Tänä viikonloppuna olen yrittänyt selvittää itselleni sopivaa ehdokasta tämän vuoden seurakuntavaaleissa. Aloitin vastaamalla seurakuntavaalien vaalikoneeseen. Annoin vastauksia, joiden takana voin seistä ja joiden mukaan toivoisin kirkon toimivan. Näinhän vaalikoneisiin vastataan, jotta löytyisi ehdokas, jonka kanssa olisin mahdollisimman yksimielinen. En hämmästynyt tulosta, mutta se suretti minua: suurin yhteisten vastausten prosentti ehdokkaan ja minun välillä oli 50. Siis vain puolessa kysymyksistä olimme vastanneet samoin.
Tarkastelin vastauksia ja huomasin, että olimme ehdokkaan kanssa muutamista keskeisistä asioista samaa mieltä: siitä, mitkä ovat tärkeimmät syyt kuulua kirkkoon ja siitä, mitä koemme kirkon toiminnassa tärkeimpänä. Meille molemmille annetuista vaihtoehdoista usko, messu, sakramentit ja toimitukset olivat keskeisiä syitä kuulua kirkkoon. Toiminnassa keskiössä tulisi mielestämme olla jumalanpalveluselämä, rukous ja kristillinen kasvatus, sekä ehdokkaalle kolmantena oikeudenmukaisuuden lisääminen ja minulle uskoon kutsuminen. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Loput vaalikoneen kysymyksistä käsittelivät kirkon sosiaalista toimintaa, taloutta ja eettisiä kysymyksiä sekä suhdetta kristinuskoon ja näistä olimme ehdokkaan kanssa enemmän ja vähemmän erimielisiä.
Tilanteessa, jossa minun ja ehdokkaan mielestä syy kuulua kirkkoon on sama, olemme kuitenkin päätyneet käsityksissämme kristinuskosta ja kristillisestä toiminnasta Suomen ev.lut. kirkossa vain puolissa kysymyksistä samaan vastaukseen. Sillä vaikka seurakuntavaaleissa äänestetään ihmisiä seurakunnan luottamustoimiin päättämään kirkollisveroprosentista, taloudesta, työntekijävalinnoista ja tilojen käytöstä, kirkon tulisi olla ensisijaisesti hengellinen yhteisö, mystinen Kristuksen ruumis, jonka tehtävä Raamatun mukaan on julistaa Herraansa. Miten tätä missiota toteutetaan, jos samanmielisyyttä on eniten yhtäläisyyttä olevan ehdokkaan kanssa puolesta asioista (omassa seurakunnassa)? Lisäksi esimerkiksi omassa seurakunnassani näyttää olevan ehdokkaina ihmisiä, joiden kanssa olen 20% vaalikoneen asioista samaa mieltä. Menen tässä tietysti ensin itseeni ja kysyn, miksi olen ratkaisevasti eri mieltä oman seurakuntani ehdokkaiden kanssa, ja voiko tämän jakautuneisuuden yleistää koko kirkkoon. Millä perusteella tulee mitata sitä, kuka on ”oikeassa”?
Jatkoin näiden huomioiden jälkeen pohdintaani tarkastelemalla seurakuntavaalit.fi sivustoa. Etsin vastausta siihen, olenko yksin erilainen vai onko kanssani muita samanmielisiä. Toki tiedän kokemuksestani ja tuttavistani, etten ole yksin. On paljon erityisesti konservatiivisten herätysliikkeiden ihmisiä, kristittyjä, jotka jakavat saman kokemuksen: kirkko on jakautunut ja oma kokemus on vähemmistöön kuuluminen siksi, että tärkeimpinä kirkon elementteinä pitää sen uskontunnustuksissa tunnustettuja uskonkohteita, Sanaa ja sakramentteja sekä uskovien keskinäistä yhteyttä. Näiden elementtien pitäminen ytimenä ei ole fundamentalistinen, konservatiivinen tai änkyrämäinen asia. Ei ainakaan pitäisi olla. Kirkko rakentuu tämän ytimen ympärille niin Raamatun kuin esimerkiksi Tunnustuskirjojen perusteella. Sen sijaan seurakuntavaalit.fi sivustoa selatessani en tullut vakuuttuneeksi siitä, että kirkon ”virallinen” viesti rakentuisi näiden varaan. Selatessani sivustoa en voinut välttyä ajatukselta, että Suomen ev.lut. kirkosta on tehty näppärä, käytännönläheinen ja kiva elämäntapaliike, jossa saa vinkkejä siihen, missä äänestää helpoiten, voi testata onko vaalislangi hallussa, katsoa tunteisiin vetoavia mainosvideoita ja saa tietoa tärkeistä numeroista, kuten päivämääristä ja tilastoista.
En sano, etteivätkö nämä kuuluisi vaaleihin tai yleisötapahtumiin. Mielestäni on kuitenkin käsittämätöntä, ettei keskiössä ole se, että äänestämällä vaikutamme parhaimmillaan siihen, miten elämme todeksi niin arjessa kuin pyhässäkin Kristuksen jalanjäljissä. Lisäksi äänestetään siitä, onko Kristuksen jalanjäljissä kulkeminen tulevaisuudessa Suomen ev.lut. kirkossa mahdollista. Koko seurakuntavaalit.fi sivuston etusivulla ei mainita kertaakaan Jeesusta. Ei edes taivaan Isä esiinny teksteissä, eikä liioin mikään muukaan uskon kohde. Etusivulta ponnahtavat silmiini kysymykset arvoista, taloudesta, yhteiskunnan tilasta ja eri seurakuntien instagram- ja twitterpäivityksistä. Etusivua ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa hengelliseksi. Joku voi sanoa tähän, ettei vaalisivuston perusteella voi tehdä tällaista analyysia, koska vaalien ja vaalisivuston pointtina on puhua vaaleista. Esitän kuitenkin vastalauseen: voidaanko kirkolliset vaalit erottaa siitä, mitä vaaleilla valittavien ihmisten tulee palvella? Kirkon luottamustoimissa olevien tehtävä on olla rakentamassa hengellistä rakennusta, Kristuksen kirkkoa. Olisi mielestäni aivan olennaista tuoda esille se, keitä varten kirkko on, kenen kirkko on, mikä sen missio on ja miksi kirkko on olemassa – reilusti ja kirkon auktoriteetteihin nojaten.
Avaan Vaaliteemat-välilehden. Sivulla ensimmäisenä olevalla mainosvideolla todetaan: ”Ilman uskoa ei ole mitään. Se on henkilökohtaista ja universaalia. Samalla omaa ja yhteistä. Luottamusta siihen, että on jotain suurempaa, joka kantaa, kun maailma ympärillä muuttuu. Kirkko antaa turvaa.” Lopuksi kysytään: ”minkälainen on sinun kirkkosi?” Mainosvideon viimeinen kysymys toistuu välilehden otsikossa. Lisäksi sivustolla kerrotaan, että seurakuntavaaleissa on viisi vaaliteemaa: minun kirkkoni uskoo, toivoo, rakastaa, on lähelläja uudistuu. Vaaliteema-sivulla päästään jo hieman hengellisempään otteeseen kuin etusivulla, mutta kaikkea leimaa halu olla sanomatta mitään, jotta jokainen videon katsoja ja tekstien lukija voisi sijoittaa tekstin omaan kontekstiinsa mukavasti, ja huomata sen soveltuvan itselleen. Periaatteessa kutsuvassa tyylissä on kristillinen luonne: onhan Jeesus itse lähettänyt meidät kutsumaan Hänen luokseen. Kuitenkin epäilen, että näiden mainoslauseiden taakse kätkeytyy kirkkoa piinaava arvoliberalismi, jolle on keskeistä yksilön (minun!) vapauden puolustaminen kaikkea sellaista vastaan, joka sitä rajoittaa. Ristiriita arvoliberalismin ja kirkon välillä syntyy siitä, että uskonto on yksilön täydellistä vapautta rajoittava tekijä. Kristinusko rajoittaa yksilön identiteettiä täydellisesti, se rajaa sitä, määrittelee sitä ja antaa sille jopa täydellisesti uuden sisällön, muodon ja merkityksen. Kristinusko myös mielivaltaisesti määrittelee, milloin, miten ja missä (kenessä) ihminen on sen mukaan vapaa. Lisäksi kristinusko antaa vain yhden tien sen sijaan, että ihannoisi minun tietäni kaikkien muiden ”minun teiden” kanssa (vrt. Joh. 14:6).
Kun klikkaan otsikosta ”minun kirkkoni uskoo”, oletan vihdoin löytäväni Jeesuksen. En löydä Jeesusta. Löydän tilaston siitä, kuinka monta jumalanpalvelusta kaikissa ev.lut. kirkon seurakunnissa viime vuonna pidettiin. Niitä pidettiin 123480, mutta se ei kerro mitään siitä, mihin ”minun kirkkoni uskoo” – vai kertooko? Toteuttaako tilaston kertominen (sen sijaan, että kerrottaisiin Jeesuksesta) sitä, että ”kirkko” yrittää parhaansa mukaan vakuuttaa, että yksilön vapaus arvoliberalismin hengessä on sille niin tärkeää, ettei se kerro sanallakaan hänestä, josta tässä jutussa (kirkossa!) on kyse. Siis ytimestä. Rajaavat elementit muotoillaan pehmeästi ja niin väljästi, että niitä ei enää tarvitse pitää rajaavina (uskontona). Sivulla kehotetaan kuuntelemaan toimittaja Reetta Rädyn luotsaamaa Maa & taivas -podcastia aiheesta Voiko olla kristitty, jos ei usko? Klikkaan.
Podcastissa päästään heti asiaan kerrottaessa, että ohjelmassa aiotaan ”puhua ihan ytimestä, kun puhutaan uskosta”. Toivon parasta ja pelkään pahinta – annan kuitenkin mahdollisuuden. Ilahdun ohjelman alussa, sillä toimittajan esittämään kysymykseen (miten lähtisit selvittämään onko toinen keskustelija kristitty) papille, pappi Lauri Kemppainen vastaa, että hän tiedustelisi, miten kyseinen henkilö suhtautuu apostoliseen uskontunnustukseen ja siihen, että Jeesus on Jumalan poika. Ja kun toinen keskustelija, kielitieteilijä Janne Saarikivi, vastaa pidättäytyvänsä kaikkeen apostolisen uskontunnustuksen sisältöön, myös siihen, että Jeesus on Jumalan poika, pappi tekee tulkinnan, että Saarikivi selvästikin on kristitty. Toimittaja kysyy puolestaan Saarikiveltä, miten tämä selvittäisi sitä, onko joku ihminen uskossa. Saarikivi vastaa kysymyksellä, pitäisikö hänen olla kiinnostunut siitä, onko joku uskossa. Hänestä se, onko joku uskossa ei ole kiinnostava kysymys, vaan kiinnostavaa on se, mitä uskontoa ihminen harjoittaa. Kemppainen puolestaan sanoo, että hänestä uskossa oleminen on vaikea juttu, jota hän vierastaa. Syynä se, että ”uskossa oleminen” rajaa ja jakaa ”ulkopuoliseksi ja sisäpuoliseksi”. Toisaalta hän toteaa näkevänsä eron sillä, sanooko ihminen olevansa kulttuurikristitty, vai sanooko hän olevansa uskovainen tai uskova kristitty. Kuitenkaan mielestäni koko puolen tunnin ohjelman aikana ei lopulta esitetty juurikaan pohdintaa siitä, mitä on olla uskossa. Keskustelu oli älyllistä ja viihdyttävääkin, mutta uskossa olemisen sisältö jäi auttamatta sivuun, vaikka keskustelusta välittyi, että molemmat vieraat uskoivat Jeesukseen Jumalan poikana.
Seurakunvataalit.fi sivusto ei yllätä muillakaan välilehdillä. Kaikkialla kysytään sitä, mitä juuri minä haluan? Minkälainen on minun kirkkoni? Mitä minä toivon? Mitä minä rakastan? Mihin minä uskon? Miten haluan, että kirkko uudistuu.
Kristuksen kirkossa kyse ei voi kuitenkaan olla vain minusta, minun haluamisistani. Kyse on paljon, todella paljon, suuremmasta. Kyse on siitä, mitä Kristus haluaa. Minkälainen on Kristuksen kirkko. Mitä Kristus toivoo. Mitä Kristus rakastaa. Mihin Kristus uskoo. Miten Kristus haluaa, että kirkko uudistuu. Ja Kristuksen mukaan ottaminen rajaa paljon sitä, miten minulle esitettyihin kysymyksiin kristitty ihminen vastaa, jos hän uskoo henkilökohtaisesti Vapahtajaansa. Jos taas Kristus-rajausta ei ole, tulen yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että Suomen ev.lut. kirkon linja on ajautunut tai viety arvoliberalismin syliin sen sijaan, että se ilmentäisi tässä ajassa Jumalan syliä totuuden mukaisesti. Myös kirkollisten vaalien tulisi ilmentää Kristus-rajausta. Kysymyksien tulisi olla: mitä Kristus toivoo, että me päättäisimme ja tekisimme Hänen kirkossaan. Kuka haluaa Kristuksen jalanjälkiä ja tahtoa seuraten tehdä ratkaisuja ja päätöksiä? Nämä kysymykset ovat olennaisia erityisesti tällaisessa hallinnollisessa mallissa, jossa demokraattisesti valittu kirkolliskokous (josta päättävät meidän valitsemamme luottamushenkilöt) voi muuttaa yhtä lailla käytännöllisiä kuin opillisiakin asioita.
Olen paljon pohtinut ekklesiola in ekklesia -ajatusta sitten tämän kirjoituksen ajoista. En enää uskalla yhtä kirkasotsaisesti ottaa kysymykseen kantaa pohtien ”laitoskirkon” ja vanhoillislestadiolaisuuden suhdetta, vaan jätän tämän ratkaisun yksin Hänelle, joka siihen osaa vastata. Uskon kyllä, että näkyvän seurakunnan sisällä on näkymätön pyhien yhteisö, mutta sen rajat eivät ole määriteltävissä tai nähtävissä. Olen laajentanut perspektiiviäni huomattuani, etten Raamatun perusteella voi sanoa vastaan Jeesukselle. Jos Hän on luvannut olla ajamatta pois sitä, joka tulee Hänen luoksensa, en voi sanoa, ettei niin olisi. On kuitenkin selvää, että tämä luokse tuleminen rajaa ihmisen omia mielipiteitä, halua ja tahtoa ja synnyttää hänet kokonaan uudeksi luomukseksi Kristuksessa. Tällaiselle Kristuksen luokse tulleelle syntyy tahto ja halu seurata Herraansa minne ikinä Hän menee, senkin hinnalla, ettei se tunnu ja näytä ihmisestä itsestään hyvältä, mukavalta tai kivalta. Uskon, että Suomen ev.lut. kirkon eteen kannattaa tehdä töitä, jotta me, jotka haluamme olla Kristuksen seurassa Hänen ehdoillaan, totuutta etsien, emme joutuisi lähtemään pois todeten, ettei Suomen ev.lut. kirkossa sisällä oleminen ole mahdollista.
Haluankin sanoa, että meillä vanhoillislestadiolaisilla ei ole varaa nukkua kahden kuoren suojassa ja kyseenalaistaa opetuksissamme ja puheissamme, saati sisimmässämme, niiden kirkon jäsenten uskoa, jotka eivät ole vanhoillislestadiolaisia. Tällainen ajattelu ja toiminta johtaa väistämättä omavanhurskauteen. On tehtävä töitä kirkon eteen rehellisesti Kristuksen tähden – ei vain siksi, että vanhoillislestadiolaisilla säilyisi ”riittävä tila” kirkossa. Uskovilla, Kristuksen syliin kaipaavilla, on oltava tila sellaisessa yhteisössä, joka uskaltaa pitää itseään Jumalan huoneena ja Kristuksen seurakuntana. Vanhoillislestadiolaisina meidän on kehitettävä koko kirkkoa ja sen rakenteita, ei vain yritettävä ahtautua siihen, mikä on jäljellä ja pysyä mukautumiskykyisinä. Jumala voi parhaimmillaan saada aikaan herätystä ja uskoa kenen tahansa ihmisen, sanan ja sakramenttien kautta. On oltava rohkeita. Oikeastaan voisi sanoa: todella rohkeita.
Konkreettisesti viikon päästä varsinaisena vaalipäivänä (jos et ole jo äänestänyt ennakkoon) on äänestettävä sellaisen ehdokkaan numeroa, joka kertoo seuraavansa Kristusta. Ei omaehtoisesti päättäen, miltä hän itse haluaa kirkkonsa näyttävän, vaan siten, miltä Kristus haluaa kirkkonsa näyttävän.
Lainaan loppuun Sammeli Juntusen esitelmää Kirkkona nykyajassa, mutta miten?(pidetty Perustan teologisilla opintopäivillä 3.1.2017), koska siinä tiivistetään näidenkin vaalien taustalla olevaa tilannetta oikein osuvasti:
”Tärkein kirkon kirkkona olemista määrittävä dimensio on ylöspäin eli suhde Jumalaan. Kirkon Jumala -suhde perustuu siihen, että Pyhä Henki tuo ihmisille Jeesuksen hankkiman pelastuksen omaksi armonvälineiden eli kasteen, ehtoollisen ja Jumalan sanan kautta. Tuo kaikki on kirkon ja sen yksilöiden kannalta ”annettua”. He eivät luo sitä itse toiminnallaan. He eivät löydä sitä sisältään vaan siitä, mitä Jumala on tehnyt heistä riippumatta ja heidän ulkopuolellaan, luomisessa ja Kristuksessa ja Pyhän Hengen armonvälineissä.
Tällainen ajattelu on vierasta liberalismille ja individualismille, koska ne vastustavat kaikkea ”annettua”. Kirkolle taas Jumalan sana on ”annettuna” Raamatussa, koska siinä Jumalan Henki on inhimillisten kirjoittajien kautta antanut meille luotettavan todistuksen Kristuksesta. Siksi usko taipuu sen käskyjen ja lupausten alle ja ottaa ne vastaan, vaikka ei niitä tunteella tai järjellä täysin pystyisikään ymmärtämään. Tällainen on liberalismin lähtökohdista takapajuista fundamentalismia, koska sen katsotaan rajoittavan pyhistä pyhintä eli yksilön sisäistä vapautta.
Liberalistis-individualistinen ajattelu pyrkii tulkitsemaan kirkon jumalasuhteen uudelleen poistamalla siitä kiusallisen ajatuksen yksilön ulkopuolisesta ”annetusta”. Olen kyllästymiseen asti lainannut seuraavaa Helsingin seurakuntayhtymän Usko, toivo, rakkaus -kampanjan mainosta vuodelta 2007, koska minusta kuvaa tätä aatevirtausta niin hyvin:
”Kristinusko tarjoaa parhaimmillaan sinulle juuri tätä. Keskustelua, jossa jokainen näkemys on yhtä arvokas. – – Kun elämää, sen merkitystä ja arvoja pohdiskelevat ihmiset kerääntyvät yhteen keskustelemaan, syntyy seurakunta. – – Seurakunnalla on oikeus päättää, millaisessa kirkossa se haluaa keskusteluaan käydä. Ja siellä, missä nämä ihmiset kokoontuvat, on läsnä se voima, jota Jumalaksi kutsutaan.” (Kirkko ja kaupunki 17.10.2007)
Tällainen ajattelu on kirkon ja yksittäisen ihmisen Jumala -suhteelle kohtalokasta. Jumala-suhdetta ei nimittäin luo elämänarvoja koskeva pohdiskelu. Jumala-suhde perustuu siihen, että Pyhä Henki tuo Kristuksen ja hänen tekemänsä pelastusteon kirkossaan vaikuttavaksi Jumalan sanan ja sakramenttien kautta. Se on jumalallisesti ”annettua”, ei keskustellen tuotettua.
Eräs individualismin pirtaan sopiva tapa kiertää kirkon Jumala-suhteeseen perustuva annettu, on se, että Kristuksen ja Jumalan sanan sijaan keskeiseksi käsitteeksi tulee ”uskonto”. Tähän tyyliin: ”Uskonnollisuus ei ole kadonnut mihinkään, mutta se on muuttanut muotoaan. Elämän ja kuoleman kysymys kirkolle on se, osaako ja uskaltaako se sopeutua tähän muutokseen.” Näin luodaan kuva, että ihmisten sisimmästään löytämä tapa kokea uskonnollisuus on olennaista. Sen tulee saada kertoa kirkolle, millaista uskontoa se ihmisille tarjoilee. Kyse ei enää ole meille annetusta pelastuksesta, jonka Kristus ja hänen sanomansa tuovat, vaan ihmisten vapaudesta toteuttaa yksilöllistä uskonnollisuuttaan.
Liberalismista ja individualismista juontuva jumalallisen ”annetun” vieroksuminen näkyy myös luomisteologiassa. Nimittäin siinä, miten kirkon opetusta seksuaalietiikasta yritetään muuttaa. Muutosta perustellaan väittämällä, että avioliitto on luterilaisuuden mukaan maallinen asia. Siksi kirkon tulee avioliitto-opetuksessaan seurata yhteiskuntaa ja muuttaa avioliitto-opetuksensa ja käytäntönsä sukupuolineutraaliksi. Näin vältetään eräs yksilön vapautta rajoittava asia, nimittäin, se että Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi ja asettanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi, elinikäiseksi instituutioksi. Kun avioliitto on sukupuolineutraali, ihmisen ruumiillisuudessa annettu sukupuoli ei enää rajoita yksilön vapautta avioitua kenen kanssa haluaa.”
Äänestetään siis vastuullisesti. Perehdytään ehdokkaisiin. Rukoillaan, että valituksi tulisivat sellaiset ihmiset, jotka haluavat seurata Herraansa totuudessa.
Ennakkoäänestys päättyi lauantaina 10.11.2018. Varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntaina 18.11.2018.
Hulluinhuonelainen 
Roosalle, ajatuksiani kirjoituksesi johdosta. Olen iloinen, että sinä, vanhoillislestadiolainen naisteologi rohkenet jatkaa tätä Joona Korteniemen aloittamaa blogia. Haluan kirjoittaa tähän muutamia näkökohtia luterilaisen kirkon ulkopuolelta, muistaen sen että kirjoitan kristiveljilleni ja -sisarilleni. Luterilais-lestadiolaisen taustani vuoksi koen, että voin osallistua keskusteluun.
Elämme kristittyinä Suomessa jälkikristillistä aikaa. Ääriliberalismi ja individualismi tunkee läpi koko yhteiskunnassa. Monet eivät tiedä kristinuskosta edes perusteita. Murhe siitä on meille yhteinen. Tämän ”tuskan” kanssa saavat elää etenkin luterilaiset ”herätyskristityt”. Nykyajan suomalaiset kantavat isiensä perintöä: voimakkaat pietistis-herrnhutilaiset herätysliikkeet luterilaisessa kirkossa ovat muokanneet suomalaisten hengellistä perimää. Vanhastaan on ollut jako ”tosiuskoviin” ja ”ei-uskoviin”, vrt. vanhoillislestadiolaisuuden ”uskovainen” ja ”epäuskoinen”. Tämän hengellisen perimän kanssa on unohdettu, että Kirkko itsessään on hengellinen yhteisö ja sinne voi mennä, vaikka ei olisi ”uskossa”! Lisäksi, protestantismin ”oivallus” oli se, että jokainen lukutaitoinen voi myös tulkita Raamatun kirjoituksia haluamallaan tavalla. Unohdettiin lisäksi leijonanosa Kirkon traditiosta. Tulos, ajan hengen lisäksi, on tämä mistä Roosa, sisar Herrassa, kirjoitti.
Kirkon ei varsinaisesti tule hokea ”Herra, Herra”. Kirkko todistaa jo olemassaolollaan maailmalle Herrastaan. Kristuksen Kirkko on siellä, missä kastetut kristityt kokoontuvat eukaristian ympärille messuun tai liturgiaan. Kristuksen Kirkko on siellä, missä kristityt kertovat ihmisille evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta ja opettavat kansaa, kastavat ja kutsuvat Kirkon yhteyteen. Kirkko on myöskin siellä, missä kristityt tekevät hyvää—kaikille.
Meitä ei kristittynä ole asetettu kyselemään tai arvioimaan kenenkään sieluntilaa. Silti kristittyjen tulisi ”pitää rakkaus” toistensa kanssa, sen erilaisenkin kristityn kanssa. Ulkoiset tavat ja kirkolliset muodot vaihtelevat. Ei siis tarvitse kysellä, kuka ”on oikeassa”. Se mitä tiedämme varhaisesta kristinuskosta kertoo, että Kirkko on alusta saakka ollut moniääninen. Usko Kristukseen, ja osallisuus Hänen asettamistaan sakramenteista on sitonut alusta saakka erilaisetkin kristityt yhteen, ykseyteen Kirkkossa. Historiassa tapahtuneet hajaannukset Kirkon sisällä tulee nähdä syntinä ja itsekkyytenä. Uskon tiellä oleva kristitty ei saavuta silti täydellisyyttä, mutta yhtymällä Kirkon uskoon seuraa Kristusta. Kristus tekee työtään Kirkossa, ja usein vähitellen ihminen ojentuu seuraamaan Häntä, yhä enenevässä määrin! Hyvä Paimen kutsuu lempeästi! Lampaat saavat vapaasti käydä tarhasta sisään ja ulos.
Tässä jälkikristillisessä ajassa tulisi muistaa, että kristityt eivät ole ensimmäistä kertaa historiassa tässä tilanteessa. Olen paljolti samaa mieltä Roosan kanssa ääriliberalismista. Kristitty ei voi olla myöskään äärimmäinen individualisti. Kristinuskon keskus on Jeesus Kristus. Ei ”minä”—mutta ei myöskään ”vain me”. Kristitty kyllä näkee, jos haluaa nähdä, missä on Kristuksen Kirkko. Mutta kristitty ei voi varmasti sanoa missä se ei ole. Kristitty ei voi astua Jumalan asemaan, ja jos asettuu, se on vakava synti! Siksi haluan myös sanoa, että äärikonservatiivisuus johtaa aina fundamentalismiin. Se on yhtä vakava vaara, kuin ääriarvoliberlismi. Tämä vaara koskee kaikkia, luterilaisia, ortodokseja ja katolisia.
Mielestäni koko kansankirkko-ajatus pitäisi hyljätä. Tämä koskee molempia kansankirkkojamme. Vanhoillislestadiolaisuushan on vaalinut tätä aatetta, pitkälle itsekkäistä, kirkkopoliittisista syistä. Kun hengellinen liike alkaa pitää itseään itsetarkoituksena, käy näin: Roosan kipuilemassa tilanteessa ollaan. Kristuksen kirkko on apostolinen ja ekumeeninen, koko maan piiriä kattava.
Otat Roosa esille samansukupuolisten parien avioliiton Kirkossa. Otatko kannanotossasi huomioon historian, sen että homoseksuaalisesti suuntautuneita kristittyjä on ollut aina? Voi olla yllätys, että Kirkko siunasi jo varhain myös samansukupuoliset ”ystävyysliitot”? Otatko todella huomioon sen, mitä tiedämme nykyään homoseksuaalisuudesta ja sukupuolesta? Vertaatko näitä Raamatun kohtiin, joissa kyllä sivutaan asiaa, mutta ilman sitä tietoa, mikä meillä nykyään on. Olen hyvin pettynyt siitä, että luterilaiset konservatiiviset kristityt eivät avarru, ja myönnä että Raamatun kirjoittajat eivät, tässä asiassa, tienneet koko ilmiöstä sitä, mitä nykyään tiedämme. Entä koko avioliitto-instituutio? Sehän on kokenut valtavan evoluution historian aikana. Kirjoitusten kirjain ja kirjoitusten henki, tuomio ja armon ekonomia ovat vastakkain!
Olen myös hyvin pettynyt Kirkkoni, ortodoksisen kirkon Moskovan patriarkaatin epäkristillisestä käyttäytymisestä ja Kreetan Suuren ja Pyhän Synodin tekstiin tässä asiassa. Paavi Fransiskus on esittänyt tervehenkisiä ajatuksia tästä kysymyksestä, mutta ne eivät ole saaneet suurta huomiota meillä. Rooman kirkolla on hirvittävä ja suuri pedofiilisyyden epidemia, joka liittyy laajemminkin ihmisen seksuaalisuuteen ja sen toteuttamiseen. Uskon, että Kristus johtaa kirkkoansa, myös näiden hirveyksien keskellä!
Lopuksi, miten Roosa suhtaudut kristittyyn, homoseksuaaliseen ihmiseen, joka on avioitunut saman sukupuolen kumppanin kanssa ”karttaakseen haureutta” ja sukupuolista holtittomuutta? Mahdutko samaan ehtoollispöytään tai joisitko samasta maljasta Kristuksen kalliin veren? Miten suhtaudut kansankirkon pappiin ja herätysliikkeen saarnamieheen, kristittyyn, joka on homoseksuaali ja solminut heteroavioliiton, mutta pettää vaimoaan miesten kanssa?
Nyt kun koko ”luomakunta yhdessä huokailee ja odottaa Jumalan lasten ilmitulemista” , ei todellakaan olisi aikaa tuomita toisia, samaa hengellistä ravintoa nauttivia kanssaveljiä ja -sisaria Kristuksessa. Vielä vähemmän vähimpiä sisaria ja veljiä, jotka ovat kuulleet, kaukanakin ollen, Hyvän Paimenen äänen, ja lähentyneet Kirkkoa ja Jeesusta Kristusta. Kirkko on kuin suuri syntisairaiden sairaala. Yksikään kristitty ei ole tästä sairaudesta vapaa.
TykkääTykkää
Kirkko on yhtäaikaa syvästi jumalallinen ja kipeästikin inhimillinen. Mutta siitä, että kansa on vieraantunut kristinuskosta, saavat kristityt syyttää myös itseään! On parannuksen paikka. Jokainen ihminen on Jumalan kuva, ikoni. Ei siksi, että kuva on täydellinen, vaan siksi, että jokaisessa ihmisessä on elämän henkäys, joka on Jumalasta. Siksi, että sama kutsu kuuluu kaikille. Kukaan ei ole armosta osaton, iankaikkinen elämä kuuluu kaikille Kristukseen turvautuville. Toisen ihmisen kasvot ovat Kristuksen kasvot…Uskommeko sen, näemmekö sen?
On helppo teologina lausua ylhäältäpäin tuomioita toisille. Tämä kysymys (kts. edellä) tulee oikeisiin mittoin näköjään vain silloin, kun se saa läheisen, rakkaan ihmisen kasvot. Homoseksuaalitko tuhoavat Kirkon ja kristinuskon? Kirkko ja homoseksuaaliset kristityt ovat olleet rinnakkain 2000 vuotta ja kristinusko ei ole tuhoutunut. Vanhoissa kirkoissa tämä kysymys on ollut vanhastaan sielunhoidollinen, ei opillinen. Ehkä se on juuri sitä Jumalan puhetta?
Roosa, kaikella rakkaudella, kirjoituksesi oli vaalikirjoitus, kirkkopolitiikkaa. Siinä unohdettiin ihminen, Jumalan kuva.
TykkääTykkää
Eudokimokselle:
Kiitos vastauksestasi.
” Se mitä tiedämme varhaisesta kristinuskosta kertoo, että Kirkko on alusta saakka ollut moniääninen. Usko Kristukseen, ja osallisuus Hänen asettamistaan sakramenteista on sitonut alusta saakka erilaisetkin kristityt yhteen, ykseyteen Kirkkossa. Historiassa tapahtuneet hajaannukset Kirkon sisällä tulee nähdä syntinä ja itsekkyytenä. Uskon tiellä oleva kristitty ei saavuta silti täydellisyyttä, mutta yhtymällä Kirkon uskoon seuraa Kristusta. Kristus tekee työtään Kirkossa, ja usein vähitellen ihminen ojentuu seuraamaan Häntä, yhä enenevässä määrin! Hyvä Paimen kutsuu lempeästi! Lampaat saavat vapaasti käydä tarhasta sisään ja ulos.”
On totta, että kirkko on alusta saakka ollut moniääninen ja kehittynyt prosessissa kohti suurempaa Jumalan tuntemista. Jumalan salaisuudet ovat Pyhistä teksteistä avautuneet seurakunnalle opiksi, ja sanoitukset tästä opista ovat selkiytyneet ja kirkastuneet ajan saatossa, koska ihminen on unohtelevainen ja oppimaton – aina uudet sukupolvet etsivät ja löytävät, oppivat ja kehittyvät.
Hajaannuksissa toinen puoli on toki synti ja itsekkyys, mutta toinen puoli on se, että Jumalan sanasta ei saa mielivaltaisesti tehdä minkälaisia tulkintoja tai päätelmiä tahansa. Siksi meillä on esimerkiksi uskontunnustuksia ohjaamassa tätä tulkintaa. Jos jokin ryhmittymä alkaa opettaa esimerkiksi uskontunnustusten (yhdessä pyhiksi tunnustettujen) tekstien vastaisesti, eikä näe siinä mitään ongelmaa, on vaarana, että juuri siinä itsekkyys ja synti tekee työtä johtaen pois siitä, mikä on Pyhää. Tällöin tarvitaan niitä, jotka puolustavat Pyhää. Toki se pitää tehdä argumentoiden sellaisiin auktoriteetteihin nojaten, jotka ansaitsevat arvostuksen, kuten Raamatulla (uskontunnustuksien sisällön hengessä). Seurauksena voi olla hajaannus. Tällöin hajaannus ei ole yksinomaan syntiä ja itsekkyyttä, vaan sen toinen puoli on totuuteen pyrkiminen. Esittämälläsi logiikalla voisi ajatella, että esimerkiksi areiolaisia ei olisi tarvinnut moittia heidän opetuksestaan, vaan antaa heidän kuulua yhteiseen kirkkoon ajatuksineen, vaikka ajatukset olisivatkin yhteisen tunnustuksen vastaisia. Näen tällaisessa ajattelussa paljon ongelmia ja yksioikoisuutta.
Haluaisin tietää, mitä sinulle tarkoittaa se, että ”Lampaat saavat vapaasti käydä tarhasta sisään ja ulos.”
” Meitä ei kristittynä ole asetettu kyselemään tai arvioimaan kenenkään sieluntilaa. Silti kristittyjen tulisi ”pitää rakkaus” toistensa kanssa, sen erilaisenkin kristityn kanssa. Ulkoiset tavat ja kirkolliset muodot vaihtelevat. Ei siis tarvitse kysellä, kuka ”on oikeassa”. ”
Ei meitä olekaan asetettu arvioimaan toisen sieluntilaa, mutta eikö ole kristillistä olla siitä kiinnostunut? Eikö totuudessa rakastaminen ole myös sitä, että jos huomaan toisen tuudittautuvan pelastavana johonkin muuhun kuin Kristukseen, lähestyn rakastavasti häntä kysyen, eikö hän halua omistaa elämäänsä Hänelle, joka on Elämä? Minusta siinä mielessä pitää kysellä, ”kuka on oikeassa”, että etsii, missä julistetaan Kristusta ja halutaan olla Hänelle kuuliaisia. Voiko Raamatun mukaan muulla tavalla olla oikeassa eli olla tiellä, joka johtaa taivaaseen? Ei tällä tavalla ajatteleminen mielestäni johda väistämättä fundamentalismiin.
”Otat Roosa esille samansukupuolisten parien avioliiton Kirkossa. Otatko kannanotossasi huomioon historian, sen että homoseksuaalisesti suuntautuneita kristittyjä on ollut aina?”
Itse asiassa tuo kohta johon viittaat on lainaamassani Sammeli Juntusen kirjoituksessa. En halua tällä blogikirjoituksellani erityisesti ottaa kantaa tähän aihepiiriin, vaan kirkon nykytilaan ja vaaleihin. Sinänsä tällä hetkellä ne liittyvät osin myös yhteen. Vastauksena kysymyksiisi: toki kirkossa on aina ollut erilaisia ihmisiä ja myös keskenään eritavalla seksuaalisesti suuntautuneita. Olen myös tietoinen ”ystävyysliitoista”. Minä puolestani pohdin sinun kirjoituksesi perusteella, minkälaisen arvovallan annat Raamatulle. Joudumme nopeasti kaltevalle pinnalle ja tulkintamme muuttuvat jopa mielivaltaisiksi, jos Raamattua lukiessamme itse päätämme, minkä kohdan nykytutkimus (tutkimustieto on luonteeltaan muuttuvaa) selittää paremmin ja otamme näissä kohdissa nykytutkimustiedon Jumalan ilmoituksen yläpuolelle hengellisissä asioissa. Lisäksi avioliittokysymys on myös luomisteologinen kysymys eikä siihen vastaa ainoastaan mainitsemasi Raamatun kohdat, ”joissa kyllä sivutaan asiaa, mutta ilman sitä tietoa, mikä meillä nykyään on”. Mitä sinun mielestäsi tuo viittaamasi ”avartuminen” tarkoittaisi raamattuteologian kannalta? Kuka määrittelee, mikä on kirjoitusten henki? Uskontunnustus voisi minusta olla sellainen. Siellä tunnustaudumme Isään, taivaan ja maan Luojaan, ja samalla myös kaikkeen siihen, mikä on Jumalan mielestä hyvään suuntautuva tapa elää tätä elämää.
” Lopuksi, miten Roosa suhtaudut kristittyyn, homoseksuaaliseen ihmiseen, joka on avioitunut saman sukupuolen kumppanin kanssa ”karttaakseen haureutta” ja sukupuolista holtittomuutta? Mahdutko samaan ehtoollispöytään tai joisitko samasta maljasta Kristuksen kalliin veren? Miten suhtaudut kansankirkon pappiin ja herätysliikkeen saarnamieheen, kristittyyn, joka on homoseksuaali ja solminut heteroavioliiton, mutta pettää vaimoaan miesten kanssa?”
Suhtaudun tähän kristittyyn rakkaudella ja kunnioitan häntä vertaisenani ihmisenä, Jumalan kuvana. En näe hänen sydämeensä enkä siis tiedä, onko hän kelvollinen vai kelvoton ehtoollisvieras. Sen tietää yksin Jumala. Kuitenkin, jos hän kysyisi minulta neuvoa, kertoisin hänelle ystävällisesti, mitä uskon Raamatun opettavan avioliitosta ja homoseksuaalisista suhteista. En uskaltaisi muutakaan. Samoin toimisin toisen esimerkkihenkilösi kanssa. Eikö kuitenkin ole kristillistä ajatella, ettei synti voi tulla synnin peitteeksi? Jos opetus perustuisi ”pienimmän pahan periaatteeseen” (eli siihen, että olisi parempi elää pienessä synnissä, ettei tekisi isoa), niin en tiedä, mihin olemme tarvinneet täydellistä armahdusta, jos kerran kristityn elämä on pelaamista enemmän ja vähemmän pahojen tai hyvien asioiden kanssa. Synti on syntiä, armo armoa, vaikka se meistä näyttäisi muulta – tai vaikka haluaisimme sen olevan muuta. Ihmiselämä ei toki ole mustavalkoista ja elämäntilanteet voivat olla todella haastavia. Tiedän tästä itsekin jotakin.
Minusta halu tutkia oppia, kirjoittaa opista ja etsiä sitä, mikä on Jumalan tahdon mukaista ei tarkoita sitä, ettei ymmärtäisi ihmisyyttä: sen haavoittuvuutta, värikkyyttä, ristiriitaisuutta ja monimuotoisuutta, raakuuttakin.
Kirjoitukseni tarkoitus ei ole tuomita eikä lähestyä ylhäältä päin. Jos niin teen, olen pahoillani. Minulle usko on turvautumista Kristukseen. Luotan, että tällainen usko pelastaa, koska Jumala niin lupaa. Jos näen, että kirkossa, johon kuulun, Kristus (ja hänessä koko Jumalan Sana) ei ole tärkein vaikuttaja, kirjoitan siitä. Ja totta kai kirjoitukseni on myös vaalikirjoitus. Vaalien alla on tapana ottaa kantaa vaaleissa käsillä oleviin teemoihin. Miksi kirjoituksessa sinun mielestäsi unohdettiin ihminen?
TykkääLiked by 1 henkilö
Lämmin kiitos kirjoituksestasi! Todella hyvää pohdintaa. Samoja olen ajatellut. Olen herätyskristitty, jo lapsena äidinmaidossa imenyt uskonsiemeniä kuin myös sukupolvien ketjussa usko Kristuksen sovitustyöhön on kulkenut. Kirkon entisenä työntekijänä seuraan surullisena rakasta ev.lut. kirkkoamme 😢 Taisi tulla juuri uusi sähköposti, kiitos. Vapahtajamme siunausta sinulle ja perhepiiriisi.
Terveisin Anne Oikurinen
TykkääTykkää
Kiitos, Anne. Siunausta myös sinulle!
TykkääTykkää
Minäkin tein vaalikoneen ja parhaan ehdokkaan osumatarkkuus oli 61%.
Vaalikoneen suurin ongelma on, että kysymysten merkitystä ei voi painottaa mitenkään ja tämä varmasti vääristää lopputulosta. Kunnallis- ja eduskuntavaalikoneissa on jo viime vuosina voinut painottaa kysymyksiä. Kysymys siitä, mikä kirkon toiminnassa on tärkeintä on minulle huomattavasti tärkeämpi kysymys se, että mitä kirkon kiinteistöille pitäisi tehdä.
Kannattaa siis tuijottaa vastausprosentin sijaan niitä itselle tärkeimpiä kysymyksiä ja verrata niitä ehdokkaan vastauksiin.
TykkääTykkää
Juuri näin. Selvitystyön jälkeen löysin itselleni ehdokkaan. 🙂
TykkääTykkää
Kiitos Roosa ajankohtaisesta kirjoituksesta!
Eudokimoksen puheenvuorossa nousi esiin kaksi näkökulmaa, joista muutama ajatus.
Ensiksikin: “Lisäksi, protestantismin ”oivallus” oli se, että jokainen lukutaitoinen voi myös tulkita Raamatun kirjoituksia haluamallaan tavalla. Unohdettiin lisäksi leijonanosa Kirkon traditiosta. Tulos, ajan hengen lisäksi, on tämä mistä Roosa, sisar Herrassa, kirjoitti.”
Mutta toisaalta:
“Otatko kannanotossasi huomioon historian, sen että homoseksuaalisesti suuntautuneita kristittyjä on ollut aina? Voi olla yllätys, että Kirkko siunasi jo varhain myös samansukupuoliset ”ystävyysliitot”? Otatko todella huomioon sen, mitä tiedämme nykyään homoseksuaalisuudesta ja sukupuolesta? Vertaatko näitä Raamatun kohtiin, joissa kyllä sivutaan asiaa, mutta ilman sitä tietoa, mikä meillä nykyään on. Olen hyvin pettynyt siitä, että luterilaiset konservatiiviset kristityt eivät avarru, ja myönnä että Raamatun kirjoittajat eivät, tässä asiassa, tienneet koko ilmiöstä sitä, mitä nykyään tiedämme.”
Protestantismin oivallus, jossa jokainen yksittäinen lukutaitoinen kristitty voi kasteen armon ja yleisen pappeuden perusteella tulkita Raamatun kirjoituksia “haluamallaan tavalla” ei pidä täysin paikkaansa. Luther ei halunnut hylätä traditiota täysin, vaan asetti Jumalan Sanan oikealle paikalleen tradition yläpuolelle: traditio tulee läpivalaista Jumalan Sanalla. Kyse oli siis auktoriteettiongelmasta, koska traditioiden ja erilaisten koulukuntien tulkinnat katolisen kirkon sisällä uhkasivat peittää Jumalan Sanan ja nousta jopa sen yläpuolelle itseisarvoksi. Nimenomaan protestantismin ominaisuus (vahvuus/ heikkous) on myöhemmin ollut se, se että teologiaa on tulkittu kontekstuaalisesti, eli suhteutettu Jumalan Sanan tulkintaa vallitseviin olosuhteisiin kulloisenkin tietämyksen tason mukaisesti.
Kuten Roosa kirjoitti: “Joudumme nopeasti kaltevalle pinnalle ja tulkintamme muuttuvat jopa mielivaltaisiksi, jos Raamattua lukiessamme itse päätämme, minkä kohdan nykytutkimus (tutkimustieto on luonteeltaan muuttuvaa) selittää paremmin ja otamme näissä kohdissa nykytutkimustiedon Jumalan ilmoituksen yläpuolelle hengellisissä asioissa.”
Itse olen miettinyt Raamatuntutkimuksen ja tieteellisen tiedon suhdetta, sekä sen vaikutusta Raamatun tulkintaan. Tieteellinen tutkimustieto on perusteltua, tiedeyhteisössä tuotettua ja koeteltua. Tieteellisen ajattelun tunnuspiirteitä ovat myös kriittisyys ja itsensä korjaavuus. Mitä tämä tarkoittaa Raamatuntutkimuksen ja sitä seuraavan Raamatun tulkinnan näkökulmasta? Kuinka pitkälle voimme tulkita esimerkiksi Jeesuksen tai Paavalin sanoja kontekstuaalisesti, eli suhteuttaa niitä vallitseviin historiallis-kulttuurisiin olosuhteisiin? Missä asioissa voimme ja missä emme?
TykkääTykkää
”Itse olen miettinyt Raamatuntutkimuksen ja tieteellisen tiedon suhdetta, sekä sen vaikutusta Raamatun tulkintaan. Tieteellinen tutkimustieto on perusteltua, tiedeyhteisössä tuotettua ja koeteltua. Tieteellisen ajattelun tunnuspiirteitä ovat myös kriittisyys ja itsensä korjaavuus.”
Tähän pakko sanoa että kuka takaa että nyky ”Tiede” (eli tieteellinen tieto) kerrotaan ihmisille totuudenmukaisesti joka asiassa. Esim onko maa litteä vai pallo (itse uskon Raamatun mukaista litteä maa teoriaa jota muuten aistit ja videot ilmasta tukevat).
Olen ajatellut että jos Tiede kerrottaisiin ilman valheita oisko Raamatun ja tieteen välillä juurikaan ristiriitaa jota nyt näyttäisi olevan jos uskoo esim evoluutio hömppää ym. ateistien myymää valhepropagandaa
TykkääTykkää
Kenzo: “Esim onko maa litteä vai pallo (itse uskon Raamatun mukaista litteä maa teoriaa jota muuten aistit ja videot ilmasta tukevat).
Joo-o. Aistien antama tieto ei välttämättä ole luotettavaa kuin myöskään videot eivät välttämättä anna luotettavaa tietoa. Maapallo ei välttämättä ole täydellisen pyöreä, vaan se on navoistaan hieman litistynyt. Tuolta sivustolta voi lukea kiistattomia todisteita maapallon pyöreydestä:
https://tieku.fi/maailmankaikkeus/aurinkokunta/maa/5-kouriintuntuvaa-todistetta-maan-pyoreydesta
Mutta jotta emme eksyisi aiheesta, palaan vielä tuohon Jumalan Sana vs. traditio -aiheeseen. Jos puhutaan traditiosta, kirkon traditio, ja ylipäätään juutalais-kristillinen traditio on kautta kristikunnan historian nähnyt avioliiton miehen ja naisen välisenä liittona, yhteisön jatkuvuuden turvana ja suojana. Avioliitto on alunperin ollut maallinen instituutio, johon on historian kuluessa haettu kirkon siunaus erityisesti laillisten perillisten aseman vahvistamiseksi eroituksena avioliiton ulkopuolella syntyneistä perillisistä.
Jumalan Sana puoltaa tätä mies-nainen avioliittoa, josta olemme jo aikaisemmin täällä keskustelleet.
Samaa sukupuolta olevien “ystävyysliitot” eivät ole olleet avioliittoon verrattavia, vaan niillä on saatettu vahvistaa miesten välisiä uskollisuuden, veljeyden ja “verivala”- sopimuksia. Mutta voihan se olla että ne ovat myös mahdollisesti olleet peiteltyjä homosuhteita, vaikka virallisesti ne eivät ole sitä kyllä olleet, vaan nimenomaan platonisia epäseksuaalisia “hengellisiä” suhteita. Ystävyysliittoja on voitu solmia myös avioliiton rinnalle. Naisten välisistä ystävyysliitoista taas en ole kuullut ollenkaan.
TykkääTykkää
Annan ääneni eräälle nuorehkolle vanhoillislestadiolaiselle naisehdokkaalle ilman vaalikonetta.
Äänestyksen perusteena on tietämys siitä, että tiedän ko. ehdokkaan joutuneen käymään syvää hengellistä Jobin ja Jaakobin painia aina ahdistukseen saakka lestadiolaisista uskonopeista ja käytänteistä; uskon hänen siinä prosesissa kasvaneen ja kehittyneen ihmisenä, kristittynä ja lähimmäisenä.
Tuo homous on myös näiden vaalien aikaan ajankohtainen aihe, ja aihe joka tulee jakamaan kirkkoa pitkään. Samaan kategoriaan kuuluvat myös ihonväri, vammaisuus/terveys, orjuus.
Sivilisaation kanta ihmisyyteen, Hyväksytty YK:n yleiskokouksessa 10.12.1948
JOHDANTOA ALUSTA:
Kun ihmiskunnan kaikkien jäsenten luonnollisen arvon ja heidän yhtäläisten ja luovuttamattomien oikeuksiensa tunnustaminen on vapauden, oikeudenmukaisuuden ja rauhan perustana maailmassa,
kun ihmisoikeuksia on väheksytty tai ne on jätetty huomiota vaille, on tapahtunut raakalaistekoja, jotka ovat järkyttäneet ihmiskunnan omaatuntoa, ja kun kansojen korkeimmaksi päämääräksi on julistettu sellaisen maailman luominen, missä ihmiset voivat vapaasti nauttia sanan ja uskon vapautta sekä elää vapaina pelosta ja puutteesta,
kun on välttämätöntä, että ihmisoikeudet turvataan oikeusjärjestyksellä, jotta ihmisten ei olisi pakko viimeisenä keinona nousta kapinaan pakkovaltaa ja sortoa vastaan,
7 ARTIKLAA ALUSTA:
1. artikla. Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.
2. artikla. Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.
Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen.
3. artikla. Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
4. artikla. Ketään ei saa pitää orjana tai orjuutettuna, kaikki orjuuden ja orjakaupan muodot on kiellettävä.
5. artikla. Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.
6. artikla. Jokaisella ihmisellä on kaikkialla oikeus siihen, että hänet henkilönä tunnustetaan lain edessä.
7. artikla. Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.
On kyllä kova juttu jos jonkun nurkkakunnan nurkka änkyröi Jumalan Sanaan vedoten koko universaalin yleistä käsitystä vastaan. Muistaa täytyy myös että Jumalan Sanasta Jumala itse ei ole kirjoittanut yhtään Sanaa, tämä ei kumminkaan vähennä raamatun kirjoitusten arvoa.
Tuntemani homoseksuaalit ovat pääsääntöisesti olleet kilttejä ja hyviä ihmisiä jotka ovat joutuneet paljon kärsimään. Monella heistä on ollut Kristuksen mieli väärässä ruumiissa.
TykkääTykkää
Sivilisaation kanta ihmisyyteen ratkeaa tietysti käytännössä – vaikka julistuksetkin ovat tyhjää parempi. Käytännössä ei huomattavaa eettistä edistymistä liene tapahtunut sitten Herramme päivien.
Ei ole oikein ja raamatullista, että Raamattuun ja apostoliseen tulkintaan perustuva eettinen ohje (mm. Room. 1:27; 1. Kor. 6:9 ; 1.Tim.1:10) kumotaan ja jopa muutetaan päinvastaiseksi. ”…Pietari ja muut apostolit vastasivat: ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Apt. 5:29)
”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken” (Joh. 14:26)
”Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden.” (Joh. 16:13)
Kanta homoseksuaaliseen käyttäytymiseen on kristikunnan vuosituhantista traditiota ja se on päivänselvää edelleen vanhoissa kirkoissa, joissa ei samaa pimentymistä ole tapahtunut kuin pienissä protestanttisissa. – Lisäksi jopa useimpien muiden maailmanuskontojen kanta mahtaa olla pääpiirteissään samaa linjaa. – Suomen luterilaisessa kirkossa eletään länsimaisessa edistysuskon ja arvoliperalismin kuplassa, mihin kuulunee vahva ”edistyksellisten” vallankumouksellisten ”totuuksien” lähetystehtävä kaikkeen maailmaan.
Oikein hyvä blogikirjoitus, Roosa!
TykkääTykkää
Markku hyvä, etkäkai historioitsijana ole tosissasi sitä mieltä, etteikö YK:n ihmisoikeusjulistuksella v. 1948 olisi vanhojen kirkkojen allekirjoitusta.
On jopa todennäköistä että julistuksen pohjaa on muotoiltu sopivaksi miljardin jäsenen katollisten vatikaanissa , heillä on tietoa, taitoa ja paras historiallinen persvektiivi juuri tällaiseen ja se on osa heidän rooliaan maailmanpolitiikassa.
Kyllä julistuksessa näkyy pharao Ekhatonin oivalluksen jatkumo; Ihmisellä ja Ihmisellä ei ole eroa Jumalan edessä; Saman vahvisti Jeesus toiminnallaan ja sama jatkumo näkyy myös YK:n ihmisoikeusjulistuksessa.
TykkääTykkää
Jaa-a, en mielestäni ole sanonut mittään sellaista…
Mutta vuoden 1948 ihmisoikeuksien julistuksella ei ollut myöskään mitään tekemistä nykyisen monisukupuolisuus ja homo -huuhaan, suggeroinnin ja suoranaisen propagandan kanssa. Jumala rakastaa meitä kaikkia syntisiä ihmisiä ja niin tulee meidän kristittyjenkin, – mutta Jumala ei hyväksy syntiä ja niinpä meidänkään ei saa hyväksyä…
TykkääTykkää
Ainakin meilläpäin Suomea ovat vanhoillislestadiolaiset seurakuntavaaleissa omassa ryhmässään ”Kristillisten perusarvojen puolesta”. Ryhmässä on tuntemani henkilö, jolle ajattelin antaa ääneni. Kävin kuitenkin myös vaalikoneella. Tämä henkilö vastasi sielläkin parhaiten omia mielipiteitäni, mutta yllätys, yllätys, ja ihan mieluinen sellainen. Toisesta ryhmästä nousi samalle tasolle henkilö, josta jotakin tiedänkin. Useita Kristillisten perusarvojen puolesta -ryhmäläisiäkin jäi hänen taakseen.
Tutkin tarkemmin ko. henkilön vastauksia ja totesin hänen olevan tärkeimmistä asioista samoilla linjoilla kanssani. Eli periaatteessa voisin äänestää myös häntä.
Pohdin asiaa pidemmälle. Jos kuitenkin kävisi niin, että tämä ”yllätyshenkilö” ei tulisi valituksi, hänelle antamani ääni kasvattaisi vain hänen ryhmänsä kokonaisäänimäärää. Sieltä voisi tulla ääneni myötävaikuttamana valituksi henkilö, jolla on erilainen arvopohja kuin minulla (sillä sellaisia siellä oli useita). – Huokailin tätä valintamenetelmien monimutkaisuutta…
Päädyin äänestämään henkilöä, jota alunperinkin olin ajatellut. Rukoukseni on myös tämän toisesta ryhmästä esille kohonneen henkilön puolella. Uskon, että hänen kanssaan olisi hyvä vl:ienkin tehdä yhteistyötä (tietysti rakentavaa työtä pitää pyrkiä tekemään kaikkien kanssa). – Toivottavasti ennakkoluulot puolin ja toisin eivät estäisi.
Huolissani minäkin olen kirkkomme tilasta. Mikähän on tulevaisuus ??
TykkääTykkää
Tuomas Enbuske kirjoitti monilta osin hyvin kolumnissaan ”Kirkko! Lopeta tuo nolo mielistely ja uhkaile meitä taas helvetin lieskoilla!” kirkon nykytilasta, yllättävää kyllä. Kannattaa lukea https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d0e8d915-4b48-438f-b78c-5eeda6fb400a
TykkääTykkää
”Sanoitukset– opista ovat selkiytyneet ja kirkastuneet ajan saatossa, koska ihminen on unohtelevainen ja oppimaton – aina uudet sukupolvet etsivät ja löytävät, oppivat ja kehittyvät.”
—Aivan oikein. Kirkko ja sen käsitykset ovat ajan mittaan kokeneet evoluutiota, kuten sanoit, totuus avautuu vähitellen. Se on prosessi, josta Joona Kortenimikin on maininnut. Niin tässäkin, ko.asiassa, kun tietämyksemme on lisääntynyt huimasti. Avartumisen ajatus liittyy juuri tähän. Tosiasioiden ja totuuden huomioimiseen, mutta myös sorrettujen ja heikompien puolella olemiseen. Se on kristiilistä, jos mikä!
Toisekseen, nykyaikainen eksegetiikka ja sen tieteelliset löydöt tulisi ottaa laajemmin Kirkossa huomioon. Minä olen erittäin kiinnostunut siitä ja minun Raamattuni kestää eksegeesin. Vaikka monet löydöt Raamatun teksteistä ovat todennäköisyyksiä, silti joitain asioita voi pitää lähes varmana. Hermeneutiikassa voisi kyllä rohkeammin ottaa huomioon eksegetiikka, ei kristinusko siihen kaadu! Parhaimmillaan se auttaa totuuden avautumisen prosessia.
—Aivan oikein, on kristillistä olla kiinnostunut niistä, jotka ovat kristinuskon ulkopuolella. Tarkoitinkin niitä toisenlaisia kristittyjä, ja heidän sieluntilansa puntarointia. Minun mandaattini arvioimiseen päättyy siihen, kun toinen sanoo olevansa kristitty ja uskovansa, kuten Kirkko opettaa. Uskon ja hyväksyn sen. Silloin meillä on sama Jumala. Toki yksitysikohdissa voi olla eroavaisuuksia, mutta ainoa, joka näkee sydämeen, on Kaikkivaltias Jumala.
—Olen samaa mieltä siitä, että aina ei voi ajatella, että hajaannukset ovat em. kategoriaa. Voihan olla kyse harhaopista, kuten Vanhan Kirkon aikana, esim. areiolaiset. Katolinen kirkko teki, aivan oikein pesäeron sen ajan harhaoppeihin! Mielessäni olivat lähinnä protestanttisuuden seurauksena syntyneet tuhannet uskonlahkot ja suuntaukset. Toki koko protestantismin synty on katolisessa kirkossa vallinneet väärät opetukset ja käytännöt…
—Kun kysyttiin, mikä on minun suhtautumiseni Raamattuun, totean, että se on minulle tuttu kirja. Se on myös tärkeä kirja ja se auttaa kristitynä elämisessä. Jo nuorena jäin monesti pois kotiin äitini matkasta, kun hän vei meitä lapsia Rauhanyhdistyksen seuroihin. Mitäkö tekemään? Lukemaan Raamattua. Koko elämäni mittaan on minulle vahvistunut vakaumus, että noiden Pyhien Kirjoitusten lukeminen on meille jokaiselle tulkintaa. Raamattu ei ole mikään lakitekstiin verrattava kirjoituskokoelma. Minä en jaa protestanttista raamattunäkemystä. Kartan fundamentalistista raamatuntulkintaa. Sitäpaitsi Raamattu on vain osa kristillistä traditiota. Kirjoitetun tradition rinnalla elää suullinen, liturginen traditio.
Me emme voi täysin ymmärtää noita tekstejä, jos vain tukitsemme niitä omasta ajastamme, kokemuksestamme ja maailmastamme käsin. Tai vaikka oman herätysliikken silmälaseilla. Ne avautuvat ainoastaan, kun otetaan huomioon kuka kirjoitti ja keille, missä historiallisessa tilanteessa, missä kulttuurissa, millä kielellä. Kuka tai ketkä kirjoituksia ovat jäljentäneet edelleen, mikä on alkuperäisen kirjoittajan tekstiä, mikä myöhempää lisäystä, miksi on lisätty, tai mitä on jätetty pois. Sen pohtiminen em. huomioiden, mitä alkuperäinen kirjoittaja haluaa sanoa auttaa tulkinnassa
Raamattu kertoo Jumalaan uskovien ihmisen kokemuksen Jumalasta. Se kertoo mm. Jumalan rakkaudesta ja tähän liittyen Jumalan pelastussuunnitelmasta. Se kertoo siitä, miten nämä ihmiset ovat kokeneet Pyhän ja Häneen toivonsa panneet. Mutta Raamattu ei itse ole mikään Jumala. Emme voi ottaa sieltä jakeita, joilla esim. tuomitsemme toisia ihmisiä. Raamatulla on lyöty toisia päähän jo riittävästi!
—Synnistä: kuka lopulta määrittelee, mikä on syntiä? Kellä meistä ihmisistä on se valta? Olemme kristittyinä varmaan yhtä mieltä siitä, että toisen ihmisen hengen riistäminen on synti. Vai onko, miten se on sodassa? Tai että varastaminen on synti. Mutta jos ihminen varastaa vaikka nälkäänsä nälkäkuoleman partaalla? Listaa voisi jatkaa pidemmällekin. Roosalle haluan sanoa, että synti on paljon mutkikkaampi asia, mitä haluat myöntää teksteissäsi. Se onkin kontekstuaalinen asia, eikö? Synnin määritelmiä on monta—ei niistä enempää.
Armo on ylitse kaiken. Jumalan armo ja rakkaus. Hän tietää kyllä, että olemme vain lihaa, maan tomua. Enpä menisi ketään tuomitsemaan.
Markulle: jokin asia ei ole totuus vain siksi, että se painokkaasti todetaan. Tämä asia, johon viittaat, on huomattavasti monisyisempi ja ajankohtaisempi myös vanhoissa kirkoissa, kuin haluat myöntääkään. Maailmanlaajuisesti. Tämä ei ole mikään ohimenevä liberaali kultturi-ilmiö, vaan näkymättömien näkyviksi tuleminen. Ja kun kerran tämä on tapahtunut, näkyvät eivät tule enää näkymättömiksi. Tämän kanssa saa elää myös maailmanlaajuinen Kristuksen Kirkko. Minä olen täysin levossa tämän asian kanssa. Kirkko ei tästä kaadu, vaan vahvistuu! Totuus avautuu ja totuus ei voi kadota koskaan, vaan se voittaa! Näin Kristus johtaa Kirkkoaan. Amen.
TykkääTykkää
Selvyyden vuoksi vielä totean, että en ole ajatellut että sinä, Roosa, et ymmärtäisi ihmisyyttä. Näen asian niin, että tässä kysymyksessä, ajattelet lähtökohdistasi käsin, että homoseksuaaleja on, homous ei ole heidän oma syynsä, he ovat ihmisiä…ok. Heillä on muut ihmisoikeudet, mutta he eivät saa toteuttaa homouttaan. He siis saavat olla, mutta he eivät saa olla…he eivät saa toteuttaa ihmisyyden yhtä suuremmista vieteistä ja voimista, seksualisuuttaan? Todennäköisesti ajattelet näin.
Tässä asiassa et ymmärrä näiden ihmisten ihmisyyttä. Vetoat tässä kristinuskoon ja tiettyihin tulkintoihin. Minusta se on epäkristillistä näitä ihmisiä kohtaan. En voi muuta sanoa.
Mutta: minulla ja sinulla on paljon muuta, joka yhdistää. Olemmehan kristittyjä. Minä ” katson” sinua näiden yhdistävien tekijöiden kautta, en erottavien. Siunausta sinulle, ja mielelläni odotan jo seuraavaa aihetta tässä blogissa.
TykkääTykkää
Kiinnostavia näkökulmia Eudokimos!
Jotta ymmärtäisimme avioliittokäsityksen laajentamista kannattavien perusteita, nekin on otettava keskustelussa pöydälle: ”Teologin on siis verrattomasti olennaisempaa kysyä miksi kuin tyytyä mitä-vaihtoehtoihin. Vain perusteluja selvittelemällä ja selventämällä teologia – ja koko tiede yleensä – voi pitkällä tähtäimellä säilyttää merkityksensä koko yhteiskunnalle”. (Huovinen).
Jukka Hautala on Kotimaa24-blogissaan avannut perusteellisesti Avioliitto-käsityksen teologisia perusteita, jotka nousevat Raamatusta ja kirkon perinteestä: https://www.kotimaa24.fi/blogit/jukka-hautala-teologisia-huomioita-avioliittokasityksen-laajentamiseen/. Sama kirjoitus on julkaistu myös Jukka Hautalan kotisivulla jukkahauta.fi otsikolla ”Teologisia huomioita perustevaliokunnan avioliittoaloitettua koskevaan mietintöön”.
Kysymys jota itsekin pähkäilin tuossa aiemmassa kommentissani nousee kirjoituksessa esiin huomattavasti paremmin jäsenneltynä:-) “Reformaation kirkkona luterilainen kirkko on aina soveltanut teologisen tieteen, pastoraalisin perustein tai eettisen harkinnan mukaan opetustaan uusissa tilanteissa. Nämä kaksi lukutapaa johtavat erilaisiin käytännön johtopäätöksiin. Johtopäätösten ero palautuu tämän artikkelin peruskysymykseen siitä, millä tavalla teologisen tutkimuksen ajatellaan suhteutuvan kirkon oppiin ja opetukseen.”
Nostan Hautalan pitkästä kirjoituksesta lyhennettynä muutaman pointin:
Mikäli perustelemme avioliittokäsityksemme perinteisesti: Raamattu, kirkon yhteinen traditio, järki ja kokemus, näistä lähtökohdista päädytään käsitykseen avioliitosta miehen ja naisen välisenä. Myös järjen ja kokemuksen merkitys siis tunnustetaan, vaikka kokemuksesta ei halutakaan tehdä ilmoituksen lähdettä. (Jari Jolkkosen perustelu)
Tästä perustelusta nousee kuitenkin seuraavia ongelmia:
“Teologian lähteistä jokainen pitää sisällään tradition luomia sanoituksia (Paavali toistaa Tooran käskyt, Room.13:9-10), ne pitävät sisällä tapahtumien keskellä koettua (Paavali kertaa ylösnousseen kohtaamisen, 1. Kor. 15:3-11), tapahtumille etsitään järjellistä (Kristus vanhurskautena, Room. 3:21-31) ja ymmärrettävää selitystä. Ei ole olemassa menneisyyden raamatunkertomuksia ilman aikalaiskokemuksia, ilman aikalaisselityksiä (järki), ilman traditioon peilaamista. Eikä tänä päivänäkään teologi voi puhua puhtaasti Raamatusta teologian lähteenä – ilman, että puheessa roolinsa ottavat traditiosta nousevat kysymyksenasettelut, haasteet ja totutut näkökulmat, ilman että mukana on tutkijan yritys hahmottaa menneitä ja nykyisiä käsityksiä (järki) merkityksen valossa, ilman että tutkijalla on henkilökohtaisia kokemuksia, jotka arvottavat ja värittävät tutkimuskohteen luonnetta.”
Eli suomennettuna: Raamatun ilmoituksen taustalla on ihmisten Jumala-kokemukset ja niiden tulkinta, joita he ovat tallentaneet muistiin kirjalliseen muotoon kussakin yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa ympäristössään. Kuten Eudokimos kirjoitti: “Raamattu kertoo Jumalaan uskovien ihmisen kokemuksen Jumalasta.”
Näin ollen: “Raamattuargumentaatio perustuu yksittäisten jakeiden toistamiseen ilman pohdintaa siitä, miten tekstien syntykonteksti sekä historiallinen, yhteiskunnallinen ja kulttuurinen ero nykypäivään pitäisi huomioida tulkinnassa. Tekstit irrotetaan myös asiayhteydestään: esimerkiksi Jeesuksen kannanottoa avioliiton elinikäisyyden puolesta käytetään argumenttina samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastaan.”
Myös ajatus avioliiton muuttumattomuudesta on historiallisesti kestämätön: “Jumalan asettamiin elämänpiireihin kuuluvat Lutherin mukaan kotitalous (oikonomia), kirkko (ecclesia) ja yhteiskunta (politia): yksikään näistä ei ole pysynyt muuttumattomana. Päinvastoin voidaan sanoa, että juuri muuttumalla (esim. yksinvaltiudesta demokratiaan) nämä rakenteet ovat täyttäneet paremmin Jumalan niille antaman tehtävän hyvän elämän mahdollistajina ja ylläpitäjinä. Liian jäykkä näkemys elämänpiireistä antaa historiattoman ja jähmeän kuvan Jumalan luomistyöstä. Luomistyö tulee ymmärtää dynaamisena jatkumona, johon ihminen osallistuu lahjoillaan.”
Erilaisia näkökulmia avaamalla voimme tehdä ne näkyviksi, ja sen jälkeen katsoa mihin suuntaan vaaka kallistuu asiassa kuin asiassa. Perustellun mielipiteen takana voimme seistä.
TykkääTykkää
Edellä esitetyt analyysi- ja lukutavat johtavat loppuun vietyinä siihen, että Raamattu on kirjoitetttava täysin uudelleen oman aikamme ”korvasyyhyn” mukaan.
Mutta kun Jumalan sana on mitätöity, niin silloin toteutunee profeetta Amoksen ennustus:
”Koittaa aika – sanoo Herra Jumala – jolloin minä lähetän maahan nälän. En leivän nälkää, en veden janoa, vaan Herran sanan kuulemisen nälän. Ihmiset hoippuvat mereltä merelle, pohjoisesta itään he harhailevat etsimässä Herran sanaa, mutta eivät löydä.” (Aam. 8:11-12)
Viikko sitten Oulun uuden piispan vihkimyksessä käytetyn hiipan mykistävä alaspäin käännetty risti mahtoi sittenkin Sallimuksen johdatuksesta paljastaa, minkä hengen navakassa sivumyötäisessä luterilainen kirkkolaivamme purjehtii… Ei alaspäin käännetty risti ole enää vuosikymmeniin merkinnyt kulttuurissamme ensisijaisesti Pietarin ristiä, – joskus se lienee voinut kuvata myös Torin vasaraa, mutta nyt ennen muuta saatanan palvojain tunnusta.
Eikä se tietysti ollut mikään tahaton lapsus sen enempää pukutaiteilijalta kuin tuomiokapitulin ohjausryhmältäkään, he ovat symboliikan ja semantiikan asiantuntijoita. Vaan se oli ihan sitä ihtiään, mikä on leimannut vuosikymmeniä luterilaisen kirkkomme ja yhteiskunnan kehitystä; kirkko ei ole kriittinen vastavoima, vaan joka suuntaan kumartava myötäilijä. Ja nyt haluttiin kosiskella antikristittyjä ja lipilaaria mediaa heille rakkaaalla symbolilla.
TykkääTykkää
Matkku: Raamattu on Kirkon ja kristittyjen Pyhä Kirja, ja en ole kuullut, että sitä kukaan olisi vaatinut uudelleen kirjoitettavaksi. Nyt ammut kyllä yli. Höpöhöpö. Sen sijaan, meidän kaikkien tulisi olla kiinostuneita Raamatun teksteistä, mitä ne sanovat ja mitä ne eivät sano.
Kulttuuri, jossa luterilainenkin kirkko toimii, on kristillinen kulttuuri. Sinun tulkintasi on suorastaan loukkaava. Pietarin risti on vanha kristillinen symboli, ja on aivan sama, mitä satanistit tai tämän maailmanajan rock-kultit tekevät sen kanssa!
Risti on ikivanha auringon(jumalan) ja myös pakanallinen falloksen symboli. Silti se vakiintui kristittyjen köyttöön, sillä se symboloi mitä suurinta Jumalan rakkauden osoitusta ihmiskuntaa kohtaan! Olen erittäin loukkaantunut herjaavasta kommentistasi.
TykkääTykkää
Erilaisten symbolien tulkinnassa seksuaalisiksi lyödään usein ylikin. Muistan ehdottaneeni vastaavaa itsekin eräässä jatkotutkimusseminaarissa obeliskien motiiviiksi – mutta tulkinnalleni (no on sitä varmaan muutkin esittäneet) ei lämmetty… – Olen kirjoittanut ja julkaissut joskus esihistoriallisista kalliokuvista ja poikani vinoilevat hyväntahtoisesti edelleenkin tulkinnoistani 🙂
”Kun Israel oli nuori, minä rakastin sitä, Egyptistä minä kutsuin poikani.” (Hoos. 11:1)
Vanhimpia ristejä – ennenkuin persialaiset ja roomalaiset ottivat ristiinnaulitsemisen käytäntöön – on ilman muuta egyptiläinen elämänristi ”ankh”.
”Ankh on elämää tarkoittava sana muinaisen Egyptin kielessä, ja sitä tarkoittava hieroglyfi muistutti ristiä, jonka ylin sakara oli silmukan muotoinen. Tästä syystä Egyptin kristitty väestö, koptit, omaksuikin ankh-symbolia muistuttavan koptilaisen ristin myöhemmin oman uskonsa tunnukseksi. Symboli tunnetaan myös nimillä silmukkaristi (lat. crux ansata), Niilin avain tai egyptiläinen risti. …Egyptiläisessä hautataiteessa ankh-symbolia kuvattiin usein elämään (etenkin kuolemanjälkeiseen elämään) liittyvissä yhteyksissä, esimerkiksi seinämaalauksissa, joissa manalan jumala Anubis ojensi vainajalle Ankhin avaimeksi tuonpuoleiseen elämään.” (Wikipedia)
Ristimerkki oli käytössä myös, kun Niilin tulvien jälkeen egyptiläinen pappi kävi tarkistamassa, mihin asti tulva oli noussut ja hedelmöittänyt jokilaakson maan. Pappi löi ristimerkin elävän (mustan) maan ja kuolleen (punaisen) maan rajalle – ja vain siihen asti viljelijät kylvivät maan. Upeaa symboliikkaa myös ikuisen elämän ja kuoleman metaforana. – Hautafreskoissa elämän avaimen silmukka tyyliteltiin joskus ruukuksi – arvatenkin elämän vettä sisältäväksi!
”Näin kävi toteen, mitä Herra oli profeetan suulla ilmoittanut: ”Egyptistä minä kutsuin poikani.”(Matt. 2:15)
”Jeesus kutsui väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: `Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Mark. 8:34; myös Matt. 16:24; Luuk. 9:23)
Piispa Venantius Fortunatoksen sanoin (v. 568):
3.
Näin ristinpuusta ulottuu
kaikille Luojan rakkaus.
Oi terve, uhri, ristinpuu!
Me kumarramme Kärsijää.
4.
Oi risti, loistat kirkkaana
nyt purppurassa Kuninkaan.
On paratiisin ruusuja
nyt Golgatalle puhjennut.
5.
Hän kaikki kauhut helvetin
on kuolemallaan voittanut,
toi saaliin tuonelastakin
ja maksoi lunnaat maailman.
6.
Oi terve, toivo ainoa!
Vain ristiin katsoo syntinen.
Myös kärsimyksen aikana
me ylistämme Voittajaa.
(VK 72)
TykkääTykkää
Hyvä virsi rististä on myös ”Kristityn ilman ristiä ei Herra olla anna” vuodelta 1701:
….
3.
Kristitty ilman ristiä
ei rukoukseen taivu.
Siis ristin alla köyhänä
Jeesuksen eteen vaivu.
Ja Jumala on siunaava
sen ristin, minkä antaa.
Saat voiman sitä kantaa.
4.
Kristitty ilman ristiä
ei pysy valvehella,
vaan uneen synti pettävä
taas alkaa vaivutella.
Ah, kiusoissa ja vaivoissa
karkaise uskoani,
oi Jeesus, auttajani.
5.
Et ristittä suo minunkaan
vaeltaa tiellä taivaan.
Se auta, Jeesus, kantamaan
ja tyytymään myös vaivaan.
Jos kärsinkin, niin kuitenkin
kanssani tiellä kuljet,
elävään toivoon suljet.
(VK 354, David Nerreter / August Ahlqvist)
Tänään yleradioykkösen Horisontissa oli aiheena ”Mahtuuko konservatiivinen seksuaalietiikka enää kirkkoon” https://areena.yle.fi/1-4535065
Keskiössä oli konservatiivinen sukupuoliopas ”Kutsuvat sitä rakkaudeksi”. Toimittajien Anna Patronen ja Samuli Suonpään lisäksi varsinaisina keskustelijoina olivat kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.), pastori Toni Kokkonen ja nuorisotyönohjaaja Maria Roimaa, jotka puolustivat upeasti ja onnistuneesti raamatullista seksuaalietiikkaa! – kannattaa kuunnella. – Mutta lieneekö siksi, ettei vaan kuuntelijoille jäisi ”liian” hyvää kuvaa konservatiivisesta seksuaalietiikasta, loppuun lisätty ”sikaniska”-tyyppinen haastattelupuheenvuoro. No tämän jälkeen oli vielä piispa Seppo Häkkisen ihan hyvä kommentti.
Kannattaa mennä äänestämään seurakuntavaaleissa – siis kaikki viimeistään tänään vaalipäivänä 16-vuotta täyttäneet. Ja kannattaa äänestää seksuaalieettisesti arvokonservatiiveja – samaan aikaan kristitty voi olla lukemattomissa yhteiskunnallisissa, globaaleissa ja ekologisissa kysymyksissä ”edistyksellinen” ja jopa radikaali!
Ja vielä kerran suorastaan profeetallinen ”Valtakunnassa on kaikki hyvin”:
1. Mikä on sen ajan henki,
isännäksi päässyt renki,
jonka suuren pillin mukaan
täällä tanssittava on?
Ajan henki meille määrää,
mikä oikein on ja väärää,
eikä epäillä saa kukaan,
se on vastustamaton.
2. Totuus löytyy vaikka mistä,
uuden ajan temppelistä.
Mitä teetkin, ei se haittaa,
kaikki muutkin tekee niin!
Markkinoiden alttarille,
työn ja rahan jumalille
moni sielunsakin laittaa
sydämensä kahleisiin.
3.”Voima löytyy sisältäsi,
toteuta vain itseäsi”,
ajan henki lupaa sille,
joka etsii Jumalaa.
”Maista rohkeasti tästä
kielletystä hedelmästä”,
rakkautta kaipaaville
ajan henki tarjoaa
4. Kuka rikkoi lahjan parhaan?
Kuka päästi käärmeen tarhaan?
Täällä eivät mies ja nainen
enää löydä toisiaan.
Eikä lapsikaan saa olla
enää hiekkalaatikolla.
Aikuiseksi pienokainen
kasvaa ennen aikojaan.
5. Onko täällä vielä niitä,
joille valheet eivät riitä?
Kuka yötä rohkeasti
soihduillansa valaisee?
Onko vielä pasuunoita,
valtakunnan vartijoita,
jotka aamunkoittoon asti
muurin päällä taistelee?
kerto:
”Valta kunnassa kaikki hyvin!”
vanha vartija huutaa silmin hämärtyvin
näkemättä, mistä hyökkää vihollinen armoton.
Minne joutuu se valtakunta,
jonka paimenetkin nukkuu syvää unta
näkemättä, huomaamatta, mikä hetki yöstä on!
(Pekka Simojoki)
TykkääTykkää
Ensi torstaina 22.11. klo 18–20 on syksyn viimeinen Laestadius-seuran kokoontuminen. Tällöin esitelmöi saarnaaja, Laestadius-tuntija Lauri Koistinen aiheesta ”Laestadiuksen muisto ja merkitys Ruotsin Norrbottenissa 2000-luvulla.” Paikka on entinen: Suomen teologinen instituutti, Kaisaniemenk. 13 A 4. krs, 00100 Helsinki.
Lauri Koistinen on lestadiolaisuuden historian ehdoton asiantuntija, jonka ylläpitämä sivusto http://www.laestadiusarkivet.se/ on verraton historiallisten dokumenttien arkisto. Taustaltaan Koistinen on esikoinen, mutta edustaa nykyisin päähaarasta eronnutta leeviläisyyttä.
TykkääTykkää
Tällä kertaa ei esitelmää videoitu (esitelmöitsijän toivomus). Koistinen jakoi kuitenkin esityksensä tekstin läsnäolijoille, josta hänelle suuri kiitos. Kiitos myös ”kanssapuheeseen” osallistuneille. 🙂 Aika vain loppui taas kesken.
Koistinen mainitsi hyvän nettiosoitteen, jota kautta pääsee muihinkin arkistojen aarteisiin: http://www.laestadiusfriends.se/museum/start.htm . Sieltä löytyy mm. Laestadiuksen sukupuu (Släktöversikt). Siitä nähdään, että hänellä oli 15 lasta, joista yksi jäi nimettömäksi (Dotter 1835–1835). Olisiko tämä tyttö syntynyt kuolleena?
TykkääLiked by 1 henkilö
Seppo Lohi kirjoittaa kirjassaan ”Sydämen kristillisyys” (s. 108–109):
”Vuosina 1827–1851 avioliitossa syntyi 15 lasta: ensimmäinen Kaaresuvannossa 9.7.1827 ja viimeinen Pajalassa 26.8.1851. Heistä 11 eli isän kuollessa vuonna 1861. Yksi lapsista syntyi kuolleena ja kolme kuoli lapsuusiässä.”
Siis se nimetön tyttö on tosiaan syntynyt kuolleena.
TykkääTykkää
Tässä pieni referaatti Lauri Koistisen esitelmästä Laestadius-seurassa to 22.11.
Lauri kävi perusteellisesti läpi tärkeimmät kunnat: Kiiruna, Jellivaara ja Pajala. Elinkeino- ja väestörakennetta selvitettiin. Eri suuntien kannatusta ei tosin kovin tarkasti käsitelty. Todettiin vain, että lestadiolaisuuden hajaannus on vähentänyt koko liikkeen kannatusta. Toinen syy on muuttoliike etelään, joka tosin esim. Luulajassa on myös kasvattanut liikkeen jäsenmäärää. Koko Kiirunan kunnan alueella Koistinen arvelee olevan n. 1000 lestadiolaista lapset mukaan lukien, Jällivaaran kunnan alueella hiukan vähemmän.
Koistisen mainitsemat johtavat saarnaajat edustivat lähinnä Jällivaaran esikoisuutta, jota hän hauskasti kutsuu Rauhan Side -ryhmäksi. Sen kilpailijana esim. Luulajassa on lähinnä Rauhan Sana -ryhmä. Omaa ryhmäänsä (leeviläisyyttä) hän kuvaa pieneksi puhtaaseen Jumalan sanaan pitäytyväksi lestadiolaiskristittyjen yhteisöksi. Sen keskuspaikka on Kiiruna.
Oma lukunsa on 2000-luvun alussa aloitettu ”Tuntematon Laestadius”-projekti, jolla Pajalan, Kolarin ja Muonion kunnat yrittivät EU-rahoituksella tehdä alueesta turisteja kiinnostavan kulttuurikohteen. Suunniteltiin ”pyhiinvaellusreittiä” Laestadiuksen jalanjäljissä, mutta mm. maanomistajien vastustuksen vuoksi hanke jäi puolitiehen. Osa projektista kuitenkin onnistui, esim. historiallisten rakennusten entisöinti ja museointi.
Projektiin sisältyi alun perin myös Laestadiuksen kirjoitusten digitointi. Rahaa ei tähän kuitenkaan löytynyt, mutta Koistinen keksi idean käyttää apunaan työttömiä työnhakijoita, jotka saivat työvoimaviranomaisilta ansiosidonnaisen päivärahan osallistuessaan digitointiin. Parin kuukauden päästä laki kuitenkin muuttui, ja Koistinen jäi jättiurakkansa kanssa yksin. Tätä työtä hän on sitten omalla kustannuksellaan jatkanut. Tuloksia onkin runsaasti nähtävillä esim. sivuston http://www.koistinen.se/ kautta. Toivottavasti hänelle löytyisi rahallistakin tukea merkittävään kulttuurityöhönsä Laestadiuksen perinnön tallentajana. Suuri kiitos Laurille!
Norrbottenin läänin alueella on monia Laestadiukselle omistettuja muistomerkkejä. Niitä on museoalueilla ja museoissa, patsaina, muistokivinä ja -laattoina sekä Laestadiukselle nimettyinä katuina ja teinä. Muistettavimmat ovat varmaan Bror Hjortin tekemät taideteokset. Kuuluisin lienee Jukkasjärven kirkon alttarireliefi, joka on teak-puusta kaiverrettu ja triptyykin muotoinen Toinen on Kaaresuvannon kirkon alttariveistos. Se on vähemmän tunnettu – ehkä siksi että kirkko on uusi.
Lopuksi Koistinen pohtii Laestadiuksen muistoa ja merkitystä Pohjois-Ruotsissa. Kun hän kyseli tätä paikallisilta, oli vastaus usein ”En mycket svår fråga”. Useille Laestadius on ehkä pohjoisen identiteettiä vahvistava ”kulttuuriheeros”, jossa papin ja herätyssaarnaajan rooli jää vähemmälle. Kulttuurilestadiolaisuus on siis ehkä tässä mielessä hyvinkin elinvoimaista, mutta herätysliikkeenä Ruotsin lestadiolaisuus näyttää olevan kuihtumassa (tämä oma kärjistykseni). Koistinen ei kuitenkaan ole menettänyt uskoaan ja toivoaan. ”Kipinästä tuli syttyy”, hän sanoo. Niin on tapahtunut ennenkin, ja niin voi tapahtua tulevaisuudessakin – mutta vasta ”raskaiden koettelemusten aikana”.
TykkääTykkää