Vieraskynä: Uudestisyntynyt vai kasvatususkovainen?

Pyysin keväällä teiltä lukijoilta hengellisiä matkakertomuksia; kirjoituksia omasta hengellisestä elämästänne. Olen saanut tällaisen Paulukselta ja jaan kirjoituksen nyt blogissa. Paulus on kirjoittanut tekstinsä lomaan ja loppuun kysymyksiä liittyen tekstinsä otsikkoon: Uudestisyntynyt vai kasvatususkovainen? Pyydän, että keskustelua käydään kunnioittavassa hengessä asioista ja ilmiöistä, vaikka Paulus jakaakin omaa hengellistä matkaansa kanssamme henkilökohtaisella tasolla.

Uudestisyntynyt vai kasvatususkovainen?

”Jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä”

Niinpä, kumpaan sinä kuulut? Olen miettinyt kumman kuppikunnan uskovainen itse olen. Haluaisin olla uudestisyntynyt, sanoohan Jeesus itse näin: ”Nikodemos kysyi: ’Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?’ Jeesus vastasi: ’Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle. Teidän täytyy syntyä uudesti.’” (Joh.3:4-7)

Pitääkö kaikkien ihmisten siis syntyä uudelleen Hengestä ja vedestä, että olisi niin kuin Paavali asian ilmaisee: ”Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” (Gal.3:26-28)

Minut on kyllä lapsena kastettu ja näin näkyvällä tavalla otettu seurakunnan yhteyteen. Ei kuitenkaan täysivaltaiseksi jäseneksi, koska en päässyt ehtoollisen viettoon ennen rippikoulun käymistä. (Nykyisin taitavat lapset päästä vanhempiensa kanssa.)  Vanhoillislestadiolaisuudessa uskotaan, että pieni vauva osaa uskoa ja on tämän vauvauskon kautta taivaskelpoinen. Minä olen aina ajatellut ja uskonut, että vauva kelpaa Jumalalle Jeesuksen lunastamana ja on pienenä taivaan taimena Jumalan tarhassa.

Vaikka miten pyörittelen tätä asiaa, päädyn siihen tulokseen, että olen kasvatususkovainen. Lapsuuteni koti oli hyvin vanhoillislestadiolainen – siis äitini, isäni ja isovanhempani sekä suurin osa suvustani. Kodissani pidettiin usein seuroja ja olen paljon istunut seurapenkissä pitkiä saarnoja kuunnellen. Lapsuuteni saarnamiehet saarnasivat yli tunnin, ja heidän puhetyylinsä oli monotoninen, laulava – tai sanoisinko nuotillinen. Se nukutti pientä kuulijaa.

Kiinnostuin varhain tutkimaan Raamatun kirjoituksia – oikeastaan heti lukemaan opittuani. Raamatusta löysin jännittäviä kertomuksia seitsemänpäisestä lohikäärmeestä, sodista ja uroteoista. Senkin, miten David linkosi kiven Goljatin otsaan tappaen näin hänet. Joskus kertomukset vähän pelottivat, mutta tiesin, että äiti ottaisi selkänsä taakse nukkumaan. Siinä äidin selän takana nukkuessa oli turvallista ja uni tuli ilman pelkoa lohikäärmeestä. 

Nuo lapsuuteni seuramuistot ja uskovat ovat turvaa tuovia muistoja. Kotini seuroihin saapui kaukaakin seuravieraita. He tiesivät, että heidät majoitetaan ja ruokitaan seuratalossa. Eikä kotiinpaluu olisi ollut mahdollinenkaan, koska seuramatkaa kertyi useille  jalan kulkien kymmeniä kilometrejä. Tuo sodanjälkeinen aika oli monille, ellei sitten kaikille, puutteessa elämistä. Piti pärjätä ilman elämää helpottavia hyödykkeitä. Ruokaa oli, jos oli terveyttä tehdä raskasta työtä. Jumalan sanan nälkä sai ihmiset lähtemään kiireiden ja puutteellisten olojen keskeltä kuulemaan seuroihin, että parempaa on edessäpäin.

Hajaannus oli vanhoillislestadiolaisuuden keskuudessa hajottanut lauman kahtia, mutta omaa kotiani hajaannus ei juuri koskettanut. Isäni suku kävi hajaannuksen jälkeen vanhoillisten ja uusheränneitten seuroissa, mutta päätyivät vanhoillisiin pitäen tätä laumaa oikeana. 

”Iloksi sekä Herralle että ihmisille”

Nuoresta Samuelista raamattu todistaa: ”Mutta nuori Samuel kasvoi ja oli iloksi sekä Herralle että ihmisille.” (1.Sam.2:26) Samuelin ajan ihmiset iloitsivat tuosta nuorukaisesta, joka kasvoi ollen iloksi sekä Herralle että ihmisille. Oliko Samuelkin kasvatususkovainen?

Varttuessani minunkin kiinnostukseni uskontoon vain lisääntyi. Tuli uusi hajaannus ns. pappiseriseura, mutta siitä emme me ruohonjuuritasolla juuri tienneet. Joissakin yhteyksissä kohtasin näitä uskontaistelijoita ja ihmettelin, miten suuri hengellinen viha heidän välillään vallitsi: kumpikin puoli halusi vain löytää toisessa syyn. Jumalan lasten sopua ja rauhaa ei kumpikaan puoli etsinyt. Vanhoillisten seurapuheissa tuo ero tuntui ja kuului: he kaikin tavoin yrittivät todistaa pappispuolen vääräoppisiksi. Koska kotiseudullani ei ollut pappisjoukon uskovia, tilanne painui unholaan ja seuroja jatkettiin entiseen tapaan.

Perustin perheen ja nuorena perheen isänä minut valittiin ry:n johtokuntaan ja muihin luottamustoimiin, myös puhujaksi. Kaikkialla uskovien keskuudessa vallitsi rauha ja rakkaus. Sitten tietoomme kantautui hälyttäviä uutisia henkien taisteluista. Johtokuntaan saapui paimenkirjeitä, joissa kerrottiin, miten seurakunnassa tulee hoitaa niitä uskovia jotka omistavat TV:n. Lisäksi kirjeissä kerrottiin, että Tarvittaessa SRK:lta saisi hoitoapua. 

Kodissani ei ollut TV-vastaanotinta. Nuhtelin johtokuntaa siitä, ettei kaikkia kohdeltu tasapuolisesti. Johtokunnan sukulaiset jätettiin nimittäin usein neuvomatta, mutta pieniä uskovia kurmuutettin pahoilla sanoilla. Minusta tällainen toiminta oli väärin. Johtokuntaa ei nuoren puhujan olisi pitänyt uskaltaa neuvoa. Johtokunta nimittäin kutsui suuren puhujan, H. Saaren, laittamaan minut ruotuun. Näin tapahtui. Saari haistoikin, että minussa oli väärä henki ja minut laitettiin puhekieltoon. Vanhempi paikallinen puhuja totesi, että he puolestaan olivat vuokseni menneet hempeyteen, koska olin heitä nuhdellut väärässä hengessä.

Sydämenuskossa

Olin koko ikäni kulkenut seuroissa ja kaikki ystäväni olivat vanhoillislestadiolaisia, myös vaimoni. Minulla ei siis ollut juuri muuta elämää: uskonto täytti koko elinpiirini. Kun sain tuomion väärässä hengessä olemisesta, en uskonut saamaani tuomiota oikeaksi. Tiesin kyllä, miten arvostettu saarnamies Saari oli, mutta en ollut koskaan pitänyt hänen kummallisia raamatuntulkintojaan oikeina. Koska alistuin vain näennäisesti johtokunnan kurinpidollisiin toimiin, se ei kelvannut, ja jouduin aina uusiin hoitoihin. Lopulta syntini pidätettiin. Samoin vaimoni ja äitini synnit eli jouduimme ulos uskonyhteisöstä.

Usko kuitenkin on säilynyt sydämissämme, vaikka uskoamme ovat monet pyrkineet horjuttamaan. Kun äitini kuoli, sain puhelinsoiton. Soittaja totesi, että äitini on joutunut helvettiin, koska ei ollut totellut seurakuntaa. Soittaja oli pieni yksinkertainen uskova, ja uskon hänen sanoneen vain, mitä isoimmat olivat kertoneet. Täytyy rukoilla, että Jumala armahtaisi kaikkia niitä uskovia, jotka ovat alkaneet tuomareiksi jakamalla Kristuksen laumaa.

Mitä mieltä sinä olet? Kumpi uskova olet: uudestisyntynyt vai kasvatususkovainen?

Miten käsität tämän Raamatun kohdan: On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia?”(1.Piet.4:17)

65 kommenttia artikkeliin ”Vieraskynä: Uudestisyntynyt vai kasvatususkovainen?

  1. Joka miekkaan tarttuu...

    Siinä sitä oli pienellä pojalla lukemista: ”pisti kätensä laukkuun ja otti sieltä kiven. Hän linkosi sen ja osui filistealaista otsaan. Kivi puhkaisi otsan, ja filistealainen kaatui suulleen maahan.
    Näin Daavid voitti filistealaisen ilman miekkaa pelkällä lingolla ja kivellä, kaatoi hänet maahan ja otti hänet hengiltä.
    Daavid juoksi filistealaisen luo, tarttui hänen miekkaansa ja veti sen tupesta, iski hänet kuoliaaksi ja hakkasi häneltä miekalla pään poikki. Nähdessään sankarinsa kuolleen filistealaiset lähtivät pakoon.” (1.Sam.17:49-51)

    Miten ortodoksiuskovat selittävät nämä vanhantestamentin aikaisten uskovien veriteot, vl – uskovat näkevät Daavidin teossa jumalallisuutta, sillä olen kuullut verrattavan noita kiviä, jotka Daavid ojasta noukki yhteensä viisi kappaletta ja pisti paimenlaukkuunsa, että ne kuvasivat Jeesuksen viittä haavaa. (Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet: Jes.53)

    Tykkää

  2. Heino Korpela

    Ennen oli semmoisia saarnamiehiä, jotka ottivat saarnatekstin vain vanhantestamentinkirjoituksista. Tämmöinen saarnamies oli minun naapurikunnassa asuva Oksa. En muista hänen selityksiään ja taitaa olla melkoisen vaikeaa meidänkin tulkita noita vanhantestamentin raakuuksia. Siis selittää, miten ne olivat Jumalan sallimia. Nykyisin käydään sotia ja olen ihan varma, että meidän aikamme sodat johtuvat ihmisen pahuudesta.

    Tuossa kirjoituksessa on kysymys, johon tekee mieleni vastata, se kysymys on tämä: ”On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia?”(1.Piet.4:17)

    Voi olla, että kysymys tuntuu melkoisen vaikealta, joten tehdäänpä niin, että nostetaan kysymys ikään kuin pöydälle ja käännellään sitä ja näin tutkimme eripuolilta kysymystä. Kysymys on siis tuomiosta ja Pietari sanoo, että tuomion tulee alkaa Jumalan huoneesta. Nyt meille herää kysymys, että mikä tuo Jumalan huone on, onko se kenties kirkko, vai ry, eli jokin uskovien joukko joka on valtuutettu jakamaan tuomioita?

    Jumalan huonetta kun haemme, silloin oikea paikka hakea on raamattu. Heprealaiskirje kuvaa Mooseksen huonetta, miten hän oli uskollinen: ”Mooses oli kyllä uskottu ”kaikissa hänen huoneensa asioissa”, mutta silti vain palvelija, elävä todiste siitä, mitä Jumala oli myöhemmin puhuva.”
    Eli hänkin oli vain elävä todiste siinä, minkälainen tuleva Jumalan huone tulee olemaan. Eli Jumala uskoo niin kuin uskoi tahtonsa Mooseksen haltuun, niin hän uskoo kaiken Poikansa haltuun. Mooses oli ihminen, siis vain palvelija, ei siis täydellinen huoneenhaltia.

    Mooses siis hallitsi tuota vanhanliitonhuonetta, joka ei kyennyt täydelliseksi tekemään huoneessa asuvia ja tämän takia he odottivat Jumalan lupaamaa Messiasta, jolla valtakunnalla ei ole loppua. Tässä on tuo huone, josta tuomion tulee alkaa:
    ”Kristus sen sijaan on Poika, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko rakennus. Tämä rakennus olemme me, kunhan loppuun saakka säilytämme rohkeutemme ja luottavaisin ja iloisin mielin tuomme julki toivomme.” (Heb.3:6)

    No niin, onko sitten kuitenkin niin, että uskovat saavat tuomita koska raamattu todistaa, että tuo Kristuksen huone olemme me? Kun äkkiä päättelemme, niin näin taitaa olla, mutta kun tutkimme tarkemmin, niin eipä taida ollakaan. Sillä se, jolle huone on annettu, sillä on valta hallita koko huonetta. Jumala on luovuttanut koko huoneensa Pojalleen. ja ilmoitti meille: ”Pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!” (Luuk.9:35)

    Tässä se tulee tuomioitten erotus, oikean Jumala tuomion ja ihmisten tuomion erotus. Kun Pietari sanoo: ”mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia?” Niinpä, taitaa olla melkoisen kaamea loppu, jos alamme uskomaan ihmisten tuomioita. Tämän tiesivät alkuseurakunnan uskovat ja varoittivat meitä, ettemme erehtyisi seuraamaan ihmisoppeja:
    ”Olkaa johtajillenne kuuliaiset, totelkaa heitä. He valvovat öitä teidän vuoksenne, koska joutuvat kerran tekemään teistä jokaisesta tiliä. Saakoot he tehdä työnsä iloiten, ei huokaillen, sillä se olisi teille paha asia.
    Rukoilkaa meidän puolestamme. Olemme varmoja siitä, että omatuntomme on puhdas — tahdommehan toimia kaikessa oikein.” (Heb.13:17,18)

    Tykkää

    1. Heino Korpela

      Ajattelen, että tuliko nyt selitettyä ihan selkeästi tuo raamatun paikka? Yritän selkeyttää, eli jos olemme me uskovat tuo Jumalan huone, se ei merkitse sitä, että huone saisi hallita itseään. Huonetta hallitsee itse Kristus, koska Jumala on hänen haltuunsa antanut koko huoneen.

      Kun raamattu kehottaa: ”Olkaa johtajillenne kuuliaiset, totelkaa heitä.” Tämä ei taasen tarkoita, että nuo johtajat saisi hallita huonetta = meitä. Heidän johtamisensa on vaativa tehtävä, sillä he joutuvat tekemään Jumalan edessä tiliä jokaisesta uskovasta, se on opetitko oikein? Ei tämä selkeyttäminen taida onnistua, mutta keskustellaan, niin jospa epäselvät kohdat selkeytyvät.

      Tykkää

  3. Mietin noita kirjoituksessa mainittuja ”tuomioita”. On totta tietysti että synti tulee tuomita mutta jotenkin tuntuu että mopo on noilla joillain hoitajilla ehkä keulinut yli. Voikohan heilläkin olla ollut hyvä tarkoitus pohjimmiltaan. Lisäksi on aika uhkarohkeaa ja röyhkeää tuomita jonkun äiti kadotukseen. En ole kuullut saati voisi kuvitella että nykyään edes epäuskoiseksi tiedettyjä ihmisiä julkisesti suoraan tuomittaisiin kadotukseen. Tosin tähänhän ei liene edes lupaa. Milloin em asia on muuttunut.

    Mitä tulee tuohon kasvatus tai sydämenuskovuuteen niin eikö sen oikeastaan ratkaise se haluaako kilvoitella vai ei.

    Tykkää

    1. Oulussa ainakin osataan

      Joka aikakautena ihmiset ovat, osannee tuomita toisensa. Jopa niin, että on tiedetty millaisessa olotilassa he kuolemansa jälkeen ovat. Vuosia sitten kävin Oulun hautausmaalla ja näin vanhan, toista sataa nuotta vanhan rautaisen muistomerkin. Tähän rautaiseen ristiin oli kiinnitetty laatta jossa oli kirjoitus: ”Tässä lepää levottomuudessa…”
      Olisi mukavaa tietää, mitä uskonsuuntaa olivat omaiset, jotka muistomerkin ovat pystyttäneet?

      Liked by 1 henkilö

      1. Pertti Niukkanen

        Levottoman hauta

        Intiön hautausmaalla [Oulussa], hautakivien ja monumenttien välissä, on kivetön hauta. Pelkkä surullinen, koruton, valkoinen pieni kyltti. Se on Levottoman hauta. “Tässä lepää Levottomuudessaan Satulamaakarin kisälli”, kyltissä lukee. “Siis valitan vaikiasti, surkiasti suullani ääntelen.”

        https://www.city.fi/ilmiot/suomi-opas+10+oulu/3520

        Tykkää

      2. Pölhökustaa

        Tunnen tuon hautakiven ja sen synkän tuomitsevan tekstin. Tuskinpa kyse on mistään uskonsuunnasta, vaan siitä että tuon ajan luterilaisen käsityksen mukaan itsemurhan tehnyt meni automaattisesti helvettiin varsinkin jos oli tehnyt sovittamattomia rötöksiä elämänsä aikana. Nykyaikana tuollainen hautakiviteksti ymmärrettäisiin vainajan ja hautapaikan häpäisyksi.

        Liked by 1 henkilö

      3. Pertti Niukkanen

        Olisiko kyseessä tämä hauta, josta Kaleva-lehdessä kerrottiin 11.9.2009:

        >>
        Tullaan Jakob Lagercrantzin haudalle. Siinä seisoo yksinkertainen taulu, johon on ikuistettu syvää epätoivoa kuvastava runo.

        Oulun köyhäinhuoneella 35-vuotiaana hirttäytyneen Jaakopin tiedetään olleen levoton sielu, joka vaipui hetkessä ylitsevuotavasta iloisuudesta synkkyyden syövereihin. Tarinan mukaan Jaakoppi olisi rakastunut oululaisen porvarin tyttäreen, ja isä olisi käskenyt vävytarjokasta polttamaan Oulun, jotta hän pääsisi eroon omista kilpakumppaneistaan. Jaakoppi olisi sitten lempensä tuskissa toteuttanut tuhotyön, muttei olisi siitäkään huolimatta saanut tyttären kättä. Ja sen takia miesparka olisi mennyt päästään sekaisin.
        >>

        Tykkää

  4. Olen niin paljon tästä uudestisyntymisestä ja kuolleesta uskosta täällä jo puhunut, että en viitsi kirjoittaa tästä enää. Lainaan pari Raamatunkohtaa vain, joita voidaan mutustella:

    ”Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia, panemaan Siionin murheellisten päähän-antamaan heille-juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan; ja heidän nimensä on oleva ”vanhurskauden tammet”, ”Herran istutus”, hänen kirkkautensa ilmoitukseksi.” (Jes. 61:1-3)

    ”Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.” (Jes. 57:15)

    ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.” (Matt. 11:28, 29)

    ”Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.” (Matt. 18:3, 4)

    ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon” (Jaak. 4:6)

    Mitä tulee tuohon kysymykseen, joka on blogikirjoituksen lopussa, edesmennyt ortodoksisen kirkon piispa, Surozhin metropoliitta Anthony Bloom (jonka kirjoja voin kyllä suositella, erityisesti ”Tuhlaajapojan paluu”) on hyvin sanonut useissakin kirjoissaan, että jokainen Jumalan kohtaaminen on jo (viimeinen) tuomio itsessään. Aina kun rukouksessa menen Jumalan eteen, menen jo tuomiolle. Joko tuomitsen itse ensin itseni, tai sitten Jumala tuomitsee minut. Jos menen nöyränä, syntisenä, nähden itseni sellaisena kuin olen, Jumala ei tuomitse minua, koska olen jo tuominnut itseni. Näin tullessani Jumala ottaa minut vastaan rakastaen, eikä etäisyyttä minun ja Jumalan välillä ole. Tullessani ylpeällä asenteella Jumala ei kuule ja jos asenteeni suhteessa Jumalaan on ylimielinen, toteutuu tämä sana: ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.” (Jaak. 4:6)

    Bloomin mukaan kristityn tulisi aina tuomita itse itsensä. Erityisesti silloin, kun menee Herran eteen, mutta myös muulloin. Siis olla rehellinen. Paavali sanoo mielestäni Korinttolaisille osuvasti: ”jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi” (1. Kor. 11:31). Samoin: ”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.” (2. Kor. 13:5)

    Tämä itsensä tutkiminen on tärkeää, koska ylpeys kätkeytyy hyvin usein myös (näennäisen) nöyryyden kaapuun. Viimeisellä tuomiolla tulee olemaan useita, jotka ovat omasta mielestään nöyrästi seuranneet Herraa, mutta silti joutuvat pois Herran edestä. Heille on ollut tärkeintä tehdä jotakin, ei olla jotakin. He eivät ole koskaan tuominneet itseään, heillä on ollut liian kova kiire tekemään asioita, he ovat olleet liian huolissaan siitä, riittävätkö heidän hyvät tekonsa tuomiolla tai onko nyt seurakunnan pykälät täytetty riittävän tarkasti. Kristinuskossa tärkeää on kuitenkin tämä: ”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut” (2. Kor. 5:17). Paavali kiteyttää tämän hyvin: ”Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.” (Gal. 6:15)

    Mielenkiintoinen on myös tuomiosunnuntain evankeliumiteksti, jossa viimeisellä tuomiolla erotellaan lampaat ja vuohet toisistaan. Ei siellä varsinaisesti enään tuomita ketään, ainoastaan erotellaan lampaat vuohista. Vuohet ovat osoittautuneet vuohiksi ajat sitten, samoin lampaat lampaiksi. Nyt molemmat vain saavat sen, ”mitä tilasivatkin”.

    Vielä tähän itsensä tuomitsemiseen liittyen, ja oikeastaan tämä pohjimmiltaan myös liittyy siihen, onko ihminen kasvatuskristitty vai uudestisyntynyt: mitä Jeesus käskee oppimaan itsestään, jotta ihminen löytäisi levon sielulleen?

    Tykkää

  5. Heino Korpela

    Vanha tuttu kirjoittaa: ”Mielenkiintoinen on myös tuomiosunnuntain evankeliumiteksti, jossa viimeisellä tuomiolla erotellaan lampaat ja vuohet toisistaan. Ei siellä varsinaisesti enään tuomita ketään, ainoastaan erotellaan lampaat vuohista. Vuohet ovat osoittautuneet vuohiksi ajat sitten, samoin lampaat lampaiksi. Nyt molemmat vain saavat sen, ”mitä tilasivatkin”.

    Tuomiota myös nimimerkki Kenzo ihmettelee: ”En ole kuullut saati voisi kuvitella että nykyään edes epäuskoiseksi tiedettyjä ihmisiä julkisesti suoraan tuomittaisiin kadotukseen.”

    Tuota Jupen ajatusta en juuri ymmärrä, sillä jos lauma jaetaan kahtia, niin kuin viimeisellä tuomiolla tehdään, eikö se ole tuomio, jos sanotaan:
    ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle.
    Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.
    Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.
    Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.” (Matt.25:31-34)

    Kenzo on varmaan nuori uskova, kun ei ole kuullut, tai kokenut miten uskovat ovat tuominneet toisiaan. Minä kun olen tätä ihmiseloa nähnyt jo kauan, olen kuullut ja nähnyt tuomitsemista, kerronpa yhden tapauksen jossa tuttu emäntä tuomitsi minun äitini. Kysyin häneltä, että miksi äitini ei saa uskoa, että Jeesus on hänen syntinsä sovittanut ja mikä äitini synti on jäänyt sovittamatta, jolla hänet nyt tuomitset?
    Emäntä mietti vähän aikaa, sitten totesi:
    – Näkkeehän tuon nyt jokkaenen, että väärä henki on äetilläsi, on päätä pitempi muita.

    Näitä pieniä uskovia on ollut monia, jotka ovat tuomaroineet isojen peesaajina. Jos joku näkee, että on päätä pitempi toisia uskovia, miten voisi puolustaa uskoaan? Otan esimerkin, miten uskomme esi-isämme ymmärsi, ettei Jumala tuomitse väärin, ei vaikka me ihmiset tuomitsisimmekin. Näin toteaa Abraham:
    ”On mahdotonta, että surmaisit syyttömät yhdessä syyllisten kanssa ja että syyttömien kävisi samoin kuin syyllisten. Ethän voi tehdä niin! Eikö koko maailman tuomari tuomitsisi oikein?”
    Herra sanoi: ”Jos löydän Sodomasta viisikymmentä hurskasta, niin heidän tähtensä minä säästän koko kaupungin.” (1.Moos.18:25-26)

    Eräs uskova kuiskasi minulle hoitokokouksessa, että hän haluaa mennä Jumalan eteen tuomittavaksi, hän tuomitsee ihan varmasti oikein. Muisteluni hoitokokouksesta saattaa teitä nuorempia tympäistä, ymmärrän tämän ja yritä kyllä välttää muistelua tuosta ajasta. Minä olen kuin sotaveteraani, muistoista en ehkä pääse koskaan eroon. Te jotka olette tunteneet sodan käyneitä veteraaneja, te tiedätte, ettei yksikään sodan kauheuksia kokeneista ole ehyenä sieltä palannut. Kyllä hengellinen sota myös vammauttaa. Koukkari Heikki tuumasi, että maallinen sota on raskas kokea, mutta henkinen sota on yhtä raskas, hän oli kokenut kummankin.

    Tykkää

    1. Kyllä viimeinen tuomio tulee olemaan, mutta se tulee vain vahvistamaan sen, mikä on täällä maan päällä jo tapahtunut. Tuomiolla ihminen tuomitaan niiden tekojen mukaan, jotka hän on jo ajat sitten tehnyt ja joilla hän on itsensä tuominnut jo eläessään.

      Tuomio ei siis muuta mitään. Jos ihminen oli jumalaton ennen tuomiota, hän pysyy jumalattomana: tuomio vain vahvistaa sen. Samoin on uskovien laita. Ihminen on siis tuomittu jo eläessään, niinkuin Jeesus sanoo:

      ”Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma Hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo Häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.” (Joh. 3:17-18)

      Vastaavasti tuomiosunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus ei muuta ihmisiä vuohiksi ja lampaiksi sen mukaan, pelastuvatko he vai eivät. Sensijaan hän vain jakaa lauman kahtia vuohiin ja lampaisiin, joita tuomiolla olijat jo ovat. Ihmiset tulevat tuomiolle käytännössä jo tuomittuina. Vasta viimeisellä tuomiolla kuitenkin seuraamukset tai rangaistukset laitetaan täytäntöön.

      Tykkää

      1. Heino Korpela

        Vanha tuttu kirjoittaa: ”Tuomio ei siis muuta mitään. Jos ihminen oli jumalaton ennen tuomiota, hän pysyy jumalattomana: tuomio vain vahvistaa sen. Samoin on uskovien laita. Ihminen on siis tuomittu jo eläessään,”
        Tämä sinun kirjoituksesi on kyllä hyvä, mutta tuskin ne, jotka olettavat olevansa ainoassa oikeassa uskossa, ymmärtävät enempää kuin fariseukset Jeesuksen puheesta. Jeesus sanoi heille:
        ”Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän — ja nehän juuri todistavat minusta.
        Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän.
        ”En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa.
        Minä tunnen teidät: teissä ei ole rakkautta Jumalaan.” (Joh.5:39-42)

        Tuo tuomitseminen on hyvin kummallinen asia, eikä se ole ainoastaan tuomitsemista, jos tuomitsemme ihmisen helvettiin. Se on myös tuomitsemista jos vannomme rakkauden nimeen, etteivät jotkut Jumalan sanan tuomitsemat teot ole syntiä ja näin tuuditamme ihmiset uskomaan valhetta.

        Kun Jeesus sanoo: ”Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle.” Tuleeko tähän nyt ristiriita, sillä Jeesus todistaa itsestään, ettei hän ole tullut tuomitsemaan, vaan vapahtamaan. Asiaa mutkistavat vielä Jeesuksen sanat: ”Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo.”

        Tätä ei voi muuten käsittä, kuin Jeesuksen sanomista tutkimalla, hänhän sanoo: ”Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia.
        Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta.
        ”Älkää luulko, että minä teitä Isäni edessä syytän. Teidän syyttäjänne on Mooses, hän, johon olette panneet toivonne.
        Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua — juuri minusta hän on kirjoittanut.
        Mutta kun te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka voisitte uskoa minun puhettani!”

        Ei ole ollenkaan kumma asia, jos ihmiset eivät usko ollenkaan Jumalaan, koska näyttäisi, että jo tehdessään ihmisen, hän on tehnyt toiset semmoisiksi jotka uskovat. Mutta sitten on semmoisia itsekkäitä ihmisiä, jotka haalivat itselleen valtaa ja kunniaa, eivätkä ole niin kuin Paavali sanoo: ”sillä kaikki ovat kiinnostuneita vain omasta edustaan eivätkä Jeesuksen Kristuksen asiasta.” (Fil.2:21)

        Minä en ole milloinkaan suuttunut pienille uskoville, jotka ovat peesanneet isompia ja näin jaelleet tuomioitaan, heitä matkien. Varmaankin heidän itsetuntonsa on kohonnut. Olen muistanut Jeesuksen neuvon: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.”

        Jeesus kehottaa julistamaan eläväksi tekevää evankeliumia eläville ja hengellisesti kuolleille ja tähän tehtävään hän on uskovat lähettänyt, ei tuomitsemaan, eli tuomio on siinä, jos ihmiset eivät usko. Luetaanpa tähän loppuun ja pyritään itse elämässämme tekemään niin kuin Jumalan Poika kehottaa:
        ”Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.
        Totisesti, totisesti: tulee aika — ja se on jo nyt — jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka sen kuulevat, saavat elää,
        sillä Isä, elämän lähde, on tehnyt myös Pojasta elämän lähteen.
        Isä on myös antanut hänelle tuomiovallan, koska hän on Ihmisen Poika.
        Älkää ihmetelkö tätä! Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä.
        He nousevat haudoistaan — hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen.” (Joh.5:24-29)

        Tykkää

  6. usko tulee kuulosta

    Onko noissa uskonmuodoissa eroa, siis siinä onko uudestisyntynyt, vai kasvatususkovainen? Ei kait kukaan voi uskoa, ellei joku kerro Jumalasta ja hänen tahdostaan. Vaikka kasvattaisi kuinka kovasti, eivät kaikki kasvatettavat halua uskoa. Kuuntelin eilen radio pookista seuroja, taisi tulla lähetys Raahesta. Toinen puhuja kertoi tomerasti, että uskovalla on valkea puku, siis Jumalan Pojan vanhurskaus. Tämä vanhurskauden puku vai helposti likaantuu, joten sitä täytyy vähänpäästä pestä, siis Jeesuksen verellä valkaista. Kuulosti, että seuraväki ihan aidosti uskoi tuon puhujan selityksen.

    Lapsena kuulin Siionin laulun tästä puvusta, se meni jotenkin näin:
    Oi Jumala kuinka iloiten, sinulta puvun sain.
    Se sopii minulle taivaaseen, johonka matkustan.
    Ei siitä löydy ryppyä, ei mitään saastaista,
    jos milloin siihen katsahdan, se aina on uutena.

    Tykkää

    1. Voi niillä olla se ero, että kasvatususkovainen saattaa olla kyllä ”ympärileikattu”, niinkuin Paavali ilmaisee asian Galatalaiskirjeessä, kun juutalaisista on kyse, mutta ei todellisuudessa tunne Jumalaa. Siis voi osata kaikki oikeat sanat, seurakunnan tapanormit sekä talostelut, mutta Jumala puuttuu. Tai jumala ei puutu, mutta se ei ole Kolmiyhteinen Jumala. Jotakin jumalaahan ihminen aina kumartaa.

      Uudestisyntynyt ihminen on juuri tuo uusi luomus, mistä Paavali puhuu. Kasvatususkovainenkin voi olla uusi luomus Kristuksessa, mutta ei välttämättä. Mielestäni Raamatun perusteella voi sanoa sen, että jokaisen ihmisen on etsittävä itse Jumalaa ja löydettävä hänet, oli sitten kristityn perheen lapsi tai ei. En nyt kuollaksenikaan saa päähäni, kuka lestadiolainen se aikanaan sanoi, että jokaisen sukupolven pitää uudelleen löytää Kristus, ja tässä on kyllä oma viisautensa. Usko ei ole sukuperintö sen enempää kuin Jumalakaan, eikä sitä voi siis pitää itsestäänselvyytenä. Lapsena saatu usko joko jonkun kriisin tai muun vastaavan kautta omakohtaistuu, jolloin myös suhde Jumalaan omakohtaistuu. Muuten se jää kuolleeksi. Enkä tarkoita omakohtaistumisella nyt sitä, että lapsi uudelle paikkakunnalle muuttaessaan päättää, että haluaa käydä jatkossakin seuroissa, koska sillekkin on niin paljon vääriä syitä. Suhde Jumalaan on aina todellinen. Jumala ei ole jossain tuolla kaukana, vaan Jumala on tässä, minua lähellä ja minussa Pyhän Hengen kautta. Ellei tämä ole todellisuutta, jonka ihminen on kokenut tai kokee, hänellä ei todennäköisesti ole elävää suhdetta Jumalaan. Eikä tämä ole myöskään mitään järkeilyä tai kristillisten dogmien sisäistämisen tulos, että Jumala on tässä, vaan koettua todellisuutta.

      Sanoisin, että ihminen, joka on kasvatettu kristityksi ja pitää uskoa itsestäänselvyytenä, on suurimmassa vaarassa sen suhteen, että hän onkin sydämessään harhassa, koska hän ei välttämättä koskaan ajattele asiaa todella itse. Vanhoillislestadiolaisuudessa paljolti kylvetty sanonta, että väärästä hengellisyydestä on vaikeampi tehdä parannus kuin jumalattomuudesta, pitää oikein hyvin kutinsa. Harmi vain, että väärä hengellisyys useinkin on lapsena opittu usko, joka on jäänyt pääkallonuskoksi.

      Mielestäni olennaista on kysyä, mikä minulle on tärkeää elämässä? Varmaan kaikki lestadiolaiset ja muutkin kasvatuskristityt vastaa tähän, että usko, koska heidät on opetettu vastaamaan niin. Mutta vielä tärkeämpi kysymys on kysyä, miten se näkyy minun elämässäni muutenkin kuin seurakunnan tapanormien noudattamisena ja seuroissa käymisenä, vai näkyykö se? Mikä suhde minulla on Jumalan sanaan? Kristittynä kasvamiseen, pyhitykseen? Mitä elämäni todella kertoo siitä, mikä tai kuka on minun jumalani? Mistä minä saan elämäni todella?

      Ei ollut tarkoitukseni puhua tästä kuolleen ja elävän uskon suhteesta, mutta tulinpahan nyt puhuneeksi, kun en malttanut :O.

      Tykkää

  7. Pertti Niukkanen

    Nyt on historiafriikeillä kissan päivät! 🙂 Kansalliskirjaston digitoimat historialliset sanoma- ja aikakauslehdet vuosilta 1771–1929 pysyvät avoimessa verkkokäytössä seuraavat kaksi vuotta. Digitoinnin tarkkuuskin on erinomainen. Löytyy myös lestadiolaisten julkaisuja.

    https://digi.kansalliskirjasto.fi/etusivu

    Tykkää

    1. Heino Korpela

      Pertti: ” Kansalliskirjaston digitoimat historialliset sanoma- ja aikakauslehdet vuosilta 1771–1929 pysyvät avoimessa verkkokäytössä seuraavat kaksi vuotta. Digitoinnin tarkkuuskin on erinomainen. Löytyy myös lestadiolaisten julkaisuja.”
      Kun sinä nyt ole selaillut noita vanhoja lestadiolaisia kirjoituksia ja olet oppinut löytämään niitä, niin löydäpä meille jokin vanha kirjoitus, katsotaan onko silloin ollut ns. kasvatususkovaisia?
      Tuskin tuohon aikaan on ollut omia lestadiolaisia julkaisuja, joten mikä lehti niitä on julkaissut esimerkiksi 1800 luvulla.

      Tykkää

  8. ”Tuskin tuohon aikaan on ollut omia lestadiolaisia julkaisuja, joten mikä lehti niitä on julkaissut esimerkiksi 1800 luvulla.”
    –Jo Laestadius perusti sanomalehden Huutavan ääni korvessa jo 1860-luvulla.
    –Lestadiolaisten ensimmäinen lehti oli Öljypuu, joka lopetti toimintansa vuonna 1877, ilmestymisen alkamisvuosi ei ole tiedossani. Sen takana oli oululainen kirjapaino ja muutaman lestadiolaisen joukko.
    –Vuonna 1880 alettiin julkaista Kristillistä kuukausilehteä. Sen päätoimittajana toimi Karl Abiel Heikel ja vuodesta 1883 eteenpäin Aatu Laitinen. Lehden nimeksi vaihdettiin v. 1888 Sanomia Siionista ja vuonna 1904 Armonsanomiksi. Armonsanomat lakkautettiin v. 1911, kun Siionin Lähetyslehti perustettiin.

    Tykkää

    1. Heino Korpela

      Kiitos sinulle Eudokimos muistutuksesta noista lehdistä, kun kerroit aloin muistaa. Olen joskus 50 – vuotta sitten kyllä tiennyt Siionin Lähetyslehden historian, mutta näköjään tyystin unohtanut. Muistelen, että joskus kirjoitin tuohon lehteen. Kiinnostaisi tietää miten ortodoksi kirkko ymmärtää nuo vanhantestamentin ihmisten veriteot, sinä taidat olla niistä hyvinkin perillä – kerrotko meille?

      Tykkää

      1. Heino Korpela

        Kiitän Pertti laittamastasi linkistä. Mielenkiintoista oli lukea, vaikka nykyään olen jo laiskistunut lukemaan pitkiä tutkimuksia. Toisaalta olen joskus miettinyt, että olisinko onnellisempi, jos en olisi tutkinut ollenkaan sitä, minkälaista taistelua on joka aika käyty opin oikeudellisuudesta.

        Aina kun olen väsähtänyt lukemaan ja tutkimaan, olen muistanut noita opetuslapsia joista Jeesus totesi: ”Yhäkö te nukutte ja lepäätte?” Tämä Jeesuksen toteamus se on minua säikäyttänyt, niinpä olen jatkanut tutkimista, etten omaa pöhlöyttäni lähtisi ihmisoppeja seuraamaan. Luetaanpa tuo kohta, että te muutkin muistaisitte, että ei passaa nukkua:
        ”Hän meni taas etäämmäksi ja rukoili toistamiseen: ”Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi.”
        Palatessaan hän tapasi taas opetuslapset nukkumasta, sillä uni oli alkanut painaa heidän silmiään.
        Hän jätti heidät siihen, meni taas kauemmaksi ja rukoili kolmannen kerran samoin sanoin.
        Sitten hän tuli opetuslasten luo ja sanoi heille: ”Yhäkö te nukutte ja lepäätte? Hetki on tullut. Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin.
        Nouskaa, nyt me lähdemme! Minun kavaltajani on jo lähellä.” (Matt.26:42-46)

        Ei uskominen ole koskaan ollut helppoa, vaikka Jumala tarjoaa suojelusta ja armoaan, me ihmiset emme niin vain huoli Jumalan ohjausta, vaan haluamme myös itse osallistua toisten uskovien ohjaukseen ja tästä se ”soppa” sitten syntyy. Vaikka me hartaasti laulamme, emme kaikkina aikoina kuitenkaan halua olla Jumalan ohjattavana, vaan kehittelemme omia, oivalluksiamme. Miten se meni tuo virsi:
        Suojassa oon
        Hyvän Paimenen
        Hän kaitsee vartioiden.

        Tykkää

  9. Pertti Niukkanen

    Tässä lyhyt luettelo suomenkielisistä lestadiolaisista lehdistä, jotka ilmestyivät ennen vuotta 1930.

    Yhteisen lestadiolaisuuden ajalta:
    – Kristillinen kuukausilehti 1880–1888 (K. A. Heikel, Aatu Laitinen)
    – Sanomia Siionista 1888–1904 (Aatu Laitinen)
    – Armonsanomat 1904–1911 (Aatu Laitinen)

    Oikeastaan kysymys on saman lehden jatkumosta, vain nimi ja päätoimittaja vaihtuivat. Lisäksi ennen hajaannusta ehti ilmestyä myös 1899 perustettu Kolkuttaja (J. F. Hellman). Se, kuten Heikelin ja Laitisenkin lehdet, oli kallellaan uusheräykseen. Mitään suurta suosiota nämä lehdet eivät nauttineet uskovaisen kansan syvissä riveissä.

    Samalta ajalta on mainittava yleiskirkollinen lehti Walon Säkeniä, joka alkoi ilmestyä Oulussa 1879. Sitä toimitti aluksi N. J. Laamanen, mutta jo 1880 tuli toimittajaksi Juho Tanskanen (karwakirjan tekijä). Lehti arvosteli varsin kärkevästi lestadiolaista oppia (Tunnustuskirjojen ohittamista ja eksklusivismia). Heikel ja Laitinen vastasivat puolestaan tähän kritiikkiin kiistäen väitteet. Paradoksaalisesti näyttää siltä, että lehtien opilliset näkemykset olivat varsin lähellä toisiaan. Heikel vain kertoi, millainen lestadiolaisen opin pitäisi olla, ja Tanskanen kertoi mitä se kentän maallikkotodellisuudessa oli. 🙂

    Hajaannuksen vakiinnuttua n.1910 jäi Kolkuttaja uusherätyksen lehdeksi. Se lakkautettiin 1918 ja samalla perustettiin uusheräyksen viralliseksi äänenkannattajaksi Huutavan ääni (Eliel A. Auno).

    Vanhoilliset olivat saaneet Armonsanomat haltuunsa jo 1910. Virallisesti se lakkautettiin 1911. Tilalle vanhoilliset perustivat Siionin lähetyslehden (Janne Heilala). Se alkoi ilmestyä Kemissä 1912.

    Esikoiset eivät tänä aikana tietääkseni julkaisseet mitään omaa lehteä (eivätkä luultavasti lukeneet muitakaan lestadiolaislehtiä).
    ————–

    Seppo Lohi kirjoittaa väitöskirjassaan Pohjolan kristillisyys (s. 75): ”Ensimmäisen lestadiolaislehden Öljypuun-Lehden julkaisuhanke kuivui alkuunsa 1877. Hankkeen takana olivat oululainen kirjapaino ja muutamat lestadiolaiset.”

    Tämä on saanut Wikipedian Lestadiolaisuus-artikkelissa tulkinnan ”Lestadiolaisten ensimmäinen lehti oli Öljypuu. Lehti lopetti toimintansa vuonna 1877. Sen takana oli oululainen kirjapaino ja muutama lestadiolainen.” No, tämä ei ihan pidä paikkaansa, koska lehti ei edes aloittanut toimintaansa. 😉

    Suositeltavaa luettavaa on myös mainittu Marjatta Aittolan artikkeli ”Suomen lestadiolaislehdistön synty- ja alkuvaiheet vuosina 1879–1920”. Tosin Aittolankin kirjoitus on ”uusheräykseen kallellaan” ja hän antaa Raattamaasta mielestäni turhan (jopa väärän) eksklusiivisen kuvan.

    Luultavasti löydät kaikki mainitut lehdet Kansalliskirjaston sivustolta https://digi.kansalliskirjasto.fi/etusivu

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      1850-luvun alussa voimistui Laestadiuksen toiminnan arvostelu ruotsalaisessa lehdistössä. Hänestä tehtiin myös useita kanteluita erilaisin perustein. Varsinkin Norrbottens Posten esitti vääristeleviä raportteja herätyksistä, eikä Laestadiuksen vastineita julkaistu. Myös surullisenkuuluisa Kautokeinon kapina 1852 ajoittuu tähän aikaan, ja siitäkin syytettiin Laestadiusta.

      Oman kantansa esille saamiseksi perusti Laestadius oman ruotsinkielisen lehden ”Ens Ropandes Röst i Öknen” (Huutavan ääni korvessa). Lehti ilmestyi vuosina 1852–1854 n. 16-sivuisena. Lehden toimittajana oli aluksi Laestadiuksen ystävä, Råneån kirkkoherra Jakob Dahlberg, myöhemmin Laestadius itse.

      Ensimmäiset suomennokset Huutavan äänestä teki J. F. Hellman, jonka toimittaman Kolkuttaja-lehden liitteinä ne myös julkaistiin 1902–1904. Toisen, täydennetyn ja tarkistetun painoksen Hellman julkaisi kirjana 1906. Itselläni on kirjasta hiukan edellistä suppeampi kolmas painos ”Lars Levi Laestadius: Huutavan ääni korvessa: Valikoima kirjoituksia hengellisestä aikakauslehdestä En ropandes röst i öknen vv. 1852–54. Karisto 1970”. Tätä löytyy kyllä divareista.

      Uudempi käännösversio on Hannu Rautiaisen ”Laestadius, Lars Levi, Aikakauslehti Huutavan ääni korvessa. Raamattutalo: Pieksämäki 1994”. Se löytyy laestadiustexter.se-sivustolta ja myös osoitteesta https://www.yumpu.com/fi/document/view/17651785/ens-ropandes-rost-i-oknen-huutavan-aani-korvessa-laestadiustexter .

      Mauri Kinnunen lainaa blogissaan ”Uusintapainos Huutavan Äänestä” sanomalehti Kalevan juttua 16.1.2006, jossa kerrotaan:

      ”Uusimman painoksen pohjakäännökset on tehnyt Matti Aaltonen vuosina 1998–2000. Lopulliseen muotoon sen on muokannut työryhmä. – – Huutavan ääni korvessa -teoksen avulla pääsee oivallisesti perehtymään Laestadiuksen 1850-luvun alun ajatusmaailmaan. Taustoitetun uusintapainoksen on kustantanut Esikoislestadiolaiset ry.” Enpä tiedä, mikä tämän käännöksen kohtalo on. Itse en ole löytänyt siitä mitään muuta mainintaa. Kääntäjänä toiminut rovasti Matti Aaltonenkin on tällä välin irtautunut Esikoislestadiolaiset ry:stä.

      Tykkää

    2. Pertti Niukkanen

      Jos haluat nähdä Laestadiuksen Huutavan äänen alkuperäiset lehdet, toimi näin:

      1. Klikkaa linkkiä http://www.laestadiusarkivet.se/
      2. Valitse kieleksi suomi
      3. Kohdassa H: ”Huutavan Ääni Korvessa. Laestadiuksen julkaisema aikakauslehti” valitse toinen kahdesta:
      – Alkuperäislehti kuvatiedostoina (PDF) / Luettelo TAI
      – Huutavan Ääni Korvessa ruotsiksi ja suomeksi, tekstit rinnakkain (511 sivua)

      Ensimmäisellä valinnalla saat luettelon kaikista Huutavan äänen alkuperäisistä numeroista. Jos esim. valitset 1852 12 ERR, saat näköispainoksen lehdestä 12/1852. Siiitä löytyy (s. 178–179) Laestadiuksen oma selostus Lapin Marian kohtaamisesta. Mahtavaa! 🙂

      Toisella valinnalla saat alkutekstin ja Hannu Rautiaisen suomennoksen rinnakkain pdf-formaatissa, joka on helppo kopioida myös omalle koneelle. Mahtavaa tämäkin! 🙂

      Tässä Rautiaisen suomennos Lapin Marian kohtaamisesta:

      ”Talvella 1844 saavuin Åselen Lappiin tarkastuksenpitäjänä. Täällä tapasin joitakin maltillisemman lajin lukijaisia. Heidän joukossaan oli eräs lappalaistyttö, nimeltään Maria, joka avasi minulle koko sydämensä kuultuaan alttarisaarnan. Tällä yksinkertaisella tytöllä oli sellaisia kokemuksia armonjärjestyksestä, joita en ollut koskaan ennen kuullut. Hän oli kulkenut pitkiä matkoja etsien valkeutta pimeydessä. Vaeltaessaan hän oli lopulta tullut Noraan pastori Brandellin luo. Kun hän oli avannut sydämensä Brandellille, tämä oli päästänyt hänet epäilyksestä. Maria oli tullut hänen kauttaan elävään uskoon.
      Ja silloin ajattelin: ”Tässä on nyt yksi Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa.” ”Ja nyt vasta”, ajattelin, ”nyt näen tien, joka vie elämään. Se on ollut minulta kätkettynä siihen asti, että sain puhua Marian kanssa.” Hänen yksinkertainen kertomuksensa matkoistaan ja kokemuksistaan teki niin syvän vaikutuksen sydämelleni, että valkeus koitti minullekin. Sain sinä iltana, jonka vietin Marian seurassa, tuntea taivaan ilon esimakua. Mutta Åselen papit eivät tunteneet Marian sydäntä, ja Maria myös tunsi, etteivät he olleet tästä lammashuoneesta. Tulen muistamaan tuon köyhän Marian niin kauan kuin elän ja toivon kohtaavani hänet valoisammassa maailmassa toisella puolen hautaa.”

      Tykkää

  10. Heino Korpela

    Kun Eudokimos ja Pertti toivat esiin noita vanhoja tietoja, Laestadiuksesta ja muusta1800 luvun kirjoituksista, muistini ihan kuin heräsi – nämähän ovat tuttuja asioita! Mutta niin vain on käynyt, että muististani ovat monet asiat pyyhkiytyneet pois.

    Synti on vain siitä kummallinen, että vaikka ihminen monesti haluaa unohtaa pahat tekonsa ja unohtaakin, niin ne nousevat kyllä esiin viimeisellä tuomiolla, sillä on kirjoitettu:
    ”Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan.” (Ilm.20:12)

    Suurin synti taitaa olla, jos me pyrimme pimittämään ihmisiltä totuuden väärän opin avulla. Tästä synnistä on raamattuun kirjoitettu hyvin paljon, mutta vaikka me luemme, emme kumminkaan hoksaa miten suuri synti on kysymyksessä, koska synti on kääritty hurskauden kaapuun. Näin Paavali:
    ”Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa.” (Room.1:17,18)

    Täältä maailmasta ei löydy sellaista ”lintukotoa” jossa saisimme rauhassa, eli sanoisinko nukkua ja herätä vasta viimeisenä päivänä. Ei, kyllä Jumala on pannut meidät uskomaan ja kilvoittelemaan ihmisten keskuuteen, ilmoittamaan Hänen tahtoaan ja tämän takia monet meihin suuttuvat, kun emme kulje heitä seuraten.

    Vaikka maailmassamme on paljon uskontoja, jotka opeillaan pitävät ” totuutta vääryyden vallassa”, on olemassa myös oikeaa uskoa, josta Daavid puhuu psalmissa:
    ”Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.
    Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.
    Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
    Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.” (Ps.23:3-6)

    Olen tämän kokenut monta kertaa, että Jumala kuitenkin minua rakastaa, koska olen Hänen Poikansa lunastama, eli niin kuin Daavid sanoo: ”hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden”. Huomaatteko tässä tämän eron, eli ei Heinon kunnian, vaan Jumalan kunnian tähden saan asua Hänen valtakunnassaan. Uskosta uskova elää ja tämän uskomme takia mekin kirjoittelemme uskostamme. Paavali kiteyttää tämän näin: ”Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”

    Tykkää

  11. Sela

    Nimim.Usko tulee kuulosta:

    13 Yksi vanhimmista kysyi minulta: »Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?» 14
    Minä vastasin: »Herra, sinä sen tiedät.» Hän sanoi minulle:
    – Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta.
    He ovat pesseet vaatteensa
    ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
    Ilm 7:13-14

    Tykkää

    1. Heino Korpela

      Tuota ilmestyskirjan kohtaa ovat monet saarnamiehet opettaneet seurakansaa uskomaan, että Kristuksen valmistama vanhurskaudenpuku olisi hyvin helposti likaantuva. Tämä ei tietenkään ole totta! Sillä Jumalan Pojan vanhurskautta ei ihminen kykene likaamaan. Keskustelimme tästä asiasta K24:sella. Laitan tuohon keskusteluumme linkin:
      https://www.kotimaa24.fi/blogit/tahrateologiaa/comment-page-3/#comments
      Raamattu – luulen, en tiedä, että Jumala on sallinut pyhät kirjoitukset kirjoitettavan niin, että kirjoitukset eivät ole johdonmukaisessa järjestyksessä ja jos haluaa päästä selville Jumalan tahdosta, silloin ei pidä ottaa jotakin yksittäistä kirjoitusta erilleen. Niin, että uskoo tuon kohdan ja laittaa pisteen – tämä on tässä, piste ja tämä on Jumalan tahto.
      Mitenkä sitten tulee tutkia kirjoituksia? Siten että etsimme Jumalan tahtoa, eli tutkimme Jumalan sanaa kokonaisuutena ja kun näin teemme, eteemme aukeaa oikea tieto, jonka Jumala on tarkoittanut meidän löytävän.

      Heprealaiskirjeessä Jumala ilmoittaa meille selvin sanoin, mitä Kristuksen veri meissä puhdistaa, ei vanhurskautemme pukua, sillä se on aina tahraton ja uusi ihan niin kuin Siionin laulussa lauletaan. Luetaanpa tuo raamatun paikka tähän lopuksi:
      ”kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa.” (Hep.9:14)

      Tykkää

      1. Pertti Niukkanen

        Kiitos linkistä Heino! Tuo yli viiden vuoden takainen K24-keskustelu herättikin paljon muistoja. Koolla oli sen ajan kiinnostavimmat kommentoijat. Itsekin olin jo silloin tunnistanut vl-opetuksen ytimeksi ja kompastuskiveksi opin Hengen virasta. Joona sitä silloin vielä yritti puolustaa – varsin ansiokkaasti kylläkin! 😉

        Suosittelen lämpimästi koko pitkän keskusteluketjun lukemista (166 kommenttia). Tuskin nykyisinkään vl-keskustelu (ainakaan K24:ssä) on tätä intensiteetin (tai asiallisuuden) tasoa ylittänyt.

        Tykkää

    2. Olof Tallius

      Niin Sela, he ovat pesseet – kertakaikkisesti puhdistautuneet Jeesuksen verellä. Eivät siis jatkuvasti peseskelleet.

      Sen sijaan muistutuksia siitä, että kertakaikkinen puhdistus on suoritettu, uskova tarvitsee matkalla kohti taivasta. Heikko kun on sitä uskomaan todeksi.

      Tykkää

      1. Heino Korpela

        Sananlaskussa meitä neuvotaan: ”Laske harkiten jalkasi polulle, niin olet varmalla pohjalla, missä ikinä kuljet.” (Sanl.4:26)
        Heprealaiskirje lainaa tätä neuvoa, mutta sanoo sen vähän toisin: ”Kulkekaa suoria polkuja”, jottei ontuva jalka menisi sijoiltaan vaan pikemminkin parantuisi.” Mikä’ tuommoinen ”suora polku” on, että voisimme sitä tavoitella ja kulkea? Tämä selviää kun muistamme minkä päälle meidän tulee uskomme rakentaa! Eikö vain lujan kallion päälle! Uskova ei voi lujaa kalliota ja suoraa polkua löytää muualta kuin Jumalan sanasta.

        Jakob paini Jumalan ja ihmisen kanssa ja me muistamme, että kun hän kamppaili Jumalan kanssa, hän tuli ontuvaksi. Mutta luetaanpa:
        ”Vain Jaakob itse jäi toiselle rannalle. Siellä muuan mies paini* hänen kanssaan aamunsarastukseen saakka.
        Kun mies huomasi, ettei päässyt voitolle, hän iski Jaakobia nivustaipeeseen, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen kamppaillessaan miehen kanssa.
        Mies sanoi hänelle: ”Päästä minut menemään, sillä päivä valkenee.” Mutta Jaakob sanoi: ”En päästä sinua, ellet siunaa minua.” (1:Moosk.32:24-26)

        Jakob paini Jumalan kanssa, koska hän pelkäsi veljensä vihaa ja epäili Jumalan varjelusta. Näiden epäilyjensä takia Jumalan täytyi osoittaa hänelle, että kaikki missä hän on menestynyt, ne ovat olleet Jumalan tuomaa siunausta. Miten Jakob on uskovana rampa, horjuva niin, että hänen täytyi kulkea sauvaansa nojaten.

        Raamattu todistaa, että Jumala on yhdellä uhrilla sovittanut kaikkien ihmisten synnit: ”sillä hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.”
        Jos ymmärretään näin: ”Niin Sela, he ovat pesseet – kertakaikkisesti puhdistautuneet Jeesuksen verellä. Eivät siis jatkuvasti peseskelleet.” Menemme harhaan, kyllä uskova tarvitsee elämänveden lähdettä, siis pesupaikkaa. Tällä lähteellä ei pestä vanhurskautemme pukua, vaan niin kuin Jakob pääsi jatkamaan matkaa, siunauksen saatuaan, mutta hän kykeni kulkemaan, vain sauvaan turvautuen, näin on aina uskovan, jos mieli kulkea uskovana, täytyy turvautua evankeliumin sauvaan.

        Tämä ei tarkoita, että uskovan tarvitsisi uudelleen tehdä jumalattoman paikalta parannusta, ei Jakob myöskään tehnyt muusta parannusta, kuin epäilyksistään ja samalla tunnusti, että hän on ontuva ja voi kulkua jatkaa vain sauvaan nojaten. Synti kyllä meihin tarttuu monin tavoin. Raamatussa kuvataan uskovan kilvoittelua kilpajuoksuun, mehän ymmärrämme, että jos juoksijalla on reppu täynnä painavia syntejä – ei juoksu onnistu.

        Kyllä kait me halutaan uskoa niin, että pääsemme maaliin asti. Moni kilvoitteleva uskova on päässyt perille. Haluammehan mekin päästä? Raamattu sanoo, että he ovat meille todistamassa, että kyllä kannatta juosta ilman painolastia. Luetaanpa tähän loppuun:
        ”Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme,
        katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään.” (Heb.12:1,2)

        Tykkää

      2. Olof Tallius

        Heino: ”Jos ymmärretään näin: ’Niin Sela, he ovat pesseet – kertakaikkisesti puhdistautuneet Jeesuksen verellä. Eivät siis jatkuvasti peseskelleet.’ Menemme harhaan, kyllä uskova tarvitsee elämänveden lähdettä, siis pesupaikkaa.”

        Niin, kuten kirjoitin: ”Sen sijaan muistutuksia siitä, että kertakaikkinen puhdistus on suoritettu, uskova tarvitsee matkalla kohti taivasta. Heikko kun on sitä uskomaan todeksi.” Emmeköhän me puhu samasta asiasta vähän eri sanoin?

        Ajattelen, että kerran vuotanut Jeesuksen veri puhdistaa minut joka hetki kaikista synneistäni (suhteessa Jumalaan), mutta heikko uskovainen kun olen niin joku synti voi jäädä vaivaamaan omaatuntoani. Omaltatunnoltani se lähtee evankeliumin voimalla, jossa minua muistutetaan Jeesuksesta, jonka veri on vuotanut minunkin syntieni tähden. Silloin puhdistuu omatunto ja toki silloin voidaan puhua myös omantunnon pesemisestä.

        Tykkää

      3. Heino Korpela

        Yritän ymmärtää mitä tarkoitat, siis tarkoitatko tätä samaa mitä Jeesus sanoi Pietarille:
        ”Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: ”Herra, sinäkö peset minun jalkani?”
        Jeesus vastasi: ”Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät.”
        Pietari sanoi hänelle: ”Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!” Jeesus vastasi: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.”
        Silloin Simon Pietari sanoi: ”Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää.”
        Tähän Jeesus vastasi: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas.* Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki.” (Joh.13:6-10)

        Jos tätä tarkoitit, kirjoitit oikein. Kun ihminen uskoo, silloin evankeliumi puhdistaa uskolla uskojansa. Käy niin kuin Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät.” (Joh.15:3)

        Tätä armoneuvoa uskovat tarvitsevat, että matka kohti taivasta onnistuisi. Miten Jeesus sanoikaan: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.”
        Eli kyllä Jeesus tiesi miten kehnoja uskovia me olemme, on ihan niin kuin heprealaiskirjeen kirjoittaja toteaa: ”pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti”. Tässä on huomioitu, että uskovaa voi painaa muukin kuin synti, esimerkiksi elämän huolet, joita voi olla monenlaisia. Jo Jesaja ennustaa, 700 – vuotta ennen Kristuksen syntymää: ”Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa.” (Jes.53:12)

        Kiitos sinulle, kun selkeytit kirjoitustasi. No, ei tästä taida haittaa olla, tulee paremmin lukijalle ymmärrettävää tekstiä. Miten Jaakob sanoikaan: ”Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa.” (Jaak.3:2)
        Nyt alkaa olla jo yö, huomenna on uusi päivä, uusi armon päivä.

        Tykkää

  12. elisabet

    Se, että me ry:n uskovat uskomme vauvan osaavan uskoa jo ennen syntymää, johtuu raamatun todistukseen: ”Ja tapahtui, kuin Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hyppäsi lapsi hänen kohdussansa. Ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä,
    Ja hän huusi suurella äänellä ja sanoi: siunattu olet sinä vaimoin seassa, ja siunattu on sinun kohtus hedelmä!
    Ja kusta se minulle tulee, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni?
    Sillä katso, kuin sinun tervehdykses ääni tuli minun korviini, hyppäsi lapsi ilosta minun kohdussani.” (Luuk,1:41-44)

    Tykkää

    1. Olof Tallius

      Minä uskon, että lapsella on salatulla tavalla usko Jeesukseen (tosin se ei ole mitään osaamista vaan puhdasta lahjaa) jo sikiämisen hetkellä, mutta miten se, että lapsi hyppää ilosta kohdussa kuullessaan Marian äänen, tukee tätä ajatusta? Pyhällä Hengellä täyttyy kertomuksessa Elisabet, ei lapsi.

      Tykkää

    2. Tässä oli kysymys ainutkertaisesta tapahtumasta historiassa: Herramme Jeesuksen Kristuksen ja Johannes Kastajan äideistä. –Tällä on turhaa yrittää todistella yhtään mitään. Lapsen uskosta on turha sanoa yhtään mitään, kun siitä Raamattu ei kerro.

      Tykkää

  13. Heino Korpela

    Jeremia saarnaa ja kertoo miten Jumala oli hänet valinnut omakseen jo ennen syntymäänsä. Luetaanpa, niin ehkä meille selviää, osasiko Jeremia uskoa jo vauvana:
    ”Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.” (Jer.1:5)

    Tästä me näemme, että Jumala tietää ennen syntymäämme, kuka meistä tulee uskomaan häneen, joka ei tarkoita, että vauva osaisi uskoa. Ei vauva osaa puhua, ei siis ymmärrä mitä hänelle puhutaan. Vauva kyllä tunnistaa oman äitinsä äänen ja tuntee hänet turvalliseksi.

    Miten Jeesus käskee meidän toimia:
    ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt.28:19,20)
    Nyt meille herää kysymys: Miten tehdään opetuslapseksi, eikö niin, että opetetaan ihmisiä tuntemaan Jumala ja joka uskoo, hänet kastetaan. (Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu)

    Nyt me kuitenkin näemme Jeesuksen opetuksesta, että vauva voidaan kastaa, koska Jumala on hänet jo pyhittänyt itselleen ennen syntymäänsä. Vanhemmille tulee kuitenkin tehtävä, kastaa ja sitten opettaa niin kuin Jeesus sanoo; ”opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” Tästä opetustyöstä Jumala antoi isille määräyksen jo vanhanliiton aikana:
    ”Hän sääti Jaakobille säädöksensä, hän antoi Israelille lakinsa ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,
    jotta tulevakin polvi ne tuntisi, jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen.
    Jumalaan heidän tulee turvautua, muistaa, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa hänen käskyjään,” (Ps.78:5-7)

    Tykkää

    1. Jeremiankin kohdalla oli ainutkertaisesta tapahtumasta, hänen profeetan tehtävänsä suhteen. Ei tässä voida yleistää yhtään mitään. Toki Jumala, Kaikkivaltias, näkee myös ennalta asioita. Mutta ei niin, että Hän ennalta valitsisi kristittyjä. Ihmisellä on yhä vapaa tahto.

      Tykkää

      1. Heino Korpela

        Osittain olet oikeassa Eudokimos, mutta myös oletat, et tiedä oliko tuo Jeremian valinta ainutkertainen! Raamattu todistaa myös Paavalista:
        ”Mutta Herra sanoi hänelle: ”Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä.” (Ap.t.9:15)

        Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon, valita syökö hän elämänpuusta, vai kuunteleeko Jumalan varoitusta: ”Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: ’Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.”

        Ihmisen vapaa tahto ja Jumalan valinta näyttäisi olevan ristiriitainen, mutta niin ei välttämättä ole. Jeesus itse todistaa, että Jumala valitseminen perustuu hänen tietämykseensä, kuka tulee häneen uskomaan. Ketkä ihmisistä eivät usko, vaikka kuulevat:
        ”Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.
        Mutta te, niin kuin olen teille sanonut, olette nähneet minut ettekä kuitenkaan usko.
        Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.” (Joh.6:35-37)

        Tykkää

  14. Heino Korpela

    Otsikko on: ”Uudestisyntynyt vai kasvatususkovainen?” Näyttää, että keskustelua ei paljon synny, onko aihe liian vaikea vai olenko minä liikaa äänessä?
    Kun Paavali sai kuulla, että Efesoon oli syntynyt pieni uskovien joukko, hän käy tästä kiittämään Jumalaa:
    ”Saatuani kuulla teidän uskostanne Herraan Jeesukseen ja rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan
    olen lakkaamatta kiittänyt Jumalaa teistä muistaessani teitä rukouksissani.
    Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet,” (Ef.1:15-17)

    Nämä uskovat olivat siis uudestisyntyneitä. Entä sitten ne uskovat lapset jotka ovat syntyneet uskovaan kotiin ja ikään kuin kasvaneet tuntemaan Kristuksen? Lapsi, eikä aikuinen kuitenkaan synny Jumalalle lapseksi opettamalla. Opettamalla kyllä voidaan saattaa ihminen tietoiseksi Jumalasta ja Jumalan Pojan lunastustyöstä.

    Usko on kuitenkin ihan eriasia kuin tieto, toisaalta ei voi olla uskoa ilman tietoa ja tämän takia Jumala on säätänyt saarnaviran. Uskovat ovat pappiskansaa: ”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.” (1.Piet.2:9)

    Tässä pitää kuitenkin varoa, että emme ylpistyisi. Sillä ei meillä ole yhtään valtaa, vaikka Pietari kehuu, että olemme kuninkaallista sukua. Olemme vain Jumalan lapsinakin hänen palvelijoina ilmoittamassa hänen tahtoaan. Tämän takia ei yhdestäkään lapsesta kasva kasvatususkovaista, kyllä itse Jumala synnyttää heidätkin Jumalan lapseuteen, varustaa heidät Pyhällä Hengellään, että he Hengen kautta oppivat tuntemaan Jumalan.

    Katsokaapa miten Paavali sanoo rukoilevansa Jumalaa Efeson uskovien puolesta: ”Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet,”
    Jumala ilmoittaa Jeremian kautta uudesta liitosta yli 650 vuotta ennen Kristuksen syntymää. Hän sanoo kuka antaa ymmärryksen uskoa: ”Silloin he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.”
    Eli kaikki uskovat syntyvät uudesti, Jumala itse synnyttää meidät lahjoittamalla henkensä ja näin Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapset. Tässä tuo raamatun paikka:
    ”Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
    Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: ”Opi tuntemaan Herra.” Silloin he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.” (Heb.8:10,11)

    Tykkää

  15. Pertti Niukkanen

    Risto Blom on tutkinut esikoisten opetusta uudestisyntymisestä. Hän valmistui teologian maisteriksi vuonna 2000. Blomin gradua ei ole netissä (enkä tiedä edes sen nimeä), mutta varmaan se käsitteli samaa aihetta kuin hänen kirjansa
    ”Jumalan lapseksi. Käsitys uudestisyntymisestä esikoislestadiolaisessa julistuksessa. Esipuhe Pauli Annala. Kirkon tutkimuskeskus. Sarja C. Nro 58. 2001”.
    Oletan, että kirja on tehty gradu-tutkimuksen pohjalta (ehkä se on lähes samansisältöinen). Kirjaa kyllä löytyy divareista.

    Netistä on kylläkin Blomin artikkeli ”Uudestisyntymisen hetki armonjärjestyksessä esikoislestadiolaisen julistuksen mukaan” (Iustitia 14, 2001). https://sti.fi/images/julkaisut/iustitia14/Risto%20Blom.pdf

    Olisi hauska kuulla, miten vanhoillisten opetus mahdollisesti poikkeaa esikoisista.

    Tykkää

  16. Heino Korpela

    Uudestisyntyminen on täysin Jumalan lahjaa, eikä ihminen voi itse vaikuttaa syntymäänsä, ei enempää kuin luonnolliseen, eli ihmiseksi syntymäänsä. Syntyminen Jumalan lapseuteen on meille ihmisille täysin käsittämätöntä, siis se mikä kriteeri Jumalalla on, jonka kautta hän tekee valinnan? Valinnan jälkeen uskova erottuu maailman ihmisistä ja kuuluu uskon kautta Jumalalle:
    ”Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä.
    ”Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne.
    Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.” (Joh.15:19-21)

    Yön, hiljaisina hetkinä mietin tuota raamatun kirjoitusta, siis sitä miten täysin totta se kuitenkin on. Opettamalla voidaan kyllä antaa tietoa Jumalasta, mutta Jumalan tunteminen on Jumalan lahjaa ihmiselle, eli on niin kuin on kirjoitettu: ”Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: ”Opi tuntemaan Herra.” Silloin he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.”

    Näitä miettiessäni muistui mieleeni nuorena kuulemani tarina Amerikan matkasta, jonka minulle kertoi saarnamies, joka on jo aikoja sitten otettu Jumalan luokse. Tarina on tosi, hänen perheensä matkasta Amerikkaan. Minäpä kerron tämän tarinan teille, niin ehkä tämä Jumalan lapseuteen pääseminen vähän tulee ymmärrettävämmäksi. Tarina on tässä:

    Viimevuosisadan alussa perhe asui kaupungin vuokratalossa, äiti hoiti kotona kuutta lasta, isä kävi rakennustöissä. Kaikki oli hyvin, mutta sitten iski lama ja laman myötä perheen isä joutui työttömäksi. Tuli puutetta myös ruuasta, millä ruokkia ja huoltaa lapsijoukko? Toiveita paremmasta ajasta ei ollut näköpiirissä.

    Ihmisiä lähti joukoittain Amerikkaan (kultaa vuolemaan). Niinpä tuo perhe näki Amerikan toivoa herättävänä maana, ei kullanhohtoisena, mutta jospa sieltä löytyisi työtä. Myytiin kaikki mahdollinen omaisuus, mutta ei niillä rahoilla saatu ostettua tikettiä matkustuslaivaan, mutta rahat riittivät rahtilaivan ruumaan, jossa ei ollut mitään mukavuuksia, mutta rahtialus kuitenkin menisi Amerikkaan, niinpä perhe lähti matkalle.

    Laivan ruumaa ei ole tehty matkustustiloiksi, joten olot olivat hyvin ankeat. Ruumassa matkusti myös paljon toisia Amerikkaan menijöitä, jotka joivat, tappelivat ja harrastivat seksiä maksettujen naisten kanssa kaikkien nähden. Lisäksi useita Amerikkaan menijöitä kuoli, koska taudit levisivät olojen alkeellisuuden takia.

    Tuo perheen äiti yritti suojella lapsiaan näkemästä näitä kauheuksia. Tuo saarnamies sanoi, että äiti rukoili lakkaamatta, että Jumala auttaisi heidät pois ruumasta. Ankeuden keskellä äiti huomasi, miten heidän kuusivuotiaspoikansa istuu puulaatikon päällä ja juttelee enkelin kanssa. Koko perhe katsoi ja ihmettelivät miten hauskaa tuolla pojalla oli, hän nauraa kikatteli yhdessä enkelin kanssa.

    Tästä enkelistä ei äiti yhtään ilahtunut, vaan alkoi itkeä lohduttomasti. Tuo pikku poika kiiruhti äidin luokse, otti häntä kaulasta ja lohdutti, sanoi:
    – Älä itke äiti! Enkeli sanoi, että pääsemme pois täältä ruumasta.
    Kun äiti epäili, eikä herennyt itkemästä, tuo poika saarnasi äidille epäilykset anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

    Tuo lapsen vakuuttelu vaikutti niin, että äiti alkoi suureen ääneen kiittää Jeesusta. Kiittäminen hätäännytti toiset matkalaiset, haettiin perämies katsomaan tilannetta. Hän totesi, että tuo äiti oli tullut hulluksi ja lähti hakemaan kapteenia. Kapteeni saapui ja totesi, että ei tuo äiti ole hullu, vaan tässä on kysymyksessä yliluonnollinen asia ja tämän takia perhe pitää siirtää omaan hyttiin. Toimittiin niin kuin kapteeni määräsi ja niin perhe pääsi pois laivan ruumasta. Kävi kuitenkin niin kuin äiti oletti käyvän, tuo pikkupoika kuoli ennen kuin he pääsivät Amerikkaan.

    Tykkää

  17. Kesäkukka

    Kiitos tästä omakohtaisesta kertomuksesta. Jotenkin surulliselta tuntuu tuo, että jos näkee jotain epäoikeudenmukaisuutta/vääryttä/kyseenalaista toimintaa, ja ottaa sen puheeksi, laitetaan ruotuun ja hiljennetään. (Viittaan tähän kohtaan: ”Minusta tällainen toiminta oli väärin. Johtokuntaa ei nuoren puhujan olisi pitänyt uskaltaa neuvoa. Johtokunta nimittäin kutsui suuren puhujan, H. Saaren, laittamaan minut ruotuun. Näin tapahtui. Saari haistoikin, että minussa oli väärä henki ja minut laitettiin puhekieltoon.”)

    Mitä tämä on? Itseäni tällainen vaivaa. Osaako joku selittää? Mitä pitäisi tehdä, miten toimia? Tätähän taitaa olla edelleenkin? Henkilö vaiennetaan ja hiljennetään perustellen sitä kuuliaisuudella seurakunnalle. Mille seurakunnalle? Johtokunnalle, puhujille, enemmistön mielipiteelle? Eikö hän, joka ottaa asioita esille, ole yhtä lailla osa seurakuntaa? Nyt näyttää tosin siltä, ettei oikein jakseta aina edes ottaa asioita esille? Eräs seuroissakävijä totesi, että usein hän lähtee seuroista ajatellen, etteivät ne asiat ihan niin ole kuin siellä sanottiin, mutta ei jaksa ottaa niitä esille, ja mietti, että pitäisikö tästä huolestua (siis siitä, ettei ota asioita esille, vaan vain miettii niitä hiljaa mielessään)? Mihin tällainen johtaa? Ja, pitääkö ”kuuliaisuus seurakunnalle”, eli hiljentyminen, omien, ehkä hieman eriävien ajatusten esille tuominen nähdä lojaaliutena liikkeelle, tarkoituksenaan suojella sen yhtenäisenä säilyminen?

    Tämän kaiken johdosta on (taas) herännyt kysymys vl-liikkeen -ei niinkään seurakuntaopista- vaan vanhurskauttamusopista, johon mielestäni kaikki loppujen lopuksi kulminoituu. Riittääkö vl-liikkeen viralliseksi opiksi se, että ihminen vanhurskautetaan ainoastaan Kristuksen sovitustyön tähden, vai tarvitseeko uskoa myös siihen, että on yksi ainoa oikea uskovaisten joukko, ja ainoastaan sen yhteydessä pelastuu? Eli siis, jos joku kertoo uskovansa syntinsä anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden, mutta ei ole ”meistä”, hänkö ei ole oikein uskomassa? Me pystymme tuomitsemaan hänet?

    Minusta tilanne on hyvin sekava monin tavoin. Useat vl-liikkeestä ulosjoutuneet (usein puhutaan lähtijöistä, mutta mielestäni kyse on enemminkin siitä, että vl-liikkeen rakenteet tuottavat syrjäytymistä, ulosjoutumista) kertovat edelleen uskovansa. Toisten kertomuksissa taas kuuluu se, etteivät he oikein alunperinkään ole uskoneet, ja ”lähteminen” on ollut enemminkin sosiaalisesta yhteydestä irrottautumista. Kun olen vl, en voi vapaasti ajatella, että oikeaa, elävää ja pelastavaa uskoa voi olla kellään liikkeen ulkopuolisella (ihan vain sillä perusteella, ettei hän ole meistä)? Ajatus on mielestäni kestämätön. (No, ehkä tähän ei kannattaisi liikaa ajatuksia uhrata, voinhan yrittää olla ajattelematta, mutta se on toisinaan vaikeaa, haluaisin asioihin paremman selvyyden.)

    Päivämiehen vierasblogissa on kiinnostava kirjoitus ”Lasteni kokemukset tekivät surulliseksi”. Minusta tässä juuri näkyy se, että yhteisöstä voi joutua ulos siksi, että kokee monet asiat niin ristiriitaisena. Herää kysymys, onko kysymys loppujen lopuksi synnistä ja uskosta, ja jos, niin kenen synnistä tai uskosta?

    Palaan vielä vanhurskauttamisoppiin. Mielestäni siinä on hengellisen yhteisön pohja ja perusta, (ja tietysti uskovan ihmisen uskon perusta), jonka varassa se joko seisoo tai kaatuu. Siispä, vl-liikkeen The Kysymys on: Mikä on vanhurskauttamisoppi? Riittääkö se, että uskoo Jeesuksen sovitustyön tähden omat syntinsä anteeksiannetuiksi, vai tarvitaanko vielä muuta? Vapaasti uskomiseen ei pitäisi tarvita muuta. Ja jos se riittää, onko lähellämme niitä, jotka uskovat juuri samoin? Pitäisikö meidän puhua enemmän vanhurskauttamisopista ja olla avoimia myös sille, että on mahdollista, että ulkopuolelta voi löytyä samalla tavalla uskovia? Voisimmeko löytää toisemme? Kestävälle perustalle rakennettu ei sorru.

    Tykkää

  18. Pölhökustaa

    Kyllä se nyt vaan on niin, että vl uskon mukaan seurakunta pelastaa. Oikea seurakunta, joka on erehtymätön ja aina oikeassa, on aivan välttämätön, jos meinaa pelastautua. Jeesushan toimii vl uskon mukaan vain Jumalan valtskunnan kautta.

    Tykkää

  19. Heino Korpela

    Kesäkukka: ”Mitä tämä on? Itseäni tällainen vaivaa. Osaako joku selittää? Mitä pitäisi tehdä, miten toimia? Tätähän taitaa olla edelleenkin? Henkilö vaiennetaan ja hiljennetään perustellen sitä kuuliaisuudella seurakunnalle. Mille seurakunnalle? Johtokunnalle, puhujille, enemmistön mielipiteelle? Eikö hän, joka ottaa asioita esille, ole yhtä lailla osa seurakuntaa? Nyt näyttää tosin siltä, ettei oikein jakseta aina edes ottaa asioita esille?”

    Olen lukenut useaan kertaan tämän Kesäkukan kommentin, mielestäni kommentti menee keskelle nykyisen vl – opin ydintä. Tämän opin ydin on valta, siis kuka käyttää valtaa uskonyhteisössä? Opetetaan, että seurakunnalle tulee olla kuuliainen ja jos tutkii historiaa, tämä oppi löytyy jo alkuseurakunnan ”vääriltä veljiltä”.

    Olisin hirmuisen tyytyväinen, jos te kommentoisitte tätä Kesäkukan kommenttia. Esimerkiksi tätä kysymystä: ”Mille seurakunnalle? Johtokunnalle, puhujille, enemmistön mielipiteelle?”
    Tosi asiahan on, että hoitokokousaikana se joka käytti valtaa vl – yhteisössä, ei ole ollut seurakunta vaan SRK:n työvaliokunta ja siellä H. Saari. Valta jota Saari käytti, sen vallan hänelle antoi uskonyhteisö, etupäässä toiset saarnamiehet.

    Miten voi olla mahdollista saavuttaa tuommoinen asema? Ei vl – yhteisö koostu tyhmistä ihmisistä, eikä oppimattomista jäsenistä. Olen miettinyt, miten esimerkiksi sellainen Saaren tulkinta menee läpi, kun hän selittää jumalattoman Esaun puvun kuvastavan Kristuksen valmistamaa vanhurskaudenpukua ja jopa Esaun puvun hajua uskovan tuoksuun. (Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen.2.kor.2:15)

    Saarella on ”manttelin” periöitä. Ei tämä vallankäyttö ole mihinkään kadonnut, ei vaikka näennäisesti on uskonyhteisössä luovuttu henkiopista, oppi vaikuttaa salaisesti tänä päivänä, mutta naamioidaan seurakunnalle kuuliaisuuden verholla. Ei raamattu opeta missään kohti kuuliaisuutta seurakunnalle, vaan Jumalalle.

    Kun Paavali saarnasi ja selitti Roomassa fariseuksille Jumalan valtakunnasta, Jumalan valtakunta ei ole näkyvä seurakunta. Näkyvä seurakunta on Jumalan elävä seurakunta, siis siksi elävä, että näkyvän seurakunnan keskellä on Jumalan valtakunta. Luetaanpa osa tuosta Paavalin opetuksesta:
    ”He sopivat Paavalin kanssa uudesta tapaamisesta, ja määräpäivänä heitä tuli useampia hänen majapaikkaansa. Aamuvarhaisesta iltamyöhään Paavali todisti heille Jumalan valtakunnasta ja selitti sitä. Mooseksen lakiin ja profeettoihin vedoten hän yritti taivuttaa heidät uskomaan Jeesukseen.
    Jotkut vakuuttuivatkin siitä, mitä hän puhui, mutta toiset pysyivät epäuskoisina.
    He eivät päässeet keskenään yhteisymmärrykseen, ja heidän lähtiessään Paavali sanoi ainoastaan nämä sanat: ”Oikein on Pyhä Henki profeetta Jesajan suulla puhunut teidän isistänne:
    Mene tämän kansan luo ja sano: Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö.
    Sillä paatunut on tämän kansan sydän, vain vaivoin he kuulevat korvillaan ja silmänsä he ovat ummistaneet, jotta he eivät silmillään näkisi, eivät korvillaan kuulisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.
    Tietäkää siis: Jumala on lähettänyt pelastussanomansa pakanakansoille, ja ne myös kuulevat sitä!” (Ap.t.28:23-28)

    Tykkää

  20. Kivikkokasvi

    Samoja asioita olen pohtinut kuin Kesäkukkakin. Hän osaa sanoittaa hyvin ajatuksensa.

    Minusta tuo nuoren puhujan kohtelu johtokunnassa kuvastaa ihmisten keskinäistä taistelua, ei niinkään taistelua totuuden puolesta. Ihmisluonto on sellainen, siihen voi erehtyä myös johtokunnan jäsen, joka on tai jonka pitäisi olla tasavertainen toisten uskovaisten kanssa, ei päätään pidempi. Ei kenenkään meistä pitäisi olla toisen yläpuolella uskomisen asiassa. Seurapuheen jälkeenkin voisi olla hedelmällistä, jos seurakunta voisi keskustella puhujan kanssa puheen aiheesta.

    Yhteisölle ei tee hyvää, jos siellä ei voi avoimesti keskustella. Ihmiset turhautuvat, ”ei oikein jakseta aina edes ottaa asioita esille”. Eikä uskalleta. Miksi? Toisiammeko me pelkäämme? Se on outoa, sillä eihän Jumalan valtakunnan jäsenten pitäisi pelätä. Mutta minun ikäluokalleni se pelko on jäänyt olemaan 70-luvun seurauksena. En tiedä, pelkäävätkö nuoremmat, ja jos pelkäävät, johtuuko se siitä, kun pieniä hoitokokouksia voidaan pitää yhä vieläkin.

    Tämänkään blogin keskusteluja ei suinkaan kaikki katso hyvällä. Minun mielestäni tämä on ollut monella tavalla siunauksellinen, kuin taivaan lahja.

    Tuosta uudestisyntyneestä vai kasvatususkovaisesta ajattelen, että on tietysti hyvä, kun nykyään järjestetään päiväkerhoja ja raamattuluokkia yms. joita ei omassa nuoruudessani ollut. Ne eivät kuitenkaan johda automaattisesti henkilökohtaiseen uskoon, pelkkä kasvatus ei sitä saa aikaan. Onko kristillisyytemme voimakas panostaminen yhteisiin toimintoihin ja kokoontumisiin johtanut siihen, että osa nuorista kokee tämän uskonyhteisön pääasiassa sosiaalisena yhteisönä?

    Pyhän Hengen saaminenhan liittyy kiinteästi uskoon tulemiseen. Eikö henkioppi ole sitä, että kyseenalaistetaan, omaako toinen uskovaksi tunnustautuva Pyhää Henkeä ollenkaan? Joona ei ehtinyt laatia kirjoitusta Pyhästä Hengestä, vaikka hänellä sellainen aikomus olikin. Missä ja miten Pyhä Henki liikkuu, mitä Raamatun kohtia asiasta löytyy? Ehkä Roosa joskus ottaa tämän aiheen blogiinsa…

    Tykkää

  21. Kesäkukka

    Kiitos, Heino, ajatuksistasi (ja Kivikkokasvi, näytti sinultakin tulleen tässä kirjoitellessani kommentti).

    Mulle tämä aihe taitaa olla niin sydäntä lähellä, että otan sen aika ajoin esiin myös täällä palstalla. Taidan olla ihminen, joka tahtoo mennä ytimiin, ja selvittää asiat perusteellisesti. No, kaipa Luoja on miettinyt, että tällaisiakin tarvitaan. 🙂

    Seurakunta ja Kristus kuuluvat erottomattomasti yhteen, mutta silti tässä taidetaan olla siinä rajalla, että asiat meinaavat mennä jotenkin vinksalleen. On tullut tätä vallankäyttöä ja tuntuu, että kokonaisuudessaan ymmärrys seurakunnasta ja sen merkityksestä ja syvimmästä tarkoituksesta ja asemasta on osin hämärtynyt. Seurakunta on mielestäni pohjimmiltaan mysteeri, Jumalan salaisuus. Tuntuu, että onko tässä nyt tehty seurakunnasta ihmisen kokoinen, ihmisen käsityskyvylle ymmärrettävä, ihmisen hallussa ja hallinnassa oleva asia? Jos, niin samalla valitettavasti pienentyy ja menettää jumalallisen merkityksensä myös seurakunnan pää, Kristus, ja sitä kautta koko kolmiyhteinen Jumala (Isä ja Pyhä Henki). Siitä seuraa, että koko usko on jotain ihmisen hallinnoimaa ja vallassa olevaa. (Kun pysyn tässä seurakunnassa, yhteisössä, pelastun. Pelastumisesta tulee oma teko.)

    Katsoin vielä mitä ev. lut. kirkon ”Aamenesta öylättiin” – sanakirja määrittelee seurakunnan. Mielestäni hyvä kuvaus:

    ”Seurakunta on pyhä, erikseen ’Herralle erotettu’ yhteisö ja ’pyhäin yhteys’ erotuksena maallisista järjestöistä ja yhteenliittymistä. Seurakunta on kristillisen uskon mukaan Jumalasta lähtöisin oleva yhteisö. Seurakunta on pelastukseen johdattava yhteisö, koska se on pohjimmiltaan yliluonnollinen eli Pyhän Hengen kokoama, johtama ja elävöittämä.”

    Vl-seurakunnan yhteisessä rakkaudessa eläminen näyttää toisinaan tarkoittavan samankaltaisuutta. Jos olet erilainen, uskosi voidaan kyseenalaistaa, koska oikeasta uskosta seuraa teot (ja ajattelutapa), jotka ovat yhteneväisiä muiden uskovien (enemmistön?) kanssa. Onko erilaisuuden hyväksyminen lestadiolaisuudessa vaikeaa?
    Näistä asioista on syytä yhä avoimemmin keskustella. Tuntuu surkealta, että tästä yhteisöstä lähtee ihmisiä sen vuoksi, etteivät koe sopivansa vahvaan muottiin. Kun ei oikeasti loppujen lopuksi tarvittaisi muuta, kuin turvautuminen uskolla Kristuksen sovitustyöhön ja Jumalan armoon!

    Tykkää

  22. Pertti Niukkanen

    Joonalta on jälleen kiinnostava blogikirjoitus ”Katolilaisena suviseuroissa”. https://hapatusta.net/2018/12/03/katolilaisena-suviseuroissa/?fbclid=IwAR319aNEzDMXh4BZKlR_lrJ_VnsnVgaUb4oIbzAP1z32wclWEF-B8diH0Kk

    Ehdin jo laittaa kommenttini tännekin, mutta väärään ketjuun. Tässä se nyt tulee tuplana, olen pahoillani.
    ———–

    >>
    Mikko Junes arvelee, että ”Yhteistyö Lähetyshiippakunnan ja muiden perinteistä virkanäkemystä kannattavien kanssa kuitenkin torjuttiin, koska liike uskoo voivansa vaikuttaa kansankirkossa enemmän sisältä käsin.”

    No, SRK tuskin toivoo kansankirkon muuttuvan yhtään konservatiivisemmaksi. SRK:n kannalta ei kirkko ole todellinen uskonyhteisö vaan suojakuori, joka tarjoaa vl-papeille työpaikan. Työtovereiksi kelpaavat yhtä hyvin ”epäuskoiset” naiset kuin miehetkin, koska todellinen uskonyhteisö on muualla ja siellä eivät naiset saarnaa.

    Tämä sopii hyvin myös kirkon johdolle. Kirkko saa vl-papeista ongelmattomia työntekijöitä (verrattuna muihin vanhan virkakäsityksen omaaviin). Vastalahjana ei kirkko ala kovistella vl-pappejaan esim. heidän seurakuntaopistaan. Tällainen ”epäpyhä liitto” sopii hyvin kummallekin osapuolelle. Tämän kirkkopoliittisen veneen keikuttaja saa vihat kummaltakin taholta, kuten esim. Jaakko Tölli sai havaita.

    Rasmus taas arveli, että ”eksklusivismi voi myös olla oikeansuuntainen intuitiivinen vastaus universalistisiin aatevirtauksiin kristikunnan sisällä” ja ”Jos eksklusivismi suojelee tältä höperöltä kehitykseltä, niin sen omaksuminen kannattaa vaikka se ei olisikaan täysin totta. Riittää että se on enemmän totta kuin universalismi.”

    Tuskin riittää, että omaksuu kahdesta väärästä ajatuksesta sen vähemmän väärän, jos tietää että on kolmaskin joka on kumpaakin oikeampi. 😉 Edellä jo totesin, millaisiin lehmänkauppoihin eksklusiivisuus voi johtaa kirkkopolitiikassa. Yhtään elävämmäksi se ei ole tehnyt vl-liikkeen herätysrooliakaan. Keskusjohtoinen kasvatuskristillisyys ei tähän juuri kannusta (Voisi puhua jopa tapakristillisyydestä, jota Laestadius kutsuisi kuolleeksi uskoksi). Tapanormien noudattaminen ja ”höpösyntien” tuomitseminen ”autuuden haastolla” on tuskin oikeansuuntainen kristillinen vastaus universalismin haasteeseen.

    Vl-liikkeen nykytilanne on hyvin monimutkainen monista historiallisistakin syistä. Vaikka eksklusivismi on lieventynyt – kuten Joona totesi – ei sitä voi julkisesti (ainakaan puhuja) kyseenalaistaa. Eksklusiivisuus on todella SRK-lestadiolaisuuden ”identiteettitekijä”, kuten Seppo Lohi aikanaan totesi. Koko vl-oppirakennelma luhistuisi sen mukana. Muutosta tähän siis on tuskin odotettavissa, tilanne on lukossa. Uusi hajaannus (lestadiolaisperinteen mukainen eriseura) olisi eräs ratkaisu, jota minäkään en toivo.

    Kiitos Joonalle tasapuolisesta ja syvällisestä kirjoituksesta. Kiitos myös kommenteista ja Joonan vastauksista. Hän osaa asettaa sanansa todella hyvin ja ymmärtäväisesti – siis toisin kuin minä, joka taisin hiukan tahallani kärjistää. Kyllä minäkin vl-liikkeessä paljon hyvää näen – varsinkin tuntemieni rivijäsenten kohdalla. Siksi nykyinen umpikuja harmittaa ja surettaa.

    Ei liene muuta mahdollisuutta kuin yhtyä Joonan uskoon ja toivoon: ”Jos vl-liike avautuisi pelkän yhteisön itsesäilytyksen sijaan enemmän kohti Kristusta, kohti Jumalaa, siinä olisi valtavasti potentiaalia hyvään. Pelastihan se aikoinaan Lapin hukkumasta viinaan, joten miksipä Jumala ei voisi käyttää sitä yhä edelleen vaikka mihin.”
    >>
    ——–

    Joona kyllä esitti samoja ajatuksia minua paremmin omissa vastauksissaan:

    >>
    Toisaalta voin kokemuksesta sanoa, että myös eksklusivismi voi johtaa kädenlämpöiseen uskonnonharjoittamiseen, tehdä uskovista ylpeitä, laiskoja ja itsetyytyväisiä ja estää kasvamisen viisaudessa ja Jumalan tuntemisessa. Eksklusivismi johtaa nimittäin helposti siihen, että oma yhteisö nousee vähitellen julistuksen sisällöksi ja uskon kohteeksi Jumalan sijaan (ja sehän on epäjumalan palvontaa).

    Yhteisön sisäpuolella olevat eksklusivismi voi johtaa ajattelemaan, ettei minun tarvitse enää kasvaa Jumalan tuntemisessa ja pyhyydessä, kun olen jo osa tätä ainoaa oikeaa yhteisöä. Näkisin siis sekä universalismin että eksklusivismin aika lailla yhtä huonoina vaihtoehtoina.
    >>

    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Onnittelut Joonalle! 🙂

      ”Suurimmat apurahat, suuruudeltaan 20 880 euroa, myönnettiin viidelle henkilölle. Joona Korteniemi tutkii vanhoillislestadiolaisen Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen ekklesiologiaa eli kirkko-oppia vuosina 1960–1979….” https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/kirkon-apurahoilla-tutkitaan-vanhoillislestadiolaisten-kirkko-oppia-ja-musliminaisten-pukeutumista/?fbclid=IwAR0KV08afEYN0ihxDknCxK63GVsb29Urh7TkabGijVj2UlWG7JM0B_jZgLE

      Tykkää

  23. Heino Korpela

    Kun olen keskustellut täällä ja muillakin palstoilla uskontoteologiasta, olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi – en kuulu sakkiin. Ei tämä johdu teistä, siis siitä, että olisitte hyvin eksklusiivisia, eikä teistä moni taida ollakaan. Kuitenkin tunnen itseni ulkopuoliseksi, ehkä siksi, etten kykene samaistumaan yhteenkään uskonnolliseen yhteisöön.
    Toki tunnen ihmisiä, jotka aidosti luottavat Jumalaan ja haluavat uskoa niin kuin Jeesus opettaa. Heidän kanssaan tunnen hengen yhteyttä. Siis yhteys heihin syntyy tätä, valosta jota he seuraavat:
    ”Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:12)

    Ehkä nämä tunteeni vaikuttivat niin voimakkaasi, että näin unen. Ajattelen, että kerron tuon uneni, että olomme keventyisi hiukan, tästä totisesta uskonkeskustelusta. Tässä tuo uneni:
    Lauantai-iltana menimme saunapuhtaina uusien lakanoitten väliin nukkumaan – tyytyväisenä päivän tuomiin pieniin ilonpilkahduksiin. Näin voimakasta unta; unessani heräsin ja huomasin olevani isossa hillopurkissa.

    Vaimoni nukkui sikeästi kainalossani, katselin ympärilleni, mutta en nähnyt selvästi purkin ulkopuolelle, sillä tiiviisti suljetun purkin seinämät olivat hengitysilman kosteuden takia huurtuneet. Kuitenkin totesin, että leijailimme kahdestaan avaruudessa. Nyt mietin kuumeisesti, miten voisin saada vaimoni turvallisesti maan kamaralle. Mitään en keksinyt! Olimme ilman minkäänlaista moottoria täysin Luojan armoilla ja jos maan vetovoima vetäisisi meitä alas, palaisimme takuuvarmasti.

    Happea ei varmaankaan saada mistään lisää. Ajattelin, että en voi vaimoani juuri auttaa, mutta päätin, että teen sen mitä voin tehdä. Otin nenäliinan taskustani ja aloin pyyhkiä huurua hillopurkin kyljestä, että vaimoni voisi herättyään ihailla kuuta ja tähtiä, hän kun tykkää niitä katsella.

    Tykkää

  24. Pertti Niukkanen

    Enpä ole aikaisemmin huomannut, että Päivämiehellä on oma fb-sivu: https://www.facebook.com/paivamies/

    Sen keskusteluihin näyttää voivan vapaasti osallistua. Esim. Päivämiehessä ollut Olavi Vallivaaran blogiteksti ”Onko avioero oikea ratkaisu?” on saanut valtavasti kommentteja.

    Oletteko käyneet tällä sivustolla? Onko se Päivämiehen virallinen/puolivirallinen keskustelupalsta, vai onko joku muu sivun perustamisen takana? Onko keskustelu siellä vapaata vai varautunutta? Miten se eroaa esim. Hulluinhuonelaisen keskustelusta?

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Tarkemmin tutustuen totesin, että sivusto on tosiaan Päivämiehen virallinen fb-sivu. Julkaisuja voi sinne tehdä vain Päivämies itse, mutta kommentointi on vapaata. Moderaattorikin näyttää sallivan monenlaiset mielipiteet – tiettyyn rajaan asti.

      Olavi Vallivaaran blogitekstin ”Onko avioero oikea ratkaisu?” kirvoittama kommenttien määrä näyttää kuitenkin olleen poikkeus. Yleensä kommentteja on 0–3 kpl, ja nekin varsin mitäänsanomattomia. Tämän arvion tein selaamalla julkaisuja n. vuoden verran taaksepäin. Kiinnostava kirjoitus olisi ollut Olavi Vallivaaran ”Pääsikö hän taivaaseen?” 31.12.2017, mutta eipä sekään saanut kuin yhden kommentin: ”Näin on”.

      Kyllä siis Hulluinhuonelaista tarvitaan! Jos olet Facebook-käyttäjä, kannattaa vierailla myös Lestadiolaisuus-ryhmässä (avoin ryhmä). Ehkä asiallisinta keskustelu on Laestadius-seuran suljetussa ryhmässä. Ei sekään mikään salaseura ole, vaan jäseneksi pääset kyllä helposti. 🙂

      Tykkää

  25. Vähemmänvanha

    Oon mielenkiinnolla seurannut tätä keskustelua, siis sitä mihin johtopäätelmään keskustelu päätyy, olemmeko useimmat kasvatususkovaisia, siis ei uudestisyntyneitä? Keskustelu on kuitenkin melko suppeaa, sillä useat hyvät kommentoijat luuraa jossain puun katveessa, eivätkä laiskuuttaan tuu meille kertomaan mielipidettään.
    Roosa voisi myös tuoda teologisen näkemyksen esiin. Paavali oli aikansa teologisen koulutuksen saanut, mutta eivät ihmiset hyvin helposti häntäkään uskoneet, mutta tietoa Paavalilla oli paljon, juuri koulutuksensa ansiosta ja näin on myös Roosalla.
    Missä lienee Taavetti Meikäläinen ja Jupe? He kyllä osaavat kirjoittaa lyhyestikin, jos viitsivät. (Heino taisi moittia, pitkistä kirjoituksista)
    Onneksi Kesäkukka ja Kivikkokasvi kirjoittavat, he taitavat olla meidän kanssamme myös kasvatususkovaisia. Pertistä ja Heinosta nyt ei ole varmuutta. Herätkää keskustelemaan, että me vähemmän vanhat saisimme tietoa, sitä ei nyt tiedä uskommeko me teitä, mutta eikö kannattaisi yrittää.

    Tykkää

    1. Pölhökustaa

      Tunnen useita srklaisia lestadiolaisperheitä eri paikkakunnilta ja sen perusteella voin pääsääntöisesti sanoa, että nyky srklaisuus on mitä suurimmassa määrin kasvatuskristillisyyttä. Kulttuuritaustoista johtuen srklaisuuden sisälläkin on eroja. Maaseudulla kasvaneet ovat pääsääntöisesti konservativisempia ja jyrkempiä kuin kaupungissa kasvaneet. Uskonkäsityksissä on jopa opillisia eroja. Sitten ovst nämä käännynnäiset. Pääsääntöisesti he ovat yleensä salaa hieman liberaalimpia kuin perinteiset isiensä uskon äidinmaidossa perineet perus srklaiset. Ulkopuolelta liikkeeseen tulleille srklainen kulttuuriympäristö on yleensä melkoinen shokki. Yleinen koulutustaso on viime vuosikymmeninä noussut merkittävästi eikä se ole voinut olla vaikuttamatta myös srklaisuuteen, joka on viime vuosina liukunut kohti pappiseriseuran pääprinsiippejä sakramenttikäsityksiä lukuunottamatta. Varsinkin suhtautumisessa pakanalähetystyöhön syntyvyyden säännöstelyyn on tapahtumassa muutos. Se näkyy jo nyt esim kummallisen voimakkaana kiinnostuksena Arfikkaan ja toisaalta syntyyvyyden alenemisena myös srklaisissa perheissä. Srklaisessa saarnaajakunnassa on enää hyvin vähän tilaa oppimattomille maallikkomaanviljelijäsaarnaajille ja heidän hereettisille käsityksilleen, joskaan esim hevosvaunuoppia ja hoitokokousoppia ei vieläkään uskalleta julistaa harhaopeiksi. Sen sijaan kannassa seurakunnan erehtymättömyyteen eli siihen että seurakunta on aina oikeassa nöyttää olevan eri nökemyksiä. Valtaosalle srklaisuutta seurakunta on kuitenkin edelleen keskeinen pelastuslaitos Kristuksen osittaisella kustannuksella.

      Tykkää

      1. Vähemmänvanha

        Pölhökustaa: ”Se näkyy jo nyt esim kummallisen voimakkaana kiinnostuksena Arfikkaan”. Tuotaskin noin, jospa on samanlaisesta ilmiöstä kuin lestadiolaisuuden alulla. Eli aattelen, että oppimatonta ihmistä on helpompi juksata uskomaan eksklusiivisia ajatuksia seurakunnasta. Meillä saarnataan ja siunataan epäuskoisia Jumalan valtakuntaan, (eli vanhoillislestadiolaisuuteen) koska vakuutetaan: ”meillä on valta antaa synnit siunaamalla anteeksi.”

        Tykkää

    2. Vähemmänvanha:

      Kirjoitin pari kommenttia aluksi, olen siis Jupe. Olen kyllä seurannut keskustelua, mutta ei jaksa kommentoida enää niin paljon, kun olen nykyään katolisissa kuvioissa mukana, ja niinkuin noissa ylläolevissa kommenteissani sanoin, olen niin paljon kyseisestä aiheesta täällä kirjoittanut. Tuntuu, että toistan vain itseäni jos alan kirjoittamaan jotain lisää. Seurailen kyllä blogia ja kirjoitan, kun siltä tuntuu, mutta enemmän pyrin kommentoimaan asioihin, jotka vaikuttavat kaikkiin kristittyihin, ei vain lestadiolaisiin. On ollut niin paljon ajateltavaa viimeaikoina, etten ole jaksanut omaankaan blogiini kirjoittaa mitään.

      Nyt on aika niiden, jotka ovat vielä vl-kuvioissa mukana, alkaa pohtimaan asioita ja ottaa kantaa asioihin. Uskon, että tältä palstalta löytyy monia muitakin Raamattunsa tuntevaa henkilöä, jotka kykenevät keskustelemaan ja vaikuttamaan asioihin. Oma tarkoitukseni ei ole jäädä enää juurikaan lestadiolaisuuden ongelmia vatvomaan, omissani ja katolisen kirkon ongelmissa on jo riittävästi :O.

      Olen tällä hetkellä vakuuttunut siis katolisen kirkon opista, joten minulla on moraalinen ja älyllinen velvollisuus pyrkiä toimimaan sen piirissä. Jatkossa tulen siis kommentoimaan entistäkin vähemmän täällä. Mutta tietääkseni blogissa on tosiaan kävijöitä runsaasti, tulkaahan rohkeasti keskustelemaan. Ainiin, jos haluaa pysytellä vl-liikkeessä, niin ei kannata vl-historiaan ja kirkkohistoriaan perehtyä, koska niiden jälkeen ei kykene enää käytännössä olemaan vl ainakaan täysin rehellisesti ;).

      Ainiin: sen voisi sanoa, että oppi ei ole kaikki kaikessa. Täällä on paljon Lutheria siteerattu ja viilattu oikeaa oppia ja itsekin olen ollut siinä mukana. Mielestäni elävän uskon kannalta tärkeintä ei ole kuitenkaan oikea oppi, vaikka se on tärkeä ja siksi olen kirkkoa vaihtamasssa, vaan tärkeintä on aito nöyrtyminen Jumalan tahtoon ja kääntymys, jota seuraa elävän uskon hedelmät. Puhdas luterilainen vanhurskauttamisoppi ei pelasta sen enempää kuin armolinjan tai pyhityslinjankaan tai katolisen kirkon oppi, ellei ole vilpitöntä Jumalan etsimistä. Itsensä saa niin helposti tuuditettua väärään rauhaan sopivalla opilla.

      Tykkää

      1. Vähemmänvanha

        Jopas sinä Jupe kummallisia kirjoitat: ” Mielestäni elävän uskon kannalta tärkeintä ei ole kuitenkaan oikea oppi, vaikka se on tärkeä ja siksi olen kirkkoa vaihtamasssa, vaan tärkeintä on aito nöyrtyminen Jumalan tahtoon ja kääntymys, jota seuraa elävän uskon hedelmät.”
        Kyllä kae se on helpompaa jos ei välitä opista. Aattelee vain, että ei oppi ole tärkeä, kuhan uskoo. Mielestäni oikeaa nöyryyttä on juuri se, että uskoo niin kuin raamattu sanoo, eikä keksi kiirastuliteorioita.

        Minun sukulaisissa on juuri tuommoisia srklaisia uskovia, eli hekin väittävät, että ei tarvitse muuta kuin uskoa omat synnit anteeksi, pysyvä laumassa, kun siellä ovat kaikki kaverit ja ystävät. Oon kysyny, että miten sitä nyt toisten syntejä voisikaan uskoa anteeksi? Nyt kun vertaan heitä ja Jupea, voin olla ihan vakuuttunut, että ootta kummatkin kasvatususkovia. Jeesushan sano ihan selkeästi, että joka autuaaksi tulla tahtoo…, minä etin tuon kohan, jospa löyvän? Jotenkin nuin se meni. Tässä se on, tämä on Johanneksen evankeliumista, seitemännestä luvusta: ”Ja Juudalaiset ihmettelivät, sanoen: kuinka tämä taitaa kirjaa, joka ei ole oppinut?
        Vastasi Jesus ja sanoi heille: ei minun oppini ole minun, mutta sen, joka minun lähetti.
        Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, niin hänen pitää tietämän tästä opista, josko se on Jumalasta, eli jos minä itsestäni puhun.”

        Tykkää

  26. Markku Korteniemi

    No oppia voi viilata ja muotoilla loputtomasti – niin, että eivät apostolit eikä Herrammekaan enää sitä tunnistaisi ja sen kriteerejä täyttäisi. Ei ole väliä pelastuksen kannalta oletko kasvatususkovainen vai uudestisyntynyt käännynnäinen. Jos ei ole koskaan hengellisesti kuollut, ei tarvitse uudestisyntyäkään. Ei tarvinnut Samuelin, Johannes Kastajan, Marian eikä varmaan Timoteuksenkaan uudestisyntyä hengellisesti:

    ”Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut. Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen. Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä.” (2. Tim. 3:14-17)

    Ainakin kaikki me, jotka olemme pienen lapsen menettäneet, tiedämme että he ovat Taivasten Valtakunnan ensimmäisiä, kaukana edellä meitä – ehkäpä edellä Heinoa ja Eudokimostakin. 🙂 – Tästä vakuuttui aikanaan myös Lars Levi Laestadius, kun hänen pikkupoikansa, vajaa kaksivuotias Levi kuoli tuhkarokkoon huhtikuussa 1839.

    Tähän voisi sopia Sakari Topeliuksen ”Varpunen jouluaamuna”, mutta laitanpa ruotsalaisen Carola Häggkvistin (sanat Erik Hillestad, suomennos Pia Perkiö) upean laulun ”Taivas sylissäni”:

    ”Keneltä sai tähden, tuo katse pienokaisen? Kuka poisti synkeyden yöstä paimenten? Kuka solmi kruunun, nyt sinun hiuksillesi? Viisaat kuka johti luokse rakkaan lapseni? Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien. Tuotko lapseni nyt toivon maailmaan? Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen? Helmassani kantaa itse taivastako saan?

    Ken toi kyyneleitä silmiin pienokaisen? Miksi äitiin tarraudut nyt niin vavisten? Varjot toistaa sen nyt, enkeli on mennyt, kaiken kauniin muistan, vaikka en voi ymmärtää. Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien. Tuotko lapseni, nyt toivon maailmaan? Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen? Helmassani kantaa itse taivastako saan?

    Täällä kaikkiin päiviin tuo ilo taivaallinen. Lempeyttä, rakkautta silmiin ihmisten. Sanat, jotka kuulin, ne unohdu ei koskaan, vaikka mitä tulkoon, niistä aina voimaa saan. Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien. Tuotko lapseni, nyt toivon maailmaan? Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen? Helmassani kantaa itse taivastako saan?

    Keneltä sai tähden tuo katse pienokaisen? Beetlehemin yllä loistaa tähti ikuinen.”

    Tykkää

  27. Pertti Niukkanen

    Näin joulun alla voi olla hyvä tutustua myös rakkaan jouluvirtemme historiaan. Tästä kertoo Heimo Enbuskan kirjoitus ”Enkeli taivaan: Tuttu jouluvirsi on täynnä syvällistä teologiaa” (Ristin Voitto 40/2016):
    https://www.ristinvoitto.fi/ristin_voitto/muut/enkeli_taivaan_tuttu_jouluvirsi_on_taynna_syvallista_teologiaa/?numero=40/2016

    Tekstissä vilahtaa myös Johan Olof Wallin (1779 – 1839), joka oli Ruotsin arkkipiispa 1837 – 1839. Hän oli kiinnostunut Ruotsin koululaitoksesta ja kirjoitti myös ahkerasti runoja ja virsiä. Parin vuoden ajan Wallin oli siis myös Laestadiuksen korkein kirkollinen esimies.

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Juha Pentikäisen ja Risto Pulkkisen kirjassa ”Lars Levi Laestadius. Yksi mies, seitsemän elämää” 2011) on pohdittu Laestadiuksen pääteoksen ”Hulluinhuonelainen” nimeä:

      ”Luonnollisesti taustalla oli Paavalin kirjeessään korinttilaisille (1. Kor. 1:18) ilmaisema ajatus puheesta, joka on ’hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima’ Toisaalta Laestadius saattoi myös muistella tapausta, jolloin pastori Olof Wallin oli Tukholmassa halunnut passittaa muutamia heränneitä naisia ’hulluinhuoneeseen’ ”

      Ilmeisesti kyse on tulevasta arkkipiispasta Johan Olof Wallinista, ja mainittu ”passitus” lienee tapahtunut Laestadiuksen opiskeluaikoina?

      Tässä vielä varmuuden vuoksi linkki tuohon blogimme nimikkoteokseen. Sen digitoinnista saamme kiittää Lauri Koistista.

      http://www.laestadiusarkivet.se/Darhushonet%20Finnish%20complete

      Tykkää

  28. Vähemmänvanha:

    Ymmärsit kyllä pahasti väärin sen, mitä tarkoitin. Minulle oppi on tärkeä, eikä ilman oikeaa oppia ole oikeaa Kristusta. Sitä en todellakaan sanonut, että mitä tahansa voi uskoa. Minun pointtini on se, että oikea oppi ei pelasta ketään. Moni sanoo Jeesukselle tuomiopäivänä, että ”Herra, Herra”, mutta Jeesus sanoo heille, että ”menkää pois minun luotani te kirotut, minä en ole koskaan tuntenut teitä”. Järkyttäväähän tuossa on se, että myös moni oikeaoppinen tulee kuulemaan tuon ja mikä vielä järkyttävämpää tuossa on, on se, että Jeesus sanoo, ettei Hän ole koskaan tuntenut niitä, joille Hän sanoo nuo sanat. Ei koskaan.

    Silloin kun oppi tulee Jumalan tilalle ja Jumalan sijaan turvataan oppiin, ollaan harhassa. Hyvän teologian pitäisi aina johtaa Jumalan luokse, ei minkään materiaalisen luokse, ei edes opin luokse, vaan Kristuksen luokse. Kaikki meistä ei kuitenkaan ole hyviä teologeja, itsekin koen olevani huono teologi ja silloin tärkeintä ei ole luottaa johonkin opilliseen järjestelmään, vaan Jumalaan, joka sanoo, että ”jokainen etsivä löytää, kolkuttavalle avataan ja anova saa” (Matt. 7:8). Jumala ei petä sitä, joka Häntä todella etsii. Valitettavasti olen huomannut, että monille oppi on yhtä kuin jumala, eikä se siis johda heitä Elävän Jumalan luokse, vaan se johtaa aivan muualle.

    Mitä tulee oikeaan nöyryyteen, olen samaa mieltä, että nöyryyttä on uskoa, mitä Raamattu opettaa. Nöyryyttä on myös uskoa kirkkohistorian todistus siitä, miten on uskottu ja miten oppi on Raamatun pohjalta kehittynyt, koska Raamattu ei opeta yksin Raamattu -periaatetta. Ellet siis ole todella perehtynyt asiaan, niin älä tuomitse kiirastulioppia tai muutakaan. Koska kuitenkin olemme erehtyväisiä ihmisiä, meidän tulee siis vilpittömästi etsiä Jumalaa Jumalan sanan, rukouksen jne. kautta. Tällainen oikea nöyryys ei johda opilliseen epämääräisyyteen, eikä hengelliseen tyhmyyteen tai laiskuuteen. Mutta tämä oikea nöyryys opettaa ihmiselle sen, että mitä enemmän tämä luulee tietävänsä, sitä vähemmän hän tietää ja mitä enemmän hän oppii, sitä vähemmän hän huomaa tietävänsä. Silloin voi huomata sen, että ihminen voi ymmärtää hyvin vähän opista, mutta silti omata Kristuksen. Todellinen mittari ei ole tieto, vaan oikea nöyryys ja Jumalan etsiminen. Kukaan ei voi olla niin tyhmä, että jää vaille Kristuksen tuntemista, jos todella haluaa. Tällöin ihminen myös ymmärtää sen, että Jumala ei ole mikään gnostilainen jumala, joka saavutetaan jonkin salaisen tiedon avulla, joka omataan vain jossain pienessä joukossa jossain pohjanmaalla. Ei, vaan Jumala ymmärtää ihmisten lähtökohtia ja tekee pelastavaa työtä paljon laajemmassa mittakaavassa kuin vain jonkin yksittäisen (vl) liikkeen sisällä. Täytyy ymmärtää se, että suurinosa kristillisistä tunnustuskunnista tunnustaa kuitenkin pääpiirteittäin oikeaa Kristologiaa ja kolminaisuusoppia, jotka ovat koko kristillisen opin ja pelastuksen kulmakivi. Perheellinen ei voi käyttää vuosia siihen, että perehtyy kirkkohistoriaan ja lestadiolaisuuden historiaan, niin kuin minä ja jotkut muut ovat tehneet. Jumala ei kuitenkaan jätä häntä pelastamatta, vaikkei hän kuulukkaan katoliseen kirkkoon, jossa on mielestäni Kristuksen täyteys, koska häneltä ei voi vaatia ymmärrystä tästä. Sensijaan Jumala voi pelastaa hänet siellä sen oikean tiedon varassa, joka hänellä jo on, oli hän sitten helluntalainen tai lestadiolainen. Täytyy muistaa, että Jeesuksen mukaan kullekkin annettiin kolikoita ”kykynsä mukaan” (Matt. 25).

    Kukaan ei kuitenkaan tule autuaaksi tunnustautumalla luterilaiseksi, lestadiolaiseksi, kalvinistiksi tai katolilaiseksi. Ja juuri tällaisia ihmisiä lestadiolaisuudessa on paljon, mihin itsekin viittasit, jotka eivät todella etsi Jumalaa useimmiten, vaan sanovat vain, ettei mitään tarvita kuin olla vaan, mutta silti kuuluvat lestadiolaisuuteen. Jumala toimii siellä, missä oikeaa Kristusta julistetaan, mutta Jumala ei toimi vaikka mitä julistettaisiin, jos ihminen ei etsi Jumalaa, vaan omaansa. Ja ihminen, jonka ainoa päämäärä on vain saada omat syntinsä anteeksi ja päästä taivaaseen eikä muuten vaivata asialla päätään, ei etsi Jumalaa, vaan omaansa. Hän on itsekäs. Omien syntien anteeksisaaminen saa aikaan oikeaa hedelmää, ei mitään epämääräistä hymistelyä kaveriporukassa, eikä varsinkaan sitä, että Jumalan sana ei tule tärkeäksi, höpöhöpö. Syntien anteeksisaaminen johdattaa siihen vapauteen, jossa ihminen alkaa todella rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä epäitsekkäästi.

    Huomaa, miten Paavali asian ilmaisee. Hänellekkin tieto on toissijaista rakkauteen nähden, koska se tulee aina olemaan vajavaista täällä ajassa:
    1. Kor. 13:
    1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
    2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
    3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
    4 Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
    5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
    6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
    7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
    8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
    9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
    10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
    11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
    12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
    13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.

    Olennaista on rakkaus, ei oikeassaoleminen. Vaikka oikea teologia (oppi) kyllä johtaa ihmisen Jumalan luokse. Tämän opin ilmaisu ja soveltaminenkin on kuitenkin aina epätäydellistä. Siispä ainoa asia, johon voimme luottaa, on Jumala, koska Jumala on luvannut johtaa luokseen ne, jotka Häntä etsivät (Jes. 55, Matt. 7:7, 8, Ps. 27:8). Se on ainoa varma asia. Niimpä siis lopetan näihin sanoihin tämän kommentin: ”Kuka teistä pelkää Herraa ja kuulee hänen palvelijansa ääntä? Joka vaeltaa pimeydessä ja valoa vailla, se luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaansa.” (Jes. 50:10), ”Hyvä ja vakaa on Herra; sentähden hän neuvoo syntiset tielle. Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä.” (Ps. 25:8, 9)

    Tykkää

  29. Heino Korpela

    Ajattelin, että lopetan vähäksi aikaa tänne kirjoittelun ja kerroin lopuksi uneni. Sitä ei olisi pitänyt tehdä, sillä unien merkitystä voidaan väännellä tarkoittamaan mitä tahansa. Markku jo nakkasi minulle ”Ainakin kaikki me, jotka olemme pienen lapsen menettäneet, tiedämme että he ovat Taivasten Valtakunnan ensimmäisiä, kaukana edellä meitä – ehkäpä edellä Heinoa ja Eudokimostakin.”

    Tänne on nähtävästi tullut kommentoimaan semmoisia henkilöitä, jotka eivät kuulu mihinkään uskonyhteisöön ja hyvä näin, tulee väriä ja erilaisia näkökulmia keskusteluun. Jos väitämme, että uskonyhteisömme oppi ja mielipiteet eivät vaikuta meihin olemme kyllä väärässä, sillä jokainen meistä on oman aikansa lapsi.

    Näyttää, että en pääse irti kirjoittelemisestani, siis uskosta kirjoittelemisesta. Jupe kertoo olevansa väsynyt keskustelemaan uskonopista. Siinä hän on oikeassa, että oppi on tärkeä uskovien tietää, eli tietää se, onko oppi Jumalasta vai ihmisten keksimää. Luulen, en tiedä, että Jupen on melkoisen vaikea hyväksyä kiirastulioppia. Oppi dogmatisoitiin siis määrättiin pakolliseksi uskonkappaleeksi katolisenkirkon jäsenille vuonna 1274.

    Markku kirjoittaa oikein lapsen pääsystä taivaaseen. Luulisi, että me jokainen helposti ymmärtäisimme, että kun Jeesus lunasti meidät jokaisen kuolemallaan Jumalalle kelpaaviksi. Totta kait lapset ovat ensimmäisellä tilalla ja taivaskelpoisia jos kuka meistä.

    Nyt näyttää, että moni ajattelee, että oppi ei ole tärkeä, vaan usko Jumalaan on ainoa asia josta on hyvä pitää kiinni. Markku lainasi Paavalin kirjeestä Timoteukselle ”Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen.”
    Tätä kun hätäisesti luemme, luulemme, että tässä ei painoteta oppia, vaan ainoastaan uskoa.

    Ei kukaan pelastu oikealla opilla, vaan uskomalla Kristukseen Jeesukseen. Näinhän Paavali sanoo mutta huomioikaapa, että ei hän sano; uskomalla miten vain! Hänhän sanoo: ”Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta”. Eli pyhien kirjoitusten, jotka ovat Pyhän Hengen kautta tuotu ihmisten tietoisuuteen, näitten kirjoitusten kautta Timeteus saa viisautta, ettei lähde ihmisoppien perässä kulkemaan.

    Raamattu puhuu paljonkin oikeasta opista. Paavali varoittaa: ”Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” Eli jos me opetamme uskosta väärin, vastoin Jeesuksen opetusta, kylvämme muuta kuin hyvää siementä ja saamme takuuvarmasti tuomion teostamme.

    Heprealaiskirje opettaa oikein kädestä pitäen, mitä usko on, mitä se ei ole. Näin alkuseurakunnan uskovat halusivat, että uskovat tulisivat täyteen tietoon. luetaanpa:
    ”Älkäämme siis enää viipykö Kristuksen opin alkeissa, vaan edetkäämme täyteen tietoon. Emme voi uudestaan laskea perustusta ja opettaa sellaisia asioita kuin parannus kuolemaan johtavista teoista, usko Jumalaan,
    oppi kasteista ja puhdistusmenoista sekä kätten päällepanemisesta, kuolleiden ylösnousemus ja iankaikkinen tuomio.
    Menkäämme eteenpäin, jos Jumala suo.” (Heb.6:1-3)

    Tykkää

  30. Quo Vadis

    Kiitos tästä Pauluksen matkakertomuksesta.

    Elävä usko eli uudestisyntynyt kristillisyys ja kasvatuskristillisyys eivät ole mielestäni toisiaan poissulkevia asioita: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt.28:19-20)

    Elävä usko Kristukseen on kuitenkin ensisijaista, jota kristillinen kasvatus täydentää ja tukee. Kasvatusorganisaatio ei voi olla ítseisarvo, jolloin Kristus tulee sivulauseessa kylkiäisenä. Mikä on kristillisen kasvatuksen tavoite? Lisääntyä Kristuksen tuntemisessa.

    Pauluksen matkakertomuksesta läpi kuultaa myös suru siitä, että vääryydet ovat jääneet kohtaamatta ja selvittämättä, mutta samalla luottamus siihen, että Jumala pitää omistaan huolen. Ihmisten tuomiot ovat eri asia kuin Jumalan.

    Kesäkukka ilmaisi myöskin puheenvuorossaan tuota samaa surua, ja uskoisin että sitä samaa surua jaamme me kaikki, enemmän tai vähemmän. Aivan kuin ajallisen perheen keskellä, jos on jäänyt selvittämättömiä asioita, on tarve kohdata, tulla kuulluksi asioiden oikeilla nimillä, jotta rakkaus voisi eheytyä ja lisääntyä.

    Vääryyksien kohtaamatta jättäminen yhteisön säilymisen ja eheyden säilymisen kustannuksella ei ole Jumalan mielen mukaista toimintaa. Hyvä Paimen, Jeesus lähestyy yksittäistä ihmistä, etsien yhdenkin syystä tai toisesta haavoittuneen ja loukkaantuneen, jopa sillä riskillä, että jättää siksi aikaa ne kaikki muut 99 lammasta. Periaatteena näyttäisi siis olevan muskettisoturien tapaan :-): yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Mitä tällainen lähestymistapa voisi vaikuttaa kristillisyytemme sisällä?

    Ymmärtääksemme tätä hengellistä laumadynamiikkaa, meidän tulee ensin nähdä ihmisen toiminta ja Jumalan toiminta eroitettuna toisistaan: ihminen ei etsi ensisijaisesti totuutta, vaan selviytymistä. Näin on ollut historian alkuhämäristä saakka, kun on ollut kyse lauman ja yhteisön selviytymisestä haastavissa olosuhteissa. Tällöin selviytymismekanismit noudattavat keinolla ja hinnalla minä hyvänsä- periaatetta, jolloin vääryyksien korjaaminen, sekä moraalinen ja eettinen herkkyys on toissijaista. Tai voidaan perustella, että asiat menivät överiksi, koska aika oli paha. Tämä on inhimillisesti ymmärrettävää, mutta evankeliumin kirkas aurinko näyttää asiat rehellisemmin.

    Mikäli etsimme Jumalan kasvoja ja tahtoa, meidän tulee etsiä totuutta, joka on samalla tie kohti todellista vapautta ja eheytymistä. Tällöin emme uhraa yksilöä lauman säilymisen ja yhtenäisyyden kustannuksella, vaan etsimme ratkaisuja, joka näkee yksittäisen ihmisen kärsimyksen, mutta samalla toimii koko yhteisöä eheyttävänä ja elävöittävänä prosessina, siis: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Selviytyminen ja totuuden vaaliminen eivät olekaan ristiriidassa keskenään.

    Näkisin myös että tässä piilee myös yhteisöllisen hengellisen uudistumisen siemen: armo tulee todella todeksi. Mitä tarkoittaa se, että olemme yksilöinä ja seurakuntana heikkoja ja Jumalan armosta riippuvaisia? Kuten Zinzendorf aikanaan totesi: Jumala pitää seurakunnastaan huolen silloin, kun se on heikko. Heikkouteen kätkeytyy Jumalan voima, ei hengelliseen ylimielisyyteen tai kovuuteen. Emme voi julistaa evankeliumia syntien peitteeksi ja vääryyksien vaientamiseksi, vaan vääryyksistä vapautumiseksi.

    Tykkää

  31. Heino Korpela

    Kun luin tätä Quo Vadisin kommenttia, ihmettelin miten ry:n uskovissa voi löytyä noin oikeaa uskoa. Ei ole monta päivää, kun sain puhelinsoiton eräältä lapsuuteni tutulta, hän ei enää kannattanut henkioppia, koska SRK oli todennut opin vääräksi. Hän kuitenkin totesi, että puhujaveli oli minun erottamiseni syyksi todennut; kun Heino ei pitänyt oikeina väärähenkisyytöksiä. Suutari Ville joutui tekemään parannuksen, koska puolusti ensimmäisessä kokouksessa Heinoa.

    Meneekö tämä taasen hoitokokouskeskusteluksi, vaikka tulisi keskustella kasvatususkovaisista ja uudestisyntyneistä uskovista. Monet täällä ovat todenneet, että näillä ei ole eroa. Ero taitaa olla siinä, ottaako kasvatususkovainen opetuksen uskolla vastaan, vai onko mukana elämäntavan ja ystävien vuoksi. Siis kyllä usko on aina sydämentila.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s