Kesäseuraradio

Joona Korteniemi Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksellä on kesäisin oma radiokanava, kesäseuraradio. Kanavan tärkein anti ovat kesän suurten seurojen seurapuheet, vanhat suviseurapuheet sekä Siionin laulut. Suviseurojen ja opistoseurojen aikana kesäseuraradio lähettää myös toimitettua ohjelmaa. Kuten muukin rauhanyhdistysten ja SRK:n toiminta, kesäseuraradio toteutetaan lähes täysin vapaaehtoisvoimin. Se on näin kaunis esimerkki vanhoillislestadiolaisten kristittyjen valmiudesta uhrautuvaan talkootyöhön. Suuret kiitokset kaikille, …

Jatka artikkeliin Kesäseuraradio

Suviseurat, synti, sovitus ja taivas – mutta minne unohtui Jeesus?

Joona Korteniemi Lestadiolaisuus ja Yle Yle lähetti kevättalvella kesän 2015 Vaasan suviseuroja käsittelevän dokumentin ”Suviseurat, synti, sovitus ja taivas”, joka on yhä katsottavissa Areenassa. Dokumentti oli monessa suhteessa ilahduttava. Pääosassa eivät olleet ulkopuoliset ”hengellisen väkivallan asiantuntijat” eivätkä liikkeen jättäneet ”kokemusasiantuntijat”, kuten usein on käynyt. Sen sijaan tavalliset vanhoillislestadiolaiset saivat itse kertoa, millaista heidän uskonsa ja …

Jatka artikkeliin Suviseurat, synti, sovitus ja taivas – mutta minne unohtui Jeesus?

Onko vanhoillislestadiolainen liike epätasa-arvoinen?

Hyvää alkanutta uutta vuotta, hyvät lukijat! Vuoden 2015 aikana tuotiin jälleen usealla eri tavalla esille vl-liikkeen ongelmallinen ja lähtökohtaisesti epätasa-arvoisena pidetty suhtautuminen naisiin. Erityisesti viime vuosien aikana pinnalla on ollut keskustelua Taivaslaulusta ja sen teatteriversioista, Usko, Toivo ja Raskaus –kirjan teemoista, esimerkiksi Meri-Anna Hintsalan haastattelusta Helsingin Sanomissa, Mari Leppäsen haastattelusta Me Naisissa, Iltasanomissa julkaistusta lestadiolaisäidin …

Jatka artikkeliin Onko vanhoillislestadiolainen liike epätasa-arvoinen?

Huom.

Joona Korteniemi Muistakaahan kuunnella kesäseuraradiota. Lähetykset alkoivat eilen (25.6.) ja päättyvät vasta 28. heinäkuuta. Kesäseuraradion kautta voit kuunnella juuri alkaneet Pyhäjoen suviseurat sekä Reisjärven, Jämsän ja Ranuan opistoseurat. Lisäksi se lähettää toimitettua ohjelmaa ja vanhoja seurapuheita. Suosittelen!  

Linkkivinkkejä

Joona Korteniemi Paavali kehottaa: ”Koetelkaa kaikkea, ja pitäkää se, mikä on hyvää.” (1.Tess. 5:21) Ymmärrän tämän niin, että uskovaisella on lupa katsella maailmaa avoimin silmin, pohtia, keskustella, arvioida ja kysyä perusteita. Usko ei ole uskoa uskomiseen miettimättä, mihin itse asiassa uskoo. Usko ei ole henkisessä tai hengellisessä umpiossa elämistä eikä laput silmillä taivaltamista. Usko on …

Jatka artikkeliin Linkkivinkkejä

Luottamus tulee ansaita

Joona Korteniemi SRK:n luottamus- ja toimihenkilöt ovat saaneet viime päivinä osakseen runsasta mutta vähemmän mairittelevaa julkisuutta: Helsingin Sanomat julkaisi 5.1. laajan artikkelin puheenjohtaja Olavi Voittosesta. Seuraavana päivänä seurasi artikkeli sairaslomalle jääneestä pääsihteeri Tuomas Hännisestä. Ensimmäisen artikkelin mukaan lapsiaan ja lastenlapsiaan vuosikymmeniä hyväksikäyttänyt isoisä vältti puheenjohtajan toiminnan vuoksi lähestulkoon täysin rikosoikeudellisen vastuun. Jälkimmäisen mukaan pääsihteerin joulukuisen eron taustat …

Jatka artikkeliin Luottamus tulee ansaita