Vaiheikas blogivuosi 2017 alkaa olla lopuillaan. Kiitämme lukijoita, kommentoijia ja yhteydenottajia yhteisestä matkasta. Toivotamme Teille Siunattua Jumalan ihmiseksi tulemisen juhlaa alla olevan kirkkoisä Augustinuksen saarnan sanoin! Saarna on Perussanoman julkaisemasta Augustinuksen joulusaarnojen kokoelmasta ”Jumala syntyi ihmiseksi” (s. 63-68). Siihen kootut saarnat on suomentanut Timo Nisula. Kirja on selkeä sekä helppolukuinen, ja erinomainen idea esimerkiksi joululahjaksi! Arvion siitä voi lukea täältä.
Enkelten leipä
”Saarna 194 (Patrologia latina 38, 1015-1017)
Tässä saarnassa korostuu voimakkaasti se, miten Kristuksen inkarnaatio on Jumalan laskeutumista ihmisten ymmärryksen ja aistien tasolle (ns. kondeskenssi). Augustinus vertaa toisiinsa enkelten ikuista todellisuutta, johon ihmisellä ei nyt ole pääsyä, ja nykyistä ajan ja paikan todellisuutta, johon Jumala laskeutuu syntymällä Marian pojaksi. Saarnan lopussa piispa liittää joulupäivän ja jumalanpalveluksen tulevaan taivaalliseen jumalanpalvelukseen, jossa ”syleillään mielellä” eli kontemploidaan Jumalan ikuista olemusta. Ehtoollisen vietto liittyy kuvaan seimestä, jossa lepää käsin kosketeltava Jumalan Poika. Saarnasta ei käy ilmi, milloin ja missä se on pidetty.
Kuulkaa, valon lapset, Jumalan valtakuntaan liitetyt! Rakkaat veljet, kuulkaa! Kuulkaa ja riemuitkaa, te Herrassa vanhurskaat, jotta ylistys pukisi kauniisti teitä oikeamielisiä (vrt. Ps. 33:1). Kuulkaa, minkä jo tiedätte! Palauttakaa mieleenne, mitä olette kuulleet! Rakastakaa, sitä mihin uskotte! Julistakaa kaikille rakkauttanne!
Joka vuosi juhlimme tätä yhtä päivää. Niin odottakaa tämän päivän arvoista saarnaa.
Kristus on syntynyt, Jumala Isästä, ihminen äidistä. Isän kuolemattomuudesta, äidin neitseydestä. Isästä äidittä, äidistä isättä. Isästä ajatta, äidistä siemenettä. Isästä, joka on elämän lähde; äidistä, joka on kuoleman loppu. Isässä säätää hän kaikki päivät, äidissään pyhittää tämän ainoan päivän. Ennalta hän lähetti ihmisen, Johanneksen. Johannes syntyi hetkellä, jolloin päivä alkaa lyhetä. Itse hän syntyi hetkellä, jolloin päivä alkaa kasvaa. Näin on kuin kuvana kerrottu se, minkä Johannes lausuu: ”hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä” (Joh.3:30). Sillä ihmisen elämän tulee itseään varten vähetä, mutta kasvaa Kristuksessa. Näin ne, jotka elävät, eivät enää elä ”itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä” (2. Kor.5:15). Jokaisen meistä tulee sanoa niin kuin Apostoli sanoo: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal.2:20). ”Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä” (Joh. 3:30).
Häntä kiittäkööt täydestä syystä kaikki hänen enkelinsä, joiden ikuinen leipä hän on ja jotka hän tekee eläviksi katoamattomalla pitoruuallaan. Sillä hän on se Jumalan Sana, josta enkelit saavat elämänsä ja jonka ikuisuudessa he ainaisesti elävät. Hänen hyvyydestään enkelit elävät ikuisessa autuudessa. Kiittäkööt he häntä suuressa arvossa, Jumalaa, joka on Jumalan luona, antakoot kunnian Jumalalle korkeuksissa. Mutta me taas, jotka olemme hänen kansaansa ja ”hänen laitumensa lampaat, joita hänen kätensä kaitsee” (Ps. 95:7), pääsemme Jumalan kanssa sovintoon ja rauhaan, jonka hän on hyvän tahtonsa mukaan suunnitellut meidän heikkouteemme sopivaksi.
Tänään on totta noiden enkelten ääni, jonka ne meille syntyneen Vapahtajan tähden ylistäen jylisevät ilmoille: ”Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa, maassa rauha ihmisille, joilla on hyvä tahto” (ks. Luuk. 2:14). Laulakoot enkelit niin kuin vain osaavat, laulakaamme me niin kuin meidän kuuliaisina tulee. Enkelit ovat Vapahtajan airuita, me hänen lampaitaan. Taivaassa hän on täyttänyt herkuilla enkelten pöydän, maassa hän on täyttänyt meidän seimemme. Hän on enkelten juhlapöydän koko täyteys, sillä ”alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala” (Joh. 1:1). Mutta hän on myös meidän seimemme täyteys täällä, sillä ”Sana tuli lihaksi, ja asui meidän keskellämme” (Joh. 1:14).
Jotta ihmiset saisivat ruuaksi enkelten leipää, tuli enkelten Luojasta ihminen. Enkelit kiittävät eläen Hänessä, me taas uskossa häneen. Enkelit elävät onnessa, me pyytämisessä. Enkelit elävät omistautumisessa, me etsimisessä. Enkelit elävät sisällä, me elämme ovella kolkuttamassa.
Kuka meistä tietäisi, millaiset viisauden ja tiedon aarteet on kätketty Kristukseen ja salattu hänen lihansa köyhyyteen? (Kol. 2:3) ”Hän oli rikas, mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään” (2. Kor. 8:9). Kun hän puki ylleen kuolevaisuuden, hän tuhosi kuoleman ja ilmoitti itsensä köyhyydessään. Mutta juuri siten hän lupasi kerran jakavansa aarteita, joita hän ei ole koskaan menettänyt ja luovuttanut pois. Kuinka runsas ja suuri on hänen ihanuutensa! Sen hän on tallentanut niitä varten, jotka pelkäävät häntä, ja sen hän tekee täydelliseksi niissä, jotka panevat toivonsa häneen. Sillä me tunnemme hänet vain osaksi, kunnes ilmestyy se, mikä on täydellistä. Hän, joka on Jumalan muodossa Isän vertainen, orjan muodossa taas meidän kaltaiseksemme tehty, uudistakoon meidät Jumalan kaltaiseksi, jotta tulisimme kykeneviksi ymmärtämään. Jumalan ainokainen Poika tuli ihmisen lapseksi tehdäkseen monista ihmisten lapsista Jumalan lapsia. Orjan muodossa hän ruokki orjia ja teki näin vapaita lapsia heistä, jotka saavat kerran nähdä hänessä Jumalan muodon. Me olemme Jumalan lapsia, mutta ”vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.” (1. Joh. 3:2) Mitä muuta olisivat nuo viisauden ja tiedon aarteet, nuo jumalalliset rikkaudet kuin sellaisia, että ne varmasti riittävät meille? Ja mitä muutakaan olisi tuo hänen suuri ja runsas ihanuutensa, ellei sellaista, että se ravitsee meidät kylläisiksi. ”Näytä meille Isä, niin me tyydymme” (Joh. 14:8). Eräässä psalmissakin yksi meistä, tai yksi meidän joukostamme tai meidän puolestamme, sanoo Herralle: ”sinun läsnäolosi ravitsee minut” (Ps. 17:15). Hän ja Isä ovat yhtä, ja se joka näkee hänet, näkee myös Isän. Sotajoukkojen Herra on yhtä kuin kirkkauden kuningas (Ps. 24:10). Hän kääntää kasvonsa meidän puoleemme, ja me pelastumme, ja hän ravitsee meidät, ja me tyydymme häneen.
Lausukoon sydämemme hänelle: Etsin sinun kasvojasi, etsin kasvojasi, Herra, älä käännä katsettasi pois minusta (ks. Ps. 27:8). Vastatkoon hän itse meidän sydämellemme: ”Joka noudattaa minun käskyjäni, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni” (Joh. 14:21). Ne, joille hän lausui nämä sanat, näkivät hänet omin silmin ja kuulivat hänen sanojensa äänen korvissaan ja ajattelivat inhimillisissä sydämissään ihmistä: ”sen mitä silmä ei ole nähnyt, eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa” (1. Kor. 2:9).
Kunnes se tapahtuu, kunnes hän ilmaisee meille sen, mihin me tyydymme, kunnes saamme juoda elämän veden lähteestä ja meidät ravitaan, niin kauan kuin me vaellamme täällä uskossa hänestä erillään, niin kauan kuin kärsimme vanhurskauden nälkää ja janoa ja kaipaamme Jumalan muodon kauneutta sanomattomalla hehkulla, niin kauan tulee meidän hartaasti ja kunnioituksella juhlia orjan muodon syntymää. Vielä emme voi mielessämme syleillä häntä, joka on ennen aamutähteä syntynyt Isästä. Tulkaamme siksi hänen luokseen, joka on yön tunteina syntynyt neitsyestä. Vielä emme voi käsittää, miten hänen nimensä on ollut jo ennen aurinkoa. Katselkaamme siis hänen pyhäkkötelttaansa, joka on pystytetty auringon alle. Koska vielä emme voi katsella Isässä pysyvää ainosyntyistä Poikaa, muistakaamme sulhasta, joka tulee esiin hääteltastaan. Koska emme ole vielä valmiit Isän juhlapöytään, astukaamme Herramme Jeesuksen Kristuksen seimen ääreen.”
Hulluinhuonelainen 
Rauhallista ja siunattua Joulua myös minun puolestani itse kullekin! Yllä oleva Augustinuksen saarna oli syvällinen, kaunis ja puhutteleva. Voisi sanoa että Vapahtajan syntymäjuhlan arvoinen.
TykkääTykkää
Kiitos, Siirak! Halutessaan tässä alla voi pohdiskella Kristuksen syntymän ja syntymäjuhlan hengellistä merkitystä. Mitä minulle merkitsee se, että Jumala minun tähteni tuli ihmiseksi? Pysähdymmekö riittävän usein ihmettelemään sitä mysteeriä, että Jumala todella on elänyt ihmiselämän täällä ajassa ja paikassa?
Halutessaan voi keskustella myös siitä, mitä kulunut vuosi on merkinnyt vl-liikkeelle, kirkolle, kristinuskolle ja yhteiskunnalle. Samoin siitä, mitä on jäänyt mieleen kuluneen vuoden blogikirjoituksista ja keskusteluista.
Viime viikoina blogin päivittäisten käyntien määrä on pyörinyt siinä 1000- 2500 paikkeilla. Vaikuttaa siis ainakin siltä, että täällä käytävä keskustelu kiinnostaa väkeä.
TykkääTykkää
Joulu on itselleni kristilisistä juhlista ollut merkityksellisin. Se on tarjonnut sekä hengellistä että ajallista rauhaa, valoa ja toivoa. Sen äärelle on oppinut pienestä pitäen pysähtymään ja rauhoittumaan. Joulun tapahtumat tuovat Kristinuskon syvimmän olemuksen kauniilla ja puhuttelevalla tavalla esiin.
Kristus syntyi vaatimattomiin oloihin ja jakoi alusta asti ihmisyyden kivun. Tämä on lohdullinen ajatus. Pakolaisuus Egyptissä vainon takia on hyvin ajankohtainen kun ajattelee nyt maailman tapahtumia. Tätä minun hyvinvoinnissa elävän on vaikea kokemuksena tavoittaa, mutta monen viime vuosina Suomeen saapuneen pakolaisen kokemuksen jakaja Kristus oli. Tämä on meille jokaiselle hyvä muistutus ja kehoitus käytännön lähimmäisenrakkauteen.
Rehellisesti täytyy sekin todeta, että viime vuosina Joulun sanoma ei itseäni monesti ole syvästi tavoittanut. Skeptisyys ja epäily on tainnut monien syiden vuoksi olla pinnalla. Mutta itselle läheisen joululaulun sanoin kuitenkin toivon:
”Jouluvalot taivaan akkunoista
maahan virtailevat pimeään.
Soivat enkelien äänet,
joista toivo syttyy sieluun, ikävään.
Siispä vaivojesi yössä malta
jospa vielä armon Jumalalta
saisit voimaa hengen elämään.
Jeesus, seimelles en taida kantaa
lahjaa sielun köyhän, särkyneen.
Sydän kova mulla vain on antaa,
jähmettynyt jäähän, kylmyyteen.
Mutta, Herra, tartu kylmään käteen,
anna rakkautes joulusäteen
paistaa tähän rintaan routaiseen.
Teethän tämän, Herra vaikken
kyllä ansainnut mä sitä oisikaan.
Vaikken armotavaroihis yllä,
tuothan nekin talliin matalaan.
Kiitos, että kiusauksen hetkin
uneliaat, heikot paimenetkin
siellä valvoviksi autetaan.”
TykkääTykkää
Kiitos, että jaoit ajatuksiasi ja tuntojasi, Siirak!
Itseäni on pitkään ahdistanut joulunvieton pikkuporvarillisuus. Joulun valtavan radikaali hengellinen sanoma tuntuu hukkuvan lahjojen, koristeiden, ruokien ym. alle. Pääsiäinen on aina tuntunut paljon läheisemmältä juhlalta. Erityisesti pitkäperjantai.
Joseph Ratzingerilta eli paavi Benedictus XVI:lta opin kuitenkin arvokkaan näkökulman asiaan liittyen. Hän totesi eräässä haastattelussa, että puutteistaan huolimatta joulunvietto on monelle länsimaalaiselle kuitenkin se ainoa hetki vuodessa, jolloin on ikään kuin kulttuurisesti sallittua irrottautua yhteiskuntiamme kalvavasta uuvuttavasta kyynisyydestä ja osoittaa kaipuuta kohti jotain suurempaa totuutta, puhtautta ja kauneutta kuin tämä arkielämämme. Lahjat, koristeet, valot ym. tilpehööri ovat ilmaus tästä, ehkä heikko ja hapuileva, mutta kuitenkin. Pohjimmiltaan ne ovat ilmaus kaipuusta kohti Jumalaa.
Ainakin minulle tämä avasi asian uudella tavalla. En suhtautunut jouulunviettoon enää niin tuomitsevasti. Opin näkemään myös siihen liittyvien tapojen positiivisen merkityksen.
TykkääTykkää
Itselläkin tuo Joulun kaupallisuus tökkii. Erityisesti jo marraskuussa alkava kuluttamiseen kanustava tuputus. Ymmärrettäviä ajatuksia sinulla Jouluun liittyen. Olipa hieno näkökulma Razingarilla asiaan. Kiitos sen ja omiesi jakamisesta.
TykkääTykkää
Suomi 100, reformaatio 500 – merkkivuosi 2017 on siirtymässä historiaan. Ontuvan paralleelin voisi ehkä nähdä rakkaan ”Hulluinhuonelainen”-blogin kehityksessä: Entistäkin rohkeampaa itsenäistä ajattelua ja reformaation vaatimusta. Toivottavasti analogia ei kuitenkaan jatku ensi vuonna suhteessa ”vuoden 1918 tapahtumiin”. 😉
Kuten Joona totesi, on Hulluinhuonelaisella runsaasti seuraajia. Kiitos tästä kuuluu ensi sijassa Joonalle itselleen rohkeiden ja oivaltavien avausten vuoksi. Varmaan ensi vuonna näemme jälleen myös Roosan teräviä kirjoituksia. Mutta tärkeimmät asiat tietysti ensin – parhaat onnittelut nuorelle äidille myös minulta!
Joulun sanoma on kaikille kristityille yhteinen: ”Teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra.” Tämän sanoman äärellä opilliset kiivailut saavat vaieta. Niidenkin aika toki on. Odotankin mielenkiinnolla, millaista keskustelua ensi vuosi tarjoaa. Nyt on kuitenkin aika hiljentyä joulun viettoon.
Näissä ekumeenisissa tunnelmissa toivotan blogisteille ja kaikille kommentoijille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
TykkääLiked by 1 henkilö
Viisaita sanoja, Pertti! Kiitos!
TykkääTykkää
Kuulin kellojen soiton.
Kuulin kellojen soiton, niin kauniisti jouluna kaikki kellot löivät lähellä ja kaukana.
Ne soivat ihanasti pyhää joulun sanomaa, rauhaa maan päälle, Jumalan hyvää tahtoa ihmisiä kohtaan.
Kautta koko maailman kajahti kaikista kellotorneista sulosointuinen, ihana kellonsoitto yli maan,
viestien joulun sanomaa: rauhaa maan päälle, Jumalan hyvää tahtoa ihmisiä kohtaan.
Jouluaamun tyyneydessä joulun laulut kuuluivat kun päivä nousi ja kun juhla alkoi,
soittivat kellot sävelmää: rauhaa maan päälle, Jumalan hyvää tahtoa ihmisiä kohtaan.
Ja samalla hetkellä jylisi etelässä, kanuunoiden ja tykkien kirottu musta kita aukeni
ja jyrinä ja kumu peitti alleen kellot soittamasta rauhaa maan päälle, Jumalan hyvää tahtoa ihmisiä kohtaan.
Niinkuin maa halkeaisi !
Kuin maanjäristys sydänkalliot vavahtelivat, tykit jyrisivät tuskaa ja tuhoa, kadotusta ja kuolemaa.
Enää en kuullut joulun kellojen julistavan rauhaa maan päälle, Jumalan hyvää tahtoa ihmisiä kohtaan.
Syvässä epätoivossa painoin pääni alas todeten ankeasti:
Ei ole rauhaa maan päällä, vain viha vallitsee.
Vaikenevat kellot, katoaa laulu joka lupasi rauhaa maan päälle, Jumalan hyvää tahtoa ihmisiä kohtaan.
Silloin kellot kaikkialla löivät!
Joka kirkontorni kaikui, voimakkaammin, jykevämmin kuin koskaan ennen kellojen äänet soivat!
Kirkkaana ne julistivat: Ei kuollut ole Jumalamme eikä nuku Hän, on vääryys katoava edestä oikeuden.
Nyt soikaa kellot, laulakaa joulun sanomaa: rauhaa maan päälle, Jumalan hyvää tahtoa ihmisiä kohtaan.
Henry Wadsworth Longfellow 1864
I heard the bells
TykkääTykkää
Kiitos, Sirkka! Vaikuttava ja puhutteleva runo!
TykkääTykkää
Kiitos tästä blogista pitäjille ja kommentoijille! Olen oppinut täältä paljon.
Jotain ajatuksia olisi ollut edelliseen blogitekstiin liittyen, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa niitä tänne. Katsotaan, jos vielä joulun jälkeen kirjoittelen.:)
Tunnelmat jouluun liittyen vaihtelevat, siirak sanoitti osittain myös omiani.
Joulun sanoma on niin valtava, ettei sen syvyyttä ja merkitystä meinaa toisinaan käsittää. Sen ääreen pysähtyessä pysähtyessä kaikki muu menettää hetkeksi merkityksensä.
Jouluna jo katson ristillä riipuvaa Vapahtajaa, ja ajattelen: Minun puolestani annettu ja vuodatettu! Kristus otti syntini ja kuoli puolestani, jotta minä voisin olla vapaa ja elää ikuisesti. Mikä valtava rakkaus! Sanat eivät riitä kertomaan.
Virsi 25 puhuttelee vuodesta toiseen. Tässä yksi säkeistö:
Siis, Vapahtaja, rukoilen,
et sitä koskaan kiellä:
Nyt ota sydän syntinen
ja asu aina siellä
sen ainoana Herrana,
sen ilona ja riemuna
ja täynnä lohdutusta.
Hyvää Joulua Roosa ja Joona, ja kaikki täällä vierailevat!
TykkääTykkää
Hyvää Joulua myös minun puolestani!
TykkääTykkää
Hyvää Joulua ja armollista tulevaa Wuotta kaikille.
Muutama sana Joulusta niin ruumiin kuin hengen puolesta:
Mielestäni pimeänä joulu(ja sen alus)iltoina upea valomeri ikkunasta katsottuna hivelee ajallista silmää ja voi tunteä hyviä fiiliksiä vaikkei mitään erityistä sinänsä tapahtuisi.
Toisaalta on hengelliseltä kantilta huolestuttavaa mikäli kristityt ”viettäisivät” joulua vain jouluna ja samoten pääsiäistä vain pääsiäisenä. Eikö nämä kaksi juhlaa kulje sydämessä joka päivä.
Tähän loppuun mahdoton ja absurdi toive: ”Suomi 100” juhlan lopuksi olisi uskomattoman hienoa jos kaikki suomalaiset saisivat parannuksen armon.
TykkääTykkää
Paras mahdollinen toive! 👍👏
TykkääTykkää
Hyvää Kristuksen syntymäjuhlaa kaikille!
TykkääTykkää
Siunattua uutta vuotta Anno Domini 2018, täältä perukastakin! – Lumensyvyys on n. 80sm, sähköt olivat poikki 15h tykkylumen vuoksi, mutta puuhella pelitti ja lumestakin saatiin sulatettua vettä…
”Oi Herra, käy sä siunaamaan,
nää rannat rakkaat synnyinmaan.
Suo aina rauha suloinen,
ja estä sota verinen.”
(J.L. Runeberg VK 577:5)
Blogistimme kun lupasi: ”Halutessaan voi keskustella myös siitä, mitä kulunut vuosi on merkinnyt vl-liikkeelle, kirkolle, kristinuskolle ja yhteiskunnalle..”
Aloitetaan vaikkapa juhlavuoden ”Suomi 100v” -teemasta. Minulla oli ilo käyttää pyydettynä puheenvuoro aiheesta erään Ry:n joulujuhlassa:
”Johan Ludvig Runebergista ja Sakari Topeliuksesta oli tullut 1800-luvun suomalaiskansallisen heräämisen merkkimiehiä, ikoneja; toinen kansallisrunoilijana, toinen Helsingin yliopiston Suomen historian professorina ja historian popularisoijana. Runebergin laajasta tuotannosta Vänrikki Stoolin tarinat ja Topeliuksen tuotannosta erityisesti Maamme-kirja olivat koululaitoksen lukemistona pitkälle 1900-lukua.
Runebergiläis-topeliaaninen historiakäsitys oli kristillinen tulkinta saksalaisen filosofin Hegelin näkemyksestä, jonka mukaan maailmanhistorian punaisena lankana oli kehitys kohti vapautta, ja kuinka historiassa vaikuttava henki tulee tietoiseksi itsestään ja saavuttaa täyttymyksensä kansallisvaltioissa.
Tämän mukaan Suomen kansan historiassa oli näkyvissä Kaitselmuksen, siis Jumalan johdatus jo kaukaa esihistoriasta (ote Maamme-kirjasta s.505-506…), myös kun Suomenniemelle ajautuneet asukkaat joutuvat viimeistään keskiajalla katolisen kirkon ja länsimaisen yhteiskunta- ja oikeusjärjestyksen yhteyteen.
Kun sittemmin ruotsalaistaminen oli tukehduttaa suomalaisen kulttuurin, Suomi joutui ja oikeastaan pääsi osaksi Venäjän keisarikuntaa, jossa se autonomisena itsehallinnollisena alueena kohotettiin ”kansakunnaksi kansakuntain joukkoon”.
Runeberg oli kuollut 1877 ja Topelius 1898. Mutta mitä tapahtui autonomiselle Suomelle sen jälkeen? Onko Kaitselmuksen kädestä eli Jumalan sormesta havaintoa sen jälkeen?
Kyllä on, esimerkiksi seuraavia yllättäviä, ratkaisevia, mutta hyvin epätodennäköisiä poikkeamia asioiden todennäköisestä kehityskulusta:
1) Vuosisadan vaihteen venäläistämistoimet huipentuivat siihen, että Venäjän hallinto suunnitteli 1914 Suomen ”täydellisen venäläistämisohjelman”. – Täytäntöönpano lykkääntyi ensimmäisen maailmansodan sytyttyä!
2) Keisarinhallinto kaatui keväällä 1917, mutta syksyllä uhkaksi nousi, että Suomi joutuu uuden – Saksan tuella valtaan päässeen bolsevistisen Neuvosto-Venäjän hallintaan. – Mutta irti päästiin ja jopa Leninin johtaman Kansankomissaarien neuvoston poikkeuksellisella tunnustamispäätöksellä.
3) Saksan kanssa keväällä 1918 neuvoteltu Brest-Litovskin rauhansopimus velvoitti Neuvosto-Venäjän vetämään jäljellä olevat sotajoukkonsa pois Suomesta, mikä oli epämieluisa yllätys jo vallankumouksen julistaneille Suomen punaisille.
4) Seuraava uhka oli auttajamme Saksan keisarikunta, jonka vasallivaltioksi Suomi oli joutumassa… Tästä pälkähästä päästiin kun Saksa kärsi tappion I maailmansodassa.
5) Seuraava risteys, jossa väärä valinta olisi voinut johtaa Suomen itsenäisyyden nopeaan menettämiseen, oli päätös olla hyökkäämättä Pietariin 1919. – Nimittäin, jos bolsevikkihallitus olisi sillä saatu kukistettua, olisivat valtaan nousseet ns. valkoiset kenraalit, Romanovien hallinto olisi palautettu ja Suomi olisi pyritty liittämään takaisin Venäjän valtakuntaan. Toisaalta jos bolsevikkihallinto olisi torjunut mahdollisen Suomen armeijan hyökkäyksen, olisi tuota hyökkäystä Pietariin käytetty voittamattomana argumenttina Suomen valtiollisen olemassaolon lakkauttamiselle ennemmin tai myöhemmin.
6) Entä sitten talvisodan henki; Stalinin täysin yllättänyt Suomen yhtenäisyys oli pohjana talvisodan ihmeelle eli torjuntavoitolle täysin epätoivoisessa asetelmassa suunnatonta ylivoimaa vastaan. – Rukoiltiin. Mannerheim-linja ja Kollaa kestää kuin kestääkin, Kainuun Kuhmossa, Suomussalmella ja Raatteen tiellä maahan tunkeutuneet viholliset tuhotaan mottitaisteluissa…
7) Mutta sitten alkaa helmikuussa 1940 suurhyökkäys. Länsivallat Ranska ja Englanti tarjoutuivat auttamaan Suomea, mitä apua Suomi ei kuitenkaan jäänyt odottamaan. Avun uhka kuitenkin edisti Stalinin valmiutta keskeyttää sota – tosin vain toistaiseksi.
8) Mutta, entä jos Suomi olisi jäänyt odottamaan apua, olisiko toisen maailmansodan historia kulkenut ihan toista latua, kuinka pitkälle kahden diktaattorin liitto olisi kestänyt ja olisiko Suomi jäänyt länsivaltojen ja Neuvostoliiton väliseksi taistelutantereeksi…
9) Syksyllä 1940 Neuvostoliitto vaati Saksalta solidaarisuutta sille, että etupiirijako pitäisi saada toteutettua myös Suomen osalta – mutta, tässä vaiheessa Hitlerin suunnitelmat olivat jo muuttuneet, eikä hän sallinut liittolaiseltaan Neuvostoliitolta mitään uusia rajajärjestelyjä Suomen suunnalla.
Suomi lähti kesäsotaan 1941 saatanaa Neuvostoliittoa vastaan belsebubin Saksan kumppanina – siis hyökkäyssotaan, ja ohrasestihan siinä oli sitten käydä.
10) Ratkaisevat hetket koettiin kesän 1944 suurhyökkäyksen jälkeisissä torjuntataisteluissa Karjalan kannaksella, Laatokan pohjoispuolella ja Pohjois-Karjalassa. – Suomen kansalla oli taas halu rukoilla. Saksalta saatiin vielä elintärkeää apua, sekä viljaa että panssarintorjuntakalustoa. Suomi kestää ja selviää kuin selviääkin. – Stalinin puna-armeijaa ei voida Suomen rintamalla täydentää loputtomasti, koska samaan aikaan on menossa liittoutuneiden kilpajuoksu Berliiniin…
11) Sitten seuraavat sodanjälkeiset ns. vaaran vuodet, ehkäpä asekätköjen paljastuminen osaltaan oli torppaamassa NL:n mahdollista yllätysmiehityksen aietta… Ja onni onnettomuudessa oli, ettei Stalin halunnut vaarantaa Suomen sotakorvausten maksua tukemalla aktiivisesti kommunistiemme valtaanpääsyä!
TykkääTykkää
En jatka tämän pitemmälle. Mutta summa summarum – kyllä Suomen historiassa Jumalan sormi on nähtävissä, niin monessa tilanteessa on kaikki ollut niin pienestä kiinni. – Onko meidän siis pääteltävä, että olemme erityisen hurskas, Jumalan tiellä vaeltava kansakunta, jonka päällä on siksi ollut tällainen Kaitselmuksen johdatus! – Ei ole varaa ajatella niin, kyllä kaikki on ollut Jumalan armoa ja huolenpitoa kansastamme kansamme pahoista töistä ja vääristä valinnoista huolimatta.
Mutta onko nationalismi eli kansallismielisyys välttämätön osa kristinuskoa? Ei ole, mutta maltillisena se ei ole kristinuskon vastaista eikä väärää, vaan mahdollistaa meille monenlaisia Jumalan lahjoja. – Sielunvihollisen palvelukseen nationalismi alistuu, kun siitä tulee muita kansoja halveksivaa ja alistavaa kiihkonationalismia ja sotaa ihannoivaa ja aseilla mahtailevaa ja uhkailevaa militarismia! Tällaisesta kiihkonationalismista ja militarismista on hyvä esimerkki ensimmäinen maailmasota, johon eri puolilla Eurooppaa kansat lähtivät iloisina ja innoissaan, mutta into hyytyi kun sota vain jatkui ja jatkui – ja sotaherrat vaativat yhä uusia miljoonia sotamiehiä uhrautumaan isänmaallisuuteen ja samaan Jumalaan vedoten…
Ensi vuonna 2018 tulee 100 vuotta vapaussodasta, josta muodostui myös sisällissota. Jyrkkiä tuomioita punaisia kohtaan edelleen oikeuttavia hillitköön se tosiasia, että myös valkoinen aktivismi, so. itsenäisyysliike oli suuntautunut venäläistämisvuosina eli sortokausina ns. laillista kristillistä esivaltaa, keisarinvaltaa vastaan. – Sama problematiikka oli ollut johtoajatuksena jo USA:n itsenäisyysjulistuksessa 1776 Iso-Britannian emävaltaa vastaan. (”että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi, että heidän Luojansa on heille antanut luovuttamattomia Oikeuksia, kuten Elämä, Vapaus ja Pyrkimys Onneen…kun mikä tahansa hallitus rikkoo näitä päämääriä ja alistaa kansan Despotismin alle, on Kansan Oikeus ja velvollisuus muuttaa, hajoittaa ja kaataa sellainen hallitus ja perustaa uusi hallitus…”)
LOPUKSI. Apostoli Paavali: ”Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat otta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.” (Ap.teot 17:26-27)
Koulumme juhlan lopetimme kolminkertaiseen eläköön huutoon 100-vuotiaalle Suomelle, pyysimme myös juhlan nuorimpia viemään tästä juhlasta terveiset Suomen 200-vuotisjuhlaan 6.12. 2117! 🙂 – Jos Jumala suo!
TykkääTykkää
Jumalan siunaamaa Uutta Vuotta 2018 kaikille! Minäkin odotan mielenkiinnolla, mitä uusi vuosi yuo maailmalle, meille kristityille ja tällekin blogille–toivottavasti mielenkiintoisia keskusteluja!
TykkääTykkää
Tasavallan presidentti Niinistö piti tolokun uudenvuodenpuheen sivuten myös yhteisöllistä historiaa: ”Historian suhteen on uskallettava olla rehellinen, sillä vain rehellisyys luo pohjan luottamukselle. Yhteisö on vahva, jos se kykenee käsittelemään myös kipeitä asioita…” !
Kahtokaamme vielä menneeseen vuoteen. Kristillinen hallituksemme näki hyväksi eduskunnan suostumuksella ”vapauttaa” eli lisätä alkoholin tarjontaa kansalaisille – sehän on siitä hyvä keino, että addiktion koukussa ja humalassa tuskin mitään kriittistä tulee mieleen ja sitä paitsi sataa vaaleissa ääniä laariin laajalta segmentilta. ”Panem et circenses” oli hallitsemisen taitoa jo keisarikauden roomalaisilla.
Mutta mahtoi jäädä taas lapsivaikutusarvio tekemättä vastoin hallitusohjelmaa, kuten ns. ”tasa-arvoisen” avioliittolainkin suhteen… Aktiivisen eutanasian aloite tulee käsittelyyn kevään aikana. Mutta pieniä lienevät painoarvoltaan nämä arvoasiat sote- ja maakuntauudistuksen rinnalla? Eikä näytä painavan edes alkoholin käytön miljardien kustannukset suomalaiselle yhteiskunnalle, eikä se, kuinka monta sataa suomalaista menettää uudistuksen seurauksena henkensä, mikä on jo etukäteen tilastotieteellisesti arvioitavissa. Näinhän kävi aiemmassa Vanhasen hallituksen alkoholireformissa.
Loppuvuodesta meillä on ollut niin YK:n ”Lasten oikeuksien päivä” kuin ”Viattomien lasten päivä.” On keskusteltu huoltajien oikeudesta ja vastuusta alaikäisten lastensa terveydenhoidon suhteen kuin myös oikeudesta uskonnolliseen kasvatukseen, kuten myös pakolaislasten oikeudesta perheeseensä!
Demokratia on vaativa hallitusmuoto; nimittäin valta lähtee kansasta – ja kansa on viime kädessä kaikesta vastuussa! Siis tarttis tehdä meidän muutakin kuin; ”vie sinä minä vikisen…”
YK:n lastenoikeuksien sopimuksen mukaan mm:
”Valtion on kunnioitettava vanhempien tai muiden lapsen huoltajien vastuuta, oikeuksia ja velvollisuuksia lapsen kasvatuksessa.”
”Jos lapsi ja hänen vanhempansa joutuvat eri valtioihin, on valtion velvollisuus käsitellä hakemus perheen jälleenyhdistämiseksi myönteisesti ja viivyttelemättä.”
”Vähemmistöryhmään tai alkuperäiskansaan kuuluvalta lapselta ei saa kieltää oikeutta nauttia yhdessä ryhmän muiden jäsenten kanssa omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään.”
Tasavallan presidentti toivotti puheen lopuksi ”Jumalan siunausta”! – Presidentinvaalit ovat neljän viikon päästä. Pääministeripuolueen viralliseen ehdokkaaseen kantani ratkesi jo vuonna 2006, jolloin hän Lordi-yhtyeen tulojuhlassa Helsingissä poseerasi pirunmerkkiä tehden…
PS. Turun puukkoiskun uhria oman henkensä uhalla puolustaneelle ja terveytensä menettäneelle tukholmalaiselle Hassan Zubier:lle, joku väläytti keräystä. Lämpimästi kannatettava hanke!
TykkääTykkää
Britannian kuningatar nosti myös tänä jouluna Kristuksen rohkeasti esille joulupuheessaan. Hän totesi, että Jeesuksen esimerkki ja rakkaus ovat inspiroineet häntä ja auttaneet läpi niin hyvien kuin pahojen aikojen. Kunnioitettavaa rohkeutta maassa, jossa enää vähemmistö tunnustautuu kristityiksi ja jossa yleinen suhtautuminen kristinuskoon on usein hyvin nuivaa.
Eräässä toisessa yhteydessä kuningatar totesi Kristuksen olevan se kuningas, jota hän palvelee.
TykkääTykkää
Kiitos Augustinuksen syvällisestä saarnasta!
Joulun aikaan olen kuunnellut Panis Angelicus (Leivästä enkelten)-hymniä, joka on lähtöisin Tuomas Akvinolaisen kynästä 1200-luvulta. Hymni on osa suurta ehtoollisliturgiaa ja on myöhemmin sävelletty tuntemaamme muotoon. Augustinuksen saarnan pohjalta voimme nähdä, kuinka Enkelten leipä tarkoittaa nimenomaan Kristusta. Hän on myös enkelien ikuinen leipä, josta ihminenkin on saanut osansa. Enkelit elävät jo Kristuksesta ja Hänen täydellisestä läsnäolostaan, he eivät tarvitse pelastusta, toisin kuin me.
Kristus, lihaksi tullut Sana, ikuinen Elämän leipä, Sanan rieska (maito) on Jumalan lahja meille, syötävissä ja maistettavissa.
TykkääTykkää
En väheksy kuningattaren uskoa ja sitä, että hän tuo esille Kristusta! Kuningatar on myös Englannin kirkon pää ja eräs hänen arvonimistään on ”uskon puolustaja”. Anglikaaninen kirkko ja sen liturginen elämä on aina ollut minulle läheinen. Monet anglikaaniset virret ovat vaikuttavia ja mielelläni kuuntelen anglikaanista veisuuta 🙂
TykkääTykkää
Loppiainen 6. päivä tammikuuta on ollut läntisessä kirkossa itämaan tietäjille ja lähetystyölle omistettu, itäisessä kirkossa puolestaan Herran kasteen muistopäivä. Joulun päätti aiemmin loppiaisen jälkeinen Nuutin (Knud) päivä 7.1, mikä on nykyisessä kalenterissa 13.1. Se puolestaan aloittaa keskitalven eli talvenselän, joka taittuu viimeistään Heikinpäivänä eli Pyhän Henrikin päivänä 19.1 tai Paavalina 25.1. – Sen jälkeen valo voittaa täällä Ultima Thulessakin, jossa kyllä lumenvaloa on tänä jouluna riittänyt…
Adventtiaikana kuulimme usein radion ylenykköseltä Niilo Rauhalan suomentamaa katoliselta varhaiselta keskiajalta peräsin olevaa antifonia – ja ainakin aiemmin fransiskaanien suosimaksi mainittua – nyt virsikirjamme uutta virttä n:ro 756, joka on muuten myös Siionin laulujen uuden kokoelman laulu n:ro 1. – Zidbeckiläisittäin voisi kai jopa sanoa, että se on paluuta juurille!
1.
Oi saavu jo, Immanuel,
ja täytä toivo kansojen.
Käy, Kuninkaamme, päälle maan,
näin riennä meitä auttamaan.
Jo riemuitkaa!
On Luojamme
nyt Kristuksessa kanssamme.
…………
4.
Oi verso suvun Daavidin,
luo valoasi kansoihin.
Me syvyydestä huudamme:
Pois ota raskaat kuormamme!
Jo riemuitkaa!
On Luojamme
nyt Kristuksessa kanssamme.
5.
Oi päästä, avain Daavidin,
myös meidät taivaan saleihin.
Oi, avaa kuolon vankila,
sen vangit valoon johdata.
Jo riemuitkaa!
On Luojamme
nyt Kristuksessa kanssamme.
6.
Oi vanhurskauden aurinko,
oi aamunkoitto, nouse jo.
Ikuinen valo loistava,
pois yö ja tuska karkota.
Jo riemuitkaa!
On Luojamme
nyt Kristuksessa kanssamme.
7.
Oi hallitsija kansojen,
tuo rauha maahan ihmisten.
Oi, luotujasi armahda
ja kansaksesi rakenna.
Jo riemuitkaa!
On Luojamme
nyt Kristuksessa kanssamme.
Niilo Rauhala on suomentanut Teivas Oksalan kanssa myös keskiaikaisen Pyhän Henrikin hymnin ”Ramus virens olivarum” kokoelmasta ”Piae cantiones” – ja nyt siis virsikirjamme virren n:ro 759.
……………..
4.
Mies saapui Englannista
uskoa kylvämään,
hän, opettaja Suomen,
sai kansaa kääntymään.
Riemuitse, Suomen kansa,
ja Herraa armostansa
ylistä palvoen.
5.
Upsalan hiippakuntaa
hän johti Ruotsissa.
Rinnallaan pyhä Eerik
hän kylvi uskoa.
Riemuitse, Suomen kansa,
ja Herraa armostansa
ylistä palvoen.
6.
Oi, rakkauden tulta,
se kuinka hehkuikaan!
Ja totuus heitä johti,
myös armo voimallaan.
Riemuitse, Suomen kansa,
ja Herraa armostansa
ylistä palvoen.
TykkääTykkää
Hyvää uutta vuotta kaikille!
Tässä Laestadius-seuran kokoontumiset keväällä 2018:
To 1.2. TM Joona Korteniemi: Vanhoillislestadiolaisuus 1970-luvulla
To 22.3. FT Mauri Kinnunen: Lestadiolaisuus Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitossa 1917–1991
To 12.4. Arkkitehti Seppo Leivo: Laestadiuksen saarnakarttojen kertomaa
Aika on vanhaan tapaan klo 18–20. Paikkakin on sama (Suomen teologinen instituutti, Kaisaniemenk. 13 A, 4. krs, 00100 Helsinki), PAITSI to 22.3. poikkeuksellisesti Lestadiolaisen lähetyssäätiön rukoushuoneella, Fredrikink. 61 B.
Onpa hienoja esityksiä luvassa!
TykkääTykkää
1.
Jeesus, kirkas tähteni,
aamunkoitto Jaakobista,
tahdon antaa lahjaksi,
mitä vain on antamista.
Kaikki armoa on vain.
Tahdon antaa mitä sain.
2.
Annan kiitosuhriksi
avunhuudon, katumuksen.
Annan kaikki puutteeni,
köyhän uskonrukouksen.
Armas Lapsi, kuulet sen,
itse vastaat aamenen.
3.
Uskon, lahjan kalleimman,
sinulta sai sydämeni.
Käyttöösi nyt luovutan,
Herra, kaikki jäseneni.
Pyhitä siis ruumiini
eläväksi uhriksi.
4.
Tuoksukoon nyt yli maan
mirha armon, lohdutuksen.
Lahjanasi, Lapsi, saan
elämääni uudistuksen.
Jeesus, auta uhraamaan
niin kuin viisaat itämaan.
5.
Kaiken luoja, valtias,
synnyit syntiuhriksemme.
Orjan muotoon, laupias,
tahdoit jäädä keskellemme.
Anna meidät maailmaan
lahjojasi jakamaan.
(VK 47, Erdmann Neumeister, suom. Elias Lönnrot)
Rauhallista loppiaista – ja terveiset täältä perukasta, jonne sähköverkko vain aika-ajoin päästää läpi tuota elektronien liikettä, jonka varaan olemme rakentaneet haavoittuvinta inhimillisen kulttuurin korttitaloa hamaan miljoonaan vuoteen!
Äänenkannattajamme Päivämiehen pääkirjoituksessa vinkattiin myös arkkipiispan vaaleihin. – Viimeksihän vl-äänioikeutetut ratkaisivat ne valituksi tulleen Kari Mäkisen eduksi, ja mitä kaikkea siitä sitten seurasikaan… Pääkirjoituksessa otetaan nyt kantaa yksiselitteisesti samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimystä tai siunaamista vastaan – hyvä niin!
Kirjoituksessa siteerataan myös sadan vuoden takaista kannanottoa, jonka sisältö on vapaasti mukaillen: ”pysymme valtion kirkossa niin kauan kuin siellä kirjoitettu Jumalan sana on vapaasti käytettävissä ja sakramentit jaetaan Kristuksen asetussanojen mukaisesti… ” No, sehän on varsin minimalistinen ja ekumeenisen avarakin linjaus, joka voi täyttyä monen muunkin kirkkokunnan yhteydessä, vaikka ymmärrettävästi ”tottumus onkin toinen luonto”.
Syksyn kirkolliskokouksesta ei mahtanut olla – lupauksesta huolimatta – enempää uutisointia Päikkärimme palstalla. Luterilaisen kirkon yhtenä jäsenenä toivoisin, että lehdellämme olisi rohkeutta puolustaa myös muiden konservatiiviedustajien puheoikeutta silloinkin, kun he raamatullisesti sanovat synnin synniksi. Nyt vaiettiin syksyn istunnon suhteen Niilo Räsäsen ja kevään istunnossa Leif Nummelan todella epäreilusta kohtelusta… Ongelmaksi saattaa muotoutua sama kuin kaavamaisesti sovelletun puolueettomuuspolitiikan; emme lupaa auttaa ketään, mutta hädän hetkellä kyllä huudamme itsellemme apua ja tukea!
TykkääTykkää
Mutta se viime vuoden toinen pääteema ”Reformaatiosta 500 vuotta” vaatinee vielä jälkilöylyjä 🙂
SRK julkaisi syksyllä teoksen ”Raamatusta en luovu – Martti Luther ihmisenä ja uskonpuhdistajana”, kirjoittajina teemaan syvästi paneutuneet vanhemman polven teologit Pekka Kinnunen, Pirkko Tala ja Yrjö Tala.
Luin kirjan joululomalla; positiivinen yllätys, erittäin sujuvasti kirjoitettu popularisointi ja lähes taskukirjan kokoon. Teos on jaettu napakoin alaotsikoin lyhykäisiin lukuihin, joissa kirjoittajat varsin mukavasti onnistuvat pitämään yllä jännitteen ja lukijan mielenkiinnon.
Laajempi tausta reformaatiolle ei varmaankaan kuulunut suppean kirjan tehtävänantoon. – Kyllä katolinen kirkko oli ilman muuta reformaation kritiikin ansainnut. Lutherille oli tilausta monesta suunnasta:
Kuten kulttuurihistorioitsija Huizingan teoksessa ”Keskiajan syksy” osoitettiin, kirkon eväät myöhäiskeskiajan Euroopassa olivat loppumassa, kristillisen uskon ja riittien sisältö oli kuolemassa kaavamaiseen ajatteluunsa ja muotojen ylikehittymiseen… Erasmus Rotterdamilainen julkaisi satiirisen kirjoituksensa ”Julius excluses e coelis” eli Paavi Julius taivaan portilla. 1400-1500 -luvun vaihteen jumalattomat paavit ansaitsivat kyllä antikristuksen nimen!
Katolinen kirkko oli hybriksessään väittänyt edustavansa Jumalan valtakuntaa yhden suhde yhteen. Sen vuoksiko Jumala salli sen johtomiesten niin tyhmistyä, harhautua ja paatua. Mutta sanottava on, että vastaava – itseymmärryksen hybris mukaanlukien – on toistunut niin monen kristillisen kirkkokunnan ja herätyksen tiimoilla. Hengellistä kritiikkiä lännen katolinen kirkko oli saanut jo vuosisatojen ajan avoimemmin tai peitellymmin mm. itäisiltä patriarkaateilta, kerjäläismunkistoilta, kerettiläisiltä kataareilta, valdolaisilta sittemmin lollardeilta ja husilaisilta…
Saksan maalliset ruhtinaat halusivat vahvistaa asemaansa niin suhteessa keisariin kuin Roomaan paaviinkin. Vahvistunut porvaristo janosi suurempaa toimintavapautta bisnekseensä. Älymystö vaati ajattelun vapautta. Itä-Rooman kukistuminen 1453 oli tuonut kreikankielen taitoisia oppineita Länsi-Eurooppaan, syntyi kiinnostus pakanalliseen antiikkiin, mutta syntyi myös humanismi ja filologia lähdekritiikkeineen. Maaorjatalonpojat vaativat oikeutetusti vapautta feodalismin ikeestä.
Niin, ja Englannin kuningas Henrik VIII halusi vaihtaa vaimoa, ja Ruotsissa valtaan nousseella kansallisella kuninkaalla ja nousukkaalla Kustaa Eerikinpoika Vaasalla oli suuri rahantarve velkaannuttuaan hansakaupunki Lyypekille Tanskan ja Kalmarin Unionin vastaisessa taisteluissa, lisäksi enemmän kuin riittävästi henkilökohtaista ahneutta ja kyltymätöntä vallanhalua!
Kirjan antama kuva Lutherista on monisärmäisempi kuin pakkaa olla historiaromanttisissa sankarikuvauksissa ja protestanttisessa ”pyhässä historiassa”. Luther oli poikkeuksellisen lahjakas, herkkä, ahkera, tehokas, itsepäinenkin… mutta jonka muutosvoima lienee paljossa kummunnut myös traumaattisesta isäsuhteesta ja ahdistusneurooseistaan. Paljon positiivista saamme lukea hänen käytännöllisestä rakkaudesta niin perhettään kuin muita läheisiä kohtaan.
Pirkko Tala näkee luostarielämässä oikeutetusti paljon positiivista erityisesti naisten kannalta. – Ja toisin kuin kirja vinkkaa, niin kyllä myös Luther luostarielämänsä aikaisessa kuvassaan on mielestäni terveemmän näköinen kuin sittemmin protestanttina, jolloin liika syöminen ja juominen suhteessa staattiseen istumatyöhön näkyy lihomisena, jatkuvina vatsan toimintahäiriöinä ja muina terveydellisinä ongelmina, niin että hän kuusikymppisenä hän tunsi itsensä jo vanhaksi ja raihnaaksi.
Vähintäänkin rivien välistä on luettavissa, että kirjoittajat haluavat oikaista monia laveasti ”uskon silmin” maalailtuja myös omaan kristillisyyteemme piintyneitä Luther-kuvan piirteitä.
Kukaan ei ”saarnannut” Lutherille (kuten ei Lestadiuksellekaan) varsinaisesti syntejä anteeksi – siis käyttänyt avainten valtaa siinä merkityksessä kuin se nykyään kristillisyydessämme yleisesti ymmärretään. Lutherin rippi-isä oli hiippakuntapiispan sijainen, kenraalivikaari, teologian professori ja myöhemmin Salzburgin Pyhän Pietarin benediktiiniläisluostarin apotti Johann von Staupitz, jonka sielunhoidollinen apu oli Lutherin omien sanojen mukaan korvaamaton! Mutta myös toinen munkkiveli oli puhelĺut: ”Hän itse (Kristus) on tarjonnut toivon. Meidän pelastuksemme on usko Jumalaan; miksi emme siis tahtoisi luottaa Jumalaan, joka pyytää ja käskee meidän toivoa?” Ja Luther sanoo; ”NÄILLÄ SANOILLA HÄN TEKI MINUT JÄLLEEN ELÄVÄKSI.”!
1800-luvulla trendikkäitä olivat historialliset romaanit Topeliuksen ”Välskärin kertomusten” tapaan, mutta niissä yksityiskohdat ovat tietysti fiktiivisiä. Summa summarum. Luther autettiin evankeliseen uskoon KATOLISESSA KIRKOSSA, eikä meillä ole mitään syytä uskoa, että katolinen kirkko olisi siitä koskaan tyhjentynyt kuten puhdasoppinen kiihkomielinen propaganda sittemmin antoi ymmärtää. Meillä ei ole oikeutta ja varaa tuomita koko katolista kristikuntaa ja kirkkoakaan johtajiensa väärinkäytöksistä, virheistä ja harhoista!
”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.” (Matt. 7:1-2)
Luther oli julistajana ristiriitainen, kahden regimentin opin kehittäjä nousi itse sekä maallista että hengellistä esivaltaansa vastaan!
Oma mielenkiintonsa on, kun esim. kerrotaan Lutherin kritikoineen kaikkiaan avaintenvallan ja sitomisen käyttöä nähden ne osana paavin hirmuhallintoa, tai että kansalle ei saanut sanoa kaikkea mitä oppineiden väittelyssä, tai että ”hupsu saarnamies, joka luulee, että hänen pitää sanoa kaikki, mitä mieleen juolahtaa.” Myös kerrotaan Lutherin kritikoineen voimakkaasti uskonpuhdistuksen seurakuntia ja pappeja. Näet tapainturmelus, josta Luther kritikoi katolista kirkkoa tuli vastaan omien hengellisenä laiskuutena ja välinpitämättömyytenä. Meitä hoksautetaan myös, ettei Lutherille ollut seurainstituutiota, vaan hengellisen elämän keskipiste oli jumalanpalvelus, toisin kuin vl-kristillisyydessämme.
Zwingliläisten erihenkisyyteen uskomme vahvasti, vaikka heidän ehtoollisoppinsa mahtaa tuntua meistä monesta jostain syystä tutummalta… 🙂
Otteet ovat tietysti valikoituja – ja siinä on käytetty hienotunteisuutta sekä kustantajaa että lukijaa kohtaan. Kuuluisasta 95 reformaation aloittaneesta teesistä mukana on 14, muissa tullenee esille vielä voimakkaasti Lutherin usko paavin asemaan, kiirastuleen ja aneisiinkin (Esim. N:ro 72. ”Joka kieltää apostolisen aneen todellisuuden olkoon tuomittu ja kirottu.”)
Kirjassa nostetaan esille myös Lutherin pimeää puolta, vaikkakin alleviivaamatta ja johtopäätöksiä tekemättä, mutta Yrjö Tala suhtautuu sellaiseen kuitenkin (varovaisen) kriittisesti. – Hyvä edes niin.
Siitä luterilaisesta armouskosta ja armollisuudesta ei näy tosiaan jälkeäkään, kun Luther julistaa, että hyvin maltillisia vaatimuksia esittäneitä ja viimein kapinaan nousseita talonpoikia tappamalla voi nyt peräti ANSAITA taivaspaikan… (Perinteisesti ns. luterilaisesta näkökulmasta hyvistä töistä puhumistakin on oltu kärkkäitä kritikoimaan lakilaisuudeksi ja ansio-opiksi.) Samaan ruumisläjään joutuvat uudestikastajat tekemättä eroa edes radikaalien ja maltillisten välillä. – Antisemitistista törkykirjaa ”Juutalaisista ja heidän valheistaan” 1543 ei mainita.
Historia on paradoksaalista. Ainakin Suomen nykyisen lain mukaan yllyttäjää ja kehottajaa tappamiseen ja murhiin rangaistaan kuten tekijää. Niinpä Lutherilla mahtaa olla kontollaan tätä raskasta syntilajia sellainen määrä, joita ei ollut edes turmeltuneilla Rooman renessanssi paaveillakaan…. Mikä oli siis puun tilanne, jos hedelmät olivat näin jumalattomia? Se että pidämme weli Lutheria kaikesta tuosta huolimatta uskon patsaana, todistaa tietysti epäjohdonmukaisuudestamme (vaiko uskonkäsityksemme avaruudesta?). Lieneekö weli Martinus sittenkin kiirastulessa niiden parjaamiensa paavien kanssa, jotka eivät päätyneet helvettiin tai päässeet taivaaseen?
”…aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi. (1. Kor. 3:13-15)
Ottaen huomioon luterilaisten kirkkojen maallistuminen ja taipumus myöntyväisyyspolitiikkaan maallisen esivallan ja yleisen mielipiteen edessä (niin kansallissosialismin, kommunismin kuin liberaalidemokratiakin oloissa) voidaan hyvin perustein ajatella, että taustalla lienee jonkinlainen ”valuvirhe”.
Oliko tämän valuvirheen takana esim. 1) taktinen kahden regimentin opin ylikorostus, joka vaati, että kaiken hengellisen esivallankin pitää olla alamainen maalliselle esivallalle… 2) ylikorostunut individualismi, joka on johtanut Raamatun tulkinnan irtautumisen apostolisesta eettisestä perinteestä
3) Lutherin raamatuntuntemus oli huikea, mutta hänen voimakas tulkintansa on voinut tehdä väkivaltaa kokonaiselle Jumalan sanalle, johtaa ultraevankelisuuteen, niin että itse Herramme Jeesus Kristus ja weljensä Jaakobkin alkavat kuulostaa lainsaarnaajilta…
1.
On Jeesus nimi ihanin
sielulle uskovalle.
Se lohdun antaa vaivoihin,
tuo rauhan ristin alle.
2.
Se rohkaisee ja puhdistaa
ja hoitaa särkyneitä.
Se uupuneita vahvistaa
ja ruokkii nääntyneitä.
3.
Se nimi kallioni on
ja linna luja Herran.
Sen rikkaus on loputon,
muu kaikki viedään kerran.
4.
Oi Jeesus, veli, ystävä
ja paimen, kuninkaani
ja tieni, koko elämä,
sua kiitän, auttajaani.
(VK 42, John Newton)
TykkääTykkää