Useissa kristillisissä yhteisöissä järjen käyttö nähdään hengellisiin asioihin liitettynä negatiivisessa valossa. Kuitenkin ihminen on luotu järkeään käyttämään tarkoitetuksi olennoksi, vaikka järki lankeemuksessa onkin turmeltunut. Mitä tapahtuu, kun järkevä ja järkeään käyttämään tottunut ihminen kohtaa uskonnollisessa kontekstissa kielteistä suhtautumista järjen käyttöön tai kannustusta ajattelemattomuuteen, epärationaalisuuden ihannointiin uskonasioissa sekä oman ajattelun ulkoistamista seurakunnalle?
Uskon ja järjen suhde
Taustalla on uskonnonfilosofinen kysymys uskon ja rationaalisuuden suhteesta: voiko usko olla myös rationaalista, vai johtaako se heti kuolleeseen uskoon, joka on vain uskonkohteiden totena pitämistä, ja jota herkästi kutsutaan järkeilyksi ja farisealaisuudeksi. Teismissä uskon ja järjen problematiikkaan voidaan nähdä karkeasti kolme ratkaisumallia: uskon ja järjen erottaminen täysin toisistaan, uskon ja järjen näkeminen sopusoinnussa keskenään sekä uskon perustuminen järkeen. Vaikka henkilökohtaista uskoa etsivä ja siinä elävä tuskin etsii terminologisia malleja uskonsa vahvistukseksi, joskus määritelmien kautta voidaan hoksata esimerkiksi omaan ajatteluun eksyneitä vinoumia. Tällaisena vinoumana pidän esimerkiksi opetusta ”lapsen kaltaisesta uskosta”, jos se tulkitaan siten, että pelastavaan uskoon ei kuulu järjen käyttö missään muodossa, vaan uskovia ohjataan olemaan päättömästi kuuliaisia seurakunnalle unohtaen oman ajattelun ja ihmisen perusluonteen rationaalisena, aivoja käyttämään luotuna olentona. Tällaisessa ajattelusta uskoon nähdään kuuluvan vain subjektiivinen puoli: usko luottamuksena.
Onko fideismi hyvä ratkaisu?
Ongelmaksi fideismissä, eli uskon ja järjen täysin toisistaan erottavassa näkemyksessä, tulee se, että kirkkoon, seuroihin tai muihin hengellisiin tilaisuuksiin (uskovien kokouksiin), tullessaan uskova joutuu laittamaan aivonsa narikkaan. Uskovalle ihmiselle muodostuu kaksi eri todellisuutta joissa hän elää: persoona, joka on tarkoitettu uskonnolliseen elämään ja persoona, joka on muuta elämää varten. Tällainen tilanne on mielestäni täysin mielipuolinen ja johtaa ihmisen ajattelussa, identiteetissä ja suhteessa sekä hengellisiin että maallisiin asioihin useisiin ongelmiin. Mikäli uskon ihanteena on kaikkinainen epärationaalisuus, edellä kuvaamani tilannetta on lähes mahdotonta välttää varsinkin, jos opetuksessa toistuu näkemys, jonka mukaan ”uskonasioissa ei tule järkeillä, mutta ajallisissa asioissa voi käyttää Jumalan antamia kykyjä ja lahjoja”. Pahimmillaan uskova ihminen tottuu ajatukseen, jonka mukaan hengellisessä elämässä, uskovana, hän on toisten ohjailtavissa, epärationaalinen, lapsellinen eikä haluakaan ottaa selvää uskonsa kohteista tai syventyä uskonasioihin (eli uskon objektiiviseen puoleen, uskontietoon), kun taas muilla elämän osa-alueilla hän on itsenäinen ja ajatteleva yksilö. Samalla tällainen ajattelumalli johtaa Raamatun opetuksen kannalta väistämättömään ongelmaan: usko Kristukseen henkilökohtaisena Vapahtajana ei olekaan koko elämää ohjaava ja kaikkialle ulottuva asia, vaan vain elämän yksi osa-alue. Jos näin olisi, ihminen eläisi kahdelle Herralle, eikä silloin olisi Raamatun mukaan pelastavassa uskossa. Lause ”toinen jalka maailmassa ja toinen taivaassa”, ei siis välttämättä tarkoitakaan sitä, että ihminen eläisi ”harmaalla alueella”, miettien haluaako uskoa vai ei. Se voikin tarkoittaa sitä, että ihminen elää kahtaalle jakautunutta elämää luullen olevansa pelastavassa uskossa, vaikka elääkin tosiasiassa kahdelle Herralle. Raamatun valossa tarkasteltuna tällaisella ihmisellä ei ole Jumalaa lainkaan.
Toinen fideismin ongelma on se, että usko Jumalan olemassaoloon koetaan lähes yksinomaan tunne- tai kokemusperäisenä. Käy helposti niin, että se, mikä ihmisestä itsestä tuntuu hyvältä ja oikealta näyttäytyy hyvänä ja oikeana, kun taas se, mikä tuntuu pahalta ja väärältä, näyttäytyy pahana ja vääränä (olen kirjoittanut aikaisemmin aiheesta täällä). Tämän ajattelutavan yhdistäminen edellä kuvaamaani ”jakaantuneen persoonan” ongelmaan on kohtalokas. Siinä, missä uskovan elämää tulisi kaikessa ja kaikkialla ohjata elävä ja henkilökohtainen suhde rakastavaan, pelastuksen lahjoittavaan Vapahtajaan, sitä ohjaakin oma tunne- ja kokemusmaailma, koska ajattelu ja aivojen käyttäminen hengellisissä asioissa opetetaan olevan väärin. Mielestäni tällainen näkemys on hyvin surullinen, sillä väistämättä usko, joka on riippuvainen omasta tunne- ja kokemusmaailmasta, ei voi tuoda vanhurskautta, rauhaa tai iloa. Päinvastoin: se tuo omaan itseen kääntymistä, epätoivoa ja pelkoa. Kristinusko ei ole viimeksi mainittuja. Kristinuskon sanoma kääntää katseen aina ihmisestä itsestään Kristukseen. Pelastusta tai sen synnyttämiä asioita ei synny omaan sisimpään tuijottamisesta, vaan katseen kääntämisestä siihen, mikä on itsessään puhdasta, hyvää ja kirkasta. Lisäksi tällainen käsitys uskosta, jonka mittarina käytetään vain tunne- ja kokemusmaailmaa, johtaa helposti hurmahenkisyyteen ja spiritualismiin.
Fideistinen käsitys uskosta aiheuttaa ajattelusta pitävälle ihmiselle siis ongelmatilanteen: hän ei kelpaa ajattelevana ihmisenä myös uskonyhteisössään. Tällaiselle ihmiselle voi käydä fideistisessä yhteisössä kahdella tavalla: hän tyytyy jakaantuneeseen persoonaansa, kieltää itseltään ristiriitaiset ajatukset, sopeutuu pohtimaan vastaako oma tunne- ja kokemusmaailma yhteisön käsitystä ja seuraa yhteisöä. Pidän todennäköisempänä kuitenkin sitä, että tällainen ihminen ahdistuu jatkuvasta ristiriitaisuudesta ja kahden eri todellisuuden välillä seilaamisesta ja lopulta jättää tällaisen opetuksen. Harmillista kuitenkin on, että lapsi saattaa mennä pesuveden mukana: halu seurata Jeesusta omana Vapahtajana saattaa samaistua niin voimakkaasti yhteisön ajattelumalleihin, että myös usko Pelastajaan heitetään pois, kun kahden todellisuuden ristiriidasta yritetään päästä eroon. Onko todella niin, ettei kristitty, uskova ihminen, joka sydämestään tahtoo seurata Kristusta omana Vapahtajanaan, voi olla ajatteleva ja älykäs myös Kristuksen seurakunnan keskellä? Mielestäni näin ei ole. Mielestäni on perusteltua ajatella, että kristinusko, joka perustuu Sanalle, Logokselle, siis Ajattelulle, Järjelle ja Opille, rohkaisee myös kristittyjä ammentamaan näistä. Mielestäni usko on sekä subjektiivista että objektiivista, sekä luottamusta ja heittäytymistä että uskontietoa.
”Uskon, jotta ymmärtäisin”
Mikä olisi sitten perusteltu tapa suhtautua uskon ja järjen suhteeseen? Tähän hyvän ohjenuoran antaa kirkkoisä Augustinuksen tunnettu lause: ”uskon, jotta ymmärtäisin”. Lause pitää paljon sisällään. Se sisältää ajatuksen, joka on myös luterilaiselle teologialle ominaista: usko on armoa ja lahjaa, ja saadaan Jumalalta ilman omaa ansiota. Samalla se pitää sisällään myös sen, että usko on kuin valo tai opas, joka antaa järjelle uuden ulottuvuuden: järki ei oikeastaan edes kykene kunnolla työskentelemään ilman, että jokin ihmistä viisaampi voima, todellinen Järki ja Ymmärrys, ohjaa sen toimintaa. Usko laajentaa ja jäsentelee ihmisen tiedon rajoja eikä suinkaan ole järjelle vastakkainen. Järkevän ihmisen ei siis tarvitse jakaa itseään kahteen persoonaan, jotka elävät kukin omilla elämän osa-alueilla. Päinvastoin: kristitty Jumalan lapsi saa (ja hänen tulee!) elää yhtä Jumalalle omistettua elämää, jossa hänen järjen käyttönsä tai käyttämättömyytensä näkyy tai on näkymättä kontekstista riippumatta.
Hulluinhuonelainen 
Kiitos tästä kirjoituksesta! Olisinpa saanut lukea sen jo reilut 10 vuotta sitten, kun joidenkin läheisten, ajattelevien ihmisten pohdiskelut aiheuttivat minulle niin suurta tuskaa, että olin niiden vuoksi jatkuvasti stressaantunut. Huomasin, että heidän pohdintansa olivat aiheellisia. Mutta pelkäsin niistä puhumista kahdenkeskenkin välillä. Edelleenkin ahdistun keskusteluista niissä piireissä, joissa kyky keskustella on todella ohut tai voimakkaan tunteellinen.
Huomasin, että monet olivat/ ovat ”todella huolestuneita” niiden uskosta, joita uskonasiat kiinnostavat ja jotka epäilyttävällä tavalla pohdiskelevat, eivätkä vaan usko lapsenomaisesti.
Totisesti toivon, että rakkaassa uskonyhteisössäni ihmisten ei tarvitsisi kuluttuaa enää niin paljon voimia ristiriidassa elämiseen. Olisinpa myös jo lapsena saanut kasvaa keskustelevaan yhteisöön, ei olisi mennyt niin paljon voimia hukkaan, ja olisin voinut olla parempi matkaystävä.
Onko muilla vinkkejä siihen, miten rakentaa todellista keskusteluyhteyttä ihmisiin, jotka näkevät uhkana kaiken pienimmänkin kritiikin vanhoillislestadiolaista yhteisöä kohtaan? Erittäin hankalaksi koen myös keskusteluyhteyden rakentamisen moniin iäkkäisiin, tiiviisti yhteisössä eläneisiin ihmisiin.
TykkääLiked by 2 people
Ruiskukka toteaa Roosan kirjoituksesta: ”Olisinpa saanut lukea sen jo reilut 10 vuotta sitten, kun joidenkin läheisten, ajattelevien ihmisten pohdiskelut aiheuttivat minulle niin suurta tuskaa, että olin niiden vuoksi jatkuvasti stressaantunut.”
Sanoisin tähän, että tuskin olisi paljonkaan auttanut, sillä nykyinen vanhoillislestadiolaisuus pelkää avoimuutta. Siis sitä, että voisi kyseenalaistaa puhujien opetukset noin vain. Jeesus nosti lapsen uskovien esikuvaksi, että me lapsenomaisesti uskoisimme ja luottaisimme Jumalan lupauksiin. Puhujien toimesta tämä Jeesuksen opetus on pyöräytetty ylösalaisin ja selitetty, että uskovan tulee olla ymmärtämätön, ihan kuin pieni lapsi, joka ei ole tietoinen edes Jumalan olemassaolosta.
Roosan pohdinta on mielenkiintoinen. Fideismi, ajatus, ettei uskonnollisia näkemyksiä pidäkään arvioida rationaalisesti. Tämä ajatus ei ole tullut vanhoillislestadiolaisuuteen vasta nyt, vaan on kulkenut mukana kauan. Minä kun olen oikeastaan niin vanha, että kuulun jo menneeseen sukupolveen, joten minulla on tietoa ennen uskovista, että nykyisistä uskonkäsityksistä.
Kun olin lapsi, ei ollut monellakaan mahdollisuutta kouluttautua, nyt on kaikki toisin. Sodanjälkeisessä ajassa oli monesta puutetta. Usko toi lohtua ja turvaa myös sota-ajanjälkeiseen aikaan. Vahallislestadiolaisessa uskovien joukossa ei tarvinnut pelätä mitään ja vaikka näitä ns. tiukkapipoisia uskovia oli joukossa, eivät he saaneet valtaa.
Kuitenkin oli monia uskovia jotka paheksuivat järjen käyttöä. On olemassa Siionin laulu: ”Järjelläs älä tutkikaan autuuttas sielusi, se suurinta on hulluutta sanoopi järkesi”). Tätä laulua monet siteerasivat minulle kun kysyin lapsena esimerkiksi tätä; onko henki ja sielu sama asia? Minä olin kuitenkin hyvin tiedonhaluinen, niinpä luin paljon ja yritin ottaa selvää keskustelemalla puhujien kanssa (kotonani oli paljon seuroja).
Hankin tietoa raamatun lisäksi Lutherin kirjoituksista ja kun sain käsiini kirkkohistorian kirjoja ja niiden kautta pääsin tietämään kirkkoisien ajatuksista joten voisi ajatella, että minulla olisi ollut helpompaa – mitä vielä, ei ole ollut! Hoitokokouksissa olen saanut turpiini ja kunnolla olenkin!
”Onko muilla vinkkejä siihen, miten rakentaa todellista keskusteluyhteyttä ihmisiin, jotka näkevät uhkana kaiken pienimmänkin kritiikin vanhoillislestadiolaista yhteisöä kohtaan? Erittäin hankalaksi koen myös keskusteluyhteyden rakentamisen moniin iäkkäisiin, tiiviisti yhteisössä eläneisiin ihmisiin.”
Tähän sinun kysymykseen kun osaisi vastata, olisi se hyvä, luulen, ettei kukaan osaa semmoista vinkkiä antaa, joka tuottaisi tuloksen. Vain yksin Jumala voi tehdä sen, että ihmiset rohkaistuvat/haluavat tietää mihin heidät on johdettu. Kuitenkin sanon sinulle, että nyt on se aika lähellä, että Jumala ilmoittaa miten meidän tulee uskoa. Vaikka tämä aika tuntuu meistä oudolta, ei se sitä kuitenkaan ole. Jos tutkimme raamattua, näemme, ettei me eletäkään oudossa ajassa.
Nyt uskotaan ja luotetaan vahvasti ry:n saarnaajaveljiin ja siihen, että heidän opetuksensa tulevat itseltään Jumalalta. Ei se, että uskon alku on ollut oikea, se ei takaa, että usko säilyy myös oikeana! Luetaanpa miten Jeremia saarnaa Israelin kansalle:
”Minä istutin sinut, olit jalo viiniköynnös, olet kasvanut parhaimmasta siemenestä. Ja mitä minä nyt näen? Olet muuttunut villiköynnökseksi ja kannat kelvottomia oksia.” (Jer.2:21)
TykkääTykkää
Kiitos kommenteistasi! Yhdyn tuohon, että nykyinen vanhoillislestadiolaisuus pelkää avoimuutta. Mutta mielestäni myönteistä kehitystä on kyllä tapahtunut, hiljalleen.
Ja vinkkejä siihen, että saisi rakennettua keskusteluyhteyttä on varmasti vaikea antaa. Omassa lähipiirissäni on paljon puhujia, ja voisi ajatella, että uskonasioista keskustellaan paljon. Näin ei kuitenkaan ole. Yksi heistä keskustelee mielellään, mutta toisinaan keskustelunaloitus on provosoiva kysymys, ja silloin todellinen keskustelu katkeaa usein tyystin. Osa puhujista välttelee keskustelua, ja ovat hyvin vastenmielisesti ainakaan missään auktoriteetin roolissa. Luulen, että monella puhujalla on aika ahdistunut ja ristiriitainen olo tehtävässään. Tekisi mieli myöntää asioita, jotka ovat menneet pieleen, ja ovat vaikeita, mutta mitä saa sitten niskaan, jos onkin avoin.
TykkääLiked by 1 henkilö
Olin kyllä päättänyt, että en enää kommentoi… Itse olen sillä tavalla rakentunut, että nautin älyllisistä ponnisteluista, sopivalla tasolla. Lapsuudesta asti olen lukenut, viimeisinä vuosina keskittynyt tietokirjallisuuteen, joista vaikkapa noin 80% on hengellistä kirjallisuutta, suomalaisista kirjailijoista, ulkomaalaisiin, luterilaisista, ortodoksisiin ja katolilaisiin. Serafim Seppälä oli jonkin aikaa suosikkini (erityisesti kirja Vapaus), olen jopa sattumalta saanut tavata hänet. Monet läheisistäni lukevat hengellisiä kirjoja koko ajan, lainailevat kirjoja, suosittelevat luettavaa toisilleen. Olen nähnyt läheiseni alleviivatun ja paljon luetun raamatun. Minulle lukeminen, erityisesti raamatun, vahvistaa uskoa ja avaa huikean näkymän Jumalan salattuun ja silti niin kirkkaaseen suunnitelmaan. Kaipaan jatkuvasti ”valoon kirjan avatun” (Anna-Maija Raittila, yksi suosikeistani hänkin).
Johanna
TykkääTykkää
Muistan, että lapsena naureskelimme ”omavanhurskaalle” tuttavalle, joka kävi sunnuntaisin messussa, ja alleviivasi vielä Raamattua. Ja jos tuttavamme rupesi puhumaan uskostaan, puheenaihetta vaihdettiin niin nopeasti kuin jotakuinkin kohteliaasti oli mahdollista. Suhtautumisemme oli todella ylimielistä.
Eihän sitä lapsena ymmärtänyt ollenkaan, mistä tällainen asenne kumpuaa, meni vaan mukaan siihen. Nyt näen juurien menevän hoitokokouksiin ja 70-luvun ahdistaviin aikoihin. Tehokkaasti tuli opittua ja nieltyä se, että keskustelu uskosta ei ole oikein sallittua kenenkään muun kuin toisten vanhoillisten kanssa. Ja tämä asenne oli kyllä ilmassa muuallakin kuin lähipiirissäni, lukuisilla pitkillä seurakuntapäivillä istuneena sieltäkin sen muistan. Ja vielä ihan viime vuosina olen törmännyt samanlaiseen ylimieliseen naureskeluun aikuisten ihmisten keskuudessa.
Eikä se kaikki ollut mitään naureskelua. Onhan vaikea ruveta juttelemaan uskosta ihmisen kanssa, jos hänet pitää automaattisesti tuomita vääräuskoiseksi, jotta voisi itse olla muiden silmissä uskovainen.
Mutta onhan käsittämätöntä, jos vanhoillislestadiolaiskristitty torjuu luotaan esim. työkaverin, joka haluaa keskustella hänen kanssaan Raamatusta. Ja että sille ”omavanhurskaalle” vielä keskusteluillassa nauretaan. Ja tuntuu aivan mielipuoliselta sellainen, että kun joku muu kuin vanhoillinen ilotsee ääneen Kristuksesta, röhistään ja köhistään, että mistäs nyt voitaisiin jutella ja sitten rauhanyhdistyksellä lauletaan ilolla ”Jeesus aarteheni”.
Vaikka eipä uskosta kyllä puhuta vanhoillisten keskenkään juuri lainkaan. Ja se on mitä surullisinta! Saarnan jälkeen kahvipöydässä puhe kääntyy säähän ja raksaprojekteihin. Vaikka eihän tästä voi ketään tiettyä ihmistä tai rauhanyhdistystä syyllistää. Katso peiliin, olen itselleni puhellut. ”Osaatko sinä olla rauhanyhdistyksellä oma itsesi?” kysyi eräs puolituttu yllättäen. Hän sanoi ettei osaa. Vielä emme päässeet syvällisesti siihen, mikä sen tekee.
TykkääTykkää
Tulipa sekava kirjoitus, kun lisäsin yhden kappaleen (3.) väliin. No ehkä muutenkin. Olisi kyllä hyvä, jos kommenttia voisi korjata:). Viisasta olisi kirjoittaa ajatukset ensiksi vaikka päiväkirjaan, ja sitten pohditumpina siirtää tänne. Vaikeaa on muotoilla ajatukset sanoiksi!
Mutta nyt riittää minun osalta kommentointi. Muut jatkakoot
TykkääTykkää
Erinomaisia kommentteja, Ruiskukka!
TykkääTykkää
Onpa tutun tunteista tekstiä Ruiskukka. Tällaisia kokemuksia minullakin on. Ja nolottaa oikein miten olin oppinut ylimielisesti suhtautumaan ”uskottomiin”, jotka turhaan lukivat Raamattua, kävivät kirkossa ja yrittivät puhua uskonasioista. Ja ehkä todella ikääntyneen äitini kommentit vieläkin ovat tuon henkisiä.
Muistan ihmetelleenikin joskus, kun me uskovaiset ei osata Raamattua. Nykyään seuroissa olen kuullut kehotettavan lukemaan Raamattua. Muistelen, että kauan sitten siitäkin ainakin vähän varoiteltiin, koska usko tulee kuulosta.
Tuonne asiattomammalle keskustelupalstalle jo kirjoitinkin jokin aika sitten, että miksi meillä suhtaudutaan teologien vähänkään eriävien ajatusten ääneen sanojina lähes aina epäilevästi. Teologiaa pidetään vaarallisena opiskeluaineena vaikka toisaalta kehotetaankin nuoria sinne hakeutumaan. Tämä minua kovasti ihmetyttää.
Toinen on yleensä suhtautuminen uskonasioista tai ehkä minun tapauksessani enempi elämäntapanormeista keskusteluun. Ei kaukana ole se, että kuulee kuiskuttelun siitä, miten oppineisuus on vaarallista ja ammatista johtuen alkaa järkeilemään. Eli, jos olet meikäläinen teologi tai muuten korkeasti koulutettu, ollaan huolissaan, jos kommentoit tai otat puheeksi esimerkiksi vaikka korvikset tai ehostamisen tms. Minä koen sen jopa lyömäaseena ja loukkauksena. Siis sen, että joku voi ihmetellä ja kysellä mutta ei teologi tai muu maisteritutkinnon suorittanut. Minusta sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä.
Minusta se, että ei voi vapaasti ihmetellä, aiheuttaa ahdistusta. Vaikkakin meille on opetettu, että synti ahdistaa. Ja on myös opetettu, että se ahdistaa jos ihmettelijä ei saakaan haluamaansa vastausta, lupaa syntiin.
Vielä tuosta hoitokokousajasta. Muistan sen itse nuoruudestani kovin ahdistavana. Siitä ajasta on nykyisin toisten kanssa ihan avoimesti voinut keskustella ja uskaltanut puhua ajasta ahdistavana. Mutta olen kyllä törmännyt vielä aivan hiljattain sellaisiinkin uskovaisiin, jotka edelleenkään eivät ainakaan myönnä kokeneensa ahdistusta tuolloin vaan ovat kokeneet ajan siunauksellisena ja Siionia puhdistavana. Mene ja tiedä. Ehkä väitän, että ei edelleenkään uskalleta syystä tai toisesta myöntää, että olihan se kummallista aikaa ja kummallisia seurakuntailtoja.
TykkääTykkää
Asian selventämiseksi haluan kysyä sinulta Roosa että oletko enää vanhoillislestadiolainen vai vastaisitko samalla tavalla kuin Joona että en ole enää identiteetiltäni vanhoillislestadiolainen vaan olen kristitty Jeesuksen seuraaja.
TykkääTykkää
Nimetön kysyi: ”Oletko enää vanhoillislestadiolainen?” En tietenkään yritä vastata Roosan tai Joonan puolesta, mutta jotakin tarkennusta kysymykseen on hyvä esittää.
Historiallisesti katsoen vanhoillislestadiolaisuus syntyi 1900-luvun alun suuressa hajaannuksessa. Tämä perusoksa haarautui 1934, kun rauhansanalaisuus syntyi. Suurempi oksa haarautui uudelleen elämänsanalaisuuden syntyessä 1960-luvun alussa (ns. pappishajaannus). Tästä alkaen voitaneen maallikkovetoista päähaaraa kutsua SRK-lestadiolaisuudeksi. Kaikki nämä haarat voivat kuitenkin pitää itseään vanhoillislestadiolaisina. Muitakin vanhoillisuuden haaroja on toki ollut Suomessakin (esim. nykyisin lähes sammunut ”sillanpääläisyys”).
Myös monet muutkin SRK-lestadiolaisuudesta eronneet/erotetut ja muihin lestadiolaishaaroihin liittymättömät pitävät itseään edelleen vanhoillislestadiolaisina. Ehkä he vain eivät enää allekirjoita jotakin SRK-lestadiolaisuuden perusoppia (esim. eksklusiivisuutta). Silti vanhoillisuus säilyy osana heidän ”identiteettiään”. Hekin voisivat vastata Nimettömän kysymykseen: ”Kyllä, olen edelleen vanhoillislestadiolainen.”
TykkääTykkää
Mitä sinä teet sillä tiedolla? Oletko ylipäätään kiinnostunut keskustelemaan itse asiasta, vai haluatko vain apua luokitteluun?
TykkääTykkää
Kiitos Roosalle avauksesta! Ovatko usko ja järki toistensa vastakohtia/vihollisia? Entä usko ja tieto? Entä uskonto ja tiede? Noista viimeisistä voisi saada jopa nelikentän, jonka ruuduissa olisivat ”taisteluparit”:
1) Usko – Tieto
2) Usko – Tiede
3) Uskonto – Tieto
4) Uskonto – Tiede
Mielestäni ruudussa 2 ei taistelua voi syntyä. Muista en uskalla sanoa. No, joku voi nähdä muitakin taistelupareja, esim. usko-uskonto. Näistä vaikeista aiheista kiinnostuneelle voi suositella Areiopagi-foorumia https://www.areiopagi.fi/
Aihetta sivuaa myös Kotimaa24:n eilen ilmestynyt blogikirjoitus ”Hannu Juntunen: Uskontoon vetoaminen ei ohita oikeudellisia argumentteja”. https://www.kotimaa24.fi/blogit/hannu-juntunen-uskontoon-vetoaminen-ei-ohita-oikeudellisia-argumentteja/
Pätevyyttä Juntusella riittää: professori, TT, OTT, FM, oikeusteologian dosentti. (Tuo ”professori” on tosin arvonimi, mitään yliopiston professuuria hän ei tietääkseni ole hoitanut.) Hänen teologian väitöskirjansa oli ”Lars Levi Laestadiuksen käsitys kirkosta, Juntunen, H. 1982 Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura. 317 sivua. Suosittelen lämpimästi, seurakuntaopista kiinnostuneille ihan must!
TykkääTykkää
Tämä Joonan blogikirjoitus on ajankohtaisesta aiheesta. Itse olen miettinyt ihan tätä samaa Pertin pohdintaa. Uskon ei tarvitse perustua mihinkään itse koettuun. Tästä syystä erilaisia uskoja (vai uskomuksia) on maailma väärällään.
Tiede ei väitä useinkaan jotain tietoa faktaksi. Se on yksinkertaisesti havainnoista muodostettu käsitys, likiarvo totuudesta. Koska tahansa voi tulla esiin jotain uutta, mikä kumoaa aiemman käsityksen. Kun käsityksen tueksi tulee suuri määrä toisistaan riippumattomia havaintoja, käsityksen kumoaminen vääräksi tulee entistä mahdottomammaksi.
Tieteessä käsitys voi jossakin vaiheessa muuttua tiedoksi, kun todisteet sen puolesta ovat kiistattomat. Voi uskoa että maa on litteä, mutta tiede on todistanut aukottomasti sen pallomuodon.
’Taistelupari’ usko – tiede jatkaa varmaan edelleen. Kumpikaan ei varmasti luovuta. Lestadiolaisuudessa tieteen suhdetta uskontoon ei ole haluttu käsitellä. Syynä on se, että tiede ei ole samaa mieltä Raamatun kertomusten kanssa. Vaikkapa ihmisiä on ollut maapallolla huomattavasti kauemmin kuin Raamatun perusteella laskettu aika ja ihmislajeja on myös ollut useita (esimerkiksi Neandertalin ihminen), sata miljoona vuotta sitten eläimistö oli hyvin erilainen (vaikkapa dinosaurukset).
Usko kumoaa faktoiksi käsitetyt luonnonlait ja matematiikan. Täten mikään tieteen havainto tai tutkimustulos ei hetkauta Raamattuun kirjaimellisesti luottavaa. Mikä on totuus ja mikä vaihtoehtoinen totuus?
TykkääTykkää
Kiitos Roosalle avauksesta! Ovatko usko ja järki toistensa vastakohtia/vihollisia? Entä usko ja tieto? Entä uskonto ja tiede? Noista viimeisistä voisi saada jopa nelikentän, jonka ruuduissa olisivat ”taisteluparit”:
1) Usko – Tieto
2) Usko – Tiede
3) Uskonto – Tieto
4) Uskonto – Tiede
Mielestäni ruudussa 2 ei taistelua voi syntyä. Muista en uskalla sanoa. No, joku voi nähdä muitakin taistelupareja, esim. usko – uskonto. Näistä vaikeista aiheista kiinnostuneelle voi suositella Areiopagi-foorumia https://www.areiopagi.fi/
TykkääTykkää
Vai että nelikenttä. 😀 Meinasin tukehtua nauruun ku luin näitä uudestaan vähän uudessa valossa 🙂
Muita joilla tuli kahvit pöydälle? 🙂
TykkääTykkää
Aihetta sivuaa myös Kotimaa24:n eilen ilmestynyt blogikirjoitus ”Hannu Juntunen: Uskontoon vetoaminen ei ohita oikeudellisia argumentteja”. https://www.kotimaa24.fi/blogit/hannu-juntunen-uskontoon-vetoaminen-ei-ohita-oikeudellisia-argumentteja/
Pätevyyttä Juntusella riittää: professori, TT, OTT, FM, oikeusteologian dosentti. (Tuo ”professori” on tosin arvonimi: mitään yliopiston professuuria hän ei tietääkseni ole hoitanut.) Hänen teologian väitöskirjansa oli ”Lars Levi Laestadiuksen käsitys kirkosta, Juntunen, H. 1982 Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura. 317 sivua”. Suosittelen lämpimästi, seurakuntaopista kiinnostuneille ihan must!
P.S. Nämä kaksi viimeistä tekstiä lähetin jo yhtenä viestinä, mutta alusta hermostui taas. Kaksi linkkiä oli kai liikaa. Jos tuo alkuperäinen ”saa hyväksymisen”, voi sen ylläpito poistaa.
TykkääTykkää
Kirkkoisä Augustinus oikein opetti jo 1600 vuotta sitten:
”Joku sanoo: Haluan ymmärtää jotta voisin uskoa. Minä sanon : Usko, niin ymmärrät ”
Usko tuo ymmärryksen, mutta ymmärrys ei tuo uskoa.
”Niinpä Hän on antanut seurakunnalleen sellaiset avaimet, että mitä syntejä tahansa se päästää maan
päällä, ne ovat päästetyt taivaassa, ja mitä syntejä se sitoo maan päällä, ne ovat sidotut taivaassa. Nimittäin niin että kuka tahansa hänen seurakunnassaan ei usko saavansa syntejänsä anteeksi, niin niitä ei
myöskään hänelle anteeksianneta. Mutta kuka tahansa uskoo ja kääntyy oikealle tielle oikaistuna pois
synneistä, hänet usko ja parannus tekevät terveeksi saman seurakunnan helmaan asetettuna.”
( kirkkoisä Augustinus k. v 430 jKr.)
On tärkeää pysyä seurakunnan helmaan asetettuna, sillä armahtava Kristus löytyy vain sieltä. Sisälle pääsee
vain parannuksen ahtaan portin kautta, jossa kaikki oma viisaus ja hurskaus pitää jättää.
Se, mikä ulkopuolelta näyttäisi olevan pelkkä ”tyhjä kuori”, onkin sisäpuolelta katsottuna
täynnä armoa ja anteeksiantamusta.
”Jumalassa ei siis ole mitään ”ennen” eikä ”jälkeen”, on vain ikuinen ”nyt”.
Jumalan ikuisuus ei ole missään suhteessa aikaan; kaikki aika on hänelle kerrallaan
läsnä olevaa.” Uskovaisellakaan ei ole ”eilisen” eikä ”huomisen” uskoa, on vain evankeliumin
armon voima, joka joka hetki ,tässä ja nyt, kantaa ja hoitaa laumassaan. Näin ei tyhmäkään pääse eksymään.
TykkääTykkää
”Usko tuo ymmärryksen, mutta ymmärrys ei tuo uskoa.”
Tarkalleenottaen tämä ei tarkoita sitä, etteikö uskoa voisi vakuuttaa erilaisilla perusteluilla. Johanneksen evankeliumi ja kirjeet vakuuttaa kokoajan lukjoilleen, että Johannes kastaja todisti, Isä todisti, Pyhä Henki todisti, me todistamme koska olemme nähneet ja meidän todistuksemme on pätevä jne. Jeesus myös sanoi, että ellette muuten usko, niin uskokaa tekojen tähden ja että Hän ei tarvitse ulkopuolisen todistusta itse, mutta Hän puhuu näitä, jotta te uskoisitte. Kuulostaa minusta ihan järkiargumenteilta. Usko on siis hyvinki perusteltavissa, mutta ilman uskoa ei ymmärrä, koska ilman uskoa ei ojennu sen uskon mukaan. Ellen usko Jumalaan, niin en usko, että maailma on Jumalan sanalla luotu, niin kuin Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo. Uskoa Jumalaan ja Jeesukseen voi perustella tai olla perustelematta ja molemmille muuten löytyy ihan hyviä perusteluita, mutta ei se pakko ole. Vaikkapa teoria pimeästä aineesta perustuu siihen, että uskotaan jonkun toisen teorian olevan tosi ja sen pohjalta tehdään johtopäätös, että on oltava pimeää ainetta. Teoriaa pimeästä aineesta ei kuitenkaan olisi keksitty ilman uskoa edelliseen teoriaan. Joka asiassa tarvitaan uskoa, juuri mitään ei lopulta voida aukottomasti todistaa.
Edelleen lainaukseen Augustinukselta. Augustinus kuului katoliseen kirkkoon ja edusti katolisen kirkon opetusta. Samaa sanoo Rooman paavi tänäkin päivänä, niin myös Suomen Katolisen Kirkon piispa ja papisto. Augustinus ei uskonut mihinkään Pyhän Hengen virka -oppeihin, vaan katoliseen virkaan, apostoliseen sukkessioon. Nykyään siellä on aivan sama virka ja sama apostolinen jatkumo. Pitäisikö siis liittyä katoliseen kirkkoon?
Vl-seurakuntaoppia murentaa myös moni muu asia kuin se, että eri kirkkokuntiin ja eri oppeihin kuuluneita ihmisiä pidetään uskovaisina, vaikkei heillä ollut juuri mitään yhteistä meidän ydinoppien (hengen virka) kanssa.
Ensimmäisenä itselläni tulee mieleen auktoriteetti. Yksin Raamattu -periaate on saanut koko kristikunnan aivan hullunmyllyksi. Tunnustuskuntia tulee niin kuin sieniä sateella. Liikkeitä, jotka sanovat olevansa ainoita oikeita, on joka sormelle. Jokainen on oma paavinsa ja voi tulkita Raamattua miten haluaa. Näin ei kuitenkaan voi olla, makes no sense. Raamattu on kuitenkin peräisin vanhoista kirkoista, samoin myös vanhat uskontunnustukset, kuten Nikean uskontunnustus. Raamattu on siis itseasiassa osa vanhan kirkon traditiota, jota pitäisi siis tulkita vanhan kirkon tradition valossa. Tämä on mielestäni täysin perusteltu kanta. Apostoli Paavali kehottaa Tessalonikalaiskirjeessä pitämään kiinni sekä siitä, mitä hän on suullisesti kertonut, mutta myös siitä, mitä hän on kirjeissään kertonut heille (2. Tess. 2:15).
Mikä siis on oikea kirkko? Ei ainakaan se, missä ei ole oikeita sakramentteja. Vl-seurakunnalla ei ole sakramentteja ensinkään. Kolme on jotka todistavat, ei pelkästään yhtä. Ja nämä kolme pitävät yhtä. Eikö siis katolisessa kirkossa ole vesi ja veri, miksei siis Henki myös, jos kerran nämä kolme pitävät yhtä?
Entä sitten tämä evl-vl -liikkeen yhteiselämä, jossa vl-liike sanoo, että vain me pelastumme. Paavali sanoo, että ”Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset.” (1. Kor. 10:16, 17). Kuinka siis vl-liike voi olla ainoa oikea seurakunta, jos kerran sakramentit tulee evl-kirkosta ja ne jaetaan kaikkien muidenkin herätysliikkeiden kesken, kun kerran Paavali sanoo, että ne jotka ovat osalliset samasta leivästä, ovat samaa Kristuksen ruumista. Ja tässä ei voi käyttää sitä argumenttia apuna, että ainahan siellä on jumalattomia, koska kyllä, mutta harhaoppisia siellä ei pitäisi olla. Siksi vanhoilla kirkoilla on suljettu ehtoollinen ja se on mielestäni hyvä.
Itse pitkään pohtinut tuota auktoriteettikysymystä ja varsinkin viimeaikoina. Kaikki tulkitsevat Raamattua omaan syyhyynsä, vaikka Raamattu on peräisin vanhoilta kirkoilta ja oikeastaan on osa vanhojen kirkkojen traditiota. Eräs (vl) ystäväni sanoi minulle, että meillä on eri henki, koska tulkitsin eri tavalla Raamattua kuin hän, johon tosin sanoin, että en allekirjoita väitettä, koska ensinnäkin ajattelen, että hän on vilpitön uskovainen ja hän oli siitä asiasta eri mieltä jopa Jeesuksen kanssa, enkä halunnut, että hänellä olisi eri henki Jeesuksen kanssa, hän oli yksinkertaisesti vain vilpittömästi väärässä. Makes no sense, että Pyhä Henki avaa jokaiselle yksittäiselle ihmiselle oikean ymmärryksen Raamatuntulkinnasta (vaikka Pyhä Henki kyllä avaa Raamatun aivan uudella tavalla uskoon tulleelle ihmiselle). Ja muuten jos se, että Pyhä Henki avaa oikean ymmärryksen Raamatusta pitää paikkaansa, niin monilla vlillä ei ole Pyhää Henkeä, koska he sanovat, etteivät ymmärrä mitään Raamatusta. Ja jos näin ei ole, niin eikö silloin ole tultava siihen johtopäätökseen, että apostolinen kirkko (Ortodoksinen tai katolinen) on vieläkin tosi Kristuksen kirkko, koska siellä on aina tulkittu opit kirkolliskokouksissa kirkkoon kuuluvien piispojen toimesta ja näin on ollut koko Kristuksen kirkko edustettuna. Näin Pyhä Henki on voinut johdattaa heitä kaikkeen totuuteen, eikä helvetin portit kirkkoa voita. Jeesus sanoi nimenomaan, että ”kun Hän tulee, totuuden Henki, johdattaa Hän TEIDÄT kaikkeen totuuteen…” (Joh. 16:13). Ei jokaista yksittäistä Jumalan lasta.
Ja tästä päästään siihen, että mikään protestanttinen, 1800 -luvulla perustettu tunnustuskunta ei käytännössä voi vain omia taivaan valtakunnan avaimia itselleen ja ilmoittaa, että olemme ainoa oikea seurakunta maan päällä (vaikka meillä ei edes ole sakramentteja ja sekin ehtoollispöytä, mikä jaetaan, jaetaan väärähengellisten, harhaoppisten kanssa). Kristuksen kirkon täyteys on jossakin ja sen ulkopuolella on mahdollista pelastua Kristuksen kautta, ellei parempaa tietoa ole. Vl-seurakunnalla on siis korkeintaan joitakin Kristuksen kirkon elementtejä, mutta ei täyteyttä, eikä varsinkaan ainoan oikean seurakunnan asemaa. Alan kuulostaa jo aivan katoliselta tai ortodoksilta, mutta nämä ovat mielestäni hyvin perusteltuja kantoja. Näiden valossa ei voi muuta sanoa, kuin että on täysin mahdotonta uskoa vl-liikkeen ”vain me” -oppiin, vaikka tavallaan se on Raamatunmukainen. Ongelmaksi tulee vain, ettei ole perusteltua soveltaa niitä Raamatunkohtia vl-liikkeeseen yhtään sen enempään kuin muihinkaan uusiin seurakuntiin. Eikä ensinkään ole perusteltua keskittyä vain siihen seurakuntaan, koska Jeesus itse kiersi kaikki opetuslasten ”vain me” -kysymykset. Mielenkiintoinen huomio myös on, että kaikki kohdat, joissa Jeesus sanoo, että älkää kieltäkö häntä, sillä ne jotka eivät ole meitä vastaan, ovat meidän puolellamme, ovat siinä kontekstissa kun opetuslapset kiistelevät, kuka heistä on suurin ja Jeesus opettaa, että ne, jotka ovat pienimpiä, eli nöyrimpiä, ovat suurimpia. Olikohan tarvetta olla sitä mieltä, että muut eivät pelastu, jotta saataisiin meitä vähän suuremmaksi?
”On tärkeää pysyä seurakunnan helmaan asetettuna, sillä armahtava Kristus löytyy vain sieltä. Sisälle pääsee vain parannuksen ahtaan portin kautta, jossa kaikki oma viisaus ja hurskaus pitää jättää.
Se, mikä ulkopuolelta näyttäisi olevan pelkkä ”tyhjä kuori”, onkin sisäpuolelta katsottuna
täynnä armoa ja anteeksiantamusta.”
Päteekö sama myös katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon? Nekin äkkiä näyttäisivät olevan vain tyhjä kuori, mutta sielläkin on avaintenvalta ja syntien anteeksiantamus. Kuitenkin siellä on moni pelastunut, esimerkiksi Augustinus, näin uskon. Ja Augustinus kannatti myös kasteessa uudestisyntymistä ja lain kolmatta käyttöä, ihan vain mainitakseni pari juttua, jotka nykyään sulkevat kyllä ihmisen nopeasti vl-liikkeen ulkopuolelle.
TykkääTykkää
Lisäyksenä vielä: vl:t tulkitsevat Raamattua oman traditionsa pohjalta, joka on kohtuullisen vaatimaton. Myös baptistit tulkitsevat oman traditionsa pohjalta, joka on taas jo hiukan pitempi. Näin tekevät myös luterilaiset ja anglikaanit. On kuitenkin olemassa myös traditio, joka on katkeamaton.
Ja edes vl:t eivät usko yksin Raamattu -periaatteeseen ja Raamatun auktoriteettiin, koska se on mahdotonta, vaikka niin saarnataankin. Vähintäänkin jokainen tulkitsee omasta itsestään käsin. Ja vl:t sanovat, että joka ei tulkitse niinkuin me, on väärässä. Siispä seurakunta on Raamattua korkeammalla, koska seurakunta tulkitsee Raamattua.
TykkääLiked by 1 henkilö
Komppaan Jupea. Oikeaa ja painavaa tekstiä 👍😊
TykkääTykkää
Näissä Ajatus-nimimerkin kommenteissa on sellaiset ”suuntaviivat” että näitä on ilo lukea. Kiitos sinulle näistä ajatuksista joita jaat tänne!
TykkääTykkää
Kiitos tästä uudesta blogitekstistä. Ruiskukka kuvailee tutun kuuloisesti millainen on perinteinen vl käsitys uskon asioista keskustelulle.
Painostavaa on olla ilmapiirissä, jossa pelätään avoimuutta. SRK:n viime kesänä valittu uusi puheenjohtaja kertoi julkisuudessa haluavansa lisätä avoimuutta. Osui mielestäni naulan kantaan.
Edellisen blogitekstin kommenttiosuudessa oli hyvää keskustelua lapsenuskosta ja loistava loppupäätelmä: Jos en tutki ja opettele jatkuvasti Jumalan sanaa, hukkaan helposti lapsenuskon. Aikuiselle on niin luontaista rakennella omia järjestelmiä, joihin alkaa luottaa. Jumalan sana palauttaa aina maan pinnalle ja muistuttaa: ainoastaan Kristus.
Mieleeni tuli tästä aiheesta Paavalin kirje (1. Kor. 13): ”Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja minä ajattelin kuin lapsi; kun minä tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.”
Lisäksi Hebrealaiskirjeestä kohta: ”Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaaksi kuulemaan. Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa että teille opetetaan Jumalan sanan ensimmäisiä alkeita. Te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa. Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi, mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.”
Ei Jumalan sanassa ihailla lapsellisuutta, tyhmyyttä, ymmärtämättömyyttä? Mutta kyllä, lapsenuskolla pelastutaan. Mutta se on eri asia kuin lapsellinen usko.
Toinen Pietarin kirje kehottaa kasvamaan Kristuksen tuntemisessa. Voisi pohtia, mitä Kristuksen tuntemisessa kasvaminen tarkoittaa.
Ja mitä tarkoittaa tuo ”sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi, mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.” Jos en tunne Jumalan sanaa, ei omatuntoni voi olla sidottu siihen? Silloin joku muu voi sanoa minulle, mikä on hyvää ja mikä pahaa ja pahimmassa tapauksessa voin toimia robotin lailla täyttäen käskyjä. Mihin omatuntoni on tällöin sidottu? Tai missä se ylipäätään on? Onko sitä edes?
Mutta joo, pidän siitä, että asioissa mennään ytimeen, eikä pysytä pintatasolla. Uudessa Siionin Lähetyslehdessä oli pääkirjoitus, jossa aiheena oli ”Onko aikaa Jumalan sanalle?” Tekstissä ei mainittu ollenkaan suoraan seuroissakäymistä. Olin yllättynyt ja iloinen. Tekstissä puututtiin ytimeen, siihen, onko meillä ylipäätään halua oppia Jumalan sanaa, hoitaa uskonelämäämme. Kristinopista oli myös lainauksia. Jes. Hyvä suunta.
TykkääTykkää
Roosa: ”Fideistinen käsitys uskosta aiheuttaa ajattelusta pitävälle ihmiselle siis ongelmatilanteen: hän ei kelpaa ajattelevana ihmisenä myös uskonyhteisössään. Tällaiselle ihmiselle voi käydä fideistisessä yhteisössä kahdella tavalla: hän tyytyy jakaantuneeseen persoonaansa, kieltää itseltään ristiriitaiset ajatukset, sopeutuu pohtimaan vastaako oma tunne- ja kokemusmaailma yhteisön käsitystä ja seuraa yhteisöä. Pidän todennäköisempänä kuitenkin sitä, että tällainen ihminen ahdistuu jatkuvasta ristiriitaisuudesta ja kahden eri todellisuuden välillä seilaamisesta ja lopulta jättää tällaisen opetuksen. Harmillista kuitenkin on, että lapsi saattaa mennä pesuveden mukana: halu seurata Jeesusta omana Vapahtajana saattaa samaistua niin voimakkaasti yhteisön ajattelumalleihin, että myös usko Pelastajaan heitetään pois, kun kahden todellisuuden ristiriidasta yritetään päästä eroon.” Tätä jälkimmäistä näkee valitettavan paljon tapahtuvan, ihmiset ”kieltävät uskon”, jättävät vl-liikkeen. Ilosanoma Jeesuksesta syntien sovittajana jää ahdistavan uskonnollisuuden jalkoihin. Koko kristinusko nähdään pian pahan alkujuurena.
Tähän liittyen jäin miettimään Ruiskukan mielenkiintoista ajatusta, että voiko ry.llä/uskovaisten seurassa olla vapaasti oma itsensä.
Tuolle tavalle nauraa/vähätellä toisten uskovien uskoa olen yliherkistynyt. Se tuntuu pahalta. On todella ylimielistä ajatella, että vain me olemme oikein uskomassa, ilman, että on edes keskustellut toisten henkilöiden kanssa uskosta. Kriteerinä on ainostaan se, kuuluuko tähän joukkoon vai ei. Ehkä sillä toisten Raamatun alleviivauksille naureskelulla on yritetty peittää häpeää siitä, ettei itse lue. Kuitenkin mieltä on voinut rauhoitella lapsenuskoon vetoamalla.
TykkääTykkää
Pahoittelen, että tästä tuli tällainen eepos, mutta blogipostaus innosti minut kirjoittamaan ylös kaikki ajatukseni aiheesta.
Joku: ”Ei saa ajatella järjellä”
Minä: Väittämä on niin epätäsmällisesti määritelty, että en pystyisi toteuttamaan sitä, vaikka haluaisin. Mitä se tarkoittaa?
Onko tämä sinun mielestäsi saivartelua? ”Kaikkihan tietää mitä se tarkoittaa”.
Ei tiedä. Minä en tiedä. Sanat ovat symboleja monesti monimutkaisillekin abstrakteille kokonaisuuksille, eikä symbolien merkityksen voi olettaakaan olevan kaikille ihmisille sama. Jos käsket minua olemaan ajattelematta järjellä, niin en tiedä pitääkö minun esimerkiksi unohtaa puhekyky tai alkaa kävelemään neljällä jalalla. Ongelma tulee myös siinä, että väitelauseen ”ei saa ajatella järjellä” kuultuani käsittelen lauseen todenperäisyyttä jollakin tavalla. Onko tämä ajatusprosessi ”järkeä”? Jos ei ole, niin mitä se sitten on?
Oletko niinikään täsmällisesti selvittänyt ihmisen tiedonkäsittelyn (ts.kognition) kaikki osa-alueet tyhjentävästi, jotta pystyisit määrittelemään siitä sen osuuden, jota tarkoitat ”järjellä”. Jos olet, niin kerro se minullekin. Olen utelias, ja kiinnostunut ihmisen ajatustoiminnasta ja siitä keskustelemisesta.
Minulla on kyllä muutamia arvauksia siitä mistä ”ei saa ajatella järjellä”- väärinkäsitys on syntynyt.
1) Rationalisaatio. ”Järjellä” tarkoitetaan minusta monissa tapauksissa tätä. Rationalisaatio on defenssimekanismi, jossa ihminen antaa omalle toiminnalleen järkeviltä vaikuttavia perusteluja. Rationalisaatio ei ole kuitenkaan loogista, vaan se syntyy puolustuskeinona kognitiivisen dissonanssin takia. Kognitiivinen dissonanssi syntyy silloin, kun ihminen tekee jotain, mitä hän pitää alkuperäisten arvojensa vastaisena. Ihmiset ovat varmasti kuulleet joidenkin ihmisten selittelevän tekojaan näennäisesti järkevien perustelujen valossa. Mutta onko tämä loogista tai millään tavalla järkevää?
2) Minän epävakaus. Jotkut ihmiset ovat huomanneet, että heidän minäkäsityksensä ja arvonsa ovat liian häilyviä, jotta he uskaltaisivat ottaa itse vastuuta omasta ajattelustaan. Tällöin heistä on turvallisimman tuntuista ulkoistaa ajattelunsa muille, jotteivät he tekisi jotain pahaa. Järjellä tässä yhteydessä tarkoitetaan yksinkertaisesti omaa, itsenäistä ajattelua, jota kyseinen henkilö itse pelkää. Tämä on tietenkin valitettavaa ja täysin ymmärrettävää, koska minän epävakaus voi syntyä esim. rakkaudettoman kasvatuksen tai hengellistetyn kovan kurin seurauksena. Mutta valitettavasti häilyvyyttä ei pääse loputtomasti karkuun, ja sitä paitsi jatkuva epävarmuus aiheuttaa stressiä ja jumiutuneita ajatusprosesseja. Lisäksi tällaiset ihmiset saattavat purkaa epävarmuuttaan sellaisiin ihmisiin, joille vastaava käytäntö aiheuttaa pelkkää haittaa. Suosittelisin että minuuden epävakaudesta kärsivät ihmiset uskaltaisivat ottaa ongelmansa tarkasteluun, ahdistuksesta huolimatta. Tässä prosessissa, jos jossakin tarvittaisiin luotettavia saattomiehiä. Psykologisesta ammattiavusta olisi myös varmasti hyötyä.
3) Teologinen lipsahdus. On määritelty, ettei ihminen omalla järjellään eikä voimallaan voi hankkia pelastavaa uskoa. Tästä katsotaan että ”järki”, eli ihmisen oma ajattelu olisi jotenkin määritelmällisesti uskon vastaista. Hiukankin asiaa tarkemmin tarkastelemalla huomataan että et varmasti lopettanut järjenkäyttöäsi parannuksen jälkeenkään. Lisäksi uskon sisältö varmasti vaikuttaa myös järkevältä, esimerkiksi Jeesuksen opetukset tai Paavalin retoriikka. Olisiko niin, että parannus koskeekin ensisijaisesti perusarvoja, ja järki on vain työkalu, ihmisen renki , joka voi myös olla osallisena parannuksesta (tai kadotuksesta)? Toisaalta määritelmävaikeutta aiheuttaa asiaan se, että järjettömillä eläimillä, kuten esimerkiksi madoilla ei voi olla arvoja, koska niillä ei ole arvojen käsitettä ymmärtävää järkeä. Tämä on aika monimutkainen kokonaisuus. Tietty määrä järkeä siis tarvitaan, jotta ihminen voi ymmärtää edes parannuksen käsitettä. Järjen ja parannuksen suhde on niin hankala, että ehkei meidän kannatakaan yrittää
sitä liian tiukasti määritellä. Miksei meille voisi riittää Jeesuksen lähetyskäsky? Jos toteuttaisimme sitä iloisesti ja kuuliaisin mielin, niin siinä varmasti meillä riittäisi tarpeeksi tekemistä.
4) Opittu puhetapa. Ihmisillä on tapana viljellä oppimiaan lauseita ja sanoja analysoimatta niitä itse ollenkaan.
5)Hankalat tunteet. Analyyttisesti ajattelevien ihmisten puheet ja kirjoitukset vaikuttavat monista ihmisistä ahdistavilta, monesti yksinkertaisesti siksi, ettei niitä ymmärretä ollenkaan. Ymmärtämättömyydestä tulee sellainen olo, että ehkä tässä nyt yritetään paljon puhumalla viilata vähän linssiin (tästä on myös tutkimusnäyttöä). Olisiko sopassa seassa myös joskus annos alemmuudentunnetta aiheuttamassa hankalia tunteita, josta sitten syntyy vastareaktio ”järkeä” kohtaan? Tämä ilmiö näkyy aivan selvästi niin ikään kaikissa maallisissakin keskusteluissa.
6) Vaihtoehtojen ahdistavuus. Ottamalla jokainen uskomus ja ajatus kriittiseen tarkasteluun päädytään lopulta tietenkin arvioimaan analyyttisesti myös uskon sisältöä. Kyllä, tästä aiheutuu kiusauksia, mutta uskoakseni ne ovat sisällöltään aivan samoja kuin kaikilla kristityillä: onko kristinusko ollenkaan totta?
Tämä ei muuta mitään. Välttämällä ajattelua ei varmasti pääse kiusauksista eroon. Vai mikä on teidän kokemuksenne asiasta?
Muuten, kristinusko voi olla totta, tai voi olla ettei se ole. Kummankin maailmankatsomuksen pystyy selittämään tarvittaessa tarpeeksi loogisilla argumenteilla. Mutta kristinuskon valitsemiseen tarvitaan kuitenkin sellaisia arvoja mitä me kristityt katsomme Jumalallisiksi ja hyviksi. Luottamusta, toivoa ja nöyryyttä. Hyppy tuntemattomaan. Nöyrtymistä mestarillemme ristillä! Minä haluan luottaa, että hyvä ja paha ovat olemassa myös muuallakin kuin ajatuksissamme! Jos on olemassa kaksi vaihtoehtoa, joista toinen on parempi, toivorikkaampi ja kauniimpi, niin miksi haluaisimme valita huonomman?
7) Valitettavasti myös vallankäyttö ja vaientamispyrkimys voi olla joskus ”ei saa ajatella järjellä”- retoriikan taustalla. En itse ole koskaan tällaista kokenut, mutta olen kuullut muiden sellaista joskus kokeneen.
Tuleeko teillä mieleen mitään muita ilmiöitä aiheen taustalla?
TykkääTykkää
Vielä lisäkommentti tuohon aiempaani. Ei ollut tarkoitus elvistellä lukemisen määrälläni. Lähinnä vaan kertoa esimerkinomaisesti, että on meitä uskonnollisista asioista kiinnostuneita lukijoita muitakin kuin blogistit. 🙂 En itse ole koskaan saanut minkäänlaisia kummastelevia katseita enkä kommentteja siitä että luen. Paitsi yhden kerran, mutta otin senkin lähinnä huumorin kannalta. Mietityttääkin, että onko meillä vl-piireissä (<- huono termi) sitten kovin erilaisia kulttuureja. Omassa ystäväpiirissäni uskonnollisista asioista puhuminen on myös kohtalaisen luontevaa. Saattaa liittyä ikäänkin. Miten lie nuorempien joukossa sitten…
Raamatun lukemiseen voisi suorastaan kannustaa. Itse yritin lukea raamattua lapsena, mutta silloin en ymmärtänyt vertauskuvallisuutta ("jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki") ja lukeminen oli liian pelottavana kokemuksena lopetettavana. Nytkin itken monesti kun luen vanhaa testamenttia, mutta taukojahan voi pitää ja pistäytyä vaikka välillä Paavalin seurassa uuden testamentin puolella. Kyllä se on Jumala, joka raamatussa puhuu.
Johanna
TykkääTykkää
Kaikella kunnioituksella Roosa. Jos ihminen näkee (toiset) vanhoillislestadiolaiset ihmiset ”aivonsa narikkaan jättävinä” ihmisinä, niin vastaavasti sellaiselta ihmiseltä mahdollisesti puuttuu elämänkokemusta, ja/tai kärsivällisyyttä sen suhteen, että Taivaanisä antaa vastauksia ajallaan.
Tunnen useita ajattelevia ja asioita pohdiskelevia uskovaisia. Kuitenkaan uskonasiat eivät avaudu järjen kautta.
Uskovainen ihminen voi olla järkevä ja älykäs. Voi olla myös tällaista ”yksinkertaisempaa mallia”, tai ehkä jotain siltä väliltä. Ja samaan aikaan: elämän tärkeimpiä asioita ei välttämättä opita yliopistossa.
Kannattaa luottaa siihen, että saa vastauksia kun niitä on aika saada, ja niissä asioissa joita ei ymmärrä, saa luottaa toisiin uskovaisiin.
Kannattaa pysyä uskomassa, ja uskoa hyvä sanoma. ”Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet!”
TykkääTykkää
Missä Roosa kutsuu vanhoillislestadiolaisia ”aivonsa narikkaan jättäviksi”? Onkohan kyseessä enemmänkin oma ennakko-oletuksesi tai tulkintasi, jonka luet tekstin sisään?
TykkääTykkää
Joona, on mahdollista.
Viittasin kohtaan, jossa Roosa kirjoittaa: ”…kirkkoon, seuroihin tai muihin hengellisiin tilaisuuksiin tullessaan (…) uskova joutuu laittamaan aivonsa narikkaan.”
Roosa osaa varmasti itse korjata olettamukseni vääräksi jos ei missään tapauksessa tarkoittanut meitä (muita) vanhoillislestadiolaisia, seuroissa käyviä uskovaisia ihmisiä.
On silti hyvä olla varovainen tuon tyyppisten ilmaisujen käytössä. 🙂
TykkääTykkää
Roosa kirjoitti:
”Ongelmaksi fideismissä, eli uskon ja järjen täysin toisistaan erottavassa näkemyksessä, tulee se, että kirkkoon, seuroihin tai muihin hengellisiin tilaisuuksiin (uskovien kokouksiin), tullessaan uskova joutuu laittamaan aivonsa narikkaan.”
Kyllä tämän pitäisi olla selvää tekstiä ilman ”korjauksiakin”. Roosa kuvailee fideismin ongelmaa yleisesti. Miksi hänen pitäisi erikseen mainita, ettei tarkoita jotakin tiettyä uskovien ryhmää?
TykkääTykkää
Niin, olisi mukava saada Roosalta tähän väliin vastaus siihen, että pitääkö hän vanhoillislestadiolaisuutta fideistisenä uskona?
TykkääTykkää
Sinipiille: kuten Pertti on jo kommenttiisi kommentoinut, en viittaa vain vl-liikkeeseen, vaan yleisesti fideistisiin yhteisöihin. Mutta kysymykseesi: minusta vl-liikkeessä on ainakin opetuksen tasolla fideistinen käsitys uskon ja järjen suhteesta. Tämä tulee hyvin selvästi esiin, jos lukee esimerkiksi SRK:n vuosikirjoja tai kuuntelee seurasaarnoja. Toki on poikkeuksia, asiaa ei voi yleistää liikaa. Mielestäni vl-liikkeen ”virallinen opetus” on siis fideististä, mutta kuten muissakin käsityksissä, ruohonjuuritasolla on pluralismia.
Sitten kysymykseesi, jonka esitit ihan ensimmäiseksi. En missään nimessä ajattele, että muut ihmiset olisivat tyhmempiä tai jättäisivät aivonsa helpommin narikkaan kuin itse teen. Kuvasin kirjoituksessani sitä, että ihmiset (esimerkiksi vanhoillislestadiolaiset), jotka ovat luotuja ajattelemaan ja käyttämään aivojaan (eli he/me ovat/olemme järkeviä ja ajattelevia) maallisissa asioissa (ja saattavat olla esimerkiksi omalla alallaan huippuhyviä ja älykkäitä eli osaavat ajatella) eivät saakaan olla tällaisia (siis ajattelevia ja älykkäitä) esimerkiksi tullessaan Ry:lle. Tämä ristiriita johtaa helposti kaikenlaisilla ihmisillä siihen, että he/me joutuvat/joudumme laittamaan ne aivomme narikkaan ja tyytymään siihen, että joku muu ajattelee puolestamme. Näin ei mielestäni tarvitse olla, sillä kristinuskon sanoma ja oppi kestävät älyllisen tarkastelun. Kristinusko ei kavahda kysymyksistä tai perustelujen pyytämisestä. Sillä on varaa siihen.
Joten kun tässä nyt rautalangasta asiaa väännän, haluan vielä alleviivata: en ensinnäkään pidä itseäni muita fiksumpana ja toisekseen, en missään nimessä sanonut, kuten luulit, että vain muut kuin minä tyytyväisinä luopuvat ajattelusta tullessaan esim. seuroihin. Lue ensi kerralla tekstini tarkemmin 😉
Sanot myös, että ”uskonasiat eivät avaudu järjen kautta”. Tällaisia lauseita kannattaa ehkä avata vähän enemmän, koska ne tulkitaan helposti väärin. Jos tarkoitat tällä lauseella sitä, että ihminen ei pelastu omalla ajattelullaan tai ei tule uskoon järjen ponnisteluilla, olen kanssasi samaa mieltä. Jos taas ajattelet, että uskovan ihmisen ei kannata esimerkiksi lukea Raamattua etsiäkseen, mikä on Jumalan tahto, tai pohdiskella, millaista kristinusko on, olen kanssasi täysin eri mieltä.
Minäkin luotan siihen, että Jumalalla on aikansa. Ehdottomasti. Minusta tämä usko ja luottamus eivät kuitenkaan ole ristiriidassa sen kanssa, että etsii aktiivisesti omia aivojaan käyttäen Jumalan tahtoa.
TykkääTykkää
Kiitos sinulle Roosa selventävästä vastauksesta, ja olen samaa mieltä kanssasi siitä että voimme uskoen ja luottaen etsiä elämässämme Jumalan tahtoa ja kestävää perustaa.
Tuosta fideismi-asiasta en ihan ole samaa mieltä koska ajattelen että kyllä ry:lle mahtuu paljon myös älykästä väkeä ihan omana itsenään. Kaikkeen vain ei aina löydy selityksiä järkeilemällä, vaikka niin toivoisi.
TykkääTykkää
Teitä nuoria voisi kiinnostaa vanhat kirkkoisät, joita luterilainen kirkko suuresti arvostaa. Muistelen kahta, kirkkoisä Augustinus, tutkin hänen kirjoituksiaan nuorena paljonkin ja ihmettelin muun muassa hänen parannuksentekoaan. Ei hänelle kukaan saarnannut syntejä anteeksi. Tutkikaapa nuoret hänen kirjoituksiaan. Lutheriahan arvosti häntä suuresti.
Toinen, Cyprianuks eli ja vaikutti noin 250 vuosiluvulla ja häneltä on vanhoillislestadiolaisuus kopioinut opin, että vain seurakunnan kautta yksin tulee autuaaksi. Näin Cyprianuks:
”Vanhakirkollisen ajatuksen mukaan (näkyvän) kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta (extra ecclesiam nulla salus). Cyprianuksen sanoin ”sillä ei voi olla Jumala isänä jolla ei ole kirkko äitinä”.
Silloin nuorena kymmeniä vuosia sitten olin aivan ”äimänkäkenä” näitä lukiessani. Minua kauhistutti myös se, miten monen mutkan takana oli koota meidän tuntemamme raamattu. Miten voitiin erottaa kaikki väärät kirjoitukset ja ottaa vain oikeat mukaan, eli kanonisoitiin, liitettiin osaksi Raamattua.
Kyllä usko on melkoinen probleema. Toisaalta usko yksin tekee vanhurskaaksi, näin todistaa raamattu:
”Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa,” (Room. 3: 22)
Opettaako siis itse Jumalan poika väärin, sillä hän ihan selkeästi panee opetuslapset töihin:
”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Matt. (28:19,20)
Uskovilla on siis säännöt, joita Jeesus kehottaa seuraamaan: ”mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” Jeesus todistaa, että Jumala ja hän tekevät työtä:
”Mutta Jeesus sanoi heille: ”Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä.” (Joh. 5: 17)
Huomaatteko, miksi he, Isä ja Poika tekevät työtä? Ei siksi, että he pääsisivät taivaaseen – he ovat jo taivaassa. Siispä meidänkään ei pidä edes yrittää tehdä työtä, päästäksemme taivaaseen. Meillä tulee olla sama vaikutin, kuin Jumalan Pojalla ja se vaikutin on rakkaus.
Miten siis rakkaus toimii? Näinkö; alatkos tehdä parannuta! Senkin syntinen! Jos, sinä et heti tottele meitä. Julistamme sinut pannaan. Heitämme ulkonaiseen pimeyteen. Miten Jeesus kutsuu: ”tulkaa minun tyköni…”
Rakkaus vetää syntistä puoleensa, sillä katuva haluaa saada armahduksen. Mutta sitten on syntisiä jotka naamioivat pahat työnsä uskon varjolla, eivätkä kadu. (Emme tahdo millään, uskon varjojen peittäessä näkyvyyden, nähdä ja erottaa oikeaa väärästä.) Tämmöisestä henkisestä pahuudesta Jumala on käskenyt Jesajan heitä varoittaa. Luetaanpa välillä:
”Vaikka te levitätte kätenne rukoukseen, minä peitän silmäni, en tahdo teitä nähdä. Vaikka te rukoilemistanne rukoilisitte, minä en teitä kuuntele, koska kätenne ovat veren tahrimat.
Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa.
Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.” (Jes. 1: 15,16,17)
Tässä ne Jumalan säännöt ovat: ”Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.” Siis kyllä uskovan tulee autuaaksi tullakseen, tehdä työtä. Pitää vain ymmärtää ettei rakkaus koskaan vaadi hyvitystä, esimerkiksi siitä, jos on puolustanut sorrettua.
Tulikohan tästä ymmärrettävää, tästä kirjoituksesta? Sanon kuitenkin: ”Rakasta Jumalaa kaikesta sielustasi, kaikesta mielestäsi ja lähimmäistäsi kuin itseäsi.” Mutta muistetaan, että emme kykene itse rakastamaan, vaan rakkaus, kyky rakastaa annetaan meille taivaasta, kun uskomme.
TykkääTykkää
Nimimerkki Ajatus: ”On tärkeää pysyä seurakunnan helmaan asetettuna, sillä armahtava Kristus löytyy vain sieltä. Sisälle pääsee vain parannuksen ahtaan portin kautta, jossa kaikki oma viisaus ja hurskaus pitää jättää.
Se, mikä ulkopuolelta näyttäisi olevan pelkkä ”tyhjä kuori”, onkin sisäpuolelta katsottuna
täynnä armoa ja anteeksiantamusta.
Kirjoitin tuon edellisen kirjoitukseni, vastatakseni tähän nimimerkki Ajatuksen kirjoitukseen. Kirkkoisä Augustinus opetti kyllä monesta asiasta ihan oikein, mutta mielestäni meni ”metsään” monessakin asiassa ja tämän takia haluaisin, että tutkisitte hänen käsityksiään. Tuo ajatus, että hän myös rajaa Kristuksen löytymisen vain näkyvään seurakuntaan on väärä.
Jumala ei ole kiinni yhdessäkään kirkossa. Kirkon tehtävä on kyllä pitää esillä Kristuksesta tulevaa valoa, että ihmiset osaisivat löytää hänet. Ihan niin kuin itämaan tietäjiä johti tähti Jeesus – lapsen luokse. Heitä ei ohjattu kirkkoon, ei palatsiin vaan pienen perheen luokse – talliin.
Pieni perhekään ei ole oikea tuntomerkki. Mikä se sitten on oikea tuntomerkki, että voisimme sitä etsiä? Ei ole muuta tietä, ei merkkiä kuin oikean paimenen ääni ja tämä ääni ei aiheuta pelkoa vaan syvän tunteen, se on rakkauden. Tästä Jeesus itse sanoo:
”Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.”(Matt.11:29)
Sanon vielä, että vaikka tutkisimme kuinka monien kirkkoisien kirjoituksia, eivät heistä kukaan pysy kaikin osin oikeassa ymmärryksessä. Tämän takia meidän tulee – pitää turvautua vain Jumalan sanaan. Kaikki, isotkin kirkkoisät ovat vain ihmisiä, siis erehtyviä ja tämän takia Jumala on antanut meille sanansa, että me yksin Sanaa – Jumalan Sanaa seuraisimme. Vielä sanon, eikös tunnu hyvältä, että tulemme autuaaksi yksin uskon kautta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kuinka herkästi sitä ollaankaan tuomitsemassa ihmisiä, jotka haluavat avointa keskustelua tässä yhteisössä! Se on syynä, miksi harva uskaltaa pohtia uskoaan ja sen perusteita ääneen; pelätään että muut tulkitsevat sen haluksi erota yhteisöstä tai aiheuttaa hajaannusta.
Arvostan blogisteja, koska he uskaltavat ”ottaa sen riskin” ja kannustavat ihmisiä avoimeen keskusteluun.
Kuinka paljon onkaan vanhoillislestadiolaisia, jotka kohtelevat toisia ihmisiä erittäin julmasti, huijaavat, riistävät ja kiusaavat. Eikä kukaan kyseenalaista heidän uskoaan! Vaikka juuri se mielestäni sotii Jumalan sanaa ja Jeesuksen opetuksia ja esimerkkiä vastaan.
Ollaan armollisia toisillemme ja keskustellaan. Kun sydämellä on halu uskoa, ei keskusteleminen sitä uskoa kadota.
TykkääTykkää
Kiitos Roosalle, aivan kertakaikkiaan ytimekäs, väkevä ja ehjä kirjoitus. Tässä Roosan kirjoituksessa ja siitä seuranneessa keskustelussa ollaan niin asian ytimessä että kylmät väreet menevät selässä. Ytimessä ollaan niin herätysliikkeemme tämän hetkisen tilanteen osalta, mutta myös aivan koko uskon ytimessä. Niin tuttuja ajatuksia ja pohdintoja monilta. Lämmin kiitos kaikille kommentoijille. Erityisesti kolahti nuo Ruiskukan kirjoitukset ja Heino saarnasi niin väkevästi että tässähän tuntee itsensä ihan palavaksi. En lähde itse enempää kirjoittelemaan. Syntyisi vain turhaa toistoa. Joskus on hyvä vain kätkeä lukemaansa sydämeen. Kiitos Jumalalle! Aamen.
TykkääTykkää
Kirjoitin aika pitkänkin kommentin eilen. Viestiä ei kuitenkaan vieläkään näy (vaikka muiden viestejä on tullut lisää). Onko se jäänyt sensuroitavaksi? (ei siinä mielestäni ainakaan ollut mitään erikoista)
TykkääTykkää
Nyt ehkä sainkin tämän viestin läpi.
Joku: ”Ei saa ajatella järjellä”
Minä: Väittämä on niin epätäsmällisesti määritelty, että en pystyisi toteuttamaan sitä, vaikka haluaisin. Mitä väite tarkoittaa?
Onko tämä sinun mielestäsi saivartelua? ”Kaikkihan tietää mitä se tarkoittaa”.
Ei tiedä. Minä en tiedä. Sanat ovat symboleja monesti monimutkaisillekin abstrakteille kokonaisuuksille, eikä symbolien merkityksen voi olettaakaan olevan kaikille ihmisille sama. Jos käsket minua olemaan ajattelematta järjellä, niin en tiedä pitääkö minun esimerkiksi unohtaa puhekyky tai alkaa kävelemään neljällä jalalla. Ongelma tulee myös siinä, että väitelauseen ”ei saa ajatella järjellä” kuultuani käsittelen lauseen todenperäisyyttä jollakin tavalla. Onko tämä ajatusprosessi ”järkeä”? Jos ei ole, niin mitä se sitten on?
Oletko niinikään täsmällisesti selvittänyt ihmisen tiedonkäsittelyn (ts.kognition) kaikki osa-alueet tyhjentävästi, jotta pystyisit määrittelemään siitä sen osuuden, jota tarkoitat ”järjellä”. Jos olet, niin kerro se minullekin. Olen utelias, ja kiinnostunut ihmisen ajatustoiminnasta ja siitä keskustelemisesta.
Minulla on kyllä muutamia arvauksia siitä mistä ”ei saa ajatella järjellä”- väärinkäsitys on syntynyt.
1) Rationalisaatio. ”Järjellä” tarkoitetaan minusta monissa tapauksissa tätä. Rationalisaatio on defenssimekanismi, jossa ihminen antaa omalle toiminnalleen järkeviltä vaikuttavia perusteluja. Rationalisaatio ei ole kuitenkaan loogista, vaan se syntyy puolustuskeinona kognitiivisen dissonanssin takia. Kognitiivinen dissonanssi syntyy silloin, kun ihminen tekee jotain, mitä hän pitää alkuperäisten arvojensa vastaisena. Ihmiset ovat varmasti kuulleet joidenkin ihmisten selittelevän tekojaan näennäisesti järkevien perustelujen valossa. Mutta onko tämä loogista tai millään tavalla järkevää?
2) Minän epävakaus. Jotkut ihmiset ovat huomanneet, että heidän minäkäsityksensä ja arvonsa ovat liian häilyviä, jotta he uskaltaisivat ottaa itse vastuuta omasta ajattelustaan. Tällöin heistä on turvallisimman tuntuista ulkoistaa ajattelunsa muille, jotteivät he tekisi jotain pahaa. Järjellä tässä yhteydessä tarkoitetaan yksinkertaisesti omaa, itsenäistä ajattelua, jota kyseinen henkilö itse pelkää. Tämä on tietenkin valitettavaa ja täysin ymmärrettävää, koska minän epävakaus voi syntyä esim. rakkaudettoman kasvatuksen tai hengellistetyn kovan kurin seurauksena. Mutta valitettavasti häilyvyyttä ei pääse loputtomasti karkuun, ja sitä paitsi jatkuva epävarmuus aiheuttaa stressiä ja jumiutuneita ajatusprosesseja. Lisäksi tällaiset ihmiset saattavat purkaa epävarmuuttaan sellaisiin ihmisiin, joille vastaava käytäntö aiheuttaa pelkkää haittaa. Suosittelisin että minuuden epävakaudesta kärsivät ihmiset uskaltaisivat ottaa ongelmansa tarkasteluun, ahdistuksesta huolimatta. Tässä prosessissa, jos jossakin tarvittaisiin luotettavia saattomiehiä. Psykologisesta ammattiavusta olisi myös varmasti hyötyä.
3) Teologinen lipsahdus. On määritelty, ettei ihminen omalla järjellään eikä voimallaan voi hankkia pelastavaa uskoa. Tästä katsotaan että ”järki”, eli ihmisen oma ajattelu olisi jotenkin määritelmällisesti uskon vastaista. Hiukankin asiaa tarkemmin tarkastelemalla huomataan että et varmasti lopettanut järjenkäyttöäsi parannuksen jälkeenkään. Lisäksi uskon sisältö varmasti vaikuttaa myös järkevältä, esimerkiksi Jeesuksen opetukset tai Paavalin retoriikka. Olisiko niin, että parannus koskeekin ensisijaisesti perusarvoja, ja järki on vain työkalu, ihmisen renki , joka voi myös olla osallisena parannuksesta (tai kadotuksesta)? Toisaalta määritelmävaikeutta aiheuttaa asiaan se, että järjettömillä eläimillä, kuten esimerkiksi madoilla ei voi olla arvoja, koska niillä ei ole arvojen käsitettä ymmärtävää järkeä. Tämä on aika monimutkainen kokonaisuus. Tietty määrä järkeä siis tarvitaan, jotta ihminen voi ymmärtää edes parannuksen käsitettä. Järjen ja parannuksen suhde on niin hankala, että ehkei meidän kannatakaan yrittää
sitä liian tiukasti määritellä. Miksei meille voisi riittää Jeesuksen lähetyskäsky? Jos toteuttaisimme sitä iloisesti ja kuuliaisin mielin, niin siinä varmasti meillä riittäisi tarpeeksi tekemistä.
4) Opittu puhetapa. Ihmisillä on tapana viljellä oppimiaan lauseita ja sanoja analysoimatta niitä itse ollenkaan.
5)Hankalat tunteet. Analyyttisesti ajattelevien ihmisten puheet ja kirjoitukset vaikuttavat monista ihmisistä ahdistavilta, monesti yksinkertaisesti siksi, ettei niitä ymmärretä ollenkaan. Ymmärtämättömyydestä tulee sellainen olo, että ehkä tässä nyt yritetään paljon puhumalla viilata vähän linssiin (tästä on myös tutkimusnäyttöä). Olisiko sopassa seassa myös joskus annos alemmuudentunnetta aiheuttamassa hankalia tunteita, josta sitten syntyy vastareaktio ”järkeä” kohtaan? Tämä ilmiö näkyy aivan selvästi niin ikään kaikissa maallisissakin keskusteluissa.
6) Vaihtoehtojen ahdistavuus. Ottamalla jokainen uskomus ja ajatus kriittiseen tarkasteluun päädytään lopulta tietenkin arvioimaan analyyttisesti myös uskon sisältöä. Kyllä, tästä aiheutuu kiusauksia, mutta uskoakseni ne ovat sisällöltään aivan samoja kuin kaikilla kristityillä: onko kristinusko ollenkaan totta?
Tämä ei muuta mitään. Välttämällä ajattelua ei varmasti pääse kiusauksista eroon. Vai mikä on teidän kokemuksenne asiasta?
Muuten, kristinusko voi olla totta, tai voi olla ettei se ole. Kummankin maailmankatsomuksen pystyy selittämään tarvittaessa tarpeeksi loogisilla argumenteilla. Mutta kristinuskon valitsemiseen tarvitaan kuitenkin sellaisia arvoja mitä me kristityt katsomme Jumalallisiksi ja hyviksi. Luottamusta, toivoa ja nöyryyttä. Hyppy tuntemattomaan. Nöyrtymistä mestarillemme ristillä! Minä haluan luottaa, että hyvä ja paha ovat olemassa myös muuallakin kuin ajatuksissamme! Jos on olemassa kaksi vaihtoehtoa, joista toinen on parempi, toivorikkaampi ja kauniimpi, niin miksi haluaisimme valita huonomman?
7) Valitettavasti myös vallankäyttö ja vaientamispyrkimys voi olla joskus ”ei saa ajatella järjellä”- retoriikan taustalla. En itse ole koskaan tällaista kokenut, mutta olen kuullut muiden sellaista joskus kokeneen.
Tuleeko teillä mieleen taustoja tämän kummallisen järkiretoriikan takana?
TykkääTykkää
Lyhyesti sanottuna: Ehkä keskeisin kohta siinä että oman järjen käyttöä voidaan pitää epäsuotavana on se jos uskovainen ei ole ”kuuliainen” seurakunnalle; hän käyttää omaa järkeään ja on kuuliainen vain *omalle* omalletunnolleen.
TykkääTykkää
Kysyisin Joonalta että millasta toimntaa teillä on? Onko teillä seuroja tai vastaavia kokoontumisia, puhujiakin löytyy ainakin kaksi Joona ja jaakko Tölli, ihan vaan mielenkiinnosta asiaa kohtaan kyselisin, ja tämä varmaan kiinnostaa muitakin että onko ollut minkäänlaista järjestäytymistä yhdistystasolla tai muuten.Vai toimitteko lähetyshiippakunnassa tai muussa yhteisössä?
TykkääTykkää
Ensinnäkin: Sääntöjen mukaan jokaisen kommentoijan tulisi käyttää vähintään nimimerkkiä. Täysin anonyymi kommentointi ei ole sallittua. (Ks. kommentoijalle).
Toiseksi, ketä tarkoitat, kun puhut ”teistä”? Miksi ihmeessä haluaisin ”järjestäytyä yhdistystasolla tai muuten”? Miksi alkaisin järjestää jotain ”toimintaa”, ”seuroja tai vastaavia kokoontumisia”? En ymmärrä nyt yhtään.
TykkääTykkää
Kiitos tästä kirjoituksesta, Roosa!
Tässä on nyt se kuuluisa “usko ja järki” -jännite :-). Aluksi täytyy kuitenkin muistuttaa, että uskon vastakohta on epäusko. Muuten voimme kyllä pohtia, mikä on järjen ja uskon välinen suhde, kuten Pertti N. edellä ehdotti esimerkiksi nelikenttäjakoa apuna käyttäen.
Filosofian luennoilta muistan “fideismi”- käsitteen, ja käsittääkseni Luther oli vahvasti fideismin kannattaja hyökätessään Tuomas Akvinolaisen filosofis-uskonnollisia rakennelmia vastaan. Tyylilleen uskollisena, Luther ilmaisi näkemyksensä räväkästi ja äärilaitojen kautta. Täytyy kuitenkin muistaa, että Luther itse (kuten Paavalikin aikoinaan) olivat korkeasti oppineita. Luther toimi mm. katolisen kirkon pappina ja väitteli tohtoriksi, joten hän pystyi käymään tasavertaista vääntöä kirkkoisien ja teologien kanssa. Luther kuulemma kertoikin, että kun hän ja Melanchton keskustelevat Wittenbergin kirkon kellarissa (varmaan pienessä hiprakassa :-), niin Jumala taivaassakin ihmettelee, kuinka wiisaita he ovatkaan!
Maalais- tai kaupunkilaisjärjellä ajattelen, että kyllä uskon ja järjen, kokemuksellisuuden ja otsalohkon rationaalisen päättelyn tulee olla tasapainossa keskenään: kokemus Jumalan armosta ja rakkaudesta: “Minun Herrani ja minun Vapahtajani”, sekä syvällinen perehtyneisyys Raamattuun ja uskon perusteisiin kulkevat käsikädessä ja ruokkivat toinen toisiaan. Muuten ihmisen kristillinen identiteetti menee aivan solmuun. Ihminen on kokonaisvaltainen persoona, emme voi leikata aivoistamme osa-alueita pois, lakata ajattelemasta. Jumalan ilmoituksen ylivertaisuus suhteessa ihmisen järkeen on joka tapauksessa tunnustettava kummassakin tapauksessa, ja että usko on Jumalan lahjaa. Eli kyllä, usko on tarkoitettu myös ajattelemisesta pitäville ihmisille, jos se auttaa paremmin ymmärtämään, että mistä uskomisessa on oikein kysymys. Tällöin ei myöskään tule niin helposti höynäytetyksi. Samaan hengenvetoon kuitenkin toteamme Kristuksen sanoin (Luuk 10: 13->): ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.”
Mitä tulee vanhoillislestadiolaiseen identiteettiin (enkä minäkään vastaa Roosan puolesta):
Lutherin näkemys asiasta oli sellainen, että hän toivoisi siten, että ihmiset kutsuisivat itseään kristityiksi eivätkä luterilaisiksi, koska ei Lutheria itseään ole naulittu ristiin kenenkään puolesta. Myöskään Lestadiusta ei ole naulittu ristiin kenenkään puolesta, eikä meitä ketään ole kastettu Lutherin tai Lestadiuksen nimeen. Olisiko näin, että nimellä on merkitystä siinä mielessä, että mihin huomiomme kiinnittyy. Kiinnitämmekö huomiomme Lutheriin, Lestadiukseen vai Kristukseen, eli määrittyykö kristillinen identiteettimme jonkin henkilön, saarnamiehen vai Kristuksen kautta?
TykkääTykkää
”Jumalan Poika on syntynyt: se on ’häpeällistä’ eikä siksi mikään häpeä. Jumalan Poika on kuollut: se on ’hulluutta’ ja siksi uskottavaa. Hänet haudattiin ja hän nousi ylös: se on varmaa, koska se on ’mahdotonta’.” (Tertullianus )
”Joskus sanaa fideismi käytetään myös protestanttien opista, jonka mukaan ihminen pelastuu yksin uskosta.
Fideisti hylkää järjen kokonaan tai ainakin järjen ensisijaisuuden uskontoon liittyvien totuuksien etsimisessä. Fideismin vastakohta ei ole järjen käyttö, vaan evidentialismi eli oppi, jonka mukaan tieto voidaan hyväksyä vain todisteiden (evidenssin) nojalla.” (Wikipedia)
Vl- kristillisyyden seurakuntaopin vastaisessa missiossa ei niin ikään vedota järkeen, vaan
ennen kaikkea evidentialismiin.
Evidentialismin vetoomusperustana ovat yleensä kokemukset, jotka kuka tahansa voi päivittäin havainnoida ympärillään. Näkyyhän monissa eri uskonsuunnissa aidon tuntuisia kristittyjä, selvistä opillisista erovaisuuksista huolimatta , joiden hyvät teot ovat jokaisen nähtävissä.
Kristus ja seurakunta ovat salaisuus, jota evidentialisti ei tunnusta eikä ymmärrä. Lutherille Golgatan tapahtumissa kaikki evidentialistinen järki totaalisesti kaatuu:
” Kuka saattoi silloin nähdä Hänessä Kristuksen, Jumalan Pojan ? Tässä täytyy kaiken järjen kaatua, sillä he ajattelivat , että jos hän Kristus olisi, niin täytyisi hedelmätkin siinä olla näkyvissä, josta hänet voitaisiin siksi havaita.
Kyllä on siis maan päällä tuo kaikkein korkeinta viisautta, joka sangen harvoille ihmisille maan päällä on tunnettua, että pysytään uskollisesti heikossa Kristuksessa. Tämä on siis sangen suuri loukkauskivi, johon moni kompastuu, luullen evankeliumia voimattomaksi, jos katsotaan kristittyjen puutteita ja heikkouksia.” (Lutherin saarnasta kolmantena Pääsisäispäivänä)
”Harhaoppisten keskuudessa ei esiinny paljon hajaannuksia, sillä jos niitä on, ne eivät tule näkyviin; juuri tuo hajaannus on heidän ykseytensä.”
(Tertullianus)
TykkääTykkää
Huomauttaisin, että myös Jeesus käytti ihan järkiargumentteja tukeakseen sitä, että Hän on Jumalan Poika:
”Jos minä itsestäni todistan, ei minun todistukseni ole pätevä. On toinen, joka todistaa minusta, ja minä tiedän, että se todistus, jonka hän minusta todistaa, on pätevä. Te lähetitte lähettiläät Johanneksen luo, ja hän todisti sen, mikä totta on. Mutta minä en ota ihmiseltä todistusta, vaan puhun tämän, että te pelastuisitte. Hän oli palava ja loistava lamppu, mutta te tahdoitte ainoastaan hetken iloitella hänen valossansa. Mutta minulla on todistus, joka on suurempi kuin Johanneksen; sillä ne teot, jotka Isä on antanut minun täytettävikseni, ne teot, jotka minä teen, todistavat minusta, että Isä on minut lähettänyt. Ja Isä, joka on minut lähettänyt, Hän on todistanut minusta…” (Joh. 5:31-37)
”Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.” (Joh. 14:11)
Edelleen apostolit käyttivät selviä todistusaineistoja vakuuttaakseen ihmisiä:
”Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta- ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille- minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme” (1. Joh. 1:1-3)
”Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois. Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille. Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt.” (1. Kor. 15:3-8)
”Jeesus sanoi hänelle: ”Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!” Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden; mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.” (Joh. 20:29-31)
”Tämä on se opetuslapsi, joka todistaa näistä ja on nämä kirjoittanut; ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on tosi.” (Joh. 21:24)
Hän myös käytti, yhdessä apostolien kanssa ”evidentialismia” sen varmentamiseen, mistä tietää, kuka vaeltaa totuudessa ja kuka ei:
”Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.” (Matt. 7:16-21)
”Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu. Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri.” (Matt. 7:24-27)
”Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.” (1. Joh. 3:7-10)
”Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä. Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.” (1. Joh. 1:5, 6)
”Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo: ”Minä tunnen hänet”, eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.” (1. Joh. 2:3, 4)
”Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt.” (1. Joh. 2:29)
Edelleen huomauttaisin, että et ole rehellinen, jos väität, että vl-liikkeen seurakuntaoppia kritisoivat käyttävät pelkkää evidentialismia tukenaan. Olen muunmuassa kertonut ihan johdonmukaiset perustelut aiemmassa kommentissani ja itseasiassa myöntänyt, että vl-seurakuntaoppi on oikea oppi Kristuksen seurakunnalle, harmi vain, että johdonmukaisia jos ollaan, apostolisesta kirkosta eronneisiin ryhmiin on aika vaikeaa soveltaa ”vain me” -periaatetta. Varsinkin, kun ollaan harhaoppisten kanssa ehtoollisyhteydessä.
Minusta näyttää siltä, että jotkut haluavat tehdä seurakunnasta niin ykkösjutun, että se johtaa mielettömyyteen. Hedelmistä ei haluta puhua ja kaikenlainen uskon perustuksien todistusaineisto pidetään tyhmänä tai vääränä. Kristus on kuitenkin Totuus, eikä totuudessa ole mitään valhetta. Kristus ilmaisee itsensä sille, joka ilman todisteita uskoo, mutta se, jonka on vaikea uskoa ilman todisteita, kelpaa Hänelle aivan yhtä hyvin. Siksi Hän sanoo: ”Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.” (Joh. 14:11).
Eikö sekin käy ilmi Ilmestyskirjassa Jeesuksen kirjeistä seitsemälle seurakunnalle, että kyllä se elämänvanhurskaus kulkee käsikädessä uskonvanhurskauden kanssa. Ei ole olemassa oikeaoppista seurakuntaa, joka samalla olisi välinpitämätön, mutta voisi silti olla vielä Jumalan palvelija, ellei tee parannusta tästä penseydestä. Suurinosa kirjeistä alkaa: Minä tiedän sinun tekosi. Eivätkö nämä olleet kuitenkin oikeaoppisia seurakuntia?
”Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku: Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo’ ” (Ilm. 3:14-22)
TykkääTykkää
”Olen muunmuassa kertonut ihan johdonmukaiset perustelut aiemmassa kommentissani ja itseasiassa myöntänyt, että vl-seurakuntaoppi on oikea oppi Kristuksen seurakunnalle, harmi vain, että johdonmukaisia jos ollaan, apostolisesta kirkosta eronneisiin ryhmiin on aika vaikeaa soveltaa ”vain me” -periaatetta. Varsinkin, kun ollaan harhaoppisten kanssa ehtoollisyhteydessä.”
Tarkennusta tähän ylläolevaan:
Tarkoitan tuossa yhteydessä vl-seurakuntaopilla sitä, että joku seurakunta on enemmän oikeassa kuin joku toinen ja näinollen voi sanoa, että me olemme oikea Kristuksen seurakunta. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteikö muuallakin voisi olla seurakunta, joka on vähemmän oikeassa, mutta silti riittävän oikeassa, että siellä voi pelastua.
Jokatapauksessa on olemassa tilanteita, joissa on tehtävä poikkeuksia: lapset ja ihmiset jotka vailla parempaa tietoa uskovat Kristukseen ja etsivät Totuutta jne.
Jeesus itse opetti: ”Sillä JOKAINEN anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.” (Matt. 7:8). Ja tämä ei toteudu, jos täyseksklusiivinen seurakuntaoppi pitää paikkaansa, koska tiedän ihmisiä, jotka ovat todellakin etsineet ja päätyneet vaikkapa baptistikirkkoon.
On siis yksi seurakunta, jossa Kristuksen kirkon täyteys on. Muuallakin on mahdollista pelastua, vaikka todennäköisintä se on The Kristuksen seurakunnassa.
TykkääTykkää
Mitä ajatuksia teissä Roosa, Joona ja kaikki muutkin, herättää uskontunnustus? Onko tiedän mielestänne siinä kohtia jotka ihminen pystyisi järkeen perustuen selittämään? Eikö koko usko perustukin alusta loppuun Raamattuun, Jumalan sanaan?
Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,
ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan,
oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan
eläviä ja kuolleita
ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.
Kolmannen uskonkappaleen selityksestä: ”Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla hänen tykönsä; vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa; niin kuin hän koko kristikuntaa maan päällä kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksessa Kristuksessa varjelee ainoassa oikeassa uskossa; jossa kristikunnassa hän antaa minulle ja kaikille uskovaisille joka päivä kaikki synnit runsain määrin anteeksi (…)”
TykkääTykkää
Pitäydyn henkilökohtaisesti tuossa mitä Craig totesi: Uskon ja tieteen/järjen suhde pitää olla oikea sikäli, että ensisijainen todistaja on Pyhä Henki, koska muuten heti, jos joku todistusaineisto alkaa näyttämään epävarmalta, usko ja sitä myöten toivo murenee. Kuitenkin myös Jeesus käytti järkiargumentteja tai ihan järkeenkäyviä asioita vakuuttaakseen epäuskoisia, joten kyllä se on ihan hyvä ja sallittu keino. Sitä on kristillinen apologia.
Mitä tulee uskontunnustukseen, niin ensimmäinen uskonkohta on aivan järkiargumentein perusteltavissa mm. moraalisella argumentilla ja usealla muullakin argumentilla, jotka katsoa Reasonablefaith.com etusivulta: Jumala on ja Hän on kaiken luoja, ikuinen ja näinollen myös kaikkivaltias. Tietysti Raamatussa on selvä ilmoitus tästä, kuka on Isä ja Jumala ja se on meidän lähde Jumalan ominaisuuksien selvittämiseksi, ei järjen päätelmät, vaikka järjen päätelmät selvästi tukevat Raamatun ilmoitusta.
Mitä tulee toiseen uskonkohtaan. Neitsyt Maria on todellinen historiallinen henkilö, niin on myös Jeesus ja Pontius Pilatus. Ristiinnaulitseminen, kuoleminen ja hautaaminen ovat historiallisia tapahtumia ja myös Raamatun ulkopuolisissa lähteissä mainittu. Näinollen evankeliumien pohjalta, joita pidän myöskin historiallisesti vakavastiotettavina dokumentteina yhdessä muiden uudentestamentin kirjoitusten kanssa, uskon, että Jeesus todellakin oli Jumalan Poika sen perusteella mitä Hänestä kerrotaan ja mitä Hän teki. Se taas, että uskon, että Jeesus oli Jumalan Poika, todentaa minulle kaiken Hänen sanomansa.
Kolmas uskonkohta on sillätavalla ”järkeiltävissä”, että vielä nykyäänkin Pyhä Henki todistaa ihmiselle, joka tulee uskoon, että hän on Jumalan lapsi ja tämä todistus on tosi, todellinen, ei mitään harhaluuloa tai jotain, mihin pitäisi vain uskoa vailla todellisuuspohjaa. Tämä on toki subjektiivinen todistus ja järjelle käsittämätön, että voisi olla yliluonnollisia voimia, mutta itselläni henkilökohtaisesti painanut enemmän kuin mitkään historialliset tai filosofiset argumentit. Myös seurakunta ja vaikkapa katolinen ja ortodoksinen kirkko todistavat Kristuksesta, koska ne vieläkin ovat pystyssä ja näin osoittavat, ettei kristinusko ollutkaan mikään kolmen kuukauden innostus, joka hiipuisi samantien kun joku näyttää keihästä tai kolosseumia.
Eihän koko kristinuskossa ole mitään järkeä, ellei ole kysymys todellisesta, järjellä käsitettävästä, historiallisesta tapahtumasta. Sinänsä ylösnousemusta sen enempää kuin neitseestäsyntymistä ei voi järjellä selittää, mutta kaikki yksittäiset tapahtumat voi, koska ne ovat historiallisia ja niiden on oltava, jotta kristinusko olisi totta. Paavalihan sanoo: ”… jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne” (1. Kor. 15:14). Meidän usko on turha, ellei Kristus noussut kuolleista, ”Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.” (1. Kor. 15:20). Edelleen Paavali vaikuttaa kovin varmalta ylösnousemuksen historiallisuudesta: ”Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista.” (Apt. 17:31).
Itselläni tulee sellainen kuva usein, että joillekkin kristinusko on vain asioita, joita ei todellisuudessa oikeastaan ole ehkä koskaan tapahtunutkaan, vaan ne on vain kirjoitettu jännitävään kirjaan, josta ne pitää sitten uskoa, vaikka niillä ei edes ole todellisuuspohjaa. Se ei ole kristinuskoa.
Joten kyllä tuossa on paljonkin järjellä käsitettäviä asioita ja historiallisilla faktoilla perusteltavissa olevia tosiasioita ja näin on välttämätöntä olla, että kristinusko on edes tosi. Kristuksen ylösnousemukseen liittyen suosittelen edelleen William Lane Craigia:
Myös suomenkielisillä teksteillä on tällainen tv7:lta tullut, ei ihan yhtä vakuuttava kuin Craig, koska hän osaa kertoa aina, että suurinosa tutkijoista kannattaa tätä tai ei kannata, mutta sisältää suunilleen samat asiat:
http://www.tv7.fi/vod/player/28290/
TykkääTykkää
Syvimmältään usko on suuri mysteeri. Niin kuin eräs teologiveli sanoi: kun ihminen etsii Jumalan valtakuntaa, Jumalan valtakunta lähestyy häntä. Hän oli löytänyt elävän uskon aikuisiällään ja osasi kertoa löydöstään tuoreilla ja puhuttelevilla sanoilla. Jumala lahjoittaa uskon. Väkisellä uskoa voi ottaa, vaikka kuinka olisi teoreettista ymmärrystä. Mielestäni tämä ei silti sulje pois sitä seikkaa, että Raamattua kannatta lukea, eikä muustakaan asioiden tutkimisesta ole nähdäkseni haittaa. Kukin toimii omilla lahjoillaan. Lahjaa on sekin, että on kiinnostunut asioista ja haluaa ottaa selvää.
Olen miettinyt, että tässä keskustelussa saattaa aiheuttaa mielipahaa se, että kaikkien kyky ei riitä korkeatasoiseen teologiseen ajatteluun ja keskusteluun. Ei minunkaan. Kerran viulistityttäreni tuli esitelmöimään minulle musiikinteorian saloista. En tiedä minkälainen ilmeeni oli, mutta yhtäkkiä hän sanoi: sinä et ymmärrä näistä asioista mitään ja hän marssi omaan huoneeseensa. Näin se on, jokaisella meillä voi olla jonkin alueen erityisosaamista, mutta sen ei tarvitse haitata muita tai estää heitä kulkemasta iloisin mielin omaa tietään.
Johanna
TykkääTykkää
Nimimerkki Sinipii kysyy: ”Mitä ajatuksia teissä Roosa, Joona ja kaikki muutkin, herättää uskontunnustus? Onko tiedän mielestänne siinä kohtia jotka ihminen pystyisi järkeen perustuen selittämään? Eikö koko usko perustukin alusta loppuun Raamattuun, Jumalan sanaan?”
Tuo, että Roosan ja Joonan lisäksi sanot; kaikki muutkin. Tämän lauseen takia uskallan kertoa oman näkemykseni tähän järjen käyttöasiaan. Uskontunnustuksen selitysosassa kerrotaan, no luetaan, että ei unohdeta:
”Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla hänen tykönsä; vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa.”
Nyt jos luemme oikein tarkasti, ei uskontunnustus kiellä missään kohden järjen käyttöä. On selvää, että voimme monista raamatun kohdista lukea, että ihmisäly ei yllä Jumalan ajatusten tasolle. Paavali sanoo omasta saarnastaan:
”Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin.
En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.
Te näitte minut hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana.
Puheeni ja julistukseni ei pyrkinyt vakuuttamaan viisaudellaan vaan ilmensi Jumalan Hengen voimaa, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan.”(1.Kor.2:1,2,3,4,5)
Tätäkin kirjoitusta lukiessamme, huomaamme, ettei se kuitenkaan kehota meitä uskomaan ymmärtämättömänä, vaan pyytämään, että saisimme Jumalalta viisautta ymmärtääksemme. Sanon tämän ihan tosissani, ei Jumala ole antanut ihmiselle älyä ihan turhan takia, ei vaikka ihminen ei kykene löytämään uskoa järjen avulla. Tämän takia on Jumala nähnyt hyväksi lahjoitta usko sitä häneltä pyytäville.
Oletetaan, että ihmisellä ei olisi älliä ollenkaan, emme oppisi lukemaan, silloin emme voisi toteuttaa Jumalan ihmiselle määräämää tehtävää:
”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.”(1.Moos.2:15)
Se on aivan varma asia, että Jumala on tarkoittanut, että ihminen käyttää järkeään kaikkeen hyvään, myös tutkimaan uskoa/uskontoja. Ei ihmisen pidä olla ymmärtämätön jota pahuuden voimat voivat vietellä kaikenlaisten ihmissääntöjen pauloihin. Aikojen saatossa on uskonnon avulla käytetty ihmispoloisia monenlaiseen pahuuteen. Jeesus varoittaa:
”Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle.”(Joh.16:2)
Opiskelkaa nuoret myös teologiaa ja tutkikaa, katselkaa avoimin silmin kaikkea opetusta, sillä juuri tämän takia on Jumala luonut ihmisen älylliseksi. Muistelen, että Pietari vertaa semmoista ihmistä eläimeen, jotka eivät käytä älyään. Luetaanpa tähän loppuun:
” Nuo ihmiset herjaavat sellaista, mitä eivät tunne. Siinä he ovat kuin järjettömät eläimet, jotka luonto on tarkoittanut pyydystettäviksi ja tapettaviksi, ja eläinten lailla he myös tuhoutuvat
Suoralta tieltä poikettuaan he ovat eksyneet ja lähteneet samalle tielle kuin Bileam, Beorin poika, joka mieltyi petoksesta tarjottuun palkkaan.
Mutta jota ojennettiin hänen rikkomuksensa tähden: aasi, mykkä eläin, puhui ihmisen äänellä ja esti profeetan mielettömän aikeen.”(2.Piet.2:12,15,16)
TykkääTykkää
Vielä tarkentava kysymys: mitä ajattelet Jupe tuosta kohdasta ”pyhä yhteinen seurakunta”? Ajatteletko, että se on uskossa yksimielinen, Pyhän Hengen johtama seurakunta? Vai ajatteletko sen olevan jotakin muuta.
TykkääTykkää
”mitä ajattelet Jupe tuosta kohdasta ”pyhä yhteinen seurakunta”? Ajatteletko, että se on uskossa yksimielinen, Pyhän Hengen johtama seurakunta? Vai ajatteletko sen olevan jotakin muuta”
Jos tarkoitat sitä, että voiko toisilla tavoin ajatteleva pelastua, en ole sitä mieltä, että se välttämättä on joka asiasta yksimielinen. Tästä meillä on niin paljon esimerkkejä historiassa lähtien Laestadiuksesta aina Ignatius Antiokialaiseen ja Justinos marttyyriin ja kaikkiin siitä väliltä, joista kaikki olivat meidän kanssamme eri mieltä, mutta uskoakseni pelastuivat siitä huolimatta. Lisäksi pieniä erimielisyyksiä voi aina olla, eikä se heti tarkoita, että on ”väärässä hengessä”.
En näe siis syytä olla sitä mieltä, että tämän joukon ulkopuolella ei ole pelastusta. Jokainen seurakunta, jossa Pyhä Henki toimii, on enemmän tai vähemmän Pyhän Hengen johtama. Mielestäni ryllä ei Pyhä Henki ole johdossa silloin, kun saarnassa kirkastetaan lähinnä seurakunnan ihanutta ja Kristus jää taka-alallle. Jeesuksen varoitus Efeson seurakunnallekin koski vain Efeson seurakuntaa, ei koko maailmanlaajuista kirkkoa. Varoitus oli: Ellet tee parannusta, niin siirrän kynttilänjalan paikoiltaan. Ei se varoitus muita kirkkoja koskenut, mutta silti ne muut kirkot yhtälailla kuin Efeson seurakunta olivat osa Jumalan yleistä seurakuntaa. Oikea oppi varjelee elävää uskoa, mutta ei se sitä takaa, jos painotetaan vääriä asioita. Efeson seurakunnalla epäilemättä oli oppi ihan hyvä, koska Jeesus piti kuitenkin sitä osana Jumalan seurakuntaa.
Siis: Yksinkertainen saatan olla, mutta tyhmä en suostu olemaan sen suhteen, että selviä erimielisyyksiä on ollut ja silti on uskottu niidenkin henkilöiden pelastuneen. Esimerkkinä vaikkapa se, että täälläkin palstalla selvästi moni pitää Augustinusta uskovaisena, mutta ei suostu myöntämään, että kukaan muu voisi tämän joukon ulkopuolella pelastua. Tertullianusta ja Cyprianustakin aina korvasyyhyyn lainataan. Hohhoijjaaaaaa…..
Ainakin Kristuksen näkymätön seurakunta, johon kuuluvat kaikki Pyhän Hengen omaavat ihmiset, on ”katolinen”, siis ”yleinen” tai ”yhteinen” ja Kristuksessa yksi. Itselläni on tämä seurakunnan määrittely hiukan vielä kesken, niinkuin aiemmasta kommentistani liittyen kirkon traditioon ja Raamattuun saattoi päätellä.
Mutta ei, en usko, että täydellistä yksimielisyyttä on opista tai tulee koskaan olemaankaan. Niinkuin ei ole tällähetkelläkään. Se on nähtävissä esimerkiksi aiemminkin mainitussa vapaa tahto ja predestinaatio -jaottelussa puhujien piireissä.
TykkääTykkää
”Reasonablefaith.com”
Tuo on muuten Reasonablefaith.org, ei com.
TykkääTykkää
Nimetön/Johanna:
Olen varmaankin yksi sellainen keskustelija jonka ”kyky ei riitä korkeatasoiseen teologiseen ajatteluun ja keskusteluun”.
Osallistumiseni tähän kommentointiin on aiheuttanut tähän mennessä ainakin rautalangasta vääntämistä. 🙂 Toivottavasti en ole aiheuttanut mielipahaa kenellekään.
Kaikille teille hyvää tulevaa kevättä!
TykkääTykkää
Nimim. Ajatus: ”Vl- kristillisyyden seurakuntaopin vastaisessa missiossa ei niin ikään vedota järkeen, vaan ennen kaikkea evidentialismiin. ”
Kysyisin nimimerkiltä Ajatus, että miten sinä määrittelet vl-kristillisyyden seurakuntaopin ja mitä seurakuntaopin kohtaa vastaan mainitsemaasi missiota käydään?
TykkääTykkää
Mielestäni tässä on jotain hyvää tähän aihepiiriin:
TykkääTykkää
En voi väsyä kuuntelemasta Craigia, Youtubessa riittää videoita. Craigillä on luontainen, teeskentelemätön paatos ja hyvä artikulaatio suomalaistenkin kuunnella. Mannaa sielulle. Kun tulisi ry:lle vierailemaan ..
TykkääTykkää
Korjaus kommenttiini: ”Väkisellä uskoa voi ottaa, vaikka kuinka olisi teoreettista ymmärrystä.” Piti olla ”Väkisellä uskoa EI voi ottaa, vaikka kuinka olisi teoreettista ymmärrystä.” Mutta joo, kaarran omalta osaltani keskustelun loppuun.
Elämän suurin kysymyshän se vaan on, että mistä löydän Jumalan valtakunnan, missä on elävää uskoa, olenko minä elävässä uskossa, onko minulla Pyhä Henki, pelastunko? Niissä kysymyksissä Jumala meitä kaikkia auttakoon ja johdattakoon kunkin eksyneen oikealle tielle sekä pitäköön jo uskon löytäneet omanaan loppuun asti.
Johanna
TykkääTykkää
Tärkeitä kysymyksiä Johanna! Sama pyyntö ja toive on varmasti meillä kaikilla.
Lisäksi blogitekstiin liittyen voi -Johannan kysymysten jälkeen- pohtia:
Miksi Jumala on luonut itse kenestäkin sellaisen, kuin on luonut? Mihin Jumala haluaa ihmisen käyttävän lahjakkuuttaan, erityistaitoaan? Miksi ylipäätään olemme ihmisinä erilaisia? Miksi toiset ovat älykkäämpiä/taitavampia ajattelemaan kuin toiset?
Mihin tehtävään Jumala on sinut ja minut suunnitellut?
…ja vielä yksi kysymys: mitä voi kätkeä sisäänsä jonkun nöyrästi uskova olemus? Tuleeko mieleen, että onkohan kaikki ”ajattelukapasiteetti” käytössä? On hyvin paljon mahdollista, että on. 🙂
TykkääTykkää
Aivan kuten mm. Jusbro, Jupe ja Heino ovat edellä tuoneet esille, jopa lause ”älä käytä järkeä” vaatii järjenkäyttöä. – Ja jo alkukirkossa alettiin muotoilla kristillisen uskon keskeisiä kysymyksiä, ratkaisuja, periaatteita ja linjauksia loogiseen johdonmukaiseen – siis ”järkevään” muotoon.
Mutta ilman muuta ”järkevyyden” ylikorostus uskonkysymyksissä on voinut syrjäyttää sen näköalan, että olemme kaikkiaan ylijärjellisen mysteerion äärellä – siis uskonsalaisuuden, jonka suhteen kaikki ajatuksemme ja sanamme ovat vain hapuilua ja likiarvoa. – Myöhäiskeskiajalla Henki pakeni äärimmilleen viilattuja ja saivarreltuja skolastisia oppilauselmia ja niistä johdettuja ehkä muodollisesti oikeita johtopäätöksiäkin. Luther nousi tuota myöhäiskeskiajan kangistunutta skolastiikkaa vastaan, mutta putosi äärifideistisen ja fundamentalistisen raamatuntulkintansa ja kahden regimentin opin johtamina itse moniin salakuoppiin ja umpiperiin…
Valistusaikana pyrittiin lanseeraamaan järjen uskonto, joka äärivaiheessaan johti suoranaiseen irvokkaaseen ihmisjärjen kulttiin Pariisin Notre Damessa. – Lars Levi Lestadius nousi ”peruukissa olevaa” järkiuskoa vastaan, mutta uskonnonfilosofinen teoksensa ”Hulluinhuonelainen” todistaa, että hän käytti kritiikkiin (kuollutta uskoa, omavanhurskautta, viinalohikäärmettä, perkelettä ja jopa ”Baabelin portoksi” leimaamaa Ruotsin kirkkoa vastaan) kaiken loogisen päättelykykynsä, lukeneisuutensa ja havaintonsa maailmasta ja luomakunnasta, kuten olivat käyttäneet niin Luther ja kirkkoisätkin…
Kristillisyydessämme ihmettely ja nöyryys mysteerion ja uskonsalaisuuden edessä hiipui yhä enemmän 1900-luvulla. Omanlaisensa järjenkäytön ilmentymänä, johtopäätöksenä ja tuloksena niskan päälle 1960-70 -luvuilla nousi maallikkoteologian muunnoksena ”insinööriteologia” periaatteella ”tuosta poikki ja siihen jengat” taustanaan ”kolmen kyynärän seurakunta ja -jumalaoppi”. Ja kun tämän näkemyksen harhat kävivät ilmeiseksi, on esiintynyt korjausliikkeenä yltiöirrationalismia, jota olen nimittänyt ”hupsismiksi” 🙂 Siis että uskonkäsityksen totuusarvo on sitä suurempi, mitä hassumpi se on. – Oisiko tuo Ajatuksen harrastama ”leikkaa ja liimaa” -menetelmä sitten vielä yksi teologisen argumentaatiomme valtavirta?
Apostoli Paavalin julistama ”Jumalan hulluus” on Jeesuksen Kristuksen evankeliumin sisältämä kristinuskon ilo- ja pelastussanoma ristiinnaulitusta kuoleman ja pahan vallan voittajasta – sen suhteen kristitty joutuu päivittäin ottamaan ”järkensä vangiksi”. Mutta ei meidän tarvitse kuormittaa kilvoitusta itse kehitellyillä ”hupsutuksilla”.
TykkääLiked by 3 people
Markku kiteyttää ja kokoaa yhteen tässä hienosti. Kirjoituksessa oli selvästi lukeneisuuden ja elämänkokemuksen yhdistelmän tuomaa perspektiiviä sekä johdonmukaisuutta, mutta myös inhimillisyyttä. Kiitos tästä. Piti tämä nyt tulla kirjoittamaan kun niin ”aamenta” vastasi.
TykkääTykkää
Markun ajatukset kirvoittivat myös minut vielä kirjoittamaan. Kiitos oivaluttamisestasi! 🙂
Muistan nuorena kuulleeni puhujan sanovan, että uskomisessa ei ole mitään järkeä. Varmaan hän tarkoitti ihan ”oikeata järjettömyyttä”, uskon mysteeriota, mutta itse jäin myös miettimään, että kyllä mun mielestä uskomisessa on järkeä/mielekkyyttä – sen avullahan pelastun!
Ja muutenkin; jos minulta kysytään, mitä on kristinusko, tai miten itse uskon, joudun kyllä käyttämään järkeäni selittääkseeni sitä ja minusta siihen löytyy ihan järjelliset selitykset.
Mutta ei hätää, jossain kohtaa tulen joka tapauksessa kohtaan, jota en voi selittää enää (ainakaan loppuun asti) järjellä, ja saatan sanoa etten oikein tiedä. Siinä kohtaa uskon mysteerio näyttäytyy. Siksi minusta ei ole mitään pelättävää/arveluttavaa siinä, että asioista keskustellaan myös juuria myöten. Mielestäni se on välttämätöntäkin, jotta pysytään Jumalan sanan perustalla. Ja vaikka kuinka haluasi ymmärtää Jumalan salaisuudet täydellisesti, Sana itsessään lupaa, ettemme pääse pohdinnoissamme Jumalan tasolle: ”sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.” 1. Kor. 13:12
Oli oivaltavaa lukea Markun kuvausta kuinka 1900- luvulla nöyryys uskonsalaisuuden edessä hiipui ja itse asiassa 60-70 – luvuilla juuri järjenkäytön seurauksena syntyi eräänlaista järkioppia, insinööriteologiaa kuten kutsuit :), jota sitten on yritetty korjata yltiöirrationalismilla: mitä järjettömämpi uskonkäsitys, sitä varmemmin se on oikea. Hyvää varmasti on tarkoitettu, mutta onko tässä juuri jotain sellaista järjenkäyttöä, jota olisi syytä välttää?
Ajattelen, että jos järki on alisteinen Jumalan tahdolle, silloin Jumala säilyttää asemansa suurena ja kaikkitietävänä, ja ihminen joutuu toteamaan olevansa pieni ja suuren mysteerion edessä. Ei toisinpäin.
TykkääTykkää
Aivan niin siirak ja Kesäkukka – uskonsalaisuudet ovat ylijärjellisiä, emmekä niitä pysty ymmärtämään kuin vähän laidasta… Mutta sitten on järjenvastaisuutta eli irrationalismia, joka ei todellakaan pelkästään sillä perusteella ole ”Jumalan viisautta”, – me kun osaamme hullutella ominkin päin niin maallisissa kuin hengellisissä!
TykkääTykkää
Edellä Ajatus kirjoitti: ”Vl- kristillisyyden seurakuntaopin vastaisessa missiossa ei niin ikään vedota järkeen, vaan ennen kaikkea evidentialismiin.”
Evidentialismi on uskonnonfilosofinen termi, jota ei pidä sekoittaa esim. luonnontieteeellisten väitteiden/teorioiden julkisen perusteltavuuden vaatimukseen. Lainaus ApoWiki-sivustolta https://apowiki.fi/wiki/Evidentialismi :
>>
Evidentialismi, fideismi ja eksperientialismi
Evidentialismin vastakohtaa kutsutaan tavallisesti fideismiksi. Fideismin mukaan uskonnollisia vakaumuksia ei tule ollenkaan alistaa järjen arvioitaviksi, koska uskonnollisilla vakaumuksilla ei ole mitään tekemistä tiedon kanssa. Evidentialistien tavallinen strategia on esittää fideismi ainoana vaihtoehtona evidentialismille. The Cambridge Dictionary of Philosophy kuitenkin esittää evidentialismin ja fideismin lisäksi myös kolmannen vaihtoehdon, jota kutsutaan nimellä eksperientialismi.
Eksperientialismin mukaan ihmisen on mahdollista omaksua uskonnollisia vakaumuksia tiedollisesti oikeutetulla tavalla välittömän kokemuksen perusteella. Eksperientialismi eroaa evidentialismista siinä, että uskonnolliset vakaumukset voivat olla järjenmukaisia, vaikka niitä ei johdettaisi muista uskomuksista. Eksperientialismi ei kuitenkaan ole fideismiä. Eksperientialismin mukaan uskonnolliset vakaumukset voivat olla tiedollisesti oikeutettuja välittömän kokemuksen perusteella aivan kuten aineellisia esineitä koskevat uskomukset voivat olla tiedollisesti oikeutettuja aistihavaintojen perusteella.
>>
Tunnetut filosofit ja apologeetat William Lane Craig sekä Alvin Plantinga ovat ymmärtääkseni lähellä eksperientialismia. Myös keskustelussamme käytetyt perustelut ovat edustaneet lähinnä eksperientialismia. Kukaan ei ole liputtanut puhtaan fideismin tai evidentialismin puolesta. Tämä koskee myös SRK-seurakuntaopin arvostelua. Ei sekään perustu ”ennen kaikkea evidentialismiin”, kuten Ajatus kirjoittaa.
Itse asiassa tätä seurakuntaoppia on vaikea sijoittaa ”fideismi – evidentialismi” -akselille. Se on aivan omanlaisensa sekoitus, jossa on elementtejä kummastakin ääripäästä. Siinä vaaditaan tietyn historiallisen faktan toteutumista: katkeamatonta synninpäästöketjua (välimiesoppi). Edellä Jupe lainasi Paavalia: ”… jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne” (1. Kor. 15:14). Samaan tapaan voidaan SRK-kontekstissa sanoa: Jos välimiesketju meidän päiviimme asti ei ole katkeamaton, on uskomme turha.
Raamatussa ei vaadita ”sokeaa uskoa” Kristuksen ylösnousemukseen, vaan sille esitetään useita silminnäkijätodistuksia. Tämä on se historiallinen fakta, jolle Paavali uskonsa perustaa. SRK-seurakuntaoppi vaatii enemmän, nimittäin välimiesketjun katkeamattomuuden faktan. Ilman sitä on uskomme turha! Tälle katkeamattomuuden faktalle ei kuitenkaan ole mitään historiallisia todisteita, joten siihen pitää vain uskoa ”sokeasti”. Pitäisikö se siis lisätä uskontunnustukseenkin! 🙂
Onneksi kuitenkin Raamattu sanoo: ”Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus” (1. Tim. 2:5).
TykkääLiked by 1 henkilö
Täällä on ollut monia mielenkiintoisia ja hyviä puheenvuoroja vl-uskon ja järjen suhteesta. Yhdyn aikaisempaan nimettömän 250118 kommenttiin että järjen käytöstä varoitellaan nimenomaan siinä kun ohjataan kuuliaisuuteen seurakunnalle. Tämä aiheutti nuoruudessani minulle paljon älyllistä tuskaa ja pohdintaa kun yritin perustella seurakunnan neuvoja järjellä itselleni, uskovaistakaan ihmistä kun ei voi pakottaa olemaan ajattelematta.
Monet ihmiset jättävät vl-liikkeen kun ristiriita järjen, elämäntapanormien ja seurakuntaopin viidakossa käy sietämättömäksi vaikka välttämättä he eivät luovu uskostaan Jeesuksen pelastustyöhön. Sitten on niitä että joille vl-uskovaisuus on ollut pelkkä elämäntapa. Tämä on surullista mutta totta.
Pertti kirjoitti yllä oivaltavasti eksperientalismista. Tunnistan itseni eksperientalistiksi ”vl-seurakuntaopin vastaisessa missiossa”. Se että en usko erehtymättömään seurakuntaan ja ekslusiiviseen tulkintaan, ei johdu siitä, että olisin sen päätellyt järjellä vaan vahvoista henkilökohtaisista kokemuksista, joita ei järjellä pysty selittämään pois. Lisäksi olen saanut kuulla lapsuudessani ja nuoruudessani riittävän annoksen Markun mainitsemaa insinööriteologiaa, joka on järkeisoppia parhaimmillaan.
Minusta juuri ekslusiiviseen vl-seurakuntaoppiin uskominen edellyttää paljon älyllistämistä ja selittelyä eli juuri tätä järjen käyttöä josta varoitellaan. Miksi on niin tärkeää korostaa, että tämä on ainoa oikea seurakunta?
Jos vl-seurakuntaoppiin uskominen olisi pelastumisen ehto, miksi sitä ei ole raamatussa selvemmin ilmoitettu? Minä uskon, että raamattu on Jumalan yksinkertaista ilmoitusta kaikille ihmisille siitä, miten pelastus tapahtuu ainoastaan Jeesuksen lunastustyön kautta.
TykkääTykkää
Kiitos ”sisarpuoli”, ymmärsit hyvin ajatukseni. Lainaan vielä VL-foorumilta ”O.M”:n tekstiä, jossa hän selittää välimiesoppia http://vlfoorumi.foorumi.eu/viewtopic.php?f=3&t=4519:
>>
Millainen kristinuskoinen sitten ei ole oikein uskova, lienee kysymyksesi ydin? Ensinnäkin jos ihminen on tullut uskoonsa yksinäisyydessä, ilman Kristuksen seurakuntaruumiin mukanaan kuljettamaa Pyhän Hengen tulen kosketusta, hänen uskonsa ei voi olla oikeaa uskoa. Samoin jos joku tulee uskoonsa yksinäisyydessä uskoon tulleen saarnatessa, ei voi syntyä oikeaa uskoa. Edelleen jos joku tulee uskoonsa sellaisen saarnatessa, joka on saanut uskonsa henkilöltä, joka oli tullut uskoonsa yksinäisyydessä uskoonsa tulleen saarnasta, ei voi syntyä oikeaa uskoa. Ketjun täytyy olla katkeamaton apostolinen suksessio.
Mistä sitten tiedetään, milloin jonkun usko edustaa aitoa apostolista suksessiota ja milloin välissä on tyhjiä lenkkejä? Ei voidakaan tietää. Kyse on uskon asiasta! Tiedetään, että Raattamaa uskoi Laestadiuksen kautta, Laestadius Lapin Marian kautta ja Lapin Maria Pehr Brandellin kautta. Brandellista ei ole olemassa näyttöä, että hän olisi saanut uskonsa joltain ”ennen uskoneelta”, kuten vl-kristillisyydessä sanotaan. Uskon silti, että Brandell on ollut jossain kontaktissa Pyhää Henkeä kuljettaneeseen lukijaisuuden suuntaan, ja saanut elävän uskon sitä kautta. Lutherin kohdalla tiedetään, että hän sai elävän uskon vanhan augustinolaismunkin kautta.
>>
SRK-seurakuntaoppi siis edellyttää, että katkeamaton ketju on fyysisen maailman historiallinen fakta. Toisaalta tuo katkeamattomuus julistetaan uskon asiaksi, jota ei tarvitsekaan todistaa! Minusta tässä on ”jännite” – eikä ihan hedelmällinen sellainen! 🙂
Eräässä K24-keskustelussa Seppo Särkiniemi puolestaan sanoo: ”Seurakunnan ainoa todellinen tuntomerkki on evankeliumin puhdas saarna ja sakramenttien oikea jakaminen. Ja seurakunta on katolinen. Missä tahansa maailmankolkalla on tämä usko, niin ’Jumalan terve!’ ”
Kerrankin olen Sepon kanssa samaa mieltä. Valitettavasti vain O.M:n tulkinta on SRK-seurakuntaopin mukainen, mitä taas Sepon ei mielestäni ole. Korjatkaa, jos olen väärässä…
TykkääTykkää
Pari yksinkertaista ajatusta Roosan otsikossa esittämään kysymykseen: Onko usko tarkoitettu myös ajattelemisesta pitäville ihmisille?
Jumala on luonut toiset meistä aktiivisiksi ajattelijoiksi ja toiset ovat saaneet rauhallisemmat aivot, jotka voivat välillä viettää aikaa myös ajattelematta mitään. Vastaavalla tavalla joku meistä on fyysisesti kovin toimelias ja joku toinen viettää aikaa paikallaan. Kaikki tämä on hyvää, Jumalan luomaa. Tässä itsessään ei ole syntiä.
Kristus on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä. (2. Kor. 5:15)
Kristus on siis kuollut myös sen ihmisen puolesta, joka jo lapsesta lähtien on pohtinut monimutkaisia filosofisia ja uskoon liittyviä asioita, eikä voi olla ajattelematta. Samoin Kristus on kuollut sen ihmisen puolesta, jolle filosofisen ja teologisen argumentaation hahmottaminen on ollut aina vaikeaa ja luotaantyöntävää. Kristus on kuollut myös kaikkien niiden tavallisten ihmisten puolesta, jotka joskus pohdiskelevat ja suurimmaksi osaksi touhuilevat muissa askareissa.
Seurakunnassa on aina ollut sekä ajattelijoita että toimijoita, syvällisiä pohdiskelijoita ja voimallisia elämällään lähimmäistä rakastavia. Molemmat kirkastavat Kristusta omilla lahjoillaan.
Myös kriittisille ajattelijoille on seurakunnassa oma tärkeä tehtävänsä silloin, kun ajattelu on sidottu Jumalan sanaan. Kriittisen ajattelijat ovat valppaita huomaamaan harhaoppeja ja opillisia vääristymiä ja analysoimaan maailmasta tulevia ajan ilmiöitä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.” (Matt. 22:37)
Aktiivinen ja syvälliseen ajatteluun taipuvainen uskovainen väistämättä pohdiskelee myös uskonasioita, eihän hän muuten rakastaisi Jumalaa koko mielestään!
TykkääTykkää
Hieno tasapainoinen näkemys edistyneen filosofin arvostuksesta käytännöllistä kristittyä kohtaan löytyy Serafin Seppälän suomentamasta ja toimittamasta kirjasta Keisarin edessä (Gaudeamus 2017). Kristitty filosofi kirjoittaa tavallisten miesten ja naisten osoittavat harkintakykynsä toimivuuden teoillaan ja esittää heidän näin olevan maallisia filosofeja viisaampia.
Uskon, että arvostus on ollut myös vastavuoroista niin, että tavalliset seurakuntalaiset arvostivat kovasti oppinutta filosofiveljeään, joka puolusti heitä keisarien edessä vainoajiaan vastaan pitkällä ja hyvin korkealentoisen filosofisella puolustuspuheellaan.
Tämä kristitty filosofi Athenagoras Ateenalainen kirjoitti noin vuonna 176 keisareille Marcus Aurelius Antoniukselle ja Lucius Aurelius Commodukselle osoittamassaan vetoomuksessa kristittyjen puolesta mm. seuraavasti:
KRISTITTYJEN EETTINEN OPETUS
1. Älkää suotta kummeksuko, jos käyn oppiamme yksityiskohtaisesti läpi. Etenen yksityiskohtaisesti, jotta te ette joutuisi yleisen ja järjettömän mielipiteen vietäviksi vaan saisitte tietä totuuden. Esittämällä ne opit, joista me pidämme kiinni – eivätkä ne ole ihmiskeksintöä vaan Jumalan lausumia ja opettamia – voimme saada teidät vakuuttuneiksi siitä, että meitä ei tule lukea ateisteiksi.
2. Millaisia siis ovat ne opit, joihin meidät on kasvatettu?
Minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne, siunatkaa niitä jotka teitä kiroavat. Rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta pahoille ja hyville, hän antaa sateensa hurskaille ja väärämielisille.
3. Oppiamme on jo kuulutettu suureen ääneen, mutta sallikaa minun tässä kohdin edetä täysin vapaasti, sillä olenhan puolustautumassa filosofi-keisarien edessä. Kuka niistä, jotka analysoivat syllogismeja, ratkaisevat moniselitteisyyksiä ja selvittävät etymologioita, homonyymejä, synonyymejä, päättelyn predikaatteja ja aksioomia tai sitä, mikä on subjekti ja mikä predikaatti, sekä vielä lupaavat tehdä oppilaansa onnellisiksi niillä ja muilla vastaavilla opeilla – kuka heistä on puhdistanut sielunsa niin, että vihollistensa vihaamisen sijaan rakastaisi heitä? Kuka heistä siunaa niitä, jotka ovat ryhtyneet solvaamaan heitä sen sijaan, että alkaisi puhua pahaa heistä, mikä sinänsä olisikin aivan kohtuullista? Kuka heistä rukoilee niiden puolesta, jotka juonittelevat heidän henkensä menoksi? Hehän päinvastoin lakkaamatta kaivavat pahantahtoisesti esiin toisiin filosofeihin liittyviä asioita, joista ei pitäisi lainkaan puhua, ja ovat aina halukkaita harjoittamaan pahaa, sillä he ovat tehneet itselleen ammatin sanojen käyttämisestä, eivät suinkaan tekojen näyttämisestä.
4. Meidän keskuudessamme sen sijaan voitte löytää tavallisia miehiä, käsityöläisiä ja vanhoja naisia; mikäli he eivät kykene järkeilevällä keskustelulla perustelemaan oppimme toimivuutta, niin he teoillaan osoittavat harkintakykynsä toimivuuden. He eivät hio puheita vaan osoittavat tekoja. Kun heitä lyödään, he eivät lyö takaisin. Kun heidät ryöstetään, he eivät nosta syytettä. He antavat pyytäville ja rakastavat lähimmäisiään kuin itseään.
TykkääLiked by 1 henkilö
Mietin näitä blogistin kirjoitusten herättämiä keskusteluita, miten meistä muutamat toivat esille suurten ajattelijoiden tuottamia ajatusten tuloksia, eikä heidänkään ajatusten tulokset johtanut mihinkään. Kyllä usko on suuri mysteeri jonka perille, ei edes laidalle ihminen kykene pääsemään. Odotin, että joku teistä olisi huomannut ottaa esiin Salomon saarnaajan, jos joku on viisas niin hän. Hän on pohtinut tätä meidän elämää monelta kantilta ja toteaa:
”Sillä missä on paljon viisautta, siellä on paljon huolta, ja joka tietoa lisää, lisää tuskaa.”
Olisi hyvä, että muistaisimme, että oppineisuus ei ole sama, eli synonyymi viisauden kanssa. Täällä joku kirjoitti ajatuksen: ”viimeisellä tuomiolla ratkaisisivat älykkyysosamäärä tai raamattuvisailun pisteet”. Tämä toteamus tuo esiin, että jotkut meistä tuntevat jonkinasteista alemmuudentunnetta, kun me, jotka emme ole saaneet yliopistotason koulutusta ja emme harrasta paljon tieteellisten teosten tutkimusta, emme siis muista moniakaan sivistys-sanojen merkitystä. Sanonpa tähän, että älä masennu, älä tunne alemmuutta, kaikkia meitä tarvitaan.
Minä olen entinen maanviljelijä, minulla on siis paljonkin tietoa kasveista ja eläinkunnasta, mutta en yhtään tiedä minkälaista työtä on yliopiston dekaanilla? Kumpaakin meistä tarvitaan ja kumikin olemme yhtä arvokkaita Jumalan lunastamia ihmisiä. Jos minä en tiedä minkälaista työ on dekaanilla, ei dekaani voi tietää miten suuri onnentunne tulvii viljelijän sydämeen kesäisenä sunnuntaipäivänä, kun astelen katselemaan kylvöstyön onnistumista, suunnittelen, mitä vielä tulisi tehdä arkipäivänä, että sato onnistuisi. Kesä tuoksuu ja leivoset laulaa! Sanotaan; isännän askeleet pellon höystää.
Tämmöisiä ajatuksia heräsi minussa tänä sunnuntaiaamuna! Aurinko voittaa kohta talven vallan, meille koittaa kevät! Minulle tulee joskus niin ikävä vanhoja uskovia, heistä huokui rakkauden tuntu kaikkia ihmisiä kohtaan – minuakin. Olisi se suuri asia jos saisin vielä, ennen kuin lähden Jumalan luokse, saisin istua seuroissa niin, ettei koko aja tarvitsisi kuunnella; mitä ihmisoppia puhuja opettaa – tulla hyväksytyksi yhtenä pienenä uskovana.
Jumala kysyi Salomonilta: ”Herra ilmestyi Salomolle yöllä unessa. Jumala sanoi: ”Pyydä, mitä haluat, niin annan sen sinulle.”
Salomonin ei tarvinnut yhtään miettiä, mitä hän haluaisi:
”Anna siksi minulle ymmärtäväinen sydän, jotta osaisin hallita ja tuomita kansaasi ja erottaisin hyvän pahasta. Muutoin en voi oikeamielisesti hallita tätä suurta kansaa.”(Kun.3:9)
Pyydetään mekin, ei lottovoittoa, mutta ymmärtäväistä sydäntä, että osaisimme oikein uskoa ja käyttäytyä täällä ihmisten keskuudessa.
Laita tähän loppuun kohdan saarnaajankirjasta:
”Minä, Saarnaaja, olin Israelin kuninkaana Jerusalemissa.
Minä ryhdyin etsimään viisautta ja tutkimaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämän raskaan tehtävän on Jumala antanut ihmisen vaivaksi.
Minä katselin kaikkea työtä, jota auringon alla tehdään, ja katso: kaikki se on turhuutta ja tuulen tavoittelua.
Käyrä ei voi olla suora, puuttuvaa ei voi laskea mukaan.”(Saar.1:12,13,14,15)
TykkääTykkää
Minä kirjoitin nuista älykkyysosamäärien ja raamattuvisan tulosten merkiyksistä viimeisellä tuomiolla. Jostain tempaistiin tuo ”alemmuuden tunto” tähän yhteyteen. Älykkyyden määrän vaihtelevuus meillä ihmisillä on täyttä totta, eikä siitä kenenkään pitäisi ylentyä, eikä alentua. Kaikille avoimen verkkokeskustelun selvä ongelma on, että osallistujien kompetenssierot vaikeuttavat keskustelun ylläpitoa. Ihailen ylläpitäjien kärsivällisyyttä selittää samojakin asioita aina uudelleen. Pieniä kärsimättömyyden merkkejä ymmärrettävästi toisinaan lipsahtaa, esimerkkinä tämän blogin otsikko.
Amicus curiae ja Heino edellä hyvin kuvasi eroja, joita itsekin olen täällä monesti yrittänyt selittää.
Kovin epätoivottuna kokisin sen, että nämä järjenlahja-erot johtaisivat vl-kontektissa (alla lainatussa) lehtijutussa mainittuihin jakolinjoihin.
”Brockin yliopistossa Yhdysvaltain Ontariossa tehdyn tutkimuksen mukaan huonosti älykkyystesteissä pärjänneistä lapsista tulee muita todennäköisemmin ennakkoluuloisia ja konservatiivisia.
Tutkimusta johtaneen psykologi Gordon Hodsonin mukaan kyseessä on ikävä kierre. Aikuiset, joiden älykkyys on alhaisempi, ovat taipuvaisia kannattamaan sosiaalisesti konservatiivisia ideologioita. Nämä ideologiat puolestaan korostavat hierarkiaa ja muutosvastaisuutta, jotka lisäävät ennakkoluuloja.
Konservatiivisissa ideologioissa houkuttaa niiden tarjoama rakenne ja järjestys, jotka tekevät monimutkaisesta maailmasta helpommin ymmärrettävän.
– Valitettavasti monet noista piirteistä myös edistävät ennakkoluuloja, Hodson sanoi LiveScience.com-sivuston haastattelussa.
Räjähdysherkkä tulos
Tutkimusta Huffington Postille kommentoinut Virginian yliopiston psykologian tohtori Brian Nosek on samoilla linjoilla.
– Todellisuus on monimutkainen ja sotkuinen. Ideologiat poistavat sotkuisuuden ja tarjoavat yksinkertaisempaa ratkaisua. Ei siksi taida olla yllättävää, että ihmiset, joiden kognitiivinen päättelykyky on heikompi, tuntevat houkutusta yksinkertaistaviin ideologioihin.
Nosek kuitenkin uskoo, että äärimmäiset mielipiteet yleensä vetoavat ihmisiin, joiden älykkyys on keskimääräistä alhaisempi.
Hodsonin ja kumppaneiden tutkimus on luonnollisesti herättänyt runsaasti keskustelua. Liberaalit pitävät sitä osoituksena siitä, että heidän epäilyksensä konservatiiveista pitävät paikkansa. Vastaavasti konservatiivit väittävät, että tutkimustuloksia on tulkittu väärin.
Tutkijat tähdentävät, etteivät he väitä kaikkien liberaalien olevan älykkäitä ja kaikkien konservatiivien tyhmiä.Tutkimuksessa on kyse suurten ihmisryhmien keskiarvoista.
Lähteet: LiveScience, Huffington Post”
TykkääTykkää
Onnittelut – ja Jumalan Siunausta uudelle kaudelle valitulle presidentti Sauli Niinistölle!
Lipilaaririntama mukaanlukien Haavisto, Vanhanen ym. kärsivät tappion… – Jokohan pääministeripuolueellakin olisi nöyryyttä itsetutkiskeluun myös ns. arvokysymysten suhteen?
TykkääTykkää
Onnittelut uudelleenvalinnasta Sauli Niinistölle!
Kuusi vuotta sitten oli ensimmäinen ”kierros” 22.1.2012. Muistan vaalipäivän hyvin, koska se muistutti kohdallani eilistä. Mietin silloinkin vl-liikkeen seurakuntaoppia niin innokkaasti, että meinasin myöhästyä uurnilta. Silloin kommentoin Kotimaa24:n juttuun ”Arkkipiispa: Vanhoillislestadiolainen liike vaarassa sulkeutua” https://arkisto.kotimaa24.fi/focoa67dd5oc/uutiset/kotimaa/7226-arkkipiispa-vanhoillislestadiolainen-liike-vaarassa-sulkeutua#!kmt-start=40
Sikäli on tilanne muuttunut, että kuusi vuotta sitten oli Niinistön kannatus ensimmäisessä vaalissa 37 %, ja tarvittiin toinen kierros. Mikä sitten on muuttunut vl-keskusteluissa? Pelkäänpä, ettei paljoakaan. Ainakin omat tekstini näyttävät jokseenkin samanlaisilta. Tämä ei tosin ole ihme, koska osan olen noista vanhoista suoraan kopioinut – valitettavasti ne tuntuvat edelleen ajankohtaisilta. 🙂
Kiitos myös Markulle tästä kuusivuotiskaudesta, ensin K24:ssä ja sitten täällä. Olen aina arvostanut suorapuheisuuttasi ja asiatietojasi. Paljon olen sinulta oppinut. Siirak tuossa edellä kiittelee varsinkin kykyäsi kiteyttää suuria kokonaisuuksia. Tähän kiitokseen minäkin yhdyn.
TykkääTykkää
Kyllä noihin Markun ja Pertin onnitteluihin voi ihan hyvin yhtyä. Luulen kuitenkin, että monet asiat jatkuvat niin, etteivät näitten vaalien tapahtumat juurikaan vaikuta meidän kansalaisten elämää ja ajattelen, että tätä juuri ihmiset halusivat – vakautta.
Pertti viestissään toteaa: ”Mikä sitten on muuttunut vl-keskusteluissa? Pelkäänpä, ettei paljoakaan.” Tämä myös pitää paikkansa, eivätkä johdossa olevat uskalla myöntää mitään kuin vasta ihan viimeisen pakon edessä. Eksklusiivisuus on karsina-aita jonka avulla lauma pidetään koossa, pelätään, että jos tästä ”aidasta” vähänkin hellitetään – kaikki hajoaa.
Ylpeys on ihmisen suurimpia paheita, tunsin myös Kimpimäen, en, mikään ystävä ollut meillä oli melkoinen ikäero. Soittelin hänelle ja kysyin neuvoja silloin nuorena. Pappishajaannus oli mielestäni hyvin paha, sopua ei löytynyt, mutta minusta näytti, ettei haluttukaan löytää. Asenteita kuvaa mielestäni hyvin Kimpimäen toteamus pappien mielipiteistä: ”Hyttysen ininää.”
Markku toivoo: ”Jokohan pääministeripuolueellakin olisi nöyryyttä itsetutkiskeluun myös ns. arvokysymysten suhteen?”
Tämäkin toive taitaa jäädä melko vaisuksi, mutta seurataan miten käy? Minun mielipiteeseen nämä vaali ovat vaikuttaneen myönteiseen suuntaan. No minäpä kerron:
Ennen vaalia keskustelin vaimoni kanssa, että löytyisikö meille yhteinen ehdokas, jota äänestäisimme. Sitten vaimoni näki unen; unessa hän oli seisonut äänestyspaikan edessä ja palellut hirmuisesti. Silloin oli Väyrysen Paavo kävellyt äänestyspaikalta ja huomannut vaimoni tutisevan kylmästä, niinpä hän oli ystävällisesti kutsunut vaimoni luokseen ja avannut takkinsa ja niin vaimoni oli päässyt lämpimään Paavon syliin.
Minähän tunnen Paavon ja sanonpa hänestä, että hän on hyvin älykäs henkilö, mutta omaa muita luonteenpiirteitä jotka estävät hänen pääsynsä esimerkiksi presidentiksi. Miettikääpä muuttuiko minun suhtautuminen häntä kohtaan hyvin myönteiseksi, kun otti vaimoni – mummon syliinsä ja antoi turvaa – lämmitti.
Kun laitan tämän kirjoitukseni, voi olla, että kadun. Kun lähetettyä kirjoitusta ei voi poistaa, eikä korjata, ei siis auta vaikka kuinka katuisi. Voisitko sinä Markku vaikuttaa Joonaan, että hän lisäisi blokin toiminnan, että kirjoittaja voisi korjata kirjoitustaan ja vaikka poistaa. Jos tämä toiminta olisi täällä, voi olla, että olisin muutaman kirjoitukseni poistanut.
TykkääTykkää
Onnea Saulille selkeästä voitosta. Yhdyn toivomukseen hallituksen arvojen erityisesti niiden kovien arvojen muuttumisesta. Näkemys että Niinistö olisi jokin selkeä konservatiivi ja kristillisten arvojen puolustaja ja Vanhanen lipilaari on kyllä mielestäni hieman ”yksi niittinen”. Niinistö mm. ilmoitti kannattavansa eutanasiaa. Mutta sinänsä pystyn kyllä hyvin Niinistön presidenttiyden kanssa elämään. Osaava ja näkemyksiltään riittävän viisas ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, mikä alue presidentin tehtävässä olennaista onkin. Mutta ehkä tämä riittää omalta osaltani politiikasta ☺
TykkääTykkää
Olet vähintäänkin osittain oikeassa – on kuitenkin suuri aste-ero, jos toinen julkisesti on näyttänyt pirunmerkkiä ja toinen toivottanut Jumalan Siunausta! – Annetaan pressa-Salelle kansalaisten palautetta eutanasia-kannasta, siihen meitä demokratia eli kansanvalta velvoittaa…
TykkääTykkää
Täällä ainakin eräs joka ei voinut nauramatta lukea tuota Heinon tekstiä.
”Miettikääpä muuttuiko minun suhtautuminen häntä kohtaan hyvin myönteiseksi” … 😀 Roosa kai voi jollakin tavalla estää semmoisen ”kommentinpoistonapin” ilmaantumisen.
TykkääTykkää
Tämä ajatusten pakottaminen toisten määrittämään muottiin voi johtua esim siitä, että hakee hyväksyntää ja rakkautta muilta. Jumalan seurakunnassa sellainen on tarpeetonta, sillä keskinäinen rakkaus on seurakunnan tunnusmerkki, ilman ehtoja. Mutta kyseessä voi olla myös oman pelastusvarmuuden pönkittäminen, perustelu itselle, että nyt olen uskomassa kun ajattelen samoin kuin muut, tai edes puhun asioista samoin kuin muut. Elävä usko ei tällaisia pönkkiä ja tukipuita tarvitse, eikä vahva kuollut usko niitä edes etsi.
Olen monesti pohtinut, millainen se prosessi on, joka eri tahoilla ja eri aikoina on saanut eläväuskoiset joukot vaipumaan kuolleeseen uskoon. Miten harhakäsitykset, väärät opit ja kuollut usko on vallannut seurakunnat. Siinä on ollut valheen henki ja yhteisöllinen yhdenmukaisuuden paine omaksua valheen hengessä puhutut asiat.
Tämä vaara vaanii meitä koko ajan, omassa seurakunnassanikin, esikoislestadiolaisuudessa, ollaan koko ajan vaaravyöhykkeellä, sielunvihollinen tekee kaikkensa myös tällä saralla.
Jumalan kiitos, prosessi on käynnissä myös toiseen suuntaan koko ajan, totuuden ja avoimuuden henki näkyy ja kuluu, hallitsee mieliä.
TykkääTykkää
Mikä on elävä usko? Miten se määritellään? Siitä paljon puhutaan. Usko on uskoa Kristukseen ja elämistä sen mukaan. Toisaalta usko on kuollut ilman tekoja. Mutta mikä on elävä usko? Miten se määritellään ? Tähän voisitte ottaa kantaa. Minua häiritsee se, että puhutaan elävästä uskosta määrittelemättä käsitettä!
TykkääTykkää
Eudokimos: http://rauhanyhdistys.fi/fi/nain-me-uskomme/
Rohkenen tämän linkin laittaa, kun kukaan ei ole vielä vastannut kysymykseen. Kohdasta ”Näin me uskomme” eteenpäin – Elävä usko on siis sitä, että saa uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Rukous Taivaan Isälle on se, että jokainen saisi uskoa sen evankeliumin omalle kohdalleen.
Pyytäisin Ajatusta jatkamaan keskustelua tästä, jos sitä tarvitaan, koska joku muu saattaa määritellä ”elävän uskon” eri tavalla.
TykkääTykkää
Minä taisin kysyä, että mitä on elävä usko. No, jollei se olisi niin keskeinen kysymys, en varmaankaan olisi kysynyt. Mietityttää siis minuakin. Kaiketi tämä ajatus elävästä uskosta lähtee Jeesuksen omista puheista. Jeesuksen keskeinen julistus oli julistus Jumalan valtakunnasta, että se on lähestynyt. Raamatusta löytyy tästä monia kohtia. Mm. Markuksen evankeliumissa Jeesus keskustelee erään miehen kanssa: ”Kun Jeesus näki, että hän vastasi ymmärtäväisesti, sanoi hän hänelle: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta”. (Mark:12:34).
Jumalan valtakunta on ihmisen kannalta vaikeasti käsitettävä asia. ”Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: ”Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” (Luuk 17:20-21).
Raamatun mukaista on myös puhe elävästä (ja kuolleesta) uskosta. Muita kohtia ei nyt tule mieleeni, kuin Ilmestyskirjan kohta: ”Minä tiedän sinun tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut. Herää ja vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä jo oli kuolemaisillaan.” (Ilm. 3:1-2).
Myös Pyhä Henki liittyy näihin ajatuskatkelmiin, Kaiketi se, joka on elävässä uskossa, on myös saanut Pyhän Hengen. Pyhästä Hengestä puhutaan jo VT:ssakin. UT:ssa vielä enemmän. Muistatte kyllä kohtia.
Mutta kun väitellään, tästä pelastuvien joukosta, kuka pelastuu, onko se joku pieni joukko vai ”kaikki”, kyllä minua hirvittää seuraava Raamatun kohta:
”Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?” (Luukas 18:8).
Johanna
TykkääTykkää
”Jumala rakentaa vielä pyhää yhteistä seurakuntaa sille perustukselle, jonka Jumala on Kristuksessa pannut.
Tämä seurakunta ei ole eri oppien yhdistelmä, jota ihmispäätöksillä yritetään rakentaa. Kristuksen seurakunta on Jumalan perhe, johon synnytään Pyhässä Hengessä saarnatun evankeliumin kautta.” (Arvi Hintsala )
Evidentialismi on oppi, jonka mukaan ”tieto voidaan hyväksyä vain todisteiden (evidenssin) nojalla.” Vl-kristillisyyden seurakuntaoppi on siis evidentialistin mukaan hyväksyttävissä vain , jos vuosisataiseen katkeamattomaan hengen jatkumoon on löydettävissä pitävät todisteet.
Kukaan ihminen ei asetu Kristuksen seurakuntaan oman valintansa mukaan
hyväksymällä joitakin opinkappaleita.Vaan siihen todellakin synnytään, kun
Jumalan herättämälle, ”tunnolta vaivatulle” syntiselle saarnataan Kristuksen valtuuttamana Hänen itsensä rakentamasta seurakunnasta armoevankeliumi uskottavaksi.
Kuten Augustinus oivaltavasti toteaa:
”asetettuna”, ei ”asettuneena”.
”Jos joku on eksynyt väärään, se väärä ei tule oikeaksi, vaikka olisi kuinka taitava selittämään sitä väärää opetusta, johon on eksynyt.
Jos lähdet ja jätät tämän seurakunnan, evankeliumi jää tänne. Eikä Herra Jeesus ole muualta löydettävissä.”
(Arvi Hintsala )
TykkääTykkää
Eräs ystäväni muistutti minua Martti Lutherin sanoista Wormsin valtiopäivillä 1521:
”Jos minun ei Raamatulla tai järkisyin osoiteta erehtyneen – en luota paavin enkä kirkolliskokouksen arvovaltaan, sillä ne ovat erehtyneet ja puhuneet toisiaan vastaan – en voi enkä halua peruuttaa mitään. Omatuntoni on sidottu Jumalan sanaan, ja on epävarmaa ja väärin toimia omaatuntoaan vastaan. Tässä seison enkä muuta voi. Jumala minua auttakoon. Aamen.”
Raamattu ja järkisyyt – kumpikin peruste on meidän kaikkien käytettävissä, ja ne takaavat meillekin asiallisen ja rakentavan keskustelun. Myös ”veteraanien” kenttäkokemukset ovat arvokkaita varsinkin nuorille ja meille ulkopuolisille – kiitos niistä mm. Heinolle ja Lahjalle. Myös esikoisten näkökantoja on ollut tärkeää kuulla – kiitos Sirkka Haloselle ja Tapani Ihalaiselle. Kiitos myös kaikille uusille keskustelijoille – tuoreita ajatuksia aina tarvitaan. Lopuksi kiitos myös Ajatukselle, joka on uskollisesti jaksanut vastatuulessakin pitää SRK-seurakuntaopin lippua korkealla – tylsää olisi ilman sinua! 🙂
Jokohan kaikki tuli kiiteltyä? No, blogistit ja vakikeskustelijat jätin itsestäänselvinä pois. Eikä tämä muutenkaan ollut hyvästiksi tarkoitettu. Keskustelu jatkukoon!
TykkääLiked by 1 henkilö
Tulipa vielä mieleen eräs äitini usein lausuma viisaus: ”Kokenut kaiken tietää ja vaivainen kaiken kokee.” Jotenkin se tuntui tähän jatkoksi sopivan… 😉
TykkääTykkää
SRK-laisen määritelmän, ja näin ollen Ajatuksenkin määrittelyn tunnen hyvin. Mutta kun täällä on muidenkin teksteissä vilauteltu tuota termiä, niin oitaisiinko sitä avata Raamatun ja muun kirkon tradition valossa.
TykkääTykkää
”Jumala rakentaa vielä pyhää yhteistä seurakuntaa sille perustukselle, jonka Jumala on Kristuksessa pannut.
Tämä seurakunta ei ole eri oppien yhdistelmä, jota ihmispäätöksillä yritetään rakentaa. Kristuksen seurakunta on Jumalan perhe, johon synnytään Pyhässä Hengessä saarnatun evankeliumin kautta.” (Arvi Hintsala )
Evidentialismi on oppi, jonka mukaan ”tieto voidaan hyväksyä vain todisteiden (evidenssin) nojalla.” Vl-kristillisyyden seurakuntaoppi on siis evidentialistin mukaan hyväksyttävissä vain , jos vuosisataiseen katkeamattomaan hengen jatkumoon on löydettävissä pitävät todisteet.
Kukaan ihminen ei asetu Kristuksen seurakuntaan oman valintansa mukaan
hyväksymällä joitakin opinkappaleita.
Vaan siihen todellakin synnytään, kun
Jumalan herättämälle, ”tunnolta vaivatulle” syntiselle saarnataan Kristuksen valtuuttamana Hänen itsensä rakentamasta seurakunnasta armoevankeliumi uskottavaksi.
Kuten Augustinus oivaltavasti toteaa:
”asetettuna”, ei ”asettuneena”.
TykkääTykkää
Lutherin perusteet olivat Raamattu ja järkisyyt. Välimiesoppi ei kuulu kumpaankaan.
TykkääTykkää
Kyllä vain. Joka opettaa ”hengen jatkumoa”, on velvollinen tuomaan todisteet esille. Kristinusko ei ole mitään salatiedettä, eikä joku ryhmä voi vain väittää olevansa jonkun jatkumon perillinen, jos ei voi sitä jatkumoa mitenkään todistaa. Taitaa tämä lestadiolainen jatkumo pysähtyä jo Laestadiukseen, koska hän EI sano saaneensa synninpäästöä Milla Clemensdottirilta. Vaikkei se häneen pysähtyisikään, se viimeistään pysähtyy Pehr Brandelliin, joka tuli uskoon metodistien parissa. Sen ajan metodistien opetukset ovat hyvin dokumentoitu, eivätkä ne olleet mitenkään erityisen lestadiolaisia. Mitään synninpäästöä metodistit eivät tunteneet, ei myöskään Brandel.
Minusta tämänlaisen opin opettajat, joka on historiallisesti täyttä puppua ja täyttä tarua, pitäisi saattaa vastuuseen historian vääristelystä ja ihmisten harhaanjohtamisesta! Tätä samaa puppua syöttävät ihmisille luterilaisen kirkon papitkin. He ovat kaksin verroin vastuussa.
TykkääTykkää
Noin kummallisiin päätelmiin joutuu, kun uskoo, että evankeliumissa olisi jotain meistä ihmisistä. Kiitos, Heino, kun kerroit tämän.
Evankeliumi, hyvä uutinen Jeesuksesta Kristuksesta on voimallinen itsessään, koska Pyhä Henki on sen kanssa. Ihmisen ja Jumalan välillä on yksi välimies, Jeesus Kristus. Siihen ei tarvita ihmistä, mutta Kirkkoonsa Kristus on perustanut erityiset apostoliset virat julistamaan Jumalan sanaa ja toimittamaan sakramentit. Näiden välityksellä Pyhä Henki toimii ja synnyttää sekä vaalii uskoa. Kaikki elämä ja voima lähtee Kolmiyhteisestä Jumalasta ! Siihen ei ihmisellä ole osaa eikä arpaa, toisin kuin vanhoillislestadiolaiset opettavat! Heidän opetuksensa jostakin hengen jatkumosta ja pyhien seurakunnasta on tässä kohden selvästi donatolaista. Donatolaisuuden Vanha Kirkko tuomitsi harhaopiksi
TykkääTykkää
Ja vielä kerran uudelleen:
Paavali: ”Jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne” (1. Kor. 15:14).
Jeesuksen kuolleistanouseminen on siis kerrottu Raamatussa. Se on ilmoitettu totuus, johon kristityt voivat jo tällä perusteella luottaa. Tästä huolimatta Raamattu esittää silminnäkijätodistuksia ”evidenssinä”. Paavali sanoo myös selvästi, että jos tätä fyysisen maailman tapahtumaa ei ole tapahtunut, on uskomme turha. Mikään ”uskominen” tapahtumattomaan ei tätä muuksi muuta.
Vastaavasti välimiesopin kontekstissa voidaan sanoa: Jos välimiesketju ei ole katkeamaton, on uskomme turha. Ketjun katkeamattomuus on fyysisen maailman tapahtuma. Jos ketju on katkennut, ei mikään ”uskominen” voi tehdä sitä katkeamattomaksi.
Välimiesoppi vaatii siis uskomaan faktaksi Ilmoituksen ulkopuolella olevan fyysisen maailman tapahtuman. Se muodostuu jopa pelastumisen ehdoksi. Mitään tällaista ei ”yksin Raamattu”-periaatteesta voi seurata. Ilmoituksen ulkopuoliset faktat on perusteltava järkisyillä (vrt. Luther). Järkiperusteluja en välimiesopille löydä.
Voi hyvin olla, että en vieläkään onnistunut selventämään asiaa riittävästi. Tuskin Ajatus vakuuttui Eudokimoksenkaan vastauksesta. No, ainakin yritimme. Kyllä niitä teologeja nyt apuun tarvittaisiin! 🙂
TykkääTykkää
Asiasta kirjoittaa Matti Lahtinen ylläpitämällään kristinusko.fi-sivustolla artikkelissa ”Miten eroavat toisistaan elävä ja kuollut usko?” http://www.kristinusko.fi/miten-eroavat-toisistaan-elava-ja-kuollut-usko/ Lahtinen sanoo mm.
”…uskoa on myös muuta kuin pelastavaa laatua, jopa silloin, kun uskon kohde on oikea [Jeesus Kristus]. – – Elävän ja kuolleen uskon tärkein ero on siinä, että elävä usko on Pyhän Hengen vaikuttamaa ja aikaan saamaa. Usko on yksinkertaisimmillaan Pyhän Hengen elämää uskovan omassa hengessä. – – Kuolleeksi uskoksi nimitetään usein uskoa, joka asuu kansanomaisesti sanottuna pääkallossa. Se on uskoa, joka perustuu älyllisesti omaksutun tiedon totena pitämiseen.”
Artikkeli kuvaa hyvin herätyskristillisyyden yleistä ymmärrystä elävän uskon luonteesta. Lestadiolaisittain on kysymys siitä, onko ihmisellä ”asuvainen Pyhä Henki” vai ei. Kuollut usko asuu peruukissa, kuten Laestadius itse muotoili.
Valitettavasti Matti Lahtisen tai Päivämiehen ”määritelmät” eivät anna meille mahdollisuutta todentaa kenenkään uskon elävyyttä. Ulkoisista merkeistä, käyttäytymisestä, teoista, suun todistuksista jne. emme voi sitä päätellä. Eräässä K24-keskustelussa Seppo Särkiniemi kirjoitti: “Mistä voi varmuudella tietää, onko ihminen uskovainen vai ei? Ja vastaus on nöyrästi, ettei mistään.” Jo toinen kerta, kun olen Sepon kanssa samaa mieltä! 🙂
Tämä ei nyt ihan vastannut Eudokimoksen ehdotukseen käsitellä asiaa Raamatun ja kirkon tradition valossa. Toivoisin teologien ottavan tämän haasteen vastaan.
TykkääTykkää
Pertti toivoo: ”Toivoisin teologien ottavan tämän haasteen vastaan.”
Tätä Pertin toivomuksen toteutumista odotellessa kirjoitan muutaman sanan näkemyksestäni, en siis omasta näkemyksestäni, mutta sen kirjoitan miten olen tämän raamatun kohdan ymmärtänyt. Luetaanpa mitä Jaakob kirjoittaa:
”Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet — pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat.
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille?
Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi.”(Jaak.2:19,20,21,22)
Kuollut usko ei siis tottele Jeesuksen kutsua, ”tule ja seuraa minua.” Minäpä sanon tämän ihan maanviljelijän järjellä, eli näin:
Asun nelostien läheisyydessä, pohjoiseen ajettaessa tulemme Ouluun, taasen jos menemme nelostietä etelään, tulemme Jyväskylään. Uskon, että Jyväskylä on etelään mentäessä ja vaikka kuinka kovasti uskon tämän, mutta lähden menemään pohjoiseen, en tule koskaan uskoni päämäärään.
Näin on uskonkin laita, vaikka kuinka kovasti uskoo, mutta ei seuraa Jeesusta, ei usko mitään auta, eli silloin on usko, niin kuin Jaakob toteaa: ”Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.”(Jaak.2:26)
TykkääTykkää
Pertti kirjoittaa: ”Eräässä K24-keskustelussa Seppo Särkiniemi kirjoitti: “Mistä voi varmuudella tietää, onko ihminen uskovainen vai ei? Ja vastaus on nöyrästi, ettei mistään.” Jo toinen kerta, kun olen Sepon kanssa samaa mieltä!”
Minun täytyy nyt sanoa, että olen teidän Sepon ja sinun kanssa erimieltä, sillä jos ihminen elää täysin ns. jumalatonta elämää. Kertoo kuitenkin, että hän uskoo, niin kyllä silloin voi todeta, että et sinä tule tuolla uskollasi pääsemään taivaaseen.
Tämmöisiäkin ihmisiä on, no minäpä kerron: Luokseni tuli ihminen ja häntä vaivasi synninteko, siis ruma synti joka aina vain kolkutteli omassatunnossa. Hän pyysi, että minä todistaisin tämän synnin hänelle anteeksi. Kun ehdotin, että eikö todisteta saman tien sinun kaikki synnit anteeksi, hän aivan kauhistui ja sanoi; ei, ei.
Syy tähän kieltäytymiseen johtui siitä, että hän ei halunnut muista paheistaan luopua. Koska tiesi, että jos haluaa Jeesusta seurata uskoen häneen, täytyy seurata hänen esimerkkiään myös elämällään. Se on kyllä totta, että me emme voi alkaa täällä erottelemaan ihmisiä, eikä siitä erottelemisesta mitään tulisikaan, koska emme näe toisen ihmisen sydämeen.
Erottaminen tulee aina jättää Jumalalle, on niin kuin Jeesus opettaa:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle.
Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.”(Matt.25:31,32)
TykkääTykkää
Ymmärrän pointtisi, Heino. Kyllä varmaan jollekin ”ryöttäsyntiselle” on ihan oikein sanoa, että ilman parannusta et pelastu. Tarkoitin lähinnä, että varmaa tietoa siitä, onko jollakulla Pyhä Henki, ei meillä ole. Ja juuri tämä tieto on SRK-opetuksessa tärkeä.
TykkääTykkää
Pertti: ”Ymmärrän pointtisi, Heino. Kyllä varmaan jollekin ”ryöttäsyntiselle” on ihan oikein sanoa, että ilman parannusta et pelastu. Tarkoitin lähinnä, että varmaa tietoa siitä, onko jollakulla Pyhä Henki, ei meillä ole. Ja juuri tämä tieto on SRK-opetuksessa tärkeä.”
Olet kyllä oikeassa – vain Jumala yksin tietää! Olin kerran SRK:n lähetyspuhujana toisen saarnamiehen kanssa ja kyllä pääpaikalla häntä pidettiin aitona uskonveljenä, siis sellaisena joka oli osallisena Pyhästä Hengestä ja kuului vielä SRK:n johtaviin puhujiin. Myöhemmin hän tuli ilmi, kun oli vuosikaudet nainut omaa tytärtään.
TykkääTykkää
Edellä Heino tiivistää hyvin:
”Näin on uskonkin laita, vaikka kuinka kovasti uskoo, mutta ei seuraa Jeesusta, ei usko mitään auta, eli silloin on usko, niin kuin Jaakob toteaa: ’Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.’ (Jaak.2:26)”
Uskon kohde voi siis olla aivan oikein Jeesus Kristus, mutta jos uskosta ei seuraa mitään oikeita tekoja (uskon hedelmiä), ei usko ole elävä. Samaa tähdentävät mm. seuraavat raamatunpaikat:
– Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. (Matt. 12:33)
– Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. (Gal. 5: 22)
Ymmärrän nämä tuntomerkit yleisiksi kristityn vaellukselle annetuiksi ohjeiksi. Ne eivät anna minulle ehdottomia kriteerejä arvioida yksilön tai yhteisön uskon elävyyttä. Jos mainitut hedelmät selvästi puuttuvat, voin toki uskoa, että jotain on vialla yksilön tai yhteisön uskonelämässä. Kääntäen ei minulla ole oikeutta epäillä sellaisen yksilön tai yhteisön uskon elävyyttä, jossa nuo hedelmät näkyvät. Varmaa tietoa ei minulla kuitenkaan toisten sieluntilasta ole, eikä tarvitsekaan olla. Se tieto on yksin Jumalalla.
SRK-lestadiolaisuuden ongelma on tietenkin, että siinä vaaditaan tällainen tieto. Jos synninpäästäjä ei ole elävässä uskossa eli hänellä ei ole Pyhää Henkeä, on omakin uskosi turha ja jäät väärään lohdutukseen. Tällaisen vaatimuksen esittäminen ei voi olla Raamatun opetuksen mukainen – tämän ovat vanhat kirkot ymmärtäneet viimeistään donatolaiskiistojen jälkeen.
Toistan näköjään taas itseäni. Mutta Lutheria lainaten: ”Jos minun ei Raamatulla tai järkisyin osoiteta erehtyneen, en voi enkä halua peruuttaa mitään.” No, ehkä niitä järkisyitä löytyy, teologit kertokoot… 🙂
TykkääTykkää
Pertti kuvaa hyvin sitä, että SRK-lestadiolaisten usko (tai syntien anteeksisaaminen) riippuu toisen ihmisen sieluntilasta, siis onko hänellä Pyhää Henkeä. SRK-lestadiolainen ei siis todellisuudessa voi koskaan olla varma, onko hänen syntinsä julistettu anteeksi Pyhässä Hengessä. SRK-lestadiolaisuudessa on ollut ja on teeskentelijöitä ja kaksinaamaisia henkilöitä, kuten kaikkialla muuallakin uskonnollisessa kentässä. Heppoisilla perustuksilla on siis SRK- lestadiolaisen usko! Elävää uskoako?
Täällä on esitetty nyt kaksi kriteeriä oikeanlaatuisesta uskosta: teot, jotka ovat sopusoinnussa uskon kanssa ja oikeanlaiset, kristilliset elämäntavat. Siis praksis.
Olisiko muita tekijöitä, josta uskon oikeanlaatuisuus voitaisiin todeta? Entä jos praksis puuttuisi, mikä olisi tilanne? Nämä kysymykseni elävästä uskosta liittyy siihen, että Raamatussa ei taida olla sanaparia ” elävä usko”, ja silti sitä niin usein kuulee yhteyksissä, joissa voi päätellä sanojan tarkoittavan esim. omaa vanhoillislestadiolaista uskonyhteisöään. Muut kristityt tämän vl-yhteisön ulkopuolella edustavat sitten automaattisesti ”kuollutta uskoa”. Sitten tämän ko. ”elävän uskon” piirissä on sitten niitä, joilta näyttää kristityn praksis puuttuvan kokonaan, miten on heidän laitansa?
TykkääTykkää
Eudokimos kysyy: ”Olisiko muita tekijöitä, josta uskon oikeanlaatuisuus voitaisiin todeta?”
Me mietitään nyt vaikeaa asiaa, mutta hyvin tärkeää sellaista. Mietin, mitä tähän sanoisin! No minäpä kerron mitä entiset uskovat minulle vastasivat.
Kotonani olivat seurat, oli vain yksi puhuja, mutta semmoinen vanha ja hyvin sydämellinen kaikkia ihmisiä kohtaa ja minuakin hän kohteli ihan kuin olisin ollut samanarvoinen hänen kanssaan. Nyt kun miettii häntä, ei hän tunnukaan vanhalle, oli varmaankin nuorempi kuin minä olen tänään.
Mielessäni oli monta probleemaa joihin halusin selvyyden ja yksi niistä tämä, mitä nyt pohdimme, mistä tietää onko se joka saarnaa evankeliumin, onko hän Pyhän Hengen pappi? Vai teeskenteleekö hän uskovaista? Voiko synninpäästön saarnaan uskoa, että saa myös sen jota Jumala lupaa evankeliumin uskovalle.
Olin tuonut saliin, jossa keskustelimme, raamatun ja tuo vanha puhuja avasi raamatun Johanneksen epistolan kohdalta ja käski minun lukea. Luin hänen neuvomasta kohdasta:
”Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. Jokaisella, joka tässä opetuksessa pysyy, on sekä Isä että Poika.”(2.Joh.1:9)
Kun olin lukenut, vanha puhuja oikein kädestä pitäen selitti; ihminen ei näe, sillä Pyhä Henki on niin kuin nimikin sanoo, hän on henki joka uskon kautta asuu ilmisydämessä. Me voimme vain tietää opettaako saarnaaja oikein, Jumalan sanan mukaisesti. Ei saarnamies anna syntejä anteeksi, Jumala itse taivaasta lahjoitta uskon ja tämä usko vapahtaa synnin kahleista.
Tämä kertomani oli sitä vanhaa vanhoillislestadiolaisuutta, sitä mihin minä olen kasvanut ja juurtunut. Hoitokokousten jälkeen syntyi probleema. uskovien joukosta haluttiin saada selville se, että miten Heinon julistama evankeliumi on tehonnut, vaikka johtokunta ja Heikki Saari ovat yhdessä todenneet, ettei Heinossa ole Pyhää Henkeä.
Tämä hankala kysymys ratkaistiin kokouksella joka pohti tätä vaikeaa kysymystä, sillä olin useammalle henkilölle saanut olla julistamassa tämän vapauttavan evankeliumin ja he myös uskoivat, lähtien seuraamaan Jeesusta. Viimein kokenut puhuja Hannes Kamula totesi, että Heinolla on ollut vaihteleva henki, kun hän saarnannut syntejä anteeksi, on Pyhä Henki ollut Heinossa ja siksi uskova on syntynyt Jumalan lapseksi. Tämän jälkeen on Pyhä Henki poistunut ja väärä henki tullut takaisin.
Tämä kertomani tuntuu varmaankin uskomattomalta, mutta totta minä kerron. On vielä joku noista ihmisistä elossa jotka olivat tuossa tilaisuudessa. Ovat tänä päivänä vl – uskovia.
TykkääTykkää
Duoda, duoda – entä mitä se ”ortodoksia” olikaan? 🙂
TykkääTykkää
Ortodoksi niinpä, miten se päämunkki selittikään, että heillä oikein ylistetään Jumalaa, pitäisi katsoa video vielä, unohtuvat nuo uskontojen väittämät.
Onpa hyvä kun tulit Markku! Etkös sinä ole väitellyt teologiasta. Kertoisit meille miten alkukirkossa ja kirkkoisät ovat näitä tulkinneet. Minä lähden nukkumaan, mutta tulen sitten aamulla lukemaan, mutta jo nyt kiitän tulevasta kommentistasi – kiitos.
TykkääTykkää
Oletkohan sinä Markku hurahtanut nyt jonkinlaiseen ortodoksismiin..? 🙂
TykkääTykkää
Eudokimos 30/01/2018 18:58: ”Pertti kuvaa hyvin sitä, että SRK-lestadiolaisten usko (tai syntien anteeksisaaminen) riippuu toisen ihmisen sieluntilasta, siis onko hänellä Pyhää Henkeä. SRK-lestadiolainen ei siis todellisuudessa voi koskaan olla varma, onko hänen syntinsä julistettu anteeksi Pyhässä Hengessä. SRK-lestadiolaisuudessa on ollut ja on teeskentelijöitä ja kaksinaamaisia henkilöitä, kuten kaikkialla muuallakin uskonnollisessa kentässä. Heppoisilla perustuksilla on siis SRK- lestadiolaisen usko! Elävää uskoako?”
Et kai Eudokimos ole nyt itse lähtenyt toisten uskoa arvioimaan ja vielä sekoittanut opin ja uskon keskenään?
Tiedä häntä olenko tarkoittamasi SRK-lestadiolainen, mutta rauhanyhdistyksen jäsen olen ja seuroissakin käyn. Ainakin omasta puolestani voin todeta huolesi turhaksi: en koe, että minun uskoni riippuisi toisen ihmisen sieluntilasta. Koen, että olen rauhanyhdistyksen seuroissa saanut olla kosketuksessa Kristuksen ruumiiseen täällä maan päällä (Ef. 1:23: Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.)
Viestissäsi 30/01/2018 19:13 pohdiskelit historiallista ketjua metodisteista jne. eteen ja taaksepäin. Itse en ole tästä ketjusta huolissani. Uskon, että Pyhä Henki on aikojen saatossa tännekin maailman perukoille kulkenut ja liittänyt meidät jäseniksi Kristuksen ruumiiseen, hänen maailmanlaajuiseen seurakuntaansa, jota myös Kristuksen kirkoksi kutsutaan. Tuohon Pyhään seurakuntaan, jonka rajoja ja vaikutuspiiriä en tunne enkä osaa arvioida saatikka maantieteellisesti sen läsnäoloa paikantaa. En osaa sanoa, missä kaikkialla muualla se vaikuttaa. Minulle riittää, että saan itse olla sen jäsen.
Joku kysyi häneltä: ”Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?” Jeesus vastasi:
”Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene. (Luuk. 13:23-24)
TykkääTykkää
Itse olen käyttänyt nimitystä SRK-lestadiolaisuus pappishajaannuksen jälkeisestä vl-liikkeestä (siis erotukseksi aiemmasta vanhoillisuudesta). Tätä vaihetta leimaa mm. maallikkovetoisuus, keskusjohtoisuus ja eksklusiivisuus. Opillisesti elämme tätä vaihetta vieläkin – vl-liikkeen ”aggiornamento” antaa edelleen odottaa itseään.
Jos siis tällä hetkellä olet rauhanyhdistyksen jäsen, voitanee sinua kutsua SRK-lestadiolaiseksi. Eihän tämä termistö mitenkään vakiintunut ole – ehkä enemmän liikkeen kuin sen jäsenten kohdalla. Ehkä olisi oikeampaa kutsua SRK-lestadiolaisiksi vain henkilöitä, jotka allekirjoittavat ”virallisen opin”, ja muita vl-liikkeen jäseniä vain vanhoillislestadiolaisiksi (heitäkin toki on).
TykkääTykkää
Hei Eudokimos,
en näköjään pääse tästä keskustelusta irti. Muistaakseni kuulut ortodoksikirkkoon? Minulla on muutamia hyviä ystäviä, jotka kuuluvat ortodoksikirkkoon. Eräs heitä on taustaltaan ”vl-kristitty”. Olen ollut läsnä ortodoksikirkon toimituksissa, mm. ristiäisissä, kodin siunaamisessa ym. Usein keskustelemme ystävieni kanssa uskon perusteista.
Kirjoitit vl-piireissä opetettavan puppu-oppia: ”Minusta tämänlaisen opin opettajat, joka on historiallisesti täyttä puppua ja täyttä tarua, pitäisi saattaa vastuuseen historian vääristelystä ja ihmisten harhaanjohtamisesta!”. Mitteepä itse sanot siitä, että teillä uskotaan ehtoollisleivän edelleen olevan samaa juurta kuin Jeesuksen murtama ehtoollisleipä? Onko teillä todisteet? Millä perustelette, että lähestytte rukouksin pyhiä ihmisiä? Eivätkö he ole levossa, Aabrahamin helmassa? Eikö Raamatussa kehoteta rukoilemaan Isää? Kristus on meidän puolestamme rukoilija: ”Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle…” Joh 17:9.
Minä en voi todistaa mitään Pyhän Hengen liikkeistä, ei kukaan voi. ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: ’Teidän täytyy syntyä uudesti.’ Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.” Joh. 3:5-8.
Kaikella kunnioituksella. Uskomiseen se vaan jää. Rukouksen mielellä: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.” Psalmi 139: 23-24.
Johanna
TykkääLiked by 1 henkilö
”Mitteepä itse sanot siitä, että teillä uskotaan ehtoollisleivän edelleen olevan samaa juurta kuin Jeesuksen murtama ehtoollisleipä? ” –onkohan tässä nyt väärinkäsitys? Enpä ole pitkään aikaan nauranut niin, kuin väitteellesi. Olisipa se pitkäikäinen taikinajuuri 😆
TykkääLiked by 1 henkilö
Uskonnollisessa keskustelussa on niin paljon ohipuhumista ja ennakkoluuloilla ratsastamista. Hassut erikoistapaukset tulevat helposti yleistetyiksi.
Vanhoillislestadiolaisista kiertää monenmoista juttua. Viikon saa tehdä syntiä ja sunnuntaina sitten kättä nostamalla saa kaiken anteeksi, ja muuta vastaavaa. Jotkut yksittäiset vanhoillislestadiolaiset lienevät antaneet aiheen näille jutuille, mutta eihän se todellakaan ole liikkeen ”virallinen” opetus eikä valtavirran kanta.
Samaan tapaan vähemmistönä olleista ortodokseista on kiertänyt ennakkoluuloihin perustuvia käsityksiä, koska uskoon ja ihmisiin ei ole tutustuttu uteliaina ja avoimin mielin. Ortodoksien on annettu suitsutellan rauhassa keskenään ja kiertää kirkkoa ”salaisissa menoissaan”. Ehkä juuri tuollaiset ulkoiset tunnusmerkit saavatkin ihmiset helpommin kehittämään mielessään kaikenlaisia hassuja mielikuvia. Antiikin Roomassahan kristittyjä syytettiin mm. kannibalismista.
Yksi ortodokseihin liittyvä harhaluulo on se, että ortodoksit palvoisivat ikoneja ja pyhimyksiä. No, on varmasti sellaisiakin ortodokseja, jotka ovat tämän käsittäneetkin tällä tapaa väärin. Virallista opetusta se ei kuitenkaan ole. Tästä esimerkkinä voisin kertoa, että pari kuukautta sitten olin erään ikoninäyttelyn avajaisissa. Avajaissanoissa metropoliitta Ambrosius totesi, että ikonien pyhät ihmiset säteilevät Kristuksen pyhyyttä, eivät omaansa. Pyhien esimerkki kannustaa meitä Jumalan armon voimalla ponnistelemaan kohti Kristuksen kaltaisuutta – jokaista mahdollisuuksiensa mukaan.
Tuohon ajatukseen voi mielestäni kristitty yhtyä tunnustuskunnasta riippumatta.
TykkääTykkää
Se mitä tiedän kotiseurakuntani ehtoollisleivästä on että se leivotaan jonkun seurakuntalaisen kotona, tiettyyn muotoon. Ort. kirkossa se leivotaan hapatettuun taikinaan. Lännen kirkossa (kat. ja lut.) se on happamatonta leipää. En käy tässä avaamaan teologisia eroja tässä, tämä kun on blogi vanhoillislestadiolaisuuden tiimoilta.
TykkääTykkää
Siinä ois ollu emännillä hyvä muisti ku olis melko pitkä aika muistettu ottaa juuri talteen.. 😀
TykkääTykkää
Kiitos Heino, mutta en suinkaan ole väitellyt mistään, mitä nyt täällä vähän tingannut… 🙂
Heittoni tarkoitus oli tosiaan vaan muistuttaa että kyllä sitä ääriekskluvisuuttakin – jossa harhoja nähdään yli ja ohi Raamatun – on ollut useimmissa suunnissa enemmän tai vähemmän, mutta ns. siperia on sitten ajan saatossa saanut opettaa, että mitä Jeesus tarkoittikaan
”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh. 17:21)
TykkääLiked by 1 henkilö
Heino. Kun olin pieni, kuuntelimme paljon satuja. Yksi satu oli sellainen, että maa nieli tappelupukarit, eikä päästänyt heitä menemään ennen kuin he olivat sopineet. Muistan, että minulle tuli tuosta sadusta jollakin tavalla paha mieli, vaikka lopputulos oli tietenkin oikea.
Miksi Jumala haluaa että ihmiset antavat toisilleen anteeksi pöyristyttäviäkin asioita?
Jeesus antoi anteeksi vangitsijoilleen ja ristiinnaulitsijoilleen. Velvoittaako se esimerkki meitä? Onko rakkauden mieli sellainen, että haluamme antaa toisillemme anteeksi? Joku varmaan osaisi antaa Raamatusta montakin esimerkkiä – minulla tulee äkkiä ajateltuna mieleen se, että Joosef antoi anteeksi veljilleen.
Ajattelepa Heino, jos olisittekin taas pieniä pojanviikareita. Sinä, Hannes ja kaikki muutkin. Kirmaisitte pitkin aitojen vierustoja ja kävisitte ongella, aurinko paistaisi lämpimästi ja niin edelleen, ja teillä olisi hyvin mukavaa yhdessä. Jos sitten teidän välejänne rikkoisi mikä tahansa erimielisyys, niin eikö olisikin niin, että Jumala toivoisi teidän korjaavan välinne? Äiti ja isä varmaan kehottaisivat sopimaan riidat, ennen kuin kukaan lähtisi kotiin.
Entäpä jos jotkut pojista olisivatkin ehtineet lähteä kotiin, kuitenkin ehkä sillä mielin, että olisivat halunneet pyytää ja antaa anteeksi? Saattaisiko käydä jopa niin, että seuraavan kerran tavatessanne kukaan ei muistaisikaan koko asiaa, ja voisitte jatkaa leikkejä samalla tavalla kuin ennenkin?
TykkääTykkää
Markulta: ”Heittoni tarkoitus oli tosiaan vaan muistuttaa että kyllä sitä ääriekskluvisuuttakin – jossa harhoja nähdään yli ja ohi Raamatun – on ollut useimmissa suunnissa enemmän tai vähemmän, mutta ns. siperia on sitten ajan saatossa saanut opettaa, että mitä Jeesus tarkoittikaan.”
Minulla on näköjään väärää tietoa, mutta vaikka näin on, olen sitä mieltä, että sinulla on paljonkin tietoa historiasta ja tätä tietoa minä haluan, että jaat meille. Nimimerkki Sinipii kirjoitti minulle kauniisti, nyt minun pitää yrittää vastata hänelle ja selittää, etten minä ole ollut se joka pihtaa anteeksiantoa.
Sinipii kirjoittaa: ”Jos sitten teidän välejänne rikkoisi mikä tahansa erimielisyys, niin eikö olisikin niin, että Jumala toivoisi teidän korjaavan välinne? Äiti ja isä varmaan kehottaisivat sopimaan riidat, ennen kuin kukaan lähtisi kotiin.”
Kiitos sinulle Sinipii kauniista kuvauksesta, miten tappelupukareitten tulisi elää sovinnolla antaen toisilleen anteeksi ja pyytäen anteeksi. Ensiksi: Minä en ole ollut tuossa kokouksessa jossa Hannes on todennut, että minussa on ollut vaihteleva henki, minut oli jo silloin erotettu ry:n uskovista. Hannes on kyllä minulle hyvinkin tuttu, ei hän ole seuroja kotonani pitänyt, mutta on vieraillut muuten.
Kun Jeesus opettaa, hän sanoo näin:
”Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa.
Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”(Matt.18:19,20)
Totisesti tämä Jeesuksen opetus pitää paikkansa, minä olen elämäni aikana elänyt tämän todeksi. Ei minua ole koskaan niin paljon loukattu, että olisin joutunut ajattelemaan, etten anna ikinä anteeksi, mutta olen joutunut kahden henkilön välejä sovittelemaan ja nähnyt miten anteeksiantamuksen sovintosaarna on korjannut rikkoutuneitten välit. Sanonpa, että mitään sovintoa ei olisi tullut, ellei itse Jeesus olisi ollut kolmantena lupauksensa mukaa ja antanut sydämiin katumuksen ja anteeksiannon mieltä.
Miten sitten minä, miksen minä anna noille hoitajille anteeksi? Niin ja minä olen vielä puhunut näistä hoitokokouksista radiossa melkein tunnin mittaisessa haastattelussa ja sitten olen kirjoittanut kaksi kirjaa, toisessa olen Jumalan sanaan vedoten näyttänyt, miten nyky vl – uskossa uskotaan nykyään väärin ja toisessa olen kertonut miten minua on hoidettu ry:llä.
Olen jopa nuhdellut noita hoitajiani, he kyllä tunnustavat, että on hoidettu väärin, mutta he vierittävät syyn toistensa niskaan, eli johtokunnan jäsenet sanovat, emme me ole sinua erottaneet SRK:n veljet ovat erottaneet. Taasen SRK:n veljet toteavat, että johtokunta on erottanut. Eli kukaan ei ole syyllistynyt mihinkään josta pitäisi käydä parannukseen.
Entä sitten minä, miksen minä anna heille anteeksi ja unohda? Mietitäänpä tätä vähän. Jeesus neuvoo: ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin.” Näin olen tehnyt, olen nuhdellut kahden kesken ja julkisesti – tuloksetta.
Tiedän kyllä, että nyt minut otettaisiin takaisin, ilman, että minun täytyisi tehdä henkiparannusta, eli se synti jonka takia minut julistettiin pakanaksi ja publikaaniksi, sitä syntiä ei enää ole. SRK on todennut henkiopin harhaksi. Vaikka henkioppi on todettu vääräksi, yhtään tuomiota, joka on tehty henkiopin avulla, niitä ei ole peruttu – pannatuomiot ovat tänäänkin voimassa.
Melkein kaikki ne uskovat, jotka olivat minulle tuomiota antamassa, ovat kuolleet, mutta jälkipolvet pitävät tuomion voimassa. Miltä minusta nyt tuntuu? Vastaan tähän, että hyvältä tuntuu, Jumala on lahjoittanut sydämeeni uskon, eivät hoitokokoukset ole uskoani kyenneet viemään. Tänään kiitä Jumalaa Daavidin tavoin:
”Korkeudestaan hän ojensi kätensä ja tarttui minuun, hän veti minut ylös syvistä vesistä.
Hän vapautti minut vihollisteni väkevistä käsistä, vihamiehistäni, jotka olivat minua vahvemmat.
He kävivät kimppuuni onnettomuuteni hetkellä, mutta tuekseni tuli Herra.
Hän avasi minulle tien ja päästi minut vapauteen, sillä hän oli mieltynyt minuun.” (Ps.18:16,17.18,19)
TykkääTykkää
Niin, tuo on ymmärrettävästi hyvin vaikea tilanne. Toisinaan on hankalaa antaa sydämestään anteeksi. Ulkopuolisena sitä ei osaa ottaa kantaa itse riitaan – kuka on oikeassa, kuka väärässä, ja minkä verran? Mitä tarkalleen ottaen on tapahtunut, ja kuka on sanonut mitäkin ja miksi. Tarvitaanko kaveriksi ulkopuolista, puolueetonta sovittelua?
Mutta olen joka tapauksessa kuullut sanottavan että satuihin sisältyy aina jokin tärkeä opetus. 🙂
TykkääTykkää
Sinipii: ”Ulkopuolisena sitä ei osaa ottaa kantaa itse riitaan – kuka on oikeassa, kuka väärässä, ja minkä verran?”
Olipa hyvä tuo sinun huomautus! Nyt varmaan ymmärrät hyvin noita hoitajia, siis sitä miksi kukaan ei tunne syyllisyyttä, vika on aina jossakin toisessa. Ei tunneta syyllisyyttä. Daavid tunsi kun Naatan häntä nuhteli:
”Daavid sanoi Natanille: ”Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.”(2.sam.12:13)
Huomaatko millaisia uskovia te nykyiset vl – uskovat olette? Sanot: ”ei osaa ottaa kantaa itse riitaan – kuka on oikeassa, kuka väärässä.” Näin voi ihan hienosti vetäytyä kaikesta vastuusta, siis siitä mikä on oikein, mikä väärin. Minulle on eitetty niinkin, että tule vain seuroihin, nyt me annamme sinulle anteeksi, ei enää pidätetä, eli he antaisivat minulle anteeksi sen, että ovat minut perheeni kanssa tuominneet väärin.
Kertomani ei ole satua.
TykkääTykkää
Sinipiille sanoisin aivan kaikella rakkaudella tämän. Tuo väistelytaktiikka ”vaikea sanoa kun ei tiedä asiaa” on ollut ahkerasti käytössä herätysliikkeessämme. Se on itsellenikin kovin tuttu ja käytössä ollut. Sen avulla pääsee helposti eroon ikävistä ja rumista asioista joita liikkeessä on tapahtunut ja yhä tapahtuu. Tosiasiassa pystyt kyllä perehtymään hoitokokousaikoihin ja riittävässä määrin muodostamaan käsityksen sapahtumien dynamiikasta. Tätä voi sitten peilata esim. Heinon kertomaan. Mutta on tietysti helpompi kirjoitella todellisuudesta irronneita satuja ja vedota etten ollut paikalla, en tiedä tarkkaan jne. ja näin heittää epäilyksen varjo Heinon esille tuomien asioiden päälle. Itse olen aihepiiriin sen verran perehtynyt, ettei minulla ole syytä epäillä Heinon kertomaa. Asia todella surullinen. Erityisen surullinen niiden kannalta, jotka eivät tekojansa ole katuneet ja korjanneet. Tämän tehneitäkin toki on mikä on hyvä asia.
TykkääTykkää
Sinipii: ”Ajattelepa Heino, jos olisittekin taas pieniä pojanviikareita. Sinä, Hannes ja kaikki muutkin. Kirmaisitte pitkin aitojen vierustoja ja kävisitte ongella, aurinko paistaisi lämpimästi ja niin edelleen, ja teillä olisi hyvin mukavaa yhdessä. Jos sitten teidän välejänne rikkoisi mikä tahansa erimielisyys, niin eikö olisikin niin, että Jumala toivoisi teidän korjaavan välinne? Äiti ja isä varmaan kehottaisivat sopimaan riidat, ennen kuin kukaan lähtisi kotiin.”
Mietin, että missä ihmeessä olen keskustellut kanssasi, tunnut niin tutulta! Sitten tunnistin sinut. Olen kirjoitellut kanssasi S24:sella. Siellä nimimerkkisi oli ”vl-äiti”. Olihan tuo mukava taasen törmätä täällä, mutta minä taidan nyt häipyä täältäkin, en kaipaa S24:sen keskusteluja. Nimimerkin takaa siellä monet haukkuvat Joonaa ja Roosaa hyvinkin rumasti.
Sinä et haukkunut, mutta et myöskään välittänyt ottaa selville miten uskotaan oikein, tehdään oikein, vaan kaikessa yritit selittää vl – uskon oikeaksi. Lainasin kirjoitustasi tuohon alkuun, se on ihan juuri sinun ominta tyyliäsi keskustella uskosta ja opista.
On se niinkin, että olen jo ehkä liian vanha täällä keskustelemaan. Ihan mukava oli täällä käväistä, jatkakaa vain keskustelua. Nyt aamulla heräsin nukuttuani pitkän yön, mieleeni tuli virsi, niinpä lauloin ja herätin laulamalla vaimoni – tuntui mukavalta laulaa:
– Ah herää sydämeni uskomaan toivomaan, kun taaskin uusi päivä valaisee valollaan.
TykkääTykkää
Heinon kertomukset palauttivat mieleeni ajatuskokeen, jonka kirjoitin erääseen K24-ketjuun jo kuusi vuotta sitten:
>>
Eräs nuoripari oli kovin innostunut lähetystyöstä. He kävivät myös paljon vl-seuroissa, mutta eivät olleet rohjenneet ottaa ”ratkaisevaa askelta”, koska ulkolähetystyö ei juuri vl-liikettä kiinnostanut. Nyt oli tilanne kuitenkin muuttunut lähetystyömyönteiseksi, ja pariskunta päätti liittyä paikalliseen rauhanyhdistykseen. He saivat synninpäästön ry:n luotetulta puheenjohtajalta ja jo seuraavana aamuna he nousivat laivaan.
Lähetysmatkan määränpää oli Amazonin viidakoissa. Lähetyksellä oli siunaus matkassaan ja pian oli sademetsään perustettu seurakunta, johon kuului tuhatpäinen uusien uskovaisten joukko,
Vähänpä he tiesivät siitä, että tuo ”ry:n luotettu puheenjohtaja” oli tuomittu vuosikausia jatkuneesta pedofiliasta vankilaan. Synninpäästöä antaessaan hän oli jo ollut ”teollaan uskonsa hyljännyt” ja siis vailla Pyhää Henkeä. Niinpä ei sitä Pyhää Henkeä ollut saanut tuo nuoriparikaan, vaikka hyvässä uskossa olivatkin. Turhaa oli tuo Amazonin lähetyksen työ, helvetti heidät kaikki kuitenkin korjaisi.
>>
Opetussatuani olisi voinut jatkaa esim. seuraavasti: Tieto puheenjohtajan tuomiosta kantautui myös Amazonin viidakkoon. Nuoripari ei voinut syytöksiin kuitenkaan uskoa selvistä todisteista huolimatta. Syytösten ja tuomion täytyi olla vain maailman pilkkaa ja vainoa.
Nuoripari siis uskoi ketjun olevan ehjä, vaikka se todellisuudessa oli katkennut. Avasiko tämä ”uskominen” heille mahdollisuuden autuuteen, vaikka heiltä puuttui Pyhä Henki? Mitä SRK-seurakuntaoppi tästä sanoo?
TykkääTykkää
Ainakin tuosta voi sanoa sen, että satujahan voi aina kirjoittaa, mutta nillä ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
TykkääTykkää
Etkö tosiaan näe ”sadussani” mitään pointtia, amicus? Tosin saman kohtalon nämä ajatuskokeeni kokivat aikoinaan myös Kotimaa24:ssä. Seppo Särkiniemikin kuittasi ne ”retorisina vastakkainasetteluina”. Näistä väännöistä saa hyvän käsityksen esim. Topi Linjaman blogista ”…kaikki synnit anteeksi” 15.9.2012: https://blogiarkisto.kotimaa24.fi/43d0638bc06d/blogit/vanhat/article/?bid=261&id=42659&start=50#kommentit . Keskusteluketjussa (s. 6, 17.9.2012) Joona kirjoitti:
”Yritän nyt, Pertti, vastailla kysymyksiisi, vaikka en oikein tiedä, mistä päästä aloittaisin. 🙂 En ole yrittänyt vältellä kysymyksiäsi – olet mielestäni hauska nettipersoona ja kunnioitan sinua kirjoittajana. Viestejä, joihin pitäisi vastata, tulee vain aina niin tulvimalla, että sitä joutuu aivan mahdottomuuden eteen, kun pitäisi vielä oikeaa elämääkin ehtiä hoitaa. Ja Sinun kysymyksesi ovat yleensä sellaisia, että niihin pitäisi aivan paneutuakin.”
Olen edelleen äärettömän kiitollinen Joonalle tästä viestistä. Se sai minut jatkamaan ja uskomaan, että joku vl-liikkeen sisälläkin ymmärtää tarkoitukseni.
Joskus tosin tämä kirjoittelu on tuntunut taistelulta tuulimyllyjä vastaan. Tuntuu, että kaikki on jo sanottu jossakin aikaisemmin, jopa paremmin ja selvemmin. Mitä siis kannattaa… turhuuksien turhuus… En ihmettele, jos Heinolla on samantapaisia tuntemuksia. Mutta vielä Rosinante kestää hidalgonsa painon, joten Ride On! 😉
TykkääTykkää
Tätä blogia pitkään sivusta seuranneena olen myös ihaillut tuota Joonan taitoa keskustella hyvin diblomaattisesti. Huomaa että kyseessä on hyvin kasvatettu ja sivistynyt nuori mies.
TykkääTykkää
…se vielä yhdistettynä siihen että haluaa vilpittömin mielin etsiä totuutta, niin ei voi muuta sanoa kuin että arvostan Joonaa ihmisenä hyvin paljon.
TykkääTykkää
**Tarkoitin tuossa ylempänä, että diplomaattisesti
Siinäpä olisikin meillä kaikilla ihmisillä opittavaa 🙂
TykkääTykkää
Samat sanat, Sinipii! Ja olihan niissä K24-keskusteluissa toinenkin vl-liikkeen jäsen, joka ymmärsi mitä yritin sanoa – nimittäin Markku. Kiitos hänelle myös Joonan hyvästä kasvatuksesta. 😉
TykkääTykkää
Yksinpuheluksi tämä nyt sitten meni. Kohta varmaan pidetään ihan höpsönä 🙂
TykkääTykkää
Oho en huomannut tuota vastaustasi Pertti – ihan samat sanat terveisiä Markulle.
TykkääTykkää
Anteeksi, Pentti. Minun ei ollut tarkoitus loukata sinua viestilläni. Kertomustasi rohkenin kutsua saduksi tavallaan sinun luvallasi, koska nimitit sitä omassa viestissäsi opetussaduksi. Esimerkkisi pointin ja tarkoituksen kyllä uskon ymmärtäväni.
Kaikkien ”sääntöjen” soveltamisesta voidaan keksiä paljon erilaisia hypoteettisia skenaarioita, jotka näyttävät johtavan absurdiin lopputuokseen. Tästäpä syystä esim. maallisesta oikeudesta on aivan turha odottaa ratkaisua äärimmäisen mielenkiintoiseenkaan asiaan, jos se ei liity käsillä olevaan konkreettiseen tapaukseen. Pikainen vastaukseni nuodatteli samaa logiikkaa. Ehkä Särkiniemikin ajatteli vastaavalla tavalla, kun väisti kysymyksesi.
Kertomuksesi esittämä tilanne on monella tapaa epätodennäköinen ja myös hieman vieraan tuntuinen vanhoillislestadiolaisuuteen liitettynä. Joka tapauksessa jos näin kävisi todellisessa elämässä, voimme luottaa siihen, että Jumalan tuomio on oikeudenmukainen. Meidän ei itse tarvitse olla tuomarina.
Siinä mielessä onkin hassua, että toisaalta vanhoillislestadiolaisia saatetaan moittia toisten ihmisten tuomitsemisesta, mutta silti meille voidaan esittää tapauksia tuomittavaksi ja odottaa niihin vastausta (tuomiota). Emme me voi toimia tuomareina, Jumala yksin tuomitsee.
Omia ajatuksiani tuosta ketjun katkeamattomuudesta esitinkin ylempänä olevassa viestissä. Ehkä kopioin sen vielä alle uudelleen erillisinä viestinä. Mutta tosiaan noita erikoistapauksia voidaan hyvin kuvitella muidenkin kristittyjen ryhmien oppeihin ja näin pyrkiä saattamaan ne outoon valoon. Tämä ei kuitenkaan liene se hedelmällisin tapa käydä keskustelua, vaikka tosiaan mielikuvituksemme ja pään sisäinen logiikkaprosessorimme niin mielellään näiden tarinoiden kanssa aikaa viettäisikin.
TykkääTykkää
Eudokimos 30/01/2018 18:58: ”Pertti kuvaa hyvin sitä, että SRK-lestadiolaisten usko (tai syntien anteeksisaaminen) riippuu toisen ihmisen sieluntilasta, siis onko hänellä Pyhää Henkeä. SRK-lestadiolainen ei siis todellisuudessa voi koskaan olla varma, onko hänen syntinsä julistettu anteeksi Pyhässä Hengessä.”
Tiedä häntä olenko tarkoittamasi SRK-lestadiolainen, mutta rauhanyhdistyksen jäsen olen ja seuroissakin käyn. Ainakin omasta puolestani voin todeta huolesi turhaksi: en koe, että minun uskoni riippuisi toisen ihmisen sieluntilasta. Koen, että olen rauhanyhdistyksen seuroissa saanut olla kosketuksessa Kristuksen ruumiiseen täällä maan päällä (Ef. 1:23: Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.)
Viestissäsi 30/01/2018 19:13 pohdiskelit historiallista ketjua metodisteista jne. eteen ja taaksepäin. Itse en ole tästä ketjusta huolissani. Uskon, että Pyhä Henki on aikojen saatossa tännekin maailman perukoille kulkenut ja liittänyt meidät jäseniksi Kristuksen ruumiiseen, hänen maailmanlaajuiseen seurakuntaansa, jota myös Kristuksen kirkoksi kutsutaan. Tuohon Pyhään seurakuntaan, jonka rajoja ja vaikutuspiiriä en tunne enkä osaa arvioida saatikka maantieteellisesti sen läsnäoloa paikantaa. En osaa sanoa, missä kaikkialla muualla se vaikuttaa. Minulle riittää, että saan itse olla sen jäsen.
Joku kysyi häneltä: ”Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?” Jeesus vastasi:
”Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene. (Luuk. 13:23-24)
TykkääTykkää
Kiitos, että ymmärsit pointtini, amicus. Satuhan se ajatuskokeeni olikin, joten ei tässäkään ole anteeksipyytämistä. Olet oikeassa siinäkin, että kertomuksessa oli turhaa rekvisiittaa ja ääritapauksen pingottuneisuutta, johon varsinainen kysymys hukkui. Toivomani asetelman dramatiikka kääntyi itseään vastaan. Suora lähestymistapa voisi olla siis parempi, esim. seuraavasti:
Mielestäni seurakuntaopin ydin sisältyy väitteeseen: Jos et ole saanut synninpäästöä vl-liikkeen piirissä, et voi pelastua.
Tämä vaatii tietysti tarkennusta (mitä tarkoitat vl-liikkeellä… rauhanyhdistyshän on vain organisaatio… voihan Siperiastakin löytyä… pikkulapset ja kehitysvammaiset… jne.), mutta tämänkin jälkeen pysyn väitteessäni. Kysymys siis kuuluu: Onko käsitykseni seurakuntaopista tältä osin oikea?
Tämä keskustelu voidaan hyvin jättää myöhemmäksi. Joonahan taisi luvatakin palata asiaan.
Suurkiitos muuten Joonalle eilisillan esitelmästä Laestadius-seurassa. Se selvensi monta asiaa. Ehkä voisit tuoda sen myös tänne uudeksi blogitekstiksi? Lyhennelmäkin riittäisi.
P.S. Kirjoitit nimeni samalla tavalla väärin kuin Joona tuossa linkkaamassani K24-keskustelussa. En siis ole Pentti vaan Pertti. 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
No voi ei, nimenkin kirjoitin väärin. Pitäisi käyttää silmälaseja – ja ennen kaikkea niitä silmiä.
Ymmärtääkseni tuo Pertin kysymys on ollut jännitteinen jo yli sata vuotta. Osa vanhoillislestadiolaisista on sitä mieltä, että vain tässä liikkeessä. Osa taas puhuu yhteisestä uskosta ilman sosiologisia rajoja. Tätä ei oikein taideta uskaltaa ottaa laajaan ja suorasanaiseen keskusteluun, koska pelätään keskustelun lopputulosta. Niinpä tuo avarampi näkemys esitetään ikään kuin rivien välistä tarkkakorvaiselle kuulijalle uskon vahvistukseksi 🙂 samalla kuitenkaan toisin ajattelevia liiaksi ärsyttämättä.
TykkääTykkää
Kiitos amicus, nyt olemme yhteisessä ymmärryksessä! 🙂
Oikeastaan tuo jännittyneisyys on ollut lestadiolaisuudessa alusta saakka (tai ainakin Laestadiuksen kuoleman jälkeen). Karkean rajan voi tässä kysymyksessä asettaa pappien ja maallikoiden välille (vrt. esim. Iin lestadiolaispappien kokous 1885). Tämä jännite jatkuu vl-liikkeen sisällä pappis- ja maallikkosiiven keskinäisenä epäluuloisuutena purkautuakseen 1960-luvun alussa pappishajaannuksena. Tuttua historiaa varmaan…
Kysymys nousi esiin myös eilen Laestadius-seuran keskustelussa. Mauri Kinnunen totesi, että johtavienkin maallikkosaarnaajien kanta vaihteli (siis edestakaisin hiukan tilanteen mukaan). Sama koskee myös joitakin pappeja.
Lisänä tulee tuo mainitsemasi ”rivien välistä tarkkakorvaiselle kuulijalle”. Tästä todistaa L.P. Tapanisen vastaus piispa Mannermaan nuhteluun Oulun hiippakunnan pappeinkokouksessa v. 1937:
”Mutta Herra Piispan puheenvuoron johdosta en saata olla jotakin selventävää sanaa sanomatta. Minä tahdon ensinnäkin sanoa, että probleemin asettelu tässä kysymyksessä on Herra Piispalla ja meikäläisten keskuudessa käytännöllisesti katsoen aivan toinen. Herra Piispan probleemin asetus on tässä suhteessa meidän mielestämme teoreettinen ja me emme siltä kannalta asiaa ota. Meille on tämä kysymys seurakunnasta ja pyhien yhteydestä aivan sielunhoidollista laatua.”
Niinpä niin, asiasta ollaan montaa mieltä. Miksi siis tivata yksikäsitteistä vastausta?
Olen usein maininnut Kokkolan vuosikokousseurojen 1911 päätöksen, jossa todetaan että muualla ei ole elävää kristillisyyttä. En ole itse nähnyt ko. pöytäkirjaa, mutta Oulun maakunta-arkistosta se kuulemma löytyy. Olisi hienoa, jos joku sen sieltä kopioisi luettavaksemme – olisi keskustelullemme varmempi pohja.
Tulkinnan varaa tähän päätökseen varmasti jää. Ymmärtääkseni se suuntautui lähinnä uusheräystä vastaan, eikä sitä ollut tarkoitettukaan koko kristikuntaa koskevaksi. Kyse oli siis pikemminkin piirikunnallisesta kisasta kuin MM-kisoista.
Lienee paras jättää jatkopohdinta toisen otsikon alle, jotten innostu taas provosoimaan. Suopeuden periaatteen noudattamisessa on kyllä minulle edelleen haastetta. 😉
TykkääTykkää
Tarkennusta/korjausta edelliseen:
L. P. Tapaninen siis saarnasi omilleen ”sielunhoidollisista syistä” muuta kuin itse ajatteli. Vihjeet omista ajatuksistaan hän säästi piispalleen (ja luultavasti myös pappisveljilleen).
Amicus taas taisi tarkoittaa, että nykyisin vl-papit (ja jotkut maallikkosaarnaajatkin) kertovat ”rivien välistä tarkkakorvaiselle kuulijalle” omat todelliset ajatuksensa. Tätä ei Tapaninen ainakaan 1930-luvulla seurasaarnoissaan tehnyt.
TykkääTykkää
Vielä eräs tarkennus. Joku ihmetteli, mitä tarkoittaa SRK-lestadiolaisuus. Itse olen käyttänyt tätä nimitystä pappishajaannuksen jälkeisestä vl-liikkeestä (siis erotukseksi aiemmasta vanhoillisuudesta). Tätä vaihetta leimaa mm. maallikkovetoisuus, keskusjohtoisuus ja eksklusiivisuus. Opillisesti elämme tätä vaihetta vieläkin. Vl-liikkeen ”aggiornamento” antaa edelleen odottaa itseään…
TykkääTykkää
Eudokimos 30/01/2018 20:29: ”Evankeliumi, hyvä uutinen Jeesuksesta Kristuksesta on voimallinen itsessään, koska Pyhä Henki on sen kanssa. Ihmisen ja Jumalan välillä on yksi välimies, Jeesus Kristus. Siihen ei tarvita ihmistä, mutta Kirkkoonsa Kristus on perustanut erityiset apostoliset virat julistamaan Jumalan sanaa ja toimittamaan sakramentit. Näiden välityksellä Pyhä Henki toimii ja synnyttää sekä vaalii uskoa. Kaikki elämä ja voima lähtee Kolmiyhteisestä Jumalasta ! Siihen ei ihmisellä ole osaa eikä arpaa, toisin kuin vanhoillislestadiolaiset opettavat! Heidän opetuksensa jostakin hengen jatkumosta ja pyhien seurakunnasta on tässä kohden selvästi donatolaista. Donatolaisuuden Vanha Kirkko tuomitsi harhaopiksi”
Voisitko selventää, että tarvitaanko Pyhän Hengen toimintaan Kirkon apostolinen virka (ja näin ihminen) vai eikö ihmisellä ole asiaan osaa eikä arpaa?
TykkääTykkää
Pyhä Henki ei ole riippuvainen ihmisten toiminnasta. Kirkon apostolinen virka, samoin kuin koko Kirkko ja sen uskovat jäsenet ovat Pyhän Hengen työtä. Pyhä Henki toimii Jumalan sanan ja sakramenttien kautta. Siinä mielessä ihmisellä ei ole osaa eikä arpaa tässä. Pyhä Hengen toiminta ei kuitenkaan rajoitu Kirkkoon, se vaikuttaa kaikkialla, missä se tahtoo.
TykkääTykkää
Käsitykseni mukaan yllä kirjoittamasi ei ole ristiriidassa SRK-lestadiolaisen opetuksen kanssa (edellyttäen tietysti että Kirkko = seurakunta).
TykkääTykkää
MInusta vanhojen kirkkojen ja mm. lestadiolaisten seuraanto-opit ovat monessa suhteessa sukua keskenään. Jeesus lähetti seuraajansa julistamaan ilosanomaa. Alkuun ei ollut vielä kirkkolaitosta eikä virkapappeutta. Sittemmin seurakuntien järjestäytyminen kirkkolaitokseksi muodollisine virkoineen oli epäilemättä tarpeen järjestyksen ja yhtenäisyyden ylläpitämiseksi. Virkoihin valittiin tosiuskoviksi tiedettyjä kristittyjä. Siinä mielessä apostolinen virka ja Hengen virka olivat yhtä. Sittemmin kirkkoihin tuli vaikeat ajat, kun kirkoille kertynyt omaisuus ja valta houkuttelivat ihmisiä hakeutumaan virkoihin myös väärin perustein. Muodollisen viran myötä oli myös mahdollista korostaa apostolista virkajatkumoa, kenties väärissäkin tarkoitusperissä. Sittemmin apostolinen virkajatkumo on reformaation yhteydessä reformuloitu Pyhän Hengen virkajatkumoksi, jota myös on ollut mahdollista korostaa, ja niinikään väärissäkin tarkoitusperissä.
TykkääTykkää
”Alkuun ei ollut vielä kirkkolaitosta eikä virkapappeutta. Sittemmin seurakuntien järjestäytyminen kirkkolaitokseksi muodollisine virkoineen oli epäilemättä tarpeen järjestyksen ja yhtenäisyyden ylläpitämiseksi.”
Mitä apostolit sitten mielestäsi olivat?
Ap.teot 1:15-26 ”Eräänä päivänä, kun opetuslapsia oli koolla noin satakaksikymmentä, Pietari nousi puhumaan. Hän sanoi:
”Veljet! Sen kirjoitusten sanan oli käytävä toteen, jonka Pyhä Henki Daavidin suulla oli ennalta Juudaksesta lausunut — tuosta miehestä, joka ryhtyi oppaaksi Jeesuksen vangitsijoille. Hän kuului meidän joukkoomme ja oli saanut osalleen palvelutehtävän niin kuin mekin. Petoksensa palkalla hän hankki itselleen kappaleen maata, mutta sitten hän syöksyi päistikkaa alas, niin että hänen vatsansa halkesi ja sisälmykset pursuivat ulos.” — Tämä tuli yleisesti tiedoksi Jerusalemissa, ja niin se paikka sai heidän kielellään nimen Hakeldama, Veripelto.
”Jo Psalmien kirjassa sanotaan: ’Jääköön hänen asuinsijansa autioksi, älköön siinä kukaan asuko’, ja: ’Ottakoon toinen hänen kaitsijantehtävänsä.’ Siispä on nyt valittava yksi niistä miehistä, jotka ovat kulkeneet kanssamme koko sen ajan, jolloin Herra Jeesus eli ja vaikutti meidän keskuudessamme, siitä alkaen, kun Johannes hänet kastoi, aina siihen päivään, jona hänet otettiin luotamme taivaaseen. Yksi heistä olkoon hänen ylösnousemuksensa todistajana yhdessä meidän kanssamme.”
Ehdolle pantiin kaksi miestä: Joosef Barsabbas, toiselta nimeltään Justus, sekä Mattias. Sitten kaikki rukoilivat: ”Herra, sinä joka tunnet kaikkien sydämet, ilmoita, kumman näistä kahdesta olet valinnut astumaan tähän palvelutehtävään ja apostolin virkaan, josta Juudas luopui mennäkseen sinne, minne kuului.” Sen jälkeen he heittivät miehistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiakselle. Näin hänet valittiin ja liitettiin kahdentenatoista apostolien joukkoon.”
TykkääTykkää
Kiitos viestistäsi, xyz. Korjatkaa mielellään kaikki kirjoitusteni ajatusvirheet – täsmentäkää ja pyytäkää täsmennystä. Kirjoitin tässä virkajatkumon näkökulmasta ja huolimattomasti. Tarkoitin, että evankeliumia ei viety eteenpäin pelkästään kirkollisen virkajatkumon kautta, mistä mielestäni on osoituksena etiopialaisen hoviherran esimerkki, etenkin, jos uskotaan todeksi perimätieto, jonka mukaan hän perusti Etiopian koptikirkon, ja pidämme kopteja aitoina uskovina.
TykkääTykkää
Varhaisimmat Uuden Testamentin kaanonin ulkopuoliset kristilliset kirjoitukset, kuten 1.Klemensin kirje ja Ignatius Antiokialaisen kirjeet puolustavat voimakkaasti apostolista seuraantoa.
”Erityisen tärkeä Klemensin kirje on kirkollisen viran kehittymisen kannalta. Siitä käy ilmi ensimmäistä kertaa selvästi ja tarkasti oppi apostolisesta sukkessiosta eli seuraannosta…[se] saa alkunsa apostoleilta, jotka käyttivät valtaansa kuuliaisina Kristukselle, jonka puolestaan oli Jumala lähettänyt.” Kirje on kirjoitettu n. v. 100 ! ”Kirkkoisä Irenaeuksen jälkipolville jättämän Rooman piispoja koskevan luettelon mukaan Klemens oli apostoli Pietarin kolmas seuraaja Roomassa, siis Rooman piispa.Tertullianus sanoo, että Klemens sai piispaksi vihkimyksen itseltään apostoli Pietarilta. Epifanius vahvistaa tämän…”
Ingnatius Antiokilainen puolestaan kirjoittaa: ”Minne piispa ilmaantuu, siellä olkoon lauma, samoin kuin katolinen Kirkko on siellä, missä Jeesus Kristus on”. Ajatus siitä, että piispa edustaa Kristusta, ilmenee piispan palvelutehtävän suurena arvona ja arvovaltana. Nuoren piispankaan asemaa ei aseteta kyseenalaiseksi. Piispa on ennen kaikkea kantaa vastuun uskovaisten opetuksesta ja yhteydenpitäminen häneen on tae harhaoppeja ja erehdyksiä vastaan. Siksi piispa alinomaa kehottaa laumaansa etsimään rauhaa ja yksimielisyyttä. Ne voidaan saavuttaa vain yhteishengessä piispan kanssa. Piispa on myös Ignatiuksen mukaan liturgian ylimmäinen pappi ja Jumalan mysteerioiden toimittaja. Ilman häntä ei voi toimittaa kastetta, rakkauden ateriaa eikä Eukaristiaa.” ( lainaukset Tsasounan suunnalta-blogi)
Painavaa tekstiä miehiltä, jotka todennäköisesti olivat tavannet apostoleita, tai ainakin tavanneet apostoleita tavanneita ihmisiä. Minä en usko, että he painottivat piispallista seurakuntien hallintoa ja kaitsentaa apostolien säätämyksenä, perintönä, jostain vallanhalusta. Kirkko oli tuolloin pieni, ei ehkä edes 100 000 henkeä, hajallaan Rooman valtakunnassa, vainottu ja valtakulttuurin halveksima, ” juutalainen lahko”. Apostolisten isien teksteistä näemme, että Kirkossa oli piispallinen järjestys alusta saakka!
Se miksi tätä kirjoitan, on se, ettei pidä sekoittaa kaikkia meitä kristittyjä koskevaa
” kuninkaallista pappeutta” ja apostolista pappeutta ja piispuutta! Ne ovat molemmat voimassa. Ei evankeliumin julistaminen ole vain pappien tehtävä. Mutta Kirkon sisällä, seurakunnille on säädetty tämä järjestys. Pyhien sakramenttien hoito ja saarna ja seurankuntien hengellinen kaitsenta on apostolisen pappeuden tehtävä. Se että Kirkossa on historian aikana ollut myös jumalattomia piispoja ja pappeja, ei tee tyhjäksi apostolista virkaa, ei evankeliumia, ei sakramentteja. Niiden voima lähtee Jumalasta, Kristuksesta ja Pyhästä Hengestä!
TykkääTykkää
Eudokimos, arvostan kyllä varhaisia kirkkoisiä ja myös sinun tietämystäsi opista ja kirkon historiasta. Asiantuntevia viestejäsi on kiva lukea.
Sitä kuitenkin ihmettelen, että näytät pitävän Pyhän Hengen virkajatkumoa täytenä puppuna ja samalla kuitenkin puolustat kovasti oppia apostolisesta seuraannosta. Mielestäni nämä ovat kovasti sukua keskenään.
Ajatellaan vaikkapa Afrikan kirkon donatolaisia, jotka Vanha Kirkko julisti harhaoppisiksi niin kuin mainitsit. Eikä pelkästään julistanut harhaoppisiksi vaan Augustinuksen johdolla yritti pakkokäännyttää turvautuen myös maallisen esivallan apuun. Ei riittänyt apostolinen seuraanto, joka oli donatolaisilla samaa perua kuin muillakin. Turha oli donatolaisten vedota myöskään kristityn omantunnon vapauteen. Donatolainen kirkko kiellettiin 30. tammikuuta 412, kirkon omaisuus takavarikoitiin ja raskaat sakot määrättiin niille, jotka kieltäytyivät kääntymästä katoliseen kirkkoon. Ilmeisesti apostolinen seuraanto ei vielä sinänsä pelasta eikä takaa Pyhän Hengen läsnäoloa, sillä tuskinpa Vanha Kirkko olisi käynyt taisteluun Pyhää Henkeä vastaan.
TykkääTykkää
Täytyy lisätä tähän, että donatolaiset kyllä tavallaan itse lähtivät purkamaan apostolista seuraantoa, kun eivät hyväksyneet kaikkia pappeja ja piispoja. Kiista alkoi käytännön vaellukseen liittyvistä ongelmista noin vuonna 300 ja kärjistyi sitten teologiseksi sadassa vuodessa. Olihan se lopulta aika röyhkeä väite, että koko muu kristikunta olisi joutunut harhaan.
Vanhoillislestadiolaisuus hyväksyy kyllä pappisviran ja muodollisesti välttää donatolaisuuden tunnustaessaan sakramenttien pätevyyden jakajan sieluntilasta riippumatta. Eräissä muissakin donatolaisten ja katolisten välisissä kiistakysymyksissä vanhoillislestadiolainen näkemys vastaa katolista kantaa. Sisällöllisesti vanhoillislestadiolaisuudessa tullaan kuitenkin hyvin lähelle donatolaisuutta silloin, kun synninpäästön pätevyys sidotaan yksilön sieluntilaan (vrt. esim. SRK:n pääsihteerin mielipide piispan synninpäästöstä Suviseuroissa). Sisällöllistä donatolaisuutta on mielestäni myös se, jos ehtoolliselta kielletään sen voima (syntien anteeksiantaminen) ettei vain ”epäuskoisen” papin toimittamaan sakramenttiin liittyisi syntien anteeksiantamusta.
Augustinus esitti kritiikissään donatolaisia vastaan mm. sen suuntaisen argumentin, että donatolaisilla sakramentin pätevyys riippuu jakajana olevan yksilön uskosta eli sakramentti on lähtöisin ihmisestä. Oikea sakramentti taas tulee Jumalalta hänen kirkkonsa kautta. Keskiössä on kirkko eli Kristuksen ruumis maan päällä, joka saa sakramenttiin voiman Jumalan Sanasta ja Pyhästä Hengestä. Augustinuksenkin mukaan pelastus on vain kirkon yhteydessä, mutta keskiössä ei ole donatolaisittain yksittäinen ihminen, jonka oman vaelluksen voima tekisi sakramentin päteväksi.
Vastaavalla tavalla mielestäni vanhoillislestadiolaisuudessakin tulisi Pyhän Hengen -virkaa opetettaessa korostaa nimenomaan seurakuntayhteyttä ja Kristuksen ruumista eikä yksittäisen kristityn sieluntilaa.
TykkääTykkää
Kuvaat viimeisimmässä viestissäsi donatolaisuutta varsin osuvasti, amicus. Viimeinen lauseesi jäi tosin mietityttämään – siis tuo opetus Pyhän Hengen virasta.
Mielestäni Hengen virkaa ja Sanan virkaa ei voi erottaa toisistaan. Kun evankeliumia puhtaana saarnataan, on siinä aina Pyhä Henki läsnä. Pyhä Henki on Sanassa, Logoksessa (vrt. Joh. 1:1 ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.”) Puhtaan evankeliumin saarnaaja toimittaa siis aina sekä Sanan että Hengen virkaa omasta sieluntilastaan riippumatta.
Sivuhuomautus: Sanan abstraktin Logoksen ymmärtäminen ainoaksi vaikuttavaksi voi olla vaikeaa. Helpompi on ottaa Sana vastaan, jos tietää/uskoo sen tulevan Pyhän Hengen täyttämän ihmisen huulilta. Mutta tämä on ”vain” psykologiaa!
Uskon, että suuret kirkot ovat kuvatun asian aina näin ymmärtäneet (esim. Luther tuomitessaan donatolaisuuden Augustanassa). Eräät harhaoppiset lahkot ja ehkä myös jotkin pietistiset ryhmät ovat voineet ajatella toisin.
Augustinuksen aikoina oli itsestään selvää korostaa Kirkon/seurakunnan yhteyttä. Oli vain yksi Katolinen kirkko, ja Pyhä Henki asui vain siinä. Kirkon ulkopuolella oli vain pakanoita ja hereetikkojen ryhmiä (esim. gnostilaisia). Donatolaisuuden torjuminen oli tärkeää myös lähetystyön kannalta. Miten pakanaparka voisi koskaan tulla kristityksi, jos hänen pitäisi itse päätellä missä seurakunnassa Pyhä Henki asuu?
No, muodostivathan donatolaiset oman marttyyrikirkkonsa, joka sinnitteli 600-luvulle asti hävitäkseen sitten muslimivalloittajien jalkoihin. Olisiko sittenkin harkittava sitä mahdollisuutta, että elävä usko näinä vaikeina vuosina löysi kotinsa donatolaisuudesta? Tämä siis vihjeenä välimiesopin tutkijoille. 😉
TykkääTykkää
Mitä siis tapahtuu kun/ jos järkeilen ja kieltäydyn tottelemasta järjettömiä armoneuvoja? Pahin uhkakuva? Menettää uskon ? Yhteisön? Itselleni on tapahtumassa seuraavaa: olen alkanut ymmärtää enemmän. Aika looginen seuraus. Nousee uusia, valoisia ajatuksia ja näkymiä. Tulee mieleen kysymyksiä, pulpahtelee oivalluksia – ei aina teologisia, vaan myös kokemuksellisia, jotka järki ohjaa liittämään raamatunkohtiin. Tulee tarve etsiä vastauksia Raamatusta ja tietoa ja tulkintoja muistakin kirjoituksista. Tulee luettua paljon. Raamattua. Blogeja. Syntyy innostus Jumalan ilmoitukseen, suhde Vapahtajaan. Ja ensimmäistä kertaa olen löytänyt tästä(kin) jengistä oikeita ystäviä ja saattomiehiä. Olen myös menettänyt ihmisiä.
Itselläni järki osoittaa aika nopeassa tahdissa tämän pienen, ekslusiivisen ”lintukodon” kipupisteet ja rajat. Se ei minua enää nykyään huolestuta. Olen lakannut pelkäämästä ihmisiä sitä mukaa kun Jumalanpelko lisääntyy.
Rankinta on oppia hyväksymään oikea syntisyyteni. Kun olen heittänyt menemään opitut syntilistat, olen löytänyt ne oikeat synnit itsessäni. Oli niin helppoa pitää syntinä elokuvia ja kevyttä musiikkia ja lakattuja kynsiä. Kenelle niistä oikeasti tulee synnintuska? Syntilistojen rikkojalle tulee vain huono omatunto, jos ei noudata yhtesön normeja. Mutta nyt koen koko ajan sen, mikä on ollut silmieni edessä aina, mutta en ole ymmärtänyt: rikon koko ajan ajatuksin, sanoin ja töin lähimmäistäni vastaan, olen kärsimätön, piikikäs, pinnallinen, ahne, loukkaan toisia, olen liian vaativa perheelleni. Uh, sitä ei tahdo kestää. Ja siihen tarvitsen mielettömän määrän armoa. Että uskon, että minunkin takia.
Ja olen lukuahmattina löytänyt myös sellaisia kirjoja kuin esim. Hararin Sapiens, joka ravistelee maailmankuvaani. Ei Jumalauskoa, mutta kristinuskoa teos pakottaa katsomaan etäämmältä, osana maailmankaikkeuden kokonaisuutta. Ja silti en osaa pelätä järkeä. Kunnioitan sitä lahjana, jota opettelen käyttämään. Järki vie poispäin järjettömyyksistä, joihin liittyy usein väärää vallankäyttöä.
Ei järjen käyttö ole ongelma lestadiolaisessa yhteisössä, jos silti tottelee ja säilyttää vankan uskon yhteisöön. Jos pystyy järkeilemään niinkin monimutkaisen ajatusprosessin, että osaa järkevästi, Raamattua lainaten, perustella lestadiolaisuuden käytäntöjä raamatullisiksi, saa kyllä yhteisön sisällä kiitosta järjen käytöstä.
TykkääTykkää
Hyviä pointteja KirstyMai! ja: ”Nousee uusia valoisia ajatuksia ja näkymiä.” Luottamus meillä kaikilla siihen, että kaikki järjestyy aivan varmasti parhain päin, oli itse kenelläkin kyseessä miten hankala ja mutkikas tilanne tahansa. Kaikki järjestyy.
Mietin että onkohan maa niellyt osan tästä porukasta kun on vähän hiljaista.:) Odotellessamme myös Joonan ja Roosan kannanottoja:
onko Ajatuksella vielä tallessa Siionin Joulu/2016? Muistaakseni siinä oli hyvä kirjoitus, jotenkin niin että: ”sokeat saavat näkönsä” jne..
TykkääTykkää
Johanna muuten oletko jo laittanut tulppaaneja maljakkoon? Niistä tulee niin keväinen olo!
TykkääTykkää
Sinipii, no en vielä. 🙂 Mutta ehkä ensi palkasta. 😉
Johanna
TykkääTykkää
Edellä on ollut useita ansiokkaita ja ajatuksia herättäviä puheenvuoroja, kiitos niistä!
Jäin pohtimaan kysymystä “elävästä uskosta”, jota käsitettä paljon käytetään: mitä se oikein tarkoittaa?
Itselleni “elävä usko”- käsite kulkee lähellä käsitettä “sydämen kristillisyys”, joten lähestyn elävää uskoa ensin tästä käsin. Sydäntä on vanhastaan pidetty ihmisen syvimpien tunteiden ja “passioiden” asuinsijana, ikäänkuin ihmisen tosiolemuksen, jopa sielun sijaintina. Sydämen kristillisyys on eroituksena pään/ peruukin kristillisyydestä, joka taas voisi tarkoittaa loogis-rationaalis-kognitiivista kristillisyyttä, (2 Kor 3: 4-6): 4)Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan;
5) ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta,
6) joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. “ Kuten Paavali (ja Roosa) edellä sanoi, myös kyky ajatella tulee Jumalalta ja kaiken takana on luottamus Kristuksen kautta Jumalaan!
Arkipuheen tasolla voidaan sanoa, että ihmisen elämän ratkaisuja ohjaavat sydän ja pää, tunteet ja järki. Tiedämme kuitenkin nykytieteen valossa, että tunteet eivät aikuisten oikeasti sijaitse sydämessä, vaikka suurien tunteiden kohdatessa rinnasta kuinka puristaa, tai että sydän meinaa ihan pakahtua.
Eli elävä usko on eläväksi tekevän Pyhän Hengen vaikutusta. Elävässä uskossa on kyse ihmisen sisäisestä, hyvin henkilökohtaisesta omistussuhteesta ns. sydämen yhteydestä Kristukseen Vapahtajaansa, kuten vanhoissa Siionin lauluissa lauletaan: “Oi, onnea Jeesus mun omani on, hänt` kukaan ei voi multa otta. Hän Jumalan poika mun veljeni on, ja ystäväin parhainkin, totta…” tai “Kun Jeesus on omana mulla…” “ Morsiusmystiikassa puhutaan avioliiton tai kihlaparin kaltaisesta suhteesta, ylkä (sulhanen) ja morsian.
Lutheria mukaellen: elävä usko on Kristuksen TODELLISTA läsnäoloa uskovaisessa. Tällöin Kristus ja Pyhä Henki, eläväksi tekijä, (mm. Nikean uskontunnustuksessa mainittu Pyhän Hengen ominaisuus) on itse läsnä uskon kautta ihmisen sisimmässä.
Varsinainen vanhurskauttaminen/ uudestisyntyminen tapahtuu, kun ihminen uskoo henkilökohtaisesti Kristuksen sovitustyön omalle kohdalleen. Tällöin syntiselle lahjoitetaan uusi elämä ja osallisuus Kristuksen vanhurskaudesta. Uusi elämä on osallisuutta Kristuksen elämästä, jonka seurauksena ihmisessä toteutuu Pyhän Hengen uudistava työ Kristuksen yhteydessä ja läsnäolossa. Uskon muotona on itse Kristus, jolloin usko ei ole mikään inhimillinen hyve tai periaate tai loogis-rationaalisen päättelyn tulos, vaan ontologista (olemuksellista) osallisuutta Kristuksesta.
Itse omalta kohdaltani sanon yksinkertaisesti ja lyhyesti, että haluan edelleen tarttua siihen samaan yksinkertaiseen synninpäästön evankeliumin vakuutukseen, johon sieluni on lapsesta saakka tyyntynyt elämän myrskyissä. Ja siihen haluan myös turvautua elämäni viimeisellä hetkellä.
Eniten tosin askarruttaa lähinnä omalla kohdallani se, että millä tavalla ilmenee se, että (Gal.2:20): “enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa” ? Kuten edellä Kirstymai totesi: “Rankinta on oppia hyväksymään oikea syntisyyteni.” On raskasta huomata välillä, kuinka kaukana olenkaan Jumalasta, mieluitenkin lähempänä Prklettä :-(.
kirjall. Olli-Pekka Vainio: Luterilaisen vanhurskauttamisopin kehitys Lutherista Yksimielisyyden ohjeeseen, 2004.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Quo Vadis tästä kommentista. Usein ennenkin olet sanoittanut hämmästyttävällä tavalla henkilökohtaista uskoa samankaltaisesti kuin itse tunnen ja ajattelen. Tosin sinulla on kyky ja viitseliäisyys koota ajatukset ”paperille” huomattavan laadukkaasti. Tätä ihailen.
TykkääTykkää
Mitä tarkoittaa ontologinen osallisuus Kristuksessa josta Quo Vadis mainitsee? Tunnen yhteenkuuluvaisuutta seurakuntaan kyllä. Ja vaikka seurakkunnassa syntien anteeksiantamusta saarnataan, en elämyksellisesti yhdistä sitä voimakkaasti Kristukseen, joskin järjelläni tiedän sen olevan Kristuksen ansiota.
TykkääTykkää
Ontologia (kreikk. to oon= se mitä on, logos = oppi, sana) tarkoittaa siis lähinnä olevaisen perimmäistä olemusta, eli pohdintaa todellisuutemme perimmäisestä luonteesta.
Lutherin käsityksen mukaan kristityn elämän ja olemassaolon perimmäinen syy ja seuraus, alku ja loppu on Kristuksen todellinen läsnäolo ja osallisuus uskovaisessa ihmisessä. Kristitty siis saa sekä elämän että autuuden Kristuksesta ja Hänen läsnäolostaan. Tätä tarkoittaa ontologinen osallisuus Kristuksessa.
Ongelmaksi tosin muodostuu kyseisen suhteen ”mystinen” luonne, jossa on vaikea ilmaista/ todentaa ihmisen ja Jumalan/ Kristuksen välistä toiminnan suhdetta. Eli että emme voi oikein vetää johtopäätöksiä ihmisen sydämen tilasta suuntaan tai toiseen, koska Jumala voi toimia usein myös salatulla tavalla, ja mielestämme epäloogisesti, pienessä ja isossa mittakaavassa.
TykkääTykkää
Olen itse syntynyt 70-luvun alkupuolella. Olin alle kouluikäinen, kun kotipaikkakuntani ry:llä alkoivat hoitokokoukset. Ihmisiä meni vuorotellen eteen, saattoipa siellä tulla itkukin. Sitten jännitettiin, saako henkilö synninpäästön. Muistan myös aikoja ennen näitä kokouksia. Olen viime vuosina miettinyt, menikö jotain tärkeää noiden hoitokokouksien mukana, vaikka ne loppuivatkin yhtä äkkiä kuin alkoivatkin. En osaa sanoa… Tunnen myötätuntoa teitä kohtaan, jotka syystä tai toisesta ohjattiin seurakunnasta ulos. Eikö voitaisi järjestää suviseuojen yhteydessä tilaisuutta, jossa käytäisiin historiallinen katsaus tapahtumiin. Nimethän voisivat jäädä sanomattakin: Saisivatko myös kärsineet saisivat kertoa kokemuksiaan? Jo se, että tulee kuulluuksi, saa kertoa asiansa ääneen, saattaisi helpottaa. Sopiminen saattaisi olla mahdollista. Voihan olla, että hoitokokouksia pitäneetkin kärsivät menneistä. Hoitokokokouksien järjestäminen oli työn takana, haittaisiko, että sovinnon järjestämisestä olisi vastaava vaiva. Myös opistoilla tms. voisi olla kursseja. Järjestetäänhän kursseja myös eronneille, lapsettomille, väkivaltaa kokeneille. Miksei tästäkin asiasta? Mielessäni on Etelä-Afrikassa järjestetyt tapaamiset, joissa käytiin menneitä apartheidin kokemuksia läpi. Sielläkin oli anteeksianto sovinnon välineenä.
Johanna
TykkääLiked by 1 henkilö
Elävä usko on kiinnostava sanapari. Minulle se tarkoittaa käsillä olevaan aikaan päivitettyä/ päivittynyttä uskoa. Näkökulma on siinä, että vaikka usko säilyy samana, se voi näyttää hyvinkin erilaiselta eri aikoina ja eri kulttuureissa ja eri uskonnollisten piirien sisällä. Sen kuulukin näyttää. Usko on kuitenkin eri asia kuin sen ilmentämisen muodot ja tavat. Uskovien on pystyttävä käymään debattia keskenään isoista asioista ja etsittävä yhteyttä isojen asioiden piiristä. Ehkä hyväksyttävä itselle hankalia, erimielisiä, kulttuurisia tai kokemuksellisia näkemyksiä. Elävä on muuttuvaa, kasvavaa, kehittyvää. Eihän elävä usko ole erillinen organismi tai kasvannainen, vaan elävässä ihmisessä, elävän ihmisen kautta vaikuttava. Tietyllä tapaa sen voi jopa ajatella olevan persoonallinen:-)
TykkääTykkää
Hmm… Elävän uskon eräs ominaisuus on varmasti Jumalan lahjoittaman rakkauden vaikuttama kyky sopeutua oikealla tavalla kontekstiinsa. Mielestäni sitä ei tule kuitenkaan pitää elävän uskon varsinaisena sisältönä, olemuksena. Elävän uskon olemus on Kristuksen läsnäolo Pyhän Hengen kautta (Gal. 2:20). Jumala Kristuksessa on se Elämä, josta osalliseksi tulemalla myös ihmisellä on elämä: ”Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.” (1. Joh. 5:11)
”Elävä usko” on tärkeä ymmärtää ennen kaikkea hengelliseksi käsitteeksi, jonka voi sanoittaa oikein vain uskon äidinkielellä, hengellisellä kielellä eli Raamatun ja rukouksen kielellä. Se on tärkeää sanoittaa myös Jumala-keskeisesti, ei ihmiskeskeisesti: Elävä usko on Kristuksen persoonan kohtaamista, Kristuksen tuntemista, osallisuutta Kristuksesta, sitä, että uskova on Kristuksessa ja Kristus hänessä. Elävässä uskossa on olennaisinta Kristus, en minä itse, koska vain tuntemalla Kristuksen myös minä itse tulen todella itsekseni.
Jos ajanmukaisuus, ”persoonallisuus” ja ”kyky päivittyä” määritellään elävän uskon varsinaiseksi sisällöksi, uskon käsite ymmärretään liikaa meistä ihmisistä ja tämänpuoleisesta, katoavasta elämästä käsin. Uskossa ei olekaan enää olennaisinta Jumala ja Hänen läsnäolonsa. Siitä tulee inhimillinen mielipide tai maailmankuva, jota ihminen muokkaa omilla inhimillisillä keinoillaan. Vaarana on myös, että kontekstiin mukautumisesta tulee väärällä tavalla itseisarvo ja ajaudutaan siihen maailmallisuuteen ja maailmaan mukautumiseen (Room. 12:2), josta Paavali ja muut apostolit (1. Joh. 2:15; Jaak. 4:4) sekä myös Jeesus itse (Joh. 15:19; Matt. 18:7) varoittavat.
TykkääLiked by 1 henkilö
Joona, en tarkoita sisältöä. Sisällöstä olen samaa mieltä kuin edellä määrittelit. Koen vain ristiriitaisena sen, että yhteisömme sisältä tulee vaatimuksia sille, miltä uskon tulee näyttää. Mitä toimintatapoja sen tulee tuottaa ollakseen oikeaa, elävää ja Hengen mukaista. Tarkoitan tilanteita, joissa joku sanoo minulle tai jollekulle muulle, ettei uskovaiset ajattele noin tai harrasta tuollaista. Eikö voisi vain katsoa ympärilleen ja nähdä että näytämme ajattelevan ja näytämme harrastavan, näinä aikoina.
Maailmallisuus on kiinnostava käsite. Sitä voisi joskus pohtia erikseen.
TykkääTykkää
Samaa mieltä Joonan kanssa. Elävään uskoon kuuluu Kristuksen läsnäolo kristityssä Pyhän Hengen kautta. Tämä elävä usko, Kristuksen läsnäolo, johtaa myös meidät elämään Kristuksen mielen mukaan ja etsimään Hänen tahtoaan. Elävä usko näkyy kristityn elämässä mm. rakkaudellisena suhtautumisena, ystävällisyytenä ja hyvinä tekoina lähimmäistä kohtaan sekä pyrkimyksenä välttää syntiä. Nämä kaikki toki kunkin elämässä voimien ja mahdollisuuksien mukaan, mutta näkyvät kuitenkin, vaikkemme täydellisyyteen tässä elämässä pääsekään. Raamattuperusteeksi käy hyvin myös Room. 8:
8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.
9 Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.
10 Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi.
11 Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla.
12 Meillä on siis velvollisuuksia, veljet, mutta ei itsekästä luontoamme kohtaan; ei meidän pidä elää sen mukaan.
13 Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.
14 Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia.
Tässä mielessä Lutherin määritelmä oikealle seurakunnalle (evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein jaetaan) kuulostaa perin dogmaattiselta.
Itse kipuilin lomalla tuon Kristuksen kaltaisuuden kanssa. Tuntui, että itsessäni ei kyllä ollut sitä sitten missään määrin. Ei niin minkäänlaista toimintaa, jossa olisin nähnyt Kristuksen toimivan. Toisissa taas Kristus toimii näkyvästi ja palavasti – auttaa, parantaa, julistaa ja evankeloi. Vähän lohdutti, kun tajusin, että Jeesuksellakin oli näkyvimmän toiminnan aika vasta loppupuolella elämäänsä. Oli taas helpompi nähdä nykyinenkin elämänsä arkisine toimineen kutsumuksena – seuraavaa kutsumusta odotellessa ja mielessään etsiessä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kristityn ja Kristuksen yhteyden mysteeriluonteesta olisi paljon kirjoitettavaa. Kristuksen kirkko, ja pyhät sakramentit (kreikaksi ”mysterion”) ja koko kirkon elämä on pyhää mysteeriä. Kaste ja eukaristia ovat todellakin mysteerioita. Tästä enemmän ehkä myöhemmin.
TykkääTykkää
Alan olla huolissani koska Heinosta ei ole kuulunut mitään.. 😥
siirak, otan täyden vastuun jos olen pahoittanut Heinon mielen höpinöilläni.
Minulla on ollut hyvin paljon kiireitä enkä ole ehtinyt täällä käymään vähään aikaan. Heino toivottavasti sinulla on kaikki hyvin, jos mahdollista niin vastaa minulle heti kun pystyt että miten sinulla menee.
TykkääTykkää
Aina ei osaa asioita joka kantilta miettiä. Se on inhimillistä. En ajatellut että tarkoituksesi olisi mitenkään paha. Kun joku on kokenut jotain sellaista kun Heino, niin meidän jotka emme ole kokeneet kannattaa lähestyä asiaa herkästi.
TykkääTykkää
Ei teistä kukaan ole loukannut minua millään lailla, enkä minä oikeastaan koe itseeni kohdistunutta uskonnollista pahuutta mitenkään erikoisena. Minä olen hengissä, tosin menetin kaikki entiset ystäväni ja koko uskonnollisen yhteisön. Se, että uskonnollinen yhteisö lähtee ihan huuhaata seuraamaan, eikä millään näytä selviävän takaisin oikealle tielle – se tuntuu pahalta.
Se, että täällä pohtii melkoinen joukko nuoria yhdessä uskonnollisia kysymyksiä, se tuntuu hyvältä. Teologinen pohdinta monine sivistyssanoineen menee varmasti vanhoilta uskovilta ohi ”hilseen.” Minäpä kerron:
Olin suviseuroissa, istuin juomassa kahvia. Kovaäänisestä oli juuri tullut saarna, saarnan piti Erkki Reinikainen. Hänen puheensa oli sotilaallinen, joka vilisi sivistyssanoja. Pöytääni tuli kaksi mummoa myös kahvia juomaan, he keskustelivat siitä, miten hyvä puhe oli.
Kysyin noilta mummoilta, että mitä puheessa oli niin hyvää, siis semmoista minkä jäi mieleen, jonka voi viedä mukanaan kotiin ja muistella kotiin jääville? Mummot katselivat toisiaan, eivätkä oikein muistaneet mitään puheesta, sitten toinen heistä totesi, että puhe oli viisaan miehen puhetta.
Kiusaus käyttää puheessa paljon sivistyssanoja on siksi suuri, että voi yhdellä sanalla ilmaista koko käsitteen, mutta siinä on vaara, että ne jotka eivät muista noiden sanojen merkitystä jäävät ulos, ihan niin kuin nuo mummot jäivät.
Et sinä nimimerkki Sinipii ole syy siihen jos minä jään tältä palstalta pois. Hyvää uutta päivää – uutta armon päivää teille kaikille.
TykkääLiked by 1 henkilö
Omalta osaltakin tässä kävi nyt niin, että tämä jääköön omalta osaltani tähän. Omalta osaltani siis hyvää jatkoa kaikille, ja puolestani en ihan tarkalleen ottaen tiedä mitä tuleman pitää. En kuitenkaan kanna mitään kaunaa kenellekään. Täysin ymmärrettäviä ratkaisujahan me useimmiten teemme. Ikäväähän se on, jos höpsähtää – siitä ei pääse mihinkään. Aurinko paistaa, ja kevät on tuloillaan, mieli on valoisa. Rakaita terveisiä kaikille teille ihmisille lähellä ja kaukana! Ootte ihania 🙂
TykkääTykkää
Toivon myös ettei kenellekkään tullut paha mieli näistä höynäytyksistä, minkäpä sitä ihminen luonteelleen mahtaa. Aina miettimässä kepposia 🙂 Kiitos Heinolle mukavasta seurasta, olemme varmaan aika samanhenkisiä ihmisiä!
TykkääTykkää
Vielä lämpimät kiitokset Joonalle ja Roosalle tästä blogista. Vaikutatte huipputyypeiltä! 🙂
TykkääTykkää
Mitenkähän se tämä raamatunkohta tässä viisastenkerhossa selitetään? Minulle se kertoo just sitä mitä siinä lukee.
”Herra sanoo Moosekselle: ”Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon.” Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. ” Room. 9:15-16
TykkääTykkää
Edellä kritisoin ”välimiesoppia” siitä, että siinä vaaditaan uskomaan katkeamattomaan ketjuun samassa merkityksessä kuin uskotaan Jeesuksen ylösnousemukseen. Uskomme on turha, jos ketju on katkennut – siis yhtä turha kuin jos Jeesus ei olisi noussut kuolleista. Kumpaankin uskotaan reaalimaailman historiallisena tapahtumana. Ero on siinä, että ylösnousemus on annettu Ilmoituksessa (=Raamatussa), kun taas välimiesoppi on ilmoituksen ulkopuolella.
Olen ollut valmis väittämään, että Jeesuksen ylösnousemus on ainoa reaalimaailman fakta, jonka tapahtumattomuus voi tehdä uskomme turhaksi. Kaikki muut maailman fyysiset tapahtumat ovat voineet tapahtua tai olla tapahtumatta ilman että uskomme ”pelastusarvo” muuttuu. Onko kuitenkaan näin?
Onhan Raamatussa kuvattu paljonkin reaalimaailman tapahtumia ja jopa ihmeitä. Klassisen kristinuskon mukaan voimme pitää niitä historiallisina faktoina, koska ne ovat osa Ilmoitusta. Mutta onko niillä sama voima kuin ylösnousemuksella tehdä uskomme turhaksi, jos ne eivät olekaan faktoja? Tunnustuskirjoihin kuuluvasta Apostolisesta uskontunnustuksesta löydämme ehkä tällaisia historiallisia faktoja:
”Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.”
Tässä ”sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista” edustaa periaatteessa reaalimaailman tapahtumia, muu on pikemmin hengelliseen todellisuuteen kuuluvaa. Voiko mikä tahansa näistä tapahtumista tapahtumattomana turhentaa uskomme? Varmasti kyllä ”nousi kolmantena päivänä kuolleista”, mutta tuskin ”kärsi Pontius Pilatuksen aikana”. (?)
Yritin tässä etsiä Raamatusta ja Uskontunnustuksesta sellaisia reaalimaailman tapahtumia, jotka tapahtumattomina tekisivät uskomme turhaksi. Välimiesopin vaatimaa ketjun katkeamattomuutta en mielestäni löytänyt. Olen siis varma, että ketjun katkeaminen ei tee uskoani turhaksi – uskoni ”pätevyyden” kannalta asialla ei ole mitään merkitystä.
———
Entä jos ole väärässä? Entä jos onkin niin, että pelastavan uskon ja Pyhän Hengen voi saada vain tässä katkeamattomassa ketjussa? Seuraako tästä jotakin uskoni suhteen? Voinko tietää toisen ihmisen sieluntilan, nähdä hänen sydämeensä ja sanoa asuuko hänessä Pyhä Henki vai ei? Koska en usko voivani tätä tehdä, voin jäädä vanhaan rauhaani. Kysymys välimiesopin pätevyydestä on yhdentekevä. Siitä ei seuraa mitään olipa se oikea tai väärä. Tämä on siis minun mielipiteeni.
Toista mieltä voi olla vain se, joka uskoo voivansa sanoa millä henkilöllä tai ryhmällä on Pyhä Henki. Miten hän tämän tekee? Onko hänellä henkien erottamisen lahja? Miten muut voivat tietää, että tuo lahja on aito? Entä oikea oppi? Oikeat hedelmät? Pelkäänpä että tulkinnalle jää liian suuri sija. Yhtä suureksi jää tällöin myös epävarmuus uskon ”pätevyydestä”.
Pitkään taas tätä rautalankaa väänsin. Kertokaa jos se meni solmuun ja missä kohdassa. 😉
TykkääTykkää
Edellä kirjoitin: ”Toista mieltä voi olla vain se, joka uskoo voivansa sanoa millä henkilöllä tai ryhmällä on Pyhä Henki.” Tämä oli kyllä väärä väite. Voihan jatkumon välttämättömyyteen uskoa sellainenkin henkilö, joka on varma ettei ihminen voi saada todellista tietoa tästä asiasta – ei henkiä erottamalla eikä millään muullakaan keinolla.
TykkääTykkää
Edellisistä pohdinnoista saa myös hauskan nelikentän. Siinä kombinoidaan vastaukset kysymyksiin ”onko kuuluminen ko. fyysisen maailman katkeamattomaan ketjuun pelastumisen kannalta välttämätöntä” ja ”voiko ihminen tietää kuuluvansa tähän ketjuun”:
1) On välttämätöntä, ja voi tietää
2) On välttämätöntä, mutta ei voi tietää
3) Ei ole välttämätöntä, mutta voi tietää
4) Ei ole välttämätöntä, eikä voi tietää
Itse siis edustan vaihtoehtoa 4, ja SRK-teologia käsittääkseni vaihtoehtoa 1.Tilanne 3 ei herätä vastustamisen halua – uskokoon tietävänsä. Ajattelemalla tavalla 2 saa kyllä stressitasonsa turhaan nousemaan. 🙂
TykkääTykkää
Onko sitten muita uskonyhteisojä, joissa uskon ”pätevyys” riippuu siitä, onko jokin Ilmoituksen ulkopuolinen reaalimaailman tapahtuma todella tapahtunut vai ei?
Amicus curiae ja Eudokimos kirjoittavat edellä Katolisen ja Ortodoksisen kirkon ”apostolisesta suksessiosta”, joka tarkoittaa piispojen virkaseuraantoa. Sen mukaan piispan tulee saada virkansa aikaisemman piispan vihkimänä niin että vihkimysten ketju ulottuu alkukirkon apostoleihin saakka. Tällä on tarkoitus taata, että piispoilla opetusviran haltijoina säilyy apostolinen oppi muuttumattomana. Myös luterilaisuudessa tätä pidetään arvokkaana (vaikka ei keskeisenä) kirkon ykseyttä ilmentävänä perinteenä.
Amicus sanoo: ”Ilmeisesti apostolinen seuraanto ei vielä sinänsä pelasta eikä takaa Pyhän Hengen läsnäoloa, sillä tuskinpa Vanha Kirkko olisi käynyt taisteluun Pyhää Henkeä vastaan.”
Eudokimos puolestaan kirjoittaa: ”Se että Kirkossa on historian aikana ollut myös jumalattomia piispoja ja pappeja, ei tee tyhjäksi apostolista virkaa, ei evankeliumia, ei sakramentteja. Niiden voima lähtee Jumalasta, Kristuksesta ja Pyhästä Hengestä!”
Ymmärrän tämän niin, että apostolinen virka on Sanan virka, jota jumalatonkin piispa on saattanut oikein hoitaa. Tämä piispojen virkajatkumo ei siis vaadi mitään Pyhän Hengen jatkumoa. Tällainen virkajatkumo on vieläpä periaatteessa mahdollista todentaa vanhoista asiakirjoista. Yksimielistä varmuutta katkeamattomuudesta lienee kuitenkin vaikea saada. Ortodoksisessa ehkä suuremmalla varmuudella kuin Katolisessa kirkossa? Eudokimos varmaan tietää enemmän.
Merkityksellistä tässä yhteydessä on vain se, sitooko kirkko uskon ”pätevyyden” tämän jatkumon faktiseen katkeamattomuuteen. Sanooko kirkko: Jos piispojen virkajatkumo on joskus katkennut, on uskomme turha! Jos jompikumpi kirkko näin opettaa, en kyllä tule harkitsemaan siihen kirkkoon liittymistä! Olen tyytyväinen omaa luterilaiseen kirkkooni, jossa moisesta autuuden ehdosta ei tarvitse murehtia. No, ehkä Eudokimos voi rauhoittaa mieltäni… 🙂
TykkääTykkää
Voin lohduttaa sinua, Pertti! Ei minun eikä sinun tuleva pelastus ole kiinni mistään katkeamattomasta ketjusta Kirkon piispojen suhteen. Pelatus ei tule piispoilta , pelastus tulee Jeesukselta Kristukselta ja uskon kautta! Kirkon kaitsijat ovat Kristuksen kirkon palvelijoita, jotka opettavat, saarnaavat ja toimittavat pyhät sakramentit, jne. He vaalivat apostolien oppia ja valvovat kirkon seurakuntia. Meidän maallikko-kristittyjen on hyvä mukautua siihen järjestykseen ja hyötyä siitä kristittyinä!
TykkääTykkää
😊
TykkääTykkää
Kiitos Eudokimos! Olipa huojentava tieto! 😉
TykkääTykkää
Pyhän Hengen – ja piispan virkajatkumoon liittyen tuli mieleeni eräs Raamatunkohta. Mooses se ei liikoja stressannut Herran toimintatavoista. Kysymys kuuluukin: Mihin evankeliumien kohtiin seuraava kohta voidaan liittää?
4. Moos. 11:
23 Mutta Herra sanoi Moosekselle: ”Onko Herran käsi lyhyt? Nyt saat nähdä, toteutuuko sinulle minun sanani vai eikö.”
24 Niin Mooses meni ulos ja kertoi kansalle Herran sanat. Sitten hän kutsui kokoon seitsemänkymmentä miestä kansan vanhimpia ja asetti heidät majan ympärille.
25 Silloin Herra astui alas pilvessä ja puhutteli häntä, otti henkeä, joka hänessä oli, ja antoi sitä niille seitsemällekymmenelle vanhimmalle. Kun henki laskeutui heihin, niin he joutuivat hurmoksiin, mutta sen jälkeen he eivät enää siihen joutuneet.
26 Mutta leiriin oli heitä jäänyt kaksi miestä, toisen nimi oli Eldad ja toisen nimi Meedad. Heihinkin henki laskeutui, sillä hekin olivat luetteloon merkityt, vaikka eivät olleet lähteneet majalle; nämä joutuivat leirissä hurmoksiin.
27 Silloin riensi muuan nuorukainen ja ilmoitti Moosekselle sanoen: ”Eldad ja Meedad ovat joutuneet hurmoksiin leirissä”
28 Mutta Joosua, Nuunin poika, joka oli ollut Mooseksen palvelija nuoruudestaan asti, puuttui puheeseen sanoen: ”Oi, herrani Mooses, kiellä heitä!”
29 Mutta Mooses vastasi hänelle: ”Oletko kateellinen minun puolestani? Oi, jospa koko Herran kansa olisi profeettoja, niin että Herra antaisi henkensä heihin!”
30 Sitten Mooses siirtyi takaisin leiriin ja hänen kanssaan Israelin vanhimmat.
TykkääTykkää
Hyvä kysymys Jupe! Onko sinulla vastauskin valmiina? 🙂
TykkääTykkää
Kirkon virka ja järjestys ei koskenut Moosesta: hänhän oli Vanhan Liiton miehiä. 😊
TykkääTykkää
Itselleni tulee tuosta Raamatunkohdasta mieleen useitakin asioita. Ensinnäkin: Mooseksella oli paaviin verrattava asema Israelin kansan keskuudessa, hänellä oli käytännössä erehtymätön opetusvirka ja auktoriteetti itse Jumalalta hoitaa sitä sekä toimia Israelin kansan päämiehenä. Tämän on paljon selvempi asia kuin mikään piispanvirka tai Pyhän Hengen virka uudessa testamentissa.
Toiseksi, em. tilanne kuvaa eräällä tavalla sitä, kuinka Mooses ”vihkii” ”piispoja” virkoihinsa Jumalan käskystä. Tässä päästäänkin siihen, että Eldad ja Meedad eivät olleet paikalla, niin kuin olisi pitänyt. Silti Jumalan Henki meni heihinkin ja heidätkin ”voideltiin” Israelin kansan ”piispoiksi”, kaitsijoiksi. Tästähän seurasi se, että joku ilmoitti samantien (varmaankin jotenkin näin), että ”nekin on hurmoksissa, ilman lupaa!”, josta syystä Joosua tuli heti ja ilmoitti Moosekselle, että ”Oi, herrani Mooses, kiellä heitä!”. Varmaan Joosua ajatteli, että tässä on nyt jotain mätää, kun kaverit ei toiminukkaan määrätyn metodin mukaisesti, mutta silti saivat Hengen ja tulivat hurmoksiin.
Mooses kuitenkin ymmärsi, ettei Jumala ole sidottu rituaaleihin, vaan voi toimia niin kuin tahtoo, eikä ollut ollenkaan huolissaan tilanteesta. Joosua oli huolissaan, että Mooseksen tai ”meidän” asema heikkenee, jos joku muu on saanut Pyhän Hengen (armolahjat) poikkeavalla tavalla ja tahtoi heti kieltää Eldadia ja Meedadia. Taas kysymys kuului: Kuka meistä on suurin? Mooses kuitenkin, ollen nöyrin ihminen maan päällä, oli vain tyytyväinen ja totesi, että mitä vielä, olkoon vaikka kaikki profeettoja! Moosesta ei kiinostanut arvoasteikot tai virat, häntä kiinosti palvella ja rakastaa Jumalaa yli kaiken. Niimpä, jos joku muukin teki niin Jumalan siunauksella, vaikkakin hieman ”meistä” poikkeavalla rituaalilla, se passasi hänelle.
Nyt päästään siihen, mihin Uuden testamentin teksteihin tämä pitäisi linkittää. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, kuinka opetuslapset pohtivat, että kukahan meistä mahtaa olla suurin? Jeesus vastaa, että ellette käänny ja tule lasten kaltaiseksi, ette tule pääsemään sisälle taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa (Matt. 18:1-4). Mielenkiintoinen huomio kuitenkin on, että seuraava Raamatunkohta on rinnakkaisissa evankeliumeissa juuri siinä kontekstissa, että opetuslapset ensin pohtivat, kuka on suurin, ja sitten Jeesus osoittaa, että se joka on nöyrin, on suurin:
”Silloin Johannes rupesi puhumaan ja sanoi: ”Mestari, me näimme erään miehen sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia, ja me kielsimme häntä, koska hän ei seuraa meidän mukanamme”. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Älkää kieltäkö; sillä joka ei ole teitä vastaan, se on teidän puolellanne”.” (Luuk. 9:49-50, vastaava myös Mark. 9:38-40)
Joosua oli kovin huolissaan Mooseksen (arvovallan ja ainoan oikean viran) puolesta. Mooses ei kuitenkaan ollut huolissaan, vaan oli tyytyväinen ja luotti siihen, että Jumala kyllä tietää, mitä tekee, olihan Hän sanonut: ”Onko Herran käsi lyhyt?” tai -92 käännöksen mukaan: ”Onko Herralle mikään mahdotonta?”. Myös opetuslapset olivat kovin huolissaan siitä, että joku muu seurasi myös Jeesusta, mutta ei ”meidän kanssamme” tai ”meidän luvallamme”. Jeesus ei ollut huolissaan, vaan jopa totesi, että he ovat meidän puolellamme. Olisikohan opetus nöyryydestä tarkoituksella kirjoitettu juuri ennen tätä opetuslasten kysymystä ”niistä muista”, ikään kuin muistuttamaan hengellisen ylpeyden vaarasta ja siitä, että antaa niiden muiden toimia, niin kauan kuin Herra saa kunnian, olemme samalla puolella. Tulee mieleeni, että Jeesus oli kohtuullisen kiivas kaikkia harhaopettajia kohtaan, mutta Hän ei näyttänyt pitävän syntinä tai vääryytenä sitä, että osa seurasi Häntä, mutta ei ”meidän kanssamme”, vaan pikemminkin sanoi, että he ovat meidän puolellamme. Sanoihan Jeesus myös: ”… joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.” (Matt. 10:32, 33). Näinhän nämä ”muutkin” tekivät, eikö?
Tulee siis mieleeni: Apostolinen sukkessio ja Pyhän Hengen virka ovat ”ihan jees” ja voivat osaltaan olla todistamassa Kristuksesta ja tietysti ovatkin. Mielestäni vanhat kirkot itsessään ovat väkevä todistus, koska ovat säilyneet alusta asti. Mielestäni myös kirkon virka on monilla tavoin perusteltavissa. Samoin myös todistaa (yhdessä muiden kanssa, vaikka painottaakin olevansa ainoa) esimerkiksi lestadiolainen liike Pyhän Hengen voimalla syntien anteeksiantamuksesta ja totta on, että moni uskoessaan tämän todistuksen saa rauhan, niin katolisen kirkon kuin lestadiolaistenkin todistuksen.
Jumalalla on kuitenkin keinot toimia ilman niitäkin (ainakin ilman näitä oppeja). Täytyy muistaa, että Jumala ei aja ketään pois, joka Hänen luokseen Kristuksen kautta tulee, vaan on luvannut, että jokainen, kuka tahansa, missä tahansa, milloin tahansa Häntä etsii, löytää Hänet. Täytyy myös muistaa, että kaikki valta on Jeesuksella, ei Hän ole rajoittanut valtaansa, sensijaan Hän on kyllä ilmoittanut, miten meidän tulee toimia. Hän itse toimii niin kuin tahtoo. Toimihan Jumala myös useissa muissakin tapauksissa vakiintuneen rituaalin tai metodin ”ohitse”, erityisesti erilaisissa poikkeustilanteissa: ”Sano sentähden: Näin sanoo Herra, Herra: Koska minä olen vienyt heidät kauas pakanain sekaan ja hajottanut heidät muihin maihin, olen minä ollut heille pyhäkkönä vähän aikaa niissä maissa, joihin he ovat joutuneet.” (Hes. 11:16)
Eikö myös kristinuskon historiassa eletä poikkeuksellista aikaa? Kristityt ovat hajallaan, kuitenkin ydinopeista on laaja yksimielisyys mielestäni riittävästi, että voidaan sanoa uskovamme samaan Kristukseen ja samaan Kolmiyhteiseen Jumalaan. Myös on useita kymmeniä ja satoja tuhansia ihmisiä, jopa miljoonia, jotka ovat etsineet ja löytäneet muualta kuin vl-liikkeestä. On täysin päivänselvää, ettei Jumala ole kääntänyt heille kaikille selkäänsä, koska he sillä ymmärryksellä, mikä heille on Jumalalta annettu, ovat Jumalaa etsineet ja Jumala sanoo, että jokaiselta vaaditaan vain sen mukaan, kuin hänelle on annettu.
TykkääTykkää
Kiitos Jupe, erinomainen tulkinta! Ihan käy kateeksi, etten itse keksinyt. 😉
TykkääTykkää
Kirkon oppi ja opetushan ei koskaan historian aikana ole ollut yhden piispan varassa. Ensinnäkin, piispa vihitään niin, että kolme piispaa panee kätensä vihittävän päälle ja näin tämä Hengen lahja välitetään uudelle piispalle, joka tavallisesti on kokenut pappi tai munkki.
Kirkon oppia, uskoa ja missiota pyritään vaalimaan huolellisesti Raamatun ja patristisen tradition valossa, taistelussa ” sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu”
(Juud 1:3). Samalla Kirkko on kaikin mahdollisin tavoin ehkäissyt harhaoppien leviämistä ja kutsunut katumukseen niitä, jotka ovat repineet rikki Kristuksen ruumista.
No, tiedämme, ettei se ole aina ollut helppoa ja yksinkertaista. Alueelliset piispainkokoukset ja ”koko maanpiiriä” kattavat ekumeeniset kirkolliskokoukset ovat tehneet uskonopillista julistusta, mutta niiden kokoonkutsuminen ei ole ollut helppoa Ortodoksisessa kirkossa. Nikean v. 787 ja Kreetan Suuren ja Pyhän Synodin v. 2017 välissä on aika monta vuotta! Idän kirkkohan oli Bysantin kukistuttua ensin pääosin Ottomaanien valtakunnan ja sittemmin kommunistiblokin alueella.
Tottakai kaikki kristityt ovat osallisia Pyhästä Hengestä, eikä se riipu piispan henkilökohtaisesta uskosta. Kirkon sakramentit, mysteeriot, välittävät Pyhän Hengen armovoimaa. Eukaristia eli ehtoollinen on Kirkon elämän keskus. Tätä on luterilaisten joskus vaikea ymmärtää, koska se on sanan kirkko, jossa sanojen kuulemisen ja saarnan merkitys on korostunut.
Ortodoksina saan tuntea pyhyyttä ja Pyhän Hengen läsnäoloa kaikilla asteillani: kuulen sanat ja liturgisen laulun, näen kaiken symbolisen ja pyhät ikonit, maistan ehtoollislahjat, haistan suitsutuksen ja mirhan tuoksun. Minulle se on holistinen ja terapeuttinen kokemus, ja pyhyyden läsnäoloa. Tämä ei ole mikään ortodoksisuuden mainosteksti, vaan tarkoitukseni on kuvata sitä, että Pyhää Henkeä välittää kaikki pyhitetty. Pyhyyden lähde on Kolmiyhteinen Jumala. Ainoastaan jonkun tekstinpätkän tai sanojen pitäminen pyhänä on mielestäni aika suppeaa. Se, että Pyhä Henki toimisi vain joidenkin sanojen kautta, on aika mekaaninen käsitys Jumalan Hengestä.
TykkääLiked by 1 henkilö
ps. Kreetan synodi pidettiin 2016.
TykkääTykkää
Jupen lohdullinen kirjoitus Mooseksesta toi mieleen toisen kohdan hänestä. 4. Moos. 16.
Muistan monet kerrat kuulleeni vl-seuroissa saarnan Koran kapinasta. Erityisesti 70-luvun loppupuolella. Sen tarkoitus oli minun luulon ja uskon mukaan mm. SRK-työvaliokunnan valta-aseman korostaminen ja vastustamisesta varoittaminen. Se oli pelottavaa ja varmaan tehokastakin.
Luin sen nyt. Se on minusta vielä kammottavampaa tekstiä kuin silloin aikoinaan. Ehkä Biblian vanha kieli suojeli minua vaikeudellaan mutta ei estänyt pelon tunteita?
Miten se eroaa tuosta Jupen ottamasta kohdasta?
TykkääLiked by 1 henkilö
En viitsi lainata koko kuudettatoista lukua tähän, joten varmaan on tarpeen lukea se läpi, että ymmärtää, mitä yritän tässä sanoa. Tuli pitkä kirjoitus (taas) jo valmiiksi. En myöskään käy läpi koko lukua, koska siinä on niin paljon yksityiskohtia, että aiheesta saisi kirjoitettua kirjan.
Ensinnäkin, Herra asetti Moosekset Israelin kansan kaitsijaksi:
”Ja Herra sanoi: ”Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä ja kuullut heidän huutonsa sortajainsa tähden; niin, minä tiedän heidän tuskansa. Sentähden minä olen astunut alas vapauttamaan heidät egyptiläisten kädestä ja johdattamaan heidät siitä maasta hyvään ja tilavaan maahan, maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä, sinne, missä kanaanilaiset, heettiläiset, amorilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset asuvat. Ja nyt on israelilaisten huuto tullut minun kuuluviini, ja minä olen myös nähnyt sen sorron, jolla egyptiläiset heitä sortavat. Niin mene nyt, minä lähetän sinut faraon tykö, ja vie minun kansani, israelilaiset, pois Egyptistä.” (2. Moos. 3:7-10)
Herra asetti myös Aaronin Mooseksen puhemieheksi:
”Ja Herra sanoi hänelle: ”Kuka on antanut ihmiselle suun, tahi kuka tekee mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö minä, Herra? Mene siis nyt, minä olen sinun suusi apuna ja opetan sinulle, mitä sinun on puhuttava.” Mutta hän sanoi: ”Oi Herra, lähetä kuka muu tahansa!” Niin Herra vihastui Moosekseen ja sanoi: ”Eikö sinulla ole veljesi Aaron, leeviläinen? Minä tiedän, että hän osaa puhua. Ja katso, hän tuleekin sinua vastaan; ja kun hän näkee sinut, iloitsee hän sydämestänsä. Ja puhu sinä hänelle ja pane sanat hänen suuhunsa. Ja minä olen sinun suusi apuna ja hänen suunsa apuna ja opetan teille, mitä teidän on tehtävä. Ja hän on puhuva sinun puolestasi kansalle; niin hän on oleva sinulla suuna, ja sinä olet oleva hänellä jumalana. Ja ota käteesi tämä sauva, jolla olet tekevä nuo tunnusteot.” (2. Moos. 4:11-17)
Herra asetti Aaronin ylimmäiseksi papiksi, koska hänet vihittiin ensimmäisenä papiksi ja hänen sijaansa tulevasta papista tulee myöhemmin ylimmäinen pappi, joka ainoana toimittaa kaikkeinpyhimmässä koko kansan sovituksen:
”Sillä sinä päivänä toimitetaan teille sovitus teidän puhdistamiseksenne; kaikista synneistänne te tulette puhtaiksi Herran edessä. Se olkoon teille levon päivä, kurittakaa silloin itseänne paastolla; se olkoon ikuinen säädös. Ja sovituksen toimittakoon se pappi, joka on voideltu ja joka on vihitty papinvirkaan isänsä sijaan; hän pukekoon yllensä pellavavaatteet, pyhät vaatteet, ja toimittakoon sovituksen kaikkeinpyhimmälle ja sovituksen ilmestysmajalle ja alttarille sekä sovituksen myös papeille ja kaikelle seurakunnan kansalle. Tämä olkoon teille ikuinen säädös, että toimitatte israelilaisille sovituksen kaikista heidän synneistänsä kerran vuodessa.” Ja hän teki, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.” (3. Moos. 16:30-34)
Jumala lupaa tehdä Israelista pappisvaltakunnan ja pyhän kansan ja tähän Kooran kapinan niskurit todennäköisesti viittasivat (ehkä hieman ironista, mutta juuri tähän myös reformaation johtajat viittasivat, tosin Pietarin kautta, joka viittasi myös tähän, puolustaessaan yleistä pappeutta ja polkiessaan lähes kokonaan virkapappeuden). Tässä myös Herra ilmoittaa puhuvansa Mooseksen kautta Israelin kanssa:
”Ja Mooses nousi Jumalan tykö, ja Herra huusi häntä vuorelta ja sanoi: ”Sano näin Jaakobin heimolle ja ilmoita israelilaisille: ’Te olette nähneet, mitä minä olen tehnyt egyptiläisille ja kuinka minä olen kantanut teitä kotkan siivillä ja tuonut teidät luokseni. Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun. Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa.’ Sano nämä sanat israelilaisille.” Kun Mooses tuli takaisin, kutsui hän kokoon kansan vanhimmat ja puhui heille kaikki ne sanat, jotka Herra oli hänen käskenyt puhua. Niin koko kansa vastasi yhtenä miehenä ja sanoi: ”Kaiken, mitä Herra on puhunut, me teemme”. Ja Mooses vei kansan vastauksen Herralle. Niin Herra sanoi Moosekselle: ”Katso, minä tulen sinun tykösi paksussa pilvessä, että kansa kuulisi, kun minä puhun sinun kanssasi, ja uskoisi myös sinua ainiaan”. Ja Mooses ilmoitti Herralle kansan vastauksen. ” (2. Moos. 19:3-9)
Israel kuitenkin aikaisemmin nöyrtyi siihen, että Mooses on Israelin kansan johtaja ja välimies Jumalan ja kansan välillä, aivan niin kuin Jumala oli hänet siihen asettanut ja näinollen Mooseksella on jumalallinen auktoriteetti, ja hän olikin paavia vastaava Jumalan sijainen Israelin kansalle:
”Ja he sanoivat Moosekselle: ”Puhu sinä meidän kanssamme, niin me kuulemme. Älköön Jumala puhuko meidän kanssamme, ettemme kuolisi.” Mutta Mooses vastasi kansalle: ”Älkää peljätkö, sillä Jumala on tullut koettelemaan teitä, että Herran pelko olisi teidän silmäinne edessä ja ettette syntiä tekisi”.” (2. Moos. 20:19, 20)
Mitä tulee sitten siihen, kun Kooran kapinassa oli kysymys siitä, kuka on pyhä. Koko Herran kansa on kutsuttu olemaan pyhä, niin kuin Herrakin on Pyhä ja Herran teoista puhuva kansa, Herran todistaja ja Herran ylistystä laulava kansa, mutta ei kaikkia kuitenkaan asetettu erityiseen virkaan. Papit olivat Herran palvelukseen voideltu ja sillä tavalla erityisesti pyhitetty, erotettu Herran palvelukseen. Papeille myös tehtiin otsakoriste, jossa luki, että ”Herralle pyhitetty”:
”Vielä tehtiin otsakoriste, pyhä otsalehti, puhtaasta kullasta ja siihen piirrettiin, niinkuin sinettisormusta kaiverretaan, kirjoitus: ”Herralle pyhitetty”.” (2. Moos. 39:30), ””Tee puhtaasta kullasta ruusukkeen muotoinen otsakoriste ja kaiverra siihen niin kuin sinettiin sanat ’Herralle pyhitetty’. Kiinnitä se sitten sinipunaisella langalla turbaanin etupuolelle. Ruusuke olkoon Aaronin otsalla; silloin hän voi ottaa kantaakseen jokaisen rikkomuksen, jonka israelilaiset pyhiä lahjojaan uhratessaan tekevät pyhyyssääntöjä vastaan. Olkoon ruusuke aina hänen otsallaan, että Herra suosiollisesti ottaisi vastaan heidän lahjansa.” (2. Moos. 28:36-38)
Israelin kansalle oli siis päivänselvää, kuka oli Jumalan ja kansan välimies. Kansalle oli myös selvää, että Jumalan asetusten mukaan Aaron oli asetettu ylipapiksi ja Aaronin pojat papeiksi, eikä muilla ollut asiaa näihin tehtäviin. Leeviläiset palvelivat kyllä muissa tehtävissä Jumalanpalveluksessa, mutta eivät kaikki palvelleet pappeina.
Siis:
Kooran kapinassa minun nähdäkseni tilanne on se, että osa Israelilaisista ei enää haluakkaan nöyrtyä Jumalan tahtoon, siihen järjestykseen, jonka Hän oli säätänyt, ja jonka he varmasti tiesivät ja jonka Jumala oli useita kertoja osoittanut, että Mooseksen ja Aaronin oli Jumala asettanut kansalle johtajiksi ja Aaronin sekä hänen poikansa papeiksi.
Kapinaan osallistuneet leeviläiset tahtoivat myös tulla itse papeiksi sillä perusteella, että koko kansa on Herralle pyhitetty. Ongelman ydin oli kuitenkin syvemmällä: he eivät pohjimmiltaan uskoneet, että Jumala tulee viemään heitä luvattuun maahan Mooseksen ja Aaronin johdolla, niin kuin oli luvannut (2. Moos. 3:17, 13:5) ja tahtoivat siksi ottaa ohjat omiin käsiinsä, koska ajattelivat voivansa valita paremmat johtajat ja papit, kuin mitkä Jumala oli valinnut:
”Eikö jo riitä, että olet tuonut meidät tänne maasta, joka vuotaa maitoa ja mettä, hukuttaaksesi meidät erämaahan? Pyritkö vielä meidän valtiaaksemme? Oletpa totisesti tuonut meidät maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä, ja antanut meille perintöosaksi vainioita ja viinitarhoja! Luuletko voivasi sokaista silmät näiltä ihmisiltä? Me emme tule.” (4. Moos. 16:13, 14)
Ajattelisin, että pohjimmiltaan Kooran synti oli siis epäusko Jumalan lupauksiin ja kapinointi itse Jumalaa vastaan, vaikka he olivat nähneet kaiken, minkä Jumala oli tehnyt.
Kysymys ei siis ollut ensisijaisesti Mooseksen auktoriteetista, vaan Jumalan säätämyksestä. Eldad ja Meedad eivät ilmeisesti kapinoineet Herraa vastaan, vaan olivat jonkin ”hyvän selityksen varjolla” poissa. He saivat Hengen, koska olivat Mooseksen valitsemia miehiä, vaikka eivät olleet paikalla ja se oli Jumalan tahto, siksi ei Mooseksella ollut mussuttamista siihen.
Kuitenkin se, että Mooses on välimies, oli Jumalan säätämys ja näinollen myös pappeus, jonka Mooses Jumalan käskystä oli säätänyt, oli Jumalan tahto. Mooses oli myös Jumalan asettama johtaja viemään kansa perille luvattuun maahan. Eikä ainoastaan näin, vaan Israelin kansa tiesi tämän ja oli nöyrtynyt tähän aiemmin. Noustessaan Moosesta ja Aaronia vastaan Leeviläiset tekivät siis lähes pahimman mahdollisen rikoksen: He nousivat sitä auktoriteettia vastaan, jonka tiesivät (paino sanalla tiesivät) olevan suoraan Jumalalta. He eivät myöskään suostuneet tulemaan, kun Mooses kutsui heitä tulemaan ja selvittämään, että miten asia on. Näin he olivat käytännössä kääntyneet jo pois Jumalasta.
Nykyään tämä auktoriteettikysymys on hiukan toinen. Katolisella ja ortodoksisella kirkolla on piispat, joille tulee olla kuuliainen niin kuin apostoleille, koska he ovat apostolien seuraajia, näin he ajattelevat. Meillä protestanteilla tämä auktoriteettikysymys on hiukan hankala, koska me kannatetaan ”yksin Raamattu” -periaatetta, joka tekee tilanteesta sen, että jokainen voi tulkita Raamattua omaan korvasyyhyynsä perustellusti, eikä kukaan voi sanoa, että et voi toimia noin, koska jokaisesta tuli reformaation myötä oma paavinsa ja auktoriteettinsa.
Hoitokokousaikoina tilanne on ollut aika paljon erilainen kuin Kooran kapinassa. Israel TIESI, että Mooses oli välimies, heillä oli siitä suora empiirinen todistus ja siitä huolimatta nousivat häntä ja hänen säätämystään vastaan. Käytännössä voidaan sanoa, että he toimivat samoin kuin fariseukset ja kirjanoppineet: he näkivät ihmeet, jotka Jeesus teki ja kuulivat Isän äänen taivaista, kun Hän todisti Pojasta. Heillä oli todisteet siitä, että Jeesus oli Messias, mutta silti he eivät uskoneet. Kukaan Juutalainen, jolla oli todisteet, mutta ei ollut Moosekselle kuuliainen, ei pelastunut. Vastaavasti kukaan, joka ei ole Kristukselle kuuliainen, ei pelastu.
SRK:lla ei varmaankaan ollut ihmeiden tekemisen ja parantamisen jne. armolahjoja, joilla apostolit todensivat oman virkansa: ”… he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta” (Mark. 16:20).
Uskoakseni SRK:lla ei ollut mitään todisteita, että Jumala oli heidät asettanut kristikunnan johtoon. Lisäksi, heillä ei sen enempää kuin Mooseksellakaan ollut oikeutta toimia vastoin Jumalan tahtoa. Toki heillä oli varmaankin vl-yhteisön luottamus ja he olivat asettaneet heidät ja siten he voivat tämän luottamuksen perusteella tietysti vaatia kuuliaisuutta, koska heidät on nimenomaan asetettu Jumalan sanan välittäjäksi ja opettajiksi kansalle ja tokihan Sana sanoo, että sen minkä kaksi tai kolme Jumalan lasta sopii, se pitää.
Mooses sanoo kuitenkin tuossa kohdassa, että ”En ole keneltäkään heistä aasiakaan anastanut enkä kenellekään heistä mitään vääryyttä tehnyt” (4. Moos. 16:15). Sillä Mooses perusteli sitä, ettei kansalla ollut syytä napista. Jos he olisivat perustellusti napisseet siitä, että Mooses kohtelee kansaa väärin, ei Jumala olisi heitä siitä rankaissut. Tässä tapauksessa napina johtui kuitenkin epäuskosta, ei siitä, että Mooses olisi lisännyt omiaan lakiin tai pessyt Israelin kansan verorahat. En tiedä, mikä SRK:n motiivi on ollut kuuliaisuuden vaatimiselle. Hoitokokoukset ei ainakaan tainneet ihan putkeen mennä.
Kysy tarkennusta, jos tarvitset, tämä on aika laaja aihe ja aika pikaisesti kirjoitettu, joten saattaa olla hiukan sekava myös :O.
TykkääTykkää
Monet kiitokset Jupelle, kun halusit noin perusteellisesti hahmottaa Mooseksen asemaa kansansa johtajana! Se, miten tuo voidaan liittää SRK-johtajistoon, on varmaan vaikea tehtävä. Ehkä mahdoton. Varmaan heillä itsellään oli/on tietty varmuus, ymmärrys ja oikeutus opetuksilleen ja kuuliaisuuden vaatimuksilleen?
SRK on pahoitellut hoitovuosien vääriä korostuksia ja henki-oppejakin. Tuskin kuitenkaan pahoitellaan silloin usein käytössä olleita Raamatun paikkoja?
TykkääTykkää
Kyllähän SRK:lla oli tietysti oikeutus opetuksille ja kuuliaisuuden vaatimuksille, koska heillä oli seurakunnan luottamus, koska he olivat seurakunnan asettamia. Taisi kuitenkin käydä niin, että seurakunta tuli itse liikaa riippuvaiseksi puhujista, kun Raamattua ei tunnettu ja se taas osaltaan oli vaikuttamassa tilanteen kehitykseen, joka johti mm. hoitokokouksiin ja kuuliaisuuden vaatimukseen. Osa puhujista joutui, niinkuin Laestadius sanoisi, kunnian perkeleen pettämäksi, osa taas vallan.
Tavallaan voin ymmärtää SRKtakin siten, että puhujilla oli liian suuri vastuu ja sen lisäksi auktoriteetti, tilanteeseen oli vain ajauduttu ja se piti saada jotenkin kuriin. Tästä johtuen luotiin paljon sääntöjä ja vaadittiin ehdotonta kuuliaisuutta sekä opissa että elämäntapanormeissa, koska mahdotonhan ihmisiä muuten on pitää mitenkään koossa. Ihmiset ilman hengellistä arvostelukykyä on käytännössä tuhoon tuomittu (hengellisesti) ilman kuuliaisuutta jollekin taholle, joka määrittelee selkeästi, miten tulee toimia ja niin on myös sitä myöten herätysliikekkin. Ja herätysliike pidemmällä tähtäimellä on tuhoontuomittu muutenkin, ellei jäseniä ala Jumalan sana kiinostamaan, koska seuraavat sukupolvet eivät enää tunne Jumalaa, koska edellinen sukupolvi ei osaa opettaa lapsiaan. Juuri niinkuin Israelille kävi Joosuan kuoltua:
”Ja kansa palveli Herraa Joosuan koko elinajan ja niiden vanhinten koko elinajan, jotka elivät vielä kauan Joosuan jälkeen ja jotka olivat nähneet kaikki ne suuret teot, jotka Herra oli Israelille tehnyt. Mutta Herran palvelija Joosua, Nuunin poika, kuoli sadan kymmenen vuoden vanhana. Ja he hautasivat hänet hänen perintöosansa alueelle Timnat-Herekseen, Efraimin vuoristoon, pohjoispuolelle Gaas-vuorta. Ja kun koko sekin sukupolvi oli tullut kootuksi isiensä tykö, nousi heidän jälkeensä toinen sukupolvi, joka ei tuntenut Herraa eikä niitä tekoja, jotka hän oli Israelille tehnyt.” (Tuom. 2:7-10)
Mitä tulee Raamatun teksteihin, mielestäni se on SRK:lta riittävästi tehty, että on pahoiteltu vääriä korostuksia ja oppeja. Siihen sisältyy pakostakin myös Raamatun vääristely.
Varmaan se suoraan penkistä puhujien valitseminenkaan ei ole ollut kovin järkevää. Eikä ole nykyäänkään se, että valitaan puhujaksi joku, joka ei tunne Raamattua. Puhujaksi pitäisi aina kysyä henkilöitä, jotka tuntevat Raamattua, eikä siten, että ensin kysytään puhujaksi ja sitten sanotaan, että no kannattaa sitä Raamattuakin vähän lukea. Käsittääkseni silloin aiemmin on myös valittu aivan äsken kääntyneitäkin:
”Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion. Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme…” (Jaak. 3:1, 2)
”Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen. Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan, ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne, vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina; sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta? Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi. Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan.” (1. Tim. 3:1-7)
TykkääTykkää
Srk:lla (tai niillä ihmisillä jotka työn toteuttivat) ei ollut minkäänlaista oikeutusta toimilleen. Hengellistä pahuutta ja julmuutta ei voi perustella mitenkään, eikä sillä voi olla minkäänlaista Raamatullista pohjaa. Se on yksinkertaisesti syntiä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kooran kapinassa muistan lähinnä vain kohdan, jossa Mooses sanoo: ”Menkää pois Korahin, Datanin ja Abiramin majojen lähettyviltä.” ja jatko: ”Tuskin hän oli saanut tämän sanotuksi, kun maa repesi heidän allaan, avasi kitansa ja nieli heidät kaikki telttoineen päivineen, samoin Korahin, hänen väkensä ja omaisuutensa.” Sinne meni vaimot, lapset ja palvelijat isäntänsä synnin tähden! No, tämä oli tietenkin naiivin nuorukaisen oikeustajun vastaista. Tarinan teologiset ulottuvuudet jäivät tavoittamattomiin. Näin taitaa usein tapahtua muillekin VT:n äärellä, vaikka olisi lukenut sitä enemmänkin.
Jupea ei tosiaan voi syyttää raamatuntuntemuksen puutteesta. Ainakin minuun tulkintasi upposivat täysin 🙂 Voi kuitenkin olla, että olisin jäänyt sanattomaksi myös taitavan SRK:n hoitomiehen kanssa keskustellessani. Minkä tulkinnan taas antaisi VT:n eksegetiikan professori tai konservatiivijuutalainen rabbi?
Jupen selitys on siis mielestäni erinomainen. Hiukan näkökulmaa vaihtamalla voidaan uskoakseni saada toisenlainenkin tulkinta kertomuksen opetuksesta. Sekin voi olla mahdollinen ja perusteltu. Syy on siinä, että kertomus itsessään mahdollistaa erilaiset tulkinnat. Silti se on ”rehellinen”, eikä yritä huijata lukijaansa väärään tulkintaan.
Mihinkähän tämä esipuhe johtaa? No SRK-lestadiolaisuuden seurakuntaoppiin tietenkin – arvasit oikein! 😉
Edellä lainasin kahta Seppo Särkiniemen kommenttia K24-keskusteluista:
– “Mistä voi varmuudella tietää, onko ihminen uskovainen vai ei? Ja vastaus on nöyrästi, ettei mistään.”
– ”Seurakunnan ainoa todellinen tuntomerkki on evankeliumin puhdas saarna ja sakramenttien oikea jakaminen. Ja seurakunta on katolinen. Missä tahansa maailmankolkalla on tämä usko, niin ’Jumalan terve!’ ”
Minusta tämä oli rehellistä ja yksiselitteistä puhetta. Ensimmäinen kieltää opin Hengen virka -jatkumosta, ja jälkimmäinen eksklusiivisen seurakuntaopin. Mutta olinko sittenkin väärässä? Sallivatko lausumat sittenkin toisen tulkinnan? Jääköön tämä kysymys yöksi mietintämyssyyn 🙂
TykkääTykkää
Mauri Kinnunen jakoi fb-sivullaan linkin https://www.facebook.com/MyAmishStory/videos/2058855061018871/
Tämä ”Breaking the Silence: MyAmishStory” on Maurin mielestä ”Very, very interesting”.
Tosiaan mielenkiintoista ja hyödyllistäkin katsottavaa tämäkin, jos uni ei ota tullakseen 🙂
TykkääTykkää
Jos et pääse fb-sivulle, voit katsella pari teaseria YouTubesta: https://www.youtube.com/channel/UCrY1Pdu4NzkByLuS452asXw
Videot kuvaavat Rebecca Borntrager Graberin kokemuksia Amish-yhteisössä. Ne eivät kylläkään ole ilmaisia: ”The Amish and the Reformation is available on DVD or Digitally. Buy the DVD for $14.99 from ThornCrownProject.com”. Tekijältä on myös kirja ”My Amish Story”, joka löytyy esim. Adlibris-verkkokaupasta hintaan 12,60 €.
TykkääTykkää
Tässä mietintämyssyni antamia vastauksia:
1)
”Mistä voi varmuudella tietää, onko ihminen uskovainen vai ei? Ja vastaus on nöyrästi, ettei mistään.”
Kieltääkö tämä lausuma opin Hengen virka -jatkumosta?
Arvelin että se kieltää, koska tämä tieto on välttämätön (vrt. edellä nelikenttäni ruutu, jossa ketjun katkeamattomuus on välttämätön ja myös tieto siitä on mahdollinen ja välttämätön).
Lause voidaan kuitenkin tulkita myös niin, että KAIKKIEN ihmisten kohdalla ei voi tietää onko hän uskovainen vai ei. Näinhän on vl-liikkeen jäsenten suhteen – mukana on aina ”mätiä kaloja”. Se kuitenkin jätetään sanomatta, että vl-liikkeen ulkopuolella olevien osalta tämä tieto kyllä on: Sieltä ei löydy uskovaisia! Lausuma on siis täysin SRK-seurakuntaopin mukainen! Tilanne 0–1.
2)
”Seurakunnan ainoa todellinen tuntomerkki on evankeliumin puhdas saarna ja sakramenttien oikea jakaminen. Ja seurakunta on katolinen. Missä tahansa maailmankolkalla on tämä usko, niin ’Jumalan terve!’ ” Kieltääkö tämä lausuma SRK-eksklusiivisuuden?
Lausehan on suoraan Augsburgin tunnustuksesta, jonka kyllä pitäisi olla selvää tekstiä. Varmaan se Lutherille olikin, mutta voiko tämänkin tulkita toisin?
Avainsana on PUHDAS saarna. Saarna ei voi olla puhdas, jos sitä ei julisteta ”Pyhän Hengen voimalla” ts. julistajalla on oltava Pyhä Henki. Muuten julistus (vaikka samoin sanoin) jättää sinut vain ”väärään lohdutukseen” ja ”paatumuksen rauhaan”. Siis jälleen piste SRK-seurakuntaopille!
Lopputulos tappiokseni 0–2. Taas minua vietiin kuin litran mittaa! ):
————
Vastapainoksi ja lohdutukseksi voi lukea Jorma Halmeen raitishenkisen saarnan Esikoiset ry:n sivuilta https://www.esikoiset.fi/?x188552=188598 . Muutenkin tämä esikoisuuden uusi haara edustaa mielestäni aidoimmin Lars Levi Laestadiuksen perintöä.
TykkääTykkää
Jupe mainitsi aika rohkeasti Raamatun vääristelyn. Itse en oli vieläkään uskaltanut. Mutta kun sanoit niin kerrron, mikä avasi minun silmiäni tuohon suuntaan kauankauan sitten.
Raamatussa kehoitetaan etsimään Jumalan ValtakuntAA ja Hänen Vanhurskauttaan. Hoitovuosina korostettiin ja ehkä vieläkin joissakin saarnoissa että kaikista tärkeintä on etsiä Jumalan ValtakuntA. Ja se on täällä tässä ja nyt ja lähestyy sinua, tee siis parannus. Muualla ei tulla vahingossakaan autuaaksi.
Tuollekin on heillä hyvät perustelut ja keskusteluissa SRK-laisten kanssa, jään varmasti ns. toiseksi.
Viittasit myös puhujien asemaan ja raamatullisiin vaatimuksiin heidän valitsemisessaan. En muista koskaan kuulleeni tuota tekstiä vl-seuroissa. Sen muistan, että puhujaksi siunaaminen oli jollekin todella vaikea osa. Ja jos jollakin oli halua puhua Raamatun asioista, niin taustalla kuului vihjeitä, että hänellä on saarnatauti ja hinku puhujaksi.
SRK-rakkaudessa ja alaisuudessa olevia puhujia ei saanut valikoida eikä arvioida. Sehän olisi ollut Pyhän Hengen työn arvostemista ja johtaisi pahimillaan Pyhän Hengen pilkkaan. Sellainen oli erittäin selvä väärän hengen ilmenemismuoto.
Siksikin seurakunta hyväksyi toiminnan ja oli hiljaa. Pelottelu toimi kaikilla ajattellun ja keskustelun alueilla.
TykkääTykkää
Raamatusta löydämme kahdenlaista pappeutta, mutta on myös esikuva näkyvästä Jumalan seurakunnasta ja tätä seurakuntaa kuvaa Israelin kansa:
”mutta teistä tulee minun pappisvaltakuntani ja pyhä kansani.’ Tämä sinun tulee sanoa israelilaisille.”(2.Moos.19:6)
Tähän Jumalan kansaan, itse Jumala asetti pappisviran:
”Kutsu sitten israelilaisten joukosta veljesi Aaron ja hänen poikansa palvelemaan pappeina minua. Kutsu sekä Aaron että hänen poikansa Nadab, Abihu, Eleasar ja Itamar. ”(2.Moos.28:1,2)
Tätä Jumalan asettamaa pappeutta vastustamaan alkoivat:
”Leeviläinen Korah, Kehatin pojan Jisharin poika, sekä Ruubenin heimoon kuuluvat Datan ja Abiram, Eliabin pojat, ja On, Peletin poika, asettuivat avoimesti uhmaamaan Moosesta ja saivat puolelleen kaksisataaviisikymmentä arvossa pidettyä miestä Israelin päämiesten, kansankokouksen jäsenten joukosta.”(4.Moos.16:1,2)
Tähän kapinaan vastasi Mooses:
”Sinä ja sinun joukkosi olette liittoutuneet Herraa ettekä vain Aaronia vastaan, vaikka häntä vastaan nurisettekin.”(4.Moos.16:11)
Meille herää kysymys, että miksi tämä kapina oli niin suuri synti, että Jumala tuhosi kaikki kapinoitsijat? Tähän saamme vastauksen Kooran joukon syytöksestä; ”Jo riittää! Kaikki tähän kansaan kuuluvat ovat pyhiä, ja Herra on meidän keskellämme. Miksi te siis yritätte korottaa itsenne Herran seurakunnan yläpuolelle?”
Uudessa testamentissa on nostettu esiin messiaanisina tai muuten typologisesti. Tässä tuli nyt outo sana, mutta sana tarkoittaa tulkintatapaa, jolla Vanhan testamentin henkilöt ja tapahtumat kuvataan Uuden testamentin täyttymyksen esikuviksi Kristukseen sovitettavina ja ovat siksi tärkeä osa Vanhan testamentin teksteistä. Tällaista selitystä käyttää Paavali muun muassa puhuessaan Israelin kansan kokemuksista erämaavaelluksen aikana (1. Kor. 10:3, 4).
Jos tämän Koran joukon synnin vakavuus selviää, niin ymmärrämme, miksi Jumala heille niin suuresti vihastui. Ensinnäkin meidän tulee ymmärtää, että tuo Aaronin suvun pappeus on esikuva Pyhän Hengen pappeudesta. Luetaanpa välillä:
”Jos jo Leevin heimon pappisvirka, josta Israelin kansalle on annettu säädökset laissa, olisi johtanut täydellisyyteen, mitä tarvetta olisi ollut sanoa, että vielä tulee uudenlainen pappi, jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta, ei Aaronin?”(Heb.7:11)
Uudentestamentin pappeus on Melkisedekin pappeutta, eli Pyhän Hengen pappeutta, eikä tätä pappeutta saada yliopistosta, eikä piispojen kättenpäälle panemisesta. Niin kuin vanhantestamentin aikana, ei pappeuteen päässyt kuin syntymän kautta (piti olla Aaronin jälkeläinen), ei Pyhän Hengen pappeuteen myöskään pääse kuin syntymän kautta. Jumala itse valitsee ja synnyttä tähän pappeuteen lahjoittamalla uskon.
Tätä Pyhän Hengen pappeutta kun lähdetään pilkkaamaan (Sinussa on paha, väärä henki) tehdään Pyhän Hengen pilkka. Tämän pilkan takia Jumala tuhosi pilkkaajat. Minulla olisi tähän paljonkin sanomista, mutta tulee liian pitkä kirjoitus. Sanon tähän kuitenkin sen että, Kooran joukot tuumasivat, että kaikki ne ovat pyhiä, jotka kuuluvat tähän kansaa, eli toisin sanoen kaikki jotka kuuluvat tähän kirkkoon/seurakuntaan ovat Pyhästä Hengestä osallisia. Tähän Jumala vastasi, että hän vain tietää ja vain hän tutkii sydämet, me emme sitä saa tehdä.
Pitää lopettaa, muuten vaimoni hermostuu, sanoi, että jätä jo nuoremmille koko uskosta pohtiminen! Eletään me tämä loppuaika uskoen ja elämällä omaa elämäämme. Tässä se syy on miksi yritän poistua täältä.
TykkääTykkää
”Tätä Pyhän Hengen pappeutta kun lähdetään pilkkaamaan (Sinussa on paha, väärä henki) tehdään Pyhän Hengen pilkka. Tämän pilkan takia Jumala tuhosi pilkkaajat.”
Mietin itse aivan samaa, että näin mahtoi olla. Nimenomaan koska Leeviläiset tiesivät, että Mooseksen ja Aaronin kautta vaikutti Jumalan Pyhä Henki suoraan. Jeesushan sanoi fariseuksista ja kirjanoppineista juuri, että koska he sanoivat Hänessä olevan perkeleen tai riivaajan, siksi he tekivät Pyhän Hengen pilkan. Ja se perustui juuri siihen, että Jeesus oli jo todistanut (paino sanalla todistanut), että Hän on Jumalasta.
Ajattelisin, että Pyhän Hengen pilkka on muuten aika vaikea tehdä, koska ymmärtääkseni sen tekemiseen vaaditaan todistus. Sisäinen tai ulkoinen ja aika harvalla sellainen on.
TykkääTykkää
Pertin todistelu vastasi käsitystäni SRK-laisesta seurakunta-opista eli keskusteluissa lyhennettynä ’vainme’-opista.
SRK-jumalanvaltakunnan ulkopuolella ei pelastu kukaan (täysjärkinen aikuinen ihminen). Mutta tuon valtakunnan sisällä ei saa epäillä ketään vl-uskovaista, joka haluaa siellä (ulkonaisesti) uskonkuuliaisuudessa talostella.
Siellä voi olla mätiä kaloja, mutta kukaan yksittäinen vl-ihminenkään ei niitä tunnista. Tällainen voi olla puhujakin tai ulkopuolisen vl-sisälle siunaaja. Tähän ei ehkä sovellu se määrittely, joka Heinolle oli annettu? Eli ko. henkilön eri yhteyksissä toimiva vaihteleva henki? Se on muuten ihan hauska ilmaus, jos ei olisi niin kuolemanvakava asia.
Mistä on kysymys? Ehkä joku osaa sanoittaa tämän asian?
TykkääTykkää
Pari iltaa sitten nähtiin TV1:ssä elokuva Anteeksiantamaton. Se on nähtävissä myös Areenassa: https://areena.yle.fi/1-3307615 . Elokuva pohtii kysymystä, voiko sotarikollinen saada anteeksiannon ja löytää sovituksen, jos hänet on tuomittu yhdestä kaikkien aikojen kamalimmista rikoksista – rikoksesta ihmisyyttä vastaan?
Nykyään Suomessa asuva Esad Landzo ei ole löytänyt vastausta vuosien etsinnänkään jälkeen. Lars Feldballe-Petersenin ohjaama dokumenttielokuva kertoo Esadin viimeisestä yrityksestä saada vastaus. Kopioin alle erään arvostelun filmistä:
>>
Esad Landzo oli 19-vuotias Bosnian muslimi, kun hän vuonna 1992 päätyi vankileirin vartijaksi. Myöhemmin Haagin sotarikostuomioistuin tuomitsi hänet 15 vuodeksi vankeuteen, josta osan hän suoritti Suomessa. Rangaistusvankeuden päättymisestä huolimatta menneet teot painava miestä. Hän haluaisi pyytää pahoja tekojaan henkilökohtaisesti anteeksi niistä kärsineiltä.
Lars Feldballe-Petersenin kanssa Landzo matkustaa takaisin Bosniaan. Siellä kamera kääntyy ihmisiin, joissa hänen nimensä edelleen herättää surua, vihaa ja pelkoa.
Tässä vaiheessa elokuvan rakenne muuttuu ongelmalliseksi. Landzon katumusta haluaa pitää aitona. Kuinka paljon teini-ikäistä, oman viitekehyksensä vihapuheen ympäröimää nuorukaista voi pitää vastuullisena sodan kauhujen keskellä tehdyistä julmuuksista? Miehen koko elämä on käytännössä pysähtynyt ja mennyt hukkaan sen jälkeen, ja hänen toivoisi pystyvän vihdoin kääntämään uuden lehden.
Uhrien ja heidän omaistensa tuskaa katsoessaan on kuitenkin pohdittava, ovatko Landzon teot sittenkään annettavissa anteeksi. Onko vanhojen haavojen auki repiminen siitä oikeudenmukainen hinta kaikkien muiden kannalta? Ja vaikka olisikin, pystyykö Landzo silti hyväksymään menneisyyttään?
Onko yksinkertaisisti olemassa asioita, joita ei voi antaa anteeksi – itselleen tai muille? Tähän pohdintaan elokuva ei itse pysty ottamaan kantaa.
>>
Katsomiskokeumus on todella rankka. Se ei anna helppoja vastauksia. Useimmiten Balkanin julmuuksissa on syytettynä kristitty serbi, tällä kertaa Bosnian muslimi. Itselleni jäi mieleen Esadin isän pojalleen toistamat sanat: ”En voi antaa anteeksi sellaiselle, joka on tappanut ihmisen. Koraanissa sanotaan, että jos tappaa yhden syyttömän, on kuin olisi tappanut kaikki ihmiset.”
TykkääTykkää
Ihan lyhyesti ”ajallisten kiireiden” 🙂 takia:
Juuri noin, kuten Jupe tulkitsee viestissään 4.2. 2018 Herran Hengen välittymistä, toimintaa ja ilmenemistä! 1970-luvulle kärjistyi kristillisyydessämme mekanistinen tulkinta; kun tunnemme nämä kaavat ja kun vain me toimimme Hengen valtuutuksella, niin ei tässä mitään Jumalaa eikä Raamatuita tarvita…
Ja kuten edellä vinkataan, Jeesus kehotti todella opetuslapsiaan – jotka olivat jo Hänen Valtakuntansa osallisuudessa – edelleen rukoilemaan: ”Tulkoon sinun valtakuntasi.” (Luuk. 11:2).
Mutta vielä ajankohtaisesta aiheesta: huomenna 8.2. on luterilaisen kirkon arkkipiispan vaalin ensimmäinen kierros. Toivon mukaan huomenna ei toistu vuoden 2010 arkkipiispan vaalin kirkkopoliittinen taktikointi: kristillisyytemme äänioikeutetuista pääosa äänesti silloin liberaaliteologista ehdokasta, niin kirkollemme kuin liikkeellemme dramaattisin seurauksin…
Esim. ehdokas piispa Tapio Luoma pitää todennäköisenä, että suomalaisissa kirkoissa vihitään samaa sukupuolta olevia pareja tulevaisuudessa…
https://yle.fi/uutiset/3-10050577
PS. kiitos ystävällisistä terveisistä! 🙂
TykkääTykkää
Markku kirjoittaa: ”Jeesus kehotti todella opetuslapsiaan – jotka olivat jo Hänen Valtakuntansa osallisuudessa – edelleen rukoilemaan: ’Tulkoon sinun valtakuntasi’. (Luuk. 11:2).”
Eräs suuressa arvossa pitämäni teologi kirjoitti samasta asiasta mielestäni erittäin oivaltavasti:
>>
SRK:n opetuksen perustana on uskomus, että Raamatun eskatologinen eli lopunajallinen Jumalan valtakunta on JO NYT täällä konkreettisesti maan päällä, eli valtakunta on se joukko, joka uskoo tietyllä tavalla (SRK-tavalla) ja pitäytyy ”rakkauden yhteydessä” keskenään, eli yhtenä yksimielisenä laumana. Eskatologia on jo siis toteutunut, lauennut; ja samalla se on immanentisoitunut, tullut tämän maailman sisäiseksi. ”Jumalan valtakunnalla on selkeät rajat ja korkea muuri.”
Koko klassinen teologia VT:n profeetoista UT:n kautta kirkkoisiin ja reformaattoreihin sekä moderniin raamatuntutkimukseen ja teologiaan saakka on yksimielisesti korostanut purkamatonta eskatologista jännitettä: JO NYT – EI VIELÄ! Jo nyt risti ja ylösnousemus ovat tuoneet uuden pelastuksen todellisuuden tänne maailmaamme, mutta tämän pelastuksen lopullinen täyttymys, eli elämä Jumalan ja Kristuksen valtakunnassa, on vielä toivon kohde: se toteutuu historian lopussa omassa ylösnousemuksessamme.
Esim. kirkkoisä Augustinuksen aikana ja sen jälkeen katolinen kirkko tunsi kovasti kiusausta samastaa Jumalan valtakunta ja kirkko. Tätä Augustinus vastusti voimakkaasti esim. pääteoksessaan ”Jumalan kaupunki”. Kirkko ei missään tapauksessa ole sama kuin Jumalan valtakunta, se on kyllä tämän valtakunnan ennakoiva merkki ja edustaja tässä maailmassa. Eskatologinen Jumalan valtakunta on jo uskottuna todellisuutena ja varmana toivona ennakoivasti ja salatulla tavalla läsnä maailmassa ”meidän keskellämme”, kuten Jeesus toteaa. Mutta Kristus perustaa näkyvällä tavalla lopullisen valtakuntansa vasta, kun hän palaa kirkkaudessaan.
>>
TykkääTykkää
SRK:n sivulla on kirjoitettu näin:
”Opetamme että Jumala vanhurskauttaa ihmisen Pyhän Hengen kautta seurakunnassaan. Kaikille Jumalan lapsille on Jeesus antanut sovituksen viran, joka on Pyhän Hengen virka. He käyttävät tätä valtuutusta julistaessaan lähetyskäskyn mukaisesti evankeliumia kaikille luoduille. Evankeliumin ydin on synninpäästö, joka julistetaan Jeesuksen nimessä ja veressä. Sen uskoja saa Jumalan armosta kaikki syntinsä anteeksi. Usko tulee siis kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta.”
Tuohon on kuitenkin vielä lisättävä se opetus, että Jumalan Valtakunta on jo löydetty ja se muodostuu kaikista (!) vl-uskovaisista/ jumalanlapsista. Tien taivaaseen sanotaan kulkevan tuon armovaltakunnan kautta (ja sen mukana kilvoitellen) kunniantaivaaseen.
TykkääTykkää
Arkkipiispan vaalin toinen kierros käydään torstaina 1.3. 2018.
Kuuntelin päivällä ylenykkösen ”Horisontti” -ohjelman https://areena.yle.fi/1-4326430 Ei ole kovin vahvaa ole arkkipiispaehdokas Tapio Luomankaan ”arvokonservatiisuus”. Hän on näet itsekin valmis vihkimään homopareja, jos kirkko eli ”Jumalan valtakunta” vain niin päättää…
Siis onko jujun ydin, tehdä temppu siten, että myös arvokonservatiiveista veronmaksajista pääosa pidetään kirkon jäseninä; ja niin piispoille voidaan maksaa lähes presidentin tasoista palkkaa, pappimme selviävät satojen tuhansien eurojen asuntolainoistaan, – ei tarvi myöskään kajota kirkon miljardiluokan omaisuuteen, joka sisältää satojen miljoonien kassavarojen ohella valtavan kiinteistöomaisuuden ja 500 miljoonan euron riskisijoitukset osakkeisiin ja arvopapereihin…
Kauas on tultu rahattomista Galilean kiertäjistä: Jeesus Nasaretilaisesta ja apostoleistaan:
”Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: ’Rauha tälle kodille.’ Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille. Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa mitä teille tarjotaan, sillä työmies on palkkansa ansainnut…” (Luuk 10: 4-7)
Että sellainen ”Jumalan valtakunta” on (sala)rakas luterilainen kansankirkkomme eli kirkkolaitos, johon taloudellisesti itsenäisestikin toimivat herätysliikkeemme ovat niin antaumuksella sitoutuneet:
”Ja seitsemän vaimoa tarttuvat silloin yhteen mieheen, ja sanovat: me tahdomme itseämme elättää ja vaatettaa; anna meitä ainoastaan sinun nimelläs nimitettää…” (Jes. 4:1)
TykkääTykkää
Luulen, että kirkolta on turha edes odottaa muuta kuin politiikkaa. Papin työstä/asemasta on pappien ja piispojen toimesta tehty täydellinen suojatyöpaikka, joten on melkein turha pullikoida vastaan. Kirkon työntekijöitten palkkoihin, tai viran täyttämättä jättämiseen voivat luottamushenkilöt vaikutta, mutta ei papin.
Pastorin ja piispan palkkojen ero on huima, mutta ei seurakuntalainen/äänestäjä voi vaikuttaa asiaan yhtään. Kirkkolaki on semmoinen kuin papisto on sen muovannut satojen vuosien kuluessa. Ehkä se vähän lohduttaa, kun vertaa muitten maitten uskontoihin.
Ihminen on sitten taitava pilaamaan oikean uskonnon, mutta myös hyvä kehittelemään omia oivalluksiaan ja niihin uskomaan. Juuri nyt tulee TV yhdessä luonto-ohjelma Intian luonnosta. Intiassa kuolee käärmeen myrkkyyn 46000 ihmistä vuodessa. Mutta annahan olla, joissakin kylissä on keksitty, että käärme on jumalolento, eikä sitä tarvitse pelätä.
Usko on luja, niinpä ihmiset eivät pelkää ollenkaan käärmeitä ja jos käärme puraiseekin, puraisua ei lääkitä mutta parannetaan uskolla. Jos sitten ei usko paranna, se on jumalien tahto, ei myrkyn vaikutusta. No niin, taasen kirjoitin, vaikka ihan tosissani päätin olla ihan vaiti, näistä uskon asioista.
Ei se kumminkaan ole ihme jos minä ihmisen hyvää eksymiskykyä päiväilen, katui Jumalakin kun tuli luotua niin kehno ihmisrotu:
”Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään.”(1.Moos.6:5,6)
TykkääTykkää
Kiitos tästä keskustelusta. Olen seuraillut.
Edelleen pohdin ”ainoa-oikea-joukkouskoa” ja uskoa. Liittyy tähän järki-/ajatteluteemaan.
Joukkousko: Joukkouskossa uskot siihen, että mitä täältä vain opetetaan, se on aina Pyhän Hengen ilmoitusta, koska joukko on (ainoa) oikea ja siellä on Pyhä Henki. Kuuliaisuus seurakunnalle painottuu. Teet vain kuuliaisesti niin kuin opetetaan ja pysyt joukossa, niin pelastut. Ei niitä asioita niin Raamatulla tarvitse aina perustella ja varsinkaan kannata järjellä ajatella, Pyhä Henki avaa joka tapauksessa oikean ymmärryksen kun joukko on oikea. Järjen käytölle ja asioiden pohtimiselle ei siis ole erityistä tarvetta.
Usko: Oikeassa uskossa pysyminen taas vaatii jatkuvaa tutkiskelua ollaanko/olenko Raamatun perustalla, oikeassa, pelastavassa uskossa. Ei voi, eikä ole tarvetta määritellä Jumalan valtakunnan rajoja.
Joukkouskossa opetus ja yhteinen ymmärrys on aina oikein, koska Pyhä Henki sen ilmoittaa. Aidolle, avoimelle ja rehelliselle keskustelulle ei siten ole tarvetta. Tai sitten keskustelua yritetään käydä siten, että lopputulos säilyy entisenlaisena. Joskus on puhuttu, että ei kannata keskusteluissa mennä liian kauas rannasta purjehtimaan, koska ei ehkä löydetä takaisin rantaan. Miksi pitää löytää takaisin rantaan? Mitä jos löytyykin uusi saari, ja sen jälkeen toinen saari ja lopulta koko uusi mantere? En tarkoita kuitenkaan ”uuden uskon” löytymistä, vaan ehkä evankeliumin, Kristuksen kirkastumista. Uskon, että Jumala ohjaa laivaa ja vie sitä minne hän tahtoo, jos purjehtijat tahtovat vilpittömästi etsiä ja löytää Jumalan tahtoa. Ja uskovaiset purjehtijat tahtovat, eikö?
Joukkousko vie monen asian kanssa ihan umpikujaan. Esimerkiksi, menneiltä vuosilta on sellaisia opetuksia, joita ei voi enää allekirjoittaa (esim. ”Tv-kielto”). Miten opetukset voivat muka muuttua, jos Pyhä Henki ei ilmoita koskaan vastoin aiempaa ilmoitusta? Päätelmä: Sen on siis pakko ollut olla niin, ettei ne aiemmatkaan opit ole olleet Pyhän Hengen ilmoitusta.
Kiitos Pertti esikoisten saarnalinkistä. Tykkäsin. Kahteen asiaan kiinnitin erityishuomion: juuri edellä mainitsemaani kuuliaisuusteemaan ja ainoa oikea joukko – kysymykseen. Hyvin kirjoittaa kuuliaisuudesta: Yksin Kristus oli kuuliainen ja Kristuksen omistaessamme meillä on tämä kuuliaisuus (Jumalan sanalle, ei seurakunnalle). Ja että puhuttaessa uskovaisen kuuliaisuudesta, siihen liittyy vaatimus: Kuuliaiset lapset Taivaan Isä siunaa. Mitä kun uskovainen(kin) joutuu toteamaan, ettei hän ole ollut kuuliainen (koska yksin Kristus on)? Onko hän siunauksen ulkopuolella? Töilläkö tässä kuitenkin yritetään, vaikkakin hyvin hienovaraisesti, varmistelemaan taivaspaikkaa? Eli, joka tapauksessa, kukaan ei pelastu sillä, että on kuuliainen. Saarnaaja ei lähtenyt myöskään piirtämään Jumalan valtakunnan rajoja. Hän sanoo Lutheriin vedoten, että Kristuksen kirkko on siellä missä Kristuksen elävä evankeliumi kuuluu ja sakramentit oikein jaetaan. Ja kysyy, r i i t t ä ä k ö tämä meille?
Kiinnostaa tutustua esikoisiin.
TykkääLiked by 2 people
Ja sitten vielä yksi surullinen tilanne, johon voi helposti ajautua:
Kun uskovainen kuulee/näkee/kokee tän yhteisön piirissä jotain, joka sotii hänen sisintään vastaan, ts. hän alkaa epäillä jonkun elämän-/toimintatavan mielekkyyttä tai järkevyyttä, saattaa käydä niin, että hän syyttää tilanteessa oman uskon vähyyttä, itseään ja omia tekojaan. Ja pyytää voimia yhä ”jaksaa uskoa lapsen lailla”. Puhuminen voi olla vaikeaa, koska historiasta tulee ”seurakuntaa vastaan nousemisesta” ja ”väärässä hengessä olemisesta”. Tällainen käy varmasti ennen pitkää raskaaksi, arvojaan vastaan toimiminen.
TykkääTykkää
Vielä järjenkäyttöön liittyen oma kokemukseni.
Sen myötä, kun minua on alkanut kiinnostaa enemmän kristinuskon perusteet, ja olen järkeäni käyttäen halunnut oppia niistä lisää, on häpeä omasta uskosta vähentynyt ja hävinnyt oikeastaan kokonaan. Aiemmin, kun uskoin ”tyhmästi”, häpesin uskoani. Toivoin, että pystyisin piilottelemaan mahdollisimman hyvin sen, että minulla on uskonnollinen vakaumus. Noh, hävettäväähän se olikin kun aikuinen ihminen uskoi sokeasti johonkin ottamatta edes tarkalleen selvää mihin. Tai että hän uskoo johonkin yhteisöön tai seurakuntaan. Kiusaannuin, kun uskoni tuli joissain tilanteissa jotenkin ilmi ja toivoin, etten joutuisi puhumaan siitä mitään ulkopuolisille. En oikein osaisi kertoa siitä.
Nyt kun uskoni kohde on kirkastunut ja selvempi Raamatun tutkimisen ja kristinopin tuntemisen myötä, en enää samalla tavalla kiusaannu. Tiedän miten ja mihin uskon ja kysyttäessä voin mielelläni kertoa siitä. Jos joku naureskelee sille, niin saa nauraa. Itse kuitenkin tiedän, että toivoni perustuksella on luja ja varma pohja. Se löytyy Raamatusta. Jos usko joskus nykyisin tuntuu vaikealta tunnustaa, tunne on kuitenkin erilainen kuin ennen.
Voin kertoa, etten usko herätysliikkeeseen (vaikka kuulun sellaiseen), en edes seurakuntaan (vaikka uskon, että on olemassa pyhä yhteinen seurakunta). Uskon Raamatussa ilmoitettuun kolmiyhteiseen Jumalaan: Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.
Tulin tilanteeseen, jossa lapsellinen usko ja uskon kohteen epämääräisyys ei enää tyydyttänyt. Jos en olisi käyttänyt tässä kohtaa järkeäni, ja antanut tilaa halulleni etsiä Jumalan valtakuntaa syvemmin, olisi voinut käydä niin, että olisin hylännyt ”tyhmän uskoni” myötä kaiken: Samalla olisi mennyt lapsi, pesuveden mukana.
Mietin myös näkökulmaa, että jos uskon kohde ei ole ihan selvillä ja kohteena painottuu aikaisemmin mainitsemani ”ainoa-oikea-joukko” – usko ja sen myötä uskominen joukon perinteisiin, voi evankeliumista kertominen olla vaikeaa (sekä yhteisön sisällä esim. lapsilleen tai opetustyössä, että yhteisön ulkopuolella). Yksilö ja yhteisö käpertyy itseensä, jää köllöttelemään omalle mukavuusalueelleen, eikä ilosanoma leviä. Kuitenkin Jeesus antoi selkeän tehtävän seuraajilleen ennen lähtöään: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni…”
Nyt lopetan yksinpuheluni. 🙂
TykkääLiked by 2 people
Kesäkukka: ”Voin kertoa, etten usko herätysliikkeeseen (vaikka kuulun sellaiseen), en edes seurakuntaan (vaikka uskon, että on olemassa pyhä yhteinen seurakunta). Uskon Raamatussa ilmoitettuun kolmiyhteiseen Jumalaan: Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.”
Kiito sinulle Kesäkukka kirjoituksistasi, luule, että et turhaan kertonut ajatuksiasi, ajattelen, että moni pohtii nyt laillasi uskomista ja ehkä kertomasi ajatukset selkeyttää pohtimista. Ennen vanhat uskova kysyivät nuorilta: ”Mitä sinun rauhaasi kuuluu?”
Jeesus hyvästeli opetuslapsensa, ennen kuin nousi taivaaseen. Hän lohdutti heitä ja antoi lupauksen rauhasta jonka häneen uskova voi tänäänkin kokea:
”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille”(Joh.14:27)
Tämä koko luku on niin kaunis, lohduttava ja täynnä rakkautta, ettei sitä oikein tahdo pystyä lukemaan ilman kyyneleitä.
Kun uskon kohde on Jumala – Jeesus, niin hänen rauhansa jonka lasketaan taivaasta lahjana sydämeen se rauha täyttää koko sydämen. Kun Jumalan Henki asuu sydämessä, silloin tietää olevansa Jumalan valtakuntaan kuuluva. Tätä eivät voi muut tietää:
”Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja.”(Ilm.2:17)
Jumalan valtakunta on sydämentila jota ihminen ei kykene näkemään, mutta itse uskova sen tuntee ja tietää ja siksi tulee halu tutkia uskoaan, näin tietää ketä seuraa, seuraako ihmisjoukkoa, vai Jeesusta. Kun tämä halu on uskovassa, niin Jeesus vakuuttaa:
”Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.”(Joh.14:17)
TykkääTykkää
Kiitoksia Kesäkukka näistä yksinpuheluista. Satuin vilkaisemaan tänne ja nämä tulivat kuin tilauksesta tämän hetkisiin tunnelmiin ja ajatuksiin. Ennen niiden lukemista ajatukset olivat melko synkillä vesillä. Nyt on hyvä mieli. 🙂
TykkääTykkää
Voi kiitos, Heino ja siirak.
Olipa mukava kuulla! ❤
”… että et turhaan kertonut ajatuksiasi, ajattelen, että moni pohtii nyt laillasi uskomista ja ehkä kertomasi ajatukset selkeyttää pohtimista.” Tätä juuri ajattelin. Itsekin olen saanut niin paljon tältä palstalta apua ja selkeyttä ajatuksiini. Ja parempaa mieltä :).
TykkääTykkää
Täytyy vielä lisätä, että kävin erään ystäväni kanssa näihin teemohin liittyviä keskusteluja, ja hänen viisaiden ajatustensa ansiosta selkeytyi minullekin monta asiaa, joita tässä jaoin. Kiitos siis hällekin.
TykkääTykkää
Erinomaisia keskustelupuheenvuoroja teillä edellä – kiitos! Itse jatkan tässä kristillistä etiikkaa sivuavassa uutisaiheessa:
”EN KOMMENTOI YKSITTÄISTAPAUSTA”
on nyky-Suomen poliitikkojemme ja virkamiestemme hokema ja mantra, kun tarvitsee väistää eettinen vastuu päätöksistään! Useinhan tuota stiiknafuuliaa saamme kuulla yleradionkin uutislähetyksistä. Ja ilmeisesti klisee toimii mainiosti !?
Ylen tämän päivän (12.2.2018) uutissivustolta poimintoja:
”Suomi ei antanut Alille turvapaikkaa, tapettiin heti Irakissa – tytär (pienine lapsineen) odottaa omaa käännytystään” https://yle.fi/uutiset/3-10068103
”Tuore sisäministeri Mykkänen tapetun irakilaismiehen tapauksesta: ”Surullinen ja traaginen tapaus”
Mutta kysymyksessähän ei ole mikään yksittäinen poikkeus:
Vastikään ”Ranskassa kyseenalaistettiin Suomen linjaus palauttaa turvapaikanhakijoita: Ristiriidassa ihmisoikeussopimusten kanssa? Ranskalaistuomari esti irakilaisen turvapaikanhakijan palauttamisen Suomeen, koska hänet voitaisiin palauttaa Irakiin. Kansanedustaja Ville Niinistö on tehnyt turvapaikkapolitiikasta hallitukselle kirjallisen kysymyksen.”
Myös presidentti Tarja Halonen kiinnitti epäinhimillisiin käännytyspäätöksiin äsken huomioita.
”Sittenkö minua uskotaan, kun minut on tapettu?” Kolme Suomen käännyttämää turvapaikanhakijaa kertoo elämästään Bagdadissa (ylen uutissivulla):
”Al-Hajjar kertoo heränneensä, kun häntä oltiin viemässä sairaalaan… Suomi käännytti hänet porteiltaan, kuten suurimman osan irakilaisista turvapaikanhakijoista. Maahanmuuttoviraston mielestä al-Hajjar ei ole Bagdadissa vaarassa.
– Kun minut paluuni jälkeen yritettiin tappaa, niin eikö se todista, että henkeni on uhattuna? al-Hajjar kysyy.
Myös kotinsa olohuoneen sohvalla istuvalla Seif Hasim Hasanilla on Suomelle asiaa. 29-vuotias Hasan näyttää toimittajille valokuvia runnellusta kehostaan. “Viisi kranaattia, suora osuma taloon”, lukee poliisin raportissa, joka Seifillä on tapahtumasta muistona. Se ja kymmeniä arpia eri puolilla kehoa. Neljä hänen ystäväänsä kuoli iskussa.
Lopuksi Seif näyttää valokuvaa kuolleesta miehestä. Se on Seifin mukaan hänen isänsä, joka tapettiin kesäkuussa 2016. Poika kuuli uutiset vantaalaiseen vastaanottokeskukseen. Pidettiin pienet, muodolliset hautajaiset. Henkilökunta yritti lohduttaa Seifiä, joka halusi palata heti Irakiin. “Älä huoli. Kun saat myönteisen turvapaikkapäätöksen, voit matkustaa näkemään perhettäsi”, Seif kertaa työntekijöiden sanoja. Kahden viikon päästä Seif sai Maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen.
– Istuin poliisilaitoksella aamupäivästä iltaneljään asti. Kaikki tuntui lopullisesti päättyneen.
Myös 22-vuotiaan Mohammadin isä tapettiin Bagdadissa. Veli tapettiin tätä ennen.
Mohammad yritti paeta vainoajia Suomeen, mutta epäonnistui. Turvapaikkapäätöksen mukaan Maahanmuuttovirasto uskoo, että Mohammad on Bagdadissa hengenvaarassa. Bagdadissa hän kuitenkin edelleen piileskelee, puolitoista vuotta käännytyksensä jälkeen. Paluustaan hän on uskaltanut kertoa vain kaikkein luotetuimmille läheisilleen. Mohammadilla on puhevika, ja välillä ääni värisee tunnekuohun alla. Mutta viesti on selkeä.
– Minulle käy samoin kuin isälleni. Vain hitaammin.
Al-Hajjar, Hasan ja Mohammad eivät tunne toisiaan, mutta heillä on paljon yhteistä. Kaikki pakenivat Irakista kesällä 2015. Kaikki päätyivät Suomeen 32 000 turvapaikanhakijan joukossa. Kaikki kolme käännytettiin takaisin Irakiin kesällä 2016.”
Surullista, ettei rakas lehtemme Päikkärimmekään puolusta kuolemaan käännytettäviä ja kyyditettäviä !? – Väärin ymmärrettyä kahden regimentin oppiako? – Toivon levotonta omaatuntoa hallituksellemme ja Maahanmuuttoviraston johdolle!
TykkääTykkää
Se on Markku hyvä että jaksat väsymättä nostaa tätä aihetta esiin. Äärimmäisen helposti ihminen on vaipumassa relativismiin myös tässä asiassa. Välinpitämättömyyttä paetaan polarisaation,(sitäkin on ja joskus myös haitallista sellaista), uhriutumisen, evoluutiobiologisten selitysmallien, omasta tontista huolehtimisen ym. kätevien termien taakse. Ja kuitenkin kyseessä on Kristuksen opetuksen ydinasia. ”Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi” …. ”minkä toivotte heidän tekevän teille, tehkää te heille”
TykkääTykkää
Ihmisten muisti lyhyt ja historian tuntemus on niin huono: 1800-1930 muutti Euroopasta paremman elintason perässä ja sortoakin paeten lähes 60 miljoonaa ihmistä. Vuoden 1880 jälkeen 100 vuoden aikana lähti Suomestakin miljoona ihmistä! Ja se on mukamas täysin eri asia… Vanheneva kuihtuva Eurooppa tarvii nuorta väkeä, kun Suomi ja Eurooppa sen torjuu, torjuu myös asian, joka voisi olla mahdollisuus – ja siis Jumalan siunaus!
TykkääTykkää
Kiitos toisenlaista tärkeistä teemoista 🙂
Minä vielä vähän jatkan.
Mitä teille tarkoittaa ”puhdas evankeliumi”? Mistä pystytte arvioimaan, että jossakin ”evankeliumi puhtaasti saarnataan”
(Se olisi tärkeää, koska siellä on seurakunta.)
Onko vl-liikkeessä saarnattu evankeliumi mielestänne puhdasta?
Ite ajattelisin, että puhtaassa evankeliumissa kuulen sen, että ainoastaan usko Kristukseen pelastaa. Se on kaikki. Eikä mitään päälle.
Jostakin lähteestä löysin tekstin:
”Vanhurskauttaminen uskosta on pääartikla, joka sisältää pelastuksemme perustan; se on artikla, jonka mukana evankelinen kirkko joko seisoo tai kaatuu. Tätä artiklaa on käsiteltävä mitä huolellisimmin kallisarvoisena aarteena, niin että sitä ei kadoteta tai sitä ei turmella. Tämä artikla turmellaan mitä karkeimmin, kun Kristuksen vanhurskauden lukeminen ja vanhurskauttava usko kukistetaan, ja kun – vaikkakaan ei niin suoraan – Kristuksen vanhurskaus sekoitetaan meidän hurskauteemme ja meidän tekoihimme. ”
Valentin Ernst Löhcser
Hiekalle rakennettu talo sortuu kun myrskytuulet tulevat, kalliolle rakennettu pysyy. Jos uskotaan ainoaan oikeaan joukkoon, ”meihin”, meidän tekoihimme ja hurskauteemme, on talo hiekalle rakennettu. Jos uskotaan vain ja ainoastaan Kristukseen, hänen vanhurskauteensa, ollaan lujalla perustalla.
Kumpaan tässä joukossa uskomme?
TykkääLiked by 1 henkilö
Kesäkukka: ”Mitä teille tarkoittaa ”puhdas evankeliumi”? Mistä pystytte arvioimaan, että jossakin ”evankeliumi puhtaasti saarnataan”
Tässä sitä onkin miettimistä! Miten esimerkiksi saarna voisi olla ”puhdas” koska sitä saarnaa/julistaa ihminen? On aivan varmaa, että yksikään julistaja ei kykene, virheetöntä/puhdasta saarnaa pitämään.
Minäpä kerron: Olin poikasena kirkossa kuuntelemassa papin puhetta. Pappi puhui raamatun kohdasta miten Mooses teki sauvalla suuria ihmeitä, jopa niin suuria, että meret aukenivat. Hän ymmärsi, että Mooseksella oli lainsauva, antoihan Jumala Mooseksen kautta lain:
”Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus. (Joh.1:17)
Kun seuraväki lähti kirkosta, antoi yksi mummo palautetta saarnasta papille, hän huiskutti hyvästiksi papille ja sanoi; väärin sinä saarnasit, mutta oikein me uskotaan!
Tällä mummo tarkoitti, että lain kautta ei uskovan eteen aukea tukkoinen tie, täytyy olla kädessä evankeliumin sauva.
Jeesus sanoi uskovien yhden tuntomerkin; ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.” Entäs jos ei ole oikea ”Jeesuksen lammas” on vaikka eksynyt pahojen ihmisten kavalien opetusten perään? Paavalikin kertoo, miten hän on ollut monenlaisissa vaaroissa:
”Olen yhtenään ollut matkoilla, olen ollut vaarassa hukkua jokiin ja joutua rosvojen käsiin, vaarassa niin maanmiesteni kuin vierasheimoisten joukossa, vaarassa kaupungissa ja autiomaassa, vaarassa merellä, vaarassa valeveljien parissa.”(2.Kor.11:26)
Uskovan kilvoitus ja elämä, ei ole silmät ummessa kulkemista, vaan täytyy koko ajan olla valveilla, ettei joudu petojen raatelemaksi/eksytetyksi. Miten sitten voimme erottaa Jeesuksen äänen? Sillä on totista totta Jeesus puhunut siitä, että Jeesuksen lampaat erottavat kyllä hänen äänensä, vaikka kuulevatkin valheopetusta.
Paavali kertoo, että uskovista käy myös oikean uskovan haju, eli tuoksu. Luetaanpa:
”Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen.
Se on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän. Mutta kuka on tähän kelvollinen?” (2.Kor.2:15,16)
Me tiedämme, että Jeesus syntyi tallin seimeen, tämän monet saarnamiehet tulkitsivat, että uskovissa on tallin haju! Minä olen aina tämmöistä tulkintaa pitänyt vääränä. Mille se Jumalan Poika sitten tuoksuu? Sanoisin tähän, että puhtaudelta! Nyt te äidit ja isät, joilla on lapsia, te tiedätte mille pieni vauva tuoksuu. Tuoksu on jotain niin ihmeellistä, ettei sitä voi sanoin kertoa, täytyy itse kokea.
Tämä tuoksu on puhtauden tuoksua ja uskova myös omaa tämän saman tuoksun siksi, että hän on Jumalan sanan ohjattavissa, eikä pyri kertomaan omia käsityksiään, vaan pyrkii etsimään Jumalan tahtoa. Evankeliumin puhtaus on sanassa:
”Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät.”(Joh.15:3)
TykkääTykkää
Hyvä kysymys.
Tuomas kysyi Jeesukselta,kuinka voisimme tuntea tien ?
Jeesus vastasi: Minä olen tie,totuus ja elämä.Ei kukaan pääse Isän luo,muuten kuin minun kauttani.Joh.14.6
Jeesus on se kallio,jonka varaan uskon elämää voidaan rakentaa.
VL:t sanovat,että vain heidän kauttaan voi pelastua,tämä on vastoin Jeesuksen sanaa ja usko on silloin
hiekalle rakennettu.Kun myrskytuulet tulevat,niin kestääkö tämä seurakunnan varaan rakennettu usko ?
TykkääTykkää
Kyllä kestää jos ja kun seurakunta on raamatullisella paikallaan ”elävän Jumalan seurakunnassa, joka on totuuden pylväs ja perustus.” (1. Tim. 3:15) – siis osoittamassa Kristusta ja Hänen tietänsä, ei sitä peittämässä eikä korvaamassa… Seurakunnan tehtävänä on nostaa Kristus esille, kuten patsaan perustus ja koroke nostaa patsaan esille!
”Kolmen kyynärän jumala- ja seurakuntaopissa” julistettiin, että me olemme ”kristuksia” ja jälki oli tuhoisaa…
TykkääTykkää
Jaakobin kirjeen kolmannessa luvussa sivutaan myös tätä teemaa. Oikeastaan ajatuksemme johtavat väärille raiteille, jos alamme pohtimaan sitä, onko ajatteleminen tai viisaus hyvästä vai pahasta. Oikeampi kysymys olisi tutkia sitä, mitä lajia viisautemme on. Jaakobin kirje:
13 Kuka teistä on viisas ja ymmärtäväinen? Esittäköön hän osoitukseksi hyvästä vaelluksesta tekonsa, sävyisästi, niin kuin viisas tekee. 14 Mutta jos teidän sydäntänne hallitsee katkera kateus ja riidanhalu, älkää vastoin totuutta kerskuko kuvitellulla viisaudellanne. 15 Sellainen ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan maallista, ihmisistä tulevaa, pahojen henkien viisautta. 16 Sillä siellä, missä kateus ja riidanhalu vallitsevat, on myös hillittömyyttä ja kaikenlaista pahaa. 17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä. 18 Vanhurskauden siemen kylvetään rauhan tekoina, ja se tuottaa hedelmän niille, jotka rauhaa rakentavat.
TykkääTykkää
Aivan amicus curiae, taitaa Lutherillakin mennä väliin aika lailla yli, ehkä Lars Levilläkin – tosin Samuelia nuhdeltiin ”sen pahan työn tähden, että hän tiesi poikansa häpiällisesti itsensä käyttäneen, ja ei kertaakaan vihaisesti katsonut heidän päällensä.” (1. Sam. 3:13)
Kiivaus oikean asian puolesta voikin olla myös Herran mielen mukaista:
”Kiivaus sinun temppelisi puolesta on kuluttanut minut, ja minuun sattuu niiden pilkka, jotka pilkkaavat sinua.” (Ps. 69:9) Profeetat nuhtelivat jyrkin sanoin suoranaisia performanssejakin järjestäen, myös Johannes Kastaja: ”Te käärmeen sikiöt… (Matt. 3:7), Jeesus kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja tyhjensi raipallaan temppelin esipihan (Joh. 2:15) ja Paavali julmistelee juutalaisille weljilleen…
Ymmärsin, ettei blogisti nostanut ”ajattelua” arvoon arvaamattomaan, vaan että myös se on Jumalan lahja niin kuin kyky uskoa ”ajattelemattakin”:
”kristitty Jumalan lapsi saa (ja hänen tulee!) elää yhtä Jumalalle omistettua elämää, jossa hänen järjen käyttönsä tai käyttämättömyytensä näkyy tai on näkymättä…”
TykkääTykkää
”Kyllä kestää jos ja kun seurakunta on raamatullisella paikallaan ”elävän Jumalan seurakunnassa, joka on totuuden pylväs ja perustus.” (1. Tim. 3:15) – siis osoittamassa Kristusta ja Hänen tietänsä…”
Voiko olla niin, että on osittain rakennettu kalliolle ja osittain hiekalle? Ja se mikä on hiekalle rakennettu, sortuu myrskytuulissa ja kalliolle rakennettu pysyy? Tai voisiko sanoa toisin, että on rakennettu sekä oljista että tiilistä, ja myrskytuulissa oljista rakennettu osio sortuu?
Myrskyn jälkeen pystyssä on se osa, jossa Kristus ja hänen tiensä näkyy?
Hyvä tuo huomio ajattelemisesta, että pohdittaisiin mitä lajia viisautemme on.
TykkääTykkää
Eilen lauantai-iltana kuuntelin ylenykköseltä Turun tuomiokirkossa 11.2. äänitettyä Jyrki Linjaman oopperaa: ”Kolme kirjettä Laestadiukselle”. No kun en ole erityisen musikaalinen enkä mikään oopperoiden fanittaja -niin sillee puolella korvalla muun puuhailun sivussa. Jyrki Linjama on aiemman Siionin Laulut ja wirret (1961) -kokoelman sovittajan Jaakko Linjaman pojanpoika.
Radion ohjelmatiedoissa on mm. seuraavaa:
”Ohjaus Michael Baran. Lars Levi Laestadius – Esa Ruuttunen, baritoni. Enkeli Sofia, sekä naisia Laestadiuksen ja lestadiolaisuuden vaikutuspiiristä – Laura Mäkitalo, mezzosopraano. Kamariorkesteri Soli Deo Gloria. Musiikinjohto Juhani Lamminmäki. Oopperan väliajalla illan oopperasta ja sen esityksestä keskustelevat Risto Nordellin vieraina säveltäjä Kimmo Hakola ja tutkija Johanna Hurtig.
SYNOPSIS
Ooppera tapahtuu Laestadiuksen kuolinvuoteella, tajuttomuuskohtauksen aikana, hetki ennen kuolemaa. Ajan ja paikan rajat katoavat: Laestadius kohtaa enkelin, kokee takaumia omasta elämästään ja saa kirjeitä tulevaisuudesta, oman aikamme naisilta.
PROLOGI
Enkeli Sofia laulaa Laestadiuksen sielunmessua. Enkeli kertoo Laestadiukselle, että tämän seuraajat tekevät pahoja tekoja. Laestadiuksen kysymyksiin Sofia lupaa vastauksen kolmen kirjeen muodossa. Seuraa ylimeno ja sen osana ensimmäinen raamattumeditaatio, katkelma Vuorisaarnasta.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS
1. KOHTAUS
Laestadius on nuori kasvitieteilijä kenttätyössä. Hän löytää uuden sannikkaislajin ja iloitsee siitä. Sofia tutkii Raamatun luomiskertomusta.
2. KOHTAUS
Laestadius on vanha ja turhautunut kansatieteilijä. Hän saa 1. kirjeen tulevaisuudesta,
oopperalaulajalta, Ailalta, jota 1900-luvun lestadiolaiset ovat yrittäneet estää valitsemasta laulajan ammattia. Laestadius pitää parannussaarnan. Lopussa Sofia tutkii jälleen Raamattua: ”Cantate Domino canticum novum”: Laulakaa Herralle uusi laulu.
TOINEN NÄYTÖS
1. KOHTAUS
Nuoren Laestadiuksen kihlautuminen ja avioituminen Brita-Kajsan kanssa. Seuraa siirtymä: Brita-Kajsan kehtolaulu ja Sofian laulama sielunmessu johdattavat 2. kirjeeseen. Siinä Liisa kertoo oman kokemuksensa avioitumisesta körttipapin kanssa sekä kokemuksensa lestadiolaisesta hoitokokouksesta 1980-luvun Suomessa. Laestadius järkyttyy. Sitten hän alkaa muistella oman
elämänsä naisia.
2. KOHTAUS
Keski-ikäinen Laestadius kohtaa Lapin Marian. Tämä saarnaa Laestadiukselle synnit anteeksi. Marian työnäyn innoittamana Laestadius pitää toisen saarnansa. Lopussa saarna katkeaa siihen, ettei hän kykene aloittamaan Isä meidän-rukousta.
KOLMAS NÄYTÖS
1. KOHTAUS
Laestadius kipuilee isättömyyttään, elää uudelleen 3-vuotiaana kuolleen poikansa
ruumiinsiunauksen ja putoaa siitä omaan varhaislapsuuteensa, juopon isän väkivallan kohteeksi. Isä sammuu ja Laestadiuksen saamelaisen äidin kehtolaulu lohduttaa ja ilahduttaa pikkupoikaa.
2. KOHTAUS
Laestadius saa 3. kirjeen tulevaisuudesta, Maijalta, joka on lapsena joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, ja jonka lestadiolaisyhteisö on asettunut tekijöiden puolelle ja Maijaa vastaan. Laestadius murtuu täysin. Hän kykenee kuitenkin tekemään oikeita kysymyksiä. Silloin Sofia ilmestyy hänelle näkyvänä, ja he lukevat yhdessä katkelman Ilmestyskirjasta, Jumalan Karitsasta, joka yksin kykenee ”avaamaan kirjan”. He käyvät vielä läpi kaikki kirjeet. Kello kutsuu
Laestadiusta viimeiselle rajalle. Sofia rukoilee hänen puolestaan.”
****************************************************************************************
Ymmärtämättä mittään musiikista, niin sanoisin minäkin, että libretton juoni on vaikuttava! Vähissä olisivat varmaan weljemme Lars Levinkin sanat sillä ”eihän siinä näin pitänyt käydä…”!?
Paradoksaalista tietysti on, että tässä taidemuotona on juuri ooppera, jonka useimmat libretot taitavat pohjautua ja elää ennen muuta kaikenlaisesta seksuaalisesta elostelusta…
PS. Sitten vielä yleveron maksajan ja ylenykkösen suurkuluttajan kommenttina liittymättä mitenkään edellä mainittuun Linjaman oopperaan; ylenykkönenkin on äkännyt mielestään kultasuonen ja ainutlaatuisen reseptin kuuntelijalukujen nostattamiseen; lisää seksiä, väkivaltaa ja kiroilua kanavalle!! Surkuhupaista ja puberteettista. Sen tieltä ilmeisesti lastenohjelmatkin poistettiin kanavalta kymmenkunta vuotta sitten. Ja tuota lajia ovat kyllä jo muut kanavat täynnä. – Palautetta voi laittaa esim. ohjelmapäällikölle; kaj.farm@yle.fi ja hallintoneuvoston puheenjohtajalle kansanedustaja Kimmo Kivelälle.
TykkääTykkää
Kommentti tuohon kohtaan: ”Laestadius saa 3. kirjeen tulevaisuudesta, Maijalta, joka on lapsena joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, ja jonka lestadiolaisyhteisö on asettunut tekijöiden puolelle ja Maijaa vastaan.”
Tämä on edelleen niin vaikea käsittää. Miten Jeesus olisi toiminut vastaavassa tilanteessa? Hän olisi nostanut hyväksikäytetyn lapsen syliinsä ja sanonut: ”Kuka sormellaankaan kajoaa tähän lapseen, parempi olisi että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa…”
Mutta kuten Luther Marian kiitosvirren esipuheessaan kirjoittaa: ”Antaapa hän heidän toisinaan langeta syntiinkin saadakseen sitä enemmän katsoa alas syvyyksiin, auttaa monia, suorittaa paljon, osoittautua oikeaksi Luojaksi…Saadessaan kokea, miten Jumala katsoo alas syvyyksiin ja auttaa vain köyhiä, halveksittuja, kurjia, hylättyjä ja aivan mitättömiä, ihminen alkaa rakastaa Jumalaa ja hänen sydämensä täyttyy ylitsevuotavasta ilosta ja sykähtelee Jumalalta vastaanottamastaan riemusta.”
Hyväksikäytettyjen lasten kautta Jumala on paljastanut kristillisyytemme hengellisen ylpeyden raadollisella tavalla. Jumala katsoo juuri näihin lapsiin ja paljastaa heidän kärsimyksensä kautta sen mikä on kestämätöntä. Mutta: ”Siten hän antaa hurskaiden menettää voimansa ja joutua ahdinkoon, niin että he kaikki luulevat heidän loppunsa ja viimeisen hetkensä tulleen, mutta juuri silloin hänen voimansa on heitä lähinnä, niin kätkettynä ja salaisena, etteivät edes ahdingossa olevat itse sitä tunne, vaan ovat kokonaan uskonsa varasssa. Siinä on Jumalan koko voima ja käsivarsi!”
Meidän osamme on nöyrtyä Jumalan väkevän käden alla: ”sillä ahdingon mentyä ohi käy ilmi, mikä voima heikkouteen on kätkeytynyt.”
TykkääTykkää
Tämä asia tulee sen verran lähelle minua, että kysyn, kirjoitatko lopussa uhrien saamasta Jumalan avusta vai syvälle langenneiden hyväksikäyttäjien armontuntemuksista?
TykkääTykkää
Minäkin jäin miettimään tätä Quo Vadiksen kommenttia, siinä vaikutti olevan jotain todella tärkeää, mutta se kaipaisi ehkä vähän lisää avaamista.
Jotenkin tuli itselleni sellainen ajatus, että tulee vielä aika, jolloin kaikki kärsimys tulee näkyväksi.
Heikoissa onkin voima ja väkevyys, Jumalan voima.
TykkääTykkää
Kiitos kysymyksistä Lahja ja Kesäkukka, ja pahoittelut epäselvästä viestistä.
Paastonaikaa eläessämme, ajatuksenani oli lähestyä tätä em. kipeää aihetta Lutherin painottaman ristinteologian näkökulmasta, jossa Jumala kätkeytyy kärsimykseen ja jopa “helvetilliseen tuskaan” (=Anfechtung). Jumala ei siis vaikuta ensisijaisesti korkeana Majesteettina, vaan kärsimykseen kätkeytyvänä rinnalla kulkijana ja mukanaeläjänä. (kirjall. mm. Tuomo Mannermaa: Kaksi rakkautta, Martti Luther: Valitut teokset II).
“Sen tähden Jumala on tehnyt meidät kaikki kuolevaisiksi ja antanut kaikkein rakkaimmille lapsilleen Kristuksen ristin ja mittaamattomia kärsimyksiä ja ahdistuksia. Antaapa Hän heidän toisinaan langeta syntiinkin saadakseen sitä enemmän katsoa syvyyksiin…Niinpä Jumala heitti kurjuuden kuiluun myös ainokaisen, rakkaimman poikansa, Kristuksen. Kristuksessa Jumala osoitti erityisen selvästi, mihin Hänen katseensa, toimintansa ja apunsa, Hänen menettelytapansa, neuvonsa ja tahtonsa tähtää.” (Luther)
Jumalan ylivertaisuudesta suhteessa luomaansa ihmiseen johtuen: “…Sillä koska hän on kaikkein korkein eikä hänen yläpuolellaan ole mitään, ei Hän voi katsella yläpuolelleen. Hän ei myöskään voi katsella sivulleen, koska kukaan ei ole Hänen vertaisensa. Sen tähden Jumalan välttämättömästi täytyy katsella itseensä ja alapuolelleen, ja kuta syvemmällä hänen alapuolellaan ihminen on, sitä paremmin Hän tämän näkee.”(Luther)
Lahjan kysymykseen: “Tämä asia tulee sen verran lähelle minua, että kysyn, kirjoitatko lopussa uhrien saamasta Jumalan avusta vai syvälle langenneiden hyväksikäyttäjien armontuntemuksista?” Ristinteologian näkökulmasta tarkoitin kumpaakin. Hyväksikäytetty, ja traumatisoitunut ihminen saa olla varmassa turvassa ja lohdutettuna Kristuksen sylissä, Jumala katsoo alas runneltuun ja häväistyyn ihmiseen, kärsien itse hänen kanssaan. MUTTA Jumala näkee erityisesti ja myös sen syvällä olevan suuren syntisen, hyväksikäyttäjän ja kaltoinkohtelijan, ja haluaa auttaa hänet valkeuteen ja totuudentuntoon sekä kantamaan vastuunsa teoistaan.
Tämä on kaiken kaikkiaan haastava ja syvällinen aihe, joka jättää edelleen paljon kysymyksiä, ja eikä vastauksia kovin helposti “yläkerrasta” tipu.
TykkääTykkää
Jatkoa…
Mielestäni on myös sielunhoidollisesti perusteltua ja ristinteologian näkökulmasta erityisen siunauksellista, että erilaisten hengellisten vääristymien aiheuttamia traumoja voitaisiin käsitellä, järjestää yhteisiä kokoontumisia/ leirejä siinä kontekstissa (ympäristössä), missä ne ovat tapahtuneetkin, jotta ihmiset tulisivat kohtatuiksi ja lohdutetuiksi, jotta Jumala voisi ”auttaa monia, suorittaa paljon, osoittautua oikeaksi Luojaksi…”
TykkääTykkää
Kiitos, Quo Vadis.
”Mielestäni on myös sielunhoidollisesti perusteltua ja ristinteologian näkökulmasta erityisen siunauksellista, että erilaisten hengellisten vääristymien aiheuttamia traumoja voitaisiin käsitellä, järjestää yhteisiä kokoontumisia/ leirejä siinä kontekstissa (ympäristössä), missä ne ovat tapahtuneetkin, jotta ihmiset tulisivat kohtatuiksi ja lohdutetuiksi…”
Tämähän olisi varmasti juuri sitä, miten asioita pitäisi hoitaa. Se vaatisi ihan ensimmäiseksi sen, että pystyttäisiin myöntämään, että joukossamme on paljon noita hengellisten vääristymien johdosta kärsiviä traumatisoituneita henkilöitä. Jostakin suustä tämä tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Olen joskus laittanut Päivämieheen viestiä, että jos voisivat jollakin tavalla ottaa kantaa johonkin mediassa/tutkimuksessa esiinnostettuun meidän yhteisöömme liittyvään kipeään asiaan, joka koskettaa monia, mutta niin ei tainnut vielä tapahtua.
TykkääTykkää
Vielä jatkoajatus. Toisaalta olen ollut huomaavinani, että sellainen yhteisten tunteiden sanoittamispuhe esim. saarnassa ”Meillähän on täällä kaikilla niin hyvä olla” on ehkäpä hieman vähentynyt. Onhan sekin edistysaskel ja voi auttaa myös yksittäisiä ihmisiä tuomaan esille omaa kokemustaan, ettei kaikki ole ihan hyvin.
TykkääTykkää
Kiitos pyytämistäni lisäyksistä!
Minulle hyväksikäyttökeskustelussa jää ihan sivuseikaksi se huoli, mikä on esim. tekijöiden kohtalo ja iankaikkisuusosa. Mielelläni jätän sen Jumalan asiaksi. Ehkä ns. ristinteologia on tässä minulle liian kipeä?
Hieman vieläkin hämmentyneenä muistan sen televisiohaastattelun, jossa SRK-johtaja kommentoi tätä aihetta. Jotenkin liikuttuneen oloisena hän pyyteli sitä, että tekijäkin tarvitsee armoa ja lohdusta. Uhreista ei sanottu mitään. Tuo kuva tulee aina silmieni eteen, kun tästä keskustellaan. Se oli niin uskomaton reaktio sillä taholla. Myöhemmin sitä on toki yritetty pehmentää. Lisäksi uhrien syyllistäminen asioiden ilmitultua ja kunnianloukkauskäräjillä uhkaileminen tekee tämän aiheen erityisen iljettäväksi.
Jumalan tai sielunvihollisen syyksi minun on vaikea hyväksikäyttöjä laittaa.
TykkääTykkää
Amish-sarja on jo ehtinyt jaksoon 3/6. https://www.facebook.com/MyAmishStory/ Kannattaa katsoa!
”Breaking the Silence is a documentary series that presents a respectfully honest view of the origins and legacy of the Amish and how they became who they are today.”
TykkääTykkää
Katoin ton kolmososan. Oli niin tuttua, että oli kyllä itkussa pidättelemistä :O, paha mieli tuli. Kahtomisen arvonen kuitenki, toisaalta tykkäsin kovasti, oli niin helppo samaistua. Suosittelen kyllä.
Vl-liikkeen harhat on samantyyppisiä ja erityisesti ku on rippikoulutyössä ollu mukana ni on kyllä tullu huomaamaan, että kaikki keskittyy vaan siihen mitä saa ja mitä ei saa tehä. Valitettavasti näin on paljolti myös aikuisilla. Sinne se evankeliumi jää alle eikä meinaa kirkastua enää tämän tapanormiviidakon alta, vaikka miten yrittäis selittää. Harmi sinänsä, koska vl-oppi ilman eksklusiivisuutta ja tapanormistoa ei edes ole mitenkään erittyisen huono minusta, varsinkaan jos palataan opillisesti Laestadiukseen.
En ihmettele, vaikka Paavali oli tiukkana Galatalaisille. Vääristä ajatusmalleista jne. on todella vaikea päästä irti jopa silloin kun älyllisesti ymmärtäis mitä on evankeliumi. Silloinki nämä ajatusmallit tulee ja sanoo, ettei sitä voi semmosena uskoa. Valitettavasti nimittäin nämä ajatusmallit saa aikaan sen, että se evankeliumi on ”toista evankeliumia”, mistä Paavali puhui, vaikka se ulkopuolisen korvaan, jolla ei vääriä ajatusmalleja ole, on puhdasta evankeliumia.
”Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.” (Gal. 1:8)
TykkääLiked by 2 people
Nyt on nähtävillä Amish-historiaa: Episode IV: The Birth of the Amish Church! This episode will be available until March 2nd (linkki edellä).
Ja sitten: Episode V: Amish In Our Midst.
TykkääTykkää
Rekommenderas!
TykkääTykkää
Reformaatiot, anabaptistit, Menno Simons, Jakob Ammann…
Lisää Amish-historiaa löytyy sivuilta http://www.exploring-amish-country.com/amish-history.html
Myös Wikipedian artikkeli ”Amissit” kannattaa lukea.
TykkääTykkää
Laissa kansankiihotuksesta todetaan, että yksilöiden tekemät rikokset eivät ole yhteisön rikoksia.
Tästä tuomittiin tunnettu poliitikko rangaistukseen koskien väitteitä islamista. Samaan aikaan kuitenkin palkitaan ja tuetaan ”tutkimuksia”, kirjallisia ja ”taiteellisia” tuotoksia, joiden
ensisijainen tarkoitus on syyllistäää vl-kristillisyyttä joidenkin yksilöiden tekemistä rikoksista.
Helposti tulee mieleen, että laki ei kaikille ole sama.
Kuttuuri ei kuole , vaan tekee itsemurhan. Laestadius-ooppera on surullinen esimerkki tästä kristillisen arvopohjansa hylänneen länsimaisen kulttuurin rappiosta. Itse asiassa kuolinvuoteella
ei olekaan Laestadius , vaan siinä ääntelee arvoliberalismin myrkkyä ottanut länsimainen kultturiperintö syyllistävän feministisen eliitin FALSEttiin kohoavan äänen yllyttämänä.
Ohjelmassa esiintyneen ”tutkijan” mielestä esitys ei kuitenkaan syyllistänyt yhteisöä tarpeeksi.
Parannettavaa jäi siis vielä.
TykkääTykkää
Jatkan pragmaattisesta teologiasta:
Onnittelut tänään 24.2. 2018 rakkaalle sukulaiskansallemme Virolle! – Mutta mykistävää on, että maa, joka joskus kuului luterilaisen valtakirkon alueisiin, on nyt Euroopan maallistuneimpia…
Huomenna tulee myös 100 vuotta jääkärien, Suomen vapautusarmeijan saapumisesta Vaasaan. Ilman jääkäreitä Suomen itsenäisyys ei olisi realisoitunut eikä säilynyt. Paradoksaalista on, että keisarillinen Saksa auttoi bolsevikit valtaan Venäjällä – mutta myös ratkaisevasti sekä Suomea että Viroa irtautumaan Venäjästä. Mutta todellisen itsenäisyyden niille takasi vain Saksan keisarikunnan romahdus.
Kansanedustaja Kalle Aukusti Lohi joutui jäämään keväällä 1918 punaisten valtamaan Helsinkiin monen muun tavoin. Lähdejulkaisussa ”Vapaussodan kertomuksia” on hänen haastattelunsa ”Kapinallisessa hallituspalatsissa”, jossa kertoo tapaamisestaan senaatintalossa helmikuun alussa 1918 Kansanvaltuuskunnan pääministerin ja punaisen armeijan ylipäällikön Kullervo Mannerin kanssa. Eivät asiat olleet hänenkään hallinnassa. ”Manner saattoi meidät pääportaille asti, tarttui siinä molemmin käsin käteeni ja sanoi kyynelten valuen silmistään: Hyvästi nyt. Voi olla, että emme koskaan tapaa toisiamme. Mutta koettakaamme ainakin ymmärtää.” Manner kuoli ilmaisesti Stalinin työleirillä Komissa radiummyrkytykseen 1939.
Toisessa haastattelussa on aiheena tapaaminen päätoimittaja Edvard Valpas-Hännisen kanssa Työmiehen toimituksessa ennen pääsiäistä eli ilmeisesti maaliskuun viimeisellä viikolla 1918. Tampereen taistelu oli jo meneillään. Valpas-Hänninen suhtautui kovin pessimistisesti koko vallankumoushankkeeseen niin Suomessa kuin Venäjälläkin ja hänellä oli tekeillä oma rauhansuunnitelmansa. ”Hän valitti myös sitä, ettei työväen puolue ehtinyt ajoissa jakaantua kahtia, sillä silloin eivät ainakaan kaikki olisi tähän surkeuteen ajautuneet.”
Ne julmuudet ja väärinkäytökset, joihin valkoinen puoli jopa kirkonkin myötävaikutuksella tai vaikenemisella sodan loppuvaiheessa syyllistyi, ovat synti ja häpeä. – Mutta vapaussodan ja sisällissodan päätös valkoisten voittoon oli kuitenkin kansakunnalle suuri siunaus ja se parempi vaihtoehto, – ja pitkällä tähtäimellä se oli sitä myös työväestölle.
TykkääTykkää
Ylen Areenassa on monta erinomaista Viron uskontohistoriaakin sivuavaa ohjelmaa vielä kuunneltavissa: Viron katolista keskiaikaa ja sen jälkiä Tallinnan kaupunkihistoriassa käsittelee Riston valinta 21.2 2018 https://areena.yle.fi/1-4327822 ”Riston sydän sykkii Virolle”. Kuunnelkaa ihmeessä!
Myös Horisontti-ohjelmassa su 25.2. oli aiheena ”Viro 100 vuotta – miten kansa ja kirkko selviytyivät miehityksestä?” Keskustelemassa teologian professori, Viron evankelis-luterilaisen kirkon teologisen instituutin dekaani Randar Tasmuth ja kirjailija ja elokuvaohjaaja Imbi Paju.
Ja oli Roman Schatzin Maamme-kirjassa 19.2. aiheena ”Viro – satavuotias pikkuveli” asiantuntijana mm. hsitorian tutkija Seppo Zetterberg.
TykkääTykkää
Sisällissodan lietsojia Suomeenkin tuli ulkomailta – ennen muuta Saksan valtaan nostamien bolsevikkien toimesta. Ja sama on toistunut Syyriassakin; alunperin länsimaiden ja Israelin tiedustelupalvelut, ja nyt sitten Assadin liittolainen Venäjä…
https://yle.fi/uutiset/3-10092068
Järjestö: Itä-Ghoutassa kuollut 13 000 siiviiliä Syyrian sodan aikana
Syrian Network for Human Rights -järjestön mukaan uhreista 1 463 on lapsia.
25.2.2018 klo 22:00
————————————————————————————
Syyrian Damaskos on yksi maailman vanhimmista kaupungeista, Unescon maailmanperintökohde, mutta myös varhaisen kristinuskon keskus, jossa myös Saulus Tarsolainen eli Paavali liittyi kristittyihin. – Toivoisin, että Päivämieskin noteeraisi Syyrian kristittyjen hädän!
TykkääTykkää
Lisää Damaskon perintöä:
– Damasti (damastikangas)
– Damaski (säärystin, nilkkain)
– Damastiteräs (damaskiteräs, damascus teräs, damascus steel). Ristiretkeläiset himoitsivat damastimiekkoja.
– Damaskonruusu ja vastaava harmahtavan pinkki värisävy
TykkääTykkää
Lause ”toinen jalka maailmassa ja toinen taivaassa”, ei siis välttämättä tarkoitakaan sitä, että ihminen eläisi ”harmaalla alueella”, miettien haluaako uskoa vai ei. Se voikin tarkoittaa sitä, että ihminen elää kahtaalle jakautunutta elämää luullen olevansa pelastavassa uskossa, vaikka elääkin tosiasiassa kahdelle Herralle. Raamatun valossa tarkasteltuna tällaisella ihmisellä ei ole Jumalaa lainkaan.”
Tarkoittaako tämä, että sellainen ihminen joka ei osaa ajatella teologisesti ja monimutkaisemmin/järjellä uskon asioita ei olisikaan oikeasti uskovainen? Vai mitä tässä oikein tarkoitettiin? Sitä, että uskoo, mutta ei elä oman uskon mukaisesti ja se ei näy esim. arjessa tai omassa ollenkaan? Mutta että ihminen haluaisi silti olla uskovainen ja uskoo, että meidän puolestamme on Kristus kuollut. Ja uskoo Raamattuun, mutta ei osaa välttämättä tarkastella sitä tarpeeksi ? On todella hyvä, että nykyään kehoitetaan kaikkia lukemaan Raamattua enemmän. Eikö enää riitäkään, että uskoa on sen sinapinsiemenen verran? Tai uskoo nyt vaikka sitten lapsenmielin , vaikka tuntui, että lapsen uskoa oli vähän pidetty tyhmänä tekstissä (itse en ajattelisi, että lapsen usko sulkee pois järjellisen ajattelun aikuisilla, sehän voi tarkoittaa sitäkin, kuinka voidaan uskoa, koska ei nähdä eli tavallaan lapsellisesti, mutta joo ymmärrän myös pointin, että joskus saattaa tuntua niistä ajattelevista ihmisistä, että se lapsen usko sulkee pois järjellisen ajattelun), vaikka Raamattuhan on todella lapsimyönteinen kirja (ollut teillä hyviä tekstejä siitä asiasta täällä). Uskoisin, että näitä ihmisiä on paljon. Ja on myös niitä, jotka haluavat ajatella, pohtia ja keskustella ja se on ihan yhtä oikein. Olisi erittäin mukavaa, jos näistä asioista voitaisiin keskustella hyvässä hengessä, että kukaan osapuoli ei toisi itseään parempana/kaikkitietävänä esille tai omia tulkintojaan Raamatusta ehdottomina totuuksina. Raamattua tulkitaan todella monella tavalla. Ja se on hämmentävää tällaisen mielestä, joka ei ole opiskellut teologiaa! Olisi mukava jos useampi esim. nyt teologi ottaisi kantaa näihinkin kirjoituksiin! Voitaisiin saada hyvää ja rakentavaa keskustelua puolin ja toisin.
Toisaalta blogisti kirjoittaa lopuksi
”Järkevän ihmisen ei siis tarvitse jakaa itseään kahteen persoonaan, jotka elävät kukin omilla elämän osa-alueilla. Päinvastoin: kristitty Jumalan lapsi saa (ja hänen tulee!) elää yhtä Jumalalle omistettua elämää, jossa hänen järjen käyttönsä tai käyttämättömyytensä näkyy tai on näkymättä kontekstista riippumatta.”
Eli ymmärtäisin, että on erilaisia uskovaisia ihmisiä, jotkut ajattelevat enemmän kuin toiset, mutta silti saa ja tulee elää Jumalalle omistettua elämää ja ymmärtäisin, että Raamatun mukaista elämää.
Erääseen toiseen kommenttiin, jossa mainittiin,että oli hoksannut että onkin ahne,kiireinen tms. ihminen ja kelle oikeasti tulee huono olo elokuvista tms. Niin itse en näe, että minun uskoni ainakaan vahvistuisi elokuvia katsomalla, ”maallista” musiikkia kuunnellen tai tv-sarjoja seuraamalla. Vahvistuisi Raamattua lukemalla ja juttelemalla uskovaisten ihmisten kanssa sekä seuroissa käymällä ja kuuntelemalla puheita ja hengellisistä lauluista olen saanut paljon vahvistusta uskolle sekä luottamusta.
Olen lukenut muutamia muitakin blogitekstejä ja kommentteja ja ajatellut asioita. On jäänyt mieleen semmoinenkin, että syntien anteeksi saarnaaminen olisi ”turhaa” seuroissa? Onko se teidän mielestänne turhaa myös arkielämässä, jossa se on monelle iso voimavara? Tuntuu jotenkin oudolta sellainen ajatus. Samaten se, että olisi ”väärin” tervehtiä Jumalanterve tai ehkei väärin, mutta tuli semmoinen olo että tarpeetonta tai että osalle tulee siitä paha olo(kommenteissa oli). Olisi mielenkiintoista saada asiallisia kommentteja asiasta. Vai oletteko sitä mieltä (muutkin saa vastata kuin blogistit),että ihmisten välistä anteeksiantamista ja saamista (Jumalahan ne anteeksi antaa kuitenkin) ei enää tarvitakkaan?
Tuleepa pitkä kommentti, mutta oli myös hyvin sanottu eräässä tekstissä, että usko kestää päivänvalon ja tarkastelun. Ja meidän ei tarvitsisi hävetä uskoa. Ja se on aivan totta, mietin monesti miksi häpeämme, mutta usein se johtuu omista kokemuksista siitä miten muut suhtautumisesta uskoviin ihmisiin. Vaikka tietenkään en ei tarvisi antaa vaikuttaa.
TykkääTykkää
Marian pohdiskelu on niin hyvää pohdiskelua uskosta, että en kykene vastustamaan itseäni kirjoittamasta muutamia ajatuksiani tänne. En pyri antamaan vastausta, vaan esittämään lisää pohdittavaa.
Uskovan elämä oikeastaan kiteytyy kokonaisuudessaan elämiseen uskon kautta tätä meidän maallista elämäämme. Paavali kirjoittaa:
”Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina. Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle. Juuri sitä vartenhan Kristus kuoli ja heräsi elämään, että hän olisi niin kuolleiden kuin elävienkin Herra.”
Myös semmoiset ihmiset ovat ihan oikeita uskovia jotka eivät pohdi teologisia kysymyksiä, vaan uskovat sydämen yksinkerniosuudella luottaen Jumalaan:
”Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä.
Joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia.
Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin.
Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu — vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä.
Joku pitää yhtä päivää toista parempana, toiselle kaikki päivät ovat samanarvoisia. Kukin olkoon omassa vakaumuksessaan varma.
Joka kiinnittää huomionsa päiviin, tekee niin Herran kunniaksi, ja joka syö, syö Herran kunniaksi, sillä hän kiittää Jumalaa. Joka taas ei syö, on Herran kunniaksi syömättä, ja hänkin kiittää Jumalaa.
Kukaan meistä ei elä itseään varten eikä kukaan kuole itseään varten.”(Room.14:1,2,3,4,5,6,7)
Maria: ”itse en näe, että minun uskoni ainakaan vahvistuisi elokuvia katsomalla, ”maallista” musiikkia kuunnellen tai tv-sarjoja seuraamalla.”
Tämä Marian kommentti on niin hyvä, etten taidakaan kyetä olemaan kommentoimatta. Mielestäni tuo Paavalin kirje vastaa suoraan tuohon Marian kommenttiin.
Jotta tulisin ymmärretyksi, kerron ajasta, kun radion kuuntelu tuli Suomeen mahdolliseksi:
Isäni oli ennen sotaa ostanut akkukäyttöisenradion, että voi kuunnella uutisia sodasta. Meillä radio oli salissa, mutta kun uutiset tulivat, uutisia voi kuunnella jokainen.
Isäni siskon mies oli saarnaaja, hän myös hankki radion. Saarnaajana hän tunsi suurta vastuuta toisista uskovista, niinpä hän vei radion omaan työhuoneeseensa ja lukitsi radion kaappiin, joten tätinikään ei voisi hairahtua sitä kuuntelemaan. Kun tuli uutisten aika saarnamies (tätini mies) meni kamariin ja kuunteli uutiset, tuli uutisten loputtua tupaan kertomaan mitä maailmalla on tapahtunut.
Pelko radion eksyttävästä vaarasta johtui siitä, että radiosta tuli muutakin ohjelmaa, kuin asiaohjelmaa. Meitä tämän päivän uskovia tuo tätini miehen varovaisuus hymyilyttää. Lapsena ajattelin, että isäni oli paljon vapaampi uskomisessa, mutta hän ei ollut saarnamies. Radio olisi voinut olla tuvassa, mutta vietiin saliin koska oli kallisarvoinen uutuus.
Maria: ”On jäänyt mieleen semmoinenkin, että syntien anteeksi saarnaaminen olisi ”turhaa” seuroissa? Onko se teidän mielestänne turhaa myös arkielämässä, jossa se on monelle iso voimavara? Tuntuu jotenkin oudolta sellainen ajatus. Samaten se, että olisi ”väärin” tervehtiä Jumalanterve tai ehkei väärin, mutta tuli semmoinen olo että tarpeetonta tai että osalle tulee siitä paha olo (kommenteissa oli). Olisi mielenkiintoista saada asiallisia kommentteja asiasta.”
Tätä Marian kysymää asiaa on hyvä pohdiskella ja vaikka lupasin, etten anna neuvoja, sanon kuitenkin oman näkemykseni:
Ensinnäkin noita synninpäästön sanoja; synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, niitä ei ole raamatussa. Raamattuun on kuitenkin kirjoitettu:
”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi.”(Ap.t.10:43)
Eli syntien anteeksisaaminen ei ole noissa synninpäästön sanoissa, vaan uskossa Kristukseen. Mutta on sittenkin sanottava, että ei ole ollenkaan väärin todistaa synnintuntoon tulleelle ihmiselle, että usko syntisi anteeksi annetuiksi Jeesuksen nimessä ja veressä – ole vapaa, eli ihan niin kuin viime vuosisadan alussa Erkki Antti saarnasi; ole vapaa sinä vapaaksi ostettu lauma.
Entä sitten tuo tervehtimistapa; Jumalan terve, Jumalan rauhaan. Onko tämä oikein/väärin näin tervehtiä? Sanon tähän, että ei ole väärin jos tätä tervehtimismuotoa ei käytetä niin kuin nykyään on tullut tavaksi käyttää – tunnuslauseena. Eli tervehtimisellä erotetaan, sanoisinko ”jyvät akanoista” ja tämä on väärin.
Jeesus itse neuvoo miten tulee tervehtiä, luetaanpa tähän loppuun:
”Kun menette taloon, toivottakaa talon väelle rauhaa.
Jos talo on sen arvoinen, saakoon se toivottamanne rauhan, mutta jos se ei ansaitse sitä, palatkoon toivotus teille takaisin.”(Matt.10:12,13)
TykkääTykkää
Ainakin minä olen kysellyt täällä vl-tervehtimistavasta. Se on minusta ärsyttävää ja loukkaavaa, kun tiedän, mitä sen takana on. Kokemusteni ja tietoni takia en ota sitä pelkkänä vl-tapakulttuuri-asiana. Se on jotain paljon vakavampaa.
Heino kommentoi hyvin Marian viestiä. Olen samaa mieltä hänen kanssaan.
Jos jokin tapa loukkaa muita, niin eikö siitä olisi aihetta luopua? Tilannetajua toivoisin kuitenkin. Sitä, että oman ja toisen uskon/ oletetun epäuskon tunnustaminen ei olisi tällä tavalla ’pakollista’ ihmisten erottelua ja lajittelua tavallisissa kohtaamisissa.
TykkääTykkää
Hyvin kirjoitat Maria – kuten Heinokin jo kommentoi.
Vaikka sisäänpäin kääntynyt ja mietiskelevä ”Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk. 10:42) niin kyllä enemmän reaalimaailmaan ja vähemmän pohdiskeluun suuntautunut Marttakin oli Jeesuksen seuraaja ja opetuslapsi. – Ja kyllä julistus syntein anteeksiantamuksesta on korvamaton osa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Mutta sielujenvihollinen on voinut senkin yrittää vääristää yli ja ohi Raamatun – ei enää vapauttamaan vaan orjuuttamaan kristityn, niin kävi aikoinaan Lutherinkin ja niin on käynyt monelle myös meidän kristillisyydessämme.
Olkaamme lapsenkaltaisia vilpittömyydessä, avoimuudessa ja luottamuksessa, mutta ei kuitenkaan tyhmyydessä: ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (1. Kor. 14:1), sillä on käynyt niinkin, että omia harhojaan peittelevät tai omaa valtaansa pönkittävät paimenet ovat voineet käyttää hyväkseen tätä opetusta ”lapsenkaltaisuudesta”.
Usein on mieleen tullut, että kristittyjen jakautumisessa eri ruokakuntiin ei lähellekään aina ole ollut kysymys harhoista raamatullisessa mielessä, vaan erilaisista temperamenteista eli luonteen perustyypeistä.
”Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.” (Joh. 10:9) Siis vaikka meidän tulee olla varuillaan harhaopetusten varalta, se ei oikeuta meitä toiseen laitaan eli karsinoitumaan, tempaamaan itsellemme Jumalan valtakuntaa jo lähtökohtaisesti muut tuomiten.
”Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.” (Matt. 11:12)
”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” (Matt. 7:1)
TykkääTykkää
Menee aiheen ohi, mutta huomasitteko STTK:n viestintäjohtajan Marja-Liisa Rajakankaan twiitin ihmettelyn siitä, miksi lestadiolaisilla on samat oikeudet kuin muilla suomalaisilla? Ihan järjetöntä. Twiitti menee näin:
”Haluaisin tietää, miksi esimerkiksi 10-lapsista lestadiolaisperhettä pitää tukea kotihoidontuen avulla tilanteessa, jossa uskonto kieltää ehkäisyn? Siis: uskonto kieltää ehkäisyn. Sillä kotihoidontuella tuetaan silloin myös siis uskontoa. #pohtii”
TykkääTykkää
No onpas vaan – järkyttävää! Hyvät tehyläiset, superilaiset, toimihenkilöunioniin, kirkon alojen ammattijärjestöön ym. STTK:laiset – please, laittakaa palautetta viestintäjohtajallenne. Ainakin nykyisellä syntyvyydellä ja maahanmuuttopolitiikalla tulee putoamaan pohja pois ns. taloudelliselta kasvulta ja nykyiseltä talousjärjestelmältä… Suomesta ja Euroopasta tulee vanhainkoti. – Mutta lapsia tarvittaisiin myös ekologisessa uudessa taloudessa!
Kuuntele vaikkapa pastori Panu Pihkalan iltahartaus https://areena.yle.fi/1-4342252 tänä iltana radion ylenykköseltä.
Olisiko myös tuomittava takautuvasti kaikki historiankin kymmenlapsiset perheet, voi olla, että se katkaisisi moneen viestintäjohtajan syntymään johtavan kronologisen kausaaliketjunkin…
Entä olisikohan nuokin yhteiskunnan varat suunnattava mieluummin vaikkapa ALKO:n tuotteiden tai Patrian aseiden tuotekehittelyyn, digi-digiloikkaan, katettuihin kävelykatuihin. sukupuolen ”korjauksiin”, kauneusleikkauksiin, valtion metsien vielä tehokkaampaan parturointiin, naisparien keinohedelmöityksiin ym. materialistiseen ajan henkeen ja uskoon sopivaan?
Niilo Rauhalan profeetallisen runon sanoin:
…Onnittelen teitä, lapset,
kun kotianne nauretaan tovereittenne kotona.
Kasvakaa vähän, niin isät ja äidit
kerjäävät teitä lastensa leikkitovereiksi
ja maksavat teille siitä palkkaa;
kasvakaa vähän, niin opettajien päivät ovat tuskaiset,
te olette heidän elintasonsa,
muuten he joutuvat johonkin ympärivuotiseen työhön,
kuten suurten vanhustentalojen askarteluohjaajiksi
tai sitojiksi maakunta-arkistoihin.
Onnittelen teitä, lapset!
Kun kasvatte vielä tästä,
hädin tuskin tiedätte, mistä ovesta menisitte sisään…
Tai kun vieraat, kiireiset laivat tyhjinä ja kärsimättöminä
odottavat satamissa
ja ministerit epätoivoisina mittaavat tuontivoittoisuutta,
teitä rukoillaan massatehtaisiin
ja höyryävien paperikoneitten ääreen…
Onnittelen teitä, lapset,
että saatte lukutoveriksenne sisaren Intiasta,
työtoveriksenne veljen Bangla Deshista,
Egyptistä, Nigeriasta.
Tuokaa heidät kotiini, puhumme yhdessä siitä,
mikä on iloista ja vaikeaa tässä maailmassa ja kaikkien sydämessä.
TykkääTykkää
Minua (usean lapsen äitinä) ’puhutteli’ tuossa Rauhalan runossa erityisesti yksi kohta, jota ei tuossa lainauksessasi ollut. Huomaan, että katkera-sanakin on siinä hyväksyttävässä yhteydessä.
”… Onnittelen, että äitinne jaksoi uudelleen
ja uudelleen
etsiä vaatekaapista äitiyspukunsa,
jaksoi masentua, itkeä sitä, ettei saa olla
kuten toiset,
jaksoi katkerana kertoa häpeänsä jälleen
mutta aamuisin portaiden narahdellessa pakkasessa
jaksoi lähteä ihmisten eteen taakseen katsomatta.”
TykkääTykkää
Niinpä niin! Moni on tuota Rauhalan runoa ihastellut, mutta jos totuutta haluaa etsiä, nähdä ikään kuin runon taakse, näkee ihan selvästi, että runo on kirjoitettu ehkäistymättömyyden (opin) tukemiseksi. Lahja toi puuttuvan säkeistön esiin, kiitos. Tuossa säkeistössä ovat sanat:
”jaksoi masentua, itkeä sitä, ettei saa olla
kuten toiset,
jaksoi katkerana kertoa häpeänsä jälleen”
Jo nämä sanat pitäisi kertoa meille, että äiti, jota runossa kuvataan, ei ole vapaa uskova, vaan ihmisopin orjuuttama. Jumala ei halua, että uhraisimme äidit. Jeesus ihan suoraa näyttää meille, miten ihmisopit turmelevat koko uskon ja saattavat ihmisorjuuteen. Luetaanpa:
”Jos te ymmärtäisitte, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja’, te ette tuomitsisi syyttömiä”(Matt.12:7)
Ne ihmiset, jotka haluavat ottaa suurilta lapsiperheiltä yhteiskunnan tuen pois, ovat yhtä armottomia ihmisopin kannattajia, kun ne jotka ovat keksineet pakkosynnyttämisopin. Tunnen perheen jossa on kaksikymmentä lasta, mutta myös nuoren miehen joka meni naimisiin itseään vanhemman naisen kanssa. Poika totesi; on vain hyvä, että vaimo on vanhempi, ei tule niin paljon lapsia, pystytään hoitamaan lapset.
Miten kävi? Heille tuli suuri perhe, syntyi yksi lapsi kerralla, mutta ainakin kolmet kaksoset. Ei taida kukaan meistä haluta kahtakymmentä lasta, ei vaikka lapsi on ihan varmasti Jumalan lahja! Jumala on tarkoittanut, että myös äideillä on omakin elämä. (Elämä on Jumalan lahja) Tätä Jumalan suurta lahjaa myös äitien tulisi saada elää ja nauttia näin Jumalan hyvyydestä.
Kuka se sitten on keksinyt ns. pakkosynnyttämisopin? Tällä opilla ovat juuret kaukana katolisessa kirkossa. Ja taisi tätä oppia Luther, myös kannattaa. Muistan lapsuuteni aikaisissa saarnamiehissä joitakin puhujia, jotka saarnasivat voimallisesti, miten ne äidit jotka eivät halua synnyttää kaikkia niitä lapsia jotka Jumala on heille määrännyt, he joutuvat kuoleman jälkeen synnyttämään jatkuvasti lapsia helvetissä.
Tämmöinen saarna vaikutti voimakkaita itkukohtauksia ja voihkintaa kun äidit samaistuivat noihin helvetissä synnyttäjiin. Ihmettelin tuolloin, että mistä saarnamiehet olivat saaneet tiedon noista naisista, jotka joutuvat synnyttämään helvetissä. Sitten hoksasin heidän tiedonlähteensä. Heidän tietonsa olivat peräisin apokryfisistä kirjoista. Näitä kirjoituksia on paljon, joita ei ole hyväksytty raamattuun. Bibliassa on joitakin, esimerkiksi makkabealaisten kirja. Paljon kirjoituksia hylättiin, eikä kelpuutettu raamattuun, ne jotka katsottiin oikeiksi, ne kanonisoitiin eli liitettiin osaksi Raamattua.
Minulla on siis ollut varma tieto, että pakkosynnyttämisoppi on väärä. Tästä huolimatta emme ole vaimoni kanssa uskaltaneet ehkäistä, emme vaikka vaimoni on ollut vähällä kuolla. En minä ole ollut yhtään viisaampi, en vaikka minulla on ollut tietoa paljonkin. Olen kyllä aina joutunut myöntämään sen, että tieto ei korvaa älyä! Kun vertaa itseään niihin oppineisiin teologeihin karismaattisiin saarnamiehiin – joukkouskoviin, niin väkisinkin ajattelee – täytyyhän minun olla väärässä, minä olen niin pieni.
TykkääTykkää
Huh. Luulin eka, et toi runo on jokin pila… krääks. Ei voi uskoa todeksi. 😦 Onhan meillä virsi ja siionin laulukin teemaan liittyen, mutta kylläkin vähän hillitymmät sanat. Tuo runo menee jo aika lailla yli… Kyllä on ollut mielettömän vahva tuo opetus…
TykkääTykkää
Miten kukaan kehtaa yllyttää, kehottaa puhumattakaan syyllistämisestä ja pelottelusta- ihan ketään hankkimaan lapsia??? Käsittämätöntä touhua!
Lapsi hankittakoon rakkaudesta lapseen, eikä mistään muusta syystä.
Jostain syystä synnytysyllyttäjät ovat aina miehiä. Ei yllätä yhtään, kun heidänhän ei tarvitse itse kärsiä raskausvaivoja ja synnytyskipuja jälkimaininkeineen.
Minä ymmärrän enempi kuin hyvin heitä, jotka eivät hanki yhtään lasta. Ymmärrän myös heitä, jotka hankkivat omasta halustaan. Ymmärrän myös heitä, jotka harhautuvat hankkimaan lapsia toisten yllytyksestä tahi painostuksesta, sillä olenhan itsekin niin tehnyt helvetinpelossani, mutta siihen hommaan en kyllä ketään kannusta! Enkä kannusta oikeastaan yhtään mihinkään. Se on jokaisen oma asia, hankkiiko lapsia vai ei, sillä jokainen on myös vastuussa lapsistaan myöhemmin.
Ja tuo Rauhalan runo, se on ihan järkyttävä.
TykkääTykkää
Sitä paitsi on tasan OK, käydä omasta tahdosta sukupuolenleikkauksessa, kauneusleikkauksessa yms. kun taas muusta syystä kuin rakkaudesta lapseen hankkiminen EI OLE OK.
Ihan sama, vaikka Suomi vanhainkodistuisi, ihmiset loppuisivat vaikka koko maapallolta, jos sen vaihtoehto on hyötysynnytys. Mielummin olisin kokonaan olematta tai kuolisin vaippoihini vanhainkodilla, kuin ihan kukaan hyötysynnytetty ihminen minua hoitaisi.
Hyötysynnyttämisen hinta on usein liian kova, ei aina, mutta liian usein on, jotta siihen kannattaisi ketään kehottaa, painostaa, houkuttaa, pelotella.
TykkääTykkää
Ja jos Pöllöpääpellehermanni haluat kuitenkin ojentautua Raamatun mukaan niin:
Jumala antoi luomilleen elollisille niin kasveille, eläimille kuin ihmisille tehtävän: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää, lisääntykää ja levitkää yli maan.” – Apostoli Paavali suosittaa kuitenkin naimattomuutta: ”Naimattomille ja leskille minä sanon, että heidän olisi hyvä pysyä yksin niin kuin minäkin. Mutta elleivät he jaksa hillitä itseään, menkööt naimisiin, sillä on parempi mennä naimisiin kuin palaa himon tulessa.” (1. Kor. 7:8-9) Ja kristilliseen avioliittoon liittyy lasten saamisen mahdollisuus!
TykkääTykkää
”Menee aiheen ohi, mutta huomasitteko STTK:n viestintäjohtajan Marja-Liisa Rajakankaan twiitin ihmettelyn siitä, miksi lestadiolaisilla on samat oikeudet kuin muilla suomalaisilla?”
TykkääTykkää
Niilo Rauhalan runosta taisi edellä jäädä vielä tämä ensimmäinen säe lainaamatta:
”Onnittelen teitä, lapset,
tästä päivästä ja kaikista kirpeistä, huuruisista talviaamuista.
Onnittelen teitä siksi, ettei teitä
aikanaan kaavittu ulos äitinne kohdusta
sätkyttelevänä lihana ja upotettu
vesialtaan syvyyteen.”
mikä mielestäni kyllä osoittaa, että runo on syntynyt ennen muuta vuoden 1970 jumalattoman ja tuhoisan aborttilain tunnelmissa; abortit hyväksyttiin nyt myös sosiaalisten syiden perusteella mukaan lukien ”elintason” säilyttämisen… 1970-luvun puolivälissä abortoitiin useana vuonna ”laillisesti” jopa 23 000 lasta vuodessa, nykyisin noin 10 000 lasta vuodessa. Karkean arvauksen ja päättelyn perusteella suomalaisia lapsia on surmattu ”laillisesti” viidenkymmenen vuoden aikana yli 500 000. Kirkkomme ja piispamme vaikenevat asiasta kahden regimentin opin hengessä ja poliittisen konsensuksen hyväksi – mutta myös me!
TykkääTykkää
Ihminen on aina osannut alistaa pienempiään valtansa alle ja mikään ase ei ole tehokkaampi kuin uskonto. Kyllä hoitokokousvuosina, -70 luvulla esimerkiksi Heikki Saari otti voimakkaasti kantaa ehkäisyyn ja aborttiin. Lieneekö mistään saatavilla Saaren saarnoja, minulla on joitakin äänitteitä joissa hän sanoo mm: ”Ihmiset lentää kuuhunkin, mutta ei saada kymmentä senttiä lisää pituutta naisten hameisiin.”
Markku on kyllä oikeassa siinä, että kirkko piispoineen vaikenivat, myös SRK osittain. Tarkoitan tällä, että hoitokokouksissa tiukasti kuulusteltiin, eli epäiltiin ehkäisystä, jos ei joka vuosi syntynyt uutta vauvaa. Olka Saari tutki minutkin, laski lapsiluvun ja kun yksi väli oli vähän pitempi (oli keskenmeno) kysyi; oletko Heino elänyt ehkäisysynnissä?
Ei eduskuntaa – hallitusta moitittu kuin suljetussa piirissä, ne instanssit ovat isoja jotka lait säätää. Meitä pieniä on helppo kurmuuttaa! Kunta myi ennen minun syntymääni orvoksi jääneen pikkupojan naapuriimme huutolaiseksi. Tämä poika tuli aina kun pääsi kotiini leikkimään meidän renkipoikien kanssa. Näin hän pääsi kosketukseen uskovien kanssa ja niin hänestä kasvoi uskoa tunnustava nuori mies.
Löysin vaimoni – rakastuimme ja päätimme perustaa perheen. Tämä entinen huutolaispoika kuuli minusta ja tuli luokseni, kysyi, että olenko Pauluksen poika? Näin tutustuin häneen ja sain häneltä paljon tietoa sen ajan seuramenoista, siitä miten hän koki vanhoillislestadiolaisuuden turvapaikaksi
Entisestä huutolaispojasta kasvoi ahkera ja tunnollinen mies. Hän avioitui ja menestyi hyvin, mutta myöhemmin kuulin, että hänen puolisonsa oli nielaissut henkiopin. Entisessä huutolaispojassa alkoi näyttäytyä kaikenlaisia vääriä henkiä, niinpä hänet hoidettiin armottomalla henkiopilla ulos laumasta.
En tiennyt näistä hoidoista, en, ennen kuin oli myöhäistä kaikki. En kyllä tiedä olisinko kyennyt auttamaan, mutta ainakin olisin yrittänyt. Hän metsästi, joten hänellä oli ase, aseen piippu suuhun ja laukaus. Se mitä kauhisteltiin, oli tuo teko, ei se, mikä aiheutti sekavuuden ja teon.
Samanlaisen kohtalon koki nuori 16 vuotias poika, hän ei viihtynyt seuroissa ja tästä hänen vanhempiaan syytettiin ja kehotettiin panemaan poika kuriin, tottelemaan seurakuntaa. Surullisesta hoidon surauksesta ei kukaan ottanut vastuuta. Vanhempien suru oli tavaton, mutta kun jumalan valtakunta käski hoitaa.
Jos seuraatte politiikkaan, vaikka vain pienempää kunnallispolitiikkaa, kun säästetään, ei johtajien palkkoihin puututa. Pienien tuloihin on helppo käydä kiinni. Eivät uskonnot ole erilaisia, jos yhteiskunnan vääristymiin kajotaan, uskonnot rankaisevat pieniä. Näin tuossa viestintäjohtajan Marja-Liisa Rajakankaan twiitin tekee. Halutaan rangaista noita äitejä (ei vääriä saarnamiehiä) jotka itseään säästämättä yrittävät huoltaa lapsiaan ja samalla noudattamalla ihmisoppia, että pääsisivät taivaaseen.
TykkääTykkää
Runon profetia täyttynyt NYT:
YLE tänään: ”Syntyneiden määrä historiallisen pieni: vauvoja syntyi viimeksi vähemmän vuonna 1868.” https://yle.fi/uutiset/3-10102530
Siis 150 vuotta sitten; katovuoden 1867 jälkeisenä suurena nälkävuonna, jolloin Suomen kokonaisväkiluku ei ollut vielä ylittänyt 2 miljoonaa syntyi vähemmän lapsia kuin nyt….
Toisen uutisen mukaan: ”Yhä harvemmassa perheessä on tulevaisuudessa kaksi lasta” siis Kiinan malliin. Ja mitä se tarkoittaa Kiinassa. Mm. huoltosuhteen romahdusta: Mari Mannisen mukaan Kiinassa yhden nuorenparin harteilla voi olla jopa 12 vanhusta – siis vanhemmat ja isovanhemmat – ja 30 miljoonaa nuorta miestä jäänee puolisotta…
————————————————————–
Koskettavia muisteluita Heino. – Mutta muistakaamme, että jokainen abortoitu lapsi on yhtä arvokas kuin hoitokokousten uhrikin – tai vaikkapa 1990-luvun pankkikriisin, jolloin johtajamme rinta rottingilla vahvan markan politiikalla ajoivat Suomen lamaan, joka aiheutti kymmenien tuhansien yritysten konkurssit ja 10 000 ihmisen itsemurhan (?)…
Ja kyllä 1970-luvun alussa aborttilakia vastaan kristillisyydessämme saarnattiin, mutta sitten vaiettiin – puolueuskollisuus, poliittiinen ja kirkollinen konsensus ja uskottavuus oli tärkeämpää, ei haluttu yhtyä myöskään Kristillisen Liiton kritiikkiin. Yhteistyökumppanien valinnassa periaatteeksi nousi jopa ”mitä jumalattomampi, sitä parempi”.
j
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Kirje opettajalta – Hulluinhuonelainen
Päivitysilmoitus: Kaikella on määräaikansa – tämän blogin toistaiseksi viimeinen kirjoitus – Hulluinhuonelainen