Onko 1970-luvun asiat käsitelty?

Vuonna 2011 Päivämies julkaisi SRK:n johtokunnan kannanoton (nro: 41/2011), jossa johtokunta ”pahoitteli” 1970-luvulla ns. hoitokokouksien yhteydessä esiintyneitä harhaoppeja ja väärinkäytöksiä. Julkilausuma julkaistiin Päivämiehessä uudelleen numerossa 21/2012.

Julkilausumassa johtokunta toivoi 1970-luvun tapahtumista keskustelua. Johtokunta oli myös ”sitä mieltä, että menneisyydestä on syytä ottaa oppia. Tosiasioita on kyettävä kohtaamaan avoimesti ja rehellisesti silloinkin, kun ne eivät ole meille mieluisia”. Nämä toiveet eivät ole valitettavasti toteutuneet, osittain sen vuoksi, että liikkeen vastuunkantajat eivät tosielämässä ole rohkaisseet keskusteluun ja tosiasioiden kohtaamiseen yhtä voimakkaasti kuin julkilausumassa. Mitä tosiasioita vanhoillislestadiolaisen liikkeen olisi syytä kohdata ”avoimesti ja rehellisesti”?

Sidottujen kohtalo

1970-luvun hoitokokouksissa vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä erosi tai erotettiin eli ”sidottiin” noin 1000 ihmistä. Useimpien erottamisen syynä ei ollut konkreettinen synti vaan syyte ”väärästä hengestä” (hempeä henki, kuiva henki, kososlainen henki, isäntähenki, ekumenian henki jne.). Erotetut ”sidottiin”, koska he eivät suostuneet ”tekemään parannusta väärästä hengestä” tai he eivät osanneet ”tehdä parannusta” oikeilla sanoilla, vaikka yrittivät.

Jos jokin konkreettinen ”synti” kerrottiin erottamisen syyksi, se oli useimmiten jotain sentapaista kuin kirkkokuoroon kuuluminen, rahan antaminen lähetyskolehtiin, Suomen Maaseudun Puolueen tai Kristillisen Liiton toimintaan osallistuminen, lasten vieminen seurakunnan päiväkerhoon, ostosreissu e-liikkeen kauppaan, käynti ”uskottoman” papin pitämässä jumalanpalveluksessa, yksittäinen käynti uudenheräyksen seuroissa 40 vuotta sitten tai vaikkapa se, että uskovaisen mummon Malmössä asuvalla pojalla kuului olevan televisio (minkä siis katsottiin olevan mummon syytä). Tällaisista asioista vaadittiin parannusta ”sielun autuuden haastolla”, vedoten ”Jumalan valtakunnan” erehtymättömään auktoriteettiin. Mikäli sitä ei suostunut tekemään tai ei osannut tehdä oikeilla sanoilla, joutui ”Jumalan valtakunnan” ulkopuolelle ja menetti usein myös kaikki sosiaaliset suhteensa.

Julkilausumassaan SRK:n johtokunta totesi henkiopin, eli parannuksen vaatimisen erilaisista hengistä, harhaopiksi. Myöskään edellä mainittuja ”syntejä” ei juurikaan pidetä syntinä nykyisessä vanhoillislestadiolaisuudessa. Tästä seuraa, että jopa nykyvanhoillislestadiolaisen opetuksen valossa suuri(n) osa 1970-luvuilla erotetuista erotettiin väärin perustein. Vanhoillislestadiolainen yhteisö oli väärässä, eivät he. Tästä puolestaan seuraa, että oikeuden ja totuuden valossa näille väärin perustein sidotuille tulisi esittää anteeksipyyntö.

Heiltä tulisi pyytää anteeksi sitä, että vanhoillislestadiolainen yhteisö käytti Jumalan ja hänen valtakuntansa nimeä väärin julistaen heille väärän tuomion ja aiheuttaen näin heidän elämälleen mahdollisesti korvaamatonta vahinkoa. Heille tulisi kertoa, ettei heidän tarvitse pelätä joutuvansa helvettiin ainakaan sen vuoksi, etteivät he suostuneet tekemään parannusta väärästä hengestä tai edellä kuvatun kaltaisista ”synneistä”. Heille tulisi myös tarjota mahdollisuus liittyä takaisin vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön, mikäli he sitä haluavat.

Niitä, jotka ovat sitä mieltä, että anteeksipyyntöä ja takaisinliittymismahdollisuutta ei tarvita, kehottaisin pohtimaan seuraavaa esimerkkiä: Valtiossa X on ollut vallalla julma diktatuuri. Vuonna Y diktatuuri vaihtuu kuitenkin demokratiaan. Siitä huolimatta diktatuurin aikana vangittuja toisinajattelijoita ei vapauteta vaan he jäävät vankiloihin virumaan. Toimiiko valtio X tässä oikein? Voiko se todeta tyytyväisenä, että diktatuurin aika on käsitelty ja kaikki hyvin. Ei tietenkään. Ikävä kyllä vanhoillislestadiolainen yhteisö toimii täsmälleen samalla tavoin, jos se kuvittelee, että 1970-luku on käsitelty vaikka väärin perustein sidotut ovat edelleen sidottuja.

Niitä liikkeen vastuunkantajia, jotka ajattelevat, että anteeksipyyntö olisi periaatteessa oikein mutta sitä ei voi tehdä, koska se vaarantaisi liikkeen yhtenäisyyden, kehottaisin lukemaan ajatuksen kanssa Luuk. 15:4-6 sekä Matt. 18:12-14. Siinä Hyvä Paimen jättää 99 lammasta ja on valmis näkemään paljon vaivaa löytääkseen yhden kadonneen, koska ”taivaallinen Isänne ei tahdo, että yksikään näistä vähäisistä joutuisi hukkaan” (Matt. 18:14). Hyvä Paimen on siis valmis vaarantamaan kollektiivin edun yksilön vuoksi. Se on oikein, koska myös Jumala rakastaa meitä yksilöinä, persoonina. Myös Kristuksen kirkko on olemassa yksilön pelastusta varten. Miten on, onko vl-liikkeen kaitsijoilla tällainen Hyvän Paimenen sydän vai ovatko he machiavelliläisiä reaalipoliitikkoja, jotka ovat valmiita uhraamaan yksilön yhteisön edun vuoksi?

Ekklesiologiset johtopäätökset

1970-luvun tapahtumista olisi SRK:n johtokunnan peräänkuuluttaman ”avoimuuden ja rehellisyyden nimissä” syytä vetää myös ekklesiologisia eli seurakuntaopillisia johtopäätöksiä. Julkilausumassaan SRK:n johtokunta totesi, että 1970-luvulla ”erehdykset pääsivät leviämään lähes kaikkialle kristillisyytemme toimintaan”. Johtopäätös tästä on, että vanhoillislestadiolaisessa opetuksessa ei tulisi enää puhua seurakunnan erehtymättömyydestä, ei ainakaan, jos käsitteellä tarkoitetaan näkyvän vanhoillislestadiolaisen yhteisön julkista ääntä tai yleistä toimintatapaa. (Jos joku on sitä mieltä, ettei vl-liike erehtynyt 1970-luvulla, hänkin joutuu myöntämään, että vl-liikkeen julkinen ääni erehtyi vähintäänkin myöntäessään SRK:n johtokunnan suulla, että 1970-luvulla erehdyttiin. Joten myös hän joutuu myöntämään, että seurakunnan erehtymättömyydestä ei voi enää puhua, jos käsitteellä tarkoitetaan vl-liikkeen virallista kantaa.)

Myöntäessään, että ”erehdykset pääsivät leviämään lähes kaikkialle kristillisyytemme toimintaan”, SRK:n johtokunta myönsi samalla, että seurakunta, jonka toiminta on lähes kaikilta osin erehdysten saastuttama, voi siitä huolimatta olla Jumalan seurakunta (mikäli vl-liike katsoo olleensa Jumalan seurakunta 1970-luvulla). Tästä seuraa, että johdonmukaisuuden nimissä tätä olisi sovellettava myös muihin seurakuntiin. Eli vaikka vanhoillislestadiolainen liike katsoo, että muissa seurakunnissa esiintyy erilaisia vääriä opetuksia, sillä ei ole oikeutta väittää kovin pikaisesti, että näistä vääristä opetuksista johtuen nuo muut seurakunnat eivät voi olla Jumalan seurakuntia. Sen on syytä nöyrästi muistaa, että mikä se on muita tuomitsemaan, kun sen tilanne on ollut samanlainen.

1970-luvun alussa vanhoillislestadiolaisuudessa tapahtui kolme hajaannusta: SRK:n yhteydestä erkaantuivat tai pikemminkin erotettiin Suomen sillanpääläisyys (Suomen Vanhoillislestadiolainen Rauhanyhdistys), Ruotsin morjärveläisyys sekä USA:n töröläläisyys (First Apostolic Lutheran Church). Nämä kolme porukkaa solmivat hengellisen yhteyden keskenään ja ryhtyivät tekemään yhteistyötä. Kaikkien kolmen hajaannuksen taustalla olivat 1970-luvun SRK:lle tyypilliset jyrkät kannanotot ja toimintatavat, joita nykyisessä vanhoillislestadiolaisuudessakin pidetään yleisesti väärinä. Ruotsin morjärveläiset pyysivät SRK:ta perustelemaan Jumalan sanalla Ruukin suviseurojen 1971 yhteydessä pidetyn SRK:n vuosikokouksen  päätöstä, jonka mukaan television hankkineet tulee erottaa rauhanyhdistyksistä ja sitoa. Tätä kriittisyyttä SRK piti jo sinänsä riittävänä merkkinä eriseurasta. USA:n hajaannuksen taustoihin voi perehtyä kuuntelemalla näitä äänitteitä. Suomen ”sillanpääläisyys” puolestaan koostui lähinnä hoitokokouksissa (väärin perustein) erotetuista vanhoillislestadiolaisista.

On selvää, että nykypäivän vanhoillislestadiolaisuus on lähempänä 1970-luvun sillanpääläisten, morjärveläisten ja töröläläisten kuin silloisen SRK:n äärimmäisen jyrkkiä näkemyksiä. Tästä puolestaan seuraa, että vl-teologiaa johdonmukaisesti soveltaen kyseiset ryhmät edustavat sitä oikeaa elävää kristillisyyttä, ja SRK on puolestaan lakihenkinen eriseura. Tästä taas seuraa kaksi vaihtoehtoa, jos halutaan ”kohdata tosiasiat avoimesti ja rehellisesti silloinkin, kun ne eivät ole meille mieluisia”: 1) Joko vanhoillislestadiolaisuus myöntää olevansa oman opetuksensa valossa eriseura ja lähtee hattu kourassa edellä mainittujen ryhmien luokse parannuksen tekoon 2) tai se hylkää eksklusivismin ja myöntää, että useammankin kuin yhden empiirisesti rajatun joukon keskuudessa on mahdollista pelastua.

 2010-luvun ”1970-luku”

Olen kuullut 1970-luvun hoitokokouksista jo varhaisteini-ikäisenä. Minun ikäpolvelleni merkittävämpi kokemus lienee kuitenkin vanhoillislestadiolaisuuden 2010-luvun lasten hyväksikäyttöskandaali. Se kokemus, että sydämesi, järkesi ja omatuntosi huutavat, että se, mitä lehdet kirjoittavat, on pääosin oikein ja tarpeellista, mutta seuroissa saarnataan, että se on hyökkäys Jumalan valtakuntaa vastaan. Väittäisin, että tuon ajanjakson avoin käsitteleminen olisi yhtä tärkeää kuin 1970-luvun tapahtumien. Esimerkiksi seuraavia kysymyksiä voisi olla hyvä pohtia:

  • Mistä johtuu, että vanhoillislestadiolaista opetusta on voitu väärinkäyttää lastensuojelurikosten peittelemiseen?
  • Miksi SRK:n johto ei suostunut yhteistyöhön Johanna Hurtigin ja muiden kanssa jo ennen kohun puhkeamista, vaikka on selvää, että se olisi ollut kristillisen moraalin mukaista ja lisäksi säästänyt liikkeen niin paljolta?
  • Kohun puhjettua, miten on mahdollista, että SRK:n johtokunta antoi silloisen puheenjohtajan jatkaa vuodesta toiseen tehtävässään, vaikka jokaiselle tilannetta seuranneelle järkevälle ihmiselle oli selvää, että se on ratkaisu, joka vie liikkeeltä ja SRK:lta instituutiona uskottavuuden rippeetkin?
  • Lumijoen suviseuroissa 2011 puhuneet puhujat, joista monet leimasivat saarnoissaan hyväksikäyttöskandaalin ”hyökkäykseksi Jumalan valtakuntaa vastaan”, voisivat pohtia, että miten meni noin niin kuin omasta mielestä. Miksi toimitte siten? Miten omatuntonne salli sen?
  • Onko nyt tehty varmasti kaikki tarvittava, ettei vanhoillislestadiolaista opetusta enää jatkossa pystytä väärinkäyttämään lastensuojelurikosten peittelemiseen?

Lopuksi

Olisi tietysti hienoa, ettei tällaisista ikävistä asioista tarvitsisi puhua vaan voisimme vain keskittyä positiiviseen, kristillisen totuuden kauneuteen. Kristillisen totuuden eräs kaunein puoli on kuitenkin se, että se ohjaa rehellisyyteen, ohjaa ”kohtaamaan tosiasiat silloinkin, kun ne eivät ole meille mieluisia”. ”Katso, totuutta sinä haluat salatuimpaan saakka” (Ps. 51:6). Siksi oikea ratkaisu ei voi koskaan olla se, että ikävät asiat vain haudataan menneisyyteen ja jatketaan eteenpäin niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Varsinkin, jos se johtaa siihen, että joku ihmisyksilö kärsii vääryyttä ja joutuu kantamaan sen yksin ja hylättynä.

784 kommenttia artikkeliin ”Onko 1970-luvun asiat käsitelty?

  1. Jusbru

    Erkki Hurtig siis haluttiin sitoa synteihinsä, joita ei edes sen kummemmin eritelty eikä sitomisessa noudatettu kristuksen kirkkolakia.

    Pyytäisin lukijoita miettimään loogisesti.
    Mitä se tarkoittaa, että joku halutaan sitoa synteihinsä? Se tarkoittaa sitä, että sidottu ihminen ei pääse taivaaseen, koska hänen syntinsä ei ole anteeksi (jos uskoo asian sen kuten vanhoillislestadiolaisuudessa uskotaan.)

    Ensimmäinen vaihtoehto: Jos sitoja oikeasti uskoo taivaaseen ja sitomisen pätevyyteen, sitominen on pahempaa kuin mikään maallinen kuolemantuomio tai kidutus. Erkki Hurtig haluttiin julistaa taivaaseen kelpaamattomaksi mielivaltaisin perustein. Miksi tällä tavalla häntä kohtelevien kiduttajien toimia katsotaan läpi sormien? Lukijat, antaisitteko te kiduttajan tai pahoinpitelijän olla seurakunnan vastuutehtävissä tai sananpalvelijoina? Jos ette, miksi sitten annatte sielujen kiduttajien olla? Jos rivijäsenenä huomaat tällaisena, etkä puutu asiaan (uskoen kuitenkin että sitomisen jälkeen ihminen ei voi päästä taivaaseen), olet mielestäni henkisesti osallisena myös iankaikkisuusolennon eli sielun murhaan.

    Toinen vaihtoehto: Sitomista ajavat ihmiset eivät oikeasti usko taivaaseen, mutta käyttävät sitomista häikäilemättömänä vallankäytön välineenä. Minun mielestä tällä tavalla sitomista käyttävät ihmiset vertautuvat mihin tahansa poliittiseen vehkeilijään, joka murhaamalla ajaa omia etujaan (sitomisen kohteeksi joutunut ihminenhän pyritään saamaan uskomaan että hänet on ”murhattu”, ja niinhän hänelle yhteisöllisessä mielessä tapahtuukin). Monet myös yleisössä uskovat niin ,ja pelkäävät.

    Kumpi vaihtoehto teidän mielestänne on miellyttävämpi?

    (Sivuhuomautuksena haluan sanoa, että minun mielestäni EH:n sitominen ei ole millään tavalla pätevä, eikä varmaan kenenkään muunkaan. EH, toivon sinulle kaikkea hyvää ja siunausta. Näistä kaikista maallisista katastrofeista huolimatta meillä on hyvä Jumala. Toivottavasti jaksat näitä koettelemuksia niin, että pystyt viettämään hyvää elämää. Olen tukenasi, vaikka en sinua tunnekkaan etkä sinä minua.
    Ai niin, ja samat sanat kaikille muillekin epämääräisesti sidotuille. Ennen ihmettelin, mikseivät 70- luvulla sidotut vain palaa, kun kerran pahat ajat ovat jo ohi. En ihmettele enää. Pahat ajat olivatkin vain osittain ohi)

    Tykkää

  2. Aikoinaan silloin iät ja ajat sitten eli tarkemmin sanottuna 1970-luvulla hoitokokouskutsut tunnettiin myös seurakuntailtojen nimellä. Saatettiin käyttää myös keskustelukokouksen nimeä tai kutsuttiin vain kokoukseen, jossa kaikkien läsnäolo oli jopa välttämätöntä tai vähintäänkin tärkeää. Kokouskutsut voi kuka tahansa tarkistaa 1970-luvun Päivämiehistä. Nuo hoitokokoukset olivat hyvin suosittuja. Väkeä oli paikalla yleensä aina enemmän kuin tavallisissa seuroissa. Suosio saattoi osin johtua pelkästä uteliaisuudesta ja halusta nähdä vallankäyttöä, hengellistä väkivaltaa. Sellaisiksihan ne myöhemmin usein osoittautuivat.

    Tykkää

  3. Nomutta

    Piri ja OV eivät koskaan tule asettumaan toisiansa vastaan. Molemmat tietävät toistensa tekemisistä niin paljon, ettei heillä ole siihen varaa. Varsinkin ensinmainittu on erittäin taitava selvittämään vastapuolen luurankokaapin sisällön, jota tietoa hän sitten taidokkaasti käyttää tasapainoillessaan vl-liikkeen hierarkiassa.

    Jusbrun esittämistä vaihtoehdoista toinen on mielestäni oikea. Hoitomiesten usko ei ole enää pitkiin aikoihin riittänyt ajan rajan tuolle puolen. Jo 1970-luvun laulukirjauudistuksessa taivaallisen ilon kuvaukset pyrittiin korvaamaan maanpäällisen seurakunnan ihanuuden kuvauksilla. Samoin Kristus-aiheet muuteltiin saarnoissa ja lauluissa seurakunta-korostuksiksi. Mielestäni vl-liikkeen syviin pohjavirtoihin on murtautunut ateistinen kylmä merivirta, joka laajenee pinnan alla jäähdyttäen armon meren. Eipä siis ihme, että aika usein vl-liikkeen jättäneet ja uskonsa kieltäneet, siirtyvät maailmankatsomukseltaaan ateismiin ilman sen kummempia hengellisiä kriisejä.

    Tykkää

  4. Nomutta

    Piri ja OV eivät koskaan tule asettumaan toisiansa vastaan. Molemmat tietävät toistensa tekemisistä niin paljon, ettei heillä ole siihen varaa. Varsinkin ensinmainittu on erittäin taitava selvittämään vastapuolen luurankokaapin sisällön, jota tietoa hän sitten taidokkaasti käyttää tasapainoillessaan vl-liikkeen hierarkian tikapuilla.

    Jusbrun esittämistä vaihtoehdoista toinen on mielestäni oikea. Hoitomiesten usko ei ole enää pitkiin aikoihin riittänyt ajan rajan tuolle puolen. Jo 1970-luvun laulukirjauudistuksessa taivaallisen ilon kuvaukset pyrittiin korvaamaan maanpäällisen seurakunnan ihanuuden kuvauksilla. Samoin Kristus-aiheet muuteltiin saarnoissa ja lauluissa seurakunta-korostuksiksi. Mielestäni vl-liikkeen syviin pohjavirtoihin on murtautunut ateistinen kylmä merivirta, joka laajenee pinnan alla jäähdyttäen armon meren. Eipä siis ihme, että aika usein vl-liikkeen jättäneet ja uskonsa kieltäneet siirtyvät maailmankatsomukseltaaan ateismiin ilman sen kummempia hengellisiä kriisejä.

    Tykkää

  5. Nimetön

    Viktorille! Iät ajat sitten eli tarkemmin sanottuna 1970-luvulla hoitokokouksia kutsuttiin myös seurakuntailloiksi tai seurakuntapäiviksi. Saatettiin puhua myös yleisistä kokouksista. Niistä saattoi olla ilmoituksia jopa Päivämiehessä. Ilmoituksissa saatettiin jopa mainita, että kaikkien läsnäolo on välttämätöntä jos joskus on asunut paikkakunnalla tai sitten mainttiin että kaikkien läsnäolo on tärkeää. Kuka tahansa voi asian tarkistaa tuon ajan Päikkäreistä.

    Tykkää

    1. Viktor

      Oi Nimetön, 1970-luvulta muistamasi käytäntökö ihan oikeasti on mielestäsi pätevä peruste väittää tulevaa Oulun seurakuntailtaa hoitokokoukseksi? Hyvänen aika tätä väärinymmärtämistä! En tiedä kummastako pitäisi olla enemmän ihmeissään, tahallisesta vai tahattomasta.

      Kannattaa hankkiutua sunnuntaina paikalle. Tämänkin palstan kommentoijilta sortuisi epäilemättä monta korttitaloa niin muoto- kuin sisältöseikkoja koskevien harhaluulojen suhteen.

      Tykkää

      1. Nimetön

        En usko, että oikeasti 1970-luvullakaan oli tällaista. Pelkkää uskovaisten panettelua. mustamaalaamista sielunvihollisen palveluksessa ja pauloissa. Hoitokokouksia ei koskaan ollutkaan siinä muodossa kuin uskoton pötkö maailma muistaa ja luulee olleen. SRK:n pahoittelutkin, jotka jotkut väärin tulkitsevst anteeksipyynnöiksi, olivat turhia. EP:n tulkinta Kristuksen kirkkolaista on ilman muuta väärä. Tottakai OV ampuu, nimenomaan ampuu, sen alas.🙂

        Tykkää

      2. uibopuu

        Viktor, kirjoitti ”Seurakuntapäiviä ja -iltoja on pidetty iät ajat ilman viitettäkään mistään hoitokokouskäräjöinnistä” johon Nimetön kommentoi ”Iät ajat sitten eli tarkemmin sanottuna 1970-luvulla hoitokokouksia kutsuttiin myös seurakuntailloiksi tai seurakuntapäiviksi”. Tuo nimimerkin Nimetön kommentti on ihan oikein. Itse olin vielä 1980-luvullakin Seurakuntapäiväksi naamioidussa hoitokokouksessa enkä yhtään epäile etteikö niitä olisi myöhemminkin tuolla nimellä järjestetty.

        Tykkää

  6. Lahja Huhtala

    Hoitotilaisuuden jälkeen minulle sanottiin, että minä sidoin itse itseni. Kokous oli kotonamme enkä ollut ry-jäsen. Minä muka sidoin itse itseni Jumalan Valtakunnan ulkopuoliseksi! Miksi jälkeenpäin puhuttiin, että minut on sidottu tai joku on ollut sidottuna ja tehnyt parannuksen? Mitä sanoilla kikkailua tämä on?

    Pakotettiinko minua toimimaan tuolla tavalla? Eli hoitajat seisoivat portin/oven edessä ja edellyttivät asettamansa ehdon noudattamista eli väärän hengen anteeksipyytämistä? Kun siihen en suostunut, minut edessä ovi suljettiin ja siioninmuuri nostettiin välillemme.

    Sitten sanotaan, että se oli oma valinta ja heillä on oikeus ja velvollisuus muistuttaa siitä jokaisessa kohtaamisessa vuosikymmenien ajan. Minusta siitä puuttuu jopa tavallinen lähimmäisenrakkaus ja se tuntuu joskus pitkäkestoiselta kiusaamiselta.

    Tykkää

    1. Heino Korpela

      Lahja kirjoittaa: ”Minusta siitä puuttuu jopa tavallinen lähimmäisenrakkaus ja se tuntuu joskus pitkäkestoiselta kiusaamiselta.”
      Kiusaamista tämä on ja sanonpa, että sitä raainta lajia. Kiusaajat leikkivät Jumalaa! SRK pystyisi tämmöisen kiusaamisen lopettamaan, koska nykyiset ry:n uskovat kuvittelevat, että he muodostavat Jumalan valtakunnan.

      Lohduttaisin sinua Lahja kuitenkin sillä, että ei sinun kohtalo kuitenkaan ole niitä kaikista pahimpia. Minäpä kerron kahdesta suuresta perheestä (kummassakin oli yli kymmenen lasta). Toisen perheen isä oli suuressa tehtaassa työnjohtajana ja hän oli hyvin toimelias. Hän teki työnsä huolellisesti, joten yhtiön johto arvosti häntä ja antoi tehtaan ruokalan ilmaiseksi seurapaikaksi.

      Tämä hänen toimintansa herätti kateutta uskonveljissä, niinpä he hoksasivat, että tässä työnjohtajassa täytyy olla paha henki, kun on noin hyvissä väleissä tehtaan johdon kanssa, että ihan ilmaiseksi…
      Pidettiin hoitokokous jossa tämä työnjohtaja sidottiin, mutta vaimoa ei sidottu. Vaimo uskoi hoitajia ja alkoi nähdä vääriä henkiä miehessään, joten vaimo pyysi apuun hoitajaveljiä, jotka tulivat vaimon kutsusta useita kertoja kotiin hoitamaan. Avioliitosta tuli tukehduttava, vapaus ja rakkaus rapautuivat pikku hiljaa. Kun hoidot eivät päättyneet, mies muutti asumaan erilleen.

      Meni vähän aikaa, heille tuli ero. Vaimo jäi ry:n uskovien joukkoon, mutta ei mennyt monta vuotta kun kumpikin jätti uskon ja tänä päivänä he, eivätkä heidän lapset tunnusta uskoa. Kummallakin on uusi elämänkumppani. Toisen perheen tarina on melkein samanlainen, mutta siitä perheestä on yksi poika ry:n uskovia.

      Eipä taida auttaa sinua Lahja jos kerron, että monella menee vielä huonommin. Lohduttakoon sinua taivaallinen Isä ja antakoon elämääsi ilon ja toivon pilkahduksia ja niin kuin näet, sinua lohduttavat monet tämän blokin kirjoittajat ja Markku on yrittänyt myös rohkeasti auttaa, kirjoittamalla kirjeen SRK:lle. Kirjeessään hän antoi toimintaohjeen, miten hoitokokouksien jälkihoito tulee tehdä. Kiitetään häntä yhdessä tästä rohkeasta teosta.

      Tykkää

      1. Lahja Huhtala

        Kiitos Heino itsellesi! Otan kiitollisena vastaan jokaisen vilpittömän, yställisen ja ymmärtäväisen lohdutuksensanan.

        Tulee mieleen varoitus vl-uskovaisille. Heitä kiellettiin aikoinaan autuuden ehdolla ’ruokkimasta’ aidanrakosestakaan väärähenkisiä, sidottuja ja omavanhurskaita. Se on toiminut/toimii erittäin tehokkaasti. Siksi jokaisessa kohtaamisessa tuo uskonraja-aita häilyy taustalla, vaikka selväsanaiset parannuskehoitukset jäävät sanomatta.

        Tykkää

    2. Tämä on ollut hyvin monipuolisesti hoitokokouksia luotaava keskusteluketju. Minusta sinua, Lahja on kohdeltu väärin. Hoitajiesi pitäisi tulla tuntoihinsa ja tehdä parannus.

      Tykkää

    3. Nimetön

      Itsesitoja! Mikä oivallinen teologinen tulkinta maallikkomaanviljelijöiltä! Itsesitojia oikeasti oli maataloudessa vielä 1970-luvulla, varsin Pohjois-Pohjanmaalla.🙂

      Tykkää

  7. A ja O

    ”Esimerkiksi seuraavia kysymyksiä voisi olla hyvä pohtia:

    – Mistä johtuu, että vanhoillislestadiolaista opetusta on voitu väärinkäyttää lastensuojelurikosten peittelemiseen?
    – Miksi SRK:n johto ei suostunut yhteistyöhön Johanna Hurtigin ja muiden kanssa jo ennen kohun puhkeamista, vaikka on selvää, että se olisi ollut kristillisen moraalin mukaista ja lisäksi säästänyt liikkeen niin paljolta?
    – Kohun puhjettua, miten on mahdollista, että SRK:n johtokunta antoi silloisen puheenjohtajan jatkaa vuodesta toiseen tehtävässään, vaikka jokaiselle tilannetta seuranneelle järkevälle ihmiselle oli selvää, että se on ratkaisu, joka vie liikkeeltä ja SRK:lta instituutiona uskottavuuden rippeetkin?
    – Lumijoen suviseuroissa 2011 puhuneet puhujat, joista monet leimasivat saarnoissaan hyväksikäyttöskandaalin ”hyökkäykseksi Jumalan valtakuntaa vastaan”, voisivat pohtia, että miten meni noin niin kuin omasta mielestä. Miksi toimitte siten? Miten omatuntonne salli sen?
    – Onko nyt tehty varmasti kaikki tarvittava, ettei vanhoillislestadiolaista opetusta enää jatkossa pystytä väärinkäyttämään lastensuojelurikosten peittelemiseen?” (Joona Korteniemi 08/04/2018)
    ___

    – Se, että oikeaa opetusta käytetään synnin peittelemiseen, johtuu siitä, että ihminen on syntinen. Uskonkilvoituksen lakattua ihminen voi farisealaisesti ulkokullailla, vaikka elääkin synnissä.

    – Jos jollekulle yksittäiselle ihmiselle ”on selvää, että se olisi ollut kristillisen moraalin mukaista ja lisäksi säästänyt liikkeen niin paljolta”, niin se ei tarkoita, että kyseisellä tavalla toimiminen on Jumalan tahto.

    – ”Kohun puhjettua”… Silloinen pj jatkoi tehtävässään toimikautensa loppuun, ”vaikka jokaiselle tilannetta seuranneelle järkevälle ihmiselle oli selvää, että se on ratkaisu, joka vie liikkeeltä ja SRK:lta instituutiona uskottavuuden rippeetkin” (sitaateissa blogistin mielipide ko. asiasta).

    – ”Hyväksikäyttöskandaali” – asiasta nostettu kohu – oli median reaktio siihen, mitä ja miten asioista kerrottiin julkisuuteen. Tapahtuneista synneistä tehtiin ”vanhoillislestadiolainen ilmiö”. Asioita paisuteltiin. Asia oli ajankohtainen. Puhujat puhuivat niin kuin aina muulloinkin. Jumalan Henki puhuttaa kullakin ajalla ajankohtaisista asioista.

    – ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.”
    Syntiin (valheeseen, ulkokultaisuuteen…) mieltynyt ihminen voi väärinkäyttää mitä tahansa opetusta millaisten tahansa rikosten peittelemiseen.

    Rikos voi olla myös rikos Jumalan käskyjä vastaan, jota ei pidetä rikoksena maallisessa oikeusistuimessa.

    ”Blogi on tarkoitettu rakentavaan teologiseen ja hengelliseen keskusteluun. Blogia pitävät kaksi teologian maisteria, joiden hengellinen koti on vanhoillislestadiolaisuudessa. Blogi on henkilökohtainen, eikä edusta koko vanhoillislestadiolaisuutta, tai sen katto-organisaatiota.”

    Mitä tässä tarkoittaa ilmaisu ”hengellinen koti”? Ollaanko rehellisiä? Puhtaalla, Jumalan sanaan sidotulla omallatunnolla?

    Mitähän mieltä Kolmiyhteinen Jumala on tällaisesta ”rakentavasta teologisesta ja hengellisestä keskustelusta”?

    Tykkää

  8. Kalle

    Kuuleppa A ja O. Jos vain avaisit silmäsi, niin näkisit, että vl-oppi mahdollistaa väärinkäytökset ja heikompien sortamisen. Siis vl-oppi mahdollistaa syntiin lankeavalle ihmiselle voimakkaat ja pirulliset työvälineet, joilla saadaan aikaiseksi rumaa jälkeä.

    Tykkää

  9. Nomutta

    Pertti Niukkanen kyseli aiemmin Oulun sovintokokousta seuranneen Kokkolan kokouksen (9-12.10.1911) kannanotoista. Yritän lyhyesti referoida Kokkolan kokouksen puheenvuoroja. Kokouksen ”Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Heikki Hooli. ”joka joka kerralla ennenkin on uskovaisten isoissa kokouksissa puheenjohtajana ollut. Varapuheenjohtajaksi valittiin Rantala, kirjureiksi O. Jussila ja A. Keiho.”

    Toisena kokouspäivänä (10.10). ”Puheenjohtaja Hooli pyysi esittämään keskustelukysymyksiä kokoukselle”. (s.18).

    ”3. Kanniainen esitti keskusteltavaksi: Millä perusteella seisomme ulkona muista hengellisistä liikkeistä?” (s.19)

    Aihetta käsitellään sivulla 26.
    ”3:ksi seurasi sitten Kanniaisen ehdotus keskusteluksi: Millä perusteella seisomme erillään muista uskonsuunnista ja millä Jumalan sanan perustuksella?”

    Keskustelu on lyhyt ja yksimielinen. Puheevuoroja käyttävät Kanniainen, Rantala, Halttu, Suo, ja vielä Kanniainen (s.26-29). Lisäksi seuraavassa keskustelun aiheessa on maininta, että ”Mattila ja Hoikka vielä edellisen kysymyksen johdosta puhuivat muutamia sanoja vahvistaen edellisiä puheita…” (s.29)

    Kanniainen kiteytti käydyn keskustelun seuraavasti (s. 29): ”Sydämeni hyväksymisen lausun Suon puheeseen, ja veljen lukemat sanat ”Mitä ikinä j.n.e.” sisältävät asian. ettei voi syntyä kahta laumaa. Päästä Jumalan valtakunnassa Pyhän Hengen kautta on tie taivaaseen. Tähän kuuluu sekä parannus että synnin nuhde, joka on avainten takana ja saarnataan päästöön asti. Seisokaamme avainten kanssa.”

    Seuraavana päivänä (11.10) näytellään sitten Oulun sovintokokouksen jälkinäytös (s.33):

    ”Hooli: Olen tunnoltani vaadittu tuomaan esiin muutamista kohdista lausunnnoistani Oulun niin sanotusta sovintokokouksesta, joita lausuntoja muutamat ovat arvelleet pitkämielisyydeksi. Erehdys minulla oli, sillä pitkämielisyydellä on rajansa, ettei erehdystä tule panna sekaan. Tämän tähden rukoilen niiltä, jotka ovat siitä sairaaksi tulleet: jaksavatko antaa anteeksi!
    Liikutetuin mielin veljet ja sisaret antoivat anteeksi!
    Tämän jälkeen keskusteltiin lyhyesti rautatiepilettien alennusasiasta” (s.33)

    Siis ”jotka ovat siitä sairaaksi tulleet” . Tästä Hoolin parannuksen teostakohan on sittemmin kehitelty vl-liikkeen kollektiivisen omantunnon harhaoppi, jossa käytettiin argumenttina ”seurakunta sairastaa”-lausetta?

    Kiinitän vielä huomiota Ryselinin puheevuoroon (s.23), jonka hän käytti keskustelukohdassa n:o 2 (kysymys Siionin Lähetyslehden perustamisesta): ”Jumalan lapsella itsekullakin on suuri vaara joutua hengen saastaisuuteen ja siitä tarvitsee puhdistautua pitkin matkaa niin kuin lihan saastaisuudestakin….

    Jos Hooli lausui alkuainekset kollektiivisen omantunnon-harhaoppiin, niin Ryselinin puheenvuorossa on luettavissa hoitokokousharhaopin alkuoppi, henkioppi.

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Paljon kiitoksia ”Nomuttalle” tämän kaivatun pöytäkirjan referoinnista.

      Kyllähän tämä Kanniaisen kiteytys selvältä eksklusiivisuuden julistukselta kuulostaa: ”Sydämeni hyväksymisen lausun Suon puheeseen, ja veljen lukemat sanat ’Mitä ikinä j.n.e.’ sisältävät asian ettei voi syntyä kahta laumaa. Päästä Jumalan valtakunnassa Pyhän Hengen kautta on tie taivaaseen. Tähän kuuluu sekä parannus että synnin nuhde, joka on avainten takana ja saarnataan päästöön asti. Seisokaamme avainten kanssa.”

      Tässä Kanniainen on ilmeisesti Juho Kanniainen (1875 – 1929). Hän oli luonteeltaan kiivas ja jyrkkä, mutta myös herkkä ja rakastettu. Kanniainen toimi kansanedustajana vuosina 1922 – 1923 ja ystävystyi tällöin Juhana Kososen kanssa. Ilmeisesti kuolinvuonnaan hän kuitenkin teki parannuksen ”kososlaisesta hengestään”.

      Mainittu Ryselin taas on kapteeni, polkupyöräkauppias John Ryselin (1863 – 1946)

      Tykkää

    2. Mauri Kinnunen

      Sekä Heikki Hooli että John Ryselin valitsivat muuten rauhansanalaisuuden eli SRK:n opposition, kun vanhoillislestadiolaisuudessa syntyi kolmen saarnamiehen Amerikan-matkasta hajaannus 1930-luvun alussa

      Tykkää

  10. Hienoa harrastaa itsekritiikkiä ”A ja O”:n tyyliin…

    Kyllä kristillisyytemme seurakuntapäiviä on ollut moniaita uskoa ruokkivia ja vahvistaviakin!

    ”Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari*, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. [Nimi Pietari, kreikaksi Petros, pohjautuu sanaan ’kallio’.] Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” Matt. 16:18-19

    Protestanttinen teologia on nähnyt paljon vaivaa selittääkseen pois sen, ettei ”taivaan valtakunnan avaimia” sittenkään annettu Pietarille. Ihan selvästi annettiin, mutta annettiin myös koko apostolien joukolle (Matt. 18:18; Joh. 20:23), ja jo apostolien aikana tulkittiin, että se kuuluu laajemmallekin piirille kuten vaikkapa Filippukselle ja Paavalille, ja ”Kristuksen kirkkolain” mukaan myös seurakunnalle. – En osaa ottaa siihen kantaa, oliko Pietarin erikoisasema tarkoitettu vain kristillisen kirkon kriittiseen alkuvaiheeseen. Tähän alkuräjähdykseen tarvittiin joka tapauksessa juuri Pietarin itsepäisyyttä ja järkähtämättömyyttä, josta kuitenkin Herran kieltäminen oli kuorinut pois omaan voimaan perustuvan itsevarmuuden. Apostolien ja piispan viroista kehittyivät ja eriytyivät muut kirkon virat. Ja sittemmin on käyty aina väliin valtataisteluakin, onko niskan päällä piispa(t) / valtapuhujat vai seurakunta – ja missä määrin ne ovat erehtyväisiä?

    Uuden testamentin todistuksen mukaan Kristuksen evankeliumia saarnattiin Pyhän Hengen voimalla ilman, että ”avainten vallasta” erikseen puhuttiin tai sitä olisi ”alleviivattu”. Se oli siellä ikäänkuin taustalla ”valtakirjana” ja toisaalta myös kriittisiä tilanteita varten. Tärkeintä oli viedä viestiä eteenpäin. Sama Pyhän Hengen valo ja voima saatettiin välittää myös kirjoitetun Jumalan Sanan kautta

    Pääpiirteissään ”isossa kuvassa” vl -opetus on raamatullista ja vanhan kirkon opin mukaista, mutta ruohonjuuritason maallikkoteologia on vienyt sellaisiin ääritulkintoihin ja kehittänyt sellaisia ”dogmeja”, joiden valossa itse Kristus, apostolit ja kirkkoisätkään eivät ole olleet ”raittiisti ja raamatullisesti uskomassa” 🙂

    Ja se, että on erehdytty, vaikka on julistettu erehtymättömyyttä, todistaa, että olemme erehtyneet! 🙂 – Siis vielä; onko seurakunta erehtynyt, jos se sanoo erehtyneensä, väittäessään itseänsä erehtymättömäksi. Vastasimme tuohon ”kyllä” tai ”ei”, voimme vetää saman loogisen johtopäätöksen; olemme olleet erehtyväisiä! Vika onkin ollut seurakuntaopissa; Jumalan globaalissa mittakaavassa olemme olleetkin EREHTYVÄ paikallisseurakunta, kuten lukuisat muutkin kristilliset herätykset, seurakunnat ja kirkkokunnat. Kaikkiaan kirkkohistoriassa seurakunta ja apostolien seuraajat ovat käyttäneet avainten valtaa mukaan lukien sitominen varmaan pääsääntöisesti oikein, mutta sitten on 2000 vuoden aikana myös räikeitä esimerkkejä väärinkäytöksistä ja inhimillisen vallan himosta. – Siitä huolimatta saamme uskoa globaalin ja ajan rajan tuolle puolenkin ulottuvan ”pyhän yhteisen seurakunnan”:

    ”Credo in Spiritum Sanctum; sanctam ecclesiam catholicam; sanctorum communionem; remissionem peccatorum…”

    ”Ja Pyhään Henkeen, pyhän katolisen Kirkon, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen…”

    ”Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen…”

    PS. Aivan raamatullisesti khra Laitinen ja saarnaaja Pyörre Amerikan Astorian kokouksen mukaisesti määrittivät eriseuran:

    ”1:ksi ne, jotka eivät tunnusta Kristusta Jumalan pojaksi;
    2:ksi ne, jotka elävät lihan jälkeen, eivätkä tee parannusta, eivätkä kadu. – Mutta niiden suhteen, jotka ovat oikein tulleet kristityiksi, eivätkä ole näistä asioista syylliset, joista mainitsin, päätettiin, ettei heitä saa pitää eriseuraisina, vaan neuvoa niin kuin veljiä.”
    (Vrt esim. 2. Joh. 1:7; 1. Joh. 4:3.)

    Liked by 1 henkilö

    1. A ja O

      Markku Korteniemi 26/04/2018 21:45:

      ”PS. Aivan raamatullisesti khra Laitinen ja saarnaaja Pyörre Amerikan Astorian kokouksen mukaisesti määrittivät eriseuran:

      ”1:ksi ne, jotka eivät tunnusta Kristusta Jumalan pojaksi;
      2:ksi ne, jotka elävät lihan jälkeen, eivätkä tee parannusta, eivätkä kadu. – Mutta niiden suhteen, jotka ovat oikein tulleet kristityiksi, eivätkä ole näistä asioista syylliset, joista mainitsin, päätettiin, ettei heitä saa pitää eriseuraisina, vaan neuvoa niin kuin veljiä.”
      (Vrt esim. 2. Joh. 1:7; 1. Joh. 4:3.)”
      ___

      Kumpaan kategoriaan sijoitat seuraavassa evankeliumitekstissä kuvatun rikkaan nuorukaisen?

      Voiko rikas pelastua? (Matt. 19:16-26)

      16 Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: ”Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?” [Mark. 10:17-31; Luuk. 18:18-30 : Luuk. 3:10,12,14, Luuk. 10:25-28; Ap. t. 16:30]
      17 Jeesus vastasi hänelle: ”Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä.” [3. Moos. 18:5; Neh. 9:29; Hes. 20:11; Room. 10:5; Gal. 3:12]
      18 ”Mitä käskyjä?” mies kysyi. ”Näitä”, vastasi Jeesus, ”älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, [2. Moos. 20:12-16; 5. Moos. 5:16-20; Room. 13:9]
      19 kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” [3. Moos. 19:18+; Matt. 5:43, Matt. 22:39; Gal. 5:14; Jaak. 2:8]
      20 ”Kaikkia niitä olen noudattanut”, sanoi nuorukainen, ”mitä vielä puuttuu?”
      21 Jeesus sanoi hänelle: ”Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.” [Matt. 6:19-21; Luuk. 12:33,34; 1. Tim. 6:19]
      22 Mutta kun nuorukainen kuuli nämä sanat, hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.
      23 Silloin Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Totisesti: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan. [1. Tim. 6:9,10; Jaak. 5:1-3]
      24 Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.”
      25 Kun opetuslapset kuulivat tämän, he olivat ihmeissään ja kysyivät: ”Kuka sitten voi pelastua?”
      26 Jeesus katsoi heihin ja sanoi: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.” [1. Moos. 18:14; Job 42:2; Jer. 32:17; Luuk. 1:37]

      Tykkää

      1. amicus curiae

        ”Se on sitten eri asia, että kukaan ihminen EI PYSTY täydellisyyteen…” (M.K.)
        ___

        Oletko, Markku hyvä, sitä mieltä, että JEESUS EREHTYI sanoessaan opetuslapsilleen:

        ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5:1-2, 48)…(?)
        (A ja O)
        ___

        Tunnetko A ja O jonkun, joka on täydellinen?

        Tykkää

      1. Hyvä ”A ja O”, kun luet lähettämäsi tekstinkohdan kunnolla, huomaat että vertauksen teemana ei ollut ”eriseura” vaan ”voiko RIKAS pelastua” – ja tuo nuorukainen oli kiintynyt MAMMONAAN!

        ”Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän on liittynyt toiseen, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” (Luuk. 16:13)

        Se että nuorukainen pyrki täydellisyyteen, ei ollut synti vaan jopa Jumalan käsky:

        ”’Kirottu on jokainen, joka ei tunnusta tämän lain käskyjä eikä elä niiden mukaisesti.’ Ja kansa sanokoon: ’Aamen.’ (5. Moos. 27:26)

        … Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin: …

        ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5:1-2, 48)

        Se on sitten eri asia, että kukaan ihminen EI PYSTY täydellisyyteen…

        Tykkää

      2. A ja O

        Markku Korteniemi 28/04/2018 11:30

        Hyvä ”A ja O”, kun luet lähettämäsi tekstinkohdan kunnolla, huomaat että vertauksen teemana ei ollut ”eriseura” vaan ”voiko RIKAS pelastua” – ja tuo nuorukainen oli kiintynyt MAMMONAAN!

        ”Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän on liittynyt toiseen, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” (Luuk. 16:13)

        Se että nuorukainen pyrki täydellisyyteen, ei ollut synti vaan jopa Jumalan käsky:

        ”’Kirottu on jokainen, joka ei tunnusta tämän lain käskyjä eikä elä niiden mukaisesti.’ Ja kansa sanokoon: ’Aamen.’ (5. Moos. 27:26)

        … Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin: …

        ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5:1-2, 48)

        Se on sitten eri asia, että kukaan ihminen EI PYSTY täydellisyyteen…”
        ___

        Olisit, Markku hyvä, voinut lukea kysymyksen tarkemmin ja vastata siihen lyhyesti, esim. näin:

        ”2:ksi ne, jotka elävät lihan jälkeen, eivätkä tee parannusta, eivätkä kadu.”

        Tekstin rikas nuorukainen täyttää nämä kriteerit. Hän ”eli lihan jälkeen, ei tehnyt parannusta eikä katunut”.

        Apostoli Paavali myös aikaisemmin, Sauluksena ollessaan, täytti nämä kriteerit. Ja omien sanojensa mukaan hän oli myös silloin ollut eriseurainen. Paavali kertoo:

        ”Kaikki tosin Juudalaiset tietävät minun elämäni hamasta nuoruudesta, kuin se alusta on ollut minun kansani seassa Jerusalemissa:
        5 Jotka minun ennen ovat tunteneet, (jos he tahtoisivat todistaa,) että minä meidän jumalanpalveluksen kaikkein ahkerimman eriseuran jälkeen olin Pharisealainen.” (Ap.t. 26:4-5)
        ___

        ”Se on sitten eri asia, että kukaan ihminen EI PYSTY täydellisyyteen…” (M.K.)
        ___

        Oletko, Markku hyvä, sitä mieltä, että JEESUS EREHTYI sanoessaan opetuslapsilleen:

        ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5:1-2, 48)…(?)

        Tykkää

      3. Hyvä ”A ja O” – vastaustyylisi tuntuu jotensakin tutulta… 🙂 Käännät kovin vikkelästi takkiasi, sillä enhän toki minä väittänyt Jeesuksen erehtyneen !?

        Vuoden 1992 käännös kääntänee Apostolien tekojen kohdan paremmin: ”He tuntevat minut jo entuudestaan ja voivat todistaa — jos vain haluavat — että olin fariseus ja elin siis uskontomme ankarimman suunnan mukaan.” (Ap.t. 26:5)

        Tykkää

      4. amicus curiae

        ”Se on sitten eri asia, että kukaan ihminen EI PYSTY täydellisyyteen…” (M.K.)
        ___

        Oletko, Markku hyvä, sitä mieltä, että JEESUS EREHTYI sanoessaan opetuslapsilleen:

        ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5:1-2, 48)…(?)
        (A ja O)
        ___

        Tunnetko A ja O jonkun, joka on täydellinen?

        Tykkää

    2. Nimetön

      Markku Korteniemi 28/04/2018 18:23

      ”Hyvä ”A ja O” – vastaustyylisi tuntuu jotensakin tutulta… 🙂 Käännät kovin vikkelästi takkiasi, sillä enhän toki minä väittänyt Jeesuksen erehtyneen !?

      Vuoden 1992 käännös kääntänee Apostolien tekojen kohdan paremmin: ”He tuntevat minut jo entuudestaan ja voivat todistaa — jos vain haluavat — että olin fariseus ja elin siis uskontomme ankarimman suunnan mukaan.” (Ap.t. 26:5)”
      ___

      Aloitko, Markku hyvä, arvioida kommentoijan tyyliä? Käyttämällä samassa yhteydessä ilmausta ”kääntää takkia” – ikään kuin keskustelukumppani olisi ollut ensin jotakin mieltä ja sitten heti päinvastaista mieltä.

      Lainasit tekstiä Jeesuksen vuorisaarnasta, jossa Jeesus puhui opetuslapsilleen kehottaen heitä olemaan täydelliset… Seuraavasta kommentistasi, Markku hyvä, saa sen käsityksen, että SINUN MIELESTÄSI Jeesus vaati opetuslapsintaan mahdottomia.

      Lainaan tähän omasta kommentistasi:

      ”Käännät kovin vikkelästi takkiasi, sillä enhän toki minä väittänyt Jeesuksen erehtyneen !?”

      – Vaikuttaa siltä, että tällä lauseella sen esittäjä itse ”käänsi vilkkaasti takkia”. Itse esitit:

      ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5:1-2, 48)
      Se on sitten eri asia, että kukaan ihminen EI PYSTY täydellisyyteen…” (Markku Korteniemi)

      Esität, että Jeesus käski opetuslasten olla täydellisiä ja samantien sanot, että kukaan ei voi olla täydellinen…

      Täällä peräänkuulutatte loogista ajatelua. Huomaatteko itsekään, kuinka helposti logiikka pettää, kun on kysymys uskon asioista? Vaikuttaa siltä ettette huomaa.

      Tykkää

      1. A ja O

        amicus curiae 28/04/2018 21:37

        ”Se on sitten eri asia, että kukaan ihminen EI PYSTY täydellisyyteen…” (M.K.)
        ___

        Oletko, Markku hyvä, sitä mieltä, että JEESUS EREHTYI sanoessaan opetuslapsilleen:

        ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5:1-2, 48)…(?)
        (A ja O)
        ___

        Tunnetko A ja O jonkun, joka on täydellinen?”
        ___

        Tunnen. Tunnen Vapahtajani Jeesuksen – evankeliumista, jonka kautta olen saanut armon uskoa omat syntini anteeksi. HÄN ON täydellinen. HÄN on myös uskon kautta niiden täydellisyys Isänsä edessä, jotka uskovat Häneen niin kuin Raamattu sanoo.

        Jeesus itse sanoo omista opetuslapsistaan, niistä, jotka uskovat häneen:

        ”Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen työnsä nähtäisiin; sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.” (Joh. 3:21) – Kun KAIKKI synnit on annettu anteeksi ja uskottu anteeksi, uskojan sydämeen jää jäljelle vain heikko usko, joka on Jumalan teko. Se on Jumalalle kelpaava Kristuksen vanhurskaus.

        Kun Jeesukselta kysyttiin: ”Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?” – Jeesus vastasi: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.” (Joh. 6:28-29)

        Tämä täydellisyys ei ole ”pystymisessä” vaan se saadaan armosta – Jumalan valtakunnasta saarnatun evankeliumin uskomisen kautta.

        Tykkää

      2. amicus curiae

        Keskustelu ja totuuden etsiminen on hyvästä, mutta meidän lienee turha olla eri mieltä pelkän eri mieltä olemisen vuoksi. Toki itsekin saatan kärkkäästi kaivaa esiin toisia näkökulmia tai kiinnittää huomiota loogisiin lapsuksiin, mutta eikö monesti olisi vain parempi rukoilla toisen puolesta? Jeesus kyllä kehottaa meitä olemaan täydellisiä, mutta kukaan meistä ei pysty siihen. Armon varassa olemme jokainen. Tuohon täydellisyyteenhän kuuluu Jeesuksen opetuksen mukaan mm.:

        17 ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        21 ”Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: ’Älä tapa.’ Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. 22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: ’Senkin hölmö’, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.

        23 ”Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, 24 niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.

        25 ”Tarjoa vastapuolellesi sovintoa jo silloin, kun vielä olet hänen kanssaan matkalla oikeuteen. Muuten hän saattaa luovuttaa sinut tuomarille ja tuomari vartijalle, ja niin sinut teljetään vankilaan. 26 Usko minua: sieltä sinä et pääse, ennen kuin olet maksanut kaiken viimeistä kolikkoa myöten.

        27 ”Teille on opetettu tämä käsky: ’Älä tee aviorikosta.’ 28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. 29 Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin. 30 Ja jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden jäsenen, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin.

        31 ”On myös opetettu, että jos mies tahtoo erota vaimostaan, hänen on annettava tälle erokirja. 32 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen. Ja aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.

        33 ”Vielä teille on opetettu nämä isille annetut käskyt: ’Älä tee väärää valaa’ ja ’Pidä, mitä olet Herralle valalla vannonut’. 34 Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, 35 älkää maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa koroke, älkääkä Jerusalemin kautta, sillä se on suuren kuninkaan kaupunki. 36 Älä myöskään vanno pääsi kautta, sillä et sinä pysty muuttamaan ainuttakaan hiustasi mustaksi etkä valkoiseksi. 37 Kun myönnätte, sanokaa vain: ’Kyllä’, kun kiellätte, sanokaa: ’Ei.’ Enempi on pahasta.

        38 ”Teille on opetettu: ’Silmä silmästä, hammas hampaasta.’ 39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. 40 Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. 41 [i] Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan* matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. 42 Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta.

        43 ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ 44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, 45 jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. 46 [i] Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin* tee niin? 47 Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? 48 Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.

        Tykkää

      3. A ja O

        amicus curiae 29/04/2018 18:24

        ”Keskustelu ja totuuden etsiminen on hyvästä, mutta meidän lienee turha olla eri mieltä pelkän eri mieltä olemisen vuoksi. Toki itsekin saatan kärkkäästi kaivaa esiin toisia näkökulmia tai kiinnittää huomiota loogisiin lapsuksiin, mutta eikö monesti olisi vain parempi rukoilla toisen puolesta? Jeesus kyllä kehottaa meitä olemaan täydellisiä, mutta kukaan meistä ei pysty siihen. Armon varassa olemme jokainen. Tuohon täydellisyyteenhän kuuluu Jeesuksen opetuksen mukaan mm.:

        17 ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka…”
        ___

        Amicus hyvä, kiitos asiallisesta kommentista. Pitkä raamattusitaatti on aina hyvä silloin, kun se on muuntelematon eikä sitaatin esittäjä kommentoi sitä (esittämäänsä raamattusitaattia) oman ”loogisen tulkinnan” mukaisesti. On hyvä noudattaa periaatetta: ”Raamattua tulisi selittää Raamatulla”. Tässä kommentissasi tämä periaate mielestäni toteutuu.

        Tällä kertaa Markku Korteniemi osallistui keskusteluun, johon sinäkin, Amicus hyvä, sitten liityit sen jälkeen kun vastasin Markun kommenttiin. En rupea tässä arvioimaan keskustelukumppanien enkä omia motiiveja, sitä, ollaanko ”eri mieltä pelkän eri mieltä olemisen vuoksi”.

        Minun mielestäni täällä on keskustelun aiheena NIIN vakavat asiat, että ihminen, joka haluaa uskoa syntinsä anteeksi ja päästä taivaaseen, ei voi suhtautua näihin asioihin kevytmielisesti.

        Meistä kukaan ei tiedä toisesta keskustelukumppanista, rukoileeko tämä toisten puolesta. Mutta minä olen samaa mieltä kanssasi siitä, että olisi vain parempi rukoilla toisen puolesta.

        Toki kommenteissa esiintyy monenlaisia ajatuksia ja tulkintoja, joista ei välttämättä voi löytää nöyryyttä. Tähän kategoriaan minun mielestäni kuuluvat myös Hulluinhuonelaisen blogikirjoitukset. On vaara, että valvottaessa toisten ihmisten asioita (”1970-luvun ”henkioppeja”, ”2010-luvun pedofilia-skandaalia” ym.), niin oma, henkilökohtainen uskossa valvominen unohtuu – vaihtuu omatekoiseksi vanhurskaudeksi. Armosta uskominen vaihtuu ”kilvoitukseksi olla hyvä”, johon kilvoitukseen löytyy tukijoita ja kavereita monelta suunnalta, monesta joukosta. Näiltä osin täällä on ollut havaittavissa arviointia, että näissä blogeissa on ”tasokasta keskustelua”. Kovin Kristus-keskeiseltä kilvoittelulta eivät nämä bogikirjoitukset eivätkä kommentit vaikuta.

        Jeesuksen vuorisaarna on uskon saarnaa. Laista ei katoa pieninkään piirto. Jeesus täytti lain sitä varten, ettei yksikään, joka uskoo häneen (niin kuin Raamattu sanoo) joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

        Liked by 1 henkilö

  11. Ihmetyttää ja kauhistaa, mitä sovintokokouksessa 1911 tuli esiin, ketjun kommentista:
    Nomutta
    25/04/2018 19:13
    Alkuoppi- ja eriseura-käsitteet Oulun sovintokokouksessa 1911.

    Alkuoppi-käsite tuli sovintokokouksen puheenvuoroissa esille. Alkuopilla tarkoitettiin ensimmäisen herätyksen opetusta, armonjärjestystä, sitä kuinka ihminen tulee autuaaksi. Kittiläläinen M. Pääkkölä kertoo, että jo vuonna 1875 häntä vaadittiin kieltämään alkuoppi. Vasta sitten hänelle voitaisiin saarnata synnit anteeksi uudestaan. Pääkkölä kertoo lähteneensä elämän tielle ja käsittäneensä vapaan evankeliumin 14-vuotiaana, mutta joutuneensa myöhemmin synnin rapakkoon. (s. 46) ”Tulin Kittilään sellaisena jommoiseksi Perkele oli minut tehnyt. Tulin julkiseksi seurakunnassa ja anoin anteeksi, mutta käsittivät, että jos usko olisi ollut oikea, ei noin olisi tapahtunut ja sanoivat, että ”pitää kieltää alkuoppi”. Sitä en saattanut tehdä, sillä tuntui, että jos minä Jumalan työn kiellän, niin minulle ei jää yhtään tietä taivaaseen. Sen tien, jolta olin langennut, tunsin ainoaksi oikeaksi, enkä voinut toiselle tielle lähteä. Tämän tähden kiellettiin synninpäästö.

    Tästä Kittilän linjasta huolimatta Raattamaa tulee Kittilän pappilaan 1878:
    ”Saivosta 6 p. helmikuuta 1878. …. Vasta olen tullut Kittilästä, ja Kittilän pappilassa olimme
    koossa kaikkein Kittilän seurakunnan opettavaisten miesten kanssa, jossa
    poispantiin opista se sana, kun joiltakin ennen sanottu oli, ettei Pyhä Henki
    vaikuta luetun sanan kautta ulkona seurakuntaa. Siihen tyydyttiin, kun
    sanoin, että Jumalan vaikutuspiiri on meille mittaamaton. Johdattipa Hän
    tietäjät idästä Betlehemiin. Kaikissa isommissa kylissä olimme koossa ja
    veljellisessä rakkaudessa erkanimme. Kasvoista tunnetulle veljelle Jacob
    Wuolteelle sydämestä anteeksi todistan kaikki vastaan saomiset Jumalankin
    puolesta Jeesuksen nimen tähden..” Johan Raattamaa.

    Se, että 1911 sovintokokouksessa uudestiheränneet ja vl-puoli olivat yhteistuumin esikoislestadiolaisuutta vastaan, saa minut päättelemään, että ”alkuopista” oli jollain tavoin myös vl-puolella luovuttu. Luopuminen siitä oli nähdäkseni naamioitu luopumiseksi esikoislestadiolaisten ydinjoukosta Länsilapissa, eli luopumiseksi ihmisistä.

    Kun te rakkaimmasta rakkaimmat ystävät nyt vaan myöntäisitte, että teidän esi-isänne astuivat harhaan, hyläten kristinuskon kokonaiskuvan ja olemuksen, ja siitä ovat seurannais- ja kerrannaisvaikutuksena hoitokokoukset julmuuksineen, aneemiset saarnat ja uskonpuute. Puhumattakaan uudestiheränneiden kauhugalleriasta.

    Paluumuutto on mahdollinen.

    Tykkää

  12. Pertti Niukkanen

    TM Kari-Matti Laaksonen on julkaissut uuden K24-blogikirjoituksen ”Lestadiolainen uuspietisti Martti E. Miettinen, konservatiiviset herätysliikkeet ja vanhoillislestadiolaisuus”. https://www.kotimaa24.fi/blogit/lestadiolainen-uuspietisti-martti-e-miettinen-konservatiiviset-heratysliikkeet-ja-vanhoillislestadiolaisuus/

    Kirjoitus lähtee uusheräystä edustaneen Martti E. Miettisen esittelystä, mutta laajenee käsittelemään myös muita lestadiolaisuuden haaroja ja muita herätysliikkeitä. Asiantuntemusta lisää TT Teemu Kakkurin osallistuminen keskusteluun. Laaksosen ja Kakkurin ajatustenvaihtoa on ilo seurata!

    Laaksonen ja Kakkuri ovat minullekin tuttuja aktiiveja kommentoijia vanhoilta K24-ajoiltani. Silloinkin minua hiukan ihmetytti Kari-Matti Laaksosen suhde SRK-lestadiolaisuuteen. Hän neuvoi SRK:ta pitämään kiinni seurakuntaopistaan identiteettinsä kadottamisen uhalla. Itse hän ei kuitenkaan kuulu liikkeeseen, eikä pidä seurakuntaoppia oikeana. Pidin tällaista suhtautumista holhoavana ja jopa alentavana.

    Nytkin Kari-Matti kysyy: ”Mitä jää SRK-vanhoillisuudesta opillisesti jäljelle, jos se luopuisi seurakuntaopistaan ja ymmärryksestään Hengen virasta? Ei oikeastaan mitään – lukuun ottamatta muutamia puhkikonservatiivisia seksuaalimoraalisia ja eettisiä päähänpinttymiä ehkäisemättömyydestä jne, joilla niilläkään ei olisi enää mitään dogmaattista perustaa.”

    Aika nihilistinen visio! Jos kaikki rakentuu harhaiselle dogmatiikalle, olisi kai aika antaa vanhan rakennuksen romahtaa ja rakentaa uusi Kristus-kalliolle. Tosin tämä vaatii suuret ja raskaatkin talkoot.

    Toinen Kari-Matti Laaksosen kiinnostava blogikirjoitus on ”Vanhoillislestadiolainen henkioppi ja hoitokokoukset” vuodelta 2016 (linkki löytyy edellisen linkin kautta luetuimmista blogeista). Kirjoitus käsittelee pitkälti Joonan gradua ja sen herättämiä kysymyksiä. Sekin kannattaa ehdottomasti lukea.

    Tykkää

    1. Kari-Matti Laaksonen

      Pertti: ikään kuin pata kattilaa soimaa:-) Ja sitä paitsi: voisin hyvin kuulua SRK-vanhoillisuuteen tai etenkin koko vanhoillislestadiolaisuuteen – (parannustahan tässä on oltu koko ajan tekemässä – PH vain on minun kohdallani katsonut ettei ole syystä syytä kiirehtiä, tosin maallinen vaellukseni on ehtinyt jo osittain Ouluun, joten..), jos – minun mielestäni – täysin sivumerkitykselliset pukeutumis- ja osin seksuaalieettiset normit eivät niin valitettavan usein olisi pääasia. Maallikkoteologian harrastamat opilliset ääritulkinnat ovat tietenkin mitä ovat ja SRK:n henkien metsästys 1970-luvulla tuo helposti mieleen NKP:n 1930-luvulla rahtusen miedompana. Markku Korteniemen kommentteja olen lukenut suurella ilolla. Vähän kontekstista riippuu, mitä kirjoittaa: jotenkin olen kokenut, ettei ole minun paikkani jollain K24:llä liittyä vanhoillislestadiolaisuuden parjaajien joukkoon: niitä nimittäin riittää. Ja varmuuden vuoksi: Joonan kaltaisia vilpittömiä totuudenetsijöitä tarvitaan!

      Tykkää

    2. Pertti Niukkanen

      No hauska kuulla Sinusta täälläkin, Kari-Matti! Liity vaan seuraamme useamminkin, uskon että se nostaisi keskustelumme tasoa – jos se nyt enää on mahdollista. 😉

      Ristiin näyttävät kommenttimme menevän. Laitoin juuri blogiisi uuden tekstin. Toivottavasti et pahastu, kun siinä vanhoja kaivelen. 🙂

      Tykkää

  13. Nomutta

    Oulun sovintokokouksen pöytäkirjaa lukiessani etsin merkkkejä vanhoillislestadiolaisen Saara-äiti-seurakuntaopin alkuopista. Yleisenä tuntumana seurakunta-teema ei ollut millään tavalla hallitseva minkään osapuolen puheenvuoroissa. Irtiotto kaikenlaisista perinnäiskäsityksistä ja yhteisöauktoriteeteista otettiin heti sovintokokouksen alussa, kun todettiin pyhä raamattu ainoaksi auktoriteetiksi (s.17). Erityisesti vanhoilliset halusivat tukeutua pelkkään Raamattuun:

    Saarepää (uusheräys): ”Haluaisin tietää, onko luvallista käyttää keskustelussa Lutheruksen y.m. uskonpuhdistajain kirjoituksia, vai käytetäänkö ainoastaan pyhää raamattua?”
    Halttu (vl): ”P. raamattu on ainoa, jonka mukaan oppia tutkitaan. Emme moiti muitakaan, jos ne ovat sopusoinnussa raamatun kanssa, vaan keskustelu venyy pitkäksi, jos niitä apulähteenä käytetään.”
    Markkanen (vl): ”Raamatun pidän ainoana varmana pohjana, johon itse Jumala on sinettinsä painanut ja jonka tunnustuskirjat ja kirkkolakikin määrää, että se on oleva ainoa ojennusnuora.”
    Puheenjohtaja: ”Kaikissa olkoon siis pyhä raamattu ojennusnuorana. Kehoitan edustajia käyttämään puheenvuoroja.”

    Esikoislestadiolaiset lähettivät kokoukselle lyhyen kirjeen, jossa seurakunta-aihe käsitellään seuraavasti: ”Raattamaan neuvo, seurakunnan kanssa yhdistettynä on, että se on Pyhän Raamatun jälkeen kuulla esikoisten seurakuntaa niin lavealta kuin heräys on tapahtunut j.n.e.”. Ensimmäisenä päivänä esikoisten Tikkanen käytti lyhyen puheenvuoron (s.25-26), joka päättyi seuraavaan lauseeseen ”Olisi tarpeen Suomen kristittyin pysyä yhtenä Lapin kristittyin kanssa”. Siinä oli Tikkasen ilmoitukset seurakunta-teemasta. Muita puheenvuoroja Tikkanen ei sitten käyttänytkään.

    Vanhoillisten puheenvuoroissa seurakunta-käsitettä käytettiin hyvin harvoin. Seitsemässä puheenvuorossa mainitaan seurakunta. Kyseiset kohdat ovat tässä:

    Suo (s.28): Kaikissa seurakunnissa on nähtävänä, minkälaista hedelmää tämä uusi liike on matkaansaattanut.”
    Halttu (s.44): ”…opin erehdyksiä. Muuan sellainen oli, että ruvettiin tekemään puhdasta seurakuntaa,”
    Halttu (s. 49) ”…ei Lestadius sano armonvarkaiksi niitä, jotka on häätyneet seurakunnalta pyytää syntiä anteeksi.”
    Heliste (s. 70) ”Uuden Testamentin alkuseurakunnasta sanotaan, että ”niiden paljoudesta kuin uskoivat, oli yksi sydän ja yksi sielu””
    Suo (s.75): ”Edellinen puhuja mainitsi riidoista Korinthon seurakunnassa.”
    Suo (s.77) ”Paavali sanoo tässä aivan jyrkästi Galatian seurakunnalle”
    Hooli (s.78) ”He Jumalan seurakunnan jäseninä tietävät sanoa, kuka persoona on heiltä vapauden ottanut pois…””

    Kaksipäiväisen kokouksen pöytäkirja on 84-sivuinen. Nopeasti laskettuna vanhoilliset käyttivät 85 puheenvuoroa. Tämän verran heillä oli tarvetta puhua seurakunnasta. Voitaneen todeta, että seurakunnan auktoriteettiin vetoaminen ei kuulunut siihen aikaan vanhoillislestadiolaisten tapoihin. Khra Laitinen käsitteli lyhyesti seurakuntateemaa toisen kokouspäiväaamun hartauspuheessaan (s.33). Sekään ei innostanut vanhoillisia vetoamaan seurakunnan auktoriteettiin.

    Uusheränneet puhuvat paljon ”heräyksestä”, joka jossain määrin on tulkittavissa seurakunta-sanan synonyymiksi. Seurakunta-käsitettä he käyttävät seuraavissa yhteyksissä:

    Saarenpää (s.53): ”…että Jumalan seurakuntaan kuulumisen ehtona on…”
    Hanhivaara (s.54): ”Apostoli on lähettänyt kirjeensä seurakunnille…”
    Pyörre (s.57): ”…että Paavali sai Jerusalemissa seurakunnan hengen.”
    Rantala (s. 62): ”Samalla huomasin seurakuntain tilaa”
    Berggren (s.69): ”…ja luotetaan siihen, että ”olen saanut seurakunnalta syntini anteeksi”.”
    Berggren (s.69): ”Vaikka seurakunnassa on anteeksi annettu, ei se vastaa vielä sovinnon suuren salaisuuden aukenemista.”
    Pyörre (s.75): ”minkälaiset ovat Kristuksen seurakunnan oikeat opettajat…”

    Seitsemän seurakuntakommenttia vanhoillisilta, seitsemän seurakuntakommenttia uudestiheränneiltä. Tasapeli, seitsemän on täydellisyyden luku. Tosin on huomioitava, että uudestiheränneet käyttivät heräys-sanaa myös yhteisöllisessä merkityksessä. Esikoisten kirjeessä käytettiin termejä ”seurakunta ja esikoisten seurakunta”.

    Olin yllätttynyt. Jos nykyinen SRK (puhumattakaan 1970-luvun SRK:sta) olisi osallistunut aikakoneen avulla Oulun sovintokokoukseen, he olisivat muodostaneet aivan oman omituisen porukan erehtymättömine saara-äitiseurakuntaoppeineen. SRK olisi todennäköisesti suljettu pois kokouksesta jo järjestäytymisvaiheessa. koska käytännössä SRK:lle tuskin olisi kelvannut keskustelu, jossa käsitykset olisi pitänyt perustella pelkästään Raamatulla.

    Katsoin vielä pöytäkirjan liitteitä. Niitä oli kaksi. Vanhoillisten Hoolia oli ilmeisesti puhuteltu jo tässä vaiheessa, koska hän halusi poistettavaksi viimeisimmän puheenvuoronsa. Toinen liite oli uudenheräyksen iiläiseltä J. Berggreniltä. Berggren oli tullut kokousedustajaksi varajäsenen ominaisuudessa, kun Mikkola lähti toisen päivän aikana pois (s. 53). Berggrenin kirje alkoi seuraavasti, alun lisäksi poimin siihen seurakuntaa koskevat osuudet (s. 83-84). :

    ”J. Berggren on kirjallisesti pyytänyt pöytäkirjaan merkittäväksi sen, mitä hän kokouksen lopussa olisi lausunut ja jota varten oli pyytänyt puheenvuoroa, vaan joka satunnaisesta syystä jäi antamatta. Lausunto on näin kuuluva: …Kuitenkin on uusi heräys tämän sovittelukokouksen molempina päivinä leimattu oikeasta opista erehtyneittein ihmisten tuotteena, joka olisi herättänyt nuo lapsensa tuota vanhaa äitiään (seurakuntaa) moittimaan, joka heitä oli helmassaan kantanut, kaikenlaisilla herjaussanoilla…
    Uuden heräyksen alkuaika ja sen mukana ilmenneet menettelytavat ovat minulla vielä muistossa.
    -Oli joukossa miehiä, jotka eivät sanoja valinneet lausunnoissaan sekä äitiä että sen lapsia kohtaan…
    Nuo puheenaolevat henkilöt…ja rupesivat arvostelemaan vuorostaan tuota jätettyä vanhaa äitiään.”

    Tässä se etsimäni SRK:n Saara-äiti-seurakunta-alkuoppi sitten oli! Uudenheräyksen J. Berggvist käyttää seurakunta-äiti-käsitettä, eikä suinkaan vanhoilliset. Vertailun vuoksi on mainittava Juuso Runtin saarnakatkelma Oulun vuosikokousseuroissa 1916: ”Tätä tietä kulkevaa ihmistä ei ole opetettu vapauteen, hän on syntynyt vapaaksi. Hänen äitinsä on se veri, joka on vuotanut Jeesuksen haavoista.” (s.12-13). Siis vanhoillisten Juuso Runtille kristityn äiti oli Jeesuksen veri.

    Lopuksi on syytä poimia khra Laitisen (s. 7) sanat ensimmäisen kokouspäivän saarnasta ”Jeesuksessa yksin on kaikki viisauden ja taidon tavarat kätketyt” Laitinen viittaa Kol. 2:3 kohtaan. Nykyvanhoillisuudessahan tuo raamatun kohta on väännetty muotoon ”siionissa on kaikki viisauden ja taidon tavarat”. Miksiköhän??

    Tykkää

    1. Gal 4: 22 Sillä kirjoitettu on: Abrahamilla oli kaksi poikaa, yksi palkkavaimosta ja yksi vapaasta.
      23 Mutta joka palkkavaimosta oli, se oli lihan jälkeen syntynyt, ja joka vapaasta oli, se oli lupauksen kautta.
      24 Nämät jotakin merkitsevät; sillä nämät ovat ne kaksi Testamenttia: yksi Sinain vuoresta, joka orjuuteen synnyttää, joka on Agar.
      25 Sillä Agar on Sinain vuori Arabiassa ja ulottuu hamaan Jerusalemiin, joka nyt on, ja on lastensa kanssa orjana.
      26 Mutta se Jerusalem, joka ylhäältä on, on vapaa, joka on kaikkein meidän äitimme.
      ————————–
      Minulla on jatkuva kiinnostus, mitkä ilmaukset teillä vl puolella löytyy meiltäkin, el, joko vanhinten kirjoista tai puheista. Saara äitiä en ikänä ole täällä puolen kuullut, enkä lukenut. Vertauskuvallinen puhe ryppyisen äidin hylkäämisestä, sen olen hiljattain kuullut.

      Tykkää

    2. Olof Tallius

      Kiitos vain Nomutta mielenkiintoisista analyyseistä. Ei taida kuitenkaan Saara-äiti-seurakunta-käsite olla lestadiolaisten keksintö.

      Luther selittää tuota Sirkan lainaamaa Galatalaiskirjeen kohtaa Galatalaiskirjeen selityksessä seuraavasti:

      …Ylhäällä oleva Jerusalem on lihallisen eli tähän aikaan kuuluvan Jerusalemin vastakohta, mutta, kuten sanoin, ei paikallisesti vaan hengellisesti. Sillä hengellinenkin Jerusalem on tosin saanut alkunsa tässä ajassa, mutta sitä ei ole sidottu tiettyyn paikkaan niin kuin Juudeassa oleva Jerusalem, vaan se elää hajallaan kautta koko maanpiirin. Sitä voi olla vaikka Babyloniassa, Turkissa, tataarien ja skyyttien maassa, Intiassa, Italiassa, Saksassa, meren saarilla, maailman vuorilla ja laaksoissa – kaikkialla, missä on ihmisiä, joilla on evankeliumi ja jotka uskovat Kristukseen.

      Saara eli se Jerusalem, joka on meidän vapaa äitimme, on itse kirkko, Kristuksen morsian, ja hänen lapsiaan me kaikki olemme. Hän synnyttää vapaita lapsia keskeytyksettä maailman loppuun saakka hoidattamalla sanan palveluvirkaa eli opettamalla ja levittämällä evankeliumia. Sitä se synnyttäminen on. Kirkko opettaa evankeliumia näin: me pääsemme vapaiksi lain kirouksesta, synnistä, kuolemasta ja muusta pahasta Kristukseen uskomalla, emme lakia noudattamalla tai tekoja tekemällä. Ylhäinen Jerusalem, kirkko, ei ole tekojen lain alainen, vaan äiti, joka on vapaa laista, synnistä ja kuolemasta. Millainen äiti itse on, sellaisia lapsia hän synnyttää.

      Tämä allegoria opettaa siis sattuvasti, ettei kirkon pidä tehdä mitään muuta kuin opettaa evankeliumia oikein ja puhtaasti ja synnyttää sillä keinoin lisää lapsia. Niinpä me kaikki olemme toistemme isiä ja poikia, koska synnymme toinen toisestamme. Itse olen toisten evankeliumin julistajien synnyttämä; nyt panen minä alulle lapsia, jotka puolestaan tuottavat toisia. Näin syntymien ketjua jatkuu maailman loppuun saakka…

      Toki, jos tarkoitat nimen omaan erehtymätön-Saara-äiti-oppia, niin sellaista ei Lutherilta löydy. Et taida siinäkään tapauksessa yhden pöytäkirjan perusteella pystyä määrittämään missä ja kenen toimesta sellainen on syntynyt.

      Liked by 1 henkilö

      1. Nomutta

        Olet aivan oikeassa Olof Tallius. Ei Saara-äiti-seurakuntakäsite ole lestadiolainen keksintö. Mielenkiintoista on se, että missä lestadiolaisuuden haarassa sitä alettiin ensin korostamaan. Kuten Sirkka Halonen kirjoittaa, esikoisuudessa ei Saara-äiti-käsitettä tunneta. Mielestäni tuo pöytäkirja antaa viitteitä, että kyseinen korostus kuului alunperin uudestiheränneille.

        Totta on, että kyseessä on vain yksi pöytäkirja, mutta siinä on 85 vanhoillisten käyttämää puheenvuoroa. Lisäksi hartauspuhuja Laitinen ja puheenjohtaja Virkkula olivat myös vanhoillisia. Kun huomioimme heidän puheosuutensa, niin kyllähän siinä tosi merkittävä määrä oli vanhoillista saaraäiditöntä puheenpartta.

        Lisäksi meidän on huomioitava, että tuossa kokouksessa vanhoillislestadiolaisuus oli tietyllä tavalla nollapisteessä. Oma identiteetti oli vielä hakusessa suuren hajaannuksen jälkeen. Ajattelen niin, että tietysti Juuso Runtti oli lukenut Berggrenin seurakuntaäiti-vertaukset sovintokokouksen pöytäkirjasta. Ehkäpä sen vuoksi Runtti halusi liittää äiti-tulkinnan Jeesuksen veri-mystiikkaan eikä seurakuntaan. Halusiko hän tällä tavalla erottautua uusheränneistä?

        Tykkää

  14. Lahja Huhtala

    Joonan avaus käsitteli tuoreimpia vl-hoitokokoushysteria-aikoja. Niistä on kulunut neljä vuosikymmentä. Ehkä niihin tulee selvyys ja rauha, kun asiat käsitellään akateemisesti keskustellen ja tarpeeksi kaukaa kaikki mahdolliset vaikuttajat ja muuttujat huomioon ottaen?

    Ehkä löytyy joskus puolueettomia tutkijoita, joilla ei ole itsellä mitään henkilökohtaisia painotuksia oletettujen hoitajien tai hoidettujen suuntaan? Nyt se näyttää kaukaiselta tavoitteelta. Ainakin niin kauan kun meitä ’parjaajia’ on mukana keskusteluissa.

    Tykkää

  15. Nomutta

    Joona käsitteli alustuksessaan 1970-luvun hoitokokousharhaa ja 2010-luvun pf-kaaosta. Mielestäni rinnastus on osuva. Kyllähän hoitokokousmiehet olivat aikansa henkisiä ja hengellisiä hyväksikäyttäjiä sekä tirkistelijöitä. Aika moni hoitomies rypi synnin luvallisuudessa harjoittaen huoruutta ja pedofiliaa.

    Olen ollut hoitokokouksessa, jossa selviteltiin avioparin välejä. Käsittämätöntä oli, että tähän rauhanyhdistyksen sakastissa pidettävään hoitokokoukseen kerättiin yleisöä rauhanyhdistyksen muista tiloista. Allekirjoittanut taisi olla jossain työvuorokokouksessa, kun käsky kävi tulla tuohon hoitokokoukseen. Nuoruuden utelisuudella menin, eikä poiskaan uskaltanut jäädä. Mieleeni jäi, että lopuksi kun asioita oli selvitelty, saarnamiehet sopivat että avioparin intiimejä välejä voidaan tarvittaessa selvitellä pienemmällä porukalla. Tirkistelyä, ajattelin!

    Mutta ravisteliko myös vuonna 1916 vanhoillislestadiolaisuutta pf-skandaali? Sellainen epäilys tuli, kun luin kyseisen vuoden vuosikokousseurojen puhujien kokouksen poytäkirjaa.

    Sivulla 54 kerrotaan tuttuun tapaan seuraavasti ”Puheenjohtajaksi valittiin veli Heikki Hooli, Karungista ja varapuheenjohtajaksi veli Pauli Rantala, Pyhännnältä…”

    ”Veli Välitalo esitti kysymyksen: ”Missä on syy, kun Jumalan valtakuntaan pyrkii tulemaan lihallisuutta” – Kapteeni Ryselin luki Matti Sarajärven lähettämän ja samaan asiaa koskevan kirjeen, jossa esitettiin tutkinnan aiheeksi 1Tim. 3:2 ja Tiit. 1:6.”

    ”Veli Heilala kysyi: ”Mitä on ajateltava sellaisten puhujain sieluntilasta, jotka useamman kerran lankeavat lihallisuuteen ja lihalliseen käytökseen, mutta tekevät siitä parannuksen aina eri rippi-isälle.”

    ”Veli Huotari esitti kysymyksen: ”Miten on meneteltävä niiden puhujain kanssa, jotka saarnamatkoilla kulkiessaan pureskelevat toisia puhujia ja ovat siten saaneet ristiriitaisuuksia aikaan?” -Minun mielestäni ei ole paljon luottamista tuohon puhujaan, joka ei Kristuksen kirkkolakia sen vertaa seuraa.”

    ”Veli Runtin ehdotuksesta, että nämä kysymykset, jotka kaikki koskettelevat samaa asiaa otettaisiin nyt heti käsiteltäväksi, kannatettiin yksimielisesti. Niistä syntyi pitkä keskustelu, ja koska useat lausunnot ovat hyvin valaisevia ja koskettelevat asian sellaisia puolia, jotka ovat erittäin opettavaisia sekä yksityisille kristitiyille että seurakunnille, mutta jotka ponsilauseessa sen lyhyyden vuoksi eivät voi tulla esille, otamme tähän pöytäkirjaan tärkeimmät ja valaisevimmat niistä.”

    Varsinaisesta keskustelusta otan tähän vain otteen veli Haltun puheenvuorosta (s.59) ”Sanankuulijain tulisi olla niin rohkeita, että nuhtelisivat puhujaa, jos hän antaa siihen aihetta, sillä jos toinen puhuja rupeaa toista korjaamaan, niin sanotaan, että se on vain ammattikateutta. Muutoin olemme apostolisesta ajasta liian kaukana Kristuksen kirkkolain täyttämisestä. Olisi otettava enemmän käytäntöön Matheuksen 18 luvussa annetut neuvot.”

    Sivulla 59 on kirjoitettu seuraavasti: ”Keskusteltuaan vielä jonkun aikaa asiasta hyväksyivät puhujat yksimielisesti veli Runtin ehdottaman, näin kuuluvan ponnen:

    Jeesuksen nimeen kokoontuneet puhujat ovat päättäneet yksimielisesti, että kaikkien niiden saarnaajien , jotka lihan töistä elävät ja vaeltavat, mikäli sellaista on ilmi tullut, on lakattava saarnaamasta, ja Lähetystoimikunta valtuutetaan tämän keskustelukokouksen nimessä lasumaan nuhteensa varoituksella, että jos he eivät lakkaa ja ota parantuakseen, niin heidät ilmoitetaan julkisesti.”

    Ihmeellisen avointa ja rehellistä keskustelua kävivät nuo vuoden 1916 puhujat. Jos Olavi Voittonen esikuntineen olisi ottanut tästä kyseisestä keskustelusta mallia 2010-luvun pf-skandaalissa, vl-liikkeen tila olisi tällä hetkellä aika lailla toisenlainen.

    OV esikuntineen syyllisti ensimmäisenä ne, jotka toivat pf-ongelman esille. Viestintuojat ammuttiin! OV määritteli heidät eriseuran perustajiksi, vähintään seurakunnan laiteilla kulkijoiksi. Ottaessaan laiteilla-termin käyttöön OV käytti nyt taitavasti kososlaisen harhaopin erityispiirrettä, ydinseurakuntaoppia. Se kelpasi vl-kristillisyydelle oikein hyvin. Kun vuonna 1916 Halttu pyytää, että seurakunta puuttuisi saarnamiesten väärinkäytöksiin, nyky-vl-liikkeessä se on käytännössä mahdotonta. Silloinhan rivikristityllä on vikova mieli puhujaveljeä kohtaan, ja se on paha juttu se.

    Vuosikokousseurojen päätösaarnassa Heikki Hooli otti kantaa sitomisvaltaan. (s.51) ”Mutta ei koskaan Pietari sitonut noita pieniä karitsoita, vaan ainoastaan teuraslampaita. Ja mitä ne ovat? Ne ovat niitä paksuja ja voimakkaita, jotka puskevat laihoja lampaita – ne ovat niitä tämän maailman omavanhurskaita, jotka eivät tarvitse synteinanteeksisaamista.”

    Tykkää

  16. Mitä te sanotte el-lapinvanhimman Isak Kuoksun kirjeestä? Oliko jo Raattamaan eläessä Suomeen keksitty toimintamalli, jota sitten on toistettu aikain saatossa? Tämä tyly ja anteeksiantamaton kohtelu?
    Ote Isak Kuoksun kirjeestä Suomeen 1931:

    ”Kolehmainen sanoi, että silloin kuin Nils Rappi ja Kustaa (S)Kinnari olivat
    kristillisyyttä johtamassa, silloin on kerta joka vuosi saarnaajat kokoontuneet
    yhteen, ja silloin on ollut hengellinen hallitus voimassa Suomen
    kristillisyydessä, ja ne saarnaajat ovat olleet tunnetut Raattamaalle;
    vaan kun ne tulivat jotenkin viallisiksi, niin niitä ei korjattu eli ei anteeksi
    annettu, vaan kiellettiin saarnaamasta. Ja Raattamaa sanoi, että se ei
    ole tosi, että ne ovat niin kauas langenneet. Ja tässä uskon minä, että
    on Suomen kristillisyyden alkusyy hajoamiseen.”

    Tykkää

    1. Minua kiinnostaa, mitä sellaista Skinnari ja Rapp olivat tehneet, tai mitä heidän puhuttiin tehneen, että heille ei annettu anteeksi vaan heidät hyllytettiin, ja milloin se tapahtui?
      Skinnari julkaisee monia kirjoituksia ja lauluja, varsinkin vuonna 1894, mutta ei enää sen jälkeen. Hän julkaisee laulukirjan Jumalan lasten Rukous-, ylistys-, ja kiitosvirsiä v 1894. Sen esipuheessa hän tunnustaa viallisuuttaan näin: ”Riemuitse hengessä Herran seurakunta kaikkialla, muistain rukouksissasi minuakin, joka haavoja saanut olen, kuin en ole valvonut ja paljon murhetta saattanut taivaalliselle Vanhimmalle ja Herran seurakunnalle, jota rukoilen anteeksi, pyytäen teidän esirukoustenne suojaa.”

      Nils Rappen mainitsi 1920-luvulla Kiikassa syntynyt el-saarnaaja, 70-luvulla saarnassaan, hän sanoi: ”Tässä kristillisyydessä on vain kerran rikottu rippisalaisuus, ja sen teki Niiles Rappe, kiertäessään Skinnarin kanssa Suomea.”
      Hän kertoi, mitä oli kuullut, mutta oliko tämä totta, vai oliko se sitä, mitä Raattamaakaan ei voinut uskoa tapahtuneeksi?

      Kuoksun kirjeestä saan sen käsityksen, että Skinnari ja Rapp jätettiin ilman anteeksiantamusta Suomen jokavuotisessa saarnaajainkokouksessa sekä hyllytettiin. Voidaanko tätä kokousta nimittää hoitokokousten prototyypiksi, malliksi jota jatkettiin?

      Yrmeä ja tyly suhtautuminen Skinnariin näkyi Oulussa, vuotta en osaa kovin tarkasti hahmottaa, 1880-luvun puolivälissä syntynyt nainen kertoi minulle ysikymppisenä: ”Olin pikkutyttönä äitini mukana Oulussa seuroissa. Siellä oli valkotukkainen vanha mies, jonka kanssa kukaan ei jutellut. Kysyin äidiltä, kuka se mies on. Äiti vastasi: Shhh! Se on Skinnari.”

      Mitä näistä toimintamalleista on jäänyt perinteenä elämään ja missä lest. joukoissa?

      Tykkää

  17. Pertti Niukkanen

    Lueskelin juuri Oiva Virkkalan kirjaa ”Alkulähteille: laestadiolaisen uudenherätyksen synty ja luonne; erityisesti saarnaaja Mikko Saarenpään elämäntyön yhteydessä tarkasteltuna” (Söderström, 1945, 241 sivua).

    Virkkala lainaa kirjassaan hallussaan olevaa Saarenpään painamatonta tekstiä vuodelta 1909:

    ”Mitä enempi suolatoin armon ja parannuksetoin uskon saarna pääsi valtaan, sitä enempi alkoi sisälinen elämä kuoleentua ja lihallisuus saada sijaa. Mitä parannuksesta puhutaan, suljetaan se kaikki siihen, että viljellään synninpäästöä. Muu synti ei ole niin vahingollinen, kuin epäusko, jolla tarkoitetaan yksinomaan sitä, että ei uskota itseään autuaaksi. Kun nyt ei enää pääasiana ollut parannuksessa tapahtuva sydämen ja mielenmuutos ja oikea uusisyntyminen, vaan autuaalliseen tilaan kuulumisen ehdoksi jäi ainoastaan seurakunnalta synninpäästön saaminen ja itsensä autuaaksi uskominen, niin arvata sopii, että moni, joka on yhdistynyt tähän liikkeeseen, on jäänyt aluksikin henkeä ja elämää vaille. Jumala yksin parhaiten tietää kuinka paljon niitä lienee.”

    Uskon, että vanhoillisuus näki uusheräyksen kritiikin osin oikeutettuna: Löysä evankelioiminen ei pysty pitämää Herran laumaa koossa. Lääke vain oli toinen: Herran pelon sijaan pantiin seurakunnan pelko. Oliko lopputulos toivottu? Lauma pysyy koossa, mutta entä se uskon elävyys? Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että 1900-luvun SRK-vanhoillisuus ei ole raattamaalaisuutta, vaan aivan oma luomuksensa. Raattamaan ajoilta siihen on periytynyt lavea evankeliumin saarna, mutta tiukka seurakuntakuri ja eksklusiivisuus ei kuulu Raattamaan opetuksiin.

    Ruotsalainen J. A. Englund kirjoitti jo 1874–76 Laestadius-tutkielman, jossa hän kuvaa lakihenkisen herätysliikkeen muuttumista äärimmäisevankeliseksi. Laestadiuksen kannalla olevaa suuntaa hän nimittää ’vanhaksi lestadiolaisuudeksi’ ja Raattamaan linjaa ’uuslestadiolaisuudeksi’. Nämä vastannevat nykyisiä nimityksiä ’uusheräys’ ja ’vanhoillisuus’. Hauska kuperkeikka!

    Uudenheräyksen juuret ovat siis syvällä. Yleensä mainitaan Heikel-papit ja Kittilän vanha herännäisyystausta. Varmaan oli jo alun perin kysymys liian väljäksi koetusta synninpäästöstä, vaikka mitään varsinaista oppiriitaa ei ollutkaan. Ainakaan en uskaltaisi heitä ”omavanhurskaudesta” syyttää. Ei Raattamaakaan mihinkään tällaiseen viittaa.

    Linjariita leimahti ilmiliekkiin vasta 1890-luvulla. Aiheena oli lestadiolaisuuden valtavirran siveellinen tila. Monet saarnaajatkin olivat joutuneet ’lankeemuksiin’ ja ”Helsingin uskovaiset puhelivat seurahuoneen kamarissa enimmäkseen vain liikeasioista”.

    Näitä lankeemuksia Virkkala kuvaa kirjansa sivuilla 62–64. ”Juuri näihin aikoihin alkavat osaltaan myös eräitten saarnaajien elämästä paljastuvat surkeat hedelmät aukoa ihmisten silmiä näkemään kristillisyyteen tunkeutuneen hempeän hengen”. (Kiinnostava ilmaus – oliko Virkkalakin henkiopin kannattaja 🙂 ) Langenneita saarnaajia ovat Virkkalan mukaan mm. Niilo Rapp (1834–1912), Gustaf (Kustaa) Skinnari (1835–1916) ja Juho Kullas (1845–1896).

    Miten suuri tuo lestadiolaisuuden siveellinen ”rappio” oli 1890-luvulla? Oliko reformaatio välttämätön? Tästä lienee vain riitelevien osapuolten jälkeenpäin kirjoittamia kuvauksia. Pietari Hanhivaara ainakin pitää sitä yhtenä tärkeimmistä syistä uusheräyksen synnylle.

    Oma arvaukseni on, että tietynlaisen ongelman olemassaolo liikkeen johdossa tunnistettiin. Vanhalla Raattamaalla ei kuitenkaan ollut voimia eikä haluakaan enää puuttua Suomen riitoihin. Hänen viimeisetkin voimansa hupenivat Amerikan kiistojen selvittelyyn.

    Asialle lähtivät ensimmäisinä Kittilän lakisaarnaajat. Näissä reformaattoreissa voi kyllä sanoa olleen monia ”omavanhurskaitakin”. Synninpäästöä ei aina uskallettu antaa, vaan katuva jätettiin tuskissaan lattialle kieriskelemään. Liike sai myös hurmoksellisia piirteitä ”narvalaisuudessa”.

    Verraten pian nämä ääri-ilmiöt kuitenkin tasaantuivat ja uusheräyksen johtohahmotkin tunnustivat ylilyöntinsä ja pyysivät anteeksi (esim. Pietari Hanhivaara). Juurien etsimisessä oli menty liian syvälle, aina Laestadiuksen lakisaarnojen aikaan ja unohdettu hänen hyväksyneen Raattamaan evankelioimistavan.

    Suuria opillisia erimielisyyksiä ei tämän alkukuohunnan jälkeen ymmärtääkseni ollut, mutta henkilösuhteet olivat peruuttamattomasti rikkoutuneet. Vuoden 1911 maaliskuussa järjestettiin suuri sovintokokous. Se oli lähinnä vanhoillisten ja uusheränneiden välien selvittelyä. Kokouksen aikoihin vanhoilliset olivat jo perustaneet keskusjärjestönsä ja todenneet olevansa ylivoimaisesti suurin ja vahvin osapuoli. Heillä ei siis ollut tarvetta sovitteluun. Uusheränneet saivat mennä, vaikka veivätkin mukanaan suuren osan papistoa.

    Olen ajatellut, että jotakin tällaista oli lestadiolaisuuden ”jälkiraattamaalaisessa” vaiheessa pakko tapahtua. Ilman voimakasta johtajaa pelkän iloisen evankelioimisen varassa olisi koko liike saattanut hajota taivaan tuuliin. Uusheräyksen reformaatiovaatimus vain nopeutti väistämätöntä kehitystä. Historia osoittaa, että vanhoillisten ratkaisutapa oli tehokkaampi. Hyvin organisoidun SRK:n johdolla vanhoillisuus vain kasvatti kannatustaan, kun taas uusheräys näivettyi ja lähes sulautui kansankirkkoon.

    Tavallisen rivilestadiolaisen puolenvalintaan vaikutti varmaan vanhoillisuuden lavea armosaarna ja synninpäästö sekä varma taivaspaikka yhteisön jäsenenä. Kukapa ei sitä valitsisi, jos vaihtoehtona on ankara pyhityselämä. Eksklusiivisuuden tuoman seurakuntakuuliaisuuden vaatimuksia tuskin aluksi tajuttiin.

    Vielä on huomattava, että edes 1911 Kokkalassa julistettu eksklusiivisuus ei täysin katkaissut vanhoillisten ja uusheränneiden välejä. Lauri Pietiä kirjoittaa tästä Kalevan jutussaan 8.3.2008 http://www.hakomaja.net/historia/vanhoillislestadiolaisuus-nyt-ja-ennen-sp-1513613210: ”Sovintoa ei kuitenkaan tullut, mutta ei virallista eroakaan. Molemmat pitivät toisiaan uskovaisina erimielisyyksistä huolimatta. Osoituksena on kirjeenvaihto. Uuteen heräykseen kuulunut pappi Kustavi Lounasheimo kirjoittaa vanhoillislestadiolaiselle papille Oskari Jussilalle ja ehdottaa molempien suuntiin kuuluvien pappien sovintokokousta. Kirje 29.12.1921 alkaa sanoilla: ’Rakas veli Oskari Jussila.’ Vastauksessaan 16.1.1922 Jussila torjuu ehdotuksen aloittaen näin: ’Hyvä veli Kusti Lounasheimo, Jumalan terve!’ ”

    Molemmin puolin käytiin toistenkin seuroissa ja tervehdittiin ”Jumalan terveellä” sekä pidettiin veljinä, jopa molempien suuntien johtavilla tasoilla. Ehkä yhdistävänä tekijänä oli tuolloin yhteisen ”vihollisen” esikoisuuden torjuminen. Vasta kiistat uusheränneiden ja vanhoillisten yhteisesiintymisistä Amerikan suurissa seuroissa katkaisivat välit lopullisesti ja aiheuttivat samalla myös rauhansanalaisuuden syntymisen 1934.

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Mainitsemani Oiva Virkkala oli uusherännyt pappi, joten hänen kirjansakin esittää asiat uusheräykselle suopeassa valossa. Silti se on mielestäni hyvin suositeltavaa luettavaa.

      Eniten ovat suurta hajaannusta käsitelleet vl-taustaiset kirjoittajat. Paras esitys lienee Seppo Lohen ”Lestadiolaisuuden suuri hajaannus ja sen taustat”, 2007. Kiinnostavia kertomuksia sisältää myös Heikki Jussilan kirja ”Kutsujan armo”, 1948. Tosin se on varsin poleeminen ja uusheräystä syyttävä.

      Esikoisuuden näkökulmasta ei vastaavaa kirjaa liene tehty, vaikka asiantuntemusta tiedän olevan. Kiitos Sirkka Haloselle, että tätäkin puolta on täällä valotettu.

      ”Nomutta” on esittänyt erinomaisia analyysejä vanhoista pöytäkirjoista. Suurkiitos! Niissä on myös kysymyksiä ja yllättäviä yhteyksiä, joita en ole aiemmin tullut ajatelleeksi. Vastaamaan en tosin nytkään pysty, kysymykset ylittävät reippaasti tietoni ja myös spekulointikykyni.

      Tällä hetkellä kuitenkin hahmotan kehitystä jotenkin seuraavaan tapaan:

      Suuressa hajaannuksessa vanhoillisuus vastusti toisaalta esikoisten esikoiseurakunta-oppia ja toisaalta uusheräyksen lakihenkistä pyhitysvaatimusta. Pian vanhoillisuudessa kuitenkin huomattiin, ettei heille jäänyt juuri mitään keinoa lauman hallintaan. Niinpä jo kerran torjutut ajatukset oli otettava uudelleen käyttöön. Sille tarjosikin hyvän alustan eksklusiivinen seurakuntaoppi (jota ei uskoakseni aluksi pidetty kovin velvoittavana).

      Tämä kehitys oli hidasta ja suunnittelematonta. Moniäänisyyttä sallittiin vanhoillisuudessakin pitkään. Kukkaansa tämä kehitys puhkesi vasta 70-luvulla. Kuten ”Nomutta” sanoo: ”Hoitokokousharhaoppi oli kaikkien niiden opetusten sekasikiö, jotka SRK aiemmin on julistanut eriseuroiksi.” Taidan olla tästä samaa mieltä.

      Tykkää

      1. Nomutta

        Hoitokokousaikana muutamat saarnamiehet perustelivat hengellistä väkivaltaa ”Ei tässä raamatuita tarvita”-hokemalla. Heitä oli siis pyydetty perustelemaan puheitaan ja tekojaan raamatulla. Tällaisia saarnamiehiä olivat varmuudella ainakin Heikki Saari ja O. Tölli. Tämäkin vastenmielinen hokema on tullut esille aiempien harhaoppien yhteydessä.

        ”…Kuuluisuutensa saavutti Koutokeino v. 1852 siellä tapahtuneiden uskonnollisten murhatöiden vuoksi. Osa Koutokeinon lappalaisista oli näet saanut herätyksen. Mutta tuo herätysliike heidän keskuudessaan taitavan johdon puutteessa muuttui raivoisaksi haluksi omin käsin hävittää jumalattomat maan päältä.

        Hurmaantuneita kulki rajalla sijaitsevassa Enontekiössäkin, jossa tuomioillaan ja uhkauksillaan, jopa käsikähmälläkin, ahdistelivat ihmisiä. – ”Me olemme enempi kun raamattu”, – ”me olemme jumalat” j. n. e., oli heidän tunnuslauseensa. Kasvot raivosta vääntyneinä he huusivat, hyppivät ja mellastivat, luvaten ryhtyä pitämään tuomiota pahalle maailmalle….”(Kaiku 1916, no 73 ja 75)

        Seurakunnan nostaminen Raamatun yläpuolelle on siis koutokeinolaisuutta! Kun koutokeinolaiset huusivat ”me olemme enempi kuin raamattu”, hoitomiehet julistivat ”ei tässä raamatuita tarvita”.

        Tykkää

    2. Pertti Niukkanen

      Noita ”lankeemuksiin joutuneita” saarnaajia oli 1800-luvun lopulla monia, mutta merkittävimmät olivat varmaan Niilo Rapp (1834–1912) ja Kustaa Skinnari (1835–1916). Faktatietoja saarnaajista löytyy parhaiten Pekka Raittilan klassisesta kirjasta ”Lestadiolaisuuden matrikkeli ja bibliografia – Biographia et bibliographia Laestadiana”, 1967.

      Rappista Raittila kertoo: ”1860-luvun alusta lähtien ’Suomen kristillisyyden perustajia’ ja johtava saarnaaja Oulun eteläpuolella 1890-luvulle asti, jolloin lihallisuudesta syytettynä syrjäytyi laajemmasta toiminnasta.

      Skinnarista Raittila kertoo: ”1870-luvulla ja osaksi 1880-luvulla Oulun puolen ja Etelä-Suomen tunnetuin saarnaaja Rappin ohella. Syrjäytyi pariin otteeseen 1880-luvun alussa sekä lopullisesti n. v. 1890.

      Innokkaimpia syytösten esittäjiä oli Aatu Laitinen. Kun Rapp teki parannusta vain ”lihan saastaisuudesta” eikä ”hengen saastaisuudesta”, paljasti Laitinen Rappin lankeemuksen julkisesti lehdessään Sanomia Siionista 3A/1892:

      ”Se tunnettu lihallinen saarnaaja, joka Kalajoella asuu, on paljon vahinkoa ja häväistystä kristillisyydessä saattanut häpeällisellä käytöksellään lihan himossa ja riettaissa halauksissa; ja olisi kaiketi kallis asia, että hän lakkaisi saarnaajana kulkemasta, siksikun Herran seurakunnat hänessä tuntisivat totisen parannuksen tapahtuneen ja yksimielisesti häntä pyytäisivät siihen, ettei huoruuden perkele saisi turmella ja häpäistä heränneitä sieluja.”

      Virkkala puolestaan kuvaa tilannetta: ”Niin lujasti oli Rapp sitonut monien sydämet itseensä, että Kalajoella ja Himangassa tapahtui jakaantuminen hänen persoonansa ympärillä. Hänen kannattajansa puolustivat häntä, eivätkä kaikki uskoneet syytöksiä tosiksi. Useimmat Rappin vastustajat omaksuivat aikanaan uudenheräyksen, mutta tarkalleen ei myöhempi jakaantuminen vastannut Rappin tapauksen johdosta syntynyttä. Samanlainen jakaantuminen tapahtui Oulussa Skinnarin persoonan ympärillä.”

      Raittila puhuu hiukan vältellen ”syrjäytymisestä”, vaikka oikeammin oli varmasti kysymys ”syrjäyttämisestä”. Jonkinlainen ”hoitokokous” tähän varmaan tarvittiin. Kuka sellaisen 1800-luvulla järjesti? Yksimielistä seurakuntaa tuskin päätöksen taakse saatiin?

      Hauskasti Laitinenkin vaatii parannusta ”hengen saastaisuudesta” – siis henkioppia 1800-luvulla. 🙂 Luulen kuitenkin, että näitä tapauksia ei voi verrata 70-luvun hoitokokouksiin. Ei ollut kyse ”hopösynneistä”, vaan todellisista ”ryöttäsynneistä” (ilmeisesti seksuaalirikoksista).

      Miten esikoiset näihin langenneisiin suhtautuivat? Sirkka Halosen lainaus Isak Kuoksun kirjeestä antaisi ymmärtää, että esikoiset eivät näitä hyllytyksiä hyväksyneet. Miten lienee Raattamaan osalta? Hän varmaan tunsi tapaukset ja mahdollisesti otti kantaakin. Onko asiasta jokin dokumentti (esim, kirje) olemassa?

      Tykkää

      1. Kuoksun kirjeen mukaan Raattamaa paheksuu sitä, että Skinnarille ja Rappille ei annettu anteeksi vaan kiellettiin saarnaamasta. Isak Kuoksu kuoli 18. maaliskuuta 1935, 76 vuoden ikäisenä, joten hän on kuullut tämän Raattamaalta itseltään, niin arvelen.

        Kristillisyydessähän saarnataan katuvaiselle kerralla kaikki synnit anteeksi, iankaikkisella unhotuksella, eli ei siis voida saarnata vain osaa syntejä anteeksi, vaan kaikki. Eli siis mainituille ei ole saarnaajain vuosikokouksessa saarnattu mitään syntejä anteeksi. Ei todellisia eikä kuulopuhein kautta kuviteltuja.

        Tämä että saa kaikki synnit anteeksi ja että ne upotetaan armon mereen, johon ei ole kalastusoikeutta, iankaikkisella unhotuksella, unhotuksen virtaan, eli kristallinkirkkaaseen virtaan, mahdollistaa sen, että voi jatkaa puhtaalta pöydältä ja tämä on lestadiolaisuutemme olennaisin osa, ja siitä luovuttiin Skinnarin ja Rappin kohdalla.
        Me kaikki oltiin silloin yhtä porukkaa! (Esi-isäimme kautta)

        Pikainen vilkaisu Vanhinten Kirjoihin tuotti osumia, Raattamaa toistaa usein, myös Purnu sanoo, että olkaat hitaat sitomaan mutta nopeat päästämään.
        ” Ja pitäkää, rakkaat veljet ja sisaret,
        evankeliumi ja taivaan valtakunnan avaimet tykönänne, mutta olkaamme
        nopeat syntiä anteeksi saarnaamaan, mutta hitaat sitomaan. Pysykäämme, rakkaat veljet ja sisaret, koossa Amerikassa ja Euroopassa.” J Raattamaa, 1881.

        Tykkää

      2. Nomutta

        Vanhin tuntemani hyväksikäyttöepäily koskee saarnamies Olli Koskamoa http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action;jsessionid=DD6EAFAFA9EC949B0901F860A817238A?kuvailuTaso=AM&avain=10915.KA

        Kirjassa Tunturi uhkaa: (Manninen E. N. Romaani lappalaisista, Gummerrus 1938) kerrotaan Utsjoen saamelaisista. Kirjassa esiintyy lestadiolainen saarnamies Olli Oskalo, joka kuljetti mukanaan saarnamatkoilla Alma-nimistä kasvattityttöä. Alman ikää ei kirjassa kerrota, mutta siinä annetaan ymmärtää, että Olli Oskalon ja kasvattitytön suhde oli intiimimpi kuin säädyllistä olisi ollut. Haiskahtaa vahvasti hyväksikäyttötapaukselle.

        Pekka Tapanisen mukaan Olli Oskalo on peitenimi Olli Koskamolle, vaikutusvaltaiselle lestadiolaissaarnaajalle. Eipä sitten mitään uutta auringon alla! https://books.google.fi/books?id=XKTdv1XoYmwC&pg=PA152&lpg=PA152&dq=Olli+Oskalo&source=bl&ots=08El3Z1RWr&sig=iNGTIwz6baXZbZXi9V6DlU6r418&hl=fi&sa=X&ei=xUulUfa0Aq6K4gSQhoC4DA&ved=0CDAQ6AEwAA#v=onepage&q=Olli%20Oskalo&f=false

        ”Oskalon Olli raamatun selittää niinkuin meijän Aslak Kaakkurin nykkii – paikka paikoin, on joskus Nuoran Pekka-vainaja Inarissa sanonut.

        Miksi Alman on aina saarnamatkoilla oltava mukana? Onhan Ollilla omasta takaakin emäntä, vanha tosin, mutta vaimoksi vihitty. Näin kyselevät suruttomat, herätyksestä osattomat, ne, jotka kaiken ikänsä ovat syntiä tehneet ja syntisesti eläneet. Ja menisihän se vielä, jos vain Pannen pojat viinoissa näin nälvisivät, mutta kun Lyytvikkikin, kristityn kirjoissa kulkeva ihminen – tosin ei Oskalon, vaan Pörressenin uskossa – sekin kun mitä vain puhuu…. Niin vastaa Lytviikki, pörreseniläinen: – Hyvää matkaa, mutta muista kuudetta käskyä! Maailma on paha.” (Tunturi uhkaa, toinen painos 1965, s. 78-79)

        Tykkää

      3. Pertti Niukkanen

        Kiitos Sirkalle vastauksesta.

        Vl-liikkestä ovat tuttuja vuosittaiset puhujien ja seurakuntavanhinten kokoukset. Mutta millaisia olivat saarnaajien vuosikokoukset 1800-luvulla yhteisen liikkeen aikoina? Järjestettiinkö niitä todella joka vuosi ja kuinka laajasti niihin osallistuttiin? Jos ne olivat SRK:n vuosikokouksiin verrattavia ”virallisia” kokouksia, voisi arvailla, ettei niissä päätöksiä tehty Raattamaan tahdon vastaisesti.

        Ehkä nämä hyllytykset olikin tehty jonkin paikallisen tason saarnaajien kokouksissa. Lohen kirjassa (s. 381) mainitaan, että Pietari Hanhivaara oli toiminut Kalajoella puheenjohtajana siinä kokouksessa, jossa käsiteltiin Niilo Rappin lankeemusta. Ehkä tällaiset paikalliset päätökset jäivät Raattamaalta tuoreeltaan kuulematta, jolloin hän saattoi vain jälkikäteen niitä paheksua. Mutta miksi koko liike sitten kuitenkin niitä noudatti? Tai ehkei noudattanutkaan? Hiukan tähän tuntuu Raittilakin viittaavan sanoessaan, että Rapp ”syrjäytyi laajemmasta toiminnasta.”

        Liked by 1 henkilö

      4. Pertti Niukkanen

        Tässä vielä teksti ”Nomuttan” antaman linkin takaa:

        ”Olli Koskamo syntyi 1850 Kittilän Kelontekemän kylässä uudistilallisen perheeseen. Toimiessaan renkinä kotipitäjässään hän tutustui lestadiolaisen liikkeen vanhimpiin Juhani Raattamaahan ja Erkki Antinpoika Juhonpietiin ja pääsi heidän mukanaan saarnamatkoille. Vuonna 1876 hän siirtyi talolliseksi ja lautturiksi Norjaan Vesisaaren lähelle ja sieltä 1880-luvun alussa Tenon Seidaan. Koskamosta tuli merkittävä lestadiolainen saarnaaja Pohjoiskalotin alueella, erityisesti Itä-Ruijassa. Vesisaaressa 1880-luvulla alkaneissa riidoissa hän pyrki säilyttämään ja tukeutumaan Raattamaan ja Juhonpietin luottamukseen. Riitojen aikana Koskamo keräsi suuren määrän hänelle, Hans Helanderille ja Vesisaareen saapuneita kirjeitä sekä jäljennöksiä Amerikkaan lähetetyistä vanhinten kirjeistä. 1900-luvun alussa hän tavoitteli vanhimman asemaa Itä-Ruijassa ja Tenon laaksossa. Olli Koskamo kuoli 1931 Tenolla.”

        Lohen kirjassa Koskamon nimi liittyy lähinnä Vesisaaren kiistoihin (s. 238–247), jossa kiistoja kyllä riitti:
        ”Uuden vuosisadan ensimmäisillä kymmenillä Vesisaaressa tapahtui jako peräti kuuteen itsenäiseen lestadiolaisryhmään. Tällöin pitivät seurojaan toisistaan riippumatta vanhoillisiin lukeutuvat koskamolaiset, vanhoillisiin lukeutuneet Neljäskunnan kannattajat, Erik Johnseniin lukeutuneet lyngeniläiset, uusheränneet ja Palovaaraa tukeneet esikoiset sekä Vanhalaa kannattaneet vanhoilliset.”

        Raittilan matrikkelin mukaan Koskamo oli ”1870- ja 1880-luvulla Raattamaan ’passaripoikana’ ja saarnaajana laajoilla saarnamatkoilla Pohjois-Ruotsissa ja -Suomessa. Samoin Erkki Antin oppilaana”. Raattamaa ja Erkki Antti tukivatkin häntä johdonmukaisesti kuolemaansa asti. Koskamolla oli myös huomattavan laaja kirjeenvaihto Amerikkaa myöten. Lohikin käyttää useasti tätä ”Koskamon arkistoa” lähteenä kirjassaan.

        Näistä lähteistä en siis löytänyt vihjeitä Koskamon mahdollisista ”lankeemuksista”. Vihamiehiä hänellä kyllä riitti, joten ilkeitä huhuja ja epäilyksiäkin oli varmasti liikkeellä.

        Sivulla https://www.ouka.fi/oulu/pohjoista-kirjallisuutta/tunturi-uhkaa kerrotaan:
        ”Vuonna 1938 ilmestynyt Tunturi uhkaa on Mannisen tunnetuin kirja. Kirja kertoo ’Pohjoisimman’ kylän asukkaista ja elämänmenosta. Kirja pohjautuu Mannisen kokemuksiin Utsjoen nimismiehenä, ja sen henkilöhahmojen esikuvat on helposti tunnistettavissa. . – – – Monen muun kirjan luvun tapaan tämäkin raakaversio on julkaistu aiemmin novellina, vuonna 1931 Kansan kuvalehdessä nimellä Tunturihautaan.”

        On kyllä uskottavaa, että kirjassa esiintyvän saarnamiehen Olli Oskalon esikuva on Olli Koskamo. Mutta oliko Koskamolla todellisuudessa saarnamatkoillaan mukanaan tyttö, joka vastaisi Almaa? En tiedä, mutta tämä voisi vielä jostakin (esim. kirjeestä) selvitäkin? Vai oliko Mannisella vain jotakin henkilökohtaista kaunaa Koskamoa kohtaan – hänhän oli Koskamon nuorempi aikalainen?

        Tykkää

      5. Anders K

        Yksi lapinvanhimmista, Viktor Appelqvist oli myös skandaalin kohteena kun hänen varsin vapaa seksuaalielämänsä tuli julki.

        Tykkää

  18. Nomutta

    ”Hanhi Pieti” julistettu Kemissä vääräoppiseksi

    ”Kemin raastuvanoikeudessa olivat maanantaina jatkuvan käsittelyn alaisena sikäläisen n. s. Rauhanyhdistyksen keskinäiset jupakat yhdistyksen talon käyttöoikeudesta. Siinä kävi m. m. ilmi, että pohjan perillä hyvin tunnettu laestadiolaisten saarnamies ”Hanhi-Pieti” eli Pietari Hanhivaara Kittilästä on Kemissä julistettu harhaoppiseksi. ”Perä Pohjolainen” kertoo siitä seuraavaa:

    Tämän tuomion on lausunut suutari Pääkkönen Kemissä, sillä yhdistyksen johtokunnan käsitellessä kysymystä siitä, annetaanko yhdistyksen huoneistoa Hanhivaaran hartauskokouksia varten, Pääkkönen oli jyrkästi vastustanut huoneiston luovuttamista m. m, sillä väitteellä, että Pietari Hanhivaaran oppi ei ole sopusoinnussa raamatun kanssa tai toisin sanoen, että tämä arvossa pidetty laestadiolaisvanhus, joka omin korvin on kuullut n. s. esikoisseurakuunan vanhinten eli v. 1861 kuolleen Lars Levi Laestadiuksen aikaisten heränneitten mielipiteitä uskonnon asioissa, on harhaoppinen.

    Kuten tunnettua oli Laestadiusvainajan työtoweri, Juhani Raattamaa, joka kuoli 7.3. 1899 Ruotsin Lapissa yli 87 vuotiaana, läheisimpiä Pietari Hanhivaaran ystäviä ja henkiheimolaisia. jota paitsi H. oli aikoinaan tutustunut muihinkin Laestadiuksen aikaisiin suunnan saarnamiehiin, kuten Erkki Antti Juhonpietiin ja Heikki Parkajokeen eli n. s. Parka-Heikkiin.

    Kaiken tämän johdosta ja kun Pietari Hanhivaaralla on etevät puhujalahjat, on hän nauttinut ja nauttii edelleen Lapissa yleistä luottamusta, jota paitsi tämä laestadiolais-liikkeeseen sen alkuajoilta perehtynyt maallikkosaarnaaja ja liikkeen johtohenkilö on pyydettynä käynyt liikkeen vanhinten käsitystä uskonasioissa lukuisilla matkoilla kaukana Lapin rajain ulkopuolella selittämässä ja tunnetuksi tekemässä.
    Mutta kun Kemissä pyydettiin laestadiolaisten kokoushuonetta tämän paljon vaikuttaneen vanhuksen aikomia kokouksia varten, niin ei uskallettu Rauhanyhdistyksen huoneistoa luvata kuin ainoastaan 1 päiväksi ja sekin 5 äänellä 4 vastaan.

    Vastaanpanijoista suutari Pääkkönen perusteli kieltoaan, kuten sanottu, m. m. edellä kerrotulla moitteella, joten siis Pietari Hanhivaara laillaan suutari Pääkkösen tuomiolla on julistettu harhaoppiseksi.
    Miten suurta arvoa Pietari Hanhivaaran elämäntyölle ja vaikutukselle uskonnollisen liikkeen alalla annetaan kirkonkin taholta, mainittakoon, että kun piispa J. R. Koskimies viime kesänä oli tarkastusmatkalla Lapissa, poikkesi hän varta vasten Pietari Hanhivaaran kotiin ystävällisesti tervehtimään valkohapsista vanhusta.

    Miksi Pietari Hanhivaara on Kemissä saanut näin ankaran arvostelun osakseen, se johtuu siitä kireästä välistä, mikä jo vuosikausia on vallinnat Pietari Hanhivaaran edustaman suunnan ja niin sanottujen ”vanhain laestadiolaisten” välillä.”

    Teksti: 11.10.1912 Kaiku no 236.

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Kommentissa mainittu Kaiku oli 1877–1949 Oulussa ilmestynyt sanomalehti, joka oli 1800-luvun lopulla Pohjois-Suomen johtava sanomalehti ja levikiltään Suomen suurin maaseutulehti. Se uutisoi laajasti myös ”uskovaisten” asioista, ja varmaan lestadiolaisetkin sitä ahkerasti lukivat. Se oli siis oman aikansa Kaleva.

      Mauri Kinnunen kertoo blogissaan ”Enkelin ilmestymisestä (Kaiku 11/9.2.1887)” hauskan tarinan lopun: https://maurikin.blogspot.fi/2015/06/enkelin-ilmestymisesta-kaiku-11921887.html.

      Tarinan alku ”Enkeli Gabriel ja hurmaava liike (Kaiku no 8, 29.01.1887)” löytyy linkin takaa. Siellä Kinnunen kirjoittaa:

      ”Oululaisessa Kaiku-lehdessä oli tammi-helmikuussa vuonna 1887 kirjoituksia pudasjärvisestä enkeli Gabrielista. Törmäsin tarinaan alkuaan Michiganissa ilmestyneessä Amerikan Suomalaisessa Lehdessä ja aloin selvittää tarinan taustoja tarkemmin. Kyseessä oli loppujen lopuksi yksinkertaisten uskonnollisten ihmisten petkuttaminen. Vastaavia huijaustapauksia nousi esille samoihin aikoihin myös Karjalan kannaksella. Kun tässä tapauksessa myös seudun uskonnolliset auktoriteetit, lestadiolaissaarnaajat, saatiin jo eräänlaiseksi liikkeeksi muodostuneen ilmiön taakse, suosio oli taattu. Myös he, ainakin välillisesti, hyötyivät hurmoksesta. Enkelin ilmestykset ja niiden yhteydessä lausutut ”taivaalliset” mielipiteet saivat ihmiset hätääntymään ja etsimään turvaa lestadiolaisuudesta.”

      Tarinan opetus on ainakin se, ettei henkien erottamisen lahja ollut 1800-luvullakaan kovin yleinen. 🙂

      Tykkää

      1. Pertti Niukkanen

        Lisäys edelliseen.
        Kinnusella on neljä tekstiä Pudasjärven enkeli Gabrielista. Viimeinen on ” ’Enkeli Gabrielin’ anteeksipyyntö (Kaiku 27/6.04.1887)”. https://maurikin.blogspot.fi/2015/07/enkeli-gabrielin-anteeksipyynto-kaiku.html
        Sieltä löydät myös linkit edellisiin teksteihin:
        Enkeli Gabriel ja hurmaava liike (Kaiku no 8/29.1.1887)
        Enkelin ilmestymisestä (Kaiku 11/9.2.1887)
        Vieläkin enkelin ilmestyksestä (Kaiku 15/23.2.1887)

        P.S. Näyttää siltä, että olen tuossa yläpuolella tykännyt omasta kommentistani Sirkalle. Olipas noloa, ei ollut tarkoitus…

        Tykkää

  19. ”Mitä enempi suolatoin armon ja parannuksetoin uskon saarna pääsi valtaan, sitä enempi alkoi sisälinen elämä kuoleentua ja lihallisuus saada sijaa. Mitä parannuksesta puhutaan, suljetaan se kaikki siihen, että viljellään synninpäästöä. Muu synti ei ole niin vahingollinen, kuin epäusko, jolla tarkoitetaan yksinomaan sitä, että ei uskota itseään autuaaksi. Kun nyt ei enää pääasiana ollut parannuksessa tapahtuva sydämen ja mielenmuutos ja oikea uusisyntyminen, vaan autuaalliseen tilaan kuulumisen ehdoksi jäi ainoastaan seurakunnalta synninpäästön saaminen ja itsensä autuaaksi uskominen, niin arvata sopii, että moni, joka on yhdistynyt tähän liikkeeseen, on jäänyt aluksikin henkeä ja elämää vaille. Jumala yksin parhaiten tietää kuinka paljon niitä lienee.”

    Joskus luin tuon Virkkalan kirjan ja tähän kyllä aamenta sanoin ja sanon nytkin. Uudestisyntymättömiä ihmisiä saadaan siten, että painotetaan vain miten tärkeä on vain saada synninpäästö tai tehdä joku vastaava temppu, vaikkei Pyhä Henki koskaan ole vaikuttanut todellista uudestisyntymistä, mielenmuutosta, ja sydämen uudeksi luomista, jonka seurauksena ihminen rakastaa Jumalaa ja Jumalasta tulee tämän suurin hyvä ja onnen lähde. Sitten vielä siihen päälle painotetaan ettei usko ole tuntemisissa eikä Jumalaakaan lopulta tarvitse edes todellisesti tuntea eikä Jumala olekkaan todellisuudessa mikään oikean ilon lähde ja usko on enemmän uskottelua ja pääkallossa kuin todellisuutta, niin jo saadaan hyvä ristillisyys aikaiseksi! Otetaan vain synninpäästö ja pysytään kylminä, kuivina, rakastamattomina, sellaisina jotka ei tahdo todistaa Kristuksesta ja kantaa ristiä. Harmi vain että Raamattu painottaa eri asioita. Ja en ole synninpäästöä vastaan, olen sellaista ajattelua vastaan jossa seurakunnan todistuksesta tehdään Pyhän Hengen todistus, vaikkei mitään Pyhän Hengen todistusta ole eikä tule. Ihminen on monesti liian terve hengellisesti, että synninpäästöstä on mitään hyötyä. Seurakumtapäivillä voitaisiinkin Kristuksen kirkkolain paasaamisen sijaan (kaikki tietää sen jo ulkoa ja suurin osa ei sitä noudata koskaan eikä ole aikomustakaan) voitaisiin saarnata vaikkapa ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä tai vuorisaarnasta itsetutkiskelua ja kehotusta todelliseen kääntymykseen. Sieltä ne hedelmät kyllä kasvaa kun puu on kunnossa.

    Kuuntelin tuossa äskettäin John Piperin saarnan T4G -konfferenssista, suosittelen kyllä lämpimästi. Monilta osin kyllä aamenta vastasi:

    Liked by 1 henkilö

    1. Pähkinäpuu

      Jupe:

      ”Sitten vielä siihen päälle painotetaan ettei usko ole tuntemisissa eikä Jumalaakaan lopulta tarvitse edes todellisesti tuntea eikä Jumala olekkaan todellisuudessa mikään oikean ilon lähde ja usko on enemmän uskottelua ja pääkallossa kuin todellisuutta, niin jo saadaan hyvä ristillisyys aikaiseksi!”

      Olen koko nuoren ikäni seuroissa kulkenut, ja havaintojeni mukaan vain listan ensimmäinen kohta sopii vl-julistukseen: usko ei ole tuntemisissa. Viimeksi tänään puhuja muistutti, että kyllä se on Jeesus joka meidät pelastaa.

      Sen sijaan Jumalan tuntemisen vähättelyä en tunnista. Usko ei totisesti ole vain jokin päänsisäinen, psykologinen rakennelma, vaan kyllä se on ihan yhtä totta kuin lihaksi tullut Sana. ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” (Hebr. 11:1) Ei siitä kauan ole, kun puhuja muistutti, että usko ei ole pelkkää historiallisten tapahtumien totena pitämistä vaan luottamusta siihen, että minäkin saan uskoa syntini anteeksi.

      Ja Päikkäriä lukemalla voi todeta, kuinka paljon meidän piireissä on esillä syntien anteeksi saamisesta seuraava ilo – välillä niin paljon, että kyllästyttää.

      Jos siis puhumme samasta ”ristillisyydestä”, niin käsityksemme siitä poikkeavat aika lailla. Olisi kohtuullista, että antaisit esimerkkejä väitteidesi tueksi. Missä tuollaista julistusta kuulee? Kuinka yleistä se mielestäsi on? Mitä asialle pitäisi sinun mielestäsi tehdä? Nimittäin jos jossain oikeasti saarnataan tuollaista, niin onhan tuo nyt aika kamalaa, itse en ainakaan haluaisi kuulua yhteisöön joka väittää, että usko on enemmän uskottelua kuin todellisuutta.

      Kaikki me varmaan toivotaan samaa, eli sitä että mahdollisimman moni ihminen löytäisi Jumalan ja pääsisi osalliseksi syntien anteeksiantamuksesta. Minustakin vanhoillislestadiolaisuudessakaan on ongelmia, joiden korjaaminen edellyttää rakentavaa keskustelua. Jos esittää vahvoja väitteitä, on ne syytä myös perustella vahvasti, vai mitä?

      Tykkää

      1. Pähkinäpuu

        Korjaus viimeiseen kappaleeseen: ”Minustakin vanhoillislestadiolaisuudessa on ongelmia, joiden korjaaminen edellyttää rakentavaa keskustelua.”

        Tykkää

      2. ”Sitten vielä siihen päälle painotetaan ettei usko ole tuntemisissa eikä Jumalaakaan lopulta tarvitse edes todellisesti tuntea eikä Jumala olekkaan todellisuudessa mikään oikean ilon lähde ja usko on enemmän uskottelua ja pääkallossa kuin todellisuutta, niin jo saadaan hyvä ristillisyys aikaiseksi!”

        Tuo on epäselvästi ilmaistu. Tarkoitus tuossa on todeta, että lopulta mainitut asiat johtaa siihen, että usko on enemmän pääkallossa kuin sydämessä, eikä näinollen Jumalaakaan tarvitse todellisesti tuntea, eikä Hän todellisesti ole mikään ilon lähde.

        Jos usko on sydämessä niin kyllä se silloin on myös tuntemisissa koska sen pitäisi tuottaa meille sellaista iloa, että olemme valmiita mihin hyvänsä sen tähden. Evankeliumi synnyttää rakkauden Jumalaan ja ilon Pyhässä Hengessä siitä, että on tullut tuntemaan Jumalan ja pelastunut. Evankeliumissa Jumala lahjoittaa todellisen rauhan, antaa sitä elävää vettä, mitä juomalla ihmisen ei koskaan enää tule jano.

        Minusta näyttää, että tämä ”ilo”, mikä nyt meikäläisillä näyttää olevan, on enemmänkin porukkaan kuulumista, kaverisuhteita ja muita uskon (lue:uskonyhteisön) tuomien asioiden iloa, mutta ei iloa Pyhässä Hengessä. Lyhyesti voi vaikka sanoa, että hedelmistään puu tunnetaan. Kuinka monta vl-ihmistä tunnet, jotka kertovat mielellään ja aktiivisesti tilaisuuden tullen Jeesuksesta muille? Kuinka monta lukee aktiivisesti Raamattua? Kuinka moni pyrkii pyhitykseen ja Jumalan tahtoon ”ei vaadittuna, vaan hyvällä mielellä”? Kokemukseni mukaan kaikki ”ylimääräinen” sen lisäksi, että käy seuroissa, on lakia ja vaatimuksia ja väärää oppia. Monille paljon tärkeämpää, ja todellakin elävän veden lähde on monet muut asiat kuin Jumala. Ne muut lähteet vain ovat sellaisia, että niitä tarvitsee aina vain lisää, että ne voivat tyydyttää ihmisen sisimmän. Esimerkkeinä voisi vaikka mainita nykyään lomamatkat, työurat, suuret saavutukset, joiden eteen ollaan valmiita uhraamaan melkein mitä vain, aikaa, rahaa, jne. Ja jos näin on, että ihmisen päämääränä näyttävät olevan jatkuvasti nämä asiat, niin silloin on todettava, ettei tämä ihminen tunne Jumalaa, koska hän ei selvästi ole kokenut, minkälaisen ilon Jumala voi antaa, jos hänen elämänsä on tässä maailmassa ja materiassa Jumalan sijaan.

        John Piper sanoo hyvin tuossa videossa, että kristityllä on uusi Jumala ja uusi evankeliumi. Ja se on se asia, jota hän pitää elämänsä todellisena ilon ja onnellisuuden lähteenä, aarteena, josta se mieluiten kertoo myös muille. Jokaisella ihmisellä siis on evankeliumi, ei-kristityilläkin ja se evankeliumi julistaa sitä jumalaa, jota tämä ihminen todellisuudessa palvoo. Oli se sitten urheilu, lomamatkat, seksi, parisuhteet, kaverit, nautinnot tai tutuissa ja turvallisissa kuvioissa pitäytyminen totuuden sijaan. Kun on uusi jumala, nimittäin Jumala, on myös uusi ilo ja uusi evankeliumi, josta tahtoo puhua myös muille. ”Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.” (Matt. 6:21)

        Sitäkin voi korostaa liikaa, että uskotaan tai että on synnit anteeksi. Ei se itse päämäärä ole saada syntejä anteeksi, vaan päämäärä on Jumalan tunteminen, Jumalan yhteyteen pääseminen, johon syntien anteeksiantamus on vain väylä. Syntien anteeksiantamus ei niinkään ole ilon lähde, vaan Jumala, jonka ihminen Kristuksessa omistaa, mutta siihen syntien anteeksiantamus on välttämätön, että ihminen voi päästä takaisin Jumalan luokse. ”… ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti” (Ps. 16:11), ”sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä” (Room. 14:17), ”Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!” (Fil. 4:4)

        Uudessa heräyksessä oltiin oikeassa siinä, että useat ihmiset tulivat liikkeeseen sisälle ilman todellista Jumalan tuntemista saatuaan synninpäästön. Enää ei tähdätty, niin kuin tuossakin lainauksessa sanotaan, todelliseen uudestisyntymiseen synnintunnon, katumuksen ja parannuksen kautta, jota seuraa todellinen sisäisen uudistuminen, vaan nyt tyydyttiin siihen, että kun on synninpäästö saatu, niin ollaan fine. Valitettavasti synninpäästö ei ole kuitenkaan mikään ex opere operato, mikä toimii ilman katumustakin.

        Uudestisyntymätönkin ihminen voi kokea iloa ja huojennusta saatuaan synninpäästön, näin sanon kokemuksesta, vuosien taakkojen pudottua hartioilta ripissä. En siitä huolimatta tullut tuntemaan Jumalaa. Ihminen voi potea syyllisyyttä oikeista synneistä ihan vääristä syistä. Ihminen voi itkeä nähdessään Jeesuksen ristillä tai kun Häntä piestään ja ruoskitaan, ihan kaikista vääristä syistä. Ihminen voi saada synninpäästöjä, kun tuntee hiukan huonoutta tai epäonnistumista tai että haluaa tulla uskoon, silti saamatta mukana Jeesusta. Ihminen ei kuitenkaan tule tekemään, eikä edes voi tehdä oikeaa parannusta, ennen kuin Pyhä Henki avaa hänen silmänsä näkemään oman tilansa ja kun näin tapahtuu, siinä ei synninpäästöjä välttämättä enään tarvita, jos on jo tieto evankeliumista, koska Pyhä Henki kirkastaa myös Kristuksen. Paavali sanoo, että on maailmallista murhetta ja on jumalista murhetta. Juudas katui, mutta se oli maailmallista murhetta. Simon noita teki parannuksen, mutta ei todellisuudessa katunut.

        Niin kuin aiemmassa kommentissani mainitsin, lääke tähän syöpään on, että aletaan saarnaamaan kunnolla kohti ihmisten omiatuntoja ja vaihdetaan Kristuksen kirkkolain sijaan seurakuntapäiville, että saarnataan itsetutkiskelua ja todellista parannusta. Siis suomeksisanottuna saarnataan siten, että saarna asettaa kuulijan eteen kysymyksen: oletko juuri SINÄ mätä kala juuri NÄISTÄ syistä, katso elämääsi ja ole rehellinen! Tee parannus jos tarvetta ja turvaa Kristukseen! Niin kuin olen aiemminkin täällä sanonut, ei synnistä puhuminen auta, ellei saarnata ihmisten omiatuntoja kohti. Kyllä evlut kirkoissakin puhutaan synnistä ja syntien anteeksiantamuksesta. Pari hyvää esimerkkiä:

        https://illbehonest.com/genuine-saving-faith

        Sen mitä olen aiemminkin sanonut, sanon myös nyt: koko kristikunnasta todennäköisesti reilusti alle 10% on elävässä uskossa ja sama pätee vl-liikkeeseen. Niin vähän näen intoa Jumalan puolesta ja Kristuksen seuraamiseen. Tämä on oma arvioini, saatan olla väärässä. Raamattu kuitenkin osoittaa paljon asioita, jotka jos ottaa tosissaan, ei voi muutakaan sanoa.

        Tykkää

  20. Nimetön

    ”Seurat ovat toiminnan ydin. Papit ja maallikkosaarnaajat selittävät puheissaan Raamattua, ja puheiden välillä lauletaan virsiä ja Siionin lauluja.”
    Yllä oleva on sitaatti Oulun Rauhanyhdistyksen nettisivuilta. Miksi Raamattua pitää selittää? Eräs vl-uskoinen totesi minulle kerran hyvin pilkallisedti hymy huulillaan, ettei Raamattua useimmiten tarvitse selittää. Riittää, että lukee. No kuitenkin sitä selitetään ja valitettavasti monien etenkin maallikkojen selityksistä on lähtenyt liikkeelle vakavia harhaoppeja, joita on ollut työläs oikaista.

    Tykkää

  21. Heino Korpela

    Jupe kertoo: ”Joskus luin tuon Virkkalan kirjan ja tähän kyllä aamenta sanoin ja sanon nytkin.”
    Nimimerkki Pähkinäpuu: ”Ja Päikkäriä lukemalla voi todeta, kuinka paljon meidän piireissä on esillä syntien anteeksi saamisesta seuraava ilo – välillä niin paljon, että kyllästyttää.”
    Nimetön taasen kirjoittaa: ”Eräs vl-uskoinen totesi minulle kerran hyvin pilkallisedti hymy huulillaan, ettei Raamattua useimmiten tarvitse selittää. Riittää, että lukee. No kuitenkin sitä selitetään ja valitettavasti monien etenkin maallikkojen selityksistä on lähtenyt liikkeelle vakavia harhaoppeja, joita on ollut työläs oikaista.”

    Hyvät nimimerkit, kun luin teidän kirjoittamianne kommentteja – en ymmärtänyt yhtään mitään! Ensinnäkin sinä Jupe ihannoit uusheräyksen saaneen papin selityksiä. Uusheräys alkoikin siitä, kun he huomasivat uskovien liiallisesta armosta iloitsemisesta ja nähtiin tuo uskovien porukka hyvin syntienlankeilevaisiksi, että heitä tulisi Mooseksen lailla vähän ojentaa. (lain kolmas käyttö) Tästäkö nimimerkin pähkinäpuun huoli johtuu?

    Kyllä uskova myös suree syntisyyttään ja surren paastoaa, mutta silloin kun uskova tuntee sydämessään Jeesuksen läsnäolon, silloin sydän ei paastoa vaan kiittää! Tässä on silloin tunne mukana, vaikka saarnataankin, ettei usko ole tuntemisessa. Tähän ilon tuntemiseen on Jeesuksen lupa:
    ”Jeesus sanoi heille: ”Eiväthän häävieraat voi paastota silloin, kun ylkä on heidän kanssaan?”

    On totta, niin kuin nimimerkki sanoo: ”monien etenkin maallikkojen selityksistä on lähtenyt liikkeelle vakavia harhaoppeja.”
    Tähän toteamukseen täytyy lisätä vielä papisto, sillä ei maallikko ole tähän eksytykseen enempi syyllinen kuin teologisen koulutuksen saanut pappi. Tämän takia Jeesus varoitti moneen otteeseen opetuslapsiaan tästä suuresta vaarasta eksyä, lähtemällä seuraamaan ”sokeaa” taluttajaa.

    Miksi sitten raamattua tulee selittää? Miksi Jeesus myös selitti? Jeesus kertoo tämän meille, miksi kirjoituksia tulee selittää:
    ”Ja hän sanoi heille: ”Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa”.
    Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset.”(Luuk.24:44,45)

    Jeesuksen saarnasta näemme myös sen, että vaikka kuinka selkeästi saarnattaisiin, ei saarna avaa ihmisen ymmärrystä, vaan yksin Jumala. Vaikka epäilevät opetuslapset saivat kuulla kaikkein parasta saarnaa, eivät opetuslapset olisi ymmärtäneet, ellei Jeesus avannut heidän ymmärrystään ymmärtämään.

    Luetaanpa miten apostolit selittivät Jumalan sanaa, oikein kädestä pitäen, että uskovat olisivat ymmärtäneet, miten heidän tulee uskoa Jumalan lupauksiin, uskoen luottaa Jumalaan:
    ”Ja kuin hän täydelliseksi tuli, on hän kaikille niille, jotka hänelle kuuliaiset ovat, syy ijankaikkiseen autuuteen,
    Ja on Jumalalta ylimmäiseksi Papiksi nimitetty, Melkisedekin säädyn jälkeen,
    Josta meillä on paljo sanomista, ja se on työläs selittää; sillä te olette kovakorvaisiksi tulleet.
    Sillä te, joiden piti alkaa opettajat oleman, tarvitsette taas, että me teille ensimäiset puustavit Jumalan sanan opista opettaisimme, ja olette tulleet niiksi, jotka tarvitsevat rieskaa ja ei vahvaa ruokaa.”(Heb.5:9-12)

    Usko tulee perustua ”kalliolle”, ei tuntemisiin, ei näkyihin ja tätä nuo saarnat pyrkivät opettamaan, ettei usko ole tuntemisissa, sillä tuntemiset meillä vaihtelevat, mutta kallio on järkähtämätön:
    ”Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: ”Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin”.
    Mutta tuo ”vielä kerran” osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät.
    Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla;
    sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli.”(Heb.12:26-29)

    Tykkää

    1. Pähkinäpuu

      Heino Korpela:

      ”Uusheräys alkoikin siitä, kun he huomasivat uskovien liiallisesta armosta iloitsemisesta ja nähtiin tuo uskovien porukka hyvin syntienlankeilevaisiksi, että heitä tulisi Mooseksen lailla vähän ojentaa. (lain kolmas käyttö) Tästäkö nimimerkin pähkinäpuun huoli johtuu?”

      Tätä en kommentillani tarkoittanut. Minusta evankeliumia pitää saarnata vapaasti, seiniä myöten. Lain kolmatta käyttöä en hyväksy, laki ei kuulu kristitylle. Viestissäni kritisoin Jupen esittämiä, mielestäni perusteettomia väitteitä. Jupe kirjoittaa mm. näin:

      ”– eikä Jumala olekkaan todellisuudessa mikään oikean ilon lähde –”

      Tähän halusin huomauttaa, että Päivämiehessä kyllä kirjoitetaan paljonkin uskomisen ilosta. En ole koskaan kuullut tai lukenut kenenkään vl:n sanovan, että Jumala ei todellisuudessa ole mikään oikean ilon lähde.

      Kirjoitin, että PM:ssä puhutaan ilosta välillä kyllästymiseen asti. Tarkoitan tällä sitä, että minusta Päikkärin tyyli on välillä turhan pinnallinen ja kaunisteleva. Realismia saisi olla enemmän.

      Tarkoituksenani ei siis ollut ottaa mitään kantaa tähän evankeliumi vs. laki -keskusteluun. Täytyy yrittää sanoa asiat selkeämmin jatkossa.

      Tykkää

      1. Heino Korpela

        Kiitä sinua nimimerkki Pähkinäpuu selvennöksestäsi, nyt ymmärrän mitä kommentillasi tarkoitit. En ole lukenut Päivämiehen kirjoituksia vuosiin, joten en osaa kommentoida sinun väitettäsi Päivämiehen kirjoituksista.

        Olin ennen hoitokokouksia niin lapsellinen, etten kyennyt hävittämään Päivämieslehteä, enkä Siionin Lähetyslehteä, mutta kun minut hoidettiin, valehdeltiin ja vääristeltiin, eli yritettiin mollata julkisesti, että ihmiset olisivat uskoneen minun olevan saastaisten henkien vallassa.

        Annahan olla kun pääsin hoitokokouksesta kotia, laitoin uuniin tulen ja poltin kaikki Päivämiehet ja Siionin Lähetyslehdet! Perään nakkasin ison nipun SRK:n julkaisemia kirjoja. Kaduin myöhemmin, että poltin noita kirjoja, niinpä olen yrittänyt haalia niitä Divareista ja onnistunutkin saamaan esimerkiksi Heikki Saaren kirjoja joissa on hänen erikoisia raamatun tulkintojaan.

        Elämääni täyttää usko Jumalaan ehkä liikaakin, mutta kyllä minä muistan myös elää. Olen ihmetellyt, että mikä on saanut esimerkiksi Pertin innostumaan vanhoillislestadiolaisuudesta niin, että hän on tutkinut ja etsinyt tietoa monelta suunnalta? Hänestä olen iloinnut, siis siitä, että hänellä eivät ole ”juuret” vanhoillislestadiolaisuudessa ja tämän takia hän voi mielestäni puolueettomasti tarkastella vanhoillislestadiolaisuutta.

        Tykkää

    2. Pertti Niukkanen

      Uusheräyksen ja vanhoillisuuden välinen mittelö oli kentällä päättynyt vanhoillisten selvään voittoon jo varhain. Silti ideologinen kamppailu jatkui pitkään. Tästä esimerkkinä mm. Heikki Jussilan kirja Kutsujan armo. Siihen verrattuna Virkkalan kirja on hyvin maltillinen. Kiistan keskiössä oli/on ”lain kolmas käyttö”. Vanhoillisille käsite tuntuu edelleen olevan kuin punainen vaate, joka käynnistää välittömän vastareaktion.

      Lain kolmatta käyttöä on täälläkin käsitelty useammassa blogissa. Viimeisin taitaa olla ”Valvokaa” http://hulluinhuonelainen.blogspot.fi/2016/11/valvokaa.html. Ketjussa on monia harkittuja puheenvuoroja (esim. Joonalta). Itse yritin tarkastella kiistaa historialliselta kannalta. Olin/olen sitä mieltä, että syytä oli niin sysissä kuin sepissä. Kärjistäen kirjoitin:

      >>
      Uusheräys ei tiennyt mistä puhui puolustaessaan lain kolmatta käyttöä, Jussila ei tiennyt mistä puhui vastustaessaan lain kolmatta käyttöä. Suunnilleen tätä tarkoitin väärinymmärtämisellä ja ohi puhumisella. Historia olisi voinut olla toisenlainen ilman niitä.
      – – –
      Vakavasti puhuen en tietenkään näe paljonkaan yhtäläisyyttä uusheräyksen ja 70-luvun ”pyhityslinjan” välillä. Niiden inspiraatio löytyy aivan eri suunnista. Paras tietämäni uusheräyksen ja vanhoillisuuden vertailu löytyy Väinö Havaksen kirjasta ”Lestadiolaisuuden historia pääpiirteissään” vuodelta 1927. Kirjaa kirjoittaessaan Havas kuului vielä uusheräykseen. Vanhoillisiin liittyessään hän sai tämänkin ”syntinsä” anteeksi, ja tehokkaasti Havaksen hieno kirja onkin painunut unhon/armon mereen.
      >>

      Ehkä tuo Pähkinäpuun viaton lausahdus ”laki ei kuulu kristitylle” sai minutkin näkemään punaisen vaatteen, jota kohti piti heti hyökätä. Pyydän anteeksi, kirjoituksesi oli sympaattinen ja sovinnollinen. Olisi varmaan jo aika meidän kaikkien valkaista nuo vaatteet, etteivät ne enää houkuttelisi hyökkäämään. Tahrateologiaako? 🙂

      Tykkää

      1. Pertti Niukkanen

        Heino olikin tällä välin ehtinyt kiitellä puolueettomuuttani. Viimeisin kommenttini ei ehkä ihan kylmän viileää puolueettomuutta edustanut. Sinun suuntaasi ei siinä kuitenkaan ollut mitään kritiikkiä, Heino. Olen aina arvostanut rankkojen kokemusten tuomaa viisauttasi ja niiden avaamaa Raamatun ymmärrystäsi. Minulla ei tällaisia avuja ole.

        Tykkää

  22. Nimetön

    SRK selittää oppinsa olevan raamatullinen, mutta mitähän sillä loppujen lopuksi tarkoitetaan? Usein juuri lahkojen edustajat sanovat oppinsa ja uskonsa raamatulliseksi. Ja sitten sitä usein kuulee hokemaa, että Raamatun oikein ymmärtämiseksi tarvitaan Pyhän Hengen (PH) valoja. Sitähän ei tämän maailman viisailla ole. Asioiden pitäisi siis olla reilassa vl-liikkeellä kun Raamatun salaisuuksien avaajana on PH. Ei pitäisi tulla harhaoppeja ja villiä allegorista tulkintaa, mutta kun kuitenkin tulee.

    Tykkää

  23. Jupe löysi Virkkalan kirjasta: ”Mitä enempi suolatoin armon ja parannuksetoin uskon saarna pääsi valtaan, sitä enempi alkoi sisälinen elämä kuoleentua ja lihallisuus saada sijaa. Mitä parannuksesta puhutaan, suljetaan se kaikki siihen, että viljellään synninpäästöä. Muu synti ei ole niin vahingollinen, kuin epäusko, jolla tarkoitetaan yksinomaan sitä, että ei uskota itseään autuaaksi. Kun nyt ei enää pääasiana ollut parannuksessa tapahtuva sydämen ja mielenmuutos ja oikea uusisyntyminen, vaan autuaalliseen tilaan kuulumisen ehdoksi jäi ainoastaan seurakunnalta synninpäästön saaminen ja itsensä autuaaksi uskominen, niin arvata sopii, että moni, joka on yhdistynyt tähän liikkeeseen, on jäänyt aluksikin henkeä ja elämää vaille. Jumala yksin parhaiten tietää kuinka paljon niitä lienee.”

    Tästä on Raamatussa näin: ”Joilla on jumalinen meno olevinansa, mutta sen voiman he kieltävät pois… Aina oppivaiset, ja ei koskaan totuuden tuntoon tulevaiset.” (2 Tim 3)

    Tämänkaltaisen käsityksen sain, kun edesmenneen vl-saarnaaja Pellikan emäntä 25 v sitten kertoi eräässä odotushuoneessa minulle kuinka he miehensä kanssa kävi tapaamassa ihmisiä: Me saarnattiin niille synnit anteeksi ja nyt ne ovat taivaassa. Vaikka se olisikin niin, itselleni jäi tuntuma, että kun me saarnattiin, me, kun me.

    Sain edelläkuvatuista historioista sen kuvan, että kun saarnat oli olleet puutteellisia, uudestiheränneet keksivät keinoksi pihdata anteeksiantamuksen julistusta. Ja vl puoli keksi laittaa painopisteen anteeksisaarnaamiseen, koskee nykyaikaakin, ja hoitokokouksisssa taas pihdata. Tämä ei ollut Raattamaan eikä Purnun linja, että rajoittaa anteeksiantoa, Raattamaa tähdentää että olla nopeat saarnaamaan anteeksi mutta hitaat sitomaan, Joonas Purnu sanoo että heitä on syytetty että he pitää Jeesuksen verta halpana kuin markkinakalua. Hän sanoo että he saarnaa synnit anteeksi ”seiniä myöten” (= kaikille sisällä oleville). Ja el-seuroissa tehdään nytkin niin, kaikille julistetaan synnit anteeksi, ja lisäksi voi käydä edessä kuulemassa sen henk.koht. ja kierrellä pitkin salia.

    Täytyi äsken oikein pysähtyä miettimään, kun luin raamatunselitykseen nuivasti suhtautumisesta täällä, huomasin että asia mikä on itselle vakio, päivänselvä, on monesti sellainen ettei sitä osaa selittää, kuten tämä, että raamatun selittäminen on tarpeen. Ehkä tämä valaisee, Etiopialaisesta kamaripalvelijasta ja Philippuksesta: ”Niin Philippus juoksi lähemmä, ja kuuli hänen lukevan Jesaias prophetaa, ja sanoi: ymmärrätkös, mitäs luet? Mutta hän sanoi: kuinka minä taidan ymmärtää, ellei joku minua johdata? ”

    Jupe linkkasi John Piperiä. Häntä en tunne, mutta löysin videoita joissa hän on toisen reformoidun saarnamiehen kanssa, sen, jota olen kuunnellut ja katsellut, tuntien että tuohan saarnaa niinkuin meillä ja vaikuttaa kaikin tavoin elävältä kristityltä. Löytöretket jatkuvat.

    Tykkää

  24. Hajanaisia kommentteja keskusteluun, joka huitelee jo aika kaukana blogin ydinaiheesta – tosin kyllä etsien ”juuria” henkiopille. Pertti ja ”Nomutta” ovat penkoneet ansiokkaasti sadan vuoden takaisia pöytäkirjoja. Pertti vinkkasi kuinka Herran pelko korvattiin seurakunnan pelolla. Rinnastamalla Rebekan ja Saara-äidin toiminta, voitiin pyrkimys totuuteen korvata relativistisella taktisella totuudella (vrt. 1. Moos. 27) ja periaatteella; ”tarkoitus pyhittää keinot”. Jaakob oli nimensä mukaisesti ”pettäjä”, mutta ei hän sen vuoksi ollut Jumalan valittu, vaan siitä huolimatta – siis Jumalan armosta ja painittuaan Jumalan kanssa joutui myös nöyrtymään saadakseen siunauksen.

    1960-luvun hajaannuksen pappisosapuolen edesottamuksiin liittyvä lähde on myös Hannes Leinosen ”Moniaita muisteluksia II osa” (1989). Myös hänen muisteluksiaan leimaa pyrkimys objektiivisuuteen.

    Toivon mukaan onnistumme pitämään keskustelussa edelleen etäisyyttä Suomi24 palstan keskustelutyyliin, kuten Kari-Mattikin edellä vinkkaa. Ja ettemme sokeutuisi sille, että paljon hyvääkin ja Jumalan siunausta kristillisyytemme kautta tapahtunut.

    Ylioptimistinen juurien etsiminen oli leimallista myös henkiopille 🙂 Ja sille löytyy analogiaa niin kyseisen aikakauden ilmapiiristä ”kulttuurivallankumouksineen” kuin perinteisestä suomalaisesta kalevalaisesta henkiparantamisesta; jonka mukaan niin tulen, maan kuin veden ”vihatkin” saatiin hallintaan, kun niiden alkuperä tunnettiin. – No onhan se tietysti modernin lääketieteen ja historiatieteenkin lähestymistapa.

    Valpurikin on tulossa. Yle on kampanjoinut vapaa-ajattelijoiden tuella koulujen päivänavausten kristillisiä rippeitäkin vastaan. Samalla periaatteella me kristityt voisimme vaatia, ettei koulussa ole mitään meidän uskonnonvapautta loukkaavaa myöskään päivänavauksissa tai seksuaalikasvatuksessa tai vaikkapa opetussuunnitelmaan kuuluvissa teatterinäytännöissä. Olen ollut joskus todistamassa ”taidetta” johon on liittynyt törkeällä väkivallalla uhkaaminen ja jopa kirosanojen toistaminen oppilasyleisön kanssa oikein kuorossa. Eräs oppilaille suunnattu esitys huipentui siihen kun esityksen koululainen huusi ”vedä vittu päähän”. – Mutta sehän on vain suurta taidetta. Saa siinä sitten yrittää pitää ops:in hyvän käytöksen tavoitteista kiinni.

    Oli ylen uutissivulla myös uutinen, jonka mukaan turvapaikkahakemusten uskonnollisia perusteita systemaattisesti aliarvioidaan. – Ja taustalla on ”kristillisen hallituksemme” poliittinen ohjaus! Toivoisin Päivämieheltä rohkeutta ottaa kantaa heidän puolestaan. – Olen ihmetellyt, myös ettei sisällissotaa ole juurikaan rohjettu käsitellä Päivämiehessä. Ehkä se on kuuma peruna, jonka pelätään johtavan vertailuun 1970-luvun ilmiöidemme käsittelyn kanssa. Sen sijaan lehdessä pyörii historiateema Päivämiehen juurille 60 vuoden taakse.

    Toivon mukaan tämäniltainen keskustelu Oulun ry:llä aloittaa viimeinkin konstailemattoman korjauksen ja parannuksen suhteessa 1970-lukuun. Alustaja kertoi taannoin allekirjoittaneelle Oulun piispan vinkanneen, että parannusta voi asiassa tehdä vähitellenkin…

    PS. Palstalla kommentoinut Osmo K. on työhistoriansa puolesta asiantuntija SRK:n arkistomateriaalien suhteen. Olimme joskus tovin yhtaikaa konttorin töissä – ja jos oikein muistan niin hoidimme pääosin kolmestaan (Irja, Osmo ja minä:) arkiston muuton Kauppurienkadulta Uudellekadulle…

    Tykkää

  25. Nomutta

    Tornion ja Haaparannan suuren kokouksen ”kertomus ja pöytäkirja” liittyy ehdottomasti tähän keskusteltavaan teemaan. Jos kyseisen kokouksen päätöksiä olisi kunnioitettu, 1970-luvun hoitokokousterroria tuskin olisi päässyt tapahtumaan. Kyseinen kokous pidettiin 4-7.10. 1909.

    ”Kokouksen puheenjohtajiksi valittiin samat kuin edellisinäkin vuosina, nimittäin H. Hooli Suomen Karungista ja K. Heliste Kemijärveltä. Kirjureiksi valittiin J. Ryselin Oulusta, P.J. Lappalainen Kivijärveltä ja J. Heilala Kemistä.
    Puheenjohtaja esitti sitten, että tänään tehtäisiin vain keskustelukysymykset ja vasta seuraavana päivänä niistä keskusteltaisiin, jotta ehdittäisiin asioita Jumalan sanan valossa edeltä ajatella ja sitten vasta esityksistä keskusteltaisiin. Puheenjohtajan esitys hyväksyttiin. (s.4)”

    ”J. Ryselin eistti: Eikö tule sopimattoman pitää, ettei kristitty tyydy siihen lauseparteen: ”Uskovaisten Raamattuun perustuva puhe”, vaan tahtoo lisätä siihen sanat: ”ja seurakuntaan perustuva puhe” pitäen sen vasta vahvana kun sanotaan: ”uskovaisten Raamattuun ja seurakuntaan perustuva puhe”. Kertoi näet että hän itse niinkun seurakuntakin saattaa usein erehtyä ja niin muodoin tarvitsee Jumalan sanan valokseen. (s.5)”

    Keskustelu on kirjattu sivulta 13 alkaen: ”Sitten seurasi veli Ryselinin esittämä kysymys: Onko oikein sanoa: ”Raamattuun ja seurakuntaan perustuvat puheet” vai riittääkö sanoa: ”Raamattuun perustuvat puheet?” (Katso viime vuosikokouksen pöytäkirjan loppulausetta). Veli Kanniainen vastasi seuraavaan tapaan: Missä ei ole Jumalan sanan näköistä seurakuntaa, siellä ei ole Jumalan valtakuntaa. Jumalan sana on ainoa vahva ja pettämätön perustus, jonka päälle seurakunta rakennetaan. Seurakunta voi joskus erehtyä. Me emme oikein kunnioita Jumalan sanaa, jos siihen rinnalle pannaan mitään muuta perustusta. Iin Kanniainen muistutti vielä Jeesuksen sanoja: ”Joka uskoo niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustaan pitää elämän veden virrat vuotaman”, sekä ”Taivas ja maa pitää hukkuman, mutta minun sanani ei pidä ikinä hukkaantuman”. Koska Jeesuksellekin riitti Raamattu, riittäköön se meillekin. Näihin Kanniaisten sanoihin yhtyivät toisetkin veljet ja heidän lausuntonsa pidettiin vastauksena veli Ryselinin kysymykseen.”

    Kanniaisten puheenvuoroja lukiessa minulla herää kysymys, onko SRK-vanhoillisuus Jumalan sanan näköinen seurakkunta? Muutama vuosi sitten luin kyseisen tekstin paikkakuntani vl-napamiehelle. Eipä aikaakaan, kun hän saarnassaan julisti ”Me uskovaiset luotamme Raamattuun ja seurakuntaan perustuviin neuvoihin”. Kymmenisen vuotta sitten eräs OV:n juoksupoika (nyk. suuren ry:n puheenjohtaja) sanoi minulle: ”hoitokokousharhoja ei pidä myöntää suoraan, koska sen jälkeen ihmiset eivät uskoisi seurakunnan erehtymättömyyteen”.

    Huomion arvoista on, että tuossa keskustelussa käytti puheenvuoroja kaksi eri Kanniaista. Siinä viitataan myös edellisen vuoden pöytäkirjan loppulauseeseen. Minulta sitä pöytäkirjaa ei löydy. löytyykö joltakin toiselta?

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Löytyisikö Osmo Knuutiselta tai Markulta? Hehän niitä arkistoja ovat siirrelleet. Varmaan ottivat kopiotkin ”erittäin salaisista” asiakirjoista – niin minä ainakin olisin tehnyt! 🙂

      Tykkää

      1. Osmo Knuutinen

        Olen lukenut SRK:n johtokunnan ja työvaliokunnan pöytäkirjat vuoteen 1981. Uudempia en ole nähnyt. Systemaattisesti en ole niitä kopioinut. Ei niissä pöytäkirjoissa ole oikeastaan mitään aihekokonaisuutta, mikä ei olisi ollut julkisuudessa jollain tavoin jo aiemmin. En tiedä, ovatko pöytäkirjat ja SRK:n hallussa oleva muu julkaisematon aineisto nyt avoimia tutkijoille, nimenomaan tutkijoille, jos eivät ole, en ymmärtä miksi eivät ole. Kaikessa tutkimuksessahan ja myös journalismissa laki suojaa yksityisyyttä. Viralliset pöytäkirjat ovat kieltämättä yksi tärkeä lähderyhmä.
        Muodostettaessa kokonaiskuvaa mistä tahansa tutkimusteemasta tarvitaan julkaisuja, lehtiä, kirjoja, erilaisia äänitteitä ja kirjekokoelmia. Kaikkein intiimein aineisto saadaan keskustelujen, yksityisten haastattelujen ja kirjeiden avulla. Sähköposti on osoittaunut tehokkaaksi aineiston keräämisessä. Mielestäni hoitokokouksissa ilmennyttä hengellistä väkivaltaa ja sen seurauksia samoin kuin pf- tragedioitakaan ei ole käyty terapeuttisesti läpi. Metodisesti Matt. 18:15-18 ei ole oikea, ei ainakaan ainoa, tapa selvittää rikoksia. Osa niistä ovat jo vanhentuneitakin.
        Vanhentuneisiin kuuluvat myös SYT-rahasotkut. Kyllä niiden vastaanotossa tapahtui rikoksia, vaikka johtokunnan pöytäkirjassa toisin väitetäänkin. SRK:n on täytynyt olla ainakin tietoinen rahojen vastaanottoon liittyneistä vero- ja kirjanpitorikoksista. Asian ydin ei kuitenkaan ole se, vaan indoktrinaatio, jossa vl-liike pidettiin tietämättömänä miksi yhteen aikaan niin kovasti varoiteltiin kommunismista ja äänestämisen tärkeydestä.

        Tykkää

    2. Pirkko

      Millainen on Jumalan Sanan näköinen seurakunta jos reunaehtoina on että pitää olla uskossa, opissa ja elämässä yksimielisyys?
      Esim1. musiikki: Laulu Lapin kesä uskovaisen tai lapsen laulamana on ok, Vesa Matti Loirin laulamana syntiä.
      Esim2: Menestyminen ja voiton tavoittelu urheilussa ja kulttuurissa syntiä paitsi koululiikunnassa, bisnesmaailmassa sama asia hyve ja uskovaiselle sopivaa.

      Olisiko monista asioista poistettava yksimielisyyden vaatimus, joka väistämättä hengellistyy kysymykseen kuka on uskovainen ja kuka ei, se joka ei ole yksimielisyyden sisällä on sitten epäuskoinen, vl-lestadiolaisuudessa yksimielisyyden vaatimus puetaan myös rakkauden kaapuun.

      Tykkää

    3. Pertti Niukkanen

      Tässä vielä oma referaattini 3.11.2012 Topi Linjaman K24-blogissa. Enää en löydä pöytäkirjaa netistä, joten saattaisin olla nyt itseni kanssa eri mieltä.

      =====

      1.
      Keskustelua käytiin sävyisästi ja varsin yksimielisessä hengessä. Saarnaaja Kaarle Helisten (1848–1915) käytti kuuluisan puheenvuoronsa: ”Mutta nyt on Jumala säilyttänyt meitä, niin kuin linnunpoikia, kahden kuoren sisällä. Linnunpoikakin se kehittyy ja kasvaa kahden kuoren sisällä, niin mekin. Kristillinen esivalta on toinen kuori ja kristillinen kirkko on toinen. Jos nämä puhkaistaan, niinkuin pimeyden voimat nykyään siihen työtä tekevät, silloin tulee meillä, lapset, marttyyrikuoleman kautta paratiisiin lähtö.” Tässä määriteltiinkin vl-liikkeen suhde valtioon ja kirkkoon nykypäiviin saakka.

      2.
      ”Sitten seurasi veli J. Ryselinin esittämä kysymys: Onko oikein sanoa: ”Raamattuun ja seurakuntaan perustuvat puheet”, vai riittääkö sanoa: ”Raamattuun perustuvat puheet”? – – – Veli Kanniainen vastasi seuraavaan tapaan: Missä ei ole Jumalan sanan näköistä seurakuntaa, siellä ei ole Jumalan valtakuntaa. Jumalan sana on ainoa vahva ja pettämätön perustus, jonka päälle seurakunta rakennetaan. Seurakunta voi joskus erehtyä. Me emme oikein kunnioita Jumalan sanaa, jos siihen rinnalle pannaan mitään muuta perustusta. Iin Kanniainen muistutti vielä Jeesuksen sanoja: ”Joka uskoo niin kuin Raamattu sanoo, hänen kohdustaan pitää elämän veden virrat vuotaman”, sekä ”Taivas ja maa pitää hukkuman, mutta Minun sanani ei pidä ikänä hukkaantuuman”. Koska Jeesuksellekin riitti Raamattu, riittäköön se meillekin. Näihin Kanniaisen sanoihin yhtyivät toisetkin veljet ja heidän lausuntonsa pidettiin vastauksena veli Ryselinin kysymykseen.”

      (Oletan, että ”veli Kanniainen” on tässä saarnaaja Juho Kanniainen (1875– 929). Hän oli luonteeltaan kiivas ja jyrkkä, mutta myös herkkä ja rakastettu. Kanniainen toimi kansanedustajana vuosina 1922–1923 ja ystävystyi tällöin Juhana Kososen kanssa. Ilmeisesti kuolinvuonnaan hän kuitenkin teki parannuksen ”kososlaisesta hengestään”. ”Veli J. Ryselin taas on kapteeni, polkupyöräkauppias John Ryselin (1863–1946))

      Edellä oleva Kanniaisen usein lainattu puheenvuoro leikkasi siivet ”jatkuvan ilmoituksen opilta” – Raamattu ei tarvitse lisälehtiä.

      Kun vl-liike myöhemmin kehittyi keskusjohtoisempaan suuntaan, nousi keskustelu seurakunnan erehtymättömyydestä uudelleen esiin. Tähän vaikutti myös sovintokokousten epäonnistumisesta johtuva eksklusiivisuuden kasvu. Tätä keskustelua käydään edelleen.

      Valkealan suviseurojen yhteydessä pidetyssä puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa 2007 lausui SRK:n johtokunnan jäsen Juhani Uljas: ”Jos ylimpänä ohjeena pidetään Raamattua ja Jumalan sanaa ilman seurakuntaäidin hoitoa, niin joudutaan pian ulos Jumalan seurakunnasta.”

      Päivämies kirjoitti vielä 29.7.2009: ”Elävään uskoon sisältyy kuitenkin keskeisesti kuuliaisuus Jumalan sanalle, sillä hoidettavan omantunnon äänelle ja Jumalan seurakunnalle.”

      Näitä lausumia kritisoitiin kiivaasti mm. nettikirjoituksissa: ”Nytkö seurakunnan neuvot ovat rinnastettavissa Jumalan pyhään sanaan?”. Historiasta tuotiin esiin vastakkaisia kannanottoja, esim.
      – Leonard Typpö 1904 (teoksessaan ”Armo ja totuus”)
      – Juho Kanniainen 1906 (ks. edellä)
      – Kullervo Hulkko 1965 (teoksessaan ”Kukistumaton valtakunta”)
      – Erkki Reinikainen1992 (suviseurajulkaisu ”Sinun porttis pitää avoinna oleman”.)

      Palataanpa vuoteen 1909.

      3.
      Seurasi saarnaaja Pauli Rantalan (1862–1936) esittämä kysymys Jumalan olennosta. Rantala alusti itse:

      ”On kyllä totta, että Kristus ja Hänen seurakuntansa ovat niin yhtä kuin ovat mies ja vaimo avioliitossa, kuten Paavali sanoo, että he eivät enää ole kaksi vaan yksi. Mutta yhtä totta on myös se, että me emme voi mitata Jumalan ijankaikkisen olennon suuruutta sen voimassa ja vaikutuksessa. Sen mittaamisen ja rajoittamiseen rupeaminen johtuu ihmisen turmeluksesta. Käsitykseni Jumalan vaikutuksesta on, että se ulottuu ei ainoastaan kristikansoihin, vaan vieläpä pakanoihinkin, sillä Hänen olemuksensa ja ominaisuutensa ovat äärettömät, mittaamattomat. Emme saa emmekä tahdokaan rajoittaa Hänen vaikutuspiiriään. Tyydymme siihen, että vähäisinä lapsinaan saamme olla hänen omiaan.”

      Saarnaaja Mikko Turunen torjui kiivaasti ”kolmen kyynerän opin” ja jatkoi: ”Näin ollen on väärä se ymmärrys, että Jumalaa ei ole seurakunnan ulkopuolella. … Hän on Kiinassa, Tiibetissä, Afrikassa, Amerikassa ja kaikkialla. Mutta Jumala tekee aseittensa kanssa työtä. Hänellä on välikappaleita, joiden kautta Hän myös vaikuttaa. Mutta esim. omaantuntoon Hän vaikuttaa suorastaan, välittömästi. Toivon, että jumalan olennosta puhuessamme hylkäsimme heikot sanat, jotka harhakäsityksiin johtavat. Haudatkaamme kelvottomat puheemme ja polvistukaamme Jumalan kunnian edessä. Puhu Herra, Sinun palvelijasi kuulee!” Tähän Turusen puheenvuoroon kaikki paikalle kokoontuneet uskovaiset vastasivat ”moninkertaisin aamenin”.

      Juho Kanniainen huomautti lopuksi, että Jumala vaikuttaa kaikkialla, mutta vanhurskauttaa ainoastaan seurakuntansa kautta.

      Tämä keskustelu jätti mielestäni hiukan tulkinnanvaraa. Rantala ja Turunen korostivat Jumalan kaikkivaltiutta, jonka vaikutuspiiriä emme voi rajoittaa. Kanniainen taas korostaa, että Jumala vanhurskauttaa ainoastaan seurakuntansa kautta. Mutta mikä on Jumalan seurakunta? Lausumat joutuvat ristiriitaan vain, jos seurakunta käsitetään eksklusiivisesti. Vuonna 1909 ei näin vielä ajateltu (ainakaan johdonmukaisesti).

      4.
      Edelliseen liittyi seuraavakin Pauli Rantalan kysymys: ”Miten ja missä syntinen vanhurskautetaan?”

      John Ryselin kertoi kokemustaan, miten Jumala antoi kristittyjen puhutella häntä niinä aikoina, jolloin hän tuli uskoon. Ei sanonut nähneensä Raamatusta yhtään kääntymystä, jossa ei olisi Jumalan ihmiset puhutelleet. Muisteli lainalaista tilaansa, tuota raskasta aikaa, jolloin järki tahtoi pettää. Piti sielun tuskassa rukoilla Jumalalta sitä armoa, että saisi elää vielä seuraavaan päivään. Ja Jumala johdattikin niin, että hänet tuotiin Jumalan lasten laumaan, kuten muitakin autuaaksi tulevaisia on tuotu ja vielä tuodaan. Sillä seurakunnalla on taivaan valtakunnan avaimet, joilla avataan taivas katuvalle syntiselle.

      Saarnaaja Leonard Typpö (1868–1922, runoilija, kirkolliskokous- ja kansanedustaja) lyhyesti kertoi vanhurskauttavasta uskosta seuraavasti: ”Että siis olemme uskossa vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa”, ja Room. 3:21–25 vielä selvemmin näemme, mitä on vanhurskauttava usko. Kun Jumalan armosta Jeesuksen veressä kaikki synnit saadaan anteeksi, niin sille uskolle Jumala lukee oman Poikansa täydellisen vanhurskauden. Mutta mistä syntyy usko? Apostoli vastaa: kuulosta. Tulee siis kuulla evankeliumia. Ja juuri sitä varten Jeesus sääsi evankeliumin saarnan. Mutta, jotka eivät usko Jumalan sanaa, eivät tule vanhurskaiksi, vaikka heille kuinka saarnattaisiin.

      Puheenvuoroista käy ilmi vanha lestadiolainen armonjärjestyksen kaava: Jumala vanhurskauttaa ainoastaan seurakunnassaan kuullun evankeliumin saarnan kautta. Mutta jälleen voidaan esittää kysymys: Mikä on Jumalan seurakunta? Entä mitä on ”kuuleminen”? Vainko fyysisin korvin kuultua, vai myös muulla tavalla tiedoksi saatua? Näihin kysymyksiin oli pappissiipi jo Iissä 1885 antanut erilaisen vastauksen/tulkinnan kuin maallikot.

      Tästä aiheesta oli kysymyskin kokouksen listalla, mutta pöytäkirja toteaa vain: ”Luetun ja saarnatun sanan keskinäisestä suhteesta on myös ennen keskusteltu, joten sekin jätettiin ajan lyhyyden vuoksi.”

      Mopin palstan keskustelussa asiaa pohtii hyvin ”elohiiri”:

      ”Eikö Jumalan suuruus tule lukea myös Pyhän Hengen osalle niin, ettei evankeliumin uskomiselle saa asettaa yhtään ehtoa? Kun usko tulee kuulosta, eikö tuo kuuleminen tarkoita ”kuulevia korvia”, jotka Pyhän Henki (ei seurakunta) avaa Jumalan sanan uskomiseen.
      Jumala ja Pyhä Henki ei ole riippuvaisia seurakunnasta vaan on asia niinpäin, että seurakunta, kuin myös jokainen kristitty erikseen, on riippuvainen siitä, missä ja milloin Jumala Pyhän Hengen kautta avaa korvat hänen sanojaan kuulemaan. Tällöin seurakunta ei olisi jonkinmoinen uskon ehto, vaan olisi se ennen muuta pelastavan evankeliumin kohde.”

      5. Vielä muuta keskustelua 1909.
      Hyväksytäänkö luterilainen tunnustus, joka kuuluu näin: ”Tämä on Minun ruumiini ja tämä on Minun vereni?” Yksimielisesti kuului voimakas vastaus: ”Se hyväksytään, eikä mitään muuta.” Kastatamattomain lasten autuudesta tehdyn kysymyksen johdosta puheenjohtaja huomautti, että siinä asiassa lienee tuskin keskustelemista.

      Tykkää

  26. MH

    Kuuntelin äsken netistä tuon täälläkin mainitun Olavi Voittosen alustuksen seurakuntaillassa Oulussa aiheesta Kristuksen kirkkolaki. Joitakin hajanaisia ajatuksia:

    – Kirkkolain tulkinta oli ainakin minun ymmärtääkseni hyvin vl-perinteinen, jopa tunkkainen. Seurakunta voi sitoa ihmisen synteihinsä jne. Lisäksi, jos oikein ymmärsin, myös Voittonen antoi sitomisvallan yksittäisellekin kristitylle Erkki Pirin tapaan. Lainausta ”olkaa nopeat päästämään, mutta hitaat sitomaan” ei mainittu. Ei myöskään Seppo Lohen tulkintaa: ”Taivasten valtakunnan avaimet on annettu vain sitä varten, että ihminen voidaan vapauttaa synnin kahleista. Sellainen ihminen, joka ei halua päästä vapaaksi näistä kahleista, jää sidotuksi”. Voisi jopa sanoa, että Voittosella ja Lohella on aivan päinvastainen ymmärrys asiasta. Voisiko olla niin, että totuus on jotain siltä väliltä?

    – Minkäänlaista itsekritiikkiä, mainintoja kirkkolain väärinkäytöstä tmv. alustuksessa ei ollut. Ei edes varovaista mainintaa, että sideavainten käytössä oltaisiin joskus menty liiallisuuksiin. Sen sijaan Voittonen totesi, kuinka ”tämä maailma” kauhistelee kirkkolain käyttöä, mutta se johtuu vain huonosta ymmärryksestä ja raamatun vähäisestä tuntemuksesta. Voittonen viittasi tässä kohdin muistaakseni ”viime vuosina” tai ”viime aikoina” esitettyyn kritiikkiin, mahtaako se tarkoittaa 2010-lukua vai 1970-lukua? Saiko joku paremmin kiinni kontekstista?

    Lisäksi Voittonen lainasi Rovaniemen suviseuroissa 1979 pidettyä puheenvuoroa (ehkä puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa pidettyä alustusta?). Lainauksen sisältö ei jäänyt mieleeni, mutta muistaisin sen olleen hyvin ”hoitomyönteinen”, mihin ajankohtakin viittaisi. Korjatkaa, jos muistini tekee tässä tepposet.

    Jos olisin järkyttyvää sorttia, voisi tuonsisältöinen alustus hyvinkin aiheuttaa sydämentykytyksiä. Jotenkin se ei vain yhtään yllättänyt. Ja tulee taas voimaton olo: mitä tällaisena rivilestadiolaisena voi tehdä, jos noin arvovaltainen henkilö nyt huhtikuussa 2018 on taas vahvistanut tuollaista tulkintaa Kristuksen kirkkolaista ja sideavaimista? Kirjoittaa yleisönosastolle? Pyytää Seppo Lohea antamaan vastineen? Niin varmaan.

    Keskustelua Oulusta ei varmastikaan lähetetä nettiin, joten olisi mahtavaa, jos joku paikalla oleva voisi referoida vähän. Olisihan hienoa, jos joku uskaltaisi lähteä haastamaan Voittosta. Onhan siellä varmasti ”nokkamiehiä” paikalla, jotka ainakin aseman puolesta uskaltaisivat avata suunsa.

    Tykkää

    1. OV tavallaan siunasi EP:n opetuksen.
      Perusteluina:
      – se, että Kristus antoi avaimet myös Pietarille henkilökohtaisesti
      – tapaus Pietari / noita Simon
      – Rovaniemen -79 puh kokouksen alustus.

      Lisäksi hän luki Laestadiuksen saarnasta katkelman, joka koski kai yksityisen käyttämiä avaimia ja jossa annettiin ymmärtää, että katumattomalle ja uskottomalle (sellaiselle joka ei usko), ei päästöä julisteta.

      Tämä oli mielenkiintoista muutamastakin syystä. EP:n vuosia sitten pitämän puheenvuoron johdosta aiheesta on keskusteltu leijonanosa ainakin kahdessa puhujainkokouksessa. Yhden miehen sidontavalta on lähes yksissä tuumin torjuttu ja asia on itse asiassa havaintojeni mukaan herättänyt laajaa tyrmistystä. Siihen nähden oli jännää, että alustuksen kannanottoa ei mitenkään sidottu aiempaan keskusteluun eikä sellaista ei mainittukaan.

      Itse asiassa Voittonen, joka alustuksen loppupuolella palasi asiaan uudelleen vedoten jälleen tuohon Laestadiuksen saarnaan, esitti asian sellaisessa valossa, jossa on varmasti konsensus rakennettavissa. Ainakin itse sen hyväksyn ja itse asiassa olen saman asian kirjoittanut noin 1000 viestiä aiemmin.

      Nimittäin jos kahden keskisessä keskustelussa tulee esille, että rikkoneelle henkilöllä ei ole tarkoituskaan katua tai uskoa, ei kai hänelle julista synninpäästöä yksityinenkään kristitty! Kun ei julisteta päästöä, käytössä ovat sideavaimet. Eivät sideavaimet muuta merkitsekään kuin päästämättä jättämistä tuossa konkreettisessa tilanteessa. Jos taas on vain epäilys siitä, että rikkonut ei ehkä uskoisi/katuisi, tietenkin raattamaalaisittain julistetaan päästö.

      Näin olisikin hyvä ymmärtää sideavaimen merkitys siinäkin tapauksessa että ”sitojana” on kuka/mikä vain. Kyseessä ei ole pannatuomio eikä sellaista voi tehdä sen enempää yksittäinen kristitty kuin paavi tai kirkolliskokous tai rauhanyhdistyksen seurojen väliaikaa ennen kokoontunut ad hoc tuomioistuin.

      Heti kun sidottu uskoo, hän kyllä pääsee sidotusta tilastaan.

      Toivottavasti Oulussa keskustelussa tulee selkeämmin esille käytännön sovelluksia aiheesta. Muuten tämä alustus voi olla vain bensaa liekkeihin ja väärin käsitettynä altistaa väärinkäytöksille.

      Tykkää

      1. Kirjoitin siis mm näin edellä kommentin:

        Lohen saarna jäi mieleen vaikka en muistanut sen olleen Lumijoella. Ymmärrän avainten vallan (ehkä) samalla tavalla tai ainakin pitkälti samansuuntaisesti. Mehän saarnaamme päästönavaimia kaikille, jopa ryöttäsyntisille pakanoille, puliukoille ja aikaisemmin Jumalasta mitään kuulemattomille. Sen kun uskoo kuka vaan, niin on päästetty synneistä. Vain sellaiselle, joka ei aio uskoa tai ripin yhteydessä ilmaisee, ettei yritäkään luopua ko. synnistä, ei tule käyttää päästönavainta. Hänelle ei julisteta tietenkään päästöä, jolloin käytetään sideavainta, mikä merkitsee käytännön tasolla vain, että synninpäästöä ei hänelle julisteta. Tietyissä tilanteissa on ihan hyvin mahdollista, että yksityinen kristitty tällä tavalla ”sitoo”, mutta ei se mitään pannaa merkitse, vaan päästämättä jättämistä ko. tilanteessa.

        Jos ajateltaisiin, että ihmispäätöksin voitaisiin joku ”toistaiseksi sitoa” (=panna), tulisi seiniä ja kattoja myöten tapahtuva synninpäästö heti lopettaa. Muutenhan pian joku sidottu vahingossa vapautuu!

        Tykkää

      2. Pertti Niukkanen

        Suunnilleen tätä ehdotin VL-foorumilla jo 6.11.2011 avauksessani ”Pidätysavain” (PJN2) http://vlfoorumi.foorumi.eu/viewtopic.php?f=1&t=4560 . Se oli muuten ensimmäinen vl-liikettä koskeva kommenttini ikinä.

        >>

        Lainaus Hakomajan keskusteluista, nimimerkin ”Hiltunen” viestistä 29.9.2010:
        ”Vl-rippiopetus on yhtenä tekijänä lisäämässä vaikenemista rikoksista, vaikakaan ei ehkä tärkein. SRK:n lausunnoista on käynyt ilmi, että heidän mukaansa rippisalaisuus velvoittaa myös maallikko-lestadiolaisia, siis tavallisia ihmisiä. Jos on siunannut jollekin pedofiilille synnit anteeksi, ei saa mennä tekemään rikosilmoitusta. Pitää vaan kehottaa asianomaista rikollista menemään itse ilmoittautumaan. Hesarin haastattelussa Voittonen sanoi tuon selvästi. Olen Johannes Alarannan blogista saanut sen käsityksen että tuo SRK-opetus on kirkkolain ja rikoslain vastainen.”

        Eikö SRK:n mieleen ole tullut ko. tapauksissa käyttää ”pidätysavainta”? Ripittäjä kysyy ennen synninpäästöä: ”Oletko jo ilmoittautunut poliisille?” Jos vastaus on ”En”, ripittäjä neuvoo: ”Etkö tiedä, että kyseessä on rikos. Tunnusta rikoksesi poliisille ja tule sitten uudelleen ripittäytymään. Vasta silloin voin uskoa, että katumuksesi on aito. Tällä kertaa joudun käyttämään pidätysavainta.”

        Seuraavalla kerralla ripitettävä kertoo ilmoittautuneensa poliisille ja saa synninpäästön.

        >>

        Jatkokeskustelu oli mielenkiintoinen! 🙂

        Tykkää

      3. Voisitteko siteerata tarkemmin, mitä siinä Laestadiuksen saarnan kohdassa oli, jonka Voittonen otti esiin, niin haetaan kyseinen kohta Lauri Koistisen toimittamasta nettipostillasta.
        Olavi Voittonen on sanonut vajaa 40 v sitten, että Laestadiuksen saarnoja on kolmenlaisia. Niitä, joita hän kirjoitti tultuaan uskoon, niitä, joita hän kirjoitti niinä vuosina kun hän uskoontulonsa jälkeen oli joutunut lain alle, ja niitä, joita hän kirjoitti lain alta päästyään.
        Mitä nämä vuodet olivat? el puolella ei kukaan ole ikinä kuullutkaan, että Laestadius olisi joitain vuosia uskoontulonsa jälkeen joutunut lain alle. Voittosen mielestä siis Laestadius olisi tullut kaksi kertaa uskoon! Ensin v 1844 ja sitten myöhemmin lain alta vapauduttuaan. Eli oliko nyt ihan varmaa, että Voittonen valitsi saarnasitaattinsa noin niinkun omasta mielestään oikealta vuodelta? Ja yleisemminkin, kuka alunperin keksi, että Laestadius olisi joutunut lain alle? Kuinka laajasti tätä on puhuttu? Vai onko se Voittosen ihan oma ja omintakeinen keksintö?

        Tykkää

      4. Pertti Niukkanen

        Voittonen taisi lainata vain Laestadiuksen kuuluisaa ”avainsaarnaa” http://www.laestadiustexter.se/CP%20056%20FIN.htm Koistisen sivustolla se on otsikoitu N:o 56. 19 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDESTA 1847. Tämä ajoitus on kuitenkin Seppo Leivon mukaan epävarma.

        Voittosen lainaus on saarnan alusta:

        ”Me kuulemme näistä Vapahtajan sanoista, että taivaan valtakunnan avaimet annettiin Pietarille, vaikka hän oli tyhjä (=vain) syntinen ihminen ja monessa paikassa puuttuvainen. Ja me olemme myös kuulleet, kuinka Pietari käytti niitä taivaan valtakunnan avaimia. Hän laski katuvaisia ja epäileväisiä taivaan valtakuntaan, mutta sulki ulos katumattomia ja ulkokullatuita, jotka tunkivat itsensä taivaan valtakuntaan. Katuvaisille ja uskovaisille hän antoi synnit anteeksi, mutta ulkokullatuille, joilla ei ollut totista katumusta eikä elävä usko, niille hän sanoi näin: ”Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tässä sanassa, sillä ei sinun sydämes ole oikea Jumalan edessä; sentähden tee parannus sinun pahuudestas ja rukoile Jumalata, että sinun sydämes ajatus annettaisiin anteeksi.” Ap. tek. 8: 21.”

        Muualla ei Voittonen Laestadiusta lainaa. Tosin hän viittaa Laestadiuksen sanoihin ”katumattomista ja ulkokullatuista so. omavanhurskaista”.

        Sirkka kysyi: ”Mitä nämä vuodet olivat? el-puolella ei kukaan ole ikinä kuullutkaan, että Laestadius olisi joitain vuosia uskoontulonsa jälkeen joutunut lain alle.” No en ole kuullut minäkään, mutta olenkin ulkopuolinen.

        P.S. Taisimme saada pienen nuhteen sanan tänne Hulluinhuonelaisenkin suuntaan. Kristuksen kirkkolakia selittäessään Voittonen nimittäin sanoo: ”Kyse on siis rikkomuksesta toista veljeä toista uskovaista vastaan, eikä yleensä toista ihmistä vastaan. Veljen huonoja asioita ei viedä turuille ja toreille eikä someenkaan, vaan lähdetään kahdenkeskisen ojentamisen sinänsä vaikealle tielle.”

        Tykkää

      5. Pertti Niukkanen

        Erinomainen teksti päästöavaimen käyttöönotosta on Seppo Leivon artikkeli ”Jeesuksen nimessä ja veressä. Synninpäästön käyttöönotosta lestadiolaisuudessa” (Iustitia 14, 2001). http://sti.fi/images/julkaisut/iustitia14/Seppo%20Leivo.pdf.

        Avainten vallasta Leivo kirjoittaa: Selkein ja monipuolisin on 19. kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain “avainsaarna“(Saarnat II, 1277–1282), mutta sen ajoitus on jäänyt avoimeksi.

        Lisää keskustelua aiheesta löydät Vuokko Ilolan blogista ”Veri ja veressä” https://www.kotimaa24.fi/blogit/veri-ja-veressa/

        Tykkää

  27. Nomutta

    Kuuntelitteko Voittosen alustuksen Oulun ry:ltä? Voittonen kertasi Rovaniemen suviseurojen (1979) alustusta. Väitti silloin todetun, että yksityinen ihminen voi päästää ja sitoa! Jos kuulin ja ymmärsin oikein tuon sivulauseen, niin Voittonen antoi täyden tuen Pirin Erkille! Kovasti tuntui Voittonen keskittymään sitomisvaltaan. Häntä kuunnellessa tuli mieleen ajatus, että kaikkein eniten hengellistä sitomisoikeutta vaativat ne, joille sitä oikeutta ei pitäisi koskaan antaa.

    Haaparannan suuren kokouksen päätösseuroissa 7.10.1909 puhui W. Markkanen. Hän saarnaa näin: ”Jeesus sanoo: Jos veljesi rikkoo sinua vastaa, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken yksinänsä. Jos hän sinua kuulee, niin sinä olet veljesi voittanut. Pietari kysyy vielä: Herra, kuinka usein minun pitää veljelleni, joka rikkoo minua vastaan, antamaan anteeksi?….”

    1900-luvun alussa puhuttiin paljon langenneen veljen nuhtelusta. Mielenkiintoista on, että aina painotus on päästön avaimissa. Sideavaimista ei Markkanenkaan halunnut puhua mitään, jos puhutaan, tulkitaan niiden koskevan seurakunnan ulkopuoisia ihmisiä, kuten Heikki Hoolia aiemmin siteerasin.

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Mielenkiintoinen aikajänne 1909–1979–2018. Mikä on muuttunut? Jos Voittosen puheesta pitäisi päätellä, niin ei mikään aikavälillä 1979–2018. Vuonna 1909 hänet olisi kai talutettu ulos. 🙂

      Jos olisin seurakunnan laitimmaisena takapenkiltä kuunnellut tätä alustusta Oulussa, olisi tuskan hiki kohonnut otsalleni. Puhe oli nimittäin oiva alkusoitto hoitokokoukselle. Se sisälsi kaiken tähän tarpeellisen ja jätti muun tarpeettomana pois.

      Oliko joku paikan päällä? Miten jatkokeskustelu sujui?

      Tykkää

    2. Pertti:
      Kyllä tuon luettuani muistan, että tuo sitaatti varmastikin oli kyseessä. Jännittävää, että tukea haetaan juuri tuosta saarnassa, jossa Laestadius sanoo mm. ”…hengellinen pappi kantaa taivaan valtakunnan avaimet päällänsä joka paikassa, mutta surutoin pappi ei saata niitä avaimia liikuttaa muutoin kuin virantoimituksessa.

      Liked by 2 people

    3. Pertti Niukkanen

      Samaa ihmettelin kuin Siionin Kevätkin. Ehkä Voittonen ei ollut koskaan lukenut saarnasta muuta kuin ensimmäisen kappaleen. 🙂

      Varmemmaksi vakuudeksi vielä Seppo Leivon analyysi Laestadiuksen avainsaarnasta:

      ———-

      Aiemmin mainitussa “avainsaarnassa“ on monipuolinen esitys Laestadiuksen rippikäsityksestä. Kenelle avaimet kuuluvat? Laestadius sanoo, että Vapahtaja antoi Pietarille (ja muille opetuslapsille) taivaan valtakunnan avaimet, vaikka hän oli vain syntinen ihminen. Syntien anteeksi antamisen valta perustuu paitsi Jeesuksen sanaan, myös siihen, että uskovat tuntevat millaiselle ihmiselle voidaan antaa synnit anteeksi, siis katuvalle. Perinnäisestä käsityksestä hän sanoo, että seurakunnassa on ollut se “ulkonainen usko“, että taivaan valtakunnan avaimet on annettu vain kirkon saarnaviralle, joka Jumalan puolesta lausuu syntien anteeksi antamisen rippivieraille ja niille, jotka on tuomittu kirkonrangaistukseen.

      Omana ajatuksenaan hän sanoo, että hengellinen pappi kantaa avaimia aina, “suruton“ vain virantoimituksessa. Saarnassa on voimakasta kritiikkiä “paavilaista“ rippikäytäntöä vastaan, joka ei edellytä katumusta, pelkkä synnintunnustus riittää. Laestadius ei kuitenkaan kannata Ruotsin silloisen käsikirjan mukaista ehdollista synninpäästöä: “jos synnintunnustuksenne on vilpitön“ jne. Se jättää epäuskon ahdistaman epävarmuuteen.

      Synninpäästöä hän perustelee: Ja kun katuvainen ei voi itse uskoa tehdä, niin seurakunnan pitää vakuuttaa katuvaisia Jumalan armosta ja syntien anteeksi saamisesta – – papin tai jonkun muun kristityn kautta – – ei ainoastaan saarnaviran kautta, vaan jokaisen ihmisen kautta, joka itse on armoitettu. Augsburgin tunnustuksen 12. artiklaan hän viittaa sanoessaan: Jumalan seurakunta vakuuttaa katuvia syntien anteeksi saamisesta. Oikea syntien katumus tunnetaan oikeasta sydämen murheesta ja omantunnon hädästä sekä siitä, että ihminen tuntee oikein syntinsä.

      Armonvakuutuksen vaikutuksesta Laestadius sanoo: sait syntisi anteeksi juuri silloin, kun sait kuulla Jeesuksen suusta suloiset armosanat: sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi – – samalla hetkellä, kun uskot, saat voiman nousta ja vaeltaa kristillisyyden tietä.

      Lyhyesti sanottuna: synninpäästö kuuluu vain katuville ja jokaisella kristityllä on valta antaa syntejä anteeksi sekä uskon synnyttää Pyhä Henki.

      Tykkää

    4. Pertti Niukkanen

      Vielä oma käsitykseni lyhyesti:

      Vanhat kirkot (kat. ja ort.) antavat avaimet kirkon virkahierarkialle. Tämä ratkaisu on selkeä ja välttää (mahdottoman) vaatimuksen PH-mittarin omistamisesta.

      Luther itse antaa avaimet kaikille kristityille (ehkei kuitenkaan ryöttäsyntisille maallikoille?) PH-mittaria ei hänkään vaadi. Tosin luterilaisten kirkkojen käytäntö lienee ollut lähempänä vanhoja kirkkoja (?)

      Laestadiuksen kanta näyttää olevan näiden käsitysten välissä. Hän antaa avaimet kirkon virkahierarkialle (siis myös suruttomalle papille, ryöttäsyntisestä papista en tiedä). Lisäksi hän antaa avaimet myös kaikille kristityille maallikoille. PH-mittarin käyttöä ei Laestadiuskaan edellytä, mutta ryöttäsyntiset ja ”selvästi” heräämättömät maallikot hän jättää avaimia vaille.

      SRK-teologia eroaa kaikista näistä siinä, että se edellyttää PH-mittarin olemassaolon ja sen käytön.

      Tykkää

      1. Pertti Niukkanen

        Hmm, tarkemmin ajatellen Laestadius taisi olla ihan Lutherin linjoilla päästöavainten suhteen (ei siis missään ”välissä”). Muutenkin tarkoitin edellä vain päästöavaimia. Sideavaimet ovatkin sitten vaikeampi juttu ja vaativai lisäpohdintaa.

        Tykkää

      2. LLL avainsaarnasta: Koska ihminen itse on perkeleen vallan alla, silloin katsoo hän kaikki hengelliset asiat nurin. Silloin tulee suruttomuuden tila armon tilaksi. Luonnollinen ihminen pitää itsensä kristittynä, ja kristityitä hän katsoo vääräksi profeetaksi. Koska siis kristityt ottavat taivaan valtakunnan avaimet Vapahtajan kädestä ja päästävät yhden katuvaisen ja epäileväisen sielun taivaan valtakuntaan sen armon kautta, jonka Jeesus on verellänsä ansainnut katuvaisille syntisille, silloin sanovat fariseukset ja ulkokullatut, että se on Jumalan pilkkaaminen. Mutta koska fariseukset itse saavat taivaan valtakunnan avaimet käsiinsä, silloin aukaisevat he taivaan valtakunnan suruttomille, armonvarkaille ja luonnosta siveille. Mutta oikein katuvaisilta ja murheellisilta sieluilta he sulkevat taivaan valtakunnan. Eiköpä ne ole varastaneet taivaan valtakunnan avaimet, jotka tuomitsevat kristityitä vääräksi profeetaksi, ulkokullatuiksi ja fariseuksiksi?

        Jotka itse ovat väärät profeetat ja ulkokullatut ja fariseukset, luulevat aina, että oikeat kristityt ovat väärät profeetat ja ulkokullatut. Mutta itse suruttomat ja fariseukset pitävät itsensä kristittynä ja Jumalan lapsena. Ulkokullatut ja kuolleen uskon tunnustajat luulevat, että heillä on oikea usko, mutta kristityillä on muka väärä usko. Koska nyt ulkokullatut ja kuolleen uskon tunnustajat, niin myös muut suruttomat ihmiset luulevat, että heillä on oikea usko, mutta kristityillä on väärä usko, silloin he ovat omalla luvalla ottaneet itsellensä sen voiman, että he vihaavat kristityitä ja tuomitsevat heitä väärällä luulolla. He tuomitsevat kristityitä vihan tähden, mutta ei rakkauden tähden.

        No niin, tässä on kuvattu vl asenne el kristityitä kohtaan.

        Tykkää

  28. Kuuntelin alustuksen, kirjoitin kommentit tuoreltaan. En laittanut heti tänne , jotta voi vähän sulatella. Käytiin katsomassa muuttolintuja Liakassa suviseurapelloilla. Huomaan että samanalaisia reaktioita on mullakin , Nomutta ja MH kirjoittavat samoista huomioista. Minä kirjoitin näin;

    ”Kuuntelin Voittosen alustusta Oulun rauhanyhdistykseltä. Kiinnitin huomioni kahteen asiaan;

    – viime aikojen sitomiset ovat Jumalan valtakunnan oikeutettua toimintaa. Sitomisten jyrkkä arvostelu on ymmärrettävissä sillä että niitä arvostelee ”sidotut ihmiset jotka ovat Jumalattomia”

    – yhden miehen sidonta-avainteologia on voimassa. Nyt siis kaksi evl-kirkon vl-rovastia, Voittonen ja Piri, opettavat että yksittäinen kristitty voi sitoa toisen kristityn Saatanan haltuun. Kumpikaan ei tarkenna minkälaisissa asioissa. Tämä jättää kyllä mielivallalle tilaa, niin kuin on nähty.

    Voittonen otti esimerkiksi sen että joku on langennut syntiin, mutta ei ole korjannut asiaansa, pyytänyt sitä anteeksi. Mistä me voimme tietää onko joku puhunut asioistaan jollekin toiselle, pyytänyt ja saanut anteeksi. Rippi-isä ei voi siitä huudella, eikä langenneenkaan tarvitse.

    Minusta tästä seuraa että on laadittava tarkat säännöt miten näissä toimitaan

    – voiko Pihtiputaan mummo sitoa esim ko rovastit?

    – jos veljillä tule kiista, kumpi voi sitoa toisen?

    – sitooko se joka on nopein vai

    – onko olemassa jokin hierarkia ( SRK:n pj, SRK entinen pj, SRK:n johtokunnan jäsen, työvaliokunnan jäsen, paikallisen yhdistyksen johtokunta, sen pj, puhuja, raamattuluokan opettaja, lapsuuden uskovainen jne). Tilannehan voi riistäytyä käsistä jos kuka tahansa voi sitoa kenet tahansa.

    Vai toimittaisko siten kuin Seppo Lohi saarnasi Lumijoen suviseuroissa 2011;

    ”Taivaan valtakunnan avaimet on annettu vain synnin siteistä vapauttamista varten. Sidotuksi joutuu ihminen, joka ei halua, että hänet vapautetaan.”

    Kun tiedetään minkälaisia seurauksia hoitokokouksilla ja ihmisten sitomisilla on ollut, ja on, pidän Voittosen opetusta vahingollisena. Se legitimoi tehdyt vääryydet, ja mahdollistaa, jopa yllyttää niiden jatkamiseen. Uhreille hän ei osoittanut mitään ymmärrystä, he ovat omaa syytään joutuneet ulos Jumalan valtakunnasta.

    Omat tietoni ja kokemukseni sideavainten käytöstä täyttävät kaikissa tapauksissa hengellisen väkivallan kriterit, eli ovat rikoksia joista enemmillään voi saada 2 vuotta vankeutta. Voittosen ja Pirin opetukset voidaan mahdollisesti pitää yllytyksenä rikokseen, koska molemmat kehoittivat valvomaan siinä että sideavaimista ei tule luopua, vaan niitä tulee käyttää.

    Voittosen alustus oli selvä vastaus täällä käytyyn keskusteluun, ja on osoitus siitä että liikken johdolta ei voi odottaa minkäänlaista muutosta näissä asioissa. 1979 oli täysi ymmärrys, kuten on tänä päivänäkin.

    ”Meillä on oikeus, koska me olemme oikeassa!”

    Olisikohan kirkolla mitään kantaa tällaiseen opetukseen ja toimintaaan? Mitä ajattelevat Oulun pispaehdokkaat. Jatketaanko ystävällisiä keskusteluja SRK:n johdon kanssa ihan niin kuin valtakunnassa kaikki olisi hyvin?

    Ei muuten ole.

    Tykkää

    1. Erkki:
      Kuunneltuna nämä on vähän hankalia kun asioita voi karata korvien ohi ja unohtua nopeasti jne. Mutta en itse nähnyt välttämättä ristiriitaa Voittosen ja Lohen välillä. Tämä sillä oletuksella, että sideavaimen merkitys ymmärretään kuten edellä kirjoitin.

      Alustuksesta jäänyt kokonaismielikuva voi myös vähän vääristää sitä, mitä Voittonen tarkkaan ottaen ”sidontaoikeudesta” sanoi. Siitä olen samaa mieltä kuin tässä on tullut jo esille, että historian itsekritiikki alustuksesta puuttui kokonaan.

      Lisäksi yhden miehen sidontaoppi on niin vahva poikkeus siitä yleisestä mielipiteestä joka esim puhujainkokouksissa on vallinnut, että alustajan olisi ehdottomasti kannattanut avata kunnolla, mitä tarkoittaa ja mistä syystä. Itse ymmärsin asian siten kuten edellä olen ilmaissut ja tämä käsitys tuli ei OVn omista sanoista vaan kahdesta ilmeisen harkitusta Laestadius-lainauksesta.

      Tykkää

      1. uibopuu

        Minusta on kyllä ylipäätään käsittämätöntä että jollakin ihmisellä tai surakunnalla on halu sitoa joku synteihinsä / tuomita hänet helvettiin. ”Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.”

        Tykkää

      2. Siionin kevät:

        minä toki kuuntelen asioita ”värillisten lasien” läpi. Poistin täältä nauhoitteen minun sitomiskokouksesta Tornion ry:llä 4.1.2015. Kuten kaikki jotka sen kuuntelivat saattoivat todeta niin 2/3 osaa puhenvuoron käyttäjistä vastusti sitomista, kaipasivat perusteita. Ainoa konkreettinen asia oli silloisen SRK:n johtokunnan jäsenenen Alpo Isotaluksen kertomana seuraava;

        ” Olavi Voittonen on kertonut että kukaan ei ole koskaan hyökännyt häntä vastaan niin kuin Hurtigin Erkki. Olavi- veli on luvannut kertoa tämän seurakunnalle”. Torniossa minun sitominen perustuu hyvin pitkälle Isotaluksen avainten käyttöön. Tuosta minun hyökkäyksestä ei Voittosella ole ollut minulle mitään asiaa, tärkeää on vain ollut minun vaientaminen.

        Itsekrittikki tosian puuttui, mutta kritiikin kritiikki ei unohtunut. Jumalattomien puheita jota kritisoivat, eivät ymmärrä mitään. Jos liikkeessä ei edellenkään anneta hoitokokousten uhreille ääntä, mikään ei tule muuttumaan. Tarvittaessa käytetään sideavaimia jos joku ryhtyy kysenalaistamaan toimintatapoja.

        Tykkää

    2. Erkki Hurtig, kirjoitit: ”Voittonen otti esimerkiksi sen että joku on langennut syntiin, mutta ei ole korjannut asiaansa, pyytänyt sitä anteeksi. ”
      Voitko täsmentää? Siis että mitä sellaiselle henkilölle pitää Voittosen mielestä tehdä?

      Tykkää

  29. Heino Korpela

    Kun Jesaja ennustaa Jeesuksesta, hän samalla kertoo minkälaisen korvan Jumala antaa Jeesukselle ja häneen uskovalle (herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla.) Katsokaapa nyt, kuka tämmöisen korvan lahjoitta uskovalle, eikö tämän tee yksin Jumala! Näin raamattu todistaa:
    ”Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten kielen, niin että minä taidan sanalla virvoittaa väsynyttä; hän herättää aamu aamulta, herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla.”(Jes.50:4)

    Jeesuksella oli siis Jumalan – Isän lahjoittama korva (ymmärrys) ja tässä se on uskon salaisuus ja avainten valta. Ei kukaan voi ymmärtää uskoa oikein, ei vaikka kuulisikin, ellei Jumala lahjoita opetuslapsen korvia, eli ymmärrystä uskoa.

    Katsokaapa nyt miten itse Jeesus opettaa:
    ”Mutta Jeesus huusi ja sanoi: ”Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt.
    Ja joka näkee minut, näkee hänet, joka on minut lähettänyt.
    Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.
    Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
    Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
    Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.
    Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut.”(Joh.12:44-50)

    Tämä Jeesuksen opetus on niin yksinkertainen asia, että on suorastaan ällistyttävää, etteivät ihmiset tätä hoksaa! Ei ketään, joka haluaa uskoa, voida kuuluttaa pannaan ja sanoa, että et saa uskoa! Joka kuvittelee toisin, menkööt ensin avaamaan ihmisten ymmärryksen uskoa. Tähän ei ihminen kykene ja saa sitä pitää luentoja ja kertoa, että Jeesus antoi vallan sitoa ja päästää. Kun Jeesus itse ilmoittaa mikä sitoo ja tuomitsee ihmisen, ”Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.”

    Miksi me ihmiset emme usko Jeesusta? Me vaan jankutetaan, että meille on annettu valta sitoa ja päästää. Vaikka näemme selvästi, ettei ihmistä ole tähän hommaan Jumala tarkoittanut, vaan koko uskominen on alusta loppuun Jumalan lahjaa. Jos panna julistetaan, täytyy osoittaa, että ihminen on sanoin, tai töin toiminut Jumalan sanan opetusten vastaisesti, eikä nuhdeltava halua totella Jumalan sanaa, hänet tuomitsee Jumalan sana, ei seurakunta, eikä ihmiset.

    Tykkää

  30. Nomutta

    Erkki kirjoitti: ”Olavi Voittonen on kertonut että kukaan ei ole koskaan hyökännyt häntä vastaan niin kuin Hurtigin Erkki.”

    Allekirjoittaneesta OV on lausunut juuri samalla tavalla. Ja moinista muistakin, jotka ovat uskaltaneet esittää kritiikkiä hänen toiminnastaan. Lisäksi OV luonnehtii aina saamaansa kritiikkiä sanalla ”törkeä”. Tehokasta vallankäyttöä!

    Tykkää

    1. En henkilökohtaisesti tunne OV:ta mutta näiden julkisuuden ulostulojen kautta piirtyy kuva henkilöstä joka pyrkii kostamaan kaikki häneen kohdistuvat loukkaukset pitkäjänteisesti juonitellen. Tätä kutsutaan psykologian piirissä narsistiseksi häiriöksi ja ainoa tapa vastustaa sitä, on toiminnan rajoittaminen ja sen piiristä vetäytyminen. Tällainen julkinen keskustelu rajoittaa osaltaan sitä.

      Pidän hyvinkin mahdollisena että alustus on reaktio tähän blogiin. Vl-kirkkolakia (sana Kristus tekisi sille pilkkaa) pitää nyt venyttää siihen suuntaan, että yksittäinen, käytännössä yhteisössä arvostusta nauttiva, henkilö voisi sitoa toisen! Tämä johtunee siitä että yksimielistä seurakuntaa ei saada mielivaltaisten sitomisten taakse.

      Ihmettelen näiden hoitomiesten suuren suurta egoa. He pitävät itseään apostoli Pietariin verrattavina. Palaaminen rivikristityn osaan olisi paikallaan.

      Tykkää

  31. Onko teillä kirjaa Raattamaan kirjeitä ja kirjoituksia, löytyykö sieltä tämä Raattamaan kirjeen ajankohta ja vastaanottaja, Vanhinten kirjassa on vain, että Raattamaa kirjoittanut Kaaresuvannosta. Pätkä siitä:
    ”… Seisokoot viinamäen työmiehet Herran edessä
    veräjällä, etteivät lain kiroukset kuuluisi Herran seurakunnassa: Kristuksen
    Laki on Hänen valtakunnassansa ojennusnuorana, ja niitä nuhdellaan, jotka
    syntiä tekevät. Synnit annetaan anteeksi katuvaisille ja uskovaisille. Seurakunnalla
    on siis valta sitoa ja päästää, avata ja sulkea Herralta Kristukselta
    annetulla vallalla ja Pyhän Hengen voimalla Jeesuksen nimen kautta.

    Jos nyt Pyhän Hengen saanut kristitty jollekin mailman valtakunnasta tulleelle
    kolkuttavaiselle avaa ja synnit anteeksi antaa Herran nimen kautta, niin
    tuokoon ja ilmoittakoon seurakunnalle, niinkuin Samaritanus toi ryöväriltä
    raadellun majaan.

    Mutta jos seurakuntaan otettu alkaa vääntelemään Herran
    oikeita teitä taikka kiristää kurkusta ja on anteeksi antamaton eli muutoin
    tahtoo lihan jälkeen elää, silloin kanssapalvelijat ilmoittavat Herralle, se on,
    sanovat seurakunnalle, ja koska Pyhältä Hengeltä ylösvalaistu seurakunta
    sitoo, niin sen täytyy olla sidotun ja joutua ulkonaiseen tiedonkin pimeyteen.

    Me kuulemme Math. evank. 18 1., että anteeksi anomisen ja anteeksi
    antamisen kautta pysytään Kristuksen seurakunnassa, ja niitä Kristus saattaa
    hallita, mutta jotka seurakuntaa eivät tottele, niitä täytyy sitoa, sillä ei
    Kristuksen seurakuntaa sovi tehdä ryöväritten luolaksi. Ehkä se on raskas työ
    palvelijoilla, sillä ne, joita ulossuljetaan, niitä on lohikäärme jo ennen vetänyt
    pyrstöllänsä alas taivaasta, ja ne sotivat Mikaelin ja hänen enkeleitänsä
    vastaan.

    Vanhoille on sanottu, että taivaan valtakunnan avaimet ovat annetut
    saarnaviralle erinomattain. Mutta jos saarnamies ei ole saanut Pyhää Henkeä,
    niin hänellä eivät ole muut kuin kirkon avaimet, eikä hän niillä pääse
    itsekään taivaaseen.

    Mutta ne saarnamiehet, jotka oven kautta ovat tulleet
    seurakuntaan ja ovat Pyhän Hengen saaneet, niillä ovat taivaan avaimet, ja
    ne seurakunnan kanssa yhdistettyinä avaavat ja sulkevat. Olkaa siis valmiit
    syntiä anteeksi antamaan Jumalan palvelijat Jumalan puolesta Jeesuksen
    nimessä, mutta hitaat sitomaan, sill’ei Kristus hylkää morsiantansa kaikkinaisten
    syitten tähden.

    Sana seurakunnalta saarnattu pitää saaman vähän
    aikaa vaikuttaa, kukatiesi rikollinen itsensä alentaa ja ottaa uskolla vastaan
    syntein anteeksi saamisen seurakunnalta.

    Mutta ne uskontunnustajat, jotka erkaantuvat Kristuksen laumasta sentähden,
    että Kristuksen ies ja hallituksen muoto on heille sopimaton, ne sanovat
    luopuvansa pois ihmisistä ja uskaltavat
    sanaan, mutta jos sinä oikein ymmärrät Jumalan sanan, niin sana sitoo
    sinut seurakuntaan (eikä ole puhdasta Jumalan sanaa ulkona seurakuntaa,
    vaan semmoista moskaa, kun perkele selittää, että tulee luvalliseksi hypätä
    kirkon päältä alas).

    Voi niitä eriseuran rakentajia, jotka monta pienimmistä
    pahentavat, saarnattakoon heille myllynkivestä. Minä toivotan, että Herran
    seurakunta pysyisi rakkaudessa ja hengen yhteydessä…”

    Haluaisin kysyä, että mitä teille vl ihmiset nämä Raattamaan ja sitten myös Laestadiuksen kirjoitukset merkitsevät, tutkisteletteko te niitä kun olette kyläpaikoissa? Meillä el puolella tehdään niin, sen lisäksi että tutkistellaan kirjoitettua Jumalan sanaa.

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Tuo Raattamaan kirje löytyy Pekka Raittilan toimittamasta Raattamaan kirjeiden kokoelmasta (täydennetty laitos 1976) numerolla 49. Se on osoitettu Kaarle Petteri Knuutille ja päivätty Saivomuotkassa 18.5.1869.

      Kirje liittyy syntyneisiin vaikeuksiin Ylitornion seudulla. Nopeasti etelään päin levitessään törmäsi lestadiolaisuus jo sinne aikaisemmin ehtineisiin herätysliikkeisiin, mm. Etelä-Ruotsissa syntyneeseen uusevankelisuuteen. Monet lestadiolaiset (esim. Mathilda Fogman) pitivät heitä ”uskonveljinä”. Ryhmien välille syntyikin jossakin määrin yhteistyötä.

      Tämä varhainen yhteistyö kariutui (ainakin johtajatasolla) Paul Peter Waldenströmin (1838–1917) negatiiviseen lehtiarvioon lestadiolaisuudesta 1869. Tämä aiheutti Raattamaassa voimakkaan vastareaktion (esim. kirjeessä 55 Fogmanille Raattamaa kutsui Waldenströmin kannattajia ”hengellisiksi äpäriksi”).

      Käsiteltävässä kirjeessä 49 Raattamaa opastaa Knuutia, miten sekavaan tilanteeseen tulisi suhtautua. Sekaannusta lisäsivät muutkin kuin uusevankeliset (esim. korakkilaiset ja Simon seudulta peräisin oleva Huttulan ryhmä). Raattamaalla oli huoli liikkeen yhtenäisyyden säilymisestä. Kirjeessä mainittu eriseuraisuus on siis omille joukoille tarkoitettu. Tämä sisäinen välienselvittely näyttää ratkenneen 1869, jolloin ”riitelijät” erosivat pois. Ei ole selvää, keitä he olivat.

      Kirjeen maininnat papeista ovat vain sivujuonne. Jotkut liikkeen papitkin olivat olleet uusevankelisuuteen kallellaan. Waldenström tuntui papin ja teologian tohtorin ylemmyydellään halveksivan yksinkertaisten Jumalan lasten armolaumaa. Lisäksi ”Matarengin provasti” Isak Vilhelm Bucht oli tekemässä lestadiolaisten toimista valitusta piispalle.

      Tämä esitys ei anna oikeaa kuvaa vallinneen tilanteen monimutkaisuudesta, mutta parempaakaan en nyt saanut aikaan…

      Tykkää

    2. Nomutta

      Sirkalle! Vl-piireissä ei Raattamaasta ja Lestadiuksesta keskustella kuin asiaan vihkiintyneiden kirkkohistorian harrastajien kesken. Rivikristityille L. ja R. ovat lähes tuntemattomia henkilöitä.

      Tykkää

      1. Nomutalle. Olin kylässä el-lapsiperheessä ja sinne tuli vl-lapsia. He ei olleet kuulleet näistä mitään. Kerroin heille, että Laestadius oli pappi joka saarnasi niin, että alkoi tämä herätys ja meidän kristillisyys ja Raattamaa oli hänen kaverinsa, joka piti koulua lapsille. Sitten näytin Laestadiuksen postillaa ja Raattamaan kirjeitä. Vl-Lapset: Oikeesti! Ja sitten he katselivat niitä kirjoja ihmeissään, niissä oli mainittujen henkilöiden kuvatkin, ne kiinnostivat.

        Tykkää

  32. Kiitos Heino ja muutkin hyvistä kommenteista!

    Varmaan OV:llakin oli aikoinaan tarkoitusta ja ambitiota kristillisyytemme varovaiseksi reformaattoriksi, mutta päälle kaatuneet skandaalit pakottivat ”puolustaudu tai pakene” -refleksiin. Ja onhan hän ollut ”samassa veneessä” muiden henkioppeihin hurahtaneiden kanssa 1970-luvun lopusta. Kun OV on joutunut seinää vasten, hän osaa laskea kyllä, mikä siirto vie turvaan. Ei weli weljeä jätä 🙂

    Rakas weli maksoikin viimeistään nyt lojaliteettivelat AI:lle ja EP:lle. Ja nyt on hänen takanaan jopa Lempäälä? Siunausta pyytämällä on tavaksi muodostunut hyväksyttää riskillä tehdyt avaukset… Ja kuten täällä on kommentoitukin; ei yhtään viittausta historian väärinkäytöksiin. Rakkaudesta kyllä puhuttiin, mutta ei jo tuhansia särjettyjä ja traumatisoituja kohtaan mitään!?

    Kun EP ja kumppaneiden yksityispanna ainakin rivien välistä oli luettavissa valtapuhujien arsenaaliksi, laittaa OV nyt paremmaksi ja julistaa sen jokakristityn oikeudeksi. Kun kerran sellainen annettiin Pietarille ja apostoleille, niin miksi ei sitten jokamiehelle? Näinkö toimii dogminrakennus keskuudessamme? – Siionin Kevät yrittää kyllä ansiokkaasti hyvällä tahdolla parhain päin ymmärtää ”pieneksi sitomiseksi” eli evankeliumin pidättämiseksi. Mutta kyllä sillä OV tarkoitti myös varsinaista pannaa Kristuksen kirkkolain viimeisestä vaiheesta. Onko seurauksena joka suuntaan risteilevät pannabullat kuten Erkki H:kin pelkäsi. Pitääkö SRK:n tosiaan perustaa osasto joka tutkii, kenen asettamat yksityispannat ovat päteviä, ja rekisteröi ketkä kaikki ovatkaan pannassa.

    Ex-puheenjohtaja Vilho Juntusen näkemyksille viitattiin kintaalla. Onko Matti Taskilassa miestä viheltää peli poikki vai tarvitaanko apuun tuomiokapitulia laittamaan omaa asiaansa ajavat rovastit ruotuun?

    PS. Pidetään pää kylmänä – ja sydän taivaassa. Kukaan elävä kristitty ei elä ainoastaan hoitokokouskritiikistä. Emme vastaa pahaan pahalla. Kilvoitelkaamme syntiä vastaan. Hallitkaamme itseämme Hengeltä – Jumalan sanalla ja rukouksella.

    Vaikka meille suotaisiin uskomisen sija vain rikkaruohona ja valheviljana, muistakaa, että tuomio Herran. Kolmenkymmenen vuoden päästä näkemyksemme ovat todennäköisesti kristillisyytemme valtavirtaa ja jopa virallisiakin. Ja joku jolle erehtymättömyys on edelleen luovuttamaton, voi viitata juuri meihin esimerkkeinä, että oli silloinkin myös oikeata ymmärrystä:)

    ”Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi.
    Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia. Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja. Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme.” (Kol. 3:14-17)

    Liked by 1 henkilö

    1. Nimetön

      Avoimeksi kysymykseksi alustuksenkin jälkeen jäi, mikä on yksityisen kristityn oikeus käyttää sideavaimia ennen Kristuksen kirkkolain kolmatta vaihetta eli seurakunnalle ilmiantoa. Entäpä miten on toimittava, jos seurakunta ei ole yksimielinen tai jos osoittautuujälkenpäin, että seurakunta onkin väärässä? Entäpä jos hoidettava ei ymmärrä syntiään, esim kososlaisuuttaan, mutta itkien pyytelee anteeksiantoa, kertoo helvetinpelostaan? Tuleeko seurakunnan arvioida katumuksen syvyys silloin niin heppoiseksi, että päätetään luovuttaa saatanan haltuun? Milloin Kristuksen kirkkolain käytössä ylittyy hengellisen väkivallan kynnys?

      Tykkää

      1. Mihin ja miksi yksittäinen kristitty tarvitsee oikeutta käyttää sideavaimia? Saadakseen hyvitystä kärsimykselleen tai pahalle mielelleen? Pelastaakseen toisen sielun?

        Ymmärrän että joku menettelytapa on hyvä olla välien hoitamiseen, mutta tämä kirkkolain korostus saa jättimäiset mittasuhteet. Eikö kristittyjen tehtävä (ml. Voittonen) ole kutsua ihmisiä parannukseen ja julistaa evankeliumia sisäisten oikeudenkäyntiprosessien miettimisen sijaan. Varsinkaan kun virheetöntä tuomaria ei maan päällä ole.

        Tykkää

    2. Markku: ”Mutta kyllä sillä OV tarkoitti myös varsinaista pannaa Kristuksen kirkkolain viimeisestä vaiheesta.

      Mistä tämä on pääteltävissä? Totta kai on hyvä ja oikein ottaa lukuun myös parempi vaihtoehto. Eikä se vain naivia hyväuskoisuutta ole; tee-se-itse-sidontaoppi on saanut niin vankkaa vastustusta viimeksi viime joulukuussa, että siihen nähden päinvastaisen sisältöinen avaus tuntuu minun vaatimattoman arvioni mukaan epätodennäköisemmältä.

      Jos taas on, kuten tuossa toteat, ei nyt ajettua asiaa voi reunastakaan hyväksyä.

      Olisi hauska tietää, täsmentyikö asia keskustelun myötä.

      Liked by 1 henkilö

      1. Sisarpuolelta hyviä kysymyksiä ja ajatuksia edellä.
        Tee-se-itse-sidontataikaa ei saa tarkastella vain opillisena kysymyksenä, vaan myös sen käytännön tilanteita tulisi punnita, jos koko kysymyksenasettelu on edes pakko ottaa esille. (Tuntuu niin kaukaa haetulta ja teoreettiselta koko kysymys, että mihinhän tuotakin oppia armolapset taivaantiellä tarvitsevatkaan?)

        On vaara, kuten aiemmin totesin, että tulee väärinkäytöksiä, jos asialla höyrytään ja jos ei myös käytännön tilanteita pohdita. Tässä keskustelussa on myös kysytty, mitä pitää tehdä, kun seurakunta ei ole yksimielinen. Itse asiassa tämä on nykyään varmaan hyvinkin yleistä, että yksimielisyyttä ei syntyisi! On suuri vaara, että tätä tee-se-itse-sidontateologiaa aletaan käyttämään tätä nimenomaista ”ongelmaa” ratkaisemaan. Voidaan keksiä laajemminkin, että panna (jota sideavaimet eivät käsittääkseni oikeasti merkitse) saadaan aikaiseksi vain jonkun/joidenkin kristityn/kristittyjen toimesta. Näin ohitettiin näppärästi se, että yksimielisyyttä ei saavutettu. Tällainen kauhukuvakin on syytä ottaa huomioon.

        Tykkää

  33. Nimetön

    Onko sitomisvalta iankaikkista tuomiovaltaa? Miltähän hoidettavasta mahtaa tuntua jos hänellä on pikkuisenkin tuntoa eikä hän ole ihan jumalatomaksi paatunut? Jos joku pyytää syntejään anteeksi, katuuko hän silloin? Kuka arvioi kuolleet kalat ja mitä Vapahtajamme niistä sanoo?

    Tykkää

  34. Nimetön

    Viktorille! Kirjoitit:”Höpö höpö. Seurakuntapäiviä ja -iltoja on pidetty iät ajat ilman viitettäkään mistään hoitokokouskäräjöinnistä. Nimetön joko puhuu asiasta jota ei tunne tai tahallaan esittää totuudenvastaisia näkemyksiä.

    Että paikalla on OV ja aiheena Matt. 18 on tietenkin uteliaisuutta kiihottavaa. Saattaapi ampua alas piriläisen sitomistulkinnan.”

    Oletko vielä samaa mieltä? Radioitiin vain OV:n alustus, jossa hän tuki EP:n sitomistulkintaa. Ei ampunut alas. Päinvastoin. Millainenhan keskustelu oli luonteeltaan kun sitä ei uskallettu laittaa eetteriin? Luullakseni oli tyylipuhdas hoitokokous vanhaan malliin.

    Tykkää

    1. Viktor

      En ole alustusta kuullut ainakaan vielä. Siksi en voi kommentoida. Täällä oleviin referaatin tynkiin suhtaudun lähdekriittisesti.

      Oi Nimetön, paljastat tietämättömyytesi avaamalla sanaisen arkkusi. Seurakuntailtojen keskusteluja ei koskaan päästetä eetteriin, eikä syynä ole fantasioimasi hoitokokousluonne
      vaan se, että puheenvuorot jaetaan useimmiten nimiä käyttäen. Yksityisyyden suoja tässä on syynä.

      Äläkä pelkää, näyttää niitä olevan reippaita äänittäjävahteja ilman radiointiakin. Nauhoitteet leviävät sitten miten milloinkin.

      Tykkää

      1. Nimetön

        Viktorille! Niinkuin totesit puheenvuorot jaettiin nimiä käyttäen. Yksityissuojan vuoksi keskustelua ei radioitu.Paikalla oli sata- ellei peräti tuhatpäinen yleisö. Että sellaista yksityissuojaa! Miksi kokouksessa ei ollut äänityskieltoa? Silloinhan salaäänitys olisi ollut rikos. Kyllä tämä nyt vahvasti viittaa hoitokokouksern. Ainakin OV sai synninpäästön. Näin tietämätön olen.

        Tykkää

  35. Nomutta

    Surullisinta on se, että valtakaudellaan OV sitoi ja pyrki sitomaan vain pedofilian vastustajia. OV:n esikunta sitoi Erkki Hurtigin, koska Erkki alkoi selvittää oululaisen pf-miehen rikoksia ja OV:n osuutta kyseisen rikollisen suojelussa.

    Jo 4-5 vuotta sitten OV levitti allekirjoittaneesta huhua: ”eihän nn ole uskomassa”. Näin hän on varmuudella tehnyt käydessään Oulussa vierailulla sukulaisperheessäni. Samaan aikaan suvussamme tuli ilmi 2 pf-saarnamiestä, osin minun toimntani ansiosta.

    Miksi OV ei halua sitoa pf-rikollisia, vaan heidän vastustajiaan? Tämäkin kysymys on tehtävä!

    Tykkää

  36. Kalle

    Onhan tämä erittäin vaarallinen ja epätoivottu kehityssuunta, joka mahdollistaa uusia väkivallantekoja.. Mitä keskustelijoitten mielestä tälle on tehtävissä? Miten Taskila saadaan kommentoimaan tätä julkisesti? Mitä voimme tehdä asian suhteen? Oulussa käyty myöhempi keskustelu on tosin minultakin vielä pimennossa..

    Tykkää

  37. Pertti Niukkanen

    Voittonen päättää puheensa: ”Henkilökohtaisesti tämän alustuksen kanssa paljon kipuilleena, monien vaikeuksien ja todellisten vastustenkin keskellä kiusattuna, haluaisin kysyä saanko itse uskoa syntini anteeksi.” Kovin voimakasta siunausta ei minun korviini kantaudu, mutta jotakin varmaan koska hän jatkaa: ”Näin haluan uskoa teidän ja koko Jumalan perheväen kanssa.”

    Markku sanoi: ”Mutta kyllä sillä OV tarkoitti myös varsinaista pannaa Kristuksen kirkkolain viimeisestä vaiheesta.” Tätä Siionin Kevät kommentoi: ” – –tee-se-itse-sidontaoppi on saanut niin vankkaa vastustusta viimeksi viime joulukuussa, että siihen nähden päinvastaisen sisältöinen avaus tuntuu minun vaatimattoman arvioni mukaan epätodennäköisemmältä.” Aikaisemmin Siionin Kevät sanoi lisäksi: ”EP:n vuosia sitten pitämän puheenvuoron johdosta aiheesta on keskusteltu leijonanosa ainakin kahdessa puhujainkokouksessa. Yhden miehen sidontavalta on lähes yksissä tuumin torjuttu ja asia on itse asiassa havaintojeni mukaan herättänyt laajaa tyrmistystä.”

    Kyllä tämä tyrmistys täytyi olla Voittosenkin tiedossa. Kuten sekin, että seurauksena voisi olla ”joka suuntaan risteilevät pannabullat kuten Erkki H:kin pelkäsi. Pitääkö SRK:n tosiaan perustaa osasto joka tutkii, kenen asettamat yksityispannat ovat päteviä, ja rekisteröi ketkä kaikki ovatkaan pannassa” (sitaatti Markulta).

    Kaikesta tästä huolimatta Voittonen piti puheen, joka täysin myötäili Pirin aikaisempaa. Olen tästä Markun kanssa samaa mieltä. Valitettavasti muu tulkinta on mielestäni toiveajattelua (anteeksi vaan, Siionin Kevät). Voittonen oli ilmeisesti pakon edessä syistä, joita en tunne. Markku viittaa ”lojaliteettivelkoihin” AI:lle ja EP:lle. Ehkä tässä on perääkin. Lojaliteetti tietyille tärkeille henkilöille ja heiltä saatu tuki painaa enemmän kuin seurakunnan pöyristyminen (omastatunnosta puhumattakaan). Harkittu riski oli pakko ottaa.

    Sellaista ”käärmeen viisautta” en usko Voittosella olevan, että hän voisi samalla sekä syödä että säästää kakun. Siis taitoa selittää asia ulospäin Siionin Kevään toivomaa tulkintaa noudattaen, mutta pitäen samalla yksityispannan uhan leijumassa seurakunnan yllä. Tuskin hän tällaisesta itsekään haaveilee ”paljon kipuilleena, monien vaikeuksien ja todellisten vastustenkin keskellä kiusattuna”.

    Taitavat mennä nämä spekuloinnit salaliittoteorioiden osastoon, mutta sellaisiahan on hauska harrastaa – varsinkin kun ei ole itsellä osaa eikä arpaa. 😉

    P.S. Kalle esittää erittäin hyviä kysymyksiä, joihin minulla ei ole vastausta. Onko muilla?

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Tarkemmin ajatellen se Voittosen ottama riski ei ehkä ollutkaan kovin suuri. Pirihän oli testannut sen jo vuosia sitten. Paljon puhetta ja pöyristymistä kentällä ja puhujienkin keskuudessa, mutta siihen se jäi. Mitä SRK:n johto teki – ei mitään! Mitä Taskila ja kumppanit tekevät nyt – pelkään, etteivät mitään. Kuka oikein liikettä johtaa? No, vastaus on tietysti: seurakunta! Tehkää siis jotakin, hyvät seurakuntalaiset! Ottakaa johto käsiinne!

      Liked by 1 henkilö

      1. KAHVINJUOJA

        Ei taida olla mitään tehtävissä, sillä uusi dogmi on nyt voimassa.
        Vl-lestadiolaisuudessa ilmoitus on Jumalallinen, Herran suu on puhunut, Jumala Pyhän Henkensä kautta on ilmoittanut tahtonsa, Olavin huulet ja Olavin ja Erkin aivot ovat olleet vaatimattomia, mutta pakollisia välikappaileita ilmoituksen muodostuksessa.
        Kaitsennassa on nyt uusi pidempi sauva, se ei ole ihmisen vaan Jumalan tahto tämän pahan ajan keskelle. Dogmia vastaan nouseva saanee ensimmäisenä hoitoa tai sidettä.
        Dogmi tulee olemaan voimassa kymmeniä vuosia, voimassa on edelleen myös lammasten askelissa oppi, eli eteenpäin mennään entisten lampaiden askelia seuraten.

        Tykkää

      2. Pertti Niukkanen

        No sitähän minäkin, lasse! Ei Voittosen alustuksessa mitään uutta väärää ollut! 😉

        Tykkää

  38. Nomutta

    ”Pitääkö SRK:n tosiaan perustaa osasto joka tutkii, kenen asettamat yksityispannat ovat päteviä, ja rekisteröi ketkä kaikki ovatkaan pannassa” (sitaatti Markulta).” Täsmälleen kaksi vuotta sitten amerikkalaisessa sisarjärjestössä pohdittiin vakavasti tuon tyyppisen osaston perustamista. Sen tehtävänä olisi ollut määritellä eriseuralaisena/väärähenkisenä pidetyn henkilön parannuksenteon pätevyyttä. En tiedä, perustettiinko tuo osasto? Vähän samanlaista oli Suomessa hoitokokousaikana, kun SRK:n veljien kerrotaan antaneen puhuttelijalle nauhoituslaitteen, johon puhuteltavan parannuksen teko nauhoitettiin. SRK:n veljet sitten kuuntelivat ja pohtivat parannuksen teon laatuluokitusta.

    Tykkää

  39. Vielä pieni selvennys, jotkut kun ajattelivat, että olen heti ”uudestiheränneiden lakiajattelun” kannalla, niin kuin Heino sanoitti, että olisin sitä mieltä, että syntiin lankeilevat kristityt pitää heti lailla ojentaa:

    En ajattele, että kristityn elämässä kaikki menisi aina putkeen. Ajattelen kuitenkin, että se on realistinen arvio, että moni ei koskaan uudestisyntynyt ja että moni on nykyäänkin uudestisyntymätön. Ja tämä ei ole minun keksintöni, vaan Herran: harvat niistä jotka sanovat ”Herra, Herra”, pelastuvat (Matt. 7).

    Itselläni on taipumusta perfektionismiin, toisaalta myös herkkä omatunto ja tämä yhdistelmä on tehnyt välillä elämän aika vaikeaksi ja sen kanssa on ollut opettelemista elämään, mutta em. seikat ovat vaikuttaneet siihen, miten näen asiat tai miten olen nähnyt asiat. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että kristitty ihminen pyrkii välttämään syntiä ja pyrkii pyhitykseen, koska se on selvä Jeesuksen ja apostolien opetus ja Jumalan rakkauden tulosta kristityn sydämessä. En tarkoita epätoivoista täydellisyydentavoittelua siinä mielessä, että elämästä tulee aivan toivotonta, koska tavoitellaan täydellisyyttä, jota ei näy. Että asetettaisiin ikäänkuin joku mahdoton ihanne, vaikkapa että kristitty ei kyllä varmasti koskaan lankea tuohon tai tuohon tai että kristitty ei tee koskaan syntiä tai että kristityllä ei koskaan voi olla edes tuollaisia ajatuksia. Epätoivoonhan tuollainen johtaa ja tekopyhyyteen. Sensijaan tarkoitan sitä, että tahtoo seurata Jeesusta kokosydämisesti, hyväksyen sen, että ei ole täydellinen ja kun syntiin lankeaa, muistaa, että Kristus ei aja ketään pois, joka Hänen luokseen tulee. Ja mikä tärkeintä, muistaen, että Kristuksen sovitus kattaa kaikki synnit, eikä ole olemassa ketään ihmistä, joka olisi niin epäonnistunut, ettei Jumalan armo Kristuksessa riitä, se on Saatanan valhe. Silti pyrkien kohti täydellisyyttä, mutta ei ”täydellisenä”.

    Tärkeää on siis ymmärtää oma syntisyytensä ja pysyä syntisenä, ettei ala ylimielisesti osoittelemaan muita vaikka hirsi on omassa silmässä, mutta on myös tärkeää ymmärtää, ettei voi elää synnissä tai antaa elämässään lupaa synnille. Paavali ei ainoastaan sanonut, että ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room. 7:24), mutta hän myös lisäsi: ”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.” (Room. 7:25). Ja ilman kappalejakoa, niin kuin kirje onkin todellisuudessa kirjoitettu, Paavali jatkaa: ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.” (Room. 8:1) ja selittää, että syntiä ei kuitenkaan pidä tehä eikä synnissä elää. Hän sanoo, että tämmöisenäni, ei täydellisenä, vaan viheliäisenä syntisenä palvelen Herraa. Mutta ei tarkoituksella synnissä elävänä, vaan juosten kilparadalla kohti voittoa, päämäärää, joka on luvattu ja varma, jos vain pidämme kiinni toivon tunnustuksesta Kristukseen.

    Itseäni ei hierrä niinkään se (vaikka siihen minulla on kyllä joskus ollut taipumusta, ja se on ollut väärin), ettei ihmiset täytä jotain pyhyyden astetta vaikkapa pukeutumisen tms. suhteen (varsinkin kun kaikilla ei ole aivan sama käsitys siitä, eikä sama käsitys kuin minulla), mutta se nimenomaan häiritsee, että enenevissä määrin osoitetaan välinpitämättömyyttä Jumalan sanaa kohtaan. Se häiritsee, että suurimmat huolenaiheet ja toisaalta myös kiinostuksenkohteet on muualla kuin Jumalassa. Se häiritsee, että usko on tärkein puheissa, mutta ei teoissa. Se häiritsee, että ihmisten aarre on muualla kuin Jumalassa, koska siitä seuraa se, ettei mitään pyhitystä tapahdu. Mitään muutosta ei tule tapahtumaan, edes pitkällä aikavälillä. Ei tällaisessa toiminnassa mistään kristittyjen lankeilemisesta ole kyse, vaan välinpitämättömyydestä ja synnissä elämisestä suorastaan.

    Kun seurakunnassa ei ole enään syntisiä ihmisiä, niin silloin tapahtuu se, että pyhitys lakkaa. Seurakunta ei ole enään syntisten sairaala, ellei ihmiset välitä siitä, mitä niiden Jumalasuhteeseen kuuluu. Seurakunnasta tulee vain mukava klubi, jossa ihmiset kokoontuu ja kuulee lohduttavaa sanomaa ja ehkä joskus myös motivoivaakin. Ja, vaikka itse olen usein todennut, että syntejä voi saada anteeksi myös rukouksessa (ja se on tärkeää, erityisesti kun ihminen ratkaisevasti kääntyy ensimmäistä kertaa Jumalan puoleen, ettei mitään rajoituksia laiteta armolle), ja sitä mieltä olen edelleenkin, ripin käyttöä pitäisi ehkä painottaa enemmän, koska se ensinnäkin konkretisoi sen, että ei tämä nyt niin putkeen ole mennytkään ja sitä kautta opettaa nöyryyttä ja vähentää vaaraa tekopyhyyteen ja toisten mollaamiseen. Ottaahan se kunnian päälle tunnustaa toiselle syntiselle ääneen, että näin tein ja tällainen olen, mutta se on tervettä. Pitkällä aikavälillä sellainen protestanttinen ”minä ja Jumala” -ajattelu ei taida kantaa oikeen hyvää hedelmää, koska siinä on vaara ylpistyä jos oma syntisyys unohtuu, ei tosin aina ja kaikilla.

    Kyllä saarnoissa pitää puhua ihmisten omilletunnoille ja pitää myös pitää niitä saarnoja, että ”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä?” (2. Kor. 13:5).

    En tiedä, kuinka moni täällä on lukenut Virkkalan kirjan, mutta kyllä siitä tuli aivan erilainen kuva uudesta heräyksestä, erityisesti Mikko Saarenpäästä, kuin mitä yleensä ajatellaan. Monessakin suhteessa itseni oli helppo samaistua Saarenpäähän. Oli helppo samaistua Mikko Saarenpään kokemukseen, ettei synninpäästö vielä ole takuu uudesta syntymisestä hänen kokemuksensa kautta, koska itselläni oli hyvin samankaltainen. Saattaa olla, että Virkkalan kirja antoi hiukan liian ruusuisen kuvan uudestaheräyksestä, mutta ylilyönneistä huolimatta monissa kohdin kysymys ei kyllä ollut vain mistään normaalista kristittyjen syntisyydestä, johon uusi heräys reagoi, vaan ihan oikeista asioista.

    Mitä tulee Kristuksen kirkkolakiin, ei sitä monikaan noudata, edes ensimmäistä astetta, ellei saarnapöntöstä aleta herättämään ihmisiä pitämään huolta omasta sieluntilastaan. Ellei ne pidä omastaankaan huolta, miksi pitäisi pitää muiden sieluntilasta? Tai miksi pitäisi kiinostaa?

    Heinolle vielä: Jos katsoisit tuon John Piperin saarnan, niin huomaisit, että olen kaikkea muuta kuin kristityn iloa vastaan. Ja muutenkin, todellisesta Jumalan tuntemisesta tulee todellinen ilo ja tahto kilvoitella, niinkuin Pietari sanoo: ”jos olette maistaneet, että Herra on hyvä”.

    Vielä lopuksi hiukan Pietarilta, 1. Piet. 2:
    1 Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu,
    2 ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,
    3 jos ”olette maistaneet, että Herra on hyvä”.
    4 Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis,
    5 ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.
    6 Sillä Raamatussa sanotaan: ”Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva”.
    7 Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, ”on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi”
    8 ja ”kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi”. Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.
    9 Mutta te olette ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja”, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
    10 te, jotka ennen ”ette olleet kansa”, mutta nyt olette ”Jumalan kansa”, jotka ennen ”ette olleet armahdetut”, mutta nyt ”olette armahdetut”.
    11 Rakkaani, niinkuin outoja ja muukalaisia minä kehoitan teitä pidättymään lihallisista himoista, jotka sotivat sielua vastaan,
    12 ja vaeltamaan nuhteettomasti pakanain keskuudessa, että he siitä, mistä he parjaavat teitä niinkuin pahantekijöitä, teidän hyvien tekojenne tähden, niitä tarkatessaan, ylistäisivät Jumalaa etsikkopäivänä.
    13 Olkaa alamaiset kaikelle inhimilliselle järjestykselle Herran tähden, niin hyvin kuninkaalle, joka on ylin,
    14 kuin käskynhaltijoille, jotka hän on lähettänyt pahaa tekeville rangaistukseksi, mutta hyvää tekeville kiitokseksi;
    15 sillä se on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä-
    16 niinkuin vapaat, ei niinkuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niinkuin Jumalan palvelijat.
    17 Kunnioittakaa kaikkia, rakastakaa veljiä, peljätkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta.
    18 Palvelijat, olkaa kaikella pelolla isännillenne alamaiset, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin.
    19 Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien.
    20 Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa.
    21 Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä,
    22 joka ”ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut”,
    23 joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee,
    24 joka ”itse kantoi meidän syntimme” ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen ”haavainsa kautta te olette paratut”.
    25 Sillä te olitte ”eksyksissä niinkuin lampaat”, mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö.

    Tykkää

    1. Heino Korpela

      Jupe: ”Heinolle vielä: Jos katsoisit tuon John Piperin saarnan, niin huomaisit, että olen kaikkea muuta kuin kristityn iloa vastaan. Ja muutenkin, todellisesta Jumalan tuntemisesta tulee todellinen ilo ja tahto kilvoitella, niinkuin Pietari sanoo: ”jos olette maistaneet, että Herra on hyvä”.

      Luulen, en tiedä, että puhumme toistemme ohi, eli emme ymmärrä sanomisiamme. Sinä Jupe tunnet nykyiset vl – uskovat, minä en tunne muuta kuin mutu – tuntumalta. Olen ollut erotettuna 40 – vuotta ja tänä aikana on kasvanut uusi sukupolvi. Mielestäni nykyiset vanhoillislestadiolaiset ovat ns. kasvatususkovaisia. On monenlaista toimintaa ry:n piirissä, että nuoriso viihtyy, eli he jäävät uskovien yhteyteen.

      Minun nuoruudessani ei ollut yhtään torstaikerhoa, ei muuta kuin seuroja. Niin no olivat iltakylät silloin ohjelmassa. Tämän takia ei nuoria ollut pienissä maaseutupitäjissä kuin pieni joukko, mutta tämä pieni joukko ei ollut seuroissa seuran / ystävien, tai elämäntapaperinteen takia, vaan uskon takia kävivät seuroissa.

      En sano, että kaikki ry:n nuoret uskovat olisivat kasvatuksen takia uskovien joukossa, mutta useat ovat varmasti. Tunnen monia nuoria ry:n uskovia jotka käyttäytyvät kaikkea muuta kuin uskovaisesti, kun ovat kylillä nuorten tapaan. Minä olen melko huono kasvattaja, joten en ala neuvomaan, miten tulisi nuoria neuvoa käyttäytymään. Kerron tämän vain sinulle siksi, että minä en taida tuntea nykyisiä ry:n uskovia.

      John Piperi taitaa olla joku Amerikkalainen, olisiko vapaakirkon saarnamies. Ainakin hänen saarnatyylinsä on hyvin karismaattinen, sanon tähän vain, että ei minuun tehoa karismaattisuus, ainoa joka tekee vaikutuksen, on Pyhältä Hengeltä saarnattu Jumalan sana. Muistathan Jupe tämän:
      ”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;”(Heb.4:12)

      Nykyään tämäkin raamatun kohta selitetään, että Jumalan sana on kaksiteräinen, toinen terä on lainterä ja toinen evankeliumin. Tämä selitys ei ole oikea, vaan heprealaiskirje valaisee Jumalan sanan terävyyttä näin, että se on terävämpi kuin kaksiteräinen miekka. Jumalan sana menee niin, että jurskahtaa läpi, koskettaa sisintä ja tämän takia sielu alkaa kiittää, toivo elpyy, kun näkyy armontaivas auenneena ja voi kohdata Jumalan Pojan armahtavan katseen.

      Minä kyllä tunnen uusherännäisen uskonsuunnan ja sanonpa, että nykyinen uusheräys ei juuri muistuta lapsuuteni aikaista herätysliikettä. Kun vanhat jäärät kuolivat, nuorempi polvi reformoi uusheräyksen. Kun minut erotettiin ry:n uskovista, uusheränneet ottivat yhteyttä ja pyysivät heidän uskoviin, sanoivat; mitä me välitetään vanhojen ukkojen höpinöistä ns. lain kolmannesta käytöstä.

      En ole halunnut liittyä yhteenkään uskonyhteisöön ja olen miettinyt, että miten selviäisin anteeksiannosta, jos hoitomiehet alkaisivat pyytää anteeksi tekojaan? Kyllä minä olen jo antanut anteeksi sydämessäni omasta kohdasta, mutta minun tulisi antaa myös anteeksi kaikkien pienten uskovien puolesta, jotka ovat jo päässeet täältä pois. Voi, voi kun minä olen niin huono antamaan anteeksi sydämestäni, Jumalaan kuitenkin luotan, että hän auttaa.
      Tässä tätä selitystä tuli, en tiedä ymmärrämmekö yhtään paremmin toisiamme tämän selityksen jälkeenkään?

      Liked by 1 henkilö

      1. Ihmeellistä ja näen tässä Jumalan johdatuksen, että minä ja Jupe olemme tahoillamme, tavalla tai toisella, lähteneet löytöretkille reformoitujen uskontoon. Olen vuoden sisään kuunnellut netistä noin 180 kpl reformoitujen saarnoja kolmelta nykyiseltä saarnamieheltä. Ne ovat olleet Pyhässä Hengessä voimallisesti ja valkeudessa saarnattuja, ja löytöretkeni jatkuvat. samankaltaisuus el-saarnojen ja LLL saarnojen kanssa hämmästyttää.
        Tällaista kokemusta en ole tuntenut vl-saarnojen suhteen kuin kerran, kun v 1999 tai 2000 laukaalainen insinööri, en muista nimeä, saarnasi suviseuroissa, kuuntelin radiosta, ja olen kuunnellut vl saarnoja kymmenittäin.

        Tykkää

      2. Jep, puhumme molemmat hiukan erilaisesta uudesta heräyksestä. Olen itsekin kuunnellut niitä nykyajan saarnoja jonkunverran, enkä ollut kyllä vakuuttunut.

        Mitä tulee John Piperiin, älä Heino katso saarnatyyliä, kyllä minä tiedän karismaattisia saarnaajia vl-kristillisyydestäkin nykyään. Jos se sinua häiritsee, niin voit yhtä hyvin katsoa vaikkapa John MacArthurin saarnoja, joka on myös kalvinisti ja näinollen Piperin kanssa samaa sakkia, mutta rauhallinen:

        Mitä tulee siihen, onko Piperillä Pyhä Henki, niin kyllä mielestäni on. Silti sanoma on se olennainen, kun puhutaan videosta.

        Tykkää

  40. Pertti Niukkanen

    Kyllä Jupessa on profeetan vikaa, eikä profeetoilla koskaan ole ollut helppoa. Toivon että rohkeutesi säilyy vastakin – ja tämän sanon ihan tosissani.

    Itsekin tavoittelin julistajan äänenpainoja: ”Tehkää siis jotakin, hyvät seurakuntalaiset! Ottakaa johto käsiinne!” Kuulosti hiukan Vappu-puheelta ”sorron yöstä nouskaa ja viimeinen taisto”. Tätä siis en sanonut ihan tosissani, mutta olisiko pitänyt?

    Hieno keskustelu kuitenkin saatiin taas aikaan. Kommentit (nyt jo lähes 640) lainehtivat luovasti eri aiheissa 1800-luvulta nykyaikaan. No, päähuomio sentään kohdistui otsikon mukaiseen 1970-lukuun.

    Erityisesti ilahdutti keskustelijoiden taustojen moninaisuus: vl ja el, sisällä olevat ja ulkopuoliset, vanhat ja nuoret, ev.lut ja ort. jne. Katolilaisia olisin vielä kaivannut, varsinkin keskusteluun avainten vallasta.

    Toinen mukava huomio on, etteivät kaikki poterot sittenkään ole niin syviä kuin olen pelännyt. Jos nyt ei ihan ekumeenista, mutta kuitenkin toisten näkemyksiä enemmän ymmärtävää ajattelua olen mielestäni havainnut (jopa omalla kohdallani).

    Näissä toiveikkaissa tunnelmissa kiitän seurasta ja toivotan kaikille oikein hyvää pyhän Valburgin tulevaa muistopäivää!

    Tykkää

    1. Jusbru

      Pertti N, kirjoitit :”Toinen mukava huomio on, etteivät kaikki poterot sittenkään ole niin syviä kuin olen pelännyt. Jos nyt ei ihan ekumeenista, mutta kuitenkin toisten näkemyksiä enemmän ymmärtävää ajattelua olen mielestäni havainnut.”

      Itse ainakin olen aikaisemmin ollut paljon enemmänkin poteroitunut, mutta se on johtunut tiedon puutteesta. Osallistumalla keskusteluun saattaakin käydä niin hassusti, että sivistyy ja oppii ymmärtämään paremmin toisia ihmisiä.
      Tämä palsta on ollut minulle hyödyksi.

      Liked by 2 people

    2. Pertti Niukkanen

      Kiitos myös sinulle hyvistä kommenteista, Jusbru! Todella hauska kuulla, että olet kokenut palstan hyödyllisenä – tällainen kiitos on aika harvinaista herkkua ja kannustaa jatkamaan.

      Markku tuolla alempana aloitti hyvin kiinnostavien ”salaisten kansioidensa” avaamisen. En tahdo sitä keskeyttää, joten sijoitan oman arkistojen aarteen tänne. Se liittyy pappishajaannuksen jälkikaikuihin ja on eräs harvoista elämänsanalaisten julkisista ulostuloista: L. P. Tapaninen, Kiveliön suuren herättäjän perintö, Suomen Kuvalehti N:o 28/15.7.1961, s. 26–28.

      ==============

      Kiveliön suuren herättäjän perintö

      Lestadiolaisen herätysliikkeen kolme silmiinpistävintä piirrettä, Raattamaan ajoilta asti yhteisiä sen kaikille haaraumille, ovat ripin, synninpäästön ja seurakuntayhteyden korostaminen. Nämä kaiken aidon kristillisyyden elintoiminnat sellaisina, kun tämä herätysliike niitä on käyttänyt, ovat tarjonneet ahdistetulle ihmiselle juuri sitä mitä hän uskonnosta on viimekädessä etsinyt, vapautumisen omantunnon taakoista, hengellisen kodin, jossa häntä ei ainoastaan hyväksytä, vaan jossa hän saa teeskentelemättä kokea pyhien yhteyden kantavan lämpimän hoivan ja tuen. Kun herätys alun perin lähti liikkeelle, muusta tuskin kellään oli kysymystäkään. Mikään muu ei varmasti vielä tänäkään päivänä ole suurimalle osalle tämän kristillisyyden ihmisiä päässyt samassa määrin heidän koko olemisen kysymykseksi.

      On vain ollut murheella todettava, että juuri se, mikä on lestadiolaiskristillisyyden erikoislahja, on samalla ollut sen kohtalokas kiusaus. Näin nimenomaan, mitä tulee seurakuntayhteyden korostamiseen. Siinä avautui yksinäisyytensä vankilaan suljetulle tie kirotusta eristyksestä kristittyjen elävään yhteyteen, elävään SEURAKUNTAAN. Siirtymisen saivat useimmat kokea valtavana elämyksenä. Ei ollut enää ”vieraita ja muukalaisia” vaan ”pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä”. Kun Hengen myrskytuuli kävi yli Lapin tuntureiden ja jokilaaksojen, oli tämä seurakuntaKOKEMUS niin rikas, että mieleen ei johtunutkaan muodostaa siitä erityistä seurakuntaOPPIA. Mutta hengen palavuuden heiketessä tulivat olosuhteiden pakosta esille myös järjestys ja hallituskysymykset. Parannuksen ja syntien anteeksiantamuksen rinnalle sai saarnoissa yhä kuuluvamman sijan SEURAKUNTA. Mutta siinä samassa avautui ovi myös valtapyyteille, kysymykselle, kuka tässä on suurin.

      Seurakuntakäsite on ollut lestadiolaisuudessa varsin ahdas aina siitä asti kun kysymys yleensä on noussut esille. Se piirre kuuluu kaiken herätyssaarnan olemukseen, kutsuuhan se ihmisiä lavealta tieltä ahtaalle portille. Mutta lestadiolaisuuden valtasuunnassa, ”vanhoillislestadiolaisuudessa”, on ollut kautta aikojen havaittavissa toinenkin piirre, eräänlainen käymistila, joka tänä Laestadiuksen kuoleman 100-vuotismuiston vuotena näyttää saavuttavan määrätyn kypsyysasteen ja joka itse asiassa merkitsee seurakunnan korottamista jopa Raamatun yläpuolelle. Kehitys on ollut sama kuin lestadiolaisen liikkeen ensimmäisessä suuressa haarautumisessa, ns. esikoislestadiolaisuudessa. Todistelu on mitä yksinkertaisin ja aukoton:

      – Raamattua ei voida ymmärtää ellei sitä selitetä.
      – Raamatun ainoa oikea selittäjä on Pyhä Henki, joka sen on kirjoittanutkin.
      – Pyhä Henki on vain Pyhän Hengen saaneella seurakunnalla.
      – Nykyisenä aikana ei ole muuta Pyhän Hengen saanutta seurakuntaa kuin vanhoillislestadiolaisuus, jota edustaa Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys.
      – Raamattu on siis ymmärrettävä niin kuin SRK julistaa.
      – SRK:n tulkinta on aina yksimielinen, koska Pyhä Henki ei anna kuuluville ”kahdenlaista ääntä”.
      – Sen joka esittää poikkeavan tulkinnan, katsotaan olevan Jumalan seurakunnan ulkopuolella.

      Sellaisen kanssa ei keskustella. Hänen on ensin parannuksen kautta tultava takaisin seurakuntaan. Silloin hänellä ei enää ole poikkeavaa tulkintaansa. Yhteys Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon lienee jo tällöin ongelma.

      Tykkää

  41. Siionin Kevään mukaan kristillisyytemme puhujainkokoukset ovat olleet viime vuosina kovin yksimielisiä siitä, ettei jokamiehen isopanna ole perusteltua Raamatun, kristillisen perinteemme, vl-seurakuntamme rauhan ja järjestyksen eikä luterilaisen kirkkolakimme kannalta. Pertti ja Siionin Kevät käyvät edellä mielenkiintoista keskustelua myös OV:n siteeraaman Laestadiuksen avainsaarnan osasta, josta OV vaikenee… 🙂

    Mielestäni ”siskopuoli” osuu oikeaan analyysissaan, jonka mukaan kysymyksessä on vastaoperaatio vapaata kriittistä historiakeskustelua kohtaan, jota tosin OV:n johdolla SRK:n johtokunta vaatimalla vaati niin lokakuun 2011 kuin sitten vielä toukokuussa 2012 toistetuissa julkilausumassa. Onko tarkoitus aseistamalla jokakristitty pannaoikeudella saada aikaan ruohonjuuritason anarkistinen vastaoperaatio keskustelijoita kohtaan tilanteessa, jossa seurakunnan tuki pannoille ei olekaan välttämättä itsestään selvyys. – Ja se toinen ilmeinen peruste oli tuen hakeminen hyvä weli -verkostolta maksamalla aiemmin osoitetusta lojaalisuudesta. Tulee mielen suorastaan jonkinlainen jälkifeodaalinen vastavuoroisuus…

    Kerrallinen itsevaltias itäisellä maalla julisti 1950-luvulla vapaata keskustelua periaatteella ”antakaa kaikkien kukkien kukkia”, jonka jälkeen kukat kuitenkin katkaistiin…

    ”Mutta Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi heille: ”Te tiedätte, että ne, joita kansojen ruhtinaiksi katsotaan, herroina niitä hallitsevat, ja että kansojen mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Mutta näin ei ole teidän kesken, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne; ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon kaikkien orja. (Mark. 10:42-44)

    Tykkää

    1. Mielenkiintoistahan tässä koko keskustelussa on (tuli tuossa nyt mieleen), että SRK:n varapuheenjohtaja saarnasi tämän vuoden puolella Helsingin ryllä, vieläpä erittäin tiukalla äänensävyllä, että kukaan ei jätä sanomatta toiselle Jumalan tervettä tai julista toista epäuskoiseksi, ennenkuin on käyty KAIKKI PYKÄLÄT Kristuksen kirkkolaista läpi. Ei pienintäkään luuloa jäänyt siinä saarnasta siitä, että olisi olemassa mitään yksityissitomisoikeutta kenelläkään.

      Liked by 1 henkilö

      1. Nimetön

        OV tukeutui su 29.4. surakuntaillan alustuksessaan paljolti apostoli Paavalin kirjeisiin puolustaessaan yksityistä sitomisvaltaa. Mielestäni vain Matteuksella oleva ns Kristuksen kirkkolaki versus monet kohdat UT:ssa ovat keskenään ainakin jännitteisiä ellei peräti ristiriitaisia. Mitähän raamatuntutkijat sanovat kokonaisuudessaan tästä kirkkolaista, avainten vallasta ja Jeesus Nasaretilaisen varoituksista mennä poimimaan ns kuolleita kaloja ja ohdakkeita?

        Liked by 1 henkilö

      2. amicus curiae

        Jos tarkoitat samaa varapuheenjohtajaa, niin hän on tuonut esiin myös sen, että kenestäkään ei pidä laittaa liikkeelle juoruja eikä pahoja puheita eikä takana päin saa puhua siitä, että onkohan joku toinen uskovainen, sillä juttu muuttuu helposti siihen, että se ja se ei ole enää uskovainen, vaikka henkilön itsensä kanssa ei ole asiasta lainkaan puhuttu. Hän on myös sanonut, että ei ole kysymyksiä, joita ei voisi seurakunnassa kysyä. Juuri näin.

        Antakaa hyvät seurakuntalaiset positiivista palautetta näille ihmisille, jotka puhuvat oikeita asioita.

        Tykkää

      3. Pertti Niukkanen

        SRK:n vuosikokous Porin suviseurojen 2017 yhteydessä valitsi SRK:n puheenjohtajaksi kasvatustieteen maisteri (KM) Matti Taskilan. Samalla valittiin SRK:n ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi kenttärovasti Valde Palola ja toiseksi varapuheenjohtajaksi kenttärovasti Juhani Liukkonen.

        Matti Taskila toimi perusopetuksen rehtorina Kannuksessa, jossa hän myös asuu (alkujaan kai kotoisin Vihannissa?) Rehtorin työstä hän jäi eläkkeelle syksyllä 2016. Hän on toiminut myös vl-taustaisen Reisjärven kristillisen opiston johtokunnan pitkäaikaisena puheenjohtajana. SRK:n johtokunnan jäsen hän on ollut vuodesta 2004 lähtien.

        Vanhemmalle polvelle tulee Taskila-nimestä varmaan mieleen myös saarnaaja ja vakuutusasiamies Lauri Taskila (1924–2003). Hän kuului SRK:n toimitusneuvostoon vuodesta 1961 kuolemaansa saakka. Häneltä julkaistiin myös neljä kirjaa (esim. Helteinen matka, osat 1 ja 2).

        Puhujainkokouksessa 1960 Lauri Taskila piti alustuksen, jossa hän korosti että julkaisujen on ”annettava puhdas ääni”. Tässä oli kysymys pappissiiven kritiikistä. Päivämies oli päätoimittajansa kirkkoherra Eino J. Pietilän johdolla julkaissut tunnustuskirjoista ja Lutherin kirjoituksista otteita, jotka Taskilan mukaan ”oli irrotettu asiayhteydestään” ja joissa ”oli asetettu kirkko seurakuntaäidin asemaan”. Taskilan alustus saikin paljon maallikoiden kannatusta, missä todettiin, että Päivämiehessä oli toistuvasti ollut ”harhauttavia kirjoituksia” ja että ”taivaan tie ei ollut selvästi viitoitettu”.

        Ihan sileää ei Lauri Taskilan matka ollut pappissiiven eron jälkeenkään. Heino Korpela muistelee S24-keskustelussa https://keskustelu.suomi24.fi/t/5991898/eronneen-kova-kohtalo seuraavasti:

        ”Eräässä 70-luvun kokouksessa Lauri Taskila joutui tekemään parannuksen, koska hän oli kirjassaan Helteinen matka ollut samaa mieltä kuin Jeesus, eli hän kirjoitti kirjassaan niin kuin Jeesus opetti. Samoin kajaanilainen Eino Rimpiläinen vastusti H. Saaren ymmärrystä tästä raamatun kohdasta. Kuulin kun jotkut ’veljet’ sanoivat toisilleen: ’Eino hoidetaan myöhemmin kotonaan’. Hoidettiin sitten Kajaanissa puhujakieltoon, hän oli myös vähän aikaa erotettuna ko. yhdistyksestä, mutta taipui ennen kuolemaansa pakkoparannukseen.”

        En tiedä onko Matti Taskila mitään sukua Lauri Taskilalle. Ehkäpä ei – ainakaan läheistä? Vl-piireissä vain samat sukunimet näyttävät olevan kovin yleisiä.

        Oikeastaan piti puhua varapuheenjohtajista, mutta jämähdin näihin Taskiloihin. No jatketaan myöhemmin…

        Tykkää

      4. Pertti Niukkanen

        Puheenjohtaja Matti Taskilan apuna ovat siis ensimmäinen varapuheenjohtaja kenttärovasti Valde Palola ja toinen varapuheenjohtaja kenttärovasti Juhani Liukkonen.

        Valde Palola on lisäksi Helsingin rauhanyhdistyksen puheenjohtaja, joten hän lienee juuri se Jupen mainitsema ”erittäin tiukkaa äänensävyä” käyttänyt varapuheenjohtaja. Silti Voittonen puhui mitä puhui. Eikö Palolan ääni kuulunut Ouluun asti? Jos ei puhe auta niin… No, Palola on kunnian mies, joka ei uhkailua käytä. Onko Valde Palola sukua esim. Ari-Pekka Palolalle? En tiedä, myös Palola on varsin yleinen nimi vl-piireissä.

        Juhani Liukkosesta en tiedä juuri muuta kuin että hän sai eniten ääniä Oulun kaupungin kirkollisvaaleissa 2006. Ilmeisen pidetty mies joka tapauksessa.

        SRK:n johdossa on siis kolmikko, jota johtaa rehtori kaksi sotilasta adjutantteinaan. Komentokielen ja komentoäänen pitäisi siis olla tuttuja. Odotamme siis niiden käyttöä! 😉

        SRK:n voimatekijöihin kuuluu myös pääsihteeri (työvaliokunnan sihteeri), jossa tehtävässä toimii tällä hetkellä Juha Kaarivaara. Hän on aikaisemmin toiminut SRK:n lähetystyönsihteerinä ja Nokian tuotekehittelypuolella. Ilmeisen pätevä insinöörityyppi siis, joka suhtautuu toimeensa ”tehtäväkeskeisesti”. Hän ei siis halua ”harmaan eminenssin” asemaa, kuten jotkut edeltäjänsä.

        Päivämiehen päätoimittajana ja SRK:n kustannuspäällikkönä toimii Olli Lohi. Hänellä on julkaisupäätösten kautta paljonkin valtaa, jos sitä haluaa. En tiedä mitä sukua hän on Seppo Lohelle, jos mitään.

        Tykkää

  42. Ehkäpä on sittenkin perusteltua julkaista myös näitä omia ”vanhoja” dokumentteja omasta sähköpostiarkistostani. Pyydän anteeksi näiden pituutta. Seuraavan vetoomuksen lähetin kristillisyytemme kirkolliskokousedustajille sunnuntaina 19.12. 2010 liittyen kirkolliskokouksen parisuhderukousäänestykseen. Seuraavana päivänä 20.12. oli SRK:n johtokunnan kokous teemaan liittyen… Huhut kertoivat, että parannusta oli tehty tuossa kokouksessa ja osa sittemmin puhujainkokouksessa, hyvä niin. Kaikki eivät ilmeisesti, – mutta se ei ole estänyt heitä puhujina toimimasta. Meitä rivikristittyjä ei mahdettu asiassa juurikaan informoida….

    VETOOMUS 19.12. 2010

    Viite: Äänestys Kirkolliskokouksessa 12.11.2010

    Jumalan terve, rakkaat weljet!

    Varhaiskirkon aikana kristittyjä vaadittiin osoittamaan Rooman keisarille jumalallista kunnioitusta. Askel tehtiin mahdollisemman pieneksi ja houkuttelevaksi: jos suostuit heittämään 7 mikroskooppisen pientä suitsutusjyvää keisarin rintakuvan edessä palavaan tuleen, saatoit pelastaa perheesi, kotisi, virkasi ja oman henkesi.

    Kristus sanoo meille: ”Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin…” (Joh 15:20). ”… sillä ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä synagogissaan. Maaherrojen ja kuninkaidenkin eteen teitä tullaan viemään minun takiani, todistukseksi heille ja kansoille. Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua.” (Matt.10:17-19).

    Kristillisyydessä on laajalti aiheuttanut hämmennystä kirkolliskokousedustajiemme äänestyskäyttäytyminen 12.11.2010 koskien samaa sukupuolta olevien parien rukoushetkeä.

    Liittyminen KYLLÄ -rintamaan on nähty huolestuttavana linjanmuutoksena, koska

    1) se mm. kirkon johdon lausuntojen valossa oli vain välietappi päämääränä homoseksuaalisten liittojen täydellinen hyväksyminen ja kirkollinen siunaaminen.

    2) se on väärä signaali nuorillemme ja erityisesti nuorille teologeillemme, joista jotkut ovat jo julkisesti vaatineet niin naispappeuden kuin (jotkut jopa) homoseksuaalien liittojen siunaamista. Lienee katteetonta optimismia, että rukousohjeiden mukaan tulisi olemaan yksi vaihtoehto rukoilla voimaa kyseisestä syntielämästä parannukseen.

    3) kirkon johto pystyi hajottamaan kirkon konservatiivirintaman yhtenäisyyden taktiikalla ”hajoita ja hallitse”. Yhtenäisenä nykyisessä kirkolliskokouksen kokoonpanossa rintamalla olisi ollut merkittävä mahdollisuus jarruttaa kirkkomme libelarisaatiota.

    4) Kalevan vastineessa (23.11.), jossa edustajamme Martti Murtoperä, Hannu Ojalehto, Pauli Niemelä argumentoivat äänestyskäyttäytymistään on nähtävissä suoranaista harhaopetusta – jos näet homoseksuaalisessa suhteessa eläminen nähdään minä tahansa pikkusyntinä. (Vrt. 1. Kor. 5:11, 6:9). – Kysymys on siis enemmästä kuin vain kristittyjen keskinäisestä erimielisyydestä jostain epäoleellisesta asiasta. – Äänestyskäyttäytymistä on puolustettu jopa profeetta Elisan suhtautumisella syyrialaiseen Naemaniin, kun kysymyksessä oli virkatehtävä Rimmonin temppelissä (2. Aik.5:17-19). Tällainen tulkinta on kuitenkin asiaton suhteessa tähän asiayhteyteen, johon meillä on olemassa alkuseurakunnan esimerkki, sovellettavia apostolisia ohjeita ja itse Herran sana kuten: ”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makuna…Te olette maan valo…” (Matt. 5:13-14). ”Kun myönnätte, sanokaa vain: Kyllä, ja kun kiellätte, sanokaa: Ei. Enempi on pahasta.” (Matt.5:37).

    Liikkeellä on myös huhu, jonka mukaan kirkolliskokousryhmä olisi vain noudattanut SRK:n piiristä tullutta äänestyohjetta. – Jos se pitää paikkansa, olisi tietenkin epäreilua vaatia ”tilille” kirkolliskokousedustajia – ainakaan ”rivimiehiä” (jos sellaisia ryhmässä on 🙂

    Se, että vuodenvaihteen puhujainkokouksessa tulee alustajana toimimaan yksi äänestysratkaisua julkisesti puolustanut kirkolliskokousedustaja, aiheuttaa tietysti tukun lisäkysymyksiä. Onko alustajan valinta jo viesti ja kannanotto myös tähän kysymykseen. – Olisi kai ollut kohtuullista, että veljemme Martti Murtoperä olisi tässä tilanteessa pyytänyt vapautusta tehtävästä voidakseen tarkalla korvalla kuunnella kokoontuneen puhujainkokouksen tuntoja.

    Omasta puolestani vetoan – kuten varmaan useimmat kautta kristillisyyden – että vuodenvaihteen pappein- ja puhujainkokouksissa käydään avoin, rehellinen, syvällinen ja Raamattuun perustuva keskustelu aiheesta. Niin, että kenenkään ei tarvitse uhrautua ”syntipukiksi” toisten puolesta ja ettei kukaan piiloudu kenenkään ”selän taakse”… Rukouksemme myös on, että argumentaatio haetaan enemmän Pyhästä Raamatusta kuin jo suoranaisiksi kliseiksi muodostuneiksi sanonnoista, ”kahdesta kuoresta” tai että ”pysymme kirkossa niin kauan kuin siellä Isä-meidän luetaan”.

    Tällaista lähestymistä voidaan tietenkin moittia riidan lietsonnaksi tai peräti seurakunnan repimiseksi. Viittaan kuitenkin kristillisyyden historiaan 1900-luvulta taaksepäin aina alkuseurakunnan apostolien kokoukseen – keskusteltu on ennenkin ajankohtaisista aiheista ja selväsanaisestikin – Lestadiuksesta Lutheriin, kirkkoisistä Paavaliin, Pietariin, Johannes Kastajaan, profeettoihin ja itse Herraamme Jeesukseen Kristukseen! Veljellinen neuvominen on nähty myös veljellisen rakkauden vaatimuksena ja hedelmänä.

    Tässä yhteydessä voidaan myös kysyä, olisiko aivan mahdoton ajatus, että Päivämiehessä olisi ”Lukijat -kirjoittavat palsta” tai verkkokeskustelufoorumi, jossa olisi mahdollisuus käydä myös aitoa rakentavaa debattia kristillisyyttä sivuavista asioista omalla nimellään. – Ei ole mielestäni kristillisyyden kannalta ihan ”terve” tilanne, että keskustelua käydään maallisten lehtien palstoilla ja paljon myös internetin palstoilla nimimerkkien suojassa.

    ”Wie es eigentlich gewesen ist?” Historian- ja arkeologiantutkimuksen yhteydessä joudutaan usein kokonaiskuvaa luomaan yksittäisten indisioiden eli aihetodisteiden pohjalta. Sallittaneen minun ainakin yrittää sellaista. Onko nähtävissä indisioita, jotka tukisivat näkemystä, ettei äänestyspäätös ollut mikään mikään ajattelematon kömmähdys eli ”lapsus” vaan harkittu kannanotto / linjanmuutos.

    Siispä seuraavassa huomioita ja kysymyksiä tapahtumien tiimoilta:

    1. Miten on mahdollista, että Päivämiehen päätoimittaja Tuomas Hänninen on yllättävästi (ja todistettavasti) tiennyt jo ainakin lähes kaksi viikkoa aikaisemmin, miten kirkolliskokousedustajat tulevat todennäköisesti äänestämään ?

    2. Huomiota herätti, ettei PM:n pääkirjoituksessa 17.11. 2010 otettu kantaa edellisen perjantain äänestyspäätökseen ja kyseiseen teemaan, vaikka siinä lueteltiin kaikki kristilliseen seksuaalietiikaan liittyvät muut raittiit kannanotot. – Edustaja Johannes Leppänen sai yksin perustella äänestyspäätöstä ja jo varautuen: ”Saattaa olla, että tulevaisuus osoittaa, ettei päätöksemme ollut viisas…”

    3. Kätkeytyykö jokin viesti myös Päivämiehen pääkirjoitukseen 3.11.2010 eli viikkoa ennen äänestystä, jolloin saimme lukea mm.: ”Jumalan lapsen arvopohja… voivat hyvinkin paljon poiketa niin kutsutuista yleiskristillisistä arvokäsityksistä”. – Tarkoitettiinko tässä ”yleiskristillisillä arvoilla” yllättävästi ns. konservatiivirintaman ns. perinteisiä arvoja ?

    Vuosi sitten saimme myös lukea PM:n pääkirjoituksen, jonka teema oli ”moralismia vastaan”. Yleensä tämänsuuntaista polemiikkia ovat käyneet ajassamme moraalista lipilarismia puoltavat, joiden kielenkäytössä kaikki ”moraalia” vaativat ovat ”moralisteja”.

    Ennen pyhäinpäivää (10.11.2010) PM:n pääkirjoituksessa saatoimme kristillisen tradition valossa lukea yllättävästi: ”Maailman lopun aavistelu ja ennustaminen on voimavarojen tuhlausta epäoleelliseen”. – Ei kai ollut tarkoitus kiistää, että olisi perusteita verrata joitakin nykyajan ilmiöitä Kristuksen tulemisen ajan merkkeihin ? Vaikka, itse Herramme kehoittaa ottamaan vaarin aikain merkeistä – tosin sitä päivää ja hetkeä (so.tuntia) ei tiedä kuin Isä ! (Vrt. Matt. 24).

    Edellä mainituilla ajatuksia herättäneillä yksityiskohdilla en halua tehdä tyhjäksi sitä, että pääosa PM:n pääkirjoituksista on ollut erinomaisia.

    4. Verkossa on luettavissa ollut ainakin muutamia kirkolliskokousedustajiemme toukokuussa ja lokakuussa pidettyjä puheita – pääosin varmasti taitavia, syvällisiä, asiantuntevia ja raamattukäsitystämme puolustavia. Joiltakin osin kuitenkin ihmetyttää ”Vivaldin piccolo-huilun c-duuri -konserton” tapainen sfäärien sinfonia 🙂 suhteessa Raamatun arvovaltaa totaalisesti romuttaviin lipilaaripiispoihimme.

    5. Puolustaessaan näkemystään (PM:n pääkirjoitus 27.10.2010) helmikuisen piispankokouksen mietinnön raamatullisuudesta päätoimittaja on sanonut: ”Tämän pääkirjoituksen tavoite oli sanoa kirkosta jotakin positiivista, koska kirkko on auttanut meitä pedofiliatapauksiin liittyvissä asioissa”. – Kysyä täytyy, olisiko noissa sanoissa myös avain itse äänestyspäätökseen ?

    6. Viime keväältä huomiota herätti Päivämiehen linjanvedon yllättävä katkeaminen helmi-maaliskuussa ennen arkkipiispan vaalin toista kierrosta. Kantaa oli otettu erinomaisen suoraselkäisesti ennen ensimmäistä kierrosta. Mutta ennen toista kierrosta vaiettiin, sillä seurauksella, että kristillisyytemme äänioikeutettujen äänet ilmeisesti jakaantuivat kohtalokkaasti siten, että liberaalirintaman ehdokas Kari Mäkinen tuli valittua. Oliko kysymyksessä kirkkopoliittinen taktikointi ? – Jos valinta olisi ollut Miikka Ruokanen, olisimme todennäköisesti saaneet vuosien lykkäyksen näihin lipilaaririntaman ajamiin ”uudistuksiin”.

    Summa summarum. Oliko taustalla siis sittenkin jonkinlainen yhteistyösopimus ja velanmaksu kirkolle? Siihenhän viittaa päätoimittaja Tuomas Hännisen kommentti kiitoksenvelasta (ks. kohta 5 edellä). Kirkolliskousedustajien kommenteissa on myös rivien välistä luettavissa, että nyt oli jostain syystä tärkeää tehdä tällainen päätös – olkoonkin, että se jouduttaisiin myöhemmin perumaan.

    Päätoimittaja Tuomas Hänninen oli kirkolliskokousviikolla useampia päiviä Turussa ilman, että julkaisi myöhemmin kokouksesta mitään Päivämiehessä nimellään. – Jos hänellä ei ollut journalististä perustetta olla läsnä, oliko hänen tehtävänään sitten viestittää kokousedustajille taikka ryhmän johdolle jotain ”kautta rantain” – tai peräti vapauttaa ”ahtaimmin ajattelevat” rajoittuneisuudestaan äänestämään uuden linjan mukaisesti ?

    Mikä saattoi olla siis motiivi äänestyskäyttäytymiselle? On vaikeaa nähdä muuta kuin, että keväällä 2010 touko-kesäkuussa on syntynyt jonkinlainen sopimus tai ainakin ”entente cordiale” eli ”sydänten yhteisymmärrys” kirkon johdon ja kirkolliskokousryhmämme johdon / SRK:n edustajien välillä: Kun kirkko ottaa liikkeemme tiukasti sateenvarjonsa alle arkaluonteisten pedofiili yms. -tapausten suhteen, niin liikkeemme tulee puolestaan vastaan homoseksuaalisten parien rukousasiassa, jolloin kirkon lipilaarisiipi pystyy kukistamaan ainakin arkkipiispavaalin perusteella vielä kovin tasavahvan konservatiivirintaman. – Motiivi lienee ollut hyväkin eli tarkoitus suojella kristittyjä liioittelevalta panettelulta, mutta keinot olivat väärät. – Rehellinen, avoin itsetutkistelu ja suora suhtautuminen ovat rauhoittaneet ja kutistaneet pedofiilikohut omiin mittasuhteisiinsa myös muiden kristillisten liikkeiden osalta.

    Tällainen kuva valitettavasti asiasta on ulospäin muotoutunut. Toivottavaa tietenkin olisi, että kuva ei pitäisi paikkansa. Jos/kun pitää paikkansa, rukoilemme että asianomaiset saavat armon ja voiman korjata asiansa. Ja kristityillä on varmasti myös tahto antaa anteeksi!

    Siunattua Joulua ja uutta vuotta Anno Domini 2011!
    Jumalan rauhan terveisin, Markku Korteniemi

    Tykkää

    1. Osmo Knuutinen

      Pienenä lisäyksenä ylläolevaan Markku Korteniemen kirjoitukseen löysin vanhan lehtileikkeen Kalevasta marraskuun lopulta 2010.

      ”O tempora, o. mores!
      Kävin Oulussa viettämässä pappisvihkimykseni merkkipäivää. Mitä luinkaan Kalevasta?
      Martti Murtoperä, Pauli Niemelä ja Hannu Ojalehto puolustelivat äänestyskäyttäytymistään kirkolliskokouksessa (Kaleva 23.11./Lukijalta).
      Ei tuntunut hyvältä. Kaikkien meidän syntiin langenneiden puolesta, niin heteroiden kuin homojen, rukoillaan jo nyt. Siihen ei tarvita uusia ohjeita.
      Ongelma on syntynyt rekisteröidyssä parisuhteessa elävistä. Mistä heille rukous? Heille voi pyytää vain sitä, mitä synnintunnustuksessa jo nyt pyydetään meille kaikille, että saisimme Pyhän Hengen armon luopua syntisestä elämästämme. Löytyykö perusteita rukoukselle, että synnissä saa elää?
      Kirjoittajat ilmoittautuvat kansankirkon rakentajiksi. Millä hinnalla? Apostolit halusivat tiukan paikan tullen totella Jumalaa enemmän kuin ihmisiä. He eivät harjoittaneet kirkkopolitiikkaa Jumalan sanan kustannuksella. Kirkolliskokoukset ja kirkon johtajat eivät anna meille tulevaisuutta eivätkä toivoa. Ne antaa yksin Jumala.
      Kirjoittajien mielestä homoseksuaaliset suhteet eivät ole sen pienempi eikä suurempi synti kuin muutkaan. Herra halusi aikanaan tulla katsomaan, voiko olla totta, mitä Sodomasta kerrottiin. Ei siis ihan pikku juttu.
      Kansankirkkoa on meillä markkinoitu valtionkirkon jatkeena vasta reilun sadan vuoden ajan, mutta muitakin kirkkotyyppejä on, eivätkä ne ole välttämättä huonoja.
      Yrjö Tala
      Entinen pohjoisen pappi
      Tampere”

      Aiemmin Päivämies oli myötäillyt vl-kirkolliskokousedustajien linjaa. Puhujainkokouksessa, joulukuun lopussa tuli sitten täyskäännös. Osaltaan siihen vaikutti varmaan Talan kirjoitus Kalevassa. Tammikuussa 2011 Päivämies uutisoikin, että vl-edustajien linja kirkolliskokouksessa oli palvellut sielunvihollisen asiaa.

      Tykkää

  43. No hiukan breikkiä pyhimys Valburgin nimipäivän kunniaksi. Täällä perukassa on hyvin perinteinen vappusää eli räntäsadetta. Oli tarkoitus käydä aamulla hiihtämässä, mutta en koppeutunu 🙂

    Muistelemme tänä vappuna erityisesti 100 vuoden takaista sisällissotaamme ja vapaussotaamme. ”Jää hyvästi Isänmaa” oli alunperin suojeluskuntien marssi, joka 1920-luvulla sanoitettiin myös työväen aatteen käyttöön nimellä ”Taistojen tiellä”. Pienin muutoksin siitä olisi voinut varmaan tulla Siionin laulukin 🙂

    Eespäin, eespäin tiellä taistojen
    rinta rinnan astukaamme, siskot, veikot.
    Soipi laulu meidän joukkojen, teitä taistoon kutsuen.

    Eespäin, eespäin alta sorron yön
    kaikki puutteen raskaan alle ahdistetut.
    Niille, niille soipi laulu tää, jotka huokaa alla työn.

    Me käymme taisteluun puolesta ihmisoikeuden
    ja kansan kärsineen me viemme onneen yhteiseen.
    Jo kuivuu kyyneleet, soi suuret huomensävelet.
    Kun hetki lyö, niin poistuu yö ja kunniassa on kansa ja työ.

    Niin monta, niin monta on tielle uupunut,
    niin monta, niin monta on taistoissa kaatunut.
    Vaan lannistaa meitä ei mahti mainen saa.
    Me rauhan lujan luomme, mi riidat karkoittaa.

    Siis veljiksi tulkaa nyt kansat kaikkein maan,
    niin onnemme tiellä käy ruusutkin kukkimaan.
    Pois puute, pois kurjuus, pois kaikki silloin jää.
    Onnen orpo kansa jo nosta pystyyn pää!

    (Säv. Hermanni Konno San. Knut Kangas)

    Tykkää

  44. Lähetän ohessa useana palana mammuttipitkän vetoomukseni ja pohdintani teemasta helmikuussa 2012 SRK:n johtokunnalle. Lokakuun 2011 julkilausumasta oli kulunut vasta reilu neljä kuukautta, mutta mielestäni näytti siltä, ettei mitään varsinaista korjausta tule tapahtumaan. Nyt luettuani pohdintani on jahnaavaa ja jaarittelevaa, ja lähes kaikki asiat ovat kyllä olleet sittemmin esillä mm. tällä blogisivustolla paremminkin sanoitettuna. Hiukan lyhensin mm. omaan henkilöhistoriaani liittyviltä osin ja poistin silmille hypänneitä pahimpia kielenkäytöllisiä mokia. Kun olette lähiviikkoina saaneet silmäiltyä läpi, niin lähetän sitten tietoa, millaista palautetta sain johtokunnalta…

    VETOOMUS
    22.2. 2012

    Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. / Johtokunta

    NÄKÖKULMIA KRISTILLISYYDEN 1970-LUVUN ILMIÖIHIN, TAPAHTUMIIN JA NIIDEN JÄLKIHOITOON

    Kristinoppi on opettanut, että totiseen parannukseen kuuluu myös katumus ja elämän parannus; tehdyt virheet ja rikkomukset pyritään korjaamaan siinä määrin kuin se on vielä mahdollista. Tämä pätenee myös yhteisöllisen parannuksen suhteen.

    Päivämiehen nro 41 (12.10.2011) yllätti; pahoiteltiin 1970-luvun harhoja ja siitä johtuvia väärinkäytöksiä. Lehden teemana oli avoimuus ja pääaiheena myös SRK:n historia. Puheenjohtaja Olavi Voittosen tulkinnan (Kotimaa-lehti) mukaan kannanotto merkitsi ulospäin myös SRK:n anteeksipyyntöä. – Kiitokset rohkeasta linjanvedosta 8.10. 2011 SRK:n johtokunta!

    Kun aikaa on vierähtänyt; näin ruohonjuuritasolla on kuitenkin kovin vaikea nähdä juuri mitään muuttuneen – siis että otettaisiin myös käytännössä ihan oikeasti, rehellisesti ja avoimesti vastuu menneestä. Kun moni ajatteli avoimen ja rehellisen keskustelun nyt viimein alkavan, vaikuttaakin siltä, että pahoittelu halutaan nähdä pisteenä sille. – Kentällä kiertääkin ainakin puolittain autorisoituna kantana, ettei 12.10. pahoittelusta / anteeksipyynnöstä tarvitse välittää, vaan kaikki jatkukoon entiseen tapaan – se oli vain median painostuksesta tehty taktinen perääntyminen, muodollisuus! Mutta onko sellaisella asenteella siunausta tulevaisuuteen?

    Eihän oikea parannus ole vain muodollinen tunnustus ja minimi ulkoisesta paineesta johtuen ja taktiikalla ”välttämättömyydestä hyve”. Ei kai myöskään niin, että tavoitteena on ns. putinilaista ohjailtua demokratiaa edustava prosessi. – On tietysti hienoa, että perheväkivallan yms. vastustamiseen panostetaan näkyvästi, mutta eihän sekään saa olla savuverho tai peite sille, että jätetään 1970-luvun asioiden hoitaminen muodollisen pahoitteluna asteelle. – Vaarana on, että voimaan jää käsitys, että pahoittelu oli elokuisessa (2011) piispantapaamisessa sovittu myönnytys ja jonkinlainen kauppa liittyen tuomiokapituliin tehtyihin kanteluihin.

    Muistamme, kuinka VT:n Israelin kansankin piti tehdä yhteisöllistä parannusta katumuksineen ja sovittamisineen lukuisia kertoja hamasta korpivaelluksen ajasta lähtien. Ja tulipa Herran kansalle monia todella vakavan varoituksen sanoja (esim. Ps. 82:6-7 ks. Jeesuksen selitys Joh 10:34; Jes. 5: 5-7) ja sitten myös niiden ennustamia koettelemuksia.

    Pääsihteeri Tuomas Hänninen viittasi Rauhan Tervehdys -lehdessä 22.12. 2011 julkaistussa haastattelussa siihen, että liikkeemme julkisen ruotimisen taustalla on viime kädessä Jumalan työ! Johtopäätös on varmaan oikeaan osunut. Mutta eikö meidän pidäkin juuri silloin tutkiskella itseämme; mitä Kaikkivaltias Jumalamme haluaa tällä kaikella meille opettaa?

    Ei ole ollut vaikea nähdä, ”mistä kenkä puristaa.” Perinteisen tulkinnan mukaan Kristuksen seurakunta on erehtymätön ”kultainen kynttilänjalka”, mutta kokemus ja historialliset faktat – mukaan lukien SRK:n johtokunnan lausunnot 2011 – todistavat nyt, että liikkeessämme on erehdytty, ja pahasti. Ongelman ytimenä on siis ollut; miten yhdistää oppi seurakunnan erehtymättömyydestä siihen historialliseen tosiasiaintilaan, että on erehdytty! Tähän on vastattu kahdella myönnytyksellä; 1) SRK ei ole sittenkään ollut erehtymätön Jumalan huoneenhallitus, kuten 1970-luvulla opetettiin ja miten moni ruohonjuuritasolla on edelleenkin halunnut uskoa 2) erehdykset ovat yksilöiden, ei yhteisön. – Mutta, nämä ”myönnytykset” näyttävät olevan kuitenkin sekä historiallisesti että loogisesti riittämättömiä ja ristiriitaisia.

    En väitä, etteikö 1970-luvulla olisi ollut myös asianmukaista hengellistä hoitoa ja sideavaintenkin perusteltua käyttöä. Nämä positiiviset hoitotapaukset ovat tulleet vuosikymmenien aikana niin korostuneesti esille, että voitaneen rauhassa keskittyä riittävän pitkäksi ajaksi vuorostaan hoitokokousten negatiivisiin seurauksiin.

    On siis luotettavia tietoja, että monet kristityt hoitokokousten seurauksena hajosivat henkisesti ja päätyivät jopa itsemurhiin. Ja monet erotettuna väärin perustein paikallisesta Ry:stä ajautuivat ulos kristillisyydestä hengelliseen umpikujaan ja katkeruuteen, mitä toisaalta jälkikäteen pidettiin ikäänkuin oikeutuksena ja vahvistuksena hoitotoimille. Suuri osa on kärsinyt asiasta kaikessa hiljaisuudessa viimeiset 30 vuotta – enemmän tai vähemmän traumatisoituneina – ja saaden ainakin kesään 2011 asti kuulla kritiikin olevan eriseuran hengen vaikutusta ja seurakuntaa vastaan nousemista.

    Ei tällaisia vahinkoja voida kuitata pelkästään pahoittelulla. – Jos todella tahdomme, Jumala voi kyllä auttaa kristillisyyttämme aidosti hoitamaan ja ”prosessoimaan” nämä asiat – ja jos mahdollista myös hyvittämään vääryyksiä, niin että tämä ei vaikeuta evankeliumin työtä enää seuraavaa 30 vuotta. – ”Luurankoja kaapissa” antaa ikäänkuin kiristysruuvin käteen etenkin liberaaleille kirkossa ja kristillisyydessämme. – Kävikö niin, että pitkään epämääräiset ja vähättelevät kannanotot niin tähän, kuin viime vuosien ”pedofiliaskandaaliin”, kasteli toviksi terveellisen suolamme mitä tulee parisuhderukoukseen, naispappeuteen yms. viime aikojen ilmiöihin.

    On kai myös tunnustettava, että 1970-luvun ”hoitomiehet” eivät olleet mitään ”sooloilijoita”, vaan he tekivät sen, mitä oli opetettu ja mitä heiltä odotettiin. He olivat siinä mielessä ”hyviä kristityitä” so. yhteisömme jäseniä! – Ei siis ole reilua, että vain heidät syyllistetään siitä, mitä heidän ”piti” tehdä. Hehän tekivät ”vain työtään”! – En ole itse huomannut näiden 1970-luvun hoitomiesten tehneen julkisia parannuksia toimistaan, vaan he – joille se ikänsä ja terveytensä puolesta on mahdollista – jatkavat esim. puhujan tehtävissä kuin mitään linjankorjausta ei olisi tapahtunutkaan. – Onko siis tehty median vaatimuksesta muodollinen pahoittelu, mutta ”ei siitä sen enempää tai sen nyt viimeistään pitäisi riittää… sillä kaikkihan olimme samassa veneessä”.

    Mutta uskallammeko katsoa viimeistään nyt tosiasioita silmiin, nöyrtyä ja tehdä tarvittavat johtopäätökset niin käytännössä kuin tarvittaessa myös opissa? Sillä eikö Herra, meidän Jumalamme halua meitä puhdistaa ja auttaa, että runsaamman hedelmän kantaisimme!

    Lyhyt kertaus keskustelualoitteisiin

    Kannanoton 12.10. 2011 johdosta on syntynyt paljon julkista keskustelua; sähköisessä mediassa, internetissä, lehdissä niin artikkeleina kuin mielipideosastoilla: allekirjoittajina mm. monet ”hoidettujen” läheiset, SRK:n entinen julkaisusihteeri Osmo Knuutinen jne. Piispa Simo Peura sivusi asiaa laajasti puheenvuorossaan Jyväskylän ry:n 100-vuotispäivän yhteydessä. – Ruohonjuuritasolla aihe näyttää olevan edelleen niin arka, että se pyritään ohittamaan vaikenemalla, ehkäpä myös historiasta viisastuneena ajatellen mikä se kristillisyyden ”lopullinen” kanta sitten tulee olemaan…

    Viimeiset vuodet ovat olleet julkisuuskuvamme kannalta tuulisia. Joulukuussa 2010 tapetilla oli kristillisyyden kanta kirkon kaavailemaan rukoukseen samaa sukupuolta olevien parisuhteen puolesta. Keväällä 2011 ns. pedofiliakeskustelu kiihtyi äärimmilleen kristillisyyden liepeillä, mitä onkin käyty osittain rinnakkain ja päällekkäin 1970-luku -teeman kanssa. Ehkä onni onnettomuudessa on ollut, että medialla on ollut vuonna 2011 niin paljon muitakin dramaattisia uutisaiheita.

    Päivämiehen nro:ssa 32 (10.8. 2011) todettiin pääkirjoituksessa otsikolla ”SRK ei ole järjestämässä uusia hoitokokouksia” ja suorasukaisemmin kuin koskaan aikaisemmin, että aihetta kielteiseen julkisuuteen on ollut. Kyseisen numeron teema olikin ”Rehellisyys”. N:ron 37 pääkirjoituksen otsikko oli ”Rehellisyys alkaa pienistä asioista” ja todetaan mm. ”Rehellisyys ja totuudessa puhuminen vaativat monissa tilanteissa rohkeutta ja suoraselkäisyyttä – vastuun ottamista siitä, mitä on sanonut ja tehnyt tai jättänyt kertomatta ja tekemättä.” – Useissa syksyn 2011 lehdissä on esitelty laajasti SRK:n panostusta perheväkivallan kitkemiseen.

    ”Pommin purkamista” hallitusti eli asian oli avaamista yritettiin enemmän tai vähemmän useampaan otteeseen jo 1980-luvulla (1987, 1989), sittemmin mm. nuorten teologien aloitteesta vuonna 2000. Lestadiolaisuuden historian tutkija FT Seppo Lohi ehdotti 2006 hoitokokousten mahdollisten väärinkäytösten selvittämistä ja SRK:n reilua vastuunottoa, samaan on viitannut Karjalan lestadiolaisuudesta väitellyt FT Mauri Kinnunen. Suomen historian professori Jouko Vahtola esitti apuansa laitoksensa tutkimusprojektin muodossa tavoitteena selvittää: mitä todella tapahtui rauhanyhdistyksissä 1970-luvulla. Saman suuntaista on ehdottanut myös kirkkohistorian professori Jouko Talonen. SRK:n piirissä näihin ehdotuksiin ei ilmeisesti haluttu kuitenkaan tarttua. SRK:n historian sittemmin kirjoittanut FT Ari-Pekka Palola totesi allekirjoittaneelle eräässä yhteydessä 2004 – kun esitin hoitokokousten tarkempaa läpikäyntiä erään paikkakunnan osalta – että asia on edelleen liian tuore ja arka käsiteltäväksi! -Luterilaisen kirkon piispat ovat teemaa kosketelleet viime aikoina vuosittain suviseuratervehdystensä yhteydessä – ilmeisen sovitusti. Päivämies on yleensä näiltä osin puheista systemaattisesti vaiennut.

    Myös vuonna 2006 edesmennyt isäni piti mahdollisena, että voi tulla aika, jolloin 1970-luvun tapahtumia käsitellään kristillisyydessä avoimesti. – Vuonna 2008 puhujainkokouksessa ainakin avattiin keskustelua hoitokokouksiin huipentuneista kristillisyyden ilmiöistä; mutta lopputulemassa korostettiin, että 1970-luku oli ensisijaisesti ”rakkauden ja anteeksiantamuksen aikaa” ja hoitokokoukset ”siunauksellisia”. Syksyyn 2011 asti SRK:n kanta oli; ettei anteeksipyyntöön ole tarvetta eikä aihetta!

    Elokuussa 2011 uutisoitiin SRK:n johdon ja piispojen tapaamisesta. FT Seppo Lohen ilmeisen perusteellinen alustus Siikatörmällä 8.10. lienee vakuuttanut johtokunnan muutkin jäsenet anteeksipyynnön tarpeellisuudesta! Joulukuussa 2011 asiaa sivuttiin ”raamatullinen sielunhoito” -teeman pohjalta. Ilmeisesti keskustelupuheenvuorot ovat olleet kovin ”suuntaan ja toiseen” eikä mistään konkreettisista toimista lienee sovittu. Ja kun asia on useimmille ollut myös henkilökohtaisesti arka; lienee laaja intressi kaikista julkilausumista huolimatta ollut pyrkiä painamaan asiat ”villasella” ja yrittää unohtaa.

    Mutta eikö jo sekin, että 1970-luvun tapahtumat ovat jatkuvasti ponnahtaneet esiin vuosi vuoden jälkeen osoita, ettei ”savua ilman tulta”. Historiasta on varoittavia esimerkkejä sekä yksilöiden, että yhteisöjen – jopa kansojen elämää koskevista – traumaattisista tapahtumista, jotka on yritetty painaa pois tietoisuudesta, mutta jotka ovat juuri sen vuoksi muodostuneet energiaa syöviksi ”mustiksi aukoiksi” ja ”möykyiksi” ihmisten sisällä. Ja jotka sitä kautta ovat kaikesta huolimatta vaikuttamassa heidän käyttäytymiseen – jopa kohtalonomaisesti. Monta vertaa traagisempina ja kauheampina esimerkkeinä ovat olleet Suomen sisällisodan jälkiseuraukset, Stalinin ja Hitlerin vainot, katolisen kirkon inkvisitio, luterilaisen kirkon noitavainot, vainot uudestikastajia vastaan jne. – Eikö tämä evankeliumin työtä haittaava asia tulisi viimeistään nyt hoitaa pois päiväjärjestyksestä.

    Miksi aikaa on kulunut tähän itseymmärryksen tilaan peräti 30 vuotta?

    Pahantahtoisesti voisi tulkita, että on odotettu vastuunkantajien kuolevan alta pois, mahdollisten rikosten vanhenemista (esim. kuolemantuottamukset), tai että suulliset lähdemiehet vaikenevat viimeistään vanhuuden seurauksena. Asiat voitaisiin sitten tutkia puutteellisten kirjallisten (huhujen mukaan osin tarkoituksellisesti tuhottu) lähteiden perusteella, jolloin kuvaa voitaisiin stilisoida edullisemmaksi. – Toisaalta sellaiset painotukset kuin; ”tilannetta ei korjata syyllisiä etsimällä” tai ”katumisen/korjaamisen vaatiminen on 1970-luvun henkeä” muistuttaa jonkinlaisen syytesuojan hakemista etukäteen, mikä on ollut mediastakin tuttua, kun kysymyksessä ovat olleet entisten totalitäristen maiden väärinkäytökset. Yhteisörikokset tulivat Suomen rikoslakiin vasta 1990-luvulla.

    Omaa mieltäni asia on vaivannut, omien kokemustenikin perusteella, jo yli 30 vuotta, – ajoittain jopa päivittäin! On ollut kuitenkin vaikeaa löytää foorumi, missä keskustelua käydä… tai kun Päivämiehessä ei ole lukijainpalstaa; tai kun sanomalehdissä tai seurakunnallisissa viikkolehdissä julkaistu kirjoitus ei vaikuttaisi ”rakentavalta”; ja pienemmässä piirissä jo näiden asioiden esille ottaminen on voinut vaikuttaa epäilyttävältä ja aloitteen tekijää leimaavalta.

    Nykyinen pääsihteeri on paaluttanut soveliaan keskustelun rajaksi; kyselyn – ei kyseenalaistamisen – ja vielä kasvokkain tapahtuvan kahdenkeskisen keskustelun. Tarkoittaako näkemys samalla sitä, että ainoastaan jonkinlainen ripittäytyminen so. ”sielunhoidollinen” keskustelu teemasta on mahdollista, jolloin jo lähtökohdaksi on hyväksyttävä, että ”vika” on joko itsessä tai korkeintaan hoitajissa. Ja sitä paitsi ”sielunhoidollisuuden” nimissä asiat voidaan sulkea tarvitsematta vetää laajempia tai konkreettisimpia johtopäätöksiä. Rajaus estää sen, että pohdittaisiin kattavan fakta-aineiston valossa rehellisesti, missä määrin vika oli kenties myös silloisessa johdossa, opissa ja/tai koko yhteisössä. Ja kokemukset olisivat tällöin taatusti myös historiantutkijoiden ulottumattomissa. – Jos tämä on tavoitteena, niin se on kovin ikävää ja epäreilua taktikointia.

    SRK on viime vuosina korostanut olevansa vain paikallisyhdistysten maallinen työkalu. Vaikka oppi ”Jumalan huoneen hallituksesta” lienee virallisesti hylätty jossain yhteyksissä jo aiemmin ja hyvin selvin sanoin viimein kannanotossa 12.10.2011 – siitä huolimatta monet haluavat nähdä edelleen erehtymättömän ”Jumalan huoneen hallituksen”. – Verrattiinpa suviseurapuheessa 2011 tämän päivän tilannetta jälleen korpivaelluksen aikaiseen napinaan Moosesta ja Aaronia vastaan. Onko niin, ettei tätä autoritääristä ja ehkä monessa suhteessa ”hyödyllistä” asennetta haluta sittenkään käytännössä kumota. On ollut myös tendenssiä, että kaikki aihetta koskevat – suhteessa tai toisessa epämieluisat keskustelualoitteet ja kritiikki niputetaan yhteen monenlaisen synnin suosimiseen tähtäävän epäraamatullisen kanssa samaksi ”vääräksi hengeksi”. Myös metaforat; ”pidämme kiinni siitä, miten ennen uskottiin”, ”seuraamme entisten lampaiden jälkiä” jne. voivat sisältää piiloviestin, että mitään ei saa muuttaa/korjata edes Raamatun valossa. Mutta onko luutunutkin epäraamatullinen perinne tärkeämpää kuin Jumalan Sana?

    Uskon, että Jumala haluaa meidän ihan aidosti hoitavan nämä asiat, onhan Kristuksen Valtakuntaa sanottu myös totuuden ja vapauden valtakunnaksi; ja ettei meillä olisi asioita, joista ei voitaisi keskustella vapauden ja totuuden etsimisen hengessä… Mutta onko se vain retoriikkaa?

    Voi olla myös kiusaus leimata tällaiset kannanotot ´”lakihengeksi”, etenkin jos sillä voi asemoida itsensä keskitien kulkijaksi – mutta luotan, että historia tulee asiat siinäkin tapauksessa vielä oikaisemaan.

    JATK.

    Liked by 1 henkilö

  45. Jatk.

    Kommentteja vastaväitteisiin:

    ”Puolustuksen” näkökulmasta on myös esitetty vasta-argumentteja, joita haluan kommentoida.

    1) On väitetty, että 1970-luvusta avointa keskustelua ovat vaatimassa lähinnä sellaiset, jotka eivät ole noita asioita kokeneet !

    ”Eräs tapaus”
    Kävellessäni huhtikuisena perjantain ja lauantain välisenä yönä 1979 yksin …. Värtönkankaalla puolen yön jälkeen; pakkanen oli jäädyttänyt jo kevättä enteilleet rapakot ja kaikki tuntui kuolleen ja romahtaneen myös minun sydämessäni! Olin kuin opetuslapset Emmauksen tiellä: olinhan minäkin elänyt siinä toivossa, että ”Hän oli se joka lunastaa Israelin”. (opetuslasten vastaava kokemus keväältä vuonna 30 oli myös päivämäärältä 7.4. nykyiseen kalenterin käännettynä.)

    Olin tulossa Oulun Rauhanyhdistykseltä seurakuntaillasta, joka käsitteli ns. ”kososlaisuutta”… (Valtava määrä nuoria jonotti seurasalin eteen tekemään julkista parannusta ”kososlaisuudesta”.)…Olin ripittäytynyt myös sitkeistä epäilyksistäni, että se mitä koimme muistutti vastaansanomattomasti Neuvostoliiton kommunistisen puolueen puhdistuksia 1920-luvulla. Olin lukemassa samaan aikaan tenttiin aiheesta (Deutscher, Revol. tms).

    [ Ekskursio muutamiin paralleeleihin yleisellä tasolla;

    Trotski : ”Puolue on pohjimmiltaan aina oikeassa… Olen aina sanonut, ettei mikään voisi olla oman puolueen edessä helpompaa kuin virheen myöntäminen, ei mikään helpompaa kuin sanoa: kaikki arvosteluni, kannanottoni, varoitukseni, vastalauseeni – tuo kaikki oli erehdystä…

    Zinojev tunnustaa näytösoikeudenkäynnin päätyttyä: ”Vajavainen bolsevismini muuttui antibolsevismiksi, ja trotskilaisuuden kautta tulin fasismiin. Trotskilaisuus on fasismin muunnos ja zinojevilaisuus on trotskilaisuuden muunnos…” Jotain tuttua?

    Valtakunta-aate näyttää terävöityvän kristillisyyden julistuksessa suuresta hajaannuksesta lähtien; siis samaan aikaan kuin eurooppalaisessa 1900-luvun poliittis-ideologisessa propagandassa. Entä voidaanko hoitokokoukset nähdä myös paralleeleina Maon kulttuurivallankumoukselle; että kritiikki H.S. vastaan sai aikaan puhdistusten tapaisen vastareaktion.

    Lähisukulaiset paljastivat toisiaan; ihanteena esim. lapset, jotka ilmiantoivat vanhempiaan. – Entä miksi SRK:n työvaliokunnan asema ja toiminta 1970-luvulla muistutti Ranskan vallankumouksen Yhteishyvän valiokuntaa, ja HS.:n syrjäyttäminen johtokunnassa Robespierren kukistumista kansalliskonventissa?

    Entä oliko SRK:n puheenjohtajaksi noussut Erkki Reinikainen ”Hrutsev”, joka lopulta sai lähteä ”liian pitkälle” menevien uudistuspyrkimysten vuoksi – mitkä osa lähipiiristä saattoi kokea sittemmin uhkaksi itselleen. Kritiikin voitiin väittää myös hyödyntävän vastapuolta – kuin kylmän sodan asetelmassa. – Onko liikkeessämme ollut Saharovejakin?

    Huolestuttavaa myös on, että nettipalstoilla kukoistavat kyyniset pilapuheet ja vitsit liikkeestämme; sen opista, elämästä ja oppurtunismista kuin Neuvostoliiton viimeisinä vuosikymmeninä Krokodil-lehdessä.]

    Olin etsinyt ”kristityn vapautta” jo hamasta nuoruudestani, mutta olin joutunut ”yleisen saarnan” alla yhä pahempaan umpisolmuun uskonelämässäni. Saarnojen yleisvire ajoi allekirjoittaneen tapaisen herkän lapsen tähän jo kymmenvuotiaana…Vanhempani kyllä yrittivät minua tästä ahdistuksesta vapauttaa. Sitten kun yleisemmin tämän kierteen tuhoisuus tiedostettiin – syyllistettiin jälleen kuitenkin yksilöitä ”rippiopista” ja ”itsensä kaivamisesta” – ei itse julistusta!

    Muutaman vuoden välein ja rinnakkainkin, oli avainsanoina 1970-luvulla ollut ”maailmallisuus”, ”kuiva henki”, ”hempeä henki”, ”kirkollinen henki” ja – kun kollektiivinen ahdistus ei ollut helpottanut; niin nyt siis ”kososlainen henki”.

    …Kaikki tuntui nyt lopullisesti romahtaneen. Kaikki oli ollut niin läpinäkyvää joukkosuggestiota ”farssia”, että vapaassa pudotuksessa epäilin; oliko koko kristinusko Kristuksineen vain suurta illuusiota.

    Psalmit ja tietyt Uuden Testamentin paikat saivat minut kuitenkin ”itsensä kieltämisen tielle”, ja etsimää edelleen Jumalan Valtakuntaa. Halusin painia kuin Jaakob Jumalan kanssa, enkä päästää Häntä ennen kuin Hän siunaa minua rauhallaan. – Minulla oli läheisiä ihmisiä, jotka vakuuttivat, ettei olisi tarvinnut tehdä kososlaisuudesta parannusta (tosin tekivät pian itsekin parannuksen siitä 🙂 Ymmärtäviä veljiä oli Ry:n sakastihuoneessakin myös huhtikuun 8. päivän sunnuntai-iltana, kun kävin puhumassa tuskastani ja siitä pitäisikö tehdä uusi parannus… – Ja aina väliin kuulin puhujia, jotka jättivät henkiopit silleen ja ottivat rohkeasti tekstikseen roomalaiskirjeen tai galatalaiskirjeen uskonvanhurskautta kirkastavia raamatunpaikkoja, mitä kuuntelin lumoutuneena.

    Huomasin muitakin nuoria, joiden vaistosin olevan samassa tilanteessa, mutta en pystynyt auttamaan… Toisaalta havaitsin vanhojakin kristittyjä ”katoavan”, mutta ei ollut syytä osoittaa ylenmääräistä kiinnostusta tuollaisiin yksityiskohtiin.

    Etsin totuutta…

    2) On edelleen puolustauduttu (mm. pääsihteeri Aimo Hautamäki), ettei SRK:lla ole vastuuta hoitokouksista, jotka järjestettiin paikallisilla rauhanyhdistyksillä ja niiden toimesta.

    On kuitenkin vastaansanomattomasti osoitettu, että hyvin suuri osa kokouksista näyttää järjestetyn vähintäänkin yhteistyössä SRK:n työvaliokunnan kanssa. Lieneekin ollut niin, että paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnissa koettiin – ja heidän annettiin myös ymmärtää, että heidän oli aktiivisesti osoitettava (so. todistustaakka heillä) olevansa ”samassa hengessä” SRK:n kanssa. Tämä ”hengenyhteys” todistettiin mm. pyytämällä hoitokokouksiin mukaan ”SRK:n veljiä”. Ei siis vaikuta reilulta eikä suoraselkäiseltä vastuun väistäminen tässäkään suhteessa.

    3) On myös väitetty, että pääosa kristitystä koki kokoukset hoitavina.

    Rohkenen epäillä. Vastaväitteelle ei liene vielä pohjaa tutkimuksissa (mutta ei toiseenkaan suuntaan). Ehkä oli kymmeniä prosentteja, jotka kokivat myönteisesti saaneensa hoitoa, mutta luulen, että niitä jotka ahdistuneina ja traumatisoituneina joutuivat yhä enemmän solmuun oli huomattavasti enemmän; todennäköisesti kymmenin tuhansin. Saattoi tietysti olla kymmeniä prosentteja niitäkin, joita ”lehmän hermojensa” ansiosta asia ei hetkauttanut puoleen eikä toiseen.

    On siis varsin luotettavia tietoja, että ihmiset ovat hoitokokousten vaikutuksista menettäneet mielenterveytensä, tai heidän oirehtimisensa on ratkaisevasti pahentunut ja on järkyttäviä tietoja itsemurhistakin ”hoitojen” jälkeen. – Eivätkö jo epäilyt paljon lievemmistäkin seurauksista antaisi aihetta perusteellisesti ja avoimesti pohtien tutkia, missä kaikessa mentiin vikaan.

    Entä jos minä koin tämän näin, vaikka minun ei olisi tarvinnut kokea läheisteni mukaan, – niin kuinka moni muu nuori koki samalla tavoin, eikä heillä välttämättä ollut läheisiä, jotka olisivat heitä yrittäneet tai pystyneet auttamaan senkään vertaa. -Tuskaani ei todellakaan helpottanut, kun SRK:n nuorisotyöstä vastaava PV Muurolan seurakuntapäivillä syksyllä 1979 julisti, ettei oikealla tunnontilalla ollut kristitty voinut kokea hoitokokouksia ahdistavina ja mielenterveydelle vaarallisina…

    5) On myös väitetty, että toimeliaisuus ja yhtenäisyys 1980-luvulla oli hoitokokousten ansiota.

    Valitettavasti noilla argumenteilla voitaisiin myös puolustaa toimeliaisuutta, yhtenäisyyttä ja reipasta nuorisoa totuuden tuntomerkkinä ja hedelmänä myös totalitäärisissä järjestelmissä tai lukuisissa muissa uskonnollisissa yhteisöissä.

    Varmaan jotkut heräsivät ihan oikeaan valvomiseen ja kilvoitteluun ja se näkyi hyvinä hedelminä. Mutta kuinka monella kysymyksessä oli pohjimmiltaan pelko? Kuinka monesti ”yksimielisyyden” taustalla oli särkyminen, ahdistus – ja sen vuoksi vaikeneminen?

    6) Ylivieskalainen saarnaaja Heikki Saari on saanut kantaa 1970-luvun harhoista primus motorin roolin so. hänet on todettu/leimattu syylliseksi mm. ”uudenheräyksen henkeen”.

    Muistettava on kuitenkin, että ainakin syksyyn 1979 asti päätökset SRK:n johtokunnassa oli tehty kuitenkin korostetusti ”yksimielisesti ja samassa hengessä” !

    Saarnatallennuksista ilmenee, että puhujien oli puheissaan todistettava ”henkiopillinen raittiutensa” – jos asiaan ei ottanut kantaa; oli aihetta epäillä oliko puhuja ”yksi meistä”. Tällä tavalla käytännössä kaikki joutuivat osavastuuseen – eikä senkään suhteen ole ihme, jos innokkuutta asian selvittelyyn on puuttunut. Asioista lienee tehty parannusta johtokunnan piirissä – mutta ei juurikaan seurakunnissa, jotka saivat kokea käytännössä 1970-luvun hengen seuraukset. On myös kerrottu, että Heikki Saari olisi halunnut ja ollut valmis korjaamaan asioita seurakunnissa, mutta häntä kiellettiin tästä ja kehotettiin ”istumaan ja uskomaan”. – Siksikö, ettei syntyisi muiden päättäjien roolista/kannalta ikäviä lisäkysymyksiä?

    7) 1970-luvun tapahtumat on sälytetty myös Jumalan ja Hänen Henkensä vastuulle .

    ”Silloin Henki ilmoitti noin, mutta nyt Henki ilmoittaa näin” ja niin siis ajattelemme nyt itsekin toisin. Totuus on relativistinen ja pragmaattinen; riippuen kulloisistakin strategisista ja taktisista ”suhdanteista”. Eli kehäpäätelmä: me toimimme oikein, koska me toimimme aina oikein! Hengelliselle auktoriteetille kuuluu oikeus ”totuuden ekonomiaan”. – Vaikka lisäisimme luterilaiseen ”yksin Raamattu” -periaatteeseen aimo annoksen mm. katolisten suosimaa jatkuvan ilmoituksen periaatetta, ei selitys tunnu toimivalta. Myös Luther hyökkäsi ”hurmahenkien” selvän Raamatunkin ilmoituksen polkevaa ”sisäistä sanaa” vastaan.

    On totta, että alkuseurakunnassakin Henki saattoi vaikuttaa inhimillisesti katsoen hyvin julmalla ja kohtuuttomalla tavalla – mutta jos olemme sitä mieltä, että 1970-luvun tapahtumissa oli kysymys tästä, väitettäköön ja perusteltakoon sitten näin, eikä kaunistelko tapahtuneita. – SRK:n 12.10. hyväksymän kannanoton mukaan kysymyksessä oli kuitenkin pääosin meidän raadollisesta omasta inhimillisestä luonnostamme nousseet vääristyneet asenteet, tulkinta, teot ja toiminta. – Ja Kristus tuli auttamaan ennenmuuta heikkoja ja särkyneitä ei vain hermorakenteeltaan riittävän kovia!

    8) Se kiihkeys, millä 1970-lukua on kritikoitu, todistaa kritiikin vääräksi .

    Sofistisen nokkelasti asioiden rehellisen tarkastelun vaatijat on itse julistettu 1970-luvun hengen kantajiksi! – Vaikka ylilyöntejä ja katkeruutta emme hyväksyisikään, voimme ainakin ymmärtää – ja meillä on suoranainen velvollisuus ymmärtää – niiden ihmisten tunteita, jotka ovat kokeneet todella väärää kohtelua.

    Monet aiheellisesti keskustelua peräänkuuluttaneet ovat provosoituneet – vai onko heidät tahallaan provosoitu mm. spekuloimalla heidän motiiveistaan – niin, että osa onkin siirtynyt ”vihollisen leiriin” (so. lipilaarien yms.).

    9) On esitetty, että asioita on selvitetty paikallisissa historioissa.

    Tosiasia on kuitenkin, että muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta (esim. Tuomas Lohi, Lestadiolaisuuden vaiheita Haapajärvellä 1863-2000 pro-gradu/Ry:n historia) vain kovin rajoitetusti ja pinnallisesti – ”koska aika ei ole ollut siihen vielä kypsä”.

    10) On mielellään pyritty myös esittämään, että kysymyksessä on maailman pilkka Kristuksen tähden, vaikka kysymyksessä olisivat olleet meidän omat tekemiset tai laiminlyöntimme!

    Liked by 1 henkilö

  46. Jatk.

    Mistä syystä aurinko pimeni ?

    Jotta edellä kuvatun kaltaiset ilmiöt eivät enää toistuisi, olisi syytä pohtia, mistä syystä kristillisyydessä ajauduttiin em. kaltaiseen tilanteeseen ?

    1. (Uskonto)sosiologisesta näkökulmasta ilmiö on määritelty esim. 1960-luvun alun hajaannuksesta alkaneen heiluriliikkeen vahvistumiseksi ”maallikkosiiven” suuntaan (Juha Pentikäinen 1982). Vaikka saarnaaja Heikki Saari oli toiminut johtokunnan vastaisessa oppositiossa 1940-luvulla, lähdettiin nyt hänen johdollaan vahvistamaan johtokunnan asemaa ”Jumalan huoneen hallitus” -opetuksella, ja kritiikki leimattiin nimityksellä ”kososlaisuus”.

    Kososlaisuuden tärkeimmäksi tuntomerkiksi siis nostetttiin; johtokunnan arvostelu. Ja kososlaisuudesta tulikin ennen pitkää 1970-luvulla kuin pelottava risteilyohjus, jota käytettiin nujertamaan todellisia tai kuviteltuja vastustajia ja joka määriteltiin (so. jolle annettiin uusia piirteitä) kulloistenkin tilanteiden ja taktisten tarpeiden mukaan.

    Kysymyksessä oli myös edellisen ns. pappiseriseuran ”hapatuksen” rippeidenkin kitkeminen. Oli myös laskettu hajaannusten toistuneen kristillisyydessä 20-30 vuoden välein, ja nyt ennakkomerkkejä tästä nähtiin Amerikan vanhoillisuuden hajaantumisessa ja SRK:n laulukirjauudistuksen kohtaamassa kitkassa. Hoitokokoukset voidaankin nähdä myös vastahyökkäyksenä odotettua uutta hajaannusta vastaan. – Toisaalta prosessi oli jatkumo ”televisiokristittyjen” onnistuneeksi havaitulle hoitamiselle. Ne joiden tulkittiin asian kanssa viivytelleen olivat ”hempeässä hengessä” – ja tasapainonkin vuoksi hätäilijät nimettiin ”kuivahenkisiksi”. Keskitielle asemoituminen oli taktisesti edullista.

    2. Eskatologisesta näkökulmasta maallistuminen ja nuorisoradikalismi nähtiin merkkeinä ”Herran päivän” pikaisesta tulemisesta – vuosituhannen vaihteen lähestyessä.

    3. Teologisesti maallikkosiiven, saarnaaja Heikki Saaren ym. vahvistunut asema oli luonut myös käytännössä uuden dogmaattisen periaatteen; ”mitä jyrkempi, sitä oikeampi” edellä mainitun ”Jumalan huoneen hallitus” -opin lisäksi. Huomattavaa edelleen on, että maallikkoteologiassa painottuivat kyllä raamatulliset käsitteet Jeesuksen julistuksesta: Hän taisteli ”pahoja henkiä” vastaan ja julisti ”Jumalan Valtakuntaa”. Mutta nämä käsitteet ymmärrettiin ja lanseerattiin nyt hyvin kapeasti sen hetkiseen tarpeeseen. Myös ”väärä henki” -käsitteelle annettiin niin epämääräinen ja dynaaminen sisältö (Lutherinkin varoituksista huolimatta); että mikä tahansa voitiin määritellä väärän hengen tuntomerkiksi ja sen suhteen puolustautuminenkin katsottiin vain vahvistavan tuon diagnoosin!

    Kristillisyydessämme oli 1960-70 -luvuilla voimakkaita ”henkisaarnaajia”, joiden argumentoinnissa yhdeksi keskeiseksi nousi Sakarian kirjan näyllä (Sak. 6:1-8) eri ilmansuuntiin lähtevillä sotavaunuilla perusteltu opetus, ettei Pohjanmaalle siirtynyt ”elävä seurakunta” voinut enää horjua eikä kukistua. Vaikka muutoin elävän evankeliumin vaellus verrattiin Luheriinkin vedoten kevätsateen tai raekuuron omaiseksi. – Tämä raamatunpaikka oli myös niin isäni kuin isoisoisäni Jaakko Väärälän paljon siteeraama ja selittämä. Tulkinnat ja johtopäätökset olivat kuitenkin liian pitkälle meneviä!

    ”Kolmen kyynärän seurakuntaoppi” ?
    Vaikuttaa siltä, että 1970-luvulla liikuttiin kauas yksinkertaisesta Kristuksen opista – nyt siis maallikkoteologian ehdoilla. – Lieneekö niin, että 1970-luvun ydinharha olikin eräänlainen muunnos ”kolmen kyynärän Jumala-opista”; nyt ”kolmen kyynärän seurakuntaoppina”! Sielunvihollinen oveluudessaan pääsi sisään saarnauttamaan mahdollisimman jyrkkää ja eklusiivista, mitä ei osattu vääräksi epäillä koska 1970-luvun hengen mukaisesti oli totuttu ajattelemaan; mitä jyrkempi, sitä kirkkaampi ja oikeampi ! Seurakuntaoppi oli 1900-luvun hajaannusten myötä noussut yhä korostuneempaan asemaan. Se nähtiin nyt avaimena todelliselle puhtaaksi seulotulle seurakunnalle!

    Mutta ei myöskään seurakuntaoppi ole asia, jossa sielunvihollinen ei voisi eksyttää myös liiallisen jyrkkyyden kautta. – Kristillisyyden opista oli tullut kuin newtonilainen mekanistinen maailmakuva; kun tunnemme säännöt niin tämä on meidän hallinnassa! – Periaatteella ”taivas kuulee maata” oltiin valmiita lähimain laatimaan Kaikkivaltiaalle lista pelastuvista ja tärkeimmäksi hedelmäksi ainakin ruohonjuuritasolla lienee noussut, pystyikö ihminen ilman epäilystä tuomitsemaan varmasti kaikki muut kadotukseen! – Uskonkäsitys muodostui niin ahtaaksi, että jos kuka tahansa VT:n profeetoista, Johannes Kastaja, apostolit, kirkkoisät, Luther, Lestadius tai itse Herramme olisi ilmestynyt keskuuteemme näkemyksineen, julistuksineen ja pukeutumisineen, niin seurauksena olisi ollut epäilemättä ollut ”pannajulistus”!

    Jeesuksen seuraaminen omassa elämässä ei ollutkaan enää oleellista – pikemminkin merkki omavanhurskaudesta – sensijaan oleellista oli (avainten)vallan käyttäminen. Syyllisyydentuntoja jopa sairaalloisesti lietsomalla voitiin saada aikaan halutun suuntaisia reaktioita ja ihmiset hallintaan! – Tässä kaikessa mentiin kuitenkin yli Jumalan Sanan ja seuraukset olivat traagiset. – Ehkä Jumala salli tämän harharetken; haluten koetella meitä ja opettaa ikäänkuin ”Siperian kautta”.

    4. Sosiaalipsykologisesti yhteisö poisti keskuudestaan sellaiset yksilöt, jotka eivät luonteensa/mentaliteettinsa perusteella voineet kokea asioita samalla tavalla kuin ns. standardi oli. Kun nämä herkimmät yksilöt ulkoistettiin ja vaiennettiin, saatiin ilman muuta ostettua ”yhtenäisyyttä” pitkäksi aikaa.

    Kun kristityt kiinnittivät päähuomionsa sisäiseen erittelyyn – ei vain yksittäisistä synneistä ripittäytymiseen, vaan myös väärien henkien analysointiin itsestään – ei energiaa, voimia, eikä aikaakaan jäänyt pohtia; oliko tässä minkä verran raamatullisuuutta. Ja kaikki tämä lisäsi ryhmän ”koheesiota” so. yhtenäisyyttä.

    Ruohonjuuritasolla oikeaa kristillisyyttä edusti ”pikkuporvarillinen” elämänasenne; oli esim. epäilyttävää, jos luit Raamattua tai harrastit laupeudentyötä. Olen ollut mukana hoitokokouksessa, jossa tunnetun puhujan puoliso pyysi anteeksi osallistumistaan yhteisvastuu keräykseen ja anteeksi hänelle saarnattiin. Oli tietysti paljon valistuneita kristittyjä ja puhujia, jotka eivät näin ahtaasti ajatelleet, mutta jotka eivät uskaltaneet asiaa sanoa. Oli pelon ilmapiiri.

    Entä mikä merkitys oli sota-ajan sukupolven piilotetuilla traumoilla? Vaikuttiko toisaalta poissaolo rintamalta joidenkin matkasaarnaajien tarpeeseen kompensoida mahdollista alemmuudentunnetta korostetulla ”opillisuudella”? 1960-70 -luvulla elettiin myös monella tavalla yhteiskunnallisen rakenteellisen muutoksen aikaa. Merkitsikö pakettipelloilta tehdas- ja virkatyöhön siirtyneiden isien – autoritäärisen isämallin sisäistäneiden ja myös itse sota-ajan traumojen kanssa painivien – runsaampi kotonaolo molemmin puolisen ahdistuneisuuden nousua perheissä. Ja kaikki tämä patoutui kollektiiviseksi ahdistukseksi, jolle haettiin purkautumisväylää julkiripityksillä siitä ”oikeasta väärästä hengestä” joukkosuggestion ehdoilla etenevissä kokoontumisissa.

    Herkät yksilöt ovat yhteisöjensä tuntosarvet. – Valitettavasti historiassa on lukuisia tapauksia, joissa ”totuudenpuhujat” on vaiennettu ja poltettu roviolla, kunnes ajan henki on vaihtunut ja yhtäkkiä kaikki ovat olleetkin samaa mieltä – ja tuo teilattu onneton, joka näki asian jo ”ennen aikojaan” kohotetaan nyt patsaaksi jalustalle!

    Yhteyksiä tähän päivään 2012

    Tämän hetken ilmiöitä kristillisyydessämme on mm:

    Kristillisyytemme on leviämässä uusiin kulttuureihin; samalla kuitenkin monet nuoret kristityt kotimaassamme lankeavat maailmaan. Kristillisyyttämme on viime vuosina koskettanut kansankirkon kehitys; onko kirkkouskollisuuttamme suorastaan käytetty hyväksi vedättämällä meitä liberalisoitumaan osana luterilaista kansankirkkoa. On esiintynyt myös opillista harhaa, jonka mukaan homoseksuaalisuuden toteuttaminen ja pedofiliakaan eivät ole pikkusyntejä kummempaa. Kaikesta huolimatta kristillisyydessämme on elävä ydin ja paljon Pyhän Hengen vaikutusta! – Ja kaiken keskellä ajan merkit todistaa, että on lopun aika.

    Monet kristityt ovat – ehkä osin ymmärtämättömyyttään, osin vanhasta tottumuksesta – voineet edistää ”pahan asiaa” äänestämällä sellaisia yhteiskunnallisia puolueita/henkilöitä merkittäviin asemiin, jotka ovat julkisesti sitoutuneet jatkamaan ja edistämään mm. sukupuolineutraalia avioliittolainsäädäntöä ja abortteina tunnettua maailmanhistorian suurinta kansanmurhaa. Tätä on voinut edesauttaa paljon siteerattu ohje; ”politiikkaa ja uskontoa ei saa sekoittaa”. Ainakin näin ymmärrettynä ohje on epäraamatullinen.

    Onko nuorten väsymiseen ja luopumiseen vaikuttamassa myös se, että kristillisyydessä käydyssä niin sisäisessä kuin ulospäin suuntautuvassa vuoropuhelussa on puuttunut sittenkin rohkeutta käydä keskustelua ”pohjia myöten”. Nuoret vaistoavat helposti tabut ja kaksinaismoraalin.

    Entä olemmeko riittävästi pohtineet – välttääksemme Etelä-Amerikan ja Afrikan uusien kristittyjen suhteen perinteisen ”valkoisen miehen kulttuuri-imperialismin” – mikä omassa hengellisessä normistossamme on välttämätöntä ja yleispätevää Raamatullista, mikä taas omaan suomalaiseen/paikalliseen kulttuuriin liittyvää ja toissijaista. – Meidän ei ole syytä sälyttää sen enempää nuorten kuin ”äskensyntyneiden” harteille sellaisia kuormia, joita heidän ei tarvitsisi kantaa! Tämä sama problematiikka oli keskeistä myös Paavali lähetystyössä ei-juutalaisten kansojen keskuudessa.

    Historiantutkijakin joutuu joskus lähdeaineiston ollessa puutteellinen luomaan kokonaiskuvaa indisioiden eli aihetodisteiden avulla. Kuva vahvistuu tai kumoutuu, kun lähdeaineisto avautuu parhaassa tapauksessa kattavana tutkimukselle.

    On aihetta kysyä: oliko jossain laadittu käsikirjoitus kristillisyytemme ”modernisoimiseksi” ? Oliko tilanteemme analysoitu niin, että ehdottomaksi julistettu kirkkouskollisuutemme ja toisaalta seurakuntaoppimme ensisijaisuuden korostus antoivat mahdollisuuden myös huomaamattomaan liu-utukseen muissa ”vähempiarvoisissa” kysymyksissä. Toimiko painostuskeinona ”luukaappimme” edellä mainittuihin asioihin liittyen? Oliko annettu ymmärtää palkintona olevan valmius vaieta sosiohistoriallisen menneisyytemme mustista pisteistä? Entä oliko väläytelty koukkuna peräti ”omaa” piispaa pohjoiseen hiippakuntaamme – jos vain naispappien vihkimisongelma saadaan järjestykseen? Liittyikö tähän…nykyisen ääriliberaalin arkkipiispan valinta kristillisyytemme valitsijamiesten ratkaisevilla äänillä; parisuhderukous ja ainakin käytännössä irtisanoutuminen yhteistyöstä kirkolliskokouksen konservatiivirintaman kanssa.

    Oliko jopa ajatuksena… aikoinaan lanseerattu tavoite Suomen luterilaisen kirkon lestadiolaistamisesta toteutuisi käänteisessä muodossaan; lestadiolaisuuden avautumisena ja sulautumisena luterilaisen kirkon liberaalisiipeen. – Onhan jopa väitetty, että jo 1980-luvulla otettu muista konservatiiveista poikkeava naispappeuskanta oli ”kauppa”, jolla ostettiin kirkolta työrauha 1970-luvun hoitotoimien tarkemmalta penkomiselta. On toisaalta ymmärrettävää, että nuoremmat teologit näkivät suhtautumisessa epäloogisuutta ja niin on keväästä 2012 luvassa naisteologiemme pappisvihkimyksiä.

    Tietysti toivon sydämestäni, ettei tuo edellä hahmottunut kuva pidä paikkansa!

    Vetoan siis; avoimen ja rehellisen, pohdinnan ja keskustelun puolesta

    ja samalla esitän nöyrästi:

    1) että ei jätetä prosessia kesken, vaikka se tuskallinen onkin! Voisiko käytännön tavoitteena olla, että rauhanyhdistysten piirissä hoitokokousasiaa käsitellään vähintäänkin jonkun seurakuntapäivän yhteydessä vuoden 2012 aikana. Asiaa joutunevat prosessoimaan, sekä ne, jotka asian kanssa ovat kipuilleet 30 vuotta, ehkä kärsineet todella vakavista seurauksista itse tai lähipiirissä… kuin myös ne, jotka ovat uskoneet tehneensä oikein traagisista seurauksista huolimatta.

    2) että, otettakoon myös käytännössä riittävän selkeästi ja yksiselitteisesti vastuu Keskusyhdistyksen tasolla ja vedetään tästä myös johtopäätökset. – Pysähdytään pohtimaan ihan oikeasti; mitä Kaikkivaltias ja armollinen Jumalamme haluaa meille tällä kivuliaalla prosessilla opettaa. Hylätään myös käytännössä ne oppirakennelmat, jotka olivat tähän viemässä. – Kysymys ei ole tietysti aivan lyhyestä prosessista.

    3) osoitetaan totinen yhteisöllinen parannuksemme myös pyrkimyksellä sovittaa ja korjata tehdyt vääryydet, mitä se sitten merkitseekään niiden suhteen:

    – jotka on erotettu väärin perustein – ehkä sitten katkeroituneetkin (ymmärrettävästi)…

    – jotka menettivät mielenterveytensä

    – jotka tai joiden läheiset ajautuivat itsemurhaan (?)

    Jotta anteeksi voidaan antaa, olisi väärinkäytöksiä kokeneiden kannalta tärkeää selvittää asia, niin kuin se vielä on mahdollista. Ei ole rehtiä kiirehtiä vaatimaan anteeksiantavaa sydäntä heiltä, jos emme ensin käytännössäkin tunnusta – silloin kun aihetta on – että heitä on kohdeltu väärin! – Samaan ovat joutuneet nöyrtymään monet muutkin yhteisöt.

    Tarvitaanko totuuskomissio – kristityistä koostuva ryhmä, jossa olisi useampia jäseniä; esim. muutamia historiantutkijoita, lakimiehiä, lääkäreitä ja psykologeja…vai traumaryhmiä ? – Yksi tutkija ei liene hyvä ratkaisu tässä tapauksessa. Lisäksi lienee varauduttava jopa vahingonkorvauksiin ?

    Liian suuri urakka, saattaa joku ajatella – ei kannata edes yrittää – mutta uskallammeko sellaisella tunnolla ja asenteella kohdata kerran Suuren Tuomarimme, Vanhurskauden Auringon? Sillä, joka tietää asioiden tolan ja sillä, jolla on vastuu muista, on myös suurempi vastuu tuona Herranpäivänä.

    Jumala meitä auttakoon ja armahtakoon!
    Tuhkakeskiviikkona 22.2. A.D.2012

    Markku Korteniemi
    SRK:n historiatyöryhmän jäsen 2006-2011

    PS. Kirjeeni ei ole ”sielunhoidollinen” vaan toivoni mukaan virike avoimelle, rehelliselle ja perusteelliselle keskustelulle. Luonnollisesti olen itsekin valmis keskustelemaan myös ”kasvokkain” niin isommassa kuin pienemmässä kokoontumisessa.

    Liked by 3 people

    1. siirak

      Kiitos Markulle tämän vetoomuksen julkaisusta. Sydän yhtyi siihen kyllä täysin. Erinomaisesti ja monipuolisesti eri näkökulmista tehty kooste. Moni esittämäsi näkökulma ja johtopäätös on tuttu myös itselle kun asiaa on mielessään pähkäillyt. Olet rohkea kristitty! Minusta on myös hyvä jos julkaiset saamasi palautteen. Se luo kontrastia ja auttaa ehkä vielä tosiasiat kieltävää oivaltamaan.

      Tykkää

      1. siirak

        Vielä lisään sen, että aivan keskeistä muodostettaessa ymmärrystä liikkeen historian ja kipupisteiden suhteen on se, että sitä ei yritetä tehdä pelkästään hengellisestä näkökulmasta. Yksilölliset sekä yhteisölliset psykologiset ja sosiologiset tekijät ovat olleet ja yhä ovat merkittävä osa ongelmia. Tämä oli yksi Markun vetoomuksen ehdottomia vahvuuksia. Yksi keskustelun ja kritiikin vaientamisen väline on ollut juuri kaiken liiallinen hengellistäminen. Yhtenä tärkeänä näkökulmana ymmärrystä luotaessa pidän sitä, että pohditaan mitkä yhteisömme piirteet mahdollistavat sen, että vaikutusvaltaisiksi puhujiksi herkästi nousee persoonaltaan tällaiseen vastuuseen täysin sopimattomia yksilöitä.

        Tykkää

      2. siirak

        Vastaan vielä itse itselleni. Puhujainstituutiota pohdittaessa toki hengellinen näkökulma on tärkeä. Tästä joskus aiemminkin täällä kirjoitettiin. Itse näen niin, että maallikkosaarna instituutio on liian vahva ja latautunut. Tehtävään asettaminen ja siitä pois laittaminen ovat kasvaneet liian suureksi merkitykseltään. Kaiken kaikkiaan tilanne on sekava, kun on vihittyjä pappeja ja sitten maallikkoja joita myös pidetään apostolisen viran haltijoina.

        Tykkää

  47. Ei siellä Oulussa tietojeni mukaan hoitokokokousta ole ollut, vaan tuo on täysin normaali käytäntö, ettei keskusteluja laiteta nettiin julkiseksi. Ja mielestäni se on hyvä.

    Normaali keskustelu siellä on ollut alustuksen jälkeen.

    Liked by 1 henkilö

    1. Pertti Niukkanen

      Tiedätkö, mistä keskustelussa puhuttiin? Olihan alustus aika lailla normaalista poikkeava, joten voisi odottaa normaalista poikkeavaa keskusteluakin. Millainen on ylipäätään normaali keskustelu?

      Tykkää

    2. Nimetön

      No onpa hyvä, ettei ollut ns hoitokokous. Hengellistä väkivaltaa on ollutkin aivan liikaa siellä pohjan maalla näinä lopun aikoina.

      Tykkää

      1. Viktor

        Niin kovasti kuin yllä olitkin sitä mieltä, että hoitokokousta pukkaa. Salaliittoteorioita kannattaa kirjoitella sinikantisiin vihkoihin.

        Tykkää

  48. Nomutta

    -”On myös väitetty, että pääosa kristitystä koki kokoukset hoitavina.”
    -”Se kiihkeys, millä 1970-lukua on kritikoitu, todistaa kritiikin vääräksi .”

    Juuri näin argumentoivat uudestiheränneet vuonna 1911 Oulun sovintokokouksessa, kun vanhoilliset arvostelivat uuden heräyksen opetusta!

    Tykkää

  49. Heino Korpela

    Luin Markun kirjeen SRK:lle ja nyt sulattelen tätä rohkeaa kirjettä. Meitä hoitokokouksien uhreja on kyllä joitakin vielä elossa, uhrien omaisia on paljonkin. Olisi se suuri asia, jos saisimme nähdä, että omattunnot avautuisivat parannukseen.

    Se, että kirje julkaistiin täällä blokissa, on hyvä asia, netin kautta sen voivat saada useammat luettavakseen, kun kirjoitus tulee julki, se asettaa SRK:n johtokunnan kysymään itseltään, kannattaako enää vaieta? Luulen, että nuorissa uskovissa on monta totuutta hakevia, jotka eivät halua, että johdon kaapeissa on ”luurankoja.”

    Markku kirjoittaa niin, että se koskee sieluun asti, siis siten, että hän kertoo niin kuin Jumalan lapsen tulee sanoa ”totuutta rakastaen.” Kirje ei ole syyttävästi kirjoitettu, vaan parannusta hakien / etsien. Näin tulee Jeesusta seurata, ei sormella osoitellen toisiamme – senkin syntinen! Armoa etsivänä, totuuteen tyytyvänä ja jos näin toimitaan, silloin on Jeesus keskellämme armahtavana valona valaisten ymmärrystämme, että osaamme kulkea oikeaa tietä kohti uskomme päämäärää.

    Lainaan tähän loppuun Markun kirjoittaman ehdotuksen, joka on mielestäni hyvin oikeaan osuva ja jota kannattaisi SRK:ssa pohtia, myös noudattaa. Tässä tuo lainaus:
    ”Jotta anteeksi voidaan antaa, olisi väärinkäytöksiä kokeneiden kannalta tärkeää selvittää asia, niin kuin se vielä on mahdollista. Ei ole rehtiä kiirehtiä vaatimaan anteeksiantavaa sydäntä heiltä, jos emme ensin käytännössäkin tunnusta – silloin kun aihetta on – että heitä on kohdeltu väärin! – Samaan ovat joutuneet nöyrtymään monet muutkin yhteisöt.

    Tarvitaanko totuuskomissio – kristityistä koostuva ryhmä, jossa olisi useampia jäseniä; esim. muutamia historiantutkijoita, lakimiehiä, lääkäreitä ja psykologeja…vai traumaryhmiä ? – Yksi tutkija ei liene hyvä ratkaisu tässä tapauksessa. Lisäksi lienee varauduttava jopa vahingonkorvauksiin ?

    Liian suuri urakka, saattaa joku ajatella – ei kannata edes yrittää – mutta uskallammeko sellaisella tunnolla ja asenteella kohdata kerran Suuren Tuomarimme, Vanhurskauden Auringon? Sillä, joka tietää asioiden tolan ja sillä, jolla on vastuu muista, on myös suurempi vastuu tuona Herranpäivänä.”

    Liked by 3 people

  50. Nimetön

    Osa hoitajista ja hoidokeista, hengelliseen väkivaltaan sortuneista ja väkivallan uhreista, on jo kuollut. Aikaa on kulunut ja muisto/kuva menneisyydestä muuttuu yhä epätarkemmaksi. Silti ei ole vieläkään kokonaan myöhäistä. On kohtuutonta vaatia, että vain vääryyttä ja hengellistä väkivaltaa kokeneet rientäisivät pahaa tehneiden puheille. Pikemminkin sen pitäisi olla toisinpäin.

    Tykkää

  51. uibopuu

    Kiitos Markulle noista julkaisuista. Koin samoin kuin Heino, että ”Markku kirjoittaa niin, että se koskee sieluun asti”. Ei noita voinut kyyneleittä lukea. Tuli niin voimakkaana mieleen se ”sota” jota lapsuuden kodissani käytiin ja se painostus jonka kohteeksi jouduin. Olisihan se todella ihmeellinen asia, jos edes jonkun kohdalla, niin kuin Heino sanoi ”…saisimme nähdä, että omattunnot avautuisivat parannukseen.” Aika uskomattomalta tuo kuitenkin tuntuu. Varmaan vaikeutena joidenkin kohdalla on myös se mistä Luther sanoo jotekin näin, että ”on äärimmäisen vaikeaa irrottautua siitä opetuksesta jota on lapsuudestaan asti kuullut”. Vaikeaa varmaan joillekin ajatella, että erehtymätön seurakunta olisikin erehtynyt.

    Tykkää

  52. Kalle

    Kiitos Markulle siitä, että Olet ainakin yrittänyt. Viljo Juntunen julkaisi joskus ranualaisessa kuriiri paikallislehdessä henkilökohtaisen anteeksipyynnön muistaakseni mm. siitä, että hän ei kirkkoherrana rohjennut puuttua hoitotapahtumiin. Mielestäni se oli rohkea, rehellinen ja sydämellinen kirjoitus, josta moni voisi ottaa opiksi ja ohjeeksi.

    Liked by 1 henkilö

  53. MH

    Kiitos paljon Markulle viestien jakamisesta. Noiden lähettämisestä on sen verran aikaa, että ei varmaan kannata pidättää hengitystä odottaessaan Markun kertovan niiden saamasta reaktiosta. Jos niihin olisi reagoitu niin kuin olisi pitänyt, olisimme me tavalliset seurakuntalaisetkin saaneet siitä kuulla.

    Positiivista toki on, että Markkua ei rohkeudestaan huolimatta ole hoidettu liikkeestä pihalle. Tosin nuo kirjoitukset eivät ole ilmeisesti tätä ennen olleet julkisuudessa, joten ehkä lynkkausporukat eivät vain ole saaneet asiasta vihiä?

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Suurkiitos Markulle minultakin! Näillä viesteilläsi on todellista merkitystä hoitokokoukset kokeneille. Heinon ja uibopuun sanoin: ”Markku kirjoittaa niin, että se koskee sieluun asti”. Eivätkä ne olleet tippaakaan jaarittelevia, kuten Markku itse epäilee. Päinvastoin – luin niitä kuin jännityskertomusta. No, ulkopuolisena minulla on tietenkin myös tirkistelynhalua ellei peräti rahvaanomaista ”lisää verta areenalle”-asennetta. Odotankin siis innolla lisää ”vuotoja”. 🙂

      MH:n tapaan pohdiskelen: ”Positiivista toki on, että Markkua ei rohkeudestaan huolimatta ole hoidettu liikkeestä pihalle. Tosin nuo kirjoitukset eivät ole ilmeisesti tätä ennen olleet julkisuudessa, joten ehkä lynkkausporukat eivät vain ole saaneet asiasta vihiä?”

      Oleellista on varmaan tuo julkisuus. Eivät Markun esittämät asiat SRK:n johdolle tietenkään tuntemattomia ole. Varmaan sielläkin on tuskailtu, pitäisikö asiat avata. Strategisen harkinnan jälkeen enemmistö lienee päätynyt vaikenemisen kannalle. Arin paikka taitaa edelleen olla Markun esille nostama kirkkosuhde. Se on jopa vaikeampi aihe kuin hoitokokousuhrien maineen palautus (ja vaikea on sekin ilman seurakuntaopin tarkistusta). Vaikeaa, niin vaikeaa – ei käy SRK:n johtoakaan kateeksi.

      Ehkä tämä uusi kulissien takaisten juonittelujen paljastaminen pakottaisi SRK:n uuden johdon vihdoin tarttumaan haasteisiin. Viestintuojan ampumisella ei asiasta enää selvitä. Tämäkin ratkaisu tulee tietysti perustumaan ”kustannus/panos-tuotos” -laskelmiin, joiden toivon painavan vaa’an rehellisen tilinteon puolelle.

      En siis odota SRK:n johdolta mitään todellista närkästymistä Markkua kohtaan (ehkä taktista kuitenkin). Täältä ruohonjuuritasolta sitä kyllä voi tulla. Varoittihan Voittonenkin juuri, että ”veljen huonoja asioita ei viedä turuille ja toreille eikä someenkaan”. Nythän niitä taas ”kuulutetaan julki katoilta”, eikä kuiskailla neljän seinän sisällä toisen korvaan. ”Seurakunnan asiat käsitellään seurakunnan sisällä” jne.

      Markun mukaan Ari-Pekka Palola totesi hoitokokouksista 2004: ”Asia on edelleen liian tuore ja arka käsiteltäväksi”. Ehkä se on vieläkin, koska hoidettuja ja hoitajia on edelleen elossa! Aika tämänkin asian hoitaa!

      No, kyynisyyteen ei tässä pidä langeta. Uskon että Ari-Pekalla on tapahtumista vankka tieto ja niitä tukevat dokumentit hallussaan. Hän voi uudessa historiakirjassaan avata silmät lopullisesti niin ettei ”vaihtoehtoisille tulkinnoille” jää sijaa. Tuskin häneltä itseltään halua tähän puuttuukaan, mutta kyse onkin kustantajan halusta. Kuinka monella SRK:n johdossa on omia luurankoja kaapissaan? Toivon mukaan niitä ei uudella johdolla ole (ainakaan paljon). Jos tämä nuorempi ja avoimuutta kannattava linja olisi enemmistönä, voisi se näyttää Palolalle vihreää valoa, ja kirja voisi muodostua brezneviläisten tuhoksi. Toiveajattelua ehkä, mutta ilman toivoa ei voi elää… 🙂

      Tykkää

  54. Lahja Huhtala

    Kiitokset Markulle minultakin! Oli erittäin mielenkiintoista lukea tekstejäsi.

    Lähetin omalla nimelläni vuosia sitten (2007) postia SRK:lle (TM).
    Vastauksena tuli lyhyesti, että sielunhoidollinen keskustelu käydään puhelimitse tai kasvotusten. Samoin kysymyksiin vastaaminen. ”Sielunhoidollisuudella tarkoitan sitä, että oletan, että jos joku minulle tuntematon henkilö haluaa keskustella kanssani työpuhelimen tai työkoneeni kautta, hän haluaa vastauksia uskon kysymyksiinsä.”

    Minun silloisesta tekstistä pätkiä:
    ”…Näen suuren ristiriitaisuuden, mikä vallitsee kentällä ja millaista kuvaa halutaan antaa julkisesti ulospäin. Se antaa mielikuvan kaksinaismoralismista ja jopa valehtelusta. Sellainen menettely ei ole heikkoutta eikä lankeamista tahtomattaan syntiin, vaan tietoista peittelyä ja oman yhteisön ulkokuoren kiillotusta.
    …Minulla on tietysti oma henkilökohtainen ongelma perhesyistäkin. Entisiä tiukkoja nuhteita ja erottamisia ei ole lievennetty, vaan niistä pidetään virallisella tasolla kiinni. Ja käytännössäkin meihin ’uloshoidettuihin’ päin! Mutta muu käytäntö onkin sitten tuollainen, mistä kerroin. Tuskin törmäsin ainokaisiin tapauksiin?”

    (Kirjoitin pari esimerkkiä ’vakaiden’ vl-puhujien tekemisistä juoruilematta kuitenkaan nimiä. Olimme juuri tulleet suviseuroista, jossa oli ollut tiukkahenkinen alustus. Mietin, eikö alustus koskekaan puhujia itseään.)

    Tykkää

  55. Nimetön250118

    Niin, periaatteessa on toinenkin tie, brutaali. Eli perustaa ”SRK.2” ja jättää nyky-SRK uinumaan silleen. SRK.2 voisi toimia lähinnä nykyajan viestimiin tukeutuen niinkuin tämä Hulluinhuonelainen, jolloin kustannuksia varten ei suuria rahoja tarvitsisi.

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      SRK:n, Tuomas Hännisen ja julkisuuden suhteista vilkas mielikuvitukseni keksi grimmiläishenkisen faabelin:

      Pässilauma on metsässä pakkautuneena toistensa turviin. Aurinko on laskemassa ja raateleva susi on jälleen liikkeellä. Pelokkaana ja tuskaisena lauma supattaa: ”Johan me sille sudelle heikoin veljemme uhrattiin, mutta aina se vaan on nälkäinen. Eikö mikään riitä!”

      Miten satu jatkuu? Keksitkö sille onnellisen lopun?

      Nimetön250118 taisi tarjota ratkaisuksi uutta ”eriseuraa”. Onhan se tosiaan perinteinen tapa lestadiolaisuudessa. Ihan virtuaalimaailmassa toimimalla ei sekään onnistu. Tarvitaan lampaiden tuki ja lammassuojat ihan reaalisesta maailmasta. Juuri näiden viattomien karitsojen suojelemisestahan on kysymys!

      Tykkää

  56. Rento

    Muuten olen sitä mieltä, että yleinen seurakuntapäivätyyppinen keskustelu 1970-luvusta ja hoitokokouksista saattaisi aiheuttaa enemmän hämmennystä kuin poistaa sitä. Suurin osa meitinkin ry:n seuroissa käyvistä oli hyvä jos syntynyt hoitokokousten aikaan. Ehkä tässä Hulluinhuonelaisten kuplassa on vaikea nähdä, että keskivertolestadiolaista ei yksinkertaisesti kiinnosta, eikä tarvitsekaan kiinnostaa. Liikkeen historia ei – uskokaa tai älkää – vaikuta kotiuttamiseen.

    Sen sijaan esimerkiksi puhujien kokouksissa olisi terveellistä ottaa asia puheeksi. En tosin usko keskusyhdistyksen pojilla olevan kanttia lähteä mokomaan.

    Markku Korteniemen piitkiin kirjeisiin tuumin, että neuvostoanalogiat ovat lopultakin melko kuluneita ja monesti jopa huonosti toimivia. Mutta onhan kaikkien asiaan vihkiytyneiden niille kiva älykkäästi naureskella. Itselläni ovat trotskilaiset, aito stalinistit, revisionistit ja kautskyläiset, herra paratkoon, menneet jo ajat sitten sekaisin. Maolaisia saarislaisia tietenkään unohtamatta. Josip Broz Sillanpää?

    Ihmisyhteisöistä voi loputtomasti kaivella analogioita, huvittavia, sopivia, tarkoitushakuisia, mitä vain. Tärkeää olisi nähdä, että yhdelle joukolle ei ole verrokkia, ja se joukko on Jumalan seurakunta.

    Tykkää

    1. MH

      Hämmennys, tuo ihana sana, jota voi käyttää kuvaamaan mitä tahansa ihmisissä herääviä epämiellyttäviä tunteita ja perustelemaan, miksi vaikeista asioista ei pitäisi puhua! Ajatteletko, Rento, että me keskustelua vaativat kuvittelemme, että se tuntuisi ihmisistä hyvältä? Ei tietenkään tuntuisi, mutta se on ihan luonnollista – onhan kyse hirveistä asioista ja pahoista teoista. Olisi erikoista, jos niistä keskustelu olisi jotenkin mukavaa. Keskustelun LOPPUTULOS kylläkin voisi olla, että ihmisissä heräisi myös positiivisia tunteita. Itse ainakin osaisin rakastaa tätä yhteisöä, johon olen kuulunut koko elämäni, paljon enemmän, mikäli se olisi avoin ja rehellinen menneisyydestään.

      Liked by 1 henkilö

      1. Voisivathan nykyajan ”keskivertolestadiolaiset” hämmentyä jos joutuisivat kyseenalaistamaan käsityksiään.

        Mutta tuskinpa voidaan verrata siihen hämmennykseen jonka 1970-luvun riviuskovaiset joutuivat. Mukaan lukien vanhukset joiden uskon perustan hoitomiehet kyseenalaistivat. Yksikin mummo hämmentyi niin, että persoonallisuus muuttui yhdessä yössä hoitokokouksen jälkeen.

        Ja osa, allekirjoittanut mukaan lukien, ollut koko elämänsä hämmennyksissä. Onko joidenkin mielen tasapaino arvokkaampaa kuin toisten?

        Tykkää

    2. Nimimerkki Rento, Markku kirjoitti näin:
      ”Olin ripittäytynyt myös sitkeistä epäilyksistäni, että se mitä koimme muistutti vastaansanomattomasti Neuvostoliiton kommunistisen puolueen puhdistuksia 1920-luvulla.” Neuvostoanalogioista sinä puolestasi tuumit että ”ovat lopultakin melko kuluneita ja monesti jopa huonosti toimivia. Mutta onhan kaikkien asiaan vihkiytyneiden niille kiva älykkäästi naureskella.”

      Nauru on aika kaukana näistä neuvostoanalogioista,
      Ymmärrän erittäin hyvin Markun näkökulman kun olen itse elänyt läpi tämän kollektiivisen uskon syntyprosessin, jossa seurakunnasta seulottiin pois siihen sopimattomattomat henkilöt. Varmin tapa osoittaa uskollisuutta seurakunnalle, vrt. puolueelle, oli käydä pyytämässä kososlaisuutta ym. synniksi osoitettavaa anteeksi seurakunnan edessä. Ja sen piti tapahtua oikealla tavalla. Komitea ”Oulun veljet” istui edessä tarkkailemassa tapahtumaa.

      Vastaavia seurakunnan ylistyslauluja voi löytää kommunistisen puolueiden juhlakirjoista joita kirjoiteltiin 1970-luvulla.

      ”Liikkeen historia ei – uskokaa tai älkää – vaikuta kotiuttamiseen.”
      ”Tärkeää olisi nähdä, että yhdelle joukolle ei ole verrokkia, ja se joukko on Jumalan seurakunta.”

      Mielenkiintoisia ajatuksia: onhan tämä yksi joukko vertaansa vailla kun siihen kuulumalla pelastuu!

      Tykkää

  57. Kalle

    Tuo nimimerkki Rennon kertomus on kyllä minustakin todenperäinen. Aivan eri asia on, että tulisiko asiat olla niin. Kertomuksessa korostuu tapauskovaisuus ja usko vain seurakuntaan. Ja saattaahan se vaikuttaa kotiuttamiseenkin, mikäli sillä tarkoitetaan taivaaseen pääsyä.

    Tykkää

  58. Nomutta

    SRK-vastaisuus-Neuvostovastaisuus
    toverituomioistuin-hoitokokoukset
    uusi neuvostoihminen-hoitokokouksissa puhdistunut ihminen

    Neuvostoanalogioita löytyy kyllä tavattomasti. Sekä Neuvostoliitto että hoitokokousseurakunta olivat puhdistamassa itseään uutta suurempaa aikaa varten. Idealistisimmat neuvostoideologit ja hoitomiehet haaveilivat utopiayhteisöstä, jossa kaukana olisi kavala maailma. On myös muistettava, että innokkaimmat hoitomiehet olivat poliittisesti K-linjan miehiä. Heille mielikuva neuvostoutopiasta oli ainakin alitajunnassa.

    Tykkää

  59. Nimetön

    nimimerkki Rentolle vai olidiko Rennolle! Olen samaa mieltä. Ei vl-herätysliikkeen historian tarvitsekaan kiinnostaa nyky vl-nuoria. Ja vanhst papat saarnaavat tekstinään 3000-2000 vuotta vanhat kirjoitukset. Ketä se oikeasti kiinnostaa? Ja sitten vedotaan Lutheriin. Ketä oikeasti kiinnosttaa enää mitä mieltä tuo yli 500 vuotta sitten elänyt historian henkilö oli mieltä jostakin asiasta? Nykyhetki kiinnostaa.

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Kiitos linkistä Jupe. Varsin selkeää tekstiä tuossa John Piperin haastattelussa:

      How can we guard ourselves and one another from mistaking a sense of belonging within the community with genuine faith in God? – Always keep Christ central, and show that his glory is what satisfies the soul. – Jesus is better than the community of Jesus. Jesus will be there when the community of Jesus lets you down.

      Kysymys oli: ”Kuinka voimme suojautua sekoittamasta yhteisöön kuulumisen tunnetta aitoon Jumala-uskoon?” Tähän Piper vastaa: ”Pidä aina Kristus keskiössä ja näytä, että Hänen kunniansa on se mikä sielun tyydyttää. Jeesus on parempi kuin Jeesuksen yhteisö. Jeesus pysyy, kun Jeesuksen yhteisö pettää.”

      Mikäli Rentoa on uskomista, keskivertolestadiolainen ei tällaista kysymystä edes ymmärrä: Vl-liikkeeseen kuuluminenhan tarkoittaa juuri aitoa uskoa Jumaalaan! Vain yhteisöön kuulumisella on merkitystä, koska vain siten voit päästä taivaaseen. Tässä suhteessa yhteisö ei voi koskaan pettää!

      Uskovaisen ainoa todellinen kilvoittelun kohde on liikkeessä pysyminen. Tällöin on torjuttava kaikki, mikä aiheuttaa hämmennystä ja häiritsee tätä tavoitetta. Tällaisia hämmentäviä asioita voivat olla tiedot liikkeen historiasta (ja nykyisyydestäkin). Niistä ei tarvitse tietää, koska ne eivät vaikuta ”kotiuttamiseen” (taivaaseen pääsyyn). Onneksi liikkeen historia ei keskivertolestadiolaista yksinkertaisesti kiinnosta, joten hän ei siitä mitään tiedäkään.

      Rennon ajatukset tuntuvat olevan kirjasta ”Mädän kalan opas helvettiin”. 😉 Jos olet trolli, niin onnistuit hyvin. Jos taas esität todellisia keskivertolestadiolaisen ajatuksia, on syytä huolestua. Tällaiset sydänäänet kyllä kielivät terminaalivaiheessa olevasta sairaudesta.

      Tykkää

      1. Lahja Huhtala

        Minä pidän trollina, sillä keskivertolestadiolaiseksi kirjoittaja tietää yllättävän paljon muista mahdollisista vertailukohteista. Sitten loppukevennyksenä viittaus yliluonnolliseen joukkoon, jota ei voi verrata mihinkään!

        Tykkää

    2. Pertti Niukkanen

      Vielä tuosta Oulun ry:n seurakuntaillasta 29.4.

      Seurakuntailtaa voinee julkisuuden puolesta verrata Laestadius-seuran kokoontumisiin. Kummassakin on esitelmä (alustus), jota seuraa keskustelu. Tilaisuudet ovat myös kaikille avoimia.

      Laestadius-seuran esitelmät lähetetään live-videona seuran fb-sivujen kautta, ja sinne jää myös videotallenne. Keskusteluosiota ei lähetetä eikä tallenneta lainkaan. Syyt lienevät samat kuin seurakuntailloissakin: Keskustelu on vapaampaa, eikä yksityisyyden suojaa rikota. Tekniikka on Laestadius-seuralla vielä aika hakusessa, tallennukset on tehty hiukan horjuvalla kännykällä, jos silläkään. Esim. Joonan kiinnostavaa esitelmää ei onnistuttu tallentamaan.

      Kuten olette huomanneet, olen innokkaasti raportoinut näistä Laestadius-seuran esitelmistä – siis esitelmän sisällöstä ja myös keskustelusta. Olen jopa nimellä mainiten lainaillut kysymyksiä ja kommentteja. Tietenkin nämä ovat mielestäni olleet yleisellä tasolla tärkeitä ajatuksia, jotka tuottavat esittäjälleen vain kunniaa. Ei olisi pitänyt tätäkään tehdä – enhän kysynyt tahtooko ajatuksen esittäjä nimensä julkisuuteen tai edes tiedon paikallaolostaan. Pyydän siis käytöstäni anteeksi. No, vielä ei ole käräjäkutsuja kuulunut. 😉

      Näissä rajoissa kysyin aikaisemmin Jupelta, mistä Oulun keskustelussa puhuttiin. Esitettiinkö samoja kysymyksiä, joita alustus täällä nostatti? Miten niihin vastattiin?

      Toinen kysymykseni koski sitä, minkälaisia keskusteluja seurakuntailloissa normaalisti käydään. Uskalletaanko vaikeita kysymyksiä esittää? Amicus edellä lainasi SRK:n varapuheenjohtajaa (ilmeisesti Valde Palola): ”Ei ole kysymyksiä, joita ei voisi seurakunnassa kysyä”. Uskotaanko tätä vakuutusta oikeasti ruohonjuuritasolla?

      Tykkää

      1. Nimetön

        Hengellistä väkivaltaa ei pidä sietää. Sen on kertakaikkiaan loputtava. OV:n alustus oli jo riittävän ahdistava.

        Tykkää

      2. Nimetön

        Hei Pertti,

        kun sinua niin paljon kiinnostaa nämä rauhanyhdistysten tilaisuudet, olet tervetullut itse paikalle! Tule vain kuuntelemaan! Onkohan sinun omalla paikkakunnallasi rauhanyhdistystä? Voit myös kuunnella netistä livelähetyksenä seuroja ja messuja (joissa puhuu vl pappi) osoitteesta:

        https://www.nettiseurat.info/fi

        Tuolta kuulee myös Amerikoitten seuroja. Sivun alaosassa on sitten näitä messuja, jotka tietysti vaihtelevat viikoittain.

        Omasta kokemuksestani voin kertoa, että seurakuntailloissa puhutaan asioista laidasta laitaan. Tietysti se vähän saattaa hillitä puheenvuorojen sisältöä, että paikalla on paljon porukkaa ja kaikenikäisiä. Sitten on olemassa erilaisia suppeammalla porukalla kokoontuvia ryhmiä, kuten naisteniltoja, miesteniltoja ym. Mitä pienempi porukka, sitä avoimempaa keskustelua. Eipä nyt äkkiä tule mieleen aihetta, josta en olisi kuullut keskusteltavan. Myös hoitokokouksista olen kuullut puhuttavan, mutta en kovin usein.

        Lopuksi kommenttini koko tähän keskusteluun. ”Rakas ystävä, älä ota esimerkkiä pahasta, vaan hyvästä.” 3. Johanneksen kirje, jae 11. Koko kirje on muutenkin mielenkiintoinen luettava.

        Tykkää

      3. Jusbru

        Pertti Niukkanen: ”Toinen kysymykseni koski sitä, minkälaisia keskusteluja seurakuntailloissa normaalisti käydään. Uskalletaanko vaikeita kysymyksiä esittää? Amicus edellä lainasi SRK:n varapuheenjohtajaa (ilmeisesti Valde Palola): ”Ei ole kysymyksiä, joita ei voisi seurakunnassa kysyä”. Uskotaanko tätä vakuutusta oikeasti ruohonjuuritasolla?”

        Jos olisin pelkästään omien kokemuksieni perusteella vastannut, niin olisin voinut sanoa että oikeasti uskotaan. Ainakin minä olen uskonut ja uskaltanut. Olen RY:n seurakuntailloissa ja keskustelutilaisuuksissa
        muun muassa puolustanut naispappeutta (tästä seurasi ymmärrettävästi paljon kipakoita vastalauseita, mutta ihan hyvähenkinen keskustelu), kertonut äänestäväni Pekka Haavistoa (en muuten olisi ottanut asiaa puheeksi, mutta siinä ilassa väitettiin uskon estävän kategorisesti hänen äänestämistään) ja puhunut ”rokin” kuuntelemisestani (joku taisi tämänä jälkeen jättää tervehtimättä ”Jumalan terveellä”, mutta tästäkin tuli tosi hyvähenkinen ja antoisa keskustelu).

        Uskon myös että Valde Palola uskoo väitteeseensä. Helsingin RY:llä, jossa hän vaikuttaa, on ollut yleisesti hyviä ja avoimia keskusteluiltoja. Arvostan myös kovasti hänen raamatullisia saarnojaan ja asennettaan HKI:n RY:n toiminnassa.

        Olen vaimoltani kuitenkin kuullut, että hänen kotipaikkakunnallaam pohjois-pohjanmaalla on ollut taas lyttäävää ja ankeaa ilmapiiriä. Samanlaisia kokemuksia olen kuullut monilta muiltakin sieltä päin tulevilta.

        Eli siis uskon Valde Palolan vilpittömyyteen tässä, ja omien kokemuksien mukaan hän on myös oikeassa. Valitettavasti tämä sama kokemus ei ole kaikilla, joten on siis olemassa paikkakuntakohtaisia eroja.
        Lisäksi oma persoonallisuus saattaa vaikuttaa asioiden kokemiseen. Minulla on ehkä jonkin verran paksumpi nahka arvostelua kohtaan kuin keskivertoihmisellä, ja tiedän että olen saanut sellaistakin kohtelua, joka keskimäärin arvoitaisiin ahdistavaksi, mutta ei ole minuun paljoakaan vaikuttanut.

        Tykkää

      4. Matias

        Mielenkiintoista lukea kokemuksistasi, Jusbru. Ihailtavaa rohkeutta! Mutta noin avoimesti pitäisi kyllä pystyäkin puhua. Minä toisaalta olen niin kova jännittämään, että minulla lurahtaisi vellit housuun varmaan jo siinä vaiheessa kun kävelen seurasalin eteen mikrofonipömpelin taakse. Tai viimeistään siinä vaiheessa, kun myöntäisin kuuntelevani ”rokkia” tai sanoisin jotain muuta ”huolestuttavaa”.

        Musiikista tuli mieleeni: kerran käly kysyi minulta aika yllättäen, kuuntelenko rokkia. (Ja itse asiassa kysyi epäreilusti tyyliin ”Ethännää rokkia kuuntele?”, paino keskimmäisellä sanalla.) Vastasin kielteisesti, koska en tosiaan tykkää kuunnella rockmusiikkia. Vasta jälkikäteen tajusin, että taisi sisar tarkoittaa ”rokilla” kategorisesti kaikkea rytmi- tai muuta ”maallista” musiikkia. 😀

        Mielenkiintoista olisi tietää miten hän olisi suhtautunut, jos olisin ymmärtänyt hänen kysymyksensä oikein ja vastannut rehellisesti. Kävisikö peräti noin kuten Jusbrulle, että Jt:llä tervehtiminen loppuisi tai ainakin muuttuisi varovaisemmaksi.

        Jännä miten joillekin on niin tärkeää, ettei kuuntele muuta musiikkia kuin tuttua ja turvallista. Ehkä tässäkin on taustalla 70-luvulta (?) peräisin olevat musiikkiinkin liittyvät tiukat elämäntapanormit ja veljen vartioinnit. Joitain perusteluja olen kuullut esim. lyriikatonta rytmimusiikkia vastaan, mutta en ole vielä kuullut yhtään vakuuttavaa perustelua, miksi sellaisen musiikin kuunteleminen olisi ”vaarallista”.

        Tykkää

      5. Pertti Niukkanen

        Kiitos kokemuksista, nimetön, Jusbru ja Matias. Arvelinkin, että paikkakuntakohtaiset erot voivat olla suuria. Olen kyllä itsekin käynyt seuroissa Helsingissä Myrskyläntiellä (ja kerran suviseuroillakin).

        Ihan leppoisaahan se meno Helsingin ry:llä oli. Puhujana oli Jukka Palola, jonka puhe oli hiukan ”teoreettinen”, eikä ainakaan mitään liikutuksia herättänyt (esiintyykö niitä enää lainkaan?) Kahvitauolla rupateltiin tavallisista perheellisten asioista, enkä minäkään mitään uskontokeskustelua yrittänyt virittää. Kahvi ja viineri olivat kyllä ensiluokkaisia, ja tupakkapaikkakin löytyi ja oli käytössä. Hyvin siis sulauduin joukkoon.

        Pitää kai käydä seurakuntailloissa jos haluaa varsinaisista uskonasioista kuulla ja kysyä. Täytyypä katsoa ohjelmakarttaa. Rento taisi tosin ehdottaa puhujainkokousta oikeaksi paikaksi esim. hoitokokouskeskustelulle, mutta sinne ei minua taideta päästää. 🙂

        Vielä olisi hauska kuulla tuosta Oulun seurakuntaillasta, jos joku oli paikan päällä.

        Tykkää

      6. Matias

        Pertti, oikea muoto on ”suviseuroissakin”, ei ”suviseuroillakin”. 😉 Puhujainkokouksiin voisi olla mielenkiintoista päästä kuunteluoppilaaksi. Pääsisiköhän jos kysyisi joltain. 🙂

        Liked by 1 henkilö

      7. Niin, ei mahda olla suurta eroa äänestääkö arvovapaata nykykokoomusta, keskustaa vai vihreitä. Keskustan nuorisojärjestö ajaa bordellien laillistamista, vihreiden nuorisojärjestön mukaan heteroseksuaalisuuden ohella kuuluu tarjota koululaisille kymmeniä muita tasa-arvoisia seksuaalisen itsensä toteuttamisen vaihtoehtoja… Kristityn tulee pohtia perusteellisesti, millaista tulevaisuutta hän on äänioikeudellaan rakentamassa. Ja demokratiassa me kansalaiset olemme vastuussa yhteiskunnallisesta päätöksenteosta!

        Liked by 1 henkilö

    3. Matias

      Hyvä linkki Jupelta. Piperillä on mukava vanhan miehen ääni. 🙂

      Artikkelin/haastattelun lopussa Piper lainaa Jeesusta: ”Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle.” (Matt. 10:37) ja täydentää: ”Joka rakastaa yhteisöään enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle.”

      Pastori Jukka Norvanto selittää opetuksessaan ”Siunaus ja kirous” (5. Moos. 11:1–12:31) näin (kohta 15.47–17.00):

      >>
      Niin kuin kerran Jerusalemin temppeli yhdisti luvatun maan asukkaat, Jeesus Kristus yhdistää nykyään kaikki ne, jotka eri puolilla maailmaa uskovat Häneen. Eikä Hän yhdistä vain tällä hetkellä eläviä seuraajiaan, vaan myös niitä, jotka ennen meitä ovat uskoneet Häneen, sekä niitä, jotka vastaisuudessa uskovat Häneen.

      Mutta totta on myös kolikon toinen puoli. Samalla tavalla kuin monet israelilaiset aikoinaan liittyivät baalien palvojiin, niin myös nykyään meillä on suurena kiusauksena vaihtaa Jeesus johonkin mielestämme innostavampaan palvontakohteeseen. Se kiusaus ei tämän maailman keskellä asuessamme milloinkaan häviä. Se tosin saa aikaan uusia ilmiasuja, mutta aina sen suunta on sama: ihminen lankeaa jonkun tätä luomakuntaa edustavan alttarin ääreen Elävän Jumalan sijasta tai lisäksi. Epäjumalaa on kaikki se, mikä tulee sinun ja Jeesuksen väliin.
      >>

      On käsittämätöntä, miten yhteisöstä on niin selvästi luotu epäjumala: Jeesukseen uskomisen lisäksi tulee kuulua tiettyyn joukkoon. Joillekin joukkoon kuuluminen on (tai ainakin tuntuu olevan) the juttu: Jeesukseen uskomisen sijaan tulee kuulua tiettyyn joukkoon!

      Viime lauantain päivän sana oli sopivasti Joh. 14:6: ”Jeesus sanoo: ’Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.'” Biblia sanoo hassusti: ”Ei kenkään tule Isän tykö, vaan minun kauttani.” 🙂

      Nomutta kommentoi 12/04/2018 12:04 näin:

      >>
      Opillisesti kaikkein kauheinta on ollut, että ihmisiä on kielletty lukemasta Raamattua. Heitä on ”hoidettu” Raamatun lukemisen synnistä. Yllättävää asioiden kehityskulkua on, että vuosikymmeniä hoitokokousten jälkeen saarnamiehiä alettiin puhuttelemaan liian Kristuskeskeisten saarnojen pitämisestä. Viime vuosina joitakin on jopa siirretty syrjään saarnamiehen tehtävistä, koska he ovat saarnanneet liikaa Kristuksesta ja liian vähän seurakunnasta. Eikö tämä ole merkkinä pakanuuden leviämisestä kristilliseen yhteisöön. Ensin rajoitettiin Raamatun käyttöä, sen jälkeen Kristus laitettiin sanktiolistalle. Todellista antikristuksen henkeä, en paremmin sano!
      >>

      Olen tainnut joskus aiemminkin lukea jostain, että joitain puhujia on puhuteltu tai jopa hyllytetty liian kristuskeskeisistä puheista. Voiko se pitää paikkaansa? Hullua se olisi! Todellakin antikristuksen henkeä. Kuulostaa vakavammalta kuin ”pelkkä” epäjumala.

      Tykkää

      1. Pertti Niukkanen

        Kolme vuotta sitten kohistiin Tuomas Palolan hyllytyksestä Jyväskylän rauhanyhdistyksellä. Tästä uutisoi Kotimaa24 sivulla https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/pappi-ja-tutkija-tuomas-palola-irtisanottiin-lestadiolaispuhujan-tehtavasta/ . Siellä Palola sanoo:

        ”Koen, että minut on potkittu pois puhujan tehtävästä siksi, että saarnaan liikkeen perinteisen opetuksen mukaisesti. Se ei ole kaikille mieleen. Liikkeen historian tutkijana tunnen perinteen hyvin. Olen saanut jokaisesta puheestani suoraa hyvää palautetta. Mutta jos tuon esille mitään liikkeen sisäisiä ongelmia, joku pahoittaa aina mielensä, ja yksikin mielensä pahoittanut on syy väittää minun aiheuttavan hämmennystä. – – – Minua on vieroksuttu täällä sen takia, etten alistu osaksi yhteisöllistä rakas veli -verkostoa, jossa toisinaan katsotaan läpi jopa vääryydet, mitä veljien keskuudessa tapahtuu,”

        Palolan seurapuheita ja saarnoja on lehden mukaan moitittu muun muassa liiallisesta Kristus-keskeisyydestä, lestadiolaisen seurakuntakäsityksen hämärtämisestä sekä Raamatun arvovallan korostamisesta. Palolan mukaan hänen erottamisensa liittyy myös Lempäälän rauhanyhdistyksen kiusaamisasiaan ja kunnianloukkaussyytteisiin.

        Viljo Juntusen puolestaan on kommentoinut julkisuudessa, että saarna ei koskaan voi olla liian Kristus-keskeinen. Yksittäisen rauhanyhdistyksen toimiin hän ei mielestään voi kuitenkaan puuttua.

        Tykkää

      2. Matias

        Kiitos linkistä, Pertti. Hyi miten pimeää touhua. 😦 Tuota lukiessa tuli mieleen EH:n tapaus: erotetaan puhujan tehtävästä epämääräisillä perusteilla/syytöksillä, joita ei suostuta avaamaan ja selittämään.

        Oletkos muuten lukenut Tuomaksen väitöskirjaa Amerikkalainen vai pohjoismainen?? https://kauppa.srk.fi/product/511/amerikkalainen-vai-pohjoismainen Sen verran massiivinen (570 sivua) että minulla menisi sen lukemiseen pitkä tovi. 🙂

        Tykkää

      3. Pertti Niukkanen

        Juu, hankin kirjan heti tuoreeltaan. Olihan se paksu ja yksityiskohtaisuudessaan hiukan puuduttava, mutta kahlasin sen kyllä läpi. Erinomainen lähdekirja se on joka tapauksessa Amerikan lestadiolaisuudesta kiinnostuneille. Ja syytä olisikin kiinnostua – niin paljon kehitys Amerikassa on vaikuttanut myös Suomeen (ja päinvastoin). Harmi, että käsittely päättyy vuoteen 1929, jolloin elettiin jälleen uuden hajaannuksen aattotunnelmissa. Suomessa se tarkoitti rauhansanalaisuuden syntyä 1934.

        Jos nyt tilaat Tuomas Palolan kirjan SRK:n verkkokaupasta, suosittelen samaan pakettiin myös:

        Ari-Pekka Palola: Kahden kuoren suojassa 25,00€
        Ari-Pekka Palola: Evankeliumin työ laajenee 25,00€
        Seppo Lohi: Lestadiolaisuuden suuri hajaannus 45,00€
        Seppo Lohi: Sydämen kristillisyys 42,00€

        Lohen Suuri hajaannus on ihan pakkohankinta. Hiukan kalliinpuoleisia ovat, mutta sidonta ja paperin laatu ovat erinomaiset.

        Tykkää

  60. Nomutta

    Kuuntelin Radio-deistä Raamattu kannesta kanteen ohjelmaa. Jukka Norvanto siteraa Lutheria: ”…Löytäessäni Raamatusta vähemmän kuin Kristuksen, en ole vielä kertaakaan saanut kyllikseni. Ja löytäessäni enemmän kuin Kristuksen, olen jäänyt köyhemmäksi kuin koskaan ennen…”. Voit itse kuunnella tästä linkistä kohdasta 5:39 eteenpäin http://rkk-sansa.net/kuuntele/audio/?k=45&d=ut&mp3=227_Room.mp3&n=Kirje%20roomalaisille&o=Room.%201:2-15&a=Olen%20kaikille%20velkaa&t=23:41.

    Norvanto kertoo myös norjalaisesta teologista, jonka mukaan kristityt uupuvat kun hukkaavat Kristuksen, ei niinkään sen vuoksi kun joutuvat syntiin. Mielestäni tässä Norvannon ohjelman parin minuutin pätkässä on kiteyttettynä vl-liikkeen opillinen harha ja ongelmien peruslähtökohta.

    Minulle on kerrottu SRK:n ex-puheenjohtajalta kysytyn, että saarnataanko seurakunnasta liikaa. Ex-pj oli vastannut, että ”ei se haittaa vaikka seurakunnasta saarnataan paljon, tuleehan se Kristuskin siinä mukana”. Ex-pj ajattelee siis, että vl-liike on löytänyt Raamatusta enemmän kuin Kristuksen, nimittäin seurakunnan jonka sivutuotteena Kristus sitten tulee.

    Tykkää

    1. Kesäkukka

      Olen seuraillut keskustelua, kiitos keskustelijoille. OV:n alustuksen kuuntelin, ja noita piilomerkityksiä en suoranaisesti huomannut. Eikö hän kuitenkin sanonut siinä, että sideavaimia käytetään ainoastaan vasta Kristuksen kirkkolain viimeisessä, kolmannessa, vaiheessa? Ei ykkösessä tai kakkosessa? Vai muistanko väärin?

      Tämä aihe, voiko yhteisössä kysyä ja puhua kaikista asioista, herätti todella mielenkiinnon. Täällä oli myös kommentti jossain, että myös Luther olisi sanonut, että jos on jonkun ajatusmaailman lapsuudessa omaksunut uskomisen asioista, sitä on vaikea aikuisena muuttaa. Tunnistan.
      Tuo erehtymätön seurakunta ja kuuliaisuus sille, sekä tässä joukossa kun on, pelastuu – opit on iskostettu vahvasti itseeni. Lisäksi tekojen ja uskon välinen suhde on ollut hyvin epäselvä. Sehän liityy tähän edellämainittuun: kuuliaisuuden vaatimushan on teko. Evankeliumin ja lain välinen ero on siis ollut sekava, armosta uskominen kysymysmerkki. Näiden kanssa olen aikuisuudessa joutunut tekemään paljon töitä. Päiväkerhossa laulettiin ”Älä silmä pieni katso mihin vain/ korva pieni kuule mitä vain/ suu pieni puhu mitä vain/ käsi pieni koske mihin vain… sillä Isä taivainen, näkee lapsen sydämen.” Otin pienenä tyttönä nämä varoitukset vakavasti.

      Oman lapseni kanssa kävin juuri hyvän keskustelun katekismusta lueskellessani. Hän sanoi, ettei hän halua uskoa sellaiseen Jumalaan, jota täytyy pelätä (Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa…) jos tekee jotain väärin. Keskustelimme mitä tuossa tuo sana pelätä ehkä tarkoittaa. Sen voisi varmaan muuttaa kunnioitukseksi. Mutta joo, näistä jumalakuvista jossain jo keskustelimme. Toinen (vanhempi) lapseni totesi teoista ja uskosta keskustellessamme, että tätä hän on koko elämänsä ihmetellyt, että mikä tää juttu on, kun sanotaan ettei teoilla ole vaikutusta siihen että Jumala hyväksyy, mutta silti niillä näyttää olevan.

      Sikäli tämäkin aihe liittyy hoitokokousperintöön, että kyllä sieltä varmaan kumpuaa pelko puhua ja kysyä avoimesti yhteisissä tilaisuuksissa. Varsinkin meillä herkkänahkaisilla ja vahvan seurakuntaoppi kasvatuksen saaneilla. Jos kerron, että mulla on ollut ajatuksia haluta jotakin (jota uskovaiset eivät perinteisesti ”halua”), mussa voi olla väärä henki? Olen eri hengessä kuin toiset? Jos seurojen jälkeen on olo, ettei uskoni oikein saanut saarnasta vahvistusta, en löytänyt Kristusta, ymmärtänyt pointtia, on minun uskossani vikaa?
      Katse kääntyy helposti siihen, että omassa sydämessä on vika, ei seurakunnassa.

      Noh, kyllähän se itsetutkiskelu on myös hyvästä ja varoittavat sanatkin ehkä. Niin kaita on uskon tie, että helposti siltä eksyykin? Rukous on, että Jumala selventäisi näitä asioita.

      Jusbrun rohkeus on ihailtavaa. Keskustelu on sitä että ajatuksia tuodaan esille ja niistä sitten keskustellaan, vaihdetaan ajatuksia.

      Tuo Lutherin ajatus ”jos löydän saarnasta vähemmän kuin Kristuksen, en tule kylläiseksi, ja jos enemmän, tulen tyytymättömäksi” vai miten se menikään, oli lohduttava.

      Olen kuunnellut myös muutamia esikoisten saarnoja, ja olen tykännyt. Puhe on jollain tavalla erilaista, ehkä rehellisempää ja suorempaa. Kirkossa käyminen on myös tuntunut tarpeelliselta.

      Tosi hajanaisia ajatuksia ja sekavasti kirjoitettuja, mutta laitoin silti. Täällä on ollut paljon hyviä ja mielenkiintoisia ajatuksia esillä. Tsemppiä meille 🙂

      Tykkää

      1. Nimetön

        Nykyjohtajista MT näyttäisi kannattavsn seurakunnan erehtymättömyyttä ja esim sensijaan VP ei, jos on luottamista heidän kirjoittamiin tekstrihinsä, Myöskään EP ei pidä oppia seurakunnan erehtymättömyydestä oikeana. Sen sijaan Viime pappismies JK julisti suviseurapuheessaan viime kesänä seurakunnan erehtymättömyyttä, vaikka kävi läpi uskontunnustustamme. Kysymys seurakunnan erehtymätyömyydestä on kuuma peruna vl- liikkeessä. Jos siitä kokonaan luovuttaisiin, menisi samalla oppi eksklusiivisesta seurakunnasta ja oppi täydellisestä ehkäisykiellosta. Jumalan Valtakunta maan päällä kun ei voi tehdä vääriä päätöksiä.

        Tykkää

    2. Pertti Niukkanen

      Kiitos Kesäkukka, minusta ajatuksesi olivat hyvin selkeitä ja rakentavia.

      Jatkan vielä hiukan Kristus – seurakunta -teemasta. SRK:n sivuston suviseura-arkistosta löytyy ainakin kaksi Kristus-keskeistä suviseurasaarnaa, jotka aiheuttivat aikoinaan hämmennystä ruohonjuuritasolla.

      Toinen on Jyrki Rauhalan (kappalainen, Hyvinkää) puhe Lopen suviseuroissa 1.7.2012: http://www.suviseurat.fi/2012/media/saarnat/20120701_1530_Jyrki_Rauhala_fi_1.mp3 . Olin itsekin paikalla ja totesin vl-ystävälleni: Olipa ilahduttavan raikashenkinen puhe! Ystäväni oli samaa mieltä. Puhetta kiiteltiin monessa blogikirjoituksessa:
      – Saarna, josta oli karsittu kaikki turhat ihmissäännöt sekä systeemimme ylistykset pois Jumalan tahtoa sumentamasta.
      – Itse sain siitä lohtua ja voimaa jaksaa uskoa suurissa epäilyksissä, kun olin jo uskoni kieltämistäkin miettinyt.

      Puhetta myös arvosteltiin. Johannes Alarannan blogissa eräs kommentoija kirjoitti:

      ”Koin, että siinä oli kyllä vl-kristillisyydelle vierastakin. Esim. siinä ei saarnattu Jumalan valtakunnan evankeliumia ollenkaan. Puhuttiin kyllä Kristuksen kirkkaista kasvoista ja siitä, kuinka Kristuksen valtapiirissä on hyvä olla. Mutta Jumalan poika itse kehotti saarnaamaan ”Jumalan valtakunta on lähestynyt jne…” Tämä puuttui siitä saarnasta. Samoin, veljistä ja sisarista ei puhuttu mitään. – – – Jumalan sana todistaa, että se sama Kristuksen kirkkaus on maan päällä, puhuu kynttilästä, joka pimeydessä valistaa, puhuu siitä, kuinka ”niin kuin Isä on minussa, minä olen teissä jne… – – – Eli Kristus on omassa valtakunnassaan, ja Jumalan lapset ovat vanhurskautettuna pyhiä. – – – Siitä puuttui minun uskoni mukaan se Jumalan pojan ääni, joka puhuu ”OTTAKAA PYHÄ HENKI…” eli Jumalan valtakuntaan, Jumalan lapsille, on annettu virka sovinnosta saarnata. – – – Itse koin, että puhe oli vieras.”

      Toinen on Mika Kallungin (sairaalapastori, Tampere) puhe Pyhäjoen suviseuroissa 29.6.2014. http://www.suviseurat.fi/2014/media/saarnat/20140629_1800_Mika_Kallunki_fi.mp3 . Sekin herätti paljon somekeskusteluja, esim. K24 otsikoi ”Suviseurapuhuja: Tervehtimättä jättäminen on fariseuksen aseman ottamista”. Riviuskovaisilta tuli paljon kiitosta, mutta jälleen osa myös ”hämmentyi”.

      Koska puheet ovat edelleen SRK:n sivustolla, ei niissä mitään virallisesti vääräoppista voine olla. Silti paikalliset rauhanyhdistykset voivat kohdistaa hämmennystä aiheuttaneisiin puhujiinsa erilaisia ”hoitotoimia” ilman että SRK voi niihin puuttua. En tiedä, onko Rauhalan tai Kallungin kohdalla jotain tällaista tapahtunut. Kai he edelleen ovat puhujia?

      Tykkää

      1. Pertti Niukkanen

        Tässä vielä linkki Nettiseurat.info-sivuston saarna-arkistoon, josta nuo saarnat löysin: https://www.nettiseurat.info/arkisto/2014 . Siellä on todella paljon kuunneltavaa:

        – Suviseurasaarnat alkaen 2014
        – Opistoseurat ja muut
        – Ruotsin suviseurat (SFC)
        – Laestadian Lutheran Church (LLC) saarnoja englanniksi

        Sivun yläpalkissa on myös linkki ”Kuuntele musiikkia”. Sieltä löytyvä musiikki ei kuitenkaan ole ihan ilmaista: ”Rekisteröitymällä voit käyttää palvelua ilmaiseksi yhden viikon ajan. Koeajan jälkeen palvelun käyttö maksaa 5,90 € kuukaudessa.”

        Tykkää

    3. Pertti Niukkanen

      Pikkupiru kuiskutteli korvaani: ”Sanoiko Valde Palola todella niin? Eiköhän hän tarkoittanut, että kysyä saa mutta ei kyseenalaistaa!” No kyllä Valde todella sanoi noin, mutta jälkimmäinenkin ”tulkinta” on esitetty (olisiko ollut Tuomas Hännisen suulla?).

      Vanhasta Hakomajan keskustelusta poimittua:

      ”Sanotaan, että kysyä saa, mutta ei kyseenalaistaa. Tuon periaatteen mukaan keskustelu on aika omituista. Ehkä keskustelu onnistuu Ry:n verhojen väristä tai kahvion koosta, mutta vakavammat aiheet siirtyvät helposti opilliselle puolelle ja kyseleminen muuttuu kyseenalaistamiseksi toisen vl:n korvissa.
      Silloin ’vahvempi’ vl ottaa eriseura-kortin käyttöön vaientaakseen toisen osapuolen. Taustalla on valta ja oma merkitys yhteisön sisällä. Keskustelu muuttuu sille tasolle, jolla käytetään valtaa, ainakin henkistä ja hengellistä.”

      Missä kulkee kysymisen ja kyseenalaistamisen raja? Olisiko tosiaan niin, että ”opillisista” kysymyksistä ei voi kysellä? Esim. seurakuntaopin perusteluja koskevat kysymykset taitavat johtaa nopeasti kyseenalaistamisen suuntaan – ainakin jos ensimmäisenä annettu vastaus ei tyydytä. 😉 Onko kellään kokemuksia?

      Tykkää

      1. MH

        Oman kokemukseni perusteella yksi syy opista keskustelemattomuuteen on se, että siitä ei tiedetä mitään. Keskivertoseurakävijällä ja jopa puhujalla on todennäköisesti hyvin hatarat tiedot opillisista asioista, tiedän asian olevan niin ainakin omalta kohdaltani. Yksi oppi on kuitenkin yleensä sisäistetty hyvin, nimittäin vain me -oppi.

        Opin sijaan keskustelu seurakuntapäivillä yms. kääntyykin yleensä maallisiin asioihin. Puheenvuorot käsittelevät useimmiten sitä, kuinka raskasta ja vaikeaa elämä ”maailmassa” on, mutta onneksi saa olla uskomassa.

        Tykkää

  61. Rento

    Täällä spekuleerattiin allekirjoittaneem ”trollista”. Sarkasmim yritelmääkin oli aistittavissa.

    Jumalan seurakunnalle ei ole verrokkia, sanoin. Pitääkö siitä vetää johtopäätös, että typerä massa uskoo seurakuntaan Kristuksen asemesta?

    On ihmeellistä, että täällä kirjoittavat pitävät itseään kriittisinä ja tulkintani mukaan enemmän ajattelevina kuin keskiverto vl-kristitty. Liikkeeltä vaaditaan kuitenkin älyttömästi itsekritiikkiä samalla, kun itseään rutosti kunnioittavalla kanavalla ei kyetä näkemään omaa tahallista väärintulkintaa tai taipumusta salaliittoteorioihin.

    Tavan uskovainen ei tuijota liikkeen historiaan vaan aivan oikein: Nasaretin miehen ansioon. Tämä keskustelu ei todellakaan kirkasta jälkimmäistä vaan myrkyttää edellisen antaen käyteainetta melko monen jo 40 vuotta kaunaa kantaneen katarriin.

    Stalinkin oli pitkävihainen. Kuultuaan Trotskin kuolemasta hän kertoi, ettei mikään lämmitä enemmän nukkumaan mennessä kuin tieto vihollisen kuolemasta.

    Siinäpä oiva analogia.

    Tykkää

    1. Kalle

      Mielestäni aiempi kuvauksesi oli hyvin osuva. Tunnistan jopa oman ajatusmaailmani siitä menneiltä vuosilta.

      Kun pysyy seurakunnan sisällä ja keskittyy arkisiin asioihin, kuten työvuoroihin, niin kaikki on omalta osaltaan hyvin. Ry on silloin tärkeä ja samalla Jeesuskin on tärkeä. Elämässä on sisältöä ja tiedät pelastuvasi tässä yhteisössä.

      Sitten, kun asetutaan sellaisen ihmisen asemaan, jolta tämä pelastus ja elämän sisältö viedään vastoin kyseisen ihmisen omaatuntoa tai halua, niin omatkaan asiat eivät enää olekaan niin hyvin. Itsensä kovettamalla näiltä asioilta voi tosin sulkea silmänsä. Muistan hyvin ajatelleeni kylmästi, että mitä sekin lähti sooloilemaan. Mutta lopulta näissä kysymyksissä ei aina olekaan kyse sooloilusta, vaan rehellisyydestä omalletunnolleen.

      Rivijäsenten suorittama hiljainen hyväksyntä, silmien ummistus, mahdollistaa kaltoinkohteluiden jatkumisen. Siksikin olisi suotavaa, että oikea kiinnostuminen lähimmäisten hyvinvoinnista lisääntyisi.

      Liked by 1 henkilö

      1. KAHVINJUOJA

        Itsensä kovettaminen on tuttu keino ja jopa saarnamiesten ohje lestadiolaisuuteen, on kehotettu nahan parkitsemiseen uskon säilymiseksi.
        Kuuliaisen rivijäsenen toiminta RY:llä on arvo sinänsä mutta voidaan esittää kysymys: Jos SRK ja RY:t lakkautettaisiin, niin olisiko Suomessa sen jälkeen yhtään uskovaista?
        Rauhanyhdistykset on rekisteröity patentti- ja rekisterihallitukseen, toiminnan tarkoitus on ylläpitää kristillistä ja isänmaallista mieltä, paperille kirjoitettuja sääntöjä ja vaatimuksia ei ole ja paperille kirjoitettuja määritteitä Jumalan valtakunnasta ei ole.

        Ko. Järjestön hallinnon erityispiirteistä on löydetty tälläkin palstalla huomattavia historiallisia yhtymäkohtia Neuvostoliiton kommunistisenpuolueen hallintoon. Näyttää että SRK nytkin menee Venäjän hallinon kanssa rinnatusten. Venäjällä oli parikymmentä vuotta vapaanpaa, nyt Putinin hallinto tiukentaa otettaan.
        SRK:n ydinhenkilöt ovat taas langenneet samaan kuoppaan, evankeliumin lähdekoodia pyritään supistamaan ja yhden miehen sidontavalta tultaneen ajamaan osaksi apostolista virkaa, aiemmin SRK:n hallintoneuvostossa istuminen on mainittu apostoliseksi viraksi.

        Kun Kaarle Helistein v.1910 esitti vl-lestadiolaisuuden kivijalka-opin kahden munankuoren suojasta; kirkko ja esivalta mainittiin, niin on huomionarvoista että kolmannen kuoren, SRK:n, Helistein jättää mainitsematta suojaavana elementtinä linnunpojalle vaikka järjestö oli jo silloin toiminnassa.
        Onko SRK:sta suojaksi linnunpojalle:
        ”Vuosi 1979: Valtava joukko nuoria jonotti Oulun rauhanyhdistyksellä mennäkseen eteen tekemään parannusta kososlaisesta hengestä”.
        2010 luku: ”SRK johto pyrki kaikin keinoin torpedoimaan ja saattamaan syyllisiksi viestintuojat joiden sanoma koski väkivaltaa lapsia kohtaan.”
        Mauno Koivisto vertasi Venäjää amebaan.

        Voidaan kysyä: Onko yhdistykset ja sen hallinto Jumalan Sanan näköinen?
        Ollakseen kristillinen yhteisö, pitää olla kirkko Jumalan palvelukseen juutalaisen synagooga perinteen mukaisest, jonka ympärille seurakunta muodostuu.
        Lisäksi, kun vl-lestadiolaisuudessa rajanveto uskovaiseen ja epäuskoiseen on täysin ratkaiseva, niin pitäisi kirjoitaa paperille jonkinlainen pysyväissääntö siitä, milloin ja millainen ihminen on uskovainen.

        Tykkää

  62. Nomutta

    Lueskelin Oulun yleisten seurojen saarnoja vuodelta 1916. Kyseessä on siis nykyisiä suviseuroja vastaavat seurat. Saarnat olivat kristuskeskeistä ilotulitusta. Ainoastaan Juuso Runtti käsitteli saarnassaan seurakuntaa. Alla on pari katkelmaa Runtin saarnasta. Ensin on esimerkki kristuskeskeisestä ilotulituksesta. Siinä ”Taivaallinen isä kurittaa lapsiaan” (eikä saara-äiti). Runtille Jeesuksen veri on kristityn äiti (eikä saara-äiti). Sitten Runtti käsittelee seurakuntaa negaation kautta hyökätessään esikoisseurakuntaoppia vastaan. Runtin seurakuntaopissa ei ole saara-äiti-metafooria, vaan seurakuntaopinkin keskiössä on seurakunnan esikoinen Jeesus Kristus.

    1900-luvun alun saarnoissa seurakuntaoppia ei ole korostettu. Silloin kun sana ”seurakunta” on mainittu, siinä ei ole ollut ollenkaan sellaista latausta kuin tänä päivänä. Tässäkin suhteesa SRK-vanhoillisuus on lähtenyt kulkemaan omia polkujaan, eikä ole pysynyt entisten lampaiden jäljillä. Vaikuttaa sille, että kun 2000-luvun vanhoillisuudessa seurakunnan korostus on puhtaan opin tunnus, 1900-luvun vanhoillisuudessa seurakunnan korostaminen tulkittiin herkästi eriseuraisuudeksi. Se saattoi olla merkki siitä, että puhujalla oli esikoisuuden ja vanhoillisuuden raja hämärtynyt. Siis tavallaan seurakunnan raja oli hämärtynyt, jos korosti liikaa seurakuntaa!

    1970-luvulta alkaen vanhoillisuudessa on hoettu: ”kaikki eriseurat ovat alkaneet siitä, kun seurakunnan johtoa on alettu arvostelemaan”. On haluttu unohtaa se, että 100 vuotta sitten vanhoillisuus veti rajan esikoisuuteen arvostelemalla silloisia seurakunnan johtajia, Lapin vanhimpia. Jos ottaisimme vakavasti tuon hokeman, looginen johtopäätös olisi, että esikoisuus oli oikeassa, koska sillä oli tiukempi seurakuntaoppi kuin vanhoillisilla.

    Kristittyjen 10:net yleiset seurat Oulussa 24-27.6.1916.

    24.6.1916 Juuso Runtti (Hebr. 12)

    ”…Ja huutavan äänenä hän huutaa: ”Katsokaa uskon alkajan ja päättäjän Jesuksen päälle.” Voima puuttuu, ellei ole silmät Jeskuksessa. Velvollisuuksia saa asettaa paljon, siveysoppia voi saarnata parempaa ja huonompaa, mutta kaikesta puuttuu hedelmä, ellei voiman lähteenä ole Jesus. Kaikki käy huonosti! Sillä Jesus on sanonut: ”Ilman minua ette voi mitään” Sentähden tahtoo apostoli kääntää kaikkein Jumalan lasten silmät Jesuksen puoleen. ”Muistakaa häntä, että ette väsy!” sanookin hän. Apostoli ikäänkuin vetoaa monen Jumalan lapsen koettelemukseen. Hänelle näyttää väliin kaikki käyvän huonosti, tapaa suuri velttous ja voimattomuus. Silloin avaa Jumala silmät katsomaan Jesukseen – ja kaikki on taas keveätä. Silloin on kalliita neuvot, opetukset ja nuhteet. Silloin koituvat vitsatkin meille hyväksi, kun ne ovat tulleet vakavasta kädestä. Taivaallisen isän täytyy vielä kurittaa lapsia, että perille kostuttaisiin. Mutta hän tietää meitä kurittaa tarpeen mukaan.”

    ”….Ja onnellinen sinä, joka tämän uskoit! Silloin aukeni tie Siionin vuorelle – kokonaan toiseen testamenttiin, jossa astuimme jalkamme Jumalan armoliittoon, jonka hän pojassaan on toimittanut langelleelle ihmiselle. Tätä tietä kulkevaa ihmistä ei ole opetettu vapauteen, hän on syntynyt vapaaksi. Hänen äitinsä on se veri, joka on vuotanut Jesuksen haavoista.

    Siionin vuori on määrätty raamatussa siksi yhtymäpisteeksi, johon Karitsan lauma on koottuna – jos sanoisimme, Jumalan armovaltakunta, elävän Jumalan kaupunki, jossa hän asuu.

    Tässä myös puhutaan yhteisestä kokouksesta ja esikoisten seurakunnasta, jotka taivaissa kirjoitetut ovat. Lienee tarpeen sanoa muutama sana esikoisten seurakunnasta, koska elämme aikana, jolloin tästä on tehty uskonkappale. Ensiksi tahtoisin huomauttaa, että sanaa ”esikoisten seurakunta” ei ole mainittu muualla Raamatussa kuin tässä. Vanhuuden perustuksella ei tähän nimeen saada oikeutta, vaikkakin Hebrealaisseurakunta oli Uuden Testamentin ensimäinen. Ja nyt sanotaan heille: ”Te olette käyneet esikoisten seurakunnan tykö”. Ei voi ajatella olevan tarkoituksena, että he olisivat käyneet itseensä, sehän olisi lapsellinen käsitys. Mutta Raamattu puhuu esikoisesta, joka on esikoinen monen veljen keskellä. Tästä saarnattiin evankeliumi jo paradiisissa. Vaimon siemen saarnataan langenneelle ihmiselle autuudeksi. Taivaasta on alkanut kuulua tällainen ääni. Eikä ollut paradiisin ovi vielä suljettu, kun tuo ääni kuului. Ja tämän lupauksen pälle ovat kaikki profeetat saarnansa perustaneet. Niin on myös Jumalan seurakunta ollut täältä asti maan päällä. Ja koska raamatun mukaan se ei koskaan ole ollut poissa maan päältä, niin ei ole raaamatun mukainen se käsitys, että seurakunta olisi väliin ollut, joskus taas ollut olematta. Sillä on kirjoitettu: ”Ellei Herra Sebaot olisi meille siementä jättänyt, niin olisimme Sodoman kaltaiset ja olisimme kuin Gomorra.” Jumalan valtakunta on kyllä ajoittain ollut kuin hakomaja yrttitarhassa. Ei se aina ole ollut yhtä voimallinen. Mutta maailman alusta asti se on ollut perustettuna ja tähän seurakuntaan on hebrealaisseurakuntakin tullut. Ja tähän on meidänkin käytävä – Jumalalla ei ole kuin yksi seurakunta – tuohon vanhaan seurakuntaan, joka on ollut maailman alusta. Esikoinen on Jeesus Kristus, kulmakivi ja kallio, jonka päälle rakennus on rakennettu. Tässä valtakunnassa ei jää meille kenellekään esikoisoikeutta, ollen se yksin Herralla ja Kristuksella.”

    Tykkää

  63. Heino Korpela

    Kiitän sinua nimimerkki ”Nomutta” kun toit esiin Juuso Runttin saarnan sisältöä. Kun luin kirjoitustasi, muistuivat mieleeni lapsuuteni seurat. Mummot tykkäsivät ottaa minut keskelleen seurapenkkiin, tuumasivat; otetaan Heino tähän, pysytään nuotilla virsien aikana. Niinpä pääsin kahden mummon väliin istumaan ja laulamaan.

    Silloiset saarnat olivat pitkiä, yli tunnin pituisia ja kun moni puhuja puhui monotonisella äänellä, nukahdin mummojen kainaloon. Mummot totesivat, että saa sitä nukkua puheenkin aikana, kun uskossa nukkuu.

    Ilmeisesti en joka kerta nukahtanut, koska sieltä asti on säilynyt muistissani, mikä on esikoisten seurakunta. Meidän on syytä aina muistaa Paavalin selitys tästä asiasta, miten Jumala meitä rakastaa niin, että hän tekee meidät Poikansa kaltaiseksi. Ajatelkaa, me syntiset, vajavaiset, meidät Jumala tekee oman Poikansa kaltaiseksi. Tämä on totta! Näin käy kaikille niille jotka rakastavat Jumalaa ja haluavat seurata Jeesusta. Kun seurataan Jeesusta, ei olla ”lammasten jäljillä”, vaan seurataan Hyvää Paimenta.

    Hoitokokouksissa usein otettiin todisteeksi tämä, raamatun kohta, että tulee seurata lampaiden jälkiä, siis heitä hoitajia. Bibliaan on kirjoitettu: ”Ja te olette meitä ja Herra seuraamaan ruvenneet” Kun yritin sanoa, että toinen raamatun kohta kumoaa tämän laumaa seuraamisen, esimerkiksi Pietari sanoo:
    ”Sillä siihen teidät on kutsuttu. Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään.”(1.Piet.2:21)
    Lisäksi uudempi käännös sanoo tämän selvemmin:
    ”Te puolestanne seurasitte meidän esimerkkiämme, niin, itse Herran esimerkkiä, ja ankaran ahdingon keskellä otitte sanan vastaan täynnä riemua, jonka Pyhä Henki antoi.”(1.Tes.1:6)
    Ei auttanut sanomiseni, sanoivat: ”Jo on syvällä ja pimiä!”

    Vieläkin kiitän sinua nimimerkki ”Nomutta” kun autoit minua muistamaan vanhoja seura aikoja. Saapa nähdä antaako Jumala minun vielä kokea, että pääsisin samanlaisiin seuroihin? Luetaanpa tähän loppuun tuo Roomalaiskirjeen kohta:
    ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa* ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen. [Vaihtoehtoisen tekstimuodon mukainen suomennos: ”Jumala johtaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat.”
    Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa.”(Room.8:28,29)

    Tykkää

  64. Quo Vadis

    Markulle kiitos sekä omakohtaisesta että laajemmasta objektiivisesta analyysistä.

    Kun illuusio Valtakunnasta romahtaa, mitä jää jäljelle? Joutuu palaamaan alkulähteille, sinne, mistä kerran lähdettiin. Joutuu ns. opettelemaan kävelemisen uudelleen ja katsomaan kaikkea uusin silmin: mikä on kestävää ja mistä voin luopua. Entä aukeaako laskuvarjo vapaassa pudotuksessa? Uskallammeko hypätä?

    Rento: “Liikkeen historia ei – uskokaa tai älkää – vaikuta kotiuttamiseen.”
    Mitäpä mieltä olet niiden sidottujen kohtaloista ja “kotiuttamisesta”, jotka on tehty väärin perustein? Historian vääryydet selvitetään siksi, että oppisimme kantamaan vastuuta yksilöinä ja yhteisönä. Se, joka ei tunne historiaa, menettää ennen pitkää identiteettinsä ja juurensa. Kuten sanottua, elämme päivän lapsina ja “joka aamu on armo uus`”, mutta se ei sulje pois sitä, ettemmekö voisi avata tietä myös niille, jotka ovat kärsineet ja joita on kaltoinkohdeltu. Pelastus kuuluu kaikille ja se on hyvin kokonaisvaltaista: se on valo pimeässä, näkö sokealle, vapautusta vangituille, paluuta pakkosiirtolaisuudesta, heikkouksien parantumista, uudestisyntymistä, ylösnousemusta kuolleiden maasta, ruokaa ja juomaa, Jumalan tuntemista ja elämistä Kristuksessa.
    “Ihmisyhteisöistä voi loputtomasti kaivella analogioita, huvittavia, sopivia, tarkoitushakuisia, mitä vain. Tärkeää olisi nähdä, että yhdelle joukolle ei ole verrokkia, ja se joukko on Jumalan seurakunta.” Näin on. Ihmisyhteisöt ovat valitettavasti täynnä ihmisten raadollisuutta, joka valitettavasti toistaa tiettyä säännönmukaisuutta. Myös laajemmassa mittakaavassa reaktion ja vastareaktion aaltoliike toistuu säännöllisin väliajoin. Mutta mitä tapahtuu yksilöille, jotka jäävät historian rattaan rasvaksi? Teemme analogioita, jotta voisimme ymmärtää ilmiöitä syvemmin ja laajemmin, jotta systeeminen epäoikeudenmukaisuus ja ihmisten kärsimys voisi tulla näkyviin, ja näin siihen voitaisiin vaikuttaa.

    Kun kohdistamme fokuksen yksilötasolle, huomaamme ennen pitkää ketjun toisessa päässä ruman “isojen poikien” valtataistelun, joka on kaukana Kristuksen esimerkistä. Nasaretin Mestari oli radikaali valtarakenteiden kriitikko ja Jumalan oikeamielisyyden puolustaja. Siksi Hänet juuri teloitettiinkin. Jos Jeesus olisi ollut pelkkä mystikko, parantaja ja viisauden opettaja, hän ei olisi ollut poliittisesti vaarallinen henkilö.
    Kristus suuntasi katseensa juuri yksilöön, hänen kärsimykseensä. Tietoisuuden herääminen tarkoittaa siis ymmärrystä opetuksen ja järjestelmien vaikutuksesta yksittäisen ihmisen elämään. Kun tulemme tietoisiksi asioiden todellisesta tilasta, silloin emme enää voi laittaa päätä pensaaseen ja välttää vastuuta uskotellen harhaisesti itsellemme että olemme “turvassa”.

    Jumalan vanhurskaus kun tarkoittaa sanatarkasti käännettynä Jumalan oikeamielisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Millä tavalla meidän siis tulisi yhdessä etsiä Jumalan seurakuntana Hänen valtakuntaansa? Jumalan valtakunta on Jumalan vanhurskauden eli oikeamielisyyden tosiolemus. Armo ja oikeudenmukaisuus/ oikeamielisyys eivät ole toistensa vastakohtia, oikeudenmukaisuuden vastakohta on epäoikeudenmukaisuus ja ihmisten aiheuttama vääryys. Armo ja oikeudenmukaisuus kulkevat yhdessä, toisiansa ruokkien ja vahvistaen, jolloin sen vaikutus ulottuu koko elämään.
    Mikäli otamme Kristuksen julistaman Jumalan valtakunnan sanoman vakavasti, se haastaa ja kutsuu ottamaan vakavasti myös inhimillisen kärsimyksen rakenteelliset syyt. Risti on samanaikaisesti sekä henkilökohtainen että yhteinen. Se viittaa metaforan tavoin omakohtaiseen että yhteisölliseen uudistumisen tiehen, uudestisyntymiseen sekä Kristuksen kanssa kuolemiseen ja ylösnousemiseen.

    kirjall.: Marcus J. Borg: Kristinuskon sydän. Uudelleen löydetty usko.

    Liked by 1 henkilö

  65. Rento

    Hoitokokouksista saattoi oikeastikin puuttua järkisyitä (mikä uskonasioiden kyseessä ollessa ei ole fataalia) ja jopa Raamattua.

    Ei 1970-lukua ole koskaan käsitelty tarpeeksi. Se on käyttökelpoista kamaa silloin, kun halutaan demonisoida herätysliikkeen toimintaa tässä ja nyt.

    Huomautuksena Quo Vadikselle on sanottava, että herätysliikkeen historiaan keskittyminen ja huomion kiinnittäminen entisten kristittyjen virheisiin on oikeastaan huomion kiinnittämistä liikkeeseen, ihmisyhteisöön, sosiologiseen kokonaisuuteen. Kun täällä on kritisoitu vl-liikettä uskon kohdistamisesta valtakuntaan, on pakko kehottaa ottamaan hirtta silmästä. Kertauksena: liikkeen historia ei vaikuta kotiuttamispäivämäärään. Mukavahan Lannavaaran kokouksilla on briljeerata talkoovuoroissa, mutta ketä kiinnostaa?

    Kun opillinen mopo alkaa keulia, alkaa tuo legendaarinen 1970-lukukin ihmeesti kiinnostaa. Historia on siitä oivallinen väline, että siitä löydetään tarpeeseen kuin tarpeeseen vihan välineitä.

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Minusta Rento esittää huomionarvoisiakin ajatuksia. Ensiesiintymisesi vain sai minutkin hiukan pillastumaan. En siis epäile että olet trolli, heittoni oli tosiaan asiaton. Ehkä voimme yrittää uudelleen enemmän suopeuden periaatetta noudattaen.

      Itse kammoan eksklusiivista seurakuntaoppia. Oikeastaan vain tästä syystä näihin keskusteluihin osallistun. Jotkut täällä pitävät sitä oikeana, jotkut ovat jossain ”välillä”. Tämä ei kuitenkaan ole haitannut keskusteluamme. Sovit siis varmasti joukkoon ajattelitpa niin tai näin. Kommenteissasi on ollut myös toivoa antavia huumorin pilkahduksia. Vihan välineitä ei meistä kukaan varmaan halua kaivaa esiin. Siinäpä yhteinen tavoite.

      Tämän paremmin en nyt osannut suopeuden periaatetta soveltaa. No, alku tämäkin ja ainakin yritin. 🙂

      Tykkää

    2. Rentolle:

      Onko se mielestäsi rakkautta, että ensin vääryydellä ajetaan ihmiset turmioon, eikä sitten edes kunnolla pyydetä anteeksi? Onko mielestäsi rakkautta se, että ihmiset sidotaan ja ekskommunikoidaan ja jätetään saatanan haltuun, eikä myönnetä, että tässä tapahtui vääryys, tulkaa takaisin? Onko se mielestäsi rakkautta, että pahoitellaan vain, mutta ei auteta? Mieleeni palautuu Jaakobin sanat:
      ”Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: ”Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne”, mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.” (Jaak. 2:15‭-‬17). Eikö tässä hoitokokokousasiassa ole tehty juuri niin, että sanotaan, että olimme väärässä, mutta menkää ja pitäkää itsestänne huolta, se ei ole meidän tehtävämme. Kyllä se on meidän tehtävä seurakuntana vapauttaa sidotut. Sellainen pahoittelu on turha, joka oli johda toimenpiteisiin, eikä siis edes ole oikea parannus tai anteeksipyyntö.

      Eikö se hyvä paimen olekkaan sellainen, että se jättää ne kaikki muut lampaat ja etsii sen yhden kadonneen laumaansa? Eikö varsinkin silloin, jos on itse erehdyksissään johtanut sen pois?

      Eikö hyvä paimen rakasta lampaitaan niin paljon, että antaa vaikka henkensä niiden puolensa? Häpäisee itsensä, tekee mitä tahansa? Eikö rakkauden tulekaan olla todellisuutta? Riittää usko ilman rakkautta? Jumalalle se ei valitettavasti riitä. Johannes sanoo: ”… sellainen kuin Hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.” (1. Joh. 4:17) ja edelleen:

      ”Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus — ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.” (1. Joh. 4:8‭-‬11) ja edelleen ”Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä. Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.” (1. Joh. 1:5‭-‬6)

      Sinulla on Rento kova jumala. Pelkään pahoin, että se on verrattavissa kivipatsaaseen. Jumala, joka ei rakasta, ei ole Jumala, eikä siis pelasta. Pelkään myös pahoin, että se on seurakunnan muotoinen jumala. Eri jumalalta vaikuttaa, kuin omani.

      Ei mielestäni asiaa tarvitsisi sen enempää puida, jos ilmoitettaisiin asiaan kuuluvalla tavalla, että ne, jotka väärin perustein sidottiin, ovat vapaita tulemaan takaisin ilman ehtoja. Samoin ihan reilu anteeksipyyntö olisi kohdallaan. Onko nämä mielestäsi kohtuuttomia pyyntöjä, seurakunnan mustamaalaamista ja vihaamista?

      Tykkää

    3. uibopuu

      Minulla tulee noista nimimerkin ”Rento” kommenteista mieleen Raamatussa mainitut juutalaiset vanhimmat ja ylipapit ja heidän suhtautumisensa Juudakseen, joka katui tekoaan, halusi paluttaa saamansa rahat ja sanoi tehneensä väärin, kun kavalsi viattoman veren. Noiden ylipappien ja vanhinten suhtautuminen häneen oli aika kylmää ja kolkkoa, kun he vastasivat: ”Mitä se meitä liikuttaa. Omapa on asiasi.” Kuulen nimimerkin ”Rento” suhtautumisessa noihin 70-luvun ja myöhemmissäkin hoitokouksissa kaltoinkohdelluihin ihmisiin tuon saman kylmän ja kolkon äänen ”Mitä se minua liikuttaa. Omapa on asianne” Bye, bye..yrittäkää tulla jotenkin toimeen

      Tykkää

    4. Pertti Niukkanen

      Jos on löytänyt maan päältä sen ainoan oikean pelastavan uskonyhteisön, tahtoo siinä myös pysyä. Tuo yhteisö on saanut valtuutensa sitoa ja päästää itseltään Jeesukselta. Missään muualla ei voi tulla Hänen pelastustyönsä ansiosta osalliseksi. Kuuliaisuus Jumalalle on kuuliaisuutta seurakunnalle. Näitä kahta ei voi erottaa toisistaan tai asettaa vaihtoehdoiksi.

      Koska tällä seurakunnalla on oikea oppi ja oikea ymmärrys Raamatusta, riittää käytännölliseksi pelastumisen ohjeeksi: Kun tässä joukossa mukana riipun, pääsen taivaaseen! Kaikki mikä uhkaa tätä ”riippumista” on sielunvihollisen juonia. Tässä uskossa ”ei raamatuita tarvita”. Oikean opetuksenhan kuulee seuroissa. Ei tarvita myöskään tietoa liikkeen historiasta tai nykyisyydestäkään, kunhan vain noudattaa Saara-äidin neuvoja.

      Voit kyllä todeta, että esim. hoitokokouksissa annettiin vääriä tuomioita ja että kaltoinkohtelua esiintyy edelleen. Voit jopa vaatia niiden korjaamista muistaen, että ”Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.” Seurakunta tämänkin paremmin ymmärtää, joten luotat sen tulkintaan Jumalan rakkaudesta.

      Kaikella tällä ei kuitenkaan ole merkitystä henkilökohtaisen päätavoitteesi kannalta, joka on liikkeessä pysyminen (= mahdollisuus päästä taivaaseen). Voit siis rauhassa unohtaa nuo vääryydet, varsinkin jos niiden esiintuominen uhkaa liikkeessä pysymistä. Seurakunta on kuitenkin se absoluutti ja Herran suu, joka ”salatulla tavalla” on aina oikeassa.

      Tällainen usko on itsessään varsin johdonmukainen. Se on uskoa ”seurakuntajumalaan”. Ainakaan klassisen kristinuskon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Kuten Jupe toteaa: ”Eri jumalalta vaikuttaa, kuin omani.”

      ———-

      No mihin se suopeuden periaate unohtui, joka ehdotin Rennolle?

      Tuollaisen seurakuntajumalan kannattajaksi minäkin ensin Rentoa arvelin. Tuskin hän kuitenkaan sellainen on. Jos taas on, niin keskustelu tuskin etenee seurakuntaoppia pitemmälle (ja se taas on pahasti ”vaiheessa”).

      Uskon kuitenkin, että hänellä on jotakin muuta mielessään. Signaali vain peittyy turhiin hälyääniin. Olisi hauska kuulla, mitä hän todella haluaa sanoa.

      Tykkää

    5. Quo Vadis

      Rento: ”Huomautuksena Quo Vadikselle on sanottava, että herätysliikkeen historiaan keskittyminen ja huomion kiinnittäminen entisten kristittyjen virheisiin on oikeastaan huomion kiinnittämistä liikkeeseen, ihmisyhteisöön, sosiologiseen kokonaisuuteen. Kun täällä on kritisoitu vl-liikettä uskon kohdistamisesta valtakuntaan, on pakko kehottaa ottamaan hirtta silmästä. ”

      Niin. Vl.kristillisyyden harjoittama parannussaarna lienee kanssa mielestäsi turhaa. Ei ole otettu hirttä pois omasta silmästä, eikä ole omaa pesää siivottu omista väärinkäytöksistä. Mitäpä sitä tosiaan muita neuvomaan, kun itsekin ollaan ”liemessä”.

      Tykkää

  66. Nomutta!

    Rento! Hoitokokousoppi on väärää oppia. Aina on opetettu, että pelkkä oikea oppi ei vie taivaaseen, mutta väärässä opissa ei pääse taivaaseen vahingossakaan. Väärästä opista päästään oikeaan oppiin vain parannuksen teon kautta. Näin on aina opetettu vl-liikkeessä!

    Tykkää

  67. Lahja Huhtala

    Yritän vielä itselleni selventää sitomisvaltuuksia ja -pätevyyksiä. Minun kotikokouksessani ’todettiin jo tapahtunut’ eli minun kososlaisuuteni. Sen vuoski kuulemma sidoin itse itseni. He vain vahvistivat minun sieluntilani ja valitsemani väärän tien. Sen jälkeen tunsin itsekin olevani ulkona vl-uskomisen ja kaikki vl-ihmiset ovat vahvistaneet ulkopuolisuuteni kohtaamisissa näiden vuosikymmenten aikana.

    Ajattelen, että oikeus määritellä toisen sieluntila ja hengenlaatu on vain niillä, jotka ovat hengenrakkaudessa SRK:n kanssa. Se oli niin silloin ja on vieläkin. Yksikin SRK-hengessä oleva edustaa Jumalanvaltakuntaa ja ainoaa oikeaa seurakuntaa. Toki varmempaa on kai, jos on kaksi tai kolme. Silloin Kristuksen kirkkolaki on täytetty heidän puoleltaan loppuun asti eli asia on ns. viety seurakunnalle. Sen jälkeen koko seurakunta pitää hoidettua pakanana ja publikaanina. Eli hoidetun synti olikin heitä kaikkia vastaan tehty.

    Tykkää

  68. Rento

    Parahin Jupe, joudun ehtimiseen huomauttamaan täällä vallitsevista argumentaatiovirheistä. Puheenvuorosi, kuten Uibopuunkin, on niin olkiukkoja täynnä, etten jaksa tämän kummemmim reagoida. Sanalla sanoen, palstalaiset rakentavat vl-kristillisyydestä yhteistuumin aivan tunnistamattoman irvikuvan, johon tyytyväisinä sitten julistetaan SRK:n saatanallisuutta. Voi tätä älyllistä epärehellisyyttä ja eksytyksen syvyyttä!

    1970-luku on täällä natsikortti. Analogioita kun viljellään niin viljellään sitten.

    Pentti, kiitän ymmärtävään ajatteluun pyrkimisestäsi. Kuvailusi seurakuntayhteyden merkityksestä on juuri sitä (tahallista?) irvikuvan maalaamista, jota vastustan.

    Ja vielä kerran, eksplisiittisesti: Hulluinhuonelaisen sävy on yläpuolelle asettuva, mistä taannoinen aihe ”Voiko ajatteleva ihminen olla uskovainen” on esimerkki par excellence. Kommenttieni saama vastaanotto puolestaan tuo mieleen 1970-luvulta tutun yksimielisyyden vaatimuksen.

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Olet oikeassa, Rento. Kuvaukseni ”seurakuntajumalasta” oli tahallinen karrikatyyri. Samalla se oli terveen seurakuntayhteyden irvikuva. Se ei siis yrittänyt kuvata vl-liikkeen reaalitodellisuutta, vaan ajattelua johon eksklusiivinen seurakuntaoppi voi johtaa (siis muuallakin kuin SRK-lestadiolaisuudessa).

      SRK-lestadiolaisen seurakuntaopin kannalta ei karrikatyyrissäni liene kuitenkaan paljoa huomautettavaa. Tuskin kukaan liikkeen jäsen tuota kuvaa silti omakseen tunnistaa tai käyttäytyy sen mahdollistamalla tavalla (esim. väärinkohdeltuja lähimmäisiään kohtaan). Siitä olen tietenkin Rennon kanssa samaa mieltä.

      Tämä ei mielestäni kuitenkaan johdu kuvan epäjohdonmukaisuudesta, vaan epäjohdonmukaisuudesta uskovaisen omassa ajattelussa. Kognitiivinen dissonanssi muodostuisi sietämättömäksi kestää, jos tuo karrikatyyri olisi tosi. Kaikesta epäjohdonmukaisuudesta ja karrikatyyrini reaalisen toteutumisen uhasta voidaan vapautua luopumalla eksklusiivisesta seurakuntaopista. Eipä ollut yllättävä väite minulta. 🙂

      P.S. Nimeni on Pertti, siis ei Pentti. No etpä ollut ensimmäinen joka erehtyi. 😉

      Tykkää

    2. Oletkohan Rento nyt lukenut aivan tarkkaan näitä postauksia? Osalla tänne kirjoittavista ihmisistä on henkilökohtaisia kokemuksia hoitokokouksista ja SRK:n osuudesta niissä. Minä olen myös pyrkinyt keskustelemaan SRK:n nokkamiesten kanssa hoitokokouksista niin kuin moni muukin.

      Mielestäsi näkemys yhteisen irvikuvan rakentamisesta on perusteeton. Onhan täällä kehuttukin puheenjohtaja Viljo Juntusta! Analogiasi natsikortista on yhtä toimiva, jos syyttelisit juutalaisia natsikortin käyttämisestä.

      Minun puolestani saat olla mitä mieltä tahansa asioista, mutta keskustelu olisi hedelmällisempää jos itsekin pyrkisit älylliseen rehellisyyteen etkä tekisi huteria yleistyksiä.

      Mutta käyttämäsi termi kotiuttaminen on innovatiivinen. Tarkoitatko sillä potilaan kotiuttamista sairaalasta vai joukkojen kotiuttamista taisteluista?

      Tykkää

    3. Pertti Niukkanen

      Pelkään, että nykyisen seurakuntaopin puitteissa on kovin vähän aseita osoittaa tuo ”seurakuntajumalan oppi” harhaopiksi. Sen voisi jopa pukea kaanaan kielisiin lauseparsiin, jotka hioisivat karrikatyyrin särmät näkymättömiin. Ehkäpä tällaisia sanoituksia 70-luvulta löytyisikin?

      Tavallisten riviuskovien suhtautumisessa seurakunnan arvovaltaan on varmaan suuriakin eroja. Seurakunta voi olla uskovalle äärimmäinen auktoriteetti, joka oikeutetusti vaatii absoluuttista kuuliaisuutta. Ei niin, että seurakunta olisi syrjäyttänyt Kristuksen, vaan koska kyse on samasta asiasta: Seurakunta puhuu Jumalan suulla. Seurakunnan neuvojen kuuliainen seuraaminen juuri on Kristus-keskeisyyttä! Jos jotakin väärää onkin menneisyydessä tapahtunut, on silläkin ollut tarkoituksensa ja Jumala kyllä korjaa asiat omalla ajallaan.

      Suunnilleen tätä tarkoitin ”seurakuntajumalaan” uskomisella. Ihan niin helppoa ei sekään ole kuin edellä kuvasin. Omantunnon ja seurakuntauskollisuuden välille voi kasvaa häiritsevä ristiriita. Selviin väärinkäytöksiin tuntuisi olevan pakko puuttua jo täällä ajassa, eikä odottaa Jumalan sitä omalla ajallaan puolestamme tekevän. Siihen tuntuu Raamattukin kehottavan.

      Mutta seurakuntaa ei voi arvostella, se olisi Jumalan valtakunnan roskittamista. On pysyttävä pienen paikalla – älä ota kenraalin murheita! Tätä tarkoitin sillä kognitiivisella dissonanssilla, josta herkän omantunnon omistavat voivat kärsiä. Tätä tuskaa kuvaa hyvin lainaus Lahja Huhtalalta: ”Näin tiedän monen aikoinaan sanoneen: Väärässä johtajat ovat, mutta kun muualla ei tule autuaaksi!”

      Tällaiseen ”seurakuntajumalaan” uskovat ovat toki uskossaan vilpittömiä. He eivät ole mitään ”mätiä kaloja”, jotka vain teeskentelevät uskovansa. Mätiä kalojakin on montaa lajia. Joillekin uskonasiat ovat täysin yhdentekeviä, ja syyt liikkeessä pysymiseen ovat vain sosiaalisia (perhe, ystävät, verkostot, talous jopa valta). Tästä joukosta voi löytyä ateistejakin.

      Jotkut taas haluavat vilpittömästi kulkea liikkeen mukana ja pitää sitä hengellisenä kotinaan. He eivät usko ”seurakuntajumalaan” eivätkä pidä yhteisöään ainoana autuuttavana. He myös näkevät tällaisen opetuksen aiheuttaman ahdistuksen (esim. vanhempien ahdistus ja hätä lapsen ”kieltäessä uskonsa”). He eivät kuitenkaan halua jättää liikettä, vaan toivovat valoisampien aikojen palaavan.

      Oman ryhmänsä muodostavat vielä ne, joille opilliset asiat ovat niin vieraita että he eivät edes tiedä kuuluvansa ”ainoaan oikeaan joukkoon”. Eihän seurapuheissa eksklusiivisuus-sanaa käytetä, mutta sitäkin enemmän puhutaan ”Jumalan valtakunnasta”. Tätä nämä ihmiset eivät kuitenkaan yhdistä SRK-lestadiolaisuuteen. Heille vl-liike on vain turvallisen paikka talostella taivaan tiellä ilman syvempiä opillisia pohdintoja. Joillekin muille jokin toinen liike (vaikka vain ev.lut kirkko) on sopivampi ja sielläkin voi taivaan tietä kulkea. Tällainen ajattelu on yllättävänkin yleistä. Ainakin minä olen siihen hämmästyksekseni törmännyt.

      Yhtä kaikki nuo kaksi viimeksi mainittua ryhmää ovat SRK-teologian näkökulmasta ”mätiä kaloja” ja siis autuudesta osattomia. Tämä on karu totuus niin kauan kuin seurakuntaoppi säilyy nykyisellään. Mahdoinkohan kertoa tämän jo aikaisemmin? 🙂

      Tykkää

  69. SUOMEN RAUHANYHDISTYSTEN PÖYTÄKIRJANOTE
    KESKUSYHDISTYS ry.

    6.7.2012

    JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/2012

    Aika 31.3.2012 klo 10.00-16.10
    Paikka SRK:n toimitilat/kokoushuone, Kiviharjunlenkki 7, Oulu

    Saapuvilla olleet jäsenet

    Olavi Voittonen, puheenjohtaja (x)
    Matti Taskila, varapuheenjohtaja (x)
    Pentti Saulio, varapuheenjohtaja § 1 -14 (x)
    Teuvo Aho, jäsen (x)
    Toivo Haataja, jäsen (x)
    Juha Heikkilä, jäsen (x)
    Aimo Helen,jäsen § 1-14 (x)
    Timo Hentilä, jäsen (x)
    Alpo lsotalus, jäsen (x)
    Vesa Jokitalo, jäsen (x)
    Viljo Juntunen, jäsen (x)
    Hannu Kallunki, jäsen (x)
    Mikko Kinnunen, jäsen (x)
    Tapani Kinnunen, jäsen (x)
    Esa Koukkari, jäsen (x)
    Juhani Liukkonen, jäsen (x)
    Antti Paananen, jäsen (x)
    Kimmo Puolitaival, jäsen (x)
    Pentti Rentola, jäsen (-)
    Aarno Sassi, jäsen (x)
    llpo Saukkonen, jäsen (-)
    Hannu Tervonen, jäsen (x)
    Pekka Vuonokari, jäsen (x)
    Valde Palola, jäsen (x)

    Muut saapuvilla olleet

    Ari-Pekka Palola, kustannuspäällikkö (x)
    Jaakko Tahkola, talouspäällikkö (-)
    Tuomas Hänninen, pääsihteeri, pöytäkirjanpitäjä (x)
    Olli Lohi, päätoimittaja (x)

    Kokouksen avaus
    Johtok. 1. § Puheenjohtaja avasi kokouksen.

    Laillisuus ja päätösvaltaisuus
    Johtok. 2. § Kokouskutsu on lähetetty 29.2.2012.
    Ehdotus: Todettaneen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
    Päätös: Hyväksyttiin.

    Pöytäkirjantarkastajien valinta
    Johtok. 3. §
    Ehdotus: Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
    Päätös: Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Juhani Liukkonen ja Aarno Sassi.

    ————————-

    Vetoomus
    Työvaliok.49. §
    15.3. 2012
    Markku Korteniemi on lähettänyt SRK:n johtokunnalle vetoomuksen
    liittyen 1970-luvun ilmiöihin ja niiden käsittelyyn.

    Ehdotus: Työvaliokunta käy keskustelun asiasta ja päättää jatkotoimenpiteistä.

    Päätös: Vetoomus on saatettu työvaliokunnan tietoon ja asiasta käytiin laaja
    keskustelu.

    Johtokunnan puheenjohtaja on yhteydessä henkilökohtaisesti Markku
    Korteniemeen. Vetoomus käsitellään seuraavassa johtokunnan kokouk
    sessa 31.3.2012.

    ———————–

    Johtok. 12. § Vetoomus jaettiin johtokunnalle ja johtokunnan puheenjohtaja
    esitteli asian. Vetoomus käytiin yhdessä läpi.

    Keskustelu:
    Markku Korteniemi lienee vilpitön kuvatessaan omia kokemuksiaan 1970-luvun
    vaiheista. Syntyy tarve kysyä, puuttuuko häneltä asian kohtaamisessa uskon näköala. Hänellä on ilmeisesti vahva kuulluksi tulemisen tarve ja on tärkeää, että häneen ollaan yhteydessä.

    Markku Korteniemen vetoomus koettiin sisällöltään osin ristiriitaisena. Esitys toimintatavoista kuvastaa 1970-luvun menettelytapaa puuttua asioiden hoitoon.

    Olisiko tarpeen ja olisiko aika toteuttaa historiallista tarkastelua 1970-luvun tapahtumiin johtaneista syistä ja tapahtuneesta? Traumaryhmät ja totuuskomissiot
    eivät ole kristillisyyden tapa toimia ja hoitaa asioita.

    Aini Linjakummun tutkimuksen ilmestyessä paineet asian selvittämiseen ja ”totuuskomissioon” kasvavat. Katkeroituneen tulkinta 1970-luvun siunauksellisuudesta saattaa olla se, että tapahtuneet väärinkäytökset ovat oikeutettuja.

    Yritetäänkö Jumalan valtakunnan asioiden hoitoa ohjata lainalaiseksi 1970-luvun
    kokemusten purkukokousten muodossa? SRK:n asioiden hoitoa kohtaan tunnetaan
    epäluuloa ja muutosvoimille ei kelpaa oikein mikään.

    Nyt tarvitaan rohkaisua henkilökohtaiseen sielunhoitoon.

    Kokemus on aina henkilökohtainen, eivätkä toiset voi sitä muuksi muuttaa. Meillä
    tulee olla valmius kohdata ja kuunnella hyvin erilaisia, omista kokemuksista poikkeavia kokemuksia. Ajassamme on hyvä olla myös valmius keskusteluun kriittisistä asioista.

    Joudumme lähiaikoina kohtaamaan 1970-luvun asiat myös viestinnän näkökulmasta; lähdemmekö mukaan julkiseen keskusteluun ja millä sanomalla?

    Opilliset asiat ovat keskeisesti taustalla.
    Ainut oikea totuuskomissio on Kristus ja armoistuin. Paljon on niitä, jotka eivät
    solvaa kristillisyyttä ja jotka odottavat armollista sanomaa ja evankeliumin tukea
    Jumalan seurakunnasta.

    Päätös: Markku Korteniemeen ollaan työvaliokunnan päätöksen mukaisesti
    henkilökohtaisesti yhteydessä. Jäämme odottamaan jatkoa.
    Rohkaisemme ihmisiä keskinäiseen keskusteluun ja pyydämme
    valmiutta avoimeen kohtaamiseen kaikkien kanssa.

    Vakuudeksi Olavi Voittonen Tuomas Hänninen
    puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä

    Pöyäkirja tarkistettu Aarno Sassi Juhani Liukkonen
    pöytäkirjan tarkastaja pöytäkirjan tarkastaja

    Otteen oikeaksi todistavat………

    Tykkää

    1. SAATTEEKSI edelliseen. SRK:n työvaliokunta käsitteli vetoomustani 15.3. 2012 ja johtokunta 31.3. 2012. Ohessa on siis pöytäkirjaote SRK:n johtokunnan kokouksen pöytäkirjasta jonka pyysin ja sain heinäkuussa 2012. – Rivitys hajosi nyt aikalailla, mutta jospa siitä selvän saa.

      Julkaisen sen, koska pöytäkirjaote liittyy julkiseen prosessiin, joka oli aikoinaan koskettanut ainakin reilua 100 000 ihmistä, ja kun en kuluneen kuuden vuoden aikana ole juuri edistymistä asian korjausprosessoinnissa kokenut. Pöytäkirjan lopussa toivotaan kuitenkin keskustelua ja siihen liittynee että lokakuun 2011 (12.10) julkilausuma uudistettiin 25.5. 2012.

      Pöytäkirjaotteen yhteenveto keskustelusta viittaa allekirjoittaneen ”vetoomuksen” ristiriitaisuuksiin… Mielestäni johtokunta siinä suhteessa – siis ristiriitaisuudessa ja sekavuudessa – ylittää jopa allekirjoittaneen. Tämä on yllättävää ainakin siinä suhteessa, että johtokunnassa on jäseniä, joita sen verran tunnen, että tiedän heidät tolkuiksi yksityisissä keskusteluissa – ja useampi tohtorin oppiarvokin edellyttää tietysti ansioita johdonmukaisessa ajattelussa. Tulkintani mukaan korjauksia kannattavilla edustajilla ei ole ollut kuitenkaan voimaa, selkärankaa ja rohkeutta lähteä viemään aloitettua prosessia eteenpäin ”yksimielisyyden” paineessa.

      Tykkää

      1. MH

        Kiitos taas Markulle, nämä ovat arvokkaita tietoja.

        Surullisinta tuossa oikeastaan on, että johtokunta näkyy käyneen asiasta ihan kunnon keskustelun monista eri näkökulmista – ja silti päätyneen siihen, että mitään ei tarvitse tehdä (vähän kärjistäen). Olisi ollut melkein lohdullisempaa, mikäli Markun vetoomus olisi laput silmillä jätetty kokonaan käsittelemättä. Nyt se on käyty perusteellisesti läpi, mutta johtopäätökset osoittavat sittenkin tuollaista sokeutta.

        Tykkää

  70. Heino Korpela

    Näyttää olevan niin, että minulla ei ”älli” piisaa tulkitsemaan SRK:n johtokunnan vastausta? Voisiko joku, joka ymmärtää esimerkiksi tämän kohdan pöytäkirjaotteesta, siis olisitko niin ystävällinen, että kertoisit, mitä tässä oikeasi sanotaan. Tässä tämä kohta:
    ”Aini Linjakummun tutkimuksen ilmestyessä paineet asian selvittämiseen ja ”totuuskomissioon” kasvavat. Katkeroituneen tulkinta 1970-luvun siunauksellisuudesta saattaa olla se, että tapahtuneet väärinkäytökset ovat oikeutettuja.

    Yritetäänkö Jumalan valtakunnan asioiden hoitoa ohjata lainalaiseksi 1970-luvun
    kokemusten purkukokousten muodossa? SRK:n asioiden hoitoa kohtaan tunnetaan
    epäluuloa ja muutosvoimille ei kelpaa oikein mikään.”

    Tykkää

    1. siirak

      Kyllä Heino tuo kohta on äärimmäisen huonoa suomenkieltä, mikä osaltaan tekee vaikeaksi ymmärtää mitä yritetään sanoa. Itse yritin tulkita tuota hyväntahtoisesti niin, että kun on puhuttu 70-luvun siunauksellisuudesta, niin sillä ei tarkoiteta että tapahtuneet vääryydet olisivat oikein. Jotain tällaista aiempien kannanottojen selittelyä tässä tulkitsen olevan. Kaikenkaikkiaan tuossa on mielestäni kuvottavaa vastuunvälttelyä ja kriitikoiden mustamaalausta katkeriksi. Lisäksi huomioni kiinnittyi tuohon että puhutaan johtokunnan toimista Jumalan Valtakunnan asioiden hoitamisena. Vaikuttaa siltä että huoneenhallitusoppi siellä kummittelee vaikka aivan muuta ulospäin viestitään.

      Tykkää

      1. siirak

        Vielä se että niin äärimmäisen tuttua tuo miten Markun vetoomus kuitataan sillä että kyseenalaistetaan sieluntilaa ja motiiveja. Olen itse paljonkin aikanaan keskustellut muutaman srk-johtokunnassa olevan veljen kanssa liikkeen kipukohdista. Tämä oli leimallista että julkisesti kritiikkiä antaneiden sieluntila haluttiin kyseenalaistaa ja sisältö ohittaa. Korostan että kaikki johtokunnan jäsenet eivät varmasti näin toimi ja ajattele, mutta eivät toisaalta näitä lihavia lampaita uskalla täysimääräisesti haastaa.

        Tykkää

      2. Heino Korpela

        Kiitän sinua Siirak selvennyksestä. Voi olla, että myöhemmin ymmärrän selkeästi (kun on Siirakin selvennös apuna). Nyt on kuitenkin hyvin sekavat tunteet, koska mielestäni SRK:n johtokunta kierosti syyttää Markkua solvaamisesta. Tosin ei suoraan, mutta kierrellen: ”Paljon on niitä, jotka eivät solvaa kristillisyyttä”.

        Tämä kohta on vaikeasti tulkittavissa:
        ”Opilliset asiat ovat keskeisesti taustalla. Ainut oikea totuuskomissio on Kristus ja armoistuin. Paljon on niitä, jotka eivät solvaa kristillisyyttä ja jotka odottavat armollista sanomaa ja evankeliumin tukea Jumalan seurakunnasta.”

        Tarkoittaneeko tämä sitä, että Jumalan seurakunnan tulisi armollisesti evankeliumilla tukea SRK:n opilliset harhat ja jättää kaikki ennalleen, ei ainakaan muistuttaa heitä tehdyistä vääryyksistä. Jos muistuttaa, se on solvaamista?

        Jeremias saarnasi ja osoitti sanansa koko Israelin kansalle, mukaan luettuna kuningas alamaisineen. En tutkinut tuota raamatunkohtaa tarkemmin, syyttivätkö kansan päämiehet Jeremiaa saarnan johdosta solvauksesta? Tässä tuo kohta:
        ”Puhu heille: Herra sanoo näin: — Jos joku kompastuu, eikö hän heti nouse? Jos joku eksyy tieltä, eikö hän käänny takaisin?
        Miksi tämä kansa on jatkuvasti eksyksissä, miksi Jerusalem pysyy luopumuksessaan? Miksi se riippuu lujasti kiinni valheessa eikä suostu palaamaan takaisin minun luokseni?
        Minä olen kuunnellut heitä tarkoin — eivät he puhu niin kuin tulisi puhua. Kukaan ei kadu pahuuttaan, ei ajattele: ”Mitä minä olenkaan tehnyt!” (Jer. 8:4 –6)

        Tykkää

  71. Kiitos Markulle näiden asiakirjojen julkaisusta, joiden perusteella kukin voi arvioida kirjeenvaihtoa. Hyvää siinä on että myönnetään että erilaiset kokemukset ovat mahdollisia, eikä sille oikein mahdeta mitään.

    Minusta pöytäkirjaote kuvastaa avuttomuutta ja sitä että muutosvoimat ovat jossain muualla kuin johtokunnassa. Ja myöskin lahjat ja kyvyt järjestää totuuskomiteoita ja traumakokouksia 😉 Sallitakoon nyt tällainen kykyjen arviointi, kun arvioitiiinhan Markun sieluntilaakiin.

    Tykkää

  72. Nomutta!

    Vaikuttaa sille, että tuota SRK:n tekstiä on aivan viime tingassa muokattu. En kyllä muuten ymmärrä, että Voittonen ja Hänninen olisivat päästäneet käsistään noin kehnoa tekstiä.

    Tykkää

  73. Rento

    Pöytäkirjaan merkityt kannat ovat ilokseni sellaisia, joihin voin sydämestäni yhtyä. Heino Korpelan ihmettelemä kohta ei kylläkään minullekaan avaudu.

    Siirak pitää keskustelua kuvottavana vastuunvälttelynä. Minusta huomio, että muutosvoimille ei kelpaa oikein mikään, osuu harvinaisen oikeaan. Kuvottavaa varmaan monen mielestä, muttei toki vastuun välttelyä.

    Näinä (media)kriittisinä aikoina lienee kohtuullista kysyä, mistä Markku Korteniemi on pöytäkirjaotteen saanut? Ennakkona halullisille väärintulkitsijoille sanon jo nyt, etten epäile tekstin autenttisuutta.

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Rento sanoo: ”Minusta huomio, että muutosvoimille ei kelpaa oikein mikään, osuu harvinaisen oikeaan.”

      Jupe puolestaan totesi aiemmin: ”Ei mielestäni asiaa tarvitsisi sen enempää puida, jos ilmoitettaisiin asiaan kuuluvalla tavalla, että ne, jotka väärin perustein sidottiin, ovat vapaita tulemaan takaisin ilman ehtoja. Samoin ihan reilu anteeksipyyntö olisi kohdallaan. Onko nämä mielestäsi kohtuuttomia pyyntöjä, seurakunnan mustamaalaamista ja vihaamista?”

      Minusta Jupe osuu tässä harvinaisen oikeaan, mutta sen varmaan arvasitkin. 😉

      Muuten on kyllä keskustelumme kehittynyt suopeuden periaatteen noudattamisen suuntaan. Kiitos siitä! Huomasitko, Rento, että jatkoin pohdintojani ”seurakuntajumalasta” tuolla yläpuolella ennen Markun uutta postausta?

      Tykkää

    2. Nimetön

      Rento, oletko niin tollo, ettet tajua,että pöytäkirjaote on lähetetty Markulle, koska asia koskee häntä? Päätöstekstin muotoilu vaikuttaa Hännisen aivoissa syntyneeltä. Sen on yhtä erikoinen kuin se kuuluisa (vl)poliisin kanssa tehty sopimuskin. Kauas, kovin kauas on SRK ajautunut L.L. Laestadiuksen ja alkuheräyksen ajoista.

      Tykkää

  74. Lahja Huhtala

    Minun tulkintani ko. lauseesta:
    ”Kun puhutaan 1970-luvun siunauksellisuudesta, niin katkeroitunut ihminen saattaa tulkita sen niin, että tapahtuneet väärinkäytökset ovat oikeutettuja.”

    Tykkää

  75. Nimetön

    Rento sanoo: ”Minusta huomio, että muutosvoimille ei kelpaa oikein mikään, osuu harvinaisen oikeaan.”Näinkö farisealainen on SRK:n johtokunta? Huh sentään.

    Tykkää

  76. Rento

    Toistan: muutosvoimille el kelpaa mikään. Tai siis kelpaa, nimittäin esimerkiksi vl-kristillisyyden irtisanoutuminen eksklusiivisesta seurakuntaopista tai ehkäisykannan muotoilu hieman hdeonistista aikaamme hellivämmäksi.

    Olen toki sitä mieltä, että 40 vuotta sitten tapahtuneita ja tuoreempiakin virheitä pitää korjata, jos ja kun korjaamista on. Mutta sehän ei tapahdu millään keskusyhdistyksen dekreetillä. Kristuksen kirkkolaista olen oppinut, että se, joka kokee tulleensa väärin kohdelluksi, on velvollinen menemään veljensä luo.

    Sitten olen sitä mieltä, että tätä 70-luvun rummuttamista käytetään kassarana koko yhteisön ja sen opetuksen kompromettoimiseksi. Etsitään loogisia yhteyksiä ja ristiriitaisuuksia, mistä tämänkin keskustelun alkuna ollut blogi on oiva osoitus. Ja someseurakunta yhtyy virteen…

    Ihan oikeasti hei, normaali vl-kristitty uskoo joka päivä syntinsä anteeksi annetuiksi Kristuksen tähden ja viittaa kintaalla tällaisille palstoille, vrt. ”ei vaikuta kotiuttamispäivään”. Itse en ole malttanut olla osallistumatta, sillä täällä käyty keskustelu on toki teologisesti korkeatasoista, mutta samalla antaa virheellisen käsityksen kristilisyydestä, joka on minulle rakas. Samalla tämä palsta kuvittelee olevansa jonkinlaisen uuden (herätyksen) airut, mikä haiskahtaa – no, jos ei megalomaaniselta niin jotain sinne päin.

    Sen verran monta kunnianhimokasta muutoskeskustelijaa olen matkan varrella tavannut, että luulen osaavani sittenkin suhtautua rauhallisesti myös Hulluinhuonelaiseen. Ei muutos kuulkaa täältä sikiä, sillä nekin tavan lestaatiolaiset, jotka näitä keskusteluja tavaavat, tapaavat pitää pään kylmänä ja ennen kaikkea; he tuntevat Paimenen äänen. Ne konservatiiviset rakkaat vanhat.

    Pidän viisaana vetäytyä näistä hommista nyt lomille. Pertille kiitokset vilpittömyydestä. Periaatteessa en pidä anonyymikeskusteluista, mutta en tahdo esiintyä minään äänitorvena, joten menköön näin.

    ”Kirkossasi, Vapahtaja, / alla armokättesi, / anna löytää rauhan maja, / vahvista myös uskoni. / Sanallasi virvoita, / haavoita ja paranna. / Torju turhat ajatukset, / väärän rauhan houkutukset.” (VK 204:2)

    Saakoon tuo olla meidän kaikkien huoneentauluna!

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Tuskin keskustelijat täällä itseään suurina muutosagentteina pitävät (tuskin blogistitkaan, mutta vastatkoot itse puolestaan 🙂 ). Tämä blogi on yksi ääni muiden joukossa, jossa niin vl-liikkeen jäsenet kuin ulkopuolisetkin voivat jakaa kokemuksiaan ja mahdollisesti löytää vastauksia kysymyksiinsä. Tämänhän jotkut ovat kertoneetkin tapahtuneen. Kieltämättä keskustelu on (ainakin alustusten osalta) korkeatasoista, kuten totesitkin. Silti mitään ”yläpuolelle asettumista” en ole huomannut.

      Oma kiinnostukseni vl-liikettä kohtaan on ollut lähinnä oppiin kohdistuvaa. Ulkopuolisena tämä tehtävä on ollut melko rankka, eikä 6 vuotta ole minulle kovin selkeää käsitystä vielä tuonut. Tämä blogi on kuitenkin ollut yrityksessäni suurena apuna.

      Hieman sivutuotteena olen joutunut tutustumaan myös liikkeen historiaan ja sosiologiaan. Tällöin olen myös erehtynyt antamaan ”neuvoja”, jotka mielestäni poistaisivat epäkohtia joita olen ollut huomaavinani – neuvoni eksklusiivisuudesta luopumiseen on varmasti kaikille keskustelijoille tuttu.

      En tietenkään ole niin megalomaaninen, että kuvittelisin kenenkään välittävän mitään moisesta neuvostani. Liikkeen johto on saman varmasti kuullut monet kerrat pätevämpien henkilöiden lausumana. Johdolla taas on omat syynsä opillisiin linjauksiinsa, joista minä en tiedä mitään. Oma kiinnostukseni on siis lähinnä vain ”akateemista” laatua. Haluan muodostaa itselleni selkeän kuvan (rautalankamallin) opista, joka minua erikoisuudellaan kiinnostaa. Perin itsekästä toimintaa siis! Tässä suhteessa olen vilpitön, josta Rentokin antaa kiitoksen – kiitos vaan kiitoksesta myös sinulle, Rento! 🙂

      Kyllä myös Rennon ajatukset ovat saaneet minua tarkentamaan käsityksiäni. Ei vierailusi blogissamme ole ollut turha. Toivon että loman jälkeen haluaisit vielä palatakin. Nyt kun alkutyrskyt ovat laantuneet, voisit varmaan käyttää myös omaa nimeäsi. Yleensä se antaa kommenteille lisää uskottavuutta, vaikka ei minään äänitorvena haluaisi ollakaan.

      Kyllä tuo huoneentaulusi on ihan hyvä minullekin: ”Torju turhat ajatukset, väärän rauhan houkutukset.”
      Toivotan sinulle hyvää lomaa ja hyvää kesää!

      Tykkää

    2. mursu

      Rento:

      ”Itse en ole malttanut olla osallistumatta, sillä täällä käyty keskustelu on toki teologisesti korkeatasoista, mutta samalla antaa virheellisen käsityksen kristilisyydestä, joka on minulle rakas.”

      Onko puutteellinen ja virheellinen sama asia?

      Tykkää

    3. ”Ihan oikeasti hei, normaali vl-kristitty uskoo joka päivä syntinsä anteeksi annetuiksi Kristuksen tähden ja viittaa kintaalla tällaisille palstoille”

      Mielenkiintoinen on Renton vierailu on tällaisella palstalla. Blogin aihe on mielestäsi täysin turha mutta silti vaivaudut kirjoittamaan. Päivämiehessä on mukavia juttuja talkoista eikä muistella hoitokokouksia, joten sellainen genre on jo olemassa.

      Tänne kirjoittaa eri-ikäisiä ja monenlaisia ihmisiä, joiden motiivit niputat yhteen. Muutos ei kuulemma ala täältä? Mistä sitten?

      Tykkää

    4. Pertti Niukkanen

      Sisarpuoli: ”Muutos ei kuulemma ala täältä? Mistä sitten?”

      Hyvä kysymys. Markun esittämien dokumenttien perusteella uskaltaa sanoa, että ei se ainakaan SRK:n johdon suunnalta ala. Sen on siis alettava kenttäväen piiristä. Hulluinhuonelaisessa on ollut mahdollisuus esittää kritiikkiä asiallisesti ja perustellusti. Siinä se eroaa esim. Suomi24-keskustelusta. Omalta osaltamme siis olemmekin ”muutosagentteja”, vaikka edellä hiukan epäilin. Jo pelkkä vapaa keskustelu on muutoksen airut. Myös vl-liikkeen tuntemus sisältä päin on täällä omaa luokkaansa (esim. Markun jakamat dokumentit).

      Silti Rennon kaltaisia ääniä kannattaa kuunnella. Nekin voivat olla todellisia kentän ääniä. Jos kenttäväki kokee, että heihin suhtaudutaan alentuvasti ja syyttävästi, on keskustelumme todella epäonnistunut ja toivo muutoksesta kääntyy ympäri ja taantuu siilipuolustukseksi. En tietenkään usko, että kenttä tämän blogin tuollaisena kokee, tuskin lukijamäärät muuten olisivat niin korkeita. Silti tällainen väärinymmärtämisen vaara on olemassa. Parhaiten sen voi torjua suhtautumalla esim. Rennon esittämiin syytöksiin rauhallisesti ja provosoitumatta (jopa suopeuden periaatteella). Muuten saattaa joku lukija uskoakin näihin syytöksiin. No, ei toki ollut tarkoitus ketään kommentoijaa neuvoa maltillisuuteen. Itse en tästä ainakaan ole mikään malliesimerkki.

      Eräs oivallus minulla kuitenkin syntyi Jupen ja Rennon sanailua seuratessa: Eksklusiivinen seurakuntaoppi johtaa väistämättä Kristuksen äänen ja seurakunnan äänen samaistamiseen. Lopulta usko Kristukseen on käytännössä uskoa seurakuntaan. Näin syntyy ”seurakuntajumala”. Aikoinaan ”kolmen kyynärän jumalan oppi” tuomittiin. Kauanko pitää odottaa, että ”seurakuntajumalan oppi” tuomitaan?

      Tykkää

      1. Minä uskon siihen, että jokainen voi olla pieneltä osaltaan muutoksen tekijä jos haluaa edistää hoitokokousuhrien rehabilitointia. Toisin kuin arvoisat srk:n johtokunnan veljet, jotka ilmeisesti pelkäävät ihmisiä enemmän kuin Jumalaa.

        BTW ihmettelen miten huonosti kirjoitettu kokouksen pöytäkirjan ote oli. En ensinnäkään ymmärrä siihen nostettuja keskustelukatkelmia. Olisihan siihen voinut kirjata että asia on tärkeä ja OV menee keskustelemaan Markun kanssa hänen kokemuksistaan ja mahdollisista jatkotoimenpiteistä.

        Mutta suurkiitos Markulle rohkeudesta ja näiden asiakirjojen julkistamisesta.

        Tykkää

  77. Nomutta

    Rento ja muut epäilevät tuomaat! Hoitokokouksia pidetään Tornion lisäksi edelleen esim. Toholammilla ja Lempäälässä ja. Toholammin tapauksesta voit lukea tämän linkin kautta http://poissysityt.blogspot.fi/

    Lempäälässä puolestaan on tänäkin keväänä sidottu useita henkilöitä. Sekä Toholammen että Lempäälän hoitokokousterrori on paholaismaista. Uskon, että sillä on vaikutusta kotiuttamiseen esim. kaikkien niiden SRK:n johtomiesten kohdalla, jotka eivät puutu kyseisiin väärinkäytöksiin!

    Tykkää

  78. Silloinen puheenjohtaja Olavi Voittonen sai siis jo 15.3. 2012 tehtäväkseen olla allekirjoittaneeseen yhteydessä – liittyen vetoomukseeni. Odotin tapaamistamme suorastaan innokkaasti, olimmehan OV:n kanssa tulleet varsin tutuiksi 2000:luvulla lähimain kymmenissä historiatyöryhmän kokouksissa, joissa monissa meillä oli oikein hyviä ja hedelmällisiä historiateemaan liittyviä pohdintoja ja keskusteluja. Minulla on siis paljon myös ihan hyviä kokemuksia yhteistyöstämme OV:n kanssa. Ensimmäisen kerran taisimme olla (puhelin)yhteydessä syksyllä 1982, kun silloinen SRK:n historiatoimikunta tarvitsi avustajaa tutkimusaineistojen läpikäyntiin… No tapaamista ei nyt keväällä 2012 vaan kuulunut, mutta omilla yhteydenotoillani ja sitkeydelläni – anteeksi itsekehuni – tapaaminen vihdoin järjestyi 20.6. 2012 erään Ry:n tiloihin, suurinpiirtein puoliväliin residenssijämme 🙂

    Kesäkuussa 2013 lähetin siis SRK:n johtokunnalle sitten vielä ehdotuksen epäraamatullisin perustein sidottujen ”rehabilitoinnista” – paperiprinttinä ja muistaakseni kirjattuna kirjeenä kuten edellisen ”vetoomuksenikin”. Samassa yhteydessä kommentoin pöytäkirjaotteessa ilmaistua palautetta koskien tuota helmikuun 2012 vetoomustani sekä edellisen kesän tapaamistani OV:n kanssa. Tapaamisen nauhoitus ei OV:lle ollut käynyt, ei myöskään se, että mukaan tulisi joku kolmas henkilö. Tein muistiinpanoja, joista silloin lupasin, etten niitä julkaisisi internetissä.

    Tuossa rehabilitointiesityksessäni referoin keskusteluamme ja tämän referoinnin myös nyt julkaisen, en tarkempaa muistiota kokouksen kulusta. Perusteluna viittaan vielä äskeiseen OV:n historiattomaan alustukseen kaikkialle maailmaan internetin kautta Oulun Ry:llä, siis alustukseen, missä ei ollut varauksia tai viittauksia aiempiin lukuisiin väärinkäytöksiin liittyen ”Kristuksen kirkkolain” tulkintaamme ja käytännön toteuttamiseen – ei myöskään lukuisiin uhreihin. Jos tällä pystyn joitakin vastaavia estämään, niin se jo riittänee julkaisun perusteeksi ja oikeutukseksi.

    Tykkää

  79. SUOMEN RAUHANYHDISTYSTEN KESKUSYHDISTYS RY

    ASIA: 1970-luvun hoitokokousten uhrien rehabilitointi sekä kommentti SRK:n johtokunnan vastaukseen koskien vetoomustani 22.2.2012.

    VIITTEET: SRK:n johtokunnan pöytäkirjat 8.10.2011; 31.3.2012
    Päivämies 12.10.2011; 25.5. 2012.

    Pyydän kunnioittavasti, että Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. ryhtyy osaltaan toimenpiteisiin Pyhän evankeliumin valossa perusteettomasti 1970-luvulla sidottujen ja erotettujen Rauhanyhdistysten jäsenten kokemien väärinkäytösten oikaisemiseksi.

    Perusteluksi:

    ”Hän on minut lähettänyt parantamaan särjettyjä sydämiä, saarnaamaan vangeille lunastusta ja sidotuille pääsemistä.” (Jes.61:1)

    ”Muistakaa sidotuita, niin kuin te heidän kanssaan sidotut olisitte, ja niitä, jotka murhetta kärsivät, niin kuin te itse vielä lihassa olisitte.” (Hepr. 13:3)

    ”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet…” (Jes 58:6)

    ”Älkää luottako valheeseen sanoen: tämä on Herran templi, tämä on Herran templi, tässä on Herran temppeli. Mutta parantakaat todella elämänne ja menonne, ja tehkäät jalo oikeus yhden ja toisen välillä.” (Jer 7:4)

    Ja Herra vastasi: ”Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan?… Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.” (Luuk. 12:42, 48)

    Luther vastaa Erasmukselle ”Sinä edelleen annat sen neuvon, ettei `saa julkisesti ilmoitella sellaista, mikä kirkolliskokouksissa on tullut virheellisesti päätetyksi, ettei annettaisi aihetta isien arvovallan halveksimiseen… Mutta mitenkähän menettelevät ne sielut, jotka tuo kohtuuton määräys sitoi ja surmasi? Eikö tämä ensinkään huolestuta sinua?

    Inhimillisiä määräyksiä ei voida noudattaa samanaikaisesi kuin Jumalan sanaa, sillä ne sitovat omattunnot, mutta tämä vapauttaa ne; nämä ovat ristiriidassa keskenään, ovat kuin vesi ja tuli, ellei noita määräyksiä noudateta vapaasti, toisin sanoen sellaisina, jotka eivät sido.

    Isien arvovaltaa on siis pidettävä yhtäkaikkisena, ja väärin päätetyt määräykset – ja sellaisia ovat kaikki ne, jotka on laadittu ilman Jumalan sanaa – on revittävä rikki ja heitettävä syrjään, sillä Kristus on isien arvovaltaa tärkeämpi.” (Luther, Sidottu ratkaisuvalta)

    **********************************

    Kristillisyydessämme on aina opetettu, että totiseen parannukseen kuuluu – niin yksilön kuin yhteisön tasolla – katumuksen ja anteeksipyynnön lisäksi myös vääryyden oikaiseminen ja korjaaminen – niin kuin se on vielä mahdollista. Ja asioiden korjaamisen suhteen on viitattu usein sanoihin: ”Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on autuuden päivä” (2. Kor. 6:2). Hoitokokousväärinkäytösten suhteen ”Jumalan ajan” vuodesta toiseen jatkuva odottaminen voi olla enää vain hurskaalta kuulostava tekosyy vastuun välttämiselle.

    On synti ja vääryys ajaa toinen ihminen ”hengellisellä hoidolla” itsemurhaan, henkisen ja fyysisen terveyden romahdukseen, erottaa hänet perusteettomasti seurakunnasta, mutta myös se, että provosoidaan hänet hengelliseen haaksirikkoon ja katkeruuteen. Ei väärien asioiden näkeminen vääräksi – ennenkuin enemmistö tämän ymmärtää – ole synti ja oikea peruste sitomiselle, erottamiselle jne. – Epäselväksi onkin jäänyt johtokunnan kanta keskeiseen kysymykseen: kummat tekivät väärin; ne jotka menivät kuuliaisesti mukaan harhoihin, joita johdettiin jopa SRK:n työvaliokunnan arvovallalla vai ne, jotka näkivät harhat harhoina jo silloin? – Edelleenkään en siis väitä, että kaikki hoitotoimet olisivat olleet perusteettomia.

    SRK:n johtokunnan hoitokokouksia koskeva julkilausuma (8.10. 2011) ei ole johtanut konkreettisiin korjaustoimiin, vaan niin monet johdon viestit kuin ruohonjuuritason tulkinta edelleen on ollut, että ”kaikki saa jatkua ennallaan” – tunnustus ja pahoittelu olivat lähinnä taktinen myönnytys ulkopuolisille median vuoksi. Mutta miksi viestintä juuri tässä asiassa on ollut näin ristiriitaista ja monitasoista? – Jopa SRK:n tehtävä ja asema on haluttu määritellä 2000-luvulla uudelleen tämän vastuukysymyksen vuoksi.

    Aiempi keskeinen argumentti, ettei SRK:lla ollut 1970-luvulla vastuuta ja roolia hoitokokousten järjestämisestä on kumottu. Tämän on mm. puheenjohtaja Olavi Voittonen myöntänyt allekirjoittaneelle keskustelussamme 20.6.2012.

    Hoitokokousaihe on ollut esillä lähes kaikissa 2000-luvulla pidetyissä puhujankokouksissa. Ja varmaa on, ettei totuus ei tule jättämään meitä rauhaan edelleenkään!

    Entä mitä tekemistä SRK:lla ja kristillisyydellämme on totalitaaristen järjestelmien kanssa, niiden jotka kaikin keinoin pyrkivät välttämään vastuunoton menneisyyden väärinkäytöksistä, lykkäämällä tilintekoa, painostamalla asioiden selvittäjiä, vaatimalla itselleen syytesuojaa ja armahdusta ilman uhreille välttämätöntä asioiden läpikäyntiä, tuhoamalla dokumentteja jne. – Ei pitäisi olla tietysti mitään.

    Pitääkö SRK:n vastikään julkaisema ja jäsenrauhanyhdistyksilleen lähettämä uusi ”Arkistointisuositus” -opaskirjanen sisällään piilosuunnitelman, että SRK:n arkistoon talletetut hoitokokouksia käsittävät arkistonosat karsitaan mikäli mahdollista, osin tuhotaan tai siirretään paikallisiin rauhanyhdistyksiin vartioitavaksi tai peräti hävitettäväksi. Näinhän kirjasessa käytännössä suositellaan – sielunhoidollisuuden ja intimiteettisuojan savuverholla? Onko tarkoituksena vaikeuttaa tai peräti tehdä mahdottomaksi asioiden tutkiminen? – Puolustautuminen argumentilla; että ”ei ole riittävästi tutkittua tietoa” asettuu outoon valoon, jos tutkimuksen ”oikeat ja sopivat tulokset” pyritään varmistamaan hävittämällä osa lähteistä. – Toisaalta on yhä odotettu asianomaisten vanhenemista ja poistumista eli suullisten lähteiden vaikenemista, mikä myös merkitsee merkittävän todistusaineiston häviämistä.

    Edellä mainitun perusteella on kysyttävä: Onko SRK:n johdon epäjohdonmukaisten reaktioiden ja ailahtelevan suhtautumisen taustalla ”punaisena lankana” sellaiset motiivit ja taktiset laskelmat kuten:

    1) Pragmaattinen ja relativistinen käsitys totuudesta; teimmehän näet kaiken ”hyvässä uskossa”. Totuus muuttuu vuosikymmenien aikana ja kun kerran suuret joukot haluavat pysyä mieluummin vanhassa käsityksessään kuin katsoa kiusallista totuutta silmiin, niin annetaan heidän olla siinä uskossa, – varsinkin kun totuuden etsimisestä voisi olla seurauksena repeämä. Ja varsinkin kun todella ”kriittisiä” näyttäisi kuitenkin olevan kovin pieni määrä. Tähän viittasi Olavi Voittonenkin 20.6. 2012. Ja miten kaikkeen reagoisi LLC:n johtama USA:n vl-kristillisyys? – Vertailuksi: paavi Bonifatius VIII julkaisi vuonna 1302 bullan Unam Sanctam, jonka mukaan paavin johtama kirkko on erehtymätön, ja jos se erehtyy, Jumala edellyttää erehdyksen uskomista oikeaksi!

    2) Oman ”selkänahan” ja lähipiirin suojelu; vielä 2000-luvulla johtokunnan jäseninä toimineista ainakin kaikki vanhemmat olivat joutuneet aikanaan mukaan tavalla tai toisella 1970-luvun harhoihin, ja toisaalta halutaan olla – tai on luvattu olla – solidaarisia ”vanhoille veljille”. ”Olemmehan kaikki samassa veneessä” eli ns. hyvä veli -verkostossa, on joku asianosaisista rehellisesti todennut. Siispä strategiana on, että lykätään käsittelyä edelleen, jotta asianomaiset puolin ja toisin ehtivät kuolla.

    3) Kun ”kriittisiä” on riittävästi provosoitu, useimmat ”kriitikoista” ovat etsineet tukea ulkopuolisilta ja samalla omaksuneet sieltä vaikutteita tai peräti vaihtaneet leiriä – ja loput on voitu leimata ”kuivahenkisiksi”.

    4) Menestyksellinen kaksipuolinen ja -tasoinen viestintä omien ja toisaalta ”ulkopuolisten” kuten kirkon suuntaan; kryptiset, moniselitteiset käsitteet ja lausunnot ovat nousseetkin viime aikoina yhä keskeisempään rooliin viestinnässä.

    Onko myös tästä kysymys, kun piispa Samuel Salmi on poikkeuksellisesti kutsuttu toimittamaan Pudasjärven suviseuroissa 2013 ehtoollisjumalanpalvelus; mm. ottamaan vastaan seurakansan synnintunnustus ja antamaan synninpäästö – onko piiloviesti kirkkoon, että vl-kristikansa tekee nyt parannuksen väärinkäytöksistä – ja pöytä on puhdistettu kirkkoon päin? – Tätä tulkintaa ei kuitenkaan haluta esille omien keskuudessa.

    JATK.

    Tykkää

  80. Jatk.

    KOMMENTTI johtokunnan pöytäkirjaan (31.3.2012 §12) koskien vetoomustani 22.2.2012.

    Minulla oli ilo keskustella puheenjohtaja Olavi Voittosen kanssa viimeinkin ke 20.6. 2012 useamman tunnin ajan. Huolimatta työvaliokunnan/johtokunnan toimeksiannosta palaveria ei olisi järjestetty ilman omaa aktiivisuuttani ja sitkeästi toistuvia yhteydenottojani. Pääosa keskustelusta käytiin veljellisessä ystävällisessä ilmapiirissä, vaikka emme olleet samaa mieltä kaikista asioista.

    Kävimme läpi johtokunnan pöytäkirjaotetta kokouksesta 31.3. 2012. Kun tunnen useita johtokunnan jäseniä, on minun vaikea uskoa, että pöytäkirjaan merkitty kryptinen, logiikaltaan ristiriitainen ja katkeileva teksti antaa koko kuvaa käydystä keskustelusta. Oliko johtokunnan jäsenillä ihan oikeasti aikaa perehtyä vetoomukseen vai käytiinkö se läpi johdetusti välittömin mielipiteitä ohjaavin kommentein? Vai onko syy pöytäkirjanpitäjän ja -tarkastajien? – Saiko johtokunta tässäkään tapauksessa ihan oikeata tietoa?

    Kummalliselta vaikutti mm. näkemys, että allekirjoittaneelta puuttuu asiaan ”uskon näköala” tai kirjoitukseni on ”ristiriitainen” tai että suosittelen hoitokeinoiksi ”1970-luvun menetelmiä”, varsinkaan kun en saanut puheenjohtajaltakaan selkeätä selitystä tai perustelua näille näkemyksille. Mitä tarkoitti esim. pöytäkirjaotteen lause: ”Katkeroituneen tulkinta 1970-luvun siunauksellisuudesta saattaa olla se, että tapahtuneet väärinkäytökset ovat oikeutettuja”? – Entä ”Totuuskomissiot ja traumaryhmät eivät ole kristillisyyden hoitokeinoja” – mutta siis miksi ei olisi, tosin en niitä mitenkään kategorisesti esittänytkään, vaan esimerkkeinä vapaasti sovellettaviksi ja vaikkapa ihan eri nimillä nimitettyinäkin. – Mutta vaarantaisivatko ne sen ”syytesuojan” ja ”rakkaudellisuuden”, jotka monet asiaan tavalla tai toisella sekaantuneet ovat itselleen varanneet. – Aini Linjakummun tutkimusta pidimme kummatkin ansiokkaana analyysinä tapahtuneesta, johtopäätöksiä emme kaikilta osin.

    En siis saanut vastausta 8.10.2011 julkilausuman mukaisista käytännön korjaustoimista sen enempää johtokunnan pöytäkirjan otteesta kuin Olavi-puheenjohtajan kanssa käydystä keskustelusta. Vetoomukseeni sisältyvien näkemysten yksityiskohtaisempaan läpikäyntiin emme edes ehtineet.

    Minun oli ja on helppo tunnustaa, että puheenjohtaja OV on kaudellaan saanut aikaan monia hyviä asioita, mutta valitettavasti – ja aivan ilmeisesti – on ollut vaikuttamassa moneen kristillisyytemme kannalta vahingolliseen tapahtumien kehityssuuntaan. On suoraan kysyttävä, onko OV puheenjohtajan vaativassa tehtävässään enää ns. tilanteen tasalla ja tehtävien mittainen, kun hän mm. keskustelussamme 20.6. 2012 sanoi seuraavaa:

    – ”12.10.2011 julkaistu SRK:n pahoittelu hoitokokouksista vastaa tämän maailman anteeksipyyntöä” (kommentti: siis kaksipuolistako viestintää; omille ja ulkopuolisille?)

    – ”meitä ei voi syyllistää asioista, joita me emme aikanaan voineet tietää” (kommentti: niitä jotka tiesivät tämän jo silloin, on voitu kuitenkin syyllistää?)

    – ”enää Aimokaan ei kiistä, etteikö SRK:lla ole ollut vastuuta hoitokokousten järjestämisestä” (kommentti: onko virheellistä väitettä julkisesti myönnetty ja korjattu, nimittäin se elää kentällä ”argumenttina” edelleen)

    – SRK:n vastuuttaminen hoitokokousten aiheuttamista itsemurhista vaatii aivan pitävät todisteet (kommentti: kyllä pitäisi kavahtaa, jos edes sellaista osasyyllisyyttä epäillään?)

    – ”asiat tullaan tutkimaan historian tutkimuksen keinoin aikanaan” (kommentti: siis sitten kun riittävän vähän lähdeaineistoa enää käytettävissä?)

    – ”piispa Salmi on esittänyt tapaamisessamme, että parannusta voi tehdä myös pienissä erissä” niinpä hän kehotti allekirjoittanutta: ”kuuntele tarkasti tervehdyspuhettani Lopella, kun siinä voi olla aiheesta jotain” (kommentti: on kai vähintäänkin noloa, että liberaalit piispamme joutuvat toimimaan meidän omanatuntonamme ja sielunhoitajinamme?)

    – kysyi allekirjoittaneelta: mitä minä vaadin (vahingonkorvauksena?)

    – ”syksyllä 2008 pedofilia-asiasta meille esitettiin vain pino syytöksiä”
    (kommentti: oma yhteydenottoyritykseni kesällä 2008 ”srk.fi” -päätteisen sähköpostin ilmeisestä väärinkäytöksestä ei tuonut tulosta, mm. koska silloisen pääsihteerin mukaan; puheenjohtaja on ohjeistanut, ettei lomalla tarvitse huolehtia edes mahdollisesti langenneista veljistä – meillä muilla ei tällaista lomaoikeutta mahda olla…)

    – kysymykseeni, oliko allekirjoittanut määritelty motiiveiltaan kyseenalaiseksi ”eriseuran rakentajaksi” tai ”lakihenkiseksi” jossain työvaliokunnan kokouksessa jo keväällä 2009 tai 2010, kuten huhu on väittänyt, hän vastasi; että ei ole kokouksessa, mutta mahdollisesti kokoukseen liittyvässä kahvipöytäkeskustelussa…

    Keskustelun loppupuolella esitin hänelle hienovaraisesti, että olisi todella hyvä, jos hän/he suoraselkäisen miehekkäästi pyytäisivät anteeksi mm. Johanna Hurtigilta, kristityiltä ja jopa ulkopuolisilta taitamattomuuttaan ja virheitään myös pedofil. -tapausten hoidossa. Tätä ei tarvitsisi ylidramatisoida kuten ei eroakaan. Erotaanhan maallisissakin yhteyksissä paljon pienemmästäkin syystä, jotta yhteisö/yritys voi aloittaa ns. ”puhtaalta pöydältä”. Eikä tässä tarvita mitään ”kollektiivista” anteeksipyyntöä kuten hoitokokousasiassa.

    Mutta ei hänellä ollut aikomustakaan erota, varsinkin jos/kun veljet vaativat häntä jatkamaan, mutta vain ”kaksi vuotta enää”. – Lopuksi hän kehotti minua parannukseen kirkassilmäisestä totuuden julistamisesta tms. – sillä kuten edellä jo mainitsin, hän argumentoi: ”meitä ei voi syyllistää asioista, joita me emme omana aikanaan voineet tietää”. – Joissakin asioissa puheenjohtaja OV tuntui muistavan vain hyvin valikoidusti.

    Kysynkin, yhtyykö SRK:n johtokunta edellä mainittuihin puheenjohtajansa näkemyksiin?

    Lopuksi vielä muutamia edellä esittämiäni näkökohtia tiivistäen on kysyttävä:
    – pyhittääkö tarkoitus keinot?
    – onko oikein, että hoitokokousten jälkiselvittelystä tehdään yksilöiden ongelma ja väistetään yhteisön vastuu?
    – onko johtokunnan intressi lykätä edelleen väärinkäytösten oikaisua ja odottaa sopivia historiantutkimuksen tuloksia – ja jopa tuhota lähteitä?
    – onko oikein, että monet ”tekijät” ovat olleet itselleen varaamassa syytesuojaa ja anteeksiantoa ennen asioiden selvittämistä?
    – onko oikein paeta ”Jumalan selän taakse” tai leimata omista virheistämme johtuva ”Kristuksen pilkaksi”?
    – miksi VT:n kuva yhteisöllisestä parannuksenteosta ei sopisi myös UT:n seurakunnalle? (katumus – parannus -hyvitys)?
    – kumpi on tärkeämpää; ”tulipalon” sammutus vai tyyli, miten se tehdään?
    – onko oikein provosoida ja demonisoida aiheellista kritiikkiä esittäneet?
    – onko kriitikoita kohdeltu oikein, olivatko he väärässä, entä onko heiltä mahdollisesti pyydetty anteeksi?
    – onko kaksoisviestintä oikein?
    – onko totuus niin vaarallinen, että se voi romahduttaa koko kristillisyytemme?

    Herran veli Jaakob kirjoittaa, kuinka seurakunnan opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin (Jaak.3:1). Edellä mainitun kaltainen epärehellisyys voi uhata ja jäytää sisältä päin kuin mato niitä Jumalan valtakunnan työn runsaita hedelmiä, joita kristillisyytemme kautta on tehty. Vain vilpittömyys ja rehellisyys tekee kristillisyydestämme kestävää ajan illan hämärässä ja myrskyissä – ja juuri sitä myös pääosa nuoristamme etsii, kaipaa ja kunnioittaa. Kun Jumala haluaa meidän katsovan myös yhteisönä rehellisesti historian peiliin, niin katsokaamme ja tehkäämme virheidemme korjaamiseksi sen mitä voimme! – sillä: totuus tekee teistä vapaita (Joh. 8:32).

    20.6.2013
    Jumalan rauhan terveisin

    Markku Korteniemi
    SRK:n historiatyöryhmän jäsen 2006-2011

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Suurkiitos jälleen Markulle! Emme ole enää spekulaatioiden ja salaliittoteorioiden varassa, vaan meillä on dokumentit, joihin voimme nojautua. Saamme samalla ainutlaatuisen tilaisuuden kurkistaa uskonyhteisön kulisseihin ja sen johtomiesten ajatteluun. Tämä voi olla joillekin jopa järkyttävä kokemus. Minä ainakin jouduin paikoin haukkomaan henkeäni. No, parkkiintuneemmat voisivat todeta: Sellaistahan se on kaikissa yhteisöissä, johtajat ovat kuin poliitikot – ei niihin voi luottaa. Mutta uskonyhteisöhän on totuusyhteisö!

      Moniin kohtiin tekisi mieli tarttua, mutta mainitsen vain yhden. Markku päivää viimeisen kirjeensä 20.6.2013. Pudasjärven suviseurat pidettiin 28.6.–1.7.2013. Markun kirje oli siis SRK:n tiedossa hyvissä ajoin ennen suviseurojen alkamista. Kirjeessään Markku viittaa kaksipuoliseen ja -tasoiseen viestintään ja kysyy:

      ”Onko myös tästä kysymys, kun piispa Samuel Salmi on poikkeuksellisesti kutsuttu toimittamaan Pudasjärven suviseuroissa 2013 ehtoollisjumalanpalvelus; mm. ottamaan vastaan seurakansan synnintunnustus ja antamaan synninpäästö – onko piiloviesti kirkkoon, että vl-kristikansa tekee nyt parannuksen väärinkäytöksistä – ja pöytä on puhdistettu kirkkoon päin? – Tätä tulkintaa ei kuitenkaan haluta esille omien keskuudessa.”

      Piispa Salmi toimikin sitten viikkomessun liturgina la 29.6.2013 ja antoi tuon synninpäästön. Kaikki ei kuitenkaan jatkossa mennyt suunnitelmien mukaan, koska pääsihteeri Tuomas Hänninen antoi kuuluisan haastattelun, jossa hän sanoo: ”Uskon, että Samuel Salmi tiedostaa, että vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä, meidän käsityksemme mukaisesti, se synninpäästö, jonka hän julistaa, ei ole sama kuin uskovaisen ihminen julistama synninpäästö.”

      Jos SRK:lla oli Markun aavistelema suunnitelma mielessään, onnistui Hänninen sen totaalisesti pilaamaan. Eikö hän ollut nähnyt Markun kirjettä? No, potkuthan Hänninen saikin…

      Myös muu media otti uutisen hanakasti hampaisiinsa. Esim. Hannu Kiuru (ns. Ruttopuiston rovasti) otsikoi K24-blogikirjoituksensa ”Piispallisen synninpäästön mitätöinti – jumalanpilkkaako?” https://www.kotimaa24.fi/blogit/piispallisen-synninpaeaestoen-paetemaettoemaeksi-julistaminen-jumalanpilkkaako/ Otin itsekin ahkerasti osaa kommentointiin ja moni epäselvä asia silloin minulle selvisikin. Suosittelen lämpimästi!

      Tykkää

      1. Nimetön

        Ei piispa Salmea kutsuttu ehtoollista toimittamaan, vaan hänella oli perjantaina avajaisten aikaan muuta menoa joten hän ei päässyt avajaisiin tuomaan hiippakunnan tervehdystä joten hän itse sanoi että tulee toimittamaan sitten ehtoollisen lauantai-iltana.

        Tykkää

      2. Pertti Niukkanen

        Totta on, että piispa Salmi itse ehdotti vierailuajankohdan muuttamista. Miksi SRK tähän suostui, vaikka mahdollinen kohu oli odotettavissa jo Markun kirjeenkin perusteella. Yhteinen mediastrategia ainakin oli surkeasti suunniteltu (vai oliko sitä lainkaan?)

        Tapauksella oli jälkinäytös, kun Salmi 31.5.2017 palasi asiaan Radio Dein Piispan kyselytunti -ohjelmassa. Haastattelusta kirjoitti Rauhan Tervehdys -verkkolehti otsikolla ”Piispa Salmi: Toivon anteeksipyyntöä”. Johannes Alaranta jatkoi aiheesta K24-blogissaan ”Rauhan Turraus” https://www.kotimaa24.fi/blogit/rauhan-turraus/

        Osallistuin itsekin innolla spekulointiin:

        ”Piispa Salmen sanoista ja videolla näkyvästä elekielestä käy kyllä ilmi, ettei asia ole häneltä unohtunut. Hän ei olekaan ottanut “koepallonsa” reaktiota niin rauhallisen tyynesti kuin aikaisemmin ajattelin. Ehkä kyse ei edes ollut “koepallosta”, vaan Salmi oli 2013 oikeasti luullut, että hän on koko hiippakuntansa hengellinen piispa (eikä vain hallinnollinen). Tietenkin SRK oli yleensä kohdellut häntä kuin ainakin “piispaa pappilassa”, mikä saattoi saada Salmenkin kuvittelemaan, että eksklusiivisuudesta olisi kaikessa hiljaisuudessa luovuttu? Totuuden paljastuminen olikin sitten hänelle karu kokemus. Näin siis ajattelen tänään.”

        Leo Tihinen puolestaan kirjoitti:

        ”Piispa Salmi varmaan tuntee vanhoillislestadiolaisuuden seurakuntaopin, jonka pohjalta Hännisen aikanaan antama lausunto nousi. Samoin myös SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Viljo Juntunen varmaan tietää, että miksi Hänninen aikanaan sanoi niin kuin sanoi. Joten siitä miksi näin tapahtui, ei asioista tietävillä pitäisi olla mitään epäselvyyttä.”

        Mitä mahtaa Tihinen tarkoittaa sanoessaan: ”Joten siitä miksi näin tapahtui, ei asioista tietävillä pitäisi olla mitään epäselvyyttä.”? Minulle ainakin asia on jäänyt epäselväksi. Tietääkö Markku tästä enemmän?

        Tykkää

  81. siirak

    Kiitos Markulle dokumenttien julkaisusta. Itselleni tuli näiden lukemisesta niin surullinen olo, ettei tee mieli sen enempää kommentoida. Jokainen voi lukea ja katsoa rumaa totuutta silmiin. En enää ihmettele miksi esim. Viljo Juntunen väsyi tehtävässään ja uudistuminen jäi kesken. Totuutta rakastavat ovat selvästi pahasti alakynnessä johtokunnassa.

    Tykkää

  82. Heino Korpela

    Markku kirjoittaa: ”Kristillisyydessämme on aina opetettu, että totiseen parannukseen kuuluu – niin yksilön kuin yhteisön tasolla – katumuksen ja anteeksipyynnön lisäksi myös vääryyden oikaiseminen ja korjaaminen – niin kuin se on vielä mahdollista. Ja asioiden korjaamisen suhteen on viitattu usein sanoihin: ”Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on autuuden päivä” (2. Kor. 6:2). Hoitokokousväärinkäytösten suhteen ”Jumalan ajan” vuodesta toiseen jatkuva odottaminen voi olla enää vain hurskaalta kuulostava tekosyy vastuun välttämiselle.”

    Tämä pieni pätkä on kirjeestä, jonka SRK:n johtokunta sai luettavakseen noin viisi vuotta sitten. Kun kirjettä lukee, ei voi muuta kuin ihmetellä, että kuitenkaan nämä tosiasiat eivät ole vaikuttaneet niin, että olisi tapahtunut omientuntojen avautumisia johtokunnassa. Vaikka Jumalan sana selvästi kehottaa parannukseen ja asioitten korjaamiseen.

    Johtokunnan jäsenet taitavat kaikki olla saarnamiehiä, siis semmoisia henkilöitä, jotka pitävät seurapuheita he kehottavat ihmisiä parannukseen synneistään. Nyt kun selvästi osoitetaan miten on toimittu väärin, Jumalan sanan vastaisesti pieniä uskovia kohtaan, kävellään ohi, aivan kuin Jeesuksen vertauksen pappi ja leeviläinen:
    (Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi.
    Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.)

    Saarnamies ei voi välttyä vastuutaan siitä mitä on saarnannut, mutta ei myös siitä, mistä on vaiennut. Kun Jeesus neuvoo sen aikaisia ihmisiä uskomaan Jumalaa ja etsimään hänen tahtoaan, joka neuvoo totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen – armoon ja laupeuteen. Eivät ihmiset halunneet elää Jumalan tahdon mukaisesti. Jeesus toteaa heistä:
    ”Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta.” (Joh.5:4)

    Ihmiselämä on niin lyhyt, missä on silloin ihmisten antama kunnia, kun elämämme päättyy ja joudumme Jumalan eteen. Voi, voi meitä ihmispoloisia kun me haemme elämässämme vääriä asioita. Minäpä juttelin vuosia sitten sairaalassa tapauksesta, jolloin sairaalan potilas kuoli. Tämä potilas oli entinen saarnamies, jonka Heikki Saari oli ajanut ensin puhekieltoon ja myöhemmin erotettu. Potilas alkoi kiittää ääneen, toistella Herra Jeesus kiitetty. Haettiin lääkäri, toinenkin, mutta kun kiitosääni vaikeni, potilas oli poissa tästä ajasta. Lääkärit totesivat, että hän taisi nähdä, kuka oli vastassa.

    Tykkää

    1. Nimetön

      Miten laupias samarialaisen vertaus sopii SRK:n korostamaan kantaan, jonka mukaan loukatun, sen jota on rikottu, tulisi mennä rikkojan, synnintekijön lyokse, ja neuvottava parannukseen? Tarkoitan Matt. 18:15-18.

      Tykkää

      1. Heino Korpela

        Nimimerkki ”Nimetön” pyrkii neuvomaan minua. Minut on henkiopin avustuksella, julistettu pannaan ja ulkoiseen pimeyteen. Minun tulisi mennä hoitajien luokse, nuhtelemaan. Kerronpa, että olen hoitajiani nuhdellut henkilökohtaisesti ja julkisesti kirjoittamalla ja myös radion välityksellä. Ainoa seuraus on ollut, että totesivat minun tehneen suuren synnin, kun olen jumalan valtakunnan salaisia asioita kertonut julkisesti!

        Kirjoitat: ”Miten laupias samarialaisen vertaus sopii SRK:n korostamaan kantaan, jonka mukaan loukatun, sen jota on rikottu, tulisi mennä rikkojan, synnintekijön lyokse, ja neuvottava parannukseen? Tarkoitan Matt. 18:15-18.”

        Kirjoitin kirjaani tästä vertauksesta. Laitanpa sinulle tuon kirjassani olevan kirjoituksen, että voit miettiä, miten Jeesuksen vertaus sopii saarnamiesten käytökseen. Tässä tuo kirjoitukseni:

        Vertausta kun lähdemme tutkimaan, niin mielestäni meidän pitää tutkia itsenäisesti vertausta, eikä toistaa toisten näkemyksiä, eli niitä tulkintoja joita suuret kirkkoisät ovat esittäneet.
        Monet heistä näkevät, että vertaus on allegoria. Mutta jos näin vertauksen käsitämme, eteemme tulee paljon ja suuria ristiriitaisuuksia.
        Kun tutkimme raamatun kirjoituksia, meidän tulee luottaa Jumalaan, että hän avaa ymmärryksemme tuntemaan raamatun salaisuuksia. Kun Jeesus puhui vertauksin, hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Ymmärrättekö nyt kaiken tämän?” He vastasivat: Ymmärrämme.

        Tämän jälkeen Jeesus sanoi hyvin tärkeän asian, tämä meidän tulisi muistaa kun tutkimme kirjoituksia:
        ”Silloin hän sanoi heille: ”Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa.” (Matt.13:52)

        Kun nyt luotamme Jumalaan, ihan niin kuin lapsi isäänsä – rohkeasti. Jumala kyllä avaa meille ymmärryksemme ymmärtämään vertaus.
        Että pääsisimme sisälle tuohon tapahtumaan, jossa Jeesus kertoi, vertauksen laupiaasta samarialaisteta, siis meidän tulee tietää vertauksen edellä käyty keskustelu. Luetaanpa:
        ”Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?”
        Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?”
        Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
        Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.”
        Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” (Luuk.10: 25-29)

        Nyt me selvästi näemme sen, mikä vertauksella laupiaasta samarialaisesta pitäisi meillekin löytyä – eikö vaan selviä vertauksen tarkoitus, se on; kuka on meidän lähimmäisemme.
        ”Jeesus vastasi hänelle näin: ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.”

        Kun luemme erilaisia selityksiä tähän vertauksen kohtaan, ymmärrämme miten huonosti sellaiset selitykset käyvät tähän tilanteeseen, että mies oli tehnyt syntiä, oli ehkä pedofiili ja sen takia puolikuolleena pahoista syntihaavoista.
        Jos näin ajattelemme, vertaus kääntyy päälaelleen, eli uhrista tulee rikollinen – rosvo.
        Jeesus kuitenkin sanoo: ”Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.”

        Me tiedämme, että synti teki ensimmäisen ihmisen alastomaksi paratiisissa. Toisaalta eikö olekin niin, että ei tehnytkään! Koska he olivat jo ennen syntiinlankeemusta ilman vaatteita, mutta he näkivät, että Jumala näkee heidän salatuimmatkin teot ja siksi pelästyivät. Tästä jo huomaamme, etteivät nämä kaksi kertomusta ole toisiinsa verrattavia synonyymia.

        Oliko tuo ryövärien uhri yhteiskunnan arvostama ihminen, sitä vertaus ei kerro, mutta suuri epäonni oli häntä kohdannut, häneltä oli viety kaikki, melkein henkikin. Sitten paikalle tuli pappi ja hänen jälkeensä pappissukuinen leeviläinen. Kumpikaan ei pysähtynyt auttamaan.

        ”Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.
        Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.”

        Tässä tulee meille kuvaus hoitotapahtumasta, jos olisi kysymys syntihaavoista, olisi uhri heti tullut terveeksi. Kun hoidetaan evankeliumilla, ei tarvitse hoitaa majatalossa. Jumalan valtakunta ei ole jossain kirkossa – majatalossa. Jumalan valtakunta kulkee ihmisen sydämessä ja on aina läsnä siellä missä on valtakunnan kuningas. Muistattehan:
        ”ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20)

        Syntihaavat paranevat ihan niin kuin Jeesus sanoi tuolle naiselle:
        ”Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: ”Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut.”* Siitä hetkestä nainen oli terve.” (Matt. 9:22)

        Minä olen tämän paranemisen nähnyt monta kertaa, kerron yhden: Olin sotaväessä 1960, istuin seurapenkissä, puhuja puhui; ”mehän täällä olemme kaikki Jumalan lapsia.”
        Takanani istui hyvin kalpea varusmies ja kuiskaili; ”minä se en ole Jumalan lapsi.”
        Käännyn hänen puoleensa ja sovimme, että puheen loputtua keskustelemme Jumalan lapseudesta.

        Hän kertoi, miten hän oli kaikin tavoin pyrkinyt elämään Jumalan tahdon mukaisesti, käynyt kirkossa, rukoillut pyytäen, että hän saisi sisimpäänsä varmuuden, että Jumala hänet huolii. Tätä varmuutta ei ole tullut ja nyt hän ei jaksa enää elää kun ei uskalla edes nukkua.

        Kun me yhdessä pohdimme sitä, miten Jumala vanhurskauttaa ihmisen yksin uskon kautta, eikä väliin sovi yhtään ihmistekoa, ei edes rukoilemista, tai omaa pyrkimystä hurskaaseen elämään. Poika katseli minua hämmästyneenä ja sanoi: ”Minä olen lukenut raamattua jo lukioaikana, enkä ole tätä hoksannut. Voitko sinä sitten todistaa minulle, että minun synnit ovat ihan varmasti kaikki anteeksi annettu?

        Todistin hänelle, että hänen syntinsä ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Lähdimme kasarmille, olimme kuitenkin eri komppaniassa, minä lähdin seuraavana päivänä lappiin sotaharjoituksiin. Joten en nähnyt poikaa kahteen viikkoon.

        Sitten tulin taasen Ouluun ja seuroissa hän näki minut, tuli luokseni hyvin huolestuneena, kysyi: ”Mitä sinä sanot minun tilanteestani, olenko minä nyt saanut väärän rauhan, kun en yritäkään olla oikein hurskas, olen ihan tavallinen armahdettu syntinen. On niin kevyt olla, kun ei tarvitse mihinkään pyrkiä ja nukun kuin tukki, enkä epäile, eli olen varma, että Jumala huolii minut.”
        Kun Jeesus kysyi: ”Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
        Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”

        Tässä Jeesuksen vastauksen lopussa tulee oikeastaan selvästi ja kirkkaasti esiin mitä olivat vertauksen haavat, eli ne eivät kuvaa syntihaavoja. Jos kuvaisivat syntihaavoja, lähettäisikö Jeesus lainopettajan, joka ei ollut Jeesuksen seuraaja, lähettäisikö Jeesus hänet viemään syntihaavoissa olevalle evankeliumia. Jeesushan sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”
        Eikö vertaus paremminkin osoita meille sen, miten meidän tulisi rakastaa lähimmäistämme, oli hän sitten millaisessa elämäntilanteessa tahansa.

        Tykkää

      2. Nimetön

        En minä pyri neuvomaan. En ole lestadiolainen. Kiitos vastauksesta vaikka se ei vastannutkaan kysymykseeni. Minusta Matt.18:15-18 on outo mekaanisesti sovellettuna. Ei sovi ainakaan hoitokokoustöppäilyjen korjailuun. Saavat saarnamiehet odotella rikkojia luokseen, turhaan. Itse eivät näe malkaa silmässään.

        Tykkää

      3. Heino Korpela

        Ihan oikein toteat! Kysyt, et neuvo! Kiitän oikaisustasi, kyllä Jeesuksen esittämän neuvon soveltaminen tulee mielenkiintoiseksi senkin takia, että henkisyntiä ei ole olemassakaan, vaan on nuhtelijoiden omatakeinen keksintö. Ei Jeesus tarkoittanut, että pienen raadollisen lampaan tulisi yrittää nuhdella isoa pässilaumaa.

        Luetaanpa vielä tuo Jeesuksen neuvo:
        ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin.
        Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’.
        Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin.”

        Tässä näemme selvästi, että tuo rikkonut veli on tehnyt vakavan syntiteon, eli Jeesus ei ihan mitättömistä asioista kehota nuhtelemaan. Muistetaan, että Jumala on pitkämielinen ja armorikas isä, joka antaa lapsensa myös ”kompuroida” mutta hoitaa kuitenkin Poikansa kautta, joka kantaa tämmöisen hoipertelevan sylissään. Toisin sanoen antaa saarnatun sanan vaikuttaa, kompuroivan sydämessä ja niin evankeliumi saa aikaa parantaa.

        Kun Jeesus puhuu ”Jos veljesi tekee syntiä.” Silloin hän puhuu vakavasta lankeemuksesta. Tämän voimme todeta Jeesuksen sanasta: ”Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin.” Eli lankeemus on ollut niin suuri, että syntiä tehnyt veli on joutunut ulos Jumalan lammastarhasta ja nähtävästi hän ei itse sitä huomaa ollenkaan.

        Henkioppi on vakava opillinen synti, joka vie siihen uskovan ulos Jumalan huoneesta ja jollei tehdä parannusta, tulee tämä Jeesuksen viimeinen kolmas vaihtoehto voimaan. On selvää, ettei pässilauma kuuntele ”raadollisen” lampaan suusta neuvoa. Tämän me voimme nytkin todeta. Mutta ei pässilauman omahyväisyys tee Jeesuksen neuvoa turhaksi.

        Tykkää

  83. Tuli tänään ihan mieleen Punaisen viivan ”Onko Suomessa kevät…”, oli näet perukassakin jo oikeinnii keväinen päivä! Kahvitkin saattoi juoda terassilla lintujen pitäessä upeaa konserttia.

    Tämä 5. sunnuntai pääsiäisestä on ollut rukoussunnuntai, jonka yksi teksti on Psalmista 40:

    ”Hartaasti minä odotin Herraa,
    ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni.
      Hän veti minut ylös syvästä kuopasta,
      upottavasta liejusta.
    Hän nosti minut kalliolle,
    antoi lujan pohjan askelteni alle.
      Hän antoi suuhuni uuden virren,
      kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi…”

    Kannattaa olla kristitty – ja kristittyjä ovat myös vl-kristityt! On hyvä olla voittajan puolella, maan ja taivaan Luojan, ja Herramme; pahan ja kuoleman vallan voittajan joukossa. On tärkeää, että kaiken keskellä säilytämme suhteellisuudentajun. Paljon olisi ja enemmänkin meidän luterilaisella kansankirkollamme korjattavaa. Me pienet kristityt – kuten Heino on usein muistuttanut – saamme iloita uskostamme Jeesukseen Kristukseen. Hänen seuraajinaan kristityn osa on kilvoitus ja pelastuminen on meillä Jumalan armosta!

    Palaan vielä vuosiin 2012 ja 2013. ”Nimetön” taisi huomauttaa, että tuskin piispaa oli varsinaisesti kutsuttu Pudasjärven suviksiin messun pitäjäksi. Niin varmaankin, mutta ei tällainen tarjous koskaan aikaisemmin olisi mennyt läpikään. Ja aika nopeasti lienee huomattu piispan tarjoaman kuvion mahdollisuus ja siihen tartuttiin; kun kerran johtokunnan pahoittelu ei tunnu riittävän niin tehköön suviseurakansa itse parannuksen ja saakoon piispalta synninpäästön. Piste.

    En nyt väitä, että oma kirjeeni, joka lähti osoitettuna ”Suomen rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry.” juhannuksen alla ja lienee ollut pääsihteerin pöydällä viimeistään juhannuksen jälkeisenä maanantaina 24.6. olisi ollut ratkaiseva. Mutta lähetin sitä myös sähköisesti useammalle johtokunnan jäsenelle ja vähintäänkin se osaltaan lisäsi pääsihteeri TH:n painetta näyttävään ja julkiseen ulostuloon, jolla voisi karistaa epäilykset ”suljuamisesta” ja juonimisesta…

    Ilmeisesti tuo postitse kirjattuna lähetetty rehabilointiehdotuksen sisältävä kirjeeni joutui sen jälkeen pääsihteerin toimesta Ö-mappiin tai peräti silppuriin. Olin luullut, että ainakin virallisemman kuten kirjatun postin suhteen SRK:lla on käytössä postin diariointi, mutta eipä ollutkaan. Pääsihteeri saattoi suvereenisti valikoida sen postin jonka vei eteenpäin tai määräsi arkistoitavaksi – eivätkä ketkään perään haukkuneet 🙂 Tällaisella tarkoituksenmukaisuus -periaatteella muodostunut historiallinen arkisto ei tietysti paljoa edesauta mahdollista myöhempää objektiivisuuteen pyrkivää historiantutkimusta. – Ja vertailuna näinkin päin; 1970-luvulla omaan asiaan uskottiin sentään konttorilla niin vahvasti, että myös omalta kannalta epäedullisetkin dokumentit pyrittiin tallentamaan.

    No loppukesällä kuitenkin soitti – ilmeisesti toimeksisaaneena allekirjoittaneen pitämiseksi hyvällä mielellä – päätoimittaja OL jaapaillen hänkin postin diarioinnin tärkeydestä…

    Tykkää

  84. Olof Tallius

    Nomutta: ”Lueskelin Oulun yleisten seurojen saarnoja vuodelta 1916.”

    Nomutta: ”Oulun sovintokokouksen pöytäkirjaa lukiessani…”

    Minuakin kiinnostaisi lukea noita vuosisadan alun saarnoja sekä sovinto-/vuosikokousten pöytäkirjoja. Mistä niitä voisi löytää?

    Ilmeisesti Nomutta sinulla on niistä kopioita? Mistä olet saanut ne?

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Pappishajaannukseen liittyy Puhujain ja seurakuntavanhinten yhteinen kokous Oulussa 29.12.1960. Tämä pöytäkirja löytyy VL-foorumilta otsikolla ”Katkelmia vanhasta keskustelusta”: http://vlfoorumi.foorumi.eu/viewtopic.php?f=18&t=4550&hilit=Katkelmia . Vanhempia pöytäkirjoja en ole enää löytänyt netistä.

      Olisi todella hienoa, jos nuo pöytäkirjat ym. saataisiin luettavaksi. Voisihan tännekin perustaa oman pelkästään vanhoille dokumenteille omistetun ”Arkistoblogin”. Emme kai me ole VL-foorumia huonompia! 😉 Ainakin Nomuttalla, Osmo Knuutisella ja Markulla olisi sinne paljon annettavaa. Työtähän se heiltä vaatii, joten pitäisi keksiä miten se korvataan. Ei kai se kissakaan ihan kiitoksella elä…

      Tykkää

      1. Nomutta!

        Olof ja Pertti! Olen skannaillut pöytäkirjoja ja lähetellyt niitä Joonalle. Eipä aikaakaan, kun ne ovat teidän kaikkien luettavana. Näin olemme Joonan kanssa suunnitelleet.

        Tykkää

      2. Anders K

        Minulla on joulukuun 1960 pöytäkirja skannattuna kokonaisuudessaan, valitettavasti tuo huhtikuun kokouksen pöytäkirja on vain paperimuodossa.

        Tykkää

      3. Osmo Knuutinen

        Vuosien 1960-1961 puhujien ja seurakuntavanhinten ja muut ns pappiseriseuraan liittyneet kokouskeskustelut äänitettiin, litteroitiin ja monistettiin paperille. Tällä tavoin ne levisivät laajalle vl-liikkeeseen. Monilla on tallessa niitä vieläkin. Samassa monisteiden kanssa levisivät myös etenkin muutamien maallikkosaarnaajien viljelemät harhaopit ja väärinkäsitykset, jotka vaikuttavat osin vieläkin. Yksi kuuluisimmista on Sak.6:8 selitys ja siihen liitetty oppi viimeisistä ajoista.

        Tykkää

  85. Päivitysilmoitus: Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi – Hulluinhuonelainen

  86. Leila

    Eksyin tänne monen vuoden jälkeen käymään.
    Eipä tarvitse tulla taas hetkeen.

    Kun kirjoituksianne/ kommenttejanne lukee ei niistä ainakaan rakkaus ja lämpö heijastu.

    Nimimerkki Rennon kommentteihin vastaaminen kertoo ettette ole sen kummempia kristittyjä kuin ne ketä arvostellette ja käskette korjaamaan menneitä.

    Kehutte keskenänne toisianne. Eräs nimimerkki jo kuvittelee olevansa uusi pelastaja. Siltä vahvasti vaikuttaa. Todellinen sokeutuminen tullut omalle fanaattisuudelle.

    Täällä on ilmiselvä pyrkimys/kilpailu löytää vanhoista kirjoituksista jotain uutta. Ja se nostaisi löytäjän uudeksi Messiaaksi.

    Niin kuin nimimerkki Rento kirjoitti, keskimääräistä vl-uskovaa ei kiinnosta tällainen vatvominen.
    Tämä ei johda mihinkään.

    Jos tulisin lukemaan näitä niin kuin Pertti niin en kokisi, että täällä Jumalan valtakunta minua lähestyy.

    Tykkää

      1. Jusbru

        Leila, jos ilmapiiri on täällä sinusta kovaa ja rakkaudetonta, ja kirjoitat sen tänne muita syyttäen, niin ajattelitko etteivät ihmiset ottaisi sitä loukkauksena? Jos siitä sitten loukkaannutaan, se ei ole todiste sinun palautteesi aiheellisuudesta, vaan siitä että itse loukkasit toisia.

        No niin, toisin kuin sinä, minusta täällä ei tunnu rakkaudettomalta, vaan olen saanut tästä blogista ja kommenteistakin uskolleni vahvistusta. Välillä viestit saavat tosiaan synkkiä sävyjä, koska monet täällä ovat kärsineet ja kokeneet vääryyttä, ja se saattaa minun mielestäni vaikuttaa hieman heidän arvostelukykyynsä saaden asiat näyttämään paljon synkemmältä kuin ne ovatkaan.

        Mutta kirjoita sinä kaikesta siitä hyvästä mitä sinä olet kokenut, ja siitä mitä sinulla on annettavaa:) Ehkä siitä voisi saada uusia, parempia näkökulmia? Kritisoida kyllä saa, mutta sen olisi hyvä olla perusteltua. Uskon että täällä foorumilla ihmiset ovat hyvinkin valmiita hyvin perustellun kritiikin vastaanottamiseen.

        Tykkää

  87. Lahja Huhtala

    Minä ajattelin, että avauksen aihepiiriin mahtuu myös muutama henkilökohtainen, erittäin subjektiivinen, ei-niin- asiallinen synkistely, vaikka se paljastaisikin kirjoittajan oletetun arvostelukyvyn alenemisen kaikkien kokemusten ja tuntemusten jälkeen?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s