Kaikella on määräaikansa – tämän blogin toistaiseksi viimeinen kirjoitus

Kyllä, totta se on. Tämä on Hulluinhuonelainen-blogin toistaiseksi viimeinen kirjoitus. Voin vakuuttaa, ettei päätös ollut helppo. Monta kirjoitusaihetta olisi listalla ja näkökulmia sanottavana – niin minulla kuin teilläkin. Työ on tuntunut merkitykselliseltä, blogi on vakiinnuttanut asemansa ja lukijakuntansa, ja se on herättänyt mielenkiintoa ja keskustelua. Ennen kaikkea Hulluinhuonelainen on reilun viiden vuoden aikana halunnut olla alusta Jumalan tahdon etsimiselle sekä rakentavalle, avoimelle ja rehelliselle teologiselle ja hengelliselle keskustelulle. Tätä tarvitaan vieläkin, joten miksi lopettaa juuri nyt?

Keskustelua!

Tällä blogilla on historia ja se on myös tehnyt historiaa. Tätä kirjoittaessani Hulluinhuonelaisen näyttökertoja on ollut koko sen historian aikana (10/13–03/19) reilut 1,1 miljoonaa, julkaistuja artikkeleita yhteensä 112 ja kommentteja 10 000. Hulluinhuonelainen lienee ollut yksi Suomen luetuimmista (ja kommentoiduimmista), ellei luetuin hengellis-teologinen blogi. Suosituimmat artikkelit ovat olleet:

  1. Onko 1970-luvun asiat käsitelty? (n. 24 000 näyttökertaa)
  2. Lukuvinkki: Ehkäisyn etiikka (n. 14 700)
  3. Pappina Suomen ev. lut. kirkossa 2010-luvulla (n. 14 300)
  4. Pyhä yksinkertaisuus (n. 13 500)
  5. Hiukan esikoislestadiolaisuudesta (n. 12 000)
  6. Vanhoillislestadiolaisuuden tämänhetkinen tila ja suhteeni liikkeeseen (n. 11 300)
  7. Kirje opettajalta (n. 10 300)
  8. Näkemiin! (n. 9600)
  9. Onko usko tarkoitettu myös ajattelemisesta pitäville ihmisille? (n. 9500)
  10. Äidin puheenvuoro (n. 9500)
  11. Ehkäisykielteisyyden perusteita (n. 8100)
  12. Pätevän ja epäpätevän argumentaation tunnuspiirteitä (n. 8700)
  13. Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi (n. 8000)
  14. Katolilaisen kirje lestadiolaiselle (n. 7500)
  15. Ole rohkea ja puhu uskostasi! (n. 7500)
  16. Tarkoitus ja toivo (n. 7000)
  17. Luottamus tulee ansaita (n. 7000)
  18. Huomioita viime päivien keskustelusta (n. 6300)
  19. Mitä eroa on käsitteillä Jumalan valtakunta ja seurakunta? (n. 6000)
  20. Näin aloitat säännöllisen Raamatun lukemisen (n. 5600)

Aiheina erityistä kiinnostusta ovat siis herättäneet vl-liikkeen hoitokokousajanjakso 1970-luvulla, suhde Suomen ev. lut. kirkkoon, seurakuntaoppi, ehkäisyopetus, järjen ja uskon suhde sekä hengellinen rohkeus. Samoista aiheista on Hulluinhuonelaisessa myös keskusteltu eniten, sillä artikkeleista eniten kommentteja ovat keränneet Onko 1970-luvun asiat käsitelty?, Lukuvinkki: Ehkäisyn etiikka sekä Pyhä yksinkertaisuus. Lisäksi todella monissa keskusteluissa näitä aiheita on sivuttu, vaikkei varsinaisen artikkelin aihe niitä olisi käsitellytkään.

Keskustelua tässä blogissa voi kautta sen historian luonnehtia varsin tasokkaaksi ottaen huomioon, että keskustelu on ollut pitkälti anonyymia. Tästä suurimman kiitoksen ansaitsette te, lukuisat keskustelijat, jotka olette nähneet vaivaa argumentoidaksenne näkemyksiänne ja tuodaksenne omaa hengellistä ja teologista pohdintaanne yhteiseen keskusteluun. Tämä on tehnyt Hulluinhuonelaisesta Hulluinhuonelaisen. Hulluinhuonelainenon ollut vuorovaikutteinen blogi. Kiitos siitä. Suuren kiitoksen ansaitsee myös blogin perustaja, Joona, joka viime kevääseen saakka oli mukana ylläpitämässä tätä blogia. Hän osallistui aktiivisesti keskusteluun kirjoittamalla erinomaisia artikkeleita ja kommentoimalla aktiivisesti. Samalla Joona piti keskustelua asiallisilla raiteilla tunteita herättävien aiheiden kuumentaessa ilmapiiriä. Omalta osaltani voin nöyrästi tunnustaa, etten ole pystynyt kommentoinnin suhteen lähimaillekaan toivottavaan aktiivisuuteen, pahoittelen sitä. Rukoukseni on, että täällä pääsääntöisesti esillä ollut halu, rohkeus ja viitseliäisyys keskittyä argumentoimaan omia näkemyksiä ja etsimään vilpittömästi Jumalan tahtoa, jatkuisi yhä enenevissä määrin vl-liikkeessä. Uskon, että tällä blogilla on ollut vaikutusta ainakin jollain tavalla vl-liikkeen keskustelukulttuuriin.

Matkan varrelta

Tullessani syksyllä 2014 mukaan kirjoittamaan tätä blogia emme olisi osanneet odottaa, millainen suosio ja tarve blogille tulisi olemaan. Joona oli tehnyt ensimmäisen vuoden aikana hyvän perustan. Matkan varrella artikkelit ovat käsitelleet sekä ajankohtaisia että ajasta riippumattomia hengellisiä ja teologisia aiheita. Kun selaan artikkeleita ensimmäisestä kirjoittamastani tähän viimeisimpään, voin tehdä johtopäätöksen, että prosessi etenee. Ajattelu kehittyy, ja ymmärrys siitä, miten vähän tietää, lisääntyy. 🙂

Matkan varrelta on tarttunut myös ystäviä, jotka ovat alun perin lähestyneet blogin kautta. Olen saanut käydä tärkeitä keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa. Keskustelut ovat osoittaneet, ettei ole ollenkaan yllättävää, miksi suosituimmat artikkelit ovat juuri ne, jotka ovat. Ehkäisy puhuttaa perheitä, 70-luku ja seurakuntaoppi lähes jokaista vanhoillislestadiolaista, ristiriita yksinkertaisuus- ja lapsenmielisyysihanteiden ja tiedon ja argumentoinnin välillä raastaa monia. Samat teemat toistuvat. Useilla on sama toive: kunpa vl-liike julistaisi rohkeammin Kristusta, avautuisi rehelliselle keskustelulle, ei opettaisi itseriittoisesti itsestään ja pystyisi jatkuvaan uskonpuhdistukseen. Näihin toiveisiin ja rukouksiin on helppo yhtyä.

Blogi on sen historian aikana otettu vastaan hyvin ja huonosti. Yleisesti voisi sanoa, että vastaanotto on vl-piireissä ollut varovaisen myönteistä ja samalla pidättyvää. Monelle blogi on ollut rohkaisu kohti avoimempaa keskustelukulttuuria liikkeen sisällä, ja avoin ja rehellinen asioiden pohdiskeleminen on ilahduttanut. Blogi on saanut osakseen myös voimakastakin kritiikkiä erityisesti heiltä, jotka ovat kokeneet blogin keskusteluineen ”Jumalan valtakunnan työn” vastaiseksi ja eksyttäväksi. Voimakkainta kritiikki on ollut aina silloin, kun kirjoituksissa on jollain tavalla käsitelty liikkeen suhdetta Suomen ev. lut. kirkkoon tai seurakuntaoppiin.

Ehkäpä jotain blogiin suhtautumisesta kertonee sekin, että vieraskynäkirjoituksia on sen historian aikana tullut verrattain vähän. Omaa nimeä on käyttänyt ainoastaan kaksi vieraskynäkirjoittajaa. Vieraskynäkirjoitusten vähyys on voinut johtua uskalluksen ja rohkeuden puutteesta tai liiallisesta itsekriittisyydestä. Toisaalta se on voinut johtua leimatuksi tulemisen pelosta. Itse uskon, että taustalla on myös yleinen maallistumiskehitys ja hengellisten asioiden merkityksen väheneminen tänä aikana. Monille ovat tuttuja kokemukset ja tunteet siitä, että ”uskonasioista” puhuminen on vaikeaa eikä siihen ole oikein vl-piireissä totuttu. Siinä, missä ennen vanhaan Päivämiehessä julkaistiin usein tavanihmisten hengellisiä kirjoituksia ja kuvauksia henkilökohtaisesta suhteesta Herraan Jeesukseen (olivat usein muuten rohkeita, upeita hengellisiä kuvauksia!), tänään tällaisia kirjoituksia ei juuri löydy Päivämiehestä eikä niitä ole ollut lähetetty tässä blogissa julkaistavaksikaan. Ilmiötä alleviivaa sekin, että SRK on julkaissut aina 70-luvulle asti hienoja hengellisiä kirjoja (kuten allekirjoittaneen erityssuosikit, SRK:n postuumisti julkaistut Heikki Jussilan hengelliset kirjat) ja esimerkiksi suviseurasaarnoissa on rohkeasti tuotu esiin Kristusta ravisuttavilla ja herättävillä tavoilla (enkä viittaa nyt 70-luvun harhaoppeihin). Toisaalta, vaikka tähän blogiin ei ole saatu julkaistavaksi hengellisiä matkakertomuksia, keskusteluissa moni teistä on jakanut hengellistä elämäänsä kertoen uskostaan ja henkilökohtaisesta suhteestaan Jumalaan.

Mitä luetuimpien artikkelien suosio kertoo vl-liikkeestä, vai kertooko mitään?

Luetuimmat artikkelit koskevat lähes pääsääntöisesti seurakuntaoppia, kirkkopolitiikkaa, ehkäisyopetusta ja hengellistä rohkeutta. Ja nämä asiathan vl-kristittyjä usein puhuttavat. Onpa keskustelun aihe mikä tahansa, keskustelu palautuu usein seurakuntaoppiin.

Kevään 2017 kohu naispappeuskirjoituksen seurauksena vahvisti pitkään mielessäni olleita pelkoja siitä, miten ristiriitaista ja mieletöntä on kirkollista valtaa käyttävien vanhoillislestadiolaisten kirkkopolitiikka. Samalla kohu paljasti myös sen, ettei vl-opetus liikkeen sisälle ja ulkopuolelle ole samanlaista. Kirkkopolitiikan ruotimista on aina seurannut varsin suuri määrä yhteydenottoja erityisesti sellaisilta vl:lta, jotka ovat kirkossa töissä. Se on toki ymmärrettävää, mutta ihmettelen, miksi aihe on niin pyhä lehmä kuin se on. Kärkkäys vaimentaa harjoitetun kirkkopolitiikan kritisoiminen ei mielestäni kerro mitään hyvää vl-liikkeestä. Mielestäni kirkkopolitiikan pitäisi olla läpinäkyvää ja rehellisyyteen sekä totuudellisuuteen pyrkivää, jos sitä pitää harjoittaa. Hengellisissä asioissa ei keskustella ajallisten asioiden tasoisista asioista, vaan ikuisista Jumalan asioista. Siksi niiden politisoiminen on arveluttavaa ja johtaa helposti totuuden etsimisen toissijaisuuteen – väärät asiat suhteellistuvat. Kirkko on hengellinen yhteisö. Siitä ei saa tehdä poliittista instrumenttia myöskään vanhoillislestadiolaisten toimesta. On toki niin, etteivät yksittäiset poliitikot ole sama asia kuin koko herätysliike, mutta herätysliikkeellä on vastuu havahtua, jos sen nimissä tehdään jumalattomuutta.

Olen tuonut esille kirjoituksissani, että kannan huolta vl-liikkeen tulevaisuudesta. Ruohonjuuritasolla liike vaikuttaa olevan pluralistinen ja epäyhtenäinen. Samalla liikkeessä vaikuttaa valtaa ja ääntä käyttävä osa, joka näyttää olevan sokea näkemään ruohonjuuritason maallistumista ja pluralisoitumista. Tai, jos se ei ole sokea, vaan tunnistaa ilmiön vakavuuden ja jo alkaneet seuraukset, ihmettelen, ettei vastalääkkeeksi käytetä rohkeampaa julistusta ja keskitytä ennen muuta Kristukseen ja monipuoliseen Raamatun opetuksien selittämiseen. Ennen kaikkea havahduttamiseen ja herättämiseen. Tätä voisi helpottaa esimerkiksi raskaasta organisaatiorakenteesta luopuminen. Mukavuuteen ja helppoon yhdessäoloon piiloutunut hengellinen laiskuus, ja jopa välinpitämättömyys, voi pahimmillaan kuolettaa koko vl-liikkeen.

Uskon, ettei voi mennä enää kauaa niin, että vl-kristityt jaksavat elää tätä kahden todellisuuden ristiriitaa. Olen itse havainnut, että rauhanyhdistyksillä, joilla itse säännöllisesti käyn, nuorten (15–20-vuotiaiden) määrä on radikaalisti vähentynyt viimeisen 10 vuoden aikana. Lisäksi työvuoroihin ja opetustehtäviin on vaikea saada tekijöitä. Ihmisten varallisuus kasvaa, mutta toiminnan taloudellinen tukeminen ei samassa suhteessa. Perheissä puhutaan yhä vähemmän Jeesuksesta. Opetusta ei useinkaan kuule perusteltavan monipuolisesti Raamatulla tai kristillisellä teologialla, vaikka erityisesti tässä ajassa uskova kaipaa perusteluita ja kysymyksien kuulluksi tulemista. Tuudittaminen yksinkertaisuuteen ja lapsellisuuteen ei lohduta – se pikemminkin ahdistaa. Se saa koko kristinuskon vaikuttamaan pahimmillaan ahdasmieliseltä ja hölmöltä maailmankatsomukselta, joka ei pärjää muille maailmankatsomuksille – se näyttäytyy epäuskottavana. Tätä kristinusko ei kuitenkaan ole – päinvastoin! Kristinuskossa on varaa perustella, kysyä, etsiä, löytää ja ihmetellä. Lisäksi se tarjoaa ainoan kestävän maailmankuvan kaikissa historian ajoissa. Perusteluja tälle näkemykselle löytää useista tämän blogin artikkeleista, kommenteista ja esimerkiksi näistä blogeista: Areiopagi, STITeologisella veitsenterälläHapatusta.

Ehkäisykysymys puhuttaa ymmärrettävästi. Ei ole varmasti yhtäkään vanhoillislestadiolaista, joka ei jo hyvin nuorena pohtisi kantaansa opetukseen ehkäisystä. Nämä nuoret muodostavat tai omaksuvat kantansa viimeistään löytäessään seurustelukumppanin, ihastuessaan, rakastuessaan ja mennessään kihloihin ja naimisiin. Näyttää siltä, että valinta olla ehkäisemättä on valitettavan harvalle henkilökohtainen, omasta Kristus-suhteesta nouseva valinta. Sen sijaan se on yhteisön yksilölle antama näkemys. Kun toisen tai toisten näkemyksen seurauksena, yhteisöpaineen alla, synnyttää lapsia mahdollisesti jopa joka vuosi, katkeruuden kertyminen ei ole kaukana. Minusta kyse ei ole siitä, mitä SRK tai ylipäätään joku muu vl sanoo. Kyse on siitä, mitä Kristus toivoisi minun tekevän. Kyse on minun ja Jeesuksen suhteesta, minun ja puolisoni suhteesta sekä puolisoni ja Jeesuksen suhteesta. Mitä omatuntoni sanoo? Miten tulisi toimia Raamatun ja uskoni säilymisen, iankaikkisuuden, kannalta? Vain toisten hyväksynnän tai joukkoon kuulumisen perustella ei pidä tehdä mitään. Sen sijaan vain sellaisilla teoilla, jotka syntyvät uskovan vapaasta tahdosta Jumalan voimalla, on merkitystä. Vl-liikkeessä tulisi opettaa Kristusta. Kun ihmisellä on elävä usko, hänen suhteensa ja halunsa Jumalan sanan tutkimiseen ja sen neuvojen kuuntelemiseen on aivan erilainen kuin ihmisellä, joka pelkää tai haluaa miellyttää vain ihmisiä. Seurakunnan tehtävä on olla Jumalan yhteisö, pala taivasta maan päällä, joka auttaa uskovaa pääsemään ikuiseen elämään  Jumalan luokse.

Luetuimpien artikkelien listan viimeisenä on artikkeli Näin aloitat säännöllisen Raamatun lukemisen. Minusta se on hyvin positiivista. Raamatun lukemista sekä kannustusta, rohkaisua ja tukea hengellisen elämän syventämiseen kaipaa jokainen kristitty. Kukapa ei haluaisi oppia tuntemaan koko ajan paremmin niin hyvää ja ihailtavaa ystävää kuin Kristus on. Tällaisen ystävän seurassa on ilo olla, Hänen seurassaan tulee itsekin paremmaksi ja Hän, jos kuka, ymmärtää ystäviään. Korostuneen seurakuntaopin seurauksena yksittäisen uskovan henkilökohtaiseen hengelliseen elämään annetaan mielestäni vl-opetuksessa, saarnoissa ja kirjoituksissa liian vähän eväitä, vaikka julistuksessa kuuluukin kirkkaasti ja ehdottomasti kehotus käyttää evankeliumissa luvattavaa synninpäästön vahvistusta koko elämän ajan. En kuitenkaan juuri kuule kannustusta ihmetellä, hämmästellä ja pohdiskella Raamatun opetuksia, syventyä tutkiskelemaan hengellisiä asioita, syventää henkilökohtaista rukouselämää tai vetäytyä aika ajoin yksinäisyyteen, rauhaan, jossa on paremmin tilaa kuulla, mitä Jumala uskovalle haluaa puhua. Rukouskin saattaa jäädä vaillinaiseksi, jos toistaa samaa litaniaa rutiinina päivän päätteeksi (tätäkään yhtään väheksymättä). Eikö opastus syvempään rukouselämään oppineen uskovan opastuksella antaisi siihen enemmän eväitä?

Kokonaisuudessaan se, että tälle blogille on muodostunut oma paikkansa kertonee ainakin siitä, että sen lukijoita on kiinnostanut hengellinen todellisuus, teologia, uskosta keskusteleminen, toisten kuuleminen ja totuuden etsiminen. Kommenttien joukossa on ollut vuosien aikana todellisia helmiä: upeita sanoituksia uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Olen saanut niiden lukemisesta hengellistä iloa ja lohdutusta, ja oppinut paljon monelta viisaalta kommentoijalta. Kiitos teille edelleenkin!

Miksi lopettaa blogi?

Blogin lopettamiseen ei liity suurta dramatiikkaa. Kyse on oikeastaan kahdesta asiasta: tarpeesta seurata Jeesuksen esimerkkiä vetäytyä aika ajoin yksinäisyyteen ja halusta antaa enemmän aikaa perheelle.

Jeesus sanoi heille: ’lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää’ – – niin he lähtivät veneellä mennäkseen autiolle seudulle yksinäisyyteen.” (Mark. 6:31–32). Läpi evankeliumien on nähtävissä, miten aktiivinen toiminta ja lepo vuorottelevat. Jeesukselle lepo ja yksinäisyydessä valmistautuminen edeltävät aktiivista toimintaa ja seuraavat aktiivisen toiminnan jälkeen. Apostolien palattua ensimmäiseltä julistusmatkaltaan Jeesus otti heidät vastaan kehottaen heitä lähtemään kanssaan yksinäiseen paikkaan lepäämään. Markus kertoo, etteivät opetuslapset olleet työnsä ohella ehtineet edes syödä (Mark. 6:31). On huomionarvoista, etteivät apostolit vaikuttaneet lainkaan nuutuneilta palattuaan, sillä he heti matkan jälkeen kertoivat Jeesukselle, mitä olivat nähneet ja kuulleet. Kuitenkin Jeesus, ihmisyyden paras tuntija, tiesi, että hetken lepo ja yksinäisyys olisivat parasta työssä olleille. Jeesus huolehti ystäviensä ajallisista tarpeista, nälästä ja levon tarpeesta, vaikka hänen ystävänsä itse eivät siitä osanneet pitää huolta. Tilanne ei apostolien mielestä välttämättä ollut lainkaan otollinen lepäämiselle, ”sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon”. Jeesukselle ajoittainen yksinäisyyteen vetäytyminen oli säännöllinen ja tarpeellinen asia elämässä. Hän valmistautui julkiseen työhönsä autiomaan yksinäisyydessä. Yksinäisyydessä hän myös suri Johanneksen kuolemaa (Matt. 14:13), rukoili (Matt.14:23; Mark.17:8) ja keskusteli Isän kanssa (Joh. 6:15). Kirkastusvuorella, yksinäisyydessä, olivat vain Hänen lähimmät opetuslapsensa (Matt. 17:1; Mark. 9:2). Ennen tehtävänsä huipentumista Jeesus rukoili yksin Getsemanen yössä. Jeesus kutsuu seuraajiaan lepoon: ”Tulkaa minun luokseni, te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.” (Matt. 11:28) Tärkein syy blogin lopettamiseen on haluni ja tarpeeni  vastata Jeesuksen kutsuun levätä ja vetäytyä hetkeksi yksinäisyyteen. Myös juuri alkanut paasto kutsuu hiljentymään, lähtemään hetkeksi yksinäisyyteen – seuraamaan Kristuksen jalanjälkiä kärsimystielle.

Toinen syy liittyy perheessä minulle annettuun tehtävään. Vanhempana minulle on uskottu vastuu lapsestani ja hänen hyvinvoinnistaan, niin fyysisestä, henkisestä kuin hengellisestäkin. Perhe on jäsenilleen jumalanpalveluspaikka, jossa jokaisella on tärkeimpänä tehtävänä rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä. Tämän blogin pitäminen on vaatinut paljon voimavaroja.erityisesti viimeisen vuoden aikana, jona olen pitänyt blogia yksin. Koska haluan hoitaa minulle perheessä uskotun tehtävän siten, että lapsellani on jaksava vanhempi, päätös blogin lopettamisesta (ainakin toistaiseksi) tuntuu oikealta.

Kaikki, minkä Jumala tekee, pysyy ikuisesti

Minä oivalsin, että kaikki, minkä Jumala tekee, pysyy ikuisesti. Siihen ei ole lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Jumala on niin tehnyt, että häntä pelättäisiin.” (Saarn. 3:14).

On ollut hienoa pitää tätä blogia ensin yhdessä Joonan kanssa ja viimeisen vuoden ajan yksin. Olen kokenut tällä matkalla suurta johdatusta, varjelusta ja Korkeimman suojelusta. Rukoilen, että tämä blogi on saanut olla omalta pieneltä osaltaan osallistumassa kristittyjen yhteiseen totuuden etsimiseen, kirkastanut Jumalan voimalla Kristusta, kutsunut eksyneitä ja antanut voimaa uskonkilvoitukseen uskoville. On lohduttavaa saada uskoa siihen, että kaikki, mitä Jumala on tämän blogin kautta tehnyt, pysyy ja on hengelliseksi rakennukseksi.

Olisi hienoa, jos jakaisit muistojasi, ajatuksiasi ja kokemuksiasi Hulluinhuonelaisen äärellä. Miten löysit Hulluinhuonelaisen? Mikä on jäänyt erityisesti vuosien varrelta mieleesi?  Mikä artikkeli on ollut mielenkiintoisin? Jäitkö kaipaamaan jotain erityistä? Ovatko Hulluinhuonelaisen artikkelit ja keskustelut olleet esillä keskusteluissasi muualla?

Voit laittaa myös yksityisesti minulle palautetta blogin valikosta löytyvän Ota yhteyttä –lomakkeen kautta.

En sano, etten koskaan jatkaisi tätä blogia. Siksi sanon: tämä kirjoitus on toistaiseksi viimeinen. Jos blogin ylläpitämiseksi löytyisi sopiva porukka, Hulluinhuonelainen voisi olla entistä monipuolisempi blogi. Vain Jumala yksin tietää, mihin Hänen suunnitelmansa itse kutakin vievät. Jääkää Jumalan rauhaan, ystävät!

Pidän kommentointimahdollisuutta auki 31.3.2019 saakka. Blogi jää luettavaksi sen jälkeenkin.

Halleluja! Koko sydämestäni minä ylistän Herraa oikeamielisten joukossa, seurakunnan keskellä. Suuret ovat Herran teot! Joka niitä rakastaa, tutkii niitä. Mahtavat ja ihmeelliset ovat hänen työnsä, iäti pysyy hänen vanhurskas valtansa, iäti muistettavia ovat ihmeet jotka hän on tehnyt. Anteeksiantava ja laupias on Herra! Hän ravitsee ne, jotka häntä pelkäävät, hän muistaa liittonsa ikuisesti. Hän on teoillaan osoittanut kansalleen voimansa, hän on antanut sille omaksi toisten kansojen maat. Kaikki, mitä hän tekee, on oikein, ja se pysyy, hänen säädöksensä eivät muutu. Hän on vahvistanut ne ikuisiksi ajoiksi, ne ovat oikeat ja lujat. Hän vapautti kansansa, hän sääti liittonsa ikuiseksi. Hän on pelottava, hän on pyhä! Herran pelko on viisauden alku, viisas se, joka hänen tahtonsa täyttää. Kaikukoon Herran ylistys ajasta aikaan!

Ps. 111

137 kommenttia artikkeliin ”Kaikella on määräaikansa – tämän blogin toistaiseksi viimeinen kirjoitus

  1. Markus Forsberg

    Toivottavasti tämä ei ole blogin viimeinen kirjoitus. Löysin blogin aikoinaan varmaankin siitä syystä, kun muutama vuosi sitten mietin paljon uskoon liittyviä asioita, ja koska Joona on serkkuni. Tämä blogi on ollut antoisaa luettavaa, vaikkakin on usein tällaisena ex-lestadiolaisena tätä minun ”omaa vanhurskauttani” ehkä osaltaan vahvistanutkin. 🙂

    Tykkää

  2. Vuokko Ilola

    Vapaus vallitkoon, mutta onko hyvä lopettaa sellaista asiaa, mille on tilausta?

    Itse olin aikoinani hyvinkin aktiivinen blogisti Kotimaassa ja Vartijassa, mutta nykyään harvemmin jaksan mitään kirjoitella. Siellä ne alustat kuitenkin ovat valmiina, jos tulee polttava tarve kirjoittaa jostakin aiheesta. Usein lopettamispäätöksen jälkeen tuleekin kuuma aihe käsiteltäväksi ja sitten pitää tulla hattu kourassa takaisin kehiin. Noh, mutta eihän sekään haittaa. Olen vain pannut sen merkille monen kohdalla.

    Eipä tosin mikään estä jotain innokasta perustamasta omaa blogia tämän tilalle. Siitä vaan sanoi Tsaikowskikin.

    Hyvää jatkoa blogistille, niin nykyiselle kuin entisellekin. Joonan olenkin tavannut muutaman kerran ja ne ovat olleet mukavia tapamisia ne ❤ Terkkuja Joonalle!

    Tykkää

  3. Markku Korteniemi

    Viisas ratkaisu Roosa – ja erinomainen blogikirjoitus, kiitos!

    Hulluinhuonelainen on tehnyt huikean urakan – ja osoittanut osaltaan vl-kristillisyyden reformaation tarpeen, ja että tälle on muukin vaihtoehto kuin arvoliberaalin teologian, maallistumisen ja kirkkopolitikoinnin tarjoama. Hulluinhuonelainen syntyi siis toisaalta tyytymättömyydestä vl-kristillisyyden näennäiskeskusteluihin ja toisaalta esim. Kotimaa24 asenteellisesti tiettyyn suuntaan hyvin vinoutuneeseen uutisointipolitiikkaan ja debattiin.

    Päivämiehen ”lukijan sivulla” ja keskustelukulttuurissa on tapahtunut ja tapahtumassa ainakin jonkinasteista avautumista – ja kaikkiaan vl-kristillisyyden avoimuus ja sietokyky keskustelulle on lisääntynyt.

    Ja nyt kun viime aikoina on ollut Hulluinhuonelaisen kommentoinnissa kovastikkin vääntöä ja painetta muuttaa näkökulmaa ja argumentointiperustetta vain Kotimaa24:stä ja Suomi24:stä tutuksi, niin on hyvä sauma lopettaa.

    Voi olla, että mm. SRK:n historiatyöryhmä hengähtää helpotuksesta, syksyllä olisimme voineet käydä ja kammata uutta kirjaa läpi suurella innolla ja mielenkiinnolla… Mutta jätetään optio; jos on tarvetta niin ”me tulemme taas” 🙂

    Aikaa blogi -palstalla keskusteluun on vielä. – Mutta muistakaamme; elävän ja kilvoittelevan kristityn ainoaksi hengen ja sielun ruuaksi ei riitä edes blogit, blogikeskustelut ja kommentoinnitkaan. Siispä keskustelun ohella:

    1.
    Käykäämme nyt Jerusalemiin
    ja yhdessä paastotkaamme
    ja Jeesusta kärsimystiellänsä
    nyt nöyrästi seuratkaamme.

    2.
    Käykäämme nyt Jerusalemiin.
    Vaan yössä ken kestää voisi
    ja Jumalan tahtoa kuunnellen
    sen katkeran kalkin joisi?

    3.
    Käykäämme nyt Jerusalemiin,
    kun henkensä Kristus antaa.
    Hän, Karitsa, kaikkien puolesta
    saa tuomion yksin kantaa.

    4.
    Käykäämme siis Jerusalemiin,
    on ikuinen kirkkaus siellä.
    Ja luoksensa kerran hän kokoaa
    ne, jotka hän tunsi tiellä.
    (VK 54)

    Tykkää

  4. Pölhökustaa

    ”Voi olla, että mm. SRK:n historiatyöryhmä hengähtää helpotuksesta, syksyllä olisimme voineet käydä ja kammata uutta kirjaa läpi suurella innolla ja mielenkiinnolla… Mutta jätetään optio; jos on tarvetta niin ”me tulemme taas” 🙂”

    Taasko se SRK:n historiikki on myöhästymässä?

    Tykkää

  5. Vuokko Ilola

    On tietenkin hyvä asia, että vl-liikkeen asioista on voitu käydä keskustelua eri paikoissa, kun sitä ei ole voitu käydä siellä missä sitä olisi pitänyt voida käydä, eli vl-liikkeen sisällä tai sitten liikkeen pitämällä sensuroimattomalla keskustelupalstalla. Tämä on monessa mielessä harmi.

    Aikoinaan niitä aidosti uskonasioista kyseleviä oli paljon, mutta kun eivät saaneet asianmukaista kohtelua osakseen, suuri osa heistä on antanut piutpaut kaikelle jos ei nyt hengellisyydelle, niin ainakin uskonnoille.

    Tähän itsekin törmäsin ja tyrmistyin. Suurin osa vl-liikkeen papeista kuin puhujistakin vältteli minua, kun kyselin hoitokokousten perään ja kun kävin erittäin massiivista lähes yksinpuhelua vl-liikkeen suuntaan uskosta, armosta, laista ja vaikka mistä, apunani Lutherin opukset.

    Yhdeltäkin papilta kysyin Raamatun avioliiton mallia ja hän kertoi sen olevan, mutta ei halunnut alkaa siinä tilanteessa sitä avaamaan. Parempaa tilaisuutta ollaan odoteltu nyt useampi vuosi. Tämä on siis asenne. Tosi kummallinen. Jos asiaa ajattelee lähetyskäskysn pohjalta ja ihmisen autuuden kannalta, niin ei tällaisia kysymyksiä saisi ohittaa. Mutta nitä ohituksia on vähintäänkin kymmenen yhdestä. Raamatun avioliiton malli ei ole sama kuin nykytraditio.

    Eli puhua pitää silloin kun on kysyntää eikä yrittää herättää sitä kysyntää kyseenalaisin keinoin myöhemmin kun väki lappaa ulos pyhättöjen ikkunoista ja ovista. Noh, valtaa se on vaikeneminenkin.

    Aktiivisimpina aikoinani sain usein postia, kuinka jotkut olevat poäässeet ahdistuksesta irti kirjoitusteni ansiosta ja osa heistä jätti liikkeen, mutta osalle kirjoitusteni kautta avautui uusi mahdollisuus jatkaa liikkeessä. Minusta vl-liikkeen olisi pitänyt toimia paikallani, minun pestissäni. Avoimesti vain kaikki liikkeen kipupisteet, opit seuraamuksineen, virheet hattu kourassa pöydälle ja pinoon, niin kuinka vapaampi ilmapiiri nyt liikkeessä olisikaan ja niin moni ei olisi tieten sitä jättänytkään.

    Eli olen sitä mieltä, että välittää pitää. Silloin kun on kysymystä, vastataan. Ei kyselijät kauan kysele.

    Tykkää

  6. Markku Korteniemi

    ”Raamatun avioliiton malli ei ole sama kuin nykytraditio.”

    No mitäs uutta tuossa sitten on? Muodollis-juridiset kuviot vaihtelevat tänäkin aikana jopa ns. kristityissä länsimaissakin… Voidaan kuitenkin tulkita, että sisällisen merkityksen kannalta juutalais-kristillinen avioliittokäsitys on säilynyt jo vuosituhansia… Jeesuksen aikana moniavioisuus ei ollut enää käytäntönä.

    ”Hän vastasi heille: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?” Ja hän jatkoi: ”Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt.4:4-6)

    ”Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Mark.10:6-9)

    Joku aika sitten kuuntelin radio ylenykkösen Horisontti-ohjelmaa, jossa arvoliberaalin teologian ”apostolit” toimittajat SS ja AP suhtautuivat hyvin kriittisesti kristillliseen avioliittoinstituutioon, mutta hyvin ymmärtävästi ja suvaitsevasti television ohjelmasarjoihin, joissa valittiin sopiva puoliso ehdokkaalle tai peräti ”ensitreffit alttarilla”, ja ihan coolisti ennakoitiin tulevaisuuden vakavasti otettavaksi yleiseksi pariutumisen muodoksi lasten siittämistä ja tuottamista ilman sen kummempaa sitoutumista tai rakkaushömppää…

    Suurille vanhoille kirkoille avioliitto ja siihen vihkiminen on mysteerio, pyhä toimitus ja jopa sakramentti. – Eikä näille Raamatun ilmoitukseen vakavasti suhtautuvissa kirkkokunnille ole epäselvää, että homoliitot ovat Herralle kauhistus, kuten näyttää olevan meidän pienille, nuorille, epävakaille ja häilyville prostestanttisille kirkoille.

    Tykkää

    1. hyshys

      Jeesuksen aikana käytäntö oli että vaimo laitetiin vaihtoon. Vanhavaimo paperinpalan kanssa pihalle ja uusi tilalle. Ei siinä tarvinnut omaisuuksia ositella mies sai pitää aina kaiken ja yksipuolisesti ja omavaltaisesti päättää että nyt tätä emäntää on kateltu tarpeeksi. Naine oli miehen omaisuutta jolle tämä sai tehdä ihan mitä vain. Eikä tätä asetelmaa muuteta sillä että vaimonvaihtaminen kielletään. EIkä se kyllä ollut Jeesuksenkaan agenda

      Efesolaiskirje 5
      24 Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.
      25 Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,

      Matteus 20
      25 Mutta Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi: ”Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja että mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan.
      26 Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne,
      27 ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne;
      28 niinkuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä.”

      Joten mieheltä vaaditaan sitä samaa vaimoaan kohtaan kuin mitä Jeesus vaati itseltään suhteessaan seurakuntaan. Ei sen enempää eikä sen vähempää. Ja jokainen voi taholaan pohtia kuinkahan hyvin tämä on toteutunut siinä kristillisessä traditiossa vuosituhansien aikana vaikka nainen asetetiin itseasiassa avoliitossa tasa-arvoiseksi kuinka pitkään on mennyt että se on toteutunut milään tasolla.

      Tykkää

      1. Markku Korteniemi

        Tästä olen samaa mieltä ”hyshys” – tosin tasa-arvo ei ole samaa kuin samankaltaisuus!

        Tykkää

  7. Johanna

    Minä aloin seurata tätä blogia lähinnä uteliaisuudesta, olinhan törmännyt blogin perustajaan eräissä suviseuroissa, olisivatko olleet Lopen suviseurat vuonna 2012. Alkuaikoina blogin sävy oli hyvin aurinkoinen ja lämmin. Mieleeni on jäänyt Joonan kommentti erääseen keskusteluun, joka meni jotenkin näin: ”täällähän pidetään kalliita seuroja”. Mitään erityistä kommentoinnin tarvetta ei minulla alkuaikoina juurikaan ollut. Ensimmäinen vihlaisu tuli, kun Joona kirjoitti blogitekstin, jossa sivuttiin lapsiperheen asioita ja ehkäisyä. Olisiko ollut tämä blogiteksti: https://hulluinhuonelainen.com/2014/03/13/aidin-puheenvuoro/. Muutaman lapsen äitinä, uupumuksen suossa kaulaa myöten kontanneena, olisin varmasti ollut oiva osallistuja näihin uupumus- / perhesuunnittelukeskusteluihin, suorastaan kokemusasiantuntija.

    Pikkuhiljaa Joonan sävy muuttui kriittisemmäksi vanhoillislestadiolaisuutta kohtaan. Oma kokemukseni on, että on ihan tavallista, että ihminen varttuessaan irtaantuu ”vanhoillislestadiolainen-liike”-ajattelusta ja uskovalle kirkastuu syvemmin Jumalan ilmoitus ja suunnitelmat ihmistä kohtaan sekä Pyhän Hengen työn jatkumo aikain halki. Me olemme osa vaeltavaa matkasaattoa, emme vain jonkin herätysliikkeen jäseniä. Kyllä varmaan on vaarana, että vanhoillislestadiolaisuus kuivettuu ja jäykistyy vain uskonnolliseksi elämäntapaliikkeeksi, jollei kyetä näkemään eroa liikkeen ulkoisten tapojen noudattamisen ja henkilökohtaisen sisäisen uskon välillä. Valitettavasti näissä kasvukivuissa voi joillekin käydä huonosti, eri tavoin. Kyllähän Raamatussakin monessa kohtaa kehotetaan tutkimaan Jumalan sanaa ja tutustumaan kirjoituksiin, ei kai lapsenmielisyys ja lapsen lailla uskominen tarkoita sitä, että uskon asioihin ei voisi itse vapaaehtoisesti perehtyä. Itse ajattelen niin, että kun tämän lyhyen elämäni ajan haluan uskoa Jumalaan ja perustaa elämäni Kristus-kalliolle, haluan tietää mihin uskon. Raamattu ja sitä selittävät teokset ovat ihan loppumaton aarreaitta.

    ”Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.” 1. Kor. 13:11.

    Hätkähdyttävää on ollut ymmärtää, millaista kristinuskon alkutaival on ollut. Ensimmäinen hajaannus uhkasi jo ihan kristinuskon alkuvuosina. Kysymys oli juutalaiskritittyjen ja pakanakristittyjen opin painotuksen eroista. Nyt viimeinkin ymmärrän, miksi Raamatussa on niin paljon toistensa vastaisia opetuksia, kun vertaa vaikka Paavalin ja Jaakobin (Herran veljen opetuksia):

    Paavali, Room. 3:28:

    ”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.”

    Jaak. 2:26:

    ”Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.”

    Sen lisäksi, että lukiessaan oppii, kuinka kristisusko on syntynyt, ymmärtää, että keskustelua yhdestä yhteisestä uskonopista ja uskoville sopivista elämäntavoista on käyty alusta lähtien. Me kasvokkain (ja netissä) keskustelevat olemme osa tätä keskustelun jatkumoa. Kristinusko ei ole sijoilleen sementoitunut, vaan keskustelua oikeasta suunnasta on käytävä jatkuvasti. Onko tämä nyt sitten sitä jatkuvaa reformaatioita, mistä on puhuttu?

    Nyt poikkesin vähän sivuun. Joona tosiaan teki oman ratkaisunsa, mihin johtanut polku näkyi jonkin aikaa etukäteen blogiteksteissä. Jossakin määrin ymmärrän ratkaisun, olihan itsellänikin tämä ”vaihda kirkkokuntaa -viettelys” joitakin vuosia sitten. Se oli uuvuttavaa taistoa. Ymmärsin kuitenkin, että synnit anteeksi saaneena, Kristuksen kasvojen valossa elävänä en kostu mitään kirkkokuntaa vaihtamalla, todennäköisesti menettäisin uskoni, valoni, niin hullulta kuin se tuntuukin näin kirjoittaa. Kuitenkin, lämpimät terveiset Joonalle! 🙂

    No, niillä raunioilla uumoilin, että Roosakin kenties jatkaa samoilla poluilla. Tässä kohtaa olen mielelläni väärässä ja pyydän anteeksi, jos olen loukannut. Roosalla on ollut monia mukavia kirjoituksia, erityisesti viime jouluun liittyvä kirjoitus. Toki kaikkeen hänen kirjoittamaansa en yhdy.

    Mutta, tässä loppusenteillä voisin kertoa, että iso osa näistä blogin tekstiaiheista oli minulle jossakin määrin tuttuja, joko itse ajateltuna tai ystävien kanssa keskusteltuina. Eli, kyllä uskovaiset keskustelevat, vaikeistakin asioista.

    Vielä lopuksi kiitos kiinnostavista kirjoituksista, kiitos monille mielenkiintoisista kommenteista. Jumala johtaa meitä kaikkia. Pysykäämme vahvoina perille saakka, psalmin 139 rukouksella:

    ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni,
    koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
    Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä,
    niin johdata minut iankaikkiselle tielle.”

    Turvatkaamme Kristukseen, hänen armoonsa:

    ”Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.” Hepr. 4: 14-16

    Tykkää

    1. Heino Korpela

      Johanna: Nyt viimeinkin ymmärrän, miksi Raamatussa on niin paljon toistensa vastaisia opetuksia, kun vertaa vaikka Paavalin ja Jaakobin (Herran veljen opetuksia):

      Paavali, Room. 3:28: ”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.”

      Jaak. 2:26: ”Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.”

      Haluan Johanna, että tutkisit tarkemmin mitä nuo apostolit kirjoittavat, sillä eivät he usko, eivätkä kirjoita toisiaan vastaan, vaan ehkä täydentäen toisiaan. Luetaanpa:
      ”Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille?
      Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi.
      Ja niin täyttyi Raamatun sana: ”Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi”, ja hän sai nimen Jumalan ystävä.” (Jaak.2:21-23)

      Kyllä Jaakob muisti, mitä Jeesus opetti heille:
      ”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’
      ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.
      ”Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään.
      Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?” ”Edellinen”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.” (Matt.21:28-31)

      Tässä se on näennäinen ristiriita (vaikkei mitään ristiriitaa ole) sillä ei Jaakob sano, että töillä ihminen tulee autuaaksi. Vaan sanoo, että töillä osoitetaan usko. Näin myös Paavali opettaa, että uskova on saanut syntyessään Jumalan lapseuteen myös rakkauden Jumalaa kohtaan ja tämä rakkaus näkyy uskovan elämässä, tai pitäisi näkyvä niin kuin Paavali kirjoittaa:
      ”Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.” (Gal.5:6)

      Vielä selkeämmin Paavali kirjoittaa, miten ainoastaan usko tekee uskojansa yksin Jumalalle kelpaavaksi:
      ”Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi.
      Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi.” (Room.4:4,5)

      Kun Jaakob puhuu, että usko tulee toteen näytetyksi työllä, eli on niin kuin Paavali kirjoittaa ”usko joka rakkauden kautta työtä tekee.” Otetaanpa esimerkki: Jos meidän naapurimme putoaa kaivoon. Me näemme putoamisen, lohdutamme häntä sanomalla: kävipä sinun huonosti. Mutta emme auta häntä pääsemään pois kaivosta. Emme me näin osoita, että rakastamme lähimmäistämme. Meidän tulee toimia niin kuin Jeesus opettaa, rakastaa lähimmäistämme kuin itseämme.
      Kun me toimimme Jeesuksen opetusten mukaan, emme toimi palkan takia, vaan meissä vaikuttavan Jumalan lahjottaman uskon vaikutuksesta, silloin toteutuu tuo Jaakobin kirjoitus: ”Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi.”

      Tykkää

      1. tuomo

        Paavali puhui Lain teoista, Jaakob puolestaan uskosta Kristukseen.
        Ilmeisesti siihen aikaan jo alkoi ilmetä suuntaus, että papit vaan puhuu Sanaa (hekin oman seurakuntansa keskuudessa) ja muut eli ns. maallikot istuu penkissä ja menee kotiin niine hyvinensä ja uskon täytettyään.

        Jaakob voimallisesti todistaa, ettei sellainen ole uskoa Kristukseen.
        Kristus lähetti jokaisen todistamaan siitä, mitä hän oli opettanut.
        Kantamaan hedelmää ja tekemään lisää opetuslapsia. Usko Kristukseen näkyy myös hengen hedelmässä kristityn elämässä.

        Tykkää

      2. Markku Korteniemi

        Juuri näin kuten Heino ja tuomo todistaa; kyseessä on saman asian – kuten kolikon – eri puolet… Ja kummatkin painotukset mahtuvat – ja tarvitaan – terveelliseen Kristuksen evankeliumiin!

        Tykkää

      3. Heino Korpela

        En ehkä ymmärrä täysin kommenttiasi tuomo? Toteat: ”Paavali puhui Lain teoista, Jaakob puolestaan uskosta Kristukseen.”
        Jos tarkoitat sitä, että Paavali todistaa, ettei kukaan tule lain töillä autuaaksi. Ainoastaan uskon kautta Kristukseen voi ihminen pelastua. Olet siinä mielessä oikeassa, että Jaakob puhuu, ei lain töistä, vaan uskon vaikutuksesta uskovan elämään. Näin he kuitenkin puhuvat kumpikin uskosta Kristukseen, joka ainoastaan voi syntisen tehdä syyttömäksi Jumalan edessä.

        On kuitenkin niin, että kaikki hyvätkin työt, jos ne tehdään tavoitellakseen Jumalan suosioon pääsyä. Ne vievät ihmisen lain alle, eikä silloin auta vaikka kuinka kovasti uskoo Kristukseen sillä lain vaatimus tekee tyhjäksi Kristuksen lunastuksen. Tuliko tämä nyt vaikeaksi ymmärtää?

        Yritänpä uudelleen. Jaakob kirjoittaa: ”Ja niin täyttyi Raamatun sana: ”Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi” ja hän sai nimen Jumalan ystävä.” (Jaak.2:23)
        Tätä ennen hän oli todennut, että Aabraham osoitti uskonsa työllä, kun uhrasi pokansa. Jos Abraham olisi pokansa uhrauksen tehnyt siinä uskossa, että Jumala hyväksyy hänet lapseuteensa – ystäväkseen, koska hän tottelee. Tämän uskomuksensa kautta hän olisi kieltänyt uskonsa. Koska usko vapahtaa ilman töitä ja kaikki jotka pyrkivät töitten kautta Jumalan suosioon, ne myös laki tuomitsee.

        Nyt kuitenkin niin Jaakob kuin Paavali todistavat, että juuri usko, joka on rakkautta Jumalaa kohtaan, saa uskovan tekemään työtä, eli tottelemaan Jumalan sanan neuvoa, ei ansaitakseen taivaaseen pääsyn, vaan rakkaudesta Jumalaan joka on meitä ensin rakastanut. On niin kuin Johannes kirjoittaa:
        ”Siinä on rakkaus — ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1.Joh.4:10)

        Kirjoitat: ”Jaakob voimallisesti todistaa, ettei sellainen ole uskoa Kristukseen.
        Kristus lähetti jokaisen todistamaan siitä, mitä hän oli opettanut.
        Kantamaan hedelmää ja tekemään lisää opetuslapsia. Usko Kristukseen näkyy myös hengen hedelmässä kristityn elämässä.”

        Tuossa sinun kommentissa on heikko kohta, sillä ei kukaan uskova kykene tekemään yhtäkään opetuslasta ja tämän takia usko onkin täysin Jumalan lahja. Luulen kuitenkin, että tarkoitit sanoillasi, että Jeesus lähetti opetuslapsensa kertomaan evankeliumista ja näin saattamaan ihmisten tietoisuuteen, että heillä oli mahdollisuus pelastua uskomalla.

        Kun Jeesus puhuu hedelmistä, joita uskovan usko tuottaa, hän samalla kertoo meille kuka nuo hedelmät vain voi laskea ja laskijaksi ei ole laitettu yhtäkään toista uskovaa:
        ”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri.
        Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää.” tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän.”

        On siis tärkeää, ettemme eksy seuraamaan toisia uskovia siinä, että näkyykö heissä hyviä hedelmiä, tosin meidän on lupa nähdä, jos uskova alkaa kantaa pahoja hedelmiä. Näin voimme tunnistaa oikean uskon väärästä. Juuri tästä Jaakob ja Paavali puhuvat! Katsotaanpa nyt miten Jeesus tämän asian tuo meidän nähtäväksi:
        ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te
        saatte sen.
        Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani.” (Joh.15:7,8)

        Eli jos me haluamme olla hedelmää tuottavia, meidän on pyrittävä pysymään kaikin voimin kiinni Jumalan sanassa – se on Jeesuksessa

        Tykkää

      4. tuomo

        >>>>että Jeesus lähetti opetuslapsensa kertomaan evankeliumista ja näin saattamaan ihmisten tietoisuuteen, että heillä oli mahdollisuus pelastua uskomalla.<<<<
        Tämä ajatuksenkulku oli koko ajan mielessä.
        Jeesushan lupasi olla opetuslastensa kanssa tässä työssä nykyisen asiainjärjestelmän loppuun saakka. Apostolien tekojen kirjassa kerrotaan, miten innokkaasti alkukristillinen seurakunta vei tätä työtä eteenpäin. Paavalin lähetysmatkojen yhteydessä tulee esiin usein, että pyhä henki oli mukana ohjaamassa, muun muassa niin, että Paavali näki näyn makedonialaisesta miehestä, joka viittoi häntä, "tule tänne" Eurooppaan, kun Paavali aikoi kääntyä itään päin Aasiassa.
        Monissa raamatunkohdissa kerrotaan, että myös enkelit ohjaavat työn kulkua.
        Mutta mitä voisi ajatella Jaakobin sanoista, katsoisiko hän eläväksi uskoksi sen, että mennään vaikka seuroihin ja vilkutetaan synnit anteeksi, ja sitten ollaan kylläisiä?
        Onko tämä oikea lähetystyö? Onko se sitä työtä, mitä Jeesus kehotti kaikkia opetuslapsiaan tekemään? Kansankirkossa käydään häissä ja hautajaisissa, mutta kuinka moni lähtee tapaamaan ihmisiä ja opettamaan heille Raamatun totuutta? Eikö tällainen usko ole juuri sellainen, joilla ei ole tekoja mukanaan ja joka on kuollut? Monet voivat sanoa, että Jumalan armo on niin suuri, ettei mitään tekoja saisikaan tehdä. Se olisi itsensä korottamista.

        Tykkää

  8. Kiitos myös omasta puolestani keskusteluista.

    Johannalle kysymys erityisesti liittyen tähän:

    ”Valitettavasti näissä kasvukivuissa voi joillekin käydä huonosti, eri tavoin.”

    Olen ollut huomaavinani sinun kommenteissasi, ellen aivan väärin muista ja ole tulkinnut, sellaista, että saatat jopa sanoa, että vl-liikkeen ulkopuolellakin voi pelastua, mutta sitten kohta taas vaikutat vihjaavan, että jos kuitenkin joku jättää vl-liikkeen, hänen on käynyt tai käy huonosti. Selvennätkö oletko tätä mieltä vai jotain muuta?

    Muuten omasta puolestani: Taivaassa nähdään!

    Tykkää

    1. Johanna

      Tulin juuri sauvakävelyltä, pari minuuttia sitten. Kävelylenkin aikana mietin käsitystäni ja Raamatunkohtia tuohon asiaan, josta Jupe juuri esitti kysymyksen, Jupen kommentin luin vasta kotiin tultuani, muutama minuutti sitten. (Telepatiaa, vai mitä? Eikä tosiaankaan ensimmäistä kertaa.) No, lenkin aikana mieleeni kuitenkin tulivat nämä Raamatunkohdat:

      ”Ja joku kysyi häneltä: ”Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat?” Niin hän sanoi heille: ”Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.” Luuk. 13; 23-24

      ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.” Matt. 7:1-2

      Ja vielä tulee mieleeni eräs hyvä kohta isännästä ja palvelijasta, mutta en nyt löydä sitä. Mutta yksinkertainen vastaukseni on: en tiedä, ketkä pelastuvat, en tiedä missä kaikissa seurakunnissa tai kirkkokunnissa on pelastuvia, sen tietää vain elämän Herra. Eihän Jeesus opetuslapsillekaan vastannut kuinka paljon on pelastuvia. Tuohon Luukkaan evankeliumin kohtaan viitaten rukoilen, että itse saisin olla pelastuvien joukossa.

      Kirjoitin näin: ”Oma kokemukseni on, että on ihan tavallista, että ihminen varttuessaan irtaantuu ”vanhoillislestadiolainen-liike”-ajattelusta ja uskovalle kirkastuu syvemmin Jumalan ilmoitus ja suunnitelmat ihmistä kohtaan sekä Pyhän Hengen työn jatkumo aikain halki”. Näin onnellisesti käy monille. Toisaalta kirjoitin: ”Valitettavasti näissä kasvukivuissa voi joillekin käydä huonosti, eri tavoin.” Tällöin ajattelin lähinnä heitä, jotka kamppailunsa jälkeen lopulta eivät usko enää ollenkaan Jumalaan ja ehkä eroavat kirkostakin. Se ei ole hyvä suunta. Myös monia muita huonoja ratkaisuja voisin muistella, mutta en nyt taida niihin lähteä.

      Tykkää

  9. Yksi lestadiolainen

    Kiitos valtavasti kirjotuksistanne Roosa ja Joona!

    Olen seurannut blogia alusta alkaen ja tuskin olisin koskaan ennestään uskonut, millaisia muutoksia se tuokaan tullessaan minuun persoonana ja koko hengellisyyteen.

    Alkuaikoina kun aloin seurata blogia, roikuin aika lailla yhteisön reunalla ilman kovin syvää hengellisyyttä. Joonan kirjotuksien myötä löysin oman hengellisyyteni aikoinaan uudestaan herätysliikkeen sisältä, jolloin Joona toimi vielä puhujana. Siitä sitten lähti kelkka kulkemaan enemmän Kristuksen perään konservatiivista polkua ilman sen vahvempaa yhteyttä herätysliikkeeseen ja nyt sitä ollaan taas pisteessä että tunnen olevani hengellinen lähinnä suurien kristillisten juhlapyhien aikaan. Tämä valutti minut kannattamaan tätä maallistumis- ja liberalisoitumiskehitystä mitä herätysliikkeessä tällä hetkellä tapahtuun. Melko sekavaa meininkiä minulta itseltäni.

    Ylipäätänsä on hirveän vaikeaa tietää mihin suuntaan herätysliikettä pitäisi vetää. Ympäröivästä yhteiskunnasta painostetaan toiseen suuntaan, yhteisön sisältä yhteen ja kristinuskon kentältä kolmanteen. Mitä ikinä tapahtuukaan, tuntuu ettei asiat mene koskaan oikein. Jokainen joka yrittää asioita muuttaa tai korjata, tuntuu uupuvan ja saavan lokaa niskaan. Huokaus.

    No. Kyllähän tämä blogi tuli tilaukseen. Keskustelua selkeästi kaivattiin yhteisössä ja onhan tällä varmasti ollut iso merkitys sille, miksi liikkeessä nykyään on avoimempaa keskustelua. Pluralistisuuden olen pistänyt Roosan tavoin merkille. Myös sen, että SRK menee samoja vanhoja menojaan. Melko sekava tilanne koko herätysliikkeessä.

    Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Harmi että blogi jää tauolle. Tilausta sille selkeästi on. Hyvää jatkoa ja siunausta kaikille!

    Tykkää

  10. Eevertti

    Loppuun sopinee loppukevennys. Aihealueeseen sopinee eräs vanhojen puhujien sisäpiirivitsi Oulun piispasta Hannes Leinosesta, joka vaikutti virassa 1965-78, ja jolla olisi ollut mahdollisuus vaikuttaa virkansa puolesta suuresti vl-liikkeen kehitykseen mutta pappiseriseuran(srk:n kieltä) jakolinjan väärältä puolelta vaikutusmahdollisuudet ja pyrkimykset olivat pyöreät 00 nollat.

    elikkä se vitsi tai tarina
    Piispantarkastusmatka
    Hannes-piispa ja kanttori olivat piispantarkastumatkalla alkukesän helteisenä päivänä, kanttori kuskina. Ilma autossa ja ulkona oli kuumaa mutta alkukesän vesi meressä vielä kylmää.
    Iltasella uimarannan ohi ajettaessa kanttori ehdotti: ”jos käytäisiin uimassa”. Hannes minuutin mietittyään vastasi: ”ei ole uimahousuja”. Kanttori: ”ei Adam ja Evakaan uimahousuja tarvinneet silloin kun asiat olivat vielä kunnossa, paratiisisiasussa ne polskivat”.
    Auto pysäytettiin ja miehet menivät uimaan laskottettuaan ensin virkavaatteet rannalle.
    Heidän uidessa retkipäivää viettävät Martta-kerholaiset pyörähtivät rannalle lapsineen, miehet vedessä tunsivat veden kylmyyden mutta pitkittävät uintiaan kunnes viimein oli pakko kahlata kohti rantaa.
    Kanttori risti kätensä nivusten eteen, peittääkseen, Hannes koppasi omansa kasvojen suojaksi.
    Kanttori kysyi; ”kuinkas sinä nyt nuin”.
    Hannes: ”paremmin ne tuntee ylä- kuin alapäästä.

    Tykkää

      1. Quo Vadis

        Ja minun versioni tarinasta on, että kyseessä olivat Pertti Telkki ja piispa Rimpiläinen. Tämä on oivallinen esimerkki siitä, kuinka on jokin tapahtuma, jossa on osallistujia ja silminnäkijöitä. Ja loppujen lopuksi tapahtumaå itsessään ei välttämättä olekaan se pääasia, vaan sen ympärille rakennettu tulkinta ja erilaiset merkitystasot, jotka alkavat elää omaa elämäänsä ☺️.

        Roosalta: ”Uskon, että tällä blogilla on ollut vaikutusta ainakin jollain tavalla vl-liikkeen keskustelukulttuuriin.”

        Itse näen tämän blogin olleen erittäin merkityksellinen, jopa käänteentekevä monessakin mielessä. Aika punnitsee, millaisen jäljen se jättää vl-kristillisyyden historiaan ja joka merkitys voidaan kenties jälkikäteen vielä selkeämmin havaita. Ylipäätään se, että asioista keskustellaan, ilmiöitä tehdään näkyväksi ja niitä sanoitetaan, se on välttämätöntä ymmärryksen lisäämiseksi. Ihminen pyrkii jäsentämään elämäänsä merkitykselliseksi, mutta myös ehjäksi kokonaisuudeksi, elämän-ja maailmankatsomukseksi. Tämä tapahtuu vuorovaikutuksen kautta. Mitään ei synny ilman toimivaa vuorovaikutusta.

        Olen ollut kiitollinen tästä blogista Joonalle ja Roosalle, ja toivon että ajan kuluessa, kenties pienen tauon jälkeen, voimme jatkaa keskustelua. Ehkäpä siten, että useampi blogivastaava pystyy sitoutumaan blogin ylläpitoon.

        Mutta siihen asti, jääkäämme Jumalan rauhaan.

        p.s. Kiitos Jupe ihanasta Siionin laulusta.

        Tykkää

    1. Heino Korpela

      Kiitän tästä tarinasta Eevertti. Minä kuulin saman tarinan vuosia, vuosia sitten. Tuolloin tarinassa ei ollut kanttoria vaan nuoruudestani tuttu pappi Pertti Telkki. Luulen, että kuulemani tarina on alkuperäisen, mutta jostain syystä Pertin tilalle on vaihdettu tuntematon kanttori.

      Olin nuoruusvuosina Haukiputaalla koulussa ja tutustuin sittemmin Kemiin kunnansihteeriksi pestautuneeseen Matti Kurkelaan ja hänen kautta Perttiin, hän on Matin serkku. Lieneekö kummassakin jotain sukua tai muuten verenvetoa saamelaisiin, koska kumpainenkin on hakeutunut lappiin työhön?
      Uskon, että kuulemani tarina on alkuperäinen, sillä Pertin luonteeseen sopii hyvin juuri tuommoinen uintireissu. Tuo uintireissu tehtiin Keminmaassa erämaalammessa, ei meressä, eikä yleisellä uimarannalla.

      Tykkää

  11. Pölhökustaa

    Kuulin yhden Hannes-tarinan jo 1970-luvulla. Todennäköisesti se oli jo silloin vanha ja yksi monista. Sen mukaan koolla olivat piispat, jotka olivat uimassa. Naispuolinen palvelija, keittäjä, tuli rantaan ja näki henget miehet alasti. Muut peittivät kilkuttimensa, mutta Leinonen päänsä, jotta häntä ei tunnettaisi.
    Uskon kuitenkin, että tuo paljon myöhäisempi tarina Pertista ja Hanneksesta on se alkuperäinen. Heh heh.

    Tykkää

  12. MH

    Kiitos näistä vuosista. Tämän blogin ja ehkä ennen kaikkea sen kommenttien seuraaminen on minullekin ollut osa tärkeää ja silmiä avaavaa prosessia, joka on toki vielä kesken.

    Jään kaipaamaan monia kommentoijia. Kesäkukan, Quo Vadiksen, Matiaksen ym. mietityt ja avarakatseiset kommentit ovat olleet tämän blogin helmiä. Pertti Niukkasen valtavaa tietomäärää ja ns. ulkopuolista näkökulmaa en haluaisi menettää tämän blogin mukana. Ehkä löydämme jonkin alustan, jossa jatkaa keskusteluja.

    Minun täytyy kyllä todeta, että viime aikoina blogi ja kommentit ovat kehittyneet mielestäni väärään suuntaan. Pohtiva, eri näkökulmille avoin keskustelu on jäänyt vähemmälle ja yhden totuuden julistaminen lisääntynyt. Toki on vain yksi totuus, mutta itse olisin hyvin varovainen julistamaan, että se on juuri minulla. Pari esimerkkiä:

    Roosa totesi jossakin kommentissa (suurin piirtein), että useat vl-papit ja rivilestadiolaiset olivat olleet häneen yhteydessä ja kertoneet kannattavansa naispappeutta. Roosa piti tätä huolestuttavana merkkinä liikkeessämme vallitsevasta pluralismista. Itse pidän huolestuttavana sitä, ettei liikkeessämme tohdita julkisesti tuoda esiin sitä, että tuollaisessa hyvin vaikeassa asiassa on eri mielipiteitä.

    Myös Markku Korteniemen kommentit ovat muuttuneet. Kun aloin seurata blogia, Markun kommenteista välittyi lämpö, oppineisuus ja vilpitön halu keskustella. Nykyään kommentit sisältävät enimmäkseen (pitkien virsilainausten lisäksi) synkkää maalailua siitä, kuinka lipilaariyhteiskunta abortteineen, väkivaltaviihteineen ja homorummutuksineen tuhoaa kaiken, mikä on hyvää. No tuota tuota…

    Ylipäätään kommenteissa on nykyään enemmän inttämistä ja ohipuhumista kuin ennen. Aikaisemmin juuri sellaisen puute erotti tämän blogin muista alustoista.

    Joka tapauksessa kiitos Roosalle ja Joonalle tästä blogista. Tällainen kirjoittelu on ollut erittäin rohkeaa, etenkin kun ottaa huomioon, mistä yhteisöstä on kyse. Jumalan siunausta teille ja kaikille lukijoille!

    Tykkää

    1. Markku Korteniemi

      Voi olla niinkin, että historian koulutus antaa perspektiiviä nähdä kuinka erityislaatuisessa ajassa elämme. Huolimatta teknisestä valtavasta osaamisesta ja edistyksestä (joka kaikkien muiden aikojen näkökulmasta laskettaisiin magiikaksi ja noituudeksi) emme ole käytännössä eettisyyden ja moraalisuuden suhteen edistyneet, jos ja kun arvioimme maailmamme ja ihmiskuntamme tilaa kokonaisuutena! – Yleistä on, että ajanhenki ja kaikki touhu sokaisevat niin että menetämme jo varhain tämän perspektiivin ja kyvyn ihmetellä. Tähän tapaan ajetteli tiedon ja totuuden löytämisen mahdollisuudesta myös antiikin filosofi Platon ja kiinalainen Laotse.

      Tykkää

  13. siirak

    Isio kiitos Roosalle ja vielä kerran myös Joonalle blogista ja sen eteen tehdystä varsin mittavasta ja laadukkaasta työstä. Lukija- ja kommentointimäärät kertovat omaa kieltään blogin merkityksestä vl-liikkeen sisällä ja vähän ulkopuolellakin. Itselleni blogilla on ollut valtava merkitys monellakin tasolla. Se on antanut mahdollisuuden keskustella ja jakaa kokemuksia kipukohdista, mutta erityisesti myös itselleni oppia ja perehtyä lisää niin herätysliikkeemme kuin myös kristinuskon suhteen laajemmin. Ajoittain olen kokenut myös blogiteksteissä ja kommenteissa Sanan koskettavan, pysäyttävän ja voimauttavan. Esimerkkinä Roosan jouluinen kirjoitus.

    Blogin erityinen päämäärä eli keskustelu vl-liikkeestä ja sen teologiasta on kyllä täyttynyt hyvin. Joitakin aiheita on kerrattukin huolellisesti ja varmasti ihan syystä :). Keskustelu on valtaosaltaan ollut laadukasta ja asiallista. Joskus tunteet ovat hieman läikkyneet ja näkökulmat törmäilleet voimakkaasti. Jokaista kommenttia ei aina mietitä loppuun asti ennen kuin painaa send. Se on inhimillistä. Näin myös omalla kohdallani. Pääosin olen kuitenkin kokenut että ilmapiiri on mahdollistanut pahoittelut sekä tarvittaessa pyytää ja antaa anteeksi.

    Matkan varrella on ollut mahtavia keskusteluja ja monia upeita kommentteja. Eri näkökulmia ja toisiaan täydentävää tietoa on kommentoijien keskuudesta löytynyt upeasti. En ala kaikkia luettelemaan, mutta Pertti Niukkanen on antanut korvaamattoman ja tinkimättömän ulkopuolisen näkökulman vl-liikkeen opista ja historiasta keskusteltaessa. Lisäksi haluan kiittää erikseen jo pidempään poissa pysytelleitä nimimerkkejä John ja Ajatus, jotka tarjosivat keskustelun kannalta tärkeän opposition liikkeen kipukohtia ja itselleni merkityksellisimpiä aiheita käsiteltäessä.

    Kuten yllä moni on todennut Roosan perustelut blogin lopettamiselle ovat hyvät ja kestävät. Tuntuu että on muodostunut iso kaari ja nyt on saavutettu piste, johon on tältä osin hyvä lopettaa. Kiitos jokaiselle tasapuolisesti!

    Siirak

    Tykkää

  14. Vuokko Ilola

    En ole tätä blogia paljonkaan seurannut, muutamaa keskustelua vaan ja niihin sitten osallistunutkin.

    Jo Mopin palstalla aikoinani ja myöhemmin Kotimaan blogeissani kestosuosikkejani olivat Lutherin oivallukset, niistä lainaukset, usko ja laki, uskonvanhurskaus, yksin uskosta ja Kristuksen ansion tähden, armo ja puhuin usein myös siitä, että vl-liikkeessä seurakunta on mennyt Kristuksen ohi. Muistaakseni Joona oli tätä ajatusta vastaan. Samoin puhuin erehtymättömästä seurakunnasta ja eksklusiivisuudesta. Sain paljon vastustusta ajatuksiini, vaikka perustelin niitä vl-liikkeen oppi-isän Lutherin kirjoituksilla.

    Joona perusti tämän blogin vaiheessa, kun itselläni kiinnostus näihin asioihin alkoi olla jo hiipumassa ja enää en sitten jaksanut tulla tänne lukemaan, vaikka minua usein houkuteltiinkin tänne. Olin itse ne asiat jo käsitellyt moneen kertaan etu- ja takaperin ja ei ne siitä muuksi muuttuneet.

    Edelleen vaikeudeksi, mysteeriksi, ongelmalliseksi jää kysymys, riittääkö pelkkä usko pelastukseen. Pitääkö uskon tuottaa jotakin ollakseen pelastava? Pitääkö uskovalla olla satavarma ja oikea käsitys kristinuskon pääasioista, avioliitosta, homosuhteista, naispappeudesta, sukupuolisuudesta, seksikäyttäytymisestä, lapsiasiasta, ehkäisystä, eutanasiasta ja pitääkö uskovan käytös olla Raamatun hengenhedelmien mukaista, jotta pelastus on varmaa?

    Klaus Härö tiivisti asian seuraavasti: Joko kokonaan Kristus tai kokonaan ihminen itse. Jotenkin noin. Väistämättä tuota ajatusta seuraa ajatus, että pitäähän nyt herranen aika jotain ihmisen itsekin tehdä, ainakin välttää syntiä ja kilvoitella uskovaisena. Niin, pitääkö?

    Tätä – uskonvanhurskaus – elämänvanhurskaus – sekametelisoppaa on yritetty saada yksinkertaiseen pakettiin hamasta alkuseurakunnasta lähtien ja jo tämä blogi kertoo siitä, että siinä ei ole onnistuttu. Ei onnistunut Paavalikaan eikä Luther, eipä silti. No mutta kuluupa se aika ja vierähtääpä ne vuodet tämmöisiäkin asioita pyöritellessä ja pohtiessa.

    Vai onko ongelma juuri se, että yritetään paketoida nämä asiat yhteen totuuspakettiin? Paketoidessa huiskitaan niin, että jopa vahingoitetaan kanssakulkijoita. Niin kuin 70-luvun hoippareissa. Silloin sitä vasta yritettiinkin tehdä täydellistä pakettia ja mitä tapahtui? Jopa ruumiita saatiin aikaiseksi ja haavoittuneita tuhatmäärin.

    Ensin oli Suomi24, , sitten VL-foorumi, sitten Hakomaja, sitten Mopin palsta, sitten minun blogini Kotimaassa , Topi Linjaman blogi, Johannes Alarannan blogi ja sitten tämä. Muitakmin saattoi olla, joo olihan Lentokenttä nuorille ja muutamia suljettuja alustoja esimerkiksi vl-äideille.

    Nyt on pitkään ollut lähinnä ilmeisesti vain tämä julkisena alustana. Mutta samaan aikaan on varmasti ainakin satoja piilossa olevia alustoja, joissa keskustellaan vl-taustan innoittamana. On ex-lestapalstoja miehille ja naisille ja myös nykyisille liikkeen miehille ja naisille. Kaikista riipaisevampaan ryhmään olen törmännyt kuulopuheiden kautta.

    Siellä puhuvat ex-vl-miehet kursailematta tuntemuksistaan. Miltä tuntui olla poikana, nuorena miehenä ja aviopuolisona vl-liikkeen tiukassa otteessa? Siitä ryhmästä ei puutu lisäksi huumoriakaan, jonka pohjalta yhteisissä kokoontumisissa esitetään sketsejä ja lauluja. Voi kun he tekisivät oman blogisivuston aiheesta. Yleensä vl-taustaiset miehet puhuvat julkisesti vain kun ovat enemmän sinut taustansa kanssa ja jatkavat vl-liikkeessä talostelua huolimatta joistakin erimielisyyksistään liikkeen joitakin käsityksiä ja oppeja kohtaan.

    Me muutamat naiset olemme pistäneet itsemme likoon vl-liikkeen kipupisteistä, milloin joku mies samalla tasolla? En ole vielä nähnyt kunnolla kenenkään miehen avoimesti blogissaan kertovan tuntemuksiaan vl-liikkeen kipupisteiden osalta samalla tavalla kuin olen itse tehnyt. Ehkä se on liian hävettävää ja minunkin pitäisi osata hävetä. Enpä vaan osaa.

    Pertti varmaan osaisi kertoa, miten keskustelut ovat edenneet hamasta Suomi24-palstasta tähän blogiin, joka saattaa olla siis aletun keskustelun päätepysäkki. Suomi24 oli sellainen raju ulostulopaikka, jonne pärskäytettiin vuosikymmeniäkin haudotut ja vaietut asiat ulos. Sille oli oma tärkeä paikkansa. Palsta meni pilalle trollien, Multinikin ja loanheittäjien toimesta. Muta edelleenkin pidän sitä parhaana niin alustan kuin vapaan anonyymiyden kannalta ja myös siksi, että siihen ei päässyt muodostumaan sisäpiiriä, koska kaikilla oli mahdollisuus kommentoida siellä.

    Noh, joku saattaa jonain päivänä tehdä tutkimuksen tästä aiheesta Suomi24-Hulluinhuonelainen, vanhoillislestadiolaisuuden keskustelupalstojen keskustelujen eteneminen vuosina 2004-2019. Sitä odotellessa. Perttihän voisi ottaa kopin aiheesta, ole hyvä Pertti!

    Joonalle vielä lopuksi kiitos. Olet ollut yksi parhaista keskustelijoista aiheen tiimoilta. Aina ystävällinen ja lämmin, vaikka kuinka muut äksyilevät ja käyvät kuumina. Ja niin avoin ja kuunteleva, sinusta on oppia meille kaikille. Roosaa en niin tunne kun olen niin vähän häntä seurannut, mutta ilmeisesti saman linjan ihmisiä kuin Joonakin. Kiitos myös Roosalle ja kaikille muillekin keskustelijoille. Tiedän, että tyylissäni kirjoittaa on joillakin sietämistä, mutta ainahan kommenttini voi ohittaa oikealta ja vasemmalta. Bittiavaruuteen häviävät kuitenkin aika pian. Maailmaan mahtuu monenlaista mölyä kun antaa mahtua.

    Tykkää

    1. Eevertti

      Kansantaiteilija Leskinen oli oppinut ja älykäs mies ja myös raamattunsa lukenut. Hänen roolinsa oli siinä mielessä vahva, että joka suuntaan pystyi pyllistämään mutta mihinkään ei tarvinnut kumartaa.

      Hänen mielestään, ja omassa johtopäätöksessään lukemansa, maailmankatsomuksensa ja elämänsä karikkojen myötä, hänen teologinen näkemyksensä tiivistyi lauseeseen, että taivaaseen pitää päästä: -Uskolla eikä uskonnon harjoittamisella.-
      Tietenkin tällaisesta näkemyksestä närkästytään kristillisissä piireissä ja voidaan kysyä: Ilmoittiko tämän hänelle pyhä henki. Voihan olla että Leskinen näki lauseen pohjalla vajavaisuutta omassa kilvoituksessa ja uskonnonharjoittamisessa, mutta pääpointti Jeesuksellakin olla olla syntisten ja vajavaisten hyvä ystävä.

      Tykkää

    2. Markku Korteniemi

      Vuokko: ”perustelin niitä vl-liikkeen oppi-isän Lutherin kirjoituksilla.” – Vieläkö perustelet näkemyksesi Lutherin kirjoituksilla?

      ”Olin itse ne asiat jo käsitellyt moneen kertaan etu- ja takaperin ja ei ne siitä muuksi muuttuneet.” – Vaatimattomuus kaunistaa…

      ”Pitääkö uskovalla olla satavarma ja oikea käsitys kristinuskon pääasioista, avioliitosta, homosuhteista, naispappeudesta, sukupuolisuudesta, seksikäyttäytymisestä, lapsiasiasta, ehkäisystä, eutanasiasta ja pitääkö uskovan käytös olla Raamatun hengenhedelmien mukaista…” – No jos Lutherin perusteella tulee tuohon käsitykseen niin kannattaa lukea myös Uutta Testamenttia avoimin mielin ja ”…ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä” (Room. 12:12)

      ”mutta ainahan kommenttini voi ohittaa oikealta ja vasemmalta.” – Niin, Sinäkin asemoit itsesi keskitien kulkijaksi – kuten eräällä konttorillakin… Jokohan siellä ”keskitiellä” on ahdasta? 🙂

      Kyllä on ollut jyrkkä linjaero argumentaatiopohjassa, jos verrataan linjaasi tämän blogin ylläpitäjiin. Kun seurasin muutama vuoden kommentointiasi Kotimaa24 palstalla, niin päälinjasi oli silloin ”kaikki vl paha ja ei-vl hyvä” – sillä linjalla sai helposti suosiota, mutta kävikö niin että vl-keskustelijat kaikkosivat, eikä se sitten enää ollutkaan kivaa…?

      Tykkää

      1. Vuokko Ilola

        Markulta:

        ”Kyllä on ollut jyrkkä linjaero argumentaatiopohjassa, jos verrataan linjaasi tämän blogin ylläpitäjiin. Kun seurasin muutama vuoden kommentointiasi Kotimaa24 palstalla, niin päälinjasi oli silloin ”kaikki vl paha ja ei-vl hyvä” – sillä linjalla sai helposti suosiota, mutta kävikö niin että vl-keskustelijat kaikkosivat, eikä se sitten enää ollutkaan kivaa…?”

        Ymmärretty: olen tyhmä ja te täällä fiksuja 🙂

        Myönnän heti ja kuinka monta kertaa olen myöntänytkin, että en aivokapasiteetillani edes kykene monimutkaisiin teologisiin pohdintoihin?

        Eli argumentointini on lähinnä liiterimallia. Halkoja osaan hakata, mutta kauhojen teko ei minulta onnistu (toisin kuin isältäni).

        Niin olen kuitenkin aina ajatellut, että vl-liikkeessä yhteisö, vl-uskovaisena ja seurakunnan rakkaudessa pysyminen ovat ne tärkeimmät asiat plus tietty armoneuvojen noudattaminen, yhteisön normisto ja ripittäytyminen. Kun löysin Lutherin, löysin myös kristinuskon pointin: uskon Kristukseen.

        Ajatus Jumalan valtakunnasta (eksklusiivisuus) minun aikani vl-liikkeen opetukseen oli minusta kaikkiin liikkeen muihinkin oppeihin varjonsa lyövä, että on totta, että minun oli ja on vaikea löytää liikkeen opetuksesta oikeasti mitään pelkästään hyvää. Mutta useinhan kaikissa asioissa kaikkialla tuppaa olemaan vähintään kaksi puolta niin kuin mitalissa.

        Kuule Markku. En ole suosionkipeä ihminen. Ihan normalilla huomaamisella pärjään ja onpa minulla paha taipumus viihtyä ihan liikaakin yksikseni metsissä samoilemassa. Se, että olen jopa pakkomielteisesti kirjoitellut vl-liikkeen asioista, on johtunut paljolti siitä, että olen ollut niin perinpohjin ahdistunut ihminen kaiken vl-liikkeessä kokemani takia.

        Voikohan kukaan ymmärtää, miten paljon pelkäsin ja kirjaimellisesti tärisinkin alkuun ja aika pitkäänkin, kun aloin kirjoitella Suomi24:lla? Kun on ikänsä pelännyt edes ajatella asioita, joita on kielletty ajattelemasta, niin lähde niistä nyt sitten puhumaan, saati kirjoittelemaan. Sydän hakkasi ja kädet tärisivät, kärsinhän silloin vielä myös aika pahasta paniikkihäiriöstä. Se taas puhkesi hoitokokousten aikoihin.

        Mutta se, miksi jatkoin peloistani huolimatta kirjoitteluani, johtui siitä, että ajattelin ettei vl-liikkeen vääryydet ikinä lopu, jos kaikki vaikenevat. Koin myös nimettömän kirjoittelun epärehellisenä ja siksi kirjoitin Kotimaan näköispainokseen ihan omalla nimelläni. Jos ajattelet tästä kaikesta saaneeni suuren suosion, erehdyt todella pahasti. Ne, joidenka edessä olisin jotain suosionhippusta halunnutkin ehkä nauttia ja nautin, hylkäsivät minut. En syytä heitä, sillä se johtui ja johtuu liikkeen opetuksista ja käsityksestä liikettä arvostelevia ”eriseuraisia” kohtaan.

        En ole lopettanut kirjoitteluani siksi, että keskustelijat olisivat hävinneet, vaan siksi, että olen reppuni tyhjentänyt. En ole kirjoittanut oletetun yleisöni takia, vaan pakkomielteisesti purkanut reppuani. Välillä repussa on ollut myös hauskoja asioita ja huumoria ja sekin on pulpunnut ulos. En koskaan edes tykännyt siitä, että Kotimaassa lukijamäärät näkyivät lukijoille tai että asiasta mainittiin, jos vaika itse vedin paljon lukijoita puoleeni. Tehän täällä hehkutatte asiasta, olaanko täällä siis hakemassa vain suosiota?

        Näin, mutta hyvä kun otit asian esille, niin saatiin siihenkin selvyys, ettei sinun tarvitse tulkita tekemisiäni päin honkkelia.

        Tykkää

      2. Vuokko Ilola

        Vielä Markku tuohon, että mielestäsi perustelin näkemyksiäni pelkkä ”kaikki vl paha ja ei-vl hyvä” -linjan pohjalta, niin sehän ei ole totta.

        Esimerkiksi ajatus, että usko Kristukseen pelastaa, perustelin Raamatun kohdilla, joissa niin sanotaan, esimerkiksi Joh.3:16 kohdalla:

        16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

        Samaa asia perustelin lukemattomilla Lutherin kirjoituksilla, joita poimin läkähdyksiin asti Lutherin Galatalaiskirjeen selityksistä.

        Samoin käsityksiä seurakunnasta, Kristuksen seurakunnasta, näkymättömästä seurakunnasta, perustelin sekä Lutherin kirjoituksista, että Raamatun kohdilla.

        Ihmettelen todella heittoasi. Enhän edes uskaltanut mietiä noita asioita ilman ”kättä pidempää”, jotka olivat minulle Luther ja Raamattu. Heino Korpelalta ja muutamilta vl-papeilta myös kyselin asioista. Minulla oli vilpitön halu ja tahto löytää totuus asioista, eikä mikään vl-liikkeen mollaaminen ja muun maailman ylistäminen. Korjaa aivopolkujasi minusta jos kykenet vielä siihen. Monesti niitä on vaikea korjata, olen huomannut sen omasta aivokopastani, mutta mahdollista se on.

        Se, että olen ollut isosti runsassanainen, joka koetaan suomalaisessa ja etenkin vl-kulttuurissa hävettävänä ja tosi pahana asiana, johtuu pidäkkeideni puutteesta puhumisen, kirjoittamisen suhteen silloin kun minulla on asiaa. Miten nytkin minua harmittaa, etten voi olla kirjoittamatta tänne, etenkin kun minusta ei pidetä täällä ja kirjoitteluni koetaan kiusallisena ja harmittavana asiana, mutta kun en pysty olemaan näpyttelemättä. En ole muutenkaan tuppautuva ihminen livessä; en mene sinne, missä minua ei kaivata. Sama tunne täällä, musta mistä tempaisen pidäkkeet sulkea suuni, pitää näppini erossa näppäimistäni, kun ei niitä minulta löydy.

        Tupakoinnin suhteen pystyin nuorena ihan helposti toimimaan niin, miten halusin, Jos halusin polttaa, poltin vaikkapa puoli vuotta ja kun halusin lopettaa, niin yksinkeratsesti vain lopetin. Koskan en ollut siihen niin koukussa, että olisin alkanut ihan vakituisesti polttamaan, vaikka suurin osa vl-kavereistani poltti ja taitaa hei vieläkin polttaa. Samoin alkoholin kanssa, ikinä en ole ollut humalassa enkä tule olemaan, josksu voin ottaa lasin tai pari viiniä, mutta voin ihan hyvin olla ottamattakin.

        Mutta puhuminen ja kirjoittaminen, silloin kun joku asia pörrää mielessä, en kykene olemaan hiljaa. Jos ei taas ole mitään pääpörinöitä, voin olla vaikka päivän hiljaa ja sitten saan moitteita puhumattomuudestani ja vajoamisesta omaan maailmaani. Tämmöinen olen, monta kertaa olisin halunnut olla muunlainen.

        Tykkää

      3. Markku Korteniemi

        Vuokko: ”Ymmärretty: olen tyhmä ja te täällä fiksuja”

        Niin, eri linjalla tarkoitan eri argumentaatioperustaa, mikä on mielestäni näkynyt ”pitkässä juoksussa”…

        Apostolit näet varaavat meitä itsekutakin:

        ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä” (Room. 12:2)

        ”Älkää rakastako maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa…” (1. Joh. 2:15)

        Tykkää

  15. Vuokko Ilola

    Roosalta:

    ”Ehkäisykysymys puhuttaa ymmärrettävästi. Ei ole varmasti yhtäkään vanhoillislestadiolaista, joka ei jo hyvin nuorena pohtisi kantaansa opetukseen ehkäisystä. Nämä nuoret muodostavat tai omaksuvat kantansa viimeistään löytäessään seurustelukumppanin, ihastuessaan, rakastuessaan ja mennessään kihloihin ja naimisiin. Näyttää siltä, että valinta olla ehkäisemättä on valitettavan harvalle henkilökohtainen, omasta Kristus-suhteesta nouseva valinta. Sen sijaan se on yhteisön yksilölle antama näkemys. Kun toisen tai toisten näkemyksen seurauksena, yhteisöpaineen alla, synnyttää lapsia mahdollisesti jopa joka vuosi, katkeruuden kertyminen ei ole kaukana. Minusta kyse ei ole siitä, mitä SRK tai ylipäätään joku muu vl sanoo. Kyse on siitä, mitä Kristus toivoisi minun tekevän. Kyse on minun ja Jeesuksen suhteesta, minun ja puolisoni suhteesta sekä puolisoni ja Jeesuksen suhteesta. Mitä omatuntoni sanoo? Miten tulisi toimia Raamatun ja uskoni säilymisen, iankaikkisuuden, kannalta? Vain toisten hyväksynnän tai joukkoon kuulumisen perustella ei pidä tehdä mitään. Sen sijaan vain sellaisilla teoilla, jotka syntyvät uskovan vapaasta tahdosta Jumalan voimalla, on merkitystä. Vl-liikkeessä tulisi opettaa Kristusta. Kun ihmisellä on elävä usko, hänen suhteensa ja halunsa Jumalan sanan tutkimiseen ja sen neuvojen kuuntelemiseen on aivan erilainen kuin ihmisellä, joka pelkää tai haluaa miellyttää vain ihmisiä. Seurakunnan tehtävä on olla Jumalan yhteisö, pala taivasta maan päällä, joka auttaa uskovaa pääsemään ikuiseen elämään Jumalan luokse.”

    Esimerkiksi minun karvahatulleni tämä ajatuskuvio ei aukene ei sitten millään.

    Lapsena suurperhettään usein häpeää syvästi, nuorena vielä enemmän ja mitä lähempänä mahdollinen avioituminen häämöttää, useimmat alkavat jo etukäteen pelätä mahdollista suurperheen vanhemmuuttaan: MITEN IHMEESSÄ SIITÄ VOISI SELVITÄ? Itse en pelännyt, mutta tunsin monia, jotka pelkäsivät. Olin varma, että selviän, koska jopa toivoin suurperhettä ja olin aivan ääliömäinen vauvafriikki!

    Pitääkö minun ajattelemani, että kaikki tuntemani vl-ihmiset, jotka kipuilivat lapsiasian kanssa lapsuudestaan lähtien, omasivat vääränlaisen ”yhteisöuskon” Kristususkon sijaan? Menivätkö kaikki yhteisöuskoiset kadotukseen vaikka niin halusivat pysyä uskomassa ja rukoilivat rukoilemasta päästyäänkin ja ahkeroivat armonkerjäläisinä niin seuorissa kuin kotonaankin pääsevänsä kerran kiittäjien joukkoon kunnian taivaaseen?

    Mutta tuo kuvio, että valinta olla ehkäisemättä pitää lähteä omasta Kristus-suhteesta eikä yhteisön näkemyksestä. Ja sitten kaikki sujuisi kuin leikki, vai mitä Roosa tarkoitat?

    Minun aikanani ainakin se lähti puhtaasti siitä, että ”meillä ei ole lupa ehkäistä”, ei sanottu mitään, että me ei ehkäistä Kristus-suhteen takia. Uskovainen ei ehkäise ja jos ehkäisee, ei ole uskovainen ja joutuu helvettiin tulimereen kiristelemään hampaita. Se oli hyvin selvä peli: Jos haluat olla uskovainen ja päästä kerran taivaaseen, et voi ehkäistä ja jos aloitat ehkäisyn, olet epäuskoinen ja joudut helvettiin.

    Onko Roosa ajatuksesi saada ehkäisykielteisyys jatkumaan vl-liikkeessä ja ehkä koko maapallolla tuola argumentilla, että ehkäisemättömyys kristityllä on omasta henkilökohtaisesta Kristus-suhteesta johtuvaa?

    Enää ei puhuta yhteisön opetuksesta ja käsityksestä, helvetistä tai taivaasta, vaan puhutaan henkilökohtaisesta Kristus-suhteesta, niinkö? Silti lopputulos on sama: Jos haluat että uskosi on oikea, niin et voi ehkäistä. Argumentti ehkäisykiellolle on vain hienomman kuuloinen ja teologisempi, näinkö?

    Ei, näitä selityksiä en ymmärrä. Pitää kysyä joltain lapselta, kun lapsen ukso nyt ainakin on satavarmasti oikea, että miten tämä ehkäisyhommeli oikein meneekään.

    Ja millä kaikella muulla tavalla henkilökohtainen Kristus-suhde näkyy oikein uskovassa ihmisessä kuin ehkäisykielteisyydessä? Tästähän pitää olla tarkka ohjeistus, jotta taivas on omana jo täällä maan päällä. Eli joo tullaan taas niihin uskon tunnusmerkkeihin, joidenka perusteella se oikea tai väärä usko taas mitataan, eikä edelleenkään sillä, että uskoo Krituksen olevan ainoa syy autuuteen.

    Huh, menen metsään. Toissapäivänä löysin sieltä peuransarven, MIKÄ ILO! Huomenna matkustan Maspalomasiin, joten pääsette minusta ainakin viikoksi eroon, MIKÄ ILO! Tai jos lentiskka tippuu maahan, jopa koko iäksi (mikä ilo 😉 ).

    Ja Roosa ihan VARMASTI, silloinkin kun olin tosi uupunut lapsirumbani takia ja yritin olla edes ajattelematta ehkäisyä, rukoilin kuolemaani ja sitä että lapset saisivat uuden virkeän äidin kun ovat sen totisesti ansainneet, halusin ennen kaikkea PYSYÄ USKOMASSA ja PÄÄSTÄ TAIVAASEEN. Oliko uskoni kuitenkin väärä, kun ehkäisykielteisyyteni johtui nimenomaan tuosta yhteisön opetuksesta, että MEILLÄ EI OLE LUPA EHKÄISTÄ, USKOVAINEN EI EHKÄISE, USKOVAINEN OTTAA KAIKKI JUMALAN LAHJOITTAMAT LAPSET VASTAAN?

    Ei ehkäsykielteisyyteni mistään Kristus-suhteesta johtunut, vaan Valtakunta-suhteesta, se on varmaa se. Se, mitä eroa noilla on mielestäsi seuraamusten kannalta, ei ole minulle vielä auennut. Eikö Kristus-suhteesta juontuvalla ehkäisykielteisyydellä ole tiedossa vanhempien uupumusta ja muitakaan resurssien puutteesta ja ihmisen fysiologisen ja psyykkisen vajavaisuuden johdosta tapahtuvia ongelmia?

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Täytyy sanoa, että nyt tämä ehkäisyasia on saanut minut uudelleen syttymään tämän palstan ansiosta, joten voi olla että kirvoitun kirjoittamaan aiheesta Vartija-blogissani ja Markulle tiedoksi, että siellä sitä luultavasti hyvin harva lukee ja vielä harvemmin ihan kukaan kommentoi. Kuhan pohidn vain asiaa ja saan aihetta kirjoittaa kun välillä saan pyynnön kirjoittaa blogiini jotain ja pyyntö tulee sivuston ylläpitäjiltä. Noh, joskus joku muukin saattaa laitta viestiä, että toivoo minun jostakin kirjoittavan, esimerkiksi vl-yksinäiset omasta kipeästä tilanteestaan.

      Tykkää

    2. Vuokko Ilola

      Roosalta:

      ”Vain toisten hyväksynnän tai joukkoon kuulumisen perustella ei pidä tehdä mitään. Sen sijaan vain sellaisilla teoilla, jotka syntyvät uskovan vapaasta tahdosta Jumalan voimalla, on merkitystä. Vl-liikkeessä tulisi opettaa Kristusta. Kun ihmisellä on elävä usko, hänen suhteensa ja halunsa Jumalan sanan tutkimiseen ja sen neuvojen kuuntelemiseen on aivan erilainen kuin ihmisellä, joka pelkää tai haluaa miellyttää vain ihmisiä. Seurakunnan tehtävä on olla Jumalan yhteisö, pala taivasta maan päällä, joka auttaa uskovaa pääsemään ikuiseen elämään Jumalan luokse.”

      En usko, että ehkäisykiellolla on ollut kyse koskaan siitä, että toiset hyväksyisivät, vaan siitä, että on ollut halu kuulua Jumalan valtakuntaan, pysyä uskovaisena ja kerran päästä taivaaseen. Jos ehkäisee, niin ei tapahdu.

      En tiedä, yritätkö Roosa sanoa selityksilläsi sitä, että usko Kristukseen antaa halun tiettyihin asioihin. Minusta se koskee vain Jumalan ilmoittamaa kymmentä käskyä, joka on sama kuin rakkauden kaksoiskäsky.

      Yritän selventää pointtiani. Joskus omat lapseni kysyivät minulta, miksi he eivät saa tanssia, katsoa telkkaria tai meikata. Vastasin heille, ettei kyse ole siitä, etteikö me saataisi tehdä niitä asioita, vaan me ei HALUTA niitä tehdä, koska olemme uskovaisia; uskovainen ei halua tanssia, katsoa telkkaria ja meikata. Mitä lapsi oppi tuosta keskustelusta? Eikö niin, että ollakseen uskovainen, ei saa haluta tanssia, katsoa telkkaria ja meikata, muuten ei pääse taivaaseen? Todellisesti lapsi oppi tuosta sen, että pitää oppia ajattelemaan ja puhumaan kiemuraisesti (epärehellisesti) asioista, sillä kyllä lapsi tiesi, miten kovasti hän halusi mennä sinne naapuriin katsomaan telkkaria.

      Selityksesi ehkäisykiellosta kuulostaa samalta. Eli jos ehkäisykielto mielletään kymmenen käskyn pykäläksi, usko Kristukseen pitäisi näkyä haluna ottaa kaikki lapset vastaan. Ja vajavaisena ihmisenä kun liha sotii kuitenkin henkeä vastaan, ihan samalla tavalla kuin ei aina jaksa lähimmäistäkään rakastaa niin ajatuksin sanoin kuin töinkään, lapsiakaan ei aina jaksaisi ottaa vastaan ajatuksin, sanoin eikä töinkään. Onneksi on armoalttari, jonne voi sellaiset asiat sitten upottaa. Mutta hetkinen, onko sama asia lähes joka päivä pyytää anteeksi rumia sanojaan kuin ehkäisemistään?

      Mutta siis, se mitä haluan sanoa on se, että minkäänsortin usko ei poista sitä tosiasiaa, että lasten kasvattaminen on useimmiten haastavaa ja että siitä saattaa uupua jo ensimmäisen lapsen kohdalla, saati viidennentoista ja että siitä johtuva masennus, synkkyys, jopa katkeruus ei johdu uskon puutteesta, vaan riittämättömyydestä ja kaikista ongelmista.

      Joka tapauksessa, oli ehkäisykielto yhteisön opetusta tai kristinuskon käsitystä siitä, että oma henkilökohtainen Kristus-suhde laittaa valitsemaan kaikkien lasten vastaanottamisen, se on ulkopuolelta tulevaa ohjeistusta, ei OMA valinta. Väitän, että lopulta tuo sinunkin mainostama oppi aiheuttaa katkeroitumista, jos urakka pissii liikaa kintuille (sillä eihän se oikeasti edes poikkea vl-opetuksesta kun asiaa enemmän tonkaisee; ihan samasta on kyse). Ei vielä välttämättä kahdessannenkaan lapsen kohdalla, mutta siitä eteenpäin voin luvata, aletaan olla vaaravyöhykkeellä myrskynsilmiin. On erittäin harvinaista, ettei näin käy, mutta tokihan se on mahdollista.

      Toivon kaikille onnea, menestystä ja kaikkea ihanaa suurperheyden tiellä, sillä kyse on myös niistä lapsista, jotka lopulta sitten pahimmin kärsivät jos homma alkaa menemään pyllinposkilleen. Aikuinen kuitenkin vastaa valinnoistaan, lapsiriepu joutuu sopeutumaan tuli mitä tuli eikä voi asialle mitään muuta kuin yrittää kovasti rukoilla vanhemmilleen hedelmättömiä aikoja. Tässä asiassa pitää ajatella myös ja ennen kaikkea niitä lapsia, eikä omaa sielunautuuttaan, joka meinaa heti ensimmäisen väärän ajatuksen kautta heittää kupperiskeikkaa. Lapsia pitää suojella vanhempien älyttömien ideologioiden ja vakaumusten aalloilta ja vaikutuksilta.

      Tykkää

    3. Vuokolle:

      Kirjoitat: ”En usko, että ehkäisykiellolla on ollut kyse koskaan siitä, että toiset hyväksyisivät, vaan siitä, että on ollut halu kuulua Jumalan valtakuntaan, pysyä uskovaisena ja kerran päästä taivaaseen. Jos ehkäisee, niin ei tapahdu.”

      Tunnen monia (en missään väitä, että kaikki ajattelisivat näin!), jotka ovat nimenomaan sokeasti noudattaneet ”ehkäisykieltoa” siksi, etteivät toiset tuomitsisi sen perusteella, ettei seuraavaa lasta ala kuulumaan. Suhde Jumalaan on kyseisillä ihmisillä omien sanojensa mukaan ollut varsin väljä, jos minkäänlainen. Näin ajattelevan ihmisen kohdalla en ihmettele, että tilanne ajautuu umpikujaan. Ja miksei ajautuisi, jos ihminen ei elä omien arvojensa ja uskomustensa mukaisesti, vaan toisten oletettujen tai antamien ohjeiden ja arvostusten mukaan.

      Yleisesti kommenteissasi esittämiisi näkemyksiin:

      Eikö ole usein niin, että ihminen, joka kokee tehneensä elämänsä valinnat omien arvojensa mukaisesti, pystyy paremmin elämään tekojensa kanssa (tai ei voi syyttää niistä ainakaan muita kuin itseään), kuin sellainen ihminen, jonka elämää on sanellut jokin ulkopuolinen taho? Toisin sanoen: sillä on merkitystä, onko ihminen sydämellään mukana siinä, mitä tekee.

      Näyttää perustellulta ajatella, että tarvitaan jokin tätä havaittavaa todellisuutta suurempi hyvä, absoluuttinen hyvä, jotta ihmisellä on kestävä peili peilata sitä, mikä on pysyvästi hyvää ja muodostaa sitä vasten arvonsa ja käsityksensä hyvästä/pahasta, oikeasta/väärästä. Tällöin arvot (eli myös niiden mukaiset teot) perustuvat johonkin pysyvään hyvään. Tällaisen ajatuksen vastakohta olisi ajatella, ettei tällaista suurempaa ja absoluuttisempaa hyvää ole olemassa ja arvot tulisi perustaa johonkin havaittavaan asiaan – joka todennäköisesti olisi samalla myös muuttuva ja suhteellinen.

      Tätä vasten ajattelen niin, että tilanne, jossa tekojen motiivina, voimana ja indikaattorina ei ole jokin muuttumaton, absoluuttinen hyvä, on sietämättömämpi, kuin tilanne, jossa tällainen muuttumaton hyvä nähdään olevan olemassa ja ohjaavan toimintaa. Todennäköisesti toiminta, joka perustuu esimerkiksi toisten ihmisten miellyttämiseen ja hyväksynnän hakemiseen, johtanee todennäköisemmin katkeroitumiseen ja kaunaisuuteen kuin sellainen toiminta, joka perustuu jonkin itsessään pysyvän hyvän tavoittelemiseen. Miksi? Esimerkiksi siksi, että muuttuvat ja suhteelliset arvojen perustukset tosiaan muuttuvat ja hyvän käsite muuttuu niiden mukana.

      Kristilliseen kontekstiin siirrettynä: ihminen, jolle Kaikkivaltias ja Hyvä Jumala on koko elämää ohjaava Hyvyys ja Rakkaus, ja jonka hyvyys ja rakkaus indikoi ihmisen omaa toimintaa, kykenee mielekkäästi arvioimaan omaa toimintaansa suhteessa tähän aitoon hyvän ja rakastavan toiminnan lähteeseen. Tällainen ihminen katsoo Jumalan hyvyyteen (jonka luonne on ajasta aikaan pysyvää ja varmaa) ja saa siitä inspiraatiota myös omaan toimintaansa. Käytännössä tällainen ihminen voi kysyä elämänsä eri tilanteissa itseltään, miten Jumala toivoisi minun toimivan. Uskon, että tällaisen ihmisen on mahdollista mielekkäästi löytää elämälleen merkitystä, arvoilleen pysyvää perustaa ja sietää toimintansa ikäviltäkin tuntuvia seurauksia.

      Vastakohdaksi voidaan ottaa ihminen, jolla ei ole arvojensa perustana käsitystä pysyvästä hyvästä. Tällainen ihminen hakee perustaa muuttuvista ja epävarmoista elementeistä, kuten toisista ihmisistä. Tällöin oma toiminta voi joutua ristiriitaan haluttujen tulosten kanssa herkemmin kuin silloin, jos arvojen perustana on pysyvä hyvä. Arvot ailahtelevat ja toiminta saattaa tuntua epävarmalta ja toiminnan seuraukset sietämättömiltä.

      Ensin kuvatunlaisen ihmisen teoille ja tekemättä jättämiselle on syy (Jumala), joka itsessään antaa voimaa pysyä näissä arvoissa ja joka osoittaa pysyvään ja luotettavaan hyvään. Jos ihminen sydämestään uskoo, että Jumala on täydellisin hyvän määrittäjä, hän toimii tämän uskomuksen mukaisesti ja kokee arvoillaan olevan mielekäs perusta. Se motivoi elämään arvoja todeksi.

      Rautalangasta: ehkäisykysymyksessä suhteeni korkeimpaan Hyvään eli Jumalaan määrittelee sen, miten kysymykseen suhtaudun ja miten sitä elämässäni todeksi elän. Tällaisen ajatuksen ei tarvitse tarkoittaa sitä (mitä se kuitenkin vl-kontekstissa valitettavasti usein tarkoittaa), että hylkää tai ei kuuntele muita korkeamman hyvän ihmiselle vaikuttamia arvoja, kuten niitä, joiden mukaan elämää tulee suojella ja varjella sekä pyrkiä kohti omaa ja lähimmäisen hyvää: ”Rakastamalla Jumalaa yli kaiken…”.

      Ja vielä rautalangasta: jos ihmisen arvojen ( > toiminnan) perustana ja motivaattorina on ”valtakunta”, se tarkoittaa, että tällaisen ihmisen arvojen perustana on ihminen/ihmisyhteisö (koska emme todella näe, ketkä kuuluvat Jumalan valtakuntaan, ja vaikka näkisimmekin, meitä ei kehoteta perustamaan ihmisiin vaan Jumalaan). Eli muuttuvainen ja suhteellinen, ristiriitainenkin hyvän määrittäjä. Toisin on, jos ihmisen arvojen perustana ja motivaattorina on Täydellinen Jumala, joka ei ole muuttuvainen ja suhteellinen, vaan pysyvästi hyvä. Sillä, mikä ihmisen arvojen perustana on, on väliä siihen, ketä ihminen kuuntelee. Ihmiset saattavat ohjata vääränlaiseen hyvään, kun taas Jumala ei. Tästä taas seuraa, että ihmisen tulee etsiä Jumalan vanhurskasta tahtoa – ei tyytyä sokeasti ihmisten neuvoihin.

      Ja kyllä haluan sanoa, että usko Kristukseen, tai oikeammin sanottuna Kristus itse, antaa ”halun tiettyihin asioihin”. Ja se puolestaan tarkoittaa, että Kristus antaa itsensä uskovalle ja samalla kaikki omat hyvänsä. Sitä, mitä kaikkea se uskovan kohdalla voi konkreettisesti tarkoittaa, emme savisilmillämme aina näe. Mutta jos, Vuokko, yrität saada minua sanomaan, että oikeaa uskoa indikoi se, että ehkäiseekö vai ei, et saa minua sanomaan niin, sillä niin en ajattele. Ylipäätään ihminen ei koskaan voi asettaa oman mielensä mukaan yksittäisiä asioita indikoimaan elävää uskoa. Paitsi sellaiset asiat, jotka Raamattu selvästi osoittaa: selvästi kerrotun epäuskon, Pyhän Hengen pilkan…

      On todella ikävää, jos näkemykseni kuulostavat kuvaamaltasi ”usko on haluamista olla tekemättä” –ajattelulta. Tätä en halunnut viestiä. En mielestäni missään kirjoita, että ehkäisy olisi joka ikisessä tilanteessa yksinkertaisesti kuolemansynti ja sitä kautta uskon tilan indikaattori. Jos näin sanon, voinet osoittaa paikan, missä niin teen. Painotan vielä, että en opeta ”ehkäisykieltoa”, vaan elämämyönteisyyttä, näillä on mielestäni todella suuri ero.

      Kirjoitat: ”Väitän, että lopulta tuo sinunkin mainostama oppi aiheuttaa katkeroitumista, jos urakka pissii liikaa kintuille (sillä eihän se oikeasti edes poikkea vl-opetuksesta kun asiaa enemmän tonkaisee; ihan samasta on kyse). Ei vielä välttämättä kahdessannenkaan lapsen kohdalla, mutta siitä eteenpäin voin luvata, aletaan olla vaaravyöhykkeellä myrskynsilmiin. On erittäin harvinaista, ettei näin käy, mutta tokihan se on mahdollista.”

      Väittää voi mitä vain, mutta jos ei viitsi argumentoida, väitteillä ei liene juurikaan merkitystä – onpa sanojana kuka tahansa.

      Tykkää

      1. Johanna

        Ymmärrän mitä tarkoitat, Roosa, ja yhdyn näkemykseesi. Kuvatunlainen kristityn asenne (Kristus minussa) vaikuttaa kokonaisvaltaisesti elämään. Onhan kristityn elämässä kuitenkin paljon muitakin valintoja, kuin lasten vastaanottaminen, jossa kysytään ihmisen ja Jumalan välistä todellista suhdetta, vaikkapa avioliiton todeksi eläminen, lähimmäisen auttaminen, jne jne.

        Tykkää

      2. hyshys

        Roosa

        ”Ja vielä rautalangasta: jos ihmisen arvojen ( > toiminnan) perustana ja motivaattorina on ”valtakunta”, se tarkoittaa, että tällaisen ihmisen arvojen perustana on ihminen/ihmisyhteisö (koska emme todella näe, ketkä kuuluvat Jumalan valtakuntaan, ja vaikka näkisimmekin, meitä ei kehoteta perustamaan ihmisiin vaan Jumalaan). Eli muuttuvainen ja suhteellinen, ristiriitainenkin hyvän määrittäjä. Toisin on, jos ihmisen arvojen perustana ja motivaattorina on Täydellinen Jumala, joka ei ole muuttuvainen ja suhteellinen, vaan pysyvästi hyvä. Sillä, mikä ihmisen arvojen perustana on, on väliä siihen, ketä ihminen kuuntelee. Ihmiset saattavat ohjata vääränlaiseen hyvään, kun taas Jumala ei. Tästä taas seuraa, että ihmisen tulee etsiä Jumalan vanhurskasta tahtoa – ei tyytyä sokeasti ihmisten neuvoihin.””

        Sinä et näytä oikeati ymmärtävän mitä hegellinen väkivalta on. Se ei ole omaa tarvetta mieliytää ihmisä ja hakea heidän hyväksyntäänsä. Sinä et ihan oikeastikaan näytä ymmärtävän sitä että kyse on ajallisen yhteisön omimasta vallasta jossa siitä tulee erehtymätön -> ja näihin neuvoihin tulee tyytyä sokeasti -> tai et ole oikeassa hegessä. Se on nimenomaan sitä että jos et tee kuten me sanomme et myöskään tee matkaa tässä joukkossa ja tässä armovaltakunanssa. Eikä sinulle enää armoa ja anteksiantoa saarnata. Jos sinussa ei näy juuri tätä hegenhedelmää juuri tälläisenä juuri tämän muotoisena ja värisenä et ole oikein uskomassa vaan olet teollasi kieltänyt uskosi. Kyse on nimenomaan avainten vallasta ja ihmisen sitomisesta syntiin ja iankaikkiseen kadotukseen. Ja tämäkin sitominen on rakkaudella hoitamista jos et ole riitävän katuva, riittävän nöyrä kadu sitä miten olet seurakuntaa vastaan rikkonut et ole oikealla tunnolla armoa omalle kohdelle kyselemässä. Tuo yhteisö todellisuudessakin kieltää ihmiseltä oikeuden uskoon armoon ja synninpäästöön/rippiin. Se on muoto jumaluutta jossa myös vaikkapa ripille on asettettu oikea muoto. Se on yhdenlaista koodin vaihtoa , jos puhut oikein saat anteeksi jos et puhu on ihan oikein että synninpäästöä ei enää anneta eikä tarjota.

        Kyse ei ole pohjimiltaan siitä millaisen armonneuvon olet jättänyt noudatamatta vaan siitä että olet sen jättänyt noudattamatta. OIkein jumalansanaan sidottu omatunto tuotaa ihan tietynlaiset hedelmät. Ihan kaikein pahimpia harhoja joita saarnataan yli vl seurakunnan on vertaus viinipuusta. Vl eivät näytä edes tietävän mitä tuo luonnolisen elämän kuvaus ihan oikeastikin tarkoitaa. MInä olen nähnyt miten luonnollisessa elämässä toisen kasvin oksia vartetaan toiseen kasviin ja näin tapahtuu tuossa viinipuuvertauksessa. Minä tiedän millaisia hedelmiä sellainen omenapuu tuotaa johon on vartettu oksia monesta muusta lajikeesta. Tälläiset oksat eivät tuota sen lajin hedelmiä mihin se on liitetty vaan se tuotaa niitä hedelmiä mitä oksa alunalkaen on leikattau. Ja se tarkoitaa ihan kirjaimellisesti sitä että joku omenista voi olla makea toinen hapan toinen kypsyy syksyllä aikaisemmin toinen myöhemmin. Toinen voi olla pehmeä läpikuultava kuten valkekuulas ja toinen tumma kova kirpeä talviomena.. Joten ihan varmaa on ettei tuossa vertauksessa kuvata homogeenisia saman makuisia ja samannäköisiä hedelmiä. Ja kuitekin vl katsovat oikeudekseen katsoa noita hedelmiä ja karsia siitä heidän omenapuusta kaikki ne oksat jotka eiät tuota juuri tietynlaisia hedelmiä. Ja tättä sanotaan yhteisessä rakkaudessa pysymiseksi.

        Jos kuvitelet että hegelisenväkivallan alla jollain elämänmyönteisyydellä on mitään sijaa olet väärässä. Jos pelkkä ajatus siitä että kantaisit itse vastuun teoistasi on kadotukseen johtava synti. Enemmän kuin käsksystä ja ehdottomasta valinnasta ei tule elmänmyönteisyyttä missään tilanteessa. Sinä et joko näe tai ymmärrä miten ihmiseltä leikataan vapaa tahto ja abortoidaan myös se oma omatunto ja miten se pyritään ehdoin tahdoin liitämään siihen yhteistuntoon joka on erehtymätön tai ainakin enemän oikeassa kuin omasi. Sinä et näe sitä miten Pyhä Henki omitaan seurakunnan omistukseen ja miten avainten vallan kautta voidaan ajallisen yhteisön puoleta määritää kenellä on oikea henki. MInun tiedossani on ihan hirveästi ihmisä jotka on suljettu tästä jumalanvaltakunnasta ja tuomittu kadotukseen siksi että he ovat ehdoin tahdoin haluneet pitää kiinni siitä mitä Jumalan Sana sanoo. Ei vl ole kyse enää siitä mitä Jumalan sana sanoo vaan siitä että olet yksimielinen sen tulkinnasta.

        Sama usko / sama henki = yhteistunto. Saara-äidin helmoissa jossa niin kuin äiti ojentaa lapsiaann niin on omitu ajalliselle yhteisölle auktoriteetti jota lasten tulee viimekädessä noudataa. Jumalan valtakunta saarnataan ja nähdään valtaosin lähes kaikissa puheissa nimeomaan tuon yhteistunnon hedelmien kautta. Vapaan armolapsen osa on tyytymistä ”jumalan tahtoon”. Se ei ole ihmisen ja jumalan välistä vuoropuhelua ja aitoa pohditaa siitä mikä oikeasti on oikein. Vl armolla tarkoitetaan pitkää listaa siitä mihin pitää tyytyä mitä pitää haluta miten asiat pitää nähdä miltä pitää tuntua ja ennnen kaike mihin sydän tulee kiinitää. Ja se tulee kiinittää tähän joukoon tähän talosteluun … koska tämä joukko on ainoa joukkko jossa jumalansanaa oikein saarnataan. Tuossa joukossa saarnataan ihan pelastusopinkin vastaisia saarnoja mutta niistäkin pitää hymistellä tyytyväisinä tai ne voidaan ohitaa ja kerätä vain rusinat pullasta. Milään muulla ei näytä olevan väliä kunhan synnin päästö oikein sanoin saarnataan .. se vain ei ole evankeliumia.

        Ymmärrän ettet näe sitä miten synninpäästöstä tehdään uskon kohde. Miten siitä on tehty se kaikein tärkein asia. Tähän liityy se viestikapula oppi. Jumalanvaltakuntaan vl omien saarnojen mukaan tulaan toisen uskovan kautta. Että ovi tähän valtakuntaa avataan sisältä päin. Että jumala ohjaa etsivän ihmisen uskovan ihmisen luokse jolta tämä voi sitten saada tämän uskon tästä valtakunnasta äänellisen evankeliumin kautta. Synnin pois panemisella on ihan keskeinen sija niin tässä vl uskoon tulossa kuin uskossa kilvoitelussa. Pahimmilaan evankeilumi pitää sisälään vain ja ainoastaan tuon synnin päästön ei muuta.

        Vl saanan mukaan jumala synnytää lapsia tähän valtakuntaan tämän ajallisen yhteisön kautta. Koska se on ainoa ajallinen yhteisö jossa jumalan sanaa oikein saarnataan. Jumala siis voi tehdä vl mukaan työtään vain tämän yhteisön kautta – eikä misään muualla (tai ehkä teoriassa). On hieno miten siinä ei nähdä sitä miten Jumalan sana omitaan yhteisöön ja yhteisön puheesta tuleee jumalan sanaa on se sitten ihan mitä tahansa. Yhteisön puhe muutuu jumalan puheeksi koska tämä on aino yhteisö jossa oikea henki saa vaikutaa.

        Ymmärrän miten vapautava kokemus se voi joillekin olla että saa luopua tuosta omasta vapaasta tahdostaan ja lopetaa sen oman pohdiskelun siitä – sanoiko Jumala todella niin. Näin kun saa matkaa tehdä niin sitä kostuu sitten kerran taivaaseen. Ja varmasti joillekin on vapautavaa se että saa olla ulkoa tulevassa ojauksessa. Saa olla miettimättä miltä itsestä tuntuu. Se on ihan hirveän hieno tunne kun pääsee irti omista tunteistaan eikä enää tavoita omaa sisintään ja ääntään. Se on varmasti hyvin vapautavaa kun ei tarvitse enää kamppaila ristiriitojen kanssa. Ja sitten kun sitä joskus eksyy niin sen saa aina uskoa anteeksi uudeleen ja uudeleen. Ja ihan kun jututaa näitä ihmisiä näistä elämän valinnoistaan niin harvoin niiden takaa löytyy mitään omaa pohdintaa siitä mikä oikeasti on oikein. Se on vain lapsellista sokeaa uskoa jossa yhteisö talutaa ihmisiä kuin lapsia. Ja ymmärrän sen miksi aikuiset ihmiset haluavat palata sinne lapsen osaan jossa seurakuntaäiti hoitaa lohdutaa ja antaa anteeksi. Ruokii pesee ja antaa kaiken valmiina. Mutta näkyy tällä saara-äidillä olevan myös rajansa eikä hänen rakkautensa uhmaikäisiä lapsiaan kohtaan ole ehdotonta ja näytää tulevan päivä ja kohta jossa hän on valmis antamaan lapsensa huostaan jottei tämä ”kodin ja perheen” rauha rikoontuisi. Kun siivet on leikkattu ei tarvitse enää lentää eikä voi enää eksyä liian kaukasi kotoa.

        Ymmärrän sen että se nähdään kristityn vapautena että luovutaan omasta mielestä ja korvataan se sillä Kristuksen mielellä. Ajatuksen tasolla tämä on ihan hirveän hyvä ajatus. Siinä vain joutuu hyvin helposti sinne Kristuksen paikalle kärsimään myös siitä mitä itse ei ole tehyt. Kantamaan muiden syntejä muiden tekoja ja niiden seurauksia. Ja kuitekin olen varma siitä että Jumala tuomitsee minut omista teoistani , omista valinnoistani eikä minun syntilistassani tule olemaan muiden syntejä. Kristityn vapaus on sitä että on valmis kantamaan vastuunsa valinoistaan, mietii oikeasti mikä on oikein, se on täydellistä luottamista Jumalaan siinä että hän kykenee aina ja kaikissa tilanteissa avaamaan oikean ja väärän vaikka samanaikaisesti avaakin sen näköalan kuinka vajavaisia tekomme ovat. Jos minä olen Pyhän Hengen temppeli ja Jumalan Henki asuu minussa niin kyllä minun pitää uskoa myös siihen että tuo sisäineen ääneni ja omatuntoni ohjaa tekemään oikein niissäkin tilanteissa joissa jumalanvaltakunnaksi itseään kutsuva yhteisö sanoo toisin. Ja voi olla että joissain tilanteissa joudun katumaan ja omatuntoni laitaa minut siitä tilille mutta ainakin se lähtee siitä omasta valinnasta ja tietoisesta vastuusta eikä vastuutomasta ajelehtimisesta.

        Tykkää

  16. Heino Korpela

    Luettuani näitä kommentteja ehkäisystä, siis Miikka Nummenpään kirjoittaman julkaisun Ehkäisyn etiikka nimisen kirjan johdannolla käytyä keskustelua. Voi todeta, että kukaan, ei edes lääkäri, jonka tulisi olla asiantuntia, hänkään ei kykene sanomaan ihan varmasti onko oikeaa tapaa ehkäistä, siis niin, että säilyisi taivaskelpoisena!

    Mielestäni Vuokko ja Hyshys tavoittelevat sitä kysymyksillään, että jos mielessään kapinoi tiheää synnyttämistä ja uupuessaan ei jaksa luottaa seurakunnan vakuutteluun ”Niin kuin on päiväsi, niin on voimasi oleva” (Kun, keskustelin Lepistön kanssaan henkiopista, hän myös toi esiin tämän raamatunlauseen, kysyi missä näin on kirjoitettu, ei hän tiennyt.)

    Mielestäni Vuokon ja hyshyssin kommentteihin ei pidä pahastua ja tarttua, niin kuin Jeesuksen vertauksessa kanssapalvelija teki:
    ”Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria*. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: ’Maksa, mitä olet velkaa!’ (Matt.18:28)

    Täällä on ollut miellyttävä keskustella uskomisesta, siitä miten raamattu opettaa meitä uskomaan. On tullut melkein samanlainen tunne kun kuuntelin lapsena vanhojen uskovien keskusteluja uskosta Korpelan tuvassa seurojen jälkeen. Voisi noista uskovista sanoa Biblian sanoin:
    ”Mutta vanhurskas elää uskosta: ja joka välttää, siihen ei minun sieluni mielisty.” (Heb.10:38)

    Tuossa uskovien keskustellessa, heissä ei ollut tyhmiä, eikä viisaita, ei mies ollut yhtään viisaampi raamatun tuntemisessa kuin vaimoväki, oli vain Jumalaan armosta nauttivia uskovia. Uskosta ja Jeesuksen tuntemisesta säteili koko porukan ylle Jumalan rakkaus, joka on säilynyt mielessäni vuosikymmeniä.
    Tätä samaa rakkauden läheisyyttä olen kokenut teidän kanssanne keskustellessani. Tästä minä kiitän nyt Jumalaa, että olen saanut kokea taasen lämpimän lounastuulen puhalluksen. Miten sitä ennen laulettiin:
    ”Armon Henki täyttää mielet
    murheelliset ilolla.
    Rauhan tyven, puhdas ilma
    Jeesuksesta virtailee.
    Epäilysten alta nousee
    köyhä sielu kiittämään.
    Ikävöitsen täältä päästä
    kotimaahan ikuiseen.”

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Heinolta:

      ”Luettuani näitä kommentteja ehkäisystä, siis Miikka Nummenpään kirjoittaman julkaisun Ehkäisyn etiikka nimisen kirjan johdannolla käytyä keskustelua. Voi todeta, että kukaan, ei edes lääkäri, jonka tulisi olla asiantuntia, hänkään ei kykene sanomaan ihan varmasti onko oikeaa tapaa ehkäistä, siis niin, että säilyisi taivaskelpoisena!”

      Näin just, asialle ei löydy totuutta, niin minä ainakin uumoilen. Mutta kukaanhan ei estä etsimästä sitä.

      Tykkää

    2. hyshys

      Kyllä sinä Heino tiedät että minun kohtani vl-liikeessä on ollu hyvin julma. Ei se minun kohdalla ole ollut kyse voimien riitävyydestä vaan hegestä. Eikä kyse ole yhdestä ja kahdesta ihmisestä vaan paljon suuremmasta joukosta joka on katsonut oikeudekseen valita minun ja alkamattoman elämän välillä. On totta että olen penännyt vastauksia mutta en minä niitä ole odottanut. Niitä ei ole eikä niitä tule. Ehkäisy on luopumista uskosta Jumalaan luojana / se on ensimmäisen opinkappaleen vastainen? Sanoin jo toisaalla …

      ”Jokaisella lapsella on oikeus syntyä odotettuna ja toivottuna. Jokainen lapsi joka elämä on alkanut tämän perjaateen ulkopuolella on syntynyt tänne oikedettomana.”
      (Ja tarkoitan tällä oikeudettomuudella sitä että lapsi saa alkunsa tilanteessa jossa jota jotakuta vastaan on rikottu – joskus enemmän ja joskus vähemmän – joku on joutunut sen tilanteen eteen että joutuu harkitsemaan ja miettimään – hyväksymään ja pohtimaan… Lapsella on yksi luovuttamaton oikeus (joka sisältää kaikki muut oikeudet) syntyä odotettuna ja toivottuna. Aina ei ole niin että että tämä oikeus olisi Jos sitä oikeutta ei hänelle anneta voi olla ettei hän tule koskaan saamaan tästä lapsen luovuttamatonta oikeutta) .

      ”Joten jos sinä ulotat lapsen oikeuden syntyä tuonne elämänmahdollisuuteen niin minä ulotan myös sen luvuttamattoman oikeuden syntyä odotettuna ja toivottuna sinne elämän mahdollisuuteen. Tämä on ainoa tilanne jossa kenenkään oikeuksia ei olla polettu jonkun muun oikeudella. ”

      Tässä vl opetuksessa on paljo asioita joissa usko ja armo ehdollistetaan tekoon eikä minua hoidettu uskosta ja armosta osattomaksi siksi etten luvutanut itsemääräämisoikeuttani seurakunnalle vaan väärästä hengestä. Olen matkalla kadotukseen niin kauan kunnes minulle aukeaa se miksi seurakunnan neuvo oli erehtymätön vaikka se olisi tarkoitanut kuolemista ehkäisyalttarilla. Ja ymmrrän jos se ei kaikille aukea ettei jonkun oikeuksien polkeminen jonkun muun kustanuksella ole oikein. Kaikein eniten kuitenkin loukaa se että joidekin oikeuksien polkeminen ei ole vain oikein vaan se on enemmän kuin käsky.

      Tykkää

  17. Markku Korteniemi

    Apostoli Paavali kirjoitti väliin särmikkäästi ja jopa ristiriitaisestikin, mutta neuvoo ja vinkkaa linjassa muiden apostolien kanssa ja apostolisen kaitsentatehtävän velvoittamana myös meille 2000-luvun kristityille kirjoittaessaan kolossalaisille:

    1 Jos siis teidät on yhdessä Kristuksen kanssa herätetty kuolleista, niin tavoitelkaa sitä mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella.
    2 Ajatelkaa sitä mikä on ylhäällä, älkää sitä mikä on maan päällä.
    3 Tehän olette kuolleet, ja teidän elämänne on Kristuksen kanssa kätketty Jumalaan.
    4 Kun Kristus, teidän elämänne, ilmestyy, silloin tekin ilmestytte hänen kanssaan kirkkaudessa.
    5 Haudatkaa siis se, mikä teissä on maallista: siveettömyys, saastaisuus, intohimot, pahat halut ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta.
    6 Niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa tottelemattomia ihmisiä.
    7 Niiden mukaan tekin elitte, kun olitte niiden vallassa.
    8 Luopukaa nyt tekin tästä kaikesta: vihasta, kiukusta, pahuudesta, herjauksista ja siivottomista puheista.
    9 Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen
    10 ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.
    11 Silloin ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa eikä vapaata, vaan Kristus on kaikki, hän on kaikissa.
    12 Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen.
    13 Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.
    14 Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi.
    15 Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia.
    16 Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja.
    17 Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme.

    Tykkää

  18. Nimetön250118

    UT:ssä kirjoituksissa uskoa eletään paljon ikään kuin Kristuksen kautta. Mutta Kristus nousi ylös. Hän on nyt maan päällä, Hänen ruumiinsa on seurakunta. Voi pelastua kun on seurakunnan yhteydessä, vaikkei tietäisi ja tuntisi Jeesuksesta paljoakaan. Mutta varmaan on vl-uskovia, joille Jeesus on läheinen ja persoonallinen. Tai oli; ennen vanhaan oli seuramenoissa kiitosääniä, kohteena Jeesus. Kysyinkin kerran eräältä vanhemmalta uskovaiselta, että miten se on, kun on ei-vl-kristityitä, jotka tunteillenkin puhuvat vallan Jeesuksesta, niin ovatko ne sitten oikeita uskovaisia. Ja minä jolle Jeesus on etäinen, en ole uskossa. Hän kuitenkin sanoi että ne muut ovat omavanhurskaita, ja minä olen uskossa. No, uskon minä tietysti niinkuin uskontunnustuksessa sanotaan. Ota tästä sopasta nyt sitten selvää!

    Tykkää

  19. jusbru

    Mitä tarkoittaa, että ”on ollut painetta muuttaa argumenttiperustetta kotimaa24:stä tuttuun tapaan”?
    Tarkoittaako se sitä, että ”vääriä” mielipiteitä on nähty tällä sivustolla liikaa?

    No oli miten oli, minua väsyttää. Olen kyllästynyt pitkiin, tyhjiin selostuksiin, täydellisen varmoihin näkemyksiin ja tunteelliseen pelotteluun.
    Olen kyllästynyt myös seuroista tuttuun kryptiseen fraasien toisteluun: ”me täällä uskon tiellä haluamme talostella kappaleen matkaa risumajassa, ei maailma tätä tietä voi tajuta”. No ei kai voikaan tajuta, jos ei ikinä selitetä vaan toistellaan kummallisuuksia.
    Minusta tuntuu, että tämän blogin seuraamisella en mennyt ”maailmaan”, katolilaiseksi enkä takaisin vl- yhteisöönkään, vaan minusta tuli ennemminkin ”pelastusarmeijalainen”.
    Haluan toimintaa. Mikään ei puhuttele enemmän kuin aito lähimmäisenrakkaus. Puhuminen ja sosiaalisten suhteiden kiemurat ovat menettäneet merkitystään.

    Monta hyvää kommentoijaa on nähty, valitettavasti en muista teitä kaikkia, kiitokset kuuluisivat monille teille, mutta muistan erityisesti Heino Korpelan, Pertti Niukkasen ja Eudokimoksen.
    Monet blogikirjoitukset ovat olleet todella hyviä, varsinkin Joonan viimeisin jossa käsiteltiin seurakuntaoppia.

    Olisi kivaa, jos jokin muu alusta, blogi tai sivusto voisi jatkaa perintöä.. Ehkä voisin sitten silloin tällöin käydä kurkistelemassa, vaikka blogipolku onkin minulla jo ”ruohottunut”;).

    Liked by 2 people

    1. Jusbru

      Täytyy vielä lisätä jälkikirjoitus:
      Edellistä viestiä lähettäessäni tunsin yllättävää rauhaa. Olen edelleen Israelin Jumalan palvelija samalla tavalla kuten olen lapsesta asti ollut. Jos tieni johtaakin välillä ihmisistä hieman eroon, tiedän ettei minulla ole mitään hätää. Olen laittanut häneen toivoni. Haluan että oikeus ja totuus voittaa, ja että alistetut saavat lohdutuksensa. Toivon ettei universumi ole pelkästään mykkä koneisto. Tämä toivo on minulle niin tärkeä, etten tule siitä luopumaan. Eikä luopuminen olisi myöskään rehellistä, koska kaiken parhaimman mikä minussa on olen saanut Jumalalta.

      Liked by 2 people

  20. Pölhökustaa

    ”Seurakuntaa sanotaan pyhäksi siksi, että se on erotettu Jumalalle. Seurakunnan pyhyys ei kuitenkaan ole jäsenten pyhyyttä, vaan ruumiin pään eli Kristuksen pyhyyttä. Se on siis sitä pyhyyttä, joka on Jumalan valtakunnan syvintä olemusta. Ja seurakunnassa Kristus on läsnä ja vahvistaa seurakunnan jäseniä Jumalan sanalla ja sakramenteilla.

    Tähän liittyy myös ajatus seurakunnan erehtymättömyydestä. Erehtymättömyydellä tarkoitetaan sitä, että Jumalan seurakunta on siinä merkityksessä erehtymätön, että se säilyy maan päällä maailman loppuun asti. Maan päällä siis säilyy loppuun saakka Jumalan elävä seurakunta, jolla on Totuuden sanat eli Kristuksen anteeksiantamuksen evankeliumi. Jeesus on sanonut: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun saakka” (Matt. 28:20). Mutta sitten on tärkeä muistaa, että tällä erehtymättömyydellä ei tarkoiteta sitä, että näkyvä seurakunnan kokous olisi erehtymätön.”

    Yllä oleva teksti Jaakko Rannan pitämästä alustuksesta, joka on julkaistu tässä blogissa toissa vuonna. Rannan mukaan seurakunta on erehtymätön. Tuon erehtymättömyyden synonyymiksi hän nostaa jatkuvuuden. Loppuun asti säilyminen, jatkuvuus, on siis erehtymätyömyyttä. Se ei siis olisikaan oikeassa oikeassa olemista. Onkohan tämä taas sitä lestadiolaista venkoilua?

    Erehtymättömyydellä ei Rannan mukaan tarkoiteta seurakunnan kokouksen erehtymättömyyttä. Silloinhan siis seurakuntakin, ollessaan kokoontuneena, voi erehtyä. Milloin seurakunta sitten on erehtymätön kun se ei ole sitä kokouksessaan? Kokousten väliaikanako? Silloinhan seurakunta ei ainakaan päätä mistään.

    Ettei vaan olisi kyse venkoilusta, pois selittämisestä?

    Ettei vaan olisi niin että erehtymättömyysoppi onkin harhaa? Ettei vaan olisi niin, että päätökset ehdottomasta ehkäisykiellosta, oppi eksklusiivisesta seurakunnasta ja hoitokokousoppi yms ovat erehtymättömän seurakunnan erehtyväisiä päätöksiä, jotka pitää vesittääjonkinlaisilla teologisilla pohdinnoilla ja alustuksilla?

    Hyvä että venkoilublogi loppuu.

    Tykkää

    1. Heino Korpela

      Oikein sinä Pölhökustaa olet ymmärtänyt: ”Ettei vaan olisi niin että erehtymättömyysoppi onkin harhaa? Ettei vaan olisi niin, että päätökset ehdottomasta ehkäisykiellosta, oppi eksklusiivisesta seurakunnasta ja hoitokokousoppi yms ovat erehtymättömän seurakunnan erehtyväisiä päätöksiä, jotka pitää vesittääjonkinlaisilla teologisilla pohdinnoilla ja alustuksilla?”

      Tämä Jaakko Rannan alustus on täyttä venkoilua, kuten sanot. Näin Ranta: ”Erehtymättömyydellä tarkoitetaan sitä, että Jumalan seurakunta on siinä merkityksessä erehtymätön, että se säilyy maan päällä maailman loppuun asti. Maan päällä siis säilyy loppuun saakka Jumalan elävä seurakunta, jolla on Totuuden sanat eli Kristuksen anteeksiantamuksen evankeliumi. Jeesus on sanonut: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun saakka”

      Oppi seurakunnasta oli ennen hoitokokouksia hyvinkin selkeä ja raamatun opetusten mukainen. Kyllä saarnamiehet olivat tarkoin lukeneet ja tutkineet rekisteriraamatun selostuksen seurakunnasta. Mielestäni seurakuntaa ei voi paremmin kuvata ja perustella kuin tämä rekisteri tekee, joka löytyy vuonna 1776 painetusta Bibliasta. Oletin nuorena, että johdannon olisi laatinut Luther, mutta todemmin miettiessä, se taitaa olla sen ajan raamatun käännöskomitean toimesta laadittu.

      Minun oletus, että asialla olisi ollut Luther, perustuu siihen, että kaikki nuo kuvaukset seurakunnasta natsaa täysin niihin ajatuksiin jotka Luther tuo esiin kirkkopostililassaan. Päähäni ei millään tahdo mahtua, miten joku H.S. kykenee kääntämään kaikkien päät uskomaan ihan huuhaata. Eivät vl – uskovat ole tyhmiä – eivät ollenkaan, mutta tänäkin päivänä seuraavat nöyrästi hoitokokousaikaisia opinkappaleita, eivät kaikkia, mutta venkoillen vähän muunnettuna kyllä.
      Tutkikaapa tätä rekisteriä. Laitan linkin:
      https://rekisteri.eu/seurakunta#seurakunta

      Tykkää

  21. M

    Tässä blogissa juurikin parasta oli asiallinen ja argumentoiva kritiikki. En halua vähätellä itsekään Vuokon kirjoituksia, mutta sillä, miten uskonnollista yhteisöä kritisoi, on paljon merkitystä. Hyökkäävä kritiikki pahimmillaan vaan sulkee yhteisöä entisestään ja tipauttaa tavalliset lestat pois keskustelusta, niin kun esim. Joissakin blogeissa ja myös mediassa on käynyt. Tämän blogin kriittisetkin jutut on ollu helppo ottaa vastaan, koska ne on olleet niin asiallisia ja ei-hyökkääviä. Tästä syystä itsekin osaan nykyään olla kriittinen omaa yhteisöä kohtaan.

    Kiitos erittäin suuresta työstä mitä olette tehneet! Olette äärimmäisen fiksuja ja sivistyneitä keskustelijoita!

    Tykkää

  22. Heino Korpela

    Nimimerkki ”M” kirjoitti: ”Hyökkäävä kritiikki pahimmillaan vaan sulkee yhteisöä entisestään ja tipauttaa tavalliset lestat pois keskustelusta, niin kun esim. Joissakin blogeissa ja myös mediassa on käynyt.”
    On totta, että raamatussa on Paavalin neuvot, miten tulisi nuhdella:
    ”Älä nuhtele vanhaa miestä ankarasti, vaan neuvo häntä kuin omaa isääsi, nuorempia miehiä kuin veljiäsi,
    vanhoja naisia kuin äitiäsi, nuorempia naisia kuin sisariasi, siveästi ja puhtaasti.” (1.Tim.5:1,2)

    On kuitenkin otettava huomioon, että näissä blokeissa ei nuhdella yksityistä uskovaa, vaan keskustellaan opista ja uskonnollisten yhteisössä vallitsevista käytänteistä. On myös selvää, että jos haluaa kulkea ns. ”säkki päässä”, ei silloin kestä jos joku sanoo suoraan oman mielipiteensä ja vahvistaa sanomisensa omalla kokemuksellansa.

    Olen itse miettinyt, miksen minä ole saanut ollenkaan negatiivista palautetta kirjastani, en vaikka olen hoitokokoukset kuvannut kirjassani hyvin tarkasti. Hoitajat olen kirjoittanut heidän omalla nimellään. Olisikohan niin, että harva vl – uskova olisi uskaltanut lukea ko. kirjaa?

    Keskusteltaessa uskosta ja opista, on syytä muistaa aina Paavalin neuvo, vaikka neuvossa näyttäisi olevan pelotteluakin. Pelottelu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että möykkäisi ja uhkailisi, koska hän seuraavassa lauseessa muistuttaa: ”että et tee mitään omien mieltymystesi mukaan.”
    Tässä tuo koko raamatun kohta, joka on tuosta samasta Timoteus kirjeestä:
    ”Nuhtele syntiä tekeviä kaikkien kuullen, jotta muutkin pelkäisivät.
    Jumalan, Kristuksen Jeesuksen ja valittujen enkelien edessä kehotan vakavasti sinua soveltamaan näitä ohjeita puolueettomasti, niin että et tee mitään omien mieltymystesi mukaan.”

    Hellaakoski on runoillut ”tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.” Voisiko ihmiselämää kuvata jotenkin selvemmin?
    Eipä taida kukaan voida sanoittaa meidän eloamme tällä ”Telluksella” selvemmin. (maapallo, lat. Tellus.)

    Onko sitten ateisti hiihtämässä umpihangella? Eipä taida olla hänkään, sillä uskonto se on ateismikin! Hän uskoo, ettei Jumalaa ole olemassakaan. Eli uskommepa, tai emme, aina on edessämme tie, tai latu jota lienee helpointa meidän tallustaa. Umpihanki jos onkin vapaa, on se raskas ja upottava yksin hiihtää. (niin, eikä Jeesuksen lammasta ole tarkoitettu yksinäiseksi, vaan Jeesuksen laumaan)

    Biplia neuvoo mielestäni hyvin, että meidän kaikkien tulisi tämä neuvo aina muistaa:
    ”(Sillä me vaellamme uskossa ja emme katsomisessa.)
    Mutta meillä on turva, ja paljo halaamme enemmin olla kaukana pois ruumiista ja mennä asumaan Herran tykö.
    Sentähden, joko me kotona olemme eli ulkona vaellamme, niin me ahkeroitsemme siitä, että me hänelle kelpaisimme.” (2.Kor.5:7-9)

    Tykkää

    1. Markku Korteniemi

      Pölhökustaa: ”Hyvä että venkoilublogi loppuu.”

      Jaa-a, onkohan tuo ennenmuuta itsekriittinen kommentti omista kommenteista? 🙂

      Annat myös Jaakko Rannan alustuksesta kapean ja yksipuolisen kuvan. Jaakko kirjoittaa myös:

      ”Jeesuksen mukaan Jumalan valtakunta on pikemminkin jotakin sellaista, joka TULEE, ON LÄSNÄ, ON SISÄISESTI TEISSÄ TAI TAPAHTUU – MUTTA EI NIINKÄÄN SITÄ, ETTÄ SE OLISI JOKIN KONKREETTISESTI RAJATTU ALUE TAI JOKIN IHMISRYHMÄ.”

      Nimittäin Jeesus käskee jopa opetuslastensa jatkuvasti etsiä Jumalan Valtakuntaa eli Jumalan tahdon toteutumista:

      ”Rukoilkaa te siis näin: ”Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa…” (Matt. 5:10-11)

      ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin…” (Matt. 5:33)

      Maailmanhistoriassa on ollut niinkin, että pakankansat ovat edustaneet enemmän Jumalan Valtakuntaa ja Jumalan tahtoa, kuin itseään kristityksi kutsuvat…

      ”Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii. Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki. Näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä.Tämä tulee näkyviin sinä päivänä, jona Jumala minun julistamani evankeliumin mukaisesti tuo ihmisten sisimmätkin salaisuudet Kristuksen Jeesuksen tuomittaviksi.” (Room. 2:14-16)

      ”Kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus: ’Tuntemattomalle jumalalle.’ Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan.”Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin — itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. ”Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: ’Me olemme myös hänen sukuaan.’.. (Ap.t. 17:23-28)

      Tykkää

      1. Pölhökustaa

        Markku, näilläkö raamattusitasteilla perustelet näkemyksesi seurakunnan erehtymättömyydestä? Miksi jatkat venkoilua?

        Tykkää

      2. Markku Korteniemi

        No Pölhökustaa, miksi hupsuttelet? – Tekisi mieli kysyä: ”…Ymmärrätkö myös, mitä luet?” (Ap. t. 8:30)

        Tykkää

  23. Nimetön

    Ei kuule Markku vakuuta tuo sinun perustelusi. Tiedät itsekin sydämessäsi, että olet heikoilla. Kyllä se nyt vaan on niin, että Raamatusta ei löydy perusteita opille seurakunnan erehtymättömyydestä. Seurakuntaa ei voi nostaa kolmiyhteisen jumalan rinnalle eikä varsinkaan yläpuolelle.

    Juu, lopettakaa tämä blogi jo pelkästään minun väärien mielipiteitteni ja itsektitiikkini vuoksi. Älkää ihmeessä uskoko mitä olen kirjoittanut. Olen valehdellut aina. Ei hymiötä tähän.

    Tykkää

  24. Pölhökustaa

    Päivämies 9.1.2019
    ”Puhujienkokouksen puheenvuorossa oli esillä myös syntiin joutuneen uskonsisaren tai -veljen hoitaminen ja kristittyjen keskinäistä yhteyttä ja rakkautta rikkovien asioiden hoitaminen Jumalan seurakunnassa. Tuolloin sideavaimia
    käyttää Kristuksen kirkkolain mukaisesti vain ja ainoastaan seurakunta, eivät yksittäiset uskovaiset.”

    Selvää tekstiä.

    Entä seuraava:
    1.Tim.1:18-20
    ”Tämän käskyn jätän täytettäväksesi, poikani Timoteus, niiden profeetallisten sanojen mukaisesti, jotka sinulle kerran on lausuttu. Niitä muistaen taistele jalo taistelu 19ja säilytä usko ja hyvä omatunto! Jotkut ovat sen hylänneet ja ovat haaksirikkoutuneet uskossaan. 20Näin on käynyt Hymenaiokselle ja Aleksandrokselle. Olen luovuttanut heidät Saatanan kuritettaviksi, jotta he oppisivat olemaan pilkkaamatta Jumalaa.”

    Joku Pirkki Eri taisi joku aika sitten todeta jossakin, että ”tietyissä tapauksissa”… Taisi olla Tornion kahinoiden yhteydessä.

    Onko siis yksittäisellä uskovaisella avainten killutteluoikeutta vai ei.

    Tykkää

  25. Pertti Niukkanen

    Mietin jo sopivia läksiäissanoja ja -kiitoksia, mutta sitä ennen täytyy hiukan kommentoida Jaakko Rannan kirjoitusta blogissa ”Mitä eroa on käsitteillä Jumalan valtakunta ja seurakunta?” https://hulluinhuonelainen.com/2017/07/19/mita-eroa-on-kasitteilla-jumalan-valtakunta-ja-seurakunta/

    Pohjustuksena kannattaa lukea kommentit blogeissa
    – Pappina Suomen ev.lut. kirkossa 2010-luvulla (maaliskuu 2017)
    – Huomioita viime päivien keskustelusta (huhtikuu 2017)

    En uskalla panna esiin enempää suoria linkkejä, mutta blogit löytyvät valikosta ”Tekstit julkaisuajankohdan mukaan” antamalla mainitun kuukauden.

    Näissä keskusteluissa käsiteltiin hengen virkaa, sosiologista eksklusiivisuutta, seurakunnan erehtymättömyyttä jne. Varsinkin jälkimmäinen keskustelu ”Huomioita viime päivien keskustelusta” on seurakuntaopin kannalta kiinnostava. Itse kirjoitin silloin:

    >>
    Lutherin ”ecclesiola in ecclesia”-ajatuksien ymmärtäminen vaatisi syvällistä kirkkohistorian tuntemusta, jota minulla ei ole. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että Luther ajattelee asiaa hyvin käytännöllisesti eikä teologisesti. Reformaation alkuaikojen sekavassa tilanteessa oli kirkkorahvaan opillinen tietämys katolisen kirkon jäljiltä aivan retuperällä. Tämä oli tilanne myös uusissa luterilaisissa seurakunnissa. Lutherille syntyi ajatus eräänlaisen teologisesti valveutuneen ja oikean opin sisäistäneen etujoukon perustamisesta. Se toimisi myös muun seurakuntarahvaan ”lähetysmiehinä”. Tässä mielessä se olisi ”ydinseurakunta” (Kerngemeinde).

    Ulkoisten olosuhteiden muuttuessa Luther kuitenkin luopui tästä hätäratkaisuna esittämästään ydinseurakunta-ajattelusta. Varmaan hän näki myös sen ekklesiologiset ongelmat. Eihän Luther mitään ”laitoskirkkoa” ollut perustamassa, vaan todellista uskonyhteisöä. Se ”näkymätön Kristuksen seurakunta” on tietenkin aivan eri asia, eikä liity Lutherin ydinseurakunta-ajatuksiin millään lailla.

    Mitään ”ecclesiola in ecclesia”-ajattelua ei apostolisena aikana tietenkään esiintynyt. Kaikki kuuluivat samaan ecclesiaan tai ei kuuluneet lainkaan. Lutherin ”ajatuskokeen” jälkeen se esiintyy pietismissä ja sen perillisissä. Siellä se on johtanut radikalisoituessaan omien kirkkojen perustamiseen, esim. ”Herrnhuter Brüdergemeine” (Määrin kirkko) tai monet metodistikirkot.

    Lutherille ecclesiola (silloin kun hän ajatusta harkitsi) oli oikeaan oppiin sitoutunut, ”sisälähetystyötä” tekevä etujoukko. Lähin vastine nykyaikana voisi olla katolisen kirkon Opus Dei. SRK:n maallikkoteologia puolestaan tulkitsee vl-liikkeen ecclesiola-roolin toisin. Vain liikkeen sisällä on mahdollista tehdä Jumalalle kelpaava parannus. Myös ”todellinen näkymätön Kristuksen seurakunta” voi sijaita vain liikkeen sisällä.
    >>

    Toinen kommenttini:

    >>
    Toistan varmaan itseäni kun sanon, että kaikki palautuu Jaakko Töllinkin mainitsemaan epäselvään ekklesiologiaan. Kirkon virkateologiasta tms. on turha puhua niin kauan kuin tämä perusasia on selvittämättä. Jos vl-liike hyväksyy maallikkoteologien yleisen näkemyksen mukaisen ”sosiologisen eksklusiivisuuden”, ei kansankirkko todellakaan ole muuta kuin kuori. Elävä usko ja pelastusmahdollisuus on muualla. Miksi siis pitäisi välittää tämän kuolleen kuoren linjauksista virkateologian tai muunkaan opetuksen suhteen?

    Edellisen blogin kommenteissa Mikko Pisilä sanoo: >>Eksklusiivinen seurakuntaoppi ei toimi sosiologisesti, sen Matti Taskilakin toi esille. Toisin sanoen: vanhoillislestadiolaisuuden voi määritellä sosiologisesti, pyhää yhteistä seurakuntaa ei.>> Ymmärrän tämän niin, että vl-liikkeen teologisesti kestävässä ekklesiologiassa ”sosiologinen eksklusiivisuus” on harha ja eksklusiivisuuden oikea tulkinta koskee vain ”pyhää yhteistä seurakuntaa”, jota ei voi määritellä sosiologisesti.

    Maallikoiden ”vulgaariteologinen” opetus kuitenkin sisältää tämän ”sosiologisen eksklusiivisuuden”. Markku Korteniemen sanoin: ”Hirmuista sielunvihollisen harhaa on, jos julistamme että ’tiedämme’ VARMASTI, että vain meidän keskuudessa täällä kirkkohistoriallisessa periferiassa on ainoa oikea ja autuaaksitekevä opintulkinta ja Pyhän Hengen vaikutus – ja a priori kaikkialla muualla vain pahan hengen !?!”

    Tästä Markun mainitsemasta ”harhasta” pitäisi SRK:n selvin sanoin irtisanoutua, jos se sitä todella harhana pitää. Tästä seuraisi tietysti se, että pelastusmahdollisuus on myös sosiologiseen vl-liikkeeseen kuulumattomilla. Tämä taas ratkaisisi vl- pappien mielestäni polttavimman ristiriidan: He voisivat pitää koko kaitsettavaa laumaansa potentiaalisesti pelastuvina ja seurakuntaansa aitona uskonyhteisönä. Ymmärsinköhän oikein?

    Tämä ratkaisu toisi kyllä tullessaan muita mahdollisia ristiriitoja. Kun pappi (vl tai muu) kokee kirkon todellisena uskonyhteisönä, on myös sen opetuksella ja virkateologialla hänelle todellista merkitystä. Juuri tällaisena kirkon suunnasta huolestuneen papin puheenvuorona ymmärrän Jaakko Töllin alustuksen. Hän pitää kirkkoa aitona uskonyhteisönä.
    >>

    Tähän Mikko Pisilä vastaa: >> Minä olen tulkinnut SRK:n selvin sanoin irtisanoutuneen mainitusta ”harhasta”, esimerkiksi Matti Taskilan alustuksen kautta. Se on pidetty ja hyväksytty SRK:n kannalta opillisesti merkittävimmässä kokouksessa ja julkaistu Päivämiehen numerossa 1/2017.>>

    Taskilan tekstikin löytyy ketjusta ja keskustelu jatkuu. Vastaan Mikolle:

    >>
    Ei Taskila tosiaankaan sano, että Jumalan seurakunta on ”ihmissilmin nähtävissä”. Mutta hän sanoo, että Jumalan valtakunnan evankeliumia julistetaan Jumalan seurakunnan kautta, ja että seurakunta (pyhä yhteinen seurakunta?) toimii Jumalan äänenä. Miten näkymätön seurakunta voisi tämän tehdä? Mitä Taskila tarkoittaa?

    Minulle käsitteet ”Jumalan seurakunta” tai ”pyhien yhteys” tarkoittavat todellista, näkymätöntä ja erehtymätöntä Kristuksen seurakuntaa, jonka jäsenet Jumala yksin tietää. (Tässä luulisin seuraavani Lutherin ajatuksia.) Tällaisena sitä ei voi nähdä edes uskon kautta, eikä se myöskään voi opettaa tai julistaa evankeliumia korvin kuultavalla tavalla. Tämän voivat tehdä vain silmillä nähtävissä ja korvin kuultavissa olevat ihmiset, joiden kuulumista todelliseen Jumalan seurakuntaan emme voi tietää.
    >>

    Tekstini viimeisessä kappaleessa on ymmärrykseni uskontunnustuksen kohdasta ”Minä uskon Jumalaan,– – ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden,– –”. Uskon siis Pyhän yhteisen seurakunnan ja pyhäin yhteyden olemassaolon, mutta en usko että sen jäseniä kukaan elävä ihminen tietää.

    Minusta Jaakko Rannan teksti on oman ymmärrykseni kanssa yhdensuuntainen (tai ainakin voidaan tulkita niin). Missään tapauksessa hän ei edusta (edes salaa) eksklusiivista seurakuntaoppia, vaikka Päivämiehen blogistina toimiikin. Miksei hän sitten selväsanaisemmin irtisanoudu eksklusiivisuudesta? Ehkäpä takana ovat jälleen ne kuuluisat ”sosiologiset syyt”. 🙂

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Jaakko Ranta on nuori lappeenrantalainen pappi, joka valmistui 2015 teologian maisteriksi ja sai pappisvihkimyksen toukokuussa 2016. Hän on kiinnostunut ekumeniasta ja toimii mm. Luukkaan pysäkki ry:ssä. Se on itsenäinen ja riippumaton kristillis-sosiaalinen yhdistys, jonka toiminta keskittyy vähäosaisten, vähävaraisten ja yksinäisten auttamiseen.

      Jaakko Ranta piti 7.2.2019 Laestadius-seurassa esitelmän aiheesta ”Erkki Reinikaisen käsitys lapsen uskosta ja kasteesta”. Se on myös hänen gradunsa aihe. Kommentoin Laestadius-seuran fb-sivulla Rannan esitelmää:

      >>
      Kiitos Jaakko Rannalle vaikean aiheen selkeästä esittelystä. Tällä kertaa videotallenne löytyy vain täältä Laestadius-seuran fb-sivulta (eikä siis STI:n YouTube-kanavalta). Mukana on myös keskusteluosio, mikä on hyvä asia niille jotka eivät päässeet paikalle.

      Keskustelu olikin vilkasta ja antoisaa. Kasteen merkitys on toki aina herättänyt kiivasta keskustelua. Lapsen usko? Onko lapsi uskossa jo ennen kastetta (oikeastaan kai pitäisi kysyä: jo hedelmöityessään). Rekapitulaatio? ”Uskovien kaste”? Reinikainen näkee kasteen myös elämänikäisenä velvoitteena. Mutta velvoitteena mihin – ei kai ”tekoihin”?

      Reinikaisen kasteteologiassa voi nähdä heijastumia paitsi luterilaisesta myös reformoidusta (jopa helluntailaisesta) ajattelusta. Silti se on varsin johdonmukainen kun muistaa hänen ajattelunsa ”metasentrumin”, joka on seurakuntaoppi ja siihen liittyvä Hengen virka. Tämä tietysti koskee koko vl-teologiaa, mutta erityisen selvästi sakramenttiteologiaa.

      Reinikainen on varmaan ollut SRK-lestadiolaisen maallikkoteologian kunnianhimoisin (ja ehkä onnistuneinkin) sanoittaja. Muissa lestadiolaissuunnissa ei liene vastaavia dogmaattisia esityksiä kirjoitettu. Olisi hauska tietää, miten muualla Reinikaisen ajatteluun suhtaudutaan. (Reinikaisen nimi pitäisi tietysti kysyttäessä jättää mainitsematta.)

      Mainostan vielä Jaakko Rannan gradua ”ONKO KASTE ARMONVÄLINE? Lapsen uskon ja kasteen välinen problematiikka Erkki Reinikaisen kirjoituksissa” https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/155503/onkokast.pdf?sequence=2&isAllowed=y.
      Se on erinomaisen selkeä ja oivaltava. Vielä lainaus gradun tiivistelmästä:

      ”Tutkimuksen tulos osoittaa, että Reinikaisen kasteteologiaa selittää olennaisilta osiltaan hänen taustallaan vallitseva vanhoillislestadiolainen opintulkinta, jossa ekklesiologialla on merkittävä asema. Vanhurskauttamista konstituoi Hengen virka, joka kytkeytyy seurakuntaoppiin ja siihen, missä uudestisyntyminen eli vanhurskauttaminen voi tapahtua. Reinikaisen mukaan uudestisyntyminen voi tapahtua ainoastaan siellä, missä “Hengen viralta” julistetaan absoluutio. Tämän vuoksi kaste ei vaikuta uudestisyntymistä, koska sakramentin jakajalta CA:n mukaan ei edellytetä uskoa eli osallisuutta “Hengen virasta”. Reinikaisen mukaan vain siellä, missä on “Hengen virka” eli “Jumalan seurakunta”, voi tapahtua uudestisyntyminen.”
      >>

      Käydyn keskustelun ja henk.koht. ajatustenvaihdon perusteella uskallan sanoa, että Jaakko Rannalla ja Erkki Reinikaisella on erilainen ”metasentrum”. Mitään venkoiluakaan en hänessä huomannut. Kannatta todella lukea hänen gradunsa.

      Vielä viimeinen muistutus Laestadius-seuran kevään kokoontumisista:
      – To 21.3. Ruotsin itälestadiolaisuus (vanhoillislestadiolaisuus) 1900–1975, FT Mauri Kinnunen.
      – To 11.4. Lestadiolaisuus ja kirkko – eilen, tänään ja huomenna, paneelikeskustelu, mukana edustajia eri lestadiolaisuuden osaryhmistä.

      Kokoontumiset vanhaan tapaan klo 18–20 Suomen teologinen instituutin tiloissa Kaisaniemenk. 13 A, 00100 Helsinki (4. krs.). Varsinkin tuo paneelikeskustelu on todella harvinainen herkku. Koska eri suunnat ovat viimeksi keskenään keskustelleet?

      Tykkää

      1. Pertti Niukkanen

        Korjaus edelliseen:
        Laestadius-seuran järjestämä paneelikeskustelu ”Lestadiolaisuus ja kirkko – eilen, tänään ja huomenna” to 11.4. klo 18.00 on Fredrikinkadun rukoushuoneella (Frebe), siis Fredrikinkatu 61B. Ei siis STI:n tiloissa Kaisaniemenkadulla.

        Iloinen uutinen 🙂
        Jorma Ojalan Laestadius-seurassa pitämä esitelmä ”Lars Levi Laestadius ja Lapin Maria. Erään myytin arviointia” löytyy nyt Youtubesta:

        Tykkää

  26. Pölhökustaa

    Kyllä Taskila alustuksessaan Pms 1/2017 julisti seurakunnan erehtymättömyyttä ja perusteli sitä Lutherin kiistakirjoituksella sidotusta ratkaisuvallasta. Raamatulla tai uskontunnustuksella erehtymättömyysoppia on vaikea perustella.

    Mielenkiintoista oli Pms2/2017. Siinä selitettiin, että käytännön kysymyksistä seurakunnassa voidaan olla montaa mieltä. Mitähän ne mahtavat olla? Kyllä tällaisessa selityksessä silloin on takana ajatus aikaan ja paikkaan sidotusta seurakunnasta, joka kuitenkin opillisissa kysymyksissä on erehtymätön.
    Yrittiköhän Pms selittää pois jotain ja sortui maallikkoteologiassaan tietämättään omaan näppäryyteensä?

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Kiitos kommentista, Pölhökustaa. Vastaan taas kierrättämällä vanhoja kommentteja noista mainitsemistani keskusteluketjuista, varsinkin tästä: https://hulluinhuonelainen.com/2017/04/08/huomioita-viime-paivien-keskustelusta/ (Olen tainnut entisestään laiskistua.) 🙂

      Markku Korteniemi totesi kaksi vuotta sitten Taskilan alustuksesta (Pms 1/2017):

      >>
      Kyllähän se vaatii kremnologisia kykyjä, jos siinä huomaa jotain avautumista. Mutta juju onkin juuri siinä; sitä voivat tulkita niin äärieksklusiivisen ”kolmen kyynärän seurakuntaopin kannattajat” kuin Mikon tapaan avarammin asiaan suhtautuvat omaksi voitokseen. Selkokielellähän näistä asioista ei uskalleta puhua ja ottaa kantaa – varsinkin kun puheenjohtajan vaihdos lienee edessä.
      – – –
      Jos weli Viljo jättää kesällä puheenjohtajan paikan, on weli Matti ensisijainen ehdokas ja tiukka alustus joulun puhujainkokouksessa on ilman muuta meriitti. Weli Matti on retoristisestikin lahjakas ja kyllä vaistoaa, mistä narusta on vedettävä. Hän taisi olla ehdokasjäsen johtokuntaan 2004 pitäessään suviseurojen puhujainkokoukseen alustuksen, jossa kategorisesti tuomittiin myös videot – vaikka alustusta katsottiin viereisessä salissa videoyhteyden varassa…
      >>

      Vastasin Markulle:

      >>
      Matti Taskilan nimi tuli tietoisuuteeni pedofiliakohun yhteydessä. SRK:n lehdistötiedotustilaisuudessa 7.4.2011 Taskila lausui nuo legendaariset sanansa: ”Aluksi haluan todeta, että kaikki se, mistä meitä on syytetty, on totta.” Tässäpä ihailtavan rehellinen mies, ajattelin silloin.

      Markun kommentti sai nyt minut hiukan toisiin ajatuksiin. Tuo rohkea ja aseistariisuva ulostulo pedofilia-asiassakin alkaa näyttää taitavalta taktiselta siirrolta, jossa välttämättömyydestä on tehty hyve. Myös epäluuloni Taskilan puhujainkokousalustuksen suhteen vahvistuivat. Se on tosiaan retoristisesti lahjakas ja samalla teologisesti liukas kuin saippuapala, josta ei pitävää otetta saa. Jokainen näkee siinä mitä haluaa ja viisaskin voi mennä vipuun – mutta juuri tämä lienee ollut tarkoituskin. Alustuksen ”kremnologista” analysointia lienee siis turha jatkaa. Pelkään, että weli Matin johdolla selkokielen käyttäminen voi valitettavasti siirtyä määräämättömään tulevaisuuteen. Toivottavasti olen väärässä.
      >>

      Nyt kahden vuoden jälkeen voimme arvioida, miten ennustuksillemme kävi. Matti Taskila on SRK:n puheenjohtaja, eikä selkokielisyyskään ole lisääntynyt – ehkä pikemmin päinvastoin.

      Pölhökustaa viittaa Päivämieheen 2/2017. Uskon Pölhökustaan olevan oikeassa, kun hän sanoo: ”…takana on ajatus aikaan ja paikkaan sidotusta seurakunnasta, joka kuitenkin opillisissa kysymyksissä on erehtymätön”. Juuri tämä ”aikaan ja paikkaan sidottu” – Miikka Ruokasen termein ”empiirisesti havaittava” – tekee tulkinnasta sosiologisesti eksklusiivisen. Tuskin Taskila haluaa tätä tulkintaa oikaista. 🙂

      Mikko Pisilän näkemästä ”selvin sanoin tehdystä sosiologisesta eksklusiivisuudesta irtisanoutumisesta” ei siis ole tietoakaan – kuten ei ole ollut ennenkään ja tuskin on tulevaisuudessakaan.

      Tykkää

  27. Heino Korpela

    Kiitän Pertti kommenteistasi. Yritin lukea tuota Reinikaisen käsitystä kasteesta – vaikeaa oli! Olisi varmaankin helpompaa tutkia hänen selostustaan, jos en olisi häntä tuntenut. Käsitykseni vauvan uskosta on kait ollut jo alun perin erilainen kuin vanhoillislestadiolaisuudessa. Olen aina ymmärtänyt, että vauva on taivaskelpoinen Jeesuksen lunastamana jo ennen syntymää, näin myös lapsuuteni aikaiset puhujat opettivat, sanoivat, että Jeesus syntyessään ihmisestä hän näin lunasti myös tällä teollaan kaikki vauvat.

    Tämän lunastuksen kautta vauva on kelvollinen kasteelle, kasteen jälkeen Jeesus kehottaa:
    ”Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt.28:18-20)

    Mielestäni on ihmismielen keksintöä, että vauva osaisi uskoa salatulla tavalla. Miten usko heissä näkyisi, jos heille ei kerrottaisi Jeesuksesta? (pakanoiden lapset)
    Kun vauva kastetaan ja Jeesuksen kastekäskyä noudattaen opetetaan tuntemaan Jumala: ”opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” Kyllä Jumala itse synnyttää heissä uskon ja pyhittää heidät lapseuteensa.

    En minä ole käsitystäni kasteesta salannut lapsuuteni aikaisilta saarnamiehiltä, en muista, että kukaan heistä olisi käsitystäni moittinut, eli kumonnut. Vaikka lapsi kastetaan ja opetetaan, eivät he kaikki synny Jumalan lapseuteen. Eli on ihan samoin kuin aikuisien ihmisten kanssa. Jumala itse kutsuu ja lahjoittaa uskon.

    Jumalan lapseuteen syntymisessä minun ymmärrys myös eroa Reinikaisen ja nykyisen vl käsityksestä, koska heidän käsityksensä mukaan heillä on avaimet sitoa ja päästää. Myös semmoinen käsitys on saanut vallan, että uskon kautta voidaan nähdä Jumalan valtakunta, näin uskoi myös Reinikainen vaikka itse Jeesus sanoi, ettei sitä voida nähdä.

    Tämmöiset käsitykset törmäävät melkoisen äkkiä kiviseinään. Minäpä kerron: Olin puhujien kokouksessa 1973. Keskusteltiin uudestisyntymästä, joku puhujista kysyi, että miten tulee toimia jos on tehnyt parannuksen ja uskoo olevansa uskovainen, mutta sitten tuleekin ilmi, että tuo henkilö joka saarnasi synnit anteeksi eli suurissa lihan synneissä, joten hänessä ei voinut vaikuttaa Pyhä Henki.
    Tuo kysyjä jatkoi kysymystä, että tuleeko parannuksen tehneen tehdä uusintaparannus, kun synninpäästäjällä ei ollut Pyhää Henkeä? Heikki Saari otti puheenvuoron ja totesi, että tässä tapauksessa synninpäästö on pätevä, koska hän uskoi, joten ei tarvitse tehdä uudestaan parannusta. Reinikainen oli tuossa kokouksessa johtokunnan varapuheenjohtajan ominaisuudessa, en muista oliko hän myös tuon kokouksen puheenjohtajana, mutta hän hyväksyi myös Saaren tulkinnan.

    Pertti todistaa: ”Käydyn keskustelun ja henk.koht. ajatustenvaihdon perusteella uskallan sanoa, että Jaakko Rannalla ja Erkki Reinikaisella on erilainen ”metasentrum”. Mitään venkoiluakaan en hänessä huomannut. Kannatta todella lukea hänen gradunsa.”

    Olen hyvällä mielellä, jos näin on – toivon, että on niin kuin sanot Pertti. Mutta kun luin tuota Jaakon selitystä, vähän epäilyttää:
    Näin Ranta: ”Erehtymättömyydellä tarkoitetaan sitä, että Jumalan seurakunta on siinä merkityksessä erehtymätön, että se säilyy maan päällä maailman loppuun asti. Maan päällä siis säilyy loppuun saakka Jumalan elävä seurakunta, jolla on Totuuden sanat eli Kristuksen.” anteeksiantamuksen evankeliumi. Jeesus on sanonut: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun saakka.”

    Tässä se eroavaisuus taasen tulee esille, sillä Jumalan elävä seurakunta, eli näkyvä seurakunta ei voi olla Jumalan valtakuntaan, koska ihminen voi liittyä näkyvään seurakuntaan tekemällä parannuksen ja voi pysyä seurakunnanjäsenenä vaikkei eläisi uskovaisesti. (Juudas)
    Ihminen ei näe toisen uskovan sydämeen ja tämän takia vain yksin Jumala tuntee lapsensa. Näin myös Paavali todistaa:
    ”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.
    Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.
    Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi,
    ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen.” (Ef.2:19-22)

    Niin kuin usko syntyy (ei synninpäästöllä) vaan Jumalan lahjoittamana ihmisen sydämeen. Jumala näin itse synnyttä ihmisen lapseuteensa, hän samalla liittää hengellään tähän näkymättömään Jumalan valtakuntaan jota Pyhä Henki hallitsee ja tämä on se valtakunta joka kestää maailman loppuun asti ja on erehtymätön.

    Tykkää

  28. Markku Korteniemi

    Kiitos hyvistä kommenteista edellä!

    Nimetön250118: ”…Voi pelastua kun on seurakunnan yhteydessä, vaikkei tietäisi ja tuntisi Jeesuksesta paljoakaan…Kysyinkin kerran eräältä vanhemmalta uskovaiselta, että miten se on, kun on ei-vl-kristityitä, jotka tunteillenkin puhuvat vallan Jeesuksesta, niin ovatko ne sitten oikeita uskovaisia…Hän kuitenkin sanoi että ne muut ovat omavanhurskaita, ja minä olen uskossa. No, uskon minä tietysti niinkuin uskontunnustuksessa sanotaan. Ota tästä sopasta nyt sitten selvää!”

    Kyllä heikollakin uskolla voi pelastua – ei kannata kieltää Jeesusta Kristusta, pahan ja kuoleman voittajaa, syntien sovittajaa ja elämän Herraa!

    Mutta totta on sekin, että ihmisellä on taipumus omaan vanhurskauteen – sitä oli Jeesuksen aikana ja sitä vastaan taisteli myös Lars Levi Laestadius. Ja sitä vastaan on myös meidän taisteltava!

    Hyvä ”Nimetön250118” jätä äärieksluvisiiviset hupsutukset omaan arvoonsa. Mikään kristillinen kirkko, herätys tai herätysliike ei takaa pelastumista, mutta ei ole myöskään este – oleellista on henkilökohtainen usko Kristukseen kuten Raamattu sanoo:

    ”Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” (Joh. 7:38)

    Jopa pystykorvaluterilainen kuin myös vl-kristitty voi pelastua – Jumalan suuresta armosta. Ja tuhannet ovat kostuneet iankaikkiseen elämään. Vl-kristillisyytemme on ollut omanlaisensa pohjoinen ”karvalakkiversio” 🙂 ja tulkinta – vahvuuksineen ja heikkouksineen – Jeesuksen Kristuksen evankeliumista. Ja silta varalta, että joku nostaa äläkän, että nyt ohitan ja siunaan kaikki väärinkäytökset – no en todellakaan – viimeistään Jumala vastuuttaa kovakorvaisuutta osoittaneet harhaanjohtajat ja väärin opettavat (vrt. Jaak. 3:1), kuten muistakin herätyksistä ja kirkkokunnista!

    Tällainen oli myös niin Laestadiuksen kuin Raattamaankin näkemys. Kuten olen monesti siteerannut Juhani Raattamaa kirjoittaa (Kirjeitä, toim. Typpö 1907/ SRK 1969):

    ”…Varjelkaamme Jeesuksen lampaita ja karitsoita. Ja tehkäämme sen päälle työtä, että Herran lauma pysyisi koossa, ja hengen yhteydessä. Vieläpä toivokaamme, että kaikki herätykset viimein yhdistyvät, sekä valtakirkosta erkaantuvat, että uudestakastajat, metodistit, hedbergit, vieläpä maailman joukosta erkaantuneet kirkon yhteydessä olevaiset elävät kristityt. Että kaikki rakastaisi keskenänsä, nimitettäköön millä nimellä tahansa, että kun kaikissa vakoissa on yhdenkaltainen hapatus, niin sotkekoon leipojat yhdeksi taikinaksi. Herran sanan jälkeen olen näitä esitellyt… (Mathilda Fogmanille 3.10. 1871)

    ”Kaikki herätykset pitäisivät yhteen sulaman, ehkä paljon on työtä koota taikinaa monesta vakasta ja sotkea yhdeksi taikinaksi. Saattakoon Herra sanansa jälkeen kaikkia muita lampaita yhteen lammashuoneeseen ja tehköön Kristuksen palvelijat työtä sen päälle, että kaikki heränneet yhdistyisivät ja pysyisivät yhteenliitettyinä Kristuksen lain siteellä, joka on täydellisyyden side… (1881 Saivonmuotkasta, Rakas veli…)

    Tämä oli myös Lars Levi Laestadiuksen seurakuntanäkemys mm. teoksessaan ”Hulluinhuonelainen”, jota hän kirjoitti elämänsä viimeisellä vuoskymmenellä ”elävänä kristittynä”, herätyksen aloittajana ja johtajana.

    Tykkää

  29. Pertti Niukkanen

    Kiitos hyvistä kommenteista, Heino ja Markku. Yritän vielä tarkentaa tätä varsin hankalaa aihetta erehtymättömästä seurakunnasta. Turvaudun taas mainitsemiini vanhoihin keskusteluihin, joita lainaan varsin pitkästi. Toivon kärsivällisyyttä. 🙂

    Vastasin Mikko Pisilälle Taskilan alustukseen liittyen:

    >>
    Kiitos vastauksesta, Mikko. Olen siitä todella ilahtunut, ja toivon että olet tulkinnut Taskilan alustuksen oikein.

    Itse kirjoitin tuossa ylempänä: ”Ymmärrän tämän niin, että vl-liikkeen teologisesti kestävässä ekklesiologiassa ’sosiologinen eksklusiivisuus’ on harha ja eksklusiivisuuden oikea tulkinta koskee vain ’pyhää yhteistä seurakuntaa’, jota ei voi määritellä sosiologisesti.”

    Tämä ”ymmärrykseni” taisi sisältää ainakin yhden ”tautologian” tai ”trivialiteetin”. Tietenkään ei ”pyhää yhteistä seurakuntaa” voi määritellä sosiologisesti, jos se on näkymätön ja koostuu vain Jumalan tiedossa olevista taivaskelpoisista ihmisistä. Se täytyy jättää kokonaan tämän eksklusiivisuuskeskustelun ulkopuolelle.

    Muutan siis lauseeni muotoon: ”Ymmärrän tämän niin, että vl-liikkeen teologisesti kestävässä ekklesiologiassa ’sosiologinen eksklusiivisuus’ on harha ja eksklusiivisuuden oikea tulkinta koskee vain ’oikeassa opissa olevien ihmisten joukkoa’, jota ei voi määritellä sosiologisesti.”

    Ehkä tämä muotoilu vastaa paremmin sinun ja Taskilan ajatuksia. Mitä mieltä olet?

    Pelkään, että tässäkin muotoilussa on vaikeuksia. Vaikka ”oikeassa opissa olevien ihmisten joukkoa” ei voi käytännössä määrittää sosiologisesti, voisiko sen kuitenkin periaatteessa määrittää ”tenttimällä” kaikilta maailman ihmisiltä heidän opinkäsityksensä? Mutta kuka silloin olisi se tenttijä, joka varmasti on oikeassa opissa? Taidamme joutua jälleen ”sosiologiseen eksklusiivisuuteen”?

    Entä seuraava yritys oikean opin määrittelyksi:
    – Kuka/mikä määrittelee oikean opin? Raamattu.
    – Kuka ymmärtää Raamatun oikein? Ne, joilla on oikea oppi.

    Tämä on selvä kehäpäätelmä, mutta kyllä se minulle riittäisi: Oikeassa opissa ovat ne, jotka ovat oikeassa opissa! Tällöin välttyisimme viittaamasta mihinkään tiettyyn ihmisryhmään oikean opin määrittelijänä. Voisimme vain vertailla eri ryhmien ymmärryksen raamatullisuutta. Ehkä näin viimein saisimme tuon ”sosiologisen eksklusiivisuuden harhan” lopullisesti torjutuksi. No, sinähän sanot että se on jo tehty. Minä vielä skeptisenä luonteena epäilen…
    >>

    Tässä halusin (ehkä hieman ironisesti kärjistäen) kritisoida Lutherinkin vaatimaa ”pienintä piirtoa myöten” oikeaa oppia. Ja eihän sekään takaisi Pyhän Hengen läsnäoloa seurakunnassa, kuten SRK-opetus vaatii (oppi Hengen virasta).

    Itse asiassa olen sitä mieltä, että kiistely Sanan ja Hengen virasta on täysin turhaa. Merkitystä sillä olisi vain, jos pystyisimme näkemään kenessä on ’asuvainen Pyhä Henki’ ja kenessä ei. Mutta sen asian tietää vain Jumala yksin. Tämän ovat vanhan kirkon opettajat ymmärtäneet jo donatolaiskiistojen ajoista saakka.

    Luther sanoo: ”Jos jollekulle uskotaan Sanan virka, uskotaan hänelle myös kaikki virat, joita Kirkossa suoritetaan Sanan kautta, nimittäin valta kastaa, siunata, sitoa ja päästää, rukoilla sekä tuomita.” (Franz Pieper: Kristillinen Dogmatiikka, 584). Näppituntumani on, että Luther ei yleensäkään tee eroa ”Sanan viran” ja ”Hengen viran” välillä. Pyhässä Sanassa on aina Pyhä Henki läsnä. Miksi siis pitäisi nähdä ongelmaa siellä, missä sitä ei Raamatun (eikä Lutherin tai Laestadiuksenkaan) mukaan ole?

    No, en tosin näe erottelun kannattajiakaan ”harhaoppisina” – ajatelkoot niin jos tahtovat. Vaaralliseksi tuo erottelu muodostuu vasta, kun sitä yritetään soveltaa käytäntöön ja rakentaa seurakuntaoppi sen varaan. Tätä ei tietääkseni ole tehty luterilaisuuden piirissä muualla kuin SRK-lestadiolaisuudessa.
    >>

    Myöhemmin kirjoitin:

    >>
    Sosiologisen eksklusiivisuuden inhan hirviön tappajaiset jäivät äsken vähän vaiheeseen, eikä tuo Taskilan alustuskaan sille kuoliniskua antanut. Alustuksen ajatuksia voi olla vaikea seurata, jos ei selvitä itselleen mitä sana ”seurakunta” missäkin yhteydessä tarkoittaa. Sama koskee toki myös Lutherin kirjoituksia.

    Apostolisessa uskontunnustuksessa sanotaan: ”Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden…” Sijamuodon vaihtumisella on tässä varmaan syynsä. Ymmärrän asian niin, että tässä uskotaan pyhän yhteisen seurakunnan ja pyhäin yhteyden olemassaoloon. Sanamuoto ”uskon pyhään yhteiseen seurakuntaan” asettaisi seurakunnan itsensä uskon kohteeksi Jumalan rinnalle.

    Edelleen ajattelen, että juuri tämä uskontunnustuksen ”pyhä yhteinen seurakunta” on se Lutherin todellinen Kristuksen seurakunta, jonka jäsenet vain Jumala yksin tietää. Tätä seurakuntaa varmasti hallitsee Pyhä Henki ja ”mahdotonta siis on seurakunnan erehtyä vähäisimmässäkään uskonkohdassa”, kuten Luther sanoo.

    Hiukan ylitulkintaa on mielestäni Lutherin lauseessa ”Opin ’pieninkin piirto’ (Matt. 5:18) on tärkeämpi kuin taivas ja maa; siksi emme anna loukata oppia vähäisimmässäkään pikkuseikassa.” Tuo Raamatun kohtahan kuuluu: ”Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.”

    Se todellinen Kristuksen seurakunta, joka on vähäisimmässäkin uskonkohdassa erehtymätön, on kuitenkin näkymätön. Luther varmaan uskoi itse tähän joukkoon kuuluvansa, mutta eihän hänkään onnistunut oppia niin yksiselitteisesti esittämään, ettei siihen olisi jäänyt tulkinnan sijaa.

    Taskila kirjoittaa: ”Jumalan valtakunnan evankeliumia julistetaan Jumalan seurakunnan kautta.” Missä siis on se ihmissilmin nähtävissä oleva seurakunta, joka edelleen Taskilan sanoin ”toimii Jumalan äänenä, kun se opettaa kirjoitetun Jumalan sanan mukaisesti ja pysyy näin oikeassa evankeliumissa eli Kristuksen opissa”?

    Todellinen Kristuksen seurakunta omistaa varmasti oikean opin, mutta mikään näkyvä seurakunta ei tästä voi olla varma. Taskilakin toteaa: ”Opin yksimielisyyttä tulee hakea Jumalan sanan pohjalta, tutkimalla Raamattua Pyhän Hengen valossa. Yksimielisyys opin vaalimisessa on kuuliaisuutta Jumalan vanhurskaudelle (2. Joh. 1:9).”

    Erehtymättömän seurakunnan ei tietenkään tarvitse hakea mitään, mikä sillä jo on!
    >>

    jatkuu…

    Tykkää

  30. Pertti Niukkanen

    jatkoa…

    Yritin edelleen ymmärtää Lutheria:

    >>
    Ev.lut. kirkon jäsenenä suhtaudun tietysti Tunnustuskirjoihin vakavasti. Mutta niitäkin voidaan – kuten hyvin tiedämme – ymmärtää monella tavalla. Luin tuon Ison Katekismuksen kolmannen uskonkappaleen selityksen kokonaan, enkä vieläkään oikein ymmärrä…

    Luther näyttää pitävän ”pyhää kristillistä kirkkoa” ja ”pyhien yhteyttä” samaa tarkoittavina. Tämä on myös se Pyhää Henkeä varten maailmassa oleva erityinen yhteisö, äiti, joka Jumalan sanalla synnyttää jokaisen kristityn ja kantaa häntä. Luther myös kritisoi uskontunnustuksen saksankielistä sanamuotoa ja kirjoittaa: ”Myöskään uskontunnustukseen lisättyä sanaa communio ei pidä kääntää sanalla Gemeinschaft (yhteys), vaan sanalla Gemeine (yhteisö). Eihän se ole mikään muu kuin huomautus, selitys, jonka joku on halunnut lisätä tulkitsemaan sanoja ’kristillinen kirkko’.”

    Tätä ”huomautusta” Luther edelleen selittää:

    ”Lisäyksen ydinajatus on siis tämä: Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta. Siihen minäkin kuulun, olen sen osa ja jäsen, osallinen sen kaikista aarteista ja keskinäisestä yhteydestä. – – – Mutta Pyhä Henki pysyy viimeiseen päivään asti pyhässä seurakunnassa eli kristikunnassa. Sen välityksellä hän vetää meidät yhteyteensä, sitä hän käyttää sananjulistukseen ja -harjoitukseen, sen välityksellä hän pyhittää meidät ja kasvattaa pyhyydessä.”

    Ei tämä lisäselityskään oikein ymmärrystäni avannut. Näyttää siltä, että tässä ”pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä” samaistuu ”pyhän seurakunnan” ja ”kristikunnan” kanssa. Edellisen kappaleen perusteella se samaistuu myös ”pyhien yhteyden” ja ”kristillisen kirkon” kanssa.

    Lutherin tarkoitusten ymmärtäminen vaatisi Saksan kirkkopoliittisen tilanteen hyvää tuntemista kirjoitusajankohtana. Sitä minulla ei ole. Hän oli perustamassa ”puhdistettua” kirkkoa ja joutui vetämään rajaa paitsi Rooman myös muiden reformaattoreiden ja hurmahenkisten suuntaan. Ecclesiola in ecclesia -ajatuksensa hän oli tähän aikaan jo hylännyt. Mitä ”ydinseurakuntaa” olisi ”pyhässä seurakunnassa” tarvittukaan? Toisaalta, mitä ”kasvattamista pyhyydessä” pelkkien pyhien ihmisten joukko tarvitsisi?

    Oma arveluni on, että Luther lopulta päätyi varsin selkeisiin käytännöllisiin ratkaisuihin. Hän tunnusti ”pelkkien pyhien ihmisten” olemassaolon. Nämä reaaliset ihmisiä muodostavat ”todellisen Kristuksen kirkon”, jonka laajuus ylittää kaikki maantieteelliset, sosiologiset ym. rajat. Sen jäsenillä on vain ”uskon yhteys”. Tässä mielessä Lutherkin sanoo olevansa sen jäsen ja osallinen sen keskinäisestä yhteydestä.

    Uskon edelleen, että Luther ajatteli ”todellisen Kristuksen kirkon” olevan näkymätön ja sen jäsenten olevan vain Jumalan tiedossa. En voi ajatella, että Pyhä Henki tätä ”jäsenluetteloa” kenellekään ihmiselle paljastaa, vaikka voikin tiettyjä karismoja (jopa henkien erottamisen lahjan) antaakin. Tuskin Lutherkaan näin ajatteli. Sanoessaan ”siihen minäkin kuulun” hän vain ilmoitti miten hän omalta kohdaltaan uskoi. Olisiko hän ystävistään (esim. Melanchthonista) ollut valmis sanomaan samaa? Tuskin – hän toki tiesi olevansa erehtyväinen.

    Toisaalta ajattelen, että ”todellisen Kristuksen kirkon” rajat ylittivät Lutherilla jopa kirkkokuntien rajat. Muistelen hänen sanoneen, että tosikristittyjä löytyy myös paavilaisista ja ortodokseista? Varmaan hän myös uskoi rippi-isänsä Johann von Staupitzin kuuluvan joukkoon, vaikka Staupitz ei yhtynyt reformaatioon, vaan pysyi katolisessa kirkossa.

    Augsburgin tunnustuksesta: ”Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.”

    Toisaalta Lutherin mukaan ”pyhällä, kristillisellä seurakunnalla maailman alusta alkaen aina sen loppuun asti – – – on sivullansa pahoja ilkimyksiä, joista se ei voi päästä eroon, ja että siis tässä maallisessa elämässä hurskaat ja pahat aina ovat sekaisin”. (Kirkkopostilla II, 5. lopp. jälk. sunn., evankeliumisaarna.)

    Voisiko tämän lyhyesti tiivistää: Kirkko on uskovien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan? Minulle se ainakin riittäisi, kenties Lutherillekin?

    Oikean kirkon, seurakunnan ja opin kriteeriksi jäänee lopulta vain Raamattu-periaate (sola scriptura). Taskilan sanoin: ”Opin yksimielisyyttä tulee hakea Jumalan sanan pohjalta, tutkimalla Raamattua Pyhän Hengen valossa.” Oikean opin avautumisessa siis auttaa Pyhä Henki, mutta kun se on löydetty, on se avoin Raamatun pohjalta kaikkien arvioitavaksi. Täydellinen, viimeistä piirtoa myöten oikea oppi voinee kuitenkin olla vain sillä todellisella näkymättömällä Kristuksen kirkolla. Täällä reaalimaailmassa meidän on tyydyttävä vähempään.

    Ilman PH-mittaria voimme ehkä (eksklusiivisesti) määrittää opillisesti oikean yhteisön. Oikean opin kriteerinä taas voi olla vain sen raamatullisuus. Ongelmana on vain, kuinka tiukat rajat oikealle opille on asetettava – täällä reaalimaailmassa kun emme voi täydellisyyttä vaatia. Eihän tämäkään tosin ilman Pyhän Hengen läsnäoloa riittäisi. Täydellisyyttä voivat vaatia vain ne, jotka uskovat varmasti omistavansa ”asuvaisen Pyhän Hengen” ja sen avulla täysin oikean opin. Tämä taas johtaa meidät suoraan takaisin ”inhan hirviön” kitaan.
    >>

    Jaakko Ranta kirjoitti:
    >> Tähän liittyy myös ajatus seurakunnan erehtymättömyydestä. Erehtymättömyydellä tarkoitetaan sitä, että Jumalan seurakunta on siinä merkityksessä erehtymätön, että se säilyy maan päällä maailman loppuun asti. Maan päällä siis säilyy loppuun saakka Jumalan elävä seurakunta, jolla on Totuuden sanat eli Kristuksen anteeksiantamuksen evankeliumi. Jeesus on sanonut: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun saakka” (Matt. 28:20). Mutta sitten on tärkeä muistaa, että tällä erehtymättömyydellä ei tarkoiteta sitä, että näkyvä seurakunnan kokous olisi erehtymätön. >>

    Itse kirjoitin edellä:
    >>Ajattelen, että juuri tämä uskontunnustuksen ”pyhä yhteinen seurakunta” on se Lutherin todellinen Kristuksen seurakunta, jonka jäsenet vain Jumala yksin tietää. Tätä seurakuntaa varmasti hallitsee Pyhä Henki ja ”mahdotonta siis on seurakunnan erehtyä vähäisimmässäkään uskonkohdassa”, kuten Luther sanoo.>>

    Tarkoittaako Ranta samaa ”erehtymätöntä seurakuntaa” kuin minä. Mitä muuta hän voisi tarkoittaa? Tuo Rannan ”maailman loppuun saakka säilyvä erehtymätön seurakunta” voi tosiaan tarkoittaa vain sitä, että oikea elävä usko säilyy Maan päällä hamaan paruusiaan asti. Jeesuksen sanat ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun saakka” (Matt. 28:20) näyttävät tämän lupaavan. Toisaalta tämä säilyminen ei ehkä ole varmaa: ”Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?” (Luuk.18:8).

    Pölhökustaan ja Heinon kommentit Rannan tekstistä saivat minutkin epäileväiseksi. Ehkä Ranta sittenkin pelaa SRK-linjan mukaisilla kaksilla korteilla, vaikka minun onkin sitä vaikea uskoa. Ainakin häntä voisi syyttää ”taskislaisesta” monitulkintaisuudesta. Jospa hän näkisi tämän keskustelun ja tulisi itse selventämään.

    Olen kyllä yhtä mieltä Heinon kanssa, kun hän kirjoittaa:

    >> Niin kuin usko syntyy (ei synninpäästöllä) vaan Jumalan lahjoittamana ihmisen sydämeen. Jumala näin itse synnyttä ihmisen lapseuteensa, hän samalla liittää hengellään tähän näkymättömään Jumalan valtakuntaan jota Pyhä Henki hallitsee ja tämä on se valtakunta joka kestää maailman loppuun asti ja on erehtymätön. >>

    Tykkää

  31. Pölhökustaa

    Ranta:
    ”Tähän liittyy myös ajatus seurakunnan erehtymättömyydestä. Erehtymättömyydellä tarkoitetaan sitä, että Jumalan seurakunta on siinä merkityksessä erehtymätön, että se säilyy maan päällä maailman loppuun asti. Maan päällä siis säilyy loppuun saakka Jumalan elävä seurakunta, jolla on Totuuden sanat eli Kristuksen anteeksiantamuksen evankeliumi. Jeesus on sanonut: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun saakka” (Matt. 28:20). Mutta sitten on tärkeä muistaa, että tällä erehtymättömyydellä ei tarkoiteta sitä, että näkyvä seurakunnan kokous olisi erehtymätön”

    Lukiessani Taskilan alustusta huomasin hänen referoivan tai seurailevan pitkälle Rannan aiemmin jossain julkaistua alustusta. Se paljastuu erityisesti kohdasta ” tähän liittyy myös ajatus seurakunnan erehtymättömyydestä”

    Olisiko siitä ollut haittaa, jos Taskila olisi maininnut myös lähteen? Tuskinpa hänen tuleva puheenjohtajuutensa olisi siitä vaarantunut.

    Mikäli erehtymättömyys selitetään jatkuvuudella niin silloinhan pitää lähteä siitä perusoletuksesta, että alkupiste eli apostolinen seurakunta oli erehtymätön. Kai sekin seurakunta oli empiirinen, vai oliko? Kokoontuiko se, tekikö päätöksiä?

    Hyväksyn ajatuksen näkymättömästä seurakunnasta, joka on empiirisen seurakunnan sisällä ja jonka vain Jumala näkee. Sen jäsenet ovat kokonaan pyhiä ja syntisinäkin Jumalalle kelpaavia, koska se uskovat.

    Onkohan jatkuvuuteensa nojaava näkymätönkään seurakunta erehtymätön? Eikö sekin ole täynnä erehtyväisiä ihmisiä, jotka kokouksissaan ehkäpä myös erehtyvät. Seurakuntaahan ei nostaa kolmiyhteisen Jumalan asemaan ja rinnalle.

    SRK on luopunut ajatuksesta, että paikallinen seurakunta (paikallinen rauhanyhdistys) ja sen huoneenhallitus olisivat erehtymättömiä. Sen on jopa luopunut ajatuksesta, että SRK:n vuosikokous ja seurakuntavanhinten/puhujainkokous olisivat erehtymättömiä. Sen sijaan sen on vaikea luopua ajatuksesta että noissa kokouksissa samanaikaisesti koolla oleva näkymätön seurakunta, oikeat uskovaiset, olisi myös erehtyväinen.

    Ymmärrän hyvin, että SRK:n on hyvin vaikea, mahdotonta, luopua opista empiirisen seurakunnan, vanhoillislestadiolaisuuden, Jumalan valtakunnan, Jumalan seurakunnan eksklusiivisuudesta. Sen on pakko ajaa kaksilla rattailla, jonka olemusta kaltaiseni liian yksinkertainen ei enää ymmärrä.

    Tykkää

  32. Heino Korpela

    Pölhökustaa: ”Onkohan jatkuvuuteensa nojaava näkymätönkään seurakunta erehtymätön? Eikö sekin ole täynnä erehtyväisiä ihmisiä, jotka kokouksissaan ehkäpä myös erehtyvät. Seurakuntaahan ei nostaa kolmiyhteisen Jumalan asemaan ja rinnalle.”

    Oikein hyvä tuo huomiosi, sillä jos oikeitten uskovien joukko saisi päättää itse, mihin suuntaan tulee uskovia johdattaa! Takulla eksyi koko porukka. Sillä usko, jos usko on oikeaa, se ei pyri noudattamaan omaa tahtoaan vaan, etsii samoin kuin tälläkin palstalla on todettu: ”Etsikää Jumalan valtakuntaa,” Jumalan valtakunnan etsiminen tarkoittaa, että haemme Jumalan tahtoa.

    Vääristynyt uskova politikoi, eli pyrkii hakemaan itselleen hyvän, edullisen paikan, että paikan saatuaan voisi hallita toisia uskovia. Näin yksityinen uskova, kuin myös uskonyhteisö tekevät. Jesaja joka saarnasi 700 vuotta ennen ajanlaskuamme, hän ei ollut poliitikko vaan kertoi kuka on yksin kelvollinen johtamaan ja kokoamaan tätä Jumalan lasten joukkoa.

    Luetaanpa mitä Jesaja meille saarnaa:
    ”Nouse korkealle vuorelle, Siion, ilosanoman tuoja! Korota äänesi, Jerusalem, ilosanoman saattaja! Korota äänesi, älä pelkää! Julista Juudan kaupungeille: — Teidän Jumalanne tulee!
    Itse Herra tulee suuressa voimassaan, hän hallitsee vahvalla kädellään. Hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa, johdattaa laumaa, jonka on omakseen hankkinut,
    paimenen lailla hän kaitsee sitä, omin käsin hän kokoaa sen yhteen. Karitsoita hän kantaa sylissään, emolampaita hän ohjailee eteenpäin.” (Jes.40:9-11)

    Tässä se Jumalan valtakunnan sanoma on – ilosanoma! Teidän Jumalanne tulee! Väärät uskovat, laittavat meitä pannaan. Jumala käskee kaikki kahleet irrottaa. Tällä ilosanomalla on saattaja – saarnamies ja häntä Jesaja rohkaisee: Korota äänesi, älä pelkää!
    Nytkin saamme rohkeasti uskoa, Jumala kantaa meitä heikkoja, sylissään. Emme eksy ihmisoppien sekasotkuun. Jumala on luvannut ja tämä lupaus on tosi:
    ”Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiittäkäämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä hänen tahtonsa mukaisesti, kunnioituksen ja pyhän pelon tuntein,
    sillä meidän Jumalamme on tuhkaksi polttava tuli.” (Heb.12:28,29)

    Tykkää

  33. Kesäkukka

    Blogin tauolle laittaminen on herättänyt paljon ajatuksia ja olenkin miettinyt, millaisen ”jäähyväiskommentin” kirjoitan : ). Nyt tuntuu, että keskustelu vaan jatkuisi ja jatkuisi. Mihin me siirrytään keskustelemaan, kun tarve näyttää olevan melkoinen? : ) Toisaalta itselläkin on olo, että aika aikaa kutakin.

    Tällä blogilla on ollut itselleni valtava merkitys, se on ollut ikään kuin henkireikä itselleni vl-liikkeen sisällä rimpuillessani. Kun löysin blogin (se oli jo hyvän aikaa ollut toiminnassa), koin löytäjän iloa : ). ”Mahtavaa, vl-liikkeessä on ihmisiä, jotka pohtivat samoja kysymyksiä kuin minä, jotka näkevät asioita, joita itse näen, eikä tämä ’herääminen’ välttämättä ole syntiä, jota täytysi pyytää anteeksi : ).” Blogin seuraaminen on osaltaan vahvistanut ajatusta, että turvani on vain ja ainoastaan Kristuksessa. Usko on todellakin l u j a l u o t t a m u s.

    Nyt sitten on tullut sellainenkin ajatus, katkeaako itseltä viimeinenkin säie vl-liikkeeseen tämän blogin tauottamisen myötä. Noh, eihän ne ihmiset mihinkään häviä, vaikka blogi häviääkin : ). Toisaalta koen, ettei suhteeni vl-liikkeeseen ole muuttunut kovinkaan paljon näiden vuosien aikana, joina olen ahkerasti blogia seurannut. Vl-liike on pysynyt melko samanlaisena, ei mitään radikaaleja muutoksia ole tullut. Keskustelukulttuuri on himpun verran avautunut, ja opillisia asioita on nostettu esille enemmän, mutta tämän liikkeen omiin kipukohtiin ei ole oikein päästy. Ollaan oltu jo jonkin aikaa ikään kuin siinä reunalla. Olen itse toivonut ja odottanut, että päästäisiin kollektiivisella tasolla puhumaan näistä kipukohdista (esim. traumatisoitumiset hoitokokousten ja ehkäisyasian takia), mutta nyt tuntuu, että minäkin vihdoin annan periksi ja hyväksyn, että asia on näin. (Toki voin omalta osaltani olla tuomassa aisaa esille voimavarojen mukaan ja silloin kun tilaisuus tulee.) Ehkä tämä on omaa itsenäiseksi tuloa ja kasvua. Tämän hyväksymisen johdosta tuntuu, että täytyy rakentaa suhde liikkeeseen uudelleen. Kysyn itseltäni, mikä merkitys yhteisöllä on minulle, mitä sieltä saan, mitä en, mitä haluan, mitä en. Miten omat arvoni, esimerkiksi rehellisyys, luottamus, avoimuus suhteutuvat vl-liikkeen arvoihin? Jotenkin tuntuu, että vl-liikkeessä on vaikea olla rehellinen, ettei kaikesta oikein saa puhua, on tabuja. Heino kirjoitti hyvin: ”On myös selvää, että jos haluaa kulkea ns. ’säkki päässä’, ei silloin kestä jos joku sanoo suoraan oman mielipiteensä ja vahvistaa sanomisensa omalla kokemuksellansa.” Erityisesti mietin tuota rehellisyyttä. Sitä, mikä on minulle totta ja oikeaa. Itselläni on kova kaipuu elää vapaata, itseni näköistä elämää, jota ohjaa oma omantuntoni ja omat halut, toiveet, tarpeet ja haaveet. Kyllä, elämäni on ollut kovin ulkoaohjautuvaa, ja tällainen tyyli on ikään kuin tullut nyt päätepisteeseen. Kirkko ja paikallisseurakunta saa varmaan yhä enemmän tilaa arjessani, ja ylipäätään hengellisen ruuan hakeminen (myös) lestadiolaiskontekstin ulkopuolelta (mitä se on jo nyt paljon ollut).

    Tuohon ehkäisykeskusteluun vielä. Minusta Roosa tuossa kommentissa hyvin perusteellisesti ja aivan mainosti selittää (kiitos Roosa!), että siihen, miten asian omalta kohdalta ratkaisee, voi olla (ainakin) kaksi eri motivoivaa tekijää. Kutakuinkin menee niin, että ensimmäisessä tapauksessa ihminen toimii ohjautuen sisältä, oman omantuntonsa mukaan, joka siis on sidottu Jumalan sanaan, ja hän toimii siten Kristus sydämessään, mikä tarkoittaa sitä, että hän haluaa ihan itse, spontaanisti, samaa kuin Jumala, ja toiminta ei ole vastentahtoista (ei hänen keholleen eikä mielelleen), eikä hänen omatuntonsa vastaista. Toisessa tapauksessa ihminen toimii enemminkin ulkoaohjautuvasti, siten, miten hän on kuullut, että tulisi toimia ja minkälaista toimintaa hän ajattelee muiden häneltä odottavan. Hänen keho ja mieli (ja oma omatunto) voi vastustaa, mutta hän silti toimii niin, koska ei uskalla helvetin- ja hylkäämisen pelossa toimia toisinkaan. Toimimalla samalla tavalla kuin näkee porukassa toimittavan, saa hyväksyntää, ja tunteen, että kuuluu joukkoon, minua ei jätetä. Ja se on monille, varsinkin lapsuudessa heikon perusturvallisuuden saaneille (eli aika monille meistä) hyvin tärkeää. Kun vanhemmat eivät olleet riittävän turvallisia, turvaa saatetaan etsiä aikuisena monista eri paikoista tai asioista (ellei asiaa käsittele esim. terapiassa), eikä vähiten varmaankaan uskonnollisista yhteisöistä. (Turvallisuuden tunne on niin merkittävä, että saattaa jopa toimia pitkänkin aikaa vastoin omia arvojaan.)

    Mutta. Se, miten tämä näkyy ulospäin, voi olla mitä vain, koska olemme niin erilaisia ja meillä on kullakin hyvin erilaiset elämäntilanteet ym. ym. Asia ei ole niin mustavalkoinen, että elämänmyönteisyys olisi yhtä kuin suurperhe. Emme näe ihmisten sydämiin, emmekä tiedä heidän aivoituksiaan. Elämänmyönteisyys on lisäksi hyvin laaja käsite. Elämänmyönteisyyttä on mm. elämänilo, elämänhalu, Jumalan hyvyyksistä nauttiminen, ja oman ja toisten elämän arvostaminen. Itsellä on käynyt mielessä, että mikähän olisi minun lapsilukumääräni, jos olisin toiminut pääsääntöisesti sisältä ohjautuen, ilman, että olisin imaissut vahvan lestadiolaisopetuksen ehkäisykielteisyydestä. Olisiko minulla lapsia vähemmän, tämä määrä vai enemmän? Kaikki vaihtoehdot ovat varmaan mahdollisia, ja luulen, etten tule sitä varmaksi tietämään, koska sellaista elämää en päässyt (enkä pääse) elämään. (Toki nyt uupuneena ajattelen helpoimmin, että lapsia olisi ollut vähemmän, mutta toisaalta sitä en tiedä, olisinko uupunut niin helposti, jos asiasta ei alunperinkään olisi tarvinnut kantaa mitään painetta tai stressiä.)

    Uskonnollisessa yhteisössä traumatisoituminen on trauma ja kriisi siinä missä muutkin traumat (oli se sitten vaikka vl-liikkeessä tapahtunutta). Näyttää siltä, että vl-liikkeessä on ainakin ehkäisyasiassa traumatisoituneita kuin myös hoitokokosten traumatisoimia (kaksi isoa tekijää mainitakseni). Traumoja voi hoitaa traumaterapiassa, mutta tuntuu myös siltä, että jotta edes jonkilainen luottamus traumatisoituneella säilyisi hengelliseen liikkeeseensä, olisi niistä voitava puhua myös liikkeen sisällä ja itkeä itkujaan myös siellä. Olisihan se jo kansantaloudellisestikin myönteistä, että vuosikausien paineita pystyttäisiin purkamaan siinä kontekstissa, missä tämä paineistuminen on tapahtunut. Ei tarvitsisi joka yksilön käydä valtion tukemassa terapiassa. (Ja tällainen käytäntö on varmaan myös ehdotonta yhteisön elinvoimaisuuden säilyttämiselle.)

    Mutta. Elämä on. Jumala tietää ja näkee kaiken ja ohjaa loppujen lopuksi kaikkea. Sallii tapahtua asioita. Heikosti vielä uskon, että kun vain hänessä pysyy, kaikki on parhain päin, jo nyt ja tässä.

    Nyt on muuten taas ilmestynyt uusi fiktiivinen kirja, ”Matkaystävä”, jonka esitellään kertovan kahden maailman ristivedossa elämisestä, lestadiolaiskulttuurin ja ”tavallisen” maailman välissä. Varmaan moni lestadiolaiseksi kasvatettu voi saada tästä kirjasta vertaistukea pohdintoihinsa. Joku arveli, että tällaisten kirjojen julkaiseminen kertoisi juuri tästä uskonnollisten liikkeiden elämisen yhteydessä koettujen paineiden purkautumisesta, mitä alkaa vähitellen tapahtua. Ehkä nyt on sen aika.

    Sitten vielä toinen kirjavinkki heille, jotka kokevat ”kuulisaisuuden ja kiltteyden” vaatimukset olleet hyvin voimakkaita uskovaisena eläessään. Se on jo aiemmin ilmestynyt Anna-Liisa Valtavaaran Kiltteydestä Kipeät. Siellä on mm. otsikkoina ”Uskovaisten kotien kiltit lapset”. Minulle kirja oli paljon oivalluksia antava, lämmin suositus heille, joille kilttinä oleminen kuulostaa tutulta : ).

    En tiedä, kirjoittelenko tänne vielä, mutta jo tässä vaiheessa, suurkiitos Joonalle ja Roosalle tästä blogista! Hienoa työtä olette tehneet. Ja kaikille keskustelijoille. Olen oppinut tämän ansiosta paljon. ❤

    Liked by 2 people

    1. Pertti Niukkanen

      Kiitos Kesäkukka! Olet jälleen antanut arvokasta pohdittavaa niin vl-liikkeen sisällä oleville kuin minullekin ulkopuolisena.

      Kiitos myös kirjavinkeistä. Luin juuri Suvi Ratisen kirjan Matkaystävä. Vl-arkkitehtikodin pikkutytön paineet epäuskoisten luokkatovereiden keskellä on mielestäni kuvattu oivaltavasti. Tietämättömyys nuorisokulttuurin puheenaiheista (elokuvat, musiikki) ja luoviminen sääntöviidakossa (itsekuvatut videot – kaupan videot) aiheuttavat tilanteita, joihin ulkopuolinen voi suhtautua myötämielisen huvittuneesti.

      Tilanne vakavoituu, kun päähenkilö päättää ”kieltää uskonsa” ja mennä Maailmaan. Se on kuitenkin kuin vieras planeetta, jonka säännöt on opeteltava alusta asti. Mitä on olla ”tavallinen suomalainen”? Kuuluuko siihen ryyppääminen, irtosuhteet, uskottomuus jne? Sellaisen käsityksenhän tyttö on kodistaan ja seurapuheista saanut. Vaikka hän monista asioista ”pahentuu”, hän urhoollisesti ”haluaa olla hyväksymässä” asioita, joiden uskoo kuuluvan normaaliin suomalaiseen elämään.

      Lopputulos on kuitenkin, että uuden ”tavallisen suomalaisen” identiteetin rakentaminen ei onnistu. Väärinkäsitykset ”normaalista” kariuttavat lupaavatkin uudet ihmissuhteet. Paluuta ”kotipihallekaan” ei ole. Ainoa ratkaisu on kaiken jättäminen ja muutto Berliiniin. Ehkä hän siellä löytää muukalaisuudesta uuden identiteetin:

      Vieras on meille tämä maa
      ei pysyväist’ oo kotia.
      Maailmass’ tässä turhassa
      me kaikki oomme vieraita.

      Takakannessa kirjaa kuvataan ”riipaisevan hauskaksi”. Minuun kirja kyllä teki vaikutuksen, mutta pelkästään hauskaksi en sitä kokenut – päinvastoin. Onko onnistunut irtautuminen todella näin mahdotonta? Vai oliko päähenkilö vain erityisen ”kiltteydestä kipeä”, jota lapsuudessa syvälle juurtunut ”kollektiivinen omatunto” ei syytöksineen jätä rauhaan? (Täytyypä lukea tuo Anna-Liisa Valtavaaran kirja.) Olisi myös hauska tietää, mitä vl-liikkeen sisällä olevat / liikkeen jättäneet Ratisen kuvauksista ajattelevat.

      Tykkää

  34. Roosa pyysi kertomaan kokemuksia tästä blogista. Olen seurannut blogia ajoittain hyvin aktiivisesti ja viime aikoina vähemmän. Minua koskettaneet kirjoitukset ovat juurikin samoja, jotka ovat saaneet suurimmat lukijamäärät. Nyt vaikuttaa siltä että puheenvuorot alkavat toistaa itseään. Niinhän käy, kun hyväkin keskustelu tulee tiensä päähän. Päätös blogin tauolle jäämisestä ja Roosan rauhaan vetäytymisestä on perusteltu

    Sitten henkilökohtaisesta annista. Keskustelut ovat auttaneet minua jäsentämään suhdettani vl-seurakuntaoppiin ja Kristukseen. Vl-tavat olen aikoja sitten kuitannut omaan lokeroonsa. En koe huonoa omatuntoa esimerkiksi konserteissa käymisestä tai säädyllisestä huulipunasta.

    Mutta vl-erehtymättömyys on vaivannut minua lapsuudesta asti. Kannakseni on muotoutunut keskustelujen kautta Markun toteamuksen kaltainen käsitys: ”Vl-kristillisyytemme on ollut omanlaisensa pohjoinen ”karvalakkiversio” 🙂 ja tulkinta – vahvuuksineen ja heikkouksineen – Jeesuksen Kristuksen evankeliumista.”

    Keskustelu aiheesta jatkuu varmaan hamaan maailman tappiin, ellei sitten vl-kristillisyyttä valloita joku afrikkalainen heimo, joka on pakko hyväksyä Jumalan valtakuntaan rumputansseineen ja korvakoruineen ja muine ”maailmallisine” menoineen. Keskustelua käydään aina uudelleen koska tämä, käytännössä sosiologisin perustein rajattu käsitys oikeasta seurakunnasta haastaa jokaisen vähänkin pohtimiseen taipuvaisen älynnystyrät jossain elämän vaiheessa. Tämän ajan voisi käyttää paremminkin, jos erilaiset tulkinnat vl-liikeessä sallittaisiin (Niitähän nytkin tässä viestiketjussa sanoja ja pilkkuja viilaten haetaan). Esimerkiksi lähimmäisten auttamiseen.

    Ymmärrän hyvin Vuokon ja hys-hysin näkökulmia, koska olen itse teini-ikäisenä ollut todistamassa Saara-äidin rakkaudellista hoitoa ja joutunut sen kohteeksi. Voisin hyvin olla ”katkera” ex-lestadiolainen, mutta keski-iässä tapahtui sellainen ihme, että tein parannuksen ja koin uudelleensyntymisen ja aloin suhtautua vl-liikkeen kiemuroihin ymmärtävämmin. Koen että pelastavan evankeliumin julistaminen on sen ydin.

    Mutta tuliko minusta vanhoillislestadiolaista? Kyllä ja ei. En pysty palaamaan nuoruuden ajan ihanteelliseen uskoon ja sosiaaliseen kanssakäymiseen rauhanyhdistyksellä, mutta saan voimaa sanan julistuksesta, olkoonkin että se on toisinaan pinnallista jne. Hys-hys kuvasi, että jos oksa istutetaan eri puusta toiseen puuhun, se ei tuota kuitenkin täsmälleen samanlaisia hedelmiä puun kanssa. Minulle on tainnut käydä juuri näin.

    Sitä olen paljon pohtinut, että miksi Jeesus oli niin syrjässä nuoruuteni uskonnollisissa pohdinnoissa ja 101 % sitoutumisessa vanhoillislestadiolaiseen uskonkäsitykseen. Jeesus oli lähinnä joulun lapsi tai omituisia tempauksia tekevä isoveli, jos näin maallinen rinnastus sallitaan. Onko tämä vain tyypillinen kasvatuskristilliyyden piirre vai johtuuko vl-liikkeen seurakuntaa painottavasta opetuksesta – mene ja tiedä. Tosissani kuitenkin yritin uskoa pilkulleen oikein.

    Nostan hattua kaikille teille jotka kirjoitatte täällä omalla nimellänne, Pertti Niukkanen, Markku Korteniemi, Heimo ja ennen kaikkea blogistit. Lämpimät kiitokset teille avoimen keskustelun edelläkävijyydestä. Haluaisin sanoa, että nimimerkin takaa kirjoittamiselle voi olla monia syitä, jotka ei välttämättä liity kirjoittajan epärehellisiin tarkoitusperiin tai edes rohkeuden puutteeseen. Itse koen tällä hetkellä, että elämässäni ei ole tilaa edes pienelle sosiaalisen median hässäkälle.

    Mutta iso kiitos kaikille tänne kirjoittaneille ja lukijoille. Ehkä keskustelu jatkuu jossain toisella foorumilla.

    Liked by 1 henkilö

  35. hyshys

    Kesäkukka: Miten ajatelet että se luottamus tähän hegelliseen yhteisöön voi palta kun tuo yhteisö käy keskustelua vain itsemääritelemilään ehdoilla ja kielellä. Sinulla on myös harhainen käsitys traumaterapiasta. Sen tarkoitus ei ole se että ihminen antaa anteeksi ja unohtaa vaan sen tarkoitus on vain ja ainoastaan opetaa ihistä elämään asioitten kanssa. Kun on tapahtunut vakavia asioita sellaista anteeksiantoa ei ole eikä tässä ajassa tule jossa uhri unohtaa ja lakaa kiehatamata kun tuo yhteisö edeleen pyrkii rikomaan joko uhrin omia rajoja tai sulkee silmänsä siltä mitä tuosta yhteisössä tapahtuu muille. Anteeksiantoa ja sovitusta tarvitsee tuo yhteisö ei uhri.

    Niin kauan kuin tuo yhteisö ei kykene hyväksymään sitä että sen sisällä on tapahtunut traumaattisia asioita jonka jälkeen asiat eivät ole eivätkä tule olemaan niinkuin ennen niin kuan tuo yhteisö jatkaa uhrien syylistämistä painostamista ja rajojen rikkomista. Anteeksianto edelytää teijän (teikijöitten) aitoa katumusta ja aitoa parannusta: Tiedätkö että kun uhrin osalta tuo luottamus katumuksen ja parannuksen aitouteen on mennyt aina uudeleen ja uudeleen ja uudeleen… niin sen tosiasian radikaali hyväksyminen ettei aitoa katumusta ja parannusta ole tulossa on erittäin vapauttava.

    Ja vaikka olisikin niin että joku kykenee aitoon katumukseen minulla on oikeus hylätä tekijä ja jätää hänet oman onnensa nojaan tekemään tätä parannustaan. Jos ihminen kykenee aitoon katumukseen niin hän kykenee ymmärtämään ja tekemään surutyönsä ihan itse siitä ettei hän (he) enää voi sovitaa asioita minun kanssani mitenkään. Ja he kykenevät kyllä ymmärtämään ja hyväksymään omaltapuoletaan se etten enää tule tekemään sitä heidän prosesiiaan enkä tule luottamaan heihin enää koskaan. Ja joka kerta kun tekiöiden puolelta pyritään venyttämään tai rikomaan uhrin rajoja, sielä vilautelaan katkeruudesta koitetaan selitää musta valkoiseksi ja pakotaa uhri anteeksiantoon ja vaikenemaan. Sellaista selitystä ei olekaan jonka kautta teot tulisivat ymmärrettäviksi ja hyväksyttäviksi on vain joko tekosyitä ja verukeita joilla tekijät koittavat vaijentaa omaa syyllisyytään.

    Jotkut tapahtumat muuttivat minun elämäni peruutamattomalla tavlala ja tämän minä olen joutunut hyväksymään… nyt on tekiöitten ja jossain määrin myös yhteisön vuoro hyväksyä se että jotkut asiat muutavat eivät vain tekijän ja uhrin välejä vaan ne muuttavat myös yhteisöjä ja moni voi joutua kärsimään myös siitä mitä eivät itse ole tehneet. Ja se kertoo yhteisöstä hyvin paljon jos ja kun se pyrkii jatkamaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut sen sijaan että hyväksyisivät sen että muutos on tapahtunut ja sen kanssa on elettävä. Niin uhrikin joutuu elämään. Minulle on jäänyt monista asioista ihan pysyviä eliikäisiä vammoja jotka tulevat vastaan joka päivä toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Ja se etten tule peitämään näitä vammoja tulee kaivamaan niin tekijän kuin yhteisöjen syylisyyden tunnetta ja totta kai se ajatus on herkullinen että kun minä peitän oman vammani tekijä ja yhteisöt saavat unohtaa. Mikään ei velvoita minua tekemään niin. Joten varmaan siitä traumaterapiasta olisi monenkinlaisille yhteisöillekin hyötyä.

    Tykkää

  36. Lahja Huhtala

    Muutama vuosi sitten tapasin Joonan ja keskustelimme hoitokokousvuosista. Kerroin hänelle hieman oman hoitokokoukseni seurauksista, joita olen saanut osakseni vuosikymmenien aikana vl-ihmisten kanssa. Mukava tapaaminen on minulla vielä tuoreena muistissani. Kiitos siitä!

    Tulin tänne sen jälkeen nimelläni ja kysyin vl-tervehtimiskultturista ja sen mahdollisesta muuttumisesta. Sehän korostuu erityisesti silloin, kun joutuu elämään ’synteihinsä sidottuna’ vl-liepeillä eli vl-ihmisten keskuudessa. Tuntui, että kysymys otettiin täällä silloin vastaan kevyesti, melkein vitsinä.

    Vastausta en ole saanut enkä ole huomannut itsekään muutosta. Kukapa vl menisi tuota tapakulttuuria muuttamaan, koska sillä on ehdottoman syvälliset hengelliset juuret 70-luvulta! Se on kuitenkin usein tapahtuva vl-muistutus minun kohtalosta. Siitä että et kuulu siltikään joukkoon, vaikka maalliset asiat ja sukulaisuussuhteet yhdistävätkin. Hengellinen jako on ilmeisesti pakko tehdä kaiken maallisen ohella joka kerran.

    Ehkäisykeskustelussa olin mukana ihan vain arkisin esimerkein, perheen ja parisuhteen erilaisia kokonaistilanteita hahmotellen. Jokin niistä oli tietysti omakohtaistakin.

    Kenenkään taivastie ei saisi olla toisen alistamisella ja uhraamisella kuorrutettu. Tarvitseeko Kristuksen Kruunu ihmisen kyyneleitä, jotta se voisi loistaa kirkkaammin? Jäikö jotain puuttumaan täydelliseksi sanotusta jumalallisesta Uhrista? Hengellinen (väki)valta antaa vääristyneen kuvan.

    Kiitos tästä mahdollisuudesta, että sain kokeilla omaa rohkeuttani tulla näkyväksi julkisella palstalla muutamissa mieltäni painaneissa vl-asioissa!

    Liked by 1 henkilö

  37. Kesäkukka

    Kyllä, hys hys, olen samaan mieltä, ettei luottamus hengelliseen yhteisöön palaudukaan, jos oikeaa keskustelua ei siellä pystytä käymään, ja jos traumoista ei voi avoimesti puhua siellä. Tuosta traumaterapiasta ajattelen niin, että kyllähän sitä kannattaa käyttää juuri tuohon, että oppii jotenkin elämään asioiden kanssa. Ja en tarkoittanut, että sen jälkeen pystyy palaamaan yhteisöön niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ei todellakaan. Luulen, että asiat menevät sen jälkeen luonnollisesti siten, että ottaa etäisyyttä tuohon trauman aiheuttajaan.

    Onko niin, ettei Vl-liike identifioi itseään useinkaan herätysliikkeeksi tai uskonnolliseksi yhteisöksi, koska se on ”Jumalan valtakunta”, ja siten se pystyy etäännyttämään itsensä näistä kipeistä asioista, joita sen piirissä on tapahtunut. Silloin se on jotain, jota maalliset lainalaisuudet ei koske? Sehän ei käytä itsestään useinkaan sanoja herätysliike tai vanhoillislestadiolaisuus (jos esimerkiksi lukee Päivämiestä), vaan useimmin käytetään näiden tilalla sanaa ”kristillisyys”. ”Meidän kristillisyydessämme…” Toisaalta silti voisi ihan hyvin todeta, että ”kristillisyytemme sisällä ja sen reunamilla elää paljon traumatisoituneita ja kärsiviä ihmisiä, jotka ovat traumatisoituneet näissä ja näissä kristillisyyteemme sidoksissa olevissa kysymyksissä.”

    Olen myös ajatellut sitä, että miksi tarvitaan tällainen sisäänpäinkääntynyt herätysliike ja onko tämä oikein, että täällä eletään vähän niinkuin omassa maailmassa, järjestetään omia kivoja tapahtumia, joissa käy pääasiassa vain omaa porukkaa? Jotenkin on alkanut tuntua, ettei toiminnan pyörittäminen vain itselle ole minusta ihan ok. Miten menikään lähetyskäsky… Mitä jos vl-ihmiset hakeutuisivat kirkkoon, ja sen toimintaan mukaan? Esimerkiksi pyhäkoulunopettajiksi? Jos ihminen etsii Jumalaa, hakeeko hän sitä tällaisesta herätysliikkeestä, josta on muodostunut elämäntapaliike, vai esimerkiksi kirkosta?

    Kiitos, Jusbru, kauniista kommenteistasi. Sanoitit minunkin tuntemukseni. Olen väsynyt. Mutta jatkat: ”Olen edelleen Israelin Jumalan palvelija samalla tavalla kuten ole lapsesta saakka ollut.” Tästä Jumalasta en minäkään tahdo luopua, oli sitten asiat kuinka vaikeita tahansa.

    Tykkää

  38. Pölhökustaa

    ”kristillisyytemme sisällä ja sen reunamilla elää paljon traumatisoituneita ja kärsiviä ihmisiä, jotka ovat traumatisoituneet näissä ja näissä kristillisyyteemme sidoksissa olevissa kysymyksissä.”

    Traumatisoiva herätysliike? Traumatisoiva Jumalan valtakunta?

    Tykkää

  39. Katariina

    Miten se on mahdollista,että Suomessa,jonka pitäisi olla sivistysvaltio,on voitu vapaasti
    harjoittaa hengellistä väkivaltaa ja edelleenkin sitä on olemassa.
    Ovatko nämä traumatisoituneet ihmiset,joita on paljon,vanhollislestadiolaisen
    seurakunnan ”hengen hedelmiä”.

    Tykkää

    1. Markku Korteniemi

      Niin ja onhan meillä traumatisoivia kirkkojakin ja kirkkohistoriaa – kysytään vaikka romaaneilta, saamelaisilta, ammoin noidiksi leimatuilta tai sisällissodan punaisilta…. Ja sivistysvaltiossa on myös valtavaa fyysistä ja henkistä väkivaltaa, josta rikostilastojen osoittama on vain jäävuoren huippu, henkistä väkivaltaa lähes kaikissa mahdollisissa työyhteisöissä ja aatteellisissa järjestöissä, jopa amnesty -järjestön piirissä ja todennäköisesti totaalitääristen ääriliberaalienkin…

      Tykkää

  40. Kesäkukka

    Tuli vielä mieleen, että yksi ”turhaan kärsijöiden” ryhmä on monet vl-sinkut. Keitä itse tunnen, niin kyllä heille on kova paikka se, ettei puolisoa löydy vl-liikkeen sisältä, ja ulkopuolelta sellaisen löytäminen ei ole sallittua. Jos niin tekee, yhteisö hylkää tai vähintään alkaa vieroksua, ja pelottelu, että usko menee, on ollut vahvaa. Tietysti hyvä ja (ilmeisesti) raamatullinenkin ohje on se, että puolisot jakaisivat saman uskon. Mutta mutta. Omasta sydämestä sellainenkin ajatus tulisi lähteä, eikä pelon takia noudattaa. Olen ihmetellyt, milloin media ottaa hampaisiinsa nämä ”yksinelämään pakotetut” ja koittaa saada heille oikeutta.

    En muista raamatunkohtaa nyt äkkiseltään, mutta Jeesushan luettelee ne tapaukset, joissa ihminen ei ole kykenevä avioliittoon, mutta muille kuin näihin ryhmiin kuuluville avioliitto tuntuu olevan melkein kuin velvollisuus. Suurin osa vl-sinkuista, jotka itse tunnen, eivät kuulu näihin Jeesuksen luettelemiin avioliittoon kykenemättömien ryhmiin. Tämä asia on myös hieman itseäni mietityttänyt. Ehkä joku ymmärtää paremmin.

    Tykkää

    1. Heino Korpela

      Kesäkukka, kaipaamasi raamatunkohta on Matt.19. Mutta jos etsit raamatusta kieltoa eriuskoisten avioliitolle, sitä kieltoa ei ole.
      Lapsena kuulin kun saarnamiehet perustelivat avioitumista muitten kuin vl – uskovien kanssa sillä, että puolison pitää olla uskonsisar, koska Abraham ja Saara olivat sisarpuolia, heillä taisi olla eri äiti mutta sama isä.

      Toinen raamatunpaikka jolla pyrittiin kieltoa perustelemaan, oli Jaakobin naittaminen:
      ”Niin Iisak kutsui luokseen Jaakobin, siunasi häntä ja sanoi: ”Älä sinä ota vaimoksesi kanaanilaista naista.
      Lähde Mesopotamiaan äitisi isän Betuelin kotiin ja ota sieltä itsellesi vaimo enosi Labanin tyttäristä.” (1.Moos.28:1,2)

      Laaban oli Iisakin vaimon Rebekan veli, eli sukuun tuli naida, tässä tapauksessa serkkutyttö, eikä vai yhtä, hän sai peräti kaksi serkkuaan vaimokseen. Tutkin noita perusteluja paljonkin, mutta paljon olen unohtanut. Oli mielestäni niin kehnoja perusteluita, sillä luulen, että tuo Raakelin veli Laaban ei ollut hyvin uskovainen, eivätkä tainneet olla tyttäretkään.

      Sillä Laaban ei palvellut yhtä Israelin Jumalaa, vaan hänellä oli kotijumalankuvia. Tytötkin tykkäsivät, että he myös tarvitsivat lisää Jumalia, niinpä Raakel varasti isänsä jumalat:
      Mutta Raakel oli pannut jumalankuvat kamelin satulasäkkiin ja istui niiden päällä. Laban penkoi koko teltan eikä löytänyt niitä.
      Silloin Raakel sanoi isälleen: ”Älä vihastu, herrani, vaikka en voikaan nousta tieltäsi. Minulla on se naisten tavallinen vaiva.” Eikä Laban löytänyt jumalankuvia, vaikka kuinka etsi.”

      Sitten varoiteltiin seurauksista, jos ottaa eriuskon käsityksessä olevan vaimon Salomon esimerkillä:
      ”Salomon vanhuuden päivinä vaimot viekoittelivat hänen sydämensä muiden jumalien puoleen, eikä hän ollut enää täydestä sydämestään uskollinen Herralle, Jumalalleen, niin kuin hänen isänsä Daavid oli ollut.” (1.Kun.11:4)

      Eivät nämä perustelut ole aitoja, vaan sanoisinko sovellettuja, jolla pyrittiin pitämään lauma kasassa ja kurissa. Lapsuuteni aikana kuitenkin moni löysi aviopuolison toisinuskovasta. Ei heitä tuomittu, mutta kun alkoivat hoitokokoukset, käytäntö muuttui.
      Minulle tuttu pariskunta, joka oli ollut jo yli neljä vuosikymmentä aviossa, mies ei ollut avioituessa ollut vl – uskossa mutta teki kohta parannuksen kun näki vaimonsa uskon, sanoi: Minä haluan uskoa sinun kanssasi samalla lailla.

      Tämä pariskunta otettiin puhutteluun ja sanottiin, että teissä on saastainen henki joka on teidät vietellyt tekemään syntiä, eli naimaan omavanhurskaan. (tuo mies taisi olla körtti) Eivät he ymmärtäneet tehneensä syntiä. Eivät ymmärtäneet myöskään saastaista henkeä, joten heidät kuulutettiin, pannaan.

      Tykkää

  41. hyshys

    Kesäkukka:
    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/05/25/lestadiolainen-liike-salasi-lasten-hyvaksikayton#media=80336

    Tämä linkki sinänsä ei liity aiheeseen mutta ymmärräthän sinä sen että kun liikeen piirissä tapahtuu erittäin pahoja asioita kuten vaikkapa hoitokoukset ym ym .. niin kyse on erittäin julmasta väkivallasta ja tuo dokumentti tuo esille mm seuraavat asiat.

    – Asiat tulee hoitaa tällä evankeliumilla ja se on se tapa jolla näitä asioita saa käsitelä liikeen sisällä…
    – Asioista saa korkeintaan puhua ammattiautajille – ei kenelekään muulle
    – Rippisalaisuus on ehdoton vaikka olisi kuinka rikottu fyysinen ja henkinen (hegellinen) koskemattomuus mikä on mahdollistanut sen että tekijä(t) ovat voineet jatkaa tekoaan uudeleen ja uudelleen. Ja monia uhreja on painosetettu ja pakotettu anteeksiantoon uudeleen ja uudeleen vaikka mikään ei muutu
    – Rippisalaisuuden kautta teko on laitettu uhrin päälle on se mikä tahansa… se siis ei ole yksitäinen lause jossain tilanteessa vaan se sisältää paljon yhteisöllistä painostamista jossa uhria painostetaan jatkamaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja jos hän ei siihen kykene uhreja on syylistetty ja hänen oirehtimistaan pidetään eritäin tuomittavana ja asiana jossa uhri velvoitetaan tekemään asialle jotain niin ettei tekijä eikä yhteisö joudu kantamaan tekojen seurauksia. Ei joudu tilanteeseen jossa joutuisi otamaan kantaa ja valitsemaan ns puolensa.
    – Tärkeää olisi että tekijä ja uri keskenään sopisivat tapahtuneet vääryydet
    – Pohjimiltaan on sellainen ajatus että asiat voitaisiin antaa molemmin puolin anteeksi,
    -Yhteisöllinen näkemys on se että ihmisen on helpompi olla jos hän voi antaa anteeksi
    – monissa tilanteissa uhri laitetaan pyytämään anteeksi ei tekijää
    – Tietoisesti pyritään estämään rikosten joutuminen viranomaisten tietoon

    Tämä ohjelma käsitelee lasten hyväksikäyttöä joka sinänsä ei ole agendani mutta siinä esiin nousevat teemat pätevät tuon yhteisön sisällä kaikeen muuhunkin väkivaltaan. Se että rippisalaisuudella tavoitelaan vain nopeaa ulospääsyä tilanteesta ei ole tavatonta. Se ei ole tavatonta että tekijän ei tarvitse muuttua ja hän voi toistaa tekonsa uudeleen ja uudeleleen. Uhrin syyllistäminen ja se että häpeä laitetaan uhrin kannettavaksi. Uhri laitetaan sopimaan tekijän kanssa keskenään … se on ajatuksena jo täysin kuoleena syntynyt. Sen sijaan että yhteisö huolehtisi uhrista ja pitäisi huolen siitä ettei tekjä pääse enää työntämään uhrin iholle kaden kesken ikinä koskaan misään tilanteessa ja tarjoaisi uhri suojaa … ei ei ..päin vastoin uhrilta vaaditaan vaaralle ja väkivallalle altiiksi asettumista miksi? Mitä tekjän pitää antaa uhrille anteeksi tai mitä uhrin pitää pyytää anteeksi tekijältään? Jos kuvitelaan että uhri pyytää anteeksi sitä ettei ota tekijän häpeää kannetavakseen tai sitä ettei voi enää omatuntonsa vuoksi olla hiljaa tai on kysyttäessä vastannut ja kertonut asiat niin kuin ne on suojaamatta tekjää tai hänen lähipiiriään. Pitääkö sitäkin pyytää anteeksi että on saanut pysyviä vammoja joita ei edes yritä peittää.

    On asioita jotka mahtuvat sinne anna anteeksi ja unohda … mutta sitten on niitä asioita jotka eivät sinne enää mahdu. Tiedätkö mitä tapahtuu kun uhri vetää pelin poikki kerrasta ja piirtää sen rajan josta hän ei enää neuvottele. Sekä tekijä yhteisöt ja osin myös viranomaiset hyökäävät uhrin kimpuun ja koittavat saada uhria muuttamaan tätä rajaa – joskus hinnalla millä hyvänsä. Jos uhri jaksaa pitää tuon rajalinjansa loukaamattomana ja koskemattomana se johtaa tilanteeseen jossa hän joutuu aina vain vähemmän ja vähemmän siihen tilanteeseen jossa joku kyseenalaistaa tuon rajan tai joku koittaa sitä ehdoin tahdoin venytellä. Siinä sitten kun aikansa on seisoskellut alkaa olla jokseenkin rauhallista. Tämän rajan ulkopuolelle saatavat jäädä anteeksianto, unohtaminen , rippisalaisuus, osapuolten välinen kahdenkesksinen sopiminen , uhrin anteeksipyyntö tekijältä, häpeän kantaminen jne…Ja tietenkin uhrin vaikeneminen asioista … Enkä minä koe mitään tarvetta siirtää tuota rajalinjaa tekijän suuntaan – ja tämä ei ole anteeksianto. Enkä ole tuolla rajalinjalla tavannut sellaista huutelijaa jolla ei olisi ollut joku ketunhäntä tai itsekäs oma tai yhteisöllinen tavoite huutelun takana.

    Tosiasia on kuitekin se että se jonka rajoja on jo rikottu ei välttämättä kykene puolustaman ja pitämään omia rajojaan tilanteessa jossa hän joutuu monien tahojen painostamaksi. Ja jossa hänen rajojaan pyritään niin tekijöiten kuin yhteisöjen taholta venyttelemään ja muutelemaan. Ja vain ne uhrit jotka eivät ota tekijän ja toisaalta myöskään yhteisöjen häpeää kannetavakseen ovat niitä jokta ovat vapaita puhumaan.

    Sekkä uhrin että tekijän rajalinjojen väliin jää suuri joukko asioista ja niin kauan kun tekiöitten puolelta ei kyetä käsitelemään vaikkapa teemoja häpeä syyllisyys tai vastuu ilman jotain itsekästä päämäärää ja tavoitetta niin ei sellaista luottamuksen tasoa voida saavuttaa jossa neuvoteluja voitaisiin käydä. Joihinkin suuntiin rajani ovat hyvin ehdotomat ja hyvin tarkoin vartioidut. Mutta sitten on niitä rajoja jotka varmaan ovat sielä mutta joita ei ole erityisemmin venytelty kyseenalaistettu tai joiden olemassaolosta olisi pitänyt hirveästi vääntää eikä tuo rajavyöhykeiden väliin jäävä kaistale ja sinne satunainen eksyminen ole aiheutanut mitään sen kummempaa traama. Ja tämä rajalinja on niitä linjoja joissa tuo anna anteeksi ja unohda toimii kuten myös asioiten puolin ja toisin keskustelminen ym … Ihan varmaa on myös se että näiden ehdottomien ja tarkoinvartioitujen rajalinjojen tilanne on jossain määrin heijastunut myös muualle mutta kun näitä rajoja ei ole tietoisesti venytelty kyseenalaistettu tai tarkoituksellisesti loukattu tilanne on rautoittunut näihin suuntiin melko nopeasti.

    SRK ei ole osoitanut ettei sillä olisi jotain kyseenalaista motiivia ajatustensa ja puheittensa takana. Ihan sama näkyy erilaisten vl sisällä olevien yhteisöjen kohdalla ja myös suuren joukon tekijöitten takana. Nämä kaikki ovat piirtäneet hyvinkin ehdottomia rajoja joiden yli he eivät neuvotteluja käy sielä asetetaan hyvin ehdottomia ehtoja siitä miten neuvoteluja käydään jos käydään ja mitkä neuvotelujen tavoiteet pitää ja tulee olla. Niin kauan kun tekijäosapuolelle ei aukene se miksi he eivät ole niitä jotka määrittävät ehdot ja tavoiteet niin kauan on vaikea nähdä että minkäänlaista muutosta olisi tulossa yhtään mihinkään.

    Tykkää

  42. Pertti Niukkanen

    SRK:n johtokunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja rehtori Matti Taskila piti puhujien kokouksessa Jyväskylän rauhanyhdistyksellä 28.12.2016 alustuksen ”Pyhä Henki luo evankeliumin kautta seurakunnan”. Alustus (alustukseen perustuva kirjoitus) on julkaistu Päivämiehen numerossa 1/2017.

    Roosa taas sanoo saatteessaan 19.7.2017: ”Vieraskynäkirjoituksena julkaisemme pastori Jaakko Rannan tammikuussa 2017 pitämän alustuksen tiivistelmän aiheesta ’Mitä eroa on käsitteillä Jumalan valtakunta ja seurakunta’.”

    Minäkin huomasin nuo Pölhökustaan mainitsemat samankaltaisuudet näissä alustuksissa. Rannan alustus on kuitenkin pidetty myöhemmin kuin Taskilan puhe. Ehkä Ranta on lukenut sen vasta Päivämiehestä 1/2017 ja halunnut esittää oman näkemyksensä aiheesta.

    Minusta Rannan tekstin voi nähdä Taskilan alustuksen epäsuorana kritiikkinä. Siihen viittaa juuri otsikko ”Mitä eroa on käsitteillä Jumalan valtakunta ja seurakunta”. Valitettavasti Rantakaan ei esityksessään ole kovin selkeäsanainen. Raja kulkee tietenkin siinä, missä kirjoitus voitaisiin tulkita varapuheenjohtaja Taskilan suoranaiseksi arvosteluksi. Olisi hauska tietää milloin tarkasti ottaen ja mille yleisölle Jaakko Rannan alustus on pidetty.
    ————

    Muutama lause Taskilan alustuksesta otsikon ”Seurakunnan elämä Pyhän Hengen ohjaamana” alta:

    – Sanan ymmärtämisen armolahjat on annettu koko seurakunnalle.
    – Kristitty ei voi uskoa eri tavalla kuin pyhä yhteinen seurakunta opettaa. Se toimii Jumalan äänenä, kun se opettaa kirjoitetun Jumalan sanan mukaisesti ja pysyy näin oikeassa evankeliumissa eli Kristuksen opissa.
    – Tähän kätkeytyy myös Pyhän Hengen kautta avautuva pyhä salaisuus siitä, että seurakunta on erehtymätön.
    – Jumalan seurakunnan voimme nähdä vain uskon kautta.
    – Seurakunnan elämään kuuluu myös toinen toisensa rohkaiseminen. Sen motiivi lähtee rakkaudesta, joka on Jumalan rakkauden osallisuutta.
    – Jumalan lahjoittamasta vanhurskaudesta seuraa hedelmänä myös suostuminen tähän rakkauteen.

    Siis ”pyhä yhteinen seurakunta” ymmärtää saamallaan armolahjalla Sanan oikein. Tässä se toimii Jumalan äänenä ja on sellaisena erehtymätön. Kukaan kristitty ei voi uskoa eri tavalla.

    Kyllä tässä ”pyhä yhteinen seurakunta” on jotakin muuta kuin näkymätön pyhien yhteys. Sehän esim. ”opettaa kirjoitetun Jumalan sanan mukaisesti” ja sen täytyy näin ollen olla ”empiirisesti havaittava”. Kuitenkin ”Jumalan seurakunnan voimme nähdä vain uskon kautta”. Siis vain oikea usko avaa silmämme näkemään ”pyhä yhteinen seurakunnan” myös empiirisesti. Ei liene vaikea arvata, mistä tuon ”oikean uskon” voi saada ja mikä uskon kautta avautuneiden silmien empiirisesti näkemä ”pyhä yhteinen seurakunta” on. 🙂

    Lisäksi seurakunnan elämään kuuluu toinen toisensa rohkaiseminen, joka lähtee rakkaudesta. Taskila tarkentaa ajatusta:

    >> Siksi rohkaisemiseen kuuluvien ”neuvon, nuhteen ja opetuksen” sanojen (2. Tim. 4:2) sisältönä ja tarkoituksena ei ole vaatia vaan tukea, nostaa ja auttaa Jumalan lasta hänen taistelussaan synnin voimia vastaan. Tässä taistelussa Pyhä Henki varoittaa synnistä ja sen seurauksista, mutta saarnaa täydellistä luottamusta Jumalaan. >>

    Rakkaudesta ja toisensa tukemisesta lähtevät ”neuvon, nuhteen ja opetuksen” hengessä pidettävät sielunhoidolliset kokoukset eivät siis ole ohi! ):

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Hiukan vielä erehtymättömyydestä.

      Erehdyin osoitteesta, erehdyin arvostelussani, erehtyminen on inhimillistä, ihminen on erehtyväinen. Erehtyvä ihminen tekee virheitä, ajatuksissa tai teoissa. Erehtymätön ihminen ei tee virheitä, ei ajatuksissa eikä teoissa? Entä ihminen, joka ei ajattele mitään eikä tee mitään? Onko hän erehtymätön? 🙂

      Pölhökustaa kysyi edellä osuvasti:

      ”Mikäli erehtymättömyys selitetään jatkuvuudella niin silloinhan pitää lähteä siitä perusoletuksesta, että alkupiste eli apostolinen seurakunta oli erehtymätön. Kai sekin seurakunta oli empiirinen, vai oliko? Kokoontuiko se, tekikö päätöksiä?”

      Hyviä kysymyksiä. Usein sanotaan, että ei ole erehtymätöntä seurakuntaa. Kuitenkin Taskilakin sellaisesta puhuu. Voiko mikään ihmisjoukko olla erehtymätön? Tuskin – tai sitten ”erehtymättömyydelle” annetaan normaalista kielenkäytöstä poikkeava merkitys. Tarvitsemmeko yleensäkään koko käsitettä?

      ”Vain Jumala on erehtymätön.” Normaalin kielenkäytön kannalta on tämäkin lause paradoksaalinen. Miten erehtymätön olento voi katua tekojaan? Näinhän Jumala Raamatun mukaan teki luotuaan ihmisen (1. Moos. 6:5–6).

      Entä se paavin erehtymättömyys? Ensimmäinen Vatikaanin ekumeeninen konsiili päätti paavi Pius IX:n johdolla vuonna 1870, että paavi on erehtymätön niissä asioissa, mitkä hän on lausunut ”ex cathedra”. Eetu Manninen selittää asiaa sivulla https://hapatusta.net/2018/03/12/montako-kertaa-paavi-on-puhunut-ex-cathedra/

      ”Vähänkään katolista teologiaa tuntevalle on selvää, että paavi ei voi julistaa erehtymättömiä totuuksia missä vain, milloin vain tai miten vain, vaan että ollakseen erehtymätön ns. ex cathedra-julistus, paavin lausunnon pitää täyttää tietyt kriteerit. Tämä tarkennus saattaa vaikuttaa kiemurtelulta: taisi tulla julistettua liian mahtipontinen dogmi, joten pitääpä minimoida vauriot ja rajoittaa erehtymättömyys koskemaan mahdollisimman pientä aluetta.”

      Jos Jumalankin erehtymättömyys aiheuttaa paradoksaalisia mielleyhtymiä, kai vielä enemmän paavin kohdalla. Miltei tekisi mieli poistaa koko erehtymättömyys-sana sanavarastostamme. Siis mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava 🙂

      Tykkää

      1. Pertti Niukkanen

        Kiitos linkistä Olof. Ranta siis piti alustuksensa 6.1.2017, mikä on yli viikon Taskilan alustuksen jälkeen. Koska ja miksi Rantaa oli pyydetty juuri tästä aiheesta alustamaan? Ehkä Ranta joka tapauksessa oli ehtinyt tutustua Taskilan alustukseen, josta nuo sanontojen yhtäläisyydet voivat johtua? Sisällöllisiä yhtäläisyyksiä en sitten niinkään tunnistanut.

        Tykkää

      2. Olof Tallius

        ”Koska ja miksi Rantaa oli pyydetty juuri tästä aiheesta alustamaan?” En tiedä, totean vain, mitä Ranta itse kertoo alustuksen alussa.

        Pohdinta Rannan alustuksen yhteydestä Taskilan alustukseen, ilman että asiaa kysyy Rannalta, on aika epämääräistä spekulaatiota.

        Tykkää

      3. Pertti Niukkanen

        Totta puhut Olof. 🙂 Asialla on tosiaan turha spekuloida. Harmi etten hoksannut Rannalta itseltään kysyä hänen Laestadius-seuran esitelmänsä jälkeen 7.2.2019.

        Kuuntelin juuri antamastasi linkistä Rannan alustuksen 6.1.2017. Siitä saikin selkeämmän käsityksen hänen ajatuksistaan kuin täällä julkaistusta tiivistelmästä. Oikeastaan en siinä mitään epäselvyyttä huomannut, ja saatoin hyvin yhtyä hänen esittämiinsä ajatuksiin. Kysymyksiä olisi toki ollut, ja nehän Ranta toivotti tervetulleiksi. Ehkä keskusteluosiossa olisi niihinkin saatu vastaus.

        Mitään yhteyttä Taskilan ja Rannan alustusten välillä ei siis tarvitse olla. Seurakuntaopilliset asiat vain ovat niitä, jotka aina ”pulpahtavat pinnalle”, kuten Rantakin sanoi. Alustusten lukija voi kuitenkin verrata tekstejä. Taskilan monitulkintaisuus esim. seurakunnasta ja sen erehtymättömyydestä sai minutkin edellä lukemaan sitä ”kuin piru raamattua”. Rannan alustus ei sellaista mahdollisuutta anna.

        Tykkää

  43. Pölhökustaa

    Suurkiitos Pertti Nykäselle tarkennuksesta ja oikaisusta.

    Olisikohan niin, että vl-liike tai ainakin sen johto tosiasiallisesti uskoo pyhään yhteiseen seurakuntaan eikä pyhän yhteisen seurakunnan ja edellyttää tätä kaikilta liikkeensä piirissä olevilta.🙂

    Tykkää

  44. hyshys

    Kritiikittä seurakunta opettaa Jumalan sanan mukaan myös silloin kun ei opeta. Armolaja siis varmaankin on se että nähään raamatun mukainen opetus silloikin kun sitä ei ole.

    Tykkää

  45. Markku Korteniemi

    Tuosta väkivallasta. Järkyttävää oli viikolla valkoisen rasistin toteuttama massamurha Uuden Seelannin Christchurchissa. Ainoa oikea tuomio tuollaisesta lienee kuolemantuomio – se voi sentään estää jotakuta vastaavasta viattomien teurastuksesta…

    Radio ylen ykköseltä kannattaa kuunnella areenasta tänä iltana uusintana tullut ohjelma ”Katomattomalla kaipauksella” https://areena.yle.fi/radio/opas vuoden 1918 surusta molemmin puolin. Horisontti -lähetyksessä oli aiheena ”Miten uskonnot vaikuttavat maailmanpolitiikkaan” ja haastateltavana mm. Antti Pentikäinen. Eilen oli ohjelmassa ”Maailmanpolitiikan arkipäivää” teemana antisemitismin nousu.

    Jos joku harkitsee uuden blogin perustamista niin mielestäni harkitsemisen arvoisia teemoja voisi olla esim. ”Kristitty ja ilmaston-/ympäristönmuutos”, ”Kristitty ja tekoäly”, ”Kristitty ja geenimanipulaatio”… – Entä mitä kuulunee Siionin Kevään ja Jupen blogeille?

    Tykkää

  46. Pölhökustaa

    Markku Kortebieni kirjoitti:
    ”Tuosta väkivallasta. Järkyttävää oli viikolla valkoisen rasistin toteuttama massamurha Uuden Seelannin Christchurchissa. Ainoa oikea tuomio tuollaisesta lienee kuolemantuomio – se voi sentään estää jotakuta vastaavasta viattomien teurastuksesta…”

    Jos noin on niin tasapuolisuuden ja analogisn nimissä kuolemantuonio olisi pitänyt langettaa myös muutamille valkoisille terroristeille vuoden 1918 sisällissodan jälkeen. Punaisiahan lahdattiinkin surutta. Kuolemantuomio tuli jopa ilman oikeudenkäyntiä.

    Ei, en hyväksy kuolemantuomiota milloinkaan olkootpa rikolilisen teot kuinka hirveitä tahansa. Järjettömään väkivaltaan ei pidä vastata järjettömällä väkivallalla. Jos jotkut käyttäytyvät kuin vilieläimet, järjestelmän ei tule langeta samaan.

    Tykkää

    1. Markku Korteniemi

      No kyllä olisi pitänyt langettaa myös valkoisille massamurhaajille…

      On hienoa, että olet periaatteellinen ja selkärankainen… Mutta eikö olisi järjellistä ja johdonmukaista että nuo yhteiskuntamme periaatteet ulottuisivat myös kaikkein pienimpiin, viattomimpiin ja suojattomimpiin – lapsiin !!

      Tykkää

  47. Olof Tallius

    Kiitos minunkin puolestani Joonalle ja Roosalle kirjoituksista, jotka ovat antaneet paljon ajateltavaa ja jopa mullistaneet uskonelämääni. Paljonkin voisin kirjoittaa, mutta meinaa olla taas ajankäytöllisiä ongelmia..:)

    Loppuun kuitenkin yksi linkkivinkki: https://www.ollinarkisto.fi

    Kyseessä on seurapuhearkisto, jossa on tuhansia seurapuheita ja alustuksia, joista vanhimmat ovat 50-luvulta. Kuukausimaksu on 14,90 € (ensimmäinen kuukausi ilmainen) ja äänitiedostoja voi ladata omalle koneelle.

    Hakea voi puhujan, raamatunkohdan tai alustuksen nimellä.

    Lestadiolaisuuden historiasta kiinnostuneelle tuolta löytyy jotakin ihan kiinnostavaa materiaalia. mm:

    – Puhujien kokous 1.4.1973: Amerikan eriseura
    – haulla ”neuvottelupäivät”, löytyy pari kiinnostavaa äänitettä vuosilta -79 ja -76
    – haulla ”kososlaisuus” löytyy Erkki Pirin pitämä alustus vuodelta -92, sisältää minusta kiinnostavia ja yllättäviäkin tulkintoja
    – haulla ”alustus” löytyy sitten vaikka mitä kiinnostavaa

    Ja toki olen löytänyt arkistosta paljon aitoa hengen ravintoa.

    Tykkää

    1. Pölhökustaa

      Kuuntelin Heikki Saaren radiosaarnan suviseuroissa Rovaniemellä 1979. Sitä on sensuroitu. Saarnan pituus on vain 18 minuuttiia. Alkuperäinen oli paljon pidempi.

      Poistettu kohta koski ilmeisesti Jumalan valtakunnan rajojen aukipitämistä oikealle ja vasemmalle sekä meneillään olevia hoitokokouksia.

      Säilytetyssä kohdassa HS kiistää ohdakkeiden nyppimisen, mutta poistetusta kohdasta voi saada sen käsityksen, että juuri niin parhaillaan tehdään. Siioni on levoton.

      Tuskinpa on sattuma, että tämä saarna on juuri tässä muodossa haluttu valita saarna- ja alustuskokoelmaan. Yleisessä tiedossa on, että Erkki Reinikainen kauhistui kuunnellessaan tätä saarnaa autossa matkalla Ouluun, josta matka jatkui Amerikkaan.

      Saaren valta oli huipussaan kesällä 1979: Reinikainen oli kaukana Amerikassa ja vl-liike hänen hallinnassa pelon ahdistamana.

      Tykkää

    2. Heino Korpela

      Tämäpä vasta aarre on! Kiitos sinulle Olof Tallius. Pitääpä tutustua lähemmin. Olin tuolla puhujainkokouksessa 1973, mutta en ymmärtänyt mitään Lepistön selostuksesta Amerikan eriseurasta, jospa nyt älyäisin paremmin – en kyllä ole juurikaan viisastunut, vaikka vuosia olen odottanut, koska sanotaan ”vanhuus ja viisaus tulevat yhtä aikaa. Neuvotko, miten avaan tuon kokouksen kuunneltavaksi.

      Tykkää

    3. Olof Tallius

      Heimo, sinun täytyy klikata oikealta ylhäältä ”kirjaudu”. Sen jälkeen valitse avautuvasta ikkunasta ”Rekisteröidy”-välilehti. Syötä tietosi ja rekisteröity palveluun.

      Kun olet rekisteröitynyt, voit käyttää palvelua ilmaiseksi yhden kuukauden ajan. Sen jälkeen palvelu vaatii kuukausittaisen verkkomaksun, jotta sitä voi käyttää. Hinta näyttäisi olevan ”eläkeläisille, työttömille ja muille yhteiskunnan tukien saajille” puoleen hintaan eli 7,90 €.

      Kun olet kirjautunut sisään, kirjoita vasemman ylänurkan hakukenttään ”Amerikan eriseura” niin löydät oikeat äänitteen.

      Tykkää

      1. Olof Tallius

        Auts. Niinpä näyttääkin olevan. Olin jostakin saanu päähäni, että kokeiluaika olisi kuukauden, enkä sitten edes tarkistanut asiaa.

        Kiitos oikaisusta.

        Tykkää

    4. Olof Tallius

      ”– haulla ”neuvottelupäivät”, löytyy pari kiinnostavaa äänitettä vuosilta -79 ja -76”

      Jaa, ei näytä löytyvän enää..:)

      Tykkää

  48. Heino Korpela

    Olof Tallius Kiitän sinua! Nyt kuuluu, tutulta kuulostaa. Tuossa kokouksessa Lepistö luki myös Väinö Polven kirjeen, jossa Polvi perui hänellä teetetyn henkiparannuksen. Einari Lepistö sanoi: ”Tämmöinen kuolinsanoma.”
    En saanut yhtään ilmaista aikaa, vaan tahtoi heti maksun – aatteli varmaan, että on varminta ottaa heti Heinolta rahat pois!

    Nyt alan kuunnella, näen, että olenko yhtään viisastunut. Ainakin vastenmieliseltä tuntuu Einarin ääntä kuunnella. Jumalan terve – tervehdys on ihmisten keksimä tervehdys, ei raamatullinen. On hyvä, että minut nakattiin ”ylilaidan”. En varmaan olisi päässyt ”selville vesille” jos eivät olisi kohdelleet niin kuin kohtelivat. Daavid kiittää Jumalaa:
    ”Korkeudestaan hän ojensi kätensä ja tarttui minuun, hän veti minut ylös syvistä vesistä.
    Hän vapautti minut vihollisteni väkevistä käsistä, vihamiehistäni, jotka olivat minua vahvemmat.
    He kävivät kimppuuni onnettomuuteni hetkellä, mutta tuekseni tuli Herra.
    Hän avasi minulle tien ja päästi minut vapauteen, sillä hän oli mieltynyt minuun.” (Ps.18:16-19)

    Tykkää

  49. Heino Korpela

    Kuuntelin Väinä Polven saarnan joka on pidetty Raahen suviseuroissa 1962. Kuuntelin tuota saarnaa myös seurakentällä 1962. Minua kosketti kovasti yksi kohta tuosta tekstistä, siis tämä:
    ”Ja katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antamaan kullekin niinkuin hänen työnsä on” (Ilm.22:12)

    Tämä teksti on Bibliasta ja on mielestäni paremmin käännetty kuin uudemmissa käännöksissä. Minä tunsin hyvin Polven, olen hänen kanssaan lapsena keskustellut paljon uskosta, raamatun kirjoituksista ja opista. Hän oli hyvin sydämellinen, sanoisinko isällinen minua kohtaan ja aukoi ymmärrystäni ymmärtämään kirjoituksia, monesti oman elämänsä kokemusten kautta.

    Miksi tuo Ilmestyskirjan kohta puhutteli erityisesti? Nolottaa kyllä kertoa, mutta kerron kuitenkin. Olin tuolloin nuorukainen, juuri tulossa mieheksi. Nyt kysyn sinulta joka luet tätä, ymmärrätkö mitä Jeesus ilmoittaa, kun sanoo: ”Ja katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani.”
    Siis ei minun, eikä sinun palkka, vaan Jeesuksen palkka jonka hän antaa, sinulla ja minulle jotka uskomme.

    Ajattelin tuolloin, että minä taidan jäädä osattomaksi tuosta Jeesuksen palkasta, sillä olin tehnyt syntiä joka painoi ihan maahan asti. Sitten kuitenkin päätin, että en lähde tuo synninteko tunnollani pois näistä seuroista. Mutta samassa sielujen vihollinen kuiskutteli korvaani; menetät kaiken kunniasi, jos käyt tunnustamassa ja pyytämässä anteeksi. Ei, ei semmoista voi tehdä.

    Minäpä keksin hyvän keinon! Päätin valita vanhan, siis niin vanhan rippi-isän, että ihan kohta kuolee ja vie tiedon Heinon uskon kehnoudesta hautaan. Kävelin seurakentällä, sitten huomasi vanhan miehen istuvan yksinään ruohikolla – aattelin, tuo ei elä kauan. Menin hänen luokseen ja pyysi saada ripittäytyä. Hän yskähti ja kieltäytyi, sanoi, että on tässä omissakin synneissä kestämistä.

    Minulle tuli hätä – minä jään osattomaksi Jeesuksen palkasta! Sitten näin kauempana tulevan kahden naisen kanssa vanhan minulle tutun saarnaajan Kauno Kemppaisen, en enää yhtään muistanut, että minun tulisi hävetä lakemustani, menin hänen luoksensa ja isolla äänellä kerroin mitä olin tehnyt ja kysyin häneltä, että saankohan tämän rikkomukseni uskoa anteeksi – en hädässäni muistanut edes hävetä. Tuo vanha puhuja otti minua kaulasta, taputti olalla ja sanoi, että ei tuo ole kuin syntiä. Usko anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja ole vapaa.

    Sieluni kiitti Jumalaa joka oli poikansa kautta minutkin armahtanut. Minä en osaa sanoin kuvata tuota kevyttä oloani. Menin seuratelttaan ja lauloin toisten armahdettujen kanssa:
    Oi mul on onnen päivä
    miks en mä laulaisi.
    Kun sydämein on täynnä
    miks siit en kertoisi.

    Tykkää

  50. Ajatus

    Juutalaiskirjailija Amos Ozin kirjassa ” Juudas”, päähenkilö opiskelija Shmuel rakentaa Juudaksesta ikäänkuin Jeesuksen managerin, joka ei tyytynyt siihen, että Jeesuksen tekemät ihmetyöt tapahtuivat syrjäisissä pikkukylissä. Juudas järjestääkin tapahtuman keskelle Jerusalemia, jossa näyttävässä spektaakkelissa Jeesus tulisi astumaan alas ristiltä suuren kansanjoukon keskellä. Kuka voisikaan olla enää uskomatta häneen.

    Tässä Oz sen lisäksi, että tuo esiin juutalaisen Messias-käsityksen,
    tulee myös paljastaneeksi kaiken sen evidentialistisen omavanhurskauden, jossa Kristus joka hetki astuu näyttävästi alas ristiltä.

    Näin ei tapahdu, ja tässä onkin paradoksi, joka on kaiken kristinuskon pohja ja perusta; Kristus on heikoissa väkevä. Heikkous on voima, päinvastoin
    kuin ex-paavi Razingerin kylmäävä epäuskon saarna, jossa Aristoteleen
    etiikan mukaisesti vahvimmalle kuuluu kaikki.

    Se, että heikollakin on mahdollisuus, on rakentanut koko Euroopan
    kristillisen arvopohjan ja kulttuurin, johon kaikkialta on nyt pyrkyä.
    Mutta ennen kaikkea se on hyvä sanoma meille, jotka emme löydä
    itsestämme mitään loogista perustetta sille, että olemme Hänen lapsiaan.

    ”Kristus tuntee lampaansa, mutta lampaat tuntevat myös toinen toisensa
    äänestä ja hajusta” (L.L. Laestadius).

    Yhteys syntyy kun rakkauden kultainen
    koukku tarttuu hengen siniseen silmukkaan. Yhteys ja osallisuus toisten
    Jumalan lasten kanssa on täyttä armoa ja anteeksiantamusta.

    Jos emme tukitse korviamme kuulemasta ”veren vikoja”, vaan jäämme niissä elämään ja niitä aktiivisesti levittämään, käy helposti niin, että se hengen sininen silmukka katkeaa ja kultainen koukku ei enää tartu. Yhteyttä ei synny.

    Kun tuo hengen silmukka parannuksessa korjautuu kultaiset koukut ovat valmiina jälleen tarttumaan. Ilo on yhteinen ja käsittämätön.

    ”Minä uskon, Herra! Tiedän ja näen, että en valehtele tässä. Minä uskon, se on totta. Mutta näen myös jotain, joka vaivaa minua. Tahtoisin seistä, mutta silti huojun. Pysyn juuri ja juuri pystyssä kaatumatta, koska kuitenkin uskon. Katso silti kuinka huojun; auta minua epäuskossani! ” ( Augustinus)

    Tykkää

  51. Pertti Niukkanen

    Tuo Ollin Arkisto on tosiaan historiasta kiinnostuneille erinomainen lähde. Se antaa mitä lupaa, ja sitä voi turvallisesti käyttää. Kuukausimaksukaan ei ole ylimitoitettu, kun ajattelee ylläpidon tuottamaa työtä ja (luultavasti) varsin vähäistä käyttäjämäärää. Eläkeläisellekään 7,90 €/kk ei ole mahdoton summa. Hakutoiminnot ovat hyvät ja äänitteet voi tallentaa omalle koneelle. Näin kannattaakin tehdä vanhojen heikkotasoisten äänitteiden kohdalla, koska silloin äänensäätömahdollisuudet ovat suuremmat. Joku nopeasorminen varmaan ehtii jo ilmaisviikon aikanakin hamstrata koneelleen melkoisen saarnavalikoiman (jos vain kovalevytilaa riittää). 🙂

    Harmi, ettei Heikki Saaren ”joutsenlaulua” Rautiosaaren suviseuroissa 1979 kuulla täydellisenä. Eihän se Ollin vika ole, koska puhe ei ilmeisesti ole koskaan ollut täydellisenä kasettimyynnissä? Kai äänite kuitenkin on kokonaisuudessaan tallella jossakin arkistossa ja näin tutkijoiden käytössä. Ehkä saamme tietää tästäkin lisää Ari-Pekka Palolan SRK:n historian kolmannen osan ilmestyessä.

    Laestadius-seurassa Pekka Väänänen kertoi tammikuussa:

    ”Olen aloittanut kokoamaan saarna-arkistoa esikoislestadiolaisen herätysliikkeen tutkijoille, nostalgikoille jne. Tässä Dropbox-linkki wanhoihin esikoislestadiolaisiin saarnoihin. Niitä on muutama asianharrastaja digitoinut kelanauhalta ja kaseteilta. Vanhimmat äänitteet ovat 1960-luvulta. Opillisesti saarnamateriaali on hyvin vaihtelevaa, joten kehotankin kuuntelemaan kriittisesti ottaen huomioon Tunnustuskirjojemme opetukset.”

    Myös tämä ”Pekan Arkisto” on lestadiolaisuuden historiasta kiinnostuneille erinomainen lähde. Pekka Väänänen myös täydentää jatkuvasti arkistoaan. Tässä linkki: https://www.dropbox.com/sh/d1ik5cquw6vfhv8/AAB2DNUy23uW_RpKkdqvOXMMa?dl=0&fbclid=IwAR3yS7TQI-BWxevg8ol1zRd_z9s-3w4xaLkoO6zx86zvaK4866r_yaHs25E

    Rinnalla voi lukea Risto Blomin kirjaa ”Jumalan lapseksi: Käsitys uudestisyntymisestä esikoislestadiolaisessa julistuksessa” (Kirkon tutkimuskeskus 2002). Se sisältää hyviä el-saarnojen opillisia analyysejä. Kirja löytyy varmaan kirjastojen varastosta ja divareistakin.

    Tykkää

    1. Pölhökustaa

      Kuuntelin myös Juha Pentikäisen saarnan suviseuroissa Kajaanissa1979. Siitä on poistettu osa, jossa puhuja kehoittaa kiirehtimään parannuksen askelille, sitä jolla on ollut ajatuskin työvaliokuntaa tai johtokuntaa, jumalan huoneenhallitusta vastaan. Huoneenhallitus-teema sen sijaan on ”harmillisesti” jäänyt saarnasta poistamatta. Ehkä sensuuri on tehty ajankohtana, jolloin huoneenhallitusoppia ei vielä oltu julistettu vääräksi.

      Heikki Saaren saarna 196? Oulunsalossa on mielenkiintoinen. Loppu on lähellä, maailma on paha ja aika on paha, eikä pakanalähetystyötä kannata enää tehdä, koska eri kansojen etsikkoaika on menyt. Herran henki lepää viimeisinä aikoina pohjan maalla (Sak.6:8) evankeliumin kierrettyä sitä ennen maan kaikki kolkat. Uskomaton saarna, kuunnelkaa vaikka.

      Ja kaikenlaista muutakin vl- opillista erityiskorostusta kokoelmasta löytyy. Osa niistä on myöhemmin julistettu harhaopeiksi.

      Eksklusiivisuus tuntuu saarnoissa voimakkaana. Kirjallisissa esitelmissähän tuota oppia on pyritty hiukan viime aikoina vesittämään.

      Tykkää

    2. Markku Korteniemi

      Tuota, tuota SRK:n suviseurat Rovaniemen Rautiosaaressa 29.6.-2.7. 1979 on ymmärtääkseni ihan laadukkaalle nauhamateriaalille äänitettynä C-kasettisarjana, joka minullakin on – eikö HS:n puhe ole siinä kokonaisena – no en voi sitä nyt tarkistaa, kun kyseinen kasetti on eräällä sukulaisellani lainassa 🙂 jos pitempään…

      Tykkää

      1. Pölhökustaa

        Ei ole Saaren saarnaa kokonaan Ollin kokoelmassa. Pituuskin on vain 19 minuuttia. Alkuperäinen radiosaarna oli paljon pidempi.
        Juu, ei ole SRK:n c-kasettitallenteessa mitään vikaa teknisesti. En tiedä kuinka pitkä tuo saarna siinä on ja onko se kokonaisena siinä.
        Sen tiedän, että SRK:n c-kasettikokoelmissa suviseuroista muutamia saarnoja on leikelty. Muutamia ei ole julkaistu kasettina ollenkaan.

        Tykkää

  52. Leena Huovinen

    Ihan aluksi: sydämellinen kiitos Roosalle ja Joonalle blogin luomisesta ja ylläpidosta!

    Ja sitten Roosan johdannon ja Vuokon kommenttien innoittamia ajatuksia. Ehkäisy, tai pikemminkin siitä kieltäytyminen, on minunkin mieleni päällä. Kuinkas muuten, olenhan vasta vähän yli 70-vuotias.

    Roosa kirjoitti, että ”valinta olla ehkäisemättä on valitettavan harvalle omasta Kristus-suhteesta nouseva valinta” ja pohti ”miten tulisi toimia Raamatun ja uskon säilymisen, iankaikkisuuden kannalta?” Vuokko puolestaan kysyi, ”millä kaikella muulla tavalla henkilökohtainen Kristus-suhde näkyy ihmisessä kuin vain ehkäisykielteisyydessä?”.

    Minä taas kysyn tältä blogiseurakunnalta: mistä me olemme saaneet sen käsityksen, että henkilökohtainen Kristus-suhde ilmenisi valintana olla ehkäisemättä? Onko se tullut meille sisäisen kotiopettajamme Pyhän Hengen hiljaisena kuiskauksena? Voisiko jumalallinen kotiopettaja ohjata jokaista kristittyä ehdonvallan asioissa (ehkäisy, poliittinen kanta, harrastukset, parisuhteen muodostaminen, ammatti jne) juuri tuon yksittäisen kristityn elämäntilanteeseen ja voimavaroihin sopivalla tavalla. Jokuhan voisi saada ohjausta vaikkapa sellaiseen ratkaisuun, että omassa elämässään suostuu ehkäisyyn, mutta adoptoi lapsen kriisialueelta. Kuka toinen kristitty kuvittelisi elävänsä niin suuressa ”valossa”, että uskaltaisi tuomita Pyhän Hengen työn toisessa kristityssä?

    Tykkää

    1. hyshys

      Leena:
      Ajatus siitä että valinta olla ehkäisemättä juontaa juurensa siihen että halutaan pitää kiinni uskosta Jumalaan luojana tai että ehkäisy on luopumista ensimmäisestä opinkappaleesta. Ja sitten on todettu ettei kyse ole ehdonvallan asiasta. Lisääntykää ja täyttäkää maa on ei vain käsky vaan enemmän kuin käsky.

      Ja sitten todetaan että aviopari tekee ratkaisunsa jumalan sanaan sidotun omatuntonsa mukaan. Ja seuraavaksi todetaan että jumalan sanaan sidottu omatunto ohjaa meitä siihen ettei perhesuunnittelu ja lapsirajoitus tule jumalan lapselle kysymykseen.

      Älä kysy! Tuola ehkäisyä käsittelevässä ketjussa en ole vielä ymmärrettävää vastausta saanut siihen mitkä nämä perusteet itseasiassa ovat.

      Tykkää

  53. Pölhökustaa

    Mitä enemmän olen tutkinut ja yrittänyt ottaa selvä selvää vl- liikkeen olemuksesta sitä tyhjemmältä ja valheellisemmalta sen erehtymättömyys ja eksklusiivisuus ovst alkanut tuntua. Olisipa minulla nuorena ollut se tieto ja kokemus mikä nyt on. En olisi haksahtanut. Loppulauseeksi siteeraan Mika Waltaria.
    ”Valheen ympärillä parveilevat näet ihmiset kuin kärpäset hunajakakun kimpussa ja sadunkertojan sanat tuoksuvat suitsutukselta hänen istuessaan karjanlannassa kadunkulmassa, mutta totuutta ihmiset pakenevat. — Totuus on viiltävä veitsi, totuus on parantumaton haava ihmisessä, totuus on lipeä, joka katkerana syö sydäntä.”

    Tykkää

  54. Markku Korteniemi

    Pölhökustaa: ”…sitä tyhjemmältä ja valheellisemmalta sen erehtymättömyys ja eksklusiivisuus ovst alkanut tuntua.”

    No miksi kuitenkin piehtaroida ja masokistisesti jauhaa sitä samaa – ja samalla kuitenkin sen vankina… Kun kerran Suuri Jumalamme haluaa meitä johtaa syvempään totuutensa tuntemiseen!

    ”…älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.”
    (1. Kor. 14:20)

    ”Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita… (Ef. 4:13-14)

    ”Herra, mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä ajattelet. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Ihminen on kuin tuulenhenkäys, hänen päivänsä katoavat kuin varjo. (Ps. 144:3-4)

    Herra, meidän Jumalamme, kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä! Se julistaa sinun taivaallista kirkkauttasi.

    Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.

    Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen — mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat.

    Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.

    Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa: lampaat ja härät, kaiken karjan, metsän villit eläimet, taivaan linnut ja meren kalat, kaikki vesissä liikkuvat.

    Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!
    (Ps. 8:1-9)

    Tykkää

    1. Eevertti

      Hengellinen skitsofrenia sairastuttaa niin kasvatuskristillisyyden kautta kuin parannuksen kokeneekin. Kasvatuskristillisyydessä sanoinkuvatusti ihminen kasvaa liikkeeseen tunne-elämän ja aistien välityksellä. Suviseuroista tarttuvat lapseen ruohon, parkin ja vessan haju, ämyreistä kuuluvat saarnat, laulu, yhteisöllisyys, karkin ja jäätelön syönti, roskien keruu, taivaalta paistava aurinko, valkoinen teltta luovat valtavan spektaakkelin kehittyvälle ihmiselle, siinä missä ordotoksit käyttävät seremonian tehosteena suitsuketta tai muslimit vaeltavat Mekkaan.

      Hengellinen skitsofrenia syntyy siinä vaiheessa kun ihminen alkaa ymmärtää saarnojen ja vallitsevien käytänteiden sisältöä.
      Eräs henkilö sanoi esim. että raamatusta luettu, ominpäin sovellettu ja väärissä tilanteissa toimeenpantu ns. kristuksen kirkkolaki on vienyt liikkeeltä uskomisen ilon. Ennen oli tapana kaikissa isoissa seuroissa että vähintään yksi saarna pidettiin (pelotteeksi) ns. laista.
      Vl-liike voisi aloittaa hengellisen uudistuksen siitä että tämä ns. laki upotettaisiin naftaliiniin määrättömäksi ajaksi, raamatun kohdat itsessään kyllä säilyvät koska ne on kirjoitettu raamattuun.

      Tykkää

  55. Pölhökustaa

    ”Ennen oli tapana kaikissa isoissa seuroissa että vähintään yksi saarna pidettiin (pelotteeksi) ns. laista.”

    Tämäkin taitaa olla niitä sterotypioita. Väitteelle ei löydy kirjallisia lähteitä. Kukaan ei tiedä aikaa eikä paikkakuntia. Kyseistä hokemaa ennen…. on hoettu ainakin 40 vuotta, sen muistan, mahdollisesti paljon pidempäänkin.

    Olettehan kuulleet tarinan sairasta tapaamaan tulleista, jotka kyselivät mitä kuuluva ja kauniis aivan kuin enkelkuoron esittämä laulu on. Kuolemansairas vastasi ettei hän ainoastaan kuule vaan myös näkee. Tarina on vanha ja oli käytössä jo yli sata vuotta sitten. Kukaan ei vaan tiennyt eikä tiedä missä ja milloin se tapahtui ja ketkä sen kokivat.

    Tykkää

  56. hyshys

    Oma tulkintani on että nämä lakisaarnat eksyvät mukaan sosiaalisia polkuja pitkin. Ketkä tulevat valituiksi suviseurojen tai alustuksen pitäjiksi? Puhujiksi näyttää valikoituvan tietyn ajatusmailman omaavia enemmän kuin.muita. Tietyt alueelliset erot ja myös se millainen suhde kyseisellä puhujalla on tiettyihin tahoihin heijastuu puheitten sisältöön.

    On yllättävää se ettei puheitten sensurointia nähdä isona ongelmana. Se on iso ongelma kun opetukset ja monet toisiinsa nähden.päinvastaisetkin tulkinnat jäävät elämään. Varsinkin kun mitään ei koskaan korjata.

    Ja varmasti SRK osaa poimia ne itseleen sopivat dogumentit ja jätää itselleen kiusalliset sivuun ja julkaista vain itselleen sillä hetkellä edullista materiaalia ja sensuroida se mitä ei missään tapauksessa haluta julki. Sensuuri ei vain näytä purevan siihen mitä kentällä tapahtuu.

    Jos opetus olisi niin raamatullista kuin sen sanotaan olevan niin tälläiseen valkooesuun ei olisi tarvetta. Hoitokokoukset ja sideavainten käyttö mm näytää edelleen olevan osa tuon liikeen todellisuutta. Eivät nämä opit liikeestä yhdellä uutisella mihinkään katoa eikä se ole keskustelua ettei todellista kaikkialle ulottuvaa keskustelua käydä. Vain jotkut tahot käyvät keskustelua mutta nämä tahot eivät käy keskustelua kaikkien kanssa.

    Tykkää

  57. Heino Korpela

    Tuo saarnakokoelma on kyllä tärkeä, jos halutaan ymmärtää oppia mikä vielä tuolloin 1970 – luvulla vallitsi. Mutta jos tuo puhujien kokous vuonna 1973 on myös kokouksen osalta äänitetty, eikä vain Lepistön alustus Amerikan eriseurasta – Onko äänitettä olemassa?

    Semmoinen äänite se vasta aarre olisi. Luulen, että tällä Lepistön alustuksella alustettiin Suomen hoitokokoukset, eli se oli kuin lähtölaukaus. Hoitokokouksia oli kyllä pienimuotoisesti jo pidetty, mutta ei kuitenkaan valtakunnallisesti.

    Olin tuolloin nuori ja kait vähän tyhmäkin, koska en ymmärtänyt yhtään mitään. Odotin (minua viisaampien puheenvuoroja) kuten Pauli Korteniemen ja monen muun, jotka olivat paljon tutkineet historiaa, mutta turhaan odotin. Eino Rimpeläinen yritti vähän panna hanttiin, yrittivät hoitaa hänet hiljaiseksi – ei onnistuneet. Kysyin tästä hoidosta muutamilta puhujalta, sanoivat, että on päätetty hoitaa Einoa Kajaanissa, niin onnistuu paremmin.

    Jos tuon kokouksen puheenvuorot on äänitetty, ne tulisi historiantutkijan saada kuunnella. Silloin kuultaisiin ketkä puhujat kävivät ylistämässä Heikki Saaren henkien tunnistamislahjoja. Näin jälkeenpäin kun miettii, on aivan selvää, että tässä kokouksessa pohjustettiin tulevat hoitokokoukset ja Heikki Saaren valta-asema, jonka puhujien porukka oli valinnut keulahahmoksi.

    Tykkää

    1. Pölhökustaa

      Kuuntelin Ollinarkistosta Einari Lepistön pitkän ja uuvuttavan alustuksen puhujainkokouksessa 1.4.1973. En tiedä oliko tuo kokous lähtölaukaus hysteeristen hoitokokousten tulevalle vyörylle vai oltiinko tilanteessa, jossa juna oli lähtenyt jo liikkeelle.

      Lisävalaistusta Amerikan ”eriseurasta” löytyy netistä mm. äänitteestä Minneapolin kokouksesta lokakuussa 1972. Heikki Saari oli kokouksen hahmo.

      Samanaikaisesti SRK oli joutunut vastaamaan Amerikan ”uskovaisten” kyselyyn onko HS samassa hengessä Suomen Siionin kanssa. Vastauskirje oli otsikoitu:
      Heikki Saaren uskomisen vaikeudet.

      Lisävalaistusta ainakin minulle toi myös puhujainkokous joulukuun lopulla 1974., Tuolloin käsiteltiin mm. nimetöntä kirjettä ja samanaikaisesti Amerikan töröläiset ja Suomen sillanpääläiset virittelivät yhteydenpitoaan.

      Jotenkin olen saanut sen käsityksen, että ns hoitokokousten ydin oli siinä, miten ns Kristuksen kirkkolakia on sovellettava käytäntöön senaikaisessa tilanteessa. Tuolloinhan uskottiin myös hengen vikojen olemassaoloon ja nuo väärät henget haluttiin reväistä irti juuria myöten. Vääriä henkiä oli monia ja kososlaisuus oli niistä suurin. Jumalan valtakunnan rajat haluttiin pitää auki oikealle ja vasemmalle näinä viimeisinä aikoina. Jumala oli puhdistava puimatantereensa. Samalla kuitenkin muistutettiin ja korostettiin, että Jeesus kielsi ohdakkeiden nyppimisen vehnäpellosta. Sekasotku ja hysteria oli valmis ja ev lut. kirkon johtokin kiinnitti siihen huomiota. Arkkipiispa sai satoja kirjeitä vihastuneilta ja hätääntyneiltä.
      Hoitokokoukset riistäytyivät käsistä viimeistään silloin kun alettiin tutkia ja epäillä väärään henkeen menneiden katumuksen aitoutta ja syvyyttä. Hoitokokouksia varten lanseerattu huoneenhallitusoppi ja oppi erehtymättömästä seurakunnasta eivät toimineetkaan kuten oli haluttu. Ne vain pahensivat liikkeen kriisiä.

      Vl- liikkeen omankin tulkinnan mukaan kulminaatiopiste saavutettiin marraskuussa 1979. Erään arvostetun vl- pappismiehen mukaan Jumala puuttui silloin asioihin. Herää kysymys, mitä Hän teki sitä ennen.

      Kirkkohistoria on synnin historiaa. Sitä on myös lestadiolaisuuden ja vl-liikkeen historia.

      Onhan tämä ollut mielenkiintoinen blogi. On ollut mukavaa seurata syvällistä keskustelua olla itseään viisaammassa ja tietävämmässä seurassa. Jään kuitnkin kaipaamaan keskustelua kuinka käyttökelpoinen vain Matteuksen evankeliumissa esitetty ns Kristuksen kirkkolaki on suhteessa koko Raamattuun ja mitä ongelmia sen tulkinnassa ja soveltamisessa on ilmentynyt ja ilmenee. Sen sijaan erehtymätöntä seurakuntaa( ei mainita Raamatussa) ja eksklusismia ei kannattane enää pohtia.

      Tykkää

  58. Pertti Niukkanen

    Keräsin hiukan tilastoa Hulluinhuonelaisen kommenttien määrästä.

    Hulluinhuonelaisen ensimmäinen blogikirjoitus oli Joonan ”Rippi – ahdistuksen aiheuttaja vai lohdutuksen lähde?” 23.10.2013. Se keräsi 7 kommenttia. Tämä jäikin vuoden 2013 huippulukemaksi.

    Vuonna 2014 kommentointi vilkastui. Sadan kommentin rajan ylittivät Äidin puheenvuoro (105) ja Ehkäisykielteisyyden perusteita (169). Sosiologiset aiheet saivatkin nyt selvästi eniten kommentteja. Vuoden tärkeä tapaus oli myös Roosan tulo toiseksi blogistiksi kirjoituksella Rippi lohduttaa – ei pelasta 28.9.2014.

    Vuonna 2015 kommenttien määrä kasvoi tasaisesti. Sadan kommentin rajan ylittivät Vanhoillislestadiolaisuus ja luterilaisuus (104), Suoria sanoja (168), Rakastakaa toisianne (188) ja Syksy koittaa mutta päivä sarastaa (190).

    Myös vuonna 2016 jatkoi kommenttien määrä kasvuaan, mutta 200 kommentin raja ei vielä rikkoutunut. Suosituimmat olivat Omatunto (116), Kristillinen kasvatus? (106), Tunnenko itseni oikein? (105), Kansanmurha kotimaassamme (104), Hanna Nurminen: Jumala vai minä? Kaksi käsitystä vanhurskauttamisesta 1970-luvun vanhoillislestadiolaisuudessa (185), Valvokaa (127) ja Armolinjan ongelmia (118).

    Tähän väliin pieni henkilökohtainen muistelus, koska vuosi 2016 oli itselleni tärkeä.

    Vuosina 2012–2014 kommentoin lähinnä Kotimaa24:ssä (varsinkin Vuokko Ilolan blogissa). Siellä tutustuin kirjoittajina mm. Joona ja Markku Korteniemeen, Heino Korpelaan ja Eudokimokseen. Näihin aikoihin en kirjoittanut mitään Hulluinhuonelaiseen. Ajattelin että se toimii parhaiten vl-liikkeen sisäisenä keskustelupalstana, jota en halunnut ulkopuolisen välihuudoilla häiritä.

    Kolmen vuoden keskustelujen jälkeen K24:ssä ajattelin, että olen saanut riittävän ”perusopetuksen” vl-liikkeestä ja siirryn muihin aiheisiin. Toisin kuitenkin kävi. Syksyllä 2016 kiinnostuin ”puoliakateemisesta” Laestadius-seurasta. Siellä tapasin myös Joonan ja Roosan 13.10.2016 kuuntelemassa Ilpo Harjutsalon esitelmää ”Lukekaa paremmin kirjanne!” Silloin oli Hulluinhuonelaisen kuumana aiheena Hanna Nurmisen väitöskirja. Siihen keskusteluun sitten lähdin mukaan ja siitä alkaen olenkin kommentoinut lähes kaikissa keskusteluissa. No, vieläkään ei ”peruskoulutukseni” ole alkua pidemmällä, mutta joskus on siihen vain tyydyttävä. 🙂

    Vuoden 2017 kommentoiduimmat aiheet liittyivät opillisiin kysymyksiin tai historiaan. Niihin osallistuin innolla. Varsinkin Jaakko Töllin ja Emil Antonin vieraskynäkirjoitukset jäävät mieleen. Aikajärjestyksessä vuoden 2017 sadan kommentin rajan ylittäneet:

    – Jaakko Tölli: Pappina Suomen ev.lut. kirkossa 2010-luvulla (116)
    – Huomioita viime päivien keskustelusta (125)
    – Emil Anton: Katolilaisen kirje lestadiolaisille (164)
    – Islam, rauhan uskonto? (152)
    – Tarkoitus ja toivo (114)
    – Hiukan esikoislestadiolaisuudesta (140)
    – Joona: Vanhoillislestadiolaisuuden tämänhetkinen tila ja suhteeni liikkeeseen (147)

    Vuonna 2018 kommenttien määrä suorastaan räjähti. Tässä sadan ylittäjät suuruusjärjestyksessä:

    – Onko 1970-luvun asiat käsitelty? (784)
    – Pyhä yksinkertaisuus (361)
    – Näkemiin! (325)
    – Kirje opettajalta (316)
    – Näin aloitat säännöllisen Raamatun lukemisen (290)
    – Onko usko tarkoitettu myös ajattelemisesta pitäville ihmisille? (247)
    – Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi (226)
    – Havaintoja kaventuvasta tilasta kirkossa (138)
    – Ole rohkea ja puhu uskostasi! (130)
    – Blogimme historiaa ja tulevaisuudennäkymiä (125)
    – Vieraskynä: Uudestisyntynyt vai kasvatususkovainen? (118)
    – Mitä on pyhä? (111)

    Kärjessä on Onko 1970-luvun asiat käsitelty? ennätysmäisellä kommenttimäärällä 784. Se kai osoittaa, että niitä asioita ei ole riittävästi vieläkään käsitelty. Parasta keskustelussa olivat mielestäni vl-liikkeen historiaa sisältä käsin tuntevien kommentit. Huippuna oli varmaan Markun kirjeenvaihto SRK:n johdon kanssa.

    Joonan kirjoitus seurakuntaopista ja tilitys lähtönsä syistä oli mielestäni opillisesti kiinnostavinta koko Hulluinhuonelaisen historiassa. Pelkään, että tuo ”Näkemiin!” tarkoittaa ”Hyvästi!” Haikeaksihan tämä vetää, mutta ”kaikella on aikansa”.

    Tässä vielä kaikkien aikojen 15 kärjessä (samalla ne, joissa on yli 150 kommenttia):

    – Onko 1970-luvun asiat käsitelty? (784), 2018
    – Lukuvinkki: Ehkäisyn etiikka (517), 2019
    – Pyhä yksinkertaisuus (361), 2018
    – Näkemiin! (325), 2018
    – Kirje opettajalta (316), 2018
    – Näin aloitat säännöllisen Raamatun lukemisen (290), 2018
    – Onko usko tarkoitettu myös ajattelemisesta pitäville ihmisille? (247), 2018
    – Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi (226), 2018
    – Syksy koittaa mutta päivä sarastaa. (190), 2015
    – Rakastakaa toisianne (188), 2015
    – Hanna Nurminen: Jumala vai minä? Kaksi käsitystä vanhurskauttamisesta 1970-luvun vanhoillislestadiolaisuudessa. (185), 2016
    – Ehkäisykielteisyyden perusteita (169), 2014
    – Suoria sanoja (168), 2015
    – Emil Anton: Katolilaisen kirje lestadiolaisille (164), 2017
    – Islam, rauhan uskonto? (152), 2017

    Siis viime hetkillä vuoden 2019 ”Lukuvinkki: Ehkäisyn etiikka” otti kakkossijan listassa, jota olisi muuten vuosi 2018 hallinnut suvereenisti. Tämä kai osoittaa, että blogille on edelleen suuri tarve. Voi olla jopa, että tämä hyvästelyketju venyy ennätyspituuteen – no tuskin sentään, jos Roosa laittaa kuun lopussa lapun luukulle. 😉

    Lähes viisi vuotta blogin vetäjänä on varmasti kuluttava posti. Suuri kiitos siis Roosalle ja tietenkin myös ”perustajaisä” Joonalle. Vl-liikkeen sisällä olevia omalla nimellään kirjoittavia ”kriittisiä” blogisteja on uskoakseni harvassa. Tässä suhteessa Joona ja Roosa taisivat olla lähes ainoat. Kiitos siis heille myös ainutlaatuisesta rehellisyydestä ja rohkeudesta.

    Omalta osaltani tauko kommentoinnissa on ihan paikallaan. Takki on ollut tyhjä jo jonkin aikaa. Kierrätän vain vanhoja kommenttejani, mikä varmaan joitakin ärsyttää. Uutta purtavaa voisi tulla ensi syksynä, kun Ari-Pekka Palolan SRK:n historia ilmestyy. Ja tietenkin silloin, kun Joona saa väitöskirjansa valmiiksi. Millä foorumilla niistä sitten keskustellaan? Aika näyttää…

    Tykkää

  59. Pertti Niukkanen

    Blogistien lisäksi olen kiitoksen velkaa monille kommentoijille. Vanhoista tutuista kiitos Markulle historian asiantuntemuksesta, Eudokimokselle ortodoksisesta näkökulmasta ja Heinolle omakohtaisista muisteluksista ja raitishenkisestä Sanan selityksestä.

    Uusia tuttuja on niin monta, että varmaan en kaikkia muista kiittää. Quo Vadis jää mieleeni tasapainoisista ja empaattisista puheenvuoroistaan, samoin Taavetti Meikäläinen. Monelta muultakin olen saanut arvokasta tietoa vl-liikkeen sosiaalisesta todellisuudesta – nimenomaan naisten näkökulmasta – kiitos Kesäkukka, sisarpuoli, Johanna ja monet muut. Kiitos myös ex-vanhoillisille kokemusten jakamisesta: Lahja Huhtalalle, hyshysille, Vuokolle ja muille.

    Opillisista keskusteluista kiitos vielä mm. amicus curiaelle ja Siionin keväälle. Sekä tietenkin Jupelle, jonka pitkistä teksteistä kyllä löytyi terävää asiaa jos vain jaksoi ne loppuun asti kahlata. 😉 Opillista sparrausvastusta taas ovat tarjonneet muutamat SRK-oikeaoppiset kommentoijat kuten Ajatus. Kiitos myös heille.

    Erityiskiitos MH:lle, siirakille ja jusbrulle kauniista ja rohkaisevista sanoistanne. Kyllä ne kovasti lämmittivät mieltäni, vaikka ylisanoja taisivat ollakin. 🙂 Kiitos toki myös terävistä kommenteistanne.

    Tämä kiitosluettelo on kyllä uhkayritys – monta nimeä jää varmasti mainitsematta. Kaikilta olen kuitenkin jotakin oppinut ja kaikille kuuluu myös kiitokseni.

    Tykkää

  60. Markku Korteniemi

    Sytämelliset kiitokset Pertti itellesi huikeasta paneutumisestasi problematiikkaamme – ja aina niin historiantutkimuksellisesta näkökulmastasi, samoin kuin tästä yhteenvedostasi !!

    Tosiaan seitsemisen vuotta kommentointia ensin Kotimaa24:ssä ja sitten täällä on vierähtänyt kuin siivillä… Mutta ei laiteta ihan vielä pillejä pussiin kun aekaa kommentoinnille kai oli kuun loppuun… 🙂

    Tykkää

  61. Pertti Niukkanen

    No niin, kiitos vaan Markullekin ylisanoista. 😉 Onhan tätä historian kivirekeä jo ehditty yhdessä kiskoa – siis sinne mäen päälle, josta se seuraavassa hetkessä liukuu takaisin kuin Sisyfoksella.

    Ainakin yhdet kiitokset unohtuivat. Nomuttaa piti kiittää paitsi terävistä kommenteista, myös uhrautuvasta vaivannäöstä SRK:n vanhojen pöytäkirjojen ym. skannaamisessa. Ne löytyvät siis blogin sivulta ”Lestadiolaisuuden historiaa ja tutkimusta”. Blogin siirtyessä nyt telakalle, riittää näissä aarteissa vielä pitkäksi aikaa tutkittavaa. Kiitos Nomutta!

    Huomasin juuri, että sivun viimeiset kolme linkkiä eivät (ainakaan minulla) toimi oikein:
    – Suuret seurat Oulussa 1942
    – Kannanotto ”televisioasiaan”
    – Kannanotto ”simppalaisuuteen” 1969
    Nämä kun vielä saisi toimimaan, olisi historiafriikin päivä (tai oikeastaan yö) täydellinen. 🙂

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Nomuttan tavoin myös Pölhökustaan kommenteista välittyy pitkään ”Oulun konttorin” touhuja läheltä seuranneen kokemus. Onhan täällä näitä sisäpiirikokemuksia Markun ja Heinon lisäksi kertoneet muutkin, esim. Osmo Knuutinen. Erkki Hurtigin selonteko omasta ”hoitamisestaan” on sitten vielä autentisuudessaan omaa luokkaansa. Kiitos teille kaikille!

      Tykkää

  62. Vuokko Ilola

    Roosa tuolla aiemmin pyysit minua perustelemaan kantojani, ok, täältä tullaan.

    Roosalta:

    ”Tätä vasten ajattelen niin, että tilanne, jossa tekojen motiivina, voimana ja indikaattorina ei ole jokin muuttumaton, absoluuttinen hyvä, on sietämättömämpi, kuin tilanne, jossa tällainen muuttumaton hyvä nähdään olevan olemassa ja ohjaavan toimintaa. Todennäköisesti toiminta, joka perustuu esimerkiksi toisten ihmisten miellyttämiseen ja hyväksynnän hakemiseen, johtanee todennäköisemmin katkeroitumiseen ja kaunaisuuteen kuin sellainen toiminta, joka perustuu jonkin itsessään pysyvän hyvän tavoittelemiseen. Miksi? Esimerkiksi siksi, että muuttuvat ja suhteelliset arvojen perustukset tosiaan muuttuvat ja hyvän käsite muuttuu niiden mukana.”

    Tästä kommentista on ymmärrettävissä omalla aivotoiminnallani se, että edustamasi Kristus-suhde tekojen motiivina, voimana ja indikaattorina (tässä tapauksessa lasten vastaanottaminen) on muuttumaton absoluuttinen hyvä, joka estää kaunaisuuden ja katkeroitumisen lapsirumban keskellä, ymmärsinkö oikein? Ja voiko tuosta vetää johtopäätöksen, että tuollainen edustamasi Kristus-suhde antaa uskovaiselle hyvän ja onnellisen elämän myös lapsiasian tiimoilta?

    Vastaavasti ajattelet vl-uskovaisten ainakin osaltaan noudattavan ehkäisykieltoa hyväksynnän hakemisen ja ympärsitön miellyttämisen takia. En tiedä kuinka monen vl-ihmisen ajatuksiin perustat näkemyksesi, mutta itselleni tuo ei ole tuttu ajatus kun puhutaan SUURPERHEISTÄ. Toki alkuun kun mennään naimisiin, voidaan olla ehkäisemättä ympäristön takia, mutta pidempään tuollaiset motiivit eivät saa hommaa jatkamaan. Eli voidaanko asiassa edes puhua tuolata pohjalta, jolta perustelet omia näkemyksiäsi.

    Vl-liikkeessä on ihan aidosti ajateltu ehkäisykielteisyyden johtuvan uskosta, uskomisesta ja uskovaisesta vuotavasta hengen hedelmästä. Minusta sinä nyt väheksyt ”ennen uskoneiden” uskon ja ehkäisykielteisyyden perusteita tuolla omalla näkemykselläsi. Tuntuu jopa pahalta, kun on itse niin sydänjuuriaan myöten halunnut noudattaa Jumalan tahtoa lapsiasiassa, rukoillut ja tovonut, rakastanut ja jaksanut, uupunut ja itkenyt ja aina halunnut noudattaa Jumalan tahtoa. Ei ole tasan tarkkaan ollut missään vaiheessa kyse toisten miellyttämisestä. Harva liikkeessä edes kyttää kenenkään lapsiasiaa epäilymielessä ja jos kyttääkin, joutuu pyytämään ripissä anteeksi vääriä valvomisiaan. Kyttäjiäkin löytyy ja painostajia, mutta niiden takia ei voi yleistää koko vl-väkeä, joka on eniommäkseen uskossaan täysin vilpitöntä ja omaa kilvoitteluaan harjoittava uskovainen.

    Koet pyhemmäksi Kristus-keskeisen uskon, jota alettiin jo minun aikanani joidenkin pappien toimesta saarnaamaan ja se tuntuikin ihan hyvältä, mutta aika moni sellainen pappi joutui hyllylle tai ainakin epäilysten alaiseksi uskossaan, kun sellaisia saarnaeilivat. Vaikka vl-liikkeen saarnat ovatkin olleet valtakuntapainoitteisia, se ei siltikään tee vl-uskovaisten uskoa vähemmän pyhäksi ja vilpittömäksi kuin edustamasi usko tekee. Kyllä heidän uskonsa ja motiivinsa ovat vilpittömästi sellaisia, että he ovat halunneet noudaqttaa JUmalan pyhää tahtoa, pysyä uskovaisina ja päästä jkerran taivaaseen.

    Mutta palatakseni pointtiini ja perusteluihini, miksi minusta edustamasi lähtökohta on tasan sama kuin vl-liikkeen edustama lähtökohta ehkäisykielteisyydelle.

    Kristus-suhde – Jumalan tahto

    Lapsiasiassa kummassakaan ei ole kyse omasta halusta saada lapsi, vaan jonkun toisen tahon määrittelemä halu ja tahto toimia tietyllä tavalla ehkäisykysymyksessä ja lapsiasiassa. Ja jos se kummassakaan tapauksessa oikeasti johtuisi ihmisen ja Jumalan vcälisestä suhteesta, kenenkään, edes sinun Roosa ei tarvitsisi asiaa perustella täällä niin monisanaisesti kuin sen teet. Se joko vuotaa uskosta itsestään tai sitten se vuotaa avustetusti muiden toimesta.

    Edelleen lapsen ottaminen vastaan omasta halusta ei ole sama kuin lapsen ottaminen vastaan siksi kun JUmala tahtoo tai Kristus-suhde saa toimimaan asiassa.

    Tykkää

    1. Pölhökustaa

      1.Tim.2:15

      Vanha käännös:
      15. ”Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä. ”

      Uusi käännös:
      15. ”Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää.”

      Varsinkin jos vanhan käännöksen mukaisen raamatunkohdan irrottaa asiayhteydestään eikä tiedä taustaa, voi saada hassun käsityksen Paavalin sanoista. (Tosin teksti on kirjoitettu Paavalin kuoleman jälkeen.) Tekstissä oikeasti vain torjutaan knostilaisia oppeja.

      Olisikohan se niin, että jopa mies voi pelastua, vaikkei voikaan synnyttää, jos pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää?

      Aivan kuten Vuokko kirjoittaa seurakunta ei voi olla uskon kohde eikä normatiivinen imperatiivi vastoin sydämen ääntä. Kollektiivinen omatunto on huono isäntä.

      Tykkää

    2. hyshys

      Jos lapsen oikeus syntyä ulotetaan elämänmahdollisuuteen niin silloin myös lapsen oikeus syntyä odotettuna ja toivottuna pitää olla ensinnäkin luovuttamaton oikeus ja sen pitää ulottua sinne elämänmahdollisuuteen.

      Ja jos nämä kaksi eivät toteudu aina on kyse jonkinasteisesta alistumisesta ja pakosta. Aina on kyse orjuuttavasta laista jonka sitoo ihmisen vapaan tahdon ja tekee hänestä orjan.

      Tähän Kristus suhteeseen nimenomaan ehdollistetaan koko uskon olemus mutta jos slltä ei vuoda nämä ihan tietyt hedelmät et ole osallinen oikeasta hengestä. Sitä hyvää minkä tämän lapsiasian kautta saat et saa epäillä joksikin muuksi kuin hyväksi koska se vuotaa tuosta absoluuttisesta hyvästä. Et saa vaikka tähän alistuminen estää rakastamasta lähimmäistäsi. Ja on käsittämätöntä että se kaikkinainen pahuus jota tästä syntyy väistämättä nimetään hyväksi vaikka se ei sitä totuuden nimessä ole.

      Isot perheet sinänsä eivät ole se ongelma vaan se ettei nähdä kuinka itsekäs omaa etua tavoitteleva ratkaisu se on kun annetaan lasten vain tulla vaikka voimavaroha ei olekaan.

      Minä en enää usko että tämä easia olisi uskosta vuotava hedelmä yksinkertaisesti siksi että jokainen joka on rehellisyyteen pystynyt on myös myöntänyt ettei tämä perjaate ole toteutunut: Lapsen luovuttamaton oikeus on syntyä odotettuna ja toivottuna ja tämä oikeus ulottuu sinne elämän mahdollisuuteen.

      Tämä perjaate pitäisi toteutua absoluuttisena jos tämä easia olisi sieltä absoluuttisesta hyvästä peräisin

      Tykkää

      1. Quo Vadis

        Vuokko: “Edelleen lapsen ottaminen vastaan omasta halusta ei ole sama kuin lapsen ottaminen vastaan siksi kun JUmala tahtoo tai Kristus-suhde saa toimimaan asiassa.”
        Hyshys: ”Isot perheet sinänsä eivät ole se ongelma vaan se ettei nähdä kuinka itsekäs omaa etua tavoitteleva ratkaisu se on kun annetaan lasten vain tulla vaikka voimavaroha ei olekaan.”

        Kristityn identiteetin tulisi olla Kristus-keskeistä tyyliin: “En enää elä minä, vaan Kristus minussa.” Sisäinen Kristus minussa siis ohjaa valintojani ja tekemisiäni. Kuinka vahvasti ja voimakkasti tuo sisäinen Kristus meissä itsekussakin sitten ilmenee, se on hyvin liukuva ja sumea, eikä sitä voi mitattavin suurein todistaa.
        Armon ja totuuden henki on Kristuksen tosiolemus, kuin myös viisauden ja näkemisen henki (Ef. 1:17): ”Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet.” “Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh 14)
        Sisäinen Kristus minussa näkee jokaisessa lapsessa Jumalan kuvan ja kauneuden, jota täytyy varjella ja suojella, vahvistaa ja ohjata oikeaan. Sisäinen Kristus minussa näkee jokaisen ihmisen luovuttamattoman arvokkuuden ja Jumalan rakastaman ihmisen. Niin kipeältä kuin se tuntuukin, Jumala rakastaa myös murhaajaa ja raiskaajaa, vaikka minä en. Jokainen murhaaja ja raiskaaja on ollut joskus pieni ja viaton lapsi, mutta Jumalan kuva hänessä on turmeltunut ja peittynyt synnin, saastan ja myös toisten ihmisten aiheuttaman pahuuden alle. Onko hänellä enää paluuta Isän kotiin?

        Mitä tarkoittaa viisauden ja näkemisen henki? Viisaus etsii kestäviä ratkaisuja, näkee nenäänsä pidemmälle. Viisaus vaalii ja etsii elämää suojelevaa tasapainoa. Viisaus ei tyydy nopeisiin ja helppoihin ratkaisuihin, vaan näkee esim. riistävän elämäntyylin seurannaisvaikutukset monesta eri näkökulmasta. Viisaus näkee perheen sisäiset heikkoudet ja vahvuudet, ja ymmärtää että perhe on yhtä vahva kuin on sen heikoin lenkki. Viisaus pyrkii etsimään ns. toimijuuden ehtoja: kaikille ei käy samat ratkaisut ja ohjeet. Toimijuuden ehdot ovat erilaisia eri ihmisillä. On kuunneltava heikkoja uupumuksen signaaleja, jotka ovat ennakoivia merkkejä selkärangan katkeamisesta. Herkkyys toisen tunne- ja kokemusmaailman tunnistamisesta ja empatiasta nousee oman kärsimyksen ja negatiivisten tunteiden tunnistamisen kautta. Tämä on myös eettisen herkkyyden edellytys: emme voi kulkea toisen yli liian jyrkillä sanoilla ja teoilla. On tunnistettava tunneviestien takana olevat inhimilliset tarpeet, kohdattava ne rehellisesti, ja sovittaa sitten oma elämänsä toisten kanssa yhteen siten, ettei aiheuta vahinkoa toisille. Tämä on koko elämänmittainen tehtävä.

        Tykkää

    3. Vuokko Ilola

      Jos Kristus minussa vaikuttaisi ehkäisykielteisyytenä tai kuten Roosa asian ilmaisee elämänmyönteisyytenä (mielestäni sanakikkailua), niin ulkoapäin ei tarvitsisi kenenkään tuota ehkäisykielteisyyttä/elämänmyönteisyyttä olla ohjeistamassa.

      Kyllä se niin menee, että milloin kukanenkin keksii erinäisiä asioita uskosta tai Kristus-suhteesta vuotaviksi ja niitä sitten koetetaan kovasti tikistää itsestä esiin. Tähänhän ne hoitokokouksetkin perustuvat. Uskon tunnusmerkit, mitä ne ovat? Kuka on oikealla tavalla uskovainen ja kuka ei? Kun sydämeen ei nähdä, pakko keksiä muita keinoja todistaa itse kenenkin uskon oikeellisuus tai vääryys.

      Kiinnostaa kovasti tietää, että mitä Roosa ajattelet noiden mainitsemiesi ihmisten kohdalla, jota ovat kertoneet ottavansa lapsia vastaan miellyttääkseen ympäristöä, että mitä heidän mielestäsi pitäisi tehdä asiansa suhteen, jotta eivät tulisi kaunaisiksi ja katkeriksi?

      Koska he eivät mielestäsi omaa Kristus-suhdetta, olisiko heidän sama sitten surutta ehkäistä?

      Vai olisiko mielestäsi paras ratkaisu heidän kuitenkin jatkaa ehkäisemättömyyden linjaansa?

      Tuo kaunaisuus ja katkeruus on sellaisia kummallisia peikkoja hengellisyydessä. On ihan normaalia tuntea katkeruuttakin, jos on kovasti murjoutunut ihminen. Jos tunteitaan patoo sisälle, se alkaa pakostikin pikkuhiljaa näkymään ihmisessä. Jokuhan saattaa viedä vaikka minkälaisia tunteita mukanaan hautaan ja saattoväki ihmettelee yhteen ääneen vainajan tyytyväisyyttä elämäänsä, vaikka hänellä oli niin hirmuisen raskas kuorma kannettavanaan. Kyllä sitä oppii pitämään katkeruudet ja muutkin mölyt mahassaan, jos tietää niiden ilmaisemisen merkitsevän uskon lipun menettämistä.

      On ihan tosiasia, että joskus esimerkiksi terapia tai vaikkapa läheisten kanssa käyty keskustelu, jossa on saanut reppuaan tyhjentää syyllistämättä, on saanut ihmisen muuttumaan ihan ulospäin voimakkaasti iloisemmaksi ja vapautuneemmaksi. Tällainen muutos saattaa tapahtua ihan vanhallakin ihmisellä, kun hän on saanut käydä läpi vaikapa lapsuuden traumojaan.

      Samalla tavalla, jos ja kun on kokenut lapsirumban keskellä suurta riittämättömyyttä ja uupumusta, siinä kaydään läpi jos mitä tunteita Kristus-suhteista, halusta noudattaa Jumalan tahtoa tai mistä tahansa ideologiasta riippumatta. Nämä tunteet eivät ole vääriä, ei ole edes olemassa vääriä tunteita. Ne vain ovat ja tulevat, oleellista on se, ettei niitä kiellä tai anna niiden johtaa pahoihin tekoihin. Useimmiten siinä käy vielä niin, että kun jonkin vaikean tunteen tunnistaa, käsittelee sitä ja anta sille luvan, se pienenee ja häviää. Joku psykologi jos on kuulolla, voisi paremmin avata asiaa.

      Jos ajattelee tuota Kristusta kristityssä ihmisessä, niin parhaimmillaan tai pahimmillaan se on varmaankin tilanteessa, jossa joutuu uskonsa takia vainotuksi ja jopa kuoleman kynnykselle. Kukapa ihminen siinäkään tilanteessa osaisi hymyillä onnellisena Kristus-suhteessaan/uskossaan? Aika harva varmaan. Kyllä siinä tilanteessa ihan varmasti liikkuisi vaikka jos mitä tunteita pääkopassa ja saattaisipa plurahtaa lämpimät housuunkin pelon takia. Jos sellaisesa tilanteessa vaikkapa vammautuisi, niin ei varmastikaan katkeruus olisi kaukana.

      Vieläkin olen sitä mieltä, että paras motiivi kestää pienen tai ison lapsirumban keskellä, on se, että on halunnut lapset rakkaudesta heihin, eikä minkään ulkoapäin tulevan absoluuttisen totuuden tai hyvyyden sanelemana. Ja edelleenkin väitän, että sydämenhalu saada oma lapsi ei ole sama asia kuin elämänmyönteisyys. Koskapa koska, elämänmyönteinen ihminen ei ole ollenkaan välttämättä lapsirakas ihminen, eikä henkilö, jolla olisi hyvä olla yhtään lasta. Voi toki olla, mutta nämä asiat eivät kulje käsi kädessä.

      Kristus-suhde ei anna enempi tuntejä päiviin, ei lisäkäsiä, ei fyysistä ja psyykkistä vahvuutta, ei se vaikuta parempaan unenlaatuun ja määrään, ei poista ongelmia ja niin edelleen. Se voi antaa toivon ikuisesta ilosta ja hyvästä elämästä kuoleman jälkeen ja sen siivin voi jaksaa hippusen enemmän heilutella käsiä ja kestää kuormaa, mutta sekään ei päde kaikkien kohdalla.

      Tietenkin jos minä kaivan liejukuoppaa joka päivä vaikkapa 12 tuntia, niin toimeni mielekkyys, hyvyys, oikeellisuus antavat minulle voimia tehdä hommaa. Jos tietäisin hommalla pelastavani ihmishenkiä, jaksaisin tietty paremmin kuin silloin, jos tekisin sitä vaikka maisemoinnin tähden. Noh, maisemointiakin voisin pitää hyvänä motiivina jos saisin siitä hyvän palkan.

      No joo. Varmaan joku muu osaisi sanoittaa sekavat ajatukseni minua paremmin.

      Tykkää

  63. hyshys

    No jokos me päästään siihen kuolemaan ja että ihmiseltä pitää jäädä todistus seurakuntaan. Se siis tarkoitaa ihan käytännönkin tasolla sitä että tähän vl sisällä olevaan seurakuntaan jää todistus siitä että ihminen on vaeltanut tämän yhteisön sisällä synin poispanijana. Kuinkahan pitkälle tämä nimenomaan kiertyy siihen ihmisten miellytämiseen ja kuulaisuuteen ajalliselle yhteisölle.

    Tykkää

  64. Markku Korteniemi

    3 Suuri on Herra, ylistettävä yli kaiken, tutkimaton hänen suuruutensa!
    4 Sinun tekojasi ylistetään polvesta polveen, isät kertovat ihmeitäsi lapsilleen,
    5 tuovat julki sinun kirkkautesi, loistosi ja kunniasi. Minä mietiskelen sinun ihmetekojasi.
    6 Miten valtavia, miten pelottavia ovatkaan sinun tekosi, kerrottakoon niistä kaikille. Minä julistan sinun suuruuttasi.
    7 Levitköön sanoma sinun hyvyytesi runsaudesta, kiitettäköön sinun vanhurskauttasi riemuiten.
    8 Anteeksiantava ja laupias on Herra, hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä.
    9 Herra on hyvä kaikille, hän armahtaa kaikkia luotujaan.
    10 Herra, sinua ylistäkööt kaikki luotusi, uskolliset palvelijasi kiittäkööt sinua!
    11 Julistakoot he valtakuntasi kunniaa, kertokoot mahtavista teoistasi.
    12 Saattakoot he ihmisten tietoon Herran väkevät teot ja hänen valtakuntansa mahdin ja loiston.
    13 Sinun valtakuntasi on ikuinen, sinun herruutesi pysyy polvesta polveen.
    14 Herra tukee horjuvia, maahan painetut hän nostaa jaloilleen.

    15 Kaikki katsovat odottaen sinuun, ja sinä annat heille ruoan ajallaan.
    16 Sinä avaat kätesi ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää.
    17 Herra on kaikessa oikeamielinen, hän on uskollinen kaikissa teoissaan.
    18 Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi, sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa.
    19 Hän täyttää niiden pyynnöt, jotka häntä pelkäävät, hän kuulee heidän huutonsa ja auttaa heitä.
    20 Herra suojelee niitä, jotka häntä rakastavat, mutta jumalattomista hän tekee lopun.
    21 Ylistäköön minun suuni Herraa, hänen pyhää nimeään kiittäkööt kaikki luodut aina ja ikuisesti!
    (Ps. 145)

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Onko tämä vastaus minun kommenttiini? Eli vilpittömiä, pelkääviä ja rakastavia hän auttaa ja suojelee ja joille ei niin käy, he ovat jumalattomia? Mielisairaalaan päätyvä uupunut vanhempi on sitten jumalaton, hän ei ole osannut vilpitömästi huutaa ja pelätä, kun Herra ei ole kuullut ja täyttänyt hänen aneluaan, pyyntöään ja hänestä Jumala on tehnyt lopun.

      Tämähän se varsinaista ilosanomaa on.

      Miten tähän tekstiin mahtuu kaikki maapallon julmat lapsikohtalot, kun heitä on hyväksikäytetty, raiskattu, silvottu, kidutettu ja tapettu? Eivätkö he nyt ainakin ole olleet ja ole vilpittömiä avunhuutajia ja pelkääjiä?

      Toisaalta kuulee välilä sanottavan, kuinka Jumala antaa auringon paistaa ja menestyksen tapahtua jumalattomallekin ja että uskovallakin on omat koettelemuksensa. Niin, ristiriitoja löytyy pyhästä kirjasta. Mutta ainahan sieltä joku kohta löytyy, millä voi nujertaa toista.

      Tykkää

  65. Pölhökustaa

    Ps 145

    9 Herra on hyvä kaikille, hän armahtaa kaikkia luotujaan
    20 Herra suojelee niitä, jotka häntä rakastavat, mutta jumalattomista hän tekee lopun.

    Tykkää

  66. Heino Korpela

    Raamatusta, se on; Jumalan sanasta kyllä löytyy paljonkin paikkoja, joilla meidät kaikki, niin miehet kuin naiset voidaan täysin tuomita laittaa ”kiven sisään” josta ei ole ulospääsyä. Jeesus myös opetti: ”Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni.” Tämän opetuksen muisti myös Pietari: ”Sillä siihen teidät on kutsuttu. Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään.” (1.Piet.2:21)

    Miten Jeesus siis opetti? Tämä kysymys meidän tulee esittää itsellemme, että voisimme olla hänen opetuslapsensa. Siis miten Jeesus neuvoo meitä toimimaan, eikö näin:
    ”Jos te ymmärtäisitte, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja’, te ette tuomitsisi syyttömiä.
    Ihmisen Poika on sapatin herra.” ( Matt.12:7,8)
    Kuka se sitten on syytön, jonka sitten voisimme armahtaa? Missä siis ovat ne ihmiset, jotka ovat syyttömiä, joita eivät Mooseksen, siis Jumalan käskyt eivät tuomitse? Mietitäänpä vähän.

    Jos me laitamme tähän mietintäämme omia päätelmiämme, ne päätelmämme eivät takuuvarmasti pidä viimeisenä päivänä. Pietari käski ottaa mallia Jeesuksesta – esikuvastamme ja mehän otamme:
    ”Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?”
    He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan.
    Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.”
    Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan.
    Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä.* Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. [Useissa käsikirjoituksissa on lisäksi sanat: ”koska he omassatunnossaan tiesivät olevansa syyllisiä”.
    Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?”
    ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.” (Joh.8:5-11)

    Tässä esimerkissä näyttää olevan ihan selvä syntiteko. Vaikka näin oli, Jeesus otti kiinni nuo syyttäjät, ei syntistä naista! (kirjoittiko hän syyttäjien syntejä santaan?)
    Tässä se esimerkki on meille uskoville. Jumala ei halua, että uhraisimme äidit, koska maapallollemme näyttäisi vielä ainakin jonkin verran sopivan lisää ihmisiä.

    Jumala haluaa armahtavaisuutta – rakkautta myös äitejä kohtaan ja tämän takia hän on varustanut ihmisen älyllä, että ihminen osaisi viljellä ja varjella luomaansa luomakuntaa, johon myös ihminen kuuluu. Tätä armahtavaisuutta mielestäni nuo monet lujille joutuneet äidit hakevat ja vaikka näyttäisi, että syyttäviä sormia osoittaa teitä kohti, niin tietäkää. Jumala on teidät jo armahtanut, eli teidän ei tarvitse uhrautua, vaan teillä on Jumalan lupa rakastaa omaa elämäänne ja kiittää häntä rakkaudesta jota hän haluaa teille osoittaa.

    Tykkää

  67. Markku Korteniemi

    1 Ylistä Herraa, minun sieluni!
    2 Koko elinaikani minä ylistän Herraa, Jumalalleni minä laulan ja soitan niin kauan kuin elän!
    3 Älkää luottako maan mahtaviin, älkää luottako yhteenkään ihmiseen — ei ihmisestä ole auttajaksi.
    4 Hänen henkensä lähtee, hän tulee jälleen maaksi, ja sinä päivänä kaikki hänen hankkeensa raukeavat.
    5 Onnellinen se, jonka auttaja on Jaakobin Jumala, onnellinen se, joka turvaa Herraan, Jumalaansa.
    6 Herra on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaiken mitä niissä on. Herra on iäti uskollinen.
    7 Herra hankkii oikeutta sorretuille, nälkäisille hän antaa leipää. Herra päästää vangitut kahleista,
    8 hän antaa sokeille näön ja nostaa maahan painetut jaloilleen. Herra rakastaa oikeamielisiä,
    9 hän suojelee muukalaisia ja tukee leskiä ja orpoja, mutta jumalattomien tien hän tekee mutkaiseksi.
    10 Herra hallitsee ikuisesti. Hän on sinun Jumalasi, Siion, polvesta polveen. Halleluja!
    (Ps. 146)

    3 Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa.
    4 Herra tietää tähtien luvun, hän on antanut niille kaikille nimen.
    5 Suuri on Herramme, suuri ja voimallinen, mittaamaton on hänen viisautensa.
    6 Hän on nöyrien tuki ja turva, mutta jumalattomat hän painaa maahan.
    7 Laulakaa Herralle, virittäkää kiitosvirsi, soittakaa lyyralla kiitosta Jumalallemme!
    8 Hän peittää pilvillä taivaan ja lähettää maan päälle sateen, hän panee versomaan vuorien ruohon.
    9 Hän antaa karjalle ravinnon, hän ruokkii korpin pojat, jotka huutavat nälissään.
    10 Hevosen voima ei ole Herran silmissä mitään, miehen juoksu ei hänen katsettaan käännä.
    11 Herra katsoo niihin, jotka häntä palvelevat, niihin, jotka panevat toivonsa Herran armoon.
    (Ps. 147)

    7 Ylistäkää Herraa, te jotka olette maan päällä, ylistäkää, syvyydet ja meren pedot!
    8 Ylistäkää, tuli ja rakeet, lumi ja usva, ylistä, myrskytuuli, hänen käskyläisensä!
    9 Ylistäkää, vuoret ja kukkulat, hedelmäpuut ja setrit,
    10 villipedot ja karja, maan matelijat ja taivaan linnut!
    11 Ylistäkää Herraa, kuninkaat ja kansat, ruhtinaat ja kaikki maan mahtimiehet,
    12 nuorukaiset ja neidot, vanhat ja nuoret!
    13 Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä, sillä hänen nimensä yksin on ylhäinen, hänen mahtinsa ulottuu yli taivaan ja maan.
    (Ps. 148)

    2 Ylistäkää häntä, hänen väkeviä tekojaan, ylistäkää häntä, hän on suuri!
    3 Ylistäkää häntä raikuvin torvin, ylistäkää häntä harppua ja lyyraa soittaen!
    4 Ylistäkää häntä tanssien ja rumpua lyöden, ylistäkää häntä luuttua ja huilua soittaen!
    5 Ylistäkää häntä symbaalien helinällä, ylistäkää häntä riemukkain symbaalein!
    6 Kaikki te, joissa on elämän henkäys, ylistäkää Herraa! Halleluja!
    (Ps. 150)

    Tykkää

  68. Markku Korteniemi

    Sallinette muutaman sanan varsin hyvin toimineen bloginimen ”Hulluinhuonelainen” esihistoriasta. – Siihen ihan vanhimpaan eli Lars Levin osuuteen 1800-luvulla on kyllä moneen kertaan viitattu.

    Taustanaan Tornionlaakson itälestadiolaisuus ja ennen muuta väylänvarren ns. pikkuesikoisuus isäni teki parannuksen 22-vuotiaana vl-kristillisyyteen rovasti Alfred Virkkulan puheen alla Oulun vanhalla ry:llä 1954 – ja koki suurta löytäjän iloa!

    Isäni kertoman perusteella Ylisen Tornionlaakson pikkuesikoisuus eli rauhansanalaisuus oli siinä vaiheessa jonkinlaisessa käymistilassa, myös ilmeisen jäähtynyt ja maallistunut. – Varmaan pikkuesikoisuuden silloisessa tilanteessa heijastui jo keski-iän ylittäneen ikäluokan väsymys, turhautuminen ja kyynistyminenkin. He olivat kokeneet (sisällisodan), laman, korpelalaisuuden, talvisodan, jatkosodan, lapinsodan, evakon, jälleenrakennusajan, korpikommunismin sekä lestadiolaisuuden sovintoyrityksen kuin myös Antinpäivänkokouksen raukeamisen…

    Toimiessaan sittemmin väliaikaisena opettajana 1955-58 Kolarin alueella isäni mahtoi hankkia ja ahmia kaiken silloin saatavissa olleen Lars Levi Laestadiukseen ja lestadiolaiseen herätykseen liittyvän kirjallisuuden kuin myös saarnakokoelmat eli postillat. Ja se kyllä kuului hänen saarnoistaan.

    Vaikka isäni siemasi samalla maallikkorintaman hellimän ekskluvisismin, oli hänellä sen suhteen myös suhteellista avaruutta: elävässä uskossa olivat niin August Lundberg, prinsessa Eugenie kuin Juhani Rautiokin, vaikka heidän uskonsa on sittemmin ääriekskluvisiivisillä silmälaseilla lähteitä lukien takautuvasti kumottu tai ainakin saatettu kyseenalaisiksi… 🙂

    Usein isä saarnoissaan siteerasi Raution Junnua:

    ”Muutamat sanovat, että evankeliumi on tullut Lapista, toiset sanovat, että se on tullut Kittilästä, kolmannet sanovat, että se on tullut Gellivaarasta, ja neljännet sanovat, että se on tullut Suomesta, mutta me Jumalan lapset sanomme, että se on tuullut taivaasta” !

    Kotimme hyllyssä oli myös Erik Bäckbackan 1949 toimittama kaksiosainen ”Dårhushjonet – En blick i nådens ordning av Lars Levi Laestadius”, mitä en kylläkään lukenut. – Mutta opiskellessani Oulussa löysin 1980-luvun alussa Akateemisesta kirjakaupasta rovasti Lauri Mustakallion suomentaman ja Akateemisen kustannusliikkeen 1968 kustantaman suomenkielisen teoksen ”Hulluinhuonelainen”.

    Ja kyllä minä siitä sain paljon sielun ruokaa silloinkin, kun en seuroista sitä saanut… Iltakylässä lukemistoni aiheutti kyllä hiukan hyväntahtoista ihmettelyä – samoin kun seinälläni kuvat saamelaisista Antinpietistä, Iespietistä jne. 🙂 – Oli ajatukseni tehdä siitä aate- ja oppihistoriaan pieni tutkielma, mutta niin sekin jäi kuten varmaan moni muukin hyvä aikomus.

    Jaakko Eleniuksen päätoimittajakaudella 1996 perättiin Kotimaa-lehden yleisön osastolla keskustelua vanhoillislestadiolaisten suhteesta muihin. Kirjoitin ja lähetin kirjoituksen otsikolla ”Hedelmistä puu tunnetaan” nimimerkillä DÅRHUSHJONET ja periaatteella, että avoin keskustelu on suotavaa ja rakentavaa, – mutta Kotimaa-lehti ei julkaissut sitä. Ehkä sitä keskusteluhaluttomuutta oli siis silloin muuallakin. – No seuraavana syksynä lähetin kirjeen Rauhan Tervehdys -lehden ”keskustelua” -osastolle joka julkaisi sen 20.11. 1997. – En tiedä, aiheuttiko kirjoitus ja sen nimimerkki spekulaatiota kirjoittajasta…

    Sittemmin Joona luki hyllystäni löytämänsä Hulluinhuonelaisen ja piti myös siitä, otti sen minulta lainaan ja sillä tiellä kirja edelleen mahtaa olla.

    Turhautuneena Kotimaa24 -keskusteluun Joona kirjoitti minulle 10.10. 2013 neuvon sanoja ”… ovat selvästi päättäneet niellä liberalismin  sarvineen ja karvoineen… Meidän ei sen sijaan kannata juuttua tähän K24-formaattiin vaan miettiä, uusi, hedelmällisempi foorumi klassisen kristinuskon puolustamiseksi ja edistämiseksi.”

    Sitten kai oli aika selvää, että mahdollisen blogin nimeksi tulee ”Hullunhuonelainen”. Jossain vaiheessa kevättä 2014 tulin mukaan kommentoimaan – olin aluksi varmaan sellainen silloin tällöin avuksi pyydetty ”hätävara”, jonka särmäiset kommentit poikivat vastakomentteja ja niin keskustelu taas jatkui… Ja sitten viime keväänä, kun Roosa lupasi jatkaa blogia, lupasin minäkin osaltani jatkaa arvokonservatiivisen linjani mukaista kommentointia. – Mutta kuten Roosan blogiotsikkokin vinkkaa: ”kaikki loppuu aikanaan – armonsa ei milloinkaan!”

    PS. On mahtanut Pertti jo aiemmin viitata, mutta laitanpa vielä:

    YTM Kosti Joensuu on 2.12. 2016 puolustanut Lapin yliopistossa julkaisemaansa väitöskirjaa ”The Physical, Moral and Spiritual: A Study on Vitalist Psychology and the Philosophy of Religion of Lars Levi Laestadius” Laestadiuksen teologisesta ja filosofisesta pääteoksesta Dårhushjonet (Hulluinhuonelainen).

    https://www.ulapland.fi/news/Vaitos-Lars-Levi-Laestadius-oli-myos-filosofinen-ajattelija/38013/446f423c-5e91-4ddb-91e2-20743c913314

    Dårhushjonet on uutisen mukaan käännetty ”myös englanniksi (The Lunatic) ja tavoittaa näin myös laajemman kansainvälisen tutkijayhteisön”.

    Lieneeköhän YTT Kosti Joensuu julkaissut suomenkielistä versiota väitöskirjastaan – tai suomenkielisiä artikkeleita aiheesta?

    Tykkää

    1. Pertti Niukkanen

      Tulipa taas Markulta niin kiinnostavaa tietoa, että on pakko kommentoida: Hulluinhuonelainen, itälestadiolaisuus jne. Yritän vielä palata aiheisiin, mutta nyt vain ensi hätään pari linkkiä. 🙂

      Kosti Joensuun väitöskirja löytyy netistä ainakin seuraavalla tavalla: Kirjoita Googlen hakuriville

      Kosti Joensuu The Physical, Moral and Spiritual: A Study on Vitalist Psychology and the Philosophy of Religion of Lars Levi Laestadius

      Hakutuloksissa (minulla oli kolmantena) on linkki, jonka yläreunassa on merkintä [pdf]. Kun klikkaat linkkiä, väitöskirja latautuu koneesi ”Ladatut tiedostot”-kansioon (n. 1,7 Mt). Samalla tulee näkyviin myös painike selaimesi vasempaan alareunaan, jossa on teksti ”Joensuu_Kosti_ActaE_205_pdfA”. Siitä voi kirjan ”nostaa” suoraan luettavaksi, mutta se on nyt myös jo tallennettuna koneellasi ”Ladatut tiedostot”-kansiossa.

      Väitöskirjaa on tuskin suomennettu, mutta jotakin Joensuu on varmaan myös suomeksi kirjoittanut – täytyypä tutkia…
      ———-

      Edellä jo linkkasin Jorma Ojalan esitelmään Laestadius-seurassa. Se varmaan on jäänyt monelta huomaamatta, kun se sijoittuu keskusteluketjun alkupäähän. Ojala purkaa siinä asiantuntevasti Lapin Marian myyttiä. Kaikille alkuherätyksen ajoista ja Hulluinhuonelaisestakin kiinnostuneille se on ehdottoman tärkeä puheenvuoro.

      Valitettavasti esitelmän alkuosa puuttuu tallenteesta (muistikuvani mukaan). Nythän Ojala näyttää aloittavan suoraan Laestadiuksen spiritualiteetin ja pietistisen armonjärjestyksen esittelyllä. Lapin Maria mainitaan enää lyhyesti. Alussa hänestä kyllä kerrottiin paljon enemmän. Täytyypä vielä kysyä Tapani Ihalaiselta, olisiko alkuosakin tuotavissa Youtubeen. Jokin tekninen ongelma videon kanssa on kyllä ollut… https://www.youtube.com/watch?v=s70eo8eJbo8&t=1364s
      ———-

      Edellä kiittelin Kesäkukkaa kirjavihjeistä. Siellä myös esitin omia ajatuksiani Suvi Ratisen kirjasta Matkaystävä. Se ei suinkaan ole vain ”riipaisen hauska” vaan paljon muutakin. Suosittelen tutustumaan.

      Toinen kirja, jota ei sitäkään voi pitää pelkästään hauskana, mutta joka aiheen etäisyyden vuoksi ei herätä omakohtaisia tunnereaktioita, on Mikael Niemen Karhun keitto. Siinä Lars Levi Laestadius ratkoo lappalaispojan kanssa outoja murhia Pajalassa 1852. Laestadius dekkarina saattaa aiheena oudoksuttaa, mutta varsin hyvin hän tarkkoja havaintoja tekevänä luonnontutkijana rooliin sopii. Niemi antaa mielestäni Laestadiuksesta sympaattisen ja psykologisestikin varsin uskottavan kuvan. Lapin Mariallakin on tarinan taustahahmona oma roolinsa. Minä ainakin viihdyin kirjan parissa.

      Epilogissa Niemi selostaa Laestadiuksesta todellisuudessa säilyneitä kuvia ja kirjoittaa sitten:

      ”Rovastista ei tiedetty otetun yhtään valokuvaa. Siksi oli suuri yllätys, kun lasilevy löytyi Pajalan vanhan pappilan korjaustöiden aikana kesällä 2016, se oli piilossa kattopalkkien lomassa. Kaikkien vuosien jälkeen kuva on säilynyt hämmästyttävän hyvin. Mustapukuinen mieshahmo katsoo meitä vakavana, hän istuu Köngäksen vanhan, jo kauan sitten puretun kirkon edessä.”

      No, tällaista sensaatiolöytöä ei ole todellisuudessa tehty. En heti ymmärrä, mikä Niemen idea tässä on – ehkä erikoista huumoria ja lukijan vedätystä Veikko Huovisen tapaan? Ehkä ”epilogi” tässä tarkoittaakin jälkinäytöstä (Wikipedian mukaan = teoksen lopussa oleva varsinaisesti juoneen liittymätön kohtaus, jossa kerrotaan jotain esimerkiksi päähenkilöiden elämästä varsinaisen tarinan tapahtumien jälkeen). Moni (kuten minäkin aluksi) saattoi tulkita sen jälkisanoiksi, jossa kirjailija kertoo fiktiivisen romaaninsa suhteesta historiallisiin faktoihin.

      Tykkää

  69. Pölhökustaa

    Elokuussa 1976 Pms julkaisi totena lyhyen jutun/uutisen, jossa kerrottiin kuinka Lapin Maria saarnadi L.L. Laestadiukselle kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä v1844. Järkytyin.
    Miksi kertoa sellaista, josta ei ole minkäänlaista muistitietoa tai kirjallista lähdettä edes Laestadiuksen itsensä kertomana. Laestadiushan puhui armojärjestyksestä ja sisäisestä kokemuksesta.

    Lapin herättäjä LLL oli pietisti. Myöhemmälle lestadiolaisudelle tunnusomaista eksklusismia hänen seurakuntakäsityksessään ei ollut niinkuin ei alunperin Raattamaallakaan. Vasta sisäisten riitojen ilmetessä raattamaalaisuus liukui kohti eksklusismia isoesikoisuus ja Lapin vanhimmat ylimpänä auktoriteettina lopun aikoina pohjan maalla.

    Lestadiolaisuus on joutunut liukumaan ja laajentumaan koko ajan monissa opin- ja uskonkysymyksissään ympäröivän yhteiskunnan muuttuessa huolimattta lähes mantraksi muodostuneesta fraseologiasta, jonka mukaan usko on sama ja muuttumaton. Konkreettisimpia esimerkkejä on televisiokysymys. Tv ohjelmineen, joihin otettiin hyvin jyrkkä kanta, oli 1960-luvulla hyvin alkeellinen viestintäväline verrattuna nykyajan läppäreihin, tabletteihin ja tietoverkkoihin.

    Ehkäisyyn otettiin myös äärimmäisen jyrkkä normatiivinen kanta aavistamatta mitä vaikutuksia sillä kaikenkaikkiaan tulisi olemaan.

    Sisäisen yhtenäisyyden paineissa luotu huoneenhallitusoppi jouduttiin myöhemmin julistamaan osin harhaksi. Erehtymättömyysopissa on ajauduttu kaksoisviestintään.

    Tykkää

    1. Vuokko Ilola

      Kiitos Leena linkeistä, nehän selittävät paljon. Tuli itselleni mieleen, että tuollainen itsensä ja toisten lokeroiminen saattaa tuoda ihmiselle turvaa ja jonkinlaista kouruuntuntuvaa konkretiaa uskomiseen, koska sitähän nimenomaan puuttuu puhtaasti Kristukseen uskomisesta, armosta ja ylipäätään kaikesta vaikeasti hahmotettavasta ja näkymättömästä.

      Kun olimme reissussa ja kävimme monessa jättimäisessä kirkkorakennuksessa (katolisia kirkkoja), mieleeni tuli, miten paljon vaivaa ja rahaa ihmiset ovat valmiit laittamaan kirkkojen rakentamiseen ja sisustamiseen, eli miten hurjan paljon uskonnot saavat ihmisten hihat heilumaan ja samalla luopumaan myös omasta ajasta ja varoista. Uskonnoilla on hirmuinen voima ja ote ihmisistä. Niinhän se on ollut minunkin kohdallani, eipä silti. Kun taivaslippua heilutellkaan nenän edessä, sitä on valmis vaikka rämpimään kuraojassa.

      Kirkko on myös konkretiaa. Ja tuollaiset isot pytingit ilman muuta vaikuttavat olemuksellaan ja tuovat pyhän ja jumalisuuden tuntua kirkkoväelle. Tuli myös mieleeni siellä kirkkoa katsellessani ja miettiessäni seurakunnan ilmeisen vahvaa osallistumista kirkkotoimintaan, että kyllähän sellainen onnistuu jos ei ole isoa perhettä. Uskonnon harjoittaminen siis. Käydään ahkerasti tilaisuuksissa, paastotaan, ollaan mukana jos minkälaisissa seremonioissa, luetaan Raamattua ja niin edelleen. Itse ei ehtinyt kuin kieli vyön alla käymään sunnuntaiseuroissa, pyhäkoulutkin jäi välillä välistä, puhumattakaan raamattuluokista ja päiväkerhoista, kun ei aina jaksanut lapsia niihin pakottaa. Syvemmin mihinkään hengellsiyyteen ei todellakaan ehtinyt perehtyä ja Raamattua lukemaan, tosin siihen ei kannustettukaan. Piti vain lapsenmielisesti uskoa synnit anteeksi ja se riitti.

      Mutta Leenan antamasta linkistä poimittua:

      ”Mitä on klassinen kristinusko?
      Löysästi käytetyllä uudissanalla ei vain muistuteta alkuperäisestä yhteisestä uskosta, vaan myös rajataan, kuka uskoo oikein ja kuka väärin.”

      ”Naispappeus- ja homoseksuaalisuuskeskusteluissa vedotaan siellä täällä käsitteeseen klassinen kristinusko. Iskusanaa käytetään erityisen hanakasti siellä, missä tunnetaan tarvetta määrittää toisinajattelija vääräoppiseksi, klassisesta kristinuskosta luopuneeksi. Mistä klassisessa kristinuskossa oikein on kyse?”

      ”Oden erottelee vahvasti uus- ja vanhapuhdasoppiset. Klassisena kristinuskona hän pitää vain jälkimmäistä. Vanhapuhdasoppisuuden tavoitteena ei ole edes yrittää ratkaista kirkon opilla tämän päivän ongelmia.

      Risto Saarisen mukaan Suomen ortodoksiset arkkipiispat ovat hyviä esimerkkejä teologeista, jotka toistavat vanhojen kirkolliskokousten perintöä sellaisenaan. Odenin määritelmää lähellä on myös professori Seppo A. Teinonen dogmatiikassaan Ajasta ylösnousemukseen. Teinonen ja monet hänen oppilaansa ovat klassisen kristinuskon vahvoja edustajia, arvioi Saarinen.

      Odenilainen ja teinoslainen vanhapuhdasoppisuus palaa ensimmäisiin vuosisatoihin, lähelle katolista ja ortodoksista kirkkoa. Saarinen määrittelee sen paitsi ekumeeniseksi myös taaksepäin katsovaksi, nostalgiapohjaiseksi traditionalismiksi.

      – Vanhapuhdasoppisella kristityllä on kehittynyt historiantaju. Hän ihailee ortodoksista kirkkoa, käy mielellään Roomassa ja pitää ikoneita kotonaan. Helsingin yliopiston dogmatiikan oppituoli on pitkään elänyt keskellä klassisen kristinuskon traditiota, sanoo Saarinen.”

      ”Vanhapuhdasoppisuuden vastakohtana Oden näkee historiattoman uuspuhdasoppisuuden. Se on jyrkästi protestanttista ja kriittinen ortodoksista ja katolista kirkkoa kohtaan. Sen edustajia suomalaisessa keskustelussa ovat Saarisen mukaan esimerkiksi Luther-säätiö, Kansanlähetys ja Päivi Räsänen.

      – On siis nostalginen tapa elää puhdasoppisena ja jyrkkä tapa elää puhdasoppisena, Saarinen määrittelee. – Nämä kaksi menevät elävässä elämässä helposti sekaisin, koska molemmat vierastavat uusia ilmiöitä, vaikkakin osin eri syistä.

      Uuspuhdasoppiset etsivät kirkon opista ja Raamatusta poliittisia ja uskonnollisia ratkaisumalleja. He katsovat eteenpäin, heidän tarkoituksenaan on käännyttää ja vakuuttaa eivätkä he ole yhtä akateemisia eivätkä historiallisia kuin vanhapuhdasoppiset. Klassisen kristinuskon käsitettä he käyttävät löysästi tai peräti väärin, kun viittaavat ensimmäisten viiden vuosisadan yhteiseen uskoon puhuessaan omasta historiattomasta raamatullisuudestaan.

      Uuspuhdasoppisuuteen liittyy voimakas Jumalan sanan teologia. Raamattu on kaiken historian yläpuolella. Sen tulkinnassa ei tarvita kulttuurisia malleja.

      – Äärimmilleen vietynä uuspuhdasoppinen uskoo, että jos Raamatun kirjoittajat kirjoittaisivat sen tänään, kirjoittaisivat he kaiken samalla tavalla. Jumalan sana on laskeutunut ylhäältä ja määrittää sellaisenaan ihmisen olemisen, Risto Saarinen sanoo.”

      ”Vanha- ja uuspuhdasoppisuuden yhteinen vihollinen on liberaali teologia. Se on käsitteenä vähintään yhtä määrittelemätön lyömäase kuin klassinen kristinusko. Selkeimmin sen Risto Saarisen mukaan erottaa puhdasoppisuudesta halu tulkita uskoa tämä päivän näkökulmasta.”

      Tykkää

  70. Markku Korteniemi

    No se mitä minä kyseisellä käsitteellä tarkoitan pitää sisällään mm:

    1) Raamattua luetaan ja siitä etsitään Jumalan ilmoitusta ja tahtoa herkällä korvalla Jeesuksen Kristuksen ja apostoliensa tulkinnan valossa – ei omilla niin vahvoilla silmälaseilla, jotka vääristävät kaiken oman korvasyyhyn mukaiseksi.

    2) Usko ei ole vain joku sektori ihmisen elämässä, vaan kokonaisvaltainen elämänasenne.

    3) Elämä ja tämä maailma on kotimme, mutta siitä huolimatta uskovat ovat aina tunteneet tiettyä vierautta, koska heidän tähtäyspisteensä ja toivonsa on Kaikkivaltiaan Jumalan luona ikuisuudessa.

    Heprealaiskirjeen mukaan:
    ”13 …he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.
    14 Ne, jotka puhuvat näin, osoittavat kaipaavansa isänmaata.
    15 Mutta jos heidän mielessään olisi ollut se maa, josta he olivat lähteneet, he olisivat toki voineet palata sinne.
    16 Ei, he odottivat parempaa, taivaallista isänmaata.”
    (Hepr. 11)

    Kaikki mitä varhaisen kristinuskon mukaan pelastukseen tarvitaan, on apostolisessa uskontunnustuksessa:

    Minä uskon Jumalaan,
    Isään, Kaikkivaltiaaseen,
    taivaan ja maan Luojaan,

    ja Jeesukseen Kristukseen,
    Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
    joka sikisi Pyhästä Hengestä,
    syntyi neitsyt Mariasta,
    kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
    ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
    astui alas tuonelaan,
    nousi kolmantena päivänä kuolleista,
    astui ylös taivaisiin,
    istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
    ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

    ja Pyhään Henkeen,
    pyhän yhteisen seurakunnan,
    pyhäin yhteyden,
    syntien anteeksiantamisen,
    ruumiin ylösnousemisen
    ja iankaikkisen elämän.

    Niin – tarvitsemme vielä Marian asennetta:

    1.
    Maria, Herran äiti,
    ei nähnyt eteenpäin,
    Jumalan suuren kutsun
    hän otti vastaan näin:
    Sinua palvelen,
    ja vaikken tiestä tiedä,
    saat minne tahdot viedä,
    ääntäsi kuuntelen.

    2.
    Maria, Herran äiti,
    vain köyhä ihminen,
    sai olla täysi malja
    Jumalan rakkauden.
    Ja seimi loistoton
    sai olla synnyinsija,
    kun taivaan hallitsija
    maan päälle tullut on.

    3.
    Maria, Herran äiti,
    jäi yksin pimeyteen,
    kun tuskan miekka tunki
    myös äidin sydämeen,
    kun lasta vainottiin,
    kun puhdas Poika läksi
    syntisten ystäväksi
    ja ristiinnaulittiin.

    4.
    Maria, Herran äiti,
    uskollisuudessaan
    myös suuren tuskan alla
    uskalsi Jumalaan.
    Hänessä kasvoi näin
    vain lupauksen sana,
    vain armon kantamana
    hän kulki eteenpäin.

    5.
    Ja niin kuin Herran äiti
    myös kirkko Kristuksen
    voimaa ja valtaa vailla
    on kehto laupeuden.
    Se tehdään köyhäksi.
    Kun siltä kaikki puuttuu,
    sen voimattomuus muuttuu
    ylistysvirreksi.
    (Anna-Maija Raittila)

    Tykkää

  71. Pölhökustaa

    Teologisesti on hyvin vaikea määritellä milloin joku raamatuntulkinta on raamatullista ja milloin syyhyä.. Monesta tulkinnasta voi toki sanoa, ettei se ole Raamatun vastainen, mutta se voi silti olla syyhyn vaivaama. Sen sijaan on paljon helpompi osoittaa milloin joku tulkinta on Raamatun vastaista eli sellaista, jolle ei löydy Raamattua

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s