemaan laumaa. Tämä on apostolinen Pyhän Hengen virka on ollut Kirkossa alusta saakka, Kristuksen säätämyksestä.
Siellä, missä tästä järjestyksestä on luovuttu, on vallinut ja vallitsee erityisen suuri kirkollinen ja hengellinen sekasorto ja epäjärjestys.
TykkääTykkää
”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää, taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!” (Matt. 7:7-11)
Tuli vielä mieleeni siitä, että eikö Jumala vastaisi niille, jotka Häntä koko sydämestään etsivät? Eikö Jeesus tässä nimenomaan tämän laajemman kontekstin valossa sano, että jos kerran me, jotka olemme pahoja, osataan antaa lapsillemme ja lähimmäisillemme hyviä lahjoja, ni onko Jumala sitte semmonen petturi, että ei vastaa sille, joka Häntä koko sydämestään etsii? Ei Jumala ole sellainen, joka antaa kiven, jos joku pyytää Häneltä syötävää. Tässä joitakin Raamatunkohtia:
”Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.” (Sananl. 8:17)
””Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.” Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: ”Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?” Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.”” (Joh. 14:21-24)
”Ja hän sanoi heille: ”Jos jollakin teistä on ystävä ja hän menee hänen luoksensa yösydännä ja sanoo hänelle: ’Ystäväni, lainaa minulle kolme leipää, sillä eräs ystäväni on matkallaan tullut minun luokseni, eikä minulla ole, mitä panna hänen eteensä’; ja toinen sisältä vastaa ja sanoo: ’Älä minua vaivaa; ovi on jo suljettu, ja lapseni ovat minun kanssani vuoteessa; en minä voi nousta antamaan sinulle’ – minä sanon teille: vaikka hän ei nousekaan antamaan hänelle sentähden, että hän on hänen ystävänsä, nousee hän kuitenkin sentähden, että toinen ei hellitä, ja antaa hänelle niin paljon, kuin hän tarvitsee. Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen, taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!” (Luuk. 11:5-13)
Eikö tämä Luukkaan Evankeliumin kohtakin laajemmassa kontekstissaan kerro sen, että Jumala ei jätä ketään vastausta vaille, jos todella joku etsii Jumalaa?
”Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne.” (Jer. 29:13)
Entä Syyrofonikialainen nainen? Eikö Herra hänellekin vastannut viimein?:
Matt. 15:
21 Ja Jeesus lähti sieltä ja vetäytyi Tyyron ja Siidonin tienoille.
22 Ja katso, kanaanilainen vaimo tuli niiltä seuduilta ja huusi sanoen: ”Herra, Daavidin poika, armahda minua. Riivaaja vaivaa kauheasti minun tytärtäni.”
23 Mutta hän ei vastannut hänelle sanaakaan. Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja rukoilivat häntä sanoen: ”Päästä hänet menemään, sillä hän huutaa meidän jälkeemme”.
24 Hän vastasi ja sanoi: ”Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö”.
25 Mutta vaimo tuli ja kumarsi häntä ja sanoi: ”Herra, auta minua”.
26 Mutta hän vastasi ja sanoi: ”Ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille”.
27 Mutta vaimo sanoi: ”Niin, Herra; mutta syöväthän penikatkin niitä muruja, jotka heidän herrainsa pöydältä putoavat”.
28 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Oi vaimo, suuri on sinun uskosi, tapahtukoon sinulle, niinkuin tahdot”. Ja hänen tyttärensä oli siitä hetkestä terve.
Mark. 10:
46 Ja he tulivat Jerikoon. Ja kun hän vaelsi Jerikosta opetuslastensa ja suuren väkijoukon seuraamana, istui sokea kerjäläinen, Bartimeus, Timeuksen poika, tien vieressä.
47 Ja kun hän kuuli, että se oli Jeesus Nasaretilainen, rupesi hän huutamaan ja sanomaan: ”Jeesus, Daavidin poika, armahda minua”.
48 Ja monet nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan. Mutta hän huusi vielä enemmän: ”Daavidin poika, armahda minua”.
49 Silloin Jeesus seisahtui ja sanoi: ”Kutsukaa hänet tänne”. Ja he kutsuivat sokean, sanoen hänelle: ”Ole turvallisella mielellä, nouse; hän kutsuu sinua”.
50 Niin hän heitti vaippansa päältään, kavahti seisomaan ja tuli Jeesuksen tykö.
51 Ja Jeesus puhutteli häntä sanoen: ”Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?” Niin sokea sanoi hänelle: ”Rabbuuni, että saisin näköni jälleen”.
52 Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene, sinun uskosi on sinut pelastanut”. Ja kohta hän sai näkönsä ja seurasi häntä tiellä.
”Hän oli hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin, ja antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa. Hän näki selvästi näyssä, noin yhdeksännellä hetkellä päivästä, Jumalan enkelin, joka tuli sisään hänen tykönsä ja sanoi hänelle: ”Kornelius!” Tämä loi katseensa häneen ja sanoi peljästyneenä: ”Mikä on, Herra?” Enkeli sanoi hänelle: ”Sinun rukouksesi ja almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä. Niin lähetä nyt miehiä Joppeen noutamaan eräs Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan; hän majailee nahkuri Simonin luona, jonka talo on meren rannalla.”… Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: ”Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.” (Ap. t. 10:2-6, 34, 35)
Eikö siis Jumala palkitse ne, jotka Hänen lupaukseensa uskossa turvaavat, että joka etsii, niin se löytää?
”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.” (Hepr. 11:1-3, 6)
”Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu….” (Ap. t. 2:21)
Tulee mieleen pari valittua sanaa Jeesukselta:
”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän. En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä; Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan. Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala? Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne. Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?”” (Joh. 5:39-41, 43-47)
Oli pakko kirjottaa tästä vielä, koska tämä on itelle jotenki NIIN ilmeinen, ettei mikään asia Raamatussa. Samoten myös se, että jos Jumala lupaa jotakin, niin Hän on kykenevä sen toteuttamaan.
Ja sitten hiukan seurakuntaopista vielä:
Jos on rehellinen, ni joutuu historian ja nykyajankin valossa toteamaan, että kyllä niitä oikeita herätyksiä on ollut muuallakin kuin Lapissa. Mieleeni tulee, kun eräs erittäin ”vakavastiotettava” (puh)veli koko Suomen mittakaavassa totesi jossain keskusteluillassa tms., että 1054, kun Katolinen ja Ortodoksinen kirkko hajosi, elävää uskoa jäi molempiin kirkkoihin. Taas tullaan siihen, että miten tämä voi olla mahdollista, jos opin on oltava täysin sama?!
Ja niinkun aiemmin sanoin, en ite tykkää siitä, että kristikunta on hajallaan, mutta en myöskään tykkää siitä, että ei voida rehellisesti myöntää selviä tosiasioita eikä edes sitä hyvää, mikä monissa muissakin liikkeissä on. Uskon ydinkohdat on kuitenkin kaikilla aivan samat. Ja tuossa esimerkiksi kirkkoisä Ignatiuksen (v. 35-107), joka on apostolinen isä niinkuin vuosiluvuistakin käy ilmi, kirjeet lukaisin läpi eilen muistin virkistykseksi, niin kyllä siellä piispanvirkaa pidetään yhtä korkealla kuin sitä pidetään nykyään Ortodoksisessa ja Katolisessa kirkossa. Mitään ei tehdä ilman piispaa, jos tehdään niin se on syntiä ja semmosella on omatunto hoitamatta ja se kieltää Kristuksen, koska ei ole alamainen Jumalan asettamalle johtajalle, tämän tyyppistä puhetta. Tosin mitään virkajatkumoa ei mainita ja sellainen kuva tulee, että piispan luvalla kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa, eli että ei ole mitään virkaan sidottua Pyhän Hengen voitelua, enemmänkin että se on Jumalan säätämä järjestys. Kysymys näyttää olevan kuitenkin enemmän seurakuntajärjestyksestä ja seurakunan yhtenäisyydestä, kuin voitelusta tai siitä, että juuri tällainen järjestys on välttämätön. Näin Ignatius kirjoittaa Smyrnalaisille:
”See that ye all follow the bishop, even as Jesus Christ does the Father, and the presbytery as ye would the apostles; and reverence the deacons, as being the institution of God. Let no man do anything connected with the Church without the bishop. Let that be deemed a proper Eucharist, which is[administered] either by the bishop, or by one to whom he has entrusted it. Wherever the bishop shall appear, there let the multitude[of the people] also be; even as, wherever Jesus Christ is, there is the Catholic Church. It is not lawful without the bishop either to baptize or to celebrate a love-feast; but whatsoever he shall approve of, that is also pleasing to God, so that everything that is done may be secure and valid.” ja
”He who honours the bishop has been honoured by God; he who does anything without the knowledge of the bishop, does[in reality] serve the devil.”
Ignatius Efesolaisille:
”But inasmuch as love suffers me not to be silent in regard to you, I have therefore taken upon me first to exhort you that ye would all run together in accordance with the will of God. For even Jesus Christ, our inseparable life, is the[manifested] will of the Father; as also bishops, settled everywhere to the utmost bounds[of the earth], are so by the will of Jesus Christ.” (huomaa viittaus siihen, että piispanvirka on ilmeisesti ollut universaali jo tuolloin ja Jeesuksen Kristuksen tahto)
”Now the more any one sees the bishop keeping silence, the more ought he to revere him. For we ought to receive every one whom the Master of the house sends to be over His household, as we would do Him that sent him. It is manifest, therefore, that we should look upon the bishop even as we would upon the Lord Himself. And indeed Onesimus himself greatly commends your good order in God, that ye all live according to the truth, and that no sect has any dwelling-place among you. Nor, indeed, do ye hearken to any one rather than to Jesus Christ speaking in truth.”
Nämä halusin tuoda tähän siksi, että ymmärrettäisiin se, että ei me mitään alkuseurakuntaa kyllä edusteta vl-liikkeessä, vaikka ei kyllä Katolinen ja Ortodoksinen kirkkokaan täysin edusta tuota, mistä Ignatius puhuu, mutta kyllä ne lähempänä ovat. Ja että saataisiin hiukan perspektiiviä keskusteluun, koska totuuden nimissä on tietysti hyvä tuoda näitä näkökulmia, kun totuuteen pyritään, nämä on kuitenkin ensikäden matskua alkuseurakunnan seurakuntajärjestyksestä. Toinen huomionarvoinen korostus kuitenkin Ignatiuksella on juuri se, että Kristus on kaiken keskiö kuitenkin ja kaikki tehdään Kristukselle ja niinkun tuossa viimeisessä lainauksessakin sanotaan, että ainoastaan Kristukselle tulee kuitenkin olla kuuliainen. Ei siis Ignatiuskaan tietysti ollut sitä mieltä, että piispa voisi opettaa mitä tahansa harhaa ja silti hänelle pitäisi olla kuuliainen.
Alkuseurakunnan aikana, niinkun jo apostolienkin kirjeistä huomataan, alkoi tulla paljon sellaisia harhaopettajia, jotka käytännössä kielsivät Kristuksen sanomalla vaikkapa, että Hän ei todellisesti kuollut ristillä tai ettei Hän ollut Jumala ja luulen, että tämä tiukka seurakuntaoppi kehittyi siitä, kun säikähettiin, että nyt koko seurakunta menee harhaan. Tai ei tiukassa seurakuntaopissa mitään pahaa välttämättä, mutta vääränlaista korostusta tarkoitan, ja tuo Ignatiuksen piispanviran ylistys menee ehkä vähän yli hilseen kyllä välillä ja siinä on just vaarana vääränlainen piispan ja yhtenäisyyden korottaminen Kristuksen kustannuksella. Ja niinkun sanottua, seurakunnan yhtenäisyys on Jumalan tahto, mutta en usko, että seurakunnan yhtenäisyyskään on Jumalan tahto, jos se tapahtuu Evankeliumin kustannuksella. Kuitenkin Raamattu selvästi kertoo, että Jumala ymmärtää erilaisia tilanteita ja lähtökohtia, joista ihmiset tulee. Minusta semmonen on järkevä kanta, mikä vanhoilla kirkoilla on, vaikkapa Katolisella, että Katolisessa kirkossa on Kristuksen opin täyteys, mutta muuallakin voi olla riittävästi totuutta Kristuksesta, että pelastuu kuitenkin.
TykkääTykkää
En ole ortodoksi, enkä ole muistaakseni koskaan käyttänyt tätä nimimerkkiä millään muulla palstalla. En ole myöskään ainakaan vielä katolilainen. Rehellisesti sanottuna n ole varma, onko koko kristinusko eds totta. Mutta minusta vaikuttaisi kuitenkin siltä, että katolinen kirkko on kristillisistä kirkoista vakuuttavin.
Matt. 16:15-20 ””Entä te?” kysyi Jeesus. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.”
Jeesus sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” Sitten hän kielsi opetuslapsiaan kertomasta kenellekään, että hän oli Messias.”
En ymmärrä, miten tämän voi tulkita mitenkään muuten, kuin että Pietari on tuo kallio. Tuossa asiayhteydessä mihinkään muuhun ei viitata sanalla kallio, ja muutenkin Pietarille myönnetään siinä valtuuksia. ”Tätä ei sinulle ilmoittanut…” Sana tämä ei edes esiinny alkutekstissä tuossa kohdassa.
Ap.teot 1:20-22 ”Jo Psalmien kirjassa sanotaan: ’Jääköön hänen asuinsijansa autioksi, älköön siinä kukaan asuko’, ja: ’Ottakoon toinen hänen kaitsijantehtävänsä.’ Siispä on nyt valittava yksi niistä miehistä, jotka ovat kulkeneet kanssamme koko sen ajan, jolloin Herra Jeesus eli ja vaikutti meidän keskuudessamme, siitä alkaen, kun Johannes hänet kastoi, aina siihen päivään, jona hänet otettiin luotamme taivaaseen. Yksi heistä olkoon hänen ylösnousemuksensa todistajana yhdessä meidän kanssamme.””
Jos Jeesus itse loi apostolinviran, jos Kristuksen kirkossa on kerran semmoinen virka, eikö tämä tarkoita nimenomaan että Kristuksen kirkko on ajallinen organisaatio eikä näkymätön tosiuskovien yhteisö.
Joh. 4:13-13 ”Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, 14 mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.””
Joh. 7:37-39 ”Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.”
Alkutekstin mukaan Jeesus puhuu tulevista tapahtumista. ”Siitä vedestä, jota minä annan (futuuri), tulee (futuuri) hänessä…” Miten tuo nyt pitäisi tulkita? Mielestäni on selvää, että tuo ”hänen sisimmästään kumpuavat (futuuri) elävän veden virrat” viittaa Helluntaihin.
1.Piet. 2:9 ”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.”
Pappeus tuossa yhteydessä ei tarkoita samaa kuin apostolin tai seurakunnankaitsijan virka. Pappeus raamatussa liittyy ymmärtääkseni uhrimenoihin, eikä apostoleista tai seurakunnankaitsijoista tietääkseni kertaakaan käytetä Raamatussa nimitystä ”pappi”. Alkutekstissä ei sanota ”määrätty”, vaan ”jotta voisitte”. Mutta selvää on, että kaikki kristityt voivat kertoa muille Jeesuksesta.
TykkääTykkää
”En ole ortodoksi, enkä ole muistaakseni koskaan käyttänyt tätä nimimerkkiä millään muulla palstalla”
Okei, olettamukseni oli silloin väärä. Pahoittelut siitä.
”Matt. 16:15-20 ””Entä te?” kysyi Jeesus. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.”
Jeesus sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” Sitten hän kielsi opetuslapsiaan kertomasta kenellekään, että hän oli Messias.””
Tämän samanhan Jeesus sanoo myös muille opetuslapsilleen (”minkä sidotte maan päällä jne…”), joten ei Pietari siinä mielessä mitään erioikeuksia saanut. Erona tietysti se, että pelkästään Pietarille Jeesus myös sanoo, että kaitse/ruoki minun lampaitani/karitsoitani.
Mitä tulee tuohon ”Ap.teot 1:20-22” -kohtaan, niin siitähän juuri käy ilmi, että kaitsijanvirka oli kahdelletoista apostolille yhteinen.
”Jos Jeesus itse loi apostolinviran, jos Kristuksen kirkossa on kerran semmoinen virka, eikö tämä tarkoita nimenomaan että Kristuksen kirkko on ajallinen organisaatio eikä näkymätön tosiuskovien yhteisö.”
Seurakunta/Kirkko organisaationa on kyllä näkyvä yhteisö, mutta ellei ihmisellä ole Pyhää Henkeä sydämessään, ei hän pääse sisälle Jumalan valtakuntaan: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt.” (Joh. 3:3, 6-8), ”eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on’, tahi: ’Tuolla’; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä” (Luuk. 17:21), ”Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.” (Room. 2:28, 29), ”sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.” (Room. 14:17).
Tämä ei tietysti sulje pois sitä, etteikö Kirkossa (organisaationa) voisi olla virkoja, päinvastoin, koska kyllähän virkoja on uudessa testamentissa, mutta kyllä em. mielestäni kertoo sen, minkä jo useat Jeesuksen vertaukset kertovat, että eivät kaikki ne, jotka ovat osa seurakuntaa/kirkkoa, ole Kristuksessa, siis osa todellista näkymätöntä Kristuksen seurakuntaa, vaan ne, joissa Jumalan valtakunta on sisällisesti läsnä ja jotka tekevät Jumalan tahdon. Voidaan siis myös tehdä sellainen tulkinta, että Kristus on tämän todellisen, näkymättömän seurakuntansa/Kirkkonsa kanssa maailman loppuun asti, eikä sitä tuonelan portit voita. Koska tuonelan portithan kyllä voittavat jokaisen organisaation ja jokaisen ihmisen, joka ei ole henkilökohtaisella tasolla Jumalan valtakunnasta osallinen. ”Hades”, siis tuonela, eli ”ensimmäinen kuolema”, josta jokainen on osallinen, ei tule kuitenkaan voittamaan lopullisesti niitä, jotka ovat Kristuksessa, koska heitä ei koske toinen kuolema, joka on helvetti (ja joka ensimmäisestä kuolemasta välttämättä seuraa ilman Kristusta), vaan heille annetaan uusi, kirkastettu ruumis ja näin heidät pelastetaan ensimmäisestä kuolemasta.
Paavali tosin sanoo, että koko luomakunta tulee vapautetuksi: ”Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle-ei omasta tahdostaan, vaan alistajan-kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.” (Room. 8:20-23). Mutta en usko, että sillä tarkoitetaan taloja ja autoja ja kirkkorakennuksia, virkoja tai kirkkolaitoksia sinänsä, koska samalla tavalla, kuin ”… kaikki me muutumme yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu”” (1. Kor. 15:51-54), niin samalla tavalla Jumala luo myös luomakunnasta katoamattoman, jossa sitten Jumalan lapset saavat iloita ja palvoa Jumalaa ikuisesti: ”Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu” (Jes. 65:17). Kirkkolaitos siis kyllä tulee katoamaan ja näinollen tuonelan portit tulevat voittamaan sen aivan niin kuin Paavali asian sanoo: ”Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.” (1. Kor. 15:50)
Eli siis: Taas palataan siihen, että virat on hyvä olla, että seurakunnassa pysyy järjestys, aivan niin kuin Paavali asiasta opettaa. Sen lisäksi viroilla voi (ehkä) olla jonkinlainen Pyhän Hengen ”voitelukin”, niin kuin ilmeisesti apostoleilla oli, joten Jumala voi myös näiden virkojen kautta todellisesti toimia. Kuitenkaan virat eivät pelasta ketään, elleivät ne hoida niitä tehtäviä, joita hoitamaan ne on asetettu, uskollisena Jumalalle, koska tuonelan portit kyllä voittavat virat. Siksi mielestäni ei pidä tuijottaa liikaa virkoihin tai henkilöihin, vaan aina siihen, mitä tehdään, mitä saarnataan, miten toimitaan, mikä on hedelmä, koska Hedelmistään puu tunnetaan (Matt. 7:16). Ja silloin kuin virkoja toimitetaan oikein Jumalan mielen mukaan, niin Jumala on luvannut siunata sen työn.
Se, onko joku kirkko Kristuksen asialla, riippuu siis mielestäni siitä, palveleeko se uskollisesti Kristusta. Ristiretket eivät esimerkiksi ole olleet Kristuksen kirkon toimia, vaan perkeleen pettämän ”kirkon” teko, joka ei ensinkään ollut Kristuksen asialla. Jos Katolinen kirkko taas opettaa (riittävän) oikein Jumalan sanaa, niin silloin sitä voidaan pitää Kristuksen kirkkona noin yleisestiottaen, samaistamatta kuitenkaan kirkkolaitosta Jumalan valtakuntaan, koska Kirkko sanan varsinaisessa merkityksessä ei mielestäni ole sama kuin ajallinen organisaatio, vaikka tosiuskovat ovatkin ajallisten organisaatioiden, ”kirkkojen” sisällä.
Em. syistä myöskin seurakunnan/kirkon (organisaation) ja Jumalan valtakunnan samaistaminen on virhe, josta seuraa juurikin se, että seurakunta nousee Kristukseksi.
Järkevintä on siis mielestäni ajatella niin, että siellä, missä Sanaa oikein saarnataan ja sakramentit toimitetaan, on Kristuksen kirkko ja Pyhä Henki. Eikä niin, että siellä, missä on Pyhä Henki tai oikeat virat, on Kristuksen kirkko, koska Pyhää Henkeä ei voida nähdä ja ”oikeat” virat eivät selvästikkään takaa Kristuksen mielenmukaista opetusta. Näin myös itseasiassa tullaan siihen, että Sanan virka ja Hengen virka ovat erottamattomat, niinkuin Olof Tallius aiemmin taisi mainita.
TykkääTykkää
xyz: ”Pappeus tuossa yhteydessä ei tarkoita samaa kuin apostolin tai seurakunnankaitsijan virka. ”
En minä sitä tarkoittanutkaan. Ymmärrän sen tarkoittavan yleistä pappeutta, joka koskee kaikkia kristittyjä.
Quo Vadis tiivisti asian hyvin tämän postauksen kommentissa. Suora lainaus sieltä:
————————–
Muutamia ajatuksia erityisesti pappeudesta:
Käsittääkseni luterilaisuudessa on tehty selkeä ero Vanhan Testamentin uhripappeuden ja Kristuksen asettaman saarnaviran välille. Uusi Testamentti käyttää pappi-sanaa yhteisnimityksenä kaikista Kristuksen seuraajista vrt. “Pyhän Hengen pappeus” ja kuninkaallinen papisto (1. Piet. 2:9); “ 9) Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. 10) Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut.” Näin ollen saarna sovituksesta ja valta saarnata syntejä anteeksi kuuluu kaikille Kristuksen seuraajille, Jumalan kansalle, eikä ainoastaan tehtävään erikseen vihityille papeille ja piispoille.
Uudessa testamentissa siis puhutaan apostoleista, vanhimmista, piispoista ja diakoneista. Ainoa oikea ja ylimmäinen pappi on kuitenkin Kristus, joka uhrasi itsensä koko ihmiskunnan syntien puolesta, kun taas VT:n uhripappi toimitti Jumalalle lepytys- ja sovitusuhreja itsensä ja kansan syntien puolesta. Tässä on siis se selkeä ero. (Hepr. 7:26-28): “ 26) Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsimme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korotettu taivaita korkeammalle. 27) Toisin kuin muiden ylipappien, hänen ei tarvitse päivittäin uhrata ensin omien syntiensä ja sitten kansan syntien sovittamiseksi. Hän on antanut kertakaikkisen uhrin uhratessaan itsensä. 28) Laki tekee ylipappeja ihmisistä, jotka ovat heikkoja, mutta lakia myöhemmin vannottu vala nostaa ylipapiksi Jumalan Pojan, joka on saavuttanut ikuisen täydellisyyden.”
Jumalalle ei siis tarvitse tuoda enää mitään uhria, vaan Jumala itse palvelee meitä antamalla meille täydellisen Kristuksen ristinuhrin, joka konkretisoituu ehtoollisen leivässä ja viinissä. Pappi toimii Kristuksen palvelijana ja puolesta tarjotessaan seurakunnalle Kristuksen uhriaterian.
TykkääTykkää
Vielä:
Toivon, minne etsintäsi sinut sitten viekin, että tulisit tuntemaan Kristuksen omana Vapahtajanasi ja rukoilen puolestasi, koska rituaalit ilman Kristusta ovat vain uskonto ilman voimaa, uskonto ilman todellista Jumalan tuntemista. Ja moni pettyy, kun he uskovat valheen, että ”rukoile tämä rukous, niin pelastut” tai tee sitä ja tätä ja sitten kun he tekevät, eikä mitään tapahdu. Ei ongelma välttämättä ole siinä, etteikö Jumala voi vastata rukouksen tai rituaalin kautta, ongelma on siinä, että luotetaan rituaaliin sinänsä, eikä pitäydytä Kristuksessa, joka näiden(kin) rituaalien kautta välittää armoa. Sama kävi minullekkin synninpäästön kanssa, johon uskoin melkein taikatemppuna. Jumala kuitenkin lupaa vastata ennen pitkää niille, jotka Häntä etsivät ja avuksi huutavat, ja se tarkoittaa sitä, että Hän vastaa todellisella tavalla, josta ymmärrät, että nyt olet tullut Jumalan tuntemaan. Se kannattaa myös muistaa, että Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, että on uskottava Jumalaan, jotta voi tulla Hänen luokseen.
Mutta selvästi olet perehtynyt paljon ja tarkasti asioihin ja se on positiivinen juttu, jatka samaan malliin ja rukoile Jumalaa, että Hän johdattaisi sinut sinne, minne Hänen tahtonsa on.
TykkääTykkää
Tosin, ollakseni rehellinen, olen myös itse pohtinut jompaankumpaan vanhaan kirkkoon liittymistä siitä syystä, että en pidä tätä protestanttien jatkuvaa kristikunnan hajoittamistakaan järkevänä (itse olen jopa potenut tuskaa siitä sydämessäni) Evankeliumin uskottavuuden kannalta, koska myös Jeesus oli siitä asiasta huolissaan ja se käy ilmi Hänen rukouksestaan, jossa Hän sanoo: ”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh. 17:20, 21).
Ja on se tietysti totta, että jos Kristuksen sanat Pietarille, että tuonelan portit ei Kirkkoa voita, tarkoittaa nimenomaan laitoskirkkoa ja sen julistamaa elävää sanaa Kristuksesta (koska pelkkää organisaatiota ne eivät voi tarkoittaa), niin silloin on johdonmukaista liittyä Katoliseen tai Ortodoksiseen kirkkoon, koska silloin se tarkoittaisi sitä, että siellä tulee aina olemaan elävä Evankeliumi ja siitä Kristus itse pitää huolen. En kuitenkaan ole (ainakaan vielä) tullut vakuuttuneeksi siitä, että Kristus puhuu juuri laitoskirkosta, koska Hän tekee niin selväksi sen, että on pysyttävä Hänessä, koska ilman sitä ei voi mitään tehdä, eikä pelastuakaan.
TykkääTykkää
Varjostavatko paavi ja Maria Kristusta roomalaiskatolisessa kirkossa?
TykkääTykkää
No eivät ne ainakaan joka saarnassa ole mukana toisinkuin seurakunta meillä. Mikä vain voi tulla kompastukseksi evankeliumille, vaikka oppi neitseestäsyntymisestä, jos sitä aletaan korostamaan väärällä tavalla.
TykkääTykkää
Joonan ratkaisu on ymmärrettävä ja suoraselkäinen ja kunnioitan sitä. Varmasti taustalla on ihan aiheellisesti myös pitkä pohdinta siitä, mikä on oikein tässä tilanteessa. Kysymys ei nimittäin ole ollenkaan yksiselitteinen.
Asia on kipeä ja olen sillä paljon päätäni ja sydäntäni vaivannut. Onko oikein toimia palvelutehtävässä, jos ei Jumalan sanan valossa riitä rohkeus esimerkiksi opettamaan varmana tietona, että vain tässä laumassa kuullun vain äänellisen synninpäästön kautta ja vain tämän lauman yhteydessä eläen vie tie taivaaseen?
Monet opilliset painotukset ja tietynlaisten korjausliikkeiden tarve on ollut vuosia keskustelussa – ystävien kesken, netissä jne. Sitä helposti asettaa itsensäkin liian isoihin saappaisiin. Jokaisesta ei yksinkertaisesti ole Paavaliksi tai Lutheriksi, vaikka sellaiselle nyt tarvetta voisi ollakin koko herätysliikettä ajatellen. On hyvin raskasta kokea samaan aikaan sekä velvollisuutta olla ”paimenena” isoissa asioissa että ahdistavat sananvapauden rajat. Kriitikot helposti korostavat sitäkin lievästi syyttävään sävyyn, että ”eivät uskalla” sanoa asioita niin kuin ne ovat.
Sitten on se toinen puoli. Ajattelen, että puhujan tehtävään kutsuttaessa ensisijaisesti annetaan tehtäväksi kulloisessakin palvelutilanteessa pitää esillä Jumalan hyvyyttä ja näin ruokkia kuulijoita. Eli tehtävä on nimenomaan kutsua uskoon ja syventää kunkin kuulijan henkilökohtaista suhdetta Kristukseen. Tässä näkökulmassa vähemmän keskeistä on nähdä itsensä opin vartijana / pedagogina isoissa linjoissa ja koko herätysliikkeen oikeaoppisuutta ajatellen. Keskeisempää on ruokkia kuulijoita juuri käsillä olevassa tilanteessa. Tähän ajatukseen syventymisen voi kokea vapauttavana.
Ajattelen, että penkissä voi aina istua ainakin yksi nälkäinen sanankuulija, joka kaipaa katsella uskon silmillä Kristuksen kasvoja. Mitä siinä voi puhujalla, jolla on vain vajavaiset sanat, olla annettavaa tällaiseen kaipaukseen? Ensinnäkin Jumalan sana ja sen selitys jo sellaisenaan koskettaa siten kuten Pyhä Henki tarkoittaa. Ajattelen lisäksi niin, että tehtävään valmistautuessa pitää rukouksen mielellä tutkia käsillä olevaa Jumalan sanan paikkaa ja miettiä, mitä juuri tämä teksti kertoo minulle Jumalan hyvyydestä ja Kristuksen rakkaudesta. Sitten selitetään teksti (ei minä-muodossa mutta) niin, että em. tutkimisen valossa tulee mahdollisimman selväksi, miten tekstissä Jumala lähestyy ihmistä ja haluaa pitää omanaan.
Edellä on kuvailtu, miten yleistä on tiukan eksklusiivisen srk-opin epäily tai kannanotot että seurakuntaa pidettäisiin liiaksi esillä. En ole yhtään vakuuttunut, olisiko hyvä, jos kaikki esimerkiksi seurakuntaoppiin näin suhtautuvat papit ja muut puhujat luopuisivat sananpalvelijan tehtävästä liikkeessä.
Opillisten painotusten korjaamiselle olisi joka tapauksessa ilmeinen tarve. Miten se tapahtuu? Nyt ollaan kehässä, jossa mikä vain seurakuntaopin kritiikki ottaa sanomalta ja sanojalta terän poissa, koska väärinhän se on sanottu. Olen samaa mieltä kuin edellä on tullut esille, että muutoksen pitäisi lähteä ruohonjuuritasolta. Se ei vain vaikuta todennäköiseltä, koska passiivisuus uskonasioissa on niin yleistä. Joona vertasi aikaa Brežnevin aikaan. Tarvitsemme glasnostia!
TykkääTykkää
Vielä keinovalikoimaan lisäisin ruohonjuuritason ja vastuunkantajien aktivoitumisen lisäksi kristillisyytemme historian tuntemisen ja tunnustamisen. Mennään vanhojen lampaiden askelissa, kuten joku edellä totesi. Keskeistä on herääminen, parannus ja Taivaallisen Vanhimman henkilökohtainen tunteminen. Rajanveto käytiin sielun sisäisen tilan perusteella eikä akselilla me-maailma. Nykyistä organisaatiomuotoista seurakuntaelämää ei vaikeuksitta voi yhdistää siihen herätykseen ja myöhemmin herätysliikkeeseen, joka syntyi Pyhän Hengen myrskytuulista 150 vuotta sitten.
Historiankirjoittajat ovat tässä paljon vartijoina enkä tarkoita tällä sitä, että historiankirjoitus tulisi mutkitella vastaamaan nykyisin vallitsevia kantoja.
TykkääTykkää
Tähän väliin yksi huono vitsi: Evankelisluterilaisen kirkon uusin herätysliike on nimeltään Joroosanalaisuus. Tuon piti olla siis vitsi ja vieläpä huono sellainen.
Mitä olen tutustunut tähän blogikokonaisuuteen, se on kehittynyt nyt eräänlaiseen kulminaatiopisteeseen. Joona on tehnyt merkittävän ratkaisun suhteessaan vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Roosan aktivisuus kirjoittajana ainakin omalla nimellään on hiipunut olemattomiin.
Jaakko Tölli aikaisemmin osuvasti kirjotti (toki tarkoittaen yksityiskohtia): ”Joonan kanssa on vaikea olla erimieltä”. Kyllähän tässä blogissa Joona tarjoaa loistavan alustan käydä sitä keskustelua juuri niistä hänen moneen kertaan ja viimeisen päälle rakentavasti esille ottamistaan kipukohdista. Nyt ne kipukohdat on ainakin avoimen selvästi ilmaistu ja monipuolisesti argumentoitu. Aika näyttää, mihin suuntaan keskustelu kehkeytyy, jos ylipäätään aitoa dialogia syntyy.
Meille nimimerkin takaa naputtaville en paljon arvoa anna. Nimimerkki ei ole kukaan eikä mikään, se ei ota mitään vastuuta mistään. Nimetön on persoonaton ja persoonaton mielipide ei ole totta. Nimimerkkikirjoittajana minä olen (jota ei siis ole) vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen. Sama koskee kaikkia muitakin teitä käsittämättömiä merkkijonoja.
Vaikka tein ”itseni tyhjäksi”, silti rukoilen vomia ja oikeamielistä sydäntä erityisesti sinulle Joona, lähellä sinua.
TykkääTykkää
”Meille nimimerkin takaa naputtaville en paljon arvoa anna. Nimimerkki ei ole kukaan eikä mikään, se ei ota mitään vastuuta mistään.”
Hahahha, kiitos tästä ”rohkaisusta” :D! Vaikka hyvä se on toki meidän nimierkkien takaa huutelevienkin oppia nöyryyttä hiukan 😉
TykkääTykkää
Arnoldille muutama huomio. Ensinnäkin konteksti, jossa Jaakko Tölli kirjoitti lainaamasi lauseen (”Joonan kanssa on vaikea olla erimieltä”), selittää, mitä Jaakko lauseella tarkoittaa. Uskallan väittää, ettei hän tarkoita, että Joonan kanssa olisi vaikea olla erimieltä yleisesti tai hänen persoonansa takia. Useiden vuosien tuntemisen perusteella uskallan sanoa, että Joonan kanssa voi olla erimieltä eikä se ole edes kovin vaikeaa 😉 Tosin, oletko huomannut, että Joona, toisin kuin sinä edellä olevassa kommentissasi, perustelee väitteensä. Siksi joistakin asioista ei oikeastaan voi olla erimieltä hänen kanssaan – parempia argumentteja kun on toisinaan vaikeaa löytää.
Mitä tulee nimimerkkien takaa keskusteluun: mikäli keskustelu on asiakeskeistä ja toisia kunnioittavaa, on tärkeämpää, että keskustelua käydään kuin ettei sitä käytäisi.
Lisäksi omasta epäaktiivisuudestani todettakoon, että olen äitiyslomalla ja siksi kirjoittaminen ja kommentoiminen on ollut toistaiseksi tauolla. Taustalla ei siis ole mitään sen dramaattisempaa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Roosa täsmennyksistä; Olemme tismalleen samaa mieltä tuosta ”vaikeudesta olla Joonan kanssa eri mieltä”.
Onnea ja Jumalan siunausta uudesta ainutkertaisesta elämästä, jota olette lahjaksi perheeseenne saaneet.
TykkääTykkää
Tässä vielä kaunis laulu ennenkuin menen yölevolle :):
TykkääTykkää
Mitähän tämä nimimerkki Jupe oikein mahtaa näillä pitkillä kirjoituksillaan tarkoittaa kun eihän niitä kukaan lue ja kun eihän niissä ole päätä eikä häntää, ainakun lukee jupe niin hyppään yli
TykkääTykkää
Sinulle nimetön 7.12. klo 8.31: Nimmerkki Jupe kirjoittaa paljon asiaa, erittäin terävää ja taitavaa Jumalan sanan selitystä ja tulkintaa. Ymmärtänet, että heittosi ”eihän niitä kukaan lue” ei pidä ollenkaan paikkaansa.
Sitä en käsitä että miksi tämä rakas ystävämme nimimerkki Jupe rimpuilee mukana tässä vl-liikkeessä. Hänen kommenteistaan voi saada hyvin helposti vl-herätysliikkeestä sellaisen käsityksen, että se on koko Kristinuskon pahimpia mätäpaiseita.
TykkääTykkää
Jahas, itse Suomi24 vakiotrolli taisi piipahtaa käymään. Tervetuloa, luehan tarkasti niin osaat sitten Pihtiputaan mummollekkin selittää! Tämä nimetön on siis Suomi24 palstallakin selvästi (kokopäivätyökseen) toimiva trolli, joka ”on huolissaan” siitä, ettei ”Pihtiputaan mummo” ja ”työtön/kouluttamaton rakennusaputyömieskään” ymmärrä näin monimutkaisia kommentteja, tai jos ”pihtiputaan mummo” sattuu Helsingin -loman aikan poikkeamaan Helsingin rylle, niin ei ymmärrä niitä monimutkaisia Joonan saarnoja. Joten ei kannata välittää hänestä, tuskin on itse edes vl tai mikään kristitty, sen verran ala-arvoista (jopa pervoilua) on juttu välillä.
”Sitä en käsitä että miksi tämä rakas ystävämme nimimerkki Jupe rimpuilee mukana tässä vl-liikkeessä.”
Hyvä kysymys. Vastaus on: siksi, että saisi jotain muutosta siihen, kun iso joukko ihmisiä luulee olevansa pelastuksesta osallisia, vaikka eivät todellisuudessa ole. Vaikka on totta, että ei se kaukana ole, ettenkö olisi jo lähtenytkin, enkä voi väittää ettenkö olisi sitä suunnitellut. Ja kyllä, välillä ihmettelen itsekin miksi olen vielä mukana. Ainakin osasyynä voisin sanoa sen, että ilmeisesti jotain heräystä on käynnissä. Toivossa on siis hyvä elää ainakin vielä jonkin aikaa :D.
”Hänen kommenteistaan voi saada hyvin helposti vl-herätysliikkeestä sellaisen käsityksen, että se on koko Kristinuskon pahimpia mätäpaiseita.”
Vl-liikkeen eksklusiivinen seurakuntaoppi, joka vääristää evankeliumin ja pelastuksen lähinnä siihen, että kuuluu porukkaan, itseasiassa on erittäin iso mätäpaise, eikait sitä kannata kierrellä. Ja jos on itsekin tästä mätäpaiseesta osallinen jollain tavalla, niin kyllähän sitä yrittää puhkaista kaikin keinoin. Esimerkiksi nykyinen Paavi on myöntänyt sen tosiasian, että ihmiset siirtyvät Katolisesta kirkosta protestanttisiin kirkkoihin siksi, koska he tulevat protestanttien vaikutuksesta tuntemaan Kristuksen, mitä he eivät Katolisessa kirkossa tulleet tuntemaan. Ja näin tosiaan monien uskoontulotodistusten perusteella on. Ja näyttää siltä, että tämä Paavi on alkanut tekemään asioille jotain.
Mistähän vl-liikkeelle saataisiin ”Paavi” tai edes johto, joka alkaisi tekemään näille asioille jotain, kun kerran Katolinen kirkkokin, tietysti hiukan hitaasti, mutta kuitenkin, alkaa heräämään todellisuuteen?
TykkääTykkää
Mutta sen, ettei nyt enää, Kristuksen hallitessa, todellisuudessa ole olemassa mitään syntiä, kuolemaa eikä kirousta, me myös joka päivä tunnustamme apostolisessa uskontunnustuksessa sanoessamme: ”Minä uskon pyhän seurakunnan”. Sehän on suorastaan samaa kuin sanoisimme: Minä uskon, että seurakunnassa ei ole mitään syntiä eikä mitään kuolemaa. Kun ne, jotka uskovat Kristukseen, eivät ole syntisiä, eivät he ole kuolemaankaan vikapäitä, vaan ovat peräti pyhiä ja vanhurskaita, synnin ja kuoleman herroja ja iankaikkisesti eläviä. Tämän käsittää tosin ainoastaan usko: sillä me sanomme: ”Minä uskon pyhän seurakunnan”. Jos taas kysyt neuvoa järjeltäsi ja silmiltäsi, arvostelet asiaa aivan toisin; huomaathan sinä jumalisissa paljon sellaista, joka sinua loukkaa: huomaat heidän silloin tällöin lankeavan, tekevän syntiä, olevan heikkoja uskossa sekä vihan, kateuden ja muitten pahojen taipumusten kiusaamia, ja siis: ”Seurakunta ei ole pyhä”. Mutta minä en suostu tähän päätelmään. Jos tarkastelen joko lähimmäisen persoonaa tai omaani, se koskaan ei pääse pyhäksi; mutta jos tarkastelen Kristusta, seurakunnan sovittajaa ja puhdistajaa, on se kauttaaltaan pyhä, sillä hän otti pois koko maailman synnit.
Synnit eivät siis todellisuudessa ole siinä, missä niitä havaitaan ja tunnetaan; eihän Paavalin jumaluusopin mukaan mitään syntiä, mitään kuolemaa, mitään kirousta enää ole maailmassa, vaan Kristuksessa, siinä Jumalan Karitsassa, joka ottaa pois maailman synnit ja joka tuli kiroukseksi meidän edestämme, lunastaaksensa meidät kirouksesta. Filosofian ja järjen mukaan sitävastoin synti, kuolema (ja kirous) ovat ehdottomasti vain maailmassa, lihassa ja syntisissä. … Todellinen jumaluusoppi taas opettaa: Maailmassa ei enää ole olemassa mitään syntiä, kun Kristus, jonka kannettavaksi Isä heitti koko maailman synnit – Jesajan kirjan 53. luku (6. jae) – on voittanut, hävittänyt ja surmannut sen omassa ruumiissaan. Hän on kerta kaikkiaan kuollut synnille, mutta noustuaan kuolleista hän ei enää kuole. Missä ikänä siis on olemassa uskoa Kristukseen, siinä todellakin synti on hävitetty, kuollut ja haudattu; siihen taas, missä ei ole olemassa uskoa Kristukseen, synti jää olemaan. Ja vaikka pyhissä vielä on synnin jätteitä, kun mm. eivät usko täydellisesti, ne kuitenkin ovat kuolleita, koska niitä uskon tähden Kristukseen ei heille syyksi lueta.
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 343-344, Sley, vuoden 1957 painos.
TykkääTykkää
Jupelle. En ole kuullut että Vl seuroissa sanotaan että riittää että roikutaan joukon jatkona. Ei! Päinvastoin sanotaan ja olen itse kuullut että on sanottu jopa vannotettu että seuroissa käynnissä ym. talostelusta ei ole mitään hyötyä jos ei elä uskoa todeksi omassa elämässään. Tässähän on sydämen ja tapakrist. klassinen ero. En minäkään tätä kakarana tajunnut mutta sitten kun se kirkastu niin johan ääni muttui kellossa…
TykkääTykkää
Kyllä sitä aika usein sellaista kuulee. Ei sitä tietysti sanota siten (no itseasiassa joskus on sanottukin), mutta esimerkiksi sanotaan, että ”Jos on vain halu käydä seuroissa, niin se riittää” ja se voi oikein ymmärrettynä olla ihan hyvä. Ongelmaksi se kuitenkin tulee siksi, että seuroissa käynnin motiivit voivat olla mitä moninaisemmat.
Ja paljon samankaltaisia fraaseja kuulee: Tässä matkasaatossa kun vain tahdomme matkaa tehdä, niin kyllä me perille pääsemme jne. ja ”mitään muuta ei tarvitse kuin käydä seuroissa ja uskoa omat synnit anteeksi” tai ”tässä valtakunnassa kun vain lapsellisesti uskomme yksinkertaisen evankeliumin… (JNJV), niin muuta ei tarvita”
Nämä kaikki ovat samaa väsytystä, joka perustuu juuri siihen, että kunhan tämän valtakunnan mukana roikutaan, niin pelastutaan. Koska mitään järjetöntä evankeliumia ei kukaan saarnaa Raamatussa, että pitäisi olla typerys ja hengellisesti välinpitämätön pelastuakseen. Kuolemasta elämään siirrytään kyllä yksinkertaisen evankeliumin kautta ja Jumalaan luotetaan lapsenlailla, mutta kumpikaan noista ei tarkoita typeryyttä ja yksinkertaisuutta, vaan jatkuvasti kehotetaan kasvamaan täydellisyyteen ja pyhittymään. Nuo ilmaisut taas ruokkivat typeryyttä, yksinkertaisuutta ja hengellistä välinpitämättömyyttä, koska ihmiset tulkitsevat ne väärin.
TykkääTykkää
Yhdyn Joonan ja useimpien kommentoijien huoleen herätysliikkeemme hengellisestä tilasta. Olen itse pohtinut asiaa monta vuotta. Kiitän blogin pitäjää rohkeasta asiaan tarttumisesta. Tämä keskustelu olkoon herätyksenä meille kaikille vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluville.
Luulen, että monet seurapuheiden kuuntelijat eivät yksinkertaisesti ole ajatelleet, että rauhanyhdistysten seurojen saarnoissa voisi olla vääriä korostuksia tai vinoumia. Siksi kissan nostaminen pöydälle voi jäsenistämme tuntua uhkalta, jos ei tiedä, mistä on kysymys.
Hyvä lukija, huomaatko eron kahdella eri julistuksella, kun kysytään tietä taivaaseen:
1. Tärkeintä on pysyä Jumalan valtakunnan armohoidossa – kannattaa aina pysyä Jumalan valtakunnan keskellä. Meidän tulee olla kuuliaisia Jumalan valtakunnan neuvoille. Täältä Jumalan valtakunnasta saarnataan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. On tärkeää, että ajallisen kuolemasi jälkeen sinusta jää hyvä todistus seurakuntaan.
2. Tärkeintä on uskoa Jeesukseen ja hänen täydelliseen sovintotyöhön – Kristus kantaa heikointakin kulkijaa. Meidän tulee olla kuuliaisia Jumalalle ja hänen sanalleen ja varoa syntiä. Jeesuksen sovintotyöhön luottaen saat uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. On tärkeää, että ajallisen kuolemasi jälkeen nimesi löytyy elämän kirjasta taivaassa.
Kumpaa julistusta kuulet useammin seuroissa? Voidaanko toista näistä painottaa enemmän? Jos voidaan, niin kumpaa? Kummasta julistuksesta saat enemmän lohtua ja rohkaisua? Kumpi julistus on enemmän Raamatun mukainen ja kumpi Raamatusta johdettua tulkintaa?
1920-luvun Siionin lähetyslehdessä jokainen kirjoitus oli pelkästään jälkimmäisen (2.) julistuksen mukainen. Nykyisin saarnoissa ja opetuksissa on elementtejä molemmista julistustyypeistä. Mutta liian usein on opetusta, joka pyörii kokonaan ensimmäisen (1.) sanoman ympärillä. Voi kurjuus sitä pahaa oloa, mikä ainakin minulle jää silloin, jos seurat päättyvät ensimmäisen kaltaiseen julistukseen! Motivaationi tällaisen sanoman edistämiseen laskee kuin lehmän häntä. Ei nappaa ry:n hommat eikä SRK:n suurten seurojen järjestäminen.
Kuunnelkaa Joonan linkittämä vanha suviseurapuhe! Kumpaanko julistustyyppiin se kuuluu?
Itselleni jäi mieleen puhe Pyhäjoen suviseuroissa 2014. Se oli kuin helmi monien puheiden joukossa. Se on kuunneltavissa täältä http://www.suviseurat.fi/2014/fi/seuraohjelma/sunnuntai/ (su klo 18). Puheessa meitä varoitettiin farisealaisesta ylpeydestä ja perinnäissäännöistä sekä tervehtimättä jättämisestä. Puheen lopussa myös mainittiin puhujien kokous, jossa oli keskusteltu, tuleeko saarnata Kristuksesta vai jostakin muusta. Kokouksessa joku vanha rovasti oli todennut, että aina tulee saarnata Kristuksesta. Mikähän on ollut kokouksen anti, hyvät seurapuhujat, oletteko ottaneet kehotuksen tosissaan?
Joona esitti kirjoituksessaan ongelmiin ratkaisun kappaleessa ”Ratkaisu?”. Siinä on erinomainen vinkki yksittäiselle kristitylle ja puhujan tehtävässä olevalle. Eikä olisi pahitteeksi, jos nimenomaan tästä asiasta keskusteltaisiin lähiaikojen suuremmissa tai pienemmissä puhujien kokouksissa, rehellisesti, itseään tutkiskellen jopa Lutherin kriittisyydellä, ja tietysti avoimen Raamatun ääressä.
TykkääTykkää
Jupe:
“Em. syistä myöskin seurakunnan/kirkon (organisaation) ja Jumalan valtakunnan samaistaminen on virhe, josta seuraa juurikin se, että seurakunta nousee Kristukseksi.”
Mikäli siis ymmärrämme, että seurakunta ja Kristus-Jumala ovat yksi ja sama asia, silloin on ymmärrettävää, että seurakuntaa ei voida arvostella, sillä Kristus-Jumala on kaiken arvostelun yläpuolella. Ei kuitenkaan voi missään nimessä pitää paikkaansa, että seurakunta = Kristus- Jumala. Aivan kuin on yhtä absurdi väite, että minä luulisin olevani yksittäisenä kristittynä Jeesus :-), ja siten kaiken arvostelun yläpuolella, vaikka uskonkin heiveröisesti että sisimmässäni Kristus uskon kautta sisällisesti asuukin.
Sen sijaan, Mika Rantanen (Luther): “Jos tarkastelen joko lähimmäisen persoonaa tai omaani, se koskaan ei pääse pyhäksi; mutta jos tarkastelen Kristusta, seurakunnan sovittajaa ja puhdistajaa, on se kauttaaltaan pyhä, sillä hän otti pois koko maailman synnit.” Tämähän siis koskee seurakunnan lisäksi koko Jumalan luomaa maailmaa. Koko luomakunta on pyhä ja Kristus-Sanan kautta luotu. Kristus ja Jumalan valtakunta ovat siis yhtä aikaa sisällisesti läsnä ja kätkeytyneenä ns. “potentiaalina ja voimana” sekä koko luomakunnassa, kuin seurakunnassa että yksittäisessä kristityssä, mutta EI siten että Kristus realisoituisi yksittäiseen kristittyyn ja seurakuntaan täydellisesti. Koko luomakunta odottaa Jumalan valtakunnan esiin murtautumista. (Room 8: 19-23): 19) Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. 20) Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle – ei omasta tahdostaan, vaan alistajan – kuitenkin toivon varaan, 21) koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. 22) Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; 23) eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.”
Aivan kuten yksittäinen kristitty voi erehtyä luulemaan itsestään liikoja ja sortua hengelliseen ylpeyteen, näin voi käydä myöskin seurakunnalle, joka luulee olevansa itse erehtymätön Jumala ja Kristus. Olemme Kristuksen seurakuntana ja yksittäisenä kristittynä yhtä aikaa kaksiosaisia, syntisiä ja vanhurskaita. Emme koskaan pyhity täällä ajassa Jumalaksi tai hänen kaltaisekseen, vaikka kuinka haluaisimme. Meidän tyytyminen tähän kaksiosaisuuden raskaaseen ikeeseen ja samalla tiedostettava se koko ihmisyyttä koskevana ominaisuutena. Mutta Kristuksen lunastamina meillä on täysi turva ja sovitus Hänessä, eikä mitään pelkoa, kun keskustelemme niistä vaikeista hengellisistä vääristymistä, ja niiden aiheuttamista henkisistä ja hengellisistä traumoista.
Siionin Kevät:
”Vielä keinovalikoimaan lisäisin ruohonjuuritason ja vastuunkantajien aktivoitumisen lisäksi kristillisyytemme historian tuntemisen ja tunnustamisen… Historiankirjoittajat ovat tässä paljon vartijoina enkä tarkoita tällä sitä, että historiankirjoitus tulisi mutkitella vastaamaan nykyisin vallitsevia kantoja.”
Tähän esimerkkinä: Juutalainen, keskitysleirillä nuoruutensa viettänyt, kirjailija Eliel Wiesel pohtii kirjassaan Tuuleen tatuoitu, kuinka nykyisyys rakentuu menneisyyden varaan, ja että eilisen unohtaminen on kuolemaa: unohdus on siis yksi tapa kuolla. Jos ihmiskunta unohtaa historiansa, se tarkoittaa tuhoa. Meidän on muistettava menneisyyden kärsimys ja pahuus, jotta voisimme siitä jotakin oppia, jotta voisimme orientoitua kohti kestävää kehitystä ja rauhaa. Myös Wieselin kirjassa Palavat ikkunat kirjakauppias Pinhas Reichmann toteaa, kuinka historioitsija on kuin taistelija, jonka aseena on muisti; jos hän osaa käyttää sitä, hän voittaa. Historioitsijan vihollinen on aika, joka haluaa pyyhkiä kaiken pois, mutta historioitsija ponnistelee muistaakseen kaiken. Lopulliseen voittoon ei kumpikaan pääse, mutta mikäli hän onnistuu kaikesta huolimatta riistämään ajalta muutaman tuokion, muutaman merkin ja kohtalon, silloin hän onnistuu.
Kiitos :-).
TykkääTykkää
Quo Vadis
Ei huomautettavaa kirjottamaasi. Todettakoon varmuuden vuoksi, että tarkoitin historian tuntemisella ja tunnustamisella tässä yhteydessä lähinnä herätyksen alkuajan opetusta, jossa Kristus on keskeisempi ja rajat eivät keskeisiä.
TykkääTykkää
Seurakunta ja seurakuntayhteys ovat äärimmäisen tärkeitä sanoohan Johanneskin tuossa, että ”siinä osallisuudessa Jeesuksen Kristuksen, Hänen poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä”.
Pitää siis olla osallisena ja keskinäisessä rakkaudessa Jumalan lasten kanssa. Tässä säilytään kun vaelletaan valkeudessa, eli ”Jos tulee tunnolle jotain estettä, ettemme rohkene uskossa omistaa anteeksiantamusta, niin panemme sen esteen pois, tunnustaen ja anteeksianoen syntimme.”
Muuta tietä ei ole.
”Kristuksen seurakunta on Hänen itsensä rakentama. Jos me lähdemme arvostelemaan seurakuntaa, niin ketä me silloin itse asiassa kritisoimme.” ( Antti Koukkari).
Onko siis käynyt niin, että Kristus ei enää olekaan seurakuntansa
päänä, vaan pää on irrotettu ruumiista. On yhdytty zwingliläisten järkeisuskoon siitä, että Kristus on taivaassa, ei hän voi leivässä samanaikaisesti olla. Kristusta on alettu etsimään ”kristuskeskeisesti” muualta kuin seurakunnastaan.
Kristus itse on luvannut olla kaikki päivät seurakuntansa kanssa. Kristus ja seurakunta ovat erottamattomat. Vl-kristillisyydessä uskotaan edelleen seurakunnasta samalla tavalla, kuin Wäinö Havas 1930-luvulla :
”Pyhä Henki on aina kokoava voima. Se sulattaa uskovaiset ihmiset eläväksi yhteisöksi. Se ei synnytä erillisiä kristityitä, yhtä yhteen loukkoon, toista toiseen, vaan se muodostaa Hyvän Paimenen ympärille yhden lauman. Se liittää yhteen päähän, Kristukseen, yhden ruumiin, jonka jäsenet ovat veljellisen rakkauden sitein saumattomasti toisiinsa yhdistetyt.”
Oliko Paavalilla ”seurakuntajumala” kun hän puhutteli Korinton seurakuntalaisia pyhiksi ?
Eipä tietenkään, vaan hän katseli riitelevää ja monella tavoin syntistä seurakuntaa seurakuntaruumiin pään, Kristuksen, läpi. Kristuksen ansiotyö on niin täydellinen, että syntisestä tulee pyhä. Moni luulee,että pyhyys on jokin ihmisessä itsessään oleva ominaisuus. Seurakunnan pyhyys on kuitenkin Kristuksen sovintotyön täydellisyydessä.
Seurakunnan pyhyys näkyykin näin ollen vain uskon kautta.
TykkääTykkää
Kerta kiellon päälle… 🙂 Mielessäni ovat pyörineet erään vanhan rovastin tuumailut. Hän muisteli hajaannuksen aikoja ja totesi eräästä veljestä, että vaikka hän lähtikin toisille teille, hän ei vetänyt muita mukaansa, koska kokosi laumaa Kristukselle. Siinä onkin meille kaikille miettimistä, kokoanko laumaa Kristukselle?
Johanna
TykkääLiked by 1 henkilö
Seurakunta ja seurakuntayhteys ovat äärimmäisen tärkeitä, kyllä. Hiukan Quo Vadiksesta poiketen olen sitä mieltä, että oikein ymmärrettynä voidaan sanoa, että Kirkko on mystinen Kristus. Kirkko on yhtä ruumista Päänsä, Kristuksen kanssa, joten se on ikään kuin yhtä persoonaa Hänen kanssaan, sillä on Kristuksen identiteetti ja auktoriteetti (Ef. 1:23).
Samaan hengenvetoon on todettava, että seurakunnalla on Kristuksen identiteetti ja aukoriteetti, vain JOS seurakunnalla on Kristus päänä. Se ei ole itsestäänselvää. Mistä voi tunnistaa sen, että seurakunnalla on Kristus Päänä? Siitä, että se toteuttaa Päänsä tahtoa, kuten ajallinenkin ruumis toteuttaa päänsä tahtoa. Ja Kristuksen tahdon voimme nähdä hänen Sanastaan Raamatusta.
Oikea seurakunta, jolla on Kristus Päänä, uskoo, elää ja opettaa Raamatun mukaisesti. Seurakunta, joka ei tee näin, ei ole oikea vaan väärä seurakunta. Sen yhteydessä ei kannata elää vaikka se kuinka kovaan ääneen julistaisi olevansa ainoa oikea seurakunta.
Olen samaa mieltä Ajatuksen kanssa siitä, että monenlaista syntisyyttä ja lankeemuksia voidaan kärsivällisesti sietää Kristuksen seurakunnassa – onhan se Syntisten Sairaala. Sitä kuitenkaan ei voida sietää, että seurakunta ryhtyy julistamaan väärää evankeliumia. Jos seurakunta niin tekee, se katkaisee yhteyden Päähänsä ja lakkaa olemasta Kristuksen seurakunta.
Raamatun valossa on selvää, että oikea evankeliumi on evankeliumia Kristuksesta, Hänen persoonastaan (1. Kor. 2:2; 1. Joh. 1:1-2). Sen sijaan, että hokee ”me olemme Jumalan seurakunta, me olemme Jumalan seurakunta”, olisi tarpeen, että vanhoillislestadiolaisuus tekisi itselleen itsekriittisen kysymyksen: Julistammeko me puhdasta evankeliumia Kristuksesta? Näkyykö meissä Kristuksen seurakunnan tärkein tuntomerkki, evankeliumin julistus Jeesuksesta Kristuksesta?
On selvää, että ainakaan saarnat, joissa Jeesus mainitaan vain synninpäästön sanoissa saarnan lopussa ja joissa Jumalakin on lähinnä valtakunnan tai seurakunnan etuliite, eivät täytä todellisen kristillisen evankeliumin tuntomerkkejä. Niitä on perusteltua pitää vääränä evankeliumina, jotka johtavat väärään uskoon, uskomaan yhteisöön eivätkä Kristukseen omana Vapahtajana.
TykkääTykkää
Kun saarnaajalla on Pyhä Henki, saarnaaminen sujuu automaattisesti oikein, tulee esiin tasapainoinen eli kaksiteräinen Jumalan sana. Pietismin isä P Spener sanoo, että jos saarnamies ei ole uskomassa ja ei omaa Pyhää Henkeä, saarnaviran hoito ei onnistu.
Onhan se selvää, kuinka sellainen voisi kertoa omista taisteluistaan perkeleen kanssa sydämen tasolla, jos tällaista taistoa ei ole, niinkuin ei ole kuolleessa uskossa.
Joona, näen sinussa totuuden rakkautta. Se on hyvää ainetta. 2 Tess 2 puhutaan niistä, ”jotka kadotukseen tulevat, ettei he rakkautta totuuden puoleen ottaneet, autuaaksi tullaksensa.” Niille Jumala lähettää väkevän eksytyksen, niin että he valheen uskovat.
Siinä on kiteytetty koko lestadiolaishistoria, valitettavasti, niiden osalta joille on käynyt niin.
Jupe on täällä kirjoitellut edellisen aiheen yhteydessä löytäneensä elävää uskoa juutuubista. Niin olen itsekin löytänyt ja se löi todella ällikällä, totuttuani ajattelemaan että vain meillä, ehkä teoriassa muualla mutta epätodennäköisesti. Kun sen sitten tuntee sydämessään että henki vastaa jaa ja amen, saa tuntea samoja tuntemisia kuin livenä seuroissa, niin syyllistyisin Pyhän Hengen pilkkaan jos menisin kiistämään että sillä ulkolaisella (ei-lest) saarnaajalla ei ole elävää uskoa eikä Pyhää Henkeä. Käsitykseni on, että hän on saanut uskon ns uskosta uskoon, eli sillä joka on saarnannut hänelle synnit anteeksi, täytyy olla ollut Pyhä Henki.
TykkääLiked by 1 henkilö
Ajatus: “Onko siis käynyt niin, että Kristus ei enää olekaan seurakuntansa
päänä, vaan pää on irrotettu ruumiista.” Tämä on juuri oleellinen kysymys.
“Seurakunnan pyhyys on kuitenkin Kristuksen sovintotyön täydellisyydessä. Seurakunnan pyhyys näkyykin näin ollen vain uskon kautta.”
Kyllä, uskon kautta näemme toisemme ja seurakunnan pyhänä ja puhtaana, vanhurskautettuna eli Jumalalle kelpaavana. MUTTA kuten Luther sanoo Galatalaiskirjeen selityksessään (3. luku): ”Sitä paitsi muistutetaan meille tässä siitä, kuinka seurakuntiin ja kristittyihin lihan puolesta jää olemaan luontoperäisiä vikoja. Armo ei muuta hurskaita niin, että se heti kohta läpikotaisin tekisi heistä uusia ja täydellisiä; heihin jääpi vielä vanhan luontoperäisen vian jätteitä. Äkäinen luonne esimerkiksi kääntyy Kristuksen tykö; vaikka se nyt lauhtuukin armon vaikutuksesta ja vaikka Pyhä Henki täyttääkin hänen sydämensä, niin että hänestä tulee lempeämpi, ei hänen lihassaan olevaa vikaa saada kokonaan tukahtumaan. Eivät raakaluontoisetkaan ihmiset, uskoon käännyttyään, kokonaan voi vapautua raakuudestaan heihin jää yhä raakuuden jätteitä. Tästä johtuu sekin, että eri ihmisluonteet eri tavalla käsittelevät evankeliumeja ja Pyhää Raamattua, vaikka totuus näissä on sama: toinen on opetuksessaan rauhakkaampi ja lempeämpi, toinen kirpeämpi. Näin Henki vuodatetaan erilaisiin työvälineisiin; hän ei yhdellä kerralla hävitä luontoeräisiä vikoja, vaan koko elämän ajan, hän perkaa pois ihmjseen takertunutta syntiä…”
Ja vielä: ”Vanhurskaushan…on meidän ulkopuolellamme, ainoastaan jumalallisen armon ja vanhurskaaksi arvostelemisen varassa eikä meissä ole mitään muuta oleellista eikä vanhurskautta kuin mainittu heikko usko eli uskon esikoislahja, me kun olemme alkaneet omistaa Kristusta. Meihin kuitenkin tosiasiallisesti jää synti olemaan.”
TykkääTykkää
Tarkoitukseni oli laittaa tämä tänne alas, mutta laitoin sen vahingossa tuonne ylemmäs. Noh, laitettakoon tähän nyt myös. Vähän perspektiiviä keskusteluun alkuseurakunnan ajoilta 😉
”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää, taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!” (Matt. 7:7-11)
Tuli vielä mieleeni siitä, että eikö Jumala vastaisi niille, jotka Häntä koko sydämestään etsivät? Eikö Jeesus tässä nimenomaan tämän laajemman kontekstin valossa sano, että jos kerran me, jotka olemme pahoja, osataan antaa lapsillemme ja lähimmäisillemme hyviä lahjoja, ni onko Jumala sitte semmonen petturi, että ei vastaa sille, joka Häntä koko sydämestään etsii? Ei Jumala ole sellainen, joka antaa kiven, jos joku pyytää Häneltä syötävää. Tässä joitakin Raamatunkohtia:
”Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.” (Sananl. 8:17)
””Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.” Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: ”Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?” Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.”” (Joh. 14:21-24)
”Ja hän sanoi heille: ”Jos jollakin teistä on ystävä ja hän menee hänen luoksensa yösydännä ja sanoo hänelle: ’Ystäväni, lainaa minulle kolme leipää, sillä eräs ystäväni on matkallaan tullut minun luokseni, eikä minulla ole, mitä panna hänen eteensä’; ja toinen sisältä vastaa ja sanoo: ’Älä minua vaivaa; ovi on jo suljettu, ja lapseni ovat minun kanssani vuoteessa; en minä voi nousta antamaan sinulle’ – minä sanon teille: vaikka hän ei nousekaan antamaan hänelle sentähden, että hän on hänen ystävänsä, nousee hän kuitenkin sentähden, että toinen ei hellitä, ja antaa hänelle niin paljon, kuin hän tarvitsee. Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen, taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!” (Luuk. 11:5-13)
Eikö tämä Luukkaan Evankeliumin kohtakin laajemmassa kontekstissaan kerro sen, että Jumala ei jätä ketään vastausta vaille, jos todella joku etsii Jumalaa?
”Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne.” (Jer. 29:13)
Entä Syyrofonikialainen nainen? Eikö Herra hänellekin vastannut viimein?:
Matt. 15:
21 Ja Jeesus lähti sieltä ja vetäytyi Tyyron ja Siidonin tienoille.
22 Ja katso, kanaanilainen vaimo tuli niiltä seuduilta ja huusi sanoen: ”Herra, Daavidin poika, armahda minua. Riivaaja vaivaa kauheasti minun tytärtäni.”
23 Mutta hän ei vastannut hänelle sanaakaan. Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja rukoilivat häntä sanoen: ”Päästä hänet menemään, sillä hän huutaa meidän jälkeemme”.
24 Hän vastasi ja sanoi: ”Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö”.
25 Mutta vaimo tuli ja kumarsi häntä ja sanoi: ”Herra, auta minua”.
26 Mutta hän vastasi ja sanoi: ”Ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille”.
27 Mutta vaimo sanoi: ”Niin, Herra; mutta syöväthän penikatkin niitä muruja, jotka heidän herrainsa pöydältä putoavat”.
28 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Oi vaimo, suuri on sinun uskosi, tapahtukoon sinulle, niinkuin tahdot”. Ja hänen tyttärensä oli siitä hetkestä terve.
Mark. 10:
46 Ja he tulivat Jerikoon. Ja kun hän vaelsi Jerikosta opetuslastensa ja suuren väkijoukon seuraamana, istui sokea kerjäläinen, Bartimeus, Timeuksen poika, tien vieressä.
47 Ja kun hän kuuli, että se oli Jeesus Nasaretilainen, rupesi hän huutamaan ja sanomaan: ”Jeesus, Daavidin poika, armahda minua”.
48 Ja monet nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan. Mutta hän huusi vielä enemmän: ”Daavidin poika, armahda minua”.
49 Silloin Jeesus seisahtui ja sanoi: ”Kutsukaa hänet tänne”. Ja he kutsuivat sokean, sanoen hänelle: ”Ole turvallisella mielellä, nouse; hän kutsuu sinua”.
50 Niin hän heitti vaippansa päältään, kavahti seisomaan ja tuli Jeesuksen tykö.
51 Ja Jeesus puhutteli häntä sanoen: ”Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?” Niin sokea sanoi hänelle: ”Rabbuuni, että saisin näköni jälleen”.
52 Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene, sinun uskosi on sinut pelastanut”. Ja kohta hän sai näkönsä ja seurasi häntä tiellä.
”Hän oli hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin, ja antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa. Hän näki selvästi näyssä, noin yhdeksännellä hetkellä päivästä, Jumalan enkelin, joka tuli sisään hänen tykönsä ja sanoi hänelle: ”Kornelius!” Tämä loi katseensa häneen ja sanoi peljästyneenä: ”Mikä on, Herra?” Enkeli sanoi hänelle: ”Sinun rukouksesi ja almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä. Niin lähetä nyt miehiä Joppeen noutamaan eräs Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan; hän majailee nahkuri Simonin luona, jonka talo on meren rannalla.”… Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: ”Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.” (Ap. t. 10:2-6, 34, 35)
Eikö siis Jumala palkitse ne, jotka Hänen lupaukseensa uskossa turvaavat, että joka etsii, niin se löytää?
”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.” (Hepr. 11:1-3, 6)
”Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu….” (Ap. t. 2:21)
Tulee mieleen pari valittua sanaa Jeesukselta:
”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän. En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä; Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan. Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala? Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne. Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?”” (Joh. 5:39-41, 43-47)
Oli pakko kirjottaa tästä vielä, koska tämä on itelle jotenki NIIN ilmeinen, ettei mikään asia Raamatussa. Samoten myös se, että jos Jumala lupaa jotakin, niin Hän on kykenevä sen toteuttamaan.
Ja sitten hiukan seurakuntaopista vielä:
Jos on rehellinen, ni joutuu historian ja nykyajankin valossa toteamaan, että kyllä niitä oikeita herätyksiä on ollut muuallakin kuin Lapissa. Mieleeni tulee, kun eräs erittäin ”vakavastiotettava” (puh)veli koko Suomen mittakaavassa totesi jossain keskusteluillassa tms., että 1054, kun Katolinen ja Ortodoksinen kirkko hajosi, elävää uskoa jäi molempiin kirkkoihin. Taas tullaan siihen, että miten tämä voi olla mahdollista, jos opin on oltava täysin sama?!
Ja niinkun aiemmin sanoin, en ite tykkää siitä, että kristikunta on hajallaan, mutta en myöskään tykkää siitä, että ei voida rehellisesti myöntää selviä tosiasioita eikä edes sitä hyvää, mikä monissa muissakin liikkeissä on. Uskon ydinkohdat on kuitenkin kaikilla aivan samat. Ja tuossa esimerkiksi kirkkoisä Ignatiuksen (v. 35-107), joka on apostolinen isä niinkuin vuosiluvuistakin käy ilmi, kirjeet lukaisin läpi eilen muistin virkistykseksi, niin kyllä siellä piispanvirkaa pidetään yhtä korkealla kuin sitä pidetään nykyään Ortodoksisessa ja Katolisessa kirkossa. Mitään ei tehdä ilman piispaa, jos tehdään niin se on syntiä ja semmosella on omatunto hoitamatta ja se kieltää Kristuksen, koska ei ole alamainen Jumalan asettamalle johtajalle, tämän tyyppistä puhetta. Tosin mitään virkajatkumoa ei mainita ja sellainen kuva tulee, että piispan luvalla kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa, eli että ei ole mitään virkaan sidottua Pyhän Hengen voitelua, enemmänkin että se on Jumalan säätämä järjestys. Kysymys näyttää olevan kuitenkin enemmän seurakuntajärjestyksestä ja seurakunan yhtenäisyydestä, kuin voitelusta tai siitä, että juuri tällainen järjestys on välttämätön. Näin Ignatius kirjoittaa Smyrnalaisille:
”See that ye all follow the bishop, even as Jesus Christ does the Father, and the presbytery as ye would the apostles; and reverence the deacons, as being the institution of God. Let no man do anything connected with the Church without the bishop. Let that be deemed a proper Eucharist, which is[administered] either by the bishop, or by one to whom he has entrusted it. Wherever the bishop shall appear, there let the multitude[of the people] also be; even as, wherever Jesus Christ is, there is the Catholic Church. It is not lawful without the bishop either to baptize or to celebrate a love-feast; but whatsoever he shall approve of, that is also pleasing to God, so that everything that is done may be secure and valid.” ja
”He who honours the bishop has been honoured by God; he who does anything without the knowledge of the bishop, does[in reality] serve the devil.”
Ignatius Efesolaisille:
”But inasmuch as love suffers me not to be silent in regard to you, I have therefore taken upon me first to exhort you that ye would all run together in accordance with the will of God. For even Jesus Christ, our inseparable life, is the[manifested] will of the Father; as also bishops, settled everywhere to the utmost bounds[of the earth], are so by the will of Jesus Christ.” (huomaa viittaus siihen, että piispanvirka on ilmeisesti ollut universaali jo tuolloin ja Jeesuksen Kristuksen tahto)
”Now the more any one sees the bishop keeping silence, the more ought he to revere him. For we ought to receive every one whom the Master of the house sends to be over His household, as we would do Him that sent him. It is manifest, therefore, that we should look upon the bishop even as we would upon the Lord Himself. And indeed Onesimus himself greatly commends your good order in God, that ye all live according to the truth, and that no sect has any dwelling-place among you. Nor, indeed, do ye hearken to any one rather than to Jesus Christ speaking in truth.”
Nämä halusin tuoda tähän siksi, että ymmärrettäisiin se, että ei me mitään alkuseurakuntaa kyllä edusteta vl-liikkeessä, vaikka ei kyllä Katolinen ja Ortodoksinen kirkkokaan täysin edusta tuota, mistä Ignatius puhuu, mutta kyllä ne lähempänä ovat. Ja että saataisiin hiukan perspektiiviä keskusteluun, koska totuuden nimissä on tietysti hyvä tuoda näitä näkökulmia, kun totuuteen pyritään, nämä on kuitenkin ensikäden matskua alkuseurakunnan seurakuntajärjestyksestä. Toinen huomionarvoinen korostus kuitenkin Ignatiuksella on juuri se, että Kristus on kaiken keskiö kuitenkin ja kaikki tehdään Kristukselle ja niinkun tuossa viimeisessä lainauksessakin sanotaan, että ainoastaan Kristukselle tulee kuitenkin olla kuuliainen. Ei siis Ignatiuskaan tietysti ollut sitä mieltä, että piispa voisi opettaa mitä tahansa harhaa ja silti hänelle pitäisi olla kuuliainen.
Alkuseurakunnan aikana, niinkun jo apostolienkin kirjeistä huomataan, alkoi tulla paljon sellaisia harhaopettajia, jotka käytännössä kielsivät Kristuksen sanomalla vaikkapa, että Hän ei todellisesti kuollut ristillä tai ettei Hän ollut Jumala ja luulen, että tämä tiukka seurakuntaoppi kehittyi siitä, kun säikähettiin, että nyt koko seurakunta menee harhaan. Tai ei tiukassa seurakuntaopissa mitään pahaa välttämättä, mutta vääränlaista korostusta tarkoitan, ja tuo Ignatiuksen piispanviran ylistys menee ehkä vähän yli hilseen kyllä välillä ja siinä on just vaarana vääränlainen piispan ja yhtenäisyyden korottaminen Kristuksen kustannuksella. Ja niinkun sanottua, seurakunnan yhtenäisyys on Jumalan tahto, mutta en usko, että seurakunnan yhtenäisyyskään on Jumalan tahto, jos se tapahtuu Evankeliumin kustannuksella. Kuitenkin Raamattu selvästi kertoo, että Jumala ymmärtää erilaisia tilanteita ja lähtökohtia, joista ihmiset tulee. Minusta semmonen on järkevä kanta, mikä vanhoilla kirkoilla on, vaikkapa Katolisella, että Katolisessa kirkossa on Kristuksen opin täyteys, mutta muuallakin voi olla riittävästi totuutta Kristuksesta, että pelastuu kuitenkin.
TykkääTykkää
Piispan virka on tarkoitettu nimenomaan Kirkon ykseyden vaalimiseen. Ingnatiuksen luonnehdinta varhaiskirkon käsityksestä ei mielestäni mene millään lailla ’yli hilseen’. Piispa on apostolien ja apostolisen uskon edustaja ja vaalija omassa hiippakunnassaan.
Piispan vastuulla on siis se, että seurakunnille opetetaan apostolista uskoa. Apostolinen usko on määritelty Uudessa Testamentissa, Kirkon julkilausumissa eli uskontunnustuksissa sekä 7 ekumeenisen kirkolliskokouksen eli piispainkokouksen dokumenteissa. Mm. tätä merkitsee Nikean uskontunnustuksen kohta ”uskon yhden pyhän apostolisen ja katolisen Kirkon…”
Tämän, yhden pyhän apostolisen ja katolisen kirkon oppia ei muuteta missään paikalliskirkon vuosittain kokoontuvassa kokouksessa, vaan siihen kokoontuvat piispat kaikkialta (tai paikalliskirkkojen piispadelegaatiot) maailmasta. Näin on menetelty 7 ensimmäisessä ekumeenisessa kirkolliskokoukuksessa.
Protestanttisissa kirkoissa on ollut varsin vaikea ymmärtää tätä apostolisen Kirkon käytäntöä. Katsokaapa protestanttisen maailman uskonnollista kirjoa! Suomen luterilaisen kirkon sisälläkin voi olla opista hyvinkin kirjavia käsityksiä. Tämänlainen suuri opillinen kirjavuus ei olisi mahdollista vanhoissa apostolisissa kirkoissa, koska kirkon jäsenet, papit ja piispat tunnustavat em. tavalla muotoiltua apostolista uskoa!
TykkääTykkää
”Successio apostolica ei liity tiettyyn virkaan tai virkanimikkeeseen, vaan yleensä LUOTTAMUKSEEN siitä, että jokaisen sukupolven aikana kirkossa on alusta alkaen toiminut vastuunalaisia henkilöitä, jotka ovat vieneet perintönä saamansa evankeliumin puhtaana (APOSTOLISEN USKON) seuraavalle sukupolvelle. He ovat täyttäneet tehtävänsä, olipa heitä kutsuttu tai kutsuttiinpa heitä jatkossakin millä nimityksellä tahansa ja olipa virkaan asettaminen tapahtunut millä muodoilla tahansa” (Lars Aejmelaeus, kapiteelit ja sulut minun).
Episkopos ja diakonos-nimikkeellisiä seurakunnan palvelijoita saattoi aluksi olla useampikin samalla paikkakunnalla ( vrt. 1 Fil), mutta seuraavien sukupolvien aikana piispuus muotoutui kollegiaalisesta enemmän yksilöpiispuudeksi ympäröivän roomalais-kreikkalaisen yhteiskunnan vaikutuksesta, vrt. 1 Klemesin kirje.
TykkääTykkää
”Kirkon virka on Hengen virka, ja se on Kristuksen perustama. Siinä mielessä Henki ja virka ovat yhtä. Useimmilta täällä tuntuu olevan tämä epäselvää. Kristus valtuutti apostolinsa ja apostolit panivat kätensä heitä seuraavien päälle. Kirkon pyhiä sakramentteja hoitamaan valitiin piispoja ja kristittyjen lukumäärän ja Kirkon laajennuttua piispat valtuuttivat pappeja hoitamaan ja kaitsemaan laumaa. Tämä on apostolinen Pyhän Hengen virka on ollut Kirkossa alusta saakka, Kristuksen säätämyksestä.”
Kirkon virka ei kyllä ole Hengen virka, ellei kirkon palveluksessa oleva henkilö toimi virkaan soveltuvalla tavalla. Huonona esimerkkinä paimenesta vaikkapa isä Mitro. En usko, että Pyhä Henki oli kovinkaan kiitollinen hänen palveluksistaan ainakaan silloin, kun hän epäasiallisuuksia puhui. Julistuksen sisältö siis vaikuttaa suoraan ja näin tullaan taas siihen, että turha tuijottaa virkoihin ja titteleihin ja siihen, onko Pyhää Henkeä vaiko ei. Olennaista on toiminnan sisältö ja se, että viran omaava käyttäytyy sille sopivalla tavalla.
”Siellä, missä tästä järjestyksestä on luovuttu, on vallinut ja vallitsee erityisen suuri kirkollinen ja hengellinen sekasorto ja epäjärjestys.”
En usko, että tämä järjestys on pakollinen järjestys, vaan pikemminkin seurakunnan ykseyden vaalimiseksi luotu järjestelmä. Se toimii hyvin siihen tarkoitukseen, mutta teologiaa sen varaan ei kannata rakentaa. Jos virkojen varaan ei rakennettaisi mitään surkeaa teologiaa, niin olisin kanssasi (ja Ignatiuksen kanssa) samaa mieltä, että tuo järjestys on hyvä. Nyt ei kuitenkaan vanhoissa kirkoissa näin ole. Siinä on mielestäni menty harhaan. Ja krhm, jos nyt rehellisiä ollaan, niin ei taida kovinkaan kiitettävä olla Suomen Ortodoksisen kirkon tila noinniinkun hengellisesti.
”Piispan virka on tarkoitettu nimenomaan Kirkon ykseyden vaalimiseen. Ingnatiuksen luonnehdinta varhaiskirkon käsityksestä ei mielestäni mene millään lailla ’yli hilseen’. Piispa on apostolien ja apostolisen uskon edustaja ja vaalija omassa hiippakunnassaan.”
Jos kysymys olisikin vain seurakunnan yhtenäisyyden vaalimisesta auktoriteetin avulla, joka on annettu seurakunnan toimesta, eikä jatkumoista, niin hyvä olisi. Ignatiuksen intoilu piispan virasta menee kuitenkin yli hilseen juuri siksi niin pahasti, että niin kuin nyt huomataan, sen intoilun tuloksena ollaan päädytty ihan samaan lopputulokseen vanhoissa kirkoissa kuin ollaan vl-liikkeessä ajautumassa: Tuijotetaan Kristuksen sijaan jotain sellaista, millä ei ole mitään merkitystä, eli tässä tapauksessa virkoja (vllillä kyse on taas siitä, onko Henkeä, mikä taas on täysin rinnastettavissa tuohon piispan virkajatkumoon). Enkä usko, että Ignatius itsekään tahtoi tällaista kehitystä, senverran nöyrä ja Kristukselle kuuliainen hän kuitenkin näyttää olevan kirjeiden perusteella.
Ja (piispan/papin/diakonin) virat eivät (enään) ole vain opin suojelemiseksi ja seurakunnan yhteyden vaalimiseksi, koska niihin on liitetty paljon erilaisia voiteluita, kuten esimerkiksi papeilla valta antaa syntejä anteeksi tai toimittaa ehtoollinen. Kysymys ei siis myöskään ole pelkästä seurakunnan antamasta luottamuksesta, vaan ”voitelusta”, jota ei normipulliaisella ole, vaikka piispa (tai seurakunta, jolla ei edes ole valtaa vastoin Jeesuksen opetusta) antaisi luvankin jonkun peruspentin toimittaa ehtoollisen tai antaa synninpäästön. Ei onnistu ilman piispan antamaa papin ”voitelua”, koska virasta on tehty sakramentti. Virka on siis enemmän kuin vain seurakunnan luottamusvirka. Ja vieläpä juuri se kertoo paljon, että piispanvirkaan ei voi seurakunta asettaa, vaan jonkun, joka jo on piispa, tulee vihkiä.
Tästä päästäänkin siihen, että koko Ortodoksisen kirkon kirkko-oppi perustuu virkaan, jota ilman ei ole oikeaa Eukaristiaa, mikä taas on huonoa teologiaa, koska siitä seuraa automaattisesti se, että Kristuksen ruumis on siellä, missä on virat, eikä toisinpäin, vaikka UT opettaa, että todellinen Israel on se, joka on Hengessä ympärileikattu, ei se, joka on lihassa. Sen lisäksi Jeesus opettaa, että siellä missä kaksi tai kolme Hänen nimeensä kokoontuu, siellä Hän on heidän keskellään, ja siellä missä kaksi sopii mistä tahansa asiasta Hänen nimeensä, sen he saavat. Tällä perusteella seurakunta voisi valita itselleen virkoihin edustajat ja seurakunnan ykseys perustuisi ainoastaan Eukaristiaan, niin kuin Paavalikin asiasta opettaa. Edellämainittu ei kuitenkaan sovi siihen opetukseen, että missä on virka, siellä on kirkko, ei mitenkään. Lisäksi on sanottava, että Mattiaksen valinta apostolinvirkaan on toimitettu juuri Jeesuksen kuvaamalla tavalla: Opetuslapset valitsivat yhden, rukoilivat ja heittivät arpaa ja homma oli sillä kätelty. Piispanvirka ei ole verrattavissa tähän virkaan, koska yksikään nyt elävä piispa ei ole ollut Kristuksen ylösnousemuksen todistaja:
Ap. t. 1:
21 Niin pitää siis yhden niistä miehistä, jotka ovat vaeltaneet meidän kanssamme kaiken sen ajan, jona Herra Jeesus kävi sisälle ja ulos meidän tykönämme,
22 Johanneksen kasteesta alkaen hamaan siihen päivään, jona hänet meiltä otettiin ylös, tuleman hänen ylösnousemisensa todistajaksi meidän kanssamme.”
23 Ja he asettivat ehdolle kaksi, Joosefin, jota kutsuttiin Barsabbaaksi, lisänimeltä Justukseksi, ja Mattiaan.
24 Ja he rukoilivat ja sanoivat: ”Herra, sinä, joka kaikkien sydämet tunnet, osoita, kummanko näistä kahdesta sinä olet valinnut
25 ottamaan sen paikan tässä palveluksessa ja apostolinvirassa, josta Juudas vilpistyi pois, mennäkseen omaan paikkaansa”.
26 Ja he heittivät heistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiaalle, ja hänet luettiin niiden yhdentoista kanssa apostolien joukkoon.
Sen lisäksi Paavalin omakin ”voitelu” apostoliksi on todella epämääräinen. Hän ei edes täyttänyt apostolin mittaa em. määritelmän mukaisesti.
Tästä päästäänkin siihen, kun olet Eudokimos täällä vl-seurakuntaoppia ja Evankeliumin himmeyttä vl-liikkeessä kritisoinut, että Ortodoksinen kirkko ei ole tässä yhtään sen parempi. Mielestäni Ortodoksinen kirkko kirkko-oppinsa puolesta on yhtä paha tai jopa pahempi, kuin vl-liike, koska se itseasiassa opettaa aikalailla suoraa, että kirkko on Kristus ja oikeastaan uskon kohde on kirkko (kirkon virat), joka sitten sakramenttien kautta (joiden oikeellisuus perustuu virkaan) pelastaa, eikä Ortodoksisen opin mukaan, jos johdonmukaisia ollaan, ole pelastusta Kirkon ulkopuolella (poikkeuksia on, niin kuin ristin ryöväri, mutta niin on vl-liikkeessäkin lapset) juuri siksi, että Kristus ei ole muualla kuin (the) Kirkossa (viran kautta, joka ainoastaan on mahdollinen toimittamaan oikean Eukaristian), jonka kautta (ainoastaan) ollaan Kristuksessa ja tullaan osalliseksi Kristuksen elämästä osallistumalla Jumalanpalveluksiin ja sakramentteihin. Ortodoksisen kirkon kirkko-oppi on siis paljon tiukempi (ja huonompi) todellisuudessa, kuin vl-liikkeellä. Sillätavalla vanhat kirkot ovat oikeassa, että Kirkon (näkyvä) ykseys perustuu Eukaristiseen yhteyteen, mutta mielestäni väärässä siinä, että oikea Eukaristia perustuu oikeaan virkaan (jatkumoon).
Sen lisäksi Evankeliumista on sanottava se, että kyllä vl-liikkeessä mielestäni enemmän on Evankeliumi esillä ja kirkkaampi Evankeliumi kuin Ortodoksisessa kirkossa. Vanhojen kirkkojen Evankeliumi on niin epäselvä, että välillä sitä miettii, onko siellä Evankeliumia ensinkään. Ortodoksisen kirkon Evankeliumi, niin kuin edellä kirkko-opista totesin, on itseasiassa Kirkko, koska Kirkossa = Kristuksessa, eikä toisinpäin (ja tämä johtuu nimenomaan surkuteltavasta virkateologiasta). Vl-liikkeen mukaan kuitenkin Kirkkoon liittymiseen riittää se, että uskoo Evankeliumin omalle kohdalleen (ja usein ulkopuolinen ei edes osaa ajatella muuta kuin, että Jeesuksen sovitustyön tähden, Hänen nimessään ja veressään saa synnit anteeksi, koska ei hän ymmärrä välttämättä paljoa, joten luottamus ei kohdistu edes seurakuntaan), mutta Ortodoksiseen kirkkoon liittyminen on ”hiukan” hankalampaa, eikä Evankeliumin uskominen juurikaan auta ilman mirhavoitelua, ellei ole syntynyt Kirkkoon ja kastettu Kirkon sisällä.
Omasta puolestani totean, että jos joskus Ortodoksiseen kirkkoon liityn, niin en kyllä aio enää koskaan kritisoida muiden liikkeiden eksklusiivista seurakuntaoppia ja epäselvää Evankeliumia. Ortodoksisella kirkolla riittää kyllä omankin astian puhdistamisessa varmasti tekemistä. Sen myönnän, että monet muut asiat Ortodoksisuudessa on paremmin (ottamatta kantaa, mitkä), mutta ei kyllä seurakuntaoppi eikä Evankeliumi. Tämä oli sanottava, koska mielestäni ei ole kovin fiksua arvostella vl-liikettä sen ongelmista, vaikka omat ongelmat on todellisuudessa yhtä suuria, ellei jopa suurempia.
Tämän kritiikin jälkeen on todettava, että poikkeuksia on Ortodoksisessakin opissa vaikkapa kuolinvuodeparannukset, joissa riittää katumus ja usko Jeesukseen. Harmi vain, ettei se riitä muissa tapauksissa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Jos saa Joona kysyä henkilökohtasen kysymyksen liittyen sun suhteesta vanh.lestadiolaisuuteen, niin pidätkö itseäs yhä lestadiolaisena vai onko se mahdotonta jos on eri mieltä joidenkin oppien kanssa?
TykkääTykkää
Jupe. Minulla on paljonkin sanottavaa vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä, ja aion sananvapauden puitteissa jatkaa. Käsittääkseni tämä foorumi on avoinna kaikille, jotka haluavat rakentavasti kirjoittaa. Myös muut ovat esittäneet täällä krittistä palautetta vl-liikkeen nykytilasta. Kuten sinulla, myös minulla on oikeus tänne kirjoittaa.
Minä en ole mitenkään kirjoitellut ortodoksisesta kirkosta, vaan olen puolustanut apostolista uskoa. Tiedostan hyvin ortodoksisen kirkon ongelmat ja puutteet. Se, että ongelmia on, ei tee minua kykenemättömäksi ottamaan kantaa entisen hengellisen kotini asioihin. On vain hyvä, että kantaa otetaan eri näkökulmista. Tuothan sinäkin tänne postauksia, jopa videomateriaalia nglo-amerikkalaisen herätyskristillisyyden piiristä!
Saanko antaa sinulle ystävällisen neuvon: selvitä itsellesi kristinuskon peruskäsitteet. Mitä on ( klassisen) kristinuskon mukaan kirkko, käsitys Jumalasta, kolminaisuudesta, mitä on evankeliumi. Sen jälkeen kun olet nämä sisäistänyt, voit vertailla katolisen, ortodoksisen ja luterilaisen kirkon käsityksiä ja sävyeroja näissä. Perehdy kirkkohistoriaan.Mahtanetko itsekään ymmärtää mitä tänne kirjoittelet, kaikella ystävällisyydellä tämän sanon. Sellaista sillisalaattia ovat monet tekstisi. Tarkista vielä tietosi ortodoksisen kirkon opetuksesta, yllä olevia virheitä en tällä foorumilla ala oikaisemaan. Kun tietää enemmän, luulee vähemmän 😊
TykkääTykkää
Jaa-a, kyllähän tuossa aika monta mutkaa joutuu oikomaan, ettei ihan mahdottoman pitkäksi mene, vaikka taisi mennäkkin jo. Olen kuitenkin Ortodoksisen kirkon oppiin aika paljon perehtynyt (ainakin perusluterilaiseen verrattuna) ja useita kirjojakin aiheesta lukenut. Voin toki olla siitä huolimatta väärässä ja tietysti olisin kiitollinen, jos kertoisit, missä kohden.
Mitä tulee kristinuskon peruskäsitteisiin, luulen olevani kohtuullisen hyvin kartalla niistä. Kirkkohistoriaankin olen hiukan perehtynyt.
Mitä taas siihen, että olen linkannut joitakin reformoitujen videoita tänne, se on epärelevantti pointti tässä. Ihmettelen vain, että lähdet vl-liikkeestä ja menet Ortodoksiseen kirkkoon, mutta silti viitsit vain kaivella vielä vl-liikkeen asioita, vaikkei oman kirkkosi asiat ole sen paremmin. Liekkö tuo sitten ollut hyvä vaihtokauppa :D. No, onhan siellä kauniit palvelukset ja suitsuke haisee hyvältä :O.
TykkääTykkää
Hyvä kysymys. Ainakaan vanhoillislestadiolaisuus ei ole tällä hetkellä kovin olennainen osa identiteettiäni. Paljon tärkeämmäksi koen olla kristitty, Jeesuksen seuraaja ja Totuuden etsijä. Toivon tietysti, että jokaisella vanhoillislestadiolaisella olisi sama arvojärjestys.
TykkääTykkää
Aivan samaa voin sanoa itsestäni, olen kristitty, Jeesuksen seuraaja ja Totuuden etsijä. Viittaan tällä Jupen kritiikkiin yllä. En näe siinä mitään pahaa, jos puolustan täällä apostolista uskoa ja peilaan vanhoillislestadiolaisuuden nykytilaa siitä näkökulmasta. Minä tunnen vanhoillislestadiolaisuuden hyvin, samoin tiedän jo jotakin apostolisesta uskosta 😉
Minusta vanhoillislestadiolaisuuden nykytila saisi herättää laajempaakin keskustelua!
TykkääTykkää
Vl-saarnoissa lainataan melko usein seuraavaa Lutherin ison katekismuksen uskontunnustuksen selitystä:
”Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta…”
Olen vasta aivan viime aikoina oivaltanut, että siinä puhutaan tosiaan nimen omaan uskomisesta. Ja raamatun mukaan ”usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Hepr. 11:1)
Nyt kuitenkin tuo Lutherin selitys taidetaan usein miten käsittää niin että kun minulla on usko, niin se avaa ajalliset aistini näkemään ja kokemaan tuon pyhien yhteyden ihan empiirisesti todettavana yhteisönä. Uskosta tuleekin näkemistä jo tässä ajassa.
Jos ajattelet itsekin näin, kannattaa peilata ajatusmallia tähän Lutherin kirjoittamaan Sidotusta ratkaisuvallasta poimittuun tekstiin:
”Mutta minä palaan pääasiaan. Onko siinä jotakin ihmeellistä, että Jumala sallii kaikkien kirkon suuruuksien kulkea heidän omia teitään, hän joka näin on antanut kaikkien pakanoiden kulkea heidän omia teitään, niinkuin Paavali Apostolien teoissa (Ap. t. 14:16) sanoo? Parahin Erasmus, ei ole Jumalan seurakunta yhtä yleinen kuin Jumalan seurakunnan nimi, eivätkä Jumalan pyhät kohtaa meitä kaikkialla niinkuin Jumalan pyhien nimi. Nämä ovat helmiä ja jalokiviä, joita Henki ei heitä sikojen eteen (Matt. 7:6), vaan hän, Raamatun sanan mukaan, kätkee heidät salaan, ettei jumalaton näkisi Jumalan kirkkautta. Jos he näet olisivat julkisesti kaikkien tunnettavissa, niin kuinka olisi mahdollista, että heitä maailmassa niin ahdistettaisiin ja vaivattaisiin? Sanoohan Paavali: ”Jos he olisivat sen (Jumalan viisauden) tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet” (1. Kor. 2:8). Tätä minä en sano siksi, että kieltäisin niiden, joita sinä mainitset, olevan pyhiä ja Jumalan seurakuntaa, vaan siksi, että näiden pyhyys ei ole todistettavissa, mikäli joku sen heiltä epää; asia jää kuin jääkin epävarmaksi. Näin ollen heidän pyhyydessään ei ole mitään kiinnekohtaa, joka olisi jonkin opin kyllin luotettavana todistuksena. Minä puolestani selitän heidät pyhiksi ja pidän heitä pyhinä ja minä sanon heitä Jumalan seurakunnaksi ja minä olen sitä mieltä, että he ovat Jumalan seurakunta, jos käytän rakkauden mittapuuta, mutta en uskon, — rakkaushan ajattelee jokaisesta mitä parhainta, ei ole epäluuloinen, vaan kaikki se uskoo (1. Kor. 13:7): se uskoo ja odottaa kaikkea hyvää lähimmäistensä taholta, se sanoo jokaista kastettua pyhäksi. Ei ole vaarallista, vaikka se erehtyykin; rakkaudelle on näet ominaista petetyksi joutuminen, se kun on alttiina kaikkien taholta tulevalle sekä käytölle että väärinkäytölle, yleinen hyvien ja pahojen, uskollisten ja uskottomien, luotettavien ja petollisten palvelija. Usko taas ei sano ketään muuta pyhäksi kuin sitä, joka jumalallisen arvostelun perusteella on sellaiseksi julistettu; uskolle näet on ominaista se, ettei se anna itseään pettää. Vaikkakin siis meidän keskenämme tulee rakkauden oikeuden mukaan pitää toisiamme pyhinä, ei kuitenkaan ketään saa uskon oikeuden mukaan pitää pyhänä, aivan kuin olisi uskonkohta se, että tämä tai tuo ihminen on pyhä; mutta juuri sillä tavalla paavi, se Jumalan vastustaja (2. Tess. 2:4), Jumalan sijaisena julistaa pyhiksi pyhimyksensä, joita hän ei tunne.”
Tätä tekstiä vasten jäin lisäksi pohtimaan, minkä arvoinen on viimeisellä tuomiolla ”seurakunnan hyvä todistus”. Ei varmaan minkään arvoinen.
TykkääTykkää
Seurakunnan todistuksesta. Olen aprikoinut, että sen korostaminen voi pohjautua Laestadiuksen, lukijaisten ja kristittyjen lukemaan kirjaan, Bunyan, Kristityn vaellus. Siinä kristitty saa paperirullan, certifikaatin, joka pitää näyttää viimeisellä portilla. Hän kantaa sitä povessaan, eli sydämellään. Tulkitsen sillä tarkoitetun sekä sisäistä todistusta armon tilasta että seurakunnan todistusta.
Bunyanin seurakunta Bedfordissa kirjoitti oikeasti seurakunnan todistuksia, sellainen annettiin muualle muuttavalle, siinä todistettiin että henkilö on uskomassa ja siten hänet voitiin hyväksyä uuden paikkakunnan kirkkoon.
Mutta nykyaikaan. Kun läheinen kuolee uskossa, ei perkele jätä silloinkaan rauhaan surevia, vaan kylvää epäilyksiä että pääsikö se nyt sittenkään taivaaseen. Kun muut kristityt siinä todistavat uskovansa että kyllä pääsi, menee perkeleeltä voima ja aseet pois siinä asiassa.
TykkääTykkää
Tavallaan huvittavaa, että näissäkin piireissä on paljon luettu ja vieläkin luetaan ”omavanhurskaiden” kirjoja, kuten vaikkapa Bunyania ja Wilcoxia. Herää kysymys, että miten kuolleessa uskossa oleva on voinut kirjoittaa nimenomaan hengellisestä elämästä kertovia kirjoja, joista monet todelliset uskovat ovat hyötyneet, koska eihän omavanhurskaalla pitäisi olla mitään hajua todellisesta hengellisyydestä. Ja mitä vielä, pahimmanlaatuisia avainten vallan ja sakramenttien halveksujia ja hurmahenkiä, kun baptisteja ja puritaaneja, siis reformoituja. Ja vielä kun ovat mokomat surkian omavanhurskaat niin tarkasti osanneet vielä kuvata kristittyjen kilvoittelua ja taistelua syntiä ja maailman houkutuksia vastaan. Liekkö nuo vaan kuulleet sivusta, kun joku oikea uskovainen, jolla on ollut Pyhä Henki, on jutustellut näitä ;).
TykkääTykkää
”Tätä tekstiä vasten jäin lisäksi pohtimaan, minkä arvoinen on viimeisellä tuomiolla ”seurakunnan hyvä todistus”. Ei varmaan minkään arvoinen.”
Totta, seurakunnan todistus auttaa viimeisellä tuomiolla yhtä paljon jotakuta kuollutta kuin minua se, että sanon olevani uskovainen. Eli ei yhtään. Jeesuksen vertauksissakinhan tämä sama teema toistuu jatkuvasti: Lopussa vasta selviää kaikkien niiden ”Herra, Herra” -sanovien joukosta, ketkä todella olivat niitä, jotka sydämestänsä tahtoivat Herraa palvella.
TykkääTykkää
Joona: “Kirkko on mystinen Kristus. Kirkko on yhtä ruumista Päänsä, Kristuksen kanssa, joten se on ikään kuin yhtä persoonaa Hänen kanssaan, sillä on Kristuksen identiteetti ja auktoriteetti (Ef. 1:23)…”
Jäin miettimään tuota “mystistä Kristusta”. Mystinen tarkoittaa `salaista´ tai ´salaperäistä`ja mystiikka taas (wikipediasta nopeasti) kreikan sanasta ’vaikeneminen on jumaluuden välittömään yhteyteen pyrkivä uskonnollisen elämän muoto. Mystiikka tarkoittaa tällöin elämäntapaa, jossa pyritään saavuttamaan välitön yhteys Jumalaan tai jumalaan, perimmäinen todellisuus tai henkinen totuus.’
Tässähän tullaan nyt aivan perimmäiseen vanhoillis-lestadiolaiseen itseymmärrykseen omasta identiteetistään. Jos uskon silmin “näemme”, että seurakunta on siis mystinen eli salainen/ kätketty Kristus-Jumala, tällöin seurakunnan arvostelu on suoraan arvostelua itse Jumalaa ja Kristusta vastaan. Mutta, kuten OT tarkensi, tosiasiallisesti ja empiirisesti nähtävänä ja havaittavana Kristus-Jumala ei ole tyhjentynyt, realisoitunut tai inkarnoitunut nähtävissä ja määriteltävissä olevaan yhteisöön. Kristus on siis seurakunnassa mystisenä eli salaisena ja näkymättömänä “potentiaalina ja voimana”. Kuinka paljon siis voimme ajallisessa elämässä ja seurakunnassa tarkastella asioita “uskon silmin” tai “uskon kautta” eli elää ikäänkuin valmiiksi jo tuonpuoleisuuden todellisuudessa, siinä todellisuudessa, jossa usko on muuttunut näkemiseksi? Ja miltä pohjalta asioita ja ratkaisuja perustellaan?
Kuten OT kirjoitti:” Nyt kuitenkin tuo Lutherin selitys taidetaan usein miten käsittää niin että kun minulla on usko, niin se avaa ajalliset aistini näkemään ja kokemaan tuon pyhien yhteyden ihan empiirisesti todettavana yhteisönä. Uskosta tuleekin näkemistä jo tässä ajassa.” Tämä oli tärkeä huomio.
Luther siis katsoi että emme siis pidäkään seurakuntaa “uskon kautta” pyhänä ja puhtaana, vaan rakkauden kautta! Joten asioita ja ratkaisuja seurakunnassa tulee aina tarkastella rakkauden oikeuden pohjalta.
“Usko taas ei sano ketään muuta pyhäksi kuin sitä, joka jumalallisen arvostelun perusteella on sellaiseksi julistettu; uskolle näet on ominaista se, ettei se anna itseään pettää. Vaikkakin siis meidän keskenämme tulee rakkauden oikeuden mukaan pitää toisiamme pyhinä, ei kuitenkaan ketään saa uskon oikeuden mukaan pitää pyhänä, aivan kuin olisi uskonkohta se, että tämä tai tuo ihminen on pyhä; mutta juuri sillä tavalla paavi, se Jumalan vastustaja (2. Tess. 2:4), Jumalan sijaisena julistaa pyhiksi pyhimyksensä, joita hän ei tunne.”
TykkääTykkää
Pari laulua tässä, yllättävän hyviä ”omavanhurskaiden” tekemiksi ;). Hyvää lauantaita!
Tässä pieni predestinaation painotus, mutta silti yksi kauneimmista lauluista ja varsinkin itseäni tulee lähelle:
TykkääTykkää
Kiitos Jupe kauniista lauluista!
Muutamia ajatuksia Jumalan Valtakunnasta, myös Päivämies-lehden artikkelin inspiroimana:
Jumalan Valtakunta on Jeesuksen opetuksessa keskeistä, se on sekä läsnäolevaa todellisuutta että tulevaisuudessa, aikojen lopulla, tapahtuvaa täyttymystä. Myös Paavalin mukaan uskovaiset elävät jo nyt täällä maan päällä Jumalan valtakunnan todellisuutta.
Se, millä tavalla ylösnousemususko alkaa muotoutua Vanhan Testamentin loppupuolella, on sinänsä mielenkiintoinen ja kiehtova prosessi (mm. Danielin kirja, Makkabilaiskirjeet).
Joka tapauksesssa Jeesuksen ylösnousemuksesta vakiintui kuitenkin pian tulkinta että ylösnousemus on eskatologinen, eli aikojen lopulla tapahtuva, tapahtuma. Jeesuksen ylösnousemus oli vakuutus siitä että uusi aikakausi on alkanut ja kuolema on voitettu. Sen sijaan jännite ylösnousemusruumiin fyysisen ja hengellisen tulkinnan välillä on edelleen olemassa: kuten esimerkiksi onko ylösnousemusruumis hengellinen, jolla eletään iankaikkisuudessa, mutta jolla on sama muoto kuin maallisella ruumiilla? Kysymys ei kuitenkaan ole pelastuksen kannalta merkityksellinen.
Ajattelen, että maanpäällisessä elämässä ihminen voi ymmärtää ja nähdä Jumalan ja Jumalan valtakunnan vain puutteellisesti, kuin aavistuksenomaisesti ja “mystisesti”. Kun taas kuoleman jälkeen ja ylösnousemuksessa näemme “kasvoista kasvoihin”. Myös uskomme täällä ajassa on pientä ja heiveröistä.
Mitä tulee opetukseen ja julistukseen Jumalan Valtakunnasta: kyllä se on hyvin keskeistä ja perusteltua, ja siihen julistukseen kätkeytyy saarna sovinnosta ja syntien anteeksiantamuksesta, joka saarna on samalla itselleni myös merkki Kristuksen läsnäolosta.
Uskon silmin näemme siis nyt läsnäolevan seurakunnan pyhänä ja puhtaana, mutta uskon perspektiivi on tuolloin kiinnittynyt ankkurin tavoin ajan rajan tuolle puolen. Seurakunta ei ole siis vielä saavuttanut täyttymystä. Täällä ajassa olevaa, monella tavalla viallista ja syntistä seurakuntaa katsomme siis Lutherin mukaan rakkauden “silmälasien” kautta. Joka rakkaus on Paavalin mukaan kärsivällinen, lempeä, ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Mitä siis tarkoittaa käytännön elämässä yksittäisen kristityn kohdalla ja seurakunnan elämässä, että rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa, mutta iloitsee totuuden voittaessa? Tai mitä tarkoittaa että rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti, mutta on kuitenkin kärsivällinen?
TykkääTykkää
Btw. Viimeisimmässä Areiopagi-postauksessa käsiteltiin mielenkiintoisella tavalla kysymystä Mitä tarkoittaa olla Jumalan kuva? Suora lainaus:
“Spekulaatioista riippumatta ihmisen jumalankuvallisuus synnyttää sekä mahdollisuuden että velvollisuuden tunnustaa eläintenkin asema osana luomakuntaa, ikään kuin Jumalan kuvan toisenlaisina ilmentyminä. Luonnollisesti tämä seuraa luomisen yhteydessä annetusta käskystä ”viljellä ja varjella maata”. Jumalankuvallisuus ei voi tarkoittaa muun luomakunnan pitämistä riiston kohteena.
Päinvastoin jumalankuvallisuus edellyttää (tässä tapauksessa) ihmistä pitämään koko todellisuutta Luojan heijastumana ja sellaisena, joka potentiaalisesti on osallinen tulevasta autuuden tilasta. Siksi huolenpito ja rakkaus ulottuu luontoon ja eläimiin, ja myös sellaisiin ihmisiin, jotka syystä tai toisesta eivät toteuta Jumalan kuvallisuutta siinä mielessä, että he kykenisivät hyveellisten suhteiden muodostamiseen. Esimerkiksi koomapotilas ei lakkaa olemasta ihminen vajotessaan koomaan eikä vanhus menetä ihmisarvoaan vaikka hän menettäisi suuren osan kognitiivisista kyvyistään.
Luterilaisessa teologiassa Jumalan rakkauden erityisluonteella on suuri merkitys aiheemme kannalta. Lutherin mukaan Jumalan rakkaus ei kohdistu ensisijaisesti sellaiseen, joka on hyvää ja kaunista, vaan pahaan ja rumaan, joista Jumala haluaa tehdä hyvää ja kaunista. Näin Jumalan rakkaus, Jumalan puhuttelu, antaa arvon ja merkityksen sellaiselle, jolla sitä luonnostaan ei olisi.
Tällä tavoin puhuteltu kutsutaan tunnistamaan itsessään toisaalta se suunnaton ero mikä vallitsee kuvan, eli hänen itsensä, ja kuvan alkuperän, Jumalan, välillä. Samalla hänet kutsutaan kohtelemaan koko luomakuntaa ja kaikkia sen olentoja samankaltaisella rakkaudella, joka tuo esiin siitä mikä on ei-mitään, jotakin mikä on arvokasta, kaunista ja pyhää.”
TykkääTykkää
Jupe. ”Pyrithän kiinnittämään huomiota mieluumin asioihin, joista keskustellaan kuin henkilöihin sanojen takana. Toisten ihmisten henkilöä, asenteita, motiiveja, kykyjä tai uskoa ei tule ryhtyä arvioimaan keskustelussa.” (suositus blogin säännöistä)
”Ihmettelen vain, että lähdet vl-liikkeestä ja menet Ortodoksiseen kirkkoon, mutta silti viitsit vain kaivella vielä vl-liikkeen asioita, vaikkei oman kirkkosi asiat ole sen paremmin. ”
Vaikka minun ei tarvitsisi vastata, kerron että vl-liikkeestä lähtemiseni liittymiseeni Ort. kirkon jäseneksi oli ajallisesti pitkästi yli kaksikymmentä vuotta. Se ei ollut ”tosta noin vaan” vaihtokauppa. Näiden yli kahdenkymmenen vuoden aikana en ollut minkään yhteisön tai kirkon jäsen. Lähdin vl-liikkeestä juuri s a m o j e n asioiden vuoksi, joita tässä blogissa on mm. Joona tuonut ansiokkaasti esille. Lähdettyäni menetin uskoni koko kristinuskoon, sen Jumalaan ja siis uskoni Kristukseen. Niin vain kävi, että hengelliset tarpeeni heräsivät uudelleen 2000-luvulla. Vuosien prosessin jälkeen olin valmis liittymään ort. kirkkoon. Mielestäni se edustaa parhaiten sitä, mitä kristinuskosta on jäljellä. Se ei tarkoita sitä, etten pitäisi muiden kirkkojen ja krist. yhteisöjen jäseniä kristittyinä, sellaiseen seulontaan minulla ei ole mandaattia!
Sinulla on hyvinkin varmoja mielipiteitä esim. omasta pelastuneisuudestasi, toisten pelastuneisuudesta ja oikeasta kristillisyydestä. Saat pitää käsityksesi, mutta anna tilaa myös muille, jotka eivät ole varmoja edes omasta tulevasta pelastuksestaan. Kristinusko on Tie, jota kuljetaan eteenpäin. Perille päässeet ovat pelastuneita.
TykkääTykkää
”Pyrithän kiinnittämään huomiota mieluumin asioihin, joista keskustellaan kuin henkilöihin sanojen takana. Toisten ihmisten henkilöä, asenteita, motiiveja, kykyjä tai uskoa ei tule ryhtyä arvioimaan keskustelussa.”
Pyydän anteeksi tätä.
”Mielestäni se edustaa parhaiten sitä, mitä kristinuskosta on jäljellä”
Kieltämättä on pakko myöntää, että jos pitäisi pelkästään (aikaisten) kirkkoisien kirjoitusten perusteella päättää, mihin kirkkoon liittyisin, niin se olisi todennäköisesti Ortodoksinen tai Katolinen kirkko, niin kuin xyz myös aiemmin tuossa pohdiskeli.
”Sinulla on hyvinkin varmoja mielipiteitä esim. omasta pelastuneisuudestasi, toisten pelastuneisuudesta ja oikeasta kristillisyydestä. Saat pitää käsityksesi, mutta anna tilaa myös muille, jotka eivät ole varmoja edes omasta tulevasta pelastuksestaan. Kristinusko on Tie, jota kuljetaan eteenpäin. Perille päässeet ovat pelastuneita.”
Toki minulla oli pitkänkin aikaa täysi pelastusvarmuus ja vahva Pyhän Hengen todistus sen jälkeen, kun koin uudestisyntyneeni. Ei minulla kuitenkaan nyt ole 100% varmuutta (ei nyt siltäkään kyllä tunnu, että helvettiin olisin matkalla) omasta pelastuksestani muuta kuin se, että ”Herra kuulee minun anomiseni, Herra ottaa minun rukoukseni vastaan” (Ps. 6:9) ja ””Kurjien sorron tähden, köyhien huokausten tähden minä nyt nousen”, sanoo Herra, ”tuon pelastuksen sille, joka sitä huoaten ikävöitsee”. Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.” (Ps. 12:6, 7) ”Ja sinuun turvaavat ne, jotka sinun nimesi tuntevat; sillä sinä et hylkää niitä, jotka sinua etsivät, Herra. Sillä ei köyhää unhoteta iäksi, eikä kurjien toivo huku ainiaaksi.” (Ps. 9:11, 19) ja ”… jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan” (Matt. 7:8). Näihin lupauksiin (ja moniin muihin) luotan, ”… sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon…” (2. Tim. 1:12). Mielestäni tämä on myös Raamattuun peilaten ihan oikea kokemus. Abraham sai ensin Jumalalta kutsun jättää kaiken ja lähteä. Siinä Jumala ilmaisi Aabrahamille itsensä niin selvästi, että hän ei epäillyt, vaan toimi. Sen jälkeen Aabrahamilla oli kuitenkin paljon luottamista Jumalan lupauksiin ilman muuta varmuutta kuin se, että hän oli tullut tietämään ja tuntemaan, että Jumala on todellinen ja voimallinen.
”Sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus…, ei tullut ollakseen ”on” ja ”ei”, vaan hänessä tuli ”on”. Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä ”on”; sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden ”amen”, Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme… joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme. (2. Kor. 1:19-20, 22)
”Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: ”Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva”, eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut-sillä hän oli jo noin satavuotias-ja että Saaran kohtu oli kuolettunut; mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle, ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää. Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi. Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin, vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.” (Room. 4:18-25)
Siitä olen varma, että sen, minkä Jumala on luvannut, Hän voi täyttää. Se täytyy kuitenkin sanoa, että joskus sitä tuijottaa enemmän olosuhteita kuin Jumalaa ja unohtaa sen, että Jumala on kaikkivaltias. Oma syntisyys tulee tuntea ja syntejä tulee katua, mutta sen jatkuva valittelu ja voivottelu ei auta, vaan syöksee vain epätoivoon. Se auttaa, että katsoo Kristukseen ja odottaa apua Jumalalta. Mielestäni totaalinen pelastusvarmuuden kieltäminen ei ole Raamatullista ja mielestäni vanhoissa kirkoissa siihen sorrutaan aika usein. Siinä mielessä ei pelastusvarmuutta ole, että ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan, mutta siinä mielessä voi olla, kun luottaa, että Jumala on voimallinen auttamaan ja Hän on antanut paljon lupauksia, joihin takertua. Sen lisäksi uskon, että Pyhä Hengen todistus voi aika-ajoin vahvistaa tämän toivon. Siitä syystä vaikutan ”varmalta”, että turvaudun niihin lupauksiin, enkä suostu antamaan periksi ja pelkästään valittelemaan sitä, miten surkuteltavasti tässä nyt on taas onnistuttu, vaikka välillä tuntuukin todella pahalta. Daavidkin parhaina päivinään sanoi vaikkapa, että ”Herra on minun valkeuteni ja autuuteni: ketä minä pelkään! Herra on minun elämäni turva: ketä minä vapisen!” (Ps. 27:1), mutta huonoimpinakin hän turvasi Jumalaan sanoen ”Mutta minä turvaan sinun armoosi; riemuitkoon minun sydämeni sinun avustasi” (Ps. 13:6), koska ei muuta mahdollisuutta ole.
”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.” (Hepr. 11:1-2, 6)
Room. 5:
1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
3 Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
4 mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa;
5 mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
6 Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
7 Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla.
8 Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
9 Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.
10 Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;
11 emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.
Mitä taas tulee muiden pelastukseen, olen sanonut, että en voi tuomita ketään enkä kyllä haluakkaan, mutta kyllä Jumalan sanassa on selvät suuntaviivat sille, mitä on elävä usko ja mitä kuollut usko. Myös ne on otettava huomioon sekä itsetutkiskelussa, johon Paavali meitä kehottaa, mutta myös yleisesti.
TykkääTykkää
Ei Kristus sano Joh 20 ”Ottakaa Pyhä Henki, niin te tulette olemaan vahurskaita ja pyhiä” vaan ”joille te synnit annatte anteeksi niille ne on anteeksi annetut” Niin että käsittäisimme avaimet Pyhän Hengen virkana eikä ihmisestä riippuvana virkana.
Evankeliumin voima ei nojaa meidän persoonaamme tai uskoomme vaan Jumalaan itseensä. Jos se nojaa jotenkin ihmiseen, ihmisen uskoon on kaikki epävarmaa, silloin tulee kysymys oliko kastaja, ehtoollisenjakaja, synninpäästön julistaja uskovainen vai ei? Tai uskoiko näiden vastaanottaja oikealla tavalla? Ja kuitenkin luemme Tiit. 3:8 ”Tämä sana on varma” ja useista Psalmeista ”sinun sanaasi panen luottamukseni”. En pane sitä siis ihmiseen joka sanan julistaa, enkä omaan uskooni, vaan julistettuun sanaan.
TykkääTykkää
Sellaistakin olen pohdiskellut, että yksi nykyajan ongelmista koko kristikunnassa on myös ajatus lapsenuskosta, tai lapsikasteessa uudestisyntymisestä autuuden takeena. Jeesus sanoo, että menkää sisään ahtaasta portista. Jeesus sanoo, ettei ihminen voi päästä sisään Jumalan valtakuntaan, ellei hän synny UUDESTI. Ajattelen, että ahtaasta portista sisälle meneminen = uudestisyntyminen, koska Jeesus kertoo, että sen jälkeen on vielä kapea tie.
En vastusta lapsenuskoa enkä varsinaisesti lapsikastettakaan, mutta pidän vääränä sitä, että tuudittaudutaan niihin, vaikka Jeesus opettaa toista. Sensijaan aikuiskasteessa uudestisyntyminen on mielestäni tuettavissa Raamatulla sikäli kuin kasteen Raamatulliset edellytykset täyttyvät.
Lapsikasteessa uudestisyntymistä en pidä siitä syystä oikeana, että kastetta edeltää aina henkilökohtainen ja harkittu ratkaisu kääntyä synneistä ja tehdä parannus, sekä uskoa Evankeliumi (Mark. 1:15). Parannusta taas ei voi tehdä, ellei ole saanut Jumalalta synnintuntoa. Siitä syystä juuri Jeesus kehottaa etsimään ja pyrkimään, koska kysymys ei ole vain jostain tempusta, joka tehdään yksinkertaisesti tai kevyesti. Edellämainittuun liittyy Jeesuksen itsensä lupaus: Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu ja näin myös uskon, että uudestisyntyy. Lapsikaste ei siis täytä näitä edellytyksiä. Jeesus sanoo: ”Sillä jos joku teistä tahtoo rakentaa tornin, eikö hän ensin istu laskemaan kustannuksia, nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi” (Luuk. 14:28). Uskon edellytyksenä on siis terve harkintakyky sekä se, että ihminen tekee parannuksen (Mark. 1:15), näinollen pelkkä mystinen lapsenusko ei voi olla edellytys kasteelle. Muutenkin Jeesuksen sanat ovat lähetystyökontekstissa, jossa aina ensin vaaditaan parannus ja usko, koska sylivauvoille ei mennä saarnaamaan evankeliumia, vaan aikuisille. ”Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk. 14:33).
Edelleen voi sanoa, että kaste tuskin toimii sellaiselle, joka ei usko eikä halua edes uskoa. Vertaan sitä synninpäästöön samassa mielessä, että turha mennä roiskimaan kaupungille vettä ihmisten päälle Pyhän Kolminaisuuden nimessä, ellei ihmiset usko. Ei synninpäästökään toimi siten. Kuitenkin, niin kuin edellä totesin, kasteen ainoa edellytys ei ole usko, koska uskomisen edellytys on parannus.
Lapsikasteen kannattajat ja Vanhoillislestadiolaiset eivät siis keskenään käytännössä siis poikkea juurikaan. Vanhoillislestadiolaiset opettavat vain, että riittää kun säilyttää lapsenuskon. Kasteessa uudestisyntymisen kannalla olevat ovat sitä mieltä, että kunhan vain turvaa kasteeseen, niin riittää. Uskon, että molemmat ovat väärässä. Lopputulos on kuitenkin aivan sama, koska jokatapauksessa lopputulos on se, että lapsi on elävässä ”uskossa”.
En siis usko, että lapsenusko tai lapsikaste kumpikaan on sama kuin ”ahdas portti”, koska siitä mennään sisälle, mutta se pitää ensin löytää (tästä myöhemmin).
Jeesus ei siis opettanut, että ollaan vain lapsenuskossa tai kasteessa lapsena saadussa uskossa ja sitten jammaillaan mukana. Eikö tarkoitus ollut juuri se, että mennään sisään ahtaasta portista? Onko kaste tai lapsenusko ahdas portti, jonka harvat löytävät? Ei nähdäkseni ole. Eikö jokaisen ihmisen tulekkaan syntyä UUDESTI? Ei nyky vl-opetuksen mukaan. Esikoiset kyllä tietääkseni vielä opettavat, niinkuin Laestadiuskin näyttää opettaneen, että jokaisen on uudestisynnyttävä, vaikka he kyllä uskovat myös oppiin lapsenuskosta.
Eikö uudestisyntymisen pointti ole se, että ensin synnytään lihallisesti, mutta se ei riitä, koska ”Mikä lihasta on syntynyt, on liha…” (Joh. 3:7). Siitä syystä tulee ihmisen syntyä uudesti: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa” (Joh. 3:3), koska Jeesus jatkaa seitsemättä jaetta ”ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki” (Joh. 3:7)
No entä lapsenusko tai lapsikasteessa saatu usko sitten, jos oletetaan, että lapsikasteessa uudestisynnytään, vaativatko ne vielä parannuksen? Uskoakseni jokaisen ihmisen kohdalla tapahtuu lankeemus jossain vaiheessa, kun lapsen ”viattomuus” tai ajanjakso, jonka sisällä hän kelpaa Jumalalle, päättyy. Tätä perustelen sillä huomiolla, että lapset ovat yleensä äärimmäisen itsekkäitä, eikä heitä tarvitse myöskään opettaa valehtelemaan, varastelemaan tai tekemään muutakaan pahaa.
En tiedä tai en ole oikeastaan muodostanut tarkkaa kantaa siihen, onko lapsenuskoa kutsuttava uskoksi vai jonkinlaiseksi viattomuudeksi niinkuin Baptistit tekevät. Jeesuksen puheiden mukaan kyllä voi tehdä johtopäätöksen, että lapsetkin pelastuvat.
Sitten hiukan lisäpohdiskelua vuorisaarnan valossa:
”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät” (Matt. 7:13)
Huomaa, että kadotukseen menevä portti on avara, ja monta menee siitä sisälle.
”mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.” (Matt. 7:14)
Elämään menevä portti on ahdas, ja harvat löytävät sen. Miksi harvat löytävät? Siksi koska harvat etsivät, koska he luulevat löytäneensä jo, vaikkeivat koskaan ole edes etsineet, tai ovat etsineet, mutta ovat antaneet periksi, koska eivät heti ole löytäneet. Ne, jotka eivät ole vielä etsineet, eivät ole löytäneet, mutta niille, jotka alkavat etsimään, Jeesus lupaa, että he tulevat ennen pitkää, elleivät anna periksi, totisesti löytämään ja tietämään löytäneensä.
”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra,’… Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’.” (Matt. 7:21-23)
Huomaa tässäkin kohdassa: Todella moni sanoo painokkaasti ”Herra, Herra!”, eli että me olemme oikeita uskovaisia ja todellisia Jeesuksen seuraajia!!! Huomaa toinen mielenkiintoinen pointti: Jeesus sanoo, ettei hän ole KOSKAAN TUNTENUT niitä, jotka jotka hän käskee pois. Tässä kontekstissa (Matt. 7) tämä on vakava varoitus, koska Jeesus kehottaa useita kertoja eri tavoilla etsimään. Niille, jotka eivät ole tätä Jeesuksen kehotusta seuranneet, Hän sanoo: En ole koskaan tuntenut teitä. Ellei Jeesus ole koskaan tuntenut, niin se tarkoittaa mielestäni tässä kontekstissa sitä, ettei Häntä ole koskaan edes etsitty.
”Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.” (Matt. 7:24)
Siksi siis jokaisen on uudestisynnyttävä, on mentävä sisään ahtaasta portista katumuksen ja parannuksen kautta.
Vielä lainaan Justinos Marttyyriltä (eli about 100-160) kasteeseen ja uskoon liittyen (Ensimmäinen apologia, lainaus kopioitu Helsingin yliopiston sivuilta):
61 Me selitämme senkin, millä tavalla olemme antaneet itsemme Jumalalle ja millä tavalla meidät on tehty uusiksi ihmisiksi Kristuksen kautta, jotta emme jättäisi mitään pois ja siten näyttäisi antavan vääristelevää kuvaa. (2) Kaikkia, jotka ovat uskovat varmasti meidän lausumamme ja opettamamme asiat tosiksi sekä voivat sitoutua elämään oppimme mukaan, opetetaan rukoilemaan ja paastoten pyytämään anteeksiantoa aikaisemmin tehdyistä synneistä, ja me rukoilemme ja paastoamme heidän kanssaan. (3) Sen jälkeen viemme heidät paikkaan, jossa on vettä. Siellä he saavat syntyä uudesti sillä samalla tavalla, jolla me itsekin olemme uudestisyntyneet. Sitten heidät pestään vedessä Jumalan, kaiken Isän ja Valtiaan, Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen sekä Pyhän Hengen nimeen. (4) Kristus on sanonut (Joh. 3:5 + Matt. 18:3): ”Jos te ette synny uudesti, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” (5) Kaikille on selvää, ettei kerran syntynyt voi palata äitinsä kohtuun.
(6) Kuten olemme edellä kirjoittaneet, profeetta Jesajan kautta on sanottu, millä tavalla syntiä tehneet ja kääntyneet vapautuvat synneistään. (7) Sanat ovat nämä: (Jes. 1:16–20): ”Peseytykää, tulkaa puhtaiksi, riuhtaiskaa pahat teot irti sieluistanne, oppikaa tekemään hyvää, tuomitkaa orvon hyväksi ja hankkikaa leskelle oikeus. ’Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on’, sanoo Herra. ’Jos teidän syntinne ovat purppuranpunaiset, minä teen ne valkeiksi kuin villa ja jos ne ovat kirkkaan punaiset, minä teen ne valkeiksi kuin lumi. (8) Mutta jos te ette kuuntele minua, miekka nielee teidät; sillä näin on Herran suu puhunut.’”
(9) Tästä syystä me olemme saaneet apostoleilta seuraavan opetuksen. (10) Meillä ei ole tietoa ensimmäisestä syntymästämme, kun olimme välttämättömyyden pakosta syntyneet märästä siemenestä vanhempiemme yhdynnän kautta, ja me olimme tottuneet pahoihin ja kelvottomiin tapoihin. Jotta emme pysyisi pakon ja tietämättömyyden lapsina, vaan tulisimme vapaan valinnan ja tiedon lapsiksi ja jotta saisimme aiemmin tekemämme synnit anteeksi vedessä, syntejään katuvan ja uudestisyntymistä odottavan avuksi kutsutaan nimeltä Jumalaa, kaikkeuden Isää ja Valtiasta. Se, joka johdattaa kastettavan peseytymään, kutsuu yksin tätä nimeä. (11) Kukaan ei kykene antamaan nimeä sanoin ilmaisemattomalle Jumalalle; jos joku julkenisikin väittää sellaisen olevan olemassa, hän osoittaisi olevansa parantumaton hullu. (12) Tätä pesua kutsutaan valaistumiseksi, koska nämä asiat oppineet ihmiset ovat valaistuneet mieleltään. (13) Niin valaistunut pestään Jeesuksen Kristuksen, Pontius Pilatuksen aikana ristiinnaulitun nimessä sekä Pyhän Hengen nimessä, joka on profeettojen kautta ennalta julistanut kaiken tästä Jeesuksesta.
TykkääTykkää
Meinaatko Jupe, että jokaisen ihmisen on ensin väistämättä langettava lapsen uskostaan, jotta voi oikeasti uudestisyntyä, vai onko mahdollista uudestisyntyä suoraan lapsen uskosta olettamaasi todelliseen uskoon?
TykkääTykkää
En tiedä, koska en ole varma, miten määrittelen lapsen uskon. Enkä tiedä, onko tätä asiaa ollenkaan tarvis määritellä tarkemmin, koska Raamattu ei itseasiassa juurikaan ota kantaa siihen. Ei ole varmaa, onko lapsella Pyhä Henki, vai onko hän jollain erityisellä tavalla ”viaton”, niin kuin alkuseurakunnassa on tunnuttu ajattelevan ja josta esimerkiksi VT ja UT antaa viitteitä. Lyhyesti voisi todeta, että hedelmistään puu tunnetaan. Mielestäni on hyvä, jos on uudestisyntymiskokemus, mutta niin kuin edellä totesin, en pidä sitä välttämättömänä, jos elävän uskon Raamatulliset edellytykset täyttyvät.
Yksi asia on mielestäni varma ja selkeä: Jeesus sanoo, että kaikkien tulee syntyä uudesti, jos mielii päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Eikä uudestisyntyneen ihmisen hedelmät ole alusta loppuun välinpitämättömyys ja pitäytyminen vain ”yksinkertaiseen ja lapsenkaltaiseen” uskoon, joka ei halua liiemmin oppia tai ymmärtääkkään uskonasioita (Jumalan sanaa), saatika pyrkiä aktiivisesti pyhittymään kohti Kristuksen kaltaisuutta tietoisesti.
Valehtelematta nämä ovat kuitenkin niitä hedelmiä, joita näen: Seuroissa käydään, tapanormit ja moraaliopetukset pääpiirteittäin pidetään (no ei se haittaa, jos hiukan rikkoo esim. Suomen lakia jne, kunhan sinne päin), mutta muuten ei liiemmin haluta vaivata mieltä uskonasioilla. Nämä eivät mielestäni ole elävän uskon hedelmiä. Jehovan todistajat ja kaikki lahkolaiset ”pystyvät samaan” ja parempaankin, joten tapanormien ja tiukkojen moraaliopetusten pitäminen ei todellakaan olen mikään elävän uskon tuntomerkki.
Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko (Gal. 5:6). Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus. (Gal. 6:15)
TykkääTykkää
Tämä tulee mieleen:
”sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.” (Room. 10:3, 4)
TykkääTykkää
Jupe: minua kiinnostaa sinun selityksesi raamatun rakkaus -käsitteestä (agape = Jumalan rakkaus). Kristus itse on rakkaus, mutta miten sen mielestäsi tulisi ilmetä Kristuksen seurakunnassa? Millaista rakkauden tulisi mielestäsi olla Kristittyjen kesken?
Sinä osoitat sitä kyllä näillä palstoilla väkevästi vastustamalla välinpitämättömyyttä ja julistamalla Kristusta. Se on hyvä ja oikein.
Varsinkin Paavali puhuu paljon ”hellämielisyydestä” ja ”laupeudesta” Kristittyjen kesken. Tuota käytät teksteissäsi säästellen. Onko tämä ”säästely” sinulta tietoinen valinta niin, että rakkaus ei ole kauniita korulauseita, ihmisestä itsestään lähtevää kommunikointia, tai tekoja. Vaan että se on pelkästään Kristuksen täydellisen sovintotyön ymmärtämistä ja sen uskomista. Eli että ihmisessä olevien emotionaalisten tunteiden osoittamisella lähimmäisiä kohtaan ja hyväksytyksi tulemisen tarpeen tyydyttämisellä ihmisten kesken ei ole merkitystä?
TykkääTykkää
”Jupe: minua kiinnostaa sinun selityksesi raamatun rakkaus -käsitteestä (agape = Jumalan rakkaus). Kristus itse on rakkaus, mutta miten sen mielestäsi tulisi ilmetä Kristuksen seurakunnassa? Millaista rakkauden tulisi mielestäsi olla Kristittyjen kesken?”
Agape -rakkaus on se rakkaus, joka vuodatetaan meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta (Room. 5:5) ja se täyttää lain. Siksi Paavali kirjoittaa Korinttolaiskirjeen 13. Luvussa, että usko ilman rakkautta on turha ja Galatalaisille, että ”Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko” (Gal. 5:6). Se rakkaus myös vaikuttaa sen, että kristitty tahtoo noudattaa Jumalan tahtoa siksi, että rakastaa Hänen tahtoaan, ei rangaistuksen pelosta, vaikkakaan en usko, että rangaistuksen pelosta ihminen kykenee täysin vapautumaan tässä ajassa. Itsessäni olen ainakin selvän eron kuitenkin huomannut ”ennen ja jälkeen”. Jumalan tahto on esimerkiksi, että rakastamme lähimmäistämme niin kuin itseämme. Mielestäni rakkaus kristittyjen kesken tulee olla sitä, että katsotaan aina toisen parasta. Rakkaus ei siis ole mielestäni pelkästään Kristuksen täydellisen sovintotyön ymmärtämistä ja sen uskomista, em. on kuvaus kuolleesta uskosta.
”Sinä osoitat sitä kyllä näillä palstoilla väkevästi vastustamalla välinpitämättömyyttä ja julistamalla Kristusta. Se on hyvä ja oikein.”
Ehkäpä sanoisin enemmänkin niin, että olen vakuuttunut siitä, että iso osa kristityistä on kuolleessa uskossa ja siksi toimin niin.
”Varsinkin Paavali puhuu paljon ”hellämielisyydestä” ja ”laupeudesta” Kristittyjen kesken. Tuota käytät teksteissäsi säästellen. Onko tämä ”säästely” sinulta tietoinen valinta niin, että rakkaus ei ole kauniita korulauseita, ihmisestä itsestään lähtevää kommunikointia, tai tekoja. Eli että ihmisessä olevien emotionaalisten tunteiden osoittamisella lähimmäisiä kohtaan ja hyväksytyksi tulemisen tarpeen tyydyttämisellä ihmisten kesken ei ole merkitystä?”
En yleensä ajattele asiaa, koska en koe tätä, vaikka täällä kristittyjä onkin, ”sellaiseksi” kristittyjen väliseksi kanssakäymiseksi, vaan enemmänkin yleiseksi asiakeskusteluksi kristillisyyden/kristinuskon ilmiöistä ja kokemuksista, ongelmista sekä opista. Mielestäni kuitenkin voi sanoa, että ulospäin ilmenevä rakkaus on myös ihmisestä itsestään lähtevää kommunikointia ja tekoja. Jeesus ja apostolit kehottavat jatkuvasti pyrkimään täydellisyyteen sekä kasvamaan rakkaudessa, tiedossa ja ymmärryksessä kohti Kristuksen kaltaisuutta, tietoisesti. Sananlaskujen kirja on myöskin loistava esimerkki tästä.
Olen varmaankin saanut turhan paljon vaikutteita eräiltä herätyssaarnaajilta ja sillä on vaikutuksensa siihen, mikä on spontaani suhtautumiseni tiettyihin asioihin. Se on kuitenkin totta, että epäasiallisuuksiin Kristuksen rakkaus ei meitä opeta, vaan aina kohtelemaan lähimmäistä kunnioituksella ja rakkaudella. Eri kontekstissa se ilmenee eri tavoilla.
TykkääTykkää
Hyvä Jupe
Kirjoitat paljon,mutta enimmäkseen asiaa.Pyhä Henki on avannut sulle noita asioita,etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan,sanotaan sanassakin.
Tuossa kaste asiassakin olen samaa mieltä.Jos lapsikaste olisi raamatullinen,silloin Jeesus olisi kastettu lapsena.Jeesus eli synnittömän elämän,mutta siitä huolimatta hän kävi kasteella,sen vuoksi,koska hän halusi
antaa meille esimerkin,miten meidän tulee täyttää kaikki vanhurskaus.
Jeesuksen kaste
Matt. 3:13 Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi.
14 Johannes esteli ja sanoi: ”Sinäkö tulet minun luokseni ? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste !”
15 Mutta Jeesus vastasi hänelle: ”Älä nyt vastustele,näin meidän on tehtävä,jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.” Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
16 Kun Jeesus oli kastettu,hän nousi heti vedestä.Samassa taivaat aukenivat,ja Jeesus näki Jumalan hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen.
17 Ja taivaista kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani,johon minä olen mieltynyt.”
Siunausta Jupelle ja Joonalle.Olette tien raivaajia,Jumala antakoon teille siihen voimia.
TykkääTykkää
Hei Katariina
Selasin tätä blokkia ja törmäsin tähän kirjoitukseesi ja nyt ihmettelen, että ovatko Jupe ja Joona tosiaankin noin sekaisin kasteasiassa, kirjoitat:
”Jos lapsikaste olisi raamatullinen,silloin Jeesus olisi kastettu lapsena.Jeesus eli synnittömän elämän,mutta siitä huolimatta hän kävi kasteella,sen vuoksi,koska hän halusi
antaa meille esimerkin,miten meidän tulee täyttää kaikki vanhurskaus.”
Ensinnäkin Jeesus kastettiin Johanneksen parannuskasteella, ei Jeesusta olisi voitu kastaa vauvana (hänet ympärileikattiin) koska Jeesus syntyi vanhanliiton aikana. Johannes Kastaja oli tienraivaaja, kun Jeesus asetti kasteen, lakkasi Johannes Kastajan kaste.
Jupe ja kumppanit kirjoittavat niin pitkiä kirjoituksia, etten jaksa niitä kahlata läpi. Yritän itse kirjoittaa lyhyesti, en aina onnistu, mutta joskus kuitenkin. Kerroin Jupelle kirjoistani ja toivoin, että hän tutustuisi niihin (taitaa olla turha toivo).
Lainaan pätkän kirjastani tähän loppuun, toivon, että sinä jaksat lukea, en hyvin pitkää pätkää lainaa, mutta siinä on keskeinen oppi kasteesta, eli näin lapsuuteni uskovat uskoivat:
”Nooa pelastui uskon kautta, vesi kantoi Nooan perheineen, koska he uskoivat. Kun Jeesus sanoi ”jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan”, tarkoitti hän tätä Nooan uskoa, toisin sanoen, ihminen uudestisyntyy Pyhän Hengen vaikutuksesta uskon kautta. Miksi sinä väität, ettei kasteen armoliittoa Raamattu tunne? Jumala on ilmoittanut uudesta liitosta monissa Raamatun kohdissa, mm. Jesaja kautta. ”Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää! Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne ja lupaan olla liitossani uskollinen, niin kuin olin uskollinen Daavidille.” (Jes. 55:3.)
Tästä liitosta Paavali kirjoittaa ja tähän armoliittoon me kasteen kautta liitämme lapsemme: ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.” (2. Kor. 5:21)
Tästä armoliitosta Paavali kirjoittaa myös kolossialaisille. ”…ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää. Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois. Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista.” (Kol. 2:10–12.)
Sinä kirjoitat omia ajatuksiasi ja itse sekavasti. Luehan kirjoitustasi: Jeesus ja hänen opetuslapsensa kastoivat uskoon tulleita. (Joh 4:1) Ei tässäkään kastettu lapsia, joten Jeesuksen opetuksen mukaan lapsia on turha kastaa, koska he ovat sellaisenaan taivaskelpoisia. Ei kasteen tarkoitus ole tehdä ihmistä taivaskelpoiseksi! Ihminen on taivaskelpoinen sillä hetkellä, kun hän uskoo Jeesuksen lunastustyön kautta tulevan Jumalan anteeksiantamuksen.
Jos ei näin olisi, ei ristinryöväri olisi päässyt taivaaseen. Olen kyllä jo monesti selittänyt, että kasteessa ei vanhurskauteta ihmistä. Kasteessa ihminen liitetään näkyvällä tavalla siihen liittoon, joka uskolla omistetaan. Ymmärrätkö sinä mitä minä kirjoitan? Jospa, minä selitän näin. Kun sinä sanot; Jeesuksen opetuksen mukaan lapsia on turha kastaa, koska he ovat sellaisenaan taivaskelpoisia. Näin on myös aikuinen, joka on tehnyt parannuksen ”taivaskelpoinen” – ristinryövärikin oli! Taivaskelpoisuuden takia ei ketään kasteta, vaan se on näkyvä sakramentti, jolla liitetään näkyvästi ihminen Jumalan tekemään armoliittoon Jeesuksen käskyn mukaan, johon liittoon hän on jo uskon kautta kuulunut. Näin hänestä tulee näkyvällä tavalla Kristuksen seurakuntaruumiin jäsen.”
TykkääTykkää
Siitä, mitä Jupe kirjoittaa, ei voi päätellä, mitä mieltä minä olen. Tämän luulisi olevan sanomattakin selvää.
TykkääTykkää
Katariina: ”Siunausta Jupelle ja Joonalle.Olette tien raivaajia,Jumala antakoon teille siihen voimia.” Tämän takia oletin, että olette Jupen kanssa samoin ymmärtämässä. No, minäpä en enää oleta, vaan jos olen jotain mieltä, yritän lukea teidän kummankin kirjoituksia, nyt en lukenut, vaan oletin ja se on väärin – anteeksi.
TykkääTykkää
Asia kunnossa. 🙂
TykkääTykkää
Joona esitti pohdittavaksi raamatunkohdan:
”Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa: nämä tekevät sitä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on pantu evankeliumia puolustamaan, nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtaalla mielellä, luullen tuottavansa minulle murhetta kahleissani. Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.” (Fil. 1:15-18)
Vaikuttaa siltä, että Paavali viittaa joihinkin vankilapaikkansa lähiseurakunnan saarnaajiin, jotka ovat hänelle kateellisia hänen suosiostaan ja arvostuksestaan. Nämä saarnaajat ehkä tavoittelevat arvostusta ja asemaa seurakunnassa tai jotain muuta etua, eivätkä pelkästään julista Kristusta puhtaalla mielellä. Kyse voi olla myös nk. juutalaiskristityistä.
Paavali ei suoraan ota kantaa siihen, ovatko nämä epäpuhtaalla mielellä julistavat Kristuksesta osallisia. Paavali ei myöskään sano mitään näiden saarnaajien julistuksen vaikutuksista, esim. siitä, tulevatko ihmiset elävään uskoon vai oppivatko he lisää Jeesuksesta ilman hengellisen tilan muutosta. Rakentaahan hyvä kirjoituksiin perustuva, tiedollinen saarnakin seurakuntaa, vaikka saarnaaja olisikin epäpuhtaalla mielellä tai hakisi omaa kunniaa. Myöhemmin kirjeessa on kuitenkin selvä seurakunnan yhtenäisyyden korostus ja huoli ja varoitus omaa etuaan ajavista henkilöistä.
Minä en kuitenkaan näe tässä tekstissä juuri mitään sellaista, jolla olisi relevanssia Hengen virka vs. Sanan virka -keskustelussa. Ei ole selvää, olivatko epäpuhtaalla mielellä saarnaavat kuitenkin uskovaisia vai eivätkö olleet. Ei ole selvää, vaikuttiko saarna uskon vai ei. Se on kuitenkin selvää, että Paavali iloitsi näidenkin saarnaajien saarnasta. Iloitkaamme mekin siitä, että Kristusta julistetaan laajalta ja ahkerasti ympäri maailmaa.
TykkääTykkää
Paavalin mukaan nuo ”muutamat” julistavat ”kateudesta”, ”riidanhalusta” ja ”epäpuhtaalla mielellä”, haluten ”tuottaa murhetta Paavalille hänen kahleisiinsa” (Fil. 1:15-18). Raamatun mukaan vanhurskautetulla kristityllä on sen sijaan ”uusi sydän ja uusi henki” (Hes. 36:26), hänen ”sydämensä on puhdistettu uskolla” (Ap. t. 15:9), minkä myötä hän tuottaa Hengen hedelmiä, joista tärkein on rakkaus (Ap. t. 15:9). Johannes painottaa rakkauden merkitystä niin vahvasti, että toteaa jopa, että jokainen veljeään vihaava on murhaaja, jolla ei voi olla iankaikkista elämää (1. Joh. 3:15).
Eiköhän tämän vertailun valossa liene selvää, että Paavalin mainitsemat ”nuo toiset” eivät olleet siinä vanhurskauttavan armon tilassa, joka väistämättä saa aikaan ihmisessä reaalisen muutoksen. Silti Paavali iloitsee heidän julistuksessaan, koska siinä on kuitenkin (riittävästi) Kristus-sisältöä. Näin hän ohjaa huomion pois julistajan sisäisestä tilasta julistuksen sisältöön.
Voiko näin tehdä, jos ottaa vakavasti vanhoillislestadiolaisen Hengen virka-dogmin? Voiko vl-Hengen virka-dogmin allekirjoittava rehellisesti iloita siitä, että Kristusta julistetaan laajalti ja ahkerasti ympäri maailmaa? Voiko vl-Hengen virka-dogmiin uskova todeta, kuten Paavali: ”Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.”
Mielestäni ei voi. Jos on johdonmukainen, on ajateltava, että ilman Hengen virkaa saarnattu Kristus-julistus eksyttää vain ihmisiä väärään uskoon ja väärään rauhaan, ja muodostaa näin vaikean esteen oikealle ”Jumalan valtakunnan evankeliumille”. 1960- ja 1970-lukujen SRK:n julkaisuissa tämä tuodaan erittäin selvästi esille. Niissä ilman Hengen virkaa saarnatusta Kristuksesta ei iloita vaan päinvastoin sitä pidetään yhtenä hirveimmistä synneistä. Se onkin Hengen virka-opin valossa perusteltua, koska sen mukaan ratkaisevaa ei ole julistuksen sisältö vaan julistajan sisäinen tila. Siksi epäpuhtaalla mielellä julistetusta evankeliumista ei voi iloita.
Mielestäni Fil. 1:15-18 on siis erittäin paljon relevanssia Hengen virka vs. Sanan virka-keskustelulle. Kirjoitan kysymyksestä myöhemmin perusteellisemmin.
TykkääLiked by 1 henkilö
Täsmälleen näin on, kuten Joona kirjoitti. Jeesuksen ’katoaminen’ SRK- lestadiolaisesta julistuksesta on silmiinpistävää. Muistan hyvin, että vielä 1960-luvun loppupuolella oli vanhoja saarnaajia, jotka saarnoissaan voimallisesti saarnasivat Jeesuksesta, hänen verihaavoistaan, orjantappurakruunustaan ja jopa puhuivat ylösnousseesta Siionin kuninkaasta! Sellaisen Jeesuksen minä opin tuntemaan kotikaupunkini rauhanyhdistyksellä. Sen aikaisissa Siionin lauluissakin laulettiin paljon Jeesuksesta.
1970-luvulla Jumalan valtakunta-puhe yleistyi. Oli tarvetta korostaa tätä koska oli menossa hoitokokousten aika, ja puhujille piti saada jumalallinen arvovalta näihin hoitoihin. Siitä saakka tämä Jumalan valtakunta-levy on pyörinyt seuroissa, ja Jeesus Kristus on jäänyt sivuun. Lahkoutumiskehitys on valitettavaa. ’Jumalan valtakunta’ eli nähtävissä oleva, rauhanyhdistyksen tilaisuuksissa käyvä väki, on valitettavasti uskon kohde. Jumalan seurakunnan ’armoneuvot’ ja niiden noudattaminen on uskon mitta.
Tällä kaikella on hyvin vähän yhteyttä siihen lestadiolaisuuteen, joka syntyi Ruotsin Lapissa . Tällä kaikella on valitettavan vähän tekemistä kristinuskon kanssa, jonka keskushahmo ja uskon kohde on Jeesus Kristus.
TykkääTykkää
Minä: ”Iloitkaamme mekin siitä, että Kristusta julistetaan laajalta ja ahkerasti ympäri maailmaa.”
Joona: ”Voiko vl-Hengen virka-dogmin allekirjoittava rehellisesti iloita siitä, että Kristusta julistetaan laajalti ja ahkerasti ympäri maailmaa?”
Joonan kysymykseen vastaan, että minun mielestäni voi, mutta samaan aikaan on vaikea johdonmukaisesti pitää oikeana sellaista eksklusiivista käsitystä, että elävää uskoa olisi vain rauhanyhdistysten piirissä.
Ehkä meidän pitäisi määritellä tuo Hengen virka-dogmi täsmällisemmin ennen keskustelun jatkamista. Mitä Joona tarkoitat Hengen virka-dogmilla? Itse ymmärrän sillä sitä, että elävä usko syntyy kontaktissa elävästä uskosta osallisten ihmisten kanssa. Tällä tasolla Hengen virka ei ole mitenkään erityisesti vanhoillislestadiolainen ajatus vaan ilmeisen yleinen herätyskristillisyydessä eikä ole vieras katolisessa kirkossakaan. Kirjoittaahan myös Paavi Franciscus kiertokirjeessään LUMEN FIDEI, että usko välitetään eteenpäin kontaktissa ihmiseltä toiselle aivan kuin kynttilä sytytetään toisella kynttilällä. Paavi Franciscus:
”The light of Christ shines, as in a mirror, upon the face of Christians; as it spreads,
it comes down to us, so that we too can share in that vision and reflect that light to others, in
the same way that, in the Easter liturgy, the light of the paschal candle lights countless other candles. Faith is passed on, we might say, by contact, from one person to another, just as one candle is
lighted from another.”
TykkääTykkää
Totta, Hengen virka-dogmi kannattaa määritellä ensin. Vanhoillislestadiolainen oppi ”Hengen virasta” koostuu kahdesta tekijästä:
1) Positiivinen oppi: Mikäli ihminen on hengellisesti kuollut, pelastava usko syntyy pelastavasta uskosta osallisen ihmisen julistaman evankeliumin kautta.
2) Negatiivinen oppi: Pelastava usko ei voi missään olosuhteissa syntyä mitenkään muuten kuin pelastavasta uskosta osallisen ihmisen julistaman evankeliumin kautta. Vl-opetuksessa eksplisiittisesti kielletään se mahdollisuus, että pelastava usko voisi syntyä:
a) pelastavasta uskosta osattoman ihmisen julistaman evankeliumin kautta
b) sakramenttien vastaanottamisen, rukouksen, Raamatun lukemisen tai sisäisen hengellisen kokemuksen kautta.
Mikäli käsitteellä Hengen virka tarkoitetaan kohtaa 1, on totta, että herätyskristillisistä ja muistakin kristillisistä piireistä voi eriasteisesti ja erilaisina variantteina löytää kyseisentyyppistä painotusta ympäri maailman.
Sen sijaan, jos ”Hengen virka”-käsitteeseen sisällytetään myös kakkoskohta (kuten minä yllä tein), kyseisenlainen dogmi on kristikunnassa äärimmäisen harvinainen.
Itsekin ajattelen, että Raamatun ja kristillisen tradition valossa on oikein korostaa sitä, että seurakunnan kaitsijan ja jokaisen evankeliumin julistajan tulisi tuntea se Kristus, josta julistaa. Sen sijaan Raamattu ja traditio eivät mielestäni anna tukea kakkoskohdan sisältämien väitteiden dogmatisoimiselle. Niin vanhoillislestadiolaisuudessa on kuitenkin tehty, vieläpä erittäin suurella ehdottomuudella. Se on ongelma.
TykkääTykkää
Kirjoitat Joona itse täällä seuraavasti:
”…Kristuksen seurakunta on eräänlainen Jumalan pelastavan läsnäolon ’paikka’ ja ilmentymä maailman keskellä, ’Kristuksen osoite’.”
ja
”Itse Kristus on valtuuttanut seurakunnan toimimaan edustajanaan maailman loppuun saakka. Kristuksen työ jatkuu Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan. Siellä ja vain siellä on Kristus pelastavana läsnä Pyhän Henkensä kautta, joten pelastusta etsivän ihmisen on välttämätöntä löytää hänen seurakuntansa päästäkseen siitä osalliseksi.”
Nyt vaikutat olevan sitä mieltä, että usko Kristukseen voi syntyä myös yksinäisyydessä ”rukouksen, Raamatun lukemisen tai sisäisen hengellisen kokemuksen kautta”.
Oletko muuttanut kantaasi vai enkö vain ymmärrä, mitä tarkoitat?
Tarkoitatko, että uudestisyntyminen yksinäisyydessä on mahdollista siinä tapauksessa että sitä ennen on tapahtunut sanan kuuleminen, eli siemen on kylvetty; ja Jumala antaa sitten kasvun silloin kun antaa – jos antaa? Vai tarvitaanko sitä (sanan kuulemista) mielestäsi ollenkaan?
TykkääTykkää
Kiitos Joona Hengen virka-opin erittelystä. MInun mielestäni:
a) Kristityn on opetettava mainitsemaasi positiivista oppia eli sitä, että mikäli ihminen on hengellisesti kuollut, pelastava usko syntyy pelastavasta uskosta osallisen ihmisen julistaman evankeliumin kautta.
b) Kristityn ei pidä opettaa, että pelastava usko syntyy pelastavasta uskosta osattoman ihmisen julistaman evankeliumin, rukouksen, Raamatun lukemisen tai sisäisen hengellisen kokemuksen kautta.
c) Kristityn ei pidä myöskään opettaa mainitsemaasi vanhoillislestadiolaisuudessa yleisesti esiintyvää negatiivista oppia eli sitä, että pelastava usko ei voi missään olosuhteissa syntyä mitenkään muuten kuin pelastavasta uskosta osallisen ihmisen julistaman evankeliumin kautta.
Lyhyet perustelut:
a) Opetukselle tukea antavat mm. useat kääntymiskertomukset Apostolien teoissa sekä Paavalin kirjeet, esim. ”Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon” (Room. 1:17). Paavali myös kertoo olevansa useamman kristityn isä. ”Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi.” (1. Kor. 4:15) . Ks. myös Filem. 1:10.
b) Raamattu ei tietääkseni tarjoa yhtään esimerkkiä tämän opetuksen tueksi eikä myöskään suoraan opeta näin. Tämä ei tietenkään kiellä sitä, että kristityllä olisi yksinäisyydessä saatuja uudestisyntymisen kokemuksia niin kuin Lutherillakin oli. Tällöin ihminen ei kuitenkaan siirry kuolleen uskon tilasta elävään uskoon vaan hänen uskonsa elävöityy ja syvenee esim. rukouksessa tai Raamatun ääressä.
c) Raamattu ei kiellä tällaista mahdollisuutta vaan Jumalalle kaikki on mahdollista. ”Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä, älkääkä ruvetko sanomaan mielessänne: ’Onhan meillä isänä Aabraham’, sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.” (Luuk. 3:8) Myös Augustinuksen kirjoituksissa on tukea ajatukselle, että vaikka Jumala vaikuttaa toisen ihmisen kautta, Hän on myös voimallinen vaikuttamaan suoraan.
TykkääTykkää
Minusta riittää, kun sanomme, että evankeliumi Kristuksesta synnyttää pelastavan uskon ja että kristityt on lähetetty sitä julistamaan. Näin emme mene sen yli, mitä on kirjoitettu ja julistuksen fokus säilyy Kristuksessa eikä siirry julistajiin. Uusi testamentti ei eksplisiittisesti väitä, että julistajan usko tekee evankeliumista uskoa synnyttävää.
Room. 1:17 on eksegeettisesti tulkinnanvarainen. ”Uskosta uskoon” voi tarkoittaa monta muutakin asiaa kuin sitä, että elävä usko siirtyy ihmisestä toiseen.
Se, opettaako Raamattu, että usko voisi syntyä myös rukouksessa, ei ole yksinkertainen asia. Joku voisi väittää, että Raamattu opettaa riittävän selvästi, että Jumala voi antaa (vanhurskauttavassa merkityksessä) synnit anteeksi myös katuvalle rukoilijalle, enkä väittäisi hänen mielipidettään vallan perusteettomaksi (1. Kun. 8:29-53; 2. Aik. 6:21-39; 2. Aik. 33:12-13, 18; Apokryfikirjoista Manassen rukous; Job 33:26-28-ks. sanatarkempi käännös KR33/38; Luuk. 18:9-14).
Samoin joku voisi väittää, että Joh. 20:30-31 riittää perusteeksi opettaa, että Raamattu Jumalan sanana on uskoa synnyttävä armonväline, enkä väittäisi hänen mielipidettään perusteettomaksi.
Olen samaa mieltä siitä, että suullisesti julistetun evankeliumin armonvälineluonne on ilmoitettu Uudessa testamentissa erityisen selvästi. Samoin kasteen uudestisynnyttävä luonne on mielestäni ilmoitettu Uudessa testamentissa erittäin selvästi (esim. Ap. t. 2:38; Ap. t. 22:16; Room. 6:3-5; 1. Kor. 12:12-13; Gal. 3:27; Kol. 2:12 jne.)
Ei voi kuitenkaan kovin yksioikoisesti sanoa, etteikö Raamattu tarjoaisi perusteita opettaa, että ihminen voi saada vanhurskauttavan armon myös rukouksen tai Raamatun lukemisen kautta.
TykkääTykkää
Kynttilävertaukseen viitaten ajattelen siis niin, että meidän kristittyjen tehtävä on välittää uskon tulta eteenpäin sytyttämällä sillä uusia kynttilöitä, ja näin uskon välittymisestä opettaa, vaikka Jumalalla onkin tulitikut, joilla Hän voi halutessaan raapaista tulet sammuneeseen kynttilään.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kirkkoisä Ireneukselta (130-202) hiukan pohdiskeltavaa kasteeseen liittyen. Alkuseurakunnassa käytännössä lähes poikkeuksetta kokemukseni mukaan kaste ja uudestisyntyminen samaistetaan.
”Now, that we may not suffer ought of this kind, we must needs hold the rule of the faith without deviation, and do the commandments of God, believing in God and fearing Him as Lord and loving Him as Father. Now this doing is produced by faith: for Isaiah says: If ye believe not, neither shall ye understand. And faith is produced by the truth; for faith rests on things that truly are. For in things that are, as they are, we believe; and believing in things that are, as they ever are, we keep firm our confidence in them. Since then faith is the perpetuation of our salvation, we must needs bestow much pains on the maintenance thereof, in order that we may have a true comprehension of the things that are. Now faith occasions this for us; even as the Elders, the disciples of the Apostles, have handed down to us. First of all it bids us bear in mind that we have received baptism for the remission of sins, in the name of God the Father, and in the name of Jesus Christ, the Son of God, who was incarnate and died and rose again, and in the Holy Spirit of God. And that this baptism is the seal of eternal life, and is the new birth unto God, that we should no longer be the sons of mortal men, but of the eternal and perpetual God; and that what is everlasting and continuing is made God and is over all things that are made, and all things are put under Him; and all the things that are put under Him are made His own; for God is not ruler and Lord over the things of another, but over His own; and all things are God’s; and therefore God is Almighty, and all things are of God.” (The demonstration of the apostolic preaching, Chapter 3)
TykkääTykkää
Jupe: Olen varmaankin saanut turhan paljon vaikutteita eräiltä herätyssaarnaajilta.
Siltä näyttää. Nämä Jupen kastepohdinnat osoittavat sen. Aikuiskastetta korostavat liikkeet ovat ango-amerikkalaisperäisiä tai 1500-luvun reformaation yhteydessä syntyneitä anabaptistisia liikkeitä. Varhaiskirkossa kastettiin kokonaisia perhekuntia, lapsineen. Aikuiskaste oli tietenkin myös käytössä. Alusta alkaen oli niitä, jotka arvostelivat lapsikastetta. On kuitenkin kiistatonta, että Kirkko kastoi alusta alkaen myös lapsia. Siksi minusta noiden aikuiskasteen puolesta puhuvien ryhmien korostuksiin voi suhtautua rauhallisesti. Vanhoilla kirkoilla on 2000-vuotinen perinne kastamisesta ja opettamisesta, niin aikuisten ja lapsien!
Samoin on kiistatonta, että kaste on kristityksi tulemisen sakramentti, ja siinä synnytään uudesti. Ei siitä ole patristisessa teologiassa kahta puhetta, ei myöskään Uuden Testamentin teksteissä. Tietenkään kaste ei vaikuta ilman uskoa: täytyyhän ihmisen itse uskoa kasteen jumalallisuuteen ja sen hyötyihin. Se on selvää.
On hyvä, että Raamattua lukee ja tutkii. Täälläkin jotkut copypastaavat pitkiäkin jaksoja Raamatusta. On muistettava, että Raamattu kertoo Jumalasta, mutta se ei ole jumala. Raamattu on Kirkon pyhä kirja. Ensin oli Jumalan kansa, kirkko ja Raamattu syntyi kirkossa, sen jäsenten tuottamana, Pyhän Hengen inspiroimana. Näin Raamattua ei voi erottaa Kirkon muusta traditiosta, vaikka se onkin sen huomattavin osa. Raamatun tulkintaa voi tehdä oikein vain Kirkon muun tradition yhteydessä. Näin tekivät ensimmäiset kristityt, ja näin teki itse Jeesus Kristus. Ensimmäisten kristittyjen Raamattu oli Vanha Testamentti. Vähitellen syntyi Uuden Testamentin kirjoitukset varhaiskirkossa.
Vanhan kirkon kirkkoisät selittivät ahkerasti Raamattua. Näin alkoi syntyä vähitellen patristinen traditio Kirkon yhteydessä. Kirkko on alusta saakka selittänyt Raamattua typologisesti ja allegorisesti. Vasta 1500-luvun reformaatiossa luovuttiin paljolti tästä traditiosta ja alettiin sanoa: ”yksin Raamattu” ja voisi sanoa: ’yksin Raamattu ja –kirjaimellisesti’. Tämä yksipuolinen, kirjaimellinen suhtautuminen pyhään Raamattuun on johtanut siihen, että jokainen voi halutessaan yrittää perustella mielipiteitään i r r o t t a m a l-
l a tekstistä katkelmia mielivaltaisesti varsinaisesta kontekstista, kokonaisuuden kustannuksella. Mielestäni tämä on väärä tapa.
Raamattua täytyy lukea kokonaisuuksina ja mieluiten muun tradition rinnalla. Eli, huomioiden myös miten aiemmin uskoneet ovat ymmärtäneet tämän kohdan. Traditiossa on mittaamattoman arvokas aarreaitta, jonka jotkut protestantit hylkäävät, ja joutuvat tuuliajolle yksityisten tulkintojen karikkoisille vesille. Heiltä jää ymmärtämättä kirjoitusten henki, kun he tuijottavat vain kirjainta.
TykkääTykkää
Ensinnäkin, ei todellakaan ole selvää kirkkohistorian valossa, että lapsia on kastettu alusta asti. Vaihdan heti mielipidettäni, jos voit todistaa sen väitteesi.
Samoin ei ole selvää, oliko näissä perhekunnissa sylivauvoja, koska sitä Raamattu ei kerro. Esimerkki vasta 300-luvulta: Augustinuksen äiti oli hurskas nainen, jota ainakin itse pidän elävänä kristittynä, eikä hän silti kastanut poikaansa lapsena.
TykkääTykkää
Uudessa Testamentissa kerrotaan muistaakseni 5 perhekunnan kastamisesta. Minusta olisi jokseenkin outoa, jos näissä perhekunnissa ei olisi ollut lapsia…
Toisaalta, UT: n kirjoituksissa ei nimenomaan rajata ketään, myöskään lapsia, kastekäskyn ulkopuolelle!
TykkääTykkää
300-luvulla kirkossa oli käytäntö, ettei kastetta otettu ainakaan liian ”aikaisin”, usein vasta kuoleman lähestyessä. Monilla oli se käsitys, että kasteen jälkeen tehtyjä syntejä ei hevin saa anteeksi. Toisekseen, Augustinus oli ei-kristityn isän poika, ja tällä lienee myös vaikutusta siihen, ettei kristity äiti Monica voinut vaikuttaa pojan kasteeseen. Sitä en tiedä, oliko Monica jo kristitty, kun Augustinus oli lapsi.
TykkääTykkää
Kirkkoisä Origenes oli yksi aikansa huomattivimmista kirkon johtajista. Hän oli syntynyt n. 185, siis noin sata vuotta apostolisen ajan jälkeen. Hänen isänsä Toonidas oli kristitty. Hän kastoi pienen poikansa Origeneen. Origenes itse kirjoitti: ”Kirkollisen ohjeen mukaan tulee kastaa myöskin pieniä lapsia. Sillä kirkko on apostoleista asti ottanut vastaan sen perimätiedon, että pieniä lapsiakin tulee kastaa.” Vaikka Origenes oli kastettu lapsena, hänen asemaansa aitona kristittynä ei mitenkään kyseenalaistettu aikalaistensa toimesta.
Justinus Marttyyri, joka kuoli 165, kertoo kuinka ”monet miehet ja naiset, jotka ovat lapsesta saakka olleet Kristuksen oppilaita” ovat nyt vanhuksia. Kirkon käyttämässä kielessä tämä merkitsee sitä, että heidät oli kastettu lapsina. Kaste oli uskon Tielle käymisen alku ja uudesti syntymisen ”peso”.
Kirkkoisä Ireneus, joka syntyi 140 ja kuoli marttyyrina 202, oli Polykarpoksen oppilas. Polykarpos on ilmeisesti ollut apostoli Johanneksen oppilas. Polykarpos oli syntynyt 69-81 välillä, joten hänellä oli ensi käden tietoa apostoleista ja heidän aikalaisistaan. Polykarpos kuoli marttyyrina 167. Hän kirjoittaa:
”Kristus tuli pelastamaan kaikkia itse kauttansa, kaikkia; sanon minä, jotka Hänen kauttansa uudestisyntyvät Jumalalle, rintalapsia, pieniä lapsia, lapsia, nuorukaisia ja vanhempia. Sentähden kulki Hän kaikkien ikäkausien kautta ja tuli rintalapsen tähden rintalapseksi, pyhittäen rintalapset, pienten lasten tähden pieneksi lapseksi, pyhittäen ne, jotka ovat sillä ikäkaudella, samalla tullen heille esimerkiksi jumalisuuteen, hurskauteen ja kuuliaisuuteen; nuorukaisten tähden nuorukaiseksi, antaen nuorukaisille esimerkin ja pyhittäen heidät Jumalalle. Samoin, on Hän myös tullut vanhempain ihmisten tähden vanhemmaksi…”
Kirkkoisä Tertullianus, Origeneen aikalainen suositti lapsten ja naimattomien (!) kastamatta jättämistä, mutta myönsi, että lasten kastaminen on apostolinen tapa.
Kirkkoisä Augustinus kirjoitti: ”Kirkon tapaa kastaa pienokaista ei ole halveksittava, eikä jollakin tapaa pidettävä liiallisena. Sitä ei myöskään olisi puolustettava ellei se olisi apostolinen tapa.”
Vanhassa kirkossa yksikään kirkolliskokous ei edes keskustellut siitä, etteikö lasten(kin) kastaminen olisi ollut apostolinen tapa.
TykkääTykkää
Johannes Krysostomos, joka syntyi 340-luvulla, kirjoitti: ”Vaikka monet ajattelevat kasteen lahjan olevan vain syntien anteeksianto, olemme laskeneet niitä olevan kymmenen. Tästä syystä kastamme myös vauvoja, vaikka he ovat synnittömiä, että he saisivat pyhityksen lahjan, rauhan, lapseksi ottamisen ja veljien ja sisarien perinnön Kristuksen jäseninä, ja tulla Pyhän Hengen asuinpaikoiksi.”
Tämä Jupen ja minun kastekeskustelu menee vähän off-topiciksi 🙂
Mutta summa summarum: olen sitä mieltä, että miksi kyseenalaistaa asioita, joista kirkko on ollut yksimielinen alusta saakka?
TykkääTykkää
Kiitos Eudokimos näistä otteista.
TykkääTykkää
Aikalailla nuo kaikki lainaukset olen jo lukenut, enkä ole vielä vakuuttunut, koska apostolisista isistä kukaan ei tietääkseni ole käsitellyt tätä aihetta ja kyllähän Ignatiuskin sanoo uudesta seurakuntajärjestyksestä, jossa vanhimmiston tilalle tulee piispa, joka on vanhimmiston johtaja, että se on Jeesuksen Kristuksen tahto. No jos apostolit eivät näin opettaneet, niin mistä tämä käsitys on sitten tullut, että se olisi Jeesuksen tahto? On useita asioita, joita kutsutaan apostoliseksi, vaikka ne eivät ole. Enkä usko, että tämä on vain meidän tai aikalaistemme synti (kyllä, me protestantitkin syyllistymme siihen), mutta luulen, että se oli myös joidenkin varhaisten isien synti, olivat he sitten tietoisia siitä tai eivät. Kasteesta on niin monenlaista opetusta ollut, ja sen todistaa juuri tuo, että siitä voitiin opettaa miten lystää vielä 300 -luvullakin, että se vaatisi aika painavat todisteet. Siitä olen pikkuhiljaa vakuuttunut, että kaste voi ainakin aikuisille olla uudestisyntymisen paikka oikean opetuksen, josta seuraa oikea ymmärrys, sekä katumuksen ja parannuksen kera (niinkuin Justinos Marttyyri kuvaa). Lähetyskäsky eri muodoissaan eri evankeliumeissa sisältää asiat: Opetus, usko, parannus, kaste syntien anteeksisaaminen. Uskoa ei voi olla ilman opetusta, eikä parannusta ilman uskoa. Ketään ei taas kasteta ilman opetusta, uskoa ja parannusta. Eikä kukaan laske kustannuksia ilman ymmärrystä.
Se lienee tarvis huomauttaa, että en ole ollut lapsikastetta vastaan niinkään paljon kuin väärää kasteeseen luottamista vastaan:
Kaste ilman uskoa on yhtä turha, kuin usko ilman tekoja tai usko ja teot ilman rakkautta. Kasteeseen liittyy tehtävä opettaa (ensisijaisesti vanhimmille), mutta ellei opetustehtävää oteta vakavasti, on kastaminen turhaa, koska lapsi ei ilman omaa syytään joudu kadotukseen, ellei häntä kasteta, sensijaan taas vaikka hänet kastettaisiin, se ei häntä auta ilman uskoa Kristukseen. Niinkuin Krysostomoskin sanoo, lapsi on synnitön, jollain tavalla viaton siis. Lapsen kastaminen ilman oikeanlaista opetusta voi saada lapsen väärään rauhaan, jossa hän luottaa olevansa uskovainen, vaikka ei todellisuudessa ole, koska ei ymmärrä välttämättä edes kirkon olennaisempia opetuksia.
Vertaisin kastetta ilman oikeanlaista opetusta Amerikassa evankelikaalien kehittämään syntisen rukoukseen, joka joidenkin (ei järkevien) mukaan toimii suorastaan ”ex opere operato”, tehtynä tekona ja sen rukoiltuaan ihminen julistetaan pelastuneeksi ja pahimmillaan vielä usein kerrotaan, että nyt ”pyhien kestävyys” -oppi takaa sinulle myös varman taivaspaikan, niinkuin eräs sanoi eräällä keskustelupalstalla: ”Once saved always saved amen!” Taivaspaikka taattu ilman katumusta ja parannusta: siis juhlimaan! Harmi, ettei tämä toimi sylivauvoille, ellei sitten jokellusta tulkita kielillä rukoiluksi, mikä varmaan joillekkin karismaatikoille menisi aivan täydestä :DD. Meinaan olisi näppärä sinetöidä lasten pelastus heti ”kättelyssä”! Harmi vain, ettei syntisen rukous sen enempää kuin oppi pyhien kestävyydestä ole Raamatulla perusteltavissa, viimeksimainittu kyllä Johanneksen evankeliumin ja kirjeiden sekä Jeremian ja Hesekielin perusteella jotenkuten, kokonaiskuva huomioon otettuna huonosti.
Tietysti voisi ajatella, että okei, jos henkilö kastetaan kirkkoon, niin silloin hänellä on tulevaisuudessa edes jokin side kirkkoon ja näin todennäköisyys sille, että hän palaa kirkkoon (ja toivottavasti myös Jumalan tykö) joskus, on suurempi. Voi olla totta, mutta eikö kaste ole silloin menettänyt merkityksensä uudestisynnyttäjänä Kristukseen? Sanoisin tähän myös, että siinä lestadiolaisten vanhassa viisaudessa on mielestäni totuuden siemen: ”Väärästä hengellisyydestä on usein vaikeampi tehdä parannus kuin jumalattomuudesta”. Ja kaikki väärä rauha on pohjimmiltaan väärää hengellisyyttä. Oli sitten vl-liikkeessä, Ortodoksisessa kirkossa tai Katolisessa kirkossa.
TykkääTykkää
Kaste ilman kastetun uskoa ei tietenkään hyödytä yhtään mitään. ” Ilman uskoa on mahdotonta kelvata Jumalalle”. Minä en ymmärrä Jupe ollenkaan, mitä haet tässä…Joka uskoo, ja kastetaan, pelastuu! Tietenkin, joka uskoo ja ei ehditty kastaa, tottakai. pelastuu.
Minusta tuntuu, että sinun ajatuksiasi sotkee nyt kirkko-seurakunta-ydinseurakunta ideat, jotka löytyvät Lutherilta ja tietenkin, hänen jälkeensä mm. pietistit, hernnhutilaiset ja sitten angloamerikkalaiset herätyskristityt korostivivat henkilökohtaista uskoontuloa…Samalla, he hylkäsivät kirkon, apostolisen tradition, ja yrittivät/yrittävät kukin tahollaan muodostaa ”pyhien” seurakuntia. Tämä koskee mitä syvimmin myös lestadiolaisuutta.
Kysyn, miksi täytyy yrittää analysoida toisen uskon laatua ja määrää? Minä vierastan kaikkea toisen kristillisyyden mittaamista. Elävä usko-kuollut usko- määritelmät…Mikä ihme vimma on tähän? Eikö meillä jokaisella ole kilvoittelua omassa uskossamme? Eiko meidän pelastusvarmuutemme olekin vain siinä, että Jeesus Kristus on Herra ja Vapahtaja? Meillä kaikilla on mittaamista vain omassa kilvoituksessamme.
”Uskon, Herra, ja tunnustan, että sinä olet elävän Jumalan Poika, ja olet tullut peladtamaan syntisiä, joista minä olen ensimmäinen…”
TykkääTykkää
Kirkossa on alusta saakka, koko sen matkan ajan, ollut mukana teeskentelijöitä ja kaksinaamaisia, jopa pahoja henkilöitä. Jeesus Kristus opetti, että näin on oleva loppuun saakka. Hyvää uutinen Jeesuksesta ja Jumalan valtakunnasta ja tulevasta pelastuksesta on voimallinen itsessään!
Joona kirjoitti oikein: tottakai evankeliumin julistus on kirkon, kaikkien kristittyjen tehtävä! Se, että kirkossa on ” kuolleita kaloja”, jäseninä ja kirkon viroissa, ei tee evankeliumia tyhjäksi! Evankeliumin ja pyhien sakramenttien voima ei ole lähtöisin meistä ihmisistä. Se voima on Jumalasta. Usko syntyy Jumalan Sanasta, jota kirkko julistaa. Se sana lähtee Jumalasta, Pyhän Hengen voimasta. Ihminen ei voi tehdä tätä tyhjäksi, eikä se mitätöidy siitä, että kirkko on samaan aikaan sekä jumalallinen, että inhimillinen.
Tuuli puhaltaa missä tahtoo, samoin on myös Pyhä Henki. Ei me ihmiset voida rajata Pyhän Hengen työtä: emme voi luoda kaavaa siitä, miten ihminen tulee uskoon. Tai niin kuin minä sanoisin, lähtee kulkemaan uskon Tiellä.
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Hulluinhuonelainen
Olin erittäin yllättynyt, hämmentynyt ja hieman surullinenkin kun kuulin, että olet eronnut puhujan virasta Joona. Nyt kun olen lukenut näitä viimeisimpiä postauksia ja kommentteja, ymmärrän ratkaisusi hyvin ja kunnioitan rohkeuttasi.
Aivan kaikkea en kuitenkaan ymmärrä ajattelutavastasi tai siitä miten uskot. Voi johtua todennäköisesti siitä että puhut paljon ”viisaan teologin” kielellä ja itse olen tällainen tavallinen uskovainen. Yhtä asiaa jäin erityisesti pohtimaan.
Olen ymmärtänyt, että aina kun uskovainen puhuja pitää puhetta, Jumala puhuu hänen kauttaan. Toisin sanoen, uskovaisen puhujan puhe on aina oikeaa. Eli, haluaisin kysyä uskotko Joona siis että osa rauhanyhdistyksen puhujista on vääräoppisia tai uskosta luopuneita, kun he eivät saarnaa Kristuskeskeisesti?
Ja toinen kysymys, johon ei ole pakko vastata jos menee henkilökohtaisuuksista utelemiseksi. Oletko siis vielä uskomassa samalla tavalla kuin lapsena tai ennenkin? Itse vierastan sitä että aina pitäisi sotkea vanhoillislestadiolaisuus-nimitys kaikkeen, koska sehän on vain maallinen nimitys tietyn organisaation edustajalle. Uskon että ymmärrät mitä tarkoitan. Koetko siis olevasi sydämestäsi uskomassa, samassa Jumalan valtakunnassa kuin mikä on niiden uskovaisten keskuudessa kuin missä olet lapsenakin ollut? Ottamatta kantaa siihen, kuinka monta ”mätäkalaa” kulkee siinä joukossa tai kuinka hankalat ja hämmentävät ajat koettelevat uskovaisten joukkoa nykyään.
Ja haluaisin vielä mainita että koen herättämäsi keskustelun mielenkiintoiseksi ja mahdollisesti hyvinkin tarpeelliseksi. Olen kuitenkin hieman hämmentynyt ja pohtivainen vielä aiheesta, kun en itse ole ajatellut asioita niin tarkasti ja teologisesti. Siksi kiinnostaa kysyä lisää jotta ymmärtäisin paremmin, millaista oppia haluat jakaa.
TykkääTykkää
Satuin lukemaan juuri blogin säännöt uudelleen pitkän tauon jälkeen ja huomasin, että äskeinen kommenttini taitaa olla sääntöjen vastainen. Pyydän anteeksi tätä. Halusin kuitenkin kysyä Joonalta suoraan hänen ajatuksistaan siksi, että ymmärtäisin paremmin sitä oppia mihin hän uskoo. Koen nimittäin nykyajan olevan hämmentävä uskovaiselle ja ajattelin, että jos ymmärtäisin paremmin mitä Joona tarkoittaa voisi se auttaa myös itseäni omassa uskon tutkiskelussa ja totuuden etsimisessä.
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Pyhä yksinkertaisuus – Hulluinhuonelainen
Päivitysilmoitus: Kaikella on määräaikansa – tämän blogin toistaiseksi viimeinen kirjoitus – Hulluinhuonelainen