Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi

On 06/05/201828/08/2018 Tekijä Joona KorteniemiKategoria(t): Jumalan valtakunta, seurakunta

”Loukkaava oppi”

Vanhoillislestadiolaisuus on tunnettu seurakuntaopistaan, jota kutsutaan usein eksklusiiviseksi eli poissulkevaksi. Poissulkevuudella tarkoitetaan sitä, että seurakuntaoppi kieltää pelastumisen mahdollisuuden muissa kristillisissä yhteisöissä kuin vl-liike. Usein oppi ymmärretään niin, että vl-liike samaistaa itsensä ja pelastuvien yhteisön.

Oppi herättää voimakkaita tunteita ja muut kristityt kokevat sen usein loukkaavaksi: ”Miten kehtaatte omia pelastuksen itsellenne? Eikö muka usko Jeesukseen riitä? Pitääkö sen lisäksi olla vanhoillislestadiolainen?” Tällainen kritiikki ei osu kuitenkaan maaliinsa: Vanhoillislestadiolainen ei tietenkään ajattele omivansa pelastusta vaan haluaisi kaikkien pelastuvan. Se, että vaikkapa helluntailaiset tai metodistit eivät pelastu, on hänelle vain surullinen tosiasia. Lisäksi opin allekirjoittava vl ei ajattele, että liikkeen jäsenyys on pelastuksen lisäehto sen lisäksi, että uskoo Jeesukseen. Sen sijaan hän hahmottaa asian niin, että ainoastaan liikkeen piirissä löytyy todellista, pelastavaa uskoa Jeesukseen, niin sanottua ”elävää uskoa”. Muut kristityt eivät tosiasiassa usko Jeesukseen, vaikka niin väittävät tai luulevat. Tämä epäilemättä ei tee asiasta tunnetasolla vähemmän loukkaavaa, mutta on silti tärkeä hahmottaa. Seurakuntaoppia on turha kritisoida aggressiivisella, tunnepohjaisella retoriikalla, koska se herättää vain torjuntareaktion. Järkevämpää on pyrkiä hahmottamaan oppi hyvin ja esittää sen jälkeen harkittua, asiallista kritiikkiä. Seuraavaksi pyrinkin analysoimaan huolellisesti ja kiihkottomasti, mitä vl-ekklesiologia pitää sisällään ja kuinka uskottava teologinen järjestelmä se on.

Onko liike yhtä kuin Jumalan valtakunta?

Vl-ekklesiologian mukaan pelastuminen on mahdollista ainoastaan yhdessä pelastuksen yhteisössä, jota liikkeen julistuksessa kutsutaan useimmiten Jumalan valtakunnaksi. Onko ”Jumalan valtakunta” identtinen vanhoillislestadiolaisen liikkeen kanssa?

Liikkeen piirissä voi kuulla seurapuheita, joissa valtakunta ja liike samaistetaan. Esimerkiksi SRK:n silloinen nuorisotyön sihteeri Jouko Haapsaari julisti Valkealan suviseuroissa vuonna 2007: ”Ei tämä ole mikään herätysliike, tömä on Jumalan valtakunta.” 2010-luvulla liikkeen julkisissa kannanotoissa on kuitenkin pyritty välttämään näkyvän liikkeen ja pelastuvien yhteisön samaistamista ja korostettu, että ”Jumalan valtakunta” on näkymätön, hengellinen todellisuus. Esimerkiksi SRK:n varapuheenjohtaja Valde Palola totesi Valomerkki lehdessä 18.6.2012:

”—Kysymys siitä, onko kirkko yhtä kuin Jumalan valtakunta, on rinnastettavissa kysymykseen, onko vanhoillislestadiolaisuus yhtä kuin valtakunta. Molemmissa tapauksissa ajatellaan vanhoillislestadiolaisuudessa kriittisesti. Jumalan valtakuntaa ei voida olemuksellisesti ja käsitteellisesti sijoittaa jonkin organisaation raameihin. Silloin kavennettaisiin Jumalan valta-asemaa.”

Myös itse vl-opissa on elementtejä, jotka estävät valtakunnan ja herätysliikkeen täyden samaistamisen. Liike opettaa esimerkiksi, että kaikki pienet lapset (tarkkaa ikää, jossa tämä ”etu” lakkaa, en ole kuullut koskaan mainittavan) ja kehitysvammaiset ovat osallisia pelastuksesta ja Pyhästä Hengestä. Tämän myötä siis itse asiassa ylivoimainen enemmistö ”Jumalan valtakunnan” kansalaisista elää näkyvän vl-liikkeen ulkopuolella. Tämä kannattaa muistaa myös niiden, jotka paheksuvat sitä, että vl-seurakuntaopin mukaan pelastuvia on vähän. Vl-soteriologian valossa pelastuvia on itse asiassa ylivoimainen enemmistö ihmiskunnan tähänastisesta absoluuttisesta määrästä, ehkä jopa yli 90%. Ylivoimainen enemmistö historian saatossa alkunsa saaneista ihmisyksilöistä on nimittäin kuollut todennäköisesti hyvin nuorina, joko keskenmenoissa tai pian syntymän jälkeen. Vl-pelastusoppi on siis loppulta huomattavasti sallivampi kuin vaikkapa tunnustuksellinen luterilainen, joka on yhä hyvin ehdoton kasteen välttämättömyyden suhteen.

”Jumalan valtakunnan” ja vl-liikkeen identifioimisen estää myös se, että vl-opetuksen mukaan liikkeen näkyvässä, sosiaalisessa yhteydessä elävä ja vanhoillislestadiolaisen nimeä kantava voi olla ”hengellisen kuoleman” tilassa sen seurauksena, että hänellä on ”jäänyt omatunto hoitamatta”. Hän on siis langennut synteihin, mutta ei ole ”pannut syntiä pois” eli ripittäytynyt niistä. Tällöin henkilö on sosiaalisessa mielessä vanhoillislestadiolainen mutta ei hengellisesti ”Jumalan valtakunnassa”, mistä seuraa, että liike ja valtakunta eivät ole identtisiä. Lisäksi vl-opetus ei itse asiassa kiellä sitä mahdollisuutta, että liikkeen lisäksi olisi olemassa myös muita pelastavia seurakuntayhteyksiä, joista vl-liike on tällä hetkellä tietämätön. Ehtona on vain se, että näiden seurakuntien tulisi opettaa samalla tavoin kuin vl-liike ja olla valmiita liittymään sen kanssa ”samaan rakkauteen”, mikäli seurakunnat tulevat toisistaan tietoisiksi.

Yhteenvetona todettakoon, että vaikka liikkeen piirissä voi kuulla (runsaastikin) liikkeen ja ”Jumalan valtakunnan” samaistavaa opetusta, tarkkaan ottaen vl-ekklesiologia ei samaista valtakuntaa ja herätysliikettä. Se on kuitenkin eksklusiivista kiistäessään sen mahdollisuuden, että aikuinen ihminen voisi pelastua muualla kuin vl-liikkeessä tai seurakunnassa, joka opettaa täsmälleen samoin kuin vl-liike ja on valmis yhdistymään ”yhteiseen rakkauteen” sen kanssa heti, kun tulee vl-liikkeestä tietoiseksi. Seuraavaksi analysoimme tarkemmin dogmeja, joilla kyseinen opetus oikeutetaan.

Eksklusivismin tukipilarit

Vanhoillislestadiolainen eksklusivismi perustuu klassiseen kirkko-opilliseen aksioomiin, jonka mukaan pelastus tulee yksin päältä, Kristukselta, kirkon/seurakunnan kautta, joka on hänen ruumiinsa. Negatiivisesti ilmaisten tämä tarkoittaa, että seurakunnan, Kristuksen ruumiin, ulkopuolella ei ole pelastusta. Vanhoillislestadiolainen ainoa oikea seurakunta eli ”Jumalan valtakunta” rakentuu puolestaan kolmen keskeisen tekijän varaan:

”Hengen virka”: Pyhän Hengen vanhurskauttava läsnäolo voi välittyä ainoastaan Pyhän Hengen vanhurskauttavasta läsnäolosta osallisen ihmisen julistaman evankeliumin kautta. Evankeliumi on käytännössä yhtä kuin synninpäästö ”Jeesuksen nimessä ja veressä”. Pelastava armo ei voi välittyä mitenkään muuten – ei esimerkiksi rukouksen, Raamatun lukemisen, sisäisen kokemuksen tai sakramenttien vastaanottamisen kautta.
”Yhteinen rakkaus”: Pyhä Henki vetää ihmiset, joissa hän asuu, mikäli se vain on mahdollista, kiinteään keskinäiseen yhteyteen, yhdistäen heidät yhdeksi yhteisöksi.
”Yksimielisyys ja yhteinen ymmärrys”: Pyhä Henki, ohjaa uskovat muun ykseyden ohella ”yksimielisyyteen” ja ”yhdenkaltaiseen puheenparteen”, sanoittamaan uskon ja moraalin samalla tavalla.

Myös kahdesta viimeisestä steitmentistä voidaan vetää negatiivinen johtopäätös: Mikäli henkilö ei ole mukana ”yhteisessä rakkaudessa” tai ”yksimielisyydessä” eli jos hän ei tahdo kulkea ainoan oikean seurakunnan sosiaalisessa yhteydessä tai ryhtyy sanoittamaan uskoa ja moraalia poikkeavalla tavalla, sitä voidaan pitää empiirisenä todisteena siitä, ettei hänellä ole Pyhän Hengen lahjoittamaa ”rakkautta” ja ”ymmärrystä” eikä siis myöskään Pyhää Henkeä.

Vaikka liikettä ja ”Jumalan valtakuntaa” ei periaatteessa samaisteta, edellä kuvatut kolme tekijää tarjoavat teologisen oikeutuksen sille, että muut kristityt katsotaan pelastuksen ulkopuolisiksi. He ovat usein tulleet pelastuksen osallisuuteen muulla tavoin kuin ”Jumalan valtakunnasta saarnatun synteinpäästön evankeliumin kautta”. Ja vaikka kääntymiskokemuksen voisikin mahduttaa vl-kaavaan, he ovat joka tapauksessa ”Jumalan valtakunnan yhteisen rakkauden” ja ”yksimielisyyden” ulkopuolella ollessaan opillisista asioista eri mieltä vl-liikkeen kanssa tai organisoidessaan hengellisen toimintansa muuten kuin vl-yhteisön kautta.

Tähän asti olen pyrkinyt kuvaamaan objektiivisesti ja suopeuden periaatteella vanhoillislestadiolaisen ekklesiologian perustekijät. Seuraavaksi analysoin, kestääkö se kriittistä tarkastelua. Jätän tällä erää tarkastelun ulkopuolelle ensimmäisen tukipilarin eli Hengen viran ja keskityn kahteen jälkimmäiseen: yksimielisyyteen ja yhteiseen rakkauteen.

Historian todistus

Vanhoillislestadiolaisen ekklesiologian rationaalisen arvioimisen tekee vaikeaksi sen spiritualistinen luonne. Läpi historian kulkevan Hengen virka-jatkumon olemassaoloa on mahdoton todistaa sen enempää kuin osoittaa vääräksikään. Sen suhteen täytyy vain tehdä uskonratkaisu: ottaa tai jättää se. Rationaalista tarttumapintaa antaa kuitenkin se, että vl-liike korostaa vahvasti uskon muuttumattomuutta ja jatkuvuutta: ”kuljemme entisten pyhien jalanjäljissä” ja ”uskomme niin kuin Jumalan valtakunnassa on aina ennenkin uskottu”, toistuu usein seurapuheissa. Lisäksi vl-opetuksessa nimetään ”entisiä pyhiä”, joiden jalanjäljissä liike katsoo kulkevansa. Keskeisimpiä ovat kirkkoisät, erityisesti Augustinus, sekä Luther, Laestadius ja Raattamaa. Kuinka vahvan tuen vl-liikkeen ”pyhät” antava vl-eksklusivismille? Ovatko he liikkeen kanssa ”yksimielisyydessä” ja ”yhteisessä ymmärryksessä”?

Kirkkoisiä ja vanhaa kirkkoa vl-liikkeeseen yhdistää ennen kaikkea eksklusivismi: muihin uskontoihin ja harhaoppisiin ryhmiin suhtaudutaan jyrkän tuomitsevasti. Myös ajatus kirkon jumalallisesta auktoriteetista on yhteinen. Pelastuvien yhteisö, kirkko, rakentui kuitenkin vanhassa kirkossa täysin eri pohjalle kuin vl-teologiassa. Pelastava armo välittyy sakramenttien, ennen kaikkea kasteen ja ehtoollisen, kautta. Ne taas on Kristus uskonut kolmiportaisen virkahierarkian hoitoon, johon kuuluvat kaitsija eli piispa (ἐπίσκοπος), pappi tai vanhin (πρεσβύτερος) ja palvelija eli diakoni (διάκονος). Kuten jo noin 98-117 jKr. marttyyrina kuollut piispa Ignatios Antiokialainen linjaa kirjeessään Smyrnalaisille:

”Ilman piispaa ei ole lupa toimittaa kastetta eikä rakkaudenateriaa. Mutta minkä hän hyväksi näkee, on Jumalallekin otollista, jotta kaikki, mitä teette, olisi turvallista ja pätevää (Smyrn. 8:2). – Älköön kukaan ilman piispaa toimittako mitään seurakunnallista toimintaa. Sellaista ehtoollista pidettäköön pätevänä, joka tapahtuu piispan tai hänen valtuuttamansa henkilön toimesta” (Smyrn. 8:1).”

Maallikkojen yleisen pappeuden ja maallikkosynninpäästön varaan rakentuvalle ekklesiologialle ei löydy kirkkoisien kirjoituksista tukea. Ehkä lähimmäksi vl-ajattelua vanhan kirkon piirissä tulee donatolaisiksi kutsuttu ryhmä, joka opetti, että Pyhästä Hengestä osattomien pappien jakamat sakramentit eivät ole välitä pelastavaa armoa. Ikävä vain, että kirkko tuomitsi donatolaisuuden harhaopiksi ja erityisen tiukasti sitä asettui vastustamaan vl-piireissäkin ehkä parhaiten tunnettu ja eniten arvostettu kirkkoisä Augustinus. Lisäksi donatolaisuuskaan ei lopulta vastaa vl-teologiaa kovin hyvin, koska myös sen opetuksessa armo välittyi ennen kaikkea sakramenttien kautta ja ne olivat erityisen viran, piispojen ja pappien, eivät yleisen pappeuden, hoidossa. Kirkkoisien teksteihin voi perehtyä täällä. Jos syvälliseen perehtymiseen ei ole aikaa/motivaatioita, täältä löytyy katkelmia eri aihepiirien alle jaoteltuina.

Vl-eksklusivsmi ei saa kunnollista tukea myöskään Lutherilta. Yhteistä vl-mentaliteetin kanssa on tietysti ajatus yleisestä pappeudesta ja suullisesti julistetun evankeliumin armonvälineluonteesta. Lisäksi Lutherilta löytyy tekstejä, joiden perusteella hän näyttää hyväksyneen (toisin kuin ilmeisesti nykyinen tunnustuksellinen luterilaisuus) myös maallikosynninpäästön. Lutherin teologiasta on tehty tutkimushistorian aikana todella monenlaisia tulkintoja. Selvältä kuitenkin näyttää, että esimerkiksi kasteesta Luther oli hyvin eri linjoilla kuin nykyinen vanhoillislestadiolaisuus.

Karvas pala vl-eksklusivismille on niin ikään liikkeen perustaja Lars Levi Laestadius. Tutkimus on nimittäin hyvin yksimielinen siinä, että Laestadiuksen soteriologia rakentui täysin eri pohjalle kuin nykyisen vl-liikkeen. Laestadius oli pietisti, jolle tärkeintä olivat sisäiset kokemukset, ”kokemukset armonjärjestyksessä”. Seurakunta, synninpäästö ja armonvälineet ylipäätään eivät olleet hänen teologiansa keskiössä. Usko syntyi ennen kaikkea ”armon merkistä”, sisäisestä kokemuksesta, joka osoitti heränneelle, katumusvaivassa kamppailevalle ihmiselle, että hänen sydämensä oli ”sovitettu”. Laestadius ei ollut myöskään eksklusivisti vaan näyttää selvästi ajatelleen, että ihminen voi pelastua, kuului hän mihin kristilliseen ryhmään tahansa, kunhan hän on vain käynyt läpi armonjärjestyksen ja tullut elävään suhteeseen Kristuksen kanssa. Lähimpänä Laestadiuksen julistusta ovat nykyisin ehkä amerikkalaiset evankelikaalit, erityisesti kalvinistiset baptistit. Tämän voi jokainen tarkistaa itse lukemalla rovastin saarnoja, siihen ei tarvita korkeaa oppineisuutta. Nyky-vl:lle tyypillinen seurakuntakeskeinen julistus loistaa poissaolollaan. Koko systeemi on täysin toisenlainen. Laestadiuksen ekklesiologiaan voi tutustua tarkemmin lukemalla Hannu Juntusen väitöskirjan Lars Levi Laestadiuksen käsitys kirkosta.

Erityisen nolo ja kiusallinen tapaus vl-eksklusivismin kannalta on kuitenkin lestadiolaisuutta Laestadiuksen kuoleman (1861) jälkeen 1800-luvun loppuun johtanut Juhani Raattamaa. Hänen opetuksessaan alkavat kyllä jo löytyä myöhemmälle lestadiolaisuudelle tyypilliset palikat: maallikkosynninpäästö ”Jeesuksen nimessä ja veressä”, Hengen virka-jatkumo sekä seurakunnan jumalallinen auktoriteetti. Raattamaalta voi löytää hyvin ekumeenisiakin kannanottoja, mutta mielestäni on selvää, että hänen teologiassaan alkaa hahmottua myös lestadiolainen eksklusivismi.

Ironista vain, että suuri osa Raattamaan jyrkistä, ulossulkevista tuomioista, joilla voisi tukea eksklusiivista seurakuntaoppia, kohdistuvat itse asiassa vanhoillislestadiolaisuuteen. Lestadiolaisuuden hajaantumiskehitys alkoi nimittäin USA:ssa jo 1800-luvun puolella, ja siinä Raattamaa asettui varauksitta Juho Takkisen ryhmittymän (Old Apostolic Lutheran Church) puolelle, josta myöhemmin kehittyi esikoislestadiolaisuus. Raattamaa kehitteli aktiivisesti oppia Ruotsin Lapin esikoisseurakunnasta ja Lapin vanhimmista tukeakseen Takkista ja tuomitakseen eriseuraksi hänen vastustajansa (Finnish Apostolic-Lutheran Congregation), joista myöhemmin kehittyi vanhoillislestadiolaisuus. Mielestäni voi hyvin perustein sanoa, että Juhani Raattamaa oli eläessään esikoislestadiolainen, yhdessä Juho Takkisen kanssa esikoislestadiolaisuuden perustaja, ja että hän selvin sanoin tuomitsi vanhoillislestadiolaisuuden eriseuraksi, pahimmillaan ”sarvikarjaksi” ja ”sikaluontoisiksi eläimiksi”, jotka ”tahtovat hajottaa viinamäen aidan”. Mielestäni Raattamaa teki näin toimiessaan pahasti väärin, mutta tämä on tosiasia. Raattamaa oli siis paitsi ”eri ymmärryksessä”, myös ”eri rakkaudessa” kuin vanhoillislestadiolaisuus. Tämän voi jokainen havaita lukemalla vaikkapa SRK:n kustantaman, Seppo Lohen kirjoittaman kirjan Lestadiolaisuuden suuri hajaannus ja sen taustat. Parempi tietysti on perehtyä itse Raattamaan kirjeisiin.

Voi siis todeta, että historian todistus on vanhoillislestadiolaisen eksklusivismin kannalta katastrofaalinen. Vanhoillislestadiolaisuus ei täytä kriteerejä, jotka se asettaa oman uskonsa ja oppinsa oikeellisuuden tuntomerkiksi. Vanhoillislestadiolaisuus ei ”usko niin kuin on aina uskottu” eikä ”kulje entisten pyhien askelissa”. ”Entiset pyhät” eivät ole nykyisen vanhoillislestadiolaisuuden kanssa samalla jatkumolla, samassa ”ymmärryksessä”. Yksi ”entisistä pyhistä”, Juhani Raattamaa, on selvin sanoin jopa tuominnut vanhoillislestadiolaisuuden. Uskallan myös väittää, että lopputulos olisi vl-opin kannalta yhtä lohduton, jos perehtyisimme ”entisiksi pyhiksi” joskus myös nimettyjen Jan Husin, valdolaisten, Mikael Agricolan, Nikolaus Ludwig von Zinzendorfin ynnä muiden ajatuksiin.

Mieleen nousee väistämättä kysymyksiä: Jos Juhani Raattamaan katsotaan olleen uskovainen, vaikka hän oli käytännössä esikoislestadiolainen, eikö ole mielivaltaista väittää, että nykypäivän esikoislestadiolaiset joutuvat varmasti helvettiin? Jos Laestadius uskoi, että pelastavan usko voi saada sisäisen kokemuksen kautta, miksi vl-liike väittää, että nykypäivän helluntailaiset eivät voi pelastua, koska he uskovat samoin? Jos Luther uskoi, että kaste välittää pelastavan armon, miksi nykyisin ei voisi enää pelastua, jos uskoo samoin?

Nykyisyyden todistus

Miten sitten nykyisyys? Täyttääkö nykyinen vanhoillislestadiolaisuus kriteerit, jotka se asettaa ainoalle oikealle seurakunnalle? Kuten edellisessä postauksessa totesin, myöntäessään vuonna 2012 julkaistussa 1970-luvun erehdyksiä koskevassa julkilausumassa, että ”erehdykset pääsivät leviämään lähes kaikkialle kristillisyytemme toimintaan”, SRK:n johtokunta myönsi samalla, että seurakunta, jonka toiminta on lähes kaikilta osin erehdysten saastuttama, voi siitä huolimatta olla Jumalan seurakunta (mikäli vl-liike katsoo olleensa Jumalan seurakunta 1970-luvulla). Tästä seuraa, että johdonmukaisuuden nimissä tätä olisi sovellettava myös muihin seurakuntiin. Vaikka vl-liike katsoisi, että muissa seurakunnissa esiintyy erilaisia vääriä opetuksia, sillä ei ole oikeutta väittää kovin pikaisesti, että näistä vääristä opetuksista johtuen nuo muut seurakunnat eivät voi olla Jumalan seurakuntia. Sen on syytä nöyrästi muistaa, että mikä se on muita tuomitsemaan, kun sen tilanne on ollut samanlainen.

Ajatellaanpa lestadiolaisuuden muita suuntia, jotka ovat opillisesti erittäin lähellä vl-liikettä, esimerkiksi esikoislestadiolaisuutta. SRK:n johtokunta on opettanut 1970-luvulla olevansa erehtymätön ”Jumalan huoneen hallitus”, mutta todennut sen myöhemmin harhaopiksi. Silti vl-liikkeessä katsotaan, että ne, jotka aikoinaan uskoivat tuon harhaopin, olivat elävässä uskossa ja pelastuivat, jos kuolivat. Millä oikeudella vl-liike voi sitten väittää, että vaikkapa 16-vuotias esikoispoika, joka uskoo, koska hänelle on niin opetettu, että Lapin vanhimmat ovat erehtymättömiä, on eriseurainen ja joutuu kuollessaan ”tuliseen järveen”, vaikka hän turvautuu Jeesukseen ja haluaa, kuten vl-nuoretkin, vaeltaa ”kuuliaisena synnin pois panijana”?

Lisäksi jokainen asioita seuraava tietää myös, että vl-liikkeessä ei vallitse tälläkään hetkellä ”yksimielisyys” opillisissa asioissa. Toiset kannattavat vapaata ratkaisuvaltaa, toiset sidottua. Toiset uskovat predestinaatioon, toiset kiistävät sen jyrkästi. Toisten mielestä seurakunta on erehtymätön, toisten mielestä ei ole. Teologit ja valveutuneet maallikot painottavat luterilaista oppia uskonvanhurskaudesta ja painottavat, että ihmisellä on joka hetki synnit anteeksi, jos hän vain turvautuu Kristukseen. Ruohonjuuritasolla yleisempi ajatus on kuitenkin se, että synnit ovat anteeksi siinä määrin kuin ne on tunnustettu ja niistä on saatu synninpäästö ”Jeesuksen nimessä ja veressä”. Eli kaksi täysin erilaista vanhurskauttamisoppia. Sakramenttien vaikuttavuudesta on monenlaisia tulkintoja. Uusimmaksi opilliseksi kiistakysymykseksi on noussut se, ovatko ”sideavaimet” ainoastaan seurakunnalla vai jokaisella uskovalla yksilöllä.

Liikkeen sisäisiin opillisiin eroihin suhtaudutaan kuitenkin vl:ssa nykyisin pääasiassa hyvin kärsivällisesti ja pastoraalisesti. Korostetaan, että riittää, kunhan uskon ydin on sama. Eikä siinä mitään, hieno juttu, että pienintäkin eroa ei tulkita nykyisin merkiksi ”väärästä hengestä” ja eriseurasta, kuten takavuosikymmeninä. Se herättää kuitenkin kysymyksen kaksoisstandardista: Eikö ainoan oikean seurakunnan tuntomerkki pitänyt olla se, että se on yksimielinen oikeassa opissa? Miksi liikkeen ulkopuolisten kohdalla opilliset erot ovat kadottavia, mutta liikkeen sisäpuolisille riittää ”uskon ydin” ja ”yksinkertainen lapsen usko”? Eikö myös ulkopuolisten kohdalla ”uskon ytimen” ja ”yksinkertaisen lapsen uskon” pitäisi riittää eli sen, että he haluavat seurata Jeesusta?

Samoin jokainen valveutunut tietää, ettei myöskään ”yhteinen rakkaus” ole vl-liikkeessä saumaton: riitoja ja valtataisteluja riittää. Eikä siinäkään mitään, niitä löytyy kaikkialta. Sekin herättää kuitenkin edellisen tapaisen kysymyksen kaksoisstandardista: Jos liikkeen sisälläkään ei todellisuudessa vallitse rikkumaton ”yhteinen rakkaus”, niin miksi yrittää perustella liikkeen ulkopuolisten pelastumattomuutta sillä, että he ovat ”Jumalan valtakunnan yhteisen rakkauden” ulkopuolella. Vai tarkoittaako ”rakkaus” lopulta pelkkää mukanaoloa näkyvässä yhteisössä?

Johtopäätöksiä

Huomaamme siis, että vanhoillislestadiolaisuus ei ikävä kyllä täytä kriteerejä, jotka se asettaa ainoalle oikealle seurakunnalle, Jumalan valtakunnalle. Liikkeelle jää siis kaksi vaihtoehtoa:

1) Liike toteaa, ettei sen piirissä ole todellista Jumalan seurakuntaa ja ryhtyy etsimään pelastavaa uskoa muualta.

2) Liike luopuu eksklusivismista ja jättää auki sen mahdollisuuden, että pelastavasta armosta osallisia aikuisia voi olla myös sen ulkopuolella.

Uskoisin, että vaihtoehto kaksi on miellyttävämpi. Onko vl-teologiaa kuitenkaan ylipäätään mahdollista tulkita inklusiivisesti?

Hahmotelma inklusiivisemmasta vanhoillislestadiolaisuudesta

Mielestäni vanhoillislestadiolaisuutta on mahdollista tulkita myös inklusiivisesti. Mitä inklusiivinen vl-teologia olisi konkretian tasolla? Kuten totesimme, historian ja nykyisyyden realiteetit vievät oikeutuksen opetukselta, jonka mukaan pelastuvia aikuisia on ainoastaan yhden näkyvän seurakunnan yhteydessä, jonka piirissä vallitsee yksimielisyys oikeasta opista. Tällöin täytyy ajatella, että ”Hengen virka”-jatkumo voi olla totta myös siellä, missä oppi on vähemmän oikeaa. Miksei siis myös sellaisen seurakunnan piirissä, jonka oppiin ei kuulu ”Hengen virka”?

Tästä seuraa, että vanhoillislestadiolaisten olisi suhtauduttava suurella toiveikkuudella siihen, että vähintäänkin muiden lestadiolaisryhmien keskuudessa on pelastuvia kristittyjä. Kaukaisempienkin opillisten sukulaisten suhteen kannattaa kuitenkin olla toiveikas. Jos kaikki lapset syntyvät uskovaisina ja jos ehtoollinen vahvistaa uskoa, kuten vl-liikkeessä myös opetetaan, ortodoksiperheiden lapsilla lienee hyvät mahdollisuudet selvitä uskovaisina aikuisikään. Ortodoksit jakavat nimittäin ehtoollista vauvoillekin. Jos tällainen lapsuuden uskossa säilynyt ortodoksi ryhtyy kirkkonsa papiksi, hän voi toimia rippi-isänä ja antaa synninpäästöjä, todennäköisesti myös toisille papeille. Tällä tavoin ortodoksisten kirkkojen piirissä voi olla vaikka kuinka paljon ”elävää uskoa”.

Myös katolisessa kirkossa ehtoolliselle pääsee yleensä jo ennen murrosikää. Siispä myös hartaan katolilaisen perheen lapset voivat hyvinkin ehtoollisen vahvistamina selviytyä pelastavassa uskossa aikuisikään saakka. Jos tällaisesta lapsesta tulee katolinen pappi, hän voi niin ikään toimia rippi-isänä ja julistaa synninpäästöjä, myös toisille papeille, jotka saatuaan Pyhä Hengen voivat jakaa sitä eteenpäin. Eikä pidä unohtaa myöskään Staupitz-argumenttia, jonka Emil Anton esitti viime keväisessä kirjeessään lestadiolaisille! Miljardijäsenisessä katolisessa kirkossakin voi siis aivan hyvin risteillä oikea Hengen virka-jatkumoiden verkosto!

Mutta eipä ole syytä olla toivoton myöskään helluntailaisten, baptistien, metodistien ynnä muiden niin sanottujen vapaiden suuntien suhteen. Heidän keskuudessaan julistetaan paljon Sanaa ja luetaan Raamattua. Vl-liikkeessä minulle on opetettu, että kirjoitettu Jumalan sana vahvistaa jo luettuna uskoa, ja että ”epäuskoisenkin” julistama Sana, jos se on objektiivisesti Raamatun mukaista, voi vahvistaa uskovaisen uskoa. Niinpä myös näiden liikkeiden piirissä elävät lapset voivat säilyä uskossa Raamatun ja julistetun sanan vahvistamina aikuisikään asti. Jos jostakusta tällaisesta lapsesta tulee seurakuntansa pastori, hänen julistamansa evankeliumi on jo sitten Pyhän Hengen voimalla julistettua ”elävää evankeliumia”, joka voi synnyttää pelastavaa uskoa!

Kaikki tämä ei tarkoita tietenkään sitä, että vl-liikkeen pitäisi hypätä suoraan eksklusivismista relativismiin. Liike voisi edelleen katsoa, että sen piirissä evankeliumia julistetaan ja uskoa ja moraalia opetetaan kaikkein kirkkaimmin, ja että sen vuoksi sen piirissä on parhaimmat mahdollisuudet pelastua. Vanhoillislestadiolaisuus voisi edelleen katsoa, että muissa kristillisissä yhteisöissä esiintyy vääriä oppeja, jotka heikentävät mahdollisuutta pelastua niiden piirissä. Samalla vl-liikkeen on kuitenkin syytä huomata, että jos se väittää näin, se asettaa itselleen velvoitteen: evankeliumin todella tulee olla sen keskuudessa poikkeuksellisen kirkasta, rakkauden lämmintä ja Hengen hedelmien näkyviä!

Tässä mallissa voimavarat, jotka tällä hetkellä menevät seurakuntaopin pakonomaiseen teroittamiseen, vapautuisivat Jumalasta ja Kristuksesta iloitsemiseen. Liike voisi suhtautua positiivisesti niihin totuuden elementteihin, joita muualla on, iloita niistä ja ottaa niistä oppia. Samalla myös se hyvä, mitä vl-liike sisältää ja jota on paljon, pääsisi elävöittämään muita kristillisiä yhteisöjä.

” Silloin Johannes rupesi puhumaan ja sanoi: ”Mestari, me näimme erään miehen sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia, ja me kielsimme häntä, koska hän ei seuraa meidän mukanamme”. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ’Älkää kieltäkö; sillä joka ei ole teitä vastaan, se on teidän puolellanne.’” (Luuk. 9:49-50)

Rovasti Lars Levi Laestadiuksen tarkastussaarna Sorselessa 1844:

Mutta minä sanon, niin kuin jokainen teistä sanoo: Minä olen Paavalin, minä olen Apollon, minä olen Keefaksen ja minä olen Kristuksen. Lieneekö Kristus jaettu? Lieneekö Paavali ristiinnaulittu teidän tähtenne, vai onko teidät kastettu Paavalin nimeen? 1. Kor. 1: 12, 13.

”Apostoli Paavali oli saanut kuulla huhujen ja matkustavien veljien kertomuksista, että Korintin kristityt olivat hajonneet lukuisiin puolueisiin, koska yksi piti itseään viisaampana kuin toinen, koska muutamat olivat kuulleet Paavalin saarnaavan ja pitivät niin ollen eniten hänestä. Toiset olivat kuulleet Apollon saarnaavan ja toiset taas olivat kuulleet Pietarin saarnaavan, ja lopulta oli myös muutamia, jotka olivat kuulleet itsensä Vapahtajan saarnaavan. Nyt tapahtui Korintin kristityille aivan niin kuin usein on tapana käydä vielä meidänkin aikoinamme, että yksi pitää enemmän siitä saarnaajasta, ja toinen siitä saarnaajasta, koska toinen saarnaaja ei ole aivan samanlainen kuin toinen ilmaisuiltaan ja puhetavoiltaan. Kuten myös silloin yksi opettaja ei ollut aivan samanlainen kuin toinen sananparsiltaan ja sanakäänteiltään, vaikka he kaikki tekivät työtä samalla perustuksella, ja saarnasivat samasta asiasta, nimittäin ristiinnaulitusta Kristuksesta. Siitä Korinttolaiset ottivat aihetta repiä itsensä puolueiksi ja sanoa: “Minä olen Paavalin, minä olen Apollon, minä olen Keefaksen, minä olen Kristuksen.” Niin kuin vieläkin tapahtuu, kun kristityt pois reväistyinä hengen yhteydestä alkavat punnitsemaan sanoja ja hieromaan kirjainta. Silloin ilmestyy puolueita ja hajaannuksia seurakunnassa. Niin on tapahtunut aina Paavalin ajasta asti, ja tapahtuu vielä tänäkin päivänä. Mutta Paavali osoittaa nyt Korintin kristityille, että sellainen hajaannus opissa ei voi sopia yhteen totisen kristillisyyden kanssa, ja sen vuoksi hän matkii heidän sanojaan ja sanoo lopulta: “Lieneekö Paavali ristiinnaulittu teidän tähtenne, vai onko teidät kastettu Paavalin nimeen?” Ja hänen kuvailtuaan, kuinka hän ilman maailmallisen viisauden sekoittamista asiaan oli saarnannut ainoastaan Kristusta ja häntä ristiinnaulittuna, suurimmassa nöyryydessä ja yksinkertaisuudessa, niin hän sanoo edelleen kolmannen luvun kolmannessa jakeessa: “Sen tähden te olette vielä lihallisia, sillä koska teidän keskuudessanne on kiivaus ja riita, ja eripuraisuus, ettekös te ole lihalliset ja vaella ihmisten tavalla? Se oli suurin onnettomuus, minkä viekas sielunvihollinen saattoi aiheuttaa kristilliselle seurakunnalle, että se lihallinen eripuraisuuden henki, joka jo Paavalin aikana ilmestyi Korinttolaisten keskuudessa, tuli jo pian apostolien ajan jälkeen yhä yleisemmäksi ja yleisemmäksi niitten keskuudessa, jotka kuitenkin kaikki uskoivat etsivänsä vakavasti armoa Kristuksessa.

Vielä suuren vainon aikana, kun kristittyjen veri virtasi pakanain piilukirveen alla, oli olemassa aika monta erityistä lahkoa ja puoluetta, joista yksi uskoi olevansa parempi kuin toinen, vaikka he kaikki taistelivat saman asian puolesta. Ja vielä enemmän puolueita syntyi vainojen jälkeen. Silloin erityiset puolueet alkoivat tuomita, nimittämään kerettiläiseksi ja vainoamaan toisiaan. Yksi sanoi: “Minä olen oikeassa.” Toinen sanoi: “Minä olen oikeassa.” Ja niin edelleen, kolmas ja neljäs: “Minä olen oikeassa.” Kuka oli oikeassa? Minä luulen, että se oli oikeassa, joka ei koskaan sekoittanut itseään tuonkaltaisiin sanariitoihin, vaan piti yksinkertaisesti kiinni Kristuksesta kirjoitetun sanan mukaisesti. Usein riideltiin hirmuisesti vihalla ja kiukulla yhdestä ainoasta kirjaimesta, joka oli kirjoitettuna uskonkappaleeseen. Kuka oli oikeassa? Ehkä se, joka vähiten punnitsi sanoja, ja joka kaikkein vähiten oli hieromassa kirjainta. Ja vielä tänäkin päivänä on olemassa äärettömän monia puolueita itsessään luterilaisessa seurakunnassa, jotka kaikki luulevat olevansa oikeassa: herrnhutilaiset, kveekarit, metodistit, pietistit. Kuka on oikeassa? Kun yksi tuomitsee toistaan, kuka on oikeassa? Ehkä se, joka vähiten huutaa ja kerskaa uskonopistaan. Sillä oikea kristillisyys ei koostu tyhjistä sanoista. Se koostuu hengestä ja totuudesta. Se koostuu sisäisestä ihmisestä, joka on Jumalan mielen jälkeen hengen yhteydessä. Tässä oikeassa kristillisyydessä ei ole kysymys yhdestä kirjaimesta enemmin tai vähemmin ulkonaisessa tunnustuksessa, vaan tässä on kysymys sydämen sisäisestä elämästä yleisessä sovintoarmossa ja yleisen sovintoarmon kautta Kristuksessa. Jos olet juutalainen, jos olet kreikkalainen, jos olet luterilainen, jos olet katolilainen tai reformoitu, taikka pietisti, taikka herrnhutilainen tai kveekari, tai uuslukija, tai vanhalukija, eli mikä lienetkin, uskotko sinä, että se kuollut kirjaimen usko, jota sinun isäsi ovat tavanneet ennen, ja sinä tavaat perästä, vapahtaa sinun sielusi kadotuksesta siksi, että sinä luulet itselläsi olevan oikean kirjaimellisen tunnustuksen, ilman että sinulla on oikea henki ja elämä sydämen sisäisessä kätketyssä ihmisessä, joka ilmoittaa itsensä pakottavassa armossa uskon yhteyden kautta rakkaudessa? Vai oletko sitä mieltä, että Jumalan Henki antaa kahlita ja sitoa itsensä kuolleen kirjaimen puomien ja lukkojen taakse? Kiitos ei, ystäväni! Kristillisyys ei anna itseään sidottavan kiinni siihen eli siihen uskontunnustukseen, joka kuitenkin on ihmistekoa, olkoonpa se kuinka puhdasoppinen tahansa. Vaan totinen kristillisyys on itse vapaa, ja tekee vapaaksi, niin kuin Henki, joka herättää totisen kristillisyyden, on vapaa. Se vapauttaa kirjaimen pakosta. Sillä teidät on vapauteen kutsuttu, ei lihalliseen vapauteen, jota maailman lapset ylistävät, ja jota he tavoittelevat, vaan Hengen vapauteen, joka on itse elämä kristillisyydessä. Sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.

Siksi ei ollut outoa, että apostolin piti nuhdella Korintin kristityitä, että he kavahtaisivat sellaisia turhia sanariitoja, jotka eivät saattaneet aikaansaada mitään hyvää, vaan päinvastoin turmeli ja tukahdutti itse hengen ja elämän kristillisyydestä. Siksi hän sanoo: “Ettekö te vielä ole lihalliset, koska yksi sanoo: “Minä olen Paavalin, minä olen Apollon, minä olen Keefaksen ja minä olen Kristuksen?” Lieneekö Kristus jaettu, eli lieneekö Paavali ristiinnaulittu teidän tähtenne?” Ja vielä tänäkin päivänä voi olla tarpeellista toistaa ja selittää samat sanat, kun kristillisyys ei ole ainoastaan sekoitettu ja poljettu monien puolueitten ja lahkojen kautta, jotka ovat niin kuin sidottu nauta kirjaimen pakon alla, ja sanovat: “Minä olen kalvinilainen, minä olen luterilainen, minä olen pietisti, minä olen kveekari, minä olen herrnhutilainen, minä olen uuslukija, minä olen vanhalukija. Luuletkos Jumalan Hengen antavan sitoa itsensä kirjaimeen tai ulkonaiseen tunnustukseen? Luuletkos, että oikea kristitty antaa sitoa itsensä kiinni kuolleeseen kirjaimeen, niin kuin koira sidotaan kiinni muurintolppaan? Luuletko, että Jumala ei voi herättää turkkilaista ja pakanaa, yhtä hyvin kuin hän herättää luterilaisen tai kveekarin hirveästä synnin unesta vakavasti etsimään armoa. Minä sanon teille, että Jumala on voimallinen herättämään Aabrahamille lapsia näistä kivistä. Niin Johannes sanoi juutalaisille, jotka myös luulivat olevansa oikeassa opissa lain ja kirjaimen pakossa. Ja jos Paavali nousisi ylös tänä päivänä kristillisyyden kirkkaasta aamusta, eli jos Johannes Kastaja heräisi kristillisyyden ensimmäisestä liekistä, eli jos yksi Luther nostaisi päänsä pian sammuneesta kristillisyyden iltahämärästä, arvaattekos, mitä näillä miehillä olisi sanottavaa, kun he saisivat nähdä koko kristikunnan rikki hajonneena niin moniin eri lahkoihin ja puolueisiin, joista kaikki ja joka ainoa uskovat olevansa oikeassa opissa? He varmaankin valittaisivat enemmän kuin yhden kerran, ja vuodattaisivat katkeria kyyneleitä sen hirmuisen sokeuden tähden, ja sen järkyttävän pimeyden tähden, jolla sielunvihollinen on ympäröinyt ja pettänyt koko sokean maailmanjoukon, joka vaeltaa niin kuin sikalauma, jota sudet ajavat takaa alas pohjattomuuteen, eli vangittuna ja kiedottuna saatanan verkkoihin, kuolleen kirjaimen raskaan rautaikeen alle.

En tahdo sanoa kaikkea, mitä ajattelen siitä hirmuisesta orjuudesta, jonka alla viekas vihollinen pitää ihmisraukkojen omiatuntoja painettuna kirjaimen pakon alle. Siitä tulee iankaikkinen orjuus. Juuri tässä saatanan orjuudessa moni, jolla on hellä omatunto, näivettyy, koska hän ensimmäisen heräyksen jälkeen alkaa punnita sanoja ja hieroa kirjainta. Silloin syntyy puolueita. Silloin tulee lahkoja ja hajaannuksia opissa. Silloin tulee ydin kristillisyydestä hävitetyksi. Elämä ja henki sammuu. Elävä usko tulee kuolleeksi kirjaimen uskoksi. Rakkaus Jumalaan tulee teeskentelijän kaavuksi. Hengellinen ylpeys, sietämätön saatanan haju ja löyhkä, joka saastuttaa kalliisti lunastetun sielun ulkokullaisuuden myrkyllä. Kun hypätään armonjärjestyksen yli ja pudotaan päistikkaa lihallisesta suruttomuudesta hengelliseen suruttomuuteen. Katso, silloin Perkele nauraa niin hyvin, koska hän on voittanut pelin. Silloin on saastainen henki tullut sisälle teeskentelijän sydämen eteiseen seitsemän muun hengen kanssa, jotka ovat seitsemän kertaa pahemmat, kuin hän itse. Silloin hän ja hänen mustat kumppaninsa saavat hallita vapaasti ja raivota niin kuin raatelevainen susi lammashuoneessa, repiä ja raadella rikki kurjat suojattomat lampaat teeskentelijän kalvon kanssa, joka kasvaa kuten lohikäärmeen suomukset viekkaitten silmäluomien päälle. Hän näyttää verenhimoiset hampaansa jokaiselle, joka ei vapaaehtoisesti tahdo ryömiä verenpunaiseen kitaan. Rakkaat lapset! Varokaa näitä susia lammasten vaatteissa, jotka tahtovat niellä teidän sielunne elävältä. He tulevat hiipien kauniilla sanomilla, ja tahtovat houkutella teitä pois yksinkertaisuudesta Kristuksessa, tuoden verukkeenaan sisäisen hengellisen valon, jota ei löydy sanassa. Mutta kun tulee kysymykseen, että he osoittaisivat uskonsa ja rakkautensa Jumalaan ja lähimmäiseen muutamilla pienillä maallisten etujen uhrauksilla, silloin he hiipivät pois ja vetävät häntänsä koipien väliin niin kuin häpeälliset koirat. Varokaa, he näyttävät paisuneilta sammakoilta. He ovat hengellisen ylpeyden paisuttamia. He ryömivät armonjärjestyksen yli, ja tahtovat myös pettää muita tekemään samoin. Mutta hedelmästä te tunnette heidät, sillä suurin teeskentelijä tulee lopulta suurimmaksi kelmiksi. Tämän varoituksen katson olevan mitä tarpeellisimman tässä seurakunnassa, missä yksi joukko on vajonneena lihallisen suruttomuuden hirvittävään pimeyteen. Toinen joukko on painettuna kirjaimen pakon alle, saanut vaikeasti avattavan solmun omalletunnolleen, mitä ei yksikään ihminen voi avata, jos ei Jumala, joka on niin armollinen hyvää tarkoittavia, mutta eksyväisiä sieluja kohtaan, avaa tätä vaikeaa solmua, ja päästä näitä herkkiä omiatuntoja kirjaimen pakon alta, ja anna heidän maistaa hengellisen vapauden elämää ja ydintä. Sillä onhan täällä myös monta, jotka tarkoittavat täyttä totta vakavasti tutkiessaan sanaa, etsiessään armoa, rukoillessaan kätketyssä hiljaisuudessa salaisilla huokauksilla ja rukouksilla yövuoteellaan. Mutta keskellä susilaumaa, joka huutaa ja ulvoo ympärillä, vakavasti etsivän sielun ei ole helppo löytää oikeaa keskitietä, ahdasta porttia, joka johtaa päämäärään. Sillä he huutavat kaikki täyttä kurkkua toinen toistaan pahemmin. Tuolla yksi suurkapakoitsija. Tuolla yksi suurjuomari. Tuolla yksi suurteeskentelijä. Tuolla yksi tappelija. Tuolla yksi saituri. Tuolla yksi huorapukki. Tuolla yksi tanssimestari. Tuolla yksi verenimijä eli verikoira.

Kun kaikki nämä kirjavat eläimet, jotka nousevat ylös merestä ja pohjattomuudesta juoksevat toinen toistensa ohi, yksi imelyydellään, toinen kraakkumisellaan, kolmas ulvonnallaan ja haukkumisellaan, neljäs noidan säveleillään ja synnillisillä kuiskauksillaan, houkutellen yksinäistä, armoa etsivää, taivaan ahtaalle portille kilvoittelevaa sielua, silloin se kuulostaa ikään kuin ulvonnalta ja meteliltä pohjattomuudesta, ja on oleva suuri Jumalan ihme, jos yksinäinen, vakavasti armoa etsivä sielu ei eksy jäljiltä ja kadota sitä kaitaa tietä, joka lopulta johtaa taivaan ahtaalle portille. Rakas sielu! Sinä, joka vakavissasi etsit armoa ja olet pyrkimässä kohti taivaan ahdasta porttia. Älä eksy tieltä! Älä anna synnin kauniitten kuiskausten vietellä sinua siltä kaidalta polulta. Älä kuuntele korvaankuiskuttelijan sanoja, joka vääntää ja väärentää Jumalan selvintä sanaa omaksi kadotuksekseen, vaan pitäydy lujasti sanaan. Pidä ankkurista kiinni, äläkä irrota otettasi autuuden kalliosta Kristuksesta. Älä päästä näköpiiristäsi sitä tähteä, joka johdattaa Betlehemiin, luvattuun maahan. Sillä jos kadotat sen näköpiiristäsi, silloin olet iankaikkisesti kadotettu. Se tähti on nimeltään Jumalan ilmoitettu sana. Ja jos tahdot löytää Kristuksen, niin seuraa sitä tähteä, muutoin et löydä häntä. Silloin sinä olet oma pappisi ja oma kuninkaasi. Mutta minä en sano enempää. Se jolla on pikku hitunen kokemusta armonteistä, hän ymmärtää minua hyvin. Se, jolla ei ole, hän ei ymmärrä mitään. Sillä hän on sokea ja saatanan sokaisema. Jumala suokoon, että ne harvat yksinäiset, vakavissaan armoa etsiväiset sielut, jotka ovat tässä seurakunnassa ja vaeltavat niin kuin lampaat, joilla ei paimenta ole, jotka yksinäisyydessään ja hengellisessä köyhyydessään etsivät uutterasti, vakavasti ja rehellisesti autuaaksi tekevää armoa uskon ja rakkauden kautta Herraan Jeesukseen Kristukseen, Jumala antakoon heille armonsa ja rauhansa ja iankaikkisen autuuden Jeesuksen Kristuksen tähden. Amen.”

Yllä olevan saarnan Laestadius on pitänyt noin viikko sen jälkeen, kun hän kohtasi Milla Clemensdotterin. Siltä varalta, että joku sanoo, ettei Laestadius vielä tuolloin ymmärtänyt asioita oikein ja että hänen kantansa muuttui myöhemmin, tämä katkelma Hulluinhuonelaisesta, Laestadiuksen pääteoksesta:

”– En epäile, etteikö baptistien joukossa olisi enemmän totisia kristittyjä kuin valtiokirkossa, sillä valtiokirkon kristillisyys asuu enimmäkseen peruukissa, jota vastoin baptisteilla on todellista armon järjestyksen kokemusta, ja he tarkoittavat kristillisyydellään täyttä totta.” (Hulluinhuonelainen: 1570. artikla)

Tässä vielä joidenkin kristittyjen uskoontulotodistuksia. Kuka voi näitä katsellessaan sanoa, että ne ovat Saatanan eivätkä Pyhän Hengen työtä?

227 kommenttia artikkeliin ”Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi”

Nimetön

Onko siis niin, että vl-uskoisten mukaan taivaaseen pääsevät heidän itsensä lisäksi kaikki maailman pienet lapset ja kaikenikäiset kehitysvammaiset? Luther epäili, onko enää 8-vuotias lapsuudenuskossa. Onko siis asetettava ikärajaksi esim muslimien lasten, ateistien lasten, hedonistivanhempien lasten, budhauskoisten lasten kohdalla tuo 7 vuotta?

TykkääTykkää

07/05/2018 klo 05:31 Vastaus
1. Joona Korteniemi
  
  Kiitos kommentistasi, nimetön. Muistetaanpa kuitenkin taas, että säännöt edellyttävät kommentoijalta vähintään nimimerkkiä. Täysin anonyymi kommentointi ei ole sallittua.
  
  Vl-opetuksen mukaan kaikki pienet lapset ja kaikenikäiset kehitysvammaiset pääsevät taivaaseen. Kuten blogitekstissä totean, ikärajaa, jossa lapsenusko lakkaa, en ole kuullut koskaan asetettavan.
  
  TykkääTykkää
  
  07/05/2018 klo 10:01 Vastaus
  1. LLL
    
    Entä millaista kehitysvammaisuuden astetta edellytetään? Lievää, debiiliä, impesilliä? Miten käy lievästi älyllisesti jälkeen jääneelle muslimille tai ateistiperheen jäsenelle?🙂
    
    TykkääTykkää
    
    07/05/2018 klo 19:41
  2. Usko Jeesukseen pelastaa
    
    Ihmisopit ovat aina tuon kaltaisia. Niissä ihminen alkaa määrittelemään asioita jotka yksin Kristus tietää ja jokaisen oikein tuomitsee.
    
    Raamatun mukaan vain ne pelastuvat jotka uskovat Jeesuksen Jumalan pojaksi, kuolleista ylösnousseeksi henkilökohtaiseksi Herrakseen ja Vapahyajakseen.
    
    Yhdistyksillä ja ikärajoilla, samoin kun älykkyysosamäärillä spekulointi, on turhaa ajankäyttöä. Meidät jotka uskomme Kristukseen, on kutsuttu todistamaan hänestä.
    On tarkaa ettemme ala keksimään mitään sellaisia perusteita pelastukselle, joita Raamattu ei kerro eikä vahvista
    
    TykkääTykkää
    
    15/05/2018 klo 04:01
  3. Kenzo Kaiaz
    
    Joonalle!
    
    Mainitset blogeissasi paljon termiä esikoislestadiolaisuus. Eikö myös he usko että vain he ovat oikeassa? Oletko itse esikoislestadiolainen vai vl?
    
    Mitä tulee maailmassa oleviin kristillisiin liikkeisiin eikö tule aina katsoa hedelmiä? Siitä me tunnemme tai saatamme aavistaa niiden tilan (En siis hauku ketään). Kuitenkin jo järki sanoo sen ettei monella tavalla voi uskoa. Raamattu sanoo raamit joissa uskon tulee olla. MIelestäni on myös haastavaa jos esim. samalla paikkakunnalla olisi kaksi tai useampi seurakunta joka taistelisi keskenään. Kuka silloin olisi oikeassa? Oma kokemukseni toissa syksyltä on se kun suurissa epäilyksissä ja erehdysten jälkeen seuroissa tunsin kun saarnattiin anteeksi kaikki niin tuli halu lähteä seuraamaan Jeesusta. No ei se elämä kuitenkaan mitään helppoa ole sen jälkeen ollut ja töppäilyjä on ollut varsinkin viimeaikoina.
    
    TykkääTykkää
    
    15/05/2018 klo 14:29
2. Anders K
  
  En ole muuten nähnyt Lutherin kirjoituksissa tukea tuolle 7 vuoden ikärajalle, epäilen että se on myöhempi traditio. Toki muutan mieleni jos lähteistä voidaan osoittaa toisin.
  
  TykkääTykkää
  
  07/05/2018 klo 12:19 Vastaus
  1. LLL
    
    Sisältyy muistaakseni niihin kirjoituksiin, jotka syntyivät Lutherin kuoleman jälkeen kun hänen seuraajansa muistelivat oppi-isänsä pöytäpuheita.
    
    TykkääTykkää
    
    07/05/2018 klo 19:34
Pertti Niukkanen

Tässä se nyt on – kauan kaipaamani blogi seurakuntaopista! Nyt kun se on edessäni, tunnen kuitenkin oloni oudon tyhjäksi. Mitä uutta minulla on enää sanottavaa? Saattaa tunne johtua edellisen mammuttiketjun aiheuttamasta uupumuksestakin. Toivotaan, että se muiden kohdalla toimii kuitenkin enemmän ajattelua terävöittävänä kuin tylsyttävänä. Nyt sitä terävää ajattelua tarvittaisiin. 🙂

Suurkiitos Joonalle jo etukäteen! En nimittäin ole vielä lukenut tekstistä kuin ensimmäisen kappaleen ”Loukkaava oppi”. Kun tutustuin vl-liikkeeseen, oli ensimmäinen ajatus minullakin tuo ”Miten kehtaatte omia pelastuksen itsellenne?”. Loukkaannuin siis oppiin ja siinä ohessa sen kannattajiin. Nykyisin loukkaannun enää vain oppiin. Kannattajia en pidä jonain omahyväisinä tai itseään muita parempana pitävinä uskovaisina (tuskin koskaan pidinkään).

Monilla eksklusiivisuuden kannattajilla on siis todellinen huoli ulkopuolisten kohtalosta. Olen kohdannut sellaistakin asennetta, jonka voi tiivistää paradoksiksi: Väärässähän se meidän oppi on, mutta kun muualla ei tule autuaaksi! Mikä siis saa pitämään kiinni tästä opista? Riittääkö viitata sosiologisiin syihin (kasvatukseen, yhteisöllisyyteen jne.)? Luultavasti Joona ei tähän tyydy? Parasta siis ryhtyä lukemaan eteenpäin. Ehkä minäkin sitten piristyn kommentoimaan lisää…

TykkääTykkää

07/05/2018 klo 08:06 Vastaus
1. Eudokimos
  
  Monella muullakin lahkolla on ”todellinen huoli ulkopuolisten kohtalosta.” Mitenkähän se näkyy vanhoillislestadiolaisten käyttäytymisessä, kun omaa vakaumusta paremminkin hävetään arkisessa kanssakäymisessä? Minusta tuo perusteeton oikeassa oleminen ja muiden tuomitseminen on suurta hengellistä ylpeyttä, pikemminkin kuin ”huolta”.
  
  TykkääTykkää
  
  07/05/2018 klo 10:28 Vastaus
Nomutta

Omat polut-blogista https://freepathways.wordpress.com/2014/04/06/kun-kristusta-saarnattiin/#more-36560löytyi tällainen teksti:

”Pitäisi lukea vanhoja saarnoja, jotta voisi siihen saada vastauksen. Nimimerkki Pölyttynyt on laatinut kvantitatiivisen tekstianalyysin tunnetun papin ja sananjulistajan Väinö Havaksen saarnoista.

Havainnot viittaavat siihen, että nykyinen painokas puhe ”Jumalan valtakunnasta” on nuorempaa ”perinnettä” ja suhteellisen uusi, jatkuvasti voimistunut sisältö saarnoissa.

Olisiko saarnoillekin käynyt samoin kuin Sioinin Lauluille, toisin sanoen, puhujat korostavat Kristuksen sijasta yhteisöä, seurakuntaa, valtakuntaa, sananjulistuksessa.

Alla lukumääräiset tekstianalyysin tulokset Havaksen kahden saarnan kielenkäytöstä. (Analyysi julkaistiin Mopin palstalla.)

Havaksen saarna Torniossa 1929
Saarna Tornion isoissa seuroissa 1929, teksti: Room. 5 1.

Tulos oli seuraava:
– Sana armo 7 kertaa
– Sanat Jeesus ja Kristus 9 kertaa
– Sanat Jumalan valtakunta 0 kertaa
– Sana armoneuvo 0 kertaa
– Sana Siion 1 kerran
– Sana kristillisyys (käytetään usein synonyymina käsitteelle Jumalan valtakunta = lestadiolaisuus) 0 kertaa
– sana Karitsa, jota on käytetty synonyymina sanalle Jeesus ja Kristus: esiintyi 3 kertaa.

Havaksen saarna Jyväskylässä 1937
Väinö Havas: Saarna SRK:n vuosikokouksessa ja suurissa seuroissa Jyväskylässä 1937
Teksti: 2 Kor. 12: 19.

Havaksen saarna oli erittäin vahvasti ARMO- ja JEESUS- keskeinen. Sanaa ”Jumalan valtakunta” ei Havas käytä kertaakaan.

Varsinaisessa saarnassa:
– Sana armo toistui jossakin muodossa 29 kertaa
– Sanat Jeesus ja Kristus 10 kertaa
– Sana armoneuvo 0 kertaa
– Sanat Jumalan valtakunta 0 kertaa
– Sana Siion 0 kertaa
– Sana Jerusalem 1 kerran
– Sana kristillisyys (Käytetty usein synonyymina sanalle Jumalan valtakunta) 3 kertaa.

Lisäksi Havas painotti saarnassaan:

”Jumalan armo on Kristuksessa. Hän on ainoa kristillisyytemme. tai vähän myöhemmin:
Kun eroamme, varjelkoon Jumala, ettei meillä muuta olisi kuin tuo kuusikirjaiminen kristillisyys: Jeesus”.

”En usko, että kukaan vanhoillislestadiolainen ajattelee, että Väinö Havas tai hänen sananjulistuksensa olisi ollut Jumalan valtakuntaa väheksyvää. Mutta painotus oli vuoden 1937 saarnassa nimenomaan Jeesuksessa ja Hänen sovitustyössään, jossa on Havaksen mukaan KRISTILLISYYTEMME. Tuon sovitustyön ansiosta meillä on JUMALAN VALTAKUNTA.” (Siteeraus nimimerkin Pölyttynyt tekstistä.)”

Olen itse viime aikoina lukenut vähintäänkin kursorisesti viisi sadan vuoden takaista pöytäkirja/saarnakokoelmaa. Mielenkiintoista on huomata, että tilanne ei ollut muuttunut miksikään seuraavina vuosikymmeninä. Tosin niissä sadan vuoden takaisissa saarnoissa ja puheenvuoroissa kyllä mainittiin toisinaan Jumalan valtakunta (oikeassa merkityksessään, siis vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä).

Oma johtopäätökseni on, että tuohon aikaan vl-puhujat varoivat korostamasta seurakuntaa, jotta eivät olisi tulleet leimatuksi esikoishenkisiksi. Aivan samoin puhuessaan avainten vallasta he välttivät korostamasta sitomisvaltaa, koska silloin saattoi tulla leimatuksi uusheräyshenkiseksi.

Mutta ennen kaikkea tuolloin oli oikea opetus vallalla. Ajateltiin, että yksin Kristus ja yksin Raamattu, se riittää!

TykkääLiked by 1 henkilö

07/05/2018 klo 08:12 Vastaus
sbronze

Luther piti tämän 300-luvun lopun vaikuttajaa ja alla olevan kirjoittajaa elävästi uskovana:
”47. But he was not so eager as to lay aside caution. He called the bishop to him, and esteeming that there can be no true thankfulness except it spring from true faith, he enquired whether he agreed with the Catholic bishops, that is, with the Roman Church? And possibly at that place the Church of the district was in schism. For at that time Lucifer had withdrawn from our communion, and although he had been an exile for the faith, and had left inheritors of his own faith, yet my brother did not think that there could be true faith in schism. For though schismatics kept the faith towards God, yet they kept it not towards the Church of God, certain of whose limbs they suffered as it were to be divided, and her members to be torn. For since Christ suffered for the Church, and the Church is the body of Christ, it does not seem that faith in Christ is shown by those by whom His Passion is made of none effect, and His body divided.”
[On the Death of Satyrus (Book I), Ambrose]

Eli skismaatikoilla oli usko Jumalaan, mutta ei Jumalan seurakuntaan:
For though schismatics kept the faith towards God, yet they kept it not towards the Church of God,

Yhtälailla ”perkeleetkin uskovat ja vapisevat”. Lainauksessa eroitetaan true faith:in ja faith.

Luther kirjoittaa kasteesta:
Meidän opetuksemme pääkohta on sitä vastoin tämä: sakramentti ei aikaansaa armoa ilman uskoa. Hoviherra saa Apostolien teoissa kuulla Filippukselta tämän sanan, lausuttuaan: ”Katso, tässä on vettä, mikä estää kastamasta minua”, ”Jos uskot täydestä sydämestä, se on sallittua” (Apt.8:36). Niin Filippus sanoi eikä tahdo kastaa häntä, jollei hän usko. Ei hän sano: Kasteesta on sinulle hyötyä ja se vanhurskauttaa sinut, uskotpa tai et, niin kuin paavilaiset kuvittelevat, että pikkulapsiinkin vuodatetaan armo sakramentin voimasta. Tämä on aivan väärin, koska he pelastuvat lupauksen voimasta ja saavat Pyhän Hengen voiman sen tähden, että Kristus sanoo ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä sellaisten on taivasten valtakunta” (Mark. 10:14).
[Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 41-50]

TykkääTykkää

07/05/2018 klo 10:06 Vastaus
1. Joona Korteniemi
  
  Tarkkuutta, Sbronze. Yrität tukea vl-seurakuntaoppia millä tahansa tekstillä, jossa korostetaan seurakuntaa, pohtimatta, rakentuuko seurakunta siinä lainkaan samojen tekijöiden varaan kuin vl-ekklesiologiassa.
  
  Lainaamaasi kirkkoisä Ambrosiuksen katkelma ei kokonaisuutena tue vl-ekklesiologiaa vaikka siinä korostetaankin kirkon merkitystä. Mitä Ambrosius pitää ratkaisevana indikaattorina pohdittaessa sitä, onko henkilö oikeassa uskossa? Sitä, onko tämä ”yksimielinen katolisten piispojen, se on, roomalaisen kirkon kanssa”. Kirkon konstitutiivinen elementti on siis piispan virka. Kirkko rakentuu sen varaan. Vl-seurakunta rakentuu puolestaan maallikkojen yleisen pappeuden varaan. Täysin erilainen ekklesiologinen konsepti.
  
  Samoin tuo Luther-katkelma. Siinä reformaattori toteaa ainoastaan, että pikkulapsilla on hänen mielestään kyky uskoa ja että he saavat sen ”lupauksen voimasta”. Jos katkelmaa tulkitsee Lutherin muiden tekstien valossa, vaikuttaa selvältä, että hän tarkoittaa sitä, että kasteen lupaukset saavat lapsessa aikaan uskon, jolla hän ottaa sakramentin tarjoaman armon vastaan. Toki katkelmaa voi yrittää tulkita myös vl-kastekäsityksen valossa, mutta minusta on rehellisempää käyttää tulkinta-avaimena Lutherin omia tekstejä kuin vl-dogmatiikkaa.
  
  TykkääTykkää
  
  07/05/2018 klo 10:49 Vastaus
2. Jupe
  
  Heh, sbronze, vahvistit juuri tämän kirjoituksen pointin! Ambrosius oli katolisen kirkon piispa.
  
  Kerroppa sinä, mikä oikeus vl-liikkeellä on julistaa itsensä ainoaksi oikeaksi seurakunnaksi? Katolisella kirkolla on sentäs Pietarin istuin ja apostolinen sukkessio, sekä lupaus, että tätä kirkkoa eivät tuonelan portit voita. Ambrosius olisi ollut vl-liikkeestä tuolloin sitä juuri sitä mieltä, mitä hän on skismaatikoista tuossa kirjoituksessa.
  
  TykkääTykkää
  
  07/05/2018 klo 11:25 Vastaus
  1. Eudokimos
    
    Jupe ja Joona sanoittivat minunkin kommenttini tyhjentävästi. Ei kai voi olla oikein ottaa otteita kirkkoisistä ja katsoa niitä vl-seurakuntaopin silmälaseilla. Silloin näkee vain sanoja ”seurakunta”, ”oikea usko”, jne. Jälleen srk-lainen kommentti, joka suoraan sanoen vääristelee pyhän Ambrosiuksen sanomaa tässä.
    
    TykkääTykkää
    
    07/05/2018 klo 12:07
3. sbronze
  
  Eudokimus, kenen näkemystä lähempänä on Ambrosiuksen kanta, nykyisen katolisen kirkon näkemystä, vai VL:iä?
  
  32. Ambrosius taas lausuu puhuakseen tuollaisia naisia vastaan seuraavasti: ”Tästä saavat alkunsa nuo paheiden virikkeet, että kasvot maalataan keinotekoisilla väreillä. Hehän pelkäävät sitä, etteivät miellytä miehiä. Väärentämällä kasvonsa he tekevät tietä siveytensä väärentämiselle. Kuinka mieletöntä on muuttaa luonnolliset kasvonsa, tavoitella haavekuvaa ja aviomiehensä tuomiota peläten paljastaa omansa? (Augustinus: Kristinuskon opettaminen.)
  
  Augustinus: Mielestäni tässä taivutetaan tällä puhetaidolla jyrkästi naisia säädyllisyyteen ja pelkoon, etteivät he väärentäisi kauneuttaan värjäämällä. Ilman muuta saatamme tunnistaa tämän puhetavan.
  
  TykkääTykkää
  
  07/05/2018 klo 12:19 Vastaus
  1. Joona Korteniemi
    
    Sbronzen mielestä siis ratkaisevaa on se, mitä mieltä henkilö on meikkaamisesta? Joo-o. Olisivatko kuitenkin olennaisempia teologiset syvärakenteet: mitä mieltä Augustinus ja Ambrosius ovat olleet jumaluudesta, virasta, sakramenteista, vanhurskauttamisesta, armosta, ihmisluonnosta, rakkaudesta jne?
    
    Annan Sinulle, sbronze, ilmaisen neuvon: Perehdy kirkkoisiin syvällisesti, älä pelkästään katkelmina. Lue heiltä vaikkapa viisi-kymmenen kokonaista kirjaa. Aloita esim. Augustinuksen Tunnustuksista. Mieti sen jälkeen uudelleen, kuinka lähellä heidän teologiansa on vl-liikettä.
    
    TykkääTykkää
    
    07/05/2018 klo 12:59
  2. sbronze
    
    Joona: ”Annan Sinulle, sbronze, ilmaisen neuvon: Perehdy kirkkoisiin syvällisesti, älä pelkästään katkelmina. Lue heiltä vaikkapa viisi-kymmenen kokonaista kirjaa.”
    
    Vaikka mielestäsi olisit oikeassa kommenttisi suhteen, pitää sanoa: mistä tiedät, vaikka olisin lukenut 1000 kirkkoisien kokonaista kirjaa? Annan sinulle ilmaisen neuvon: lue alkuun 200 kirkkoisien kokonaista kirjaa, älä jätä 5-10:neen. Niistä saa kattavamman käsityksen kuin 5-10:stä.
    
    TykkääTykkää
    
    07/05/2018 klo 13:11
  3. Joona Korteniemi
    
    Kyllä vain, kiitos hyvästä neuvosta! Juuri tuosta syystä pyrin lukemaan koko ajan lisää kirkkoisiä ja teologiaa ylipäätään. Sillä saralle ei tule koskaan valmiiksi.
    
    En voi tietenkään tietää absoluuttisella varmuudella, minkä verran olet lukenut. Tapasi hahmottaa kirkkoisien teologiaa on kuitenkin aika ohut ja fragmentaarinen. Se viittaa usein siihen suuntaan, että ei ole luettu kokonaisia teoksia vaan kerätty lähinnä itseä kiinnostavia knoppeja sieltä täältä nettipalstoilta.
    
    TykkääTykkää
    
    07/05/2018 klo 13:26
sbronze

Onko nimike piispa tai saarnamies lienee merkityksetön. Eihän edes Abrosiuksella ollut teologian koulutusta, vaan lakimiehen koulutus – joka nykymitalla olisi maallikko? En ymmärrä miten kirkko nyt silloin olisi koostunut vain piispoista..tuosta lienee turha väitellä, koska ajatus on minulle täysin outo.

Kasteesta, Luther (otteita Vieraasta uskosta ja sen voimasta):

Tähän kysymykseen ovat skolastikot yliopistoissaan ja paavin joukkio sepittäneet seuraavan vastauksen. Pikkulapset kastetaan ilman omaa uskoa kirkon uskoon, jonka kummit tunnustavat kasteen yhteydessä. Sen jälkeen kasteessa pikkulapselle annetaan kasteen voimasta ja vaikutuksesta synnit anteeksi ja häneen vuodatetaan oma usko ja armo, niin että lapsi uudestisyntyy vedestä ja Pyhästä Hengestä.

Jos heitä kuitenkin pyydetään esittämään perusteluja ja raamatunkohtia vastaukselleen, niin silloinpa joudutaan varsinaisen sumun keskelle.

Edellä mainittua valhettaan he ovat kehitelleet vielä pidemmälle ja opettavat nyt sitkeästi seuraavaa. Vaikka sinulla ei olisi lainkaan uskoa, sakramenteilla on kuitenkin sellainen voima, että ne vastaanottamalla saat armon ja syntien anteeksiantamisen ilman mitään uskoa, kunhan et vain tietoisesti aio tehdä syntiä. Näin pitkälle he siis ovat päätyneet edellä mainitusta mielipiteestään, jonka mukaan pikkulapset saavat armon ilman uskoa, pelkästään kasteen vaikutuksesta ja voimasta. Näin he siis kuvittelevat. Saman näkemyksensä he soveltavat myös aikuisiin ja kaikkiin muihin ihmisiin. Omilla päähänpistoillaan ja puheillaan he ovat varsin mestarillisesti kitkeneet pois kristillisen uskon sekä tehneet sen tyhjäksi ja hyödyttömäksi. Sakramentin voimalla he nyt nojaavat yksinomaan omiin tekoihinsa. Tästä minä olen jo kirjoittanut kylliksi käsitellessäni Leon bullan väitteitä.

Muutamat muut taas, kuten niin sanotut valdolaisveljet, ovat sitä mieltä, että jokaisen täytyy uskoa itse ja ottaa kaste tai sakramentti vastaan omalla uskolla, muuten ei kasteesta eikä sakramentista ole mitään hyötyä. Tähän asti he opettavat oikein. Mutta kun he menevät pidemmälle ja kastavat myös pieniä lapsia, joilla ei kuitenkaan heidän mielestään ole omaa uskoa, silloin he pilkkaavat pyhää kastetta. He rikkovat myös toista käskyä vastaan käyttäessään tietoisesti ja tarkoituksellisesti Jumalan nimeä ja sanaa turhanpäiten. Heitä ei myöskään auta se puolustelu, että he sanovat kastavansa lapsia siihen tulevaan uskoon, joka näillä tulee olemaan ymmärtävässä iässä. Uskon täytyy nimittäin olla läsnä ennen kastetta tai pikemminkin kasteessa. Muuten lapsi ei pääse vapaaksi perkeleestä eikä synneistä.

Me haluamme kuitenkin vielä perehtyä niihin perusteluihin, joiden nojalla jotkut eivät pidä lapsia uskovina. He väittävät, että lapset eivät voi kuulla Jumalan sanaa, koska he eivät vielä ole tulleet ymmärtävään ikään. Missä taas Jumalan sanaa ei kuulla, siellä ei voi olla uskoa, kuten Roomalaiskirjeen 10. luvussa (Room. 10:17) sanotaan: ”Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Jumalan sanan kautta” jne.

Sanohan sinä minulle, onko se mitään kristillistä puhetta, että Jumalan tekoja arvostellaan meidän kuvitelmiemme mukaan. Lapset eivät ole tulleet ymmärtävään ikään, senkö takia he eivät voisi uskoa? Entäpä, jos sinä oletkin jo omalla järjelläsi luopunut uskosta, mutta lapset ymmärtämättömyydessään ovat tulleet uskoon?

TykkääTykkää

07/05/2018 klo 11:33 Vastaus
1. Osmo Knuutinen
  
  Sanafrekvenssitutkimuksesta voisi olla apua. Onkohan niitä tehty? Mielenkiintoinen olisi vertailu, jossa olisivat rinnakkain 1800-luvun lestadiolaisuuden sekä1900-luvun alun ja nykypäivän vl-saarnat. Kiinnostaisi minkä verran esim Jeesus-sanan käyttö on vähentynyt ja seurakunta-sanan käyttö lisääntynyt kuluneen 170 vuoden aikana vai onko muutoksia ollenkaan.
  Mielenkiintoisena pienenä yksityiskohtana saattaisi olla sekin, että LLL ei käyttänyt ollenkaan sananpartta Jeesuksen nimessä ja veressä. Ainakaan sitä ei ole hänen saarnateksteissään. Nykyisinhän ei löydy saarnaa, jossa tuota sanontaa ei olisi.
  Eksklusiivisuuden on sanottu tulleen lestadiolaisuuteen pikku hiljaa ensimmäisten hajaannusten ilmaantuessa ja liikkeen törmätessä muihin herätysliikkeisiin sekä vakiintuneen vasta 1900-luvun alussa vanhoillisten ryhmässä.
  
  TykkääTykkää
  
  07/05/2018 klo 11:46 Vastaus
2. Jupe
  
  Oli teologian koulutusta tai ei, kyseessä on piispan vihkimys. Kirkon seurakuntaoppi rakentuu tämän piispan viran ja sen jatkumon ympärille, ei maallikkojen, siis Hengen virka -ajattelun ympärille. Piispan virassa vaikuttaa Pyhä Henki huolimatta siitä, onko henkilöllä itsellään Pyhää Henkeä. Olennaista on siis, että on vihkimys, oli sitten ollut teologin koulutusta tai ei.
  
  Siinä kohdassa, mitä lainaat, Luther kritisoi katolista oppia, jonka mukaan sakramentti vaikuttaa ex opere operato, siis riippumatta myös vastaanottajan uskosta. Lutherin mukaan kasteen sakramentti on evankeliumin sanaa, joka itse synnyttää vastaanottavan uskon, myös lapsissa. Luther ei siinä kuitenkaan varsinaisesti väitä, että lapsilla olisi pelastava usko jo ennen kastetta. Hän väittää ainoastaan, että lapsi ottaa kasteen vastaan uskolla, samalla tavoin kuin vl-opetuksen mukaan henkilö, joka tekee epäuskosta parannuksen, ottaa evankeliumin vastaan uskolla, jonka evankeliumi itse hänessä synnyttää. Vähä katekismuksessa Luther opettaa: ”Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.” Voiko näin opettaa saarnapöntöstä ryllä? Jälleen kerran otat eri tunnustuskuntiin kuuluvilta opettajilta katkelmia, joilla yrität perustella omaa oppiasi, joka ei edes ole linjassa lainaamasi henkilön opin kanssa edes lainauksen osalta.
  
  Jos haluat perustaa uskosi Ambrosiuksen opetuksiin, niin perehdy laajemmin, mitä hän opettaa kirkosta, sakramenteista, hyvistä teoista, piispan virasta jne. Ja jos haluat tukea kastekäsitystä tuolla Luther -sitaatilla, sinun pitäisi ottaa huomioon kaikki kohdat, joissa Luther opettaa kasteesta, eikä vain poimia sieltä täältä ja jättää toiset huomioimatta.
  
  Kirkkoisä Ignatius syntyi noin. 30 AD ja tunsi eläessään apostoleita. Hän kirjoittaa näin (oma suomennokseni, earlychristianwritings -sivustolta voi lukea alkuperäisen englanninkielisenä):
  
  ”Katsokaa, että olette kaikki piispan seuraajia, niin kuin Jeesus Kristus on Isän, ja presbyteerien (pappien) niin kuin apostolien, ja kunnioittakaa diakoneita niin kuin Jumalan asetusta. Älköön kukaan tehkö mitään kirkkoon liittyvää ilman piispaa. Pidettäköön sitä asianmukaisena eukaristiana (ehtoollisena), jonka toimittaa joko piispa, tai se, jolle hän on sen toimittamisen uskonut. Missä on piispa, siellä olkoon myös lauma, aivan niin kuin siellä, missä Jeesus Kristus on, siellä on katolinen kirkko. Ilman piispaa ei ole sallittua kastaa, tai viettää rakkaudenateriaa, mutta mitä hyvänsä hän hyväksyy, se on mieleen Jumalalle, niin että kaikki mitä tehdään, olisi turvallista ja aitoa.” (Ignatiuksen kirje Smyrnalaisille, Kappaleesta 8)
  
  TykkääTykkää
  
  07/05/2018 klo 13:25 Vastaus
  1. sbronze
    
    Jupe, ajattelisin, että ” ”Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon,” tarkoittaa:
    
    ”Kasteen sisältö eli synnin kuoleminen ja hukkuminen ei toteudu täydellisesti tässä elämässä ennen kuin ihminen myös ruumiillisesti kuolee ja lopullisesti hajoaa tomuksi. Kasteen sakramentti ja merkki on pian toimitettu, kuten me omilla silmillämme näemme, mutta sen sisältö, hengellinen kaste ja synnin hukuttaminen, kestää niin kauan kuin me elämme. Vasta kuolemassa kaste toteutuu täydellisesti. Silloin ihminen lopullisesti upotetaan kasteeseen ja vasta silloin toteutuu se, mitä kaste merkitsee. Sen vuoksi koko tämä elämä on jatkuvaa ja pelkkää hengellistä kastamista aina kuolemaan asti.” (Luther, Saarna kasteen kunnianarvoisesta sakramentista)
    
    TykkääTykkää
    
    07/05/2018 klo 14:49
  2. Jupe
    
    ”… vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.”
    
    Jatko paljastaa, että kaste myös vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta jne. Sen siis täytyy antaa synnit anteeksi, jos se vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta. Eli kaste antaa ensiksi kaikki siihenastiset synnit ja perisynnin anteeksi, mutta tuo siteeraamasi lainaus tarkoittaa vain sitä, että tässä kasteen liitossa on kuitenkin pysyttävä ja vanha ihminen upotettava joka päivä hengellisesti kasteessa parannuksen ja katumuksen kautta ja uuden ihmisen elettävä Kristuksessa, joka kasteessa on puettu ylle. Yhtäkaikki siis kasteessa saadaan Lutherin mukaan synnit anteeksi, mutta ei se mitään hyödytä, jos ei siinä armoliitossa pysytä. Samahan tuo pätee evankeliumin uskomiseenkin. Ei se tänä päivänä uskottu evankeliumi ketään auta, jos huomenna kielletään tai aletaan elämään syntielämää.
    
    TykkääTykkää
    
    07/05/2018 klo 15:52
  3. Sirkka Halonen
    
    Eli siis jo Ignatioksen aikana syntyi ”samaan jokeen” kaksi rinnakkaisvirtausta, piispaa ja virkaa korostava tuli sen rinnalle, että piispuutta ja virkaa ei korosteta, vaan kaikki, apostolit ja ihan kaikki, ovat samanarvoisia. Siinä on soitettu alkutahdit korkeakirkollisuuden ja maallikkovetoisuuden vastakkainasettelulle.
    sota soi tänäkin päivänä, piispat ja ylipapit ovat olleet vauhdissa, Ignatioksen linjoilla, kun ovat heivanneet esikoislestat pois kirkon tiloista, maallikkoehtoollisten ja maallikkovetoisuuden vuoksi.
    
    TykkääTykkää
    
    09/05/2018 klo 14:49
Lukija Oulusta

Tämä oli valtavan hyvä ja kattava kirjoitus, kiitos siitä! Aina hyvä muistaa, että tätä ekslusiivista seurakuntaoppia ei suurin osa nuorisosta (ainakaan omasta lähipiiristä) enää jaa. Kyseinen opetus lähinnä vain hävettää. Siksi siitä olisi varmasti jo hyvä luopua. Mutta erinomainen kirjoitus, hyvin argumentoitu ja sisälsi paljon uutta tietoa tälläselle tavalliselle vl:lle!

TykkääTykkää

07/05/2018 klo 12:48 Vastaus
1. LLL
  
  Tietääköhän SRK:n johto, että vl- liikkeen nuorison enemmistö lähinnä häpeää eksklusiivista seurakuntaoppia?
  
  TykkääTykkää
  
  07/05/2018 klo 13:16 Vastaus
  1. Lukija Oulusta
    
    Epäilen, että ei tiedä. Varmasti meissä nuorissa on paljon halua ”kunnioittaa” vanhempaa lestadiolaispolvea, eikä järkyttää heitä erilaisilla näkökannoilla. Onko tämä kristinuskon mukaista niin ei, inhimillistä kuitenkin. Vanhemmalle polvelle muutos voi tuntua pelottavalta samaan aikaan kun nuoriso voi muutosta haluta ja kokea sen tarpeelliseksi. Ja ainakin itse ymmärrän miksi vanhempia lestadiolaisia ja miksei jotakin nuorempiakin pelottaa erilaiset näkökannat, muutos, kyseenalaistaminen ja kritisointi. Tärkeintä kuitenkin on että meidän yhteisön sisällä siihen pystyttäisiin. Meidän yhteisöhän tämä kuitenkin on, ei median tai liikkeen ulkopuolisten.
    
    TykkääTykkää
    
    07/05/2018 klo 15:03
2. Pähkinäpuu
  
  Varmaan jotain muutosta on tapahtunut viime aikoina, mutta minusta kyllä tuntuu, että suurin osa nuorista edelleen allekirjoittaa eksklusiivisen seurakuntaopin. Tai sitten eivät kovin paljon mieti koko asiaa. Ylipäätään uskosta puhutaan esim. iltakylissä aika vähän. Tämä asia vaivaa minua todella paljon.
  
  TykkääTykkää
  
  07/05/2018 klo 18:42 Vastaus
  1. Lukija Oulusta
    
    Niin, lähinnä uskonasioihin enemmän perehtyneet ja asiasta enemmän kiinnostuneet eivät tunnu seurakuntaoppia jakavan. Sitten on suureneva joukko nuoria ”tapalestadiolaisia” jotka siis ovat hyvin vähän hengellisiä ja kokevat lestadiolaisuuden ainoastaan elämäntapana, arvoina, kulttuurina jne. Sitten vielä niitä lestadiolaisnuoria jotka jakavat ja uskovat tähän viralliseen, ekslusiiviseen opetukseen elämäntapanormeineen ja päivineen. Hajantaahan nuorison joukossa on ihan valtavasti, vanhemman polven keskuudessa tuskin näin paljon. Ihan hyvä asiahan se on että jokainen löytää tapansa olla lestadiolainen, tuntuu vain ettei lestadiolaisuutta koeta uskon vaan yhteisön kautta.
    
    TykkääTykkää
    
    07/05/2018 klo 18:59
Kesäkukka

Vahvan vl-seurakuntaopin kannattaja voisi ajatella näin:

Ei sille mitään voi, jos oppi loukkaa. Loukkaantuminen Jumalan lapsiin on raamatullista: Jumalan Sana joko pahentaa tai parantaa. Sehän vain vahvistaa sitä, että me olemme oikeassa. Sitä paitsi, sen, että tämä joukko on ainoa oikea, vahvistaa monet muutkin raamatunkohdat. ”Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se joka kestää loppuun asti, pelastuu” (Matt. 10:22). Raamatussa puhutaan, että elävä seurakunta on juuri se, jota vainotaan. Vainoamisen ristiä uskovaisen pitää vaan jaksaa kantaa. Joskus sekin loppuu.

Kun tapaan kristityn, joka ei ole tässä joukossa, tiedän automaattisesti, että uskomme eri tavalla, koska ollaan eri yhteisöissä. Ja senkin tiedän heti, että hän ei ole oikeassa uskossa, koska hän ei ole Jumalan valtakunnassa, jossa minä olen. Koska maan päällä ei ole kuin yksi Jumalan valtakunta, ja hänenkin pitäisi löytää se. Siitä, mihin uskomme, ei tarvitse edes keskustella. Eri tavalla kuitenkin. Hänen pitäisi tulla seuroihin.

Monet vl:t eivät varmaan edes tiedä, että monet muutkin yhteisöt sanovat, että vain tässä joukossa pelastutaan ja että uskomme niin kuin Raamattu opettaa. Luottamus siihen, että tämä on ainoa oikea joukko, koska niin sanotaan, on vahva. Ja se riittää.

Kun sitten asiat elämässä menevät mutkikkaimmiksi, mustavalkoinen ajattelu uskonkysymyksissäkin alkaa olla uhattuna. On vaikea ajatella enää niin suoraviivaisesti, edellä kuvatulla tavalla. Ainakaan tietää mitään kovin varmasti. Toki useat eivät varmaan koskaan ole ajatelletkaan kovin mustavalkoisesti. Mutta ehkä toiset ovat.

Jossain kohtaa voi alkaa syvemmin kiinnostaa kysymys:
M i h i n minä oikeastaan uskon?

TykkääTykkää

07/05/2018 klo 12:55 Vastaus
Joona Korteniemi

Kuten valikosta huomaatte, blogimme on saanut uuden sivun ”Lestadiolaisuuden historiaa ja tutkimusta”.

https://hulluinhuonelainen.wordpress.com/lestadiolaisuuden-historiaa-ja-tutkimusta/

Sivulta löydätte linkkeja nimimerkki ”Nomutta!”:n skannaamiin 1900-luvun alun kokouspöytäkirjoihin. Aiemmin pääsy näihin aarteisiin on ollut vain harvoilla asiaan vihkiytyneillä, vaan Nomutta!:n vaivannäön ansiosta jokainen voi nyt niitä lukea. Suurkiitos!

Sivulla on niin ikään linkki Miikka Ruokasen tutkimukseen ”Jumalan valtakunta ja syntien anteeksiantamus”. Se on toistaiseksi kattavin systemaattinen analyysi vl-teologiasta. Siiitä, että myös se on nyt netissä kaikkien luettavissa, kuuluu suuri kiitos blogissamme aktiivisesti kommentoivalle Pertti Niukkaselle. Suurkiitos myös Pertille!

Antoisia lukuhetkiä!

TykkääTykkää

07/05/2018 klo 14:21 Vastaus
1. Pertti Niukkanen
  
  Todella suuri kiitos Nomutta!’lle ja Joonalle! Heti tekee mieli ruveta digitoimaan näitäkin editoitavaan muotoon. En kylläkään lupaa mitään… 🙂
  
  TykkääTykkää
  
  07/05/2018 klo 16:12 Vastaus
  1. Nomutta
    
    Olkaapa hyvät! Nyt vaan jokainen penkomaan edellisten sukupolvien kirjallisia jäämistöjä. Jospa sieltä löytyisi puuttuvia saarnakokoelmia/pöytäkirjoja. Käsittääkseni SRK on vielä 1950-luvulla myynyt kyseisiä vihkosia.
    
    TykkääTykkää
    
    07/05/2018 klo 23:18
Olof Tallius

Joona: ”…kasteesta Luther oli hyvin eri linjoilla kuin nykyinen vanhoillislestadiolaisuus.” ja ”…Luther uskoi, että kaste välittää pelastavan armon…”.

Molemmat väittämät vetävät minusta mutkat aika suoriksi.

Mitä enemmän olen Lutherin kastekäsityksistä lukenut, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että Luther käsittää kasteen toimitukseksi, joka ei ole paikkaan tai aikaan sidottu.

Luther kyllä kirjoittaa vaikkapa näin:

”Kristus ei todellakaan tahdo, että pienet lapset tästä suljetaan pois, vaan että nekin käsitetään kuuluviksi tämän lausuman piiriin, mikäli heidän on päästävä sisälle Jumalan valtakuntaan: Heillekkin annettakoon ja vietäköön kaste; tahtoohan hän saada heidätkin uudestisyntyneiksi ja heissä vaikuttaa.” (Kirkkopostilla)

ja

”Kaikki synnit saadaan siis kasteessa anteeksi…”

ja

”Kasteella on näet jumalallinen voima, niin että se pesee synnit pois ja hävittää kuoleman.”

Luther opettaa kuitenkin myös esim näin:

”Saattaahan joku uskoa, vaikka ei olekaan kastettu. Kastehan on ainoastaan ulkonainen merkki, jonka on määrä muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta. Jos kaste on saatavissa, niin kaikella muotoa se otettakoon, sillä kukaan ei saa sitä halveksia; mutta ellei sitä voida saada tai jos se evätään, ei silti kadotukseen tuomita, kunhan vain uskotaan evankeliumi.”

ja

”Myös ne, jotka ovat uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä.” (Tunnustuskirjat)

Minusta siis vaikuttaa siltä, että Lutherin mukaan kaste vaikuttaa ihmisessä, joka sanan kautta on saanut uskon, jos ennen kuin hänet on kastettu. Kuhan hänellä vain on tahto ottaa se kaste. Ja toisaalta kaste vaikuttaa myös kasteaktin jälkeenkin, vrt. ”jokapäiväinen kaste”, josta silloin tällöin myös seuroissa kuulee puhuttavan.

Kirjassa, Lutherin valitut teokset, on teksti, joka minusta tukee tätä näkemystä:

”Meidän samoin kuin esi-isienkin merkkeihin eli sakramentteihin liittyy lupauksen sana, joka vaatii uskoa ja jonka vaatimuksia ei voi täyttää millään muilla teoilla. Sen tähden ne ovat vanhurskauttamisen merkkejä eli sakramentteja, koska ne kerran ovat vanhurskauttavan uskon eivätkä minkään teon sakramentteja. – – Se, joka ne uskoo, täyttää ne, vaikka ei suorittaisikaan mitään ulkonaista tekoa. Siitä johtuukin sanonta: Sakramentti ei vanhurskauta, vaan usko sakramenttiin. Samoin ei ympärileikkaus vanhurskauttanut Aabrahamia ja hänen siementään, vaikka apostoli sanookin ympärileikkausta uskonvanhurskauden sinetiksi. Sillä usko ympärileikkaukseen liittyvään lupaukseen vanhurskautti ja täytti sen, mitä ympärileikkaus merkitsi. Sillä usko on sydämen esinahan hengellistä leikkaamista, jota lihan ympärileikkaaminen kirjaimen mukaan kuvasi. Totisesti ei Aabeliakaan vanhurskauttanut hänen uhrinsa, vaan usko, jossa hän kokonaan ja täydellisesti uhrasi itsensä Jumalalle. Ulkonainen uhri kuvasti tätä uskoa. Samoin ei myöskään kaste vanhurskauta ja hyödytä ketään, vaan sen tekee usko siihen lupauksen sanaan, johon kaste liittyy. Sillä usko vanhurskauttaa ja täyttää sen, mitä kaste merkitsee. Usko on vanhan ihmisen upottamista ja uuden nousemista. Sen tähden on mahdotonta, että uudet sakramenti eroaisivat vanhoista. Sillä molempiin kuuluu samalla tavalla jumallinen lupaus ja sama uskon henki.”

Aivan kuten usko luvattuun Messiaaseen pelasti vanhan liiton ihmisen, vaikka Jeesus ei ollut vielä syntynyt, niin usko ”siihen lupauksen sanaan, johon kaste liittyy”, pelastaa uuden liiton kristityn vaikka häntä olisi keretty kastamaan. Voisiko tätä rinnastaa näin?

Minusta tämä selitysmalli avaa näkemään kasteen aivan uudella tavalla ja auttaa minua ymmärtämään raamatun äkkiseltään ristiriitaisilta vaikuttavia kohtia kasteesta. Samoin se auttaa ymmärtämään vl-kasteteologiaa, eikä se ole enään niin ristiriidassa joidenkin Lutherin tekstien kanssa.

Sinänsä kasteen käsittely ja sanoittaminen vanhoillislestadiolaisuudessa on keskimäärin aika onnetonta. Lähinnä keskitytään listaamaan asioita, joita kaste EI ole.

TykkääTykkää

07/05/2018 klo 15:30 Vastaus
1. Olof Tallius
  
  Lipsahti kirjoitusvirhe (varmaan useampikin). Pitäisi olla:
  
  ”Minusta siis vaikuttaa siltä, että Lutherin mukaan kaste vaikuttaa ihmisessä, joka sanan kautta on saanut uskon, JO ennen kuin hänet on kastettu.”
  
  TykkääTykkää
  
  07/05/2018 klo 15:32 Vastaus
2. Joona Korteniemi
  
  Siitä olemme erinomaisen yksimielisiä, että Lutherin mielestä kasteen välittämä armo tulee ottaa vastaan uskolla. Siinä ei ole kuitenkaan mitään erikoista eikä vl-kastekäsitystä tukevaa: niin jokainen luterilainen ajattelee.
  
  On syytä huomata, että Lutherin mielestä sakramentit ovat näkyvää Jumalan sanaa, evankeliumia. Luterilaisen teologian mukaan evankeliumi itse herättää ihmisessä sen uskon, jolla hän ottaa evankeliumin vastaan. Näin vl-ihminenkin ajattelee uskovaisen ihmisen julistaman suullisen evankeliumin kohdalla: kun X julistaa Y:lle synninpäästön ”Jeesuksen nimessä ja veressä”, synninpäästön sana evankeliumina synnyttää Y:ssä uskon, jolla hän ottaa sanan ja sen välittämän armon vastaan. Luterilainen ajattelee näin kaiken evankeliumin kohdalla: sekä suullisen, kirjallisen että näkyvän eli sakramenttien.
  
  Kun Luther painottaa, että kaste tulee ottaa vastaan uskolla ja että lapsikin ottaa kasteen vastaan uskolla, se ei siis vielä välttämättä tarkoita, että Lutherin mielestä lapsella on ollut usko jo äitinsä kohdussa. Hän voi tarkoittaa vain sitä, että kaste evankeliumina synnyttää kastehetkellä lapsessa uskon, jolla lapsi ottaa sen vastaan.
  
  Mielestäni Lutherin sanoja on järkevämpi ja perustellumpi tulkita näin. Jos Luther olisi ajatellut, että lapsi on jo äitinsä kohdussa vanhurskas ja Pyhästä Hengestä osallinen, hän olisi varmasti painottanut sitä usein ja vahvasti kirjoituksissaan. Sellaisia kohtia ei kuitenkaan juurikaan löydy. Tällainen tulkinta sopii myös paremmin yhteen niiden Lutherin tekstien kanssa, joissa hän voimakkaasti painottaa sitä, miten kaste pelastaa ja vapauttaa perkeleen vallasta jne. Jos ihmisen tulisi olla pelastuksen tilassa jo ennen kastetta, tällaisia hehkutuksia on vaikeampi ymmärtää.
  
  Näyttää siis siltä, että Lutherille molemmat olivat tärkeitä ja pelastavia: sekä kasteen akti, itse kastehetki, joka lahjoitti kastettavalle pelastavan uskon, että kaste koko elämän kestävänä liittoona.
  
  Itse sinänsä näen vl-teologian, jonka mukaan lapsi on pelastettu jo ennen kastetta, kauniin ja perusteltuna, sellaisena, josta muutkin kristityt voisivat ottaa oppia. Mielestäni on kuitenkin anakronismi yrittää löytää sitä Lutherilta.
  
  TykkääTykkää
  
  07/05/2018 klo 16:02 Vastaus
  1. sbronze
    
    Joona: ”Jos Luther olisi ajatellut, että lapsi on jo äitinsä kohdussa vanhurskas ja Pyhästä Hengestä osallinen,”
    
    Kyllä Luther tiesi raamatun sanoman:
    ”Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo. Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä.” (Luuk.2:15)
    Eikä Johannes ollut poikkeus asian suhteen. (17 Elia oli samanlainen ihminen kuin me. (Jaak.5))
    
    TykkääTykkää
    
    08/05/2018 klo 07:46
  2. Olof Tallius
    
    No ei se Lutherin oppi lapsenuskosta ja kastamattoman lapsen pelastuksesta ole ainakaan näiden perusteella kovin ”lestadiolainen”.
    
    ”Tämän lauseen ulkopuolelle jäävät, niin kuin yllä jo olen selittänyt, lapset jotka kuolevat ennen kahdeksatta päivää, sillä vaikka heitä rasittaa perisynti, laupias Jumala kuitenkin löytää heille samoin kuin muillekin synnintekijöille jonkin menetelmän, jolla hän heidät vapahtaa. Kuitenkin tästä uhkauksesta he ovat vapaat, koska he eivät mitenkään ole tehneet syntiä tätä ympärileikkauslakia vastaan. Heihin jää syntymässä saatu syynalaisuus, siis perisynti, mutta ei ympärileikkaukseen liittyvä syynalaisuus. Samoin on ajateltava pikkulapsista, joita vanhempiensa laiminlyönnin tai häijyyden tähden ei ole ympärileikattu, aivan kuin jos nykyään heidät jätetään kastamatta … Tällaiset lapset on uskottava Jumalan hyvyyden varaan, ehkä he näin saavat vapautuksen. Eiväthän lapset ole syyllistyneet tätä lakia vastaan tehtyyn rikokseen, kun he joko kuolevat tai jumalattomat vanhemmat heidät laiminlyövät. Jättäkäämme siis heidät Jumalan laupeuden varaan, älkäämme kirotko heitä niin kuin viisastelijat ovat tehneet.” (Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 8–17)
    
    Luther siis jättää heidät epämääräisesti ”Jumalan laupeuden varaan”, koska Jumala löytää heille ”jonkin menetelmän”. Vaikuttaa ihan pappiseriseuran opetukselta.
    
    Vielä vähemmän kirkkaana kastamattoman lapsen pelastus näkyy näissä Lutherin teksteissä:
    
    ”Kristus ei todellakaan tahdo, että pienet lapset tästä suljetaan pois, vaan että nekin käsitetään kuuluviksi tämän lausuman piiriin, mikäli heidän on päästävä sisälle Jumalan valtakuntaan: Heillekkin annettakoon ja vietäköön kaste; tahtoohan hän saada heidätkin uudestisyntyneiksi ja heissä vaikuttaa.” (Kirkkopostilla)
    
    ”Mutta lapset on kastettava Kristuksen nimeen. En nojaa kastetta kirkon varaan, vaan hänen sanansa varaan, joka on sanonut: ’Sallikaa lasten tulla minun tyköni’. Sen tähden voin ajatella suorittaessani kastetta tähän tapaan: nyt olen minä tehnyt oman tehtäväni, tehköön Hän (Pyhä Henki) nyt puolestaan oman tehtävänsä lupauksensa mukaan. Minun oma uskoni tuo lapsen kasteelle, että Herra antaisi hänelle uskoa kuten minulle ja johdattaisi hänet kanssani samaan elämään, koska hän on näin sanassaan luvannut. Kenenkään ei tule kastaa lasta siinä käsityksessä, ettei lapsella olisi lainkaan uskoa kuten böömiläiset tekevät. Menetellessäni näin kiroan Jumalan ja hänen totuutensa, koska kieltäydyn uskomasta siihen, että hänen sanansa on totta. Tämä olkoon sanottu vieraasta uskosta.” (En minä kuole – vaan elän)
    
    ”Mutta minä olen samaa mieltä kuin kaikki muutkin, että lapsia auttaa vieras usko, nimittäin niiden usko, jotka tuovat heidät kasteelle. Sillä kuten Jumalan sana, kun sitä saarnataan, on voimallinen muuttamaan myös jumalattoman sydämen, vaikka se onkin vielä välinpitämättömämpi ja kykenemättömämpi kuin pikkulapsen, siten myös vuodatettu usko – kasteelle tuovan ja uskovan Kirkon rukouksen kautta, jolle kaikki on mahdollista – muuttaa, puhdistaa ja uudistaa lapsen.” (Kirkon babylonialaisesta vankeudesta)
    
    TykkääTykkää
    
    08/05/2018 klo 09:47
  3. Joona Korteniemi
    
    Jeps
    
    TykkääTykkää
    
    08/05/2018 klo 10:56
3. Olof Tallius
  
  Joona, tarkoitus ei ollut ottaa kantaa erityisesti lapsikasteeseen tai siihen pelastuuko kastamaton lapsi vaan yleisemmin kasteteologiaan. Sen olisin voinut toki erikseen mainita.
  
  TykkääTykkää
  
  07/05/2018 klo 16:11 Vastaus
  1. Joona Korteniemi
    
    Okei. No silloin kannattaa huomata tuo, minkä jo mainitsin, että se, että kaste otetaan vastaan uskolla (jonka kaste evankeliumina itse herättää), on ihan perusluterilainen ajatus.
    
    TykkääTykkää
    
    07/05/2018 klo 16:21
4. Olof Tallius
  
  Ja vielä. Tiedostan kyllä että nimen omaan lapsenuskosta puhuttaessa Lutherin ja lestadiolaisuuden opetus on aika pahasti törmäyskurssilla.
  
  TykkääTykkää
  
  07/05/2018 klo 16:18 Vastaus
LLL

Kyllä kai maallikkolestadiolaisille kaste tuntuu olevan lähinnä sen mantran toistelua, että pieni lapsi on uskovainen jo ennen kastetta eikä kasteessa tulla uskoon. Tätä he toistelevat samoin kuin sitä että kaste on hyvän omantunnon liitto.

TykkääTykkää

07/05/2018 klo 17:35 Vastaus
Pähkinäpuu

Joona Korteniemi:
(07/05/2018 16:02)

”Kun Luther painottaa, että kaste tulee ottaa vastaan uskolla ja että lapsikin ottaa kasteen vastaan uskolla, se ei siis vielä välttämättä tarkoita, että Lutherin mielestä lapsella on ollut usko jo äitinsä kohdussa. Hän voi tarkoittaa vain sitä, että kaste evankeliumina synnyttää kastehetkellä lapsessa uskon, jolla lapsi ottaa sen vastaan.”

Jotain tiedän Lutherin kasteteologiasta, mutta myönnän että ymmärrykseni siitä on vielä aika puutteellinen. En osaa arvioida onko Joonan tulkinta tässä kohtaa oikea, mutta jos on, niin monia kysymyksiä se herättää. Mitä käytännössä tarkoittaisi se, jos kaste synnyttäisi kastehetkellä lapsessa uskon? Eihän esimerkiksi pieni vauva ymmärrä kastetilanteesta juuri mitään, saattaapa vaikka nukkua sikeästi koko toimituksen ajan. Näin niinku vl-näkökulmasta tuntuisi hyvin oudolta, että jokin ulkonainen rituaali saisi aikaan uskon siinäkin tapauksessa, ettei se johda muutokseen kastettavan sisäisessä kokemuksessa, hänen kognitioissaan. Vai ajatellaanko tässä kohtaa niin, että kasteeseen liittyvän lupauksen vastaanottaminen uskolla toteutuu jollain salatulla, tietoisen ymmärryksen ulkopuolelle jäävällä tasolla?

Jos kaste toimituksena lahjoittaa uskon, jolla kaste otetaan vastaan, eikä kastettavan itse tarvitse ymmärtää toimituksesta mitään, niin silloinhan kannattaisi kiireen vilkkaa organisoida massiivinen, maailmanlaajuinen salakastajien seura. Yön pimeydessä he kulkisivat, pirskottaisivat salaa vettä nukkuvien ihmisten tai vaikkapa sekavassa tilassa olevien humalaisten päälle, ja näin autettaisiin tuhansittain, miljoonittain ihmisiä autuuteen. Eihän mikään ole tärkeämpää kuin taivaaseen pääseminen, joten tällainen toiminta olisi minusta aivan perusteltua!

No joo. Taisin jo vetää ajatukseni solmuun, mutta jatkan vielä vähän. Haluaisin nimittäin selvyyttä asiaan, jota en kerta kaikkiaan ymmärrä. Jos ajatellaan, että ihminen saa syntien anteeksiantamuksen kasteessa, niin miksei kastetta toimiteta saman tien kun lapsi on tullut ulos äitinsä kohdusta? Jos sielun pelastuminen on elämän tärkein asia, niin silloin kasteen lykkääminen vaikka vain muutamalla päivällä vaikuttaa minusta aivan kauhistuttavalta välinpitämättömyydeltä. Onhan mahdollista, että vauva kuolee ennen kuin hänet ehditään kastaa, ja jos usko saadaan vasta kasteessa, niin edessä olisi sitten iänkaikkinen vahinko…

Kaste on minulle vielä aika suuri mysteeri, mutta voin kyllä täysin yhtyä Olof Talliuksen esittämiin pointteihin. Ajattelen, että kaste itsessään ei pelasta vaan siihen liittyvä lupaus syntien anteeksiantamuksesta, jonka kyllä voi omistaa (ja jonka esim. kaikki tähän maailmaan syntyvät lapset omistavat) vaikka ei olisikaan kastettu. Kaste on sakramentti, joka muistuttaa, että Kristuksen sovitustyö koskee minuakin. Onhan kasteessa käytettävä vesi konkreettinen aine, joka tuo Jeesuksen sovitustyön ikään kuin käsin kosketeltavaksi ja tätä kautta helpommin ymmärrettäväksi. Veteen liittyvä sana lupaa meille, että totisesti vanha ihminen kuolee ja uusi syntyy.

P.S. Toivottavasti irvailuni salakastajien seurasta ei loukkaa ketään. Tarkoitukseni ei ole vähätellä kenenkään vakaumusta. Täällä on hyvää keskustelua, kiitos siitä. Paljon olen oppinut.

TykkääTykkää

07/05/2018 klo 18:22 Vastaus
1. Joona Korteniemi
  
  Eiköhän ole aika lailla yhtä käsitettävää/käsittämätöntä ajatella, että pieni vauva voi olla uskova sikiämisestään alkaen kuin että hän saa uskon kasteessa. Molemmissa malleissa on juurikin se idea, että ”lupauksen vastaanottaminen uskolla toteutuu jollain salatulla, tietoisen ymmärryksen ulkopuolelle jäävällä tasolla”.
  
  Yllä olevilla viesteilläni en ottanut kantaa siihen, mitä on minun mielestäni oikeaa kasteteologiaa vaan ainoastaan siihen, mikä on minun nähdäkseni Lutherin käsitys kasteesta. Mutta kuten MH ehdottaa, voisimme ehkä jättää jo tämän kaste-sivuraiteen ja keskittyä varsinaiseen asiaan eli vl-eksklusivismin uskottavuuteen/epäuskottavuuteen.
  
  TykkääTykkää
  
  07/05/2018 klo 20:50 Vastaus
  1. Pähkinäpuu
    
    ”Eiköhän ole aika lailla yhtä käsitettävää/käsittämätöntä ajatella, että pieni vauva voi olla uskova sikiämisestään alkaen kuin että hän saa uskon kasteessa.”
    
    Minulle ajatus siitä, että lapsi saa uskon kasteessa on näistä kahdesta paljon käsittämättömämpi. Olisi ristiriitaista ajatella, että lapsen pelastuminen riippuisi siitä, kiinnostaako vanhempia kastaa lapsensa vai ei. Vauvahan ei ymmärrykseni mukaan vielä itse kykene tekemään tietoista päätöstä ”valita siunaus”. Kognitioissa tapahtuviin muutoksiin viittasin, koska Raamatun mukaan Henki vaikuttaa uskoon tulleissa monin näkyvin tavoin (esim. 1. Kor. 12:7). Koska vauvalla Hengen hedelmiä ei käsittääkseni voi havaita niin tätäkään ei voi käyttää argumenttina uskoon tulemisesta kasteessa (en väitä että näin olisit tehnyt). Onko siis vain uskottava siihen, että vastasyntyneet kuuluvat Saatanalle kunnes kaste on toimitettu – olisi vaikea uskoa Jumalasta tällaista, eikä Raamattukaan minusta tue tätä ajatusta.
    
    Niin, ja luin viestisi nimenomaan pyrkimyksenä hahmottaa Lutherin kastekäsitystä, en kannanottona siihen mikä on mielestäsi oikeaa kasteteologiaa. Jos viestistäni sai toisen käsityksen niin hyvä että asia tuli nyt selväksi.
    
    TykkääTykkää
    
    07/05/2018 klo 22:19
  2. Pähkinäpuu
    
    Anteeksi nämä hölmöt kastekommentit. Olisi pitänyt selventää että kyse oli oman pään sisäisestä spekuloinnista. Tarkoituksena ei ollut vihjata kenenkään sanoneen mitään sellaista, mikä ei pidä paikkansa.
    
    Jatketaan itse asiasta. Aihe on mielenkiintoinen ja aivan vanhoillislestadiolaisen itseymmärryksen ytimessä.
    
    TykkääTykkää
    
    07/05/2018 klo 22:48
LLL

Tiedän erään tunnetun nyt jo poismennen vl-papin, joka kertoi kastaneensa kuolleen lapsen tämän haudalla. Kuulin tämän papin itsensä kertomana. Kasteen hän sanoi toimittaneensa lohduttaakseen lapsen äitiä. Äiti oli surrut ja epäillyt pääsikö lapsi taivaaseen kun tätä ei oltu ehditty kastaa. Vl- pappi oli sanonut, ettei ole myöhäistä kastaa vieläkään ja toimittanut kasteen.

TykkääTykkää

07/05/2018 klo 19:31 Vastaus
1. Joona Korteniemi
  
  Järkyttävää. Surevaa on totta kai tärkeää lohduttaa, mutta kristillinen teologia on hyvin yksimielinen siinä, että sakramentit kuuluvat eläville, ei kuolleille.
  
  TykkääTykkää
  
  07/05/2018 klo 20:39 Vastaus
  1. LLL
    
    Voisin yksityisesti kertoa kuka oli kyseessä.
    
    TykkääTykkää
    
    08/05/2018 klo 04:23
MH

Tämä oli hyvä ja tarpeellinen teksti. Toivottavasti kommentointi siirtyy kohta kasteesta kirjoituksen varsinaiseen aiheeseen.

TykkääTykkää

07/05/2018 klo 20:36 Vastaus
Nimetön250118

Nuo huomattavat epämääräisyydet LLL ja Raattamaa -asioissa periaatteessa selittyisivät vain ajattelemalla että ”Jumalalle ei mikään ole mahdotonta”. Siinä on oma ongelmansa, tottakai; pitäisi vetää historian ja nykyhetken väliin ikäänkuin verh, ja ajatella että Jumala johdattaa Siionia kullakin ajalla vähän eri tavoilla. Mutta jos ajatellaan Pyhän Hengen antamista ensimmäisenä helluntaina, niin ei siinä kai määritelty oppia mitenkään kunnolla, sanottiin vain että tehkää kaikki kansat opetuslapsiksi.

TykkääTykkää

07/05/2018 klo 23:15 Vastaus
Nomutta

Ekslusiivisuudesta saa kyllä poiketa, jos sen tekee SRK:n myötävaikutuksella. Tarkoitus siis pyhittää keinot. Kun Matti Lääkkö joutui 1980-luvulla Oulunsalossa mukaan paikallisiin hengellisiin kiistoihin, häneltä kysyttiin pääseekö vastapuolen uskolla taivaaseen. Lääkkö vastasi tähän tapaan: ”Itse olen saanut armon tässä herätysliikkeessä enkä lähde arvoimiaan muiden uskoa”. Mielestäni Lääkön lausunto oli hyvä, vaikka se edustaa lähinnä rauhansanalaisten seurakuntaoppia.

Myös Jyrki Vaaramo on viime vuosina antanut varsin vapaamielisen lausunnon seurakunnan lehteen Oulussa. Kyse oli seurakuntaopista ja Vaaramo meni lausunnossaan pidemmälle kuin Lääkkö. En pysty ulkomuistista tarkemmin siteeraamaan. Ehkäpä jollakin on kopio kyseisestä lehtileikkeestä.

Ekslusiivisuusvenkoilua oli myös Olavi Voittosella, joka järjesti piispa Salmen Pudasjärven suviseurojen kaikkein pyhimpään, lausumaan ehtoolliskirkon rippisanat ja julistamaan synninpäästön. SRK:n siunaus taisi olla myös Osvald Carlssonilla, joka antoi erittäin naispappimyönteisen lausunnon Kainuun Sanomiin lokakuussa 2016. Lausuntohan on käsittämätön varsinkin kun muistaa kuusamolaisten uskonsodat 1970-luvulla, joissa Carlsson taisi olla aika merkittävässä roolissa. Kaikkihan nämä lopulta jotenkin kietoutuvat seurakuntaoppiin. Pointtini on siis se, että kun on SRK:n tuki takana, ekslusiivisuuskin on kauppatavaraa.

TykkääTykkää

07/05/2018 klo 23:57 Vastaus
1. LLL
  
  Muistan tuon Lääkön lausunnon. Hän yksinkertaisesti vain väisti kysymyksen. Toimittaja ei lähtenyt tenttaamaan enempää.
  
  TykkääTykkää
  
  08/05/2018 klo 04:29 Vastaus
2. Pertti Niukkanen
  
  Joonan luonnehdinta SRK-lestadiolaisuuden eksklusiivisuudesta on eräs parhaita tietämistäni (vaikka siitäkin unohtui ne kehitysvammaiset):
  
  ”Yhteenvetona todettakoon, että vaikka liikkeen piirissä voi kuulla (runsaastikin) liikkeen ja ’Jumalan valtakunnan’ samaistavaa opetusta, tarkkaan ottaen vl-ekklesiologia ei samaista valtakuntaa ja herätysliikettä. Se on kuitenkin eksklusiivista kiistäessään sen mahdollisuuden, että aikuinen ihminen voisi pelastua muualla kuin vl-liikkeessä tai seurakunnassa, joka opettaa täsmälleen samoin kuin vl-liike ja on valmis yhdistymään ’yhteiseen rakkauteen’ sen kanssa heti, kun tulee vl-liikkeestä tietoiseksi.”
  
  Useimmiten asiaa kysyvä haastattelija saa vastauksen, joka alkaa: ”Jumalan valtakunta ei ole mikään organisaatio…” tai ”Emme tuomitse ketään…” Jos haastattelija osaisi soveltaa Joonan ”määritelmää”, olisi kaksoisviestintä vaikeampaa. Tosin vastaaja luultavasti vain toistaisi edellisen vastauksensa tai toteaisi, ettei halua ottaa kantaa.
  
  Samaa kaksoisviestintää edustaa mielestäni myös Matti Lääkön lausunto: ”Itse olen saanut armon tässä herätysliikkeessä enkä lähde arvioimaan muiden uskoa”. Hän yksinkertaisesti vain väisti kysymyksen, kuten LLL totesi. Voisin uskoa, että tämä on juuri SRK:n suosittelema mediastrategia: Emme tuomitse ketään, Raamattukin sanoo: Älä tuomitse! Tuomiovalta on vain Jumalalla.
  
  Niinhän se on. Ei meidän tarvitse arvioida eikä tuomita. Liikkeen ulkopuolinen tuomitsee itse itsensä ja Jumala arvioi ja tuomitsee. Tuomio on epäilemättä helvetti, mutta sitä meidän ei tarvitse sanoa. Lääkön lausunnossa ei siis ole mitään liennytystä eksklusiivisuuden suhteen. Koskapa haastateltava olisi sanonut suoraan: ”Ulkopuoliset joutuvat helvettiin!”
  
  Rauhan Tervehdys -verkkolehdessä oli Jyrki Vaaramon haastattelu https://rauhantervehdys.fi/2015/03/mekin-olemme-tavallisia-ihmisia/ Lainaus siitä:
  
  >>
  Usko ei ole tiedon asia, Vaaramo muistuttaa. Maailmassa on paljon uskonnollisia liikkeitä, joissa uskotaan, että tietyllä tavalla uskomalla päästään taivaaseen.
  – Vasta maailman lopulla Jumala tekee ratkaisun.
  – Mekin ajattelemme, että kun uskomme näin, pääsemme taivaaseen. Meillä ei ole mitään oikeutta tuomita ketään, ei liikkeen ulkopuolisia eikä liikkeen sisällä olevia.
  >>
  
  Tässä toistuvat kaikki kaksoisviestinnän peruselementit, joten en pidä tätäkään minään poikkeamana eksklusiivisuudesta. Ehkä Nomutta tarkoitti jotakin toista Vaaramon lausuntoa? Epäilen kuitenkin, ettei SRK missään tilanteessa anna poikkeuslupaa selkeälle eksklusiivisuuden kyseenalaistamiselle. Toivottavasti joskus vielä antaa (luultavasti vain pakon edessä). 🙂
  
  TykkääTykkää
  
  08/05/2018 klo 06:04 Vastaus
  1. Nomutta
    
    Erityisesti 1970-luvulla saarnoissa kerrottiin vl-miehestä, jolta naapuri oli kysynyt samaa kuin toimittajat Matti Lääköltä ja Jyrki Vaaramolta (ja Taskilalta kts. alempna). Naapuri tiedusteli siis, että joutuuko hänen uskollaan helvettiin. Vl-mies oli vastannut että ”helvettiin menet yhtä varmasti kuin hohtimet kaivoon”.
    
    Vain tällaista suorapuheisuutta pidettiin oikeana. Kaikki muu oli venkoilua ja hempeyttä! Tästä näkökulmasta Lääkön, Taskilan ja Vaaramon vastaukset osoittavat, että nuorison lisäksi ekslusiivisuudesta on alettu lipsua ainakin johtoportaan tasolla. Tavallinen vl-rahvas taitaa olla kaikista jyrkintä.
    
    TykkääTykkää
    
    08/05/2018 klo 09:27
3. Pertti Niukkanen
  
  Johannes Alaranta kirjoittaa suorapuheiseen tyyliinsä ”Rauhan Turraus”-blogissaan (linkki edellisessä keskustelussamme):
  
  ”Sitä jäin miettiin, että jos tunnustettais vaan tosiasiat. Tuolta toiselta puolelta jokia pätevää on vain sisäpiiriläisen apsoluutio ja sen kai tietää kaikki. Ei siinä sen kummempata. Se on sitte asia erikseen pittääkö niin olla ja niin etteenkäsin. Sitä minen tiiä ja vaikka tietäsin en sano. Asia on niinkö on sanottu. Se on selevä. Raja railona aukia ja joka ei sitä nää on sokia ko Reetta.”
  
  Samaa turhautumista olen itsekin tuntenut monta kertaa. Miksi rehellinen selväsanaisuus on niin mahdottoman vaikea taitolaji?
  
  TykkääTykkää
  
  08/05/2018 klo 06:44 Vastaus
LLL

Voisiko joku varoittaa SRK:n johtoa kahdesta asiasta: vl-herätysliike tuhoutuu, jos se luopuu eksklusiivisesta seurakuntaopista ja ehkäisykiellosta?🙂 Oikeasti: huomattava osa liikkeen nuoremmasta ja akateemisemmasta osasta ei ota enää kumpaakaan aivan todesta. Hidas tuhon tie on alkanut.

TykkääTykkää

08/05/2018 klo 05:31 Vastaus
1. Pertti Niukkanen
  
  Onhan tuokin neuvo kuultu esim. Seppo Lohen sanomana. Toisaalta Matti Taskila on ehkä ottanut tuon tuhon mahdollisuudenkin huomioon. Jotain viitteitä voisi löytää Taskilan suviseurahaastattelusta 2017:
  
  ”– Puheenjohtaja Matti Taskila, voiko SRK myöntää, että oikeaa, pelastavaa uskoa olisi myös vanhoillislestadiolaisuuden ulkopuolella?
  Kysymys on Taskilalle vaikea. Hetken mietittyään hän toteaa, ettei halua nyt kommentoida tätä kysymystä. Hän kuitenkin lupaa, että asiaan voidaan palata hänen kanssaan myöhemmin.
  – Toteaisin kuitenkin tässä yhteydessä, että kaikki maailmaan syntyvät lapset ovat Jumalan näkymättömän seurakunnan jäseniä.”
  
  Tuo ”palataan asiaan myöhemmin” on tietenkin väistöliike, mutta perinteinen kaksoisviestintä siitä puuttuu. Myöskään ”kaikkien lasten autuuteen” ei enää vedota harhautustarkoituksessa. Toivoa siis ehkä sittenkin on?
  
  Joonan kirjoituksen lopussa on ”Hahmotelma inklusiivisemmasta vanhoillislestadiolaisuudesta”. Ehkä Taskila olisi jo valmis näitä neuvoja kuuntelemaan. Ehkä hän jopa palkkaisi Joonan muutoskonsultiksi! 🙂
  
  TykkääTykkää
  
  08/05/2018 klo 07:37 Vastaus
Heino Korpela

Eksklusivistinen, toiset kristinuskovat uskonnot pelastustienä torjuva näkemys, on hyvin vaikea ymmärtää. Toisaalta pitäisi olla tuomitsematta ja antaa Jumalan sanan tuomita, mutta sitten pitää kuitenkin ilmoitta ihmisille Jeesuksen käskyn mukaan: ”ja julistakaa: ’Taivasten valtakunta on tullut lähelle. Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki.” (Matt.10:7,20)

Eikö tämmöinen saarna osoita, että nyt ihmisiä puhutellaan Jumalan valtakunnasta. Minkälainen saarna olisi sellainen, joka kehottaisi uskomaan miten sattuu? Esimerkiksi katoliset uskovat, että uskova joutuu kuolemansa jälkeen kiirastuleen, jossa hänet puhdistetaan. Omaiset voivat tätä piinaa lyhentää antamalla kirkolle almuja.

Ortodoksit eivät oikein hyväksy kiirastulta, mutta rukoilevat kuolleita ihmisiä, jotka kirkko on julistanut pyhimyksiksi. Lutherilainen kirkko uskoo, että vauva osaa uskoa, vaikka vauva ei vielä osaa puhua, eikä ymmärrä puhetta, ei siis tiedä mitään Jumalasta. Helluntailaiset ja muut karismaattiset liikkeet kieltävät lapsikasteen, eikä heidän kirkkoon voi liittyä jos ei lapsikasteen saanut käy ns. uskon kasteella, eli hekin kieltävät pelastuksen semmoiselta, joka on kastettu vain lapsena. Tätä he eivät ääneen sano, mutta ei heidän uskoon voi liittyä kuin aikuiskasteen kautta.

Entä sitten suuret kirkkoisät! Heitä on kymmeniä, mutta vaikka heidän opetuksiaan tutkisi kuinka tarkasti, ei löydy yksimielisyyttä heidän uskonymmärryksestään. En tiedä, mistä johtuu, että olen jo lapsena ollut kiinnostunut uskosta ja siitä miten alkuajan uskovat ovat uskoneet. Nyt ajattelen, että olisipa minulla ollut jo lapsena mahdollista lukea netistä Joonan kirjoituksia.

Lapsena kuuntelin tarkasti saarnoja, ajattelin; entäs jos nuo puhujat juksaavat minua, kun minulla ei ole itsellä tietoa! Ehkä tämmöinen ajattelu oli osasyynä, että aloin itse tutkia raamattua ja kirkkohistoriaa, mutta vaikeaa oli tiedonsaanti. Vanhat ihmiset kyllä lukivat ja osasivat paljon Bibliaa, mutta siitäkin löysin monia käännösvirheitä ja ristiriitaisuuksia.

Kun tutkin kirkkoisien kirjoituksia, minun uskoni meinasi lopahtaa kokonaan. Augustinus ja Luther, eivät hekään ole kaikilta osin yhteisessä ymmärryksessä. Augustinus esimerkiksi uskoi, että
kaikki, jotka kuolevat kastamattomina, myös pienet lapset, joutuvat helvettiin kärsimään loppumattomia tuskia.

Lutherin postillat luin useampaan kertaan mutta niistäkin löytyi monia ristiriitaisuuksia. Onnekseni kotonani vieraili monia vanhoja, no sanotaan lapsen mielestä vanhoja puhujia. (eivät he ollen niin vanhoja kuin minä tänään) Heissä oli, sanoisinko Pyhän Hengen antamaa viisautta ja juuri he ohjasivat minut takaisin kirkkoisien opetuksista raamatun ilmoitukseen Jumalan valtakunnasta.

Jumala taisi hoitaa minua näiden vanhojen puhujien välityksellä, niinpä en menettänyt uskoa Jumalaan ja hänen Poikansa lunastustyöhön, vaan sain iloita, että Jumalan armo on minut löytänyt ja Jumala on huolinut minut lapseuteensa.
Mutta sen nämä tutkimukseni opettivat, etten ole koskaan itse ollut aktiivinen eksklusivistin kannattaja. Olen kyllä kertonut, miten itse uskon, mutta antanut toisille vapauden uskoa erilailla ja sanonut, etten ole esteenä heille, jos he ajattelevat, että he pääsevät taivaaseen uskomalla erilailla kuin minä uskon.

TykkääLiked by 1 henkilö

08/05/2018 klo 08:49 Vastaus
1. Matleena Ylikoski
  
  Heino Korpela, kiitos tästä kommentista. Sanoitat mielestäni hienosti sen sudenkuopan, johon kristityt joutuvat alkaessaan ”olemaan oikeassa”. Pilkuntarkkaa yksimielisyyttä ja yhdenmukaista oppia ei vain ole. Ei edes noilla isillä.
  
  Blogikirjoituksessa lainattu Lestadiuksen saarna puhui juuri tästä: ”Juuri tässä saatanan orjuudessa moni, jolla on hellä omatunto, näivettyy, koska hän ensimmäisen heräyksen jälkeen alkaa punnita sanoja ja hieroa kirjainta. Silloin syntyy puolueita. Silloin tulee lahkoja ja hajaannuksia opissa. Silloin tulee ydin kristillisyydestä hävitetyksi. Elämä ja henki sammuu. Elävä usko tulee kuolleeksi kirjaimen uskoksi. Rakkaus Jumalaan tulee teeskentelijän kaavuksi.”
  
  Mielestäni tässä on valvomisen paikka ihan jokaiselle. Seurakunta- ja muutakin oppia pitää ruotia, mutta jos sen ruotimisen takia eksyy polulta, tapahtuu suuri vahinko. Tämän sanon eniten itselleni.
  
  TykkääTykkää
  
  09/05/2018 klo 12:33 Vastaus
  1. Jupe
    
    Matleenalle:
    
    Mikä mielestäsi on se polku, jolta ei pidä eksyä: vanhoillislestadiolaisuus, muut kristilliset (herätys)liikkeet/kirkot vai kristinusko yleensä? Jos esimerkiksi minä tulen siihen johtopäätökseen, että muualla on enemmän totuutta kristinuskosta ja siksi vaihdan porukkaa esimerkiksi katoliseen tai ortodoksiseen kirkkoon. Olenko mielestäsi eksynyt silloin oikealta polulta?
    
    TykkääTykkää
    
    09/05/2018 klo 12:55
  2. Heino Korpela
    
    Kiitän Matleena kommentistasi, se, että oivalsit mitä viestissäni halusin sanoa, se tuntuu hyvältä. Jupe penää samaa asiaa, minkä sinä oivalsit, eli mikä on oikea polku, mitä uskovan tulisi kulkea tämän monien uskontojen maailmassa? Jätän sinulle Matleena tilan vastata Jupelle omin sanoin, mutta haluan selventää tuota edellä olevaa viestiäni.
    
    Ensinnäkin hain ja etsin, en uskoa Jumalaan ja Jeesukseen, mutta uskovien joukkoa joka uskoisi ihan samalla tavalla. Lisäksi tutkin, saarnaavatko puhujat oikein raamatun ilmoitusten mukaisesti. Yhdenmukaisesti uskovien joukkoa en löytänyt, jokaisessa kirkossa olivat omat erikoispiirteensä, joita kuitenkin aika muokkasi.
    
    Pienten saarnamiesten tulkinnat raamatun kirjoituksista poikkesivat toisistaan. Yhdenmukaisuutta muodostui siten, että arvostetuimpien puhujien tulkintaa pienemmät puhujat toistelivat, näin syntyivät fraasit. (pieni puhuja tunsi turvalliseksi olonsa näin tulkittuaan)
    
    Luterilainen kirkko, eli kirkon papit ovat ihan oikein saarnoissaan pitäytyneet Lutherin ymmärrykseen raamattua selittäessään. Juuri tähän minä kompastuin ja pahasti kompastuinkin, sillä en löytänyt samanlaista ymmärrystä raamatun kirjoituksista ns. kirkkoisiltä. Juuri tämä oli viedä uskoni karikkoon. Silloin nuo vanhat puhujat sanoivat minulle, että emme me ole uskomassa kirkkoisiin, emme edes kirkkoon / seurakuntaan, vaan uskomme pitää ja tulee seisoa kalliolla.
    
    Tämä kallio ei ole Pietari. Psalmissa meille osoitetaan, mikä on meidän kallio:
    ”Minä sanon: Jumala, kallioni, miksi olet unohtanut minut? Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa?” (Ps:42)
    Tämän psalmin löysin ja se oli myös rukoukseni. Niinpä Jumala vastasi, eli minulle kävi ihan niin kuin tuolle psalmin kirjoittajalle. Luetaanpa:
    ”Kun vaara uhkaa, hän ottaa minut majaansa. Hän antaa minulle suojan teltassaan, nostaa minut turvaan kalliolle.” (Piet.27:5)
    
    Sanon tähän, että tämä blokki on myös Jumalan maja, jossa hän hoitaa meitä avaamalla ymmärryksemme uskomaan. Näin minulle silloin nuorena kävi, aloin luottaa Jumalaan, että hän kyllä avaa minulle sanansa, kun vain turvaudun häneen uskolla. Tämä täytyy aina uskovan muistaa, että emme seuraa lampaitten jälkiä, vaan aina tutkimme raamatusta Jumalan sanasta, sillä uskomme tulee perustua Jumalan sanan kalliolle.
    
    TykkääTykkää
    
    09/05/2018 klo 14:40
  3. Matleena Ylikoski
    
    Jupe ja Heino, vastaan nyt tähän oman kommenttini alle, koska en päässyt vastaamaan teidän tekstienne alle. Polulta eksymisellä tarkoitin yksinkertaisesti sydämen uskosta eksymistä/oman uskon menettämistä. Tarkoitin sitä, mistä Lestadiuskin yllämainitussa saarnassa puhuu; että pitää varoa liiallista sanojen punnitsemista ja kirjaimen hieromista, koska silloin saattaa elämä ja henki sammua ja ydin kadota.
    
    Olen nähnyt tämän tapahtuvan, ja se oli tapahtua myös itsellenikin, kun ensi kerran upposin vl-kritiikin suohon. Jumala on kuitenkin kuullut pyyntöni, että saisin riippua kiinni siinä uskon aarteessa, jonka olen kerran saanut, kaiken epäilyksen, kritiikin ja oppiristiriitojen keskellä. Minulle on loppuviimein melko yhdentekevää, kuljenko polkuani tässä herätysliikkeessä tahi jossakin toisessa porukassa. Uskon, että sydämen usko pelastaa, ei oikea seurakunta. Näin ollen täydellisesti oikeaa oppia tai yhdenmielistä uskoa on kenties turha etsiä.
    
    Itse asiassa, jos on elänyt ja hengittänyt vl-kristillisyyttä koko ikänsä, olisi melko riskialtista hypätä toiseen seurakuntaan/liikkeeseen. Oma hengellisyys on kiinnittynyt lukemattomin pienin säikein siihen kulttuuriin, niihin tapoihin, niihin sosiaalisiin suhteisiin, jotka ovat lapsuudesta saakka tuttuja. Jos nämä säikeet katkaisee, voi joutua tuuliajoille. Tai tätä ainakin pelkään ja siksi jatkan elämää tässä herätysliikkeessä.
    
    Heino, löytösi psalmista 42 on hieno. Toivoisin itsekin löytäväni palon lukea Raamattua. Kuvittelen olevani liian kiireinen tai liian oppimaton lukemaan sitä ja haluaisin saada eteeni valmiita saarnoja (mieluiten tietysti huolella valmisteltuja). Näin saan ikään kuin valmiiksi tarjoiltua, sopiviin paloihin paloiteltua elämän leipää. Raamatun itsenäinen lukeminen herättää minulle enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Pitääpä taas varovasti yrittää.
    
    TykkääTykkää
    
    10/05/2018 klo 21:15
  4. Matleena Ylikoski
    
    Hups, näköjään nämä kommentit menevät ihan oikeaan järjestykseen.
    
    TykkääTykkää
    
    10/05/2018 klo 21:45
  5. Heino Korpela
    
    ”Kun vaara uhkaa, hän ottaa minut majaansa. Hän antaa minulle suojan teltassaan, nostaa minut turvaan kalliolle.” (Piet.27:5)
    Toivottavasti kaikki huomasivat, että tämä lainaukseni on psalmista 27, eikä Pietarin kirjeestä. Tämmöiset virheet eivät minulta ole outoja. Yritän näitä mokia välttää, mutten onnistu. Kiitos teille toisille kirjoittajille, kun olette sietäneet minua täällä, vaikka teen välillä virheitä kirjoittaessani tänne. Ollaan iloisia kun Jumala on meitä kutsunut lapseuteensa ja rakastaen kantaa meitä armollaan.
    
    TykkääTykkää
    
    11/05/2018 klo 06:38
Nomutta

Ekslusiivisuusproblematiikkaan kuuluu SRK:n yhteys Venäjän vanhoihin kristittyihin. Hehän olivat/ovat aivan ilmeisesti uusheränneitä. Kun heiltä kysyttiin vanhojen arvostettujen puhujien nimiä, he mainitsivat uuden heräyksen saarnamiesten nimiä. Venäjän vanhoilla kristityillä oli myös Anastasia-niminen naissaarnaaja, joka sittemmin lähti pois porukasta. Joka tapauksessa Venäjän vanhat kristityt olivat näkemyksiltään paljon kauempana vl-kristityistä kuin esikoiset. Siitä huolimatta heidät otettiin veljinä ja sisarina vl-yhteisöön.

Voitto Savelalla oli aikanaan suuri mielenkiinto Venäjän lähetystyötä kohtaan. Katsoiko Savela Venäjän vanhojen kristittyjen propaganda-arvon olevan niin merkittävän, että ekslusiivisuudesta saattoi tinkiä? Mielestäni tässä on jälleen yksi seikka, jossa ekslusiisivuus oli kauppatavaraa. Asioista tietävät olivat huomauttaneet Savelalle vanhojen kristittyjen polveutuvan uudesta heräyksestä. Savela oli kuitannut asian olankohautuksella.

TykkääTykkää

08/05/2018 klo 09:16 Vastaus
Quo Vadis

Kiitos Joonalle erinomaisesta ja asioita selkiyttävästä alustuksesta!

Hajanaisia pähkäilyjä aiheesta ja aiheen vierestä:

Muistan elävästi Pudasjärven suviseurat 2009. Kävelin seurakentällä lastenrattaita työtäen kohti auringonlaskua, kun piispa Samuel Salmi piti rippisaarnaa ja julisti synninpäästön. Ajattelin silloin mielessäni, että onpa erikoista, että piispa pitää rippisaarnan suviseuroissa, ja että mistähän nyt tuulee. Ikinä ennen ei ole minun elämäni aikana sellaista tapahtunut. No, asia on nyttemmin selkiytynyt :-). Kirkkopoliittiseen eli ns. ulkopoliittiseen taktikointiin suhteutettuna alkavat monet palapelin palaset loksahdella paikoilleen myös “sisäpolitiikassa”. Pelataan vähintäänkin kaksilla korteilla, aivan kuin Kekkosen suomettumisen aikana. Ei haluta “ärsyttää” ja “provosoida” kirkkoa, joten viestintä siihen suuntaan täytyy olla kauniisti sanottuna mielistelevää “p*****n nuolemista”, jopa niin että ekslusiivisuus ja naispappeus-asia ovat kauppatavaraa (kuten Nomutta! kommentoi). Niiden kanssa pelataan ja joustetaan sen mukaan, miten se on järkevää oman aseman kannalta. Kuitenkin taas sisäpolitiikassa seurakunnan keskellä vedetään todella tiukkaa linjaa em. asioiden suhteen. Jos seurakunnan sisällä joku alkaa yhtään epäilemään että “sanoiko Jumala todella niin?”, voi olla hyvin äkkiä ulkona.
Ei kuitenkaan kannattaisi hämätä seurakuntalaisia liikaa, voi kertoa suoraan mikä on pelin “henki”. Tämä tietysti sitten aiheuttaa väistämättä hämmennystä, että miksi.

Olemme siinä mielessä entisten pyhien jäljillä että sekavaa touhua on ollut ennenkin. Lutherin lapsen usko-/ kastekäsitys on kanssa epäjohdonmukaista riippuen siitä mihin suuntaan hän milloinkin argumentoi asiaan (suhteessa Rooma kirkkoon tai reformaatioliikkeen suuntaan). Entisten pyhien kirjoituksia lukemalla voi tosiaan jokainen sitten rakentaa omaa käsitystään valikoivan tarkkaavuuden periaatteella, miten se parhaiten istuu omaan uskonkäsitykseen :-).

Srk:n logosta virittelin aikoinani ajatuksia jonkin postauksen yhteydessä. Muistelen logon julkaisun yhteydessä taiteilijan (en muista nimeä) haastattelun Päivämies-lehdessä. Taitelija on kuvannut logoon ristin, ylhäältä alaspäin laskeutuvan evankeliumin virran sekä alhaalle Siionin muurin. Nämä kaikki on sijoitettu ympyrän (täydellisyyden symboli) sisälle siten että ympyrä on rajattu ylhäältä vain osittain, mutta ristin, evankeliumin virran ja Siionin muurin kohdalla rajaus on jätetty tekemättä. Itse tulkitsen kuvan tarkoittavan että Kristuksen ristin ja evankeliumin vaikutusta emme voi rajata millään muotoa. Myöskään Siionin muuria emme voi rajata. Kuitenkin kuvassa näkyvä osittainen rajaus kertoo siitä, että jossakin kohdin raja täällä maailmassa kulkee.

TykkääTykkää

08/05/2018 klo 09:26 Vastaus
1. Quo Vadis
  
  Korjaus: Pudasjärven suviseurat olivat v. 2013 .
  
  TykkääTykkää
  
  08/05/2018 klo 09:34 Vastaus
2. Matias
  
  Mielenkiintoista pohdintaa SRK:n logosta, Quo Vadis. Postauksen ”Usko ja tunteet?” alla kysyit yhdessä kommentissasi:
  
  ”p.s. Olen mietiskellyt srk:n logoa ja koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mitä se mielestäsi kertoo?”
  
  Pertti sanoi että kyseessä on osoitteessa https://srk.fi/fi ”sivun vasemmassa yläkulmassa oleva logo, jossa Siionin muuri palaa”. Kysymykseen ei tainnut sen enempää tulla vastauksia.
  
  Minä olen tuosta Pertin kommentista lähtien ajatellut/luullut, että kyseessä on palava Siionin muuri. 🙂 Ilmeisesti kyseessä on kuitenkin alaspäin laskeutuva evankeliumin virta, jos kerta itse logon taiteilija on niin sanonut Päivämiehen haastattelussa. Vai oliko tuo sinun omaa tulkintaasi, Quo Vadis? Entä Pertti, oliko tulkinta palavasta Siionin muurista omaa tulkintaa vai jotain muuta?
  
  Minulla itsellä tulee tällaisia yksinkertaisia ajatuksia mieleen:
  
  – Risti kuvaa kristinuskoa (ahaa! 😉 ).
  
  – Alaspäin laskeutuva evankeliumin virta voisi olla myös taivaasta laskeutuva Pyhä Henki – syntein anteeksi julistaminen on oleellinen osa vl:tta, ja ilman Pyhää Henkeä absoluutiolla ei ole elävää uskoa synnyttävää vaikutusta.
  
  – Muuri voisi viitata eksklusiivisuuteen. Se voisi myös viitata siihen, että uskovat ovat sodassa pahaa maailmaa vastaan, jolta Siionin korkea muuri suojelee. Muurin sisäpuolella on hyvää, ja ulkopuolella on vain pahaa (rosvot, huorat, väärintekijät jne., vai miten se menikään).
  
  Mitähän vuosimallia tuo logo on? Sillä saattaisi olla vaikutusta siihen, mitä logon taiteilija on tarkoittanut muurilla: eksklusiivisuutta vai jotain muuta. Esim. jos logo on 70-luvulta, muuri voisi hyvinkin viitata eksklusiivisuuteen – vrt. mitä Nomutta kommentoi ylempänä:
  
  >>
  Naapuri tiedusteli siis, että joutuuko hänen uskollaan helvettiin. Vl-mies oli vastannut että ”helvettiin menet yhtä varmasti kuin hohtimet kaivoon”.
  
  Vain tällaista suorapuheisuutta pidettiin oikeana. Kaikki muu oli venkoilua ja hempeyttä!
  >>
  
  TykkääTykkää
  
  08/05/2018 klo 12:29 Vastaus
  1. Pertti Niukkanen
    
    Oma tulkintani oli vain ironiseksi heitoksi tarkoitettu. Ehkä siinä kuitenkin oli myös tahaton profetia sortuvan eksklusiivisuuden mahdollisuudesta. 😉 Quo Vadis antoi varmaan sen ”oikean” tulkinnan.
    
    TykkääTykkää
    
    08/05/2018 klo 14:09
ETYK

Joona

Miten on nykyinen ekskluvistisuutesi? Miten se on muuttunut? Pääsevätkö kaikki taivaaseen? Pääsevätkö kastamattomat vauvatkin, vai tuomitsetko heidät kadotukseen? Ilman uskoahan on mahdoton kelvata Jumalalle. Ketkä eivät mielestäsi pääse taivaaseen?

TykkääTykkää

08/05/2018 klo 10:21 Vastaus
1. Jupe
  
  Ajattelen, että on vähintäänkin kyseenalaista soveltaa Heprealaiskirjeen toteamusta lapsiin tai sellaisiin henkilöihin, jotka eivät kykene tekemään uskonratkaisua tai muutakaan. Lapsi tai kehitysvammainen ei voi päätellä, että Jumala on, eikä varsinkaan, että Hän palkitsee ne, jotka Häntä etsivät, eivätkä senkään vertaa voi etsiä Häntä. En siis usko, että lapsen ”usko” on verrattavissa aikuisen uskoon. Enkä usko että se on edes uskoa samassa mielessä.
  
  TykkääTykkää
  
  08/05/2018 klo 12:33 Vastaus
2. Joona Korteniemi
  
  Olen varma, että kastamattomat lapset pääsevät taivaaseen. Toivon tietysti kaikkien pelastuvan, mutta en usko sitä, koska Jeesus itse opettaa niin selvästi toisin.
  
  Ihminen pelastuu, jos hän lähestyy Isää Jumalan lapsena Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä. Ihminen jää pelastuksen ulkopuolelle, jos hän valitsee pahan ja sulkee itsensä Kristukselta. Ihminen voi olla lähempänä tai kauempana Kristusta, ja aina on syytä tulla yhä lähemmäs häntä, lähemmäs Hyvyyttä, Totuutta, Rakkautta ja Elämää.
  
  Filippiläiskirje 3
  10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
  11 jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista
  12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
  13 Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
  14 minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.
  15 Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.
  16 Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!
  
  TykkääTykkää
  
  08/05/2018 klo 14:14 Vastaus
  1. sbronze
    
    Jupe, ekslusiivisesta opistahan on valmiiksi koottuja sivuhakin, esim:
    
    http://catholicism.org/eens-fathers.html
    
    TykkääTykkää
    
    08/05/2018 klo 19:23
  2. Joona Korteniemi
    
    Juu, katolinen kirkkon on ollut suurimman osan historiaansa eksklusiivinen, kyllä. Jälleen kuitenkin huomautan, että tuolla sivulla siteerattujen kirkkoisien ja katolisen kirkon opettajien kirkko-oppi rakentuu täysin eri pohjalle kuin vl-ekklesiologia. Siksi et voi pyrkiä oikeuttamaan vl-eksklusivismia vetoamalla heidän auktoriteettiinsa.
    
    Jos katsot vaikkapa sivulla olevaa sitaattia pyhältä kirkkoisä Hieronymukselta (St. Jerome), hän asettaa sen kirkon, jota hän pitää pelastavana, konstitutiiviseksi tekijäksi ”Pietarin istuimen” eli Rooman piispan eli paavin viran. Hänen mukaansa se ”on kallio, jolle kirkkon on rakennettu”. Samoin tekee pyhä Ambrosius: ”Missä on Pietari, siellä on kirkko.” Miten sovitat tuon yhteen vl-opin kanssa? Luulenpa, ettet mitenkään.
    
    TykkääTykkää
    
    08/05/2018 klo 20:14
  3. Jupe
    
    sbronze:
    
    Samalta sivulta löytyi Ambrosiuksen sanat. Kuulostaa epäilyttävän paavilaiselta ;):
    
    “Where Peter is therefore, there is the Church. Where the Church is there is not death but life eternal. …Although many call themselves Christians, they usurp the name and do not have the reward.” (The Fathers of the Church)
    
    Täyseksklusiivisuutta en tosin kannata syistä joita olen tällä foorumilla toistanut miljoona kertaa, eikä vanhatkaan kirkot juurikaan (joitakin tiukkoja kreikkan ortodokseja tai traditionalistikatolilaisia lukuunottamatta).
    
    TykkääTykkää
    
    08/05/2018 klo 20:13
sbronze

Joona: ”Maallikkojen yleisen pappeuden ja maallikkosynninpäästön varaan rakentuvalle ekklesiologialle ei löydy kirkkoisien kirjoituksista tukea.”

Mielestäni löytyy ja paljon. Otetaan vaikka muutapa pikaisesti valittu esimerkki:

”8. Consider, too, the point that he who has received the Holy Ghost has also received the power of forgiving and of retaining sin. For thus it is written: ”Receive the Holy Spirit: whosesoever sins you forgive, they are forgiven unto them, and whosesoever sins you retain, they are retained.” John 20:22-23 So, then, he who has not received power to forgive sins has not received the Holy Spirit.” (Ambrosiys, Concerning Repentance (Book I))

6. ”And He made us a kingdom and priests unto God and His Father.” That is to say, a Church of all believers; as also the Apostle Peter says: ”A holy nation, a royal priesthood.” 1 Peter 2:9 (Commentary on the Apocalypse (Victorinus))

By the priesthood he here means the people itself, of which He is the Priest who is the Mediator between God and men, the man Christ Jesus. 1 Timothy 2:5 This people the Apostle Peter calls ”a holy people, a royal priesthood.” 1 Peter 2:9 But some have translated, ”Of Your sacrifice,” not ”Of Your priesthood,” which no less signifies the same Christian people. (Augustine: The City of God (Book XVII))

Listasi kirkko-isien teksteihin on hyvin kapea. Huomattavasti laajempi setti löytyy täältä:
http://www.newadvent.org/fathers/
Tosin sekin on aikalailla vajaa. Osa käännetyistä teoksista toki on maksullisia, eikä löydy ilman eestä.

TykkääTykkää

08/05/2018 klo 12:47 Vastaus
1. Jupe
  
  szbronze:
  
  Lueppa tuo lainauksesi Ambrosiukselta kontekstissa, niin huomaat kyllä, että hän puhuu kokoajan johdonmukaisesti siitä, kuinka Pyhä Henki on kirkolla ja valta antaa syntejä anteeksi on nimenomaan ainoastaan papeilla, ei kenellä tahansa uskovilla.
  
  Edelleen tuo Victorinuksen lainaus ei kerro sen enempää kuin Pietarin omakaan lainaus, joka on lähes suora lainaus vanhasta testamentista (2. Moos. 19:6, 5. Moos. 14:2) ja vt:ssä oli silti leeviläinen pappeus, ei PH virkaa. Tuonkin olet ottanut ulos kontekstista, tuosta ei voi päätellä mitään. BTW, samaan (vt:n) Raamatunkohtaan tukeutuen Kooran kapina saatiin aikaiseksi: ”Jo riittää! Koko seurakunta, he kaikki, ovat pyhät, ja Herra on heidän keskellänsä. Miksi te siis korotatte itsenne Herran seurakunnan yli?” (4. Moos. 16:3). Silti pappeus oli vain niillä leeviläisillä, jotka olivat Aaronin jälkeläisiä. Mooses puhuttelee edelleen kapinallisia: ”Kuulkaa, te leeviläiset! Eikö teille jo riitä se, että Israelin Jumala on erottanut teidät Israelin seurakunnasta, sallinut teidän käydä hänen tykönsä toimittamaan palvelusta Herran asumuksessa ja seisomaan seurakunnan edessä palvelemassa heitä? Hän salli käydä tykönsä sinun ja kaikkien veljiesi, leeviläisten, sinun kanssasi; ja nyt te tavoittelette pappeuttakin. Niin siis sinä ja koko sinun joukkosi käytte kapinoimaan Herraa vastaan; sillä mikä on Aaron, että te häntä vastaan napisette!” (4. Moos. 16:8-11). Ja kuinka ollakkaan, vanha testamentti sanoo vielä, että uudessa liitossa tulee myös olemaan leeviläisiä pappeja, jotka ovat pakanoista. Kuulostaa yllättävästi kyllä vanhojen kirkkojen pappeudelta:
  
  ”Minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa. Aika tulee, että minä kokoan kaikki kansat ja kielet, ja he tulevat ja näkevät minun kunniani. Ja minä teen tunnusteon heidän keskellänsä ja lähetän pakoonpäässeitä heidän joukostansa pakanain tykö Tarsiiseen, Puuliin ja Luudiin, jousenjännittäjäin tykö, Tuubaliin ja Jaavaniin, kaukaisiin merensaariin, jotka eivät ole kuulleet minusta kerrottavan eivätkä nähneet minun kunniaani, ja he ilmoittavat minun kunniani pakanain keskuudessa. Ja he tuovat kaikki teidän veljenne kaikista kansoista uhrilahjana Herralle hevosilla, vaunuilla, kantotuoleilla, muuleilla ja ratsukameleilla minun pyhälle vuorelleni Jerusalemiin, sanoo Herra, niinkuin israelilaiset tuovat ruokauhrin puhtaassa astiassa Herran temppeliin. Ja heitäkin minä otan leeviläisiksi papeiksi, sanoo Herra.” (Jes. 66:18-21)
  
  Edelleen Jesaja myös kutsuu kaikkia uuden liiton uskovia Herran papeiksi, niin kuin jo Mooseksen kirjassa, mutta ei leeviläisiksi papeiksi. Tosin tässäkin kerrotaan, että vieraat tulee olemaan paimenina:
  ”Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia, panemaan Siionin murheellisten päähän-antamaan heille-juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan; ja heidän nimensä on oleva ”vanhurskauden tammet”, ”Herran istutus”, hänen kirkkautensa ilmoitukseksi. Ja he rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, kohottavat ennalleen esi-isien autiot paikat; ja he uudistavat rauniokaupungit, jotka ovat olleet autiot polvesta polveen. Vieraat ovat teidän laumojenne paimenina, muukalaiset teidän peltomiehinänne ja viinitarhureinanne. Mutta teitä kutsutaan Herran papeiksi, sanotaan meidän Jumalamme palvelijoiksi; te saatte nauttia kansain rikkaudet ja periä heidän kunniansa.” (Jes. 61:4-6)
  
  Edelleen, jos luet tuon koko kappaleen Augustinukselta, niin huomaat kyllä, ettei tässä puhuta ollenkaan mistään Pyhän Hengen virkapappeudesta eikä uuden liiton pappeudesta (tarkoitan pappeudesta, joka toimittaa sakramentteja, esim synninpäästö), vaan tässä puhutaan siitä kaikkien Jumalan lasten pappeudesta, joka myös vanhojen kirkkojen mukaan kaikilla uskovilla on, että he uhraavat kiitosuhria eukaristiassa Jumalalle, antavat ruumiinsa uhriksi Jumalalle, uhraavat elämänsä Jumalalle ja uhraavat kaikenlaisia hengellisiä uhreja Kristuksen kautta Jumalalle.
  
  Nämä lainauksesi eivät siis todista mitään, päinvastoin. Ja yksi neuvo: älä ota ulos kontekstista jakeita ja tulkitse niitä vl-lasien lävitse, se ei onnistu, kun puhutaan kokonaan kahdesta eri teologisesta järjestelmästä ja traditiosta.
  
  TykkääTykkää
  
  08/05/2018 klo 14:24 Vastaus
  1. sbronze
    
    Jupe, Ambrosius itse piti leeviläispappeutta mm esikuvana uuden liiton kuninkaallisesta pappeudesta, todellisista kristityistä.
    
    Rehellisesti sanottuna täällä moni luulee olevansa todellinen kirkko-isien tuntija ja tietäjä, vaikka vallan vaikuttaisi että vain maksimissaan muutama kymmenen kirjaa on luettu, nekin hapuillen tai niiden omien lasien läpi.
    
    Amatöörien puuhastelua, sano. Tuskin täällä roikkuisitte päivästä toiseen jos teillä olisi asioista täysi varmuus.
    
    TykkääTykkää
    
    08/05/2018 klo 17:44
  2. Joona Korteniemi
    
    Ookoo, sbronze. 😀 Sinun kannattanee siinä tapauksessa lähteä kiireen vilkkaa meidän amatöörien keskuudesta roikkumasta, ettei joku vain sovella omaa päättelyäsi itseesi ja tee johtopäätöstä, ettei Sinullakaan mahda olla asiasta täyttä varmuutta.
    
    TykkääTykkää
    
    08/05/2018 klo 18:18
  3. Jupe
    
    Hahaha, sbronze, en minä väittänytkään olevani mikään kirkkoisäasiantuntija. Todennäköisesti olen lukenut kuitenkin enemmän kuin keskiverto vl tai keskivertosuomalainen, vaikka en paljoa ole lukenutkaan. Enkä väittänyt, että Ambrosius olisi samaa mieltä minun mielipiteestäni leeviläiseen pappeuteen.
    
    Nuo mainitsemasi kohdat menevät kuitenkin niin pahasti huti, kun kävin tarkistamassa kontekstit, että ellei sinulla ole parempaa tarjota, niin ei vakuuta. Niinkuin sanoin, Ambrosius on mielestäni täysin selvä, mitä hän tarkoittaa tuolla kohdalla ja sen voi kuka tahansa tarkistaa tuolta newadventista, mistä nuo kirjoitukset löytyy.
    
    Mielelläni kyllä haluaisin tietää, jos sinulla on esittää lisää kirkkoisien kirjoituksia, jotka viittaavat vl-oppiin.
    
    TykkääTykkää
    
    08/05/2018 klo 18:28
Ajatus

”Jos olet juutalainen, jos olet kreikkalainen, jos olet luterilainen, jos olet katolilainen tai reformoitu, taikka pietisti, taikka herrnhutilainen tai kveekari, tai uuslukija, tai vanhalukija, eli mikä lienetkin, uskotko sinä, että se kuollut kirjaimen usko, jota sinun isäsi ovat tavanneet ennen, ja sinä tavaat perästä, vapahtaa sinun sielusi kadotuksesta siksi, että sinä luulet itselläsi olevan oikean kirjaimellisen tunnustuksen, ilman että sinulla on oikea henki ja elämä sydämen sisäisessä kätketyssä ihmisessä, joka ilmoittaa itsensä pakottavassa armossa uskon yhteyden kautta rakkaudessa?”

Tästä Laestadiuksen saarnasta ilmenee se sama vl-seurakuntaoppi, jossa Pyhä Henki kokoaa seurakuntansa ”uskon yhteyden kautta rakkauteen”. Mitenkään ei käy ilmi, että Laestadiuksen mielestä näissä luettelemissaan ”kuolleen kirjaimen” eri hengellisissä liikkeissä olisi oikeaa uskoa löydettävissä.
Päin vastoin Laestadius oli löytänyt paljon parempaa‚ ”oikean hengen ja elämän”.

”Tohtori Saarnivaara kääntää totuuden päälaelleen sanoessaan uudeksi opiksi kristillisyydessä sen, että uskotaan Pyhän Hengen kutsuvan ja kokoavan yhden pyhän seurakunnan, pyhäin ihmisten yhteyden.

Siihen seurakuntaoppiin nähden, jota Saarnivaaran mielestä on uusi, oli oltu kristillisyydessä yksimielisiä neljäkymmentä vuotta (vv. 1844-1884 ), kun minäkin sain armon tulla kristillisyyteen kuolleen uskon ”seitsemän vaimon seurakunnasta”. Ja yksimielisiä oltiin sen jälkeenkin vielä lähes puoli vuosisataa ( 1884 – 1932 , ennenkuin ensi kerran kristiiyjen suurissa seuroissa Oulun tuomiokirkossa Väinö Juntusen kuulin opettavan ”seitsemän vaimon seurakuntaoppia” Mutta sillä hän julistikin eronneensa yksimielisestä kristittyjen yhteydestä.
Se Juntusen julistus herätti ihastuksen uskottomissa ja itsehurskaissa. Heitä tuli sanomaan, että veljiäpä ollaan ja että ensi kerran kuultiin vanhoillisten lestadiolaisten opettavan, että totiset tulevat autuaiksi jokaisessa joukossa.”
( Heikki Jussila, Kutsujan Armo )

Kun tätä pikkuesikoisuuden ja uudenheräyksen seurakuntaoppia ollaan taas tarjoamassa ,on hyvä tiedostaa mistä se kumpuaa ja se , että siinä ei ole mitään uutta.

TykkääTykkää

08/05/2018 klo 13:07 Vastaus
1. Joona Korteniemi
  
  Jokainen voi lukea tuon Laestadiuksen saarnan ajatuksen kanssa ja pohtia, kuinka relevantti ja uskottava Ajatuksen tulkinta siitä on. Tulkitaanko siinä tekstiä rehellisesti sen omista lähtökohdista käsin vai yritetäänkö se pakottaa ulkopuolelta vl-seurakuntaopin muottiin? Asiaa voi konkretisoida pohtimalla, miten puhujalle kävisi nykyisin, jos hän pitäisi ry:llä samanlaisen saarnan? Niinpä…
  
  TykkääTykkää
  
  08/05/2018 klo 13:59 Vastaus
2. Olof Tallius
  
  Entäs Ajatus tämä: ”– En epäile, etteikö baptistien joukossa olisi enemmän totisia kristittyjä kuin valtiokirkossa, sillä valtiokirkon kristillisyys asuu enimmäkseen peruukissa, jota vastoin baptisteilla on todellista armon järjestyksen kokemusta, ja he tarkoittavat kristillisyydellään täyttä totta.” (L. L. Laestadius, Hulluinhuonelainen: 1570. artikla)
  
  Arveli Laestadius ilmeisesti kuitenkin edes yhdestä ”kuolleen kirjaimen” liikkeestä löytyvän sydämen kristittyjä.
  
  Epäilyttävästi Lutherkin vaikuttaa olevan sitä mieltä, että kaiken maailman munkkikuntiin kuuluvakin saattaa pelastua:
  
  ”Jos jätät elämänmuotosi vain elääksesi vapaana ja päästäksesi eroon munkkijärjestöstäsi etkä pyri vain omantunnon vapauteen, et ole seurannut minun neuvoani, sillä minä en ole sinulle tuollaista neuvonut, tiedä se! Saatat hyvinkin pysyä munkkikunnassasi ja siitä huolimatta säilyttää omantuntosi vapaana tämän opin mukaan.”
  
  TykkääTykkää
  
  08/05/2018 klo 14:28 Vastaus
  1. Olof Tallius
    
    Lutherin lainaus oli Kirkkopostillasta.
    
    TykkääTykkää
    
    08/05/2018 klo 14:30
3. Markku Korteniemi
  
  Hyvä Ajatus,
  olen ehtinyt tutustumaan vasta osaan kommentteja, mutta toistan taas: Hupsuttelet aina vaan tuolla viimeisen päälle valikoivalla metodillasi. Jokainen joka on lukenut muutakin kuin vain ”valittuja paloja” voi sanoa äärieksluvisiivisesta seurakuntaopista, että se ei vastaa Raamattua, ei kirkkoisiä, ei Lestadiuksen eikä Raattamaan käsitystä – aivan kuten blogissa edellä kirjoitetaan!
  
  Tuo siteerattu Lestadiuksen saarna on kuin meitä varten:
  
  ”…Kristillisyys ei anna itseään sidottavan kiinni siihen eli siihen uskontunnustukseen, joka kuitenkin on ihmistekoa, olkoonpa se kuinka puhdasoppinen tahansa. Vaan totinen kristillisyys on itse vapaa, ja tekee vapaaksi, niin kuin Henki, joka herättää totisen kristillisyyden, on vapaa. Se vapauttaa kirjaimen pakosta. Sillä teidät on vapauteen kutsuttu, ei lihalliseen vapauteen, jota maailman lapset ylistävät, ja jota he tavoittelevat, vaan Hengen vapauteen, joka on itse elämä kristillisyydessä. Sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
  
  … Minä olen kalvinilainen, minä olen luterilainen, minä olen pietisti, minä olen kveekari, minä olen herrnhutilainen, minä olen uuslukija, minä olen vanhalukija. Luuletkos Jumalan Hengen antavan sitoa itsensä kirjaimeen tai ulkonaiseen tunnustukseen? Luuletkos, että oikea kristitty antaa sitoa itsensä kiinni kuolleeseen kirjaimeen, niin kuin koira sidotaan kiinni muurintolppaan?…” (L.L.L)
  
  TykkääTykkää
  
  08/05/2018 klo 20:40 Vastaus
4. Eudokimos
  
  Luin tuon Jussilan poleemisen teoksen jo nuorena. Se oli yksi syy, sysäys siihen, että tulin lukeneeksi lestadiolaisuuden historiaa laajemminkin. Tarkistelin tosiasioita: Minusta Saarnivasra on täysin oikeassa ja Jussila väärässä. Viittaan muihin kommentteihin tässä asiassa, alkaen Laestadiuksesta ja Raattamaasta.
  
  TykkääTykkää
  
  10/05/2018 klo 12:42 Vastaus
Pertti Niukkanen

Kappaleessa ”Historian todistus” Joona pohtii väitettä ”kuljemme entisten pyhien jalanjäljissä”. Kirkkoisiltä ja vanhalta kirkolta tuskin löytyy tukea SRK-tyyppiselle eksklusiivisuudelle tai SRK-teologialle ylipäätäänkään. Yksittäisiä yhtenevyyksiä tietenkin löytyy (vaikkapa suhtautumisessa meikkaamiseen tms.) En usko että tämä yleiskäsitys muuttuisi, vaikka menisimme kysymään asiaa maailman johtavilta patristisen teologian tutkijoilta.

Laajemmasta yhteydestä poimittujen lauseiden avulla voi kyllä todistaa mitä haluaa. Voisimme jopa syöttää tietokoneelle kaikkien kirkkoisien kaikki tekstit, ja antaa koneen tehtäväksi etsiä haluamaamme tulosta tukevia lauseita/kappaleita. Kehittyvä tekoäly voisi jopa tällä tavoin tuottaa toivottua teesiämme tukevan väitöskirjan. Se ei koskaan ilmoittaisi: Data ei riitä väitteen todistamiseen. 🙂

Paitsi kirkkoisiä koskee tämä tietysti muitakin tekstikokoelmia, esim. Lutherin valtaisaa tuotantoa (ja Raamattuakin). Tuskin meidän ainakaan kannattaa nykyisen otsikon alla ruveta pohtimaan Lutherin kasteteologiaa, jonka tulkinta on parhaillekin asiantuntijoille vaikeaa. Voinemme tyytyä Lutherin omaan neuvoon:

”Sivu mennen vastattakoon kuitenkin erääseen kysymykseen, jolla perkele mellastajiensa avulla panee maailman pyörälle, nimittäin lapsenkasteeseen: uskovatko lapsetkin ja saavatko he pätevän kasteen. Tähän sanomme lyhyesti: Se joka on yksinkertainen, olkoon puuttumatta tähän kysymykseen ja jättäköön sen oppineitten huoleksi.”

TykkääTykkää

08/05/2018 klo 15:34 Vastaus
Pertti Niukkanen

Lisää historian todistuksesta.

Hannu Juntusen väitöskirja ”Lars Levi Laestadiuksen käsitys kirkosta” on tosiaan tutustumisen arvoinen. Laestadius oli pietistinen Ruotsin kirkon pappi, joka käsitti kirkon todelliseksi funktioksi herätyksen. Hänen suhdettaan muihin herätysliikkeisiin voi kuvailla lähinnä allianssikristillisyydeksi. ”Ajatuksen” tulkinta Sorselen tarkastussaarnasta on vähintäänkin hämmästyttävä!

Hyvä huomio on myös Raattamaan asema esikoisuuden perustajana. Tämä on tietenkin ollut aina itsestäänselvyys esikoislestadiolaisuudessa. Vanhoillisten historiankirjoituksessa se on kuitenkin yritetty selittää pois erilaisia verukkeita käyttäen. Näin ovat tehneet jopa ansioituneet tutkijat kuten Seppo Lohi.

Edellisessä ketjussa myös Nomutta esitti vanhojen saarnojen perusteella erinomaisen oivalluksen:

”1900-luvun alun saarnoissa seurakuntaoppia ei ole korostettu. Silloin kun sana ’seurakunta’ on mainittu, siinä ei ole ollut ollenkaan sellaista latausta kuin tänä päivänä. Tässäkin suhteesa SRK-vanhoillisuus on lähtenyt kulkemaan omia polkujaan, eikä ole pysynyt entisten lampaiden jäljillä. Vaikuttaa sille, että kun 2000-luvun vanhoillisuudessa seurakunnan korostus on puhtaan opin tunnus, 1900-luvun vanhoillisuudessa seurakunnan korostaminen tulkittiin herkästi eriseuraisuudeksi. Se saattoi olla merkki siitä, että puhujalla oli esikoisuuden ja vanhoillisuuden raja hämärtynyt. Siis tavallaan seurakunnan raja oli hämärtynyt, jos korosti liikaa seurakuntaa!”

TykkääTykkää

08/05/2018 klo 16:14 Vastaus
Lahja Huhtala

Mielessäni on yksi ajatus tai kysymys. En ole lukenut kaikkia kommentteja, joten en tiedä, joko siihen on vastaus annettu. Kirjoitan sen silti.

Lasten sanotaan olevan oikeasti uskomassa. Kaikkien lasten. Miksi sitten esim. esikoislest.lapsen synninpäästön sanat eivät ole ns. eläviä eivätkä synnytä oikeaa uskoa eskoislest. vanhempiin? Sanatkin ovat samoja kuin vl-yhteisössä. Vl-seurakunta-yhteyskö on se, mikä aktivoi Hengen vaikutuksen ja on oltava taustana?

Kun aivan pieni vl-lapsi siunaa aikuisen synnit anteeksi, tosi pahatkin anteeksi, niin se toimii, mutta muualla ei?

TykkääTykkää

08/05/2018 klo 17:56 Vastaus
1. Quo Vadis
  
  Tätä olen Lahja myöskin miettinyt. Kyllä se niin on, että lasten saarnaama evankeliumi on puhtainta evankeliumia hengessä ja totuudessa. Ei meillä ole varaa lähteä Kristuksen sanaa muuksi muuttamaan.
  
  (Matt 18:10) ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”
  
  TykkääTykkää
  
  09/05/2018 klo 08:09 Vastaus
Johanna

Kyllä vastaa aamenta tuo LLL:n saarna. Ei vaikuttaisi olevan ihan LLL:n mieleen väittely uskon asiasta :). Kirjoitaisikohan tähän blogiin, jos eläisi?

” Yksi sanoi: “Minä olen oikeassa.” Toinen sanoi: “Minä olen oikeassa.” Ja niin edelleen, kolmas ja neljäs: “Minä olen oikeassa.” Kuka oli oikeassa? Minä luulen, että se oli oikeassa, joka ei koskaan sekoittanut itseään tuonkaltaisiin sanariitoihin, vaan piti yksinkertaisesti kiinni Kristuksesta kirjoitetun sanan mukaisesti. Usein riideltiin hirmuisesti vihalla ja kiukulla yhdestä ainoasta kirjaimesta, joka oli kirjoitettuna uskonkappaleeseen. Kuka oli oikeassa? Ehkä se, joka vähiten punnitsi sanoja, ja joka kaikkein vähiten oli hieromassa kirjainta.”

”Kristillisyys ei anna itseään sidottavan kiinni siihen eli siihen uskontunnustukseen, joka kuitenkin on ihmistekoa, olkoonpa se kuinka puhdasoppinen tahansa. Vaan totinen kristillisyys on itse vapaa, ja tekee vapaaksi, niin kuin Henki, joka herättää totisen kristillisyyden, on vapaa. Se vapauttaa kirjaimen pakosta. Sillä teidät on vapauteen kutsuttu, ei lihalliseen vapauteen, jota maailman lapset ylistävät, ja jota he tavoittelevat, vaan Hengen vapauteen, joka on itse elämä kristillisyydessä. Sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.”

Pitääkö ihan tarkistaa löytyykö Lestadiuksen saarnoja kirjahyllystä. Lukematta kun ovat.

TykkääTykkää

08/05/2018 klo 19:44 Vastaus
1. Joona Korteniemi
  
  Varmaan kirjoittaisi, kun kerran saarnasikin noin. 😉
  
  TykkääTykkää
  
  08/05/2018 klo 19:58 Vastaus
  1. Johanna
    
    Mene tiedä, mutta kyllä Lestadius tais olla lestadiolainen. 😉
    
    TykkääTykkää
    
    08/05/2018 klo 20:14
  2. Joona Korteniemi
    
    Ei todellakaan ollut, vaan pietisti! 🙂
    
    TykkääTykkää
    
    08/05/2018 klo 20:15
2. Nomutta
  
  Johanna! Lestadius kirjoitti paljon aikansa lehtiin. Kirjoitti terävästi, aiheutti pahennusta ja hämmennystä!
  
  TykkääTykkää
  
  09/05/2018 klo 09:53 Vastaus
Olof Tallius

Joona: ”Mutta eipä ole syytä olla toivoton myöskään helluntailaisten, baptistien, metodistien ynnä muiden niin sanottujen vapaiden suuntien suhteen. Heidän keskuudessaan julistetaan paljon Sanaa ja luetaan Raamattua. Vl-liikkeessä minulle on opetettu, että kirjoitettu Jumalan sana vahvistaa jo luettuna uskoa, ja että ’epäuskoisenkin’ julistama Sana, jos se on objektiivisesti Raamatun mukaista, voi vahvistaa uskovaisen uskoa. Niinpä myös näiden liikkeiden piirissä elävät lapset voivat säilyä uskossa Raamatun ja julistetun sanan vahvistamina aikuisikään asti. Jos jostakusta tällaisesta lapsesta tulee seurakuntansa pastori, hänen julistamansa evankeliumi on jo sitten Pyhän Hengen voimalla julistettua ’elävää evankeliumia’, joka voi synnyttää pelastavaa uskoa!”

Minä olen samaa mieltä, että tämä on varmasti mahdollista. Mutta eipä taida tämäkään teoria kestää vallitsevaa vl-opetusta.

VL:ssa kyllä opetetaan, että myös raamatun lukeminen tai esim. ehtoollinen vahvistaa uskoa. Mutta sitten onkin uskon vahvistumisen rinnalle nostettu erilliseksi asiaksi omantunnon hoitaminen/puhdistaminen.

Syntisen omantunnon puhdistaa vain toisen uskovaisen julistama evankeliumi. Raamatun lukemisella tai ehtoollisella ei ole tätä vaikutusta, ne ”vain” vahvistavat uskoa. Täsmälleen tällainen käsitys oli eräällä teologilla ja sananpalvelijalla, jonka kanssa keskustelin asiasta. Lisäksi jokin aika sitten kuulemassani alustuksessa todettiin, että ”omatuntoaan uskovainen hoitaa seurakunnassa saarnaviran avulla” (vapaasti muistellen).

Tässä näkemyksessä jää kyllä hämäräksi, mitä sitten on uskon vahvistuminen ja sen merkitys, jos se ei rauhoita hätääntynyttä omaatuntoa. Näkemys on kovin ristiriitainen esim. tämän raamatunkohdan kanssa: ”Hän ei tehnyt mitään eroa heidän ja meidän välillämme, vaan puhdisti heidän sydämensä uskolla”. (Apt. 15:9)

Kajaanin suviseuroissa -78 saarnattiin sen sijaan hyvin raamatullisesti: ”Ja nimi kirjoitetaan Elämän kirjaan. Ja nimi näin säilyy, kun ahkeroimme tehdä matkaa puhtaalla omallatunnolla, uskon kautta säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon. Se omatunto ei säily puhtaana ilman uskoa, sillä usko on se millä tunto puhdistuu. Niin kuin Raamattu sanoo: Puhdistaen uskolla heidän sydämensä.” (lainaus poimittu Hanna Nurmisen väitöskirjasta)

Joonan teoria siis kaatuu siihen, että väärässä porukassa kasvavan uskovaisen lapsen usko voi kyllä vahvistua, mutta sekään ei lopulta auta, koska lapsi ei voi ”laittaa syntiä pois” omaltatunnolta ja niin se vahvakin usko ennen pitkää sammuu. (Voi pimeyttä!)

TykkääTykkää

08/05/2018 klo 20:15 Vastaus
1. Jupe
  
  Niin mutta entäpä sitten kun siellä muissakin porukoissa annetaan synninpäästöjä taikka sitten rukoillaan toisten puolesta, kun he tunnustavat syntinsä, niinkuin Abraham, Mooses, Job ja profeetat tekivät, sekä Jaakob kehottaa tekemään (Jaak. 5). Ja kun näillä vielä on se lapsenuskokin tallella, niin silloinhan homma toimii niinkun junan vessa! 😉
  
  TykkääTykkää
  
  08/05/2018 klo 20:26 Vastaus
  1. Pertti Niukkanen
    
    Lahja tuolla ylempänä kyseli:
    
    ”Lasten sanotaan olevan oikeasti uskomassa. Kaikkien lasten. Miksi sitten esim. esikoislest. lapsen synninpäästön sanat eivät ole ns. eläviä eivätkä synnytä oikeaa uskoa eskoislest. vanhempiin? Sanatkin ovat samoja kuin vl-yhteisössä. Vl-seurakunta-yhteyskö on se, mikä aktivoi Hengen vaikutuksen ja on oltava taustana?”
    
    Minä kyllä luulisin, että synnyttäähän se. Siis jos el-lapsi antaa yölevolle mentäessä koko perheelle synninpäästön ja koko perhe yöllä kuolee, niin taivaaseen menevät kaikki.
    
    TykkääTykkää
    
    08/05/2018 klo 20:47
Lahja Huhtala

Onko siis niin, että kenen tahansa vl-yhteisössä uskovaisena pidetyn henkilön synninpäästönsanat ovat ainoa mahdollisuus saada Pyhän Hengen valtuudet eivl-ihmisille? Koskee myös mm. kaikkia muiden ryhmien lapsia, joilla uskon sanotaan olevan oikea. Mutta jotenkinhan se lasten usko on toimeton ja lukkojen takana? Siksi muissa ryhmissä ’lapsenuskon’ kautta ei synny oikeaa uskoa kenellekään? Tämä on oma tulkinta vl-opetuksesta ja sen tarkkarajaisuuden varmistamisesta.

Vl-uskovaisen huonotkaan ominaisuudet (ateismi, sielun likaisuus tai opin väärinkäytöt) eivät sitä siunauksen vaikutusta pilaa? Yhteisökö pyhittää henkilön toiminnan ja seuraukset ovat oikeita kaikesta salaisesta pahasta huolimatta? Muualla ei mikään riitä?

TykkääTykkää

09/05/2018 klo 08:14 Vastaus
1. Pertti Niukkanen
  
  Oma käsitykseni on, ettei lapsenusko mitenkään lukkojen takana ole. Kyllä kaikilla maailman lapsilla on sama pätevä valtuus julistaa synnit anteeksi ”Jeesuksen nimessä ja veressä”. Jokainen, joka tämän ”pienoisevankeliumin” uskoo ja syntejään katuu, myös saa syntinsä anteeksi ja tulee Jumalalle kelvolliseksi.
  
  Hyvin epätodennäköistä tosin on, että esim. muslimilapsi keksisi tällaisen synninpäästön jihadisti-isälleen julistaa. Vielä epätodennäköisempää olisi, että isä sen syntejään katuen uskolla ottaisi vastaan. Jos näin kuitenkin tapahtuisi, on toki vaarana, että isä nopeasti ”teoillaan kieltää uskonsa”. Äkkikuolema voisi olla ainoa pelastus.
  
  Realistisempi on edellä kuvaamani esikoislestadiolaisen lapsen antama synninpäästä. Se on varmasti pätevä. Yritin varmistaa, ettei esim. perheen isä ehdi teoillaan kieltää uskoaan. Siksi sijoitin tilanteen illalla tapahtuvaksi. Ei tämäkään ihan taivaaseen pääsyä takaa. Voihan se isä viimeisissä ajatuksissaan syyllistyä ”eriseuran syntiin” vikomalla SRK-lestadiolaisuuden oppia.
  
  Lahja kysyi: ”Onko siis niin, että kenen tahansa vl-yhteisössä uskovaisena pidetyn henkilön synninpäästönsanat ovat ainoa mahdollisuus saada Pyhän Hengen valtuudet eivl-ihmisille?”
  
  Kyllä se juuri näin on! On kuitenkin huomattava, että ”vl-yhteisössä uskovaisena pidettyjä henkilöitä” ovat paitsi kaikki maailman lapset myös niiden toistaiseksi tuntemattomien yhteisöjen jäsenet, jotka ”opettavat täsmälleen samoin kuin vl-liike ja ovat valmiit yhdistymään ’yhteiseen rakkauteen’ vl-liikkeen kanssa heti, kun tulevat vl-liikkeestä tietoisiksi.”
  
  TykkääTykkää
  
  09/05/2018 klo 09:19 Vastaus
  1. Lahja Huhtala
    
    Minä yritän yhä hahmottaa vl-opetusta ja -käytäntöjä, joiden ympäröimänä olen (ollut). En edes vl-erottamisen ja kauan jatkuneiden mitätöintien jälkeenkään ole pystynyt nöyrtymään tuollaiseen uskomiseen ja luopumaan siitä, mitä sisimmässäni koen oikeammaksi.
    
    Sanoin, että ’epäuskoisen’ kodin lapsenusko on lukkojen takana eli se ei synnytä esim. ’epäuskoisissa’ aikuisessa oikeaa uskoa, vaikka lapsen suuhun oikeat sanat laitettaisiin. Vl-tulkinnan mukaan eikö se mene niin? Sitä pidettäisiin siellä jopa pilkkaamisena. Näin saarnattiin aiemmin, että ”omavanhurskaat ovat alkaneet matkia meitä ja antavat syntejä anteeksi samoilla sanoilla, mutta siitä puuttuu oikea henki eikä se mitään vaikuta.”
    
    TykkääTykkää
    
    09/05/2018 klo 09:36
  2. Pertti Niukkanen
    
    On toki niin kuin sanoit: ”omavanhurskaat ovat alkaneet matkia meitä ja antavat syntejä anteeksi samoilla sanoilla, mutta siitä puuttuu oikea henki eikä se mitään vaikuta.” Tämä siis koskee esim. esikoislestadiolaisen aikuisen antamaa synninpäästöä.
    
    Sen sijaan esim. el-lapsen antama synninpäästö on pätevä. Se synnyttää kaikissa aikuisissa oikean Uskon (pelastava usko), olipa se aikuinen eriseurainen esikoinen, muslimi tai ateisti, JOS synninpäästö katuen ja uskolla (totena pitävä usko) vastaanotetaan.
    
    Toinen asia on sitten, kauanko tällainen ”tietämättään” Jumalan valtakuntaan päässyt voi saamansa Pyhän Hengen säilyttää. Se häviää luultavasti nopeasti, jos henkilö ei hakeudu vl-liikkeen yhteyteen ja sen armohoitoon. Toinen mahdollisuus voisi olla usein toistuva lapsen antama synninpäästö (ja sitä seuraava äkkikuolema). Tämäkin mahdollisuus tosin menetetään lapsen vanhetessa.
    
    Olisi kyllä hyvä saada tälle käsitykselleni vahvistus/kumoaminen joltakin pätevältä SRK-lestadiolaisuuden opin tuntevalta teologilta – vaikkapa Joonalta. 🙂
    
    TykkääTykkää
    
    09/05/2018 klo 10:09
2. Joona Korteniemi
  
  En ole koskaan kuullut seuroissa opetettavan, että vl-liikkeeseen kuulumattomien lasten ”Hengen virassa” olisi jokin ”lukitus” päällä, joka tekisi heidän julistamastaan evankeliumista toimimatonta. Päinvastoin: kerran seuroissa kerrottiin venäläisestä vl-uskovasta, joka karkotettiin Stalinin vainoissa Siperiaan. Vankileirillä hän opetti liikkeeseen kuulumattoman lapsen julistamaan hänelle synninpäästön, kun muuta rippi-isää ei ollut saatavilla. Toisella kerralla puhuttiin au pair-tytöstä, joka synnintunnossaan ulkomailla oli ottanut hoitamansa vauvan syliinsä, ja kysynyt, ”saanko uskoa synnit anteeksi”. Kun vauva oli hymyillyt, tyttö oli tulkinnut sen synninpäästöksi. 🙂 Joten efektiivistä on kaikkien lasten julistama evankeliumi.
  
  Sillä taas on merkittäviä seurauksia. Esikoislestadiolaiset lapset on jo mainittu, mutta sama pätee tietysti myös töröläläislapsiin, morjärveläislapsiin, LFF-lapsiin jne. Muistettakoon kuitenkin, että virallisen vl-opin mukaan evankeliumi ei ole kiinni sanamuodosta vaan Hengen voimasta. Niinpä jos vaikkapa katolisen tai helluntailaisperheen lapsi (esim. pyhäkoulusta palatessaan) puhuu vanhemmilleen Jeesuksen rakkaudesta ja Jumalan armosta, se periaatteessa on silloin ”Jumalan valtakunnasta saarnattua evankeliumia”, joka voi synnyttää elävää uskoa.
  
  Tietenkin tiukka vl voi ajatella, että vanhemmat tekevät saman tien syntiä uskoessaan omien seurakuntiensa vääriin oppeihin. Kirjoitukseni pääpointti on kuitenkin juuri se, että vl-liikkeellä ei ole oikeutta pitää opillista harhailua varmuudella kadottavana kuolemansyntinä, jos kerran ”entiset pyhät” Luther, Laestadius, Raattamaa ja kirkkoisätkin harhailivat, jos kerran koko vl-yhteisökin on myöntänyt harhailleensa 1970-luvulla ja jos kerran vl-liikkeessä on tälläkin hetkellä suuria opillisia erimielisyyksiä merkittävissä kysymyksissä. Jos Luther, Laestadius, Augustinus, Raattamaa ja 1970-luvun vl-uskovat säilyttivät elävän uskon harhailuistaan huolimatta, miksei siis myös el-perheenisä tai katolilainen perheenäiti, joka ymmärtämättömyydestään huolimata uskoo iloiten lapsensa julistaman evankelumin?
  
  TykkääTykkää
  
  09/05/2018 klo 11:39 Vastaus
  1. Lahja Huhtala
    
    Minulla on ollut väärä käsitys asiasta. En ole koskaan kuullut mitään poikkeusta eivl-maailmasta tai eivl-lasten julistuksen pätevyydestä. Olen luullut, että vl-piireissä se on melkein vitsilun aihe. Ehkä jotkut saarnat ovat muokanneet minun tulkintaa väärään suuntaan vl-mielessä. Olen ollut esim. LTaskilan ’kuunteluoppilas’. Vitsejä ja tuomioita tuli ’mukasti’ sekaisin.
    
    TykkääTykkää
    
    09/05/2018 klo 12:56
  2. Pertti Niukkanen
    
    Vielä pieni tarkistus tuosta kaikkien lasten autuudesta ja synninpäästövallasta.
    
    Lapsi siis vl-opin mukaan säilyttää lapsenuskonsa ja Pyhän Hengen tiettyyn ikään asti. Ikärajaa ei ole määritelty, mutta sanokaamme että se on 6 vuotta. Onko siis niin, että 5-vuotiaalla lapsella ei voi olla varsinaisia ”tekosyntejä”. Hän siis säilyttää Pyhän Hengen ja päästöavaimensa, vaikka ei saisikaan rikkomuksistaan synninpäästöä?
    
    Kysymys ei tietenkään herää vl-perheiden lasten kohdalla. Siellähän esim. vanhemmat voivat antaa lapsilleen synninpäästön. Entä vl-liikkeen ulkopuolella? Ajatellaan vaikkapa Afrikan verisissä heimosodissa mukana olevaa pientä lapsisotilasta. Säilyttääkö hän Pyhän Hengen, vaikka on innokkaasti isänsä kanssa osallistumassa kansanmurhaan? Kukaanhan ei hänelle ole synninpäästöä antamassa, eikä hän sitä tarvitsekaan? Seuraavassa taistelussa hän kuolee taivaskelpoisena?
    
    Hengissä selvinneenä hänellä on edelleen päästöavain hallussaan? Jos hän sattuu olemaan kristitty, ne synninpäästön sanatkin häneltä ainakin jossain muodossa löytyvät. Näin tämän pikkusotilaan synninpäästöllä edelleen aukeaa portti Jumalan valtakuntaan?
    
    Kysymykset liittyvät varmaan sellaiseen ääritilanteeseen, joka monien mielestä voidaan sivuuttaa. Monet dokumentit kuitenkin todistavat, ettei tilanne täysin fiktiivinen ole. Oleellinen kysymys ei myöskään ole, jaksaako 5-vuotias nostaa viidakkoveitsen – pistoolin hän ainakin jaksaa laukaista.
    
    Nämä kysymykset ovat kyllä todellisia eivätkä pelkäksi rienaukseksi tarkoitettuja. Luulen että kysymyksiin on SRK-teologian puitteissa vastattava myöntävästi, mutta en sittenkään ole varma. Varsinkin nuo lasten ”tekosynnit” jäivät askarruttamaan. Onko sellaisia lainkaan olemassa? Jos on, tarvitseeko lapsi niistä synninpäästön (siis muussa kuin psykologisessa tai kasvatuksellisessa mielessä)?
    
    TykkääTykkää
    
    09/05/2018 klo 15:31
  3. Pertti Niukkanen
    
    Muunnettavat muuntaen edelliset lapsisotilaaseen liittyvät kysymykset voidaan tehdä myös kehitysvammaisten kohdalla. Onko kaikilla maailman kehitysvammaisilla varma taivaspaikka? Onko heillä asuvainen Pyhä Henki ja päästönavaimet automaattisesti hamaan kuolemaansa asti?
    
    Tiedämme toki, että jo alle kouluikäinen lapsi pystyy uskomattoman sadistisiin tekoihin ja jopa murhiin (esim. kateudesta juurisyntynyttä pikkusisartaan kohtaan – siis, ainakin näennäisesti, omasta halustaan). Sama koskee kehitysvammaisia. Silti heillä on varma taivaspaikka, vaikka kukaan ei olisi synninpäästöä antamassa?
    
    ”Emmehän me tätä tarkoita!”, saattaa joku huudahtaa. ”Tarkoitamme vain viattomia sylilapsia ja palleroikäisiä sekä kehitysvammaisia, jotka eivät pysty vammansa vuoksi ketään vahingoittamaan!” Tuskin kuitenkaan suojarajojen tiukentaminenkaan ongelmaa (jos sellainen on) ratkaisee.
    
    ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.” Tarkoittavatko nämä Jeesuksen sanat ristillä sitä, että kaikki jotka ”eivät tiedä mitä tekevät” perivät automaattisesti taivasten valtakunnan? Tuskin, miksi Jeesus muuten rukoilisi heille Isän anteeksiantoa?
    
    Entä ne ihmisryhmät, joita emme pidä teoistaan vastuullisina (ei lain edessä, eikä moraalisestikaan), kuten lapset ja kehitysvammaiset. Voimme esittää omana kehityspsykologisena arvionamme, että ”he eivät tiedä, mitä he tekevät”. Mutta miten me tämän voisimme varmasti sanoa? Vain Jumala näkee sielun syvyydet ja voi sanoa mitä joku todella tietää, haluaa tai toivoo – myös sen, onko joku vastuullinen Hänen edessään vai ei.
    ———-
    
    Edellisiin kysymyksiin toivon kuulevani SRK-teologia antamia tarkennuksia. Jatkopohdinta on vain omaa kyökkiteologiaani, joka voi olla täysin hakoteillä. Nämä ajatukset eivät siis ole mikään uskontunnustukseni, vaan korjaan mielelläni käsityksiäni.
    
    Ehkä on aihetta varovaisuuteen, kun julistamme jonkin ihmisryhmän pääsevän varmasti taivaaseen. Voimme toki ilmaista vankan oman uskomme tällöinkin. Minäkin uskon pikkuvauvojen taivaspaikkaan (ainakaan en pidä kasteen puuttumista tämän esteenä). En kuitenkaan yritä tarjota omia tuntemuksiani Jumalalle ratkaisun perustaksi. Hän tuntee luotunsa tapauskohtaisesti ja tekee aina oikeudenmukaisen päätöksen. Voin siis jättää asian Hyvän Jumalan haltuun.
    
    Tähän ajatteluun ymmärtääkseni yhtyy niin Luther kuin katolinen kirkkokin. Sielläkään ei mitään ”ryhmälippuja” taivaaseen jaeta. Ei niin tee myöskään Raamattu tai tunnustuskirjat. Onneksi voimme tässäkin turvata siihen, että Jumala on hyvä ja Hänen tuomionsa aina oikeudenmukainen.
    
    TykkääTykkää
    
    09/05/2018 klo 22:57
Lahja Huhtala

Kun vl-seurakunta tai sen rakkaudessa oleva(t) käyttää synteihinsitomis-oikeuttaan, niin olen kuullut kysymyksen: kuka sinulle nyt saarnaa synnit anteeksi, kun et ole enää uskomassa. Ehkä joku on sanonut, että omat pienet viattomat lapseni. Mitä siihen sanoo tiukkahenkinen SRK-lainen? Kuulen jo ivanaurun korvissani. (Minä en ole tuota ’keinoa’ käyttänyt, en ainakaan siitä heille kertonut. 🙂 )

TykkääTykkää

09/05/2018 klo 10:20 Vastaus
1. Pertti Niukkanen
  
  Kyllä se ihan legitiimi keino on, usko pois. Niin minä ainakin uskon kunnes toisin todistetaan! 🙂
  
  TykkääTykkää
  
  09/05/2018 klo 10:27 Vastaus
  1. Lahja Huhtala
    
    En epäile minäkään ja armontodistuksia on muitakin. Mutta tuo mainitsemani keino tmv. ei muuta mitään suhteessa vl-ihmisiin päin. Haitta on kuitenkin minulle käytännössä kiusallinen ja muistuttaa heidän selvärajaisesta laumastaan ja siitä millaisena he minua pitävät.
    
    TykkääTykkää
    
    09/05/2018 klo 10:38
MH

Haluaisin kuulla teiltä asiantuntevilta kommentteja siitä, kuinka tärkeää puhdasoppisuus on. Tai siis: usko Jeesukseen Kristukseen vapahtajana on se, mikä pelastaa, mutta kyllähän opilla täytyy jotakin merkitystä olla. Muutenhan ei olisi väliä kuuluuko Tulkaa kaikki -liikkeeseen vai lestadiolaisiin, molemmissa varmasti uskotaan Jeesukseen.

Ja mikä sitten on puhdasoppisin ”porukka”? Vanhalestadiolaisuus ei varmasti. Eikö meidän pitäisi kristittyinä yrittää identifioida kaikista puhdasoppisin seurakunta ja liittyä siihen?

Ääh, en osaa muotoilla kysymyksiäni ja ne tuntuvat lapsellisilta. Ehkä joku ymmärtää, mitä ajan niillä takaa.

TykkääTykkää

09/05/2018 klo 10:58 Vastaus
1. HENKKA
  
  Kyllä vl-liikkeessä usko on tuntemisissa. Tuntee kuuluvansa oikeaan joukkoon ja tuntee saavansa evankeliumista voimaa ja vapautta. Keskiverto-vl tietää ja pystyy hyvin vähän argumentoimaan opillisia asioita.
  
  Saarnaajilla ja papistolla on kyllä suuri vastuu opillisista asioista joilla porukka saatetaan tuntemisiin. Tuntemisissa voi seurata vaikka millaisia asioita ja tuntee olevansa oikeassa.
  Karkea esimerkki tuntemisista: Natsit murhasivat juutalaisia ja olivat oikeissa tuntemisissa ja oikealla asialla, johtajat kannustivat ja velvoittivat toimimaan ko. tavalla.
  Osat vaihtuivat: Juutalaiset metsästävät vieläkin natsirikollisia ja hirttävät pahimmat ja ovat tuntemisissa että oikeassa ollaan, johtavat siunaavat tämänkin toimintamallin.
  
  Joten oikeassa opissa pysyminenkin on välttämätöntä jos aikoo olla uskovainen mutta yksittäinen uskova ei voi kantaa vastuuta tällaisesta asiasta.
  
  TykkääTykkää
  
  09/05/2018 klo 12:49 Vastaus
2. Jupe
  
  Aivan ensimmäisenä: en koe olevani asiantuntija, mutta jotain ajatuksia minulla on aiheesta.
  
  Paavali sanoo: ”Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti, sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.” (Tit. 3:10, 11)
  
  Ajattelen, että tätä ei kuitenkaan voi esimerkiksi vl sanoa synnynnäiselle esikoiselle, helluntalaiselle tai baptistille, jotka molemmat uskovat hyvin pitkälti samaan Kristukseen kuin vl:kin. Ei synnynnäinen helluntalainen ole ”joutunut harhaan” ja ”tee syntiä”, koska ei hän ole välttämättä koskaan muusta kristinuskosta edes kuullut, tai hänelle on aina opetettu, niinkuin vllälle, että meillä on puhtain oppi. Sen lisäksi hän uskoo kuitenkin apostolisen uskontunnustuksen mukaisesti kaikki kristinuskon ydinopetukset, eli hän uskoo oikeaan Jeesukseen ja oikeaan Jumalaan.
  
  Nyt pitäisi miettiä, mikä se alkuperäinen kirkko on, joka on sekä Raamatullisin, että kirkkohistoriallisin perustein johdonmukaisesti ajateltuna se alkuperäinen Kristuksen kirkko, jota ei ”tuonelan portit voita”. Kaikilla ihmisillä ei tähän ole kapasiteettia, niin silloin uskon, että ne, jotka vilpittömästi pyrkivät seuraamaan Kristusta, vaikka eivät koko totuutta tiedäkkään, voivat pelastua.
  
  Niinkuin Jeesus opetti, että kultakin vaaditaan ”kykynsä mukaan”: ”Sillä tapahtuu, niinkuin tapahtui, kun mies matkusti muille maille: hän kutsui palvelijansa ja uskoi heille omaisuutensa; yhdelle hän antoi viisi leiviskää, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykynsä mukaan, ja lähti muille maille.” (Matt. 24:14, 15)
  
  Valitettavasti vl, el, baptistit ja helluntalaiset ovat kaikki pitkälti samalla viivalla: kaikki ovat protestantteja ja näin eronneet kristinuskon alkuperäisistä kirkoista, eikä kellään em. lohkolla ole kirkkohistoriallisia tai Raamatullisia perusteita väittää, että ”me olemme se ainoa oikea kirkko!”. Yhtä hyvin helluntalainen kuin vanhoillislestadiolainenkin sanoo, että ”meillä on Pyhä Henki!” ja ”meillä on Raamatullinen oppi!”. Jeesus ei sanonut vanhoillislestadiolaisille eikä helluntalaisille, että ”Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt” (Luuk. 10:16), vaan apostoleille ja heidän seuraajilleen, sen ajan kirkolle. Jos ihminen pyrkii seuraamaan Kristusta sen tiedon varassa, mitä hänellä on ja kasvamaan tiedossa ja pyhityksessä, ei häntä silloin voi syyttää siitä, että hän ei kuule Kristusta, koska ei hän välttämättä ole koskaan tiennyt, että suoria perillisiä ovatkin esimerkiksi vanhoillislestadiolaiset, katolilaiset, ortodoksit tai esikoiset, eikä vaikkapa helluntalaiset tai esikoislestadiolaiset. En usko, että Jumala rankaisee ihmistä siitä, mitä hänellä ei ole ollut edes mahdollisuutta tietää.
  
  Jeesus sanoo: ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.” (Matt. 7:7, 8) ja ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa” (Joh. 14:27). Moni on etsinyt vuosia ja löytänyt lopulta sen rauhan, minkä Jeesus lupaa, vaikkapa baptistien joukosta, jossa on syntynytkin. Nuo todistusvideot on hyviä esimerkkejä tästä. Henkilökohtaisesti uskon, että Jumalan antama sisäinen todistus on autenttinen ja vakuuttaa ihmisen ensinnäkin Jumalan olemassaolosta, mutta myös syntien anteeksisaamisesta Kristuksen kautta. Ja miksi uskon tämän, siksi että Jeesus ja kaikki apostolit opettavat näin Raamatussa ja siksi, että itse olen kokenut juuri tämän ja minulla on rauha, vaikkei se nyt tarkalleenottaen ihan vl-metodien mukaan mennytkään.
  
  Ja mikä tärkeintä, kaikki ovat samalla viivalla myös tässä suhteessa 😉 :
  ”… se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa” (Room. 3:22-24)
  
  Summa summarum: On olemassa seurakunta, joka on (eniten) oikeassa, on olemassa seurakuntia, jotka ovat vähemmän oikeassa. Oma ajatukseni nykyään on, että eniten oikeassa olevat seurakunnat kirkkohistorian ja Raamatun perusteella ovat vanhat kirkot (käytännössä katolinen ja ortodoksinen, taitaapi orientaalisetkin olla jo nykyisin aikalailla yhtä mieltä khalkedonin Kristologiasta, eli käytännössä ovat samassa opissa kuin ortodoksit). Mikä niistä, se on vielä tutkinnan alla.
  
  Jumalan tahto on kristittyjen ykseys, niin kuin Jeesus sitä rukoilee Joh. 17, mutta ei se näytä itsestäänselvyys olevan Raamatunkaan perusteella. Kristikunnan hajonta aiheuttaa kuitenkin sen, että evankeliumi ei näytä uskottavalta, ja tästä myös Jeesus oli huolissaan rukouksessaan, koska rakkauden pitäisi yhdistää, ei hajottaa. Uskon, että Jumala voi kuitenkin tätä kristikunnan hajontaa rakkaudessaan sietää, niin kuin Hän sietää meidän syntisyyttämmekin, koska Hän ymmärtää, että ”ihminen on tomu” (Ps. 103:14), ”Sillä hän ei halveksi kurjan kärsimystä, ei katso sitä ylen, eikä kätke häneltä kasvojansa, vaan kuulee hänen avuksihuutonsa” (Ps. 22:24). Edelleen Jumala sanoo: ”Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra; eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja elää?” (Hes. 18:23)
  
  TykkääLiked by 1 henkilö
  
  09/05/2018 klo 13:54 Vastaus
  1. Matleena Ylikoski
    
    Jupe, hyviä ajatuksia. Jäin miettimään etsimistä, pyytämistä, kolkuttamista. Pitääkö uskovan etsiä oikeaa/oikeinta seurakuntaa, jos hänellä on jo rauha sydämessä? Sanot, että ”kaikilla ihmisillä ei tähän [oikean kirkon etsimiseen] ole kapasiteettia, niin silloin uskon, että ne, jotka vilpittömästi pyrkivät seuraamaan Kristusta, vaikka eivät koko totuutta tiedäkkään, voivat pelastua”. Mainitset myös, että sinulla on rauha, mutta silti tunnut vielä etsivän sitä oikeinta kirkkoa.
    
    Mitähän ”jatkuva sisäinen uskonpuhdistus” tässä yhteydessä tarkoittaa? Oikean kirkonko etsimistä, vai pikemminkin omaa sisäistä kurottautumista yhä lähemmäs Jumalaa? En tiedä saatko kiinni kysymyksestä. Mietin lähinnä sitä, että onko sydämestä uskovaisella ihmisellä velvollisuus tai tehtävä etsiä kaikkein oikeinta kirkkoa, vai saako/pitääkö hänen pikemminkin tyytyä siihen seurakuntaan, mistä hän on uskon ja rauhan löytänyt.
    
    TykkääTykkää
    
    10/05/2018 klo 23:29
LLL

Kaiken kaikkiaan lestadiolaisuus sen jyrkimmässä muodossaan (eksklusiivinen seurakuntaoppi, seurakunnan erehtymättömyys) alkaa tuntua yhä enemmän lahkolta.

TykkääTykkää

09/05/2018 klo 12:52 Vastaus
Matleena Ylikoski

Minäkin olen odottanut tämän aiheen käsittelyä. Nyt kun se tapahtuu, hämmästyn ihan. Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi ei mielestäni ole noin selkeän/tiukan poissulkeva kuin Joona kirjoituksessaan kuvaa (tai niin kuin kommenteissa sanotaan, että ”liennytyksiä ei suvaita”). Toisaalta, Joonan ”hahmotelma inklusiivisemmaksi opiksi” on käsittääkseni todellisuutta jo nyt. Todistukseksi minulla ei ole muuta kuin oma henkilökohtainen kokemukseni.

Kasvoin aikuiseksi umpilestadiolaisessa ympäristössä ja sain oppia kaiken mitä kohtuudella opittavissa on, kun on kiinnostunut uskon asioista. Kävin seuroissa, pyhäkouluissa, rippikoulussa, nuortenilloissa, suviseuroissa, Raamattuakin luin ja keskustelin uskonasioista nuorempien ja vanhempien kanssa. Ja niin vain kävi, että vasta +20-vuotiaana aikuisena olen tullut ymmärtämään, että vanhurskauden voi tosiaan käsittää niin poissulkevasti, että ”vain vanhoillislestadiolaiset pelastuvat”.

Minun korvissani puhujat ja nuorteniltojen alustajat ovat sanoneet, että on yksi yhteinen usko ja seurakunta, jossa uskotaan yksin Jeesukseen Kristukseen, ja jossa seurakunnassa Pyhä Henki meidät yhdistää. Erilaisin sanakääntein ja sivulausein varustettuna tietysti, mutta idea on tämä. Tietysti on puhuttu hengen virasta ja oikeasta, vaikuttavasta synninpäästöstä. Mutta nuo sanat ”Jeesuksen nimessä ja veressä” on kyllä kerrottu olevan tapa, ei synninpäästön ehto. Yksimielisyydestä ja oikeasta opistakin on puhuttu, mutta se on rajttu koskemaan nimen omaan ydinasioita (Ydinasiat on tosin jätetty määrittelemättä). Lapsuuteni ja nuoruuteni hengellisyydestä ei löydy mitään syytä, miksei tällaisia oikein uskovia, Jeesukseen turvaavia, Pyhän Hengen yhdistämiä seurakuntia voisi olla missä kristinuskon haarassa tahansa.

Samaan hengenvetoon täytyy sanoa, että totta kai olen kuullut paljon puhetta, joka tukee Joonan sanoittamaa eksklusiivista seurakuntaoppia. Mutta koska olin kantani jo muodostanut (=ainakin tässä joukossa pelastuu, ja muista minulla ei ole kokemusta), niin kyllä niistä puheista aina sen tulkintamahdollisuuden löysi, että puhuja puhuu nyt Jumalan valtakunnasta abstraktina asiana (iloa, rauhaa jne.) tai maailmanlaajuisesta Jumalan seurakunnasta. Esimerkiksi käy vaikkapa viime vuoden puhujainkokouksen alustus, jossa käsiteltiin seurakuntaa. Alustus julkaistiin Päivämiehessä, ja sen saattoi lukea alusta loppuun, johdonmukaisesti, kahtien silmälasien läpi. Sekä avarampi, (srk on siellä, missä oppi ja sakramentit puhtaana pidetään) että poissulkeva (srk on vain tässä meidän keskellämme) tulkintakehys toimi.

Kun sitten nuorena aikuisena erilaiset väittelyt ja nahinat seurakuntaopista kantautuivat korviini, kieltäydyin ensin näkemästä asiaa kovin merkityksellisenä. Eikö tärkeintä ole oma kilvoittelu taivastiellä? Jos keskittyy omaan matkantekoon, ja on vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä omassa hengellisessä kodissaan, niin mitäpä sitä pilkkua viilaamaan. Myöhemmin, kun olen tajunnut, millaisia erottamisia, poissulkemisia ja haavoittamisia seurakuntaopin nimissä on tehty, asia on tietysti muuttunut merkitykselliseksi.

Kuitenkin, minun on ollut vaikea uskoa, että jyrkkä eksklusivismi olisi vl-liikkeessä vallitseva tapa ymmärtää pelastusta. Siitäkin minulla on henkilökohtaisia kokemuksia. Kahdenkeskisissä keskusteluissa saatetaan useinkin todeta, että pelastus ja armo on kokonaan Jumalan käsissä, vaikka ihminen päällisin puolin vaikuttaisi mahdottomalta taivaaseen menijältä (esim. itsemurhatilanne tai joku sisar/veli, joka on alkanut sooloilemaan uskossa). On todettu, että emme saa tuomita. On todettu, että voin pitää huolen vain itsestäni, eikä minulla ole sananvaltaa toisen ihmisen pelastukseen. On todettu, että mistäpä minä tiedän, missä kaikkialla ihminen voi pelastua, mutta uskon että ainakin täällä meidän porukassamme. On niitäkin, jotka eivät lähtökohtaisestikaan allekirjoita seurakuntaoppia, kuten ”Lukija Oulusta” toteaa. Monenlaisia liennytyksiä olen siis kohdannut oikealla ja vasemmalla!

Viime aikoina, kun asiasta on puhuttu enemmän, uskoni monivivahteiseen ja herkkään vanhoillislestadiolaisuuteen (myös tässä seurakuntakysymyksessä) on ollut koetuksella. Saarnojen vahvistuva valtakuntapuhe, siioninlaulujen uudistaminen seurakuntakeskeisiksi ja monenlainen vastustus/mitätöinti luterilaiseen kirkkoon nähden horjuttavat käsitystäni. Mutta kuten kommenttiketjussa on todettu, liennytyksiä on tehty korkealla tasollakin. Kyllä ne mielestäni ovat ihan oikeita liennytyksiä (olettaen että haastatellut ovat täysissä järjissään ja vastuussa sanoistaan niin itselleen, toisilleen kuin Jumalallekin), vaikka omien kesken puhutaankin toisin. Jälleen kuulijana voi valita, minkä viestin kuulee.

Yritän sanoa, että uskoakseni vl-seurakunnan seurakuntakäsitykset ovat moninaisempia kuin tämä blogiteksti kommentteineen ehkä antaisi ymmärtää. Olisi mukava kuulla muitakin ”erilaisia” kokemuksia aiheesta.

TykkääLiked by 1 henkilö

09/05/2018 klo 13:50 Vastaus
1. HENKKA
  
  Rivilestadiolainen saa olla nykyään rauhassa oli hän vaikka seuroissa kulkeva ateisti. Puhujanpaikalta tulee tulee kyllä nykyäänkin lähtö heti jos tarkkavainuiset veljet haistavat, ja nehän kyllä haistavat, jos valtakunnan raja alkaa joltakulta saarnoissa tai kahdenkeskisessä käymisessä hämärtymään.
  
  TykkääTykkää
  
  09/05/2018 klo 14:52 Vastaus
2. SK
  
  Minulla on sama kokemus siitä, että vl- seurakunnan seurakuntakäsitykset ovat hyvin moninaiset, olen viime aikoina tehnyt pientä gallup- kyselyä asiasta. Kysymykseen ”ajatteletko vain vl- uskovien pelastuvan vai onko pelastavaa uskoa myös muissa uskonyhteisöissä?” sain lähinnä tämänkaltaisia vastauksia ”sydämen usko pelastaa, ei mihinkään yhteisöön kuuluminen”, ”vain Jumala tietää, kuka pelastuu” , ”minä olen saanut syntini anteeksi tässä seurakunnassa, mutta en tiedä onko tätä samaa evankeliumia tarjolla myös muissa yhteisöissä”. Erään vanhemman tuntemani vl-uskovan käsitys tosin oli, että vain tässä Jumalan valtakunnassa (jolla tarkoittu vl-uskovien joukkoa) uskomalla voi pelastua.
  
  Itse ajattelen, että saan rauhanyhdistyksellä saarnoissa vahvistusta uskolleni Kristukseen (vaikka saarnat joskus ovatkin liian seurakuntakeskeisiä, jossa tosin olen huomannut eroja eri rauhanyhdistysten välillä. Oman paikkakuntani rauhanyhdistyksellä saarnat mielestäni kirkastavat enemmän Kristusta kuin joissain muilla paikkakunnilla). Samoin saan sitä ev. lut. kirkon jumalanpalveluksissa käydessä (vaikka osassa kirkon saarnoista on Jumalan sana korvattu humanismilla ja omiin tunteisiin perustuvalla argumentaatiolla) ja erityisesti ehtoollisella. Uskoani vahvistaa myös uskonystävältäni kuulemani synninpäästö.
  
  Aikamoista ahdistusta minulle on tuottanut joissain vl- saarnoissa oleva Jumalan valtakunnan ja vl-yhteisön rinnastaminen ja ajatus siitä, että minunkin pitäisi ajatella vain tässä yhteisössä olevien pelastuvan. Nykyään monien vl- ystävieni kanssa käytyjen keskustelujen ja tämän blogin lukemisen jälkeen, pystyn olemaan jotenkin rauhassa oman inklusiivisemman seurakuntakäsityksen kanssa. Minun uskoni Kristukseen vapahtajana ja syntieni sovittajana saa vahvistusta seuroissa ja kirkossa käymisestä. Jumalan valtakunnan rajat ovat salatut, en voi omilla silmilläni nähdä, missä on jumalan valtakunta, ts. minkä ulkoisten yhteisöjen joukossa on sydämen kristyttyjä, sillä Jumalan valtakunta ei ole sidoksissa mihinkään ulkoisiin instituutioihin, vaan se on rauhaa, vapautta ja iloa pyhässä Hengessä. Toisin sanoen uskon, että vanhoillislestaadiolaisten joukossa on elävää uskoa, mutta uskon, että sitä voi olla myös muualla.
  
  TykkääLiked by 2 people
  
  11/05/2018 klo 11:33 Vastaus
3. Olof Tallius
  
  En ole kyllä varsinaisesti mitään galluppia järjestänyt, mutta kun olen muutamien tuttavien kanssa asiasta keskustellut, olen saanut saman suuntaisia vastauksia.
  
  Helsingin Ry:n varapuheenjohtaja Matti Hintikka sanoin vuonna 2016 Radio Dein haastattelussa seuraavaa:
  
  ”Sillä tavallahan se pitää paikkansa, että ajatellaan, että on yhdenlainen oikea usko … sillä ei voida tarkoittaa mitään sosiolgisesti tutkittavaa ja rajautuvaa yhteisöä puhumattakaan siitä että olisi johonkin yhdistykseen rajautuva tai edes herätysliikkeeseen rajautuva. Toki [se voi rajautua ?] siihen opetukseen, mitä herätysliikeessä halutaan opettaa.”
  
  TykkääTykkää
  
  11/05/2018 klo 13:22 Vastaus
  1. Kesäkukka
    
    Minusta tuntuu, että nuo vastaukset tyyliin ”sydämen usko pelastaa, ei yhteisöön kuuluminen” tai ”vain Jumala tietää kuka pelastuu” ovat vähän väisteleviä ja kierteleviä ja kaartelevia, ja voivat ehkä olla myös opittuja, ”oikeita” tapoja vastata tuollaiseen kysymykseen. Mitä sitten tällainen henkilö oikeasti ajattelee siitä, että onko tämän yhteisön ulkopuolella pelastusta, niin se on arvoitus. Veikkaan, että hän voipi hyvin ajatella, ettei ole.
    Mitä jos kysyisi, että ajatteletko, että samalla paikkakunnalla voi kokoontua kaksi yhteisöä samaan aikaan, joissa molemmissa julistetaan puhdasta evankeliumia Kristuksesta?
    
    Entäs tällainen SK:n esimerkkivastaus:
    ”minä olen saanut syntini anteeksi tässä seurakunnassa, mutta en tiedä onko tätä samaa evankeliumia tarjolla myös muissa yhteisöissä”.
    Tulee mieleen että kannattaisiko pitää silmät avoinna, ja ehkä ottaa selvää?
    
    TykkääLiked by 1 henkilö
    
    11/05/2018 klo 21:43
Johanna

Tätä pelastuvien joukkoa kun spekuloidaan, niin mietin, että eikö sillä ole mitään merkitystä, kun sanotaan, että hedelmistään puu tunnetaan. Aiheesta löytyy monta Raamatun kohtaa. Itse ainakin koen tien kovin kaidaksi, ainakin kun saavun yhä uudelleen ja uudelleen valittavien asioiden ääreen, tienhaaraan. Varmaan jossakin toisessa yhteisössä pärjäisin helpommalla. Ei olisi niin nöpönuukaa Jeesuksen opetusten kanssa. Ehkä voisin hyväksyä naispappeuden, homoliitot, avioerot ym ym. Eräs ex-vl-kaverini ihmetteli, että kuinka heillä ortodoksikirkossa vain munkeilta odotetaan oikeanlaista kristityn elämää, (rivikristityt saavat elää vapaammin. Tämän olen itsekin nähnyt, koska tunnen muutamia ortodokseja), mutta vanhoillislestadiolaisilta odotetaan kaikilta ”oikein” elämistä.

Niin, että en kyllä niele tätäkään syöttiä, mitä tässä blogitekstissä syötetään. Kaikella kunnioituksella. 🙂

TykkääLiked by 1 henkilö

09/05/2018 klo 14:46 Vastaus
1. Joona Korteniemi
  
  Öh, mikäköhän se syötti on, voitko kertoa? En nyt ymmärrä yhtään.
  
  TykkääTykkää
  
  09/05/2018 klo 14:54 Vastaus
2. Joona Korteniemi
  
  Johannalle:
  
  Toki hedelmillä on merkitystä arvioitaessa, kuinka hyvin jokin yhteisö täyttää tehtäväänsä Kristuksen kirkkona. Ja olen samaa mieltä siitä, että vl-liikkeessä on, tai ainakin on ollut, paljon hyvää sen opettaessa esimerkiksi kriittistä suhtautumista viihteeseen ja selkeää seksuaalimoraalia. Nostan sille hattua.
  
  Samalla on kuitenkin sanottava, että tässäkin suhteessa näkyy ikävällä tavalla blogikirjoituksessa mainittu kaksoisstandardi. Ulkopuolisten pelastumattomuuden yhdeksi syyksi saatetaan sanoa, että he viettävät syntielämää. Jos sisäpuolella oleva kuitenkin lankeaa vaikkapa veronkiertoon, syrjähyppyihin, kaksimielisiin puheisiin tai kiroilemiseen, saatetaankin olla uskomattoman sallivia ja korostaa, ettei saa olla kova ja lakihenkinen rakasta veljeä kohtaan ja näin jätetään koko asia huomiotta. Minun kokemukseni mukaan myöskään hyväksyvä suhtautuminen vaikkapa naispappeuteen, homoliittoihin tai avioeroihin ole vl-liikkeessäkään mitenkään harvinaista. Vl-papithan sitäpaitsi peräti vihkivät eronneita uuteen avioliittoon ja osoittavat hyväksyntänsä naispappien viralle osallistumalla yhteisvihkimyksiin ja tekemällä alttariyhteistyötä heidän kanssaan. Mitä vl-nuorisoa tunnen, voin sanoa, ettei minun nähdäkseni suunta ole ainakaan ylöspäin seksuaalietiikan ym. elämän puhtauden suhteen, ikävä kyllä.
  
  Hedelmiä arvioitaessa ei sitäpaitsi Raamatun valossa ainoan ulottuvuuden pitäisi olla pelkkä seksuaalietiikka tai virkakysymys, vaikka itsekin pidän niitä tärkeinä. Pitäisi katsoa myös sitä, tutkivatko ihmiset Jumalan sanaa ja haluavatko he kasvaa sen tuntemisessa? Vievätkö he evankeliumin sanomaa eteenpäin, tekevätkö he lähetystyötä? Kasvattavatko he lapsensa kristillisesti? Palvelevatko he kärsiviä lähimmäisiään, ovatko he valmiita luopumaan omastaan heidän vuokseen? Kiinnostaako kristillinen totuus, Jumalan tunteminen ja siinä kasvaminen heitä ylipäätään vai ovatko he välinpitämättömiä? Haluavatko ihmiset kasvaa totuudessa, rakkaudessa ja elämän pyhyydessä? Mitenkähän mahtaisi vl-liike selvitä tällaisesta testistä?
  
  TykkääTykkää
  
  09/05/2018 klo 15:23 Vastaus
  1. Johanna
    
    No enistäänkin, olen ihmetellyt miksi tässä bogissa on ollut useampia tekstejä tai kommentteja, joissa ihmetellään Jumalan valtakuntaa ja seurakuntaa. Ovatko ne sama vai eri asia. Joona, olit varmaan itsekin ihan muutaman vuoden sisällä suviseurojen yhteydessä pidetyssä puhujainkokouksessa, jossa oli perusteellinen alustus aiheesta. Valitettavasti en muista vuotta. Alustuksen varmaan saisin jostakin, mutta en tähän hätään. Olen siis muistitietoni varassa. Jotenkin näin kuitenkin todettiin, että Jumalan valtakunta ulottuu sekä näkyvään että näkymättömään maailmaan. Siihen kuuluvat myös taivaan enkelit. Myös uskova kuuluu Jumalan valtakuntaan.
    
    ”Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne. Luukas 17
    
    Seurakunta taas on maan päällä oleva uskovien joukko. Itse ymmärrän näin, että rauhanyhdistyksen jäsenet, vanhoillislestadiolaiset eivät ole yhtä kuin Jumalan valtakunta. He voivat kuitenkin kuulua Jumalan valtakuntaan olleessaan sydämestään uskovia. Ei riitä siis rauhanyhdistyksen jäsenyys, hyvä maine ja hyvä ulkoinen elämä, jos usko puuttuu.
    
    ”Minä tiedän sinun tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut” Johanneksen ilmestys 3
    
    Kannattaa etsiä alustus luettavaksi.
    
    Parhaalla tavalla olen oivaltanut Jeesuksen välittämän puhtauden Tom Holmenin kirjasta ”Jeesus”. Kopioin muutaman kohdan.
    
    ”Uskonnollisista syistä läpikäyty puhdistautuminen vedessä oli varhaisjuutalaisuudessa hyvin tavallista.Sitä harjoitettiin monelaisten epäpuhtauksien eliminoimiseksi ja se tapahtui joko juoksevassa vedessä tai varta vasten rakennetuissa,kallioperään hakatuissa puhdistautumisaltaissa (joihin oli johdettu juoksevaa vettä).- – – Jeesuksen rituaalista (epä)puhtautta koskevaa käyttäytymismallia voidaan sitäkin pitää symbolisena tekona. Teon voidaan nähdä sisältävän kaksi radikaalia väitettä. Todetuksi on jo tullut (epä)puhtauden siirtymissuunnan vaihtuminen, kääntyminen päinvastaiseksi. Toinen radikaali väite piilee siinä, että Jeesus katsoi tämän toteutuvan nimenomaan omassa toiminnassaan. Hän on itse se, jonka kohdalla vaihtuminen on tapahtunut, hänen (tämä kursiivilla) puhtautensa on ”tarttuvaa”.”
    
    Tuota lukiessa voi muistella vaikka sitä naista, joka parani koskettuaan Jeesuksen viitan liepeeseen. Uskova ihminen on saanut tämän puhtauden tartunnan. On yksin Jumalan tiedossa, keitä kaikkia heitä on. Minulle ei ole mikään ongelma, että muutkin, vaikka kaikki maailman ihmiset pelastuisivat. Itse lähetyisin asiaa Pyhan Hengen toiminnan ja uskovan tuntomerkkien kautta, Raamatun kirjoituksista. Edelleenkin, hedelmistään puu tunnetaan.
    
    ”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.” Matteus 7
    
    Yksikään hyvä puu ei tee kelvotonta hedelmää eikä yksikään kelvoton puu hyvää hedelmää. 44 Hedelmästään jokainen puu tunnetaan. Eihän orjantappuroista koota viikunoita eikä piikkipensaasta poimita rypäleitä. Luukas
    
    Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
    22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’
    
    TykkääTykkää
    
    09/05/2018 klo 17:03
  2. Eudokimos
    
    Joona puhuu täyttä totta! –Ortodoksina haluan korjata käsityksen, ettei uskovalla ortodoksimaallikoilla olisi kristillistä elämäntapaa. Kirkko opastaa ja neuvoo myös kirkkokansaa ortopraksiaan, eli tuohon kristilliseen elämäntapaan jatkuvasti! Kirkko on kuin suuri sairaala, jossa parannetaan syntisairaita ihmisiä. Tosin Suomessakin ort. kirkko on kansankirkko, ja kirkkoon kuuluu enemmän ja vähemmän maallistuneita jäseniä.
    
    Ortodoksisen kirkon valoisa ihmiskuva, käsitys armosta jumalallisena voimana ja erilainen, ei-mekaaninen syntikäsitys voivat vaikuttaa protestanttis-luterilais-lestadiolaisesta oudoilta ja kevyeltä asenteelta elämään. Sitä se ei tosiaankaan ole! Elämä on matka, kilvoitusta kohti päämäärää. Nyt on tärkeintä matkalla olo. Täydellisyys alkaa vasta Jumalan valtakunnassa.
    
    TykkääTykkää
    
    10/05/2018 klo 10:13
  3. ETYK
    
    Joona: ”Samalla on kuitenkin sanottava, että tässäkin suhteessa näkyy ikävällä tavalla blogikirjoituksessa mainittu kaksoisstandardi. Ulkopuolisten pelastumattomuuden yhdeksi syyksi saatetaan sanoa, että he viettävät syntielämää. Jos sisäpuolella oleva kuitenkin lankeaa vaikkapa veronkiertoon, syrjähyppyihin, kaksimielisiin puheisiin tai kiroilemiseen, saatetaankin olla uskomattoman sallivia ja korostaa, ettei saa olla kova ja lakihenkinen rakasta veljeä kohtaan ja näin jätetään koko asia huomiotta.”
    
    Johtuiskohan tuo siitä, että Kristuksen kirkkolakia ei enää kaikki uskalla käyttää. Jos käytät, kirjoitetaan siitä netissä kissan kokoisilla kirjaimilla HOITKOKOUS EDELLEEN VOIMISSAAN!
    
    TykkääTykkää
    
    11/05/2018 klo 10:30
  4. Eudokimos
    
    ”Jos sisäpuolella oleva kuitenkin lankeaa vaikkapa veronkiertoon, syrjähyppyihin, kaksimielisiin puheisiin tai kiroilemiseen, saatetaankin olla uskomattoman sallivia ja korostaa, ettei saa olla kova ja lakihenkinen rakasta veljeä kohtaan ja näin jätetään koko asia huomiotta.”
    
    Juuri tämä kaksoisstandardi on kaikkkein hätkähdyttävintä. Voisin lisätä, että mitä korkeammalla on vl-hierarkiassa, sitä voimakkaampaa on kaksoistardin käyttö! ”Rakas-veli”-järjestelmä toimii. Heikommassa asemassa oleville standardeja sovelletaan ankarammin. Moni muukin, kuin minä, on nähnyt tämän omin silmin. Jopa niin, että itse eletään ”synnissä”, ja sitten annetaan passeja helvettiin sellaiselle, joka sanoo hyväksyvänsä ko. ”synnin”, ts. ei pidä sitä ”syntinä”. Hätkähdyttävää on kaksoismoraali!
    
    Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi ja sen suojelu kerää psykopaattisia piirteitä omaavia ihmisiä johtajanpaikoille. Kova väite, tiedän, mutta pysyn siinä–joka tapauksessa.
    
    TykkääTykkää
    
    11/05/2018 klo 10:32
  5. Nomutta
    
    Olen samaa mieltä Eudokimoksen kanssa. Tiukka nykyisenlainen seurakuntaoppi, jonka hierarkia muodostaa lähinnä harvainvaltaa muistuttavan hallintatavan, antaa turvapaikan psykopaateille. Lisäisin siihen vielä pedofiilit ym. seksuaalipervertikot. Vl-herätysliikkeessä ei välttämättä ole sen enempää kyseisen kaltisia ihmisiä, mutta järjestelmä on sellainen, että se rikastuttaa johtotehtäviin häikäilemättömiä ja kovia ihmisiä, joilla on luurankoja kaapissa.
    
    Kaksoisstandardi on myös aivan totta. Kun johtava veli lankeaa raskaisiinkin synteihin, kyseessä on ”ylilyönti”, ”taitamattomuus” ja ”heikkous”. Kun yhteisö johtajiensa johdolla menee harhaoppiin, kyseessä on ”taistelujen aika”.
    
    Nk. väärissä hengellisyyksissä vastaavat synnit ovat eriseuran kadottavia hedelmiä.
    
    Totalitaarista järjestelmää hallitaan sanoilla. Totalitaarisessa järjestelmässä tietyt sanat saavat aivan uuden merkityksen. Siinäkin mielessä vl-liike täyttä totalitaarisen järjestelmän tuntomerkit.
    
    TykkääLiked by 1 henkilö
    
    11/05/2018 klo 11:25
Nomutta

Johanna tuossa ylempänä oli sitä mieltä, ettei Laestadius itse olisi osallistunut tämänkaltaisiin blogikeskusteluihin. Kommenton sitä sanomalla että jos kuka, niin Laestadius kirjoitti aikansa mediaan hämmentäen ja ärsyttäenkin.

Laitan tässä esimerkin Laestadiuksen puolustuskirjoituksesta ”aikakauslehteen” vuodelta 1853. Koutokeinon kapina oli juuri tapahtunut, ja Laestadiusta pidettiin vastuullisena näistä hirmuteoista. Koutokeinon kapina on ajankohtainen tänäkin päivänä, koska siihen johti harhaoppi, joka on tuttua tämänkin päivän vanhoillislestadiolaisuudessa. Laestadius kirjoittaa seuraavasti:

”Sillä kun edelliset esittivät jonkun paikan Raamatusta, sillä kumotaksensa heidän eksyttäviä mielipiteitänsä, niin nuo kiihkoilijat vastasivat: ”Me olemme Raamattua ylempänä; me voimme nyt itse kirjoittaa paremman Raamatun””

Tänään vuonna 2018 vl-liikkeessä on edelleen saarnamiehiä, jotka 1970-luvulla perustelivat hengellistä terroria julistamalla hokemaa ”ei tässä raaamatuita tarvita”. Edelleenkin meillä on seurakuntia (kuten Jyväskylän ry), jossa lähivuosina on todettu seurakunnan neuvojen olevan Raamatun yläpuolella.

Lempäälän rauhanyhdistyksen tapahtumat ovat varmaan viime vuosien räikein esimerkki ”koutokeinolaisuuden” harhaopista!

”Laestadius: “Koutokeinon hurmoksesta”

Muutamia sanoja itsepuolustukseksi
Koska ”Norrbottens Posten” ei ota julkaistaksensa yhtään kirjoitusta, minkä minä olen laatinut puolustukseksi niitä katkeria hyökkäyksiä vastaan, joita Koutokeinossa sattuneiden tapahtumien johdosta osaksi toimitus osaksi eräät muut kirjoittajat ovat suunnanneet minun persoonaani kohtaan, niin minun on pakko tässä aikakauslehdessä julkaista muutamia sanoja itsepuolustukseksi, jotta yleisö minun vaikenemiseni kautta ei vahvistuisi siinä vakaumuksessa, että ”joka vaikenee, se suostuu”.

”Norrbottens Posten” lehden toimitus on kuitenkin osoittanut minulle sen kohteliaisuuden, että se palstoilleen on ottanut muutamia lähetettyjä kirjoituksia, joita toiset henkilöt ovat laatineet puolustuksekseni; tästä kohteliaisuudesta saan lausua toimitukselle kohteliaan kiitokseni. Jokainen valonsäde on näet tervetullut sille, jonka maailma on tuominnut ulkonaiseen pimeyteen, ja jokaisen oikeutta ilmaiseman pilkahduksenkin, jota viholliseni osoittavat minulle, tunnustan kiitollisuudella.

En ole uskaltanut lähteä myrskyiselle valtamerelle koettaakseni jollakin tavoin puolustaa itseäni, niin kauan kuin intohimojen vaahtopäiset aallot pauhasivat. Ja vaikka hyökyaallot vielä vyöryvät eteenpäin uhkaavan näköisinä, niin minun kuitenkin täytyy koettaa sillä vähäisellä laivalla, missä Jeesus makaa, pyrkiä eteenpäin aaltojen läpi siinä toivossa, että Jeesus voidaan herättää hätähuudolla ja tulla hätääntyneiden opetuslastensa avuksi.

Mitä nyt ensinnäkin tulee noihin Koutokeinossa sattuneisiin kauheihin tapauksiin, niin ne ovat minulle ja elämän kristillisyyden ystäville sydäntä kalvavaa surua. Mutta kristillisyyden viholliset ovat siitä saaneet kauan toivottua syytä purkaaksensa sappensa minun ja sen asian ylitse, jota Jumalan armon kautta koetan edistää. Ne epämääräiset ja keskenänsä ristiriitaiset huhut, mitkä ensinnä kiertelivät, kristillisyyden viholliset ottivat mielihalulla vastaan ja selittivät ne pahimpaan päin.

Kauppaneuvoksetar rouva Mercatura Sordida oli kauan aikaa pitänyt leppymätöntä vihan minua kohtaan, sen rahvaan keskuudessa ilmenevän raittiuden tähden, minkä alkuunpanijana minua pidettiin. Nyt tämä rouva luuli saavansa toivotun aiheen kostaaksensa minulle. Jo ensimäisen tiedon saavuttua Koutokeinon murhasta eräs ”Norrbottens Posten” lehdessä esiintyvä kirjoittaja luuli itsellään olevan kylliksi aihetta syyttääksensä minua tästä murhasta.

Ja kun ”Norrbottens Posten” lehden toimitus puhui ”Laestadiuksesta ja hänen inhoittavasta seurastansa”, nimismies Lidströmin Koutokeinon murhaa koskevan ilmiannon johdosta, niin piti eräs kirjoittaja ”Norrbottens Posten” lehdessä, 52 numeron liitteessä, olevansa oikeutettu totuuden tulkkina hyökkäämään kimppuuni, mitä törkeimmällä tavalla syyttäen minua ahneudesta, ulkokultaisuudesta, sallimus-uskosta ja jesuiittalaisuudesta, ja tehden tämän ainoastaan niiden valheiden nojalla, joita vihamieheni ovat levitelleet minusta.

Näkyy selvään, että tämän kirjoituksen lähettäjä on ollut saman hengellisen vihan vallassa, kuin juutalaiset, koskapa hänen on täytynyt käyttää näitä heidän sanojansa: emmekö me oikein sano, että sinä olet samarialainen ja sinulla on perkele. Nämä ja senkaltaiset sapensekaiset purkaukset ovat kristillisyyden vihollisissa herättäneet sydämellistä iloa. Mutta niin ovat myös toisaalta useat surkutelleet sitä hengellistä sokeutta, minkä vallassa voi olla niin oppinut mies kuin tuon liitteen kirjoittaja, jota tahtoo nuhdella ”Huutavan Äänessä” käytettävää törkeää kirjoitustapaa, mutta joutuu itse samaan paheeseen.

Tässä nyt ei voi olla tilaisuutta kumota niitä syytöksiä, joilla tämä kirjoittaja perättömien huhujen nojalla ja vihamiesteni levittämien valheiden johdosta on käynyt kimppuuni. Tahdon vain tässä esittää muutamia tosiasioita, mitkä ovat omiansa näyttämään, voidaanko minua millään oikeuden varjolla syyttää mistään osallisuudesta hurjien Koutokeinon lappalaisten murhatöihin.

Ensiksikin minulla ei ollut mitään persoonallista tuttavuutta murhattujen kanssa eikä myöskään niiden villien kanssa, jotka ovat tuon murhan tehneet. Toiseksi en vieläkään tiedä, kuka noiden villiytyneiden lappalaisten seassa on ollut tuon kauhean käsitteessä ilmenevän eksytyksen alkusyynä. Kuitenkin piispa Juel ja nimismies Lidström voivat todistaa minun eräässä ensinmainitulle lähettämässäni kirjeessä tunnustaneen, jotta pidin Koutokeinon lappalaisten hurmausta eksytyksenä, ennenkuin olin saanut tilaisuutta puhella kenenkään kanssa, joka kuului tuohuu villiytyneeseen joukkoon.

Ja kun sain tilaisuutta puhella muutamien kanssa, jotka saapuivat Kaaresuvantoon viime talvena, niin huomasin heidän olevan niin pyörällä ja hassuja, etten voinut puhua heidän kanssansa yhtään järjellistä sanaa. Mutta mistään aikeesta, että väkisin tahtoisivat kääntää muita uskoonsa, en kuullut puhuttavan, vaikka huone, missä keskustelu heidän kanssansa tapahtui, nimittäin Kaaresuvannon pappila, oli täynnä väkeä, joiden seassa monta, jotka persoonallisesti tunsivat nämä Koutokeinon lappalaiset. Ja koska nämä harvat, joiden kanssa sain tilaisuutta puhella, eivät osoittaneet mitään hurjuuden merkkiä, koskapa vaikenivat, kun käskin heidän vaieta, ja menivät ulos, kun käskin heidän mennä ulos, niin en voinut löytää heissä mitään murhanaikeita.

Heitä olikin ainoastaan muutamia harvoja luvultaan, nimittäin eräs vanha mies, eräs nuori nainen ja eräs nuorukainen, jotka olivat minulle persoonallisesti outoja. Sitäpaitsi tapasin erään nuoren lappalaisen, joka kuului samaan seuraan, joka mies oli vanhuudestaan tuttu ja oli ennen kuulunut sellaisiin lukijaisiin, joita on Kaaresuvannossa, mutta joka nyt huomattiin niin hassuksi, ettei voinut tulla toimeen hänen kanssansa. Eivät muutkaan järjelliset lukijaiset ole voineet sopia hurjistuneiden Koutokeinon lappalaisten kanssa.

Miten tämmöinen hairaus eli sekaannus ymmärryksessä on voinut syntyä, sitä ei ole niin helppo saada selville. Täytyy ensinnä tutkia, miten suruton ihminen, jolla on tavallinen kristillisyyden tieto, saattaa tehdä ehdollisia syntejä ja pitää niitä luvallisina, kuten esim. juopumusta, tappelua, huoruutta, kirouksia y. m. Eiköhän semmoisten ihmisten aivoissa ole jokin sekaannus oikeuden ja vääryyden käsitteessä? Mikähän se on, joka saapi aikaan tuommoisen käsitteen hämmennyksen? Eiköhän juuri yksi tai useammat intohimot vaikuta ymmärrykseen ja saa aikaan rikollisessa väärän vakaumuksen?

Sillä emme voi otaksua, jotta kaikki syntiset ovat niin paatuneita, että tekevät vastoin vakaumustansa, vaan he menettelevät vakaumuksensa mukaan tehdessänsä vastoin kristillisyyden vaatimuksia, joita eivät pidä minään välttämättömänä maailmassa olemisensa ehtona. Siis voipi ihminen, intohimoinsa eksyttämänä, tulla siihen vakaumukseen, että on oikein huorata kohtuullisesti, ryypiskellä kohtuullisesti, valehdella kohtuullisesti kotitarpeeksi ja harjoittaa kirousta kotitarpeeksi.

Ei ainakaan se, joka harjoittaa yhtä tai useampia näistä rakkaista kotisynneistä, voi käsittää, että tämmöinen menettely on mikään synti. Siitä seuraa, että intohimot voivat eksyttää oikeuden ja vääryyden käsitettä. Jos tämä voi tapahtua henkilöissä, joilla on hyvät kristillisyyden alkutiedot, niin sen täytyy voida tapahtua vielä helpommin semmoisissa ihmisissä, joilla ei laisinkaan ole kristillisyyden tietoa. Niin on ollut Koutokeinon villien lappalaisten laita.

En ole ollut tilaisuudessa tutkia heidän kristillisyyden tietoa, mutta olen vakuutettu että niin on asianlaita, syystä että näitä lappalaisia lapsuudesta saakka on opetettu norjankielellä, jota he eivät ymmärrä. Ja kun pastori Stockflethin lapinkieliset kirjat vihdoinkin saapuivat Koutokeinoon, niin olivat kumminkin ne papit, jotka siellä oleskelivat muutamia kuukausia, itse taitamattomia tässä kielessä, niin että saarnan täytyi tapahtua tulkin kautta.

Heräyksen tullessa Koutokeinoon Kaaresuvannon lappalaisten kautta pastori Zettlits oleskeli tavallisuuden mukaan muutamia kuukausia Koutokeinossa, ja hänkin oli taitamaton tässä kielessä. Sitäpaitsi hän ei mitenkään voinut sopia heränneiden kanssa, nämä kun vaativat, että papinkin pitäisi parantaa elämäänsä eikä seurustella kapakoitsijain parissa. Oliko tämä pyyntö kohtuuton? Heränneet haluavat, että opettajan ainakin tulee kieltäytyä maailman synnillisistä huveista. Mutta Zettlits tahtoi olla herrana seurakunnassa ja kohteli heränneita kopeudella ja kovuudella. Tämä kaikki tapahtui, ennenkuin mikään eksytyksen merkki ilmautui.

Pastori Stockfleth oleskeli siihen aikaan Kristianiassa. Mutta saatuansa tietoja Koutokeinossa syntyneestä uskonnollisesta liikkeestä hän päätti saapua sinne ottaaksensa asiasta selkoa ja saattaaksensa kaikki asiat oikealle kannalle oman mielensä mukaan. Mutta hän ei antanut kellenkään tietoa tulostansa, vaan tuli Koutokeinoon kuin varas yöllä. Eräänä kauniina aamuna hän astuu sisään muutaman Koutokeinossa vakinaisesti asuvan henkilön huoneeseen ja tervehtää. Isäntä, unen kohmelossa, tuntee Stockflethin.

Mutta koska hän oli kuullut, että Stockfleth oleskeli Kristianiassa, niin hän luuli riettaan kummittelevan Stockflethin haamussa. Mies rupesi tämän mielikuvituksen johdosta siunailemaan, mutta Stockfleth, jota on luonnostansa kiivas, rupesi rökittämään isäntää. Arvattavasti Stockfleth luuli, että mies teki taikoja tai teki pilaa pyhistä asioista. Tässä oli siis kaksinkertainen väärinkäsitys.

Mutta tämä kohtaus riisti Stockflethilta luottamuksen, sillä heränneet eivät mitenkään voineet ajatella mahdolliseksi, että oikea opettaja käypi sanankuulijainsa kimppuun lyömällä ja pieksämällä heitä. Stockfleth oli muuten ennen lappalaisten suosiossa, ja olisi hän helposti voinut saavuttaa heidän luottamuksensa, jollei olisi tehnyt välit huonoksi kiivastumisensa kautta.

Nämä tiedot minulla on eräältä henkilöltä, joka itse on puhutellut tuota Koutokeinon isäntää, jolle Stockfleth antoi selkään. Sitten tapahtui eräänä sunnuntaina, että muuan Altenista kotoisin oleva mies jumalanpalveluksen kestäessä tuli kirkolle, kantaen rautaketjuja, käsirautoja ja kaikellaisia vankein tamineita, mitä hänellä oli mukanansa, ja heitti ne maahan juuri kirkonoven eteen.

Tapahtuiko tämä ymmärtämättömyydestä vai säikähdyksen synnyttämiseksi, sitä minä en tiedä. Mutta näiden vangitsemisvälikappaleiden näkeminen teki seurakuntaan ihan vastakkaisen vaikutuksen. Eräs mies, joka tuli kirkkoon ja näki nämä vangitsemisvehkeet, luulotteli että yleinen vangitseminen oli tekeillä. Hänen mielikuvituksensa kiihtyi, ja hän meni kirkkoon huutaen: ”nyt Stefanuksen usko joutuu koeteltavaksi”.

Täten tietenkin seurakunnan mielikuvitus kiihoitettiin äärimmäisyyteen saakka. Eikä ole ihmettelemistä, jos osa seurakunnasta tämmöisten ymmärtämättömien toimenpiteiden kautta rupesi hulluttelemaan. Lappalaiset luulivat tämän kaiken tapahtuneen pastori Stockflethin pyynnöstä. Muuten lappalaiset, ollen metsänihmisiä, helposti säikähtävät niiden kummallisten satujen johdosta, mitkä ovat saaneet perintönä esi-isiltänsä, vihollisista, jotka ovat vainonneet heitä, esim. karjalaisista ja pirkkalaisista, joiden seassa muutamien kerrotaan polttaneen kokonaisen seurakunnan kirkkoon katolisella aikakaudella. Nämä sadut ynnä se ymmärtämättömyys, että heitettiin käsirautoja ja rautaketjuja juuri kirkon oven eteen jumalanpalveluksen kestäessä, saattoi helposti vaikuttaa mielenhämmennykseen kansassa, jolla on luonnostansa vilkas mielikuvitus ja helposti kiihtyvä luonne.

Eräs toinen seikka, mikä niinikään osaltaan oli omiansa lisäämään häiriötä, oli se kovuus ja tylyys, millä noita jo villiytyneitä ihmisiä kohtelivat ne henkilöt, joiden muka piti olla heidän esimiehinänsä. Kerrotaan näet, että murhattu nimismies Bucht olisi käsin käynyt heidän kimppuunsa, ojentaessansa heitä. Hän on, niin kertovat maltilliset ja järjelliset lukijaiset, jotka myöskin ovat olleet mukana taistelussa murhaajia vastaan — he kertovat, että nimismies Bucht-vainaja olisi saarnannut lakia heille nyrkeillä, kohta tultuansa Koutokeinoon, joten nämä, joiden mielet jo edellisten toimenpiteiden kautta olivat hämmentyneet, kiihoitettiin kostoon.

Ja tämä on epäilemättä ollut tuon murhatyön perustuksena, vaikka tietoisuudessansa ilmeni pyhänä velvollisuutena, mikä vaati heitä hävittämään vääräoppisia ja luopioita puhtaasta opista, jota he luulivat olevansa kutsutut levittämään tulella ja miekalla. Juuri siinä on perkeleen kavaluus, että viha voipi ilmetä ihmisen tietoisuudessa pyhänä velvollisuutena.

Ja jos oppineimmat miehet ovat voineet joutua syylliseksi tämmöiseen käsitteen hämmennykseen, kuten uskonnolliset vainot osoittavat, niin ei ole ihmettelemistä, että semmoinen inkvisitoorinen henki saattoi vallata Koutokeinon oppimattomia lappalaisia. Koko eroitus oppineiden ja oppimattomien inkvisitoorien välillä on siinä, että edelliset voivat harjoittaa kostoansa lain ja oikeuden varjossa, mutta jälkimmäiset harjoittavat kostoansa puukoilla ja nuijilla.

Siitä syystä, että Koutokeinossa asuvaiset maltilliset ja järjelliset lukijaiset kohta erkaantuivat tuosta raivoisesta lahkosta, niin pian kuin heidän ymmärryksensä selveni, että tuo hurja lahko oli joutunut harhateille, niin syntyi myöskin järjellisten ja järjettömäin lukijaisten välillä sanasota, niin usein kuin tapasivat toisensa. Mutta koska järjelliset lukijaiset usein vetosivat rovasti Laestadiuksen todistukseen, niin noissa hurjissa lukijaisissa heräsi salainen viha siihen mieheen, joka otti järjellisten lukijaisten oppilauseita puolustaakseen, vaikka minä olin muuttanut Könkäseen kauan aikaa ennenkuin tuo kiihkoinen lahko syntyi.

Tällä salaisella vihalla minua kohtaan oli se vaikutus, että tuon hurjan lahkon tarkoitus oli jatkaa partioretkiänsä Könkäseen saakka. Mutta tätä ilmoitusta, minkä olen saanut luotettavilta henkilöiltä, ei ole mainittu sanomalehtikirjoituksissa, syystä että näiden kirjoitusten sepittäjät, minun persoonaani suunnatun hengellisen vihan valtaamina, ovat ihan häpeämättä tahtoneet tehdä minut syypääksi tuohon tapahtuneeseen murhaan. Eiköhän tämä nurja päättämys ole yhtä suuri käsitteen hairahdus, kuin hurjien Koutokeinon lappalaisten päättämys.

Mutta nyt sanotaan: Ovathan nuo raivostelijat, piispa Juelin, kruununvouti Hackzellin ilmiantoon otetun kirjoituksen mukaan, vedonneet rovasti Laestadiuksen todistukseen kuinka heidät sitten on voinut vallata viha häntä kohtaan? Vastaus: Norjan nykyiset viranomaiset eivät voi tehdä mitään eroitusta järjellisten ja järjettömäin lukijaisten välillä, syystä että asianomaiset siellä, samoinkuin Ruotsin puolella sekä niinikään Pohjois-Suomessa, pitävät kaikkia lukijaisia vääräoppisina ja villihenkinä. Jos siis joku järjellisistä lukijaisista, piispa Juelin oleskellessa Koutokeinossa mennä talvena, on vedonnut rovasti Laestadiuksen todistukseen, niin on pidetty tiettynä asiana, että rovasti Laestadius on tuon kiihkoisen lahkon eksytysten oikea synnyttäjä.

Siitä on ainakin ”Norrbottens Posten” lehden kirjoittajat täydellisesti vakuutettuja. Ja mistä nämä oppineet miehet ovat saaneet juuri edellä olevasta Laestadiuksen persoonaa tarkoittavasta tiedosta, että hän on ulkokullattu, jesuiitta, saituri, joka totisen kristillisyyden varjossa vetää puoleensa muiden ihmisten omaisuutta. Voivatkohan nämä herrat kirjoittajat näyttää toteen rohkeita ja hävyttömiä väitteitänsä? Uskon voivani todistaa, että jok’ikinen äyri vastaanotetuista koululle ja köyhille sekä raittiuden edistämiseksi aiotuista lahjavaroista on annettu takaisin tarkoitukseensa.

Mutta nyt sanovat toiset, joita ei ole vallannut sama intohimo, kuin kapakoitsijoita ja juomareita: ”Me olemme vakuutetut siitä, ettei Laestadius tietensä, ehdolla ja tahdolla, ole kiihoittanut Koutokeinon lappalaisia murhaan ja murhapolttoon, mutta he ovat voineet väärin ymmärtää Laestadiuksen saarnoja; he ovat voineet saada nämä mielettömät aatteet niistä kahtia ymmärrettävistä vertauksista, mitkä ilmenevät näissä saarnoissa.”

Tämä väite voipi mennä mukana, kuitenkin sillä melkoisella vähennyksellä, etteivät useimmat Koutokeinon murhaajista ikinä ole kuulleet Laestadiuksen saarnoja ja opetuksia, ei ainakaan välittömästi. Mutta esimerkiksi siitä, kuinka oikea oppi voidaan väärin ymmärtää, esitämme tässä muutaman, monen henkilön väärin käsittämän Luteriuksen lausuman sanan. Hän sanoo eräässä paikassa: Minä olen Kristus.

Ja tätä hengellistä ylpeyttä täytyy monen nykyajan nöyristä luterilaisista moittia, syystä että se kuulustaa itsensäjumaloimiselta. Koska Luteruksen Postilla nyt on käännetty suomenkielelle ja on myöskin Koutokeinossa, niin järjellisetkin lukijaiset ovat saaneet kuulla nämä Luteruksen sanat. Ja koska omalla vanhurskaudella ynnä muilla intohimoilla on suuri vaikutus heränneissä — apostolin sanain mukaan: ilman lakia oli synti kuollut, mutta koska käsky tuli, niin synti virkosi ja herätti minussa kaikkinaisen himon; niin nämä Luteruksen sanat: ”minä olen Kristus,” saattoivat helposti antaa ymmärtämättömille Koutokeinon lappalaisille aihetta itsensäjumaloimiseen, jota korkeamielisyyttä olin huomaavinani niissä harvoissa henkilöissä, joiden kanssa puhelin Kaaresuvannossa mennä talvena 1852, vaikka nämä eivät kuuluneet tuon lahkon päämiesten joukkoon.

Nämä ihmiset eivät ainoastaan väittäneet olevansa Kristuksen kaltaisia, vaan ilmoittivat myöskin olevansa puhtaita henkiä ja siis synnittömiä. He sanoivat kokeneensa kymmenen astetta Kristuksen alentumisessa ja ylentymisessä. Näiden nurjien mielipiteiden aiheen he olivat ottaneet Katkismuksesta, missä puhutaan Kristuksen alentumisen ja ylentymisen tilasta. Ja koska he nyt olivat jumalia, niin he pitivät olevansa Raamattua ylempänä, jota he sanovat suruttomain Raamatuksi. Tästä seurasi, etteivät järjelliset lukijaiset voineet mitään raivoisille. Sillä kun edelliset esittivät jonkun paikan Raamatusta, sillä kumotaksensa heidän eksyttäviä mielipiteitänsä, niin nuo kiihkoilijat vastasivat: ”Me olemme Raamattua ylempänä; me voimme nyt itse kirjoittaa paremman Raamatun”.

Nyt heillä oli jälellä Kristuksen ylentämisen viimeinen kohta, nimittäin elävien ja kuolleitten tuomitseminen. Juuri tämä tuomio oli luultavasti pantava toimeen, kun he matkustivat Koutokeinoon. Mutta kuinka ihminen voi saada niin hulluja päähänpistoja? Niin sepä juuri onkin käsittämätön asia, ettei voida ymmärtää, miten syntinen ihminen voipi joutua niin nurjiin käsityksiin. Historia osoittaa kumminkin meille, etteivät Koutokeinon lappalaiset olleet ensimäiset, jotka ovat päässeet tähän jumalallisen täydellisyyden määrään.

Kuningas Nebukadnetsar, mikä nimi merkitsee: ei yhtään jumalaa paitsi kuningasta, luuli saavuttaneensa saman täydellisyyden. Rooman keisarit ylennettiin niinikään jumalalliseen täydellisyyteen. Ja Rooman Paavi joka sanoi olevansa Kristuksen käskynhaltija maan päällä, ei suinkaan ollut vähin jumala maan päällä. Ja kun tieto viisaat väittävät järkensä olevan jumalallista laatua, niin hekin tulevat kyllä likelle paavin ja Koutokeinon lappalaisten itsensäjumaloimista.

Kun esim. Hegel väittää, että ”Kristus on ihmiskunta,” niin onhan hän juuri siten todistanut, että ihmiskunta on Kristus. Miten tuo suuri ajattelija voipi tulla niin korkeihin ajatuksiin ihmiskunnasta? Eiköhän sama omavanhurskaus mikä koroitti Koutokeinon lappalaisia, liene koroittanut Nebukanetsarin, paavin ja tuon suuren tietoviisaan jumalalliseen arvoon, kunniaan ja arvoisuuteen?

Mutta kuinka lähellä onkaan tässä jumalallinen totuus, jota perkele niin uhkarohkeasti voipi väärin käyttää! Kun Vapahtaja lausui juutalaisille samat sanat mitkä Daavid oli ennen kirjoittanut, nimittäin: te olette jumalia, millä lausumalla tässä selkeästi ymmärretään ihmisiä; kun Kristus sanoi Pietarille: minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet; kun Hän sanoo apostoleille: teidän Pitää istuman istuimilla ja tuomitseman kahtatoistakymmentä Israelin sukukuntaa; kun apostoli kirjoittaa kristityille: ettekö te tiedä, että teidän pitää maailmaa tuomitseman — niin nämä raamatunlauseet ilmaisevat, että juuri jumalalliseen totuuteen perustuu se totinen ja oikea ylennys synnin alennuksesta korkeampaan ja ylemämpään tilaan, mikä lähenee itse jumaluutta.

Ja tätä armoitettua tilaa sanotaan eläväksi kristillisyydeksi. Mutta juuri tämä tila voidaan perkeleen kavaluuden kautta muuttaa paavilaisuudeksi. Ja koska elävä kristillisyys on voinut muuttua paavilaisuudeksi, niin ovat myöskin useat järkeisoppineet väittäneet, että maailma olisi ollut paljoa onnellisempi, jollei kristillisyyden haaveilua konsanaan olisi tullut maailmaan. Sillä haaveilua ja hurmausta se oli, niin Tacitus kirjoittaa. Kristittyin näyt ja ilmestykset, mitäpä ne saattoivat olla muuta kuin haaveilua? Heidän uskollisuutensa kuolemaan saakka, mitä se saattoi olla muuta kuin uppiniskaisuutta ja maan lakien vastustamista?

Heidän itsepintainen uskonsa kuolleeseen Juutalaiseen ja hänen jumaloimisensa, mitä se saattoi olla muuta kuin maan jumalien halveksimista? Juuri sentähden muutamat järkeisuskoiset sanovat, ettei kristillisyyden haaveilua ikinä olisi pitänyt tulla maailmaan. Sillä kristillisyyden mukana seuraa todellakin sekä sisällisiä ja ulkonaisia kärsimisiä, ylönkatsetta ja vainoa maailman puolelta sekä monellaisia eksytyksiä.

Jos maailma olisi pysynyt paavilaisuudessa, niin ei minkäänlaisia uskonnollisia sotia olisi syntynyt. Mutta luterilaisen harhaopin kautta saivat talonpoikaissodat ja uskonnolliset sodat alkunsa. Eiköhän Luterus ole syypää kaikkeen tähän kurjuuteen. Ja kuka oli syynä siihen, että Juudas hirttäytyi? Eiköhän Kristus ollut syynä siihen? — Semmoisia vääriä johtopäätöksiä ihminen voi tehdä, jos hän seuraa luonnollisen järkensä mietteitä.

Koska Luterius oli Saksanmaalla ilmenevän uskonnollisen liikkeen alkuunpanija, niin hänen vihollisensa eivät myöskään laiminlyöneet tehdäksensä Luteruksen vastuunalaiseksi kaikista eksytyksistä ja verenvuodatuksista, mitkä luultiin olevan luterilaisen harhaopin yhteydessä. Luterus sai häpeät kaikesta. Mutta oliko johtopäätös oikea? Oliko Luterus syypää kaikkeen siiheen pahaan, mikä tapahtui uskonpuhdistuksen yhteydessä ja johdosta? Muutamat järkeisuskoiset väittävät, ettei synti sisällä mitään pahaa itsessänsä, vaan että pahan välttämättömästi täytyy olla mukana siveellisessä kehitysjaksossa, koska hyvä ainoastaan vastakohtansa kautta voipi tulla joksikin hyväksi.

Siis hyve ei olisi mikään hyve jollei sen vastakohtaa elikkä jos siis Luteruksen uskonpuhdistus sisälsi jotakin hyvää, niin tämän hyvän vastakohdan, paavilaisuuden ja muitten eksytysten niinikään täytyi olla olemassa. Vaikka tämä järkeisuskoinen oppi perustuu omaanvanhurskauteen, mikä ei tahdo tehdä mitään hyvää ilmaiseksi, syystä että sen hyöriminen ja pyöriminen alati tarkoittaa ansion saavuttamista, niin uskallamme kumminkin ”Norrpottens Posten” lehden 52 numeron liitteessä esiintyvälle kirjoittajalle tehdä sen kysymyksen, uskooko hän todellakin, että se paha, mitä tapahtui Koutokeinossa, oli Kaaresuvannossa ilmestyneen heräyksen seuraus, jota heräystä kaikki raittiuden ystävät koko maailmassa pitävät jonakin hyvänä?

Esitämme tämän kysymyksen lievemmässä muodossa, koska emme voi uskoa, että kapakoitsijain pyrinnöt ja väkijuoman höyry siihen määrään ovat soasseet kirjoittajaa, jotta hän täydellä todella todella voi väittää rovasti Laestadiuksen yllyttäneen Koutokeinon lappalaisia surmaamaan Ruthin ja Buchtin. Koska ei kellään muulla kuin hengellisen vihan sokaisemalla ihmisellä voi olla semmoista vakaumusta, niin on jälellä se lievempi selitys, että rovasti Laestadius voi olla vastoin tahtoansa syyllinen Koutokeinon murhaan, koska oppimattomat lappalaiset ovat voineet väärin käsittää muutamia hänen saarnoissansa ilmeneviä lausumia ja näiden väärin käsitettyjen sanojen johdosta ovat tulleet hulluiksi ja mielenhäiriöön, vaikka ylempänä on osoitettu, että Luterus on lausunut nuo väärin käsitetyt sanat: minä olen Kristus, ja että nämä sanat ovat olleet Koutokeinon lappalaisten itsensäjumaloimisen ensimäisenä aiheena.

Nämä Luterutsen sanat ovat muistaakseni olleet väittelyjen esineenä heränneitten kesken, mutta minä olen harvoin käyttänyt niitä saarnoissani, ja jonkun kysyessä minulta, miten nämä sanat olisivat oikein ymmärrettävät, olen koettanut selittää ne niin, että Luteruksen tuossa kauheassa taistelussa perkeleen ja maailman kanssa täytyi omistaa itsellensä Kristuksen vanhurskaus ja asettaa tämä voima perkeleen ja maailman kiusauksia ja ahdistuksia vastaan.

Mutta kirjoittaja ei varmaankaan ole missään tekemisissä perkeleen kanssa. Vaikka hän sanoo itsellänsä olevan ”paljon itkettävää” ja ”paljon parannettavaa,” niin hän ei kumminkaan voi valittaa saatanan häntä ahdistavan, niinkuin Luteruksen oli laita, ja sentähden hän ei tarvitsekaan mitään Vapahtajaa, ei hänen myöskään tarvitse ahdistuksen hetkenä omistaa itselleen Kristuksen vanhurskautta ja sanoa: minä olen Kristus. Selitettäköön ja sovitettakoon nämä Luteruksen sanat millä tavalla hyvänsä, niin on kuitenkin jotensakin varmaa, että nämä sanat ovat antaneet Koutokeinon lappalaisille ensimäisen aiheen itsensäjumaloimiseen, mikä arvattavasti ei olisi tapahtunut, jos heidän opettajansa olisivat paremmin neuvoneet heitä.

Mutta kuinka heitä opetettaisiin, kun papit laittoivat heidät luotansa kovuudella ja vihalla. He eivät voineet ensinkään saavuttaa mitään luottamusta heidän puoleltansa. Kuinka oli Arvidjaurissa asuvien lukijaisten laita? Pappien ollessa ankaroita ja tylyjä lukijaisia kohtaan valitukset näiden tavattomuudesta kuuluivat päiväjärjestykseen, mutta heidän saatuansa opettajan, pastori Westerlundin, joka osasi voittaa heidän luottamuksensa, niin lukijaiset tulivat tyytyväisiksi, niin että uudet kirjatkin tulivat siedettäviksi, vaikka niissä ilmenee monta luterilaista opinkäsitettä vastaan sotivaa lausuntoa.

Niinikään oli alituinen taistelu Sorselessa asuvien pappien ja lukijaisten välillä, kunnes Jerdinand Sundelin määrättiin sinne varapastoriksi. Silloin opettajan ja sanankuulijain välinen riitä lakkasi. Mutta taistelu tapakoitsijain ja juomarein kanssa on vieläkin vireillä. Eikö tämä ole voimallinen todistus siitä, että asia on eniten opettajan varassa, kuinka hän voi hillitä intohimojansa, kuinka hän voi saavuttaa luottamusta heränneitten keskuudessa? Papit valittavat tavallisesti lukijaisten hengellistä ylpeyttä. Mutta kuka on ylpeämpi, sekö joka puhuu katumuksesta, parannuksesta ja uudesta syntymisestä, vai se, joka saarnaa evankeliumia nyrkeillä? Niin on tavallisesti käynyt niissä seurakunnissa, missä lukijaisia on ollut, että kun joku lukijainen on tullut sielunpaimenensa tykö, keskustellaksensa hänen kanssansa hengellisistä asioista, niin pappi on suuttunut ja ajanut ulos lukijaisen tai ojentanut häntä nyrkillä.

Ja niin on käynyt Koutokeinossa, kun heräys ensinnä tuli seurakuntaan. Pastori Settlits oli kovin kiukkuinen lukijaisia kohtaan. Pastori Stockfleth oli kiivas eikä voinut saavuttaa luottamusta. Tästä syntyi tyytymättömyyttä, vihaa ja kostonhimoa molemmin puolin. Tämmöisen käytöksen perästä, josta nyt ylempänä on mainittu, ei voinut olla niin ihmeellistä, jos joku osa Koutokeinon lappalaisista rupesi hulluttelemaan, semminkin kun heiltä puuttuu kykyä käyttää niitä suomalaisia uskonnollisia kirjoja, joita Tornion Lapissa asuvaiset lappalaiset käyttävät.

Mutta että rovasti Laestadius kumminkin on syypää kaikkeen tähän pahaan, sehän oli ihan selvää, hän kun on ollut Tornion Lapissa syntyneen heräyksen alkuunpanija, ja niin ollen hän on vastuunalainen kaikesta, sekä Koutokeinossa murhattujen sieluista, että myöskin niiden sieluista, jotka kaatuivat taistelussa, ja vihdoin myöskin niiden sieluista, jotka nyt menettävät henkensä murhatöittensä takia. Jos tämä johtopäätös on oikea, silloin Vapahtajankin täytyy vastata Juudaksen puolesta, jota hän ei voinut varjella itsemurhasta, vaikka hän oli kaikkivaltias.

Luteruksen täytyy niinikään vastata uudesta-kastajain vallattomuuksista, onnettomista talonpoikaissodista ja kaikesta siitä kurjuudesta, mikä kohtasi Saksanmaata uskonnollisten sotien kautta. Eikö johtopäätös ole oikea? Olihan Luterus Saksanmaalla ilmenevien uskonnollisten liikkeiden alku ja synnyttäjä, siis hänen myöskin tulee vastata kaikesta, mikä sen kanssa oli jonkinlaisessa yhteydessä. Rovasti Laestadiusta pidetään Tornion Lapissa ilmenevien uskonnollisten liikkeiden alkuna ja synnyttäjänä. Hänen on siis vastattava kaikista eksytyksistä, mitkä sen kautta voivat syntyä.

Tämän päätöstaidon voipi tosin kapapakoitsemisharrastus hyväksyä. Mutta mikäli historia voipi nimittää semmoisia johtopäätöksiä oikeiksi järjen päätelmiksi, se on oleva toinen kysymys. Kaikkia profeettoja, apostolia ja hengellisiä opettajia, jotka todella ovat tahtoneet aikaansaada jotakin parannusta hengellisessä suhteessa, niitä heidän aikalaisensa ovat vihanneet ja vainonneet. Heitä on pidetty väärinä profeettoina. Vasta jälestäpäin, sittenkun intohimot ovat asettuneet, he ovat saaneet oikean tuomion jälkimaailmalta, heidän kirjansa ovat tutkitut ja hyväksytyt oppikirjoiksi ja heidän vainoojiansa on pidetty Jumalanvihamiehinä ja perkeleen välikappaleina.

Mutta kristittyin vainoojat eivät välitä jälkimaailman eikä Jumalan tuomiosta, syystä että ovat täynnänsä hengellistä vihaa totuutta vastaan ja heidän pahuutensa tekee heidät sokeiksi, kuten Salomon todistaa. Olen jo kylliksi tottunut kuulemaan kummallisia valheita levitettävän minusta, etten voi pyytää, jotta liitteessä olevan kirjoituksen lähettäjä peruuttaisi törkeät syytöksensä. Ja koska tämän maailman Jumala on uskottomain taidot soaissut, niin että heidän pitää valheen uskoman, niin en myöskään voi otaksua, että liitteen uskovaiset lukijat muuttavat nurjan mielipiteensä ilmeellisestä luonteestani. Sillä koska Vapahtajastamme on kirjoitettu: Hän oli pahantekijäin sekaan luettu, niin en minäkään voi odottaa parempaa arvostelua maailman puolelta.

Könkäsessä Helmikuun 25 p:nä 1853.
L. L. Laestadius.

Kolkuttaja 22.12.1904: totisen parannuksen ja eläwän uskon kannatuslehti n:o 12″

TykkääTykkää

09/05/2018 klo 15:00 Vastaus
1. KLL
  
  Aika kaukana nyky-lestadiolaisuudesta.L.L.L. olikin pietisti.
  
  TykkääTykkää
  
  09/05/2018 klo 19:03 Vastaus
2. Pertti Niukkanen
  
  Kiitos Nomuttalle. Laestadiuksen teksti antaa tosiaan hyvän mahdollisuuden tutustua myrskyisän ajan ”kokemusasiantuntijan” ajatuksiin ja ahdistuksiin. Wikipedia kertoo taustoista:
  
  >>
  Kapakanpitäjien taloudelliset tappiot laittoivat heidät kantelemaan Laestadiuksesta viranomaisille. Kun Laestadius puhui Pajalan kapakkavaltiosta, syntyi kanteluiden sarja. Kanteluista huolimatta Laestadius säilytti virkansa. Hänestä kirjoitettiin loukkaavia kirjoituksia Norbottens Posteniin, eikä hänen vastineitaan julkaistu lehdessä. Hän perusti oman lehden, jossa saattoi itse puolustautua vastustajia vastaan. Lehden nimeksi tuli Johannes Kastajaan viitaten: ”Huutavan ääni korvessa”. Lehti ilmestyi kerran kuussa, noin 16-sivuisena.
  
  Vuonna 1852 tapahtui ns. Koutokeinon tragedia. Norjan Koutokeinoon syntyi tuolloin hurmoksellista liikehdintää. Kylässä asuvat saamelaiset lukivat Laestadiuksen saarnakarttoja ja tulkitsivat niitä omin päin, sillä kylässä ei ollut pappia. Raamattu jäi syrjään ja väkivalta tuli sallituksi ”perkeleen omia vastaan”. Myös tiedetään kautokeinolaisten saaneen käsiin Lutherin kirkkopostillan, jossa eräässä saarnassa Luther sanoo ”Minä olen Kristus”, josta kautokeinolaiset keksivät olevansa ”kristuksia” ja siten oleva oikeutettuja tuomitsemaan ihmisiä helvettiin. Myös samaan aikaan tapahtuneet ankarat takaiskut ainoaa elinkeinoa poronhoitoa vastaan lisäsivät turhautuneisuutta. Piispa Juell vieritti syyn tapahtuneesta Laestadiukselle, mutta kuningas antoi vapauttavan lausunnon.
  >>
  
  Tämä Laestadiuksen puolustuskirjoitus on siis alun perin ilmestynyt Laestadiuksen omassa ”Huutavan äänessä” vuonna 1853. ”Kolkuttaja”-lehteä taas julkaisi Oulussa Johan Fredrik Hellman vuosina 1899–1918. Siinä julkaistiin kokonainen sarja suomennoksia Laestadiuksen Huutavan äänestä. Tähän aikaan lehteä voitiin pitää uusheräyksen äänenkannattajana. Myöhemmin lehti jäi uusheräyksestä 1953 irtautuneelle ryhmälle, jota kutsutaan lehden mukaan Kolkuttaja-suunnaksi.
  
  Kautokeinon hurmoksesta on hyvä kuvaus Seppo Lohen Suuri hajaannus -kirjassa. Lisäksi norjalaisen Nils Gaup on ohjannut 2008 elokuvan ”Kautokeinon kapina” (Kautokeino-opprøret). Siinä Koutakeinon “pyhiä” kuvataan lähinnä vapaussankareina, jotka sorrettujen puolesta nousevat tunnottomia viinakauppiaita ja kruunun leipäpappeja vastaan. Filmi oli menestys ja se sai hyvin kiittävän kansainvälisen arvostelun. Ohjaajan isoisoisoäiti oli Ellen Skum, jolla oli kapinassa varsin suuri rooli.
  
  TykkääTykkää
  
  10/05/2018 klo 00:35 Vastaus
Johanna

No enistäänkin, olen ihmetellyt miksi tässä bogissa on ollut useampia tekstejä tai kommentteja, joissa ihmetellään Jumalan valtakuntaa ja seurakuntaa. Ovatko ne sama vai eri asia. Joona, olit varmaan itsekin ihan muutaman vuoden sisällä suviseurojen yhteydessä pidetyssä puhujainkokouksessa, jossa oli perusteellinen alustus aiheesta. Valitettavasti en muista vuotta. Alustuksen varmaan saisin jostakin, mutta en tähän hätään. Olen siis muistitietoni varassa. Jotenkin näin kuitenkin todettiin, että Jumalan valtakunta ulottuu sekä näkyvään että näkymättömään maailmaan. Siihen kuuluvat myös taivaan enkelit. Myös uskova kuuluu Jumalan valtakuntaan.

”Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne. Luukas 17

Seurakunta taas on maan päällä oleva uskovien joukko. Itse ymmärrän näin, että rauhanyhdistyksen jäsenet, vanhoillislestadiolaiset eivät ole yhtä kuin Jumalan valtakunta. He voivat kuitenkin kuulua Jumalan valtakuntaan olleessaan sydämestään uskovia. Ei riitä siis rauhanyhdistyksen jäsenyys, hyvä maine ja hyvä ulkoinen elämä, jos usko puuttuu.

”Minä tiedän sinun tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut” Johanneksen ilmestys 3

Kannattaa etsiä alustus luettavaksi.

Parhaalla tavalla olen oivaltanut Jeesuksen välittämän puhtauden Tom Holmenin kirjasta ”Jeesus”. Kopioin muutaman kohdan.

”Uskonnollisista syistä läpikäyty puhdistautuminen vedessä oli varhaisjuutalaisuudessa hyvin tavallista.Sitä harjoitettiin monelaisten epäpuhtauksien eliminoimiseksi ja se tapahtui joko juoksevassa vedessä tai varta vasten rakennetuissa,kallioperään hakatuissa puhdistautumisaltaissa (joihin oli johdettu juoksevaa vettä).- – – Jeesuksen rituaalista (epä)puhtautta koskevaa käyttäytymismallia voidaan sitäkin pitää symbolisena tekona. Teon voidaan nähdä sisältävän kaksi radikaalia väitettä. Todetuksi on jo tullut (epä)puhtauden siirtymissuunnan vaihtuminen, kääntyminen päinvastaiseksi. Toinen radikaali väite piilee siinä, että Jeesus katsoi tämän toteutuvan nimenomaan omassa toiminnassaan. Hän on itse se, jonka kohdalla vaihtuminen on tapahtunut, hänen (tämä kursiivilla) puhtautensa on ”tarttuvaa”.”

Tuota lukiessa voi muistella vaikka sitä naista, joka parani koskettuaan Jeesuksen viitan liepeeseen. Uskova ihminen on saanut tämän puhtauden tartunnan. On yksin Jumalan tiedossa, keitä kaikkia heitä on. Minulle ei ole mikään ongelma, että muutkin, vaikka kaikki maailman ihmiset pelastuisivat. Itse lähetyisin asiaa Pyhan Hengen toiminnan ja uskovan tuntomerkkien kautta, Raamatun kirjoituksista. Edelleenkin, hedelmistään puu tunnetaan.

”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.” Matteus 7

Yksikään hyvä puu ei tee kelvotonta hedelmää eikä yksikään kelvoton puu hyvää hedelmää. Hedelmästään jokainen puu tunnetaan. Eihän orjantappuroista koota viikunoita eikä piikkipensaasta poimita rypäleitä. Luukas

Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ Matteus 7

TykkääTykkää

09/05/2018 klo 17:15 Vastaus
Jusbru

Joona kirjoitti: ”Vanhoillislestadiolainen ei tietenkään ajattele omivansa pelastusta vaan haluaisi kaikkien pelastuvan. Se, että vaikkapa helluntailaiset tai metodistit eivät pelastu, on hänelle vain surullinen tosiasia.”

Olen itsekin ajatellut suurinpiirtein näin. Jos minulta olisi tuohon aikaan kysytty asiasta, olisin vastannut, kuten kommenteissa lainattu henkilö, että en voi tietää muiden suuntauksien pelastumisesta, mutta tiedän tässä uskossa itse pelastuvani. Näin sanoessani kyseessä ei olisi ollut mikään kaksoisviestintä, vaan vakaasti uskottu tosiasia. Toisista en tiedä, en uskalla sanoa, mutta tiedän, että tämä usko jota uskon on pelastavaa uskoa. Tosiasiassa olin hyvin skeptinen oikean uskon löytymisestä mistään muualta, mutta en sentään uskaltanut mennä niin pitkälle,että olisin väittänyt tietäväni varmasti.

Eksklusiivisuudessani oli monta syytä.

1) En ollut nähnyt missään muualla saarnattavan raamatusta ja uskottavan tosissaan kuin olin nähnyt vl- liikkeessä. Ihmiset oikeasti uskoivat mitä opettivat, ja antoivat raamatun vaikuttaa omaan elämäänsä (ja niin tapahtuu nykypäivänäkin). Ilmiselviä Jeesuksen opetuksia ei VL- liikkeessä selitetty tyhjäksi, kuten olin muualla havainnut tehtävän. Seurat eivät koostuneet hassuista ja tyhjyyttään kumisevista rituaaleista, kuten näin ev.lut. kirkossa mielestäni tapahtuvan (ja osittain tätä mieltä olen edelleenkin), eivätkä toisaalta myöskään tunteellisten kokemusten ja taikatemppujen ihannoinnista kuten joissain karismaattisissa suuntauksissa (hei, rukouksen tarkoituksena ei ole parantaa pääkipuja poppakonstein). Luin pääkaupunkiseudun kirkkolehtiä, ja näin niissä pehmeää sosiologiaa, ja tavallisia arkipäiväisiä asioita, mutten tunnustavaa uskoa Kristukseen.

2) Raamatussa on oikeasti monia kohtia (näitä kohtia oli seuroissa kyllä monesti teroitettu) kristittyjen yhtenäisyydestä ja yhteisestä rakkaudesta, ja tätä koin vl- liikkeessä. En missään kokenut tätä muiden kanssa.

3) Minusta näytti siltä, että ”maailma” kuten lehdistö, ja ei- tosissaan uskovat kristityt inhoavat vl- liikettä, ja koin tämän osittain todistuksena liikkeen oikeasta, raamatullisesta opista. Inho näkyi puolueellisina uutisina ja vl-liikkeen mustamaalaamisena (esim. naisten korkea lapsiluku selitettiin mm. johtuvan miesjohtajien kontrollointitarpeesta). Olin tyrmistynyt tällaisista valheista.

4) Muilla kirkkokunnilla näytti olevan aivan käsittämättömiä harhaoppeja (esim. Katolilaisten pakkoselibaatti papeille- Jumalan luoma kaunis seksuaalisuus sellaisena kuin se on tarkoitettu on kielletty joistakin taraditionaalisista syistä). Tällaisessa kokemuksessa helposti vahvistuu kokemus oman porukan ainutlaisuudesta ja yksinäisyydestä eksytyksen keskellä. Ja Vl- herätysliike onkin todellakin ainutlaatuinen.

Minun ja ystävieni eksklusiivisuus näyttäytyi monesti näin jälikäteen ajateltuna ihan typerillä tavoilla. Erään ystävämme, joka kävi jonkun vapaan suunnan messuissa päättelimme olevan kuin eräs fariseus Jeesuksen sanoin ”totisesti, sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta”. Ikäänkuin me olisimme sitä voineet määritellä! Joidenkin sukulaisteni vakaata ei vl- kristinuskoa epäilin suhteettomasti ”pinnalliseksi”. En ollut edes kunnolla jutellut heidän kanssaan! Perusteenani oli vain ennakkoluuloni ja heidän kuulumattomuutensa vl- seurakuntaan.

Jyrkähkö eksklusiivisuuteni alkoi rapista monista eri syistä,monien kohtaamieni ihmisten, lukemieni kirjojen ja myös oman liikkeeni varjopuolien takia. Lisäksi aloin myös kasvaa aikuisemmaksi, aloin ymmärtää paremmin ihmisten erilaisia lähtökohtia ja ajattelua metatasolla. Aloin aikuisen tavoin sietää entistä paremmin epävarmuutta. Koko pitkää tarinaa on mahdotonta kertoa tyhjentävästi, mutta joitain esimerkkejä voin kertoa.

Ensimmäinen kunnon pommi eksklusiivisuuden murentumiseen oli C.S. Lewisin ”tätä on kristinusko”. Sen luettuani luin koko Lewisin suomennetun tuotannon ja tilasin vielä englanninkielisiä, suomentamattomia teoksia. Olin äärimmäisen vaikuttunut Lewisin rationaalisesta, loogisesta raamatunselityksestä ja hänen kirjojensa täyttämästä kauniista symboliikasta. Olin vakuuttunut Lewisin aidosta uskosta, ja tulin siitä onnelliseksi.
Mainitsemisen arvoinen on myös kohtaamiseni erään katusaarnaajan kanssa. Hän markkinoi meille oman seurakuntansa lentolehtiä. Kun mainitsimme olevamme Lestadiolaisia, hän sanoin onnellisena ”sittenhän olemme samalla tiellä”. Näin tunsin itsekin, ja tunsin häpeää salaisesta ennakkoluuloisesta suhtautumisestani häneen (puhumattakaan omasta laiskuudestani levittää näin rohkeasti itse evankeliumia keskellä katua).
Tällä palstalla olen joutunut tutustumaan myös liikkeemme inhottaviin varjopuoliin. Olin ajatellut mikseivät 70- luvulla väärin kohdellut sidotut vain tule takaisin- ajathan ovat muuttuneet. Totuus on, etteivät ajat olekaan ehkä niin paljon muuttuneet. Monet eivät tule takaisin, koska heitä ei oteta. Torjuva, vähättelevä ja epäilevä suhtautuminen saisi kenet tahansa pysymään poissa seuroista tai mistä tahansa. Tällä palstalla on ollut monia, vanhoillislestadiolaisiksi esittäytyneitä ihmisiä, jotka ovat käyttäytyneet aivan törkeästi toisia ihmisiä halventaen ja heidän kommenttejaan ja kokemuksiaan pilkaten. En minäkään haluaisi olla sellaisten ihmisten kanssa.

Muutos on siis tapahtunut. Ennakkoluulojen karistessa sukulaisten ei- vl- kristillisyys ei enää näytäkään pinnalliselta vaan aidolta ja kauniilta. Näen paljon hyvää kansankirkon työssä, vaikken jaksakaan osallistua messuihin. Olen onnellinen karismaattisten liikkeiden tekemästä työstä siellä missä vl- liike harmittavasti loistaa poissaolollaan: Vankiloissa, vankimielisairaaloissa, kaduilla ja syrjäytyneiden keskuudessa. Kiitos Pelastusarmeijalle toiveikkaasta työstänne! Kiitos kristillisen lääkäriseuran jäsenille rohkeista projekteistanne! Kiitos teille jotka otitte hoitoonne Lauri Johanssonin (tutustuin häneen vasta tämän blogin takia, ja itkuhan siinä tuli silmään)! Paljon olisi muutakin kiittämisen aihetta, mutta en nyt muista kaikkea.

Tämän blogipostauksen lopussa ollut Lestadiuksen saarna oikeastaan sanoitti sen miten nykyään ajattelen eksklusiivisuudesta ja kristinuskon suuntauksista. Saarna oli niin kaunis, että se sai minut itkemään. Me ihmiset kyllä keksimme kaikenlaista, ja jakaannumme helposti riiteleviin ja kyräileviin porukoihin. Mutta onneksi pyhä henki saa vaikuttaa meissä kaikista puutteistamme huolimatta!

TykkääLiked by 3 people

10/05/2018 klo 01:06 Vastaus
1. MH
  
  Tämä kommentti oli oikea helmi! Paljolti tunnistin myös itseäni noista kuvailuista.
  Sen verran korjaan, että kyllä liikkeellämme on säännöllistä lähetystoimintaa ainakin vankiloissa, vanhainkodeissa ja sairaaloissa.
  
  TykkääTykkää
  
  10/05/2018 klo 06:49 Vastaus
2. Quo Vadis
  
  Samantyyppisiä vaiheita olen käynyt läpi, mitä Jusbru edellä kuvasi. Se prosessi alkoi n. 20 vuotta sitten pikkuhiljaa, monien elämänvaiheiden kautta välillä enemmän tietoisesti, välillä enemmän alitajuisesti. Tämä prosessi johti myös opiskelusuunnitelmien muuttumiseen teologian opintojen pariin, jotta saisin työvälineitä ja käsitteitä ajatusteni jäsentämiseen. Kuvaisin tätä kaikkea sanoilla omaksi itsekseni tulemisen-prosessi, joka tapahtuu etääntymisen ja lähentymisen kamppailussa suhteessa Jumalaan ja suhteessa omaan hengelliseen perintööni.
  
  p.s. Lestadiuksen saarna Sorselessa osui ja upposi.
  
  TykkääTykkää
  
  10/05/2018 klo 08:32 Vastaus
3. Pertti Niukkanen
  
  Kiitos Jusbru’lle. Ulkopuolisena on minulle ollut vaikea samaistua vl-kenttäväen ajatuksiin. Nyt ymmärrän niitä paremmin. Ylempänä oli myös Matleena Ylikosken hieno teksti samasta aiheesta. Kiitos myös hänelle.
  
  TykkääLiked by 1 henkilö
  
  10/05/2018 klo 10:44 Vastaus
Lahja Huhtala

Kävin lukemassa Pertin jatkopohdiskelut eivl-lasten uskosta. Kiitos niistä!

Vaikka minulla erittäin kirpeä suhtautuminen tosi moneen vl-opetukseen, enkä halua sen seurakunnan yhteyteen muutenkaan, niin olen koko ajan ollut samaa mieltä yhdestä asiasta heidän kanssaan. Se on kastamattoman lapsen kohtalo. Kyselin sitä tutulta ev.lut. kirkon eivl-papilta, mutta hänen vastauksensa oli outo ja epämääräinen. Minulle useamman lapsen äitinä tämä asia on oleellinen. Ja tämän vuoksi kyselin tätäkin lapsenuskon toimintamahdollisuutta vl-tulkinnan mukaan.

Vaikka minulla on ollut pienet lapset ja vl-aviopuoliso rinnalla, niin silti vl-ihmiset ovat pitäneet satavarmana, että minulta on mennyt usko, Jumalan valtakunta joutunut hukkaan ja olen helvettiin menossa. Ihan tuntemattomat vl-ihmiset esim. suviseuroissa ovat puhutelleet minua ja aina erotellaan ulkopuoliseksi.

Olisiko leikittely jumalanterveellä ’pelastanut’ minut kiusallisilta tilanteilta tai sanominen, että on minua kotona siunattu? Tuskin minua olisi uskottu. Henkeni olisi haissut yhä väärältä ja katumuksen merkkejä ja yhteisöllisiä seurauksia olisi odotettu ry:llä. Tai ehkä olen tässäkin väärässä?

TykkääTykkää

10/05/2018 klo 06:48 Vastaus
1. Pertti Niukkanen
  
  Kirkkoisä Augustinuksen mukaan kastamattomat lapset joutuvat helvettiin. Tuomas Akvinolainen oli astetta lievempi ja katsoi, että kastamattomat lapset joutuvat lasten limboon (limbus infantium, limbus puerorum), joka on eräänlainen välitila taivaan ja helvetin välillä. (Limboa ei pidä sekoittaa kiirastuleen). Limbossa ei ole hyvää eikä pahaa.
  
  On väitetty, että katolinen kirkko on menettänyt Afrikassa kannattajia islamille juuri tämän limbo-opetuksen vuoksi. Islamhan opettaa kaikkien maailman lasten autuutta vl-liikkeen tapaan (ikärajaa en tässäkään tiedä). Limbo-oppi onkin joutunut uudelleenarvioitavaksi. Vuonna 2007 Vatikaanin kansainvälinen teologikomissio julkaisi raportin, jossa todettiin olevan ”vakavia perusteita toivoa, että kastamattomina kuolleet lapset pääsevät taivaaseen”. Oppi on myös jätetty pois katolisen kirkon katekismuksesta jo 1990-luvulla ja sen on kerrottu olleen hyvin epäsuosittu kirkon sisällä. En tiedä mikä on nykytilanne. (Itse asiassa en tiedä sitäkään, koskeeko tämä ”kastamattomina kuolleiden lasten pääsy taivaaseen” myös pakanavanhempien lapsia. Luultavasti asia jätetään sielläkin ”Hyvän Jumalan haltuun”?)
  
  Ev.lut. kirkkomme opetus lienee pitkälti samoilla linjoilla. Siis on ”vakavia perusteita toivoa, että kastamattomina kuolleet lapset pääsevät taivaaseen” – ehkä on jopa vakavia perusteita uskoa, että näin on. Ehdottomasta kannanotosta kuitenkin on pidättäydytty, koska Raamattukaan ei anna tarkempaa vastausta. Siis ”ei yli sen, mitä on kirjoitettu”.
  
  Juuri tämä kastamattomien lasten kohtalo oli eräs tärkeä syy pappishajaannukseen. Maallikot antoivat asiasta ehdottoman julkilausuman, johon pappisveljet eivät voineet em. syistä yhtyä. Paavo Viljanen yritti sovitella: ”Jos nyt joku ei tahdo kastamattomana kuolleesta lapsesta sanoa muuta kuin että armahtava Jumala pitää hänestä hyvää huolta, – – en näkisi tuossa veljessä vääräoppista.” No, eriseurahan siitä kuitenkin syntyi.
  
  Lahja kertoi edellä: ”Kyselin sitä [kastamattoman lapsen kohtaloa] tutulta ev.lut. kirkon eivl-papilta, mutta hänen vastauksensa oli outo ja epämääräinen. Minulle useamman lapsen äitinä tämä asia on oleellinen.”
  
  Mielestäni ev.lut.-pappikin voisi tässä tilanteessa lausua selkeästi oman vakaumuksensa (jonka oletan olevan, että kastamatta kuollutkin lapsi pääsee taivaaseen). Siis Joonan tapaan: ”Olen varma, että kastamattomat lapset pääsevät taivaaseen.” Tuskin tästä joutuisi syytteeseen väärän sakramenttiopetuksen julistamisesta (edes katolisessa kirkossa?). Minun puolestani sen voisi vaikka esittää uutena dogmina.
  
  Itse asiassa nuo aikaisemmat pohdiskeluni eivät liittyneet kastamattomiin vauvoihin lainkaan. Enemmänkin oli kysymys lapsenuskon tuomista turvarajoista. Mitä liikkuu 5-vuotiaan mielessä, kun hän kuulee opetusta jonka mukaan hänellä nyt kuollessaan on varma taivaspaikka, mutta iän karttuessa se muuttuu epävarmaksi? Looginen johtopäätös tästä voisi olla itsemurha.
  
  TykkääTykkää
  
  10/05/2018 klo 10:15 Vastaus
  1. Nomutta
    
    ”Kastamattomain lasten autuudesta tehdyn kysymyksen johdosta puheenjohtaja huomautti, että siinä asiassa tuskin lienee keskustelemista, sillä Jeesuksen sanat ovat selvät kun hän sanoo: ”Sallikaa lasten tulla Minun tyköni ja älkää kieltäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Yhdyttiin siihen ajatukseen.” (Kertomus ja pöytäkirja kristittyjen suuresta kokouksesta Tornion ja Haaparannan kaupungeissa v. 1909, s.35)
    
    TykkääTykkää
    
    11/05/2018 klo 23:32
Markku Korteniemi

Rakkaat kristityt, muistanette että tänään on helatorstai, pyhä torstai eli Kristuksen taivaaseen astumisen päivä:

Hän sanoi heille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.”
Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä. (Mark. 16:15-20)

Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan. Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. (Ef. 4:10-15)

”Muistakaa ain`ystäväni, uskollisuutt`Jeesuksen! Henkens`antoi Hyvä Paimen autuudeksi lampailleen. Voimamme on voitossaan, elämämme veressään, haavoissansa pyhiss`on riemuvuosi loputon. Armon voima meitä kantaa Isän kotiin taivaaseen.” (SL 208:2, Fredrik Engelke)

”Lähtöseurat vielä Öljymäellä pidetähän kerran kiitosäänellä, voitonlippu nousee, tempaa meidätkin, pilvein teitä kantaa kotokaupunkiin. Kiitos, Jeesus, siitä! Kiitä, sieluni, kieleni, hoosianna, amen.” (SL 41:6, Heikki Jussila)

TykkääTykkää

10/05/2018 klo 11:28 Vastaus
1. Eudokimos
  
  Hyvää Helatorstaita, kristiveljet ja -sisaret! Olen täällä Kyproksella, jonka kirkossa vietetään tätä pyhää juliaanisen kalenterin mukaan. Kyproksen kirkon perustivat apostolit Barnabas ja Paavali n. v. 50. Olen kaupungissa, jossa sijatseen Lasaruksen hauta ja hautakirkko.
  
  Perimätiedon mukaan hän oli Kitionin kaupungin piispa ja hänet haudattiin tänne. Perimätiedon perusteella myös löydettiin myöhemmin marmorinen arkku, jossa luki heprean kielellä ”Lasarus Jeesuksen ystävä”. Tuossa hautaluolassa olen kahdesti vieraillut. Pyhän Lasaruksen luut on jo ammoin viety Konstantinopoliin.
  
  Kristus nousi kuolleista! Lasarus, jonka Kristus herätti kerran, nousee myös! Ehkä minäkin, ajattelin tuossa luolassa, kun uskon Häneen, joka kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi!
  
  TykkääTykkää
  
  10/05/2018 klo 11:54 Vastaus
2. Eudokimos
  
  Amen!
  
  TykkääTykkää
  
  10/05/2018 klo 11:56 Vastaus
  1. Eudokimos
    
    Tuo amen oli vastaus Markun kirjoitukseen, ei omaani!🙂
    
    TykkääTykkää
    
    10/05/2018 klo 11:58
  2. Markku Korteniemi
    
    Kiitos Eudokimos mielenkiintoisista Kyproksen kirkkohistorian vinkeistä – meilläkin olisi matka varattuna sinne syksyllä…
    
    TykkääTykkää
    
    16/05/2018 klo 21:36
Eudokimos

Vertailun vuoksi mainitsen, että idän kirkko ei hyväksy kiirastulta ja limbo-oppia. Se pitää myös puheita kastamattomien lasten kadotukseen joutumisesta jumalanpilkkana.

Augustinuksen ajatukset synnistä ja perisynnistä, sekä hänen synkkä ihmiskuvansa olivat uutta kirkossa, suhteessa kreikankielisiin kirkkoisiin. Kun Augustinuksen ajatukset tulivat sitten lännen kirkon dogmeiksi, idän kirkko sanoutui niistä irti. Augustinus tulikin sitten tavallaan roomalaisen kirkon hengelliseksi isäksi — ja näin myös Luther aikanaan toisti näitä erehdyksiä. Luther ei –kielellisistäkään syistä– tuntenut syvemmin kreikkalaisia kirkkoisiä, eikä bysanttilaista teologiaa.

Idän kirkko kunnioittaa Augustinusta kirkkoisänä vain hänen henkilökohtaisen kristillisen kilvoituksensa perusteella. Hänen ajatuksensa em. asioista siis hyljätään.

Kirkkoisistä puheenollen, eivät kirkkoisien ajatukset ole keskenään aina sopusoinnussa. Eikä tarvinnutkaan olla. Ne ovat tuon ajan teologista keskustelua. Heidän pohdintansa olivat heidän ajatuksiaan, joita sitten kirkossa punnittiin. Vain ekumeenisilla kirkolliskokouksilla (piispojen synodeilla) oli valtuudet joko hyväksyä tai hylätä heidän ajatuksensa. Silloin ne sitoivat vasta koko katolista, apostolista kirkkoa. Näinhän kirkon oppi on muodostunut. Näiden teologien kirjoitukset ovat aarre niille, jotka haluavat perehtyä varhaisen kirkon elämään ja uskoon. Niitä lukiessa tulee kuitenkin muistaa, että he elivät aivan toisenlaisessa maailmassa, toiselaisessa kohtaa historiaa, kuin me.

TykkääLiked by 1 henkilö

10/05/2018 klo 11:41 Vastaus
Nomutta

”…Havas ensinnä selvittelee käsitteitä kansankirkko, ydinseurakunta ja Kristuksen seurakunta. Empiirinen kansankirkkomme on kastettujen ihmisten muodostama oikeudellisesti järjestetty ja valtioon lujin sitein jäsennetty yhteisö. Sen tehtävänä on ennen kaikkea kasvatus- ja lähetystyö ja sakramenttien hoitaminen. Tarkoituksena on Kristuksen seurakunnan syntyminen ja kasvaminen sen keskellä. Ydinseurakunta, Lutherin ecclesiola in ecclesia, on uskoa tunnustavien kristittyjen näkyväinen yhteys kansankirkossa ja vastaa apostolisen ajan paikallisseurakuntaa. Se kokoontuu sanan ympärille, nauttii Herran pyhää ehtoollista, harjoittaa veljeskuria, käyttää rippiä ja kutsuu suruttomia parannukseen ja uskoon evankeliumin kautta. Mutta puhdas pyhien yhteys sekään ei ole, vaan siihen kuuluvat tyhmätkin neitseet. Kristuksen seurakunta on näkymätön uskovien yhteys ydinseurakunnassa, puhdas Kristuksen morsian, itsessään tosin saastainen sekin, mutta Herrassa pyhä ja taivaskelpoinen.” (Viljanen, Paavo: Väinö Havas hengen ja miekan mies, s. 141-142)

Viljanen referoi Havaksen jäämistöstä löytynyttä käsikirjoitusta, jonka nimenä oli ”Pyhä virkamies”, ”ja se lienee tarkoitettu esitykseksi jossain pappeinkokouksessa”.

Aikanaan kososlaisuuden harhaopiksi määriteltiin ydinseurakuntaoppi, jonka mukaan paikallinen (koti?)seurakunta muodostui ytimessä olevista- ja ytimen ympärille jäävistä kristityistä. Viime vuosina vastaavanlaista harhaoppia on viljellyt SRK:n entinen puheenjohtaja OV kannattajineen, jonka mukaan seurakunta muodostuu ”keskeltä uskovista” ja ”laiteilla olevista” kristityistä. OV on kertonut ystävälleni hyvin ylpenä, että ”laiteilla olevat” on hänen ihan itse keksimä määritelmä. Havas käsittää siis ydinseurakunnan toisella tavalla.

TykkääTykkää

10/05/2018 klo 12:59 Vastaus
Eudokimos

OV on siis kehittänyt huippuunsa pyhien yhteys–kaikista pyhimpien yhteys -oppia. Ketähän lopulta, hänen itsensä lisäksi, tuohon clubiin kuuluu? Eikö kirkko–seurakunta olekaan eukaristian ympärille kokoontunut kristittyjen joukko? Pitkälle on mennyt lokerointi! Miksi toisen uskon arviointi on niin tärkeää? Muita ei ole, kuin Jumala! Hän tutkii sydämet.

TykkääTykkää

10/05/2018 klo 13:15 Vastaus
Pertti Niukkanen

Aikuinen, ei-kehitysvammainen ihminen voi pelastua vain vl-liikkeessä tai seurakunnassa, joka opettaa täsmälleen samoin kuin vl-liike ja on valmis yhdistymään ”yhteiseen rakkauteen” sen kanssa heti, kun tulee vl-liikkeestä tietoiseksi.

Tässä Joonan ”määritelmässä” näkyvät selkeinä kaksi eksklusivismin tukipilaria:

– Yhteinen rakkaus: Pyhä Henki vetää ihmiset, joissa hän asuu, mikäli se vain on mahdollista, kiinteään keskinäiseen yhteyteen, yhdistäen heidät yhdeksi yhteisöksi.
– Yksimielisyys ja yhteinen ymmärrys: Pyhä Henki, ohjaa uskovat muun ykseyden ohella ”yksimielisyyteen” ja ”yhdenkaltaiseen puheenparteen”, sanoittamaan uskon ja moraalin samalla tavalla.

Jos siis henkilö ei tahdo kulkea ainoan oikean seurakunnan sosiaalisessa yhteydessä tai ryhtyy sanoittamaan uskoa ja moraalia poikkeavalla tavalla, sitä voidaan pitää empiirisenä todisteena siitä, ettei hänellä ole Pyhän Hengen lahjoittamaa ”rakkautta” ja ”ymmärrystä” eikä siis myöskään Pyhää Henkeä (lainaus Joonalta).

Tuo täsmälleen saman opin vaatimus on varmasti mahdoton toteuttaa. Miten sitä voisi muilta ryhmiltä vaatia, jos se ei toteudu omienkaan joukossa (esim. erilaiset käsitykset predestinaatiosta). Entä jos löytyisi ryhmä, jossa on sama oppi kuin SRK-lestadiolaisuudessa. Kumpikin olisi siis myös eksklusiivinen. Luultavasti yhdistyminen kaatuisi viimeistään hiuksenhienoihin opillisiin eroihin (ehkä kulttuurista johtuviin). Tällaisessa tilanteessa SRK on perinteisesti varmistanut oikeaoppisuutensa vaatimalla parannuksentekoa väärästä opista (esim. Antinpäivän neuvottelut). Tämä kyllä varmistaa, ettei yhteistä rakkautta löydy.

Paljon toivoa ei jää myöskään ”täsmälleen samassa opissa” olevalle tavis-luterilaiselle, joka ei kuulu vl-liikkeeseen. Eihän se sama oppi riitä, jos ei saa pätevää synninpäästöä. Jonkin aikaa voi ehkä selvitä, jos oma pappi sattuu olemaan vanhoillislestadiolainen? Eipä taida tämäkään riittää, jos henkilö ei tahdo kulkea ainoan oikean seurakunnan sosiaalisessa yhteydessä.

Näiden ”eksklusivismin tukipilarien” pätevyys riippuu Pyhän Hengen toiminnasta. Ne edellyttävät, että vl-yhteisö toimii Pyhän Hengen johdattamana. Tämä siirtää katseen ensimmäiseen ja mielestäni tärkeimpään tukipilariin, Hengen virkaan. Joona kuvaa asian seuraavasti:

– Hengen virka: Pyhän Hengen vanhurskauttava läsnäolo voi välittyä ainoastaan Pyhän Hengen vanhurskauttavasta läsnäolosta osallisen ihmisen julistaman evankeliumin kautta. Evankeliumi on käytännössä yhtä kuin synninpäästö ”Jeesuksen nimessä ja veressä”. Pelastava armo ei voi välittyä mitenkään muuten – ei esimerkiksi rukouksen, Raamatun lukemisen, sisäisen kokemuksen tai sakramenttien vastaanottamisen kautta.

Joona sanoi jättäneensä Hengen viran tällä erää tarkastelun ulkopuolelle, joten en minäkään asiaan tässä puutu vaikka mieli tekisikin (successio fidelium ja muuta jännää!). Ymmärsin Joonan sanoman niin, että asian tärkeys vaatii oman blogikirjoituksen. Toivottavasti ymmärsin oikein. 🙂

TykkääTykkää

10/05/2018 klo 16:40 Vastaus
Nomutta

”Tämän jälkeen Havas pohtii papinvirkaa. Kansankirkon papit ovat empiirisen kirkon virkamiehiä. Valtion kannalta katsoen papin virka ei ole sen kummempi kuin muutkaan valtion virat. Mutta papin olisi Jumalan tarkoituksen mukaan oltava myöskin ydinseurakunnan ja Kristuksen seurakunnan jäsen. Vain sillä edellytyksellä ydinseurakunta ja ennen kaikkea Kristuksen seurakunta voi kansankirkossa vahvistua. Ydinseurakunnan ja Kristuksen seurakunnan virkana papinvirka on pyhä. Pappi ei ole saanut sitä ihmisiltä, vaan Jumalalta. Kallein tehtävä papinvirassa on saarnata sovituksen sanaa (2 Kor. 5:19). Kansankirkon on pyrittävä siihen, että jokainen sen pastori olisi saanut virkaansa sekä sisällisen Kristuksen Hengen antaman kutsumuksen että myöskin ydinseurakunnan kutsumuksen ja siunauksen, niin kuin hän on saanut siihen juriidisen pätevyyden ja oikeuden.

Papinviran pyhyydestä johtuu, että sen hoitajan tulisi olla pyhä. Se on mahdollista vain Kristuksessa. Hän on syntisen pyhyys. Pyhyys Kristuksessa kantaa hedelmänään uskonkuuliaisuuden. Se on ennen kaikkea totuudellisuutta yksityiselämässä ja viranhoidossa. Totuudellisuus vie syntisen ja raadollisen papin valkeudessa vaeltamaan, omien rikkomuksten ja heikkouksien tunnustamiseen ja anteeksianomiseen Jumalan ja ihmisten edessä. Vain itse sielunhoitoa tarvitseva ja oikeaa sielunhoitoa nauttiva pappi voi seurakuntalaisten sieluja hoitaa. Mutta totuudellisuus vie papin rehellisyyteen myös julistuksessa ja suhteessa virkaveljiin. Totuuden Hengen johtama pappi ei paisuttele kokemuksiaan, vaan julistaa koruttomasti Jumalan sanaa. Totuudellisuuden ohjaama pappi ei mielistele virkatovereitaan eikä selitä olemattomaksi erimielisyyksiä, vaan myöntää niiden olemassaolon esim. eri herätysliikkeiden välillä, mutta kunnioittaa silti rehellistä, totuuteen pyrkivää vastustajaansakin ja ennen kaikkea esittää kantansa itse suoraan mutta sävyisyyden hengessä.”(Viljanen, Paavo, 1943: Väinö Havas hengen ja miekan mies, s.142-143)

TykkääTykkää

10/05/2018 klo 17:49 Vastaus
1. Osmo Knuutinen
  
  Kannattaa tutustua Havaksen kokoelmaan Oulun Maakunta-Arkistossa, josko se vielä siellä on. Talousasioista johtuen Havas piti tiivistä yhteyttä mm. kenraali Wilkmaniin ja toisaalta hakeutui kansanedustajaksi sekä haki mm. Sievin kirkkoherraksi.
  
  TykkääTykkää
  
  11/05/2018 klo 07:16 Vastaus
  1. Pertti Niukkanen
    
    Karl Fredrik (Kalle) Wilkama (vuoteen 1919 Wilkman, 1876–1947) oli suomalainen jalkaväenkenraali. Hän toimi Suomen sotajoukkojen ylipäällikkönä sekä ensimmäisenä puolustusvoimain komentajana nimikkeillä Suomen armeijan päällikkö ja sotaväen päällikkö. Sisällissodassa Wilkama johti Länkipohjan taistelussa hyökkäystä kohti Tamperetta ja osallistui Tampereen valtaukseen. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi huhtikuussa 1918.
    
    Wilkaman isä oli tiilitehtailija, maanviljelijä ja lestadiolainen maallikkosaarnaaja Karl Wilkman (ent. Jalaistus, 1844–1914). Hän oli merkittävä hahmo Helsingin lestadiolaisuudessa, jossa hänet tunnettiin terävänä parannussaarnajana, mutta myös taitavana sielunhoitajana. Lahjakas nuori mies lähetettiinkin 1874 viiden kuukauden opintomatkalle Lappiin. Wilkman tutustui mm. Kittilän saarnaajiin ja osallistui Raattamaan johdolla Ylitorniolla 1875 pidettyyn kuuluisaan Alkkulan kokoukseen. Vuosisadanvaihteen suuressa hajaannuksessa Karl Wilkman liittyi uusheräykseen.
    
    Tässä kasvuympäristössä sai Kalle-poikakin tottua alituisiin rukoushetkiin ja kokouksiin. Enemmän tulevaa kenraalia varmaan kiinnostivat isänsä kertomukset saarnamatkoistaan ja ennen kaikkea seitsemän vuoden palvelusajastaan Venäjän laivastossa.
    
    Suuren hajaannuksen aikaan Kalle Wilkama oli jo aikuinen mies. Seurasiko hän isänsä jälkiä uusheräykseen vai jättäytyikö pois koko lestadiolaisuudesta? Luulen, että jälkimmäinen mahdollisuus on todennäköisempi. Harras uskovainen hän kuitenkin oli kuolemaansa saakka ja osallistui aktiivisesti seurakuntatoimintaan Helsingissä. Hän oli Keski-Helsingin seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen vuodesta 1932 ja toimi seurakunnassa myös pyhäkoulunopettajana.
    
    Väinö Havas (1898–1941) kuului uusheräykseen vuoteen 1928/1929 asti, jolloin teki parannuksen vanhoillisuuteen. Havaksen perheellä oli tosiaan taloudellisia vaikeuksia – toisin kuin varakkaan tehtailijan pojalla kenraali Wilkamalla. Halusiko Wilkama auttaa isänsä uskossa olevaa Havasta? Entä kun Havas vaihtoi uskoa? Ehkä asialla ei enää ollut Kalle Wilkamalle merkitystä, vaan hän toimi pelkän yleisen kristillisen rakkauden pohjalta.
    
    Nämä olivat jälleen omia spekulaatioitani tuosta tiiviistä kirjeenvaihdosta, jonka Osmo mainitsi. Olivatko kirjeet lainkaan mitään ”kerjuukirjeitä”, vai mistä niissä puhuttiin? Miten tuo kirjeenvaihto ajoittuu? Onko Osmolla lisää tietoa asiasta?
    
    TykkääTykkää
    
    11/05/2018 klo 10:56
  2. Pertti Niukkanen
    
    Löysin lisätietoa Paavo Viljasen kirjasta ja kenttäpiispa Pekka Särkiön mainiosta K24-blogikirjoituksesta ”Ratsasti kuin enkeli” https://www.kotimaa24.fi/blogit/ratsasti-kuin-enkeli/
    
    Kenraali Karl (Kalle) Vilkaman nuorempi veli eversti Oskar Vilkama (1880–1953) oli Lappeenrannan rakuunarykmentin komentaja 1918–1928. Samaan aikaan palveli siellä myös Väinö Havas pastorina. Viljanen mainitsee Oskar Vilkaman uusheränneeksi, joka ystävystyi saman hengellisen kodin löytäneen Havaksen kanssa.
    
    Oletettavasti myös Oskarin veli Karl säilytti uusheränneen identiteettinsä. Kumpikin veljeksistä joutui vaikeuksiin urallaan tsaarin Venäjän armeijassa palvelleina ”ryssänupseereina”. Vain Mannerheim ja kenraali V. P. Nenonen säilyttivät koskemattomuutensa ja maineensa. Muiden osaksi tuli ”syrjään kampeaminen 1920-luvulla, haukkuminen 1930-luvulla ja unohtaminen 1940-luvulta eteenpäin”. Särkiön mukaan ”molemmat veljekset olivat kaikesta ulkoisesta koreudesta riisuttuja, vaatimattomia kristittyjä. Oskar ja Sisko-vaimonsa järjestivät seuroja. Karl piti pyhäkoulua.” Luultavasti Havas oli kirjeenvaihdossa kummankin veljeksen kanssa, ainakin niin kauan kuin hän itse oli uusherännyt.
    
    Havas toimi Merijärven kirkkoherrana 1927–1935. Tänä aikana hän myös siirtyi uusheräyksestä vanhoillisuuteen. Viljanen kuvaa tapahtumaa:
    
    ”Havaksen julkinen sanoutuminen irti uudestiheräyksestä ja parannuksen teko tapahtui tammikuun keskivaiheilla 1929. Merijärven Rukoushuoneyhdistyksen taloon oli kerääntynyt huoneen täydeltä kansaa, uudestiheränneitä ja vanhoillisia. Myöskin suruttomia oli runsaasti läsnä. Pidettiin seuroja. Vieraaksi puhujaksi Havas oli kutsunut ja saanut vanhoillisten tunnetun saarnaajavanhuksen Pauli Rantalan Oulaisista.” Rantalan jälkeen puhui Havas ja yhtyi täysin Rantalan näkemyksiin. Lopuksi hän ”pyysi Jumalan lapsia siunaamaan itseään anteeksiantamuksella, koska tunsi olevansa ulkopuolella Jumalan valtakunnan”. Meni pitkä tovi, ennen kuin kuulijat tajusivat mitä Havas tarkoitti.
    
    Mielenkiintoista on, että koko 20-luvun uusheränneet ja vanhoilliset pitivät edelleen yhteisiä seuroja (esikoiset eivät moiseen olisi mukaan tulleet, mutta eipä heitä kutsuttukaan). Myös Havas saarnasi edelleen yhteisissä seuroissa. Toki myös erillisiä seuroja pidettiin. Yhteiset seurat loppuivat vasta 30-luvun puolella, kun Amerikan kiistat aiheuttivat tilanteen kiristymistä myös Suomessa.
    
    Miten siis Havaksen ja Vilkaman veljesten suhde kehittyi Havaksen parannuksen teon jälkeen? Muuttuiko se mitenkään? Miten uusheräyshenkisiä veljekset olivat, vai olivatko vain tavallisia kirkkouskovia? Auttoivatko he Havasta taloudellisesti? Kirjeenvaihdosta kai näihinkin kysymyksiin löytyisi vastaus. Mutta viitsiikö kukaan etsiä! Oma kiinnostuksenikin on lähinnä peräisin siitä, että keskikoulussa historian opettajani ja luokanvalvojani oli Pirkko Vilkama, joka varsin varmasti oli Oskar Vilkaman tytär.
    
    TykkääTykkää
    
    11/05/2018 klo 18:23
  3. Pertti Niukkanen
    
    Kyselin vielä Vilkaman veljeksistä Pekka Särkiön blogissa. Hän vastasikin, mutta Havas-yhteydestä hän ei sanonut mitään. Huomaa myös, että veljesten lestadiolaisuus oli uusheräystä. Tässä Särkiön vastaus:
    
    >>
    Tervehdys Pertti, löysin kysymyksesi, mutta osaan vastata niihin vain puutteellisesti. Kannattaa soittaa Lahdessa asuvalle Marja Vilkamalle.
    
    Jotain voin todeta. Veljesten Karl ja Oskar isä Karl vanhempi oli lestadiolainen. Hän kiersi saarnaamassa ja sen vaikutuksesta Padasjoen Arrakoskella syntyi lestadiolaista herätystä 1870-luvulla. Karl Vilkman oli rakennusmestari, joka omisti tiilitehtaan ja osti kartanon Espoosta. Pojat laitettiin Haminan kadettikouluun ja sieltä Pietariin. Lestadiolainen identiteetti säilyi poikienkin elämässä vahvana. Pojat eivät käyttäneet alkoholia – he eivät juoneet keisarin maljaa edes tämän läsnä ollessa. Ymmärrettiin, ettei ele kuitenkaan tarkoittanut protestia hallitsijaa vastaan.
    
    Oskar Vilkama järjesti Sisko vaimonsa kanssa lestadiolaisia lähetysseuroja kesähuvilalla Kilpastin-järvellä Arrakoskella. Veljensä Karl vietti kesiä Arrakosken talossa, jossa heidän äitinsä sisko eli tätinsä (?) oli emäntänä. Karl Vilkamalla ei ollut tietääkseni aikuiseksi eläneitä lapsia.
    >>
    
    TykkääTykkää
    
    16/05/2018 klo 14:47
Nomutta

Vuonna 1941 Havas piti viimeisen saarnansa Kivijärven kirkossa:

”Olkoon teidän kristillisyydenne Kristus, kuuluivat hänen viimeiset sanansa” (Viljanen, Paavo, 1943: Väinö Havas hengen ja miekan mies, s.183)

Tämän keskusteluketjun alussa on mainittu Havaksen kahdesta muusta saarnasta. Vuonna 1937 Havas saarnasi seuraavasti:

”Jumalan armo on Kristuksessa. Hän on ainoa kristillisyytemme”.
”Kun eroamme, varjelkoon Jumala, ettei meillä muuta olisi kuin tuo kuusikirjaiminen kristillisyys: Jeesus”.

Vaikuttaa sille, että Havas alkoi huomata vl-kristillisyyden kääntyvän vähitelleen pois Kristuksen korostamisesta seurakunnan eli oman itsensä palvomisen suuntaan. Näin minä ainakin tulkitsen nuo alleviivaavat Kristus-korostukset.

TykkääTykkää

11/05/2018 klo 10:05 Vastaus
Matias

Hesarin sivuilla julkaistiin tänään artikkeli ”Tutkija yllättyi: Lestadiolaisten taloudelliset verkostot ovat tiiviitä ja välillä arveluttavia”: https://www.hs.fi/talous/art-2000005674806.html

Blogipostaukseen nähden relevantti pätkä artikkelista:

”Olennaista on ymmärtää, että taloudellisissa verkostoissa on mukana lestadiolaisia, jotka eivät ole kovin vakaumuksellisia. He ovat sosiaalisesti lestadiolaisia ja pysyvät liikkeen piirissä, koska siitä on hyötyä ja iloa – myös yritystoiminnan näkökulmasta.”

Lisäksi oikeaan joukkoon kuulumisen tärkeyden korostamisessa (ts. liiallisessa seurakuntakeskeisyydessä) on se vaara, että oikeaan joukkoon kuuluminen voi passivoittaa: kuulun joukkoon, jossa pelastun / voin pelastua; minulla ei siis ole hätää eikä minun myöskään tarvitse olla välttämättä kovin kiinnostunut uskonasioista. Noh, tästäkin on kyllä puhuttu täällä aiemminkin.

Kyseinen tutkija on Aini Linjakumpu, ”jonka kirja talouden verkostoista ilmestyy tänään. Linjakumpu on tutkinut aiemmin muun muassa vanhoillislestadiolaisten niin sanottuja hoitokokouksia ja liikkeen piirissä esiintyvää hengellistä väkivaltaa.”

Aini Linjakummulta on aiemmin ilmestynyt kirjat Haavoittunut yhteisö – hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa (2012) ja Uskonnon varjot – hengellinen väkivalta kristillisissä yhteisöissä (2015), joita en ole lukenut, koska aiheet vaikuttavat niin raskailta. Tämä uusi kirja Vanhoillislestadiolaisuuden taloudelliset verkostot voisi kiinnostaa ja olisi varmaan kevyempikin.

TykkääTykkää

11/05/2018 klo 13:06 Vastaus
1. Nomutta
  
  Kristittyjen suuressa kokouksessa Torniossa ja Haaparannassa käytiin seuraavanlainen keskustelu:
  
  ”P.Rantala: Mikä olisi sopiva keino kristittyjen konkurssien ehkäisemiseksi. (s.6)
  
  ”Seurasi sitten kysymys konkursseista. Puheenjohtaja kysyi: ”Miten vältettäisiin , ettei kristittyjen tarvitseisi tehdä vararikkoa?” Toivoi että annettaisiin aikanaan hyviä neuvoja, ettei kukaan Jumalan lapsi niihn koettelemuksiin sortuisi.
  
  Veli Rantala huomautti, kuinka ympäri maata on tässä suhteessa ollut paljon murheen aihetta. Jumalattomat päällekantavat, että me otamme ihmisiltä velkaa niin kauan kuin saamme , ja kun emme enää saa, niin teemme konkurssin. Ja näissä syytöksissä on paljon perää. Antoi sen neuvon, ettei kukaan eläisi yli varojensa. Jos vielä joku kristitty sattuisikin joutumaan vararikkoon, niin pitäisi sittemmin, jos Jumala varoja siunaa, koettaa korvata niille, jotka ovat joutuneet vahinkoon, eikä panna omaisuutta vaimon, lasten tai kenenkään muun nimiin, ja niin vääryydessä elää ylellisyydessä toisten varoilla. Yksimielisesti yhdyttiin veli Rantalan neuvoon. (s. 35)
  
  Ei voi muuta kuin hämmästellä sitä rehellisyyttä ja avoimuutta, millä keskusteluja käytiin 100 vuotta sitten. Jos tuollaista rehellisyyttä olisi ollut SRK:n johdolla 10 vuotta sitten pf-skandaalin aikana, vl-kristillisyyden tilanne olisi tällä hetkellä huomattavasti valoisampi. Ymmärrän kyllä, että 100 vuotta sitten kukaan vl ei kuvitellutkaan edustavansa erehtymätöntä yhteisöä. Eipä siis ollut tarvetta valehtelemalla pönkittää erehtymättömyyden illuusiota.
  
  TykkääTykkää
  
  11/05/2018 klo 23:18 Vastaus
  1. Nomutta
    
    Tuo keskustelu käytiin vuonna 1909.
    
    TykkääTykkää
    
    11/05/2018 klo 23:34
Osmo Knuutinen

Varhaisin lestadiolaisuuden ja talouden kytky taitaa löytyä Kautokeinon tragediasta 1853. Jotain talouskytkentöjä liittynee myös Amerikan 1800-luvun lestadiolaiskiistoihin. August Lundberg lähetteli tietynlaisia raportteja Ruotsin hoviin lähetyskoulun toiminnasta ja raportoi saman koulun toiminnasta ihan toisella tavalla lesatadiolaisille. Pikkuesikoisuuden syntyyn liittyy lamaa ja talouskytkentöjä. Huikein on SRK:n SYT-rahakytkennät.. Säätiön johdolle lähetettiin raporttia kommunismin vastaisesta ns seura- ja muusta valistustoiminnasta. Omalle porukalle sama toiminta oli puhdasta evankeliumityötä. Kyse oli sentään miljoonista euroista nykyrahassa. Kaksoisviestintä varsinkin talouskysymyksissä on aina osattu. Jos haluat katsoa lestadiolaisuuden nykyistä talousverkostoitumista, katso Päivämiehen ilmoitus/mainossivuja.

TykkääTykkää

11/05/2018 klo 15:20 Vastaus
1. Eevertti
  
  Voiko kukaan ottaa kantaa siihen, kuinka uskottavaa tai onko edes laidasta totta vl-julistus Jumalan valtakunnasta. Valtakunnasta johon jokaisen olisi tehtävä parannus jos mielii iankaikkisuuteen.
  Vaikka Jumalan valtakunta käsitetään olevan hakomaja yrttitarhassa, niin onhan SRK:n toiminta ja opetukset paradoksi. Tuskin hakomaja vertaustakaan raamattuun on kirjoitettu puollustuspuheeksi tietoiselle valehtelulle ja 180 asteen opillisille harhautumiselle. Aina vaan jatketaan julistusta samalla kaavalla, tämä on irvokasta.
  
  TykkääTykkää
  
  11/05/2018 klo 21:02 Vastaus
  1. Markku Korteniemi
    
    No tuota, sellaisenaankin sen kyllä mahtaa pärjätä yleisen raamatullisuuden suhteen vaikkapa kansankirkossamme tapahtuvalle julistukselle noin keskimäärin… – Ehkäpä meidän olisi hyvä jossakin vaiheessa ryhtyä tarkastelemaan – suhteellisuuden tajun säilyttääksemme – vaikkapa luterilaisen kansankirkkomme harhoja ja sokeita pisteitä, jotka monilta osin ovat vielä ihan omaa luokkaansa… Ja kuitenkin sekin lienee monille Jumalan Valtakunta Suomessa lähimain yhden suhde yhteen !?
    
    Ja noista taloudellisista kytköksistä muistettakoon sekin, että taitaa olla kovin yleisinhimillistä että sellaisia esiintyy sukulaisten, tuttujen, saman etnisyyden, saman uskonnon, saman aatetaustan jne. omaavien suhteen. Ajatellaan vaikkapa Suomen historian; valkoiset/porvarit – punaiset/työväestö -jakoa osuuskunta ym. taloudellisessa toiminnassa ja asiakkuuksissa. Tai vaikkapa ympäristötietoisten, vihreiden tai (ääri)feministien boikotti- tai porkkamafia -kampanjoita…
    
    Meillä on vaaransa, että kun kuurnitsemme kameleita, nielemme elefantteja, kritiikin sijasta sorrumme demonisointiin puolin ja toisin, – levy juuttuu kiinni ja isoremmi alkaa luistaa… 🙂 Puhun tietysti ennen muuta itsestäni.
    
    PS. Enimmäkseen keskustelu on tarjonnut yhä uusia mielenkiintosia näkökulmia ja faktoja – kiitos!
    
    TykkääTykkää
    
    11/05/2018 klo 22:58
Johanna

Jäin miettimään, että olikohan minulla liian kirpeitä kommentteja ylempänä. Anteeksi, jos loukkasin jotakuta. Tämä aihe on niin keskeinen, että se ”menee tunteisiin”, kuten teinit sanoisivat. Jos ihan totta puhutaan, kukaan ei liene voi olla täysin varma pelastumisestaan, mutta jokainen toivoisi sitä omalle kohdalleen. Jos asia olisikin päivänselvä, ei tästä tarvitsisi keskustella. Mutta miksi siltikin jää epävarmuus, sitä en ymmärrä. Ehkäpä kuitenkin siksi, että kyse on kuitenkin uskosta. Jo sana ”usko”, sen sijaan, että puhuttaisiin ”tiedosta” antaa mahdollisuuden epäilylle.

TykkääLiked by 1 henkilö

12/05/2018 klo 07:27 Vastaus
Heino Korpela

Kerkesin jo päättää, etten enää kirjoita uskosta, koska ulkona on ihan selvästi kesä tulossa, aurinko saa luonnon heräämään, tuoksut ja lintujen konsertti on täyttä totta. Nyt aamulla kun päätin lähteä viemään kukkia äitini haudalle, huomasin kaksi hyvää kommenttia. Nimimerkit: Eevertti ja Johanna, kirjoittavat kumpainenkin hyvin tärkeästä asiasta. Näihin viesteihin ei voi olla vastaamatta!

Eevertti: ”Tuskin hakomaja vertaustakaan raamattuun on kirjoitettu puollustuspuheeksi tietoiselle valehtelulle ja 180 asteen opillisille harhautumiselle.”
Tämä on hyvä huomio Eevertiltä. Jesajan saarnasta on otettu tuo ”hakomaja” jolla vl puhujat kuvaavat Jumalan valtakuntaa. Tämä ”Hakomaja” löytyy vain Bibliasta. Mutta jos me tarkemmin tutkimme Jesajan saarnaa, huomaamme ettei Jesaja kuvaa Jumalan valtakuntaa, vaan eriseuran jälkeistä aikaa luetaanpa:
”Voi syntistä kansaa, kansaa suuresta pahasta teosta, pahanilkistä siementä, vahingollisia lapsia, jotka Herran hylkäsivät ja Israelin Pyhää pilkkasivat, he poikkesivat takaperin.
Mitä varten teitä enempi lyödään, koska te aina harhailette? Koko pää on sairas, ja koko sydän on väsynyt.” (Jes.1:4,5)

Kun luovutaan oikeasta opista ja tehdään itse keksimä jumala, ollaan tässä tilanteessa. Tästä Jesaja saarnaa:
”Kuulkaat taivaat,ja maa ota korviis, sillä Herra puhuu: minä olen lapsia kasvattanut ja korottanut, ja he ovat minusta luopuneet.
Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen; mutta Israel ei tunne, ja minun kansani ei ymmärrä.”
Kun, Jumalan lasten opetukseen tuodaan ihmisoppia, tämän seurauksena näkyy tämä ”hakomaja”, eli niin kuin Jesaja sanoo: ”Mutta mitä vielä Zionin tyttärestä jäänyt on, se on niinkuin maja viinamäessä, ja niinkuin hakomaja yrttitarhassa, niinkuin hävitetty kaupunki.”

Tästä me ymmärrämme, että ne, jotka ovat ”teuraslampaita” hyvävillaisia ja lihavia, siis oikeita suuria ”pässejä”, he menevät mukaan väärää oppia kannattamaan, mutta ne jotka jäävät, he eivät kenellekään juuri kelpaa, eivät edes teuraaksi. Tämän takia Jesaja kuvaa Siionia Hakomajan näköiseksi.

Mutta tietäkää, että Jumala ei näe laumaansa tämän näköisenä. Hän itse lupaa kaitsea:
”Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään — näin sanoo Herra Jumala.
Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita.
”Ja te, minun lampaani! Näin sanoo Herra Jumala: Minä pidän siitä huolen, että oikeus toteutuu lampaiden ja vuohien, pässien ja pukkien kesken.” (Hes.34:15,16,17)

Kuten tästäkin Hesekielen saarnasta voimme lukea, Jumala ei lupaa poistaa laumastaan lihavia lampaita, eli he jäävät kuitenkin laumaan. Mutta Jumala lupaa; ”vahvat ja lihavat minä pidän kurissa.”
Tästä me näemme, miksi näkyvä seurakunta ei ole koskaan puhdas, siis sellainen, joka olisi pelkkien pyhien yhteys.

Johanna kirjoittaa mielenkiintoisesti: ”Jos ihan totta puhutaan, kukaan ei liene voi olla täysin varma pelastumisestaan, mutta jokainen toivoisi sitä omalle kohdalleen.”
Tätä kun luin, mieleeni nousu vanha Siionin laulu ”Epäilysten alta nousee sieluni sua kiittämään”. Siis uskovan elämään kuuluu epäilykset ja tämän takia Jumala on säätänyt saarnaviran. On niin kuin Jesaja saarnaa:
”Siionin tähden minun on puhuttava, Jerusalemin takia en voi vaieta, ennen kuin oikeus nousee siellä kuin aurinko ja pelastus kuin leimuava soihtu,” (Jes.62:1)

Eli kun Jeesus totesi omasta virastaan: ”Mutta Jeesus sanoi: ”Minun on vietävä Jumalan valtakunnan ilosanoma myös muihin kaupunkeihin, sitä vartenhan minut on lähetetty.” Hän totesi, mikä on myös opetuslasten tehtävä – viedä ihmisille hyvä sanoma. Kuitenkin Jeesus lupasi: ”En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne.” Eli vaikka meissä uskovissa on myös ”Tuomaksiakin”, Jeesus on meidän kanssamme ja vahvistaa uskoamme niin, että kuitenkin epäilystemme alta nousee usko ja iankaikkisen elämän toivo.

TykkääLiked by 1 henkilö

12/05/2018 klo 10:00 Vastaus
Pertti Niukkanen

Edellä Eudokimos sanoi: ”Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi ja sen suojelu kerää psykopaattisia piirteitä omaavia ihmisiä johtajanpaikoille. Kova väite, tiedän, mutta pysyn siinä – joka tapauksessa.”

Tätä Nomutta kommentoi: ”Olen samaa mieltä Eudokimoksen kanssa. Tiukka nykyisenlainen seurakuntaoppi, jonka hierarkia muodostaa lähinnä harvainvaltaa muistuttavan hallintatavan, antaa turvapaikan psykopaateille. Lisäisin siihen vielä pedofiilit ym. seksuaalipervertikot.”

Kovia väitteitä, joiden paradoksaalisesti toivoisin olevan totta. Tällöin nimittäin tuosta ”pahuudesta” päästäisiin (ainakin osittain) irti luopumalla nykyisestä seurakuntaopista. Sitähän minäkin olen suositellut, mutta valitettavasti en usko johtajaongelman tällä kokonaan ratkeavan. Psykopaattisia johtajia tulee aina olemaan. Johdettavien olisi vain pystyttävä nämä ”pahat” ihmiset tunnistamaan ja tämä ei ole helppo tehtävä. Syrjäyttäminen on sitten vielä vaikeampaa.

Millainen ihminen on ”paha”? Onko pahuus synnynnäinen ominaisuus? Voiko lapsi olla paha? Näistä kysymyksistä löysin kiinnostavan jutun ”180 astetta: Kuka on paha? Lääketiede ei tunnista pahuutta, mutta psykopatian merkit voivat näkyä aivoissa jo lapsena”. https://yle.fi/uutiset/3-10200328 Kannattaa tutustua.

TykkääTykkää

12/05/2018 klo 14:28 Vastaus
Siionin Kevät

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, mutta tässä todennäköisimpiä skenaarioita.

Virallisella tasolla luopuminen eksklusiivisesta seurakuntaopista (tarkoitan poissulkevuutta sosiologisesti mielessä, koska kristinuskohan on eksklusiivista) ei todennäköisesti ole näköpiirissä lähivuosikymmeninä. Niin syvällä se on.

Lisäksi se merkitsisi vakavaa uhkaa eräille muillekin luovuttamattomille kysymyksille – erityisesti ehkäisyn torjumiselle de facto pelastuksenkysymyksenä. Tämä on oikeastaan yksi suurimmista muutoksen esteistä!

Jos oppi muuttuu pitkällä tähtäimellä, kaikkein todennäköisin vaihtoehto on ”moniarvoisuuden” suvaitsevainen eksklusiivisuuskysymyksestä. Ehkä tässäkin vaihtoehdossa sopisi jo ihan kohtuudella hengittämään. Tarkoitan moniarvoisuudella sitä, että voitaisiin suvaita myös ei-eksklusiivisen käsityksen omaavia rakkaina veljinä ja sisarina tai ainakin sanottaisiin selvästi, että poikkeava käsitys ei sentään johda iankaikkiseen vaivaan. Minusta sitä ajatusta ei mikään Raamatussa tue, että väärää henkilöä Jumalan rauhalla tervehtien luopuisi omasta uskosta.

Jos mikään ei muutu, kaikkein todennäköisintä on, että virallinen opetus ja käytännön elämä tulevat olemaan hyvin kaukana toisistaan, mikä on tietenkin aina henkisen ja hengellisen rappion tie. Siinä vaiheessa kun nykyiset alle 30-vuotiaat alkavat olla keski-ikäisiä, elettäisiin ja ajateltaisiin hyvin pitkälti toisella tavalla kuin opetetaan. Hiljalleen tästä voi seurata liukuma kohti hyvinkin maallistunutta yhteisöä, jonka jäsenmäärä on paljon nykyistä pienempi.

Skenaarioissa on hyvä huomioida myös ulkopuolisia tekijöitä: Kirkko voisi ihan aidosti olla avainroolissa tekemässä ratkaisua. Jos kirkko julistaisi avoimen sodan ja hyökkäisi eksklusiivisuutta vastaan, tämä voisi johtaa lahkoutumiseen ja todennäköisesti myös herätysliikkeen jakaantumiseen siten, että osa menisi lahkoon ja loput hajaantuisivat kuka minnekin.

Jos taas kirkko (käytännössä sen piispat) lempeän päättäväisesti ja taidolla ottaisi sen pään, että kirkon suojissa / virassa / tiloissa / sakramenttien toimittamisen yhteydessä ei enää väitetä tai anneta ymmärtää toisten uskovien joutuvan helvettiin, tämä otettaisiin todennäköisesti liikkeessä vakavasti. (Mitähän sanoisivat muuten tuomiokapitulit mahdollisesta kantelusta jostain eksklusiivisuusylilyönnistä?) Uskon, että kirkon selvien kannanottojen ja toimien (ei vain puheiden!) myötä vähitellen tapahtuisi selvää liukumaa kohti edellä kuvaamani ja toivomaani ”moniarvoisuuden” suvaitsemista ja että ainakin julkisemmissa puheissa koko ajan enemmän vältettäisiin muiden uskovien tuomitsemista. Vaikka kirkko tekisi mitä, en usko 180 asteen käännökseen seurakuntaopissa, mutta vähempi jyrkkyys olisi realismia. Oma-aloitteisesti muutosta ei tapahdu.

Edellä kuvattu olisi hyväksi herätysliikkeelle itselleen. Lahkoutumisen tai hengellisen korruptoituneisuuden tie ei ainakaan olisi hyväksi, vaan johtaisi nyt vielä hyvin elinvoimaisen liikkeen hiipumiseen vähitellen.

Hengellisessä mielessä tämä olisi myös siunauksellista. En nyt väitä, että eksklussiivinen seurakuntaoppi olisi siinä mielessä väärää oppia, että se varmasti tulisi yksilön taivastien esteeksi. Mutta kyllähän muut Kristukseen turvaavat kadotukseen tuomitseva mutta vanhurskasta Tuomaria epätarkemman näkökyvyn omaava ottaa ison riskin oman sielunsa autuudesta, kun muistamme: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.” Yhdenkään oppineen paimenen en kyllä oman sielunsa haastolla suosittele viettelevän itseään ymmärtämättömämpiä kaltevalle tielle.

TykkääTykkää

12/05/2018 klo 16:41 Vastaus
Jusbru

Haluaisin huomauttaa, että tavanomaista psykopaattia ei voisi vähempää kiinnostaa minkään seurakunnan johtaminen (varsinkaan vl-.seurakunnan). Liian paljon vaivaa suhteessa hyötyyn. Psykopaatit eivät tarvitse valtaa eivätkä ihailua. Uskonnollinen yhteisö on myös heille aika epätodennäköinen esiintymispaikka, koska he eivät koe katumusta eivätkä syyllisyyttä, eivätkä myöskään tarvitse joukkoon kuulumista mihinkään (koska he eivät koe yhteenkuuluvuutta toisten ihmisten kanssa).

TykkääLiked by 1 henkilö

12/05/2018 klo 19:20 Vastaus
1. Eevertti
  
  Menneinä vuosikymmeninä oli SRK:n johtotehtävissä henkilöitä jotka varmasti olivat psyykkisesti terveitä, mutta ihminen on monimutkainen olento, ja mitä älykkäämpi henkilö on, sitä paremmin voi luonto kehittää tietynlaisia ajatusmalleja. Hengellinen valta voi huumata, se on maallista valtaa paljon voimakkaampaa, hengellinen valta tulee käyttäjälleen Jumalalta.
  Vanhaan aikaan oli saarnamiehiä joiden opillisella perustalla oli Herran kansan matka Egyptistä kohti luvattua maata. Matkaa johti Mooses. Jumalan lasten matkaa on kuvattu myös täällä ajassa korven matkaksi jota johtaa ????? Mooses. Saarnaja joka huomaa kykenevänsä saamaan ”haltuun” ja liikutukseen suuria ihmisten joukkoja voi alkaa muodostaa itsestään vääränlaista kuvaa.
  Puhujan paikalla ja liikkeen johdossa on ollut henkilöitä joiden itsekuva ja tavoite on vertautunut raamatun ”suuriin” persooniin.
  
  TykkääTykkää
  
  12/05/2018 klo 20:47 Vastaus
  1. jusbru
    
    Valta voi huumata, mutta valta ei huumaa psykopaatteja. Psykopaatti voi käyttää valtaa, jos olettaa saavansa siitä jotain sekundäärihyötyä. Sekundäärihyötyä on taas todella vaivalloista saada monista uskonnollisista liikkeistä. Halusin vain kiinnittää huomiota siihen, ettei käsitteitä käytetä väärin.
    Esimerkiksi narsistista persoonallisuushäiriötä löytyy tutkitusti tilastollisesti esim. seurakunnan johtoasemista (kuten muiltakin johtavilta paikoilta) hieman enemmän kuin muussa väestössä, mutta tämä on taas ihan eri asia kuin psykopatia. Löysin tällaisen hyvän artikkelin aiheesta:
    
    Click to access duo96809.pdf
    
    TykkääLiked by 1 henkilö
    
    12/05/2018 klo 22:58
T.K.

Pakko esittää blogin pitäjälle, kommentoijille ja meille kaikille – myös itselleni kysymys: Mikä estää meitä siirtymästä pikkuesikoisuuteen eli Rauhan sanaan? Siinä olisi valmis paketti!
– Kristuskeskeinen julistus
– Tuttu evankeliumi ja synninpäästön sanat ja teologia
– Ei eksklusiivinen seurakuntaoppi
– Ei 70-luvun henkioppia ja hoitokokoushäslinkiä
– Ei kyseenalaista SRK:ta katto-organisaationa
– Ihanat Siionin Matkalaulut, josta ei ole poistettu ”yleishengellisiä” lauluja. Sisältää mm. laulut Tule Jeesus ja siunaa lastas, Mä Jeesuksesta laulan, Maan mä tiedän uuden ihanan
– Ei pröystäileviä toimitaloja, jonka vuoksi joudutaan paiskimaan sisäpiirityötä esim. maakuntamyyjäisten muodossa
– Yksittäinen kristitty tekee elämänvalintansa Raamatun pohjalta eikä sen takia, että ”seurakunnassa olemme hyväksi nähneet”

Kirjoitukseni ei ole pikaisesti heitetty pila, vaan tiivistetty pohdinta useiden vuosien ajalta.

Jokaisen kannattaisi lukea Pöytäkirja, joka tehtiin Rovaniemellä syyskuun 3 ja 4 p 1934 vanhemman lestadiolaisen suunnan kristittyjen neuvottelukokouksessa. Vaikka Laestadius varoitti kehumasta, kuka on oikeassa, rohkenen väittää, että pöytäkirjan laatijat olivat tuolloin oikeassa. Tuossa kokouksessa oli myös näissä keskusteluissa rehdiksi mainittu Pauli Rantala, joka oli 20-luvulla hyvin rakastettu saarnaaja ja Siionin lähetyslehden kirjoittaja.

TykkääTykkää

12/05/2018 klo 21:20 Vastaus
1. MH
  
  Tämä oli mielenkiintoinen ehdotus! Yritin nopeasti googlata itseni perille rauhansanalaisuudesta, ja löysinkin jonkin verran tietoa. Ennen kaikkea kiinnostaa, onko liikkeellä samankaltaisia elämäntapanormeja kuin meillä.
  Tämä Kotimaan artikkeli valaisi asiaa hieman: https://www.kotimaa24.fi/blogit/viela-kerran-tallainen-on-sipilan-rauhan-sana/
  Itse olen kuullut vain ruotsinkielisen Pohjanmaan rauhansanalaisista, joita on ennen kaikkea Luodossa (Larsmo). Heilläkin on ilmeisesti omat erikoisuutensa, esim. että naiset käyttävät seuroissa pitkiä hameita. Toki nämä voivat olla vain huhuja. Ja tuossa jutussa taidettiin todeta, että ruotsinkieliset rauhansanalaiset ovat konservatiivisempia kuin suomenkieliset. Kaikista mielenkiintoisin kohta Kotimaan artikkelissa oli kuitenkin tämä: ”Vain omaan herätysliikkeeseen kuuluva pelastuu 46% juhlaan osallistuneen vanhoillislestadiolaisen mielestä. Rauhansanalaisuudessa näin ei ajattele Salomäen tutkimukseen osallistuneista kukaan.”
  
  Kertokaa toki lisää, rauhansanalaisuutta tuntevat! Se täytyy vielä todeta, että pm Juha Sipilä ei kyllä ole mikään paras mainoskasvo ko. liikkeelle.
  
  TykkääTykkää
  
  12/05/2018 klo 22:30 Vastaus
2. Nomutta
  
  T.K. Tuo vuoden 1934 pöytäkirja olisi mukava saada tänne meidän kaikkien luettavaksi. Skannaa se ja lähetä Joonalle. Hän huolehtii lopusta.
  
  TykkääTykkää
  
  13/05/2018 klo 00:58 Vastaus
3. jukka
  
  Kyllähän tämän blogin lähes kaikilla kirjoittajilla seurakuntaoppi on sama kuin pikkuesikoisilla.
  
  TykkääTykkää
  
  13/05/2018 klo 08:46 Vastaus
4. Eudokimos
  
  Minä en puhunut psykopaateista, vaan psykopaattisista piirteistä. Sosiaalisia palkintoja vl-liikkeessä riittää puhujille ja johtajille. Valta, arvostettu asema, vl-väen arvostus, ihmeellinen jumalallinen ymmärrys, joka käy ylitse kaiken muun ymmärryksen, mitä maa päällään kantaa…Siinäpä sosiaalia palkkioita vl-liikkeessä: niitä ei pidä aliarvioida motivoivina tekijöinä!
  
  TykkääTykkää
  
  13/05/2018 klo 19:44 Vastaus
Markku Korteniemi

No siellä oli sittemmin omat harhapolkunsakin ja maallistumisilmiöt… joista isänikin teki selkoa muistelmissaan; siis apologiaa sille, että siirtyi pikkuesikoistaustastaan huolimatta vanhoillisuuteen 1954. – Mutta voisi olla, että vastaava vaihtoehto painopaikaksi olisi ollut tarjolla esim. teokselle ”Lestadiolaisuuden suuri hajaannus”…

TykkääTykkää

12/05/2018 klo 22:37 Vastaus
Osmo Knuutinen

Kannattaa lukea Havaksen kirjekokoelma. Tietääkseni se on edelleen OMA:ssa. Havakselle Amerikasta tulleet kirjeet antavat taustaa hänen puheenvuoroilleen v 1934 kokouksessa.

TykkääTykkää

13/05/2018 klo 05:41 Vastaus
Martta

Täällä on ollut mielenkiintoista ja tasokasta teologista pohdintaa. Myönnän, että itsekin koen vanhoillislestadiolaisen eksklusiivisen opin loukkaavaksi. Totta on, että kristinusko on itsessäänkin eksklusiivinen. Kuitenkin se, että jokin kristitty ryhmä pitää itseään Jumalan valtakuntana ja rajaa ryhmän ulkopuolelle jäävät kristityt pois pelastuksesta, eikä itse asiassa pidä toisia kristittyjä kristittyinä lainkaan, elleivät he kuulu ko herätysliikkeeseen, on mielestäni vastenmielistä. Asiaa ei helpota se, että vanhoillislestadiolaiset ovat ev. lut. kirkon jäseniä ja silti oppi on tämä. Varmaankin minä olen monen vl:n mielestä vain ”uskonnollinen” tai ”paatumuksen rauhassa”, kun kuulun ev. lut. kirkkoon, luen Raamattua, osallistun kirkon toimintaan aktiivisesti ja ennen kaikkea uskon Jeesuksen olevan henkilökohtainen pelastajani ja haluan Hänen tahtoaan kuunnella elämässäni. Kyllä, tällainen ajatus loukkaa inhimillisiä tunteitatani, vaikka kukaan ei voi minulta Jeesuksen sovitustyötä riistää, eikä Jumalasuhdettani murtaa.

Markun kanssa olen samaa mieltä siinä, että kansankirkossamme ollaan menty harhaan monessa suhteessa ja näistä teemoista on myös tärkeää keskustella. En kuitenkaan jaa ajatusta, että luterilaiset näkisivät kansankirkkomme olevan Jumalan valtakunnan yksi yhteen. En ole sellaiseen ajatteluun törmännyt muidenkaan kristittyjen osalta. Olettaisin siis, ettei tämä ole ainakaan kovin yleinen ajatusmalli kirkossamme. Voi olla, että kukin ryhmä ehkä ajattelee omassa porukassaan opin olevan ”puhtainta” tai muutoin kokee saavansa Sanan ravintoa ja aitoa seurakuntayhteyttä erityisen paljon oman herätysliikkeensä piirissä. Tuomitseminen olisi kuitenkin syytä jättää Jumalalle (tätähän kyllä toistellaan vl-piireissäkin) . On asioita, joihin ei ole selkeää vastausta Raamatussa ja joihin vaikuttaa myös kulttuuriset tekijät. Globaali kristitty kirkko on pirstoutunut ja jokaisella on omat painotuksensa. Kuten edellä olleista kommenteista voimme lukea, eivät kirkkoisätkään olleet keskenään yksimielisiä, eivätkä nykyiset kristityt ole heidän kanssa kaikesta samaa mieltä saatikka keskenään yksimielisiä. Miten sitten joku ryhmä voisi asettua toisten yläpuolelle? Tähän lisään, etten itse kuulu mihinkään herätysliikkeeseen.

Paavali sanoo kirjeessä Galatalaisille: ”Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko”. Mitä me voisimme tästä oppia? Minun täytyy yrittää oppia rakastamaan myös niitä lähimmäisiäni, jotka pitävät eksklusiivista seurakuntaoppia oikeana, vaikka en heidän näkemystään jaakaan. Mitä mieltä Kristus olisi tällaisesta toiset kristityt ulkopuolelle sulkevasta opista? Eikö meidän pitäisi etsiä juuri Hänen tahtoaan, eikä Augustinuksen, Lutherin, Laestadiuksen tai Raattaman, vaikka toki heidänkin ajatustensa tutkiminen on mielenkiintoista ja hyödyllistäkin?

Kuten muutkin seurakunnan paimenet, olkoot myös vl-paimenet tarkkoja siitä, etteivät johda ketään harhaan. Yksittäisen kristityn olisi suotavaa tutkia Raamattua ja etsiä sieltä Jumalan tahtoa.

Mitä Aini Liljakummun tutkimukseen lestadiolaisten yritystoiminnasta tulee, ajattelin itsekin artikkelia lehdestä lukiessani, että toki on yleisinhimillistä, että sosiaalisia suhteita ja verkostoja käytetään hyväksi yritystoiminnassa. Näiden väärinkäyttöä esiintyy varmasti vl-piirien lisäksi myös muiden ihmisten parissa. Tutkijan maininta, ettei talousasioiden epärehellisyyttä pidetä vl-yhteisössä yleensä ottaen niin vakavana rikkeenä kuin esimerkiksi korvakorujen käyttöä tai meikkaamista, on mielestäni mielenkiintoinen.

TykkääLiked by 1 henkilö

13/05/2018 klo 10:51 Vastaus
Markku Korteniemi

Sydämelliset onnittelut äideille – ja Taivaanisän siunausta !

Kesä on tullut perukkaankin, uimavedet lämpenemässä ja lehti kasvaa läpipäivinä täyteen kokoonsa:

1.
Oi, kuinka kevät säteilee
elämän riemuaan!
Maa onnellinen iloitsee
ja loistaa puvussaan,
ja loistaa puvussaan.

2.
Sinua, Luoja, ylistän
taas kevään voimasta.
Teet työsi ihmeteltävän
ja siunaat luotuja,
ja siunaat luotuja…
(VK 568)

Väinö Havas kirjoitti virren 574 ”On kaunis synnyinmaamme” kahdeksankymmentä vuotta sitten 1938, ja siihen on otettu sävel sata vuotta sitten toukokuussa 1918 kuolleelta Toivo Kuulalta.

1.
On kaunis synnyinmaamme,
maat, metsät, järvet sen.
Me Luojan töitä saamme
katsella kiittäen.
Taas lauhat tuulet soittaa
urkuja hongiston
ja Herraa kunnioittaa,
hän kaiken luoja on…
(VK 574)

TykkääTykkää

13/05/2018 klo 11:16 Vastaus
Pertti Niukkanen

Kiitos Jusbru’lle käsitetarkennuksista. Itsekin puhun usein psykopaateista ja narsisteista ym. ”dark triad”-ihmisistä samana massana, mikä on väärin. Oikeuspsykiatri Alo Jüriloon mukaan tuohon kolmen luonteenpiirteen yhdistelmään kuuluu psykopaatin tunnekylmyys, narsistin ylimielisyys ja manipulointitaito sekä machiavellismi eli laskelmoiva oman edun tavoittelu ja halu käyttää muita ihmisiä pelinappuloina. Olisi toki hauska tietää miten usein näitä piirteitä esiintyy uskonnollisissa johtajissa. Erilaisten kulttien johtajissa varmaan esiintyykin, mutta tutkimatta en uskalla määrää ja laatua arvioida.

Siionin Kevät esittää hyvän analyysin vl-liikkeen tulevaisuuden vaihtoehdoista. Jonkinlainen luopuminen eksklusiivisuudesta onkin todennäköistä. Se tuskin liikettä hajottaisi. Matias lainaa Aini Linjakumpua: ”Olennaista on ymmärtää, että taloudellisissa verkostoissa on mukana lestadiolaisia, jotka eivät ole kovin vakaumuksellisia. He ovat sosiaalisesti lestadiolaisia ja pysyvät liikkeen piirissä, koska siitä on hyötyä ja iloa – myös yritystoiminnan näkökulmasta.”

Tietysti liike tarvitsee jonkin yhteisen tunnuksen, joka on väljästi yhteinen oppi. Se voidaan kyllä huomaamattomasti tulkita uudelleen. Tämä taas onnistuu entistä helpommin, jos/kun jäsenistö (varsinkin nuoret) eivät ole opista kiinnostuneita. Myös muiden ”armoneuvojen” noudattaminen jää enemmän omantunnon varaan, ilman että entisistä linjauksista virallisesti luovutaan (esim. ehkäisyn suhteen).

Suuremman ongelman eksklusiivisuudesta luopuminen voikin aiheuttaa vl-liikkeen kirkkosuhteeseen. Vaikka piispat ehkä kiittelisivät, voisivat he samalla myös huolestua. Nykyinen järjestely, jossa vl-pappi pitää kirkon virkaansa vain ”työpaikkana”, tekee hänestä kirkon johdon kannalta ongelmattoman alaisen ja työtoverin.

Jos sitten vl-pappi eksklusiivisuuden purkamisen myötä alkaisi pitää virkaansa todellisen uskonyhteisön paimenvirkana, olisi hänen otettava kantaa myös tuon uskonyhteisön kehitykseen. Hän voisi muuttua kirkon johdon kannalta konservatiiviseksi ”änkyräksi”, joka kieltäytyisi esim. yhteistyöstä naispappien kanssa. Tämä näköala miellyttää SRK:n johtoa yhtä vähän kuin kirkon johtoa. No, ehkä vl-papit eivät olisi tässä kuitenkaan kovin johdonmukaisia ja omantunnontarkkoja – ja jäsenistöähän asia ei voisi vähempää kiinnostaa. 😉

Tästä pääsenkin T.K.:n kysymykseen: ”Mikä estää meitä siirtymästä pikkuesikoisuuteen eli Rauhan sanaan? Siinä olisi valmis paketti!” Niinpä! Miten rauhansanalaisuudessa on esim. ratkaistu tuo pappien ei-eksklusiivisuus, jota edellä pähkäilin vl-liikkeen osalta. Ovatko rauhansanalaiset papit kirkon johdolle hankalia änkyröitä? Enpä tiedä.

Rauhansanalaisuuden taustoista kannattaa lukea Kirsi Nevalaisen gradu vuodelta 2005 ”Vanhoillislestadiolaisuuden vuoden 1934 hajaannus Rauhan Sana -lehden tulkitsemana 1935–1950” http://epublications.uef.fi/pub/URN_NBN_fi_joy-20070154/URN_NBN_fi_joy-20070154.pdf Se kattaa myös Antinpäivien yhdistymisneuvottelut ja niiden epäonnistumisen.

Ehkä tuolta yli 70 vuoden takaa voisi ottaa oppia uusiin yhdistymisneuvotteluihin – siis miten niitä ainakaan ei pidä käydä! Alkuperäisen kiistan aiheuttajat ovat ajat sitten kuolleet, mutta kun se Pyhä Henki aikoinaan tästä eriseurasta lähti, niin eihän se näihin Rauhan Sanan nuoriinkaan ole mistään voinut tarttua, joten… Hiukan Franklin D. Rooseveltia mukaillen: Meillä ei ole muuta syytä eksklusiivisuudelle kuin eksklusiivisuus itse! No, ehkä kummallakaan ei todellista halua yhdistymiseen enää ole. Jotain opittavaa SRK kyllä voisi vanhan kiistakumppaninsa kokemuksista löytää.

Markku mainitsi isänsä Pauli Korteniemen rauhansanalaisen taustan ja siirtymisen vanhoillisuuteen 1954. Mikä on tuo isäsi muistelmat? Mistä sen voisi löytää, kiinnostaisi minuakin kovasti.

TykkääTykkää

13/05/2018 klo 12:04 Vastaus
1. Pähkinäpuu
  
  ”No, ehkä vl-papit eivät olisi tässä kuitenkaan kovin johdonmukaisia ja omantunnontarkkoja – ja jäsenistöähän asia ei voisi vähempää kiinnostaa. 😉”
  
  No tuota… Väärässä lienet. Minua ainakin kiinnostaa. Arvelen että monia muitakin.
  
  TykkääTykkää
  
  13/05/2018 klo 17:50 Vastaus
  1. Pertti Niukkanen
    
    Mietin siis sitä uutta tilannetta, johon vl-pappi joutuisi eksklusiivisuudesta luopumisen jälkeen. Silloin ilmeisesti vl-pappi pitäisi ev.lut.-seurakuntaansa todellisena uskonyhteisönä. Hän joutuisi myös luultavasti muuttamaan esim. suhtautumistaan yhteistyöhön naispappien kanssa. Jos hän jatkaisi entiseen tapaan, häntä voitaisiin pitää liberaalina (jota hän tuskin on). Tämä voi aiheuttaa ristiriidan papille itselleen. Mutta nykytilanne on vielä suurempi ristiriita, joten tuskin tähän uuteenkaan olisi mahdotonta sopeutua.
    
    Entä huomaisiko tavallinen vl-uskovainen ruveta vaatimaan muutosta siihen, miten papit ovat tähän asti toimineet? Siis rupeaisivatko vaatimaan esim. naispappien kanssa hyvin sujuneen yhteistyön lopettamista? Epäilen, että eivät rupeaisi. Tuskin edes miettisivät, että pitäisikö – mennään kuten ennenkin.
    
    Mutta jos sittenkin Pähkinäpuun tavoin asia kentällä kiinnostaa, voi tämäkin ratkaisuyritys raueta tyhjiin. Suljuamistahan se olisi ollutkin – myönnetään. Parempaakaan en valitettavasti keksinyt. 🙂
    
    TykkääTykkää
    
    13/05/2018 klo 18:47
  2. Pähkinäpuu
    
    ”Entä huomaisiko tavallinen vl-uskovainen ruveta vaatimaan muutosta siihen, miten papit ovat tähän asti toimineet?”
    
    Ihan relevantti kysymys. Minulla on se käsitys että tavallinen vl-uskovainen suhtautuu kielteisesti naispappeuteen. Asia kuitenkin tavallaan kierretään toteamalla, ettei sakramentin pätevyys ole kiinni siitä onko jakaja uskovainen. Eli naispappeja ei pidetä uskovaisia mutta heidän kanssaan voi tehdä yhteistyötä ja heiltä ottaa vastaan sakramenttia.
    
    Kun sanoin että minua ainakin kiinnostaa niin tarkoitin, että minusta vl:n suhtautuminen naispappeuteen on ristiriitainen. Toinen esimerkki voisi olla joidenkin vl-pappien suhtautuminen samaa sukupuolta olevien suhteeseen. Välillä vähän tuntuu siltä että näissä asioissa lipsutaan, jotta ei pahoiteta kenenkään mieltä.
    
    TykkääTykkää
    
    13/05/2018 klo 20:03
2. mursu
  
  Lainaus gradusta:
  
  ”Niin tärkeä asia kuin se onkin, että kuulua Jumalan seurakuntaan, niin emme sittenkään saa tehdä seurakunnasta V a p a h t a j a a. Ei pääskysen pesän poikia ole pesä synnyttänyt. Ei niitä ole pesä ruokkinut, vaan sen on tehnyt poikien emo. – – Ei ole seurakunnassa kaikki viisauden ja taidon ta-varat kätkettyinä, niin kuin muutamat höpsivät.”
  
  TykkääTykkää
  
  18/05/2018 klo 22:04 Vastaus
Pertti Niukkanen

Kyllä on kesä täällä Helsingissäkin. – terveiset vaan sinne perukkaan, Markku! Ulkona on lähes paahtava helle ja ilma ihan liikkumaton. Vain lintujen äänet rikkovat sunnuntaipäivän hiljaisuuden. Eipä oikeastaan tee mieli eriseuroja ja psykopaatteja enempää miettiä.

Windows 10:kin muistuttaa, että tänään on äitienpäivä koko päivän! Onnittelut siis kaikille äideille kautta Suomen! Erityisonnittelu blogistillemme Roosalle, joka on tänään itse ensimmäistä kertaa juhlinnan kohteena. 🙂

TykkääTykkää

13/05/2018 klo 12:24 Vastaus
Quo Vadis

Ekslusiivisuudesta:
Ketä ja mitä ekslusiivisuus ylipäätään palvelee? Mistä nousee ihmisen tarve kokea olevansa erityinen ja valittu suhteessa toisiin? Ihmisen taipumus mustavalkoiseen maailmankuvaan on geneettisesti määräytynyt ominaisuus, jota esiintyy tasaisesti joka paikassa ja ja kaikkialla.

Uskonnollisuuden kehityshistoria ihmiskunnan historiassa kertoo heimojen ja kansakuntien yhdistymisestä suuren idean ja aatteen alle, jolloin tämä yhdistyminen on lisännyt luottamusta ja yhteistyökykyä erilaisista taustoista tulevien heimojen ja sukujen kesken, sekä johtanut kehitystä edelleen kohti yhtenäisiä kansakuntia. Eri uskonnot ja uskonnolliset liikkeet ovat palvelleet yhteisten arvojen jakamisen kautta järjestäytyneen ihmisyhteisön rakentumista isommassa ja pienemmässä mittakaavassa.

Toimittaja Jani Kaaro kirjoitti HS:n kolumnissaan 10.12.2012: “Ihmisten heimolaisuus tappaa itsenäisen ajattelun.” Ihmisillä on tarve muodostaa yhtenäisiä joukkoja, joilla on tiukka maailmankuva ja maailma voidaan jakaa meihin ja muihin. Tarve muodostaa joukkoja on hyvin alkukantaista ja lajityypillistä ihmiselle, sillä heimo/ joukko merkitsee yksilölle turvaa. Heimo on myös lupaus, enemmän tai vähemmän luotettava sopimus keskinäisestä avusta ja yhteistyöstä. Joukon täytyy myös organisoitua tehokkaasti yhtenäisen suunnitelman ja yhteisten sääntöjen taakse. Sen täytyy määritellä vihollisensa, joukko tarvitsee myös tarinan eli kertomuksen, joka linkittyy osaksi suurempaa kokonaisuutta. Tarinan kaikkein syvällisin tehtävä on esittää joukon eloonjäämisstrategia/ pelastussuunnitelma sekä yhteisön eheyden ja yhtenäisyyden vahvistaminen. Tarina on ihmisen aivoihin parhaiten uppoava tapa esittää kaikki se, mitä tarvitaan joukon hengissä selviämiseen. Kun otamme osaa heimosotiin, rakennamme samalla omaa ja heimomme tarinaa, joka vahvistaa identiteettiämme ainutlaatuisuudestamme.

Koska yhä vielä aivomme elävät kivikaudella, jolloin rajattomassa ja turvattomassa maailmassa pieni hallittavissa oleva samanmielisten piiri auttaa kokemaan olomme turvalliseksi. Ja yhä ihmisen pelko ja tragedia on hylätyksi tuleminen, heimosta ulos joutuminen.

Mikä on vanhoillislestadiolaisuuden tarina ja miten se suhteutuu koko kristinuskon tarinaan?

kirjall. Juhana Torkki: Tarinan valta. Kertomus luolamiehen paluusta. Otava, 2014.

TykkääTykkää

13/05/2018 klo 19:18 Vastaus
1. sisarpuoli
  
  ”Ketä ja mitä ekslusiivisuus ylipäätään palvelee? Mistä nousee ihmisen tarve kokea olevansa erityinen ja valittu suhteessa toisiin?”
  
  Tätä olen usein pohtinut. Mistä nousee tarve on vetää raja meidän ja muiden välille uskon asioissa, jopa niin että sitä pidetään elävän uskon tuntomerkkinä. Olen ymmärtänyt että vl-uskossa tämä nousee voimakkaasta pelastusvarmuudesta, josta seuraa johtopäätös että muualla ei ole pelastusta?
  
  Muistan lapsuuden seurapuheet (siellä kuuluisalla 1970-luvulla) joissa painotettiin kuin ME olemme Jumalan valittu kansa ja tueksi siteerattiin paljon vanhaa testamenttia. Silloisen ymmärrykseni mukaan uskovaiset kulkee joukkona eri kansojen joukossa eri aikoina, mutta aina se on ”valittu kansa”. Eikö tämä ole ristiriidassa lähestyskäskyn kanssa: Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Voisiko joku raamattua paremmin tunteva kertoa onko tämä ollut vl-maallikkojen omintakeista tulkintaa vai onko tälle ajattelulle laajempaa teologista perustaa? Itse ihmettelin lapsena lähinnä sitä, että jos vain Jumalan kansa on Jumalalle tärkeä, miksi Hän ylipäänsä pyörittää muuta maailmaa 😉
  
  Tuo ekslusiivisuus on kyllä vaikea paikka niin psyykkisesti kuin hengellisesti. Matleena Ylikoski kyseli ylempänä, että pitäisikö uskovaisen hakea parasta tai eniten oikeassa olevaa seurakuntaa. Minun mielestäni kuulostaa työläältä, mutta niiinhän monet vl-parannuksen tehneet ovat kertoneet tehneensä ja löytäneensä Jumalan valtakunnan. Minä koen löytäneeni Jeesuksen pelastajana. Sitä kautta ymmärrän kyllä muunkinlaisia kääntymiskokemuksia kuin Jumalan valtakunnan löytäminen, varsinkin kun se samastetaan sosiologiseen yhteisöön. Ahdas portti on sydämen parannus eikä uskonnollisen yhteisön ahdas portti.
  
  TykkääTykkää
  
  13/05/2018 klo 21:33 Vastaus
Osmo Knuutinen

Nimimerkki Sisarpuoli kirjoittaa:”Muistan lapsuuden seurapuheet (siellä kuuluisalla 1970-luvulla) joissa painotettiin kuin ME olemme Jumalan valittu kansa ja tueksi siteerattiin paljon vanhaa testamenttia. Silloisen ymmärrykseni mukaan uskovaiset kulkee joukkona eri kansojen joukossa eri aikoina, mutta aina se on ”valittu kansa”.
Tähän liittyen erityisesti 1960-1970 luvuilla siteerattiin ja selitettiin paljon Sak.6:8. jota minä olen jo pitkään nimittänyt ns hevosvaunuopiksi. Tuo mielestäni vakava harhaoppi, joka voimistui erityisesti ns pappiseriseuran jälkeen, sopi erinomaisesti eksklusiivisen seurakuntaopin tueksi. Nyttemmin Sak.6:8 selityksestä vaietaan. Joskus mainittuu raamatunkohta on ollut jopa saarnatekstinä Suviseuroissa.

TykkääTykkää

14/05/2018 klo 04:02 Vastaus
Olof Tallius

”Nyttemmin Sak.6:8 selityksestä vaietaan.”

Olen kuullut Sakarjan-kirjan ”pohjanmaalla”-selityksen 2010-luvulla ainakin parissa saarnassa. Viimeisimmästä ei ole aikaa kuin kolme vuotta. Että ei se mihinkään ole kadonnut.

TykkääTykkää

14/05/2018 klo 08:56 Vastaus
1. Osmo Knuutinen
  
  SRK:n erään nokkamiehen mukaan selityksestä pohjan maalla= suomessa lopun ajalla, on luovuttu. Ehkä kyseinen saarnamies ei seuraa aikaansa.🙂 Sak.6:8 selitys esiintyi mm Pekka Kinnusen sanoittamassa Siionin laulussa vuodelta 1976. Uudistetussa Siionin laulut-julkaisussa värssy on jätetty pois samoin kuin viittaukset käsillä olevaan lopun aikaan. Olikohan se laulu 96?
  
  TykkääTykkää
  
  14/05/2018 klo 10:09 Vastaus
  1. Pertti Niukkanen
    
    Tällainen tieto löytyi S24-keskusteluista:
    
    Siionin laulu 96, Pekka Kinnunen 1971
    
    6. Valkeus on läpi kansain / aikojenkin kulkenut. / Pohjan äären kansat saivat / myöskin kutsun taivaisen. / Siellä lepää Henki Herran / seurakunnan turvana, / sana osoitti sen kerran / aikain lopun merkkinä.
    
    Tämä säkeistö on poistettu uusimmasta, vuoden 2016 Siionin lauluista.
    
    TykkääTykkää
    
    15/05/2018 klo 23:03
2. sisarpuoli
  
  Muistan kyllä hevoset ja pohjanmaan. Tuo maailmanlopun viivästys kyllä horjuttaa uskoa ainakin oikeassa olevaan seurakuntaan.
  
  Pohdin vielä tuota lähetyskäskyä, koska se on mielestäni ristiriidassa eksklusiivisen tulkinnan kanssa. Jos Jeesus sanoi, että tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni kyse ei varmaan ollut kehitysvammaisten ja pienten lasten kiintiöstä kaikkien kansojen keskuudessa vaan oppimaan kykenevistä aikuisista. Eikö ajatus ole (elävän) uskon leviämisestä kansojen keskuuteen eikä jostain kapulaviestistä kansojen syvissä riveissä. Jos tätä olisi tarkoitettu, eikö asia olisi sanoitettu toisin tyyliin kuljettakaa pelastuksen sanomaa kaikkien kansojen keskuudessa tms.
  
  Olen huomannut että raamatun tekstejä tulkitaan kyllä tarkoituksenhakuisesti, mutta olisi kiinnostava tietää mikä on vahvin teksti puoltamaan eksklusiivista tulkintaa. Paavalin kääntymystä en ota lukuun kun hän itse sanoi saaneensa pelastuksen Damaskon tiellä. Tai Korneliuksen ”uskosta uskoon” siirtymistä.
  
  TykkääTykkää
  
  14/05/2018 klo 13:29 Vastaus
3. Pertti Niukkanen
  
  Tuo Sak. 6:8 esiintyy myös Helsingin yliopiston sinetissä. Sivustolla, joka ei enää toimi, kerrottiin:
  
  ”Helsingin yliopiston sinetti periytyy 1700-luvulta. Nykyisen muodon on suunnitellut B.O. Heinonen 1981, mutta varsinaisesti sinetti on vahvistettu nykymuotoonsa 1919. Sinettiin lisättiin myöhemmin yliopistolle vuonna 1940 myönnetty Vapaudenristin ritarikunnan merkki. Sinetin keskiosassa on barokkikartussin ympäröimä ovaali kilpi, jossa on kirjoitus A MDCXL ABOE COND (anno MCCXL Aboe condita) eli “perustettu 1640 Turussa”. Yläpuolella on Jumalan säteilevä nimi hepreaksi kirjoitettuna. Kartussia kehystävät runsaudensarvet ja laakerinoksat, ja sen päällä on kuninkaallinen kruunu viittauksena yliopiston varhaisempaan historiaan ja sen perustajaan, kuningatar Kristiinaan.”
  
  Lisäksi tuon ovaalin kilven alaosassa on merkintä ZACH. VI V8. Tämä tosiaan viittaa Raamatun jakeeseen Sak. 6:8. Kuvia sineteistä löydät Googlen kuvahaulla, esim. https://www.google.fi/search?q=Helsingin+yliopiston+sinetti&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwiP_e3PyoTbAhVCaFAKHcbSD_4Q_AUoAXoECAAQAw&biw=1536&bih=759 . Ensimmäisenä pitäisi näkyä Helsingin yliopiston sinetti. Sen vieressä on Turun akatemian sinetti vuodelta 1640, jossa on sama viittaus ZACH VI VIII.
  
  Ensimmäinen koko Raamatun suomennos ilmestyi vasta 1642 (Biblia: Se on: Coco Pyhä Ramattu Suomexi), joten Turun akatemian sinetin viittaus perustunee ruotsinkieliseen Raamattuun. Muita suomennoksia jakeesta:
  
  1776:
  Ja hän kutsui minua, puhutteli minua ja sanoi: katso, ne jotka pohjaan menevät, antavat minun henkeni levätä pohjan maalla.
  
  1938:
  Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: ”Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa”.
  
  1992:
  Minulle hän sanoi: ”Paina mieleesi ne hevoset, jotka lähtivät pohjoista kohti. Ne vievät minun henkeni pohjoiseen maahan, jotta se vaikuttaisi siellä.”
  
  Viimeisin käännös näyttäisi ottavan huomioon myös sen mahdollisuuden, että kyse on Jumalan vihan lepyttämisestä. Esim. Svenska Bibeln (1917) kääntää jakeen: ”Se, genom dem som draga ut mot nordlandet skall jag släcka min vrede på nordlandet.”
  
  Erikoisia tulkintoja on tuo Sak. 6:8 siis kirvoittanut. Kaikissa tuntuu korostuvan Pohjolan ja nimenomaan Suomen erityisasema viimeisinä aikoina. Paitsi Oulun ”heinoslaisuus” ja vl-liike, myös arkkipiispa Gustaf Johansson taisi tulkita jakeen tähän suuntaan. Noista sineteistä päätellen hevosten matka ei jatkunutkaan Ouluun asti, vaan kulki Turun kautta ja pysähtyi Helsinkiin. Tämä tulkinta toki minua helsinkiläisenä miellyttääkin. 🙂
  
  TykkääTykkää
  
  14/05/2018 klo 14:36 Vastaus
  1. Pertti Niukkanen
    
    Myös vuoden 1642 Biblia on näköispainoksena netistä. Sak. 6:8 löytyy sivulta: http://runeberg.org/biblia-fi/1777/1139.html. Jae on lähes täysin samassa muodossa kuin vuoden 1776 käännöksessä:
    
    ”Ja hän kutsui minua, puhutteli minua, ja sanoi: Katso, ne jotka pohjaan menevät, andawat minun Henkeni lewätä pohjan maalla.”
    
    TykkääTykkää
    
    14/05/2018 klo 15:20
  2. Nomutta
    
    Pertti! Olipa mielenkiintoinen näkökulma tähän hevosvaunuoppiin!
    
    TykkääTykkää
    
    14/05/2018 klo 16:45
  3. Osmo Knuutinen
    
    En usko tuohon ketjuoppiinkaan. Historiallista tosiasiohin perustuvaa yhteyttä ei taida löytyä. Raamatuntutkijoiden mukaan Sak.6:8 tarkoitti alunperin Mesopotamiaa ja Babyloniaa. Luther uskoi VT:n esipuheessaan sen tarkoittavan Saksaa ja ensimmäiset Raamatun kääntäjät sovelsivat sen Suomeen. Helsingin yliopiston sinetin taustalla puolestaan on hegeliläinen henkifilosofia.
    Vl-maallikkosaarnaajat erityisesti Heikki Saari ja Eino Rimpiläinen tekivät aikoinaan villejä tulkintoja Sakarjan tekstistä ja perustelivat sillä jopa pakanalähetystyön tarpeettomuutta. Evankeliumihan oli jo kiertänyt maailman kaikki kolkat ja tullut vihdoin lopun aikoina pohjan maalle! Professori Jouko Talonen on on kirjoittanut tästä arkittelinkin erääseen teologiseen julkaisuun..
    
    TykkääTykkää
    
    15/05/2018 klo 06:37
  4. Markku Korteniemi
    
    Aivan Pertti, tuo Helsingin yliopiston sinetti on hieno havainto, joka vahvistaa sitä, mihin olemme tämän blogin keskusteluissa jo aiemmin päätyneet. Siis että tuon Sakarian kirjan kohdan tulkinta liittyy selvästi puhdasoppisuuden ja suurvalta-ajan suureelliseen ns. gööttiläiseen historiantulkintaan, – mutta myös Lutherin raamatunkäännöksen traditioon. Luther halunnee itse luoda eskatologista pohjaa omalle luterilaiselle kirkolleen Pohjois-Saksassa ja pohjoismaissa 1545 raamatun saksannoksellaan: ”Und er rief mich und redete mit mir und sprach: Siehe, die gegen Mitternacht ziehen, machen meinen Geist ruhen im Lande gegen Mitternacht. (Sak. 6:8) En osaa saksaa sitä vertaa, että pystyisin sanomaan onko mitternacht käännettävä keskiyön maaksi vai keskiyön auringon maaksi; no yhtä kaikki se tarkoittanee pohjoista ilmansuuntaa. Kun Suomessa pohjoinen ilmansuunta ilmaistaan Pohjanlahden ”pohjaan” liittyvällä käsitteellä, niin tästä oli lyhyt matka kääntää ”pohjoinen maa” ”pohjanmaaksi”.
    
    Lutherin tulkintoja sovelsivat edelleen raamatunkääntäjämme, jotka myös tuunasivat vanhan kirkkoraamatun esipuheita. Viimeistään 1930-luvulta lähtien alettiin soveltamaan tuota Sakarian kirjan tulkintaa meidän vl-kristillisyyteemme.
    
    TykkääLiked by 1 henkilö
    
    16/05/2018 klo 21:34
  5. Quo Vadis
    
    Sak.: ”Und er rief mich und redete mit mir und sprach: Siehe, die gegen Mitternacht ziehen, machen meinen Geist ruhen im Lande gegen Mitternacht.”
    
    Itse tulkitsisin tämän Raamatunkohdan tarkoittavan pelkästään pohjoista ilmansuuntaa, jota ”gegen Mitternacht” ilmaisee, eli maa joka sijaitsee klo 12 eli keskiyön suunnassa. Koska aikaisemmin Sak 6:5 puhutaan neljästä ”tuulesta” eli ilmansuunnista (vrt. lappalaisten neljän tuulen hattu).
    
    TykkääTykkää
    
    17/05/2018 klo 12:59
4. Pertti Niukkanen
  
  Kyllä Quo Vadis on tässä varmasti oikeassa. (Tämän sanon pitkän saksan lukeneena syvällä rintaäänellä. 😉 )
  
  Löysin hyvän sivuston biblehub.com, josta löytyy jokaisesta raamatunjakeesta usean kommentaattorin selitys. Esim. Sak. 6:8 selitykset löydät täältä: http://biblehub.com/commentaries/zechariah/6-8.htm
  
  Ensimmäisenä on ”Benson Commentary”. Tämä viittaa englantilaiseen metodistipappiin Joseph Bensoniin (1749–1821), jonka laajat Raamatun selitysteokset ovat edelleen hyvin arvostettuja. Benson kommentoi:
  
  >>
  ”Then cried he unto me, Behold, these that go toward the north”
  — Namely, the black horses, denoting the Persian empire.
  
  ”have quieted my spirit in the north country”
  — That is, by conquering the Babylonians, and executing upon them the punishment which they deserved for their cruelty and other crimes, they have satisfied the wrath which I had conceived against that people.
  >>
  
  Näyttää tosiaan siltä, että kysymys on Jumalan vihan tyyntymisestä ja asettumisesta lepoon, koska Persia on kostanut Babylonille Israelin kokeman nöyryytyksen. Suunnilleen samaan tapaan jaetta useimmiten nykyisinkin selitetään. Teologit korjatkoot, jos ymmärsin väärin.
  
  TykkääTykkää
  
  17/05/2018 klo 16:36 Vastaus
  1. Markku Korteniemi
    
    Niin, kyllä sinetin viittaus Sakarian kirjaan mahtaa pohjiaan olla ihan sitä ihtiään, tosin tulkinnat ovat saattaneet avartua hengellisestä sitten myös henkiseen ja sivitykselliseen. Tuomas Itkonen on kääntänyt Israel Steckseniuksen Upsalan yliopistossa 1731 julkaistun väitöskirjan ”Westrobotnia” eli Länsi-Pohjasta, joka päättyy toivotukseen:
    
    ”Mutta Kaikkivaltias Jumala varjelkoon seurakuntansa kaikista perkeleen petoksista ja lisätköön armoansa meitä kohtaan, jotta tuo pyhä ”Jumalan Henki Pohjolamme yllä kauimmiten lepäisi” (Sak.6:8)
    
    Nyt minulla ei ole käsillä etymologista sanakirjaa, mutta voisin otaksua että ”pohja” ilmansuuntaa pohjoista merkitsevänä on käytössä vain itämerensuomalaisilla. Nykyisin puhumme kampassi- ja karttapohjoisesta jne. Ennen selkeällä ilmalla se oli tarkistettavissa ainakin auringon radan korkeimman pisteen perusteella ja yöllä pohjannaulasta eli pohjantähdestä… Ennen riittävä ilmansuunnan määritys saattoi olla mentaalisempi vaikkapa ”vesipohjoinen” ja niin merenlahden POHJASTA tuli myös ilmansuunnan käsite… Ja kun Sakariaan kirjan suomennoksessa ilmansuunta ”pohjoinen” sai nimen, jolla oli myös tarkka lokaalinen eli paikallinen merkitys ”pohjanmaa” (botten) niin mielleyhtymä ja edellä mainittu tulkinta oli kuin sinetöity!
    
    No kyllä Raamatun tekstejä kaikkiaan kristinuskon historian aikana on tulkittu yleensä aina oman aikansa näkökulmasta – eikä se välttämättä aina ole harhaan mennyt. Mutta tuossa tulkintaketjussa on liian monta käännöksen epätarkkuudelle ja suoranaiselle kansanetymologialle rakentuvaa tarkoitushakuista heikkoa kohtaa – voi tosin olla minunkin selityksessä lisää… Sakariaan kirjan kohtaa voidaan varmaan pitää eskatologisena, mutta entä jos vaan tulkitsemme sen viittaavan kristilliseen Bysanttiin, Eurooppaan ja siinä samalla tietenkin myös Pohjois-Eurooppaan.
    
    Biblia eli Vanha Kirkkoraamattumme on kai Antti Litzeliuksen 1770-luvulla 1600-luvun raamatunkäännöksestä toimittama. Tämän rekisteriraamatun esipuheet ovat Lutherilta, mutta kääntäjät ja kielentarkistajat lienevät tehneet niihin omia virityksiään. Onkohan asiasta tehty tutkimuksia?
    
    Profeetta Miikan kirjan esipuhe päättyy: ”… niinkuin sanottaisiin: Suomi, sinulle on paljon hyvää suotu; mutta kiittämättömyytes tähden sinä suomitaan.”
    
    Meillä on ollut puhujaweljiä, jotka ovat pitäneet näitä suomentajien esipuheitakin aitoina ja alkuperäisinä Raamatun teksteinä. – No tuo ”profetia” lienee kyllä Suomen historiassa sitten toteutunut 1900-luvullakin.
    
    PS. Osmo, mahdoit sinäkin toimittaa painoon jonkun vanhan Kirkko- tai Kuvaraamatun uusintapainoksen?
    
    TykkääTykkää
    
    18/05/2018 klo 21:15
Rasmus

Ei ehkä kuulu ihan tarkkaan ottaen tänne, mutta…
JT kaikki VL-puhujat ja johtokuntien jäsenet. Joona on täällä jossain kirjoituksissaan kertonut kuinka esim. Suviseroihin on talkootyövoiman saanti vaikeutunut. Oman kokemukseni, joka koostuu omista havainnoista sekä useilta talkootöihin osallistuneilta kuultuna, syy talkootyövoiman saanniin vaikeutumiseen voi olla seuraava.

Talkootyöntekijät; heille ilmoitetaan, että ajakaapa Suviseura-alueelle kevään aikana xx-kertaa, tietysti omaan piikkiin. Edestakainen matka voi olla 600km. Joillekin ilmoitetaan, että mukaan pitäisi leipoa 100 pullaa. Omaan piikkiin sekin. Kun olet siellä sitten tehnyt sitä työtä, ei ole ollenkaan varmaa, että talkooruokaa rittää sinulle. Ajelet sitten ABC:lle syömään kotimatkalla. Tietysti omaan piikkiin.

Ylläkirjoitetussa ei sinänsä ole nyt loppujen lopuksi kauhean maata mullistavaa. Mutta kun luet tämän alla olevan, niin ymmärrät miksi into osallistua talkootöihin Suviseuroissa tai Rauhanyhdistuksillä on laskenut.

Puhujat, 45-60 min saarna Suviseuroissa; Koko perhe käy puhujien ruokalassa syömässä Suviseurojen ajan ilmaiseksi, joskus on mukana muutakin sukua. Toisille taas on annettu lippu joka oikeuttaa seuraravintolasta hakemaan ruokaa niin paljon kuin haluaa. On ollut tilanteita, että tämmöinen puhuja jo kaukaa heiluttaa lippuaan kassalle ja usuttaa lapsiaan ottamaan leipää ja jogurttia enemmän kuin oikeasti on tarvis. Jos ei kaikkea jaksa niin nehän voi heitta roskiin, totesi yksi puhuja pojalleen.
Sama meininki on Rauhayhdistyksillä. Alunperin puhuja sai ilmaiset kaffet puheen jälkeen. Se on ihan ok. Sitten siihen tuli mukaan vaimot. Nykyään puhujaveli saa juotavat ja syötävät koko perheelleen. Joillakin Rauhanyhdistyksillä he voivat seuraisännän kanssa vetäytyä erilliseen kabinettiin nauttimaan mahantäytteitä.

Minuun, joka en tunne itseäni esimerkilliseksi ihmiseksi, käy sama sanonta kuin suomalaiseen sotilaaseen: ”kestää mitä vaan, mutta ei tippaakaan epätasa-arvoista kohtelua”.

Minulta ja monilta muilta on viety työninto, tarttis tehrä jotain. Sinä puhujaveli, johtokunnan jäsen tai vaikkapa ihan pääkonttorin mies, tässä teille ajateltavaa ja keskustelunaihetta seuraavaan kokoukseen.

Jrt wähin veljenne Rasmus

TykkääTykkää

14/05/2018 klo 11:42 Vastaus
Pertti Niukkanen

Sisarpuoli teki edellä hyviä kysymyksiä SRK-eksklusivismin raamatullisista perusteista. No, itse en usko että sellaisia on. Tässä kuitenkin lyhyesti käsitykseni siitä, miten SRK-teologiassa asia perustellaan.

Eksklusiivisuuden tärkein tukipilari on mielestäni oppi Hengen virasta. Sen perusteluksi esitetään tuttuakin tutumpi Joh. 20:22–23: Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.”

Perustelu Hengen viran jatkumolle löytyy taas Paavalilta: Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: ”Vanhurskas on elävä uskosta” (Room. 1:17).

Tämä oppi Pyhän Hengen jatkumosta (successio fidelium) on aivan oleellinen SRK-lestadiolaisuuden oppirakennelmassa. Olen itse kutsunut sitä myös välimiesopiksi (aikaisemmin myös apostoliseksi seuraannoksi/suksessioksi). Tämä oppi ei sinällään vielä takaa, että Pyhä Henki olisi kulkeutunut vl-liikkeeseen. Ehkä Pyhän Hengen matka on vienyt aivan muualle – ehkä moneenkin paikkaan – ja jättänyt vl-liikkeen aivan osattomaksi?

Tämän mahdollisuuden torjumiseksi on pyritty osoittamaan, että historialliset jäljet johtavat juuri (tai ainakin) Pohjolaan ja Laestadiuksen kautta vl-liikkeeseen. Tuttu ketju on esim. valdolaiset – hussilaiset – Luther – pietistit (herrnhutilaiset) – lukijaiset – Brandell – Lapin Maria – Laestadius.

Aiemmin mainittu ”hevosvaunuoppi” tukee myös tätä ajattelua. Tosin siinä on kyse enemmän etsikkoaikojen siirtymisestä kuin varsinaisesta välimiesopista.

Tämän kokonaisopin tueksi esitetyt Raamatun kertomukset ovat varmaan kaikille seurasaarnoista tuttuja:

– Saulin (Paavalin) kääntymys
– Tuhlaajapoikavertaus
– Laupias samarialainen
– Filippos kastaa etiopialaisen hoviherran
– Korneliuksen parannus (1992-käännöksessä muodossa Cornelius)

Esim. Paavalin kääntymystä selittäessään Luther ei yhdy vl-tulkintaan (hän painottaa Paavalin kääntymyksen tapahtuneen jo ilmestyksessä tiellä, eikä Ananiaan kautta). Suuria varauksia on esitettävä muidenkin tulkintojen kohdalla.

Koko oppirakennelman perusteista voi esittää epäilyjä. Esim. tuo ”uskosta uskoon” ei mielestäni tarkoita, että usko siirtyy vain toiselta uskovaiselta toiselle, koska sitä tuo ilmaisu ei alkukielessä merkitse (?). Tällä raamatunkohdalla ei voi perustella välimiesoppia, mutta ei se toki sitä kumoakaan.

Näistä aiheista käytiin varsin perusteellista keskustelua kuusi vuotta sitten K24-blogissa: https://arkisto.kotimaa24.fi/focoa67dd5oc/uutiset/kotimaa/7864-puolitaival-toivoo-oikeutta-vakaumukseen-ilman-ihmisoikeusloukkaussyytoksia . Uskon, että siitä saa edelleen ajattelemisen aiheita. Itselleni se ainakin oli tärkeä keskustelu. Suosittelen lämpimästi.

Tämä oli vain luonnos SRK-eksklusiivisuuden opillisesta pohjasta – siis sellaisena kuin olen sen ymmärtänyt. Tarkempi pohdinta ja kritiikki voidaan varmaan esittää myöhemmin, jos/kun Joona kirjoittaa alustuksen Hengen virasta. Sitä tosiaan toivon ja odotan. 🙂

TykkääTykkää

14/05/2018 klo 23:17 Vastaus
1. Pertti Niukkanen
  
  Luin uudelleen linkkaamani keskustelun kokonaan. Mietin, onko mikään kuudessa vuodessa muuttunut. Samat mielipiteet puolin ja toisin, vaikka keskustelijat vaihtuvatkin. Onko ”suopeus” lisääntynyt? Ehkäpä, vaikka omat kommenttini tuntuvat pysyneen samoina. 🙂
  
  Tässä vielä lainaus, jossa vastailen Seppo Särkiniemen ajatuksiin.
  
  =========
  
  Seppo:
  ”Uskon syntymisen ihmettä pitää kuvata vaikkapa niin, että siinä sokeasta tulee näkevä ja kuuron kuulo avautuu. Jumalan voima koskettaa, ja ihminen löytää valtakunnan. – – Koska evankeliumin saarna – – on suuri mysteeri, jossa Pyhä Henki vaikuttaa ihmisen sisimmässä tavalla, joka tekee evankeliumin julistuksen mahdolliseksi, syntyy uskovien välille yhteys. – – Tätä on uskovien ja seurakunnan todellinen ykseys. Seurakunnan ainoa todellinen tuntomerkki on evankeliumin puhdas saarna ja sakramenttien oikea jakaminen. Ja seurakunta on katolinen. Missä tahansa maailmankolkalla on tämä usko, niin Jumalan terve.”
  
  Tähän voin sydämestäni yhtyä.
  
  Seppo:
  ”Mistä voi varmuudella tietää, onko ihminen uskovainen vai ei? Ja vastaus on nöyrästi, ettei mistään. Mutta voi olla, että synnintuntoa sairastava kansalainen ei lähesty asiaa episteemisenä ongelmana. Hän ei arkaile omaa tilaansa ensisijaisesti miettimällä, että onkohan minulle puhunut henkilö 100 % varmuudella uskovainen vai ei; etten vain jäisi ’väärään lohdutukseen’.”
  
  Mikä ilosanoma tuolle ”synnintuntoa sairastavalle kansalaiselle”: Hänen ei tarvitse miettiä synninpäästäjän ”uskovaisuutta”. Tarvitaan vain yksi välimies, nimittäin Jeesus Kristus!
  
  Seppo:
  ”Yhtäältä opetetaan, että usko kulkee aina jalkojen päällä, ts. jokaisen Jumalaa etsivän on löydettävä uskovaiset ihmiset, mikäli haluaa kuulla evankeliumin. Toisaalta myönnetään, ettei kukaan ihminen voi varmuudella sanoa toisesta ihmisestä, onko hän sydämessään uskovainen vai ei. Edessä näyttäisi olevan umpikuja tai ainakin paradoksi.”
  
  Tuohon umpikujaan joudutaan vain ”apostolisen seuraannon opin” vuoksi. Paradoksi ratkeaa, kun tästä harhaopista luovutaan. Tarvitaan vain yksi välimies, nimittäin Jeesus Kristus!
  
  TykkääTykkää
  
  15/05/2018 klo 17:28 Vastaus
2. sisarpuoli
  
  Kiitos Pertille vastauksesta! Minusta vakuuttavin noista raamatun kohdista on Jeesuksen sanat, muut mielestäni eivät kyllä mitenkään selkeästi tue eksklusiivisuutta, varsinkaan tuo Laupias samarialainen. Ehkä se suurin perustelu on Hengen virka, jonka valossa raamattuakin voi tulkita rivien välistä.
  
  TykkääTykkää
  
  15/05/2018 klo 21:16 Vastaus
3. Pertti Niukkanen
  
  Oppi Hengen virasta jää tyhjäksi käsitteeksi, jos meillä ei ole keinoa todeta kenellä Pyhä Henki on ja kenellä ei. Miksi siis kannattaa käyttää koko käsitettä? Itse asiassa Hengen virka ja Sanan virka ovat lestadiolaisuuden ulkopuolella synonyymeinä käytettyjä käsitteitä.
  
  Myös Seppo Särkiniemi näyttää edellisessä lainauksessani tämän ymmärtävän: ”Toisaalta myönnetään, ettei kukaan ihminen voi varmuudella sanoa toisesta ihmisestä, onko hän sydämessään uskovainen vai ei. Edessä näyttäisi olevan umpikuja tai ainakin paradoksi.”
  
  Ilmeisin ratkaisu umpikujaan on Hengen virka -opista luopuminen. Miksi siitä sitten ei luovuta? Juuri siksi, että tällöin myös eksklusiivisuus romahtaisi.
  
  TykkääTykkää
  
  15/05/2018 klo 22:37 Vastaus
Osmo Knuutinen

Epäilen tuota ketjuoppia. Historiallista perustaa sille ei taida löytyä. Vanhan testamentin tutkijoiden mukaan Sak.6:8 viittauksella tarkoitettiin Mesopotamiaa ja Babyloniaa. Luther uskoi sen tarkoittavan Saksaa ja Raamatun ensimmäiset suomentajat Suomea. Helsingin yliopiston sinetin Sak.merkintöjen taustalla on hegeliläinen hengenfilosofia.
Kaikenlaisia perusteluja olen kuullut hevosvaunuopista. Olikohan v 1776 raamatun esipuheessa puhutaan jostain suomimisesta ja uskotaan sen tarkoittavan Suomea. Lutherin Raamatun edipuheessa on samanlainen viittaus sillä erolla, että Luther uskoo sen tarkoittavan Wittenbergiä.

TykkääTykkää

15/05/2018 klo 06:05 Vastaus
Lahja Huhtala

Ilmeisesti esim. Siionin Lauluista on vaivihkaa poistettu selkeitä Valtakunnan ylityslauluja tai Pertin ylempänä mainittu hevosvaunu-opin itsestäänselvyys-säkeistö? Silti nuo painotukset ja ylistykset elävät vahvana joidenkin vl-rivi-uskovaisten vakaumuksessa? Minäkin muistan ne hyvin, vaikka en ole vuosikymmeniin niitä laulanut.

Kukaan ei korjaa laaja-alaisemmin aiempia outoja käsityksiä! Me, jotka niitä kaivelememme ja kyselemme, olemme vain turhia suunsoittajia ja kynänkäyttäjiä. ”Millä vuosikymmenellä te elätte?” on ihmettelevä vl-ihmisen kysymys. Heitähän ei kiinnosta tuollaiset typerät mietiskelyt.

Oliko minun siunaajani oikeasti Pyhän Hengen valtuuttama vuonna -68, tasan 50 vuotta sitten, kun ns. sain parannuksenarmon. Sen muistan, että lukion uskonnonopettajamme jotenkin ärtyneenä pyysi silloisilta vl-lukiolaisilta todisteluja tästä Pyhän Hengen jatkumosta vl-liikkeessä. Muistan heidän keskustelleen asiasta ihan tosissaan. Äskenkääntyneenä minä imin kaiken jumalansanana ja yritin ymmärtää uuden yhteisöni vakaumuskuvioita.

Kun ne ovat olleet niin syvällä ihmisten sisimmässä, niin tuskin ne ovat sieltä poistuneet, vaikka niistä vaiettaisiinkin nykyisin? Tai ne on jo ajat sitten ’autuaasti unohdettu’?

TykkääTykkää

16/05/2018 klo 07:07 Vastaus
Heino Korpela

Keskustelimme kotimaan nettipalstalla eksklusiivisuuden raamatullisista perusteista, Pertti oli silloinkin hyvin mukana, hänellä oli paljon tietoa, jota me keskustelijat saimme häneltä. En muista kiitinkö, eli älysinkö kiittää häntä? Nyt kuitenkin tuli älyvälähdys, joten suuret kiitokset sinulle Pertti kun jaat tietämystäsi meille.

Ennen kansanviisautena sanottiin ”joka uniin uskoo, se varjoaan pelkää.” Ajattelin kuitenkin keventää tätä keskustelua eksklusiivisuudesta kertomalla unestani, jonka näin kun keskustelimme tuosta aiheesta kotimaan nettipalstalla. Ilmeisesti koin jonkinasteista ahdistusta kun keskustelumme ei oikein tuottanut tulosta, eli emme päässeet juurikaan selvyyteen. Tässä tuo uneni:

Minulle tultiin kertomaan, että voisin nähdä miten hyvin ovat lampailla elinolot, joten lähdin oppaitten mukaan katomaan lammaslaumaa. Oppaat veivät minut suuren, mutta hyvin vanhan hirsisen maalaistaloon. Minusta näytti talo ihan samannäköiseltä kuin oli Mäen talo, jonka ry sai lahjaksi lapsettomalta pariskunnalta. Tässä rakennuksessa pidettiin lapsuuteni aikana seuroja. Tämä uneni rakennus oli yhtä mustahirsinen, mutta isompi.

Avasimme oven tupaan, tupa oli ihan täynnä lampaita, oikein komeita pässejä ja niiden seassa jonkin verran karisoita emineen. Huoneen keskellä oli koroke, noin metrin korkuinen. Korokkeen päällä makasi suurikokoinen susi, joka tarkkaili lampaita. Oppaat sanoivat, että ei se ole susi, vaan suden ja Kaukasian-koiran ja suden risteytys.

Minulla kun on ollut monen rotuisia koiria ja myös kennel, joten vähän harmitti kun en heti erottanut, että on suden ja koiran sekoitus. Korvat olivat ns. luppakorvat niin kuin Kaukasian koiralla, muu olemus suden, mutta isompi kuin susi.

Kysyin oppailtani, että eikö tuo peto syö noita lampaita, ne eivät pääse mihinkään suojaan. Oppaani kertoivat, että koirasusi suojelee lampaita ulkopuolisilta susilta, täällä ne ovat turvassa ja täytyyhän vartijan myös syödä. On tuommoisessa laumassa vara ottaa aina välillä joku karitsa ateriaksi. Sanoin kumminkin, että susi ei ole lammasvahti, teidän olisi pitänyt ottaa vahdiksi esimerkiksi saksanpaimenkoira, se on oikea lammaskoirarotu.

Oppaani ilahtuivat neuvostani ja kertoivat, että on heillä saksanpaimenkoira, mutta se on kamarissa. Menimme kamariin ja siellä oli hyvin suurikokoinen paimenkoira – häkissä! Häkki oli lukittu monella suurella lukolla, joten kehotin oppaitani viemään paimenkoiran lammasten luokse, jotta koira voisi suojella lampaita.

Oppaani ihmettelivät suhtautumiseeni lampaisiin, kun vielä ehdotin, että avataan ovi, että lampaat pääsisivät kesäiselle laitumelle, puhtaaseen ilmaan. Sisällä tuvassa oli niin väkevä ulosteiden haju, että silmiäni kirveli, enkä tahtonut millään kyetä hengittämään. Oppaani katselivat minua kauhistuneina ja totesivat, että minä olen liian leväperäinen. Millä sudenrotuinen koira sitten voisi elää, kun saksanpaimenkoira estäisi sitä syömästä karitsoita, jotka ovat sen herkkusuupaloja.

Tässä se uneni oli! Vaikka eksklusiivisuudessa ovat, ehkä omat etunsa hum. koirasuden kannalta katsottuna, niin taitaa kokonaisuuden kannalta olla kaikkein parasta, että lauma kulkee vapaana Hyvän Paimenen jäljessä. Hyvä Paimen tietää kaikkein parhaimmat laidunmaat.

TykkääTykkää

16/05/2018 klo 09:23 Vastaus
1. Pertti Niukkanen
  
  Kyllä Sinä Heino minua silloinkin kiittelit – vaikka en nytkään myönnä että aiheesta! 😉 Muistan myös kiitelleeni Sinua, ja siihen olikin suurempi aihe. Sinun kokemuksesi ja Raamatun ymmärryksesi oli minullekin suureksi avuksi. Muistan myös ehdotelleeni kirjan kirjoittamista, ja nythän olemme saaneetkin niitä jo kaksi:
  – Me julistamme sitä Jumalan edessä ja Kristusta palvellen
  – Tarvitsin elämääni: että voin kokea kaikkea tätä
  Kirjoja saa esim. Adlibris-verkkokaupasta. Suosittelen lämpimästi.
  
  Toinen, joka rohkaisi minua jo K24-keskusteluissa, oli Markku. Se olikin minulle hyvin tärkeää, koska ymmärrys tuli liikkeen sisältä. Kiitos myös Markulle!
  
  Kiinnostava oli myös tuo Heinon uni. Se oli kuin parahin Grimmin kauhusatu. Samaan tapaan siinä oli myös syvä opetus. Useinhan unissa alitajunta tuottaa oivalluksia, joita päivätajunta ei edes heti ymmärrä.
  
  Raamatussakin on monia kertomuksia unista. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (1 Moos. 28:12) kuvataan Jaakobin uni. Siinä Jaakob näkee taivaaseen johtavat portaat ja kohtaa Jumalan. Jeremia puolestaan varoitti valheunia julistavista profeetoista (Jer. 23:25).
  
  Toisessa Danielin kirjassa kerrotaan, kuinka Daniel tulkitsee valtakuntansa puolesta pelkäävän kuningas Nebukadnessarin unia. (Dan. 2:30) Psykoanalyytikko Ritva Uhinki selittää unien merkitystä: ”Unet ovat tutustumista itseen ja alitajuntaan. Kuninkaan tapaan voimme ymmärtää uniamme paremmin, kun jaamme ne jonkun sellaisen kanssa, joka kunnioittaa niitä. Unta ei saa käsitellä kovakouraisesti.”
  
  Psykoanalyysi (esim. Freud) sijoittaa unien lähteen aina alitajuntaan. Voi kuitenkin olla, että myös ”yläpuolinen” (transsendenssi) voi meitä unessa lähestyä kriittisen päivätajuntamme hiukan hellittäessä otettaan. No, niitä valheunia on tietenkin varottava. 🙂
  
  TykkääTykkää
  
  16/05/2018 klo 17:41 Vastaus
  1. Heino Korpela
    
    Onpa mukava kuulla, että olen älynnyt kiittää sinua. On näin vuosien kuluttua mukava huomata, että meistä monet silloisista keskustelijoista olemme edelleen riippuneet kiinni uskosta Kristukseen. Jumala on meitä kaikkia kuljettanut monien ahtaitten aikojen läpi.
    
    Kun, Paavali kirjoitta Kolossalaisille hän rukoilee, että nuo Kolossin uskovat kasvaisivat Jumalan tuntemisessa. Tätä kasvua on tapahtunut meissäkin ja tämä Joonan blokki on hyvä paikka kasvaa ja oppia tuntemaan Jumalaa. Tässä tuo raamatun paikka:
    ”Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa.” (Kol.1:10)
    
    Muistan miten kehotit kirjoittamaan muistiin hoitokokousmuistot – kiitos sinulle! Olipa se vaikeaa kirjoittaa. Minä kun tekisin kirjoittamisenkin urakalla, mutta kirjaa ei voi tehdä urakalla. Jouduin elämään koko hoitokokoukset uudestaan, voi että eläytyminen ahdisti. Selvisin vaimoni avulla, eli luin kaiken hänelle, etten kirjoittaisi yhtään mitään, joka ei olisi totta.
    
    Mielestäni tapahtui ihme siinä, etten ole saanut yhtään negatiivista palautetta vl – uskovilta sitä minä ihmettelen. Niin no, siitä radiohaastattelusta sain sapiskaa, sillä lailla, että sanoivat, että olen tehnyt suuren synnin kun olen salaisista hoitokokouksista kertonut jumalattomille. Kukaan ei kuitenkaan ole sanonut, etten ole kertonut totta.
    
    Kunpa näkisi eteenpäin, siis tarkoitan, että selvästi näkisi. Siitä kuitenkin olen varma, että tämä ei jää tähän. Jumala kyllä puuttuu tuon ”pässilauman” tekoihin ja laittaa heidät kuriin. Eivät pienet uskovat ole suojattomia. Muistetaanpa mekin, että tuolla Hyvällä Paimenella on paimensauva kädessään ja tällä sauvalla Jeesus on luvannut kaitsea myös niitä lauman pienimpiä, heikot hän nostaa olalleen, eli yksikään ei jää orjantappuroitten sekaan.
    
    TykkääTykkää
    
    16/05/2018 klo 19:42
  2. Heino Korpela
    
    Mietin eilen, että uskaltaisinko neuvoa Perttiä? Nyt kun aurinko vieläkin paistaa, olen hyvin rohkealla mielellä, joten Pertti saa minulta nuhteet. Tarkoitan tämän nuhtelun teille muillekin, miten se raamattu sanookaan; ”Opiksi ja nuhteeksi”, vai olisiko sana ”ojennukseksi”. Tarkoitan, että jos meitä joku kiittää, meidän tulee ottaa kiitos nöyrästi vastaan. Näin teemme kiitoksenantajalle hyvän mielen. Pertti ei ottanut, kirjoitti: ”Kyllä Sinä Heino minua silloinkin kiittelit – vaikka en nytkään myönnä että aiheesta!”
    
    Jotta tajuaisitte kaikki, mitä tarkoitan, kerron esimerkin:
    Menin Ossuuskaoppaan, kauan, kauan sitten. Kaupassa oli nelostieltä poikennut ohikulkija ostoksille. Huomioni kiintyi outoon nuoreen naiseen, olisiko ollut v -35. Jäin häntä katsomaan, en ollut koskaan nähnyt niin kaunista naista! Menin hänen luokseen ja sanoin; Kylläpä sinä olet kaunis nainen!
    
    Tuo nuori nainen pysähtyi, hymy levisi hänen kasvoilleen ja hän kiitti. Minä tulin hyvin onnelliseksi kun hän otti vastaan kehumiseni ja niin meillä kummallakin oli hyvä mieli koko loppupäivän.
    
    Onnellisia hetkiä ihmisen elämässä on monesti vain harvoin. Minä jouduin totisen paikan eteen kun minulla todettiin kasvain vasemmassa munuaisessa, olin tuolloin v -51. Ajattelin, että syöpä ihan varmasti on ja niin oli, leikattiin seuraavana syntymäpäivänäni. En siis kuollut tuolloin, ei ollut levennyt mihinkään.
    
    Pienet lapset ja velkaa, olin rakentanut juuri uuden päärakennuksen tilallemme, kaksi kymmentä neljä metriä ja vielä seitsemän kymmentä senttiä päälle pitkän rakennuksen. Olin siis melkoisen synkissä ajatuksissa. Kävelin Haapajärven keskustassa, silloin huomasin nuoren naisen kiiruhtavan pankkiin, ajattelin, että tuo naisen kohdalla on varmasti kaikki kohdallaan, on varmaankin kouluttautunut, kaunis ja terve, joten hänen täytyy olla onnellinen.
    
    Kun hän tuli kohdalleni, kysyin; oletko sinä onnellinen? Nainen pysähtyi ja mietti hetken ja sitten vastasi hieman epäröiden, ”Enpä taida olla onnellinen!”
    Tuon nuoren naisen vastaus hätkähdytti, koska vertasin itseäni häneen. Minulla oli meno leikkaukseen ja huoli perheestäni painoi ihan maahan asti, kun taasen näkemäni nainen oli hyvin terve ja ehkä kouluttautunut hyvätuloiseen ammattiin, mutta totesi, että ei ole onnellinen.
    
    Mietteissäni kävelin huoltoaseman baariin ja ostin kahvin. Silloin mieleeni tuli Jeesuksen opetus:
    ”Varpusia saa kahdella kolikolla viisi, eikö niin? Silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä.
    Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.” (Luuk.12:6,7)
    
    Mietin, että pelkäsinkö minä perheeni puolesta ja totesin, että kyllä pelkäsin ja tosi paljon pelkäsinkin! Jeesus kuitenkin sanoo, että minä, juuri minä olen Jumalalle paljon arvokkaampi kuin kaikki varpuset! Kun tämän oivalsin – pelkoni, se katosi ja niin lähdin keventynein mielin ostoksille ja sitten kotiin omien rakkaitteni luokse.
    
    TykkääLiked by 1 henkilö
    
    17/05/2018 klo 09:11
  3. Pertti Niukkanen
    
    Totta puhut, Heino! Jos meitä joku kehuu tai kiittelee, ei ensimmäiseksi tarvitse miettiä tuliko kiitos aiheesta vai ei. Kyllä aidosta sydämestä tuleva kiitos (ja kehukin) aina ilahduttaa ja lämmittää mieltä. Tässä turha kruusailu vain pilaa oman kuin myös kiittelijän ilon. Turha edes vedota kansanluonteeseen. Aiheesta tulivat siis ojennuksen ja nuhteen sanasi! 🙂
    
    TykkääTykkää
    
    17/05/2018 klo 10:50
2. Eevertti
  
  Unet ovat paljon enemmän kuin tähän mennessä yleisesti on ymmärretty, aina on ollut herkkiä yksilöitä jotka ovat oivaltaneet ja tajunneet paljon enemmän kuin muut.
  Uusimmissa tutkimuksissa on löydetty todeksi ylisukupolvinen tunnetilojen ja unien näkeminen. 3 ja 4 polven juutalaisten unissa ja tunnetiloissa on muistijälkiä keskitysleireiltä joissa heidä isovanhempansa ovat olleet. Eli geeniperimässä siirtyy tunnetiloja ja edellisten sukupolvien muistietoa.
  
  TykkääTykkää
  
  16/05/2018 klo 19:46 Vastaus
Nomutta

https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/uutuuskirja-lestadiolaiset-pelaavat-taloudessa-eri-saannoilla-kuin-muussa-elamassa/?utm_source=creamailer&utm_medium=email&utm_campaign=K24-Pro_17-45&utm_content=%5Bemail%5D

Mielestäni Linjakumpu on löytänyt olennaisen pointin; yhteisöä vastaan esitetty kritiikki ym. toimet on pahempi juttu kuin talousrikokset. Seurakunnan korostaminen on mennyt siis överiksi ja epäraamatulliseksi. Lisäksi kyseessä on selvä merkki lahkoutumiskehityksestä, jossa johtajien suojelu menee kaiken muun edelle. Toisaalta kysymyksessä on yleisuskonnollinen ilmiö ”syntiä saa tehdä, mutta venettä ei saa keikuttaa”.

TykkääTykkää

16/05/2018 klo 15:28 Vastaus
T.K.

Ylemmissä keskusteluissa joku kyseli tietoa rauhan sanasta. Muutamalla sanalla kerron, koska asia on minusta kiinnostava. Seuraavassa on siis omia kokemuksia ja johtopäätöksiä, joita olen kerryttänyt rauhan sanan ja muiden lestadiolaissuuntauksien seuroista. En itse ole rauhan sanan jäsen, joten havainnoissani voi olla virheitä.

Suomessa rauhan sana toimii kahdessa organisaatiossa: suomenkielisessä Lähetysyhdistys Rauhan Sanassa (LYRS) ja ruotsinkielisessä Laestadianernas Fridsföreningars Förbund (LFF = Lestadiolaisten rauhanyhdistysten liitto).

LFF:n seurat eivät poikkea ulkoisesti vl-seuroista. Ihmiset pukeutuvat, käyttäytyvät ja elävät samalla lailla. Saarnojen sisältökin on sama sillä erotuksella, että jumalanvaltakunnan sijaan puhutaan enemmän ylösnousseesta Kristuksesta. Synnin vaaroja korostetaan hieman rohkeammin. Evankeliumi saarnataan samoin sanoin kuin vl-seuroissa. Hupaisaa on, että samanlaisia saarnoja kuulee siis vl-seuroissakin etenkin, jos puhujana on pappi. Vahingossa seurapaikalle eksynyt vanhoillislestadiolainen saattaa istua LFF:n seuroissa aivan sujuvasti istua ilman, että huomaa mitään outoa – paitsi ruotsinkielisyys.

Rauhan sanan seurapuheissa saattaa olla enemmän yleiskirkollisia piirteitä. Toivottavasti en loukkaa ketään, kun totean, että joskus puheet voivat olla aika maallisiakin, ja hengellinen anti jää hieman köykäiseksi. Tämä korostuu suvijuhlilla, jossa koetellaan perinteiden rajoja samaan tyyliin kuin herättäjäjuhlilla. Tästä johtuen LFF:n ja rauhan sanan välit eivät ole aivan varauksettomat. Jostain olen lukenut, että kaikki rauhan sanan puhujat eivät kelpaa puhujiksi LFF:n seuroissa, ja sen myös uskon. Paikkakuntakohtaisia eroja on: ainakin Oulun rauhan sana on yhtä ”konservatiivinen” kuin LFF. Helsingin rauhan sanasta (Frebe) en tiedä.

Perinteisellä Torniojokilaakson alueella ja pohjoisessa Suomessa liike on vanhuuttaan kuihtumassa pois. Sen sijaan ruotsinkielisellä Pohjanmaalla LFF:n toiminta on vilkasta. Lapsia ja nuoria on paljon ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Luodon kunnan ja Ähtävän kylän asukkaista lähes puolet on lestadiolaisia.

Pikkuesikoisuus on vanhoillislestadiolaisten antama nimi rauhansanalaisuudelle. Nimestä huolimatta suunnalla ei ole mitään yhteyttä esikoislestadiolaisuuteen. Mielestäni esikoislestadiolaisten hajaannuksen seurauksena syntyneen Esikoiset ry:n seurakuntaoppi ja uskon käsitykset ovat hyvin lähellä rauhan sanaa. Esikoisilla tosin on edelleen perinteet kunniassa: he eivät säestä seuroissa, mutta naiset ovat luopuneet huivistaan seurapuheen aikana. Tiedä, vaikka joskus nämä liikkeet yhdistyisivät.

Rauhansanalaiset pitävät vanhoillislestadiolaisia uskovaisina, mutta eivät hyväksy vl:n eksklusiivista seurakuntaoppia. Se, että emme mahdu samaan seurakuntaan, pidetään sielunvihollisen työnä. ”Olennaista ei ole, että taistelemme jokaisesta opin sanasta, vaan että tunnustamme Kristusta.” on jäänyt mieleen eräästä Oulun rauhan sanan seurasaarnasta.

Rauhan sanasta ja LFF:stä löytyy tietoa netistä. Hyvän käsityksen LFF:n seuratoiminnasta saa Luodon Risöhällin rukoushuoneyhdistyksen youtube-kanavalta. Parhaimman kuvan pikkuesikoisuudesta saa käymällä seuroissa. Ihmiset ovat samalaisia kuin rauhanyhdistyksissä: varmasti saat halutessasi olla rauhassa, mutta pienen alkurupattelun jälkeen sinut toivotetaan tervetulleeksi Jumalan terveellä.

Suviseurojen jälkeisenä viikonloppuna LFF järjestää kaksikieliset kesäseurat Luodon kirkon ympäristössä. Ne vastaa luonteeltaan ja sisällöltään pieniä opistoseuroja. Luodon kesäseurojen perinne yltää 20-luvulle, jolloin myös Alajärvellä on alettu pitää kesäseuroja kirkossa. Suosittelen osallistumaan!

TykkääTykkää

16/05/2018 klo 20:45 Vastaus
Markku Korteniemi

Meiltä ja muualta:

Kirkolliskokous Turussa jahnaa edelleen avioliiton olemuksesta. Lipilaareille päätökseksi ei kelpaa se, että kirkko pitäytyy vuosituhantisessa traditiossaan – ja itse asiassa luomakunnan satojen miljoonien vuosien taakse ulottuvassa järjestyksessä. Ensi syksynä on jälleen kirkollisvaalit ja uutta kirkon valtausta yrittänevät…

Eduskunta hylkäsi 4.5. 2018 selvin luvuin eutanasia-aloitteen; jaa 128, ei 60, tyhjiä 1; poissa 10. Asiaa varmaan edesauttoi lähestyvät eduskuntavaalit ja hallituspuolueiden laskeva kannatus + päähallituspuolueessa kytevä pelko arvokapinasta ensi kesän puoluekokouksessa… No hyvä niinkin; tämä oli niitä tämän hallitusrintaman harvoja eettisiä ryhdistäymisiä.

Maanantaina keskusteltiin taas ykkösaamussa luterilaisen kirkon pappien kovasta suhtautumisesta sisällissodan punaisiin jäseniinsä. Yleradio ykkösen Sari Valton ohjelmassa: ”Miten pyydetään anteeksi oikein” https://areena.yle.fi/1-4397498 keskusteltiin yhteisöllisistä ja institutionaalisista anteeksipyynnöistä.

Päivämieskin otti pääkirjoituksessa ja PT:n artikkelissa kantaa tänään 16.5. sisällissodan päättymisen vuosipäivänä: ”…Moni ihminen menetti ihmisarvonsa ja tuomittiin syyttömänä rangaistukseen. Keskustelu ja tutkittu tieto auttavat kohtaamaan monet kysymykset avoimesti…” Niinpä – ehkäpä sitten 2070-luvulla näemme Päikkärin verkkosivuilla kertomuksia myös 1970-luvun ihmiskohtaloista.

Israelin itsenäisyysjulistuksesta tuli 15.5. tasan 70 vuotta. Huolimatta YK:n hyväksymästä kahden valtion ns. sakkilautasuunnitelmasta ympäröivät arabivaltiot Egypti, Syyria, Jordania ja Libanon sekä Irak hyökkäsivät välittömästi saman päivänä Israeliin. On ongelmallista puhua palestiinalaisalueiden miehityksestä ainakaan tuon YK:n päätöksen perusteella, koska arabit eivät itse sitä totelleet. USA siirsi lähetystönsä Jerusalemiin tiistaina, josta on seurannut palestiinalaisten raivoa ja hyökkäyksiä Gazan alueelta. Luulen, että myös Venäjän viranomaiset avaisivat tulen, jos Suomen karjalaiset lähtisivät tunkeutumaan rajan yli…

PS. Johannes Alarannalla oli hyvä blogikirjoitus Kotimaan verkkosivulla: ”Lestadiolaisuus ja yrittäminen” https://www.kotimaa24.fi/blogit/lestadiolaisuus-ja-yrittaminen/

TykkääTykkää

16/05/2018 klo 21:11 Vastaus
Pertti Niukkanen

Erittäin hyvä katsaus lestadiolaisuuden (erityisesti vanhoillisuuden) viimeaikaiseen historiaan on Jouko Talosen Perusta-lehden artikkeli (Perusta 3 | 2016): http://www.sakramentit.fi/wordpress/wp-content/uploads/2016/05/Perusta3_2016_Talonen_Jouko.pdf

Talonen sanoo lopuksi: ”Kiitän Aleksi Halmetta, Ilpo Harjutsaloa, Tapani Ihalaista, Joona Korteniemeä, Markku Korteniemeä sekä Seppo Leivoa tätä artikkelia koskevasta palautteesta ja hyvistä neuvoista.” Asiantuntemusta siis varmasti riittää!

TykkääTykkää

18/05/2018 klo 10:02 Vastaus
Nomutta

Pariin asiaan haluasin vielä kiinittää huomiota.

Lokakuussa 2016 oli Radio Dei:ssä jonkinlainen kysymyslaatikko-ohjelma, jossa toisena vastaajana oli evankelista Tapio Kyyhkynen. Ohjelmassa oltiin huolissaan Kristuskeskeisyyden vähentymisestä. Kyyhkynen ja toinen vastaaja (naisevankelista) pohdiskelivat tähän tapaan: ”Monissa uskonnollisissa yhteisöissä ja vapaissa suunnissa Jeesus korvataan Jumalalla tai jollain muulla asialla. Ilmeisesti kyse on nykyihmisen itsekeskeisyydestä ja kaikkivoipaisuudesta. Jeesus liittyy iankaikkisuuteen, jota edes uskonnolliset ihmiset eivät haluaisi ajatella. Eletään tätä päivää, ja Jeesus halutaan painaa taka-alalle.

Vuonna 2008 alkanut pf-skandaali ja vuonna 2011 julkaistu pahoittelu hoitokokouksista sai aikaan sen, että SRK asemoi itsensä uudelleen. Katsottiin, että tällä tavoin keskusjohto saa vieritettyä vastuunsa paikallisille toimijoille. Erehtymättömän huoneenhallituksen rooli siirrettiin luukaappiin ja johto totesi SRK:n olevan vain kustannustoimintaa ja seurojen organisointia varten.

Viljo Juntunen valittiin SRK:n puheenjohtajaksi vuonna 2014. Monet jyrkän suunnan miehet eivät hyväksyneet liian kiltiinä ja hyväntahtoisena pidettyä Juntusena. Tämän seurauksena pidettiin kapinakokous Oulunsalossa ensimäisenä pääsiäissunnuntaina vuonna 2015. Paikalla on ollut miehiä Torniosta (mm. J.O.), Lempäälästä ja Jyväskylästä, Rovaniemeltä? ja varmaan muualtakin. SRK:n johtokunnasta paikalla on ollut A. I. ja H. V. Kokouksessa on uhottu, että eriseuran lonkerot tulee katkaista. Kun tieto kapinakokouksesta vuoti julkisuuteen, osallistujat kiistivät kokouksen ja kokoontumisen, mutta kovistelujen jälkeen myönsivät olleensa samassa talossa vierailulla samaan aikaan aivan sattumalta.

Mielenkiintoista on, että tuossa vaihessa alkoivat monet jyrkän linjan saarnamiehet julistaa, että ”kotiseurakunta ei erehdy”. Nämä kapinakokouslaiset huomasivat siis sen, että itse asiassa heikko SRK antaakin heille rajattomat toimintamahdollisuudet. Valta siirtyi alueille kuten tapahtui Neuvosoliiton hajotessa. Tulokset näkyvät mm. Torniossa, Jyväskylässä ja Lempäälässä.

Oma juttunsa on sitten se, että kotiseurakunnan erehtymättömyys on se harhaoppi, josta aikanaan syytettiin töröläläisiä. Hoitomiehet nappasivat siis sujuvasti tämänkin harhaopin omaan käyttöönsä.

TykkääTykkää

18/05/2018 klo 12:04 Vastaus
1. Pertti Niukkanen
  
  Oikein kiinnostavia ajatuksia Momuttalta! Varsinkin tuosta Oulunsalon kapinakokouksesta 2015 olisi hauska tietää enemmän. Miten tieto siitä vuoti julkisuuteen? Löytyykö netistä mitään? Keitä ovat J.O., A.I. ja H.V.?
  
  Yksittäisten rauhanyhdistysten sooloilu on kyllä ollut havaittavissa esim. Lempäälässä. Voiko SRK kuitenkaan pitemmän päälle sitä sallia? Ehkä keinot kuitenkin ovat vähissä, jos se määrittelee itsensä vain kustannustoimintaa ja seuroja järjestäväksi organisaatioksi.
  
  Tässä lainaus SRK:n säännöistä:
  
  ”SRK:n sääntöjen mukaan jäseneksi voidaan hyväksyä rekisteröidyt rauhanyhdistykset ja muut yhdistykset ja säätiöt, jotka toimivat samassa hengessä. Jäsenyhdistyksiltä ja johtokunnan jäseniltä vaaditaan samaa henkeä. Johtokunnan tehtäviin kuuluu myös hengen valvominen. Jäsenyhdistysten tarkoituksen ja toimintamuotojen tulee olla linjassa SRK:n toiminnan kanssa. SRK:n johtokunta voi ehdottaa vuosikokouksessa jäsenyhdistyksen erottamista, mikäli se ei noudata SRK:n tarkoitusta ja toimintamuotoja.”
  
  SRK voi siis vuosikokouksen päätöksellä erottaa ”eri hengessä” olevan jäsenyhdistyksen. Tämä on jopa sen tehtävä ja velvollisuus. Onhan näin tehtykin esim. pappishajaannuksen yhteydessä. Voisi kai tätä soveltaa hankaliin ja uhmaileviin jäsenyhdistyksiin nytkin.
  
  TykkääTykkää
  
  18/05/2018 klo 13:53 Vastaus
2. Osmo Knuutinen
  
  Mielenkiintoista. Tuosta v 2014 oulunsalolaisesta kapinakokouksesta en tiennytkään. Yllättävää jos edelleen on niitäkin, jotka edelleen pitävät jopa paikallista kotiseurakuntaa (käytännössä rauhanyhdistyksen johtoa) erehtymätyömänä. Historia on kuitenkin osoittanut, että erehtymätöntä seurakuntaa ei ole maan päällä. Erehtymätön ei siis ole vuosikokouskaan, ei puhujien ja seurakuntavanhinten kokouskaan eikä SRK: n johtokuntakaan, jonka myös aiemmin luultiin olevan osa huoneenhallitusta.
  
  TykkääTykkää
  
  19/05/2018 klo 10:50 Vastaus
Pertti Niukkanen

Tänään tulee kuluneeksi 100 vuotta säveltäjä Toivo Kuulan (1883–1918) kuolemasta. Kansallisbiografia kertoo tapauksesta:

”Kuulan väkivaltainen kuolema kansalaissodan loppuvaiheissa oli suuri menetys Suomen säveltaiteelle. Hän oli vappuyönä 1918 juhlimassa Viipurin valtausta Seurahuoneella. Alkoholia runsaasti nauttineen seurueen keskuudessa syntyi kiivas kiista muun muassa siitä, oliko Suomen vapautuminen punaisesta vallasta enemmän jääkärien vai talonpoikaisarmeijan ansiota. Syntyneessä käsikähmässä Kuula puolustautui häntä uhkaavaa jääkäriä vastaan ja haavoitti tätä puukolla. Säveltäjä pakeni paikalta, mutta pari jääkäriä seurasi häntä, ja häntä ammuttiin pihalla päähän. Kuolema seurasi Viipurin lääninsairaalassa 18.5. Asiassa tehtiin laajoja tutkimuksia, mutta surmatyön tekijää ei koskaan saatu muodollisesti selvitetyksi. Kumpikin kahdesta pääepäillystä jääkäristä kuoli ennen oikeudenkäyntiä.”

Tajuihinsa palannut mutta suuria tuskia kärsinyt Toivo Kuula menehtyi siis vasta pari viikkoa ampumisen jälkeen. Kuolinvuoteen äärellä oli varmasti hänen vaimonsa Alma, ks. https://seura.fi/asiat/historia/mina-nain-saveltaja-toivo-kuulan-murhan/ . En kuitenkaan tiedä, onko hän miehensä viimeisiä hetkiä missään kuvannut. Myös Toivon isä Matti Kuula kiirehti asiasta kuultuaan Vaasasta Viipuriin ja oli oletettavasti todistamassa poikansa kuolemaa.

Matti Kuula (1854–1921) oli sotilas ja merkittävä vanhoillislestadiolainen maallikkosaarnaaja, joka vastusti kiivaasti niin esikoisuutta kuin uusheräystäkin. Isän ja pojan käymästä keskustelusta ei liene muuta dokumenttia kuin Matti Kuulan kirjeessään antama selostus. Tämän mukaan Toivo Kuula olisi tehnyt parannuksen kuolinvuoteellaan. Matti Kuulan kirje on kuulemma julkaistu Toivo Määtän toimittamassa kirjassa Evankeliumin ihmeitä (SRK 2017).

En itse tunne tätä kirjaa, mutta en osaa myöskään epäillä kirjeen aitoutta. Hyvin uskottavalta tuntuu, että kuoleman rajalla oleva ”lapsuususkonsa menettänyt tuhlaajapoika” mielellään otti vastaan ”parannuksen armon”, joka oman isän kautta oli tarjolla.

Myös viimeisin Päivämies palaa tapaukseen (hiukan mutkan kautta) otsikolla ”Mitä Kuulan sävelissä soi?”:

>>
Toukokuun 14. päivänä 1958 Päivämies nostaa 40 vuotta aiemmin kuolleen säveltäjä Toivo Kuulan ja hänestä tehdyn elämäkerran.

Kirjoittaja antaa tunnustuksen vuonna 1938 julkaistulle elämäkerralle, mutta kritisoi ”ymmärtämättömyyttä, mikä sen kirjoittajalla on säveltäjän lapsuuskodin syvää, vakavaa ja totista kristillisyyttä kohtaan”.

Kirjoittaja antaa arvonsa säveltäjän saamalle koulutukselle ja pohjalaiselle perinnölle, mutta arvelee, että Kuulan musiikin sykähdyttävin aines on peräisin ”juuri vääpeli Matti Kuulan kodista”.

Kuula menetti lapsuususkon, mutta sai parannuksen armon kuolinvuoteellaan.

Toivo Kuula haavoittui vakavasti Viipurissa sanaharkkaa seuranneesta upseerin luodista ja menehtyi vammoihinsa 18.5.1918.
>>

Mainittu ”1938 julkaistu elämäkerta” on varmasti Tuomi Elmgren-Heinosen kirjoittama ”Toivo Kuula – Elämäkerta”. Totta varmaan onkin, että Elmgren-Heinonen ei ymmärtänyt ”säveltäjän lapsuuskodin syvää, vakavaa ja totista kristillisyyttä”. Hän oli nimittäin innokas antroposofi. Wikipedia kertoo:

”Tuomi Elmgren-Heinonen kohtasi jo varhain kirjailija Kersti Bergrothin keskustelupiirissä antroposofian, ja se muodostui tärkeäksi toiminnan kanavaksi. Antroposofisen seuran jäseneksi hän liittyi 1931, ja vuosina 1956–1977 hän toimi Suomen antroposofisen liiton johtokunnan jäsenenä, viimeiset viisi vuotta myös varapuheenjohtajana. Puoli vuosisataa hän oli aktiivinen jäsen, toimitti Suomen antroposofisen liiton jäsenlehteä sekä hoiti työryhmää ja osaltaan Vapaan hengentieteellisen korkeakoulun toimintaa. Hän toimi myös pitkään Lahden kaupungissa sijaitsevan hoitopedagogisen Sylvia-kodin tukiyhdistyksen hallituksessa ja henkilökunnan kouluttajana.”

Useinhan tällainen ”parannuksen armon” saaminen kuolinvuoteella herättää kyynisiä epäilyjä. Ymmärsikö kuoleva (esim. dementoitunut vanhus) lainkaan mistä on kysymys jne. Toivo Kuulan tapauksessa ei tällaiseen epäilyyn ole mielestäni aihetta. Kyllä hän oikeaoppisen tulkinnan mukaan kuoli vanhoillislestadiolaisena.

TykkääTykkää

18/05/2018 klo 12:23 Vastaus
1. Pertti Niukkanen
  
  Tuo mainintani Matti Kuulan kirjeestä oli vain nettitieto. Laestadius-seuran fb-sivulta löysin lisää tietoa aiheesta. Siellä Stig-Erik Enkvist mainitsee Siionin lähetyslehdessä 1918 olleen Matti Kuulan kirjoituksen. Oletan sen olleen Matti Kuulan muistokirjoitus pojastaan Toivo Kuulasta. Varmaan siinä myös tuo parannuksenteko kerrottiin.
  
  Itselläni ei ole kirjaa ”Evankeliumin ihmeitä”, joten en tiedä, miten asia siellä esitetään. Ehkä sielläkin on mainittu vain tämä Siionin lähetyslehdessä ollut kirjoitus (eikä siis mikään kirje). Vai voisiko muistokirjoituksen lisäksi olla myös jokin Matti Kuulan kirje?
  
  Myös Jouko Talonen kommentoi asiaa fb-sivulla:
  
  ”Kuula teki kuolinvuoteellaan parannuksen Viipurissa toukokuussa. Hänen isänsä saarnaaja Matti Kuula (vanhoilliset) matkusti Vaasasta häntä tapaamaan – ja julisti hänelle synninpäästön. Käsittelen asiaa lyhyesti myös syksyllä TA:ssa ilmestyvässä artikkelissa: Lestadiolaisuus ja sisällissota 1918. Aiheesta pidän myös LS:ssa esitelmän 11.10. klo 18. LS:n teemaillassa.”
  
  Näistä Talosen esityksistä myös kyselemäni yksityiskohdat varmaan selviävät.
  
  TykkääTykkää
  
  18/05/2018 klo 17:56 Vastaus
Markku Korteniemi

Kirkolliskokous torjui tänään avioliittokäsityksen laajentamisen äänin 59–46 – hienoa! Kristillisyytemmekin pysyi samassa rintamassa muiden konservatiivien kanssa. Valitettavasti lipilaaririntama ja media eivät lepää, ennen kuin tämäkin muutetaan. Ja se on ajan kysymys. Tähänhän varautui tuleva arkkipiispakin jo etukäteen ilmoittamalla ottavansa senkin Jumalan seurakunnan päätöksenä, jos ja kun toisin asia päätetään…

Aamupäivällä oli radion ylen ykkösen sarjassa ”Mitä maksaa” osa ”Mokaamalla menestykseen” jossa oli asioiden korjaamisen suhteen jotain jopa hengellisesti sovellettavaa. -Tästä meidän digitaalisesta orjuuttamisesta oli puolestaan eilen Ylellä uutinen ”Työ vaatii nyt kaiken…” https://yle.fi/uutiset/3-10181691

Ja muuten: Aikanaan maatalouden vallankumouksen piti helpottaa elämää, kuten myös teollisen vallankumouksen ja tämän digitaalisen – mutta mikä se saldo onkaan?

Mutta rauhoitutaan; huomenna on helluntaiaatto ja sitten on helluntai; yksi kolmesta suurimmasta kristillisestä juhlapäivästä. Siunattua ja rauhallista helluntaita!

1.
Pyhä Henki, lohduttaja,
valon lähde ainoa,
Pyhä Henki, puolustaja,
sydämeni taivuta.
Tee se temppeliksesi,
että huokaukseni
Herran puoleen nousta voisi,
niin kuin pyhä tahtos oisi.

2.
Sinä olet Henki Herran,
paras lahja Jeesuksen,
jonka lupasi hän kerran
ohjaajaksi omilleen,
lunastuksen sinetti,
toivon varma ankkuri,
Sanan vahva todistaja,
lupauksen kirkastaja.

3.
Lähde armon, rakkauden,
Henki taidon, totuuden,
lahjoittaja elon uuden,
lohduttaja sydämen,
hengelleni todista,
että kuulee Jumala
minua kuin isä lastaan,
eksynyttä juoksee vastaan.

4.
Niin kuin kaste kedoillemme
vuotanut on taivaasta,
niin myös, Henki, sieluillemme
taivaan vihma vuodata.
Täytä meidät lahjoilla,
pelastuksen armolla.
Avaa sydän Kristukselle,
anna rauha sydämelle.

5.
Sinä tunnet ihmeet taivaan,
salaisuudet Jumalan.
Anon, taitamaton aivan,
että oikein vaellan.
Saata Herraa tuntemaan,
neuvojansa seuraamaan.
Sanan anna johtaa meitä
karttaaksemme synnin teitä.

6.
Sinä tahdot puhtautta,
Pyhä, pyydät pyhyyttä,
vihaat synnin saastaisuutta,
vilppiä ja vääryyttä.
Pyhitä siis mieleni,
sydämeni, sieluni,
puhdista se majaksesi
sinun siinä ollaksesi.

7.
Olet hellä mieleltäsi,
puhdas niin kuin kyyhkynen.
Kestää ei voi edessäsi
kova, nurja ihminen.
Mieli nöyrä minuun luo,
armo voimakseni suo,
että lähimmäisiäni
rakastan kuin itseäni.

8.
Tietä kaitaa käydessäni
ole matkasauvana.
Ole itse elämäni
kuolemankin tullessa.
Herran päivän aamuna
minun anna astua
rakkaan Jeesukseni eteen
pyhäin kanssa käsi käteen.

(VK 117; Paul Gerhardt 1647. Ruots. Haqvin Spegel 1686. Suom. virsikirjaan 1701…)

TykkääTykkää

18/05/2018 klo 21:44 Vastaus
Eudokimos

Lestadiolaiset kaksikieliset helluntaiseurat, LFF kotisivu: kuuntele/lyssna. Bosundin helluntaiseurat, Luoto. Bosund Pingstmöte, Larsmo.

TykkääTykkää

19/05/2018 klo 10:01 Vastaus
Heino Korpela

Kun puhumme eksklusiivisuudesta, puhumme samalla uskonopista, eli siitä miten uskomalla tullaan autuaaksi – onnelliseksi iankaikkisuudessa. Ei ole niin, että uskomalla miten sattuu, tai miten itse kukin oivaltaa uskomisen. Uskominen tulee nojata, eli kiinnittyä raamatun ilmoitukseen, siis Jumalan ilmoitukseen, joka on taivaasta meille enkelten kautta todistettu; teille on syntynyt vapahtaja joka on Jeesus Kristus.

Paavali ei saanut syntymäänsä toisilta uskovilta – apostoleilta. Mutta kaikki Jeesusta seuranneet opetuslapset hyväksyivät hänet uskovien joukkoon ilman, että olisivat kyseenalaistaneet Sauluksen uudestisyntymän:
”Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: ”Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut — Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä.” (Ap.t.9:17)

Paavali itse kertoo keneltä hän uskon ja saarnavirkansa on saanut:
”Minä Paavali, apostoli, joka en ole saanut virkaani ihmisiltä enkä kenenkään ihmisen välityksellä vaan jonka ovat apostoliksi asettaneet Jeesus Kristus ja Isä Jumala, joka herätti hänet kuolleista,
tervehdin Galatian seurakuntia, minä ja kaikki kanssani olevat veljet.
Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille — Kristuksen,
joka uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmasta, niin kuin oli Jumalan, meidän Isämme, tahto.
Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.” (Gal.1:1-5)

Kun Paavali saarnaa ja opettaa, hän kertoo miten uskovien tulee käyttäytyä, eli miten tulee uskoa, eli seurata Jeesusta. Ihminen, oli hän sitten vaikka kuinka korkeasti oppinut kirkkoisä, ei häntä, eikä hänen opetuksiaan tule seurata, vaan aina tulee kaikkea opetusta peilata Jumalan sanaan.

Korintissa ihmiset epäilivät Paavalin uskoa, puhuuko Paavalin kautta heille Pyhä Henki. Tämä on meissä ihmisissä ihan luonnollinen tarve etsiä todistusta, että tuo saarna, jonka kuulemme, se on Jumalan puhetta meille. Paavali ei nuhtele heitä, että epäilyksenne olisi väärä, vaan kehottaa heitä koettelemaan uskoaan. Eli uskovatko he itse oikein – onko Paavalin saarna Jumalasta:
”Tehän kaipaatte todistetta siitä, että minussa puhuu Kristus. Hän ei ole teidän edessänne heikko, vaan näyttää voimansa teidän keskuudessanne.
Hän oli heikko, kun hänet ristiinnaulittiin, mutta Jumalan voimasta hän elää. Mekin olemme heikkoja, koska olemme häneen liitettyjä, mutta yhdessä hänen kanssaan me elämme Jumalan voimasta, ja te saatte sen tuntea.
Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle. Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne*? Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta.” (2.Kor.13:3-5)

Eksklusiivisuudesta puhuessamme ja tutkiessamme eri uskovien opetuksia, huomaamme, että monenlaista inhimillistä, tai sanoisinko, että ihmis- oppia on tuotu raamatunilmoituksen rinnalla. Voiko sitten kertoa oman mielipiteensä näistä opeista, jotka eivät ole mielestämme oikeita, raamatun opetusten mukaisia?

Minä olen kyllä sanonut, enkä tunne sanomisistani syyllisyyttä, mutta olen varonut, etten tuomitse. Tuomiota ei ole jätetty ihmisille, vaikka itse Jeesus sanoo:
”Niinpä minä annan teille kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut.
Te saatte minun valtakunnassani syödä ja juoda minun pöydässäni, ja te istutte valtaistuimilla ja hallitsette Israelin kahtatoista heimoa.” (Luuk.22:29,30)

Nyt meille herää kysymys, minkälainen valtaistuin on tuo istuin, jossa uskovat saava istua ja syödä tuon valtaistuinhuoneen pöydästä? Vastausta kun haemme, meidän tulee lukea mitä Jeesus opettaa tämän valtaistuimen tarkoittavan. Eikö se joka saa istua valtaistuimella olekin kuningas? Ihan oikein, niinhän hän on. Tästä asiasta on myös eksklusiivisuudessa kysymys – kuka saa määrätä!

Suuruudesta – vallasta olivat myös opetuslapset kiinnostuneita. Tästä valtaistuimesta ja vallasta Jeesus opetti silloisia opetuslapsiaan ja omalla esimerkillään näytti, miten valtaistuimella tuomitaan ja hallitaan:
”Kumpi on suurempi, se, joka on aterialla, vai se, joka palvelee häntä? Eikö se, joka on aterialla? Mutta minä olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee.”

Nyt kun mietimme miten eksklusiivisuus meidän elämässämme vaikuttaa, emme voi itsekkäästi toimia ja kieltää toisia uskomasta erilailla, mutta oman uskomme voimme ja meidän tuleekin kertoa, miten me ymmärrämme uskon ja opin. Kun, Paavali rukoilee Korinttiin uskovien puolesta, mekin voisimme samoin rukoilla toistemme puolesta:
”Rukoilemme Jumalaa, ettette tekisi mitään pahaa, emme siksi, että meidät nähtäisiin koetuksen kestäviksi, vaan jotta te tekisitte hyvää, vaikka näyttäisikin siltä, että me emme selviydy koetuksesta.
Totuutta vastaan emme voi mitään, vaan me taistelemme sen puolesta.” (2.Kor.13:7,8)

TykkääTykkää

19/05/2018 klo 13:00 Vastaus
Pertti Niukkanen

Vielä Toivo Kuulasta ja Matti Kuulasta.

Tilasin SRK:n nettikaupasta mainitsemani Toivo Määtän toimittaman kirjan Evankeliumin ihmeitä (SRK 2017). Sieltä löytyykin Siionin Lähetyslehdessä 10/1918 ollut Matti Kuulan kirjoitus. Se lienee lähinnä lehteen julkaistavaksi lähetetty ”kirje”. Sen tarkoitus on isän suulla kertoa, miten poika vielä kuolinvuoteellaankin voi saada parannuksen armon. Mikään Toivo Kuulan muistokirjoitus se ei ollut. Eihän Toivo Kuula mikään vanhoillisuuden merkkimies ollutkaan, josta olisi pitänyt Siionin Lähetyslehteen muistokirjoitus laatia. Suomalaisen musiikin merkkimies hän kylläkin oli.

Tässä Matti Kuulan kirjoitus sellaisena kuin se on Määtän kirjassa esitetty:

=========

Armollisen laupeuden osoitti Jumala minun vanhimmalle pojalleni Toivolle [Säveltäjä Toivo Kuula], kun hän ammuttiin pään ja aivojen läpi Viipurissa toukokuun 1. p. Luultuna kuolleeksi vietiin hän sairaalaan, mutta kloroformiruiskutuksen avulla henkiin virkosi ja niin eli kuoleman kielissä 17 vuorokautta, eli niin kauan, kun sai elävän tunnon synnistä ja armosta ja nöyrtyi Jumalan väkevän käden alle.

Hän oli lapsuudessa elävässä kristillisyyden tunnossa lyseon luokille asti, ja minä aioin kouluttaa hänet papiksi. Mutta tieteelliset kirjat pilasivat hänen yksinkertaisen uskonsa. Hän sanoi: – Isä, papiksi en voi tulla, sillä eivät papit usko niin kuin Raamattu sanoo. Olenhan lukenut, että papin huulet pitää opin kätkemän, että laki hänen suutansa löydettäisiin, sillä hän on Herran Sebaotin enkeli. Tähän en ole sovelias! Koetin kyllä raamattuin kirjoituksilla näyttää hänelle, että uskonto on vakava ja pysyväinen maailman alusta aina loppuun asti, mutta tiede muuttaa muotoansa sen mukaan, kuinka järki viisastuu – – .

Taivaallinen Isä ei kuitenkaan antanut sanansa valon sammua hänen sydämessänsä. Muun muassa hän kirjoitti Italiasta, ollessaan soitannon oppimatkoilla: – Olen koettanut päästä jumalankieltäjäksi, mutta siihen vakaumukseen en pääse, kun aina tunnen sydämessäni Jumalan olemassaolon, joka kaikki tietää ja näkee.

Roomassa ollessansa sanoi katselleensa nykyistä kristillisyyttä siellä, jossa ei huomannut valon pilkkuakaan Paavalin aikaisesta kristillisyydestä. Sen vuoksi hän oikein kyyneltyi muistaessaan kotimaan kallista uskonnollista valkeutta, ja kirjoitti mm. näin: – Vaikka olen pitänyt sitä liiankin kaavamaisena, niin sitä nyt kaipaan, mitä teiltä saanut ja oppinut olen ja haluaisin olla siellä, jossa Herran pyhät ja apostolit ovat – – .

Viipurissa ollessaan kapellimestarina joutui hän jumalattomain seuraan – – . Kun kuulin, että hän saamastaan haavasta huononee, sain ihmeellisen sanomattoman kutsun Jumalalta, että ’Toivo rukoilee ja että minun pitää heti lähteä Viipuriin Toivolle evankeliumia saarnaamaan’.

En ollut kutsulle hidas, vaan lähdin ja 16. p. toukok. olin perillä. Menin sairaalaan, missä eräs herra ehätti minulle sanomaan: – Toivo on kuollut! En kuitenkaan uskonut häntä, kun Jumalan tiesin minua kutsuneen. Samassa eräs neiti sanoi: – Tulkaa, minä johdatan teitä! Toivo kysyi ihmetellen: – Kuinka isä on tänne tullut? Vastasin, että Jumalan ihmeellisen johdatuksen kautta olen nyt täällä. Olen tullut sinua siunaamaan, ennen kuin kuolet, niin kuin Jaakob siunasi poikiaan. Olen luonasi taivaallisen rakastajasi käskyä täyttämässä, joka tahtoo sinut pelastaa, niin kuin kekäleen tulesta ja ottaa armohelmaansa.

– Olen niin suuri syntinen ja paljon tehnyt vääryyttä sekä Jumalaa että ihmisiä kohtaan, hän sanoi. Selitin, että Jumala on ottanut sinun syntisi pois ja pannut ne oman Poikansa päälle – – . Kalliin ja viattoman verensä on hän antanut vuotaa ristillä synteisi puhdistukseksi – – .

Ja kun vielä puhuin Pietarin sanoja Korneliuksen huoneessa, kaikkein profeettain todistukset syntein anteeksisaamisesta, lankesi Pyhän Hengen tuli Toivon sydämeen. Kyynelsilmissä hän kiitti Jumalaa ja huusi: – Hyvä, hyvä on Jumala ja kaikki hänen tekonsa ovat oikeat!

Neljä kertaa kävin hänen luonansa ja ilolla hän nukkui, eikä päälle kannetta murhaajiaan vastaan suustansa kuulunut. Herra antoi, Herra otti! Kiitetty olkoon Herran nimi!

Kirjoitti isänsä Matti Kuula, Vaasa 6.10.1918.

=========

Määtän kirjassa on lisäksi alaviite:

”Suomen vapaussodan aikana Viipurissa kapellimestarina työskennellyt säveltäjä Toivo Kuula asui perheineen Viipurin lähellä Säiniöllä sijainneessa huvilassaan. Hän joutui piileskelemään punakaartin pakkovärväyksiä. Viipurin valtauksen jälkeen Kuula joutui Viipurin Seurahuoneella riitaan joidenkin jääkärien kanssa, ja kiistan seurauksena hänet surmattiin.”

TykkääTykkää

22/05/2018 klo 20:41 Vastaus
Matias

Yllä on keskusteltu lasten pelastumisesta. Liittyy myös blogipostauksen aiheeseen.

En ole tainnut pohtia aihetta koskaan sen kummemmin, kuin että ”kyllä kait Jumala pitää huolta myös avuttomista lapsista”. Pitäähän Jumala huolta myös taivaan linnuista ja kedon kukista (Matt. 6:25–34). Opetus kastamattomienkin lasten pelastumisesta on hyvä ja kaunis asia lestadiolaisuudessa.

Minua sävähdytti pienen pojan kuolemanrajakokemus, josta luin John Burken kirjasta Taivaan rajalla (s. 93–95). Mikään teologinen perustelu lasten pelastumisen puolesta tämä yksittäinen kokemus ei tietenkään ole, eikä kertomuksen todenperäisyydestä voi olla varma, mutta minua kertomus liikutti ja sai ajatuksen lasten pelastumisesta tuntumaan konkreettisemmalta. Uskoisin sen myös voivan tuoda lohdutusta lapsen tai muun läheisen menettämisen tuskaan.

>>
Nelivuotias Colton Burpo kävi kuoleman rajalla ja kertoi olleensa taivaassa. Useita kuukausia myöhemmin hän ja hänen isänsä Todd ajoivat Nebraskan maissipeltojen halki. Colton kysyi isältään, oliko tällä isoisä nimeltä Pop. Todd myönsi ja kertoi Coltonille, että Pop oli kuollut hänen ollessaan suunnilleen Coltonin ikäinen.

Colton vastasi: ”Hän on todella mukava.”

Todd oli ajaa ulos tieltä. Myöhemmin hän muistelee: ”Tuntuu hullulta, kun oma poika käyttää preesensiä aikamuotona viitatessaan henkilöön, joka kuoli neljännesvuosisata ennen hänen syntymäänsä.” Kun Todd ja Colton jatkoivat keskustelua, Colton selitti, ettei hän ainoastaan ollut tavannut Popia taivaassa vaan sai jäädä sinne tämän kanssa.

Pian sen jälkeen, kun he olivat palanneet automatkaltaan, Todd otti esiin viimeisen omistamansa kuvan Popista. Pop oli siinä 62-vuotias, ja hänellä oli valkoiset hiukset ja silmälasit. Todd kysyi, tunnistaako Colton kuvasta isoisoisänsä. Colton rypisti otsaansa, pudisti päätään ja sanoi: ”Isi, kukaan ei ole taivaassa vanha… eikä kukaan käytä siellä silmälaseja.” Todd oli hämmentynyt, kun Colton ei tunnistanut Popia, joten hän pyysi äitiään lähettämään Popista nuoruudenkuvan, jossa tämä oli 29-vuotiaana vaimonsa (Coltonin isoisoäidin) ja kahden muun henkilön seurassa. Todd näytti kuvaa Coltonille, joka sanoi: ”Hei! Mistä sait Popin kuvan?” Coltonin isoisoäiti, jonka Colton oli vähän aikaisemmin tavannut (nyt 80-vuotias), oli kuvassa Popin vieressä. Colton ei tunnistanut kaksikymppistä isoisoäitiään, mutta silti hän tunnisti 29-vuotiaan isoisoisänsä, jota hän ei ollut koskaan tavannut.

Myöhemmin samassa kuussa Colton järjesti perheenjäsenilleen toisen yllätyksen, kun he olivat kokoontuneet olohuoneeseen puuhailemaan. ”Äiti, minulla on kaksi siskoa”, Colton sanoi. Hänen äitinsä Sonja oikaisi poikaa sanoen, että tällä oli vain yksi sisko. Colton toisti väitteensä kahdesta siskosta. Sonja vastasi, että Cassie on Coltonin ainoa sisko. Sitten hän kysyi, tarkoittiko poika serkkuaan Tracia.

”En!” Colton intti itsepäisesti. ”Minulla on kaksi siskoa. Eikös yksi vauva kuollut sinun masuusi?”

Aika tuntui pysähtyvän Burpojen kodissa. Järkyttyneenä Sonja kysyi pojaltaan, kuka oli kertonut, että hänen masuunsa oli kuollut vauva.

”Hän itse kertoi, äiti”, Colton selitti. ”Hän sanoi, että hän kuoli sinun masuusi.” Sonja joutui tunnekuohun valtaan. He eivät olleet koskaan kertoneet Coltonille keskenmenosta.

”Kaikki on hyvin, äiti”, Colton sanoi. ”Jumala adoptoi hänet.”

Todd sanoi huomanneensa Sonjan ponnistelevan pitääkseen äänensä vakaana, kun tämä kysyi Coltonilta, minkä näköinen sisko oli.

Colton selitti, että taivaassa eräs hyvin paljon Cassien näköinen tyttö, jolla oli kuitenkin tummat hiukset, juoksi hänen luokseen eikä malttanut lakata halaamasta häntä. Colton ei selvästikään pitänyt siitä, että joku tyttö halasi häntä niin kovasti.

Sonja kysyi, mikä tytön nimi oli.

”Ei hänellä ole nimeä. Te ette antaneet hänelle nimeä.”

”Olet oikeassa, Colton”, Sonja sanoi mykistyneenä. ”Emme edes tienneet, että hän oli tyttö.”

Colton vastasi: ”Joo, hän sanoi, että malttaa tuskin odottaa, että sinä ja isi tulette taivaaseen.”

Kuningas Daavid menetti vastasyntyneen poikansa. Hän oli paastonnut, rukoillut, itkenyt ja vaikertanut pojan paranemisen puolesta, mutta kun tämä kuoli, hän lopetti. Hänen ystävänsä olivat ymmällään. Daavid selitti: ”Miksi nyt enää paastoaisin, kun hän on kuollut? Voinko saada hänet takaisin elämään? Minä menen aikanaan hänen luokseen, mutta hän ei voi palata minun luokseni.” (2. Sam. 12:23) Daavid tiesi näkevänsä poikansa jälleen taivaassa.

Kuvittele kaikkia perheen kipuja ja tuskia, jotka Jumalan rakkaus lopulta hyvittää. Kuvittele kaikkia pikkuvauvoja, jotka lopulta yhdistetään perheisiinsä, kaikkia veljiä ja siskoja, äitejä ja isiä, isovanhempia ja jopa kaukaisia sukulaisia liittyneinä perheeksi Jumalan suuren perheen sisällä. Sitä Jumala tekee: ”Hän, joka on kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen, ja siksi hänen tuli tehdä heidän pelastajansa ja perilleviejänsä kärsimysten kautta täydelliseksi. Pyhittäjällä ja pyhitettävillä on kaikilla sama isä; siksi ei pyhittäjä häpeäkään kutsua näitä veljikseen.” (Hepr. 2:10–11)

Kuvittele perheiden perhettä, jonka Jumala on varannut kaikille häntä rakastaville. Kuvittele tapaavasi sukulaisia satojen vuosien takaa ja liittyväsi perheeseen, jota et koskaan tuntenut. – –
>>

TykkääTykkää

24/05/2018 klo 09:02 Vastaus
Matti Pietilä

Rauhanyhdistyksen yksinvalta Jumalan Valtakuntaan ? Isosta Kirjasta löysin lohdutusta mm.Luuk.9:49-50.
Silloin Johannes sanoi: ”Opettaja, me näimme erään miehen sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia. Me kielsimme häntä, koska hän ei seuraa sinua meidän kanssamme.”
Jeesus sanoi hänelle: ”Älkää kieltäkö. Sillä joka ei ole teitä vastaan, hän on teidän puolellanne.”
Toisin sanoen Jeesus itse kielsi opetuslapsiltaan ”Jumalan valtakunnan monopoli-opin.”

TykkääTykkää

20/07/2018 klo 21:29 Vastaus
Päivitysilmoitus: Kaikella on määräaikansa – tämän blogin toistaiseksi viimeinen kirjoitus – Hulluinhuonelainen

	Markku Korteniemi: Kaikella on määräaikansa – täm…
	Roosa Tahkola: Kaikella on määräaikansa – täm…
	Roosa Tahkola: Kaikella on määräaikansa – täm…
	Kamreeri: Kaikella on määräaikansa – täm…
	Leena Huovinen: Kaikella on määräaikansa – täm…