Mitä evankeliumi on?

Joona Korteniemi Vanhoillislestadiolaisuudessa evankeliumin ytimeksi ymmärretään absoluutio eli synninpäästö. Se on oikein: Myös luterilaisiin Tunnustuskirjoihin kuuluvan Apologian eli Augsburgin tunnustuksen puolustuksen mukaan synninpäästö on ”evankeliumin varsinainen ääni” (XII uskonkohta). Olen kirjoittanut jo aiemmin vanhoillislestadiolaisen anteeksiantamus-keskeisen spiritualiteetin tuomasta lohdusta ja rauhasta täällä. Toisaalta on hyvä muistaa, että evankeliumi on silti laajempi käsite kuin pelkkä synninpäästö. Kaikki …

Jatka artikkeliin Mitä evankeliumi on?

Vanhurskas elää uskosta

Joona Korteniemi Teologiaa opiskellessani olen yrittänyt perehtyä omatoimisesti esimerkiksi Lutherin ja Laestadiuksen kirjoituksiin. Eniten niitä lukiessa on mietityttänyt se, että nämä veljet saattavat varsin suoraviivaisesti todeta vaikkapa että "ehtoollinen tuo syntien anteeksiantamuksen" tai että "kaste pelastaa perkeleen vallasta". Ainakaan viime vuosikymmeninä vanhoillislestadiolaisuudessa ei ole suosittu samanlaisia lauseita. Loogisesti ajatellen tästä seuraa kaksi vaihtoehtoa: 1) Entiset …

Jatka artikkeliin Vanhurskas elää uskosta

Rippi – ahdistuksen aiheuttaja vai lohdutuksen lähde?

Joona Korteniemi Vanhoillislestadiolaisuuden rippikäytäntö on herättänyt viime aikoina keskustelua. Tässä kirjoituksessa nostan siitä esille joitakin teemoja ja kommentoin niitä hiukan. Rippikäytännön juuret ja teologinen oikeutus Joidenkin väitteiden mukaan rippi olisi myöhäinen keskiaikainen keksintö. Sellaisena se olisi lähinnä luterilaisuudelle vieras ihmisteko, joka olisi parasta hylätä kokonaan. Tämä kuva on mielestäni melkoisen kapea. On ilmeisesti totta, että …

Jatka artikkeliin Rippi – ahdistuksen aiheuttaja vai lohdutuksen lähde?