Havaintoja kaventuvasta tilasta kirkossa

Olen seurannut Maata Näkyvissä–festareiden ympärillä käytyä keskustelua. Kiteytettynä kyse on siitä, että Maata Näkyvissä–festareiden naispapittomat messut on koettu eri tahojen toimesta kirkon virkakäsityksen vastaisina ja erityisesti naispappeja loukkaavina.

Uusi arkkipiispa Tapio Luoma, Turun seudun paikalliset kirkkoherrat  ja Sleyn edustajat ovat keskustelleet festareiden pääohjelman, messun, järjestämisestä. Luoma on muistuttanut ”että Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on vain yksi virkakäsitys, eikä pappisvirka ole sidottu sukupuoleen”, kun taas Sleyn edustajat ovat toivoneet Luoman tukevan herätysliikkeiden järjestämiä messuja, vaikka ne toteutettaisiin perinteisen virkakäsityksen mukaisesti. Sleyn edustajat ehdottivat keskustelussa, että he voisivat tulla vastaan siten, että festareiden messussa ehtoollisasvustajina voisi toimia maallikkomiesten lisäksi maallikkonaisia. Ehdotus ei riittänyt keskustelun toiselle osapuolelle, vaan lopputuloksena on se, ettei aikaisemmin Turku-hallissa järjestettyä Maata Näkyvissä–festareiden messua, joka on kerännyt tuhansia nuoria Kristuksen ruumiin ja veren äärelle, järjestetä enää ollenkaan tapahtumapaikalla tapahtuman kiinteässä yhteydessä; Turku-hallissa. Sen sijaan messuja järjestetään paikallisseurakuntien voimin niiden omissa kirkoissa, ”mikä mahdollistaa myös naispuolisten pappien osallistumisen messun toimittamiseen”, kuten Turun arkkihiippakunnan tiedotteessa asia esitetään. Sley on ottanut festareiden messujärjestelyt vastaan surullisina ja iskuna vasten kasvoja: heille pitäytyminen perinteisessä virkakäsityksessä on tärkeä, opillinen asia ja muutos messujen järjestämisessä vaikuttaa väistämättä sekä festareihin että mahdollisesti myös Sleyn ja kirkon suhteeseen.

Äkkiseltään voi tuntua, ettei tämä keskustelu liity vanhoillislestadiolaisiin mitenkään: ry:t saavat yhä järjestää kirkoissa omia tilaisuuksiaan ja välit kirkkoon ainakin vaikuttavat olevan hyvät: ”kahden kuoren suojassa” vaikuttaa olevan tilaa. Tämä ei kuitenkaan pidä aivan paikkaansa. Maata Näkyvissä -tapauksesta voidaan analysoida seuraavia näkökulmia, jotka liittyvät hyvin olennaisesti myös meihin vanhoillislestadiolaisiin.

Arkkipiispa Luoma

Vanhoillislestadiolaiset papit ja kirkolliskokousedustajat kannattivat tietääkseni lähes yksimielisesti Luomaa uudeksi arkkipiispaksi. Useat edellä mainituista kannattivat Luomaa esimerkiksi hänen Facebookin kannatusryhmässään omalla nimellään. Näin siitä huolimatta, että ehdolla olisi ollut myös huomattavasti vanhoillislestadiolaisten ääneen lausuttuja arvoja lähempänä oleva ehdokas, Ville Auvinen. Auvinen oli arkkipiispan vaalien ainut ehdokas, joka puolusti tinkimättä perinteistä kristillistä uskoa mukaan lukien raamatulliset avioliitto- ja virkakäsitykset. Luoma sen sijaan sanoi periaatteessa itse edustavansa esimerkiksi avioliittoa miehen ja naisen välisenä, mutta muuttavansa käsitystään, jos kirkolliskokouksessa niin päätetään. Sleyn kotimaantyön johtajan, Juhana Tarvaisen, blogitekstin mukaan Luoma olisi sanonut tukevansa myös herätysliikkeiden messuja, vaikka ne toteutettaisiin perinteisen virkakäsityksen mukaisesti. Auvisen ja Luoman raamattukäsityksissä näkyikin vaalikampanjoiden ajan iso ero. Olen ymmärtänyt, että vanhoillislestadiolainen raamattukäsitys olisi lähempänä Auvisen edustamaa käsitystä, jonka mukaan esimerkiksi kristillinen avioliittokäsitys ei ole ihmisten päätöksellä muutettavissa, vaan kuuluu oppiin, jonka tulisi tukeutua muuttumattomaan Jumalan sanaan.

Vanhoillislestadiolaiset, jotka kannattivat Luomaa arkkipiispaksi, perustelivat kantaansa esimerkiksi sillä, että Luoma on kompromissikykyinen, konservatiiville sopiva ehdokas, joka näkee sekä konservatiivien että liberaalien tarpeet kirkossa, ja pystyy pitämään kirkon kasassa. Luoman uskottiin vl:en keskuudessa menestyvän todennäköisemmin vaalissa kuin esimerkiksi Auvisen, joten ääni kannatti edellä mainittujen mielestä antaa mieluumin Luomalle kuin Auviselle, jottei se nurinkurista logiikkaa käyttäen päätyisi kaikkein liberaaleimmalle ehdokkaalle. Lisäksi ne vl:t, joilla oli äänioikeus arkkipiispan vaaleissa, ja jotka kannattivat Luomaa, perustelivat kantaansa myös sillä, että Luoma edusti perinteistä avioliittokäsitystäkin. Ihmettelin silloin ja ihmettelen yhä, miten sokeita ihmiset voivat olla. Minulle Luoman linja ei missään vaiheessa ole näyttäytynyt erityisen ”konservatiivisena”, jos sillä tarkoitetaan perinteiseen kristilliseen, raamatulliseen uskoon sitoutumista ja sen mukaisen elämän opettamista – sisältäen ne kohdat, jotka ”eivät sovi” tämän hetkiseen yleiseen asenneilmastoon. Luoman linjan saattoi kuulla esimerkiksi Radio Dein arkkipiispanvaalitenteistä ja lukuisista ehdokkaiden keskustelupaneeleista, joissa Luoma kertoi kannoistaan opillisiin asioihin, kuten virkaan ja avioliittoon. Erillismessuihin Luoma on ottanut kantaa jo vuonna 2011 Espoon hiippakunnan piispanvaalien alla todeten suhtautuvansa niihin siten, että ”periaatteessa kaikenlaiset seurakunnan omasta jumalanpalveluselämästä irralliset messut ovat lähtökohtaisesti ongelmallisia”. Maata Näkyvissä –tapaus osoittaa, ettei Luoma suhtaudu herätysliikkeiden erillismessuihin, joissa pitäydytään perinteisessä virkakannassa, myötämielisesti.

Minkälainen kirkko on konservatiiveille arkkipiispa Luoman aikana? Vaikuttaa siltä, että luvattua ymmärrystä ei sellaisille konservatiiveille irtoa, jotka allekirjoittavat perinteisen virkakäsityksen. Luoman ydinpointti Maata Näkyvissä –tapauksessa on: ”Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on vain yksi virkakäsitys”. Entä ne, ja myöhemmin me, joille luvattiin 80-luvulla naispappeuskeskustelun jälkeen ponsi pitää kiinni vanhasta virkakäsityksestä? Mitä me teemme nyt, kun ponnen kumoamisen kautta ollaan tultu tilanteeseen, jossa edustammekin kiellettyä ja sanktioitua kantaa virasta? Samalla, kun kerromme ääneen, ettemme hyväksy naispappeutta, saamme niskaamme vihan ja syytökset syrjinnästä ja rasismista. Vaikuttaa siltä, että jokainen nainen (ja moni mieskin), joka puoltaa naispappeutta, ottaa naispappeuskielteisen kannan henkilökohtaisena loukkauksena, jopa ihmisarvokysymyksenä. Tällainen kysymys se ei teologisesti kuitenkaan ole. Luoman sanat pitävät siis paljon sisällään. Hän oikeastaan sanoo, että emme mahdu samaan kirkkoon, jos emme muuta käsitystämme. Tätä näkemystä hän vie systemaattisesti eteenpäin tasa-arvonjulistajan imagolla myös Maata näkyvissä –tapauksessa.

Herätysliikkeiden omat messut

Maata näkyvissä -tapaus herättää vakavan kysymyksen myös siitä, mikä on herätysliikkeiden järjestämien messujen tulevaisuus. Naispapittomia messuja järjestetään ainakin evankelisten, viidesläisten ja lestadiolaisten toimesta. Tällainen on myös Suviseurojen lauantain viikkomessu. Oletko sinä valmis siihen, että suviseurojen isossa teltassa jakaa ehtoollista sekä miehet että naiset? Onko asialla sinulle merkitystä?

Kysymys herätysliikkeiden messujen järjestämisestä ei ole aivan pieni, sillä kyseessä on selkeä opillinen erimielisyys kirkon sisällä. Lisäksi kysymys koskettaa kymmeniätuhansia ihmisiä. Jos meille, jotka edustamme esimerkiksi virka- ja avioliittokysymyksessä perinteistä kantaa, tehdään kirkon sisällä olo liian tukalaksi (esimerkiksi herätysliikkeiden messujen vietto kielletään), on pakko spekuloimisen ja pohdiskelun sijaan tehdä konkreettisia valintoja ja tekoja. Mitä nämä voisivat olla?

Konservatiivien lähentyminen?

Näen tilanteessa myös mahdollisuuden. Eikö kirkon sisällä vaikuttavien konservatiivisten herätysliikkeiden kannattaisi tehdä yhteistyötä? Uskon, ettemme ole valmiita joustamaan uskostamme ja opistamme. Sley on tehnyt hienoa työtä lähentääkseen suhteitaan kirkkoon ja käydäkseen rakentavaa kriittistä keskustelua. Siitä osoituksena on muun muassa se, kun Sleyn kotimaantyön johtaja, Juhana Tarvainen, esitti keväällä kutsun naispastoreille tulla Helsingin Luther-kirkolle keskustelemaan virasta ja mahdollisuuksista elää sovinnollisesti samassa kirkossa. On huomattava, että keskusteleminen ei tarkoita samaa kuin opista luopuminen. Päinvastoin. Ymmärrän toki, että evankelisen liikkeen käsitys kirkosta on erilainen kuin lestadiolaisten. Tässäkin voisimme kuitenkin olla itsekriittisiä.

Mitä me, vanhoillislestadiolaiset kristityt voisimme tehdä? Voisimme ainakin rohkeammin puolustaa sitä, mihin uskomme ja mitä ajattelemme juuri nyt – eikä odottaa sitä, että tilanne kirkossa käy liian tukalaksi. Voisimme ottaa monessa mallia siitä, millä rohkeudella Sley toimi Maata Näkyvissä  –tapauksessa: he pitivät kantansa rohkeasti ja argumentoiden, vaikka tiesivät saavansa lokaa päällensä: uskallan väittää, etteivät he halua sortaa naisia, tai edistää epätasa-arvoa. He haluavat pitää kiinni Raamatusta.

138 kommenttia artikkeliin ”Havaintoja kaventuvasta tilasta kirkossa

  1. Kesäkukka

    Kiitos taas Roosalle mielenkiintoisesta tekstistä.

    Nyt päästään sitten keskustelemaan myös virkakysymyksestä. Itselleni ja varmaan monelle muullekaan vl:lle ei ole ihan selvää, miksi nainen ei voi olla pappi/seurapuhuja. Joidenkin kanssa olen asiasta keskustellut, ja jotkut ovat sanoneet suoraan, etteivät ole kuulleet kielteiseen kantaan vakuuttavia, raamatullisia perusteita. Siitä ollaan kuitenkin yleisesti hiljaa. Vl-liikkeessä nainen voi pitää hartauksia, alustuksia ja rukouksia, hän voi olla raamattuluokan tai pyhäkoulun opettaja, hän voi opettaa rippikoulussa, kirjoittaa hengellisiä kirjoituksia, ottaa aktiivisesti osaa opista ja uskosta ja Raamatun tulkinnasta käytäviin keskusteluihin (josta tämä blogikin on osoitus), ja lukea Raamattua seurakunnan tilaisuuksissa. Onko jokin ratkaiseva ero näiden edellä mainittujen toimien vs. puhujana/pappina toimimisen välillä?

    Mitä ajattelette siitä, jos joku sydämestään kristitty naisihminen ajattelee voivansa soveltuvan papin tehtävään, tai ajattelee papin viran olevan ok myös naisille, (vaikka itsellä siihen ei olisi halua)?

    Edellisessä kommenttiketjussa oli Roosan vastaus siihen, miksi hän ei ole jutellut SRK:n kanssa opillisista kysymyksistä: Koska SRK:n puolesta ei tilaisuutta ole järjestynyt. Ja sivuhuomautus, että SRK:n kanssa käytävä keskustelu käydään heidän ehdoillaan, eli sitä ei käydä ollenkaan.

    Mietin nyt, että liikkeessä olisi kyllä paljon keskusteltavaa. Miksi keskustelua ei käydä? Miksi pidetään yllä tällaista puhumattomuuden ilmapiiriä? Onko syy sama kuin tällä arkkipiispalla: ettei yhteisön yhtenäisyys vaarannu? Ettei tule näkyväksi se, kuinka prulalistinen liike vl tänä päivänä onkaan, kuinka paljon erilaisia näkemyksiä tai ainakin vivahde-eroja liikkeen sisällä on -ei vain naispappeuskysymyksestä- vaan myös uskon keskeisistä kysymyksistä, kuten armosta, synnistä, vanhurskauttamisesta, ripistä, parannuksesta, laista, evankeliumista, Jumalan valtakunnasta, seurakunnasta jne.

    Yhteistyö muiden herätysliikkeiden kanssa kuulostaa hyvältä, mutta tuntuu, että se on tälle liikkeelle äärimmäisen vaikeaa. Tuntuu, että muiden herätysliikkeiden jäsenet ovat kaikkein vaikeimpia kohdattavia, että on helpompi tehdä yhteistyötä mieluummin ”vähemmän uskovien” kanssa. Tässäkin varmaan syynä joku historian painolasti. Ja ehkä Luoman kannattaminen Auvisen sijaan liittyy tähän.

    Luulen, että se, että vältetään avointa, rehellistä keskustelua tarkoituksena suojata yhtenäisyyttä on lopuksi huono vaihtoehto. Mitä aiemmin pystyttäisiin nostamaan kissa pöydälle ja puhumaan, sitä vähemmän tulisi vahinkoa ja selvitettävää. Mutta niinhän se ihminen yleensä toimii, että kissa nostetaan vasta sitten pöydälle kun on ihan pakko, kun ei voi mennä enää eteenpäin muuten. Asioita on monesti niin vaikea kohdata juuri sellaisena kuin ne ovat. Tuleeko tästä Roosan esille nostamasta aiheesta nyt sitten tällainen pakkotilanne puhua…?

    Tykkää

    1. Itse en naispappeutta kannata, mutta mielestäni naisevankelistoja voi kyllä olla, koska jokainen Jumalan lapsi on evankelistaksi kutsuttu, niinkuin oli myös Samarialainen nainen Jaakobin lähteellä. Yksi naisevankelista, jota suuresti arvostan ja jonka saarnoista olen pitänyt, on Hilja Aaltonen. Joitakin hänen saarnojaan:

      Tämä kannattaa erityistesti kuunnella tässä kontekstissa, tässä Hilja mainitsee vanhan kunnon lestadiolaisen verisen saarnan. Ilmeisesti hänen viimeinen puheensa:

      Tämäkin soveltuu hyvin tähän aikaan:

      Tykkää

    2. MH

      Kiitos Kesäkukalle viisaasta kommentista. Paljon hyviä huomioita.

      Täytyy sanoa, että itsellenikin ns. perinteisen virkakäsityksen raamatulliset perustelut ovat jääneet vähän hämäriksi. Välillä tuntuu vähän kärjistäen siltä, että naiset saavat yhä tänä päivänä kärsiä siitä, että Paavali oli oikein kunnon sovinisti…

      Toisaalta monet arvostamani teologit (muutkin kuin lestadiolaiset) vastustavat naispappeutta. Ehkä tämä jää minulle henkilökohtaiseksi kipukohdaksi.

      Siitä sen sijaan minulla on selvä mielipide, että Sley toimii asiassa paljon johdonmukaisemmin kuin SRK. Jos naispappeus nyt kerran on tärkeä opillinen kysymys, ei linjasta pitäisi lipsua yhtään. Jos taas asia ei olekaan niin keskeinen, voitaisiin olla johdonmukaisia ja sallia naispappeus myös omassa porukassa.

      Tykkää

    3. Ehkäpä nyt vielä sanon pari ajatusta naispappeuskannasta. Mielipiteitä on yhtä monta kuin Raamatuntulkitsijoita, siksi traditiolla on terve rooli tässäkin asiassa. Voidaan sanoa, että ”aina on haluttu olla uskomasa” että nainen ei voi toimia pappina.

      Ja kyllä silläkin on merkitystä, että Jumalan valitsemat apostolit oli kaikki miehiä. Jumalaa tuskin voi syyttää sovinismista.

      Tykkää

  2. Kesäkukka

    Ai niin, vielä yksi mielenkiintoinen juttu uskonnollisten yhteisöjen perinteisiin liittyen, joista niistäkin saisi käydä avointa keskustelua.

    Viulunsoittaja katolla – musikaalissa juutalainen perheenisä sanoo, että jos meillä ei olisi näitä perinteitä, olisimme yhtä huteralla pohjalla kuin tuo viulunsoittaja tuolla katolla.

    Ei kai meillä näin…?

    Tykkää

  3. Heino Korpela

    Kirkollinen virka on aivan muuta kuin UL:n hengellinen palvelusteh­tä­vä UT:ssa (vrt. johdantotekstin viittaus­: Kirkkojen Maailman Neuvosto pappeudesta ja virasta, luvun alussa, s. 181).

    ”Kirkolliset toisiinsa sidotut paavius, piispuus, pappeus ja virka sekä niiksi/niihin ”lukeminen”/vihkiminen taas ovat ihmisten tahdon luomuksia ja asetuksia, eivät UL:n raama­tullisia käsitteitä. Paavi ja piispa ovat kokonaan Raama­tun ulkopuolisia, ih­mis­ten sepit­tämiä pappeuden irvikuvia, pa­pil­la/pap­peu­della ja vihkimisellä on sekä sanoina että käsitteinä raamatullinen mer­kitystaustansa, mutta niiden kirkollinen sisältö yhtä tun­tematon Jumalan Sa­nalle kuin edellistenkin.”

    Yllä oleva teksti ei ole minun, vaan kirkkojen Maailman Neuvoston laatiman tutkimuksen. Jumala on kyllä asettanut vanhantestamentin aikana Leeviläisen pappeuden, eikä tuossa pappeudessa ollut yhtään naista:
    ”Kutsu sitten esiin Aaron ja hänen poikansa, vie heidät pyhäkköteltan ovelle ja pese heidät vedellä.
    Pue Aaron pyhiin vaatteisiin ja voitele ja pyhitä hänet minun papikseni.
    Kutsu sitten esiin myös hänen poikansa, pue paidat heidän ylleen
    ja voitele heidät minun papeikseni samalla tavoin kuin voitelit heidän isänsä. Näin heidät voidellaan ikuiseen pappeuteen sukupolvesta toiseen.” (2.Moos.40:12-15)

    Leeviläinen pappeus lakkasi Kristuksen syntymässä. Jumala uudisti liittonsa, niin myös pappeuden ja tästä pappeudesta raamattu puhuu:
    ”Asia käy vielä selvemmäksi silloin kun virkaan astuu uudenlainen pappi, joka Melkisedekin tavoin
    ei ole saanut virkaansa inhimillistä syntyperää koskevan lain käskyn mukaan vaan häviämättömän elämänsä voimasta.
    Hänestä kirjoitukset todistavat: — Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta.
    Näin kumotaan aikaisempi määräys, koska se oli heikko ja hyödytön:
    eihän laki tehnyt mitään täydelliseksi. Sen tilalle me olemme saaneet parempaa: toivon, joka antaa meille uskalluksen lähestyä Jumalaa.
    On myös otettava huomioon Jumalan vala. Leevin heimon miehistä tuli pappeja ilman sitä,
    mutta tämän toisen pappeus vahvistettiin valalla, näillä sanoilla: — Herra on vannonut valan eikä sitä peruuta: sinä olet pappi ikuisesti.” (Heb.7:15-21)

    Tästä Kristuksen pappeudesta ovat kaikki uskovat osallisia. Pyhän Hengen pappeudessa ei ole erotettu sukupuolia toisistaan:
    ”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.
    Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” (Gal.3:27,28)

    Uudentestamentin aikana on Jumala kuitenkin asettanut erityisen apostolisen viran ja tästä virasta Paavali kirjoittaa:
    ”Paavali, Kristuksen Jeesuksen palvelija, kutsuttu apostoliksi ja valittu julistamaan Jumalan evankeliumia, tervehtii kaikkia Roomassa olevia Jumalalle rakkaita ja hänen kutsumiaan Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa,” (Room.1:1,2)

    Evankeliumin sanomaa viemään ihmisille on siis kaikkien ihmisten tehtäväksi annettu. Kuitenkin erityinen saarnavirka on miehille säädetty. Miksi näin? Tämän kun ymmärtäisi, niin olisimme paljon viisaampia! Paavali kyllä perustelee tätä miehistä virkaa monin tavoin, myös he jotka puolustavat naispappeutta pyrkivät omalle näkemykselleen hakemaan tukea raamatusta. Sanon tähän, että taitavat tuet naispappeudelle jäädä melko heikoiksi.

    Minulta jos Jumala olisi kysynyt mielipidettäni, olisin ollut naispuhujan kannalla – mutta kun minulta ei kysytä, ei sitten mitään! Kysytään Jumalan puolelta vain; tahdotko Heino uskoa ja minähän tahdon.
    Kun, kirkon naispappeudelle avattiin kirkon ovet. Kirjoiteltiin mielipiteitä, puolesta ja vastaan, yksi mielipide oli tämä: Jumala on mies ja siksi papin tulee olla mies myös.

    Minä myös halusin osallistua kirjoituksellani keskusteluun, siispä kirjoitin ja kerroin mikä Jumala on, eli että Jumala ei ole mies, eikä nainen. Todistin tämän sillä, että Jumala on synnyttänyt iankaikkisuudessa Kristuksen! Mutta tämän takia hän ei ole nainen! Jeesus oli Mies, Jumala Jumalasta, eli Jumala ei ole kumpaakaan sukupuolta, hän on Jumala.
    Kun lähetin kirjoitukseni, sitä ei julkaistu, vaan sanottiin, että lopetetaan tästä aiheesta keskustelu.

    Tykkää

    1. Vastauksena Heinolle, joka lainaa väärin KMN:n tekstiä:

      19. Koko Jumalan kansa on kutsuttu olemaan
      profeetallinen kansa, joka todistaa Jumalan sanasta,
      papillinen kansa, joka kantaa uhriksi opetuslapsena
      eletyn elämän, ja kuninkaallinen kansa, joka palve-
      lee Jumalan valtakunnan tulemisen välineenä. Kaik-
      ki kirkon jäsenet ovat osallisia tästä kutsumuksesta.
      Kun Jeesus kutsui ja lähetti ne kaksitoista, hän loi
      perustan johtajuudelle seuraajiensa yhteisössä hei-
      dän julistaessaan Jumalan valtakuntaa.Uskollisina
      Jeesuksen esimerkille jo varhaisina aikoina joita-
      kin uskovia valittiin Pyhän Hengen johdatuksesta
      ja heille annettiin erityinen valta ja vastuu. Virkaan
      vihityt ”kokoavat ja rakentavat Kristuksen ruumista
      julistamalla ja opettamalla Jumalan sanaa, viettämäl-
      lä sakramentteja sekä johtamalla yhteisön jumalan-
      palveluselämää, lähetystehtävää ja diakoniatyötä.”5
      Kaikki ruumiin jäsenet, virkaan vihityt ja maallikot,
      ovat toisiinsa liitettyjä Jumalan papillisen kansan jä-
      seniä. Virkaan vihityt muistuttavat yhteisöä siitä, että
      se on riippuvainen Jeesuksesta Kristuksesta, joka on
      sen ykseyden ja sille annetun tehtävän lähde samalla
      kun he itse ymmärtävät palveluvirkansa olevan riip-
      puvainen Kristuksesta. Toisaalta he voivat toteuttaa
      kutsumustaan vain kirkossa ja kirkkoa varten; he tar-
      vitsevat kirkon tunnustuksen, tuen ja rohkaisun.
      20. Eri perinteitä edustavien kirkkojen keskuudes-
      sa vallitsee laaja yksimielisyys kirkon viran keskei-
      sestä merkityksestä. Tämä yksimielisyys on ilmaistu
      tiiviissä muodossa Faith and Order -dokumentissa
      Kaste, ehtoollinen ja virka (1982), jossa todetaan:
      ”Kirkossa on aina ollut henkilöitä, joilla on erityinen
      valta ja vastuu” ja: ”Jeesus valitsi ja lähetti opetus-
      lapsensa todistamaan Jumalan valtakunnasta”.

      6 Matteuksen evankeliumin 28. luvussa Jeesuksen kirkolle
      antama tehtävä on ”Kristuksen kirkolle antama sanan,
      sakramenttien ja kaitsennan virka, jota jotkut kirkon
      jäsenet hoitavat yhteiseksi hyväksi. Tämä viran kol-
      minainen tehtävä varustaa kirkon toteuttamaan mis-
      siotaan maailmassa.”7 Kirkkojen välisten sopimus-
      tekstien valossa on selvää, että koko Jumalan kansan
      kuninkaallinen pappeus (ks. 1. Piet. 2:9) ja erityinen
      vihkimysvirka ovat kumpikin kirkon keskeisiä ele-
      menttejä eikä niitä tule nähdä toisiaan poissulkevina
      vaihtoehtoina. Kirkot ovat kuitenkin eri mieltä siitä,
      kuka on pätevä tekemään lopullisia päätöksiä koko
      yhteisön puolesta. Joissakin kirkoissa tämä tehtävä
      on rajoitettu vihitylle papistolle, kun taas toisissa kir-
      koissa maallikot ottavat osaa päätöksentekoon.

      –Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) Faith and Order- komission järjestyksessään toinen lähentymisasiakirja Kirkko: yhteistä näkyä kohti (2012) julkistettiin suomeksi Suomen Ekumeenisen Neuvoston toimistossa 23.1.2014. 

      Tykkää

  4. Quo Vadis

    Kiitos Roosa jälleen kerran paljon ajatuksia herättäneestä kirjoituksesta.

    ”Kahden kuoren suojassa” vaikuttaa olevan tilaa. Tämä ei kuitenkaan pidä aivan paikkaansa.” Olen samaa mieltä. Sanoisinkin että vanhoillislestadiolainen kristillisyys on mieluummin “puun ja kuoren välissä”. Ulkokehällä sumplitaan kirkkopoliittisia kuvioita ja seurakunnan sisällä viestintä on (ehkä) vähemmän poliittista. Nämä kaksi todellisuutta eivät välttämättä kohtaa ja voivat olla keskenään ristiriidassa. Kuinka kestävää tällainen toiminta on pidemmän päälle, se jää nähtäväksi.

    Kesäkukka: “Itselleni ja varmaan monelle muullekaan vl:lle ei ole ihan selvää, miksi nainen ei voi olla pappi/seurapuhuja. Joidenkin kanssa olen asiasta keskustellut, ja jotkut ovat sanoneet suoraan, etteivät ole kuulleet kielteiseen kantaan vakuuttavia, raamatullisia perusteita.”
    Heino antoikin asiasta jo yhden perustelun: “Jumala on mies ja siksi papin tulee olla mies myös.” Eli tämän mukaan, koska Kristus, joka oli tosi Jumala ja tosi ihminen, oli mies, joten papin tulee olla mies. Myös apostolin virka annettiin ensimmäiseksi miehille, ja tämä traditio yltää 2000 vuoden taakse.
    Jumala ilmoitti siis itsensä Kristuksena Jeesus Nasaretilainen nimisen miehen kautta. Eri asia on sitten pohdinta siitä, että miksi näin on, johon ei ole vielä vastausta ”yläkerrasta” kuulunut. On mielenkiintoista pohtia, että mitenhän olisi maailmanhistorian ja evankeliumin leviämisen käynyt, jos Jumala olisikin ilmoittanut itsensä naispuolisena maailman Vapahtajana ja Kristuksena, joka olisi kiertänyt opetuslastensa kanssa ympäri Juudeaa aiheuttamassa pahennusta ihmeteoillaan, parantamassa sairaita, rikkomassa kulttuuris-etnisiä rajoja, ja joka olisi loppuviimein kidutettu ja teloitettu häpäisevällä tavalla?

    Joona kirjoitti viimeisessä postauksessaan mm. että “Raamattua on mahdotonta ymmärtää, jollei oleta, että läpi sen kulkee eräänlainen totuuden avautumisen prosessi. Jumala kulkee ihmiskunnan mukana ja sopeuttaa ilmoituksensa sen vastaanottokykyyn. Käsitykset Jumalasta ja moraalista jalostuvat ja kypsyvät vähitellen… Kristuksessa, Jumalan Sanan inkarnaatiossa, ilmoitus saavutti täyteytensä. Silti Kristuksen salaisuuden avautuminen on vielä Uudessa testamentissakin hapuilevaa…” Olen tästä kyllä samaa mieltä.

    Itse olen miettinyt, millä tavalla apostolin tehtävä ja virka suhteutuu tähän totuuden avautumisen prosessiin? Voidaanko tulkita, että Jeesus sopeutti apostolin viran kautta kulkevan evankeliumin julistamisen sen aikaisen ihmiskunnan ja kulttuurin vastaanottokykyyn? Millä tavalla käsitys Jumalasta ja sen myötä moraalista jalostuu ja kypsyy vähitellen ihmiskunnan historiassa tai seurakunnan elämässä? Vai kypsyykö yhtään mitenkään?
    Itse ajattelen, että käsityskykymme ei yllä vieläkään lähellekään siihen mitä Kristus todella tarkoitti toiminnallaan ja valinnoillaan, ja mikä merkitys Hänen elämällään ja kuolemallaan loppujen lopuksi kaikessa syvällisyydessään on yksittäistä ihmistä ja koko ihmiskuntaa ajatellen.

    Tykkää

  5. Kesäkukka

    Kiitos näistä kommenteista. Ajattelinkin, että tämä pappeusasia kuuluu kategoriaan ”Raamattu kautta linjan” eli ettei sitä voi kovin yksiselitteisesti selittää ja yksittäisillä raamatunkohdilla perustella, vaan tarvitaan kokonaisvaltaista ymmärrystä siitä valtavasta pelastussuunnitelmasta, jonka Jumala on ihmiskunnalle valmistanut. Niinpä tässä tulee nyt itselle olo, että Jumalan tuntemisessa on vielä paljon opittavaa.

    Silti vielä mietin, kun esim. Luther sanoi, että jos hänen näkemystään ei voida kumota Raamatulla tai s e l v i l l ä j ä r k i s y i l l ä, hän ei muuta mielipidettään. Mitähän nämä järkisyyt tässä asiassa voisivat olla?

    Itse ajattelen, että ehkä tämä voi liittyä jotenkin Jumalan luomisjärjestykseen, miehen ja naisen erilaisiin tehtäviin. Tämä on iso kysymys, jota en nyt enempää lähde pohtimaan. Mutta mukavaa kun edes jossain voi pohtia ääneen tällaisiakin epäselviä kysymyksiä. Nämä kun ovat helposti sellaisia, joista vanhemmat ihmiset saattavat järkyttyä. Että joku uskovainen ei ymmärrä, ainahan se niin on ollut… Miten sitten opit ymmärtämään, jos et saa edes kysellä asiasta?

    Uusimmassa Siionin Lähetyslehdessä oli mielestäni erinomainen kirjoitus Kolossalaiskirjeen historiallisesta taustasta. Tekstissä todetaan mm. että ainakin osassa Kolossan seurakuntaa kristinuskon perusasioiden tietopuolinen tuntemus näyttäisi jääneen ohueksi ja että uusien hengellisten termien ja käsitteiden sisällön ja sanoman ymmärtäminen ei ollut vielä ehtinyt avautua yhtä syvällisesti kaikille. Lehden kirjoitus (ja Kolossalaiskirje) avaa Kristuksen lunastustyön suurutta ja hänen kaikkivaltiuttaan. Ja tuo esiin myös jo alussa mainitsemani asian, että Jumalan tuntemista voi oppia. Kolossalaiskirjeen esirukouksessa pyydetään, että kolossalaiset saisivat ”runsaasti hengellistä viisautta ja ymmärrystä ja tulisivat täydelleen tuntemaan Jumalan tahdon, ja kasvaisivat Jumalan tuntemisessa.” Aamen. (1:9-11)
    (Teksissä on muitakin hyviä pointteja, mm. maailman mukaan käyttäytymisestä ja ihmisten arvottomiin käskyihin ja oppeihin alistumisesta sekä Jumalan tahdon ja oman tahdion ”yhteensulautumisesta” jne. Kantsii lukea jos kiinnostus heräsi.)

    Paljon muitakin ajatuksia kommenteistanne heräsi, mutta nämä tässä vaiheessa. Lopuksi kerron perheemme juttelutuokiosta, jossa spekuloimme Jumalan sukupuolta. Tyttäreni, noin kymmenen vuotias, lopetti keskustelun lyhyeen. Hän sanoi: ”Ei Jumala ole mies eikä nainen. Jumala on Sana.”

    Tykkää

  6. Kesäkukka

    Ai niin, jäähän tässä vielä sitten tämä eroavaisuus kysymysmerkiksi, että onko saarnaaminen/Jumalan Sanan selittäminen ja pappina toimiminen eri tehtäviä. Monet kommentoijat näyttävät nimenomaan ajattelevan, että pappeus on miehille, mutta esim. Jupe näyttäisit ajattelevan, että naisen on ok saarnata? Hmm. Mikä on sitten saarnan ja vaikkapa opetuspuheen ero, jos edellämainittu on vain miehiä varten. Yksi kysymys nostaa esiin sata uutta kysymystä. 🙂

    Tykkää

    1. Empä osaa tarkalleen sanoa, mihin raja pitäisi vetää, siis että saako saarnata vaiko ei. Niinkuin totesin, uudessa testamentissa oli naisevankelistoja, Samarialainen nainen ja sitten oli esimerkiksi Aquilan vaimo Priscilla, jota Paavali kutsuu työtoverikseen (Room. 16:3). Vanhassa testamentissa oli myös Israelin kansan johtajana, tuomarina, nainen. Samoin myös naisprofeettoja on sekä uudessa, että vanhassa testamentissa. Profetoiminen seurakunnassa on ollut sallittua profeetoille ja näinollen uskon, että kenelle tahansa profeetalle, oli sitten mies tai nainen. Kuitenkin sekä vanhassa, että uudessa testamentissa erityiseen virkaan, pappeuteen, on valittu vain miehiä ja Paavali myös neuvoo Timoteusta, että seurakunnan kaitsijan (pappi/piispa) ja seurakunnan palvelijan (diakoni) tulee olla mies.

      Näinollen ajattelen, että naisten vaikenemista koskevat säännöt on todennäköisesti tarkoitettu joihinkin tiettyihin tilanteisiin, joita ei ehkä ole tarkemmin kerrottu kirjeissä, vaan jotka on olleet päivänselviä kuitenkin niille, joille kirjeet on osoitettu.

      Ainakin sen osaan sanoa, että hyvin on ainakin tuo Hilja Aaltonen monessa kohdin puhunut ja uskon, että hänen kauttaan Jumala on kyllä toiminut.

      Mihinkään väittelyihin Juniaasta, jolla on suuri arvo apostolien joukossa (Room. 16:7) en viitsi lähteä, koska minulla ei ole riittävästi alkukielten tuntemusta, että kykenisin päättämään, mitä sillä tarkoitetaan, koska sillä voidaan tarkoittaa ainakin seuraavia: jollakin henkilöllä voi olla suuri arvostus apostolien joukossa ilman että hän on apostoli. Tai vaihtoehtoisesti että hän on apostoli ja muiden apostolien joukossa hänellä on suuri arvostus. Niinpä pidän kirkon traditiota tässä ohjaavana tekijänä.

      Ainakin katuevankelistana ja arjen evankelistana jokainen meistä voi toimia sukupuolesta riippumatta, sitä mieltä olen.

      Tykkää

      1. Ja miksi ei esimerkiksi omasta uskostaan voi todistaa seurakunnassakin, siis kertoa, kuinka on Kristuksen löytänyt, kyllähän se on myös usein väkevää todistusta Kristuksesta ja Hänen armostaan.

        Tykkää

  7. Heino Korpela

    Laitoin vastauksen Eudokimoskselle, mutta blokki ei huolinut kirjoitustani. Kysyin Roosalta, mutta ei hän ollut poistanut? Jupe kirjoittaa niin, että tekee mieli jotain sanoa, elikkä, ei naisten pääsy papiksi / saarnaajaksi ole kiinni puhetaidosta, ei myöskään profetoinnin lahjasta, sillä nuoruudessani tunsin monia naisia jotka selittivät raamatun kirjoituksia.

    Profetoiminen on jumalan tulkkina toimimista. Paavali neuvoo:
    ”Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa.” (Room.12:6)
    Eli kaikki, jotka ovat saaneet Jumalalta armolahjan, he voivat tuoda sen esiin ja tulisikin tuoda seurakunnan yhteiseen käyttöön. Pietari kirjoittaa:
    ”Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa.” (2.Piet.3:18)

    Paavali toteaa, että lahjat ovat moninaiset, henki, taikka usko on sama. Näin se on ja tuleekin olla, sillä Jumala ei ole jakanut lahjojaan, että ne peitettäisiin maahan, vaan lahjat tulee viedä ”vaihatuspöydälle.”
    Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jos nainen on saanut profetoimisen lahjan – hän voisi toimia pappina. Luetaanpa tuo Jupen laittama raamatun kohta tarkemmin:
    ”Terveisiä Andronikokselle ja Junialle*, heimolaisilleni ja vankilatovereilleni, jotka ovat arvossa pidettyjä apostolien joukossa ja ovat olleet Kristuksen omia jo ennen minua.” (Room.16:7)

    Kun Paavali sanoo, että apostolit pitävät Juniaa arvossa, ei tämä tarkoita, että hän olisi apostoli. On niin kuin lapsuudessani noita profetallisia naisista pitivät kaikki uskovat arvokkaina sisarina, myös puhujat! Nämä naiset keskustelivat, neuvoivat eteenkin lapsia ja nuoria elämäntiellä. Minä vieläkin, näin vanhana muistan heidän raamatunselityksiään, kaipaan heitä.

    Tykkää

    1. En minä Heino sanonutkaan, että papiksi pääsy olisi kiinni profetoimisen lahjasta tai puhetaidosta. En ensinkään sanonut, että nainen voi toimia pappina, päinvastoin. Totesin sen, mitä Raamattu sanoo ja mitä aiemminkin olen sanonut.

      Lisäksi sanoin, että en halua sekaantua tuohon Junian tapaukseen, koska minulla ei ole riittävästi alkukielen taitoja, jotta osaisin tulkita asiaa oikein. Siispä luotan Raamatun kokonaisilmoitukseen ja kirkon traditioon ja uskon, että papin tulee olla mies.

      Evankelista ja pappi on kaksi eri asiaa. Jokainen ihminen on kutsuttu olemaan evankelista. Evankelistan tehtäviäkin on kuitenkin monenlaisia samoinkuin papinkin. Ei jokainen pappi ole nuorisopappi tai sairaalapappi, eikä jokainen evankelista ole katuevankelista tai vankilaevankelista.

      Tykkää

  8. Heino Korpela

    Ihan oikein kommentoit, minä kirjoitin huonosti, niin, että sait väärän käsityksen. Pidin kirjoituksestasi. Monissa kristillisissä yhteisöissä evankelista-nimitystä käytetään saarnaajista ja kyseisen kirkon tai liikkeen sananjulistajista. Helluntaiherätyksessä on näin nimettyjä henkilöitä, ovatko he sitten saarnaajia, mutta ainakin ovat maallikoita, eli verrattavissa vl puhujia.

    Laitoin vastauksen Eudokimoskselle linkin tuosta kohdasta, jota hän kritisoi. Nyt uskon, että linkkiä ei voi lähettää, mutta laitapa Jupe hakusanaksi; ”PAPPEUS JA VIRKA (Pentti Heiska”. Jospa, tulisi esiin. On mielenkiintoinen tutkielma pappeudesta.

    Tykkää

  9. Minusta vanhoillislestadiolaisuudessa virkakysymyksiä tärkeämpää olisi pohtia lain ja armon suhdetta. Ei ole mitään väliä sillä kuulutaanko kirkkoon vai ei, vaan sillä onko elämä JA opetus Jumalan sanan mukaista. Se nimittäin on raskauttava asia jos johtoportaassa aletaan katsoa sormien läpi esim. perheväkivaltaa ja väärää opetusta. Tulisi palata tiukasti Jumalan sanan eli Raamatun perustalle, eikä selittää sitä omaan korvasyyhyyn sopivasti. On häpeäksi seurakunnille jos esimerkiksi väkivallasta tulee ihannoitava asia. Sellaista nimittäin ilmenee puhujatasollakin asti. Tulisi myös kysyä vaikuttaako Pyhä Henki todella, jos sen ilmenemismuodot aivan selkeästi puuttuvat. Tulisi ehdottomasti tarkastella vakavasti missä mennään, ei suhteessa kirkkoon ja yhteiskuntaan vaan suhteessa elävään Jumalaan. Tämä on mielipiteeni.

    Tykkää

  10. Olof Tallius

    Täällä pitäisi varmaankin ennemmin keskustella konservatiivien asemasta kirkossa. Mutta kuten arvata saattaa, keskustelu pyörii tiukasti etupäässä naispappeuden ympärillä, joka on vain yksi kiistanalainen kysymys muiden joukossa. Eikä siinä mitään, aihe on kiinnostava. Perusteellista teologista kirjoitusta naispappeudesta ja sen torjumisesta odottelen edelleen tälle foorumille luettavaksi. Joona tai Roosa on muistaakseni sellaisen luvannut jossakin vanhemmassa kommenttiketjussa.

    Olen joskus aikoja sitten poiminut muistiin sellaisen tiedon, että vuoden 1980 Teologisessa aikakauskirjassa olisi (vanhoillislestadiolaisen) Keijo Nissilän eksegeettinen analyysi 1. Korinttilaiskirjeen 14:sta luvun naisen asemaa jumalanpalveluksessa käsittelevistä jakeista, eli siis mm. tästä:

    ”sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.”

    Tuo kyseinen aikakauskirja osui silmääni eräässä nettidivarissa. Tilasin sen kotiini, ja siellähän se kirjoitus oli. Kirjoitus on pitkä ja sanasto maallikolle välillä vaikeaa, mutta kiinnostava se on joka tapauksessa.

    Nissilä analyysi vastaa mm. kysymyksiin: Miksi kyseessä ei ole Paavalin kirjeeseen jälkikäteen tehty lisäys? Minkä puhumisen Paavali naisilta kieltää? Mitä puhumisella tässä yhteydessä tarkoitetaan? Ja miksi Paavalin sanat, ”mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky”, kohdistuisi nimen omaan tähän naisen vaikenemiseen?

    Jos kiinnostaa, lue analyysi tästä (9 aukeamaa):

    https://www.dropbox.com/s/n5je3cpr9sx069k/aukeama1.jpg?dl=0

    https://www.dropbox.com/s/mtfi8noe7a2a7ve/aukeama2.jpg?dl=0

    https://www.dropbox.com/s/c6xigp5kn5akhvl/aukeama3.jpg?dl=0

    https://www.dropbox.com/s/abq4j4jtbdnoqp1/aukeama4.jpg?dl=0

    https://www.dropbox.com/s/iiuj3m5wrj1ohq3/aukeama5.jpg?dl=0

    https://www.dropbox.com/s/mt8p7iiexycr3dm/aukeama6.jpg?dl=0

    https://www.dropbox.com/s/mgv192j3k3j9g81/aukeama7.jpg?dl=0

    https://www.dropbox.com/s/w5qbcqublh1zw44/aukeama8.jpg?dl=0

    https://www.dropbox.com/s/cqrfnmwc35yxexw/aukeama9.jpg?dl=0

    Tykkää

  11. Valoisaa toista Juhannuspyhää, mittumaaria ja keskikesää!

    Monta päivää on myrskynnyt, satanut ja ollut sähkökatkojakin. Nyt oli mukava istua ulkona kahvikupin kanssa, haistella kesän tuoksuja, kuunnella laulurastaan ja mustarastaan konsertttia kuusikossa, katsella kukkakärpäsiä ja muurahaisia… Kiitos Jumalalle luonnosta ja aisteistamme, joilla voimme sitä kokea ja aistia! – vaikka me länsimaisella teho- ja kulutusyhteiskunta-aatteellamme olemme päässeet jo kohtalokkaan pitkälle Jumalan luomistyön tuhoamisessa…

    Johannes Kastaja on meidän asketismia ja periaatteellisuutta karsastavalle nykyluterilaisuudelle ja tähän aikaan hyvin sopeutuvalle protestanttiselle talousmoraalille ja jo pragmaattisen mukavuuden haluiselle vl-kristillisyydellemme varsin outo ilmestys, – ja jonka elämäntavoista kertomukset aiheuttavat lähinnä vaivautunutta hymyilyä ja kummastusta. Sensijaan Lars Levi Laestadiukselle ja vaikkapa Aatu Laitiselle Johannes mahtoi olla monesa jopa esikuva!

    Ortodoksi.net sivuston mukaan: ”Johanneksen äiti Elisabet oli Aaronin sukua ja hän oli Zoian tytär ja Zoia taasen oli Kristuksen isoäidin, Neitsyt Marian äidin Annan sisar. Näin ollen pyhä Johannes oli Kristuksen pikkuserkku. Johanneksen isä Sakarias oli myös Aaronin sukua ja hän kuului Abian pappisosastoon. Tuhatlukuinen temppelipapisto oli jaettu 24 osastoon, joista Abian osasto oli kahdeksas…”

    Johanneksen syntymäpäivänä eilen yksi teksti oli isänsä Sakarian kiitosvirsi, josta ote:

    ”Ja sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi.
    Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien.
    Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen,
    syntien anteeksiantamisen.
    Näin meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä:
    Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto.
    Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville,
    se ohjaa jalkamme rauhan tielle.” (Luuk. 1:76-79)

    Kaikki evankeliumit muistavat ja painottavat Johannes Kastajan toimintaa Jeesuksen edelläkävijänä:

    Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.” Johannes todisti: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.” (Joh. 1:29-34)

    Tämän sunnuntain kirkollisena aiheena on armollisuus ja oikeudenmukaisuus. Yhdysvaltojen ja Euroopan johtomiehet mukaanlukien Suomen hallitus suunnittelevat keskitysleirejä turvapaikanhakijoille ja erottelevat lapsia vanhemmistaan… – Ja historiallinen tosiasia on, ettei mikään maanosa aatteineen ole ollut niin vaarallinen muille maanosille ja kulttuureille viimeisen 200-300 vuoden aikana kuin Eurooppa!

    Tykkää

  12. Kiitoksia Roosalle ajankohtaisesta blogipostauksesta – ja Olofille vinkkauksesta Keijo Nissilän erinomaiseen artikkeliin vuodelta 1980. Artikkelin lopussa hän vetää hyvin yhteen argumentit kristillisen kirkon klassisen virkateologian ja virkakäsitystradition puolesta:

    ”1) Argumentum oecumenicum. Kysymyksessä kirkon virasta tulee vallita kristikunnassa konsensus. Tämä on Paavalin johtava argumentti. Korinttilaisten virhe on provinsiaalinen ja perinnekatkoinen kristillisyyden näkemys.

    2) Argumentum e silentio scipturae. Kysymyksessä kirkon virasta ei tule rakentaa sille, mistä ei ole ilmoitusta kirjoitetussa Jumalan sanassa. Ilmoituksen puuttuminen ei ole sattuma. Jumalan sanan vaikeneminen voi olla Jumalan vastaus.

    3) Argumentum scripturae. Kirkon ei tule rakentaa vastoin kirjoitettua Jumalan sanaa. Kirkon on ojentauduttava kirjoitusten mukaan. Kuuliaisuus Jumalan sanalle on kirkon päähyveitä.

    4) Argumentum ceationis. Kirkon virka ja järjestys tulee nähdä luomisjärjestyksestä käsin. Jumala on antanut naiselle ja miehelle kummallekkin omat armolahjansa. Herran huoneen järjestys ei saa sotia Jumalan säätämää luonnon järjestystä vastaan.

    5) Argumentum verbi Dominim. Herran Kristuksen omat sanat ovat Paavalin painavin argumentti kysymyksessä kirkon virasta. Paavali panee sille yhtä paljon painoa kuin Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyille. Herran muuttumattoman käskyn (entole) tulee olla kirkon ratkaisujen argumentteina, ei aikojen vaihtelussa ajelehtivan inhimillisen mielipiteen (gnome).”

    Siis Paavali painottaa Korinttolaiskirjeen luvussa 14 välittävänsä asiassa ”Herran käskyn”. Tälle – huolimatta pohjoismaisten luterilaisten kirkkojen ”provinsiaalisesta ja perinnekatkoisesta näkemyksestä” – on edelleen kristikunnan enemmistön tuki mukaanlukien vanhat kirkot! – On tosin naispappeja, jotka esim. saarnaavat paremmin ja raamatullisemminkin kuin miespuoliset kollegansa ja ovat varmaankin sydämen kristittyjä – mutta on oikein ja autuaallista kilvoitella ”Herran käskyn” mukaan!

    ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni.” (Joh. 14:15)

    ”Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä.” (Joh. 15:14)

    ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19-20)

    PS. Radiossa ylenykkösellä oli tänään luterilainen jumalanpalvelus Haapajärven kirkosta, eilen Virroilta. Keskipohjalaisen appeni (1914-2009) tapana oli rauhoittua ja osallistua myös radiojumalanpalveluksiin kuuntelemalla ja veisaamalla. Virsien numerot hän kirjoitti rautanaulalla sirkkusokeripaketista repaistulle pahvinpalalle… Harras tapa lienee syntynyt kyläyhteisössään 1930-luvulla, radiojumalanpalveluksia alettiin näet lähettää vuonna 1934. – Isäni kotikylällä pidettiin puolestaan vanhaan tornionlaaksolaiseen tapaan sunnuntaisin vuorotellen kylän taloissa ”kylärukouksia”, mihin kuului sittemmin myös Laestadiuksen saarnan lukeminen postillasta.

    Tykkää

  13. Mies

    Siitä lähtien,kun naiset ovat kirkossa papinvirassa saarnanneet ja vaikuttaneet, on kirkko lähtenyt luisumaan kaikilta osiltaan alamäkeen, maallistumaan. Siitä on tullut kaiken hyväksyvä sosiaalitoimisto jossa Raamatusta ei etsitä Jumalan tahtoa. Kyllä se on taivaan Isän tahto, että papin hommat on miesten hallussa.

    Itse olen VL ja olen joku aika sitten saanut tarpeekseni kirkon nykymeiningistä. En halua olla rahoittamassa sitä. Annan saman rahan mieluummin maailman vähäosaisten lasten hyväksi.

    Jos kirkko ei olisi niin monen vl:n työpaikka, veikkaan että olisimme eronneet sieltä ajat sitten.
    Pitääkö sitä odottaa SRK:n ilmoitusta, että nyt nostetaan kytkintä. Omia aivoja käyttäen ja omaatuntoa kuunnellen päätin tehdä itsenäisen päätöksen ja erosin kirkosta.

    Tykkää

    1. Kirkkoon kuulumaton vl

      En itsekään kuulu enää kirkkoon samojen syiden takia kuin nimimerkki ”Mies”. En ole koskaan kokenut oloani kirkossa tervettulleeksi tai hyväksytyksi, saatika toivotuksi. Herätysliikkeitä tunnutaan pitävän kirkossa lähinnä vaivana, joista halutaan päästä eroon. Helpompi se on lähteä itse pois.

      Tykkää

    2. Onpa harmillinen ratkaisu. Kun taivaan tie on sinullekin varmasti rakas, ethän sielusi autuuden säilyttääksesi erota itseäsi sakramenttiyhteydestä. Eikä tunnu oikealta ehtoollispöytään ”kuokkavieraaksikaan” tuleminen. Anteeksi karkea ilmaisutapa, ajan säästämiseksi pidän viestin lyhyenä.

      Tykkää

      1. Viktor

        Vanhoillislestadiolainen on hengellisesti erossa kirkosta. Maallista organisaatiota ja Kristuksen seurakuntaa ei pitäisi sekoittaa. Tällä hetkellä liikkeen virallinen linja tekee niin poiketen siitä, mitä suuri enemmistö rivilestadiolaisia ajattelee.

        Nimimerkki Mies on täysin oikessa. Itse kuulun kirkkoon vain laiskuuttani ja siksi, että kotiseurakunnassa on vl-pappi. Periaatteessa haluan maksaa hänen palkkaansa.

        Siionin Keväälle huomautan itse uskovani, ettei sakramentti riipu sen enempää sen jakajan persoonasta kuin saajan vero-oikeudellisesta statuksestakaan.

        Vl-kirkolliskokousedustajien peli kertoo politikoinnista, eikä ensimmäistä kertaa. Auvinen olisi kai ollut enemmän raamatullinen, mutta entäs sitten? Kun kirkko ei tarjoa taivaaseen pääsyyn tarvittavaa evankeliumia noin yleensä, eikö silloin ole sama, kuka on toimitusjohtaja? Tietenkään en kaipaa Mäkisen kaltaista älyllis-hengellistä epärehellisyyttä, mutta tuskin sentään sellaista Luomalta on luvassa.

        Kirkkoon kuuluminen tai kuulumattomuus on julkisena keskusteluaiheena vl-liikkeessä – tuota noin -poliittisesti epäkorrekti. Kuitenkaan tässä ei olla minkään opillisen vaan teknisen kysymyksen äärellä. Siksi kirkosta eronneet uskovaiset, joita tunnen, eivät ole ratkaisullaan ainakaan minua pahentaneet.

        Itse olen viime vuosikymmeninä alkanut pitää kirkkoa epärehellisenä ja tekopyhänä. Monesti kuultuun fraasiin ”meille niin rakas kansankirkko” en ole enää pitkään aikaan yhtyä. Kirkon suurin huoli ei ole Jumalan sanassa pysyminen vaan alenevat verotulot.

        Tykkää

      2. No niin, ne on isoja kysymyksiä nämä sijoituskysymykset. Rahastakin täällä on jo ehditty eri kommenteissa puhua, joten käsitelläänpä asiaa vakavasti ensin vaikka siitä käsin. Maksaahan se tosiaan: Jos vaikka 1,6 % vuosiansioista menee kirkollisveroon niin onhan se kallista. Mutta kyse onkin siitä, että vallitsevassa tilanteessa sakramenttimarkkinoilla on ”myyjän markkinat”.

        Uskovaisinahan käsitämme, että emme voi helteisellä kilvoituksen matkalla kestää ja perille kostua ilman pyhän kasteen ja alttarin sakramentin virvoitusta. On siis välttämätön tarve saada hankittua näitä palveluita. Ja missä niitä tarjotaan tämän hetken markkinatilanteessa? Missä esimerkiksi minä lapseni kastan ja ehtoolliseni nautin, jos en evankelisluterilaisen kirkon suojissa? Kertokaa ihmeessä. Enkä ole ajatellut liittyä Luther-säätiöläisiin seurakuntiin enkä esikoislestadiolaisiin, enkä usko, että he ainakaan kastaisivat kuin seurakuntiinsa kuuluvien perheenjäseniä. Pitääkö sitten varata lentolippu ameriikkoihin lestadiolaisen vapaakirkon suojiin?

        Kuten siis totesin, nyt on vallalla myyjän markkinat. Tämä vain on tosiasia, olkoonpa myyjä miten rikas tai rahan perään tahansa. Kaiken kaikkiaan uskon kuitenkin saavani sijoittamalleni pääomalle varmemman tuoton kuin monessa muussa turhuudessa.

        Otetaanpa ihan käytännönläheinen ja ajankohtainen esimerkki. Minulle suviseurojen ehtoollinen on tärkeä asia. Onko se sitä teille kirkosta eronneet vanhoillislestadiolaiset?

        Sakramenteissa vanhoillislestadiolainen Jumalan valtakunta™ ei ole erossa Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta. Tulevana lauantaina kymmenet tuhannet seuravieraat eivät polvistu vanhoillislestadiolaisen uskonyhteisön ehtoolliselle, vaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon paikallisseurakunnan ehtoolliselle. Ymmärrän, jos tämä tuntuu jonkun mielestä hiusten halkomiselta, mutta eihän se sitä oikeastaan ole. Toden totta: ehtoollisella noudatetaan mainitun ”laitoksen” ohjeita myös sen suhteen, kuka voi osallistua ehtoolliselle. Ehtoollisen jakava pappi virkansa tai pappisvelvollisuuksien mukaisesti ei ole oikeutettu jakamaan ehtoollista kirkkoon kuulumattomalle, tietenkin olettaen, että pappi tietää tämän kyseisestä henkilöstä. Tilaisuuden järjestävän ”laitoksen” ohjeiden mukaan kirkkoon kuulumaton ei (poikkeustilannetta lukuun ottamatta) myöskään saa kyseiseen tilaisuuteen osallistua. Voisinko noin vain sitten mennä sinne, kun minulla nyt vain on sellainen oikeus ja ajatella ihan vain, että kyseinen kielto on minulle väärin perustein annettu

        Jos kirkkoon kuulumattomana (muussa kuin hätätilassa) polvistuisin tilaisuuden vastuullisen järjestäjän määrittelemän järjestyksen vastaisesti ja itse asiassa lain vastaisesti yhteiselle rakkauden aterialle, minulla olisi vakava aihe pelätä, että polvistuisin omaksi turmiokseni.

        Tämä ei tarkoita sitä, että en pitäisi sakramentteja hengellisenä kysymyksenä tai että ne pitäisi tiukkoihin muotoihin sitoa. Mutta jos todella olen sitä mieltä, että minun tulee erota kirkosta, minun tulee sekä erota kirkosta että olla käyttämättä vastaisuudessa kyseisen laitoksen palveluita, joita kyseinen laitos eroni johdosta ilmoittaa vastaisuudessa jättämästä jakamatta minulle. Samalla minun tulee kiireesti järjestää itselleni sellainen yhteisö, jossa voin kyseisen yhteisön hyväksymällä tavalla (ei omin luvin) käyttää sakramentteja. Toivottavasti kirkosta eronneet ja eroavat ottavat tämän kysymyksen vakavasti. Eiväthän pyhät sakramentit ole mitään sivuseikkoja jos kohta eivät tekoja tai lakiakaan.

        Viktorille sanon, että ei tietenkään sakramentin pätevyys sinänsä riipu sen jakajan tai eikä itse asiassa sen vastaanottajan ominaisuuksista, kuten en ole sanonutkaan.

        Kyllä minulle varmasti katolisessa kirkossakin ehtoollinen jaetaan, jos esiinnyn uskottavasti ja salaan luterilaisuuteni. Se on varmasti myös pätevä ehtoollinen. Mutta teenkö todella oikein, jos käyn salakavalasti katolisessa messussa luterilaisuuteni salaten ehtoollisella ja vielä tietoisena siitä, että sitä ei minulle kyseisen kirkon järjestyksen mukaan saisi jakaa?

        Nyt menen kommentoinnissa hieman etäämmälle kuin mitä Viktor ehkä tarkoittikaan, mutta vielä totean, että ei voi olla niin, että pelkkä sakramentin pätevyys ratkaisee. Että kunhan sakramentti oli pätevä niin kaikki on hyvin. Onhan naispapinkin toimittama ehtoollinen pätevä, että mitä tuosta nyt ongelmaa tekemään ja kirkosta eroamaan? Joskus mainitsin aiemmissa ketjuissa Lutherin esittäneen, että sakramentti on pätevä, vaikka sen toimittaisi aasi tai vanhan vihtahousun isoäiti. Mutta vakavasti ottaen: Eikö silti rakkauden aterialla haluta noudattaa hyvää järjestystä, kohteliaisuutta, tapoja ja jopa niin muodolliselta kuulostavaa asiaa kuin lakia/kirkkojärjestystä?

        Tykkää

      3. Siionin Kevään lailla ihmettelen tuota, että erotaan sakramenttiyhteydestä ja sitten tullaan (?) kuokkimaan ehtoollispöytään. Itse olen käynyt ihan luterilaisella ehtoollisella aina kun on miespappeja ollut ja ainakin itse olen kohtuullisen usein saanut ehtoollista.

        Siinä vaiheessa kun itse eroan kirkosta, minulla on selvillä jo paikka, minne liityn, jotta saan sakramentit. Mielestäni mainittu toiminta on juuri sitä sakramenttien halveksumista, mistä Lutherkin puhui, mitä Zwingliläiset harjoittivat (mielestäni kalvinistit ei juurikaan).

        Alkuseurakunnassa ehtoollisyhteys oli yhtä kuin seurakuntayhteys ja pelastusyhteys. Koko ajatus pelastusyhteisön ja sakramenttiyhteisön erottamisesta oli absurdi, ja on ollu aina kristikunnassa. Ja on myös nykyään.

        Viktorin kommentissa pisti silmään tämä:
        ”Itse olen viime vuosikymmeninä alkanut pitää kirkkoa epärehellisenä ja tekopyhänä.”

        En voi välttää ajatusta, että itse olen viime vuosina alkanut pitää erästä muutakin yhteisöä kohtuullisen epärehellisenä ja tekopyhänä juuri kirkkopolitiikan ja monen muunkin asian vuoksi (esimerkkinä vaikkapa mainitsemasi lausahdus: ”meille niin rakas kansankirkko”). Tuomitsematta niinkään yksilöitä. Kyllä siellä luterilaisessa kansankirkossakin on vielä olemassa vilpittömästi uskovia ihmisiä, jotka pitäytyvät Raamatun oppiin. Mutta jos nyt aivan tarkkoja ollaan, niin näitä vikoja löytyy kyllä kaikista. Mielestäni on tärkeintä kuitenkin pohtia sitä, mikä on Jumalan tahto Kristuksen seurakunnalle sakramenttien toimittamisessa ja sen suhteessa pelastukseen. Voiko pelastusyhteisö olla erossa sakramenttiyhteisöstä? Ei voi, niinkuin Paavalikin sanoo: ”Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset.” (1. Kor. 10:16, 17).

        Siellä, missä Pyhä Alttarin Sakramentti voidaan vastaanottaa todellisena Kristuksen ruumiina ja verenä, siellä myös Pyhä Henki toimii, koska konsekraatio ei ole vain teatteria, jonka sitten tekee todeksi ainoastaan vastaanottajan usko. Näin ei ole tietääkseni edes luterilaisessa kirkossa eikä lestadiolaisuudessa koskaan opetettu. Siellä missä ei Pyhä Henki toimi pelastavasti, ei varmasti myöskään ole oikeita sakramentteja. Siellä missä taas on oikeat sakramentit, Pyhä Henki edelleen toimii myös pelastavasti.

        Tykkää

      4. Eevertti

        Kansankirkko on kansankirkko, ei varmaankaan opillisesti puhdas mutta sen korvaa inhimillisyys. Ovet ovat oikeasti auki kaikille, rakkaus ja yhteys ei ole ehdollinen.
        Kirkolla on sakramentit ja hautaus, toimiva ja vastuullinen johtamisjärjestelmä, sekä oikea tieto siitä mitä raamatussa lukee ja myös lukemisen ymmärtäminen on korkealla tasolla.
        Ilman kirkkoa vanhoillislestadiolaisuuden -70 luku ei olisi loppunut ja pedofilia voisi hyvin ja turvallisesti kukoistaa kahden munankuoren suojassa ”Jumalan valtakunnassa”.

        Tykkää

      5. Viktor

        Nyt Siionin Kevät sotket hengellisen seurakuntayhteyden ja ajallisen kirkon.

        Kirkkoon kuulumaton tuskin halveksii ehtoollista sille osallistuessaan. Eikö osallistuminen ole merkki jostain muusta?

        Kuulun kirkkoon, en allekirjoita kirkon sakramenttioppia, käyn ehtoollisella, kaikki hyvin?

        Kirkkoon kuuluminen on hengellisessä mielessä samantekevää. Sen hengellistäminen ei ole. Haluan tuoda lapseni kasteelle ja konfirmitavaksi. Siksi kuulun. Kun nämä syyt poistuvat, en kuulu. Tekninen seikka siis.

        Logiikalla näitä kysymyksiä on paha perusyelöa suuntaan tai toiseen. Muuta en kaipaa kuin rehellistä viestintää SRK:lta. Tuomas Hänninen sitä joskus harjoitti kiistäessään piispan antaman synninpäästön pätevyyden.

        Tykkää

  14. Kesäkukka

    eevaoksa:
    ”Minusta vanhoillislestadiolaisuudessa virkakysymyksiä tärkeämpää olisi pohtia lain ja armon suhdetta. Ei ole mitään väliä sillä kuulutaanko kirkkoon vai ei, vaan sillä onko elämä JA opetus Jumalan sanan mukaista.”

    Kyllä. Tärkeintä olisi nyt varmasti keskustella ihan rehellisesti uskon keskeisistä kysymyksistä: Kuinka Jumala vanhurskauttaa syntisen ihmisen? Ehkä muutkin kysymykset aukeaisivat oikein, kun perusta olisi kunnossa. ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa….”

    MH:
    ”Siitä sen sijaan minulla on selvä mielipide, että Sley toimii asiassa paljon johdonmukaisemmin kuin SRK. Jos naispappeus nyt kerran on tärkeä opillinen kysymys, ei linjasta pitäisi lipsua yhtään. Jos taas asia ei olekaan niin keskeinen, voitaisiin olla johdonmukaisia ja sallia naispappeus myös omassa porukassa.”

    Tämä. Minua kiusaa monessa asiassa tämä epäjohdonmukaisuus. Omille aivoilleni moni juttu on vaikea ymmärtää. Niihin kuuluu esimerkiksi jotkut teot, jotka perinteisesti ovat/eivät ole nähty synniksi. Tässä naispappeusasiassa tuntuu kummalliselta, että monet vl:t näyttävät suhtautuvan jopa ihailevasti/innostuneesti ’miellyttäviin’ naispappeihin (nekin siis, jotka sanovat olevansa naispappeuden vastustajia). Vähintääkin arvostetaan hyvin korkealle pappeutta, vaikkakin nainen olisi kyseessä.

    Yksi kysymysmerkki on myös eronneet ja uudelleenvihityt. Vl-papitkin vihkivät eronneita ja seurakunnassamme elää myös näitä eronneita uudelleenvihittyjä. Ilmeisesti ajatellaan, että oli väärin mennä uudelleen naimisiin edellisen puolison vielä eläessä, mutta sen saa anteeksi. Jumalan terveellä vielä tervehditään ja elämä jatkuu uuden kumppanin kanssa. Entäpä jos uskovainen nainen ottaa pappisvihkimyksen, pyytää anteeksi, ja jatkaa työtään papin virassaan. Tervehditäänkö Jumalan terveellä?
    En tiiä voiko näitä rinnastaa, mutta rinnastinpa kuitenkin.

    Tällaista ajatusvirtaa tänään.

    Tykkää

  15. Hyviä kysymyksiä Kesäkukka!

    Ymmärrän kyllä myös nimimerkkien ”Miehen” ja ”Kirkkoon kuulumaton vl” ratkaisua. Ei Kristus säätänyt sakramenttien nauttimiselle kirkollisia veromaksuja – varsinkaan luterilaiselle laitoskirkollemme, jolla on miljardien varallisuus, josta käteisvaroja ja osakesijoituksiakin miljardin verran, ja jolla on varaa maksaa piispoille ministeritason palkkaa…

    Kauas on tultu siitä, kun lähettäessään piispojen edeltäjiä apostoleja:

    ”Jeesus kutsui koolle kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille voiman ja vallan parantaa taudit ja karkottaa pahat henget. Hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita ja sanoi heille: ”Älkää ottako matkalle mukaanne mitään — ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan.” (Luuk. 1:1-3)

    Myös lähettäessään 72 apostolia, Jeesus sanoo: ”Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita…” (Luuk.10:4)

    Ja luulenpa että pridekulkueet huomioidaan kirkollisessa mediassa paljon painokkaammin tällä viikolla kuin suviseurat. Kristillisyytemme olisi syytä olla solidaarinen kirkon muiden konservatiivisten järjestöjen kurmuutukselle, vaikka vl-kirkollisverojen maksajien suuren lukumäärän vuoksi meille lienee luvassa hellä mietoisempaa kohtelua… Mutta ei mene montaa vuotta, niin suviseurojen telttamessu on vaakalaudalla, jos mukaan ei saada edes muutamaa suviseurapaikkakunnan naispappia ehtoollisen jakoon. Ja sateenkaari-ideologian mukaisen seksuaaliopetuksen myötäily voi olla pian ehto myös SRK:n rippikouluille, mikäli halutaan niille kirkollinen hyväksyntä ja ”siunaus”. – Jäi mieleen muutaman viikon takainen radion Horisontti-ohjelma, jossa liberaaliteologisena suurinkvisiittorina esiintyvä toimittaja Suonpää huolestuneena kyseli; ei kai vain kirkon rippileireillä houkutella Jeesuksen seuraajiksi… !?!

    Huomenna aloittaa toimintansa SRK:n kesäseuraradio. Toivomme tietysti, että ohjelmat ovat hengellisesti ruokkivia, virkistäviä ja voimaannuttavia. Samaa evankeliumin raikkautta – ilman taannoisten vuosikymmenien harhapolkujen painotuksia – toivomme myös suviseurasaarnoilta!

    PS. Yle Areenasta on vielä tänään ja huomenna katsottavissa sarjan ”Kuninkaittemme jäljillä” 1. jakso, joka antaa erinomaisesti kuvaa lähes tuhannen vuoden takaisesta katolisesta varhaiskristilliyydestämme ja kirkostamme. https://areena.yle.fi/1-1762623?autoplay=true
    Kannattaa katsoa!

    Tykkää

    1. siirak

      ”Samaa evankeliumin raikkautta – ilman taannoisten vuosikymmenien harhapolkujen painotuksia – toivomme myös suviseurasaarnoilta”

      Tähän Markun toivomukseen voi kyllä sydämestään yhtyä. Lisäisin vielä toivomuksen että käsitys evankeliumista syvenisi liikkeessämme ja vapautuisi mekanistisesta kahleestaan. Kristityllä on vahva turva Kristuksessa joka hetki. Armon varassa saa olla ja siinä vahvistua ja uudistua niin ehtoollisella, Raamattua kuunnellessa/lukiessa, laulaessa, rukoillessa ja perinteistä vl-synninpäästöä omistaessaan.

      Tykkää

      1. siirak

        Vielä lisään sen että ehtoollisella toki on aivan erityinen merkitys osana sielunhoitoa ja evankeliumia Kristuksen asettamana sakramenttina.

        Tykkää

  16. Kirkkoon kuulumaton vl

    Voihan sitä liittyä vaikkapa ortodoksiseen/katoliseen kirkkoon ja saada näin sakramenttiyhteys. Luterilainen kirkko ei joka tapauksessa nyt oiken vedä puoleensa, vaikka tiedän siellä olevan ihan kunnollisia kristittyjä. Toivotaan vaan ettei nyt kuolema korjaa ennen kuin ehtii sakramenttiyhteyden jostain saada, mikäli pelastus nyt on siitä kiinni.

    Tykkää

    1. Ei voi liittyä. Sinun pitää olla valmis luopumaan vl-uskosta, että voisit liittyä katoliseen kirkkoon, koska sinun pitää tunnustaa sitä uskoa, mitä kirkko tunnustaa. Vanhoihin kirkkoihin ei voi mennä vain-me opilla nauttimaan sakramentteja, ei onnistu. Kirkko ei ole vain joku suojakuori, vaan pelastusyhteisö, pyhien yhteisö, jossa Kristus palvelee jäseniä sanan ja sakramenttien kautta.

      Joitakin yksittäisiä on, jotka ovat tehneet parannuksen kun ovat olleet ortodokseja tai katolilaisia, mutta heidän pitäisi erota ja liittyä luterilaiseen kirkkoon.

      Tätä voit mennä kysymään vaikka ko. kirkkojen papeilta.

      Tykkää

      1. Viktor

        Evankelis-luterilainen kirkko ei ole minulle pelastusyhteisö. Jumalan valtakunta on. Suomessa sattuu olemaan tilanne, jossa sakramenttien jako tapahtuu kirkon piirissä.

        On samantekevää, mitä esimerkiksi ortodoksikirkon pappi tuumii uskovaisen kuulumisesta kreikkalaiskatoliseen kirkkoon. Varmaan heikäläisten opin vuoksi en tahtoisi itse siihen kuulua. Mutta onko opista luopuneen kirkon jäsenyys sen kummempi?

        Sanalla sanoen: kirkon jäsenyydellä ei ole pelastumisen kannalta mitään merkitystä.

        Tykkää

      2. Se ei ole yhdentekevää, mitä ortodoksipappi on mieltä asiasta. Ortodoksit eivät pidä sinua ”uskovaisena”, mitä ilmaisua myös ortodoksit muuten käyttävät, ellet allekirjoita oppia. Näinollen et ole kirkon ehtoollisyhteydessä, vaikka nimi olisikin kirkon kirjassa.

        Myös Israelin kansa oli ”opista luopunut” vanhassa testamentissa, silti yksikään profeetta ei tietääkseni eronnut siitä.

        Tykkää

  17. siirak

    Kiitos Roosalle avauksesta. Paljon hyviä kommentteja monilta erityisesti ehtoolliseen liittyen. MH ja Siioninkevät nostivat hyviä kysymyksiä esiin liikkeemme linjan ja käytännön kirkkopolitiikan suhteen.

    Tuohon kirkollisveroon kommentoin, että mielestäni kirkosta eroaminen sen vuoksi on vähintäänkin kyseenalaista, jos lisäksi halveksii ehtoollisyhteyttä jäämällä sen ulkopuolelle tai käyttämällä salaa halveksimansa kirkon palveluja tässä. Eikä siinä pelkästään lopeteta kirkon tukemista, vaan luovutaan seurakunnan jäsenyydestä. Ry:n jäsenyys/vl-seurakuntayhteys ei yksistään täytä Kristuksen opetuksen ja sakramenttien asettamisen edellytyksiä. Etenkin kun Suomessa asuvina mahdollisuuksia aitoon ja raamatulliseen seurakuntayhteyteen kyllä on useita.

    Kokonaan toinen kysymys on, kuten Markku yllä hyvin esiin nostaa, se miten kirkossa rahaa käytetään esim. suuret palkat, rahastointi ym. Paisunut omaisuus ja rahan korostuminen taitavat vaivata kaikkia kristillisiä suuria kirkkoja tasapuolisesti. Ja kyllä pienemmässä mittakaavassa voimme miettiä kriittisesti myös oman herätysliikkeemme omaisuusmassaa, sekä toiminnan varainkeruu keskeisyyttä.

    Tosin totuuden nimissä täytyy muistuttaa, että rahaa käytetään kirkossamme myös aivan raamatullisesti ja oikein diakoniatyöhön, lähetystyöhön, ulkomaan apuun ym. Sinänsä kirkollisveron keräämisessä ei mielestäni ole mitään pahaa. Jo alkuseurakunnassa rahaa kerättiin. Luonnollisesti nykyään jo pelkän infrastruktuurin ylläpito vaatii huomattavasti tehokkaampaa ja runsaampaa varainkeruuta. Itse mielelläni maksan ihan kirkkorakennusten ylläpidon näkökulmastakin kirkollisveroa.

    Tykkää

  18. Kesäkukka

    Quo Vadis:
    ”Sanoisinkin että vanhoillislestadiolainen kristillisyys on mieluummin “puun ja kuoren välissä”. Ulkokehällä sumplitaan kirkkopoliittisia kuvioita ja seurakunnan sisällä viestintä on (ehkä) vähemmän poliittista. Nämä kaksi todellisuutta eivät välttämättä kohtaa ja voivat olla keskenään ristiriidassa.”

    Viktor:
    ”Tällä hetkellä liikkeen virallinen linja tekee niin poiketen siitä, mitä suuri enemmistö rivilestadiolaisia ajattelee.”

    Edellisen kommenttini loppuun piti vielä lisätä tuo Quo Vadiksen hyvä tiivistys siitä, mikä voisi selittää sitä, että toiminta näyttäytyy hyvin sekavana. Tällöin myös Viktorin mainitsema rivilestadiolainen voi tuntea olevansa ”puun ja kuoren välissä” ja ohjautuu tuollaisiin kummallisiin ajatuskulkuihin, josta edellisen kommenttini lopussa kirjoitin (nainen ottaa pappisvihkimyksen, ja pyytää anteeksi). Tekisi mieli sanoa, että johtoportaasta näytetään mallia tällaiseen (epärehelliseen/kyseenalaiseen) toimintaan.

    Kyllä minäkin pidän vakavana kysymyksenä kirkosta eroamista, juuri tuon sakramenttikysymyksen takia (vaikka ymmärränkin, että joku toimii niin). Seurakunta on siellä missä Sana puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein jaetaan. ”Pelkkä Sana” ei riitä. Vl opetus on kyllä tehokkaasti ajanut siihen suuntaan, että sakramenttien tärkeys ja tarpeellisuus on ohitettu. Seuroissa käyminen on ollut uskon säilymisen kannalta ihan oleellinen ja välttämätön, mutta säännöllinen jumalanpalveluksiin osallistuminen on lähes mitätöity. Pelastuksen kannalta ”riskittömämpää” olisi erota ry:n jäsenyydestä kuin kirkon, jos tällainen ajatusleikki sallitaan. Mutta kuten siirak kirjoitti, kristityllä on vahva tuki ja turva Kristuksessa joka hetki. Kauniisti oli taas eräässä kuolinilmoituksessa muotoiltu: ”kuoli uskossa turvaten Vapahtajaansa”. Siinä on kaikki.

    Tykkää

      1. Mitä sanot Viktor tähän väittämään:

        Vaimon ja lasten laiminlyönti ei ole syntiä, vaan heidän halveksuminen.

        Eikö edellinen ole merkki jälkimmäisestä, vai olenko vain jotenkin tyhmä etten ymmärrä?

        Tykkää

      2. Kesäkukka

        Okei, näköjään kommenttini oli liian kärjistävä ja siitä saattoi saada hieman vääränlaisen käsityksen. Voin yhtyä alla olevaan Markun kommenttiin kirkon rajattomasta olemuksesta ja myöskin siirakin ajatuksiin.

        Tykkää

  19. Viktor

    Jos laiminlyön ehtoollisen suviseuroissa, en joudu kadotukseen. Halveksunta ja laiminlyöminen ovat todellakin eri asioita

    Mielelläni aloitan ajankuluksi semanttisen väännön, mutta onko sellainen hyödyksi?

    Tykkää

    1. Viktor

      En kai sitten edelleenkään ymmärrä. Mutta kuten edellä kirjoitin, kirkkoon kuulumisella ja sielun autuudella ei ole yhteyttä.

      Tykkää

      1. Laiminlyönnillä tarkoitin suunniteltua ja jatkuvaa sakramenttiyhteydestä vetäytymistä, en yksittäisiä kertoja. Yksikin kerta voi olla syntiä, mutta ei se hengelliseen kuolemaan väistämättä johda.

        Jatkuva ja tarkoituksellinen sakramenttiyhteydestä vetäytyminen on sakramenttien halveksumista, se nyt on niin selvä asia, ettei siitä kannata keskustellakkaan.

        Tykkää

  20. Jos ja kun ajattelemme, että Kristuksen TODELLINEN kirkko eli Taivaan Valtakunta eli Jumalan Valtakunta on globaali, rajaton, ajaton, transsendentaalinen – ja kaikki laitoskirkkomme ja kristilliset organisaatiomme ovat olleet sen enemmän tai vähemmän rajoittuneita (mm. historian valossa erehtyväisiä) representaatioita… Niinpä näitä rajoituksia elävässä uskossa olevien Kristuksen kirkon todellisien jäsenien sakramenteille voidaan pitää ihmistekoisina ja siinä mielessä ”laittomina”.

    Ja kun suviseuroissa on kyllä jaettu ehtoollinen niin pohjois- ja eteläamerikkalaisten kuin afrikkalaisten lestadiolaisten vapaakirkkojen jäsenille kuin niihin kuulumattomillekin ulkomaalaisille kristityille – niin miksipä ei perussuomalaisille kirkkoon kuulumattomilla vl-kristityille, kun meillä ei liene leivän eikä viininpuutetta ainakaan kirkkomme varallisuudeen kannalta. Eli mene vapaasti ehtoolliselle vahvistumaan uskossa Jeesukseen Kristukseen! Ja voit luottaa siihen, että Jumala ohjaa kyllä löytämään myös kristillisen sakramenttiyhteisön.

    Jumala voi varjella uskossa yksinäisenkin kristityn, mutta lähtökohta ja pääsääntö on kyllä se, että kristitty tarvitsee tuekseen – kuten edellä on todettu – kristillisen seurakunnan uskonyhteyttä mukaan lukien sakramenttiyhteyttä. Parhaassa tapauksessa yhteisö tuottaa tukea ja turvaa, ohjaa, vahvistaa, voimaannuttaa ja varjelee ”laumaälyllään” monilta vaaroilta. – Valitettavasti harhauduttuaan yhteisö pahimmillaan on voinut muuttua irvikuvakseen – ja tästä on esimerkkejä lukuisten kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen historiasta.

    Tykkää

    1. siirak

      Tästä suuresta linjasta kyllä Markun kanssa samaa mieltä. Karsastan itsekin sitä, että suljetaan toisia kristittyjä pois ehtoollisyhteydestä kuten valitettavasti tilanne usein on. Eri syistä seurakunnastaa irrallaan elävän kristityn Jumala voi tietysti varjella. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että joku ei halua olla kirkon jäsen ja selvästi halveksii tätä kirkkoa, mutta silti haluaa tuon kirkon ehtoolliselle osallistua. Ei ole minusta rehellistä.

      Tykkää

      1. Olen Siirak kanssasi juuri samaa mieltä.

        Osaltani täydennän vielä niin, että ehtoollisen luonteeseen rakkauden ateriana ei kuulu sekään, että sinne tietoisesti tultaisiin ”kutsumatta” ja järjestäjän asettaman järjestyksen vastaisesti.

        Markun kirjoitus afrikan veljistä ja sisarista kyllä kosketti myös. He eivät ole olletkaan kirkkomme jäseniä. Tilanne on toki heidän osaltaan eri, kun eivät voikaan olla jäseniä eivätkä myöskään ole lähteneet tietoisen ratkaisun kautta ”ovi pamahtaen” pois.

        Tykkää

      1. siirak

        En kylläkään ole kirjoittanut Jumalan Valtakunnasta saati SRK:sta yhtään mitään. Tässä käsitteiden suhteen tulee herkästi sekaannusta, koska kirkolla tai seurakunnalla voidaan tarkoittaa eri asioita. Olen itse kommentoinut lähinnä sitä miten olisi hyvä toimia näkyvän seurakunta- ja sakramenttiyhteyden suhteen. Selkeintä olisi puhua Jumalan Valtakunnasta näkymättömänä hengellisenä todellisuutena johon voi kuulua ilman näkyvää konkreettista yhteyttä. Kristuksen seurakunta/kirkko taas on näkyvä ja kaikkialla siellä missä Sana puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. No voi olla etten osaa määritellä selkeästi tai oikein. Joku teologisesti oppineempi voisi tässä auttaa.

        Tykkää

  21. Kirkkoon kuulumaton vl

    No mutta Jupe lähinnä minä nyt lestadiolaisena pidän lestadiolaisuutta osana identiteettiäni AINA, olin minä sitten nyt mitä tahansa – kuulun sitten mihin tahansa kirkkoon tai en. Näinhän se on ettei lestadiolaisuus koskaan identiteetistä pois lähde. Unohdin nyt tämän kertoa. Kerran kun on lestadiolainen niin on aina lestadiolainen, tässähän on nyt valtavat määrät kulttuuria ja perinteitä. Entäpä köyhät ihmiset jotka eivät voi kuulua kirkkoon köyhyyden takia koska pari sataa euroa vuodessa voi heille olla valtava summa? Ei pelastusta heille koska puuttuu sakramenttiyhteys?

    Tykkää

    1. Identiteetistä huolimatta sinun tulisi unohtaa vl-synninpäästö ja oppi, koska ne eivät kuulu vanhojen kirkkojen opetukseen, samoin ajatus siitä, että vain vl-liikkeessä pelastuu. Etninen vl voisit olla, mutta niin olisit kyllä myös entinen.

      Jokaisella on varaa olla kirkossa. Uskon, että jos jollakulla jää siitä kiinni niin seurakuntalaiset vaikka maksavat tai tällainen henkilö pääsee ilmaiseksi.

      Sitä taas en ole tässä keskustelussa enkä koskaan sanonut, että sakramentti tai sakramenttiyhteys on ehto pelastukselle. Sen olen sanonut, että siellä missä on oikea sakramentti, on myös varmasti mahdollisuus pelastua. Samoin uskon, että ihminen voi tulla elävään uskoon myös pelkästään sanan kautta vaikka yksinäisyydessä, mutta en tiedä ketään sellaista elävään uskoon tullutta, joka olisi sitten tahallaan jättäytynyt pois seurakunnan yhteydestä. Päinvastoin, Pyhä Henki johtaa aina seurakunnan yhteyteen.

      Tykkää

      1. Viktor

        Jos uskot, että ihminen voi tulla ahtaasta portista Jumalan valtakuntaan ilman äänellistä evankeliumin saarnaamista, olet eri linjoilla kuin lestadiolaisuus opettaa.

        Opillinen harha vanhurskauttamiskysymyksissä on uskoakseni fataalia.

        Tykkää

      2. Uskon, että ihminen voi tulla ahtaasta portista Jumalan valtakuntaan, Kristuksen luokse, ilman äänellistä evankeliumia. Tällainen kokemus minulla on ja Lutherin tavoin (osin poikkeavasti) joudun vain sanomaan: Tässä istun, enkä muuta voi. Se ahdas portti on Jeesus Kristus.

        Mielipiteistäni voit lukea enemmän, kun klikkaat nimimerkkiäni.

        Mitä tulee tuohon vanhurskauttamiskysymykseen, olen eri mieltä. Se on fataalia, jos luulee voivansa päästä Jumalan luokse omilla ansioilla. Toinen juttu on se, mitä on elämä Jumalan yhteydessä. Ennen vanhurskauttamista, ja sen jälkeen siis.

        Niinkuin Laestadius on sanonut, mitä Sirkka aiemmassa keskustelussa lainasi (vapaa muistinvarainen lainaus): Kuollut usko ei auta tekojen kanssa eikä ilman. Elävä usko taas pelastaa ilman tekoja ja tekojen kanssa. Ilman tekoja pelastui esimerkiksi ristin ryöväri. Elävä usko tosin ei ole ilman tekoja, niin ei Raamattu opeta kyllä missään.

        Tykkää

    2. Jatkona vielä edelliseen:

      Mielestäni sakramenttiyhteyttä ja pelastusyhteisöä ei kuitenkaan pitäisi erottaa toisistaan, koska siellä missä on oikea sakramentti, siellä Pyhä Henki toimii pelastavasti, koska siellä on Jeesus Kristus sekä sakramentissa, että ruumistaan, se on seurakunnan kautta läsnä.

      Koko ajatus noiden kahden erottamisesta on Raamatun ja kirkkoisien valossa absurdi, vaikkei sakramentti olekkaan ehdoton vaatimus pelastukselle. On esimerkiksi tilanteita, jossa sakramentin saaminen on mahdotonta.

      Jumala ei saata ketään vastuuseen siitä, mihin tämä ei ole voinut itse vaikuttaa.

      Tykkää

      1. ”… siellä on Jeesus Kristus sekä sakramentissa, että ruumistaan, se on seurakunnan kautta läsnä.”

        Näin oli tarkoitus: Sekä sakramentissa, että ruumiissaan, se on, seurakuntansa kautta läsnä.

        Tykkää

  22. Heino Korpela

    Voi tätä keskustelua ja kirkon autuaaksi tekevää vaikutusta. Kirkon merkityksen pelastukseen loi pohjan varmaankin noin vuonna 250 elänyt kirkkoisä Cyprianuks sanoin ”sillä ei voi olla Jumala isänä jolla ei ole kirkko äitinä”.

    Kun Jeesus asetti ehtoollisen, ei ollut vielä järjestäytynyttä kirkkoa, oli vain maallikkoyhteisö joka muodostui pääasiallisesti kalastajista. Eli ei ollut teologista koulutusta saanutta papistoa. Kun kirkko ymmärretään Kristuksen ruumiiksi, ehtoollinen antaa osallisuuden tähän yhteyteen. Kaste on siis ovi kirkkoon, ja ehtoollinen on kirkossa olevien armahdettujen yhteinen ateria, joka ylläpitää Kristuksen ruumista. Erityisesti ortodoksisessa kirkko-opissa on tapana sanoa, että kirkko varsinaisesti toteutuu silloin kun se viettää ehtoollista.

    Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ehtoollinen toimitetaan pääjumalanpalveluksessa tai erillisessä ehtoollisjumalanpalveluksessa. Sairaalle ehtoollinen voidaan jakaa kotona tai sairaalassa. Luterilainen kirkko ei muutoin hyväksy yksityisehtoollista.
    Ehtoollisen toimittaa periaatteessa aina pappi. Ehtoollisella voi avustaa kirkkoherran kutsuma maallikko, joka tavallisesti jakaa viinin. Sairaanehtoollisen voi toimittaa myös lehtori. Jos joku on kuoleman vaarassa tai muuten erityisessä hätätilassa, saa jokainen kristitty antaa hänelle ehtoollisen, jos pappia ei ole saatavissa.
    Ehtoollisella voi käydä jokainen rippikoulun käynyt ja konfirmoitu kirkon jäsen, mutta myös konfirmoimaton kastettu lapsi voi osallistua ehtoolliselle yhdessä vanhempansa tai muun hänen kristillisestä kasvatuksestaan huolehtivan konfirmoidun kirkon jäsenen kanssa.

    Katolinen kirkko erottaa toisistaan eukaristian eli ehtoollisseremonian, jossa leivästä ja viinistä tulee pappien välityksellä todellisesti Kristuksen ruumis ja veri, ja näin Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.

    Olen kuulunut (en enää) vuosia kirkon hallintoelimiin kirkkovaltuustoon, seurakuntaneuvostoon ja diakonian johtokuntaan, joten tiedän, miten paljon kirkko tekee hyvää auttaen hädässä olevia lähimmäisiään. Tästä kaikesta hyvän työn tekemisestä huolimatta, en pidä kirkon jäsenyyttä ehtona taivalaseenpääsylle.

    Pidän tuota Cyprianuksen näkemystä vääränä, eli harhana. Te muutkin, jotka asetatte kirkkoon kuulumisen, ehdoksi taivalaseenpääsylle olette ihan varmasti väärässä.
    Kirkot ovat omineet itselleen vallan niin, että esimerkiksi katolisessa kirkossa ei voi antaa syntejä anteeksi kuin pappi. Luterilaisessa kirkossa voi myös maallikko antaa hätäkasteen, papin tulee käydä jälkeenpäin kuitenkin kaste vahvistamassa.

    Amerikassa kun ei ole kansankirkkoa, siellä jokainen uskonnollinen yhteisö kastaa, vihkii ja hautaan siunaa kunkin yhteisön valitsema saarnamies. Seurakunta on kumminkin hyvin tärkeä ja itsensä Jumalan asettama. tämä tärkeys tulee hyvin esiin näillä heprealaiskirjeen sanoilla:
    ”Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin.
    Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.” (Heb.10:24,25)

    Paavali myös neuvoo, miten meidän tulee käyttäytyä, toisten uskovien seurassa:
    ”Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle.” (Ef.5:19)

    Voi olla, että loukkaan tällä mielipiteelläni joitakin keskusteluun osallistujia. En kirjoita tätä loukatakseni, tuon vain oman näkemykseni teidän tietoisuuteenne. En kuitenkaan jatka tästä aiheesta enempää, mutta olen kyllä valmis puolustamaan uskoani.

    Tykkää

  23. Kirkkoon kuulumaton vl

    ”Identiteetistä huolimatta sinun tulisi unohtaa vl-synninpäästö ja oppi, koska ne eivät kuulu vanhojen kirkkojen opetukseen, samoin ajatus siitä, että vain vl-liikkeessä pelastuu. Etninen vl voisit olla, mutta niin olisit kyllä myös entinen.”

    Noh noh.. tuskin Sinä voit määritellä sen, olenko nykyinen, etninen vai entinen lestadiolainen ja millä tavalla minä ylipäätänsä koen lestadiolaisuuden. Ei Sinun tarvitse minua lestadiolaisena pitää, mutta et sitä voi myöskään minulta ottaa pois. Keskustelutapaa sen sijaan voi aina muuttaa vähemmän lakihenkiseksi ja enemmän ymmärtäväksi.

    Tykkää

    1. En ole määritellytkään sinua, ja vielä vähemmän olen ollut ottamassa sinulta uskoa pois.

      Sanoin, että jos aiot liittyä katoliseen tai ortodoksiseen kirkkoon, et voi liittyä ja samalla uskoa Hengen virka -oppiin, lestadiolaiseen kasteoppiin ja ehtoollisoppiin. Ne on vain tosiasioita. Jos liityt, niin voit olla korkeintaan etninen ja entinen lestadiolainen.

      Ainakaan, jos aiot rehellinen olla, et voi toimia siten kristittynä, täysin tietoisena siitä, että teet räikeästi väärin.

      Tykkää

      1. Kirkkoon kuulumaton vl

        Tiesin kyseiset asiat muutenkin Jupe, mutta kiitos muistutuksesta. Ihan niin typerä en kuitenkaan ole että yrittäisin kuulua moneen kirkkokuntaan yhtäaikaa. Lähinnä vain pohdin asiaa.

        Tykkää

  24. Kesäkukka

    Vielä täytyy omasta puolestani selventää. En ajattele, että kirkkoon kuuluminen olisi pelastumisen ehto. Eihän se varmaan aina ole mahdollistakaan? Ehtoja ei ole. Ihminen pelastuu, jos hän on pelastavassa uskossa.

    Se, miten usko vaikuttaa sitten ihmisen suhtautumiseen esim. kasteeseen tai ehtoolliseen on toinen juttu. Itse ajattelen, että kristitty pitää niitä tärkeinä.

    Tykkää

  25. Viktor

    Eiköhän Kesäkukka tiivistänyt asian aila tyhjentävästi. Ugh. Seuraavaksi operaatio suviseurat mutta ennen sitä Argentiina-Nigeria. Veikkaan Argentiinaa.

    Tykkää

  26. Niin kyllä Jumalan täytyy olla meitä karsinoituvia kristityitä kohtaan niin armollinen, kun olemme ehtineet tehdä 2000 vuoden aikana niin valtavan määrän UT:n yksinkertaiseen pelastusoppiin lisäyksiä, karkeampia ja hienompia säätöjä, tuunauksia ja tulkintoja – ja niitä sitten mustasukkaisesti vartioimme enemmän tai vähemmän tosissaan.

    Hei relataan vähän! 🙂

    ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:28-30)

    Kesäseuraradiossa oli oikein hyvä ”Raamattu-ilta” – toimittajina Eija-Riitta Niinikoski ja Päivi Niemitalo.

    Ja vielä Juhani Raattamaan terveisiä meille vuodelta 1881:

    ”Kaikki herätykset pitäisivät yhteen sulaman, ehkä paljon on työtä koota taikinaa monesta wakasta ja sotkea yhdeksi taikinaksi. Saattakoon Herra sanansa jälkeen kaikkia muita lampaita yhteen lammashuoneeseen ja tehköön Kristuksen palvelijat työtä sen päälle, että kaikki heränneet yhdistyisivät ja pysyisivät yhteenliitettyinä Kristuksen lain siteellä, joka on täydellisyyden side. Paljon on työtä Jumalan pellolla, että valaistuita vaimojakin tarvitaan… Raamattu osoittaa, että Hanna on puhunut lapsesta Jesuksesta samaten kuin Simeon kaikille Israelissa, jotka lunastusta odottivat. Vieläpä Herra lähettää vaimoja ilmoittamaan, se on saarnaamaan epäuskoisille opetuslapsillensa, että Hän on jälleen eläväksi tullut… Jospa vaimot yhdistettyinä miesten kanssa saarnaisivat elävän Herran Jesuksen tuntemisesta seurakunnassa!

    Ovathan vaimot Jumalan välikappaleet ja äidit Israelissa (2. Sam. 20:16-19, 22), että saattavat sanaakin selittää, kun ymmärrys on avattu Pyhän Hengen kautta… kun miehiltä lahjat puuttuvat etteivät osaa eivätkä ymmärrä kieliä, erinomattain sitä kieltä, jota Pyhän Hengen koulussa opitaan. Estäköön Paavalin puhe vaimoja piispan ja papin virkoja etsimästä…” (Kirjeitä 1907, toim. Leonard Typpö / SRK 1969)

    Liked by 1 henkilö

    1. Osmo Knuutinen

      Luin juuri läpi Raattamaan kirjeet ja kirjoitukset. Monet hänen kirjeissään mainitsemista sananparsista ovat edelleen käytössä nykyisessä vl-kristillisyydessä. Myös hänen monet harhansa näkyvät edelleen lestadiolaisuuden eri suunnissa, myös vl-kristillisyydessä. Raattamaalla on valitettavasti perustavanlaatuisia vakavia oppiharhoja, vaikka luterilaisuuden ydin näkyykin hänen teksteissään. Häntä voi pitää sekä isoesikoisuuden että vanhoillisuuden perustajana. Jotkut vanhoilliset ”historioitsijat” kuten Heikki Jussila pitävät eräitä Raattamaan kirjoituksia väärennettyinä, mutta siitä ei ole kysymys.

      Tykkää

  27. Quo Vadis

    Roosa: “Luoman sanat pitävät siis paljon sisällään. Hän oikeastaan sanoo, että emme mahdu samaan kirkkoon, jos emme muuta käsitystämme. Tätä näkemystä hän vie systemaattisesti eteenpäin tasa-arvonjulistajan imagolla myös Maata näkyvissä –tapauksessa.”
    Kyllä arkkipiispa Luoman kannanotto oli selvä myrskyvaroitus, ei siitä ole kahta sanaa.

    “Vaikuttaa siltä, että jokainen nainen (ja moni mieskin), joka puoltaa naispappeutta, ottaa naispappeuskielteisen kannan henkilökohtaisena loukkauksena, jopa ihmisarvokysymyksenä. Tällainen kysymys se ei teologisesti kuitenkaan ole. “
    Millä tavalla teologinen argumentaatio ja ihmisarvoon perustuva argumentaatio eroavat toisistaan?

    ”Oletko sinä valmis siihen, että suviseurojen isossa teltassa jakaa ehtoollista sekä miehet että naiset? Onko asialla sinulle merkitystä?”

    Jos ajattelemme, että sakramentin jakajan henkilökohtaisilla ominaisuuksilla ei ole merkitystä, silloin on yhdentekevää, jakaako ehtoollista mies, nainen tai transsukupuolinen henkilö.
    Mutta jos ajattelemme, että jakajan henkilökohtaisilla ominaisuuksilla on merkitystä, silloin joudumme sulkemaan pois ehtoollisen jakamisesta naiset ja transsukupuoliset henkilöt, paitsi jos viimeksi mainittujen henkilöiden kromosomistonsa on XY tai XXY, ulkoinen habitus voisi tuolloin silti olisi nainen.

    Tykkää

  28. Hyviä kysymyksiä Quo Vadis, mutta ei tarvita kromosomitestejä 🙂 ja kyllä ehtoollisessa avustaminen sopinee diakonissallekkin enkä itse ole boikotoinut naispapinkaan pitämiä messuja – Ry:n kirkkopyhinä. – Kirkon liberaaliteologisen johdon taktiikka meitä ja muita ”konservatiiveja” kohtaan on tässä ja ns. tasa-arvoisen avioliittouudistuksen (yms.) suhteen hivutustaktiikka, tai sen kuuluisan sammakon pitäminen hitaasti lämpiävässä padassa. Alkaen eronneiden vihkimisestä vastoin Herran sanaa…

    Epäjohdonmukaisuudesta huolimatta meidän on syytä olla – ja turvallisinta olla – kuuliainen Herran sanalle, esimerkille ja käskylle:

    ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni.” (Joh. 14:15)
    ”Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä.” (Joh. 15:14)

    Aiemmin kommenteissa sivusin Keijo Nissilän argumentointia asiassa, tiivistäen vielä:

    ”1) Kysymyksessä kirkon virasta tulee vallita kristikunnassa konsensus.

    2) Kysymyksessä kirkon virasta ei tule rakentaa sille, mistä ei ole ilmoitusta kirjoitetussa Jumalan sanassa.

    3) Kirkon on ojentauduttava kirjoitusten mukaan.

    4) Kirkon virka ja järjestys tulee nähdä luomisjärjestyksestä käsin. Jumala on antanut naiselle ja miehelle kummallekkin omat armolahjansa…

    5) Herran Kristuksen omat sanat ovat Paavalin painavin argumentti kysymyksessä kirkon virasta.”

    Siis Paavali painottaa Korinttolaiskirjeen luvussa 14 välittävänsä asiassa ”Herran käskyn”!

    Kymmenkunta vuotta sitten lienee ollut käynnissä laajempikin operaatio kristillisyydessämme, jonka hintana ”velat olisi muutettu saataviksi” so. kuitattu niin hoitokokous- kuin pedofiliaväärinkäytökset irtautumalla konservatiivisesta rintamasta niin parisuhderukouksessa kuin naispappeusasiassa – tekemällä kaupat kirkon liberaaliteologisen johdon kanssa.

    ”Teologisestihan” tämän olisi mahdollistanut maallikkojohtoisen oppimme teologinen ohuus juuri pappisviran ja sakramenttien suhteen. Sen mukaan papinvirka on pohjimmiltaan leipäpapin eikä juuri sähköasentajan työtä kummempi, ja eivät ne kaksi sakramenttiakaan niin tärkeitä ole… Samapa se kuka niitä hoitaa, ja jos niissä periksiantamalla voidaan ostaa kristillisyydellemme merkittävä asema Suomen kirkossa – ehkäpä vl-taustainen piispakin, ja ainahan ”Pariisi on yhden messun arvoinen.” – Ja olihan olemassa se vanha menestyksellinen periaate yhteistyökumppaneiden suhteen ”mitä jumalattomampi, sitä parempi”.

    Tykkää

    1. Quo Vadis

      Joo, en minäkään mihinkään kromosomitesteihin menisi :-). Tarkoituksenani olikin vain havainnollistaa, että miten absurdiksi tilanne voisi pahimmillaan kehittyä, kun mennään yksityiskohtiin: devil is in the details (piru piilee yksityiskohdissa). On helppo puhua suurista linjoista tai muodostaa ylimalkainen käsitys aiheesta, mutta yksityiskohdat paljastavat aiheen kestävyyden ja voivat kyseenalaistaa ja kaataa koko systeemin.

      Muutamiin argumentteihin palatakseni:
      On selvää, että Paavali on auktorisoinut seurakuntajärjestyksen Herran käskyllä 2000 vuotta sitten. Siihen aikaan, vielä hauraassa kasvuvaiheessa oleva kristillinen usko etsi ja haki hapuillen identiteettiään monikulttuurisessa ja pakanallisessa Korintissa. Tällöin on ymmärrettävää että Paavali panee Herran käskylle yhtä paljon painoa kuin Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyille. Rooman valtakunnan aikaan naisen asema ja paikka oli tarkkaan säädetty miehen alaisuuteen, eikä julkinen esiintyminen tai evankelioiminen ollut turvallista etenkään naisille, kun se ei ollut sitä Paavalillekaan. Naisen altistaminen apostolin virassa (erit. seksuaaliselle) väkivallalle ei olisi ollut rakkauden lain mukaista. Näin myös seurakuntajärjestys oli rakkauden lain mukainen ja palveli evankeliumin leviämistä. Ajattelen siis että kirkon virka ja järjestys tulee nähdä Evankeliumista käsin: Argumentum Evangelii, jolle kaikki muut argumentit ovat alisteisia. Ei virka ole mikään itsetarkoitus, vaan se on väline evankeliumin leviämistä varten.

      Mikäli siis ajattelemme että Raamatun läpi kulkee totuuden avautumisen prosessi Kristuksen tuntemisessa, tämä koskee väistämättä sekä evankeliumin leviämistä että sitä palvelevaa virkaa.

      Mitä tulee kirkon viran ja järjestyksen näkemiseen luomisjärjestyksestä käsin: “Jumala on antanut naiselle ja miehelle kummallekin omat armolahjansa. Herran huoneen järjestys ei saa sotia Jumalan säätämää luonnon järjestystä vastaan.”
      Tämä on selvää, että on olemassa erilaisia Jumalan antamia armolahjoja, mutta niitä ei kukaan voi määritellä kuuluvaksi henkilölle sen perusteella, onko hänen kromosomistonsa XY tai XX, tai jotain siltä väliltä. Käsityskykymme ja ymmärryksemme rajoissa oleva Jumalan säätämä luonnon järjestys ei ole mielestäni suoraan yksi yhteen virkaan tai kirkkojärjestykseen. Kirkko fyysisenä ja arkkitehtuurisena rakennuksena, etenkin vanhat kirkkorakennukset, kyllä karkeasti pyrkivät mukaelemaan kosmoksen järjestystä, vrt. Jerusalemin temppelin esikuva, siinä määrin kuin me ihmiset olemme sitä laidasta ymmärtäneet historian saatossa.
      Tässä tullaan jo itseasiassa lähelle kiinalaista taolaista filosofiaa yin-yan- energioiden tasapainosta, että todellisuudessamme on olemassa maskuliinisia ja feminiinisiä paikkoja ja tehtäviä, joiden kautta mies edustaa ulospäinsuuntautunutta ja dynaamista energiaa ja nainen passiivista ja vastaanottavaa. Näin ollen kirkko seurakuntana on feminiinisen passiivinen ja vastaanottava morsian ja Kristuksen maskuliinisuus taas näkyy pappeuden maskuliinisessa representaatiossa. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää että esim. naispappeus nähdään luonnon järjestyksen vastaisena, kuten esim. homoseksuaalisuus. Itse ajattelen että luonnossa ilmenevä monimuotoisuus ei välttämättä sodi Jumalan säätämää järjestystä vastaan, vaan voi isossa kuvassa sulautua osaksi suurta järjestystä, josta meillä ihmisillä on vain harmaa aavistus.
      Totuuden avautumisen prosessin taustaa vasten voidaan miettiä, kuinka kestäviä esim. em. argumentit ovat evankeliumin leviämisen näkökulmasta.

      Tykkää

      1. Ei mitään uutta auringon alla – keisarikauden roomalaisessa yhteiskunnassa oli menossa naisten emansipaatio, joka lopulta johti ”tasa-arvoiseen” avioliittoonkin (sine manu) ja monella muullakin tapaa saman tyyppiseen osallistumiseen kuin tänäkin päivänä niin positiivisine seurauksineen – kuin ongelmineen…

        Roomalaisten perinteiseen uskontoon liittyi papittaria; ainakin Vestan palvontaan, varmaan myös esim. myöhemmin tulleeseen maaäidin Magna Materin eli Kybelen palvontaan. – Roomalaisia suosimia perinteisiä jumalattaria olivat esim. Ceres (kasvun), Diana (metsästyksen), Fortuna (onnen), Juno (taivaan jumalatar), Libertas (vapauden), Minerva (viisauden), Venus (rakkauden), Vesta (kotilieden) ja Victoria (voiton).

        Millään avautumisen prosessillakaan ei kristityn tule tehdä tyhjäksi Herransa käskyä.

        Tykkää

      2. Quo Vadis

        Seurakunnan järjestys on osa jumalallista järjestystä, johon sisältyy myös evankeliumia palveleva papin virka.
        On selvää, että Herran käskyllä on naispappeuden torjumisen perusteluissa keskeinen asema. Kun luemme 1 korinttolaiskirjeen 14. luvun kokonaisuudessaan, Paavalin sana Herran käskystä voidaan tulkita myös koskevan järjestystä seurakunnan kokouksissa ylipäätään. Herran käskyn voisi nähdä koskevan myös sitä, että jokaisella läsnäolevalla tulisi ja saisi olla jotakin annettavaa vuorollaan. Paavali näyttää joka tapauksessa kuitenkin sulkevan naiset ulos myös tästä vuorollaan palvelemisesta, mikäli siihen liittyy yhtään mitään puhetta (millä tavalla voi profetoida, opettaa tai puhua kielillä, jos täytyy vaieta kokonaan, ja se on naiselle sopimatonta ja häpeällistä?). Täytyykö siis naisen profetoida kotona miehelleen? Laulaminen lienee ehkä ok, mutta kuuluuhan siitäkin ääntä?

        Jos ja kun jokaisella on kuitenkin jotakin annettavaa, silloin on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että kaiken on tapahduttava arvokkaasti hyvässä järjestyksessä eikä anarkistisesti. Hyvä järjestys palvelee evankeliumia ja anarkismi taas sielunvihollista.

        Voidaan myös ajatella, että alkukirkon aikaisissa oloissa kirkko/ seurakunta sopeutui silloiseen yhteiskuntajärjestykseen säilyttäen samalla hyvän sisäisen seurakunnallisen järjestyksen, ja pyrki siten tämän yhteiskuntajärjestyksen puitteissa toteuttamaan Jumalan lain edellyttämää rakkauden lain käskyä.

        (1 Kor 14: 26-40): 26) Mitä tämä siis tarkoittaa, veljet? Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi. 27)Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava puhetta. 28) Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle. 29) Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot. 30) Jos joku muu läsnäolijoista saa ilmestyksen, edellisen puhujan tulee vaieta. 31)Kaikki te voitte profetoida, kukin vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat rohkaisua. 32) Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan, 33) sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, 34) naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. 35) Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. 36) Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne? 37) Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. 38) Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä. 39) Veljet, tavoitelkaa siis profetoimisen lahjaa älkääkä estäkö kielillä puhumista. 40) Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä.”

        Ylipäätään naispappeuskeskustelussa käytetyt argumentit koskevat kirkon virkaa, naispappeutta ja naisen asemaa, jotka kyllä linkittyvät monin eri tavoin toisiinsa. Keskeiset pappisviran sukupuolta koskevat kysymykset ovat: 1) Onko pappeuden sukupuoleen sidottu virka uskon ydinasian kannalta ns. perifeerinen, inhimillisiin traditioihin ja inhimillisen järjen perusteella ratkaistava asia, ja siten ehdonvallan asioihin kuuluva ongelma? Vai 2) onko se osa viran jumalallista säätämystä ja siten olennainen osa ilmoitukseen perustuvaa oppia, jossa miehisyys kuuluu itse viran olemukseen?

        Ja pragmaattinen kysymys: aiheuttaako naisten pappeus anarkismia ja epäjärjestystä kristillisissä kirkoissa, ja heikentää siten Kristuksen evankeliumia?

        Tykkää

  29. Kesäseuraradiota olen kuunnellut aina väliin päivän mittaan ja oikein hyviä ohjelmia on sattunut kohdalle kuten Kerttuli Hopan ”Naiset Jumalan valtakunnan viestinviejinä” ja ”Pätkätöissä ja työttömänä”, Pirjo Kanasen ”Kahden vuoden matka – alaikäisen maahanmuuttajan tukena” – saattoi mennä toimittajat sekaisinkin… Oli arkielämän voimannuttavista asioista ja lasten somen käytöstä tolokkuja ajatuksia.

    Äsken soi Mikael Nybergin ”Ken on luonut sinitaivaan”:

    1. Ken on luonut sinitaivaan, / vihertävän metsän ken? / Ken on suonut kauneuden / kukkasille niittyjen? / Jumala on kaiken luonut, / Jumala on kaiken suonut, / ihmisille ilon tuonut / niin kuin isä lapsilleen.

    2. Hän on taivaan vahvuudelle / pannut päivän paistamaan. / Yöllä hänen käskystänsä / kuu luo meille loistettaan. / Tähdet korkeudestansa / kunniaksi Jumalansa / levittävät valoansa / tänne maahan matalaan.

    3. Kaikki mikä maailmassa / kaunista on, ihanaa, / se on Luojan rakkauden / ihmisille antamaa. / Ihmislapsi, kiitä, kiitä / taivaallista Isää siitä, / laulus toisten lauluun liitä / ylistämään Jumalaa.

    Lapsuuteni rakas matkalaulu ”Matkalle me oomme täällä” kuului myös illan kuhveella. – Kuka kuvittaisi tuon IImestyskirjan apokalyptisen unikuvan: Herramme valkean ratsun selässä vereen kastetuissa vaatteissa, ja häntä seuraten seuraajiensa armeija valkeissa vaatteissa valkeiden ratsujen selässä, kädessä (uskon) kilpi, (hengen) miekka, päässä (pelastuksen) kypärä, jalassa (evankeliumin) kengät, uumillaan (totuuden) vyö ratsastamassa kohti valoa ja taivaallista Jerusalemia, taustalla voitettu musta kuolonlinna…

    1. Matkalla me oomme täällä, kulkein kohti kotia.
    Vaikka vastusta on monta, Jeesus ompi turvana.

    2. Vereen kastetuissa vaatteis’, valkeen ratsun seljässä.
    Kuninkaamme eellä ajaa, nimensä on vaatteissaan.

    3. Valkeet ratsut on myös niillä, jotka Häntä seuraavat,
    Pukunsa on puhdas liina, kalliit merkit otsassa. (Ilm. 19:11-16)

    4. Kallis on tää sotajoukko, vaikka onkin vainottu,
    vihollisten maailmassa, aina ylenkatsottu.

    5. Seuratkaa vain Kuningasta, voitolla näin pysymme.
    Siionimme kulmakivess`, teroittakaa aseenne.

    6. Jotka oomme valan tehneet, alla lipun verisen,
    urhoolisest` taistelkaamme, aina hamaan kuolemaan.

    7.Hengelliset sota-aseet, olkoot aina päällämme,
    vihollinen aina ampuu, mihin vain me käännymme.

    8. Uskon kilpi, Hengen miekka, olkoot aina kirkkaina,
    lakki päässä, kengät jalass`, totuudella vyötetyt. (Ef. 6:10-18)

    9. Urhoollisest` käymme edes, Kuninkaamme seurassa,
    sankarimme eellä käypi, jonk on vaatteet veressä.

    10. Taistelkaa viel` vähän aikaa, ei nyt jouda nukkumaan!
    Kohta alkaa rauhan torvi, heleästi kuulumaan.

    11. Kuolon linnan voitettua, aseemme pois lasketaan,
    silloin meitä rauhan maahan, iloon vastaanotetaan.

    12. Vaikka täällä vainot meitä, useasti kohtaapi,
    siel` on suuri palkan saanti, jost` ei tule loppua.

    (SL/2007 122 Vihtori Nylund 1889)

    Tykkää

  30. kirsty

    Tuo Quo Vadiksen ajatus: ”Ei virka ole mikään itsetarkoitus, vaan se on väline evankeliumin leviämistä varten.”
    Kun tuota pohtii, siitä aukeaa näkökulmaa muihinkin kysymyksiin. Tehtävämme ja tavoitteemme on Kristuksen tunteminen. Ja siihen on annettu välineitä, apuja, systeemejä, virkoja, sanoja ja menoja. Niistähän on kyse, kun pohdimme voiko ja kuka voi. Ajattelen, että kun etsimme Jumalan tahtoa elämässämme, se tuo hyvinvointia itsellemme ja muille ja että niin kuuluu ollakin. Hengen hedelmiä. Ei kai omilla asenteilla kannata luoda esteitä evankeliumin levittämiselle? Asenteiden syntymekanismi on sitten oma kysymyksensä ja se miten kasvatus, kulttuuri, uskonnollinen kieli ja raamatuntulkinta ovat muovanneet tuntuamme siitä, mitä Jumala ihan varmasti tarkoittaa. Kokemus on aina tosi, vaikka ihminen kokisi ”vääränkin” asenteensa raamatullisena. Tämä blogi on tärkeä paikka asettua peilin eteen toisten uskovaisten kanssa, katsoa asioita toisten silmin, oppia ja opetella.

    Mitä sitten tapahtuu, jos nainen, joka tuntee pappisviran kutsumuksenaan, vastaa kutsuun, käärii hihat ja alkaa papin töihin? Onhan meillä muutama esimerkki. Mitä siis tapahtui? Joutui (tai oli jo joutunut) erilleen lestadiolaisesta yhteisöstä. Mitä muuta, laajemmin?

    Tämä(kin) on aihe, josta mietin, että totuus ja Jumalan tahto varmaan kätkeytyy jonnekin, koska ihmisen on niin vaikea erottaa olennainen epäolennaisesta ja nähdä Jumalan suuruus myös suunnittelijana.

    Tykkää

  31. Kesäkukka

    Hei ystävät, nyt ilouutinen: SRK on julkaissut uuden kirjan ”Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti – Kirjoituksia uskon ja opin perusteista.” (Toim. Ari-Pekka Palola, esipuhe Valde Palola) Nyt kapin hommaamaan tämä kirja, jos ei suviksista tullut hankittua. Tällaista on odotettu; kirjaa, jossa selkeää teologiaa ja argumentointia, lähteitä unohtamatta! (Lähteinä teologista kirjallisuutta, myös srk.n tai vl.n ulkopuolelta)

    Esipuheessa todetaan: ”Kirjan julkaiseminen liittyy osaltaan uskonpuhdistuksen juhlavuoteen. Kuitenkin jo sitä ennen oli monien vuosien aikana tullut eri yhteyksissä esille käsitys, että nykypäivässä on ilmeinen tarve opillisten kysymysten monipuoliselle käsittelemiselle. Kirja vastaa osaltaan aikamme haasteisiin. Vanhoillislestadiolaisuuden sisällä on ilmennyt opillisen keskustelun tarvetta. – – – Kirjan tarkoituksena on kuvata selkeästi ja ymmärrettävästi, miten uskomme ja opetamme, ja kertoa, mihin käsityksemme perustuvat.”

    Kirjassa on artikkeleita, joilla jokaisella oma kirjoittajansa. Laitan ihan lyhyitä lainauksia sieltä täältä:

    ”Usko voi siis olla olemassa ilman järjelle jäsentynyttä tietoa, mutta tieto ei voi synnyttää uskoa. Usko kuitenkin tuottaa halun tutkia Jumalan sanaa ja saada siitä tietoa.”
    ”Kun kristityn koko uskonelämä nousee evankeliumin vapaudesta, jänen tuntonsa ja tahtonsa on tarkempi kuin mikään laki voi hänelle opettaa. Arkielämässäkin rakkaus opettaa tarkemmin kuin mikään vaatimus tai mitkään säännöt.”
    (Artikkelista ”Yksin uskosta”)

    ”Fundamentalistiset vaikutteet ovat näkyneet myös vaikeutena erottaa kulttuuri ja oppi toisistaan. Kulttuurisista kysymyksistä saattaa silloin syntyä opinkappaleita, joita aletaan hiljalleen vaatia vanhurskauden edellytyksinä.”
    (Artikkelista ”Fundamentalismi”)

    ” Se [Jumalan valtakunta] on Jeesuksen läsnäoloa uudestisyntyneen ihmisen sydämessä uskon kautta. – – – Ensisijaisesti Jumalan valtakunta on Jumalan kuninkuutta ja herruutta, jossa on kysymys Jumalan olemuksesta ja hänen pelastavasta toiminnastaan.”
    (Artikkelista ”Kristillinen seurakunta ja Jumalan valtakunta”)

    Lämmin suositus tästä kirjasta! Ihan mahtavaa, että tällainen kirja on nyt tullut!

    Tykkää

  32. kirsty

    Tuo Quo Vadiksen ajatus: ”Ei virka ole mikään itsetarkoitus, vaan se on väline evankeliumin leviämistä varten.”
    Kun tuota pohtii, siitä aukeaa näkökulmaa muihinkin kysymyksiin. Tehtävämme ja tavoitteemme on Kristuksen tunteminen. Ja siihen on ihmisille annettu välineitä, apuja, systeemejä, virkoja, sanoja ja menoja. Niistähän on kyse, kun pohdimme voiko ja kuka voi. Ajattelen, että kun etsimme Jumalan tahtoa elämässämme, se tuo hyvinvointia itsellemme ja muille ja että niin kuuluu ollakin. Hengen hedelmiä. Ei kai asenteilla kannata luoda esteitä evankeliumin levittämiselle? Asenteiden syntymekanismi on sitten oma kysymyksensä ja se miten kasvatus, kulttuuri, uskonnollinen kieli ja raamatuntulkinta ovat muovanneet tuntuamme siitä, mitä Jumala ”ihan varmasti” tarkoittaa. Kokemus on aina tosi, vaikka ihminen kokisi ”vääränkin” asenteensa raamatullisena. Tämä blogi on tärkeä paikka asettua peilin eteen toisten uskovaisten kanssa, katsoa asioita toisten silmin, oppia ja opetella.

    Mitä tapahtuu, jos nainen, joka tuntee pappisviran kutsumuksenaan, vastaa kutsuun, käärii hihat ja alkaa papin töihin? Onhan meillä muutama esimerkki. Mitä siis tapahtui? Joutui (tai oli jo joutunut) erilleen lestadiolaisesta yhteisöstä. Mitä muuta, laajemmin?

    Tämä(kin) on aihe, josta mietin, että totuus ja Jumalan tahto varmaan kätkeytyy jonnekin, koska ihmisen on niin vaikea erottaa olennainen epäolennaisesta ja nähdä Jumalan suuruus myös suunnittelijana.

    Tykkää

  33. Mitenkäs suviseurat menivät – olivatko puheet raikkaita ja raamatullisia, virkistyikö ja vahvistuiko usko? 🙂

    Kiitoksia Kesäkukalle kirjavinkkauksesta – todellakin oikein hienoa, että tällaisia kirjoja SRK on alkanut viimein kustantamaan, ehkäpä siihen ovat vaikuttaneet myös keskustelumme tällä palstalla.

    Viime vuonna SRK julkaisi kirjan ”Se sana seisoo vahvana. Raamatun historiaa ja sanomaa” asiantuntevin voimin ja mm. 2015 Keijo Nissilän: ”Katsokaamme uskon alkajaan ja täyttäjään. Heprealaiskirje – kehotuspuhe uskossaan väsyneille”, jossa taitaa olla hiukan sama otetta kuin saksalaisen dogmaatikon Joseph Ratzingerin kirjassa ”Jeesuksen viimeiset päivät”…

    Se meidän perinteinen ”oppimme” on ollut lyhyesti ja hiukan kärjistäen ilmaistuna:

    1. valittuja paloja Raamatusta,
    2. ja sitten kun Raamatusta ei ole ollut apua, valittuja paloja Lutherilta
    3. ja kun Lutherin ja tunnustuskirkojen kanssa on jouduttu ongelmiin; niin on turvauduttu uuteen ilmoitukseen eli ”miten kristillisyydessä asia on ymmärretty” – ”ei tässä Raamatuita tarvita”.

    Kirjan artikkelit jäävät usein irti vl-kristillisyytemme spiritualiteetista ja käytännöstä, koska artikkeleissa ei pääsääntöisesti tehdä näihin rinnastuksia ja kytkentöjä. Ehkä se olisi ollut liian tulenarkaa… Tässäpä alustavia havaintoja osasta artikkeleita nopean tutustumisen pohjalta:

    Kirja alkaa Keijo Nissilän asiantuntevalla katsauksella teologiaan tieteenalana. Sekä Jari Kupsala että Viljo Juntunen toteavat artikkeleissaan vaivihkaa – ja aivan oikein – ettei syntiinlankeemuskertomusta tarvitse pitää historiallisena dokumenttina! Niinpä. Siinä tiivistyy miljoonien vuosien ihmisen kehityshistorian tulos, kun ihminen kypsyy eettisesti valintoja tekeväksi ja joutuu vastuunalaiseksi Luojansa edessä ”janottuaan jumalallistua” eli tulla eettisesti Jumalan vertaiseksi.

    Mauno Soronen kieltää jyrkästi uuden ilmoituksen mahdollisuuden. Niinpä. Mutta aina tietenkin voidaan uutta ilmoitusta perustella, että tämä on vain vanhan ilmoituksen ”tulkintaa”… 🙂
    Pauli Niemelä siteeraa Lutherin kovin suoraviivaista ja Raamatun yläpuolelle asettuvaa tulkintaa: ”Mikä ei opeta Kristusta, ei ole apostolista, vaikka sitä julistaisi Pietari ja Paavali.” Muita auktoriteetteja ovat ”vanhakirkolliset uskontunnustukset ja kirkolliskokousten päätökset, tunnustuskirjat, liturgiset tekstit ja kirkkoisien kirjoitukset, sikäli kun ne ovat sopusoinnussa Raamatun kanssa”. Ja siinä jää jokaiselle luterilaiselle kristitylle se individualistinen sauma tulkita itse oman näkemyksensä mukaisesti, missä määrin em. ovat sopusoinnussa Raamatun kanssa. Lopussa otetaan kantaa julistetun sanan puolesta versus kirjoitettu. – Pohtimatta jää, miten Pyhä Henki kuitenkin vaikuttaa kuurolle kirjoitetunkin evankeliumin kautta – ja jos Pyhä Henki välittyy läpi digitaalisen muuntelun, niin varmaan myös podcasteissa, mp3 tiedostoissa, c-kaseteissa, kelanauhoissa… – ja miksi ei sitten kirjoitetussa Jumalan Sanassa – vaikkapa gideonien jakamissa raamatuissa?

    Pauli Kivioja kirjoittaa Pyhän Hengen toiminnasta edelliseen liittyen, mm. sanasta ja sakramenteista. Vaikka herätysliikkeemme maallikkoteologisissa käsityksissa ehtoollinen on ollut käytännössä kalvinistinen, ottaa hän klassisen kristinuskon mukaisesti kantaa ns. reaalipreesensin mukaan: Viinissä ja leivässä on mukana Kristuksen todellinen läsnäolo! Myös sitomisvallan suhteen hän ottaa kantaa tolkusti vasta kristillisyydesämme lanseerattua yksityispannaa vastaan: ”Kukaan yksittäinen henkilö ei saa sitoa seurakunnan yhteydessä olevaa kristittyä, sillä hän voi erehtyä…”

    Jorma Kivirannalla on hyvä katsaus kristologiaan kuten Hanna Ottmannilla yksin uskosta -periaatteeseen. Viimeksi mainituissa viedään kyllä ”skolastista” analyysia niin pitkälle, että vaarana on johtopäätös, ettei hyviä töitä kannata tehdä muuten kuin täydellisestä rakkaudesta 🙂 – mutta kyllä kannattaa täällä vajavaisuuden maassa, varsinkin jos hädänalainen tulee autetuiksi! Se omien motiivien kuurnitseminen on silloin vain sielunvihollisen este… Aimo Helen kirjoittaa ”Ajatuksia etiikasta ja moraalista.”

    Matti Taskilakin tekee eron kristillisen seurakunnan ja Jumalan valtakunnan välillä. Viime kesäisen haastattelun perusteella heränneet odotukset kuulla jotain selväsanaista muiden kuin vl-kristittyjen pelastumisen mahdollisuudesta jää kovin laihoiksi ja kryptiseksi: ”…Eri puolilla maailmaa elää kuitenkin Kristksen seurakunnan jäseniä, jotka kuuluvat johonkin toiseen kirkkoon tai eivät ole minkään ulkonaisen kirkon jäseniä. Heillä on kuitenkin Pyhän Hengen yhteys Kirstuksen seurakunnan kanssa. Tuota yhteyttä ei luoda kirkkojen välisiä opillisia eroja häivyttämällä. Se syntyy vain Jumalan seurakunnasta Pyhän Hengen voimalla saarnatun synninpäästön kautta.” – Kaikki voivat tulkita nuo sanat omasta näkökulmastaan… Eli sillä mennään edelleen 🙂 – Lämpimästi olemme samaa mieltä myös kaikkien maailman lasten autuudesta, josta myös Valde Palola alussa kirjoittaa – vaikka edes apostolit eivät sitä niin kirkkaasti ymmärtäneet kuin me. Ehkäpä siinä on sitä uskon ”avautumisen prosessia” – vl-teologian lahja kristikunnalle! Hyvä niin.

    Juho Kopperoinen kirjoittaa ”viimeisistä tapahtumista” ja korostaa tolkusti varovaisuutta ennustusten tulkinnassa, siitä on varoittavia esimerkkejä myös kristillisyytemme julistuksessa 1900-luvulta. Kuitenkin tämä, jos mikä on ollut kristillisen julistuksen pääteemoja ihan alusta alkaen. Ja kyllä niitä ”aikain merkkejä” ovat kristityt aina lukeneet. Se miksi ilmastonmuutos tms. on nyt niin vaarallinen, liittyy tähän äärettömän herkkään tekniseen siviilisaatioomme – ja kyllä me siinä mielessä voimme tuhota maailmamme, kuten ydinsodallakin…

    Seppo Särkiniemi sanoutuu artikkelissaan ”Fundamentalismi” jyrkästi irti fundamentalistisesta raamatuntulkinnasta ja se on hienoa – tosin sanomatta kuitenkaan, että sitähän se julistuksemme pääosin on tähän asti kuitenkin käytännössä ollut. Kuinka moni kristitty nuori on päätynyt umpikujaan kun uskomisen paketin välttämättömänä osana on tarjottu rekisteriraamattumme tulkintaa (taulukkoa) a la Luther ja Calvin maailman historian kuudesta vuosituhannesta. – Luterilaiseen äärimmilleen viedyn kahden regimentin opin ja laki versus armo ajattelun pohjalta hän päätyy hylkäämään niin rakkauden kaksoiskäskyn kuin ilmeisesti kultaisen säännönkin elämänohjeena ”lain kolmantena käyttönä”! – Huh, huh. Tuollainen opetus sai aikaan sen, että Martti Luther – jota pylväänä pidämme, syyllistyi miljooniin murhiin yllyttämällä niin talonpoikien kuin uudestikastajien tappamiseen ja juutalaisten diskriminointiin. Tuo sama opetus vei pääosan Saksan luterilaisista natsistiseen Valtakunnan kirkkoon ja tuo sama luterilainen(?) henki voi pitää meidät ihan coolina vaikka 10 000 lasta surmataan laillisella abortilla joka vuosi maassamme… Kenen kannalta tuo on armollista?

    Jossakin artikkelissa käydään varjonyrkkeilyä teemasta lain kolmas käyttö, mikä taitaa olla monesti tahallisten väärinymmärysten pelinpolitiikkaa. Riippuen henkilöstä samat ohjeet voidaan tulkita evankeliumin armoneuvoiksi, kun taas toiselta lakihenkisiksi vaatimuksiksi ja siis ”lain kolmanneksi käytöksi” – vaikka juuri olisi vakuutettu, että pelastuksemme on ”yksin uskosta ja yksin armosta” ja että pelastuhistoriallisena moraaliperiaatteena ”laki on täytetty” Kristuksessa. – Ei ole oikein edes luterilaisella kaavalla tehdään väkivaltaa sen enempää Kristuksen kuin apostolien sanoille!!

    Pentti Rentola kirjoittaa asiantuntevasti kulttuurista, mutta pohtimatta jää ajankohtainen kysymys lähetystyönkin kannalta, kuinka paljon meidän ”uskonjärjestelmässämme” on kulttuurisidonnaista – ajatellaan vaikkapa hengellstä musiikkiamme tai alkoholiin liittyvää opetusta!

    Ari-Pekka Palolalla on katsaus ”Vanhoillislestadiolaisuuden historiaa”. Lapin Maria, Milla Clemensdotter, ”auttoi Laestadiuksen elävään uskoon.” – Mutta siis Laestadius ei tehnyt parannusta eikä hänelle Milla saarnannut syntejä anteeksi siinä mielessä, kun nyt pidetään välttämättömänä, kuten ei aiemmin kukaan Lutherillekaan. Mutta siitäpä huolimatta Pyhä Henki oli vaikuttamassa !! – Ari-Pekka antaa rivien välistä väärän todistuksen Juhani Raattamaan (kuten Lars Levi Laestadiuksenkin) seurakuntaopista kirjoittaessaan, että hänenkin mukaansa ”oikeita kristittyjä” eli pelastuvia löytyy vain lestadiolaisten joukosta.

    Vaarana on, että kirjoittamalla asiantuntevasti yleisellä tasolla tai ongelmallisen asian vierestä luodaan illuusio, että kaikki on kunnossa ja järjestyksessä – myös kristillisen käytännön tasolla. -Mutta noilla huomautuksilla sanoisin alustavan tutustumisen perusteella, että varsin hyvä kirja – kannattaa lukea. Ja ehkä tämä on vasta keskustelun alkua. Jatkossa kirjoittajat rohkenevat ottamaan tarttumapintaa enemmän kristillisyytemme historiasta, opetuksesta, harha-askelista – ja tämänhetkisestä praksiksestamme.

    Tykkää

    1. siirak

      Kiitos Kesäkukalle ja Markulle referoinnista ja huomioista tähän uuteen kirjaan liittyen. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Täytyypä lukea.

      Markku esitti kysymyksen miten seurat sujuivat ja oliko saarnat raikkaita? Etenkin kysymyksen jälkimmäinen osa on vähän kimurantti vastata. Omat seurat sujuivat pääasiassa radion äärellä. Tämän myötä tuli kyllä kuunneltua melko tarkasti monia saarnoja. Omiin korviin kohtikäyviä, huolellisia, tekstin tähän hetkeen sitovia sekä Kristusta oikein kirkastavia saarnoja oli useita. Suosittelen kuunneltavaksi molempia radiosaarnoja, Pauli Kiviojaa, Seppo Lohta ja Tuomas Tölliä. Jos tälläinen suosittelu sallitaan ;).

      Sitten oli paljon näkyvää Jumalan Valtakuntaa, eksklusiivisuutta ja vl-allegorioita sisältäviä saarnoja jotka eivät itseäni ruokkineet. Eräässä saarnassa jopa julistettiin suviseurojen myötä Jumalan Valtakunnan nyt olevan näkyvänä ja konkreettisena tällä paikkakunnalla. Kaikenkaikkiaan kuuntelemieni saarnojen pohjalta tuntui julistus keskimääräistä ruokkivammalta. Toki en kaikkia saarnoja lähimainkaan kuunnellut ja voi olla että osin tuli valikoitua mitä kuuntelee.

      Tykkää

      1. siirak

        Vielä haluan nostaa esiin Kopperoisen pitämän saarnan ehtoollisjumalanpalveluksessa. Kannattaa kuunnella ajatuksen kanssa.

        Tykkää

    2. MH

      Kiitos Kesäkukalle suosituksesta ja Markulle referaatista, täytyy hankkia tuo kirja!

      Minun täytyy sanoa että tulin suviseuroista iloisempana kuin pitkään aikaan. Niin paljon oli hyviä, asiantuntevia ja armollisia saarnoja. Helminä Pauli Niemelän, Keijo Nissilän ja Tuomas Töllin saarnat. Myös Seppo Lohen puheessa oli paljon asiantuntemusta, vaikka se nyt ei niin selvästi armolinjaa edustanutkaan.

      Mistähän kertoo, että kaikki suosittelemani puhujat ovat pappeja…

      Toki suvijuhlilla oli paljon myös uusperinteistä Jumalan Valtakunta™ -julistusta (Tapani Kirsilä) ja mekaanisen synninpäästön painottamista, mutta hyvien ja ravitsevien saarnojen osuus oli paljon suurempi kuin ainakaan minä osasin odottaa.

      Mukava olla välillä vähän positiivinen, kun muuten me täällä helposti olemme vikovalla mielellä eksyttämässä lampaita…

      Tykkää

    3. Vieläkään ei ollut em. kirjassakaan rohkeutta käsitellä artikkeleiden yhteydessä seuraavia kristilliseen julistukseen, opetukseen ja sielunhoitoon liittyviä polttavia kysymyksiä kuten:

      1) väärin epäraamatullisin perustein sidottujen ”vapautusta”
      2) umpikujaan julistuksen fundamentalismilla, rippiopilla ja äärieksluvisiivisella seurakuntaopilla ajettujen kohtaloa
      3) kun ”armoneuvot” eivät ole olleet sopusoinnussa Raamatun opetuksen kanssa…

      On hienoa, että puhutaan perheväkivallasta ja seksuaalisesta väkivallasta ja niiden uhrien traumahoidoista – mutta tulee mieleen, ovatko ne samalla jonkinlaisia sijaistoimintoja, kun hengellisestä väkivallasta on kristillisyydessämme niin vaikea puhua ja sen uhrit ovat usein jääneet tien oheen kuten vertauksessa laupiaasta samarialaisesta!

      Kovin vähän nämä väärinkäytökset edelleenkään näkyvät myöskään julistuksessa ”nöyryytenä”? – Vuosikirjoissa voi olla joitakin em. teemoja sivuavia artikkeleita, mutta kun seassa on usein maallikkoteologisia hupatuksiakin, niin ne jäävät ainakin minulla usein ostamatta…

      Tykkää

      1. siirak

        Amen sanon tähän Markun kommenttiin. Siinä oli juuri ne kipukohdat, jotka itseänikin eniten vaivaavat selkeästi ilmaistuna. Näiden asioiden vuoksi itse koen vaikeana uskoa vapaasti tässä joukossa. On olo kuin tunkion päältä yrittäisi uskoa. Tiedostan toki että pitäisi ennen kaikkea huolehtia omasta tilastaan ja turvautua kaikesta huolimatta rohkeasti Kristukseen ja tämä on varmasti itselleni hyvin aiheellinen kehotus. Helposti sitä kyynistyy sortuu katkeruuteen ja vihaan. Näissä suviseuroissa onneksi itse koin useissa saarnoissa virvoitusta ja itselleni tarpeellista kohti käyvää herättelyä erityisesti juuri sen suhteen, miten kaikesta huolimatta toisiin ihmisiin tulisi suhtautua, vaikka totuudesta kiinni pitäisikin.

        Tykkää

  34. Tuli mieleeni tällainen huvittava yksityiskohta.

    Ei mitenkään Paulia irvaillakseni, koska tämä on aivan perusprotestanttinen toteamus:

    ”Muita auktoriteetteja ovat ”vanhakirkolliset uskontunnustukset ja kirkolliskokousten päätökset, tunnustuskirjat, liturgiset tekstit ja kirkkoisien kirjoitukset, sikäli kun ne ovat sopusoinnussa Raamatun kanssa””

    Mutta aivan yhtä paljon sisältöä on tässä toteamuksessa, vaikkei tämä niin uskottavalta ja vakavastiotettavalta kuulostakkaan:

    Muita auktoriteetteja ovat esikoislestadiolaisten saarnat, Kalvinin ja Zwinglin kirjoitukset, paavien kiertokirjeet, katolisen kirkon opetukset, gnostilaisten tekstit, juutalaisten kommentaarit ja itse perkele, sikäli kuin ne ovat sopusoinnussa Raamatun kanssa.

    Niinkuin Markku sanoi, lopulta MINÄ olen se auktoriteetti, joka päättää, mikä on Raamatun kanssa sopusoinnussa ja mikä ei. Ja kaikilla edellämainituilla on jotain, mikä on Raamatun kanssa sopusoinnussa.

    Tykkää

    1. Quo Vadis

      Suviseurat on takanapäin ja pyykinpesukin kohta loppusuoralla :-). Oikein lämpimät ja virkistävät suviseurat olivat! Päällimmäisenä tunteena on, että saarnat ja väkevä veisuu olivat koskettavia, sydän sai virvoitusta evankeliumista. Esirukouspyynnöt olivat puhuttelevia, joita kuunteli kyyneleet silmissä.

      Auktoriteeteista muutama pitkäveteinen näkökulma :-):
      Juutalaisen uskon keskipisteessä oli käytäntö ja rituaalit, tärkeät opinkohdat olivat vain tunnustautuminen yhteen Jumalaan sekä usko valitun kansansa kanssa solmimaan liittoon, jonka tunnustuksena oli Toora.
      Kristinuskon keskipisteessä on taas Jeesuksen persoona, mutta kristinuskon apologia kehittyi opillisempaan suuntaan, jolloin toisella vuosisadalla monet ryhmät julistautuivat ainoiksi, opillisesti oikeiksi seurakunniksi. Erimielisyyksissä vedottiin kolmeen auktoriteettiin: kirjoituksiin, traditioihin ja henkilöihin, jolloin kaikki kolme kietoutuivat yhteen. Pyhät kirjoitukset olivat number one, joihin taas traditio perustui ja joka traditio myös määräsi, millä tavalla pyhiä kirjoituksia on tulkittava. Tradition luotettavuus taas perustui sitä välittäneiden ja sitä myöhemmin vaalivien ja säilyttäneiden henkilöiden luotettavuuteen (apostolinen jatkumo).

      Kristinuskossa suurin arvovalta on siis Jeesuksen sanoilla, jotka kiersivät alkuun suullisena perimätietona seurakunnissa. Toinen kysymys on että mitkä Jeesuksen sanat ovat oikeasti aitoja ja alkuperäisiä. Jeesuksen sanoja tulkitsivat henkilöt, jotka nivoivat Jeesuksen opetuksen jatkumoon suhteessa aiemmin opittuun eli juutalaisuuteen ja Vanhan testamentin kirjoituksiin. Tämä tulkinta saattoi kyllä olla valikoivaa ja mielivaltaista, jolloin korostettiin milloin profeetallisia ja messiaanisia piirteitä riippuen seurakunnasta. Paavalin “ihailijat” kokosivat Paavalin kirjeitä, kun taas Matteuksen ja Johanneksen yhteisöt eivät välttämättä tienneet näistä kirjeistä yhtään mitään. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin syntyä kristillisiä kirjoituksia yhä enenevässä määrin, mutta eivät ne mitenkään systemaattisesti nivoutuneet ehjäksi kokonaisuudeksi, vaan jotkin kirjoitukset priorisoituvat jumalanpalvelus- ja opetusteksteiksi.

      Evankeliumitekstejä muokattiin ja niiden kopioijat tekivät niihin merkittäviäkin muutoksia. Näin ollen, kirjoitukset, jotka saivat lopulta kanonisen aseman, ja joista muodostui Uusi Testamentti, ovat varsin erilaisia ja avoimia erilaisille tulkinnoille, joka taas mahdollistaa opillisen hajonnan. Kaikki voivat vedota pyhiin kirjoituksiin tulkinnoissaan. Paavali vetosi omiin, alkuperäistä jumalallista alkuperää oleviin ilmestyksiinsä ja niiden perusteella torjui erilaiset tulkinnat ja traditioiden kehitykset. Johanneksen yhteisössä taas Hengen vaikutus ei ollut tiukasti sidottu aikaisempiin traditioihin, vaan aidon perinteen tuntomerkiksi riitti, että siinä kuuluu “Jeesuksen ääni”, joka johtaa seurakuntaa kaikkeen totuuteen. Tällöin Henki muistuttaa Jeesuksen sanoista ja opastaa seurakuntaa, mutta antaa mahdollisuuden tradition luovaankin tulkintaan uusissa tilanteissa.

      Itselleni tuli äkkiseltään ajatus, että nykypäivän vanhollislestadiolainen kristillisyys on jonkinlainen Paavalin ja Johanneksen yhteisön opetusten välimuoto?

      Tykkää

  35. Heino Korpela

    Kiitän teitä jotka toitte seuraterveisiä ja näyttää, että olette hyvin tyytyväisiä, eli sielunne on tullut ravituiksi nykyisellä vl – opilla! Minäkin kuuntelin seurapuheita ja petyin suuresti! Mutta ennen kuin kerron, miksi petyin, haluan pysähtyä tuon asian kohdalla, mitä nimimerkki Quo Vadis miettii, hän kirjoittaa: ”Ja pragmaattinen kysymys: aiheuttaako naisten pappeus anarkismia ja epäjärjestystä kristillisissä kirkoissa, ja heikentää siten Kristuksen evankeliumia?”

    Pragmaattinen tarkoittaa käytännöllistä totuusteoriaa. Sen mukaan käsitys on tosi, jos se on hyödyllinen. Eli on totta, että jos ihmisälyllä miettii näitä uskomisenasioita, tulee semmoiseen päätelmään, että meidän tulee hyväksyä naispappeus. Minun mielestäni nainen on usein empaattisempi, sanoisinko äidillisempi hoivaamaan Jeesuksen lampaita, joita isot pässit pyrkivät tallaamaan jalkoihinsa.

    Ihmisäly ei kuitenkaan yllä näkemään edes laidasta Jumalan aivoitusta – tarkoitusta. Se minkä ihminen näkee hyväksi, voi ollakin se ”paratiisin omena”! Kyllä evankeliumin leviämisen eteen tehdään paljon työtä muutenkin kuin pappina / saarnamiehenä olemalla.

    On kyllä totta, että ihmismieltä, eli egoa ruokkii kun on onnistunut pitämään hyvän puheen ja huomaa, että Jeesuksen lampaat ovat tulleet ruokituiksi. Olen ihmetellyt miten monet saarnamiehet valittelevat kehnouttaan ja vaikeuttaan tulla puhumaan, eli saarnaamaan Jumalan sanaa. Tätä kehnouttaan he pyytävät itkien anteeksi sanoin; saanko vielä jäädä uskomaan omat syntini anteeksi.

    Nyt teistä jotkut loukkaannutte ja ajattelette, että Heino pilkkaa. En halua pilkata, vaan tuon oman näkemykseni esiin väärinymmärretyksi tulemisen uhallakin. Ensinnäkin puhujan tulisi iloita, että on saanut tilaisuuden kertoa ihmisille Jeesuksesta. Jos puhe onnistu tai ei onnistu, se ei saa olla ilon tai surun syy, vaan ilon tulee löytyä niin kuin itse Jeesus neuvoo:
    ”Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan.” (Luk.10:20)

    Samoin naisten tulisi iloita, että he, vaikka eivät voisikaan toimia puhujina, he voivat iloita, että saavat olla monilla muilla tavoin mukana evankeliumin työssä. Katsokaapa miten suuresti Paavali arvosti naisia, jotka auttoivat häntä, hänen apostolisessa työssään, niin vaikka naiset eivät olleet apostolisessa virassa:
    ”Rakkaat ja kaivatut veljeni, te minun iloni ja kunniaseppeleeni, pysykää siis horjumatta Herran yhteydessä, rakkaat ystävät!
    Kehotan Euodiaa ja Syntykeä elämään sovussa Herraa palvellen.
    Pyydän myös sinua, uskollinen työtoverini, auttamaan näitä naisia, jotka ovat minun kanssani taistelleet evankeliumin puolesta samoin kuin Clemens ja muutkin työtoverini, joiden kaikkien nimet ovat elämän kirjassa.” (Fi.4:1-3)

    Kerroin, että petyin noihin suviseuroissa pidettyihin saarnoihin. Te jotka olette kasvaneet vanhoillislestadiolaisuuteen, teihin puheet näyttävät menneen täydestä! Eli iloitsette kun kuulette puhujan toistelevat: ”Ei tarvita muuta kuin uskoa omat synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.”

    Luulin, että Seppo Lohien puhe tekee poikkeuksen, mutta ei tehnyt. Ensin luetaan teksti ja tämän jälkeen jutustellaan teksti uudelleen läpi omin sanoin. Käydään ehkä muitakin raamatun kertomuksia muistelemassa, vaikka ne eivät liittyisikään luettuun tekstiin ja siihen puhe jää – jutusteluun.

    Katsokaapa miten Jeesus opettaa meitä kohtelemaan itseämme ja toisia uskovia. Ei tule kuuloonkaan, että pitäisimme itseämme profeettana ja jos joku meitä pitäisi meitä profeettana – ei kannata ottaa tuommoista kiitosta vastaan! Miksi ei? No kun sillä on niin huono palkka, siis paljon huonompi kuin sillä kaikkein pienimmällä Jumalan lapsella:
    ”Joka ottaa profeetan vastaan siksi, että tämä on profeetta, saa profeetan palkan, ja joka ottaa vanhurskaan vastaan siksi, että tämä on vanhurskas, saa vanhurskaalle kuuluvan palkan.
    Ja joka antaa yhdellekin näistä vähäisistä maljallisen raikasta vettä vain siksi, että tämä on opetuslapsi — totisesti: hän ei jää palkkaansa vaille.” (Matt.10:41,42)

    Tykkää

    1. siirak

      Kiitos Heino kommentista. Ehkä osin nyt hieman hätäisesti tulkitset meidän terveisiä tuoneiden kommentteja. Kannattaa pitää mielessä mitä kukin on aiemmin täällä kirjoittanut. Omassa kommentissani keskityin enemmän positiivisiin asioihin, mutta kyllä viittasin siihen että suurin osa saarnoista itselläkin monin tavoin oli sisällöltään pettymys. Eikä nuo mainitsemani saarnatkaan täydellisiä olleet. Onko edes sellaisia? Toivoisin itse kovasti että saarnattaisiin vielä rohkeammin ja suoremmin haastettaisiin harhaoppeja. Kuitenkaan en voi yhtyä näkemykseesi että Lohen tai muiden mainitsemieni puhe olisi ollut vain tekstin läpi jutustelua.

      Tykkää

      1. siirak

        ”Ei tarvita muuta kuin uskoa omat synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.”

        Vielä Heinolle. Olen kanssasi samaa mieltä kun kritisoit tämän lainauksen kaltaista kapeutunutta evankeliumin julistusta. On totta että sitä on aivan liikaa. Suoraan sanottuna valtaosa saarnoista keskittyy lähinnä tämän ympärille. Tämä ahdistaa ja vaivaa itseäni suuresti. Toivon että asia muuttuisi. Ei pidä kuitenkaan antaa tämän vl-absoluution sumentaa ajattelua siten että jos se mainitaan saarnassa niin se määrittää koko saarnan. Saarnassa voi tämän absoluution lisäksi olla evankeliumin kirkastamista laajemmassa merkityksessä.

        Tykkää

      2. Heino Korpela

        Niinpä siirak! Ei täydellistä saarnaa ole voinut pitää muut kuin Jumalan Poika – Jeesus! Tästä olemme varmaankin samaa mieltä!
        Jotta ymmärtäisit pettymykseni Lohen saarnaan, kerron vähän taustaa, miksi petyin niin suuresti. Seppo Lohi oli juuri valmistunut, eli vihitty papiksi. Hän oli täällä yhtenä puhujana, olivatko meillä kesäseurat? En ihan tarkalleen muista, mutta Sepon saarna jäi mieleeni. Iloitsin hänen rohkeasta sananselityksestänsä ja siitä rakkaudesta Jumalan Poikaan jotka tunki lävitse puheesta – syntisen ystävästä Jeesuksesta.

        Kun kuuntelin puhetta, mieleeni nousi tuo Jeesuksen toteamus:
        ”Ymmärrättekö nyt kaiken tämän?” Jeesus kysyi. ”Ymmärrämme”, he vastasivat.
        Silloin hän sanoi heille: ”Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa.”
        (Matt. 13:51,52)

        Eli Jeesus haluaa, että me tutkimme ja opiskelemme kirjoituksia, sillä jos me tunnemme kirjoituksia voimme kirjoituksilla tukea raamatun ymmärrystämme ja näin tiedoillamme tukea sitä Jeesuksen pienintäkin karitsaa. Minä olen myös tuommoinen pieni Jeesuksen lammas ja haluaisin, että minun uskoani vahvistettaisiin kirjoituksia selittämällä.

        Ymmärrän kyllä, että et tykännyt kun sanoin, että jokseenkin kaikki (myös Lohen) saarnat olivat jutustelua. Yritin kyllä asennoitua, etten olisi ennakkoluuloinen, mutta vaikka näin asennoiduin – petyin. Lohella on kyllä tietoa paljonkin, saarnat eivät ole kuitenkaan vain tiedon jakamista, vaan Pyhän Hengen ilmoitusta, eli Pyhän Hengen avaamaa ymmärrystä, jota saarnoissa tulisi jakaa.

        Tykkää

    2. MP

      Heino: ”sielunne on tullut ravituiksi nykyisellä vl – opilla!” ..
      Kenenkään sielu ei tuu ravituksi vl-opilla vaan Jumalan sanalla. Tuolla suviseuroissa oli tarjolla molempaa, valitettavasti kaikki eivät osaa erottaa sitä, mutta Jumala ruokkii kyllä omansa, antaa määräosan puhujista huolimatta myös kohtaamisissa, yhteisessä lauluissa…

      Tykkää

  36. joku vain

    Kerroin, että petyin noihin suviseuroissa pidettyihin saarnoihin. Te jotka olette kasvaneet vanhoillislestadiolaisuuteen, teihin puheet näyttävät menneen täydestä! Eli iloitsette kun kuulette puhujan toistelevat: ”Ei tarvita muuta kuin uskoa omat synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.”———————————————————————————————————————————————————————-
    Näinhän se menee. Saa uskoa seiniä myöten anteeksi. Armo on rajaton. Ennen uskomattomalle seuraa uskon hedelmät (elämänparannus) ja ennen uskoneet pesee jalkoja Jeesuksen kehoituksen mukaisesti. Antakaa anteeksi,niin monta kertaa,kuin veljes pyytää. Ei ole kuitenkaan synnin peite. Mene,äläkä vastedes syntiä tee. Sanoi Jeesus.
    Tunnelma ja kokemus oli mykistävä eräälle tästä uskosta osattomalle

    Tykkää

  37. Osmo Knuutinen

    Ihmettelen Tapani Kirstilän suviseuroissa pitämää puhetta. Hänhän ei ainostaan palaa 1970-luvun vl-opetukseen, vaan menee vielä pidemmälle.

    Tykkää

  38. Kesäkukka

    Kiitos Markulle hyvistä huomioista uuteen kirjaan liittyen: ”Vaarana on, että kirjoittamalla asiantuntevasti yleisellä tasolla tai ongelmallisen asian vierestä luodaan illuusio, että kaikki on kunnossa ja järjestyksessä – myös kristillisen käytännön tasolla.” Tätä itsekin usein mietin, että miksi ei nosteta suoraan esiin että tässä ja tässä jutussa on menty pieleen, nämä täytyy korjata. Tämä kirja kyllä aivan hienovaraisesti jo mielestäni myöntää sen, ettei kaikki ole ihan kunnossa, niin ajattelen. Ja kyllä, tämä on varmaan keskustelun alku. Voi olla, että seuraisi kaaos, jos asiat otettaisiin yhtäkkiä ihan suoraan käsiteltäviksi.

    Suviseurasaarnoista. Muutama, jotka kuuntelin, olivat raikkaita Kristusta kirkastavia, ja omalle kohdalleni helmi oli tämä täälläkin mainittu Nissilän saarna. Siirak: ”Sitten oli paljon näkyvää Jumalan Valtakuntaa, eksklusiivisuutta ja vl-allegorioita sisältäviä saarnoja jotka eivät itseäni ruokkineet.” Nämä ovat niitä, joita en pysty oikein itse kuuntelemaan. Mietinkin, miten voi olla näin toisistaan eroavaa julistusta? Miten liikkeessämme oikeasti siis ajatellaan esim. Jumalan valtakunnasta tai eksklusiivisuudesta? Mihin me uskomme? Ensin kuulet, että Jumalan valtakunta ei ole näkyvä ja että se, mikä merkitsee, on usko Kristukseen, mutta kohta seuravassa yhteydessä puhutaan Jumalan valtakunnasta näkyvänä, viallisista ja virheellisistä ihmisistä koostuvana joukkona, ja lisäksi epäsuoraan/suoraan siitä, kuinka tähän joukkoon kuuluminen pelastaa. Mihin se Kristus taas katosi?
    (Hänelle, joka kipuilee sen kanssa, että on niin vaikea uskoa tähän Jumalan valtakuntaan, tähän joukkoon, sanoisin: ei tarvitsekaan! Usko Kristukseen!)

    Näyttää siltä, että puhujalla olisi hyvä olla jonkunasteista tietämystä Raamatun syntyhistoriasta ja joku aikahistoriallinen käsitys, jotta saarna säilyisi johdonmukaisena ja selkeänä.
    Nissilän Keijo joskus suositteli, että kaikilla puhujilla olisi kommentaarit ainakin Ut:n evankeliumikirjoihin, mielellään koko Raamattuun. Myös muuta oheislukemista hän suositteli, kuten postilloita, Lutherin tekstejä, ja
    Lestadiuksen selityksiä teksteihin.

    Heinon tapaan ajattelen, että saisi olla iloinen asia, että pääsee kertomaan ilosanomaa Jeesuksesta, syntien sovittajasta. Toki ymmärrän myös jännityksen ja sen, että katse kääntyy helposti omaan sydämeen. Mutta sitähän me kuulijat juuri haluamme kuulla, että ei tarvitse katsoa omaan sydämeen, vaan nostaa katse Kristukseen ja ylentää sydän iloiten uskomaan.

    Tykkää

    1. Johka

      ”Mihin se Kristus taas katosi?”
      Ei Kristus mihinkään kadonnut, sillä Hän itse opetuslapsiaan lähettäessään lupasi olla heidän kanssaan aina maailman loppuun asti. Siispä jos tahdot löytää Kristuksen, etsi häntä hänen valtakunnastaan, sinne jo päässeiden keskeltä, sillä omiensa suun kautta hän yhä kutsuu kaikkia etsiviä Jumalan valtakiunnan asukkaiksi. Omista käsityksistä riisuttuna, lapsenmielisellä uskolla pääsemme kerran taivaan kotiin katselemaan Kristuksen kirkastettuja kasvoja.

      Tykkää

      1. Nikodemus kysyi miten Jumalan valtakuntaan päästään. Jeesus vastasi:syntymällä uudelleen ylhäältä, vedestä ja Hengestä. Vanhoillislestadiolainen opetus on siis harhaoppinen opettaessaan että Jumalan valtakuntaan päästään alhaalta kuten esim. Oulun rauhanyhdistykseltä. Ylhäältä, ystäväni, ylhäältä.

        Tykkää

  39. Kesäkukka

    kirsty: ”Tuo Quo Vadiksen ajatus: ’Ei virka ole mikään itsetarkoitus, vaan se on väline evankeliumin leviämistä varten.’
    Kun tuota pohtii, siitä aukeaa näkökulmaa muihinkin kysymyksiin. Tehtävämme ja tavoitteemme on Kristuksen tunteminen. Ja siihen on ihmisille annettu välineitä, apuja, systeemejä, virkoja, sanoja ja menoja. Niistähän on kyse, kun pohdimme voiko ja kuka voi.”

    Tätä itsekin mietin. Tehdäänkö virasta nyt jotenkin itsetarkoitus, hirttäydytään kynsin hampain kiinni johonkin, joka ei ole loppujen lopuksi ihan se olennaisin asia? Tärkeintähän olisi, että ilosanoma Kristuksesta saisi levitä mahdollisimman laajalle ja että siihen työhön olisi mahdollisimman hyvät avut käytettävissä?

    Tykkää

  40. MP

    Heino: ”sielunne on tullut ravituiksi nykyisellä vl – opilla!” ..
    Kenenkään sielu ei tuu ravituksi vl-opilla vaan Jumalan sanalla. Tuolla suviseuroissa oli tarjolla molempaa, valitettavasti kaikki eivät osaa erottaa sitä, mutta Jumala ruokkii kyllä omansa, antaa määräosan puhujista huolimatta myös kohtaamisissa, yhteisessä lauluissa…

    Tykkää

  41. MP

    Vielä semmoinen näkökulma Heinolle ja monelle muullekin. Heinon kommentit on sävyisiä ja rakentavia sekä lohduttavia. Niissä on oikeaa Kristuksen mieltä, niitä on hyvä lukea ja pohtia sydämessään. Mutta surettaa se, että moni ikäviä kokemuksia yhteisössä kokenut ei enää näe miten tärkeää seurakuntayhteys uskon kannalta olisi, vaan käpertyy omaan kokemukseensa ja omiin tunteisiinsa (ts.traumoihinsa) unohtaen siellä yhteisössä edelleen elävät kohtaamista ja uskonrohkaisua kaipaavat ystävänsä. Tarkoitan tällä sitä, että minusta kaltoinkohdellusta ihmisestä olisi mukava tuolla suviseuroissa ja muissakin seuroissa kohdata juuri tuollaisia ihmisiä, jotka pystyvät selittämään kärsivällisesti Jumalan sanaa ihan kahden kesken, kohtaamisissa. Olisi ihmisiä, joiden kanssa puhua uskosta. Kaikki eivät ole ihmisinä niin vahvoja, että uskaltavat irtautua yhteisöstä, vaikka kaipaavat uskovaisten ihmisten kohtaamista ja tukea jääden sitä kuitenkin vaille. Kaikilla ei ole mahdollisuutta irtautua yhteisöstä (lapset, sairaat, läheistensä avusta riippuvaiset). Olisi hyvä päästä ihmisten vääryyksien yli niin että voisi nähdä seurakuntaa siellä ”ruohonjuuritasolla” ihmisauktoriteettien asemasta ja hendgellisestä väkivallasta huolimatta. Raamatun mukaisesti Kristus on läsnä heikoimpien luona, minussa ja sinussa, kohtaamisissamme, siellä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni. Miksi niitä kohtaamisia ei siis voisi edelleen olla väärästä opetuksesta (hapatuksesta)huolimatta myös vl-yhteisön tilaisuuksissa, sen yhteydessä. Jumala tekee kuitenkin työtään monin tavoin meidän vajavaisten ja syntisten ihmisten kautta. Joskus se, joka tarvii eniten toisten apua ajallisesti, puhuttelee uskollaan eniten. Joskus se ”tyhmin” saarnaa elämällään tai lapsenkaltaisen uskon sanoilla kirkkaimmin.

    Tykkää

  42. Heino Korpela

    Nimimerkiltä MP: ”Mutta surettaa se, että moni ikäviä kokemuksia yhteisössä kokenut ei enää näe miten tärkeää seurakuntayhteys uskon kannalta olisi, vaan käpertyy omaan kokemukseensa ja omiin tunteisiinsa (ts.traumoihinsa) unohtaen siellä yhteisössä edelleen elävät kohtaamista ja uskonrohkaisua kaipaavat ystävänsä.”

    Nyt sinä taidat MP olla ihan väärässä, eli jos luulet, että erotetut olisivat unohtaneet uskonyhteisön tärkeyden (kalleuden). On aivan varmaa, että jokainen erotettu kaipaa uskovien yhteyteen, eli kyllä he edelleenkin näkevät uskovat ihan niin kuin laulussa lauletaan: ”Oi kun opi kallis lauma Jeesuksella täällä, jota Jeesus kuljettaa sen armovirran päällä.”

    Onko se kallis lauma, joka pitää vääriä tuomioita tänäänkin voimassa? Miten semmoinen voisi olla Jeesuksen laumassa, joka uskoo, että voi kieltää toiselta uskovalta anteeksiantamuksen ja todeta; siinä kun Heinossa on se väärä henki?

    Jos minä puhuisin tuommoisissa seuroissa, voisinko olla sanomatta, että menkää hyvät uskovat korjaamaan ensimmäiseksi, mitä olette väärän opin avustuksella tehneet. Miten Jeesus neuvoikaan:
    ”Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
    niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.
    ”Tarjoa vastapuolellesi sovintoa jo silloin, kun vielä olet hänen kanssaan matkalla oikeuteen. Muuten hän saattaa luovuttaa sinut tuomarille ja tuomari vartijalle, ja niin sinut teljetään vankilaan.
    Usko minua: sieltä sinä et pääse, ennen kuin olet maksanut kaiken viimeistä kolikkoa myöten.” (Mat.5:23-26)

    Kyllä Seppo Lohi ymmärsi, että henkioppi oli väärää oppia, hän totesi tämän radiohaastattelussa 2003. Kun toimittaja kysyi, että miksei hän neuvo SRK:ta hän totesi, että mikä minä olen neuvomaan. Tiedän montakin puhujaa, jotka tuolloin eivät uskoneet koko henkiin.

    Ei usko ole sitä, että täytyisi pelätä totuuden edessä. On niin kuin raamattu todistaa:
    ”Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole,
    vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.” (1.Joh.4:17,18)

    Eivät ne lauman pienimmät ole kaikki iältään lapsia, (pieniä uskovia ovat myös lauma ne jäsenet, jotka eivät iältään ole lapsia) Meistä pienistä Jeesus sanoo:
    ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.” (Matt.18:10)

    Tykkää

    1. MP

      Heino, täällä on hankala keskustella, kun tuntuu, että tälläinen kuin minä, en osaa sanoittaa mitä sydämeni tahtoo sanoa. En hyväksy väärää opetusta, en väärää kohtelua. Mutta en halua ottaa tuomiotakaan omiin käsiini. Haluan uskoa, että Herra sotii puolestamme. Kuten Josefin elämäkin sen osoittaa. Aikaa saattaa kulua, mutta jos itsellä on omatunto hoidettuna, voi elää rauhassa vihameistensäkin keskellä. Helppo on rakastaa niitä, jotka tekevät hyvää, mutta Kristuksen mieli on elää rauhassa muidenkin kanssa, mikäli se itsestä riippuu. Minusta me, joita on kohdeltu väärin uskoa tunnustavien palkkapaimenten ja heidän seuraajiensa taholta, voimme olla mukana yhteisössä valona ja suolana (”piikkinä lihassa”) tai missä olemmekin, vaikka meitä ei muut kristittyinä Jumalan lapsina pitäisikään. Minä tilasin kirjasi täältä netistä ja tykkäsin siitä, aion lukea sitä uudelleenkin. Kun luin, tuntuu kuin istuisin vanhassa kodikkaassa pirtissä ja saisin kuunnella elämänkokemuksen ja sydämenuskon tuomaa viisautta. Ymmärrän nyt monia asioita paremmin kuin aiemmin. Esim sitä, miksi monien ihmisten on todella vaikea uskaltaa puhua. Heidän päällään ovat hoitokokousten traumat ja muisto. Itse olen ollut pieni lapsi kun näitä hoitokokousvuosia on ollut, muistan lähinnä tunnelman. Mutta luettuani kirjan tajusin, että tuo vääryys elää edelleen noita aikoja eläneiden toimintatavoissa. Edelleen on niitä, jotka harjoittavat hoitokokouskäytäntöjä yksittäisiä ukhaksi kokemiaan ihmisiä kohtaan. Arvostan Heino kommenttejasi ja kärsivällisyyttäsi. Olet näiden kommenttiesi perusteella ihminen, jonka kanssa olisi mukava keskustella.

      Täällä foorumilla on kehuttu S.Lohen saarnaa. Itse kuuntelin sitä isossa teltassa ja minua se lähinnä ärsytti, varsinkin sen saarnan aloitus, jossa puhui itsestään, mm. siitä että vaimo varotti, ettei heiluisi kovin, että saarnaan ei tulisi kuuluvuuskatkoja. (eikö Jumalan sanassa olisi ammennettavaa ilman itsensä esille nostamista erikseen). Saarna oli minusta omituinen, en kyllä kokenut sitä ruokkivana vaan enemmän outona. Ja kyllähän myös heilui ja kääntyili kovastikin siellä teltassa vaimonsa sanoista huolimatta. Sana Provokatiivinen esiintyi saarnassa monta kertaa. Minusta tuollainen hyvin oppinut ja lukenut mies voi viedä seurakuntaa kuin pässiä narussa minne tahtoo, kun ihmisillä on niin vähän Raamatun tuntemusta. Oppinut osaa vedota ja kertoa asioita niin, että saa ihmisten ihailun (siinäpä vasta mies, joka on paljon lukenut ja tutkinut) Saarna jätti kertomatta, että myös se mies jonka kanssa nainen teki aviorikoksen, syyllistyi samaan syntiin. Miehestä ja miehen synnistä ei puhuttu mitään. Kuinka moni ”aviorikokseen” joutunut nainen onkaan ollut se lapsuudessaan seksuaalisesti hyväksikäytetty, joka ei tunnista rajojaan, hän on helppo ”saalis” himokkalle auktoriteettiasemassa olevalle miehelle. Jeesus ei tuominnut naista, joka tuotiin hänen eteensä. Eivät Jeesuksen edessä fariseuksetkaan uskaltaneet häntä tuomita, lähtivät vähin äänin pois. Jeesus näki ja tiesi enemmän kuin kukaan meistä ihmisistä. Saarnan loputtua mieleeni nousi monta kysymystä ja sydämestä sanat ”he ovat jo palkkansa saaneet”. Varmaan Raamatusta löytyvät nuo sanat jostain kohti. Joka ne löytää, voisi selittää minulle missä yhteydessä ne on siellä kirjoitettuna. Ja miksihän minulle annettiin mieleen juuri tuollaiset sanat tuon saarnan jälkeen? Ajattelin, että tämä kyseinen pappi on hyvinkin arvostettu yhteisössä, ei tainnut olla ensimmäinen kerta kun hänellä oli saarnavuoro suviseuroissa. Puhujia taitaa olla aika vähän?

      Tykkää

  43. MP

    ”Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin.” Matt 23:5

    ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.” Matt 6:5

    Tykkää

    1. siirak

      Kiitos MP sinulle kommenteista. Todella hyviä ja ajatuksia herättäviä huomioita sinulta. Ihan hyviä huomioita Lohen saarnan suhteen ja kyllä ymmärrän kokemuksesi. Nostin itse Lohen saarnan positiivisessa mielessä esiin ennen kaikkea siksi, että kaikista puutteistaan ja maneereistaan huolimatta siitä kuuli huolellisen valmistautumisen ja tekstiin perehtymisen. Mutta kyllä itsekin havaitsin että viesti jäi ehkä turhan koukeroisuuden jalkoihin. Mitä tulee siihen että kritisoit esim. Heinoa siitä ettei ole vl-seurakuntayhteyttä, niin sitä en kyllä ymmärrä, etenkin jos olet lukenut Heinon kirjan. Ajatteletko siis niin että vl-seurakuntayhteys on jotenkin ylivertainen tai peräti ainnoa pelastava seurakuntayhteys? Yhtä oikeutettua olisi mielestäni kysyä miksi ei etsiydy muuhun seurakuntayhteyteen? Suomessa kuitenkin on opillisesti huomattavasti vankemmalla ja terveemmällä pohjalla olevia seurakuntia, joissa ei ole tällaista hapuilua esim. sakramenttien suhteen. En siis ole tätä vaatimassa ja tiedän omasta kokemuksesta kuinka hankala ja monitahoinen asia hengellisen kodin vaihtaminen on. Tuohon miten rohkaiset ihmisiä puhumaan avoimesti ja rohkeasti ajatuksistaan vl-liikkeen ja uskon suhteen sanon Amen. Itse kaipaisin sitä myös ja toivon että itsekin toimisin näin yhä rohkeammin, enkä vaipuisi pelon tai toisaalta kyynisyyden valtaan.

      Tykkää

      1. MP

        Siirak, tämä on minusta juuri näiden nettikeskustelujen ongelma. On hankala selittää asioita tyhjentävästi, niin että erilaiset ihmiset ymmärtäisivät toisiaan ja että itse tulisin ymmärretyksi. Tuntuu, että tämä on loputon suo. Voipa olla, että en siksi enää tämän jälkeen jaksa kommentoida, kun elävässä elämässä kohtaamiset ovat kuitenkin EHKÄ tärkeämpiä, ainakin tälläiselle, jolla on iso perhe ja paljon lapsia ympärillä koko ajan. En ajattele, että vl-seurakuntayhteys olisi pelastava yhteys tai uskon edellytys. Eihän Josefillakaan ollut mitään seurakuntayhteyttä (luullakseni) Egyptissä ollessaan, silti Jumala pystyi varjelemaan omanaan. Voihan olla että Heinokin on eräänlaisessa vankeudessa veljiensä taholta, minä en tiedä, enkä neuvo Heinoa, kerron vain suruni, kun tuntuu, että Heinon kanssa olisi mukava keskustella uskomisen perusteista. (tekee mieli sanoa em. papin sanoin: ”Mikä minä oon neuvomaan”, olenhan nainen ja vieläpä samarialainen sellainen). Mutta esitin vain suruni siitä, että me monet, joille vl-yhteisö on hengellinen kotimme, toivoisimme, että sydämen uskovaiset pysyisivät yhteisössä valona ja suolana. Yhteisö pitää sisällään kaikenlaisia sydämen maaperiä, kaikenlaisia ihmisiä. En kritisoi Heinoa, vaan suren sitä, että Heinonkaltaiset eivät ole rinnallamme kulkemassa, kohtaamassa ja uskonasioita kirkastamassa. Siksi toivoisin, että Heino olisi yhteydessämme kaltaisenaan. Ei sydämestä sydämeen kulkeva uskonyhteys ole kiinni toisten hyväksynnästä, eikä heidän julistamastaan ”pannasta”. Eiväthän fariseukset edes näe tätä ihanaa Vapahtajan seurassa elävien yhteyttä, koska rajat eivät ole ulkonaisia. Seuratilaisuudet ovat avoimia, ”epäuskoisetkin” saavat tulla mukaan. Ja siitähän heidän Heinoa epäuskoisena pitävien pitäsi olla erityisen iloisia, jos Heino olisi mukana. Luulempa, että he eivät silti olisi. Tulisi ongelmia omassa suhtautumisessa Heinoon ja Heino jo olemassaolollaan muistuttaisi heitä heidän vääristä tuomiostaan. Eli jo se, että Heino olisi paikalla, olisi voimakasta saarnaa häntä väärinkohdelleille, mikäli ovat vielä elossa ja olemassa.

        Se, miksi minä olen juuri vl-seurakuntayhteydessä, on yksinkertainen. Olen löytänyt juuri tästä yhteisöstä peltoon kätketyn aarteen. Olen ollut kutsulle kuuliainen, hyljännyt kaiken muun seuratakseni tuota Hyvän Paimenen ääntä. Tunnen, että se aarre on edelleen minun savimajassa (pellossa) piilotettuna (sydämen maaperään) ja tunnen uskonyhteyttä aidoissa kohtaamisissa. Joskus saarnojen alla kuulen ja tunnen yhteyttä, jossa tunnen Kristuksen läsnäolon. Sen uskonsiemenen, mikä minussa on, toivoisin kantavan hedelmää siinä pellossa, sillä paikalla, missä se on alkunsa saanut, vaikka vihollinen kylvääkin rikkaruohoa ympärilläni ja yrittää tukahduttaa kasvun. En toivo, että minut revitään juurineen ja siirretään muualle. Jumalan armon avulla usko voi säilyä olipa ympärillämme mitä tahansa. Ei mitenkään muuten. Minun ei tarvitse lähteä eikä paeta, Jumala on heikkojen tuki ja turva. Eikä minun tarvitse pelätä. Vaikka muut sanoisivat, että muualla on helpompaa, vapaampaa ja että en kelpaa tällä paikallani tälläisenä kuin Jumalan armosta.

        Tykkää

      2. siirak

        MP: Kirjoita ihmeessä jatkossakin tänne. Sinulla on hyviä ajatuksia. Näin kirjoittamalla keskustelu on totta kyllä työläämpää ja väärinymmärryksiä syntyy väistämättä. Siksi kysyinkin että saan sinulta tarkennuksen ja näin väärinymmärrys korjaantuu. Pahoittelen jos muotoilin kysymykseni jotenkin hyökkäävästi.

        Tykkää

      3. Kiitos MP viisaista sanoistasi – valoa, voimia ja enkeleitä sinulle ja perheellesi! – Minuakin suviseuroissa virkistivät uskossa erityisesti kohtaamiset; vaikkapa kun oppikouluaikainen luokkatoveri vuosikymmenien takaa pysäytti iloisesti tai uskovainen pappisweli pysähtyi tervehtimään ja toivottamaan sydämellisesti Jumalan siunausta jne.

        Kaikkia saarnoja en kuullut, enkä ole kuunnellut tallenteesta; mutta kyllä siellä juuri papit julistivat selkeän raamatullisesti evankeliumia, kuten Jaakko Kaltakari, Markus Kopperoinen, Keijo Nissilä, Seppo Lohi (Siirakin kommenttiin yhtyen) ja varmaan moni muukin – samaan listaan kuului monia maallikkojakin, mutta valitettavan monta oli vielä niitäkin, jotka julistivat suoraan tai ainakin rivien välistä 2011 ja 2012 tuomittuja tunkkaisia harhaoppeja. – Mutta olisiko niin että kaltiomme väliin sameaksi käyneet vedet olisivat kirkastumaan päin?

        Tykkää

    2. Heino Korpela

      Kiitän sinua MP kauniista kirjoituksestasi, pohdit rehellisesti uskoasi. Laitoit myös mieleesi tulleen raamatun lauseen: ”he ovat jo palkkansa saaneet” Näin Jeesus neuvoi opetuslapsina, miten uskovien tulisi käyttäytyä niin, että käytös olisi oikeaa – uskovan käytöstä. Hän sanoi muun muassa näin:
      ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.”

      Jeesus jatkoi opettaen oikean käytöksen myös paastotessamme:
      ”Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.” (Mat.6:16)

      Ei tämä ihmisten kiitoksen – maineen tavoittelu ole vain fariseusten omin tuntomerkki, sillä jos tutkimme ihmisen olemusta, löydämme jokainen itsestämme pienen fariseuksen. Tämän takia on hyvä meidän muistaa nämä Jeesuksen opetukset, ettemme lankeaisi itse tekopyhyyteen.

      Onkohan jossain laulussa sanat: ”On vaaroja sielläkin miss ei näy.” Ei uskovana ole ollenkaan helppoa kulkea, me tarvitsemme paljon Hyvän Paimenen ohjausta. Jumala kyllä ohjaa kun haluamme kulkea hänen ohjauksessaan. Täällä maailmassa ei mikään ole pysyvää, mutta se mikä ei häviä – lopu on Jeesuksen lauma.

      Toisinaan tuntuu, että mitkään vääryydet eivät koskaan oikene, mutta tämä on sielujen vihollisen saarnaa. Tämmöistä saarnaa emme saa uskoa! Katsokaapa miten Jumala rakastaa ja lupaa varjella uskovia:
      ”Ja nyt — näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob, joka sinut muovasi, Israel: — Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.
      Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta.
      Minä, Herra, olen sinun Jumalasi. Minä, Israelin Pyhä, olen sinun pelastajasi. Minä annan lunnaiksi sinusta Egyptin, Nubian ja Seban maat.
      Koska olet arvokas minun silmissäni, koska olet kallis ja rakas, minä luovutan kansanheimoja sinun sijastasi, kansakuntia sinun henkesi hinnaksi.” (Jes.43:1-4)

      Tykkää

  44. Annamme hänelle anteeksi tuon mahdollisen kirkkopolitikoinnin 🙂 ja pitäytynemme hänen edellä mainittuun erinomaiseen argumentointiin Teologisessa vuosikirjassa 1980.

    Huomiotani herätti, että myös tuossa vastailmestyneessa kirjassa ”Kiristus on sama, eilen, tänään ja ikuisesti” artikkelissaan Pauli Kivioja ”valtioviisaasti” vaikenee sukupuolesta ja Lutheriin vedoten rinnastaa saarnaajan ja papin samaan kategoriaan ”erityinen virka”.

    Papin tehtävään liittyy erityisesti sakramenttien toimitus ja myös saarnaajan tehtävään (vapaakirkollisissa puitteissa kuten Amerikan lestadiolaiseurakunnissa) potentiaalisena. On oikein, autuaallista ja turvallista tässä asiassa seurata Kristuksen esimerkkiä, apostolista käytäntöä ja kristikunnan ylivoimaisen enemmistön linjaa! – Kristus asetti ehtoollisen ja antoi ohjeet sen viettämisestä yhteisessä sessiossaan 12 apostolin kanssa. Vaikka Magdalan Maria, Jeesuksen äiti Maria, Salome ja monet muut naiset toimivat evankeliumin ilosanoman eteenpäin viejinä, heidän ei kerrota olleen tuossa tehtävänannossa mukana.

    Tykkää

    1. Quo Vadis

      “Vaikka Magdalan Maria, Jeesuksen äiti Maria, Salome ja monet muut naiset toimivat evankeliumin ilosanoman eteenpäin viejinä, heidän ei kerrota olleen tuossa tehtävänannossa mukana.”

      Niin, syitä voi tosiaan pohtia, miksi naiset eivät olleet tehtävänannossa mukana, jossa apostolit lähetettiin kaksin ja kaksin kulkemaan. Mitähän olisi tapahtunut jos Magdalan Maria (entinen huora) ja vaikka ystävänsä Salome olisivat lähteneet yhdessä kulkemaan? Tai olisivat olleet miesten kanssa yhdessä yöllä yläsalissa ja sen jälkeen Getsemanessa?

      Kuten aikaisemmin kirjoitin: “Voidaan myös ajatella, että alkukirkon aikaisissa oloissa kirkko/ seurakunta sopeutui silloiseen yhteiskuntajärjestykseen säilyttäen samalla hyvän sisäisen seurakunnallisen järjestyksen, ja pyrki siten tämän yhteiskuntajärjestyksen puitteissa toteuttamaan Jumalan lain edellyttämää rakkauden lain käskyä.”

      Tykkää

  45. Katariina

    Suviseuraradio oli päällä alusta loppuun asti ja kuuntelin puheita puolella korvalla töitten ohessa.En sentään kaikkia kuunnellut,olisi se aikamoinen urakka ollutkin.
    Ihmetytti sellainen asia,että miksi naisia ei huolita ollenkaan esilaulajiksi,onko sekin syntiä.Nyt siellä oli muutaman kerran sellainen laulaja,että hyvät laulut menivät pilalle huonon esilaulajan takia.Luulisi,että 80000 ihmisen joukosta olisi löytynyt kaikille seuralauluille hyvät esilaulajat.
    Mutta niitä vanhoja siionin lauluja ja virsiä oli kyllä ihana kuunnella,niitä samoja mitä lapsuuden aikanakin laulettiin,niistä saa vieläkin hengellistä ravintoa,kun ne ovat täynnä kiitosta ja ylistystä Herralle Jeesukselle.

    Muutama saarna oli todellakin positiivinen yllätys,olivat niin Kristuskeskeisiä,että luulin jo,että suunta on nyt
    lopultakin muuttunut parempaan suuntaan,pystyi itsekkin kuuntelemaan ihan ärsyyntymättä.
    Mutta valitettavasti suviseurojen loppua kohden saarnat muuttuivat taas ihan entisten kaltaisiksi.
    Seurakuntaa korostettiin ja omaa Jumalan lapseutta.Saarnoista sai aina sellaisen käsityksen,että ihmiset jaettiin aina vuohiin ja lampaisiin.Antoiko Jeesus sellaisen käskyn vl:lle,että heidän tulee tämä jako suorittaa,
    eipä antanut,vaan käski kaikkien saarnata ilosanomaa Jeesuksesta,joka sovitti meidän syntimme ja joka tämän uskoo,pelastuu.Kuin liukuhihnalta toistettiin nyt päivästä toiseen,että tärkeintä on uskoa syntinsä anteeksi ja kuulua tähän Jumalan valtakuntaan.Ei ole niin,vaan tärkeintä on uskoa Jeesukseen ja silloin meillä on aina synnit anteeksi annettu.Niin yksinkertaista se on.

    Tykkää

  46. Heino Korpela

    Nimimerkki unajah kysyi: ”Oliko Keijo N. valmis vihkimään naisia papeiksi, jos olisi tullut valituksi piispaksi?”

    Osmo Knuutinen vastasi: ”Kyllä hän kertoi hyväksyvänsä nsispappeuden, Sitä kysyttiin häneltä.”

    Markku Korteniemi antoi luvan politikointiin: ”Annamme hänelle anteeksi tuon mahdollisen kirkkopolitikoinnin”

    Olen usein miettinyt, miten esimerkiksi puhujat kokevat politikoinnin omassa uskonelämässään? Puhuessa tulee noudattaa raamatun ohjetta:
    ”Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen nimessä, hänen, joka on tuomitseva elävät ja kuolleet, ja hänen ilmestymisensä ja hänen valtakuntansa kautta:
    julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen.” (2.Tim.4:1,2)

    Toisaalta Paavali neuvoo Efesolaisia käyttäytymään viisaasti:
    ”Katsokaa siis tarkoin, miten elätte: älkää eläkö tyhmien tavoin, vaan niin kuin viisaat.
    Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha.
    Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto.” (Ef.5:15-17)

    Vl – uskovat ovat ymmärtäneet, että naispappeus ei ole Herran tahto, mutta jos valitaan piispaksi – silloinko voi vihkiä naisia papin virkaan? Mielestäni tämä on politikointia. Papit joutuvat kirkon virassaan luovimaan monin paikoin, joten taitaa papin virassa olevan olla melko vaikeaa selvitä ns. puhtain paperein.

    Olen monesti pyytänyt Jumalalta vahvaa uskoa, että selviäisin tästä maallisesta vaelluksestani taivaaseen. Ei Jumala ole minua varustanut vahvalla uskolla! Olen saanut ihan samanlaisen vastauksen kuin sai Paavali: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.”

    Mietin näitä mietteitä uskosta, kun kävin Vanhojen koneitten päivillä Oulaisissa ja näin siellä oikein vanha Fordson traktorin. Samalla muistin naapurikylän, jo edesmenneen uskovan isännän. No minäpä kerron hänen uskostansa ja tuosta traktorista:
    Olin tuolloin noin kymmenen vuotta, olisinko ollut vähän yli, siis yli kuusikymmentä vuotta sitten tämä uskova isäntä osti rautapyöräisen traktorin.

    Takapyörissä oli pitkät tukevat piikit, etupyörät olivat kyllä rautaiset mutta niissä ei ollut piikkejä. Koko kylän väki tuli katselemaan kun isäntä lähti karhitsemaan keväistä peltoaan. Ajokokemusta ei ollut ollenkaan, niinpä kun eteen tuli iso savimonttu, isäntä hätääntyi (miten pysäyttää traktori)? Silloin hän muisti! Ahaa kaasua tulee löysätä! Niinpä hän tarttui vipuun löysätäkseen kaasua, mutta hädissään vetäisi kaasua lisää, koska savimonttu läheni uhkaavasti.

    Traktorista pöllähti mustat savut kun se uhallakin vyöryi vauhdilla savimonttuun. Onneksi montussa ei ollut juuri vettä, oli vain paksusti savista velliä johon traktori juuttui. Isäntiä kertyi useita savimontun laidalle. Ihmeteltiin että miten tässä näin kävi? Auttavaisia kun olivat, lähtivät hakemaan hevosia, että voisivat vetää traktorin pois savimontusta.

    Useita hevosia tuotiin ja paksuja köysiä, mutta vaikka kuinka yritettiin, ei traktori liikahtanutkaan, oli vain painunut syvempään saviliejuun.
    Kun tuo uskova isäntä totesi, ettei traktori lähde hevosvoimin, hän sanoi:
    – Tässä ei ole enää kuin yksi konsti jäljellä.
    Isäntä otti hatun päästään ja meni polvilleen alkaen rukoilla Jumalaa avuksi. Kyläläiset hymyilivät ja kuiskivat ivallisesti isännän uskoa, mutta salaa, ettei rukoilija huomaisi heidän ivanauruaan. Kun rukoukset oli rukoiltu, isäntä nousi ylös, laittoi lakin päähänsä ja sanoi:
    – Nyt se lähtee!
    Kahlasi saviliejussa traktorin luokse, pyöräytti kammesta koneen käyntiin ja ajoi traktorin ylös savimontusta kyläläisten ihmetellessä suu auki.

    Tykkää

    1. unajah

      ”Markku Korteniemi antoi luvan politikointiin: ”Annamme hänelle anteeksi tuon mahdollisen kirkkopolitikoinnin””

      Mielestäni Markku (+ konteksti) ei antanut lupaa politikointiin vaan antoi ”etulahjana” anteeksi.

      Tykkää

    1. Nyt Luodon seurat ovat ohi. Edellisen kerran puheet voidaan kuunnella täältlä:

      https://www.lff.fi/kesaseurat-luodossa-arkisto/

      Itse olen ehdottomasti sitä mieltä että tulisimme tehdä yhteistyötä vanhoillislestadiolaisten kanssa, mutta este tähän on vanhoillisten puolella. Olen ymmärtänyt että uusi toiminnanjohtaja (Enkvist) on tehnyt tunnusteluja vanhoillisten puoleen, mutta yritykset ovat olleet tuloksettomia. Sen sijaan yhteistyö esikoislestadiolaisten onnistuu paremmin. Kun heillä on isot kesäseurat Lahdella, he esimerkiksi lähettävät tervehdyksen meille, ja lähetyskentällä on yhteistyötä.

      Moni pikkuesikoinen, minua mukaan lukien, käy suviseuroissa. Siksi pidän harmillisena että välit meidän liikkeemme välillä on sitä mikä se on. Toivottavasti tämä joku päivä muuttuu.

      Tykkää

  47. Hienoa että olette löytäneet meidän seurat netistä.

    Vanhoillislestadiolaisuudessa naispappeus ei ole akuutti ongelma, sen sijaan meille LFF-pikkuesikoisille ja rauhansanallisille ongelma alkaa olla akuutti, koska meillä ei hyväksytä että liikkeen teologit vihkiytyvät papeiksi. Liikkeen papit alkavat käydä vähiksi ja uusia ei tule tilalle. Esimerkiksi nyt käydyissä Luodon kesäseuroissa maallikko pitää rippisaarnan, mikä on tietääkseni ensimmäinen kerta kun tämä tapahtuu.

    Kaikki LFF:n vakituiset työntekijät ovat tietääkseni sitä mieltä että liike tulisi valmistautua jättämään kirkon, joten heille se ei näköjään ole ongelma että papit loppuvat.

    Olen kateellinen teille vanhoillislestadiolaisille jolla on noin 100 pappia liikkeessä.

    Tykkää

    1. Kesäkukka

      Kiitos larslevi tästä kommentista. Mielenkiintoista. Ette saa siis uusia pappeja, koska pappisvihkimyksen ottamista ei hyväksytä, edes miehillä? Miten nämä nykyiset papit ovat tulleet? Aiemminko sai ottaa pappisvihkimyksen?

      Tuo 100 pappia on meidän liikkeen levinneisyyteen ja kannattajamäärään nähden pieni luku. Kirkon nelivuotiskertomuksen (Haastettu kirkko) mukaan papeista vain 12 % ilmoittaa osallistuvansa säännöllisesti vanhoillisten toimintaan. Se on vasta kahdeksas sija tässä kyselyssä, jossa kysyttiin pappien osallistumista herätysliikkeiden toimintaan (Herännäisyys 44 %, Ev. lut. Kansanlähetys 30 %, SLEY 27 %, Kansan Raamattuseura 21 %, Tuomasyhteisö 18 %, Evankelisuus 13 %). Vl-pappeja on siis kirkossa liikkeen kokoon nähden vähän, (kanttoreita sitä vastoin enemmän).

      Olen ymmärtänyt, että kyllä tämä pappien vähyys alkaa uhata vähitellen meidänkin toimintaa. Esimerkiksi SRK:n järjestämiin rippikouluihin on jo nyt ilmeisesti vähän haasteellista löytää pappeja.

      Miksi sitten liikkeestämme on hakeuduttu papin tehtäviin niin huonosti? En tiedä, ehkä viime vuosikymmenien puhe kirkosta on keskuudessamme ollut hieman negatiivissävytteistä, nyt on palattu pikkuhiljaa takaisin, mutta tuntuu, että vähän myöhässä. Toisaalta luottamustehtävissä on jonkin verran haluttu olla aina mukana.

      Samassa tutkimuksessa kysyttiin muuten myös, kuinka aktiivisia herätysliikkeiden jäsenet (tai oikeastaan ko. herätysliikkeen kesäjuhlilla kävijät) ovat osallistumisessa luterilaisen seurakunnan toimintaan. Kuten arvata saattaa, vl-liike (suviseuroissa kävijät) on taas häntäpäässä, viimeisellä, kahdeksannella sijalla. Eli vl-ihmiset osallistuvat laiskimmin seurakunnan toimintaan.
      Kirkon työntekijöistä vain 3 % ilmoittaa vl-liikkeen omaksi viiteryhmäkseen. Lestadiolaisuus eroaa tutkimuksen mukaan myös muista herätysliikkeistä siinä, että sillä on vähiten tekemistä muiden herätysliikkeiden kanssa.

      Piispa Peura antoi mielestäni hyvän haasteen suviseuroissa vl-seurakansalle. Vl-liikkeen jäseniltä odotetaan kirkon työntekijöinä ja luottamustehtävissä olemisen lisäksi myös kuulijan paikalla olemista. Peura sanoi: ”Täyttäkää kirkon penkit.” Onhan se vähän ristiriitaista, jos kirkko ei kiinnosta kuulijana, mutta työntekijöinä tai luottamustehtävissä kyllä, ainakin jonkinlaisessa määrin.

      Tykkää

      1. Suurin osa meidän papeista on kasvanut liikkeeseen lapsesta asti, ja muutama ovat tulleet parannuksen kautta. Syy siihen että ei hyväksytä että liikkeemme teologit vihkiytyvät papeiksi, on että joutuisivat olemaan alttarissa yhdessä naisten kanssa vihkimistilaisuudessa. Jyrkkä linja alkoi kun eräs pappi, VP, häädettiin pois papinvirastaan kun hän ei suostunut tekemänään yhteistyötä naispappien kanssa. Tämän jälkeen tämä pappi on ollut LFF:n palkkalistoilla ja pitkälle määrännyt linjan.

        Tykkää

  48. Heino Korpela

    unajah: ”Markku Korteniemi antoi luvan politikointiin: ”Annamme hänelle anteeksi tuon mahdollisen kirkkopolitikoinnin””

    Mielestäni Markku (+ konteksti) ei antanut lupaa politikointiin vaan antoi ”etulahjana” anteeksi.”

    Tämä onkin mielenkiintoinen toteamus: ”ei antanut lupaa politikointiin vaan antoi ”etulahjana” anteeksi.”
    Mitä tämä ”etulahja” oikein tarkoittaa? Minäpä kerron vähän taustoja tälle vl – uskovien käyttämälle sanamuodolle.

    Lapsuuteni aikaiset saarnamiehet usein saarnoissaan kertoivat, että jos kadut syntejäsi, olet jo saanut Jumalalta etulahjana syntisi anteeksi, eli siis anteeksianto on tapahtunut ennen kuin katuva on itse ehtinyt pyytääkään. Tästä samasta asiasta muut kirkolliset piirit käyttävät sanaa ”ennättävä armo.”

    Eli kun ihminen katuu, niin silloin on Jumala jo katuvan luona avatuin sylin ottamassa vastaan ja antamassa anteeksi. Tämä ajatus on johdettu tuhlaajapojan vertauksesta:
    ”Niin hän lähti isänsä luo. ”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.” (Luuk.15:20)

    On aivan totta, että Jumala toimii juuri näin! Aina on katuva löytävä avoimen ”Isän anteeksiantavan sylin”. Mutta sitten tuleekin toppi! Sillä se joka ei kadu tekoaan, ei hän edes etsi tuota ”anteeksiantavaa syliä.” On aivan varma asia, että ilman katumusta ei löydy anteeksiantamusta ja tästä johtuu, etteivät pakkoparannukset ole koskaan oikeita parannuksia. Siis sellaiset parannukset jotka tehdään esimerkiksi pelon takia.

    Jeesus kyllä kertoi ihmisille, minkälainen loppu on niillä ihmisillä, jotka eivät usko, eli he eivät pääse Jumalan luokse taivaaseen, vaan joutuvat kadotukseen. Mutta tällä kadotustuomiolla ei Jeesus pelotellut ihmisiä parannukseen, vaan sanoi totuuden, että he tietäisivät. Nyt me mietimme, että mikä on sitten oikea tapa pyytä ihmisiä, eli kutsua seuraamaan Jeesusta?

    Oikean tavan kutsua ihmisiä parannukseen, seuraamaan Jeesusta me löydämme raamatusta, kun luemme, miten Jeesus kutsui:
    ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.
    Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.
    Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt.11:28-30)

    Aina kun luen noita Jeesuksen sanoja – kutsua! Kyyneleet täyttävät silmäni – kutsu kuuluu minullekin! Tämä on se suurin lohdutus sille joka on rikkonut Jumalan pyhän tahdon – sanoin ja töin! Meille rikkoneille on Jumalan Poika avannut suoran tien Isän syliin.

    Tykkää

  49. OsmoKnuutinen

    1.Kor.6:1-6.
    1. Kuinka rohkenee kukaan teistä, jolla on riita-asia toisen kanssa, käydä oikeutta vääräin edessä? Miksei pyhien edessä?
    2. Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita?
    3. Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita?
    4. Jos teillä siis on maallisia asioita ratkaistavina, nekö te asetatte tuomareiksi, jotka ovat halveksittuja seurakunnassa?
    5. Teidän häpeäksenne minä tämän sanon. Eikö teidän joukossanne sitten ole yhtäkään viisasta, joka voisi ratkaista veljien välin?
    6. Vaan veli käy oikeutta veljen kanssa, vieläpä uskottomain edessä!

    Miten erityisesti 2-3 jakeet sopivat uskontunnustukseemme? Kenellä on valta tuomita maailma ja jopa enkeleitä ja ketä ne oikeastaan ovat? Entä periaate älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi ja mitä Vapahtajamme sanoo kuolleista kaloista? Oliko Paavali harhaoppinen? Miksei tätä kohtaa ole koskaan saarnatekstinä?

    Tykkää

  50. Sela

    Olen mielenkiinnolla seurannut tätä blogia, mutta en ole kommentoinut, koska se vaatii paneutumista ja tunnen myös arkuutta kommentoida julkisesti, koska joka sanasta on vastuussa Jumalalle.
    Menin suviseuroihin hieman kriittisellä mielellä. Ajattelin kuunnella tarkasti, onko opetus Raamattuun perustuvaa.

    Eräässä seurapuheessa lainattiin 2 Joh 1:9 ”Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.” Eli on pysyttävä Kristuksen opissa. Miten Jeesus opetti? Sen voi lukea evankelumikirjoista. Jeesuksen opetuksessa oli keskeistä opetus Taivaan valtakunnasta eli Jumalan valtakunnasta. Siitä suviseurasaarnoissa puhuttiin paljon. Ja kyllä, opetus oli raamatun mukaista. Kukin puhuu omilla lahjoillaan ja myös kuuntelee omilla lahjoillaan. Joitakin puheita ei meinannut jaksaa seurata, mutta väärin opettamista ei minun korviini osunut. Tosin en montaakaan puhetta kuullut kokonaan alusta loppuun. Tuli turvallinen olo: minulla ei ole varaa lähteä tästä mihinkään! Täällä on hyvä paimen omiensa keskellä.

    Miksikö vl:t eivät myönnä julkisesti, että Jumalan valtakunta=vanhoillislestadiolaisuus? Siksi, koska se ei ole sama asia. Kuka tahansa voi liittyä vanhoillislestadiolaisuuteen ja hengailla liikkeen mukana, noudattaa tapojakin, vaikka ei olisi sisällä Jumalan valtakunnassa. Jeesus opetti: Jumalan valtakunta on lähestynyt, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Jumalan valtakuntaan pääsee ahtaan portin kautta.
    Saattaa käydä niinkin, että joku vl puhuja ei puhu Jumalan sanoja. Silloin se ei ole Jumalan valtakunnan opetusta, ja siihen on velvollisuus puuttua. ”Väärin sinä opetit, mutta oikein me uskotaan” on käyttökelpoinen kommentti meidänkin aikanamme.

    Tykkää

    1. Jesemia

      Sela:

      ”Joitakin puheita ei meinannut jaksaa seurata, mutta väärin opettamista ei minun korviini osunut.”

      Tapani Kirsilä totesi saarnassaan muun muassa tällaista:

      ”Meillä on turvallinen seurakunnan maja, Jumalan Valtakunta.”

      ”Meille on Jumalan valtakunta äitinä rakas.”

      Mitä mieltä olet näistä lauseista? Onko tämä sinusta väärää vai oikeaa opettamista?

      Tykkää

      1. Sela

        Jumalan valtakunta on pyhä ja ikuinen. Isä Jumala on kaiken luoja, poika Kristus on ikuisuudessa syntynyt, valtakunnan kuningas, meidän veljemme. Jumalan valtakunnan asukkaat ovat Jumalan lapsia. Jumalan valtakuntaan kuuluvat myös uskossa pois nukkuneet pyhät. Jumalan seurakunta on viallisten mutta Jeesuksen sovintotyön pyhittämien ihmisten joukko, Jumalan lasten joukko, joka elää välttäen syntiä ja armoon turvaten, kuuliaisena Jumalan sanalle, Jeesuksen opetuksen mukaisesti. Seurakunta on äiti, joka synnyttää lapsia Jumalalle. Seurakunta myös pesee ja puhdistaa, hoitaa Jumalan lapsia sanalla ja sakramenteilla pyhän hengen osallisuudessa yhteydessä Jeesukseen Kristukseen. Maailman keskellä kilvoitteleva seurakunta on kerran riemuitseva seurakunta taivaassa.

        Jumalan valtakunta ja seurakunta ovat käsitteinä Kirsilällä sekoittuneet.
        Näin minä asian ymmärrän. Argumentoikaa ja vasta-argumentoikaa te, joilla on raamatunkohdat muistissa, mielelläni opin lisää näistä tärkeistä asioista.

        Tykkää

      2. Kuuntelin seuroissa Kirsilän puheen. Hän puheessaan kuvasi Jumalan valtakunnan ihanuutta liikutuksiin asti ja kertoi mm. kuinka toisen uskovaisen tunnistaa heti hengen kautta. Itseäni häiritsi puheessa se että se tukeutui löysästi raamatun tekstiin tai otti sen vain lähtökohdaksi. En yleensä jaksa kovin tarkkaan seurata tällaisia puheita.

        Minusta nuo Kirsilän toteamukset eivät ole oikein tai väärin vaan kuvaavat hänen kokemusmaailmansa, jonka hän yleistää ”meihin”. Tarkkaan ottaen olen Selan kanssa samaa mieltä, että tässä puheessa samastettiin Jlan valtakunta ja seurakunta, jos raaputtaa pintaa syvemmältä, vaikka Kirsilä ei sitä suoraan näin ilmaissutkaan.

        Ongelma tällaisissa puheissa syntyy laajemmasta yhteydestä, koska tässä käytännössä samastetaan Jumalan valtakunta vanhoillislestadiolaisuuteen ja tuetaan ymmärrystä, että kysymyksessä on erehtymätön ihmisjoukko. Ja jos tässä joukossa ei voi hyvin tai elämä ei sovi vanhoillislestadiolaisittain ihanteelliseen elämäntapaan, niin syy on henkilökohtaisessa uskonelämässä. Jumalan valtakuntahan on aina oikeassa.

        Tykkää

    2. Heino Korpela

      Nimimerkki Sela kirjoittaa: ”Seurakunta on äiti, joka synnyttää lapsia Jumalalle. Seurakunta myös pesee ja puhdistaa, hoitaa Jumalan lapsia sanalla ja sakramenteilla pyhän hengen osallisuudessa yhteydessä Jeesukseen Kristukseen. Maailman keskellä kilvoitteleva seurakunta on kerran riemuitseva seurakunta taivaassa.”

      Pitäisi paremmin tietää / tuntea vl – historiaa, että voisi tarkasti kertoa milloin ”Saara – äiti” on nostettu ikään kuin Jumalan kasvatuskumppaniksi ja uskovia synnyttäväksi äidiksi. Markku voisi tietää!

      Kirjoitat: ”Olen mielenkiinnolla seurannut tätä blogia, mutta en ole kommentoinut, koska se vaatii paneutumista ja tunnen myös arkuutta kommentoida julkisesti, koska joka sanasta on vastuussa Jumalalle.”
      Sanoisin tähän, että älä arkaile, sillä kaikki me ihmiset olemme epätäydellisiä ja on niin kuin raamattu todistaa: ”Jumalan kirkkautta vailla.”

      Vain Kristuksessa olemme täydellisiä:
      ”Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään,
      ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää.” (Kol.2:9,10)
      Nyt kun luemme tätä raamatun ilmoitusta, uskallamme kirjoittaa tänne, vaikka olemme niin kuin Jaakob kirjoittaa: ”Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa.”

      Pietari kertoo meille miten synnytään Jumalan lapseuteen:
      ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista.” (1:Piet.1:3)

      Myös Paavali puhuu samasta asiasta:
      ”Mikä sitten Apollos on? Tai Paavali? He ovat palvelijoita, jotka ovat johtaneet teidät uskoon, kumpikin siinä tehtävässä, jonka Herra on hänelle antanut.
      Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun.
      Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun.” (1.Kor.3:5-7)

      Seurakunnan tehtävä on hyvin tärkeä, mutta seurakunta ei synnytä vaan yksin Jumala. Tämän takia Jeesus sanoo:
      ”Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.
      Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon.” (Joh.6:37,38)

      Kun seurakunta on sille asetetussa tehtävässä (pitää esillä Jumalan sanaa), silloin tapahtuu tämä:
      ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.
      He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.” (Joh.1:12,13)
      Eli Jumala itse avaa sydämen ymmärtämään ja vastaanottamaan ”Sanan” ja silloin tapahtuu suuri ihme, ihminen syntyy Jumalalle lapseksi.

      Raamatun kirjoituksissa kyllä kuvataan seurakunta synnyttävänä äitinä ja tästä on sitten johdettu ajatus, että seurakunta synnyttää ja hoitaa. Mutta jos me haemme Jumalan tahtoa, niin löydämme kyllä sen, keneltä ravinto tulee Jumalan lapselle. Jo viinipuuvertaus tämän selvittää. Luetaanpa:
      ”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri.
      Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän.
      Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät.
      Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.
      ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.
      Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi.” (Joh.15:1-6)

      Nyt meille selvisi kuka hoitaa näitä oksia! Jos seurakunta hoitaisi, silloin hoitaisivat toiset oksat toisiaan! Niin ja muistetaanpa mistä ruoka tulee oksille – uskoville! Jeesus myös kertoo kuka pesee – puhdistaa: ”sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät.”
      Vaikka näin yksinkertaista on elämä Kristuksessa, ei uskovan elämä ole kuitenkaan helppo valinta, olisi jos emme olisi niin taipuvaisia syntiin ja tämä tietää myös sielujen vihollinen. Tämän takia Jeesus kehottaa aina pysymään valveilla, sillä valheveljet ovat aina työntouhussa. Seurakunnan tulisi aina näyttää oikeaa valoa, josta Johannes kirjoittaa: ”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.”

      Tykkää

      1. Sela

        ”Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. 23 Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.”
        Efesolaiskirjeen 1. luvun lopusta. Kannattaa lukea koko luku.
        Elävä seurakunta on alamainen Kristukselle. Se on kiinni Kristuksessa niinkuin oksat puussa. Kristus toimii seurakuntansa välityksellä. Itse olen saanut paljon seurakunnan hoitoa elämän varrella. Joskus ihan henkilökohtaista neuvoa tai nuhdetta läheisiltä ystäviltä, neuvoja yleisestä sanan saarnasta ja ennen kaikkea olen saanut uskoa syntini anteeksi. Seurakunta toimii Pyhän hengen kautta Kristuksen armahduksen välittäjänä. Seurakunnan pyhyys riippuu siis siitä, onko se sanan eli Kristuksen perustalla mikä liittyykin alla olevaan postaukseen Kristuksesta kulmakivenä.

        Tykkää

      2. Heino Korpela

        Sela: ”Itse olen saanut paljon seurakunnan hoitoa elämän varrella.”
        Näinpä Jumalan sanan hoito kääntyykin kätevästi seurakunnan hoidoksi! Kun on jatkuvasti kuulut miten ”Saara – äiti” – seurakunta hoitaa, ruokki ja puhdistaa, niin ihmisaivot eivät kykene irtautumaan millään tämmöisestä opista.

        Katsokaapa nyt, kun Jesaja saarnaa! Miettikää luettuanne, kutsuiko Jesaja saarnan välityksellä ihmisiä parannukseen seurakunta, vai Jumala?
        ”Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa!
        Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee kylläiseksi? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista.
        Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää! Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne ja lupaan olla liitossani uskollinen, niin kuin olin uskollinen Daavidille.” (Jes.55:1-3)

        Seurakunta on tärkeä ja oikea, jos se saa olla siinä tehtävässä johonka Jumala on sen säätänyt.
        ”Tämän jälkeen Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä.
        Hän sanoi heille: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.
        ”Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle.” (Luuk.10:1-3)

        Tässä se on seurakunnan tehtävä, kuuluttaa Jumalan valtakuntaa. Meidän, siis seurakunnan tulee muistaa, että sato kuuluu Jumalalle ”Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu”. Tämän takia Jumala ilmoittaa:
        ”Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään — näin sanoo Herra Jumala.
        Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita.” (Hesek.34:15,16)

        Seurakunta ei hoida, ei ruoki, ei puhdista. Ruoka tulee Jumalan sanasta, joka ruokkii ja puhdistaa. Miksi emme halua uskoa Jeesuksen puhetta? Seurakunta on monesti eksynyt, kuten eksyi Israelin kansa! Jos me nostamme seurakunnan palvelijan roolista Jumalan tasolle – työkumppaniksi, niin huonosti meidän käy.

        Israelin kansa halusi itse johtaa, sanoivat: ”Jo riittää! Kaikki tähän kansaan kuuluvat ovat pyhiä, ja Herra on meidän keskellämme. Miksi te siis yritätte korottaa itsenne Herran seurakunnan yläpuolelle?”
        Näin kansa luuli itsensä Jumalan vertaiseksi hoitamaan Siionin asioita, olivathan he Jumalan valitsemia koko kansa. Tänä päivänä näemme miten seurakuntia nousee kuin sieniä sateella ja jokainen uskonyhteisö haluaa olla Kristuksen ruumis.

        Meidän tulee riippua kiinni, ei seurakunnassa, vaan Kristuksessa. Raamattu neuvoo meitä pitämään kiinni siitä, minkä osallisuuteen pääsimme kun uskoimme:
        ”Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet.
        Kirjoituksissa siis sanotaan: — Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne niin kuin silloin, kun nousitte kapinaan.
        Ketkä tekivät näin: kuulivat mutta nousivat kapinaan? Kaikki ne, jotka Mooseksen johtamina olivat lähteneet pois Egyptistä.
        Keille Jumala oli vihoissaan neljäkymmentä vuotta? Niille, jotka lankesivat syntiin ja joiden ruumiit sitten jäivät autiomaahan.
        Keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepopaikkaansa? Niille, jotka eivät totelleet.
        Huomaamme näin, että perillepääsyn esti epäusko.” (Heb.3:14-19)

        Tykkää

      3. Heino Korpela

        Minun on pakko vielä palata tuohon Selan toteamukseen: ”Elävä seurakunta on alamainen Kristukselle. Se on kiinni Kristuksessa niinkuin oksat puussa.”

        Tämän ovelampaa selitystä viinipuuvertauksesta ei edes Heikki Saari olisi osannut keksiä! (Vai onko tämä oppi häneltä peräisin?) Näkyvä seurakunta ei ole ollut, eikä tule olemaan kokonaisuutena koskaan kiinni Kristuksessa. Jeesus puhuu ja näyttää monin vertauksin, miten näkyvänseurakunnan seassa kasvaa aina valhevehnää / rikkaruohoja, joita meidän ei sovi mennä kitkemään pois, Jumala itse erottaa kuolleet elävistä viimeisellä tuomiolla.

        Tässä se on uskovalla kova paikka, erottaa väärä oppi oikeasta! Ei Jeesus turhaan kehottanut uskovia valvomaan, pysymään valppaana. Raamattu vertaa sielunvihollista leijonaan:
        ”Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.” (1.Piet.5:8)

        Mielestäni vertaus leijonaan ei ole oikein onnistunut vertaus! On tuommoinen peto pelottava, mutta helposti havaittava. Silloin kun sielunvihollinen lähtee raamattua selittämään, hän ei karju ensinkään, vaan toimii niin kuin paratiisissa toimi. Viekkaasti, eli ovelasti laskelmoi ja selittää Jeesuksen vertaukset ”omaan pussiinsa”. Näin hän toimi paratiisissakin! Eikö hän todennutkin tähän tapaan: ”Se sanoi naiselle: ”Onko Jumala todella sanonut: ’Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta’?”

        Tykkää

  51. Heino Korpela

    OsmoKnuutinen toi esiin mielenkiintoisen raamatun kohdan ja kysyy meiltä: ”Miten erityisesti 2-3 jakeet sopivat uskontunnustukseemme? Kenellä on valta tuomita maailma ja jopa enkeleitä ja ketä ne oikeastaan ovat? Entä periaate älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi ja mitä Vapahtajamme sanoo kuolleista kaloista? Oliko Paavali harhaoppinen? Miksei tätä kohtaa ole koskaan saarnatekstinä?”

    Lukekaapa tuo 1. korinttilaiskirjeen kuudes luku oikein ajatuksen kanssa. Siis uskova tulevat tuomitsemaan jopa enkeleitä? Onko tämmöinen tuomiovalta mahdollinen? Tähän sanon, että ei Paavali opeta väärin, vaan hän puhuu Pyhän Hengen antamalla viisaudella. Luetaanpa, mitä itse Jumalan Poika opettaa tästä asiasta:
    ”Jeesus sanoi heille: ”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa.” (Matt.19:28)

    Kun Paavali kirjoittaa: ”Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita?” Hän puhuu juuri tuosta vallasta, josta Jeesus kertoo.

    Nyt on meidän ymmärrettävä, että Jeesus ei puhu tästä meidän ajastamme. Hän sanoo: ”kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle”.
    Eli hän puhuu siitä hetkestä kun lampaat erotetaan vuohista, toisin sanoen hän puhuu viimeisestä tuomiosta.

    Miksi Jeesus sanoo, että hänen kirkkauden valtaistuimen lisäksi uskoville on varattu kaksitoista valtaistuinta, joille uskovat saavat istua. Nämä istuimet ovat myös suuren vallan symboleita, eli ne jotka saavat istuimeksensa tuon istuimen, he saavat Jumalallisen vallan, eli he tuomitsevat enkeleitä (pimeyden enkeleitä).

    Tässä me löydämme oikean valtikan, jolla kaikkea maailmaa ja taivaita hallitaan. Raamattu kuvaa näitä istuimia myös uskon perustuksiksi. Paavali puhuu Jumalan huoneesta, hän vetoaa Jeesuksen opetukseen, miten Jeesus sanoi Pietarille: ”Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari*, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.”

    Siis Paavali muistuttaa uskoville, minkälaisen perustuksen päälle uskovien tulee rakentaa:
    ”Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.” (Ef.2:20)
    Tästä uskosta Johannes kirjoittaa:
    ”Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme.” (1.Joh.5:4)

    Tulikohan tästä ymmärrettävä kirjoitus? Jospa yritän vähän selventää, siis nuo kaksitoista tuomioistuimen tulee olla uskomme perustuksina, eli Jumalan sana on se perustus. Sana, joka on Jeesus. Ymmärrämme nyt, että vaikka uskovat saavat istua noilla istuimilla, niin eivät he tee omia päätöksiä, vaan näyttävät sen miten kaikkien meidän olisi tullut uskoa ja tämän takia nuo istuimet ovat tuomioistuimia.

    Tykkää

    1. Heino Korpela

      Arvasin oikein, että OsmoKnuutinen ei ymmärrä hölökäsyn pölyä selityksestäni, mutta en arvannut, että teet Jeesuksesta valehtelijan: ”Jeesus sanoi heille: ”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa.” (Matt.19:28)

      Biplia: ”Niin sanoi Jesus heille: totisesti sanon minä teille, te, jotka minua olette seuranneet, uudessa syntymisessä, kuin Ihmisen Poika istuu kunniansa istuimella, pitää myös teidän istuman kahdellatoistakymmenellä istuimella, tuomiten kahtatoistakymmentä Israelin sukukuntaa.”

      Tykkää

  52. Osmo Knuutinen

    Tuomita vai hallita? Ja viittaako teksti sittenkään maailmanlopun jälkeiseen aikaan, viimeiseen ttuomioon? Milloin olen väittänyt Vapahtajaamme valehtelijaksi?

    Tykkää

    1. Heino Korpela

      Osmo Knuutinen: ”Tuomita vai hallita? Ja viittaako teksti sittenkään maailmanlopun jälkeiseen aikaan, viimeiseen ttuomioon? Milloin olen väittänyt Vapahtajaamme valehtelijaksi?”

      Tuo sana ”valehtelijaksi” on varmaankin liian voimakas, mutta kirjoitit: ”Uskontunnustuksemme mukaan Jeesus ei jaa tuomiovaltaa muille.” Et siis itse väittänyt, vaan lainasit uskontunnustusta – pahoittelen äkkipikaista sanontaani. Huomaatko mikä ero on anteeksipyytämisellä ja pahoittelulla? SRK pahoitteli, ei pyytänyt anteeksi! Joten lisään tähän vielä sanat pyydän anteeksi, sillä ei ole oikein kenenkään mieltä pahoittaa.

      Nuo sanat joita käytät ”Tuomita vai hallita?” ne merkitsevät kumpikin valtaa, eli jolla on valta hallita, se myös voi tuomita. Mihin aikaan tuo teksti viittaa, se selviää jo Pietarin kysymyksestä: ”Entä me?” kysyi silloin Pietari. ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?”
      Eli Pietari haluaa tietää minkälainen palkka heitä Jeesuksen seuraajia odottaa. Tähän kysymykseen Jeesus vastaa:
      ”Jeesus sanoi heille: ”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa.” (Matt.19:27,28)

      Jos viitsii lukea kaikki raamatun viittaukset tähän kohtaan, niin kyllä selviää, minkälaisesta vallasta tässä on kysymys. On aivan samanlaisesta asiasta kysymys, kuin avainten vallasta. Kun Jeesus sanoi, vapaasti muisteltuna: ”Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut.” Nyt jos yrittäisimme antaa synnit anteeksi semmoiselle joka ei usko, eihän tämmöinen onnistu.

      Nuo kaksitoista istuinta, joilla uskovat saavat istua ja tuomita ovat juuri niin kuin uskon perustuksia, muistathan: ”Siksi Herra Jumala sanoo näin: — Katsokaa: minä lasken Siioniin peruskiven, huolella valitun kivipaaden, kallisarvoisen kulmakiven sitomaan vankkaa perustaa. Joka uskoo, ei horju.” (Jes.28:16)

      Eli viimeisellä tuomiolla tulevat kaikki tuomituiksi, jotka horjuvat ja myötäisevät ihmisoppien mukaan, siis usko tulee perustaa Jumalan asettaman perustuksen päälle, niin silloin se kestää tuomiopäivänäkin. Ei tämä taida tämän selvemmäksi tulla, ei vaikka kuinka yrittäisin, joten lopetan tähän.

      Tykkää

      1. Osmo Knuutinen

        Kiitos Heino! Erityisesti tuo kirjoittamasi loppukappale lämmitti mieltäni. Noin minäkin ajattelen. Nyt on kulmakivi, Vapahtajamme, paikoillaan.

        Tykkää

  53. Päivitysilmoitus: Pitäisikö vanhoillislestadiolaisten ja muiden kirkon konservatiivien lähentyä? | Uusi Tie -verkkolehti

  54. keskustelu näyttää rönsyilleen kauas alkuperäisestä kysymyksen asettelusta. VL:n ja muiden herätysliikkeiden yhteistyön vaikeuden perussyy on VL oppi siitä, että vain sen yhteydessä elävä ihminen pääsee taivaaseen. Mihin muut herätysliikkeet sitten ihmisiä vievät? Yhteistyötä tehtäisiin siis vain suurimman ja kauneimman herätysliikkeen ehdoilla. Toinen kummallisuus on se, että monelle VL liikkeen kanttorille ja papille ei ole mikään ongelma messuyhteistyö naisen kanssa tavallisessa jumalattomien jumalanpalveluksessa, mutta omassa yhteisössä ei naisia saarnaajina suvaita.

    Tykkää

  55. Päivitysilmoitus: Keskustelua K24:n ja Uusi tie -lehden jutuista – Hulluinhuonelainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s