Joonan viimeisen kirjoituksen ja sen kommentoinnin päättävän kommentin jälkeen on hyvä jatkaa blogia uusin tuulin. Hauska sattuma on, että tämä kirjoitus, jota parhaillaan luet, on blogin historian 100. julkaisu. Matka blogin alkutaipaleilta tähän hetkeen on ollut huima teologinen ja hengellinen matka, jossa itse kukin on saanut kasvaa ajattelijana, argumentoijana, kommentoijana ja kirjoittajana. Toivottavasti kasvua on tapahtunut ennen kaikkea uskossa ja luottamuksessa Kolmiyhteiseen Jumalaan. Se on ollut ja tulee olemaan tämän blogin keskeisin tavoite. Minulle itselleni on tämän matkan aikana ja erityisesti viime aikoina tullut ajatus viedä blogia osallistavampaan suuntaan. Haluaisinkin nyt haastaa teitä, lukijat, kirjoittamaan blogitekstejä itse! Erityisesti kannustan kirjoittamaan todistuspuheenvuoroja ja hengellisiä matkakertomuksia, hengellisen kasvun kuvauksia. Myös teologisemmat kirjoitukset ovat yhtä tervetulleita. Kerron hieman, mistä ajatus osallistaa teitä lukijoita kirjoittamaan on syntynyt.
Olen viimeaikoina käynyt melko monta keskustelua eri ikäisten ja keskenään hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevien vanhoillislestadiolaisten kanssa. Näissä keskusteluissa on yksi teema, joka nousee ylitse muiden: Sanan nälkä. Nämä ihmiset ovat kertoneet käyvänsä seuroissa ja muissa ry:n tilaisuuksissa, mutta huomaavat lähtevänsä kotiin nälkäisinä. Halu olisi kuulla Jumalan Sanaa ja sen selitystä, mutta usein seurasaarnoissa toistellaan tuttuja, puhki kuluneita fraaseja toinen toisensa perään ilman, että ne välttämättä liittyvät kovinkaan selvästi johdantona olleeseen raamatunkohtaan, tai sitten saarna etenee siten, että luetun raamatunkohdan jälkeen saarnassa käydään sama raamatunkohta omin sanoin uudelleen läpi. Ongelma on se, ettei saarnassa välttämättä puhuta Sanasta. Saarnassa ei välttämättä avata raamatunkohtaa tai siltä ei kysytä, mitä se tarkoittaa tänään eläville uskoville. Näin ollen herää esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä: Eikö saarnaaja ole käyttänyt riittävästi aikaa saarnan valmisteluun? Eikö teksti aukea hänelle? Miksei seurasaarnoissa uskalleta ottaa rohkeammin esille erilaisia raamatunkohtia, vaan suurimmassa osassa seurasaarnoista toistuu tutuksi tulleet muutamat kymmenet raamatunkohdat? Miksei Sanaa selitetä auki kysyen, mitä se tänään tarkoittaa? Miksi saarnakieltä on vaikea uudistaa sellaiseksi, että siitä jäisi mieleen asioita, eikä se menisi tuttuuden vuoksi toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos? Miksei saarnoissa kuule apologiaa, joka antaisi kaikille tämän ajan ilmiöille kiinnostavuudessa pärjäävän vaihtoehdon – jopa niitä todella paljon paremman sellaisen?
Näiden kysymysten jälkeen on hyvä kysyä, mistä pohjimmiltaan on kyse. Onko oikeasti kyse vain ”saarnan kriisistä”? Onko kyse jonkun pelkäämisestä, turvallisuuden ja tuttuuden tunteen ylläpitämisestä, laiskuudesta vai jostain syvemmästä? Jos kyse ei ole siitä, että kuulija haluaisi saarnattavan sitä, mitä hän haluaa kuulla (eli jos kokemus nälän tunteen jäämisestä ei johdu itsekkäistä tarkoitusperistä, vaan siitä, että hengellinen nälkä jää myös nöyrälle sydämelle), kyseessä täytyy olla jokin paljon suurempi asia. Pitäisikö katse kääntää ensin itsensä tarkasteluun ennen kuin hakee syytä ulkopuolelta? Onko käsitys hengellisestä elämästä pelkistynyt tarkoittamaan vain saarnojen kuuntelemista, jolloin saarnojen ”tasolla” on hallitseva rooli uskonelämässä. Varmasti iso osa syistä palautuu tässäkin blogissa viime aikoina esillä olleisiin keskusteluihin vl-opetuksen epäjohdonmukaisuuksista ja ongelmista. Kuitenkin jokainen meistä on osallinen vl-liikkeen tämän hetkiseen tilaan. Syynä taustalla voivat olla myös seuraavat kaksi asiaa, jotka koskettavat meitä kaikkia: ulkoistamme hengellisen elämän elämisenjonkin ulkoisen tahon ”hoidettavaksi” ja saarnamme on kriisissäsiinä, missä myös hengellinen yhteisömme on kriisissä.
Tässä blogissa on paljon puhuttu siitä, miten uskossa on kyse henkilökohtaisesta suhteesta parhaimpaan Ystäväämme, Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen. Tässä suhteessa eläminen ja tämän suhteen hoitaminen on kristityn rakkain ja tärkein tehtävä. Se on kristityn koko elämän keskus, jonka kautta kaikkea muuta haluaa katsoa. Jos käy niin, että tämän suhteen ulkoistaa täysin tai osittain jollekin muulle, esimerkiksi ”Jumalan valtakunnalle”, käy samalla tavalla kuin sille ystävyyssuhteelle, jossa sanon Maijan olevan paras ystäväni, mutta tätä ystävyyssuhdetta puolestani elää todeksi Anna. Eli vaikka minä olen Maijan paras ystävä, oikeasti Maijan kanssa pitää yhteyttä, seurustelee, vaihtaa huolia ja ilonaiheita Anna. Emmehän me kukaan toimi tällä tavalla, koska se ei ainoastaan kuulosta järjettömältä, vaan myös on sitä. Noin eletty ihmissuhde kuolee. Ei riitä, että pidän ystävyyssuhdetta totena, minun täytyy elää se myös todeksi. Jos ulkoistamme tällä tavalla myös suhteemme Jeesukseen, elävästä suhteesta tulee kuollut suhde – sitä ei siis enää ole. Kuollut suhde Jeesukseen ei tuota halua elää hengellistä elämää: rukoilla, käydä ehtoollisella, lukea Raamattua, olla yhteydessä toisiin uskoviin ja niin edelleen. Samalla tavoin, jos saarnaajalla ei ole henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen, hän ei voi yhtä todellisesti ja elävästi puhua vaikuttavaa sanaa Kristuksesta toisille ihmisille kuin sellainen saarnaaja, jolla on elävä suhde Häneen. Tämä voi johtaa myös siihen, ettei saarnasta kuule uskoa synnyttävää ja sitä ruokkivaa Sanaa, vaan inhimillistä puhetta. Saarna voi ajautua – ja on mielestäni jo osin ajautunut – kriisiin. Emme voi ulkoistaa myöskään vastuutamme seurakuntana siitä, että yhdessä pysyisimme Jumalan Sanan viitoittamalla tiellä. Jos huomaamme jotain, joka olisi syytä nostaa esille, meidän tulee tehdä se – ei odottaa, että joku toinen sen tekisi. Jokaisen meistä tulee olla rohkeita: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27) Myös apostolit kehottavat useissa raamatunkohdissa rohkeuteen (esim. Apt. 13:43; 14:3; 14:22; 27:22; 27:36).
Mielestäni kriisissä on myös vl-liike. Monien asioiden seurauksena (pohdittavaa riittää blogin aikaisemmissa kirjoituksissa) liikkeestä on muodostunut yhä enenevissä määrin pluralistinen liike. En pidä ongelmana sitä, että vanhoillislestadiolaiset laittavat korvakorut, käyvät tanssitunneilla tai katsovat elokuvia. Ongelmana pidän sitä, että opillisista asioista kuten synnistä, pappeudesta, seurakunnasta ja armosta tai eettisistä asioista kuten abortista ja eutanasiasta ollaan keskenään erimielisiä. On totta, ettei ole olemassa ihmisryhmää, jossa kaikki olisivat näistä asioista täysin samaa mieltä. Yksi elävän seurakunnan tuntomerkki on kuitenkin yksi oppi ja tunnustus. Pluralismia ei esiinny vain maallikoissa vaan myös puhujissa ja papeissa. Kysymys pluralismista palautuu myös kysymykseen uskovien suhteesta Vapahtajaansa. Elänkö minä elävässä suhteessa Kristukseen, jotta Hän voisi minua vahvistaa ja auttaa näkemään, miten Hän tahtoo minun ajattelevan ja elävän? Seuraanko Vapahtajaani?
Näiden ajatusten seurauksena on syntynyt ajatus antaa tilaa osallistua yhteiseen julkiseen keskusteluun ei ainoastaan kommentoimalla, vaan myös kirjoittamalla blogitekstejä. Uskon, että vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä löytyy elävää uskoa Kristukseen. Kerrotaan siitä! Ollaan rohkeita.
Jätänkin juuri sinulle, lukijani, haasteen. Tutki sydäntäsi. Löydätkö sieltä elävän yhteyden Herraan Jeesukseen? Jos löydät, jaa hengellistä matkaasi kanssamme. Haluan kannustaa jokaista tutkimaan omaa suhdettaan Vapahtajaan ja samalla auttaa löytämään rohkeutta puhua avoimesti uskosta Kristukseen parhaana Ystävänä. Parhaimmillaan oma henkilökohtainen suhde Jumalaan voi kirjoittamalla ja kertomalla siitä muille vahvistua, ja voit oppia sanoittamaan paremmin sitä, kuka Jumala on. Lisäksi toisten hengellisiin matkakertomuksiin voi samaistua: niistä voi löytää lohtua omaan kilvoitukseen tai niiden kautta voi jakaa sitä Iloa, joka Kristus on. Tällaisia hengellisiä kirjoituksia on ollut myös Päivämies-lehdessä ainakin 1970-luvun lopulle saakka.
Voit lähettää kirjoituksesi blogin Ota yhteyttä –lomakkeen kautta. Toiveeni on, että syksystä alkaen voisin omien kirjoituksieni lisäksi julkaista blogissa teidän kirjoituksianne. Kirjoitus voidaan julkaista nimimerkillä, mutta minulle lähettämässäsi yhteydenotossa olisi hyvä olla oikea nimesi, jotta voimme käydä tarvittaessa keskustelua julkaisemiseen liittyvistä asioista.
Kesän suhteen tarkoituksenani on kirjoittaa 1-2 kirjoitusta kuukaudessa. Hyvän Jumalan siunausta kesäaikaan – pysykää kuulolla!
Hulluinhuonelainen 
Miten pluralismi eroaa synkretismistä?
TykkääTykkää
Hyvä kysymys, Osmo – mutta vaikeampi vastata. Olen ajatellut suoraviivaisesti, että pluralismi on moniarvoisuutta (esim. pluralistinen yhteiskunta sallii monet ideologiat, uskonnot jne.) Synkretismi taas tarkoittaa uskontojen sekoittumista (esim. Haitin voodoo-uskonto, jossa kristinuskon opit sekoittuvat monenlaisiin luonnonkansojen uskomuksiin. Synkretistisinä voidaan pitää myös monia New Age -uususkontoja).
Termejä käytetään kuitenkin usein niin epämääräisesti, että eroa ei aina voi tehdä. ”Synkretismin” merkitys on periaatteessa helpommin määriteltävissä. Uskontotieteessä termiä ei kuitenkaan suosita, koska sillä on hiukan halventava sävy. Se on ulkopuolelta annettu määre – mikään uskonto ei pidä itseään synkretistisenä. Toki kaikki haluavat olla alkuperäisiä ja puhtaita, eivätkä mitään sekoituksia.
Suositeltava teksti on Kimmo Ketolan artikkeli ”Mitä on synkretismi – onko ’puhtaita’ uskontoja olemassakaan?” https://journal.fi/tt/article/view/124/101 . FT Kimmo Ketola toimii Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijana, ja hän on julkaissut myös kirjan ”Uskonnot Suomessa 2008 – Käsikirja uskontoihin ja uskonnollistaustaisiin liikkeisiin”. Kirjan uskonnollisia yhteisöjä selatessa voi miettiä, mikä niistä on mahdollisesti synkretistinen, mikä taas pluralistinen.
No, mitä se pluralismi (moneusoppi) tarkoittikaan? Tieteen termipankki antaa seuraavat määritelmät:
1. metafysiikassa ontologinen näkemys, jonka mukaan maailmassa on monia tai monenlaisia substansseja
2. tietoteoriassa pluralismi merkitsee sitä, että on useampi kuin yksi perusta tiedolle tai todellisuuden selittämiselle
3. metodologisen pluralismin mukaan tieteessä on käytettävä monia erilaisia menetelmiä
4. etiikassa näkemys, joka korostaa moniarvoisuutta yksiarvoisuuden sijaan
Uskonnollisesta pluralismista ei sanota mitään. Kyllä sillekin jokin määritelmä löytyy, mutta jääköön myöhemmäksi…
TykkääLiked by 1 henkilö
Ortodoksi.net -sivusto määrittelee:
>>
Uskonnollinen pluralismi eli moniarvoisuus tarkoittaa erään määritelmän mukaan ajattelutapaa, jossa yhdistellään aineksia monista uskonnollisista suuntauksista tai monista uskonnoista.
Erään määritelmän mukaan uskonnollinen pluralismi on teologinen suuntaus, jossa on hahmoteltu uutta kristologiaa. Tämän suuntauksen mukaisista teologisista ajattelijoista lienee kuuluisin englantilainen John Hick (1922–), jonka mukaan kristinuskon piirissä on ajateltu tähän saakka, että kristinusko on uskontojen maailman keskus ja muut uskonnot ikään kuin kiertävät sitä planeettojen tavoin ja niitä arvostellaan kristinuskon mittapuun mukaan. Tämän ”ptolemaiolaisen” käsityksen sijaan on nyt pantava uusi ”kopernikaaninen” näkemys, jossa Jumala on uskontojen universumin keskus ja kaikki uskonnot kiertävät sitä samalla tavalla. Hick kutsuu tätä ”täydentäväksi pluralismiksi”.
>>
Uskonnollinen pluralismi on siis ajattelutapa tai teologinen suuntaus (lähinnä kai uskonnonfilosofinen suuntaus), jonka mukaan kaikki ihmiskunnan uskonnolliset traditiot ovat yhtä päteviä teitä samaan uskonnollisen todellisuuden ytimeen. Tällainen ajatustapa on haastanut erityisesti 1980-luvulta lähtien monien uskontojen fundamentalistisen ajattelun (varsinkin soteriologiassa).
Voiko jokin uskonto tai kirkko olla tässä mielessä ”pluralistinen”? Mielestäni ei (ainakaan vakiintumisensa jälkeen). Esim. sikhismi syntyi hindulaisuuden ja islamin tasa-arvoisena ”sekoituksena”, ja sitä voi siis pitää synkretistisenä uskontona. Vakiinnuttuaan omaksi uskonnokseen tuo syntyvaiheen ”pluralistisuus” on hävinnyt näkyvistä. Mikään (synkretistinenkään) uskonto ei siis ymmärtääkseni opeta useita tasa-arvoisia pelastusteitä. Hindulaisuuden pelastuskäsitystä voisi pitää suvaitsevaisena ja jopa pluralistisena: Jokainen voi omassa uskonnossaan edetä tietylle tasolle ja karman lain määräämässä reinkarnaation kierrossa edetä edelleen (ehkä toisessa uskonnossa) kohti lopullista vapautusta. Mutta tämä ajattelu juuri on hindulaisuutta – ei siis pluralistista uskontojen tasa-arvoa. Samantapaisia ajatuksia voi liittää myös esim. Bahai-uskoon.
Ajattelen siis, että jokaisella vakiintuneella uskonnolla on vain yksi oppi, jolloin sitä ei voi sanoa pluralistiseksi. Sama koskee vakiintuneita kirkkoja. Inklusivismi on sitten eri asia Sen mukaan esim. kristinusko edustaa Jumalan normatiivista ilmoitusta, mutta pelastus on mahdollinen myös toisiin uskonnollisiin traditioihin kuuluville. Tällaista inklusiivisuutta edustaa myös katolinen kirkko. Meillä luterilaisilla on jopa varsin hyvä ”pelastuspaketti”, joskaan ei niin hyvä kuin äitikirkon helmassa. (On kyllä sanottava, että inklusiivisuuteen saattaa usein kätkeytyä ajatus että tuo toinen uskontokin on ”salatulla tavalla” kanssamme yhtä mieltä.)
Samalla tavalla inklusiivinen on (tietääkseni?) myös luterilaisuutemme. Se ei tarkoita, että kirkkomme olisi pluralistinen. Oppi on varsin selkeästi määritelty kirkon tunnustuksessa, eikä siinä opeta useita tasaveroisia pelastusteitä. Itse saattaisin kutsua ev.lut. kirkkoamme ”pluralistiseksi” siinä mielessä, että opin tulkinnassa sallitaan melkoinen toleranssi. Tämä ei kuitenkaan ole ihan oikeaa pluralismi-termin käyttöä.
SRK-lestadiolaisuus edustaa mielestäni selvästi luterilaisuutta omintakeisesta seurakunta- ja sakramenttiopistaan huolimatta. Voi siinä nähdä elementtejä katolisuudestakin (kuten Aulis Zidbeck aikoinaan), mutta mistään synkretismistä ei sentään ole kysymys.
Entä se pluralismi? Tämän SRK-lestadiolaisuus kiivaasti kieltäisi. Sehän sanoo edustavansa nimenomaan yhtä ja ainoaa pelastaa oppia. Vanhassa ketjussa ”Katolilaisen kirje lestadiolaisille” Ajatus sanoo: ”Ekumenisella dialogilla pyritään opillisiin kompromisseihin, joihin uskovaiset eivät omantuntonsa tähden voi lähteä.” Tähän Jupe vastaa:
>>
Mihin ihmeen opillisiin kompromisseihin? Jos kerran oppi on sinulle niin tärkeä, niin kerropa nyt minulle, mikä on vanhoillislestadiolainen vanhurskauttamisoppi, ehtoollisoppi ja kasteoppi. Kyllä sinä sen tiedät, ettei niitä käytännössä ole. Kaste on ”hyvän omantunnon liitto” = ei tarkoita mitään, eikä ole mitään hyötyä vl-teologiassa. Ehtoollinen on ”uskon vahvistus” (ei saa syntejä anteeksi) = ei tarkoita mitään vl-teologiassa.
Kumpikaan sakramentti ei käytännössä auta, ihan zwingliläistä oppia tämä on. Sitten jos otetaan vielä Hanna Nurmisen kuvaama ”armolinjan” vanhurskauttamisoppi, mitä monet jo kannattavatkin, ollaan viittä vaille kalvinisteja (noh, itse asiassa kalvinistinen oppikaan ei ole niin huono mielestäni, armolinja kun edustaa ”kädetöntä” kalvinismia). Tiedät varsin hyvin, että muuta oppia ei käytännössä jää kuin Pyhän Hengen virka ja eksklusiivinen seurakuntaoppi. Ei, kysymys ei ole mistään oikeasta opillisesta erosta monessakaan suhteessa, vaan hengenhaisteluopista, mitä ei Raamattu tunne.
Ja en tiedä kuinka monen uskovaisen puolesta puhut, mutta suurin osa sinun uskovaisina pitämistäsi henkilöistä ei todennäköisesti ymmärrä tuon taivaallista mistään opista.
Ruiskukankin kommentti antaa sen surullisen todistuksen (ei mitään Ruiskukkaa vastaan, hyvä että tahdot keskustella ja pohtia näitä kysymyksiä, ei tässä ole sen vähemmästä kuin elämästä kysymys), että tässä ”elävässä kristillisyydessä” naureskellaan kyllä muille (tietämättä heistä mitään), jotka mielellään keskustelevat uskon asioista (esim. helluntailaiset tms.), mutta sitten itselle koko asia on kiusallinen, ja oikeastaan ulkoistettu lähinnä seuroihin ja ylläpidetty lähinnä lakipykälien noudattamisen tasolla.
Summa summarum: Ei ole tervettä, että kristityt pitävät kiusallisena Kristusta ja uskoa Kristukseen, eikä varsinkaan elävän uskon tuntomerkki, ettei edes puolet niistä (saatikka että suurin osa), jotka kuuluvat ”elävään kristillisyyteen”, mielellään juttele asiasta. Mielestäni kuulostaa enemmän kuolevalta kristillisyydeltä.
>>
Anteeksi pitkä lainaus, mutta mielestäni se hyvin liittyy Roosan esiin nostamaan problematiikkaan. Samalla se viittaa Roosan mainitsemaan vl-liikkeen opilliseen ”pluralismiin”. Tämä ei siis tarkoita useiden pelastusteiden hyväksymistä, vaan pikemminkin että sitä ”ainoaa oikeaa oppia” ei itsekään tunneta. Aika paradoksaalinen toteamus, kun tiedetään millainen kirosana ”monioppisuus” on vl-teologiassa ollut ja on edelleen. Tämän tuomion alla ovat perinteisesti olleet kaikenlainen allianssihenki, ekumenia ja inklusiivisuus kuten myös yhteistyö diakonian ja lähetystyön kentillä.
TykkääTykkää
Lukiessani ajattelin, että toivoisin Jumalalta minulle nopeaa kuolemaa pian.Samalla radiossa lueteltiin kuolleitten nimiä jumalanpalveluksessa.Saman niminen kuin vaimoni ja seuraavaksi saman niminen kuin veljeni vaimo olivat kuolleet… Antoikohan Taivas ajattelun aihetta toiveeni johdosta ?
TykkääTykkää
A&O (testi)
TykkääTykkää
Kirjoitin aiemmin muutaman kommentin nimimerkillä Armolaulu blogin olessa vielä eri alustalle. Kun blogi sitten siirtyi toiselle alustalle, tuli joitakin teknisiä ongelmia ja kommentointi jäi. Olen seurannut blogia kuitenkin jollakin tasolla koko ajan.
En nyt laita pitkää kommenttia, koska en tiedä alkaako tämä onnistua, koska se tuntuisi turhauttavalta epäonnistuessaan.
Kiitos alustuksesta, joka sisälsi niin paljon kohtia, että tekisi mieli tarttua lähes jokaiseen.
Aloitan ajatuksesta, joka juontuu mieleen siitä, kun nyt tuntuu olevan ilmassa tällaista kirkkokuntienkin vaihtoa, hengellisen kodittomuuden kokemusta ja kenties uudenkin löytymistä. Tämä sikäli kiinnostavaa, kun näyttää niin usein olevan, että luopuessa vanhoillislestadiolaisuudesta ihmiset päätyvät ateismiin tai ainakin agnostisuuteen.
Suuria kirkkokuntia kai kuitenkin kaikkia yhdistää ainakin apostolinen uskontunnustus ja Isä meidän -rukous. Myös vanhoillislestadiolaisia. Onko erojen vai yhteyden painottaminen tarkoituksenmukaisempaa?
TykkääTykkää
En ole vl-uskova, mutta olen kuunnellut muutamia saarnoja radion kautta. Olen tehnyt just samat havainnot saarnojen sisällön suhteen. En yhtään ihmettele että moisten saarnojen jälkeen jää sanan nälkä. Siihen on toki monia hyviä ’lääkkeitä’ omasta raamatun tutkimisesta kirjekursseihin.
Olen lukenut raamattua päivittäin lähes 50 vuotta ja sieltä löytyy koko ajan uutta ja ihmeellistä. On loppumaton aarreaitta, johon tutustumista suosittelen lämpimästi.
TykkääTykkää
Kiitos Roosa!! – meillä monilla on voinut olla vuosikymmenien aikana vastaavaa kokemusta kuin lampailla, joita on kesää ootellessa ja rehun jo loputtua voitu ruokkia ylivuotisilla heinillä; niissä on kyllä vatsan täytettä, mutta ei ehkä enää ravintoa – ja moni lammas on saattanut sairastua ja nälkäkuolemakin uhata…
TykkääLiked by 1 henkilö
Vl-kansan raamatuntuntemus on jokseenkin ohkaista ja yksipuolista. Tuttuja, aivan liian tutuja, ovat vain ne kohdat, jotka saarnamiehet ottavat puheensa aiheiksi. Saarnaajiksi on opittu vuosikaudet , jopa vuosikaudet, seurapenkissä istuen ja kuunnellen tuttua suppeaa fraseologiaa. Oman palveluvuoron tullessa omakin saarna on sitä samaa tuttua ja turvallista fraseologiaa. Se on eräänlaista liturgiaa. Tästä yhtenä osoituksena on julkisuuteenkin tulleet esimerkit suviseurapuheiden kommenteista. Tulkkien mukaan käännös kielestä toiseen onnistuu jo noin tuhannen sanan varastolla.
Kerran eräs vanha saarnamies kysyi seuroissa: missä Jeesus on? Innokas hoitomies tivasi heti: miten niin? Vanhus vastasi: Kun täällä niin vähän Hänestä puhutaan.
Vl-liike ei ole enää vuosikymmeniin ollut mikään herätysliike vaan sosiaalinen instituutio, jonka jäsenillä on omat hyvin hallitut vuorosanat. Todellisista keskustelua ei ole. Siksi blogit menestyvät.
TykkääTykkää
On kristillisyydessämme ollut lukuisia Raamattunsa lähes ulkoa osanneita saarnaajia. Isällänikin oli tekstejä lähes kaikista Raamatun kirjoista – no, tulkintoihin en tässä ota kantaa. Ja kyllä terveellistä ja ruokkivaa sananreeskaa kuulee väliin nykyisinkin!
TykkääTykkää
Hmmm menestyy ja menestyy, tässäkin blogissa noin 10 eri kirjoittajaa.
TykkääTykkää
Jeesus lähetti ensimmäisenä naiset viemään ilouutista (evankeliumia) haudalta;
”Hän on noussut ylös”.
Siunausta sinulle ja työllesi Roosa. Rukoillaan että tämä blogisi olisi välittämässä samaa sanomaa.
Aloitus on ainakin rohkaiseva. Olen kuullut monilta että tämä blogi on aivan uudella tavalla herättänyt kiinnostusta Jumalan sanaan ja sentutkimiseen. Moni etsii ja kaipaa Hyvää Paimenta ja hänen laidunta, kaipaa lohdutusta. Olkaamme toinen toistamme tukemassa. Pekka Simojoen laulun sanoin;
Ei täällä asu sankareita. Hävinneitä on niin monta. Kerjäläisiä vain, uupuneita jotka tullessaan tuovat muistojaan.
Ei täällä asu uljas kansa
Ei ketään löydy tavatonta.
Monet unohtivat unelmansa kivikatuihin tämänkaupungin
Jossa juudas petti ystävän.
He etsivät tietä valoon
Maasta kyyneleiden.
He saapuvat majataloon, särkyneiden.
Me tarvitsemme ystävyyttä
vailla yhtään vaatimusta.
Me pelkäämme niin menneisyyttä
Joka varjoineen aina uudelleen
uhkaa uskon viedä huomiseen.
Me ikävöimme olkapäätä,
ihmiskäden kosketusta.
Vaikka olisikin sydän jäätä
lämpö rakkauden,
sulattaa voi sen.
Tuoda kevään sielun kylmyyteen.
He etsivät tietä valoon
Maasta kyyneleiden.
He saapuvat majataloon, särkyneiden.
On meidän tehtävämme täällä
kantaa toinen toisiamme, halki synkimmän yön
Pitää päällä toivon kynttilää.
Ette i kukaan jää yksin harhailemaan pimeyteen.
Ei kauneimmassa temppelissä
asu meidän Jumalamme
mutta siellä Hän on aina
Missä joka rakastaa,
pelko katoaa
He etsivät tietä valoon
Maasta kyyneleiden.
He saapuvat majataloon, särkyneiden.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Roosalle kirjoituksesta. Paljon itsellenikin tuttuja pohdintoja. Tuo idea pyytää kommentoijilta kirjoituksia blogiin on varmasti hyvä. Löytyy varmasti useita kommentoijia joilla on paljon annettavaa. Nyt ei itsellä ole tämän kummempia ajatuksia vielä. Jään miettimään kysymystä elänkö elävässä suhteessa Vapahtajaani? Melko harvoin omalla kohdalla on vahvasti sellainen olo.
TykkääLiked by 1 henkilö
Minullekin hyvin tärkeä Raamatun paikka on ollut psalmi 73 ”Onneni on olla lähellä Jumalaa”. Se oli ollut myös Pauli-isäni ylioppilaskirjoitusten äidinkielen aineen otsikko. Niilo Rauhala on tehnyt upean psalmista runon ”Taivaassa minulla on sinut”, johon rimmaa loistavasti Arto Turpelan sävel.
1 Asafin psalmi.
Kuinka hyvä onkaan Jumala Israelille, kuinka hyvä niille, joilla on vilpitön sydän!
2 Minä olin vähällä horjahtaa, jalkani melkein pettivät.
3 Minä kadehdin jumalattomia, kun näin heidän menestyvän.
4 Heillä ei ole ikinä vaivoja, he ovat terveitä ja lihavia.
…………………………….
21 Sydämeni oli katkera, sieluuni pisti.
22 Minä olin mieletön, ymmärrystä vailla, olin kuin järjetön eläin sinun edessäsi.
23 Kuitenkin minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni.
24 Sinä johdatat minua tahtosi mukaan, ja viimein sinä nostat minut kunniaan.
……………………………..
25 Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä.
26 Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti.
27 Ne, jotka luopuvat sinusta, menehtyvät. Sinä tuhoat kaikki, jotka pettävät sinut.
28 MUTTA MINUN ONNENI ON OLLA LÄHELLÄ JUMALAA, MINÄ TURVAAN HERRAAN, JUMALAANI, JA KERRON KAIKISTA HÄNEN TEOISTAAN.
Kerro, miten Jumala on Sinua auttanut ja koskettanut – mikä Raamatun paikka on Sinua lohduttanut, vahvistanut ja voimaannuttanut?
TykkääLiked by 1 henkilö
Taivaassa minulla on sinut -laulu on sekä sanojensa että sävelen osalta hyvin kaunis. Edelleenkin yksi lempilauluistani, jota usein laulan ja soitan. Kiitos sen nostamisesta mieliin ja tähän keskusteluun ☺️
TykkääTykkää
Mietin Roosan kehotusta olla rohkea ja puhua uskosta. Tuo on hyvä, rohkaista kertomaan, miten uskoo Jumalaan ja hänen johdatukseensa omassa elämässään. En ole oikein arka ollut koskaan puhumaan uskostani, mutta minulla on ollut vielä pahempi ominaisuus, nimittäin nuukuus. Minäpä kerron tämän hankalan ominaisuuteni – niin ihan vain sinulle.
Muistatte jokainen Jeesuksen vertauksen kylväjästä. Hänellä oli oikein hyvää siementä, semmoista hyvin itävää. Minä olen entinen maanviljelijä, joten ymmärrän mihin kannatta kylvää. Tässä se hankaluus tuleekin eteeni. Kun en ihan summamutikassa haluaisi nakella kallisarvoisia siemeniä! Tekin ymmärrätte, että jos kylvää tien laidalle, tai kivikkoon, turha on silloin satoa odottaa.
Nytkin kun mietin, josko lopettaisin uskosta kirjoittelun, syitä löytyy myös ihan tarpeeksi muualta kuin kylvömaasta, läheltä – itsestäni.
Jeesus ei ole mielestäni mikään tehoviljelijä! Hänhän ei neuvonut vertauksessa valitsemaan hyvää kylvöalustaa, vaan kertoi, että kylväjä nakkeli kallisarvoisia jyviä, sanoisinko ihan summamutikassa, niinpä siemenistä osa joutuikin ihan hankaliin paikkoihin niin, ettei niillä ollut ollenkaan kasvunedellytyksiä.
Tämmöisessä kylvämisessä meillä on kasvun paikka. Ihminen kun ei tiedä ketä Jumala kutsuu luokseen. Uskovalla on vaikeaa, koska haluaisi varmistaa, ettei tee turhaa työtä kylväessään. Minäpä kerron yhden nuoruuteni aikaisen tapahtuman, niin se ehkä selventää, mitä yritän sanoa.
Minulla oli nuorena semmoisia kavereita, jotka eivät olleet uskovaisesta kodista, eivätkä he olleet kasvaneet tietämään mitä usko on. Yksi heistä oli mielestäni ihan välinpitämätön koko uskovaisuudelle, joten päätin, että tuolle sällille en ainakaan kerro mitään uskostani, jos puhun uskosta, menee taatusti hukkaan.
Ajattelin myös, etten osaa noin umpiuskottomalle kertoa uskosta niin, että hän ymmärtäisi, mitä usko on. Sitten ihan vahingossa kerroin, että olen menossa seuroihin – hän halusi tulla seurakaverikseni. Puhujana sattui olemaan oikein karismaattinen, henkeä nostattava puhuja. Ajattelin, että nyt ainakin tuo kaverini kuuli, miten uskotaan Jeesukseen.
Seuroista poistuessamme keskustelimme uskosta ja kävi selväksi, ettei tuo kaverini ollut ymmärtänyt edes sitä mitä parannus on. Pysähdyimme keskustelemaan ja aloin selittämään, miten Jumala kutsuu meitä ihmisiä yhteyteensä ja on valmistanut kaiken valmiiksi, niin, että me Jeesuksen kautta kelpaamme Jumalalle kun vain otamme tämän kutsun vastaan.
Tuo poika, jota luulin ihan jumalattomaksi, olikin kaivannut Jumalan yhteyteen, minä en vain tätä tiennyt – älynnyt. Hän kysyi:
– Kerro miten parannus tehdään, minä teen heti, kun vain osaisin tehdä.
Sanoin hänelle, että ei sinun tarvitse muuta tehdä, kuin uskoa ja minä voin vielä todistaa, että syntisi ovat Jumalan edessä anteeksi annetut Jeesuksen nimessä ja veressä. Hän halusi, että todistan ja niin minä todistin – hän uskoi tuona kesäisenä iltana. Linnut pitivät konserttiaan läheisessä koivikossa, minun kaverini sydämessä lauloi enkelten kuoro kiitosta Jumalalle.
TykkääTykkää
Siinähän se on, että et tiedä, millainen sydän kuulijalla on. Nuo maaperät edustavat erilaisia sydämentiloja kuulijoilla, jotka kuulevat Valtakunnan sanan. Ne eivät siis merkitse sitä, mihin kylväjä kylvää, eli kylväjä ei koskaan kylvä vääriin paikkoihin, hän ei ole vastuussa kuulijan sydämestä.
Eikä kylväjän tarvitse koskaan pettyä tästä johtuen, jos hänen kertomansa sana ei tuota hedelmää.
Toisaalta Jeesus osoitti, ettei voi nähdä sitä, miten sydämessä kasvun kanssa on, itsestään se kasvaa ja hedelmä voi osoittautua paljon myöhemmin mitä odottaa.
Raamattu kannustaa kylvämään runsaasti, kylvä aamulla, älä hellitä illallakaan.
Siitä täytyy varmistua, että kylvämäsi siemen on aito ja puhdas Valtakunnan sana, väärentämätöntä sanan maitoa.
TykkääTykkää
Mielestäni tämä Roosan pohdinta uskon olemuksesta ja samalla saarnojen sisällöstä osuus keskelle, siis hyvin oikeaan, kun mietimme, mistä on kysymys kun puhumme uskosta.
Roosa: ”Kysymys pluralismista palautuu myös kysymykseen uskovien suhteesta Vapahtajaansa. Elänkö minä elävässä suhteessa Kristukseen, jotta Hän voisi minua vahvistaa ja auttaa näkemään, miten Hän tahtoo minun ajattelevan ja elävän? Seuraanko Vapahtajaani?”
Juuri tätä miettivät myös nimimerkki Siirak ja Markku Korteniemi. Lainasin heidän kommenteistaan pätkät, jotka sanoittavat juuri keskeltä uskon perusasiat; mihin uskon? Ketä seuraan? Luetaanpa nuo kohdat:
Siirak: ”Jään miettimään kysymystä elänkö elävässä suhteessa Vapahtajaani? Melko harvoin omalla kohdalla on vahvasti sellainen olo.”
Markku: ”rehun jo loputtua voitu ruokkia ylivuotisilla heinillä; niissä on kyllä vatsan täytettä, mutta ei ehkä enää ravintoa.”
Tuo Roosan kysymys: ”Seuraanko Vapahtajaani?” On itse asiassa sama, vaikka erilaisilla sanoilla ilmaistu mitä Siirak ja Markku kirjoittavat. Kysymys on siitä millä meitä ”lampaita” ruokitaan? Seurojen jälkeen pitäisi jäädä tunne, niin kuin Siionin laulu sanoittaa: ”Epäilysten alta nousee sieluni sua kiittämään.”
Saarnaa, eli sanankylvöä ei ole tarkoitettu vain ulkopuolisille kuulutettaviksi.
Miten Jesaja saarnaa:
”Minun pelastava vanhurskauteni ei ole kaukana, olen tuonut sen lähelle teitä. Minun apuni ei ole myöhässä. Siioniin minä tuon pelastuksen, Israelille annan kirkkauteni.” (Jes.46:13)
Ymmärrättekö te, jotka haluatte sydämessänne seurata Jeesusta! Sinä joka epäilet kelvollisuuttasi, juuri sinulle / meille epäkelvoille itse Jumala lupaa, ettei hänen apunsa ole milloinkaan myöhässä. Uskovien historiassa on ollut paljon pimeitä aikoja, mutta Jumala ei ole unohda niitä pieniä uskovia jotka häntä avuksi huutavat.
TykkääLiked by 1 henkilö
Roosa räjäytti todellisen ”pommin”.
Mielestäni tärkeitä pohdintoja seurakuntaan / seurakuntasuhteeseen on ensinnäkin se että onko ”vika” kuulijassa, saarnaajassa vai molemmissa. Voisiko tilanne olla niin kauhea että osalla oma usko on sammunut ja ns. ”Hyvä” kään saarna ei auta. Taikka niin että kuulija on hätääntyneenä ja vilpittömästi etsimässä uskoa mutta saarnaaja on kuivalla tunnolla.
Toisaalta vertaus kalaverkosta mätine kaloineen tarkoittanee sitä ettei ole seurakuntaa jossa kaikkien tila olisi ok. Eli nimi on mutta kuitenkin on kuollut. Miksi näin , on hyvä kysymys.
Ps tietääkö kukaan mihin kaikkialle 1970 luvulla vl hajosi muistaakseni ainakin lestadiolainen rauhanyhdistys nimiseksi mutta tietääkö heistä kukaan
TykkääTykkää
Kiitos myös Heinolle hyvistä kommenteista! – Ja Kenzolle; SRK -lestadiolaisuuden opinkehitykseen kriittisesti suhtautuivat ainakin ns. ”sillanpääläiset” Suomessa, ”morjärviläiset” Ruotsissa ja ”töröläläiset” USA:ssa. Pertti on tehnyt aiempien blogien alla niistä varsin tarkkaa selkoa…
TykkääTykkää
Tänään on Suomen luterilainen kirkkomme saanut uuden arkkipiispan. Tervettä kriittistä selkärankaisuutta ja vastakulttuuria Helsingin yliopistolla äsken osoittanut piispa Salmi suoritti virkaan asettamisen. Uudella arkkipiispalla Tapio Luomalla on tolkku arvokonservatiivinen perusta, mutta huolestuttavasti hän on pitkällä tähtäimellä jo antautunut lipilaariteologisten tulkintojen edessä; on näet jo ilmoittanut, että aikoo ottaa Jumalan johdatuksena klassisen kristillisen avioliittokäsityksen murentamisen!? – Parraimmillaan luterilainen (laitos)kirkkommekin on osaltaan edustanut Jumalan valtakuntaa.
Eilen oli päättäjäispäivä – meillä oli ilo lopettaa kevätjuhlamme suvivirteen – ja edellisenä päivänä olimme osallistuneet kirkossa koululaisjumalanpalveluk seen yli kaksisataa vuotta vanhassa pyhäkössämme, joka on varjeltunut pystössä huolimatta talvisodan aikaisesta palopommista ja saksalaisten tuhotöistä kirkonkylällä syyskuun lopulla 1944!
Presidentti Sauli Niinistö tuotti pettymyksen yhtymällä Talouselämä-lehdessä Soinin aborttinäkemysten arvosteluun. Presidentille voi lähettää asiallista palautetta osoitteella presidentti@tpk.fi
Ensi viikonloppuna valtapuolue Keskustan väki kokoontuu puolukokoukseen Sotkamoon. Nyt on tuhannen taalan paikka kaikilla keskustalaisilla kristityillä puoluekokousedustajilla antaa kriittistä palautetta (rauhansanalaiselle lestadiolaiskristitylle?) puoluejohtajaehdokkaalle ja pääministerille Juha Sipilälle eettisten arvokysymysten unohtamisesta ja myymisestä talouspoliittisten ja valtapoliittisten intressien edestä. – Ja; miten voi kristitty puolustaa aborttilakia!?
”Jeesus vastasi: `On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä.'” (Luuk. 4:4) ”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon?” (Matt. 16:26)
Kun suostuu valtaa tai peräti sitä haluaa, joutuu suurempaan vastuuseen:
”…Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään.” (Luuk. 12:48)
TykkääLiked by 1 henkilö
Abortti=keskeytys on hyvin yksilöllinen ja perhekohtainen asia. Jos tytär joutuu joukkoraiskauksen uhriksi moni isäkin joutuu asettelemaan mielipiteitä eri asentoon.
Euroopan kuninkaallisissa hoveissa ennen vanhaan, varsinkin raskauden loppuvaiheessa, oli selkeä arvojärjestys jota noudatettiin. Komblikaatioiden ilmaantuessa pyrittiin aina ensisijaisesti pelastamaan lapsi äidin hengenkin kustannuksella, syntyvä lapsi oli arvotettu arvokkaammaksi kuin kuningatar. Sen takia että kun sukupuolta ei voitu tuolloin todeta. Jos lapsi on poika ja perimysjärjestyksessä tuleva kuningas niin tämä arvo nousi kaikkein korkeimmaksi, jota lääkärien ja katollisten pappien, ja paavien oli noudatettava.
TykkääTykkää
Niin – ja orwelliläisen uuskielen mukaan kysymyksessähän on vain ”abortointimateriaali”…
TykkääTykkää
Vieläkin; viime vuosiin asti tämä ”abortointimateriaali” on heitetty muiden sairaalajätteiden joukkoon. Taisivat natsit ja kommunistitkin kohdella teloittamiensa ns. epäihmisten, ali-ihmisten, ihmiskunnan pohjasakan, kansan- ja luokkavihollisten ruumiita kunnioittavammin…
TykkääTykkää
Väinö Havas pohdiskeli seuraavalla tavalla saarnojen sisältöä SRK:n julkaisussa ”Suuret seurat Oulussa v. 1934”. Lainaus on julkaisun esipuheesta (s.3), jonka otsikko on ”Miksi kokoonnumme”.
”Apostoolisen opetuksen keskipisteenä on Kristus ja Hänen sovintotyönsä. Sillä ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa, eikä ole taivaan alla muuta nimeä, ihmisille annettua, jossa meidän on pelastuminen (A.T. 4:12). Eikä muuta perustusta kukaan voi panna, kuin mikä on pantu, ja se on Jeesus Kristus (1. Kor. 3:11). Pyhän Hengen jakama julistus on näin ollen kristuskeskeistä. Se kehoittaa katsomaan uskon alkajaan ja päättäjään (Hebr. 12:2). Siinä kaikuu voimakkaana sovintoveren ääni. Mutta tähän ytimeen liittyvät sitten yksinkertaiset neuvot ja nuhteet Jumalan lapsen jokapäiväistä kilvoitusta varten. Pyhä Henki muistuttaa vakavasti, että ne, jotka Jeesuksen Kristuksen omat ovat, ristiinnaulitsevat lihansa himoineen ja haluineen (Gal. 5:24). Näinkin se lausuu: ”Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa (Room. 6:11). -Täten on seuroissamme katettuna ihanien armolupausten ruokapöytä. Mutta on myös Hyvän Paimenen vitsa varoittamassa ja kurittamassa niin, ettei yksikään lauman lampaista eksyisi omille teilleen, ei hengen eikä lihan saastaisuuteen. -Samalla kun näin itse virvoittaudumme apostoolisen opetuksen alla, haluamme myös viisaasti käyttyäytyä ulkopuolella olevia kohtaan ottaen oikeasta hetkestä vaarin (Kol. 4:5). Tahdomme työskennellä seuroissamme suruttomienkin sielunpelastukseksi. Kutsumme parannusta saarnaten tuhlaajalapsia Isän armohuoneeseen synteinanteeksiantamuksen verisen kasteen alle.”
Siis Havaksen mukaan Pyhän Hengen jakama julistus on kristuskeskeistä. Mitä on siis ajateltava niistä rauhanyhdistyksistä, joissa puhujia on arvosteltu liiasta kristuskeskeisyydestä ja on jopa puhuttu kristuskeskeisestä eriseurasta? Vieläköhän Pyhä Henki vaikuttaa sellaisissa rauhanyhdistyksissä?
Pertti Niukkasen kirjoituksen inspiroimana minulle johtui sellainen ajatus, että ennen lestadiolainen saarna ja opetus kiersi kehää jonka keskellä oli ylösnoussut Jeesus Kristus. Tänä päivänä lestadiolainen saarna ja opetus kiertää kehää, jonka keskellä on ihmisyhteisö, seurakunta. Ei siis ihme, että saarnoista loppuu poweri! Ei ole ihme sekään, että liikutukset ovat loppuneet!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kukas se seurakuntaa jaksaisi kiittää?
TykkääTykkää
Aivan oleellisia kysymyksiä Nomutta esittää edellä. Markku nosti esiin viime päivinä puhuttaneen aborttikysymyksen. On kummallista, että siitä ei kyetä kiihkottomasti ja johdonmukaisesti yhteiskunnallista keskustelua käymään. Jos sitä pysähtyy tarkastelemaan rauhallisesti tosiasioihin ja esim. muuhun etiikkaan peilaten, väitän että kukaan edusti sitten minkälaista maailmankatsomusta hyvänsä ei voi pitää nykyistä lainsäädäntöä hyvänä ja oikeana. Tästä aiheesta juuri kävin keskustelua ja eräs keskustelukumppani arveli, että aborttioikeutta kannattavat yrittävät tukahduttaa kaiken keskustelun alkuunsa, koska alitajuisesti tietävät nykyisen lainsäädännön eettisen ja moraalisen ongelmallisuuden. Sikiön ihmisarvon ja oikeuksien käsittämätön kiistäminen on järkyttävässä ristiriidassa yleismaailmallisen sivistyksen ja keskeisten eettisten periaatteiden kanssa. On taitavaa vallankäyttöä leimata abortin vastustaminen samaan nippuun ääriuskonnollisuuden kanssa . En ole kuullut ensimmäistäkään järjellistä julkista keskustelua aiheesta. Yleensä mitään keskustelua ei edes synny syistä jota edellä kuvasin. Positiivinen poikkeus oli hesarin toimittajan Silferbergin kolumni jossa muistutettiin, että abortti on kiistatta aidosti ongelmallinen eettinen kysymys, jota tulee voida vapaasti yhteiskunnallisessa keskustelussa kyseenalaistaa.
Edellä on kommenteissa pohdittu uskon omakohtaisuutta ja toisaalta seurakunnan merkitystä. Itse olen paljon tätä viime vuosina pohtinut. Onko konkreettisella näkyvällä organisaatioksi järjestäytyneellä seurakunnalla yksilön näkökulmasta aina ja kaikkina aikoina yhtäläinen merkitys? Raamatussa on esimerkkejä, kuten Joosef, jolloin uskova vaeltaa uskon säilyttäen, vaikka ympärillä ei ole minkäänlaista seurakuntaa, tai edes kanssauskovia yksilöitä. Onko usko joka kiinnittyy ja turvaa erityisesti seurakuntaan kestävää ja kalliolle perustettua? Nyt ei ole aikaa perusteellisemmin pohtia niin jääköön tällaisiksi irrallisiksi ajatuksiksi ja kysymyksiksi.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kuten usein tässä blogissa, niin nytkin Roosa osuu ytimeen, joka on mietityttänyt (uskallan sanoa) monia blogia lukeneita. Olen joskus tehnyt ”tarkkailukäynnin” rauhanyhdistykselle ja mitä on jäänyt käteen: frasiologia ja Kristuksen kirkkolain pelkistynyt korostus. Ajattelen, että puhuja, joka on valittu palveluvuoroon esim. suviseuroille miettisi, että mitä minulla on annettavaa/kautta mitä Jumalalla on annettavaa kuulijoille?
Usein ja liian usein vain on parempi olla ”janoton sielu” joka ei odota puhujalta mitään, NIIN EI PETY. Liian usein puheet ovat vain kulunutta totutun toistoa ja opittua puhenormia. PS. nukuttaminen ei tarvitse rohkeutta mutta herättäminen tarvitsee ja valitettavasti näinä lopunaikoina ollaan liikaa auringonlaskua ihailemassa…
TykkääTykkää
Kiitos, Roosa.
Todella hyvä idea tehdä blogista osallistavampaa.
Mielessäni on pyörinyt myös pitkän aikaa se, kuinka saisimme seuramenoistaimme enemmän osallistavampaa. Usein käy niin, että kuuntelemme puheen, laulamme pari laulua, kahvittelemme, juttelemme niitä näitä, ja lähdemme kotiin. Ihan kuin seurapuhetta ei olisi ollutkaan. Ihan kuin mitään hengellistä ei olisikaan. Aika passiivinen on oma osuus.
Nyt ilahduttavasti kyläilessä olen huomannut, että ihmisillä on kova tarve kuitenkin keskustella siitä, mistä tässä uskossa on syvimmillään kysymys, mihin uskomme, ja miksi uskomme. Ja että ihmiset ovat vähän hukassa, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää.
Seuroista saisi osallistavampaa, jos seurapuheesta olisi mahdollista keskustella heti puheen jälkeen. Kertoa, mitä ajatuksia raamatunkohta itsellä herätti, mitä kysymyksiä tuli mieleen, mitä ei ymmärtänyt. Joskus tuntuu, että puheet edellyttäisivät hyviä perustietoja Raamatusta, jotta pääsisi ymmärtämään tekstikohtaa. Näiden perustietojen puute on varmasti monella. Joskus puhuja taustoitaa tekstiänsä, laittaa sitä suurempaan kontekstiin (mikä on erittäin hyvä). Silloin saa samalla raamattuopetusta, ja teksti voi aueta uudella tavalla.
Voisiko uutta tekniikkaa hyödyntää siten, että kysymyksiä ja ajatuksia voisi kirjoittaa omalla kännykällä puheen jälkeen ja ne tulisivat sitten edessä olevalle valkokankaalle? Tällaisia selaimella toimivia palveluita, aktivointityökaluja, on netissä käytettävissä. Ainakin isommissa rauhanyhdityksissä tällainen voisi toimia paremmin (jo käytännön syistä) kuin perinteinen keskustelu. Toisaalta tässä olisi myös pienempi kynnys kysyä mitä vain, vaikka ”tyhmiäkin” kysymyksiä, koska sen voisi tehdä anonyymisti. Auttaisiko tällainen uudistus tässä saarnan kriisissä?
Tästä puheen jälkeen keskustelemisesta olen jutellut muutamien kanssa. Useat ovat sitä mieltä, että se olisi hyvä. Varsinkin vanhemmat ihmiset, jotka ovat käyneet ulkomailla pitämässä seuroja, ovat sanoneet, että keskustelu seurapuheesta kuuluu ihan olennaisena osana seurojen jälkeiseen seurusteluun ja se on hyvin antoisaa, opettavaista ja uskoa vahvistavaa. Ja että se olisi hyvä myös meillä. Kuulijoilla Suomen ulkopuolella on kova tarve kuulla lisää, oppia, ymmärtää, ja vahvistua uskossa. Eikö meilläkin täällä Suomessa ole?
Puhujat saattavat käyttää myös hyvin osuvia, mutta monille vaikeaselkoisia termejä. Jos niitä ei selitetä kunnolla auki, kuulijalle ne eivät avaudu. Esimerkiksi ”kaksiosainena vaeltamisesta” kuulee paljon. Hyvin osuvasti sanottu, mutta vaatii paljon aukiselitystä. Hyvätkin termit kumisevat tyhjyyttään, jos niiden sisältö ei kuulijalle aukene. Varsinkaan nuorempi polvi ei helposti ymmärrä mistä on kysymys.
Messussa kuulijan osuus on osallistuvampi. Saa osallistua vuorolauluun, lukea synnin- ja uskontunnustuksen, sekä
Isä Meidän – rukouksen ääneen. Ja tietysti käydä ehtoollisella. Ainakin itse olen kokenut tällaisen aktiivisemman osallistumisen myös hyvin uskoa vahvistavana. Se vahvistaa tunnetta siitä, että myös minä olen osa seurakuntaa, olen yksi sen jäsenistä. Ja että tähän seurakuntaan, näiden Jeesuksen seuraajien joukkoon haluan kuulua. Usko ei siis ole jotain ulkopuolella olevaa.
Miksei meidänkin seuroissa voisi lukea yhdessä uskontunnustuksen tai ainakin Isä Meidän-rukouksen?
Oma suhde Vapahtajaan kaipaa kyllä rohkaisua ja monenlaista vahvistusta tässä maallistuvassa yhteiskunnassa. Minua puhuttelee Jeesuksen Pietarille kolmesti tekemä kysymys: ”Rakastatko sinä minua?”
Mitä itse vastaan, onko Jeesus minulle rakas.
TykkääTykkää
Vielä lisäys väärinkäsitysten välttämiseksi.
Kannatan sitä, että ihmisiä rohkaistaisiin enemmän osallistumaan paikallisseurakuntien ohjelmaan, mm. messuihin sunnuntaisin. Eli ettei sitä messua kuitenkaan tuotaisi kaikkine elementteineen ry.lle, koska onhan meillä tämä kirkko! Voisiko esimerkiksi ry.n seuraohjelmassa lukea joka sunnuntain kohdalla ”messu kotikirkossasi”? Miten kannustaa ihmisiä enemmän osallistumaan kirkon toimintaan (muutenkin kuin luottamustehtävissä) ja sitä kautta myös ehkä vähän vaikuttamaan siihen?
TykkääTykkää
Loistava idea! Toteutuisipa jossakin. Muutenkin sinulla oli erittäin hyviä pointteja kommenteissasi. Itsekin koen usein kirkossa pyhyyden läsnäolon ja oman osallisuuden Kristuksen kirkkoon vahvemmin kuin ry:llä.
TykkääTykkää
Kiitos MH. Usein miettii, että sanonko ääneen vai enkö. Tämä rohkaisi. 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Uskovan ei pidä riippua kiinni seurakunnassa, jos seurakunta johtajiensa toimesta johdetaan harhaan, miten käy sen joka on ripustautunut lujasti seurakunnan helmaan? Seurakuntayhteys on hyvin tärkeä, mutta seurakuntaan kiinnittymällä ei kukaan tule vanhurskaaksi!
Jeesus puhuu fariseuksille ja näyttää, mihin ihmisten tulee uskoa ja ketä tulee pyrkiä tuntemaan. Jos haluamme seurata Jumalan Poikaa, meidän tulee seurata hänen esimerkkiään – oppia tuntemaan Jumalaa. Näin Jeesus opettaa:
”Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet. Jos sanoisin, etten tunne, olisin valehtelija niin kuin te. Mutta minä tunnen hänet ja pidän kiinni hänen sanastaan.
Teidän isänne Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä minun päiväni. Hän näki sen ja riemuitsi.” (Joh.8:55,56)
Vanhanliiton uskovien uskoa olen usein ihmetellyt, siis sitä miten hajallaan uskovat silloin elivät. Ei ollut mitään järjestäytynyttä yhteiskuntaa saati uskovien joukkoa! Kuitenkin Jumala lahjoitti heidän sydämiinsä uskon. Tästä Jumalan lahjasta he pitivät kiinni, siinä riippuivat ja panivat toivonsa Jumalaan. Näin on kirjoitettu Abrahamista:
”Usko sai Abrahamin tottelemaan Jumalan kutsua ja lähtemään kohti seutuja, jotka Jumala oli luvannut hänelle perintömaaksi. Hän lähti matkaan, vaikka ei tiennyt, minne oli menossa.” (Heb.11:8)
Abraham pyysi Jumalalta vahvistusta uskolleen, mekin saamme pyytää. Jeesus kertoo, että Jumala kuuli pyynnön: ”Teidän isänne Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä minun päiväni. Hän näki sen ja riemuitsi.”
Olen ajatellut, että Jumala näytti Abrahamille melkoisen kovakouraisesti, eli avasi hänen silmänsä näkemään kenet Jumala uhraa hänen ja meidän edestämme. Abrahamin ei tarvinnut uhrata lupauksen poikaansa, Jumala uhrata omansa. Näin Jumala näytti Ihmisen Pojan päivän. Abraham sai terveiset taivaasta:
”Herran enkeli sanoi: ”Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi.”
(1.Moos:22:12)
Kun Jumala koettelee uskoamme, mehän murisemme ja pyytelemme helpotusta uskollemme. Abraham ei anonut helpotusta, vaan totteli ja luotti Jumalaan, hänen armahtavaan rakkauteensa ja niin hänen silmänsä avautuivat. Hän sai riemuiten kiittää Jumalaa joka kuitenkin kaikkien koettelemuksien kautta siunaa ja varjelee niitä, jotka häneen turvautuvat.
Pietari, joka myös joutui koetukseen, mutta ei kestänyt koetusta. Jumalan Poika kuitenkin hänet armahti ja hän sai vakuuttaa niin monta kertaa, kuin oli Jeesuksen kieltänyt, että rakastaa Jeesusta: ”Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?”
Mahtoi Pietarilla olla melkoisen hankalaa tunnustaa kehnoutensa uskovaisena. Tämän koetuksensa kautta hän oppi ymmärtämään, että Jumala koettelee kaikkien meidän uskoamme ja näen avaa ymmärryksemme näkemään uskomme arvon:
”Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa.” (1.Piet.1:7)
Jeesus näyttää meille, miten paremmassa asemassa me olemme, verrattuna vanhantestamentin aikaisiin uskoviin. Me saamme uskoa toteutuneeseen Jumalan lupaukseen. Myös vanhanliiton uskovat pyysivät nähdä, eivätkä nähneet, mutta kuitenkin uskoivat:
”Autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja korvanne, koska ne kuulevat!
Totisesti: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.” (Matt.13:16,17)
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Roosa ajatuksia herättävästä kirjoituksesta!
“Näiden kysymysten jälkeen on hyvä kysyä, mistä pohjimmiltaan on kyse. Onko oikeasti kyse vain ”saarnan kriisistä”? Onko kyse jonkun pelkäämisestä, turvallisuuden ja tuttuuden tunteen ylläpitämisestä, laiskuudesta vai jostain syvemmästä?”
Itse ajattelen, että kysymyksessä ei ole pelkästään saarnan kriisi, vaan kyse on nimenomaan syvemmästä asiasta.
Kesäkukan ajatus: “Mielessäni on pyörinyt myös pitkän aikaa se, kuinka saisimme seuramenoistamme enemmän osallistavampaa…” johtaa mielestäni syvemmälle tähän ilmiöön. Tätä olen itsekin hartaasti pohtinut usean vuoden ajan.
Yksisuuntainen, ylhäältä alaspäin suuntautuva saarna eli viestintä ei aktivoi keskusteluun, omakohtaiseen pohdiskeluun eikä vuorovaikutukseen. Mitäpä jos puhuja laskeutuisi alas pöntöstä ihan samalle tasolle seurakunnan kanssa? Mitä jos saarna olisi sanan varsinaisessa merkityksessä “yhteistä tutkiskelua”, kuten wanhat puhujat usein seurapuheensa aloittivat: “Luemme Jumalan Sanaa yhteisen tutkiskelun aiheeksi…” Tämä tarkoittaisi sitä, että ensin luetaan Jumalan Sanaa, jonka jälkeen seurakunta voisi ensin rauhassa pohtia, mitä ajatuksia kyseinen Jumalan Sanan kohta nostaa mieleen. Näitä ajatuksia ja kysymyksiä voisi sitten nimettömänä esittää vaikka Kesäkukan ehdottamalla tavalla uusinta tekniikkaa hyväksi käyttäen, siten että ne tulevat yhteiseen mietintään ja kaikkien näkyviin. Tämän jälkeen lähdetään kysymysten kautta todella yhteisesti tutkiskelemaan Jumalan Sanaa: millä tavalla se resonoi tällä hetkellä itsekunkin elämäntilanteeseen, ajan ilmiöihin ja maailman tapahtumiin.
Tämä tietysti tarkoittaa seuramenossa väistämättä oman mukavuusreviirin ulkopuolelle astumista, mutta saisi aikaan yhteistä syvällistä keskustelua ja ainakin omalla kohdallani uskon vahvistumista. Saarna muuttuu oikeasti yhteiseksi tutkiskeluksi, jolloin se alkaa alkaa saada lihaa luiden ympärille, eikä puhujankaan hartioille tarvitse lastata liikaa vaatimuksia. Näin koko seurakunta on yhdessä “rakentamassa saarnaa”, joka elää ja hengittää seurakunnan elämässä ja todellisuudessa.
Näin myös kysymys: “Miksei saarnoissa kuule apologiaa, joka antaisi kaikille tämän ajan ilmiöille kiinnostavuudessa pärjäävän vaihtoehdon – jopa niitä todella paljon paremman sellaisen?” saisi vastauksen.
TykkääTykkää
Hyviä ideoita! Lestadiolaisen herätyksen alkuvaiheissa saarnat mahtoivat olla hyvin keskustelevia – ja niihin kuului Raamattuun tulkintaan liittyvät kanssapuheet, jotka saattoivat kestää aamutunneille asti… No jossakin vaiheessa nämä alkoivat hiipumaan ja jäljelle jäi etupenkissä istuvat joo-miehet, jotka nyökyttelyillään tai lyhyillä kommenteillaan ohjasivat saarnamiestä tuttuun ja turvalliseksi koettuun suuntaan.
Kun paikallisseurakuntien asema ja itsenäisyys heikentyi keskusorganisaation vahvistuessa, mahtoi myös kuulijoiden asema ”heikentyä” – ainakin keskusyhdistyksen lähettämiin puhujiin nähden; viestintä kävi yksisuuntaisemmaksi.
Sitten oli toinenkin trendi tai sanoisinko maallikkoteologinen dogmatisaatio-prosessi; saarnojen kirjoittamista alettiin pitää väärän hengen merkkinä – vaikka Luther ja Laestadius olivat niin tehneet 🙂 ja useimmat pappiskoulutuksen saaneet tekivät niin kaikessa hiljaisuudessa edelleen. Tämä saattoi osalle puhujia merkitä ihan positiivista vapautumista ja herkistymistä hengen impulsseille – osalle kuitenkin puheen valmistelun hiipumista… Varsinkin kun Raamatun lukemista ei oltu ennen puhujan tehtävään asettamista juurikaan harrastettu – koska sitäkin oli alettu pitämään omavanhurskaudelle tunnusomaisena. Aiemminhan monet maallikot osasivat lähes ulkoakin kokonaisia Raamatun kirjoja.
TykkääTykkää
Seuramenoista on ensimmäinen kirje korinttilaisille tekstiä:
”Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.
Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön; mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle.
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot; mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen.
Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta. Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset; sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.
Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa. Vai teistäkö Jumalan sana on lähtenyt? Vai ainoastaan teidänkö tykönne se on tullut?
Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky. Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä. Sentähden, veljeni, harrastakaa profetoimista älkääkä estäkö kielillä puhumasta.”
Nykyiset seuramenot ovat aika kaukana näistä ohjeista. Ainoa mikä vielä nyt otetaan tosissaan, on naisten puhekielto. Näistä miehille osoitetuista ohjeista ei tarvitse välittää. Naiset eivät varmaan osanneet profetoida, osaavatko nyt miehet?
TykkääTykkää
Sen perusteella mitä olen kirkkohistoriaa lukenut, nuo armolahjat pääpiirteittäin hävisivät toisen vuosisadan loppuun mennessä. Sen jälkeen on ollut lähinnä jotain yksittäisiä, mutta ei se tosiaan taida olla nykyään mahdollistakaan olla ihan Apostolien teoissa kuvattu seurakunta.
TykkääTykkää
Eräs, nykyisin jo eläköitynyt vl-rovasti, patisteli parikymmentä vuotta sitten vl-kansaa osallistumaan Jumalanpalveluksiin kirkossa.
Eräässä saarnassa hän toi esille vanhasta testamentista kohtia, joissa näkyi selvästi Jumalan palveluksen tarpeellisuus Jumalan näkökulmasta, Jumalan tahto on että Hän haluaa itseään palveltavan.
Juutalaisuudessa Jerusalem temppeleineen oli oikeastaan suuri Jumalan palveluksen keskus. Jerusalemia ympäröivillä niityillä kasvatettiin lampaita joista Jumalanpalveluksen uhriksi kelpasi vain parhaat ja virheettömät yksilöt.
Nykyisin muoto on toinen mutta edelleen ilmoitetaan kirkossa sunnuntaisin järjestettävän Jumalanpalveluksia, jostain syystä toimintatavaksi ei ole valittu vuodesta toiseen jatkuvaksi toiminnaksi ilmoitusta: Turun tuomiokirkko su klo.10 seurat, Ei vaan Turun tuomiokirkko klo. 10 Jumalanpalvelus.
Tämä rovasti vertasi Jumalanpalveluksen juutalaisuuden viatonta lammasuhria käänteisesti, Jumalakin antoi palvelukseksi omalta puoleltaan virheettömän karitsan. Onko seuroilla ja Jumalanpalveluksella
eroja: No, Jumalanpalveluksessa palvellaan Jumalaa ja seuroissa palvellaan ???, no ehkäpä seurakuntaa.
TykkääTykkää
No vapaakirkoista tutulta karismaattiselta meiningiltä tuo seurameno Korintissa vaikuttaa, ja jotain sellaista on kyllä ollut lestadiolaisen alkuheräyksenkin aikana.
Voimme tosiaan ajatella, että kysymyksessä oli ainutkertainen ilmiö tai sitten Markuksen mukaan:
”Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat. (Mark. 16:17-18)
Silloin voisimme ajatella, että mitä enemmän roomalainen hallinnon ja organisoitumisen henki valtasi alkuseurakuntaa, sitä ahtaammalle ajettiin Hengen vapaa ja ennakoimaton purkautuminen. No tällä en halua sanoa, ettei järjestäytyneessä vanhassa kirkossa ollut enää Pyhää Henkeä.
”Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.
Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni. (Joel 2:28-29)
Suomen Helluntaikirkon verkkosivulla https://www.suomenhelluntaikirkko.fi/info/yleistietoja_helluntaiheratyksesta/laajempi_historia/juuret_ja_syntyvaiheet
kerrotaan mm. seuraavaa:
”Monet helluntailaisuuden tutkijat ovat sitä mieltä, että metodismin perustajan, anglikaanisen papin John Wesleyn (1703-1791) ajattelu Pyhästä Hengestä on ratkaisevasti auttanut helluntaiherätyksen syntymistä.
Amerikan matkalla Wesley oli saanut vaikutteita herrnhutilaisilta veljiltä, ja saatuaan pelastusvarmuuden hän matkusti Saksaan tapaamaan kreivi Zinzendorfia. Uudenvuoden päivänä vuonna 1739 Lontoossa John sai käänteentekevän hengellisen kokemuksen. Noin kuusikymmentä metodistia oli kokoontunut rakkausaterialle, joka jatkui rukouskokouksena aamuyöhön. Kokoontumisen tarkoituksena oli etsiä Pyhän Hengen täyteyttä. Jumalan voima lankesi läsnäolijoiden päälle niin vaikuttavana, että monet itkivät ilosta ja toiset vaipuivat maahan.
Samana vuonna John Wesley aloitti kuuluisaksi muodostuneen saarnaamisen ulkoilmakokouksissa. Hänen herätyskristillisestä työstään muodostui niin mittava, että sen sanotaan jopa pelastaneen Englannin vallankumoukselta. Vaikka Wesleyn toiminta lopulta johti metodistikirkon syntymiseen, hän itse pysyi anglikaanisen kirkon pappina elämänsä loppuun saakka.
Amerikkalainen kongregationalistiseen kirkkoon kuulunut julistaja Charles Drandison Finney (1792-1875) oli yksi niistä, jotka vaikuttivat Pyhän Hengen kasteen teologian kehittymiseen. Hän piti Pyhän Hengen kastetta uudestisyntymisen jälkeen tapahtuvana erillisenä kokemuksena. Finneyn omakohtainen helluntaikokemus tapahtui hänen ollessaan yksin lakitoimistossaan 10.10.1821.
`Sain voimakkaan Pyhän Hengen kasteen”, hän kertoo ja kuvaa tapahtuman yksityiskohtaisesti: ”Ilman, että olin sitä odottanut, ilman että minulla olisi ollut ajatustakaan, että sellainen oli minua varten, ilman että muistaisin kenenkään koskaan maininneen koko asiasta, Pyhä Henki laskeutui minuun ikään kuin kulkien läpi sieluni ja ruumiini. Oli kuin sähköaalto olisi yhä uudestaan käynyt lävitseni. Niin, oli kuin sula rakkaus olisi vuotanut olemukseeni, aalto aallon perästä. Tosin en pysty sitä kuvaamaan. Tunsin kuin itse Jumalan henkäyksen. Muistan selvästi, että se oli suunnattoman suurten siipien suhinaa.
En voi sanoin kuvata ihmeellistä rakkautta, joka vuodatettiin sydämeeni. Itkin ääneen ilosta ja rakkaudesta. En tiedä, mutta mieleni tekisi sanoa, että minä suorastaan huusin ilmi sydämeni sanoin lausumattoman hurmion. Nämä aallot valahtivat ylitseni yhä uudelleen, toinen toisensa jälkeen, kunnes muistan huudahtaneeni: ’Minä kuolen, jos nämä aallot vielä käyvät ylitseni.’ Sanoin: ’Herra, minä en kestä enempää’, enkä kuitenkaan tuntenut minkäänlaista kuolemanpelkoa. Kuinka kauan tätä tilaa jatkui ja kuinka kauan tämä henkikaste vyöryi ylitseni ja lävitseni, en tiedä.”
……………………………
”Myös Suomessa on esiintynyt erilaisia Hengen ilmiöitä. Herännäisyyden syntyminen on varmasti maamme kirkkohistorian tunnetuin karismaattinen tapahtuma. Paavo Ruotsalainen on kertonut Telppäsniityn hengenvuodatuksesta Lauri Juhana Niskasen muistiin merkitsemänä seuraavaa:
`Wuonna 1796 tapahtui erinomainen Jumalan rakkauden ja laupeuden osoitus ihmisten herätykseksi Savon maassa, Kuopion maaherran läänissä, Idensalmen pitäjässä ja Savojärven kylässä. Ja tämä sai alkunsa sillä tavalla: kahden talon väki oli työssä heinä-niityllä, niin Pyhä Henki lankesi heidän päällensä yhtenä päivänä niin voimallisesti, että he kaatuivat maahan niin kuin kuolleet; ja he näkivät siinä taivaallisia, erinomaisia näkyjä, ja puhuivat eri kielillä, joita Henki heille opetti, niinkuin apostolitten aikana. Ja saman vuotena levisi muihinki kyläkuntiin vähittäin, ja joulukuussa oli heidän lukunsa jotenki suuri. Ja silloin he saivat pitää erinomaista iloista juhlaa, niinkuin ne 3000 sielua, jotka Pietarin saarnan kautta heräsivät.`
Myös laestadiolaisten keskuudessa koettiin Pyhän Hengen vaikutuksia. Lars Levi Laestadius on maininnut herätysliikkeen piirissä tapahtuneen, että ”jotkut harvat ovat ekstaattisessa tilassa oppineet vieraan kielen, jota kukaan ei ymmärrä; siis kyky puhua kielillä. Ehkä se oli alkukieli, joka sielunvoimien kohoutuessa itsestään kehkeytyy ihmissydämestä.”
…………………………………..
”Helluntaiherätys saapui Eurooppaan norjalaisen metodistipastori Thomas Ball Barrattin (1862-1940) toimesta. Barratt viimein saapui Suomeen syksyllä 1911, hän oli todella odotettu vieras. Hän viipyi kaksi viikkoa Helsingissä ja matkusti sitten Kuopioon, Viipuriin, Pietariin, Tampereelle ja Turkuun.”
……………………………………
Helsingissä Barratin kokous pidettiin mm. Lestadiolaisella seurahuoneella.
Juhani Raattamaa kirjoitti 1871 – yli kolmekymmentä vuotta alkuheräyksen synnyn jälkeen:
”…Varjelkaamme Jesuksen lampaita ja karitsoita. Ja tehkäämme sen päälle työtä, että Herran lauma pysyisi koossa, ja hengen yhteydessä. Vieläpä toivokaamme, että kaikki herätykset viimein yhdistyvät, sekä waltakirkosta erkaantuvat, että uudestikastajat, metodistit, Hedbergit, vieläpä maailman joukosta erkaantuneet kirkon yhteydessä olevaiset elävät kristityt. Että kaikki rakastaisi keskenänsä, nimitettäköön millä nimellä tahansa, että kun kaikista vakoissa on yhdenkaltainen hapatus, niin sotkekoon leipojat yhdeksi taikinaksi. Herran sanan jälkeen näitä olen esitellyt….” (Kirjeitä virvoitukseksi köyhille matkustajille elämän tiellä. toim. Leonard Typpö, 1907)
TykkääTykkää
Laestadiuksen ja Raattamaan työtoveri, Heikki Parkajoki, on todennut:
” Kun omavanhurskaus menee armoauringon eteen, niin kristityt tulevat viallisiksi – vika onkin omassa sydämessä”.
Jos sanotaan vl-kristillisyyden olevan kriisissä, kannattaa hetki pysähtyä ja miettiä, josko se onkin oma sydämeni joka on joutunut kriisiin.
Aika on väsyttävä, mutta evankeliumin voima on edelleen koettavissa
Hänen seurakunnassaan. Kristus ja seurakunta ovat erottamattomat. Jos saarnataan Kristuksesta saarnataan myös seurakunnasta ja päin vastoin. Siinä,että tätä erotellaan joko-tai -asetelmaan sisältää vaaran pään irrottamisesta ruumiista. Seurakunta on yksi ruumis Kristuksessa.
Se, että seurakuntaa ei enään katsellakaan Kristuksen sovintotyön kautta pyhänä ja puhtaana, vaan inhimillisenä joukkona, jonka on harrastettava ”yhteisöllistä itsekritiikkiä ” kelvatakseen Kristukselle ruumiiksi, on näin ollen pohjana kaikelle sille arvostelulle ja muutosvaatimuksille, joita nykyisin paljon näkee. Aletaan helposti huitelemaan oikealle ja vasemmalle ( tai täydet 360°, kun väitetään että koko kristillisyys on kollektiivisessa harhassa), eikä
katsota kehenkä lyönti sattuu, kuten Matti Suo aikanaan totesi.
Pelto ja aarre ovat yksi kokonaisuus. Aarretta ei pääse omistamaan, ellei luovu kaikesta omastaan ja osta kokonaan sitä peltoa, johon aarre kätkeytyy. Sen, joka on aarteen löytänyt,
ei tarvitse enää etsiä, vaan kilvoitella sen säilyttämiseksi sydämessään.
Etsijä on harhassa, koska ei ole vielä löytänyt.( Tertullianus)
Aarre on Pyhässä Hengessä julistettu evankeliumi, joka kätkeytyy pyhään seurakuntaan.
”Syntien anteeksiantamus — ei enempää kuin kaksi sanaa, mutta niihin sisältyy Kristuksen koko valtakunta!” ( Luther )
”Tässä on meidän nyt opittava, mitä tietää ”taivasten valtakunta”. Se ei ole mikään maallinen kuningaskunta, vaan taivaallinen valtakunta, missä itse Jumala on kuningas. Me sanomme sitä kristilliseksi seurakunnaksi, joka on täällä maan päällä.” (Luther )
Muodollisesti oikein saarnattu Sana ei ole oikean seurakunnan tuntomerkki, vaan tarvitaan uskon yhteyteen pakottava Pyhä Henki sydämen sisäisessä kätketyssä ihmisessä kuten L. L. Laestadius opetttaa :
”Mikä lienetkin, uskotko sinä, että se kuollut kirjaimen usko, jota sinun isäsi ovat tavanneet ennen, ja sinä tavaat perästä, vapahtaa sinun sielusi kadotuksesta siksi, että sinä luulet itselläsi olevan oikean kirjaimellisen tunnustuksen, ilman että sinulla on oikea henki ja elämä sydämen sisäisessä kätketyssä ihmisessä, joka ilmoittaa itsensä pakottavassa armossa uskon yhteyden kautta rakkaudessa?” (L.L. Laestadius )
TykkääTykkää
Kirjoitat, Ajatus, mielestäni oikein monessa kohdin, ja monet meistä voinevat varmasti yhtyä kauniisiin kuvauksiisi esim. aarteen omistamisesta ja evankeliumin voimallisuudesta. Tekstistäsi saa kuitenkin käsityksen, että tässä keskustelussa haluttaisiin vähätellä tai halveksia Kristuksen seurakuntaa, mistä lainkaan ei ole kysymys, vaan nimenomaan päinvastoin.
Oikeaa, raamatullista oppia on varjeltava uskovaisten joukossa kaikkina aikoina, jotta aarre, tuo Pyhässä Hengessä julistettu evankeliumi, josta kauniisti kirjoitat, säilyy keskuudessamme puhtaana. Sen tähden meidän uskovaisten tulee tutkia Jumalan Sanaa Pyhän Hengen valossa, ja arvioida, ymmärrämmekö yhä samalla tavalla uskon keskeisiä asioista kuten aiemminkin uskoneet ovat ymmärtäneet. Välillä on tarpeellista keskustella esimerkiksi siitä, mitä on synti, mitä armo, kuinka Jumala vanhurskauttaa ihmisen, mitä on laki ja mitä evankeliumi. Voimme keskustella, onko meillä samanlainen ajatus keskenämme opillisista kysymyksistä. Tällaisessa keskustelussa ei ole kuitenkaan kysymys Jumalan voiman tai seurakunnan vähättelemisestä. Näissä menee helposti puurot ja vellit sekaisin. Vaikka kokisimme, että joudumme puhumaan keskenämme uskonasioista, ja opillisistakin kysymyksistä, se ei tarkoita sitä, ettemme uskoisi Jumalan ohjaavan kaikkea ja pitävän meidät oikealla tiellä.
Jo alkukirkon aikoina oli paljon erilaisia oppeja liikkeellä. Uskontunnustuksissa pyrittiin selventämään uskon ydinkohtia, ja ne tulivatkin juuri tarpeeseen torjua harhaoppeja. Oli tarpeen varjella siinä sekavassa tilanteessa Jumalan Sanan mukaista puhdasta oppia ja selventää uskon kohdetta. Ihmiset sitä tekivät, mutta Jumalan Hengen vaikuttamana.
Mistä luulet, Ajatus, esimerkiksi lestadiolaisuuden monien hajaannuksien johtuvan?
Lutherilta lainaamasi ajatus syntien anteeksiantamuksesta on kaunis. Siinä on uskon ydin. ”Kristuksen koko valtakunta”.
TykkääTykkää
Ja sitten vielä se, että ymmärtäisi, että
m i n ä o l e n o s a s e u r a k u n t a a. Seurakunta ei ole jotain itseni ulkopuolella tai yläpuolella tai saavuttamattomissa olevaa. Se on minun ja muiden uskovaisten muodostama yhteys. Minä kuulun siihen yhtenä se jäsenenä, aivan tasavertaisena muiden uskovien kanssa. Seurakunnan muodostavat pyhät ihmiset, ja myös minä olen yksi heistä.
TykkääTykkää
Ajatus! Sekä vanhassa että uudessa testamentissa on lukuisia kertomuksia yksityisistä ihmisistä, jotka ovat nousseet harhaan mennyttä seurakuntaa, sen johtoa ja yksittäisiä auktoriteetteja vastaan. Johtavien auktoriteettien lankeemuksetkin on kirjattu hyvin yksityiskohtaisesti raamatun lehdille.
Mielestäni vl-kristillisyys elää hyvin samanlaista aikaa, kuin ennen suurta hajaannusta yli 100 vuotta sitten. Silloin oli useita eri ryhmittymiä, joilla oli omanlaisensa opinkorostukset. Nyt tilanne on vain huomattavasti sekavampi ja siten paljon vaarallisempi. Yksi ja sama saarnamies voi opettaa huoneenhallitusoppia, joka on kopio esikoisten esikoisseurakuntaopista, Lisäksi tuo saarnamies voi julistaa uuden heräyksen oppia korostamalla sitä, että ainakaan hän itse ei olisi pysynyt uskomassa, jos ei olisi saanut hoitokokousaikana aloittaa uskomista alusta tekemällä henkioppiparannuksen. Sitten tuo saarnamies opettaa pikkuesikoisten sekaseuraisuusoppia hyväksymällä sen, että pikkuesikoinen piispa voi pitää suviseurojen ehtoolliskirkossa rippisaarnan ja julistaa synninpäästön. Kaiken päälle tuo saarnamies opettaa että kristitty pesee itse vanhurskauden vaatteensa pyytämällä toiselta ihmiseltä syntejä anteeksi. Ja kaiken kukkuraksi vl-seurakunta ei huomaa tuon saarnamiehen opetuksessa mitään vierasta.
Jos olisi niin, että seurakunnan arvostelijat ovat automaattisesti väärässä, vanhoilliset menivät harhaan silloin, kun nousivat esikoisseurakuntaoppia ja esikoisten seurakunnan lapin vanhimpia vastaan. Olisi myös niin, että aikanaan ne kittiläläiset, jotka eivät menneet uuteen heräykseen, menivät harhaan, kun nousivat kotisiioninsa enemmistöä ja johtoa vastaan. Pikkuesikoisuuden puhjetessa rajalinja muodostui aika lailla maantieteen perusteella. Silloin todella tapahtui niin kuin Ajatuksen ajatuksenjuoksu menee. Rajan länsipuolelle jääneet vanhoilliset eivät uskaltaneet nousta seurakunnan johtoa vastaan, vaan jäivät pikkuesikoisten joukkoon säilyttäen kuitenkin oman vanhoillisen identieettinsä. Tänäkin päivänä taitaa pikkuesikoisten joukosta löytyä ihmisiä ja yhteisöjä, joilla on selvä vl-identiteetti.
TykkääTykkää
Kesäkukka vastasi jo oikein hyvin! – Huomaatko Ajatus, että myös tämän blogin tiimoilla on koolla Jumalan seurakuntaa – muitakin kuin sinä. Ja tuo sinun metodisi ”leikkaa ja liimaa valittuja paloja” ei vakuuta.
Miten Ajatus suhtaudut esim. Martti-weljen kovin antimaalaisliittolaiseen näkemykseen, että talonpoikia tappamalla voisi ANSAITA pelastuksen? 😦
TykkääLiked by 1 henkilö
Vielä Ajatukselle; pidätkö tuota Lutherin kehotusta armouskon vai lakiuskon ilmentymänä?
TykkääTykkää
Miehille osoitetuista ohjeista ei tarvitse välittää, koska nuo Hengen ihmelahjat lakkasivat, kun seurakunta vakiintui ja ’lapsesta tuli aikuinen’. Periaate ’sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala’ pätee.
Jeesus otti ’vankeja’ kuten Raamattu sanoo, jotkut apostoleiksi, jotkut opettajiksi jne. Ja Raamattu esittää vaatimukset, joiden perusteella voidaan seurakuntiin nimittää vanhimmat, jotka ovat päteviä hengellisesti.
Nämä ohjeet löytyvät Paavalin kirjeistä Timotukselle ja Tiitukselle, jotka muun muassa valtuutetiin nimittämään vanhimmat.
TykkääTykkää
”Katselkaa Karitsata
Siionin vuorella,
haavoistaan ulos vuotaa
kalleinta hunajaa.”
TykkääTykkää
Erityisesti Roosan postauksen otsikkoon vahvasti liittyvä saarna on pidetty unkarilaisen Béla Csepregin toimesta Helsingin Rauhanyhdistyksellä vuonna 1947. Se löytyi Lestadiolaisten ylioppilaskodin Maitojyvä -lehdestä vuodelta 1952.
Saarnan loppuosa käsittelee ”suun tunnustusta”. Se antaa paljon ajateltavaa. Erityisesti itselleni.
Minun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa se tekstimuotoon, mutta ei koskaan aika ja energia riitä.
Kokeilen, pystyykö kommenttiin liittämään kuvaa. Siltä varalta, että ei onnistu, lisään kommentin loppuun myös linkit kuviin.
(Tuossa yläpuolella pitäisi näkyä kaksi kuvaa. Jos ei näy, niin tässä linkit:)
https://www.dropbox.com/s/o1bmhh2p9qerbpy/sivu-1.jpg?dl=0
https://www.dropbox.com/s/ffvd0eouc5wq4sd/sivu-2.jpg?dl=0
(Klikkaa kuva täyteen ruutuun niin sitä on helpompi lukea.)
TykkääTykkää
Kiitos Estherille hyvistä raamatunpaikoista ja ajatuksista – palaan myöhemmin!
Olofille; vaikuttava tuo Bela Csepregin saarna. Rovasti Paavo Viljanen, jonka stipendiaattivuodet Unkarissa lienee ollut siellä lestadiolaisen herätyksen alku, julkaisi 1957 Unkarin kansannousun jälkimainingeissa historiallisen romaanin ”Unkarin tähdet”. Kannattaa lukea.
Aiheesta ainakin alkupuolellaan asiantuntevaa keskustelua:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/13475120/uskovaisia-unkarissa
TykkääTykkää
K24-uutinen 30.4. kertoi, että ”Jumalanpalveluselämän kouluttaja, teologian tohtori Juhani Holma, 60, lähtee ehdolle Espoon hiippakunnan piispanvaaliin.” Juhani Holmallakin on ”lestadiolaistausta”. Tässä tapauksessa se on kuitenkin elämänsanalaisuus, sillä hänen isänsä lääninrovasti Timo Holma (1932 – ) oli huomattava pappissiiven vaikuttaja ja Elämän Sana -lehden päätoimittaja 1971–1974.
Juhani Holma teki gradunsa Paavo Viljasesta: ”Paavo Viljanen vanhoillislestadiolaisena vaikuttajana 1942–1961. Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian pro gradu- tutkielma. 1991 HYTTK”. Tätä gradua ei löydy netistä, mutta se on julkaistu Elämän Sana -lehden 30-vuotisjuhlanumerona 8–10/1991. Itse löysin tuon lehden Luther-divarista. Tässä lainaus gradusta:
>>
Unkarin lestadiolaisten yhteysmies
Kirkkohistoriallisesti merkittävin asia Paavo Viljasen toiminnassa vanhoillislestadiolaisuudessa on hänen Unkarin-yhteyksiensä synnyttämä hengellinen liikehdintä Unkarissa 1940-luvun alussa. Viljasen yhteydet Unkariin alkoivat vuonna 1931, jolloin hän lähti toisena suomalaisena teologina yhdeksäksi kuukaudeksi stipendiaattina Sopronin yliopistoon. Unkarissa olonsa aikana Viljanen opiskeli unkarin kielen ja käänsi unkariksi Antti J. Pietilän kirjan ”Synnin hätä ja Jumalan rauha”, jonka ensimmäinen painos myytiin pian loppuun. Stipendiaattimatkansa pohjalta Paavo Viljanen kirjoitti vuonna 1957 romaanin ”Unkarin tähdet” ja julkaisi vuonna 1965 suomalais-unkarilaista teologivaihtoa käsittelevän kirjan ”Unkaria ja Suomea etsimässä”. Hän suomensi myös piispa Zoltan Turoczyn kirjan ”Aukene” vuonna 1965.
Paavo Viljanen katsoi ”oikeudekseen ja velvollisuudekseen” pitää yhteyttä niihin unkarilaisiin nuoriin pappeihin, jotka saapuivat Suomeen opiskelemaan. Tämän yhteydenpidon seurauksena neljä unkarilaista pappia Bela Csepregi, Janos Györi, Istvan Mezei ja Tartossa opiskellut Janos Kajos kääntyivät vuoden 1939 aikana Paavo Viljasen Kuhmalahden kodissa käydessään vanhoillislestadiolaisuuteen. Samassa paikassa liittyi lestadiolaisuuteen vielä vuonna 1949 pastori Gyula Luptak. Luptak käänsi vanhoillislestadiolaisten laulukirjasta Siionin laulut ja virret lauluja unkarin kielelle.
Palattuaan marraskuun lopulla 1939 Unkariin, alkoivat Csepregi, Györi ja Kajos Unkarissa ja Mezei Romanian unkarilaisten keskuudessa saarnata lestadiolaista ”sovintosaarnaa ja synninpäästöä”. Unkarin lestadiolaisiin liittyi 1940-luvun alkuvuosina satoja ihmisiä. Lestadiolaisuuteen liittyi myös unkarilainen pappi Jerenc Sreter, jonka julistuksen vaikutuksesta oli Unkarissa jo 1930-luvun lopulla syntynyt herätystä. Sreter oli entinen suurtilanomistaja, joka oli perustanut aatelislinnaansa kansanopiston ja lähtenyt lukemaan papiksi. Hän kutsui lestadiolaiset papit avuksi evankelioimistyöhönsä ja valitsi Janos Györin johtamaan Budapestissa toimivaa ecclesiolaansa. Lestadiolaiset papit perustivat jo vuonna 1941 kristillisen kansanopiston Droshazaan. Sen johtajana toimi pastori Bela Csepregi. Jerenc Sreter olisi halunnut perustaa Unkariin vanhoillislestadiolaisen yhdistyksen, mutta muut papit vastustivat hanketta.
Paavo Viljanen piti 40 vuoden ajan (vuosina 1932–1972) kiinteää yhteyttä laajaan ystävä- ja tuttavapiiriinsä Unkarissa. Hänen Unkarin-kirjeenvaihtonsa on huomattava. Erityisen läheisiä hänelle olivat kuitenkin lestadiolaiset uskonystävät. Myös SRK tunsi kiinnostusta pitää yhteyttä Unkarin lestadiolaisiin. Jo sodan aikana vuonna 1943 SRK:n työvaliokunta tiedusteli Paavo Viljaselta, voisiko tämä lähteä tervehtimään lestadiolaisia Unkariin. Silloin matka ei onnistunut, mutta vuonna 1957, Unkarin kansannousun aikoihin, SRK kustansi Viljasen kuukauden mittaisen saarnamatkan Unkariin. Matkallaan 21.3.–22.4.1957 Viljanen puhui lähes 20 000 kuulijalle noin 50 tilaisuudessa. Yhteyttä unkarilaisiin pidettiin myös siten, että SRK:n vuosikokous lähetti vuosina 1942, 1948–1950, 1953–1955 ja 1957–1959 tervehdyssähkeet Unkarin lestadiolaisille. Tervehdykset laati Paavo Viljanen. Suomalaisista lestadiolaispapeista on Unkarissa ollut stipendiaattina myös Ilmari Soisalon-Soininen vuosina 1936 ja 1939.
>>
Unkarin lestadiolaisista kertoo myös Martti Vuollo esitelmässään ”Lestadiolaisuuden ekspansio” https://sti.fi/luennot/files/mv000220.html :
>>
Vanhoillislestadiolaisuuden vaikutteita levisi Unkariin 1930-luvulta alkaneen unkarilais-suomalaisen teologivaihdon seurauksena. Toinen maailmansota katkaisi yhteydet, joiden rakentaminen vielä rauhan jälkeisinä vuosina oli vaikeaa Neuvostoliiton tunnettujen epäluulojen takia. Vanhoillislestadiolaisuudessa 1960-luvun alussa tapahtuneen hajaannuksen jälkeen ns. lestadiolainen pappislinja eli Elämän Sanan ryhmä on pitänyt yhteyttä Unkarin lestadiolaisiin, joilla olikin läheiset yhteydet juuri hajaannuksessa erilleen joutuneisiin pappeihin.
>>
Paavo Viljanen (1904–1972) piti siis yhteyttä unkarilaisiin lestadiolaisiin kuolemaansa saakka. Nämä ”elämänsanalaiset” eivät kuitenkaan enää SRK:n kannalta katsoen olleet uskovaisia. SRK:n kustantama kirja ”Evankeliumin ihmeitä” kertookin:
”SRK:n lähetystyö Unkarissa on ollut tunnustelun luonteista. Seuroja on pidetty vähäisessä määrin lähinnä siellä olevien muutamien uskovaisten tueksi. Tunnetuimmat ovat olleet Keski-Euroopan kesäseurat Unkarissa Balaton-järven rannalla.
Jos SRK-lestadiolaisia on Unkarissa ”muutamia”, niin kuinka paljon on vielä elämänsanalaisia? Tietääkö kukaan?
TykkääTykkää
Hieno katsaus Pertti – kiitos! Ja ehkäpä joku osaa vastata tuohon kysymykseesi – olisiko Elämän Sana -suunnan elivoimaisin oksa peräti siellä? – Ainakaan viime joulun Päikkärissä ei mahtanut olla yhtään joulutervehdystä Unkarista…
TykkääTykkää
Jotenkin puhuttelee ns. sanan kirkko, siis luterilaisen kirkon jumalanpalvelus. Kai sitä useat pitävät muotomenoinakin. Itselleni kuitenkin se, että jumalanpalvelus koostuu liturgiasta, puhtaista Raamatun kohdista vailla selitystä, virsistä, rukouksesta ja siunauksista, puhuttelee eniten. ”Maria tutkisteli näitä sanoja sydämessänsä.” Vailla suorituksia, levätä Jumalan sanan kuulossa. Tutkistella, mikä osuu omalle kohdalle, vailla liikaa tulkintaa.
Toki Roosan kysymys saarnan kriisistä mietityttää. Siinä mielessä seurojen fraseologia kuulostaa ongelmalliselta. Elävä sana aina tarkoittaa Raamatun sanoman nivomista jotenkin nykyhetkeen ja sen ilmiöihin. Tässä mielessä ajateltuna ns. liberaaliteologia on enemmän oikeilla jäljillä.
MK kyseli tärkeitä raamatun kohtia, jotka kolahtaneet omalle kohdalle. Otan esille muutamia vailla sanantarkkaa esitystä:
-Ensin tuli valo (eli siis Jumala loi valon)
-Aikansa on kaikella auringon alla (aika on puhua ja vaieta jne)
-Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin kaikki muu hänelle annetaan.
-Minä olen maailman valo tai/ Minä olen tie totuus ja elämä
-Niin kaukana kuin itä on lännestä, minä siirrän heidän rikkomuksensa
– En minä jätä teitä yksin, vaan Totuuden Henkin tulee ja sanoo, mitä teidän tehtävä. ja minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti. Älkää siis pelätkö.
TykkääTykkää
Ps. Paitsi että luterilaisen kirkon jumalanpalvelus pidetään liian aikaisin, enimmäkseen alkaen klo 10. Tämä on osa aamuvirkkujen terrorismiyhteiskunnan aikaansaannosta.;)
TykkääTykkää
”Katekismuksen kappaleessa 20 kuvataan kirkkoa ja seurakuntaa näin: ”Kirkkoa on sen alkuajoista lähtien kutsuttu Kristuksen ruumiiksi. Se on elävä kokonaisuus, jonka päänä on Kristus ja jonka jäseniksi tullaan kasteessa. Vaikka olemme erilaisia, meillä on yhteinen usko, joka liittää meidät Kristukseen ja toisiimme. Kirkko kuvataan myös äidiksi, joka kantaa meitä sylissään ja huolehtii meistä.”
Tämä on siis Luterilaisen kirkon määritelmä seurakunnasta. Raamatussa kuvataan seurakuntaa monilla kuvilla. Jo vanhanliiton aikana Jumala itse ilmoittaa mikä on hänen seurakuntansa / kansansa, jonka hän on valinnut:
”Sano siis israelilaisille: ’Minä olen Herra, minä vien teidät pois pakkotyöstä Egyptistä ja pelastan teidät orjuudesta. Minä vapautan teidät kohotetun käteni voimalla ja ankarilla rangaistuksilla.
Minä otan teidät omaksi kansakseni ja olen teidän Jumalanne, ja te saatte nähdä, että minä, Herra, teidän Jumalanne, vien teidät pois pakkotyöstä Egyptistä.
Minä vien teidät siihen maahan, jonka vannoin antavani Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille. Minä annan sen teille perintömaaksi, minä, Herra.” (2.Moos.6:6-8)
Näin Mooses saarnaa ja ilmoittaa Israelin kansalle, mitä Jumala on luvannut Abrahamille. Jumala vahvisti myös lupauksensa Iisakille, tässä lupauksessa on myös lupaus Kristuksesta:
”Jää asumaan tähän maahan, niin minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua. Sinulle ja sinun jälkeläisillesi minä annan kaikki nämä seudut ja pidän näin voimassa sen valan, jonka vannoin isällesi Abrahamille.
Minä annan sinulle jälkeläisiä niin paljon, että he ovat kuin taivaan tähdet, ja annan heille koko tämän maan. Sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille,” (1.Moos:26:3,4)
Aikojen kuluessa on muodostunut erilaisia kirkkokuntia, jotka erottuvat toisistaan erilaisilla raamatuntulkinnoilla. Tuokin Luterilaisen kirkon väittämä: ”Kirkko kuvataan myös äidiksi, joka kantaa meitä sylissään ja huolehtii meistä.”
Tämä on kirkkoisien keksintö! Jumala itse ilmoittaa:
”Kuule minua, Jaakobin suku, koko Israelin heimon jäännös! Kuulkaa te, joita olen joutunut nostamaan ja kantamaan hamasta syntymästänne saakka, äitinne kohdusta asti!
Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.”
(Jes.46:3,4)
Jumalan seurakunnan muodostavan sen sijaan uskovat. Tätä näkyvää seurakuntaa kuvasi vanhanliiton aikana Israelin kansa, jonka Jumala oli kansojen seasta itselleen valinnut. Raamattu todistaa monin paikoin, miten Jumala on seurakuntansa antanut Poikansa haltuun, eli me uskovat olemme Jeesuksen kansa, jossa hänellä on kuninkaallinen valta. Ei siis ole ministerin paikkoja meille uskoville jaossa.
Katsokaapa miten heprealaiskirje kuvaa seurakuntaa rakennuksen kuvalla:
”Jokainen talo on jonkun rakentama, mutta Jumala on rakentanut kaiken.
Mooses oli kyllä uskottu ”kaikissa hänen huoneensa asioissa”, mutta silti vain palvelija, elävä todiste siitä, mitä Jumala oli myöhemmin puhuva.
Kristus sen sijaan on Poika, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko rakennus. Tämä rakennus olemme me, kunhan loppuun saakka säilytämme rohkeutemme ja luottavaisin ja iloisin mielin tuomme julki toivomme.” (Heb.3:4-6)
Nyt kun me luimme, niin huomasimme, että meitä ei seurakunnan kuningas erota seurakunnastaan, jos me vain tunnustamme uskomme.
Näkyvä seurakunta on samanlainen, kuin oli vanhanliiton aikainen Israelin kansa. Siellä harjoitettiin uskonto ja synagogassa luettiin Tooraa ja saarnattiin luvatusta Messiaasta.
Kun sitten Jumala täytti lupauksensa, Israelin kansa ei uskonut, ei ottanut vastaan Siionin kuningasta. He kuvittelivat olevansa uskovaisia, vielä senkin jälkeen kun olivat Jeesuksen ristiinnaulinneet.
Tässä se onkin meille ihmettelemisen paikka, miten tuommoisen kansan Jumala on voinut itselleen valita, jossa ei näyttäisi olevan ainuttakaan oikeaa uskovaa!
Kirkot ja monet uskonnolliset yhdistykset kuvittelevat olevansa Kristuksen ruumis jossa päänä on itse Kristus. Tämä on kyllä harhaluulo, sillä ei Kristuksen ruumiissa ole yhtään epäpyhää jäsentä, eikä tähän ruumiiseen voi itse liittyä:
”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.
Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.
Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi,
ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen.” (Ef.2:19-22)
Parannuksessa ihminen puetaan taivaasta Jumalan Pojan vanhurskauden pukuun, näin uskovasta tulee Abrahamin perillinen:
”eivätkä kaikki Abrahamin jälkeläiset ole oikeita Abrahamin lapsia. Onhan sanottu: ”Vain Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi.”
Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.” (Room.9:7,8)
Täytyy siis olla hengestä syntynyt, Jumalan lupauksiin uskova ennen kuin Jumala liittää hengellään tähän näkymättömään Jumalan Pojan huoneeseen, jossa itse Jeesus on päänä. Tätä valtakuntaa – Jumalan Pojan huonetta eivät helvetin portit voita:
”Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari*, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.” (Matt.16:18)
Vaikka me ihmiset kuinka jaanaisimme ja yrittäisimme muuttaa Jumalan huonetta toisenlaiseksi, se ei kumminkaan muutu yhtään. Muistetaan, että tämä valtakunta on kuninkaallinen valtakunta, jossa yksin kuningas hallitsee:
”Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiittäkäämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä hänen tahtonsa mukaisesti, kunnioituksen ja pyhän pelon tuntein,
sillä meidän Jumalamme on tuhkaksi polttava tuli.” (Heb.12:28,29)
Laitan teille tähän loppuun arvoituksen. Miten paljon pitää olla uskovia koossa, ennen kuin se muodostuu seurakunnaksi? Jeesus lupaa, että jos kaksi tai kolme on koolla, on hän heidän kanssaan! Onko siis näin pieni joukko jo seurakunta? Tässä tuo kohta:
”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matt.18:20)
TykkääLiked by 2 people
Minusta ”ajatuksen” ajatus on kiinnostava. Kuulin vastikään saarnan, jossa puhuttiin juurikin aiheesta. Nimittäin siitä että uskovainen on pyhä ja tahraton Jeesuksessa, vaikka hän oman lihansa puolesta onkin syntinen, syntiin taipuva ja lankeava. Olavi Voittonen on puhunut Jumalan seurakunnan erehtymättömyydestä. Se onkin niiltä osin totta, että juuri tämä kaksijakoisuus tulee esille uskovan vaelluksessa. Toisaalta olemme pyhiä, koska olemme Jeesuksen sovitustyön kautta pyhitettyjä, mutta omalta osuudelta syntisiä. Tämä näkökatsanto tulisi mielestäni säilyttää myös kun tarkastellaan seurakuntaa. Kun sitä ei enää nähdä pyhien yhteisönä, on Jeesus-lasit lähteneet jo silmiltä pois. Miten sitten on mahdollista että Jumalan seurakunnassa on pedofiliaa ja muuta? Tämä ei ole minulle auennut. Jeesus kehotti tarkastelemaan hedelmiä. Niistä nimittäin tunnistaa puun kunnon. Liberaaliteologian hedelmää vanhoilluslestadiolaisuudenkin piirissä on ollut homoliittojen hyväksyminen ja niiden puolestapuhuminen. Mutta minkä hedelmää on pedofilia, se ei ole minulle avautunut. Ehkä se on alistamiseen, nöyryyttämiseen, väkivaltaan ja sisäänpäinkääntyneisyyden hedelmää. Merkille pantavaa on myös, että Raamattu kuvaa miten Jumalan viljelyssaralle tulee toinenkin kylväjä, nimittäin saatana. Keskuudessanne pitää hajaannusten oleman, sanoo Raamattukin, ja siitä voinee päätellä, että vanhoillislestadiolaisuudessa on totuuden siemen. Tosin nykytilanne on niin sekava että jättäydyin pois rauhanyhdistyksen toiminnasta kokonaan. Ensi suviseuroihin uskaltanen tulla, ja toivon kuulevani Jumalan sanaa.
TykkääTykkää
Oliskohan se pedofilia sen kolmiliitoisen vihollisen aikaansaannosta, kolmiliittoinen vihollinenhan on oma liha, sielunvihollinen ja maailma ja sieltä samasta se nousee homoliittojen hyväksyminenkin.
TykkääTykkää
Ennen vanhaan saarnaajat muistivat antaa anteeksi myös perisynnin vaivan aivan nimeltä mainiten.
Smalkaldin julistus julistaa perisynnistä näin: ”Tämä perisynti on niin syvä ja kauhea luonnon turmio, ettei sitä yhdenkään ihmisen järki voi ymmärtää, vaan on se tunnettava ja uskottava Raamatun ilmoituksesta, Psalm. 51:7. Rom. 5:12 ja seur. 2 Mos. 33:3. 1 Mos 3:7 ja seur.”[18]
Opetukseen kuuluu myös oppi kaksiosaisesta ihmisestä, vanha Aatami asuu perimässämme, halusimmepa sitä tai emme. Ihmisten muodostama seurakunta ei koskaan voi olla puhdas kun jo itsessämme kannamme tätä perisynnin vaivaa joka on olemassa mm. seksuaalisena poikkeavuutena ja jopa alkukantaisena käyttäytymisenä.
Tuo homous on kristinuskossa melkein sairaaloisen ylittämätön ja alittamaton asia, ja aina uusi vaikka ilmiö on melkein yhtä vanha kuin ihminen. Homoutta on historian saatossa yritetty hävittää kaikilla mahdollisilla konsteilla ihmisyhteisöistä siinä onnistumatta. Nykyisin evoluutioteoreetikot ovatkin sitä mieltä että homous hyödyttää ihmisyhteisöä, koska jos niin ei olisi, niin luonnonvalinta itsessään olisi poistanut elinkelvottoman ja huonosti lisääntyvän ilmiön.
Mutta Jeesuksen tuomien oppien myötä kristinuskon suuri ekspansio perustuikin siihen, että nyt alkoi huonotkin päästä taivaaseen. Ennen Jeesusta ainakin farisealaisessa juutalaisuudessa oli voimassa käsitys että vain hyvät pääsee taivaaseen.
TykkääTykkää
Blogipostauksessa kehotettiin kertomaan henkilökohtaisesta suhteesta Jeesukseen. Paljon minulle ei tule mieleen, mutta kerron sen vähän mitä tulee.
Ensiksi Jeesus on mielessäni kuin vanha ystävä, joka nyt on poissa, mutta jonka jälleennäkemistä odotan. Oletan että se tulee olemaan onnellinen hetki. Jännä sinänsä, että en tiedä häntä tavanneeni, mutta kuitenkin tuntuu siltä kuin olisin tuntenut hänet niin kauan kuin muistan, pienestä lapsesta asti.
Toiseksi tiedän että hän on minun kuninkaani. Odotan, että saan osoittaa hänelle alamaisuutta ja polvistua hänen eteensä. Tiedän kuitenkin hänen nostavan minut ylös, koska hän on hyvä kuningas.
Siinäpä kaikki:)
TykkääTykkää
Niin, palaanpa noihin minulle tärkeisiin Raamatun paikkoihin. Poikasena en seuroissa arvostanut epistolatekstejä – siis UT:n kirjeitä, ne olivat mielestäni kertakaikkiaan tylsiä! Mieluiten kuuntelin jännittävää tapahtumahistoriaa ja sitä kyllä löytyy myös Raamatusta.
Joillakin puhujilla oli hyvän tarinan kertomisen lahja, ja oma isäni kuului heihin. Oli kai sen suhteen perinyt äitinsä Fanny Elviran eli ämmini lahjat. Vastaava sanomisen taito oli sukulaisellansa Lassinantin Ragnarilla, pitkäaikaisella Norbottenin läänin maaherralla – ”soon valehtelematon tosi” 🙂
Kun olimme veljeni kanssa kuulemma ahkeria tappelijoita, isä usein otti meidät mukaansa seuramatkoille keventääkseen kotiin jäävän äidin kuormaa. – Isä valitsi tekstinsä enimmäkseen sellaisista VT:n enemmän ja vähemmän historiallisista kirjoista kuin; 1-2. Mooseksen kirja, Josuan kirja, Tuomarien kirja, Ruutin kirja, Samuelin kirjat, Kuningasten kirjat, Aika kirjat, Esterin kirja, Jobin kirja, – joskus myös Psalmien kirjasta, Saarnaajan kirjasta ja Korkeasta Veisusta. Profeettakirjoista mm. Jeremian, Danielin, Joonan ja Sakarjan kirjasta.
Uuden Testamentin puolelta hän mielellään puhui evankeliumiteksteistä ja Apostolien teoista, mikä on muuten todellinen seikkailukirja, – joskus myös esim. Roomalaiskirjeestä, Galatalaiskirjeestä ja Ilmestyskirjasta. Aina hän pyrki huolehtimaan myös historiallisesta taustoituksesta.
No sitä parasta herkkua tekstin aiheena poikasena olivat VT:n apogryfit; Juditin kirja, Tobian kirja, Makkabealaiseten kirjat, historia Susannasta, mutta ennen muuta kertomukset Baabelin Belistä ja Lohikäärmeestä. Ja myös Kolmen Miehen Kiitosvirsi antoi aiheen johdattaa seikkailuihin Babylonian hoviin ja Jumalan huikeisiin tekoihin!
No sitten makuni kehittyi tai ainakin muuttui. 1970-luvun lopulla lohtua tarjosivat psalmit, galatalaiskirja ja roomalaiskirje. Oli myös puhujia, jotka osoittivat siviilirohkeutta jättämällä henkiopit silleen – sattoivat joutua siitä sitten myös kärsimään.- Opin sitten arvostamaan myös niitä rauhallisia ja maltillisia epistolateksteistä puhujia. Ja vaikka Lutheruksen Martti-weli olisi jossain vaiheessa pudottanut Raamatusta Jaakobin epistolan olkievankeliumina: opin myös ymmärtämään kuinka tärkeä on myös Jaakobin Herran weljen näkökulma:
`Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. Joku ehkä sanoo: ”Sinulla on usko, ja minulla on teot”; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.` (Jaak. 2:17-18)
Jos kohotamme Paavalin kaiken, jopa Herramme yläpuolelle, teemme vääryyttä Uuden Testamentin kokonaiselle sanomalle, evankeliumille. Lutherin harjoittama kritiikki katolisen kirkon harhoja kohtaan oli aikanaan perusteltua, mutta saattoi pahimmillaan viedä ojasta allikkoon omiin yksipuolisiin korostuksiin ja sokeisiin kulmiin…
Kyllä muut apostolit – kuten Pietari -pyrkivät myös Paavalia ymmärtämään weljellisesti parhain päin, mutta eivät kohottaneet hänen tulkintojansa ylivertaiseen asemaan:
`Ja lukekaat meidän Herran Jesuksen Kristuksen pitkämielisyys teidän autuudeksenne, niinkuin myös meidän rakas veljemme Paavali siitä viisaudesta, joka hänelle annettu on, teille on kirjoittanut, Joka myös jokaisessa kirjassansa näistä puhuu, joissa muutamat ovat työläät ymmärtää, jotka taitamattomat ja huikentelevaiset turmelevat, niinkuin muutkin Raamatut, omaksi kadotukseksensa.` (2. Piet. 3:16-17)
TykkääTykkää
Muutama huomautus Markun mielenkiintoiseen kommenttiin. Jaakobin kirje ei ole apostoli Jaakobin Herran veljen kirjoittama, vaan huomattavasti myöhemmin kirjoitettu. Sitä voi kyllä pitää samaan lakia korostavaan”koulukuntaan” kuuluvan kirjoitamana. Apostoli Jaakob oli mielenkiintoinen hahmo, joka vähän kuin jälkijunassa ilmestyi paikalle veljensä ristinkuoleman jälkeen ja toki verisiteensä avulla kohosi pian merkittäväksi henkilöksi Jerusalemin seurakunnassa. Jaakob kuten muukaan Jeesuksen perhe ei historiallisten tosiasioiden valossa vaikuta olleen kiinnostunut Jeesuksen opetuksesta tämän eläessä. Tätä taustaa vasten ei ole kovin relevanttia pitää Jaakobia erityisen hyvin Jeesuksen opetukset tuntevana auktoriteettina. Toki myös Paavali kohosi asemaansa muista apostoleista poikkeavalla tavalla ja hänenkin opetuksiinsa pitää, kuten Markku hyvin muistuttaakin, sutautua terveellä kriittisyydellä. En kuitenkaan lähtisi Paavalia väheksymään suhteessa muihin apostoleihin. Mielestäni voi aiheellisesti kysyä miten hyvin alkuseurakunnan ymmärrys Kristuksen ristikuoleman todellisesta merkityksestä olisi kehittynyt ilman Paavalia? Kyllä Pietari ja Jaakob etunenässä vaikuttavat horjuneen tässä ja Paavali sekä muutama muu joutuivat heitä tässä opastamaan.
TykkääTykkää
Esität voimakkaita mielipiteitä Pyhän Jaakobin kirjeestä. Voisitko mainita lähteesi?
TykkääTykkää
En ole varma mitä kaikkia väitteitä Eudekimos tarkoitat, mutta oletan että kysymys on ettei Herran veli Jaakob olisi kirjeen kirjoittaja. Käsittääkseni Jaakobin kirjeen kirjoittaja ei ole koskaan ollut täysin selvä. Nykytutkimus ajoittaa sen kuitenkin niin myöhäiseen ajankohtaan, että tällöin kirjoittaja ei voisi olla apostoli Jaakob. Lähteitä ei nyt ole wikipedian kirjettä koskevaa artikkelia kummempaa tähän hätään heittää. Onhan joitakin Paavalinkin nimissä olevavia kirjeitä, jotka eivät kuitenkaan hänen kirjoittamiaan ole.
TykkääTykkää
No no Siirak, ne ”historialliset tosiasiat” ovat kyllä juuri UT:n kirjoitetut lähteet + traditiolähteet. Kyllähän meillä on Jeesuksen äidistä Mariastakin vahva todistus, että hän lähti mukaan ”Jeesus-liikkeeseen”. Ymmärrettävää kai on, että lähimmät ihmiset hiukan nikottelivat:
”Jeesus sanoi heille: `Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan ja omassa kodissaan.” (Matt. 13:57)
Oli apostoleita, jotka kuuluivat 12 sisäpiirin joukkoon tai 70 apostolin joukkoon. Paavali ei kuulunut kumpaankaan, mutta kyllä häntä apostolina tulee pitää, ja sen puolesta hän itse taisteli ehkä enemmänkin kuin oli kohtuullista ja tyylikästä… 🙂
Tutkijoita on moneen junaan, ja meillä on vahvat perusteet luottaa Herran veljen Jaakobin toimineen Jerusalemin piispana marttyyrikuolemaansa saakka 62 jKr. Nuoremman veljen Simonin kerrotaan toimineen Jerusalemin toisena piispana kunnes hänet Trajanuksen vainojen aikaan kidutuksen jälkeen naulittiin ristille n. 100 jKr.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tosiaan tuo historialliset tosiasiat oli ehkä huono sanavalinta. En kyllä millään tavalla kiistänyt etteikö Jaakob olisi ollut apostoli ja toiminut Jerusalemin seurakunnan johdossa. Se on kuitenkin selvää, että Jaakobista tuli Jeesuksen seuraaja vasta tämän kuoleman jälkeen. Kokonaan toinen kysymys on kuka Jaakobin kirjeen kirjoitti. Nykytutkimus ajoittaa kirjeen ensimmäisen vuosisadan lopulle ja kuten sanoit Jaakob kuoli 62 jkr. Kirjeen sisällössä voidaan nähdä olevan ehkä useammankin henkilön ajatuksia ja osa sisällöstä viittaa toki apostoli Jaakobiin. Osa sisällöstä taas ilmeisesti on sellaista että sen katsotaa voineen syntyä vasta kymmeniä vuosia myöhemmin kuin Jaakob kuoli. Eihän edes Raamatun kaanonia koonneet kristityt olleet varmoja kirjoittajasta.
TykkääTykkää
Ensinnäkin, jos pidät koko Raamattua Jumalan sanana, et voi sanoa, että Jaakob olisi ollut jotenkin harhassa tai ”lakihenkinen” tai ettei hän tiennyt mitä Jeesus opetti ja siksi hänen kirjoituksiaan ei voi ottaa täydestä. Kyllä Johanneksen evankeliumissa ainakin sanotaan, että Jeesuksen veljet ja äiti oli Jeesuksen mukana: ”Sen jälkeen hän meni alas Kapernaumiin, hän ja hänen äitinsä ja veljensä ja opetuslapsensa; ja siellä he eivät viipyneet monta päivää.”, huomaa, että HE eivät viipyneet siellä kauan, näinollen he kulkivat porukalla ainakin tuolloin.
Jeesus itse ilmestyi Jaakobille Paavalin mukaan, joten on syytä olettaa, että Jeesus antoi Jaakobille myös informaatiota? Ei myöskään kuulosta uskottavalta, että Pietari olisi erehtynyt evankeliumin opissa heti kättelyssä, vaikka kuunteli Jeesuksen opetuksia kolme vuotta ja lisäksi Jeesus vielä ilmestyi Pietarille henkilökohtaisesti. Eikö Paavali mennyt nimenomaan Pietarin luokse ensin jutustelemaan ja nimenomaan Pietarilta, Jaakobilta ja Johannekselta saanut myöhemmin veljen kättä yhteisen työn merkiksi?
Mielestäni olet Siirak väärässä, jos katsot jotenkin karsaasti Pietaria tai Jaakobia, vaikka heillä on molemmilla varmasti parempi tieto, kuin Paavalilla, koska molemmat ovat seuranneet Jeesusta ja molemmille Jeesus on ilmestynyt erikseen myös ylösnousemuksen jälkeen, samoin kuin Paavalille. Sama evankeliumin oppi Jumalan armosta löytyy Jaakobilta ja Pietarilta kuin Paavaliltakin. Mitä tulee siihen, että Paavali joutui ”opastamaan” Pietaria, niin kyllä, kun Pietari lankesi tekopyhyyteen. Meistä jokainen lankeaa tekopyhyyteen joskus, täysin inhimillistähän se oli.
Pietarin saarna Korneliukselle on kirkasta evankeliumia, samoin kuin vaikkapa: ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten, jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.” (1. Piet. 1:3-5)
Mielestäni se on hyvä muistaa, että koko Raamattu on Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyt ja eri kirjeet on erilaisiin tilanteisiin tarkoitettu, mutta silti niistä kaikuu kokonaisuudessaan Jumalan tahto, eikä mikään ole toistaan ”parempi”, koska kaikki on Pyhältä Hengeltä. Ja jos nyt aivan tarkkoja ollaan Siirak, niin ei se Jeesuskaan kunnolla evankeliumia ymmärtänyt noilla kriteereilla…. 😉
TykkääTykkää
Uskovan ja seurakunnan pyhyyttä tulee tarkastella Jumalan sananaan peilaten, ei uskovien lankeemuksiin, eikä näkyvän seurakunnan kömmähdyksiin kompastuen.
Otetaanpa nyt ensiksi käsiteltäväksemme uskovan puhtaus – pyhyys. Miten Jeesus ilmoitti opetuslapsilleen, että te olette puhtaat, mutta sitten kuitenkin sanoi:
”Tähän Jeesus vastasi: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas.* Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki.”
Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita.” (Joh.13:10,11)
Ennen kuin ihminen tulee puhtaaksi, hänen tulee siis kylpeä – peseytyä! Näin Jeesus opettaa. Tämä asia tulee vielä selkeämmäksi opetuslapsille / meille kun Jeesus näyttää oikein kädestä pitäen, kun hän pesi opetuslastensa jalat. Pietari oli joutuisa luonteeltaan, niinpä hän ehdotti, että Jeesus pesisi hänet kokonaan, ei ainoastaan jalkoja. (Pietari varmaankin halusi olla puhdas myös inhimillisyydestä)
Jeesus ei suostunut tähän Pietarin ehdotukseen, vaan totesi: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas.”
Milloin tämä kylpeminen – pesu oli tapahtunut? Tämän Jeesus itse kertoo viinipuu vertauksen yhteydessä:
”Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät.” (Joh.15:3)
Eli kun opetuslapset uskoivat, he tulivat pestyiksi. Pietari siis tiesi tämän mutta kuitenkin pyysi koko pesua, eli että Jeesus olisi pessyt hänet, sanoisinko paremmaksi! Sillä Pietari ei tuntenut itseään pyhäksi, vaan syntiseksi. Myös Juudas oli ollut koko ajan Jeesuksen seuraajana, mutta hänestä Jeesus toteaa: ”ette kuitenkaan kaikki.”
Tässä nyt nähdään seurakunnan ja yksityisen uskovan puhtaus. Jeesuksen opetuslapset muodostivat seurakunnan. He olivat Jumalan seurakunta, koska Jeesus oli heidän kanssaan – johti tuota piskuista laumaa.
Näkyvä seurakunta ei tule koskaan olemaan täysin ”pesty” ja näkyvässä seurakunnassa on aina mukana myös valheveljiä. Mielestäni olisi ollut mukavaa, kun Pietarin toive olisi toteutunut ja Jeesus olisi pessyt hänet kokonaan, näin myös meidät.
Tätä ei kuitenkaan ole Jumala näin säätänyt ja siksipä meidän tuleekin uskovina kantaa tätä maallista osaamme joka hetki mukanamme. Paavali taisi sanoa; ”Tämä tavara on meillä savisissa astioissa.” Näin myös Jeesuksen vertauksessa ”Peltoon kätketystä aarteesta” kuvataan, miten tuo kallis aarre on kuitenkin meissä ihmisissä salattuna, vaikka meidät on tehty maan tomusta. Eipä meidän auta yhtään ”mutruilla”, vaan täytyy itsemmekin hyväksyä ja tunnustaa, että kehnosta aineesta meidät on muovattu.
Sitten meidän tulee tiedostaa tärkeä asia, että emme saa antaa tälle maaliselle osallemme valtaa. Tästä Paavali kirjoittaa ja vertaa uskomista juoksukilpailuun:
”Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.
Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun.” (1.Kor.9:26,27)
Tästä uskovan kaksiosaisuudesta johtuu, että meidän tulee pysyä aina ”hereillä” koska on niin kuin eevaoksa kirjoittaa: ”Raamattu kuvaa miten Jumalan viljelyssaralle tulee toinenkin kylväjä, nimittäin saatana.”
Vaikka tiedämme, että näkyvässä seurakunnassa eivät kaikki ole puhtaita, siis oikeita uskovia, niin tästä huolimatta seurakunta on pyhien yhteys. Niin, voi, voi kun me historiasta ja raamatusta näemme miten juuri näkyvä seurakunta on monesti eksynyt totuudesta ja alkanut opettaa ihan huu haata.
Kymmenen neitseen vertauksessa Jeesus kertoo, että silloinkin noista neitseistä oli puolet nukkuneita – tyhmiä. Tällä vertauksella Jeesus näytti meille, että meidän tulee pysyä valveilla, eikä lähteä seuraamaan harhaopetusta. Taitaa olla niin, ettemme säilyisi ollenkaan puhtaina Jeesuksen lampaina, ellei Jumala kantaisi meitä vaarallisten aikojen yli.
Jeesus sanoi Israelin kansalle:
”Sillä paatunut on tämän kansan sydän, vain vaivoin he kuulevat korvillaan ja silmänsä he ovat ummistaneet, jotta he eivät silmillään näkisi, eivät korvillaan kuulisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.”
Jatkoi puhettaan opetuslapsilleen:
”Autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja korvanne, koska ne kuulevat!” (Matt.13:15,16)
Tuo lainaamani kohta on Jeesuksen puheesta, kun hän opetti Israelin kansaa vertauksin ja tätä opetuslapset ihmettelivät ja kysyivät: ”Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Miksi sinä puhut heille vertauksin?”
Vaikka vertaukset ovat hyvin maanläheisiä, otettu jokapäiväisistä tapahtumista. Eivät eteenkään fariseukset niitä ymmärtäneet. Jotkut ymmärsivät, mutta eivät uskaltaneet tunnustaa, sillä uskonyhteisö olisi kuuluttanut, heidät pannaan.
Tuo teksti, johon Jeesus vetosi oli Jesajan saarna jonka hän piti 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Siis niin kauan oli tuosta saarnasta kulunut, eikä mikään ollut muuttunut ihmisissä, siis kuulioissa. Tänään voimme todeta ihan samoin, ihminen on ihan samanlainen tänään, kuin tuhansia vuosia sitten. Silloisten ihmisten ja meidän tämän ajan uskovien pyhyys on yksin Jumalassa. Myös meidän uskomme on vain silloin oikeaa, kun pysymme Jumalan sanan, se on Jeesuksen seuraajina.
Vaikka näkyvä seurakunta on ajansaatossa monesti eksynyt niin, ettei ole jäänyt kuin siemen jäljelle. Kuitenkin on niin kuin Jesaja saarnaa! Pyhä siemen on katoamatonta:
”Jos väestä on jäljellä vaikka vain kymmenesosa, vielä sekin raastetaan maasta, kaadetaan niin kuin puu, kuin tammi. Mutta puustakin jää kanto, ja siitä kannosta kasvaa pyhien suku.” (Jes.6:13)
TykkääTykkää
Vielä tästä seurakunnan erehtyväisyydestä/epätäydellisyydestä. Mun on vaikea käsittää tätä asiaa muuten kuin että se on se näkymätön seurakunta, joka on täydellinen. Nimittäin se pyhä yhteinen seurakunta, pyhien yhteys, johon uskontunnustuksessa tunnustan uskovani. Ja niin kuin eevaoksa kuvaa, seurakuntakin on jotenkin kaksijakoinen, riippuen siitä miten sitä katsotaan. Se koostuu pyhistä, mutta samalla syntisistä ihmisistä. Näkyvässä osassa on puutteita, mutta näkymätön puoli on täydellinen Kristuksessa. Vähän niin kuin me yksittäiset uskovaisetkin: omalta puolelta täysin syntisiä ja pahoja, mutta Kristuksessa pyhiä, hyviä ja täydellisiä. Ja kun me yksittäisinä kristittyinä pyrimme omia huonoja taipumuksia ja syntejä korjaamaan ja välttämään silloin kun hoksaamme, että kysymys on synnistä, niin voisiko tämän ajatella pätevän myös seurakuntaan? Että myös seurakunta pyrkii koko ajan totuuteen ja lähelle Jumalaa ja tekee välillä korjausliikkeitä?
Ajatukselle vielä, olisiko Lutherin pitänyt esim. anekauppa-asiassa pysähtyä ja katsoa omaan sydämeen, ja päätellä, että ehkä hänen oma sydämensä on kriisissä? Ja jättää asiat sikseen, luottaa, että kyllä ”seurakunta” tietää mitä tekee. (Taas muistutan, että Luther itse oli osa seurakuntaa, katolista kirkkoa, ei sen ulkopuolinen.) Kuka ”seurakunnan” asioita hoitaa ja niihin puuttuu, jos ei seurakuntalaiset?
Eikös seurakunnan toiminnassa ja opetuksessa voi olla välillä paljonkin nuhdeltavaa ja parannettavaa? Eikös Ilmestyskirjan kirjeet eri seurakunnille kerro juuri tästä? Onko esim. pedofilia selitettävissä niin, että seurakunnassa on jotenkin väsytty kilvoittelusta, taistelusta syntiä vastaan? Sielunvihollinen on saanut voittoja. Entäs Paavalin läksytys esim. Galatian seurakunnalle? Asioita oli Galatiassa mennyt pieleen, vaikka siellä oli Kristuksen seurakunta.
Itse mietin, sopisiko tälle ajalle meidän yhteisöömme opetukseksi ja herätykseksi kirje Laodikean seurakunnalle:
”Minä tiedän sinun tekosi, sinä et ole kylmä etkä palava, oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. Sillä sinä sanot: minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse, etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, minä seison ovella ja kolkutan, jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut isäni kanssa hänen valtaistuimellensa. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.” Ilm. 3:15-22
Toisaalta kun tätä kohtaa lukee, voi sen aivan hyvin lukea puhuttelemaan juuri minun, yksittäisen seurakuntalaisen sydäntä. Ja niin se tekeekin.
Niinpä, seurakunta koostuu seurakuntalaisista. Ja silloin se on kai jäsentensä, eli seurakuntalaisten näköinen. Millainen on seurakunta, sellaiset ovat jäsenet. Ja päinvastoin: millaisia ovat seurakuntalaiset, sellainen on seurakunta.
Eevaoksan ajatukseen yhdyn myös tuossa, että nykytilanne tuntuu sekavalta, mutta Jumalan Sanaa toivon kuulevani ja kyllä sitä kuulenkin.
TykkääTykkää
Ja kun meitä on hyvin sekalainen joukko tässä seurakunnassa monine erilaisine ajatuksineen (kuten näistä blogikommenteistakin voi päätellä), niin seurakuntakin näyttäytyy vähän sekavana.
Ja siksi tuo kirje Laodekian seurakunnalle ei välttämättä osu ihan maaliinsa, mutta mielestäni jotakin ajattelemisen aihetta antaa – ainakin juuri yksittäiselle kristitylle.
TykkääTykkää
Ajatusta lainaten: ”Jos sanotaan vl-kristillisyyden olevan kriisissä, kannattaa hetki pysähtyä ja miettiä, josko se onkin oma sydämeni joka on joutunut kriisiin.” Tähän oivallukseen vois lisätä kysymyksen: mistä johtuu tai kenen syy on, jos oma uskoni onkin kriisissä? Mahdanko sille itse mitään?
Minun uskoni avainkokemusta kuvaa jollakin tavalla Ristin Johanneksen runo 1500-luvulta ( Aale Tynnin suomentamana). Kun pääsee lähelle Kristusta, saa kokea sellaista iloa, jota ei voi missään ihmissuhteessa kokea. Samalla tuntee olevansa sellaisen tulen polttama, että mikään maallinen ei tunnu koskaan samalta kuin ennen. Ymmärtää ja kokee, että tämän maallisen todellisuuden ja taivaan todellisuuden välillä on vain väliverho, joka nostetaan ylösnoudemuksen aamuna. Ja se verho on ohut, ikuista valoa lävitseen päästävä. Syttyy myös halu toimia Kristuksen työtoverina, olkoonkin se vaikka niinkin arkinen asia kuin lähimmäisistä huolehtiminen, sairaiden läheisten luona käyminen, uskon tunnustamine jne. Viime päivinä on vahvistunut ajatus, että Jumala varmasti vie perille valittunsa: ”varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka” Fil.
Yö sieluni täytti syvä,
halu rakkauden kun syttyi sielussa tässä.
Oi sinua, sallima hyvä!
Ulos lähdin pimeässä,
kun tyyntä oli jo kaikki talossa tässä.
Ja pimeys tihentyvä
oli salaista porraspuuta peittämässä.
Oi sinua, sallima hyvä!
Kävin salaa pimeässä,
kun tyyntä oli ko kaikki talossa tässä.
Ihanassa yössä salaa
minä kuljin eikä minua nähnyt kukaan.
Sydän yksinään sai palaa,
minä kuljin vain sen mukaan,
eikä muuta opasta tarvittukaan.
Kun minua johti se tiellä,
yö varmempi oli kuin päivä aurinkoinen.
Ja minua vartioi siellä
hän, jonka tuntea voinen,
oli paikassa hän, johon ei näy kukaan toinen.
Yö aamua armaampi, konsa
kaks yhteen johdatettiin ja yhdeksi tuli
kera yljän morsionsa,
yö, jossa hän ylkään suli
ja muuttui ja yljän kaltaiseksi tuli!
Pää povella kukkivalla,
joka oli vain ylkää varten, rakkaintani,
hän lepäsi helmassani,
sai lahjani puiden alla,
ja seetri viuhkansa leyhyttämään pani.
Kun tuuli muurin takaa
hänen hiuksensa hajotti saaden ne hulmuamaan,
hänen kätensä kirkas, vakaa
teki kaulaani haavan, ja lamaan
sai kaikki aistimet sen herpoamaan.
Jäin siihen, ja pääni vaipui,
minä unohdin itseni, käännyin ylkääni omaan.
Ja kaikki lakkasi, haipui,
ja ajatuksettomaan
jäin lepoon, unohduin kedon liljain lomaan.
TykkääTykkää
Jaakob muistuttaa kirjeessään siitä, että usko ilman tekoja on kuollut. Tämä näyttää olleen reaktio Paavalin aiempiin kirjeisiin, jossa hän painotti uskon merkitystä, Lain tekojen vastakohtana. Ilmeisesti jotkut kristityt olivat tulkinneet Paavalin kirjeitä väärin: Jaakob, Jerusalemin juutalaiskristittyjen johtaja, muistutti, ettei suinkaan usko i l m a n t e k o j a hyödytä mitään. Eihän kristityltä vaaditakaan [Mooseksen] Lain tekoja, vaan Kristuksen Lain tekoja!
Yhtä kaikki, Kirkko otti Jaakobin kirjeen kaanoniisa. Vasta lännessä jotkut protestanttiset ryhmät kyseenalaistivat tuon apostolisessa kirkossa rakastetun apostolin.
TykkääTykkää
Samaa mieltä että pääasiallisesti Jaakobin kirje korostaa hyviä tekoja ja ylipäätään Kristuksen opetuksia. Tuo että vain protestantit olisivat suhtautuneet kriittisesti Jaakobin kirjeeseen ei pidä paikkaansa. Kirje oli kiistanalainen kaanonia koottaessa mm. sen vuoksi että siinä mainitaan Jeesus vain kahdessa kohdassa. Vähitellen se kuitenkin vakiinnutti asemansa, varmasti pitkälti sen vuoksi, että vaikka se ei kovin vahvasti Kristuksesta todista ja Evankeliumia julista, niin sen opetusten huomattiin olevan pitkälti sopusoinnussa Jeesuksen opetusten kanssa. Pahoittelut etten taaskaan jaksa lähteitä kaivella. Jos muistan väärin tai peräti olen omaksunut virheellistä tietoa, niin minulla on vahva luotto siihen, että täällä keskustelu korjaa tilanteen 😉
TykkääTykkää
Sen jälkeen, kun Kirkko hyväksyi P. Jaakobin kirjeen kaanoniinsa, jotmut protestanttiset ryhmät lännessä, epäilivät sitä. Ja vain siksi, että P. Jaakob muistutti juuri siitä, ettei usko ilman tekoja hyödytä!!
TykkääTykkää
”P. Jaakob muistutti juuri siitä, ettei usko ilman tekoja hyödytä!!”
Eikö hän ennemminkin tarkoittanut että usko ilman tekoja ei varmaankaan ole uskoa, koska oikeaa uskoa seuraa myös teot?
TykkääTykkää
Yhtäkaikki, myös P. Paavali muisti uskon ja tekojen suhteen! Lukekaapa.
TykkääTykkää
Mitä itse Kristus opetti? Jos ei oikeaa käytöstä, tekoja, niin mitä sitten? Miten hänen veljensä, Joosefin aiemmasta avioliitosta, ennen siis Mariaa, ei olisi tuntenut veli-puolensa opetuksia? Miksi ei? Eivät sen aikaiset kristilliset piirit olleet suuria, ehkä muutama perhe, jne.
TykkääTykkää
”Mitä itse Kristus opetti? Jos ei oikeaa käytöstä, tekoja, niin mitä sitten? ”
Tietenkin olet oikeassa. Usko ilman tekoja on kuollut. Mutta jos taivaaseen pääsyn ehtona on MYÖS teot, meillä kenellekään ei ole mitään mahdollisuutta. Uskon että olemme tästä samaa mieltä. Tästä asiasta puhuttaessa täytyy olla tarkkana. Väärillä sanavalinnoilla -ja järjestyksillä voi saada aikaan väärinkäsityksiä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Enhän minä Eudokimos hyvä missään kohtaa ole väittänyt etteikö elävän uskon tuntomerkki olisi hyvät teot. Päinvastoin jos nyt luet rauhassa kommenttini uudelleen, niin huomaat tämän. Taidat nyt hieman taistella haamuja vastaan. Tuosta miten hyvin Jaakob tunsi veljensä opetukset on kai turha lopulta kiistellä, koska mitään varmaa faktaa ei ole saatavilla. Lähinnä halusin kommentoida Jaakobin kirjeen alkuperää.
TykkääTykkää
En luultavasti ala kommentoimaan tätä blogia paljookaan. Täällä on kyllä uskallettu tarttua oikeisiin tilanteisiin, jotka ehkä kaipaavat keskustelua. On totta, että saarnoissa ja uskon ydinsanomassa yleensä, tulisi pitää Kristus ja hänen sovitustyö keskiössä, eikä julistaa liikettä itseään ”ainoana Jumalan lasten joukkona”. Herää kuitenkin kysymys, onko tarve alkaa liikaa (ja julkisesti) kritisoimaan saarnoja, tai varsinkaan levittämään eriäviä näkemyksiä vaikkapa juurikin ehostamiseen, tanssimiseen ym liittyen. Sanon nyt rakkaudella, että menit Roosa hieman liian pitkälle. Mielestäni tällaiset ilmoille heitot herättävät vain pahennusta seurakunnassa, ja saavat esim. nuorison kokeilemaan rajojaan, sekä monen ihmisen ahdistumaan, kuten itseni. Toiseksi, olisiko parempi (vaikka se tuntuisi kuinka turhauttavalta) sopia tapaaminen vaikka ihan SRK:n toimistolla ja keskustella asioista ja näkemyksistä johtokunnan kanssa face to face, sen sijaan että yrittää blogin avulla taistella tuulimyllyjä vastaan? On totta, että näkemyksiä on varmasti yhtä paljon kuin on liikkeen kannattajiakin, mutta kyllä itse saan ainakin rauhan siitä(kin), kun olen kuuliainen seurakunnan yhteisille näkemyksille (väittämättä kuitenkaan, että orjallinen vl-opin noudattaminen itsessään tekisi autuaaksi. Ja jottei tulisi väärinkäsityksiä niin korostan, että saan rauhan ennen kaikkea siitä, että Jeesus on kärsinyt minunkin tähteni ja sovittanut syntini, enkä olemalla jonkin liikkeen jäsen. Niin ikään en väitä, että automaattisesti jonkin muun hengellisyyden edustajat jäisivät pelastumatta). Joona nyt ei ole blogin kirjoittajissa enää, ja liekö täällä keskustelemassakaan, mutta hänelle sanoisin, että on luonnollista ja täysin ymmärrettävää, että hänen kaltaisilla älykkäillä ihmisillä on jatkuva tiedon jano tieteenalasta, jolle ovat omistautuneet, (eli hänen tapauksessa teologia). Mutta mitä tämä sai aikaan? Jatkuva asioiden kyseenalaistaminen ja totuuden etsintä johti lopulta siihen, että hän liittyi katoliseen kirkkoon. Pointtini on se, että halutessamme voimme kyllä loputtomasti kyseenalaistaa asioita. Ja jos niin teemme, emme löydä totuutta ikinä. Siksi seurakunnassa on hyvä olla yhteinen näkemys asioista. Ikävä tosin, että jotkut näkevät nämä näkemykset sääntöinä ja kieltoina. Ja kun Raamattu puhuu yhdestä Jumalan lasten joukosta, niin jokainen kysyköön itseltään, onko tarvetta lähteä miettimään sitä, että onko pelastusta mahdollisesti jossain muualla. Mielestäni on tärkeää se, että itse tuntee olevansa sydämen kristitty ja Jeesuksen seuraaja, ja että sielu kelpaa Jumalalle. Taisipa itse Jessekin asiasta mainita jollekin opetuslapsistaan.
TykkääTykkää
Tielläjamatkalla, sanoit ”Mielestäni on tärkeää se, että itse tuntee olevansa sydämen kristitty ja Jeesuksen seuraaja, ja että sielu kelpaa Jumalalle.”
Tämä on aivan totta, ja käsittääkseni Roosa tässä blogipostauksessaan nimenomaan kehotti ihmisiä kertomaan omasta uskostaan.
Mutta mitä tulee nuorisoon ja rajojen kokeilemiseen.. jos joku laittaisi vaikkapa korvakorut, niin en oikein jaksaisi pitää tätä minään ”rajojen kokeiluna”, niin viatonta se on kaikkeen oikeaan syntiin mikä erottaa Jumalasta.
Nimenomaan kaikkeen turhanpäiväisyyksiin jumittuminen, kuten korvakoruihin,estää meitä puhumasta siitä mikä on oikea Jumalan laki. Oikeudella ja totuudella on voitava olla paljon paremmatkin perusteet kuin ”näin meillä on aina toimittu”, ja niin niillä onkin. Jumalan käskyt ovat hyviä siksi, että ne ovat tosia ja koska ne suojelevat elämää.
Mutta ikävä kuulla että tunnet ahdistusta, haluan kiittää sinua että siitä huolimatta uskalsit kirjoittaa. Toivottavasti tästä blogista koituisi kuitenkin jotain hyötyä omalle vaelluksellesi. Jos taas tuntuu siltä ettei, niin sitten varmaan kannattaa jättää tämä blogi vaan huomiotta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Siitä mikä on rajojen kokeilua ja mikä ei, voidaan varmasti olla monta mieltä. Mutta eikö jonkinlainen pysyvä toleranssi olisi syytä olla? Onhan niitä monia asioita joihin Ramattukaan ei anna suoraa vastausta, ja joudumme itse punnitsemaan mikä asia edistää hengellistä elämää ja mikä ehkä ei. Yleensä se vaan menee niin, että jos alamme hyväksyä jotain asiaa, pian hyväksymme toisenkin asian, jne… Mielestäni nuo asiat eivät siis ole ihan turhanpäiväisyyksiäkään. Mutta olen siinä asiassa kyllä samaa mieltä, että lapsille ja nuorille tulisi enempi tuoda Jumalan sanaa julki, eikä sanella ainoastaan elämäntapanormeja.
TykkääTykkää
Tielläjamatkalla, jatkan vielä sanoakseni että tosiaan kannattaa täältä blogista valita se, mikä itselle tuntuu oleelliselta ja mistä haluaa keskustella. Itse esimerkiksi en ole kiinnostunut pitkistä teologisista väittelyistä, en jaksa lukea niitä.
Tartun mielummin vähän tällaisiin arkisimpiin asioihin.
TykkääTykkää
”Onko tarve alkaa liikaa (ja julkisesti) kritisoimaan saarnoja, tai varsinkaan levittämään eriäviä näkemyksiä vaikkapa juurikin ehostamiseen, tanssimiseen ym liittyen.”—Kovin tuntuu olevan rakkaita, nämä elämäntapasäännöt!
”Olisiko parempi (vaikka se tuntuisi kuinka turhauttavalta) sopia tapaaminen vaikka ihan SRK:n toimistolla ja keskustella asioista ja näkemyksistä johtokunnan kanssa face to face, sen sijaan että yrittää blogin avulla taistella tuulimyllyjä vastaan? ” — Keskustelua näiden herrojen kanssa käydään heidän ehdoillaan, joten se ei ole keskustelua lainkaan.
TykkääTykkää
Tausta-ajatuksenahan tässä on se, että srk:llä olisi sittenkin jonkinlainen auktoriteettiasema (kysymyksen esittäjä ilmeisesti mielellään myös suostuu heidän valtaansa.)
Suurin osa vl-kristityistä ei ole koskaan minun kokemukseni mukaan kuitenkaan pitänyt SRK:n johtokuntaa auktoriteettina, joten monille heistäkin(kuten myös minulle) tämä kehoitus mennä keskustelemaan SRK:n johtokunnan kanssa tuntuu aivan omituiselta.
TykkääTykkää
Tielläjamatkalla:n kommenttiin: Olen yrittänyt useamman kerran vuosien varrella sopia keskustelua ”SRK:n herrojen” kanssa eri yhteyksissä, mutta eipä ole järjestynyt. Ja tuo, mitä Eudokimos sanoo, pitää paikkaansa. Keskustelua käydään heidän ehdoillaan – eli ei käydä ollenkaan.
TykkääTykkää
Jos katsoo Jeesuksen opetuksia, niin painopiste on enemmän tekeväisyyden puolella kuin tekemättömyyden/passiivisessa kristillisyydessä. Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni…, mene ja tee sinä samoin…, anna rahasi köyhille.., ole armollinen, rakasta, ole hyljätyn puolella … Paljon enemmän tulee mieleen kuin passiivisesta kristillisyydestä. Rakastakaa vihamiehiä jne.. esimerkkejä löytyy Isosta kirjasta vaikka kuinka.
Tuo Jaakobin; usko ilman tekoja on kuollut, on mielestäni niin itsestään selvyys, ettei siinä armollisella Lutherillakaan olisi pitänyt olla päänvaivaa…Jos siitä että uskon syntini tulleen sovitetuksi ei seuraa laupeutta, armollisuutta, anteeksiantoa, avuliaisuutta, huomioonottavuutta ja voi niin monta muuta, niin missä sitten uskoni oikein on???
TykkääLiked by 1 henkilö
Ylempänä vastain Siirakille.
Mielestäni ongelma Jaakobin kirjeen tulkinnassa tulee ainoastaan protestanteilla ja ainoastaan siksi, että Jaakob sanoo jotain sellaista, mitä protestantti ei koskaan sanoisi. Protestantti voi kyllä ”ymmärtää” Jaakobia ”oikein”, mutta ei ikäpäivänä sanoisi, että Abraham tuli vanhurskaaksi uskosta JA teoista. Samoin protestantti ei koskaan sanoisi, että ”Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta. Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois?” (Jaak. 2:24, 25)
Rehellinen protestantti ei voi muutakuin yrittää ”ymmärtää oikein” Jaakobia, vaikka on täysin päivänselvää, että kyllä, Jaakob puhuu uskon hedelmistä, mutta hän käyttää sellaisia ilmaisuja, joita protestantti ei voi käyttää. En siis usko, että tuolloin tehtiin suurta numeroa usko ja teot -erittelystä. Silloin uskottiin, niinkuin on aina uskottu, että ihminen tulee Jumalan luokse ja Jumalan yhteyteen täydellisenä syntisenä, eikä voi tuoda yhtään tekoa Jumalalle pelastuksensa eteen. MUTTA sitten kun hän on tullut elävään uskoon, tällainen erittely on turhaa, koska Kristus antoi meille KÄSKYN: rakastakaa toisianne.
Edelleen Hän sanoi:
”Jos jollakin teistä on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tälle tämän tullessa pellolta: ’Käy heti aterialle’? Eikö hän pikemminkin sano hänelle: ’Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kuin minä syön ja juon; ja sitten syö ja juo sinä’? Ei kaiketi hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä teki, mitä oli käsketty? Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään’.” (Luuk. 17:7-10)
Jumalan edessä tulee aina olla nöyrä, koska me olemme aina Jumalalle velkaa. Mutta Raamattu selvästi opettaa, että uskoontulon jälkeiset hyvät teot ovat Jumalalle mieleen ja Hän odottaa niitä.
Tämä Jusbrun kommentti osoittaa selvästi sen, mitä jo tuossa sanoin: protestantti voi vain yrittää parhainpäin ymmärtää Jaakobin ”vääriä sanavalintoja”, koska ne saavat aikaan muuten niin paljon väärinkäsityksiä:
”Tietenkin olet oikeassa. Usko ilman tekoja on kuollut. Mutta jos taivaaseen pääsyn ehtona on MYÖS teot, meillä kenellekään ei ole mitään mahdollisuutta. Uskon että olemme tästä samaa mieltä. Tästä asiasta puhuttaessa täytyy olla tarkkana. Väärillä sanavalinnoilla -ja järjestyksillä voi saada aikaan väärinkäsityksiä.”
Taivaaseen pääsyn ehton kylläkin ON teot myös. Jeesus itse sanoi, että ”Kaikki vihaavat teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.” (Mark. 13:13), ”opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti” (Matt. 28:20). Edelleen Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin 15. Luvussa jotain, joka kuulostaa aika vahvasti aktiiviselta vapaan tahdon toiminnalta ehtona Hänessä pysymiselle:
4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
6 Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
7 Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.
8 Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.
9 Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.
10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
11 Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
13 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
14 Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.
15 En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.
16 Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.
17 Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.
Mielestäni yksi suuri ongelma sen kanssa, että pelastuuko ihminen uskosta JA teoista, on Jumalakuva. Jos Jumala on protestanttiselle tyypillinen piikkinuijan kanssa kokoajan valvova Jumala, joka on kokoajan vihainen mokomille syntisäkeille ja heti jos tekee yhden virheen, peli on menetetty, on selvä, että on pakko tukeutua ainoastaan uskoon.
Mutta jos Jumala on rakastava isä, niin Hän antaa anteeksi ja johdattaa itse, kun vain ihminen turvaa Häneen ja luottaa siihen, että Hän kyllä ohjaa perille. Tähän turvaamiseen kuuluvat niin teot, tekemättä jättämiset kuin epäonnistumisetkin. Tottakai kristityn pitää TEHDÄ jotain, esimerkiksi välttää syntiä. Eihän nyt mitään sen selvempää Raamatussa ole. Yhtäkaikki Jumala on uskollinen, eikä hylkää sitä, joka Häntä rakastaa. Nimeomaan rakkaudesta nimittäin on kysymys, joka on MOTIVAATIONA kaikelle TEKEMISELLE. Niinkuin Pope Shenouda III on sanonut, että Jumala ei halua ihmiseltä mitään tekoja eikä Jumala halua, että ihminen suorittaa vain velvollisuuksia, vaan Hän haluaa ensisijaisesti, että ihminen rakastaa Jumalaa ja siksi myös toimii. Usko ilman rakkautta on turha. Tuossapa tämä pätkä:
Teot kuuluvat kristityn elämään, mutta motivaatio niiden takana merkkaa. Näin on aina uskottu, AD 33 alkaen tähän päivään.
TykkääTykkää
Jupen lainaus: ”Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta. Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois?” (Jaak. 2:24, 25)
Mistä käännöksestä olet tämän lainannut? Minun raamatuissani on kirjoitettu:
”Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille?
Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi.Ja niin täyttyi Raamatun sana: ”Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi”, ja hän sai nimen Jumalan ystävä.
Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä.
Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.” (Jaakb. 2:21-26)
Biblia:
”Eikö Abraham, meidän isämme, töiden kautta vanhurskautetuksi osoitettu, kuin hän poikansa Isaakin alttarille uhrasi?
Näetkös, että usko on myös vaikuttanut hänen töissänsä, ja että usko on töissä täydelliseksi tullut?
Niin te siis näette, että ihminen töistä vanhurskautetuksi osoitetaan ja ei ainoastansa uskosta. Ja se Raamattu on täytetty, joka sanoo: Abraham uskoi Jumalan, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi, ja hän kutsuttiin Jumalan ystäväksi.
Niin myös portto Rahab, eikö hän töiden kautta vanhurskautetuksi nähty, koska hän korjasi ne vakoojat ja toista tietä heidät päästi ulos?
Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko on ilman töitä kuollut.”
(Jakob.2:21-26)
Mielestäni Jaakob kirjoittaa ihan oikein! Minä kun ajattelen tämmöisellä maanviljelijän älyllä, niin tulen seuraavaan päätelmään; Jeesus kutsui opetuslapsikseen näin:
”Seuraavana päivänä, ollessaan lähdössä Galileaan, Jeesus tapasi Filippuksen ja sanoi hänelle: ”Seuraa minua.” (Joh.1:43)
Tässä me löydämme työn, josta Jaakob puhuu, eli jos me uskomme, uskoa seuraa aina työt. Miten tämän kertoisin, että tulisin ymmärretyksi? Minäpä kerron niin kuin olen monesti ennenkin havainnollistanut uskoa. Kotini sijaitsee tässä nelostien varrella. Pohjoisessa päin on Oulu. Etelään päin kun mennään, tulemme Jyväskylään.
Nyt kun uskon, että pohjoisessa päin on Oulu. Mutta lähden menemään etelään ja vaikka kuinka kovasti uskon, että Oulu on pohjoisessa. Menen uskostani huolimatta etelään – en koskaan tule uskoni määränpäähän, siis Ouluun. Tätä juuri Jaakob meille haluaa teroittaa! Uskoa täytyy seurata työt! Sekin on työtä kun hylkää uskon vaikutuksesta jumalattoman menon, eli kieltää itseltään synnintyöt ja pyrkii elämään Jumalan sanan osoittamaa elämää, siis seuraa Jeesusta.
TykkääTykkää
Tuo on totta Heino mitä sanoit tuosta toisesta luvusta, en itse muistanut vain tuota. Tosin en tiedä, miten tuo menee tarkalleenottaen alkukielessä, tietääkseni se ei mene niin, että teot osoittaa uskon, vaan juuri niinkuin 38 sen kääntää (tuo käännökseni oli siis 38). Yhtäkaikki, Jaakob ja Jeesus sanovat edelleen jotain sellaista, mikä on mahdoton hyväksyä sellaisenaan.
Ote vielä Jaakobin kirjan ekasta luvusta, Bibliasta ensin ja sitten jälkimmäinen 38. Tämä on varsinkin armolinjalaisille, jotka eivät hyväksy lain kolmatta käyttöä MISSÄÄN merkityksessä, on täysin mahdoton sovittaa heidän oppiinsa. Samoten tämä on mahdoton yleisestiottaenkaan sovittaa yksin uskosta -oppiin:
21 Sentähden pankaat pois kaikkinainen saastaisuus ja kaikkinainen pahuus, ja ottakaat sana siveydellä vastaan, joka teissä istutettu on ja voi teidän sielunne autuaaksi saattaa.
22 Mutta olkaat myös sanantekiät ja ei ainoastaan kuuliat, pettäin teitänne.
23 Sillä jos joku on sanan kuulia ja ei tekiä, hän on sen miehen kaltainen, joka ruumiillisen kasvonsa peilissä kurkistelee,
24 Ja sittekuin hän itsensä kurkistellut on, niin hän menee pois ja unohtaa kohta, millinen hän oli.
25 Mutta joka katsoo vapauden täydelliseen lakiin ja pysyy, ja ei ole unohtava kuulia, vaan tekiä, se tulee hänen teossansa autuaaksi.
26 Mutta jos joku teistä näkyy jumalinen olevan, ja ei suista kieltänsä, vaan viettelee sydämensä, sen jumalanpalvelus on turha.
21 Sentähden pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa.
22 Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.
23 Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan;
24 hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli.
25 Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.
26 Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha.
Minusta siinä ei ole ongelmaa, että tekoja pitää olla, kun on tekojen motiivi kirkkaana mielessä. Kyllä, tekoja pitää olla, mutta aina merkkaa nimenomaan se motiivi. Ajatteleppa vaikka parisuhdetta, jossa molemmat sanoo rakastavansa toista, mutta koskaan sitä ei osoiteta mitenkään, jopa päinvastoin. Johannes taas sanoo (38 -käännös):
1. Joh. 5:
1 Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.
2 Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä.
3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;
4 sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.
1. Joh. 4:
7 Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.
8 Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
10 Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
11 Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.
12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.
13 Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä.
14 Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
16 Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
17 Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
18 Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
19 Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.
20 Jos joku sanoo: ”Minä rakastan Jumalaa”, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.
21 Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.
TykkääTykkää
Kiitos Jupelle perusteellisista kommenteista. Alunperin en juurikaan pyrkinyt tulkitsemaan Jaakobin kirjettä, vaan mielenkiintoni kohdistui erityisesti tuohon Jaakobin kirjeen alkuperään. Ehkä ensimmäinen viestini oli hieman kärjistys Pietarin ja Jaakobin osalta, mutta kyllä tässä nyt myös hieman on väärinymmärrystä ilmassa. Onko siis niin että Paavaliin voi suhtautua varauksella mutta Pietari ja Jaakob ovat erehtymättömiä pylväitä? Oletko Jupe nyt sitä mieltä että Raamattu pitää ottaa kirjaimellisesti ja kaikki sen osat ovat yhtä tärkeitä? Muissa yhteyksissä täällä kyllä on argumenteiksi kelvannut tutkittu tieto tai Raamatun tulkinnassa otettu kontekstia huomioon. Nyt tämä yhtäkkiä kädellä sivuun huitaistavia asioita tyyliin ”tutkijoita on monenlaisia” . Pietarilla oli vaikeuksia suhtautumisessa pakanakristityihin. Tätä tarkoitin. Mielestäni ihan maalaisjärjellä voi huomata että UT:n eri kirjeissä on eri korostuksia. Myös Paavalin kirjeissä korostukset vaihtelevat. En ole ollut mitenkään leimaamassa Pietaria tai Jaakobia, kunhan omalla vajavaisella ymmärrykselläni keskusteluun osallistun. Toki joskus myös liian suoraviivaisesti. En ole myöskään missään kohtaa esittänyt mitään edes sellaiseen viittaavaa että kyllä uskolla pelastuu eli sitten miten hyvänsä. On melko raskasta käydä keskustelua jos pyritään laittamaan sanoja toisen suuhun. Toki myös omalle kohdalle sanon että on hyvä ottaa maltillisesti kantaa, jos on keskimäärin paremmin aihepiiriin perehtyneitä keskustelukumppaneita. Jaakobin kirjeen alkuperään liittyviä pointtejani pidän silti ihan pätevinä 😉
TykkääTykkää
”Onko siis niin että Paavaliin voi suhtautua varauksella mutta Pietari ja Jaakob ovat erehtymättömiä pylväitä?”
Ei, mutta mielestäni ei ole syytä olettaa, että Paavalilla, Pietarilla ja Jaakobilla olisi ollut eriävät mielipiteet varsinaisesta evankeliumin sisällöstä. Painotukset varmasti löytyivät kaikilta, niin kuin ihmisiltä yleensä.
”Oletko Jupe nyt sitä mieltä että Raamattu pitää ottaa kirjaimellisesti ja kaikki sen osat ovat yhtä tärkeitä?”
Jokainen Jumalan Hengen vaikutuksesta syntynyt kirjotus on Paavalin mukaan hyödyllinen. Ilman lakia ei evankeliumista ole hyötyä ja toisinpäin. Sikäli Mooseksen lakikin ajaa asiansa.
”Muissa yhteyksissä täällä kyllä on argumenteiksi kelvannut tutkittu tieto tai Raamatun tulkinnassa otettu kontekstia huomioon. Nyt tämä yhtäkkiä kädellä sivuun huitaistavia asioita tyyliin ”tutkijoita on monenlaisia””
En oikeastaan ottanut kantaa tuossa siihen, mikä Jaakobin kirjeen alkuperä on.
”Pietarilla oli vaikeuksia suhtautumisessa pakanakristityihin.”
Ennen Korneliusta kyllä, mutta sen jälkeen, niin kuin ylempänä kirjoitin, hän yksinkertaisesti lankesi tekopyhyyteen.
”Mielestäni ihan maalaisjärjellä voi huomata että UT:n eri kirjeissä on eri korostuksia. Myös Paavalin kirjeissä korostukset vaihtelevat. En ole ollut mitenkään leimaamassa Pietaria tai Jaakobia, kunhan omalla vajavaisella ymmärrykselläni keskusteluun osallistun.”
Kyllä, eikä ollut tarkoitus laittaa sanoja suuhusi, mutta sinä sanoit, että on syytä epäillä, oliko Jaakobilla ja Pietarilla yhtä hyvät tiedot kuin Paavalilla, joten siihen vastasin.
”En ole myöskään missään kohtaa esittänyt mitään edes sellaiseen viittaavaa että kyllä uskolla pelastuu eli sitten miten hyvänsä. On melko raskasta käydä keskustelua jos pyritään laittamaan sanoja toisen suuhun.”
Et niin, enkä ole niin sanonutkaan, vaan nimenomaan kritisoin protestanttisuuden ajatusta ”yksin uskosta” -opetuksesta, koska se johtaa väistämättä siihen, että jos muuta ei vaadita, sillon voi toimia miten haluaa, kunhan uskoo. Ja jos ei ole tarpeeksi uskon hedelmiä, joutuu kokoajan pohtimaan, olenkohan elävässä uskossa edes, kun ei ole uskon hedelmiä, koska sitä Raamattu ei taatusti opeta, että hedelmät ei näy itselle, Jeesus opettaa aivan päinvastaista (tämä siksi, että usein sanotaan, että ne ei näy itselle). Toisaalta ei voi tuudittautua siihenkään, että jos ei ole ollenkaan uskon hedelmiä, että usko olisi elävää. Lopulta melkein samat ongelmat on missä tahansa opissa, niin protestanteilla kuin katolisillakin. Mielestäni monet näistä asioista ovat lähinnä semanttisia, jos niihin osaa asennoitua oikein.
”Jaakobin kirjeen alkuperään liittyviä pointtejani pidän silti ihan pätevinä 😉”
Se sallittakoon, luultavasti sinulla on siitä parempaa tietoa.
Yksin uskosta on oikein, jos usko on Paavalin mainitsemaan uskoa joka vaikuttaa rakkauden kautta. Tämän selittää myös hyvin Jimmy Akin:
TykkääTykkää
Mielestäni Jumalan jumalallisuus tulee esille siinä että hän armahtaa ilman syytä. Kuten korkea-arvoinen henkilö, presidentti, voi armahtaa rikollisia, Jumalakin voi armahtaa täysin kelvottomia ihmisiä. Se tekee juuri Jumalasta Jumalan, hän ei arvioi ihmisjärjen perusteella. Siksi juuri toora kieltää tekemästä Jumalan kuvaa, jonka käskyn katolinen kirkko salakavalasti pyyhki pois Raamatusta.
TykkääTykkää
Eevaoksa:
Katoliset eivät ole muuttaneet tooraa tai muutakaan Raamattua, kyllä ne käskyt siellä ovat niinkuin ennenkin.
Käsky kuvan tekemisestä ei-epäjumalanpalvelusmielessä kuitenkin kumoutui kun Jeesus Kristus, näkymättömän Jumalan KUVA tuli lihaksi. Sekin kannattaa muistaa, että jo vanhassa testamentissa armoistuinta vartioi kaksi enkelipatsasta ja sen edessä kumarrettiin, mutta ei niitä patsaita siitä huolimatta jumaloitu.
Katolisessa kirkossa ei jumaloida tai palvota patsaita.
TykkääTykkää
Hyvä, Jupe! Vaikuttavaa apologiaa.
TykkääTykkää
Kiitos Jupe. Erinomainen kommentti sinulta. Itselle tuo yksin uskosta/teot on jonkinlainen paradoksi jonka kanssa täytyy vain pärjäillä. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä että olemme pitkälti yhtä mieltä asioista kun tuota viimeisintä viestiäsi luin. Varmaan tuo ensimmäinen kommenttin oli hieman kulmikas sillä tarkoitus oli pyrkiä ilmaisemaan, ettei ole syytä asettaan Pietaria ja Jaakobia Paavalin yläpuolelle. Paavalilla kuitenkin varsin merkittävä arvostus ollut kaanonia kootessa kristittyjen keskuudessa. Tuo miten puhut siitä miten tekojen suhteen on tärkeää tiedostaa ja tunnistaa motiivi on hyvä kiteytys. Eli summa summarum tämä kiistely ehkä oli mallia paljon melua tyhjästä. Hyvää keskustelua silti, joten hyvä näin.
Yksittäisenä knoppina jäin miettimään edellisestä kommentistasi tuota kun kerroit Paavalin käyneen heti Pietarin luona käännyttyään. Olen tästä kuullut väitteen että tuo olisi tapahtunut kolme vuotta sen jälkeen kun Paavali oli kääntynyt. En nyt kerkeä kaivelemaan lähdettä mutta voisin kysyä henkilöltä joka tästä mainitsi.
TykkääTykkää
Siis joo, Paavali kirjoittaa:
Gal. 1
17 enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja, vaan menin pois Arabiaan ja palasin taas takaisin Damaskoon.
18 Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi.
19 Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen.
Tarkotus olikiin sanoa, että Paavali meni ensin Pietarin luokse, ei heti. Paavalihan sai evankeliumin Jeesukselta, niinkuin muutkin apostolit, sen hän myös sanoo tuossa Galatalaiskirjeessä. Mutta Pietarin kanssa hän meni juttelemaan, ilmeisesti opista kuitenkin myöhemmin.
TykkääLiked by 1 henkilö
On tässä blogissa kyllä niin sekaseuraiset jutut..että että mitähän porukkaa te oikein olette.
TykkääTykkää
Ihmisellä on taipumus luokitella, kategorisoida. Sekä itseään että muita. Usein jopa ihmisten luokittelusta puhutaan enemmän kuin oleellisista asioista. Moni on erehtynyt pitämään hulluinhuonelaisen kommentoijia jonain ryhmittymänä. Sitä he(me ) eivät ole, kuten oikein huomasitkin. Sekalaista seurakuntaa.
TykkääTykkää
Ei missään kohti sanota että kuvakielto olisi kumottu. Jeesus sanoi että joka lakia oikein opettaa, häntä kutsutaan suurimmaksi Jumalan valtakunnassa. Ja lakikokoelma jota Jeesus luki oli nimenomaan toora eikä katolinen Raamattu josta kuvakielto on deletoitu kokonaan.
TykkääTykkää
No jos aivan tarkkoja ollaan, niin monesta muustakaan VT:n laista, joita protestantit sen enempää kuin katolisetkaan eivät enää noudata, ei ole mainintaa UT:ssa.
TykkääTykkää
Toorassa kaksi ensimmäistä käskyä menevät seuraavasti:1.Usko Jumalaan. Minä Jumala hain teidät ulos Egyptistä. 2.Älä pidä muita jumalia Minun lisäkseni/minun sijastani. Älä tee patsaita tai kuvia. (yksijumalaisuus ja ei-pakanallisuus)
Jostakin syystä näitä kohtia on muunneltu. Katolisen ja myös ortodoksisen kirkon idolatria saa tässä tuomionsa.
TykkääTykkää
Et ole tosissasi. Juuri tarkistin kahdesta eri katolisesta englanninkielisestä käännöksestä, jotka olivat tuossa helposti saatavilla, ja molemmissa menee aivan oikein tuo. Kuulostaa muutenkin lähinnä salaliittoteorialta, että katolinen kirkko olisi poistellut jotain jakeita tai muunnellut niitä. Varsinkin kun on noin päivänselvästä asiasta kysymys. Voisitko kertoa minulle, mistä katolisesta Raamatusta tai mistä Raamatusta KK on poistanut tai muunnellut nämä jakeet ja jos jostakin on poistettu, niin voitko todistaa, että juuri mainitsemastasi syystä näin olisi tehty?
Mielestäni argumentaatiosi ontuu ja pahasti. Kaikkea ei ensinkään ole kirjoitettu Raamattuun, vaan esimerkiksi ”älä varasta” -käsky sisältää paljon erilaisia tilanteita, eikä niitä ole lueteltu Raamatussa, vaan ne pitää soveltaa tuosta käskystä Kristuksen rakkauden lain mukaan.
Toisena, en ole koskaan kuullut kenenkään katolilaisen kieltävän, että Mooseksen laki sisältäisi nuo mainitsemasi käskyt, vaan päinvastoin.
-38 kääntää näin:
2. Moos. 20:
2 ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
Eli jos minulla on krusifiksi kaulassa, teen syntiä? En usko, koska Jumala itse tuli lihaksi ja oli ristillä. Jos pidän krusifiksia kourassani ja katson sitä, kun rukoilen, niin rukoilenko krusifiksia? En, koska rukoilen ääreetöntä Jumalaa. Toki voin rukoilla myös krusifiksia, mutta silloin teen syntiä. Rukous ei ole kuitenkaan katolisessa kirkossa kohdistettu millekkään esineelle. Israelin kansa kumartui ilmestysmajan edessä, palvoivatko he silloin Jumalan sijasta ilmestysmajaa tai kenties ilmestysmajan sisällä armoistuinta peittäviä enkeleitä? Eivätpä tietenkään palvoneet, vaan Jumalaa.
Tässä on juuri kysymys aivan 70-lukulaisesta televisiokiellosta: Televisio on itsessään paha. No se ei pidä paikkaansa, koska krusifiksikaan ei itsessään ole paha, koska Jumala loi KAIKEN hyväksi. Jos taas televisio johtaa minut esimerkiksi tekemään syntiä tai jos se tulee minulle jumalaksi, silloin rikon Jumalaa vastaan. Vastaavasti, krusifiksi, niin kauan kuin se osoittaa ja vie minua kohti Jumalaa, eikä itseään, esimerkiksi puupölkkyä, johon on tehty kuva kärsivästä Kristuksesta, se on hyvä ja hyödyllinen.
Näinollen myöskään krusifiksin edessä kumartaminen, sen enempää kuin ilmestysmajankaan edessä kumartaminen ei ole syntiä, jos tarkoitus ei ole palvoa krusifiksia, vaan Jumalaa. Eikä myöskään Maria patsaan suuteleminen tai sen edessä kumartaminen ole syntiä sen enempää kuin jonkun arvokkaan vieraan kumartaminen kunnioituksesta, ystävän suuteleminen, tai vaikkapa jonkun kuolleen rakkaan valokuvan suuteleminen. Motiivi teon takana merkitsee aina.
Minulle esimerkiksi on joskus ollut työ jumala. Samoin olen joskus palvonut jumalaa, jonka olen itselleni luonut mukavaksi, niin että hän ei katso minun syntejäni, tai ainakaan pidä niitä juuri minään. Nämä on aivan yhtä vakavia syntejä, kuin patsaan kumartaminen jumalana. Patsas ei ole Jumala sen enempää kuin työ tai minun itseni luoma mielikuva juuri minulle sopivasta jumalasta. Patsas, työ tai ajatus ei mikään sinänsä ole väärin eikä epäjumalanpalvelusta, mutta ne voivat olla.
TykkääTykkää
Jupe, totta puhut, tarkistin asian, Raamatusta niitä ei ole pyyhitty pois, mutta opetuksesta on. Siis siitä kymmene käskyn muotoilusta jota esim. lapsille opetetaan. Näin myös luterilaisuudessa. Luterilaisella uskonnontunnilla uskonnonopettaja jätti auliisti kuvakiellon pois käskyistä ja niin sitä on opetettu laajasti ja opetetaan edelleen. Esim. synagogissa ei juuri kuvia ole. Myös krusifiksien edessä polvistelu tai pyhäinkuvien suutelu on niiden palvomista. Eräässä katolisessa kirkossa oli jopa uhrattu keksejä Maria-patsaalle. Ortodoksisessa kirkossa on kaikenlaista suitsuttelua kuvien edessä, niille kumartelua jne. Pietarinkirkossa luiden ja ruumiiden palvomista oli havaittavissa kaikkialla. Jos on vähänkään syntynyt uudelleen ylhäältä, havaitsee kyllä nämä selkeät tosiseikat hyvin nopeasti. Minulla on seinällä pari enkelin kuvaa, ja olen miettinyt niidenkin poislaittamista. Kyse on nimittäin siitä että tapasin oikean enkelin. Hän oli sangen erin näköinen kuin Roomalaisesta cupidosta johdetut enkelikuvat. Kuvaamisen ongelma on siinä, ettei se kerro todellisuudesta. Ja Kristuksen seuraaminen on ennen kaikkea totuuden tavoittelua, eikä taruihin, legendoihin ja satuihin uskomista. Minusta kuvakielto on oikea ja hyvä, kuten koko Jumalan laki on täydellinen ja hyvä. Se että ihminen ei pysty sitä täyttämään, ei tee laista pahaa, väärää, tai huonoa, eikä se oikeuta meitä mitätöimään sitä, jättämään mitään pois, vääristelemään tai muuntelemaan.
TykkääTykkää
Wikipediassa on tälläinen yhteenveto tästä kymmenen käskyn historiasta eri kristillisissä kirkoissa sekä juutalaisuudessa:
”Kymmenen käskyä ovat osa Mooseksen lakia, jonka 613 käskyssä on kaiken kaikkiaan 365 kieltoa ja 248 käskyä. Toisin kuin yleensä ajatellaan dekalogi ei ole erillinen osa Mooseksen lakia eikä se kuulu kristinuskon viralliseen dogmiin.
Raamatussa toisena käskynä on kielto jumalankuvien valmistamiseen. Katolisessa ja luterilaisessa kymmenessä käskyssä tuo käsky on jätetty pois tai katsottu ensimmäiseen sisältyväksi lisähuomautukseksi, ja viimeinen käsky jaettu kahteen osaan. Muiden kirkkokuntien numeroinneissa ensimmäisiä käskyjä on eroteltu ja esitetty pidemmässä muodossa. Neljäs käsky on ainoa, johon sisältyy lupaus: ”että kauan eläisit ja menestyisit”. Tämä liittyy siihen, että juutalaisuudessa ei uskottu kuoleman jälkeiseen elämään vaan palkintoa hyville ihmisille odotettiin tulevaksi maanpäällisessä elämässä.
Kuudes käsky (Älä tapa) on ristiriitainen, sillä Raamattu antaa kuolemantuomion varsin monesta asiasta. Hepreankielinen alkuteksti לֹ ֥֖א תִּֿרְצָֽ֖ח׃ (lo tirtzakh) tarkoittaa pikemminkin ”älä murhaa”. Raamatun syntyaikojen kielenkäytössä se olisi voinut merkitä myös ”älä murhaa oman heimosi jäsentä”, rajoittamatta enempää. Jälkimmäinen tulkinta on kuitenkin varsin kiistanalainen, joskin osittain uskottava Lähi-idän aikaisimman tiedetyn kulttuurin siirtyvän elämäntavan sekä sellaiseen liittyvän, nykyään kuolleen moraalisäännöstön tähden.”
TykkääTykkää
Eipä tuohon ole minulla lisättävää, mitä jo sanoin. Lisään vain Herran sanat siitä, jotka alleviivaavat sen, mitä jo sanoin:
”Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio.” (Joh. 7:24), ”Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.” (Matt. 6:21), ”Sillä ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen.” (1. Sam. 16:7)
TykkääTykkää
Kyllä, aivan oikein, Jumala näkee sydämeen. Siksipä katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa on varmasti niitä jotka eivät kumartele kuvia. Samoin kuin vanhoillislestadiolaisuudessakin on varmasti niitä jotka eivät tupakka suupielessä vahdi toisten hiusväriä. Jumalan valtakunta kun on verjon kaltainen, johon tarttuu kaikenlaisia kaloja. Se on jotakin paljon ihmeellisempää kuin rajallisella ymmärryksellä käsitämme.
TykkääTykkää
Nyt kun mieleeni juolahti, niin sanon vielä sanasen. Olet kovasti sitä mieltä, että kaikenlainen kumartelu on epäjumalanpalvelusta. Näin ei kuitenkaan edes Vanha Testamentti opeta. Ja katolisessa kirkossa ei ole pelastuksen ehtona se, ettei koskaan kumarra tai suutele mitään kuvaa, koska niinkuin jo aiemmin oli puhetta, kysymys ei ole kuvasta, vaan siitä, mihin se viittaa. Jos seuraavassa Raamatunkohdassa kuvattua tekoa ei Jumala laskenut synniksi, niin miten sitten Kristus -ikonin tai kuvan kumartaminen olisi?:
”Niin Naeman sanoi: ”Jos et tätä otakaan, salli kuitenkin palvelijasi saada sen verran maata, kuin muulipari voi kantaa. Sillä palvelijasi ei enää uhraa polttouhria eikä teurasuhria muille jumalille kuin Herralle. Tämän antakoon kuitenkin Herra anteeksi palvelijallesi: kun minun herrani menee Rimmonin temppeliin rukoilemaan, nojaten minun käteeni, ja minäkin kumartaen rukoilen Rimmonin temppelissä, niin antakoon Herra palvelijallesi anteeksi sen, että minä kumartaen rukoilen Rimmonin temppelissä.” Elisa sanoi hänelle: ”Mene rauhassa”.” (2. Kun. 5:17-19)
TykkääTykkää
Ei se sitä tarkoita että Rimmonin kumartaminen olisi ollut oikein. Ei se että Elisa sanoi: mene rauhassa, tarkoita vielä mitään. Vanhan testamentin pyhätkin erehtyivät, moneen otteeseen ja ankarasti. Elisa ei ollut mikään Jeesus jolla oli kaikki vallassaan. Pitäisi nähdä tuo alkukielen teksti, voi olla eri merkitys alkukielellä. Tuon tekstin perusteella sanoisin että Elisa teki väärin, jos ikäänkuin etukäteen antoi anteeksi että tullaan jatkossakin kumartamaan Rimmonia. Myös Simson teki monia virheitä mutta oli silti väkevä Jumalan mies. Vielä sokeanakin suoritti hävitti filistealaisia jotka olivat epäjumalanpalvelijoita.
TykkääTykkää
Roosa kannustaa aivan oikein puhumaan omasta uskostaan. Tämä lienee asia, mistä ei Raamatussakaan löydy vastakkaista näkökulmaa. Minusta Roosa kannustaa keskittymään ihan oleelliseen asiaan.
Sen sijaan keskustelu usein lähtee menemään kiistelyyn opillisista asioista, opin tulkinnasta.
Emmekö uskontunnustuksessa kuitenkin sano uskovamme yhteen Jumalaan , Jeesukseen ja Pyhään Henkeen. Emme siis lausu uskovamme Pyhään yhteiseen Oppiin.
Näissäkin keskusteluissa on paljon väkevää julistusta.
Usein kuitenkin usko saattaa mennä niin pieneksi ja ohueksi, jopa olemattomaksikin.
Olen usein pohtinut , miksi jumalanpalveluksessa aina luetaan Herran siunaus.
Arvelen, että jo varhain on tajuttu, että usko saattaa olla aivan olematonta, ja ihminen kokee vaeltavansa lähes täydellisessä pimeydessä. Tuntuu, että Jumala on kääntynyt pois minusta ja edessä on vain pimeyttä vailla näköalaa.
Sen takia Herran siunaus on niin tärkeä:
”Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä.
Herra kirkastakoon kasvonsa teille
ja olkoon teille armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne
ja antakoon teille rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos edeltävästä mielenkiintoisesta keskustelusta!
Hajanaisia ajatuksia on noussut mieleeni eri kommenteista.
Eevertti: “Onko seuroilla ja Jumalanpalveluksella eroja: No, Jumalanpalveluksessa palvellaan Jumalaa ja seuroissa palvellaan ???, no ehkäpä seurakuntaa.”
Itse ajattelen että Jumalanpalveluksessa Jumala palvelee meitä Sanassaan ja sakramentissaan. Jumala itse ei mitään varsinaista palvelusta tarvitse, me olemme Hänen lahjojensa vastaanottajia. Myös seuroissa sananpalvelija on palvelijan virassa ja nimenomaan Jumalan palvelijana eli välikappaleena välittämässä Kristuksen evankeliumia seurakunnalle. Seurat kokoontuvat käytännössä pelkästään Jumalan Sanan tutkimisen ympärille, ja sakramentti otetaan vastaan Jumalanpalveluksessa. Kyllä, nämä kaksi kuuluvat mielestäni saumattomasti yhteen. Jos toinen irroitetaan toisesta, alkaa uskon kuivettumisprosessi. Nämä kaksi asiaa: Sana ja sakramentti tulisi olla tasapainossa keskenään, yhdessä. Ovatko ne sitä nyt elämässäni?
Siksi on ehdottoman kannatettavaa, että kävisimme ahkerasti myös Jumalanpalveluksessa ja osallistuisimme Herran Pyhään ehtoolliseen, ja että tämän asian merkitys tiedostettaisiin ja siitä tiedotettaisiin myös rauhanyhdistyksen seurailmoituksissa. Ehtoollisen sakramenttia ei voi kyllä korostaa liikaa, näinä vaikeina ja ajoittain hämmentävinäkin aikoina.
Johanna: “Kun pääsee lähelle Kristusta, saa kokea sellaista iloa, jota ei voi missään ihmissuhteessa kokea. Samalla tuntee olevansa sellaisen tulen polttama, että mikään maallinen ei tunnu koskaan samalta kuin ennen. Ymmärtää ja kokee, että tämän maallisen todellisuuden ja taivaan todellisuuden välillä on vain väliverho, joka nostetaan ylösnoudemuksen aamuna…” Aamen.
Jusbru: “Nimenomaan kaikkeen turhanpäiväisyyksiin jumittuminen, kuten korvakoruihin,estää meitä puhumasta siitä mikä on oikea Jumalan laki. Oikeudella ja totuudella on voitava olla paljon paremmatkin perusteet kuin ”näin meillä on aina toimittu”, ja niin niillä onkin. Jumalan käskyt ovat hyviä siksi, että ne ovat tosia ja koska ne suojelevat elämää…” Meidän täytyisi oppia eroittamaan olennaiset asiat epäolennaisista. Korvakoruttomuus on sosiologinen eroittautumissignaali, jolla tehdään rajanvetoa meidän ja muiden välillä. Samaan rajanvetoon kuuluvat muutkin ulkoiset merkit, kuten meikkaamattomuus. Samalla siinä otetaan kantaa luonnollisuuden, teeskentelemättömyyden ja siveellisyyden puolesta tänä ulkonäkökeskeisenä aikana. Meikki on kuin naamio, jonka avulla nainen “huijaa” olevansa kauniimpi kuin onkaan :-). Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö esim. finnejä tai aknea voisi tuunata tasaisemmaksi tai ylimääräisiä kulmakarvoja siistiä. Nämä voivat olla tärkeitä asioita etenkin murrosikäisille.
Joka tapauksessa voisi mielestäni vähemmän kiinnittää huomiota ulkoisiin signaaleihin ja keskittyä sisäiseen. Kokonaisuudessa tämä tarkoittaa ylipäätään yksinkertaisempaa, luontoystävällisempää ja vähemmän statussymboleiden keräämiseen liittyvää elämää.
TykkääTykkää
”En pidä ongelmana sitä, että vanhoillislestadiolaiset laittavat korvakorut, käyvät tanssitunneilla tai katsovat elokuvia. ” (Roosa)
”Korvakoruttomuus on sosiologinen eroittautumissignaali, jolla tehdään rajanvetoa meidän ja muiden välillä. Samaan rajanvetoon kuuluvat muutkin ulkoiset merkit, kuten meikkaamattomuus. Samalla siinä otetaan kantaa luonnollisuuden, teeskentelemättömyyden ja siveellisyyden puolesta tänä ulkonäkökeskeisenä aikana. ” (Quo Vadis)
Vanhoillislestadiolaisuutta niin sisä- ja ulkopuolelta katsoneena, olen entistä vakuuttuneempi että nämä ulkoiset sosiologiset eroittautumissignaalit, kuten Quo Vadis osuvasti sanoo, ovat merkki vl-liikkeen lahkoutumisprosessista. Kas kummaa, ne kohdistuvat voittopuolisesti naisiin. Ulkonaiset säännöt eivät ole ketään kutsumassa Jeesuksen luo tai Jumalan valtakuntaan, päinvastoin.
Kuka ottaa kantaa luonnollisuuden ym. puolesta? Toivotttavasti naiset itse. Kyllä ulkonäköön liittyvät seikat ja itsemääräämisoikeus niiden suhteen on tärkeitä asioita kaikenikäisille naisille. Jos joku haluaa palvella Jumalaa ns. luonnollisuudella se hänelle suotakoon, mutta ei siitä voi estettä taivaaseen pääsylle rakentaa.
TykkääLiked by 1 henkilö
”En pidä ongelmana sitä, että vanhoillislestadiolaiset laittavat korvakorut, käyvät tanssitunneilla tai katsovat elokuvia. ” (Roosa)
”Korvakoruttomuus on sosiologinen eroittautumissignaali, jolla tehdään rajanvetoa meidän ja muiden välillä. Samaan rajanvetoon kuuluvat muutkin ulkoiset merkit, kuten meikkaamattomuus. Samalla siinä otetaan kantaa luonnollisuuden, teeskentelemättömyyden ja siveellisyyden puolesta tänä ulkonäkökeskeisenä aikana. ” (Quo Vadis)
Molemmat ovat oikeassa.
Sekä miehet että naiset voivat tuhlata rahaa turhuuteen.
”3.
Voi itsekkyys ja kiire
niin meidät sokaista,
ettemme lainkaan huomaa
läheisten tarpeita.
Rukoilla silloin saamme,
työn paineet, kuormat jaamme
Kristuksen hoivassa.”
TykkääTykkää
Sisarpuoli: “…Kas kummaa, ne kohdistuvat voittopuolisesti naisiin. Ulkonaiset säännöt eivät ole ketään kutsumassa Jeesuksen luo tai Jumalan valtakuntaan, päinvastoin…Jos joku haluaa palvella Jumalaa ns. luonnollisuudella se hänelle suotakoon, mutta ei siitä voi estettä taivaaseen pääsylle rakentaa.”
Tämä onkin laaja-alaisesti mielenkiintoinen aihe :-), josta pieni pintaraapaisu. Olen samaa mieltä siitä, että pukeutumiset ja koristautumiset ovat kulttuurisidonnaisia ja ns. ehdonvallan asioita, jotka vaihtelevat historian saatossa. Naisten siveyden yhteisöllinen kontrollointi on jäänne wanhoista ajoista, jolloin naisen paikka oli selkeämmin määritelty kodin sisäpiiriin ja miehen paikka taas kodin ulkopuolelle eli ns. ulkopiiriin. Tämä työnjako juontui ns. luonnollisista ja biologisista syistä: mies saalisti ruokaa ja puolusti perhettään ja nainen huolehti poikasista. Agraariyhteiskunnissa (maatalous-) naiset ja miehet liikkuivat vapaammin sisä-ja ulkopiirin välillä, jolloin kumpikin osallistui voimiensa ja kykyjensä mukaan mm. leivän hankkimiseen. Suomalainen miehen ja naisen tasa-arvon varhainen perinne johtunee juuri tästä vahvasta maatalousyhteiskunnan taustasta.
Naisten siveellisyyden kontrolloinnin avulla yhteisö on ns. pysynyt koossa sekä miesten että naisten osalta, näinhän tapahtuu edelleen esim. niissä muslimimaissa, joissa on naisten huntupakko sekä naisten pukeutumista ja ulkonaliikkumista kontrolloidaan. Miesten ulkoinen kontrollointi on vähäisempää. On eri asioita, jotka ovat miehille ja naisille sallittuja tai kiellettyjä. Kontrollin avulla yritetään ylläpitää yhteisöllistä järjestystä ja vähentää sisäisten konfliktien todennäköisyyttä. Taustalla on paljon historian tuomaa yhteisöä suojelevaa kumulatiivista wiisautta, mutta missä vaiheessa kontrollointinormisto muuttuu kahleeksi ja itseisarvoksi, jopa siinä määrin että yksilö voidaan sulkea ulos yhteisöstä, jos ei käyttäydy tai pukeudu normiston mukaisesti?
Olemme varmaan joskus kuulleet seurakuntapäivillä puhuttavan erityisesti nuorten naisten siveellisestä pukeutumisesta, “jotta miehetkin pääsisivät taivaaseen.” Mistä johtuu, että samaa puheenpartta en ole koskaan kuullut puhuttavan toisinpäin, että miesten pitäisi pukeutua siten, että naisetkin pääsevät taivaaseen :-).
Vielä sata vuotta sitten naimisissa olevat naiset peittivät Suomessakin päänsä huivilla kylälle lähtiessään, samoin meikkaaminen oli maksullisten naisten signaali. Itsensä koristaminen tai meikkaaminen on siis tulkittu siveettömäksi, mikäli se tapahtuu kodin ulkopuolella.
On mielenkiintoista pohtia miehen ja naisen paikkaa yhteisössä tänä päivänä, kuka sitä määrittelee, mistä sukupuolten erilaiset käyttäytymis- ja pukeutumisnormit juontavatkaan juurensa. Kristillisessä traditiossa on korostettu vaatimatonta ja yksinkertaista elämää Herramme ja apostolien esimerkin mukaisesti. Tämä lienee kestävän kehityksen tapa elää ylipäätään. Pukeutumisessa ja itsensä koristelussa kannatan kultaisen keskitien linjaa.
TykkääTykkää
”Yhteenkin aikaan saarnattiin paljon ikkunaverhoista, kalosseista, ruukkukasveista j.n.e. mutta tuskin ollenkaan syntisten Vapahtajasta” (Väinö Havas:Suuret seurat Rovaniemellä v. 1931, s.23)
TykkääLiked by 1 henkilö
Eilen oli kolmas sunnuntai helluntaista, aiheena kutsu Taivasten valtakuntaan eli Jumalan valtakuntaan. Seuroissa Ry:llä lauloimme mm.
Ah, miksi taivaan valtakunnan
niin moni hylkää tahallaan
ja jatkaa turhuutensa unta
ja tyytyy tähän maailmaan?
On tärkeämpää kaikki muu,
Jumala aina unohtuu…
(Vk 413)
1.
Nyt yhdessä jo lähtekää,
iäisiin häihin pyrkikää.
Ken Herran kutsun torjuen
pois jäisi tieltä autuuden?
2.
Myös tulkaa, heikkouskoiset,
te väsyneet ja murheiset,
nyt taivaan tietä kulkemaan
ja Herran virttä veisaamaan.
3.
Maailman tien me jätämme
ja Herran tielle lähdemme.
Myös jääkööt turhat murheemme,
ne estävät vain matkaamme.
4.
Nyt, Pyhä Henki, taluta,
oppaana kulje matkalla.
Sanalla meitä valaise,
kirkasta Jeesus kaikille…
(Vk 151)
On hienoa, että tällä palstalla voimme yhdessä ja rehellisesti tutkiskella Jumalan sanaa ja kristillistä käytäntöä. Vieläkin kuin jäänteenä aiemmista käytännöistä, voi puhuja seuroissamme todeta lukevansa tekstin ”yhteisen tutkistelun aiheeksi”. Ehkä juuri liian pitkälle viety yksimielisyyden ihanne ja vaatimus lienee osaltaan tukahduttanut aidon dialogin seurasaleistamme.
”Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa…” (2. Piet. 3:18) – Lapsuuteni kotipaikkakunnalla oli kuollut iäkäs puhujaweli. Tapasimme viitisentoista vuotta sitten samassa historiatyöryhmässä ja kerroin, että minulla on suorastaan ollut ikävä kuulla hänen maltillista ja rauhallista sananselitystään! Hän ei pyrkinyt teennäisesti lietsomaan kuulijoissa tunnekuohuja.
Tunteiden suhteen tulle olla varovainen. Mutta kyllä tunteetkin voivat viedä evankeliumin asiaa eteenpäin. Lars Levi Laestadius saarnasi lähtösaarnassaan kevättalvella 1849 Karesuvannossa ennen Pajalaan muuttoa mm:
”Ja koska nyt se aika lähestyy, että meidän pitää erkaneman ja minun täytyy mennä, mihinkä Isäntä on määrännyt, nimittäin muita varkaita haukkumaan, niin täytyy minun jättää nämä armonpenikat Isän haltuun siinä uskalluksessa, ettei hän anna heidän nälkään kuolla. Jos hän antaa ruuan kaarneenpojille, koska ne hänen tykönsä huutavat, niin vissimmästi Hän antaa ruuan myös tiaisille, pääskysenpojille ja armonpenikoille, koska he nälän tähden vinkuvat. Jääkää siis hyvästi Isän haltuun kaikki armonpenikat!
Jääkää hyvästi kaikki tiaiset ja pääskysen pojat! Armollinen Herra Jeesus varjelkoon teitä haukan kynsistä ja ruokkikoon teitä hyttysillä. Jääkää hyvästi Jeesuksen karitsat, jotka Ylimmäinen Paimen on temmannut raatelevaisen suden hampaista! Herra Jeesus vieköön teitä parhaalle laitumelle, ja ruokkikoon teitä parhailla vainioheinillä, koska talvi tulee. Jääkäät hyvästi te pienet maitojyvät, jotka vielä olette kasvamassa Herran pellossa! Antakoon siementen Herra hyvää ja soveliasta ilmaa, että te tulisitte ruualla täytetyiksi, ennen kuin pakkanen tulee, että te tulisitte kauniimmaksi eloksi ja nisunjyväksi, joita elomiehet korjaavat aittaansa. Varjelkoon siementen Herra tämän pikkuisen peltopalasen lumisateesta, rakeista ja rajuilmasta, ettei pakkanen purisi näitä heikkoja maitojyviä, ennen kuin elonaika tulee.
Rukoilkaa myös minun edestäni, joka olen kuin yksinäinen lintu oksalla, että se armollinen Herra Jeesus antaisi minulle voimaa ja rohkeutta huutamaan kaikille eksyväisille matkamiehille, että he pyörtäisivät takaperin elämäntielle; kaikille murheellisille ja alaspainetuille, että he nousisivat ylös murheen laaksosta Siionin vuorelle. Ja jos minulla olisi niin korkea ääni, että minä saattaisin peljättää kaikki sudet ja jalopeurat tulemasta laumaan, niin minä huutaisin niin, että kaikki vaarat, pahdat ja korkeat tunturit vastaisivat: amen, ja sanoisivat: amen, halleluja; kiitos, kunnia ja ylistys olkoon Jumalalle ja Karitsalle, joka istuimella istuu! Amen, halleluja! Vaarat ja pahdat vastatkoon: amen ja halleluja! Antakoon armollinen Herra Jeesus armonsa, että me saisimme nähdä toisemme ja siellä veisata: amen, halleluja iankaikkisesti. Amen.” (Postilla I 1964 s. 327-328)
TykkääLiked by 1 henkilö
Jupe ja eevaoksa näyttävät jumiutuneen keskustelemaan kuvien palvontaan. En nyt jaksa alkaa hyvin syvällisesti analysoida teidän kirjoituksia, mutta mielestäni te puhutte toistenne ohi ja tämän takia ette ymmärrä toistenne kirjoituksia.
Luulen, että eevaoksa menee tällä kirjoituksellaan täysin metsään:
”Ei se sitä tarkoita että Rimmonin kumartaminen olisi ollut oikein. Ei se että Elisa sanoi: mene rauhassa, tarkoita vielä mitään. Vanhan testamentin pyhätkin erehtyivät, moneen otteeseen ja ankarasti. Elisa ei ollut mikään Jeesus jolla oli kaikki vallassaan. Pitäisi nähdä tuo alkukielen teksti, voi olla eri merkitys alkukielellä. Tuon tekstin perusteella sanoisin että Elisa teki väärin, jos ikäänkuin etukäteen antoi anteeksi että tullaan jatkossakin kumartamaan Rimmonia. Myös Simson teki monia virheitä mutta oli silti väkevä Jumalan mies. Vielä sokeanakin suoritti hävitti filistealaisia jotka olivat epäjumalanpalvelijoita.”
Ei Elias antanut Naemannille lupaa rukoilla Rimmonia, eikä Naeman halunnut enää häntä rukoilla, koska piti uskoa Rimmoniin epäjumalanpalveluksena. Tälle epäjumalalle Rimmonille oli rakennettu temppeli ja tähän temppeliin Naeman halusi viedä mullan ja tämän mullan päällä jonka hän oli tuonut Israelista, sen päällä hän pyysi rukoilla Israelin Jumalaa. Vielä hän pyytää, että Herran Israelin Jumalan käsi olisi hänen kätensä päällä, kun hän rukoilee Jumalaa, ei Rammonia. Luetaanpa vielä tuo raamatun paikka:
”Niin sanoi Naeman: eikö palvelialles annettaisi kuorma multaa, niin paljo kuin kaksi muulia kantaa? Sillä palvelias ei tahdo enää muukalaisille jumalille uhrata ja polttouhria tehdä, vaan Herralle.
Tässä asiassa olkoon Herra armias palvelialles! kuin herrani menee Rimmonin huoneesen rukoilemaan, ja nojaa minun käteni päälle, ja minä rukoilen Rimmonin huoneessa; niin olkoon Herra tässä asiassa palvelialles armias mies, että minä Rimmonin huoneessa rukoilen!
Ja hän sanoi hänelle: mene rauhaan. Ja kuin hän oli mennyt kappaleen matkaa pois hänen tyköänsä kedolle,” (2.Kun.5:17-19)
Ei Elia antanut lupaa jatkaa epäjumalan palvontaa ja sanoi myös palvelijansa tuomion joka lankesi ahneuteen. Näin tämä palvelija sai Naemannin taudin itseensä: ”Sentähden pitää Naemanin spitali tarttuman sinuun ja sinun siemenees ijankaikkisesti. Niin hän meni pois hänen tyköänsä spitalisena niin kuin lumi.” (2.Kun.5:27)
Katolinen ja ortodoksisen kirkon uskovat rukoilevat ikoniensa edessä, mutta mielestäni he eivät (ainakaan aina) rukoile kuvaa, vaan kuvan avulla voivat paremmin tuntea Jeesuksen läheisyyttä. Ajattelen, että tässä on samasta asiasta kysymys, kuin on tullut vanhoillislestadiolaisuudessa syntien anteeksi saaminen. Kerron esimerkin:
Nuori vanhoillislestadiolainen poika erehtyi varastamaan kaupasta, en muista oliko joku esine, vai karkki? Poika katui ja kävi palauttamassa varastetun tavaran ja pyysi kauppiaalta anteeksi tekoaan. Kauppias antoi anteeksi, hän ei kuitenkaan ollut vanhoillislestadiolainen, joten pojan uskonystävät eivät hyväksyneet parannuksentekoa kuin osittain. Heidän mielestään pojan tuli vielä pyytää heiltä, jotka ovat Jumalan valtakunnassa anteeksi.
Kun selitin, että tuo pojan tekemä parannus on riittävä ja Jumalan hyväksymä, joten ei tarvita enää lisäparannuksia. Tätä he eivät millään voineet käsittää, että tuolla pojalla oli koko ajan uskon kautta synnit anteeksi. Kun hän kävi tunnustamassa rikkomuksensa ja sopimassa asian, Jumala ei tuota poikaa hylännyt, vaan armollaan kantoi häntä, että hän kykeni korjaamaan rikkomuksensa.
Eli on syntynyt käsitys, ettei mitään rikkomusta saa anteeksi, ellei joku toinen uskova julista synninpäästöä. Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa taitaa piispoilla ja papeilla vain olla valta julistaa synninpäästö.
En tiedä selventykö tämä asia yhtään! Yritin kuitenkin! Älkää vaan pahastuko mielipiteestäni, mutta näin minä ymmärrän tuon profeetta Eliaan luvan.
TykkääTykkää
Kirjoitin profeetan nimen väärin, kyse oli profeetta Elisasta, ei Eliasta. Nimimerkki eevakoski kirjoitti nimen oikein.
TykkääTykkää
Mietin vielä tätä Naamanin pyyntöä, hän oli Syyrian kuninkaan sotapäällikkö, arvossa pidetty mies kuninkaansa suosiossa. Hän ei halunnut uhrata, eikä palvella epäjumalaa. Hän halusi varmistaa Elisalta, että menettääkö hän uskonsa, kun kuninkaan sotapäällikkönä joutuu menemään Rimonin temppeliin. Tätä hän huolestuneena kysyy: ”Kun hänen seurassaan joudun temppelissä kumartamaan Rimmonia, antakoon Herra sen minulle anteeksi.”
Minua vähän kaduttaa kun ehkä liian hätäisesti tyrmäsin eevakosken kommentin. Ei kommentti ollut ihan oikea, mutta olisi minun pitänyt valita sanani tarkemmin. Pyydän anteeksi! Ajattelen, että tämä raamatun kohta on hyvä keskustelun aihe siitä, miten uskovana tulisi käyttäytyä, meidän mielestämme väärinuskovien seurassa?
Minä haen teidän neuvoa, kuten Naaman kysyi Elisalta, miten tulee käyttäytyä, ettei vahingossa palvele väärää uskoa ja näin anna tukea heille jotka väärin uskovat? Mieleeni tuli Jeesuksen opastus, kun hän lähetti opetuslapsiaan saarnaamaan:
”Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.” (Matt.10:16)
Mietin sitä, miten itse suhtaudun teihin ry:n uskoviin, jotka täällä keskustelette? Jotenkin haluan tämän kysymyksen sivuuttaa, koska tiedän, että ry:n uskovat odottavat minulta parannusta. Olen kysynyt, että mistä tuo parannus tulisi tehdä? Siis siitäkö, että minut on tuomittu väärästä hengestä, joka tuomio on myöhemmin todettu vääräksi!
Siis miten voisin pitää semmoisia ihmisiä oikeina uskovina, jotka pitävät tietensä väärää tuomiota voimassa, eivätkä hylkää väärää oppia syntinä, vain vaikenevat ja luulevat, että Jumalakin unohtaa ajan myötä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Hyvä kysymys, Heino. No, ensinnäkin, me 70-luvulla syntyneet ja sitä nuoremmat emme henkilökohtaisesti ole vastuussa hoitokokokouksista, tämähän on fakta. Emme myöskään mahda sille mitään, jos hoitokokouksia pitäneet ja kenties väärin syntejä sitoneet henkilöt eivät itse ota yhteyttä sidottuihin ja selvittele asioita. Mutta sinua varmaan kiinnostaa, kuinka sinun tulisi toimia, jos haluaisit päästä yhteiseen uskonkäsitykseen, seurakunnan yhteyteen uskovaisten kanssa. Kysymys on kyllä vaikea. Luuletko, että voisit jutella jonkun luotettavan uskovaisen, esim. teologin tms. kanssa, vaikkapa suviseuroissa parin viikon päästä. Olisi hyvä, että tulisi ”ennakkotapaus”, kuinka asiassa tulisi toimia.
Itse sanoisin, että tule seuroihin ja ota evankeliumi vastaan. Niin me muutkin, seurakunnan yhteydessä olevat, tahdomme ottaa ja uusia lupauksia uskoa se omalle kohdalle. Antakoon Jumala viisautta ja nöyryyttä kaikille osapuolille.
TykkääTykkää
Mun mielestä näyttää siltä, että Heino ON ottanut jo vastaan evankeliumin. Sehän tässä on se ongelma, että häneltä vaaditaan parannusta jostain mitä hän ei ole tehnyt.. jos hän tulisi seuroihin, ihmiset joko ajattelisivat että a) Heino on nyt tehnyt parannuksen b) miksiköhän se käy seuroissa, jos ei ole tehnyt parannusta. Tässä koko systeemissä on se kierous, että koko ajan kaikki kuvittelisivat tietävänsä jotain mitä he eivät voi tietää; eli Heinon henkilökohtaisen suhteen Jumalaan.
Samalla vanha vääryys jäisi oikeutta vaille.
Tämä kysymys pitäisi oikeastaan kääntää aivan ylösalaisin. Meidän pitäisi kysyä itseltämme, mitä ME voisimme tehdä hänen hyväkseen, että hän kokisi turvalliseksi palata? Ensimmäinen askel minusta olisi kollektiivinen anteeksipyyntö 70-luvun uhreilta. Mitä väliä sillä on, vaikka kaikki meistä eivät silloin vielä olleet syntyneet? Eikö ylpeytemme kestä edes yhtä anteeksipyyntöä? Jos ei, miten voisimme olettaa kenenkään näkevän meitä rakkaudellisena Jumalan valtakuntana?
Minusta Heinon kohtelu tuo mieleen Jobin kirjan; Jobin ystävät vaativat Jobia tekemään parannusta synneistä jota hän ei ole tehnyt, sen sijaan että olisivat tarjonneet hänelle oikeaa apuaan ja ymmärrystään vaikeassa tilanteessa. Lopussa Jumala ajaa kovat ”ystävät” pois sanomalla”olette puhuneet minusta vastoin totuutta, toisin kuin palvelijani Job”.
TykkääLiked by 1 henkilö
Minun tekisi mieli sanoa sinulle Heimo Korpela, Elisan tavoin:mene rauhaan. Enkä nyt tarkoita Rimmonin temppeliin kumartamaan, vaan uskomaan että Jeesus on sinut vapahtanut ja syntisi annettu anteeksi hänen nimessään. Ei sinun mielestäni tarvi odottaa mitään elettä vanhoillislestadiolaisuudesta, sillä Jumalan seurakunta vaikuttaa siellä missä Jumala tahtoo. Ota se uskossa vastaan ja mene rauhassa. Kristuksen rauhaa olisi Elisakin voinut Naamanille toivottaa eikä kumarruslupaa Rimmonille. Mutta ehkä Kristus oli tuolloin vielä aika tuntematon käsite.
TykkääTykkää
Joona on muistuttanut suopeuden periaatteesta. Sitä uskon Paavalinkin tarkoittavan Roomalaiskirjen 14. ja 15. luvun kirjoituksilla;
14:1 Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä. 2 Joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia. 3 Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin. 4 Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu — vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä.
14:13 Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan.
14:22 Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.
15:20 Olen kuitenkin pitänyt kunnia-asianani olla julistamatta evankeliumia niillä seuduilla, joilla Kristuksen nimi jo tunnetaan, jotta en rakentaisi toisen laskemalle perustukselle. 21 Toimin niin kuin on kirjoitettu:
— Ne, joille ei ole kerrottu hänestä, tulevat näkemään, ne, jotka eivät ole kuulleet, tulevat ymmärtämään.
Tuomituksi tuleminen asioissa joissa on halunut kuunnella sydäntä ja omantunnon ääntä, tekee varovaiseksi toisten tuomitsemisessa. En ole kuullut yhdestäkään sitomisesta hoitokokouksissa 7-80 -luvulla, tai myöhemmin, joissa ihmiset eivät olisi ottaaneet itselleen Jumalalle kuuluvan vallan. Jumalan selän takaa on tehty julmuuksia, joilla on rikottu kaikkein pieniimpiä ja heikoimpia. Vahvat ja suuret ovat yleensä välttyneet vastaavasta ”siunauksellisesta hoidosta”.
Paavali neuvoo selvästi;
14:12 Jokainen meistä joutuu tekemään Jumalalle tilin itsestään.
Valvominen saa olla omassa kilvoituksessa, mutta ilman armoa ei kukaan selviä. Ollaan armollisia itsellemme, ja toisillemme.
Suopeita siis.
TykkääLiked by 1 henkilö
Väärä uskonnollisuus vaatii aina uhrimenoja – uhrauksia ja näistä uhreista Naaman kieltäytyi ja ihan oikein. Uhri voi olla myös aineeton uhri, esimerkiksi joittenkin tapojen noudattaminen. Näistä orjuuttavista tavoista Paavali haluaa neuvoa pois Galatalaisia uskovia ja muistuttaa heitä, ettette ole enää orjan asemassa, vaan Jumalan lapsia: ”Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.”
Tuo mistä Erkki kirjoittaa on hyvä neuvo ohjaamaan uskovia, kärsivällisesti suhtautumaan toistemme inhimillisiä puutteita kohtaan:
”Meidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista.
Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi.” (Room.15:1,7)
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi suvaita väärää opetusta, väärä oppi vie pois elämäntieltä, kohti väärää jumalisuutta ja juuri tästä Paavali varoittaa ja neuvoo Galatalaisia uskovia:
”Silloin, kun ette vielä tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalina sellaisia, jotka eivät mitään jumalia ole.
Mutta nyt te tunnette Jumalan, ja ennen kaikkea Jumala tuntee teidät. Kuinka te nyt jälleen turvaudutte noihin heikkoihin ja surkeisiin alkuvoimiin? Aiotteko jälleen alistua niiden orjiksi?
Te pidätte tarkoin silmällä päiviä, kuukausia, juhla-aikoja ja määrävuosia.” (Gal.4:8-10)
Naaman kysyi juuri tätä profeetta Elisalta; voiko hän mennä kuninkaan sotapäällikkönä (hänen virkaansa kuului palvella) pakanalliseen Rimonin temppeliin, jossa joutuu kumartamaan epäjumalaa, vaikkei uskokaan ko. jumalaan. Elisa näyttää lupaavan ja tätä lupausta eevakoski pitää vääränä. Minä kysyn teiltä, miten tulee käyttäytyä, ettei tule osalliseksi?
TykkääTykkää
Ylen verkkosivuilla oli tänään uutinen: ”Sexpo huolestui uskonnon ujuttamisesta terveystietoon: `Myös uskonnollisten koulujen tulee noudattaa seksuaalioikeuksia” Uutisessa arvostellaan Lahden kristillisen koulua, jossa uskonto yhdistetään muun muassa terveystietoon, – opetuksessa kun on suhtauduttu kriittisesti esiaviolliseen seksiin, avoliittoihin ja sukupuolien moninaisuuteen.
Helmikuussa yle sai kokoomuslaiselta Sanni Grahn-Laasoselta kannanoton, jonka mukaan; ”Opetusministeri: Vanhempien vakaumus ei oikeuta kieltämään seksuaalikasvatusta lapselta”. – Ja kun vielä tiedämme, seksuaalikasvatuksen sisällön nyt ja varsinkin tulevaisuudessa sanelevat varsin pitkälle sellaiset järjestöt kuin Vihreät nuoret, Seta, Sexpo…
Kuluvan kesäkuun alussa oli uutinen https://yle.fi/uutiset/3-10232666 ”Kristillinen koulu Lahdessa yhdistää uskonnon terveystietoon – Opetushallitus: Uskonto olisi pidettävä erillään muista oppiaineista”.
Uutisessa opetushallituksen opetusneuvos Iivonen sanailee hurjia rajoitteita kristilliselle koululle:
”Uskonto ei saa opetusneuvos Pekka Iivosen mukaan laajeta muihin oppiaineisiin niin, että oppilas saataisiin uskomaan tai kokemaan uskonnollisia, katsomuksellisia asioita…
Jokaisessa suomalaisessa peruskoulussa on uskonnon opetusta, mutta sillä ei saa olla mitään uskontoon sitouttavaa toimintaa tai merkitystä. …Yksittäisiä Raamatun kohtia, joissa tuodaan kristillistä ajattelua muuhun opetukseen, ei pidä Iivosen mukaan tehdä. Terveystiedon osalta linja on Suomessa vielä tiukempi… On aika vaikea löytää uskonnosta suoraa yhtymäkohtaa terveyteen ja hyvinvointiin.”
Tähän on jo tultu ja tätä uutisteemaa pyörittää verorahoilla lihotettu Ylen toimitus. Kun totalitaristisen arvoliberalismin otteet ovat jo tällaisia nyt, kun hallituksen johdossa on lestadiolaiseksi (Rauhan Sana) ja ulkoministerinä katoliseksi kristityksi tunnustautuvat ministerit, niin mitähän se tulee olemaan jatkossa muodollisestikin vielä arvoliberaalimmalla hallituspohjalla.
Mutta ei näihin varoittaviin signaaleihin reagoi sen enempää kirkko kuin Päikkärikään (SRK). – Entä ovatko lainsäätäjämme todella tarkoittaneet tällaisia tulkintoja? Näyttääkin siltä, että kansanedustajamme eivät yksinkertaisesti mahda tai eivät välitä, miten virkamiehet venyttävät ja vanuttavat lakien tulkintoja… !? On niin mukava olla trendikäs ajan hengen suhteen – kiva kaveri.
TykkääTykkää
Hienoa, että te kaksi naista rohkenitte tuoda uskonne esiin. Tuo eevaoksan tuoma raamatun kohta on tosi hyvä pohdinnanalustaksi, mutta harva meistä uskaltaa hyvin syvällisiä pohtia ääneen. Ennen sanottiin, ettei pidä mennä liian syviin vesiin – käy saappaanvarret lyhyiksi.
Mielestäni meidän pitää uskaltaa pohtia uskoa kaikilta puolin ja jos emme saa ymmärrystä kaikkiin, niin tyydytään vähempään. Jumalassa se kuitenkin on, miten paljon hän avaa mieltämme käsittämään.
eevakoski tuo esiin hyvin tämän asian kun hän kirjoittaa: ”Mutta ehkä Kristus oli tuolloin vielä aika tuntematon käsite.”
Tähän on heti todettava, että kyllä nuo profeetat kaikki julistivat Kristusta ja kansa kyllä oli hyvinkin tietoinen Jumalan Pojasta, mutta hepä eivät uskoneet:
”Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle.
Mehän olemme kuulleet hyvän sanoman aivan niin kuin nuo entisajan ihmiset. Heille ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä sanasta, jonka he kuulivat, koska he eivät sitä uskoneet eikä se näin sulautunut heihin.” (Heb.4:1,2)
Johanna kirjoittaa:
”Itse sanoisin, että tule seuroihin ja ota evankeliumi vastaan. Niin me muutkin, seurakunnan yhteydessä olevat, tahdomme ottaa ja uusia lupauksia uskoa se omalle kohdalle. Antakoon Jumala viisautta ja nöyryyttä kaikille osapuolille.”
Jos toimisin näin, niin tuntuisi kuin tunnustaisin SRK:n maton alle lakaistut hengelliset pahuudet oikeiksi. Näin kyllä pääsisin ry:n uskovien joukkoon hyväksymään hiljaisesti kaikki opilliset eksymykset ja vaieten seuraamaan vääriä johtajia.
Saari Heikki ihmetteli yhdessä saarnassaan, että on se kumma kun erotetut eivät millään tule takaisin, vaikka oltaisiin nyt antamassa heille anteeksi. Saari kävi myös tunnustamassa ja anteeksipyytämässä vaimoni isältä, että oli hoitanut Heinoa väärin. Ville Suutari sanoi, että hän saarnasi Heikille väärän hoidon anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Näistä saarnamiehistä kumpikaan ei voinut minulta pyytää anteeksi, koska Suutarikin oli yhtynyt väärähenkisynnistä syyttämään minua. Johanna kirjoittaa:
”No, ensinnäkin, me 70-luvulla syntyneet ja sitä nuoremmat emme henkilökohtaisesti ole vastuussa hoitokokokouksista, tämähän on fakta. Emme myöskään mahda sille mitään, jos hoitokokouksia pitäneet ja kenties väärin syntejä sitoneet henkilöt eivät itse ota yhteyttä sidottuihin ja selvittele asioita.”
Suurin osa noista ”hoitoihin” osallistujista on jo kuollut, joten te jotka nyt olette ry:n uskovia, olette heidän jälkeläisiä. Nuorimmat tuskin tietävät ko. hoitokokouksista koska ne ovat pyritty kaikin voimin salaamaan ja jos tätä nettiä ei olisi ollut, tämä olisi melko varmasti onnistunutkin.
Mietin tätä eevaoksan kirjoitusta:
”Minun tekisi mieli sanoa sinulle Heimo Korpela, Elisan tavoin:mene rauhaan. Enkä nyt tarkoita Rimmonin temppeliin kumartamaan, vaan uskomaan että Jeesus on sinut vapahtanut ja syntisi annettu anteeksi hänen nimessään. Ei sinun mielestäni tarvi odottaa mitään elettä vanhoillislestadiolaisuudesta, sillä Jumalan seurakunta vaikuttaa siellä missä Jumala tahtoo. Ota se uskossa vastaan ja mene rauhassa. Kristuksen rauhaa olisi Elisakin voinut Naamanille toivottaa eikä kumarruslupaa Rimmonille.
”Ota se uskossa vastaan ja mene rauhassa.” Näin eevaoksa, ajatus on hieman erilainen kuin Johannalla, mutta siinä olette samalla viivalla, että haluatte kumpikin antaa minulle synnit anteeksi. Johanna vain näkee Jumalan valtakunnan vanhoillislestadiolaisuudessa, eli pitää kuulua ry:n uskoviin. Kiitän tästä teitä. On kilttiä olla armollinen, mutta sanon; minulla on synnit anteeksi uskon kautta kun olen jo lapsuudesta asti halunnut kuulua Jeesuksen seuraajiin.
TykkääTykkää
Heino: “Saari Heikki ihmetteli yhdessä saarnassaan, että on se kumma kun erotetut eivät millään tule takaisin, vaikka oltaisiin nyt antamassa heille anteeksi. Saari kävi myös tunnustamassa ja anteeksipyytämässä vaimoni isältä, että oli hoitanut Heinoa väärin. Ville Suutari sanoi, että hän saarnasi Heikille väärän hoidon anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.”
Tässähän on selkeästi käytetty Kristuksen evankeliumia väärin. Asiat on jätetty puolitiehen, eikä ole menty loppuun asti korjaamaan face-to-face. On evankeliumin väärinkäyttöä, jos synnintekijä tai kaltoinkohtelija käyttää evankeliumia porsaanreikänä ja vastuun pakenemisen välineenä. Evankeliumin väärinkäytöstä ei hyvää seuraa yksityisesti eikä seurakunnan tasolla. Siinä on sellainen ongelma että asiat nousevat pintaan, eivätkä ihmiset pääse vapauteen, kun asioita ei ole selvitetty.
Lueskelin tässä taannoin uskon vahvistukseksi tutkimuksia Herrnhutin veljesseurakunnan perustajan kreivi von Zinzendorfin uskosta ja elämästä. Muutamia ajatuksia:
Zinzendorfin esikuvana oli nimenomaan Wormsin Luther, joka oli yksinomaan Jumalan voiman varassa. Koska vanhan ihmisen reformatiiviseen aktiivisuuteen sekoittuu helposti vallanhimoa, aktiivisuus muuttuu herkästi väkivaltaiseksi. Ulkoinen ja sisäinen vaino on otettava vastaan Jumalan antamana uskon koetuksena, jolloin kristityn osana on kärsiminen Mestarin esimerkin mukaisesti. Zinzendorfin mielestä kristilliselle seurakunnalle ei ole merkitystä sillä, saako se osakseen ihmisten suosiota vai vastustusta. Ratkaisevaa on se, että kristityt ovat kiinni Kristuksessa. Näkisin näin myös yksittäisen kristityn kohdalla. Nöyryytys tulee ottaa vastaan Vapahtajan kädestä, sillä ei oppilas ole Mestariaan suurempi. Jumala suojelee seurakuntaa, kun se on itsessään heikko. Tärkeintä on tällöin luottamuksellinen hiljaisuus, keskittyminen ja Jumalan Sanaan syventyminen.
TykkääTykkää
Kiitän teitä nimimerkit Jusbru ja Quo Vadis hyvistä kommenteistanne. Kävin äsken naapurikunnassa, tai kaupunkihan se Haapavesi on, eli he ovat kaupunkilaisia, jotka siellä asuvat. Minä olen tämmöinen maalainen ja tykkään ollakin.
Kaupan pihalla tapasin nuoruuteni kaverin, oikeastaan nuoruusvuosien uskonystäväni. Tämä entinen ystäväni odotteli vaimoaan palaavaksi kaupasta. Kun hän saapui ostoksiensa kanssa, kysyin:
– Oletko Arja lukenut kirjastani, miten minä kerroin sinustakin kirjassa?
Arja moitti minua, etten olisi saanut kertoa kirjassa, vaan minun olisi silloin pitänyt sanoa hänelle, että turhaan pelkäät väärän hengen tartuntaa.
Keskustelimme kolmistaan tästä hullusta ajasta. Totesin, että vaikka kuinka olisin näyttänyt ja raamatulla todistanut opin vääräksi, ette olisi kumpainenkaan uskoneet. Tähän päätelmään sitten tulimme, että näin olisi ollut. Totesin kuitenkin, ettei tuota kirjoitettua teksti saa pois millään, koska se on painetussa kirjassa.
Uskova ihminen voi ja joutuukin elämänsä aikana monenlaisiin lankeemuksiin. Kun sitten pää selviää ja huomaa menneensä sielunvihollisen ansaan – hävettää ja kaduttaa! Jumala on varannut meille armonajan ja nuhtelee meitä omantuntomme kautta ja jos kuulemme sisimmässämme Jumalan nuhtelun, saamme kyllä tilaisuuden saada rikkomuksemme / eksymyksemme anteeksi.
Sanoin tämän ja paljon muutakin, mutta Arja piti pahana koska hänen uskonsa huuhaahan on kirjoitettu kirjaan. Mielestäni on kuitenkin parempi olla eksytettynä kuin eksyttäjänä.
Me ihmiset elämme täällä vai pienen hetken, tästä Pietari meitä muistuttaa:
”Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika.” (1.Piet.1:17)
TykkääTykkää
”Ole rohkea ja puhu uskostasi!” – Monet ovat puhuneet, ei vain sopivalla, vaan myös sopimattomalla hetkellä, kuten Raamattu kehottaakin. – Eräs muistutti usein pienen vaatekaupan ystävällistä ja palvelualtista omistajaa elämän tärkeimmästä asiasta. Meni vuosia, mutta eräänä päivänä tämä saattoi kertoa ilouutisen; olen tehnyt parannuksen, olen tullut uskoon ja löytänyt Jeesuksen, kiitos kun muistetutitte siitä aina! Mutta – puhuttelija ei osannut iloita, kun uskoon tullut ei ollutkaan liittynyt juuri meidän joukkoomme…
Viime viikonloppuna oli valtapuolueiden puoluekokoukset Turussa ja Sotkamossa. Lienevätkö kristityt ottaneet siellä kristilliset arvokysymykset esille? – Vai tyydyttiinkö vanhaan yhteistyöstrategiaan; ”mitä jumalattomampi sitä parempi” ?
Siihen verrattuna esille nostettu korujen määrä on lillukanvarsia. Kerronpa oman näkemykseni niistä ja tanssistakin:
Kyllä Uuden Testamentin alkuseurakunnassa ihanteena oli vaatimattomuus, yksinkertaisuus ja vähintäänkin maltillisuus. Varmaan morsiamet koristautuivat edelleenkin hääjuhlaan, ja kun kristityiksi kääntyi roomalaisen yläluokan naisia ehkä haluttiin kuitenkin edelleen erottua. – Lestadiolaisen alkuheräyksen aikana ihanteena oli myös vaatimattomuus – se oli tietenkin hyvin luontaista suomalaiselle köyhälle uudisasukasväestölle. Saamelaiseen juhlapukuun kuului sensijaan monenlaista korua – kuten rintamaiden vauraiden emäntien ”kansallispukuihinkin.” Mahtoi olla rakastetun saamelaissaarnaaja Antin-Pietin (Per Anders Nutti) puoliso, jota pidettiin mailmallisena, kun ei luopunut pukuunsa kuuluvista juhlakaluista…
VT:n puolella taisivat monet valitun kansan naiset olla kuin joulukuusia 🙂 – tulee mieleen varmaankin ”ääriesimerkkinä” Ester, joka päätyi Persian kuninkaan Ahasveruksen puolisoksi ja Judit, joka houkutteli assyrialaisen sotapäällikön Holoferneksen ansaan.
Iisakille avipuolisoa etsinyt palvelija kohtasi Rebekan: ”Kun kamelit olivat saaneet juodakseen, mies otti esiin puoli sekeliä painavan kultaisen nenärenkaan, antoi sen tytölle ja pujotti hänen käsiinsä kaksi kultaista rannerengasta, jotka painoivat kymmenen sekeliä.” (1. Moos. 24:22)
No mitä sitten tanssiin tulee, olen varmaan siinä vielä vähemmän asiantuntija. Mutta pääosin nykytanssit ovat eroottisia ja suorastaan riettaita, niin että kristityllä tulisi kyllä omatunto kipeäksi. Mutta edelleenkin on eri kulttuurien perinnetansseja ja historiallisia seurue/kulkue/piiri -tansseja, joille on mahtanut itse Johan Sebastian Bachkin säveltää musiikkia.
Israelissa tanssittiin: ”Naisprofeetta Mirjam, Aaronin sisar, otti käteensä rummun, ja kaikki naiset seurasivat häntä tanssien ja rumpua lyöden.” (2. Moos. 15:20)
”Ylistäkää häntä tanssien ja rumpua lyöden, ylistäkää häntä luuttua ja huilua soittaen!” (Ps. 150:4) – Vanhassa kirkkoraamatussamme tanssi on haluttu kääntää ”hypyksi” 🙂
”Kun Herran arkun kantajat olivat astuneet kuusi askelta, Daavid uhrasi sonnin ja syöttövasikan. Pelkkä pellavakasukka yllään hän tanssi rajusti Herran edessä. Daavid ja koko Israelin heimo saattoivat Herran arkkua, ja riemu raikui ja torvet soivat. Kun Herran arkku oli tulossa Daavidin kaupunkiin, Saulin tytär Mikal katseli ikkunasta. Nähdessään kuningas Daavidin hyppivän ja tanssivan Herran edessä Mikal halveksi häntä mielessään. Herran arkku tuotiin paikalleen telttaan, jonka Daavid oli pystyttänyt sitä varten, ja Daavid uhrasi Herran edessä polttouhreja ja yhteysuhreja. Uhritoimituksen päätettyään hän siunasi kansan Herran Sebaotin nimeen ja jakoi kansalle, koko Israelin väelle, miehille ja naisille, kullekin uhrileivän, yhden osuuden uhrilihasta ja hunajaleivonnaisen. Sitten kaikki lähtivät kotiinsa.
Mutta kun Daavid palasi tervehtimään perhettään, Saulin tytär Mikal tuli häntä vastaan ja sanoi: `Kylläpä Israelin kuningas tänään käyttäytyi arvokkaasti! Paljasti itsensä palvelijoidensa piikojen edessä niin kuin mikäkin narri!` Daavid vastasi: `En, vaan Herran edessä! Hän valitsi mieluummin minut kuin isäsi ja isäsi suvun ja määräsi minut Israelin, Herran kansan, hallitsijaksi. Herran edessä minä tahdon iloita, vaikka joutuisin alentumaan vielä tätäkin enemmän ja halventamaan itseni omissakin silmissäni. Mutta ne piiat, joista sinä puhuit, tulevat pitämään minua arvossa.` Eikä Saulin tytär Mikal koko elinaikanaan saanut lasta.” (2. Sam. 6:13-23)
TykkääTykkää
Tuo tanssi on kyllä mielenkiintoinen. Sattumoisin luen juuri kirjasarjaa jossa tanssiakin on.
Näyttäisi että tanssin kehityskulku on seuraavanlainen. Ensin oli nuotio jonka ympärillä ihmisiä.
Joku keksi ruveta lyömään ajankuluksi puupalikoita yhteen, toinen kiertämään ajankuluksi nuotiota.
Löytyi musiikki ja rytmi jotka alkoivat kehittää ja jäsentää koko ihmisen ajatusmaailmaa, ja rytmin löytyminen kehitti valmiuden matemaattiseen ajatteluun. On kyllä sääli kun juutalaisuudessa tämäkin asia kirjattiin synniksi, ehkäpä köykäisin perustein kun ei ollut taustatietoa.
Ei ole tavatonta että pianonvirittäjällä menee jalan alle kun sointu löytyy, että jotakin yhteistä on äänellä ja motoriikalla.
TykkääTykkää
Korjaus: Juutalaiset sai ja saavat tanssia, vain ordotoksijuutalaiset eivät tanssi paritansseja. Kielteinen suhtautuminen tanssiin juutalaiskristittyjen keskuudessa alkoi ilmeisesti Johannes kastajan tapahtumien jälkiseurauksena.
TykkääTykkää
Roosan toivomus: ”Ole rohkea ja puhu uskostasi!” Tämä on hyvä toivomus, mutta sitten ihmettelemme miksi vain harvat meistä uskaltavat laittaa henkilökohtaisen uskonsa ikään kuin näyttämölle! Näin minä uskon, katselkaa vaan rauhassa uskoani! Tuo sivistyssana; apologiaa = puolustuspuhe, niinpä haluan puolustaa uskoani ja näyttää raamatun kirjoituksilla uskoni oikeudellisuuden.
Ehkä juuri tässä on semmoinen toppi kertoa omasta uskostaan, koska usko pitäisi voida perustella Jumalan sanalla. Moni meistä ei kykene tähän, liian heikon raamatun tuntemisen takia. Minä kykenen perustelemaan Jumalan sanalla uskoni. Miten minun on käynyt kun olen kertonut uskostani? Eikö olekin niin, että olen monet kerrat joutunut pyytelemään anteeksi kömmähdyksiäni, tai heikkoja sanojani.
Ei se mukavaa ole koskaan anteeksi pyytäminen, ei! Anteeksipyytämisessä joutuu aina ns. toisten armoille. Nyt herää kysymys, miten minun on käynyt kun olen pyytänyt anteeksi? Vastauksen voisitte lukea näistä keskusteluista! En minä ole mitään menettänyt (jos ei oteta lukuun ylpeyttäni) olen saanut anteeksi, eikä kukaan ole mollannut.
Roosa mainitsi, että vl uskossa esiintyy myös Pluralismia, joka on moniarvoisuutta. Tarkoittaako tämä moniarvoisuus sitä, että uskoi miten tahansa, kunhan uskoo Kristuksen sovintotyöhön, taivaaseen pääsee tälläkin uskolla. Minä en ilmeisesti ole silloin pluralismia kannattava uskovainen.
Minäpä perustelen tätä, miksi en kannata moniuskoisuutta. Ensinnäkin me ihmiset olemme hyvin kekseliästä sakkia, eli keksimme aina vain uusia konsteja uskoa. Niinpä ei maailmassa ole yhtään niin hullua uskontoa, jolla ei olisi seuraajia. Jotta te ymmärtäisitte, mitä yritän selittää, kerron esimerkin ihmisten hyväuskoisuudesta. Tässä tuo tarina, joka on vain muutaman päivän ikäinen:
Kotini lähellä on S – Market. Tuli tieto, että joku oli täyttänyt tässä Marketissa lottokupongin ja kupongissa oli jokeri ollut oikein, niinpä lottoja oli voittanut miljoonan. Nyt ihmiset alkoivat kuumeisesti etsiä tuota voittajaa. Sitten yksi noista arvelijoista oli hoksannut, että voittaja on Korpelan Heino! Tiedättekö mitä? Kaikki ihmiset uskoivat, että voittajan täytyy olla Heino, niin vaikken ole koko kaupassa täyttänyt (en ainakaan muista) yhtään lottokuponkia.
Olin lenkillä, seisahduin kun ohitseni ajoi suuri traktori jonka perässä oli leveä heinänpöyhin. Kun isäntä tuli kohdalleni, hän otti lakin päästänsä ja kumarsi kunnioittavasti rikkaalle Heinolle! Näin ne uskomukset syntyvät – ihan kuin tuulesta tempaisten. Näin ei saisi kuitenkaan meidän uskomme olla, tai emme saisi luulojen pohjalle perustaa uskoamme. Miten heprealaiskirje kiteytti uskon lyhyesti:
”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” (Heb.11:1)
Minä en ole käynyt ry:n seuroissa noiden 40 vuoden aikana, jona minut on erotettu. Olen kyllä kuunnellut saarnoja radion ja tietokoneen välittäminä. Kun näin olen kuunnellut, niin yhdyn kyllä tuohon Roosan ihmettelyyn:
”Eikö saarnaaja ole käyttänyt riittävästi aikaa saarnan valmisteluun? Eikö teksti aukea hänelle? Miksei seurasaarnoissa uskalleta ottaa rohkeammin esille erilaisia raamatunkohtia, vaan suurimmassa osassa seurasaarnoista toistuu tutuksi tulleet muutamat kymmenet raamatunkohdat?”
Saarnat ovat muuttuneet hyvin paljon noista lapsuuteni ajoista. Oli tuhon aikaan myös semmoisia ”Heikki Saaria” jotka tulkitsivat raamattua hyvinkin omalaatuisesti. Kerran yksi pappi saarnasi kirkossa ja tässä saarnassa selitti Mooseksen sauvan, jolla hän avasi meren Israelin kansan kulkea. Hän tulkitsi tuon sauvan lainsauvaksi. Kirkosta poistuessamme yksi mummoista huudahti papille: -Väärtin sinä saarnasit! Mutta oikein me uskotaan”
TykkääTykkää
Joonalta on jälleen kiinnostava blogikirjoitus ”Katolilaisena suviseuroissa”. https://hapatusta.net/2018/12/03/katolilaisena-suviseuroissa/?fbclid=IwAR319aNEzDMXh4BZKlR_lrJ_VnsnVgaUb4oIbzAP1z32wclWEF-B8diH0Kk
Myös kommentit ovat mielenkiintoisia. Itsekin kirjoitin sinne yhden kommentin, jossa tahdoin lähinnä kommentoida kommentoijia. 😉 :
>>
Mikko Junes arvelee, että ”Yhteistyö Lähetyshiippakunnan ja muiden perinteistä virkanäkemystä kannattavien kanssa kuitenkin torjuttiin, koska liike uskoo voivansa vaikuttaa kansankirkossa enemmän sisältä käsin.”
No, SRK tuskin toivoo kansankirkon muuttuvan yhtään konservatiivisemmaksi. SRK:n kannalta ei kirkko ole todellinen uskonyhteisö vaan suojakuori, joka tarjoaa vl-papeille työpaikan. Työtovereiksi kelpaavat yhtä hyvin ”epäuskoiset” naiset kuin miehetkin, koska todellinen uskonyhteisö on muualla ja siellä eivät naiset saarnaa.
Tämä sopii hyvin myös kirkon johdolle. Kirkko saa vl-papeista ongelmattomia työntekijöitä (verrattuna muihin vanhan virkakäsityksen omaaviin). Vastalahjana ei kirkko ala kovistella vl-pappejaan esim. heidän seurakuntaopistaan. Tällainen ”epäpyhä liitto” sopii hyvin kummallekin osapuolelle. Tämän kirkkopoliittisen veneen keikuttaja saa vihat kummaltakin taholta, kuten esim. Jaakko Tölli sai havaita.
Rasmus taas arveli, että ”eksklusivismi voi myös olla oikeansuuntainen intuitiivinen vastaus universalistisiin aatevirtauksiin kristikunnan sisällä” ja ”Jos eksklusivismi suojelee tältä höperöltä kehitykseltä, niin sen omaksuminen kannattaa vaikka se ei olisikaan täysin totta. Riittää että se on enemmän totta kuin universalismi.”
Tuskin riittää, että omaksuu kahdesta väärästä ajatuksesta sen vähemmän väärän, jos tietää että on kolmaskin joka on kumpaakin oikeampi. 😉 Edellä jo totesin, millaisiin lehmänkauppoihin eksklusiivisuus voi johtaa kirkkopolitiikassa. Yhtään elävämmäksi se ei ole tehnyt vl-liikkeen herätysrooliakaan. Keskusjohtoinen kasvatuskristillisyys ei tähän juuri kannusta (Voisi puhua jopa tapakristillisyydestä, jota Laestadius kutsuisi kuolleeksi uskoksi). Tapanormien noudattaminen ja ”höpösyntien” tuomitseminen ”autuuden haastolla” on tuskin oikeansuuntainen kristillinen vastaus universalismin haasteeseen.
Vl-liikkeen nykytilanne on hyvin monimutkainen monista historiallisistakin syistä. Vaikka eksklusivismi on lieventynyt – kuten Joona totesi – ei sitä voi julkisesti (ainakaan puhuja) kyseenalaistaa. Eksklusiivisuus on todella SRK-lestadiolaisuuden ”identiteettitekijä”, kuten Seppo Lohi aikanaan totesi. Koko vl-oppirakennelma luhistuisi sen mukana. Muutosta tähän siis on tuskin odotettavissa, tilanne on lukossa. Uusi hajaannus (lestadiolaisperinteen mukainen eriseura) olisi eräs ratkaisu, jota minäkään en toivo.
Kiitos Joonalle tasapuolisesta ja syvällisestä kirjoituksesta. Kiitos myös kommenteista ja Joonan vastauksista. Hän osaa asettaa sanansa todella hyvin ja ymmärtäväisesti – siis toisin kuin minä, joka taisin hiukan tahallani kärjistää. Kyllä minäkin vl-liikkeessä paljon hyvää näen – varsinkin tuntemieni rivijäsenten kohdalla. Siksi nykyinen umpikuja harmittaa ja surettaa.
Ei liene muuta mahdollisuutta kuin yhtyä Joonan uskoon ja toivoon: ”Jos vl-liike avautuisi pelkän yhteisön itsesäilytyksen sijaan enemmän kohti Kristusta, kohti Jumalaa, siinä olisi valtavasti potentiaalia hyvään. Pelastihan se aikoinaan Lapin hukkumasta viinaan, joten miksipä Jumala ei voisi käyttää sitä yhä edelleen vaikka mihin.”
>>
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Kaikella on määräaikansa – tämän blogin toistaiseksi viimeinen kirjoitus – Hulluinhuonelainen