Alaikäinen vuoden homo

Joona Korteniemi Savoy-teatterissa Helsingissä torstaina 2.2. pidetyssä QX-lehden Gay Gaalassa valittiin vuoden homoksi 16-vuotias youtubettaja. Kyseinen henkilö vaikuttaa sinänsä hienolta ja positiiviselta nuorelta. Hänen henkilöään vastaan en kritiikkiäni kohdistakaan. Hänen valintansa herättää kuitenkin kysymyksiä, ja tarjoaa samalla kurkistusikkunan Suomen tämänhetkiseen yhteiskunnalliseen ilmapiiriin. Vuoden homoksi valittiin siis alaikäinen. Ainakin minun tuntemani psykologisen tiedon valossa nuoren seksuaali-identiteetti …

Jatka artikkeliin Alaikäinen vuoden homo

Onko vanhoillislestadiolainen liike epätasa-arvoinen?

Hyvää alkanutta uutta vuotta, hyvät lukijat! Vuoden 2015 aikana tuotiin jälleen usealla eri tavalla esille vl-liikkeen ongelmallinen ja lähtökohtaisesti epätasa-arvoisena pidetty suhtautuminen naisiin. Erityisesti viime vuosien aikana pinnalla on ollut keskustelua Taivaslaulusta ja sen teatteriversioista, Usko, Toivo ja Raskaus –kirjan teemoista, esimerkiksi Meri-Anna Hintsalan haastattelusta Helsingin Sanomissa, Mari Leppäsen haastattelusta Me Naisissa, Iltasanomissa julkaistusta lestadiolaisäidin …

Jatka artikkeliin Onko vanhoillislestadiolainen liike epätasa-arvoinen?