Kristillinen kasvatus?

Julkaisemme nyt vieraskynä-postauksena blogissamme aktiivisesti keskustelevan nimimerkki Jupen kirjoituksen kristillisestä lastenkasvatuksesta. Aihe on erittäin vakava ja tärkeä:

Voimme aloittaa asian pohtimisen katsomalla tämän videon. Näemme siinä satunnaisotannalla tehdyn haastattelun vanhoillislestadiolaisille tai ainakin vl-taustaisille nuorille. Miten he käyttäytyvät? Puhuvat rivouksia, kiroilevat ja kertovat, että tämä usko ei ole mikään sellainen asia, joka pitäisi ottaa kovin tosissaan. Sinänsä nuoret vaikuttavat ihan mukavilta, avoimilta ja vilpittömiltä. Silti ei voi välttyä ajatukselta, että kristillinen kasvatus on jäänyt aika vähälle. Entä nuorten oleilupaikka? Näyttää aika vaaralliselta ja luvattomalta touhulta – entä jos rekka tai kuorma-auto lähtee liikkeelle eikä kuljettaja huomaa kurkata auton alle? Mikä olisi vanhempien ja ylipäätään aikuisten kasvatusvastuu tällaisissa asioissa?

Onko kysymys vain yksittäistapauksesta? Kokemukseni mukaan valitettavasti ei. Se, että kristillinen kasvatus on vähäistä tai käytännössä puuttuu kokonaan, näyttää olevan nykyään valitettavan yleistä meikäläisissä perheissä. Itse asiassa en rehellisesti sanottuna tunne montakaan vanhoillislestadiolaista perhettä, jossa lapset kasvatettaisiin todella kristillisesti.

Valitettavan monesta vl-perheestä puuttuu kristillisen kasvatuksen ohella kaikki muukin kasvatus. Tämä näkyy surullisella tavalla esimerkiksi suviseuroissa. Pikkutunneillakin voi nähdä seurakentällä kiertelemässä yksin tai porukoissa ilman vanhempiaan aivan pieniä lapsia, joiden tulisi todellakin olla jo nukkumassa siihen aikaan.

Tilanne pahenee jatkuvasti: kun kristillisen kasvatuksen puute on yleistä, muut ottavat siitä mallia ajatellen, että ”ei meidänkään tarvitse, kun eivät nuokaan kasvata”. Turhaan ei ole Martti Luther todennut: ”Kristikunnan suurin turmio on välinpitämättömyys lasten kasvatuksesta”. Pelkään pahoin, että kun tästä mennään 15-20 vuotta eteenpäin, vanhoillislestadiolaisuuden piirissä ei ole enää elävää kristillisyyttä. Kun lapset eivät saa kristillistä kasvatusta, he eivät aikuistuttuaan omista elävää uskoa sydämessään, vaan rakastavat katoavaa maailmaa ja sen nautintoja, vaikka nimellisesti pysyisivätkin tämän liikkeen piirissä. Liian monen kohdalla se näyttää jo nyt siltä.

Miten tähän on tultu? Yleinen käsitys tässä yhteisössä on, että kristilliseksi kasvatukseksi riittää, kun lapset roudaa pyhäkouluun, raamattuluokkaan, nuorteniltoihin ja seuroihin. Vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön juurruttamisen näkökulmasta näin epäilemättä onkin. Kokonaan toinen asia on, juurtuvatko lapset tällä tavalla siihen todelliseen Jumalan Valtakuntaan, joka on olemukseltaan ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä” (Room. 14:17). Raamattu ei missään kohden anna lupaa ajatella, että lastenkasvatus kuuluisi ensisijaisesti jollekin muulle taholle kuin vanhemmille. Lapsi seuraa ensisijaisesti vanhempiensa esimerkkiä ja opetusta, ei seurapuhujan tai pyhäkouluopettajan esimerkkiä tai edes opetusta (Jumalan armosta niinkin voi käydä, mutta erittäin harvoin).

Totta kai on tärkeää juurruttaa lapset myös seurakuntayhteyteen, ja totta kai pyhäkoulu, raamattuluokka ja nuortenillat voivat hyvin arvokkaalla tavalla tukea kodin kristillistä kasvatusta. Koskaan rauhanyhdistysten lapsi- ja nuorisotyö ei voi kuitenkaan korvata vanhempien antamaa kristillistä kasvatusta.

Miksi lapset tulisi kasvattaa kristillisesti? Raamattu kertoo, että Jumala antoi Aabrahamille tehtäväksi, ”… että hän käskisi lapsiansa ja perhettänsä, joka jää hänen jälkeensä, noudattamaan Herran tietä ja tekemään sitä, mikä vanhurskaus ja oikeus on, jotta Herra antaisi Aabrahamille tapahtua, mitä hän on hänelle luvannut.” (1. Moos. 18:17-19). Raamattu myös kertoo useita muitakin esimerkkejä. Mooses kehottaa Israelin kansaa (5. Moos. 6:1-9, 11:18-21), Daavid kehottaa myös poikaansa Salomonia (1. Aik. 28:9), Salomon kehottaa Israelilaisia (Sananl. 22:6), Herra Jeesus omiaan (Matt. 28:18-20, 18:14), apostoli Paavali pitää myös hyvin tärkeänä, että lapsesta asti on oppinut tuntemaan Jumalaa (2. Tim.3:15-17). Hän myös kehottaa jatkuvasti kasvamaan hengellisesti (1. Kor. 13:11, Kol. 1:28, Ef. 4:13-16) samoten kuin Pietari (1. Piet. 1:16-23). Johanneksen mukaan lapsia opetettiin myös alkukristillisyydessä (1. Joh. 2:12- 14).

Lapset ja nuoret on siis tärkeää kasvattaa kristillisesti, koska se on raamatullista ja Jumalan tahto alusta asti. Näin ovat myös entiset pyhät toimineet. Kaikki, mikä on Jumalan tahtoa vastaan, on syntiä ja siten kuolemaksi. Miten lapset ja nuoret voivat säilyä uskomassa ilman kristillistä kasvatusta tässä ajassa, jossa maallistuminen, materialismi, ateismi, pinnallisuus ja kevytmielisyys ovat niin lähellä jo alakouluikäistä?

Mitä sitten seuraa Jumalan tahdon rikkomisesta erityisesti tässä lastenkasvatusasiassa? Jeesus sanoo: ”… Joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen” (Matt. 18:6), sekä ”Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa” (Matt. 18:10). Jeesus myös sanoo: ”Silloin hän vastaa heille ja sanoo: ’Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle’. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.” (Matt. 25:44-45). Jeesus siis käytännössä antaa helvettituomion lasten hengellisestä heitteillejätöstä. Samaa linjaa jatkaa apostoli Paavali sanoessaan: ”Teroita tätäkin, että he olisivat nuhteettomat. Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.” (1. Tim. 5:7-8). Luther vertaa lasten kristillisen kasvatuksen laiminlyömistä lasten uhraamiseen epäjumalille (Jer. 32). Kun lapsille opetetaan vain kaikki, mitä ajallisessa elämässä tarvitsee, he oppivat arvostamaan pelkästään materiaalista hyvää ja näin heistäkin tulee epäjumalanpalvelijoita.

Raamatun valossa kristillisen kasvatuksen laiminlyöminen on siis synti, josta olisi tehtävä parannus. Mitä parannus tarkoittaa? Parannus tarkoittaa sitä, että käännymme pois pahoilta teiltämme ja alamme sydämestämme seurata Herraa. Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista syntiemme tähden, mutta Raamattu ei koskaan anna lupaa syntiin vaan varoittaa vakavasti, että synnin luvallisuudessa elävä pilkkaa armon Henkeä ja on näin tuomion alainen (Hepr. 10:26-31). Parannukseen sisältyy siis evankeliumiin turvautumisen ohella synnistä luopuminen ja tapojen parantaminen. Ei riitä, että uskoo viikoittain seuroissa anteeksi sen, että on tälläkin viikolla ollut niin huono lasten kasvattaja ja sitten jatkaa samaa rataa. Parannuksen tulisi näkyä myös käytännössä pyrkimyksenä korjata asia ja parantaa elämäänsä. Ellei meinaa aika riittää, silloin on syytä lopettaa jotain omia harrastuksia tms. jotka sitä aikaa vievät.

Miten sitten vanhempi, joka huomaa tähän asti laiminlyöneensä lastensa kristillisen kasvattamisen, voisi aloittaa sen? Voi olla, että se vaatii ensin sen, että itse opiskelet Raamattua ja opettelet vaikkapa rukoilemaan ensin itse. Jos kristinuskon perusasiatkin ovat tuntemattomia, voit aloittaa perehtymällä Lutherin Vähään Katekismukseen. Samalla tavalla, vähän vähältä, on hyvä alkaa lukea Jumalan sanaa myös lasten ja puolison kanssa ja keskustella heidän kanssaan siitä. Usko kannattaa tuoda myös arkielämän tasolle, esimerkiksi kertomalla lapsille, miksi toimimme tietyissä tilanteissa muista ihmisistä poikkeavalla tavalla: koska se on Jumalan tahto, ei siksi että siinä olisi jotain järkeä taloudellisesta tms. näkökulmasta. Kannattaa myös kertoa lapsille vaikkapa se, että on Jumalan armoa, että meillä on ruokaa, vaatteet, asunto jne. Voi olla hyvä opetella myös vaikkapa lukemaan ruokarukous sekä sanomaan aterian jälkeen: ”Kiitos Jumalalle” tms. Tiedän, etteivät nämä tunnu aluksi helpolta, enkä tarkoita, että kaikki asiat pitäisi tuoda kerralla sinun perheesi arkeen. Voit aloittaa vaikkapa siitä, että luet viikoittain perheellesi sen viikon evankeliumitekstin ja laulatte joitakin virsiä ja Siionin lauluja. Kun tämä alkaa tuntua tutulta ja luontevalta, Raamattua voi tutkia useammin, syvällisemmin ja keskustelevammin sekä mukaan voi ottaa yhteistä rukousta jne.

Raamattu kehottaa meitä toimimaan näin siitäkin huolimatta, että ne eivät ole meille meidän langenneen luontomme puolelta helppoja asioita. Moni asia meidän elämässämme ei ole helppoa, mutta silti sen teemme, esimerkiksi taloudellisen hyödyn tai paremman elintason vuoksi. Miksi laiminlöisimme elämässämme ainoan asian, jolla on todellista merkitystä? ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa.” (Mark. 8:34-36)

Jos emme kasvata lapsiamme, mutta ”luotamme” Jumalaan, että Hän pitää heistä huolen, luotamme itse asiassa epäjumalaan, koska Jumalan sana ei anna meille lupaa tällaiseen luottamukseen (Jaak. 4:13-17). Jos taas teemme rukoillen Jumalalta ymmärrystä ja viisautta sen, mikä Jumalan tahto on, saamme luottaa Jumalaan kaikessa mitä teemme (Hepr. 13:1-6) vaikka tulisi vastoinkäymisiäkin ja näyttäisi siltä, että tästä ei tule mitään.

Mitä käytännön neuvoja lastenkasvatukseen voisi antaa? Aivan ensimmäisenä ja tärkeimpänä kristillisessä kasvatuksessa on vanhempien oma esimerkki. Kun vanhemmat elävät todeksi uskoaan ja luottavat Jumalaan, noudattavat Jumalan tahtoa sekä lukevat Raamattua, se on luontevaa myös lapsille. Tällöin lapset myös ymmärtävät, että isä ja äitikin haluavat noudattaa Jumalan tahtoa ja heidän tahtonsa on yhtäpitävä Jumalan tahdon kanssa. Kaksinaismoralismi on paras keino murskata kaikki mahdollisuudet kristilliseen lastenkasvatukseen.

On tärkeää, että uskovaisessa kodissa on runsaasti esillä evankeliumi. Tästä syystä on hyvä ja oikein, että esimerkiksi riidat sovitaan evankeliumilla ja että lapset opetetaan ripittäytymään lankeemuksistaan. Samalla on hyvä muistaa, että evankeliumi on paljon laajempi käsite kuin vain ”Jeesuksen nimessä ja veressä”-sanamuoto. Evankeliumi tarkoittaa ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta. Evankeliumin esilläpito kodissa tarkoittaa siis ennen kaikkea sitä, että kodissa puhutaan Jumalan rakkaudesta, joka näkyy kaikkein parhaiten Jeesuksen kärsimyksessä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa.

Lasten kanssa on hyvä lukea Jumalan sanaa eli Raamattua ja keskustella siitä. On varmasti hyvä aloittaa pienten lasten kanssa lastenraamatulla, jossa on esimerkiksi tunnettuja kertomuksia Raamatusta. Kun lapsi kasvaa, niin edetään tasoittain. Lapsille on hyvä opettaa samalla, mitä on kymmenen käskyä, mitä on synti, kuka on Jumala.

Lasten (koko perheen) kanssa olisi hyvä rukoilla (ääneen) ja opettaa lapsia rukoilemaan. Muutenkin kuin vain pelkästään iltarukous. Esimerkiksi ennen kuin tutkitaan Raamattua lasten kanssa, tai vaikka sovittuna ajankohtana. Rukouksen ei tarvitse olla pitkä ja hieno.

Kannattaa miettiä, ennen kuin laittaa lapsen istumaan sinänsä viattomien lastenvideoiden ääreen. Olen nähnyt sen, että kun näin toimitaan, lapsia ei kohta enää kiinnosta oikeastaan mikään muu kuin videot ja tietokonepelit. Videoista lapset oppivat usein myös pinnallisuutta ja materialismia.

Jos mahdollista, niin kannattaisi laittaa lapset kristilliseen kouluun (Suomessakin on sellaisia), koska siellä muutkin lapset ovat todennäköisimmin saaneet edes jonkinlaista kristillistä kasvatusta, jolloin siellä on varmasti paljon vähemmän huonoja vaikutteita.

Jos kiellät lapselta jotain, selitä hänelle kärsivällisesti ja lempeästi, miksi ei. Älä ole liian tiukka vaan lempeä ja kärsivällinen, mutta pidä kiinni annetuista rajoista. Jos vanhemmat eivät pidä kiinni siitä, mitä ovat itse sanoneet, lapset oppivat nopeasti tämän ja käyttävät sitä häikäilemättä hyväkseen. Pelkät käskyt ja kiellot eivät kuitenkaan riitä vaan lasta pitää myös opettaa ja asia pitää selittää hänelle.

Raamattu antaa paljon suuntaviivoja kristilliseen kasvatukseen. Suosittelen erittäin lämpimästi varsinkin Sananlaskujen kirjaan, koska siellä on miljoona ja yksi neuvoa juuri tähän aiheeseen. Totta kai ohjeita löytyy kokonaisuudessaan Raamatusta myös ”sieltä sun täältä”.

”Salomon, Daavidin pojan, Israelin kuninkaan, sananlaskut, viisauden ja kurin oppimiseksi, ymmärryksen sanojen ymmärtämiseksi, taitoa tuovan kurin, vanhurskauden, oikeuden ja vilpittömyyden saamiseksi, mielevyyden antamiseksi yksinkertaisille, tiedon ja taidollisuuden nuorille. Viisas kuulkoon ja saakoon oppia lisää, ja ymmärtäväinen hankkikoon elämänohjetta ymmärtääkseen sananlaskuja ja vertauksia, viisasten sanoja ja heidän ongelmiansa. Herran pelko on tiedon alku; hullut pitävät halpana viisauden ja kurin.” (Sananl. 1:1-7)

Loppuun vielä muutama video, joita pidän aivan loistavina, paljon kattavampina kuin tämä kirjoitus, joka onkin vain pintaraapaisu aiheeseen. Pyrkimykseni ei ollut tehdä kirjoitusta, jossa määriteltäisiin tarkasti, miten tulisi toimia ja kuinka usein. Enemmänkin halusin vain antaa joitakin raamatullisia suuntaviivoja. Konkretian lisäämiseksi mainitsin kyllä tarkemminkin joitain asioita. Varmastikaan ei ole yhtä oikeaa tapaa toimia. Riittää, kun vanhemmat todella (eivät vain fraasina) pitävät elävää uskoa elämänsä tärkeimpänä asiana sekä haluavat palvella Jumalaa ja toimia hänen kunniakseen myös lastenkasvatuksen suhteen.

Martti Lutherin saarna kristillisestä lastenkasvatuksesta suomeksi:
https://www.youtube.com/watch?v=VjTy88xX41E

Paul Washer, Raamatullinen avioliitto (jossain kommentissani olen tämän maininnut). Aivan loistava, kannattaa katsoa, hän on antanut oikein hyviä neuvoja liittyen Jumalan sanan lukemiseen lasten kanssa. Puhuu kokemuksesta.
https://www.youtube.com/watch?v=Ix-5Mtn0_Z0

Tässä myös oikein loistava, keskittyy enemmän juuri lastenkasvatukseen:https://www.youtube.com/watch?v=GfyPioSarJI

Perheeseen liittyvä: https://www.youtube.com/watch?v=198H70tDF8g

107 kommenttia artikkeliin ”Kristillinen kasvatus?

  1. Ole armollinen itsellesi. Hyväksy itsesi keskeneräisenä. Mitä on ”riittävän hyvä” vanhemmuus? Tällaisia vanhemman näkökulmasta humaaneja ja ihmisystävällisiä teemoja on nykyään tapana käsitellä ja niillä lohduttaa monissa velvollisuuksissa ja odotuksissa nääntyneitä vanhempia.

    Kaikesta päätellen vastapainoksi halulle/velvollisuudelle (ihan miten vain) ottaa runsain määrin lapsia vastaan, on luontevaa löytää sellaisia ajattelumalleja, jotka helpottaisivat vanhemmuuden raskasta taakkaa. ”Voimavarani ovat rajalliset, siispä voin tyytyä kohtuulliseen – tavanomaiseen suoritukseen.”

    Lopulta ollaan vanhempien illanistujaisissa aika tyypillisessä ilmapiirissä, joka asiaan oikein pysähtyessä tuntuu siltä, että ”huono” vanhemmuus ikään kuin kuuluisi asiaan ja ”hyvä” vanhemmuus olisi tärkeilyä ja aiheuttaisi vain turhaa taakkaa heikommille. Uskotaan lopuksi taas päivän annos evankeliumia tyynnyttäen näin itsemme jos ei sentään pahana pyhäksi niin ainakin vähävoimaisena ”riittävän hyväksi”. Kärjistin, ehkä joku tavoittaa ajatukseni.

    Tämä oli ensireaktio. Vielä pitäisi miettiä, miten tuosta suosta noustaan…

    Tykkää

  2. Tässä tuli vielä mieleen, että tässä asiassa on ennenkaikkea tärkeää juuri se, että vanhemmat itse pitävät uskoa elämänsä kalleimpana asiana ja tutkivat itse mielellään Jumalan sanaa. Silloinhan he varmasti luonnollisesti ja Jumalan armon opettamina puhuvat siitä jälkipolvilleen. Onko konkreettisissa ohjeissa ja neuvoissa on vaara, että lähdetään taas ”suorittamaan” uskoa uusien tapojen muodossa?
    Vanhemmille tulisi todella OPETTAA Jumalan sanaa. Ja toivoa, että halua oppia Jumalan sanaa runsaasti löytyisi.

    Tykkää

  3. Toivottavasti en tällä kommentillani riko tälle blogikeskustelulle asetettuja periaatteita. En näes ole teologi, ei ole akateemista tutkintoa, kaukana niistä. Seuraan blogia, vaikka sen sisällöstä valtaosa menee ylitseni niin että kolisee. Pääviestit keskustelusta kuitenkin ymmärrän ja olen valtavasti tätä kautta myös asioita oppinut – kiitos niistä.

    Tässä blogissa oli aiheita, joissa katson olevani jonkin sortin ammattilainen. Teksti on tymäkkää ja osui minun kohdallani maaliinsa, eli siinä mielessä kirjoituksen tavoite täyttyi. Jos ei tuota lukiessa päässäni sentään itsetuhoisia ajatuksia pyörinyt, niin jotain sinnepäin kuitenkin. Ei toki, Joona kirjoittaa täyttä asiaa ja vaikka paljon osaltani on jäänyt tekemättä, paljon voin vielä tehdäkin.

    Itselläni on pari kasvatukseen liittyvää ohjenuoraa, joita näin kahdentoista lapsen isänä (en siis kasvattajana vaan isänä!) rohkenen suositella: ”pyrin kasvattamaan lapseni siten, etten tietoisesti kasvata heitä” ja toinen ”ihminen on aina halunnut hallita todellisuutta kuitenkaan siinä koskaan onnistumatta”. Tuo ensimmäinen on juuri sitä mitä Kesäkukka edellä kuvasi. Ja tuo jälkimmäinen on realismia siitä, kuinka varsinkin lasten kanssa lyödään omaa päätä välillä raskaasti seinään, itketään kun pitäisi nauraa, nauretaan kun pitäisi itkeä ja sitä rataa.

    Voin vakuuttaa, etteivät omat lapseni ole tuon suviseuroissa taltioidun videokuvan tavoin käyttäytyneet, mutta huomisesta en tiedä. En todellakaan uskalla tulevaisuudesta sanoa, sen verran randomina ne tilanteet tuppaavat lasten kanssa tulemaan.

    Millään en tahtoisi noita Joonan valtavan hienoja vinkkejä ja metodeja kristillisestä kasvatuksesta väheksyä, mutta minä en niitä kykene noudattamaan. Ja epäilen, että siihen kykenee kukaan muukaan. Tuo ei tarkoita sitä, etteikö niitä ehdottomasti pitäisi tavoitella.

    Ja vaikka niitä tavoiteltaisiin viimeisen päälle tieteen ja taiteen sääntöjen mukaan, lapsen taivaskelpoisena säilyminen on yhtä suuri ihme, kuin sydämen sykkiminen rinnassa, sinä itse tai kaikki se mitä kuulet ja näet.

    Tuossa edellisessä kappaleessa oikeastaan kiteytyy osa siitä jännitteestä, joka on aistittavissa jatkuvasti meidän maallikkojen ja teologien välillä. Teologit antavat toisinaan ymmärtää, että taivaaseen pääsyyn vaadiaan jonkinlaista suoritettua ja hyväksyttyä ”taivastutkintoa”, jonka he itse niin mielellään laatisivat ja arvostelisivat. Meidän maallikoiden ongelma on tosin vielä vakavampi monenlaisen maallistumisen muodoissa. On liian helppoa uinahtaa sen-kun-vain-uskoo elämään.

    Lupaan jatkossa olla sotkeutumatta näihin niin mielenkiintoisiin, mutta minulle liian korkeatasoisiin keskusteluihin. Tuo kasvatus aiheena kuitenkin laukaisi tämän ”noteerauksen”.

    Tykkää

  4. Kiitos kommentista Kesäkukka!
    Olen kanssasi samaa mieltä, että ainoa kestävä perusta kaikelle, mitä kristittynä teemme (lastenkasvatukselle) on Kristus. Elävästä uskosta kumpuaa elävän uskon hedelmät.

    Liiallisessa konkretiassa on aina vaarana suorittaminen, mutta konkretia on melkein välttämätön aiheessa kuin aiheessa. Myös Raamatun lukemisesta voi tulla suorittamista, kuten seuroissa käymisestä tai iltarukouksen lukemisesta, tai siitä, että siunaamme lapsia ja toisiamme ennen nukkumaan menoa.

    Muistaakseni kirjoituksessani mainitsema Paul Washer totesi myös jossain aiheeseen liittyvässä videossa, että kaikki nuorteniltoihin ja pyhäkouluihin käytettävät resurssit pitäisi oikeastaan käyttää mieluummin vanhempien opettamiseen, ja erityisesti siihen, kuinka lapsia tulee kasvattaa/opettaa kristillisesti ja täytyy sanoa, että siinä on järkeä.

    Tykkää

  5. Uskon, että jonkun tietyn metodin tiukka noudattaminen tuntuu vaikealta ja ymmärrän kyllä, että lapsiperheen arjessa sattuu ja tapahtuu. Siksi liika konkretia ei ole hyväksi, mutta tietyt suuntaviivat ja ymmärrys asian vakavuudesta on hyvä säilyttää, ettei käy niin, että ajaudutaan ajattelemaan, että Jumala kyllä säilyttää uskomassa ne, jotka haluaa ja siten kaikki ”liika” panostaminen on turhaa, koska ei se meistä edes riipu. Toimintatavat varmasti muotoutuvat ajan kanssa jokaiselle perheelle omanlaiseksi ja sopivaksi.

    Samalla tavalla, kuin tuossa lain kolmannessa käytössä, lastenkasvatuksessa on alettu ajattelemaan tavallaan Jumalan näkökulmasta siten, että lapsi kyllä säilyy uskomassa, jos se on Jumalan tahto ja näin olen kuullut asiaa perusteltavan useiden sellaisten vanhempien toimesta, jotka eivät vaivaa päätänsä kristillisellä kasvatuksella. Jumalan näkökulmastahan niin onkin, että Jumala tietää, kenet Hän on valinnut (tai kuka pelastuu), me emme tiedä, joten meidän ei kuulu tuudittautua siihen, että perkele ja oma liha jättää meidät rauhaan kun meillä on Pyhä Henki ja näinollen olemme ”turvassa”, emmekä enää opetuksen, neuvojen ja nuhteiden tai jopa lain tai Jumalan Sanan opiskelun tarpeessa, koska näin ei meidän näkökulmasta katsottuna ole Raamatun mukaan (Esim. Varoitus Laodikean seurakunnalle ilmestyskirjassa ja monia muita, mm. Timoteuskirjeessä Paavali mainitsee uskossaan haaksirikkoon joutuneista). Olen kuullut jopa joissain saarnoissa sanotun, että ”me olemme huonoja puhumaan lapsille Jumalasta, mutta puhutaan me lapsista Jumalalle”, se on sama ku antais luvan olla välinpitämätön lastenkasvatuksessa.

    Voisit avata hiukan lisää tätä teologien ja maallikkojen eroa, kun en tyhmänä maallikkona päässyt oikeen hajulle, mitä tarkoitit. Jos tarkoitat sitä, että teologit usein ovat perehtyneet tarkemmin aiheeseen ja näinollen osaavat kertoa Raamatullisen kannan eri asioihin, kuten myös siihen, kuinka kristityn tulee elää, mielestäni se on ihan jees jos tosiaan pysytään Raamatussa, eikä keksitä omia. Jeesuksen ja apostolien puheista on kyllä pakko tulla siihen tulokseen, että pelkällä ”apinanuskolla” ei pelastuta, vaan se kyllä vaatii melkoisen ”taivastutkinnon” :).

    Ps. Otan vastuun kirjoituksen sisällöstä, joten kritiikin voi osoittaa minulle siihen liittyen.

    Tykkää

  6. Anteeksi tuo sekoiluni blogin kirjoittajasta! Virheellisen Iloisesti puhuin Joonasta. Sekin tuli tässä mieleen, että miksihän me keskustelijat tai peräti blogin kirjoittajat piileskelemme nimimerkkien takana? Kaikella kunnioituksella Jupe ymmärtänet, että nimimerkillä vastuun ottaminen on yhtä tyhjän kanssa.

    Tuon ”maallikko-teologi” asian ilmaisin perin huonosti. Tarkoitan meidän pienemmillä älykapasiteeteilla elävien vl-uskossa kilvoittekevien suhdetta siihen viestinnälliseen eliittiin, joka esim. tällä foorumilla erittäin ansiokkaasti esiintyy. Ja totta kai teologiasta puhuttaessa teologit ovat vahvoilla, hassuahan tuo muuten olisi. Ainakin itse koen saavani näistä blogeissa ja niitä seuranneissa keskusteluissa tämän tästä kylmää kyytiä juuri mainitsemani älyn, järjen, tiedon ja taidon vähyyden vuoksi. Tuo ”älyero” on luonnollinen tosiasia, eikä sen nojalla tai millään tavoin siihen vedoten täällä(kään) käytävää korkeatasoista keskustelua tulisi missään tapauksessa tukahduttaa. Kuitenkin ihmisen arvon mittaamista järjen määrällä tulisi välttää kaikin tavoin. Tuo vilahtelee täällä silloin tällöin ainakin rivien välistä. Tai sitten olen vain liian herkkähipiäinen asian suhteen.

    Itse asiaan vielä. ”Lapset eivät samaistu siihen mitä sanomme, vaan siihen mitä olemme”. Tuotakin taustaa vasten Kesäkukan ja Jupen mainitsema kristinopin opetus meille vanhemmille kuullostaa valtavan hyvältä. Ja edelleen: minuun blogisi Jupe osui ja upposi – kiitos siitä!

    Tykkää

  7. Jupen nostama aihe on erittäin tärkeä ja samalla koko yhteiskuntaamme koskeva.
    “Onko kysymys vain yksittäistapauksesta? Kokemukseni mukaan valitettavasti ei. Se, että kristillinen kasvatus on vähäistä tai käytännössä puuttuu kokonaan, näyttää olevan nykyään valitettavan yleistä meikäläisissä perheissä. Itse asiassa en rehellisesti sanottuna tunne montakaan vanhoillislestadiolaista perhettä, jossa lapset kasvatettaisiin todella kristillisesti.” Tämä on totta ja piikki myös omassa lihassani.
    Itseäni on jo pidempään mietityttänyt se, että kristillisyytemme lapsi-ja nuorisotyö on pitkäjänteistä ja äärettömän järjestäytynyttä jo varhaislapsuudesta alkaen, siinä ei ainakaan ole mitään vikaa. Mutta sydämen uskoa se ei tosiaankaan takaa. Päinvastoin. Välistä tuntuu jopa siltä, että mitä ahkerammin on käyty seuroissa ja pyhäkouluissa, sitä laumasieluisemmaksi on tultu ja usko on vähemmän omakohtaista. Tämä voi sitten myöhemmin elämässä aiheuttaa syvän hengellisen kriisin.
    Varsinkin jos fiksu ja kasvava nuori ei pysty peilaamaan omia älyllisiä ja moraalisia pohdintojaan missään, kyseenalaistamaan totuttua vapaasti ja pelkäämättä, reflektoimaan aikamme ilmiöitä syvällisesti, eikä saa seurapuheista mitään, joka koskettaisi hänen tämänhetkistä elämäänsä. Mielestäni tarvittaisiin rohkeita, ajan hermolla olevia saarnoja, jotka ovat samalla turvallisia ja Jumalan Sanan perustalla olevia. Mielestäni saarnat voisivat olla myös enenevässä määrin keskustelunomaisia opetuspuheita, kuin passiivista kuuntelua, koska saarna voi valua kuin vesi hanhen selästä. En tiedä miten se sitten onnistuisi joka pyhä, ja aiheuttaisiko se epäjärjestystä seurakunnassa :-).
    Lisäksi nuoriso vaistoaa myös kaksinaismoralismin: jos perheessä tai yhteisössä vaietaan ongelmista, vääryyksiä katsotaan läpi sormien, aikuiset eivät toimi vastuullisesti, silloin puhe jää leijumaan ilmaan, eikä ole millään muotoa uskottavaa.
    Vanhemmuus on välillä varsin epätoivoista hommaa. Nuoriso haastaa meidät kasvattajat, etsii sanojen sekä tekojen ja todellisuuden yhteneväisyyttä, sitä että myönnämme rehellisesti virheemme, ja samalla pyrimme kohti kestäviä ratkaisuja. Tämä voi tarkoittaa myös lapsi-ja nuorisotyön uudelleen arviointia, ehkäpä yhteiseltä arvoperustalta tehtävää kristittyjen välistä yhteistyötä. On mentävä perustuksiin saakka: Mitä kristillisessä uskossa on sellaista, minkä varaan voi elämänsä perustan laskea? Mikä juuri vl-kristillisyydessä on säilyttämisen arvoista, kestävää ja elämää suojelevaa?
    Nykyaika on monella tavalla haastavaa kasvattajille ja tämä ei koske pelkästään uskovaisia perheitä. Monenlaisia uhkakuvia on ilmassa. Myös kasvattajat ovat hukassa, kun tukeva arvoperusta puuttuu. Ja kasvava sukupolvi vaistoaa sen.
    Muutamia “armollisia” vinkkejä kokonaisvaltaiseen kristilliseen kotikasvatukseen :-).
    Käy seuroissa ja pyhäkoulussa silloin kun jaksat.
    Vie lapsia myös kotikirkkoon jumalanpalvelukseen, kerhoon ja pyhäkouluun.
    Kuuntele kotona Siionin lauluja ja seurapuheita silloin, kun on hyvä hetki. Keskustele saarnoista.
    Selvitä, onko paikkakunnallasi kristillistä koulua.
    Antaudu keskustelemaan nuorison kanssa esim. politiikasta, aikamme ilmiöistä, päihteistä jne, ja miettikää yhdessä kestäviä ja konkreettisia tapoja muuttaa maailmaa parempaan suuntaan.
    Jos perheessä on väsymystä, ongelmia aviopuolisoiden kesken tai kasvatusongelmia, hae apua ajoissa. Tällöin lapset saavat vastuullisen mallin kristityn aikuisen elämästä.
    Pieni iltahartaus päivän päätteeksi: Lue “iltasaduksi” Lasten Raamattua, iltarukous, johon lisätään Herran Siunaus ja evankeliumin siunaus.

    Tykkää

  8. Kiitos Jupe hyvästä ja tärkeästä kirjoituksesta. Myös minuun teksti osui ja upposi. Tässä on parannuksen paikka myös minulla.

    Reilu pari vuotta sitten Tapio Holma piti alustuksen aiheesta Miten kasvatamme kristillisesti. Alustus tuli myös netistä ja minulla sattuu olemaan se omalla koneellani tallessa.

    Laitan siihen tiedostoon nyt linkin. Jos se on vastoin blogin sääntöjä, niin poistakaa tämä viesti.

    https://drive.google.com/file/d/0By53q7ziYbneM0llR08xdDF4Sjg/view?usp=sharing

    Piti kuunnella se nyt ajatuksen kanssa läpi ja siitä nousi esiin ainakin pari minua pysäyttävää huomiota:

    Ensinnäkin Jeesuksen antama lähetyskäsky kuuluu seuraavasti: ”…kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa..

    Eli niin kuin Holma alustuksessa toteaa, ”pyhä kaste velvoittaa” meitä kasvattamaan ja opettamaan kristillisesti.

    Kuinka voisin opettaa, jos en itsekään osaa sanoittaa uskoani ja sen perusteita?

    Toiseksi Holma puhui siitä, että kaavamaisella iltarukouksella ja synninpäästöllä siunaamisella (joka sinällään on kaunis ja suositeltava tapa) voi olla se seuraus, että lapsi ei opi anteeksi pyytämisen ja antamisen sekä evankeliumin todellista merkitystä.

    Alustus sisälsi muitakin hyviä huomioita. Kannattaa kuunnella. Se ei ole kovin pitkä.

    Tykkää

  9. Niin kuin on yllä todettu, niin kristillisen kasvatuksen perusta on siinä, että vanhemmat itse tuntevat raamattua ja kristinoppia.

    Raamatun lukeminen on tänä päivänä tavattoman helppoa. Suurimmalla osalla se on taskussa, eli kännykässä.

    Ev.lut. kirkon nettiraamattu toimii varsin mainiosti myös puhelimen ruudulla: http://www.evl.fi/raamattu/.

    Sitä voi siis lukea melkein missä tahansa. Bussissa, sängyssä peiton alla, aamupalalla, jne, jne… Lue edes yksi luku päivässä. Siihen menee aikaa muutama minuutti.

    Vuoden 38 käännökseen löytyy muuten varsin kattava sanahakemisto: http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/hae/hakemisto.html.

    Kirkon sivuilta löytyy myös Katekismus ja tunnustuskirjat.

    Kannattaa myös kuunnella kesäseuraradion ohjelmista (seurapuheiden lisäksi) ainakin nämä:

    Evankeliumin varsinainen virka

    Synti

    Vanhurskaus

    Rippi

    Ehtoollinen

    Kristittyjen keskinäinen lohdutus

    Kaste

    Erityisesti kaste ja sen merkitys avautui minulle ohjelman myötä selkeämmin kuin koskaan aikaisemmin.

    Tykkää

  10. Olet oikeassa vastuun ottamisen suhteen, en vain halunnut että Joona saa ”haukut” tai ylimääräistä kritiikkiä minun takiani :D. Jos puheistani on saanut kuvan, että pidän pienemmän älyllisen kapasiteetin omaavia vähemmässä arvossa, pyydän anteeksi. Itselläni ei siihen ole ainakaan varaa oman älyllisen kapasiteettini tai koulutukseni puolesta, molemmat ovat varsin vaatimattomat :D. Apinanuskosta puhuessani tarkoitan lähinnä suruttomuutta ja välinpitämättömyyttä sekä seurakuntauskoa, joka ei koskaan jaksa/halua vaivata päätään uskonasioilla, koska me olemme jo pelastetut kun kuulumme vain oikeaan porukkaan. Varmasti palaute menee myös perille kaikille, joita se koskee ja jotka blogia lukevat.

    Sanoisin tuohon senverran, että suurestakaan älyllisestä kapasiteetista ei ole hyötyä, ellei ole raamatuntuntemusta tai todellista halua palvella Jumalaa ja noudattaa Hänen tahtoaan. Hyvä raamatuntuntemus paikkaa vähä vähempää älyllistä kapasiteettia, koska mitä paremmin tuntee Raamattua, sitä paremmin ymmärtää sitä, koska se selittää itse itseään, ja sitä paremmin oppii tuntemaan Jumalaa ja Hänen tahtoaan. Jeesus lupaa, että ”Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.” (Matt. 5:6) ja ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan… …Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!” (Matt. 7-8, 11). Myös Herran Veli Jaakob kehotti ”… jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan.” (Jaak. 1:5). Uskallan siis luvata, että jos joku rukoillen viisautta ja ymmärrystä tahtoo Jumalan tahtoa noudattaa ja Hänen tietään, sanaansa sekä Häntä oppia tuntemaan, Hän kyllä antaa siunauksensa.

    Kiinnitin huomiota lukiessani uudelleen aiemman kommenttisi, seuraavaan: ”…vaikka paljon osaltani on jäänyt tekemättä, paljon voin vielä tehdäkin.” Erittäin hyvin ajateltu ja tuosta oikeastaan tuli mieleeni se (ja mitä varmaan itsekin tarkotit), mikä jäi mainitsematta, että myöskin kummeina, setinä ja täteinä, sekä mummoina ja pappoina meillä on vastuu kasvatuksesta. Enemmän ajattelin tässä yhteydessä kuitenkin ”nuoria” mummoja ja pappoja. Kasvatus ei pääty siihen, kun viimeinenkin oma lapsi lähtee kotoa. Mummon ja papan rooli on myöskin todella tärkeä lastenlasten kasvattamisessa, he kun tuppaavat usein toimimaan lastenvahteina ja nähdäkseni monet heistä vieläpä mielellään.

    Vielä on mainittava, että rukoukseni tätä blogikirjoitusta kirjoittaessani oli, että siitä tulisi sellainen, että mahdollisimman moni todella saisi siitä jotain ja juuri se, että se pysäyttäisi ihmisiä ajattelemaan tätä asiaa tarkemmin ja laajemmin. Kiitos siitä, että tämä on ehkä vaikuttanut Sinuun, kuuluu siis Jumalalle.

    Tykkää

  11. Juur näin! Mahtavaa löytää muita, jotka ajattelevat ja miettivät asioita samansuuntaisesti kuin itse on jo jonkin aikaa näitä mietiskellyt! Joskus olen sanonut puolisolleni, että mennään me kahdestaan seuroihin oppimaan Jumalan sanaa (kun lapset eivät ole niin innokkaina olleet lähtemään) ja kerrotaan heille sitten kotona hyvästä Jumalasta.

    Tykkää

  12. Kiitos Jupe tästä tärkeästä haasteesta kasvattajille. Tästä jää itselleni myös kotiläksyä ja parannettavaa on monessa suhteessa.

    Jupe: ”Pelkään pahoin, että kun tästä mennään 15-20 vuotta eteenpäin, vanhoillislestadiolaisuuden piirissä ei ole enää elävää kristillisyyttä.”

    Kysyisin, että olivatko asiat nykyistä paremmin 15-20 vuotta sitten?

    Olemmeko oikeasti menossa huonompaan suuntaan vai onko kyseessä enemmänkin tuhansia vuosia vanha ilmiö, jossa vanhemmista nuoret vaikuttavat aina hulttioilta?

    Omalta osaltani voin sanoa, että omat nuoreni ovat paljon fiksumpia kuin itse olin heidän ikäisenään.

    Kun itse olin rippikoulussa ja SRK:n leireillä joskus 1980-luvulla, ei siellä ollut silloinkaan kokoontuneena mikään pienten pyhimysten joukko. Oli siellä silloinkin koiruutta, kiusaamista ja rietasta puhetta. Samoin kesäseuroissa oli omat lieveilmiönsä silloinkin. Ne eivät vaan päätyneet Youtubeen.

    Nykyään asiat näyttäytyvät vähän erilaisina kun on älypuhelimet sun muut nykyajan muodit ja härpäkkeen, mutta onko tilanne pohjimmiltaan entistä pahempi?

    Itse asiassa muistuu mieleen keskustelu erään SRK:n leirikeskusta hoitavan henkilön kanssa. Puhuimme siisteydestä sun muusta. Jos oikein muistan niin hän kertoi kyllä, että nykynuorille joutuu opettamaan monenlaisia käytännön taitoja, mutta muistaakseni hän tavallaan puolustikin nuoria sanomalla, että ikävimmät sotkut jää keskukseen äidit ja isät -leirien jälkeen.

    Mutta joka tapauksessa kasvatukseen on kiinnitettävä huomiota – kristilliseen ja ajalliseen. Nykyään oman hankaluutensa monessa perheessä aiheuttaa se, että molemmat vanhemmat käyvät töissä. Kun vanhempi on kotona, kasvatusta tulee väkisinkin koko ajan ikään kuin sivutuotteena.

    Tykkää

  13. Tärkeitä huomioita! Armollisten vinkkien muistilistaan voisi lisätä myös sen (mitä monessa uskovaisessa perheessä tehdäänkin), että kuuntelee sunnuntaina radiojumalanpalveluksen ja vaihtaa siitä muutaman ajatuksen.

    Ylipäätään uskomisen asiasta keskustelu – vaikka aikuistenkin kesken – osoittaa lapsille sen, että asia on tärkeä.

    Toki jossakin elämänvaiheessa saattaa olla kiinnostavampaa keskustella vaikka rakentamisesta tai sisustamisesta 🙂 mutta silloinkin voi kiittää ääneen Taivaan Isää siitä, mitä on saanut.

    Tykkää

  14. Kun vanhemmat lähtevät kahdestaan seuroihin, vaikka lapset eivät jaksa sillä kertaa lähteäkään mukaan, he osoittavat lapsille konkreettisesti sen, että heitä kiinnostaa ja asia on niin tärkeä, että seuroihin mennään vaikka osalla porukasta. Samoin on kirkossa käynnin laita.

    Tykkää

  15. Tästä tulee itselleni mieleen sellainen kysymys, että pitäisikö perhesuunnitteluopetuksen keskiössä olla:
    1. hedelmöittyminen ja synnyttäminen sekä vastaavat biologiset ja lääketieteelliset asiat, vai
    2. uusien jäsenten kasvattaminen seurakuntaan (kirkkoon) viemään evankeliumia eteenpäin?

    Tykkää

  16. Jupen postaus puhutteli kovasti. Voin vain todeta, että huonosti on tullut kasvatusasiat hoidettua. Iloitsen kuitenkin jupen vinkeistä. Liikaa pidemmä asioita päämme sisälle, kun niitä voisi sanoittaa ääneen. Esim. kiitollista mieltä kiitämällä Jumalaa lasten kuullen. Tämä aika vain on sellainen, että ei ole helppoa ja luonnollista elää uskoaan ”ääneen”.

    Ehkä helpointa aloittaa lisäämällä kiitos-osuus iltarukoukseen. Ehkä pitäisi opetella joku muu rukous kuin ”levolle laske Luojani”?

    Tykkää

  17. Kiitos, Jupe! Aiheellista keskustelua!

    Suurten perheiden vanhemmat, joissa on kaikenikäisiä lapsia, tietävät hyvin, millaisia haasteita kristillinen kasvatus asettaa. Nykyisin, kun lapset ja nuoret kasvavat diginatiiveina ja yhteiskunta ympärillä on kaikenmaailman tietoa, liikkuvaa kuvaa, yhteyksiä ja ääntä tulvillaan. Perheiden elämä on helposti hyvin hektistä jo yhteiskunnan vaatimusten vuoksi: työn, opiskeluiden ja ajantasalla pysyäkseen. Lisäksi uskovaisissa perheissä sitoutuminen ry:n toimintoihin ja hyviin harrastuksiin aikatauluttaa perheiden jokapäiväistä elämää.

    Olof Tallius, kiitos kun toit Holman Tapion hyvän alustuslinkin! Kiinnitin siinä erityisesti huomioni samaan asiaan kuin sinä. ”Joissakin perheissä on tullut tavaksi siunata lapset illalla nukkumaan synninpäästön sanoilla. Tämä käytäntö on kaunis. Siihen liittyen ajattelen kuitenkin, että on paikallaan pohtia, oppiiko lapsi siinä anteeksiantamisen ja -pyytämisen merkityksen omantunnon hoitamisessa” jne.
    Tapio pohtii asiaa hyvin ja kysyy vielä, tuleeko synninpäästön sanasta tällöin jonkinlainen ulkonainen kaava – jos sitä käytetään säännöllisesti hyvän yön toivotuksena…

    Quo Vadis, seuraava kappaleesi on painavaa sanottavaa ja sisältää tärkeän huomion:
    ”tseäni on jo pidempään mietityttänyt se, että kristillisyytemme lapsi-ja nuorisotyö on pitkäjänteistä ja äärettömän järjestäytynyttä jo varhaislapsuudesta alkaen, siinä ei ainakaan ole mitään vikaa. Mutta sydämen uskoa se ei tosiaankaan takaa. Päinvastoin. Välistä tuntuu jopa siltä, että mitä ahkerammin on käyty seuroissa ja pyhäkouluissa, sitä laumasieluisemmaksi on tultu ja usko on vähemmän omakohtaista. Tämä voi sitten myöhemmin elämässä aiheuttaa syvän hengellisen kriisin.”

    Kyllä tiedän, mistä puhut tämän jatkeena olevissa pohdinnoissasi nuorten mieliä kiinnittävistä saarnoista tai niiden puutteesta. Takavuosina avoimet keskustelut ja kyselemiset olivat lähes mahdottomia.

    Quo Vadis: ”On mentävä perustuksiin saakka: Mitä kristillisessä uskossa on sellaista, minkä varaan voi elämänsä perustan laskea? Mikä juuri vl-kristillisyydessä on säilyttämisen arvoista, kestävää ja elämää suojelevaa?”
    ” Myös kasvattajat ovat hukassa, kun tukeva arvoperusta puuttuu. Ja kasvava sukupolvi vaistoaa sen.”

    Olen miettinyt, miten tiedostava nykynuori voi selvitä tässä ja tulevassa ajassa, jos hän ei saa vallitseviin uskonkysymyksiin oikeita ja järkeviä raamatullisia perusteita? Heille ei riitä ”uskon kautta ymmärrämme” tai ”näin on aina kristillisyydessä ymmärretty”. Ja ”järkeilyä” pitää pelätä. Kyllä raamatun perusteilla täytyy olla myös järkevä yhteys käsillä olevaan kysymykseen.

    Tukeva arvoperusta on sellainen, joka on myös eettisesti oikein ja turvallisesti Jumalan sanalla perusteltu.

    Tykkää

  18. Arnold: “ ”Lapset eivät samaistu siihen mitä sanomme, vaan siihen mitä olemme”. Tämän paremmin asiaa ei voisi sanoa.
    Kesäkukka: “Joskus olen sanonut puolisolleni, että mennään me kahdestaan seuroihin oppimaan Jumalan sanaa (kun lapset eivät ole niin innokkaina olleet lähtemään) ja kerrotaan heille sitten kotona hyvästä Jumalasta.” Tämä oli hienosti oivallettu!
    AC: “Kun vanhemmat lähtevät kahdestaan seuroihin, vaikka lapset eivät jaksa sillä kertaa lähteäkään mukaan, he osoittavat lapsille konkreettisesti sen, että heitä kiinnostaa ja asia on niin tärkeä…Samoin on kirkossa käynnin laita.” Aamen, tässä lupaan kilvoitella :-).
    Olof Tallius: Samaa mieltä kesäseuraradion annista, ihan mahtavia ja syvällisiä haastatteluja!
    “Toiseksi Holma puhui siitä, että kaavamaisella iltarukouksella ja synninpäästöllä siunaamisella (joka sinällään on kaunis ja suositeltava tapa) voi olla se seuraus, että lapsi ei opi anteeksi pyytämisen ja antamisen sekä evankeliumin todellista merkitystä.” Tämä on hyvä huomio! Anteeksi pyytäminen ja -antaminen ei ole mikään automaatio, jos on enemmän tai vähemmän pahasti rikottu lähimmäistä vastaan. Elämme kyllä jatkuvassa armoilmassa, mutta anteeksipyytäminen ja -antaminen on usein kivulias prosessi ja vaatii kummankin osapuolen tasapuolista kuulluksi tulemista sekä aikaa. Kysymys on prosessista, joka parhaassa tapauksessa hoitaa kumpaakin osapuolta yhä syvempään Kristuksen tuntemiseen, jolloin sekä rikkoja että rikottu hoitavat oman kenttänsä siten, että kaunalle ja katkeruudelle ei jäisi sijaa.
    Kyllä lapsille on syytä opettaa jo pienestä pitäen anteeksipyytämistä ja -antamista, jolloin hän oppii näkemään selkeästi syyn ja seurauksen merkityksen elämässä ja oppii pikkuhiljaa vastuuseen itsestään ja lähimmäisestään.
    Vl-seniori: “Tukeva arvoperusta on sellainen, joka on myös eettisesti oikein ja turvallisesti Jumalan sanalla perusteltu.” Aamen, tämä oli lyhyesti ja ytimekkäästi sanottu.

    Tykkää

  19. Onpas mielenkiintoista ja hyvää keskustelua täällä! Iloinen mieli tästä:).
    Tuota Tapio Holman alustusta en ole kuunnellut vielä, mutta mielenkiintoinen on näkökulma, että rutiininomainen evankeliumin siunaus Jeesuksen nimessä ja veressä iltarukouksen yhteydessä ei välttämättä opeta lapsille evankeliumin ja anteeksiantamisen ja – pyytämisen todellista merkitystä.
    Tästä tulee mieleen seurapuheen lopussa oleva ”tapa” sanoa nämä anteeksiannon sanat. Olen miettinyt, ruokkiiko tämä ajatusta, että synnit eivät ole anteeksi jos ei kuule noita sanoja ja että mikä merkitys tuolla evankeliumilla siunaamisella on, mitä se tarkoittaa tuossa puheen lopussa. Onko se omantunnon hoitoa, rippiä, synninpäästöä, parannusta vai mitä. Opettaako se oikeanlaista omantunnon hoitoa? Tämä pohdinta tosin kuuluisi paremmin tuon Joonan tekstin alle, jossa hän kysyy mm millainen on hyvä saarna.
    Taisi olla Anna- Liisa Valtavaara, joka on kirjoittanut hyvän kirjan, jossa pohtii anteeksiantamisen ja pyytämisen teemoja. Miten opetamme lapsillemme sitä? Ei kai ainakaan sillee, että nyt sun PITÄÄ pyytää anteeksi ja sun PITÄÄ antaa anteeksi ?

    Tykkää

  20. Mielenkiintoista keskustelua täällä. Ja tärkeästä asiasta. Itsekin olen paljon miettinyt ja pohtinut samaa asiaa useasta eri näkövinkkelistä. Kovinkaan viisaaksi en ole asiassa tullut, vaan kysymyksiä on itsellä herännyt enemmän kuin vastauksia. Alla hajanaisia ajatuksia äkkiseltään kirjoitettuna.

    Me kaikki ihmiset olemme erilaisia. On ihmisiä jotka ajattelevat, pohtivat, tutkivat jne. On myös ihmisiä jotka eivät juurikaan mieti vaan toimivat niin kuin auktoriteetit (=ihmiset joihin luottavat) opettavat ja toimivat.

    Täällä blogissa nähdäkseni keskustelevat ne ihmiset jotka pohtivat ja miettivät asioita. He pystyvät päättelemään ja järkeilemään asioita, useinkin varmaan aivan oikein ja Jumalan sanan mukaisesti.

    On kuitenkin kristittyjä ihmisiä jotka uskovat, mutta eivät osaa eivätkä ymmärrä tätä asioiden miettimistä. He toimivat niinkuin heille auktoriteetit opettavat. He ovat helposti vietävissä koska heillä ei ole raamatun tuntemusta eikä kykyä kyseenalaistaa ihmisoppejakaan. Kun srk-vanhoillisuudessa alettiin voimakkaasti opettamaan lasten vastaanottamista ja vastustamaan perhesuunnittelua, keskityttiin opetuksessa, neuvossa ja nuhteessa siihen. Ja varsinkin ruohonjuuritasolla asioista kiivailtiin ja mentiin äärimmäisyyksiinkin (kaikenlainen lasten vastaanottamattomuus on syntiä, ehdottomasti vaikka henki menisi). Samaan aikaan yhteiskunta muuttui radikaalisti. Väkivalta lapsia kohtaan kiellettiin lailla ym. Ja tämä väkivalta (”kurilla kasvattaminen”) oli ollut tehokas keino pitää lapset ruodussa, väsyneenäkin. Kun väkivalta kiellettiin, tilalle lasten kasvatukseen ei juuri annettu muita keinoja. Kului pari vuosikymmentä ennenkuin väkivallattomasta kasvatuksesta yleisesti päästiin eroon. Nykyään harvoin enää näkee luunappeja tai tukistamisia.

    Kun srk-vanhoillisuudessa puhutaan lasten kasvatuksesta, vedotaan siihen että ei osata, kyllä Jumala siunaa. Eräs suurperheen isä osti koiran itselleen ja silloin hankki läjän koirankasvatusoppaita. Vaimo sanoi siihen että oisit voinut ostaa läjän lastenkasvatusoppaita ennenkuin kasvatit tusinan lapsia. Karu esimerkki mutta niin totta. Kun ei osaa kasvattaa koiraa niin hankitasn oppaita että opitaan. Lasten kasvattamisessa ei tarvi osata. Usein srk-vanhoillisuudessa vieläkin opetetaan suruttomuutta lasten kasvatuksessa. Pääasia ja huomio on lasten vastaanottamisessa.

    Ja Jupen esittämät hyväntahtoiset ajatukset saa usean väsyneen perheenisän tai äidin ajattelemaan että ”tämäkin vielä, eikö mikään riitä, eikö riitä että synnytetään lapsia vaan ne pitäisi osata vielä kasvattaakin”. Useat vanhemmat ovat sanoneet ja sanovat vieläkin että ei jaksaisi ottaa lapsia vastaan, mutta ottavat että pääsevät taivaaseen. Eräs äiti juuri sanoi että viimeisellä tuomiolla voi sanoa Jumalalle että tässä ovat lapset jotka annoit. Tällöin lasten vastaanottamisesta on tullut tapa jossa sydän sanoo toista mutta tehdään vaatimuksen mukaisesti. Tästä tulee mieleen Lutherin puheet paavin kirkosta ja toisaalta myös omatuntoparoista, joiden niskaan lastataan lisää ja lisää vaatimuksia, jolloin usko nääntyy ja voi muuttua elämäntavaksi ja suoritukseksi.

    Mikä vastuu on minulla tällaisista lähimmäisistä? Miten voin toimia erilaisissa luottamustehtävissä siten että Jumalan sana kuultaisiin ja uskottaisiin? Miten toimin pyhäkouluopettajan kokouksessa kun matkaystävä sanoo että tekis mieli antaa piiskaa jollekin kakaralle joka elämöi? Miten toimin puhujaveljen kanssa joka sanoo että vaimon kanssa riideltyäni emme voi sopia asiaa txtviestillä vaan se täytyy sopia kasvokkain ennenkuin se on Jumalan edessä anteeksi? Uskallanko ottaa asioita puheeksi kun kymmenen muuta uskovaista on samaa mieltä ja mielestäni väärässä. Syvässä on ajatus seurakunnan erehtymättömyydestä, ja näissä asioissa yksittäisen kristityn tulee olla hyvin vahva että pystyy sanoa vastaan ja vedota raamattuun. Mutta se on ainoa oikea tapa.

    Mielestäni tärkein viesti vanhemmille olisi että lukekaa Raamattua! Joka päivä. Ja kaikkialla.

    Tykkää

  21. Jatkoa…
    Jumalan sanan äärellä ja Jumalan sanaa tutkiessa saa voimaa, taitoa ja myös ohjeita lasten kasvatukseen.

    Jupelle vielä, että mitä tarkempia ohjeita antaa, sitä enemmän on ihmisiä ja elämäntilanteita joihin ne ohjeet eivät sovi. Ja silloin lastaamme niitä arkoja omatuntoparkoja tekojen alle. Vapauteen Kristus meidät vapautti. Iloitkaa aina herrassa!

    Yllä mainitut asiat eivät kuulu suruttomille (muuta kuin Raamatun luku, jossa suruton kuulee armoa kohti ajavaa lakia).

    Tykkää

  22. Kiitos kommenteistasi, Taavetti. Minusta Jupe ei anna missään ymmärtää, että hänen antamiaan neuvoja tulisi noudattaa elämäntilanteesta riippumatta. Kirjoituksensa lopussa hän toteaa:

    ”Pyrkimykseni ei ollut tehdä kirjoitusta, jossa määriteltäisiin tarkasti, miten tulisi toimia ja kuinka usein. Enemmänkin halusin vain antaa joitakin raamatullisia suuntaviivoja. Konkretian lisäämiseksi mainitsin kyllä tarkemminkin joitain asioita. Varmastikaan ei ole yhtä oikeaa tapaa toimia. Riittää, kun vanhemmat todella (eivät vain fraasina) pitävät elävää uskoa elämänsä tärkeimpänä asiana sekä haluavat palvella Jumalaa ja toimia hänen kunniakseen myös lastenkasvatuksen suhteen.”

    Varmasti on elämän- ja perhetilanteita, joissa kaikki ylimääräinen tuntuu kohtuuttomalta. Erityistilanteet ovat erityistilanteita, sen kaikki ymmärrämme.

    Väittäisin kuitenkin, että suurin osa noista Jupen neuvoista on kuitenkin ihan helppo ottaa mukaan suht' normaaliin lapsiperhearkeen. Kunhan vain henkinen kynnys saadaan ylitettyä, Raamatun lukeminen lapsille ja rukoileminen heidän kanssaan on yhtä helppoa ja mukavaa kuin muukin perheen yhteinen oleminen ja yhdessä tekeminen.

    Suurin osa Raamatun painoksista painaa selvästi alle 125 kg eikä käsien ristiminen rukoukseen ole kaikkein vaativin lihasharjoitus. Tällä ironialla en halua pilkata ketään. Yritän havainnollistaa, että raskainta ja henkisesti vaativinta tässä kaikessa on vain se tottumattomuudesta johtuva henkinen kynnys. Ja se taas olisi minusta erittäin tärkeä ylittää, koska vaikka pelastumme yksin armosta ja Kristuksen tähden, sellaisten asioiden kuin Raamatun lukeminen (=Jumalan äänen kuuntelemista) ja rukouksen (=Jumalan kanssa keskustelemista) olisi äärimmäisen hyvä olla Jumalan lapselle, sydämen kristitylle, normaalia kuin hengitys.

    Tykkää

  23. ”Ehkä helpointa aloittaa lisäämällä kiitos-osuus iltarukoukseen. Ehkä pitäisi opetella joku muu rukous kuin ”levolle laske Luojani”?”

    Itse rukoilen aina ”randomisti” Isä Meidän -rukouksen periaatteen mukaisesti, jonka lisäksi rukoilen myös Isä Meidän -rukouksen ja usein Herran Siunauksen. Usein rukoilen kyllä lopuksi myös levolle lasken luojani -rukouksen. Yritän löytää aina jotain kiittämisen aihetta ja aina on yksi varma kiittämisen aihe: Jeesus Kristus. Virren 307 ensimmäinen säkeistö kuvaa kauniisti kristityn kokemusta ja painottaa sitä, että se todellisesti on muutakin kuin kaavamainen fraasi, joka lisätään rukouksen loppuun tai alkuun:

    Kiitos olkoon Jumalalle,
    Karitsalle,
    olen armoliitossa!
    Minut kalliisti hän osti,
    minut nosti
    kadotuksen kuopasta.

    Virsi 315 on myös hyvä rukous (ellei ilta, niin aamu tai vaikka ihan päivärukous. Myös jokaisen kristityn sydämen rukous).

    Mielestäni myös vähässä katekismuksessa on hyvät aamu -ja iltarukoukset ja Martti Lutherin neuvot niihin. Se on kyllä mielestäni muutenkin todella hyvä tähän aiheeseen liittyen.

    Tykkää

  24. ”Kysyisin, että olivatko asiat nykyistä paremmin 15-20 vuotta sitten?

    Olemmeko oikeasti menossa huonompaan suuntaan vai onko kyseessä enemmänkin tuhansia vuosia vanha ilmiö, jossa vanhemmista nuoret vaikuttavat aina hulttioilta?”

    Ainakin muistelen lapsuudestani, että kristilliset arvot olivat paljon korkeammassa arvossa yhteiskunnallisella tasolla ja myös kristityissä perheissä kunnioitettiin enemmän Raamattua ja kristittyjen arvoja. Niistä myös puhuttiin enemmän. Sen lisäksi vanhempien puhujien puheista saa kuvan, ja olen kuullut muutenkin, että takavuosina moni meistä oli paljon ”kärkkäämpi” viemään Evankeliumia eteenpäin ja usko oli paljon enemmän esillä aivan arkisessakin elämässä. Tämä vain kuulemani perusteella, nuori kun olen. Skaala on luultavasti ainakin 15-60 vuotta tässä. Kristittyjen historiastahan kyllä selviää, että vastaavaa aaltoliikettä on ollut aina, joten ei tämä sinänsä mitään uutta ole. Ilmeisesti jo UT:n aikana, kuten myös hetimmiten Lutherin kuoleman jälkeen, samoten kuin esim. Lestadiolaisuuden arvovaltaisten henkilöiden kuoleman jälkeen (Laestadius/Raattamaa) alkoi ”lipsuminen”. Kaikesta huolimatta rohkenisin sanoa, että koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin esim. epäjumalanpalvelusta harjoitettaisiin yhtä laajasti, eikä se myöskään koskaan ole ollut niin vaikeasti huomattavissa. Kyllä näyttää siltä, niinkuin seurapuheissa joskus kuulee sanottavan, että saatana tietää, että sillä on vähän aikaa ja nyt on keksitty vähän lisää keinoja käyttää se aika hyväksi. Kaikenlainen maailmallisuus on lähempänä kuin koskaan(ainakin siltä näyttää). JoseFerin toteamus ”Tämä aika vain on sellainen, että ei ole helppoa ja luonnollista elää uskoaan ”ääneen”” osuu kyllä todellakin kutiinsa. Varmaan esimerkiksi Efesossa (ja mitä ilmeisimmin Korintossa) oli paljon samoja ongelmia kuin meillä nykyään, se kun oli aikansa suurkaupunki ja varmasti kaikenlainen maailmallisuus ja houkutukset olivat todella lähellä. Myös Laestadiuksen saarnoista käy usein selville (hän suorastaan valittelee, kuinka harvat kääntyneistäkään ovat säilyneet kristittyinä, kun pikkuhiljaa on synnin luvallisuus kasvanut ja armonvarkaita on kirkko täynnä), kuinka vähän todellisia kristittyjä kristittyjenkään seassa ”nykyään” on. En kovin paljon ottanut kantaa siihen, millaisia nuoret ovat olleet, koska mielestäni kysymys ei ole siitä, millaisia nuoret ovat olleet tai eivät ole olleet aikuisten silmissä, vaan kysymys on enemmänkin siitä, millaisia aikuiset ovat nuorten silmissä. Ja mikäs muu siihen vaikuttaa kuin aikuiset itse ja näin vaikuttavat myös paljolti siihen, millaisia nuoret ovat. Mielenkiintoinen ja suorastaan tyrmistyttävä näkökulma murrosiän ”kapinointiin” ja ylipäätään siihen, miten määritellään nuoruus ja murrosikä nykyään ja miten se on ennen määritelty ja tarkoittanut sekä ollut käytännössä ja mitä Raamattu siihen sanoo, on tällä videolla (en nyt jaksa alkaa referoimaan sitä tähän, kun muutenkin puhelimella säädän tässä, ehkä sitten kun pääsen koneelle, niin on helpompi kelailla tuota ja poimia olennainen): http://www.sermonindex.net/modules/mydownloads/singlefile.php?lid=15855&commentView=itemComments

    Jatkuu..

    Tykkää

  25. Täytyy todeta, vaikka tämä aika siltä pahimmalta näyttääkin, että en tiedä, oliko ajat ennen todella paremmin, enkä tiedä sitäkään, onko pahuuden määrä varsinaisesti lisääntynyt, mutta varmasti Salomonin toteamus ”Älä sano: ”Mikä siinä on, että entiset ajat olivat paremmat kuin nykyiset?” Sillä sitä et viisaudesta kysy.” (Saarn. 7:10), josta olen itseäni joutunut usein muistuttamaan, kun olen ajatellut, että kyllä ennen oli asiat paremmin, on paikallaan taas muistuttamaan, että tulee katsoa tulevaisuuteen. Siis, kaikesta huolimatta, on asiat olleet miten hyvänsä, paremmin tai huonommin, meidän tulee katsoa myös tulevaisuuteen ja rakentaa/uudistaa kristillisyyttämme ja omaa henkilökohtaista uskoamme Raamatulliselta pohjalta aina kun siihen on tarvetta, että säilyisimme Kristuksen palvelijoina ja kirkkona. Historiasta on kyllä hyvä ottaa myös oppia, koska siellä on painittu monenlaisten, ellei nyt aina aivan samanlaisten, mutta ainakin samantyyppisten ongelmien kanssa. Historiassa olevia virheitä ei kannata kuitenkaan toistaa, jos niitä mitenkään voidaan välttää. Luulen, että pelkoni siitä, että lampunjalka siirretään meiltä pois, ei ole turha, senkin sekä Raamattu todistaa olevan mahdollista, että myös historia taitaa osoittaa jo useinkin tapahtuneeksi.

    Varmaan tämä Herran Jeesuksen neuvo ja varoitus kiteyttää kaiken olennaisen siitä, millä vakavuudella Jumalan sanan neuvoihin ja opetuksiin tulisi suhtautua:

    ”Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan. Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee. Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi. Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.”” (Matt. 24:42-51)

    Tykkää

  26. ”Päinvastoin. Välistä tuntuu jopa siltä, että mitä ahkerammin on käyty seuroissa ja pyhäkouluissa, sitä laumasieluisemmaksi on tultu ja usko on vähemmän omakohtaista.”

    Laumasieluisuus on kyllä loistava termi sille, mitä olen pohdiskellut jo kauan. Ainoa asia, mikä todella merkitsee, on yhteenkuuluvuuden tunne ja mukava yhdessäolo sekä yhteys muihin (en tarkoita kristillistä seurakuntayhteyttä, pyhien yhteyttä), kaikki, mikä vähänkin viittaa Raamattuun ja sen mukaiseen elämäntapaan on niuhottamista. Liiallinen me ja vainme -”lobbaus” seurapuheissa tekee myös tuhoisaa jälkeä. Tämä joukko, kiva yhdessä tekeminen, JV:n työ samaistetaan lähes vain ryn työvuoroiksi jne. Kun vain tässä joukossa pysytään ja toimitaan niinkuin muutkin ja niinkuin ennenkin (vaikka ennen ei ole edes välttämättä toimittu niin) jne.
    Aina aika-ajoin tämä meinaa pursuta korvista ulos, koska tämä kaikki ruokkii juuri tätä porukkakristillisyyttä, mikä vaikuttaa olevan jo syrjäyttämässä juuri tuota omakohtaista uskoa ja suhdetta Jumalaan.

    Tykkää

  27. Kiitos tuosta alustuksesta. Erittäin hyvä ja Raamatullinen alustus Tapiolta. Sanoisinko, että harvinaista herkkua (ei Tapion saarnaksi, vaan aiheeseen liittyväksi alustukseksi :D)! Pitänee myös kuunnella nuo seuraradion opilliset linkit mitä olit laittanut.

    Tykkää

  28. Mitä alla kirjoitan, ei ole millään tavoin kritiikkiä Jupen erinomaiselle, minua kohti käyvälle, ojentavalle ja opastavalle blogitekstille.

    ”JoseFerin toteamus ”Tämä aika vain on sellainen, että ei ole helppoa ja luonnollista elää uskoaan ”ääneen”” osuu kyllä todellakin kutiinsa.”

    Tuohon ei kaukaa konkretiaa tarvitse hakea. Joonaa lukuunottamatta kaikki tässä keskustelussa piilottelee nimimerkin takana. Minä itse suuresti häpeän sitä, että en täällä esiinny omana itsenäni uskon asioista keskustelemassa.

    Äkkiä tulee mieleen kolme persoonaa jotka minusta tällä hetkellä löytyvät. Esinnäkin minulla on sisin, jonne lisäkseni näkee vain itse Jumala. Toiseksi olen se lihaa ja verta oleva tyyppi, jonka näkevät, kuulevat ja kokevat ne joille itseni esitän. Sisin ja tämä jälkimmäinen tyyppi ei ole aina yhtä. Tässä, juuri keksityssä jaottelussa kolmantena ja siten pahnanpohjimmaisena on tämä nimimerkki, joka voi olla jo ihan höttöä. Ehkä tuohon savimajan ja nimimerkin väliin voisi tunkea vielä virtuaaliprofiilit, joita voi tuunailla aivan fiilispohjalta. Jotenkin minulla (omalla kohdalla) potkii vastaan tämä nimimerkin takaa viisastelu. Uskon tunnustamisesta tai arkuudesta siihen lienee lopulta kyse. Sitäkin voi pohtia, miten suhtautua palavaan Jumalan sanan selittämiseen, jonka alkulähteestä ei ole muuta tietoa kuin mitään sanomaton merkkijono. Löytyykö tälle kuurupiilolle kestävät perusteet? Onko niin, että tiukemmat opin ja nuhteen sanat antavat piileskelylle oikeutuksen?

    Älä Jupe sinä ota tästä itseesi, sinulle on annettu runsaat ja kalliit lahjat selittää Jumalan sanaa. Mutta oletko valmis puhumaan täällä esittämäsi pyhien kirjoitusten tulkinnat ”seurakunnan yli” omana tunnistettavana persoonanasi? Ei siksi, että sillä tiedolla (nimellä) tyydytettäisiin inhimillistä uteliaisuutta lieveilmiöineen, vaan siksi, että alati monimutkaistuvissa tietoverkostoissa säilyisi edes jonkinlainen side ja yhteys tunnistettavaan tiedon luojaan – ihmiseen.

    Kuten monesti on todettu, Meillä vl-piiressä avoin keskustelu on vaikeaa. Ymmärtääkseni juuri siksi tässä foorumissa nimimerkkien käyttö sallitaan, että tuota avoimuutta ja ylipäätään keskustelua edes jollain tavoin voitaisiin edistää.

    Onhan tästä nimimerkkihärdellistä jossain vaiheessa päästävä eroon. Jos tämän päivän Suomessa muslimeille (mutkia oikoen) ollaan järjestämässä kovalla tohinalla niin työpaikoilla kuin kouluissakin rukousaikoja ja -paikkoja ja me pelkäämme puhua vapaa-aikanamme omalla nimellämme hyvästä Jumalasta, niin joku ei täsmää.

    Joona, Roosa ja täällä kaikki muutkin nimillään esiintyvät ovat minulle nimimerkki-pikkupirpanalle esimerkkejä sellaisesta suoraselkäisyydestä jota suurella nöyryydellä ihailen.

    Tykkää

  29. En malta olla vielä lisäämättä:
    Opettele rukoilemaan itseksesi ääneen omalla murteellasi ilman, että yrität kirjakielellä ikäänkuin luoda etäisyyttä asiaan. Sekin teki itselleni ensin tiukkaa, mutta se kyllä auttaa puhumaan asiasta muutenkin.

    Tykkää

  30. Olen itse myös pohtinut tuota yleistä synninpäästöä aina puheen lopuksi (heh sanajärjestys, pohdin minä sitä muulloinkin kuin puheen lopuksi :D). Mielestäni sitä ei tarvitsisi (ainakaan aina) olla, koska Evankeliumi jää harmillisen usein siihen muutamaan sanaan, eikä se itseäni useinkaan lohduta kun se fraasina toistetaan rutiininomaisesti puheen lopuksi. Saarnassa ei välttämättä mainita Jeesusta kuin kerran saarnan lopuksi. Mieluummin voisi vain puhua enemmän Kristuksesta ja Hänen sovitustyöstään ja kehottaa luottamaan siihen ja vakuuttaa että se on täydellinen ja luotettava. Muuta mahdollisuutta pelastua ei ole ja moni luulee, että kristitty ei saa uskoa syntejä anteeksi muuten kuin kuullessaan synninpäästön sanat juuri Jeesuksen Nimessä ja Veressä. Ruokkii siis juuri em. Ajatusta. Mielestäni yleinen synninpäästö on tai voi olla kaikkia mainitsemiasi asioita.

    Tykkää

  31. Kiitos ajatuksistasi tähän liittyen! Samoilla linjoilla olen.
    Evankeliumin ydin toki on sanoma siitä, että synnit saa anteeksi Kristuksen ristinkuoleman tähden. Mutta jos koko puhe on evankeliumia, ei loppuun tarvitse mielestäni välttämättä erityisiä synninpäästön sanoja – minähän olen uskonut evankeliumin koko ajan kun olen pitkin puheen etenemistä kuullut vapauttavaa Jumalan sanaa kun sitä on Raamattua lukemalla ja selittämällä avattu! Jos joku erityinen asia nousee esiin mitä olen väärin tehnyt, voin sen asianosaisen kanssa korjata ja pyytää anteeksi. Välillä jopa tuntuu, että ihanan raikas ja vapauttava puhe jossa Jumalan sana on runsaasti ollut esillä, lässähtää lopussa kun aletaan muistuttaa omasta kelvottomuudesta ja riittämättömyydestä. Koen että katse kääntyy tällöin pois Kristuksesta. Se kääntyy omaan sydämeen ja syntisyyteen, mikä ei minua ainakaan nosta ja rohkaise. Tämä, mitä sanoit, on hyvä: ”Mieluummin voisi vain puhua enemmän Kristuksesta ja Hänen sovitustyöstään ja kehottaa luottamaan siihen ja vakuuttaa että se on täydellinen ja luotettava.” Niin se on. Oman syntisyyden tunnon voi vaihtaa iloon ja vapauteen.:)
    Usein ihmiset voivat olla ahdistuneita, surullisia, yksinäisiä ja väsyneitä. Mutta auttaako tunteisiin parhaiten synninpäästö? Jumalan sana itsessään on vapauttavaa, rohkaisevaa ja lohduttavaa. Tunteet eivät ole väärin, eikä niitä uskota anteeksi. Omaa itseään, omaa olemustaan ei mielestäni tarvitsisi hävetä eikä uskoa anteeksi sitä ”että on olemassa”.
    Hyvän saarnan ja Jumalan sanan tutkimisen jälkeen olen itse iloinen, tunnen vapautta ja rauhaa, olen rohkea, ja tulee olo, että haluan kertoa tästä ilosanomasta muillekin! En kiinnitä huomiotani omaan syntisyyteeni, vaan iloitsen kun saan olla Jumalan oma. Ajattelen, että jos kiinnitän huomion itseeni, energiaa menee aivan hukkaan, on kuin tarpoisi suossa! Eikä sieltä suosta jaksa iloita uskosta, saatika kuuluttaa sitä muille. Jotenkin aattelen, että minä olen jo saanut syntini anteeksi, olen päässyt Jumalan Pojan valtakuntaan, valon lapseksi, ja nyt tehtäväni on elää kristittynä ja julistaa sanaa muille, ja auttaa heidätkin pimeydestä valoon. Toki myös oma uskoni kaipaa rohkaisua ja vahvistusta, mutta joskus on kieltämättä olo, että tiedän jo, että syntini ovat anteeksi, mutta mitä sitten, mitä seuraavaksi? Haluaisin puheista OPPIA lisää kristittynä elämistä ja olemista. Haluaisin oppia tuntemaan paremmin Jumalan sanaa ja Jeesusta Kristusta. Siinä kyllä riittää ammennettavaa!
    Vielä synninpäästöstä. Jumalanpalveluskaavassa aika alussa seurakunta tunnustaa syntinsä yhteen ääneen tietyin tarkoin valittujen sanamuodoin, ja sen jälkeen pappi julistaa synninpäästön. Se tuntuu hyvältä ja oikealta. En tiedä voiko tätä verrata seuroissa julistettavaan syntien anteeksiantamisen evankeliumiin. Tosin yleistä, yhteistä synnintunnustusta ei ole, ja ”synninpäästö” (jos sitä siksi voi kutsua) tapahtuu yleensä puheen lopussa eikä alussa.
    Tällaisia sekalaisia ja hajanaisia mietteitä, hyvin keskeneräisiäkin, mutta kirjoittaessa ja kuulostellessa varmaan pikkuhiljaa vähän selviävät 🙂 Ja vähän ohi menee tuosta lasten kasvatus – aiheesta 😐 mutta edelliseen aiheeseen liittyy 🙂 (jos se auttaa:\)

    Tykkää

  32. Seuroissa haluaisin kuulla ja lapsillenikin antaa samaa: ajan hermoilla olevaa ja siksi niin ikuista Sanomaa. Että uskaltaisi olla rehellinen. Uskaltaisi ottaa kantaa. Puhua Sanaa, joka elää ja tulee todeksi tässä ajassa, meidän seuroissa. Pohdiskelisi ääneen vaikka sitä, mikä olisikaan Kristuksen hengen mukainen ajatus suhteessa pakolaisiin, naispappeuteen, seksuaalisuuteen, syntyvyyden säännöstelyyn ym. Pohtien, keskustellen, kysellen, kuunnellen. Koska eihän meillä liene vastauksia, oikeasti. On vain tulkintoja. Ei ole pelottavaa, että puhuu vähän väärinkin ja ajattelukuvio ei aina ihan asetu kohdalleen. Joku toinen korjaa, syntyy ajatuksia. Kolmas tuo uuden näkökulman. Sitä kutsutaan keskusteluksi:-) Saattomies voi olla ajatusten lennättäjä eikä niiden suitsija. Lapset kasvavat meidän aikuisten tapakulttuurin keskellä ja oppivat meiltä. Hyvä, että oppivat tapojakin, mutta täytyy kristillinen kasvatus olla Kristuksen asennettakin: halua mennä kohti ja olla rehellinen, armollinen ja lähimmäistä huomioiva, keskusteleva, rohkea uhmaamaan auktoriteettejakin. Armoa ei saa ehdollistaa (yhteisön) tapakulttuuriin. Ei saa vaatia tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, että mielimusiikin tahtilaji ei vastaa ihannetta. Eikä tarvitse opettaa varomaan koko ajan. Varo sitä varo tätä, suhtaudu epäluuloisesti tuohon, vältä aiheuttamasta hämmennystä sillä tavalla. Se tukahduttaa uskomisen vapauden, ihmisyyden, Jumalan kuvan. Perinteisissä lestadiolaisperheissä lapset saavat kasvaessaan ison sisarusparven hyödyt. Saman saavat muutkin isossa perheessä kasvavat ympäri maailmaa, eri uskonnoissa. Onko kristityissä, lestadiolaisissa (suur)perheissä antaa jotakin ekstraa, ja pitäisikö olla? Tämän sorttisen perheen ja yhteisön mukana kasvaminen ja uskominen tuntuu – melkein hävettää näin sanoa – lavean tien kulkemiselta. Ollaan etupäässä oikeassa olijoiden, omiemme joukossa. Vaellus on turvallista, aurinkoista ylätasankovaellusta. Suviseuroissa sen koen vahvimmin. Ei ole kapeikkoja, jotka pakottaisivat kohtaamaan tietämättömyyttä. Ei meikäläiset ole yksilönäkään epävarmoja uskon asioista. Meille on kerrottu mikä on syntiä. Mallista opitaan epäilemään sitä, että jaksanko tätä temppurataa kulkea, mutta harva saa mallia sen kyseenalaistamiseen, onko rata oikea. Mikään kohta tiestä ei ole niin ahdas, että joutuisin yksin ajatusteni kanssa ja pitäisi kohdata tietämättömyys. Tämä on yhteisön yhteistä uskoa, meikäläisten. Tie vaikuttaa lavealta, kollektiiviselta näennäisvarmuuden valtatieltä, johon helposti hukkuu omakohtainen usko. Vaikka sanon ”minä uskon että ” se tarkoittaa, ”me lestadiolaiset uskomme, me emme halua tehdä/mennä/ olla.” On opittu, että sama usko vaikuttaa samanlaiset tavat ja kieltäymykset. Jos opetan lapsille, että uskovaisena eläminen tarkoittaa käytännössä myös sitä, että on yhdenmukaiset tavat, minun täytyy opettaa ne tavat. Jos opetan, että uskovaisena oleminen on Jumalan sovitustyöhön luottamista ja tarkoittaa halua olla rehellinen itselleen, toisille, välttää pahan puhumista yms. se johtaakin ihan erinäköiseen konkretiaan. Koska yhteinen usko ei maagisesti vaikutakaan yhdenmukaisia tapoja, joudun vaatimaan. Usein perheissä vaaditaan lempeästi, mutta vaatimus on läsnä kuitenkin. Voisiko olla niin, että ei oikeasti tarvittaisi tippaakaan tekoja eikä tekemättä jättämisiä? Koska heti kun tulee vaatimus, tuntuu että on menetetty armo. Siksi kontrolli ja vaatimukset olla tietynlainen, -näköinen (korvakoruton, meikitön..) tuntuu väärältä.

    Tykkää

  33. jatkuu vielä vähän.. Niin mietin vielä sitä, että voisiko olla niin, että kapea tie, oikea tie, uskossa vaeltaminen onkin luottavaista ja kyselevää kinttupolkuvaellusta. Että turvaverkko ei olisikaan kovin tiivis, ei ainakaan kovin yksityiskohtainen armoneuvoiltaan. Vaan että jatkuvasti joutuisi kohtaamaan oman epävarmuutensa ja kysymään Jumalan tahtoa, kuuntelemaan omaatuntoa. Ja seurakunta ja saattomiehet tukevat siinä kyselemisessä, Jumalan tahdon etsimisessä omassa elämässä. Että erilaisuus suvaittaisiin ja siitä jopa iloittaisiin. Nuori nenärenkaassaan. Homopoika. Meikattu, itseään etsivä nuori äiti, joka ei vielä halunnutkaan olla äiti. Että ne saisivat olla omia itseään, koska ei elämä ole mustavalkoista. Että meidän joukkoon voisi jäädä tai jopa tulla nuolemaan haavojaan, eikä niin kuin on nyt: tästä lähdetään pois, kun ei mahduta muottiin. Toisen sydämeen ei näe. Hedelmät näkyvät, ja armottomuus ei ole hedelmä. Armon tarjoaminenkin voi olla armottomuutta, jos halutaan nähdä synniksi sellaista mikä ei ole syntiä.

    Tykkää

  34. ”Minusta Jupe ei anna missään ymmärtää, että hänen antamiaan neuvoja tulisi noudattaa elämäntilanteesta riippumatta.”
    Tästä olen kanssasi samaa mieltä. Ja Jupen teksti on hyvä ja herättelevä.

    ”Väittäisin kuitenkin, että suurin osa noista Jupen neuvoista on kuitenkin ihan helppo ottaa mukaan suht' normaaliin lapsiperhearkeen jne…”
    Tästäkin olen samaa mieltä.

    Näen ja kohtaan elämässäni paljon väsyneitä suurten perheiden äitejä ja isiä. Ei välttämättä erityistapauksia. Ja paljon myöskin vl-liikkeessä olevia ihmisiä jotka ovat kasvaneet liikkeen elämäntapaan, mutta joilla ei ole ymmärrystä uskon perusteista juuri lainkaan. Siksi mielestäni olisi tärkeintä meille kaikille käydä läpi uskon perusteita, siten että niitä väännettäisiin ihan rautalangasta. Että sitä sanan rieskaa annettaisiin opillisista asioista siten että se menisi perille. Ja vasta sitten koko ajan vahvempaa ruokaa.

    Esimerkiksi juuri näitä edellä mainittuja, erittäin selkeitä ja hyviä seuraradioon toimitettuja ohjelmia; vanhurskaus, rippi, kaste jne.
    Jos näitä opillisia perusasioita ei vanhemmat ymmärrä, kuinka he voisivat niitä opettaa lapsilleen?

    Eräs ystäväni sanoi että hänellä oli 35 vuotiaaksi asti käsitys että jos hän uskovaisena joutuu syntiin (esim ajaa ylinopeutta tms) ja kuolee ennenkuin kuulee äänellisesti julistetun synninpäästön, hän joutuu tulimereen. Ja sillä käsityksellään hän oli lapsia opettanut. Kunnes eräässä keskustelussa kuulikin että ei se olekaan niin.

    Onko se laiskuutta vai mitä että uskon perusteista ei niin haluta ottaa selvää? Pelätäänkö vastuuta (henkilökohtaisuus vrt laumasieluisuus)? Kuitenkin on olemassa paljon hyvää kirjallisuutta (esim SRKn julkaisemia) ja muutakin tietoa saatavilla.

    Pahoittelen sekavaa tekstiä ja tajunnanvirtaa. Opettelen vasta tällaista kommunikaatioita. Nuo edellä kirjoittamani olivat elämäni ensimmäiset blogikommentoinnit.

    Tykkää

  35. Taavetti, haluan kiittää ja kannustaa sinua jatkamaan mahtavasti alkaneella ”urallasi” blogikommentaattorina! Kuvaannollisesti taputan sinulle käsiäni 🙂 Samalla muistutan varovasti, että varsinkin nuoret perheettömät teologit tarvitsevat ehdottomasti vastaparikseen keskusteluun kokeneita perheellisiä ja monenlaista nähneitä uskovaisia kristillisyytemme keskellä. Uskon, että kellään ei ole lähellekkään täydellistä kokonaiskuvaa ”meikäläisyydestä” – mitä se on ollut ja on tällä hetkellä. Meillä kun on ollut rasitteena mm. halu ”piilotella” todellisia epäkohtia. On haluttu esittää lähinnä positiivinen fasadi sekä ulospäin, että sisäänpäin.

    Kokonaan toinen asia on, mitä kristillisyytemme kaikkineen on ollut ja on suhteessa Pyhän Hengen iankaikkiseen totuuteen ja siitä kumpuavaan ilmoitukseen koko luomakunnalle ja kaikille ihmisille.

    Siinä riittää loppuun asti oppimista kaikkina aikoina.

    On varaa miettiä ja varaa opetella uutta avoimuutta ja rohkeutta keskusteluun. Liian pitkälle viety yksimielisyyden vaade tukahduttaa etukäteen sen, jos hoitokokoussanktiokäytänne väijyy edelleen jokaisen takaraivossa.

    Ja se väijyy vääjäämättä ainakin kaikkien, jotka ovat sitä joutuneet kokemaan eri muodoissaan. Sen seuraustahan tämä nimimerkillä kirjoittelu on. He, jotka rohkenevat omalla nimellään vähänkään kyseenalaistamaan tai osoittamaan tervettä yhteisöllistä itsekritiikkiä, ovat keskuudessamme erityisrohkeita. Kyllä – erityisrohkeita!

    Johtomme – SRK:n – toimienkin kritisointi täytyy olla mahdollista, kun on aihetta. Hekin ovat ja ovat olleet joka vaiheessa vain erehtyväisiä ja puutteellisia ihmisiä, kuten meistä jokainen. Ellei tämä ole mahdollista – yhteisömme ei ole terve. Jos ei ole terve, niin ….
    Myös opetustamme on voitava tarkastella myös kyseenalaistavasti – varsinkin tapoja, joita voi syntyä yllättävästi, kuten tuo rutiiniksi muodostuva kaavamainen synninpäästön sanan käyttö hyvänyön toivotuksena tai saarnan lopussa. Samoin liian tiukka yhdenmukaisuuteen – kuin muottiin pusertaminen ulkonaisissa asioissa.

    Kaavamaiset tavat kannattaa ”riisua” ja pohtia tarkemmin, Holman Tapion tapaan.

    Tykkää

  36. Sanon heti alkuun, että tämä ei koske jollain tavalla kehitysvammaisia tai selkeästi ”syyntakeettomia”. Nyt on kyllä pakko sanoa, että lähes ainoa syy siihen, että uskonasioita ei pohdita, on tyhmyys (ja se ei ole mikään ihmisen ominaisuuteen liittyvä asia) Raamatun mukaan. Niin se on muutenkin. Ei syntiä(kään) voi tehdä luvalliseksi sillä, että minä nyt olen tällainen. Tiedän paljon ihmisiä, jotka eivät pohdi uskonasioita, sekä ovat ehkä hieman yksinkertaisia (en tarkoita pahalla), mutta kyllä raha-asioita ja harrastuksiin liittyviä asioita pohditaan oikeinkin tarkkaan. Mikä se syy on, ettei joku pohdi uskonasioita ja on vietävissä? Se, että uskonasiat on toissijaisia asioita. Toinen syy on se (joka on pitkällä tähtäimellä johtanut ensin mainittuun), että Raamattua ei lueta, eikä sen lukua tarpeeksi painoteta eikä ole takavuosina painotettu, on jopa opetettu, että sitä ei kannata itse alkaa edes lukemaan. On myös ihmisiä, jotka ovat yksinkertaisia, mutta silti tahtovat koko sydämestään uskoa ja näin myös toimia Jumalan tahdon mukaan ja lukevat Raamattua ja pohtivat uskonasioita. Raamattu ei ole mitään ydinfysiikaa, UT on hyvinkin selitetty itsessään, samoin se myös selittää VT:a. Myös VT suurimmaksi osaksi kertoo suoraan mistä on kysymys. Jumalalla on varaa antaa myös viisautta ja ymmärrystä sitä pyytäville. Kaikki meistä osaa myös lukea nykyään, niin myös ajatella, vaikkei sitä haluaisikaan tehdä. Erittäin harvassa on sellaiset ihmiset, vaikka kyllä niitäkin varmaan on, jotka eivät ymmärtäisi vaikka lukisivatkin. Olen tiukka tässä asiassa, mutta en aio antaa omasta puolestani minkäänlaista lupaa hengelliseen laiskotteluun, eiköhän sitä kuule ihan riittävästi jo muutenkin, joten väitän, että suurinosa niistä, jotka ”eivät vain ajattele niinkuin muut” kykenevät siihen, mutta eivät tässä asiassa halua tai viitsi.

    Mitä tulee lastenkasvatukseen liittyvään opetukseen, mieleeni tuli heti Miikan kirjan nuhtelu profeetoille, jotka väärin toimittavat oikeutta. Syyttävä sormi osoittaa myös heitä, he vastaavat kyllä siitä, mitä ovat opettaneet ja opettavat, ellei opetus muutu. Kyllä pistää niin vihaksi välillä, kun näkee ja kuulee, että vanhemmat kasvattavat lapsia suoraan helvettiin ja perustelevat sitä sillä väärällä tai harhaanjohtavalla opetuksella, että suorastaan tekisi mieleni rikkoa paikka jos toinenkin. Osittain harhaanjohdetut, osittain oman laiskuuden ja/tai välinpitämättömyyden takia harhassa olevat vanhemmat kasvattavat avuttomat lapset. Sokea taluttaa sokeaa. Tekisi mieleni huostaanottaa tällaisten perheiden lapset ja perustaa kristillinen perhekoti, jossa ainakin yritettäisiin kasvattaa heidät niinkuin kuuluu: ”Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.” (Matt. 18:14).

    Toivon, että antamani hyväntahtoiset neuvot rohkaisisivat väsyneitä perheenisiä -ja äitejä ottamaan Raamatun käteen ja lukemaan, ristimään kätensä ja huutamaan Jumalan puoleen, ei pyyntöä siitä, että Jumala siunaisi lisää mammonaa, että olisi antaa lapsille enemmän harrastusmahdollisuutta, vaan pyynnön, että anna Jumala voimaa, ymmärrystä ja viisautta noudattaa Sinun tahtoasi kaikessa ja auta ymmärtämään sitä sanaa, mikä Raamatussa tulee eteen, jotta se koituisi Sinun nimellesi kiitokseksi ja kunnianksi ja Jumalan Valtakunnan parhaaksi. Mikä on Jumalan tahto perheellisen kohdalla? Rakastaa aviopuolisoa ja kasvattaa lapset kristillisesti. Jumala on luvannut siunata tahtonsa noudattamisen tavalla tai toisella varmaan miljoona kertaa Raamatussa. Jumala ei kuitenkaan ole luvannut siunata tyhmyyttä tai välinpitämättömyyttä. Vielä on sanottava: niinkuin Joona totesi, en sanonut, että neuvoni olisi absoluuttinen totuus, enkä kyllä aio allekirjoittaa sitä väitettä.
    Vielä vinkki: Raamattua voi myös kuunnella ja Youtubessa on esimerkiksi (taitaa olla kaikki) evankeliumit elokuvana sanasta sanaan raamatunmukaisia.

    Tykkää

  37. Taavetille vielä, olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että vanhempia tulisi kehottaa lukemaan vain Raamattua lukemasta päästyäänkin. Myöskin siitä, että pitäisi aloittaa perusteista ja vääntää niitä ihan rautalangasta.

    Tykkää

  38. Kiitos selkeytyksestä, hyvin Jupe sanoitit noita ajatuksia.

    Tuli mieleen Luuk 12:19-20 ”Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!' Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?'”

    Alkukielinen teksti käyttää adjektiivia ”afron”, joka tarkoittaa ymmärtämätöntä, mieletöntä.

    Matt 5:26. ”Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle.” Tässä taas käytetään kreikan sanaa moros. Samoin kuin tyhmien neitsyiden kohdalla.

    Molemmat merkitsevät sellaista tyhmyyttä/typeryyttä/hulluutta, joka vaikuttaa olevan enemmän moraalittomuutta ja lihallisten nautintojen hakemista kuin yksinkertaisuutta tai älykkyyden puutetta. Tälläinen tyhmyys ei ymmärrä Kristuksen sovitustyötä.

    Erotuksena sanasta moros, käytetään sanaa anoeton (a noetos, ei älyllinen) sellaisissa kohdissa joissa puhutaan myös uskovista. Ja tälläisille ymmärtämättömille ihmisille puhumisesta Jeesus itse antoi Emmauksen tiellä niin suloisen ihanan esimerkin. Luuk 24:25 25. ”Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi teitä ymmärtämättömiä (anoeton)! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet?”
    Jeesus itse alkoi näitä ymmärtämättömiä opettaa.

    Tykkää

  39. Ja vielä jatkoa edelliseen. Luther tätä Emmauksen tien kohtaamista kuvailee niin kauniisti että laitan tähän pidemmän pätkän siitä:

    ”Sentähden tahtoi Hän itse, meille opiksi ja lohdutukseksi, tällä kuvata ja näyttää millainen Hänen hallituksensa, kuolleista nousemisensa jälkeen, piti oleman kristikunnassa, nimittäin sellainen, ettei Hän tahdo hyljätä ja tyköänsä ajaa heikko-uskoisia, eipä edes eksyväisiäkän ja ymmärtämättömiä, taikka muutoin heikkoja, arkoja ja peljästyneitä sydämiä; vaan juuri tämmöisissä harjoitaa ja osottaa ylösnousemisensa voimaa; niin että Hän ystävällisesti houkuttelee heitä tykönsä, tuleepa vielä itsekin heidän seuraansa, käyttäen itsensä suloisimmasti heidän kanssansa, puhuttelee, opettaa ja neuvoo heitä, vieläpä syökin heidän kanssansa, siksi että tulevat vahvoiksi ja lujiksi uskossa, ja heidän ennen surulliset ja ahdistetut sydämensä iloisiksi. Tämä kaikki tapahtuu sentähden, että mekin taitaisimme rohkeudella uskoa itsemme Hänelle, ja tietäisimme, että meillä on semmoinen Herra Hänessä, joka myös voi meidänkin heikkouttamme kärsiä, ja joka ei tahdo pois tyköänsä ajaa ja kohta kirota niitä, jotk’eivät voi niin uskoa ja elää kuin heidän tulisi, että ainoasti ovat sellaisia, jotk‘eivät tahdo ylenkatsoa eikä kieltää Kristusta ja Hänen sanaansa, vaan pitävät halua ja rakkautta Häneen, ja mielellä tahtoisivat olla vahvat ja täydelliset sekä uskossa että elämässä.Tällä tahtoo Hän myös meitä opettaa, kuinka meidän tulee käyttää itsemme Hänen valtakunnassansa, erittäinkin heikko uskoisia ja virheellisiä kohtaan, ett‘emme niin pian heitä kiroisi emmekä hylkäisi, koska näemme heidät erhettyvän eli kompastuvan, vaan kärsisimme heitä, niinkuin Kristuskin meille on tehnyt ja vielä jokapäivä tehdä täytyy. Sillä vaikka Hän kyllä itse puolestansa ylösnousemisensa kautta on jumalallisessa voimassa ja majesteetissa taivaan ja maan Herrana; niin hallitsee Hän kuitenkin rakasta kristikuntaansa niin, että Hän harjoittaa ja osottaa ylösnousemisensa voimaa köyhässä ja heikossa joukossansa, jota Hän tällaisella voimallansa ja vallansa palvelee, lohduttaen ja vahvistaen heikkoja…

    Tätä Hänen esimerkkiänsä tulee meidänkin seurata, ei kelvata itsellemme, eikä ylpeillä, jos vielä vahvatkin olisimme, vaan palvella heikkoja lahjoillamme ja voimallamme, ahkeroiten rakentaa ja parantaa heitä neuvolla, lohdutuksella, ystävällisillä kehoituksilla ja nuhteilla, niinkuin tehdään heikoille lapsille ja sairaille, joita sopii hiljaisesti ja varovasti pidellä, hoitaa, kantaa ja nostaa, siksi kuin kasvavat, vahvistuvat ja rupeevat itse käymään…

    Katsos, tämä on niitä erinomaisempia kappaleita Evankeliumissa Kristuksen valtakunnasta, josta opimme, kuinka siinä tapahtuu ja käypi; niin nimittäin, että se on sellainen hallitus, kussa vielä on heikkouksia, ymmärtämättömyyttä ja muita synnillisiä vikoja niissäkin kristityissä, jotka jo ovat ruvenneet uskomaan ja ovat pyhiä, jota Hän kuitenkin kärsii ja armahtaa, kuitenkin sillä ehdolla, että näitä vikoja tästälähin parannetaan. Siis ei sovi uneksia, semmoista Seurakuntaa löytyvän maan päällä, kussa ei yhtään vikaa eikä eksytystä uskon asioissa enään olisi; niinkuin Paavin-joukko kehuu heidän seurakunnastansa ja Pappis-kokouksistansa, ”ettei se taida erehtyä”…

    Sillä usko Kristukseen täytyy aina jossakussa paikassa löytyä ja pysyä, ja muutamia myös olla, jotka omistavat ja tunnustavat totuuden, vaikka harvassakin ovat, ja suurin joukko eksyy, niinkuin tässäkin tapahtui. Yhden Marian, jos ei useimpia, täytyy ainakin löytyä. Sentähden Hän myös antaakin tapahtua, että monta oikeatakin Pyhää välittäin eksyvät ja kompastuvat, ett’emme uskaltaisi ihmisiin, vaikka olisivat kuinkakin monet, suuret ja pyhät, vaan tarkastaisimme Jumalan sanaa, joka on luja eikä taida pettää; – sentähden Hän tässäkin näyttää ja ohjaa näitä kahta, ja myös kaikkia muitakin P.Raamattuun

    Tykkää

  40. Taavetti Meikäläinen.
    Myös minä kiitän raikkaista kommenteistasi.
    Haluan vielä ottaa esille toisen – vakavan näkökulman. Tämä on tärkeä asia, vaikka mielelläni en ole kristillisyyden saarnoja haukkumassa. Mielestäni vasta 35-vuotiaana totuuden ymmärtäneellä ystävälläsi oli ollut oikeus (”kuluttajansuoja”) myös luottaa siihen, että hänelle opetetut asiat ovat olleet tosia ja jopa noin 7-vuotiaan lapsen järjenjuoksulla helposti ja vieläpä oikein ymmärrettäviä ja että hänen ei ole ollut niitä pakko itse tarkistaa kirjallisuudesta.

    Hänellä ollut harhakäsitys ei ole harvinainen, vaan aika yleinen. Ainakin epävarmuus tuosta kysymyksestä on ihan tavallista. Pelkästään seuroissa kuultavaa opetusta seuraamalla on aika luonnollista, että voi muodostua joko väärä tai ainakin jossain määrin epävarma käsitys juuri tuosta kysymyksestä. Totta kai jos perehtyy asiaan omaehtoisesti tai kuuntelee tarkalla korvalla ”opillisesti” painottuvat saarnat ja ottaa ne tosissaan, asian ymmärtää toki oikein. Mutta on surullista, että tärkeimmässä kysymyksessä eli vanhurskauttamisopissa on niin paljon harhailua ruohonjuuritasolla ja osa saarnoista antaa vahvasti aihetta väärin ymmärtämiselle.

    Tykkää

  41. Tästähän tämä vain tarkentuu kokoajan, hyviä tarkennuksia nuo alkukielen eri merkitykset! 🙂 Myös sananlaskujen kirjassa puhutaan todella paljon aiheesta.

    Tuli vielä semmonen ajatus tuosta, että sen lisäksi, että Jeesus Lutherin mukaan ohjaa näitä kahta ja myös muitakin (meitäkin) Pyhään Raamattuun, Jeesus vaikuttaa pitäneen selvänä, että opetuslapset tunsivat sen aikaisia kirjoituksia (profeetat = Raamattua). He eivät vain olleet ymmärtäneet, mitä olivat lukeneet (tai kuulleet). Jeesus, niin kuin Luther sanoo, opetti heitä. Jeesus ei kuitenkaan opettanut vain heitä ymmärtämään kirjoituksia, vaan Hän opetti myös meitä. Sen lisäksi aiemman mainitsemani lupaukset siitä, että Jumala on luvannut johdattaa meitä, jos vain tahdomme Hänessä (Hänen tahdossaan) pysyä ja rukoilla myös siten apua. Nykyään ei siis voida sanoa, että joku olisi niin ymmärtämätön (a noetos), että hän ei ymmärrä. Ja ellei tahdo edes ymmärtää, silloin on kyse juuri tuosta mielettömyydestä/tyhmyydestä/hulluudesta.

    Jeesus opettaa ja johtaa meitä totuuteen siis nykyäänkin sekä Pyhässä Jumalan sanassa, Henkensä kautta, että rukouksessa.

    Jatkuu…

    Tykkää

  42. Jeesus vielä itse selventää asiaa:

    ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen – tien sinne te tiedätte.” Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?” Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet.” Filippus sanoi hänelle: ”Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme”. Jeesus sanoi hänelle: ”Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'? Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö, ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa. Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen. Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä. Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.” Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: ”Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?” Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne. Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi. Ja nyt minä olen sanonut sen teille, ennenkuin se on tapahtunut, että te uskoisitte, kun se tapahtuu. En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään. Mutta että maailma ymmärtäisi minun rakastavan Isää ja tekevän, niinkuin Isä on minua käskenyt: nouskaa, lähtekäämme täältä.” (Joh. 14)

    Tykkää

  43. ”Koska eihän meillä liene vastauksia, oikeasti. On vain tulkintoja.”

    Olen kanssasi samaa mieltä monesta asiasta, josta olet kommentissasi puhunut. En kuitenkaan näe raamatullisena tällaista jatkuvaa totuuden etsintä -periaatetta, jossa kaikki on suhteellista eikä mistään löydetä tai välttämättä halutakkaan löytää lopullista totuutta. Mielestäni Raamattu on aivan selvä monessakin kohtaa, voisi sanoa, että jopa useimmissa asioissa, joita tässäkin on mainittu. Jeesus sanoo: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä” (Joh. 14:6). Paavali sai tietonsa suoraan Jeesukselta ilmestyksessä (Gal. 1:11-12). Muut apostolit suoraan itseltään Jeesukselta kasvotusten. On siis ilmeistä, että apostoleille annettiin koko totuus. Kun meillä siis on kaikessa perustana Kristus (Totuus), ei liene kovin paljon epäselvyyksiä ainakaan siitä, mitä on synti ja mitä ei, mikä on Kristuksen mieli ja mikä ei. Näinollen siis esim. Paavalin opetukset siitä, mikä on syntiä ja mikä ei, eivät ole mitään Paavalin omia tulkintoja aiheesta.

    ”Nuori nenärenkaassaan. Homopoika. Meikattu, itseään etsivä nuori äiti, joka ei vielä halunnutkaan olla äiti. Että ne saisivat olla omia itseään, koska ei elämä ole mustavalkoista. Että meidän joukkoon voisi jäädä tai jopa tulla nuolemaan haavojaan, eikä niin kuin on nyt: tästä lähdetään pois, kun ei mahduta muottiin. Toisen sydämeen ei näe. Hedelmät näkyvät, ja armottomuus ei ole hedelmä. Armon tarjoaminenkin voi olla armottomuutta, jos halutaan nähdä synniksi sellaista mikä ei ole syntiä.”

    Avaatko tuota? Kristuksen mieli ei ollut ensisijaisesti humanistinen. Kristukselta irtosi itseasiassa aika vähän ymmärrystä siihen, että pitäisi hyväksyä synti humanistisen rakkauden nimissä. Mielestäni esimerkiksi homosuhteessa elävä poika (jos sitä tarkoitat) ei voi olla kristitty. Erittäin epäselväksi jää myös itseään etsivä nuori äiti, joka ei vielä halunnutkaan olla äiti, mitä sillä tarkoitetaan.

    Tykkää

  44. Ajattelen, että on siis kahdenlaista tyhmyyttä. Toinen hengellistä laiskuutta. Silloin ei jakseta/haluta/viitsitä tutkia ja lukea Jumalan sanaa, on kiinnostavaampaakin tekemistä. Puolustellaan, et en mä sitä oikein osaa lukea, siinähän menee pää sekaisin (jopa uskonasiat voivat hämärtyä :/), ainahan me meikäläiset ollaan oltu tässäkin asiassa huonompia kuin maailman ihmiset jne. Lukemattomuus on siis hyväksyttyä ja jopa ihanne ja sitä paitsi voidaan vedota siihen että eivät useimmat muutkaan lue. Seuroissa käydään, mutta ei sieltäkään saada innostusta syvempään omatoimiseen Raamatun tutkimiseen kun puhekin voi mennä ohi korvien kun huomio kiinniityy helposti siihen kaikkeen muuhun seuramenoon. Siellä on kiva nähdä kavereita ja voi vaikka pyytää jonkun kivan perheen kylään. Tämä on varmaan sitä mistä Jupe yrität herätellä. Ja aiheellista onkin.
    Eri asia on se, että lukee ja tutkii, mutta ei meinaa ymmärtää. Mutta silloin ei heitä hanskoja tiskiin, vaan hakee apua ja kaikenlaista opastusta. Kyselee , kuulostelee, rukoilee. Mieli on erilainen kuin edellisessä esimerkissä. On halu ottaa selvää, on kiinnostusta. Salomo rukoili viisautta, ja rukous oli Jumalan mieleen. Tällainen tyyppi elää uskosta, ja se on Oikeasti hänen elämänsä tärkein asia.
    ”Suuret ovat Herran teot! Joka niitä rakastaa, tutkii niitä.” PS 111:2

    Tykkää

  45. Kirsty voi kiistää tai täydentää kirjoitustani :-).
    Ehkä ensin pitäisi miettiä, mitä tarkoitetaan suvaitsemisella tai hyväksymisellä.
    Itse ajattelin, että Kirstyn näkökulmana ei ollut synnin hyväksyminen, vaan epävarmuuden sietäminen, sitä että ihminen etsii Jumalan tahtoa Jumalan perheväen keskellä:
    “Vaan että jatkuvasti joutuisi kohtaamaan oman epävarmuutensa ja kysymään Jumalan tahtoa, kuuntelemaan omaatuntoa. Ja seurakunta ja saattomiehet tukevat siinä kyselemisessä, Jumalan tahdon etsimisessä omassa elämässä. Että erilaisuus suvaittaisiin ja siitä jopa iloittaisiin…”
    “Nuori nenärenkaassaan. Homopoika. Meikattu, itseään etsivä nuori äiti, joka ei vielä halunnutkaan olla äiti…”
    Ihminen voi nuoruudessaan kokeilla kaikenlaista, kun hän keskeneräisyydessään etsii tietä kohti tasapainoa omassa elämässään. Juuri täysi-ikäisyyden saavuttanut ja vanhempikin äiti voi lapsen saatuaan joutua kriisiin, niin henkilökohtaisessa kuin uskonelämässäänkin. Hän voi jopa katua varhaista äitiyttä, kun elämä lapsen kanssa tuntuukin liian rankalta, vastuu painaakin liian raskaana, eikä sitä tullut etukäteen rakkauden huumassa ajateltua. Tällainen itsensä etsiminen voi näkyä ulospäin monella tavalla.
    Homoseksuaalisuus ja ylipäätään ihmisen seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat niin herkkiä ja koko persoonaa läpäiseviä asioita, etten kykene siitä mitään “viisastelemaan”. Mutta sen tiedän että homoseksuaalisen suuntautuneisuuden omaavat nuoret ihmiset ovat kokeneet olonsa tukalaksi vl-kristillisyydessä, ja he ovat useimmiten lähteneet pois tai jopa riistäneet hengen itseltään. Olisikin mielenkiintoista kuulla yhteisössämme elävien homoseksuaalien ajatuksia uskosta ja elämästä.
    Kirstyn kysymys siis koski mielestäni sitä, että siedämmekö yhteisössämme sitä, että ihmiset ovat erilaisia tai ihminen etsii itseään ja Jumalan tahtoa, eikä välttämättä aina tiedä, mitä ajatella asioista tai saattaa ulospäin käyttäytyä “sopimattomasti”, kuten videollakin näkyi. Vai olemmeko heti osoittamassa ovea? Tässäkin asiassa on voitu harjoittaa rankkaa väkivaltaa. Esim. nuori on saattanut tulla kännissä kotiin ja “uskovainen” vanhempi on saattanut sanoa, että kotiin ei ole enää tulemista, kun ethän ole enää uskovainenkaan.
    Nämä ovat raskaita asioita vanhemmille, kun lapsemme ja nuoremme pistävät joskus kaiken matalaksi. Miten voisimme kohdata heidät rakkaudella ja totuudella, ilman että hylkäämme heidät? Nostaa heidän kysymyksensä ja ahdistuksensa keskiöön? Mitä he haluavat käyttäytymisellään kertoa?

    Tykkää

  46. Quo Vadis, juuri tuo oli näkökulmani. Että kelpaisi etsijäksi – teeskentelemättä, pelkäämättä ja keskeneräisenä. Kyllä minä siinä mielessä ajattelen, että kristitty on matkantekijä ja joutuu kyselemään Jumalan tahtoa henkilökohtaisesti omaan elämäänsä koko ajan. Mutta Jupe, ymmärrän pointtisi ja mietin rauhassa, kriittisesti esittämääni.
    Synnille ei ole lupaa. Raamatussa ajattelen kuitenkin olevan kulttuuri- ja aikasidonnaisuutta. Se ei(ehkä) liity asioiden hyväksyttävyyteen sinäänsä, vaan enemmänkin tapaan, jolla kristitty voisi asioihin tänä päivänä suhtautua ja niitä vastustaa. Täytyy kertoa, kun joku asia tuntuu synniltä, ja että kristityn ihanne ei ole syntiä hyväksyvä. Toisaalta toinen on toisessa asiassa syntinen ja heikkotahtoinen, joten kivien heittelijöitä ei pitäisi löytyä. Jokainen ihminen heijastaa Jumalan rakkautta omista lähtökohdistaan käsin. Galatalaiskirjeessä puhutaan puhutaan synnistä, lihan aikaansaannoksista (siveettömyys, irstaus, vihamielisyys, riidat, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit ym.)Sehän ilmenee monin tavoin. Jotenkin vaan minusta on tosi vaikea edes ajatuksen tasolla suhtautua tuomitsevasti sellaisiin asioihin, jotka eivät suoraan ole tuota.

    Tykkää

  47. Jupe kirjoitit: ”Osittain harhaanjohdetut, osittain oman laiskuuden ja/tai välinpitämättömyyden takia harhassa olevat vanhemmat kasvattavat avuttomat lapset. Sokea taluttaa sokeaa. Tekisi mieleni huostaanottaa tällaisten perheiden lapset ja perustaa kristillinen perhekoti, jossa ainakin yritettäisiin kasvattaa heidät niinkuin kuuluu: ”Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.” (Matt. 18:14).

    Jupe, sinun kannattaa ottaa kaverit mukaan ja lähteä tarjoamaan apuasi lapsiperheisiin. Menette ja tarjoatte, että voitte hoitaa lapsia illan ja päästätte vanhemmat vapaalle. Sitten luette lapsille Raamattua ja keskustelette heidän kanssaan. Annatte iltapalan ja laitatte lapset nukkumaan. Vanhemmat pääsevät ehkä seuroihin. Ehkä vain lepäämään. Sitten kun luottamus kasvaa, voitte lähettää vaihemmat vaikka leirille. Ja lapset saavat teiltä oppia ja kristillistä kasvatusta.

    Kun omat lapseni olivat pieniä, olisin kerran halunnut puolisoni kanssa pitkästä aikaa ehtoolliskirkkoon. Kysyimme jotakuta vahtimaan lapsia. Soittelimme läpi koko joukon uskovaisia tuttavia. Ei kenelläkään ollut innostusta tulla muutamaksi tunniksi meille kotiin. Monta kertaa tuntui, että on yksin. Joskus jotkut ystävällisesti lupasivat, että lapset voi tuoda heille. Harvoin jaksoi ottaa tarjousta vastaan. Uupunut olisi mielluummin ottanut avun omaan kotiin, jotta ei tarvitsisi pakata koko perhettä matkaan. Nähdä monta tuntia vaivaa sen eteen että voi kaksi tuntia olla kahdestaan. Ei jaksanut. Meillä oli sentään varaa palkata silloin tällöin maksullinen lastenhoitaja, että pääsimme jonnekin kahdestaan. Mutta eivät kaikki voi maksaa toista sataa euroa esim. siitä, että pääsisi kahdestaan muutamaksi tunniksi virkistäytymään.

    Lastenhoitoavulle on varmasti tilausta ja aivan upeaa, jos samalla lapsille vielä puhuttaisiin uskosta, Jeesuksesta ja Raamatun kertomuksista.

    Tykkää

  48. ”Ehkä ensin pitäisi miettiä, mitä tarkoitetaan suvaitsemisella tai hyväksymisellä.”

    Aiheellinen huomio. Suvaitseminenhan tarkoittaa sitä, että sietää jotakin, jota ei oikestaan hyväksy, tai jotakin, joka on itselle niin vierasta, että sen haluaa torjua.

    Tykkää

  49. Edellä on ollut hyvää keskustelua tärkeästä aiheesta!

    Se, että meillä on erityinen taipumus johonkin Jumalan Sanan vastaiseen, ei meitä hukuta, kun haluamme antaa Jumalan voiman ja hengen ”hallita itseämme”. Jollakin tällainen voi olla taipumus pahan puhumiseen, valehteluun, toisella itsekkyyteen ja ahneuteen, kolmannella varastamiseen, neljännellä väkivaltaan, viidennellä pelihimoon, kuudennella alkoholismiiin, seitsemännellä heteroseksuaalisiin irtosuhteisiin, kahdeksannella homoseksuaalisuuden toteuttamiseen, yhdeksännellä pedofiliaan jne.

    Tähän taisteluun tarvitsemme Jumalan Sanaa, rukousta ja evankeliumia Jumalan armosta ja voimasta Kristuksessa! – Kyllä kristitty tarvitsee äänellistä synninpäästön todistusta, mutta evankeliumi; hyvä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta on vielä laajempi asia. – Kun synninpäästön 150 vuotta sitten käytäntöön otetuista sanoista tehdään rituaalinomainen rutiini, monille voi tosiaan syntyä käsitys, että olemme sitä vanhurskaampia, mitä useammin olemme sitä henkilökohtaisesti pyytäneet seurojen aikana ja sen vaikutus – vanhurskautemme – alkaa välittömästi vähenemään… Tämä voi ajaa ihmistä neuroottiseen ahdistukseen ja sen torjuntaa tällä riitillä. Ja kun ihmisen koko energia kuluu itsensätarkkailuun, niin tällä tavalla tietysti saadaan helposti johdettava seurakunta. Mutta tämä ei ole Kristuksen armotaloutta ja Hänen mielensä mukaista kaitsentaa.

    ”Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa.” (2.Piet. 3:18)

    ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (1. Kor. 14:20)

    Olen tavannut lahjoittaa rippiraamatuksi vuoden 1992 käännnöksen, sillä se, että ymmärtää kieltä on tärkein lähtökohta aidolle innostukselle. Uudesta Testamentista aloittaminen lienee suositeltavaa. – Isälläni oli usein tapana lukea puheen aiheeksi VT:stä, monesti myös apokryfikirjoista, suorastaan jännittäviä seikkailuja, joita me pojatkin kuuntelimme seuroissa korvat hörössä. VT:n vaara kuitenkin on, että valikoivalla vertauskuvallisella tulkinnalla sillä voidaan puolustaa opetusta lähes joka lähtöön. Eikä kaikilta osin VT ole lasten luettavaa. Joskus jouduin joltakin lapseltani paavillisesti takavarikoimaankin Raamatun, kun ahdistus lamautti pienen lukijan…

    Ennemmin tai myöhemmin ajatteleva lukija kohtaa kysymyksen myös Raamatun alkukertomusten historiallisuudesta. Ja aivan oikein kristillisyydessämme on kirkkampina hetkinä 🙂 otettu kantaa, ettei alkukertomuksia voida pitää luonnontieteellisinä tai historiallisena kuvauksina maailmankaikkeuden, luomakunnan ja ihmisen synnystä ja varhaisvaiheista. Niiden totuus on kuitenkin syvemmällä; kuten että kaikki syntyi Jumalan tahdosta ja Hänen Sanallaan. Hän on majesteetillinen kaiken olevan alkusyy; Kaikkivaltias, jonka luomistyön suuruutta ei vähennä se, loiko Hän maailman 13 vai 14 miljardissa vuodessa tai kuudessa päivässä vai kuukaudessa… Hän on samaan aikaan äärettömän oikeudenmukainen tuomiossaan ja armollinen Taivaallinen isämme, kun hybrikseen taipuvainen jumaluutta ja ikuista elämää janoava ihminen nöyrtyy anomaan armahdusta ja ottamaan vastaan Jumalan itsensä valmistaman sovituksen; voiton synnistä, pahan vallasta ja kuolemasta Jeesuksessa Kristuksessa!

    Tykkää

  50. amicus curiae – suuret aplodit kertakaikkisen hyvästä ehdotuksesta!

    Tiedän vuosikymmenten koekmuksella, että perheissä kautta ”rintaman” on ollut tilausta juuri tällaiselle perheiden tuelle. Vaikea kuvitella, että tämä tarve olisi mihinkään loppunut.

    Vaikka uskovaisia lapsiperheitä olisi paikkakunnalla enemmänkin, he ovat samassa veneessä: lapsia ei voi jättää keskenään päästäkseen vapaalle. Jos isovanhemmat ovat kaukana tai heikkokuntoisia, avunsaanti voi olla vaikeaa. Tai se on lähes ylivoimaisen vaikeaa jo valmiiksi rasittuneille.

    Perhe-elämän todellisuus tulee ehkä heikosti esiin keskusteluissa. Olosuhteet perheissä voivat olla hyvin erilaiset uskovaisissakin kodeissa. Voi olla vuodesta toiseen jatkuvaa ylikuormitusta. Se voi johtaa todellisuuteen, jota kuvaa osuvimmin perhehelvetti-ilmaus kuin mikään muu. Syyt voivat olla moninaisia. Niitähän mieluimmin salaisi. Se lienee samaa häpeää kuin alkoholistiperheissä. Kun suuri perhe hajoaa, tulee vääjäämättä ajatus, että liian paljon liian kauan on pitänyt yrittää jaksaa.

    Kaikilla ei ole samanlaiset rahkeet.

    Kaikilta ei voi vaatia maratonia, mutta toisilta se onnistuu jopa ennätysajassa ja vieläpä uudestaan ja uudestaan. Heitä me ihailemme. Heistä ei hävetä puhua.

    Mutta ihaileeko kukaan sitä, joka ei kykene maratonin puolikastakaan? Savenvalaja on ehkä tarkoittanut hänet tyystin toisenlaiseen tehtävään. Saako hän laiskan leiman vai onko hänen sieluntilansa epäilyttävä, kun ei pysty enempään?

    Tykkää

  51. Eräs näkökulma nuorten käytöstapoihin ja niiden muuttumiseen löytyy tutultani, joka on veteraanivartija. Hän urakoi vartiovuoroja suviseuroissa ja maakunnallisissa, on myös työnsä puolesta kiertänyt festareita ja erilaisia tapahtumia järjestyksenvalvojana. Hänen mukaansa nuorten käyttäytyminen on todella muuttunut esim. suviseuroissa. Nuoriso on uhmakasta, alkaa kuvaamaan kännyköillä ja uhkailee youtubella yms. Ennen vanhaan tilanne rauhoittui kuulemma jo monesti vartijan tulolla paikalle. Kunnioitus oli suurempaa. Viimeistään, kun nuorilta kysyi, kenenkäs lapsia te olette ja viety telttaa vanhempien vaunun viereen, oli oltu hyvin nöyrää poikaa/tyttöä. Tämän päivän nuori sanoo, ettei äitiä ja isää kiinnosta ja jos vanhemmat tavoittaa, saattavat jopa syyttämään vartijoita, ettei ”meidän lapset”. Vanhemmat saattavat olla vielä itsekin kentällä valvoen. Meidän todellakin on syytä olla huolissaan nuortemme ja lastemme käytöstavoista. Emme voi vaan ajatella, että onpa ihana, kun ovat uskovaisten kavereiden kanssa, jos emme tiedä missä ja mitä he tekevät.

    Tykkää

  52. Tavoitit ajatukseni loistavasti! Juuri se, että ymmärtämättömyyttä pidetään syynä lukemattomuudelle tai syvällisemmälle pohdinnalle, oli pointtini. Myös tuota yritin selventää, että jos on tahtoa ymmärtää, vaikkei ymmärrystäkään paljoa olisi, sitä on Jumalan luvannut antaa.

    Tykkää

  53. Aivan samalla tavalla olen itse huomannut tapahtuneen. Olen samaa mieltä myös siinä, että ei voi luottaa siihen, että uskovaisten kavereiden kanssa lapsi olisi jotenkin turvassa kaikelta pahalta. Se, että lapsi on uskovaisen kodin lapsi, ei tee hänestä a) uskovaista (vaikka hän uskoa tunnustaisikin suullansa) b) sen enempää syntiin taipumatonta kuin kenestäkään muusta. Tähän liittyen pohdiskelin ennen suviseuroja ja suviseuroissakin sitä, että kuinkahan järkevää on, että grillit ja pizzakioskit ovat niin myöhään (muistaakseni aamu yhteen) auki yöllä, koska se kannustaa vain nuoria (ja muitakin) valvomaan yötä myöten kentällä. Se vaikeuttaa esimerkiksi (niiden, jotka tahtoisivat pitää lapsista parempaa huolta) vanhempien tehtävää pitää huolta siitä, että lapset nukkuvat riittävästi ja että lapset eivät tee tyhmyyksiä kentällä yöllä. Yöllä valvontaa on vähemmän, kun on vähemmän porukkaa (valvovia silmiä, toisin sanoen muita kentällä olijoita, vaikka järjestyksen valvojia saattaisikin olla enemmän) ja näin houkutus tyhmyyksille on myös suurempi.

    Tykkää

  54. Vastaa aivan aamenta kaikki muu mitä sanoit, viimeisintä asiaa on pakko kommentoida :). Menee siis vähän ohi aiheen, mutta en kyllä malta olla kommentoimattakaan tuota Raamatun alkukertomusta. Sen myönnän, ettei sitä voida pitää luonnontieteellisenä, mutta pitäisikö? Mitä luonnontieteellistä siinä ylipäänsä on, että Jumala luo jotain tyhjästä? Takerrun vielä tuohon, kun sanoit, että maailman luomisessa meni mahdollisesti pitkäkin aika (miljardeja vuosia). Evoluutioteoria (kehitysoppi) ei ainakaan sovellu millään tavalla yhteen Raamatun kanssa. Miten se sopii esimerkiksi evoluutioteoriaan, että ihmiset, samoin kuin eläimet, olivat paratiisissa vegaaneja (ihmisen piti kehittyä alkulimasta (mistälie) kalaan ja kalasta apinaan ja apinasta ihmiseksi (mitensenytmenikään) ennen paratiisiin tuloa ja ymmärtääkseni nykytieteen mukaan oli lihansyöjäeläimiä ennen ihmistä)? Miten se, että ihminen kehittyi apinasta tai kalasta tai mistälie, soveltuu yhteen sen kanssa, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen? Onko Jumala kenties apinan tai kalan (en voinut olla naurahtamatta tässä kohtaa) kaltainen? Tai se, että nainen luotiin miehen kylkiluusta? Miten ylipäätään koko paratiisin luonne sopii yksiin evoluutioteorian kanssa? Mitä sitten, vaikka oli samantyyppistä DNA:ta ihmisessä kuin jossain muussa eläimessä (esim. apina)? Kyllähän myös tuoli ja talo molemmat rakennetaan hyvin pitkälti puusta. Niillä ei kuitenkaan käyttötarkoituksensa puolesta ole kovinkaan paljon tekemistä keskenään.

    En tiedä tarkotitko edes puolustaa evoluutioteoriaa tms. mutta niin kuin sanoin, en malttanut olla ottamatta kantaa , joten tämä ei ole hyökkäys sinua vastaan. Tietysti, jos kannatat evoluutioteoriaa, ei tämä varmasti mieluista luettavaa ole :D. Mielestäni esimerkiksi evoluutioteorian hyväksyminen ja se, että sanotaan Raamatun olevan kokonaisuudessaan totta, on ristiriidassa keskenään. Itse uskon sen mitä Raamattuun on kirjattu, koska jos aletaan repimään jotain pois Raamatusta sen takia, ettei se ole uskottavaa, on kohta kysyttävä, mikä ylipäätään on uskottavaa? Ellen uskoisi, että Kristus on minut pelastanut, en uskoisi Raamattuun Jumalan sanana. Sukuluettelot Aatamista Jeesukseen kertovat suuntaa-antavaa ikää mieluummin kuin evolutionistien olettamukset. Evoluutioteoria ei anna sijaa Jumalalle. Raamattu ei anna sijaa evoluutioteorialle. Kumpikaan niistä ei ole tieteellisesti havainnoitavissa. Toisesta niissä on myös enemmän järkeä. Toinen tapahtui, niin kuin englanniksi sanotaan (tykkään enkunkielisestä, sekun rimmaa niin hyvin :D) ”Nothing created everything”, eli ei mikään loi kaiken, eli kaikki vain tuli tyhjästä ja ilman syytä (tyypillinen evoluutiota kannattavien ateistien näkökulma, emt. onko varsinaisesti evoluutioteoriaan liittyvä, siis ottiko esim. Darwin kantaa koko asiaan). Toinen niin, että Jumala loi, eli kaikelle itseasiassa oli alkusyy.

    Jonkun minua viisaamman ajatuksia aiheesta:
    http://nuotta.com/helmi/matti-leisola-evoluutio-vs-luominen-bilsan-maikalle-kampeen

    ”Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ihmisiin.” (Ps. 118:8)

    ”Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.” (Hepr. 11:3)

    Tykkää

  55. Kiitos Jupe ystävällisestä palautteesta!

    Niin, kyllä fundamentalistisella raamatuntulkinnallakin pelastuu, mutta se on vaarallinen uskontulkinta, joka on vienyt miljoonia uskon umpikujaan ja haaksirikkoon… Muistan kun ex-puheenjohtaja Erkki Reinikainen ”poltti päreensä” kun eräs weli Lutheriin vedoten Päivämiehen kolumnissaan oli taas määritellyt maailman 6000 vuotta (tms.) vanhaksi 🙂

    Historian harrastajana ja ammattilaisenakin voin kertoa, etteivät ensimmäisen Mooseksen kirjan alun alkukertomukset ole historiallista kuvausta, vaikka niihin sisältyy Kaikkivaltiaan ihan perustavanlaatuisia viestejä kosmoksen, luomakunnan ja ihmisen alkuperästä ja ominaislaadusta. Alkuräjähdysoppi sopii kuin nakutettu luomiskertomukseen eikä evoluutiota tarvitse asettaa vastakkain luomisen kanssa – se ei tippaakaan vähennä luomistyön merkitystä ja suuruutta, kaikki tapahtui Jumalan manuaalisessa ohjauksessa. Fundamentalistinen tulkinta mm. edellyttäisi, että kasvikunta syntyi ennen aurinkoa (1. Moos. 14-30) ja toisin kuin ns. ensimmäisessä luomiskertomuksessa toisen luomiskertomksen mukaan kasvikunta luotiin vasta ihmisen luomisen jälkeen…

    Kristinusko on eettinen uskonto ja punainen lanka on Jumalan pelastussuunnitelma koskien meitä ”Adamin lapsia”. Alkukertomusten ihmisten ylipitkät iät ovat siinä mielessä symbolisia, että ne ovat Raamatun kirjoittajien keino esittää, että ihmiskunnan historian alkuaikoihin sisältyy suunnattoman pitkiä meille tuntemattomia aikoja. Ja Raamattu kumoaa itsekkin nämä ajanmääreet. Nimittäin kun alkukertomusten ja Matteuksen evankeliumin alun sukuluetteloiden mukaan Adamista Kristukseen oli 60 sukupolvea, tekisi se peräti yli 60 vuotta per sukupolvi, jos otamme lähtökohdaksi maailman luomisen juutalaisen kalenterin mukaan. Nyt olisi menossa maailman luomisesta vasta noin 100. sukupolvi ja Herran päivä lienee jo lähellä. Kuitenkin Raamatussakin viitataan toisaalla ”tuhansiin sukupolviin”:

    ”ja on laupias tuhansiin polviin asti niille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä,” (5. Moos 7:9)

    ”Muistakaa hänen liittonsa iankaikkisesti, hamaan tuhansiin polviin, sana, jonka hän on säätänyt,” (1. Aik. 16:15)

    ”Hän muistaa liittonsa iankaikkisesti, säätämänsä sanan hamaan tuhansiin polviin,” (Ps 105:8)

    Jo yksi ”tuhat polvea” tekisi tuolla kaavalla 60 000 vuotta ja jos tyytyisimme nykyisin käytettyyn sukupolven mittaan (esim. 30 vuotta) tekisi sekin jo 30 000 vuotta – ja kun puhutaan ”tuhansista sukupolvista” taidetaan olla jo aika lähellä Homo sapiens sapiens lajin syntyä noin 150 000 vuotta sitten.

    Jo pienenä poikana minulle oli selvää, että Pietarin kirjeen ”Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.” (2. Piet. 3:8) kohta ”ON KUIN” tarjoaa ratkaisun: sitä ei tarvitse tulkita juuri ”tuhanneksi vuodeksi” vaan meille tuntemattoman pitkäksi ajanjaksoksi kuten myös psalmissa:

    ”Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä, kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki.” (Ps 90:4)

    Tykkää

  56. Kaikki nykyihmiset (eli lajimme Homo sapien sapiens) polveutuvat dna-tutkimusten mukaan samasta esiäidistä, joka on elänyt Afrikassa 150 000-200 000 vuotta sitten, ja jota voidaan kutsua esi-äidiksemme Eevaksi. Samaan aikaan eli muita varhaisihmisen ryhmiä, joista Eevan pojat ovat voineet saada kumppaninsa…

    Tykkää

  57. Luther-veli se oli kalliisti käsittäny nämä asiat 😉

    En tarkalleen ottaen ymmärrä, mitä tarkoitat sillä, että se ei ole historiallinen. Enkä halua tehdä pilaa siitä, että olet historian ammattilainen, mutta en myöskään pidä hyvänä argumenttina sitä, että olet historian ammattilainen ja siitä syystä tiedät, mitä tuhansia tai miljardeja vuosia sitten on tapahtunut. Big Bang -teoria ei passaa myöskään Raamattuun, koska siinä lähtökohtana on se, että materia oli jo olemassa. Näin seuraa kysymys, mistä materia, tila ja avaruus tuli? Miksi Jumalan olisi tarvinnut alkaa kikkailemaan nämä asiat, Kaikkivaltias kun on? Evoluutioteoria vähentää Jumalan luomistyön merkitystä, koska se ei itsessään tunnusta Jumalan osuutta asiaan. Siksi toisekseen, evoluutio on pakko asettaa vastakkain luomisen kanssa, koska sitäkin, niin kuin kaikkea, on voitava tarkastella Raamatun valossa, varsinkin jos sitä yritetään siihen sovittaa. Evoluutioteoria ei kestä tätä tarkastelua jo pelkästään niiden asioiden valossa, mitä aiemmassa kommentissani mainitsin (ja niitä on paljon lisää), joten en ymmärrä, miten kristityt voi mitenkään sanoa, että se on mahdollinen teoria ja sopusoinnussa Raamatun kertomuksen kanssa. Kuten sanoin, sukuluettelot ovat mieluummin suuntaa-antava mittari maailman iälle, kuin evolutionistien arviot, en kuitenkaan tiedä tarkkaa aikaa, joten en ala siitä sen enempää väittelemään (tarkka aika ei muistaakseni ole aivan laskettavissa Raamatun sukuluetteloistakaan. Aikalailla sukupolven tarkkuudella kyllä). En myöskään tiedä, menikö kasvien kasvamisessa sekunti, kaksi minuuttia vai kolme tuntia, mutta evoluutioteoriaa en hyväksy vaihtoehdoksi, koska se ei ole edes tieteellisesti todistettavissa, saatikka että sillä olisi mitään tekemistä Raamatun kanssa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kysymys on mieluummin tuhansista, kuin miljoonista tai miljardeista vuosista. Pelkästään jo siinä, että kasvikunta tosiaan syntyi ennen aurinkoa, on meille pohdiskeltavaa. Olihan Jumala luonut kuitenkin valon. ”Toisessa luomiskertomuksessa” (joka kuvaa tarkemmin kuudennen päivän tapahtumia) oleva kuvaus kasvien ja eläinten luomisesta ihmisen jälkeen voidaan kääntää (molemmissa käytetään samaa alkukielen sanaa), niin kuin Bibliassa on käännetty, että ”oli tehnyt”, joten siinäkään ei ongelmaa tule.

    Mark. 10:6-9 Herra Jeesus lainaa sekä 1. Moos. 1, että 2 samassa yhteydessä tehden myös näin selväksi, että kysymys on todellisesta historiallisesta tapahtumasta ja että näissä ei ole tapahtunut mitään virhettä. Vielä on lisättävä myös, että evoluutioteoria ei myöskään tunnusta vedenpaisumusta tapahtuneeksi, eikä sille ole edes tarvetta siinä.

    Raamatunviittaukset tuhansiin sukupolviin, joita laitoit, kuvaavat ja korostavat pikemminkin Jumalan armon suuruutta ja Hänen liittonsa totista pitävyyttä ja luotettavuutta niin pitkälle ”kuin pippuri kasvaa” (vaikka ikuisuuksiin asti), paremmin kuin antavat oikeutuksen ajatella, että maailman alussa olevien ihmisten iät olisivat vain symbolisia viittauksia alkuaikojen aikamääreihin. Raamattu ei siis kumoa näitä aikamääreitä, eikä anna aihetta ajatella, että alussa olisi ollut mitään meille tuntemattomia ajanjaksoja.

    Tykkää

  58. Nyt mennään kyllä ohi aiheesta niin että heilahtaa ja evoluution käsittelystä seuraa lähes aina sanasota, mutta en malta olla sohimatta. Ja toisaalta tätä evoluutioasiaa miettii ja pohtii taatusti moni uskovainen nuori. Voisi olla hyvä, että vanhemmat osaisivat myös siitä muutaman sanan sanoa.

    Itse olin pitkälle aikuisuuteen asti sitä mieltä, että evoluutioteoria (Jumalan ohjaamana) on totta ja asiasta eri mieltä olevat ovat päästään vialla olevia huuhaa-tyyppejä.

    En siis ollut tietenkään itse asiaa päätellyt, vaan ottanut vastaan sen tiedon ja opetuksen, mitä tässä yhteiskunnassa on tarjottu. Ja pidin sitä totena.

    Vanhoillislestadiolaisuudessa taitaa olla vallitseva käsitys/mielipide se, että Raamattu on pelastuksen, ei luonnontieteen oppikirja – mikä on tietenkin erinomainen lähtökohta. Markun mainitsema tuhat-vuotta-on-Jumalalle-yksi-päivä-ajatuksen esitteli minulle jo rippikoulupappini vuosituhannen vaiheessa.

    Mutta kuten Jupe totesi, raamatun ilmoituksen ja evoluutioteorian yhteensovittaminen on melkoisen haastavaa. Ja se vaivasi minua.

    Jokin evoluutiobiologi onkin todennut, että hän ei ymmärrä, kuinka kristitty voisi uskoa evoluutioteoriaan. Kuinka Jumala, joka on itse hyvyys ja laupeus voisi olla evoluution takana; evoluution, joka perustuu siihen, että vahvempi alistaa ja tuhoaa heikomman aineksen. Minustakin se on melkoinen älyllinen haaste.

    Törmäsin pari vuotta sitten Jupen jo mainitseman bioprosessitekniikan emeritusprofessori Matti Leisolan kirjaan Evoluutiouskon ihmemaassa ja sen innoittamana luin myös Marvin Lubenow:in Myytti apinaihmisistä (Leisolan kääntämä).

    Lukukokemukset olivat ainakin minulle hätkähdyttäviä ja myös mielenkiintoisia. En nimittäin enää osaa sanoa kumpaa teoriaa pidän todempana.

    Tiedostan edelleen kreationismin ja ID-teorian älylliset ongelmat mm. edellä mainittu: mistä Aadamin ja Eevan pojat saivat puolisot (siskoistansa mitä ilmeisimmin?), kuinka valo on ehtinyt tähdistä maahan muutamassa tuhannessa vuodessa (Leisola ei tosin määritä maan tarkkaa ikää vaan toteaa, että sitä ei yksinkertaisesti voi tietää), jne…

    Mutta Leisolan kirjojen jälkeen minun täytyi todeta, että myös evoluutioteoriaan liittyy valtavia älyllisiä ongelmia. Esim. iänmääritykseen vaikuttaisi liittyvän sellainen kehäpäätelmäviritys, että maallikkoa hirvittää. Pintaraapaisun muutamista muista ongelmista löydät esim. Jupen ylläolevan kommentin linkistä.

    Haastankin nyt jokaisen asiaa pohtineen lukemaan kyseiset kirjat. Ne löytyvät myös useista kirjastoita.

    Voit olla vapaasti evoluutioteorian kannalla myös lukukokemuksen jälkeen. Markun kommenttiin käänteisenä totean, että kyllä evoluutioteoriaan uskovakin sydämen kristitty pelastuu.

    Mutta ehkä se saa sinut ymmärtämään ja pitämään täysijärkisenä sekä omaan ajatteluun kykenevänä ihmisenä myös kristittyä, joka ei evoluutioon usko.

    Evoluutioteoriaa kritisoivan kohtalo taitaa olla tänä päivänä sama kuin rokotteista poikkipuolisen sanan sanovalla (en tosin ole rokotekriitikko). Tarkemmin tästä aiheesta kirjoittaa mainiosti mm. Jani Kaaro: Rokoteskepsiksestä kriittisiin kysymyksiin – opetuksia toimittajille

    Minun puolesta asian käsittely saa jäädä tähän. Lupaan pysyä jatkossa varsinaisessa aiheessa..:)

    Tykkää

  59. Raamatun mukaan Eeva on ”kaiken elävän äiti” (1. Moos. 3:20) ja Aatami oli yksin paratiisissa ennen Eevaa (1. Moos. 2:18), näin ei siis ole mahdollista, että Jumala olisi luonut muita ihmisiä. Tästä seuraa se johtopäätös, että Eevan ja Aatamin poikien vaimot olivat heidän omia siskojaan. Jumala ei ollut kieltänyt sitä vielä tässä vaiheessa ja myöhemmin Jumala antoi lain, kun riski kasvoi, että aiheutuisi ongelmia jälkipolville (en ole biologi, joten suonette anteeksi, etten näitä geenisanastoja hallitse, joten selitän yksinkertaisesta 😉 ). Lisättäköön vielä, että Raamattu kertoo myös, milloin ihmiset hajaantuivat ympäri maailmaa (1. Moos. 10:25).

    Kysyisin, kun nyt järkiargumenteilla (kasvit luotiin ennen aurinkoa) tätä asiaa yritetään perustella, että mitä järkeä siinä ylipäänsä on, että joku voi luoda jotain tyhjästä? Tulisiko siinä olla jotain järkeä? Tietysti voidaan sanoa, että on siinä enemmän logiikkaa, kuin evoluutioteoriassa, että ei mikään loi kaiken, mutta se ei tarkoita sitä, että varsinaisen luomisprosessin tulisi olla järkevä tai looginen jonkin luonnontieteellisen menetelmän kannalta. Jumala myös ylläpitää kaikkea maailmassa olevaa jatkuvasti voimallaan (Sanallaan (Hepr. 1:3, Kol. 1:17)), joten en pidä ollenkaan ihmeellisenä sitä, että kasvit on voitu luoda ennen aurinkoa.

    Mielestäni on ihmeellistä, kuinka puolet Raamatusta ollaan valmiita kumoamaan sen takia, että Darwin kehitteli paremman tekemisen puutteessa (anteeksi ironia) sellaisen pajunköyden, mitä ei ole vielä koskaan ihmiskunnan historiassa nähty, ja sai vieläpä syötettyä sen suurimmalle osalle ihmisistä vailla ainoatakaan todistetta. Evoluutioteorian tieltä joudutaan raivaamaan käytännössä pois koko paratiisi alusta. Niin myös vedenpaisumus ja näistä tulee vain lastensatuja. Nyt kun tälle tielle lähdettiin, tutkimusten mukaan myöskään Egyptistä ei ole paennut koskaan ketään, saatika että siellä olisi ollut koskaan orjuudessa ketään. Suurinta osaa Raamatusta ei voida todistaa historiallisesti tapahtuneeksi. Varmaan Jesajan ja Danielin ennustukset (jotka monien muiden muassa juuri todistavat Raamatun paikkaansa pitävyyttä) Persian kingistä, joka valloitti Babylonin (näin tapahtui Raamatun mukaan ja tämä on myös historiallisesti todistettu muun kuin Raamatusta löytyvän aineiston perusteella), ovat myös olleet huijausta ja kirjoitettu jälkikäteen, niin kuin on väitetty vain sen vuoksi, ettei Raamattua haluta pitää luotettavana?

    Mitä muuta em. on kuin Raamatun arvovallan rappauttamista ja VT:n tekemistä lastensaduksi?

    Totean siis, että en viitsi tästä aiheesta jatkaa tämän enempää, koska tästä voidaan väitellä varmaan vähän pitempäänkin, jos sille tielle lähdetään. Yritän itsekin pysyä aiheessa tästälähin 😀

    Tykkää

  60. Evoluutioteoriassa on paljon korjattavaakin, mutta kristitylle oleellista on, että kaiken takana on Kaikkivaltias Jumala, jonka yleistä ilmoitusta kristitty saa myös Hänen luomastaan luonnosta ja Hänen hallitsemastaan historiasta! Ne antavat meille myös mahdollisuuden ikäänkuin selventää ja tarkentaa, mistä on kysymys Hänen erityisessä ilmoituksessaan Raamatussa!

    Tykkää

  61. Mielestäni tämä evoluutioasia liittyy hyvinkin aiheeseen eli lasten kasvattamiseen ja Jumalan sanasta puhumiseen. Jokainen nuorihan kohtaa koulussa tämän opetuksen.

    Itse pidän evoluutiota täysin ja kiistattomana tosiasiana, jota tapahtuu kokoajan. Vai ovatko ihmisen kidusjäänteet, erilaiset ihonvärit, alkuihmisten luurangot sun muut pelkkää satua? Evoluutioon törmäämistä et voi myöskään välttää, kun astut ikivanhaan rakennukseen ja lyöt pääsi oven karmiin

    Tosiasiat tulee ottaa tosiasioina, eikä meidän ole syytä ajatella, että luonnonlait astuivat voimaan vasta joskus paratiisivaiheen jälkeen.

    Eriasi on sitten evoluutioteoria siinä mielessä, että aivan alkuhetkiä ja kehityksen oikeaa kulkua ei voida tietää. Evoluution olemassaolo on kuitenkin varmaa ja hyvä asia. Sitä tapahtuu, jotta elämä säilyisi ja sopeutuisi muuttuviin tai uusiin olosuhteisiin. Siksi onkin helppo nähdä, että sitä tapahtuu Jumalan tahdosta.

    Tykkää

  62. No jos kerran sanot, että pysytään aiheessa, niin jatketaan nitten..:)

    Nyt kannatta huomata että evoluutiota on kahdenlaista: makro- ja mikroevoluutio.

    Mikroevoluutio tarkoitta lajien sisäistä muuntelukykyä tiettyjen rajojen sisällä, ja sen olemassaoloa ei kiellä kukaan.

    ”Makroevoluutiota on täysin uuden biologisen rakenteen (silmä) tai toiminnon (kyky lentää) syntyminen.² Ja kritiikki koskee juuri väitettyä makroevoluutiota.

    Joseferin mainitsemat pituuden vaihtelut ja ihonväri ovat juuri tuota mikroevoluutiota. Ne eivät millään tavalla todista makroevoluutiosta.

    Myytti apinaihmisestä -kirja puolestaan avaa sitä, kuinka mielivaltaisesti fossiileja on ajoitettu ja kuinka mukaan on otettu todellisuudessa myös apinalajien fossiileja, jotta haluttu evoluutioketju saataisiin rakennettua. Toistan itseäni, kannattaa lukea se kirja.

    Ja se, että jokin ruumiinosa vaikuttaa evoluution tuottamalta surkastumalta ei tarkoita, että kyseessä todella olisi surkastuma. Tiede on löytänyt mm. aikaisemmin ihmiselle turhina pidetyille häntäluulle ja umpilisäkkeelle tärkeitä tehtäviä.

    Tykkää

  63. Täällä näyttää keskustelu jo hiljentyneen, mutta laitanpa huomion vielä noihin käsitteen määrittelyasioihin liittyen, kun juuri tuoreen Päivämies-lehden otin postilaatikosta. Kansilehdellä lukee: ”Reisjärven opistoseuroissa puhuttiin evankeliumin käytön tärkeydestä.”
    Tuo lause pisti silmään.

    Mitä 'evankeliumi' tässä tarkoittaa?

    Tarkoittaako lause

    -…puhuttiin omantunnon hoitamisen tärkeydestä?
    -…puhuttiin synninpäästön/anteeksiantamisen julistamisen tärkeydestä?
    -…puhuttiin ripin käytön tärkeydestä?
    -…puhuttiin evankeliumin (eli ilosanoman Jeesuksesta syntiemme sovittajana) julistamisen tärkeydestä?

    Ilmeisesti tuolla tarkoitetaan kuitenkin loppujen lopuksi omantunnon hoitoa syntien anteeksiantamisen evankeliumilla, eli evankeliumi ymmärretään synninpäästöksi. Sisäsivuilta vilkuilin, josko saisin asiaan lisäselvitystä siitä, että mistä siellä on puhuttu, mutta en nopealla lukaisulla huomannut tähän enää viitattavan.
    Tästä huomaa, että meillä evankeliumi ajatellaan helposti aika kapeasti. Vaikuttaa, että käsitettä 'evankeliumi' käytetään usein synninpäästön ”Jeesuksen nimessä ja veressä” synonyymina. Vai mitä tuumaatte?

    Tykkää

  64. Vl-seniori, nyt osuit aivan naulan kantaan! Perhesuunnitteluun otettu vahva kielteinen kanta voi todella ajaa perheet vuosia kestävään ylikuormitustilaan. Siitä selviämiseen voi mennä todella kauan aikaa, jos selviää ollenkaan. Jumalan tahto ei varmastikaan ole, että vanhemmat nääntyvät ja lapset jäävät vaille hoivaa ja kasvatusta, kasvavat ”Herran hallussa”. Olen itse miettinyt tätä asiaa niin, että puolisoiden olisi syytä keskustella siitä, miten meidän perheessä, meidän kodissa näkyy se, että lapset ovat Herran lahja. Jos se tarkoittaa taukoa lasten vastaanottamisessa, niin sitten se on niin. Omatunnon ääntä on syytä kuunnella. Mutta tämä on jo taas toinen iso aihe ja kysymys. Mutta ajattelen, että Raamatun ajatus on, että lapsuus on tärkeä, lapset ovat tärkeitä. Jumalan tahdon vastaista on halveksia lapsia ja lapsuutta. Mitä se minulle, meille tarkoittaa? Miten lasten arvo näkyy meidän perheessämme?

    Ja juuri tuo häpeä siitä, ettei jaksa. Kiitos vl-seniori, oikein hyviä asioita nostit esiin!

    Tykkää

  65. Loistava pointti JoseFer tuo, että lapset tulevat koulussa kohtaamaan tämän aiheen kuitenkin, sillä varjolla minäkin jatkan vielä aiheesta ;). Vakuutan, että jos Jumala suo minulle joskus lapsia, aion kertoa heille, että koko evoluutioteoria on yksi aikuisten satu.

    ”Itse pidän evoluutiota täysin ja kiistattomana tosiasiana, jota tapahtuu kokoajan. Vai ovatko ihmisen kidusjäänteet, erilaiset ihonvärit, alkuihmisten luurangot sun muut pelkkää satua? Evoluutioon törmäämistä et voi myöskään välttää, kun astut ikivanhaan rakennukseen ja lyöt pääsi oven karmiin.”

    Mitkä ihmeen kidusjäänteet? Ja kyllä, kidusjäänteet ovat pelkkää satua. Se on sellainen asia, että on otettu kuva ihmisen alkiosta ja eläimen alkiosta ja todettu, että kah, nehän näyttää (ehkä) vähän samalta (itseasiassa ne eivät kuulemma edes näytä samalta, koulukirjoissa käytetyt kuvat ovat väärennöksiä, joiden tekijä on tuomittu juuri tästä väärennöksestä) ja sitten todettu, että ihmisellä on tuommoset jutut kaulassa joista voitaisiin kertoa tarina kidusjäänteistä ja siten tulla siihen johtopäätökseen (pönkittää jo Darwinin mielikuvituksen tuotteeksi todettua evoluutioteoriaa, että saataisiin säästettyä sitä tukevien tiedemiesten maine), että pakko sen ihmisen on olla kehittynyt kalasta. Ihan tosissaan, näissä on käytetty monesti samanlaista logiikkaa, kun siinä, että laitetaan IBM ja HP pöytätietokone vierekkäin ja katsotaan, että surkia, nehän on saman näköiset. Varmasti saman henkilön suunnittelemat (kömpelö it-esimerkki). Etsippä vähän tietoa aiheesta, niin huomaat, että koko kidusjäänne on rakennettu samanlaisten lastensatujen ja mihinkään perustumattomien johtopäätösten pohjalle, kuin koko evoluutioteoria alunperin.

    ”Tosiasiat tulee ottaa tosiasioina, eikä meidän ole syytä ajatella, että luonnonlait astuivat voimaan vasta joskus paratiisivaiheen jälkeen.”

    Lainaus sivulta, johon on linkki kommentin lopussa:
    ”Seuraava teksti ja kuva on poimittu kautta maailman levinneestä kirjasta ELÄMÄN IHMEET:1 ”Jos pidämme kehitystä tosiasiana, kaikki nämä seikat näyttävät yksinkertaisilta ja helposti käsitettäviltä…””

    Tosiasiat on otettava tosiasioina, mutta meidän on otettava selvää, mitkä on tosiasioita ja mitkä ei. Se, mitä opetetaan koulussa(kin) totena, ei välttämättä ole totta. Ja kyllä, moni luonnonlaki astui voimaan vasta joskus paratiisivaiheen jälkeen, siitä meillä on Raamatun kiistaton todistus, joita on jo aiemmissakin kommenteissa mainittu. Siitä (Raamatusta) ei voida tinkiä.

    Kuinka monta ihmistä itseasiassa tiedät, evoluutioon uskovia, jotka ovat tosiaan ottaneet aiheesta selvää, eivätkä vain ole uskoneet aivan kaikkea, mitä heille on syötetty?

    ”Eriasi on sitten evoluutioteoria siinä mielessä, että aivan alkuhetkiä ja kehityksen oikeaa kulkua ei voida tietää. Evoluution olemassaolo on kuitenkin varmaa ja hyvä asia. Sitä tapahtuu, jotta elämä säilyisi ja sopeutuisi muuttuviin tai uusiin olosuhteisiin. Siksi onkin helppo nähdä, että sitä tapahtuu Jumalan tahdosta.”

    Raamattu kertoo meille aivan alkuhetkistä ja kehityksen oikeasta kulusta. Taivas ja maa, ihminen luotiin jne. Eläimet luotiin lajiensa mukaan, josta sitten Olof Talliuksen mainitseman mikroevoluution kautta on tullut erilaisia lajiensisäisiä muutoksia ja kyllä, ”Sitä tapahtuu, jotta elämä säilyisi ja sopeutuisi muuttuviin tai uusiin olosuhteisiin.”, koska silloin puhutaan sopeutumisesta, kun puhutaan mikroevoluutiosta. Raamattu vahvistaa myös ihmisen mikroevoluution mm. siten, että vedenpaisumuksen jälkeen ihmisten ikä romahti huomattavasti. Tällä tavalla Raamatulla perusteltuna on myös helppo nähdä, että sitä tapahtuu Jumalan tahdosta. Evoluution olemassaolo sellaisena, kuin se (Darwinin) evoluutioteorian näkökulmasta on (makroevoluutio) ei siis ole varmaa, eikä todistettavissa.

    Esimerkiksi tuolla on selitetty kidusjäänteistä, mutta tietoa löytyy myös muualta vaikka kuinka paljon:
    http://www.taustaa.fi/taustaa1/05.htm
    Suosittelen muutenkin tuota sivustoa (www.taustaa.fi), siellä on paljon aiheeseen liittyvää matskua.

    Tykkää

  66. Juuri näin. Tuo evankeliumi -sanalle meikäläisten kielenkäytössä muodostunut erityismerkitys voi johtaa myös kiusallisiin ja hämmentäviin tulkintoihin, varsinkin kun sitä viljellään Päivämies -lehdessä, joka tulee esim. kirkkoherranvirastoihin ym. paikkoihin. Jokunen aika sitten Päivämiehessä esim. väitettiin, että katolisessa pääsiäismessussa ei ollut evankeliumia. Tuo väite vaikuttaa yllättävältä ja pöyristyttävältäkin, jos sen lukee niin, että messussa ei ollut esillä ilosanoma Jeesuksesta (ja ylösnousemuksesta!) tai että messuss ei luettu evankeliumia.

    Olisi paljon selvempää, jos synninpäästöä kutsuttaisiin esimerkiksi synninpäästöksi 🙂

    Tykkää

  67. Jupe heittää kyllä hyvää ”settiä”, mutta itse olen tottunut ajattelemaan enempi Markun tavoin. Ajattelen, että Jumala on luonut maailman ja elämän ja käyttänyt työssään hyväksi keksimäänsä nerokasta evolutiivista prosessia.

    Erityisen tärkeä on tuo Markun varoitus siitä, ettemme ajaisi perusteetta ihmisiä pois Kristuksen luota. Liiallinen kiihkoilu suuntaan tai toiseen on pahasta ja pahimmillaan jopa sitä, mistä Jeesus varoittaa:

    ”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.”

    Samalla nousee mieleen kristinuskon perusluonne: Kristinusko ei ole kirjauskonto. Emme usko Raamattuun vaan lihaksi tulleeseen Sanaan, ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen, josta Raamattu todistaa.

    Tykkää

  68. Joskus mietiskelen luomiskertomusta. Muutaman hauskan ajatuksen olen kehitellyt sieltä täältä lukemistani ja kuulemistani asioista. Ensimmäisen maailman ihmiset olivat kasvissyöjiä, koska Nooalle vasta sanottiin eläinten syömisestä. Ensimmäisen maailman ihmiset elivät pitkään eivätkä nähneet sateenkaarta eivätkä sadetta kuin vasta vedenpaisumuksessa. Ilma oli kostea kasvihuoneen ilma jossa vesi pulppusi maasta. Ilma oli puhdasta. Ruoka oli puhdasta. Ympäristö oli niin hyvä että ihmiset elivät pitkään. Vedenpaisumuksessa asioita muuttui.

    Edellämainittu siis on omaa päätelmää mitä ei tarvitse ottaa tosissaan, mutta jos pystytte ne kumoamaan raamatulla niin mielelläni otan uusia ideoita vastaan :).
    Nämä eivät ole itselleni kovin tärkeitä asioita Raamatun pääsanoman rinnalla.

    Kun luetaan Raamatun sukuluetteloita, on huomioitava että välttämättä niissä ei ole kaikkia sukupolvia mainittu. Raamatun perheessä poika saattoi olla myös pojanpoika tai pojanpojan poika. Ja isä saattoi olla kuka tahansa esi-isä. Tämä on ollut tyypillistä myös muissa Lähi-Idän maissa. Esim Jeesuksen sukuluettelossa hypätään sukupolvia yli.

    Ja toisekseen maailman ikää ei voi oikein tarkkaan määritellä sukuluetteloiden mukaan senkään vuoksi että emme tiedä Aatamin todellista ikää. Aatamistahan sanotaan että hän sai pojan 130 vuotiaana, mutta mistä alkaa Aatamin iänlasku? Luomispäivästä vai syntiinlankeemuksesta, jossa hänestä vasta tuli kuolevainen? Kuinka kauan Aatami eli Jumalan kanssa paratiisissa? Kuinka vanhaksi Aatami luotiin? 10v? 30v? 300v?

    Toisaalta taas sukuluettelot olivat heprealaisille hyvinkin tärkeitä. Niistä tärkein asia mielestäni on se että niiden avulla saa varmuuden siitä että lupaus messiaasta tuli todeksi!

    Raamatussa on paljon Jumalan suuria salaisuuksia, joita en ymmärrä. Uskon että siinä vaiheessa kun näen kasvoista kasvoihin, niin ymmärrän ne salaisuudet mikäli se on hyväksi nähty.

    Joka tapauksessa näiden miettimisessä on se hyvä puoli että Raamattu tulee entistäkin tutummaksi. 🙂

    Tykkää

  69. Jos joku arka mutta SRK:n kirjallisuuteen luottavainen sielu on vielä jäänyt epäilemään sitä, voiko uskovainen Markun tavoin sovitella yhteen luonnontieteellistä maailmankuvaa ja raamatullista maailmankatsomusta, kannattaa etsiä käsiinsä SRK:n vuosikirja 2001 ”Ihmeellisiä ovat sinun tekosi”.

    Kirjassa on rovasti Karannan kirjoitus ”Maailman synty: Kaikkivaltias maailman Luoja” sekä lehtori Mikkosen kirjoitus ”Maailman synty: Käsittämättömän suuri maailma”. Molemmista kirjoituksista käy ilmi mm. se, että luonnontiede ei vastaa perimmäisiin kysymyksiin vaan selittää luontoa. Raamattu kertoo meille ihmisen ja Jumalan suhteesta ja luontoa koskevat yksityiskohdat ovat vähämerkityksisiä ja heijastelevat kirjojen syntyajan maailmankuvaa.

    Ensin mainittu toteaa myös, että Raamattu ei tarjoa erityistä maailmankuvaa, joka selittäisi luontoa (natura, fysis) eikä toimi luonnontieteen oppikirjana. Raamattu puhuu luomakunnasta (ktisis) ja maailmasta (kosmos), jotka tarkoittavat aina ihmistä ja maailmaa yhdessä. Lisäksi hän kirjoittaa hienosti näin: Kysymykseen luonnontieteen vuosimiljoonista ja luomiskertomuksen päivistä voidaan vastata: ”Jumala ei luonut maailmaa ajassa, vaan antoi sille ajan luodessaan.”

    Joka tapauksessa luonnontieteellinen maailmankuva täytyy rajoittaa pelkästään luonnon selittämiseen – siitä ei pidä tehdä johtopäätöksiä, jotka jäävät luonnontieteen selitysvoiman ulkopuolelle. Jumala luo ja ylläpitää maailman.

    Itselleni luomiskertomuksen ja luonnontieteellisen mallin eroavaisuudet eivät ole uskoa uhkaava ongelma. Oikeastaan on niin päin, että luomiskertomuksen hämmästyttävä samankaltaisuus tuhansia vuosia myöhemmin hankitun luonnontieteellisen tiedon kanssa vain vahvistaa uskoa.

    Eikä sitä evoluutioteoriaa tosiaankaan ole vielä saatu valmiiksi vaan siinä on juttuja, joita on ollut ainakin toistaiseksi mahdotonta selittää.

    Tykkää

  70. Eräs opettajana aikoinaan toiminut karrikoi niin, että kun aikoinaan antoi lapselle jälki-istuntoa ja asia paljastui kotona, lapsi sai selkäänsä. Kun sitten myöhemmällä vuosikymmenellä antoin lapselle jälki-istuntoa, vanhemmat syyttivät opettajaa.

    Toisaalta on hyvä asia se, että väkivalta on vähentynyt. Huono juttu on se, että ilmeisesti muu röyhkeys ja rajattomuus on sitten kasvanut, kun vanhemmilla ei ole ollut käypiä välineitä entisten tilalle.

    Tykkää

  71. ”Erityisen tärkeä on tuo Markun varoitus siitä, ettemme ajaisi perusteetta ihmisiä pois Kristuksen luota. Liiallinen kiihkoilu suuntaan tai toiseen on pahasta ja pahimmillaan jopa sitä, mistä Jeesus varoittaa:

    ”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.”

    Samalla nousee mieleen kristinuskon perusluonne: Kristinusko ei ole kirjauskonto. Emme usko Raamattuun vaan lihaksi tulleeseen Sanaan, ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen, josta Raamattu todistaa.”

    En aivan tavoita tuota sinun ajatusta siitä, että evoluutioteoriasta väiteltäessä ajettaisiin perusteetta (tai pikemminkin niin, että ylipäänsä ajettaisiin) ihmisiä pois Kristuksen luota. Niin kuin on jo varmaan käynyt ilmi, ne, jotka uskovat evoluutioon, omaavat varmasti paljon vankemman uskon, kuin ne, jotka eivät siihen usko, koska evoluutioteoria ei ole Raamatun mukainen, eikä mitenkään siihen sovitettavissa. Ei se ole myöskään tieteellisestä näkökulmasta uskottava, mikäli on yhtään perehtynyt yksityiskohtiin. Jos vielä näiden epäjohdonmukaisuuksien jälkeen uskoo siihen, olen sanaton. Ja jos vielä näiden jälkeen, miten paljon se nakertaa Raamatun arvovaltaa, uskoo Kristukseen, niin mikäs siinä, en minä sitä vastusta. Pointtini on, että vaikka evoluutioteoria saataisiin täysin kumottua tässä keskustelussa, sen ei pitäisi vaikuttaa ainoankaan kristityn uskoon millään tavalla ainakaan negatiivisesti. Ymmärtääkseni se, että ihmiset ovat tulleet vakuuttuneeksi evoluutioteorian todellisuudesta, on ajanut ihmisiä kieltämään myös Jumalan olemassaolon ja näin ajamaan itseään kauemmaksi Jumalasta suuremmissa määrin kuin se, että ihmiset ovat vakuuttuneet Raamatun olevan totisinta totta sanan varsinaisessa merkityksessä myös alkukertomuksen osalta :D.

    Sen myönnän, että olen kova kiihkoilemaan, jos asia on mielestäni oikea. Ja jos asia on oikea, on oikeanlainen kiihkoilu nähdäkseni ”ihan jees”, niin kuin käy ilmi myös lainauksestasi, jossa Jeesus kiihkoilee oikean asian puolesta. Toisaalta olet oikeassa, voin olla myös väärässä sekä ylilyöntien ja turhan kiihkoilun mahdollisuus on aina olemassa. Toivon kuitenkin, ja rukoukseni on, että kirjoitukseni eivät olisi ajamassa ketään pois Kristuksen luota, vaan pikemminkin lähemmäs Kristusta.

    Emme usko Raamattuun pelastuaksemme, mutta muuta ilmoitusta meillä ei ole, joten sen arvoa ja auktoriteettia on vaalittava kaikin mahdollisin tavoin. Evoluutioteoria tekee mielestäni väkivaltaa myös Raamatun ydinsanomalle ja näin, niin kuin olen myös sanonut, ihmettelen suuresti, kuinka kristityt voivat olla sitä mieltä, että se voisi olla mahdollinen teoria, koska se ei passaa Raamatun ilmoitukseen ja aiheuttaa näin turhaa ristiriitaa, ja niin kuin Olof Tallius sanoi asian vaivanneen häntä, itse pohdiskelin sitä myös hyvin pitkään, enkä päässyt puusta pitkään, että todellakin suuria ristiriitoja on.

    Tykkää

  72. Jupe, tarkoitin sitä, että silloin kun on isommalti kiistanalaisia kysymyksiä, jotka eivät liity itse ”autuuden oppiin”, meidän ei pitäisi olla kovin herkkiä vaatimaan tiettyjen käsitysten omaksumista uskomisen ehtona. Eli väärää varmuutta pitää varoa. Ei ollut tarkoitus väittää, että sinä olisit ollut ajamassa ihmisiä pois Kristuksen luota. Sinähän tuot päin vastoin hienosti esiin monia raamatullisia juttuja, eikä sellaista nykyään liikaa esiinny.

    Tykkää

  73. Kyllä samaan johtopäätökseen täytyy tulla, kuin sinä Kesäkukka tulit, että se samaistetaan lähes aina noihin meille tuttuihin synninpäästön sanoihin. Lisäisin itse, että jopa liian usein ja liian herkästi saa kuvan, että se jopa tarkoittaa vain niitä ja näin itse asia saattaa jäädä hiukan taka-alalle.

    Amicus curiae, samaa katolisen kirkon messua koskevaa kirjoitusta itse ihmettelin kovasti. Muistaakseni siinä tuli jollain tavalla ilmi juuri tämä, ettei ollut se ”tuttu ja turvallinen” yleinen synninpäästö, mikä meillä on käytössä ja tästä vedettiin sellainen johtopäätös, ettei siinä kuulunut evankeliumin ilosanomaa. Senverran on sanottava, kun katolisessa messussa kävin tuossa kerran, että oli tosi hyvä saarna ja mielestäni evankeliumi tuli hyvin selkeästi esille siinä. Tästä ei tietenkään voi vetää johtopäätöstä, että kaikissa katolisissa messuissa olisi näin, hieman toisenlaista kokemusta vain, ettei jää liian yksipuoliseksi :).

    Tykkää

  74. Jehh. Myönnän kuitenkin, että minulla on ollut vähän turhan agressiivinen sävy tässä evoluutioteoria -keskustelussa toista kantaa edustavia kohtaan, anteeksipyyntöni siitä (kaikille, jotka näin ovat kokeneet). Lisättäköön vielä, mitä tulee tuohon, että ei pidä olla kovin herkkä vaatimaan tiettyjen käsitysten omaksumista uskomisen ehtona, Herra Jeesus sanoo:

    ”Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.” (Joh. 14:11)

    Ei siis ole väärin uskoa Jeesukseen, mutta ei sekään ole väärin, että olemassa olevat todisteet tukevat uskoa. Tämä vielä tarkennuksena sille, että en tahdo olla kieltämässä kenenkään uskoa, eikä erilaiset mielipiteet välttämättä tarkoita, että eritavalla ajattelevat välttämättä olisivat harhaoppisia sanan varsinaisessa merkityksessä.

    Tykkää

  75. Jos rautalangasta aletaan vääntämään uskomme perusasioita, niin näistä käsitteen määrittelyistä olisi varmaankin aloitettava. Niitä olisi syytä tarkentaa ja täsmentää, ja käyttää oikeita sanoja oikeissa paikoissa. Evankeliumia ei käytetä, mutta rippiä voidaan käyttää.
    Tästä päästäänkin armo-oppiin, josta olisi syytä myös keskustella ja nostaa esiin keskuudessamme. Olen ollut huomaavinani, ettei tämä ole kaikille ihan selkeä asia. Pelastuksemme on kokonaan Jumalan työtä ja teko, emme voi itse tehdä mitään sen eteen, meillä ei ole mitään esiteltävää Jumalalle, ei pikkuriikkistäkään tekoa. Kaikki on armoa, ja ainoastaan sen varassa elämme ja olemme. Armo vaikuttaa tahtoon, ja jos jotain hyvää teemme, sen tekee Kristus meissä. ”Matkavaatteen puhdistaminen” ei tee meitä yhtään vanhurskaamaksi, synnit on joka tapauksessa sovitettu ja Jumala katsoo meitä Kristuksen sovitustyön kautta, ja näky on siksi ihana. Ainoastaan USKO on se joka pelastaa.
    ”Muistattehan Abrahamin. Hän USKOI Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.” Gal. 3:6
    Uskonkin antaa Jumala. Pietarille sanottiin, kun hän vastasi Jeesuksen olevan Kristus, elävän Jumalan Poika, että ei liha ja veri sitä sinulle ilmoittanut vaan minun Isäni, joka on taivaassa. (Vapaasti muisteltuna)
    Välillä olen ollut huomaavinani, että meidänkin piirissä saatetaan ajatella, että kyllähän sitä nyt itteki pitää jotain tehdä. Eikös se ollut katolisen kirkon oppi, että pelatus on Jumalan ja ihmisen yhteistyötä?

    Tuo evoluutiokeskustelu on ollut mielenkiintoista. Osa kristityistä on vahvasti sitä mieltä, että se on ristiriidassa Raamatun kanssa, toiset eivät. Niinkuin tässäkin näkee. Molemmilla on mielestäni hyviä perusteluja, mutta itse en tiedä (vielä) miten asia on :).

    Ja noihin sukupolvikysymyksiin: Jeesustahan kutsuttiin Daavidin pojaksi.

    Tykkää

  76. Kiitos Jupe perustellusta vastauksesta.

    Minä en lähde taittamaan peistä siitä, miten ihminen on aikanaan kehittynyt, milloin raamatussa tarkoitettu ihminen on syntynyt jne ja ylipäänsä siitä, mitä ihmislajia raamatun alkukertomus koskee. Totean vain, että mainittu erottelu mikro- ja makroevoluution välillä ei ehkä ole aivan ongelmaton, ainakaan jos jos toisen olemassaolo halutaan kiistään. Nimittäin kyllähän uusien lajienkin syntyä on todistettavasti tapahtunut ja tapahtuu yhä. Se, että käykö jokainen sikiö sitten läpi tiettyjä vaiheita, tai onko ihminen todistettavasti kehittyny apinasta, on aivan eri juttu. Voi hyvin olla että tällaisista asioista ei ole riittävää näyttöä. Toisaalta monista asioista taitaapi olla. Minulla ei esimerkiksi ole ollut aihetta epäillä, etteikö vaskitsan ”jalkajäänteet” olisi peräisin jostain liskovaiheesta. Mutta kumoa rauhassa tämäkin uskomus, jos kumoaminen vain on mahdollista. 🙂

    Ps. Kidustaskuista puhutaan ainakin lääketieteen puolella ihan yleisesti, joten siksi ne mainitsin mistään kalateorioista koskaan mitään kuulematta. Oletin, että ne on samassa sarjassa kuin umpisuolet, viisauden hampaat, kallon muutokset jnem

    Tykkää

  77. Niin, ne ihmissikiön kiduskaaret. Kun eräältä lukion biologian oppikirjojen kirjoittajalta kysyttiin, miksi kirjassa yhä olivat taitavan piirtäjän Ernst Haeckelin itsensäkin väärennöksiksi tunnustamat kuvat ihmisen ja joidenkin eläinten sikiöistä, hän vastasi: ”Koska ne ovat niin opettavaiset.”

    1800-luvun lopulla Darwinin ”opetuslapset” uskoivat ihmisestä löytyvän toista sataa evoluution johdosta toimimattomaksi ja tarpeettomaksi jäänyttä elintä, rudimenttia. Tänä päivänä, tutkimuksen edistyttyä, liki kaikki ”tehtävättömät rudimentit” ovat osoittautuneet toiminnollisiksi, monet välttämättömiä elintoimintoja suorittaviksi.

    Harvapa kiihkeä darwinisti olisi mielissään, jos kuulisi Charles Darwinin aloittaneen luonnontieteellisen uransa Jumalaan uskovana älykkään suunnitelman kannattajana.

    Puhe ihmissikiön ”kiduksista” saattaa silti alitajuisesti vaivata. Moderni lääketiede on kuitenkin paljastanut niiden olevan kaikkea muuta kuin kidukset; ne ovat koko huikean monimutkaisen kaulan, suun ja kasvojen rakentumisohjelma. Kalojen vastaavasta varmaan syntyy kalan monimutkaisen pään rakenne, ihmisellä taas ihmisen pään rakenne – toimintoineen.

    Seuraavan Wikipedia-artikkelin lopussa selostetaan viiden kiduksiksi luullun kaaren tehtävät. Klikkailemalla nimiä vasemmalla ja jatkamalla kuvien klikkailua meille ehkä kajastaa hieman sitä valoa, josta Daavid puhuu psalmissaan: ”Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä.”

    Tykkää

  78. ”Minä en lähde taittamaan peistä siitä, miten ihminen on aikanaan kehittynyt, milloin raamatussa tarkoitettu ihminen on syntynyt jne ja ylipäänsä siitä, mitä ihmislajia raamatun alkukertomus koskee.”

    Raamatussa tarkoitettu ihminen syntyi Jumalan Sanalla silloin alussa. Ihmislaji on säilynyt samana aivan sieltä alusta asti, joten siinäkään ei tule valinnan vaikeutta, mistä ihmislajista on kysymys. 😉

    ”Nimittäin kyllähän uusien lajienkin syntyä on todistettavasti tapahtunut ja tapahtuu yhä.”

    Tällaisen väitteen kun esität, haluaisin mielellään tietää, että missä ja milloin ja mikä? Se, että on löydetty esimerkiksi fossiili jostain sukupuuttoon kuolleesta eläimestä ei tarkoita sitä, että sen perusteella voitaisiin päätellä, että se onkin ollut joskus kala. Tai että kalasta se on kehittynyt. Tai että siitähän se apina tuli.

    ”Voi hyvin olla että tällaisista asioista ei ole riittävää näyttöä. Toisaalta monista asioista taitaapi olla.”

    Ei ole ja ellet ole aivan varma, niin suosittelen ottamaan selvää.

    ”Minulla ei esimerkiksi ole ollut aihetta epäillä, etteikö vaskitsan ”jalkajäänteet” olisi peräisin jostain liskovaiheesta.”

    No kyllä kaiken sen todistusaineiston valossa, mitä täällä on evoluutioteoriaa vastaan esitetty, alkaisi jo pikkuhiljaa olla aihetta epäillä ;). Yritin löytää jotain infoa vaskitsan jaloista, mutta en löytänyt. Löysin vain tiedon, että se on jalaton lisko. No eipä siinä, saahan tuota olla jos haluaa. Vaskitsa oli lisko, on lisko ja tulee olemaan lisko. Ei siinä sen kummempia tarvita. En siis löytänyt mistään edes mitään tietoa, että sillä olisi jotkut jalkajäänteet tai jalantyngät. Toisaalta sama minulle, luokitellaanko se käärmeeksi vaiko ei, kaitpa siihenkin on kuitenkin tietyt kriteerit, miksi ei. Sitten vielä kevennyksenä kymmenen pisteen kysymys: Miksi evoluution piti kehittää sille ensin jalat ja sitten tehdä siitä onneton lisko, joka on käärmeiden nauruna ja pilkkasananlaskuna?

    ”Vaskitsalla (Anguis fragilis) on käärmeistä poiketen liikkuvat silmäluomet ja sillä on myös vatsapuolella pienet suomut käärmeiden isojen, levymäisten ja pitkittäin järjestäytyneiden vatsasuomujen sijasta. Vaskitsat liikkuvat huomattavasti hitaammin ja kömpelömmin kuin käärmeet. Hämätäkseen saalistajia vaskitsat voivat myös pudottaa häntänsä.”

    PS. Eksyin siinä vaskitsaa googletellessani suomi24:n jossa oli myös evo-krea väittelyt ja sain parhaat naurut pitkään aikaan, kiitos siitä :D.

    Tykkää

  79. Jupelle: vain yhtenä esimerkkinä uusien lajien synnystä mainitsen saimaan norpan, sytynyn isolaation kautta. Luetaan omaksi lajikseen. Toisekseen lääketiedekin tutkii paljon uusia, mutaatioiden kautta syntyviä eliölajeja. Jotkut ovat varsinaisia kiusankappaleita, kun ovat niin muuttumiskykysiä, että ettei aivan äsken keksitty lääke enää hetken päästä tehoa.

    Jos tunnustat mikroevoluution, miten voit perustella sen, että evoluutio pysähtyy aina uuden lajin kynnykselle? Miksi pysähtyisi. Entä mitä raamatunvastaista saimaan norpassa on? Jos sallit tällaisen pienen aamukevennyksen. 🙂

    No ei tässä passaa alkaa likaa viisastelemaan, kun oma tieto on niin vähäistä. Pikemminkhi täytys varmaa alkhaa lukhemaan, ni ehkä sitä hieman viisastuis.

    Tykkää

  80. Ai niin. Siellä kesäseuraradiossa olikin ihan huippuhyvä ohjelma tohon armo-oppi aiheeseen liittyen, Vanhurskaus, johon oli linkki yllä. Luulen, ettei paremmin sitä käsitettä pysty selittämään, kuin tässä ohjelmassa selitettiin.
    Noitten opillisten ohjelmien lähettäminen kesäseuraradiossa on kyllä ollut hyvä veto. Voisihan noita asioita puheissa ja alustuksissakin enemmän avata tuohon tyyliin, ne joilla taitoa ja lahjoja siihen on.

    Tykkää

  81. Olen kuullut että grillit ja pizzakioskit ovat siksi niin myöhään isoissa seuroissa auki, että nuorilla olisi jotain tekemistä kentällä, koska he kumminkin valvovat. Jonottavat mieluummin yöllä grillijonossa kuin häiriköivät tekemisen puutteessa muualla kentällä tai kentän reunalla.

    Tykkää

  82. Mielestäni ei ole oikein perusteltu, että koska asia x tapahtuu kuitenkin varmasti (koska tässä tapauksessa x ei ole staattinen, ”muuttumaton muuttuja”), tulee sitä mukailla ja tehdä asia y. Tällä periaatteella saadaan jatkuvasti vaan uusia ongelmia. Tässä asiassa kyllä tapahtuu semmosta evoluutiota että oikeen hirvittää. Voidaanhan sanoa, että kohta myös myydään vaikka ihan vain ykköskaljaa suviseuroissa pelkästään sillä varjolla, että moni nuori juo alkoholia jo muutenkin. Ei mene kauaa kun ollaan koskenkorvassa, näin kun vähän kärjistetään.

    Tykkää

  83. ”Jupelle: vain yhtenä esimerkkinä uusien lajien synnystä mainitsen saimaan norpan, sytynyn isolaation kautta. Luetaan omaksi lajikseen.”

    Ensinnä, en tunne perusteita sille, miksi luetaan omaksi lajikseen, mutta minun nähdäkseni, norppahan se on niinkun muutkin norpat. Se, että se ei välttämättä kykene lisääntymään muiden norppalajien kanssa, on kyllä tulosta isolaatiosta (mikroevoluutio), mutta ei saimaannorppa ole mitenkään poikkeuksellinen norpaksi, eikä sillä ole mitään poikkeavia ominaisuuksia muihin norppalajeihin verrattuna. Siinä ei siis näy mitään sellaista lajikehitystä, jonka makroevoluutio vaatii (esim. kalasta käärmeeksi tms.).

    http://mikaeltorppa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202582-lajiutuminen-torppaa-evoluutioteorian

    ”Toisekseen lääketiedekin tutkii paljon uusia, mutaatioiden kautta syntyviä eliölajeja. Jotkut ovat varsinaisia kiusankappaleita, kun ovat niin muuttumiskykysiä, että ettei aivan äsken keksitty lääke enää hetken päästä tehoa.”

    Linkki on vanha, mutta nähdäkseni voimassaolevaa tietoa:
    http://www.taustaa.fi/taustaa2/13.htm

    ”Jos tunnustat mikroevoluution, miten voit perustella sen, että evoluutio pysähtyy aina uuden lajin kynnykselle? Miksi pysähtyisi. Entä mitä raamatunvastaista saimaan norpassa on? Jos sallit tällaisen pienen aamukevennyksen. :)”

    Sama linkki minkä laitoin tuonne ylemmäksi, selittää asian. Eihän saimaannorpassa mitään raamatunvastaista ole. Norppa mikä norppa, Jumalan luoma :D.

    http://mikaeltorppa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202582-lajiutuminen-torppaa-evoluutioteorian

    ”No ei tässä passaa alkaa likaa viisastelemaan, kun oma tieto on niin vähäistä. Pikemminkhi täytys varmaa alkhaa lukhemaan, ni ehkä sitä hieman viisastuis.”

    No en minäkään ihan omasta hatusta näitä kaikkia vastauksia vetele :D. Olempahan kyllä joskus kohdannut suunilleen samat kysymykset. Senverran voin antaa periksi tässä, että aivan varmasti, ennemmin tai myöhemmin, löydät sellaisen asian, jota en pysty yhtäkkiä millään selittämään. Ei se silti sitä tarkoita, etteikö sille asialle ole selitystä.

    Tykkää

  84. Millä tavalla se että mammutinpoikasia löytyy ikijäästä, kertoo evoluutiosta? Se kertoo vain sen, että tuhansia vuosia sitten eli eläinlaji nimetä mammutti. Ja nyt se on kuollut sukupuuttoon.

    Neandertalinihmisen ulkonäköä ja olemusta on vuosikymmeniä vääristelty. Siitä on tehty primitiivisempi sekä pienempi ja köyrympi kuin se todellisuudessa olikaan. Viimeisimmät tutkimukset ovat osoittaneet se olleen hyvin ihmismäinen (ja ihminen se minusta on ollutkin).

    Viimeisimmät mallinnukset neandertalinihmisen ulkonäöstä näyttävät tältä:
    http://www.tunturisusi.com/dinosaurukset/neandertalinihminen5.jpg

    Miettikääpä tuohon viereen punaniskainen texasilainen, pikimusta afrikkalainen, aboriginaali ja pieni kiinalainen. Kaikki poikkeavat ulkonäön puolesta toisistaan niin valtavasti, että kuvitteellinen marsilainen pitäisi heitä eri lajin edustajina. Joudumme kuitenkin toteamaan että kaikki ovat samaa lajia. Niin myös Jumalan luoma neandertalinihminen.

    Tykkää

  85. En tiiä meneekö se ihan noinkaan. Kohtuus kaikessa. Ihmisellä on ilmeisesti juuri nuoruuden aikana vuorokausirytmi luontaisesti sellainen, että iltayhdeksältä tai – kymmeneltäkään ei vielä oikein uneta. En kuitenkaan millään muotoa kannusta yömyöhään valvomista ja varsinkaan asenteillani opeta, että valvominen mahdollisimman myöhään olisi jotain siistiä touhua ja tavoiteltavaa.
    Tuossakin varmaan vanhempien esimerkillä on suuri merkitys. Ystäväni kertoi, että kun hän oli äidit-lapset- leirin suunnittelupalaverissa, ja mietittiin nukkumaanmenoaikaa, eräs leirin järjestäjistä oli tokaissut: Leirillehän lähdetään valvomaan! Olin äimistynyt. Äidit valvovat ja lapset nukahtelevat syliin ja tuoleille? Tai juoksevat iltavillissä pitkin leirikeskusta? En tajua miten edes käytännössä olisi mahdollista.

    Tykkää

  86. Jaa, onkohan minulla puutteellinen VT, kun en löydä mainintaa ainakaan 1 Mooseksen kirjasta, että Aatamille ja Eevalle olisi syntynyt tyttäriä? Kertooko Raamattu siis todella kaikki, mitä luomisessa tapahtui? Miksei Jumala voinut luoda muita ihmisiä kuin Aatamin ja Eevan?

    Tykkää

  87. Pelakuu:”…ei kai voida kieltää kokonaisen mammutinpoikasen löytymistä ikijäästä ja neander-ihmisestäkin ilmeiseti löytynyt jäänteitä.” Tässä asiassa Pelakuu ilmeisesti tarkoitti sitä, että nämä löydöt todistavat sen puolesta, että maapallon ikä on huomattavasti vanhempi kuin mitä Raamattu antaa ymmärtää.
    Itse olen pitäytynyt jo pitkään siihen käsitykseen että “luonnontiede ei vastaa perimmäisiin kysymyksiin vaan selittää luontoa. Raamattu kertoo meille ihmisen ja Jumalan suhteesta ja luontoa koskevat yksityiskohdat ovat vähämerkityksisiä ja heijastelevat kirjojen syntyajan maailmankuvaa.”
    Raamatun alkukertomukset ovat syntyneet jo ennen kirjoitustaitoa Mesopotamian alueella, myös Intian Veda-kirjallisuudessa on vastaavia kertomuksia kuin myös Kalevalassa. Näitä kertomuksia on kerrottu suullisena perimätietona sukupolvelta toiselle leirinuotioiden äärellä. On luonnollista, että ihminen on pyrkinyt kautta historian ymmärtämään ympäröivää todellisuutta ja selittämään syyn ja seurauksen ilmiöitä. Raamatun alkukertomusten tärkein tehtävä on kertoa elämän pyhä alkuperä sekä ihmisen paikka ja tehtävä suhteessa Jumalaan ja luomakuntaan.
    Pelastuksen kannalta on yhdentekevää onko ollut liskolintuja, dinosauruksia tai nokkaeläimiä, tärkeintä mielestäni on lupaus vaimon siemenestä, joka rikki polkee käärmeen pään, eli synnin, kuoleman ja pimeyden voitto.

    Tykkää

  88. ”Haluan vielä ottaa esille toisen – vakavan näkökulman. Tämä on tärkeä asia, vaikka mielelläni en ole kristillisyyden saarnoja haukkumassa. Mielestäni vasta 35-vuotiaana totuuden ymmärtäneellä ystävälläsi oli ollut oikeus (”kuluttajansuoja”) myös luottaa siihen, että hänelle opetetut asiat ovat olleet tosia ja jopa noin 7-vuotiaan lapsen järjenjuoksulla helposti ja vieläpä oikein ymmärrettäviä ja että hänen ei ole ollut niitä pakko itse tarkistaa kirjallisuudesta.”

    Tuohon senverran, että kyllä, voidaan sanoa, että pitäisi pystyä luottamaan siihen, että saarnat sisältävät totuuden. Kuitenkin, kun katsellaan Raamattua, sieltä näkyy selvästi, että jos paimen on johtanut lampaat harhaan, on koko porukka tuomittu. Paimen saa siitä kovemman tuomion, mutta koko porukka on joutunut vastuuseen. Loppujenlopuksi jokainen on vastuussa itsestään. Mielestäni pitää vielä ymmärtää se, että kristillisyytemme saarnat eivät ole mitään opillisia saarnoja yleensä. Todella harvoin kuulee otettavan kantaa mihinkään opilliseen asiaan. Yleensä ne ovat lähinnä jonkun tekstikohdan tulkintaa. Raamatusta on myös nähtävissä se, että kun ihmiset eivät tunne Jumalan sanaa, ollaan vaarallisilla vesillä (mm. Hoos. 4:6). Loppujenlopuksi asia on niin, että seurakunnan pitäisi kyetä arvioimaan saarnan sisältöä ja jos se on väärin, vapauttamaan puhuja. Nykyään valitettavasti tilanne on se, ett arvio saatetaan tehdä sen perusteella, käyttikö puhuja ”tuttua ja turvallista” kaanaankieltä vaiko ei.

    Tykkää

  89. Niinkuin aiemmin totesin, en viitsisi jatkaa evoluutiokeskustelua millään uusilla perusteluilla, koska se menee vain kokoajan enemmän ”eipäsjuupas” -väittelyksi, mikä ei taas johda yhtään mihinkään. Viimeisimpään kysymykseesi olen vastannut ylläolevassa kommentissa Raamattuun perustuen (raamatunkohdat mainittu). Sen perusteella voi jo tehdä tarvittavat johtopäätökset liittyen muihin kysymyksiisi.

    Esitän vastakysymyksen, johon en odota vastausta, voit pohtia sitä itseksesi:
    Onko evoluutioteoria aukoton ja kuinka yksityiskohtainen Raamatun luomiskertomuksen pitäisi mielestäsi olla?

    Suosittelen, että luet vaikka Olof Talliuksen suosittelemat kirjat ja katsot vaikka tuon elokuvan, minkä linkitin evokeskustelun jatkoksi.

    Tykkää

  90. Evoluutiokeskustelu näyttää täällä jatkuneen. Olisi tietysti hienoa, että näin tärkeästä asiasta voitaisiin keskustella myös Päivämiehen verkkosivulla, mutta hyvä että kuitenkin täällä.

    ”Luther-veli se oli kalliisti käsittäny nämä asiat 😉 ”

    Olen itsekkin tutkinut arkeologisesti muinaisjäännettä, joka on vanhempi kuin Lutherin näkemyksen mukaan koko maailman luominen – ja olen ollut myös pitkään kiinnostunut mm. paleoliittisen kauden kalliokuvista ja myyteistä. – Niin, Luther oli fundamentalisti, joka torjui Nikolai Kopernikuksen esittämän aurinkokeskeisen mailmankuvan ja piti kiinni käsityksestä, että aurinko on se, joka pyörii maapallon ympäri (esim. Joos.10:13)… Äärifundamentalismista on usein ollut lyhyt matka (eettisesti) ääriliberaaliin raamatuntulkintaan. Kristikunnan valtakirkko; katolinen kirkko on nykyään esimerkki avoimesta suhtautumisesta uusiin luonnontieteellisiin tutkimustuloksiin pitäen kuitenkin kiinni Raamatun pelastushistoriallisesta punaisesta langasta ja myös kristillisestä ns. arvokonservatiivisesta eettisestä tulkintalinjasta.

    Kun alkukertomuksista edetään, vahvistuu Vanhassa Testamentissakin historiallisen faktaperustan osuus ja paljon suuremmassa määrin kuin ylikriittiinen raamatuntutkimuksen historiallinen koulukunta antaa lähtökohtaisesti ymmärtää.

    Kosmologia ja fysiikka on pitkälle selvittänyt maailmankaikkeuden syntyprosessin ensimmäisen sekunnin murto-osista lähtien. ”Alkuatomi”, jonka massa oli ääretön ja läpimitta nolla oli räjähtänyt; syntyi aika, avaruus ja materia! Mutta ainoastaan usko voi vastata siihen, kenen tahdosta, miksi ja kuka tämän valtavan tapahtuman sai aikaan – tämä on Kaikkivaltiaan, Luojan, Suurimman Taiteilijan luova kokeilu ajalla, aineella ja avaruudella!

    Maapallon fossiilisista kerrostumisista voimme lukea elämän historiaa aina yksisoluisista lähtien. Elämä maapallolla on perustunut hiilen kiertoon ja kuolema on ollut läsnä alusta lähtien.Tämä on täysin vastaansanomatonta. Muu on hupsutusta; ”O sancta simplicitas”, mutta ei se ole pelastumisen este. Jumala olisi voinut luoda täysin jollain toisella periaattella toimivaa ja toisennäköistä elämää, jopa ”kuvakseen” ja niin että ”kivetkin puhuisivat” (vrt. Luuk. 19:40).

    Tykkää

  91. Jumala on kuitenkin sallinut pyhien alkukertomusten eli myyttien antaa ajaa asiaansa. Ja näiden alkukertomusten pääviesti on meille ihmisille, että Jumala on KAIKKIVALTIAS ja se on myös uskontunnustustemme keskeinen ”uskonkappale”. Markuksen evankeliumin viittauksessa luomiseen (Mark. 10:6-9) kysymys on sukupuolidikotomiasta, joka on ollut perusjuttu niin ihmissuvulla, mutta jo aiemmilla kädellisillä, selkärankaisilla, kaloilla ja hyönteisilläkin jo satoja ja satoja miljoonia vuosia! Se, että maailma oli luomistyön jäljiltä ”hyvä” liittyi alunperin siihen, että se toimi juuri niin kuin Jumala oli sen tarkoittanut. Ja pahaa siinä ei ollut siinä mielessä, ettei kasveille ja eläimille mikään ole syntiä. Mutta elämän kiertokulkuun kuului kuolema – ja tiedämmehän senkin, että jopa kasvit kärsivät ja ovat hyvällä mielellä, kun niille puhutaan ja ne saavat kuulla vaikkapa harmonista musiikkia. Näin oli jo ”paratiisiissa”.

    On suorastaan syntiinlankeemuskertomuksen banalisointia, että se on typistetty ”omppuvarkaudeksi”, vaikka keskeinen pointti tälle paratiisin ainoalle normille oli se, että se koski ”hyvän- ja pahantiedonpuuta”. Juuri meidän aikamme ihmisille on paljon puhuttavaa juuri tällä, mutta myös hyvällä ja pahalla tiedonpuulla! Sekä eettinen tieto, että tieto yleensä laittaa ihmisen paljon vartijaksi ja vastuuseen suuren Luojansa edessä.

    Ihminen halusi hybriksessään jumalallistua; tulla jumalan kaltaiseksi, mihin kuului tämä eettinen erottelukyky. Ja niin Jumala sanoi ”tule”, mutta kävikin ilmi, ettei ihmisestä siihen ollut omin voimin. Tämä oli kuitenkin aivan keskeinen vaihe ”ihmiseksi tulossa”; Jumala istutti ihmisen omatuntoon tahtonsa ja näin ihminen joutui eettisesti vastuunalaiseksi teoistaan. ”Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii. Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki.” (Room. 2:14) Sitä ennen ei ollut siis syntiä, koska ei eläimillä ja kasveilla ole sellaista, ne toteuttavat elämässään Jumalan niiden perimään istuttamia koodeja eli käskyjä.

    Huomattavaa myös on, ettei ihminen ollut syönyt paratiisin ”elämän puusta” (1. Moos.3:22). Ihminen oli kuolevainen alusta alkaen, mutta ”syntiinlankeemuksen” seurauksena; vuoden 1776 ja 1938 käännösten mukaan ”pitää sinun kuolemalla kuoleman” ja vuoden 1992 käännöksen mukaan olet ”kuoleman oma” (1.Moos.2:17). Ainakin nuo käännökset mahdollistavat ”syntiinlankeemuksen” pääseuraukseksi hyvin tulkinnan ”toisesta kuolemasta” eli hengellisestä erosta suhteessa Jumalaan.

    Kristuksessa valmistettu pelastus lupaa kuitenkin uskovilla: ei vain yhteyden ja elämän Jumalassa vaan myös ”ikuisen” eli ajattoman elämän ja se on oleellista!

    ”Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet.” (Joh. 6:40)

    Ja näin ihminen jumalallistuu Kristuksen kautta ja Jumalan armosta!

    Tykkää

  92. Altti Laidalta:
    ”Jaa, onkohan minulla puutteellinen VT, kun en löydä mainintaa ainakaan 1 Mooseksen kirjasta, että Aatamille ja Eevalle olisi syntynyt tyttäriä?”

    Kyllä siellä sanotaan ihan selvästi:

    Kun Aadam oli elänyt 130 vuotta, hänelle syntyi poika, joka oli hänen näköisensä, hänen kaltaisensa, ja hän antoi pojalle nimen Set. Setin syntymän jälkeen Aadam eli vielä 800 vuotta, ja hänelle syntyi sinä aikana lisää poikia ja tyttäriä. Aadam eli kaikkiaan 930 vuotta, ja sitten hän kuoli. (1. Moos. 5:3-5)

    ”Kertooko Raamattu siis todella kaikki, mitä luomisessa tapahtui?”

    En tiedä viittasitko kysymykselläsi nimenomaan ihmisen luomiseen, mutta esimerkiksi tähtien luominen neljäntenä päivänä sanotaan hyvin lyhykäisesti:

    Jumala sanoi: ”Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia. Ne loistakoot taivaankannesta ja antakoot valoa maan päälle.” Ja niin tapahtui. Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet. (1. Moos. 1:14-16)

    Tästä pastori Jukka Norvanto kirjoittaa:

    ”Joku voisi loukkaantua myös siitä asemasta, jonka tämän neljännen päivän kuvaus antaa tähdistä. Vain lyhyt kommentti koko äärettömän tähtipaljouden tekemisestä: 'sekä tähdet'. Ainakin itse luen tuosta lyhyestä kommentista sen, ettei niiden tekeminen ollut Jumalalle mitenkään erityisen vaivalloista. Ja lisäksi tuo pieni viittaus tähtiin puhuu siitäkin, ettei ihmisen kannata niiden varaan rakentaa minkäänlaista turvaa. Mikään tähtien lähettiläs ei tuo pelastusta.” (Kirja ”Alussa… – 1. Moos. 1-5” Raamattu elämään -sarjasta; kuunneltavissa myös netissä kohdasta 20:42 eteenpäin)

    Olisi varmasti mielenkiintoista lukea Raamatusta yksityiskohtaisestikin tähtien luomisesta ja monesta muusta asiasta. Ne eivät kuitenkaan ole/olisi Raamatun sanoman kannalta oleellisia. Samoin ehkä luomiseen liittyen jotain on jäänyt kertomatta. Tokihan Jumala olisi ainakin *voinut* luoda muitakin ihmisiä – mihinpä kaikkivaltias Jumala ei pystyisi – mutta kyllä Aadamille ja Eevalle syntyi myös tyttäriä.

    Tykkää

  93. Päivitysilmoitus: Kirje opettajalta – Hulluinhuonelainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s