Keskustelua K24:n ja Uusi tie -lehden jutuista

Kuten edellisen kirjoituksen alla jo nostettiinkin esille, minua haastateltiin Uusi tie -lehteen ja Kotimaa24:ään blogikirjoitukseeni liittyen. Aiheen äärellä syntyi jo kymmenen kommentin verran keskustelua edellisen kirjoituksen alla, mutta minusta olisi hyvä jatkaa aiheesta ihan oman kirjoituksen alla. Te, jotka kommentoitte edelliseen kommenttiketjuun, voitte halutessanne kopsata keskustelunne tämän tekstin alle.

Alla omia ajatuksiani aiheesta ja kommentteja jo tulleisiin kommentteihin.

On hyvin mielenkiintoista, että haastattelujeni pohjalta muutama minua lähestynyt on tehnyt johtopäätöksen, että yhteistyön tekeminen on sama asia kuin opillinen yksimielisyys. Lieneeköhän niin, että vl-liikkeessä ajatellaan näin laajemminkin? Jos ymmärrettäisiin, että yhteistyötä voidaan tehdä, vaikka kaikista asioista ei olla samanmielisiä, uskon, että esim. kirkkopolitiikka olisi erinäköistä.

K24:n jutussa sanotaan:

Tahkolan mielestä konservatiivien – kuten naisten pappeutta ja samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastustavien – tila on kirkossa kaventunut. Asioita voitaisiin kuitenkin viedä eteenpäin tekemällä yhteistyötä. Tähän yhteistyöhön Tahkola herättelee kirjoituksessaan omaa liikettään vanhoillislestadiolaisuutta.”

Mitä tällä tarkoitan? Ensinnäkin olen huolestunut (ehkäpä se onkin käynyt jo esille 😉 ) Suomen ev.lut. kirkon kehityksestä. Kehityskulku näyttää johtavan melko suoraviivaisesti kohti yhä maallistuneempaa kirkkoa, jossa on ok opettaa Raamatun vastaisesti (hyvänä esimerkkinä avioliittokeskustelu). Tältä pohjalta olen pohtinut tosissani sitä, onko enää mitään tehtävissä kirkon suunnan muuttamiseksi. Vaikuttaa siltä, että ei. Mutta voisiko sittenkin olla?

Kirkossa on yhä suhteellisen paljon konservatiiveja. Voi olla, että todellisuudessa (eli julkisuuskuvan, esim. median antaman kuvan, takana) kirkon aktiiveissa on jopa enemmän konservatiiveja kuin liberaaleja. (Käytän tässä kontekstissa nyt hieman yksioikoisesti termejä konservatiivi ja liberaali, tiedostan tämän).  Sley on useilla ulostuloillaan osoittanut, että he haluavat pitäytyä Raamatussa ja vastustavat maallistumis- ja liberalisoitumiskehitystä. Viidesläiset eivät ehkä keskenään ole yhtä opillisesti yhtenäinen joukko kuin evankeliset (?), mutta olen ymmärtänyt, että heissäkin on paljon sellaisia, jotka taistelevat maallistumis- ja liberalisoitumiskehitystä vastaan. Kun olen ymmärtänyt myös, että vl-liike ainakin sisälle päin viestii samaa huolta kirkon tilasta, on minusta outoa, ettei tätä yhteistä päämäärää (eli kirkon pitäytymistä Raamatussa) pidetä niin tärkeänä, että oltaisiin valmiit ajamaan sitä näkyvämmin yhteisessä rintamassa. Lisäksi olen ymmärtänyt (korjatkaa asiasta tietävät, jos olen väärässä), että nimenomaan vl:t ovat olleet yhteistyöhön haluttomin osapuoli.

Yhteisen tavoitteen ottaminen ja sen eteen työn tekeminen voisi kantaa hedelmää. Tulisi näkyväksi, että kirkossa on yhä iso osa ihmisiä, jotka vastustavat liberalisoitumiskehitystä. Nyt konservatiivien (erityisesti vl:ien suhteessa muihin) ollessa hajanainen porukka näyttää siltä (esim. median antaman kuvan mukaan), että liberaalit ovat kirkon enemmistö – heidän äänensä tulee voimakkaimmin esille (ainakin mediassa). Liberaaleilla on agenda, joka on yhtenäinen. Sen sijaan esimerkiksi vl:t kiinnittyvät liiaksi siihen, että on niin paljon opillisia eroja kaikkien kanssa, ettei voi tehdä mitään – pitää vain luovia eteenpäin… Minusta tämä on outoa logiikkaa. Se, että korostaa yhteneväisyyksiä ja yhteisiä tavoitteita, ei ole sama asia kuin se, että opetamme ja ajattelemme täysin samalla tavalla.

Tiedän hyvin, minkälaisia opillisia eroavuuksia on evankelisten, viidesläisten ja vanhoillislestadiolaisten välillä. On kuitenkin myös paljon yhteistä. On mielestäni kokonaan eri asia keskustella siitä, voivatko näiden liikkeiden opilliset kannat koskaan yhdenmukaistua, kuin siitä, voidaanko keskenään tehdä yhteistyötä. Oppikeskusteluista en sinänsä puhu kummassakaan haastattelussa tai blogikirjoituksessani. Yhteistyöllä viittaan nimenomaan siihen, että nämä herätysliikkeet vaikuttavat haluavan pysyä yhteisessä kirkossa sisäpuolella ja silloin näillä herätysliikkeillä on jo jotain yhteistä, jonka vuoksi voisi tehdä näkyvää yhteistyötä.

Minusta on häpeällistä, että vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat ovat vanhoillislestadiolaisina äänestäneet siten, että nykyinen kirkon kehitys on mahdollista ja suunta on se, mikä on (miten on sen lähetyskirjeinä olemisen laita?). Joku sanoo tähän, ettei pidä paikkaansa; on vain yritetty toimia siten, että voisimme pysyä kirkossa. Tähän ajatteluun kätkeytyy kuitenkin jokin sellainen epälooginen logiikka, jota en ymmärrä lainkaan ja, jonka oikeutusta/siunauksellisuutta minulle ei ole kukaan koskaan osannut auki selittää – saati sitten toteen näyttää. On jopa sanottu, että siinä on ”salattu viisaus”. Kun on esimerkiksi äänestetty homorukouksen puolesta, on väistämättä oltu mahdollistamassa sitä, että kirkon tila on tänään se, mikä on. Tällaisen äänestyksen salattu viisaus on ainakin minulta hyvin kätketty. Eikä riitä, että esim. kirkolliskokouksessa käyttää puheenvuoron, jossa toteaa ajattelevansa avioliiton olevan miehen ja naisen välinen, jos äänestää kuitenkin homorukouksen puolesta.

Vielä haluan kysyä: miksi Suomen ev.lut. kirkossa pysyminen on itseisarvoisempaa kuin Raamatun sanassa pysyminen? Onko tämä kysymyksenasettelu mielekäs, entä totuuden mukainen? Jos näin ei ole, luulisi, että toiminta olisi erilaista… Niin kauan kuin olemme kirkossa, meidän tulee olla siellä valona ja suolana: opettaa, toimia, äänestää ja julistaa siten, kuin Jumalan sanassa sanotaan. Lisäksi se, mitä sanotaan sisälle päin (vanhoillislestadiolaiset vanhoillislestadiolaisille) tulisi vastata sitä, mitä sanotaan ulospäin.

Ja miten tämä liittyy seurakuntaoppiin? Siten, että pohdiskelen, onko eksklusiivinen seurakuntaoppi, joka sanoitetaan usein siten, että Jumalan valtakunnan voi nähdä vaikka suviseuroissa, ry:llä ja ylipäätään vanhoillislestadiolaisuudessa (=ei muualla), johtanut siihen, että ei haluta ottaa riskiä, että joku ei-vl luulisi pelastuvansa >> ei tehdä yhteistyötä, joka voisi viestiä, että ei-vl:kin pelastuu? Onko tämä kaukaa haettua? Miksi on? Miksi ei?

K24:

”– Seurakuntaoppia pitäisi vähintään sanoittaa uudella tavalla tai muuttaakin, jos se tarkoittaa sitä, että ihminen tietää, kenen sydämessä on elävä usko. Opetuksessa pitäisi näkyä sen, etteivät vanhoillislestadiolaiset voi tietää, missä Jumala toimii, Tahkola sanoo Kotimaa24:lle.”

Jos joku ihminen tai ihmisjoukko, onpa se vl, vl-liike tai kuka/ketkä tahansa, opettaa/opettavat, että voi tietää, missä Jumala henkensä kautta tekee työtään, ei pitäydy Raamatun sanassa. Meidän jokaisen tulee kyllä julistaa Jumalan valtakuntaa, mutta muistammehan, että se on meidän (Kristukseen henkilökohtaisena Vapahtajana uskovien) keskellämme: ei silmin nähtävänä.

Mitä te aiheesta ajattelette?

42 kommenttia artikkeliin ”Keskustelua K24:n ja Uusi tie -lehden jutuista

  1. Viktor

    Minä ajattelen, että kirkolliskokousedustajat eivät ole selitysvelvollisia Hulluinhuonelaisen tuomiosituimelle.

    Ajattelen myös, että blogistin lausunnot esim. seurakuntaopista ovat huolestuttavia. Eivät vastaa henkeen.

    Minkälainen vanhoillislestadiolaisen liikkeen ja uskon pitäisi olla, että se kelpaisi?

    Paavali varoittaa 2. Kor. 6 muistaakseni siitä, ettei pidä ottaa epäuskoisia aisapariksi. Nyt Roosan vaatimukset konservatiivien yhteistyöstä näyttävät siltä.

    Laita Roosa blogi huilaamaan ja usko ainoastaan.

    Tykkää

    1. Yksi lestadiolainen

      Viktor, onko meillä lestadiolaisilla todella oikeus määritellä ketkä ovat uskovaisia ja ketkä epäuskoisia? Mielestäni tämä menee huonolle tolalle, ei me nähdä kenenkään sydämeen. Et kysynyt minulta, mutta mielestäni herätysliikkeen pitäisi, niin kuin täällä blogissa on mainittu useampaan kertaan, seurata enemmän Kristusta kuin seurakuntaa. Tuskin tässä on mitään harhaista tai väärää.

      Tykkää

    2. No Viktor, minkäs kannan otamme siihen että liikkeemme on ollut kuin ”paita ja peppu” kirkon liberaaliteologisen siiven kanssa, myös ”hengelliseksi esivallaksi” tituleeratun 🙂 – kuten myös rakkaan Puolueen; Suomen Keskustan lipilarisiiven kanssa? Oos tämäkin ”kahden regimentin oppia” vai sitä yhteistyöstrategiaa ”mitä jumalattomampi, sitä parempi”… ?

      Tykkää

    3. Pahoittelut pitkästä vastausajasta – perhekin vaatii aikansa 😉

      Viktor: eivät kirkolliskokousedustajat olekaan selitysvelvollisia ”hulluinhuonelaisen tuomioistuimelle”, vaan ensisijaisesti niille, joiden nimissä (siis joiden äänillä) he päätöksiä tekevät (sekä äänestäjät että vl-kristityt). Vl-kirkolliskokousedustajat ovat saaneet varmasti eniten ääniä juuri vl:lta, ja oletan, että äänestäjillä on ollut käsitys, että vl-edustajat toimivat siten, kuin uskomme, että on Raamatun mukaista ja oikein: eli he puolustaisivat sitä uskoa ja opinymmärrystä, joka vl:lla on. No, jos huomataan, ettei näin ole toimittu, vaan toiminta on tukenut esimerkiksi kirkon kehitystä liberaalimpaan suuntaan, on minusta vain oikein ja kohtuullista tuoda tämä esille. Tällöin edustajia voidaan esimerkiksi muistuttaa siitä, mikä olisi toivottavaa toimintaa.

      Samaahan tapahtuu myös politiikassa. Otetaan esimerkiksi kokoomuslainen kansanedustaja, joka on vaalien alla puolustanut tiettyjä arvoja esimerkiksi maatalouteen liittyen ja hänen äänestäjänsä ovat tästä syystä häntä äänestäneet. Kun eduskunnassa äänestetään asiasta, edustaja on tilivelvollinen sekä puolueelle, jonka puoluekuri sitoo häntä, että äänestäjilleen, joilta hän on mandaattinsa saanut. Jos edustaja kuitenkin äänestää siten, että hän rikkoo puolueessa sovitun ja äänestäjille luvatun, ja äänestää esimerkiksi vasemmistoliitolle edullisesti, vaikka siksi, ettei ainakaan vihreiden linja toteudu, hän on yksinkertaisesti toiminut kierosti ja väärin. On hyväkin, että media nostaisi tämän asian esille, jotta myös äänestäjät saisivat asian tietoonsa. Silloin he voisivat esimerkiksi pohtia, haluavatko äänestää ko. edustajaa seuraavissa vaaleissa uudelle kaudelle.

      Tykkää

  2. Roosan vinkistä siirrän tähän kaksi aihepiiriin eli noita uutisia sivuavia kommentteja:

    Helluntailaisten kanssa on tehty 15 vuoden vuokrasopimus Keuruulla.

    Jos varmana tietona tiedettäisiin helluntailaisten tuudittavan ihmisiä väärään rauhaan ja siten viimeistelevän heidän matkansa helvettiin, olisi aivan käsittämätöntä tukea heidän toimintaansa miljoonaluokan (?) tai ainakin satojen tuhansien taloudellisella panoksella. Vielä 1990-2000-luvuilla tällainen yhteistyö olisi ollut aivan mahdoton ajatus. Menneiden vuosikymmenten toimintamalli olisi tietenkin ollut johdonmukaisempi. Toivottavasti kyse ei kuitenkaan olekaan ihmisen sisäisesti rampauttavasta moraalisesta lipsuilusta mokoman pikku käytännön hankaluuden eli Jämsän opiston tilanpuutteen vuoksi.

    Pitääkin yrittää suhtautua optimisesti ja ajatella äärimmäisten seurakuntakäsitysten olevan vähitellen lientymässä. Ehkä kyse ei ole vain tarkoitus pyhittää keinot-tyyppisestä suljuilusta tai ehkä tällainen yhteistyö muuten vaan koituu pitkällä aikavälillä siunaukseksi kristillisyydelle.

    Jumalanpalveluksen yhteisessä esirukouksessa pyydettiin Jumalan johdatusta myös sille työlle, jota tehdään Ison Kirjan alueella. Voidaanko sanoa ääneen myös, että suhtaudumme toiveikkaasti sellaiseen ajatukseen tai emme ainakaan torju sitä mahdollisuutta, että myös helluntaiseurakunnan kautta voidaan vaikuttaa elävää uskoa? Ei kai me muuten oltaisi merkittävässä taloudellisessa yhteistyössä. Vai?

    Roosasta tehtyjen haastattelujen innoittamana kyselen minäkin, millaista yhteistyötä voitaisiin tehdä meitä paljon lähempänä olevien luterilaisten yhteisöjen kanssa?

    ————————

    Ajatuksia vielä seurakuntaopista. Eksklusiivinen seurakuntaoppi ei arvioni tai havaintojeni mukaan ole itseisarvo, vaan sillä on vain välinearvo. Opillisena perustelunahan ei juuri muuta tule mieleen kuin usein siteerattu Lutherin maininta Isossa Katekismuksessa pienestä pyhästä joukosta (kolmas uskonkohta).

    Raamattuhan taas jättää aivan avoimeksi sen, tarkoittaisiko ”yksi lauma” yhtä ihmisjoukkoa vai kaikkia Kristukseen uskovia, joita voisi olla monessa ihmisjoukossa. Mutta sielun autuuden haastolla Raamattu varoittaa tuomitsemasta väärin. Siksi asiassa tulisi palata aivan alkuperäiseen lestadiolaiseen seurakuntakäsitykseen. Tästä asiasta olen kirjoittanut historiallisena aikoina enemmänkin tässä kirjoituksessa .
    Mutta siis tosiaan välinearvolla tarkoitan sitä, että poissulkeva seurakuntaoppi tosiasiallisesti suojaa itseisarvona olevaa yhteisöllistä turvallisuutta. Uskon, että opista voitaisiin vähin äänin luopua, ellei olisi pelkoa siitä, että samalla asetettaisiin vaaralle alttiiksi vakiintuneiden elämäntapojen tuoma sosiaalinen turvallisuudentunne, luovuttamaton oppi ehkäisyn torjumisesta, herätysliikkeen elinvoimaisuus ja suuruus yms. asiat. On myös ääneen lausuttu huolta siitä, että joku voi uskoa ”toisella tavalla” tai ajatella, että muualla voi uskoa ”helpommin”. Pelkään vain, että tausta-ajatus pitemmän päälle kääntyy itseään vastaan. Luopujia on paljon eikä siinä muurit auta kuin näennäisesti.

    Liked by 4 people

    1. Viktor esitti kysymyksen: ”Minkälainen vanhoillislestadiolaisen liikkeen ja uskon pitäisi olla, että se kelpaisi?”
      Mielestäni Roosa vastasi jo ennakoivasti:

      ”Jos joku ihminen tai ihmisjoukko, onpa se vl, vl-liike tai kuka/ketkä tahansa, opettaa/opettavat, että voi tietää, missä Jumala henkensä kautta tekee työtään, ei pitäydy Raamatun sanassa. Meidän jokaisen tulee kyllä julistaa Jumalan valtakuntaa, mutta muistammehan, että se on meidän (Kristukseen henkilökohtaisena Vapahtajana uskovien) keskellämme: ei silmin nähtävänä.”

      Minusta vanhoillilestadiolaisuuden ns. virallisessa seurakuntaopissa ei ole mitään vikaa, kun siitä puhutaan pyhien yhteytenä. Mutta ongelmat alkavat siinä, että tämän seurakunnan käsitysten (joista puhutaan Jumalan valtakunnan käsityksinä) uskotaan olevan erehtymättömiä ja julistetaan niille (ehdotonta) kuuliaisuutta. Seurakunta on ottanut Kristuksen aseman, jolloin siitä tulee automaattisesti kaikki muut poissulkeva. Siionin kevät viittasikin siihen, että alkuperäinen lestadiolainen oppi seurakunnasta ei ole ollut tällainen. Tämän kyllä voi todeta itsekin tutustumalla alkuperäislähteisiin.

      Siionin kevät ”Uskon, että opista voitaisiin vähin äänin luopua, ellei olisi pelkoa siitä, että samalla asetettaisiin vaaralle alttiiksi vakiintuneiden elämäntapojen tuoma sosiaalinen turvallisuudentunne…” – juuri näin. Kun samastetaan Jumalan valtakunta vanhollislestadiolaisten näkyvään joukkoon voidaan ylläpitää ja valvoa jakoa meihin ja muihin. Ei tarvitse käydä syvällisiä tai edes pinnallisia keskusteluja uskon asioista kun voi päätellä ulkoisista merkeistä ja elämäntavoista kuka on uskovainen ja kuuluu meihin. Onko tämä raamatullista vai ei, siitä on keskusteltu paljon tässä blogissa.

      Kutsutaanko ulkopuolisia omistamaan Jumalan armoa vai toteuttamaan ”temppurataa” joksi vl-normistoa edellisen postauksen keskustelussa kutsuttiin? Jokainen saa kyllä omistaa armon omalle kohdalleen, mutta käytännössä kuitenkin oletetaan kaikkien vl-normien rikkomisen kirkastuvan synniksi? Tällöin autuuden ehdoksi asetetaan omat teot armosta uskomisen lisäksi.

      Tykkää

      1. Osmo Knuutinen

        ”Seurakunta on ottanut Kristuksen aseman, jolloin siitä tulee automaattisesti kaikki muut poissulkeva. Siionin kevät viittasikin siihen, että alkuperäinen lestadiolainen oppi seurakunnasta ei ole ollut tällainen. Tämän kyllä voi todeta itsekin tutustumalla alkuperäislähteisiin.”
        Mihinkähän lähteisiin tässä viitataan? Laestadiuksella ei esiinny ajatusta seurakunnan erehtymättömyydestä ja eksklusiivisuudesta, mutta nuo opit ovat havaittavissa jo Raattamaan kirjeissä ja kirjoituksissa. Hän puhuu myös hengen lepäämisestä pohjan maalla näinä viimeisinä aikoina. Noista ajoista on nyt 150 vuotta.

        Tykkää

  3. MH

    Kiitos Roosalle hyvästä haastattelusta ja keskustelusta, jota mm. Siionin kevät ja Kesäkukka jo ansiokkaasti aloittelivat edellisen kirjoituksen alla.

    Jossakin aiemmassa keskustelussa jo totesin, että jos esim. naispappeuskysymys todella on luovuttamaton opillinen asia, on täysin käsittämätöntä, että suhteessa kirkkoon toimitaan niin kaksinaamaisesti kuin toimitaan.

    Mutta. Voisiko olla mahdollista, että vanhalestadiolaisille kirkollisille vaikuttajille ja vaikkapa niille papeille, jotka tukivat arkkipiispanvaalissa Tapio Luomaa konservatiivisemman Ville Auvisen sijaan, keskeisin asia kansankirkossa ei ole sen virkakäsitys vaan hyvä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, syntien sovittajasta? Ja että he kokevat, että kaikesta huolimatta tuota sanomaa julistetaan Suomen ev.lut. kirkossa kirkkaasti ja paljon, mikä on heidän mielestään tärkeämpää kuin yksimielisyys virkakysymyksessä (joka ei mielestäni edelleenkään ole niin yksiselitteinen kuin monet täällä väittävät).

    Itsekin näkisin mielelläni yhteistyötä muiden herätysliikkeiden ja myös muiden lestadiolaisuuden haarojen kanssa. En kuitenkaan ole varma, onko hedelmällisin yhteistyön muoto se, että keskitytään siihen, mikä on huonosti? Olisiko parempi mennä nykyaikaisesti ”posin kautta” ja panostaa siihen, että oma julistus säilyy kirkkaana ja kirkastuu entisestään?

    Tiedostan, ettei argumentointini ole aivan ongelmatonta ja ettei virkakäsitys ole tällä hetkellä se kuumin peruna. Kirkossa on paljon huolestuttavaa kehitystä ja liberaaliteologia jyllää. Mitä tulee esim. homoavioliittoihin, on konservatiivirintaman yhteistyö varmasti ainoa keino estää vääjäämättömältä tuntuva kehitys. Jotenkin minua itseäni vain ei oikein puhuttele änkyröinti ja marttyyriksi tekeytyminen, mikä vaikuttaa koituvan esim. Sleyn kohtaloksi.

    Tykkää

  4. Viktor

    Roosa siis kritisoi sitä, että hänen kritiikkinsä kyseenalaistetaan. Että siis seurakuntaoppi itsessään osoittaa itsensä vääräksi.

    Mitä tuohon voi sanoa?

    Tykkää

  5. Nimetön250118

    Miksi vl ei tee yhteisttyötä konservatiivien kanssa? Johtuu kai samasta ilmiöstä kuin että vanhan maailman kommunistit pitivät/pitävät muita vasemmistolaisia (trotskilaisuus, sosiaalidemokratia) pahoina vihollisina, joiden kanssa minkäänlainen yhteydenpito ei onnistu.

    Tykkää

  6. kirsty

    Rohkeaa Roosalta peräänkuuluttaa rehellistä, arvojen mukaista toimintaa ilman kaksoisviestintää ja selkärangattomuutta.
    Tietysti se helpottaisi yhteistyötä sekä yhteisön sisä- että ulkopuolelle.

    Hetken olin ihan että Hyvä-Roosa-ja-eteen-päin. Ja vieläkin arvostan!

    Samalla kuitenkin alkoi tuntua melkein koomiselta miettiä, millä reunaehdoilla muutama, konservatiivinen, pieni, kristillinen yhteisö voisi yhdistää voimansa, jotta homoseksuaalisiksi syntyneet ihmiset eivät vain saisi kirkollista vihkimistä tai ettei naisen toimiminen pappina tulisi liian helpoksi. Nämäkö oikeasti ovat kynnyskysymyksiä, jotka viimeinen saavat sisään päin kääntyneen lestadiolaisyhteisön barrikadeille ja etsimään liittolaisia? Nämä asiatko pelottavat eniten? Näistäkö ollaan eniten mieltä? Tulkitaanko niin, että tämä on sitä, mihin Kristus meitä kehottaa?

    Miksi kristittyinä ja yhteisönä mieluummin askaroimme näissä kuin että hakeutuisimme yhteistyöhön esimerkiksi maailman nälkäänäkevien -ja alistettujen ihmis(ryhmien) auttamiseksi? Maailman köyhyys on rakenteellinen epäkohta. Miksei meillä ole kova kiire etsiä yhteistyökumppaneita rakenteiden muuttamiseksi? Ja noin miljoona muutakin tärkeää asiaa tulee mieleen yhteistyöagendaksi.

    Ja kyllä, olen myös harmissani ev.lut.kirkon maallistumisesta, joka näkyy mm. kirkosta eroamisina. Tämäkin olisi hyvä yhteistyökeskusteluaihe. Pienistä, tutuista asioista voi lähteä virittelemään yhteistyötä, mutta yhtä lailla isoista.

    Tykkää

    1. Kiitos, kirsty, kommentistasi. Kirjoitat:

      ” millä reunaehdoilla muutama, konservatiivinen, pieni, kristillinen yhteisö voisi yhdistää voimansa, jotta homoseksuaalisiksi syntyneet ihmiset eivät vain saisi kirkollista vihkimistä tai ettei naisen toimiminen pappina tulisi liian helpoksi. Nämäkö oikeasti ovat kynnyskysymyksiä, jotka viimeinen saavat sisään päin kääntyneen lestadiolaisyhteisön barrikadeille ja etsimään liittolaisia? Nämä asiatko pelottavat eniten? Näistäkö ollaan eniten mieltä? Tulkitaanko niin, että tämä on sitä, mihin Kristus meitä kehottaa?”

      Ymmärrän halusi asettaa asioita mittasuhteisiin. On kuitenkin hieman ongelmallista, jos alamme arvottamaan opillisia asioita kovin hierarkisesti, esimerkiksi siten, että sakramenttiteologia on tärkeämpi kuin oppi avioliitosta ja sovellamme tätä siten, että hierarkiassa vain tärkeimmät ovat muuttumattomia ja vähemmän tärkeät muutettavissa (jos esimerkiksi tilanne niin vaatii). Näinhän taidettiin toimia kirkossa naispappeuskeskustelun ollessa kuumimillaan -80luvulla. Tuolloin kahden korin –malli perustui juuri tuohon ajatukseen. Onko malli ollut siunauksellinen?

      Viime vuosina (tai vuosikymmeninä) Suomen ev.lut. kirkossa ovat puhuttaneet esimerkiksi kysymykset virasta ja avioliitosta. Voi tuntua siltä, että kun näistä puhutaan (ja muista ei niin paljon juuri nyt) nämä asiat vaikuttavat olevan ”tärkeämpiä” kuin muut. Tosiasia kuitenkin on mielestäni se, että aina jokaisessa ajassa on omat kysymyksensä, jotka puhututtavat eniten. Se ei tarkoita sitä, etteikö kristillisen kirkon ydin: julistus Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen pelastustyöstään meidän vuoksemme, olisi kaiken ydin ja keskus. Oppi on kokonaisuus. Jos alamme muuttaa yhtä osaa siitä, käy väistämättä niin, että koko oppi muuttuu, sillä jokainen osa vaikuttaa kaikkiin muihin osiin.

      On mielestäni hieman turha yksinkertaistus pukea kysymys virasta ja avioliitosta muotoon: ” jotta homoseksuaalisiksi syntyneet ihmiset eivät vain saisi kirkollista vihkimistä tai ettei naisen toimiminen pappina tulisi liian helpoksi”. Jos ajatellaan asiaa inhimilliseltä kannalta, minustakin olisi ihanaa, että kaikki voisivat toimia pappeina ja kaikkia voitaisiin vihkiä kirkossa. Päästäisiin siitäkin rasitteesta, että opillisista asioista täytyy keskustella. ..ei periaatteessa olisi olemassa harhaoppeja, joita vastaan taistella. Kuitenkin, kun uskomme siihen, että Jumala on antanut erityisen ilmoituksensa pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa ja kirjoitetussa Jumalan sanassa, meidän tulee luottaa siihen, että Raamattu on todella Jumalan ilmoitusta ja totta. En itse ainakaan uskalla väheksyä sitä, mitä Raamatussa sanotaan.

      Syy, miksi juuri nyt olen nostanut (ja on laajemminkin nostettu) esille juuri virka ja avioliitto, on se, että ne näyttävät olleen vaa’an kieliä kirkon linjan muutoksissa. On nähtävissä kirkon linjasta se, että kun naispappeus hyväksyttiin (kahden korin -mallin teologialla) siitä seurasi, että yhä useampaa asiaa alettiin suhteellistamaan ja jakamaan näihin koreihin. Nyt esillä on avioliittoteologia. Olen jutellut monien vl-pappien ja esim. kirkolliskokousedustajien kanssa heidän suhtautumisestaan. Moni sanoo alkuun, että eivät voi olla kirkossa, jos tämä avioliittoasia menee läpi. Kuitenkin samassa keskustelussa hieman myöhemmin (kun olen kysellyt, että mitäs sitten konkreettisesti tehdään, kun homojen vihkiminen kirkossa menee läpi) tuleekin esille, että ei se niin paha juttu ole, jos omantunnonvapaus säilyy. Ja muutamat ovat jopa todenneet, että ”eipä ole minun ongelma, kun en ole sitä enää näkemässä” tai ”kyllähän kirkossa vihitään eronneitakin, eikä sekään niin iso ongelma ole”. Että näin. Tällainen logiikka näyttää johtavan yhä syvemmälle raamattuvastaiseen opetukseen – ja ilman, että se tuntuu monista mitenkään erityiseltä… Näin meitä jatkuvasti esimerkiksi median avulla manipuloidaan muuttamaan käsityksiämme.

      Olen siitä samaa mieltä, että niitä asioita, joiden puolesta meidän tulisi yhdessä tehdä yhä enemmän töitä, on todella paljon. Esimerkiksi, kirsty, mainitsemasi köyhyyden ongelma tai vaikka ympäristöasiat. Meidän tulee todellakin taistella näiden puolesta ja tehdä niissä kaikki voitavamme. Ne eivät kuitenkaan pois sulje sitä, että tulee tarttua myös akuutteihin asioihin (mieluummin tietysti jo ennakoivasti), jotka jossain mittakaavassa näyttävät pieniltä asioilta.

      Tykkää

    1. Quo Vadis

      Ilmestyskirjan tulkinta vaatii kyllä todellisia profeetallisia kykyjä, jolloin on vaarana että tulkinta on mielivaltaista ja valikoivaa. Varhaislapsuudesta muistan kyllä erään saarnamiehen, joka harrasti saarnoissaan lähestulkoon aina Ilmestyskirjojen tulkintaa, ja jonka puheita kuuntelin ”tukka pystyssä”. Erityisesti on jäänyt mieleen kohta, jossa ”tähdet tippuvat taivaalta ja kuu muuttuu verenpunaiseksi”. Se oli kauhunsekaista mielikuvitusta ruokkiva, myös erilaisten vitsausten ja vainojen kuvaukset kuormittivat pienen lapsen mieltä seurapenkissä ja yöunissa. Saarnaajalla on paljon valtaa ihmisten mieliin.

      Jeesuksen todistus tarkoittanee juuri Pyhän Hengen todistusta, jolloin kierrämme taas kuin ”kissa kuumaa puuroa” kysymystä: kenellä on Pyhä Henki tai Pyhän Hengen todistus ja miten se voidaan todentaa? Pyhän Hengen, eli Puolustajan ja Totuuden Hengen todentaminen voidaan enintään vajavaisesti todentaa sen vaikutuksesta. Kristuksen sanoin (Joh 15:26-27): ”26) Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. 27) Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.”

      Millaista siis on ”totuuden hengen” ohjaama elämä seurakunnassa ja yksittäisen kristityn elämässä?

      Tykkää

    1. Osmo Knuutinen

      Tulkitse tuotakin Ilmestyskirjan kohtaa ihan miten haluat. Tulkintaa se todellakin vaatii, mutta entäpä kun mielikuvitus saa vallan tai entäpä jos sitä katsoo vl-silmälasien läpi eli vl-oppi lähtökohtana? Eipä siitä enää paljon puutu kuin että Pyhä Henki avaa kirjoitukset ja että muu maailma tulkitsee väärin kun Pyhää Henkeä ei ole.

      Tykkää

    2. kirsty

      Ilm.12:17
      17. Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus. 😳?

      Tykkää

      1. Monen eskatologin näkemyksen mukaan olemme astumassa kyseisen Ilmestyskirjan tunnusmerkin aikaan. Se tietää Israelin kääntymistä ja suuren ahdistuksen aikaa, jolloin seurakunta joutuu jälleen altavastaajaksi ja vainon kohteeksi. Se tietää myös suuren pimeyden laskeutumista maahan, kun saatana enkeleineen heitetään maan päälle ihmisiä villitsemään. Se näkyy esim. räjähdysmäisenä homoseksualismin nousuna. Jeesuksen todistus on tietysti profetian Henki aivan kuten Raamattu asian ilmaisee. Pyhä Henki näyttää tulevaiset eikä tarvi olla suurikaan profeetta käsittääkseen mitä aikaa elämme.

        Tykkää

  7. Ilmestyskirjan tekstit ovat monikerroksellisia; niillä on ollut sanoma oman aikansa kristityille, mutta kun historiassa toistuvat samantyyppiset syyt, intentiot, reaktiot ja seuraukset, niin ne voivat puhua yhä uudelleen eri aikojen kristityille.

    Ilmestyskirjan 12. luku puhui tietysti ennenmuuta Kristuksesta ja Mariasta… mutta myös varhaiskirkosta vainottuna vaimona. Mutta se ennustaa saman toistuvan myös viimeisinä aikoina. Ja Kristuksen kirkko onkin vainottu tällä hetkellä Lähi-idässä ja Aasiassa – meidän maanosamme kristityillä taitaa isommat ongelmat olla itsemme kanssa; olemme niin kiintyneet mammonaan tai jos ei muuten, niin syömme ja viihdytämme itsemme hengiltä…

    Lars Levi Laestadiukselle tuo Raamatun kohta oli myös tärkeä, hän näki siinä myös kuvan Åselen Lapin Mariasta ja herätyksen synnystä. Sitä uhkasi kolonialistinen viinalohikäärme, valtiollisen vallan sokeus ja jopa Ruotsin kirkko ”baabelin porttona”…

    ”Taivaalla näkyi suuri tunnusmerkki: nainen, jolla oli pukunaan aurinko, kuu jalkojen alla ja pään päällä seppeleenä kaksitoista tähteä” (Ilm. 12:1) Nuo kaksitoista tähteä ovat myös Europan Unionin tunnusmerkki, vaikka kristinuskolla ei taida unionin politiikassa suurta painoarvoa olla.

    Tykkää

    1. Eskatologit (en tarkoita teologeja vaan eskatologiaa tutkivia kristittyjä) ovat myös yksimielisiä siitä, että Euroopan Unioni on ”rautaa saven seassa” joka ”yhdistyy ihmissiemenellä muttei sekoitu toisiinsa”. Eli viimeinen yritys rakentaa babylonian kultti uudelleen taivaan jumalattaren palvomisineen ja kansoja sekoittamalla. Raamattu kuitenkin sanoo, että noina aikoina Jumala on pystyttävä valtakunnan, jolla ei ole loppua. Euroopan unioni on ontuva imitaatio todellisesta Jumalan valtakunnasta. Tämä Israelin vastainen liittouma tulee kuitenkin tuhoutumaan, koska se on tuhoon tuomittu jo alkutekijöissään. Eurooppa ei tule koskaan yhdistymään.

      Tykkää

  8. unajah

    blogisti:

    ”Vielä haluan kysyä: miksi Suomen ev.lut. kirkossa pysyminen on itseisarvoisempaa kuin Raamatun sanassa pysyminen? Onko tämä kysymyksenasettelu mielekäs, ”

    On

    Tykkää

  9. Kesäkiireet kuten heinä- ja savottatyöt 🙂 + marjastus tahtoo viedä niin ajan, ettei riitä keskusteluun ”tiestä ja matkasta”….

    Konservatiivi -nimitys mahtaa olla poleeminen vastustajien lahja meille, mutta pois se että edustaisimme tai tukisimme yltiönationalistista piikkikypäräpappia a la karisuomalainen tai kansainvälistä ökykapitalismia tai ”jatkuvan kasvun” harhaista talousoppia. (Taisi muuten olla kuluvalla viikolla maailman ylikulutuspäivä; jolloin ”maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat on jo kulutettu loppuun…”) tai että kaiken muun maailman hyväksikäytön jälkeen kannattaisimme itsekästä ”rajat kiinni politiikkaa”…

    Emmekä kannattane myöskään fundamentalistista raamatuntulkintaa, mikä vie ennemmin tai myöhemmin kristityn täyteen umpikujaan, kuten äärimmäisen liberaaliteologian relativismikin; ”ihminen on kaiken mitta”. Historiallis-kriittinen katsomus äärimmilleen vietynä tunnustaa vain empiirisen positivismin ja materialismin hyläten uskontoon kuuluvan perusoletuksen ilmoituksesta ja todellisuuden supranaturalistisesta luonteesta. – Viime aikojen teologisista suuntauksista mahtaa sekä dialektinen teologia että pelastushistoriallinen tarjota pohjaa omakohtaiselle kristilliselle uskonvakaumukselle. Näitä sivutaan myös SRK:n vasta ilmestyneessä kirjassa.

    Jeesushan oli niin uskonnollisesti kuin yhteiskunnallisesti ”radikaali”, joka ajoi sydänten vallankumousta, ei sitä nationalistista vallankumousta ja kapinaa, jota juutalaiset isänmaan ystävät selootit odottivat…

    Kirstinusko on eettinen uskonto. Ennen muuta hyväksyisin konservatismin merkityksessä ”arvokonservatismi” – siis siinä raamatullisessa merkityksessä kun opettajamme ja Herramme Jeesus Kristus sitä opetti ja sovelsi!

    ”ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20)

    Meidän ei tarvitse laittaa vastakkain myöskään maailman epäoikeudenmukaisia rakenteita ja henkilökohtaista kristillistä etiikkaa; kaikki liittyy kaikkeen. Mutta on totta, että mailman epäoikeudenmukaisiin rakenteisiin emme ole paljoa huomiota kiinnittäneet.

    ”näitä piti tehtämän, ja toisia ei jätettämän.” (Matt. 23:23)

    Tykkää

  10. Kesäkukka

    Muutama sekalainen ajatus. Siionin Kevät kiteyttää hyvin eksklusiivisen seurakuntaopin merkityksen: ”—poissulkeva seurakuntaoppi tosiasiallisesti suojaa itseisarvona olevaa yhteisöllisestä turvallisuutta. Uskon, että opista voitaisiin vähin äänin luopua, ellei olisi pelkoa siitä, että samalla asetettaisiin vaaralle alttiiksi vakiintuneiden elämäntapojen tuoma sosiaalinen turvallisuuden tunne, luovuttamaton oppi ehkäisyn torjumisesta, herätysliikkeen elinvoimaisuus ja suuruus ym. asiat.” Laittaa miettimään, missä syvimmiltään uskovaisen ihmisen turva on? Onko se Jumalassa, vai näkyvin silmin havaittavissa yhteisössä, jossa toimitaan (turvallisesti) samojen elämäntapojen mukaan? Kumpi on oikein, vaarantaa tuo monia ihmisiä koskeva sosiaalisen turvallisuuden tunne ja palata Jumalan valtakunta- opetuksessa selkeästi raamatulliseen näkemykseen, jossa sen rajoja on mahdotonta ihmissilmillä nähdä, vai antaa opetuksessa kuulua myös vanhaa käsitystä Jumalan valtakunnasta, joka on tämä joukko, ja siten tässä joukossa olemalla pelastuu (ja pelastuvat voidaan tietää elämäntapojen perusteella) ja siten pitää yllä sosiaalisen turvallisuuden tunnetta? Vai jotain tältä väliltä?

    Roosan kanssa olen samaa mieltä siitä, että ”[vl] opetuksessa pitäisi näkyä sen, etteivät vanhoillislestadiolaiset voi tietää, missä Jumala toimii.” Ja juuri niin, että julistamme kyllä mielellämme Jumalan valtakuntaa, kutsuen ihmisiä siihen, mutta raamatullisesti uskoen siten, että se on keskellämme, sisäisesti meissä, ei silmin nähtävänä. Mielestäni jos alamme omia Jumalan valtakuntaa, se kyllä karkaa. Samoin on myös henkilökohtaisella tasolla: Jos alan puristaa itsestäni uskoa, se säikähtää ja lähtee pois. Ehkä sitä voisi verrata arkaan lintuun, joka pysyy kädellä kun antaa sen vapaasti siinä olla, mutta jos alat pakottaa ja puristaa sitä, se yrittää lähteä säikähtyneenä pois.

    Roosa teki mielestäni haastatteluissa näkyväksi monia asioita, ja se oli mielestäni hyvä. Kuten kirjoitin, haastattelut vahvistivat käsitystä, että liikkeen yhtenäisyyden säilymisen puolesta tehdään -ilmeisesti johtotasolla- kaikki voitava. Mikä on tietysti hyvä, mutta totuuden edelle sekään ei saisi mennä. Asioita olisi hyvä uskaltaa ottaa esille suoraan ja oikeilla nimillä, kuitenkin rakentavasti (jota Roosa mielestäni tekee). Nuorempi polvi kaipaa varsinkin tätä. Ehkä vanhempi polvi ei välttämättä edes ymmärrä kunnolla, että on paljon tällaista tarvetta? Meidät (ja erityisesti vielä minustakin nuoremmat) on opetettu kyselemään ja kyseenalaistamaan, hankkimaan tietoa jne. Meitä on opetettu tunnistamaan ja miettimään omia arvojamme, elämäntapojamme, valintojamme, olemaan kriittisiä jne.

    Vähän toiseen aiheeseen… Satuin kuulemaan kesäseuraradiosta suviseurojen valmisteluja seuranneiden pikkutyttöjen haastattelua. Tyttö totesi jotenkin näin: ”Sellaisen ajatuksen tämä on herättänyt, että aika paljon vaivaa nähdään näin lyhyen, ohikiitävän tapahtuman järjestämiseksi.” Jäin miettimään, että olisiko syytä miettiä uudelleen, mihin meidän kannattaisi tässä herätysliikkeessä käyttää tällä hetkellä resursseja? Mitä muuta voitaisiin saada aikaiseksi sillä talkootuntimäärällä, ihmisten vaivannäöllä, aika- ja rahapanostuksella ynnä muulla ynnä muulla, joka menee isojen seurojen järjestämiseen (tähän voisi lisätä rauhanyhdistysten toimitalojen rakentamisen ym.)? Olisiko jotain tärkeää, joka liittyisi esimerkiksi lähimmäisen auttamiseen? Tai juuri tähän yhteistyöhön muiden hengellisten liikkeiden kanssa? Tai tehtäviin kirkossa/seurakunnassa? Jumalan sanan julistaminen on kyllä se ykkösjuttu, mutta sitä voidaan tehdä hyvin monilla tavoilla, ja ehkä vähän vähemmälläkin vaivalla ja silti se tulisi yhtä lailla julistetuksi? En tiedä, tämä on vielä hyvin keskeneräinen ajatus, mutta tällainen pukkasi mieleen.

    Edelliseen kommenttiketjuun oli tullut näköjään hyvää keskustelua alkoholiin suhtautumisesta. Olen samaa mieltä, että Raamattu ei kiellä alkoholin käyttöä, vaan juopumisen. Mutta juuri niin, että täysraittius on oikein hyvä ja suositeltava asia, mutta uskomisen ehdoksi ei siitäkään ole. Tämä ”yhteinen sopimus” (vaikka sellaisia ei oikeasti ole) on hyvä esimerkki sosiaalisen turvallisuuden tunteen luomisesta: Tehdään kaikki samalla tavalla niin on turvallista. Tällöin ei tarvitse itse henkilökohtaisesti miettiä, miten ko. aineeseen suhtautuu. Mutta kuitenkin, kuten edellä mainitsin, nuorempi sukupolvi kaipaa perusteluja ja haluaa myös kyseenalaistaa. Niin paljon tietoa on nykypäivänä jokaisen saatavilla.

    Ja vielä, lueskelen Eero Junkkaalan toimittamaa Raamattu alusta loppuun -kirjaa. Nopean silmäyksen jälkeen erityisen suositeltava etenkin niille, joille Raamatun kokonaistuntemus on jäänyt ohueksi, mutta antaa varmaan pohdittavaa muillekin. Heti ekassa artikkelissa oli oivalluttavaa tekstiä Jumalan pelosta, mitä sillä voidaan tarkoittaa. Mutustelen sitä. 😊 Kirja valittiin viime vuonna Vuoden kristilliseksi kirjaksi.

    Tykkää

  11. siirak

    Roosalle kiitos tärkeiden ja hyvien kysymysten ja ajatusten esille tuomisesta. Markku, kristy ja Kesäkukka kirjoittavat paljon hyvää asiaa tässä ketjun loppupäässä. Kesäkukan viestissä oli kyllä itsellenikin hyvin tuttuja ajatuksen kulkuja viime vuosilta. Samoin kristyn pohdinnat siitä mitkä arvot lopulta ja missä järjestyksessä ovat tärkeitä oli tutun tuntuista pohdiskelua. Mukava kun joku jaksaa muotoilla asioita noin hyvin, niin ei tarvitse itse vaivautua ;).

    Liked by 1 henkilö

  12. Taas, Herra, askeleistasi
    maa uhkuu muhevuutta.
    Ajallaan annat sateesi,
    saa pellot voimaa uutta…
    (VK 573)

    Vadelmiakin näyttää kypsyneen runsaasti, mustikoita löytyy suon reunamilta ja rämeojien varsilta, enkä ole ennen nähnyt juolukoitakaan niin runsaasti kuin nyt… Kiitos Luojallemme kaikista lahjoistaan!

    Mutta blogin teemaan. Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) toiminnanjohtaja Tom Säilä ja kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen vastasivat Kotimaan haastattelussa kesällä mm. seuraavaa:

    ”Yhteiskunnan ja kirkon johdonkin puolelta meitä haastetaan. Täytyy etsiä tähän ratkaisua, Tarvainen totesi. Yhdeksi ratkaisuksi Tarvainen tarjosi Evankeliumijuhlan väelle valittamisen sijaan vaikuttamista. Asetu vaikuttamaan. Seurakuntavaalit tulevat. Äänestä ja asetu ehdolle!
    Tom Säilä puolestaan näkee Sleyn toiminnan yhä edelleen tarpeellisena. Jumala on sama kuin tuhansia vuosia sitten, ja ihminen on hyvin samanlainen kuin tuhansia vuosia sitten. Joskus on enemmän kysyntää uskonasioille, joskus vähemmän. Kysymykset ovat kuitenkin samat, ja Jumalalla on niihin vastaus, Säilä sanoi. Suhteessa kirkkoon Säilä totesi Sleyn olevan kapealla polulla, joka yhä kapenee…”

    Myös Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen kannusti Kotimaan uutisartikkelissa heinäkuussa liikkeen kannattajia asettumaan ehdolle ja äänestämään syksyn seurakuntavaaleissa miehen ja naisen välisen avioliiton puolesta:

    ”Lähtekää ehdokkaiksi omissa seurakunnissanne sellaisille listoille, joissa miehen ja naisen avioliittoa arvostetaan. Käyttäkää äänioikeuttanne! Tuovinen sanoi.”

    ”Tuovinen sai juhla-alueen päätelttaan kokoontuneelta yleisöltä spontaanit aplodit. `Aamen`, huudahtivat jotkut penkissä… Mika Tuovinen arvioi puheessaan, että avioliitto saattaa olla seurakuntavaalien tärkein kysymys…”

    Entä mikä voisi olla oman kristillisyytemme ”painoarvo” kirkon piirissä? Piirrän ”tupakkilaatikon kanteen” joitakin suuntaa antavia karkeita arvoita:

    Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä oli vuoden 2016 lopussa 3 956 277. Äänestysprosentti vuoden 2014 kirkolliskokousvaaleissa oli 15,5%, mutta se lienee oletettavasti laskettu äänestysikäisistä eli 16 vuotta täyttäneistä. Jonkun uutisen mukaan äänestäneitä viime seurakuntavaaleissa oli reilu puoli miljoonaa… ?

    Jos vl-kristittyjen määräksi arvioimme n. 100 000 henkilöä, niin äänestysikäisiä voisi olla lonkalta arvioiden 40 000, joista taas voisimme olettaa äänestäviä vaikkapa 30 000, mikä olisi 6% kaikista äänestäneistä.

    Kirkkoon kuuluu 71,9 prosenttia suomalaisista ja kirkon jäsenten nettoväheneminen on n 1% vuosi (eroaminen + kuolleita enemmän kuin kastetuita n. 25 000…). Vuoden 2016 aikana kastettiin 36 600 alle 1-vuotiasta. Rippikoululaisia oli n. 50 000.

    SRK järjestää puolestaan vuosittain noin 48 rippikoululeiriä, joille osallistuu yli 2400 rippikoululaista. Se olisi varmaan samalla myös keskimääräinen syntyneiden määrä vl-kristittyihin perheisiin.

    → Siis; vl-kristittyissä perheissä olisi karkeasti arvioiden noin 3% kastetuista, rippikoululaisista n. 5% ja kaikkiaan n. 7% kirkon jäsenistä.

    Kirkolliskokouksen 96 jäsenestä vl-kristittyjä lienee 8%.

    Entä taloudellisesti? – Vuonna 2017 kirkollisveroa kertyi yhteensä 886,2 miljoonaa euroa. Jos olettaisimme lestadiolaisia veronmaksajia olevan 20 000, keskimääräiseksi vuosiansioksi 30 000e ja keskimääräiseksi kirkollisveroprosentiksi 1,4%, tekisi se 8,4 milj. euroa. Ehkä keskimääräinen vuosiansio on yläkanttiin suuren eläkeläisosuuden ja nuorten vuoksi, mutta veronmaksajien osuus voi olla suuresta lasten osuudesta huolimatta puolestaan alakanttiin. Koko kirkollisveron tuotosta tuo olisi vain noin 1 %.

    Jos ja kun huomaatte näissä improvisoiduissa arvioissa suuria virheitä niin please, oikaiskaa… 🙂

    Ilmanmuuta kirkolla on intressi pitää tämänkin luokan vuosittainen verotulosumma, – minkä poistuminen + nykyinen kirkosta eroamisprosentti pakottaisi äitikirkkomme koskemaan miljardien sijoitusvarallisuuteensa…

    No ei meidän merkitys näiden lukujen valossa yksinään ole järin suuri, mutta kuitenkin merkittävä, ainakin silloin, jos ollaan vaa-ankieliasemassa kirkon päätöksenteossa.

    Eikä ole oikein ja autuaallista, jos kristillisyytemme etsii oman liikkeemme etua niin voimakkaasti, että teemme vaihtokauppaa kirkon liberaalin siiven ja johdon kanssa kirkon kokonaisedusta huolehtimatta.

    Onko niin, että kieltäytymällä vaikuttamasta sillä painoarvolla, mikä meillä on, ja kieltäytymällä tehokkaammasta yhteistyöstä muiden konservatiivien kanssa, tekemällä ennättävästi ”pikkupalveluksia”…. kartutetaan omaa ”pistetiliä” kirkon liberaalin johdon edessä, saatetaan heidät ”kiitollisuudenvelkaan”, josta on sitten hyötyä, kun joudutaan keskustelemaan liikkeemme ongelmista ja harha-askelista.

    Summa summarum. Yhteistyötä tarvitaan kirkon ”konservatiivisten” so. Raamatun ilmoituksen vakavasti ottavien ryhmien kanssa, niin kuin Roosa edellä esittää!

    Mutta annetaan lopussa tunnustustakin: Naapurihiippakunnassa on piispanvaalit – ja hienoa, että niin moni lestadiolainen äänioikeutettu on julkisesti ottanut kantaa tolkokun ehdokkaan; kirkkohallituksen kansliapäällikön TT Jukka Keskitalon puolesta! – Ja ryhdistäytymistä lienee ollut havaittavissa myös kirkolliskokouksessa. Ja ovathan SRK:n puheenjohtajat antaneet jo vuosia varsin selväsanaisia lausuntoja julkisissa esiintymisissä. – Kysyä tietenkin täytyy, minkä verran niissä on sellaista, joka on suunnattu omille joukoille ja vaimentamaan kritiikkiä pehmoilusta ja vaihtokaupoista. Ja mikä on siten asenne suljettujen ovien takana…

    Tykkää

  13. amicus curiae

    Vanhoillislestadiolaiset tekevät kyllä kirkkopoliittista yhteistyötä muiden konservatiiviryhmien kanssa ainakin pääkaupunkiseudulla. Yhteistyö on johtokuntien ja kirkolliskokousedustajien tiedossa ja siitä on pelkästään positiivisia kokemuksia. Otin tästä asiasta selvää aiempien seurakuntavaalien yhteydessä, kun olin omassa seurakunnassani havainnut tällaisen yhteistyön tarpeen ja sellaista omassa seurakunnassamme virittelimme.

    Vanhoillislestadiolaisuuden valta-alueille yhteistyötä ei luonnollisestikaan koeta tarpeelliseksi, mutta muualla yhteistyö on ehdottoman tärkeää mm. siksi, että seurakuntiin saadaan raamatun sanaan pitäytyviä pappeja. Muussa tapauksessa konservatiivien äänet hajautuvat pienille ja vaikutusvallattomille ryhmille, jolloin liberaaliryhmä pääsee noudattamaan omaa linjaansa ja mm. valitsemaan lehdistössä esiintyviä kohupappeja ja ohjaamaan seurakunnan rahoja kampanjoihin, joita konservatiivit eivät pidä tarpeellisina vaan pikemminkin vihollisen työnä.

    Kannustankin olemaan aktiivinen syksyn seurakuntavaaleissa. Itse olen lupautunut listalle, joka on sitounut Usko ja yhteys -liikkeen periaatteisiin:

    https://www.uskojayhteys.fi/periaatteemme

    Tykkää

    1. Kiitos Amicukselle tarkentavasta kommentista.

      Olen tietoinen, että esim. pk-seudulla paikallista yhteistyötä konservatiivien kanssa tehdään. Olen keskustellut tästä myös muutamien vl-kirkolliskokousedustajien kanssa. Minua häiritsee tässä olemassa olevassa yhteistyössä se, että siihen kyllä osallistutaan, jos on välttämätön pakko, mutta kuitenkin hyvin ylimielisesti suhtaudutaan vaikka evankelisiin ja viidesläisiin hengellisessä mielessä. Lisäksi ihmettelen sitä, että jos kerran yhteistyötä on ja asioista keskustellaan, se ei kuitenkaan ratkaisevissa äänestyksissä vl:en osalta näy…? Kun kysyin noin viikko takaperin eräältä vl-kirkolliskokousedustajalta, että eikö hänellä paina äänestyksissä mitään se, mitä omatunto sanoo, hän vastasi, että ”kai ymmärrät, että tämä on politiikkaa”. No, en minä ymmärrä silloin, jos kysymyksessä on kirkon linjasta ja kehityksestä äänestäminen. ”Pienimmän pahan” –periaate on aika kovassa käytössä vl:en keskuudessa.

      Haastatteluissa en missään kohdassa sano, etteikö mitään yhteistyötä konservatiivien kesken tehdä. Peräänkuulutan näkyvämpää, aikaansaavempaa ja selkeämpää yhteistyötä.

      Ihmettelen muuten myös sitä, että kun tosiaan keskustelin viikko sitten tämän yhden edustajan kanssa, hän sanoi, että ”emme me ole huudelleet tästä yhteistyöstä”. Syy vaikutti olevan se, etteivät vl:t hämmenny (luule, että muutkin voivat vaikka pelastua..?) ja, ettei ”yhteinen vihollinen” saa vihiä aikeista. Minusta nämä näkemykset vain alleviivaavat ongelmakohtia.

      Amicuksen kanssa olen samaa mieltä siitä, että nyt ehdolle seurakuntavaaleihin! Paras tapa vaikuttaa sekä paikallistasolla, että sen kautta kirkolliskokoustasolla on se, että menee mukaan kirkon toimintaan konkreettisesti.

      Tykkää

      1. Quo Vadis

        Roosa: ”Ihmettelen muuten myös sitä, että kun tosiaan keskustelin viikko sitten tämän yhden edustajan kanssa, hän sanoi, että ”emme me ole huudelleet tästä yhteistyöstä”. Syy vaikutti olevan se, etteivät vl:t hämmenny (luule, että muutkin voivat vaikka pelastua..?) ja, ettei ”yhteinen vihollinen” saa vihiä aikeista. Minusta nämä näkemykset vain alleviivaavat ongelmakohtia.”

        Onpa jännittävää, kuulostaa ihan salaseuran toiminnalta :-). Vai lieneekö tässä kysymys samasta asiasta, mistä Jeesus sanoo (Matt 10: 16): ”Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.” Käärmehän on wanhastaan sielunvihollisen symboli ja kyyhkynen taas Pyhän Hengen symboli. Siinä sitä riittää tasapainoilemista kieli keskellä suuta!

        Tykkää

      2. Eevertti

        Käärme sielunvihollisen symbolina on orientoitunut rooliinsa etupäässä kielensä takia, kaksihaaraisen kielen takia, vrt. kaksoisviestintä.

        Tykkää

  14. Kiitos amicus tarkennuksesta!

    Olin sunnuntai-illan seuroissa. Kotiin päässeen ystävämme muistolle laulettiin hänen toivomansa SL :
    …..
    2. Ei enää laske päivä, / yön varjot saavuta,
    /ei ruumis kärsivänä / aamua odota,
    /vaan autuaina jaamme / taivaista iloa,
    /kohtaamme Kuninkaamme / elämänvirralla.
    /Jumalan luona kaikuu / vain äänet kiitoksen,
    /on jäänyt kaikki kaipuu/ ja aika maallinen.

    3. Käy Kristus meitä vastaan / loistaen kirkkaana.
    / Hän taivaan kunniassaan / tervehtii valolla.
    / Ja valoa myös loistaa / saa uusi muotomme,
    / kun lakkaamatta toistaa / kiitosta kuoromme.
    / Jumalan luona kaikuu / vain äänet kiitoksen,
    / on jäänyt kaikki kaipuu / ja aika maallinen.
    (SL 290)

    Puhujana seuroissa oli mm. KK, joka puhui aiheena Luuk. 4:16-30. Saarna oli sekä eksegeettinen että voimannuttava – kiitos Herralle!

    Tämän sunnuntain yleradion Horisontin aiheena oli viikolla Helsingissä kokoontunut ramatuntutkijoiden konferenssi.

    Risto Nordellin toimittaman kohtauspaikka-sarjan vieraana oli puolestaan viikko sitten teologi, filologi ja kääntäjä Emil Anton https://areena.yle.fi/1-4450762
    Kannattaa ehdottomasti kuunnella!

    Samoin kuin uusintana tuleva sarja (myös Areenassa) keskiaikaisiin kirkkoihimme liittyen: ”Risto ja Jenni pyhimysten jäljillä”….

    Liked by 1 henkilö

  15. Heino Korpela

    En ole tähän ketjuun kirjoittanut, mutta olen lukenut monia kommentteja. Roosa haluaisi, että vl uskovat alkaisivat tehdä yhteistyötä kirkon konservatiivisen sanoisinko ”siiven kanssa”. Mielestäni ehdotus ei ole ollenkaan hullumpi! SRK on ennenkin tehnyt ”lehmänkauppoja” mm. eronneitten vihkimisessä.

    1973 olin puhujainkokouksessa, siellä otettiin Heikki Saaren johdolla, kantaa eronneitten vihkimisestä. Todettiin tämmöinen avioliitto synnilliseksi. Samalla kokous päätti, että vl pappi voi vihkiä eronneita, eikä hän tee syntiä vaikka vihkii, koska hän vihkii parin virkamiehenä. Mutta vihittävä pari tekee syntiä. Sitten kokous päätti, että vihityn parin tulee tehdä julkinen parannus vihkimisestä, parannuksen jälkeen he voivat jatkaa synnillisessä avioliitossa. Ainoa rajoitus on tämmöisen parin kohdalla, että mies ei saa koskaan toimia puhujana.

    Minä kun en ole konservatiivinen, enkä liberaalinen uskova, joten minä en voi tehdä ollenkaan ”lehmänkauppoja”, eli minun on aina tarkistettava mitä mieltä valtakunnan kuningas on asioista. Mieleeni nousi Jeesuksen puhe leivisköistä. Hän opetti:
    ”Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.
    Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä.” (Matt.13:12,13)

    Eli jos lähdetään lipsumaan Jumalan sanan opetuksista, menetetään se vähäinenkin ymmärrys joka kenties on omattu Jumalan tahdosta.
    Kävin kesävierailulla Kainuussa vl – kodissa. Nämä uskovat sanoivat, että olisi niin mukava sanoa minulle Jumalan terve ja he olisivat halunneet saarnata minulle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun totesin, että minulla on jo uskon kautta synnit anteeksi. Tähän he sanoivat, että ei voi olla koska en kuulu ry:hyn.

    En jaksanut syvempiä keskusteluja heidän kanssaan käydä, jätin heille kaksi kirjaani ja pyysin heitä tutkimaan niistä, niistä voi lukea miten minä uskon. Ei uskoni ole SRK:n lakkarissa! Mielestäni teidät on koko porukka talutettu suureen kuoppaan, jossa teille uskotellaan, että tämä on Herran huone.

    Vl edustajat äänestivät naispappeuden hyväksymisen puolesta. Keskustelin yhden vl edustajan kanssa tästä äänestyksestä. Hän piti puolesta äänestämistä hyvänä ratkaisuna, koska tällä saatiin säilytettyä rauha kirkossa. Kysynkin, että miksei Roosan ehdotus saisi myötätuulta, ei tämä ehdotus ole mikään radikaali suunnanmuutos ry:n uskovien taholta. Miten Jeesus sanoikaan: ”Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.”

    Tykkää

  16. Meiltä ja muualta: Maanviljelijöiden ahdinko syvenee Suomessa. Yhä useampi tila luopuu… Ei ahdingosta voi perimmältään syyttää tämän kesän helteitä ja viime kesän sateita, vaan kyllä politikkomme ovat luoneet järjestelmän, joka pohjimmiltaan on kestämätön! – Kiinassa koululaisia ja kansalaisia valvotaan kasvojen tunnistusohjelmilla. Kaikki tulee meillekin pienellä viiveellä – ja tulevaisuuden totalitäärisilla hallituksilla ja taloudella on huikeat välineet toteuttaa ”Uusi uljas maailma”, joita kirjailijat Aldous Huxley ja George Orwell ennakoivat kirjoissaan jo 1930-40 -luvuilla.

    Kesäseuraradiosta on pyydetty palautetta. Paljon mahtaa olla positiivista – ja ihan aiheesta. Mutta voi monesta tuntua kun loppui samalta, kuin alajärvisestä saarnaaja Antti Kanasesta lähetysmatkalta palattuaan… kun näet joku tuli pyytämään naapuriin seurapuhujaksi: Nyt en jaksa vähään aikaan puhua enkä kuunnellakkaan! 🙂

    Kyllä oma radiokanava voi olla luomassa myös kuplaa, josta katsottuna todellisuus vääristyy. Sieltä katsottuna voimme tuudittautua käsitykseen, että olemme maailman napa ja se ”Sionin vuori”, joka viimeisinä aikoina on kaikkia muita vuoria korkeampi… Vaikka olemme vain pieni kukkula tai harjanne siinä todellisessa Siionin vuoressa, Jumalan ja Taivaan Valtakunnassa, jonka todelliset rajat tietää vain Jumala.

    Jämsän opistoseurojen tiimoilta on viitattu Keuruun Iso Kirja konferenssialueeseen, jonka omistaa Suomen helluntaiherätys -liike. Samassa ajassa, 1960-luvun alusta tähän päivään, kun kristillisyytemme lienee globaalisti kasvanut noin 50 000 hengellä, on helluntaiherätys kasvanut noin 500 MILJOONALLA hengellä. – Onko meillä Pyhän Hengen tuli palanut heihin verrattuna säästöliekillä, vaikka niin tyytyväisiä itseemme olemmekin. – Teoksessaan ”Hulluinhuonelainen” Lars Levi Laestadius antaa helluntaiherätystä edeltäneestä babtismista varsin positiivisen kuvan!

    Se, että olemme monessa asiassa hyviä; radiotoiminnassa, hallinnossa, organisoinnissa, insinööritekniikassa liittyen suuriin tapahtumiin, musiikki -ja muussa julkaisutoiminnassa ym. voi osaltaan synnyttää kaikkivoipaisuuden harhaa ja ylimielisyyttä niihin kristillisiiin liikkeisiin, jotka energiansa ja roponsa laittaneet viimeistä myöten lähinnä lähetystyöhän ja humanitaariseen apuun.

    Voi syntyä myös efekti ja harha, joka muistuttaa ”Potemkinin kulisseja”. Kun olemme kerran noin hyviä näissä asioissa, voimme itsekkin alkaa uskoa, että kaikki asiat ovat yhtä hyvin ja aktiivisesti unohtaa ne asiat, jotka eivät ole… Touhukkuus tuolla ja täällä voi myös olla peite, savuverho ja sijaistoiminto hoitamattomille asioille ja sokeille pisteillemme. On hyvä, että puhutaan perheväkivallasta ja jopa henkisestä sellaisesta, mutta kovin kovin vähän puhutaan hengellisestä väkivallasta puhumattakaan niiden jälkien hoidosta viime vuosikymmeniltä.

    Liked by 2 people

    1. Osmo Knuutinen

      Ei ehkä pitäisi puhua niinkään 500 miljoonasta helluntailaisesta vaan pikemminkin 500 miljoonan suuruisesta karismaattisesta liikkeestä, jolla on, muistettakoon se, monta opillista erityiskorostusta.

      Tykkää

  17. En huomannut ainakaan Päikärissämme minkäänlaista solidaarisuutta, kun vuosien 2016 ja 2017 kirkolliskokousistunnoissa puheenjohtaja törkeästi keskeytti edustajien Leif Nummela ja Niilo Räsänen raamatulliset ja asialliset puheenvuorot ajankohtaisista aiheista. Kovin omituista.

    Tämän viikon Päivämiehessä (n:ro 33) oli artikkeli kuuntelijapalautteesta Kesäseuraradiosta. Muutama kommentti vielä täältäkin:

    Myös minun mielestäni musiikki on laadukasta ja raamatunluenta erinomainen uusi ohjelmasarja. SRK:n kannattaisi kustantaa oma äänikirja koko Raamatusta – tietysti uusimman vuoden 1992 käännöksen mukaan ja mukaanlukien myös VT:n aprokryfikirjat.

    Arkistosaarnojen ahkerien kuuntelijoiden kannattaa huomioida, että arkistoon ja kesäseuraradioon pääsevät tarkkaan valitut saarnat – aikanaan äänitetyistä, talletetuista, säilyneistä ja sittemmin löytyneistä… Tässä valinnassa ei ihan pieni kriteeri liene vaikkapa vastata tällaisiin blogikeskusteluihin kuin mitä esim. täällä hulluinhuonelainen -blogissa käydään.

    Suviseurapuheista mahdettiin keskustella jo aiemmin. Myös opistoseuroissa pidettiin moniaita raikkaita ja raamatullisia puheita kuten vaikkapa; Tapio Holma, Heikki Ikonen, Per-Olof Moberg, Heikki Nissinen, Jukka Palola, Harri Vähäjylkkä, Yrjö Tala… https://srk-radio.s3.amazonaws.com/Reisjarven%20opistoseurasaarnat/Yrjo_Tala.mp3

    Mutta paljon oli niitäkin puheita, joissa ei näkynyt millään tavalla ainakaan nöyryytenä herätysliikkeemme tunnustetut harha-askeleet ja Pyhän Hengen auktoriteetilla julistetut harhaopit, jotka johtivat karmeisiin seurauksiin niin hengellisesti, henkisesti kuin jopa fyysisesti. Itse asiassa kaikki harhat saattoivat olla voimissaan, vaikkapa vanhoja termejä varottiinkin. Kristillinen usko tunketaan väkisin omiin muotteihin ja erityisesti Vanha testamenttia tulkitaan mielivaltaisesti. Rivien välit ovat täynnä kitkeriä uhkailuja ja hengellistä väkivaltaa. Kaikki kritiikki ja keskustelu demonisioidaan ja ”yhdenkaltainen usko” näyttää pitävän sisällään myös yhdenkaltaiset harhat…

    Kun oma reformaatiomme on tuolla tasolla, ei meillä tietystikkään ole edellytyksiä itsenäiseksi kristilliseksi vapaakirkoksi. – Juhani Raattaman toive ja skenaario kaikkien raamatullisten ja kristillisten herätysten yhdistymisestä samaksi taikinaksi voisi tänään tarkoittaa Suomen kirkossa vähintäänkin vanhemman suunnan rukoilevaisten, evankelisten ja viidennen herätysliikkeen tiivistä yhteistyötä vaikkapa juuri Suomen teologisen instituutin pohjalta!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s