Blogimme historiaa ja tulevaisuudennäkymiä

Suomen luetuin hengellinen blogi?

Uuden vuoden alkaessa on sopiva hetki tehdä yhteenvetoa luomalla katse sekä menneeseen että tulevaan, tässä tapauksessa blogimme historiaan ja tulevaisuuteen. Perustin Hulluinhuonelainen-blogin 23.10.2013 blogspot-alustalle. Ystäväni Roosa Tahkola tuli mukaan toiseksi blogistiksi syksyllä 2014. Blogi on ollut erittäin suosittu koko olemassaolonsa ajan. Blogspot-versiota on klikattu tähän mennessä yli 524 000 kertaa. WordPress-blogiamme on vajaan vuoden aikana, jonka se on ollut olemassa, klikattu noin 190 000 kertaa. Vierailijoita on ollut yli 45 000, siis vajaa prosentti Suomen väestöstä! Kommentteja ehti blogspot-blogiin kertyä 4049. WordPress-alustalla niitä on kertynyt tähän mennessä 1362.

Hulluinhuonelainen on siis selvästi Suomen luetuimpia ja kommentoiduimpia, jollei jopa luetuin ja kommentoiduin, hengellis-teologinen blogi. Tämä tuskin kertoo blogin erinomaisuudesta vaan enemmänkin vanhoillislestadiolaisuuden sisällä vallitsevasta keskusteluntarpeesta.

Totuuden etsintää yhdessä muiden kanssa

Blogin perustamiseen motivoi vl-liikkeen 2010-luvun kriisi, erityisesti lasten hyväksikäyttöskandaali. Syksyllä 2013 näytti siltä, että vanhoillislestadiolaisuuden vastakkainasettelu ympäröivän yhteiskunnan kanssa oli polarisoitunut niin, että valittavana oli kärjistäen vain kaksi huonoa vaihtoehtoa: Sokea usko liikkeen ja sen johdon erehtymättömyyteen sekä kaiken kritiikin torjuminen ”hyökkäyksenä Jumalan valtakuntaa vastaan” tai kritiikitön mukautuminen ympäröivän yhteiskunnan sekulaareihin arvoihin ja elämäntapaan. Perustamalla blogin halusin pieneltä osaltani tarjota kolmatta vaihtoehtoa: Seurakunnan on mahdollista harjoittaa itsekritiikkiä ja myöntää virheitään. Samalla se voi pitää kiinni Raamatun valossa kestävästä hengellisestä pääomastaan ja säilyttää kriittisyyden ympäröivää maailmaa kohtaan.

Olin huolissani myös vl-liikkeessä yleistyneestä hengellisestä välinpitämättömyydestä, jonka tutkimustietokin vahvisti: vanhoillislestadiolaiset lukevat esimerkiksi Raamattua vähemmän kuin suomalaiset keskimäärin. Mielestäni sen taustalla vaikutti ajattelu, jossa vastuu hengellisestä ja moraalisesta pohdinnasta oli siirretty yhteisölle ja jossa yksilön tehtävä on vain myötäillä yhteisön enemmistöä. Toivoin, että blogi voisi herätellä vanhoillislestadiolaisia henkilökohtaiseen totuuden etsimiseen ja Kristus-suhteen syventämiseen. Samalla se tarjosi itselleni mahdollisuuden reflektoida omaa uskoa ja totuudenetsintää.

Blogin nimi ja sen opetus

Blogin nimi Hulluinhuonelainen on herättänyt kummastelua. Sen taustalla on Lars Levi Laestadiuksen uskonnonfilosofinen pääteos Dårhusjonet: En Blick i Nådens Ordning eli Hulluinhuonelainen: Silmäys armonjärjestykseen. Mielestäni teoksessa on paljon sellaista, josta nykylestadiolaisuus voisi oppia. Sekä sisällössä että ennen kaikkea metodissa.

Nykylestadiolaisuuden tapaan Laestadius oli teologiassaan antirationalisti. Hän korosti siis pelastavan uskon ylijärjellistä mysteeriluonnetta. ”Sovituksen salaisuutta” ei voi ymmärtää järjellä vaan se täytyy kokea sydämessä. Vaikka ihmisellä olisi päässään täydellisesti argumentoitu kristillinen maailmankuva, se ei vielä riitä, koska ihmisen tahtoa ei hallitse järki vaan ”sydämessä” eli ihmisen subjektiivisessa osassa vaikuttavat intohimot, passiot. Ihmisestä tulee todellinen kristitty vasta, kun hän katumuksen ja uudestisyntymisen kautta tulee kokemuksellisesti tuntemaan Kristuksen persoonan. Vasta sisäinen ystävyys Kristuksen kanssa synnyttää ihmisen sisinpään hyvän intohimon, passion, joka kykenee vastustamaan pahoja intohimoja niin, että hänen elämänsä ja persoonansa todella uudistuu.

Nykylestadiolaisuudesta poiketen Laestadius katsoi Hulluinhuonelainen-teoksessaan kuitenkin velvollisuudekseen argumentoida rationaalisesti pessimistisen suhtautumisensa järjen kykyihin. Hän tekee sen hyödyntämällä paitsi teologian, myös psykologian ja luonnontieteiden tuntemustaan. Laestadiusta onkin paradoksaalisesti kutsuttu ”rationalistiseksi antirationalistiksi”. Paradoksaalisesti voi myös sanoa, että antirationalistinen lestadiolaisuus on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeistä ainoa, jonka synnyn taustalla vaikutti huolellisesti pohdittu uskonnonfilosofinen järjestelmä.

Olemme halunneet tässä blogissa kulkea rovastin jalanjäljissä. Olemme hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että kristinusko on ja sen tulee olla jotain enemmän kuin pelkkä rationaalinen mielipide tai ideologia. Elävä kristillisyys on sitä, että ihmispersoona kohtaa Jumalan Kristuksen persoonassa ja tulee Hänen ystäväkseen. Tämä kohtaaminen muuttaa ihmisen ja hänen elämänsä suunnan. Kuten paavi Benedictus XVI kauniisti kiteytti kiertokirjeessään vuonna 2005:

”’Olemme uskoneet Jumalan rakkauteen’ – näin kristitty voi ilmaista elämänsä perusratkaisun. Kristillisen elämän alkuna ei ole eettinen päätös tai jokin suuri idea vaan sellaisen tapahtuman tai persoonan kohtaaminen, joka antaa elämälle uuden päämäärän ja samalla määrää sen suunnan.” (Benedictus XVI: Deus Caritas est, 1§)

Kristinuskon mysteeriluonne ei silti tee järkiargumenteista (esim. 1, ja 3) merkityksettömiä. Kristinuskon älyllinen apologia voi lisätä ihmisten kiinnostusta tulla henkilökohtaiseen suhteeseen Kristuksen kanssa. Harva halunnee tulla tuntemaan Ylösnousseen Kristuksen, jos yleinen käsitys on, että kristinusko on idioottimaista ja Jumalan olemassaolo on yhtä todennäköistä kuin saunatontun tai hammaskeijun olemassaolo. Pyrkimys älylliseen johdonmukaisuuteen tekee myös vaikeammaksi kristinuskon väärinkäytön mielivallan välineenä.

Virstanpylväitä ja tulevaisuuden suunnitelmia

Klikkausten ja kommenttien määrästä päätellen lukijoidemme kestosuosikkiaihe on kristinuskon suhtautuminen ehkäisyyn. Lukija- ja kommenttimäärillä mitaten merkittäviä virstanpylväitä blogin historiassa ovat siis olleet ”Ehkäisykielteisyyden perusteita” sekä ”Äidin puheenvuoro”.

Blogin ylivoimaisesti luetuin kirjoitus on kuitenkin pastori Jaakko Töllin alustus ”Pappina Suomen ev.lut. kirkossa 2010-luvulla”. Sen julkaiseminen synnytti jopa kohun kirkollisessa mediassa keväällä 2017. Töllin kirjoitus on myös tuottanut blogisteille eniten yhteydenottoja vaikutusvaltaisessa asemassa olevilta vanhoillislestadiolaisilta. Tämän valossa näyttääkin siltä, että vanhoillislestadiolaisuuden arin paikka ei ole seurakuntaoppi tai ehkäisykysymys vaan liikkeen moraalisesti ja teologisesti ongelmallinen politiikka ev-lut. kansankirkon kanssa. Siihen kajoava saa osakseen kiivaimmat reaktiot.

Tärkeä hetki blogin historiassa oli niin ikään keväällä 2017 julkaistu tunnetun katolilaisen teologin Emil Antonin ”Katolilaisen kirje lestadiolaisille”. Hienoa, että vanhoillislestadiolaiset kommentoijat pystyivät tarttumaan tähän ystävälliseen mutta vl-dogmatiikan valossa ehkä hiukan vaikeaan kädenojennukseen pääasiassa asiallisesti ja jopa positiivisesti.

Omista kirjoituksistani olen tyytyväisin seuraaviin: ”Valhe mädättää, totuus tekee vapaaksi”, ”Jumalan seurakunnan itsekritiikki”, ”Miten puhua uskosta?”, ”Vanhoillislestadiolaisuus ja ’hengellinen väkivalta’” sekä ”Ole hyvä”. Samalla on todettava, että matkan varrella olen joutunut luopumaan monesta opista, joita blogia aloittaessa vielä puolustin ehdottomana totuutena. Sitä prosessia avasin jo hiukan kirjoituksessa ”Vanhoillislestadiolaisuuden tämänhetkinen tila ja suhteeni liikkeeseen”. Tarkoitukseni on jatkaa, jos Jumala suo, siitä aihepiiristä yksityiskohtaisemmin keväällä 2018. Sen jälkeen tulen todennäköisesti keskittymään vl-liikkeen sijaan yleiskristillisempiin aiheisiin.

Kiitos kommenteista ja yhteydenotoista

Koko blogin olemassaolon ajan olen ollut ylpeä sen vilkkaasta, monipuolisesta ja korkeatasoisesta keskustelusta. Tietäen somekeskustelun nykyisen kaamean yleistason siitä on syytä olla erityisen kiitollinen. Voi hyvin perustein sanoa, että kommentoijilla on ollut blogin rakentamisessa vähintään yhtä tärkeä rooli kuin blogisteilla. Kiitos teille!

Kiitän myös henkilökohtaisista yhteydenotoista. Niiden kautta olen saanut myös uusia, tärkeitä ystävyyssuhteita. Samalla joudun pahoittelemaan sitä, että yhteydenottojen suuresta määrästä johtuen olen pystynyt vastaamaan vain pieneen osaan niistä. Pyydän sitä anteeksi ja ymmärrän pahaa mieltä, jota olen tällä tavoin voinut tahtomattani aiheuttaa.

Eniten olen iloinnut yhteydenotoista, joiden mukaan blogia lukiessa suhde Kristukseen on syventynyt tai jopa, että blogimme kautta lukija on löytänyt uskon Kristukseen omana Vapahtajanaan. Juuri se on suurin toiveemme. On ollut todella puhuttelevaa kuulla lukijoiden, monet heistä vl-nuoria, kertovan, että he aiemmin uskoivat lähinnä vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön mutta nyt Jeesukseen. Ehkä tämä tosiasia tarjoaa ajateltavaa vl-liikkeen hengellisille vastuunkantajille.

Seuraavaksi pyytäisin teiltä lukijoilta kommentteja ja keskustelua: Mitä blogi on Sinulle merkinnyt? Mihin suuntaan toivoisit blogia kehitettävän? Mitä aiheita olisi tärkeä käsitellä ja miksi? Mikä kirjoitus tai keskustelu on jäänyt erityisesti mieleen? Miksi juuri se?

125 kommenttia artikkeliin ”Blogimme historiaa ja tulevaisuudennäkymiä

  1. Olen ollut samaa mieltä, vaikken ole kävijämääriä tiennytkään: tätä blogia luetaan, tästä myös keskustellaan ja tällä blogilla on suuri merkitys keskustelussa vanhoillislestadiolaisuuden tilasta. Tällä on merkitystä myös epävirallisessa sisäisessä keskustelussa liikkeen sisällä.

    Tätä blogia lukiessani olen saanut tuntumaa myös vanhoillislestadiolaisten, nuoremman polven teologien kipupisteisiin ja väistämättömään hengelliseen kehtykseen, joka tapahtuu silloin, kun ihminen joutuu rehellisesti tarkastelemaan omia hengellisiä ja teologisia uskomuksiaan. Myös minä olen tässä mukana oppinut paljon. Ei voi olla muuta kuin hyvillään siitä, että esimerkiksi Joona on ollut rehellinen itselleen ja ihmisilleen ympärillä. Tämä prosessi ei varmaankaan ole ollut kivuton. Niin vain on, että me ihmiset joudumme joskus menemään uskon tiellä eteenpäin ahdistuksenkin kautta.

    Tämä blogi on ajanut asiansa, niin sanoakseni. Toivon tältä blogilta vielä sitä, että se edelleen jatkaisi rakentavaa kritiikkiä vahoillislestadiolaisuuden laitostumis- ja lahkoutumiskehitystä kohtaan. Tuskin kukaan täällä tahtoo mitään pahaa vl-väelle ja -liikkeelle. Päin vastoin. Kun tässä blogissa on myös teologista asiantuntemusta, yleiskristilliset aiheetkin ovat tervetulleita.

    Minulle keskustelu vanhoillislestadiolaisuuden väkivaltaisista piirteistä on ollut tunteita herättävää ja mutta myös antoisaa. On ollut hyvä, että muutkin ovat tunnistaneet samoja piirteitä, joitten kanssa aikaan olen itse kipuillut ja joiden vuoksi, osittain jätin tuon tutun ja tavallaan kodikkaan, mutta kovin tunkkaisen hengellisen kotini. Siinä meni samalla usko koko kristinuskoon. Sittemmin löysin kristinuskon uudelleen ja nyt tarkastelen nykyistä vl-liikettä omasta posiitiostani, tavallaan uuden kehyksen läpi. Minulla on joskus liian kärjekäs tyyli kirjoittaa asioista. Olen tässä koettanut opetella myös hiomaan tyyliä, tarpeetonta kärjekkyyttä välttäen. Sitäpäitsi tiedostan hyvin, että en ole erehtymätön! Silti koen, että minulla on sanottavaa ja mutta myös opittavaa tässä keskustelussa.

    Tykkää

    1. Olen siinä mielessä tyypillinen blogin seuraaja, että olen lukennut blogia aktiivisesti pari vuotta mutta harvoin olen jaksanut kommentoida vaikka sanottavaa olisi voinut ollakin. Usein keskustelu on mennyt jo omia ratojaan ennen kuin ehdin ajatuksiltani mukaan.

      Joona kyseli mikä tässä blogissa on ollut merkityksellistä. Minulle tämä on merkinnyt nimetöntä vertaistukea. Kuulun niihin vanhollislestadiolaisiin ”nuoriin” jotka ovat löytäneet Jeesuksen vapahtajanaan vasta aikuisiällä..Kuljen vl-seuroissa, koska se on hengellinen koti ja uskon että sieltä löytyy myös Jeesus. Kuitenkin vl-liike perinnäistapoineen herättää kysymyksiä ainoasta oikeasta seurakunnasta ja vl-liikkeen ilmeisestä lahkoutumiskehityksestä. Omassa elämässäni elän elämää tavallisten, syntisten, epäuskoisten ihmisten ympäröimänä, en vl-kuplassa. En koe olevani identiteetiltäni kovinkaan vanhoillislestadiolainen, mutta mukana roikun.

      Olen kokenut antoisiksi keskustelut seurakunnasta ja Jumalan valtakunnasta ja siitä miten usko näkyy ihmisen elämässä.

      Ymmärrän että vaatii suurta rohkeutta ja samalla nöyryyttä pitää omalla nimellään tätä blogia. Kiitos siitä!

      Tykkää

  2. Ruiskukka

    Onpa kiinnostavaa lukea siitä, mitä tämä blogi on lukijoilleen antanut.

    Itse kuvailin viime kesänä ystävälleni, että olen blogin lukemisen myötä ”tullut enemmän uskovaiseksi”, ja jatkoin, että tämä on kyllä epälestadiolainen ilmaus.

    Luen nykyisin paljon enemmän hengellistä kirjallisuutta kuin ennen, ja kiinnostus siihen on syttynyt pääasiassa näiden mielenkiintoisten blogitekstien ansiosta. Koen, että olen lähtenyt arvokkaalle ja antoisalle matkalle kristinuskoon tutustumisen maailmaan. Ensi kesänä olen lähdössä ulkomaille vähäksi aikaa, ja mielessä on, että tekee mieli siellä hakeutua messuihin ja seuroihin (jos niitä siellä on) ja tutustua siihen, miten ihmiset siellä uskovat. Kristinusko kiinnostaa laajemmin kuin ennen.

    Kannan kaulassani ristikorua. Joitakin vuosia sitten se ei olisi tuntunut luontevalta. Minulle on käynyt niin kuin monelle niille, jotka ovat blogisteille viestittäneet, että ennen uskoin enemmän yhteisöön, mutta nyt minulla on jotain paljon enemmän, Jeesus Kristus. Se tuo syvän rauhan.

    Tykkää

  3. Lahja Huhtala

    Olen saanut kirjoituksistasi rohkeutta niin paljon, että itsekin laitan oman nimeni näkyville.

    Minusta tuli lukio-aikana vl-uskovainen ilman mitään ennakkotietämystä vl-liikkeestä. Vuosien jälkeen ahdistuin elämäntapaohjeistusten/ ns. rakkaudenneuvojen vuoksi. Olin kai liian tunnollinen ja vakavamielinen? Hädissäni puhuin ääneen. Jo silloin minulle vähitellen selvisi, etten voisi täysin sydämin olla kaikessa kuuliainen vl-seurakunnalle enkä voinut teeskennelläkään. Siksi en hoitokokouksessa suostunut väärähenki-parannukseen. Seurakuntaa vastaan nouseminen ja tottelemattomuus olivat vl-erottamisen syynä. Siitä on melkein 40 vuotta aikaa.

    Olen seurannut vuosikymmeniä vl-opetusta ja -elämää läheltä. Yksi asia nousee mieleen. Se on tuonut minulle monta kertaa erittäin ärtyneen olon. Tarkoitan kohtaamisia vl-ihmisten kanssa. Miksi minulle sanotaan tavatessa ja lähtiessä eri tavalla kuin vl-ihmisille? Kyläillessä, kaupassa, juhlissa, jopa minun omassa kodissani.

    En odota, että minulle sanottaisiin Jumalan Terve ja Jumalan Rauhaa. Näihin liittyy oman ja toisen vl-uskon tunnustaminen. Siksi sen sanominen minulle olisi vastoin heidän omaa opetusta. Kukaan vl-ihminen ei sitä teekään. Sanomatta jättäminen tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että minun sieluntilani on väärä eikä kelpaa Jumalalle. Minulla ei tietenkään ole mitään oikeutta puuttua tuohon.

    Muutamien kanssa on tullut esille kysymys, miten minua sitten pitäisi tervehtiä. Tavallisissa kohtaamisissa olisi jotenkin mukavampaa, jos kaikkia tervehdittäisiin samalla tavalla. Lajitteleminen tuntuu pahalta.

    Jatkuukohan käytäntö samana tulevaisuudessa? Onko muutos mahdollinen?

    Tykkää

  4. Eräs lukija

    Olen samaa mieltä kanssasi Lahja siitä että tuntuu epäsopivalta tervehtiä joitakin Jumalan terveellä ja joitakin moilla samassa tilassa. Tulee tosi vaivaannuttava olo itselle ja miettii miltä siitä tuntuu, joka saa ”moin”. Usein päädynkin välttelemään näitä tilanteita. En tiedä mikä tässä olisi oikein. En tietenkään halua olla ”tunnustamatta uskoani” sillä etten voisi sanoa ääneen Jumalan terve kun seurassa on joku joka ei usko samalla tavalla. Mutta en myöskään haluaisi loukata ketään, tehdä tilannetta epämukavaksi tai korostaa erilaisuutta joka voi pahimmassa tapauksessa tuntua joillekin eriarvoisuudelta.

    Tykkää

    1. siirak

      Itselle tämän blogin seuraamisen aloittaminen on ollut todella merkittävä asia reilu vuosi sitten. Kipuilu suhteessa herätysliikkeeseen alkoi jo melko nuorena, mutta se keskittyi lähinnä yksittäisiin elämäntapakysymyksiin tai liikkeen hoitokokousmenneisyyteen tai toimintatapoihin. Todellista uskallusta kyseenalaistaa keskeisiä oppeja tai kykyä nähdä perustavanlaatuisempia ongelmia ei ollut. Ehkäisyyn liittyvän keskustelu, yhä ilmenevä hengellinen kiusaaminen ja väkivalta, sekä hyväksikäyttökohu pakottivat prosessiin, jossa aloin suhtautua yhä kriittisemmin liikkeeseen. Erityisesti aloin erkaantua liikkeen seurakuntaopista, joka pitkälti on pohjasyynä useimpiin ongelmiin.

      Koska olin niin paljon käynyt keskusteluja, yrittänyt luottaa, ajatella parhain päin ja suoraan sanottuna ajanut itseni psyykkisesti pahoinvoivaksi, niin lopulta olin melko valmis lähtemään. Kuitenkin olen jäänyt mukaan roikkumaan. Rehellisesti sanottuna myös pitkälti sosiaalisista syistä. Olin ajautunut em. prosessin myötä jonkinlaiseen hengelliseen konkurssiin.

      Tämä blogi on tuonut mukanaan uudenlaisen hengellisen elämän. Sen myötä ymmärrys monista opillisista kysymyksistä on syventynyt ja myös Raamatun tuntemus lisääntynyt. Blogi on tarjonnut myös henkireiän ja tärkeän vertaistuen. En voi sanoa että olisin nytkään kovin palavassa uskossa tai varma monestakaan asiasta ( tai no vl-seurakuntaopin harhaisuudesta ja vahingollisuudesta olen kyllä varma;)), mutta jonkinlainen kipinä kuitenkin on hengissä ja välillä se jopa hieman leimahtaa.

      Lämmin kiitos Joonalle, muille blogisteille ja kommentoijile. Keskustelun taso on ollut todella vaikuttavan hyvä, sekä ilmapiiri raikas, avoin ja rehellisyyteen kannustava. Hyvää ja siunattua alkanutta vuotta kaikille!

      Tykkää

    2. Kyseinen tervehdystapa on tosiaan lestadiolaiskristillisyyden piirissä vakiintunut, mutta ei tietenkään ole mikään klassinen, yleismaailmallinen tai peräti ”absoluuttinen” kristillinen tervehdystapa… Eli ei tietystikkään kannata asian suhteen kehittää herkkähipiäistä ”mielensäpahoittajan” asennetta ja peräti vaatia ettei muidenkaan saa sitä kuullessani käyttää keskenään… 🙂 Siis, jos ja kun on ihmisiä, jotka eivät käytä tai peräti halua käyttää tuota tervehdystä – kaikkien siihen ehkä miellettävien sivumerkitysten vuoksi – vaikka olisivatkin eläviä sydämen kristittyjä…

      Tykkää

      1. Lahja Huhtala

        ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin siitä, miten minulle vastasit.”

        Ainakin jäin miettimään herkkähipiäisyyttäni ko. asian suhteen. Ehkä tuon vl-käytännön syvällisempiä merkityksiä en saisi / ei kannattaisi ääneen miettiä? Monenlaisia kokemuksia on kertynyt usean vuosikymmenen aikana, kun olen vl-liepeillä elänyt. Hipiäni on tainnut vain herkistyä.

        Hengelliset taustamerkitykset tulivat liiankin tutuiksi vl-eron yhteydessä. Sen jälkeen tämä tervehtimistapa on muistutuksena minulle niistä. Minusta tuntuu siltä, vaikka vl-taholla ei aina ehkä niin ajatellakaan. Sitähän minä en voi tietää, kun asiasta ei voi ’heti kättelyssä’ puhua. Eikä kai muutenkaan?

        Tykkää

      2. siirak

        Jt/Jr tervehdykset mielletään herätysliikkeemme keskuudessa hyvin laajasti kannanotoksi sen suhteen onko ihminen elävässä uskossa. Tämä on varsin epäraamatullista. Käytännön kritisointi on täysin paikallaan. Itse vältän tervehdyksen käyttämistä, jos on tilanne jossa tällä jaan ihmisiä.

        Tykkää

      3. Suapii tietysti ihan ääneenkin miettiä… Ja on varsin ymmärrettävää, että asialle on herkistynyt/herkistetty, kun taustalla on traumaattisia kokemuksia!

        Alkuseurakunnassa tervehtimistapa oli Paavalin kehotusten mukaan peräti ”Tervehtikää toisianne pyhällä suudelmalla” (Room. 16:16; 1. Kor. 16:20; 2. Kor. 13:12), mikä nykyisin tuntuisi suorastaan kieroutuneelta seksuaaliselta häirinnältä, mutta ilmeisesti ei siinä kulttuurisessa kontekstissa…

        Tykkää

      4. Lahja Huhtala

        Jos tämä nostamani asia otetaan täällä vain minun henkilökohtaisena herkistymisongelmana, niin olen väärässä paikassa. Ehkä tausta olisi saanut jäädä kirjoittamatta?

        Kyselin sitä, onko muutoksia tulossa tuohon vl-tapakulttuurikäytäntöön. Monetmonet muut asiat vl:ssa ovat lieventyneet hoitovuosien jälkeen, mutta tässä en ole huomannut muutosta. Käytäntö on yhä vielä yhtenäinen ja aukoton.

        Tykkää

      5. Et ole ollenkaan väärässä paikassa, Lahja. Kyllä tuo tervehtimisasia ”herkistää” monet ilman traumaattisia muistojakin 😉 Asiaa käsiteltiin varsin laajasti esim. Kotimaa24 keskustelussa https://www.kotimaa24.fi/blogit/jumalan-terve/ , josta pari lainausta.

        Lainaus Pekka Tapanisen väitöskirjasta ”Oskari Heikki Jussila (1888–1955). Lestadiolaispappi, toimen ja näkyjen mies” (s. 296):

        >> Tervehdystavoista keskusteltaessa Oskari Jussila kertoi, että Paul Heideman usein käyttää “hauskaa muotoa Jumalan terveisiä”. Jussila tähdensi, että on vältettävä sitä, että tervehdyksestä tulee muoto, josta ei saa poiketa. Hän totesi edelleen, että tervehdystavat ovat muutoinkin periferia-asia. >>

        Toinen lainaus SRK:n vuosikokouspöytäkirjasta 1971:

        >> Televisiokysymyksessä tottelemattomia tulee paikallisten yhdistysten tai SRK:n kerran tai kahdesti joko yksityisesti tai yleisessä kokouksessa puhutella. Elleivät nöyrry parannukseen, pidetään heitä pakanoina ja publikaaneina eikä heitä oteta rauhanyhdistysten jäseniksi. Tottelemattomia ei myöskään tervehditä Jumalan lasten tervehdyksellä. >>

        Tuskin tässä tarkoitetaan esim. “Jumalan terveisiä”, joten aika tarkka se sanamuoto taitaa olla.

        Vielä lainaus Tapanisen väitöskirjasta. Se liittyy viinipuun oksastamiseen ja rauhansanalaisuuden syntyyn 1934.

        >> Kesällä 1933 Oskari Jussila piti Oulussa vuosikokouksen avajaispuheen ja ehtoolliskirkon rippipuheen. Avajaispuheessaan Jussila painotti:

        ”Vaikka kuinka olisi rauhanyhdistyksen jäsenkirja taskussa, vaikka kuinka olisi laestadiolainen nimi tai kuinka oikeaoppinen nimi tahansa, ei se mitään auta. Mutta se auttaa, että olet sydämestä kiinni tosi viinipuussa ja pidät suurena armona, että olet ja pysyt Hänessä.”

        Painotus oli selkeästi yleisen kirkollisen – ja myös herätyskristillisen – julistuksen mukainen. Edessä häämöttävää vanhoillislestadiolaisen liikkeen jakautumista ennakoiden Jussila totesi, että se tapahtuu, mikä on tapahtuakseen. “Myrskyssä putoavat kuivat oksat pois. Niitä ei tarvitse mennä pudottamaan”. Lausuma “niitä ei tarvitse mennä pudottamaan” antaa viitteen siihen, miksi Oskari Jussila oli jättäytymässä menossa olleen skisman kokouskäsittelyjen syrjästä seuraajaksi: hän ei halunnut mennä aktiiviseksi toimijaksi “pudottajien joukkoon”. >>

        Mitä vl-liike olisi menettänyt, jos se olisi tätä O. H. Jussilan linjaa seurannut?

        Takaisin tervehtimiskäytäntöön Kimmo K.M. Pikkuahoa lainaten:

        >> Jumalan terve”-tervehdys oli alkulestadiolaisuudessa tervehdys, jolla Lapin kristityt tervehtivät kaikkia ihmisiä erotuksetta. Se ei siis ollut koodi: “minä tunnustan sinut uskovaiseksi”. Tämänkin kauniin alkuperäisen tavan merkityksen ovat vanhoillislestadiolaiset siis kääntäneet päälaelleen tajuamatta, että tervehdyksen alkuperäinen merkitys oli `Jumalan terveisiä`. Epäuskoinen ihminen juuri tarvitsee näitä terveisiä, eli sovituksen sanomaa Jeesuksessa Kristuksessa.

        Esimerkiksi esikoislestadiolaiset noudattavat alkuperäistä lestadiolaista tapaa, ja tervehtivät kaikkia jumalanterveellä.

        Historiallisesti tuo tervehdys on peräisin saksalaisesta “Grüss Gott”-tervehdyksestä, jonka toivat Torniolaaksoon saksalaiset maahanmuuttajat paljon ennen lestadiolaisuutta. >>

        Tuosta katolisesta ja yleiseurooppalaisesta alkuperästä olemme varmaan yhtä mieltä. Ehkä myös siitä, että alkuperäinen merkitys oli ”Jumalan terveisiä” – siis ilosanoman terveisiä Jumalalta, evankelioimista pähkinänkuoressa!

        Tällöin olisi uskottavaa se, mitä Kimmo sanoo: ”Lapin kristityt tervehtivät näin kaikkia ihmisiä erotuksetta” ja ”esikoislestadiolaiset noudattavat alkuperäistä lestadiolaista tapaa, ja tervehtivät kaikkia jumalanterveellä”. Kun siis Paul Heideman käytti “hauskaa muotoa Jumalan terveisiä”, lausui hän tervehdyksen alkuperäisessä merkityksessään. Mahtoiko Oskari Jussila tämän oivaltaa?

        Jorma Ojala taas arvelee, että ”näin uskonystävät ovat tervehtineet toisiaan erotukseksi ns. suruttomista”. Tähän suuntaan on kehitys käynyt 1900-luvun vanhoillisuudessa, mutta oliko näin jo alkuheräyksen aikoina? Joka tapauksessa jo O. H. Jussila näyttää huomanneen tuon tervehtimissanamuodon ”kanonisoitumisen” vaarat jo varhain.

        Kimmo kirjoittaa edelleen: ”SRK-lestadiolaisuus taas on vääntänyt ja kääntänyt tervehdyksen oman pikku piirinsä erottautumis- ja tuomitsemisvälineeksi. – – – Koskaan myöskään en ole kaivannut tulla tervehdityksi tuolla tavalla, tietäen tuon tervehdyksen sisältävän tuomion, jopa kadotustuomion, kun se jätetään lausumatta.”

        Raju lausuma Kimmolta, mutta taitaa olla valitettavasti tosi. Tällaiseksi on tilanne muuttunut viimeistään 1970-luvulla (todennäköisesti jo aiemmin). Tästä todistaa SRK:n vuosikokouspöytäkirja vuodelta 1971: ”Elleivät nöyrry parannukseen, pidetään heitä pakanoina ja publikaaneina eikä heitä oteta rauhanyhdistysten jäseniksi. Tottelemattomia ei myöskään tervehditä Jumalan lasten tervehdyksellä.”

        Tällainen koodimerkitys halutaan ”yhteiselle tervehdyksellemme” edelleen nuorille tarjota myös SRK:n toimittamassa kirjassa ”Valinnan paikka”. Mitään ei siis ole opittu O. H. Jussilan tai Kullervo Hulkon esimerkistä.

        Entä käyttävätkö rauhansanalaiset ja uusheränneet myös “Jumalantervettä” vai onko muukin sanamuoto sallittu; miten tiukasti se on rajattu vain omaan uskonyhteisöön? Onko totta, että “esikoislestadiolaiset tervehtivät kaikkia jumalanterveellä.”?

        Jos tervehdyksen merkitys oli enemmänkin oman uskon tunnustamisessa/julistamisessa, voitiin sitä varmaan käyttää myös ”jumalattomille” ja ”vainoojille”. Ja nimenomaan heille – siis tuossa ”evankelioivassa” merkityksessä.

        Jos taas tervehdykseen sisältyi vastaanottajan tunnustaminen ”yhdessä uskossa” olevaksi, ei sitä tietenkään käytetty jumalattomien ja vainoojien kohdalla. Tämä olisi siis myös tervehdyksen nykyinen SRK-tulkinta.

        Tykkää

      6. Lahja Huhtala

        Seurasin tuota Vuokko Ilolan aloittamaa keskustelua kotimaa24:lla nelisen vuotta sitten. En muista, kommentoinko mitään. Toiseen ketjuun kirjoitin tästä jotain, mutta aloittaja (vl) poisti viestini.

        Minulla ei ole tietoa, miten muissa lestadiolaisryhmissä yleisesti tervehditään. Kävin muutama vuosi sitten Oulun rukoushuoneella, missä esikoiset kokoontuvat. MInua tervehdittiin jumalanterveellä. Se tuntui ihan luontevalta siellä, vaikka ulkonaisestikaan en ollut heikäläisiä. Uudenheräyksen seuroissa ei ole korostunutta jumalantervettä eikä rauhansanan seuroissakaan. Molemmissa olen käynyt ja siellä on tuttujakin.

        Kiitos Pertti Niukkanen, kun toit laajempaa näkökulmaa tähän asiaan!

        Tykkää

      7. Omat vähäiset ”kenttäkokemukseni” ovat samansuuntaisia Lahjan kanssa. Minuakin ovat rauhansanalaiset, eri suuntien esikoiset (jopa leeviläiset, ainakin yksi 🙂 ) tervehtineet Jumalan terve/Jumalan rauhaa. Ja kaikki ovat tienneet, että olen täysin ulkopuolinen.

        SRK-lestadiolaiselle tietoinen ulkopuolisen tervehtiminen Jumalan terveellä on kuitenkin uhkapeliä. Se olisi selkeää Saara-äidin neuvojen uhmaamista, josta voisi olla seurauksena Jumalan valtakunnan ulkopuolelle joutuminen. Samaa pelkoa ei esiinny niissä lestadiolaisuuden haaroissa, joissa tervehdystä käytetään alkuperäisessä ei-eksklusiivisessa merkityksessä.

        En tietenkään odota, että SRK-lestadiolainen minua näin tervehtisi. Se kuuluu ”kulttuuriin”, eikä ole mitenkään juuri minuun kohdistettu. Olen vain tietämätön ulkopuolinen, joka ei ole vielä löytänyt Jumalan valtakuntaa. Toisin on ”uskonsa hyljänneiden” kohdalla. He ovat tunteneet Totuuden, mutta pitäneet sen halpana! Lähin vertailukohta näille kokemuksille löytyy Jehovan todistajien suhtautumisesta ulkopuolisiin (lähetystyön kohde) ja ex-todistajiin (menetetyt sielut). No, ehkä hiukan kärjistin…

        Nykyinen tervehtimiskäytäntö pohjaa tietenkin SRK-lestadiolaisuuden eksklusiivisuuteen. Kyse on opillisesta asiasta, josta ei voi tinkiä. Tämä on myös kätevä tapa erotella vuohet lampaista. Enää ei juuri virallisia ”saatanan haltuun” jättämisiä tehdä (?) Asian voi jättää kenttäväen huoleksi. Vähitellen sinua ei tervehdi juuri kukaan. Vain rohkeimmat ja todelliset ystävät uskaltavat uhmata seurakunnan johdon toiveita. Näinhän on käynyt esim. Erkki Hurtigin tapauksessa.

        Joku voisi sanoa: Jos on saanut ”lähtemisen armon”, mitä turhaan katkerana haikailee moisen tervehdyksen perään! Vaikeampaa on niillä sisällä olevilla, jotka haluaisivat edelleen tervehtiä, mutta eivät uskalla.

        No, ihan näin yksinkertainen ei asia ole. Tervehtimiskäytäntö jakaa edelleen sukuja ja sukulaisia. Jakolinja voi kulkea jopa perheen sisällä. Asia ei ole yhdentekevä, vaan pikemmin traagisen vakava.

        Jumalan terveisiä ja Jumalan rauhaa kaikille!

        Tykkää

  5. Kari

    Sain lähtemisen armon muutamia vuosia sitten. Puolison kanssa oli ollut hankalaa ennenkin, vaan jatkuva erottelu tuttavia tavatessa Jt/Moi ja puolison korostunut tarve JT/JR tervehdyksiin puhelimessa ja tapaamisissa, erottivat meidät yhä kauemmas toisistamme. Lopulta tuli avioeron paljolti juuri jatkuvan ’erottelun’ vuoksi

    Tykkää

  6. Kari

    Sain lähtemisen armon muutamia vuosia sitten. Puolison kanssa oli ollut hankalaa ennenkin, vaan jatkuva erottelu tuttavia tavatessa Jt/Moi ja puolison korostunut tarve JT/JR tervehdyksiin puhelimessa ja tapaamisissa, erottivat meidät yhä kauemmas toisistamme. Lopulta tuli avioero paljolti juuri jatkuvan ’erottelun’ vuoksi.

    Tykkää

    1. Jumalan Sana ei kyllä anna lupaa erota avioliitosta viittaamallasi perusteella.

      ”Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään. Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan ”(1. Kor. 7:10-11)

      Tykkää

    2. Heino Korpela

      Kyllä sinä Markku oikeassa siinä olet, ettei tervehtiminen voi olla eron syy, eikä oikein. Minun käy niin sääliksi Karin perheen hajoaminen. Sain sen käsityksen, että Karin vaimo oikein korosti tervehtimistä Karin kuullen muun muassa puhelimessa.

      Pienet uskovat ovat saarnojen opetuksilla aivopesty niin, että pieni uskova ei huomaakaan, että käyttää tervehtimistä kiristääkseen puolison ruotuun takaisin. Tämä on kyllä väärin, mutta ymmärrän kyllä Karin vaimoa – hyvää hän on tarkoittanut, juurisyy on saarnoissa/opetuksessa, ei pienissä uskovissa.

      Tunnen kaksikin suurta perhettä joista miehet erotettiin väärän hengen takia. Toisessa perheessä oli kaksitoista lasta, toisessa yhdeksän (muistin varaus). Vähän aikaa meni niin, että perheet pysyivät kasassa, sitten alkoi rakkaus rakoilla, koska uskonsisaret kävivät ja tervehtiminen oikein korostui heidän kyläillessä. Seurasivat avioerot ja tänä päivänä eivät kummankaan perheet ole ry:n uskovia ja puolisot ovat löytäneet uudet puolisot, niin no, yhdellä taitaa olla vain ystävä.

      Mielestäni raamatullinen tervehtimistapa löytyy raamatusta. Heprealainen sana Shalom (rauhaa Jumalalta), sitä käyttivät juutalaiset Jeesuksen aikana ja taitavat käyttää tänäänkin. Jeesus neuvoo opetuslapsiaan, miten heidän tulee tervehtiä:
      ”Kun menette taloon, toivottakaa talon väelle rauhaa.
      Jos talo on sen arvoinen, saakoon se toivottamanne rauhan, mutta jos se ei ansaitse sitä, palatkoon toivotus teille takaisin.” (Matt.10:12,13)

      Jossakin vaiheessa Jumalan terveellä tervehtimisestä on ry:n piirissä tehty tunnuslauseeksi, jolla erotutaan epäuskoisista/väärinuskovista. En ole pahoittanut mieltäni, vaikka minua ei tervehditäkään tuolla iskulauseella. Oikeastaan on hyväkin, etteivät tervehdi, en halua, että leimautuisin ry:n uskovaksi. Uskallan kyllä vastata Jumalan terve – tervehdykseen, en siis pelkää, että tulisin tuolla tervehtimisellä osalliseksi kenenkään synneistä.

      Tykkää

  7. Kesäkukka

    Minua tämän blogin seuraaminen on niin ikään auttanut oppimaan tuntemaan Kristusta paremmin ja syventämään uskoani. Kun näin täällä ensimmäistä kertaa sanaparin ”seurakunnan itsekritiikki”, jäin lähes hetkeksi haukkomaan henkeäni. Siis sellaistakin on mahdollista harjoittaa! Jos olisin siinä kohtaa elämässäni kokenut, ettei sellainen ole tämän liikkeen (jota pidin elävässä uskossa olevien yhteisönä) yhteydessä mahdollista, olisin saattanut hylätä Kristuksen vain sen vuoksi, että minun olisi ollut pakko todeta, ettei se ole minua varten. Kun sitten löysin tämän blogin, huomasin, että meitähän on muitakin vl-nimellä kulkevia, jotka ajattelevat ja kyseenalaistavat, ja haluavat parempia ja syvempiä selityksiä sekä merkityksiä ja ymmärrystä asioille. Se oli vapauttavaa. Oivalsin, ettei tässä joukossa tarvitsekaan kulkea tyhmänä ja ajattelemattomana uskoen vain kuuliaisena seurakunnan armoneuvoja. Kyllä, seurakunta epäjumalanani jäi, ja aloin palvella Jumalanani Kolmiyhteistä Jumalaa.

    Joillekin uskovaisille asioiden pohtiminen tuntuu uhkalta. ”Älä pohdi liikaa, uskot vaan.” Ehkä he pelkäävät, että ajatteleminen johtaa joukon hylkäämiseen (=uskon kieltämiseen). Itse ajattelen, että asia on juuri päinvastoin. Jos ei voi kysellä, ihmetellä, ajatella ääneen, kertoa vapaasti mikä mieltä vaivaa, on todennäköisempää, ettei jaksa enää uskoa (ainakaan tässä joukossa). Rehellisesti keskustelemisen tarkoitus on etsiä Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan, koska se meinaa olla hukassa. Täällä sitä on tehty.

    Alkaisikohan nyt olla jo aika käydä tämän tyyppistä (jota täällä blogissa käydään), rehellistä ja avointa keskustelua seurakunnissa myös kasvotusten? Ottamaan myös vaikeita aiheita puheeksi? Tasavallan presidentti mainitsi uuden vuoden puheessaan, että yhteisö on vahva, jos se pystyy tunnustamaan menneisyydessä tapahtuneet kipeät kokemukset ja käsittelemään ne (mihin Markkukin edellisessä kommenttiketjussa viittasi). Suomi 100- juhlavuosi on kääntynyt sisällissodan muistovuodeksi. Voisiko vl-kristillisyydessä ajatella, että reformaation merkkivuosi kääntyisi vaikeiden asioiden kohtaamisen vuodeksi?
    Voisimmeko viimeinkin käsitellä viime vuosikymmeninä yhteisössä tapahtuneita ylilyöntejä, ja vähentää kärsimystä näitten asioiden takia edelleen kipuilevien sydämiltä? Olisiko meidän yhteisössämme vahvuutta tähän? Toivon ja rukoilen, että on.

    Täältä olen saanut paljon vertaistukea. Olen huomannut, etten ole ainoa, jolle tämän joukon mukana kulkeminen tuntuu haastavalta ja monimutkaiselta ja näiden normien noudattaminen ei onnistu hymyssä suin. Tällä kertaa sain epäsuoraa vertaistukea erityisesti seuraavasta Joonan kirjoittamasta lauseesta: ”Klikkausten ja kommenttien määrästä päätellen lukijoidemme kestosuosikkiaihe on kristinuskon suhtautuminen ehkäisyyn.” Tämä vahvistaa mielestäni sitä, että tämä teema mietityttää suuressa määrin yhteisömme jäseniä, ja mielestäni siitä voi päätellä, ettei tämän teeman kanssa asiat historiassa ole menneet ihan putkeen: jotain epäselvyyttä ja epämääräisyyttä liittyy asiaan. Täällä on ollut keskustelua asiasta aiemmin, jolloin en vielä seurannut tätä blogia. Itse olen tällä hetkellä vahvasti sitä mieltä, ettei tällaista ehdotonta ehkäisykannanottoa olisi koskaan pitänyt laatia (sama koskee televisiokysymystä). Se on ollut virhe. Minusta tällaisten kannanottojen/neuvojen/taistelusopimusten laatiminen, jotka ovat olemukseltaan lakeja tai käskyjä, ei kuulu lainkaan kristinuskon tuntomerkkeihin. Jo keskustelutyyli teemasta itsessään usein osoittaa, että tässä on tapahtunut ylilyönti ja että kristinuskon syvin luonne on kadoksissa (millä perusteilla saa ehkäistä ja millä ei, jos ehkäisemättömyydestä luovutaan, pelätään, että kaikki alkavat ehkäistä jne.). Tämä on yksi asia, joka pitäisi historiasta ottaa ehdottomasti käsittelyyn, ja puhua rehellisesti. Olisiko nyt aika vähentää kärsimystä myös ehkäisykysymyksen johdosta kamppailevilta? Ilmeisesti lähes ainoastaan ne, jotka joutuvat kohtaamaan käskyn toteuttamisen mahdottomuuden, ymmärtävät sen vahingollisuuden: Voi olla hyvin traumaattista joutua valintatilanteeseen, jossa vastakkain ovat oma henki tai ”Jumalan saappaisiin astuminen”=helvettiin meneminen. Toivoisin, että myös nämä traumat saisivat tulla vihdoin näkyviksi ja asia oikaistaisiin, virheet korjattaisiin.

    Uskonpuhdistusta ja muutosta on kautta linjan peräänkuulutettu tällä palstalla. Ehkä eniten näistä keskusteluista itseäni on kiinnostanut tapanormiston noudattamisen ja Kristukseen uskomisen välinen ristiriitaisuus ja jännite. Lestadiolaisuus on vahva systeemi ja siinä systeemissä mukana olo tuntuu tällä hetkellä jollain tavalla kaventavan aitona itsenään olemisen ja elämänilon kokemisen mahdollisuutta. Sellainen ajatuksen hippu on tullut mieleeni, että olisiko naisten aika tulla yhteisössä näkyvimmiksi ja olla jollain tavalla muutoksen primus motoreina. Ei mieheksi miehen paikalle, vaan naiseksi naisen paikalle. Näkyvämmiksi, teologiseen keskusteluun enemmän osallistuviksi ja rohkeammin omien ajatusten ja itselle tärkeiden asioiden esille ottamisessa? Omassa naiseuden voimassaan ja mahdollisuuksissaan. Joku vaihe on maailmanlaajuisestikin nyt tiensä päässä mies-nais- sukupuolten yhteensovittamisen suhteen – mitä muutosta se meidän yhteisössämme voisi tarkoittaa? Voisiko tämä olla avaamassa jotain uusia ovia ja auttaa yhteisöämme eteenpäin? Miten naisten näkyvämmäksi tuleminen voisi käytännössä toteutua?

    Kyllä, myös itse olen tämän palstan avulla voinut reflektoida omaa uskoani. Kirjoittaminen on auttanut jäsentämään omia ajatuksiani ja ohjannut ajatteluani eteenpäin. Kiitos tästä blogista! Olisin toivonut, että Joona olisi voinut jatkaa puhujana, mutta tilanne on varmasti ollut hyvin vaikea. Kaikkea hyvää toivon Sinulle. Nyt ei ole ajatusta siitä, mihin suuntaan blogia olisi kehitettävä.

    Liked by 1 henkilö

    1. Matias

      Hyvä kommentti Kesäkukalta. Minunkin kohdallani on onneksi saanut (vl-)seurakunta astua syrjään Kristuksen tieltä. (Vielä olen jonkin verran mukana, mutta turvaudun yhteisön sijasta kokonaan Kristukseen. Kallis asia!) Siinä on auttanut mm. tässä blogissa julkaistut kirjoitukset sekä niiden yhteydessä käydyt keskustelut. Kiitos kaikille niistä. Toivottavasti täällä on jatkossakin vilkasta. 🙂

      Joillekin uskovaisille asioiden pohtiminen tuntuu uhkalta. ”Älä pohdi liikaa, uskot vaan.” Ehkä he pelkäävät, että ajatteleminen johtaa joukon hylkäämiseen (=uskon kieltämiseen). Itse ajattelen, että asia on juuri päinvastoin. Jos ei voi kysellä, ihmetellä, ajatella ääneen, kertoa vapaasti mikä mieltä vaivaa, on todennäköisempää, ettei jaksa enää uskoa (ainakaan tässä joukossa). Rehellisesti keskustelemisen tarkoitus on etsiä Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan, koska se meinaa olla hukassa. Täällä sitä on tehty.

      Viime sunnuntaina pappisveli käsitteli puheessaan ry:llä lasten evankeliumia, eli sitä kun Jeesuksen luo tuotiin lapsia. Koska ”heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta” (Mark. 10:14), puhuja sanoi, ettei uskon asioita ole hyvä käsitellä järjellä. Ulkomuistista: ”Kaikkia muita asioita on hyvä käsitellä järjellä, mutta uskon asioita ei ole koskaan hyvä järkeillä.”

      Yhtäältähän tuo on totta. Joitain asioita ei voi järjellä käsittää eikä kaikkea ole välttämättä hyvä yrittää pohtia liian syvällisesti, voi mennä aivot solmuun. 🙂 Esim. Paavali puhuu ristin saarnan hulluudesta. Usko ja uskominen ei myöskään vaadi järkeilyä.

      Toisaalta, mitä jos esimerkiksi epäilee Jumalan olemassaoloa; eikö siinäkään tapauksessa voisi olla hyvä ensin vaikkapa perehtyä argumentteihin Jumalan olemassaolon puolesta? Ehkä voi olla helpompi uskoa, jos saa ensin pähkäillä miksi on loogista, että Jumalan täytyy olla olemassa (ja miksi epäloogista, että Jumalaa ei olisi). Saisi tutustua päteviin todisteisiin siitä, että Jeesus on historiallisesti tarkasteltuna ollut oikeasti olemassa. Ja niin edelleen.

      Toki on hyvä muistaa, että asioiden tietäminen ei ole uskomista, eikä tieto välttämättä lisää uskoa. Usko on Jumalan työtä. Lisäksi järkeilyllä voi tarkoittaa montaa asiaa. En tiedä oliko puhujalla jokin muunlainen järkeily mielessä. Ehkäisystä hän muuten sanoi suunnilleen niin, että lasten lukumäärä voi myös olla sellainen asia, jota saattaisi haluta järkeillä (mutta jota siis kuitenkaan ei hänen mielestään ole hyvä järkeillä). Ehkäisy tuntuu kyllä olevan keskeinen ”opinkohta” tai uskon asia kun siitä puhutaan saarnastuolista niin usein.

      Olen täysin samaa mieltä Kesäkukan kanssa siitä, että asioista pitäisi saada ja voida keskustella sekä yksin oman pään sisällä että muiden kanssa. Siksi tuollainen jyrkkä ilmaus, että uskon asioita ei ole koskaan hyvä käsitellä järjellä, on hiukan riskaabeli. Vaikka sillä ehkä tarkoittaa hyvää, se voi myös aiheuttaa hallaa, jos se estää kuulijaa järkeilemästä ja pohtimasta, kun hänelle olisi oikein terveellistä järkeillä ja pohtia.

      (Mm. Joona on joskus kirjoittanut apologetiikasta. Kirjoitin nyt omasta päästäni, niin en tiedä miten suuri osa on ”plagioitua” vanhaa tekstiä täältä blogista ja muualta. 😀 )

      Tykkää

      1. Kesäkukka

        Kiitos kommentista! Olen miettinyt sellaista, että jos joku henkilö elää etsikon aikaa niin kyllä hänelle juurta jaksain halutaan selvittää uskomisen asiaa ja aikaa löytyy käydä syvällisiä keskusteluja, jotta henkilö voisi saada uskomisen lahjan itselleen. Kun sitten liikkeen sisällä oleva (uskovainen) ihmettelee miksi jotkut tapanormit ovat siten kuin ovat, ei ole niin tuntuu, ettei olev niin paljon kiinnostusta selittää. Itse koen, että Jumalan olemassaoloon, Kristuksen sovitustyöhön ja Raamatun sanaan on loppujen lopuksi yksinkertaista uskoa ja se on jotenkin järkeenkäypääkin verrattuna esimerkiksi siihen, että ”uskovainen” ei meikkaa, käytä korviksia tai nauti koskaan viiniä (muualla kuin ehtoollisella) tai että uskovaisilla on selvästikin joku mainitsemasi ”ehkäisyoppi”. Nämä ovat itselleni nyt vaikeita asioita Jumalan sanalla ja muutenkaan en löydä Raamatusta perusteluja ns. yhteisten sopimusten käytännölle.
        Ajattelen, että yksinkertaisesta asiasta on tehty monimutkainen. Jokaiselle meistä on kuitenkin annettu omatunto, ja jos se on hoidettu Jumalan Sanalla, voi luottaa, että se neuvoo oikein.

        Minun omatuntoni neuvoo jossakin asioissa eri tavalla kuin uskovaiset ovat perinteisesti opettaneet (juuri esimerkiksi nuo yllämainitsemani) ja se asia mietityttää.

        Tykkää

      2. Matias

        Kiitos Kesäkukka, tähänkin kommenttiisi on helppo yhtyä. Niinpä, miten se olikaan se lapsenomainen usko? Ei lapsi ymmärrä tai edes välitä monimutkaisista sääntöhimmeleistä. Kuten tuossa lasten evankeliumissa, lapsi haluaa vain lähelle Jeesusta. (Tai itse asiassa Jeesuksen luo tuotiin lapsia, joten tekstistä ei käy ilmi halusivatko lapset itse Jeesuksen tykö. Mutta noh, tykkään kuitenkin ajatella niin, että uskon esikuvana lapsi ei muusta välitäkään kuin oleellisesta – siis Jeesuksesta.)

        Tykkää

      3. Jusbru

        Järkeily. Uskon asioita ei kannata järkeillä. Mutta millä tavalla päätelmä siitä, ettei kannata järkeillä on tehty, jos ei järkeilemällä? Ei- saa järkeillä-järkeily on niin sisäisesti ristiriitainen, että naurattaa. (Mutta myös yhtä aikaa kauhistuttaa, koska tällaiset ristiriitaisuudet halventavat kristinuskon todellista sanomaa.)

        Tykkää

    2. Minuakin on häirinnyt Kesäkukan mainitsemat elämäntapanormit, joita pidetään elävän uskon tuntomerkkeinä ja näin laitetaan suorittamaan uskoa. Synti ja pahuus saadaan näin ikäänkuin hallittavaan muotoon.

      Olen elänyt pitkään maailmassa ja se on muovannut persoonallisuutta ja elämääni. Voin sanoa, että parannuksen armo ei avannut minulle sellaista ymmärrystä ,että kyseiset asiat olisivat syntiä. Näen tuon meikkauskiellon lähinnä patriarkaalisen maalaiskulttuurin jäänteenä. Se olisi huvittava, ellei sen perusteella tehtäisi jakoa uskovaisiin ja epäuskoisiin.

      Aikani vaivasin päätäni näillä kysymyksillä, mutta sitten tajusin että se ei johda mihinkään, käsitykseni ei muutu eikä välttämättä vl-kulttuuri muutu. Tämä kuitenkin johti minut sellaiseen oivallukseen ettei vanhoillislestadiolainen elämäntapa pelasta vaan usko Jeesuksen sovitustyöhön.

      Liked by 1 henkilö

      1. Kesäkukka

        Kiitos sisarpuoli kommentista. Minäkin olen ajatellut, että mm. ’meikkauskielto’ on juuri joku patriarkaalisuuden jäänne. Enemmän kuin mielelläni luopuisin sellaisista. Patriarkaalisuuden perinteeseen liittyi ajatukseni naisten näkyvämmäksi tulemisesta. Sillä en silti tarkoita sukupuolten sotkemista toisiinsa, vaan entistä parempaa ymmärrystä siitä, kuinka vastakkaiset sukupuolet voisivat parhaalla mahdollisella tavalla täydentää toisiaan.

        Sisarpuoli: ”Tämä kuitenkin johti minut sellaiseen oivallukseen ettei vanhoillislestadiolainen elämäntapa pelasta vaan usko Jeesuksen sovitustyöhön.” Minua kiinnostaa, miten pystyt yhdistämään vapaan uskomisen Jeesuksen sovitustyöhön ja lestadiolaisen tapakulttuurin noudattamisen?

        Matias kertoi kipuilevansa tervehtimiskäytännön kanssa. Nämä ”piilopakot” näyttävät aiheuttavan joillekin meistä päänvaivaa. Oma oloni on kuin välillä kuin puun ja kuoren välissä: Vapaana, mutta ei kuitenkaan ihan vapaana. Kolossalaiskirjeen toisessa luvussa on mielenkiintoista luettavaa: ”Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen. – – – – Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikään kuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: Älä tartu, älä maista, älä koske! Sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta – ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itse valitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.” Galatalaiskirjeen teema on kokonaisuudessaan kristityn vapaus: ”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkö antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.”

        Niinkuin joskus aiemmin juttelimme, on ikävää, jos tämä vahva elämäntapanormisto on vaikeuttamassa näkemästä tässä kristillisyydessä elävää uskoa ja jotkut lähtevät sen takia pois tai toiset eivät tule ollenkaan mukaan. En tiedä. Toisaalta ajattelen, että Jumala on se, joka armahtaa kenet hän tahtoo jne. Mutta hyvä näitä asioita on varmaan pitää esillä ja keskustella.

        Mietin vielä sellaista, kun usein tuntuu, että uskovaisten talostelun ihan sellainen syvin pohjavire ja tunnelma on jollakin tapaa myös raskas. Toisaalta on myös paljon iloisuutta, mutta jokin surumielisyys ja jäyhyys välillä tulee läpi. Olen miettinyt, onko se normaalia surullisuutta omasta syntisyydestä, mutta kuitenkin tuntuu, että siinä on mukana muutakin. Tähän liittyy varmaan myös tuo perinnäissäännöstön nuodattaminen, uskomisen suorittaminen. Kun kuulin hoitokokouskokemuksista, avautui minulle sellainen asia, että ehkä raskaus tulee myös siitä, että niin monet kantavat traumoja ja pelkoja yhäkin? Ja toisaalta muistan itsekin, että pelolla värittynyttä opetusta oli menneinä vuosina paljon. Synnin vaaroista peloteltiin, puhuttiin pelosta että jaksanko uskoa, pääsenkö perille jne. Raamattu kuitenkin on mielestäni täysin pelon vastainen kirja: rohkaisun ja ilon, vapauden sanoma. Kun usko on kokonaan Jumalan varassa, ja hänen työnsä, niin kuka sen voisi viedä? Olen miettinyt, mikä olisi keino saada raikkautta ja puhdasta ilmaa talosteluun, ja kaksi asiaa on tullut mieleen: raamatuntuntemuksen ja kristinopin tuntemuksen lisääminen sekä avautuminen enemmän ulospäin esim. lisääntyvä yhteistyö kirkon ja muiden toimijoiden kanssa. Ei se usko maailmassa häviä :). Mietin, että jos vl-kristityt edes vähän aktivoituisivat esim. kirkon messussa kävijöinä, kirkon penkeillä istuvista suurin osa olisi pian meitä. Luulen, ettei se muutos voisi olla vaikuttamatta moniin asioihin, ja luullakseni hyvällä tavalla.

        Lyhyesti piti kirjoittaa, mutta pitkä tuli. Opettelen. Iteki pidän napakammista kommenteista.

        Ps. Blogikirjoitus esikoislestadiolaisuuden ja vl-lestadiolaisten yhtäläisyyksistä oli tosi mielenkiintoinen. Se vei roimasti pohjaa ajatukselta, että vl-elämäntapanormiviidakko on ainoa oikea.

        Tykkää

      2. siirak

        Sisarpuolen ja Kesäkukan kommentteja luki hyvillä mielin. Sellaista lempeää kriittisyyttä mutta myös samalla uskomaan rohkaisevaa tekstiä. Paljon samoja ajatuksia itselläkin.

        Tykkää

      3. Kesäkukka kyseli miten olen elämässäni onnistunut sovittamaan yhteen vapaan uskomisen ja vl-normien noudattamisen.

        Kun tein parannuksen, pyrin aluksi noudattamaan ulkomuistista vl-normeja, mutta huomasin ettei se enää onnistunut, olen muuttunut. En anna niille sellaisia ”maailmallisen menon” merkityksiä kuin yleensä vanhoillislestadiolaiset antavat, maailmassa on paljon ”oikeaakin” syntiä ja sen aiheuttamaa kärsimystä. Huomasin että niiden noudattaminen (tai pyrkimys) saa minut tuntemaan itseni ahdistuneeksi ja jopa katkeraksi ja alkavan rajoittaa omaa elämääni mielestäni väärällä tavalla. Huomattavaa on että monet rakkaat läheiseni ovat epäuskoisia ja he tarvitsevat minua, ehkä osalla on myös kysymystä uskonasioista. En tosiaankaan voi alkaa kaupittelemaan näitä rajoituksia autuuden ehtona heille. En edes aina muista niitä (”ai tosiaan, elokuvissa ei saa käydä”)

        Pyrin olemaan rehellinen, kuitenkin olemaan tietoisesti pahentamatta muita uskovaisia. Olen kertonut näkemykseni läheisille ja yllättäen useimmat ovat samaa mieltä. Monet miehet(kin) pitävät meikkauskieltoa aikansa eläneenä.

        No, olenko vanhoillislestadiolainen? En tiedä, mutta useimmiten saan voimaa uskolleni seuroista, kun sinne jaksan raahautua.

        Tykkää

  8. Taavetti

    Kehitysehdotus: blogitekstejä voisi pyytää laajemmin vanhoillislestadiolaisilta teologeilta (esim vanhempia teologeja, vl-yhteisössä paljon esillä olleita tms Valde Palola, Erkki Piri, Keijo Nissinen, Johanna Lumijärvi, Olavi Voittonen, Tapio Holma, Hanna Nurminen, Jukka Palola, ym ym). Ajatuksena että saataisiin teologista keskustelua monesta näkökulmasta. Ja jos ja kun keskustelu olisi kunnioittavaa ja hedelmällistä, voisi monesta aiheesta päästä pureutumaan todella syvälle teologisiin perusteisiin.
    Uskon että tämä lisäisi myös blogin lukijamääriä.
    En tarkoita sitä että blogin ylläpitäjät antaisivat vetovastuun jollekin, vaan että joskus saataisiin houkuteltua myös muita kirjoittajia?

    Tykkää

    1. Joona Korteniemi

      Hyvä kehitysehdotus. Ikävä vain, että tähän mennessä muut vl-teologit eivät ole olleet hirveän innostuneita kirjoittamaan blogiimme. Jaakko Tölli ja Jaakko Ranta ovat hatunnoston arvoisia poikkeuksia. Aina tietysti voi yrittää pyytää.

      Tykkää

  9. SK

    Minulle on blogista jäänyt erityisesti mieleen kirjoitus ”valhe mädättää, totuus tekee vapaaksi” ja ”Jumalan seurakunnan itsekritiikki”. Koen, että jotkut vl-tuttavani eivät ole hyväksyneet minun harjoittamaani vl-yhteisön krittiikkiä, joka on kohdistunut esimerkiksi hoitokokouksiin ja henkioppiin, josta on mielestäni vieläkin jonkin verran jäänteitä vl-yhteisössä, vaikka henkiopista on SRK:n kannanotossa sanouduttu irti vuonna 2011. Minulle on aiheuttanut ahdistusta se, kun olen kokenut vl-yhteisön toimineen joissakin asioissa Raamatun vastaisesti, mutta jotkut vl-ihmiset, joille olen ajatuksiani tuonut julki, ovat pitäneet kritiikkiä Jumalan valtakuntaa vastaan vääränä, sillä seurakunnassa vallitseva Pyhä henki ei heidän mielestään mahdollista virheiden tekemistä. Toki olen jutellut myös useiden vl-ihmisten kanssa, jotka samoin kuin minä, kykenevät kritisoimaan vl-yhteisöä. On silti ollut helpottavaa lukea täältä blogista hyvin perusteltua ja Raamattuun perustuvaa pohdintaa seurakunnan itsekritiikistä. Kiitos antoisista blogiteksteistä ja Jumalan siunausta elämaanne Joona ja Roosa!

    Tykkää

  10. Epson

    Näin esikoisena on ollut hieno lukea Joonan blogia ja kaikkia kommentteja. ”Vielä minä tahdon järistää ei vain maata vaan myös taivasta” on sitaatti Uudesta testamentista, ei ehkä ihan sanatarkka. Uskonpuhdistusta tarvitaan joka päivä.
    Kristittyinä meidän pitää elää kasteen elämää jokapäiväisessä parannuksesta ja uudistuksessa. Siksi uskon että näin tulee seurakuntanakin tehdä. Uudistus tietysti jumalansanan eli Raamatun mukaan. Kaikki hyvä turmeltuu helposti, siksi kaikkea pitää voida punnita Raamatun edessä, jatkuvasti. Helposti karttuu ihmissääntöjä ja vaatimuksiajotka eivät perustu jumalansanaan.

    Meillä oli reformaation juhlavuosi jo viime vuonna 😀 kun tuli vähän hajaannusta. Kuulun esikoisiin eli jatkamme vanhalla linjalla kirkon suhteen. Ne jotka jäivät nykyisten Lapin vanhinten kelkkaan, ovat lähellä perus vl-uskovaista jossa ei kysellä vaan luotetaan seurakunnan ja ennen kaikkea nokkamiesten erehtymättömyyteen. No kyllä siellä autuaaksi tulee kun on henkilökohtainen usko Kristukseen. Itse olen kaiken kipuilua jälkeen tyytyväinen että saan kuulla sanaa jossa on Hyvän paimenen ääni, niin kuin ennenkin.
    Toivotan siunausta kaikille vl-uskoville. Meidän kaikkien tulee lukea ennemmän Raamattua ja myös Lutheria. Kyllä se valo siellä paistaa taivaan tien matkalaiselle, jolla on vain yksi päämäärä: saavuttaa kerran iankaikkinen autuus.
    Raattamaa kirjoitti että Karitsan häät ovat jo alkaneet täällä maan päällä. Ne joiden sydämille on Jeesuksen sovintoveri priiskunut, ovat jo saaneet maistaa sitä autuutta mikä kerran koittaa iankaikkisesti.

    Tykkää

  11. Eräs lukija

    Yksi toive postausaiheeksi: yksinäisyys uskonnollisessa yhteisössä. Erilaisuuden tai joukkoon kuulumattomuuden tunne, yksin olo yhteisöllisessö joukossa, sinkkuna eläminen perhekeskeisessä yhteisössä, elämänkumppanin löytymisen vaikeus näissä sosiaalisissa normeissa…

    Tykkää

  12. Lestadiolaisten piiristä lähteneitä katkeria ihmisiä on paljon. Toiset on katkeria siitä, että heitä kohdeltiin väärin. Toiset taas siitä, ettei heitä tervehditä Jumalanterveellä. Toiset, että ovat uskonsa tähden menettäneet ”kaiken” ja ovat sitten katkeroituneet tästä ja jättäneet liikkeen, eivätkä enää käy missään seurakunnassa, tai vaikka kävisivätkin, pitävät kuitenkin kiinni katkeruudestaan, eivätkä anna anteeksi.

    Ensiksi tulee mieleen, että tällaiset ihmiset eivät selvästikkään ole lukeneet Raamattua. Jeesuksen selvä sana oli: ”Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni” (Luuk. 14:33). Eihän sen pitäisi siis olla yllätys, jos menettää kaiken Kristuksen tähden? Jos kaltoinkohtelu tulee seurakunnasta, ei silloinkaan kannata heittää lasta pesuveden mukana pois.

    Se on hyvin ymmärrettävää, että ihminen katkeroituu, kun häntä kohdellaan väärin. Mietin kuitenkin usein: Kumpi on tärkeämpää, minä vai Jumala? Minun loukattu kunniani tai se, että minua on kohdeltu huonosti, vai Jumala? Minässä on se ongelma, että sitä voi ruokkia vain tämän elämän ajan, ja sitten se kuolee pois, mutta katkeruus ja itserakkaus eivät kuole, vaan ne vain pahenevat. Helvetti onkin paikka, jossa ei ole mitään sitä hyvää, mikä on Jumalasta, toisinkuin täällä maailmassa. Helvetissä on vain epätoivo.

    En halua lyödä sinua, joka olet kärsinyt vääryyttä jo valmiiksi, tahdon vain kertoa sinulle, että älä heitä lasta pois pesuveden mukana. Kristus kutsuu meitä kaikkia, sinuakin, jota on kohdeltu väärin.

    Ihminen, joka katkeroituu, eikä halua antaa anteeksi, ei tee hallaa muille, vaan itselleen. Ihminen, joka on katkera, sanoo, että miksi minun pitäisi antaa anteeksi, koska he eivät pyydä minulta anteeksi? Vastaan: siksi, että pelastuksesi on siitä kiinni ja muutenkin katkerana eläminen on surkeaa, oli sitten kiinostunut ikuisuudesta tai ei. Siksi, että Jeesus ei katkeroitunut, vaan kärsi loppuun asti, jotta Hän voisi tuoda sinutkin Jumalan luokse, koska katkeruus on syntiä. Jeesus sanookin:

    Sinulle, joka et tahdo antaa anteeksi sitä, että sinua on kohdeltu väärin:
    ”Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt. 6:14, 15)

    Sinulle, joka olet menettänyt vaimon, lapset tai koko elämäsi Kristuksen tähden ja olet siitä katkeroitunut etkä halua antaa anteeksi Jumalalle tai seurakunnalle:
    ”Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.” (Matt. 10:37-39)

    Jeesus rakasti Isää, siksi Hän kykeni myös rakastamaan meitä. Rakkaus on ehdoton ja Johannes sanookin: ”Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.” (1. Joh. 4:8). Jeesus ei lyönyt takaisin, kun Häntä lyötiin, eikä kironnut takaisin, kun Häntä kirottiin. Silloin kun ihminen rakastaa Jumalaa yli kaiken Jeesuksen kautta, kykenee hän vasta todellisesti rakastamaan lähimmäistään, koska hän vapautuu synnin ja itsekkyyden orjuudesta ja Jumalan rakkaus vuodatetaan hänen sydämeensä Pyhän Hengen kautta. Anna siis anteeksi äläkä alennu samalle asteelle kiusaajien kanssa. Jos vihaat ihmisiä, jotka sinua vihaavat, olet aivan samanlainen kuin nämä ihmiset.

    ”… jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mitä kiitosta teille siitä tulee? Rakastavathan syntisetkin niitä, jotka heitä rakastavat. Ja jos teette hyvää niille, jotka teille hyvää tekevät, mitä kiitosta teille siitä tulee? Niinhän syntisetkin tekevät. Ja jos te lainaatte niille, joilta toivotte saavanne takaisin, mitä kiitosta teille siitä tulee? Syntisetkin lainaavat syntisille saadakseen saman verran takaisin. Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.” (Luuk. 6:32-35).

    ”Tahdotko seurata iänikuista polkua, jota pahantekijät vaelsivat, ne, jotka kukistettiin ennen aikojaan ja joiden perustuksen virta huuhtoi pois, jotka sanoivat Jumalalle: ’Poistu meistä. Mitä voisi Kaikkivaltias meille tehdä?’ Ja kuitenkin hän oli täyttänyt heidän talonsa hyvyydellä… Tee siis sovinto ja elä rauhassa hänen kanssaan, niin saavutat onnen. Ota opetusta hänen suustaan ja kätke hänen sanansa sydämeesi. Kun palajat Kaikkivaltiaan tykö, niin tulet raketuksi, jos karkoitat vääryyden majastasi kauas, viskaat kulta-aarteesi tomuun ja Oofirin kullan joen kivien joukkoon. Jos Kaikkivaltias tulee sinun kulta-aarteeksesi, sinun hopeaharkoiksesi, silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.” (Job. 22:15-18, 21-26)

    ”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?” (Luuk. 9:25)

    Painotan edelleen: ymmärrän kyllä sitä tuskaa, mitä em. asiat voivat tuottaa, mutta en ymmärrä, miksi pitäisi katkeroitua niin että hylkää myös Jumalan? Ja ihminen, joka ei tahdo koskaan antaa anteeksi, ei tunne Jumalaa, vaikka itse näin väittäisikin.

    Kiitos kaikille keskustelijoille menneestä vuodesta ja anteeksi ajattelemattomista sanoista. Toivotaan hyvää keskustelua tällekin vuodelle! 🙂 Kirjoitusaiheita on aika vähän antaa.

    Liked by 1 henkilö

    1. siirak

      Vielä tähän kommentoin. Tunnut Jupe rinnastavan Kristuksen tähden kaiken menettämisen vl-yhteisön tähden kaiken menettämiseen. Mielestäni kaksi täysin eri asiaa. Voisi hyvin kysyä meiltä jokaiselta vanhoillislestadiolaiselta,
      oletko valmis Kristuksen tähden asettumaan julkisesti tälläkin hetkellä yhteisössä kaltoinkohdeltujen rinnalle tiukasti totuudesta kiinni pitäen, vaikka vaarana olisi seurakunnasta ulos joutuminen? Eikö tämä Kristuksen tähden kaiken kadottaminen tätä edellyttäisi?

      Tykkää

      1. En ymmärrä, missä rinnastan Kristuksen ja vl-liikkeen, mutta jos ajattelen, että vl-liike palvelee Kristusta, niin totta ihmeessä olen valmis myös uhrautumaan sen puolesta.

        Kaltoinkohdeltua ei kuitenkaan auta se, että katkeroituu sitten hänen kanssaan seurakunnalle. Ei, vaan häntä pitää kuunnella ja ymmärtää ja olla tukena, mutta silti kertoa, että kuitenkin Kristus haluaa, että annat anteeksi. Se on totuudesta kiinni pitämistä samalla kun seisoo kaltoinkohdeltujen rinnalla. Kyllä, meidän pitää siis olla valmiita olemaan kaltoinkohdeltujen tukena.

        Tykkää

      2. siirak

        Tuolla alempana jo kirjoitinkin sinulle. Olen kuitenkin eri mieltä siitä, että kenenkään pitäisi uhrautua väärin toimivan seurakunnan puolesta. Siinä haavoittaa omantuntonsa. Samaa mieltä olen siitä että pitää antaa anteeksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi vaieta epäkohdista jotka ovat korjaamatta. Se ei ole katkeruutta.

        Tykkää

      3. siirak

        Mutta voipi olla että tuosta seurakunnasta puhuessamme toinen meistä puhuu aidasta ja toinen aidan seipäästä.

        Tykkää

  13. Hyvin kirjoitettu Jupe – kiitos, ja amen!

    On oikein ja autuaallista olla provosoitumatta, jos provosoidaan… Mutta olemme tietysti vain ihmisiä, ja sekin on tärkeää, että paha olo saadaan purettua, Jobinkaan eheytymisen prosessi ei ollut aivan lyhyt ja ystävien syyllistävät neuvot menivät lähinnä pieleen.
    ”Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.” (Job 19:25)

    Asaf: ”Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti.” (Ps 73:26)

    Tykkää

  14. Arnold

    Aivan mahtavaa ja kirkastavaa sanan selitystä Jupelta koskien katkeruutta. Viiskauttaviis! Kiitos Jupe.

    Näissä ympyröissä hienoimpia hetkiä kokee silloin kun olen jostain asiasta jotakin mieltä, mutta en osaa tai rohkene sitä sanoiksi pukea. Sitten tulee tuollainen Jupe, joka kirjoittaa asian auki keskeltä ja kirkkaasti, vieläpä väkevästi Jumalan sanaan pohjautuen.

    Katkeroitumiseen on inhimillisesti hyvin ymmärrettävät syynsä, mutta mitä ne ovat Kristuksen rakkauden ja iankaikkisuuden rinnalla?

    Tykkää

  15. Taisin olla valitettavasti se ensimmäinen, joka tässä ketjussa mainitsi sanan ”katkera”. Vl-keskusteluissa sanalla on ymmärtääkseni normaalia suurempi tunnelataus, joten olisi pitänyt olla varovaisempi. Mitä mieltä olette seuraavasta Aini Linjakummun analyysistä kirjassa ”Haavoittunut yhteisö” (s.196-197):

    Eronneet ovat ”katkeria”.

    Vanhoillislestadiolaisuudessa käytetään usein termiä ”katkeruus” kuvaamaan tietynlaisten ihmisten näkökulmia. Hoitokokousten yhteydessä erityisesti eronneet nähdään katkerina (ks. esim. Rauhan Sana 20.10.2011, 5). Katkeruus-termin täsmällinen määrittäminen on hivenen vaikeaa, koska yleiskielinen merkitys eroaa vanhoillislestadiolaisten tavasta käyttää sanaa. Voidaan sanoa, että vanhoillislestadiolaisuudessa sanan merkitys on laajempi. Kielitoimiston sanakirjan mukaan katkera on muun muassa ”synkkä, synkän vihamielinen, ivallisen epäystävällinen ja katkeroitunut”. Vanhoillislestadiolaisuudessa katkeruus sisältää monivivahteisen suhteen katkerana olijan ja itse liikkeen välillä. Nimimerkki Lucas avaa Omat polut -blogissa katkeruuden merkitystä omasta näkökulmastaan:

    ”Katkeruus” merkitsee vanhoillislestadiolaisuudessa leimaavalla tavalla pahantahtoista, epäilyttävin ja kyseenalaisin, ehkä henkilökohtaisin motiivein liikkeellä olevaa henkilöä, jonka arviointikykyä ja varsinkin henkilökohtaista sieluntilaa on syytä epäillä. Sanaa ”katkera” käytetään halventavana ja mitätöivänä haukkumasanana. Termi ”katkera” ei siis tarkoita sitä, että henkilö olisi kokenut esim. epäoikeudenmukaisuutta ja pettynyt siihen millä tavoin on tullut kohdelluksi, mikä merkitys sanalla yleiskielessä on. Sanaa käytetään vanhoillislestadiolaisuuden sisällä yksinomaan mitätöivässä ja halventavassa merkityksessä. Siis haukkumasanana. ”Katkeraksi” leimattua henkilöä tulee muiden uskovaisten vältellä eikä hänen ajatuksiaan pidä asettua kannattamaan. Muuten voi joutua itsekin leimatuksi ”katkeran” leimalla, ja siitä seuraa aina vaikeuksia. Vanhoillislestadiolaisuudessa leimataan ”katkeraksi” varsinkin sellainen henkilö, joka on kritisoinut liikkeen opetusta tai käytäntöjä, tai sellainen, joka toivoisi liikkeen menettelytapoihin parannuksia. Erityisesti katkeriksi leimataan liikkeen jättäneet henkilöt, jos he rohkenevat esittää kritiikkiä. Liikkeen käytännön mukaan katkeraksi leimaamalla ei sen jälkeen tarvitse kyseisen henkilön ajatuksia ottaa mitenkään vakavasti, eikä niiden totuusarvoa tarvitse vakavissaan puntaroida, ne voidaan ohittaa arvottomana roskapuheena. (Omat polut 21.5.2011; ks. myös Minä lähdin pois 22.5.2011.)

    Nimimerkki Lucas tuo hyvin esiin katkeruus-termin käytön moninaisuuden vanhoillislestadiolaisuudessa. Sillä ei viitata pelkästään yksilön kokemiin henkilökohtaisiin tuntemuksiin, vaan sillä osoitetaan myös epäilyksiä kyseisen henkilön arviointikyvystä ja sieluntilasta. Katkeralla ihmisellä voi olla epäilyttäviä ja pahantahtoisia motiiveja, minkä takia tällaisen ihmisen mielipiteitä ei tarvitse ottaa huomioon. Katkeraksi leimaamisella voidaan myös vihjata, että kyseinen ihminen on jollakin tavalla itse aiheuttanut oman tilansa ja ongelmansa (vrt. Edkins 2003, 3).

    Tällainen nimeäminen on vallankäyttöä, jossa hoitokokousten ongelmat yksinkertaistetaan kysymykseksi eronneiden mielentilasta. Tällöin ei oteta huomioon, että hoitokokousten seuraukset vaikuttavat eronneiden lisäksi moniin muihin ihmisryhmiin ja liikkeeseen kokonaisuudessaan. Toisaalta myöskin eronneiden vaihtelevien ja moninaisten näkemysten pelkistäminen yksinomaan ”katkeruudeksi” jättää huomiotta hoitokokouskokemusten moninaisuuden. Katkera ihminen määrittyy vanhoillislestadiolaisuudessa eriseuraisuuden ohella ”tyypilliseksi poikkeavuudeksi” joka uhkaa liikkeen yhtenäisyyttä ja puhtautta. Kyseiset ihmiset määrittyvät ongelmien keskeisiksi lähtökohdiksi, vaikka ongelmat olisivatkin jossain muualla.

    Liked by 1 henkilö

    1. Lahja Huhtala

      Ilmeisesti jotkut tuntevat täällä toisensa, vaikka osa kirjoittaa nimimerkin takaa? Ainakin Joona tietänee, kuka kukin on?

      Kun kirjoitan omalla nimelläni, niin se hillitsee mukavasti provosoitumiseni sekä äksyt vastaukset ja piilovihjailut. Nimimerkki-kirjoittelu on arvottomaksi sanottu, mutta ymmärrän kyllä, miksi ei halua tulla julkiseksi. Oli iso kynnys tulla tänne tällä tavalla.

      Aikoinaan kun aloitin suomi24:lla, tilanne oli toinen. Nyt en edes tiedä, onko sitä olemassakaan. Ehkä täällä on silloisia ’tuttujakin’? Jos on, toivon ettei se vaikuta keskusteluun.

      Tykkää

  16. Lahja Huhtala

    Katkeruus-synnistä muistuttelu tuntui tutulta.

    Vl-kontekstissa sillä sanalla on (ollut) leimakirveen ominaisuus. Hoitovuosina ’katkeran kososlaisen’- nimen sai kyseenalaistamalla silloisia opetuksen painopisteitä ja toimintatapoja. Siitä pääsi tietysti vapaaksi tekemällä parannuksen.

    Jos tänä päivänä kyselee vl-tervehtimistavasta tai jostain muusta vl-käytännöstä, niin vieläkin voidaan vastata kysymyksellä: ’Miksi olet niin katkera?’

    Tuo on erittäin hyvin toimiva keino lopettaa keskustelu.

    Liked by 1 henkilö

  17. Varmasti tuossa, mitä Pertti sanoi, on paljonkin totuutta. Voin kuitenkin omasta puolestani hyvällä omallatunnolla sanoa, että minulla kysymys ei ole mistään ”me ja nuo muut” -vastakkainasettelusta, niinkuin moni tälläkin palstalla tietää.

    Mielestäni on kuitenkin ilmeistä, että lestadiolaisuuden jättäneissä ja ylipäänsä kristinuskonkin jättäneissä on paljon katkeria ihmisiä. Minun pointtini ei kuitenkaan ole, että olet katkera, ellet tee parannusta takaisin juuri ”meihin”. Minun pointtini on se, että tee parannus Kristukseen ja mene minne seurakuntaan menet, mutta älä heitä lasta pois pesuveden mukana.

    Tykkää

    1. siirak

      En kyllä aivan tavoita tätä Jupen reaktiota suhteessa Lahjan kommentteihin. ”Jumala on Rakkaus”, neuvot. Mahtoiko omasta kommentistasi paistaa tämä Rakkaus?

      Tykkää

      1. Kommenttini ei ollut erityisesti Lahjalle, vaan kaikille Lestadiolaisista liikkeistä ja kristinuskosta eronneille, jotka ovat syystä tai toisesta katkeroituneet. Toiset ymmärrettävistä syistä ja toiset hieman vaikeammin ymmärrettävistä.

        Sydämestäni toivon, että kommentistani paistaa Jumalan Rakkaus.

        Tykkää

      2. siirak

        ”Kommenttini ei ollut erityisesti Lahjalle, vaan kaikille Lestadiolaisista liikkeistä ja kristinuskosta eronneille, jotka ovat syystä tai toisesta katkeroituneet. Toiset ymmärrettävistä syistä ja toiset hieman vaikeammin ymmärrettävistä.

        Sydämestäni toivon, että kommentistani paistaa Jumalan Rakkaus.”

        Tämä vastaus tulee näköjään tuohon Jupen kommentin yläpuolelle jostain syystä.

        Voi olla että tulkitsin viestiäsi väärin. Pahoittelen ja pyydän anteeksi ehkä turhan kärkevää sävyäni ja sitä etten pyrkinyt siihen hyvään periaatteeseen tulkita asiaa parhain päin.

        Itselle tämä aihepiiri on äärimmäisen kipeä, vaikka en ole itse joutunut varsinaisesti minkää ison vääryyden kohteeksi yhteisössä. Kuitenkin kun tästä aihepiiristä on puhe koen sietämättömänä ennen kaikkea takavuosina oman hiljaisuuteni ja rohkeuden puutteeni, kun oman ry:ni piirissä ihmisiä on kohdeltu väärin. Mutta myös laajemmin sen huumaavan hiljaisuuden, joka asian suhteen on laskeutunut sen jälkeen, kun pieniä positiivisia askelia oli lähinnä Viljo Juntusen johdolla otettu. Aina kun tämä aihe nousee esiin tulee itselläni täysin mahdoton olo sen suhteen että tässä sitä yhtenä ”matkasaattona” mennään, kuin mitään ei olisi tapahtunut ja tapahtuisi edelleen. Yksilöt uhrataan surutta yhtenäisyyden alttarille, mutta täysin epäkristillisesti paikallisen johdon toimesta tomivat yhdistykset ovat ”yhteisessä rakkaudessa”. Paljon kuulee saarnaa siitä kuinka meidän pitää elää totuudessa ja tätä totuutta sitten muille toitottaa. Mutta usein (ei aina) tämä koskee lähinnä jotain olemattomia elämäntapanormeja, mutta ei vaikka sitä että edellytettäisiin vastuuhenkilöiden pitäytyvän totuudessa, kohtelevan ihmisiä oikein jne. Tässä tuli taas avauduttua hieman aiheen ohi, mutta halusin vain tuoda esiin ettei tarkoitus ollut nyt Jupen kimppuun käydä vaan tunteet lähtivät vain kuohumaan.

        Olen usein melko heikoilla uskon suhteen ja kaukana mistään esimerkillisyydestä. Nytkin tuntuu vaikealta jaksaa uskoa. Jaksaako joku kirkastaa Evankeliumia minulle?

        Tykkää

      3. Omasta puolestani annan anteeksi ja Kristuksen puolesta sanon: ”… ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi…” (Matt. 9:2), ”Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö…” (1. Piet. 3:18), usko siis Kristuksen tähden kaikki synnit anteeksi annetuiksi: ”Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan. Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme. Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.” (Ps. 103:10-13)

        Tykkää

  18. Pointti ymmärretty, Jupe 🙂 Ymmärretty myös Lahjan ja Markun viimeisimmät viestit. Tämä katkeransuloinen katkeruuskeskustelu on kai nyt saatu onnelliseen päätökseen, joten yritän palata lähemmäs otsikkoa.

    Joonan blogikirjoitus ”Vanhoillislestadiolaisuuden tämänhetkinen tila ja suhteeni liikkeeseen” jäi minulta harmittavasti väliin. Kiitos kirjoituksesta ja kommenteista vielä näin jälkikäteen. Onneksi Joona lupasi palata aiheeseen vielä uudelleen. Kiitos myös Markulle ”reformaation jälkilöylyistä” edellisen blogin lopussa. Jälleen oivaltavaa historian kertausta tiiviinä pakettina!

    Kotimaa24:ssä käytyjen vl-liikettä sivuavien keskustelujen kuihduttua on Hulluinhuonelainen tarjonnut minulle uuden ja paremman keskustelufoorumin. Asiantuntemus on täällä omaa luokkaansa ja kuumakin keskustelu pysyy asiallisena. Kiitos tästä blogisteille!

    Jaakko Töllin kirjoitus ”Pappina Suomen ev.lut. kirkossa 2010-luvulla” kuuluu tietenkin myös minun suosikkeihini, samoin sen jatko ”Huomioita viime päivien keskustelusta”. Niissä tarjoutui mahdollisuus hedelmälliseen (?) vääntöön esim. Ajatuksen ja Mikko Pisilän kanssa ”sosiologisesta eksklusiivisuudesta”.

    ”Katolilaisen kirje lestadiolaisille” oli toinen huippu, johon saimme Emilin lisäksi myös isä Oskarin kommentin. Pääsimme myös pureutumaan historian syövereihin (ja roskatunkioillekin). Monissa muissakin ketjuissa ovat historia-aiheet olleet lähellä sydäntäni. Markun asiantuntemus ja innostus ovat auttaneet paljon, suurkiitos jälleen Markulle!

    Entä ne blogin kehittämistoiveet? Joona jo lupasi jatkaa opillista ”tilitystään”, joten varsinaisia aihe-ehdotuksia minulla ei ole. Yleiskristillisiä aiheita? Mikä ettei, kyllä me kommentoijat ne kuitenkin käännämme entisille urille. 😉

    Uusia vieraskyniä voisi tosiaan olla mukava saada alustajiksi. Hyviä ehdotuksiakin jo tuli Taavetilta ja Joonalta. Olisin kyllä iloisesti yllättynyt, jos SRK:n johtomiehistä joku suostuisi (ehkä emeritus Viljo Juntunen olisi mahdollinen?) Seppo Särkiniemikin voisi olla halukas? Ekumeeniset laajennukset voisivat myös olla kiinnostavia vaikkapa ortodoksien tai lähetyshiippakunnan suunnasta. Myös Emil Antonin Hapatus-kavereita voisi kysellä.

    Jaakko Tölli muuten ylitti jälleen uutiskynnyksen Raamattuopiston teologipäivillä pitämällään esitelmällä, ks. esim. Seurakuntalainen: https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/entinen-vanhoillislestadiolainen-pastori-kritiikkini-ohitettiin-taysin/. Jaakko voisi olla halukas julkaisemaan kirjoituksensa myös täällä?

    Tykkää

    1. Vieraskynäehdotuksista unohtui ainakin

      1) Heikki Nenonen, vl-taustainen pastori ja kristillisen etiikan tutkija. Hänen asiantuntijatekstinsä kirjassa ”Maijan tarina” oli mielestäni erittäin oivaltava.

      2) Jukka Malinen, rauhansanalainen Pyhäjoen seurakunnan kirkkoherra. Häntä ovat kiitelleet myös vanhoilliset: ”Kyllä oli hyvä saarna, mutta kun häneltä puuttuu se Pyhä Henki…” Kuuntele esim. ”Lestadiolaisten seurat Bosundissa helluntaina 22-24.2015” https://www.youtube.com/watch?v=OYTNSSNSXqc

      Tykkää

      1. Nimetön

        Heikki Nenonen on naispappeudun kannattaja, sittenhän täällä olisi naispappeuden kannattajat ja vastustajat samassa loossissa ja sitten vielä joku homoliittojen kannattajapappi vielä, olisiko Niukkasella sellasta esittää.

        Tykkää

  19. Lahja Huhtala

    Minulle oli yllätys, että tästä tuli vakava katkeruuskeskustelu. Ajattelin Joonan avauksesta, että kysymykseni mahtuu joukkoon. Lähinnä ajattelin asiaa normaalin arjen tasolla, ihan käytännön asiana. Nyt keskustelu on sen verran vaikealla hengellisellä tasolla, että muut keskustelu- ja kyselyhalut hiipuivat.

    Jään kuulolle, jos Joona tästä jotain sanoisi.

    Tykkää

    1. Olen samaa mieltä kanssasi, siirak. Ei Lahjan kommenteissa ole mitään väärää. Samoja ajatuksia ja kokemuksia tervehtimiskäytännöstä esittivät monet muutkin kommentoijat.

      Ei Jupenkaan pitkässä kommentissa sinällään mitään vikaa ollut. Yleisellä tasolla ja jossain muussa yhteydessä se olisi ollut hyvä muistutus anteeksiantamisen tärkeydestä myös uhrin oman psyyken kannalta. Nyt se osui valitettavasti sellaiseen väliin, että Lahja (kuten kai me muutkin) tulkitsi sen itseensä kohdistuneeksi.

      Itse asiassa olen varma, että varsinaisen asian suhteen ei Lahjalla ja Jupella ole erimielisyyttä. Näin uskallan sanoa silläkin uhalla, että panen sanoja toisten suuhun. Itse olen vieläkin pahoillani, että mainitsin tuon katkeruus-sanan. Ymmärrän nyt, miten todella latautunut ja tunteita herättävä se vl-kontekstissa on.

      Toivon että väärinkäsitykset olisivat nyt selvinneet, eikä kenellekään jäisi paha mieli. En toki halua vaientaa tätäkään keskustelua, jos ”mielen päälle” on jotain jäänyt. Erityisesti toivon, että Lahja pysyisi mukana. Kokemuksesi ovat arvokkaita ja keskustelua rikastavia.

      Tykkää

  20. Kesäkukka

    Iltaa kaikille.

    Hyvää keskustelua tervehtimisasiasta ja muustakin.

    Tervehtimisasian ja synninpäästön sanojen (joita täälläkin on aiemmin paljon ruodittu) ylikorostus voi osaltaan johtua hoitokokousaikoina eläneiden henkilöiden traumaattisista kokemuksista. Silloin syntejä ei saarnattu aina anteeksi niitä pyytävälle (sanoja pihdattiin) ja tähän liittyen tervehtimisessäkin kitsasteltiin. Nyt jotkut näistä ihmisistä kokevat ihanana (ja välttämättömänäkin) sen, että joka saarnasta saa kuulla synninpäästön sanat ja että heitä uskovaiset tervehtivät Jumalan terveellä ja he saavat tervehtiä toisia. Se tuo heille turvaa: nyt on asiat hyvin, saa uskoa ja saa olla uskovaisten joukossa.

    Me nuorempi sukupolvi elämme eri kokemusmaailmassa ja ihmettelemme onko kyse vain tavasta kun näitä synninpäästön sanoja toistellaan ja tervehtimisen saatamme kokea jopa kiusallisena. Meillä ei ole tuollaista historiaa. Tämä tuli mieleen kun juttelin hoitokokousvuosina eläneiden uskovaisten ihmisten kanssa. Eräs sanoi, ettei kukaan, joka ei ole elänyt niitä aikoja, voi käsittää, millaista se oli. Kyllä meillä on seurakunnassa niin monenlaista tallaajaa :).

    Vieraskynäidean perimmäinen ajatus oli varmaan nimenomaan se, että kirjoittajat olisivat vl-liikkeessä (vaikka hyviä ehdotuksia on tullut ulkopuolisistakin). Liikkeen sisäpuolella olevaa keskustelua pitäisi saada yhäkin avoimemmaksi ja rehellisemmäksi ja syvällisemmäksi. (Miten olisi S Särkiniemi ja Kristityn vapaus?)

    Itse peräänkuulutan jatkuvasti avoimuutta, ja huomaan nyt, että itsestäni sen olisi lähdettävä. Voinko minä olla avoimempi, voisinko kertoa avoimemmin, mitä ajattelen ja mitä mielessäni liikkuu? Se on kyllä haastavaa, koska viesti pitäisi osata tuoda esille siten, että se voitaisiin ottaa vastaan. Toisaalta vilpitön ja nöyrä kyseleminen ja ihmetteleminen olisi varmaan oikea tapa. En tiedä. Eräs liikkeestä lähtenyt, jonkin verran julkisuudessa ollut henkilö on tämän nostanut esille: pitäisi voida liikkeen sisällä kysellä ja saada vastauksia, eikä poislähteneenä vasta nostaa asioita esiin. Jokainen me voimme tehdä avoimuuden lisäämiseksi oman osuutemme.

    Tykkää

    1. Matias

      Hyvä huomio tervehtimiseen liittyen. Siltä kantilta ajateltuna ymmärrän huolestumiset ja puhuttelut, joista alemmassa kommentissani puhuin. Ymmärrän, vaikken voi niitä lainkaan hyväksyä.

      Tykkää

  21. Matias

    Lahja kyseli ”onko muutoksia tulossa tuohon vl-tapakulttuurikäytäntöön” eli tervehtimiseen.

    Minun kokemusteni mukaan Jumalan terveellä tervehtiminen ja Jumalan rauhalla hyvästeleminen on iskostunut monella ihmisellä hyvin syvälle.

    Minä välttelen Jt:llä tervehtimistä niin usein kuin rohkeus riittää (monesti vannottelen itselleni että ensi kerralla tervehdin jotenkin muuten, mutta h-hetkellä yleensä jänistän; heh), koska koen Jt:llä tervehtimisen pakoksi: tervehtimishetkellä toinen osapuoli tarkkailee miten minä tervehdin, ja jos en tervehdi Jt:llä, minun uskoani epäillään. Kummaksuvat katseet ja virittynyt ilmapiiri tuntuvat henkisesti raskailta, joten minun täytyy joko tervehtiä Jt:llä tai kokea pahoinvointia. Siten koen Jt:llä tervehtimisen pakoksi.

    Kuulostaa ehkä typerältä, mutta olen kipuillut tämän asian kanssa jo pitkään enkä ole päässyt siitä eroon. Onko muilla samankaltaisia tuntemuksia tervehmisestä?

    Toinen asia, miksi en tykkää Jt:llä tervehtimisestä, on se, että sitä on ainakin ennen pidetty vallankäytön välineenä, mistä Pertti kirjoitti ylempänä. ”Tottelemattomia ei myöskään tervehditä Jumalan lasten tervehdyksellä.”

    Pohjimmiltaan Jumalan terve on kyllä hieno tervehdys, jos sen ajattelee kuten Kimmo Pikkuaho ylempänä Pertin lainauksessa: ”`Jumalan terveisiä`. Epäuskoinen ihminen juuri tarvitsee näitä terveisiä, eli sovituksen sanomaa Jeesuksessa Kristuksessa.” Harmi että ajatus Jt:llä tervehtimisestä on nyt aivan kuin päälaellaan.

    Jr:llä hyvästelemisen sijaan sanon toisinaan ”Hyvää yötä, Jeesus myötä” (jos on ilta) tai vain ”Jeesus myötä”. Se on aiheuttanut sekä hilpeyttä että kummeksuntaa. Jouluna toivotin hyvän joulun sijasta ”Hyvää Kristuksen syntymäjuhlaa”, mikä myös aiheutti hilpeyttä joissain. Ehkä hilpeyden alle on joskus kätkeytyneenä myös kummeksuntaa.

    Jäisikin vain kummastelun tasolle. Minua on puhuteltu ja uskoani on epäilty/vähätelty siitä, että en tervehdi ”oikein”. Ennen puhuttelua asiasta on myös puhuttu takanapäin: ”Onko se Matias uskomassa kun se tervehti niin / ei tervehtinyt Jt:llä?”

    Puhuttelu tällaisesta asiasta (onko ”väärin” tervehtiminen syntiä josta pitää puhutella?!), uskon vähättely ja juoruilu ovat myös asioita, joiden takia haluaisin jättää Jt:llä tervehtimisen pois. Pohjimmiltaan kauniissa asiassa on niin paljon rumaa ja pahaa.

    Minä itse tykkään toivotuksesta ”Jeesus myötä” ja käytän sitä nykyään aika paljon. Vielä kun keksisi Jt:n tilalle jotain. 🙂

    Tykkää

    1. siirak

      Kyllä nuo Matias on aivan tuttuja ajatuksia/kipuiluja. Itselläni lähimmässä ystäväpiirissä tervehtiminen on melko vapaamuotoista ja vaihtelevaa. Sitten taas sellaisessa seurassa jossa tiedän tuon tervehtimiskäytännön olevan kuvaamasi kaltainen tulee tervehdittyä perinteisesti.

      Tykkää

  22. Heino Korpela

    Luin tämän ketjun pitkiä kirjoituksia kylläkin ns. ”pitkin hampain.” Lyhyesti kirjoittaminen on vaikeaa, mutta jos haluaa sanoa paljon, kuitenkin kannattaa yrittää sanoa lyhyesti, sillä lyhyen ja ytimekkään kirjoituksen sanoma menee, paremmin läpi, eli sanoman ydin tulee sisäistettyä.

    Haluan tarttua tuohon keskustelussa esiin nousseeseen sanaan ”katkera”. Tämä termi on minullekin hyvin tuttu hoitokokousvuosilta, sillä sanalla; olet katkera, pyrittiin syyllistämään aivan kuin Jupe syyllistää kommentissaan, jota kommenttia Markku kiittelee.

    Kumpikaan teistä ei tarkoita pahaa, vaan haluatte hyvää, vaikkette itse ymmärrä yhtään koko ry:n syytöksen ”olet katkera” terminologiaa. Tuota sanaa käytettiin hyvin mielellään hoitokokouksien jälkeen, kun pyrittiin osoittamaan väärä tuomio oikeaksi. Eli sanottiin: ”Oikein sinut tuomittiin, näkeehän sen, että olet katkera.”

    On oikein Jupelta ja Markulta kehottaa antamaan anteeksi. Se taasen ei ole oikein, että näkee lähimmäisessään katkeruutta, vaikka tämä pyrkii vain oikaisemaan saamansa väärän tuomionsa. Ei väärää oppia tarvitse rakastaa eikä antaa anteeksi, niin että, hyväksyisi väärän tuomion. Kyllä Paavali katui, että oli vartioimassa kivittäjien vaatteita ja näin hyväksymässä kivityksen. Ihmistä, sitä kivittäjääkin meidän tulisi rakastaa. (Jumala meitä auttakoon rakastamaan)

    En halua Jupelle antaa neuvoja, mutta sanon kuitenkin koska kommenteissasi lainaat paljon raamatun paikkoja, mutta itse olet ns. puun takana. Pane tähän kaksi Jeesuksen neuvoa ja toivon, että tutkit niitä ja mietit myös omalta osaltasi (niin minäkin mietin), teenkö oikein? Tässä nuo kohdat:
    ”Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
    Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.” (Matt.!6:24,25)
    ”Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä.” (Luuk.12:8)

    Markku kirjoittaa omalla nimellään, kiitos sinulle kirjoituksistasi! Ajattelen, että uskallat paremmin kuin Jupe esiintyä omana itsenäsi, koska yhteiskunnallisesti olet korkeammalla, kuin meistä monikaan. Minä sanoin suoraan, mitä ajattelin henkiopista ja turpiin tuli! Jupe taitaa olla niin nuori, että lienee hänen olla syystäkin nimimerkin takana. (rohkeus kyllä kasvaa)

    Kerron tähän loppuun tapauksen, ennen puhekieltoa. Meitä oli muutama puhuja koolla, minä en ottanut osaa keskusteluun – kuuntelin. Puhujat keskustelivat yhden papin hoitamisesta. Yksi puhujista totesi: ”Se on veljet niin, että pappia ei niin vain hoidetakkaan! Pitää mennä suurella joukolla nuhtelemaan.”

    Tykkää

    1. siirak

      Nyt hieman rauhallisemmalla mielellä kuitenkin vielä palaan keskusteluun. Vaikka Jupen kanssa yhdessä lukeudun näihin ”puun takaa huuteleviin” ;).

      Tässä Heino pitkälti pukee sanoiksi sen minkä itsekin halusin tuoda esille. Varmasti on niin että katkeruutta on syytä välttää ja anteeksi tulee lähimmäiselleen antaa. Pahasti esim. hengellisen väkivallan seurauksena särkyneeltä ihmiseltä tätä ei voi edellyttää kovin nopeasti, vaan aikaa on annettava. Katkeruuden näkökulmasta voi asiaa tarkastella, mutta ajattelen että tällöin herkästi syntyy kuva syyllistämisestä, vaikkei niin olisi tarkoittanutkaan. Myös on hieman vaarallista lähteä kyseenalaistamaan kovin suureen ääneen toisten ihmisten motiiveja, joita ei kuitenkaan henkilökohtaisesti tunne. Varmasti on katkeria ja pahantahtoisia ihmisiä, mutta on myös niitä, jotka kyllä kirpeästikin herätysliikettämme arvostelevat, mutta puhtain motiivein. Meidän tulee välttää sellaista asennetta, jossa ulkoapäin tuleva kritiikki ohitetaan motiivi kyseenalaistamalla. En tarkoita että Markku tai Jupe näin ajattelisivatkaan. Sen verran heidän ajatteluun olen täällä päässyt tutustumaan.

      Ajattelen myös niin että meillä jokaisella on vastuuta siitä, että vääryydet tulevat korjatuiksi ja että jatkossa tällaista ei enää tapahtuisi. Jälleen kerran muistutan, että nytkin parhaillaan on ”päällä” tilanteita, joissa ihmisiä täysin epäkristillisesti kohdellaan seurakunnissamme. Ja tulen tätä asiaa esillä pitämään niin pitkään kuin aihetta on. En sen vuoksi että olisin katkera, vaan omantuntoni tähden. Näin nimimerkin takaa tämä kyllä on hieman pelkurimaista, mutta tällä hetkellä en parempaan pysty. Toivottavasti tämä tulee vielä muuttumaan.

      Eli vielä kerran korostan että tavoitan kyllä Jupen ja Markun pointit, mutta katson asiaa niin voimakkaasti uhrien näkökulmasta, että en voi olla joka kerta tässä aihepiirissä palaamatta tähän omaan jankuttamiseeni ;).

      Tykkää

    2. Kiitos hyvästä neuvosta, noita ja muitakin Herran sanoja olen pyrkinyt noudattamaan.

      Puhun kyllä muuallakin näistä asioista (omalla nimelläni), vaikkapa somessa, ryllä ja kaveripiirissäni ja jos joku haluaa ”kirkkokurittaa” minut, niin siihen ei tarvita koko Suomea tai Suomen siionia. Se on paikallisseurakunnan tehtävä, ja riittävän moni tietää, kuka minä olen.

      Tykkää

  23. Psykologisesti katkeruus ihmisen minän, egon normaalia toimintaa: Egon perusolemukseen kuuluu mm. tyytymättömyys, vertailu ja menneisyyteen takertuminen. Ego kuvittelee että katkeruuden vaaliminen sisällään jotenkin ratkaisee menneisyyden pettymykset tai auttaa kostamaan niille jotka ovat kaltoin kohdelleet.Todellisuudessahan katkeruus ei suinkaan auta meitä voimaan hyvin, vaan ankkuroi kokijansa mustaan mutaan. Emme pääse vapaasti eteenpäin elämässä ennen kuin päästämme irti menneisyyden rajoittavista kokemuksista, tunteista ja ajatuskaavoista. (psykologi Heli Heiskanen)

    Katkeruus on normaali tunne silloin, kun on koettu vääryyttä ja kaltoinkohtelua. Mutta katkeruuteen jääminen on suorastaan tuhoisaa. Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ”katkeran” leiman on todellakin saanut moni yhteisön käytäntöjä kritisoinut. Se on väärin. Kuten täällä on jo mainittu, huomoi on kiinnitetty mielellään kritisoijan sieluntilaan, kuin epäkohtiin! Hyvin tuttua minulle, kun muistelen 1970 ja -80-lukuja. Minua henkilökohtaisesti ei syytetty kyseisestä sieluntilasta, mutta moni ympärilläni syytöksen sai. Minä tunnen vihaisuutta ja syytän niitä, jotka ovat vastuussa noiden vuosikymmenten tapahtumista. Viha ei kylläkään muuten leimaa elämääni, mutta kun näistä asioista puhutaan, tulen vihaiseksi, uhrien puolesta. Vaikka kuinka ajattelen noita tapahtumia, lopputulema on tuo yllä mainittu. Vastuulliset tulisi saattaa vastuuseen! On vaikeaa käsittää tapahtumia silloin, kun ”pyhästä” paljastuu paha.Minulle ei käynyt kuinkaan, mutta niin moni muu särkyi, kuka milläkin tavalla.

    Parasta positiivista ajattelua kristitylle on hengellisten asioiden miettiminen ja kirkon messuun/liturgiaan osallistuminen. Jumala on hyvä, laupias ja suuressa ihmisrakkaudessaan Hän on valmistanut pelastuksen häneen uskoville ja koko luomakunnalle! Jumalalla on aikansa hoitaa myös vanhoillislestadiolaisuuden piirissä koetut vääryydet ja kaltoinkohtelut. Jumala on sorrettujen puolella ja ylpeitä vastaan ja nöyrille Hän antaa armon. En siis kipule näiden asioiden kanssa. Rakastan entistä hengellistä kotiani, ja minun strategiani on sanoa asiat, niin kuin ajattelen.

    Tykkää

    1. Kiitos hyvästä kommentista, eudokimos! Käsitteitä/sanoja olisi todella syytä käyttää tarkasti ja varovaisesti silloin, kun niillä on suuri tunnelataus ja mahdollisesti myös eri henkilöille erilainen sisältö. Myös henkisen (psykologisen) ja hengellisen erillään pitäminen on äärimmäisen tärkeää. Niiden sekoittamisesta syntyy todella kauheaa jälkeä. (Viittaan taas Heikki Nenosen kirjoitukseen ”Maijan tarinassa”.)

      Tunsiko Jeesus vihaa/vihastumista kaataessaan rahanvaihtajien pöydät tai ”kovistellessaan” fariseuksia? Onko oikeutettua vihaa edes olemassa Raamatun mukaan? Tässä eräs pohdinta ”Mitä Raamattu opettaa vihastumisesta?” https://www.gotquestions.org/Suomi/raamattu-viha.html. Linkki johtaa sivustolle, jonka taustalla näyttäisi olevan evankelikaalinen Grace Community Church. Ehkä Jupe tunteekin sen?

      Mielestäni on täysin oikein muistuttaa korjaamatta jääneistä vääristä tuomioista, olivat ne kohdistuneet itseen tai keneen tahansa. Vihainenkin tästä saa olla ja pitääkin olla! Tämä ei ole katkeruutta missään sanan merkityksessä, vaikka kai oikeutettua katkeruuttakin voi esiintyä.

      Anteeksiantaminen on sitten vaikeampi käsite. Hengellinen ja henkinen konteksti on tosiaan pidettävä erillään. Tästä voisi puhua todella pitkään, onhan se kristinuskon ydinkysymyksiä. Jeesus sanoi ristillä ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” Mutta olisiko Hän sanonut ”Isä, anna heille anteeksi, vaikka he tietävät mitä tekevät”? Enpä tosiaan tiedä. Lisäksi on hyvä muistaa, että amnesia ja amnestia eivät ole sama asia.

      Tykkää

  24. Kiitoksia kaikille hyvistä kommenteista! – Mutta kirjoitan uudestaan: On oikein puolustaa toisia, erityisesti heikompia – mutta omalle kohdalle olkoon kilvoituksen kohteena Jeesuksen esimerkki:

    Mutta Jeesus sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” (Luuk. 23:34)

    Profeetat, Johannes Kastaja, Stefanus, apostolit ja monet myöhemmät pyhät joutuivat jo oman yhteisönsä vainoamaksi oli se sitten VT:n valittu kansa, katolinen kirkko, ortodoksinen kirkko, luterilainen kirkko… ja aina se on tapahtunut ”Jumalan nimissä” ja niin on tapahtunut valitettavasti meidänkin aikanamme! Sen vuoksikin meidän on päivittäin rukoiltava Jeesuksen opetuksen mukaan: ”Tulkoon Sinun Valtakuntasi… (Matt. 6:10; Luuk. 11:2)

    PS. Matiakselle; oikein hyviä tervehdyksiä nuo kaikki vaihtoehtoisetkin ja saa vapaasti sanoa väliin myös terve, hei, moi jne.!

    Tykkää

    1. siirak

      Oikein sinä Markku tässä kohtaa saarnaat ja ymmärrän tunteen tasaannuttua Jupen viestin. Omakohtainen kilvoitus on tuossakin tärkeä muistaa. Mutta kuten profeettojen (maallisen ja hengellisen vallan väärinkäyttäjien välillä kovasanainenkin kritisointi) ja Jeesuksen esimerkki (fariseusten ”kovistelu”, rajanvaihtajien pöytien kaataminen jne.) näyttää, myös ”kirpeäkin” ja melko suorasuokainen toiminta on oikein, kunhan motiivit ovat oikeat ja välttää vihaa ja katkeruutta, aivan niin kuin olette muistutelleet.

      Tykkää

    2. Tuo Kekkos-sitaatti oli siis tarkoitettu jatkoksi Markun tervehtimistapaehdotuksiin (ei siis siirakille). Samaa ”Terve vaan terve!”-muotoa muistan myös kannakselaisen isäni usein käyttäneen. Olisiko tämä jotenkin Karjalassa yleinen muoto? Lestadiolaisuuteen se ei tietenkään liity, ei isäni eikä UKK:n kohdalla. Mauri Kinnunen tämän varmaan tietäisi, ehkä myös Markku?

      Kekkosen lestadiolaistaustasta en ole vieläkään ihan selvillä. Esim. Jari Tervon ”Kekkonen”-sarjassa ei asiasta sanota mitään (ehkä Juhani Suomen kirjasarjassa, jota en vielä ole lukenut). Olivatko UKK:n kummatkin vanhemmat vl-liikkeessä? Se toki tiedetään, että Kekkosella oli lämpimät suhteet vl-liikkeeseen ja esim. Antti Koukkari oli hänen läheinen ystävänsä. Itseään ei UKK pitänyt lestadiolaisena, vaikka arvosti kotinsa hengellisyyttä. Onko tämä oikea tulkinta? Markku tämänkin varmaan paremmin tietää.

      Tykkää

  25. Kirjoitin tämän jo päivä pari sitten, mutta en sitten viitsinyt julkaista. Nyt kuitenkin julkaisen silläkin varauksella, että joku saattaa ”ottaa osumaa” hiukan, koska mielestäni on tarvetta sanoa tämä. Itselläni ei ole mitään hajuakaan mistään hoitokokouksista tai siellä esiintyneistä katkeruussytteeistä hoidettuja kohtaan, sen lisäksi olen hyvin kriittinen vl-liikettä kohtaan, joten ”pesen käteni” kaikesta sellaisesta, että jotenkin syyttelisin muita, sellaisia intrestejä minulla ei ole, koska en kannata eksklusiivista seurakuntaoppia. Yksinkertaisesti kirjoitan sen, miltä minusta näyttää ja saatan olla väärässä. Mutta asiaan:

    Eikö Jeesus ollut juuri esimerkkinä niille seurakunnankin hylkäämille ihmisille? Hän tuli Juutalaisena juutalaisille, mutta Hänen oma seurakuntansa heitti Hänet ulos ja tapatti hänet. Herra itse kärsi niiden kanssa, joita on seurakunnan taholta kaltoinkohdeltu. Markku mainitsi myös profeetat, Stefanoksen, apostolit jne.

    Viimeiset sanat Jeesuksella olivat: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät” (Luuk. 23:34). Kääntykää siis kaltoinkohdellut Kristuksen puoleen, koska Hän ”… on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä” (Hepr. 4:15), älkää kääntykö pois Kristuksesta, koska ei se ole Kristus, joka ajaa lampaat pois laumasta, se on Saatana, usein valkeuden enkeliksi pukeutuneena (2. Kor. 11:14).

    Jos minut potkittaisiin ulos seurakunnasta, niin tietysti ilmoittaisin koko seurakunnalle, jos siinä tapahtuisi vääryyttä, että seurakunta teki tässä väärin ja että heidän (asianomaisten) tulisi myös tehdä parannus oman pelastuksensa tähden, mutta sitten päättäisin antaa anteeksi (pyydettiin minulta tai ei) ja vaikka ilmoittaisin sen seurakunnalle niinkuin Paavali: ”…jos minulla on ollut jotakin anteeksiannettavaa-sen olen anteeksi antanut teidän tähtenne Kristuksen kasvojen edessä” (2. Kor. 2:10), sekä unohtaa koko asian ja etsiä itselleni uuden seurakuntayhteyden, jossa voisin jatkaa Kristuksen palvelemista, enkä jäisi yksikseni märehtimään näitä asioita. Pitää ymmärtää se, että yksi henkilö ei voi vastata kaikista kristillisistä seurakunnista. Minä uskon, että Katolisessa kirkossa voi pelastua, mutta en voi olla ottamassa kantaa Paavin sekoiluihin, hyvä että pysyn jotenkuten kärryillä oman herätysliikkeeni törttöilyistä. Tai sitten odottaisin, että tilanne rauhoittuu ja palaisin taas seurakuntaan ja yrittäisin olla, niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Rukoilisin myös niiden puolesta, jotka ovat minua kaltoin kohdelleet ja tietysti jos johtopaikoilla olisi näitä henkilöitä, pyrkisin siihen, että heidän tilalleen valittaisiin eri henkilöt (elleivät tee parannusta), koska onhan se koko seurakunnan parhaaksi, että luottamustehtävissä on luotettavat henkilöt. Eikö Jeesus olisi toiminut juuri näin?

    Moni ei kuitenkaan koskaan etsi itselleen uutta seurakuntayhteyttä, eikä moni koskaan palaa, mutta siitä huolimatta vielä vuosikymmentenkin päästä vatvoo edelleen näitä asioita. Miksi vatvoa asioita, joista on tullut vain paha mieli, ellei enää edes halua takaisin mihinkään seurakuntaan tai ylipäänsä Kristuksen seuraajaksi? Itse, jos päättäisin luopua uskosta, todennäköisesti toteaisin, että ”hulluja kaikki, pitäkööt tunkkinsa”, unohtaisin koko asian, tilaisin matkan ulkomaille, pakkaisin kamat, ja lähtöpäivää odotellessa korkkaisin tölkin ES:ää, ottaisin virvelini ja lähtisin kalaan mielummin kuin kääntäisin veistä vanhassa haavassa. Rehellisesti sanottuna itselläni herää kysymys: Oliko sittenkin kysymys minusta, eikä Kristuksesta, jos vanhoja asioita pitää vielä vuosikymmentenkin takaa penkoa, vaikkei enää ole edes liikkeen jäsen, saatika sitten edes aktiivinen kristitty?

    Toki kaikki eivät katkeroidu ja se on hyvä se, valitettavan moni kristinuskon tai jonkin siihen kuuluvan (herätys)liikkeen jättänyt kuitenkin katkeroituu. Siksi juuri sanoin, että vaikka ei kiinostaisi enää koko Kristinusko, niin silti on järkevämpää vain pyrkiä unohtamaan nämä asiat, kuin vatvoa niitä. Eudokimos taisi todeta tämän saman asian.

    Tykkää

    1. siirak

      Ihan hyvä että julkaisit. Minusta täydensi hyvin aiempaa kommenttiasi. Varmaan tuossa on viisautta ettei kaikkia asioita yksilön kannata kurkotella hoitamaan. Itsellä tuppaa näkökulma olemaan monesti yksilötasolla ja lähestyn siitä kokemuksesta asioita. Jokaisella on näkökulma ja lähtökohta omansa keskustelussa. Toinen on pidempään asioita pohtinut ja enempi ”rauhassa” , toisella prosessi vielä käymistilassa. Ja hyvä niin.

      Tykkää

  26. Arnold

    Kiitos taas Jupe kirkkaasta tekstistä.

    Jokaista elävän evankeliumin sisältävää seurakuntaa maan päällä ei ole kukaan kyennyt koskaan täsmällisesti osoittamaan. Jokainen niistä on ollut, on parhaillaan ja tulee aina olemaan taisteleva seurakunta. Uskon, että nyt pinnalle nostetut vl-liikkeen sisällä ja piirissä esiintyneet väärinkäytökset eivät ole mikään poikkeus pelastushistorian jatkumossa. Siellä missä on ihminen tai joukko ihmisiä, siellä riehuu synti tuhojaan tekemässä. Kaikki kaltoinkohtelu, epäoikeudenmukaisuus ja väkivalta kaikissa muodoissaan on synnin seurausta niin vl-liikkeen sisällä kuin sen ulkopuolella. Ja sitä samaa taistelua se on ollut kaikissa vanhan ja uuden liiton niissäkin yhteisöissä, jotka ovat pitäneet sisällään sydämen Kristillisyyttä.

    Erilaisten ihmisvähemmistöjen osaksi on näemmä muodostunut olla monesti armottoman ja perusteettoman lyönnin kohde. Vahvempi tekee pahaa heikommalleen. Näin se toimii vähemmistöjen sisälläkin; toisinajattelijoita (ryhmän ”sääntöjä/tapanormeja” kyseenalaistavia) kohtaan. Tästä kipukohdasta tässäkin foorumissa paljon veivataan ees sun taas ja usein aivan aiheesta.

    Millä vähemmistöllä tai siihen kuuluvilla ihmisillä olisi Suomessa enemmän aihetta katkeroitua kaikesta siitä vuosikymmenten pilkasta, parjauksesta ja valheellisista syytöksistä, kuin vl-uskovaisilla? Tätä porukkaa saa lyödä kuin vierasta sikaa kenenkään juuri siitä piittaamatta. Mikä vähemmistö hyväksyisi nöyrästi ja hiljaisesti esim. muutama vuosi takaperin Alma median omistamassa maakuntalehti Lapin kansassa olleen pääkirjoituksen, jossa puhuttiin avoimesti synnytyskoneista synonyyminä monilapsisten perheiden vl-uskovaisille äideille? Kyseessä oli siis lehden virallinen kannanotto ja sen julkistaminen. Jokainen täysijärkinen ymmärtää, että tuollaisen tarkoitus on vain ja ainoastaan loukata ja täytyy ihailla lehteä siitä ammattitaidosta, jolla he sen tekivät. Jos iltapäivälehdet eivät meinaa löytää äksöniä ja sensaatiomatskua tulevaan numeroon, voi aina takataskusta kaivaa jokun vl-parjauksen. Silloin voi kirjoittaa mitä sattuu ja nämä jutut myy aina, vuodesta toiseen. Yksittäisten uskovaisten kokemat vääryydet uskonsa vuoksi ovat oma lukunsa. Eli ainakaan Kristuksen tähden pilkkaa kokeakseen vl-liikkeen ei tarvitse profetioiden toteutumisten toivossa erikseen lähteä etsiskelemään.

    Tietysti on eri asia yhteisön kokema eriarvoisuus kuin yksilön kokema julmuus. Yhtään en tällä kirjoituksellani vähättele niitä oikeasti henkisellä väkiivallalla rikottuja ihmisiä, joita synnin seurauksena on saatu aikaiseksi eri seurakuntien sisällä vl-liike mukaanlukien.

    Istuin sunnuntaina seurapenkissä ja sain kuulla Jumalan sanaa, jonka sisällä kuulin lupauksen uskoa kaikki synnit anteeksi Kristuksen sovintotyön ansiosta. Siinä oli niin sanomattoman hyvä istua, laulaa virsiä ja Siionin lauluja. Tervehtiä veljiä ja sisaria. Siellä meitä istui, tutuilla ja turvallisilla tapanormeillakin tiiviisti yhteen pakattuna joukkona – yhtään synnitöntä istujaa ei ollut.

    Vielä lyhyesti tämän blogipostsuksen kysymyksiin: jotenkin vain olen koukussa tähän keskusteluun. Vaikkakin juuri ja juuri peruskoulun läpäiseenä en ymmärrä näistä kirjoituksista muuta kuin lauseen sieltä ja lauseen täältä. Tuota tustaa vasten ylläpitäjille kehoitus, että minut voi surutta plokata täältä, jos alan suoltaa epäkuranttia tavaraa. Olen muuten puhdasrotuinen apinauskovainen. Tuo Jupen aikoinaan lanseeraama luonnehdinta on minusta aivan huikean hyvä termi ja sopii minuun täydellisesti. Eli synteihin helposti lankeavan minä vain istun ja suu auki uskon, muutoin teologisa kiemuroista täyttä ymmärrystä vailla olevana. Osa se on tämäkin.

    Valtavasti olen täällä oppinut – kiitos kaikesta teille! Totuuden etsintää ja taistelua se on näidenkin keskusteluiden vellonta laidasta laitaan..

    Tykkää

  27. Heino Korpela

    Kun luen näitä nuorten kannanottoja uskosta, niin mieleeni nousee Jeesuksen sanat rikkaalle nuorukaiselle:
    ”Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä”(Mark.10:21)
    Minunkin täytyy todeta teistä, että rakastan teitä, teidän aitoa halua seurata Kristusta. Tosin jotkut ajatuksenne hieman hymyilyttää, esimerkiksi Jupen toteaminen, että voisi kuulua ortodoksiseen kirkkoon.

    Mitenhän kävisi? Luulen että olisi outoa alkaa palvoa pyhimyksiä ja rukoilla Jumalan siasta neitsyt Mariaa. Olen käynyt luostareissa, puhunut uskosta munkkien ja nunnien kanssa. Ihmettelin myös sitä kun yksi nunnista esitteli sormustaan ja totesi, että hän oli saanut sormuksen Jeesukselta ja on kihloissa hänen kanssaan.

    Nuoruus on siinä mielessä ihanaa aikaa, että voi olla niin ehdottomana mielipiteissään, eikä ole vielä elämä murjonut. Eikä näistä elämän koetuksista johtuvaa kyynisyyttä painolastina. Haluan tähän lainata Jupen kirjoitusta. Luetaanpa:
    ”Moni ei kuitenkaan koskaan etsi itselleen uutta seurakuntayhteyttä, eikä moni koskaan palaa, mutta siitä huolimatta vielä vuosikymmentenkin päästä vatvoo edelleen näitä asioita. Miksi vatvoa asioita, joista on tullut vain paha mieli, ellei enää edes halua takaisin mihinkään seurakuntaan tai ylipäänsä Kristuksen seuraajaksi? Itse, jos päättäisin luopua uskosta, todennäköisesti toteaisin, että ”hulluja kaikki, pitäkööt tunkkinsa”, unohtaisin koko asian, tilaisin matkan ulkomaille, pakkaisin kamat, ja lähtöpäivää odotellessa korkkaisin tölkin ES:ää, ottaisin virvelini ja lähtisin kalaan mielummin kuin kääntäisin veistä vanhassa haavassa.”

    Niinpä! Miksi minä kirjoitan tänne ja pyrin kertomaan uskostani, voisinhan sanoa Jupen ehdottamalla tavalla; ”pitäkööt tunkkinsa” Minäpä en vain niin sano, en sitten ikinä tulekaan sanomaa! Haluan kaikista pilkoista ja tuomioista huolimatta riippua kiinni uskosta Jeesukseen ja päästä taivaaseen.

    Helmikuun yhdestoista päivä on elämässäni hyvin merkittävä päivä. Tuona helmikuun päivänä, tulee täyteen, neljä vuosikymmentä. Kun minut ja perheeni kuulutettiin, pannaan/kirkonkiroukseen. Kuitenkaan en ole ”tunkkiani” heittänyt mihinkään, vaan lujasti uskon, että Jumala huolii minut taivaaseen, kun uskon.

    On kyllä sanottava, että haluaisin unohtaa kaikki pilkat joilla minua on yritetty häväistä, mutta siihen täytyy tyytyä, etten unohda niitä kenties kuin vasta taivaassa. (onneksi taivas on olemassa, sinne haluan) Kun kehotetaan unohtamaan, on se sama asia kuin oli muutama vuosikymmen sitten, kun nuoret sanoivat sotaveteraaneille; mitä menitte sinne sotimaan.

    Liked by 1 henkilö

    1. ”Mitenhän kävisi? Luulen että olisi outoa alkaa palvoa pyhimyksiä ja rukoilla Jumalan siasta neitsyt Mariaa. Olen käynyt luostareissa, puhunut uskosta munkkien ja nunnien kanssa. Ihmettelin myös sitä kun yksi nunnista esitteli sormustaan ja totesi, että hän oli saanut sormuksen Jeesukselta ja on kihloissa hänen kanssaan.”

      Tuota täytyy tarkentaa senverran ja Eudokimos voi kai vahvistaa, että Ortodoksinen kirkko ei opeta pyhien palvontaa sen enempää kuin Katolinenkaan kirkko, vaikka jotkut niiden jäsenet niin tekevätkin. Jumalan sijasta ei myöskään opeteta rukoilemaan ketään pyhiä, vaan heiltä pyydetään esirukouksia niinkuin minä voisin pyytää sinulta, koska vanhat kirkot ajattelevat, että entiset pyhät ovat elossa ja tietoisina, niinkuin ilmestyskirjassa näyttäisi olevan ja Jeesus myös opettaa, että ei Jumala ole kuolleiden, vaan elävien Jumala. Tokikaan se ei käy Raamatusta selväksi, että uskossa kuolleet pyhät voisivat rukoilla kenenkään puolesta. Toki edellämainittu menee kyllä joskus yli hilseen, ei ainoastaan kirkon jäsenillä, jotka eivät oppia ymmärrä, mutta myös jossain liturgisissa teksteissä mielestäni, esimerkkinä vaikkapa seuraava:

      ”Me syntiset ja alhaiset hartaasti nyt rientäkäämme Jumalan synnyttäjän tykö ja katuen syntejämme langetkaamme hänen eteensä huutaen sydämmemme pohjasta:

      Auta oi valtiatar, ja armahda meitä, älä viivytä me hukumme, älä viivytä me hukumme, älä viivytä, me muutoin hukumme, me muutoin hukumme…

      Synteimme paljouden tähden, synteimme paljouden tähden, synteimme paljouden tähden
      älä palvelijoitasi palauta tyhjin käsin tyköäs, sillä sinusta me olemme saaneet itsellemme turvan…”

      Tuota em. tekstiä on vaikea hyvällä tahdollakaan kuitata pelkäksi esirukouksen pyytämiseksi.

      Tuosta nunnasta en tiedä :D.

      En ole valmis liittymään kirkkoon, jossa palvotaan muuta kuin Herraa, siksi tämä tarkennus Ortodoksisen kirkon opetuksista 😉

      Tykkää

      1. Tuota rukousta Jumalansynnyttäjälle en tunne. Eiköhän tuossakin ole sama ajatus, kuin silloin, kun pyydetään Jumalanäitiä ” pelastamaan ” rukoilijat. Pelastamaan siis esirukouksillaan rukoilijoiden puolesta Pojalleen. Monet rukoukset on käännetty kreikan kielestä suomeksi, ja suomennoksessa ei tule sitten esille tuo ajatus. Jumalanäiti itsessään ei tietenkään pelasta ketään, mutta hän rukoilee Poikaansa, jolta yksin tulee Pelastus.

        Raamatussa on kyllä vertauskuvauksellisia tekstejä siitä, että pyhien rukoukset nousevat suitsutuksen tavoin Jumalan eteen, ja tähän tuo ajatus Pyhien esirukouksista perustuu.

        Tykkää

      2. Heino Korpela

        Jupe: ”Moni ei kuitenkaan koskaan etsi itselleen uutta seurakuntayhteyttä, eikä moni koskaan palaa, mutta siitä huolimatta vielä vuosikymmentenkin päästä vatvoo edelleen näitä asioita.”

        Sinä ole Jupe varmaankin paremmin selvillä ortodoksien uskonnon käytännöistä, kun minä. Olen tainnut käydä Valamon luostarissa pari kertaa, samoin Lintulan luostarissa. Videoin myös, kun haastattelin johtavaa munkkia, ei videointi kyllä oikein onnistunut, sillä kun laitoin kameran päälle, tuli hyvin virallisia vastauksia. Nunnat taasen suuttuivat minuun, kun kysyin niin vaikeita kysymyksiä.

        Olikohan tuon johtavan munkin nimi Serkei – no jotain sinnepäin. Hän oli hyvin ystävällinen ja häneltä sain kysyttyä vaikeitakin asioita, ei hän suuttunut minuun. Olin heidän jumalanpalveluksessaankin, siellä töppäsin, koska en tiennyt, että miesten ja naisten tulee olla eri puolella kirkkoa, meni siis naisten puolelle seisomaan. Onneksi ystävällinen nainen neuvoi ja niin vaihdoin miesten puolelle.

        Kuoro lauloi hyvin kauniisti ja ainakin siinä tilaisuudessa munkit rukoilivat neitsyt Mariaa ja muita pyhimykseksi julistettuja ihmisiä. Voi olla, että minua ei mikään uskonsuunta huolisi joukkoonsa. Olen toiminut yli kaksikymmentä vuotta kansalaisopiston osastonjohtajan ja tutustui musiikinopettajaan ja hänen äitiinsä, he ovat ortodokseja. Yhtenä keväänä kävin heidän kodissaan, tuon opettajapoika oli kotona, mutta äiti oli kiertämässä heidän kirkkoaan, tsasounaa.
        Tsasounaa kiertää koko kirkkoväki kynttilät kädessä, kierretään seitsemän kertaa. Oli siinä muutakin, en muista. Ovat hyvin ystävällisiä ihmisiä, mutta ei minusta ole heidänkään joukkoon.

        Tykkää

    2. ”On kyllä sanottava, että haluaisin unohtaa kaikki pilkat joilla minua on yritetty häväistä, mutta siihen täytyy tyytyä, etten unohda niitä kenties kuin vasta taivaassa. (onneksi taivas on olemassa, sinne haluan) Kun kehotetaan unohtamaan, on se sama asia kuin oli muutama vuosikymmen sitten, kun nuoret sanoivat sotaveteraaneille; mitä menitte sinne sotimaan.”

      Se on tietysti totta ja täysin ymmärrettävääkin, että koettua väkivaltaa on vaikea unohtaa, mutta tarkotin lähinnä siinä mielessä, että pyrkii (paino sanalla pyrkii) olemaan vatvomatta niitä kipeitä asioita.

      Tykkää

    3. Olen edelleen sitä mieltä, että tässä ”katkeruuskeskustelussa” ei varsinaisesta asiasta olla eri mieltä. Painotuserot ja ajoittainen ohipuhuminen johtuvat pikemminkin sukupolvien ”kokemusmaailmojen” välisestä kuilusta; 70-vuotiaalla ja 20-vuotiaalla ne ovat totaalisen erilaiset. Muistan itsekin 60-luvun, jolloin me nuoret saarnasimme isillemme pasifismia ja kysyimme ”mitä menitte sinne sotimaan” (Kiitos Heinolle vertauksesta!) No, ihan noin en sentään isälleni sanonut, hän kun oli ollut ammatiltaan sotilas (sot.mest.evp.) ja muutenkin oli historiasta jo hiukan kypsempiä mielipiteitä. 🙂

      Heinon vertaus on kuitenkin paikallaan. 70-luvun hoitokokouskurimuksen läpikäynyt katsoo asioita toisin kuin sitä kokematon. Tämä koskee myös liikkeen sisään jäänyttä vanhempaa polvea. Takaraivoon on jäänyt pelko: Ei kannata nostaa päätään, vaikka tuntuu olevan suojasää. Voi tulla yöpakkanen, jossa se katkaistaan.

      Sodan käyneistä miehistä monet menivät peruuttamattomasti rikki. Edes mikään perheen tai ystävien myötätuntoinen ymmärtäminen ei heitä voinut auttaa. Sen voin minäkin näin jälkikäteen käsittää. Ehkä tämä olisi hyvä muistaa myös hoitokokouskeskusteluissa. Tässä en tietenkään tarkoita Heinoa tai ketään muutakaan täällä kommentoivaa!

      Tällaiset ”setämäiset” muistutukset saattavat syystä ärsyttää nuorta sukupolvea. Miksi heidän pitäisi sukeltaa menneisyyden tunnekuohuihin? Eivätkö perustelut ja faktat riitä? Toki ne riittävät! Onhan niiden riitettävä, eihän minullakaan ulkopuolisena muuta ole. Halusin vain muistuttaa siitä ”suopeuden periaatteesta”, jota Joonakin on peräänkuuluttanut. Toivottavasti en vain pahentanut asiaa…

      Tykkää

  28. Nimetön

    Muutamia ajatuksia on herännyt edellä käydyn keskustelun myötä:
    PN: “…Ehkä myös siitä, että alkuperäinen merkitys oli ”Jumalan terveisiä” – siis ilosanoman terveisiä Jumalalta, evankelioimista pähkinänkuoressa!”
    Jumalan terve- tervehdys on monella tavalla äärettömän kaunis ja puhutteleva. Muistan kuitenkin lapsuudesta oppineeni, että kyseinen tervehdys oli nimenomaan rajaava ja poissulkeva, samalla tavalla kuin synninpäästön sanojen pihtaaminen, jos henkilö ei osannut sanallisesti oikealla tavalla ilmaista omaa sieluntilaansa seurakunnan edessä. Parhaimmillaan Jumalan terve- tervehdys on kuitenkin kutsuva ja houkutteleva: “Jumala lähettää juuri sinulle terveisiä minun kauttani!” tai “Jumala rakastaa ja muistaa sinua vieläkin.” Saksan Baijerissa kyseisellä Gruss Gott- tervehdyksellä tervehditään jokaista lenkkipolulla vastaan tulevaa.
    Kesäkukka: “Mietin, että jos vl-kristityt edes vähän aktivoituisivat esim. kirkon messussa kävijöinä, kirkon penkeillä istuvista suurin osa olisi pian meitä. Luulen, ettei se muutos voisi olla vaikuttamatta moniin asioihin, ja luullakseni hyvällä tavalla.” Samaa mieltä.
    Arnold: “Kaikki kaltoinkohtelu, epäoikeudenmukaisuus ja väkivalta kaikissa muodoissaan on synnin seurausta niin vl-liikkeen sisällä kuin sen ulkopuolella. Ja sitä samaa taistelua se on ollut kaikissa vanhan ja uuden liiton niissäkin yhteisöissä, jotka ovat pitäneet sisällään sydämen Kristillisyyttä…”
    Tämä on totta. Vl-liikkeen sisällä tapahtunut kaltoinkohtelu, epäoikeudenmukaisuus ja väkivalta on tosin ollut monimutkaisella ja pelottavalla tavalla sekoittuneena evankeliumiin ja Pyhään Henkeen. Kyse on siis vielä vakavammasta asiasta kuin ns. jumalattomien synneistä.
    (Matt. 12:30–32): ”30) Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa. 31) Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta. 32) Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.”
    Ei siis ole ihme, jos ihmiset ovat syvästi vaurioituneet. Katkeruus on vain surua, itkemätöntä itkua, joka ei ole tullut sielunhoidollisesti ja rakkaudella kohdatuksi. Ihmisessä on syvä tarve tulla kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi kipeiden asioiden kanssa.

    Tykkää

    1. Heino Korpela

      Nimetön kirjoittaa: ”Katkeruus on vain surua, itkemätöntä itkua,” Onpa tosi hyvin ilmaistu ja täysin keskelle! Kiitän sinua tästä.
      Haluan vielä muutamalla sanalla yrittää selventää, tuota tunnetta josta käytetään sanaa ”katkeruus.”

      On tosiasia, että se joka ei ole kokenut hoitokotuksien mekanismia, (niin kuin Pertti toteaa) ei voi ymmärtää sitä, miten ihmisen minuus ja usko Jumalaan voidaan lyödä täysin lyttyyn ja tehdä uskovan luottamus Jumalan armoon ja hyvyyteen täysin tyhjäksi ja nostaa seurakunta tuomariksi, joka tutkii ja määrittä mitä hoidettavan sielussa liikkuu.

      Meidän nuorin lapsemme ihmetteli sitä, miksi minun on niin vaikeaa kirjoittaa kirjaani hoitokokouksien kulusta, vaikka olen kertonut avoimesti monissakin kirjoituksissani noista hoitokokouksista. Kun, yritin kirjoittaa – en pystynytkään! Ostin kannettavan tietokoneen ja ajattelin, että menen matka-autoon, jospa siellä voin kirjoittaa, ei auttanut.

      Nimetön kirjoitti; ”Katkeruus on vain surua, itkemätöntä itkua,” Tämä on niin kauniisti sanottu, että tämän paremmin ja kauniimmin ei voi yksikään ihminen tätä sanoa. Minä niin sydämessäni surin ja suren niitä pieniä uskovia, jotka särjettiin noissa hoitokokouksissa – enkä minä kyennyt auttamaan heitä, en yhtäkään – olen liian pieni.

      Tykkää

  29. Niin kuin täällä on jo todettu, ne, jotka eivät ole kokeneet hoitokokusaikaa sitomisineen, ahdistavine massa-hoitokokouksineen, julkiripittäytymisineen ja joka kylällä pidettyihin pienempine, yöllisine hoitotilaisuuksiineen, eivät voi kuvitella sitä ilmapiiriä! Se on kyllä jättänyt jonkin jäljen jokaiseen, joka niihin osallistui. Herkimmät meistä saivat tietenkin isommat traumat. Se joka joutui syytetyksi ja sitten sidotuksi synteihinsä, kun ei taipunut hoitomiesten vaatimuksiin, ei varmasti unohda sitä ikinä.

    On sanottu, että hoitokokousaalto oli suurin väkivallan aalto Suomessa, sitten sotien! Uskon, ettei tuo arvio osu kovinkaan paljon harhaan. Ymmärrän sinua Heimo, hyvin. Jupen pointit jotenkin käsitän, mutta täytyy sanoa, että teksteissä kuvastuu vain se, että hän ei ole kokenut noita aikoja. Miten, esimerkiksi Pohjois-Suomen maaseudulla, uskonyhteisöstään erotettu olisi ”tosta noin vaan” hakeutunut johonkin toiseen seurakuntaan, kun vanhoillislestadiolaisuus oli monen seudun ainut uskonyhteisö? Miten sellainen, joka on lapsesta saakka oppinut ja sisäistänyt, että vl-yhteisö on ainoa oikea seurakunta, yhtäkkiä olisi helposti hakeutunut johonkin muuhun, vieraaseen yhteisöön? Käykö selllainen ylipäätään helposti?

    Ymmärrän kyllä, että monet ovat katkeriakin. En kyllä suosittele siihen jäämistä, kuten edellä kirjoitin. Markku Korteniemi kirjoitti, aivan oikein, että myös muilla, vanhoilla kirkoillakin, on historiassaan hengellistä väkivaltaa. Mutta onko hyödyllinen näkökulma se, että kun muillakin on ollut, meilläkin on. Ei se pienennä ollenkaan vl-liikkeen ongelmia ja sitä, että asioita pitäisi korjata ja oikaista. Asioiden suhteuttaminen on kyllä terveellistä, ja oikein, mutta ei saisi oleenkaan viedä huomiota vl-liikkeen ongelmista ja korjaamattomista vääryyksistä. Ymmärrän, että monet ovat väsyneitä siihen, että näistä asioista jotkut kirjoittelevat, mutta niin kauan kuin uhrit eivät saa oikeutta, keskustelu tulee jatkumaan.

    Vanhoillislestadiolainen liike korostaa anteeksi pyytämistä ja anteeksi antamista, asioiden korjaamista, kuten sanonta kuuluu. Saarnamiehet puhuvat siitä jatkuvasti. Monella saarnamiehellä on kuitenkin omat jäljet korjaamatta. Uhreja on pyydetty lähestymään niitä, jotka ovat väärin kohdelleet. Yleisellä tasolla on esitetty ”pahoittelu”. Eihän se näin voi mennä! Mitä se kertoo noista saarnamiehistä?

    Esimerkki: minä lyön jotakuta kiistan seurauksena ja hän saa sen seurauksena vamman siitä. Uhri odottaa anteeksipyyntöä, ja asian hyvittämistä jotenkin, vuosikausia. Minäpä en mene ja enkä pyydä anteeksi, vaan vaadin, että tuo uhri tulee luokseni keskustelemaan…Menikö asia minun kohdaltani oikein, yleisen oikeustajun mukaisesti? Menikö kristillisen etiikan, ja Kristuksen opetuksen mukaisesti? –Tästä on kysymys.

    Tykkää

  30. Nimetön

    En ole ennen tänne kirjoittanut, enkä varmaan sitä vastedeskään tee. Mutta vuosien varrella toisinaan paikalla olleena kommentoin muutamalla sanalla.

    Ensinnäkin keskustelun taso pyrkii olemaan teologisesti korkea. Välillä kylläkin mennään hiusten halkomisen kymmenesosiin, ja toisensa tuntevat keskustelijat jatkavat ketjuja äärettömyyksiin. Tämä ilmiö on toki tuttu muualtakin. Oma viestini on kai ketjun kahdeksaskymmenesseitsemäs, eivätkä sitä lue muut kuin hulluinhuonelaisfriikit.

    Toiseksi, Joonan tarkoitus etsiä kolmas tie on johtanut kaiketi hyvistä intentioista huolimatta ns. Joonan tiehen. Liput liehuen on menty harhaan, mikä on vahinko. Jalkapallokentillä oppimani muistisääntö on jälleen tullut todistetuksi: ”Mene yksin ja menetä.”

    Lestadiolaisuuden asioita sietää parantaa. Mutta näyttääpä siltä, että täällä ovat menneet käsitteet lestadiolaisuus ja Jumalan valtakunta sekaisin. Paradoksaalistahan se on.

    Joona viittaa siihen, että vanhoillislestadiolaiset lukevat vähemmän Raamattua kuin suomalaiset keskimäärin. Ei kai sentään? Itse olen nähnyt tutkimuksen, jonka mukaan herätyskristillisistä suunnista vl-kristillisyydessä luetaan Raamattua vähiten. Todistustaakka on nyt kyllä Joonalla, joka voinee osoittaa tutkimuksen, jossa kerrotaan lestadiolaisten olevan keskivertosuomalaista laiskempia sananlukijoita. En nimittäin tuota niele.

    Sanankuulijuuskin tuo muuten raamatuntuntemusta, ja kuulijuudessa olemme aika hyviä. Veikkaan ykkössijaa.

    Sanalla sanoen, näyttäisi silmiini että Hulluinhuonelainen asettuu muiden yläpuolelle. Uskominen ei ole akateemista pohdiskelua vaan – uskomista.

    Terveiset kaikille tutuille, fiksuille ja urpoille.

    Tykkää

    1. Joona Korteniemi

      Kiitos kommentistasi. Tutkimus, johon viittaa on Hanna Salomäen väitöskirja ”Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen” vuodelta 2010.

      https://www.kristillinenkirjakauppa.fi/tuote/heratysliikkeisiin-sitoutuminen-ja-osallistuminen-hanna-salomaki/

      Ikävä kyllä minulla ei ole nyt kirjaa käsillä, joten en voi laittaa sivunumeroa. Kuitenkin: tutkimuksen mukaan vanhoillislestadiolaiset eivät lue Raamattua pelkästään vähemmän kuin muu herätysliikeväki, vaan jopa vähemmän kuin suomalaiset ylipäätään (suomalaiset ylipäätään tarkoittaa kokonaisväestöä, jossa ovat mukana sekä aktiivikristityt että sekulaarit ihmiset). Suomalaisista Raamattua päivittäin lukee 3%, vl:sta 1%. Jopa kolmasosa vl:sta lukee Raamattua harvemmin kuin kerran vuodessa.

      Kommentissasi käytät paljon epämääräisiä negatiivisia mielikuvia. Voitko täsmentää niitä?

      Mitä tarkoitat sillä, että ”olen mennyt liput liehuen harhaan” tai että olen ”mennyt yksin ja menettänyt”? Itse en koe menettäneeni mitään olennaista. Olen saanut paljon, ja mikä tärkeintä, koen päässeeni lähemmäs Jumalaa.

      Mitä tarkoitat sillä, että täällä ovat menneet käsitteet lestadiolaisuus ja Jumalan valtakunta sekaisin? Olisiko niin, että nuo käsitteet tuppaavat menemään sekaisin enemmänkin vl-julistuksessa?

      Voi olla, että keskustelu menee täällä välillä hiusten halkomiseksi ja keskusteluketjut jatkuvat äärettömiin, mutta miksi se tulisi nähdä ongelmana? Kommentteja voivat lukea ne, jotka jaksavat lukea ja jos ne eivät kiinnosta, ne voi jättää lukematta.

      Mitä tarkoitat sillä, että ”Hulluinhuonelainen asettuu muiden yläpuolelle”? Minun nähdäkseni keskustelu on täällä pääsääntöisesti asiallista ja keskustelukumppania arvostavaa. Täällä näyttää myös olevan kaikenlaisia keskustelijoita – vanhoja ja nuoria, oppineita ja vähemmän oppineita. Keskustelutyyli ei ole mielestäni akateemista vaan arkista ja kansantajuista. Mihin siis perustat väitteesi, että täälla asetutaan muiden yläpuolelle?

      Usko ei ole akateemista pohdiskelua vaan uskoa, totta. Usko sinänsä ei kuitenkaan vielä pelasta, vaan uskon kohde, Kristus. Siksi on tärkeä valvoa, että usko todella kohdistuu Kristukseen eikä vaikkapa siihen, että ”tämä on ainoa oikea usko”. Tämä blogi on perustettu alustaksi ja foorumiksi juuri tällaiselle pohdinnalle ja valvomiselle.

      Vl-keskustelukulttuurissa turvaudutaan kokemukseni mukaan ikävän usein juuri tuollaisiin epämääräisiin, negatiivisiin mielikuviin. Ne kuulostavat hienoilta ja niiden avulla kuka tahansa on helppo leimata miksi tahansa. Lähemmässä tarkastelussa ne paljastuvat kuitenkin usein tyhjyyttään kumiseviksi.

      Tykkää

    2. Heino Korpela

      Kiito sinulle nimimerkki ”nimetön!” Minäkään en ole tainnut tänne juuri kirjoittaa, mutta olen jonkin verran käynyt lukemassa. Lukemisesta on taasen seurannut, että olen ollut hyvilläni tästä palstasta. Kirjoitat:
      ”Sanalla sanoen, näyttäisi silmiini että Hulluinhuonelainen asettuu muiden yläpuolelle. Uskominen ei ole akateemista pohdiskelua vaan – uskomista.”

      Tämä on hyvä mielipide sinulta! Se, mitä meidän usko tulisi olla? Onko siis paha asia, että Joona tuo keskusteluun akateemista pohdintaa? Jos minä vastaisin tähän, sinun olisi vaikea uskoa minua (olen jo hyvin vanha), mutta etsitäänpä tähän Jeesuksen mielipide.

      Kun Jeesus opetti, hän puhui vertausten kautta fariseuksille, publikaaneille ja ketä nyt olikaan kuulijana. Vertauksia eivät aina edes opetuslapset ymmärtäneet, Jeesuksen täytyi heille vielä tarkemmin selittää vertaus. (kylväjän vertaus) Nyt kuulioissa oli paljon fariseuksia, niinpä Jeesus kysyi vertauksen jälkeen:
      ”Ymmärrättekö nyt kaiken tämän?” Jeesus kysyi. ”Ymmärrämme”, he vastasivat.
      Silloin hän sanoi heille: ”Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa.”(Matt.13:51,52)

      Tässä tuli nyt varma tieto, ettei akateeminen pohdiskelu ole pahasta, vaan se tuo ikään kuin uuden elementin uskoon. Kun saarnataan, puhujan tulee luottaa Jumalaan, eikä pitäytyä kuluneisiin fraaseihin. Muistetaan, että Jeesus on luvannut olla uskovien kanssa jokaisena päivänä.

      Kun, vertaan vanhoillislestadiolaisuutta lapsuuteni aikaiseen, löydän suuria eroja. Nyt nousee kysymys, oliko silloin eksklusiivinen seurakuntaoppi käytössä? Vastaan tähän, että kyllä semmoisia uskovia ja saarnamiehiä oli silloinkin, jotka uskoivat, että vain täällä on Jumalan valtakunta ja yksin vanhoillislestadiolaisissa on oikea Kristuksen seurakunta.

      Minua ei ole näin kasvatettu, eikä monet vanhat saarnamiehet näin, rajanneet Jumalan valtakuntaa, muistettiin Jeesuksen opetus. Biblia: ”Joka uskoo minun päälleni, niin kuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat.” (joh.7:38)
      Minulle moni vanha saarnamies neuvoi, ettei saa tuomita toisen uskoa, vaan tulee kertoa miten itse uskoo. Jos joku ei usko samalla lailla, pitää olla tuomitsematta ja jättää tuomitseminen aina Jumalalle, Jumalan sanalle.

      Minä olen samaa mieltä Joonan kanssa siitä, että nyky ry:n uskovat lukevat vähän raamattua. Jos keskustelee heidän kanssaan uskosta, eivät he osaa kuin muutamia fraaseja, joita ovat toistuvasti kuulleet saarnoissa. Yksittäisten raamatun kohteitten tietäminen, ei ole raamatun tuntemissa, kohta on aina jonkin raamatun luvasta irrotettu ja jos ei tunne kokonaisuutta voi tulla väärä ymmärrys.

      Tykkää

  31. ”Joonan tarkoitus etsiä kolmas tie on johtanut kaiketi hyvistä intentioista huolimatta ns. Joonan tiehen. Liput liehuen on menty harhaan, mikä on vahinko.”

    –Mielestäni Joona on esittänyt Kristus-tietä vanhoillislestadiolaisille ja sitä, että seurakunta voi harjoittaa itsekritiikkiä, myöntää harhansa ja tehdä parannusta, niin yhteisönä kuin yksilöinä.

    Tottahan se on, että vanhoillislestadiolaisten enemmistö ei lue Raamattua. Sanankuulijuus on hyvä asia. Kuulla ja kuunnella on kuiten eri asia. En tiedä, tuoko seuroissa istuminen kuitenkaan varsinaisesti raamatuntuntemista. Jo lestadiolaisen alkuheräyksen jälkeen huomattiin, että Biblian lehdet mustuivat tietyltä kohdin, muiden jäädessä valkeiksi…

    Samoista teksteistä siellä seuroissa saarnataankin, ja harvemmin mitään uutta tuodaan esille, Raamatusta nimittäin. Ei millään pahalla: saarnat ovat monesti vain samaa lestadiolaisten fraasien ja sanontojen toistamista. Jos se jotain jollekin antaa, hyvä niin. Paradoksaalista kyllä, lestadiolaiset väittävät uskonsa perustuvan Raamattuun. Kun pyytää sitten perustelemaan Raamatulla, siihen ei kyetä. Usein ei edes yritetä, siksi, kun ei tunneta Raamattua.

    Tässä blogissa on vakavaa yritystä etsiä asioille vastauksia Raamatusta, kirkkohistoriasta, kirkon traditiosta, kristillisestä etiikasta ja vanhoillislestadiolaisuuden menneisyydestä. Tämä tuntuu tietenkin myrkyltä joillekin vanhoillislestadiolaisille. Minusta tämä rehellistä totuuden etsintää!

    Tykkää

  32. Kesäkukka

    Tämä on kyllä todella mielenkiintoista keskustelua, mitä tulee esimerkiksi noihin hoitokokoustraumoihin, ja herättää minulla paljon pieniä ajatuksen alkuja : ). Kokeilen, jos saisin niitä vähän kirjoitettua.

    Minusta tuntuu, että kaikki nämä jutut kietoutuvat jollain hyvin kiinnostavalla tavalla yhteen. Hoitokokoustraumat, tapanormiahdistus, sekä eksklusiivinen seurakuntaoppi siellä pohjalla tekevät ilmapiiristä osittain jollain tavalla erikoisen, minkä herkimmät aistivat. Kuten Pertti kuvasi esim. hoitokokousläpikäyneiden osalta: Takaraivoon on jäänyt pelko asioiden esille nostamisesta. Ajatus, että on oltava varovainen.

    Itkemättömät itkut. Missä ja miten niitä voisi turvallisesti kohdata ja antaa patojen murtua? Kaikenlaista terapiaa on paljon tarjolla. Ajattelen, että sen käyttämisestä voi olla apua (niin kuin lähes kaikki varmaan tekevätkin), jotta pääsee vähitellen myös lähemmäksi sitä kohtaa, jolloin voisi tulla kohdatuksi riittävän hyvin traumojen kanssa myös niiden syntypaikassa. Minusta tämä on myös hyvin kollektiivista työtä, jota itse kukin yksilöinä tekee (kiitos, Heino, että olet mukana), ja liittyy isompiin systeemeihin ja kokonaisuuksiin. Kysymys on siitä, ollaanko valmiita ihmiskuntana, suomalaisina, uskonnollisen liikkeen jäseninä, yksilöinä kohtaamaan ongelmien ydin? Tuntuu, että systeeminen ymmärrys, eli ymmärryksemme yhteisöllisellä tasolla alkaa nyt vähitellen kehittyä. Olen ihan aavistuksen verran tutustunut ns. systeemisen konstellaation menetelmään, joka vaikuttaa hyvin kiehtovalta. Se antaa rehellistä tietoa systeemien toiminnasta. Netistä löytyy tietoa (suosittelen lämpimästi tutustumaan), ja Suomessa toimii yksi maailman huippuosaajista.

    Minusta tämä kaikki kipuileminen ja epämääräisyys opettaa – ainakin itselleni – mitä suurimmassa määrin nöyryyttä. Eikä lainkaan huono opetus: ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.” (Jaak. 4:6) Jos koen, että jonkun pitäisi tulla pyytämään minulta anteeksi ja hyvittää minulle kaltoinkohtelua, vaikka vääryyttä olisi selvästi tapahtunut, tarkastelisin silti, olenko itse vaativalla mielellä. Mutta silti olen enemmän kuin samaa mieltä siitä, että ihmisessä on syvä tarve tulla kohdatuksi kaikkine kipuineen, ja kokemusten vähättely ja ohittaminen on todella ikävää ja väärin. Tämä on vähän eri asia. Olen itsekin kuullut lauseita ”Noh, kaikenlaisia ylilyöntejähän tapahtui” tai ”Kyllähän sitä oikeaakin opetusta oli”. Ei ne tunnu hyviltä, kun itku on kurkussa ja halu, että joku näkisi, kuulisi ja ymmärtäisi.

    Jep, itsekin olen miettinyt tuota, että ollaan sekä näkymättömän seurakunnan jäseniä sekä osa Kristuksen ruumista, mutta myös maallinen yhdistys ja yhteisö. Jumalan valtakunta on taas Kristuksen kuninkuutta ja hallintavaltaa minun sydämessäni. Löytäessäni Jumalan valtakunnan olen siis saanut sydämeni herraksi ja elämäni opastajaksi Jumalan Pojan, jonka armosta ja rakkaudesta kaikki riippuu.

    Tykkää

    1. Kesäkukka

      Vielä pieni lisäys.
      Ajattelen, ettei monikaan halua tarkoituksellisesti vaikeuttaa toisen oloa, vaan vilpitön tarkoitus on auttaa. Mutta kun on kysymys herkistä asioista, voi käydä helposti niin että olo vaikeutuu, eikä itkemätöntä itkua pääse ulos, koska ei koe tilannetta riittävän turvalliseksi näyttää omaa sisintä kipuaan (ja ehkä syvimmällä tasolla pelkää myös itse kohdata sitä). Muistaakseni Kettusen Auttava Kohtaaminen kirjassa sanottiin osuvasti, että ”joskus parasta lohdutusta on se, ettei lohduta.”

      Tykkää

  33. Kesäkukka

    Kiitos, sisarpuoli, vastauksestasi tuolla ylempänä. Siihen alle ei ollut mahdollista kommentoida, joten kommentoin lyhyesti tähän.

    Tuo oli hyvin sanottu vl-normeista: ” En anna niille sellaisia ”maailmallisen menon” merkityksiä kuin yleensä vanhoillislestadiolaiset antavat, maailmassa on paljon ”oikeaakin” syntiä ja sen aiheuttamaa kärsimystä.” Tämä on juuri yksi iso juttu, joka voisi vaatia oikaisua: Nämä normit voivat monesti olla sekoittamassa huomaamasta, mikä on oikeasti syntiä ja aiheuttaa kärsimystä. Mitä on synti? Eikö synti ole sitä, ettei ihminen usko Jeesukseen? Synnissä eläminen taas sellaista elämää, jossa ei oteta huomioon Jumalaa? Itseen keskittymistä, itsekkyyttä? Ei suoranaisesti tekoja, teot ovat synnin seurausta? Ja siksipä pitäisi mennä juurisyyhyn! Olisiko tässä hyvä blogiaihe; ”Mitä synti on?”

    Sisarpuoli: ”Pyrin olemaan rehellinen, kuitenkin olemaan tietoisesti pahentamatta muita uskovaisia.” Tämä oli hyvä. Ja mukava, että olet kertonut avoimesti läheisellesi näkemyksiäsi. Ajattelen, että tämä on sitä, mitä voimme kaikki osaltamme tehdä, yhä enemmän. Ajattelen, että jos Raamatulla ei pystytä perustelemaan näkemyksieni ”synnillisyyttä”, voin olla aivan rauhassa niiden kanssa. Jos taas pystytään, olen valmis muuttamaan mielipiteitäni. Mutta Raamattu on se, jota tulee käyttää arviointivälineenä. Luotan, että Jumalan sanaan sidottu omatunto ohjaa oikeaan.

    Seuroissa käynti on Sinunkin mukaan raahautumisessa. Ehkä joskus tulee vielä aika, että askel seurapaikkaan on keveä : )

    Tykkää

  34. Marika

    Mielenkiintoista miten eri tavoin tämä blogi voidaan kokea. Siinä missä Joona on jonkun mielestä ”mennyt liput liehuen harhaan” niin toiset ovat taas todella heränneet uskomaan. Kuulun jälkimmäiseen porukkaan.
    Odotan, että tänään klo 12.22 nimettömänä kommentoinut vastaat Joonan sinulle esitäämiin kysymyksiin.
    Ja sinulle samainen nimetön rauhanyhsitysten seurapuheista. Kävisin mielelläni niitä useammin kuuntelemassa, mutta miksi en? Siksi, koska kokemukseni mukaan raamatun selittäminen raamatulla ja tekstin liittäminen elävään elämään raamattuperusteisesti onnistuu harvalta. En voi yhtyä ihmisiin, joille riittää seurapuheiden tuttuus. Enkä sen enempää ihmisiin, jotka puheen jälkeen nostelevat kulmakarvojaan ja pyörittelevät päitään, mutta joille riittää se kun saarna on sisältänyt jnv synninpäästönsanat. Puhujiin ei voi suhtautua kuin lapsiin aina vain. Puhujalla on vastuullinen tehtävä. Ei voi olla sama mitä sieltä saarnastuolista latelee menemään. Ja sanottakoon senkin, että jos puhujantehtävä tuntuu vastenmieliseltä, taakalta suorastaan, siitä lienee parasta irrottautua.

    Tykkää

    1. Yhdyn Marikan ihmettelyihin siitä, miten eri tavoin tämä blogi koetaan. En ole havainnut Joonan pyrkimystä luoda ”kolmatta tietä” mitä sitten nimetön kirjoittaja tarkoittaakaan. Tämä blogin keskustelussa käsitellään myös kipeitä henkilökohtaisia asioita ja jokainen vastaa itse kirjoittamisestaan. En koe itseäni höynäytetyksi mihinkään eriseuraan.

      Monikaan ei kirjoita omalla nimellään. Kokemukset ja usko ovat henkilökohtaisia. On hienoa että tämä blogi antaa mahdollisuuden keskustella rehellisesti, kiihkottomasti ja asiallisesti uskosta ja omasta hengellisestä perinnöstä. Hengellisellä perinnöllä tarkoitan myös vl-liikkeen historiallista painolastia hoitokokoustraumoineen. Tämähän on meidän elämäämme, ei sen enempää eikä vähempää.

      Ja kyllä täällä on raamattuakin on siteerattu yhdessä keskustelussa ainakin yhden seurapuheen verran.

      Tykkää

  35. Marika

    Tuli kirjoitettua epäselvästi edellisen viestini alku, joten otan uusiksi. Joillekin tämä blogi näyttäisi olevan tie harhaan, toisille blogi taas edustaa jotain aivan muuta, ja ennen muuta rakkautta Kristukseen. Kuulun itse tähän jälkimmäiseen joukkoon. Enemmästä tuonnempana. Kiitos blogisteille ja (vaki)kommentoijille.

    Tykkää

  36. Heino Korpela

    Tulipa tästä ketjusta mielenkiintoinen. Minun täytynee vähän hillitä kirjoitushalujani, etten vie liiaksi tilaa nuoremmilta. Minä niin iloitsen teistä nuorista, jotka pohditte uskonasioita, tutkitte vilpittömällä mielellä, ettekä halua ketään loukata, vaan etsitte Jumalan tahtoa.

    Nyt kysyn Joonalta, että voisiko palstaan lisätä semmoisen toiminnan, että kirjoittaja voisi korjata omaa kirjoitustaan jos tulee tehtyä kirjoitusvirheitä. Tämä olisi siksi tärkeää, että kun korjaa mahdolliset kirjoitusvirheet, tulisi paremmin ymmärretyksi, mitä kirjoituksella yrittää sanoa.

    En minä nyt toisten kirjoituksia kritisoi, vaan omiani. Ei niissä isoja virheitä ole, pilkku nyt on joskus väärässä paikassa ja puuttuu kirjain. Nämä kaikki johtuvat luonteestani, eli yritän aina kaikki hommat tehdä urakalla, jos hosuu, silloin menee vikaan. Onneksi uskomisessa on anteeksisaamisen mahdollisuus. Jos ei näin olisi, ei minulla olisi toivoakaan.

    Tykkää

  37. Quo Vadis

    Joonan kysymyksiin:

    1) Mitä blogi on Sinulle merkinnyt?

    Hulluinhuonelainen-blogi on ollut monella tavalla merkityksellinen. Se on tarjonnut keskustelufoorumin, jossa omat ajatukset ja mietinnät on voinut laittaa “vaihetuspöydälle” ja punnittavaksi. Keskustelun taso on mielestäni ollut harvinaisen asiallinen ja kunnioittava, se on samalla mahdollistanut oman ajattelun ja kirjallisen viestinnän kehittymisen. Blogi on ollut mielestäni tietyllä tavalla jopa “vallankumouksellinen”: täällä on luotu maailmaa, jossa eri tavalla ajattelevat voivat rauhassa ja kunnioittavasti keskustella keskenään, etsiä perusteluita ilman vastakkainasettelua ja oikeassa olemisen ehdottomuutta. Kunnioittava keskustelu itsessään on jo hedelmällinen ja uutta luova prosessi, vaikka mitään suuria tavoitteita ei olisikaan etukäteen asetettu. Aina ei myöskään tarvitse löytää tyhjentäviä vastauksia, vaan on hyväksyttävä keskeneräisyys ja ymmärryksen vajavaisuus.

    2) Mihin suuntaan toivoisit blogia kehitettävän?

    Blogialustan uudistaminen oli hyvä kehitysaskel. Aihepiirit ovat olleet tähän asti monipuolisia ja mielenkiintoisia. Hienoa olisi saada eri uskontojen edustajien kirjoituksia, jolloin blogi mahdollistaisi dialogin jopa eri uskontojen edustajien välillä (tämä lienee kuitenkin kohtuuton vaatimus :-). Mutta kristittyjen eri suuntauksien puheenvuorot ovat myös erittäin arvokkaita. Mietin tässä, että olisiko kenties aihetta vaihtaa blogin nimeä jossakin vaiheessa…?

    3) Mitä aiheita olisi tärkeä käsitellä ja miksi?

    Mielestäni ajan hermolla olevat aihepiirit ovat arvokkaita, jolloin keskustelu ajankohtaisesta aiheesta antaa välineitä ymmärtää ja käsitellä syvällisemmin vallitsevia uskonnollisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä. Tällaisia aihepiirejä voisivat olla mm. erilaiset eettiset kysymykset, ihmisten kohtaamiseen liittyvät teemat

    4) Mikä kirjoitus tai keskustelu on jäänyt erityisesti mieleen? Miksi juuri se?

    Useita eri keskusteluja on jäänyt mieleen. Erityisesti kulloisetkin ajankohtaiset teemat, kuten vanhoillislestadiolaisuuden ja evankelis-luterilaisen kirkon välinen suhde, naispappeus-kysymys, Islam-rauhanuskonto?, totuus-valhe-teema… jne.

    Tykkää

    1. Johka

      Raamatussahan kuitenkin sanotaan: Olkoon sinun puheesi on, on tai ei, ei. Ei kannattaisi rasittaa itseään turhilla pohdiskeluilla, sillä vain yksinkertainen ja lapsenmielinen usko auttaa pysymään taivaaseen johtavalla tiellä ja lopulta vie taivaan kotiin. Tätä lapsenmielistä uskoa Jeesus lähetti omansa – oppimattomat kansanmiehet – levittämään aina maailman ääriin asti. Erikoista on, että tässä lähetettyjen joukossa ei ollut yhtään sen ajan korkeasti oppinutta teologia tai filosofia. Tämä ei tietenkään merkitse sitä, että korkeakin koulutus olisi pahasta, mutta jos sen kuvitellaan auttavan ymmärtämään uskon todellista salaisuutta niin siinä piilee sen vaarallisuus.

      Jeesus asetti pienen lapsen esikuvaksi oman aikansa uskoville ja siksi ilman tätä lapsen kaltaista uskoa on tänäkin aikana mahdoton kelvata Jumalalle.

      Tykkää

      1. Niin, Kristuksen lähettämien 12 joukossa ei oletettavasti ollut ketään tuon ajan korkeampaa koulutusta saanutta. Sen sijaan Uuden Testamentin kirjoittajista oli: Luukas ja Paavali olivat kumpikin sivistyneitä ja opiskelleet. Paavali oli opiskellut rabbi Gamalielin opettamana farisealaista juutalaisuutta, hän tunsi myös hyvin aikansa hellenistisiä filosofisia virtauksia. Luukas oli lääkäri, yleissivistynyt mies. Tosin hänen opinahjoistaan en tiedä…

        Kaikki UT:n kirjoittajat loivat perustan kristilliselle teologialle, heistä tuli siis teologeja! On totuuden vääristelyä, että ensimmänen kristillinen sukupolvi olisi koostunut vain oppimattomista kansanihmisistä.

        Tykkää

      2. Pitkä ja monimutkanen juttu tulossa, mutta lue tarkasti:

        ”Raamatussahan kuitenkin sanotaan: Olkoon sinun puheesi on, on tai ei, ei.”

        Niin, se tarkoittaa sitä, että ei pidä sanoa siellä sitä ja täällä tätä, vaan puhua totta joka paikassa.

        ”Ei kannattaisi rasittaa itseään turhilla pohdiskeluilla, sillä vain yksinkertainen ja lapsenmielinen usko auttaa pysymään taivaaseen johtavalla tiellä ja lopulta vie taivaan kotiin.”

        Et ole selvästikkään lukenut Raamattua, koska et tiedä, että siellä lukee näin:

        ”Tulkaa, yksinkertaiset, mieleviksi; tulkaa järkeviksi, te tyhmät.” (Sananl. 8:5), ”Hyljätkää yksinkertaisuus, niin saatte elää, ja astukaa ymmärryksen tielle” (Sananl. 9:6).

        ”Poikani, jos sinä otat minun sanani varteen ja kätket mieleesi minun käskyni, niin että herkistät korvasi viisaudelle ja taivutat sydämesi taitoon- niin, jos kutsut ymmärrystä ja ääneesi huudat taitoa, jos haet sitä kuin hopeata ja etsit sitä kuin aarretta, silloin pääset ymmärtämään Herran pelon ja löydät Jumalan tuntemisen. Sillä Herra antaa viisautta, hänen suustansa lähtee tieto ja taito. Oikeamielisille hänellä on tallella pelastus, kilpi nuhteettomasti vaeltaville, niin että hän suojaa oikeuden polut ja varjelee hurskaittensa tien. Silloin ymmärrät vanhurskauden ja oikeuden ja vilpittömyyden-hyvyyden tien kaiken; sillä viisaus tulee sydämeesi, ja tieto tulee sielullesi suloiseksi, taidollisuus on sinua varjeleva ja ymmärrys suojeleva sinut.” (Sananl. 3:1-11)

        Minusta kyllä näyttää yo. lainausten perusteella, että ihminen, joka ei tahdo pohdiskella asioita ja tehdä johtopäätöksiä, elää itse väärässä rauhassa ja sellaisessa typeryyden relativismissa, eikä näinollen todennäköisesti edes pelastu. Jeesus sanoi myös opetuslapsilleen:

        ”Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle; olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset.” (Matt. 10:16)

        ”Tätä lapsenmielistä uskoa Jeesus lähetti omansa – oppimattomat kansanmiehet – levittämään aina maailman ääriin asti.”

        Ei Jeesus lähettänyt erityisesti ”lapsenmielistä” uskoa ketään levittämään. Hän lähetti apostolit saarnaamaan Kristuksen sovitustyöstä, jonka kautta ihmiset voisivat pelastua. Ainoa lapsenmielinen kohta tässä uskossa on se, kun ihmisen tulee nöyrtyä Herran edessä, niin kuin lapsi, täydellisesti Hänen tahtoonsa, että voi tulla sisään Jumalan valtakuntaan. Meidän tulee kyllä kasvaa hengellisessä ymmärryksessä, tiedossa ja viisaudessa. Näin Raamattu opettaa alusta loppuun:

        ”Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä, vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta…” (Kol. 1:9, 10)

        ”Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan. Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa. Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi; mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta. Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta…” (Hepr. 5:11-14, 6:1)

        ”Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä.” (1. Kor. 14:20)

        ”Erikoista on, että tässä lähetettyjen joukossa ei ollut yhtään sen ajan korkeasti oppinutta teologia tai filosofia.”

        Ei pidä paikkaansa. Ensinnäkin, Herra itse opetti opetuslapsia kolme vuotta, ja he saivat kyllä viisautta maailman parhaalta opettajalta, teologilta ja filosofilta. Pyhä Henki antoi heille vielä lisää viisautta, kun Hän tuli heihin. Lisäksi Paavali oli aikansa oppinut teologi ja ilmeisesti myös tunsi erilaisia filosofisiakin suuntauksia ja filosofeja, koska Areiopagilla saarnatessaan jopa lainasi jotain filosofia. Hänet Herra lähetti sanoen: ”Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn. Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.” (Apt. 26:16-18)

        ”Tämä ei tietenkään merkitse sitä, että korkeakin koulutus olisi pahasta, mutta jos sen kuvitellaan auttavan ymmärtämään uskon todellista salaisuutta niin siinä piilee sen vaarallisuus.”

        Korkea koulutus ei todellakaan ole edellytys elävälle uskolle, mutta asioiden pohtiminen kyllä. Ensinnäkin ihminen, joka tulee synnintuntoon, alkaa etsiä ja silloin hän pohtii, mitä pitää tehdä ja mistä löytyy rauha sielulle. Toisella ei välttämättä edes ole kova synnin hätä, mutta silti hän miettii, mistä ja miten voisi löytää elämälleen tarkoituksen. Silloin on tarvetta pohtia ja ymmärtää näitä asioita. Evankeliumin vastaanottamiseen ei kuitenkaan tarvitse korkeaa koulutusta, mutta eihän hevonen voi ottaa vastaa evankeliumia, koska ei se voi ymmärtää. Evankeliumi julistetaan sanoilla, joita jo on pakko ymmärtää voidakseen pelastua.

        Edelleen Sananlaskujen kirja kehottaa hankkimaan ymmärrystä ja järkeä ensisijaisesti siksi, että ihminen tulisi tuntemaan Jumalan, mutta myös siksi, että ihminen kykenee itseasiassa järjen avulla selvittämään paljon asioita. Esimerkiksi sen, että jos ihmisen murhaaminen on väärin, ja tämä on universaali, jokaista ihmistä koskettava asia, silloin on olemassa objektiivinen moraali. Jos taas on olemassa objektiivinen moraali, niin silloin on olemassa joku korkeampi, joka tämän on antanut. Ja jos tämä korkeampi olento on antanut sen, silloin sillä täytyy olla jokin tarkoitus. Näin ihminen voi itseasiassa hyvinkin ”järkeillä” itsensä Jumalan luo ja tulla siihen johtopäätökseen, että ei voi omilla ansioillaan pelastua, ja alkaa sitten etsimään pelastajaa ja viimein löytää Kristuksen.

        Ainoa viisaus, josta Raamattu varoittaa, on sellainen viisaus, jonka avulla ihminen luulee itse pelastuvansa ilman Jumalaa ja ilman Kristuksen sovitustyö, joka kuulosta aivan typerältä äkkiseltään: Juutalainen mies naulattu ristille, muka pelastaa maailman?: Ei mitään järkeä. Juuri tällaisia olivat ne kreikkalaiset filosofit sunmuut, joista Paavalikin puhui:

        ”Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.” (1. Kor. 1:20-25)

        ”Jeesus asetti pienen lapsen esikuvaksi oman aikansa uskoville ja siksi ilman tätä lapsen kaltaista uskoa on tänäkin aikana mahdoton kelvata Jumalalle.”

        Mitä tämä lapsenkaltainen usko on? Eikö täydellistä nöyrtymistä Jumalan tahtoon? Mitä Jeesus tästä opettaa?

        ”Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.” (Matt. 18:3, 4)

        Matteuksen evankeliumissa nöyrtyminen lapsen kaltaiseksi, eli pieneksi Jumalan edessä, turvaten täydellisesti ja yksin Jumalaan ja antautua Hänen tahtoonsa. Entä Luukas:

        ”Ja heidän mieleensä tuli ajatus, kuka heistä mahtoi olla suurin. Mutta kun Jeesus tiesi heidän sydämensä ajatuksen, otti hän lapsen ja asetti sen viereensä ja sanoi heille: ”Joka ottaa tykönsä tämän lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa tykönsä minut, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt. Sillä joka teistä kaikista on pienin, se on suuri.” (Luukas. 9:46-48)

        Opetuslapset pohtivat, kukahan meistä on suurin, siis kaikkein korkeimmalla arvoasteikossa. Edelleen Herra opettaa heitä, että Jumalan valtakunnassa suurin se, joka on kaikkein nöyrin ja kykenee rakastamaan myös sitä kaikkein vähäisintä. Niinhän Jeesus itsekin toimi, eikö? Entä Markus:

        ”Ja he saapuivat Kapernaumiin. Ja kotiin tultuaan hän kysyi heiltä: ”Mistä te tiellä keskustelitte?” Mutta he olivat vaiti; sillä he olivat tiellä keskustelleet toistensa kanssa siitä, kuka oli suurin. Ja hän istuutui, kutsui ne kaksitoista ja sanoi heille: ”Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija”. Ja hän otti lapsen ja asetti sen heidän keskellensä; ja otettuaan sen syliinsä hän sanoi heille: ”Joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut; ja joka minut ottaa tykönsä, se ei ota tykönsä minua, vaan hänet, joka on minut lähettänyt”. (Mark. 9:33-37)

        Jälleen oli opetuslasten suussa kysymys: Kuka meistä on suurin ja mahtavin johtaja meidän keskellämme? Taas Jeesus kutsuu opetuslapset luokseen ja toteaa saman asian. Se, joka tahtoo olla suurin, tulkoon Hänen kaltaisekseen ja olkoon kaikkien palvelija.

        Miksi juuri Mooses asetettiin Israelin kansan vapauttajaksi Egyptin orjuudesta, joka symboloi syntiä? Siksi koska Mooses oli Kristuksen symboli, ja Jumalan sana antaa Mooseksesta todistuksen: ”Mooses oli sangen nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä” (4. Moos. 12:3). Hän oli pienin, niin hänestä tuli suurin. Tällainen myös Kristus oli ja tällaisia myös meidän tulee olla.

        Siksi myös Raamattu todistaa vanhassa testamentissa, että Kristus tulee saarnaamaan nöyrille ja niille, jotka ovat herkällä mielellä Jumalan edessä:

        ”Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.” (Jes. 57:15)

        ”Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia, panemaan Siionin murheellisten päähän-antamaan heille-juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan; ja heidän nimensä on oleva ”vanhurskauden tammet”, ”Herran istutus”, hänen kirkkautensa ilmoitukseksi.” (Jes. 61:1-3)

        Sellainen tahallinen välinpitämättömyys uskonasioissa, jota puolustellaan sillä, että ”olen niin huono, yksinkertainen ja ymmärtämätön”, on todellisuudessa itsepetosta ja kätkettyä ylpeyttä ja laiskuutta. Tällainen ihminen on omavoimainen ja ajattelee kyllä selviävänsä ilman Jumalan sanan apuakin, koska luulee tietävänsä itse paremmin. Siksi Raamattu kutsuukin tyhmäksi ihmistä, joka välttelee pohdiskelua, järkeilyä ja viisauden hankkimista. Niinpä kehoitus kuuluukin: ”Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä sitä unhota, älä väisty pois minun suuni sanoista.” (Sananl. 4:5).

        Jumalan sana myös sanoo: ”Mihin ylpeys tulee, sinne tulee häpeäkin, mutta nöyräin tykönä on viisaus.” (Sananl. 11:2)

        Liked by 1 henkilö

      3. Olof Tallius

        On kyllä surullista, että vanhoillislestadiolaisuudessa on niin tiiviisti rinnastettu lapsen usko ja tietämättömyys uskon perusteista.

        Se on kyllä totta, että pienellä lapsella ei ole mitään tietoa uskon perusteista. Mutta se ei ole oleellista. Se on oleellista, että pieni lapsi ei tuo Jumalan eteen mitään omia ansioita. Hän on täysin Jumalan armon varassa ja hänellä ei ole epäuskoa. Siinä on kaikki, mikä lapsen uskossa on esikuvallista.

        Me aikuiset emme kuitenkaan ole lapsia ja meillä on vaara, että emme pysy tässä lapsen uskossa. Jumala on kuitenkin antanut meille käytettäväksi sanan ja sakramentit, joissa hän hoitaa uskoamme.

        Tässä jo aikaisemmin linkkaamassani alustuksessa T.H. sanoo minusta hyvin, jotenkin näin: me aikuiset ihmiset tarvitsemme oppia siihen, että voisimme uskoa lapsen lailla”. Minusta se on aika hyvin sanottu ja kertoo, että opillisten asioiden eli Jumalan sanan tutkimisessa ei ole vähäpätöisestä asiasta kyse.

        Jeesus itse käskee lähetyskäskyssään: ”…opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa”.

        Minua hiukan hämmentää se että Jouhka ja moni muu sitä ennen on väittänyt, että täällä vaaditaan kaikilta korkeaa teologista koulusta ja pätevyyttä. Se ei minusta pidä ollenkaan paikkansa. Täällä vain kehotetaan tutkimaan Jumalan sanaa. Sillä ei ole mitään tekemistä korkean koulutuksen kanssa, kuten Jupe jo yllä kirjoitti. Ja Jeesuksen opetuslapset eivät varmasti olleet oppimattomia, mitä tulee Jumalan sanaan. Olihan heillä opettajanaan itse Sana, lihaksi tullut Jumala.

        Jupe jo nakkasi vinon pinon aiheeseen liittyviä raamatunkohtia. Minä nakkaan kuitenkin vielä muutaman.

        ”Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista.” (Ef. 5:10)

        ”Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä.” (Fil. 1:9)

        ”Suuret ovat Herran teot! Joka niitä rakastaa, tutkii niitä.” (Ps. 111:2)

        ”Jokainen kirjanoppinut joka on tullut taivasten valtakunnan opetuslapseksi, on perheenisännän kaltainen joka tuo aarrekammiostaan esille uutta ja vanhaa” (Matt. 13:52)

        Liked by 1 henkilö

      4. Olof Tallius

        Vielä lopuksi pohdittavaksi lyhyt lainaus vanhoillislestadiolaisen saarnaajan O.H. Jussilan kirjasta Jeesuksen Seurassa vuodelta 1929:

        ”Ei ole Herran hyvä sana herännyt sen sydämessä, joka ei käytä hänen sanaansa. Minua pyydettiin kerran puhumaan eräiden hyvin hartaiden ihmisten seuroissa. Kysyin Raamattua, lukeakseni sitä – mutta sitä ei ollut koko talossa. Ei ole se ihminen herännyt, jonka sydämessä ei ole Herran hyvä sana herännyt, niin että Jumalan kirjoitettu sana olisi tullut rakkaaksi ja kalliiksi. ’Te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin’, Jumala sanoo (2. Piet. 1:19). Pahasti tehdään, kun se hyljätään.”

        Liked by 1 henkilö

  38. Nimetön

    Nimettömänä pysyen kommentoin vielä. Tunnen tuon Salomäen tutkimuksen pintapuolisesti, mutten tosiaan muista sen osoittaneen lestadiolaisten olevan Raamatun lukemisen määrässä kansallisen keskiarvon alapuolella. Mutta eipä kannata lähteä tilastotieteelliseen ihmettelyyn. Raamatun lukemisesta on kokemukseni mukaan hyötyä. Silti sen lukeminen ei pelasta ketään.

    Käyttämiäni metaforia lippujen hulmuamisesta ja pallon menettämisestä en käy tarkemmin avaamaan. Kuvittelin niiden olevan kontekstissaan ymmärrettäviä. Ne voi toki selittää vaikkapa lestadiolaisessa keskustelussa tyypillisiksi epäselviksi mielikuviksi, kuten Joona teki.

    Sisarpuolelle huomautan Joonan itse kirjoittaneen viimeisimmässä kirjoituksessaan, että hän on hakemut kolmatta tietä. Mitä löytyi? Tai paremminkin, mitä meni hukkaan? No, seurakuntaoppi on alkanut muuttua leveämmäksi. Nähdäkseni blogistelu on ollut tähän eräs syy.

    En enää aio osallistua tähän keskusteluun enkä käytä kallista aikaani blogin seuraamiseenkaan. Suosittelen lämpimästi tällaisten aihepiirien käsittelyä kasvotusten eri ikäisten uskovaisten kanssa.

    Tykkää

    1. Joonan esittämät vaihtoehdot:

      1) Sokea usko liikkeen ja sen johdon erehtymättömyyteen sekä kaiken kritiikin torjuminen ”hyökkäyksenä Jumalan valtakuntaa vastaan”.

      2) Kritiikitön mukautuminen ympäröivän yhteiskunnan sekulaareihin arvoihin ja elämäntapaan.

      3) Seurakunnan on mahdollista harjoittaa itsekritiikkiä ja myöntää virheitään. Samalla se voi pitää kiinni Raamatun valossa kestävästä hengellisestä pääomastaan ja säilyttää kriittisyyden ympäröivää maailmaa kohtaan.

      Kyllä Joonan suosittelema vaihtoehto 3 (ei siis mikään ”kolmas tie”) on mielestäni jokaiselle herätysliikkeelle paras. Olisiko ”nimettömällä ” esittää jokin muu vielä parempi?

      Liked by 1 henkilö

    2. Joona Korteniemi

      No, voin lainata Salomäen tutkimuksen HY:n kirjastosta ja tarkistaa prosentit. Jos muistin väärin, korjaan virheeni. Uskon kuitenkin, että yllä esittämäni luvut pitävät paikkansa. Myös kokemusteni valossa en pitäisi lainkaan mahdottomana sitä, että vl:t todella lukevat Raamattua jopa alle kansallisen keskiarvon.

      Ikävä, ettet aio avata käyttämiäsi kielikuvia. Se olisi reilua ja vastuullista. Mielestäni on moraalisesti väärin liittää kanssaihmisiin negatiivisia mielikuvia nimerkin suojista ilman, että suostuu edes avaamaan ja perustelemaan niiden sisältöä. Ne ”metaforat” kun voivat vaikuttaa siihen, miten muut näihin kanssaihmisiin arjen keskellä suhtautuvat.

      Noo, mutta luulen ymmärtäväni mitä ajat takaa. Tunnen tuon sielunmaiseman – onhan se ollut myös minun sielunmaisemani.

      Eli ennen kaikkea vl-seurakuntaoppi on se ”pallo”, joka pitäisi säilyttää tai se oikea suunta, jonka mukaisesti pitäisi kulkea. Jos luopuu seurakuntaopista, silloin menettää pallon tai menee harhaan. Jos lähtee, kuten meikäläinen, julkisesti keskustelemaan ja menettää siinä prosessissa uskonsa vl-eksklusivismiin, silloin on ”mennyt yksin ja menettänyt” tai ”mennyt liput hulmuten harhaan”. Parempi olisi ollut pysyä ”pienen paikalla” ja jättää julkiset kannanotot luotettujen veljien hommaksi.

      Tällaisessa ajattelussa vl-seurakuntaoppi on itsestäänselvyys, apriorinen totuus. Se on totta riippumatta perusteluista tai kokemuksista. Siihen pitää vain uskoa, mieluiten ”yksinkertaisesti ja lapsenmielisesti” eli perusteluja kysymättä. Keskustelu on näin ajatellen kovin vaarallista ja arveluttavaa hommaa. Tosiasiat, nuo mokomat, kun voivat aiheuttaa sen, että joku menettää uskonsa seurakuntaoppiin. Tällöin vika ei tietenkään ole seurakuntaopissa vaan tosiasioissa, jotka ovat aiheuttaneet ”järjen epäilyksiä” ja vieneet harhaan. Niinpä, kuten Nimetön suosittelee, jos keskustelua on välttämättä käytävä, kannattaa ainakin järjestää keskustelutilanne sellaiseksi, että se todennäköisemmin johtaa oikeaan lopputulokseen. Kannattaa keskustella kasvotusten ja siten, että mukana on luotettuja iäkkäämpiä uskovaisia, jotka osaavat viheltää pelin poikki, jos joku on menettämäisillään pallon.

      Itse suosittelen mieluummin seuraavanlaista ajattelutapaa:

      Jumala on täydellinen Hyvyys, Totuus ja Rakkaus, ja Hyvyydellä ja Totuudella ei voi olla mitään pelättävää vilpittömässä, perusteita kysyvässä keskustelussa. Niinpä Jumalallakaan ei ole, ja jos Jumalalla ei ole, ei meillä Jumalaan uskovillakaan pitäisi olla. ”Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta.” (2. Kor. 13:8) Keskusteluun voi aina käydä vapain ja pelottomin mielin, ja jos siinä huomaa joutuvansa muuttamaan mieltään, sitä ei tarvitse säikähtää. Päinvastoin: voi kiitollisena todeta, että ”pääsin taas tuntemaan Jumalaa, Totuutta, hiukan lähempää”. Toki tällainen prosessi voi olla myös emotionaalisesti kivulias, mutta säikähtää sitä ei joka tarvitse.

      Mielestäni myöskään vl-liikkeen ei tarvitsisi pelätä avointa, perusteita kysyvää keskustelua. Uskon, että se sisältää paljon sellaista hyvää, oikeaa ja kaunista, joka varmasti kestää kriittisen arvioinnin.

      Liked by 1 henkilö

      1. Kiitos Joona!

        Kommenttisi puhkaisi erinomaisesti sen vihjailevan varoittelun verhon, jolla keskustelu todellisista perusongelmista halutaan vaientaa.

        Kyllä se kissa on nyt nostettu niin selkeästi pöydälle, ettei sitä enää voi olla huomaamatta. No, ainahan voi tietysti ummistaa silmänsä, mutta kuka haluaa olla vapaaehtoisesti sokea?

        Tykkää

  39. Heino Korpela

    Olen vierastanut Jupen kirjoituksia niiden pituuden takia. Nyt haluan antaa tunnustuksen kirjoituksestasi. Olet nähnyt vaivaa kirjoituksesi eteen ja siksi se on objektiivinen ja hyvin selkeä. Kiitos sinulle! Juuri tästä minun, sanoisinko ”sieluni” iloitsee, että te nuoret haette Jumalan viisautta.

    On olemassa kahdenlaista viisautta, maailman viisautta ja sitten Jumalalta tulevaa viisautta. Luetaanpa miten Paavali tätä selittää:
    ”Onhan kirjoitettu: — Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen.
    Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta,
    mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.”(1.Kort.1:19,23,24)

    On totta, että Jeesus otti lapsen uskovien esikuvaksi, mutta tämä ei tarkoita, että meidän tulisi tulla ymmärtämättömäksi. Lapsi on esikuva siitä, miten meidän tulee täysin, lapsen tavoin luottaa Jumalan lupauksiin. Paavali neuvoo meitä, luetaanpa:
    ”Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden,
    silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita.”(Ef.14:13,14)

    ”Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista,
    mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
    Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.”(1.Kor.13:9,10,11)

    Tulikohan kirjoitukseeni liikaa lainauksia raamatusta? Toivon, että jatkatte keskustelua, minä yritän tyytyä enempi lukemaan, kuin kirjoittamaan. Olen vuosia puhunut ja kirjoittanut ja samalla todennut, ettei kukaan ymmärrä mitä sanon, niin se kuitenkin on, eli vaikka kuinka selkeästi kertoisi, ei kukaan ymmärrä ellei itse Jumala vedä luokseen ja avaa ymmärrystä. Kuitenkin tämä on hyvä järjestys
    ”Viisautta me julistamme siihen kypsyneille, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailmanajan kukistuvien valtiaiden viisautta.
    Me julistamme Jumalan salaista, kätkettyä viisautta, jonka hän jo ennen aikojen alkua on määrännyt meidän kirkkaudeksemme.”(1.Kor.2)

    Tykkää

  40. Johka

    ”En enää aio osallistua tähän keskusteluun enkä käytä kallista aikaani blogin seuraamiseenkaan. Suosittelen lämpimästi tällaisten aihepiirien käsittelyä kasvotusten eri ikäisten uskovaisten kanssa.”

    Tähän ajatukseen yhdyn täydestä sydämestäni. Jumala itse hoitaa ja korjaa seurakuntaansa omalla ajallaan ja tavallaan silloin kun siihen näkee tarvetta olevan. Tähän olen luottanut ja edelleenkin luotan, lapsenmielisesti uskoen ja taivaan Isän varjelusta rukoillen.

    Tykkää

    1. Eikö Jumala korjaa seurakuntaansa juuri käyttämällä ihmisiä työvälineinään? Ehkä tämä blogi on juuri sellainen työväline? Miksi siis jättäytyisit pois, Johka?

      Kasvokkain keskustelu on toki arvokasta, mutta miksi se pitäisi rajata vain ”uskovaisiin” (eli vl-liikkeeseen kuuluviin)? Mitä lähetystyötä tämä olisi?

      Tykkää

    2. Olof Tallius

      Johka: ”Jumala itse hoitaa ja korjaa seurakuntaansa omalla ajallaan ja tavallaan silloin kun siihen näkee tarvetta olevan.”

      Kyllä varmasti hoitaa. Seurakunta on maan päällä Jumalan sanan mukaan maailman loppuun asti.

      Haluaisin kuitenkin, että elävää uskoa olisi vanhoillislestadiolaisuudessa myös muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Toivon totisesti, että lapseni ja mahdolliset lastenlapseni eivät kulkisi mukana joukossa, jossa on jäljellä enää ”kuolleen uskon tyhjät kuoret”, kuten Joona täällä aikaisemmin kirjoitti.

      Historia ja raamattu osoittaa selvästi, että näin on käynyt usealle sosiologisesti tarkkailtavalle joukolle.

      Jos elämme hengellisessä laiskuudessa ja odotamme vain, että kyllä Jumala hoitaa, jos on hoidettavaa niin meille käy kuten Jeesus sanoo Efesoksen seurakunnan enkelille: ”Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.” Ilm. 2:5 (lampunjalka = kultainen kynttilänjalka = seurakunta)

      Liked by 2 people

      1. Arnold

        Olof Tallius: ”…moni muu sitä ennen on väittänyt, että täällä vaaditaan kaikilta korkeaa teologista koulusta ja pätevyyttä. Se ei minusta pidä ollenkaan paikkansa. Täällä vain kehotetaan tutkimaan Jumalan sanaa.”

        Tuosta olen samaa mieltä. Kuitenkin tiedostaen ja jatkuvasti esillä pitäen se, että viimeisellä tuomiolla ei ratkaise älykkyysosamäärä tai raamattuvisailun piseet.

        Tykkää

      2. Joona Korteniemi

        Kyllä, ei ratkaise. Riittää, että turvautuu Kristukseen Pelastajanaan ja tahtoo Häntä seuraten kasvaa yhä enemmän Hänen kaltaisekseen.

        Sanottakoon, että minua hiukan tuskastuttaa se, että tätä joutuu jatkuvasti toistamaan. Mielestäni kukaan ei ole täällä koskaan väittänyt mitään sen suuntaistakaan, että ”viimeisellä tuomiolla ratkaisisivat älykkyysosamäärä tai raamattuvisailun pisteet”. Täällä on ainoastaan painotettu sitä, ettei usko saa olla niin ”yksinkertaista”, etteivät edes sen perusta (Jumalan sana) ja kohde (Jeesus Kristus) ole selvillä.

        En ikävä kyllä ymmärrä, miten kukaan kristityksi itseään kutsuva voi kokea, että kristinuskon perusasioiden esillä pitäminen tekee uskosta niin vaikeaa, että siitä täytyy potea jatkuvaa alemmuuskompleksia. Enkä tarkoita tätä nyt erityisesti Arnoldille vaan yleiseksi pohdinnan aiheeksi.

        Tykkää

      3. Olof Tallius

        Kyllä. Itse asiassa tuon asian tiedostaminen ja esillä pitäminen on ihan asian ytimessä. Juuri Jumalan sana kirkastaa sitä, että ihminen pelastuu yksi armosta ja että teot, älykkyys, ansiot tai ylipäätään mikään ihmisessä ei paina vaakakupissa yhtään mitään.

        Luther on sanonut jotenkin niin, että vanhurskauttamisoppia on aina harjoitettava ja opeteltava, muuten se hämärtyy ja menetetään, sillä se on niin vastakkainen ihmisen luonnolliselle ajattelulle.

        Ja miten sitä muuten harjoitetaan ja opetellaan kuin kuulemalla JA lukemalla Jumalan sanaa.

        Tykkää

  41. Quo Vadis

    Viime vuosi oli Reformaation 500-vuotisjuhlavuosi. Reformaation eli suomalaisittain uskonpuhdistuksen yksi kantavimpia ajatuksia oli henkilökohtainen usko: yksilön tuli uskoa omakohtaisesti eikä lauman mukana “mitään ymmärtämättä”. Tästä johtuen kansanopetuksen ja koulutuksen tehostaminen sekä rakenteellisesti että sisällöllisesti oli tärkeää, josta voimme kiittää nykypäivän koululaitosta.
    Myöskään reformaattori Martti Luther ei ollut mikään oppimaton “pikkumunkki”, vaan luostarin johtaja, teologian tohtori ja Raamatun selitysopin professori Wittenbergin yliopistossa. Hän pystyi vain ja ainoastaan omakohtaisen ja syvällisen Raamatuntutkimuksen ja -tuntemuksen johdosta käymään taisteluun sekä hengellisen ja maallisen vallan väärinkäyttöä että opillista vääristyneisyyttä vastaan katolisessa kirkossa.

    Reformaation jalanjäljissä kulkiessamme voimme puhua seurakunnan sisällisestä uudistumisesta Kristuksen tuntemisessa, johon Pyhä Henki kutsuu Kristuksen kirkkoa kaikkina aikoina.

    Mielenkiintoinen dokumentti Yle Areenassa reformaatioon liittyen:

    https://areena.yle.fi/1-4252528

    Tykkää

  42. siirak

    Tuossa useampi jo vastasi Johkalle ja Nimettömälle oikein hyvin. Ei ole lisättävää. Mutta tervehdin kuitenkin ilolla sitä, että Johkan ja Nimettömän kaltaisia ”nykyistä srk-lestadiolaisuutta” ruohonjuuritasolla edustavia keskustelijoita osallistuu ja ilmaisee suoraan mielipiteensä. Toivottavasti seuraava askel on rehelliseen dialogiin uskaltautuminen. Tällöin voi syntyä arvokasta ja hedelmällistä ymmärrystä, joka toivottavasti pikkuhiljaa kasvaessaan synnyttäisi konkreettista yhteisöllistä muutosta, ennen kaikkea hengellisessä mutta myös ajallisessa mielessä.

    Tykkää

  43. JÄLKIKIRJOITUS. Eilen lauantaina 27.1.2018 oli sekä vainojen uhrien muistopäivä että sisällissotamme (punaisen vallankumousyrityksen ja valkoisen vapaussodan) alkamisen 100v -merkkipäivä.

    Vainojen uhrien muistopäivä on ennen muuta juutalaisten massamurhan, holokaustin muistopäivä, mutta samalla voimme muistaa juutalaisten kokemia vainoja vanhojen valtakirkkojen piirissä – ja samalla kai myös kristittyjen vainoja, ja kristittyjen suorittamia vainoja…!? 😦 Länsimaisten liberaali-demokratioiden johdolla jatkuu vainojen perinne vapaalla aborttioikeudella, minkä uhrien miljardeihin nouseva lukumäärä ylittää huikeasti kaikkien aiempien vainojen uhrien määrät… Mutta kaikkeenhan olemme tottuneet ja turtuneet.

    Voi meitä, Herra meitä armahtakoon!!

    Sisällissotaa leimasi valkoinen ja punainen terrori – ja jos punaiset olivat voittaneet, niin punainen terrori epäilemättä vähintään yhtä pahana kuin sittemmin voittajan oikeudella toteutunut valkoinen.

    Historia auttaa säilyttämään suhteellisuudentajun ja löytämään tapahtumille oikean merkityksen!

    Näyttää siltä, että myös vl-kristillisyyden hoitokokoukset tullee olemaan monille sukupolvien yli kestänyt purkamaton kollektiivinen trauma vielä 2070-luvulla. Edellä esitettiin loputtomana lykkäysperusteena, että ”Jumala kyllä aikanaan hoitaa…” Raamattu kuitenkin sanoo: ”…Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.” (2. Kor. 6:2).

    Mahtoi olla naapurimaamme NL:n hirmuteoista parannusta yrittänyt johtaja, joka kommentoi suljetumman naapurimaansa puoluejohtajalle: ”Elämä (so. historia?) rankaisee, sitä jota myöhästyy…” Ennustus toteutui muutamassa viikossa, kun DDR:n valtion 40-vuotisjuhlien näkymä vuosisataisesta tulevaisuudesta vaihtui johdon eroon ja muurien murtumiseen.

    Kun kristillisyytemme arkistoista on järjestelmällisesti pyritty poistamaan tai jopa hävittämään 1970-luvun asiakirjoja mm. intimiteettisuojan tarjoamalla savuverholla tai julistamaan ne vuosikymmeniksi salaisiksi, olisi tärkeää, että hoitokokoukset itse kokeneet kirjoittaisivat ylös kokemuksensa vaikkapa muutaman sivun dokumenteiksi. Tärkeää on kertoa se, minkä on silloin itse kokenut, nähnyt, kuullut, missä ja milloin! – ei se, mitä aiheesta on myöhemmin esim. lukenut…. Tietysti myös läheiset voivat haastatella, myös ääni- tai videodokumentiksi. Luulen, että blogistit ottavat mielellään vastaan kopion dokumentista (tai minäkin, posti- tai sähköpostiosoitteen saa blogisteilta). Tarvittaessa voidaan tehdä kirjallinen sopimus, miten dokumenttia saa käyttää esim. tutkimuksissa.

    Niinpä myös Heimo, please, kirjoita kokemuksistasi vaikkapa muutama sivu (ja olet varmaan jo kirjoittanutkin).

    PS. Kiitokset vielä Pertille kauniista sanoista – mutta totuushan on se, että olet itse tietoiskuissasi ja herätysliikehistoriassamme aivan omalla tasolla!

    Liked by 1 henkilö

    1. siirak

      Kannatan jyrkästi tällaista projektia! Ottakaahan kynnelle kykenevät Markun kehoituksesta vaari. Tällainen nuorempaan sukupolveen kuuluva arvostaisi tätä kovasti. Kovin vähän on dokumenttia saatavilla ko. aiheesta. Onneksi sentään jotain löytyy netistä ja esim. Ylen ansiokkaat raportit ja dramatisoinnit ovat vapaasti saatavilla. Myös täällä aiemmin esillä olleet youtubessa julkaistut äänitteet kokouksesta amerikasta kannattaisi jokaisen nuoremman polven vl:n kuunnella.

      Tykkää

  44. Eräs lukija

    Olen lukenut tätä blogia ja näitä kommentteja jonkin aikaa ja haluan nyt vastata Joonan kysymykseen siitä, mitä tämä blogi on antanut minulle. Aloin lukea tätä enemmän sen jälkeen kun kuulin että Joona ei halunnut enää olla puhuja ja kiinnosti tietää että mitä hän ajattelee ja kirjoittaa. Muutaman päivän ajan luin blogia paljon ja koin ahdistusta ja hämmennystä. Tuntui, että koko uskoltani vedettäisiin matto jalkojen alta ja kaikki kyseenalaistettaisiin ja analysoitaisiin niin pieniksi palasiksi, että tuntui pelottavan vaikealta löytää totuutta tästä ajatusten ja tunteiden sekamelskasta. Kyseenalaistin uskoani ja sen oppeja ja mietin asioita paljon itse ja juttelin myös joidenkin uskovaisten kanssa. Lopulta päädyin henkilökohtaisesti siihen tulokseen, että tämä blogi kommentteineen ei vahvista omaa uskoani.

    Ja tiedän, mitä te muut tällä hetkellä ajattelette ja haluankin siis sanoa että vaikka olen uskovainen ja Helsingin rauhanyhdistyksen jäsen niin ajattelen myös omilla aivoillani, osaan käyttää järkeä, kuuntelen puheita, koen vahvaa ja henkilökohtaista yhteyttä Jumalan kanssa ja usko, Jumala ja Kristus ovat läsnä jokaisessa päivässäni. Tunnen tarvitsevani Jumalan sanaa ja luen kristillisyyden julkaisuja, kuuntelen sen musiikkia ja käyn seuroissa sanankuulossa 1-2 kertaa viikossa ja joka kerta on suuri sanan nälkä mennä ja menen koska tunnen tarvitsevani Jumalan sanaa ja evankeliumia vaikka joudun olemaan seuroissa yksin. Puheet ja esim. Päivämiehen lukeminen sekä evankeliumin kuuleminen vaikuttavat minuun paljon ja saan niistä syvää rauhaa ja turvaa itselleni. Koen usein olevani lähellä Jumalaa ja rukoilen joka päivä.

    Eli kyllä, voi olla ”vl” uskovainen ja silti omakohtaisesti hengellinen. Noudatan myös kaikkia ”tapanormeja” eli välttelen oikeasti syntiä ja koen sen itselleni oikeaksi eikä mulla ole mitään ongelmia olla meikkaamatta tms. Koen ymmärtäväni syyt kaikkiin näihin ”synteihin”. En kuitenkaan tuomitse ketään ja pidän jokaista uskovaisena niin kauan kun he itse pitävät itseään. Uskon, että tämä on se (ainoa) oikea usko, mutta en pidä mahdottomana sitäkään että Jumala pelastaisi muitakin ihmisiä. Eihän me voida tietää Jumalan salaisuuksia.

    Ja ei, en vieläkään ole saanut kunnostauduttua Raamatun lukemisessa. Olen kyllä jopa ostanut itelle oman vuosia sitten jo ja joskus vähän lukenut mutta koen sen jotenkin haastavaksi. Ehkä voisin alkaa vaikka lukemaan vähän kerrallaan.

    Jotenkin tuntuu että vaikka täällä kommenteissa kritisoidaan sitä että ry:llä ”pitää uskoa niin tietyllä tavalla” niin tuntuu että kyllä tekin kaikki uskotte myös vain tosi ”tietyllä tavalla” ja se tuntuu olevan ainoa oikea näkökanta. Eli itsestä tuntuu että oma usko ei kyllä lähde kirkastumaan täällä eikä tämänkaltainen kritisointi auta uskoani. Kriittisyys on hyvästä, mutta ei kaikenlainen ja kaikilla tavoilla aina välttämättä. Tiettyä mustavalkoisuutta esiintyy paljon näissäkin kommenteissa.

    Haluan kuitenkin sanoa myös, että vaikka olen sanonut ettei tämä blogi rakenna omaa uskoani, niin on siitä tavallaan ollut apuakin. Luettuani tätä muutaman päivän ajan tiivisti taisin ajautua jonkinlaiseen minikriisiin uskoni kanssa joka aiheutti sen että pohdin paljon omaa uskoani pohjamutia myöten ja mm. Kuuntelin extratarkkaan kaikki puheet. Ajan kanssa tämä tasottui ja nyt koen että tämä blogin laukaisema pikkuprosessi oli puhdistava, vahvistava ja tarpeellinen. Koen nyt jopa vahvemmin kuin aikaisemmin, että uskoni on oikea ja että tähän joukkoon haluan kuulua.

    Harmittaa teidän puolesta joilla on pienempiä tai suurempia traumoja tästä uskosta. En toivoisi kenellekään sellaisia ja toivon kaikkea hyvää teille ja toivottavasti voitte säilyä sydämestänne uskomassa.

    Toivon lämpimästi kaikkea hyvää myös Joonalle ja täytyy sanoa että tuntuu surulliselta kun (ilmeisesti?) lähdit tästä joukosta. Nyt kun tässä on tämä nimimerkin suoja niin voin kertoa että olin nimittäin ollu juuri ihastunu suhun ja ajattelin että tunnut niin turvalliselta ku tuntu että oot oikeasti uskomassa ja sitte menit ja otit ja lähit 😀 ja nyt tuntuu kyllä siltä että taidetaan uskoa eri lailla.

    Joka tapauksessa kaikkea hyvää teille blogin porukoille, en taida jäädä tänne nyt paljoa pidemmäksi aikaa pyörimään koska tuntuu että omalle uskolle on parempaa vahvistusta seurat ja uskovaisten kanssa juttelu kuin nämä keskustelut ja teologiset syvääluotaavat pohdinnat netissä. 🙂 Paljon on hyvääkin näissä kirjotuksissa ja tää on nyt vaan mun henkilökohtanen rehellinen vastaus siihen miten oon kokenu tän blogin kommentteineen.

    Tykkää

    1. Joona Korteniemi

      Kiitos paljon kommentistasi, Eräs lukija. 🙂 Näissä asioissa täytyy olla rehellinen, puolin ja toisin. Toivotan Sinulle Jumalan varjelusta ja kaikkea hyvää.

      Sen huomautan, että itse en missään tapauksessa väitä, että vanhoillislestadiolaisella ei voisi olla omakohtaista Jumala-suhdetta. Olen varma, että monilla vanhoillislestadiolaisilla on elävä, omakohtainen suhde Kristukseen eli ns. elävä sydämen usko. Pelkään kuitenkin – ja olen itse kokenut – että nykyisellään vanhoillislestadiolainen kulttuuri ja tapa julistaa eivät riittävästi rohkaise ja ruoki tällaista Kristus-suhdetta. Siinä tarvittaisiin vakava korjausliike. Se on kirjoitusteni pointti – ei kenenkään vanhoillislestadiolaisen yksilön uskon tai ajattelukyvyn kyseenalaistaminen.

      Kirjoitusteni tarkoitus ei ole myöskään pilkata tai halventaa vanhoillislestadiolaisuutta. Olen aina painottanut ja painotan yhä, että liikkeessä on paljon hyvää, oikeaa, kaunista ja kristillistä. Esimerkiksi synninpäästön julistaminen ja rippikäytäntö, kriittinen suhtautuminen päihteisiin ja viihteeseen, seksuaalietiikka ja avioliiton sekä lasten arvostaminen.

      Tämä blogi, sen kirjoitukset ja keskustelut koetaan monella tavalla riippuen lukijan persoonasta ja taustasta. Se on ymmärrettävää ja oikeutettua. Jos kokee, että blogin seuraaminen ei ruoki omaa suhdetta Kristukseen vaan häiritsee sitä, on oikea ratkaisu jättää tämä lukematta.

      Tykkää

  45. Mitä blogi on Sinulle merkinnyt?

    Pitkään olen ihmetellyt, kuinka kauan vanhoillislestadiolaisuuden nimissä voidaan julkaista sen kaltaista jumalattomuutta kuin täällä on julkaistu jo vuosia. Olen toki jonkun nimimerkin kautta asiasta joskus huoleni jo aikapäiviä sitten ilmaissut. Nämä ovat niitä hiljaisia klikkejä. Uskon, että meitä on useita. Se ei tarkoita ollenkaan, että asia (blogi ja sen tekstit) varsinaisesti kiinnostaisi, vaan se on aiheuttanut ihmetystä miten näin voi tapahtua. Noh, nyt blogisti on itse ilmoittanut omat näkemyksensä uskonasioista ja suhteesta VL:teen, joten ajattelisin, että pöly laskeutuu ja tämä blogi nuivettuu.

    Tykkää

  46. sbronze: ”Nämä ovat niitä hiljaisia klikkejä. Uskon, että meitä on useita.” Siis, – onkohan tuo itsekritiikkiä vai mitä? Hiljaisuus on kristillinen hyve, mutta klikkiytymisessä on vaaransa… Jeesus Kristus voi auttaa sinuakin ”kaikesta jumalattomuudesta” tiellensä, sbronze.

    Heinolle vielä; ole vapaa – tuomiosi tulee vastaan tuomitsijoillesi ja sitojillesi, mutta emme iloitse siitä… Kesäkuussa 2013 lähetin minäkin Keskusyhdistyksen johtokunnalle kirjallisen vetoomuksen hoitokokouksissa ”Pyhän evankeliumin valossa perusteettomasti sidottujen rehabilitoinnista”. IImeisen epämieluisaa kirjettä ei edes diarioitu eikä arkistoitu… Päätoimittaja tosin soitti ja piti periaatteessa postin diariointivaatimusta perusteltuna 🙂 ja julkaisupäällikkö kommentoi, että on mahdotonta avata ja selvittää vanhojen sitomispäätöksiä. – Vastasin, ettei kristilliselle rakkaudelle mikään ole mahdotonta! Keskiajan kristillisen kilvoittelijan sanoin: ”… Rakkaus ei tunne taakkaa eikä laske vaivojaan, se pyrkii enempään kuin kykenee, eikä se esitä verukkeeksi mahdottomuutta, vaan pitää kaikkea itselleen mahdollisena… Sen vuoksi se voi kaiken, suorittaa ja saa aikaan paljon, missä rakkaudeton väsyy ja vaipuu.”

    Tykkää

  47. Johanna

    Piti ihan käydä lukemassa kososlaisuudesta, sillanpääläisyydestä, töröläläisyydestä, morjärviläisyydestä. Aika sekavaa oli. Ehkä tuli kuitenkin pientä ymmärrystä hoitokokousten taustoista, jos nyt ymmärsin oikein, että kososlaisuus oli juuri se suuntaus, jota hoitokokouksilla yritettiin hoitaa pois. Tuli vähän semmoinen olo, että suo siellä, vetelä täällä. Ja vielä mieleen se vanha satu variksesta, joka istui tervatulle puulle. Ensin tarttui nokka, sitten nokka irtosi, mutta tarttuikin pyrstö jne jne. Olenpa luultavasti tavannut töröläläisen muutama vuosi sitten. Amerikkalainen, sukunimeltään Torola, joka oli suomalaistaustainen, Suomessa vierailulla ja menossa joihinkin seuroihin täällä. Mutta joo, kyllähän nämä keskustelut pientä päätä sekoittavat. On vaan todettava, että niin tai näin, Jumala silti edelleen toimii ja tekee työtänsä lakkaamatta.

    Tykkää

  48. Päivitysilmoitus: Hapatuspäivä – Luentoja, keskusteluja ja hyviä uutisia |

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s