Kirje opettajalta

Sain viime keväänä kirjeen eräältä opettajalta, joka pohti vanhoillislestadiolaisuutta koulumaailmassa tekemiensä havaintojen kautta. Opettajan kirjoitus kolahti minuun ja pysäytti. Hänen kirjeestään välittyy aito huoli siitä, mikä vanhoillislestadiolaisille lapsille on tärkeintä elämässä, ja miten kodeissa jaksetaan. Se on puhuttelevaa.

Näemme koko ajan ympärillämme, miten yhteiskunta, koulumaailma mukaan luettuna, erkanee kristillisistä arvoista ja ajattelusta. On selvää, että samalla kristittyjen kotien kristillisen kasvatustyön tärkeys korostuu entisestään. Olen itse tuskaillut sitä, miten osaisimme elää, opettaa ja puhua lapsille ja nuorille siten, että heillä vahvistuisi kuva, jossa toisaalta vahvistuu elävä ja henkilökohtainen suhde Jumalaan, ja toisaalta lisääntyisi tieto ja ymmärrys uskon kohteista, Jumalan hyvästä luomisjärjestyksestä ja näiden myötä myös raamatullisesta etiikasta ja moraalista. Ei mikään helppo rasti. Uskon kuitenkin, että jos halua löytyy, löytyy myös taitoa ja aikaa.

Olen raamattuluokka- ja rippikoulutyössä usein törmännyt nuorten kokemaan ristiriitaan koulumaailman, kavereiden ja viettämänsä elämän sekä seuroissa kuultavan julistuksen välillä. Olen tehnyt tästä muutamia havaintoja aiheen ympärillä nuorten kanssa käytyjen keskustelujen perusteella. Ensinnäkin, usko näyttäytyy monelle nykynuorelle yhtenä osa-alueena elämässä. Muita osa-alueita ovat esimerkiksi ihmissuhteet, perhesuhteet, harrastukset, koulu jne. Eli uskoa ei ymmärretä (kärjistäen) siten, että se olisi koko elämää ohjaava ja sen tärkein asia. Tällainen osa-alueajattelu eroaa merkittävästi esimerkiksi Raamatun opetuksesta siitä, mitä usko on. En osaa arvioida, kuinka paljon tällaisesta ajattelusta voi laittaa lasten ja nuorten kohdalla iän piikkiin. Voidaanko ollenkaan? Toiseksi olen havainnut, että usko samastuu vain seuroissa käymiseen. Koska seuroissa käyminen koetaan helposti hieman tylsänä (voi toki kuulua myös murrosikään, mutta taustalla saattaa olla myös syvemmällä olevaa välinpitämättömyyttä?), uskokin näyttäytyy tylsänä. Tähän liittyy samaa ajattelua kuin se, josta kirjoitin tässä kirjoituksessa. Kolmanneksi tulee mieleen jo edelläkin mainittu asia eli se, miten ristiriitaisessa todellisuudessa lapset ja nuoret elävät. Ajatellaanpa vaikka kysymystä sukupuolesta. Jos koulussa opetetaan ja valtamedia pitää itsestään selvänä käsitystä siitä, että sukupuolia voi olla enemmän kuin kaksi, voi lapsen ja nuoren olla hyvin vaikeaa pitää perustellumpana kristillistä, raamatullista, käsitystä kahdesta sukupuolesta. Käy helposti niin, että kristillinen käsitys näyttäytyy vanhanaikaiselta ja aikasidonnaiselta. Voidaanko tätä estää? Miten me vanhempina, hengellisinä opettajina, kummeina ja aikuisina ystävinä osaisimme kertoa kristinuskosta siten, että se sekä herättää luottamusta Jumalaan että vahvistaa kuvaa kristinuskosta varsin vertailukelpoisena maailmankuvana (apologiaa nuorille!)?

Alla kiinnostava aloitus tähän keskusteluun. Kiitos opettajalle, että jaat ajatuksesi kanssamme.

Tässä muutama hajanainen ajatus uskovalta (tavallinen luterilainen, ei-lestadiolainen, käynyt kerran suvareilla Nummelassa kauan sitten) luokanopettajalta, jolla on ja on ollut vanhoillislestadiolaisia oppilaita koulussaan. Ajatukset ovat syntyneet tavallisessa koulutyössä ihmetystä herättäneiden tapausten yhteydessä koko opettajanuran aikana.

Se, että lestadiolaiset oppilaat eivät ole voineet olla mukana joissakin konserteissa tai lapsille suunnatuissa lastenteatteriesityksissä teatterirakennuksissa, antaa aika ristiriitaisen kuvan muille koululaisille ja opettajillekin. Miksi? Samaan aikaan kyseiset oppilaat saavat katsoa tai omin luvin katselevat tavalliseen kansaan uppoavaa Youtube-kulttuuria, pelaavat väkivaltaisia pelejä, tekevät pikkupiruutta tai isompaakin – elävät siis sulassa sovussa synnin kanssa. Toisin sanoen eivät erotu tavallisista suomalaisista koululaisista millään tavalla. Sivusta katsova tulkitsee tämän tekopyhyydeksi. Eikä ehkä osu harhaan arviossaan.

Tällä hetkellä pistää silmään supersuositun Fortnite Battle Royalen voitontanssi, flossaus, jota lestadiolaislapset harrastavat sydämen ilosta. Tanssihan kuuluu peliin, kun vihollinen on saatu tapettua. Liikuntatunnilla tanssiminen on muuten kiellettyjen juttujen listalla. Höh!  (https://www.kotus.fi/nyt/kuukauden_sana/kuukauden_sanat_2018/flossaus.27735.news).

Niin, Fortniten pelaaminenhan on kai aivan harmitonta vapaa-ajan kuluttamista…, kai…, ehkä? Kannattaisi varmasti tutustua peliin ja miettiä, mikä siinä koukuttaa myös lestadiolaispoikia.

Joidenkin lestadiolaislasten kohdalla läpi paistaa ylimielisyys muita kohtaan, ehkäpä vihakin – onneksi vain harvojen, mutta sellaistakin olen nähnyt. Taustalla voivat olla aiemmat huonot kokemukset, omat tai jonkun muun. Joskus koulun ikävimpien oppilaiden kodit ovat valitettavasti vanhoillislestadiolaisia ja niissäkin lapsi tai lapset ohjailevat vanhempiaan suvereenisti valheillaan. Jotkut vanhemmat (lestadiolaisetkin) ovat uskomattoman sinisilmäisiä lastensa suhteen ja sitä jälkikasvu käyttää armottomasti hyväksi omien tarkoitusperien saavuttamiseksi jotakuta vastaan. Yleensä lestadiolaiset ovat hyvin mukavaa porukkaa ja luontevan asiallisia suhteissaan toisiin ihmisiin. Samassa perheessä saattaa olla reiluja ja rehtejä koululaisia ja sitten näitä vanhempiensa manipuloijia. Aivan samaa voi kyllä sanoa ei-vl-perheistäkin. Kaikenlaista tulee vastaan.

Useimmista lestadiolaisperheistä löytyy aivan mahtavia vanhempia, ja heistä olen todella kiitollinen. On hienoa työskennellä vanhempien kanssa, jotka tuntevat lapsensa, heidän kieroutensa tai suoruutensa ja ovat valveilla lastensa suhteen. Ymmärrän kyllä, että ison lapsikatraan kanssa ajankäyttö on todella haasteellista ja jotakin tärkeää saattaa mennä helposti ohi vanhempien katseen. Niin tuppaa käymään oman kokemuksen mukaan myös pienemmässäkin perheessä.

Monien vl-perheiden kohdalla mietin, että usko ja Jeesus ei taida kiinnostaa todellisuudessa lainkaan ja pelkään, että heidän uskonsa kohdistuukin pelkästään lestadiolaisuuteen. Siihen, että riittää, kun kuulutaan oikeaan porukkaan ja ollaan synnytty lestadiolaisiksi, käydään RY:llä silloin tällöin tai säännöllisesti ja kerran kesässä käydään tietysti suvareilla sukulaisia ja ystäviä tervehtimässä. Kuuluminen vanhoillislestadiolaisiin takaa automaattisesti taivaspaikan – kätevää.

Mutta onko se oikeasti totta? Mitä Raamattu sanoo? Pelastus tulee yksinkertaisen vaikeasti, vain uskomalla Jeesukseen. Ei uskomalla Jeesukseen ja tarjoamalla isien perinnäissääntöjen noudattamista tai muitakaan tekoja. Hirvittävän vaikeaa ihmisluonnolle. Jeesus, armahda meitä!

Mitä lapset tekevät seurojen aikana? Jospa heille on järjestetty hyvät pyhäkoulut, jottei aika vain livahda kännykkäpelien kanssa, youtube-typeryyksissä tai tavallisen rivojen juttujen kertomiseen. Pettymys on kamala kuoleman hetkellä, kun lestadiolaisuus ei autakaan. Käsittääkseni seurapuheet eivät riittävästi keskity Jeesukseen, kuten pitäisi, vaan siihen, että ollaan ainoita oikein uskovia ja siksi pelastutaan taivaaseen. Toivottavasti olen ymmärtänyt väärin!

Uskontotunneilla olen joskus lukenut oppilailleni oppikirjan tekstin täydennykseksi lastenraamattua ja pistänyt erityisesti merkille, että lestadiolaiset koululaiset kuuntelevat kertomuksia niin sanotusti ”suu auki”. Aivan kuin he kuulisivat kertomuksia aivan ensimmäisen kerran. Ehkä lestadiolaisissa perheissä ei ehditä lukea lastenraamattua tai sitten sellaista ei voi/saa käyttää – en tiedä. Ehditäänkö oikeaa Raamattuakaan lukea? Luultavasti ei, sillä uskonnon kokeissa lestadiolaisten lasten osaamistaso on samassa linjassa muiden kanssa, siis uskonnollista kotikenttäetua ei ainakaan ole. Tai sitten on aivan sama, mitä vastataan, kun opettaja ei kuulu ”meihin” ja hänellä ei voi olla oikeaa uskoa.

Mielenkiintoinen juttu on se, että tapasin vuosia sitten erään jo edesmenneen lestadiolaisen papin. Kysyin häneltä miten lestadiolaisuudessa suhtaudutaan samaa sukupuolta olevien vihkimiseen avioliittoon. Vastaus oli jotain tavallisen ympäripyöreää, ja sitten hän totesi itse siunanneensa tällaisen parin. Hän ei perustellut tekemistään millään tavalla ja jotenkin aistin, että on aivan sama, suostutaanko tällaiseen siunauksen antamiseen, koska parihan muutenkin oli matkalla helvettiin. Siis samaan tapaan kuin naispappien tai vääräuskoisten pappien kanssa – heidän kanssaan voidaan aivan hyvin tehdä yhteistyötä hyvällä omallatunnolla. Lestadiolainen pappi ei voi saastuttaa itseään millään tavalla, teflon on hyvä keksintö!

Lestadiolaisilla on melkoinen ryhmäpaine. Joitakin asioita ei voi tehdä (vaikka ne eivät ehkä oikeastaan ole väärinkään), kun veljet ja sisaret tuomitsevat sen, tai ainakin luultavasti tuomitsevat ja kai Jumalakin tuomitsee, kun vanhimmisto(?) on niin päättänyt. Koetetaanko kieltäytymisillä ostaa itsensä Jumalan suosio? Vai vain uskonsisarten ja -veljien hyväksyntä? Ehkä omantunnon rauha?

Palaan vielä tuohon tekopyhyyteen. On tosi sääli, että ulkopuolisille syntyy uskovista helposti käsitys, että he ovat tekopyhiä. ”- Aivan hyvin voin tehdä näin, kun seuroissa sitten saan sen anteeksi.”-ajatus on petollinen, koska lestadiolainenkin voi paatua. Kaikki uskovaiset voivat kyllä olla tekopyhiä yhtälailla, uskonsuunnasta riippumatta. Lestadiolaisia katsotaan vain ehkä vähän tarkemmin kuin muita. He ovat sellaisessa asemassa.

Ovatko vl-perheet sitten muita pahempia tai parempia? Eivät toki! Samanlaiset ongelmat ja ilot ovat muissakin perheissä aivan tasapuolisesti. Blogin aihe nyt vain sattuu koskemaan vanhoillislestadiolaisuutta, josta johtuu tämänkin tekstin yksipuolisuus.

Lopuksi toivoisin, että vl-vanhemmat haluaisivat ja jaksaisivat kasvattaa lapsiaan Jeesuksen tuntemisessa. Heillä on siihen mahtava mahdollisuus, se vain on raskas ja työläs sarka.

Vuodatukseni jälkeen vilkaisin bloginne hakutoimintoa ja sieltä löytyikin samansuuntainen kirjoitus otsikolla ”Kristillinen kasvatus?”. En taida olla aivan yksin ajatusteni kanssa.

Siunausta työhönne!

Terveisin muuan opettaja

 

Mitä ajatuksia sinulla heräsi muuan opettajan kirjoituksesta?

316 kommenttia artikkeliin ”Kirje opettajalta

  1. amicus curiae

    Kiitos opettajalle ja Roosalle kirjoituksesta.

    Ensimmäisten vuosisatojen kristityt opettivat, että kristityn täytyy vaeltaa täydellä sydämellä eikä jaetulla sydämellä. Tämän tulisi olla ihanteena nykyäänkin.

    Opettajan huomio ristiriitaisista käytänteistä on osuva. Liikkeen sanoitetut tapanormit eivät ole eläneet mukana ajassa eikä niitä ole uudelleensanoitettu nuorison todellisen käyttäytymisen mukaan. Tästä syntyy ilmeinen ristiriita, joka voi näyttäytyä tekopyhyytenä – ja silloin sitä onkin, jos tapanormin noudattamisella koetaan saavutettavan pyhyyttä, vaikka muuten tehdään noita opettajan mainitsemia haitallisempia asioita.

    En tarkoita, että tapanormien pitäisikään elää ajassa sillä tapaa, että ne aina mukautuisivat kulloiseenkin maailman menoon. Normeista pitäisi kuitenkin keskustella ja niiden perusteita arvioida uudelleen. Keskustelussa pitäisi kuulua niin nuorten kuin heidän vanhempiensa ja myös isovanhempien ääni. Näin normien perusteet tulisivat sisäistettyä ja epäjohdonmukainen käytös ja perinnäissääntö-tyyppinen tekopyhitys vähenisi.

    Tanssi on ollut ymmärrettävästi kiellettyjen listalla, koska tanssipaikoilla käymistä paheksuttiin aikoinaan yleisemminkin kristityissä piireissä. Tanssipaikoilla oli riskinä joutua huonoon seuraan ja syntielämään. Tanssi sinänsä ei ollut se synnillinen asia vaan tanssit tapahtuivat synnillisessä paikassa ja ilmapiirissä. Niinpä oli turvallista olla opettelematta tanssimaan, koska silloin ei tehnyt mieli mennä tanssilavoille itseään nolaamaan. Tämä on mielestäni aivan hyvä perustelu. Tanssipaikat vaan ovat sittemmin lähes tyystin kadonneet nuorison elämästä ja korvautuneet diskoilla ja vaikka vallan millä viihdykkeellä. Valssi ja tango tuskin nykyään vievät nuorta vaarallisiin pyörteisiin, mutta miten on noiden diskotanssien tai muiden ”muuvien” laita? Kyllä näitä tanssiliikkeitä koulutytöt harjoittelevat, lestadiolaisetkin. Voiko tanssiin nykyään suhtautua pelkkänä liikuntana ja kiinnittää huomion siihen, missä aikansa viettää?

    Aikoinaan oli tiukka linja, että TV:n katsominen on syntiä. Joillekin lapsille tuli huono omatunto jo siitä, että näkivät huoneessa suljetun television. Koulutelevisiota ei pitänyt missään nimessä katsoa. Sen jälkeen lestadiolaisten elämään ovat tulleet koulutelevisio ja kotivideot. Viimeisen vuosikymmenen aikana televisio ja elokuvat ovat tulleet monen elämään laajastikin YLE Areenan, Youtuben ja elokuvateattereiden kautta. Sieltä katsotaan asiaohjelmia, lestadiolaisuutta käsitteleviä elokuvia, lastenohjelmia, urheilua, joutavanpäiväisiä viihdeohjelmia ja sketsejä. Tässä on siis tapahtunut radikaali käännös. Kaikenlainen viihde on lähes jokaisella taskussa. Miten tämän kanssa sopii yhteen se, että älypuhelimen omistava lapsi ei voi mennä koulun kanssa nukketeatteriin?

    Kaunistautumista koskevat käytännöt näyttäytyvät myös ristiriitaisina. Kristityn ihanteena on hillitty ja vaatimaton esiintyminen ja aikoinaan tätä on toteutettu kristillisyydessä ja vanhoillislestadiolaisuudessa niin, että naiset eivät ole meikanneet ja ovat pitäneet ainoastaan pieniä helmiä korvissa tai olleet kokonaan ilman korvakoruja. Sittemmin vanhoillislestadiolaisuudessa linja kiristyi ja helmet jäivät pois. Siinä ei vielä mitään ristiriitaa, mutta ristiriita syntyy siitä, jos alkuperäistä vaatimattomuuden ja hillityn esiintymisen linjaa ei lainkaan noudateta muun pukeutumisen ja koristautumisen kanssa – puhumattakaan autoista ja muista kalliista härpäkkeistä.

    En usko, että vanhoillislestadiolaiset ajattelisivat yleisesti niin, että viikolla voi elää kuten huvittaa ja seuroissa saa sitten anteeksi.

    Opettajan kanssa en ole samaa mieltä myöskään siitä, että Raamatusta ei olisi jäänyt keskimääräiselle lestadiolaisnuorelle muistiin yhtään sen enempää kuin nuorisolle yleensä. Koulun uskonnonopetus tarjoaa paljon tuttua aineistoa ainakin niille lapsille, jotka ovat käyneet pyhäkoulut ja raamattuluokat ja istuneet seuroissa räpläämättä kännykkää. Ehkä tietämättömiltä on jäänyt moni näistä väliin ja kenties seuroissakin on tullut seurusteltua lähinnä älypuhelimen kanssa. Tätä puhelimen näpräämistä seurapuheen aikana näkee kyllä nykyään ikävän paljon. Oppi ei toki tartu kaikille päähän, vaikka ihan vilpittömästi ja tarkkaavaisesti kuuntelisikin.

    Raamatun lukeminen kodeissa on kyllä varmasti vähentynyt merkittävästi; se lienee valitettava tosiasia. Olette varmaan kaikki kuulleet vanhojen puhujien kertoneen, kuinka heillä kotona äiti tai isä luki ahkerasti Raamattua ja kertoi lapsille Jumalasta. Äiti tai isä oli oikea raamatuntuntija. Puolisonikin isä vielä lukee pirtissä Raamattua ääneen lapsille ja lapsenlapsille (puolisoni läpäisikin teologisen pääsykokeet, vaikka ei kiireessä ehtinyt lukea kaikkia koekirjoja :)). Itse en ole tässä(kään) asiassa onnistunut entisten pyhien tavoin. Toisaalta lasten raamatuntuntemusta on pyritty osaksi korvaamaan noilla pyhäkouluilla ja raamattuluokilla. Omat lapset kävivät lisäksi seurakunnan päiväkerhossa.

    Tuo lestadiolaispappiin viittaava kertomus on ikävä. Mutta onhan pappikin vain syntinen ja erehtyväinen ihminen eikä toisaalta pappisvirka tai lestadiolaisuuden saarnaajan paikka vielä takaa oikeaa elävää uskoa. Itse ajattelen, että papilla on tavallista seurakuntalaista suurempi vastuu myös tässä avioliittoasiassa. Mistä riviseurakuntalainen voi tietää tekevänsä syntiä, jos pappi raamatuntuntijana ei sitä hänelle kerro? Jos pappi siunaa tietämättömän seurakuntalaisen syntielämän, niin eikä pappi ole Jumalalle suuremmassa vastuussa kuin synnissä elävä seurakuntalainen, joka luottaa papin siunaukseen?

    Siunausta myös sinulle muuan opettaja tärkeään työhösi!

    Terveisin muuan vanhempi

    Liked by 1 henkilö

    1. Ei mitään uutta auringon alla. Lapsuudessani kotipitäjäni uskovaiset opettajat säännöllisesti kahvipöytäkeskusteluissa päivittelivät yksissä suin uskovaisten perheiden lasten kurittomuutta, uppiniskaisuutta ja ilkeyttä. No, ei ollut älypuhelimia silloin.

      Muuan opettaja on varmaan oikeassa havainnoissaan, mutta mieleeni kyllä tulee, että lestadiolaisperheet ovat kyllä tikun nokassa. On aika inhimillistä jos vanhemmilla ei ole aikaa ja voimia paneutua netin ihmeellisiin kiemuroihin. Niin, jokainen lapsi tarvitsee yksilöllistä kasvatusta, mutta onko siihen aikaa varsinkaan jos lapsia on paljon? Pitäisi olla mutta miten käytännössä.

      Lapset eivät ole myöskään valinneet kotejaan, miksi heitä tulkitaan ”lestadiolaislapsina”? Tunnen syvää myötätuntoa tästä leimaamisesta. He eivät kuitenkaan ole vastuussa vanhoillislestadiolaisuden ulkokullaisuudesta, joten opettaja huhuilee nyt oikeaan suuntaan.

      Juttelin erään ns. kunnollisen nuoren kanssa, joka kertoi miksi hän ei halua olla vanhoillislestadiolainen vaan ”vain” uskovainen. Hänen mielestään hiusten värjäys, meikkaaminen, korvakorut ja musiikin kuuntelu eivät ole syntiä. Vanhoillislestadiolaiset nuoret kuitenkin kuuntelevat vanhemmiltaan salaa ihmebändejä, ovat ilkeitä muille ja kiusaavat toisia, vaikka käyvät seuroissa. Niinpä.

      Tykkää

  2. Jape

    Pätevää asiaa. Näistä täytyisi tehdä parannus. Toisaalta ongelma on se, että kun rupee (välilllä ihan asiastakin) tarkkailemaan itseään ja uskoaan, saattaa tulla tilanne jossa ei koskaan voi tietää / olla varma onko ”tarpeeksi” uskovainen ja riittääkö tämä ym.

    Tykkää

  3. Nimetön

    Silloin kannattaa ja saa uskoa ihan vapaasti – ei syventyä loputtomaan itsetarkkailuun ja zoomaamaan omaa raadollisuuttamme!

    ”Vapauteen Kristus meidät vapautti… (Gal.5:1)

    ”Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken.” (1.Joh. 3:19-20)

    1.
    Vain sinä tunnet minut , Vapahtaja,
    ja tiedät lääkkeen kaikkiin haavoihin.
    Jos luoksesi en pääse voittajana
    saan tappioni tuoda kuitenkin.

    2.
    Jos en voi suoraan Isän syliin juosta
    ja uskon varmuudesta riemuita,
    saan ahdistuksen yössä sinuun luottaa
    ja ääneen huutaa: Herra, armahda!

    3.
    Jos en voi katsettani sinuun nostaa
    ja lapsen lailla jäädä turviisi,
    saan katumuksen, tuskan alla pyytää:
    Nyt minuun tartu, Vapahtajani!
    (VK 289)

    Tykkää

  4. Quo Vadis

    Kiitos opettajan kirjeen välittämisestä ja sitä seuraavista kommenteista.

    Voisin avautua tässä henkilökohtaisesti enemmänkin nykypäivän vanhemmuuden ”ihanuudesta”, mutta jätän sen vähemmälle :-).

    Kirjeestä huokuu samanlaisia havaintoja, mitä olen itsekin tehnyt.

    Yleistä settiä nykypäivän vanhemmuudesta:

    Kehityspsykologian professori Kaisa Aunola Jyväskylän yliopistosta kertoo artikkelissa https://yle.fi/uutiset/3-10092219, että vanhemmuus on nykypäivänä uuvuttavaa, joka on alettu tunnistaa ja tunnustaa omaksi ilmiökseen stressin, masennuksen ja työuupumuksen rinnalle. Professori Aunolan mukaan näyttää siltä, että tässä ajassa on jotain, mikä saa uupumaan vanhemmuudessakin. Tutkimustietoa ilmiöstä on kuitenkin vielä vähän.

    Aunola kertoo, että vanhemmuuteen liittyvä tutkimus on tähän mennessä käsitellyt paljon sitä, miten vanhempien uupumus tai erilaiset vanhemmuustyylit heijastuvat lapseen. Vähemmän tiedetään siitä, mitä vanhemmille kuuluu ja millaisia ajatuksia heillä itsellään on omasta tilanteestaan.

    Myös Helsingin Sanomien artikkelissa https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005798173.html, kerrotaan uusimmasta tutkimuksesta, jonka mukaan vanhempien koettu uupumus vaikuttaa myös syntyvyyteen. Lapsen tai lapsia saaneilla tärkeimpinä syinä esiin nousivat konkreettisen väsymyksen ja unenpuutteen lisäksi taloudellisen tilanteen epävarmuus sekä työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeudet.

    Voidaanhan toki vedota siihen, että 50-60 vuotta sitten sodan jälkeiset elinolosuhteet olivat huomattavasti haastavampia perheille. Tällöin tietoisuus lastensuojelusta oli vielä hyvin alkeellista ja käytössä oli mm. kuritusväkivalta, jonka seurauksena lapsia myös kuoli ja vammautui. Tieto siitä, millainen kasvatus on lapselle hyväksi on lisääntynyt, mutta samalla vanhemmat voivat olla hyvin haastavassa tilanteessa työ-ja perhe-elämän ajankäytön ja huomion jakamisen sekä oman jaksamisen puristuksessa. Tämä koskee väistämättä myös uskovaisia perheitä.

    Konkreettisia esimerkkejä elävästä elämästä:
    Jos ekaluokkalaisella ei ole tietyn merkkistä älykännykkää, hän joutuu helpommin kiusatuksi ja kaveripiirien ulkopuolelle. Mitä tekee vanhempi?

    Vanhemmat käyvät töissä ja saapuvat iltapäivällä kaupan ja päiväkodin kautta kotiin, alkaa iltarutiinit ruoanlaittoineen ja mahdollisine lasten harrastuksineen. Sitä ennen koululaiset ovat olleet keskenään kotona pelaamassa ilman vanhempien valvontaa.

    Murrosikäisen angstivaiheen lähes ainoa kontakti ulkomaailmaan voi olla tietokoneiden pelimaailma, jossa hän kavereidensa kanssa pelaa. Jos ei saa pelata samaa peliä kuin kaverit, on taas ulkona porukoista. Vanhemmat saattavat lohduttautua että pelaamisen avulla hän kenties välttyy lähtemästä ulos kadulle hämäriin porukoihin.

    Miksi usein juuri poikia viehättää tietyssä iässä väkivaltaiset sotapelit, joissa rakennetaan hyökkäyskuvioita ja ammutaan vihollisia?

    Mitä tulee nykypäivän nuorison fiksuuteen: he eivät ole välttämättä yhtään sen huonommin käyttäytyviä kuin ennenkään, tosin kuilu hyvinvoivien ja huonosti voivien välillä on ehkä syventynyt. Nykypäivän nuorten kanssa voi keskustella syvällisesti ja etsiä perusteluita, sillä he eivät enää tyydy vastaukseen, että ”koska aina on ennenkin tehty niin”.
    Vanhemman täytyy siis päivittää jatkuvasti maailmankuvaansa, jotta osaa perustella edes omat mielipiteensä.

    QuoVadis

    Tykkää

  5. Pertti Niukkanen

    Laestadius-seuran syksyn ohjelma on julkaistu:

    To 20.9. TM Roosa Tahkola: Heikki Jussila (1863–1955) – elämä, toiminta, opinkäsitys
    To 11.10. Prof. Jouko Talonen: Lestadiolaiset ja sisällissota 1918
    To 22.11. Saarnaaja, Laestadius-tuntija Lauri Koistinen: Laestadiuksen muisto ja merkitys Ruotsin Norrbottenissa 2000-luvulla.

    Kokoontumiset torstaisin klo 18-20 STI:n tiloissa:
    Suomen teologinen instituutti
    Kaisaniemenk. 13 A 4. krs
    00100 Helsinki

    Tykkää

  6. Markku Korteniemi

    Kiitos Pertti vinkkauksesta – mielenkiintoiselta näyttää Laestadius-seuran luento-ohjelma – menkäähän kuuntelemaan ja keskustelemaan, jotka asutte siellä periferiassa täältä keskempää Suomea katsellen 🙂

    Liittyiköhän nuo minun ja muiden nimettöminä singahtamat viestit blogisivuston tuunaukseen? Tottumista taitavat vaatia nämä puhekupliin vivahtavat kommenttiasettelut. Toivon mukaan ne eivät ole viemässä kommentointia twitter- ja app-tyyppiseen small talkiin tai a la trump… No en ole asiantuntija edellämainituissa, kun olen yrittänyt välttää kaiken sellaisen sometuksen kasvokirjasta lähtien.

    Koulumaailmassa nettikännyköiden tulosta ja vakiintumisesta uudeksi ”normaaliksi” on alle kymmenen vuotta. Hyvin ovat globaalit IT-jättiyritykset, operaattorit ja ”hyväntahtoiset hölmöt” valtiovalta ja kaiken maailman tulevaisuuden tutkijat iskostaneet jokaisen tajuntaan IT-teknologisen kehityksen imperatiivisen oikeutuksen ja deterministisen välttämättömyyden. Piti säästää aikaa ja rahaa? – Yleisiä tabuja, joiden esille pitäminen saattaa vaikuttaa jopa taloudelliseen kasvuun, on nettikännyköiden terveyshaitat lasten fyysisinä ja psyykkisinä kehitys- ja terveyshäiriöinä, säteilyaltistuksen aiheuttamat syövät ja geenimutaatiot ja koko mobiiliteknologialle rakennettavan yhteiskunnan haavoittuvaisuus ja alttius manipulaatiolle.

    Exodus jatkuu Euroopasta. Radio ylenykkösellä on juuri menossa Moniääninen Eurooppa -sarjan ohjelma juutalaisten kokemasta syrjinnästä ja vainosta tämän päivän Unkarissa https://areena.yle.fi/radio/ohjelmat/yle-radio-1 ”Unkarin juutalaiset tuntevat itsensä uhatuksi”.

    Tykkää

  7. Markku Korteniemi

    Edellisessä nro:ssa 34 (22.8. 2018) Päivämies kertoi uudesta työmuodosta; perheavusta, mikä onkin hyvin kannatettava projekti, kun kunnallinen kotiapu lapsiperheille ajettiin poliittisista syistä 1990-luvulla alas.

    Päikkärin viime numeroissa lienee ollut yhtenä teemana myös kiusaaminen, erityisesti koulukiusaaminen. Viimeisen sivun ”Viikon kysymys” oli: Oletko kokenut tai nähnyt kiusaamista? Miten siitä voi selvitä?” – Erään vanhemman pysäyttävä vastaus oli palstalla: ”Lastani kiusattiin pitkään. Hän ei selvinnyt”.

    Kyllä lestadiolaisia kristittyjä koululaisia on kiusattu ja kiusataan myös uskonsa puolesta. – Muistan hyvin kuinka itse sain kokea koulussa vuosikausia jatkuvaa fyysistä väkivaltaa. Tosin marttyyriksi minusta ei ollut, jos arvioin kiusaajani jotensakin samanvertaiseksi niin yritin puolustautua ja löin takaisin… Nykyinen somemaailma tarjonne entistä monipuolisemmat mahdollisuudet ei-fyysiselle kiusaamiselle poissulkemisesta ja eristämisestä alkaen niin nuorten kuin aikuisten keskuudessa. Ja kun ei jää jälkiä – niin kukaan ei voi todistaa silloin yhtään mitään. Ja jos esille nostat, niin kiusaaja oletkin sinä!

    Ensi viikon Päikkäriä varten viikon kysymys lehdessä (29.8.) kuului: ”Mitä aiheita toivoisit lehteen?” – Minä lukijana vastaan: ”hengellinen väkivalta” !

    Takaisin kouluun. Kyllä monissa kouluille suunnatuissa teatteriesityksissä on tärkeitä teemoja kuten syrjäytyminen, vanhempien alkoholinkäyttö, kiusaaminen jne. Mutta ne toteutustavat ovat yleensä jotensakin puberteettisia, murrosikäisten suosiota halpahintaisilla tempuille kosiskelevia, ahdistavia, väkivaltaisia ja suorastaan koulun opetussuunnitelman vastaisia: olen nähnyt kun näytäntö oli yhtä puukon kanssa heilumista, kun näytös huipentui ainoan lapsinäyttelijän huutoon ”vedä vittu päähän” tai että näyttelijän kehotuksesta oppilaskatsojat huusivat kuorossa kirosanoja…

    Meillähän taide on liberaalin eliitin pyhä lehmä, jonka nimissä mikään törkeys ja suoramainen lainvastaisuuskaan ei ole kiellettyä! Eikä poliittiset päättäjätkään uskalla juuri sanoa, ettei ”keisarilla ole vaatteita laisinkaan”, koska saisivat median ja kaikkien kulttuuripalstojen tuomiot välittömästi niskaansa!

    Tänään sunnuntaina ylen horisonttiohjelmassa haastateltiin piispa Seppo Häkkistä hänen aborttia koskevasta kannanotostaan facebookissa, mikä oli harvinainen ulostulo, mitä tulee piispoihimme. Kiitos Seppo Häkkinen! Päivämieskin rohkeni kannanottoa siteerata – tosin vain ”lyhyesti” -palstalla. No edellisessä Päivämiehessä (n:ro 34) pääkirjoitus oli varovaisesti ”Puhutaan kristillisten arvojen puolesta”.

    15.8. mediassa uutisoitiin keskustalaisen lestadiolaisen pääministerin Juha Sipilän kannanotosta, että hallituspuolueilla on ”yhteinen näkemys lansäädännön kunnioittamisesta. Kukaan ei ole tuomassa siihen muutoksia.” – Että se siitä aborttilainsäädännön kritiikistä, ensi kevään vaaleja varten vaan Soini laskee verkkojaan vanhakantaisten kristittyjen varalta… Kun valtaa haluaa tai siihen suostuu, joutuu myös muita suurempaan vastuuseen, myös Herramme edessä!

    Verkkosivun ”oikea media” siirtolaisvastaiset kannanotot ovat vastenmielisiä ja epäkristillisiä, mutta hyvän kuvan siitä, missä ollaan täälläkin 10 vuoden päästä totaalitäärisen liberalismin puristuksessa sananvapauden suhteen antanee uutinen Kanadasta:

    http://www.oikeamedia.com/o1-79506

    Tämä merkitsee myös sitä, että tulevaisuudessa ääriliberaalille haahuulle monisukupuolisuudesta perustuvaa sukupuoliopetusta ja seksuaalikasvatusta pidetään lasten perusoikeutena, jonka toteutumista valvotaan kansanopistoissammekin. – Kristittyjen sananvapautta ja vanhempien kasvatusoikeutta kannattaisi puolustaa jopa jyrkästi ja itsensä likoon pannen vielä nyt, kun se on vielä mahdollista! Ei vain hymistellä ja vähän vikistä poliittisen konsensuksen kuplassa ja valtamedian pelossa. Ylivarovaisuus tyyliin ”emme halua olla kirkolliskokouksen tai eduskunnan ”vennamolaisia” asettuu outoon valoon, jos vertaamme sitä raamatullisiin ”Jumalan hulluihin” so. profeettoihin…

    Tykkää

  8. Haluaisin kuulla teiltä vanhemmat, miten koette kasvatustyönne tänään. Erityisesti kristillisen kasvatustehtävän. Miten selviätte haasteiden kanssa? Onko kristillinen kasvatus teidän mielestänne nykyään vaikeampaa kuin aikaisemmin vai yhtä haastavaa/helppoa? Amicus, quo vadis, sisarpuoli ja Markku tähän vähän jo kommentoivatkin. Minusta tästä aiheesta voitaisiin laajemminkin keskustella – aihe kun on monelle joka päivästä todellisuutta ja ainakin itse koen aikamme aika haastavana.

    Quo Vadis kerro toki enemmän ajatuksiasi aiheesta (viittaus kommenttisi alkuun)!

    Tykkää

  9. Taavetti Meikäläinen

    Kiitos Roosa tärkeän aiheen esille nostamisesta. Itse en tuosta opettajan kirjeen sävystä pitänyt, sinänsä hän mielestäni kyllä toi hyviä pointteja esille.

    Vähän lähihistoriaa: Rauhanyhdistysten lapsi- ja nuorisotyö käynnistyi laajemmin – 70 – 80 – luvuilla (toki pyhäkouluja on ollut paljon sitä ennen).
    Tuohon aikaan monella aikuisella oli vielä takaraivossa kososlaisuus, pakkoparannukset ja henkioppi, paikoin oli vielä jäännöksiä ”kolmen kyynärän jumala” opista. Usein toistettu sanoma oli että viekää lapsia raamattuluokkiin ja päiväkerhoihin, siellä opetetaan hyvästä Paimenesta. Paikoin jopa arkailtiin kotona puhua uskosta lapsille. Säännöt ja kiellot kyllä ajan tavan mukaan opetettiin lapsillekin, mutta ei niitä hyviä ja perusteltuja syitä, miksi tai mitä varten niitä sääntöjä on.

    Tätä ”viekää lapset pyhäkouluun/raamattuluokkaan” asiaa on toisteltu vuosikymmenet, myös vielä nykyään. Koen että tänäpäivänä tulisi meidän vanhempien rohkaista toisiamme enemminkin ”kodin kristilliseen kasvatukseen” ja aikuisten katekismus/raamattuopetukseen. Jotta voisimme opettaa lapsiamme.

    Eli meille, 70-luvun lapsille (joiden kristillisestä kasvatuksesta oltiin niin huolissaan että meitä varten otettiin käyttöön päiväkerhot ja raamattuluokat), meille tarvitsisi vielä aikuisenakin antaa katekismusopetusta.
    Emmekö me mitään opi… Nuoremmista puhumattakaan.

    Nykyään on tavallista että molemmat vanhemmat käyvät työssä kodin ulkopuolella, jolloin lasten kasvatuksesta yhä suurempi osa on yhteiskunnan vastuulla. Nykyinen maallistunut yhteiskunta suosii ”hyviin eettisiin arvoihin” perustuvaa kasvatusta, jossa on paljon hyvää. Koska siinä on paljon hyvää, on vaikea huomata että siitä kasvatuksesta jää puuttumaan jotain aivan oleellista, raamatun tuntemusta ja uskon perusteita. Lauluntekijän sanoin ”laps hankeen hukkuu, unhoittuu”. Herramme jää tuntemattomaksi, koska sitä ei tarvita nykyiseen ”hyvään elämään”.

    Jo se että yhteiskunta luopui Jumalan Sanasta ja alkoi tehdä itselleen hyviä arvoja, ohjaa ihmisiä siihen että voin valita itselleni erilaisia hyviä arvoja, riippumatta Sanasta. Arvot ovat sellaisia jotka itse valitsen ja joiden mukaan elän. Jumalan sana on taas meille annettu, totuus.

    Pari vuosikymmentä sitten nuori eli sen joukon mukana johon oli syntynyt tai jossa oli mukana. Vaikka nuori olisi ajatellut eri tavalla, sosiaalinen paine sai nuoren pysymään joukossa vuosikausia. Näin siis valtaosin. Tästä johtuen oli nuorelle iso päätös ”lähteä porukasta”. Tällöin nuori saattoi olla ”sanan kuulossa” vuosikausia, vaikkei uskonut. Sanan kylvö jatkui ja monella se kantoi hedelmää vaikeiden nuoruusvuosien jälkeen.

    Nykyajan somemaailmassa tutkimusten mukaan nuoret tekevät nopeasti päätöksiä, millaisiin yhteisöihin he kuuluvat. Jos nuoren arvomaailma ei kohtaa yhteisön kanssa, nuori vaihtaa pian porukkaa. Edellisinä vuosikymmeninä vallinnut sosiaalinen ryhmäpaine on muuttunut siten että nyt löydät aina helposti paremman ryhmän jossa on samanmielisiä ihmisiä. Tämä sama asia koskee myös kristittyjen kotien lapsia. Tämän näen isona muutoksena aiempiin vuosikymmeniin. Nykyajan kasvattajien tulee todella olla hereillä ja osata kertoa lapsille jo varhain kristillisestä uskosta sekä myös uskon perusteista.

    Kyllä olen kokenut että kristillinen kasvatus on haasteellista. Tämän opettajan kirjeen ja viimeaikaisten ystävien kanssa keskustelujen johdosta kaivoin esiin Svebiliuksen katekismuksen ja nyt luetaan sitä yhdessä koko perheen kanssa. Suosittelen!

    Lasten ja nuorten kanssa on hyvä käydä myös ehtoollisella (tai ottaa pienet lapset ehtoollispöydän ääreen siunattavaksi), silloin tulee väkisinkin kerrottua lapsille miksi itse haluaa ehtolliselle ja mitä se tarkoittaa.

    Kun tuntuu lohduttomalta, saa katsoa kirkastettua Kristusta, ja edesmenneen Eino Pietilän sanoin ”uskossa armon voimin oikein kaksin käsin kylvää siementä katsomatta, putoaako se tien oheen, kallioperälle vai orjantappuroihin, ja olla kärsivällisiä. Sillä siemenessä, Jumalan sanassa, on elinvoima itsessään, eikä se tyhjänä palaja”.

    Tykkää

  10. Kesäkukka

    Esiin nostettu aihe todella on tärkeä ja tarpeellinen, mutta mullakin vähän tökkäsi tuo open kirjoituksen sävy. Ensin tuli sellainen puolustusreaktio, ettei asiat nyt ihan noin huonosti ole, mutta sitten myöntyminen, että joo, voi ne ollakin noin huonosti. Mutta kun tuo on kirjoitettu vähän syyttävällä ja vaativalla tyylillä, niin monen lestadiolaisen/uskovaisen voi olla vaikea ottaa tuosta opikseen. Mutta hyviä ja oikeita asioita on otettu esille, ja just noin ne ovat, kuten opettaja kuvaa. Tässä kohtaa jäin miettimään tuota, että mistä johtuu, että lestadiolaisia katsotaan vähän tarkemmin kuin muita, että he ovat sellaisessa asemassa (kuten ope kirjoittaa)? Onko jollain tähän jotain ajatusta?

    Lukaisin läpi aiemmin julkaistun ja tuon linkitetyn Kristillinen kasvatus? kirjoituksen ja selasin kommentteja. Hyvä kirjoitus ja hyviä keskusteluja ollaan pari vuotta sitten käyty 😊. Pitäisi näköjään käydä useammin, mielellään jatkuvasti, ettei pääsisi unohtumaan miten äärimmäisen tärkeästä asiasta on kysymys! Siellä Quo Vadis kirjoitti: ”Itseäni on jo pidempään mietityttänyt se, että kristillisyytemme lapsi- ja nuorisotyö on pitkäjänteistä ja äärettömän järjestäytynyttä jo varhaislapsuudesta alkaen, siinä ei ole ainakaan mitään vikaa. Mutta sydämen uskoa se ei tosiaankaan takaa. Päinvastoin. Välistä tuntuu jopa siltä, että mitä ahkerammin on käyty seuroissa ja pyhäkouluissa, sitä laumasieluisemmaksi on tultu ja usko on vähemmän omakohtaista.” Tämä jäi mietityttämään. Se, että lapsia roudataan ry:n toimintamuotoihin, ei siis enää toimi (onko toiminut kunnolla oikein koskaan, viitaten myös Taavetin kirjoitukseen). Pitäisi olla jotain muuta(kin). Ollaanko me vanhemmat vähän kädettömiä tän asian kanssa?

    Mietin, että mikä siitä tekee vaikeaa kasvattaa lapsia kodeissa kristillisesti? Eikö sen pitäisi olla yhtä helppoa/vaikeaa, kuin ylipäätään lasten kasvattaminen? Jos vanhempi itse uskoo, ja pitää sitä elämän kalleimpana asiana, eikö sen pitäisi näkyä siellä kodissa joka päiväisessä elämässä? Että se koti on ”erilainen koti”, kristitty koti? Niin, lasten kasvattaminen on kyllä ylipäätään vaikeaa ja haasteellista. Se vaatii jaksamista ja viitseliäisyyttä. Nykyään puhutaan, että vanhemmuus on hukassa, aikuiset eivät oikein handlaa elämää lasten kanssa. Se koskee varmasti meitä uskovaisiakin vanhempia. Kasvatus voi olla vähän retuperällä kokonaisuudessaankin? Ja siten myös kristillinen kasvatus? Ei osata vetää rajoja, olla aikuinen?

    Noh, vielä kuitenkin kristilliseen kasvatukseen. Ulkokohtaiset tavat ja tottumukset eivät välttämättä synnytä uskoa tai tue uskossa säilymistä. Täytyisi tuntea myös sisältö. Jos lapsi ei ymmärrä seuroissa puheesta mitään, ja raamattuluokkakin on vähän niin ja näin, niin miten häntä voisi auttaa? Minun mielestä parhaiten siten, että vanhempi, äiti tai isä (tai kummi tai mummi) kertoo ja puhelee, omin sanoin, lapsen tasolle ymmärrettävästi, miten itse uskoo ja ajattelee, elää uskosta, suu auki. Paino sanalla omin sanoin. Ja juttelee lapsen kanssa uskosta, ja antaa hänen kysellä. Se ei ole helppoa, koska sitä ei ole tottunut tekemään. Ja lisäksi mietin, että liittyykö siihen jotain muutakin, miksi se ei ole helppoa. Paavo Kettunen on tutkinut hengellistä häpeää, ja joku täälläkin on ehkä perehtynyt hänen tutkimuksiinsa (olisi kiva kuulla lisää, itse en ole enempää perehtynyt). Aihe on mielenkiintoinen. Kysyn, hävettääkö meitä puhua ja jutella omasta uskosta, omista sydämen syvimmistä tunnoista ja ajatuksista? Miksi? Onko häpeä tarpeellista? (Samoin on seksuaalisuuden kanssa – se on kai toinen asia, joista suomalaiset häpeävät puhua. Muuten, yhtä lailla kristityissä kodeissamme olisi tarpeen antaa lapsillemme myös seksuaalikasvatusta.) Taavetti jo kyllä viittasi mistä vl:ien puhumattomuus voi johtua. Mutta ylipäätään hengellisistä asioista puhuminen koetaan vaikeaksi.

    Niin, ja kotiinkin olisi hyvä ottaa varmaan niitä kristillisiä tapoja käyttöön (vaikka se ei sinällään mitään takaa kuten aiemmin kirjoitin), mutta keskustelun herättäjänä ne voivat olla hyviä. Ja keskustelu on se, mitä lasten ja nuorten kanssa tulisi käydä. Jos vaikka otetaan tavaksi, että sunnuntaisin luetaan katekismusta tai Raamattua, ja jätetään tilaa keskustelulle, niin kyllä varmaankin lapset helpommin kotona omassa olohuoneessaan avaavat suutaan ja kyselevät, kuin raamattuluokassa, saatika seuroissa. Ja asioihin tulee sisältöä. Iltarukous monella on käytössä, mutta miten isompien kanssa? Ja onko iltarukouksen aikanakaan monesti jaksamista alkaa jutella mitä siinä oikein sisällöllisesti sanotaan, kun itelläkin väsy painaa. Hyvä olisi löytää kotona hetkiä ihan pysähtymiselle Jumalan Sanan ääreen.

    Tykkää

    1. Vanhoillislestadiolaisia katsotaan tarkemmin kuin muita liikkeen itse tuottaman ja jatkuvasti toisintaman me–muut-asetelman vuoksi. Tottakai Ainoitten Oikeitten uskovaiseten elämää seurataan tarkemmin ja se on pelkästään luonnollista ihmisen psykologian huomioiden.

      Tykkää

  11. Kesäkukka

    Ja sitten vielä lyhyesti kahteen toiseen aiheeseen. (Kirjotan kaksi kommenttia niin ette voi syyttää liian pitkistä teksteistä 😊, tää huumorilla!) Mä en oo ihan varma, onko tuo hyvä, että SRK alkaa järjestelemään lastenhoitopalvelua (mihin Markku viittasi). Eikö tällainen toiminta ole lisäämässä sitä tuntua, että täällä kuplassa on hyvä olla? Suomen laki nimittäin velvoittaa, että kaikkien kuntien on tarjottava kotiapua perheisiin, joissa sitä tarvitaan. Miksi siis järjestämme rinnakkaisia palveluita yhteiskunnan palveluiden kanssa? Vielä muutama vuosi sitten avun saaminen oli vaikeampaa, kun täytyi olla lastensuojelun asiakas, jotta sai kotiapua, mutta nyt laki on muuttunut siten, ettei lastensuojelun asiakkuutta tarvita. Uskovainenkin perhe on siis oikeutettu kunnan kotiapuun. Ei sieltä enää niitä perinteisiä, hyviä kodinhoitajia saa, mutta ei kai SRK:n apukaan sellaista ole? Lisäksi tällainen organisoitu kotiapu voi olla ohjaamassa meitä siihen, ettei perinteinen lähimmäisen rakkaus ja toinen toistemme huomioiminen, ”naapuriapu”, ohjaa meitä enää toistemme auttamiseen. En tiedä. Ei oo niin yksiselitteinen juttu.

    Ja toinen aihe. Huomasitteko Päivämiehessä (29.8.18) kirjoituksen ”SRK:n johtokunta keskusteli osallisuudesta ja osallistamisesta”. Tekstissä mm. sanottiin: ”Uskovainen ei usko yhteisön takia; se ei pelasta.” ja ”Yhteisöllisyyttä voimme rakentaa. Osallisuus on Jumalan työ ihmisessä” ja ”— elävän uskon näkökulmasta osallisuus on enemmän ja syvällisempää kuin pelkästään oleminen osallisena jossakin yhteisössä. Osallisuuden perusta muodostuu – ei ihmisen sosiaalisten verkostojen kautta – vaan Vapahtajamme tuntemisen, hänessä elämisen kautta.” Tämä. Jos emme elä Vapahtajassa, olemme vain osallisia jostakin yhteisöstä ja voimme kokea jäsenten kanssa yhteenkuuluvuutta, mutta tärkein puuttuu, emmekä lopuksi pelastukaan. Osallisuus on osallisuutta Vapahtajasta ja sitä kautta osallisuutta Jumalan seurakunnasta ja yhteyttä toisiin Jumalan lapsiin, pyhien yhteyttä. Jos Vapahtaja unohtuu, jäljellä on vain tyhjä kuori.

    Tykkää

  12. Kesäkukka

    Vielä ihan lyhyesti pari ajatusta, jotka piti laittaa jo ekaan kommenttiin.

    Edellisen postauksen alla puhuimme uskon ja tekojen suhteesta. Että usko synnyttää hyviä tekoja. Opettaja kuvaa joidenkin uskovaisten kotien lasten käytöstä, joka ei kovin hyvältä vaikuta. Kyllä tulee mieleen, että missä ne hyvät hedelmät ovat jotka uskon pitäisi synnyttää 😧

    Ja toinen, tuo Roosan heittämä ”nuorten apologia”. Ehdottomasti tarvittaisiin sellaista. Ja vanhemmatkin tarvitsevat. Miten perustella Raamatulla, Jumalan sanalla, näkemyksiämme, jotka eroavat maailman (koulussa annettujen tms.) näkemyksistä? Se, että perustellaan Raamatulla, on nuortenkin toive. Jos ry:llä nuorten illan aiheena on vaikkapa juuri tuo seksuaalisuus, nuoret toivovat vankkoja perusteita siihen, miksi näkemyksemme ehkä eroavat koulussa annetuista jne. Ei riitä, että kun me ollaan uskovaisia ja uskovaiset ovat ajatelleet aina näin. He kysyvät, missä Raamatussa näin lukee ja miksi Jumala on ehkä ajatellut, että asia on hyvä näin. Itse asiassa monet vanhemmatkin miettivät näitä, eivätkä oikein tiedä perusteita. Miten he voisivat lapsia opettaa, jos eivät itsekään oikein tiedä, eikä heillä ole oikein Raamatusta osoittaa kohtia?

    Tykkää

  13. siirak

    Kiitoksia Roosalle ja opettajalle. Kiitos myös monista mielenkiintoisista kommenteista. Kesäkukka toi mielestäni erinomaisia huomioita esiin liittyen perhetyöhön. Minusta olisi hyvä että ry:n piirissä kannustettaisiin jokaista yksilönä diakoniatyöhön kaikkia elinpiirissä kohdattuja ihmisiä kohtaan, eikä rakenneltaisi aina uusia sisäänpäinlämpiäviä työmuotoja. Olen itse havainnut, että osalla porukasta on kova halu käpertyä sisään ja on toivetta että ry:n piirissä ja vastuulla järjestettäisiin lastenhoitoa, kotiapua ym. On myös sellaista ilmiötä, että esim vaikeissa tilanteissa käännytään omien joukossa olevien ammattilaisten puoleen. Saattaa olla pelkoa lähteä julkisen mielenterveyspalvelujen tai sosiaalipalvelujen piiriin. Pelätään ”epäuskoisia” ammattilaisia”. Mistä tämä johtuu? Mielestäni tämä on huono asia. Olen yhä kasvavassa määrin huolestunut osan liikkeessämme kasvavien lapsien hyvinvoinnista. Osalla vanhemmista ei kertakaikkiaan omien taustojensa (erityisesti 70-80 lukujen puristavassa ilmapiirissä kasvaneissa on paljon tunne-elämältään haavoittuneita jotka siirtävät lapsille haitallisia ja vaurioittavia asenteita sekä toimintatapoja eteenpäin) , sekä nyky-yhteiskunnan vaatimusten vuoksi riitä voimavarat suurperheen vanhemmiksi. Tulee pahaa jälkeä. Tätä ei auta myöskään liikkeessä voimakkaana elävä mentaliteetti omin voimin selviämisestä, rajusta työeetoksesta (vanhimmat sisarukset paikkaavat vanhempia, vaikka oma lapsuus täysin kesken. ”Suurperheessä sisarukset kasvattavat toinen toistaan”) ja pahan ulkoistamisesta.

    Lopuksi huomautan että paljon näen liikkeen piirissä myös hyvää perhekeskeisyyttä sekä onnellisia lapsia. Mainitsemani ilmiöt ovat kuitenkin niin selviä ettei niitä voi ohittaa. Olisi tärkeää että erityisesti lapsiperheitä rohkaistaisiin yhteiskunnan tuen piiriin matalalla kynnyksellä. Kuten Kesäkukka mainitsi, niin viimevuosina tätä matalan kynnyksen apua on herätty lisäämään kunnissa. Itse olen julkisen puolen auttamistyössä ja kohtaan ammattilaisia eri aloilta. Pääsääntöisesti nämä ihmiset ovat lämpimiä ja sydämmellään työtään tekeviä sekä taustoista riippumatta kohtaamiinsa ihmisiin avoimesti ja kunnioittaen suhtautuvia. Poikkesin nyt aiheesta sivupolulle, mutta ehkä hyvinvoivassa perheessä myös kristilliselle kasvatukselle jäisi enemmän tilaa? 🙂 Ja hyvinvoivat lapset todennäköisesti myös käyttäytyvät kauniimmin ja kristillisemmin ;).

    Tykkää

    1. Lukija

      Sen verran tohon Siirakin kommentiin kommentoisin, että avun hakeminen yhteisön ulkopuolelta on jo haastavaa pelkästään ennakkoluulojen takia. Pahimmillaan tiedän tapauksia missä esim. psykiatri ja psyk. sairaanhoitaja pilkkasivat nuorta lestadiolaista potilasta. Eikä tämä ole ainoaa laatuaan, vaan näitä on useita vastaavia tapauksia. Siksi on hyvä, että on myös lestadiolaisia psykiatreja, psykologeja ja psykoterapeutteja, joilta on helpompaa hakea apua ilman että joutuu pelkäämään ennakkoluuloja tai kieroon katsomista.

      Tykkää

      1. ”Pahimmillaan tiedän tapauksia missä esim. psykiatri ja psyk. sairaanhoitaja pilkkasivat nuorta lestadiolaista potilasta.”

        Minkä tyyppistä mahtoi olla tuo ”pilkka”? Yleisesti on tiedossa, että moni lestadiolainen kokeen pelkän uskonkäsitysten perustelujen kysymisen tai kyseenalaistamisen ”pilkkana”. ”Pilkkaa” voi olla myös yhteisön käytäntöjen ihmettely. Kysyjä, kyseenalaistaja tai ihmettelijä ei kuitenkaan koe pilkkaavansa. Vl- väki ei noin keskimäärin ole kovinkaan kykeneviä avaamaan uskonsisältöjään ulkopuolisille.

        Tykkää

  14. siirak

    Vaikea uskoa Nimetön kertomaasi. Etenkään että kyseessä olisi jokin laajempi ilmiö. Valitettavaa että levität tälläistä huhu/juoru kategoriaan kuuluvalta tarinalta kuulostavaa juttua. Kaikkiin ammattikuntiin mahtuu epäsopivia henkilöitä ja epäonnistumisia, mutta se että olisi jotenkin yleistä tälläinen räikeä ammattietiikan vastainen toiminta, niin ei ole uskottavaa.

    Tykkää

    1. Lukija

      Mistä päin olet kotoisin, Siirak? Oulun seudulla vastakkainasettelu on todella kovaa ja näkyy myös terveydenhuollossa asti. Valituksia epäasiallisesta kohtelusta on tehty useampiakin. Siihen en osaa ottaa kantaa, kuinka yleistä tämä on. Ei sinun minua tarvitse uskoa, saat epäillä mitä sanon ja kutsua sanomisiani ”huhuiksi/juoruiksi”, mutta samalla myös vähättelet kertomaani. En jaksa asiasta vängätä sen enempää, mutta sanon yhen vinkin: toisen negatiivisa kokemuksia ei koskaan kannata väheksyä. Hyvää yötä!

      Tykkää

      1. siirak

        Viestistäsi ei saanut kuvaa että kertoisit omakohtaisesta kokemuksesta. Jos olet tälläistä kokenut se on tietysti todella ikävää. Tarkoitus ei todellakaan ole kenenkään kokemusta vähätellä. En ole Oulun seudulta kotoisin, mutta vaikea uskoa siellä terveydenhuollon toimivan sen epäeettisemmin kuin muuallakaan maassa. Viittasit kuulleesi useita samankaltaisia tapauksia. Tästä sai käsityksen että pidät toimintaa yleisenä. Jos näin ei ole niin pahoittelen väärin tulkitsemista.

        Tykkää

  15. siirak

    Kommentoija olikin Lukija eikä Nimetön. Pahoittelut. Ei liikkeen sisältä olevan terapeutin tai psykiatrin asiakkaaksi hakeutumisessa siis mitään pahaa mielestäni ole. Jos henkilöt eivät tunne toisiaan etukäteen, niin voi olla hyvinkin toimiva ratkaisu. Lähinnä tarkoitin sellaista epävirallisesti tehtävää avun pyytämistä/tukeutumista etenkin jos henkilöt ovat samalta paikkakunnalta. Mutta omalta osaltani tämä sivupolku voi jäädä tähän ja keskustelu jatkua varsinaisesta aiheesta. Taidan olla erikoistunut näihin sivupolkuihin 🙂

    Tykkää

  16. Marika

    Kommentti lukijalle. On totta, että ennakkoluulot v.lestadiolaisia kohtaan elävät hoitotyön kentällä, ei kuitenkaan kaikkien mielessä kaikenkattavina ja tuhoavina, kuten ehkäpä esimerkissäsi, mistä pitäisi eittämättä tehdä valitus hoitotahon ylempiin kerroksiin.
    Minusta on hyvä asia, jos hoitoa tarvitseva voi päästä samoin uskovan hoidon piiriin, etenkin, jos kokee tämän olevan se silta. Näin ei käsitykseni mukaan aina kuitenkaan ole; sama usko voidaan kokea myös ahdistavana asiana. Hoitava henkilö voi tuntua liian läheiseltä. Jotkut ovat sanoneet, etteivät uskoakseen voisi vapautua tällaisessa hoitosuhteessa. Ihan suoranaisesti epäonnistuneitakin uskovainen-uskovainen -hoitosuhteita on.
    Todellinen ammattilainen on kiinnostunut ennakkoluuloistaan ja mahdollisista muista kohtaamiseen negatiivisesti vaikuttavista tunteistaan ja ajatusmalleistaan ja pyrkii pääsemään niistä. Mikään tutkinto ei yksistään tee kenestäkään vuorovaikutuksen ammattilaista. Omasta päänupista pitää olla myös kiinnostunut, oli uskovainen tai ei.

    Opettajan kirje pysäytti, vaikka siinä ei oikeastaan ollut mitään uutta, eikä niin yllättävääkään. Avointa, ehkäpä peräti ihan hyväätarkoittavaa pohdintaa. Ja totta, rakkaalta tuntuva sisarpuoleni, ihan oikeaan osoitteeseen menee opettajan kysymykset ja huoli eli aikuisille. Minä myös tunsin suurta myötätuntoa kirjeen lestadiolaisia lapsia ajatellessani.

    Vuosi sitten olin tilanteessa, jossa eräs lestadiolainen äiti kertoili kotikylänsä raamattuluokkatouhuista. Kun ketään ei oikein kiinnosta, oikeastaan yhtään. Voiton vievät kuulema harrastukset ja muu sählääminen. Hänen kertomaansa kuunnellessani mieleeni piirtyi kuva jossa nuorille kovasti koetetaan puhua elämän kalleimmasta asiasta, mutta jotenkin niin, että se jää vaudissa jälkeen ja katoaa jonnekin. Mietin, voiko tämä hyväätarkoittava puhe olla sellaista, että se torjutaan kuin ammuttuna, vähän kuin valmiiksi jo? Jos, niin miksi? Yksi asia, mitä mietin tuossa tilanteessa ja olen miettinyt sitä usein, että pitäiskö meidän aikuisten kysellä enemmän nuorilta? Kiinnostua ihan tosissaan. Enemmän kysellä kuin tietää ja vastailla? Ja miksi me muuten niin helposti syyllistetään heitä? Vaikka nyt siitäkin, etteivät innostu raamattuluokasta. Mietin, että miten me aikuiset osattaisiin tukea toisiamme niin, että nämä perässä tulevat vetelehtijät ja superherot hyötyisivät meistä enemmän? Että maailma avautuisi kauttamme näkynä, mihin he voisivat luottaa ja missä uskovat pärjäävänsä. Että uskonasiakin piirtyisi kalliina.

    Tykkää

    1. siirak

      Kiitos Marika hyvästä viestistä. Todella hyviä huomioita sinulta. On totta että meillä jokaisella ihmisellä on omat ennakkoluulomme ja kyllä minäkin olen joskus törmännyt kollegan vl:siin kohdistuneeseen ennakkoluuloiseen kommenttiin. Se että antaa ennakkoluulon vaikuttaa siihen miten tekee työtään on kuitenkin eri asia.

      ”Todellinen ammattilainen on kiinnostunut ennakkoluuloistaan ja mahdollisista muista kohtaamiseen negatiivisesti vaikuttavista tunteistaan ja ajatusmalleistaan ja pyrkii pääsemään niistä. Mikään tutkinto ei yksistään tee kenestäkään vuorovaikutuksen ammattilaista. Omasta päänupista pitää olla myös kiinnostunut, oli uskovainen tai ei.”

      Hienosti muotoiltu. Asia on juuri näin. Tutkinto ei suojaa ennakkoluuloilta, mutta moni tutkintoon johtava koulutus tai täydennyskoulutus tarjoaa mahdollisuuden tutustua itseensä (ja muihin) ja näin vapautua haitallisista ajatusmalleista.

      Olen myös sitä mieltä että Lukijan kuvaamasta kohtelusta pitäisi ehdottomasti tehdä valitus. Pyydän vielä Lukijalta vilpittömästi anteeksi etten hoksannut sinun puhuvan omasta kokemuksestasi ja vastasin melko nuivasti. Oma kokemusmaailmani oli suhteessa omaasi hyvin erillainen ja tämän vuoksi olin melko skeptinen. Olisi pitänyt lähteä keskustelemaan vuoropuhelun kautta eikä tyrmäämällä.

      Omakohtaisena havaintona ja kokemuksena on se, että itselläkin aikanaan oli luulo siitä, ettei minua ammattilaisten taholta kohdattaisi hyvin vl-taustani tai ylipäätään hengellisyyden vuoksi. Kun sitten itse asiakkaan että ammattilaisen roolissa mielenterveyden ammattilaisia olen pidemmän ajanjakson kuluessa kohdannut, niin huomasin että kyse olikin enemmän omasta häpeästä ja peloista kuin mistään muusta.

      Mutta nyt vihdoin yritän lopettaa omalta osaltani tämän luistelun sivupolulle.

      Tykkää

      1. Lukija

        Siirak, ei se mitään, saat anteeksi. Puhuin lähipiiriin liittyvästä kokemuksesta, joten oma subjektiivinen kokemus varmasti on turhan kapea, hyvä että hyviä kokemuksia on ja suurimmassa osassa tapauksia varmasti näin onkin.

        Liked by 1 henkilö

  17. Kesäkukka

    ”Yksi asia, mitä mietin tuossa tilanteessa ja olen miettinyt sitä usein, että pitäiskö meidän aikuisten kysellä enemmän nuorilta? Kiinnostua ihan tosissaan. Enemmän kysellä kuin tietää ja vastailla?”
    Hyvää pohdintaa, Marika. Pitäisi.

    Ymmärrän hyvin, että nuoren/lapsen mielestä seuroissa/raamattuluokassa on tylsää, jos vaaditaan istumaan tunti hiljaa ja paikallaan, ja kuuntelemaan saarnaa/opetustuokiota, josta ei oikein saa kiinni, ei oikein ymmärrä mistä puhutaan, mihin se liittyy ja mitä kaikki tarkoittaa. Jos ei puhuta sen lapsen/nuoren kielellä ja tasoisesti. Ja juuri tuo, että oltaisiin oikeasti kiinnostuneita nuorista, kohdattaisiin heidät. Ja että ei olis valmiita vastauksia, johtopäätöksiä, joihin olisi pakko päätyä tunnin lopuksi. Yhdessä tutkittaisiin ja opittaisiin ja ihmeteltäisiin. Ja jos jotain jäisi auki, niin sitä voisi miettiä ja palata seuraavalla kerralla.

    Onko meillä tässä yhteisössä vähän sellaista ajatusta, että jos ei jaksa istua ja kuunnella sitä tuntia hiljaa, niin helposti ajatellaan, että ”vika” on aina kuulijassa? (Joku puhuu uskon asiasta ja joku ei jaksa kuunnella -> kuulijaa ei kiinnosta, se ei halua olla uskomassa eikä sitä kiinnosta uskonasiat)

    Tykkää

  18. Quo Vadis

    Silmiini osui artikkeli uusimman 4/2018 Nuori Kirkko ry:n julkaiseman varhaiskasvattajan lehdestä Pieni on suurin, otsikolla Lapsiteologia. Artikkelissa pohdittiin erityisesti lapsen osallisuutta seurakunnassa sekä sitä, kuinka lapset haastavat koko kristillisen yhteisön pohtimaan, kenen kirkko oikein on. Mielestäni tämä kysymys haastaa meidät pohtimaan myös laajemmin: kenen koko yhteiskuntamme ja maailmamme oikein on?

    Ajatus siitä, että autetaan lasta itse oppimaan, ei ole sinänsä mikään uusi ajatus. Historiallisesti tarkasteltuna on kuitenkin aika uusi asia, että lapsen ainutkertaista persoonaa kunnioitetaan ja hänen sallitaan olla oman elämänsä subjekti.

    Mutta miten tämä näkyy ja toteutuu käytännössä esim. rauhanyhdistyksen toiminnassa, opetuksessa ja lapsen ja nuoren hengellisen kasvun tukemisessa?

    Pyhä Evankeliumi puhuu Taivasten valtakunnan tärkeysjärjestyksestä Jeesuksen suulla (Matt. 18: 1-10): “Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: “Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” 2) Niin hän kutsui tykönsä lapsen, setti sen heidän keskellensä 3) ja sanoi: “Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. 4) Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. 5) Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. 6) Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen…10) Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa.”

    Vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden opetuksessa ovat vahvasti korostuneet lapsenkaltaisen uskon painotus, sekä opetus kaikkien lasten autuudesta uskonnollisesta ja etnisestä taustasta riippumatta. Ja tämä koskee myös kohdussa olevia syntymättömiä sekä vastasyntyneitä vauvoja että kastamattomia lapsia. Uskomme myös että lapset voivat yleisen pappeuden perusteella toimia Pyhän Hengen pappeina evankeliumia välittäen.

    Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumissa haastavat meidät kuitenkin pohtimaan seurakunnallisia käytänteitä ja opillisia asioita kuin myös Raamatun tulkinnan korostuksia ja painopisteitä lapsen näkökulmasta. Voidaan siis puhua jopa lapsiteologiasta. Lapsiteologian ajatukset perustuvat Pyhään evankeliumiin ja YK:n lapsen oikeuksien julistukseen sekä sen pohjalta laadittuun sopimukseen: https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/.

    Jeesuksen opetus ja YK:n lapsen oikeuksien julistus ja sopimus eivät ole ristiriidassa keskenään, päinvastoin – ne tukevat toisiaan.
    Mutta mIllä tavalla lapsiteologia voisi toteutua opillisella tai Raamatuntulkinnan tasolla sekä seurakunnallisissa käytänteissä?

    Tykkää

    1. Quo Vadis

      Jatkoa edelliseen :-).

      Ensinnäkin:
      1) Lapsiteologia haastaa rutiinit:
      Lapsiteologia haastaa perustelemaan rutiinit käytännön tasolla. Perusteluksi ei riitä se, että asioita tulisi tehdä siksi, koska niin on aina ennenkin tehty. Valmiiden vastausten sijaan lasta tulisi rohkaista ilmiöiden tutkimiseen, kyselemiseen ja omaehtoiseen opiskeluun. Kuka suunnittelee sisällöt ja rakenteet, ja kenen näkökulma siinä huomioidaan? Tunnistammeko lapsen osallisuuden esteet?

      2) Auktoriteetista rinnalla kulkijaksi:
      Jokaisen lapsen lähellä elävän aikuisen ja kasvattajan tulisi tarkastella kriittisesti omaa suhtautumistaan valtaan ja auktoriteettiin. Missä tilanteessa käskeminen, puitteiden ja rakenteiden luominen sekä aikataulujen laatiminen palvelee aikuisen tarpeita ja kontrollinhalua? Missä tilanteessa ne taas ovat lapsen turvallisuuden kannalta välttämättömiä ja tarpeellisia? Esimerkiksi yksisuuntainen kommunikaatio ja hiljaa kuunteleminen ei ole välttämättä paras tapa oppia uskonasioita. Ketä se palvelee? Saako lapsi olla osallinen, vai onko hän opetuksen kohde? Millaisia kysymyksiä me aikuiset voisimme esittää, jotka ruokkivat lapsen omaa oivallusta? Lapsen osallisuus voi olla joskus kasvattajalle työlästä, sillä lapsilta voi tulla pyyntöjä tai kysymyksiä, joihin ei heti osaa vastata. Vaikeat kysymykset haastavatkin meitä etsimään vastauksia ja perusteluita yhdessä.

      3) Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen:
      Lapsiteologia nostaa lapsen seurakunnan toiminnan keskiöön. Kun lapsi on Jeesuksen opetuksen mukaisesti koko Jumalan valtakunnan suurin ja tärkein, näin ollen hänen tulisi olla myös opetuksen ja seurakunnan toiminnan keskiössä, ja hänen tulee tällöin saada tulla nähdyksi ja kuulluksi. Kun sisäistämme sen, että lapsi on Jumalan valtakunnan suurin ja Jumalan silmäterä, emme voi ummistaa silmiämme tai vaieta lapsiin kohdistuvasta sorrosta ja väkivallasta, koska puolustamme sitä, mikä on Jumalan Pyhää. Tämä on evankeliumista nousevan valon ja voiman vaikutuksesta nousevaa uskon ymmärrystä. Kun lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi, hän oppii näkemään ja kuulemaan myös muita. Tämä tukee lapsen turvallista kasvua ja tasapainoisen tunne-elämän kehittymistä sekä synnyttää myötätuntoa ja empatiaa, kuin myös vastuuntuntoa kanssaihmisiä ja koko luomakuntaa kohtaan.

      4) Lapsen hengellinen tukeminen:
      Vanhempien, isovanhempien ja kummien tehtävä on mahdollistaa lapsen oikeus uskoon, ihmettelyyn ja osallisuuteen. Erilaiset kerhot, pyhäkoulut, yhteiset kokoontumiset Jumalan Sanan äärellä, iltarukoushetket tai luontoretket mahdollistavat lapsen uskon heräämisen ja kasvamisen. Entä voiko lapsi osallistua yhdessä vanhempien, isovanhempien tai kummin kanssa ehtoolliselle ja millä tavalla?
      Lapsia ei tulisi myöskään eristää seurakunnan yhteisistä kirkollisista pyhistä toimituksista, sillä niissä on lapsille paljon ihmeteltävää ja kysyttävää. Aikuisina emme voi aina tietää, mikä lapsiin vaikuttaa tai jää heille mieleen.

      Artikkelin pohjalta mieleeni nousi `miljoona` kysymystä koskien erityisesti vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden opetusta ja perhe-elämän todellisuutta:

      1) Mitä on lapsenkaltainen usko ylipäätään?
      2) Millä tavalla ajatus lapsilähtöisestä teologiasta saattaisi vaikuttaa nykyiseen seuramenoon rauhanyhdistyksillä?
      3) Millä tavalla lapsilähtöisen teologian näkökulma opetuksessa ja käytänteissä voisi vaikuttaa yksittäisen kristityn osallisuuteen, uskonasioiden omakohtaiseen pohtimiseen, kyselemiseen tai ihmettelyyn?
      4) Millä tavalla vahvistamme lapsen turvallista kiintymyssuhdetta Kristukseen ja Isä-Jumalaan?
      5) Entä saako lapsi tai nuori tässä turvallisessa kiintymyssuhteessa Kristukseen kyseenalaistaa tai ilmaista omia ajatuksiaan ja mielipiteitään ilman pelkoa hylkäämisestä ja poissulkemisesta oman perheen tai seurakunnan yhteydestä?
      5) Miten lapsilähtöinen teologia vaikuttaa esimerkiksi seurakunnan sisällä tapahtuvan hengellisen kaltoinkohtelun ja väkivallan kohtaamiseen ja käsittelyyn?
      6) Millaista on vääristynyt tai väkivaltainen hengellinen kasvatus?
      7) Millä tavalla lapsen nähdyksi ja kuulluksi tuleminen vaikuttaa siihen, kuinka herkistymme kohtaamaan toiminnan ja opetuksen tasolla myös niitä sisaria ja veljiä, jotka ovat traumatisoituneet liian ankarasta ja vääristyneestä hengellisestä kasvatuksesta tai hengellisestä väkivallasta liikkeemme sisällä?
      8) Millä tavalla voimme kunnioittaa lapsen ainutlaatuista Jumalan luomaa olemusta ja persoonaa sekä samalla ohjata häntä elämään Jumalan Sanan mukaista elämää?

      Kirjall. ja lähteet:
      Pieni on suurin. Varhaiskasvattajan lehti. Nuori Kirkko Ry. 4/2018
      Paulo Freire: Sorrettujen pedagogiikka. Vastapaino, 2016.

      QuoVadis

      Tykkää

      1. siirak

        Olipa mielenkiintoinen kommentti Quo Vadis sinulta. Liuta erinomaisia kysymyksiä. Jos yrittää hahmotella miten nuo kysymysten tavoitteet toteutuisivat liikkeessämme niin mieleen nousee ensimmäisenä seuraavia yläotsikoita: avoimuus, läpinäkyvyys, vapaus, rehellisyys ja täydellinen keskustelukulttuurin muutos. Jotta näihin päästäisiin aidosti käsiksi, se edellyttäisi mielestäni voimakasta murrosta hengellisessä itseymmärryksessä. Erityisesti tämä itseymmärryksen muutos vaatisi perinpohjaista ja umpi rehellistä keskustelua seurakunta- ja vanhurskauttamisopista, liikkeen historiasta ja hengellisestä väkivallasta. Näiden keskustelujen pohjalta sitten voisi alkaa kollektiivinen parannus kohti parempaa. No tämä minun pohdiskelu liikkuu pitkälti yläkäsitteissä ja teoriatasolla. Miten muutos käytännössä sitten alkaa ja viedään loppuun? Onko muutos mahdollinen? Lisää kysymyksiä joihin ainakaan itse en juuri nyt osaa vastata.

        Tykkää

      2. Eevertti

        Lapsi -ja nuorisotyö on arvokasta RY:llä ja kaikkialla muuallakin, Vapahtajan julistuksessa ei ollut epäuskoisia ja uskovaisia lapsia.
        Lapsi -ja nuorisotyön linjaukset SRK:ssa on tehty 1970-luvulla, ei niin että lapset ja nuoret olisivat itsessään toiminnan arvokkain osa ja objekti, vaan ydinajatus niillä päättäjillä oli eriyttäää Jumalan valtakunnan toiminta maailmasta. Tuskin nämä päättäjät ymmärsivät kuinka kunnianhimoinen ja vastuullinen tällainen linjaus on.
        Suurten lapsimäärien kasvatus on niin vaativaa että siihen ei rauhanyhdistysten resursit riitä. Joukossa on erityislapsia, on ADHD:ta, viivästyksiä ym. joiden havaitsemiseen ja oikein toimimiseen vaaditaan aikuisia, kasvatusalan koulutuksen saaneita henkilöitä, heikompien ja apua tarvitsevien tarpeet ei saa hukkua yleiseen mylläkkään.

        Vieläkään ei ole SRK:lla myöhäistä muuttaa asennoitumista kirkon -ja muun yhteiskunnan tuella ja yhteistyössä tehtävään toimintaan, tällaisesta toiminnasta hyötyisivät eniten Vl-perheiden lapset ja varhaiskasvatus tasoittaisi ja vähentäisi todennäköisesti tulevan kouluelämän ongelmia.

        Tykkää

      3. Taavetti Meikäläinen

        QuoVadis, erittäin hyviä kysymyksiä!

        Itselle nousi monia ajatuksia juuri noista kysymyksistäsi, tai oikeastaan vaan lisäkysymyksiä. Niitä jään miettimään.

        Tykkää

  19. Vuokko Ilola

    Tuon opettajan ajatukset ja havainnointi vl-oppilaista on mielestäni ihan normisettiä koulumaailmassa ihan omien kokemusteni ja havaintojeni kautta omassa koulumaailmassani sekä jälkikasvuni koulunkäynnin yhteydestä.

    Minua hämmensi enempikin Roosan ajatukset.

    ”Näemme koko ajan ympärillämme, miten yhteiskunta, koulumaailma mukaan luettuna, erkanee kristillisistä arvoista ja ajattelusta.”

    Erkanee kyllä joo, mutta millä tavalla kielteisesti asia mielestäsi ilmenee? Mm joo oletettu taivaspaikka, mutta jos ajatellaan pelkkä tätä maanpäällistä elämää.

    Oma lapsuuteni ja nuoruuteni värittyi vahvassa uskonnollisessa kasvatuksessa, yhteiskunta ja koulumaailmakin olivat nykypäivää uskonnollisempia, silti koen, että moni asia on nykyään paremmin.

    Vaikka puhutaan paljon esimerkiksi siitä, miten perheet olivat ennen tasapainoisempia ja ehjempiä (tottakin), niin toisaalta taas vanhemmuus oli mitä oli, se ei ollut yhtään niin orientoitunutta kuin nyt. Ei vanhempia pahemmin häirinnyt se, panostivatko he lapsiinsa tarpeeksi, saiko lapset läheisyyttä ja piiska tai remmi viuhui liian usein liian monessa perheessä ja ihan raamatun opetuksen mukaisesti (joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa..).

    Koulussa myös viuhui vahvasta uskonnollisuudesta huolimatta karttakeppi sormille ja nurkassa joutui häpeämään jos mistä asioista.

    Mitä siis ovat kristilliset arvot ja ajattelu? Mitä hyvää ne poikivat? Ja mitä huonoa poikivat ei-kristilliset arvot? Koulussa ainakin hyvä ystävällinen käytös ja kielenkäyttö ovat nykyään arvoja, joita pyritään noudattamaan, ketään ei saa kiusata eikä jättää ulkopuolelle ja jos näin tapahtuu, asioihin puututaan. Ihan ilman kristillisyyttä/uskonnollista ajattelua näin pyritään toimimaan. Miten se poikkeaa kristillisistä arvoista?

    Toinen juttu, mikä Roosa sinun kirjoituksessasi hämmensi, oli se, että et nähtävästi usko ihmisen monenkirjavaan sukupuolisuuteen. Jos näin on, ihmettelen kyllä. Yhdessä vl-perheessäkin syntyi kerran lapsi, joka oli sukuelimiltään sekä tyttö että poika. Kummityttöni on syntynyt kokonaan ilman munasarjoja. Yhdessä afrikkalaiskylässä ilmenee sellaista, että jotkut lapset synytyvät tyttöinä ja muuttuvat vasta murrosiässä pojiksi. Näitä variaatioita löytyy, sanoo sitten raamattu mitä tahansa.

    Myös tuo ajattelu ihmetyttää, että lapset ja nuoret pitäisi saada ymmärtämään asioita samalla tavalla kuin itse ajattelee ja ymmärtää. Hmm, vastustan niin sellaista pakkoujuttamista; keksitään keinoja päästä toisen ajatteluun käsiksi, se on mielenhallintaa. Mihin siinä hommassa mahtuu ajatus uskon lahjaluontoisuudesta, vapaaehtoisuudesta ja siitä, että Jumala on se, joka uskon synnyttää jos se on syntyäkseen?

    Tykkää

    1. Vuokko:
      ”Toinen juttu, mikä Roosa sinun kirjoituksessasi hämmensi, oli se, että et nähtävästi usko ihmisen monenkirjavaan sukupuolisuuteen. Jos näin on, ihmettelen kyllä.”

      Kirjoitan:
      ”Kolmanneksi tulee mieleen jo edelläkin mainittu asia eli se, miten ristiriitaisessa todellisuudessa lapset ja nuoret elävät. Ajatellaanpa vaikka kysymystä sukupuolesta. Jos koulussa opetetaan ja valtamedia pitää itsestään selvänä käsitystä siitä, että sukupuolia voi olla enemmän kuin kaksi, voi lapsen ja nuoren olla hyvin vaikeaa pitää perustellumpana kristillistä, raamatullista, käsitystä kahdesta sukupuolesta.”

      Minusta vaikuttaa kommenttiesi perusteella hieman siltä, että sekoittelet asioita hatarin perustein keskenään. Sukupuoli ei ole sama asia kuin seksuaalisuus tai yksilön kokemus sukupuolestaan tai seksuaalisuudestaan. Toki ne liittyvät toisiinsa, mutta ovat silti eriasioita. En ota seksuaalisuuteen kantaa kirjoituksessani. Otan kantaa siihen, että sukupuolia on kaksi, vaikka hyvin pieni joukko ihmisistä syntyykin intersukupuolisina (eli lapsen sukupuolta ei ole mahdollista määrittää sukuelinten perusteella). Ja nyt, kun kirjoituksessani tosiaan totean, että on perusteltua opettaa kristillisesti sukupuolia olevan kaksi, se ei mielestäni poissulje sitä mahdollisuutta, että joidenkin syntyvien lasten kohdalla on vaikea sanoa kumpaan sukupuoleen he kuuluvat (=voidaan ajatella, että sukupuolia on edelleen kaksi).

      Sanot, Vuokko, myös, että ”Usein myös muunsukupuolisesta on vaikea tuntemattoman edes sanoa, kumpia he ovat. Tällaisia on lapsissakin ja he saavat usein kuulla olevansa joko tyttöjä tai poikia tai saatetaan ihan kysyä, kumpia ovat. Valitettavasti raamatunsanoma menee tältä osin palasiksi, halusittepa sitä tai ette. ” Kommenttisi kertoo mielestäni siitä, millä tavalla näet ilmoitusteologian. Lisäksi se, että tuntematon ei osaa sanoa jostakin ihmisestä aistihavaintojensa perusteella, kumpaa sukupuolta toinen on, ei ole mikään argumentti ”muunsukupuolisuuden” puolesta eikä sitä vastaan. Eli ainakaan näillä esittämilläsi perusteilla Raamatun sanoma ja opetus ei mene millään tavalla palasiksi.

      Argumentaatiotapasi toistuu yhteiskunnassa laajemminkin. Siihen kuuluu asioiden sekoittaminen keskenään ja ideologiselta vaikuttava puhe ja argumentoinnin perustuminen tunteisiin ja kokemuksiin. Minusta hyvä esimerkki siitä, miten tämä ilmenee Suomessa parhaillaan on Opetushallituksen ”Tasa-arvotyö on taitolaji: opas sukupuolten tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa” –opas (Opetushallitus 2016). Tässä oppaassa pidän erityisen ongelmallisena sitä, että tällainen julkinen, valtion kouluissa käytössä oleva opas perustuu isolta osalta ei-objektiiviseen, tutkimattomaan tietoon, joka perustuu kokemuksiin ja tunteisiin. Lähdeluettelossa on merkittävissä määrin SETA:n tuottamaa aineistoa. SETA on ideologinen järjestö, jolla on poliittinen ohjelma – SETA:n tuottama aineisto perustuu lähes täysin kokemuksille. Opetussuunnitelman kaltaisen oppaan, joka koskettaa kaikkia tietyn ikäryhmän jäseniä (ei voi siis valita, osallistuuko esim koulun käymiseen), tulisi perustua objektiiviseen tieteelliseen todistusaineistoon.

      Erikoista esim SETA:n aineistossa on se, että toisten kokemus hyväksytään yleisesti sellaisena, että se ”ansaitsee kunnioituksen”, kun taas toisten kokemus tyrmätään ja sitä pidetään vaikka taantumuksellisena ja toisten kokemusta loukkaavana…? Tämä logiikka ilmenee hyvin tuosta Opetushallituksen oppaasta. Oppaan lähteissä on tosiaan paljon SETA:n materiaalia. Miten siihen suhtauduttaisiin, jos vastaavanlaista arvostusta lähdeluettelossa nauttisi vaikka SLEY:n tai SRK:n artikkelit ja kannanotot. Kaikki näistä (SETA, SLEY ja SRK) ovat ideologisia eli eivät missään tapauksessa objektiivisia – miksi niistä mihinkään pitäisi siis perustaa koulun opetussuunnitelmaa?

      Opetushallituksen oppaan katsotaan nauttivan virallista arvovaltaa, koska sen on julkaissut opetushallitus eli se ohjeistaa opettajia. Meillä on siis valtion kouluissa ohjeistus, joka perustuu poliittisen ohjelman (SETA) tuottamiin materiaaleihin, jotka perustuvat kokemuksiin ja tunteisiin. Saavatko opettajat vedota työssään omaantuntoonsa, jos eivät halua noudattaa tämän oppaan neuvoja? Eivät saa. Juha Ahvio nostaa kirjoituksessaan Opetushallituksen oppaan yhden kirjoittajan, Liisa Jääskeläisen, kommentin esille. Jääskeläinen sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa: ”Olemme kunnioittaneet sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä edustavien järjestöjen todistusaineistoa, jos nyt niin sanoisi. Kokemuksen ja tieteen välinen rajaviiva on aika jännitteinen. Se on suuren luokan tieteenfilosofinen kysymys, mutta myönnymme kokemuksen edessä. Kokemus ansaitsee kunnioituksen”. Tätä Ahvio kommentoi hyvin osuvasti kirjoituksessaan: ”Opetushallituksen opetusneuvos Jääskeläisen lauseet avaavat selkeästi ja varsin avoimesti sen, mistä gender-oppaan ideologisissa linjauksissa on kysymys. Ne eivät nojaa mihinkään objektiivisen tieteelliseen todistusaineistoon, vaan tiettyjen aatteellis-maailmankatsomuksellisten ja ideologisten järjestöjen tarjoamaan omaan ”todistusaineistoon”, joka puolestaan nojaa ”kokemukseen” eli näiden järjestöjen ideologiset uskomukset ja poliittiset pyrinnöt jakavien ihmisten omaan yksilölliseen kokemukseen ja mielenmaisemaan. Oppaassa ei alun alkaenkaan ole kyse kovista tieteellisistä faktoista, vaan kokonaan toisenlaiseen kategoriaan kuuluvasta ilmiöstä eli sen toteamisesta, että tietyn poliittis-ideologisen aateryhmän aktiiviedustajien uskomukset ja ”kokemukset” jotenkin erityisesti ”ansaitsevat” osakseen ”kunnioitusta”.”

      No, miksi käsittelin tätä näin pitkästi? Siksi, että tämä ajattelu hiipii myös kristittyjen keskuuteen, koska sitä tuutataan objektiivisesti tutkittuun tietoon perustuvana yleisenä käsityksenä, johon valistunut ja humaani ihminen sitoutuu. Tällöin toteutuu se tilanne, jota pohdin kirjoituksessani: ihmisellä, joka haluaa olla kristitty ja kasvattaa lapsensa kristillisesti, on haasteena jopa se, että erottaa mediasta, koulujen opetuksesta jne. tätä ideologista ainesta, jotta voi esimerkiksi lapsille ja nuorille kertoa, ettei nämä objektiivisena opetettavat asiat ole mitään itsestäänselvästi objektiivisia tosiasioita, vaan vaikka ihmisten kokemuksiin perustuvia, subjektiivisia väitteitä. Tämä on puolestaan tärkeää siksi, että oppisimme erottamaan (tutkitut) tosiasiat mielipiteistä. Koska, jos hyväksymme esim. kokemuksiin perustuvan argumentaation yleisinä totuuksina, mahdollistamme kaiken mielivallan.

      En kiistä kenenkään kokemuksia, eikä minulla ole mitään oikeutta määräillä ketään tai puuttua toisen ihmisen elämään. Ei tietenkään.

      Mielestäni minulla on hyvät perusteet tekstissä esittämälleni huolelle. Kristillinen kasvatusvastuu perustuu yli ajan kestävään Jumalan hyvään ihmiselle, ei sekulaarille kertakäyttökulttuurille tai jatkuvan muutoksen alaisille tutkimuksille, jotka argumentoidaan subjektiivisilla kokemuksilla.

      Tykkää

      1. siirak

        ”Saavatko opettajat vedota työssään omaantuntoonsa, jos eivät halua noudattaa tämän oppaan neuvoja? Eivät saa. ”

        Sen enempää asiaan kantaa ottamatta huomauttaisin, että Roosa taidat nyt luoda tästä Opetushallituksen oppaasta todellisuutta merkittävämmän kuvan. Syntyy kuva että pidät sitä jotenkin uhkaavana ja vaarallisena. Oletko aivan tosissasi sitä mieltä että kaikki peruskoulun opettajat nyt orjallisesti noudattavat tuota? Väittäisin että eivät noudata ja tästä noudattamatta jättämisestä tapahtui se sitten mistä syystä tahansa (todennäköisesti siitä syystä ettei valtaosa opettajista ole siitä edes kunnolla perillä) ei seuraa mitään sanktioita. Väittäisin että tuon ohjeistuksen vaikutus on marginaalinen. Opetushallituksen ohjeistukset ja jopa opetussuunnitelma elävät omaa elämäänsä ja käytännön opetus omaansa.

        Myös Juha Ahvion argumentaatioon kehoittaisin suhtautumaan terveellä kriittisyydellä. Mies on mestarillinen olkiukkojen rakentelija, joka laajalla rintamalla pyrkii luomaan vastakkainasettelua tukeakseen äärikristillistä agendaansa. Trump, Putin jne kaikki kelpaa tälle miehelle pönkittämään synkkää maailmankuvaansa.

        Tykkää

      2. Kiitos, siirak, kommentistasi. Olet varmasti oikeassa siinä, että arjen koulumaailmassa opetussuunnitelmat, oppaat ja muut ovat ennemminkin taustalla. Annoin ehkä tuolle yksittäiselle oppaalle turhan isontuntuisen roolin kommentissani, se oli vain hyvä esimerkki itse asiaani. Ydinpointtini tuossa oli se, että vaikuttaa siltä, että toiset ideologiat ja ajattelutavat nähdään hyväksyttävämpinä ja ”neutraalimpina” kuin toiset ja tälle ehkä tunnepohjaisellekin erottelulle perustetaan tuollaisia ”virallisen” aseman saaneita oppaita, ohjeita, suunnitelmia jne., jotka ainakin jollain tasolla vaikuttavat siihen, minkälaisena maailma esitetään lapsille ja nuorille… sen koen ongelmallisena.

        Siinäkin olet oikeassa, että terve kriittisyys on hyvästä – niin Ahvion kuin meidän muidenkin kommenttien kohdalla 🙂

        Liked by 1 henkilö

      3. siirak

        Tuo on toki totta, että jossain määrin on olemassa kuvaamasi kaltainen ilmiö. Tulkitsin ehkä pääpointtisi erilaiseksi kuin se todellisuudessa oli. Mukava että suhtaudut tällaisiin sutaistuihinkin kritisointeihin noin suopeasti 🙂 Harjoitan vielä lopuksi itsekritiikkiä sen verran, että keskustelin erään opettajan kanssa aiheesta ja hän kertoi että rehtorit kyllä nykypäivänä seuraavat opetussuunnitelman toteutumista. Väitteeni siis sen osalta oli liioiteltu.

        Tykkää

      4. Markku Korteniemi

        Hyvä analyysi Roosa liittyen Kouluhallituksen julkaisuun: ”Opas sukupuolten tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa”! – Ja Siirakille; opettajankokemuksella viideltä vuosikymmeneltä (ensimmäiset sijaisuudet 1970-luvulla) ei vaadi paljoa profeetallisia kykyjä nähdä mikä on trendi, se mikä vielä tänään on ikäänkuin potentiaalisena ja käytäntöön suurelta osin soveltamatta voi olla täydessä voimassaan vaatimuksena jo alle kymmenessä vuodessa – riippuu näet hallituksesta, opetusministeristä, kouluhallituksen pääjohtajasta ja koulun rehtorista…

        Tykkää

    2. Teologiaan palatakseni, kerron sinulle, Vuokka, lyhyesti, mitä ajattelen sukupuolesta Raamatun valossa.

      Minulle Raamattu on Pyhä kirja, jonka alkulehdillä kerrotaan, mikä on ollut ennen luomista (tekoa) Jumalan suunnitelma ihmisen luomisesta. Kirkkoisät puhuvat ihmisen luomisen kaksivaiheteoriasta. Sen mukaan 1.Moos. 1:26 mukaan Pyhä Kolminaisuus suunnitteli ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen: jakamattomaksi ihmiseksi: taivaalliseksi Jumalan kumppaniksi, jossa ei ollut maallisen ihmisen tunnusomaisia piirteitä. Tämän Jumalan hyvän idean ihmisestä Jumala herättää elämään: tekee eläväksi ihmiseksi (1.Moos.1:27 ja 1.Moos.2:7). Eli Jumala luo sukupuolettoman ihmisen: jumalallisen ihmisen. Jumala ei ole sukupuolinen, joten ei ole Jumalan täydellinen kuvakaan: ihminen. Kuitenkin Jumala näki, että maallinen ihminen tarvitsee kumppanikseen maan päällä ollessaan kumppanin, vertaisensa: niinpä hän jakoi tämän jumalallisen ihmisen maalliseen ihmiseen, jossa ihmisen osaksi tuli esimerkiksi sukupuolisuus. Sukupuolia on Jumalan tahdosta kaksi: nainen ja mies. Tähän liittyy myös se, että nainen ja mies ovat yksi avioliitossa (Mark. 10:8).

      Näin oli niin kauan kunnes syntiinlankeemus muutti tilannetta. Ihmisen osaksi tuli synnin osallisuus: synnin seurausta ovat niin kuolema kuin esimerkiksi sairaudetkin. Samoin se, ettemme pysty näkemään Jumalan luomistyötä, tahtoa ja tarkoitusta itsessään hyvinä ja täydellisinä. Kun kerran emme tähän pysty, käsityksemme luomakunnasta ja Jumalan hyvästä tarkoituksesta on vääristynyt. Sama koskee kokemuksiamme – myös sukupuolesta ja seksuaalisuudesta.

      Eli en väitä, että ihminen valehtelisi, kun hän kertoo esimerkiksi, ettei hän samaistu naisen eikä miehen sukupuoleen ja kokee olevansa muunsukupuolinen. Asia ei ole niin yksinkertainen, että minulta nyt kysytään, miksi en vain ymmärrä ja hyväksy tätä ”tosiasiaa”. Hyväksyn kokemuksen, koska jokaisella on oikeus omiin kokemuksiinsa ja tunteisiinsa sekä sananvapaus. Minun ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä kokemusta korkeammaksi evidenssiksi kuin biologia tai empiirinen todiste. Voidaanko kolmannen (tai monensien) sukupuolien päättää olevan olemassa vain kokemuksiin vedoten? Tässä asiassa tutkijatkin tietääkseni jakaantuvat: toisille empiirisyys on tärkeämpää kuin toisille.

      Kysymys on minulle myös siitä, uskonko siihen, minkälaiseksi Jumala on tarkoittanut ihmisen. Uskonko siihen, mitä Jumala on luonut. Uskonko siihen, mitä syntiinlankeemus on saanut aikaan. Uskonko siihen, että olen (kuten kaikki ihmiset ovat) täysin perisyntisiä. Eli langenneessa maailmassa ihminen on ja kokee sellaista, mikä ei vastaa Jumalan suunnitelmaa. Kristittyjen tehtävä on etsiä sitä, mitä Jumala haluaa meille kertoa – oikeaa ymmärrystä, nöyryyttä ja mieltä rukoillen.

      Langenneisuuteemme kuuluu sekin, että mieluummin rakastaisimme maailmaa, mukavuutta, helppoutta ja kaiken hyväksymistä. Totta kai se on helpompaa ja mukavampaa. Kuitenkaan Raamattu ei anna siihen lupaa, vaan kehottaa olemaan luja ja kestävä myös silloin, kun Jumalan tie on raskas kulkea ja se ei sovi (langenneen) ihmisen luomaan ajatteluun. Kunnioitan toisia ihmisiä ja pyrin toimimaan, kuten toivoisin, että itseäni kohtaan toimittaisiin: kertomaan siitä, mikä on kestävää ja mistä voi johtaa yleisiä toimintaperiaatteita. Tahtoisin, että minuakin ohjattaisiin kohti Kristus-totuutta.

      Tykkää

      1. Sen haluan vielä erikseen sanoa, että se, mitä edellisissä kommenteissa kirjoitan ei millään tavalla poissulje sitä, että minusta sukupuolten välinen tasa-arvo on lähtökohtaisesti hyvä ja kannatettava asia. Lisäksi minusta on vain hyvä, että ihmisten luomia ahtaita rooleja olla mies tai olla nainen avarretaan. Minusta tuntuu vieraalta ajatella, että tyttöjen pitäisi esimerkiksi leikkiä nukeilla, jotta täyttäisivät heille asetetun roolimallin, tai vastaavasti poikien leikkiä autoilla. Tällaiset asiat ovat täysin turhia sen rinnalla, että mietisimme, mitä on olla hyvän Jumalan luomia ihmisiä ja mitä Jumalan suunnitelmassa merkitsee se, että ihmisille on annettu sukupuoli.

        Tykkää

      2. siirak

        Kommentoin tähän väliin sen verran, että kun sukupuolesta puhutaan niin biologisella ja fysiologisella tasolla se on paljon muutakin, kuin ne ulkoiset sukuelimet. Esim. hormonitoiminta voi olla painottunut aivan eri suuntaan mihin ulkoiset sukuelimet viittaavat.

        Tykkää

      3. Vuokko Ilola

        Täytyy sanoa Roosa, että kommenttisi luettuani haluan vain entistä enempi irroittautua asioiden/ilmiöiden hengellistämisestä.

        Kuten Siirak myös tuossa asian ilmaisi, sukupuolisuutta voidaan mitata muutoinkin kuin sukuelimillä, esimerkiksi hormonitasoilla.Kokemus on ihan yhtä tärkeä asia. Onhan heteronkin kokemus heteroudestaan tärkeä ja oikea, jos kokee olevansa nainen tai mies sanojen varsinaisesa merkityksessään, on hyvä, että saa tuklea niille piirteilleen ja että samanarvoisesti muunsukupuoliset saavat tukea omille kokemuksilleen.

        Meillä koulussa, jossa olen avustajana, on ollut iso Unisef-hanke meneillään. Siellä keskeisin ajatus on se, että jokaisella oppilaalla on oikeus kasvaa omaan mittaansa. Tämä on minusta jokaiselle ihmiselle hyvä perusta tasapainoisen ja onnellisen elämän saavuttamiseksi. Miten paljon tuhoa maapallolla saakaan aikaan se, että vanhemmat, ammattikasvattajat, ympäristö yrittävät muuttaa lasta muuksi kuin mitä hän on luontaisesti!

        Minua kiinnostaa ja suuresti ihmetyttää se, että kun puhutaan Raamatusta, Jumalan sanasta, Jumalan tahdosta ja vedetään Raamatusta lauseita ja selityksiä omille uskonkäsityksille, niin toiset raamatunpaikat ohitetaan ja toiset nostetaan elämän ja kuoleman kysymyksiksi.

        Olen nyt koettanut tehdä kotiläksyni, kun Valde Palola kehotti lukemaan vasta ilmestyneen SRK:n toimittaman kirjan Kristus on sama tänään eilen ja iankaikkisesti, olikohan se nimi noin, mutta joka tapauksesa… Kirjassa puhutaan joistakin asioista aikalaisten käsityksenä, eli kun Raamatun käsitys maasta on se, että se on plätty eikä pallo, niin se on vain sen ajan ihmisten käsitys. Miksi sitten esimerkiksi tuo luomiskertomus ei voi olla sitä omalta osaltaan?

        Tai että miksi Paavalin kirjoituksista osa otetaan ja osa jätetään?

        Tai miksi nykyinen traditionaalinen avioliittokäsitys pidetään niin pyhänä ja oikeana, kun Raamattu ei vastavia traditioita tunne ja Lutherkin mainitsi avioliiton vihkimisen olevan yhteiskunnan tehtävä?

        Jos kirkko olisi pitäytynyt aina raamatunmukaisessa avioliitossa, eli että kun mies ja nainen ovat yhtyneet, he ovat muodostaneet avioliiton ja se on siinä ilman papin aamenia ja seremonioita. Ja jos yhteiskunta haluaa solmittavan muita liittojaan, se asia ei kuulu kirkolle. Liioin en ymmärrä, miksi kukaan kerjää kirkon hyväksymistä homojen yhteiseloille ja liitoille, koska mihin ihmeeseen se sitä hyväksymistä tarvitsee?

        Tykkää

      4. Markku Korteniemi

        Vuokolle: kristinusko on ennenmuuta eettinen uskonto ydinsanomaltaan – siis Kristuksen ja apostolien tulkitsemana, ei minun eikä sinun. – Alkukertomukset eivät ole historiallista eikä biologista faktaa, mutta ne sisältävät Jumalan ILMOITUKSEN ihmisen ”perimmäisistä kysymyksistä”, näin kristityt ovat uskoneet kautta vuosisatojen!

        Tykkää

  20. Vuokko Ilola

    Seuroissa käymisestä oma kokemukseni on se, että siellä käytiin pienenä enimmäkseen pakotettuna ja jos livahti penkistä omille teilleen, sai myöhemmin nuhteita osakseen. Siellä sitten yritti notkua kattolamppuja, penkkirivejä ja seinäpaneeleja laskeskellen. Voi miten pitkiä saarnat olivat! Kiitosäänet toivat piristystä tylsyyteen, etenkin kun yksi kiittäjä heitti aina virsikirjansa menemään kiitokseen yllyttyään.

    Nuorena seuroihin mentiin tapaamaan kavereita, se oli se pointti. Jotkut puhujat puhuivat niin jännittävästi, että niitä jaksoi isompana jo vähän kuunnellakin, mutta puuduttavaa hommaa se oli silloinkin enimmäkseen. Seurat olivat enimmäkseen suorittamista, kun seurapäivitys oli tehty, vapaus palata normielämään oli mahtava tunne. Jos päivitystä ei tehnyt, se jäi vaivaamaan sisuksiin. Uskon aakkosista en olisi osannut tuhansien seurapuheiden kuunteluiden jälkeenkään ulkopuolisille sanoa muuta kuin että pitää uskoa omat synnit anteeksi, käydä seuroissa, olla katsomatta televisiota, kiroilematta, tanssimatta, meikkaamatta jnejne.

    Ja oma tyttäreni esitti jo kuusivuotiaana minulle kysymyksen: miksi Jumala loi ihmisen? Niin pienenä jo pohti tuollaista. En osannut vastata hänelle mitään vahvasta uskonnollisesta taustastani ja jopa Lutherin opusten kahlaamisistani huolimatta. Tuo tyttäreni ei usko tänä päivänä Jumalaan, huolimatta saamastaan kristillisestä kasvatuksesta, joka oli kodissamme vallalla hyvin vahvasti hänen kysymyksensä esittämisen aikoihin.

    Kyllä aivopesemällä, mielenhallinnalla, painostamalla ja pelittelemalla saadaan lapsia ja nuoria uskomaan vaikka mihin, mutta kantaako sellainen oikeasti hyvää hedelmää? Jo vl-aikoinani minun oli vaikea ujuttaa lapsilleni ajatuksia ”valheellisesti”, esimerkiksi että ”ei se niin ole, ettemme SAISI tanssia, vaan että emme halua tehdä niin”. Aina kiemurtelin noiden selitysteni aikana, kun alitajunnassani koin olevani epärehellinen. Totta mooseksessa olisin halunnut aina tanssia!!!

    Tykkää

  21. Markku Korteniemi

    Siitä että vl- tai yleensä kristillisessä kasvatuksessa on ongelmakohteita, sokeita pisteitä ja puutteita ei seuraa, että anti-vl tai anti-kristillisessä kasvatuksessa tai peräti maailmankuvassa niitä olisi vähemmän… Eikä siitä, että on marginaalisia poikkeuksia ihmisanatomian ja psyyken rakenteen kohdalla seuraa, että siitä tulee tehdä pääsääntö! Hupsuintahan on että kun juuri meidän vihreät nuoret lyövät eniten rumpua monisukupuolisuudesta ym. hassutuksista – ja juuri heille pitäisi olla selvää evoluutiobiologinenkin tosiasia, että sukupuumme satojen miljoonien vuosien ajalta, ja jo kauan ennen nisäkkäiden kehittymistä perustui uros-naaras dikotomialle!!

    Kuten olen ennenkin sanonut; kun käy sotaa hyttysten kuurnitsemista ja kamelien nielemistä vastaa – on oltava kuitenkin varuillaan, ettei samaan aikaan niele toisaalla elefantteja…

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      En ole sanonutkaan, että kristillisestä kasvatuksesta seuraisi pahaa ja ei-kristillisestä hyvää. Joka puljussa on hyvät ja huonot puolensa, niin kuin ihmisissäkin.

      En ole myöskään vihreä nuori tyttö, enkä päristele rumpujakaan kovin ahkerasti enää minkään asian tiimoilta, mutta missään tapauksessa monisukupuolisuus ei ole mielestäni hassutusta. Jos se on sinulle sitä, niin sitten on.

      Ei minua pelota hyttyset eikä elefantit, en siis pelkää ajatella enkä olla myöskään väärässä.

      Tykkää

  22. Markku Korteniemi

    Sorry, keskeneräinen viesti lähti edellä ennen aikojaan…

    Hurjaa aikaa elämme – mutta emme välttämättä havaitse ja tiedosta sitä, kun ihmisen näkökulmasta asiat tapahtuvat sen verran hitaasti, että ehdimme kaikkeen tottua ja siitä tulee uusi ”normaali”. Kannattaa kuunnella Jukka Mikkolan sarja tekoälystä ja roboteista.
    https://areena.yle.fi/1-4425714#autoplay=true

    Totisesti meidän aikamme ihmiselle on paljastumassa, miksi ihmisen hybris tulla jumalankaltaiseksi, ”syödä paratiisin hyvän ja pahan tiedon puusta” (joka oli samalla hyvä ja paha tiedonpuu) oli niin kohtalokas ja musertavan vastuuttava!

    Tekoälyn ja pahan liitto tullenee olemaan se viimeisten aikojen peto… Tulee ikävä lapsuutemme perhe- ja uskonystävää Paavo P:oa, joka tilasi hoitokokoushupsutusten aikana kylmän rauhallisesti kotiimme ”Ufoaika” -lehteä :), jota ainakin me pojat luimme innolla. Hänen kanssaan olisi ollut luontevaa jutella, tuleeko ennustetussa suuressa hyvän ja pahan välinen taistelussa olemaan kysymys juuri tästä, sillä:

    ”Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut, aina tuohon aikaan saakka. Mutta sinun kansasi pelastuu, pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan.” (Dan. 12:1)

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Oliko kirjoitukseni paha, kun tunnuit niin suuttuvan? Minua ei tarvitse ampua kovilla eikä pelotella, ihan ilman sarvia ja hampaita olen liikkeellä, enkä ollenkaan tulenpalava ajatuksiltani.

      Tykkää

      1. Markku Korteniemi

        Suuttuvan? 🙂 – No duoda, duoda Vuokko, tuo jälkimmäinen kommentti ei ollut enää vastausta Sinulle, vaan yleistä fundeerausta siitä missä mennään nyt ja seuraavien sukupolvien aikana. – Ja kyllä kommentissasi oli ihan hyviäkin pointteja.

        Tykkää

  23. Nimetön

    Okei Markku, mutta pelottelulta kommenttisi vaikuttaa ja myös siltä, että pelkäät tulevaisuutta myös itse. Itse en jaksa enää orientoitua pelkäämään, niin paljon aikoinani olen elänyt pelkojen alla, milloin piti pelätä epäuskoa, milloin väärää henkeä ja aina ja kaikkialla maailmanloppua.

    Jo lapsuudessani ja nuoruudessani ajateltiin viimeisten aikojen olevan ihan käsillä ja varmaan noilla samoilla raamatunlauseilla sitä säestettiin. Luultiin, että AIDS on se parantumaton sairaus, jossakin vaiheessa pedoksi luultiin internettiä, nyt sinä epäilet tekoälyä pedoksi.

    Jos on aidosti hätääntynyt toisen sielusta ja se perustuu välittämiseen, silloin puheessa ei pitäisi kuulua pelottelua, eikä ensinkään suuttumusta ja vihaa. Jos sitä ilmenee, itse ainakin tulkitsen sen jonkin tason henkiseksi niskalenkkiyritykseksi, eli vallaksi.

    Tuollaiset sun kirjoitukset eivät ihan varmasti houkuttele ketään uskomaan tavallasi. Toisaalta, minkäs säkin sille teet, jos ja kun ihmisten erilainen ajattelu, mielipiteet harmittavat sinua..? Jos sua ei taas harmituksesi haittaa, niin sitten vaan lukemaan kaikenalsia harmitusta aiheuttavia kirjoituksia.

    Tykkää

  24. Markku Korteniemi

    Oletan, että Nimetön on edelleen Vuokko. Kun syyttää toista suuttumisesta ja vihasta, niin kannattanee harjoittaa myös reflektiivistä itsearviointia… 🙂

    Historia antaa perspektiiviä! – Ja jos otamme Raamatun ilmoituksen vakavasti – kuten kristityn oletetaan ottavan – ja on syytä ottaa; ajan merkit puhuvat sen puolesta, että Herran päivä on lähellä. Kyllä Jeesus itse varoitti suorastaan peloitteluun asti asialla… Ja sitä paitsi kyllä jokaisen ajattelevan ihmisen on syytä olla huolestunut ihmiskunnan tulevaisuudesta oli kristitty tai ei.

    ”Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.” (Matt. 24:14)

    ”ja sanovat: ”Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.” (2.Piet.3:4)

    Tykkää

    1. vukluhotmailcom

      Joo, tuli hassusti nimettömänä tuo.

      Raamatun merkit vakavasti. Hmm. Vaikea ottaa, kun aina on peloteltu samallai, eikä kuitenkaan mitään ole tapahtunut. Pikkasen taitaa ontua itse kullakin nuo tulkinnat isosta kirjasta.

      Ja huolissaan pittää olla. Huolia minulla on vaikka muille jakaa ilman maailmanloppuhuoliakin. Enempi hätäilen saasteista ja ilmastonmuutoksesta, mutta niissäkään ei huoli auta mitään, vaan järjenkäyttö.

      Vl-liikkeessä on vedätetty niin paljon porukkaa jos millä asioilla, että uskottavuus siihen liikkeeseen oppeineen hyvineen on mennyt kankkulan kaivoon oikein kolinalla. Sitten kun ei kyetä edes rehellisesti käymään mokia läpi ja myös tarkastelemaan historiaa ilman venkulointia.

      Ihan turhaa sanahelinää on puheet lantakasan päältä, vaikka kuinka hartaasti koettaa puhua.

      Ja jos nyt ajatellaan, että nyt osataan puhua ja tulkita oikein, niin ei sekään vakuuta, koska niin ennenkin sanottiin.

      Jokainen voisi vain reilusti sanoa, ettei kukaan oikeasti totuutta tiedä, eikä puhua niin varmana asioista, kun kuitenkin kohta tulkinnat muuttuvat.

      Tykkää

  25. Heino Korpela

    Ajattelin, että tähän Roosan välittämään opettajan kirjoituksesta käytävään keskusteluun en ota osaa. Minä olen ollut melkoisen kehnokasvattaja, vaikka kyllä lapsistani on kasvanut ihan oikeita aikuisia ihmisiä. Nyt kun Vuokko tuli keskustelemaan, niin sytyin taasen kirjoittamaan. Hän kirjoittaa niin keskeltä, eikä harhaile kauas aiheesta, vaikka keskustelu ajautuikin maailmanlopun uhkaan.

    Harmittaa kun menin Jupea ja Taavettia kehottamaan tiivistämään kirjoituksiaan, sillä nyt minulla on paineita itse kirjoittaa lyhyesti. Monia asioita pyörii mielessäni, mutta miten sanon kaiken lyhyesti? Eikös raamatussa ole fariseusten kehotus: ”Parantaja, paranna ensin itsesi.”

    Ettette luulisi minun olevan aivan kehno kasvattaja, kerron ajasta jolloin olin mitä parhain kasvattaja:
    Olin tuolloin kuusitoista vuotta, menin kylään minua vanhemman sisarpuoleni luokse, hänellä oli neljä tervettä ja vilkasta poikaa. Istuin kesäisessä keittiössä, sisareni keitti minulle kahvia, ikkuna oli avoinna josta tuuli kantoi tuomenkukkien tuoksun sisälle, joka taasen sekoittui kahvintuoksuun.

    Eli meillä oli mitä ihanin kesäsunnuntai, mutta sitten ihan äkkiä sisareni poikakajoukko hoksasi, että ikkunasta oli hyvä hypätä ulos. Pojat kiljuivat riemusta, hyppivät ikkunasta ulos ja juoksivat eteisen kautta takaisin, eli jonossa taas kiersivät tämmöistä rinkiä, eikä sisareni tehnyt loppua ilonpidolle, varoitteli vain vähän.

    Ihmettelin sisareni reaktioita ja sanoin hänelle, että etkö sinä ole ollenkaan kasvattanut lapsiasi oikeille käytöstavoille? Kerroin samalla, miten minä tulen kasvattamaan lapseni käyttäytymään hyvin kiltisti ja hillitysti. (Lapseni eivät kilju, eivät ainakaan vieraitten aikana. Tekevä läksynsä ja muutenkin käyttäytyvät hillitysti.)
    Tämä tuosta kasvatuksesta, minulle taisi käydä ihan samoin kuin neuvoni tiivistää kirjoitusta – siis huonosti!

    Oikeastaan minut sai innostumaan kirjoittamaan Vuokon lisäksi Markun maailmanlopun profetointi. Minäpä kerron:
    Minulla on ollut kennel, eli kasvatin koiria. Sitten luokseni tuli koiranpennun ostaja ja hän oli hyvin uskovainen joka ennusti maailmanloppuvan ihan pian. Tämä koiran ostaja oli helluntailiikkeen uskova. Heille, siis heidän uskontoon oli tullut profetia, jossa oli selitetty nämä maailmanlopun asiat.

    Koiran pentujen kaulaan, siis nahan alle laitetaan tietokonesiru ja tässä sirussa ovat koiran tiedot. Tämmöisestä sirusta oli tuo profetia saatu. Profetiassa ilmoitettiin, että tämmöisen sirun ottamiseen pakotetaan kaikki ihmiset, sillä raamatussa on tämä kerrottu:
    ”Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
    Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.” (Ilm.13:16,17)

    Tuo uskova pahastui hyvin suuresti, kun en suostunut uskomaan heidän profetiaan, vaan aloin selittää hänelle, että viimeinen maailman aika on alkanut Jeesuksen syntymästä, eikä kukaan tiedä maailmanlopun ajankohtaa, ei edes Jeesus.

    Tuota merkkiä ei pidä kuvitella nykyajan tieteen saavutukseksi. Tekoäly ja tietokonesiru ovat kyllä hyviä keksintöjä, mutta raamatun ennustusten kanssa niillä ei ole mitään yhteistä. Pedon nimenluvusta on myös käyty monenlaisia arvauksia, on laskettu luvun tarkoittavan Hitlerin nimeä. Pieleen on tämäkin laskutoimitus mennyt. Tuota lukua ei pidä laskea Ojalan laskuopin neuvojen mukaan. En ala tässä selittämään kuinka tuo lasketaan, mutta miettikää, jospa antaisimme kullekin kuutoselle oman arvon.

    Raamatun kirjoitukset aukeavat tyhmillekin ihmisille, eivät ne ole kirjoitettu monimutkaisten laskutoimitusten avattaviksi. Ihminen itse kuvittelee ymmärryksen kautta avaavansa Jumalan salaisuuksia. Kyllä tuo ilmestyskirjan peto, josta myös Daniel kirjoitta, se on taatusti väärä oppi josta Jeesus varoittaa:
    ”sillä noina päivinä tulee olemaan ahdinko, jollaista ei ole ollut luomakunnan alusta, Jumalan luomistyöstä tähän päivään asti, eikä tule olemaan.
    Jos Herra ei olisi lyhentänyt sitä aikaa, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta niiden tähden, jotka hän on valinnut, hän on lyhentänyt sen ajan.
    ”Jos joku sanoo teille: ’Täällä on Messias’, tai: ’Katso, Messias on tuolla’, älkää uskoko.” (Mar.13:19-21)

    Liked by 1 henkilö

  26. Markku Korteniemi

    Kiitokset Vuokolle ystävällisestä mainostuksesta Kotimaa24 -palstalla!

    ”Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:18-20)

    Pitkälle tämä hupatus monisukupuolesta on länsimaisen teollisen viihde- ja massakulutuskulttuurin itse aiheuttamaa. Viimeisen sadan vuoden aikana globaaliviihdeteollisuus viljeli eroottis-romanttiset mies- ja naissukupuoliroolikuvat niin äärimmilleen ja ahtaiksi, että harva meistä reaalisista ihmisisistä koskaan niihin mahtuu ja niitä pystyy täyttämään. Vastareaktiona on trendi irtautua niistä ja etsiä jotakin muuta – vaikkakin kovin köykäisillä varsinkin evoluutiobiologisilla perusteilla. Tätä kaikkea ovat sitten avittaneet ne hormonimyrkyt, joita saamme käyttämistämme kemikaaleista ja jopa keinotekoisesti puhdistetuista juomavesistä – ja mitkä aiheuttavat mm. sukulaisillamme kaloilla vastaavia reaktiota…

    Heinolle: Kaikki meidän aikamme huikeasti kehitetty ns. tekniikka, jota me muka ymmärrämme emmekä sitenkään ymmärrä, olisi muiden aikojen ihmisten silmillä mitä suurinta taikuutta ja noituutta… Futurologia pyrkii hahmottamaan perustellusti tulevaisuuteemme vaikuttavat päätrendit ja niiden kuva vaihtelee skenaarioista ja utopioista joissa ihmisen tietoisuus siirretään koneisiin ja avaruus asutetaan – toisaalta taas ekokatastorofien ja ydinsotien tuhon ja rappion dystopioihin. Lienet itsekkin niin tottunut ja sokeutunut kaikelle, ettet huomaa aikamme mullistavaa maailmanhistoriallista merkitystä, et myöskään tuo yhtään perustetta sille, miksi mitkään profetiat eivät voi koskea tätä tieteellisteknistä ja tekoälyyn ja robottitekniikaan liittyvää huikeaa vallankumousta. – No ehkäpä olet vielä kiinni itsekin niin tiukasti Arvo Perälän ym. tulkinnoissa 🙂

    ”Kun pyhän kansan hajaannus on lopussa, tulee kaiken tämän loppu.” (Dan. 12:7)

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Ole hyvä vaan Markku!

      Se, että monisukupuolisuudesta paukutetaan nyt isolla äänellä ja laaja-alaisesti, johtunee siitä, että miehen tai naisen olemukseen/kuvaukseen/malliin eivät kaikki yksinkertaisesti ole mahtuneet ja mahdu ja kuitenkaan heitä ei ole humioitu asiassa millään tavalla tai ainakaan paljoa ja heitä on jopa pilkattu ja väheksytty.

      Voi olla, että nyt tapahtuu asian tiimoilta myös ylilyöntejä niin kuin hoitokokouksissa aikoinaan ja ihan siksi, että esimerkiksi naisenmalli on nykyisellään ainakin ollut tosi kapea jos vertaa omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni. En minäkään olisi nuoruudessani siihen mahtunut isän vanhoissa metsäsaappaissa, miesten flanellipaidoissa ja Ruotsin armeijan ylijäämävaraston vaatteissa. Ihan tyttö ja nainen olen ollut isoilla kirjaimilla TN, vaikka olen pukeutunut miesten vaatteisiin. Se oli siistiä ja rentoa se 🙂

      Muunsukupuolisuus voidaan todeta ihan fysiologisesti, siksi en ymmärrä sitä, miksi Markku ja Roosa ette sitä ymmärrä ja hyväksy. Usein myös muunsukupuolisesta on vaikea tuntemattoman edes sanoa, kumpia he ovat. Tällaisia on lapsissakin ja he saavat usein kuulla olevansa joko tyttöjä tai poikia tai saatetaan ihan kysyä, kumpia ovat. Valitettavasti raamatunsanoma menee tältä osin palasiksi, halusittepa sitä tai ette.

      Myös homoista ja lesboista pystytään useimmiten jo lapsuudessa havaitsemaan asiaintila. Eiväthän hekään silloin edes mieti koko asiaa, kun se ei ole heille ajankohtainen. Joo, se ja sama, mitä uskotte ja uskotteko, se ei muunsukupuolisten, homojen ja lesbojen elämää ja tuntemuksia muuksi muuta. Ja ei oo todellakaan pakko uskoa.

      Tuosta tekoälystä ja siihen liittyvistä skenaarioista puhutaan aika paljon ja varmaan niissä on perääkin. Mutta usein uusi ja tuntematon pelottaa myös siksi, että se on uutta ja tuntematonta, eikä voida varmuudella sanoa, mitä se käytännössä tarkoittaa. Koettiinhan joskus radiokin pahana, telkkarisonduliiniluukusta puhumattakaan, kännykkä oli paha ja etenkin silloin jos siihen puhui bussissa tai bussipysäkillä muiden kuullen.

      En tiedä. Tulevaisuuteen katsominen on hyvää, se on ongelmien ennakointia parhaimmillaan, mutta onneksi kaikki uhkakuvat eivät aina toteudu.

      Toisaalta minua enempikin ihmetyttäisi, jos maapallo säästyisi tulevaisuudessa katastrofeilta, kun se ei ole säästynyt niiltä koskaan aiemminkaan. Me nyt elävät olemma saaneet elää ehken maapallon lutuisinta aikaa, mikä on epäreilua tietty aiemmin eläneille, tulevaisuus saattaa taas olla tosi haasteellista, johtuen taas omista syistään. Tämmöistä se vain on. Täydellistä ei tule millään. Ja eikös tämä olekin vain välietappi taivasmatkalla, miksi siis turhaan murhetta kantamaan?

      Tykkää

      1. Nimetön

        Moni-/muun-/inter- ja/tai transsukupuolisuus (mitä niitä nyt onkaan), aiheuttaa kovasti päänvaivaa; he kun eivät mahdu perinteiseen uros-naaras-dikotomian sisään. Elämä olisi paljon yksinkertaisempaa, jos asiat olisivat joko-tai, kuin sekä-että. Jostain syystä Luojamme on nähnyt hyväksi luoda myös tällaisia lähimmäisiä ja ilmiöhän on ollut olemassa niin kauan kuin ihmisiä on ollut, myös eläinmaailmassa. Luojan aivoitusta emme kykene tässäkään arvaamaan, ehkäpä kyseessä on suunnitelmallinen pila 🙂 meitä varten, jotka jotain luulemme tietävämme.

        Jos puhumme kahdesta sukupuolesta kristillisesti, millä tavalla lähestymme sellaista lasta, joka kokee a) olevansa väärää sukupuolta, b) ei koe olevansa kumpaankaan sukupuolta. Jos lapsi ahdistuu suunnattomasti että häntä kutsutaan tytöksi tai pojaksi tai alkaa käyttäytymään itsetuhoisesti murrosiässä tai haluaa sukupuolenvaihtoprosessiin? On helppo puhua asioista yleisellä tasolla, mutta sitten kun menemme käytännön tasolle ja kohtaamme yksilön, joudumme tarkkaan miettimään erilaisia painoarvoja erilaisille asioille. Jokaisen lapsen tulee ensisijaisesti saada kokea olevansa Jumalan rakkauden ja huolenpidon kohde.

        Mitä tulee tekoälyyn ja koneoppimiseen: professori Timo Honkela on tutkinut tekoälyä ja koneoppimista 30 vuotta. Kirjassaan Rauhankone. Tekoälytutkijan testamentti hän kirjoittaa mm.: “”Haluaisin nähdä tulevaisuudessa koneen, joka muistuttaa meitä silloin, kun luulomme tai suorasukaiset sanomisemme tuottavat ilmiöitä, jotka luulemme tietävämme tosiksi. Vertauskuvallisesti olemme kuin viuluja, jotka soittavat sulosäveliä tai karmeita riitasointuja. Oma soitto tarttuu aina muihin. Vihan ja katkeruuden tartuttaminen on vastuutonta. Tuollaisten tunteiden vallitessa vaikeneminen on kultaa.”

        Hänen mukaansa tekoäly ei ole tieteiselokuvien kaiken tuhoava äärimmäinen paha. Päinvastoin se tuo toivon paremmasta. Rauhankoneiden avulla ihminen voi nousta tietoisen ajattelun rajoitusten yläpuolelle. Lähestymässä on viisaiden koneiden aika.

        Tykkää

      2. ”Jos puhumme kahdesta sukupuolesta kristillisesti, millä tavalla lähestymme sellaista lasta, joka kokee a) olevansa väärää sukupuolta, b) ei koe olevansa kumpaankaan sukupuolta. Jos lapsi ahdistuu suunnattomasti että häntä kutsutaan tytöksi tai pojaksi tai alkaa käyttäytymään itsetuhoisesti murrosiässä tai haluaa sukupuolenvaihtoprosessiin? On helppo puhua asioista yleisellä tasolla, mutta sitten kun menemme käytännön tasolle ja kohtaamme yksilön, joudumme tarkkaan miettimään erilaisia painoarvoja erilaisille asioille. Jokaisen lapsen tulee ensisijaisesti saada kokea olevansa Jumalan rakkauden ja huolenpidon kohde. ”

        Tällaisia nuoria on! Niinpä, miten tukea heitä tuossa ahdistavassa kokemuksessa ja jopa itsetuhoisuudessa??

        On tosiaan helppoa kertoilla yleisellä tasolla raamatun kantaa, verrattuna siihen että yrittää miettiä sopivaa apua. Enpä tiedä auttaako raamatun ilmoituksen vakuuttelu. Rukous on toistaiseksi ollut ainoa keino.

        Tykkää

    2. Heino Korpela

      Voi Markku! Sinä itse olet tainnut sokeutua tähän teknistyvään maailmaan niin, että yrität soveltaa niitä raamatun profetiaan. Danielilla ei ollut hajuakaan mitä nuo ilmestykset hänelle ilmoittivat, mutta häntä lohdutettiin, ettei hänen tarvinnut nyt ymmärtää. Tulee aika, että kaikki salat tulevat julkisiksi:
      ”Minä kuulin, mutta en ymmärtänyt. Ja minä sanoin: ”Herrani, miten tämä kaikki päättyy?”
      Hän sanoi: ”Mene, Daniel. Totisesti, nämä asiat ovat salatut ja sinetöidyt lopun hetkeen saakka.
      Monet seulotaan, sulatetaan ja puhdistetaan, mutta jumalattomat elävät jumalattomina, eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä. Mutta viisaat ymmärtävät.” (Dan.12:8-10)

      Kaikkina aikoina ovat ihmiset halunneet ymmärtää (minäkin) näitä profetioita, mutta piiloon ovat jääneet myös niiltä etevimmiltä maailmanlopun saarnamiehiltä. Mainitsit Arvo Perälän, että olisin jäänyt hänen tulkintoihinsa kiinni, tässä olet täysin väärässä! Olen kyllä kuullut hänen saarnaavan useinkin ja seurasin, miten hänen käy kun tulee henkioppi eteen, koska hän saarnasi miten kaikki armontaivaalla loistavat tähdet (saarnamiehet) tippuvat armontaivaalta tämän eksytyksen tullessa.

      Siskoni soitti Raahesta, että taitaa henkioppi sittenkin olla oikea, koska Arvo Perälä oli seurakunnan edessä tunnustanut väärähengen olevan hänessä ja pyytänyt saastaista henkeään anteeksi. Taskilan Lauri oli sitten myös Arvon perässä taipunut väärähenkiparannukseen.

      Nuorena jouduin toisia nuoria rauhoittamaan, kun nämä maailmanlopun saarnamiehet osasivat niin elävästi kuvat maailman lopun, miten elementit sulavuudesta palavat ja tulisia kiviä sataa ihmisten päälle. (monilla oli ystäviä ja sukulaisia jotka eivät, halunnet uskoa.) Perälä oli taitava puhuja ja osasi soveltaa useita raamatun kirjoituksia puheensa tueksi, mutta jos kuulialla olisi ollut itsellä tietoa, niin olisi huomannut, että vaikka puhe oli rakennettu taitavasti, se ontui monin kohdin.

      Ymmärrän kyllä miten sinä myös haluaisit ymmärtää, niin kuin nuo helluntaiuskovat. Danielille profetiat pysyivät salattuina ja luulen, että näin käy sinullekin. Danielille sanottiin:
      ”Mutta sinä, Daniel, pidä nämä asiat salassa ja sulje tämä kirja sinetillä lopun aikaan saakka. Monet harhailevat, mutta tieto lisääntyy.” (Dan.12:4)

      Katsopa nyt, minä sanon salaisuuden, semmoisen salaisuuden jonka Daniel myös ymmärsi! Eli sen mikä meille itse kullekin on kaikkein tärkeintä, tässä ja nyt, nimittäin ymmärtää uskoa oikein, eli asetella jalkamme Jeesuksen askelille. Daniel sai tästä selvän vastauksen ja hän myös ymmärsi tämän ja tyytyväisenä nukkui pois:
      ”Monet seulotaan, sulatetaan ja puhdistetaan, mutta jumalattomat elävät jumalattomina, eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä. Mutta viisaat ymmärtävät.”

      Tykkää

    3. Pitkälle tämä hupatus monisukupuolesta on länsimaisen teollisen viihde- ja massakulutuskulttuurin itse aiheuttamaa. 

      Ihmiskunnan seksuaalinen ja sukupuolinen moninaisuus on yhtä vanhaa kuin ihmiskunta. Koska nykyään näitä asioita ymmärretään tieteen ansiosta paremmin, on luotu myös käsitteitä näille asioille. Ihmisen sukupuoli ei selviä kuitenkaan aina katsahtamalla hänen sukuelimiinsä, ei todellakaan.

      Lisäksi, ihmisen seksuaalinen ja sukupuolinen diversiteetin huomoiminen opetuksessa ei vie keneltäkään hänen omaa kokemustaan seksuaalisuudestaan tai sukupuolestaan pois, sen sijaan se johtaa parhaimmillaan toisten huomioimiseen ja mukaan ottamiseen sekä toiseuden ehkäisemiseen niiden kohdalla, jotka eivät mahdu heteroseksuaaliseen mies-nais muottiin. Totta, että pääosa ihmisistä mahtuu. Tämä ei ole pois heltä, mutta antaa ihmisarvon ja -oikeudet niille, jotka eivät mahdu. Tämä jos mikä on myös kristillistä!

      Tykkää

  27. Heino Korpela

    Ajattelin, etten kirjoita tarkemmin näistä profetiallisista ennustuksista, mutta kun Markku nosti näitä esiin. Tuntuu, että kyllä minun vähän täytyy raottaa, sillä täällä voi olla niitäkin lukijoita jotka eivät ole perehtyneet näihin kirjoituksiin ollenkaan. Ensiksi tulee mieleen, kun ennustuksessa sanotaan:
    ”Kun pyhän kansan hajaannus on lopussa, tulee kaiken tämän loppu.” (Dan:12:7)

    Meille on iskostettu, että tuo pyhä kansa on Israel. Miten sitten raamattu todistaa, mikä kansa on tämä pyhä kansa? Paavali lainaa profeetta Hoosea:
    ”Hoosean kirjassa hän sanoo: — Minä olen sanova kansakseni sitä, joka ei kansaani ollut, ja rakastetukseni sitä, jota en rakastanut.
    Ja samassa paikassa, jossa heille sanottiin: ”Te ette ole minun kansaani”, heitä tullaan sanomaan elävän Jumalan lapsiksi.” (Room.9:25,26)
    Myös Pietari vakuutta, että juuri uskovat ovat Jumalan valittu pyhä kansa:
    ”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.” (1.Piet.2:9)

    Tämä uskovista muodostunut kansa tullaan hajottamaan täysin ja silloin tulevat nämä profetia täyttymään. Tästä ajasta Jeesus kertoo opetuslapsilleen ja varoittaa vääristä saarnamiehistä:
    ”Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan.
    Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta valittujen tähden se aika lyhennetään.
    ”Jos joku silloin sanoo teille: ’Täällä on Messias’, tai: ’Messias on tuolla’, älkää uskoko.” (Matt.24:21-23)

    Tätä aikaa ei pidä uskovan pelätä, päinvastoin riemuita – nyt on tullut hetki nähdä mitä olemme uskossa odottaneet.
    Keitä sitten ovat nämä viisaat ja ymmärtävät joista Danielin ennustuksessa kerrotaan:
    ”Mutta viisaat ymmärtävät.” (Dan.12:10)
    Jeesus kertoi viisaista neitseistä jotka odottivat ylkää tyhmien neitseitten kanssa ja näin vertauksen kautta varoitti, ettemme uskossa uupuisi. Jos me pysymme valvovina ja emme lähde seuraamaan ihmisjoukkoa, vaan seuraamme Jeesusta – juuri siten pysymme viisaina.

    Jumala on kyllä lähettänyt enkelinsä turvaksi uskonmatkalle:
    ”Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut, aina tuohon aikaan saakka. Mutta sinun kansasi pelastuu, pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan.” (Dan12:1)

    Nyt meille herää kysymys, että missä tuo enkeli on tällä hetkellä? Voimmeko nähdä hänet? Luulen, ettei meistä juuri kukaan ole häntä nähnyt, mutta tuntenut kyllä enkelin läsnäolon. Jumala on lähettänyt uskovien turvaksi siis enkelin Mikaelin. Hänestä apostoli Juudas kirjoittaa:
    ”Ei edes ylienkeli Mikael, kiistellessään Mooseksen ruumiista Paholaisen kanssa, rohjennut herjata eikä tuomita tätä, vaan sanoi: ”Nuhdelkoon Herra sinua!” (Juud.1:9)

    Miksi tuo paholainen olisi halunnut viedä Mooseksen ruumiin luvattuun maahan? Jumala sanoi Moosekselle, että sinä näet sen, mutta sinä et sinne pääse. Tässä se on, paholainen olisi halunnut muuttaa oppia niin, että laki olisi myös ollut ojentamassa uskovia.

    Tämä on myös totta viimeisenä aikana, paholainen haluaa eksyttää oikeasta uskonymmärryksestä ja näin saattaa uskovat Mooseksen komentoon. Tässä tulee avuksemme tuo enkeliruhtinas Mikael ja taistelee puolestamme paholaista vastaa, ettemme eksyisi, vaan saisimme säilyttää oikean uskonymmärryksemme.

    Tykkää

  28. Markku Korteniemi

    Olipa upea syyspäivä – metsä on täynnä sieniä, mustikoitakin on osa vielä varisematta, puolukat kypsymässä ja viilentynyt vesi on helmeilevää ja virkistävää – tosin niistä etelän savipohjaisista vesistä en ihan niin varma ole…

    Kannattaa muuten katsoa vielä ylen areenasta ”Julma maa – dokumentti 1918 sisällissodasta” https://areena.yle.fi/1-4460977 Väinö Linnan sanoin suomalainen viha on syvää ja mustaa kuin suolampi. Ja kaikki tapahtui pystykorvaluterilaisessa kristityssä maassa, jossa niin kirkko kuin vaikkapa SRK vaikenivat suorastaan sadistisesta julmuudesta!

    No duota duoda Heino, missähän se pihvi olikaan tuossa vastauksessasi. Näytät aito-lestadiolaiseen tapaan hengellistävän niin hermeettisesti raamatuita, ettei niihin voi liittyä mitään näitä reaalimaailman asioita… !? 🙂

    Siitä on jo lähes 50 vuotta aikaa heinäkuussa 1969 amerikkalaiset laskeutuivat ensi kertaa kuun pinnalle. Kuuden päivän sota oli tapahtunut kaksi vuotta aiemmin Lähi-idässä. – Kun 1897 syntynyt isoisäni epäili kuun valloitusta, isäni viittasi Johanneksen ilmestykseen:

    ”Ja he astuivat maan avaruuden päälle, ja piirittivät pyhäin leirin ja rakkaan kaupungin…” (Joh. 20:9)

    Se oli Kalla-papalle vastaansanomaton todistus 🙂 – ottaen huomioon uusimman käännöksen kysymyksessä on ilmeisesti kuitenkin horisontaalinen avaruus kuin vertikaalinen. No voi moni muukin kohta liittyä käännöksen käännöksestä johtuvaan väärinkäsitykseen. Mutta saattaahan Jumala joskus puhua niidenkin kautta. Kun latinankielisessä Vulgata käännöksessä Moosekseen pään ympärillä ollut valokehä käännettiin sarviksi, niin kyllä sekin saattoi toimia, jos lain tehtäväksi haluttiin osoittaa; murtaa ihmisen itseriittoisuus!

    Vuokolle vielä: huolimatta massiivisesta mediapropagandasta todelliset poikkeukset ovat poikkeuksia ja niille tulee olla tilaa. Mutta on huuhaata tehdä niistä pääsääntöä ja uutta normaalia. Sukupuolensa voi tarkistaa omista housuistaan, – mutta pitää olla tilaa olla herkempi ja ”naisellisempi” mies ja myös vähemmän herkkä ja ”miehekkäämpi” nainen. Näinhän se on ollut meillä aiemminkin. Myös sukupuoli-identiteetti tarvitsee ainakin jossain määrin kasvatuksen tukea ja tehdään hallaa, kun lähetään tällaista prosessia lapsessa ehdoin tahdoin horjuuttamaan.

    ”…Päinvastoin se tuo toivon paremmasta. Rauhankoneiden avulla ihminen voi nousta tietoisen ajattelun rajoitusten yläpuolelle. Lähestymässä on viisaiden koneiden aika…”

    Historian valossa optimistisuutesi on lutusen naivia. Tähän asti kaikki mikä on vain ollut mahdollista, on valjastettu myös sodankäynnin, riiston ja ahneuden palvelukseen!

    Tykkää

    1. Nimetön

      MK: “Historian valossa optimistisuutesi on lutusen naivia. Tähän asti kaikki mikä on vain ollut mahdollista, on valjastettu myös sodankäynnin, riiston ja ahneuden palvelukseen!”
      Siinä tapauksessa voit osoittaa sanasi suoraan prof. Honkelalle. Se oli yksi näkökulma asiaan.

      Mikäli taas historiaan haluamme vedota, totean, että kuten kautta ihmiskunnan historian, annamme herkästi “pahan” nimen kaikelle sille, mikä on tuntematonta. Tätä teemaa on tutkittu monissa myyteissä ja vanhoissa tarinoissa. Meidän onkin jatkuvasti kysyttävä, millainen on sovinnon ja yhteisen hyvän tarina, tai rauhallisen rinnakkaiselon tarina? Millainen tarina saa aikaan positiivisen, vähemmän kärsimystä aiheuttavan muutoksen?

      Joseph Champell`n kirjassa Sankarin tuhannet kasvot kerrotaan, jota mm. Juhana Torkki lainaa kirjassaan Tarinan valta, kuinka Kolumbuksen laivojen miehet mursivat keskiajan ajattelun rajat. Heitä täytyi kuitenkin houkutella kuin lapsia, koska he pelkäsivät leviataneita, merenneitoja, lohikäärmekuninkaita ja muita syvyyden hirviöitä, joista vanhat tarinat kertoivat. Millä tavalla ajattelun rajat murretaan tänään? Mitkä ovat meidän pelottavat syvyyden hirviöt?

      On siis uskallettava kohdata pelottava pahuus rehellisesti silmästä silmään, koska vain silloin se menettää pelottavuutensa ja kauhistavuutensa. On jopa uskallettava hypätä oman mukavuusreviirin ja ajattelun rajojen ulkopuolelle.

      p.s. Vielä: mitä taas tulee Jumalankaltaisuuden tavoittelemiseen, sitähän hybristä se on katolinen pyhitysoppi parhaimmillaan :-).

      Tykkää

      1. Markku Korteniemi

        ”…niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.” (1. Moos. 3:5)

        ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5:48)

        Jumala tuli Kristuksessa ihmiseksi, jotta ihminen voisi jumalallistua, – sananmukaisesti se toteutuu vasta Taivaan Valtakunnassa!

        Olisi ollut parempi, ettei Amerikkaa olisi koskaan löydetty, kun tiedämme mitä hirveyksiä kristittyjen nimeä kantavat ihmiset siellä saivat aikaan – ja se ei ole mitään tarua vaan totta.

        Ja mitä tulee rohvessooreihin, niin hekin saattavat olla naiveja perusteettomassa optimismissaan ihmisen ja ihmiskunnan kykyihin – varsinkin moraalisiin ja eettisiin!

        Tykkää

  29. siirak

    Ymmärrän Markun pessimismiä ihmisen suhteen, mutta käsittääkseni tämän hetkinen tutkimus osoittaa ihmiskunnan väkivaltaisuuden ja sotien koko ajan vähenneen ajan kuluessa. Toki kehitys voi kääntyä myös toiseen suuntaan. Ylipäätään minusta ihmiskunnalla ei ole selkeää suuntaa. On jatkuvasti monia keskenään ristiriitaisia kehityskulkuja. Hyviä ja huonoja sekä kaikkea niiden väliltä. Mitä maailmanlopun ennusteluun ja merkkien tarkkailuun tulee tyydyn toteamaan omalta kohdaltani etten katso olevani sellaiseen kykenevä ja ylipäätään kavahdan sellaista. Historiassa minua huikeasti oppineemmat, niin teologisesti kuin muutenkin, ovat yksi toisensa jälkeen erehtyneet karkeasti siinä puuhassa. Raamattu sitä paitsi on tässäkin asiassa paradoksaalinen. Jos lähdetään kaikkia Raamatun kehoituksia ja ohjeita noudattamaan, niin siitä se vasta mielenkiintoisia seurauksia koituisi. Eiköhän paras näkökulma asiaan ole se, että rukoilee sitä että olisi valmis elämän päättyessä kohtaamaan Luojansa ja tähän rohkaisisi myös muita.

    Tykkää

  30. Markku Korteniemi

    Aivan niin Siirak!

    Kyllä ihmiskunnalla on pitkällä aikavälillä – sanotaan nyt vaikkapa miljoonan vuoden perspektiivillä – ollut selkeästi havaittava ja jopa potentiaalisesti kiihtyvä kehityksen suunta esim. teknologiassa. Mutta kuten tunnettua tuo tekninen kehitys ei välttämättä ole ollut edistystä planeettamme elonkehän ja ekosysteemin kannalta – eikä pitkän päälle lajillemmekaan. Samanlainen trendi on väestönkasvussa. Mutta jos käyttäisimme tekniset voimavaramme ja jos meillä olisi enemmän aatosta jaloa ja vähemmän alhaista mieltä, pystyisimme ruokkimaan moninkertaisenkin väestön suhteessa nykyiseen planeettamme ihmismäärään…

    Tutkimukset joihin viittaat ihmiskunnan rauhoittumisen suhteen, mahtavat olla kapea-alaisia ja siinä suhteessa kotiinpäinvetävää valkopesua a la esko valtaoja, että niissä ei huomioida esim. potentiaalisen tuhovoiman kasvua – lonkalta heittäen vaikkapa miljardikertaiseksi – viimeisen kahden sadan vuoden aikana, ei oman aikamme erikoislaatuisuutta myöskään siinä, kuinka paljon väkivaltaa tapahtuu piilossa ja kanavoidaan internetin suljetuissa verkkokanavissa, ei miljardeja abortoituja…

    Mutta ”Eiköhän paras näkökulma asiaan ole se, että rukoilee sitä että olisi valmis elämän päättyessä kohtaamaan Luojansa ja tähän rohkaisisi myös muita.” Ilman muuta – amen.

    PS. Jotakin häikkää tässä tuunatussa blogipohjassa mahtaa tosiaan olla kun viestit tahtovat itse kullakin karata helposti nimettöminä.

    Tykkää

    1. siirak

      Omhan toki ihmiskunnan väkivaltaisuuden muutoksen mittailu ja aikakausien vertailu melko monimutkainen tehtävä. Mutta kyllä silti hyvinvoinnin ja sivistyksen kasvaessa ajattelisin ihmisen rauhoittuvan. Nykyään tosiaan tuo tehokkuus tappovälineissä on huimaa ja tämän myötä sotureita tarvitaan huomattavasti pienempi prosentti kuin aiemmin. Hyvä kysymys tietysti on vapauttaako tämä loput ihmiset vastuusta.

      Mikrotason näkökulmasta suomalaisnuorista on nyt tutkimushavaintoja, että he juovat vähemmän, tekevät rötöksiä vähemmän sekä ovat vähemmän aggressiivisia kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Empiiriset kokemukseni tukevat tätä myös. Toisaalta taas on huonoja kehityssuuntia kuten fyysisen kunnon rappeutuminen, mielenterveysongelmien lisääntyminen, syrjäytymisen kasvu, netissä kiusaaminen, vihapuhe ja peliongelmaiset ym. Eli kun kehtitystä ynnäilee yhteen, niin ollaanko tilanteessa jossa ei oikein voi sanoa oltavan plussalla enempää kuin miinuksellakaan.

      Tulee mieleen Raamatusta se miete, jossa todetaan kaiken olevan aina samaa ja mikään ei koskaan muutu.

      Tykkää

  31. Vuokko Ilola

    Huhhuh, aikamoinen maailmanlopun tunnelma on täällä 😦 Olen vähän OUT näistä vl-keskustelupalstoista eikä enää muistakaan mitä synkkyyttä ko. uskoon liittyy. Noh, palautuuhan se taas mieleen.

    Koko ajan siis pitää miettiä pahuutta, nähdä sitä ympärillään, ennustaa huonoja aikoja, nähdä aiemmat ajat parempina jne. Joo, en lähde mukaan.

    Vielä Markulle tuosta muunsukupuolisuuden rummutuksesta. Antaa palaa ja paukkua vaan! Kyllä maapallolle meteliä mahtuu. Kohta asia seestyy ja palaa omiin uomiinsa virtaamaan. Miksi asia sinua niin haittaa? Ja taas otit miljoonat abortit esiin. Olen kirjoittanut aiheesta blogiini:

    https://www.vartija-lehti.fi/abortti-murha/

    Tule Vartijaan keskustelemaan kanssani aiheesta 🙂 Minä olen tehnyt itselleni abortin eli tiedän asiasta enempi kuin hyvin.

    Tykkää

    1. siirak

      Kiitos Vuokko kommenteista. Paljon hyviä huomioita ja näkökulmia. Täytyy kuitenkin todeta, että vaikutat suhtautuvan asioihin ja muihin kommentoijiin kovin mustavalkoisesti. Mielestäni tässäkin keskustelussa on ollut kyllä pääasiassa muita näkökulmia kuin maailmanlopun synkistelyä.

      Tykkää

      1. Vuokko Ilola

        Anteeksi Siirak hirveästi ylimalkaisesta heitostani, joka johtui yksinkertaisesti siitä, että en ole lukenut koko ketjua läpi. Luin vain lopusta muutaman kommentin ennen omaa kommentointiani. Minua vaivaa keskittymiskyvyn puute ja ajan vähyys, joten huiskin harmillisesti keskusteluihin osallistuessani. Olisi varmaan parempi pysyä kokonaan pois, jos ja kun ei pysty kunnolla osallistumaan keskusteluun. Näinhän olen pitkään tehnytkin.

        Tykkää

      2. siirak

        Eipä mitään. Se selittääkin jos on lukenut vain osan kommenteista. Mutta kuten jo sanoin, niin hyviä ja mielenkiintoisia kommentteja olet kirjoittanut. Itselläkin tulee joskus heiteltyä kommentteja melko lonkalta ja liian nopeasti. Se on vain inhimillistä.

        Tykkää

      3. Vuokko: ”Anteeksi Siirak hirveästi ylimalkaisesta heitostani, joka johtui yksinkertaisesti siitä, että en ole lukenut koko ketjua läpi. Luin vain lopusta muutaman kommentin ennen omaa kommentointiani. Minua vaivaa keskittymiskyvyn puute ja ajan vähyys, joten huiskin harmillisesti keskusteluihin osallistuessani. Olisi varmaan parempi pysyä kokonaan pois, jos ja kun ei pysty kunnolla osallistumaan keskusteluun. Näinhän olen pitkään tehnytkin.”

        Voisitko, Vuokko, lukea tuon ”Kommentoijalle” välilehden. Useassa kommentissasi on mielestäni hieman oiottu toiveitani liittyen keskustelemiseen tällä palstalla.

        Tykkää

  32. Quo Vadis

    MK: ”´Ja mitä tulee rohvessooreihin, niin hekin saattavat olla naiveja perusteettomassa optimismissaan ihmisen ja ihmiskunnan kykyihin – varsinkin moraalisiin ja eettisiin!”

    Niinpä. Mutta en kuitenkaan lähtisi hänenkään 30 vuotista asiantuntemustaan kyseenalaistamaan noin lonkalta, varsinkaan kun itsellä ei ole vastaavaa asiantuntemusta asiaan. Myös besserwissermismi voi olla keskustelua tukahduttava, kuin myös keskustelun osapuolten väheksyminen osuu ennenpitkää omaan nilkkaan.

    Me keskustelemme tällä palstalla tällä hetkellä kasvattajuudesta ja vanhempana olemisesta. Mielestäni on erittäin vahingollista ja vastuutonta, jos kristitty kasvattajan ja/tai vanhemman roolissa oleva henkilö maalailee vaihtoehdottomia uhkakuvia lasten ja nuorten tulevaisuuteen. Asioita voi tarkastella kiihkottomasti eri näkökulmista, uhka vai mahdollisuus? Joka tapauksessa ihmiskunnan vaiheet ovat sisältäneet tähän mennessä erilaisia pienempiä ja suurempia katastrofeja, ilmastonmuutoksia, pullonkauloja jne. Ei ole täällä mitään pysyvää.

    Mitä tulee Kolumbuksen Amerikan löytämiseen: se ei välttämättä ollut hyvä tai paha asia. Tavoitteena oli löytää meritie Intiaan ja samalla käytännössä todistaa se, että maapallo on oikeasti pyöreä. Merimiehet pelkäsivät putoavansa maapallon reunalta syvyyksiin. Jokainen kehitysprosessin osa, niinkuin tämäkin, liittyy edeltäviin tapahtumiin. Kehitys kulkee eteenpäin ja ihmisen sisäänrakennettu pyrkimys etsiä ja löytää kehityksellinen maksiimi aiheuttaa joka historian ajanjaksossa omat moraaliset ja eettiset haasteensa.

    QuoVadis

    Tykkää

  33. Markku Korteniemi

    ”Mitä tulee Kolumbuksen Amerikan löytämiseen: se ei välttämättä ollut hyvä tai paha asia.”

    No Quo Vadis, missä on empatiakykysi ja eikö olisi syytä ottaa kantaa juuri heikomman osapuolen näkökulmasta? Eikö ole todellakaan tapahtunut pahaa, jos Amerikan intiaaniväestön määrä oli Amerikan löytämisen aikaan noin 100 miljoona ihmistä, josta 80 miljoonaa häviää 1600-luvulle tultaessa 150 vuoden aikana kullanhimoisten eurooppalaisten ”kristittyjen” raakalaismaisen sodankäynnin mukaanlukien biologisen, kolonialistisen hallinnon, pakkotyön ja orjuuttamisen vuoksi?

    Ilman muuta lapset ja nuoret tarvitsevat unelmansa ja heissä on toivo ja uuden mahdollisuus! Ja olette siinä aivan oikeassa, että paljon paljon hyvää on tapahtunut viimeisten vuosisatojen aikana – tosin millä hinnalla ekologisesti ja eettisesti? – Mutta meidän aikuisten – olen ymmärtänyt, että kommentoijat ovat sellaisia – on syytä avata silmät myös kolikon toiselle puoliskolle.

    Mahtoi olla vuoden 1970 syksy kun menin oppikouluun ja biologi Rachel Carsonin kirja ”Äänetön kevät” oli lyönyt läpi Suomessakin. Meneillään kai oli Suomen Luonnonsuojelujärjestöjen julistekampanja, joka koulun aulassa teki minuunkin niin suuren vaikutuksen, että olin yllättänyt keväällä 1971 kun lintujen laulua kuului sittenkin!

    Olen pessimisti, mutta en kai kuitenkaan niin paljon kuin profeetat, apostolit, ilmestyskirja – siis suorastaan Raamatun punainen lanka… Tai kun aikamme viihdeteollisuus scifi, elokuvat ja pelit suorastaan mässäilevät dystopioilla, apokalyptisillä fiktioilla, ekokatastrofeilla ja tuomiopäivän tunnelmilla. Sellaisten suhteen noudatan ”aivohygieniaa”.

    Kulttuurihistorioitsija Oswald Spengler kirjoitti sata vuotta sitten teoksen ”Länsimainen perikato” jossa ”arvioi länsimaisen kulttuurin tulevan tiensä päähän 200–300 vuoden kuluttua. Siihen asti se rappeutuisi, kunnes tuhoutuisi tavalla tai toisella.” Historioitsija Arnold Toynbeen näkemys ei ollut paljoa lohdullisempi. Ekologien näkemyksen mukaan planeettamme ekosysteemim tila on jatkuvaan kasvuun perustuvan talouden puristuksessa katastrofaalinen.

    Lars levi Laestadius kirjoitti 1843 viisi vuota ennen Europan hullua vuotta 1848 latinankielisen pastoraalikirjoituksensa ”CRAPULA MUNDI se on Maailman Kohmelo eli Tarttuvainen sielun tauti, jonka vapauden varjoon peitettyä syytä ja kansojen hurjissa meteleissä esiintyviä ilmiöitä samoin kuin sen surkeaa loppua hengellisessä kuolemassa tutkisteli ja kaikkien säätyjen elämäntapaa tarkastellen selitteli Lars Levi Laestadius…”

    Kun Vuokko palaa yhä uudelleen tuohon monisukupuolisuuteen niin vastaan: Sukupuoli-identiteetin muodostuminen on myös sosiaalinen prosessi, jonka herkässä vaiheessa – ainakin herkille lapsille – asiasta voi muotoutua fiksioitunut päähänpinttymä ja todellinen ongelma, jos ja kun ihan normaalit lapsen fiktiot siitä, millaista olisi elää juuri sukupuoleltaan vastakkaisena leimautuvat jotenkin syvempää egoa edustaviksi…

    Meillä on historiassa esimerkkejä joukkosuggestioista ja hysterioista tanssitaudeista kaatumisiin ja hoitokokousten henkiparannuksiin… Muistan oppikoulun alaluokilta myös erään syksyn, kun koulumme maxi-takkiset leidit pyörtyilivät ihan aidosti välitunneilla – siellä ja täällä heitä makasi maassa koivet taivasta ylös nostettuna verenkierron palauttamiseksi.

    Monisukupuolisuudesta tullenee kaavaillulla info- ja suorastaan propaganda intensiteetillä länsimaissa joukkosuggestiivinen ilmiö, johon identifioituu kymmeniä prosentteja väestöstä. – Ja jälleen kerran myös siitä tulee kulttuuri-imperialistinen vientituote, jota viedään länsimaisella oikeudella ja massaviihteen kylkiäisenä perustavanlaatuisena ihmisoikeutena kaikkeen maailmaan.

    Tykkää

    1. Yhä paranee Markku, hiukset nousisivat pystyyn, jos uskoisin. Huh huh. Minun tiedossani ei ole mitään, mikä antaisi aihetta edes harkita uskomista.

      Mitkähän ovat sinun tietolähteesi? Mikä tässä asiassa erityisesti ahdistaa? En ymmärrä.

      Pidän sinua terävänä havainnoitsijana, kun puhutaan vahoillislestadiolaisuuteen liittyvistä ilmiöistä. Sinulla on aiheesta laaja historiallinen tietomäärä. Mutta meneeköhän nyt tosiasiat, realistiset tulevaisuudenkuvat ja omat pelkosi sekaisin?

      Tykkää

    2. Jusbru

      Joo, jokainen voi kokeilla mielessään onnistuisiko yhtäkkiä muuttumaan transsukupuoliseksi. Onnistuuko?
      Niin, miksi sitten se onnistuisi muiltakaan kovinkaan helposti ”joukkosuggestiivisessa” mielessä.

      Kokemus omasta sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta on niin syvällä ihmisen persoonassa, ettei siihen noin helposti voi vaikuttaa sosiaalipsykologisilla keinoilla (varsinkaan kun mitään suurta salaliittoa ei edes ole olemassa).

      Markun maalailemia uhkakuvia en tosiaan nuortenkaan maailmassa missään näe. Edelleenkin suurin osa ihmisistä on heteroita, kokevat oman sukupuolensa oikeaksi perustavat perheitä ja saavat lapsia. Merkkejä joukkohysteriasta ei ole missään.

      Muuten! Kotipaikkakunnallani ry:n keskusteluillassa eräs mies (tai hm, ehkä tässä tilanteessa voi sanoa miesoletettu) kertoi, kuinka hankalaa ja kiusattua on olla kristitty homo vl-liikkeessä, varsinkaan kun ei oikein edes tunnista itseään mieheksi. Voin kuvitella miten tällaisia rohkeita, vilpittömiä ja nöyriä ihmisiä loukkaavat vihjailut salaliitoista ja suggestioista. Voin lyödä vetoa, että ko. henkilö paljon mielummin valitsisi heteronormatiivisen elämän, jos se olisi hänen omassa päätösvallassaan.

      Tykkää

    3. Jusbru

      Ai niin, tunnen erään miehen, joka on homo ja sosiologi. Hän on hyvin perillä naistutkimuksen siitä haarasta, jonka mielestä mitään biologista sukupuolisuutta ei edes ole olemassa, ja että kaikki sukupuoleen perustuvat määrittelyt ovat vääriä ja epäoikeudenmukaisia.
      Mitä mieltä hän on tästä kaikesta?
      Pitää sitä idioottimaisena. Tämä pieni sukupuolentutkimuksen sivuhaara on aika naurunalainen yleisesti ottaen tieteilijöiden keskuudessa, mutta he saavat vähyytensä nähden suhteettomasti palstatilaa, ehkä siksi että ovat niin aggressiivisia.
      Heidän edustama kantansa ei ole siis yleensä sama kuin tieteen yleisimmin hyväksytty valtavirta.

      Tykkää

      1. Ei niin ole. Valtavirran tieteilijöiden mukaan joka ihmisellä on biologinen, psyykkinen ja sosiaalinen sukupuoli yhtäaikaa, samanaikaisesti. Näimä kolme voivat olla ja ovatkin enemmistöllä samansuuntaisia, joillakin eivät ole. Yksilö tietää, milloin ei, ja kukaan ulkopuolinen ei voi sitä tosiasiaa muuksi muuttaa! Se siitä suggestiosta 😊

        Tykkää

    4. Jusbru

      Sanottakoon vielä, että uskon kyllä Markku, että olet vilpitön, etkä halua mitään pahaa. Onneksesi olet kuitenkin uhkakuviesi kanssa minun mielestäni vain reippaasti väärässä:)

      Tykkää

    5. Vuokko Ilola

      En usko tuohon sosiaaliseen prosessiin. Minusta on enempikin vaikea saada lasta muuksi kuin hän on. Erään tuttavani tuttavan poikalapsi oli jo hyvin varhain kiinnostunut vain tyttöjen leikeistä, halusi aina lahjaksi barbeja ja niin edelleen ja vaikka vanhemmat kuinka yrittivät muuttaa lastansa tykkäämään poikien jutuista, he eivät millään onnistuneet.

      Samoin tunnen nuoruudestani tytön, joka leikki poikien leikkejä, vaikka ympäristö olisi todellakin toivonut ihan muuta, eikä tukenut häntä ollenkaan hänen mielihaluissaan.

      Valveutuneena vanhempana minäkin olen koettanut olla roolittamatta vahvasti lapsiani, olen ostanut pojalleni heti ensimmäisiksi leluiksi myös nukkeja, mutta hän ei tykännyt leluista paljoa, oli ne sitten tyttöjen tai poikien leluja. Jonkin verran joo leikki, mutta kaikista eniten hän tykkäsi kiipeillä, pyöräillä ja heitellä kiviä ja palloa. Pianotunnitkin mahdollistin hänelle, mutta eipäs napannut. Toinen poikamme syntyi suorastaan tyttömeren keskelle ja jo ennen kuin osasi puhua, autot kiinnosti ihan järjettömästi. Joo leikki hän kerran tyttöjen barbeillakin: otti niiltä jalat ja kädet irti ja työnsi patterin väliin ylälaidasta ja otti pois alalaidasta.

      Oma kokemukseni siis on, että täytyisi toimia jo väkivaltaisesti, jotta voisi saada lapsen muunlaiseksi kuin hän on. Ja kuinka paljon on saanutkaan seurata ja kuulla erilaisia tilanteita ja tarinoita, joissa vanhemmat ovat yrittäneet väkisin saada lapsistaan haluamansa kaltaisia. Ne ovat erittäin surullisia tarinoita ne! Lapsi on herlppo vahvista hänen omiin mieltymyksiinsä ja piirteisiinsä ja erittäin vaikea hänen luontaisen vastaisiin piirteisiin.

      Ja henkistä väkivaltaa on käytetty vanhempien taholta just valtavirrasta poikkeavissa tapauksissa. Harvemmin ilmenee tapauksia, että pojasta olisi yritetty tyttöä tai tytöstä poikaa. Voihan tällaisiakin olla.

      Eräs nyt jo iäkkäämpi nainen oli syntynyt molemmilla sukuelimillä. Koska vanhemmilla oli jo entuudestaan poika, lapsesta haluttiin tehdä tyttö, eli munaskut pois. Silti tuo nainen on erittäin vaikeasti havaittavissa kummaksikaan. Enimmäkseen häntä lullaan mieheksi. Voi mieletöntä, mikä ihmistragedia! Ei olisi saaneet vanhemmat eikä lääkäri tehdä mitään asian eteen, vaan antaa ihmisen itse päättää asiasta isompana.

      Koulussa kun olen töissä, nämä muunsukupuoliset asiat eivät ole millään tavalla esillä. Muutaman kerran olen törmännyt tilanteeseen, jossa olen itse selittänyt, että aina ei voi syntyneestä lapsesta tietää, kumpi se on kun sillä on pimppi ja pippeli molemmat. Ensin oppilaat ovat hieman hämmästyneet, mutta sitten hyväksyneet asiaintilan sen kummemmin ihmettelemättä ja palaamatta asiaan mitenkään myöhemmin. Eli ei nämä asiat ole lasten tietoisuudessa mitenkään vahvasti, harva edes tietää niistä. Ja kuitenkin, jo joiustakin lapsista voi sanoa melko suurella varmuudella, että he joutuvat käsittelemään jossakin vaiheessa sukupuolkista identiteettiään ihan omalla tavallaan. Heistä kun ei oikeasti ulkonaisen olemuksen perusteella sanoa, kumpia he ovat.

      Mielipiteeni perustuu siis ihan omaan havainnointiini, ei mihinkään hulabaloohon, en edes jaksa seurata aiheesta käytävää keskustelua. Otiskot joo luen ja sen yhden telkkariohjelman sieltä Afrikasta katoin, mutta sekin vain vahvisti aiempia kokemuksiani asiasta. Usein ihminen tarvitsee ne omat kokemukset uskoakseen jotain ja sekään ei ole aina huono asia, eipähän ole niin vietävissä 🙂

      Tykkää

  34. Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut, aina tuohon aikaan saakka. Mutta sinun kansasi pelastuu, pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan.” (Dan. 12:1)

    Kysymys on näkökumasta, tässäkin. Minä luen tämän kohdanlohdullisena: Mikael seisoo kansan suojana–jokainen pelastuu, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan. Me kristityt tiedämme, kenessä on pelastus. Ei siis vaikeinakaan aikoina ole hätää! Vuokon tavoin olen tullut immuuniksi pelottelulle ja tietyillä raamatunkohdilla pelottelumielessä mässäilylle. Eipä siitä lopusta tiedä kukaan muu, kuin Isä.

    Sen sijaan, historian aikana monet ovat olleet tietävinään. Lähipiiristäni lestadiolaiset ja jehovantodistajat 😃

    Tykkää

  35. Kyllä myös minua ahdistaa esim. ilmastonmuutokseen liittyvät asiat. Voi olla, että sen seurauksena alkaa uusi kansainvaelluksen aika. Emme voi vielä kuvitellakaan, mitä se meille hyvinvointi-Suomen ihmisille ja meille kristityille tuokaan tullessaan. Mutta: kristittyinä olemme kuitenkin tulevaisuuteen luottavina suhtautuvia, koska tiedämme, ettei tulevaisuudenodotteemme ole nytkään vain omissa käsissämme: me saamme luottaa uskolliseen Luojaan!

    Tykkää

  36. Markku Korteniemi

    Siis ”Valtakunnassa on kaikki hyvin”:

    1. Mikä on sen ajan henki,
    isännäksi päässyt renki,
    jonka suuren pillin mukaan
    täällä tanssittava on?
    Ajan henki meille määrää,
    mikä oikein on ja väärää,
    eikä epäillä saa kukaan,
    se on vastustamaton.

    2. Totuus löytyy vaikka mistä,
    uuden ajan temppelistä.
    Mitä teetkin, ei se haittaa,
    kaikki muutkin tekee niin!
    Markkinoiden alttarille,
    työn ja rahan jumalille
    moni sielunsakin laittaa
    sydämensä kahleisiin.

    3.”Voima löytyy sisältäsi,
    toteuta vain itseäsi”,
    ajan henki lupaa sille,
    joka etsii Jumalaa.
    ”Maista rohkeasti tästä
    kielletystä hedelmästä”,
    rakkautta kaipaaville
    ajan henki tarjoaa

    4. Kuka rikkoi lahjan parhaan?
    Kuka päästi käärmeen tarhaan?
    Täällä eivät mies ja nainen
    enää löydä toisiaan.
    Eikä lapsikaan saa olla
    enää hiekkalaatikolla.
    Aikuiseksi pienokainen
    kasvaa ennen aikojaan.

    5. Onko täällä vielä niitä,
    joille valheet eivät riitä?
    Kuka yötä rohkeasti
    soihduillansa valaisee?
    Onko vielä pasuunoita,
    valtakunnan vartijoita,
    jotka aamunkoittoon asti
    muurin päällä taistelee?

    kerto:
    ”Valta kunnassa kaikki hyvin!”
    vanha vartija huutaa silmin hämärtyvin
    näkemättä, mistä hyökkää vihollinen armoton.
    Minne joutuu se valtakunta,
    jonka paimenetkin nukkuu syvää unta
    näkemättä, huomaamatta, mikä hetki yöstä on!

    (Pekka Simojoki)

    Tykkää

  37. Vuokko Ilola

    Eikö kristityn pitäisi olla enempikin huolehtimatta huomisesta ja iloitsemaan Herrassa? Noh, Raamattu taitaa tässäkin kohdassa olla ristiriitainen, kun ajaa molempia asioita.

    Heino Korpelan näkemykset maailmanlopusta olivat aika tyhjentäviä: sitä ei voi kukaan tietää. Ei siis kannata elää tulevisuuden mahdollisessa tuhossa kun voi elää tämän päivän ilossa ❤ Ja kun kasvattamisesta puhutaan, etenkään lasten mieliä ei saa synkistää tulevaisuuden uhkakuvilla, heilläkin on oikeus elää ilossa! Joku tästä aiemmin mainitsikin.

    Opin jo äidinmaidossa itse tuon murehtimisen jalon taidon. Aina piti murehtia ja pelätä jotain, se oli jopa velvollisuuteni. On ollut erittäin vaikea päästä tuosta piirteestä irti. Ikään kuin murehtimisella ja valvautuneisuudella olisi voinut välttää ikäviä tapahtumia.

    Kaikista raskain etukäteismurhe oli se, että pysynkö minä ja lähipiirini vl-uskomassa. Eihän me pysytty, mutta mikä ilo ja vapaus siitä koittikaan, toisin kuin mitä oli peloteltu alamäellä ja siunauksen häviämisellä 🙂

    Tykkää

  38. Jusbru

    Markku, postaamasi runo (vai onko se laulu) on ihan hieno, muttet sillä onnistu vastaamaan aikaisempaa tekstiäsi koskevaan kritiikkiin 🙂

    Tykkää

  39. Heino Korpela

    Ihmiselämää on sitten vaikeaa elää, ymmärtää elää oikein, siis niin, että voisi säilyttää oman tahtonsa ja ymmärryksensä. Meihin vaikutetaan, tai pyritään vaikuttamaan koulujen, mainoksien ja yleisenmielipiteen taholta.

    Ajattelin, että en pistä lusikkaani tuohon sukupuolisoppaan, on se niin vaikea asia! Nyt kuitenkin puolustaisin hieman Markun näkökantaa, sillä hän opettajana näkee miten monet nuoret elävät lapsena hyvin vaikutuksille altista ikäkautta. Jos väitetään, ettei suggestiolla voi vaikuttaa ihmisen persoonaan, ollaan ihan väärässä.

    Ei niin, että voisimme hypnoosin avulla muuttaa naista mieheksi, tai päinvastoin. Mielestäni nykyisin on menty toiselle äärilaidalle, jopa niin, että lapset epäilevät omaa sukupuolisuuntaansa. Tunnen miehen, jolla on kummatkin sukuelimet, hän haluaa olla mies ja on kastettu miehen nimellä, mutta nyt kun hän on jo vanha, hän on mummon näköinen, myös ääni on naisen ääni. Olin markkinakojun luona, kun tämä mies tuli myös siihen, kauppias luuli häntä naiseksi ja puhutteli mummoksi – hän sai suuren mielipahan kauppiaan puheesta.

    Tulisi keksiä se kultainen keskitie, ettemme loukkaisi toisen ihmisen identiteettiä, mutta kuitenkin kertoisimme totuuden. (tämän hetken totuuden) Ei homous ole outo asia ollut edes silloin kun Jeesus oli opettamassa ihmisiä:
    ”Opetuslapset sanoivat: ”Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin.”
    Mutta hän sanoi heille: ”Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon.” (Matt.19:10-12)

    Meille ihmisille on itse Jumala antanut elämämme, johon meidän on tyytyminen ja jos katselemme toisten elämää, luulemme herkästi, että tuolla toisella se vasta mukavaa on elellä, on älykäs ja hyvin terve. Eli emme huomaakaan miten arvokkaan lahjan Jumala on meille itse kullekin antanut ja jos pyrimme seuraamaan Jeesuksen opetuksia, saamme olla Jumalan luona taivaassa.

    Olisi meille jokaiselle hyvin terveellistä tutkia suurten kirkkoisien opetuksia ja jos tutkimme, niin näemme hyvinkin selvästi miten yleinen mielipide on vaikuttanut heidän mielipiteisiinsä, eli he ovat myös olleet ”aikansa lapsia”.
    Tänä päivänä, jos kuvittelemme, että olisimme vapaat ihmisten suggestiolta, elämme harhassa sillä koko ajan meihin pyritään vaikuttamaan kaupan ja yhteiskunnan taholta. Eli muokkaamaan meitä, että olisimme yleishyödyllisiä.

    Uskonnot myös suggeroivat ihmisiä, vaikka eivät kait sitä itse ymmärrä. Näin kävi myös vanhoillislestadiolaisuudessa. Pienet uskovat yrittivät uskoa kaikin voimin väärähenkisyntiin, etteivät olisi joutuneet helvettiin. Minäpä kerron:
    Yritin auttaa yhtä suuren perheen äitiä joka oli joutunut suureen sielunhätään, koska hänelle saarnamiehet olivat vakuuttaneet, että hänessä on saastainen henki. Hän ei kyennyt uskomaan, että itse piru olisi saastuttanut hänen sydämensä asunnokseen, koska oli koko elämänsä ajan pyytänyt saada olla uskova, Jeesusta seuraava pieni uskova.

    Tuo suuren perheen äiti oli kamarissa polvillaan vuoteen vieressä ja voihki tuskissaan, yritin puhua hänelle, mutta en minä kyennyt hätä auttamaan. Tämä ei ole ainut tapaus, jossa jouduin olemaan ja tuntemaan miten voimaton olin tämä suggestion edessä. Mikään järkipuhe, ei raamatun todistus voinut murtaa suggestion voimaa. Nyt minulla on itseni kanssa taistelu, etten antaisi vihantunteille valtaa ja alkaisi vihata ihmisten manipulointia.

    Tykkää

    1. Jusbru

      Heino, olet oikeassa siinä että suggestiolla voi olla suuriakin vaikutuksia (kertomasi tarina suuren perheen äidistä on siitä hyvä esimerkki). Minun tarkoitukseni oli vain sanoa, että suggestiolla ei ole yleensä suurta merkitystä (ainakaan terveiden persoonallisuuksien) pysyvään identiteettiin! Se ei silti tarkoita sitä etteikö sillä joissain tilanteissa voisi olla
      jotain merkitystä. En myöskään ymmärrä missä se sellainen suggeroija muka on joka tällä hetkellä kampanjoi ja kaikkia huijaa, en ole nähnyt.
      Halusin myös siis esittää vastaväitteeni siitä, että jonkinlainen kampanja olisi muka käynnissä. Kuten jo sanoin, en ole missään mitään sellaista havainnut.
      Luin juuri yhden tutkimuksen, jossa 4% amerikkalaisista identifioi itsensä lbgt:ksi ,määrä ei ollut juuri muuttunut vuosikymmenten aikana (lbgt:lesbian, bisexual, gay, trans).

      Tykkää

    2. Vuokko Ilola

      Uskon suggeroinnin voimaan joissakin asioissa, mutta en helposti seksuaalisen suuntautumisen tai esimerkiksi luonteeseen liittyvissä asioissa. Tämän sanon ihan kokeumsen syvällä rintaäänellä. Siis voidaan yrittää tukahduttaa VÄKIPAKOLLA olemaan muuta kuin mitä on, mutta yleensä ihminen joko salaa muilta piirteitään tai aikuistuttuaan uskaltaa olla mitä on.

      Ihmettelen paljon, jos joku haluaa vapaaehtoisesti ilman todellisuuspohjaa ”heittäytyä” muunsukupuoliseksi, transsukupuoliseksi, homoksi tai lesboksi, niin tuskainen monen ihmisen taival on silloin kun se on valtavirasta poikkeava.

      Eräskin homopoika yritti monta kertaa itsemurhaa homoutensa takia ja itki vanhemmiilleen, kuinka raskas asia se on hänelle ja kuinka häntä ei tulla yhteiskunnassa koskaan hyväksymään. Lopulta hän onnistui itsemurhassaan ja kun vanhemmat menivät myöhemmin seuroihin, heille tultiin valittelemaan, kuinka heidän lapsensa joutui helvettiin itsemurhasynnin takia.

      Siinä mielessä on se ja sama, mitä mieltä itsekukin on muunsukupuolisuudesta, homoudesta, lesboudesta, mutta se EI OLE se ja sama asia, miten tällaisiksi henkilöiksi esittäytyviä kohdellaan. On ihan tarpeeksi kova henkinen prässi käydä läpi oma valtavirrasta poikkeava seksuaalisuutensa, yhtään lisäkuormaa he eivät enää ympäristöltä tarvitse.

      Jos nyt joku suggeroinnin takia ”heittäytyisi” heterosta muunlaiseksi ilman todellisuuden pohjaa, niin murhehan siitä olisi totta vie heittäytyjällä itsellään. Ei minusta muiden tarvitse sellaisesta murhetta ottaa. Maapallolla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista hullua, yks hullu juttu sinne ja tänne ei paljon maapallon kiertokulkua hetkauta.

      Tykkää

      1. Heino Korpela

        Oikein kirjoitat Vuokko! Nuoruudessani oli kaverinani homopoika, en silloin tiennyt mitään koko homoudesta, eikä tuo poika eronnut miehisestä miehestä muuten, kuin hänellä oli joitakin sanoisinko naismaisia liikkeitä ja se, että hän tuli hyvin toimeen tyttöjen kanssa, eli oli halukas juoruamaan. Juoruaminen taitaa olla huono sana, sanon toisin; hän oli hyvä nauraa kikattamaan tyttöjen kanssa.

        Minä olen tottunut elämään erikoisten ihmisten kanssa, joten en juuri ole kiinnittänyt huomiota ihmisten poikkeavaan käytökseen. (jos käytös ei vahingoita toisia ihmisiä) Tuo kaverini oli hyvä kaveri minulle, eikä hän koskaan vihjaissut itsessään olevasta erilaisuudesta. Vasta myöhemmin minulle selvisi hänen homoutensa, jonka hän kaikin voimin yritti peittää, meni kihloihin, mutta parisuhde ei onnistunut, ei vaikka hän tosissaan yritti.

        En minä silti häntä sääli, eikä hän itsekään erilaisuuttaan sure. Hän puski ajatuksensa ja tarmonsa opiskeluun. Suoritti yo- kirjoitukset aikuisena hyvin arvosanoin ja sitten opiskelemaan yliopistoon, jonka jälkeen työura Tukholman yliopistossa.

        Kuitenkaan en ole hänen kanssaan koskaan puhunut homoudesta, sen aiheuttamista ongelmista. Kyllä homoudesta puhuvat ovat nuoremman polven edustajia. Meillä kaikilla, ei vähiten uskovilla, meillä on syytä tutkia sydäntämme, ettemme vai ymmärtämättömyyttämme vahingoittaisi lähimmäistämme.

        Tykkää

  40. Ajatus

    Tämän päivän vihervasemmistolainen arvoliberalismi toteuttaa 60-
    luvun marxilaista utopiaa ”maanpäällisestä paratiisista”, maailmankylästä,
    jossa kaikista pidäkkeistään ja velvoitteistaan vapautettu ihminen voi
    toteuttaa omia mielihalujaan. Lopullisen päämäärän saavuttaminen
    vaatii kuitenkin vallankumouksen, jossa vastustaja ja sen kiusalliset
    ”kodin, uskonnon ja isänmaan” konservatiiviset arvot on tuhottava.

    Itse asiassa utopian juuret johtavat 1800-luvun lopun ja 1900 -luvun
    alun arjalaiseen kultturiliikkeeseen, jossa Nietzsche julisti : ”Jumala on kuollut”
    ”Jokainen ihminen on oma jumalansa ”, antikristusmainen ”Übermensch”.
    Ja jossa Carl Jungin sisäinen feminiimi julisti seksuaalista vapautumista
    : ”Älä tukahduta mitään”. Darwinin ja seuraajiensa teorioiden uskottiin
    johtavan kristinuskon lopulliseen häviöön tilalle nousevan auringon ja
    luonnon palvonnan tieltä. Utopia paluusta feminiimiseen, matriarkaaliseen
    yhteiskuntaan, jonka kristinusko oli aikanaan tuhonnut, oli saavutettavissa,
    kunhan epäkelpo aines yhteiskunnasta tuhotaan. Arjalaisen kulttuurin katsottiin
    olevan niin ylivoimainen, että muut alemmat kulttuurit siihen kyllä sulautuisivat.(!)

    Seurauksena kaikesta tästä oli kommunismin ja kansallissosialismin nousu ja
    kaikki se pahuus ja iljettävyys näiden myötä. Siksi onkin yllättävää, että
    60-luvun länsimaiden sotaa käymätön nuoriso innostuu anarkistisesta
    marxismista ja sen arvoista. Arvoliberalismi on eri asia kuin moniarvoinen
    pluralismi, joka sallii myös toisenlaiset ajatukset. Arvoliberalismiin
    kätkeytyy väkivalta, joka johtaa totalitarismiin, nollatoleranssiin toisinajattelussa,
    ”ilmianto- ja irtisanoutumisyhteiskuntaan”.

    Mediassa on viime aikoina spekuloitu äärioikeiston ja konservatismin noususta.
    Itse asiassa taitaa ollakin niin, että arjalaisen kulttuuriliikkeen nykypainos,
    arvoliberaali vihervasemmisto, onkin se, joka on kiihdyttänyt hyökkäyksiään
    kristillisiä perusarvoja vastaan. Tämä näkyy eritoten kouluissa ja päiväkodeissa,
    joissa opetussuunnitelmista nämä perusarvot on pyritty totaalisesti häivyttämään.
    Kommunistit lauloivat 6o-luvulla : ”Sinun lapsesi ei ole sinun”. Niinpä perheissä
    annettavaa kristillistä kasvatusta on ideologian mukaisesti alettu horjuttamaan
    ja kasvatusvastuuta siirretty spartalaisittain yhteiskunnan suuntaan.

    Maailma jakautuu. Mitä siitä seuraa ? ”Kämmenen leveys” on sittenkin
    ”Ei mitään”. Tämä on hyvä muistaa.

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Ajatuksen kulttuurianalyysi herätti muistoja opiskeluaikojeni alusta. Vuonna 1972 piti tunnettu evankelikaalinen teologi Francis Schaeffer Helsingin yliopistolla esitelmäsarjan aiheesta ”Modernin ihmisen epätoivo”. Seurasin esitelmiä lumoutuneena, angstiseen nuorukaiseen ne upposivat täydellä voimalla.

      Minulla on edelleen tallessa esitelmäsarjan äänitteet. Nyt jälkikäteen kuunneltuna olo on lähinnä vaivautunut. Tuntuu, että niissä karismaattinen puhuja vetää kulttuurihistorian mutkat suoriksi ja antaa liian helppoja vastauksia liian vaikeisiin kysymyksiin.

      Samoja ajatuksia herättää Ajatuksen teksti, joskaan vertailu ei tee Schaefferille oikeutta. Ajatuksen esittämä aatehistoria on niin luova sillisalaatti, että sen purkaminen on toivoton tehtävä. Voisi sanoa Wolfgang Paulin sanoin: Se ei ole edes väärässä. No, ehkä se kuitenkin toimii sopivana ärsykkeenä mainittujen ”ihmiskunnan vihollisten” ajatuksiin tutustumiselle.

      Aiheesta puhuu myös Lauri Kemppainen synodaaliesitelmässään ”Tässä olen” http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/koulutus_ja_toiminta/synodaalikokoukset/2018/tassa-olen-lauri-kemppaisen-syno/

      I got Judas’ heart
      Nietzsche’s soul
      Dawkin’s cock
      in a god-shaped hole

      Tykkää

      1. Markku Korteniemi

        Kylläpä minäkin Kemppaisen Laurin muistan – oli joskus oppilaani, tosin valitettavan lyhyen aikaa paikkakunnalta muuton vuoksi… 🙂

        Tykkää

    2. Pahuus ei ole jotakin, joka on aina itsen tai oman viiteryhmän ulkopuolella. Pahuutta löytyy jokaisen sisimmästä ja jokaisesta ihmisryhmästä. Pahuutta ei, valitettavasti, voi ulkoistaa. Kukaan ei kiellä perheitä kasvattamasta kristillisesti. Ei kukaan, ei ainakaan Suomessa.

      Jos jossakin perheiden kristillinen kasvatus on ulkoistettu, se on srk-laisessa liikkeessä. Vie lapsesi pyhäkouluun, vie hänet päiväkerhoon. Kehoita häntä menemään raamattuluokkaan, ilmoita hänet srk-laiseen rippikouluun. Valvo, että lapsesi käy seuroissa, ilmoita hänet leirille…

      Mikä on tulos? Aika heikko, jos ajatellaan sitä, mitä lestadiolaisnuoret ja lapset tietävät Raamatusta ja kristinuskosta yleensä. Aika heikko, jos ajatellaan sitä, kuinka moni nuori jatkaa lestadiolaisena. Vähemmistö. Enemmistö luopuu. Missä vika?

      Tykkää

  41. Kodin, uskonnon ja isänmaan nimissä on tehty mitä hirveimpiä asioita. Varsinkin sen keskimmäisen nimissä. Ne eivät takaa yhtään mitään. Sitäpaitsi koti, uskonto ja isänmaa eivät ole mitään arvoja.

    Jos tämä oli kommentti edellä käytyyn keskusteluun seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksista, on Ajatuksella karannut mopo käsistä!

    Ihmisarvo ja -oikeudet kumpuavat aivan jostain muualta, kuin edellä on lueteltu. Kristinuskon arvot ovat muuten yhdenmukaisia ihmisarvon ja -oikeuksien kanssa.

    Jos moraalia perustellaan traditiolla, ollaan älyllisessä umpikujassa. Moraalia tulee perustella etiikalla.

    Kristityt perustelevat yleensä moraaliaan kristillisellä etiikalla.

    Tykkää

    1. Eudokimokselle huomautuksena: on totta, että suurin osa kristinuskon etiikasta (ja tätä myötä etiikasta nousevista arvoista) on yhtenevää ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kanssa. On hyvä pitää mielessä, ettei asia ole aivan näin yksioikoinen. Esimerkiksi meillä Suomessa on ”ihmisoikeus” saada tehdä abortti. Klassisen kristillisen etiikan mukaan abortissa eivät toteudu kaikkien ihmisoikeudet: syntymättömän lapsen. Näin ollen lakiin perustuvat ihmisoikeudet ovat ristiriidassa kristillisen etiikan kanssa.

      Tykkää

      1. Roosa, myönnän auliisti, ettei kaikki mene yksi yhteen! 😊Abortti on tässä poikkeus. Olen tasan tarkkaan sitä mieltä, että abortti on murha. Laillistettu murha ja eettisesti väärin. Hyvä huomautus.

        Liked by 1 henkilö

  42. MH

    1/3
    Rakkaat hulluinhuonelaiset, yritin jo eilen lähettää tämän kommentin, mutta se oli varmaan liian pitkä. Lähetän sen nyt kolmessa osassa ja ilman hyperlinkkiä, josko julkaiseminen silloin onnistuisi.
    Haluaisin herätellä keskustelua Valde Palolan haastattelusta Kirkko ja Kaupunki -lehdessä 4.9., joka on otsikoitu ”Ovatko vain lestadiolaiset oikeita uskovia? Lestadiolaisjohtaja Valde Palola avaa liikkeen seurakuntaoppia”. Tänne myös kommentoiva ystäväni jakoi tuon haastattelun minulle muutama päivä sitten ja se on pyörinyt mielessäni siitä lähtien.

    Kenttärovasti emeritus Valde Palolahan on SRK:n varapuheenjohtaja ja pitkäaikainen johtokunnan jäsen, joka on toiminut myös Helsingin rauhanyhdistyksen puheenjohtajana. Väittäisin, että hän on ollut monille vanhoillislestadiolaisille, minut mukaan luettuna, tärkeä hahmo, jota on pidetty ns. ”armolinjan” takuumiehenä SRK:n johdossa. Hänen merkityksensä varmasti vain kasvoi Viljo Juntusen lähdettyä puheenjohtajan paikalta. Onpa Palolasta monesti puhuttu lähes ylistävään sävyyn tämänkin blogin kommenteissa.

    Haastattelussa Palolalta kysytään ymmärtääkseni suoraan otsikon kysymys, ovatko vain (vanhoillis)lestadiolaiset oikeita uskovia. Palolan vastaukset ovat vähemmän suoria, ja kehotan kaikkia lukemaan ne ajatuksen kanssa. Mielestäni hän kuitenkin paaluttaa haastattelussa hyvin selvästi ns. äärieksklusiivisen seurakuntaopin, jonka mukaan vanhoillislestadiolaisten lisäksi pelastuvat vain pienet lapset ja jossakin maailman kolkassa ehkä mahdollisesti olevat uskovaiset, joista meillä ei ole vielä tietoa, mutta jotka ”löytyessään” olisivat heti valmiita liittymään vanhoillislestadiolaisuuteen.

    Lapsista (tätä ei ole haastattelussa laitettu suorana sitaattina Palolalta):

    ”Lestadiolaisen käsityksen mukaan kaikki maailman lapset uskontokunnasta riippumatta syntyvät Jumalan lapsiksi, heillä on syntymälahjana sama usko kuin lestadiolaisilla. Lapseen vaikuttaa perisynti, mutta ihmisluonto on kuitenkin Jumalan luoma ja Kristuksen sovitustyön tähden lunastettu uudeksi Kristuksessa.

    Muista kuin lestadiolaisista oikeista uskovista (ei myöskään suora lainaus Palolalta):

    ”Vanhoillislestadiolaisuudessa voidaan ajatella, että eri puolilla maailmaa elää todellisen seurakunnan jäseniä, jotka kuuluvat johonkin toiseen kirkkoon. Heillä pitää kuitenkin olla ”Pyhän Hengen yhteys Kristuksen seurakunnan kanssa”.”

    Tykkää

    1. MH

      2/3 Tämä taas on suoraan Palolan suusta: ”– Jumalalla voi olla kansaa missä päin maailmaa tahansa, eivätkä he kuulu esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, eivätkä myöskään vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Jumalan kansaa ei yhdistä välttämättä mikään ulkonainen yhteisö, vaan sama henki.”

      Myöhemmin: ”Oleellista kuitenkin on, että Palolan kohtaaman ihmisen sydämen usko on sama kuin lestadiolaisilla. Hänen on täytynyt jossain kuulla ainoa oikea evankeliumi.

      – Jumalan seurakunnan jäsenet ovat yksimielisiä keskenään, siinä ei ole opillisia hajaannuksia. Ei voi olla kahta Jumalan seurakuntaa.

      Niinpä Palolan mukaan ei ole mahdollista, että esimerkiksi kirkon muut konservatiiviset herätysliikkeet ja vanhoillislestadiolaisuus alkaisivat neuvotella esimerkiksi yhteisistä oppinäkemyksistä.

      – Se merkitsisi, että luopuisimme omasta uskosta ja uskon ymmärryksestä.”

      Haastattelu herätti minussa paljon ajatuksia, mutta päällimmäisenä mieltä painaa raskas pettymys. Itse en ajattele, että vain vanhoillislestadiolaiset pelastuvat, vaikka pidänkin lestadiolaista tapaa uskoa pohjimmiltaan hyvin kauniina ja puhtaana kristillisyytenä. En usko, että kristikunnan rajat piirtyvät joidenkin elämäntapanormien perusteella. Olen kyllä ollut hyvin tietoinen eksklusiivisen seurakuntaopin olemassaolosta, mutta olin suoraan sanottuna toivonut, että esim. juuri Valde Palola olisi ollut tuollaisen erottelun yläpuolella ja uskaltaisi sen myös sanoa.

      Tykkää

      1. siirak

        Kiitos MH referoinnista. Olin itsekin artikkelin luettuani hieman äimistynyt Palolan näkemyksistä ja niiden perusteluista, vaikka tälläkin palstalla ole aiemmin kommenteissani aavistellut, että tämän kaltaista linjojen suoraksi vetämistä on ollut ilmoilla. Valde vetoaa että vaaditaan puhdasta oppia, jotta voidaan pitää osana elävää seurakuntaa ja tuntea Hengen yhteyttä (muut herätysliikkeet). Mitenkä on oman liikkeemme opin laita ollut nyt ja historian saatossa? Miten näin edes kehtaa sanoa henkilö joka aivan varmasti tuntee liikkeen historian erittäin tarkasti? Miten voi olla vaikeaa puhua seurakuntaopista suoraan ja haastattelu saadaan vaivoin kasaan vasta kolmessa kuukaudessa, jos kerran ollaan niin pudasoppisia, ettei muilla ole asiaa Hengen yhteyteen? Miksi korostetaan että tämä mitä puhun koskee nyt liikkeen uskoa ja opetusta ja opillisesti kyllä sitoudumme luterilaiseen tunnustukseen?

        Sitten vielä kuitenkin jätetään sellaisia muuhun puheeseen nähden outoja pikku takaräppänöitä, kuten en kirkossa pappina toimiessani lähde ketään arvioimaan ja toivon kaikkien läsnäolevien yhtyvän samaan uskontunnustukseen. Siksikö että yritetään pitää kaikki mahdolliset vasemman laidan minun kaltaiset haahuilijatkin veneessä mukana niin säilytään suurimpana herätysliikkeenä? Myönnän. Kyyninen ajatus.

        En jaksa itse sen kummemmin analysoida ja kommenttini jää nyt tällaiseksi purkaukseksi ja kysymysten tulvaksi. Itselläni ei kyllä ole mitään odotuksia/luottoa että mitään todellista muutosta rehellisempään ja totuudellisempaan suuntaa tapahtuisi.

        Tykkää

  43. MH

    3/3 Tässä on nähdäkseni kolme vaihtoehtoa: 1. Valde Palola on oikeasti sitä mieltä, että vain vanhoillislestadiolaiset (+lapset+EhkäMahdollisestiJossakinOlevatTuntemattomatUskovaiset) pelastuvat. 2. Valde Palola ei oikeasti ole sitä mieltä, mutta ei painostuksen tms. pelossa uskalla sanoa sitä, vaan valehtelee. 3. Toimittaja on kirjannut Valde Palolan vastaukset väärin.
    Pidän viimeistä vaihtoehtoa epätodennäköisenä, sen verran selkeästi ja useaan otteeseen Valde kantansa toistaa. Lisäksi haastattelu vaikuttaa hyvin valmistellulta. Jäljelle jäävät siis vaihtoehdot 1 ja 2, jotka ovat toinen toistaan kauhistuttavampia.

    Palola, kirkon työntekijä itsekin, korostaa läpi koko haastattelun evankelisluterilaisen kirkon merkitystä vl-liikkeelle: ”— me olemme vakaasti kirkon jäseniä. Pitäydymme kirkkoon myös siinä mielessä, että meillä on samat sakramentit ja sama tunnustus. — Vanhoillislestadiolaisuus on osa kansankirkkoa, ja pidämme kirkkoa äärettömän arvokkaana.” Palola jatkaa myös: ” – Kysymykseen, mitä ajattelette kirkon muista jäsenistä, en aio vastata muuten kuin että olisi tärkeää, että mahdollisimman moni suomalainen pitäisi kirkon jäsenyyttä tärkeänä.”

    On aika fantastista, että samassa haastattelussa pystyy puhumaan tuohon sävyyn kansankirkosta ja seuraavassa lauseessa käytännössä tuomitsemaan kaikki muut kirkon jäsenet helvettiin, elleivät nämä tee parannusta vanhoillisuuteen. Ylipäätään sitä, että kirkon merkitystä ja arvoa korostetaan tuolla tavoin (ja hankitaan kirkon palveluksessa myös elanto) on loogisesti mahdoton yhdistää eksklusiiviseen seurakuntaoppiin, mutta niin vain Palola sen tekee ja niin on herätysliikkeessämme tehty jo vuosisata.

    Haastattelu herätti minussa paljon epätoivoa ja kysymyksiä, joista toivoisin täällä keskustelua.
    1. Onko mahdotonta (tai ainakin hengellisesti epärehellistä) jatkaa vl-liikkeen jäsenenä, jos ei allekirjoita äärieksklusiivista seurakuntaoppia?
    2. Jos herätysliikkeessämme on toisella tavoin seurakuntaopista ajattelevia pappeja ja puhujia, kuten uskon, onko heidän tämän jälkeen entistä vaikeampi tuoda kantansa esiin?
    3. Onko Palola oikeassa? Ehkä seurakuntaopille löytyy hyvät ja raamatulliset perustelut, vaikka itse en sitä usko.
    4. Onko täydellisen mahdotonta, että seurakuntaoppiin olisi tulevaisuudessa tulossa muutos? Palolan sanankäänteet tässä haastattelussa olivat aika lopullisia.

    Tykkää

    1. Eevertti

      Itse pidän tätä (ääri)eksulsiivistä oppia luolamiesten oppina, mitä syvemmälle mennään luolan uumeniin niin siellä syvyys ja pimeys kohtaavat, mutta luola on oma(eksulsiivinen) ja sinne ei muilla ole asiaa ja siitä pidetään huolta ryhmysauvoilla. Jossain kajastaa valoa, valo luolaan tulee ulkoa maailmasta, kirkkaudesta(Kristuksesta), mutta se sokaisee hämärään tottuneen ja paljastaa ulkona näkyvät selkeän maailman ääriviivat.
      Edellä mainittua tukee jopa vl-pappien suusta kuultu, että pohjimmiltaan äärimmäisessä eksulsiivisyydessä on kyse kaksiosainen ihmisen huonosta osasta, ei haluta jakaa toiselle sitä mikä on jaettavaksi tarkoitettu.
      Laestadius ei ollut luolamies mutta hänen jälkeensä tulleet Lapinsaarnaajat jo luiskahtivat melkein samalta astumalta takaisin alkukantaisuuteen.

      Vl-liike ei ole eksulsiivisuudessaan silti mitenkään poikkeuksellinen ilmiö maailman mittakaavassa. Amerikassa on vaikka kuinka paljon äärieksulsiivisiä lahkoja jotka jossain muodossa ovat kehittyneet raamatun ympärille. Ahtainta näkemystä edustanee tulkinnat jotka on värkätty Aabrahamin ympärille, on saarnamiehiä jotka ovat ihan oikeasti sitä mieltä että pelastusta ei ole heidän oman siemenensä ulkopuolella, eli vapahdettuun kansaan kuuluu vain omat lapset ja heidän jälkeläiset.
      Oli meillä suomessakin alullaan ilmiö vl-liikkeessä, jossa ajattelu alkoi mennä siihen suuntaan että oikeita uskovaisia ei ole oman pihapiirin ulkopuolella.

      Tykkää

    2. Minä luin Palolan haastattelun tyypillisenä SRK-johtajan haastatteluna, ja kiinnitin huomiota juuri samaan ristiriitaan, mihin MH. Minä pidän hyvin todennäköisenä, että vaihtoehto 2 on totta. Palola valehtelee pelon vuoksi. On ollut jo jonkin aikaa merkkejä siitä, että konttorilla on suoristettu rivejä…

      Sitten tämä outo, lähes naiivi toive: jostain päin maailmasta voi löytyä samoin uskovia, joilla on identtinen uskonhenki vanhoillislestadiolaisten kanssa. Tätä puhetapaa ei minun aikanani ollut (n. vuoteen 1984 saakka). Tiedettiin, että Neuvostoliitossa on lestadiolaisia, ja sitten kun niitä olojen vapauduttua löytyi, ei heilläkään ollut identtistä uskonhenkeä srk-laisuuden kanssa…

      Tämäkö on herättänyt toiveita, että jostain kummasta löytyiskin samoinuskovia tai samaa henkeä (mitä se sitten lienee?) edustavia kristittyjä. Mistä ihmeestä niitä löytyisi? Amazonaksen tuntemattomien intiaaniheimojen ja Papua-Uuden-Guinean alkuperäisasukkaiden keskuudestako? Vaiko Intian Tuomaskritittyjen? Jos on joku joka tuntee lähemmin tämä toivorikkaan ajattelun taustoja, voisi avata. Naiivia, joka tapauksessa, ja vielä lehtihaastattelussa.

      Tykkää

    3. Olof Tallius

      Täällä mennään taas ohi aineen että heilahtaa 🙂 Ei ole ollut aikaa keskustella eikä ole tämän jälkeenkään ihan hetkeen, mutta en malta olla kommentoimatta tuota Valde Palolan haastattelua.

      MH: ”On aika fantastista, että samassa haastattelussa pystyy puhumaan tuohon sävyyn kansankirkosta ja seuraavassa lauseessa käytännössä tuomitsemaan kaikki muut kirkon jäsenet helvettiin, elleivät nämä tee parannusta vanhoillisuuteen.”

      Missä lauseessa Palola tämän tuomion julistaa? Minä en löydä.

      On totta että Palolan vastauksissa on aistittavissa jonkinlaista kielipeliä ja tasapainoilua sen kanssa mitä voi ja uskaltaa(?) sanoa. Toisaalta moni kohta ei ole suora lainaus vaan toimittajan tulkintaa. Se vähän hankaloittaa lukemista.

      Mielestäni Palola toteaa haastattelussa yksiselitteisesti seuraavia asioita:

      1) Eri alueilla elävillä uskovilla ei välttämättä ole ollenkaan ulkonaista yhteyttä.

      Seurapuheissa kuulee usein lainattavan Lutheria (katekismus ?), joka toteaa, että Pyhä Henki kokoaa lauman yhdeksi joukoksi. Tämä on perinteisesti tulkittu niin, että uskovilla on toisiinsa myös aina jonkinlainen ajallinen yhteys.

      2) Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen ulkopuolella voi olla lasten lisäksi yksittäisiä aikuisia ihmisiä ja myös yhteisöjä, jotka ovat oikeassa uskossa.

      Ainakaan omaan silmään ei ole osunut ainoatakaan merkittävässä asemassa olevan vanhoillislestadiolaisen haastattelua, jossa edes tätä olisi myönnetty. Tuore puheenjohtaja jätti vastaamatta eräässä haastattelussa tähän kysymykseen.

      Se kyllä jää vähän hämäräksi, että miksi puhutaan erikseen yksittäisistä ihmisistä ja yhteisöistä. Seurakunnat kun muodostuvat yksittäisistä kristityistä. Ja käytännössä jokainen kristitty kuuluu johonkin pienempään tai suurempaan seurakuntaan.

      Kummastusta jutussa herättivät seuraavat kohdat:

      ”Juhani Raattamaa puolestaan korosti lestadiolaisuuden hajottua, että oikeita kristittyjä löytyi vain vanhoillislestadiolaisuuden piirissä. Taustana tälle lausumalle oli lestadiolaisuuden hajoaminen eri liikkeisiin.”

      Pertti Niukkanen yllä jo toi esiin tämän väitteen ongelmat. Teksti ei minusta vaikuta edes Palolan referoinnilta vaan toimittajan omalta ajatukselta. Ainakaan se ei ole suora lainaus.

      ”Usko tunnistaa toisen Jumalan lapsen. Jos Jumalan Henki todistaa, että olemme yhtä, kirkkokunnan jäsenyydellä ei ole merkitystä.”

      Se, että uskova voi varmuudella tunnistaa toisen ihmisen uskon aitouden ei kyllä ole raamatun mukaista. Miksi Jeesus muuten olisi kieltänyt kitkemästä viljapellosta rikkaruohoja, jos ihminen olisi tässä suhteessa erehtymätön? Muistaakseni myös jutussakin mainitussa SRK:n uudessa opillisessa kirjassa oli Palolan ajatuksen vastainen näkemys.

      ”Palolan mukaan ei ole mahdollista, että esimerkiksi kirkon muut konservatiiviset herätysliikkeet ja vanhoillislestadiolaisuus alkaisivat neuvotella esimerkiksi yhteisistä oppinäkemyksistä.

      – Se merkitsisi, että luopuisimme omasta uskosta ja uskon ymmärryksestä.”

      Mitä tarkoittaa neuvottelu yhteisistä opinnäkemyksistä? Miksi y h t e i s i s t ä opinnäkemyksistä pitää edes neuvotella?

      Ja mikä ongelma on keskustella opinkohdista, joista ollaan erimielisiä? Silloinhan tavoitteena on, että joko toinen muutta opinkäsityksiään raamatunmukaiseksi tai sitten todetaan, että molemmat jakavatkin perimmiltään saman näkemyksen. Ei opinkohdista keskusteleminen merkitse yhtä kuin omasta uskonymmärryksestä luopuminen.

      Tykkää

      1. MH

        Kiitos Olof Tallius hyvästä kommentista.

        Kun sanoin ”seuraavassa lauseessa tuomitsee…” kyseessä oli kuvaannollinen ilmaisu, en tarkoittanut mitään artikkelin lausetta. Tarkoitus oli tuoda esiin sen ristiriitaisuus, että kirkkoa pidetään kauhean tärkeänä, muttei silti uskota että oikeaa oppia löydy sen sisältä muualta kuin omasta liikkeestä.

        Olet muuten varmaan ihan oikeassa siinä, että osa artikkelin kannoista menee toimittajan tulkinnan piikkiin. Hoksasin nyt, että toimittaja on selvästikin lukenut tuon Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti -teoksen: siitä kirjasta on peräisin tuo väärä käsitys Raattamaan eksklusiivisuudesta ja ”vanhoillisuudesta”, kirjan sivuilta 243-244. Voi olla, että toimittaja on tulkinnut muitakin käsityksiä tuosta kirjasta, mikä asettaa artikkelin hiukan outoon valoon, koska siitä saa kyllä käsityksen että jutussa esitetyt opilliset käsitykset ovat Valde Palolan.

        Tykkää

      2. Pertti Niukkanen

        Kiitos hyvistä huomioista, Olof ja MH!

        Haastattelun pohjaksi Valde Palola kehottaa haastattelijana toimivaa Kirkko ja kaupunki -lehden uutispäällikköä Pauli Juuselaa lukemaan kirjan Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti, jossa on Palolan mukaan ”liikkeen opetuksen ydin nyt yksien kansien välissä”. Palola itse on kirjan artikkelityöryhmän puheenjohtaja. Ilmeisesti haastattelija siis olettaa Palolan olevan yhtä mieltä kaikesta, mitä kirjassa sanotaan. Tästä varmaan johtuu, että suorat lainaukset Palolalta ja haastattelijan tulkinnat kirjan ajatuksista sekoittuvat. Tämä on hyvin harmillista, eikä näin pitäisi voida tapahtua. 😦

        Artikkelissaan Vanhoillislestadiolaisuuden historiaa Ari-Pekka Palola kirjoittaa:

        >> Juhani Raattamaa ja hänen lähimmät työtoverinsa pitivät tärkeänä vapaata evankeliumin julistusta, johon liittyi eksklusiivinen seurakuntakäsitys. Heidän mukaansa ”oikeita kristittyjä” löytyi vain lestadiolaisten joukosta. Tältä pohjalta muodostui vanhoillislestadiolaisuus, josta tuli Suomessa liikkeen pääuoma. >>

        Ilmeisesti tästä kappaleesta on peräisin haastattelijan tulkinta:

        >> Toinen liikkeen keskeinen hahmo Juhani Raattamaa puolestaan korosti lestadiolaisuuden hajottua, että oikeita kristittyjä löytyi vain vanhoillislestadiolaisuuden piirissä. Taustana tälle lausumalle oli lestadiolaisuuden hajoaminen eri liikkeisiin. >>

        Haastattelija puhuu siis vanhollislestadiolaisista siinä missä Ari-Pekka Palola puhuu vain lestadiolaisista. Haastattelijan mokahan tuo tietenkin on, mutta saattoihan tuo varsin epäselvä ”Tältä pohjalta muodostui vanhoillislestadiolaisuus” -lausuma (asiantuntemattoman?) haastattelijan moiseen tulkintaan johtaakin. 🙂

        Valde Palolan mukaan ”kirja on vastaus paitsi lestadiolaisen liikkeen sisäisiin tarpeisiin myös kirkon piirissä ilmenneeseen kyselyyn siitä, mitä vanhoillislestadiolainen liike opettaa.” No, valitettavasti ihan kaikkeen kirja ei vastaa – ei edes kiinnostavimpiin eli kysymyksiin seurakuntaopista. Ihmettelen, jos Matti Taskilan artikkeli on parasta ja selkeintä, mitä SRK:lla on tästä tarjota. Kirjaa olisi hyvä käsitellä täälläkin, jos siinä tosiaan on ”liikkeen opetuksen ydin yksien kansien välissä”. Jotain sellaista muistaakseni Roosa aiemmin lupasikin.

        Tykkää

      3. Pertti Niukkanen

        Vielä uudestaan lainaus Ari-Pekka Palolan artikkelista:

        >> Juhani Raattamaa ja hänen lähimmät työtoverinsa pitivät tärkeänä vapaata evankeliumin julistusta, johon liittyi eksklusiivinen seurakuntakäsitys. Heidän mukaansa ”oikeita kristittyjä” löytyi vain lestadiolaisten joukosta. Tältä pohjalta muodostui vanhoillislestadiolaisuus, josta tuli Suomessa liikkeen pääuoma. >>

        Tästä seuraa, että vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi on eksklusiivinen, mikä taas tarkoittaa että ”oikeita kristittyjä” (pelastukseen mahdollisia) löytyy vain vanhoillislestadiolaisten joukosta. Tässähän se vastaus haastattelun otsikkokysymykseen ”Ovatko vain lestadiolaiset oikeita uskovia?” onkin! Miksi Valde Palolan on niin vaikea vastata samaan kysymykseen, kun hänen suosittelemassaan kirjassa vastaus on suoraan tarjolla?

        Entä se Raattamaan ja lähimpien työtovereiden eksklusiivisuus?

        Tunnettuja ovat Raattamaan pyrkimykset yhteistyöhön waldenströmiläisen vapaakirkollisuuden kanssa 1884. Tätä kannatti mm. Mathilda Fogman, joka varmasti oli Raattamaan lähimpiä työtovereita. Myöhäisempiä yhteysyrityksiä edustaa esim. Erkki Antin ja Oskar Lanton kirje D. L. Moodylle 1893. Tunnustelut eivät lopultakaan johtaneet tulokseen ja ”allianssi-innostus” unohtui samoihin aikoihin kun liikkeen oma hajaantumiskehitys kävi ilmeiseksi.

        Raattamaan luottomies Amerikan kiistoissa oli Juho Takkinen, jota hän loppuun asti tuki. Takkinen oli itseoppinut, mutta pystyi keskustelemaan uskonasioista tasavertaisesti jopa piispan kanssa. Selkeänä kantanaan hän lausui, että autuuttavaa uskoa löytyy myös lestadiolaisuuden ulkopuolelta. Myös uusheräyksen tuleva johtohahmo Pietari Hanhivaara sanoutui selvästi irti eksklusiivisuudesta (esim. Sanomia Siionista 3A/1900, ja jo tätä ennen). Lestadiolaispapit olivat tehneet saman irtioton jo 1885 Ii:n pappeinkokouksessa.

        Mikä siis oli Raattamaan kanta? Selvää on, ettei hän mainittuja irtiottoja mitenkään tuominnut. Päinvastoin, monet hänen kirjeistään sisältävät hyvin allianssihenkisiä lausumia. Löytyy niistä myös esikoisseurakunnan aseman korostamista ja Amerikan eriseuraisten tuomitsemista. Tämäkin ”eksklusiivisuus” on vain oman liikkeen sisäiseen kurinpitoon tarkoitettua ja yhtenäisyyden säilyttämiseen tähtäävää. Ulkopuolisiin hengellisyyksiin ei näitä lausumia voi soveltaa.

        Voi siis varsin turvallisesti sanoa, että millään suuressa hajaannuksessa syntyneistä lestadiolaissuunnista ei alkuaan ollut eksklusiivista seurakuntaoppia. Tämä siis tarkoittaa liikkeiden ”virallista” teologiaa. Maallikkosaarnaajien ja syvien rivien käsitykset toki vaihtelivat. Myöhempi SRK-eksklusiivisuus on ihan sen oma luomus.

        P.S.
        Ari-Pekka Palolan artikkelista lainattu käsitys on varmasti virallisen SRK:n historiankirjoituksen mukainen, sillä se esiintyy jo Palolan kirjassa Kahden kuoren suojassa (s. 23):
        >> Juhani Raattamaa ja hänen lähimmät työtoverinsa pitivät tärkeänä vapaata evankeliumin julistusta, johon liittyi eksklusiivinen seurakuntakäsitys. Heidän mukaansa ”oikeita kristittyjä” löytyi vain lestadiolaisten joukosta, johon he toivoivat muiden herätysten liittyvän parannuksen kautta. >>

        Tykkää

      4. Pertti Niukkanen

        Vielä pari sanaa SRK:n historiakäsityksistä.

        Seppo Lohi kuvaa kirjassaan Lestadiolaisuuden suuri hajaannus ja sen taustat (s. 514) Laestadiusta seuraavasti: ”Hänen julistuksensa oli samalla eksklusiivista. Hän veti rajaa ja vaati uudestisyntymistä. Saarnoissaan hän jakoi kuulijat ’heränneisiin’ ja ’suruttomiin’.”

        Jorma Ojala kommentoi aikoinaan: ”Kirkkokansan kahtiajako sinänsä ei ole mikään lestadiolainen ajatus, sehän näkyy jo Apologiassa ja yleensä herätyskristillisyydessä. Uskovat ja suruttomat, niin sanoakseni, kaksi joukkoa. – – – Laestadius oli saarnojensa ja kirjeidensä valossa ns. allianssikristitty. Hänelle oli tärkeää armonjärjestyksen kokemus, ei se mihin porukkaan ihminen sinänsä kuuluu.”

        Olen asiasta Jorman kanssa täysin samaa mieltä. Laestadiuksen tekemä ero uskoviin ja suruttomiin on tyypillistä pietististä herätyskristillisyyttä, eikä sillä ole mitään tekemistä eksklusiivisuuden kanssa – ei varsinkaan nykymuotoisen SRK-eksklusiivisuuden. Lohen tapa käyttää eksklusiivisuus-sanaa on tässä harhaanjohtava (toivottavasti ei tahallisesti). Ari-Pekka Palola ei sentään tällaiseen sorru, mikä hänen kunniakseen mainittakoon. 🙂

        Ehkäpä lestadiolaisuuden nopea alueellinen ekspansio 1800-luvulla ja Laestadiuksen perinnökseen jättämä monitulkintainen ”oppi” pohjustivat hajaantumiskehitystä. Tässä kamppailussa eriseuraiseksi julistaminen ja ”vain me”-oppi olivat sopivia aseita. Olen siis Jouko Talosen kanssa samaa mieltä siitä, että eksklusiivisuuteen päätyminen aiheutui liikkeen sisäisestä hajaantumisesta. Kysymykseksi jää edelleen, miksi juuri SRK-vanhoillisuudessa siitä muodostui opillinen peruspilari.

        Tykkää

  44. Taavetti Meikäläinen

    No onpas täällä ollut kärkästä keskustelua! Vai näyttääkö se vain siltä 🙂

    Ymmärrän kyllä Markku noita sun pointteja, samoin hyvä kommentti Ajatuksella.

    Olen ymmärtänyt että kaikki kommentoijat ovat samaa mieltä että ihmisiä syntyy mm. muunsukupuolisina, heteroina ja homoina.

    Nykyään on trendikästä opettaa lapselle/nuorelle että ”ei sitä voi tietää onko homo vai hetero jos ei ensin kokeile”. Tämä siis kärjistettynä. Tällainen opetus ei mitenkään liity homojen tai muunsukupuolisten hyväksyntään. Tällaisella opetuksella, yhdistettynä ylikorostuneeseen seksuaaliseen ”vapauteen”, pikemminkin tuhotaan elämää. Vaikkakin on myös erittäin paljon nuoria jotka osaavat kypsytellä asioita ja keskustella avoimesti.

    Mielestäni lasten kasvatuksessa asiat tulee kohdata asioina, kuitenkin opettaa kristillistä siveellistä elämäntapaa. Opettaa että seksuaalisuus on Jumalan lahjaa, kaunis lahja jota tulee kohdella arvokkaasti, niin omaa kuin muidenkin seksuaalisuutta. Siihen ei kuulu rohkaisut irtosuhteisiin, ei myöskään pakkoheterous.

    Lasten kasvatuksessa on käytetty ja käytetään vieläkin paljon häpeää. Nyt viime vuosina aiheesta on yhteiskunnassa ollut paljon ”häpeäkonsultteja”, jotka häpeämättömästi kertovat ettei mitään tarvitse hävetä. Ehkä tässäkin mennään laidasta laitaan. Ensin hävetään kaikkea, sitten ei mitään, kunnes päästään ”kultaiselle keskitielle”. Kasvatuksessa kai olisi hyvä opettaa että ihmisen ei pidä hävetä itseään, mutta pahoja tekoja olisi joskus syytäkin hävetä…

    Mutta vielä homoudesta. Pohdiskelin sitä kerran extrasuvaitsevaisen itämaisia hengellisyyksiä harjoittavan ystäväni kanssa. Hän oli sitä mieltä että viimeisen 50 vuotta miehistä ja naisista on pyritty tekemään samanlaisia. Pyritään tekemään naisista maskuliinisempia ja miehistä feminiinisempiä. Hän oli tehnyt huomioita ystäväpiirissään ja sanoi että feminiinisen miehen on helpompi elää miehen kanssa kuin naisen kanssa. Helpompi ymmärtää saman sukupuolen edustajaa. Ei tarvi alkaa ymmärtää toista sukupuolta jolla on ihan erilainen ajattelutapakin… Tämä siis ystäväni huomio, jossa kyllä ajattelen olevan perääkin. Tämä ei siis ole synnynnäistä homoutta vaan ehkä sitä kulttuurista suvaitsevaisuutta. Eli on niitä ihmisiä joiden mielestä homous ei ole mitenkään ihmeellistä vaan ihan yksi elämäntapa muiden joukossa. Samankaltainen kuin polyamoria.

    No nyt taas kirjoitin pitkästi, ja tällaista ajattelematonta tajunnanvirtaa, että korville varmaan tulee ;/

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Missä ja kuka on opettanut, ettei ilman kokeilua voi tietää onko homo? En ole ikinä kuullut tällaisesta. Taas olen ihan pihalla.

      Tuo häpeäasia liittyy enempikin ihmisen olemukseen, piirteisiin ja virheiden tekemiseen. En ole havainnut sen liittyvän vääryyteen tai pahoihin tekoihin. Ammattikasvattajat ovat tosi huolissaan, jos joku lapsi tai nuori tekee pahoja asioita, eikä tunne siitä mitään katumusta ja häpeää.

      Ihan omista lähtökohdistani minun on erittäin vaikea allekirjoittaa ystäväsi huomiota feminiinisestä miehestä, jonka olisi helpompi elää miehen kuin naisen kanssa. Kuulostaa tosi oudolta. Sen tiedän, että jotkut suomalaiset miehet kokevat saavansa ulkomailta (esimerkiksi Thaimaasta) itselleen sopivampia vaimoja, koska siellä naiset ovat heidän mukaansa naisellisempia. Voi ilmiölle olla muitakin syitä, ehkä he saavat ylipäätään helpommin vaimon muualta.

      Mietin vielä tuota naisen maskuliinisuutta ja miehen feminiinisyyttä, hmm. Molempia on oikeastaan vaikea peitellä ja piirteet näkyvät jo hirmuisen varhain. Eli mikä siinä on synnynnäistä ja mikä opittua? Voiko edes olla mitään opittua? Tupakka ja alkoholi vaikuttavat molemmat runsaasti käytettynä näihin piirteisiin. Naista ne molemmat miehistävät ja alkoholi saa miehessä aikaiseksi naisellisia piirteitä.

      Tykkää

      1. Taavetti Meikäläinen

        Vuokko: ”Missä ja kuka on opettanut, ettei ilman kokeilua voi tietää onko homo? En ole ikinä kuullut tällaisesta. Taas olen ihan pihalla.”

        Olen ihan omin korvin kuullut kun työporukassa asiasta keskustelimme. Näin siis eräs vanhempi sanoi ja sai yleisesti hyväksyntää ajatusmallilleen.

        Vuokko: ”Tuo häpeäasia liittyy enempikin ihmisen olemukseen, piirteisiin ja virheiden tekemiseen. En ole havainnut sen liittyvän vääryyteen tai pahoihin tekoihin. Ammattikasvattajat ovat tosi huolissaan, jos joku lapsi tai nuori tekee pahoja asioita, eikä tunne siitä mitään katumusta ja häpeää.”

        Olisi hyvä jos häpeää käsiteltäisiin ihmisen olemukseen ja piirteisiin ja virheisiin liittyen. Mutta yhä enenevässä määrin sitä liitetään myös tekoihin. Monia tekoja joita ihmiset luonnostaan häpeävät, selittävät toiset” asiantuntijat” että niitä tekoja ei tarvitse hävetä, vaan että ne ovat luonnollisia. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa Sexpon toiminnanjohtajan kommentti: ””Eläinporno ei ole väärin millään tavalla, jos eläintä ei vahingoiteta. Eikä seksuaalinen kontakti sinänsä eläintä vahingoita. On hyvin vaikea löytää pitäviä eettisiä perusteluja, miksi eläinseksi olisi väärin. Se vain koetaan inhottavaksi ja sen takia halutaan kieltää”, Paalanen sanoo.”
        Toisena esimerkkinä lehtijuttu Helsingin Uutisista joka käsitteli nuorten seksi rinkiä ”Nyt asiaan ottaa kantaa Sexpo-säätiö, jonka seksuaalineuvojat Patricia Thesleff ja Anna Kolster kirjoittavat, että nuorten avoimet seksuaaliset suhteet, kaveriseksi ja ryhmäseksi ovat tavallisia seksuaalisuuden ilmiöitä. – Niissä ei ole mitään uutta tai vaarallista. Jos nuoret ovat kehitystasoltaan yhdenvertaisia, toimivat vapaaehtoisesti sekä osaavat huolehtia ehkäisystä ja suojautumisesta asianmukaisesti, kauhistelulle ei ole syytä, korostavat Thesleff ja Kolster.”

        Tällaisilla väitteillä halutaan tehdä monista häpeällisistä asioista ihmisille arkipäiväistä.

        Vuokko:” Ihan omista lähtökohdistani minun on erittäin vaikea allekirjoittaa ystäväsi huomiota feminiinisestä miehestä, jonka olisi helpompi elää miehen kuin naisen kanssa. Kuulostaa tosi oudolta.”

        Omista lähtökohdistani minun on helppo ymmärtää että jotain perää siinä on. Esimerkiksi Uusi Suomi lehdestä juttu:”
        Ruotsalaiset teinitytöt harrastavat seksiä saman sukupuolen kanssa huomattavasti useammin kuin pojat. Tytöistä 6,1 prosenttia vastasi harrastaneensa seksiä saman sukupuolen kanssa. Poikien vastaava luku oli 1,7 prosenttia. Asiasta uutisoi lauantaina ruotsalainen The Local.
        Kysely tehtiin 17-vuoiaille ja siihen vastasi yhteensä 440 teinityttöä ja –poikaa. Teinien seksuaaliset mieltymykset ilmenevät Göteborgin Sahlgrenskan akatemian tekemästä tutkimuksesta… Rembeck uskoo myös, että tytöt ovat avoimempia seksuaalisiin kokeiluihin.- Tytöille kokeilut eivät ole niin tabuja. Teini-iässä tytöt ovat usein hyvinkin läheisiä toisilleen”.

        Tykkää

    2. ”On niitä ihmisiä joiden mielestä homous ei ole mitenkään ihmeellistä”…Ei olekaan, eikä sen pitäisi olla! Kysymys on vähemmistöstä, mutta ei niin pienestä. N. 4% ihmisistä ilmoittaa olevansa ei-heteroseksuaalisesti suuntautuneita–ja määrä on pysynyt viime vuosikymmenten aikana suht samana eri maissa.

      Suomessa tämä tarkoittaa yli 200 000 ihmistä ja vanhoillislestadiolaisuudessa 100 000 porukassa 4000 henkilöä. Joka 10. lukioikäinen ilmoittaa olevansa ei-hetero.

      Tykkää

      1. Taavetti Meikäläinen

        Pahoitteluni huonosta ja epätäsmällisestä ilmaisusta.
        ”Eli on niitä ihmisiä joiden mielestä homous ei ole mitenkään ihmeellistä vaan ihan yksi elämäntapa muiden joukossa. Samankaltainen kuin polyamoria.”

        Tässä yhteydessä tarkoitin homoseksuaalisissa suhteissa elämistä, en homoutta sinänsä.

        Tykkää

  45. Markku Korteniemi

    Koko meidän talousjärjestelmäkin – jatkuvaan tuotannon ja kulutuksen kasvuun perustuva – pohjautuu manipulaatiolle. Suggestiivisen mainonnan avulla ruokitaan ja vahvistetaan tyytymättömyyttä ja herätetään aina vaan uusia tarpeita… Ideologisella ja poliittisella some-manipulaatiolla vihollismaa junaili jopa presidentin USA:lle. Kun ihminen joutuu voimakkaan suggestion valtaan, hän kyllä kokee itse olevansa toimintansa subjekti.

    Kristinuskokin kuten kaikki uskonnot ja ideologiat – myös liberalismi ja erityisesti totalitaarinen sellainen – osaltaan perustuvat tällaiselle suggestiolle ja manipulaatiolle. Me kristityt kuitenkin uskomme, että Jeesuksen Kristuksen tulkitsemassa muodossa se on meille tie vapauteen, rauhaan ja ikuiseen elämään!

    Media ja some luovat intensiteetillään, toistoillaan ja efekteillään lumetodellisuuden, joka syrjäyttää reaalimaailman ja tekee puheena olevassa tapauksessakin marginaalisesta uuden normin. Jos kysyn oppilailta, millaista epätasa-arvoa ja epäoikeudenmukaisuutta maailmassamme esiintyy, heillä on vaikeuksia keksiä mitään muuta kuin ns. seksuaalinen sellainen. Ainakin 1970-luvulla esille olisi nousseet sutjakkaasti globaali tasa-arvoisuus rikkaan lännen ja ns. kehitysmaiden välillä, perukkalaisten ja kaupunkilaisten mahdollisuuksien välillä, terveiden ja vammaisten välillä, köyhien ja rikkaiden välillä…

    Kuten aiemmista kommenteistani on kai tullut selväksi, minäkin suhtaudun äärimmäisen kriittisesti itäisessä naapurimaassa harjoitettuun totalitaariseen vallankäyttöön. On kuitenkin puolustettava heidän kriminalisointiansa ”monisukupuoliselle” propagandalle ja tällaisiin seksuaalisiin kokeiluihin kehoittamiselle ja rohkaisulle. – Kuten Heino, Taavetti ja moni muu jo viittasi ja myös vl-kristillisyydessä on ymmärretty, tällaisten poikkeavien tarpeiden kokeminen ei sinänsä vähennä kenenkään ihmisarvoa eikä saa olla peruste kiusaamiselle, vainolle ja syrjinnälle! Ilman muuta juuri tällaiset nuoret tarvitsevat rakastavaa tukea. – Siskopuoli viittasikin edellä, että nuoret tarvitsevat esirukouksia – ja ihan päivittäin!

    Ensi sunnuntain kirkollisena teemana on: ”Jeesus antaa elämän”.
    ”Tätä sunnuntaita on kutsuttu evankeliumitekstien vuoksi pikku pääsiäiseksi tai syksyn pääsiäiseksi. Jeesus on voittanut ihmistä ja koko luomakuntaa uhkaavan kuoleman vallan. Siksi häneen uskovilla on toivo, joka kantaa yli kuoleman rajan. Kerran luomakuntakin vapautetaan katoavaisuuden orjuudesta.”

    ”…niin minä tahdon sinun varjella kiusauksen hetkestä, joka koko maan piirin päälle tuleva on, niitä kiusaamaan, jotka maan päällä asuvat.” (Ilm. 3:10)

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Kaikki perustuu enempi ja vähempi manipulaatiolle ihan jokaisesta yksittäisestä ihmisestä lähtien. Ihmisen joka solu huutaa huolehtimaan ensisijaisesti itsestään ja sitten vasta toisesta. Siinä on sitten jokaisella miettiminen, lähteäkö seuraamaan manipuloinnin polkua vai ei, harva onnistuu olemaan poikkeamatta välillä sinne. Väitän, että tässäkin keskustelussa tätä taiteilua on meissä jokaisessa.

      Itse yritän koko ajan opetella sitä, että jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja että minun tehtäväni ei ole mittätöidä sitä, vaan tuoda ilman manipulointia mielipiteeni esille. Koen sen taistelunpaikaksi. Jo pienenä havaitsin itsessäni manipuloinnin ”jalon” taidon ja kauhistuin sitä. Siitä lähtien olen yrittänyt pysyä kaidalla tiellä sen suhteen.

      Olen varmaan monessa suhteessa aika ulkona asioista, kun en ole mediassa enkä koulumaailmassa, jossa olen ollut avustajana jo kohta kymmenen vuotta, havainnut tuollaisia juttuja kuin mitä Markku puhuu. Mediassa jonkin verran, mutta en koulumaailmassa, tosin olen avustanut pääasiassa alakoulussa.

      Sksuaalisesta tasa-arvosta en ole kuullutkaan, mutta miehen ja naisen välisestä tasa-arvosta paljonkin ja siitä puhutaan kyllä kouluissa ihan varmasti ja on ihan ymmärrettävää, että se tulee helposti oppilailla ensimmäiseksi mieleen. Suomessahan se tasa-arvo on aika kohdillaan, mutta asia tuleekin enempi ilmi kun käsitellään kehitysmaiden asioita esimerkiksi Unisefin aineiston kautta. Mutta sitä kautta tulee ehkä kuitenkin vielä enempi nuo köyhyysasiat, nälkä ja puute.

      Pikkusen tulee Markku kommenteistasi sellainen olo, ettet ihan tasapuolisesti käsittele eri asioita ja ilmiöitä, vaan haluat vain korostaa niitä asioita ja ilmiöitä, jotka tukevat omaa agendaasi. Tiedän, että on haastavaa ja harmillistakin olla tasapuolinen vastaan tulevia asioita kohtaan, koska olisi niin kiva paukuttaa ja vahvistaa sitä omaa agendaa, mutta se ei ole loppupeleissä kovin rehellistä.

      Tykkää

  46. Quo vadis

    Kiitos edellä olevista kommenteista! Vuokolle sanon sen verran, että niin on meilläkin nuket hajoitettu ja taulut tiputettu seiniltä, kun perheessä on äijävalta :-).

    Lainaan tässä muutamia mielestäni wiisaita ihmisiä oman vajavaisen ymmärrykseni täydentämiseksi:

    Mitä tekemistä Jumalalla on politiikan kanssa? Saksan valtiovarainministeri Schäublen mukaan usko Jumalaan voi itsessään jo yhdistää eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Jumala-uskosta seuraa Schäublen mukaan kolme asiaa: 1) Se asettaa vastuuseen, 2) se opettaa tunnistamaan rajat ja 3) se antaa perustan elämälle. Emer. piispa Eero Huovinen jatkaa: “Jos sydämeni ylin auktoriteetti on oma minä, silloin olen vastuussa vain itselleni, en kenellekään toiselle. Jos minun jumalani on oma minä, silloin en ole oikeastaan vastuussa kenellekään.”

    Lisäksi: “ Me emme saa tehdä kaikkea, mitä teoriassa voisimme tehdä. On asioita, joita emme milloinkaan saa tehdä tai sietää riippumatta siitä, miten kiehtovia poliittisia etuja niistä olisikin.”
    “Se, joka uskoo Jumalaan, ymmärtää olevansa riippuvainen Jumalasta ja Hänen lahjoistaan. Maailma ei ole meidän hallinnassamme eikä tule koskaan olemaankaan. Joka tajuaa, että elämän tärkeimmät asiat voidaan vain vastaanottaa, ymmärtää, että elämä on lahjaa. Joka tuntee vastuunsa ja rajansa, aavistaa, että kaikki hyvä tulee Jumalalta.”

    Viime kädessä syvä ymmärrys omasta katoavaisuudestamme ja kuolemasta asettaa meidät oikealle paikalleen suhteessa Jumalaan ja lähimmäiseen, se kutsuu vastuuseen ja piirtää rajamme. Millaisen henkisen perinnön jätämme jälkeemme jälkipolvillemme? Miten olen itse toiminut?

    Rauhankasvatus lähtee lapsesta saakka vuorovaikutustaitojen opettelusta ja vuorovaikutustaidot ovat rauhankasvatuksen ytimessä: ihmissuhteet ja yhteisten asioiden hoito menevät väistämättä huonoon suuntaan, jos vähättelemme tai piikittelemme toisiamme tai yritämme saada henkistä yliotetta toisesta.
    Prof. Honkelaa lainatakseni: luulomme tai suorasukaiset sanomisemme tuottavat ilmiöitä, jotka luulemme tietävämme tosiksi, mutta rakentavatko ja edistävätkö ne yhtään mitään?

    Pakkosiirtolaisuuden puristuksessa Jumala halusi rohkaista kansaansa profeetta Jeremian kautta:
    (Jer 29): 11) Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. 12) Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä. 13) Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, 14) ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra.”

    QuoVadis

    Tykkää

  47. Pertti Niukkanen

    Kiitos MH:lle erinomaisesta Valde Palolan haastattelun analyysistä, kuten myös Siirakille hyvästä lisäkommentista. MH edellä kannusti minua jatkamaan kommentointia täällä, ja nythän siihen tarjoutuikin sopiva tilaisuus. Kovin paljon lisättävää ei minulla tosin ole.

    Palolan peruskokemus lienee monissakin hengellisissä liikkeissä tuttu: ”Kun koin, että Jumalan valtakunta minua siinä lähestyi ja minulle julistettiin Pyhässä Hengessä evankeliumi, joka vastasi rauhalla omalletunnolleni, minun on vaikea ajatella, mistä muualta kuin täältä olisin sen löytänyt.”

    Tämä subjektiivinen ”vaikea ajatella” on kuitenkin heikko teologinen perustelu eksklusiivisuudelle. Niinpä Palola tuokin esiin kaikki Joonankin mainitsemat vl-teologian peruspilarit: yhteinen rakkaus, yksimielisyys ja yhteinen ymmärrys sekä Hengen virka.

    Joonan määritelmä Hengen virka -opista: Pyhän Hengen vanhurskauttava läsnäolo voi välittyä ainoastaan Pyhän Hengen vanhurskauttavasta läsnäolosta osallisen ihmisen julistaman evankeliumin kautta. Evankeliumi on käytännössä yhtä kuin synninpäästö ”Jeesuksen nimessä ja veressä”. Pelastava armo ei voi välittyä mitenkään muuten – ei esimerkiksi rukouksen, Raamatun lukemisen, sisäisen kokemuksen tai sakramenttien vastaanottamisen kautta.

    Hengen virka -oppi tarvitsee tuekseen oppia katkeamattomasta synninpäästöjen ketjusta (successio fidelium), jota voi kutsua myös välimiesopiksi. (Esim. Lapin Maria sai Pyhän Hengen Brandellilta ja Laestadius Lapin Marialta jne.)

    Palola sanoo: ”Tiettävästi katolilainen munkki saarnasi Lutherille evankeliumin. Elävän kristillisyyden ja seurakunnan historian kulkua on mahdoton tarkasti piirtää. Niin kuitenkin uskomme, että tuo evankeliumi on kulkenut alkuseurakunnasta meidän päiviimme asti puhtaana.”

    Ketä katolilaista munkkia Palola tarkoittaa? Oliko hän Erfurtin augustinolaisluostarin yleisvikaari Johann von Staupitz, joka oli Lutherin rippi-isä ja läheinen opettaja? Luther kirjoittaa päiväkirjassaan: ”Staupitz on se, joka ensimmäisenä on ollut isäni tässä opissa ja synnyttänyt Kristuksessa.”

    Staupitzhan ei lähtenyt mukaan Lutherin reformaatioon – mahtoiko siis edes olla oikein uskomassa? 1960-luvun pappiseriseuran jälkeisessa historian ”tarkistuksessa” etsittiinkin ”sopivampaa” ehdokasta synninpäästäjäksi. Sellaiseksi löydettiin nimetön vanha (mahdollisesti valdolainen) kerjäläismunkki. Tätä historiaa käsiteltiin tarkemmin vanhassa ”Katolilaisen kirje lestadiolaisille” -keskustelussa.

    Kovin hataralle perustalle rakennetaan, jos moiseen kvasihistoriaan pitää turvautua. Mutta juuri niin SRK-teologia tekee. ”Niin kuitenkin uskomme” sanoo Palola. Vanha kysymykseni kuuluu: Eikö usko Jumalaan riitä? Miksi pitää uskoa myös katkeamattomaan ketjuun? Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus (1 Tim 2: 5).

    Luovaa historian tulkintaa löytyy lisää:

    >> Yhteys syntyy Jumalan seurakunnasta saarnatun synninpäästön kautta. Laestadiuksen mukaan ”armohuoneen” ulkopuolella ei ole puhdasta sanaa. Toinen liikkeen keskeinen hahmo Juhani Raattamaa puolestaan korosti lestadiolaisuuden hajottua, että oikeita kristittyjä löytyi vain vanhoillislestadiolaisuuden piirissä. Taustana tälle lausumalle oli lestadiolaisuuden hajoaminen eri liikkeisiin. >>

    Laestadius oli aikansa termein “allianssikristitty”. Tämä käy ilmi esim. kuuluisasta tarkastussaarnasta Sorselessa 1844 (Lapin Marian kohtaamisen jälkeen). Vielä oudompi on väite, että Raattamaa korosti “että oikeita kristittyjä löytyi vain vanhoillislestadiolaisuuden piirissä”. Suuri hajaannus tapahtui vasta Raattamaan kuoltua 1899, eikä hän tiennyt mitään “vanhoillislestadiolaisuudesta”. Esikoisseurakuntaa ja sen arvovaltaa hän sen sijaan viimeisinä vuosinaan painotti. Jos hänet (ennakoivasti) johonkin haaraan pitäisi yhdistää, olisi se varmasti esikoiset.

    Monet Palolan perustelut ja viittaukset jäävät varsin hämäriksi. Esim. Lutherin ecclesiola-ajatuksilla ja eksklusiivisuudella ei ymmärtääkseni ole mitään yhteyttä. Kovin vaikeisiin kysymyksiin hän yksinkertaisesti kieltäytyy vastaamasta: ”Kysymykseen, mitä ajattelette kirkon muista jäsenistä, en aio vastata muuten kuin…” tai ”Sitä Palola ei lähde arvioimaan, mihin ikään saakka tuo lapsenusko kestää.” Eikö ehdottoman tarkasta ja oikeasta opista löydy vastaus, joka ”sopii Pyhälle Hengelle ja meille”?

    MH esitti pohdittavaksi vaikeita kysymyksiä:

    1. Onko mahdotonta (tai ainakin hengellisesti epärehellistä) jatkaa vl-liikkeen jäsenenä, jos ei allekirjoita äärieksklusiivista seurakuntaoppia?
    2. Jos herätysliikkeessämme on toisella tavoin seurakuntaopista ajattelevia pappeja ja puhujia, kuten uskon, onko heidän tämän jälkeen entistä vaikeampi tuoda kantansa esiin?
    3. Onko Palola oikeassa? Ehkä seurakuntaopille löytyy hyvät ja raamatulliset perustelut, vaikka itse en sitä usko.
    4. Onko täydellisen mahdotonta, että seurakuntaoppiin olisi tulevaisuudessa tulossa muutos? Palolan sanankäänteet tässä haastattelussa olivat aika lopullisia.

    Eksklusiivisuus on aina ”äärimmäistä” – ei voi olla vain ”hiukan” eksklusiivinen. Liike, joka pitää pelastumista muuallakin mahdollisena (edes promillen todennäköisyydellä) ei ole eksklusiivinen. SRK-lestadiolaisuuden oppi on tämän terminologian mukaan eksklusiivinen. Jos tätä perusoppia ei allekirjoita, olisi kai luontevaa ja rehellistä jättää liike.

    Ei-eksklusiivisuuden kannattajat voivat toki pysyä liikkeessä ja yrittää muuttaa nykyistä opetusta. He voisivat vedota historiaan ja vaikkapa Laestadiuksen ymmärrykseen asiasta. Tuskin tämä onnistuu näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Rajat on paalutettu edelleen selkeästi – jopa selkeämmin kuin uskoinkaan, kuten Palolan haastattelu osoittaa.

    Vl-pappien asema näyttää pysyvän yhtä ristiriitaisena kuin ennenkin, jos kirkon johto ei politiikkaansa muuta. SRK:llahan ei muutokseen mitään tarvetta olekaan.

    Seurakuntaopin raamatulliset perustelut? Enpä usko niitä löytyvän, mutta odotellaan Joonan väitöskirjaa 🙂

    P.S.
    Myös Vuokko Ilola on käsitellyt aihetta K24-blogissaan ”Valde Palola Kirkko ja kaupunki -lehdessä”. Itsekin kirjoitin sinne pari kommenttia. https://www.kotimaa24.fi/blogit/valde-palola-kirkko-ja-kaupunki-lehdessa/

    Tykkää

    1. Raattamaa tuki kiistattomasti ja kuolemaansa saakka Amerikassa Johan Takkisen ympärille muodostunutta lestadiolaisryhmää. Hän kehoitti heitä muodostamaan seurakunnan nimellä Vanha Apostolis-Luterilainen seurakunta. Raattamaan mielestä tämä seurakunta oli uskollinen Lapinmaan esikoisseurakunnalle. Tämä kaikki käy ilmi Raattamaan kirjeistä.

      Uskomatonta historian vääristelyä ovat Palolan lausunnot! Kuten Pertti totesikin, ei ole ensimmäinen kerta, kun historiaa yritetään vääristellä srk-laisuudessa.

      Tykkää

    2. Quo Vadis

      Tämä aihe taitaa nyt lähteä hieman sivuun varsinaisesta otsikostamme, mutta mielenkiintoisuutensa vuoksi laitan muutaman pointin:

      Mietin tässä tuota Joonan Hengen virka-opin määritelmää: “Pyhän Hengen vanhurskauttava läsnäolo voi välittyä ainoastaan Pyhän Hengen vanhurskauttavasta läsnäolosta osallisen ihmisen julistaman evankeliumin kautta. Evankeliumi on käytännössä yhtä kuin synninpäästö ”Jeesuksen nimessä ja veressä”. Pelastava armo ei voi välittyä mitenkään muuten – ei esimerkiksi rukouksen, Raamatun lukemisen, sisäisen kokemuksen tai sakramenttien vastaanottamisen kautta.”

      Evankeliumin julistuksen sanotaan vaikuttavan sisäisen subjektiivisen kokemuksen. Se ei kuitenkaan ole välttämättömyys, mutta näin olen itsekin kokenut: “Palolan PERUSKOKEMUS lienee monissakin hengellisissä liikkeissä tuttu: ”Kun KOIN, että Jumalan valtakunta minua siinä lähestyi ja minulle julistettiin Pyhässä Hengessä evankeliumi, joka VASTASI RAUHALLA omalletunnolleni, minun on vaikea ajatella, mistä muualta kuin täältä olisin sen löytänyt.”

      Mutta, joo kyllähän Raamatun lukeminen voi myös vaikuttaa myös sisäisen kokemuksen, koska uskomme että Raamattua kirjoittaneet ihmiset ovat olleet Pyhältä Hengeltä vaikutettuja. Hekin kuuluvat tähän suureen Pyhien yhteyteen.

      Luulen, ja tämä on vain minun subjektiivinen näkemys, että äänellisen evankeliumin korostaminen johtuu osittain ainakin hurmahenkisyyden pelosta. Täytyy olla tarina ehyestä ja loogisesta jatkumosta, koska mielemme ja egomme vaatii sitä, että voimme ylläpitää järjestystä ja jotenkin kontrolloida Pyhän Hengen vanhurskauttavaa läsnäoloa.

      Puhutaan myös armojärjestyksestä (lat. Ordo salutis), jonka juuret tietääkseni johtavat luterilaisen puhdasoppisuuden aikakauteen. Armonjärjestysopissa pelastustapahtumat eriteltiin seuraaviin osiin: kutsu, valaistuminen, kääntymys, uudestisyntyminen, vanhurskauttaminen, pyhitys, uskon säilyminen, uudistuminen ja kirkastaminen. Vanhoillislestadiolaisten käyttämän evankeliumin synninpäästön sanat näyttävät istuvan juuri tähän valaistumisen ja kääntymyksen välimaastoon. Se on ratkaiseva kohta. Mutta vaatiiko Jumala oikeasti tätä järjestystä, ja onko ihmisen pelastus riippuvainen tästä armojärjestyksestä, siinä onkin oivallinen kysymys.

      Koska suhde Kristukseen ja Hänen sovitustyöhönsä on hyvin subjektiivinen ja henkilökohtainen, silloin ihmisen sisäinen subjektiivinen kokemus evankeliumin voimasta on erittäin merkittävä. Kyseessä ei ole tietenkään mikään teologinen perustelu, vaan henkilökohtainen sisäinen vakuuttuneisuus pelastusvarmuudesta: jos minä tässä uskossa kuolen, perin iankaikkisen elämän.

      Tästä sisäisestä kokemuksesta käsin tietysti vaikeaa tehdä mitään teologista perustelua ekslusiivisuudelle, ja siksi se onkin niin haastavaa. Voin ainoastaan sanoa, että tämä on minun totuuteni, enkä paremmasta mitään tiedä.

      http://www.luterilainen.net/armonjarjestys/

      QuoVadis

      Tykkää

      1. Nimetön

        Korjaan: evankeliumin synninpäästön sanat näyttävät istuvan juuri tähän kääntymyksen ja uudestisyntymisen välimaastoon.

        Tykkää

      2. Pertti Niukkanen

        Pietistinen armonjärjestys-ajattelu oli Laestadiukselle hyvin tuttu. Hän arvosti yleensäkin suuresti pietististä hartauskirjallisuutta. Pajalan kirkkoherrana hän tilasi 24.11.1850 seurakuntaansa suuren kirjalähetyksen, joka sisälsi mm. 50 kappaletta David Hollazin kirjaa ”Armon Järjestys Autuuteen”. Myös hänen pääteoksensa Hulluinhuonelainen alaotsikkona oli ”Silmäys armon järjestykseen” (Dårhushjonet: En Blick I Nådens Ordning). Teos on muuten käännetty vuoden 2015 lopulla myös englanniksi nimelle The Lunatic.

        Seppo Leivo sanoo luennossaan https://www.sti.fi/luennot/files/sl000216.html

        >> Uskonelämän kehityskaaren kuvaamiseksi Laestadius oli omaksunut pietistisen armonjärjestyksen. Pietisteillä se saattoi olla hyvin monipolvinen, mutta Laestadiuksella se oli varsin lyhyt. Siihen kuuluivat katumus, usko Kristukseen ja uusi elämä uskovana. >>

        Rippi tai synninpäästö ei näihin askeleisiin kuulu (ei pidemmissäkään versioissa) – vielä vähemmän ehto synninpäästäjän sieluntilasta. Myös Erkki Antti kertoo tulleensa uskoon mainittua Hollazin kirjaa yksikseen peräkamarissaan lukiessaan. Ei hänenkään ”armonjärjestykseensä” synninpäästö kuulunut tai se, missä joukossa uskoon tulee.

        Quo Vadis: ”Evankeliumin synninpäästön sanat näyttävät istuvan juuri tähän kääntymyksen ja uudestisyntymisen välimaastoon. Se on ratkaiseva kohta”.

        Voihan ne sanat sinne panna, mutta tuskin Laestadius tai Erkki Antti näin ajatteli – ei ainakaan niin, että se olisi ratkaiseva kohta uskoon tulossa.

        Tykkää

      3. Pertti Niukkanen

        Tietenkin uskoontulon, armon saamisen ja sisäisen rauhan kokemukset ovat subjektiivisia. Ei Jumala näytä julkisesti sitä Elämän kirjaa, johon nimesi kirjoitetaan. Palola liittää tähän kokemukseensa lisäksi paikan ja ihmiset, joiden parissa tämä uskoontulo tapahtui. Hänen oli ”vaikea ajatella, mistä muualta kuin täältä olisin sen [rauhan] löytänyt.”

        Tämä armon kokeminen on meille luvattu, kun uskomme Kristukseen. Voimme uskoa, että tämä on Pyhän Hengen työtä. Mutta minkä hengen työtä on se, että on vaikea ajatella ettei muualla voi tulla uskoon? Eikö tämä ole Pyhän Hengen suvereniteetin rajoittamista?

        No, voihan olla että Palolan hengenlaatu resonoi parhaiten juuri vanhoillislestadiolaisuuden kanssa. Mutta ehkä jonkun toisen resonoi enemmän evankelisuuden tai vaikkapa ortodoksisuuden kanssa. Jos tuo ”vaikea ajatella” muuttuu ”mahdottomaksi ajatella”, ollaan jouduttu oman ryhmän ainoana oikeana pitämiseen eli eksklusiivisuuteen. Näin näyttää olevan Palolan tapauksessa.

        Kun kirjoitin ”Palolan peruskokemus lienee monissakin hengellisissä liikkeissä tuttu”, tarkoitin tätä uuden uskonyhteisön löytämisen riemua: ”Tämä on oikea juuri minulle. Muualta en olisi Jumalaa löytänyt.” Tästä peruskokemuksesta ei kuitenkaan tarvitse seurata ajatusta, että mistään muualta ei Jumalaa voikaan löytää.

        Olet ehkä oikeassa arvellesi, että ”äänellisen evankeliumin korostaminen johtuu ainakin osittain hurmahenkisyyden pelosta. Täytyy olla tarina ehyestä ja loogisesta jatkumosta, koska mielemme ja egomme vaatii sitä, että voimme ylläpitää järjestystä ja jotenkin kontrolloida Pyhän Hengen vanhurskauttavaa läsnäoloa.”

        Psykologisesti ymmärrettäviä nämä egon vaatimukset toki ovat, mutta eivät oikeuta yritystä kontrolloida Pyhää Henkeä. Ei varsinkaan kristillisessä yhteisössä, jonka pitäisi olla totuusyhteisö. Tästä tietenkin olemme yhtä mieltä. 🙂

        Tykkää

  48. Keijo

    Ei liity varsinaisesti aiheeseen mutta on sitäkin ajankohtaisempi asia. https://www.hs.fi/tiede/art-2000005823690.html
    Nykyään tulee joka tuutista asiaa ilmastonmuutoksesta ja väestönräjähdyksestä. Olen VL nuori aikuinen ja olen niin ahdistunut ilmastonmuutoksesta ja tulevaisuudesta, että en voi olla käyttämättä ehkäisyä. Raamattu kehoittaa meitä viljelemään ja varjelemaan maata, eikä mielestäni tämän perusteella voi lisääntyä vastuuttomasti. Jumala on antanut ihmiselle järjen, jonka perusteella ihminen voi toimia ja jonka myötä esim lääketiede kehittyy.
    VL:n keskuudessa on oikein käyttää keinohedelmöityshoitoja, mutta ei ehkäisyä. Tämä on omasta mielestäni täysin ristiriitaista.

    Tykkää

  49. Markku Korteniemi

    Elähän Keijo hättäile, media pelaa tässäkin mielikuvamanipulaatiolla! Maailma ei ole ”täynnä”! Nimittäin 10 miljardia ihmistä mahtuisi hiukan Uusimaata suuremmalle alueelle 100km x 100km kun kaikille annettaisiin yhden neliömetrin tontti. Ja tarvittaisiin vain reilut puolet entisestä Lapinläänistä (200 km x 200 km) niin saataisiin kasvunvaraakin enemmän kuin uutisen 28 miljardia immeistä – nimittäin tuolle alalle sopisi samalla tiheydellä 40 miljardia ihmistä. Kysymyshän on ennen muuta siitä, että maapallomme konkurssiin ajanut länsimainen elämäntapa ja kulutustalous on huolestunut oman elämäntapansa säilyttämisestä kun entisten kehitysmaiden ihmiset vaativat nyt samaa kultustasoa…

    Vuokko: ”Pikkusen tulee Markku kommenteistasi sellainen olo, ettet ihan tasapuolisesti käsittele eri asioita ja ilmiöitä…”

    No minäpä laetan kritiikkisi johdosta pikkusen paremmaksi vielä: Kun immeinen on yksi eläinlaji muijen joukossa, niin ei kai ole reilua, että me oletamme ja määrittelemme suoraviivaisesti ja yksipuolisesti eläimet – niin kotieläimet, tuotantoeläimet kuin ihan villitkin – uroksiin ja naaraisiin…!? Hyi olkhon mitä vallankäyttöä. Kai heiltä nyt pitäisi asia edes yrittää kysyä oma kokemus asiasta. Taitavat nyt mennä hienot luokittelujärjestelmät uusiksi, kun häätyy varata taksonominen lokeronsa kymmenille muille mahdollisille ”sukupuolille” – ja taisivat ne kasvikunnan heteet ja emit olla Linnee-rievunkin järjestelmän perusta… 🙂

    Tykkää

    1. Eiköhän tässä Markku K. ole kohdallasi kysymyksessä tahallinen väärinymmärtäminen. Kehotan hankkimaan tutkittua tietoa ko. asiasta, ja rauhoittumaan. Kaikella ystävällisyydellä, 😊

      Tykkää

    2. Vuokko Ilola

      Noh luonto eläimineen juuri vahvistaa käsitystä muunsukupuolisuudesta. Monessa luonto-ohjelmassa olen törmännyt asiaan. Vl-liikkeessä oli ainakin minun aikanani käsitys, ettei eläimillä ilmene homoseksiä, mutta niinpä vain ilmenee, eli pluffia sekin oli. Ja jos ”kuolemaan asti yksiavioisuutta” alettaisiin perustelemaan eläinkunnalla, niin vielä enempi metsään menisi. Mutta otetaan vaan luonto mukaan tähän keskusteluun, niin sitten vasta on lystiä. Mikäs naarasötökkä se söikään paroittelukumppaninsa parittelun päätteeksi…? Ai niin, rukoilijasirkka 🙂 Lurps!

      Tykkää

  50. Vuokko Ilola

    Lasten kasvattaminen on varmasti yksi haastavimmista asioista ikinä. Myös aloituksessa asia tulee ilmi. Lastakin vaikka kuinka kuljettaa sanankuulossa seuroissa ja hänestä yrittää leipoa rehtiä kunnon kansalaista, niin se ei aina vain onnistu. Eipä tietenkään, kun se kristillisyys ei ole se ensisijainen juttu koko hommassa. Muutenhan vl-lapsilla ja -nuorilla tai muiden uskontojen nuorilla ei olisi mitään ongelmia. Ongelmia on ihan samalla tavalla kuin uskontojen ulkopuolellakin.

    Siksipä lapsia pitäisikin hankkia siinä mielessä harkiten, että ensinnäkin haluaa lapsen itselleen ja toisekseen, tiedostaa, mitä kaikkea lapsirumba VOI pitää nukkaposkituhinan lisäksi sisällään. Etenkin pikkulapsiaika on erittäin haastavaa ja jos sanot, ettei ole, et ehkä omista lasta tai sitten et ole paljoa välittänyt lapsen elämästä ja hyvinvoinnista. Se on haastavaa ilman ihmeempiä ongelmiakin.

    Jos lastenkasvatus olisi helppoa, siinä olisi helppo onnistua, lastensuojelu ja koulukodit eivät pullistelisi tänä päivänä suurten väkimäärien takia niin paljon. Ongelmia on ollut ennenkin, kautta koko maailman historian, se on oikeastaan koko ihmiskunnan ongelmien alkusyy ja lähde: lastenkasvatus, joka niin usein epäonnistuu.

    En ihmettelisi yhtään, jos jonain päivänä joku tutkisi asiaa perusteellisesti ja toteaisi sotienkin alkusyiden olevan epäonnistuneen kasvatuksen tulosta. Ei tasapainoiset hyvinvoivat ihmiset halua tapella, eivätkä ensinkään tappaa. Se on selvää.

    Anna mun nyt karrikoida ihan vapaasti, kyllä tätäkin lajia maapallolle mahtuu.

    Joo, sanot, että perisynti ja synti johtaa tappeluihin ja sotiin, saat olla sitä mieltä.

    Sekä oman lapsirumbani, että monia monia perheitä urani aikana tavanneenani, olen yhä enenevässä määrin sitä mieltä, että lasten hankkimista kannattaa miettiä oikeasti tosissaan. Tietenkään mikään vakava harkintakaan ei kaikkia ongelmia poista, mutta tietoisuus mihin on ryhtymässä auttaa ihan varmasti asiassa.

    En nyt osaa ihan muotoilla ajatuksiani kovin hyvin ja ne voidaan tulkita varmasti aika metikköönkin, mutta jotain tämän tapaista päässäni on kehkeytynyt ajan saatossa. Siksi en ymmärrä ollenkaan tuollaisia ajattelemattomia heittoja, että lisää vain maapallolle lapsia. Ei se lisääntyminen ole se tärkein juttu, vaan se, ETTÄ LAPSET SAAVAT ITSELLENSÄ HYVÄT EVÄÄT ELÄMÄÄN!

    Ihan liikaa lapsia syntyy mapallolle muilla perustein kuin rakkaudesta omaan lapseen. Se ei ole hyvä asia.

    Lapsia ei kannata hankkia maapallon täytteeksi.

    Lapsia ei kannata hankkia Jumalan oletetun tahdon takia ja jättää vastuu lapsista ja omasta jaksamisesta Jumalalle.

    Lapsia ei kannata hankkia toisen yllytyksestä.

    Vaan…vain rakkaudesta lapseen.

    Tykkää

  51. sateenkaarilppummesulle

    Kysymys mietittäväksi:
    Mikä ylikansallinen toimija on määrännyt samaa sukupuolta olevien avioliiton lailliseksi neljässä Euroopan maassa?

    Tykkää

  52. Ystävät hyvät. Pahoittelut, etten ole aikaisemmin tämän ketjun aikana puuttunut keskustelun kulkuun. Mielestäni tässä ketjussa on turhan paljon ryöstäydytty aiheeseen liittymättömille sivupoluille (kuten maailmanlopun pohdintaan…). Toivoisin, että lähtökohtaisesti pitäytyisimme aiheessa ja sopivassa määrin pohtisimme aiheeseen kuuluvia sivupolkuja. Tämä päälinjana.

    Ymmärrän toki, että kun ajankohtaisia asioita tulee ja niistä haluaa päästä keskustelemaan, ainut vaihtoehto tällä palstalla on kommentoida olemassa olevaan ketjun perään. Keksittekö tähän hyviä ratkaisuja, miten hallita aiheesta puhumista ja samalla ajankohtaisista aiheen kannalta ”sivupoluista” keskustelua?

    Teknisempi kysymys: toimiiko alusta nykyisin huonommin kuin ennen? Aika monelta jää nimimerkki matkalle :/

    Jälkikirjoituksena: muistuttaisin teitä toiveestani saada julkaistavaksi hengellisiä matkakertomuksia / pohdintoja omasta hengellisestä elämästä (tai kysymyksiä, joita olette viime aikoina erityisesti miettineet). Tähän mennessä en ole saanut vielä ainuttakaan! Kertooko tämä jotain vl-kristillisyyden spiritualiteetista vai vain meidän ihmisten laiskuudesta? 🙂

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Hmm, joskus sivupolut ovat mielenkiintoisempia itse aihetta ja niille keskusteluillehan on todellakin tarvetta. Mutta voin kuvitella, että tällaisella vl-palstalla, sivupolut ovat ylnnesä niitä samoja teemoiltaan: maailmanloppu ja ehkäisykielto 🙂 Ainakin epäilen niin, en ole paljoa lukenut tätä sivustoa.

      Olen heitellyt Roosa sulle täkyjä, voitko ottaa niistä koppia? Liittyvät ihan aloituksen aiheesereen.

      Tykkää

  53. Markku Korteniemi

    Lapsissa on tulevaisuus! Ja jos tyydymme kohtuullisuuteen maailman resurssit riittävät koko ihmiskunnalle hamaan maailman tappiin:

    ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa…” (1. Moos.1:27-28)

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Kohtuullisuudesta ja ympäristöystävällisyydestä.

      Minulla on ISO hiilijalanjälki jo pelkästään tuottamani vaippavuoren takia. Yritin jossakin vaiheessa siirtyä kokonaan kestovaippoihin, mutta johtuen uupumuksestani, en siihen lopulta kyennyt kuin jonkin aikaa.

      Muutenkin koin suurperheessä kohtuuden isona vitsinä lähinnä, sen järkyttävän ruokamäärän raahaamisen takia jogurtti-, maito-, ja viilipurkkeineen, puhumattakaan leipäpusseista ja lihapakkauksista. Ilman kaupan suomaa helpotusta ruokahuollossa, olisin vieläkin nääntyneempi ja vaika vaihtoehtoja tilanteelle olisi ollut, en olisi niihin millään kyennyt, vaikka olisin halunnutkin. Aina se iso jätemäärä ahdisti kaiken muun kuorman lisäksi.

      Isoa taloa ei rakennettu. Syy ei ollut ekologinen, vaan taloudellinen, eli siinä hiilijalanjälki vähän pieneni kohdallamme. Asuttiin toisten rakentamissa taloissa, eli kierrätettiin siinä suhteessa.

      Automme oli ja on käytettyjä, tosin ne voivat helposti saastuttaa enempi kuin uudet. Mutta kierrätystä sekin.

      Matkustelimme lasten kanssa pääasiassa lähiseudulla, jonkin verran teimme risteilyjä ja niistä hiilijalanjälki taas nousee.

      Emnme ole kasvisruokailleet, vaan käytäneet reippaasti lihaa, joskaan nenää kohden ei isoja annoksia.

      Vaatteita tuli ostettua ihan liikaa, koska koin, että liian kanssa oli helpompi pelata uupumuksen keskellä. Aina ei jaksanut heti pyykätä, joten varavaatteita oli hyvä olla. Sekä pyykkäämisestä, että vaatemäärästä jäljilläni on ihan järjetöömän iso hiilijalanjälki.

      Tästä heiluva aasinsilta aloituksen aiheeseen, jotta Roosa ei suutu.

      Edellä kertomani todellinen tarina suurperheydestä vanhoillislestadiolaisuudessa antaa hiukan osviittaa sille, mitä ongelmia opettajat voivat työssään vl-lasten kanssa kohdata. Kun vanhempien työmäärä on niin iso ja he (me) eivät jaksa työmääränsä takia paneutumaan joka lapseensa kunnolla, häiriökäytöäksetkin ovat vl-tahon lapsilta ihan tuttu ilmiö. Sitä on ilmennyt aina.

      Osa häiriökäytöksestä vl-piireissä ilmenee käänteisellä tavalla, eli masennuksena ja sitä on ihan riittämiin myös.

      Tykkää

      1. Quo Vadis

        Viitaten ensimmäiseen linkkiini Jyväskylän yliopiston kasvatuspsykologian professorin lausuntoon vanhempien uupumuksesta: ovatko suurperheiden vanhemmat yhtään sen kuormittuneempia kuin vanhemmat ylipäätään tällä hetkellä ovat. En osaa myöskään yhtään sanoa, kuinka suuri riski suurperheissä kasvaminen itsessään on lapsen kehitykselle. Jonkun tutkimuksen mukaan (en muista) liian tiheästi tapahtuneet lasten syntymät kuormittavat vanhempia, jonka vuoksi uupumisen riski kasvaa. Toisaalta iso perhe ja lauma voi olla myös suojaava ja kantava tekijä esim. yksinäisyyden torjumiseksi, joka yksinäisyys on myöskin iso riski esim. syrjäytymiseen.

        Perheitä voivat kuormittaa niin monet seikat: huoltajuuskiistat, avioerot, uusperhekuviot, työttömyys, sairastumiset jne. Mutta ehdottomasti, jos monta yhtäaikaista kuormittavaa tekijää sattuu yhtäaikaa samaan perheeseen, niin silloin taakka voi nousta liian suureksi ja lasten turvallisuus voi kärsiä. Stressaantuneet ja ylikuormittuneet vanhemmat eivät ole hyviä kasvattajia. Ei ole mikään tavoite se, että selviää hengissä, mutta lapset (ja vanhemmat) ovat niin psyykkisesti hajalla ja traumatisoituneita, että loppuelämä meneekin sitten niiden traumojen selvittelyssä.

        Mikään yksittäinen tekijä ei itsessään välttämättä aiheuta ylikuormitusta, mutta jos monta asiaa ns. gosahtaa yhtä aikaa päälle, silloin ollaan vaarassa uupua. Näitä vaaran signaaleja ja omien voimavarojen riittävyyttä olisi hyvä oppia tunnistamaan ja seuraamaan elämässään ja perhe-elämässään, mieluiten varhaisessa vaiheessa kuin liian myöhään. Harvoinhan se meiltä onnistuu, herätään vasta sitten kun ollaan ihan piipussa. Joskus jokin pienikin ylimääräinen kuormitus voi tuntua liialliselta, jos elämään on kasaantunut jo ennestään paljon taakkaa.

        Tällöin esimerkiksi seurapuheissa toistuvat kannustukset lasten vastaanottamiseen voivat aiheuttaa syviä riittämättömyyden tunteita: miksi en pysty enempään, miksi pelkään raskaaksi tulemista, enkö luota Jumalaan tarpeeksi, kun tuntuu niin pahalta, miksi nuo toiset ovat niin vahvoja ja minä olen näin heikko. Lapsimäärästä voi tulla siis sekä uskon että oman minuuden riittävyyden mitta. Tästähän olemme paljon keskustelleet jo aikaisemminkin :-).

        Mutta tosiaan, jos lapsi tulee pienestä pitäen nähdyksi ja hänen tunne-elämänsä kohdatuksi, hän tunnistaa herkemmin myös omat rajansa aikuisena.

        Kuten Vuokko sanoi, kaikki lähtee lastenkasvatuksesta!

        Tykkää

  54. Heino Korpela

    Quo Vadis: ”Kuten Vuokko sanoi, kaikki lähtee lastenkasvatuksesta!” Luin noita teidän kasvatuskirjoituksianne ja mietin monia vl äitejä ja isiä, jotka ovat suurten kasvatusvaatimusten alle nääntymäisillään. Vuokko melkoisen alkukuvauksen jo antoi siitä, minkälainen arki on suurperheen elämässä.

    Minun kummipojalla ja hänen vaimolleen on syntynyt kaksikymmentä lasta, yksi on jo vauvana kuollut, mutta toiset lapset ovat terveitä ja elävät tätä suurperheen elämää. Mielestäni vl – saarnamiehiä pitäisi laittaa tämmöisiin perheisiin joksikin aikaa lasten hoitajiksi ja kasvattajiksi, silloinkin pitäisi olla läsnä kun nuhakuume iskee.

    Perheessä on vain yhdet kaksoset. Olen joskus vieraillut heidän kodissaan, en hirvennyt olla kauan, koska aloin pelätä, että tulee jokin vahinko koska lapset alkoivat esittää minulle miten he ovat rohkeita. Yksi alle kouluikäinen oli ottanut vauvan yläkerrasta ja vauva sylissä hyppeli rappuja alakertaan – lapsia nauratti kun pelkäsin.

    Me puhumme lastenkasvatuksesta ja näin saatamme syyllistää uupuneet äidit ja isät tahattomasti. Kysyin kummipojaltani, että miten te kerkeätte kasvattaa kun teillä on noin monta lasta? Hän totesi, että ei heillä ole aikaa kasvattaa ketään, jopa ruokkimiseen tulee taukoja, lapset ottavat jääkaapista evästä itse.

    Kerroin sukulaistytölle, että ei Jumala vaadi sinua synnyttämään yli voimiesi, koska miehesi on henkisesti sairastunut ja työkyvytön tekemään työtä, ei kykene hoitamaan edes lapsiaan. (heillä oli tuolloin yli kymmenen lasta) Tuo uupunut äiti oli kysynyt neuvoa puhujaveljiltä, koska Heino oli tuommoisen neuvon antanut.

    Puhujaveljet olivat siunanneet epäilykset anteeksi ja kehottaneet synnyttämään. Nyt heillä on neljätoista lasta, heitä auttaa kunta ja valtio, mutta eivät nuo puhujaveljet eikä ry. Roosan pitäisi tehdä alustus järjen käytöstä, siis siitä miksi Jumala on varustanut ihmisen älyllä, että ihminen voi älyään käyttäen täyttää Jumalan määräyksen, viljellä ja varjella maailmaamme – eikö meidän tulisi myös suojella ihmistä ja ennen kaikkea äitejämme.

    Tykkää

  55. Vuokko Ilola

    Juttelin tuossa oman nuoreni kanssa ja kysyin häneltä puhuttiinko hänen koulussaan yläasteella muunsukupuolisuudesta. Hänen vastauksensa oli ei, ei puhuttu. Eli ei ole myöskään kehotettu kokeiluihin. Oliko sitten kyse enempikin lukiosta? Kuuluuko siellä aihe opsiin? Itsestäni tuntuu äkkiseltään tosi oudolta, että koulu kahottaisi ja ylipäätään saisi kehottaa opilaitaan ihan mihinkään kokeiluihin, sillä eihän kenenkään intiimit, henkilökohtaiset asiat kuule kenellekään toiselle osapuolelle, ei etenkään opettajalle. Tietoa saa antaa, ja mielellään tutkittua tietoa, mutta mihinkään kokeiluihin ei saa ketään yllyttää.

    Tykkää

  56. Vuokko Ilola

    Sitä jokainen voisi miettiä tykönään, että mitä asioita maailmankaikkeudessa pistää palasiksi ja horjuttaa se käsitys ja asian yleinen hyväksyntä, että meitä on niin moneen junaan sukupuolisuutemme perusteella?
    Miksi ilmiötä on vastustettava?
    Mitä sillä on merkitystä kristinuskon kohdalla?
    Eihän uskossa ole sukupuolisuudella ja sen kokemuksella merkitystä, vai onko ja miksi?
    Miksi taivaspaikan esteeksi nousee ihmisten puheissa niin usein seksuaalisuuteen liittyvät asiat?

    Pistääkö nykyinen yleisesti hyväksytty käsitys ihmisen sukupuolisuudesta palasiksi lähinnä omaa maailmankuvaa ja siksi sitä on vastustettava kaikin voimin?

    Ja viimeinen tähtikysymys kaikille: voisiko Paavalin ”piikki lihassa”, josta hän mainitsee olla kyseessä hänen kokemuksensa muunsukupuolisuudesta? ( 😀 )

    Tykkää

    1. Paavali sanoo selvästi että hänen piikki lihassa on saatanan enkeli. Tämä on myös itselläni joka on juuri sitä että saatana ilmestyy tavalla tai toisella mikä voi aiheuttaa mm. epileptistyyppisiä kohtauksia. Itselläni on todettu määrittelemätön psykoottinen häiriö kun ei muutakaan nimeä olla kohtauksille keksitty.

      Se on siis ihan vaan saatanan enkeli joka rusikoi, kuten Paavali asian ilmaisee.

      Tykkää

      1. Ja eräs arvostettu lääkäri totesi näiden kohtausten minulla liittyvän geenivirheeseen joka esiintyy tietyllä maantieteellisellä alueella. Solu ei siis toimi kuten pitäisi vaan lukee jotenkin virheellisesti saamaansa informaatiota.

        Itselläni mikään lääke ei ole poistanut näitä kokemuksia, vaikka on koetettu epilepsialääkkeet ja muut mahdolliset.

        Luulen että Paavalillakin oli joku tämäntyyppinen koodinlukupoikkeama. Raskas taakka on ja hankaloittaa normaalia elämää.

        Tykkää

      2. Paavalilla liittyi tähän juuri valoilmiön näkeminen. Itsekin nähnyt kaikenlaisia valoilmiöitä ja enkeleitä lapsesta asti, ja olenpa saattanut Jeesuksenkin nähdä ja muita taivaskokemuksia, kuten Paavalikin viittasi käyneensä seitsemännessä taivaassa.

        Eli ei kaikkea voi selittää järjellä kun lääkäritkään eivät ole vielä keksineet miksi joillakin on poikkeavia kokemuksia todellisuudesta.

        Tykkää

      3. Vuokko Ilola

        Ok Eeva, asia on sulle selvä.

        Olen vähän sen luonteinen, että minun on vaikea uskoa joitakin asioita ilman omaa kokemusta. Näkyjä odotellessa 😀

        Tykkää

  57. Katsoin Alfa-tv:stä Dosentti-nimisen ohjelman, jossa vieraana oli teologian tohtori ja Savonlinnan kirkkoherra Sammeli Juntunen. Suosittelen katsomaan.

    Juntusen huolena oli se, että kirkosta välittyvä kuva on ulospäin sillä tavalla vinksallaan, että ainoastaan riitely avioliittokäsityksestä on se, mikä kuuluu ja näkyy. Sitä ennen on ollut eri sukupuolten siunaamiskysymys, sitten naispappeus jne.
    Pointtina on tässä se, että koko kristinuskon iso asia ja kuva jää täysin jalkoihin. Kristinusko, jolla on käsissään näin loistava sanoma, hassaa voimiaan kristinuskon kanssa aivan toisarvoisten asioiden pyörittelyyn.

    Juntunen kysyykin, että kuinka voimme pysyä kiinni Raamatun imoituksessa suistumatta fundamentalismiin. Minustakin tämä on ihan keskeinen kysymys.
    Vuokko Ilola sivuaa tätä asiaa myöskin edellisessä kommentissaan.

    Lestadiolaisen liikkeen kohdalla samalainen vinksahdus on tapahtunut myös, tosin vähän eri kohdassa. Perusssanoma on jauhautunut tapasäännösten kanssa pyöriskelyyn. Toinen perussanomaa vesittävä seikka on toiminnallisuuden korostuminen. isojen perheiden äidit ja isät työskentelevät iltakaudet erinäisissä ry:n tehtävissä.

    Heino Korpelan kirjoituksissa suurperheiden käytännön tilanteista kaikessa kirpaisevuudessaan on myös paljon ajattelemisen aihetta.

    Tykkää

  58. Kävi äsken niin, että tulin puolivahingossa tulleeksi ns. kaapista ulos eli nimimerkin suojasta lymyämästä. Olen siis kirjoittanut muutaman satunnaisen kommentin Esther -nimimerkillä ja aiemmin vanhalla alustalla Armolaulu-nimimerkillä. Kai tämä nyt sitten oli tarkoitus 🙂

    Liked by 1 henkilö

  59. Johanna

    Näyttää niin pörräävän seksuaalisuuden ympärillä tämä keskustelu, niin sanonpa minäkin sanasen. Olen ymmärtänyt, ettei homoseksuaalisissa tuntemuksissa ole mitään poikkeuksellista, vaikka olisi hetero. Ja eivät kai ihmiset yleensäkään, olivatpa millaisia hyvänsä, ole turvassa erilaisilta viettelyksiltä. Kyse on siitä miten elää, jos ja kun on kristitty. Pyrkiihän kristitty muutenkin kaikessa elämässään ojentautumaan Jumalan sanan mukaisesti? Ainakin tulisi pyrkiä.

    Ite juttelen näistä asioista lasteni kanssa, jos he kyselevät. Eipähän tarvitse loppu elämäänsä pelätä / vihata homoja, lesboja, transvestiitteja yms. tai jännittää olenko kenties sellainen itse vai en.

    Ei kai Jumalan luomaa ihmeellistä maailmaa muutenkaan tarvitse survoa omaan henkilökohtaiseen ahtaaseen muottiin. Muistaen kuitenkin, että kristitty pyrkii elämään kristillisesti, Jumalan voimaan turvautuen.

    Tykkää

  60. Markku Korteniemi

    Vuokko 12.9. 2018 klo 21.06: ”Ongelmia on ollut ennenkin, kautta koko maailman historian, se on oikeastaan koko ihmiskunnan ongelmien alkusyy ja lähde: lastenkasvatus, joka niin usein epäonnistuu. En ihmettelisi yhtään, jos jonain päivänä joku tutkisi asiaa perusteellisesti ja toteaisi sotienkin alkusyiden olevan epäonnistuneen kasvatuksen tulosta. Ei tasapainoiset hyvinvoivat ihmiset halua tapella, eivätkä ensinkään tappaa. Se on selvää.”

    No tuota tuota – puhutkohan nyt historiasta tarkoittaen viimeistä 100 vuotta tai nykyihmisen viimeistä 100 000 vuotta tai vaikkapa kehittynyt varhaisihminen mukaanlukien viimeisestä 1 miljoonasta vuodesta… Sotakuntoisuushan on ollut yhteisöjen ykköstavoite varmaan ainakin neoliittisesta vallankumouksesta lähtien ihan meidän päiviimme – ja valitettavasti mukana ovat olleet ne ihan ”tasapainoisetkin” ihmiset…

    Lapsia on tehty ihmiskunnan Homo-suvun (habilis, erectus, neanderthalensis, ergaster, antecessor, heidelbergensis, sapiens…) usean miljoonan vuoden historiassa niin hyvinä kuin huonoina aikoina, niin rakkaudesta kuin jostain muustakin. Siitä huolimatta ihmiskunnan kehityksessä on ollut pullonkauloja, jolloin sukumme on ollut lähellä sukupuuttoon kuolemista.

    Traumatisoituminen taitaa olla ihan se pääsääntö ihmiskunnan lasten historiassa – valitettavasti!

    Vuokko: ”Joo, sanot, että perisynti ja synti johtaa tappeluihin ja sotiin, saat olla sitä mieltä.”

    Raamatun kielellä se onkin noin – evoluutiobiologian kielellä taas sanottuna; koska ihminen on yksi eläinlaji, ”itsekkyys” ja ”agressiivisuus” on ihmisen lajityypillistä käyttäytymistä tavoitteena turvata omien geenien leviäminen… Synniksi se tuli kun ”ihminen halusi tulla tuntemaan hyvän ja pahan” – siis kun ihmisen eettinen tietoisuus heräsi ja ihminen sai sydämeensä ”Jumalan lain”!

    To be is not should be.

    Tykkää

    1. Eevertti

      Evoluution kielessä ns. perisynti voidaan paketoida kahteen juusrisyyhyn jonka ympärille perisynti muodostuu. Ensimmäinen on lisääntyminen ja on toinen suuhunpantava, elämä ei jatku jos yhtälöt ei toteudu. Luontokappaleet ovat miljoonia vuosia kamppailleet näiden kahden asian ympärillä eikä ole näkyvissä että tästä kamppailusta kokonaan päästäisiin eroon vieläkään, ei vaikka nykyaikana ruuan saa kaupasta ilman sen kummempaa taistelua, ja seuralaisia netistä yhdellä klikkauksella.
      Pariutumisen tarve ja nälkä ovat muovanneet ihmismielen niin että ihminen on ollut valmis ottamaan suuria riskejä ja valmis tekemään ”syntiä” saadakseen luonnontarpeensa tyydytettyä.
      Riskien ottaminen on puolestaan alkanut kasvattamaan älyä, on jouduttu kokeilemaan monen laista; miten parhaiten saisi yläoksilla roikkuvan omenan tai miten ylittäisi vuolaan virran.

      Varsin varhaisessa vaiheessa on ihminen kyennyt yhteistyöhön lajikumppaniensa kanssa ja silloin tulee heti tarve muodostaa sääntöjä ja etiikka, miten toimia jos yhteistyötä halutaan tehdä.
      Ihmisten lukumäärä maailmassa osoittaa että ihminen on varsin hyvin onnistunut yhteisissä asioissa.

      Vaikka pahuutta ja murhanhimoa tavoitteiden saavuttamiseksi on, on se silti marginaalista. Jo varhaisessa vaiheessa on esim. empatia saanut suuria voittoja; nainen on ottanut kasvattaakseen toisen naisen lapsen jonka äiti on kuollut, ja miehet ovat sen hyväksyneet.

      Maailman mittakaavassa vl-liike on aika julma yhteisö. Yhteisöstä erottamiseen ja iankaikkiseen vaivaan johtavalle polulle saattamiseen on riittänyt hyvin vähäpätöiset syyt, ylitse kaikkien muiden lienee tämä kaikkien tietämä TV kanta, joka jo syntyvaiheessaan johti ihmisiä ihmisille täysin epätyypilliseen käyttäytymiseen; vanhemmat pieksivät auktoriteetin pelon vallassa lapsiaan risulla jos nämä olivat jääneet kiinni salakatselusta. Kuinka tässä toteutuu hyvän paimenen tahto?

      Tykkää

      1. Markku Korteniemi

        ”Vaikka pahuutta ja murhanhimoa tavoitteiden saavuttamiseksi on, on se silti marginaalista.”

        No Eevertti, jätitköhän historian läksyt lukematta 🙂 – jos tuolla lauseella viittaat väkivallan ja sotien ”marginaalisuuten”?

        Ja ennenkuin demonisoi kaikkea kuritusta kannattaa perehtyä ajan traditioon, yleiseen ilmapiiriin ja jopa kunkin ajan kasvatusopillisiiin näkemyksiin. – Sellaisetkin kansakuntamme isähahmot kuin Johan Ludvig Runeberg ja Johan Wilhelm Snellman puhuivat lämpimästi kuritusväkivallasta koulussakin; siis julkisesta piiskauksesta koulussa, pahantekijöille rangaistukseksi ja muille varoitukseksi.

        Suomalaisen sananlaskun mukaan: ”Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.”

        ”Ja kuin meillä ovat lihalliset isät olleet kurittajana, niin me olemme niitä kavahtaneet…
        Sillä ne tosin ovat meitä kurittaneet harvoina päivinä luulonsa jälkeen… (Hep. 12:9-10)

        Tykkää

      2. Eevertti

        Kyllä olen edelleen sitä mieltä että hyvin suuri osa ns. normaleista lapsista on kasvanut ilman silmitöntä väkivaltaista kuritusta, kiellot ovat eri asia. Historiankirjoitus on tältäosin vääristynyt niin että ”historiaan” on jäänyt väkivaltaa tukevat raamatunlauseet ja ns. suurmiesten ajatukset aiheesta.
        Historiankirjoituksissa ei ole paljon mainintoja niistä tuhansista ja taas tuhansista keittiöapulaisista ym. jotka ovat empaattisuudella ja rakkaudella kasvattaneet lapsiaan, aihe ei ole ollut omana aikanaan tarpeeksi mediaseksikäs eikä repäisevä historian lehdille painettavaksi. Ei ns. historiankirjoituksen suurmiehet sellaista noteeraa, pitää olla verta ja ruumiita, ja paljon, että tulee ”hyvää historiankirjoitusta”.

        Tykkää

      3. Pentti S. Varis

        Kuri tarkoittaa joillekin nykykielessä jopa pieksemistä, mutta sen alkuperäinen merkitys ei välttämättä sisällä piiskaus- tai hakkaamisvaatimusta. Alkuperäisessä merkityksessä kuri on tarkoittanut aitarakennelmilla reunustettua lehmien kulku-uraa:
        Kuri sanan alkuperäinen merkitys on kahden aidan kapea väylä, joka johtaa laidun eläinten aitauksesta toiseen. Tarkoitus ohjata eläimet hallitusti paikasta toiseen.
        https://www.suomisanakirja.fi/kuri

        Tykkää

      4. Kuri ei tosiaankaan taida pohjimmiltaan tarkoittaa fyysistä piiskaamista tms, kuten Pentti S. Variskin tuolla ilmaisi. Kuria eli rajoja tarvitaan, muutoin luisutaan kaaokseen.
        Pitkää kuitenkin lestadiolaisessa liikkeessäkin uskottiin fyysisen kurituksen voimaan. Muistan paljon puheitakin pidetyn kyseisen asian puolesta.Vedottiin mm. siihen, että joka vitsaa säästää ,se vihaa lastaan.
        Oman omatuntoni ääni sanoi minulle vahvasti, että viattoman lapsen kurittaminen vahvan aikuisen toimesta näillä keinoin ei tuntunut oikealta ja kohtuulliselta. Voi ajatella, että omatuntoni oli jonkinlaisessa ristiriidassa kollektiivisen omatunnon kanssa.
        Kun laki lapsen fyysisen kurittamisen kiellosta astui voimaan, koin suurta iloa. Tosin asia kylvi mieleen myös epäilyksen siemenen. Jos seuraopetus yhtäkkiä muuttuu jossakin asiassa, niin miksi se ei voisi muuttua jossakin toisessakin. Voisi puhua eräänlaisesta ydinkokemuksesta omalla kohdalla.

        Tykkää

    2. Vuokko Ilola

      Jos ihmisen mahdollinen sukupuutto on ihmisen syytä, mikä osuus asiassa on Jumalalla?

      Toisaalta sanotaan, että kaikki on Kaikkivaltiaan käsissä, niin elämä kuin kuolemakin ja sitten samaan syssyyn todetaan ja ymmärretään, että ihminen voi molempiin olla vahvasti vaikuttamassa. Lääketiede kykenee auttamaan raskaaksitulemista, kuolleisuuden vähenemiseen synnytyksissä ja muutenkin kaikkialla ja samaan aikaan jotkut ajattelevat, että kaikki on Jumalasta lähtöisin.

      Jos Jumalan laki on sekä kristityn että ateistin sydämessä, miksi kristillisten arvojen häviämistä pelätään kristillisissä piireissä ja kuten myös Roosa tekee?

      Tykkää

  61. Vuokko Ilola

    Joo, lillukanvarret nousevat ohitse metsän ja ylitse auringon 🙂 Noh, niitähän on helpompi ymmärtää, nähdä ja kokea. Se, mitä ei näe, on vaikeampi hahmottaa ja käsittää 🙂

    Roosalla pyysi minua ystävällisesti käymään tsekkaamassa sivuston ohjeistuksen kommentoijille. Luin sen ja yritän muistaa ohjeet, pysyä ruodussa ja olla napisematta niitä vastaan. Yhdestä ohjeesta kuitenkin pieni kommentti.

    Elikkä jokaisen pitäisi pyrkiä etsimään totuutta. Silmiäni hieman särki kun luin lauseen. Kristinopin ja Raamatun mukaan Jeesus on tie, totuus ja elämä. Se ei taida kristityksi itseään tituleeraavaksi ihmispololle riittää, kun lillukanvarsista täytyy se totuus löytyä.

    Jos totuus täytyy kristityllä löytyä muualta kuin Kristuksesta, joka ainoastaan on antava seuraajilleen kristityn arvonimen, myös nimitys kristitty tulisi vaihtaa esimerkiksi lillukkauskovaiseksi.

    Voin luvata teille kaikille varmalta kädeltä (ja tämä on totuus 😉 ) , että lillukanvarsista ei löydy totuutta sen enempi kuin pelastustakaan, jos löytyisi, Kristus olisi turhaan kuollut ihmiskunnan puolesta.

    Niin Paavali, Luther, Lestadius, Raattamaa kuin Heikki Saari kumppaneineenkin, ovat yrittäneet paketoida ainoaa oikeaa uskoa jonkinlaiseen totuuspakettiin, mutta niin vain heidän kaikkien jäljiltä paketti on purettu moneen otteeseen ja sieltä on kaivettu joitakin oppeja ja jätetty joitakin. Se siitä muuttumattomuuden illuusiosta.

    Totuuden etsintä johtaa usein myös sisäpiiriläisyyteen ja epäterveeseen ajatteluun. Siksi jonkin tiiviin yhteisön keskinäisiä keskusteluita on ulkopuolisena ahdistavaa ja todella hämmentävää lukea. Jos samaa latua hiihtää jatkuvasti, eikä uskalla poiketa ajatuksin, sanoin ja töin missään muualla, latu vain syvenee ja kohta hanki yltää kainaloihin saakka. Ilmiö koskee muitakin kuin uskonyhteisöjä.

    Ehdoton totuus on mielestäni yhtä kuin armottomuus ja ankaruus. Tämä on mielipiteeni, ei ehdoton totuus 🙂

    Tykkää

    1. Markku Korteniemi

      Vuokko: ”Jos Jumalan laki on sekä kristityn että ateistin sydämessä, miksi kristillisten arvojen häviämistä pelätään kristillisissä piireissä ja kuten myös Roosa tekee?”

      On kai eri asia kuulla ääni ja toisaalta noudattaa / totella sitä.

      ”Jos totuus täytyy kristityllä löytyä muualta kuin Kristuksesta, joka ainoastaan on antava seuraajilleen kristityn arvonimen, myös nimitys kristitty tulisi vaihtaa esimerkiksi lillukkauskovaiseksi. ”

      No tuota tuota, voisitko tarkentaa mitkä ovat ne Kristuksen opin kohdat, joita sinäkin pidät totuutena. Koska kommenteista on saanut sellaistakin kuvaa, että olet koko Raamatun yläpuolella – jossakin ”(valko)vuokkouskossako” ? 🙂

      Tykkää

      1. Vuokko Ilola

        Minusta yksin usko Kristukseen pelastaa. Kaikenlaista voidaan ajatella, puhua ja tutkia ja pitäytyäkin tunnustuskirjoissa ja niin edelleen, mutta jos pelastukseen vaaditaan Kristuksen lisäksi satavarmoja totuuksia ja käsityksiä kaikenmaailman asioista, ei liene kukan pelastuisi eikä olisi pelastunutkaan kautta historian.

        Minun uskoni on vaihteleva, niin kuin Heino Korpelalla aikoinaan. Uskon noin niin kuin tuossa sanoin, mutta välillä kaikki tuntuu täysin huuhaalta. Kuitenkin minun on vaikea koskaan olla uskomatta korkeimpiin voimiin, vaikka niin usein maailmankaikkeus näyttäytyykin minulle lähinnä mielivaltaisena kaaoksena.

        Se voi olla valkovuokkouskoa tai mitä lie, mutta näillä mennään. Tilanteeseeni vaikuttaa tietty tosi vahvasti kokemani vedätys ja vääryydet vl-liikkeessä ja kun samoja aineksia on niin monessa muussakin uskonyhteisössä, niin väkisinkin sitä tulee mieleen kaikenlaista.

        Se vielä, että uskonyhtesiö ei kykene edes rehellisyyteen, pistää miettimään. Jopa elokuvayhtiö ja eduskunta jumjalattomuuksiensa kanssa kykenee myöntämään vääryydet (meetoo), selvittämään ne läpikotaisin ja muuttamaan rakenteitaan parempaan suuntaan ja samaa ei osaa tehdä ainoiksi oikeiksi kokemansa uskonyhteisö! En luota ollenkaan! Sitten vielä haluavat itseänsä kinnioitettavan. Kunnioitus hankitaan toimimalla oikein ja jos vääryyksiä ilmenee, ne pitää selvittää kunnolla ja pyytää anteeksi.

        Heinoakaan ei ole kukaan lähestynyt hattu kourassa kaulailemaan, vaikka häntä on muilutettu ihan järkyttävällä tavalla. Ei moni kykene ottamaan todesta sellaista uskonyhteisöä, joka näin toimii.

        Tykkää

      2. Vuokko Ilola

        Korjaan. Heino sai henkioppiparannushulluuksien aikaan diagnoosin vaihteleva henki muistaakseni Heikki Saarelta ja kumppaneilta. Se on yksi hauskimpia/älyttömimpiä/hulluimpia juttuja mitä olen ikänäni uskonyhteisöjen tiimoilta kuullut 😀 Ja ihan tosissaan ”rakkaat veljet” näin analysoi Heinion uskoa, kyseessä ei ollut mikään Kummelin sketsi, vaikka olisi hyvin voinut olla 😀

        Tykkää

      3. Markku Korteniemi

        ”Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet — pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat.” (Jaak. 2:19) – Oikein teet myös jos ja kun sanot ”Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.” (Apt. 8:37)

        Kannattaa lukea Raamattua ilman vahvoja silmälaseja – ei ole suurta edistystä jos vl-perinteen valikoivasta otteesta siirtyy lipilaariteologian vielä totaalisempaan valikointiin… Lienet Vuokko myös huomannut, ettei tämä ole mikään SRK:n virallinen blogi, emmekä me täällä vastaa SRK:n puolesta.

        Tykkää

      4. Vuokko Ilola

        En ole siirtynyt mihinkään, enkä ymmärrä kovin hyvin termistöäsi (libilaariteologia). Jos usko, sen määrä tai sen puute on ihmisen valinta, mihin mahtuu taas käsitys lahjavanhurskaudesta? Koen taholtasi väheksyntää. Sitähän moni uskonnoillinen ihminen harrastaa erimielisiä tai ei-uskonnollisia kohtaan. Usein siihen liittyy myös vihamielisyyttä. Harmistutaan siitä, kun joku ei usko ”oikein” tai usko ollenkaan. Äitinkin joskus harmitteli jonkun kohdalla, että ”on se kumma kun sekkään ei millään usko, vaikka sille kuinka selittää asioita”.

        Oma uskonyhteisöni on ollut lähes koko ikäni vl-yhteisö, joten on enempikin kuin ymmärrettävää, että juuri se yhteisö toimintoineen on ollut vaikuttamassa epäluottamukseeni ylipäätään yhteisöjä kohtaan. En halua minkään asian ja aihepiirin tiimoilta liittyä mihinkään kuppikuntaan.

        Jos ja kun esimerkiksi minä en ymmärrä ja jaa sinun Markku ja myöskään Roosan ajatuksia muunsukupuolisuudesta, se ei johdu siitä, että olisin VALINNUT käsitykseni, vaan siitä, että käsitykseni ovat muovautuneet tutustuessani aiheeseen ja muunsukupuolisiin ihmisiin. Asia ei ole minulle mitenkään polttava, se ei innosta eikä inhota, se on vain asia muiden joukossa.

        Koetko Markku sinä, että mielipiteesi ja käsityksesi ovat sinulle valintoja?

        Tykkää

      5. Vuokko Ilola

        No kerrotko millä tavalla kristillisen arvomaailman noudattaminen näkyy kristityn elämässä ja millä tavalla se ei näy ei-kristillisen ihmisen elämässä. Millä tavalla asia ilmenee koulumaailmassa kristittyjen ja ei-kristittyjen oppilaiden kohdalla?

        Uskonto ei ole meilestäni raja koulumaailmassa häiriökäytöksen ilmenemiselle, se ei ole raja edes kielenkäytölle ja kiroilulle. Kannattaa lukea uudestaan opettajan kirje aloituksessa.

        Omassa kouluajassani ilmeni ihan vastaavaa, ei uskovaiset olleet pääsääntöisesti niitä pulmusia. Käytöshäiriötähän ilmenee lapsissa jos siitä, että he saavat liian vapaasti ja myöhään mennä valvomatta pitkin maita ja mantuja. Vanhemmat luottavat, kun oma nuori kulkee muiden uskovaistenk kanssa, että hyvin menee, mutta kyllähän sellainen rajaton elämä näkyy ja kuuluu kouluelämässä niin kristityllä kuin ei-kristitylläkään.

        Siksi enempikin se kasvatus, rakkaus ja rajat ovat enempikin se hyvän kellon ääni siellä koulumaailmassa kuin uskonnollisuus.

        Oma kokemukseni nuoruudestani vl-liikkeessä esimerkiksi seurusteluasioissa on se, että sielläkään ei ole sen enempi ”puhdasta” seurustelua kuin liikkeen ulkopuolella. Läheskään kaikki avioituvat eivät ole neitsyitä avioituessaan ja osalla menee niin, että jos nyt ei olla ihan yhdyntää harrastettu, niin kaikkea mahdollista muuta ja kun tilanne alkaa käydä halujen kanssa ihan sietämättömäksi, mennään äkkiä naimisiin. Osa taas ehkäisee reippaasti ennen avioitumista ja jättää ehkäisyn vain pois papin aamenen jälkeen, osa jatkaa sitä niin kauan kuin haluaa. Variaatioita löytyy.

        Tätä samaa vahvistaa usein vl-liikkeessä annettu ihan puhujilta lohtusanat: harva pääsee avioon puhtailla papereilla, moni ripittäytyy vielä sakastissa sopimattoman seurustelunsa takia.

        Eli nyt kun oli aiemmin puhetta seksikokeiluista ja vapaasta suhtautumisesta seksiin, en näe mitenkään parempana sitä, että koko aihee synnillistetään, mitään seksivalistusta ei tehdä ja sitten joudutaan turvautumaan abortteihin, jota myös tapahtuu uskovaisilla nuorilla.

        Tykkää

      6. Markulle: mielestäni et muutamissa edellä olevissa kommenteissasi kunnioita toivetta olla arvioimatta toisen keskustelijan ”henkilöä, asenteita, motiiveja, kykyjä tai uskoa”, kuten kommentointiohjeissa toivoisin. Täällä on tarkoitus keskustella argumentoivasti asioista. Yleensä kommenteistasi näkee, että olet samaa mieltä tästä ja pysyt asialinjalla. Kuitenkin mielestäni edellä olevissa Vuokolle osoitetuissa kommenteissa ei ole rakentava sävy ja asioiden sijaan kommentoidaan henkilöä.

        Tykkää

      7. Markku Korteniemi

        Kiitos Roosalle ystävällisistä neuvonsanoista!

        Kristillisen vapauden ja taistelutoveruuden hengessä kestänet vastapalautettakin… 🙂

        Eivät Hulluinhuonelaisen varsinaiset blogitekstitkään aina niin ihmeellisiä ole olleet – kuin meidän usein hiukan yläkanttiin kannustavista kehuista olisi voinut otaksua, ja että ne tänne asti olisivat vuodesta 2013 semmosinaan kantaneet… Monesti olemme me uskolliset ja sitkeät kommentaattorit rientäneet apuun – jopa pyydettynä – ja saaneet sittenkin viritettyä jouhevan ja vireän keskustelun, vaikka sitten vähän sivuraidetta pitkin!

        Oikein hyvä, että pidät järjestystä ja kiinni blogin punaisesta langasta – sitä mekin haluamme varjella. Meitä lienee monia, jotka vuosia sitten jätimme Kotimaa24 -keskustelupalstan tympääntyneena sivuston toimituksen ja uutisvalinnan jopa yleiseen kristinuskon vastaiseen asenteeseen, toimituspolitiikkaan ja rajattoman mukautumiseen ”tämän maailman henkeen”.

        ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.” (Room. 12:2)

        Tykkää

    2. Heino Korpela

      Markku: ”Koska kommenteista on saanut sellaistakin kuvaa, että olet koko Raamatun yläpuolella – jossakin ”(valko)vuokkouskossako” ?”
      Minä olen vähän oppinut tuntemaan sinua Markku, nyt ihmettelen, että mikä Vuokon kirjoituksessa satutti sinua niin, että yrität painaa häntä upoksiin? Tunnen kyllä Vuokon maanläheisen kommutointitavan enkä pidä sitä ollenkaan pahana, koska semmoinen kommunikointi vie asian ytimeen ja jos me säilytetään inhimillinen ote keskustelussa, pyrimme selkeyteen.

      Mieleeni nousee väkisinkin Jeesuksen neuvot, joita hän kertoi senaikaisille uskoville:
      ”Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.
      ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.” (Luuk.6:30,31)
      Enpä tätä Jeesuksen puhetta lainaa sen takia, että itse kykenisin sitä noudattamaan, mutta luulen, että kyllä kannattaa yrittää!

      Nimetön kirjoittaa: ”Vaikka miehen ja naisen avioliittoinstituutio onkin rakennettu evoluutiobiologian lainalaisuuksien päälle, jonka kautta ihmissuku jatkuu maapallolla, se samalla myös alleviivaa erityistä vastuuta, joka tulee syntymättömän elämän hauraudesta ja sen tarvitsemasta erityisestä suojasta.”
      Koko hänen kirjoituksensa on hyvin monia ajatuksia herättävä – hyvä kirjoitus.

      Tykkää

      1. Markku Korteniemi

        No no Heino, nyt hyväksyt Vuokon keskustelutavassa ja uskon argumentoinnissa sellaista, mitä et muilta…

        Tykkää

      2. Heino Korpela

        Markku Korteniemi: ”No no Heino, nyt hyväksyt Vuokon keskustelutavassa ja uskon argumentoinnissa sellaista, mitä et muilta…”
        Nyt sinä Markku sanot väärän todistuksen, sillä jos minä suon Vuokolle vapauden sanoa sen miten hän ymmärtää, ei se tarkoita, että välttämättä hyväksyisin kaikki hänen aatoksensa. On täällä moniakin mielipiteitä, joita en omaksu omikseni, mutta suon heille vapauden sanoa uskomuksensa.

        Usko on vapautta Kristuksessa. Tämä tarkoittaa, että meidän ei tule ketään yrittää käännyttää uskomaan meidän tavallamme, vaan kerromme, miten me käsitämme ja uskomme. Miten Jeesus kutsui (ei komentanut) seuraamaan häntä:
        ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.
        Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.”

        Tykkää

      3. Markku Korteniemi

        ”On täällä moniakin mielipiteitä, joita en omaksu omikseni, mutta suon heille vapauden sanoa uskomuksensa.”

        No koskeekohan tuo minuakin? 🙂 Ja joidenkin keskustelijoiden suhteen – mutta ilmeisen vaihtelevasti tai valikoivasti – olet kovin ”tarkka” raamatuissa…

        Tykkää

  62. Nimetön

    MK: ”…evoluutiobiologian kielellä taas sanottuna; koska ihminen on yksi eläinlaji, ”itsekkyys” ja ”agressiivisuus” on ihmisen lajityypillistä käyttäytymistä tavoitteena turvata omien geenien leviäminen… Synniksi se tuli kun ”ihminen halusi tulla tuntemaan hyvän ja pahan” – siis kun ihmisen eettinen tietoisuus heräsi ja ihminen sai sydämeensä ”Jumalan lain”!”

    Evoluutiobiologian mukaan ihmisen tulee lisääntyä itsekkäästi seurauksista välittämättä. Näinhän eläimet tekevät. Mutta ihminen on kutsuttu noudattamaan Jumalan rakkauden lakia, jonka mukana kulkee yhdessä eettinen tietoisuus. Tämä taas tarkoittaa sitä että ihminen ei saa lisääntyä seurauksista välittämättä. Tämän lain mukaan ihminen ei saa tehdä MITÄÄN sellaista, mikä vahingoittaa tai rikkoo tavalla tai toisella lähimmäistä tai luomakuntaa, joka mahdollistaa meille ja lapsillemme elämän.

    Kaikkien ihmisen toimintojen tulisi tapahtua rakkaudesta Jumalaan ja lähimmäiseen, eli tässä tapauksessa lisääntymisen tulisi tapahtua rakkaudesta Jumalaan kuin rakkaudesta puolisoon sekä mahdolliseen tulevaan lapseen kuin myös rakkaudesta koko perhettä ja luomakuntaa kohtaan. Syntiinlankeemuksen seurauksena kuljemme nyt kenties liian suurissa saappaissa? Paikkamme suhteessa Jumalaan, luomakuntaan ja lähimmäiseen on hämärtynyt pahasti.

    Vaikka miehen ja naisen avioliittoinstituutio onkin rakennettu evoluutiobiologian lainalaisuuksien päälle, jonka kautta ihmissuku jatkuu maapallolla, se samalla myös alleviivaa erityistä vastuuta, joka tulee syntymättömän elämän hauraudesta ja sen tarvitsemasta erityisestä suojasta.

    Miehen ja naisen avioliitto on edelleen yhteiskunnan perusyksikkö: ehjät heteroseksuaaliset kahden vanhemman perheet muodostavat myös vakaan valtion tarpeellisen kalliopohjan. Avioliitto itsessään ei ole mikään subjektiivinen oikeus, vaan ennenkaikkea se on velvollisuus ja tehtävä, kutsu herkkyyteen ja vastuuseen, suojelemaan heikointa ja puolustuskyvyttömintä. En hyväksy sitä, että synnytetään tarkoituksella isättömiä tai äidittömiä lapsia subjektiiviseen oikeuteen vedoten; ihmislapsen tulee saada tietää jo varhaisessa vaiheessa kuka on hänen äitinsä ja kuka on hänen isänsä. En myöskään hyväksy sitä että avioliiton perusteita murennetaan siten, että hämärtyy sen alkuperäinen tehtävä: syntymättömän elämän suoja.

    Emeritusprofessori Arffman puhuu sisältä päin itsensä menettäneestä luterilaisuudesta erityisesti Länsi-Euroopassa. Millainen on kristinuskon tarjoama elämänmalli, sanoma ja yhteisöllisyyden voima tänä päivänä erilaisten aatteiden ja ennennäkemättömien väkevien voimien puristuksessa? Mikä on kristillisen uskon markkina-arvo tänäpäivänä? Millä tavalla Logos, Sana voi tuoda kaaoksesta esiin hyvää, elämää suojelevaa järjestystä, auttaa meitä löytämään elämällemme todellisen merkityksen?

    https://www.verkkouutiset.fi/netti-ilmion-noin-50-rankkaa-teesia-siivoa-ensin-huoneesi/ 🙂

    Tykkää

  63. Markku Korteniemi

    Roosa käytti edellä hyvän paimenen puhenvuoron:

    ”Toivoisin, että lähtökohtaisesti pitäytyisimme aiheessa ja sopivassa määrin pohtisimme aiheeseen kuuluvia sivupolkuja. Tämä päälinjana.

    Ymmärrän toki, että kun ajankohtaisia asioita tulee ja niistä haluaa päästä keskustelemaan, ainut vaihtoehto tällä palstalla on kommentoida olemassa olevaan ketjun perään. Keksittekö tähän hyviä ratkaisuja, miten hallita aiheesta puhumista ja samalla ajankohtaisista aiheen kannalta ”sivupoluista” keskustelua?

    ….muistuttaisin teitä toiveestani saada julkaistavaksi hengellisiä matkakertomuksia / pohdintoja omasta hengellisestä elämästä (tai kysymyksiä, joita olette viime aikoina erityisesti miettineet).”

    Varmaan se on ollut juuri Hulluinhuonelainen -blogin vahvuus, että keskustelu on saanut myös edetä polveillen tajunnanvirtataktiikalla ja etsiytyä sellaisiin uomiin, joissa aitoa keskusteluntarvetta ja draivia on löytynyt, ja että on voinut reagoida myös ajankohtaisiiin uutisiin. – Jo Joonan aikana moni kommetointiketju olisi tyrehtynyt aika nopeasti, jos keskustelun rajaus olisi ollut tiukasti blogin kysymyksissä… Mutta joku roti tietysti pitäisi olla, jonkinlainen yhteys ja luonteva aasinsilta.

    Ja ei liene kiellettyä jatkaa keskustelua jo päättyneissä ketjuissa ja varsinkin, kun uudet kommentit näkynee tuossa palstan oikeassa reunassa hälytyskellon alla. Esimerkiksi hoitokokouksia käsittäneeseen blogiin tuli yli 700 kommenttia ja mahtunee vaikka saman verran lisää… Päivämiehessäkin kysyttiin toivottavia teemoja – ja hoitokokoukset kuuluivat niihin edelleen viimeisen numeron mukaan.

    No miksi immeiset ei oo lähettänyt ehdotuksiaan teksteiksi ”vierailevina blogisteina”. Ehkä moni kokee saaneensa kirjoittaa kokemuksistaan riittävästi kommenteissakin, siten on kiirettä, rima korkealla… On ollut myös toiveita raamatunpaikosta ja teksteistä, jotka ovat voimaannuttaneet ja puhutelleet – ja millaisia tulkintoja niistä on herännyt. Ja mitä meillä itsekullakin olisi siihen annettavaa – siis yhteisen raamatuntutkistelun tapaan kommentointia.

    Tykkää

  64. Pertti Niukkanen

    Tähän väliin vielä muistutus Roosan esitelmästä Laestadius-seurassa ensi torstaina:

    20.9. TM Roosa Tahkola: Heikki Jussila (1863–1955). Elämä, toiminta, opinkäsitys.
    Laestadius-seuran syksyn 2018 kokoontumiset torstaisin klo 18–20 STI:n tiloissa (Kaisaniemenk. 13A, Helsinki. 4. kerros).

    Ja tässä linkki Roosan graduun: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/168224/RoosaTahkolaProGradu.pdf?sequence=2&isAllowed=y

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      ….ja toinen täältä: ”Seminaarioppilas Heikki Jussilan erottaminen Seminaarista keväällä 1885”
      https://maurikin.blogspot.com/p/normal-0-false-false-false-en-us-x-none.html

      Heikki Jussilan pitkän uran aikajänteestä saa käsityksen, kun muistaa että tuo seminaarikuulustelu 1885 tapahtui samana vuonna kuin kuuluisa Iin lestadiolaispappien kokous. Tätä Jussila muistelee kirjassaan Kutsujan armo (1948):

      >> Kun he sitten pitivät kokouksia Oulussa ja Iissä 1885 ja pöytäkirjaan merkittiin, että elävää uskoa ja opetuslapsen mieltä löytyy ulkonakin lestadiolaisesta kristillisyydestä, niin lausui nuori pastori A. L. Heideman: ”He kirjoittivat itsensä ulos kristillisyydestä”. >>

      Kutsujan armo kannattaa kyllä lukea pohjustuksena Roosan esitelmälle. Se antaa hyvän käsityksen myös SRK:n historian tulkinnoista 1940-luvulla. Muutenkin Heikki Jussilasta pitäisi mielestäni tehdä väitöskirjatasoinen tutkielma. Onhan sellainen tehty hänen pojastaan O. H. Jussilastakin.

      Tykkää

    2. Pertti Niukkanen

      Kun lehteilin Luther-divarista ostamaani Heikki Jussilan kirjaa ”Kutsujan armo”, putosi sen välistä vanhan siunaustilaisuuden ohjelmalehtinen. Ilmeisesti aikaisempi omistaja oli käyttänyt sitä kirjanmerkkinä:

      Elsa Jussilan ruumiinsiunaus Alatornion kirkossa 7.8.1966
      – Urkupreludi
      – Viulusoolo: maisteri Anders Nilsson
      – Virsi 381
      – Ruumiinsiunaus: rovasti Eino J. Pietilä, pastori Lauri Impiö, pastori Ossi Ylipekkala
      – Kuorolaulu: Alatornion kirkkokuoro
      – Seppeleet
      – Virsi: Siionin virsi, ”Siionin tytär kerran saa…”

      Pekka Tapanisen väitöskirjan mukaan Oskari Heikki Jussila (1888–1955) avioitui 1917 Elsa Ulrika Hiltusen kanssa (4.7.1890–30.7.1966). Kyseinen Elsa Jussila on siis hyvin varmasti O. H. Jussilan puoliso.

      Kiinnostavaa on, että siunauksen toimittaneet papit olivat kaikki pappishajaannuksessa elämänsanalaisuuteen siirtyneitä. Tästä voi päätellä, että O. H. Jussilan leski oli myös kuollessaan elämänsanalainen. Miten lienee lasten laita? Heitä oli kahdeksan, joista kaksi kuoli aivan lapsina. Joku saattaa olla edelleen elossa?

      Eino J. Pietilä (1911–1996) ja Lauri Impiö (1929–2006) ovat jo kuolleet, mutta Ossi Ylipekkala (1938– ) elää edelleen ja täytti juuri 80 vuotta, https://www.lapinkansa.fi/kaupallinen-yhteistyo/ossi-ylipekkala-muistelmia-80-vuoden-ajalta-nsedi00112415/

      Ylipekkala on eräs niistä harvoista, jotka vielä muistavat pappishajaannuksen syntyvaiheet. Toinen on ehkä Timo Holma. Väitöskirjan tekijällä alkaa olla kiire, jos mielii heitä haastatella. 🙂

      Tykkää

      1. Kiitos, Pertti, tästä kommentista. Mielenkiintoinen yksityiskohta tuo Elsan ruumiinsiunaustilaisuuden ohjelma! Olisi myös mielenkiintoista tietää vastauksia esittämiisi kysymyksiin. Kävin gradua tehdessäni haastattelemassa Timo Holmaa, ja olen tavannut hänet muutamia kertoja haastattelun jälkeenkin. Eipä ole tullut kysyttyä noita kysymyksiä, joita äsken esitit. Myös Timon veli, Tapio, muistaa pappishajaanuksen vaiheet hyvin.

        Tykkää

      2. Pertti Niukkanen

        Kiitos tiedoista, Roosa!

        Laestadius-seuran FB-sivulla J Albert Heikkilä kertoo, että muita pappishajaannuksen syntyajoista tietäviä voisivat olla Ilmo Pulkamo, Alpo Sipola ja Jaakko Granlund – iäkkäitä pohjoisen pappeja kaikki kolme.

        Tuo virsi 381 on O. H. Jussilan 1916 kirjoittama ja se otettiin virsikirjaan 1938 nimellä Sun armoalttarillasi. Nykyisin sen numero on 316 Käyn armoalttarillesi ja sanojakin on ”korjailtu”.

        Tykkää

      3. Pertti Niukkanen

        Vielä keskustelua Laestadius-seuran FB-sivulla:

        Stig-Erik Enkvist kirjoitti:

        >> Olen kyllä ajatellut monta kerta että olisiko Oskari Heikki joutunut lähtemään muitten pappien kanssa jos hän olisi elänyt 1960. Se on kyllä tunnettu että hän oli eri mieltä isänsä kanssa 1934 kuin meidän potkittiin vanhoillisuudesta. >>

        Vastasin tähän:

        >>
        Samaa olen minäkin miettinyt, Stig Erik.

        Olen ajatellut, että O.H. olisi lopulta tehnyt saman ratkaisun kuin Kullervo Hulkko ja jäänyt SRK-vanhoillisuuteen. Elsa-lesken siunaustilaisuuden ohjelman nähtyäni en enää ole tästä ollenkaan varma. Oskarin suhde pappisveljiin oli ymmärtääkseni läheisempi kuin Hulkolla. L. P. Tapaninen oli opiskeluaikojen kämppäkaveri ja myöhemmin perheystävä. He esiintyivät myös samassa rintamassa 1934 ja 1946.

        Pekka Tapaninen luettelee väitöskirjassaan (2007) Oskarin lapset ja heidän ammattinsa:

        – Marja-Terttu (1918–1922)
        – Aarre Heikki Immanuel (1919–?), agronomi
        – Leevi Jaakko Salomo (1921–1921)
        – Anna-Liisa (1922–?), diplomikosmetologi
        – Lea Marjatta (1924–?), lastentarhaopettaja
        – Elsa Raakel Inkeri (1925–?), voimistelunopettaja
        – Mirja Lyyli Kaarina (1929–1988), baarinpitäjä, taiteilija
        – Elina Esteri (1932–?), kirjastovirkailija

        Elsa Raakel Inkeri (Inkeri Nilsson) on kirjoittanut sukuhistorian ”Jussilan suku viisi ja puoli vuosisataa. Painamaton 1989. PTA”. Tuo PTA tarkoittaa Pekka Tapanisen arkistoa. Se on varmasti tärkeä lähde myös Heikki Jussilan tutkijoille.

        En ole enää edes varma, miten Heikki Jussila olisi suhtautunut pappishajaannukseen (tosin hän olisi ollut jo n. 100-vuotias). Ainakin hän puolusti 40-luvulla poikaansa Heikki Saaren syytöksiä vastaan.
        >>

        Tuo viimeisin spekulointini voisi kiinnostaa Roosaakin? 🙂

        Tykkää

      4. Markku Korteniemi

        Yleinen käsitys lienee, että rovasti O.H. Jussila arvovallallaan piti kurissa VL-kristillisyyden äärilaidat kuolemaansa asti (keväällä 1955). Sen jälkeen jyrkkä maallikkosiipi johdossa Heikki Saari ja kumppanit ja toisaalta pappien tunnustuskirjafundamentalistit Pekka Tapanisen, Eino J. Pietilän ym. johdolla kaivoivat sotakirveet maasta…

        Pastori Ilmo P. oli tuttu vieras kansakoulumme aamuhartauksissa ja tietysti myös koululaisjumalanpalveluksista 1960-luvulla. Aika pian kai useimpia elämänsanalaisia pappeja viottiiin Raamatun ja lestadiolaisen perinteen suhteen mauttomiksi ja suolattomiksi liudenneiksi.

        Tykkää

    3. Pertti Niukkanen

      Suurkiitos Roosalle eilisestä esitelmästä! Se täydensi myös gradun antamaa kuvaa Heikki Jussilan persoonasta ja teologiasta. Itsekin joudun nyt tarkistamaan kovin yksioikoisia käsityksiäni, mikä on tietysti vain hyvä asia. Kiitos myös jälkikeskustelusta (jota ei nähdä tallennettuna) sekä kiinnostavasta ja suopeasta ”kanssapuheesta”. 🙂

      Laeastadius-seura ei siis ole mikään yhdistys, jolla olisi rekisteröity jäsenistö jne. Se on vapaa keskustelufoorumi, jonne kaikki ovat tervetulleita. Foorumin luonne on ”puoliakateeminen”. Kokoontumisten ”ydinporukka” edustaa mielestäni parasta lestadiolaisuuden historian ja opin tuntemusta Suomessa (kaikki suunnat huomioiden). Esitelmien seuraaminen ei kuitenkaan edellytä mitään lestadiolaisen teologian tai historian esitietoja.

      Laestadius-seura on perustanut kaksi FB-ryhmää:

      Lestadiolaisuus
      Tämä on julkinen ryhmä. Kuka tahansa voi löytää ryhmän ja nähdä, keitä ryhmässä on sekä mitä jäsenet julkaisevat.

      Laestadius-seura
      Tämä on suljettu ryhmä. Kuka tahansa voi löytää ryhmän, mutta vain jäsenet voivat nähdä muut jäsenet ja ryhmän julkaisut. Roosan esitelmäkin taltioitiin ja se on nähtävissä Laestadius-seuran FB-sivulla. Nähdäksesi videon on sinun siis oltava Facebook-käyttäjä ja lisäksi ryhmän jäsen (koska kyseessä on suljettu ryhmä).

      Kaikki eivät (ymmärrettävistä syistä) halua kirjautua Facebookiin. Olisikin hienoa, jos Roosan esitelmä saataisiin suoraan tänne Hulluinhuonelaiseen. Myös kirjallisesta materiaalista olisimme varmaan hyvin kiitollisia. Jotain tällaista Roosa taisi lupaillakin, toivottavasti en muista väärin… 😉

      Tykkää

  65. Marika

    Markku K: ”No no Heino, nyt hyväksyt Vuokon keskustelutavassa ja uskon argumentoinnissa sellaista, mitä et muilta…”

    Minunkin mielestä, Heino hyvä, sorrut tähän.

    Vuokko, toivoisin että argumentoisit selkeämmin tai että pyrkisit argumentoimaan ylipäätään. En sano tätä ilkeyttäni. Se vain kuuluu tämän blogin luonteeseen.

    Tykkää

    1. Heino Korpela

      Markku K: ”No no Heino, nyt hyväksyt Vuokon keskustelutavassa ja uskon argumentoinnissa sellaista, mitä et muilta…”

      Marika: ”Minunkin mielestä, Heino hyvä, sorrut tähän.

      Vuokko, toivoisin että argumentoisit selkeämmin tai että pyrkisit argumentoimaan ylipäätään. En sano tätä ilkeyttäni. Se vain kuuluu tämän blogin luonteeseen.”

      Mieti näitä väittämisiänne, sillä mielestäni Vuokko ei argumentoi ollenkaan, vaan kysyy ja pohtii uskoa. Argumentoinnin päämääränä on löytää käsillä olevaan ongelmaan paras selitys. Näitä selityksiä Vuokko pyrkii itselleen ja meille saamaan, kysymällä samalla kun kertoo miten itse on käsittänyt uskon, eli ei argumentoi!

      Tykkää

    2. Pertti Niukkanen

      Kiitos kommentista, Heino!

      Tuohon sitaattilistaan voi vielä lisätä nimimerkin ”Keskustelun seuraaja” kommentin:
      ”Vuokko, ehkä keskustelua voisit jatkaa vaikka Kotimaa24:ssä ja sinne voisi porukka tulla keskustelemaan, jotka haluavat keskustella kanssasi?”

      Mistä nyt on kysymys? Juuri on pyydetty omakohtaisten kokemusten kertomista. Sitähän Vuokko on tehnyt. Samalla hän on esittänyt monia kiinnostavia kysymyksiä, joihin voi sitten vastata vaikka kuinka hyvin argumentoiden. Siitä kai kaikki hyötyvät.

      Vuokko, Heino, Markku ja minä tunnemme toisemme keskustelijoina vuosien takaa. Eivät pienet keskinäiset tölväisyt meitä haittaa. 😉 Jos ne useimpia keskustelijoita kuitenkin haittaavat, voin kyllä oman kommentointini lopettaa. Mitä mieltä Roosa on?

      Tykkää

  66. Markku Korteniemi

    Perjantaina koulussamme oli piispan kyselytunti seurakunnan piispantarkastukseen liittyyen. Oppilailla oli oikein hyviä ja teräviä kysymyksiä, ja ihan tolokusti piispakin niistä selvisi. Lopuksi hän piispallisesti siunasi kouluvuotemme – ja lauloimme virren 549:

    ”Tule kanssani, Herra Jeesus,
    tule, siunaa päivän työ.
    Tule illoin ja aamuin varhain,
    tule vielä, kun joutuu yö,
    tule vielä kun joutuu yö.

    Tule askele askeleelta,
    minun kanssani kulkemaan.
    Sua ilman en saata olla,
    pysy luonani ainiaan,
    pysy luonani ainiaan.”

    (Hilja Haahti 1899)

    Se on hyvä virsi. Menin kansakouluun 1960-luvulla. Muistan kun opettajamme tuota virttä paljon meille laulatti, ja kun se ei ollut minulle entuudestaan tuttu, aprikoin pienessä päässäni, että tämä mahtaa olla niitä ”eriseuraisten” virsiä 🙂

    Olisiko Päivämies hiukan terävöittämässä linjaansa? Verkkolehdessä on lyhyt referaatti Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Paavo Arffmannin kriittisestä haastattelusta. Teologisen tiedekunnan sivulla julkaistussa Pekka Raution haastattelussa hän sanoo mm:

    ”Luterilaisuus on kirkkohistorian professorin mukaan ”surkeassa jamassa”.

    − Mielestäni luterilaisuus ei tiedä, mitä se on ja mitä sen pitäisi olla. Kainuulaista sanontaa lainaten, tuntuu kuin luterilaisuus olisi menettänyt sisältäpäin itsensä.

    Arffmanin mielestä luterilaisen tradition juuria ei tunneta, ja osittain niitä ei edes haluta tietää evankelis-luterilaisen kirkon piirissä.

    − Kehityskulku alkoi jo 1700-luvulla, jolloin modernin maailman aatteet ja väkevät voimat kävivät vaikuttamaan aivan ennenkuulumattomalla tavalla. Luterilainen kirkko päätyi mukautumaan uuteen, kun taas katolinen kirkko asettui puolustuskannalle.

    Nykyisessä luterilaisuudessa tämä tarkoittaa Arffmanin mielestä sitä, että kirkko kyllä kuuntelee mielellään reformaatiota siihen asti, kun se sopii yhteiskunnassa kullakin hetkellä vallalla olevaan ajattelutapaan.

    Kainuulaislähtöinen Kaarlo Arffman on ollut kiinnostunut historiasta pikkulapsesta saakka. Hän luki jo kouluaikoina läpi käytännössä kaiken aihetta liippaavan, mitä Sotkamosta löysi.

    − Lukiolaisena kiinnostuin kristinuskon ja Rooman imperiumin suhteesta. Tuntui kummalliselta, että mitättömistä lähtökohdista levinnyt kristinusko pystyi nujertamaan ja valloittamaan sisältäpäin kaikkien aikojen supervallaksi kutsutun mahdin.

    Nykyään kristinuskolla menee hänen mukaansa maailmassa yleisesti ottaen hyvin, erityisesti eteläisellä pallonpuoliskolla ja itäisessä Euroopassa.

    − Esimerkiksi Puola ja Serbia eivät ole koskaan olleet niin syvästi kristillisiä maita kuin 1990-luvulla, Arffman huomauttaa.”

    Niinpä. Lopuksi takaisin lapsiin. Päivämiehen verkkolehdessä referoidaan myös piispojen Häkkinen ja Jolkkonen kannanottoja aborttikeskusteluun. Piispa Jolkkoselta olisin toivonut suorempaa otetta. Eduskunnassa kaavaillaan välikysymystä ministeri Soinille.

    Edelleenkin sanon professori Arffmanin hengessä: Aivan uskomatonta on median manipulointi abortteihin liittyvissä uutisissa, artikkeleissa ja dokumenteissa – mukaanlukien länsimaidemme kaksinaismoralismi… Maailmanhistorian suurin; miljardien joukkomurha on käännetty päälaelleen perustavan laatuiseksi ”ihmisoikeudeksi” ja ”perusoikeudeksi” ?!!

    Tykkää

  67. Vuokko Ilola

    Vielä tuosta pelastukseen vaadittavasta täydellisestä totuuden ymmärtämisestä uskosta Kristukseen lisäksi.

    Pieni lapsi, jonka uskon sanotaan olevan esikuva, ei ymmärrä jumaluusopista hölökäsen pölläystä. Hyvin vähän ymmärtää myöskään alakouluikäinen, yläkouluikäinen, vasta riparilla aletaan vähän enempi miettiä kristinuskon peruskysymyksiä.

    Missä vaiheessa ikäkautta vääränlainen mielipide tai mielipiteen kokonaisvaltainen puuttuminen alkaa kadottaa ihmistä? Onko vasta aikuinen vastuussa mielipiteistään, uskonymmärryksestään, käsityksistään kuoleman kohdatessa?

    Kadottaako ”väärä” käsitys esimerkiksi homorakkaudesta, vai vaaditaanko kadotukseen myös teko mukaan? Kysyn ihan vain asiana, itseäni asia ei koske.

    Entäs mitenköhän kävi vanhemmilleni, jotka kuolivat harhaoppi sydämellään, eli he uskovat hoitokokousvuosien henkiparannusoppiin ihan satasella ummistaessaan silmänsä tälle maailmalle? Et voi tietää asiaa satavarmuudella, mutta mitä arvelet?

    Tämä minua kiusaakin. Jos ja kun jokin oppi muuttuu tai synti lakkaa olemasta jonain aikakautena synti, miksi asiasta ei puhuta rauhanyhdistyksillä niin selkokielisesti, että puolikuuro mummokin ymmärtäisi asianlaidan?

    Molemmat vanhempani nuhtelivat minua siitä, kun en uskonut henkiparannusoppiin ja sen yhteen kirkkaimpaan henkeen Kososlaisuuteen. Eri käsityksemme asiasta tuhosi välimme.

    Eli minkälainen totuus eri ikäkausina eri asioista vaaditaan pelastukseen teidän mielestänne?

    Tykkää

      1. Vuokko Ilola

        Öö, en nyt ymmärrä. Haluat siis ajaa minut pois täältä. Olenko rikkonut palstan sääntöjä? Minulla on kyllä ollut täällä keskustelukumppaneita 🙂

        Tykkää

      2. Pertti Niukkanen

        Minäkin kuulun niihin, jotka haluavat keskustella Vuokon kanssa – kuten haluan keskustella kaikkien muidenkin kanssa – täällä ja muualla. Paikkani keskustelijana ei siis ole täällä. Tätäkö tarkoitit, nimimerkki ”Keskustelun seuraaja”?

        Tykkää

  68. Vuokko kyllä mahtuu tänne keskustelemaan, siinä kuin muutkin! Kauas on menty blogin alkuperäisistä säännöistä, jos aletaan ajaa pois! Vuokon tekstejähän voi olla vapaasti lukematta, jos ne ahdistavat tahi ärsyttävät.

    Tämä blogi on ollut hyvä keskustelualusta juuri siksi, että täällä on voinut esittää ajatuksiaan ja olla reilusti eri mieltä(kin) asioista. Kriittisiä äänenpainojakaan ei ole kaihdettu. Se on hyvä, koska mikään maailmassa ei muutu hymistelemällä, olemalla näennäisesti ”samaa mieltä”. Kritiikkiä tarvitaan, myös vanhoillislestadiolaisuuden tiimoilta käytävässä keskustelussa, ja sitä parempi mitä useammasta näkökulmasta sitä esitetään ja mitä useampi henkilö tuo ajatuksiaan esille.

    Liked by 1 henkilö

    1. Täällä on pohdittu sitä, että kuka mahtuu kommentoimaan ja kuka ei. Kopsaanpa tuolta ”kommentoijalle” ’osiosta tähän ajatuksiani kommentoinnista:

      ”Pyrithän kiinnittämään huomiota mieluumin asioihin, joista keskustellaan kuin henkilöihin sanojen takana. Toisten ihmisten henkilöä, asenteita, motiiveja, kykyjä tai uskoa ei tule ryhtyä arvioimaan keskustelussa.

      Keskustelussa on kiellettyä pyytää tai vaatia toista kommentoijaa kertomaan julkisesti henkilökohtaisista asioistaan, mukaanlukien uskostaan tai sieluntilastaan.

      Pyydän teiltä lukijat, että pyrkisitte käsittelemään kommenteissanne kulloisenkin postauksen aihepiiriä. Tietty luova kaaos on sallittua – siksi en toistaiseksi ole tehnyt tämän asian tiimoilta tarkempia sääntöjä. Tahalllinen keskustelun sivuraiteille johtaminen on kuitenkin asiatonta käytöstä, ja sitä on ikävä seurata.

      Hulluinhuonelainen-blogin tarkoitus on edistää rakentavaa, avointa ja rehellistä teologista sekä hengellistä keskustelua vanhoillislestadiolaisuudessa ja vanhoillislestadiolaisuudesta. Samalla se pyrkii vahvistamaan Raamatun ja perinteisen kristillisen teologian tuntemista. Toivomme, että kaikki tämä johtaisi henkilökohtaisen uskonelämän syvenemiseen. Blogin ensisijainen tarkoitus ei ole tuoda hyvää mieltä, vaan etsiä totuutta. On hyvä, jos se voi tuottaa myös ensiksi mainittua, mutta tärkeysjärjestys on tämä.”

      Erityisesti viimeistä kappaletta haluan painottaa. Blogi on syntynyt halusta etsiä Kristus-totuutta Raamatun ja kristillisen teologian pohjalta. Tiedostan, että tämä voi kuulostaa kunnianhimoiselta tavoitteelta ja jonkun korvaan ehkä turhan mahtipontiselta. Totuuden etsimisen pitäminen päämääränä ei tarkoita sitä, että kuvittelisin tai kuvittelisimme saavuttavamme sen omilla vaillinaisilla kyvyillämme. Tätä totuutta, Jeesusta, meidät on kuitenkin kutsuttu etsimään ja elämään todeksi. Jumalan sana on totta ja totuutta, siksi sen tutkiminen ja sen pohtiminen kristillisen teologian avulla auttaa meitä tuntemaan paremmin sitä, kuka Kristus on.

      Jos jollekin kommentoijista on vaikeaa pitää Raamattua Pyhänä Jumalan sanana, hänelle voi olla myös vaikeaa löytää mielekkyyttä perehtyä huolella niiden kommentoijien kommentteihin, jotka pitävät Raamattua Jumalan sanana. Tämä puolestaan saattaa aiheuttaa sen, että keskustelusta tulee juupas-eipäs väittelyä maailmankatsomuksista sen sijaan, että se eteenpäin suuntautuvasti pohtisi kristillisiä teologisia tai hengellisiä kysymyksiä.

      Toivon, että blogi ei ole kaatopaikka omien henkilökohtaisten asioiden tai vanhoillislestadiolaisuuden piirissä syntyneiden huonojen kokemusten käsittelylle. Blogin tarkoitus on toimia alustana argumentatiiviselle keskustelulle kristillisestä teologiasta ja kristittynä elämisestä. Argumentatiivisuus on esimerkiksi sitä, että kertoo muille keskustelijoille, millä perusteilla pitää jotakin väitettä uskottavana. Mielestäni tällä keskustelualustalla on ollut pääsääntöisesti poikkeuksellisen hyvätasoista keskustelua ottaen huomioon, että keskustelu on suurimmaksi osaksi anonyymia. Tällaista hyvää ja rakentavaa keskustelukulttuuria kannattaa vaalia! Jokainen kommentoija on tästä vastuussa.

      Edellä sanotun ei tarvitse nostaa rimaa niin korkealle, ettei kukaan uskalla pohtien keskustella. Mielestäni jokainen on tervetullut keskustelemaan tälle alustalle. Painotan kuitenkin sitä, ja toivomukseni on, että pysytään asioiden käsittelyssä ja jokainen pitää omalta osaltaan omien kykyjensä mukaan yllä hyvää teologista ja hengellistä keskustelua.

      Ja kuten Eudokimos edellä toteaa, erimieltä saa olla, kunhan kunnioittaa toisten vastaavaa oikeutta ja pyrkii kertomaan oman kykynsä mukaan perusteluja näkemyksilleen.

      Tykkää

      1. Taavetti Meikäläinen

        Kiitos Roosa tästä rakentavasta kommentista!
        Juuri nämä edellämainitsemasi asiat ovat niitä, joiden vuoksi olen tämän blogin keskusteluista pitänyt.

        Tykkää

  69. Markku Korteniemi

    Risto Nordellin esimerkkiä seuraten kävimme eilen alkavassa sateessa sienestämässä – ja voi tokkiisa mikä määrä sieniä onkaan metsässä, herkkutateista kaikkiin mahdollisiin rouskuihin. Isompi operaatio oli sitten perkata, ryöpätä ja pakastaa kahdenkymmenen litran sienisaalis. On meillä hyvä Jumala! – kuten saarnaaja Eetu Hurulakin olisi sanonut… Tänään kävimme päivällä seuroissa Ry:llä – ja ihan hyvät seuratkin olivat.

    Simana Arhippaisen balladissa lauletaan:

    ”…Kuuleppas, sä nuorukainen, mitä sanon sul: taidatkos sä vastata nää kysymykset mul?

    Mikä sitä lintua vikkelämpi on?
    Mikä sitä korppia mustempi on?
    Mitkä ovat valkeammat joutsenia?
    Ja mikä huutaa kovemmin kuin kurki?

    Mikä sitä ympyriäistä ympyriäisempi on?
    Missä ne kirkkaimmat kynttilät on?
    Missä ompi majansa auringolla?
    Ja missä ovat kuolleen miehen jäljet?

    Mikä se laviamman sillan rakentaa,
    jonka alla kalaiset ain virras vaeltaa?
    Mikäs on se niin sangen lavia tie,
    jota myöten ihmiset aina keviäst vaeltaa?!

    Ihan hyviä kysymyksiä Vuokko – tosin aika monesta heittämästäsi lienee aiemmin blogissamme keskusteltu. – Tämä blogin punainen lanka ja erikoispiirre on alusta asti ollut tunnustuksellisuus siinä mielessä, että olemme yrittäneet etsiä vastauksia ennen muuta kristillisen uskon näkökulmasta – tosin uusiakaan tulkintoja kaihtamatta, jos ne on ollut sovitettavissa Raamatun punaiseen lankaan ja klassisen kristinuskon tulkinnan henkeen. Erityisesti olemme vierastaneet sellaista liberaali(teologista) rajoittunutta ajattelua, joka perinteisen kristinuskon kritiikissään menee ojasta allikkoon ja näyttää usein itse muuttuvan sokeaksi ja totaalitaariseksi antiuskoksi. – Pisimmilleen tällainen kehitys eteni kaikissa viimeisten vuosisatojen vallankumouksissa ja näin uhkaa käydä myös – valtavaksi pettymykseksi – länsimaisen liberaalidemokraattisen ajattelun.

    Tykkää

  70. js

    Vähän oudolta tuntuu esim. Marikan vaatimus ”Vuokko, toivoisin että argumentoisit selkeämmin tai että pyrkisit argumentoimaan ylipäätään. En sano tätä ilkeyttäni. Se vain kuuluu tämän blogin luonteeseen.” Kuuluuko tämän blogin luonteeseen todella tuollainen? Itse ajattelin, että tänne voi kirjoittaa sen kummemmin ajattelematta mitään argumentointia. En kyllä taida edes tietää mitä tuollainen argumentointi tarkkaanottaen oikeastaan tarkoittaa. Enkä nyt viitsi googlettaa tuota. En myöskään ymmärtänyt että Heino hyvä olisi myöskään Vuokon suhteen sortunut yhtään mihinkään.

    Tykkää

  71. Vuokko Ilola

    Jos nyt vähän aika siedätte minua, harvoin jaksan kiinnostua enää näistä aiheista, mutta nyt nappasi, ehkä siksi kun aihe oli koulumaailmasta ja lapsista/nuorista. Joko kohta kiinnostukseni lopahtaa taas tyystin tai sitten teen toisen tulemiseni näille palstoille, toivottavasti kuitenkaan en. Vanhasta kokemuksesta kuitenkin tiedän, että jos mulle ei laiteta kahleita käsiin ja joku asia kiinnostaa minua, minun on mahdotonta olla osallistumatta keskusteluun. Kiitos tsempeistä niitä jakaneille kuolema?) ja olen menossa lekurille, niin siksi on aikaa istuskella koneen äärellä. Mieluimmin viettäisin vapaa-aikani metsissä lintusia kuvailemassa, se kun on uusi ihana harrastukseni! Niin ja mieheni on ollut poikkeuksellisesti töissä samaan aikaan kun mulla on vapaata, niin siitäkin syystä tyhjää aikaa… Hehheh, hirveitä selityksiä kun tänne eksyy kirjoittelemaan 😀

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Oho osa tekstistäni hävisi tehden yhdestä lauseesta omituisen. Puhuin vatsaongelmistani ja mahdollisesta syövästä ja kuolemasta 😀 Noh, voi olla pidempikestoista vatsatautiakin tai vatsahaava, katotaan nyt mitä lekuri sanoo. Mutta syöpähän se ekana mieleen tulee jos on jotain outoa 🙂

      Tykkää

  72. Alustaja ja myös kirjeen kirjoittanut opettaja pohtivat, että näyttäytyy siltä, että usko on vain yksi osa-alue elämässä sen sijaan, että se läpäisisi kauttaaltaan ihmisen elämän, näkyisi ja kuuluisi myös käytöksessä ja puheessa laajemmin. Ja että voidaanko asialle tehdä mitään?
    Jotenkin tuntuu, että ihminen ilmentää puheellaan ja käytöksellään oman ympäristönsä arvomaailmaa. Eli jos me aikuisetkin olemme tällaisia osa-alueihmisiä, niin varmaan tämä heijastuu jollakin tavalla lapsiin ja nuoriinkin.
    Samoin käy , jos ajattelun perustaksi muodostuu jollakin tapaa se, että kuuluminen herätysliikkeeseen automaattisesti tuo taivaspaikan.

    Silti ei voida nähdä kenenkään sydämeen. Uskon voimakkuus ja sen ilmentyminen ulospäin näyttäytyy vaihtelevasti elämän mittaan useimmiten. Niin nuorten kuin vanhempienkin osalta.
    Itsekin on joutunut kipuilemaan hyvinkin monenlaisissa tilanteissa asian suhteen elämän mitaan. Samoin on miettinyt omien lastensa asemaa ja omaa kasvattajan rooliaan ajoittain hyvinkin syvissä vesissä ja itsesyytöksissäkin.

    Taitaa Raamatun mukaan kuitenkin olla niin, että Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen. Uskon näin tapahtuvan kaikenikäisten ihmisten kohdalla. Tarvitaan uskoa Jumalan voimaan. Tässäkin herkästi liiallinen ihmiskeskeisyys tahtoo nostaa päätään.

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Totta Esther.

      Sekin pitää huomioida, että jokainen on lopulta yksilö tiukassa yhteisössäkin. Kaikki eivät kaikkea opetusta niele. Voi olla, että samanmielisten kesken ollaan samanmielisiä, mutta koulumaailmassa ollaan sitten enempi omanlaisiansa. Osalla samaistuminen kavereihin ja heidän puheisiinsa ja käytökseen johtuu pelosta, häpeästä ja erilaisuuden välttämisestä. Se on ihan ymmärrettävää. Käytöshäiriöt voivat johtua myös sisäisitä ristiriidoista kun ei haluaisi olla uskovainen, mutta kun ympäristö toivoo sitä, niin sitten koetetaan roikkua mukana. Tämä ainakin tekee pahaa oloa ja levottomuutta. Joskus taas päinvastoin; uskon löytyminen rauhoittaa mielen, kielen ja käytöksen.

      Itse kun vl-aikoinani pyrin uskomaan ja käyttäytymään niin kuin seuroissa neuvottiin, minulle on ollut suuri yllätys se, että niin moni kulki ihan omaa polkuaan yhteisössä samaan aikaan. Kuka kävi elokuvissa, kuka tansseissa, joku ei uskonut henkiparannusoppiin ollenkaan, vaan piti sitä suurena vitsinä ja ihan samaan aikaan kanssani ravasivat seuroissa ja olivat näennäisen samanmielisiä opetuksen kanssa. Jopa ehkäsiyopetus on ollut joillekin silloisille matkaystävilleni ihan teko-oppia ja he ovat itse ratkaisseet lapsiasiansa niin kuin ovat halunneet. Näin minulle on kerrottu jälkeenpäin kun olen itse jättänyt liikkeen. Moni heistä kuuluu liikkeeseen edelleenkin ja he elävät siellä omalla tavallaan ja ihmettelevät kun minä en kuulu ja tule takaisin, koska ”vl-liikkeessähän on armo ja anteeksiantamus”.

      Mietin siis edelleenkin totuutta ja siinä pysymistä. Mitkä kaikki asiat pitää olla kohillaan, jotta kyse on samasta uskosta ja joka johtaa lopulta taivaaseen?

      Yksi sanoo ehdoton EI kaikella liikkuvalle kuvalle, toinen katsoo tietokoneelta kaikkea mahdollista, kolmas on ostanut telkkarin ja katsoo sieltä pääasiassa uutiset ja luontodokumentit ja neljäs tekee tasan mitä huvittaa. Pyhä Henki ei neuvo toimimaan monella eri tavalla, niinkö?

      Tykkää

      1. Nuoret varmaan kamppailevat juuri tuollaisten todellisuuksien keskellä, mitä kuvaat. Sekin tuntuu jotenkin kurjalta, että hakiessaan apua tämän tyyppiset ristiriidat jäävät usein käsittelyn ulkopuolelle ihan ammattiavun piirissäkin.

        Kuinkahan yleistä sellainen enää on, että koulussa pyritään ottamaan jokin yksimielinen kanta esim. koulun järjestämiin teatteri-, elokuva- ym. käynteihin? Aiemminhan tällainen oli hyvinkin tavallista. Olen usein ajatellut asiaa lapsen ja nuoren kannalta. Hän kuitenkin joutui ottamaan vastaan kaiken asiasta koituvan negatiivisen paineen. Painetta tuli siis sekä ”omien” että muiden taholta, joskin eri näkökumasta.

        Onhan sekin totta, että jotkut haluavat ottaa ihan totaalisen irtioton lapsuuden arvomaailmaan. Eniten ehkä kuulee sitä, että lestadiolaisen kodin lapsesta varttuu täysin ateistisen ajattelun omaava ihminen. Tällainen saattaa joskus olla vain välivaihe oman identiteetin etsinnässä, joskus pysyvämpikin katsanto.
        Jotkut taas menettävät täysin elämänhallintansa päihde- ym. ongelmineen. Tällainenkin saattaa olla väliaikaista. Keskusteluissa nuorten vl-vanhempien kanssa useimmat vanhemmat pelkäävät omien lastensa suhteen tämän kaltaista kohtaloa, elämänhallinnan menettämistä jopa pysyvästi.

        Tykkää

      2. Mitä sitten tulee tähän, että käytännöt ovat tosiasiallisesti muuttuneet paljonkin liikkeen jäsenten välillä. ”Mitkä kaikki asiat pitää olla kohillaan, jotta kyse on samasta uskosta ja joka johtaa lopulta taivaaseen?”
        Siinäpä vasta kysymys. Luulisi ainakin siitä seuraavan jonkinlaisen huonon omantunnon, jos lähtee vaeltelemaan liiaksi omia polkujaan? Vai ovatko jotkut enemmän paksunahkaisia, niin että minkäänlainen opetus ei ns. kolahda.
        Herkemmät taitavat kärsiä enemmän. Ottavat herkemmin itseensä annettuja ohjeita ja neuvoja. Ahdistuvat. Uupuvat. Tai yrittävät vain selviytyä hiljakseen eteenpäin.

        Ehkä sekin vaikuttaa, että toiset ovat jo lapsuudessaan olleet enemmän ns. Kristus-keskeisen opetuksen piirissä. tarkoitan tällä nyt lähinnä kotia ja muuta lähipiiriä
        Sen sijaan ns. pyhityslinjan (Hanna Nurmisen väitöskirja) omaisessa taustakulttuurissa merkityksellisempiä ovat oikeat käsitykset vaikkapa television kaltaisten vempaimien synnillisyydestä.

        Tykkää

  73. Vuokko Ilola

    En tykkää enkä itse harrasta juurikaan ihmisten lokerointia konservatiiveihin ja liberaaleihin, minusta sellainen toimii jonkinlaisena lynkkausaseena kanssakeskustelijaa kohtaan. Eikö voi keskustella ilman lokerointia.

    ”Joo, jos sä kerta kuulut siihen pallopääseuraan, ei sinua kannata ottaa vakavasti ollenkaan.”

    Olemme jokainen omien maailmoidemme enempi ja vähempi vankeja ja jotta vankilanmuurit eivät muodostu kovin paksuiksi, kannattaa matkustella avoimin mielin muihin maailmoihin. Tämä saattaa tietty pelottaa jos on tottunut torppaamaan kaikki väärinä pitämänsä ajatukset. Minusta oli erittäin mielenkiintoista Lutherin opusten kohdalla sen asian havaitseminen, että hän uskalsi seurata vaikka jos mitä ajatuspolkuja ja tutkia eri kantilta asioita. Oikeastaan se vapautti minutkin. Koen lohdutusta myös siinä asiassa, että myös Luther epäili välillä Jumalan olemassa oloa. Voi olla että tosi monella muullakin tällainen ajatus käväisee mielessä, mutta se torpataan heti hengen miekoin pois mielestä.

    Tietty jos aikoo tiukasti pitäytyä omissa käsityksissään ja tietyssä lokerossa, se vaatii kaiken vieraan torppaamista. Mutta löytyykö se totuudentien alkupääkään edes sillä konstilla?

    Lasten ja nuortenkin kohdalla voidaan tunkkasta heidän päihinsä tietynlainen kristinopin paketti ja toivoa rukouksen kanssa heidän pitävän sen, eikä koskaan luovuttavan. Uskon monen vanhemman pelkäävän, että mitä rakkaalle lapselle tapahtuu, jos he hylkäävät oppimansa uskon ja alkavat elää mahdollisesti vapaamielisesti ihan kaikkea kohtaan.

    Tuo vapaa ajattelu kuulostaa olevan monelle tälläkin palstalla sellainen oikien paha peikko. Mutta kuinka isoa osaa ihmisiä sellainen edes koskee? Varmaan aika pientä, koska itseäni vastaan sellainen ei tule kovinkaan usein, jos koskaan. En myöskään eksyile Sexpon sivustoille ällistelemään asioita. Harvoin muutenkaan asia tulee mediassa vastaani tai sitten olen vain sokea asioille, jotka eivät minua kiinnosta.

    Lohdutukseksi pelkääville vanhemmille voin sanoa, että oma kokemukseni on se, että nykynuoret, ainakin omani ja heidän kaverinsa, ovat paljon tervemielisempiä kuin oma ikäluokkani. Myös sellainse havainnon olen tehnyt, että parisuhteita tärkeämpiä asioita useimmille nuorille näytäisi nykyään olevan ammatti ja kaikenlaiset trendit musiikki- ja muotimaailmassa ja myös musiikki ja leffat. Hyvin kunnollisia ovat enimmäkseen ja vastakkaisen tai saman sukupuolen perässä juoksentelut tuntuvat puuttuvan kokonaan.

    Omassa nuoruudessani parinmuodostus oli se ykkösjuttu heti jo kymmenvuotiaasta lähtien. Oma siskoni moitti minua kun en vielä ollut seurustellut tuon ikäisenä ja painosti tekemään niin kun näki erään pojan olevan ihastuneen minuun 😀 Siitä se lähti! Ja kaikilla kavereillani myös oli seurustelukaverit käsipuolessa jo tosi aikaisin.

    Viatontahan se alkuun oli, mutta iän lisääntyessä vähemmän viatonta. Se oli myös ykköspuheenaihe aina vl-kavereiden kanssa heistellessä. Kuka oli milloinkin keneen ihastunut ja mietittiin saisiko hän vastarakkautta ja niin edelleen. Omiltani puuttuu kokonaan tällainen villi varhaisnuoruus kokonaan ja se on oikeasti totta, sillä he ovat pääsääntöisesti tässä luonani kaiken vapaa-ajan. Tietty kun aikuistuttuaan muuttavat pois kotoa, en kaikkea tiedä, eikä tarvitsekkaan tietää.

    En tiedä, onko tässä kyse siitä mistä muuallakin maailmassa, että asia ei vain enää ole yhtä polttava nuorille. Joissakin maissa pojilla on lopahtanut kokonaan kiinnostus parisuhteeseen, koska seksi ei kiinnosta. Onko kyse sitten pornon katselusta? Meillä on enempi noit tyttöjä ja heitä ei se aisa kovin kiinosta, niin kuin ei minuakaan.

    Menen aika lailla tajunnanvirralla, mietin, en tiedä. Hmm. Miten paljon tällainen varhainen seksikokemusten ja kaikenlaisen siihen liittyvän kokeilu juontaa lapsuuden hellyyden ja huolenpidon puutteeseen? Olen kuullut, että sillä on vaikutusta.

    Itse peräänkuulutan syvää harkintaa ja vastuullista ajattelua tässä asiassa. On omasta ainutekertaisesta elämästä kyse, eikä kenenkään pidä Sexpon tavoin yllyttää mihinkään kokeiluihin. Jokainen kantaa ja kärsii itse kokemansa haavat ja niitähjän just usein tulee jo pelkkä normaaliseurusteluissakin, vaikka ei mitään eristyistä edes olisi tapahtunut. Näissä asioissa mennään herkällä mielellä ja haavat tullessaan uppoavat syvälle, eli ei kiitos mitään yllytyksiä!

    Tykkää

  74. Minä en myöskään näe ihmisten jakamista konservatiivi-liberaali käsitteillä kovinkaan hedelmällisenä. Esimerkiksi minä tunnustan krstinuskoa aika konservatiivisessa muodossa: olenhan ortodoksi. Mutta olen hyvin avoin esimerkiksi uudelle tutkimukselle, mitä tulee Raamatun kirjoitusten tutkimiseen ja eksegeesiin sekä sille mitä.uusista tutkimuksista seuraa tekstien tulkinnalle.

    Olen konservatiivi, mutta kartan fundamentismia. Täälläkin esiintyvän fundametalistisen raamatuntulkinnan kohdalla ajattelen, että pitäisi sitten olla järjen ja johdonmukaisuuden nimissä fundamentalisti kaikkien raamatunkohtien suhteen, eikä valikoida !

    Raamttua haluan tulkita kirkon perinne huomioiden. Uskon myös, että totuuden avautuminen on myös kirkolle prosessi. Kirkko joutuu tulevaisuudessa ottamaan kantaa ja myös päivittämään käsityksiään. Mutta kuin aamurusko, totuus kirkastuu vähitellen.

    Olisi parempi olla lyömättä leimoja ihmisiin, kuten Vuokkokin mainitsi. Semmoiset leimat eivät tee oikeutta asioille, joista täällä keskutellaan. ” Konservatiivi”, ”liberaali”, ”punavihervasemmistolainen”, ” kulttuurimarxilainen”—ihmisiä ollaan kaikki….heitetäänkö leimat pois?!

    Tykkää

  75. Vuokko Ilola

    Ymmärrän enempi kuin hyvin monenlaiset pelot lastenkasvatuksessa. Kun saarnoissa ja kanssapuheissa maalaliltiin jatkuvasti peikkoja vl-liikkeen seinien ulkopuolelle, kaikkien ongelmien ajatteli johtuvan siitä, ettei ole vl-uskovainen.

    Kuitenkin mitään uskoa tärkeämpää lapsen saattamisessa tasapainoiseen aikuisuuteen, on läsnäolo, hoivaaminen, rakastaminen ja tarpeen tullen rajoittaminen. Ilman mitään hengellisyyttä tähän pystytään. Jos taas kaiken onnenkantamoisen ajattelee johtuvan uskosta, metsään mennään ainakin lasten kasvattamisessa.

    Siksi vanhempien kannattaa enempikin ennaltaehkäistä mahdollisia tulevia ongelmia ihan elämän perusasioilla, pelot ja peikkojen maalailu ei johda mihinkään hyvään.

    Uskon siis, että irtosuhteet, kokeilut, hukassa oleminen, sekoilu ja käytöshäiriöt ovat enempikin kasvatusesta johtuvia ongelmia, kuin perisynnin seurausta. Harva onnistuu kasvatuksessa kohtalaista paremmin vaikka kuinka yrittäisi ja siksi olemme itse kukin niin vajavaisia. Milloin kyse on lapsen omaehtoisuudesta, neurologisista ongelmista tai muista sairauksista ja milloin vanhemman ymmärtämättömyydestä.

    Koiran hankinnassa kehotetaan ottamaan omalle luonteelle sopiva rotu, koska vaativimpien rotujen kohdalla kaikista ei ole niiden kasvattajiksi ellei sitten halua pitelemättömiä ja vaarallisia koiria aikaiseksi. Lapsen kohdalla ei voi etukäteen valita, minkälainen olisi juuri itselle sopiva luonteen puolesta. Olisi hyvä, jos voisi painaa jotain nappia ”lutunen” , ”persoonallinen”, ”haastava” jne.

    Itse olen saanut yhden lapsen kohdalla kädestä pitäen tarkat ohjeet toimintaterapeutilta, miten hänen kanssaan toimitaan. Suurpiirteisenä ja hellämielisenä minun oli tosi vaikea löytää itsestäni sitä jämäkkyyttä, mitä lapseni tarvitsi. Mutta kun oikein tikistin, saatiin homma pelittämään.

    Niin, ja mielestäni kohtalainen riittää. Huom, tämä ei ole totuus.

    Tykkää

  76. Vuokko Ilola

    Väärinkäsitysten välttämiseksi, kun jo pari huolipuhelua sain, ei minulla epäillä syöpää. Krhm, se oli vain sellainen typerä heitto minulta kun niin sanoin tuossa aiemmin. Kuuluu perheemme sisäpiirivitseihin ja tietyllä äänenpainolla sanottuna kuulija hoksii heti, että se on tietynlaista huumoria. Noh, ei niin parhaasta päästä, koska syöpä on monen kohdalla ihan todellinen asia eikä ollenkaan läpihuutojuttu. Anteeksi jos loukkasin jotakuta. Lääkäri epäili minulla olevan ihan normaalin virusperäisen vatsataudin, itse epäilin jotain muuta kun kestää niin pitkään ja olotila vaihtelee kovasti. Välillä oon tosi kipeä ja välillä aika ok.

    Liked by 1 henkilö

  77. Taavetti Meikäläinen

    Kurittamisesta ja kurista tuli mieleen kreikan kielen sanakirja, jonka kaivoin esiin. Suomessa ”kuri” on ollut tuttu sana lehmiä pellolta navettaan kokoaville.

    Vanhan Testamentin Profeettojen kirjoissa sekä sananlaskuissa ja psalmeissa on käytetty kurin kohdalla yleensä heprean sanoja pasar ja musar, jotka tarkoittavat opettamista, neuvomista, kasvattamista, kurittamista. Nämä ovat pääosin käännetty septuagintassa sanoiksi paideuo (verbi) ja paideia (subst).

    Tuo kreikan kielen paideuo käsittää kaksi sanaa, pais=lapsi, euo=tilaa. Etymologinen merkitys on ”olla yhdessä lapsen kanssa”.

    Tässä lienee meille kasvattajille se ”kurin” sisimmäinen merkitys, eli olla yhdessä lapsen kanssa.

    Sanaa paideuo käytetään merkityksissä; opettaminen, kasvattaminen, neuvominen, kurittaminen. Sana paideia merkitsee kasvattamista, neuvomista, koulunkäyntiä, nuhtelua, rankaisua, kurittamista, mutta myöskin kaiken tämän tulosta; sopivaa käytöstä, hyviä tapoja, kulttuuria.

    Septuagintassa paideia voi merkitä asennetta, joka saavutetaan kasvatuksen ja opetuksen avulla, sivistystä ja viisautta. Viisautta joka on seurausta Herran ”pelosta”.

    Toki sanaa paideuo käytetään UT:ssa eri merkityksissä, joista yksi on ruoskiminen. Lapsia on kasvatettu myös fyysisellä väkivallalla yleisesti melkeinpä meidän päiviimme asti. Karttakepillä sormilla lyöminen oli sallittua vielä muutama vuosikymmen sitten. Ja olen piiskaa saanut itsekin. Onneksi pahoinpitely (ruumiillinen kuritus) on nykyään Suomessa jopa laissa kielletty.

    Mielestäni kasvatuksesta on sanottu hyvin Efesolaiskirjeessä 6:4 Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan. Biblia:Ja te isät, älkäät yllyttäkö lapsianne vihaan, vaan kasvattakaat heitä kurituksessa ja Herran nuhteessa.
    Tässäon mielestäni oleellista juuri ”Herran tahdon mukaan”/”Herran nuhteessa”. Sekä isät että lapset ovat saman Herran tahdon alla. Kun kasvatus tapahtuu Herran tahdon mukaan, niin hyvin menee, siihen kannattaa pyrkiä. Kun Jumala kurittaa, Hän tekee sen aina rakkaudesta, ohjatakseen yhteyteensä. Herra ei kurita rangaistakseen.

    Joten kurittakaamme (=olla yhdessä lapsen kanssa) lapsia iloisesti ja hyvillä mielin tuntemaan Kristusta ja elämään armosta!

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Kuri voi tarkoittaa myös rajoja ja on tärkeä asia se.

      Äitini kertoi joskus, että kun tuo Raamatun ”Joka vitsaa säästää se lastaan vihaa” lause ymmärrettiin kirjaimellisesti noin, eli jos lasta ei säännöllisesti piiskaa, niin häntä silloin vihaa ja siksi siinä oikein yritettiin kunnostautua, jotta oltiin tottelevaisia ja kunnollisia vanhempia. En ihmettele ollenkaan kun näin on ymmärretty ja toimittu.

      Niin tässä kuin monen muunkin asian kohdalla ”uusi normaali” on ollut enempi kuin tervetullut käsitys ja käytäntö. Näitä uusia normaaleja ahaaelämyksiä voi tulla nenämme eteen nykyäänkin, eli ei kaikkea tuntematonta ja uutta kannata heti alkuunsa hyljätä syntinä jorpakkoon.

      Tykkää

    2. Pertti Niukkanen

      Suomalaisen kasvatusperinteen tutuimmat sananlaskut lienevät:
      – Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa
      – Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee

      Ensimmäinen on tosiaan Raamatusta, jossa se on muodossa:
      – Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan, joka rakastaa, kurittaa häntä jo varhain (Snl 13:24)
      Toinen Raamatun sananlasku samasta aiheesta:
      – Kurita poikaasi, kun vielä toivoa on; ethän halunne hänen kuolemaansa (Snl.19:18)

      Tuota ”joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee” ei taida ihan tässä muodossa Raamatusta löytyä, mutta hyvinhän se on linjassa noiden Raamatun sananlaskujen kanssa. Topeliuksen ”Maamme kirja” (1875) sen kuitenkin mainitsee ”suomalaisena sananlaskuna”.

      On aiheesta tehty kasvatustieteen väitöskirjakin:
      Liisa Granbom-Herranen, Sananlaskut kasvatuspuheessa – perinnettä, kasvatusta, indoktrinaatiota? Jyväskylän yliopisto 11.1.2008. https://www.researchgate.net/publication/277826760_Sananlaskut_kasvatuspuheessa_-_perinnetta_kasvatusta_indoktrinaatiota

      Tykkää

  78. Nimetön

    Vilkasta keskustelua on näemmä ollut edellä, ja hyvä niin. Kyllä kaikki saavat tulla mukaan keskustelemaan, ketään ei tarvitse rajata pois, kunhan pyrimme kilvoittelemaan blogin asiallisessa ja rakentavassa hengessä, kuten Roosakin meitä ystävällisesti muistutti.

    Muutamia kohtia:
    Pertti N:n kommentteihin Pyhän Hengen kontrolloimisesta ja suvereniteetin rajoittamisesta:
    Ilman muuta se on Jumalan saappaisiin astumista, jos pyrimme rajaamaan tai kontrolloimaan Pyhän Hengen työtä. Mielestäni onkin siksi tärkeää pohtia myös ihmisyyttä, ihmisen universaalia tapaa toimia ja eri lainalaisuuksia, jotta voimme ymmärtää, uskonnollisten yhteisöjen luonnetta, miksi tehdään tietynlaisia tulkinnallisia painotuksia tai rajanvetoja tietyssä kontekstissa, ja tapahtuu kaikenlaista hyvää ja huonoa asiaa. Meillä on aarre savisissa astioissa, ja jotta voisimme vahvistua Kristuksen tuntemisessa, meidän on jatkuvasti pohdittava tätä jumalallisuus-inhimillisyys-aspektia sekä itsessämme että yhteisössämme.

    Raja-aitoja ei voida purkaa tai madaltaa, jos emme ymmärrä, mistä yleisinhimillisistä tarpeista tai kokemuksista käsin ne ovat syntyneet ja kuinka totta ne ovat, jos peilaamme niitä ennenkirjoitettuun Jumalan sanaan. Tällöin voimme myös hyväksyä kaikessa rauhassa sen, että ihminen/ ihmiset saavat vapaasti uskoa enemmän tai vähemmän ekslusiivisesti, jos se on oman uskon kannalta tärkeää. So what? Meidän täytyy vain jatkuvasti pohtia niitä perusteita, että mikä funktio ekslusiivisuudella on, mitä se palvelee, onko se totta ja mihin rajaan asti se on totta. Pyhän Hengen työ menee joka tapauksessa yli ymmärryksen ja elää osittain myös meistä riippumatonta elämäänsä. Eli, kun hyväksymme ja kunnioitamme ekslusiivista uskoa, voimme alkaa keskustelemaan :-). Jos yritämme sitä pakolla murtaa, dialogi loppuu siihen paikkaan.

    Eudokimos: “Minä en myöskään näe ihmisten jakamista konservatiivi-liberaali käsitteillä kovinkaan hedelmällisenä. Esimerkiksi minä tunnustan kristinuskoa aika konservatiivisessa muodossa: olenhan ortodoksi. Mutta olen hyvin avoin esimerkiksi uudelle tutkimukselle, mitä tulee Raamatun kirjoitusten tutkimiseen ja eksegeesiin sekä sille mitä.uusista tutkimuksista seuraa tekstien tulkinnalle.”

    Näin ajattelen myös itse, vaikka en siis ole ortodoksi :-). Tarkkarajainen lokerointi (eli ekslusiivisuus?) voi johonkin saakka jäsentää maailmaa mielekkäästi, mutta samalla se voi toimia myös ajattelua rajaavana. Sen sijaan että lokeroimme ihmisiä eri karsinoihin, voisimme lähteä purkamaan lokeroita yhteisestä ja jaetusta ihmisyydestä käsin, pohtia ihmisyyttä kokonaisvaltaisesti, joka ihmisyys saa aikaan erilaisia ilmiöitä ja suuntauksia tässä todellisuudessa. Sen jälkeen voimme miettiä ihan positiivisen ratkaisukeskeisesti, mikä on kristillisen uskon ja evankeliumi tarjoama vastaus tähän ihmisen elämään, sen tarkoitukseen ja jopa maailman ongelmiin.

    Huomaammehan todellakin, että Evankeliumi on nimenomaan Ilosanoma kuoleman, pahuuden ja pimeyden voitosta. Tämä tarkoittaa myös orientoitumista kohti elämää ja iloa, joka voi olla tietysti välillä helpommin sanottu kuin tehty. Joku viisas on sanonut myös, että: “Sanoilla ei vain kerrota todellisuudesta, vaan niillä myös luodaan todellisuutta.”

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Oikein hyviä kysymyksiä, Quo Vadis! Jokaisesta saisi vaikka oman blogikeskustelun, varsinkin tuosta ”So what?” Hyvä olisi myös muistaa, ettei pakkokäännytys koskaan onnistu. Jään miettimään vastauksia vastaisen varalle. 🙂

      Tykkää

  79. Heino Korpela

    Lasten kasvatus taitaa olla niitä maailmamme vaikeimpia tehtäviä. Mehän rakastavina vanhempina haluaisimme aina lastemme parasta myös kasvattaessamme heitä, ei vain yhteiskuntaan sopiviksi, mutta myös niin, että heillä olisi luja kallio jalkaansa alla, jossa he voisivat seisoa horjumatta kun maailmaamme koettelee erilaiset uskomusten myrskyt.

    Tämä palsta on hyvä keskustelunalustaksi, täällä voimme miettiä toistemme esiin tuomia näkökantoja ja näin kasvaa Jumalan tuntemisessa. Taavetti toi esiin raamatun paikan, joka on myös tarttunut kansamme perinteeseen; ”joka vitsaa säästää…” Onkohan niin, että Bibliassa on tässäkin kohtaa käännöspuutteita?

    Minä en tiedä mitään isän kasvatuksesta, olen neljävuotiaana jo menettänyt isän. Olen siis äidin kasvatuksen tulos. Äitini ei piiskannut, mutta jos erehdyin toimimaan väärin, hän pyysi viereensä istumaan ja sitten me keskustelimme tekemisistäni. Harmitti kun jouduin jokseenkin aina myöntämään, että en ollut toiminut oikein joten jouduin pyytämään anteeksi.

    En voi sanoa, että olisin onnistunut kasvattajana keskivertoa paremmin, mutta olen minä yrittänyt. Mieleeni on syvälle juurtunut raamatun neuvo isien tehtävästä. Laitan kohdan tänne, että tekin voitte lukea ja miettiä:
    ”Hän sääti Jaakobille säädöksensä, hän antoi Israelille lakinsa ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,
    jotta tulevakin polvi ne tuntisi, jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen.
    Jumalaan heidän tulee turvautua, muistaa, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa hänen käskyjään,
    jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset, jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.” (Ps.78:5-8)

    Tykkää

  80. Esther

    Mielenkiintoinen ajatus kurista tuo ” olla yhdessä”. Toisaalta looginenkin, koska taitavan kurin pitäminen ei taida olla kovin hyvin mahdollista ilman , että tuntee riittävän hyvin toista sekä kyseessä olevia asioita.

    Tästä tulee mieleen Jumalan kuritus. Eikö siellä Sanassa jossakin sanota Jumalan sanomana, että ”jota minä rakastan, sitä minä myös nuhtelen ja kuritan”.
    Olisi mukava kuulla, mitä kaikkea Jumalan kuritus voi merkitä ihmisen kohdalla. Kai Jumalan tarkoitus kuitenkin olisi se, että ihminen olisi Jumalan yhteydessä?

    Kovat pitkäaikaiset koettelemukset esimerkiksi vaikuttavat ihmisiin kovin eri tavalla. Joku kärsii, joku nöyrtyy, joku kokee koettelemukset siunauksena, joku kirouksena.

    Tykkää

    1. Markku Korteniemi

      Niin – kaikki kehitys ei ole edistystä 🙂
      ja sehän on asia joka näkyy tämän päivän yhteiskunnassa erityisesti teknohuumassa koulumaailma mukaanlukien!

      Tykkää

  81. Heino Korpela

    Olen miettinyt, että onkohan minun viisasta kirjoittaa tänne kasvatuksesta, eikö niiden tulisi kirjoittaa jotka ovat onnistuneet hyvin kasvatustoimessaan? Mutta kun oikein syvällisesti miettii kasvatusta, ei tämäkään taida olla oikea ajatus, sillä tuskin meissä on hyvin onnistuneita kasvatustyössä yhtään. Jos jotkut meistä kuvittelevat onnistuneensa, taitavat erehtyä.

    Meitä kasvattavat monet tahot kodin lisäksi, joten ei taida hyvin tehokas olla tuo raamatun neuvo, joka on suunnattu kodille:
    ”Hulluus tarttuu helposti nuorukaiseen, mutta kunnon kuritus ajaa sen pois.” (Sanal.22:15)

    Moraalin, eli etiikan sanotaan kumpuavan raamatun kasvattavasta vaikutuksesta. Onkohan tämäkään ihan selkeästi näin? Raamattu kyllä neuvoo elämään lähimmäistämme rakastaen, myös Paavali tätä teroittaa uskoville:
    ”Teidän on vain käyttäydyttävä Kristuksen evankeliumin arvoa vastaavalla tavalla. Pääsenpä itse käymään luonanne tai en, toivon saavani kuulla, että te pysytte lujasti samanhenkisinä ja taistelette yksimielisesti evankeliumin ja uskon puolesta.” (Ef.1:27)

    Vaikka neuvot ja opetus ovat oikeita ja hyviä, voimme nähdä ja lukea, etteivät hyvät neuvot juuri tehonneet, sillä Paavalin täytyi tunnustaa ihmisten kierous jopa uskomisen asiassa:
    ”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee.
    He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja.
    Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät.” (2.Tim.4:3-5

    Lapsiamme kasvattavat kodin ja koulun lisäksi kaveripiiri, tiedotusvälineet ja yleinen mielipide. Sanonpa tähän, että suurissa kasvatuspaineissa ovat juuri vl – perheitten vanhemmat, koska heillä ovat suuret perheet. On selvää, ettei kukaan vanhemmista halua lapsestaan rikollista, mutta niitäkin isiä ja äitejä on, joitten lapsesta on tullut rikollinen.

    Laitettaisiinko me tämä rikolliseksi tulo Jumalan piikkiin, koska kukaan äiti ei kasvata lastaan rikolliseksi? Tämäkään ei taida onnistua, sillä ei Jumala toivo kenenkään ihmisen sortuvan rikollisiin puuhiin. Me kuitenkin näemme tänäkin aikana ihmisten pahuuden, nykyiset tiedostusvälineet tuovat kaiken koteihimme katseltaviksi, jopa niin, että monet vanhemmat eivät anna lastensa katso uutisia.

    Raamattu ilmoittaa näille hirmutöitä tehneille, että Jumala kyllä näkee ja kuulee, mutta tulee myös rankaisemaan heitä:
    ”He murhaavat leskiä ja orpolapsia, surmaavat maassaan asuvia muukalaisia
    ja sanovat: ”Ei Herra tätä näe, ei Jaakobin Jumala tätä huomaa.”
    Milloin te mielettömät tulette järkiinne? Te tyhmistä tyhmimmät! Miettikää vähän.
    Hän, joka on luonut korvan — hänkö ei kuule? Hän, joka on tehnyt silmän — hänkö ei näe?
    Hän, joka opettaa kaikkia ihmisiä, hän, joka ohjaa maailman kansoja — hänkö ei rankaise?
    Herra tuntee ihmisten suunnitelmat: ne raukeavat tyhjiin.
    Hyvä on sen osa, jota sinä, Herra, kasvatat ja jolle sinä opetat lakiasi.” (Ps.94:6-12)

    Biblia käyttää tässäkin kohtaa ”kurittaa” sanaa. Uudempi käännös tulkitsee sanan tarkoittavan ”kasvattaa”. Tässä Biblian käännös: ”Autuas on se, jota sinä, Herra, kuritat, ja opetat sinun laistas”. Luulen, (en tiedä) että uudempi käännös kääntää oikeammin.

    Lapsena kuuntelin kun mummot keskustelivat joitakin ihmisiä kohdanneita suuria vaikeuksia, sairauksia ja muita vastoinkäymisiä. Mummot surkuttelivat, mutta panivat syylliseksi Jumalan, sanomalla: ”Jumala koettelee, mutta antaa kirkkaamman kruunut taivaassa kun kestävät koetuksen.”

    Näemme, että meillä ihmisillä on monenlaiset kohtalot, toiset pääsevät helpommalla, toiset elävät elämänsä suurten vaikeutuksien saattelemina. Kuuntelin kerran kahden mummon keskustelua tästä aiheesta, he totesivat, että tyytyvät ovensuupenkkiin, kunhan vain pääsevät taivaanportista sisäpuolelle. Onkohan tämmöinen vaatimaton asenne kasvatuksen tulosta? Mitä mieltä sinä olet?

    Tykkää

  82. Vuokko Ilola

    Lasten kasvattaminen on hurjan paljon vaikeampaa tietty joo suurperheessä, koska voimat ja aika on vain niin rajallista, mutta se on paljon vaikeampaa uskonnollisessa perheessä verrattuna ei niin uskonnolliseen. Eksklusiivisuus tuo eniten kuormaa kasvattamiselle. Tämä ei tarkoita sitä, että uskonto toisi pelkkää huonoa elämään, koska yhteisöllisyys on parhaimmillaan myös voimavara ja tuki elämässä, mutta puhunkin kasvattamisesta.

    Kun lapsen perushoito, hoivaaminen, hellyys, rakkaus, rajat ja tulevaisuuden hyvä rakentaminen ei olekaan lapsen kohdalla ne ainoat huolehdittavat asiat, vaan kuvioissa on edellä mainittujen asioiden lisäksi ja tärkeimpänä asiana lapsen sielunautuudesta huolehtiminen, on selvää, että se aiheuttaa vanhemmille lisäkuormaa. Paljon huolta, murhetta ja unettomia öitä!

    Myös se, että itsellä vanhempana on jatkuva huoli lapsen uskomisesta ja taivaspaikasta, ei voi olla aiheuttamatta turhaa jännitteisyyttä lapsen ja vanhemman välille. Myös vanhemman pelko tarttuu lapseen.

    Jos joku perheessä ”kieltää uskonsa”, se on myös trauma koko perheelle. Jos kieltäjä on äiti, isä lapsineen murehtii ja uskonystävät pahimmillaan saavat ”uskonsa kieltäneen” ja muun perheen välille jännittyneisyyttä lisää tukemalla väärällä tavalla perheen muita jäseniä. Jo kieltäjä on isä, sama homma ja jos keiltäjä on lapsi, koko perheen murhe kasautuu tuon lapsiparan hartioille. Se on usein lapselle liian raskas taakka kantaa ja hän tarvitseekin terapeutin apua selvitäkseen traumastaan.

    Joissakin uskonnoissa lasten kasvattaminen on otettu kokonaan vanhempien ja yhteisön vastuuksi ja lapset käyvät koulunsa kotona tai yhteisössä. Heidän mielestään maailma on liian vaarallinen paikka uskovaiselle lapselle.

    Loppujen lopuksi lasten kasvattaminen on kohtuullisesti onnistuttavissa oleva asia, jos perheessä ovat asiat suunnilleenkaan hyvin, ei ole sairauksia eikä erityisyyksiä ja taloudelliset asiat ovat ihan ok. Ja jos jotain poikkeamaa on, apua on moniin vaivoihin olemassa täällä meillä Suomessa.

    Mutta niin usein niitä vaivoja on, jos ei sillä syntyneellä lapsella, niin vanhemmallakin voi yllättä jos mitkä masennukset sun muut vaivat. Luonnekin voi olla jo vaikea, jollakin se on vaikea jo parisuhteeseen, saati että huolehdittavia tulee mukaan kuvioihin. Elämä on.

    Olen varma, että olisin itse kasvattanut pesueeni ilman vl-uskontoa paljon kevyemmin, hurjan paljon kevyemmin. Miten palhon yhetsiötoiminta, syyllisyys, pelot ja murheet veivät voimavaroja, jotka olisivat olleet niin tärkeitä lasten hoivaamiselle! Voi miten paljon tämä harmittaa!

    Tykkää

  83. Muuan toinen vanhempi

    Hei!

    En ole vanhoillidlestadiolainen, mutta pakko kommentoida Muuan opettajan kirjoitusta. Täällä onkin käyty hyvää ja mielenkiintoista keskustelua.
    Haluaisin kuitenkin tarttua pieneen yksityiskohtaan, missä verrattiin teatterissakäymistä ja tanssinopetusta Fortnite-pelin tanssiin.
    Minusta on aivan luonnollista että myös lestadiolaislapsiin tarttuu flossaukset ja muut, eiväthän he pullossa kasva. Aivan samoin kuin TV-sketseistä napatut lausahdukset tupsahtavat myös lestadiolaislasten suuhun, vaikka kotona ei televisiota katsottaisikaan.
    Tuo vertaus on siis mielestäni aivan absurdi ja asettaa todellakin lestadiolaiset tikunnokkaan.
    Tänä päivänä puhutaan paljon suvaitsevaisuudesta, mutta on se vaan jännä juttu, että tuo suvaitsevaisuus toimii vain yhteen suuntaan!
    Annetaan siis lestadiolaisille aivan samanlainen vapaus ja oikeus elämäntapaansa ja vakaumukseensa kuin esimerkiksi muslimeille (jotka muuten myös pitävät itseään ainoina oikeassa uskossa olevina)!
    Suututtaa, että muslimeista ei saa puhua mitään kielteistä julkisuudessa tai leimataan rasistiksi ja kohta jo istutaan käräjillä vihapuheesta, mutta lestadiolaisia saa parjata sydämensä kyllyydestä.

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Ei minusta opettaja parjannut vl-oppilaita, itse vain hetken mietin, onko kyseessä feikkaaja…

      Minusta on hyvä, että vanhoillislestadiolaisuudesta pystyy puhumaan julkisesti, sillä kyllähän se etenkin vahvoilla lestadiolaisalueilla koulumaailmoineen aiheuttaa tosi paljon hämmennystä ja kysymyksiä. Samaa avoimuutta toivoisi tietty muille uskontokunnille. Avoin keskustelu ei ole koskaan pahasta.

      Eräs opettaja puolestaan kehui kaikki vl-oppilaansa niin ihaniksi, ettei mitään rajaa. Mitään ongelmia hänen kokemukissaan ei ollut, vaikka oli opettanut paljon vl-yhteisön lapsia ja nuoria. Sitä kautta hän ei myöskään kyennyt ollenkaan ymmärtämään sitä, että suurperheissä voisi olla ihan mitään ongelmia tai että yhteisössä koskaan toimittaisiin mitenkään väärin.

      Sitten taas äitini on kertonut minulle joistakin vahvojen vl-alueiden kouluista, kuinka huonosti niissä ovat vl-oppilaat käyttäytyneet ei-vl-oppilaita kohtaan. Eli niissä on syrjitty liikkeen ulkopuolisia. Kerran eräällä paikkakunnan ry:llä pidettiin jonkinlainen hätäkokouskin asian johdosta. Vanhempia kehotettiin valistamaan lapsiaan, ettei epäuskoisia oppilaita saa kiusata. Asia otettiin hyvin vakavasti ja toiminta sen suhteen oli ripeää ja tarmokasta. Niin sitä pitääkin!

      Tykkää

  84. Markku Korteniemi

    Kiitos ”Muuan toinen vanhempi” lestadiolaislasten puolustuksesta!

    Ei kai Hulluinhuonelainenkin vaikene lapsia koskettavasta päivän puheenaiheesta Päikkärin verkkosivun tapaan? Siis että ”Eduskunta äänesti ulkoministeri Timo Soinin (sin.) epäluottamuksesta ministerin aborttikantojen takia…” Jopa lestadiolaisen pääministeri Juha Sipilän mukaan Soinia tuettiin vain hallituksen kaatumisuhan ja kytköksen vuoksi – voi, voi.

    Kaikki lasten perusoikeudet ovat marginaalisia ja toissijaisia jos puuttuu oleellisin: siis oikeus elämään!

    Aihetta käsitteli kirkolliskokousedustaja ja muusikko Pekka Simojoen erinomainen blogiartikkeli Kotimaa24 -palstalla – ja tässä lainaus siitä:

    https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/kolumni-miksi-kaikki-ihmisoikeudet-puuttuvat-kaikkein-heikoimmilta-eli-syntymattomilta-lapsilta/

    Kolumni: Miksi kaikki ihmisoikeudet puuttuvat kaikkein heikoimmilta eli syntymättömiltä lapsilta?
     16.09.2018 07:00 – Pekka Simojoki Kotimaa

    ”Se kaveri näytti yleisölle valokuvaa, jossa hän seisoi jonkun vanhan miehen vierellä. Tällä miehellä oli ruusu kädessään. Kohta kuulimme, mistä oli kyse:

    `Tässä on se lääkäri, joka kehotti äitiäni vielä harkitsemaan, onko abortti ainoa mahdollisuus. Se oli syy, miksi äitini päätti lopulta pitää lapsen. Etsin käsiini tuon vanhan miehen ja kiitin häntä siitä, että minäkin saan elää!`

    Me kaikki kuulijat olimme hiljaa, eikä salissa ollut varmaan yhtä ainoaa kuivaa silmää. En unohda sitä hetkeä koskaan.

    Tiedän, että jos aborttiin liittyen edustaa väärää mielipidettä tai kysyy vääriä kysymyksiä, saa leiman otsaansa tai suoraan turpiinsa, sillä Suomessa näyttää tänään olevan tästä asiasta vain yksi ainoa totuus tai sallittu mielipide. Sen on saanut kokea viime aikoina myös ulkoministeri Timo Soini. Haluan kaiken uhalla kuitenkin kysyä yhden väärän kysymyksen.

    Me elämme aikaa, joka puhuu yhdenvertaisuudesta, ihmisoikeuksista ja oikeudenmukaisuudesta. Me korostamme syrjimättömyyttä, tasa-arvoa ja monia muita tärkeitä asioita. Mutta noiden kaikkien hienojen arvojen keskellä on yksi musta piste, jota minä en kerta kaikkiaan ole koskaan voinut ymmärtää: Miksi kaikki ihmisoikeudet puuttuvat niiltä kaikkein pienimmiltä ja heikoimmilta, jotka eivät mitenkään voi itseään puolustaa eli syntymättömiltä lapsilta?

    Joku sanoikin, että lapsen vaarallisin paikka on oman äidin kohtu. Joka vuosi Suomessa noin 10 000 lasta menettää mahdollisuuden elää. Minusta se on humaanin ja sivistyneen yhteiskunnan pimeä puoli. Kai minä sitten olen konservatiivi tiukkapipo tai muuten typerä, mutta en vaan ymmärrä! …”

    Pekka Simojoen blogin kommenttiketjun kärjessä on kainuulaisen Elja Tolosen puhutteleva kommentti oman perheensä historiasta. Elja Tolonen ei ole lestadiolainen – mutta kainuulainen kristitty!

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Vartijan blogiini kirjoitin aiheesta ja myös linkitin jutun aiemmassa kommentissani, joten siellä tarkemmin mielipiteestäni abortista.

      Vielä tähdennän sitä, että oma kokemus tai läheltä liippaus abortin suhteen, voi vähän lieventää mahdollsta mustavalkoista suhtautumista siihen. Joillekin voisi olla hyvä mennä tet-jaksolle aborttiosastolle, jossa voisi nähdä ja kuulla omin korvin ne tilanteet, joissa aborttia haetaan.

      Joskus vastakkain ovat abortti ja äidin henki, joskus jos aborttia ei tehdä, lapsi saa kasvaa alkoholin ja huumeen vaikutuksen alaisena vatsassa, joskus ilman abortin mahdollisuutta äiti hyppäisi parvekkeelta alas.

      Aihe on todella vaikea, kipeä, tuskallinen, ongelmien syyt ovat ihan muualla kuin itse abortissa.

      Tykkää

    2. jo mummo

      On täällä toinenkin ”konservatiivi” ja vielä nainen. Tämä ei olekaan mikään sukupuolesta riippuva asia,vaan käskyn ÄLÄ tapa vakavasti otettava asia. Naisen oikeus ruumiiseensa ? Oikeus surmauttaa elävä lapsen alku. Aina olen pitänyt sitänyt murhan syntinä. Eikä se muuksi muutu,vaikka kuinka yritetään.

      On marginaalinen asia tämä äidin mahdollinen hengen menetys Siihen en pysty ottamaan kantaa. Kuitenkin suurin osa tehdään elämän mukavuussyistä. Olisi helpompaa,kun tuota ikääkin jo voi olla ja onhan noita jo tarpeeksi asti. Tai mies painostaa. Kaikkea noita tapauksia tiedän. Ei kai voi olla niin robotti-naista,että olisi läpihuutojuttu. Eiköhän traumat aina jää.

      Soinin asiaan ei ole sanottavaa.Politiikka sen verran vierasta,mutta seisoo ainakin ”selkä suorana” vakaumuksensa takana

      Tykkää

      1. Markku Korteniemi

        Kiitos ”jo mummo”! – Aborteista yli 90% on tehty Suomessa sosiaalisista syistä, aborttilain hyväksymisen jälkeen (1970) Suomessa lienee tehty noin puoli miljoonaa aborttia, koko maailmassa toisen maailmansodan jälkeen useita miljardeja abortteja!!

        Myös Eudokimos 12.9. ”Abortti on tässä poikkeus. Olen tasan tarkkaan sitä mieltä, että abortti on murha. Laillistettu murha ja eettisesti väärin.”

        PS. Roosalla on edellä 12.9. oikein hyvä kirjoitus liittyen Opetushallituksen mm. monisukupuolisuutta edistävään julkaisuun: ”Tasa-arvotyö on taitolaji: opas sukupuolten tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa” –opas (Opetushallitus 2016).

        Tuonne väliin laitetut postaukset jäävät helposti huomaamatta, kun kommenttiketju kasvaa…

        Tykkää

  85. Kesäkukka

    Tämä alusta on mielestäni parempi, koska kommenttien määrän näkee heti otsikon vierestä ja etenkin siksi, että uusimmat kommetit tulevat helposti klikattavaksi tuonne kommenttiketjun loppuun, niin ne on helppo löytää vaikka kirjoittelisi väleihinkin.
    Yleisilme joo ehkä vähän sekavampi kuin edellinen, mutta nuo em. uudistukset peittoavat sen.

    Tykkää

  86. Vuokko Ilola

    Abortista saa olla mitä mieltä tahansa, ei siinä mitään. Itse olen hyvilläni siitä, että sain mahdollisuuden aborttiin kun raskauteni oli kohdallani hengenvaarallinen. Jossain toisessa maassa oisin luultavasti delannut tilanteessani. Noh, sittenhän kasvaisin koiranputkea nyt, mistä tietää miten mukavaa se ois. Mutta lasten kannalta hyvä, että elän vielä.

    Enhän toki voi tietää varmuudella eikä kukaan muukaan, mitä itse kenenkin Jumala sitten tuonpuoleisessa sanoo asiasta. Onnitteleeko niitä, jotka vastustivat ehdottomasti ja joka tilanteessa aborttia ja pistääkö tulta ja tulikiveä niiden kantapäille, jotka hyväksyivät abortin?

    Joka tapauksessa jos joku meistä on siinä tilanteessa joskus, niin voimme kysyä Jumalalta, miksi ihmeessä hän sitten antoi sukusolujen hedelmöittyä silloin, kun nainen ei ollut siihen halukas? Miksi hän antoi jonkun tyttösen elämän rikkoutua jo pienenä niin, ettei hänelle ollut lopulta kymmenenkään aborttia kauppareissua kummempi juttu? Ja miksi ihmeessä se nainen ei hedelmöittynyt, joka niin kovin toivoi lasta? Miksi joku nainen tuli raskaaksi raiskauksen seuraamuksena? Miksi? Miksi?

    Tykkää

  87. Vuokko Ilola

    Vl-liikkeessä lapsiasian yhteydessä mukavuusajattelu oli iso synti ja voi olla edelleenkin. Lapsia ei saa olla hankkimatta mukavuussyistä.

    Auton saat hankkia kyllä samalla perusteella, samoin pesukoneen, ison omakotitalon ja niin edelleen.

    Itseä sai hauskuuttaa myös monin eri tavoin. Sai mennä laskettelemaan tai kahville, kun se oli niin mukavaa.

    Lasta et saa olla hankkimatta jos se tuntuu mukavalta, helpolta. Elämä tuntuu mukavammalta ja helpommalta ilman lasta kuin lapsen kanssa. Just.

    Joillekin vanhemmille olisi toden totta ollut parempi seurata tuota mukavuuden johtotähteä, kuin lähteä hankkimaan lasta ”elämälle on suotava mahdollisuus” -periaatteella. Niin paljon vastaani on tullut ihmisiä, jotka valittavat lapsuutensa ongelmia, vanhempiensa välinpitämättömyyttä itseänsä kohtaan ja ettei heidän elämällään ole mitään merkitystä heidän vanhemmilleen. Kun he menevät kotonaan käymään, vanhemmat eivät vaivaudu omasta huoneesta edes ulos, jotta seurustelisivat lastensa kanssa ja keittäisivät esimerkiksi kahvit heille. Juuri tällaisen tarinan vastikään kuulin. Kyseessä oli vl-perheen lapsi.

    Ei se voi niin mennä, että pelkkä se elämän mahdollisuuden antaminen on se juttu ja jatko onkin sitten yksi lysti. Tämä minua mietityttää. Abortin tekijällä saattaa olla juuri tämä vastuuasia se, mikä pistää sen abortin tekemään. Hän ajattelee, että siinä vaiheessa kun hän hankkii lapsen, hän haluaa myös lapseensa panostaa ja ottaa vastuun hänestä.

    Eli se näennäinen mukava elämä ei välttämättä oli se perusajatus aborttia tehdessä monenkaan kohdalla.

    Minusta ”vastentahoisesti vanhempi” on todella surullinen asia 😦 ja sillä on usein (ei aina!) tosi ikävät seuraamukset.

    Tykkää

  88. Markku Korteniemi

    Vuokko: ”Abortista saa olla mitä mieltä tahansa…”

    Aivan. Mutta jos etsii kristinuskon näkökulmaa ja Raamatun kantaa asiaan, ei liene meille kovin paljoa valinnanvaraa… Abortista mahdollisessa pakkotilanteessa äidin hengen pelastamiseksi ei seuraa, että ne loput yli 90% olisivat muuta kuin surmia. Ei siitä tee muuksi myöskään uuskieli: kun syntymättömän lapsen sijasta puhutaan ”abortointimateriaalista” – voimme verrata 1900-luvun aiempiin ideologisiin kokeiluhin epäihmisistä, ali-ihmisistä, luokkavihollisista…

    ”…Pietari ja muut apostolit vastasivat: ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Ap.t. 5:29)

    On tärkeää säilyttää elämänusko ja nähdä kaikki se hyvä, jonka Jumalamme on meille antanut ja luottaa siihen, että Herramme kääntää kaikki niiden hyväksi, jotka häntä rakastavat.

    Mutta on tärkeää uskaltautua katsomaan myös tosia-asioita niin yksilön, kansakunnan kuin ihmiskunnan tasolla.

    Kannattaa kuunnella Areenasta ylen radioykkösen toimittaja Kalle Haatasen ohjelma: ”Negatiivisen ajattelun puolustus”, jossa hän haastattelee Helsingin yliopiston uskonnonfilosofian professoria Sami Pihlströmiä.

    https://areena.yle.fi/1-4491709#autoplay=true

    Millaisen maan jätämme lapsillemme? Sukupolvemme untako? Ekologit ovat verranneet talouttamme ja talousajatteluamme teknouskoa ja hybristä kuvaavaan Titaniciin, joka ajaa jäävuoreen orkesterin soidessa…

    Mutta esimerkki lähempää, ylipositiivisen ajattelun kollektiivisesta harhasta, tuudittautumisesta valheelliseen ruusunpunaiseen suorastaan rikolliseen ylioptimismiin taisi tulla eilisistä uutisista. Suomen valtio on myynyt itäisen naapurimme bulvaaneille ja agentteina toimivilla yrityksille merivoimien käytöstä poistettuja, mutta täysin toimintakuntoisia edelleen Suomen merivoimien väreissä ja tunnuksilla liikkuvia aluksia, maa-alueita kaikkien elintärkeiden syväväyliemme varsilta, samoin kuin hallitiloja varuskuntien välittömästä läheisyydestä ja käytöstä poistettuja rajavartioston tiloja. Näistä voidaan seurata kaikkia puolustusvoimiemme joukko-osastojen ja avainhenkilöiden liikkeitä, kuuntelulaitteilla, paikantimilla, tutkilla, drone-tähystyksellä… Ja tällaisen rajoittamisesta toimittajaintelligentsiamme ”hyväntahtoiset hölmöt” tietysti nostaa suuren äläkän. Ovatko he ajatelleet, että naapurimme miehittämässä Suomessa myös ns. homopropaganda on kielletty?

    *********
    1960-luvulla yksi kaikkein rakastetuimpia ja suosituimpia Siionin lauluja oli (SL ja W n:ro 221, Vilho Rantasen sanoin ja Yrjö Karankon säveltämänä):

    1. Tule Jeesus ja siunaa lastas, On tuulinen maailman tie!
    Kätes voimakas turvaksi anna, kun uuvun, niin nosta ja kanna.
    Ikirauhaan kerran vie!

    2. Ajan vaivoihin vaivun varmaan, Jos sulta en voimia saa.
    Kiusat kiehtovat, houkutus hurmaa, Ja synti mun sieluni surmaa.
    Sua kaipaan, Auttajaa.

    3. Sinun tahtosi tie on parhain, Vain murhetta tie oma toi.
    Usko, rakkaus uupuu jos multa, Tuo lamppuuni Henkesi tulta!
    Sinä yksin auttaa voit.

    4. Tule Jeesus ja auta kerran, Kun kuoleman aallokko lyö
    Yli väsyneen matkaajan purren, Joka pyytävi syntejään surren
    Jäädä turviin armos työn.

    Kustannuspäällikkö Ari-Pekka Palola viittasi kuukauden takaisessa Päikkärissä (n:ro 34, 22.8. 2018) kyseiseen 1970-luvulla poistettuun, mutta nyt laajasti palautettavaksi toivottuun Vilho Rantasen Siionin Lauluun: ”…Rantasen oikeudenomistajat eivät kuitenkaan antaneet lupaa kuin alkuperäisessä muodossa. Siinä muodossa tekstejä ei pidetty sopivana Siionin lauluihin”.
    Laulua oli laulettu läpi 1960-luvun niin suviseuroissa kuin vaikkapa SRK:n rippikoulujen konfirmaatiolauluna ja nyt se määriteltiin 1970-luvun alussa HS:n johdolla yllätys yllätys yleishengelliseksi ja vääräoppiseksi ? 🙂 – Tsemppaukset laulun oikeudenomistajille selkärankaisuudesta! Onkohan ”kirkassilmäisyys” asiassa linjassa SRK:n nykyisen esim. äänitetuotannon sisällön kanssa? – Varsinainen syy tietysti on Vilho Rantasen ura Vapaakirkon pastorina

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Kysymyksiä.

      Missä raamatunkohdassa on ymmärrettävissä Jumalan ajatus abortista murhana?

      Millä tavalla aborttia haluavien tilanne pitäisi mielestäsi järjestää, jos abortit kiellettäisiin?

      Miten estää tragedioita tapahtumasta niille naisille, jotka eivät halua itselleen lasta, joka on kehittymässä heidän kohdussaan?

      Mielestäni tärkeintä olisi edelleenkin puhua niistä asioista, millä saataisiin estettyä ei-toivotut raskaudet, jotta abortit vähenisivät, mielellään loppuisivat kokonaan. Abortin laillistamisesta luopuminen ei estä abortteja, ne tulevat vain vaarallisemmiksi.

      Itse olen puhunut nyt vastuullisen merkityksestä asiassa. Selibaatti on ainoa varma ehkäisykeino ja jos haluaa välttyä epätoivotusta raskaudesta eikä halua joutua edes miettimään mahdollista aborttia, niin ei yhtään yhdyntääkään.

      Ja aina jos kuitenkin on yhdynnässä, niin pitää olla joko valmis ottamaan lapsi vastaan tai sitten voi joutua kestämättömän tilanteen eteen. Abortti ei ole oikeasti koskaan läpihuutojuttu ihan kenellekään. Nolla aborttia on paras abortti.

      Tykkää

  89. Vuokko Ilola

    Tuolla aikaisemmin joku kommentoi siitä, kuinka joku ihminen oli ollut onnellinen, ettei häntä oltu abortoitu vaikka niin oli suunniteltu. Kuinka paljon maapallolla on myös niitä, jotka ”surevat syntymistään”? Osa heistä tekee itsemurhan jossakin vaiheessa. Toisaalta en ihmettele yhtään sitä, sillä kyllä tämä elo tuntuu niin monelle olevan enempi tuskaa ja kärsimystä, kuin iloa elämänlahjasta. Eikä maailmanlopun ja tulevaisuuden synkkien näkymien madonluvuttelut yhtään helpota tällaista olotilaa.

    Missä ilo? Mitä täällä on itse kenenkin mielestä kokemisen arvoista ja saavutettavaa? Vähän kun yrittää olla elämänmyönteinen ja iloita asioista, saa jos mitä leimoja otsaansa ja täydellisen tyrmäysyrityksen. Noh, enää en lähde niihin syövereihin, eikä kannata kenenkään muunkaan lähteä.

    Aina minua kavahduttaa iloton ja ankara usko, jonka heijastuksia näen niin Soinin kuin Räsäsenkin puheissa, mutta myös muualla. Jos ilo puuttu, niin kaikki puuttuu.

    Tykkää

  90. Markku Korteniemi

    ”…iloitkaa siis Herrassa! Minä en kyllästy kirjoittamaan teille yhä uudestaan samoista asioista…” (Fil. 3:1)
    ”..murheellisia mutta aina iloisia. Olemme köyhiä, mutta teemme monia rikkaiksi; meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken…(2.Kor. 6:10)
    ”…olen nyt iloinen — en siksi, että te tulitte surullisiksi, vaan koska murheenne sai teidät muuttamaan mielenne.” (2. Kor. 7:9)

    Kaikki ne kristilliset kirkot, jotka ovat sitoutuneet Raamatun mukaiseen opetukseen kristillisen uskon peruskysymyksistä, opettavat samansuuntaisesti abortista. Olemme käsitelleet teemaa jo aiemmissa Hulluinhuonelaisen bologeissa ja keskusteluissa.

    Jos Pyhä Raamattu, 10 käskyä, Lutherin katekismus ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinoppi (1899) ei mielestäsi kommentoi asiaa, niin katso Katolisen kirkon katekismusta (1997/2005).

    Abortti käsitellään sivuilla 551-553 (kohdat 2270-2275). Olen alla olevasta lainauksesta poistanut lähdeviitteet luettavuuden helpottamiseksi.

    https://cdn.katolinen.fi/uploads/2014/01/KKK-3.OSA-2.JAKSO-2.L-2196-2557.pdf

    ABORTTI

    2270. Ihmiselämää on ehdottomasti kunnioitettava ja suojeltava sikiämishetkestä alkaen. Ihmisolennolle on tunnustettava ihmisen oikeudet jo sen olemassaolon ensimmäisenä hetkenä. Näihin oikeuksiin kuuluu jokaisen viattoman olennon oikeus elää.

    ”Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin
    sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni” (Jer. 1:5).
    ”Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta
    sinulta ei pieninkään luuni ole salassa” (Ps. 139:15).

    2271. Kirkko on julistanut ensimmäisistä vuosisadoista alkaen, että abortin
    tekeminen on moraalisesti paha teko. Tämä oppi ei ole muuttunut, se on
    muuttumaton. Varsinainen abortti, ajateltiinpa se päämääräksi tai keinoksi,
    on raskas rikos moraalilakia vastaan:

    ”Älä tee aborttia äläkä surmaa vastasyntynyttä.”
    ”Jumala, elämän Herra, on nimittäin uskonut ihmisille elämän säilyttämisen korkean
    tehtävän, joka on täytettävä ihmisen arvokkuutta vastaavalla tavalla. Elämää
    on siis suojeltava mitä huolellisimmin aina sikiämisestä saakka. Abortti ja lapsenmurha
    ovat hirvittäviä rikoksia.”

    2272. Tarkoituksellinen myötävaikutus aborttiin on raskas rikos. Kirkko
    säätää tästä ihmiselämää vastaan kohdistuvasta rikoksesta kirkkolain rangaistuksena
    ekskommunikaation. ”Se joka teettää itselleen abortin, joka toteutuu,
    on kirkon laissa säädetyin ehdoin ekskommunikaation alainen latae sententiae” eli ”jo tekemällä tämän teon”. Tällöin kirkko ei halua viedä tilaa laupeudelta. Kirkko osoittaa kuitenkin selvästi, kuinka raskas rikos tehtyabortti on ja kuinka sillä aiheutetaan korvaamaton vahinko viattomana
    surmatulle lapselle, hänen vanhemmilleen ja koko yhteiskunnalle.

    2273. Jokaisen viattoman ihmisen peruuttamaton oikeus elää muodostaa yhteiskunnan
    ja sen lainsäädännön peruselementin.

    ”Maallisen yhteiskunnan ja poliittisen vallan on … tunnustettava ihmisen luovuttamattomat
    oikeudet ja kunnioitettava niitä. Nämä inhimilliset oikeudet eivät ole riippuvaisia yksilöstä
    itsestään tai hänen vanhemmistaan. Ne eivät ole yhteiskunnan ja valtion tekemiä myönnytyksiä,
    vaan ne kuuluvat ihmisluontoon ja ovat ihmiselle luontaisia sen luovan aktin ansiosta,
    josta hän on saanut alkunsa. Näiden perusoikeuksien joukossa on mainittava jokaisen
    ihmisolennon oikeus elää ja säilyttää ruumiillinen koskemattomuutensa sikiämishetkestä
    kuolemaan saakka.”

    ”Samalla hetkellä, kun laki riistää joltakin ihmisryhmältä suojan, joka yhteiskunnallisen
    lainsäädännön tulee heille antaa, valtio kieltää kaikkien ihmisten tasa-arvoisuuden lain
    edessä. Kun valtio ei asetu puolustamaan jokaisen kansalaisen ja erityisesti kaikkein heikoimpien oikeuksia, lakiin pohjautuvia valtion perustuksia horjutetaan (…) Seurauksena
    siitä kunnioituksesta ja suojasta, joka tulee taata syntymättömälle lapselle sikiämisen hetkestä
    alkaen, lain on säädettävä asianmukainen rangaistus jokaisesta tietoisesta lapsen oikeuksien
    loukkaamisesta.”

    2274. Koska sikiötä on kohdeltava jo sikiämisestä lähtien persoonana, sen
    koskemattomuus on mahdollisuuksien mukaan turvattava ja sitä on hoidettava
    ja sen vammat parannettava samoin kuin kenen tahansa ihmisolennon.

    Syntymää edeltävä diagnostiikka on moraalisesti sallittua, jos se ”kunnioittaa ihmisalkion ja
    sikiön elämää ja loukkaamattomuutta ja suuntautuu sen turvaamiseen ja parantamiseen yksilönä… Moraalilaki vastustaa kuitenkin vakavasti tällaista diagnoosia, jos siihen ryhdytään
    ajatellen abortin mahdollisuutta tuloksista riippuen … Diagnoosi ei saa merkitä kuolemantuomiota.”

    2275. ”Luvallisina on pidettävä niitä alkioihin kohdistuvia hoitotoimia, jotka kunnioittavat
    alkion elämää ja loukkaamattomuutta ja joihin ei sisälly kohtuuttomia riskejä vaan jotka
    tähtäävät parantamiseen, terveydentilan kohentamiseen ja alkion yksilölliseen elossa pysymiseen.”

    ”On epämoraalista tuottaa ihmisalkioita, jotka on tarkoitettu käytettäväksi ’biologisena materiaalina’.”

    ”Jotkin yritykset vaikuttaa kromosomeihin tai geeneihin eivät ole terapeuttisia vaan tähtää-
    vät sellaisten ihmisolentojen tuottamiseen, jotka on valittu sukupuolen tai muiden ennalta
    määrättyjen ominaisuuksiensa perusteella. Nämä toimenpiteet ovat ristiriidassa ihmisen
    persoonan arvokkuuden, hänen koskemattomuutensa ja hänen ainutkertaisuutensa ja ei-toistettavissa olevan identiteettinsä kanssa.”

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Miten en löydä tekstistäsi yhtään suoraa raamatunkohtaa?

      Kymmenen käskyn ”älä tapa” ei vakuuta minua, koska alkiolla ei ole vielä ymmärrystä jne.

      Tykkää

  91. Vuokko Ilola

    Tuossa on vielä sellainen näkövinkkeli, että MK, esimerkiksi sinä seisot nk. kristillisen kannan takana aborttiasiassa ja vaadit samaa ajattelua myös yhteiskunnan päättäjille ja lainsäätäjille. Eihän se niin mene! Voin kuvitella, kuinka vaikea uskonnottoman on kulkea samoja ajatuskuvioita kristittyjen kanssa asiassa.

    Toki kristitty tai jonkin muun uskonnon edustaja voi itse olla tekemättä aborttia ja olla työskentelemättä aborttiosastoilla ja myös kertoa mielipiteensä asiassa, mutta ei voi vaatia muita ajattelemaan ja toimimaan samoin, ei todellakaan. Noh, varmaan se murehduttaa, kun yhteiskunta vieraantuu kristilliseksi mielletyistä arvoista, mutta mitä merkitystä sillä on loppupeleissä, jos ja kun ajatellaan, että ”epäuskoisille” jo kaurapuuron syönti on syntiä ja he joutuvat helvettiin joka tapauksessa?

    Minulle kristittynä abortti ei ole mustavalkoinen asia. Se on valitettava, kipeä, tuskallinen ja nolla aborttia on edelleenkin paras abortti ikinä.

    Tykkää

  92. Vuokko Ilola

    Edelleen odotan ideoita ”Abortit nollaan” -hankkeelle. Abortin kieltäminen lailla ei ole siihen tehokas, vaan jopa vaarallinen keino.

    Teinien, etupäässä tyttöjen valistaminen harkitsevaisuuteen, vastuullisuuteen, sekä oikeudesta omaan kehoonsa valistaminen on numero yksi.

    Toinen hyväksi koettu, abortteja vähentävä asia on ilmaiset ehkäisyvälineet.

    Myös tukea niille, etenkin nuorille, jotka päättävät jatkaa raskauttaan.

    Nyt jos ajatellaan, että kristillinen kasvatus, johon ei kuulu ehkäisyvalistukset ja oman kehon oikeuksista puhumiset, olisi hyvä alusta abortinvastaisuuteen, se on virhe. Myös kristillisissä piireissä ajaudutaan tilanteisiin, jossa abortti nähdään ainoaksi ratkaisuksi. Nämä asiat ovat vain niitä suuria salaisuuksia niissä piireissä. Minulle on kerrottu, kuinka asia on salattu vanhemmilta vuosikymmeniä.

    Tunnen myös entisiltä ajoiltani äitejä, jotka ovat vihanneet sisällään täälläkin monien mainostamaa ”pyhää elämää” ja toivoneet epätoivossaan itselleen isoa, isoa vuotoa, joka johtaa keskenmenoon. Ja mikä pettymys kun sitä vuotoa ei ole tullut!

    Kaiken tähänastisen kokemani ja kuulemani perusteella, en ole ollenkaan mustavalkoinen aborttiasian suhteen, olen vain todella ymmyrkäinen ja myös tiedonjanoinen. Joku saisi tehdä tutkimuksen asiasta.

    Miten naiset kokevat jälkeenpäin abortin? Jääkö traumoja?

    Miten paljon puoskariabortteja tehdään niissä maissa, joissa abortti on kielletty?

    Miten usein aborttikielto johtaa tragedioihin, itsemurhiin esimerkiksi?

    Miten käy niiden lasten, jotka on jouduttu pakotetusti synnyttämään, eli ei ole annettu tehdä aborttia halutessa? Tähän tiedän jo osittaisen vastausken: joskus lapsi hurmaa vanhempansa syntyessään, joskus ei.

    Olen välillä miettinyt, että haluaisin doulaksi, eli tukihenkilöksi synnytykseen. Paitsi että haluaisin olla enempikin kuin doula. Haluaisin olla opettamassa tulevaa vastahakoista vanhempaa rakastamaan syntyvää lastaan. Olen itse niin jalat vellinä vastasyntyneen kanssa, etä minun hulluuteeni olisi helppoa lähteä mukaan. Voisin lähteä äidin mukaan jo siinä vaiheessa, kun hän päättää pitää lapsen ristiriitaisissa tunnelmissa.

    Joka kerta kun näen vastasyntyneen lapsen tai vain kuvankin, sydämeni liikahtaa. Heti tulee omat vastasyntyneet nukkaposket mieleeni, heidän taivaallinen tuhinansa ja tuoksunsa ja olen hetken pilvien päällä itsekin. Se on minulle pyhä hetki. Ja miten toivoisinkaan, että jokainen vastasyntynyt saisi aiheuttaa ympärillä olevissa ihmisissä tämän taivaskokemuksen ja se johtaisi hänen hyvään huolenpitoonsa läheisten taholta.

    Joillekin se hedelmöittymisen hetki on pyhä ja se alkio on pyhä ja sitten asiaa ei mietitäkkään sen enempi. Minulla se jatko on paljon tärkeämpi asia. Onneksi meillä on lääkäreitä, joilla on viisautta hengellisyyden sijaan asiassa.

    Tykkää

    1. Nimetön

      Vuokon kommentteihin liittyen nousi mieleen muutamia ajatuksia:
      Elämän pyhyys perustuu Luojan luomistyöhön. Jos lipsumme tältä perustalta, olemme ennen pitkää vaarallisella vyöhykkeellä, jossa alamme arvottamaan, missä menee raja, milloin ihminen on ihminen ja kenellä ihmisellä on oikeus elää. Ihmisarvo on luovuttamaton, mutta se voi kokea konkurssin. Siksi mm. “ihmisroska” kommentit ovat vaarallisia signaaleja, jos ne pääsevät vallanpitäjän suusta. Mikäli tällainen ajattelu leviää laajemmalle, sen jälkeen emme ole enää kukaan turvassa vanhuuden, sairauden tai avuttomuuden päivinä. Olemme hyödyttömiä ihmisroskia, jotka voidaan poistaa muiden silmistä siivoamalla ja eristämällä pois tuottavien yksilöiden elämää häiritsemästä, ja siitä ei ole enää pitkä matka etniseen puhdistukseen. Kaikki hirmuteot lähtevät ensin ajatuksen tasolta, sen jälkeen ne saavat sanallisen muodon, ja ennenpitkää ollaan junassa, joka ei enää pysähdy.

      Mitä tulee aborttiin, josta olemme aikaisemmin jo kovasti keskustelleet tässäkin blogissa:
      Emme pysty rajaamaan, milloin ihmisyys alkaa. On älyllistä epärehellisyyttä vetää rajoja syntymättömän lapsen ihmisyydelle. On äärimmäisen harvinaista, että naisen henki tai terveys olisi raskauden keskeytyksen indikaatio, mutta toki tällaisiakin tilanteita joitakin vuosittain tapahtuu. Lähes kaikki abortit tehdään sosiaalisiin syihin vedoten, ja tämä on se varsinainen ongelma.

      Vuokko: “Tunnen myös entisiltä ajoiltani äitejä, jotka ovat vihanneet sisällään täälläkin monien mainostamaa ”pyhää elämää” ja toivoneet epätoivossaan itselleen isoa, isoa vuotoa, joka johtaa keskenmenoon. Ja mikä pettymys kun sitä vuotoa ei ole tullut!”

      Uskoisin, että tällaiset naisten sisäiset kokemukset ovat olleet kautta historian hyvin yleismaailmallisia. Varsinkin ennen vanhaan, kun naisten synnytyskuolleisuus oli korkea. Synnyttäville naisille annettiin keskiajalla usein ennen synnytystä jo valmiiksi viimeinen voitelu ja ehtoollinen. Naiset ovat kautta historian eläneet suuren pelon ja ahdistuksen vallassa odottaessaan uutta elämää. Näkisin, että tämä on oikeastaan ihan sisäänrakennettu juttu, enemmän tai vähemmän, naisen olemuksessa: “Herra, jos mahdollista, ota pois minulta tämä malja.” Kärsivä Kristus on tullut eläväksi ja on ollut monen naisen elämän tuskassa lähellä. Tämä on ollut aina ja kaikkialla naisen elämää: synnytyksen pelko, pelko lapsen terveydestä, pelko omasta terveydestä, huoli olemassa olevista lapsista. Nykyään lääketieteen kehittyessä voimme vähentää kuoleman ja terveyden riskejä, ei ole pakko synnyttää henkensä ja terveytensä uhalla. Tämä kuitenkin haastaa meidät yhä syvemmin eettiseen pohdintaan, sekä henkilökohtaisesti että laajemmin. Millaisia elämän pyhyyttä ja arvokkuutta koskevia valintoja voimme tehdä itse kukin omassa elämässämme?

      Kristillisissä piireissä tapahtuneet abortit ovat johtuneet hyvin usein suuresta häpeästä. On surullista, että kristityt itse ovat saattaneet johtaa toiminnallaan, asenteillaan ja armottomuudellaan naisen tällaiseen tilanteeseen. Suuri häpeä aviottomasta lapsesta on johtanut myös Suomessa menneinä aikoina siihen, että naiset ovat turvautuneet puoskariabortteihin, tai ovat lähteneet synnyttämään lapsen kauas pois kotoa.

      Aborttikielto ei saa johtaa siihen, että nainen ajetaan epätoivon partaalle, jolloin voi tapahtua sekä äidin että lapsen kuolema. On helppo tuoda julki ylhäältä päin Jumalan tahtoa, mutta olemmeko samalla valmiita tukemaan naista, tai jopa ottamaan vastuun kyseisestä ei-toivotusta lapsesta? Olemmeko valmiit ottamaan tarvittaessa ihan henkilökohtaisesti hoitoomme ja vastuullemme tämän pienokaisen? Jos hylkäämme tämän naisen, syyllistymme itse murhan syntiin.

      QuoVadis

      Tykkää

  93. Vuokko Ilola

    Jatkan yksinpuheluani. En tiedä, miten usein täällä käytävät keskustelut päätyvät lopulta ehkäisykieltoon tai aborttiin, puolestani kommenttini saa irrottaa pois tästä keskustelusta ja siirtää ne oikealle paikalleen aborttikeskusteluun tai heittää myöhemmin taivaantuuliin.

    Kiellot eivät auta epätoivon syntymistä eikä epätoivoisia ratkaisuja tapahtumasta. Siksi pitääkin keskittyä kieltojen sijaan ongelmien syntysijoille ja usein se tarkoittaa lapsen varhaiskasvatusta. Tutkijat ovat todenneet, että ihmisen kehoon/mieleen jää muisti varhaisesta lapsuudestaan. Miten häntä on hoivattu ja kohdeltu, siten hän voi hoivata ja kohdella myös omaa lastaan. Eli jos sinulla on kyky ja lahja hoivata ja rakastaa syntyvää lastasi, myös sinua on hoivattu ja rakastettu ja päinvastoin.

    Miten sitten katkaista rakastamattomuuden kierre? Se, että vastustaa ankaran ehdottomasti aborttia, ei tarkoita lapsirakkautta, vaan voi johtua ihan muusta.

    Sen tiedän, että Soinin kaltainen ankara, tuomitseva aborttiagenda ei herätä mitään lampimiä tunteita lapsiasiaa kohtaan, päinvastoin. Monissa naisissa moinen käytös nostaa vihantunnetta. Sen lisäksi hän saa uskontonsa näyttäytymään julmassa valossa, vaika on omasta mielestään pyhällä asialla. Hänessä ei näy minkäänlaista myötätuntoa eikä liioin tunneälyä, jos niitä hänessä on, minulle ne ainakin ovat kovasti piilossa.

    Tämä ”kirveellä taivaaseen” ja kielloilla porukka kuriin on uskomaton opetussuunnitelma hengellisisä yhteisöissä. Ketä nämä kirveet ja STOP-merkit houkuttelevat? Tai maailmanloppuennustukset? Vai onko tarkoitus kuitenkin saada puntit tutisemaan, kun harmittaa ihmisten pelottomuus ja vapaus? Nämä asiat mietityttävät minua.

    Tykkää

  94. Pertti Niukkanen

    Asiasta toiseen… 🙂

    Manu Ryösö on kirjoittanut kiinnostavan K24-blogin ”Homot, lesbot ja lestadiolaiset…” https://www.kotimaa24.fi/blogit/homot-lesbot-ja-lestadiolaiset/ . Kirjoitus käsittelee herätysliikkeiden suhdetta kirkkoon. Homot ja lesbot ovat vain ”klikkaussyötti”.

    Pari lainausta tekstistä:

    >>

    Lestadiolainen herätysliike sai alkunsa niin sanotun valtiokirkon aikana. Taustalla oli aito herääminen synnin todelliseen turmiovaltaan. Tuolloin jokaisen suomalaisen oli käytännössä pakko kuulua kirkkoon, mutta valtiokirkko oli parannussaarnassaan melko avuton. Valtiokirkossa pappi oli saanut valtiovallan virkamiehen roolin. Hän edusti lähinnä esivaltaa. – Näistä lähtökohdista käsin toimiva rakenne ei ollut täysin aito ja elävä. Se ei ollut evankeliseen vapaaehtoisuuteen perustuva seurakunta. – Jos kaikkien on nimittäin pakko kuulua kirkkoon, kirkko on silloin ennen kaikkea esivalta, eikä vapaaehtoisuuteen perustuva hengellinen koti.
    – – –

    Uskonnonvapauslaki kuitenkin muutti kaiken. Pian Suomen itsenäistymisen jälkeen saimme myös uskonnonvapauden. Tämän jälkeen kenenkään ei tarvinnut enää kuulua valtiovallan määrittelemään kirkkoon, vaan jokainen sai itse valita seurakuntayhteytensä mallin. Nyt pietistinen ajatus pienestä uskovien seurakunnasta suuressa muodollisessa seurakunnassa muuttui kyseenalaiseksi. Mikäli jokin herätysliike nimittäin piti valtiokirkkoa vain pakollisena esivallan määräävänä viitekehyksenä, uskonnonvapaus teki nyt tämän asetelman tarpeettomaksi.
    – – –

    Varsin laajat lestadiolaiset piirit eivät ymmärtääkseni koskaan muuttaneet historiansa alkuvaiheissa syntynyttä kirkko-oppia, jossa omaksuttiin käsitys omasta ryhmästä todellisena kirkkona kuolleessa kirkossa (Ecclesiola in ecclesia). Valtiokirkon muuttuminen kansankirkoksi ja uskonnonvapauslaki ei soittanut juuri kelloja, vaikka kirkon pakollinen esivaltaluonne muuttuikin vapaaehtoiseksi jäsenyydeksi. Jostain syystä monien pietistien piirissä hukattiin lopullisesti perinteinen luterilainen ajatus evankeliumin vapauteen perustuvasta tunnustuskirkosta, ja sen korvasi ajatus kirkosta hengellisesti kuolleena esivaltana. Erityisesti vanhoillislestadiolaisten piirissä tämä opetus suorastaan kanonisoitui. – Sittemmin tämä jumiutunut ajatusmalli on johtanut hyvin outoihin käytännön sovelluksiin. – On esimerkiksi mahdollista, että lestadiolainen pappi toimittaa jumalanpalveluksen, jossa hän julistaa seurakunnalle synninpäästön. Yhtäältä sama pappi voi kuitenkin sanoa, etteivät hänen omat seurakuntalaisensa (joille hän itse juuri julisti yhteisesti synninpäästön) kuulu Jumalan valtakuntaan, elleivät samalla kuulu lestadiolaiseen herätysliikkeeseen.
    – – –

    Mietin itse olisiko vielä olemassa kolmaskin vaihtoehto, jossa lestadiolaiset ja muut kansankirkon sisällä olevat perinteiset herätysliikkeet tunnustaisivat laajemmin uskonveljeyden toistensa kanssa, sikäli kun jakavat julkisesti yhteisen Raamattu-teologian. Tämän jälkeen yritettäisiin vielä kerran vaikuttaa yhdessä. Jos luterilaisen kansankirkon virallista oppia ja elämää ei saataisi yhteisvoiminkaan kohtuulliseen sopusointuun, päätettäisiin kuitenkin yhdessä, miten järjestetään jatkossa papiston saatavuus, joka palvelee uskovaa kansaa kristillisen kirkon virallisen opetuksen mukaan (suostumatta kuitenkaan valheelliseen yhteistyöhön).
    – – –

    Pidän suurena onnettomuutena, jos vanhoillislestadiolaisten kaksien korttien malli laajenee muidenkin perinteisten herätysliikkeiden ajatteluksi. Omiin linnakkeisiin vetäytyminen ja näennäisen yhteistyön näytteleminen ei ole julkisen harhan äärellä aito vaihtoehto. Se olisi kirkollisen etsikonajan viimeistenkin päivien hukkaamista. Kristillisen kirkon luonteeseen kuuluu aina missionaarisuus. Vanhoillislestadiolainen malli ei ole aidosti missionaarista. Se ei huolehdi lain ja evankeliumin saarnan kokonaisesta kaiuttamisesta oman kirkollisen viitekehyksensä puitteissa, vaan tyytyy lämmittelemään oman leirinuotion lämmössä. – Tällainen uskonnollisuus voi toki saavuttaa näennäisen rauhan vaikka antikristuksen kirkon kanssa, mutta herättäjän vastuutaan se ei kirkossaan kanna.

    >>

    Tuo Ryösön (ja myös Roosan) toivoma herätysliikkeiden yhteistyö tulee tuskin onnistumaan. Tämä tuli selväksi myös Valde Palolan haastattelusta. Vl-liike ei myöskään ole STI:n jäsenjärjestö, vaikka Rauhan Sana ja LFF ovat.

    Valitettavasti löysin Ryösön tekstin liian myöhään – hän antoi kommentoinnille aikaa vain kolme päivää. Ehkä se herättää vielä joitain ajatuksia täälläkin. Ainakin tuo ”kaksien korttien malli” ja kysymys ”Tulisiko nyt lähteä vai jäädä?”

    Tykkää

  95. Kesäkukka

    Muutama ajatus aborttikeskusteluun.

    Yli 90 % aborteista tehdään sosiaalisista syistä. Puhun tässä kommentissani vain näihin kuuluvista tapauksista.

    Olen sitä mieltä (jota täälläkin on ainakin Vuokko tuonut esille), että aborttikeskustelussa pitäisi puuttua siihen, miksi niin päädytään usein tähän ratkaisuun. Voisiko tätä tarvetta vähentää, ettei tällaisia tilanteita tulisi. Siis puuttua syihin ja juuriin. Olisi siis vähennettävä sitä, ettei nainen tulisi tahtomattaan raskaaksi, siis sellaisessa tilanteessa, jossa hän (ja hänen seksikumppaninsa) eivät koe voivansa ottaa lasta vastaan, ja toiseksi, kun hän tulee raskaaksi, vahingossa tai ihan omasta halustaan, ympäristön tulisi olla sellainen, että se tukisi vanhemmuutta mahdollisimman hyvin.

    Ensinnäkin ihmettelen sitä, mihin tässä keskustelussa on unohdettu toinen osapuoli, mies, jota ilman nainen ei voi tulla raskaaksi. Missä on miehen vastuu? Kun naiselle vaaditaan yksinoikeus päättää mitä epätoivotulle raskaudelle tekee, se ajaa myös siihen, että hän joutuu yksin kantamaan teon seuraukset ja ottamaan kokonaan vastuun asiassa (ja kärsimään tuon traumatisoivan kokemuksen, jos siihen päätyy, tai toisaalta, jos päätyy ottamaan lapsen vastaan, huolehtimaan hänestä mahdollisesti aika yksin)? Onko tämä reilua ja tasa-arvoista? Eikö olisi tasa-arvoista, että myös mies joutuisi kantamaan tekemisistään seuraukset? Mies pääsee kuin koira veräjästä, vaikka yhtä lailla hän on ollut aihettamassa tilanteen.

    Toisaalta mietin myös sitä, että siinä kohdussa kehittyvässä alkiossa on puolet molempia, siis miestä ja naista, se on siis myös puoliksi miehen jälkeläinen. Eikö miehellä ole mitään sananvaltaa siihen, mitä tälle hänen jälkeläiselleen tehdään? Mediassa huudetaan koko ajan naisen oikeutta omaan kehoonsa. Joo, totta kai naisella on oikeus omaan kehoonsa, mutta kun tässä aborttiasiassa on kysymys siitä, että siellä naisen kehossa kasvaa toinen keho, niin kenellä on oikeus tähän naisen sisällä kasvavaan kehoon (joka ei ole naisen keho)? Eikö sillä itsellään? Tai jos ei sillä, niin molemmilla heillä, joiden toimesta se pikkukeho on sinne ilmaantunut: Sekä naisella että miehellä. Jos sen kehon elämän vaaliminen aiheuttaa tietyissä tilanteissa suuria uhrauksia naisen elämässä niin ihan yhtä lailla suuriin uhrauksiin pitäisi vaatia myös mies, mitä se ikinä siinä tilanteessa tarkoittaakaan, (vaikka vuoden töistä pois jääminen ja oleminen naisen tukena). Puoliksi ollaan ”syypäitä” epätoivottuun tilanteeseen, puoliksi kannetaan myös vastuu ja seuraukset.

    Myös yhteiskunnan pitäisi tulla tässä apuun. Että näissä ei toivotuissa raskaus -tilanteissa olisi mahdollisimman helppo tehdä päätös jatkaa raskautta. Että annettaisiin kaikki mahdollinen tuki tällaisessa tilanteessa oleville. Yleensäkin muokata poliittista ilmapiiriä lapsimyönteisemmäksi. Se, että annetaan mahdollisuus tehdä abortti, on kovaa ja itsekästä siihen verrattuna, että annettaisiin tukea ja apua tilanteeseen ja autettaisiin ihmisiä vaikeassa tilanteessa, niin että he eivät joutuisi tehdä elämänvastaisia, heitä itseään traumatisoivia päätöksiä. Ja ylipäätään, ettei tilannetta, jossa lapsi ilmoittaa tulostaan, koettaisikaan niin usein vaikeaksi tai mahdottomaksi.

    Miksi sitten abortteja tehdään niin paljon? Onko maailma sellainen, että tulee niin usein sellainen tilanne vastaan, että lapsen hoivaaminen tuntuu mahdottomalta? Ehkä onkin, ja sen vuoksi politiikkaa olisi muutettava lapsimyönteisemmäksi. Mutta isompi syy on ehkä se, että seksiä harrastetaan vastuuttomasti. Kuten Vuokko taisi sanoa, paras ehkäisy on se, ettei ole yhdynnässä. Siksi ihmettelenkin, miten niin kristillinen kasvatus ei olisi suojaamassa aborteilta. Olen ymmärtänyt, että useat kristityt (ainakin konservatiivit, vl:t mukaan luettuna), ovat sitä mieltä, että yhdyntä kuuluu vasta avioliittoon ja kaikki seksuaalisuuskasvatus on ihmistä suojelevaa ja kunnioittavaa. Ajattelen, että todellakin tämä kristillinen näkemys voi olla suojaamassa aborteilta: Avioliitossa on kaksi toisiinsa sitoutunutta ihmistä, jotka ovat päättäneet elää yhdessä elämänsä loppuun asti. Ajattelen, että jos avioliitossa tulee epätoivotusti raskaaksi, on pienempi todennäköisyys haluta abortti, kuin silloin, jos tulee epätoivotusti raskaaksi jossain avioliiton ulkopuolella olevassa suhteessa/yhden illan jutussa. En tiedä onko tästä tutkimustietoa, varmaan onkin, että millaisissa suhteissa useimmiten on oltu, kun päädytään aborttiin.

    Eli ihan näin maalaisjärjellä ajateltuna uskon, että jos omille nuorilleni opetan kristillisen uskon mukaan, että seksi (yhdyntä) kuuluu vasta siihen vaiheeseen, kun ollaan sitouduttu toiseen ja luvataan elää hänen kanssaan loppuelämä, todennäköisyys sille, että he tulevat epätoivotusti raskaaksi (liian nuorina tms.) tai vaikka tulisivatkin, mutta että päätyisivät aborttiin, on pienempi, kuin että jos opettaisin, että yhdyntä ennen sitoutumista on ok. (Erityisesti ajattelen tässä tyttäriäni ja heidän hyvinvointiaan ja oikeuksiaan.) Väitän siis, että yksi syy suureen aborttien määrään on vastuuton/holtiton seksin harrastaminen, siis se, ettei pitäydytä kristillisellä arvopohjalla, opetuksessa, että seksi (yhdyntä) kuuluu avioliittoon. (Olen itse joskus kovasti kyseenalaistanut, että miksi näin on, mutta tämä aborttiasia avaa siihen kyllä uuden ulottuvuuden – yhdynnässä kun täytyy ottaa huomioon aina raskaaksi tulemisen mahdollisuus, käyttipä sitten minkälaista ehkäisyä tahansa. Lisäksi siinä tietysti päästetään toinen ihminen hyvin lähelle itseä, ja on itseä suojaavaa, jos se on ihminen, joka on luvannut Jumalan kasvojen edessä elää kanssasi elämän loppuun asti.) Olenkin puolileikilläni ehdottanut samaa mallia kuin Vanhan Testamentin aikaan: Se on sun aviopuoliso, kenen kanssa oot yhdynnässä ensi kerran. Joten kannattaa katsoa tarkoin, kenen kanssa sänkyyn menee! Siinä on loppuelämän kumppani, ja mahdollisesti sen kanssa saat jälkeläisiäkin. 😊

    Olen tietoinen, että asia on ihan mielettömän mutkikas ja vaikea ja herkkä, enkä ole ehdoton abortin vastustaja (ainakaan noissa lopuissa 10 % tapauksissa). Vaikka lähtökohtaisesti pidän sitä vääränä tekona, ymmärrän, että henkilö voi kokea, että se on ainut vaihtoehto ja turvautuu siihen – ja nimenomaan varsinkin tässä ilmapiirissä, jossa se halutaan tehdä helpoksi ja hyväksyttäväksi. Rakenteet ovat ajamassa siihen, mikä pitäisi korjata. Tiedän, että on ihan hirvittävän vaikeita tilanteita, ja poikkeuksen poikkeuksia, eikä elämä ole lähimainkaan yksinkertaista. Ja että myös kristillisen arvopohjan mukaan elävät, uskovaiset, vanhoillislestadiolaiset ja siis ihan kaikki voivat joutua mitä vaikeimpiin tilanteisiin, kun ei tämä elämä mene siten kuin toivoisi. Mutta siis, parasta lähimmäisen rakkautta olisi monesti se, että menisimme vaikeassa tilanteessa elävän lähimmäisemme rinnalle, kulkisimme vierellä, tukisimme, auttaisimme ja loisimme hänen elämäänsä toivoa (tämä käy muihinkin elämän vaikeisiin tilanteisiin). Ettei lähimmäisemme tarvitsisi turvautua epätoivoisiin ratkaisuihin. Herra meitä tässä auttakoon.

    Tykkää

  96. Heino Korpela

    Nimimerkki Kesäkukka kirjoitti hyvin ytimekkään ja sanoisinko abortin aiheuttavista syistä hyvän läpileikkauksen. Juuri näin tulisi yhteiskunnan toimia, myös kirkon ja kaikkien uskonyhteisöjen, siis ei saarnata aborttia yksipuolisesti synniksi, vaan toimia kuten Kesäkukka ja Vuokko ovat viestittäneet.

    Olen kyllä sitä mieltä vahvasti, että ihmisyhteisöt / kansakunnat ovat kautta historian syyllistäneet naisen alistamiseen, mies on sen sijaan päässyt kuin koira veräjästä muun muassa vanhantestamentin aikaisessa Mooseksen laissa huoruudesta syytetty nainen kiinnijäätyään kivitettiin, mutta ei miestä.

    Katsoin uutisesta kun kolme naista kertoi, miten pahoillaan he olivat kun naiselta halutaan riistää oikeus hänen omaan kehoonsa. He kokonaan sivuuttivat äidin kohdussa kasvavan ihmisalunkehon. Eikö se olisi tasa-arvoa, että myönnettäisiin sikiöllekin ihmisarvo jo ennen syntymää?

    Miksi kirkko ja uskonyhteisöt eivät tule auttamaan niitä nuoria, joille on tullut ”vahinko”? Kasvatuksessa taitaa olla jotain vialla, sillä tiedän, että monet kodit antavat lastensa tuoda tyttö / poikakaverinsa yöksi jo yläasteella. Tiedän, että jyrkällä kasvatuksella ei ongelma poistu, mutta on niinkin, että suosimalla, tekemällä sukupuolikäyttäytyminen luvalliseksi ja normaalikäytökseen kuuluvaksi, kristillinen oppi hämärtyy.

    Miten me voisimme vaikuttaa, eduskuntaan – hallitukseen, kirkkoon ja kaikkiin uskonyhteisöihin, että saisimme ne edes lukemaan tuo Kesäkukan kommentti? Yhteiskunnallamme on kyllä rahaa auttaa monin toimenpitein niitä ihmisiä, joille on käynyt huonosti. Abortin myöntäminen taitaa olla halvin keino siivota yhteiskunnan kannalta vaikeat asiat pois näkyvistä ja näin sulkea silmät lähimmäistemme hädältä. Sikiö kun ei saa äänestää, eikä maksa kirkollisveroa!

    Tulikohan tästä liian kova kirjoitus? Jos laitan tämän, en saa kirjoitusta poistettua mitenkään. Voisinkohan jakaa kirjoitukseni ehkä aiheuttamaa syyttelyä Markun Kesäkukan ja Vuokon kanssa, näin minuun kohdistuva paine pienenisi neljäsosaan?

    Tykkää

  97. Vuokko Ilola

    Kesäkukalta:

    ”Siksi ihmettelenkin, miten niin kristillinen kasvatus ei olisi suojaamassa aborteilta.”

    Voi olla ja voi olla ihan samassa määrin, mitä kristillisyyden ulkopuolellakin vanhempien valistaessa lapsiaan aloittamaan seksielämän vasta sitten kun ovat vakavissaan sitoutumassa kumppaniinsa.

    Eli osa nuorista kykenee toimimaan niin, osa ei, oli sitten uskonnollinen tai ei. Puhun nyt siitä, mikä on itselle tuttu asia. Läheskään kaikki vl-uskovaiset avioituvat eivät ole kokemattomia, sen lisäksi vauva voi olla hyvää vauhtia jo tulossa kun siellä alttarilla seistään.

    Uskovaisuus ei anna mitään erityisiä voimia vastustaa seksuaalista halua toiseen ihmiseen, se on se juttu. Siksi ”lankeemuksia” tapahtuu ja jotta niiltä voisi välttyä, pitää mennä nopeasti ja nuorena naimisiin. Se taas tuo usein omat ongelmansa.

    Sellaisissa uskonnollisissa yhteisöissä, joissa esiaviollinen seksi on kielletty, jopa abortti voi tuntua pienemmältä pahalta kuin se suunnaton häpeä avioliiton ulkopuolella syntyvästä lapsesta. Aiemmin sellaisesta joutui vl-liikkeessä tekemään seurakunnan edessä parannusta, eli julkisesti ripittäytymään, en tiedä pitääkö edelleenkin.

    Lisäksi ehkäisy voi tuntua pahemmalta synniltä kuin esiaviollinen seksi, sen takia ei-toivottu raskaus on täysin mahdollista ja sitä kautta abortti, koska häpeä.

    Puhun oman nuoruuteni kokemuksista, silloin oli aika villi meno vl-liikkeen nuorilla seurusteluissaan, itse mukaan lukien. Sopimattomia seurusteluita pyydettiin sitten vain joltain rippi-isältä anteeksi. Ei kenenkään umpirakastuneen väliin mahdu ne kuuluisat Päivämiehet saati keittiönpöydät, joita saarnoissa kehotetaan. Eikä seurustelevat parit pysy aina porukassa, vaan livahtelevat omille teilleen välillä ja silloin sattuu ja tapahtuu.

    Minulle on pikkuinen kutke siitä, että nyt tämä nykynuoriso, niin uskonyhteisöissä kuin niiden ulkopuolellakin, ovat saaneet hellyyttä ja huolenpitoa, sekä vanhempiensa läsnäoloa sen verran enempi, etteivät he läheisyydenkaipauksissaan ole niin helposti menossa kenenkään kainaloon sitä hakemaan. Mietin vain omia nuoriani, kun ei heillä tunnu olevan niin kovaa hinkua juosta poikien perässä, kuin minun nuoruuteni nuorilla oli. Onhan tästä tutkittua tietoakin olemassa. Asiasta ollaan jopa huolissaan joissakin maissa: miksi seksi ei enää kiinnosta niin monia nuoria?

    Siis mikään kielto, ei edes helvetinpelko, voi estää kahta toisiinsa vetoa tuntevaa ihmistä olemaan irti toisistaan, ei ihan mikään. Aina voi puhua, ohjeistaa ja pelotella, mutta lopulta se on tehotonta. Se on täysin tehotonta myös homoja ja lesboja kohtaan.

    Sen sijaan kielloilla saadaan paljon vääristymiä ja pahaa aikaiseksi. Valistus, vastuullisuus ja ennen kaikkea tasapainoinen lapsuus hyvine elementteineen auttaa paljonkin asiassa.

    Tykkää

    1. EX-lestadiolainen

      Vuokon jutut kuulostavat kieltämättä aika liiotelluilta ja kaukaa haetuilta jos vertaan oman lähipiirin lestadiolaisnuoriin ja laajemmin muiden lestadiolaisnuorten kokemuksiin ja kertomuksiin. Jos villillä menolla tarkoitetaan kädestä pitämistä, halailua ja pussailua, niin varmasti tällaista ”villiä menoa” lestadiolaisnuorten keskuudessa ennen avioliittoa tapahtuu.

      Vuokko kirjoittaa: ”Puhun oman nuoruuteni kokemuksista, silloin oli aika villi meno vl-liikkeen nuorilla seurusteluissaan, itse mukaan lukien. Sopimattomia seurusteluita pyydettiin sitten vain joltain rippi-isältä anteeksi. Ei kenenkään umpirakastuneen väliin mahdu ne kuuluisat Päivämiehet saati keittiönpöydät, joita saarnoissa kehotetaan. Eikä seurustelevat parit pysy aina porukassa, vaan livahtelevat omille teilleen välillä ja silloin sattuu ja tapahtuu.”

      Aika siveetä se meno lestadiolaisnuorten keskuudessa yleisesti ottaen on jos vertaa ns. tavallisiin nuoriin joiden elämään voi kuulua päihteet, yökerhot, irtosuhteet ja niin edelleen. Vähän turhan kaukaa haetulta kuulostaa nyt jutut, vaikka varmasti lestadiolaisnuortenkin keskuudessa voi Vuokon kertomuksia tapahtua, epäilen olevan kuitenkin aika harvinaista.

      Tykkää

  98. Nimetön

    Vuokko: ”…silloin oli aika villi meno vl-liikkeen nuorilla seurusteluissaan, itse mukaan lukien.”

    Jaa, itse en kyllä tuollaista päätrendiä 1970-80 -luvuilla havainnut – vai oliko ”hempeä henki” sittenkin faktaa…?

    Kyllä pääosa nuorisoa kilvoitteli mielessään apostoli Paavalin sanat:

    ”Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta…” (Ef. 4:29)
    ”Myöskään rivoudet, typerät jutut tai kaksimielisyydet eivät teille sovi… (Ef. 5:4)

    Kirkkoisä Tertullianus (n. 155-230 jKr) kirjoitti teoksen Apologeticum eli ”Kristinuskon puolustus” 190-luvulla jKr. Hänen syntyessäään oli Kristuksen kuolemasta kulunut n. 120 vuotta ja hänen nuorudessaan eli ihmisiä, jotka olivat tavanneet apostoleita, jotka puolestaan olivat Kristuksen opettamia ja lähettämiä:

    ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen KÄSKENYT teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 29:19-20)

    Tertullianus vastaa huhupuheisiin joiden mukaan ”vietämme sakramenttia, jossa surmataan ja syödään lapsia…” muun muassa seuraavasti:

    ”Mutta meidän taas, joilta tappaminen on kokonaan kielletty, ei ole lupa edes lähdettää sikiötä, joka on siinnyt äidin kohtuun ja on vasta eriytymässä verestä ihmiseksi. Aikasin murha on estää syntymä. Ei ole mitään eroa siinä, riistetäänkö joltakin henki vai revitäänkö rikki sellainen, joka on vasta syntymässä. Ihminen on jo se, joka on vasta tulossa ihmiseksi…”

    (Latinan kielestä suomentanut Juha Pihkala 2010)

    PS. Ilman muuta abortoitujen lasten isille kuuluu sama juridinen seuraus kuin naisille – tapauksesta riippuen jopa paljon suurempikin…

    Tykkää

  99. Kesäkukka

    Kyllä vain, jotkut nuorista, jotka kasvatetaan kristillisesti, pyrkivät myös käyttäytymään saamansa kasvatuksen mukaan, toiset eivät. Ja myös ei-kristilliset vanhemmat opettavat lapsille usein hyviä, elämää suojelevia arvoja, jotka toiset lapsista omaksuvat ja toiset eivät. Tärkeintä kai olisi, että keskustelua käytäisiin nuorten kanssa ja annettaisiin heidän kysyä ja mietittäisiin myös yhdessä perusteluja jne.
    Itse pidän tärkeänä kasvattaa lapsiani Jumalan sanan neuvojen mukaan, koska ajattelen, että siellä on paras perustus omalle elämälleni sekä lasteni elämille. Ajatus, että näin haluan toimia, ei tule itseni ulkopuolelta, siitä, että olisi pakko näin tehdä, vaan itseni sisältä, omasta tahdostani.

    Kiitos, Heino, kommentista. Täydensi hyvin. Voinhan yrittää lähettää tuon jonkun lehden mielipidepalstalle. 🙂

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Pyrkivät kyllä, varmaan suurin osa pyrkii, mutta lopputulos on monenkirjava. Tiedän tapauksia, joissa naimisiin on menty muutaman kuukauden jälkeen tutustumisesta/seurustelun aloittamisesta ja ihan siitä syystä, kun erillään ei ole pystytty olemaan. Tämä onkin useimman nuoren avioliiton syynä, tosi moni on kertonut minulle niin ja kyllähän ainakin vl-liikkeen opetukseen kuului se, että ei kannata seurustella kovin pitkään, ettei käy huonosti. Erästä nuortaparia suvun mummo kehotti avioitumaan, koska seurustelu oli näyttänyt hänen mielestään niin läheiseltä. Noh, sitten vain äkkiä naimisiin kun suku alkoi painostaa.

      Nämä on surullisia tarinoita. Ihmisen aivot eivät ole vielä aikuiset, kun perhe jo perustetaan ja lapsia alkaa tulla. Itsekin olin ihan lapsi vielä hieman yli kakskymppisenä ja niin vain isoihin haasteisiin tarttumaan, kun vasta opettelin vastuullisuutta ja elämää ylipäätään. Miehille se on usein vielä vaikeampaa, kun heidän isyytensä saattaa olla kovin kypsymätöntä täydellisen vauvakuumeen puuttumisen takia ja heidän menokenkäsnä vipattaa ihan holtittomasti. Siinä onkin tuoreeella vaimolla pidättelemistä miehessään, että edes jonkin verran jaksaisi panostaa perheeseensä.

      Monella ero olisikin mieluinen ratkaisu, mutta uskonnon ja ympäristön takia sitä ei tehdä, mikä on hyvä ja huono asia. Monet erot tapahtuu sinnikkyyden puutteesta, mutta jotkut liitot sietäisikin kariutua väkivallan tai muiden isojen ongelmien takia.

      Noh, puhetta riittäisi…

      Tykkää

  100. Kesäkukka

    Vielä pieni jatkoajatus, liittyy kasvatukseenkin.

    Usko ja uskonnollisuus ovat eri asioita. Uskonnollinen koti voi pahimmassa tapauksessa olla todella huono kasvualusta lapsille ja nuorille ja uskonnon avulla voidaan saada paljon pahaa aikaan. Uskonnossa on tiettyjä sääntöjä ja määräyksiä, niitä noudattamalla on kuulut tuohon uskontoon (ja pelastut). Säännöt ja määräykset tulevat ulkopuolelta, etkä oikein tiedä perusteluja niiden noudattamiselle. Niiden noudattaminen ei lähde sinun sydämestäsi, vaan se on pakkopullaa. Jumalan laki aiheuttaa vastustusta ja vihaa, koska se on niin vaativa, ja mahdoton täyttää. Moni vl kotikin on varmaan uskonnollinen ja moni vl on varmaan myös traumatisoitunut tiukasta uskonnollisesta kasvatuksesta.

    Usko taasen on sydämen tila, ja se saa toimimaan vapaasti, hyvillä mielin oikein, etsien Jumalan tahtoa. Tällöin halu toimia Jumalan sanan mukaisesti lähtee omasta sydämestä ja se on iloinen asia. Laki on hyvä ja uskova rakastaa sitä. Jeesus on uskovan elämä, ja uskova elää sisällä tässä elämässä, ei sen ulkopuolella. Raamattu ei opeta uskontoa tai uskonnollisuutta. Se opettaa uskoa, jossa Kristus pelastaa ihmisen Jumalan lapseksi. Syvimmiltään kristinusko ei ole uskonto. Kristitty koti, jossa on eletään vapaasti Jeesuksessa, on hyvä kasvualusta lapsille. Siellä ei ole pakkoa. On armo. Näitäkin koteja on varmasti myös vl piireissä. Mikään koti ei tietenkään myöskään ole täydellinen.

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Noh, enpä tiedä. Ihan samalla tavalla vl-liikkeessä myös selitetään, että mitään käskyjä ja kieltoja ei ole ja että uskosta vuotaa hyviä hedelmiä. Jumalan tahdon mukaista elämää sielläkin pyritään noudattamaan, mutta eikös sitä ole ne kymmenen käskyäkin? Joo-o ja usko antaa vapaan tahdon siihen, eikä enää mitään pakkoa ole, tuttua on.

      Mitään sääntöjä ei ole ja kuitenkin loppupeleissä jos teet sitä ja tätä, et pelastu. Uskosi olikin pielessä, kun se ei kantanut tietynlaisia hedelmiä. Tämä on sellaista sanakikkailua, jonka ymmärtää vain tarpeeksi hyvällä aivokapasiteetilla ja hahmottamistaidoilla, pienelle lapselle asiaa on turha yrittää selittää, samoin hahmottamisongelmaiselle.

      Joskus kun kerroin jollekin vl-ihmiselle, kuinka ahdistavaa elämä vl-uskovaisena oli jatkuvan syyllisyyden tunteen, veitsenterällä keikkumisen, epävarmuuden ja kieltojen takia, niin hän vastasi minulle uskoni olleen lakiuskoa. Hertsumanrepale, ihan liikkeen opetuksen mukaisesti uskoin, kuuntelin saarnoja kuuntelevaisella korvalla ja aidosti halusin Jumalan tahdon ohjaavan elämääni ja sitten minulle sanotaan hieman yliolkaisesti noin. Uskoin väärin! Saman opetuksen alla joku toinen on uskonut oikein!

      Noh, vasta Lutherin opukset ohjasivat minua samaan suuntaan, miten tuo uskoani moittinut henkilö kertoi uskoneensa. Tosin hänen lähipiiriinsä kuului ne harvat vl-papit, joita nyt voisi kutsua niiksi armonlinjalaisiksi. Kyllähän minäkin heidän saarnojaan kuulin ja hyvältä tuntui, mutta heistähän ainakin osa on joutunut joko hyllylle kykkimään tai hyllytysuhkaan.

      Tykkää

      1. Nimetön

        ”Joskus kun kerroin jollekin vl-ihmiselle, kuinka ahdistavaa elämä vl-uskovaisena oli jatkuvan syyllisyyden tunteen, veitsenterällä keikkumisen, epävarmuuden ja kieltojen takia, niin hän vastasi minulle uskoni olleen lakiuskoa. Hertsumanrepale, ihan liikkeen opetuksen mukaisesti uskoin, kuuntelin saarnoja kuuntelevaisella korvalla ja aidosti halusin Jumalan tahdon ohjaavan elämääni ja sitten minulle sanotaan hieman yliolkaisesti noin. Uskoin väärin! Saman opetuksen alla joku toinen on uskonut oikein!”

        Näin on ollut minunkin kohdalla lapsuudesta ja nuoruudesta lähtien. Kun alle kouluikäisenä istuin joissakin hoitokokouksissa mukana, tajusin kuitenkin vajavaisella lapsen ymmärryksellä että tässä on nyt tosiaan kysymys elämästä ja kuolemasta, jos vahingossa vilkaisen televisiota tai kuuntelen ”rämppämusiikkia” radiosta. Jälkikäteen olen vasta ymmärtänyt kuinka herkät pienet lapsetkin tuolloin ajettiin lain alle. Ja meitä on paljon!

        Kun sitten vielä evankeliumin väärinkäytöllä on vaiennettu niiden pedofilian ja insestin uhrien eli pienten lasten, mutta Jumalan valtakunnan suurimpien suut, niin se on sivusta seuraajana tuntunut ylivoimaiselta kestää. Siinä on jotakin niin syvää pimeyttä, joka kietoutuu Pyhään, että se menee kertakaikkiaan yli ymmärryksen.

        Tässä lienevätkin perusainekset vääristyneeseen hengelliseen kasvatukseen, jolta haluan ainakin omat lapseni visusti varjella.

        QuoVadis

        Tykkää

  101. Vuokko Ilola

    Olin eilen Suomen Mielenterveysseuran järjestämässä koulutuksessa ja siellä tuli esiin tuo minunkin paljon paukuttama asia varhaiskasvatuksen merkitys ihmisen elämässä. Se on ihan älyttömän tärkeä asia!

    Näimme esimerkiksi sellaisen videon, jossa lapsi ja äiti olivat kasvotusten vuorovaikutuksessa. Alkuun äiti jutteli, höpötteli ja nauroi lapsen kanssa ja lapsi vastasi samalla tavalla ja oli ioilsesti mukana. Sitten äiti veti ilmeet lipputangolle ja vaikka lapsi kuinka jatkoi höpöttelyään, äiti oli vain täysin ilmeetön. Oli sydäntä raastavaa nähdä lapsen ilmeisen muuttuminen ensin tyytymättömäksi ja lopulta todella ärtyneeksi kun hän ei saanut lämmintä vuorovaikutusta äidiltään. Video oli todella puhutteleva.

    Itse äitinä pyrin aina vastaamaan lapselleni, höpöttelin ja hellittellin joo tosi paljon, mutta en ehtinyt tehdä sitä jokaisen lapsen kohdalla kuin tiettyyn ikään asti, kun jo uusia hellyyden tarvitsijoita puski tulemaan meille lisää. Eli varhaiskasvatuksen kohdalla lapsillamme on ollut aika hyvä tilanne, mutta myöhemmän iän kohdalla valitettavasti ei kovinkaan hyvä. Liian aikaisin tuupin lapsiamme ”pesän” ulkoreunalle itse pärjäämään, kun yksinkertaisesti aika ei riittänyt enempään.

    Toisaalta olin jokaisen kohdalla hirmuisen tarkkakin yksivuotiaaksi asti siitä, että juuri minä itse hoidan heitä, en anna vieraille ja että annan sitä läheisyyttä. Tietty annoin niin paljon kuin vain suinkin ehdin myöhemminkin, mutta koen, että enempi olisi pitänyt, enempi olisi ollut tarvetta kuin ehdin antaa. Tämä koskee erityisesti kouluikäisiä. Koulunkäyntiä en ehtinyt tarpeeksi tukemaan enkä siihen ikäkauteen kuuluvia kipuiluja ratkomaan, auttamaan niissä. Suren sitä niin paljon.

    Mutta edelleenkin tuo lapsuuden merkitys ihmiselossa, se on erittäin iso asia. Vaikka se on osaltaan jo kliseinen ja jossakin mielessä kyllästyttäväkin selitys, mutta mitä enempi sitä kuulee selitettävän, sitä isommalta asialta se tuntuu. Niin monet tutkimustulokset palaavat lapsuuteen. Se on vain niin tosiasia. Miten päättäjät saataisiin käsittämään tämä asia?

    Lapsuudessa luodaan hyvä mielenterveys, sieltä lähtee tasapaino, sieltä saadaan hyvät eväät riippuvuuksia ja kestämätöntä kehitystä vastaan, sieltä juontaa hyvä ja paha, siellä on kaiken perusta.

    Tykkää

  102. Kesäkukka

    Tämä onkin mielenkiintoinen keskusteluteema. Vl-koditkin eroavat siinä, miten siellä on painotettu tiettyjen uskovaisten elämäntapojen noudattamisen tärkeyttä. Joissakin kodissa ne ovat olleet ehdottomia, eikä niistä ole ollenkaan keskusteltu, toisessa kodissa niihin on suhtauduttu suurpiirteisesti ja niistä on keskusteltu ja jopa ajateltu, että jotkut niistä ovat aivan turhia (mutta silti niitä ei ole avoimesti rikottu yhteisen rakkauden tähden). Toisessa kodissa kasvatus on siis ollut uskonnollisempaa, toisessa vähemmän uskonnollista. Ja sitten on kaikkea näitten ääripäitten väliltä. Millaisia aikuisia tällaisissa erilaisissa kodeissa kasvaneista tulee, ja miten heidän uskonkäsitykset eroavat toisistaan? Ja miten he kasvattavat omia lapsiaan?

    Tätä keskustelua voisi käydä myös käyttäen apuna Hanna Nurmisen pyhitys- ja armolinja- käsitteitä, vaikka ne teoreettisia ovatkin. Toisissa kodeissa on kasvatettu enemmän painottaen ns. pyhityslinjaa, toisessa armolinjaa. Ja sitten taas kaikkea tältä väliltä. Pyhityslinjan kasvatti on imenyt myös ry:n opetuksesta (saarnoista, pyhäkoulusta ym.) ne asiat, jotka vahvistavat hänen käsityksiään. Armolinjan kasvatti on ehkä antanut mennä ohi korvien puheen, jossa on ollut pyhityslinjalaisia korostuksia, tai jopa kyseenalaistanut sitä, ja ottanut vain armolinjaan sopivat ajatukset. Jotkut meistä ovat saaneet siis vahvan nk. pyhityslinjalaisen kasvatuksen ja opetuksen, joka on tarkoittanut raatamista sääntöjen mukaan ja elämistä lain alla, ja jossa elämäntapanormistoon on suhtauduttu vakavasti. Toiset ovat olleet onnekkaampia, ja heidän kasvatukseen on vaikuttanut enemmän nk. armolinjan opetus, usko on ollut armon alla elämistä, ja elämäntapanormistoon on osattu suhtautua kevyemmin. Lisäksi nämä ”armolinjalaiset” ovat aina ”tienneet”, ettei elämäntapanormiston noudattaminen pelasta. (Mutta sitä on näennäisesti noudatettu yhteisen rakkauden tähden.) (Tokikaan asiat eivät ole kovin mustavalkoisia, niinkuin mitkään asiat elämässä.)

    Meillä voi siis olla myös kovin erilaiset lapsuuden kodit ja kasvatus. Jotkut meistä ovat uskoneet väärän opetuksen ja joutuvat aikuisena isoon prosessiin, kun asia alkaa valjeta: Ihminen pelastuu oikeasti yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen ansion tähden. Minusta tämä prosessi on hyvin vaikea käydä vanhoillislestadiolaisena siksi, koska yhteisössä ei pystytä tällä hetkellä avoimesti, rehellisesti ja suoraan myöntämään, että on ollut paljon väärää opetusta. Yksilönä on jo valmis myöntämään että paljon on mennyt pieleen ja hyväksymään sen, ja menemään eteenpäin.

    Nyt kyllä kuulee jo paljon enemmän oikeaa opetusta, mutta en ole tainnut vielä kertaakaan kuulla tai lukea, että joku sanoisi (saarnassa) tai kirjoittaisi (Päivämiehessä) suoraan, että ”tässä asiassa meidän opetuksessa on ollut epäselvyyksiä, tätä on opetettu meidän kristillisyydessä paljon myös väärin”, ja sitten sanoisi suoraan mikä se väärä opetus on ja mikä on oikea (esim. ns. tahrateologia). Ei edes tuossa uudessa kirjassa (Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti) taideta kirjoittaa siten (en ole kyllä kokonaan lukenut). Ehkä sitä ei tehdä siksi, että tuo väärä oppi elää vieläkin ja sen annetaan elää – muuten monelta uskovaiselta romahtaisi pohja pois, ja se olisi ehkä liikkeelle katastrofaalista. Tämä tuntuu minusta kuitenkin tuskalliselta, vaikka toisaalta ymmärrän, että miksi näin toimitaan. Hanna Nurmisen väitöskirjakin keskittyy ”turvallisesti” 70-luvun oppiin: Nyt voidaan myöntää, että silloin oli kaksi käsitystä vanhurskauttamisesta, mutta heti väitöskirjan käsiin saatuani itsellä nousi kysymys: Mutta entä nyt? Mikä on oppi nyt? Eikö vieläkin piirissämme elä kahdenlaista käsitystä vanhurskauttamisesta? Miksi puhutaan vain 70-luvusta? Eihän näitä asioita ole sen jälkeen kunnolla selvitetty? Mihin ne olisivat tässä välissä itsekseen kadonneet?

    Nykypäivän vl-politiikka taitaa siis olla sellainen, että annetaan kaiken opin elää sulassa sekasotkussa keskenään, ja koitetaan sinne väliin vaan tuoda vain sitä oikeaa oppia niin paljon kuin keritään. Yhä uudelleen tulen siihen päätelmään, että Roosa taisi olla oikeassa sanoessaan, että vl on tällä hetkellä pluralistinen liike. Luulen, että hajonta opin käsityksissä vl-liikkeen sisällä olevien ihmisten keskuudessa voi olla jopa suurempaa, kuin esimerkiksi jonkun vl-ihmisen ja esikoisen tai vaikka viidesläisen välillä?

    Itse olen ottanut lapsiani nyt myös enemmän ”kotikasvatukseen” (vs. roudaaminen jatkuvasti ry.n opetukseen). Haluan opettaa myös itse heille uskon aakkosia ja kertoa avoimemmin mitä itse ajattelen siitä, mitä usko on, ja mihin itse uskon. Myös oman kotiseurakunnan tukea käytän lasteni kristillisessä kasvatuksessa. Itseisarvo ei (enää) ole, että kaikki kristillinen kasvatus (ja oma hengellinen ruoka) tulee vl-kontekstissa.

    Tykkää

    1. MH

      Kiitos Kesäkukka kommenteistasi! Ne ovat hyvin punnittuja ja kauniisti muotoiltuja, oikeita helmiä. Niiden lukeminen olisi monelle hyödyksi.

      Tykkää

    2. Vuokko Ilola

      En usko tuohon armolinja – pyhityslinja selitykseen. Jos joku on yrittänyt nostaa vl-liikkeessä armonlinjaa esille, hänet on lynkattu satanolla jorpakkoon. Minun muistini mukaan liikkeessä on AINA opetettu, että uskonvanhurskautta seuraa elämänvanhurskaus ja että niitä asioita ei sa erottaa toisistaan. Tämä on just sitä pyhitysoppia. Viime vl-vuosinani liikkeessä levisi joidenkin vl-pappien toimesta armonlinjalaisuutta ja se oli minulle ihan uutta. Myös monelle muullekkin, koska kuulin asiasta ihmettelyitä ja epäilyjä. Moni noista papeista on ollut luokilla joko liiallisesta Kristus-keskeisyydestän tai siitä, ettei saarnoissa kuulu enää opetusta Jumalan valtakunnasta. Ihan höpöpuhetta sellainen, että armonlinjan mukaista opetusta olisi saanut liikkeessä vapaasti saarnata ja puhua. Jos sellaista on tapahtunut joissakin perheissä, ihmettelen suuresti, kuinka ko perheiden toimesta ei ole nostettu erheellistä opetusta esille ja yritetty sitä oikaista. Ei siinä ole oikeasti mitään ihmettelemistä, sillä erimieliset olisi taatusti lynkattu. Eli ei mitään armolinjaa, en usko siihen.

      Tykkää

  103. Markku Korteniemi

    Niin, Hanna Nurmisen armolinja oli 1970-luvun valkopesuun liittyvä fiktiivinen konstruktio, ja siitä käytiin laaja keskustelu hulluinhuonelaisessa vuonna 2016:

    http://hulluinhuonelainen.blogspot.com/2016/11/hanna-nurminen-jumala-vai-mina-kaksi.html

    Syksyllä 2016 keskusteltiin abortista myös blogiotsikolla ”Kansanmurha kotimaassamme”

    Muistutettiin mm. että ”jo Didakhe, kristittyjen ensimmäinen katekismus, joka joidenkin tutkijoiden mukaan ajoittuu niinkin varhaiseksi kuin 50 jKr., opettaa: `… älä tapa syntymätöntä lasta, äläkä tapa sitä kun se on syntynyt…”

    Miltään oleelliselta osaltaan suhtautumisemme abortti -kansanmurhaan ei eroa niiden ihmisten torjuntareaktioista, jotka asuivat Natsi-Saksan tuhoamisleirien ympäristössä silloin, kun niihin katosi juutalaisia, kehitysvammaisia ja muuten vaikeasti sairaita ”ali-ihmisiä”. Tai naapureista, jotka tiesivät yöllä turvallisuuspoliisin hakeneen naapuriperheen isän ”kansanvihollisena”. – Mitäpä se hyvejää, tottapahan tietävät paremmin, olenko minä veljeni vartija…

    ”Mene väliin, kun syytöntä viedään surmattavaksi, riennä apuun, kun hän hoippuu teloituspaikalle. Älä selitä: ’Enhän tunne koko asiaa’, sillä sydänten tutkijaa sinä et petä. Hän valvoo sinua ja tuntee sinut, hän maksaa jokaiselle tekojen mukaan.” (Sananl. 24:11)

    ”Ne huusivat kovalla äänellä: ”Kuinka kauan kestää, Valtias, sinä Pyhä ja Tosi, ennen kuin lausut tuomiosi ja kostat meidän veremme maan asukkaille?” Silloin niille kullekin annettiin valkea vaate ja niitä kehotettiin odottamaan rauhassa vielä vähän aikaa, kunnes niitä ja niiden veljiä, niiden lailla surmattuja Jumalan palvelijoita, olisi täysi määrä.” (Ilm.6:10-11)

    Quo Vadis ”Aborttikielto ei saa johtaa siihen, että nainen ajetaan epätoivon partaalle, jolloin voi tapahtua sekä että lapsen kuolema. On helppo tuoda julki ylhäältä päin Jumalan tahtoa, mutta olemmeko samalla valmiita tukemaan naista, tai jopa ottamaan vastuun kyseisestä ei-toivotusta lapsesta? Olemmeko valmiit ottamaan tarvittaessa ihan henkilökohtaisesti hoitoomme ja vastuullemme tämän pienokaisen…”

    Aivan. Kuten jo aiemmin sanoin, miesten vastuu on vähintään yhtä suuri ja jopa suurempi. Ja on paljon lapsettomia adoptiota jonottaviakin pareja, jotka ottaisivat lapsen hoitoonsa. – Mutta ei ainakaan VT:n profeettojen ja apostolien ollut helppo tuoda julki Jumalan tahtoa, eikä se taida olla helppoa nykyaikanakaan; siis toimia vastoin ajan yhteistä sokeutta ja poliittista konsensusta eli ”ajan henkeä”, – sitä se ei ollut Natsi-Saksassakaan kuten tiedämme mm. Dietrich Bonhoefferin tapauksesta.

    Tykkää

  104. Taavetti Meikäläinen

    Vuokko: ”Jos joku on yrittänyt nostaa vl-liikkeessä armonlinjaa esille, hänet on lynkattu satanolla jorpakkoon. Minun muistini mukaan liikkeessä on AINA opetettu, että uskonvanhurskautta seuraa elämänvanhurskaus ja että niitä asioita ei sa erottaa toisistaan. Tämä on just sitä pyhitysoppia.”

    Kyllä vl-liikkeessä on kaiketi aina saarnattu että uskonvanhurskaus ja ”elämänvanhurskaus” (tai kilvoitus tai uusi elämä Kristuksessa, näitä sanoja on käytetty osittain samaa tarkoittavina) kuuluvat yhteen. Niinhän meille itse Jumalan Poika, Elämän Herra Jeesus Kristus opetti mm puu ja hedelmät vertauksissaan. Jos olet lukenut Nurmisen väitöskirjan, tiedät että tämä opetus on sekä armolinjan että pyhityslinjan opetusta. Ero on väitöskirjan mukaan ollut siinä että pyhityslinjalla elämänvanhurskautta voidaan opettaa ja sitä voi oppia ”tekemään” (tähän liittyy myös ns ”tahrateologia”), kun taas armolinjan mukainen oppi on että uskonvanhurskaus antaa tahdon Jumalan mielen mukaan asettautumiseen ja tämä näkyy ”elämänvanhurskautena”.

    Tämä voi kuulostaa pikkutarkalta nipottamiselta, mutta ero on iso. Jos asenne on se että voin oppia elämänvanhurskautta kunhan tarpeeksi yritän, johtaa se lain alle. Jos asenne on taas että Jumala armostaan avaa minulle syntiselle Sanaansa siten että se varjelee minua Kristuksessa, niin silloin saan elää Armon alla. Motiivi on näissä eri, laki vs Armo. Ulospäin elämän käytännöt voivat näyttäytyä samankaltaisina, toisella pakosti ja toisella vapaasti. Ja joskus siltä väliltä.

    Esimerkiksi Jeesuksen puhetta Matt 12:33 ”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. 34 Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. 35 Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. 36 Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili.

    Vuokko: ”Ihan höpöpuhetta sellainen, että armonlinjan mukaista opetusta olisi saanut liikkeessä vapaasti saarnata ja puhua.”

    Ei toisten puheet muutu sillä ”höpöpuheeksi” että itse näkee asiat toisin. Eri mieltä voi toki aina olla. Mutta kun sanoo että toisen teksti (joka perustuu Helsingin yliopistossa hyväksyttyyn tohtorin väitöskirjaan) on ”höpöpuhetta”, tulisi omaa väitettä perustella myös jotenkin muuten kuin omalla kokemuksella (joka on kuitenkin aika suppea otanta). Muutenhan keskustelu menee helposti vain juupaseipäs mielipiteiden laukomiseksi ja se taas ei ole rakentavaa eikä mielekästä.

    Mielestäni tämän blogin keskustelua on ollut mukava seurata juuri sen vuoksi, että asioita on perusteltu monipuolisesti ja keskustelua on käyty rakentavaan ja kunnioittavaan sävyyn, vaikka joskus kipakkaakin keskustelua on ollut.

    Hyviä ja selkeitä kommentteja Kesäkukalla abortista, kiitos niistä.

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      ”Kyllä vl-liikkeessä on kaiketi aina saarnattu että uskonvanhurskaus ja ”elämänvanhurskaus” (tai kilvoitus tai uusi elämä Kristuksessa, näitä sanoja on käytetty osittain samaa tarkoittavina) kuuluvat yhteen.”

      Tämä on just ero vl-liikkeen ja Lutherin opetuksen välillä. Lutherin mielestä, jos uskoon sotketaan pikkuisenkin lakia, se muuttuu laiksi kokonaan. Eli usko, uskonvanhurskaus, evankeliumi täytyy pitää kokonaan erillään, jos mielii sen pelastavan. Joko Kristus tai minä ja teot.

      Ja tietty höpöpuhe on mielipiteeni, joka perustuu kokemukseeni, ei totuus.

      Tykkää

      1. Markku Korteniemi

        Kritiikistäsi. Minkä osuuden oikea osoite on juuri vl-kristillisyys, minkä osuuden kristinusko yleensä tai Raamattu tai itse Jeesus Kristus?

        Luther vaikuttaa olevan sinulle varsinainen ”uskonpuhdistaja”, mutta kaiken rakkaus- ja armopuheen ohella – ja siitä huolimatta – Luther syyllistyy osallisuuteen kansanmurhaan vihapuheillaan uudestikastajia, talonpojkia ja juutalaisia kohtaan! Että sellaisia hedelmiä. Vai onko todella mielestäsi niin, että teoista – siis hedelmistä viis – vain usko ratkaisee:

        ”Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: ”Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin”, jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut. Ehkä joku nyt sanoo: ”Sinulla on usko, minulla teot.” Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani. Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet — pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat.” (Jaak. 2:14-19)

        Tykkää

    2. Markku Korteniemi

      Niin – uskottava HISTORIALLINEN kuva 1970-luvun armolinjasta ei synny armon piirteitä, murusia, villauksia asiayhteydestä, henkilöstä ja tilanteesta irroittamalla ja rekonstruoimalla näistä tutkijan haluama ja toivoma armouskon ideaalimalli…

      Tykkää

  105. Vuokko Ilola

    Olin myös eilen Mielenterveysseuran järjestämässä koulutuksessa, puhuimme tunteista.

    Opin, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Ihan kaikki. Muistan lapsuudestani ja nuoruudestani, kuinka jouduin vl-uskon takia panttaamaan tunteitani ja kokemaan ne usein niin väärinä.

    Uskovaisen kuuluu olla pitkämielinen, kärsivällinen, ei suuttua, ei vihastua, jos ajatustasolla ne ovat syntiä. Myös häpeä tietyissä tilanteissa on iso synti.

    Esimerkiksi jos koulussa pienenä koululaisena koit häpeää, kun et saanut katsoa telkkarista opetusohjelmaa, häpeäntunne oli väärin ja syntiä. Et saanut hävetä isoa perhettäsi, et seuroissakäyntiäsi, et mitään mikä liittyi uskoosi, koska ”se, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minä tunnustan isäni edessä”. Tämä oli kova ukaasi häpeää kokevalle.

    Lapsi ei saa olla lapsi tunteenpurkauksineen, kun ne ovat syntiä: ”tekin pienet lapset siellä penkissä saatte uskoa kikuttelut ja synnit anteeks Jnjvksa”.

    Noh, jos olit kiukutellut, etkä uskaltanut pyytää anteeksi, helvetinpelko vallitsi mielen. Sekin oli väärin, sillä uskovainenhan ei pelkää mitään, ei edes kuolemaa, sillä se on voitto, vaikkakin viimeinen vihollinen.

    Vanhemmillani ei ollut minkäänlaista aavistusta, millaisiin tilanteisiin minut saattoivat laittaessaan minut koulutielle uskoneväidensä kanssa. Ihan järkyttävää ja osin olen itse samaa harrastanut lasteni kohdalla. Miettikää te, joilla asia on ajankohtainen, miltä teidän lapsistanne mahtaa tuntua olla koulumaailmassaan ”kristillisen opetuksenne” kanssa. Jutelkaa asiasta ainakin lastenne kanssa.

    Tykkää

  106. Kesäkukka

    Tunnistan tuon mistä puhut, se kuulostaa karmealta. Itsekin kokenut noin.

    Vuosikymmeniä sitten (kun olimme lapsia) ei maassamme osattu tunnekasvatusta ja mitä traumatisoituneemmat vanhemmat olivat (heidän vanhempansa olivat kokeneet sodan), sitä visummin varmaankin piti tunteet piilottaa ja yrittää elää hiljaisesti ja näkymättömästi. Pelko oli jäänyt ihmisten mieliin. Uskonnollisessa kodissa asiat saattoivat vielä vinoutua entisestään, ja herkimmät kokivat asiat kuvaamallasi tavalla. Näihin uskonnollisiin vinoumiin ei ainakaan auttanut vl-liikkeen hoitokokousaika, joka oli vielä lisäämässä pelkoa.

    Minulle kristillinen kasvatus ja opetus ei tänä päivänä tarkoita tuollaista yllä kuvaamaasi kasvatusta. Olen opetellut omien lasteni kanssa uutta tyyliä ja tapaa . Kristillinen kasvatus on minulle tänä päivänä ihan jotain muuta. Tarkastelen kriittisesti uskonnollisuutta, mutta se ei tarkoita sitä, että hylkäisin kokonaan kristinuskon ja lasteni kristillisen kasvatuksen.

    Ajat ovat muuttuneet – onneksi. Koen, että omassa lapsuuskodissani oli (ainakin osittain) toisenlainen tyyli ja ilmapiiri kuin nykyperheessäni, vaikka kristillinen kasvatus oli/on molemmissa tärkeää.

    Tykkää

  107. Kesäkukka

    Quo Vadis tuolla ylempänä käyttikin termiä vääristynyt hengellinen kasvatus, josta hänkin sanoo haluavansa lapsensa varjella.

    Tästä tulikin vielä mieleeni, että mielestäni kristityn yksi ihan ensimmäisiä ja tärkeimpiä arvoja on rehellisyys. Ja jos juuri noiden tunteitten kanssa ei saa olla rehellinen, lähtee homma heti alkuunsa menemään kieroon.

    En ole ihan varma, onko rehellisyys vl-liikkeessä tämän päivän arvo. Tuntuu, että joo ja ei (ja tämä on itselle se kompastuskivi, etten voi vastata pelkästään joo). Näyttäisikö liike tältä, jos olisimme ihan rehellisiä? No, muutosta ehkä tapahtuu koko ajan, ja muutoskin nopeutuu.

    Tykkää

  108. Heino Korpela

    Jopa on mennyt mielenkiintoiseksi täällä keskustelu. Aportista keskustelu varmaankin on tullut nyt käytyä monipuolisesti läpi, mutta on noussut esiin uusi yksi uskon tärkeimmistä asioista, nimittäin vanhurskaus. Siis se käsitys, joka mielestäni on vääristynyt vanhoillislestadiolaisuudessa.

    Lainaan tähä pari pätkää Vuokon kirjoituksista, niin tiedätte mitä tarkoitan:
    ”Kyllä vl-liikkeessä on kaiketi aina saarnattu että uskonvanhurskaus ja ”elämänvanhurskaus” (tai kilvoitus tai uusi elämä Kristuksessa, näitä sanoja on käytetty osittain samaa tarkoittavina) kuuluvat yhteen.”

    ”Noh, jos olit kiukutellut, etkä uskaltanut pyytää anteeksi, helvetinpelko vallitsi mielen. Sekin oli väärin, sillä uskovainenhan ei pelkää mitään, ei edes kuolemaa, sillä se on voitto, vaikkakin viimeinen vihollinen.”

    Nämä kaksi lainaamaani kohtaa kuvaa erittäin hyvin, miten oikeakin ja raamatullinen opetus voi vinksahtaa ihan vääräksi. Eli jos aletaan opettaa vanhurskauttamista ja rippiä kuuluviksi yhteen, eikä ymmärretä erottaa rippiä yhdeksi armon välineeksi, joka ei vaikuta meidän vanhurskauttamiseemme.

    Tulikohan liian vaikeatajuisesti ilmaistua? Minäpä selitän tämän asian esimerkin avulla:
    Aikaa on tainnut kulua jo noin 50 -vuotta siitä kun meille ajoi autollaan nuori mies, joka halusi puhua kanssani uskosta. Hän pyysi minut autoonsa, että voisimme puhua toisten häiritsemättä.
    Tuo nuori mies oli vasta tehnyt parannuksen, nyt hänellä oli hyvin ahdistunut olo, tästä ahdistuksesta hän halusi kertoa, sanoi, että häneltä on mennyt kaikki voimatkin, hän ei tahdo jaksaa ajaa edes autolla.

    Aloin kysellä, että mikä tuohon pahaan oloon oli syynä, painoiko hänen mieltää ehkä jotkut synnilliset teot joita tulisi käydä korjaamaan? Tuo poika katsoi minua silmissään ahdistunut katse, kuin loukkoon ajetun, josta ei ollut pakotietä. Sanoi:
    – Siinäpä se onkin, minä olen kyllä kerinnyt monia syntejä tehdä, minua on neuvottu kantamaan syntivuodetta, eli muistelemaan tehtyjä syntejäni ja olen minä yrittänyt muistella, mutta mistä minä voin tietää, olenko muistanut joka ikisen synnin.

    Kuuntelin tuon pojan kerrontaa uskomisen vaikeudesta, eli hän oli oikein tosissaan lähtenyt kilvoittelemaan ”pyhitykseen”. Tässä nyt tulee eteemme tuo Vuokon mainitsema: ”Kyllä vl-liikkeessä on kaiketi aina saarnattu että uskonvanhurskaus ja ”elämänvanhurskaus” (tai kilvoitus tai uusi elämä Kristuksessa, näitä sanoja on käytetty osittain samaa tarkoittavina) kuuluvat yhteen.”

    Tuo mitä Vuokko sanoi, pitää kyllä paikkansa, näin on aina opetettu ja opetus on myös raamatun mukaista, mutta voi myös väärin ymmärrettynä viedä lainalaiseen uskoon. Minäpä jatkan kertomista.
    Kuuntelin siis tuon nuoren ahdistunutta keromusta, hänen tutkiessaan sydäntään, että onko nyt varmasti muistanut tehdä parannuksen kaikista synneistään?

    Kun olin kuullut pojan ahdistunutta kerrontaa, keskeytin hänet ja kysyi, että muistaako hän kun teki parannuksen, mitä uskovat silloin hänelle lupasivat? Poika hölmistyi täysin kun tuommoista kyselen. Hän katsoi minua, sanoi:
    – Ei ne muuta sanoneet, kuin, että saan uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
    Kysyin häneltä, että uskoitko sinä?

    Samassa tuon pojan hölmistynyt katse kirkastuikin. Iloine hymy nousi hänen kasvoilleen kun hän huudahti:
    – Nyt minä ymmärrän, nyt ymmärrän! Minullahan on ollut joka hetki kaikki synnit anteeksi annettuina – minä olen vapaa!

    VL – uskoon on pesiytynyt käsitys, että syntejä ei saa anteeksi muutoin kuin toisen uskovan julistuksen kautta. Monet saarnamiehet saarnoissaan vakuuttavat, että suuri synti kadottaa, eikä pienikään synti välille jätä.
    Tämä on ihan totta, sillä synti on se joka erottaa meidät Jumalasta. Miten tämä nyt on sovitettavissa sopivaksi siihen tosiasiaan, että uskovalla ovat joka hetki synnit anteeksi uskon kautta, eli uskova on vapaa, on vaikka uskova kantaa tätä turmelusta ruumiissaan koko ajan.

    Mielestäni psalmissa on hyvin kuvattu Jumalan ja uskovan suhdetta:
    ”Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
    Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa, että olemme maan tomua.” (Ps.103:13,14)

    Ymmärrättekö mitä yritän kertoa, siis sitä, vaikka uskovina kiukuttelemme juonitellen Jumalan tahtoa vastaan, lankeamme synnintekoihin, ei Jumala meitä hylkää, vaan niin kuin maallinen isä ja äiti hoitavat ja pitävät lapsenaan, vaikka lapsi rikkookin eikä tottele. Paljon suurempi on Jumalan armo uskovaa kohtaan.

    Pyhitys ja armo ovat kiinteäsi yhdessä sen takia, että kun Jumala on lahjoittanut uskon sydämeen, usko on tuonut samalla kyvyn rakastaa Jumalaa ja tästä rakkaudesta johtuu, että uskova pyrkii seuraamaan Jeesusta, eli haluaa olla pyhä. Kun Jesaja saarnaa, hän kertoo, että itse Jumala haluaa johtaa uskovan kulkua:
    ”Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, joka lunastaa sinut vapaaksi: — Minä olen Herra, sinun Jumalasi, Minä opetan sinulle, mikä on sinulle hyväksi, minä opastan sinua tielläsi.” (Jes.48:17)

    Tykkää

  109. Nimetön

    MK: “Aivan. Kuten jo aiemmin sanoin, miesten vastuu on vähintään yhtä suuri ja jopa suurempi. Ja on paljon lapsettomia adoptiota jonottaviakin pareja, jotka ottaisivat lapsen hoitoonsa. “
    Näinhän sitä soisi asioiden tapahtuvan, muutenhan emme olisikaan tässä tilanteessa aborttien suhteen. Niin että mopo on jo lähtenyt lapasesta. Jos miehet (ja naiset) olisivat kautta historian ottaneet sen vastuun, mikä heille syrjähypyistä ja ajattelemattomuudesta kuuluu, senkin uhalla että oma perhe hajoaa tai suku paheksuu. Jos kunnolliset ihmiset eli nimelliset kristityt eivät olisi hyljänneet, häpäisseet tai tuominneet avioliiton ulkopuolella syntyvää lasta ja hänen äitiään. Sotien jälkeen, eli ihan vasta, n. 50 vuotta sitten, kun talon tyttö lähti lapsuuskodistaan kohti omaa elämää, hänelle saatettiin sanoa matkaevääksi: “Äpärälapsi kainalossa ei ole takaisin tulemista.” Perheen maine ja kunnia on mennyt kaiken edelle. Mutta niinhän se on nykyäänkin monissa kulttuureissa.

    Tällä en halua puolustella abortteja, vaan kiinnittää huomiota taustalla vaikuttaviin tekijöihin, jotka ovat olleet edistämässä abortin laillistamista. Kun puutumme niihin, silloin olemme kestävämmällä pohjalla, mikäli haluamme oikeasti vähentää aborttien määrää.

    Jos siis ajatellaan nykyhetkeä, että lähes 100% aborteista tehdään sosiaalisin perustein, silloin herää kysymys, mistä tämä johtuu? Mikä on pielessä yhteiskunnassamme, jossa emme kunnioita syntymätöntä elämää? Mistä johtuu, että näin pääsee tapahtumaan siitä huolimatta, vaikka on kaikenmaailman ehkäisyvälineet saatavilla? Itse ajattelen, että kun ihminen kadottaa “ontologisen” yhteyden Luojaansa, hän kulkee eksyksissä ja unohtaa alkuperänsä; mistä hän on tulossa ja mihin menossa. Tämän jälkeen hämärtyy vastuu itsestä ja lähimmäisestä, hämärtyy elämän tarkoitus ja päämäärä, tekee kestämättömiä valintoja.

    Kesäkukka: ”Myös oman kotiseurakunnan tukea käytän lasteni kristillisessä kasvatuksessa. Itseisarvo ei (enää) ole, että kaikki kristillinen kasvatus (ja oma hengellinen ruoka) tulee vl-kontekstissa.” Näin olen itsekin tehnyt. Mielestäni on erittäin tärkeää, että lapsi tuntee myös kotikirkkonsa, sen toimintamuotoja: perhekerhot, päiväkerhot, jumalanpalvelukset. Myös kristilliset koulut voivat olla tukemassa lapsen kristillistä kasvatusta ja mahdollistamassa kohtaamisia eri taustoista tulevien kristittyjen kanssa.

    “Kristillinen kasvatus on minulle tänä päivänä ihan jotain muuta. Tarkastelen kriittisesti uskonnollisuutta…” Aamen.
    Vuokko: “Opin, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Ihan kaikki. Muistan lapsuudestani ja nuoruudestani, kuinka jouduin vl-uskon takia panttaamaan tunteitani ja kokemaan ne usein niin väärinä.”

    Joo, kyllähän tämän vl-kristillisyyden muotoutumiseen ovat varmasti olleet vaikuttamassa monenlaiset ylisukupolviset traumat, tunnelukot ja- vauriot, eikä vähiten sotien aiheuttamat. Väittäisin jopa rohkeasti että suurin osa 70-80-luvun harhaopeista johtui traumatisoituneiden ihmisten ns. kompensaatio-käyttäytymisestä. Lapsuuden traumat, ankara ruumiillinen kuritus, häpeäkasvatus, seksuaaliset frustraatiot johtivat hurmahenkisiin ääritulkintoihin. Näinhän on kaikkien diktaattoreiden taustalla, jotka johtavat kansaa pelolla. Kun riisumme heiltä näennäiset vallan symbolit pois, näemme nurkassa kyyhöttäviä, itkuisia ja täriseviä pieniä poikia, jotka pelkäävät kuollakseen.

    QuoVadis

    Tykkää

    1. Markku Korteniemi

      On hyvä, oikein ja välttämätöntä, että prosessoimme ja analysoimme yhteisöllisiä traumojamme ja puramme pettymyksemme myös tunnetasolla, Jumala ei mene siitä rikki kuten ei Jobinkaan tapauksessa.

      Tosin ”jos ja jos”… voidaan esittää kaikkien rikkomusten ja rikosten kohdalla, siis etsiä syy aiemmasta, yleisestä ilmapiiristä, ympäristöstä, kasvatuksesta, vanhemmista. Varsinkin 1970-luvun marxilaistaustainen kasvatusfilosofia syyllisti kaikesta porvarillisen yhteiskunnan, tulevassa kommunistisessa paratiisitilassa ihmisluonto kukoistaisi kaikessa hyvyydessään. Tämä jatkui 1980-luvun alicemilleriläisessä psykoanalyyttisessä suuntauksessa – joka syyllisti ihan kaikesta vanhemmat. – Mutta miten vanhemmat olisivat voineet kasvattaa oikein, kun heidät oli väärin kasvatettu, kuten heidänkin vanempansa, kuten heidänkin vanhempansa, kuten heidän vanhempansa… siis aina ”syntiinlankeemukseen” asti. 🙂

      Meille aikuisille kuuluu myös vastuu itsestämme – emme loputtomiin voi syyttää vanhempiamme tai aiempia sukupolvia. Suhteellisuudentajua ja kohtuutta tuomioissamme antanee, jos ja kun tiedostamme edes hämärästi ja yleisellä tasolla, kuinka monissa asioissa me tämän päivän ihmiset olemme tai ainakin saatamme olla – ja jopa vielä suuremmissa asioissa – sokeita, rajoittuneita, yksipuolisia ja syyllisiä!

      Tykkää

      1. Vuokko Ilola

        Menneisyyden ikävien tapahtumien penkominen, niistä puhuminen, sen lisäksi että se auttaa vapautumaan niistä, se auttaa välttämään samat virheet jos ne ottaa opiksi. Tämä on tärkeää. Ihen oikeasti käsi sydämellä kannattaa miettiä, miltä jokin asia on itsestä lapsena tuntunut ja että haluaako sitä samaa lapselleen.

        Tämän keskustelun aihekin on lapset ja heidän uskonelämänsä. Miten se näkyy ja miten ei näy, miten uskova vanhempi haluaa sen näkyvän ja ei näkyvän? Onko viisasta tumpata lapselle omaa uskontopakettia, kun se ei ole välttämättä totuus ja lapsi purkaa sen kuitenkin jossakin vaiheessa ja ottaa osan ja hylkää osan? Jokainen on yksilö, ei vanhempansa tai yhteisönsä suora jatke, jokaiselle pitää jättää tilaa kasvaa myös omaksi itsekseen, muuten vanhempana sortuu enempi ja vähempi väkivaltaan.

        Joillekin vanhemmille olisi varmaan kiva, jos heidän lapsensa tekisivät heidän mieleisellä tavallaan, mutta ei se niin lopulta mene eikä pidäkään mennä. Ihan samalla tavalla kun itsekään ei hyväksy kaikkea omilta vanhemmiltaan, omatkaan eivät hyväksy itseltä. Näin se pojasta polvi jos nyt ei aina parane, niin ainakin muuttuu, halusimmepa tai emme.

        Itse koen tuon muuttumisen tosi suotavana enimmäkseen, en näe aikani ilmiöitä, asenteita, oppeja ja konsteja läheskään aina hyvinä. Usein perimmäinen perustelu omalle käsitykselle on tottumus, koska se tuo turvaa ja muutos on pelottava. Mutta muutoksia tulee ja uutta normaalia pukkaa ja kaikki se ei ole pahasta, niin kuin ei ole koskaan ollutkaan.

        Äh, mitä typerää yksinpuhelua… lähetä, deletoi, läh…

        Tykkää

  110. Kesäkukka

    Hyvin ymmärsin, mitä Heino tarkoittaa, ja ihan ytimessä tuossa ollaan. Tosin tuo lainaus ”Kyllä vl-liikkeessä on kaiketi aina…” oli alunperin Taavetin kommentista, mutta asia tuli silti selväksi. Kyllä, näin on, miten kirjoitat: ”
    ”opetus [uskonvanhurskaus ja elämänvanhurskaus] on myös raamatun mukaista, mutta voi myös väärin ymmärrettynä viedä lainalaiseen uskoon.” Ja eikö se silloin juuri vie siihen lainalaiseen uskoon, kun yritetään tätä hommaa väärinpäin. Siis että yritämme olla ensin vanhurskaita elämällämme ja ajattelemme, että siitä sitten seuraisi myös uskonvanhurskaus. Käytännössä se menee niin, että kun teen ”uskovaisten tekoja” niin siitä seuraa, että olen uskovainen ja siitä taas, että Jumala hyväksyy minut.

    Tämä, mistä Heino puhuu, on ns. tahrateologiaa, josta ollaan täällä aiemminkin puhuttu. Itselle on ollut myös tärkeää, etten opettaisi lapsiani pelkäämään jatkuvasti sitä, ovatko synnit anteeksi (mikä pelko itselläni lapsena oli). Sen vuoksi sanoitan asiaa mieluummin siten, että ihminen pelastuu, jos hänellä on sydämellään pelastava usko. Siis usko Jeesukseen Kristukseen omana henkilökohtaisena Vapahtajana (vrt. hänellä on synnit anteeksi), vaikka nämä pohjimmiltaan samaa tarkoittavatkin. Ja omille lapsilleni olen myös jo monta vuotta opettanut, että synnithän ovat teillä anteeksi aina ja joka hetki, kun uskotte. En ole ihan samoin jatkanut lapsuuskotini perinnettä, jossa meille aina iltarukouksen päätteeksi saarnattiin synnit anteeksi Jnjv vaan olen sanoittanut asiaa hieman toisin juuri väärinkäsitysten välttämiseksi ja rehellisesti siten kuin itse uskon ja ajattelen, että olisi parasta heidän uskonsa vahvistukseksi. Monesti käytän esimerkiksi siunaamista kolmiyhteisen Jumalan nimeen ”Siunatkoon sinua kaikkivaltias Jumala….”
    (Täällä taisin joskus kysyä, onko ”puolipakollinen” ja monesti ehkä rutiininomainenkin synninpäästön sanojen saarnaaminen joka pk:n, rl:n, hartauden tai seurapuheen jälkeen ruokkimassa tätä väärää käsitystä, etteivät synnit ole anteeksi ilman tätä julistusta.)

    Tuossa uudessa ”Oppi”-kirjassa (Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti) tämä on suoraan sanottu. Että synnit saa uskoa aina ja joka hetki anteeksi, vaikka ei kuule äänellistä synninpäästön/evankeliumin julistusta. (Tarkkaan en nyt voi lainata kun ei ole kirjaa tässä, mutta kutakuinkin noin meni.) Se, että tämä sanotaan näin suoraan ääneen SRK:n kustantamassa kirjassa, on iso edistysaskel vl:ssa.

    Eräs ilmaisi asian siten, että useat vl:t ovat luulleet, että suhde Jumalaan muuttuu ripissä. Että kun on ripittäytynyt tai kuullut synninpäästön, on taas kaikki puhdasta ja välit Jumalaan ovat selvät.

    Taitaa mennä parannus ja rippi sekaisin. Kun vl on painottanut, että parannuksen voi saada vain toisen ihmisen kautta (mikä korostus on myös aiheuttanut paljon turhaa pahaa mieltä ja sivuseikkoihin tarkertumista joskus myös olennaisen unohtaen), niin sekaannusta on ehkä tapahtunut myös siten, että on luultu, että synnit saa uskoa anteeksi vain toisen ihmisen julistuksen kautta. Siis että synnit eivät ole uskovaisellakaan jatkuvasti anteeksi. Parannuksessa ihmisen sydän ja Jumalasuhde muuttuu, mutta ei ripissä.
    Onnekas oli tuo poika, josta kerroit. Että hänelle heti kilvoituksen alussa selvisi tämä asian laita. Uskosta on kysymys!

    Tuo, mitä vielä toit esille, oli myös hyvin tärkeää: Että Jumala ei hylkää, vaikka kuikuttelen ja kapinoin! Meitä on kaikenlaisilla temperamenteilla varistettuja, uskovaisissakin. Kun lukee Jobin kirjaa, niin kyllä siellä kaikenlaiset tunteet nousee esiin. Vihastumisen tunteet ovat normaaleja ja samoin ajatukset, että Jumala on epäreilu. Tunteet eivät lähde sillä, ettei niitä tunnista. Oliko se stoalaisuutta, joka korosti sitä, että on ihannoitavaa ja tavoiteltavaa elää kuin viilipytty, ja piilottaa tunteensa. Ajatus on tainnut levitä meidän päiviin asti. Toki tunteiden hallitsemisen taitoja tarvitsemme.

    Tykkää

  111. Satunnainen vierailija

    Alun opettajan kirjoitus herätti minussa kysymyksiä. Sisältä tuntui kovin tutulta.
    Opettaja väitti olevan ei-lestadiolainen ja antoi ymmärtää, että hänellä ei ole suoranaista yhteyttä liikkeesseen. Kuitenkin kirjoituksessa tulee rivien välistä vaikutelma, että kirjoittaja tuntee lestadiolaisuutta sisältäkin päin. Kirjoituksessa nostetaan esiin tiettyjä, jopa jo kliseemäisiä, kriitikin aiheita, joita jo keskusteltu muilla foorumeilla lestadiolaisten tai siitä erkaantuneiden kirjoittamina.
    Vuokkokin taisi kirjoittaa edellä, että hänelläkin tuli aluksi mieleen feikki.
    En kirjoita tätä sen vuoksi, että ko. ilmiöitä ei olisi, vaan peräänkuulutan rehellisyyttä kaikessa muodoissa,

    Sitten muutama ajatus:

    Rakentava analysoiva krtiiikki on mielenkiintoista. On raskasta lukea kirjoituksia, joissa paistaa läpi liiallinen henkilökohtaisuus. Asiat voivat olla tällöin osittain yksilöön liittyviä.

    Täällä esitetään paljon kritiikkiä. Toivoisi, että tapahtuisi myös itsereflektio, että ei lankea samaan, mitä toisessa kritisoi.

    Lopulta me kaikki olemme niin samanlaisia. Kaikilla on tarve nostaa häntänsä, olla omahyväinen, luokitella, rajata. Olkoot sitten lestadiolainen, ex-lestadiolainen, ortodoksi, katolilainen, ateisti tai mikä tahansa.

    Tykkää

    1. Mihin kliseisiin viittaat opettajan kirjeessä? Voisivatko nämä ”kliseet” olla juuri niitä asioita, jotka pistävät silmään seuratessa vanhoillislestadiolaisten talostelua?

      Tykkää

    2. Markku Korteniemi

      Aivan niin ”satunnainen vierailija” – totta puhut, meillä kaikilla ihmisillä on enemmän tai vähemmän voimakkaana itsekorostus, itsekeskeisyys, omahyväisyys yms. – niin Ry:n toiminnassa kuin kaikkien muidenkin yhteisöjen…

      Mutta jospa me edes jotenkin saisimme Hengellä hallita pätemisen tarpeitamme – yhteiseksi rakennukseksi!

      ”Mutta jos te Hengeltä hallitaan…” (Gal. 5:18)

      Ja kyllä opettajan kirje on siinä mielessä kliseinen, ettei se juuri uutta tuonut keskusteluun – ja ei se ole koko totuus lestadiolaislapsista.

      Tykkää

  112. Heino Korpela

    En tiedä meneekö tämä keskustelu liian rönsyleväkin jos tartun tuohon Kesäkukan tuomaan tapaan, joka näyttä olevan monen vl -kodin tapa. Luetaanpa tuo lainaukseni:
    ”En ole ihan samoin jatkanut lapsuuskotini perinnettä, jossa meille aina iltarukouksen päätteeksi saarnattiin synnit anteeksi Jnjv vaan olen sanoittanut asiaa hieman toisin juuri väärinkäsitysten välttämiseksi ja rehellisesti siten kuin itse uskon ja ajattelen, että olisi parasta heidän uskonsa vahvistukseksi. Monesti käytän esimerkiksi siunaamista kolmiyhteisen Jumalan nimeen ”Siunatkoon sinua kaikkivaltias Jumala….”

    Minä olen syntynyt ja kasvanut vanhoillislestadiolaisessa kodissa enkä ole lapsena kuullutkaan, että tuommoinen tapa olisi olemassa! Kodissani ei saarnattu syntejä anteeksi, jos ei pyytänyt anteeksiantoa. Ei myöskään vaimoni ole tämmöistä tapaa edes kuullut. Äiti aina opetti, että voin luottaa Jumalaan kun luen iltarukouksen; ”Levolle lasken…” Jumala on minut huolinut lapsekseen, joten jos en herääkään, enkeli hakevat taivaaseen.

    Nuo synninpäästön sanat ovat kyllä olleet käytössä, mutta noita sanoja; Jeesuksen nimessä ja veressä ovat syntisi anteeksi. Näitä sanoja ei ole kodissani pidetty siunauksen sanoina, vaan synninpäästön todistuksena. Äitini aina teroitti sitä, että ihminen ei anna syntejä anteeksi, vaan todistaa, että Jumalan Poika on kaikkien ihmisten synnit sovittanut Jumalan edessä ja jokainen joka tämän uskoo saa syntinsä anteeksi, siis uskomalla tämän vakuutuksen.

    Tietäisikö teistä joku, milloin noita synninpäästönsanoja on alettu nimittämään siunaukseksi? Raamatusta voimme monista kohdista lukea, mitä siunaus tarkoittaa. Kun Jeesus ennen taivaaseen nousemistaan siunasi opetuslapsiaan, ei hän todistanut heille, heidän syntejään anteeksi, sillä hän oli jo todistanut heille:
    ”Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät.” (Joh.15:3)

    Kyllä Jeesus siunasi opetuslapsiaan ja niitä pieniä lapsia joita otti syliinsä, hän siunasi heitä samoilla sanoilla kuin Kesäkukka siunasi omia lapsiaan; ”Siunatkoon teitä kaikkivaltias kolmiyhteinen Jumala…”
    Tässä nuo raamatunpaikat:
    ”Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät.” (Luuk.24:50)
    ”Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.”
    Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä.” (Mar.10:15,16)

    Tykkää

  113. Markku Korteniemi

    Ensi sunnuntai on tosiaan Mikkelin päivä – enkelien päivä, aiemmin myös lasten. – Oletko sinä kokenut saaneesi apua Jumalan lähettiläiltä, enkeleiltä? Minäkin olen. Ja monet ovat nähneetkin. – Äsken palaneen Kiihtelysvaaran kirkon vahtimestari epäili enkeleiden auttaneen häntä kantamaan raskaan alttaritaulun kirkosta.

    Tänään ilmestynyt Päivämieskin otti pääkirjoituksessaan kantaa abortteihin ja sukupuolineutraaliin uutisointiin – tosin laimeasti, mutta hyvä edes niin. Ex-päätoimittaja Pekka Aittakumpu kirjoittaa artikkelissa ”Lasten turvallisuus on yhteinen tehtävämme” erityisesti seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

    Mikkelinpäivän kirkollisessa rukouksessa rukoillaan mm:

    Herra, kaikkivaltias Jumala,
    sinä olet tutkimattomassa viisaudessasi
    asettanut pyhät enkelit
    palvelemaan kansaasi.
    Lähetä heidät rinnallemme
    taistelemaan kaikkea pahaa vastaan.
    Pidä meidät lujina sanassasi,
    ettei maailma voita meitä.
    Anna meidän kerran
    yhdessä enkelien kanssa
    ylistää sinua taivaallisessa valtakunnassasi.
    Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen,
    meidän Herramme kautta,
    joka sinun ja Pyhän Hengen kanssa
    elää ja hallitsee aina ja ikuisesti.

    Herra Jumala, taivaallinen Isä.
    Sinä lähetät enkelisi kulkemaan edellämme
    ja suojelemaan meitä
    elämämme kaikissa vaiheissa.
    Tiedämme, ettet sinä jätä meitä.
    Kuitenkin olemme usein malttamattomia,
    hätäilemme ja pelkäämme.
    Anna meille levollinen mieli
    ja auta meitä jättäytymään turvallisesti
    sinun suojaasi.
    Tätä rukoilemme
    Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Olen pitkään elämässäni pelännyt sitä mahdollisuutta, että näkisin enkelin tai pirun. Lapsuudessani kerrottiin tilanteista, joissa näitä henkiolentoja oli näkynyt ja minusta se oli erittäin pelottava asia. Noh, minua ja monia muitakin kaltaisiani lohduteltiin, ettei ne esiinny niitä pelkääville. Sitten aloinkin pelätä sitä, että jos en enää pelkääkään tarpeeksi paljon ja ne tupsahtavatkin jonain pimeänä yönä selittelemään minulle jotain tai nykimään peittoani, niin kuin erään vl-papin kohdalla kerrottiin aikoinaan käyneen: piru oli tullut yöllä nykimään peittoa ja häiritsemään. Siihen tilanteeseen kehotettiin lausumaan Jeesuksen nimi, jota piru pelkää.

      Aika paljon näistä asioista puhuttiin vl-piireissä, eikä ainakaan nuorten keskuudessa asiaa koettu kivana.

      Noh, jos nyt miettii, että onko mahdollisesti enkeli joskus ollut jossakin tilanteessani mukana, niin pari erikoista juttua tulee heti elämästäni mieleeni.

      Olin nuorena Tukholmassa. Minulla ei ollut vielä töitä ja oli kovasti arvelluttavaa, että saisinko edes niitä nuoresta iästäni johtuen. Kaverillani oli sama tilanne ja asuimme veljeni perheen luona. Olimme olleet jo pari viikkoa paikkakunnalla ja kulkeneet seuroissa moneen otteeseen samalla suunnalla asuvan nuoren miehen ja hänen pikkusiskonsa kyydissä. Ja taas olimme menossa samaiseen kyytiin seuroista iltakylään ja iltakylästä asunnollemme.

      Kuinka ollakaan, veljeni sai järkättyä siksi sunnuntaiksi töitä meille ja meidän oli otettava työ vastaan, jotta saisimme edes hieman rahaa. Pitkin hampain suostuimme täähän, koska olisimme halunneet iltakylään ja kun kyytikin olisi ollut valmiina ja sovittuna niin…mutta enkeli tahi joku muu puuttui tilanteeseen.

      Tuo sisaruspari ajoi iltakylästä tultuaan kotimatkallaan kolarin kuorma-auton kanssa ja molemmat kuolivat välittömästi. Oli hurjaa jälkeenpäin ajatella, että omien suunnitelmiemme mukaan olisimme myös itse kuolleet, olihan auton takaosa täysin liitsaantunut kuorma-auton painosta.

      Myöhemmin iltakylässä olleet nuoret kertoivat, kuinka he olivat koko illan laulaneet tosi surullisia lauluja ”Mun henkeäni salpaa..” ja muitakin ja juuri tuota laulua oli ehdottanut kuolonkolarin ajanut nuori mies. Hänen jäljiltään löytyi hänen huoneensa pöydältä myös hänen jäähyväisrunonsa, joka koettiin ennerunoksi, enkelin aikaansaannokseksi.

      ”Älkää jääkö ystävät suremaan, sillä suru on kuin mustiin pukeutunut vieras…” Runo on ruotsiksi ja on minulle vieläkin kokonaisuudessaan tallessa. Valkopukuisten enkelten kuorosta siinä puhutaan myös.

      En hirveesti perusta enteisiin ja uniin, mutta juuri aborttiin pääätynyt raskauteni oli erikoinen tapaus minulle.

      Olin Jumbossa eräässä kaupassa kun minua yhtäkkiä huimasi vahvasti. Säikähdin, että mikä minulla on ja seuraava ajatus olikin: olen raskaana. Seuraava ajatus oli, että miksi oirehdin raskauteeni huippaamalla ja seuraava ajatus olikin: lapsi ei ole terve. Sitten nopeast laskeskelin mielessäni, että lapsi syntyy pari viikkoa ennen suvareita, joten en pääse siihin, koska keisarinleikkaus. Seuraava ajatukseni oli, että pääsenpäs, sillä en tule saamaan lasta itselleni, se tulee joko kesken tai kuolee vatsaani.

      Kerroin tästä uumoilustani aika monelle. Myös eka ultrassa ennen ultraa kerroin hoitajalle ja hän sanoi, että noh, katsotaan. Ja niinhän vauveli oli pahasti turvoksissa. Arvasin myös sen, että kyseessä on trisomia18 ja että vauva on poika.

      Aikamoista enteilyä ihmiselle, joka ei enteisiin usko 🙂

      Tykkää

      1. Vuokko Ilola

        Vielä enkeleistä.

        Eräs pieni tyttö pelkäsi illalla mennä nukkumaan. Äiti lohdutteli, ettei tarvitse pelätä kun enkelit suojelevat. Tyttöparka alkoi itkeä, että nyt pelkään vielä enemmän.Itselleni myös herkkänä lapsena nuo henkiolennot aiheuttivat paljon pelkoa.

        ”Jumala näkee sinut joka hetki, hiuskarvakaan ei putoa päästäsi hänen tietämättään”, niin hyvältä kuin ajatus kuulostaakin, pienelle lapselle se voi olla pelkoa aiheuttava ajatus. Tietenkin se on apuväline vanhemmalle kasvatustyössä, se on kättä pidempää, se on tehokas uhka, se on näkymätön lapsenvahti. Onkon parempi, että lapsi tottelee siksi että totella täytyy, vai siksi, että Jumala rankaisee jos ei tottele?

        Tykkää

  114. Tuo vl-papin pirunnäkeminen oli aivan yleinen legenda niille, jotka olivat nuoria tuolloin. Ko. vl-ex-rovasti on todennut, että kysymyksessä on fiktio, jota hän on kertonut faktana. Hänen mukaansa ei ole tärkeää onko se totta, kunhan ihmiset vain uskovat siihen (!).

    — No, tämä varmaan liittyy niihin mielikuviin, joita hän on halunnut itsestään luoda. Pyhimyksenhän saa itsestään tehtyä, vaikka sitten valheellisia kertomuksia levittämällä…

    Näitä urbaanilegendoja oli kyllä muitakin, varsinkin ennen kuuluisia hoitokokousaikoja–sittenhän niitä alettiin jo sanktioida, osittain.

    Tykkää

    1. Eevertti

      Meillä on koululaitos, iso määrä teologisesti oppineita henkilöitä, sydämmensivistystä, positiivisiä tunteita mutta silti hengellisen vallan huipulle, auktoriteettiasemaan, lauman johtajaksi nousee henkilö joka pystyy vaikuttamaan muistiperimässämme asuvaan mystiikkaan.
      Ei auta järki, ei teologia, ei edes ristinkuolema vapautuksen puolesta siinä tilanteessa, jos jollakin on niin suuret voimat käytössä että kykenee antamaan sielunviholliselle lähdöt kirkon seinältä kuin myös auton konepellin alta.
      Silläkään ei näytä olevan merkitystä onko asia faktaa vai fiktiota niin vaikutus on sama.

      Tykkää

  115. Heino Korpela

    Mietin tuota Vuokon kertomaa runoa, sillä se on kuin viesti siitä, että tuo poika on päättänyt lähteä: ”Älkää jääkö ystävät suremaan, sillä suru on kuin mustiin pukeutunut vieras…”
    Myös Siionin lauluissa ovat monet laulut mollisäveliin sovitettu, siis hyvin surullisia. Miksi näin on? Usko on kuitenkin, tai ainakin pitäisi olla iloa ja turvallisuutta tuottava asia.

    Enkelin näkemistä on turha pelätä, sillä harva heitä taitaa oikeasti nähdä. Monet kertomukset taitavat olla hallusinaation aiheuttamia.
    Jos kuitenkin näkee, ei nähdessään ole mukana pelkoa, vaan sellaisen rakkauden kokeminen, jota ei osaa sanoin kuvata. Mistä minä tämän tiedän? Sitäpä minä en kerro, sillä on vaara, että jos näitä kertoo ihmiset hyvin herkästi hymähtävät ja liimaavat kertojan otsaan lapun, jossa lukee Pöpi.

    Raamattuun on kuvattu enkeli ja aina heille on sanoin ja kuvin kuvattu siivet. Jos kuitenkin näkee enkelin / enkeleitä, ei heillä ole siipiä. Eivät he siipiä tarvitse, eiväthän he ole meidän todellisuudesta. Puhunkohan minä nyt itseni pussiin, kun sanon, etten kerro ja kuitenkin kerron vähän.

    Olen ollut niin lujasti naiivi, vanhoillislestadiolaisuudessa, että minun on ollut hyvin vaikea uskoa, että nuo minun suuresti kunnioittamani saarnamiehet olisivat eksyneet opettamaan aivan harhoja. Olen ollut niin suuressa, epäilyksissä elävä, että Jumalan on pitänyt vahvistaa, että olen voinut jatkaa elämääni ja uskoa kaikista kielloista huolimatta, että itse Jumala kantaa uskovaa yli kaikkien vaikeuksien. Niinpä minä nyt teille täällä kirjoittelen ja kerron uskostani, iloitsen Jumalan armahtavasta rakkaudesta. En pelkää mitään!

    Liked by 1 henkilö

  116. Kesäkukka

    Vielä kasvatukseen.
    Katekismuksen mukaan ”Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia”. Itse allekirjoitan tämän, ja koska ajattelen, että tämän ymmärtäminen on myös ihan kaikille ihmisille parasta ja että se tulee suurimmaksi elämän (ja kuoleman) onneksi, haluan kertoa tästä myös jälkipolvilleni (ja neuvoohan Raamattukin niin).

    Se, millä tavoin ohjaan lapsiani Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen on sitten se asia. Olen joutunut paljon miettiä, että tukeeko se, että kasvatan heitä vl-perinteen sisällä, heitä tuntemaan Jeesusta Kristusta ja pääsemään Jumalan lapseksi. Kyllä ja ei. Ainakin keskustelua tarvitaan paljon.

    Tässä open kirjeestä on havaittavissa, että voidaan oppia tietty elämäntapa, vl-perinne, jota mekaanisesti noudatetaan. Voi tulla ajatus, että kun eletään ”uskovaisena”, perinteessä, niin kaikki on hyvin. Lisäksi tämä eksklusiivinen seurakuntaoppi ruokkii helposti ajatusta, että kun tässä porukassa pysyy, pelastuu. Sydämen usko voi olla hakusessa.

    Usean lähtijän kokemus taitaa olla se, että elettiin niin kauan lestadiolaisen perinteen mukaan, mukana porukassa kunnes miinukset perinteessä elämisessä ohittivat plussat. Kuinka moni lähtijä oikeasti kieltää uskonsa, ilmaisee asian siten, ettei enää usko Jeesukseen henkilökohtaisena vapahtajanaan?

    Kun uskomisesta tulee kaavamaista tietyn elämäntavan noudattamista, käy juuri niin kuin open kirjeessä mainitaan: Toimitaan ristiriitaisesti. Lestadiolaista vanhaa perinnettä noudatetaan, mutta samanaikaisesti rinnalla hyväksytään asioita, jotka ovat samoja, mutta uudessa yhteydessä, (esim. juuri tämä tanssiminen).

    Nyt täytyykin kysyä, missä on omatunto? Auttaako valmispaketti ”uskovainen tekee näin, uskovainen ei tee näin” omantunnon kehittymiseen? Ei auta. Minusta toimiva omatunto on ihan parasta mitä Jumalan lapsella voi olla, siksi haluaisin lastenikin saavan sellaisen. Kun olen tilanteessa, jossa en oikein tiedä mikä on oikein, voin kuunnella mitä omatuntoni tästä sanoo (kuuntelemiseen liittyy myös Raamatun lukeminen, uskovaisten kanssa keskustelu jne.). Toinen vaihtoehto on ulkoistaa itseni ja miettiä, mikä on ”uskovaisena” (lestadiolaisessa perinteessä elävänä) oikea toimintatapa tässä tilanteessa (ihan kuin eläisin lestadiolaisuuden edustajana). Jälkimmäisessä tapauksessa noudatan jotain epämääräistä ”kollektiivista omatuntoa” (jota ei oikeasti olekaan) ja etäännytän itseäni itsestäni.

    Koen tällä hetkellä hieman ristiriitaa halutessani opettaa lapsiani (ja itseäni) luottamaan omaan, Jumalan sanaan sidottuun omaantuntoon vl-liikkeen vahvan perinteen sisällä. Toisaalta kysyn myös, onko tämä perinne enää kovin vahva. Toki perinteessä on myös paljon hyvää, sitä en kiellä, mutta saitte varmaan pointtini.

    Olisi kiva kuulla tähän muiden kokemuksia ja ajatuksia.

    Tykkää

  117. Johanna

    Tapaus tästä elämästä. Olimme keskustelleet kotona elämästä ja kuolemasta. 3-vuotias lapseni oli kertonut yllättäen päiväkodin ruokapöydässä, että kun minä kuolen, pääsen taivaaseen. Tätä asiaa koitettiin sitten käydä päiväkodin työntekijän kanssa läpi. Silti täti jäi kuohuneeseen mielentilaan. Itse jäin miettimään, että mikä henkilökohtainen uskontunnustus lapselta! Toisaalta mietin, tätä tämä on, kuolemasta ei kaiketi saisi edes mielellään puhua. Tämä sama lapsi on usein kirkon messussa ja seuroissa kysynyt isolla äänellä, että onko täällä Jeesus. Siitä on sitten puoliääneen penkissä keskusteltu. Vastaukseni on usein ollut, että Jeesus on sydämessäsi.- – – Tämä sama lapsi on innokas seurakuntalainen ja nauttii ehtoollisleipää ehtoollisella hyvin mielellään. Siinäpä esikuvaa uskolle.

    Olen (hoitokousajoista oppineena ) sanonut lapsille, että omaatuntoa ja myös järkeä on kuunneltava. Yhteisötkin voivat harhaantua (toki mitkä tahansa, maalliset ja hengelliset).

    Vuokolle minulta myötätuntoinen ajatus. Valitettavasti elämässä useinkaan teoria ja eletty käytäntö eivät kohtaa, eivät aina uskonnollisissa asioissakaan ”henki tosin on altis, mutta liha on heikko” (Matt 26:41). Aina eivät ole ”päiväs niin kuin voimas”, ihminen voi murtua elämäntilanteessa kuin elämäntilanteessa. Ilman uskoa ja uskontoakin. Aina olemme sidottuja myös aikaan ja yhteisöömme, seurakuntaan, kirkkoon, vuosisataan, paikalliseen kulttuuriin jne. Toivon, että pääset vapauteen ja selkeyteen elämässäsi.

    Minä kannatan kasvatuksessa linjaa: tunteet ovat sallittuja, asioista voi keskustella. Joskus olen jopa leikillisesti katunut, että olisiko kannattanut kuitenkaan suhtautua niin sallivasti tunteiden ilmaisuun, sitä ilmaisua nimittäin teinitalossa riittää… 🙂 Uskonasioista haluan keskustella. Haluan ottaa ohjetta Raamatusta ja kertoa, jos joku asia tai käytäntö on enemmän kulttuurisidonnainen. Näitä kysymyksiä nuorilla nimittäin riittää, muitakin kuin uskontoon liittyviä.

    Tuolle opelle sanoisin, minulla oli onnea, että sain elää kouluaikani sellaisten opettajien kanssa, jotka eivät pääosin näyttäneet laittavan minua eri lokeroon tai luupin alle kuin muita oppilaita. Minä sain viilettää vapaasti koulun käytävillä, jäädä halutessani pois diskosta tai elokuvista, tai sain olla mukana, jos halusin. Täytyy kiittää, olipa viisaita opettajia. Kiitos teille, jos sattuisitte lukemaan!

    Tänä päivänä luotan omien lasteni opettajiin ihan satasella. Lapseni ovat saaneet halutessaan jäädä pois tanssitunnilta tai lähteä luokan kanssa katsomaan Tuntematonta sotilasta, ilman opettajien kummastelua, näin uskon. Kiitos suomalainen yhteiskunta, kiitos uskonnonvapaus!

    Liked by 1 henkilö

    1. Vuokko Ilola

      Johannalta:

      ”Toivon, että pääset vapauteen ja selkeyteen elämässäsi.”

      Vapaa toki olen, välillä varmaan liiankin kanssa, mutta selkeyttä en kaipaa jos se tarkoittaa totuuden omistamista.

      ”Tämä nainen voi olla vähän sekaisin…” 😀 Vapaa ja kaoottinen, ne ovat tunnussanani tänään.

      Tykkää

  118. Pertti Niukkanen

    Liberaalina kirkollisena toimijana ja kirjailijana tunnetulla Kaisa Raittilalla on vahva lestadiolainen tausta. Hänen isänsä oli lestadiolaistutkimuksen grand old man Pekka Raittila (1923–1990). Hänen äitinsä Saara Inkeri Raittila (1924–1999) oli Wäinö Havaksen tytär. Virsirunoilija ja kirjailija Anna-Maija Raittila (1928–2012) taas oli Pekka Raittilan sisar ja siis Kaisa Raittilan täti.

    Kiinnostavia ajatuksia kasvattamisen vaikeudesta, uskonvapaudesta jne. löytyy Kaisa Raittilan haastattelusta ”Itkin, kun lapseni erosi kirkosta” https://www.hs.fi/elama/art-2000002792373.html

    >>
    Kun osa perheestä kuuluu kirkkoon ja osa ei, edessä saattaa olla ongelmia. Sora Kankare ei osallistu perhejuhliin, jos ne järjestetään kirkossa. Hänen äitinsä Kaisa Raittila taas yllättyi, miten surulliseksi pojan kirkosta eroaminen hänet tekikään.

    Mutta äidin surun rinnalle nousi myös toinen tunne. Se on vahvistunut, kun on käynyt selväksi, ettei kyse ollut vain mustavalkoisen teinin päähänpistosta.

    ”Tulen perheestä, jossa opetettiin arvostamaan rehellisiä ratkaisuja. Olen ylpeä siitä, että Sora toimi vakaumuksensa mukaisesti.”
    >>

    Tykkää

  119. Markku Korteniemi

    Kiitos Pertille raittiloiden sukuselvityksestä 🙂

    Jossakin kommenttiketjun vaiheessa en ehtinyt mukaan kommentoimaan, mutta laitanpa nyt, mitä nousi mieleen…

    ”Täälläkin esiintyvän fundamentalistisen raamatuntulkinnan kohdalla ajattelen, että pitäisi sitten olla järjen ja johdonmukaisuuden nimissä fundamentalisti kaikkien raamatunkohtien suhteen, eikä valikoida!” Eudokimos 17.9.

    Noh, eiköhän tuohonkin lipsahtanut sitä ihtiään lokerointia oikeinnii ”porin mitalla” 🙂

    Selvennyksenä. Kun pidän ihtiäni ”konservatiivikristittynä”, en tarkoita sillä taloudellista enkä yhteiskunnallista konservatiivisuutta, en kannata (no ainakaan periaatteessa 🙂 loputtomaan tuotannon ja kulutuksen kasvuun perustuvaa järjetöntä kapitalista tuotantotapaa, piikkikypärämilitarismia, – en tarkoita sillä fundamentalistista sanainspiraatio-oppia, enkä varsinkaan Raamatun alkukertomusten historiallisuutta… – Mutta tarkoitan sillä näkemystä, että Raamattu sisältää Jumalan ILMOITUKSEn eli viestin meille, ja joka meidän on syytä ottaa vakavasti. Ja tuohon ilmoitukseen sisältyy myös Raamatun pelastushistoriallinen punainen lanka. – Ja koska kristinusko on ennen muuta eettinen uskonto, sisältyy tähän punaiseen lankaan myös Jeesuksen Kristuksen ja apostoliensa tulkinta uskomme etiikasta, mikä sisältää myös käsitykset ja opetukset niin sukupuolesta kuin seksuaalisuudesta!

    Siis ihailen Jeesuksen yhteiskunnallista radikaaliutta, Jerusalemin alkuseurakunnan kristillistä sosialismia, apostolien intoa laittaa kaikki likoon yhden asian puolesta ja Assisin Fransiscuksen ekologista elämänasennetta ja lähimmäisten vuoksi uhrautuvaa elämänasennetta!

    No ratkaisevaa olisi käytäntö ja sen suhteen näyttöjä on minulla vähän, jos sellaiseksi ei lasketa joitakin laimeita yrityksiä ekologisimman elämäntavan kasvimaiden, lampaiden ja vuohien pidon suhteen. Peltoa on kuitekkin varalla sen verran, että siinä hätätilanteessa kaalenpäitä kasvattaisi vaikka lähisuvulle…

    ”..sitt ei kuri kaada, joka toista hädässä ei hylkää… (Runeberg, Saarijärven Paavo)

    Asiasta toiseen. Välissä kommentit ovat sivunneet ns. kurittavaa kasvatusta.

    Ihminen on yksi eläinlaji, joka on käyttänyt kurittavaa kasvatusta miljoonia vuosia – ja tuskin selviää ilma sitä eteenkään päin. Pahoinpitelystä en nyt puhu – enkä sitä hyväksy. Ja toki ymmärrän, että sellaiseksi se voi helposti muuttua kun affektiot ottavat vallan.

    On lapsia, joiden suhteen ankara katsominenkin on musertava rangaistus, mutta sitten on lapsia, jotka hakevat rajojaan ja pienempi paha olisi osoittaa ne fyysisellä maltillisella rangaistuksella kuin ilman!

    Ajassamme on paljon epähistoriallista valistusajattelun sokeutta; kuin edistyksen ja tiedon valo on taas juuri oman aikamme tuote. – Mutta ”historia magistra vitae” !

    Kaikki aiemmat kristilliset vuosisadat hämmästyisivät eettisen ajattelumme nurinkurisesta huipentumasta: tukistuksesta voi saada sakot, mutta syntymättömän lapsen surma (abortti) on suuri ”ihmisoikeus” ja se tehdään oikein laillisen yhteiskunnan tuella.

    Kuka onkaan suurin syyllinen:

    1) Päätalon Riitu, joka kantoi esiliinan mutkassa huolellisesti kokoon käärittyä vyötä, jolla löylytti väliin Kallea kolttosistaan ja tottelemattomuudesta. Mutta Kalle rakasti äitiään ja Riitu-äiti Kallea.
    (Ks. teos ”Huonemiehen poika”)

    2) Suuri kasvatusfilosofi Jean-Jacques Rousseau, joka julkaisi mullistavan teoksensa Emile eli kasvatuksesta 1762. Kirjassa hän vastustaa kurittavaa kasvatusta, mutta suosittelee sijaan lapsen valintojen omakohtaisia seurauksia (heitteille jättöä?) ja lähinnä henkistä kidutusta. Saadessaan omia lapsia useiden naisten kanssa, jätti suuri filosofi heidät suoralta kädeltä lastenkotiin yrittämättäkään heitä kasvattaa.

    3) Nykyinen kasvatustodellisuus: On ihan normaalia, että lapsi saa väkivalta peleistä + videoilta ym. nähdä ja kokea päivittäin satoja tai tuhansia virtuaalisia tappoja, pahoinpitelyjä ja pahempaakin…. Eikä ainakaan kaikki psykologit pidä sitä yhtään minään. Lapset saavat nettikännykän jo alakoulussa, mistä monelle seuraa koukuttuminen, liikunnan poisjääminen, niska- ja hartiavammat, säteilyn aiheuttamat solumuutokset jne. eikä siitä kouluhallituskaan ole moksiskaan, sillä onhan se vain digiloikan sivutuote ja lasten pyhä ”laillinen oikeus”.

    Tykkää

  120. Vuokko Ilola

    Olen viime aikoina miettinyt sellaista, että miten usein ihminen kokee isoiksi asiat, jotka eivät välttämättä ole kovinkaan mittavia.

    Lapsuudessani ja nuoruudessani minut opetettiin ajattelemaan, että kaikki epäuskoiset ovat jollakin tavalla pahoja. Vaikka sitten joku nyt näyttäytyikin ystävällisenä, sydämellisenä ja herttaisena, niin hänkin oli kovasti syntinen ja äitini piti puhutella häntä ihan kyyneliin saakka. Se oli ahdistavaa ja hämmentävää seurattavaa. Miksi pistää luokille kilttiä naapurintätiä, joka paikkasi monet monet vanhempieni läsnäolon ja huolenpidon puutteet kohdallani?

    On ollut vaikea tie käsittää, että kaikki vl-liikkeen ulkopuoliset eivät ole rikollisia ja pahoja. Ei edes salaisesti. Rikollisiakin löytyy (kuin myös vl-liikkeestä!) ja kaikenlaista vääryyttä, mutta miksi vl-liikkeessä määrällisesti pieni osa ihmiskunnasta – rikolliset vastaan kunnolliset – peittosi mennen tullen palatessa suurimman osan ihmisistä?

    Siis miksi ihmismieli takertuu niin helposti ja mielellään kielteisiin asioihin ja unohtaa eikä näe myönteisiä asioita ympärillään, vaikka hyvää olisi kuinka paljon enemmän kuin pahaa?

    Traumat tietty vaikuttavat ja omat kipupisteet, mutta vaikuttaako siihen myös jokin muu asia? Luolamiehen selviytyminen? Ihmisen ratkaisukeskeisyys?

    Itse olen joutunut usein huonollakin menestyksellä taistelemaan sen asian kanssa, kun olen niin monessa asiassa traumatisoitunut vl-liikkeessä, että näkisin siinä yhteisössä mitään hyviä asioita. Olen käynyt asian kanssa monia sisäisiä taisteluita, koska haluan olla rehellinen, niin rehellinen kuin kykenen. Teistä moni on huomannut asian ja antanut siitä kenties minulle palautettakin. Joitakin asioita voin sanoa heti kättelyssä avoimin mielin ja käsi sydämellä, esimerkiksi sen, miten ihania ystäviä ja läheisiä minulla vl-aikoinani oli. Ja se, ettei yhteydenpito voinut oikein älämölöjeni takia jatkua, on enempi kuin ymmärrettävää. Ketään en silti muistele pahalla.

    Joitakin kielteisiä asioita vl-ihmisistä en allekirjoita, en edes silloin kun joku entinen tai nykyinen vanhoillislestadiolainen sellaista puhuu. Itse kun pidän pääsääntöisesti yhteisön ihmisiä rehellisinä, minun on vaikea uskoa sitä epärehellisyyttä, mitä yhteisön yrittäjien toiminnoissa (muka) harrastettaisiin. Ajattelen kyseessä olevan häviävän pienen marginaali-ilmiön.

    Tätä, että takerrunko helpommin pieneen pahaan kuin isoon hyvään, joudun miettimään myös työni kohdalla. Onko minut jopa kasvatettu ajattelemaan ja toimimaan näin? Noh, äitini toimesta ei totisestikaan näin, mutta oliko vl-saarnat sitä enimmäkseen, vai iminkö minä helpommin sen kaiken kielteisen ja annoin mennä myönteisen sujuvasti ohitse korvieni? Onko luonteeni taipuvainen enempi muerehtimaan kuin iloitsemaan? Ei, sitä se ei ole, mutta traumatisoitunut olen ja meinaan tai olen meinannut sitä kautta ajautua synkille vesille uiskentelemaan. Nyt kykenen jo katselemaan laivani uppoamishanketta vähän kauempaa ja rannalta käsin: en hukkunutkaan.

    Tykkää

  121. Heino Korpela

    Tuo mitä nimimerkki Eudokimos kirjoitta on tosi hyvä kuvaus siitä minkälaista kasvatusta ry:n saarnamiehet harrastaa. Siis näin:
    Eudokimos: ”Tuo vl-papin pirunnäkeminen oli aivan yleinen legenda niille, jotka olivat nuoria tuolloin. Ko. vl-ex-rovasti on todennut, että kysymyksessä on fiktio, jota hän on kertonut faktana. Hänen mukaansa ei ole tärkeää onko se totta, kunhan ihmiset vain uskovat siihen (!).”

    Jumala on kyllä antanut uskoville kasvatustehtävän, siis kodeille, mutta kyllä kaikkien uskovien tulee nämä neuvot muistaa, ei vähiten saarnamiesten:
    ”Kuuntele, kansani, mitä opetan, tarkatkaa sanojani, te kaikki.
    Minä aion esittää viisaiden mietteitä, tuon julki menneisyyden arvoituksia,
    vanhoja asioita, joista olemme kuulleet, joista isämme ovat meille kertoneet.
    Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.
    Hän sääti Jaakobille säädöksensä, hän antoi Israelille lakinsa ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,
    jotta tulevakin polvi ne tuntisi, jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen.
    Jumalaan heidän tulee turvautua, muistaa, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa hänen käskyjään,
    jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset, jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.” (Ps.78:1-8)

    Tässäpä tulee hyvin esiin kasvattajan vastuu, kasvattajan työssä. Jos aikoo selvitä Jumalan edessä viimeisenä päivänä, ei kärsi opettaa fiktiota faktoina! Näin kuitenkin monet saarnamiehet tekevät opettaen tietoisesti väärin. Sillä eivät kait kaikki puhujat ole niin yksinkertaisia, etteivät ymmärrä ihan selvää raamatun todistusta.

    Kuuntelin radio pookista viime pyhänä vl -seuroja, puhuja puhui Sauluksen parannuksenteosta ja selitti, ettei Saul saanut syntejään anteeksi, vaikka uskoi, eikä uudestisyntynyt kun kohtasi Jeesuksen. Vaan vasta sitten hän sai syntinsä anteeksi, kun Ananias pani kätensä hänen päälleen. Luetaanpa miten tuo tapaus tapahtui:
    ”Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: ”Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut — Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä.” (Ap.t.9:17)

    Kun näin selvästi on kirjoitettu, että Ananias puhutteli Saulusta uskonveljenään. Siis hyväksyi tuon tosiasian, että Saul oli tavattuaan Jeesuksen uskonut, että Jeesus on luvattu Messias ja tämän uskon kautta hän oli uudestisyntynyt. Tästä syntymästään ja apostolisesta virastaan Paavali itse todistaa:
    ”Mutta Jumala, joka jo äitini kohdusta oli valinnut minut ja armossaan kutsui minut työhönsä,
    näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle, jotta lähtisin julistamaan vieraille kansoille sanomaa hänestä. Silloin en kysynyt neuvoa yhdeltäkään ihmiseltä
    enkä heti lähtenyt Jerusalemiin tapaamaan niitä, joista oli tullut apostoleja jo ennen minua. Sen sijaan menin Arabiaan ja palasin sieltä takaisin Damaskokseen.
    Kolmen vuoden kuluttua menin sitten Jerusalemiin tutustuakseni Keefakseen ja viivyin hänen luonaan kaksi viikkoa.
    Ketään muuta apostolia en tavannut, ainoastaan Herran veljen Jaakobin.
    Jumalan edessä vakuutan, että tämä, mitä teille kirjoitan, on totta.” (Gal.1:15-20)

    Miksi Saul oli sokeutunut? Miksi Ananiaksen täytyi tulla tapaamaan häntä ja vasta tämän tapaamisen kautta hän sai näkönsä takaisin? Tähän on myös raamatussa selkeä vastaus, sillä Jumala itse näin johdatti Sauluksen näkemään Jumalan lastenlauma, eikä vain Saulusta mutta, että toisetkin uskovat uskaltaisivat uskoa ja hyväksyä tuo vainooja yhdeksi seurakunnanjäseneksi.

    Emme vain tämän ajan uskovat ole heikkoja ja sanoisinko pelkureita uskossamme, myös tuon ajan uskovat olivat ihan samanlaisia. Luetaanpa:
    ”Jerusalemiin saavuttuaan Saul yritti liittyä opetuslasten joukkoon, mutta kaikki pelkäsivät häntä eivätkä uskoneet, että hänestä oli tullut opetuslapsi.
    Silloin Barnabas tuli hänen avukseen ja vei hänet apostolien luo. Hän kertoi heille, kuinka Saul oli tiellä nähnyt Herran, kuinka Herra oli puhunut hänelle ja kuinka hän Damaskoksessa oli rohkeasti julistanut sanomaa Jeesuksesta.” (Ap.t.9:26,27)

    Eli pakkohan meidän on tunnustaa, että olemme melkoisia pelkureita – vaikkakin uskovia. Mieleemme nousee kysymys, onko sitten kumma, että puhujat, vaikka luettuaan ymmärtävät. Että Sauluksen parannus tapahtui kun hän kohtasi Jeesuksen. Ymmärrettyään eivät kuitenkaan uskalla puheessaan tätä sanoa.

    Jos tuon Sauluksen parannus on Heikki Saaren kaltaisen puhujan arvovallalla laitettu alulle ja suuri puhujain joukko sen ominut, eivät pienemmät puhujat uskalla sitä oikaista. Mieleemme nousee kysymys puhujan vastuusta. Näyttää, että johtajiksi nousseet ex-rovastit uskaltavat todistaa fiktiot faktoiksi. Mekö pienet seuraamme heitä silmät ummessa?

    Tykkää

    1. Kauko Manner

      Kun Kristus ilmestyi Saulukselle Damaskon tiellä, hänelle selvisi, että hän on vainonnut Kristuksen seurakuntaa. Tämä oli Saulukselle niin kova järkytys, ettei hän kolmeen päivään syönyt eikä juonut. Saulus rukoili tänä aikana syvässä ahdistuksessa, että saisi pahat tekonsa anteeksi. Sauluksen tila parani vasta kun Ananias tuli käymään hänen luonaan. Ananias toi Saulukselle terveisiä Jeesukselta. Tämä oli Saulukselle evankeliumia siitä, että hän saa pahat tekonsa anteeksi.
      Kyseessä oli prosessi, jonka aikana Jumala teki Paavalissa työtään Henkensä kautta. Paavali sai olla Jumalan muokattavana sen tapahtumasarjan aikana, jolloin kristittyjen vainooja muuttui uskovaksi ihmiseksi ja evankeliumin julistajaksi.

      Tykkää

    2. Heino Korpela

      Kauko Manner: ”Ananias tuli käymään hänen luonaan. Ananias toi Saulukselle terveisiä Jeesukselta. Tämä oli Saulukselle evankeliumia siitä, että hän saa pahat tekonsa anteeksi.
      Kyseessä oli prosessi, jonka aikana Jumala teki Paavalissa työtään Henkensä kautta. Paavali sai olla Jumalan muokattavana sen tapahtumasarjan aikana, jolloin kristittyjen vainooja muuttui uskovaksi ihmiseksi ja evankeliumin julistajaksi.”

      Sitä saa ihan suu auki ihmetellä ihmisten kekseliäisyyttä, joka ei perustu raamatun kirjoituksiin. Lainasin Kauko pätkän sinun oivalluksiasi, siis siitä miten mielestäsi uskovaiseksi kehitytään: ”Jumalan muokattavana sen tapahtumasarjan aikana, jolloin kristittyjen vainooja muuttui uskovaksi ihmiseksi ja evankeliumin julistajaksi.”

      Oletko sitä mieltä, että uskovaiseksi kehitytään? Itse Jeesus kertoo Saulukselle: ”He saavat syntinsä anteeksi, kun uskovat minuun, ja heillä on oleva paikkansa niiden joukossa, jotka Jumala on pyhittänyt.”
      Miksi et usko Paavalin itsensä todistusta, sillä hän todistaa uudestisyntymäänsä kuninkaalle, luetyaanpa:
      ”Me kaikki kaaduimme maahan, ja minä kuulin äänen sanovan heprean kielellä: ’Saul, Saul, miksi vainoat minua? Paha sinun on potkia pistintä vastaan.’
      Minä kysyin: ’Herra, kuka sinä olet?’ Herra sanoi: ’Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
      Nouse jaloillesi. Minä olen ilmestynyt sinulle, koska olen valinnut sinut palvelijakseni ja todistajakseni, kertomaan siitä, mitä nyt olet nähnyt ja mitä vielä olet näkevä, kun sinulle ilmestyn.
      Minä pelastan sinut oman kansasi käsistä ja varjelen sinua, kun lähetän sinut pakanoiden pariin
      avaamaan heidän silmänsä ja saattamaan heidät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo. He saavat syntinsä anteeksi, kun uskovat minuun, ja heillä on oleva paikkansa niiden joukossa, jotka Jumala on pyhittänyt.” (Ap.t.26:14-18)

      Tykkää

      1. Kauko Manner

        ”Jumalan muokattavana sen tapahtumasarjan aikana, jolloin kristittyjen vainooja muuttui uskovaksi ihmiseksi ja evankeliumin julistajaksi.”
        Oletko sitä mieltä, että uskovaiseksi kehitytään?

        Ymmärrän edellämainitun siten, että Saulus joutui kolmen päivän aikana käymään läpi sielullisen prosessin, jossa hän irrottautui farisealaisuudesta. Siis sydämen maaperän muokkausta uskovaksi ihmiseksi muuttumista varten.

        Mielestäni Saulus oli pahassa ahdistuksessa, kunnes sai avun Ananiaan välityksellä. Jos Ananias tai joku muu kristitty ei olisi tullut tuomaan hyviä terveisiä Jeesukselta, Saulus tuskin olisi selvinnyt pahasta tilanteestaan. Käsittääkseni Saulus oli samassa jamassa kuin Luther, kuten seuraavassa kerrotaan, ennenkuin sai avun.

        Merle D’Aubigné, Histoire de la Réformation du seizième siécle (1500-luvun uskonpuhdistuksen historia):

        … Staupitzin jättäessä Erfurtin oli uusi päivä noussut Lutherille.

        Työ ei ollut kuitenkaan päätetty. Päällikön sijainen oli valmistellut sitä. Jumala salli halvemman työaseen täyttää sen. Nuoren augustiinolaismunkin omatunto ei ollut vielä päässyt lepoon. Hänen ruumiinsa uupui lopulta sielun ponnistuksista ja jännityksestä. Häntä kohtasi tauti, joka vei hänet haudan partaalle. Hän oli silloin toista vuottansa luostarissa. Kaikki hänen entiset tuskansa ja kauhistuksensa heräsivät jälleen kuoleman lähetessä. Ajatus hänen omasta saastaisuudestaan ja Jumalan pyhyydestä hätyytti uudestaan hänen sieluansa.

        Eräänä päivänä hänen ollessaan epätoivon murtamana, astui vanha munkki hänen kammioonsa ja lausui hänelle muutamia lohduttavia sanoja. Luther avasi hänelle sydämensä ja ilmoitti vavisuttavat pelkonsa. Kunnianarvoisa vanhus ei kyennyt, kuten Staupitz, seuraamaan tätä sielua kaikissa sen epäilyksissä, mutta hän osasi uskontunnustuksensa ja oli siitä löytänyt lohdutuksen sielulleen. Hän käytti siis nuoreen veljeen samaa lääkettä.

        – – – Vanha munkki luki hurskaalla yksinkertaisuudella kappaleen: “Minä uskon syntien anteeksi saamisen.” Nämä yksinkertaiset sanat ratkaisevalla hetkellä lämpimästi lausuttuina vuodattivat suurta lohdutusta Lutherin sieluun. “Minä uskon”, toisti hän kohta tuskavuoteeltaan itselleen, “minä uskon syntien anteeksi saamisen”. “Ah”, sanoi munkki, “ei ole kylliksi uskoa, että Daavid ja Pietari ovat saaneet syntinsä anteeksi, sen uskovat perkeleetkin. Jumalan käsky on, että uskomme meidänkin syntiemme olevan meille anteeksiannetut”. Kuinka suloiselta tämä käsky kuulostikaan Luther-raukan korvissa. “Kuulepa, mitä pyhä Bernhard sanoo puheessansa Marian ilmestyksestä”, lisäsi vanha veli, “Pyhän Hengen todistus sydämessäsi on: sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.”

        Tässä tuokiossa osui totuuden valo Erfurtin nuoren munkin sydämeen. Armon sana oli lausuttu ja hän oli sen uskonut. Hän lakkasi koettamasta ansaita autuutta ja antautui luottamuksella Jumalan armolle Jeesuksessa Kristuksessa.

        Tykkää

      2. Pertti Niukkanen

        No, Luther itse kirjoittaa päiväkirjassaan: ”Staupitz on se, joka ensimmäisenä on ollut isäni tässä opissa ja synnyttänyt Kristuksessa.”

        Vielä 1950-luvulla näin ajateltiin myös vl-liikkeessä. 1960-luvun pappiseriseuran jälkeisessa historian ”tarkistuksessa” tämä ei enää kelvannut. Staupitzhan ei lähtenyt mukaan Lutherin reformaatioon – mahtoiko siis olla edes oikein uskomassa? Oli etsittävä ”sopivampaa” ehdokasta synninpäästäjäksi. Sellaiseksi löydettiin nimetön vanha (mahdollisesti valdolainen) kerjäläläismunkki.

        Uusi tulkinta perustuu juuri tuohon Kauko Mannerin lainaamaan Merle D’Aubignén kirjaan. Tätä historiaa käsiteltiin tarkemmin vanhassa ”Katolilaisen kirje lestadiolaisille” -keskustelussa: https://hulluinhuonelainen.com/2017/05/07/katolilaisen-kirje-lestadiolaisille/ .

        Tykkää

  122. Quo Vadis

    PN: “Staupitzhan ei lähtenyt mukaan Lutherin reformaatioon – mahtoiko siis olla edes oikein uskomassa? Oli etsittävä ”sopivampaa” ehdokasta synninpäästäjäksi. Sellaiseksi löydettiin nimetön vanha (mahdollisesti valdolainen) kerjäläläismunkki.”

    Minun mielestäni on ihan turhaa saivartelua se, että millä tavalla Luther on päässyt vapaaksi synneistään. Lutherin mukaan se oli Staupitz, joka kirkasti hänelle Kristuksen sovitustyön Golgatalla, ja se riittäköön meille. Valdolainen kerjäläismunkki voi olla sepitetty tarina, tai sitten se voi olla täydentävä kertomus.

    Miksi Staupitz ei näkyvästi lähtenyt mukaan uskonpuhdistukseen?
    Elettiinhän historiallisesti kuohuvaa Uuden maailman murrosaikaa. Reformaatio mursi esiin uudenlaista Raamatun tulkintaa ja uskonymmärrystä, joka oli saanut kasvualustansa augustinolaisluostarin kammioissa kenties jo kauan ennen Lutheria. On ymmärrettävää, että kaikki eivät lähde mukaan suuriin prosesseihin, vaan jäävät ns. maan hiljaisiksi. Ilmassa oli epävarmuutta, kukaan ei tiennyt mihin reformaatio-prosessi johtaa, Luther sai pelätä henkensä edestä, kirkolliset valtarakenteet murtuivat jne. Luther toimi rohkeasti ja kiivaasti, mutta teki myös raskaita virheitä. Vaikka Jumala toimi hänen kauttaan, myös sielunvihollinen riehui samaan aikaan. Lutherissa kulminoitui henkien taistelu hyvin konkreettisesti. Tämä ei kuitenkaan poissulje sitä, etteikö Staupitz olisi ollut Pyhän Hengen pappi, vaikka ei lähtenytkään mukaan aktiiviseen reformaatioprosessiin. Ehkäpä hän oli jo niin wanha ja väsynyt, mutta teki ja oli tehnyt omalta osaltaan hiljaista “myyrän työtä” luostarin seinien sisällä.

    Saulus Tarsolaisen dramaattinen kääntymisprosessi taas alkoi kun Kristus itse ilmestyi hänelle tiellä. Saulus oli tapahtuman jälkeen niin heikossa kunnossa, että hänet talutettiin Damaskokseen. Sen jälkeen hän rukoili lakkaamatta eikä pystynyt syömään ja juomaan kolmeen vuorokauteen. On selvää ettei hän ollut vapaa Jumalan lapsi tuolloin, vaan suuressa ahdistuksessa ja peljästyksessä. Jumala pysäytti hänet kertakaikkiaan ja kertaheitolla, hyvin väkivaltaisesti.

    Saulus ei saanut vapautusta ilmestyksestä, eikä sen jälkeisestä rukoilemisestä eikä paastoamisesta. Hänet vapautti toinen kristitty ihminen, Ananias, joka vakuutti hänelle kätten päällepanemisen kautta, että hän on todella vapaa synneistään, ja sen jälkeen hänet kastettiin. Tämä Ananiaksen kautta tullut vakuutus auttoi Paavalia itseään vapautumaan, kuin myös todisti muille kristityille hänen totisen kääntymisen. Jumalan Pyhän Hengen kokonaisvaikutus Sauluksen elämäntiellä sen sijaan on tutkimatonta; kenties se tutkimaton työ alkoi jo silloin, kun hän oli mukana vartioimassa Stefanoksen kivittäjien vaatteita. Kunnes lopullinen “pommi” tuli Damaskoksen tiellä. Jos Saulus olisi jäänyt tuskatilaansa pidemmäksi aikaa, eikä hän olisi saanut vapautusta Ananiakselta, emme tiedä mitä sen jälkeen olisi tapahtunut.

    Näinhän tapahtui myös lestadiolaisherätyksen alkuvaiheessa, kun ihmiset jäivät aivan fyysisesti kieriskelemään synneissään, kun olivat kuulleet yleistä evankeliumia Kristuksen sovitustyöstä Lestadiuksen voimakkaiden saarnojen alla. Koska ihminen on psyykkis-fyysinen ja sosiaalinen kokonaisuus, äänellinen synninpäästön vakuutus todistaa sekä syntiselle ihmiselle itselleen, että kanssaihmisille syntien anteeksiantamuksen: Aamen, totisesti näin tapahtukoon.

    QuoVadis

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Quo Vadis: ”Koska ihminen on psyykkis-fyysinen ja sosiaalinen kokonaisuus, äänellinen synninpäästön vakuutus todistaa sekä syntiselle ihmiselle itselleen, että kanssaihmisille syntien anteeksiantamuksen: Aamen, totisesti näin tapahtukoon.”

      Tämä on totta ja siksi juuri rippi ja synninpäästö ovat sielunhoidossa niin tärkeitä.

      Quo Vadis: ”Minun mielestäni on ihan turhaa saivartelua se, että millä tavalla Luther on päässyt vapaaksi synneistään. Lutherin mukaan se oli Staupitz, joka kirkasti hänelle Kristuksen sovitustyön Golgatalla, ja se riittäköön meille.”

      Turhaa se on minustakin, mutta vl-teologiassa kuitenkin äärimmäisen tärkeää: Synninpäästäjällä on oltava Pyhä Henki, muuten jäät väärään lohdutukseen. Tästä successio fidelium -opista tietenkin on jälleen kysymys. 🙂

      Tykkää

    2. Heino Korpela

      Tässä Paavalin – Sauluksen oma kertomus tapahtumasta:
      ”Tämän voi ylipappi ja koko vanhimpien neuvosto todistaa. Heiltä minä myös sain valtuudet, Damaskoksen veljille osoitetut kirjeet, kun lähdin sinne vangitsemaan siellä olevia kristittyjä ja tuomaan heidät Jerusalemiin rangaistaviksi.

      ”Mutta matkalla, kun jo olin lähellä Damaskosta, taivaasta leimahti puolenpäivän aikaan yhtäkkiä kirkas valo ympärilleni.
      Kaaduin maahan ja kuulin äänen sanovan: ’Saul, Saul, miksi vainoat minua?’
      Minä kysyin: ’Herra, kuka sinä olet?’ Ääni vastasi: ’Minä olen Jeesus Nasaretilainen, jota sinä vainoat.

      Ne, jotka olivat kanssani, näkivät valon mutta eivät kuulleet sen ääntä, joka minulle puhui.
      Minä kysyin: ’Herra, mitä minun tulee tehdä?’ Herra sanoi minulle: ’Nouse ja mene Damaskokseen. Siellä saat kuulla kaiken, mitä sinun tehtäväksesi on määrätty.’
      Minä en nähnyt mitään, koska kirkas valo oli sokaissut minut, ja siksi matkatoverieni oli talutettava minua. Niin sitten saavuin Damaskokseen.

      ”Siellä oli Ananias, hurskas ja lakia noudattava mies, jota kaikki kaupungin juutalaiset pitivät arvossa.
      Hän tuli luokseni ja sanoi: ’Saul, veljeni, palautukoon näkösi!’ Samassa näköni palasi ja näin hänet.
      Hän sanoi: ’Isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan tahtonsa, näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen oman äänensä.
      Sinusta tulee hänen todistajansa, sinä kerrot kaikille ihmisille, mitä olet nähnyt ja kuullut.
      Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.” (Ap.t.22:5-16)

      ”Matkalla, Saulin ollessa jo lähellä Damaskosta, taivaasta leimahti yhtäkkiä valo hänen ympärilleen.
      Hän kaatui maahan ja kuuli äänen sanovan: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?”
      Hän kysyi: ”Herra, kuka sinä olet?” Ääni vastasi: ”Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
      Nouse ja mene kaupunkiin. Siellä saat kuulla, mitä sinun on tehtävä.”

      Saulin matkatoverit seisoivat sanattomina. He kuulivat äänen mutta eivät havainneet ketään.
      Saul nousi maasta, mutta kun hän avasi silmänsä, hän ei nähnyt mitään. Toiset veivät hänet Damaskokseen kädestä taluttaen.
      Kolmeen päivään hän ei nähnyt mitään, ei syönyt eikä juonut.
      Damaskoksessa oli Ananias-niminen opetuslapsi. Herra puhutteli häntä näyssä: ”Ananias!” ”Tässä olen, Herra”, hän vastasi.

      Herra sanoi: ”Mene Suorallekadulle ja kysy Juudaksen talosta Saulia, jota kutsutaan Tarsolaiseksi. Hän rukoilee,
      ja näyssä hän on nähnyt, että Ananias-niminen mies tulee sisään ja panee kätensä hänen päälleen, jotta hän saisi näkönsä takaisin.” (Ap.t.9:3-12)

      Tämä taasen nimimerkin Quo Vadisin mielikuvitusta:
      ”Saulus Tarsolaisen dramaattinen kääntymisprosessi taas alkoi kun Kristus itse ilmestyi hänelle tiellä. Saulus oli tapahtuman jälkeen niin heikossa kunnossa, että hänet talutettiin Damaskokseen. Sen jälkeen hän rukoili lakkaamatta eikä pystynyt syömään ja juomaan kolmeen vuorokauteen. On selvää ettei hän ollut vapaa Jumalan lapsi tuolloin, vaan suuressa ahdistuksessa ja peljästyksessä. Jumala pysäytti hänet kertakaikkiaan ja kertaheitolla, hyvin väkivaltaisesti.”

      Toteat, että usko Jeesukseen ei tehnyt Saulusta hänen seuraajakseen, ei vaikka hän Jeesuksen lähettämänä lähti kulkemaan sitä päämäärää kohti, jonka itse Jumalan Poika osoitti! Voiko kukaan ihminen vahvemmin uskoa? Ei Saul epäröinyt lähteä, ei epäillyt ollenkaan, ettei hän nähnyt taivaallisessa näyssä luvattua Messiasta, jota koko fariseusten lahko odotti. (ohjeita jotka Jeesus hänelle antoi, eivät taluttajat, fariseukset kuulleet, mutta Saul kuuli ja neuvoi taluttajia – siis totteli Jeesusta)

      Ei Ananias saarnannut Saulukselle syntejä anteeksi, vaan toimi niin kuin Jeesus oli häntä kehottanut tekemään:
      ”Damaskoksessa oli Ananias-niminen opetuslapsi. Herra puhutteli häntä näyssä: ”Ananias!” ”Tässä olen, Herra”, hän vastasi.”
      ”Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: ”Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut — Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä.”

      Kyllä tiedän, että taivaan valtakunnan avaimet on yritetty tällä raamatun kohdalla omia uskoville, mutta heikosti taitaa käydä niiden omiminen ihmiselle. Ananias kehotti Saulusta: ”Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.”
      Tämä on taasen hyvä raamatun kohta niille uskoville, jotka uskovat, että kasteessa synnit pestään pois. Nämä raamatun kohdat eivät ole kirjoitettu niin johdonmukaisesti, että ihmisäly voisi ne napata itsestään selvinä itselleen.

      Miksi hän näin kehotti tekemään? Sen takia, koska Jumala oli tehnyt uuden liiton Kristuksessa, mutta vaikka Saulus oli tehnyt parannuksen, ei häntä oltu kastettu tähän uuteen liittoon. Kasteessa hänet liitettiin näkyvällä tavalla uuteen kasteenarmoliittoon.
      Tässä on myös syy, miksi hänet Jumalan Poika ohjasi seurakunnan yhteyteen, siis yksi tärkeä syy. Toiseksi hänet täytyi esitellä toisille uskoville, että he olisivat uskaltaneet pitää häntä uskonveljenään. Ananias uskalsi, koska Jeesus oli ilmestynyt ja kertonut, että Saulus uskoo ja rukoilee. Niinpä Ananias sanoi: ”Saul, veljeni!”

      Tiedän kyllä, että vl – uskossa ei kyetä näkemään sitä, ei vaikka sanovatkin ”yksin uskon kautta”. Vaikka itse Jeesus on todistanut ja voimme lukea:
      ”Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet.” (Joh.6:40)

      Kun raamatun kirjoituksia tutkimme, meidän tulee hakea Jumalan tahtoa, ei niitä kirjoituksia mitkä meidän uskolle käy ja sopii. On se ihmiselle vaikea paikka ja taisi olla Lutherillekin, hän toteaa: ”Usko on ojentautumista Jumalan sanan mukaan.”

      Tykkää

      1. Nimetön

        Palaan aikaisemmin keskustelussa sivuttuun armonjärjestykseen, joka on yksi tapa lähestyä ihmisen pelastumisprosessia. Millaisia sisäisiä ja ulkoisia, tunne-ja kokemustason, ehkä jopa silminnähden tapahtuvia muutoksia, ihmisessä siis tapahtuu, kun hän saa parannuksen pyhän armon ja tulee pelastuksesta osalliseksi? Tällainen prosessiluontoinen armonjärjestys-oppi muotoutui siis luterilaisen puhdasoppisuuden aikakaudella 1600-luvulla, jolloin pyrittiin jäsentämään sitä, kuinka Kristuksen suorittama pelastustyö ja sen hedelmät, kuten syntien anteeksiantamus, usko ja Pyhän Hengen lahja sekä viimein iankaikkinen elämä tuodaan yksityisen ihmisen omaisuudeksi, eli “reaalis-onttiseksi todellisuudeksi” :-).

        Tällä armonjärjestys-opilla siis käsittääkseni käytiin samalla myös rajanvetoa suhteessa katoliseen kirkkoon ja muuhun hengellisiin liikehdintään eroituksena “oikeaoppisesta” parannuksenteosta ja kääntymisestä. Myös Lestadius oli vahvasti omaksunut tämän armonjärjestys-opin. Itse en ole asiaan sen syvällisemmin perehtynyt. Kuitenkaan pelastustapahtuman eri osat eivät välttämättä tapahdu loogisessa järjestyksessä: kutsu, valaistuminen, kääntymys, uudestisyntyminen, vanhurskauttaminen, pyhitys jne., vaan ovat yhteydessä toisiinsa ja tapahtuvat osittain myös samaan aikaan. Pyhä Henki tekee myös tutkimatonta työtään. Lisää asiasta voi lukea esim. Tunnustuskirjoista.

        Mikäli siis lähestymme Paavalin kääntymystä tästä viitekehyksestä käsin, voimme lukea apostoli Luukkaan kirjoittamasta Apostolien teoista hänen kokemansa parannuksen eli kääntymisen:
        (Apt.t. 9: 3-11, 17-18):” 3) Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä; 4) ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?” 5) Hän sanoi: ”Kuka olet, herra?” Hän vastasi: ”Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. 6) Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän.” 7) Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet. 8) Niin Saulus nousi maasta; mutta kun hän avasi silmänsä, ei hän nähnyt mitään, vaan he taluttivat häntä kädestä ja veivät hänet Damaskoon. 9) Ja hän oli kolme päivää näkemätönnä, ei syönyt eikä juonut. 10) Ja Damaskossa oli eräs opetuslapsi, nimeltä Ananias. Hänelle Herra sanoi näyssä: ”Ananias!” Hän vastasi: ”Katso, tässä olen, Herra”. 11) Niin Herra sanoi hänelle: ”Nouse ja mene sille kadulle, jota sanotaan Suoraksi kaduksi, ja kysy Juudaan talosta Saulus nimistä tarsolaista miestä. Sillä katso, hän rukoilee;…
        17) Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: ”Veljeni Saul, Herra lähetti minut – Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit – että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä”. 18) Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen.”

        Heino: “Toteat, että usko Jeesukseen ei tehnyt Saulusta hänen seuraajakseen, ei vaikka hän Jeesuksen lähettämänä lähti kulkemaan sitä päämäärää kohti, jonka itse Jumalan Poika osoitti!” Itse tulkitsen yksinkertaisesti Paavalin olleen tilanteessa niin shokissa, sokeutuneena ja maahan lyötynä, että hän teki vain sen, mitä käskettiin. Hänellä ei ollut siinä kohtaa muuta vaihtoehtoa kuin nousta ylös taluttajien avulla ja lähteä hakemaan apua. Varsinaisesta uskosta en puhuisi tässä tilanteessa vielä mitään: Saulus oli sokea. Hän oli vain muutamaa minuuttia edeltävästi puhkunut vihaa ja kostoa kristittyjä kohtaan. Korostan: Saulus oli sokea, joko konkreettisesti tai kuvainnollisesti tai sekä että.

        Mutta, Ananiaksen kättenpäällepanemisen jälkeen hän sai näkönsä ja tuli täytetyksi Pyhällä Hengellä. On kuvaavaa, että Saulus oli juuri kolme päivää sokeana, syömättä ja juomatta, mutta kolmantena päivänä hän koki “ylösnousemuksen”, eli uudestisyntymisen. Jumala avasi Ananiaksen välityksellä hänen silmänsä ja hänet täytettiin Pyhällä Hengellä ja otti kasteen yhteydessä uudeksi nimekseen Paulus (Paavali).
        Kuten Paavali myöhemmin kirjoittaa tästä Pyhän Hengen vaikuttamasta näkemisestä (Ef 1:17): ”Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet.”

        Mitä tulee Ananiaksen käyttämään tervehdykseen: ”Veljeni Saul, Herra lähetti minut…” Tässä tapauksessa se voi myös merkitä erityisen sydämellistä ja lämmintä lähestymistä, jolla Ananias halusi lähestyä sokeaa ja lyötyä Saulusta. Mutta se voi tarkoittaa myös sitä, että näkynsä rohkaisemana Ananias jo tiesi, mitä tulee tapahtumaan ja että Saulus on Kristuksen valittu ase. Mutta vasta sen jälkeen, kun hän on tullut täytetyksi Pyhällä Hengellä ja on saanut näkönsä takaisin.

        QuoVadis

        Tykkää

      2. Heino Korpela

        QuoVadis: ”Itse tulkitsen yksinkertaisesti Paavalin olleen tilanteessa niin shokissa, sokeutuneena ja maahan lyötynä, että hän teki vain sen, mitä käskettiin. Hänellä ei ollut siinä kohtaa muuta vaihtoehtoa kuin nousta ylös taluttajien avulla ja lähteä hakemaan apua. Varsinaisesta uskosta en puhuisi tässä tilanteessa vielä mitään: Saulus oli sokea. Hän oli vain muutamaa minuuttia edeltävästi puhkunut vihaa ja kostoa kristittyjä kohtaan. Korostan: Saulus oli sokea, joko konkreettisesti tai kuvainnollisesti tai sekä että.”

        Sinä se vasta hyvä olet keksimään, eli tulkitsemaan raamatun kirjoituksia! Minä en ole noin mainiota selitystä tainnut edes kuulla milloinkaan! Sanot: ”Varsinaisesta uskosta en puhuisi tässä tilanteessa vielä mitään: Saulus oli sokea.”
        Tämä se vasta suuri oivallus on, ettei Saulus olisi uskonut, että hän oli kohdannut odotetun Messiaan – Jumalan Pojan!

        Luonnollinenko näkö estää uskomasta Jeesukseen? Ontuukohan tämä selityksesi, mietitäänpä. Ensinnäkin Saul ei ollut sokea silloin kun Jeesus hänelle ilmestyi, vaan hän näki Lunastajansa, mutta toiset fariseukset eivät nähneet. Hän myös kuuli kun Jeesus puhutteli häntä. Eri kohdista luettuna, nämä kuulemiset ja näyt menevät ristiin, niin kuin monet raamatun kohdat menevät ja juuri tämä tekee ihmismieleen sen, että pidetään raamatun ilmoitusta ristiriitaisena.

        Raamatun ilmoitus on kyllä selkeä, jos Pyhä Henki saa ohjata lukijaa ja avata silmät näkemään. Näin kävi myös Saulukselle. Jumala ohjasi hänen ensiaskeleensa uskovana ja hän totteli Jumalan pojan ääntä, joka neuvoi häntä. Sanon tähän, että näin Jumala ohjaa nytkin uskovaa ja jos haluamme kuulla ja totella, Jumala täyttää meidät myös Pyhällä Hengellä ja saamme iloita Jumalan rakkaudesta.

        Pyhällä Hengellä täyttyminen on eriasia kuin Pyhän Hengen saaminen. Pyhä Henki vuodatetaan taivaasta samalla kertaa kun Jumala avaa ymmärryksen uskoa, silloin tapahtuu myös tämä, josta Paavali kirjoittaa näin:
        ”Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia.
        Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: ”Abba! Isä!”
        Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.” (Room.8:14-16)

        Paavali oli saanut uskon ja Pyhä Henki oli myös ohjannut hänen kulkuaan niin, että hän ilman epäilyksiä lähti kulkemaan Jeesuksen neuvomaa tietä. Hänelle myös oli näyssä ilmoitettu Ananiaksen tuloa, hän siis tiesi odottaa häntä! Ja sinä toteat, ettei Saulus vielä uskonut!

        Ananias sanoi: ”Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: ”Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut — Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä.”
        Tässä näemme mitä voi uskova kokea, kun hän saa kohdata toisen uskovan, eli käy samoin kuin kävi Elisabetin, luetaanpa:
        ”Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä.
        Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!
        Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni?
        Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä.” (Luuk.1:41-44)

        Pyhällä Hengellä täyttymistä tuskin ymmärtää se joka ei ole sellaista itse kokenut. Paavali koki, niin kuin koki Elisabet. Jos minä teille kertoisin, että olen itse myös kokenut tämä ja siis tiedän mistä kirjoitan. Uskoisitteko kertomistani – tuskinpa. Mutta ettehän naura?

        Tykkää

  123. Vuokko Ilola

    Minulla on ollut jo pitkään päivänselvää se, ettei vl-tapaiselle uskoon tulemisen ja ripittäytymisen mallille löydy perusteita nin Lestadiukselta, Lutherilta kuin Raamatustakaan.

    Yhdessäkään Raamatun ”kätten päälle panemisessa” ei käydä sanavaihtoa: saanko uskoa syntini anteeksi – Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit on anteeksi.

    Paavali sanoo saaneensa evankeliumin totuuden ilmestyksessä, eikä yhdeltäkään ihmiseltä.

    Lutherilla on tornikokemuksensa, joka muutti hänen omien sanojensa mukaan hänen elämänsä tyystin, kun hänelle avautui mitä tarkoittaa: vanhurskas on elävä uskostansa. Hän kertoo tämän jälkeen Pyhän Hengen avanneen hänelle aivan uuden ymmärryksen Raamatusta.

    Lestadius on saattanut uskoon porukkaa kuin pipoo ilman Jnjvksa-synninpäästösanoja.

    Luther sanoo ripittäytymisestä, ettei se ole pakollinen jos kykenee uskomaan lujasti ilman sitäkin. No eihän sitä kykene, jos opetetaan koko ajan, miten välttämätöntä uskolle ja pelastukselle on pystyttää ahkerasti armoalttaria niin siellä kotona kuin uskonystävienkin kanssa.

    Ensin keksitään sairaus ja sitten siihen ainoa oikea lääke, vaikea siinä on lopulta tietää, mikä on jutun juoni.

    Uskovaisen tunnusmerkkejä ovat huonommuus, epäileväisyys, kiusauksellisuus, epävarmuus, lankeilevaisuus, alamittaisuus, surkeus, mutta Jnjvksa auttaa niihin kaikkiin vaivoihin. Luther sanoo, että armosta pitää olla VARMA! Porukkaa ei hänen mielestä siis pidä ajaa uskon epävarmuuteen vaan varmuuteen! Ja myös iloon! Ei pidä rypeä omassa surkeudessaan, vaan iloita iuskosta! Tämä puhujille tiedoksi, kun he aloittavat saarnansa niin surkeina ja alamittaisina: tämmöinen mieliala tarttuu ja tuntuu oikealta. Se ei ole hyvä kasvualusta myöskään lapsille.

    – En mä mitään muuta ole kuin maan mätänevä matonen, vaikka kuulunkin maapallon ainoisiin oikeisiin uskovaisiin, Jumalan lapsijoukkoon, kuninkaalliseen sukukuntaan, Jumalan valtakuntaan, hakomajaan yrttitarhassa, Kristuksen näkymättömään seurakuntaan, alaslaskettuun Jerusalemiin, Siionin pyhällä ja korkeimmalla vuorella olevalle kukkulalle, olen Jumalan silmäterä, suolana ja valona maailman ihmisille ja voin vapauttaa muutamalla taikasanalla vaikka koko maapallon pois synnin orjuudesta ja siirtää heidät Perkeleen valtakunnasta Jumalan valtakuntaan. Enhän minä mitään ole, saanko vielä näin alamittaisena jäädä vielä uskomaan?

    Tykkää

    1. Taavetti Meikäläinen

      Vuokko, tuota kuvaamaasi ”maan mätänevä matonen” juttua Raattamaa sanoi ”syntiviheliäisyyden synniksi”. Eli on syntiä tehdä itsestään ”mätänevä matonen”.

      Tykkää

  124. QuoVadis

    Saat Heino uskoa ja tulkita Paavalin kääntymystä kaikessa rauhassa ja rakkaudessa niin kuin haluat. Minä en lähde väittelyyn tästä asiasta sinun kanssasi. Silloin on vaarana, että tapahtuu ohipuhumista ja väärinymmärrystä puolin ja toisin.

    QuoVadis

    Tykkää

    1. Heino Korpela

      Ihan hyvä päätös QuoVadis. Tuota Paavalin kääntymystä ovat monet tulkinneet sinun tavallasi ja saat sinä pitää uskosi ihan vapaasti, vaikka minä haluaisin, että kaikki ihmiset etsisivät totuutta. Sillä on niin kuin on kirjoitettu, ”totuus tekee vapaaksi.” Niinpä, sillä totuus on yksin Jeesus.

      On varmaankin ihmisille vaikeaa uskoa, että näyn nähtyään voi saada uskon lahjan sydämeensä. Tämän takia ehkä Paavali toteaa, että hän syntyi kristityksi keskosena:
      ”Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: — Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu,
      hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,
      ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.
      Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois.
      Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille.
      Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt.” (1.Kor.15:3-8)

      Uskovina meidän tulisi myös kasvaa. Tuliko vaikea sana? Se, missä meidän kaikkien tulee kasvaa, sen sanoo meille Pietari: ”Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen.”

      Tykkää

      1. Taavetti Meikäläinen

        Minusta tuntuu Heino että laitat paljon painoa ”Veljeni” sanalle, sille kun Ananias sanoi ”Veljeni Saul”.

        Paavali itse käyttää samaa sanaa monessa eri yhteydessä. Ananiaan käyttämä sana adelfe, tarkoittaa tarkasti ”samasta kohdusta tullut”, mutta sitä käytetään myös kuvaannollisesti ystävästä. Sanoivatpa kuninkaatkin joskus alamaisilleen kun halusivat osoittaa suosiotaan, samoin sitä käytettiin esimerkiksi kirjeissä.

        Paavali aloittaa helluntaisaarnansa ”Miehet, juutalaiset”, mutta myöhemmässä vaiheessa kun puhe käy kiihkeämmäksi sanoo ”miehet, veljet (adelfoi)”.

        Antonian linnan portailla Paavali puolustuspuheessaan sanoo myös ”Miehet, veljet ja isät…”

        Stefanos puolustuspuheessaan sanoo ”Miehet, veljet ja isät, kuulkaa”

        Pääsääntöisesti käytetaan adelfoi sanaa veljesyhteydestä (hengen veljeys), mutta sitä käytetään myös muissa yhteyksissä. Tästä päättelen että tämän yhden ”veljeni Saul” sanan varaan ei myöskään voi rakentaa kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

        Sorrutko Heino itsekin samaan rakenteluun mistä QuoVadikselle sanoit?

        Tykkää

    2. Heino Korpela

      Taavetti Meikäläinen: ”Sorrutko Heino itsekin samaan rakenteluun mistä QuoVadikselle sanoit?”
      Hienoa Taavetti, että tule mukaan keskustelemaa. Mikä lienee, että tykkään sinun mietteistäsi – jaa taisin minä moittia liian pitkiksi. En minä kyllä jaksa enempää tästä Paavalin kääntymyksestä keskustella, eli minulle kävi kuin QuoVadikselle, siis väsähdin.

      Sinulle on kuitenkin pakko vastata. Tiedän kyllä, että ”veljeni” sanaa käytti muun muassa Paavali juutalaisista, siis niistäkin juutalaisista, jotka eivät olleet hänen sukulaisiaan:
      ”Minulla on sydämessäni raskas suru ja lakkaamaton tuska.
      Toivoisin suorastaan, että itse olisin kirottu ja erotettu Kristuksen yhteydestä, jos se vain auttaisi veljiäni, oman kansani jäseniä.” (Room.9:2,3)

      En minä painota yhtä sanamuotoa, eikä Ananias tullut tapaamaan juutalaista Saulusta, vaan uskovaa uskon veljeään jonka luokse Jeesus häntä kehotti menemään. On hyvin kummallista se, että me ihmiset uskomme olevamme uskovia, siis sellaisia, että uskomme sydämissämme raamatun todistuksen! Mutta sitten väännämme Paavalin itsensä todistuksen toiseksi!

      Miksi siis emme voi uskoa, kun Paavali itse todistaa keneltä hän on evankeliumin kuulut ja saanut! Onko tämä liian vaikeaa ihmismielen tajuta:
      ”Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen.
      Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle.” (Gal.1:11,12)

      Voidaanko me laitta Jumala ”aisoihin” ja sanoa, että vain uskovan suusta kuultu evankeliumi voi synnyttä uskon? Pietari todistaa, että itse Jumala valitsee ne jotka uskovat, eikä sano, että vai ihmisen välittämänä syntyy uskoa:
      ”Kun väittelyä oli kestänyt pitkään, Pietari nousi puhumaan ja sanoi: ”Veljet, te tiedätte, että Jumala on jo aikoja sitten teidän keskuudessanne tehnyt valintansa: hän on antanut pakanoiden kuulla minun suustani evankeliumin ja tulla uskoon.
      Jumala, joka tuntee kaikkien sydämet, osoitti hyväksyvänsä heidät vuodattaessaan Pyhän Hengen heihin yhtä lailla kuin meihinkin.” (Ap.t.15:7,8)

      Tykkää

  125. Pertti Niukkanen

    Enpä taaskaan malta olla viittaamatta vanhaan K24-keskusteluun ”…kaikki synnit anteeksi” (15.9.2012 / Topi Linjama). https://blogiarkisto.kotimaa24.fi/43d0638bc06d/blogit/vanhat/article/?bid=261&id=42659 Siellä käsiteltiin kiinnostavasti myös Paavalin kääntymystä. Myös Joona Korteniemi osallistui ahkerasti keskusteluun. Itse esitin tuttuja – usein saivarteluksi koettuja – ajatuskokeitani.

    Joona edusti tuolloin kuusi vuotta sitten vielä ”virallista” vl-teologiaa, mutta piti silti kysymyksiäni vastaamisen arvoisina. Tästä olen hänelle edelleen hyvin kiitollinen: ”Yritän nyt, Pertti, vastailla kysymyksiisi, vaikka en oikein tiedä, mistä päästä aloittaisin. 🙂 En ole yrittänyt vältellä kysymyksiäsi – olet mielestäni hauska nettipersoona ja kunnioitan sinua kirjoittajana.” Tässä katkelma keskustelusta:

    Pertti:
    ”Jospa Saulus (vai joko Paulus) suomut silmillään harhaillessaan olisi pudonnut rotkoon ja kuollut. Helvettiinkö hän joutui? Entä jos hän olisi jäänyt halvautuneena kuolemaa odottamaan ja rukoillut Jeesusta hädässään. Mitä Jeesus olisi Saulukselle sanonut, jos hän olisi uudestaan ilmestynyt? Sanoisiko: ”Ikävä kyllä en voi auttaa, koska olen luovuttanut avaimet seurakunnalle. Ei tähän hätään nyt Ananias tai kukaan muukaan Pyhän Hengen omaava ehdi. Näin se on, ei sitä armonjärjestystä kenenkään yksittäisen ihmisen kohdalla voi muuttaa. Valitan!”

    Joona:
    ” 🙂 No, varmaankin Kristus Kaikkivaltiaana Jumalana ei anna herättämiensä ihmisten tipahdella rotkoihin vaan pitää tarkasti silmällä, että heidät talutetaan turvallisesti Damaskokseen. Ja ilmestyy vaikka aivan omassa persoonassaan Ananiaalle hoputtaakseen hänet Sauluksen luo.”

    Koko pitkä keskustelu on tutustumisen arvoinen. Esim. Jorma Ojalan räiskyviä kommentteja on hauska lukea. 🙂

    Tykkää

  126. Vuokko Ilola

    On mielenkiintoista, että ”vahva ja ”varma” tietämys ja totuus oikeasta uskosta ja oikealla tavalla uskomisesta tarvitsee lopulta niin paljon todisteita, perusteluita ja vahvistusta siitä, että se on totuus.

    Apostolinen jatkumo, joka oikeasti näyttäytyy hyvin hatarana jos sitä uskaltaa rehellisesti tutkailla, katsotaan olevan yksi merkki oikeasta uskosta. Ja kun sen epäiltiin jopa katkenneen hoitokokousten villeinä vuosina harhaoppien sekamelskaan, piti oikein väitöskirja väsätä sitä varten, että saataisiin näyttämään jatkumon jatkuneen tähän päivään asti. Näin minä koen asian ja se on mielipide, ei totuus.

    ”Vihollisten” pilkka on merkki oikeasta uskosta. Hakomaja yrttitarhassa -vertauksella perustellaan asiaa.

    Se taas, että näet itse seurakuntasi kultaisena kynttilänjalkana ja toiset uskovaiset rakkaina matkakumppaneina kohti taivaankotia, on merkki, että olet oikein uskomassa.

    Seuroissa käyminen, ahkera synnin pois paneminen, palveleva mieli toisia uskovaisia ja talkootöitä kohtaan, nöyrä ja pieni ”mieli”, alamittaisuudet, surkeus, epäilykset ja kiusaukset, ne ne vasta uskovaisuuden tunnusmerkkejä ovat.

    Armoneuvojen, Jumalan valtakunnan käsitysten ja oppien oikeana pitäminen kulloisinakin aikakausina, huolimatta siitä, että ne muuttuisivat, on se The Juttu. Yhtenä päivänä joudut parrasta helvettiin ja toisena se on lähes uskovaisen miehen tunnusmerkki. Joskus nuttura on ollut naisella uskovaisuuden perikuva. Näitä rittää.
    Mutta usko siihen uusimpaan käsitykseen, niin hyvin menee. Jehovan todistajilla tulee aina uusi valo, joka korvaa vanhan valon ja näin oppeja voidaan kätevästi muuttaa, ilman että aiemmin oltaisiin oltu väärässä ja toimittu väärin, vaikka porukkaa on pistetty käsitysten takia ulos laumasta.

    Älä kritisoi, älä ala vikomaan, ole kyselevä oikealla tavalla, ole valmis kuuntelemaan jos sinua puhutellaan, yksilönä et voi olla oikeassa, vaan seurakunnalla on aina totuus, älä nosta laumassa liikaa päätäsi, pysy tasapäisen lauman tasapäisenä jäsenenä…

    Paljon paljon vahvistusta ja tukea maailman ainoa oikea usko tarvitsee pysyäkseen elossa ja oikeana.

    Mutta tuo apostolinen jatkumo; miten tärkeänä ja pitävänä perusteluna sitä pidetäänkään oikealle elävälle uskolle. Se on elinehto suorastaan niin kauan, kun uskotaan Pyhän Hengen siirtyvän ihmisen välityksellä toiseen ihmiseen. Ilman siittiösolua ei ole hedelmöitystä, ilman Pyhän Hengen siirtymistä ihmiseltä toiseen ihmiseen ei ole elävää uskoa, näin se ajatellaan. Siksi tuohon jatkumoon uskotaan ja sen eri tilanteet tulkitaan omaa näkemystä tukeviksi. Koko homma menee plörinäksi ilman jatkumon olemassa oloa.

    Voi pientä lasta ja hahmotusongelmaista ihmistä; miten ihmeessä näistä kaikista enempi ja vähempi teologisista selityksistä voi päästä jyvälle ja ymmärtää niitä? Ei mitenkään, siksi niin moni vl-liikkeessäkin kehottaa ulkopuolisia tulemaan seuroihin kuuntelemaan tai uskomaan vain yksinkertaisesti omat syntinsä anteeksi, muuta kuin siihen ei tarvita, että sielu taivaaseen humahtaa.

    Nämä on vaikeita, monimutkaisia ja ristiriitaisia asioita, joita ei kas kummaa; ilman Pyhää Hnekeä voi ymmärtää. Mutta missä pienen lapsen, hahmotusongelmaisen ja rivipenkkiläisen Pyhä Henki on, jos hän sanoo, ettei osaa selittää sitä ja tuota asiaa ja että Raamattu on niin vaikea tekstiltään, ettei sitä osaa lukea ollenkaan?

    Tykkää

  127. Markku Korteniemi

    No tuota tuota, onkohan kysymys enää kristinuskosta, jos joku kiistää apostolisen uskontunnustuksen:

    ”Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.”

    Ilman muuta Pyhän Hengen jatkumo, mutta ei tietystikkään sellaisessa ultrakapeassa merkityksessä, kuten ”VL-teologiamme” vakiintunut dogmi on väittänyt:

    ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.” (Joh. 3:8)

    Pyhä Henki voi välittyä myös kirjoitetun viestin kuten sähköisesti välitetyn kautta, niin analogisen kuin digitaalisen tallennuksen kautta, siis savikiekoista, kelanauhoista, c-kaseteista podcastiin, hamasta lankapuhelintekniikasta, radioaaltojen kautta striimattuihin internet-lähetyksiin… 🙂

    Asiasta toiseen. Provastimme Lars Levi Laestadiuksen saarnavirsi muuten oli:

    1.
    Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan,
    monet vaellan vaikeat retket.
    Isänmaatani outona etsiä saan,
    pian ehtivät ehtooni hetket.
    Surutonta, ah, matkalla en majaa saa,
    sinne kiirehdin, missä on toivoni maa,
    lepo iäinen missä mun kätkee.

    2.
    Kuka lie kodin, kaupungin löytänytkään,
    joka säilyä voisi maan päällä!
    Ilo häipyy vain hetkisen kestettyään,
    kuten kuihtuvi kukkanen täällä.
    Elo täällä kuin unta ja varjoa on,
    kuten kuohuva koski se on levoton,
    veden lailla se hiekkahan haihtuu.

    3.
    Tämä ruumis kun kylmäksi jäähtyvä on
    ja kun kuolema silmäni sulkee,
    ilo taivaassa lahjoita loppumaton,
    pyhät minne sun tielläsi kulkee.
    Isä, Poika ja Henki, sun kunniatas
    joka paikka on täynnä ja kirkkauttas.
    Sinun kiitos ja kunnia. Aamen.
    (VK 622)

    Kotikaupunkini taannoinen kirjastonhoitaja Jorma Etto kirjoitti 1960-luvulla meistä suomalaisista oivan runon, joka sopii myös näin lauantai-iltaan:

    ”Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä,
    kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
    sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla,
    ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
    metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
    Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
    tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy,
    kun toinen heittää kiukaalle vettä…” 🙂

    Tykkää

  128. Heino Korpela

    Paljon on puhuttu Pyhän Hengen jatkumosta ja tämä onkin hyvin tärkeä asia tietää, sillä maailmassa on hyvin paljon kristillisiä uskontoja ja kaikki he kertovat olevansa niitä aitoja – oikeita uskovia. Toiset ovat hyvin eksklusiivisia, toiset vähemmän. Olen tavannut semmoisia uskovia jotka toteavat, että he eivät välitä mitään opista, vaan ainoastaan uskosta Jeesukseen.

    Tästä oppiasiasta on juuri kysymys Paavalin uskoon tulossa. Vanhoillislestadiolaisuudessa, niin kuin esikoislestadiolaisuudessa halutaan, että valta pysyisi heidän hyppysissään. Ei sovi ihmiselle se, ettei heillä olisi yhtään valtaa ohjata ihmisiä oikein uskomaan. Kun Jeesus opetti, hänen opetuksensa saivat ihmiset joko hänen puolelle tai häntä vastaan: ”Kansan keskuudessa hän oli yleisen kiistelyn aiheena. Toiset kiittivät: ”Hän on hyvä mies”, toiset sanoivat: ”Kaikkea muuta, hän on kansanvillit-sijä.”

    Miten siis usko, siis sanoma Jumalan sovinnosta, eli evankeliumista leviää? Jeesus lähetti opetus-lapsensa kertomaan tätä ilosanomaa kaikkeen maailmaan: ”Hän sanoi heille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.”
    Nyt meidän mieleemme nousee kysymys, että onko tämä ainoa tapa saada ihmisten tietoisuuteen Jumalan suuri lunastustyö ihmisen pelastamiseksi?

    Jumala on kyllä oikein kädestä pitäen näyttänyt meille, miten sanoma Jeesuksesta leviää maailmas-samme eri tavoilla, ei ainoastaan ennen uskoneitten kertomana. Luetaanpa välillä, niin ei tule liian yksipuheinen kirjoitus:
    ”Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa.
    Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet,
    mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansal-le.” (Luuk.2:8-10)

    Olivatko nuo paimenet hyvin yksinkertaisia, koska näyttäisi, että he taisivat uskoa tuo enkelten tuoman viestin, jota ei yksikään ihminen heille todistanut? Uskomisen ehkä kaikkein vaikein kohta on se, että meillä ihmisillä ei ole yhtään valtaa, on vain saarnavirka ja sekin taitaa olla melkein vel-vollisuus, itse Jumala vaikuttaa meissä halun kertoa uskostamme.

    Entäs sitten, jos ei kuule seuroissa selitettävää sanaa, miten voi ymmärtää uskoa oikein? Tästä uu-denliiton ajasta jo Jeremias ennustaa:
    ”Tulee aika”, sanoo Herra, ”jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.
    Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
    ”Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
    Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: ’Oppikaa tuntemaan Herra!’ Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikok-sensa enkä enää muista heidän syntejään.” (Jer.31:31-34)

    Eikö vain olekin vaikea raamatun kohta tuommoinen! Jumalako itse taivaasta opettaisi minua, minua melko tyhmää ihmistä tuntemaan taivaallisia asioita? Tätä asiaa ne fariseuksetkin epäilivät, että mistä Jeesus oli oppinsa saanut, kun ei ollut heidän opissaan ollut? Mitä Jeesus heille vastasi? Luetaanpa:
    ”Jeesus sanoi heille: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähet-tänyt.
    Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani.” (Joh.7:16,17)

    Nyt me ajattelemme, että niinhän se Jeesus, hän oli itse Jumala, mutta miten sitä me pienet ihmiset voimme tietää miten uskotaan oikein? Luitteko nyt tarkasti, mitä Jeesus sanoi? Hän vakuutti: ”Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville:”
    Ja mehän haluamme uskoa oikein, niin kuin Jumalan sana, siis Jeesus opettaa. Siis Jumalako voi lahjoittaa ihmiselle uskon, että kukaan uskova julistaisi noita synninpäästön sanoja; Jeesuksen ni-messä ja veressä ovat syntisi anteeksi.

    On kuitenkin hyvä, että meille heikoille uskoville toinen ihminen todistaa tämän, että Jumala huolii sinut lapsekseen oman poikansa lunastamaksi. Muistelen, että kerroin vanhan tapauksen kirjassani, mutta ei taida haitata, jos kerron täälläkin, sillä se selventää tätä asiaa. Minäpä kerron:

    Olin käymässä äitini luona, kun pihaan ajoi taksi. Taksin ovi aukeni, mutta ketään ei tullut taksista ulos. Menimme äidin kanssa pihalle, taksissa istui hyvin sairas nainen. (syöpä) Nainen puhui äidilleni:
    – Sanoit kauan sitten, että Jumala on varannut paikan taivaassa minullekin, ei tarvitse muuta kuin uskoa. En silloin halunnut uskoa, mutta nyt kun haluaisin, en kykenekään uskomaan ja sen takia olen lähtenyt sinulta kysymään, että vieläkö tuo taivaspaikka on minulle varattuna, vai onko se annettu jollekin toiselle?

    Äitini vakuutti, että kukaan toinen ei ole saanut sinun paikkaasi ja minä voin todista, että näin on. Sinä saat uskoa syntisi anteeksi annetuiksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja olla vapaa.
    Tämän todistuksen kuultuaan nainen kykeni uskomaan, että Jumala huolii hänen lapseuteensa. Taksi vei hänet takaisin kotiinsa, vapahdettuna, kiitävänä, Jumalaan turvautuvana uskovana.

    Tykkää

    1. Heino Korpela

      Vähän ottaa päähän, kun tulee noita kirjoitusvirheitä, yhdyssanat kirjoitan erilleen ja muutakin, nyt kyllä kone teki itse noita ylimääräisiä tavuviivoja. Minulla tulee kirjoitusvirheitä, kun hosun. Ohjelmaan voisi lisätä korjaustoiminnan, jos voisi korjata niin, ehkä kirjoitusta voisi paremmin ymmärtää. Mitä mieltä Roosa olet – lisäätkö toiminnan?

      Tykkää

  129. Markku Korteniemi

    No Heino, yritetään ajatella ”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.” (Joh. 19:22) 🙂 Ja kuten sanotaan ”täydellisyys on hyvän pahin vihollinen”…

    Eilen olin koulutuspäivillä ja kuuntelin mm. hyvä luennon ”ekososiaalisesta sivistyksestä”. Nykyisestä opetussuunnitelmasta on poistettu lähes kaikki muut arvopohjaiset tavoitteet. – Niin ja arviointiinhan ei saa enää vaikuttaa motiivin eli asenteen kehitys suhteessa opiskeluun sen enempää kuin eettinenkään kehitys. Jo kaksi ja puolituhatta vuotta sitten kreikkalaiset ajattelijat esittivät ihmisen ja kasvatuksen eettisiksi itsearvoiksi ja tavoitteeksi mm. hyvyyden, totuuden, oikeamielisyyden ja viisauden. – Mutta nyt siis elämme ”moniarvoista” ja ”totuuden jälkeistä” aikaa… 😦

    Toinen työpaja liittyi tekoälyyn. Vähän äimistelimme, kun vetäjä kertoi kyllä rajoittavansa lastensa älypuhelimen käyttöä, vaikka ei pysty siinä olemaan itse mallina heille! Ja kuulemma hakujätti Google tuntee ne lapset, jotka ovat saaneet älypuhelimen jo alle kouluikäisinä paremmin kuin vanhempansa. Niinkin pullantuoksuinen yritys kuin S-osuuskauppa kauppaketju täydentää bonuskorttinsa asiakaskohtaiset ostostiedot vakoilemalla valvontakameroilla asiakkaiden kulkureitit, pysähtymiset ja jopa kasvonilmeet kaupan hyllyjen välissä. – Huh, huh mihin on tultu ja mihin ollaan menossa. Kolmannen luennoitsijan mukaan nykynuorillekin kuitenkin ”arvokkainta on tavallinen elämä, rutiinit ja ihmissuhteet. He kuitenkin elävät yhteiskunnassa, jossa näiden saavuttaminen on yhä haastavampaa ja yhä useampi jää niitä vaille.”

    Tänä syksynä vaalien lähestyessä lapsiperheilläkin kuulostaa olevan taas ystäviä. Vielä vuosi pari sitten yhteiskunnan suurimpia ongelmia tuntui juhanavartiaisten ym. mielestä olevan lasten kotihoito, mikä estää erityisesti naisten ”oikeissa” töissä käynnin. Ja onpa taas herännyt jopa huoli ”hyvinvointivaltiomme” tulevaisuudesta, kun lapsia tehdään vuosi vuodelta vähemmän. Taas joudutaan rukkaamaan eläkeikää ylemmäs, leikkamaan palveluita, korottamaan veroja vai joko olisimme valmiita antamaan maahanmuuttajillekin töitä…

    Alkuviikosta yle kuulutti ilosanomaa ”Valtaosa suomalaisista hyväksyy abortin”: …Vaikka nuoret suhtautuvat aborttiin hyväksyvästi, heidän joukostaan löytyvät myös ne, jotka vastustavat aborttia eniten. 15–24-vuotiaista 6 prosenttia ei hyväksynyt aborttia lainkaan… Kotiäidit ja -isät sekä työttömät vastustivat aborttia eniten. Pääkaupunkiseudulla abortti hyväksyttiin muuta maata useammin. Isommissa kaupungeissa aborttiin suhtauduttiin pieniä kaupunkeja myönteisemmin. RKP:n kannattajat ovat kaikista vastaajista liberaaleimpia; heistä 89 prosenttia hyväksyy abortin… Myös vihreiden, vasemmistoliiton ja kokoomuksen äänestäjät hyväksyivät abortin muita puolueita kannattavia useammin. Kristillisdemokraattien kannattajien joukosta löytyvät ne, jotka vastustavat aborttia kaikkein eniten. Seuraavaksi eniten aborttia vastustavat perussuomalaisia äänestävät.”

    Meitä manipuloidaan! ”Vainoharhaista” laukoi pääministeri Medvedev muka mukaspontaanisti, mutta ilmeisen tarkkaan harkitusti ja suunnitelmallisesti, kun toimittajat kysyivät, mihin Venäjä aikoo käyttää bulvaaniensa hankkimia maa-alueita ja rakennuttamiaan suuria hallikiinteistöjä Turun saaristossa Suomen syväväyläreittien varsilla. – Adolf Hitler suunnitteli ennen valtaanpääsyään propagandataktiikkansa Mein Kamf -teoksessa ja tuli siihen tulokseen, että kansalaisten muisti on lyhyt, lukuisilla toistolla epätotuudesta tulee totuus ja helpommin menee itse asiassa läpi suuri valhe kuin pieni.

    ”Et kai vain usko salaliittoihin” kuuluu intelligentsiamme nielemä niin Pietarin kuin Pentagonin trollien hellimä klisee ja suoranainen ”meemi”. Ei kaikki ”salaliittoteoriat” toki pidäkkään paikkansa, mutta liian monet valitettavasti pitävät. Pari kouluhistorian esimerkkiä 1900-luvulta; muistatko Mainilan laukaukset tai kuinka Saksa aloitti toisen maailmansodan puolalaisiin asepukuihin pukeutuneiden saksalaisten operaatioilla tai kuinka taivas on ollut vain rajana CIA:n suunnitelmille Fidel Castron likvidoimiseksi.

    Suomalaisen yhteiskunnan monisukupuolisuusmanipulaatiota on puhkonut julkaisuissaan ansiokkaasti kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka ja mm. Simo Grönroosin toimittama artikkelikirja ”Epäneutraali sukupuolikirja” (2016).

    Kannattaa kuunnella myös viimeviikkoinen Kalle Haatasen ohjelma radio ylenykköseltä ”Propagandan historiasta” https://areena.yle.fi/1-4491956

    ”Propagandan avulla on lietsottu vallankumouksia ja kun valta on saatu, on aloitettu kansalaisten integrointiin pyrkivä propaganda. Integraatiopropaganda on nykyvaltioissakin jatkuvasti meneillään. Se on usein näkymätöntä piilovaikuttamista johon kansalaiset totutetaan. Integraatiopropagandaan voidaan kuitenkin alkaa ujuttaa agitaatiopropagandan sisältöjä pikku hiljaa ja totuttaa tällä tavoin kansalaiset omaksumaan aivan uusia aatteita.”

    Ei mene meilläkään montaa vuosikymmentä kun ajatuksiimme ja asenteisiimme vaikutetaan yhä tehokkaammin ja avoimemmin; arvojemme yhdenmukaistamiseksi aivoihin kohdistuvalla suoralla manipulaatiolla. Varmaan mikrosirun asennus – helposti hyväksyttävänä perusteena ja tavoitteena vääristä ajatustottumuksista irroittaminen – alkaa ensin vapaaehtoisesti; esim. rikollisille yhteiskunnan rahaa säästävänä vaihtoehtona vapausrangaistuksille jalkapannan tapaan. Ehkäpä sitten erityisoppilaillekin. Pian kauppaketjut tarjoavat tällaisesta etävaikuttamismahdollisuudesta bonusta, valtiovalta veronalennusta ja kun vuosia menee ja tulee uusia hallituksia, niin lähtökohdaksi tulee jonain päivänä – siis hiljaa hiipien ja ilman kansalaiskeskustelua – itsestään selvyytenä hyväksytty uusi normi: täydet kansalaisoikeudet edellyttävät yhteiskunnan etävaikuttamismahdollisuutta suoraan kansalaisen aivoihin ja ajatuksiin. Mutta eihän siinä ole edes kovin paljon ”uutta auringon alla”.

    Tykkää

  130. Markku Korteniemi

    Tämän blogin alla ovat keskustelleet aikuiset lapsista, koululaisista ja tulevaisuudesta. Syntyykö kestävämpi toivo tosiasioiden kohtaamisesta vai niiden väistämisestä? Jos näemme sen, mihin olemme menossa, voimme omalta osaltamme olla tekemässä muutosta. Me ihmiset luomme ratkaisuillamme – joko tietoisilla tai hiljaisella mukautumisella ja mukana ololla tulevaisuutemme!

    Vrt. https://interactive.carbonbrief.org/impacts-climate-change-one-point-five-degrees-two-degrees/?utm_source=web&utm_campaign=Redirect

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Jatkuva peikkojen maalailu, madonlukujen latelu, pelon kyväminen ei mitenkään tuo ihan minkäänlaista toivoa. Se tuo vain epätoivoa ja tuskaa, johon moni nuori on joutunut ja sairastunut masennukseen. Tässä on koulujen opetuksella merkittävä rooli ja puhun ihan kokemuksesta oman nuoreni kautta, eikä hän ole todellakaan ainoa mailmantuskassaan.

      Jos itse vahvana ja selkojärkisenä kykenee ajattelemaan analyyttisesti ilman tuskaa esimerkiksi ympäristöasioista, samaan eivät kykene läheskään kaikki oppilaat, vaan sairastuvat kuvitellessaan, että maapallon tilanne on huono ja että mitään ei ole tehtävissä.

      Useimmiten käykin niin elävässä elämässä, että ne jotka voisivat vaikuttaa eniten asioihin, eivät hevin lotkauta korviaan ja herkimmät sairastuvat. Eli niille oppilaille joo tietoa asioista ja asiaintiloista, mutta ilman sitä pelon ja madonlukujen ilmapiiriä ja hurjasti toivon näköaloja ja onnenkantamoisia heidän elämäänsä. Päättäjiä kohtaan voi niitä madonlukuja ladella. Nuorissa on tulevaisuus, heidän elämäänsä ei saa tärvellä epätoivolla.

      Tiedän hyvin ihan omasta kokemuksesta, että vl-opetus lukuisine madonlukuineen on ”hyvä” pohja kaikenlaiselle epätoivolle, mikä tätä maapalloa koskee ja siitä ajatusmallista on vaikea päästä irti, mutta siihen kannattaa pyrkiä. Ei tätä maapalloa edistä yhtään masennus ja epätoivo, vaan onnellisuus ja toivo hyvästä ja paremmasta.

      Tykkää

  131. Markku Korteniemi

    Aivan – mutta laitanpa uudestaan, mitä sanoin jo:

    Tämän blogin alla on ainakin jotkut yrittäneet keskustella – siis AIKUISET keskustella lapsista, koululaisista ja tulevaisuudesta. Syntyykö kestävämpi toivo tosiasioiden kohtaamisesta vai niiden väistämisestä? Jos näemme sen, mihin olemme menossa, voimme omalta osaltamme olla tekemässä muutosta. Siis meillä on vastuu lastemme ja lastenlastemme maailmasta. Me ihmiset luomme ratkaisuillamme – joko tietoisilla tai hiljaisella mukautumisella ja mukanaololla tulevaisuutemme!

    Ei tietystikkään lasten tarvitse tietää kaikkea sitä, mitä meidän aikuisten. – Ei ole myöskään reilua syyttää vain VL-liikettä kaikesta siitä, mikä kuuluu yleensäkin kristinuskon eskatologiaan, ja siis varsin pessimistiseen käsitykseen siitä mihin ihmisen hybris on maailmaa viemässä.

    Demokratia on siitä vaativa yhteiskuntajärjestelmä, että se vastuuttaa meidät tavalliset immeiset – myös Kaikkivaltiaan edessä!

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Aivan, ymmärrän.

      Näissä nettikirjoitteluissa tulee esiin usein se ongelma, että omat vahvat agendamme piirtyvät muiden lukijoiden mieliin ja antavat kuvan, että elämässämme ei ole muuta kuin agendamme 🙂

      Sinun teksteistä tulee kuva, ettet juuri muuta mieti kuin abortteja ja yhteiskunnan tulevaisuuden synkkyyttä. Tämähän ei varmasti ole totta, niin kuin ei sekään, että moni kuvittelee minun miettivän päivät pääksytysten hoitokokouksia ja ehkäisykieltoa 🙂

      Minun elämäni koostuu erittäin haastavasta työstä koulumaailmassa, isosta perheestä ja lintukuvauksesta ja kävelylenkeistä. Joskus ehdimme perheen kanssa ulkoilla, käydä joissakin paikoissa, viime vuosina jopa ulkomailla.

      Aina välillä toki pilkahtaa mieleen sellaisiakin ilonaiheita, miten huojentavaa ja hurjan paljon onnellisempaa elämä on ilman uskoyhteisöä ja sen tuomaa raskasta taakkaa. Silloin tulee mietittyä myös entistä elämää ja sen kipupisteitä.

      Välillä on ollut aikoja, jolloin tuollaiset muistelut ovat tuoneet mukanaan takaumia, esimerkiksi vanhempien kuolemien aikoihin tai muulloin kun jotain ikävää on tapahtunut. Ylipäätään joku tragedia voi nostaa takaumia, mutta ne ovat kestoltaan aina vain lyhkäsempiä. Tavallisesti voin ajatella ja muistella historiaani ilman takaumia. Siis yleinen henkinen kuormitus vaikuttaa siihen.

      Tykkää

    2. Vuokko Ilola

      Ja se, mitä me voimme tehdä hyvän ja paremman tulevaisuuden eteen yksittäisinä ihmisinä ja sehän on se paras lähtökohta meile jokaiselle, on seuraavat asiat:

      – luopua, liha- ja maitotuotteista, sekä riisistä
      – luopua autoilusta ja lentämisestä

      Lisäksi on hyvä miettiä mökkeilystä luopumisesta ja siirtymisestä ympäristöystävälliseen asumismuotoon; ei turhia neliöitä ja omakotitalosta veks. Luonnonkuituvaatteet ja jalkineet luonnonmateriaaleista, ei juomapulloille ja kaikelle muoville.

      Esimerkillämme voimme vaikuttaa parhaiten, ei ne suuret puheet ja pelottelut, vaan teot ja toivo!

      On siis turha puhua, jois ei itse toimi puheidensa mukaisesti. Eli itse en voi kovin palopuheita pitää tästä syystä. Olen tänä vuonna lentänyt kaksi kertaa, kuljen auton kyydissä monta kertaa viikossa, syön lihaa ja maitotuotteita plus riisiä ja niin edelleen. Pitäisi ja pitäisi, mutta sanoista tekoihin, se on vaikeaa kun on tottunut erinäisiin asioihin.

      Tykkää

  132. Markku Korteniemi

    PS. Paavalin kääntymys ei kyllä kuulunut millään logiikalla lähellekkään tämän blogin teemaan – mutta sorrun nyt minäkin siitä laittamaan kommentin vielä.

    Asiasta on keskusteltu moneen kertaan aiemmissakin hulluinhuonelaisen keskusteluketjussa. Ilman muuta meidän pitää ottaa Paavalin oma tulkinta ja todistus asiasta ensisijaisena; siis että hän ITSE perustelee apostoliuttaan sillä, että sai evankeliumin ja apostolin tehtävän SUORAAN Kristukselta, – kuten Heinokin edellä todistaa.

    Paavalin kääntymys onkin yksi tyyppiesimerkki niistä Raamatun kohdista, joita vl-perinteessämme on alettu lukemaan voimakkaasti suodattavilla silmälaseilla; siis enää näkemättä, mitä siinä oikeasti lukee ja samalla lisäten siihen, mitä siinä ei lue. Ananiaksen rooli oli parantaa Saulus kättenpäällepanemisella ja rukouksella, huolehtia hänen kastamisestaan ja tuoda hänet seurakuntaan.

    Ymmärtäisin, että tuohon vl-tulkintatapaan liittyy ”maallikkoteologinen” into lähes kaikki mahdollistavaan allegoriseen ja symbolisen tulkintaan. Kun apostolit ja kirkkoisät käyttivät sitä rajatusti VT:n tulkintaan, on se vl-perinteessä ulotettu pitkälle UT:n puolelle… Tällöin on ollut mahdollista häivyttää tekstin jopa täysin selkeä ensisijainen sanoma ja merkitys ja kääntää pahimmillaan mielivaltaisella ”vertauskuvallisella” tulkinnalla sanoma ihan muuksi – jopa päinvastaiseksi!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s