Viikko sitten blogissamme julkaistu kirjoitus on herättänyt runsaasti huomiota somessa, kirkollisessa mediassa ja kanssakeskusteluissa. Haluamme tässä kirjoituksessa tähdentää blogistien intentiota julkaisutilan antamisesta tekstille, ja analysoida tekstin pohjalta käytyä keskustelua.
Tekstin julkaisemisen taustalla on huoli Suomen ev.lut. kirkon sisäisestä kehityksestä. Tällä hetkellä kehitys on eskaloitunut kysymykseen avioliitosta. On varsin perusteltua olettaa, että avioliittokysymyksen kohdalla kehitys tulee olemaan samansuuntainen kuin se oli naispappeuskysymyksen kohdalla. 1980-luvun virkateologisissa keskusteluissa ja sen lopputulemassa, pappisviran avautumisessa naiselle, kirkko suostui ponteen, jossa omantunnon syihin vedoten vanhan virkakäsityksen omaava pappi saattoi kieltäytyä alttariyhteistyöstä naisen kanssa. Ponnen mahdollistamaa omantunnon vapautta toteutettiin esimerkiksi työvuorojärjestelyin. Tämä ponsi kumottiin tuomioistuimen päätöksessä, johon oli pyydetty ”asiantuntijalausunto” piispainkokoukselta. Piispainkokous äänesti ponnen kumoon äänin 5–4. Lopputuloksena kirkolliseksi käytännöksi tuli alttariyhteistyöstä kieltäytymisen sanktioiminen. Omantunnon syihin vetoavalta papilta vietiin oikeus omantunnon kuuntelemiseen kirkon sisällä. Sekulaari työlainsäädäntö alkoi määrittää teologiaa; teologiaa alettiin perustaa tämän sekulaarin lainsäädännön perustalle.
Kehitys on johtanut siihen, että nyt, kun teologiaa on rakennettu jo 40 vuotta naispappeus dogmatisoituna, muunlaista virkateologiaa ei Suomen ev. lut. kirkossa enää edes suvaita. Ponnen mahdollistanutta omantunnonsyihin vetoamista ei enää suvaita eikä siihen vedotakaan. Jos ponnen mahdollistama käytäntö olisi edelleen mahdollinen, Töllin kirjoitukselle tuskin olisi ollut näin huutavaa tilausta. On huomionarvoista hoksata, että sekulaari oikeus (kirkko-oikeuden soveltamisala) olisi mahdollistanut kirkon oman sisäisen virkalainsäädännön, sekä työjärjestelyin toimintamahdollisuuden myös vanhan virkakäsityksen omaaville papeille. Kun ev.lut. kirkon piispakunta liberalisoitui vaihtumisen seurauksena, myös päätökset olivat tämän mukaisia. Vanhan virkakäsityksen omaavista tehtiin ”lainsuojattomia” ja hylkiöitä. Voimakkaimmin sanottuna kirkon linjasta luopuneita.
Avioliittokysymyksen käsittelyssä on nähtävissä juuri sama kehityskulku. Ensin sekulaari valtiollinen lainsäädäntö, joka seuraa aiemmin liberalisoituneita yhteiskuntia, kuten muita Pohjoismaita, antaa ”sukupuolineutraalille” suhteelle avioliiton aseman. Tämän jälkeen paine samaan kehitykseen siirtyy myös kirkkoon. Asiasta halutaan ensin keskustella sinänsä kaikki osapuolet huomioiden, mutta paine asian eteenpäin viemiselle tietyllä tavalla ja tiettyyn suuntaan on kaikille selvä. Suomen ev.lut. kirkossa yritettiin ensin saada kirkolliskokouksen päätös homosuhteiden kirkolliselle vihkimiselle. Kun tämä ei onnistunut, piispainkokous avasi keskustelua pyrkien samankaltaiseen konsensuksen löytämiseen kuin aikoinaan virkakysymyksen suhteen: eli, että ponsi omantunnon säilyttämiseen tietysti annetaan, mutta kaikille ihmiselle halutaan antaa samat oikeudet avioliittoon myös Jumalan edessä. Puoltavat argumentit nousevat humanismista, joka on valjastanut luterilaisen kahden regimentin opin omaan käyttöönsä kirkollisessa avioliittokeskustelussa. Näin tulkitun ”luterilaisuuden” pohjalta voidaan sanoa, että avioliitto ei perustu luomiseen eikä ole opillinen kysymys, vaan vain ja ainoastaan maallisen regimentin piiriin kuuluva asia – ”eihän Raamatussa edes puhuta avioliitosta mitään”. Piispainkokouksen mietinnössä (8/2016) halutaan lopussa avata keskustelu kaikille ja toivotaan siihen osallistumista. Tölli osallistui.
Nyt tilanne avioliittokysymyksen kohdalla on se, että arkkipiispa ja muutamat muut (kovaääniset) piispat suosittavat jumalanpalveluksen yhteyteen suoritettavaksi rukousta myös siviilivihkimysten (homovihkimisten) puolesta. Esimerkiksi Oulun piispa Samuel Salmi on lähettänyt omille paimennettavilleen paimenkirjeen (9.2.2017), jossa on seuraavat sanat:
Jos esirukousta pyytäneiden joukossa on samaa sukupuolta olevia pareja, sanamuodoksi ei tule ottaa sellaista, jossa puhutaan ”miehestä ja naisesta”. Rukous tällaisten parien ja avioliiton puolesta luetaan yhdessä muiden kanssa. Rukouksena käytetään tällöin avioliittojen erilaisuutta esiin nostamatta kaikkien parien osalta vapaata sanoitusta tai käyttäen lähtökohtana esimerkiksi kirkkokäsikirjan vaihtoehtoa C. Rukouksessa pyydetään siunausta ja Jumalan läsnäoloa parin elämään. Pappi ei voi kieltäytyä rukoilemasta esirukouksessa siviiliavioliiton solmineiden puolesta.
Viesti kirjeessä on selvä: pyhästä avioliitosta halutaan tehdä ”sukupuolineutraali”, ja samalla irrottaa avioliitto sen raamatullisesta perustasta. Ainakaan tämän kirjeen sanamuodon perusteella pontta on turha odottaa kuuluvaksi todennäköisesti tulevaan kirkon linjaukseen avioliitosta.
Jos avioliittokysymyksen kohdalla kehitys seuraa virkateologian kehitystä, tällä hetkellä vallitsevasta tilanteesta seuraa, että avioliitto määritellään kirkossa uudelleen – niin kuin määriteltiin virkakin. Päätöstä seuraa todennäköisesti näennäinen ponsi, jonka perusteella ”perinteisen avioliittonäkemyksen” omaavat saavat toimia ev.lut. kirkossa omantuntonsa mukaan eli heidän ei tarvitse vihkiä homoja avioliittoon. No, jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ponnen mahdollistama omantunnonvapaus ei kauaa kirkossa säily. Silloin kirkossa ollaan tilanteessa, jossa ollaan nyt naispappeuden kanssa: yhteistyöstä kieltäytyvä pappi on sekä kirkkolainsuojaton että vääräoppinen. Olemmeko me vanhoillislestadiolaiset kirkon työntekijät ja maallikot tähän valmiita? Mikäli olen oikein kuullut, liikkeemme suulla on sanottu, että avioliittokysymyksessä ”meille riittää omantunnonvapaus”. Sanottiinko näin naispappeuskysymyksenkin kohdalla? Taidettiinpa sanoa.
Sekä Töllin kirjoitus että halu julkaista se blogissa kumpuavat edellä kuvatun tilanteen ahdistavasta mahdottomuudesta. Vaikka kirjoitus olisi sinänsä voinut viestiä selkeämmin olevansa keskustelunavaus, asian vakavuus kulkee usein käsi kädessä ilmaisutavan herättävyyden kanssa. Siksi teksti on tyyliltään terävä. Asia on vakava. On myös hyvä ottaa huomioon se tosiasia, että tälle ajalle on tyypillistä valtava ja jatkuva informaatiotulva. Tähän tulvaan hukkuvat huomiota herättämättömät kirjoitukset. Jotta myös konservatiivit saisivat keskustelussa tilaa, ääntä on pakko toisinaan käyttää. On aiheellista havaita muuttunut keskustelukulttuuri ja opetella puolustamaan sanomaansa riittävän selvästi. Emme puolusta vihapuhetta emmekä argumentaatiovirheiden tekemistä tai niiden suvaitsemista (kuten ad hominem, henkilöön puuttuminen). Puolustamme avointa keskustelukulttuuria.
Kristitty seuraa opissa ja elämässä Herraansa, ja samalla saa tähän voiman Herraltaan. Miten toimii kristitty ihminen silloin, jos Jumalan Sanaa loukataan tai se uhataan jättää vaille huomiota? Pöyristyttävässä tilanteessa, rahanvaihtajien halventaessa Jumalan huonetta, Jeesus kaatoi rahanvaihtajien pöydät. On selvää, ettei tämä ollut Jeesuksen sanoman ydin tai toimintaohje kaikkiin tilanteisiin, mutta korostaakseen sanomansa ydintä, hän oli sanomalleen uskollinen myös rahanvaihtajia loukkaavalla tavalla, kun siihen oli pakko. Jeesuksen sanoman ydin oli Hänessä tapahtuva Jumalan tahto. Jotta hänen sanomansa saattoi tulla selväksi myös rahanvaihtajille, hän osoitti, ettei Jumalan tahdosta voi luopua rahanvaihtajien mielestä pieniltä ja merkityksettömiltä tuntuvissa asioissakaan, kuten siinä, etteivät he noudattaneet temppelisäännöksiä. Kristityn ei tule ensisijaisesti seurata Jeesusta rettelöimisessä tai kovassa puheessa. Herättävää ilmaisua tarvitaan, mutta se ei ole ainut tai joka tilanteessa sopiva ilmaisun tapa. Lähtökohtaisesti kristityn tulee pyrkiä 2. Pietarin kirjeen tyyliin asioista kirjoittaessaan ja puhuessaan:
Pyrkikää sen vuoksi osoittamaan uskossanne lujuutta, lujuudessa oikeaa tietoa, tiedossa itsehillintää, itsehillinnässä kestävyyttä, kestävyydessä jumalanpelkoa, jumalanpelossa keskinäistä kiintymystä, kiintymyksessä rakkautta. Kun näet teillä on kaikki nämä avut ja ne vielä enenevät, te ette jää toimettomiksi eikä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen jää teissä vaille hedelmää. Se taas, jolta kaikki tämä puuttuu, on likinäköinen, suorastaan sokea. Hän on unohtanut, että hänet on kerran puhdistettu aikaisemmista synneistään. Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea, ja niin te saatte avatuista ovista vapaasti astua meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan. (2.Piet. 1:5-11)
Tähän pyrkiessään kristitty voi joutua kuitenkin tilanteeseen, jossa tulee toimia Jeesuksen esimerkin mukaan päättäväisesti.
Onko vaarana, että me vanhoillislestadiolaiset myymme vaikutusmahdollisuutemme avioliittoasiassa kirkkopoliittisen tasapainon säilyttämiseksi? Jos näin on, Töllin kirjoituksessa kuvattu sammakon elävältä keittymisen vertauskuva kuvaa tilannetta varsin osuvasti. Töllin kirjoitus on tarkoitettu keskustelun avaukseksi ja kommentiksi vallitsevaan kirkolliseen tilanteeseen, joka koskee myös meitä vanhoillislestadiolaisia. Olemmeko huomaamattamme sisäistäneet vanhoillislestadiolaisuuteen saman kehityksen (vain hieman hitaammin), joka kirkossa on tapahtunut: asteittaisen opillisen liberalisoitumisen? Jos näin on käynyt, se ei ehkä näy julkisessa opetuksessa, vaan ennemminkin kanssapuheissa ja ruohonjuuritasolla. Nämä epäilykset heräsivät niistä kommenteista, joita me blogistit ja tekstin kirjoittaja saimme kirjoituksen seurauksena.
Saamissamme kommenteissa nousi esiin seuraavia asioita. Töllin kirjoituksen ja sen julkaisemisen motiiveja kysyivät lähes kaikki yhteyttä ottaneet vanhoillislestadiolaiset. Motiivin kysyminen on ymmärrettävää ja siihen tämä kirjoitus on toivottavasti antanut jo vastauksen.
Huolestuttavaa on se, että kommenteista välittyi vl-liikkeen sisällä oleva jakaantuminen kahteen huomattavalla tavalla toisistaan poikkeavaan virkateologiseen painotukseen. Nämä painotuserot voisi tiivistää kysymykseen, pidetäänkö virkaa muuttumattomana opillisena kysymyksenä vai seurakunnan järjestyksen mahdollistavana ja näin myös muutoksen mahdollisuuden sisällään pitävänä. Muutamat kirkon virassa olevat papit kommentoivat, että on kaksi eri asiaa toisaalta tunnustaa kirkon virkaan vihittyjen pappeus ja toisaalta pohtia sitä, kenelle kirkon virka oikeasti kuuluisi (uskovaisille miehille). Tällä logiikalla virkaan vihityt papit ovat pappeja siitä riippumatta, onko heillä elävää uskoa tai ovatko he miehiä vai naisia. Pelastavassa uskossa olevien naisten uskotaan ymmärtävän sanomattakin, että virka ei heille kuulu eivätkä he näin ollen hanki itselleen vihkimystä. Tämä näkemys pitää mielestämme sisällään sen, että virkateologia ei ole muuttumaton opillinen kysymys, koska kanta virkaan muuttui 1980-luvulla siten, että naispappien pappeus tunnustetaan epäuskoisille naisille. Perusteluna käytetään sitä, että vanhoillislestadiolaisista katsottuna eritavalla uskovat eivät pelastu, ovatpa he pappeja tai eivät.
Muutamat maallikot, jotka tekstiä ovat kommentoineet, pitivät tekstin tyyliä liian rajuna ja naispappeuden kieltävää näkemystä turhan jyrkkänä. He kysyivät, onko tähän perusteita ja onko sillekään perusteita, ettei nainen voi olla pappi. Osoittavatko nämä näkemykset laajempaa ruohonjuuritasolla vallitsevaa käsitystä, jossa virkateologiaa punnitaan esimerkiksi tasa-arvon, kirkon nykyisen linjan tai yleisen humanismin näkökulmasta? Vaikuttaa siltä, että esimerkiksi naispappeuteen liittyviä näkemyksiä on useita, vaikka julkisessa opetuksessa kantamme vaikuttaa yhteneväiseltä.
Hyvää palautetta tekstistä on tullut muutamilta vl-papeilta, vl-maallikoilta ja muiden konservatiivisten herätysliikkeiden edustajilta. Arvostusta on herättänyt suoraan asiaan meneminen ja se, ettei tekstissä käydä kenenkään henkilöön, vaan pyritään selvittämään virkateologiaa argumentoiden. Argumenteista voi olla erimieltä – tekstin alunperäinen tarkoitus olikin juuri herättää keskustelua argumenteista ja siitä, mikä on kristillinen, raamatullinen, opetus virasta. Toisaalta keskustelua halutaan käydä myös siitä, voidaanko ev.lut. kirkon sisällä käydyn virkateologisen keskustelun suuntaviivoista nähdä kehityslinjat tulevalle avioliittoteologiselle keskustelulle ja sen lopputuloksen todeksi elämiselle.
Hulluinhuonelainen 
Hei,
Minua loukkaa, että käytät blogisi kuvana Kuokkalan kirkon alttaritaulua. Kuokkalan kirkon työntekijät ja seurakuntalaiset kun sattuvat jo elämään paljon hyväksyvämmässä ilmapiirissä kuin, mitä sinä näytät näiden kirjoitustesi perusteella edustavan.
TykkääTykkää
Uskon Töllin kirjoituksen saaman huomion johtuvan erityisesti väitteestä, jonka mukaan naispapin asettama ehtoollinen ei ole pätevä. Kun evankelisluterilainen pappi sanoo näin vanhoillislestadiolaisen kansanopiston kurssilla, se herättää huomiota sekä kansankirkon että lestadiolaisten piirissä, missä tällaista ei ole totuttu kuulemaan. Se herättää myös kysymyksen väitteen perusteluista, jotka nähdäkseni jäivät ohuiksi. Viran ja sakramenttien yhteydestä ei Uudessa testamentissa liiemmin puhuta, mieleeni tulee vain Paavalin toteamus: ”Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia” (1. Kor. 1:17).
Kun ilmaan jäävät perustelut yhdistetään kärkkääseen tyyliin, tulee mieleeni Sananl. 19:2: ”Ilman taitoa ei intokaan ole hyväksi, ja kiirehtivän jalka astuu harhaan.” Zelos (into, kiivaus, kiihko) on Uudessa testamentissa sekä hyvä että huono asia (Gal. 4:18, 5:20). ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.” (Gal. 5:22-23)
TykkääTykkää
Jaakko Töllin puheenvuoro ei ole ohuesti argumentoitu vaan osoittaa erinomaista virkateologian tuntemusta. Myöskään tyyli ei ole erityisen ”kärkäs” (mitä tällä epämääräisellä ja ikävän leimaavalla retorisella ilmaisulla sitten tarkoitetaankaan) vaan nähdäkseni ainoastaan lahjomattoman johdonmukainen. Ongelma lieneekin enemmän siinä, että puheenvuoron sisältö on niin hankala sekä ev-lut. kirkon nykytilanteen että vl-kirkkopolitiikan kannalta, että puheenvuoron argumentaatiolle asetetaan kohtuuttoman suuret vaatimukset.
Se,että Uusi testamentti tuntee apostolin viran ja erottaa sen uskovien yleisestä pappeudesta, on selviö. Kuten edellisessä keskustelussa totesin, evankeliumeissa Kristus myös jättää nimenomaan apostolien tehtäväksi viettää ehtoollista. Niin luterilaisessa teologiassa kuin vanhoillislestadiolaisuudessa on hyväksytty ajatus, että erityinen virka on apostolin viran perillinen. Tällöin on johdonmukaista ajatella, että yhä tänäpäivänä messunvietto kuuluu erityiselle viralle. Tämä ei sulje pois sitä, että laajassa merkityksessä ehtoollista viettää koko kokoontunut Jumalan kansa. Tästä kuitenkin seuraa, että ehtoollisen, jota vietetään vastoin Kristuksen asetusta ilman apostolista virkaa, validius on ainakin epävarma. Jos tämä raamattuargumentaatio ei riitä, voi kysyä, löytyykö samaa tiukkuutta soveltaen monelle muullekaan itsestäänselvänä pitämällemme opille riittävän selviä raamattuperusteita?
Yhtenä hyvän argumentaation tunnusmerkkinä on pidetty sitä, että kokonaisuuden osat muodostavat ymmärrettävän ja ristiriidattoman kokonaisuuden. Huonon argumentaation tunnistaa puolestaan siitä, että kokonaisuuden osat eivät liity toisiinsa tai ovat peräti ristiriidassa keskenään.
Jaakko Töllin muotoilemassa mallissa naispappeuden torjuminen tulee ymmärrettäväksi ja asettuu johdonmukaiseksi osaksi muuta virka-, armonväline- ja kirkkoa koskevaa teologiaa. Sen sijaan mallissa, jossa naispappeus torjutaan, mutta jossa naispapin hoitamat sakramentit tunnustetaan täysin valideiksi ja jossa naispapin viettämään messuun voi ongelmitta osallistua, naispappeuden torjuminen jää irralliseksi ja käsittämättömäksi asiaksi. Voi kysyä, miksi lainkaan vastustaa naispappeutta, jos sillä, että pappina onkin miehen sijaan nainen, ei ole mitään vaikutusta armonvälineiden kannalta, joita hoitamista varten erityinen virka on olemassa? Edellä sanottua soveltaen Jaakon muotoilema malli on hyvin argumentoitu, jälkimmäinen taas huonosti argumentoitu.
Viimeistään asia ratkeaa, jos otamme huomioon vanhan kirkon tradition: kaitsijan virka on apostolin viran perillinen ja ehtoollisen vietto kuuluu nimenomaan oikealle viralle. Ja traditio kannattaa ottaa huomioon, koska luterilaisuudessa sola scripturaa ei ole koskaan ymmärretty niin tiukasti, että traditio olisi merkityksetön. Sellainen on enemmänkin reformoitua hapatusta. Luterilaisuudessa ainoastaan traditiot, jotka ovat selvässä ristiriidassa Raamatun kanssa tulee hylätä. Sen sijaan asioissa, joihin ei löydy selvää vastausta Raamatusta, traditiota tulee kunnioittaa.
Tämän voi jokainen havaita lukemalla Tunnustuskirjoja, joissa tuon tuosta vedotaan Raamatun ohella kirkkoisiin ja vanhan kirkon traditioon. Myös kysymyksessä lapsikasteesta Luther käytti runsaasti traditioargumenttia. On perusteltua olettaa, että vanha kirkko ja sen piispat oli varustettu Pyhän Hengen karismalla ja monilla armolahjoilla, koska heidän kauttaan Pyhä Henki muodosti esimerkiksi Raamatun kaanonin, torjui kymmenet harhaopit ja muotoili mm. Kolminaisuutta ja Kristuksen persoonaa koskevat opit. Onko johdonmukaista vedota heidän kauttaan lukkoon lyötyyn Kirjoitusten kaanoniin mutta huitaista kevyesti syrjään heidän raamatuntulkintansa, esimerkiksi virkateologian osalta? Lienee selvää, että ei.
Vanhoillislestadiolaisuudessa hyväksymme usein tärkeissäkin asioissa vetoamisen viimeisen 100 vuoden aikana liikkeessämme muodostuneeseen traditioon. Kysymystä ehkäisystä sanomme opilliseksi asiaksi ja sen yhteydessä on julkisissa puheenvuoroissa usein vedottu kristikunnan ehkäisykielteiseen traditioon. Miksi siis virkakysymyksen yhteydessä ei tulisi ottaa huomioon sitä, mitä todella ”vanhat kristityt” eli vanhan kirkon piispat asiasta ajattelivat?
Niinhän se meillä itse kullakin on, että pysyisimme mielellämme mukavuusalueella. Siksi suvaitsemme argumentaatiolta, johon olemme tottuneet ja jota pidämme turvallisena, suuriakin aukkoja. Sen sijaan argumentaatiolta, joka vie meidät pois mukavuusalueelta, edellytämme 110 prosenttista pätevyyttä emmekä usein siltikään tahtoisi omaksua sitä. Tällaista älyllistä ja moraalista mukavuudenhalua vastaan meidät on kuitenkin kristittyinä kutsuttu Pyhän Hengen voimin kilvoittelemaan.
TykkääTykkää
Minua kiinnostaa tämä että ehtoollinen on pätevä vain erityisessä virassa olevan toimittamana. Tuolla toisessa ketjussa asiasta keskustelivat Olof Tallius ja Jaakko Tölli. Tämä argumenttien vaihto jäi omasta mielestäni kesken. Nyt yllä Joona perusteli asiaa identtisesti Töllin kanssa. Itse edelleen jäin pohdiskelemaan asiaa Olof Talliuksen esiin tuomien huomioiden pohjalta. Voi tietysti olla että asia on selvä mutten vain ymmärrä.
Olof Tallius:
”1) Jaakko kirjoitit, että ”Jeesus sanoi apostoleille ’tehkää (te) tämä minun muistokseni’. Siksi toimitus koskee apostolisen viran perijöitä.”
Eikös silloin samaa periaatetta pitäisi noudattaa esim. näihin jeesuksen sanoihin: ”Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut.” Tai näihin: ”Menkää [te] kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille”
Onko Jeesuksen käsky julistaa evankeliumia ja valta antaa syntejä anteeksi annettu siis vain apostolisen viran perijöille? Itse olen ainakin eri mieltä.”
TykkääTykkää
Minä myös odottelen vasta-argumenttiini vasta-argumenttia.
Joona nostikin esiin jo kirkon tradition. Sen merkitystä en vähättele. Mutta se ei tietenkään estä meitä etsimästä raamatullisia argumentteja.
Minun ymmärtääkseni niitä on esitetty tässä keskustelussa vain yksi, eli tämä: <em"Jeesus sanoi apostoleille 'tehkää (te) tämä minun muistokseni'. Siksi toimitus koskee apostolisen viran perijöitä."
Ja kuten todettu, minä pidän sitä aika kestämättömänä argumenttina. Tai jos se kestää, niin silloin meidän täytyy uudelleentarkastella useita muitakin raamatunkohtia, kuten olen jo esittänyt.
Ja sitten ihan mielenkiinnosta; tietääkö kukaan, miten vanhoillislestadiolaiset Amerikassa hoitavat ehtoollisen? Kuka sen jakaa? Ja jos sen jakaa maallikko, onko se (naispapin jakaman ehtoollisen pätevyyden kieltävien mielestä) silloin pätevä?
TykkääTykkää
Olofille:
The Laestadian Lutheran Church (LLC) on vanhoillislestadiolainen kirkko, joka pitää SRK:ta sisarjärjestönään. Se on kuitenkin itsenäinen kirkko kuten niin monet USA:n ”vapaakirkot”. (Jopa skientologien ”Church of Scientology” on saanut tämän aseman.) Mitään ”valtionkirkkoa” ei USA:ssa perustuslakinsakaan mukaan voi olla.
Itsenäisenä kirkkona LLC määrittää itse oppinsa ja pappinsa. Sillä on Pohjois-Amerikassa 32 seurakuntaa, joiden keskusorganisaationa se toimii. Eräs sen päätoimialue on ”Pastoral Work” (olisiko pappistyö/ pappiskoulutus?), josta se sanoo nettisivuillaan: ”Pastoral Work – Sacred Acts, pastor support, spiritual leadership and counseling, resource to member congregations”.
Ymmärtäisin tämän niin, että LLC tukee seurakuntiensa pappien koulutusta, mutta se ei suorita mitään ”pappisvihkimisiä”. Seurakunnat voivat itsenäisesti päättää ”papeistaan” ja heidän koulutuksestaan. Nämä papit (pastors) varmaan vastaavat lähinnä SRK:n maallikkosaarnaajia, mutta heillä on oikeus jakaa sakramentit. Nämä pastorit ovat vain miehiä, kuten saarnaajatkin Suomessa.
Tunnen asiaa aika huonosti, joten älä luota kaikkeen mitä kirjoitin.
TykkääTykkää
Spekulointia tähän Olofin kysymykseen tuolla alhaalla.
TykkääTykkää
Ohuella argumentaatiolla tarkoitin sitä, ettei väitteiden perusteluja ole kirjoitettu auki kovin innokkaasti. Olkoonkin Jaakon virkateologian tuntemus erinomainen, hän jättää kätketyksi, mihin hän virkateologiansa perustaa. Luterilaisen tunnustuksen mukaisista lähteistä hän mainitsee vain Confessio Augustanan sekä 1. Timoteuskirjeen. Augustanan V artiklassa todetaan viran tarkoitukseksi uskon synnyttäminen evankeliumia julistamalla ja sakramentteja jakamalla. 1. Timoteuskirjeessä mainitaan seurakunnan kaitsijan viran olevan jalo virka, jonka haltijan tulee olla mm. ”moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen…” Jos joku näistä edellytyksistä ei täyty, kaitsija ei ole virkansa mittainen ja – lieneekö tämä sitten mainitsemaasi huonoa argumentaatiota – evankeliumin puhtaus on uhattuna. Tekeekö tämä viranhaltijan toimittamista sakramenteista epäpäteviä? Lakkaako myös miehen toimittama sakramentti olemasta pätevä, jos hän on rikkonut avioliittonsa ja avioitunut uudelleen, tai on juomiseen taipuvainen tai rahanahne? Ovatko iltapäivälehtien mukaan juominkeihin taipuvaisten piispojen toimittamat virkaanvihkimiset pätemättömiä?
Kristus nautti viimeisen pääsiäisateriansa nimenomaan apostolien kanssa, ja antoi myös kastekäskyn juuri heille, samoin tehtävän julistaa syntejä anteeksi. Tuleeko tästä päätellä, että koska Augustanan V artiklan mukaan ”uskon synnyttämistä ja sakramenttien jakamista varten on asetettu virka”, autuaaksi tekevää uskoa ei voi syntyä eivätkä sakramentit voi olla todellisia siellä, missä seurakunnan kaitsija ei ole paikalla kaikessa vanhurskaudessaan? Onko kristus tässä ajassa läsnä vain siellä, missä kaksi tai kolme apostolia on koolla hänen nimessään? Eikö Pietari nimittänyt kaikkia valittuja muukalaisia ”kuninkaalliseksi papistoksi”? (1. Piet. 1:1, 2:9) Eikö Paavali tähdentänyt, että seurakunnan apostolit ja kaikkein vähäarvoisimmat jäsenet ovat yhtä ja samaa substanssia, ruumista ja henkeä? (1. Kor. 12) Eikö Jumalan sana ja rukous pyhitä sakramentin myös yleisen pappeuden nojalla? Ei niin, että halveksuisin kaitsijan virkaa, jonka avulla kaikki voi tapahtua ”arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä”. (1. Kor. 14:40)
Uskon, että vanhan kirkon traditiosta löytyy kultaa ja hopeaa, jalokiviä, puuta, heinää ja olkea. (1. Kor. 3:12) Jälkimmäisten vuoksi pidän kanonisoituja kirjoituksia teologian ensisijaisena lähteenä. Arvostan kuitenkin vanhan kirkon traditiota, ja haluaisin tuntea sitä paremmin. Minulle on merkityksellistä, mitä vanhan kirkon piispat esimerkiksi sakramenttiteologiasta ajattelivat, mutta myönnän tietämykseni ohueksi. Tiedän tosin Hippon piispan sanoneen 400-luvulla: ”accedit verbum elementum et fit sacramentum”. Unohtuiko häneltä mainita tässä yhteydessä viran olevan ”conditio sine qua non”?
Jaakon argumentaation lahjomattomasta johdonmukaisuudesta olen vähän eri mieltä, kritisoin aiemmin hänen tulkintaansa Schmalkaldenin 12. artiklasta. Kärkkäällä tyylillä tarkoitin juurikin mainitsemaasi ”ikävää leimaavuutta”, esimerkiksi vanhoillislestadiolaisen virka- ja sakramenttiteologian sekä ekklesiologian leimaamista epäselväksi. Onko kohtuutonta pyytää tällaiselle väitteelle lähdeviitteitä? Ero rakentavan kritiikin ja leimaamisen välillä on nähdäkseni erityisesti tavassa, jolla perustelut esitetään tai jätetään esittämättä.
Hiljaisen viikon maanantai inspiroi minua lukemaan Erkki Anttia. Hän usein kirjoitti kauniisti Jeesuksesta, joka ei sortunut älylliseen tai moraaliseen mukavuudenhaluun. Lopputervehdyksenä ote kirjeestä Kaarle Petteri Knuutille 11.6.1887: ”Siinä on kyllä, kun opimme tuntemaan syntimme ja Herran Hengen kautta uskomaan ne anteeksi Jeesuksen nimen ja veren kautta ja sitte ahkeroimme pitää toiset kristityt kalliina, koska Jumalakin piti ihmisen niin kalliina, että ennen itse astui yrttitarhassa helvetin vaivaa kärsimään, ennenkuin ihmiskunnan sinne ijankaikkisesti menemään. Ja vielä silloin, kun olimme hänen vihollisensa. Kuinka sitte, pitäisikö meidän halvasta myydä niitä, jotka ahkeroivat pitää hengen yhteyttä kanssamme, joskin heissä olisi heikkoja paikkoja. Paljon on Jumalan pitänyt meissäkin tehdä työtä, ennenkun on meitä tällekin määrälle saanut, ja mahtuisipa tähän lisääkin; mutta ijankaikkinen ylistys ja kiitos Hänelle, että Hän väkevän voimansa kautta on meidät lapsiksensa saanut ja lapsinansa saattanut pitää.”
TykkääTykkää
Argumenttiin ei voi koskaan sisällyttää tyhjentävää maailmanselitystä. Jotain täytyy aina jättää taustaoletuksiksi. Kriitikko voinee käytännössä aina esittää halutessaan argumentin esittäjälle kritiikkiä siitä, että argumentin teesiä ja perusteluja yhdistävä taustaoletusten linkki on liian heikko, että argumentoija on jättänyt liikaa taustaoletusten varaan. Jos haluaa, näin voi varmasti tehdä myös Jaakon alustuksen kohdalla.
Kokemusteni pohjalta väittäisin, että vanhoillislestadiolaisuuden piirissä kuultujen alustusten joukossa Jaakon teksti kuitenkin erottuu poikkeuksellisen hyvin argumentoituna ja lähteistettynä: siinä viitataan Raamattuun ja Tunnustuskirjoihin sekä kuvataan ja perustellaan, miten virkateologiaa koskevat dogmit liittyvät toisiinsa. Onpa lopussa jopa kirjallisuusluettelo, johon perehtymällä kiinnostunut lukija voi tutkia asiaa lisää.
Ikävän usein vl-puheissa ja alustuksissa muiden kristillisten yhteisöjen väitetään opettavan väärin, mutta tällainen väite jää puhtaaksi toteamukseksi ilman mitään perusteluita. Näin on käynyt myös Jaakon alustuksen kohdalla. Kotimaa24-uutissivustolla SRK:n edustajat toteavat, että se ei edusta vanhoillislestadiolaista opetusta, mutta eivät perustele väitettään yhtään mitenkään. Toteavat ainoastaan.
Kristittynä miehenä haluat, Mikko, epäilemättä noudattaa vanhurskautta eli oikeamielisyyttä. Niinpä kun edellytät Jaakon alustukselta pitävää argumentaatiota, edellyttänet sitä vastaavassa määrin myös muilta, henkilöön katsomatta, myös vl-yhteyksissä. Kun kohtaat väitteitä ilman perusteluja, toteat perustelujen puutteen ääneen, kuten olet rohkeasti tehnyt Jaakon alustuksen kohdalla. Näin toimit johdonmukaisesti ja oikein, ja vältät sen kritiikin kaksoisstandardista. Kiitos tästä jo etukäteen.
TykkääTykkää
Mikko kysyy myös, ovatko iltalehtitietojen mukaan alkoholiin taipuvaisten piispojen toimittamat vihkimykset pätemättömiä? Eivät. Virasta ja sakramenteista puhuttaessa on erotettava niille asetetut IHANTEET sekä niiden jumalallinen ASETUS.
Viran ja sakramenttien asetukseen kuuluvat ne olennaiset, objektiivisesti havaittavat tekijät, jotka tekevät virasta/sakramentista viran/sakramentin. Kasteen asetukseen kuuluu se, että se on toimitettava vedellä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ehtoollisen asetukseen kuuluu, että sitä on vietettävä leipää ja ”viinipuun antia” välineinä käyttäen. Niinpä jos ihminen kastetaan hiekalla ja ehtoollista vietetään riisipuuroa ja coca colaa välineinä käyttäen, ei ole kysymys kasteen tai ehtoollisen sakramenteista.
Erityisen viran asetukseen kuuluu, että virkaan vihittävän tulee olla mies. Asetusta ei voi muuttaa sen enempää kuin sakramenttien asetusta, joten virkaan vihittävä nainen ei edusta virkaa ainakaan sanan täydessä merkityksessä. Ja koska viran ja ehtoollisen asetukset kuuluvat sillä tavoin yhteen, että eukaristian vietto on erityisellä tavalla uskottu nimenomaan apostoliselle viralle, virkaan vihityn naisen viettämän ehtoollisen validius on vähintäänkin epävarma.
Asetuksen ohella niin viralle kuin sakramenttien vietolle on sekä Jumalan sanassa että traditiossa annettu erilaisia ihanteita, joihin kristityn tulee vilpittömästi pyrkiä armon voimin. Virkaan vihityn miehen tulee olla mm. ”raitis, harkitseva ja rauhallinen”. Sakramentteja tulisi viettää hartaasti ja arvokkaasti ja ne tulisi ottaa vastaan syntejään katuen, paastoten ja ennen kaikkea uskoen.
Ihanteille on yhteistä se, että ne eivät ole samalla tavoin objektiivisesti havaittavia kuin asetukseen kuuluvat tekijät. Hartaus, arvokkuus, raittius, harkitsevuus, rauhallisuus, vieraanvaraisuus, nöyryys, katumus ja usko ovat joko suhteellisia, kontekstisidonnaisia ja keskustelunalaisia tai ihmisen sydämeen kätkettyjä asioita. Siksi niiden puute ei tee sakramenteista ja virasta pätemättömiä. Sydänten tutkija, Jumala, näkee kuitenkin niiden puutteen ja vaatii varmasti tilille viranhoitajat ja sakramenttien vastaanottajat, jotka kelvottomalla tavalla hoitavat virkaansa tai ottavat vastaan pyhiä lahjoja, jos nämä eivät tee armon ajassa parannusta.
TykkääTykkää
Mikko toteaa, ettei halveksu kaitsijan virkaa, jonka avulla kaikki voi tapahtua arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä. Viran eräs merkitys on epäilemättä arvokkuuden ja hyvän järjestyksen säilyttäminen, kyllä. Onko se kuitenkaan ainoa tai tärkein?
Jos virka hahmotetaan tällaiseksi funktionaaliseksi asiaksi, voi kysyä, jääkö jäljelle yhtään kunnon argumenttia torjua esimerkiksi naispappeus? Jos viran ainoa tehtävä on pitää yllä järjestystä ja hyviä tapoja, miksi Jumalan sanaan perehtynyt uskovainen sisar ei voisi olla pappi tai puhuja? Tai jos tällaisella teologialla pidämme kiinni siitä, että torjumme naispappeuden, se jää todella pelkäksi mielivaltaiseksi, muuhun opilliseen kontekstiin kytkeytymättömäksi säännöksi ilman sisältöä.
Päätellen siitä, kuinka juhlavasti itse Kristus apostolisen viran asettaa (Mark. 3:13-19) ja millainen auktoriteetti (Ap. t. 2:42) sekä pelastushistoriallinen rooli apostoleilla Uuden testamentin mukaan näyttää olevan (esim. Ef. 2:20), erityinen virka ei ole pelkästään funktionaalinen vaan konstitutiivinen, opillinen, pysyvä ja jumalalliseen astukseen perustuva asia. Tällöin tulee myös naispappeuden torjuminen tulee ymmärrettävämmäksi ja saa mielekkään sisällön.
Tämä ei poista sitä, että kaikki kristityt ovat ”kuninkaallista papistoa” yleisen pappeuden nojalla, että kaikki kristityt on kutsuttu todistamaan uskostaan, lohduttamaan toisiaan todistuksella syntien anteeksiantamuksesta ja hätätilanteessä, erityisen viran puuttuessa, viettämään myös sakramentteja. Juuri kuninkaallisen papiston kuninkaallisen aseman vuoksi on kuitenkin Kristus asettanut kirkkoonsa palvelijan (minister) viran, jonka tehtävä on erityisesti sanalla ja sakramenteilla palvella kuninkaallista papistoa, ”ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina” (1. Piet. 5:3).
TykkääTykkää
Vanhan kirkon traditiosta sanoisin, että erityisen viran tärkeä rooli on siinä selvästi yksi punainen lanka. Augustinuksenkin teologian sisällöistä käydään varmasti jatkuvaa väittelyä, mutta lukemani perusteella uskaltaisin väittää, että hän allekirjoittaisi väitteen, jonka mukaan oikea virka on välttämätön edellytys oikealle ehtoollisen vietolle.
Kristillisyytemme tämänhetkisestä, valitettavan epäselvästä sakramenttiteologiasta esimerkkinä laitan linkin rauhanyhdistys.fi:n, jossa mm. todetaan, että ”EHTOOLLINEN on Jeesuksen asettama muistoateria. Se on tarkoitettu uskovaisille uskon vahvistukseksi.”
http://rauhanyhdistys.fi/fi/nain-me-uskomme/usko-ja-opetus/
Luterilaisuuden yhtenä tärkeimpänä tuntomerkkinä erottauduttaessa reformoiduista on pidetty selkeää opetusta ehtoollisen reaalipreesenssistä eli Kristuksen ruumiin ja veren todellisesta läsnäolosta leivässä ja viinissä.
Jos luterilaisena itseään pitävä liike määrittelee virallisilla nettisivuillaan ehtoollisen vain muistoateriaksi mainitsematta mitään reaalipreesenssistä, lienee perusteltua sanoa, että sen sakramenttiteologia vaikuttaa epäselvältä. Useimmat reformoidutkin muistavat sentään mainita ehtoollisesta puhuessaan yleensä Kristuksen hengellisen läsnäolon ehtoollisessa. Pelkkä muistoateria kuulostaa hyvin jyrkältä zwingliläisyydeltä. Epäselvä sakramenttiteologia kielii tietysti laajemmista epäselvyyksistä ekklesiologiassa, koska se, mitä opetetaan armonvälineistä, kertoo siitä, mitä ajatellaan kirkosta/seurakunnasta ylipäätään.
TykkääTykkää
Joona: ”…virkaan vihityn naisen viettämän ehtoollisen validius on vähintäänkin epävarma.”
Näetkö Joona tässä ongelmaa: Kirkkovieras huomaa ehtoollisen jakajana olevan naisen ja jättää ehtoollisen sen vuoksi nauttimatta. Entäpä jo johtopäätös ehtoollisen pätemättömyydestä onkin väärä ja ehtoollinen onkin jakajasta huolimatta pätevä. Eikö silloin ehtoollisen nauttimattajättäminen tapahdu kirkkovieraan turmioksi. Silloinhan hän halveksii ehtoollista. Painaako tämä näkökulma vaakakupissa mitään?
TykkääTykkää
Olofille:
”Näetkö Joona tässä ongelmaa: Kirkkovieras huomaa ehtoollisen jakajana olevan naisen ja jättää ehtoollisen sen vuoksi nauttimatta. Entäpä jo johtopäätös ehtoollisen pätemättömyydestä onkin väärä ja ehtoollinen onkin jakajasta huolimatta pätevä. Eikö silloin ehtoollisen nauttimattajättäminen tapahdu kirkkovieraan turmioksi. Silloinhan hän halveksii ehtoollista. Painaako tämä näkökulma vaakakupissa mitään?”
Kysymys ei ollut minulle, mutta vastaus on mielestäni niin ilmeinen, että vastaanpa nyt:
Ei paina, koska se ei ole halveksumista. Paavali sanoo, että se, mikä ei tapahdu uskosta on syntiä (Room. 14) ja jos joku on hyvästä syystä sitä mieltä, että naisen toimittama ehtoollinen ei ole pätevä (oli syy sitten se, että virka ei ole oikea tai että naisen ei pitäisi toimia pastorin virassa, eikä näin myöskään olla toimittassa ehtoollista tai muitakaan sakramentteja), silloin on parempi olla osallistumatta siihen, ettei tekisi syntiä.
Tämä (Lutherilta kait peräisin?) ajatus, että kaikki on halveksumista, ellei sitä tehdä niinkuin ”me” tai ”minä”, on mielestäni väärä, huono, jopa naurettavakin. On selvää, ettei Jaakko tai Joonakaan jättäisi osallistumatta ehtoolliselle siksi, että halveksuisivat sitä, vaan omantunnon takia. Sitä juuri Paavalikin järkeilee. Katolinen ja Luterilainen sanoisi samalla logiikalla, että lestadiolaiset halveksivat kastetta, koska ovat sitä mieltä, ettei se uudestisynnytä ja mielestäni hekin sanoisivat sen varsin hyvällä syyllä, eikä ainoastaan kirkkohistoriallisin perustein. Ei kuulosta mielestäni oikein hyvältä logiikalta, koska kyllähän lestadiolainen tietää, ettei hän sitä halveksu.
Neuvoisin tässä asiassa niinkuin Paavali:
”Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee; mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.” (Room. 14:22-23)
Mutta jos tulet vakuutetuksi tai jos tulee todistettua, että totuus on se, että naispapin ei pitäisi asettaa ehtoollista tai ylipäänsä toimia pastorina, elä toimi vastoin totuutta ja näin vastoin omaatuntoasi tukemalla toimintaa (ainakaan osallistumalla siihen), joka edistää em. asioita.
TykkääTykkää
Joo, ihan hyvä vastaus Jupelta. Tuo ”halveksinta” oli tässä yhteydessä ehkä vähän hätäinen sanavalinta, eikä kuvaa hyvin sitä mitä tarkoitin.
Mietin vain, että voisin itse kokea huonoa omaatuntoa siitä, että en menisi ehtoolliselle. Suositteleko Jupe silloin menemään sinne, vaikka jakajana olisi nainen?
Ainakaan minulle tässä pätevyyskysymyksessä ei ole valjennut mikään yksiselitteinen totuus.
TykkääTykkää
Olofille:
Jos tietää sen, mikä on lähinnä totuutta, silloin pitää noudattaa sitä, mikä on totuus, vaikka omatunto hiukan kolkuttaisi (vrt. Melanchton ja ehtoollisen nauttiminen molemmissa muodoissa).
Itse ajattelen, että seurakunnan kaitsijan ei pitäisi olla ensinkään nainen, enkä siksi mene ehtoollisellekkaan jos nainen on alttarilla, koska en halua tukea sitä yhtään sen enempää kuin on pakko (kirkollisvero), enkä halua tehdä vastoin omaatuntoani, koska Raamatun ja kirkkohistorian valossa on mielestäni perusteltua sanoa, että naisen ei kuuluisi toimia seurakunnan kaitsijana. Tosin jos nainen on ehtoollisavustajana, se on OK, ellei hän ole pastori. Olen kyllä pohtinut jopa kirkosta eroamista, etten tukisi mitenkään tällaista näin räikeästi väärää toimintaa.
Muuten, jos pitäisi alkaa valitsemaan sanan -ja viranpyhitysopin väliltä, kannattaisin sananpyhitysoppia, olen tässä(kin) asiassa hiukan enemmän reformoitu kuin luterilainen. Herran käskyä ja esimerkkiä on kuitenkin noudatettava, vaikka ehtoollisen pätevyys ei virkaan olisikaan sidottu.
Paavali myös sanoo:
”Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset.” (1. Kor. 10:17)
Ehtoollisyhteys on tunnustautuminen seurakuntayhteyteen ja näin myös kanssaosallistujien pitämistä sisarina ja veljinä. Jos käymme ehtoollisella, kun naispastori on alttarilla, tunnustamme hänet osalliseksi Kristuksen seurakuntaan ja näin pidämme itseasiassa naispappeutta Kristuksen käskyn mukaisena. Tällä tavalla ei Herran käskyä ja esimerkkiä voi ohittaa, vaikka kysymys olisi sananpyhitysopista tai Hengen virasta, eikä viranpyhitysopista, jonka perusteella koko ehtoollinen olisi pätemätön naisen toimittamana.
Tässä sekin tulee selväksi, että meidän ei pitäisi kuulua edes luterilaiseen kirkkoon, koska virallisen linjan mukaan emme pidä heitä elävinä kristittyinä, saatika sitten sisarina ja veljinä Kristuksessa, vaikka tällaisiksi heidät tunnustammen Jumalamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen edessä, kun kerran jaamme ehtoollispöydän heidän kanssaan.
TykkääTykkää
Olen aivan sama mieltä Mikko Pisilän kanssa. Kiinnitin juuri samaan huomiota tuota tekstiä lukiessani. Ymmärrän hyvin Roosan halun kertoa, miksi kirjoitus on julkaistu.
Lisään vielä. En kyseenalaista Roosan kertomaa motiivia kirjoituksen julkaisemiseksi, mutta eihän kohu kai syntynyt ollenkaan tasa-arvoisen avioliiton käsittelystä, vaan lähinnä Kristuksen asettaman sakramentin pätevyyden epäilemisestä ja siihen liittyvistä ainakin minun mielestäni jopa sopimattomista kielikuvista. Toki on niin, että vain pienehkö osa kirjoituksesta käsittelee tätä asiaa.
Kirjoituksen ansio on erityisesti seurakuntaopin poikkeuksellisen rohkeassa lähestymisessä. Sääli, että hyvän kirjoituksen ansiot jäävät kokonaan varjoon.
Naispapin toimittamaan sakramenttiin liittyviä esimerkkejä voi aivan perustellusti pitää varsinkin papin kynästä/suusta tulleena loukkaavina ja sielunhoidollisesti pelottavina eivätkä ne myöskään osu tarkasti maaliinsa ja ovat siten tarpeettomiakin. Vaikka itse apostoli Pietari kastaisi vahingossa pingviinin tai leikkisi lasten kanssa ristiäisiä, ei sillä tietenkään olisi mitään tekemistä pyhän kasteen kanssa.
Itsekin otin esimerkiksi Lutherin vielä raflaavampia kielikuvia. Niillä kuitenkin Luther ivaa perkelettä Jumalan sanan voimalla. Jaakko Töllin käyttämät muutamat sanat sen sijaan oikeuttavat sen tulkinnan ja tunteen, että hän ivaa pyhää sakramenttia. Vähemmästäkin on somekohuja syntynyt.
Ymmärsin kirjoituksen jujun olevan ainakin osittain siinä, että Jaakko Tölli ei anna takuuta naispapin toimittaman sakramentin pätevyydelle. Tölli: ”Minä en tiedä, mitä naispapin toimittamassa ehtoollisessa on tarjolla. Todistustaakka on niillä, jotka ovat perustaneet uuden viran.” Sakramentin pätevyys jää hänen mukaansa tavallaan epävarmaan tilaan. Se mahdollisuus kuitenkin tässä ”epävarmassa tilassakin” on, että ehkä sakramentti kuitenkin on pätevä! Voiko todella kirkon pappi vääntää hurttia juttua Kristuksen asettamasta sakramentista niin kauan kuin sen pätevyys hänelle varmuudella todistetaan?
Se, että lampaat määkivät ei tällä kertaa mielestäni johdu ”kirkkopoliittisesta suljuamisesta”, vaan ainakin osittain siitä syystä, että kirjoituksessa oli oikeasti myös aihetta määkimiselle.
TykkääTykkää
Tähän Siionin Kevään ja myös tuohon Mikon kommenttiin on helppo yhtyä. Itse näin alustuksen ansiot ja kysymyksiä herättävät puolet juuri samoin.
TykkääTykkää
Sen verran vielä, että Kristuksella oli aivan varmasti veden pitävät syyt toimia rahan vaihtajien kanssa kuten Hän toimi. Ihmisen mielestäni tulisi suhtautua hieman nöyremmin kykyynsä toimia tämän esimerkin mukaan.
Alustuksessa itseäni hämmästytti naispappeuden ja homoparien vihkimisen jonkinlainen maaginen toisiinsa yhdistäminen. Että ne olisivat jonkinlainen automaattinen syy ja seuraus. Varsinkin kun mitään Jumalan Sanaa ei tämän väitteen tueksi esitetty.
TykkääTykkää
Ymmärtäminen on tietysti mahdotonta ilman halua ymmärtää. Jos Jaakon kirjoituksen lukee siten, että haluaa sen ymmärtää, ymmärtää myös sen, että kielikuvien tarkoitus on havainnollistaa sitä, miten oikealla, Kristuksen asettamalla viralla on merkitystä sakramenttien pätevyyden kannalta. Sellaisena ne ovatkin erittäin toimivia. Sen sijaan iiden tarkoituksena ei ole loukata naispappeja henkilöinä eikä pilkata sakramentteja.
Nykyiselle somekeskustelulle on tyypillistä haluttomuus ymmärtää vastapuolta. Tällöin tietysti Jaakon käyttämät kielikuvat ovat herkullinen yksityiskohta, johon voi tarttua ja ruveta kohuttamaan. Ikävä vain, että pitkällä tähtäimellä tällainen keskustelukulttuuri johtaa siihen, että todellinen keskustelu lakkaa ja käymme vain loputonta metakeskustelua siitä, miten asioista tulee keskustella. Minusta tämä on eräs nyky-yhteiskunna suurimpia ongelmia ja vastenmielisimpiä piirteitä.
Vanhoillislestadiolaisuudessa olemme vielä aivan erityisen hyviä tällaisessa. ”Pahennumme”, ”hämmennymme”, ”huolestumme” ja ”tulemme murheelliseksi” aina, kun joku sanoittaa asian totutusta poikkeavalla tavalla. Jos emme varsinaisesti itse ”huolestu”, huolestumme siitä, että joku voi huolestua. Liikkeemme sisäinen keskustelu onkin usein metakeskustelua siitä, miten asioista voi keskustella, millainen on oikea ”asenne”, ”tyyli” ja ”henki”, joilla asioista voi ja saa kirjoittaa tai puhua.
Surullinen puoli tässä kaikessa on, että itse asiakysymykset jäävät käsittelemättä. Lisäksi kysymys voi olla ad hominem-argumentaatiovirheen eräästä muunnelmasta: Vaikka jonkun asenne/tyyli/henki/motiivit olisivat kuinka vääriä tahansa, ne eivät ole peruste jättää hänen argumenttejaan huomioimatta.
Jotta näin ei kävisi tällä kertaa, ehdotan hyvin painokkaasti, että lopetamme metakeskustelun tältä erää tähän ja keskitymme varsinaiseen asiaan eli vanhoillislestadiolaisuuden tulevaisuudennäkymiin kansankirkossa.
TykkääTykkää
Siirakille: Epäilemättä ihmisen tulee suhtautua nöyremmin. Silti Jumalan sana asettaa Kristuksen kristityn tärkeimmäksi esikuvaksi: ”Olkoon teilläkin se mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli…” (Fil. 2:5). Niinpä Kristuksen esimerkkiä seuraten myös kristityn tehtävä on vastustaa tinkimättömästi pahan valtaa, missä vain sitä huomaa.
On selvää, että naispappeus ja kysymys homojen vihkimisestä liittyvät toisiinsa monelta osin. Kummassakin on kysymys ilmoitusteologiasta, Raamatun asemasta ja auktoriteetista. Kummassakin on kysymys myös ihmiskuvasta: ymmärrämmekö sukupuolen jonain epäolennaisena asiana vai substantiaalisena, Jumalan ”jo alussa” (esim. Matt. 19:4) ihmiseen asettaman asiana.
Nähdäkseni Jaakko kyllä perustelee alustuksessaan näiden kysymysten yhteen liittämisen. Sen huomaaminen ehkä taas edellyttää sitä yllä mainitsemaani halua ymmärtää, jota ilman kaikki ymmärtäminen on mahdotonta.
TykkääTykkää
Pahoittelen ja pyydän anteeksi jos kommenteistani sai tuon kuvan. Ei kyllä missään tapauksessa ollut tarkoitus pyrkiä tuollaiseen henkilön hengen taikka minkään muunkaan hengelliseen tilaan liittyvän kyseenalaistamiseen. En myöskään ajattele etteikö juuri tuollaista alustusta voisi/saisi tehdä. Sanoin jo edellisessä viestiketjussa että kannatan täysin rehellistä ja avointa keskustelua.
TykkääTykkää
En syyttänyt Sinua, Siirak, kenenkään hengellisen tilan arvioimisesta. Ole huoleti. Huomautin vain yleisesti, että keskustelu ajautuu lähes aina sivuraiteelle, jos asiasisällön sijaan keskitytään henkilöön tai hänen tapaansa sanoittaa asioita. Sen sijaan keskustelu on lähes aina hedelmällistä, jos keskitytään asia-argumentaatioon vaikka aihepiiri olisikin kipeä.
TykkääTykkää
Olen Joona täsmälleen samaa mieltä tuosta esille ottamastasi somekeskustelun piirteestä enkä itse halua sitä ruokkia. Siispä lievästi jopa itsekriittisenä lopetan tästä aiheesta nyt tähän viestiin.
Totta kai ymmärsin, missä tarkoituksessa Jaakko Tölli argumentoi sanoilla, joita moitiskelin. Samoin ymmärrän, että tietty armollisuus pitää olla tekstejä lukiessa. Omasta ihan vilpittömästä mielestäni tässä nyt vain oli muutamassa virkkeessä sopivuuden raja ylitetty ilman lukijan pahaa tahtoakin. Pidin ja pidän edelleenkin täysin aiheellisena tämän asian esille ottamista varsinkin kun tässä uusimmassa avauksessa kohua käsitellään tavallaan vähän kuin aiheen vierestä.
Kehotan nyt hiljaisen viikon alkaessa itseni lisäksi itsekritiikkiin myös kirjoittajaa, julkaisijaa ja puolustajaa. Oliko kaikki kirjoitettu rakennukseksi?
TykkääTykkää
Itsekriittisyys on hyvä asia kristitylle. Niin hyvä, että varmaankin meidän jokaisen kannattaa olla joka hetki ja joka asiassa enemmänkin kuin vain ”lievästi jopa itsekriittisiä”. 😉
Onko kaikki kirjoitettu rakennukseksi? Hyvä kysymys. Vastaus siihen riippuu varmaankin siitä, miten ymmärrämme ”rakentavuuden”. Jos se, että on ”rakentava” tarkoittaa sitä, että vallitsevaa käsitystä asioista saa kritikoida vain ”kohtuullisesti” ja että on itseisarvoista olla aiheuttamatta mielipahaa, Töllin alustus ei varmastikaan ollut rakentava.
Nähdäkseni tällainen käsitys rakentavuudesta ei ole kuitenkaan perusteltu Kristuksen esimerkin, Raamatun eikä kristillisen tradition valossa vaan nousee enemmänkin sekulaarihumanismista ja meidän langenneiden ihmisten laiskuudesta, pelkuruudesta ja mukavuudenhalusta. Sen sijaan Kristuksen esimerkin, Raamatun ja kristillisen tradition valossa on selvää, että yleinen mielipide ja käytäntö voivat olla täysin vääriä. Tällöin on rakentavaa, luvallista ja jopa velvollisus sanoa ääneen, että ne ovat täysin vääriä, huolimatta siitä, että se voi aiheuttaa kohun ja mielipahaa. Mielestäni Jaakko Tölli on toiminut näin.
Allekirjoitan kuitenkin kehotuksen hiljentyä vähitellen hiljaisen viikon viettoon.
TykkääTykkää
Naispappeuden hyväksymisen ja homoavioliittojen kirkollisen siunaamisen tai sen puolesta rukoilemisen yhdistää esimerkiksi käytännön teologian harjoitus ev lut kirkossa. Niinhän yllä oleva tekstikin tuo esille.
Tietenkään tälle näkemykselle ei ole Ramatunkohtia (pl. Luopumista ja epäuskon hedelmiä kuvaavat kohdat), mutta kirkollista keskustelua ja tämän kirkon elämää vähänkin syvemmältä seuraava havaitsee yhtäläisyydet varsin pian. Täytyy olla sokea jos kieltäytyy näkemästä asiaintilaa.
TykkääTykkää
Kiitos Joona vastauksesta. Minun kohdallani kylläkin taitaa olla kysymys tahattomasta väärinymmärryksestä johtuen varsin rajoittuneesta Raamatun ja teologisesta tietämyksestä. Oli tarkoitus vilpittömästi ilmaista mikä itseäni jäi mietityttämään.
Seuraajalle. En todellakaan ottanut tuossa kantaa naispappeuden tai homoavioliittojen puolesta.
TykkääTykkää
Vielä sen verran että ymmärrän kyllä turhautumisen Joonan kuvaamaan tapaan keskustella. Täysin aiheellista peräänkuuluttaa asiaperustaista keskustelua kun katsoo kiehuntaa asian ympärillä eri keskustelualustoilla.
TykkääLiked by 1 henkilö
Ihmettelen, että jos kerran naispapin toimittamat sakramentit ovat päteviä, eli naispapin pappisvihkimys on pätevä, mikä ihmeen ongelma vl-liikkeellä on sitten hyväksyä se, että uskovainenkin nainen voitaisiin vihkiä papiksi? Eikö tässä tulla siihen, että loppujenlopuksi kielletään koko erityinen virka, jos ollaan sitä mieltä, että sillä ei olekkaan väliä, kuka sen ehtoollisen nyt toimittaa?
Raamattu ei ainakaan ohjaa kyllä sellaiseen ajatteluun, että tehdään kompromissi asiassa, joka on meidän mielestä syntiä (naispappeus), eli ollaan valmiita hyväksymään ja itseasiassa jopa kannattamaan ja tukemaan sitä muiden tekemänä. Never.
Ei tässä ole kyllä nyt mitään järkeä. Melkeen sama kun sanoisi, että Volkswagenilla ajaminen on syntiä, mutta kyllä minä kyytissä voin olla ja kyllä muuten hyvä auto onkin. Tai että naapurin Kallelle tuo kalja maistuu, siksipä olenkin ruukannut viedä hänelle yleensä mäyriksen joululahjaksi. Mielestäni tässä ollaan nyt suunilleen yhtä johdonmukaisia.
Ja mitä tulee siihen, millä tyylillä näitä kirjoituksia on kirjoitettu. Luther, Laestadius ja Raattamaa ovat kyllä kaikki olleet tyyliltään hyvinkin suoria, mutta ainakin asiat ovat tulleet selväksi siten ilman turhaa lässytystä. Nykylinjahan näyttää olevan se, että ollaan niin diplomaattisia, ettei oikeastaan edes rakenneta yhtään mitään, tai ei ainakaan sitä, mitä pitäisi. Pikemminkin ollaan asteittain liberalisoitumassa, niin kuin Roosa tuossa mainitsee, kun ei ole selkärankaa pysyä selvästi totuudessa.
TykkääTykkää
Näistä Joonan mainitsemista ”vanhoillislestadiolaisuuden tulevaisuudennäkymistä kansankirkossa” kirjoitin aika paljon edellisen blogin kommenteissa. Pohdin siellä jopa, minkälainen olisi kansankirkkomme ”räätälöityjä kirkkopalveluja” tarjoavana maallisena katto-organisaatiota.
Näihin pohdintoihin minut johdatti ”Ajatuksen” kommentti, jossa hän lainaa Väinö Havasta: ”Empiirinen kansankirkkomme on kastettujen ihmisten muodostama oikeudellisesti järjestetty ja valtioon lujin sitein jäsennetty yhteisö. Sen tehtävä on ennen kaikkea kasvatus- ja lähetystyö ja sakramenttien hoitaminen.”
Ajatus itse lisää: ”Yleisesti hyväksyttiin se näkemys, että kansankirkko ei itsessään ole uskonnollinen yhteisö, vaan kuori jonka sisällä eri uskonnolliset luterilaiset yhteisöt omine oppikäsityksineen voivat toimia toinen toistaan kunnioittavassa hengessä.”
Ehkä tuo ”Ajatuksen” ajatus: ”kansankirkko ei itsessään ole uskonnollinen yhteisö” sopii SRK:n maallikkoteologiaan, mutta evlut-papin (esim. Havaksen) suuhun sitä on mahdoton sijoittaa. Tämä asia ei ole Havaksen päivistä miksikään muuttunut.
Toisen asian, joka ei ole muuttunut, sanoo Jaakko itse Kotimaan haastattelussaan: ”Vanhoillislestadiolaisuuden pysyminen kirkon yhteydessä edellyttää kognitiivisen dissonanssin [tietojen ja asenteiden ristiriidan] jatkumista tai vanhoillislestadiolaisuuden liberalisoitumista.”
Tämä asia on vaivannut kaikkia vl-pappeja kautta liikkeen historian. L. P. Tapaninen yritti ristiriitaa lievittää ”seurakuntaopin sielunhoidollisella tulkinnallaan”. Tämä ei tietenkään voinut olla teologisesti kestävä ratkaisu, ja Tapaninen päätyikin lopulta eroamaan SRK-lestadiolaisuudesta.
Jaakon esiintulon ansiosta vl-pappien kirkkosuhteen todelliset ongelmat on nostettu päivänvaloon ja tuskin niitä enää onnistutaan takaisin piiloon panemaan. Mikä ratkaisu onkin, se ei saa eikä voi lähteä ajatuksesta, että kirkko ei ole uskonnollinen yhteisö.
TykkääTykkää
No niin tulipahan sekin päivä, että kirjoitan ensimmäisen kommenttini näihin keskusteluihin. Paljon olen täällä käytyjä keskusteluita lukenut ja usein myös miettinyt, miksi en voisi myös itse osallistua keskusteluihin. Syy miksen ole aiemmin kommentoinut, johtuu ehkä osaksi siitä, etten koe olevani teologisesti mitenkään pätevä ja Raamatun tuntemukseni ei ole niin hyvä kuin useilla kommentoijilla täällä. Toinen syy on, että blogissa on äänessä lähisukulaisiani ja olen ajatellut, että onko yksi lisää tätä sorttia jo liikaa 😉 Päätin myös kirjoittaa omalla nimelläni, koska omien mielipiteiden takana tulee näissä asioissa pystyä seisomaan suorana ”sillä sydänten tutkijaa sinä et petä”.
Niin, nyt joka tapauksessa päätin avata sanaisen arkkuni tai ehkä sana ”avautuminen” kuvaa paremmin tuntojani.
Mielestäni Jaakon alustus on aiheellinen ja tällaisia puheenvuoroja nykypäivänä tarvitaan, tuntuivatpa ne miltä tahansa meidän inhimilliseltä puoleltamme. Tälläinen kohina ja meteli oli kyllä odotettavissakin kun ottaa huomioon ev.lut. kirkon tilan sekä vl-liikkeen tämän hetkisen keskustelu-ilmapiirin, jonka itsekin vanhoillislestadiolaisena hyvin tunnen.
Luonteeltani olen ymmärtääkseni itse hyvin samanlainen ihminen kuin Jaakko Tölli. Alustuksen alussa Jaakko puhuu Jeesuksen käskyjen täyttämisestä. Onko käsky täyttää malja reunoja myöten toteutettu, jos maljaa ei ole täytetty reunoja myöten? Mielestäni ei. Ja kuitenkin törmäämme joka päivä tilanteisiin, joissa näitä Kristuksen käskyjä ei haluta täyttää, tai täytetään vaillinaisesti. Kaikkein kipeimmin tällainen toiminta sattuu, kun tällaista välinpitämättömyyttä havaitsee uskovaisten joukossa. Vaikka elävän seurakunnan tulisi olla ”totuuden patsas ja perustus”.
Yksi tällainen asia on ollut vl-liikkeen suhtautuminen naispappeuteen. Lapsesta asti minua on vaivannut kysymys: Miksi käytännössä hyväksymme naispappeuden tunnustamalla heidän oikeutensa toimia pappisvirassa, kun samaan aikaan opetamme, että naispappeus on Raamatun vastaista. Tässähän on huutava ristiriita!! Eikö uskomme ole siis ”peruukissa” Lestadiusta mukaillen, jos suun tunnustus ja kätten työt ovat erit? Mielestäni liikkeemme on tätä nykyä käytännön toiminnallaan hyväksynyt naispappeuden.
Sakramentti kysymys liittyy mielestäni oleellisesti pappiskysymykseen. Oma teologinen tietämykseni toki ei ole virkateologiassa kovin korkealla tasolla, mutta maallikkoteologiallani olen itse tullut siihen tulokseen, että sakramenttien toimittaminen on pappien tehtävä. Voiko nainen olla Raamatun mukaa pappi Jumalan silmissä? Ei voi. Hänen ei siis myöskään tule sakramentteja toimittaa. Itse olen kokenut jo ennen näitä keskusteluja, etten halua käydä naispapin jakamalla ehtoollisella. Siksi Jaakon alustus erityisesti ”kolahti”.
Ihmettelen tätä suuttumusta Jaakoa kohtaan sekä kaikkea kiemurtelua ja kaartelua, jota olen edellisviikon keskustelujen perusteella havainnut vanhoillislestadiolaisissa papeissa ja teologeissa sekä myös maallikoissa. Tulee mieleen sanonta: ”se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa”. Ja erityisesti pappien kohdalla: ”sen lauluja laulat, jonka leipää syöt”. Jaakko on suoraselkäisellä ulostulollaan mielestäni todistanut, että hän haluaa etsiä Raamatun totuutta vaikka virka menisi alta. Tällaista asennetta on pakko kunnoittaa!!
Ihmettelen suuresti, teitä, jotka kiinnitätte huomionne Jaakon alustuksen tyyliin ja väitätte sen olevan liian suora ja loukkaava. Elävä kristillisyys ei ole koskaan ollut korvasyyhyn mukaa saarnaamista. Kirkon tai herätysliikkeemme yhtenäisyyden säilymisellä ei ole merkitystä, jos se tapahtuu totuuden kustannuksella. Kyllä, rakkaudesta meidät tunnetaan, mutta meidän tulee rakastaa TOTUUDESSA!! Ja muistakaamme:” sydänten tutkijaa me emme petä”. Jeesus Kristus saarnasi ”kyykäärmeen sikiöille”, Luther oli tunnettu terävästä kielestään, Lestadius puhui ”pirunpaskasta, siveistä huorista ja rehellisistä varkaista”. Mistä tämä nykypäivän vl-liikkeessä vallitseva ajatus siitä, että emme saa loukata ketään emmekä saa olla liian suoria, on peräisin? Ei se ainakaan alkuperäistä Lestadiolaisuutta ole! Onko meistä tullut siis haaleita ja penseitä!!??
” Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.
”Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi! Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.”
TykkääLiked by 1 henkilö
Ainahan voi rähjätä asiasta kuin asiasta. Kirkko on varsin hyvin perillä vl-yhteisön naispappeuskannasta ja on hyväksynyt vl-pappien toiminnan kirkon arvostettuina työntekijöinä. Sitten kun mennään surakunnan demokratiaan ja pappien toimien täyttämiseen, toimii sosiaalinen media ja mielikuvat vl-liikkeestä valintapäätösten teossa. Tämä nähtiin Oulun piispanvaalissa, tuomiorovastin vaalissa ja lukuisissa muissa valinnoissa, Toki on merkittäviin kiekkoherrojen virkoihin valittu nykyäänkin vanhoillislestadiolainen pappi.
Siihen, että kannattako repiä kirkossa hiuksiaan jonkin sementoidun toiminnan vuoksi, on mielekkäämpää sopeutua olemassa olevaan, kuin rikkoa herkkää papiston yhteistyötä, Rikotun korjaaminen on monesti vaieampaa kuin uuden rakentaminen. Valtaosa kirkon papeista on ns. leipäpappeja, joille on yhden tekevää kirkon hengellinen sanoma, kunhan vain palkka tulee ajallaan.
Vl-liike on omalta osaltaan luonut kielteistä mielikuvaa ihmisten mielessä. Monet ikävät ja huonosti hoidetut väärinkäytösten jälkiselvittelyt ja ammattitaidoton tiedottaminen ovat tarpeettomasti pilanneet vl-liikkeen julkikuvaa.
TykkääTykkää
Pienenä sivujuonteena jäin pohtimaan tätä Valtterin kysymystä: ”Onko käsky täyttää malja reunoja myöten toteutettu, jos maljaa ei ole täytetty reunoja myöten? Mielestäni ei.”
Minustakin raamatun sanaa, erityisesti Jeesuksen omia sanoja kannattaa noudattaa mahdollisimman tarkasti. Se on hyvä perusperiaate.
Mutta voidaanko raamattua tulkita liian kirjaimellisesti?
Voisiko tällä raamatunkohdalla olla mitään sanottavaa tästä asiasta?:
”Jeesus kulki kerran sapattina viljapellon laitaa, ja hänen opetuslapsensa alkoivat kulkiessaan katkoa tähkäpäitä. Silloin fariseukset sanoivat hänelle: ’Katso nyt! Miksi opetuslapsesi tekevät sellaista, mitä sapattina ei ole lupa tehdä?’ Mutta Jeesus vastasi heille: ’Ettekö ole koskaan lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen miestensä tuli nälkä eikä heillä ollut ruokaa? Hän meni, Abjatarin ollessa ylipappina, Jumalan huoneeseen ja otti uhrileivät, söi ja antoi miehilleenkin, vaikka niiden syöminen on sallittua ainoastaan papeille.’ Ja Jeesus sanoi heille: ’Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niinpä Ihmisen Poika on myös sapatin herra.'”
Vai miltä teiltä tuntuisi, kun pyytäisitte jotakuta täyttämään lasin ja sinulle tarjottaisiin lasi, joka on niin piripinnassa, että siitä on mahdoton juoda ilman, että juoma läikkyy pöydälle?
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos, Valtteri. Tuo vahvisti uskoani.
TykkääTykkää
Kiitos Valtteri. Tuo vahvisti uskoani!
TykkääTykkää
Jaakko Töllin alustuksessa nostettiin esiin vanhoillislestadiolaisuuden epäselvä käsitys virasta. Tämä oli mielestäni erittäin aiheellista. Olen miettinyt tätä aihetta paljon viime aikoina omasta mielestäni hyvin ongelmalliseksi muodostuneen maallikkopuhujainstituution kautta. Pistän nyt soppaan oman keittiöteologisen lusikkani ja teen muutamia huomioita.
Mielestäni maallikko voi hyvin saarnata, mutta sen ei pitäisi olla vakituinen ja erityistä virkaa muistuttava, samoja vastuita ja tehtäviä sekä samaa arvovaltaa nauttiva instituutio. Tämähän toteutui alkuseurakunnassa siten että tilaisuuksissa yksi puhui ja muut arvioivat. Jo lähtökohta nykyisessä maallikkoinstituutiossa on ongelmallinen, koska siinä ei toteudu mielestäni kutsu ja kutsumus sekä tehtävän vastuullisuuden edellyttämä opissa oleminen. Jeesus kutsui opetuslapset ei vain uskomaan, vaan oppilaiksi ja oppimaan apostolin tehtävään. Tämä opettajan opissa oleminen jatkui usean vuoden ajan. Ja apostolien toiminnasta ja asiaan paneutumisesta voidaan päätellä, että he varmasti myös tunsivat kutsumusta tehtävään. Toki myös Jeesus oli sydänten tuntija ja näki tämän.
Nyt herätysliikkeessämme noudatetaan käytäntöä, jossa seurakunta( käytännössä usein pieni puhujien ja johtokunnan ympärille muodostuva sisäpiiri) kutsuu puhujan tehtävään usein aivan pystymetsästä. Tämä saattaa olla kutsutulle hyvin ahdistava ja väkivaltainenkin prosessi. Ja toisaalta mahdollistaa sen että ilman kutsumusta mutta arvostettua asemaa himoiten sopimaton henkilö nousee tehtävään. Vaatii erittäin paljon kanttia herätysliikkeemme kontekstissa asettua tätä ”seurakunnan” näkemystä vastaan ja ilmoittaa ettei tunne kutsua tehtävään. Varmaan osaltaan tämän kaltaisen käytännön muodostumiseen on vaikuttanut se liikkeen sisällä usein toisteltu vastuuton näkemys, että Pyhähenki avaa Sanaa kunhan menee pönttöön ja avaa Raamatun.
Tästä siis seuraa se että tähän tehtävään nousee veljiä, joilla ei ole riittävää Raamatun tuntemusta ja teologista tietämystä. Ei riittäviä lahjoja. Tämä asian tila ei välttämättä muutu pitkänkään puhujan uran aikana juurikaan parempaan suuntaan ja siitä huolimatta voidaan nousta hyvin vaikutusvaltaiseksi auktoriteetiksi. Tämä taas aiheuttaa sen ongelman että opillisissa kysymyksissä saa vastuuta henkilöt, joilla ei ole tähän edellytyksiä. Ja tästä on seurannut ja ilman muutosta tulee seuraamaan oppiharhoja.
Maallikoille annetaan liikkeessä paljon vastuuta sielunhoidosta. Tehtävään nousee kuitenkin paljon ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä toimia sielunhoitajina. Tämä on aiheuttanut ja tulee ilman muutosta aiheuttamaan rumaa jälkeä, jossa ihmisten sielut ja psyykkeet voivat särkyä loppuelämäksi.
Tällaisia ajatuksia. Kommentoikaa ja korjatkaa.
TykkääTykkää
Minusta on surullista, että ihmiset taistelevat täällä jostain virkateologiasta, kun samalla napajäät sulavat ja pingviinien elinolosuhteet vaarantuvat.
TykkääTykkää
Joonas tuo esiin vallinneen tasapainon ja sen tavoittelun itseisarvoisena.
Eikö tässä nimenomaan korjata nyt konsensus- ja tasapainoilu politiikan seurauksia.
Nyt konsensushakuisuus ja suoranainen mukautuminen naispappeuteen hyväksyttävänä asiaintilana on johtanut siihen, että kirkossa yritetään ajaa läpi seuraavaa sekularisaation aaltoa, homoliittojen kirkollista vihkimistä. Voin lyödä vetoa, ettei sekularisaatio ja Sanasta luopuminen tähän pysähdy. Todennäköisesti muutoksen nopeus kasvaa exponentiaalisesti. Mitä seuraavaksi?
Tunnen useita vl-pappeja. He eivät aio missään tilanteessa suostua esirukoukseen homoliittojen puolesta saati vihkimään heitä ”avioliittoon”.
Tämä tilanne on kuitenkin jo nyt päällä Oulussa. Vielä on ollut mahdollista hoitaa rukous työjärjestelyin, mutta tilanne muuttuu mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa.
Ei ongelmaa voi lakaista maton alle ja tyytyä odottamaan suotuisia säitä.
TykkääTykkää
”1) Jaakko kirjoitit, että ”Jeesus sanoi apostoleille ’tehkää (te) tämä minun muistokseni’. Siksi toimitus koskee apostolisen viran perijöitä.”
Eikös silloin samaa periaatetta pitäisi noudattaa esim. näihin jeesuksen sanoihin: ”Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut.” Tai näihin: ”Menkää [te] kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille”
Onko Jeesuksen käsky julistaa evankeliumia ja valta antaa syntejä anteeksi annettu siis vain apostolisen viran perijöille? Itse olen ainakin eri mieltä.”
Ensinnäkin, evankeliumin julistaminen kuuluu kaikille kristityille (Matt. 28:18-20)
Lueskelin tuossa Markuksen evankeliumia, ja tuli vastaan seuraava:
”Kuka voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala?” (Mark. 2:7), ”Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin…” (Mark. 2:10), ja Matteus myös jatkaa näin ”Mutta kun kansanjoukot sen näkivät, peljästyivät he ja ylistivät Jumalaa, joka oli antanut senkaltaisen vallan ihmisille.” (Matt. 9:8)
Daniel myös rukoilee näin:
”Herran, meidän Jumalamme, on armo ja anteeksiantamus, sillä me olemme olleet hänelle uppiniskaiset” (Dan. 9:9) ja ”Minun Jumalani, kallista korvasi ja kuule, avaa silmäsi ja katso meidän hävitystämme ja sitä kaupunkia, joka on otettu sinun nimiisi; sillä me annamme rukouksiemme langeta sinun eteesi, emme omaan vanhurskauteemme, vaan sinun suureen armoosi luottaen. Herra, kuule, Herra, anna anteeksi, Herra, huomaa ja tee tekosi itsesi tähden, älä viivyttele, minun Jumalani; sillä sinun kaupunkisi ja sinun kansasi ovat sinun nimiisi otetut.” (Dan. 9:9, 18-19)
Tulee mieleeni näistä kohdista, että ensinnäkin, vanhan testamentin aikana ei tunnettu mitään Pyhän Hengen virkaa, eikä se homma siten ilmeisesti toiminut. Fariseukset, jotka olivat juutalaisia ja toki tunsivat kirjoitukset, totesivat, ettei syntejä voi antaa anteeksi kukaan muu kuin Jumala (Jeesus oli Jumala). Sen lisäksi lainasin Matteuksen evankeliumista Matteuksen omaa tekstiä, missä kansa ylistää Jumalaa, että senkaltainen valta oli annettu ihmisille (Jeesukselle). Toisin sanoen, näin ei ollut koskaan ennen ollut asian laita, näin ollen ja tämän perusteella tulee äkkiä siihen tulokseen, että opetus Pyhän Hengen virasta on väärä, koska vanhurskauttamisoppi on ja pysyy samana Adamista Herran päivään asti.
Ensimmäinen kysymys, mikä tästä herää, on, että oliko Hengen virka -oppi silloinkin olemassa, mutta sitä ei tunnettu? Jos oli, niin silloinhan on ilmeistä, ettei opillista yksimielisyyttä tarvitse olla sen osalta, vaan sen osalta vain, että usko Kristukseen riittää.
Miten on mahdollista, että Matteus tai Israelin kansa eivät vain totea, että eihän tässä mitään ihmeellistä ole, meillähän on syntejä annettu anteeksi jo iät ja ajat? Reaktio on kuitenkin aivan päinvastainen. Vanha testamenttihan todistaa meille, että silloin synnit saatiin ja annettiin anteeksi rukouksen kautta synnin tunnustuksessa, joten siitä lienee tämä reaktio (Mooses, Job, Daniel jne.). Ja itseasiassa ei ole mitään todistetta siitä, että Abraham olisi saanut synninpäästöä, vaan Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi, kun hän uskoi Jumalaa.
No, jos nyt kuitenkin ajatellaan asiaa siltä kantilta, että vanhassa testamentissa papillista tehtävää toimittivat miehet (silloin kun yleensä oli temppeli, missä voitiin toimitusta tehdä). Jumalaa vastaan rikotut synnit tunnustettiin Jumalalle ja ihmistä vastaan tehdyt sille ihmiselle, jota vastaan oli rikottu, sitten vietiin eläin temppeliin ja pappi uhrasi eläimen ja homma oli ”sillä selvä”, synnit oli sovitettu (3. Moos. 5). Vaikka oli niin, että silloinkin pelastuttiin uskon kautta, tämä voisi ihan hyvin kuvata tulevan sovituksen lisäksi (sielunhoidollisesti) synninpäästöä/rippiä, jonka toimittaa pappi nykyään kirkossa (eli Pyhä Henki toimii sen Kristuksen sanan nojalla seurakunnassa seurakunnan asettaman viran kautta, mikä on Joh. 20:23), mutta ei kuitenkaan siten, että anteeksiantamus tulee hänen kauttaan (niin kuin vl-opissa), vaan hän toimii pelkästään vakuuttajana siinä virassa ja sillä oikeutuksella, mikä hänelle on seurakunnassa annettu Jumalan säätämyksen mukaan. Eli näin ollen synnit voisi tunnustaa suoraan Jumalalle (Kristus oli sovitusuhri, joten sitä ei enää tarvita) ja homma toimisi uudessa liitossakin niin kuin vanhassa, mutta lisänä tässä on se, että papilla on valta vakuuttaa sekä yleisesti että ripissä Jumalan puolesta syntien anteeksiantamus, joka myös pitää (kuitenkaan uskoontulon ei tarvitsisi tapahtua synninpäästön välityksellä). Paavali itseasiassa sanoo, että hänet on asetettu todistajaksi siitä, että on yksi välimies Jumalan ja ihmisten välillä, Kristus Jeesus:
”Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa, ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu-minä puhun totta, en valhettele-pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.” (1. Tim. 2:5-7)
Ja Jeesus sanoo:
”ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.” (Ilm. 1:18)
No mutta, totta puhuen, jos tätä asiaa näin alkaa pohtimaan, niin itseasiassa reformoidut ovat tässä oikeassa, eli ihminen ei voi antaa syntejä anteeksi sen enempää nyt kuin vanhan testamentin aikanakaan, vaan me voimme ainoastaan tunnustaa synnit toisillemme ja rukoilla toinen toistemme puolesta, niin kuin Herran veli Jaakob kehottaa (Jaak. 5). Näin ollen siis voisi olla perusteltua, että ”avaimet” olisi annettu nimenomaan apostoliselle (ei vaadi suksessiota, vaan seurakunnan valinnan, liekö silloin enää edes kysymys apostolisesta virasta?) viralle, tai sitten pelkästään apostoleille, ja oikeus antaa syntejä anteeksi kuoli heidän mukanaan, niin kuin armolahjat hävisivät. Tähän viittaa myös se, että Raamatussa ei missään vaiheessa kukaan muu suorastaan anna syntejä anteeksi, kuin Jeesus itse.
Tämä ei ole mielipiteeni, vaan sattumalta tuli mieleeni lukiessani, mutta mielestäni kohtuullisen johdonmukainen päättelyketju kuitenkin ja itseasiassa asettaa kyllä opin Pyhän Hengen virasta kyseenalaiseksi Sanan -ja viranpyhitysopin rinnalla, koska tosiaan näyttää siltä, että Israelin kansa ei tuntenut mitään muuta keinoa saada synninpäästö, kuin suoraan Jumalalta. Sekin kuulostaa naurettavalta, että Hengen virka -oppi olisi vain ”sniikisti” mennyt koko vanhan testamentin läpi ilman että siitä on ainuttakaan mainintaa tai kunnollista todistetta. Noh, sama menohan toki jatkuu UT:ssa, ainutkaan apostoli tai kukaan muukaan kuin Jeesus (Jumala) ei anna synninpäästöä. Siis vanhoillislestadiolainen näkemys siitä, että VT:ssäkin olisi ollut Pyhän Hengen virkajatkumo, niinkuin meillä, tulee mielestäni jopa kumotuksi tuossa.
Piispa Klemens toteaa myös samaisessa kirjeessä (Luvut 51 ja 52), jonka Jaakko mainitsi, että Herra ei vaadi mitään muuta, kuin sen, että synnin tunnustaa Herralle rukouksessa, niin kuin Daavid teki, se riittää katumukseen ja anteeksisaamiseen.
Tähän minulla olisi ollut vielä lisättävää, mutta jääköön tähän, kun ei aika meinaa riittää, eikä olisi kyllä riittänyt tähänkään, jos olisin järkevä ;).
TykkääTykkää
Itseasiassa tähän sellainen huomautus, että tosiaan ehtoollista asetettaessa puhutaan ”niistä kahdestatoista” tai ”apostoleista”, kun taas Joh. 20:23 ja vastaavat kohdat puhuvat vain opetuslapsista yleensä. Eli varmaan se evankeliumin julistamisen virka (”avainten valta”) kuuluu sekä yleiselle, että erityiselle viralle. Noh, tämä huomio ei kuitenkaan muuta tuon edellisen kommentin ydinpointteja, jotka viittaavat pikemminkin sananpyhitysoppiin kuin Hengen virkaan.
TykkääTykkää
No, minä nyt en varsinaisesti tarkoittanut kysyä, että kuuluuko evankeliumin julistaminen tai valta antaa syntejä anteeksi kaikille kristityille. Mielestäni ne ehdottomasti kuuluvat kaikille kristityille.
Tarkoitus oli lähinnä kysymyksillä osoittaa, että Jaakon esittämä perustelu on mielestäni aika heikko.
Eli, jos yksittäisessä raamatunkohdassa sanotaan apostoleille, että tehkää sitä tai tätä. Siitä ei mielestäni välttämättä voi vetää sitä johtopäätöstä, että se nyt koskee nimen omaan vain ja ainoastaan apostolisessa virassa olevia. Esimerkkinä käyköön tuo Jeesuksen käsky julistaa evankeliumia. Varsinainen käsky annettiin apostoleille, mutta kuten raamattu osoittaa, tehtävä kuuluu kaikille kristityille.
Ja Jupelle vielä totean: mielestäni evankeliumin julkistaminen, taivaan valtakunnan avainten käyttäminen ja valta julistaa syntejä anteeksi ovat yksi ja sama asia. Ainakin Luther oli täsmälleen samaa mieltä.
Tosin puhe vallasta on minusta hiukaan harhaanjohtava. Lutherkin selittää seuraavasti: ”On ymmärrettävä oikein Kristuksen sanat: Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. Ne eivät anna valtaa niille, jotka ne lausuvat, vaan niille, jotka ne uskovat. Herran sanat tarkoittavat enemmän niitä, jotka syntinsä tunnustaen ne uskolla omistavat, kuin synninpäästön julistajia. Puhujan valta ja uskovan valta eroavat toisistaan niin suuresti kuin taivas ja maa. Jumala on antanut meille sanansa ja vallan sitä puhua.” ja ”Pietarin avaimet ja valta eivät ole valtaa vaan palvelusta ja avaimia ei ole annettu Pietarin hyväksi vaan sinun ja minun.”
TykkääTykkää
”Ja Jupelle vielä totean: mielestäni evankeliumin julkistaminen, taivaan valtakunnan avainten käyttäminen ja valta julistaa syntejä anteeksi ovat yksi ja sama asia. Ainakin Luther oli täsmälleen samaa mieltä.
Tosin puhe vallasta on minusta hiukaan harhaanjohtava. Lutherkin selittää seuraavasti: ”On ymmärrettävä oikein Kristuksen sanat: Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. Ne eivät anna valtaa niille, jotka ne lausuvat, vaan niille, jotka ne uskovat. Herran sanat tarkoittavat enemmän niitä, jotka syntinsä tunnustaen ne uskolla omistavat, kuin synninpäästön julistajia. Puhujan valta ja uskovan valta eroavat toisistaan niin suuresti kuin taivas ja maa. Jumala on antanut meille sanansa ja vallan sitä puhua.” ja ”Pietarin avaimet ja valta eivät ole valtaa vaan palvelusta ja avaimia ei ole annettu Pietarin hyväksi vaan sinun ja minun.””
Luther on tarkalleen ottaen tässä saarnassa aivan täysi reformoitu suhteessa tuohon Joh. 20:23 ja avaintenvaltaan. Tietääkseni Calvin ja kalvinistit/reformoidut nykyäänkin ovat juuri samaa mieltä tästä asiasta, kuin Luther kirjoittaa:
https://www.godwithuslc.org/luther-sermon-for-the-sunday-after-easter/
Tässä saarnassa hän on jo hiukan enemmän lestadiolainen, vaikkakin määritelmä uskovaiselle on vielä hiukan löysä, eli yksinkertaisesti se, joka uskoo, omaa Pyhän Hengen ja tämän avainten vallan:
https://www.godwithuslc.org/luther-second-sermon-for-the-sunday-after-easter/
Tässä saarnassa hän alkaa olla jo aivan SRK:lainen :D, koska hän sanoo, että ilman Pyhän Hengen virkaa (ymmärtääkseni hän puhuu kontekstin perusteella juuri samasta asiasta, kuin meillä opetetaan) kukaan ei tule autuaaksi:
https://www.godwithuslc.org/luther-third-sermon-for-the-sunday-after-easter/
Kyllähän Luther tosiaan on aivan lestadiolainen joissakin saarnoissaan, se on selvää. Se on tosin mielenkiintoista, että hänen teksteistään saa tukea melkein mille tahansa. Sen takia en mielelläni ottaisi niinkään jonkun yksittäisen henkilön kirjoituksista muuten vaaria ylimpänä opin auktoriteettina tai muutenkaan, kuin ehkä esimerkiksi omaelämänkerran ja selvästi todennettavien tekstien osalta, mikä nyt voisi Lutherilla olla vaikkapa ”Sidottu ratkaisuvalta” ja tietysti selvästi Raamatulla todennettavat tekstit. Me voidaan kiistellä vaikka tuomiopäivään asti, oliko Luther sitä mieltä vai tätä, koska molemmat osapuolet tulee varmasti löytämään sen oman mielipiteensä Lutherin teksteistä, samoten kuin Laestadiuksen ja Raattamaan (Havaskin antoi sentään sen myönnytyksen tuossa Ajatuksen lainauksessa, että kirkon tekemä lähetystyö on pätevää ja näinollen hän piti Suomen evlut. kirkkoa todellisena Kristuksen kirkkona). Sen takia ärsyttää kovasti, jos joku vain syytää jotain epämääräsiä lainauksia tänne, kun pitäisi keskustella siitä, mitä Raamattu sanoo aiheesta. Ja se on tosiaan mielenkiintoista, että sitten helposti vanhan kirkon isien mielipiteitä ei ollenkaan hyväksytä mukaan, vaikka ne olisivat aivan kirkon alkuvaiheilta ja painavat lopulta paljon enemmän kuin Luther, Calvin, Raattamaa, Laestadius tai Havas, tai niin pitäisi ainakin olla tällä logiikalla.
Mitä tulee siihen, mitä ajattelen avaintenvallasta. Mielestäni nuo mainitsemasi asiat ovat siinämielessä samoja asioita, että oli sitten yleinen sananjulistus Kristuksesta ilman erillistä synninpäästöä, tai yksityisrippi, tai messun tai seurojen yleinen armonvakuutus/synninpäästö, jokainen edellä mainituista on yhtä pätevä absoluutio, kun se uskolla otetaan vastaan.
Sitten taas jos mennään hiukan tarkempiin yksityiskohtiin (tämä nyt sellaista spekulointia, mikä menee hiukan aiheen ohi), niin mielestäni epäuskoisille ei pitäisi olla niinkään nopea julistamaan synninpäästöä, vaan olen sitä mieltä, että enemmänkin julistaa Kristusta muuten ja selittää, mitä Kristuksen kuolema ja ylösnousemus tarkoittavat suhteessa ihmiseen ja suhteessa Jumalaan ja mikä se synnin rooli on, miksi synti on paha asia Jumalan mielestä jne.. Jumala kyllä antaa uskon Pyhän Hengen vaikutuksesta, kun henkilö ymmärtää nämä asiat, jotka ovat äärimmäisen tärkeitä ymmärtää, tai ainakin siten, ettei synninpäästöä julisteta jumalattomalle vain sokeasti ilman sen tutkimista, ymmärtääkö henkilö edes mistä on kysymys em. asioissa. Sitten kun näin on, julistetaan synninpäästö. On suorastaan sielunhoidollinen murha julistaa synninpäästö ihmiselle, joka ei todellisuudessa ymmärrä, mistä on kysymys, koska ihminen voi tämän johdosta jopa jäädä synteihinsä ja saada vain väärän rauhan, että nyt kun on metodista menty läpi, ollaan Jumalan valtakunnassa, vaikkei Jumalan Henki ole koskaan valaissut ihmisen sielua. Näen tämän avainten vallan (synninpäästön muodossa) itse enemmänkin seurakunnan kaitsijan työkaluna sielunhoidossa, kuin porttina Jumalan Valtakuntaan, koska edellä mainitsemistani syistä olen sitä mieltä, että todella moni on esimerkiksi suurten (lestadiolaisten) heräysten aikana jäänyt vaille Pyhää Henkeä vastaanotettuaan synninpäästön (lähinnä senhetkisen ilmapiirin ja sitä kautta tietynlaisen paineen vuoksi) ilman oikeaa ymmärrystä ja todellista katumusta synneistään, eikä siis ole koskaan edes päässyt sisälle ahtaasta portista.
Avainten valta yleisen sananjulistuksen muodossa (ilman erillistä synninpäästöä) on taas mielestäni se saarna, että antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa, joka kutsuu ihmiset totiseen katumukseen, parannukseen ja lopulta luottamaan Kristukseen ja tätä nimenomaista avainten valtaa tulee käyttää epäuskoisille mieluummin kuin että heti tarjotaan synninpäästöä, koska synninpäästö ei ole pelastumisen edellytys, eikä Pyhä Henki katso, onko kysymys synninpäästöstä vai Kristuksen julistuksesta, kun Hän tekee työtään ja vaikuttaa uskoa.
Lestadiolaisuudessahan meillä ei käytännössä enää edes uskota siihen, että ihminen voi tulla uskoon yleisen sananjulistuksenkaan kautta, jos nyt synninpäästön sanat on unohtunut saarnasta. Ne ei ole mitkään taikasanat, niin kuin Lutherkin sanoo, että ne eivät luo kenellekkään uskoa, ja lisään siihen, että ilman oikeaa ymmärrystä. Pyhä Henki ei tiputa uskoa taivaalta, ellei ihminen myös ymmärrä jotain tilastaan, Jumalasta ja Jeesuksesta. Jos joku tähän sanoo, että eihän lapsikaan ymmärrä, niin totean, että miksei sitten vaan mennä kaupungille ja julisteta katumattomille, jumalattomille, mistään tietämättömille ohikulkijoille synninpäästöjä vaikkei niitä edes kiinnosta, kyllähän ne hedelmät sitten näkyvät kun kerran Pyhä Henki varmasti vaikuttaa. Lähetystyötä kun ei koskaan ole valitettavasti tehty tällä tavalla, eikä Henki vaikuta ilman minkäänlaista ymmärrystä. Tässä se lapsenusko -ja kasteuskon heikkokohta onkin, menemättä niihin sen tarkemmin.
TykkääTykkää
Lainauksia Lutherilta (lähteenä Franz Pieper: Kristillinen Dogmatiikka, 584):
>>
Saarnavirka on kirkon korkein virka
Luther sanoo julkista saarnavirkaa Kirkon korkeimmaksi viraksi. Hän myös selittää tarkoin, mitä hän tällä tarkoittaa. Kaiken on Kirkossa tapahduttava Jumalan sanan mukaan eli kaiken on oltava Jumalan sanan ohjeen mukaista. Jos nyt jollekulle kristillisessä seurakunnassa siirretään sanan virka, hän saa näin opetusviran ja siis kaikkein korkeimman ja tärkeimmän viran, mitä Kirkossa voi olla.
Luther sanoo: »Jos jollekulle uskotaan sanan virka, uskotaan hänelle myös kaikki virat, joita Kirkossa suoritetaan sanan kautta, nimittäin valta kastaa, siunata [Herran ehtoollisen toimittaminen; vrt. St. L. X, 1576; W.A. 12, 182 s.], sitoa ja päästää, rukoilla sekä tuomita. Evankeliumin saarnaamisen virka on näet kaikista korkein; se on oikea apostolinen virka, joka on kaikkien muiden virkojen perustus ja jonka varaan niiden tulee rakentua, olivatpa näiden virkojen haltijat opettajia, profeettoja, johtajia tai niitä, joilla on lahja tehdä terveeksi.» (St. L. X, 1592; W.A. 12, 191.)
Ja edelleen: »Sille, jonka tehtäväksi annetaan saarnavirka, annetaan kristikunnan korkein virka» (St. L. X, 1548; W.A. 11, 415 s.; samoin St. L. X, 1806; W.A. B7 117 s.). Samoin sanoo C. F. W. Walther: »Saarnavirka on Kirkon korkein virka, josta kaikki muut kirkolliset virat juontuvat» (K. u. A., s. 342 ss.).
>>
Tuntuisi siltä, että tuo Lutherin lausuma ”Jos jollekulle uskotaan sanan virka, uskotaan hänelle myös kaikki virat, joita Kirkossa suoritetaan sanan kautta, nimittäin valta kastaa, siunata, sitoa ja päästää, rukoilla sekä tuomita.” ei ihan osu yksiin SRK-opetuksen kanssa. Ainakin hän käyttää termiä ”sanan virka” erilaisessa merkityksessä.
Näppituntumani on, että Luther ei yleensäkään tee eroa ”sanan viran” ja ”Hengen viran” välillä. Itse asiassa pitäisi kai kirjoittaa isolla alkukirjaimella ”Sanan virka” (Pyhässä Sanassa on aina Pyhä Henki läsnä.)
TykkääTykkää
Palautan mieliin Jaakon kommentin edellisestä blogista:
>>
Erottelu sanan ja hengen viran välille ei ole ollut kovin kauaskantoinen ratkaisu, vaan aika nopeasti kehitelty ratkaisu oikeuttamaan (maallikoiden) mielivalta. Voiko sitä edes pitää varsinaisesti kristillisenä dogmina? Kun kerran 1970-luvun yksittäisistä harhaopeista on irtisanouduttu, siitä voi tehdä johtopäätöksiä taustalla olevista teologista ratkaisuista.
Hengen ja Sanan erottaminen toisistaan on keinotekoista ja oikeastaan jopa väkivaltaista. Pyhä Henki on sitoutunut Jumalan Sanaan. Hän lähtee Isästä ja Pojasta eli Sanasta (Nikean uskontunnustus). Luulenpa että määritelmä hengen- ja sananvirasta johtaa ennen pitkää kolminaisuusopillisiin ongelmiin.
>>
Viimeistä lausetta en ihan ymmärrä, mutta olen joka tapauksessa täysin saa mieltä. 🙂
TykkääTykkää
Oikein hyvä apologia Roosalta ja monia erinomaisia komenttipuheenvuorojakin eri näkökulmista on käytetty.
Myös L.L:n kommentti on aiheellinen niin jatkuvaan kasvuun vannovan globaalin talouspolitiikan kuin jokaisen henkilökohtaisen itsetutkistelunkin kannalta, tosin Golf-virran pysähtyminen voi tuottaa odottamattomia yllätyksiä…
Niin, heikkoja sanavalintoja tulee tosiaan itsekullekkin, mutta varokaamme ettei meille olisi aihetta sanoa; ”Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin!” (Matt. 24:23) Kuten täällä on jo ansiokkaasti huomautettu, ytimeltään oikean asian puolesta voi jossakin tilanteessa jyrkätkin sanat olla perusteltuja Raamatun esimerkin mukaan.
Kamelin nielemistä on avioliittokysymyksen ohella, esim. kun kirkkomme eliitti ja kirkollinen media ei pidä syntinä eikä minään, että 10 000 suomalaista lasta surmataan vuosittain, globaalissa mittakaavassa kymmeniä miljoonia, sillä orwellilaiselle uuskielellä kysymys on vain ”abortointimateriaalin poistamisesta”…
Kirkkomme liberaalisiipi ja SRK:n johtama vl-kristillisyys ovat tehneet tiivistä yhteistyötä 2000-luvulla. Muutama blogi aiempana kirjoitin tähän tapaan:
Vuosituhannen alussa vl-kristillisyytemme oli kirkkomme johdon erityisessä suosiossa ja tämä goodwill oli osin hankittu torjumalla johdonmukaisesti yhteistyö kirkkomme muiden konservatiiviryhmien kanssa. Halusimme näin myöntyväisyyspolitiikalla maksimoida oman poteromme toimintavapauden…
Tämä linja huipentuu siihen, että pääosa vl-äänioikeutetuista äänesti keväällä 2010 liberaalia arkkipiispaehdoksta Kari Mäkistä ratkaisten tiukan äänestyksen hänen hyväkseen. Ja syksyllä sama linja jatkui kirkolliskokouksen ns. parisuhderukousäänestyksessä. Kaikki tapahtui SRK:n vastustamatta ja silloisen pääsihteerin toimiessa ”kätilönä”. Jatkona olisi ollut naispappeuden hyväksyminen. Palkkiona olisi puolestaan ollut kirkon suojaava varjo vl-kristillisyyden menneisyyden haamuille ja luurangoille (hoitokokoukset + pedofiiliskandaali) ja jopa optio piispan virasta.
Toivon mukaan tämä yhteistyö ei jatku pastori Jaakko Töllin diskriminoinnilla samaan aikaan, kun monet lipilaaripapit avoimesti rikkovat kirkkolakia ja itse arkkipiispakin toimii vastoin kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen kantaa.
Jos näin kuitenkin kävisi, on hyvä muistaa nyt reformaation juhlavuonna, että tämä oli myös Lutherin, Laestadiuksen, Aatu Laitisen, Viktor Alfred Virkkula, Arthur Leopold Heideman ja monen monen muun suoraselkäisen papin kohtalo. ”O sancta simplicitas” sanoi Jan Hus 1415 ”Te Deum:in” soidessa…
Jaa- a, että miten tulisi suhtautua Amerikan vapaakirkollisiin pappeihin, no kyllä ne seurakunnan valtuutuksella ja siunaamina ilman muuta menettelevät, vaikka Salomon Korteniemi aikoinaan lestadiolaisen papin viran ja instituution sinne perustaessaan sai täältä vanhalta mantereelta moitteet ”paavilaisuudesta” 🙂
3.
Jos täyttyisikin maailma
nyt valheen enkeleistä,
niin pimeys ei voittoa
kuitenkaan saisi meistä.
Ne olkoot raivoissaan
ja syöskööt kiukkuaan.
Nyt valheen vallat on
jo saaneet tuomion.
Ne yksi sana kaataa.
4
Se sana seisoo vahvana,
ne ei voi sitä kestää.
Kun kanssamme on Jumala,
ken meiltä voiton estää?
Jos veis he henkemme,
osamme, onnemme,
ne heidän olkohon,
vaan meidän iät on
Jumalan valtakunta.
(wirsi 170)
TykkääTykkää
”Kansankirkon tarkoituksena on Kristuksen seurakunnan
syntyminen ja kasvaminen sen keskellä. Ydinseurakunta,
Lutherin ecclesiola in ecclesia, on uskoa tunnustavien
kristittyjen näkyväinen yhteys kansankirkossa ja vastaa
apostolisen ajan paikallisseurakuntaa. Se kokoontuu
Sanan ympärille, nauttii Herran pyhää ehtoollista, harjoittaa
veljeskuria, käyttää rippiä ja kutsuu suruttomia parannukseen
ja uskoo evankeliumin kautta. Mutta puhdas pyhien yhteys
ei sekään ole, vaan siihen kuuluvat tyhmätkin neitseet.
Kristuksen seurakunta on näkymätön uskovien yhteys ydin-
seurakunnassa, puhdas Kristuksen morsian, itsessään
tosin saastainen sekin, mutta Herrassa pyhä ja
taivaskelpoinen.” ( Havas )
” Usko on ratkaiseva. Uskovan ihmisen Pyhä Henki liittää
pyhien yhteyteen. Lutherin käsitys Gemeindesta (= seurakunta)
ja Kerngemeindesta ( = ydinseurakunta) on Apt:n mukainen.
Mitä tulee sakramentteihin, niin ne pätevät, mutta sydämen
uskon voi synnyttää vain Pyhässä Hengessä saarnattu
evankeliumi ” ( Kullervo Hulkko )
” Nimenomaan tunnustettiin, että Jumalan lapset maan päällä
muodostavat yhden lauman Hyvän Paimenen ympärille niin,
että yhdellä paikkakunnalla ei voi olla kahta keskenään riitelevää
kristittyjen joukkoa ei Suomessa eikä Amerikassa”
”Tämän surakuntaoppia koskevan kohdan hyväksyivät
semmoisenaan silloiset kirkkoherrat L.P. Tapaninen ja
Wäinö Havas sekä Kustavi Lounasheimo” ( Kullervo Hulkko)
Pappiseriseuran harha oli nimenomaan käsitys :
”kansankirkko on meille Jumalan ekklesia ( =seurakunta)”,
niinkuin kirkkoherra Turakka asian ilmaisi. ”Se on Kristuksen kirkko
missä sana ja sakramentit synnyttävät uskoa ”
” On sanottava,että tämä käsitys ei ole sopusoinnussa Augsburgin
tunnustuksen VII artiklan kanssa. Sen mukaan muodollisesti oikea
ja puhdas evankeliumi ei ole riittävä Jumalan valtakunnan tunto-
merkki.” ( Kullervo Hulkko)
Tällainen voi tuntua turhalta teologiselta saivartelulta,
mutta loppujen lopuksi kyse on jokaisen ihmisyksilön
tärkeimmästä kysymyksestä : Mistä löytyy Jumalan Valtakunta,
jota Raamattu kehoittaa etsimään.
TykkääTykkää
Jumalan Valtakuntaa ei etsitä silmillä, eikä sitä etsitä niinkuin lomakohdetta, siihen ei kyllä Raamattu kehota, se on täyttä vl-roskaa. Miksi Jeesus sanoisi, ettei Jumalan Valtakuntaa voi nähdä ja silti kehottaisi etsimään sitä fyysisenä asiana? Jumalan valtakunta on Kristuksessa Pyhän Hengen kautta ja ainoa osa ihmistä mikä sinne tässä ajassa menee sisälle, on sielu. Siksi on täyttä hulluutta yrittää ”etsiä” sitä. Et voi koskaan olla varma pelastuksesta, jos se on siitä kiinni, että olikohan tuolla tyypillä nyt Pyhää Henkeä vaiko ei. Ajatus, Raamattua kehiin kiitos. Nuo lainaukset on jo nähty, ne eivät tuo mitään uutta tähän keskusteluun.
TykkääLiked by 1 henkilö
Lutherin mielestä merkki siitä, että kyseessä on oikea
Jumalan seurakunta :
”Jos siis näet syntejä julkisesti tai yksityisesti anteeksiannettavan tai ihmisiä rangaistavan, niin tiedä, että
edessäsi on Jumalan kansaa. Sillä siellä, missä ei ole Jumalan kansaa, siellä ei myöskään ole
taivaan valtakunnan avaimia. Sillä Kristus on jättänyt ne jälkeensä tänne maan päälle, että ne olisivat
näkyvänä tunnusmerkkinä ja armonvälikappaleena, jolla Pyhä Henki jälleen pyhittää langenneita syntisiä
ja joiden kautta kristityt tunnustavat olevansa Kristuksen alainen pyhä kansa tässä maailmassa.
Ja ne, jotka eivät tahdo kääntyä, eivätkä salli itseään pyhitettävän, työnnetään pois tästä pyhästä kansasta,
Toisin sanoen, tämän avaimen voimalla heidät sidotaan ja suljetaan ulkopuolelle.” ( Luther : Sana ja Armo )
TykkääTykkää
Täydennä hieman Ajatuksen ajatusta: Avaintenvalta on toki yksi oleellinen niistä seitsemästä seurakunnan tuntomerkistä, joita Luther kertoo olevan. Muut tuntomerkit ovat Jumalan sana, kaste, ehtoollinen, virka, rukous, risti (eli vaino).
TykkääTykkää
Lutherin ”ecclesiola in ecclesia”-ajatuksien ymmärtäminen vaatisi syvällistä kirkkohistorian tuntemusta, jota minulla ei ole. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että Luther ajattelee asiaa hyvin käytännöllisesti eikä teologisesti. Reformaation alkuaikojen sekavassa tilanteessa oli kirkkorahvaan opillinen tietämys katolisen kirkon jäljiltä aivan retuperällä. Tämä oli tilanne myös uusissa luterilaisissa seurakunnissa. Lutherille syntyi ajatus eräänlaisen teologisesti valveutuneen ja oikean opin sisäistäneen etujoukon perustamisesta. Se toimisi myös muun seurakuntarahvaan ”lähetysmiehinä”. Tässä mielessä se olisi ”ydinseurakunta” (Kerngemeinde)
Ihan oikein Havas sanoo: ”Se kokoontuu Sanan ympärille, nauttii Herran pyhää ehtoollista, harjoittaa veljeskuria, käyttää rippiä ja kutsuu suruttomia parannukseen ja uskoo evankeliumin kautta.” Tämä ydinseurakunta on tietenkin ”uskoa tunnustavien kristittyjen näkyväinen yhteys”. Jossain vaiheessa Luther ajatteli jopa, ettei ydinseurakunnan ulkopuolella oleville ”kastetuille pakanoille” voi edes ehtoollista jakaa.
Ulkoisten olosuhteiden muuttuessa Luther kuitenkin luopui tästä hätäratkaisuna esittämästään ydinseurakunta-ajattelusta. Varmaan hän näki myös sen ekklesiologiset ongelmat. Eihän Luther mitään ”laitoskirkkoa” ollut perustamassa, vaan todellista uskonyhteisöä. Se ”näkymätön Kristuksen seurakunta” on tietenkin aivan eri asia, eikä liity Lutherin ydinseurakunta-ajatuksiin millään lailla.
Mitään ”ecclesiola in ecclesia”-ajattelua ei apostolisena aikana tietenkään esiintynyt. Kaikki kuuluivat samaan ecclesiaan tai ei kuuluneet lainkaan. Lutherin ”ajatuskokeen” jälkeen se esiintyy pietismissä ja sen perillisissä. Siellä se on johtanut radikalisoituessaan omien kirkkojen perustamiseen, esim. ”Herrnhuter Brüdergemeine” (Määrin kirkko) tai monet metodistikirkot.
Lutherille ecclesiola (silloin kun hän ajatusta harkitsi) oli oikeaan oppiin sitoutunut, ”sisälähetystyötä” tekevä etujoukko. Lähin vastine nykyaikana voisi olla katolisen kirkon Opus Dei. SRK:n maallikkoteologia puolestaan tulkitsee vl-liikkeen ecclesiola-roolin toisin. Vain liikkeen sisällä on mahdollista tehdä Jumalalle kelpaava parannus. Myös ”todellinen näkymätön Kristuksen seurakunta” voi sijaita vain liikkeen sisällä.
No, se ”syvällinen kirkkohistorian tuntemus” (kuten teologiankin) minulta tosiaan puuttuu, joten tekstissäni voi olla paljonkin korjattavaa.
——–
Jupelle: Kyllä näistä Ajatuksen sitaateista on se hyöty, että niistä näkee miten ”sosiologista eksklusiivisuutta” yritetään perustella.
TykkääTykkää
>>Pappiseriseuran harha oli nimenomaan käsitys: ”kansankirkko on meille Jumalan ekklesia (=seurakunta)”,
niinkuin kirkkoherra Turakka asian ilmaisi. ”Se on Kristuksen kirkko missä sana ja sakramentit synnyttävät uskoa”>>
Ei kai ”Ajatus” ajattele, että Turakka tuossa sitaatissa kuvittelisi kansankirkon olevan Lutherin mainitsema ”näkymätön Kristuksen kirkko”? Jos Turakka näin olisi ajatellut, olisi hän tosiaan ollut harhassa. Mutta tuskinpa ajatteli!
Mitä vikaa on myöskään siinä, että kirkon pappi sanoo: ”kansankirkko on meille Jumalan ekklesia”? Hän siis pitää kirkkoa (mahdollisista virheistään huolimatta) aitona uskonyhteisönä. Tietenkin siellä pyhät ja pahat ovat sekaisin, mutta niin ovat sen osaryhmissäkin. Millä oikeudella pappi siis voisi pitää jotakin osaryhmää sellaisena, että vain sen jäsenten joukosta löytyvät ne jotka ovat osa näkymätöntä Kristuksen kirkkoa?
Minusta koko ”ecclesiola in ecclesia”-ajattelu on teologisesti ja muutenkin kestämätön. Luulen, että Lutherkin tuli lopulta samaan tulokseen.
TykkääTykkää
Voisiko Roosa, Joona tai joku muu teologi yrittää vielä kertoa, mikä tekee papista pätevän papin? Ymmärrän että kaitsijoita tarvitaan ja kaitsijoiden vihkiminen tehtäväänsä on sekin hyvä asia, mutta mistä oikeus papin asettamiseen johdetaan?
Minulle, asiaan perehtymättömälle rivijäsenelle luterilaisen kirkon ja muidenkin kirkkojen ”pappisjuridiikka” näyttäytyy mielivaltaiselta ja kestämättömältä. En kertakaikkiaan ymmärrä, mistä tai keneltä luterilainen kirkko on saanut itselleen yksinoikeuden pappien asettamiseen.
”Oikeus” on valtaa, joka oletetaan justifioiduksi, mutta loppujen lopuksi kukaan ei voi koskaan pätevällä tavalla perustella tuota valtaa. Käytännössä joku vain nousee valtaan ja ryhtyy luomaan oikeutta, jolla justifioi valta-asemansa samalla, kun tekee valta-asemastaan monopolin kilpailevien oikeuksien estämiseksi (muiden valta-aseman kiistäminen).
Luterilaisen kirkon taustalla on vallankaappaaja Luther, eli luterilainen kirkko ryösti vallan katoliselta kirkolta. Miten luterilainen kirkko voi tällä taustalla väittää, ettei sen sisältä voisi uskovaisten ihmisten keskuudesta nousta ryhmiä, jotka alkaisivat itse vihkimään pappeja. Millä Raamatunkohdalla tai opinkappaleella muista vihkimisistä tehdään pätemättömiä? Entä miksi vanhoillislestadiolaisten piirissä ajatellaan, että Suomessa ei voitaisi vihkiä omia pappeja ja itse toimittaa sakramentteja, mutta amerikassa voidaan? Ai siksi, että tätä toimintaa voidaan harjoittaa vain kirkoksi nimetyn juridisen organisaation piirissä?
Markku varmaan historiantuntijana ymmärtää näitä legitimiteettiongelmia, jotka jokaisen vallanpitäjän oikeuden taustalta löytyvät. Sadan vuoden päästä juuri kenelläkää ei enää tule mieleen kiistää Venäjän oikeutta Krimiin. Kun asiaintila vakiintuu, siitä vain tulee laillinen järjestys. Samoin se taitaa olla kirkollisissakin asioissa.
TykkääTykkää
Toistan varmaan itseäni kun sanon, että kaikki kiertyy Jaakonkin mainitsemaan epäselvään ekklesiologiaan. Kirkon virkateologiasta tms. on turha puhua niin kauan kuin tämä perusasia on selvittämättä. Jos vl-liike hyväksyy maallikkoteologien yleisen näkemyksen mukaisen ”sosiologisen eksklusiivisuuden”, ei kansankirkko todellakaan ole muuta kuin kuori. Elävä usko ja pelastusmahdollisuus on muualla. Miksi siis pitäisi välittää tämän kuolleen kuoren linjauksista virkateologian tai muunkaan opetuksen suhteen?
Edellisen blogin kommenteissa Mikko Pisilä sanoo: ”Eksklusiivinen seurakuntaoppi ei toimi sosiologisesti, sen [Matti] Taskilakin toi esille. Toisin sanoen: vanhoillislestadiolaisuuden voi määritellä sosiologisesti, pyhää yhteistä seurakuntaa ei.” Ymmärrän tämän niin, että vl-liikkeen teologisesti kestävässä ekklesiologiassa ”sosiologinen eksklusiivisuus” on harha ja eksklusiivisuuden oikea tulkinta koskee vain ”pyhää yhteistä seurakuntaa”, jota ei voi määritellä sosiologisesti.
Maallikoiden ”vulgaariteologinen” opetus kuitenkin sisältää tämän ”sosiologinen eksklusiivisuuden”. Markku Korteniemen sanoin: ”Hirmuista sielunvihollisen harhaa on, jos julistamme että ’tiedämme’ VARMASTI, että vain meidän keskuudessa täällä kirkkohistoriallisessa periferiassa on ainoa oikea ja autuaaksitekevä opintulkinta ja Pyhän Hengen vaikutus – ja a priori kaikkialla muualla vain pahan hengen !?!”
Tästä Markun mainitsemasta ”harhasta” pitäisi SRK:n selvin sanoin irtisanoutua, jos se sitä todella sellaisena pitää. Tästä seuraisi tietysti se, että pelastusmahdollisuus on myös sosiologiseen vl-liikkeeseen kuulumattomilla. Tämä taas ratkaisisi vl- pappien mielestäni polttavimman ristiriidan: He voisivat pitää koko kaitsettavaa laumaansa potentiaalisesti pelastuvina ja seurakuntaansa aitona uskonyhteisönä. Ymmärsinköhän oikein?
Tämä ratkaisu toisi kyllä tullessaan muita mahdollisia ristiriitoja. Kun pappi (vl tai muu) kokee kirkon todellisena uskonyhteisönä, on myös sen opetuksella ja virkateologialla hänelle todellista merkitystä. Juuri tällaisena kirkon suunnasta huolestuneen papin puheenvuorona ymmärrän Jaakon alustuksen. Hän pitää kirkkoa aitona uskonyhteisönä.
TykkääTykkää
Väitin, että Jaakko pitää kirkkoa aitona uskonyhteisönä. Jos näin on, tulin samalla tuominneeksi hänen ”pappiseriseuraiseksi”. Näin siis, jos uskomme Ajatuksen ylempänä olevia ajatuksia. 🙂
TykkääTykkää
Minä olen tulkinnut SRK:n selvin sanoin irtisanoutuneen mainitusta ”harhasta”, esimerkiksi Matti Taskilan alustuksen kautta. Se on pidetty ja hyväksytty SRK:n kannalta opillisesti merkittävimmässä kokouksessa ja julkaistu Päivämiehessä.
TykkääTykkää
Kiitos vastauksesta, Mikko. Olen siitä todella ilahtunut, ja toivon että olet tulkinnut Taskilan alustuksen oikein.
Itse kirjoitin tuossa ylempänä: ”Ymmärrän tämän niin, että vl-liikkeen teologisesti kestävässä ekklesiologiassa ’sosiologinen eksklusiivisuus’ on harha ja eksklusiivisuuden oikea tulkinta koskee vain ’pyhää yhteistä seurakuntaa’, jota ei voi määritellä sosiologisesti.”
Tämä ”ymmärrykseni” taisi sisältää ainakin yhden ”tautologian” tai ”trivialiteetin”. Tietenkään ei ”pyhää yhteistä seurakuntaa” voi määritellä sosiologisesti, jos se on näkymätön ja koostuu vain Jumalan tiedossa olevista taivaskelpoisista ihmisistä. Se täytyy jättää kokonaan tämän eksklusiivisuuskeskustelun ulkopuolelle.
Muutan siis lauseeni muotoon: ”Ymmärrän tämän niin, että vl-liikkeen teologisesti kestävässä ekklesiologiassa ’sosiologinen eksklusiivisuus’ on harha ja eksklusiivisuuden oikea tulkinta koskee vain ’oikeassa opissa olevien ihmisten joukkoa’, jota ei voi määritellä sosiologisesti.”
Ehkä tämä muotoilu vastaa paremmin sinun ja Taskilan ajatuksia. Mitä mieltä olet?
Pelkään, että tässäkin muotoilussa on vaikeuksia. Vaikka ”oikeassa opissa olevien ihmisten joukkoa” ei voi käytännössä määrittää sosiologisesti, voisiko sen kuitenkin periaatteessa määrittää ”tenttimällä” kaikilta maailman ihmisiltä heidän opinkäsityksensä? Mutta kuka silloin olisi se tenttijä, joka varmasti on oikeassa opissa? Taidamme joutua jälleen ”sosiologiseen eksklusiivisuuteen”?
Entä seuraava yritys oikean opin määrittelyksi:
– Kuka/mikä määrittelee oikean opin? Raamattu.
– Kuka ymmärtää Raamatun oikein? Ne, joilla on oikea oppi.
Tämä on selvä kehäpäätelmä, mutta kyllä se minulle riittäisi: Oikeassa opissa ovat ne, jotka ovat oikeassa opissa! Tällöin välttyisimme viittaamasta mihinkään tiettyyn ihmisryhmään oikean opin määrittelijänä. Voisimme vain vertailla eri ryhmien ymmärryksen raamatullisuutta. Ehkä näin viimein saisimme tuon ”sosiologisen eksklusiivisuuden harhan” lopullisesti torjutuksi. No, sinähän sanot että se on jo tehty. Minä vielä skeptisenä luonteena jään odottamaan… 🙂
TykkääTykkää
Muutama huomio muilla alustoilla käydystä keskusteluista. Muutamat liikkeestä erkaantuneet ovat kommentoineet alustusta. Näissä puheenvuoroissa on voimakkaasti pyritty tuomaan esiin että alustus on tuttua huttua herätysliikkeen piirissä. Annetaan kuva että tämä oli Srklainen kannanotto. Perusteet tälle ovat mielestäni olleet hyvin heikkoja. Alustus on mielestäni kaikkea muuta kuin srklainen ja tuttua huttua. Sen näkee jo alustuksen lähdeluetteloa vilkaisemalla. Johtuuko tämän suuntainen kommentointi sitten mistä? Onko tiputtu kärryiltä siitä missä liikkeen sisällä mennään vai prakaako muisti? Vai onko kyse vain taktiikasta, jossa tietyllä retoriikalla pyritään nakertamaan alustuksen uskottavuutta? En tiedä olenko liikkeen sisällä olevana sokea tälle, mutta itseäni tämä todella hämmästyttää.
TykkääTykkää
Ylläoleva lipesi ilman sisäänkirjautumista. Pahoittelut. Kommentti on siis lähtöisin minulta.
TykkääTykkää
Totta puhut, siirak. Kyllä se minuakin hämmästyttää, vaikka olen liikkeen ulkopuolella.
TykkääTykkää
”Kansankirkon papit ovat empiirisen kansankirkon virkamiehiä.
Mutta papin olisi Jumalan tarkoituksen mukaan oltava myöskin
ydinseurakunnan ja Kristuksen seurakunnan jäsen..
Ydinseurakunnan ja Kristuksen seurakunnan virkana papin
virka on pyhä. Pappi ei ole sitä saanut ihmisiltä vaan Jumalalta.”
( Havas)
”Jos saarnamies ei ole saanut Pyhää Henkeä,
niin ei hänellä ole kuin kirkon avaimet eikä hän
pääse niillä itsekään taivaaseen. Mutta ne saarna-
miehet, jotka oven kautta ovat tulleet seurakuntaan
ja ovat Pyhän Hengen saaneet, niillä ovat taivaan avaimet
ja ne seurakunnan kanssa yhdistettyinä avaavat ja
sulkevat.” ( Raattamaa )
”Sosiologisesti eksklusiivinen” ydinseurakunta kätkee sisäänsä
näkymättömän Kristuksen seurakunnan. Jokainen Kristuksen
seurakunnan jäsen, vaikkakin ”hajalla-asuvaisena”, kuuluu
ydinseurakuntaan, jossa tietenkin ovat mukana myös tyhmät neitseet.
” Yhtään tietä taivaaseen ei kulje ohi seurakunnan ” ( Raattamaa )
TykkääTykkää
Ydinseurakunta-ajattelun ongelmia yritin käsitellä tuolla ylempänä. Tuskin olet niistä kanssani samaa mieltä, mutta kiitos kuitenkin sitaattikokoelman kartuttamisesta.
TykkääTykkää
http://yle.fi/uutiset/3-9558959
Siinäpä terävällä kynällä nuhteen sanaa meille luterilaisille ja kristityille yleensä;)
TykkääTykkää
”Valkoisella propagandalla/disinformaatiolla tarkoitetaan ”valikoivaa totuutta” ja sen tarkoituksena on ihmisten tilannekuvaa ja maailmankuvaa yksipuolistamalla luoda ”vääristynyt käsitys todellisuudesta.”
( Saara Jantunen : Infosota )
Ylen uutinen täyttää disinformaation tunnusmerkit ainakin seuraavalla tavalla:
– irroittaa asian omasta kontekstistaan
( aika, ympäristö jne..)
-vetoaa tunteisiin
-kertoo vain osan
– sisältää ”vaihtoehtoista faktaa”
Paremman kuvan saadakseen kannattaa
tutustua Staffan Bergmanin kirjoitukseen.
Löytyy googlettamalla ” Luther ja juutalaiset”
TykkääTykkää
Kuten tuo laittamani hymiö kertoo en suinkaan niellyt kirjoitusta sellaisenaan. Siinä oli todellakin valikoivaa tosiasioiden poimintaa sekä muuten värittynyttä todellisuuden kuvausta. Mutta myös tosiasioita joita vastaan on turha kiemurrella. Disinformaatiota se olisi siinä tapauksessa, jos juttu olisi ollut uutinen, jonka tarkoitus olisi kertoa vain tapahtuneista tosiasioista. Tämä oli kuitenkin kolumni/mielipidekirjoitus/pakina joka tietoisesti pyrki provosoimaan/herättämään keskustelua. Valveutunut median seuraaja varmasti tämän havaitsee.
TykkääTykkää
Ajatuksen mainitsema Concordia-lehden artikkeli löytyy täältä: http://www.concordia.fi/vanhat/lehti/2006/32006/4.htm
Kirjoittaja Staffan Bergman aloittaa artikkelinsa:
>>Kirjassaan Mein Kampf Hitler onnittelee Lutheria. Hän kutsuu tätä yhdeksi Saksan ja Saksan kansan suurimmista sankareista. Mutta hän ei ylistänyt Lutheria hänen uskonpuhdistustyönsä tähden eikä myöskään hänen ”yksin Raamattu”-, ”yksin armosta”- ja ”yksin uskosta”- kirjoitustensa tähden, vaan sen tähden, mitä hän on sanonut eräässä vuoden 1543 kirjoituksessaan juutalaisista.>>
Hyllyssäni olevasta Mein Kampf -kirjasta (painettu WSOY:n laakapainossa 1941, suomentaja Lauri Hirvensalo) löysin vain yhden maininnan Lutherista. Se on teoksen ensimmäisessä osassa luvussa 8 ”Poliittinen toimintani alkaa”. Siinä Hitler puhuu ”tämän maailman suurista taistelijoista”. Maininta on painoksessani sivulla I/246 ja kuuluu:
”Mutta näitä eivät ole yksinomaan todella suuret valtiomiehet, vaan myöskin kaikki muut suuret uudistajat. Fredrik Suuren rinnalla ovat tällä tavoin niin hyvin Martti Luther kuin Richard Wagnerkin.”
Lutherin juutalaisvastaisuudesta ei Hitler siis kirjassaan puhu mitään. Jos siis sait tällaisen käsityksen Bergmanin tekstistä, olet joutunut disinformaation uhriksi. 🙂
Toinen ankka löytyy heti kirjoituksen toisesta kappaleesta. Siinä Bergman huomauttaa: ”Hitler muuten omisti Mein Kampfinsa juuri Darwinille.” Tämä ei pidä paikkaansa.
Alunperin Mein Kampf julkaistiin kahtena osana, mutta pian kuitenkin osat sidottiin samoihin kansiin (kuten omistamani painos). Ensimmäinen osa ”Tilinteko” on omistettu Feldherrnhallen ”marttyyreille” (Münchenin Hitler-Ludendorff-Putschissa 1923 kaatuneille). Kirjan toisella osalla ”Kansallissosialistinen liike” ei ole erillistä omistuskirjoitusta. Osan lopussa olevassa kappaleessa Hitler kuitenkin kirjoittaa:
”Ne kuusitoista sankaria, joille olen omistanut tämän teoksen ensimmäisen osan… – Ja heidän joukkoonsa minun pitää lukea myös se mies, joka eräänä parhaimmista runoillaan ja ajatuksillaan ja lopulta myöskin teollaan uhrasi elämänsä oman ja meidän kansamme heräämiselle: DIETRICH ECKART.”
Artikkelin kirjoittajalla on saattanut olla mielessään toinen tarina, jonka mukaan Karl Marx olisi halunnut omistaa Pääoma-teoksensa Charles Darwinille. Tästä kunniasta Darwin kuitenkin olisi tarinan mukaan kieltäytynyt. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Marx kylläkin lähetti kirjansa Darwinille, mutta Darwin tuskin koskaan sitä edes luki.
Bergmanin teksti sisältää kyllä niin paljon ”vaihtoehtoista faktaa”, että suosittelen jatkamaan googlaamista.
TykkääTykkää
”Darwinin virhe on Galton , niin kuin Hitler on
Galtonin virhe. Mutta Hitler ei tehnyt virheitä.” (Tapio Tamminen
Saarikoskea mukaillen: ”Marxin virhe on Lenin, niin kuin Stalin
on Leninin virhe. Mutta Stalin ei tehnyt virheitä”)
”Kun serkku oli julkaissut ”Lajien Syntynsä” , Galton tiesi, että
tässä olisi avain yhteiskunnan muuttamiseen, täydelliseen
kumoukseen. Vastaus oli uusi tieteenala , eugeniikka.
Eugeniikasta oli kehitettävä uusi maallinen uskonto.”
(Tapio Tamminen : Kansankodin Pimeämpi Puoli)
Miksi Hitler olisi tarvinnut Lutherin muutamia kiivastuksissaan
kirjoittamia sivuja ajatustensa pönkittämiseen, kun tarjolla
uusi, yleisesti innostusta herättänyt ”tieteenala” menetelmineen.
Varsinkin, kun arjalaistettu kristinusko legitimoi juutalaisvihan,
”arjalaisen Jeesuksen” joutuessa juutalaisten murhaamaksi.
Natsien juutalaisvihan sylttytehdas löytyy Darwinista ja
hänen seuraajistaan. ”Lajien Synty ” oli se ”Pandoran lipas”,
josta kaikkinainen kauheus levisi maailmalle.
Jos nykyisin joku uskaltaa arvostella Darwinia, monessa
”uskonnottamassa” syntyy se kiivaus, jollainen syntyy kun uskonnollisia
tunteita on loukattu. ( En tarkoita tätä palstaa)
TykkääTykkää
Tietenkin natsien propaganda hyödynsi kaiken mahdollisen, jolla sen ideologiaa voitiin tukea. Sopivasti tulkittuina siihen kelpasivat myös Luther ja Darwin. Totesin vain, että Mein Kampf -kirjassa ei Lutheria mainita juutalaisvastaisuutensa vuoksi. Darwinia ei siinä mainita ollenkaan.
Darwinin merkitystä natsi-ideologialle on tuonut esiin varsinkin historian professori Richard Weikart. Hänen tunnetuin kirjansa on Darwin to Hitler (2004), jota kreationistit ovat kiitelleet ja muut akateemiset tutkijat voimakkaasti arvostelleet. Ks. esim. https://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Weikart
Weikartin kriitikoihin kuulu esim. tieteenhistorioitsija Robert J. Richards, joka toteaa että Hitler ei ollut darvinisti, tuskin koskaan edes luki Darwinin teoksia. Rotuopin pääideologi Houston Stewart Chamberlain jopa vastusti evoluutioteoriaa.
Natsien juutalaisvihan sylttytehdas ei siis löydy ”Darwinista ja hänen seuraajistaan”. Sen juuret ovat aivan muualla. Tietenkin propagandassa voitiin yrittää myös Darwinia hyödyntää ymmärtämällä evoluutioteoria tahallaan väärin, mutta minään natsien rotuopin esitaistelijana ei häntä pidetty. Tässä suhteessa Luther oli paljon helpommin hyödynnettävissä, ja näin kyllä tehtiinkin.
TykkääTykkää
Panin tämän kommentin jo linkkien kera, mutta se ei alustalle kelvannut. Yritän uudelleen ilman linkkejä:
Kotimaa24:ssä on myös kirjoiteltu Ehrnrootin kolumnista. Tomi Karttunen julkaisi blogissaan ”Vastine Jari Ehrnroothin kolumniin ’Uskonrauhaa rikkomassa’ liittyen teemaan Luther ja juutalaiset” kolumnia kritisoivan vastineen, jonka ovat kirjoittaneet dosentit Tomi Karttunen ja Anna Maria Laato sekä kirkko ja juutalaisuus -työryhmän puheenjohtaja TT Pekka Lindqvist.
Myös K24-uutisessa ”Tutkijat Ylen kolumnista: Ehrnrooth tekee Jeesukselle samaa kuin kansallissosialistinen teologia” on asiaa käsitelty.
Toinen uutinen asiasta on ”Ylen kolumnisti Lutherin juutalaisvihasta: Eikö luterilaisten olisi aika tehdä uskonpuhdistus?” Sen kommenteissa on paljon perusteltua asiaa. Sitä on varsinkin Teemu Kakkurin puheenvuoroissa (mutta ei niinkään Juha Heinilän väitteissä Lutherin kirjan suomennoksen väärentämisestä). Valitettavasti näiden uutisten katseluun vaaditaan kirjautuminen, joka on maksullista.
TykkääTykkää
Kotimaa24:ssä on myös kirjoiteltu Ehrnrootin kolumnista. Tomi Karttunen julkaisi blogissaan ”Vastine Jari Ehrnroothin kolumniin ’Uskonrauhaa rikkomassa’ liittyen teemaan Luther ja juutalaiset” kolumnia kritisoivan vastineen, jonka ovat kirjoittaneet dosentit Tomi Karttunen ja Anna Maria Laato sekä kirkko ja juutalaisuus -työryhmän puheenjohtaja TT Pekka Lindqvist. https://www.kotimaa24.fi/blogit/vastine-jari-ehrnroothin-kolumniin-uskonrauhaa-rikkomassa-liittyen-teemaan-luther-ja-juutalaiset/
Myös K24-uutisessa ”Tutkijat Ylen kolumnista: Ehrnrooth tekee Jeesukselle samaa kuin kansallissosialistinen teologia” https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/tutkijat-ylen-kolumnista-ehrnrooth-tekee-jeesukselle-samaa-kuin-kansallissosialistinen-teologia/ on asiaa käsitelty.
Toinen uutinen asiasta on ”Ylen kolumnisti Lutherin juutalaisvihasta: Eikö luterilaisten olisi aika tehdä uskonpuhdistus?” https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/ylen-kolumnisti-lutherin-juutalaisvihasta-eiko-luterilaisten-olisi-aika-tehda-uskonpuhdistus/
Jälkimmäisen uutisen kommenteissa on paljon perusteltua asiaa. Sitä on varsinkin Teemu Kakkurin puheenvuoroissa (mutta ei niinkään Juha Heinilän väitteissä Lutherin kirjan suomennoksen väärentämisestä). Valitettavasti näiden uutisten katseluun vaaditaan kirjautuminen, joka on maksullista.
TykkääTykkää
Vaikka Darwin alkuaan olikin sitä mieltä, että luonnonvalinta
toimii vailla suuntaa, taipui hän myöhemmin serkkunsa
Galtonin ja Spencerin näkemyksiin siitä, että prosessi
johtaa kohti eliöiden täydellistymistä kunhan epäkelpo
aines luonnonvalinnan ansiosta tuhoutuu.
Oivallettiin ihmisen mahdollisuus omin toimenpitein
nopeuttaa tätä prosessia. Se, mikä toimii kasveilla
ja eläimillä toimisi myös ihmisillä kohti puhdasta
ja täydellistä kansakuntaa.
Syntyi näin uusi, mullistava ”tieteenala”, eugeniikka,
joka saavutti länsimaiden sivistyneistön jakamattoman
suosion ja jossa naapurimme ”kansankodin” edustajat
kulkivat edelläkävijöinä. Kritiikitön hypetys jatkui aina
toiseen maailmansotaan asti, jolloin ”tieteen” tulokset
alkoivat karmivalla tavalla selvitä.
Madison Grantin teos ”Suuren rodun sammuminen”,
missä Grant vaati juutalaisten ja muiden epäkelpojen
rotujen hävittämistä, muovasi nuoren Hitlerin maailmankuvaa.
” Myöhemmin Adolf Hitler antoi Grantille tunnustusta ja
kutsui tämän teosta ”omaksi Raamatukseen”.
Samoin Hitlerin tunnustusta sai fyysikko McKim
esittäessään ajatuksen kaasukammioista ” hellänä
ja kivuttomana ” keinona perimältään epäkelpojen
ihmisten karsimiseksi. ” ( Tamminen)
Eugeniikkaa ja rotuhygieniaa kannattivat mm. taloustietelijä
Keynes, biologi Huxley, hyvinvointivaltion isä Beveridge,
Winston Churchill, USA:n presidentit Wilson ja Hoover jne..
Se sai kannatusta sekä oikealta ja vasemmalta.
Sen sijaan, että nykyinen liberaali länsimainen sivistyneistö
avoimesti tunnustaisi tehdyt virheet ja tuntisi kollektiivista
häpeää täydellisen ihmisjumalan luomisyrityksistä
rodunjalostuksen avulla, holokaustiin syyllinen pitääkin
hakea satojen vuosien takaa Lutherista ja hänen muutamista
harkitsemattomista kirjoituksistaan. Disinformaation eräs
huomionarvoinen ilmentymä onkin asioiden suhteellisen
merkittävyyden hämärtäminen.
Vaikka nykyisin ei enää vajaakykyisiä ja näin eugeniikan oppien
mukaan ”epäkelpoista ainesta” edustavia lapsia julkisesti
hirtetäkään kuten aikanaan Englannissa, samaa tapahtuu
järkyttävässä määrin tänäkin päivänä kliinisesti ja huomaamattomasti
sikiöseulontojen ja aborttien myötä.
TykkääTykkää
Kiitos Ajatukselle lukuvinkeistä. Tapio Tammisen kirja ”Kansankodin pimeämpi puoli” sai vuoden 2015 Tieto-Finlandia-palkinnon ja kannattaa ehdottomasti lukea. Samanlaista tositarinaa voisi kertoa myös Suomesta. Eugeniikan ja ”rotuhygienian” synkkä historia on edelleen lopullista kirjoittamistaan vailla ja perimmäiset konnat paljastamatta.
Madison Grant on varmasti 1916 ilmestyneellä teoksellaan ”The Passing of the Great Race” (Suuren rodun sammuminen) yksi konnista. Hitler tosiaan tutustui kirjan saksannokseen Landsbergin vankilassa Mein Kampf -kirjaa kirjoittaessaan, ja Führeriksi tultuaan hän lähetti Grantille ylistävän fanikirjeen. Suomeksi ei Grantin kirjaa ole tietääkseni käännetty.
Grantin ajatteluun vaikutti varmasti silloinen darvinismi. Turha lienee muistuttaa, että nykyinen evoluutioteoria on jotain muuta kuin ”Survival of the fittest” -ajattelu. Vahinko kun on jo päässyt tapahtumaan ja sen korjaaminen näyttää ylivoimaiselta.
Renessanssin aikoina alkunsa saanut moderni luonnontiede on jo syntyessään ollut Pandoran lipas, joka on avattuna haastanut vanhan yhtenäisen maailmankuvan. Ratkaisu olisi ollut tieteen ja etiikan selkeä erottaminen toisistaan: Tiede ei objektiivista todellisuutta tutkiessaan voi antaa ohjeita siitä, miten ihmisen tulee moraalisessa mielessä toimia. Tiede ei voi vapauttaa ihmistä eettisestä vastuustaan.
Suureen testiin tämä ratkaisu joutui vasta Darwinin evoluutioteorian myötä. Englannissa eivät johtavat teologit nähneet asiassa suurta ongelmaa, teistisen evoluution ajatus tuntui ihan siedettävältä. Sitten tulivat maallikot kirjaimellisine raamatuntulkintoineen. Rintamalinjat kiristyivät puolin ja toisin. Grantin kirja edustaa sitä toista laitaa.
Tieteen ja uskonnon suhteesta löytyy paljon hyvää tekstiä Areiopagi-foorumilta. Se on ollut myös kustantamassa Ronald L. Numbersin toimittamaa kirjaa ”Galileo tyrmässä ja muita myyttejä tieteestä ja uskonnosta”. Suosittelen lämpimästi.
TykkääTykkää
SRK-lestadiolaisuuden vaikuttajien viimeistään 1960-luvun maallikkolinjan saatua vallan: oli ”valikoivaa totuutta” ja sen tarkoituksena on ihmisten tilannekuvaa ja maailmankuvaa yksipuolistamalla luoda ”vääristynyt käsitys todellisuudesta.”
Nimenomaan maailmankuvan kapeus ja halu tulkita kirkollista, kirkkohistoriallista ja reaalitodellisuutta, hyvin ahtaasta kapeasta ja yksipuolisesta tarkoitushakuisesta näkökulmasta käsin.
SRK-lestadiolaisuuden vaikuttajat 1960-, 1970-ja 1980-luvuilla tyypillisesti:
– irroittivat asiat omasta kontekstitistaan
— vetosivat seuraväen tunteisiin
– kertoivat seuraväelle ”vaihtoehtoista faktaa”
–manipulovat kaikin mahdollisin keinoin
–ja loivat heitä uskoneille erityisen mustavalkoisen suhteen yhteiskuntaan, muihin kristittyihin ja koko maailmaan hengellisessä mielessä.
Tämän kaiken negaation seurauksena ollaan nyt siinä tilanteessa, missä ollaan. Edelleen, jotkut vielä keskuudessamme olevat vaikuttajat yrittävät säilyttää asiaintilan niinkuin se oli, ja valta-asemansa.
–heiltä jäi huomaamatta, että ympäröivä maailma menee eteenpäin
–he eivät voineet kuvitella, että tulee tiedon ja tiedonvälityksen vallankumous, jolloin kaikki valheet ja asiat, jotka eivät kestä päivänvaloa, tulevat nopeasti julki
Jaakko Töllin puheenvuoro on myös hätähuuto. Se ei ole ensimmäinen eikä myöskään viimeinen.
TykkääTykkää
Selailin läpi Kirkon tunnustuskirjoja. Kiinnitin huomiota Augsburgin tunnustuksen puolustuksen XXII uskonkohtaan, jossa otetaan kantaa Herran ehtoollisen jakamiseen molemmissa muodoissa:
”Vielä he puhuvat maallikkojen ehtoollisesta, mutta sehän ei ollut ehtoollisen nauttimista vain toisessa muodossa, vaan kummassakin, ja jos pappien jolloinkin käsketään osallistua maallikkojen ehtoolliseen, sillä tarkoitetaan vain sitä, että heidän ei silloin ole lupa itse toimittaa Herran ehtoollista. Tästä asiasta vastustajamme ovat kyllä selvillä, mutta he käyttävät hyväkseen yksinkertaisten ihmisten tietämättömyyttä: kun nämä kuulevat puhuttavan maallikkojen ehtoollisesta, heissä heti herää mielikuva oman aikamme tavasta antaa maallikoille vain toinen osa sakramentista.”
Tekstihän suhtautuu siis kielteisesti siihen, että maallikoille jaetaan vain ehtoollisleipä. Maallikoiden (jakamaan?) ehtoollisen teksti suhtautuu neutraalisti. Tietääkö joku, mitä tarkoitetaan näillä maallikoiden ehtoollisella, johon tunnustuskirja viittaa?
Asiaa kaivellessani löysin myös seuraavan Lutherin tekstin:
”Samaa todistaa Kristus Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan välityksellä, kun hän viimeisellä aterialla sanoo kaikille: ’Tehkää se minun muistokseni!’ [Luuk. 22:19]. Eihän hän osoittanut näitä sanoja vain tonsuroiduille ja voidelluille. Muussa tapauksessa pelkästään tonsuroidut ja voidellut saisivat ottaa vastaan Herran ruumiin ja veren.” (Kirkon Sanapalvelijoiden asettamisesta, 28-30)
TykkääTykkää
Kiitos vastauksista, Joona! Toivon, että kritiikkini on johdonmukaista eikä turhenna evankeliumin arvoa. En mielelläni kiirehdi kritiikin esittämistä. Haluan välttää huonosti perusteltua kritiikkiä, vaikka intuitio haistaisi palaneen käryä. Mutta jos saan ongelman käsitteellistettyä ja koen sen olevan keskustelun arvoinen, en toivottavasti henkilöön liittyvien syiden vuoksi jätä kritiikkiä esittämättä. Henkilöön liittyvät syyt toki vaikuttavat siihen, miten kritiikin voi esittää rakkaudella. Sinun odotan hyvin ymmärtävän Raamattuun kytkeytyvän argumentaation peräänkuuluttamista etenkin ristiriitakysymyksissä, ottaen huomioon gradusi aiheen.
Jaakon alustuksen lähdeluettelo on plussan arvoinen. Argumentaation poikkeuksellisesta laadukkuudesta olen, kuten sanottu, eri mieltä. Jos sitä mitataan Raamattu- ja tunnustuskirjaviittausten määrällä (3 molempia), se jää vaatimattomaksi, ottaen huomioon alustuksen opillisen ja poleemisen luonteen. Hyvä esimerkki opillisesta alustuksesta on keskusteluissa esiin tuomani Matti Taskilan puhujienkokouksessa esittämä ”Pyhä Henki luo evankeliumin kautta seurakunnan”, jossa äkkivilkaisulla on 1 viittaus tunnustuskirjoihin (lisäksi Lutherilta pari muuta teosta sekä viittauksia 1948 kristinoppiin) ja 36 viitettä Raamattuun. Tällaista tasoa olen tottunut odotamaan opillisilta puheenvuoroilta, etiikkaan keskittyvissä riittää vähempikin. Viime viikonloppuna kuulin alustuksen aiheesta ”kiusaaminen”, siihen riitti opilliseksi pohjaksi mainiosti kultainen sääntö ja rakkauden kaksoiskäsky.
Kirjoitat kauniisti ja Raamattuun tukeutuen apostolisen viran asetuksesta. Jaakko sen sijaan ei tuonut virkateologian suhteen esille muita raamatunkohtia kuin 1. Tim. 3:1:en, mitä halusin problematisoida. Jos 1. Tim. 3:1-7:ssa on kyse vain ihanteista, myös ”yhden vaimon mies” lukeutuu tähän kategoriaan. Erityisen viran rajaamista miehille voi toki perustella muillakin raamatunkohdilla, parhaiten nähdäkseni ensimmäisellä Korinttilaiskirjeellä, sikäli kuin pyysit ”kunnon argumentteja”. Vaikka mainitussa Timoteuskirjeen kohdassa mainitut ominaisuudet ovat osittain kontekstisidonnaisia, tulkinnanvaraisia ja kätkettyjä, myös objektiivista puolta painotetaan: seurakunnan kaitsijan on oltava ”moitteeton” hänen on ”saavutettava kaikkien kunnioitus” ja ”nautittava myös ulkopuolisten arvonantoa” (Mitä tulee iltapäivälehtien mukaan juomiseen taipuvaisiin piispoihin, jätin mainitsematta toisen heistä sattumoisin olevan nainen. Muuttaako tämä käsitystäsi virkaanvihkimisten pätevyydestä?).
Myös kriteeriä ”taitava opettamaan” tulisi seurakunnan kyetä arvioimaan objektiivisesti, kuuluuhan apostolisen viran asetukseen käsky ”opettaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa” (Matt. 28:20). Eikö siis ole myös niin, että Kristuksen opista poikkeava ei edusta virkaa, ainakaan sanan täydessä merkityksessä? Viran funktioita on monia, mutta en toki ajattele sitä pelkästään funktionaalisena. Kyse on pohjimmiltaan Jumalan sanasta, uskosta ja kuuliaisuudesta. Halusin myös tuoda esille, miten kaitsijan virka ja erityisesti sen sakramentaalinen ulottuvuus nousevat – tai ehkä paremmin sanottuna laskeutuvat – yhteisestä ”kuninkaallisesta pappeudesta” (1. Piet. 2:9, Ilm. 1:6 [Näkisin ”pappi”-sanan korostavan sakramentaalista ulottuvuutta. Tuota sanaa ei Uudessa testamentissa liitetä erityiseen, vaan yhteiseen virkaan, Kristuksen ollessa ylimmäinen pappi.])
Olen samaa mieltä väitteestäsi, että rauhanyhdistys -sivulla esitetty ehtoolliskäsitys on kapea, koska se mahdollistaa reaalipreesensin kiistämisen. Tässä keskustelussa olen halunnut kysyä, onko reaalipreesensin kieltäminen vaarana myös, jos ei torjuta ”paavilaisten konsekraatiota, jossa asetussanojen lukeminen ymmärretään papin teoksi ja sillä ajatellaan olevan voima saada sakramentti aikaan” (Yksimielisyyden ohje, 7). Oli huojentavaa huomata sinun ajattelevan, että maallikotkin voivat hätätilanteessa toimittaa sakramentteja.
TykkääTykkää
Kiitos, Mikko, vastauksesta. Olen samaa mieltä siitä, että kritiikin esittämisessä tulee olla myös rakkaudessa oikealla tavalla varovainen ja kärsivällinen. Se, mitä tällainen varovaisuus ja kärsivällisyys käytännössä kussakin tilanteessa merkitsevät, tarvitsee jatkuvaa keskustelua. Oma tuntumani on, että kristillisyytemme julkisessa puheessa (yli)korostuu tällä hetkellä kehotus varovaisuuteen niin sisäisessä keskustelussa kuin suhteessa ulkopuolisiin. Sen sijaan Kristuksen esimerkki ja kehotus ”Minkä minä sanon teille pimeässä, se julistakaa päivänvalossa, ja mitä kuulette korvaanne kuiskattavan, se kuuluttakaa julki katoilta” (Matt. 10:27), on aika lailla vaiettu. Mistä tällainen painotus kertoo? Toivottavasti ei siitä, että olemme tulossa yhä laiskemmiksi ja mukavuudenhaluisemmiksi ja laiminlyömässä tehtävämme sen Totuuden ja Rakkauden todistajina, joka Jumala on.
Ymmärrän hyvin raamattuargumentin peräänkuuluttamisen ja suosittelen sitä erittäin lämpimästi. Olen samaa mieltä siitä, että 1970-luvun tärkein opetus seurakunnallemme on, että opetus tulee perustella Jumalan sanalla. Pelkkä epämääräinen hengelliseen intuitioon vetoaminen ei riitä, koska se johtaa mielivaltaan. Raamattu- ja traditioargumentteja ei tarvitse kuitenkaan nähdä toisilleen vastakkaisina. Kuten yllä totesin, myös reformaattorit arvostivat vanhan kirkon traditiota Raamatun tulkitsemisessa sekä asioissa, joihin Kirjoitukset eivät näytä antavan yksiselitteistä vastausta. Näen tämän oikeana ja perusteltuna.
Hiukan kritisoin sitä, että pidät raamattuviitteiden runsasta määrää merkkinä ”raamatullisuudesta”. Jos Raamattua tuntee, melkein mikä tahansa teksti on kyllä helppo koristella kymmenillä, enemmän tai vähemmän kontekstistaan irrotetuilla raamattuviitteillä. Itse näen raamatullisuutena kuitenkin enemmän sen, että Kirjoituksista löydetään yksittäisten kohtien sijaan laajoja opillisia linjoja, jotka auttavat ymmärtämään Kirjoituksia syvemmin. Tällöin raamattu- tai tunnustuskirjaviitteitä on ehkä vähemmän, mutta opetus antaa niin seurakunnalle kuin yksittäiselle kristitylle enemmän. Mielestäni Jaakon alustus oli tällainen, Taskilankaan alustusta mitenkään vähättelemättä.
Edellä sanomaani viitaten ajattelen, että myös se, miksi torjumme naispappeuden, tulisi pystyä perustelemaan laajemminkin kuin vain vetoamalla yksittäisiin raamatunkohtiin, vaikka tietysti Sanan jumalallinen auktoriteetti on kaiken perusta. Tässä Jaakko mielestäni onnistuu: Nainen ei voi edustaa Kristusta, Ylkää, suhteessa seurakuntaan, morsiameen. Siksi hän ei voi olla todellinen pappi, eikä sanan varsinaisessa merkityksessä hoitaa Sanaa ja sakramentteja, jotka on uskottu erityisen viran haltuun.
Olet oikeassa siinä, että tehtävä opettaa sitä, mitä Kristus on opettanut, kuuluu viran asetukseen. Siksi itse en katsokaan voivani hyvällä omallatunnolla osallistua ehtoolliselle, jota viettää ääriliberaali, vaikkapa Kristuksen neitseestäsyntymisen, ylösnousemuksen tai Jumalan olemassaolon kieltävä pappi, vaikka hän olisikin mies. Sakramentin pätevyys edellyttää luterilaisen teologian mukaan myös papilta intentiota ”tehdä sen, mitä kirkko tekee”. Voi kysyä, voiko vaikkapa papilla, joka kieltää Kristuksen jumaluuden, olla todellista intentiota viettää ehtoollista?
”Moitteettomuus”, hyvä maine ja aviollinen uskollisuus eivät mielestäni kuulu viran jumalalliseen asetukseen. Toki nekin ovat silti siinä määrin tärkeitä ihanteita, että sopimattomasti käyttäytyvä ja varsinkin uskottomuudesta kärähtävä sananpalvelija on mielestäni syytä vapauttaa tehtävistään tai vähintäänkin hänen tulisi tehdä asiasta julkinen parannus.
TykkääTykkää
Joo, hyviä ajatuksia. Annan etulahjana anteeksi ylitulkinnan, jonka mukaan pitäisin raamattuviitteiden runsasta määrää merkkinä ”raamatullisuudesta” laajemman opillisen kontekstin sijaan. Halusin nostaa Taskilan alustuksen yhdeksi esimerkiksi raamatullisesta opillisesta puheenvuorosta, joka ei myöskään opillisen kokonaisuuden puolesta joudu häpeään poikkeuksellisen huolelliseksi luonnehtimasi Jaakon puheenvuoron rinnalla. Toisen esimerkin kautta totesin vähilläkin raamattuviittauksilla voitavan rakentaa hyvän ja raamatullisen alustuksen, joskin opillisissa puheenvuoroissa olen tottunut näkemään kymmeniä raamattuviittauksia.
Eksplisiittisten raamattuviittausten määrää voi mitata ja niiden pätevyyttä voi jokainen Raamatun omistaja arvioida, ja toin sen esille yhtenä objektiivisena ja objektiivisuutta luovana, mutta en suinkaan ainoana tai määräävänä raamatullisuuden kriteerinä. Yhtä lailla tärkeää on raamattuviittausten kontekstin- ja keskinäinen johdonmukaisuus. Kun tämä toteutuu, ei oppia mielestäni tarvitse perustella ”laajemmin” kuin vetoamalla yksittäisiin raamatunkohtiin. Annan esimerkiksi nostamallesi morsiusmystiikalle opillista painoarvoa siksi, että se on palautettavissa moniin yksittäisiin raamatunkohtiin, ja samaa voin sanoa Taskilan Luther-viittauksista. Pidänkin ”sola scriptura” -oppitraditiota liputtamisen arvoisena tulkinta-avaimena kristillisen tradition kokonaisuuteen.
Lieneekö tämä niin tärkeää, mutta en vieläkään ymmärrä, millä perusteella vedät rajan apostolisen viran ”jumalallisen asetuksen” ja ”tärkeiden (ei-jumalallisten?) ihanteiden” välille. Esimerkiksi 1. Tim. 3:2-5 painotetaan, että perhettään laiminlyövä ihminen ei kelpaa myöskään seurakunnan kaitsijaksi. Eikö voi sanoa jumalalliseksi asetukseksi sitä, että viranhaltijan tulee edustaa Kristusta myös uskollisuudessaan, joka näkyy hänen suhteessaan vaimoonsa ja lapsiinsa? Vanhan testamentin aikaan ylipappi veti sukunsa ylle ikuisen tuomion, koska katsoi poikiensa rikoksia läpi sormien (1. Sam. 3:13).
Mistä luterilaisen teologian lähteestä tuo ajatus papin oikeasta intentiosta sakramentin edellytyksenä on peräisin? Kaipaan aiheeseen lisävaloa, etenkin kun Yksimielisyyden ohjeessa ”me kyllä syystä torjumme ja hylkäämme paavilaisten konsekraation, jossa asetussanojen lukeminen ymmärretään papin teoksi ja sillä ajatellaan olevan voima saada sakramentti aikaan.”
TykkääTykkää
Kiitos ansiokkaista ja opettavaisista puheenvuoroista, joita täällä on pidetty.
Itselläni on varsin “ohut” perehtyneisyys virkateologiaan, mutta reformaation hengessä laitan lusikkani tähän soppaan. Kun kuljemme reformaation jalanjäljissä, kaiken keskiössä on evankeliumi Kristuksesta, jonka tulee mielestäni läpivalaista kaikki virkateologiset ja kirkon traditioon liittyvät kysymykset: mikä palvelee Pyhää Evankeliumia kussakin historiallisessa ja kulttuurisessa kontekstissa?
Olen vahvasti käytännölliseen teologiaan suuntautunut, mutta emeritus-piispa Eero Huovinen on kirjoissaan auttanut minua jäsentämään luterilaista teologiaa. Loppujen lopuksihan tässä kaikessa keskustelussa on kysymys Kristuksen perinnöstä ja Hänen tahdostaan. Mikä on Kristuksen tahto ja mieli?
Varhaisimmat Kristuksen tahdosta kertovat lähteet antavat kahtalaisia vaikutelmaa: kristinusko on alusta alkaen ollut selvästi miesten johtamaa “mies on vaimon pää” jne. Myös juutalaisuus, joka oli Jeesuksen hengellinen koti, oli miesten hallitsema. Ensimmäiset seurakunnat noudattivat tätä samaa linjaa. Taustalla on lisäksi vaikuttanut kreikkalainen filosofia, (mies= ihmisyyden korkein idea).
Apostolit, piispat, papit ja paavit ovat 2000 vuoden ajan olleet miehiä: “Mutta minä kehoitan teitä, veljet…”
Toisaalta Uuden Testamentin aineistosta on nähtävissä, että Kristuksen opetus ja asenne naisiin merkitsevät patriarkaalisuudesta poikkeavaa näkemystä. Ylösnousemuksesta alkoi uusi aika ja uusi todellisuus: ylösnoussut Kristus ilmestyi ensiksi naisille, joille hän antoi kehoituksen viedä sanoman ylösnousemuksesta apostoleille. Koska apostoli tarkoittaa ylösnousemuksen todistajaa, nämä naiset olivat siis Kristuksen lähettämiä apostoleita, jotka todistivat ylösnousemuksesta toisille opetuslapsille?
Samalla tavalla kuin Jumalan 10 käskyä palvelevat ja suojelevat elämää, myös Herran käsky seurakunnan järjestäytymisestä palvelee evankeliumin työtä: ”sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala.”…”Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä…”
Millainen seurakuntajärjestys palvelee evankeliumin työtä tänäpäivänä? Mikä on rakkauden lain mukainen järjestäytyneisyys tänä päivänä? Kuuluuko apostolin virka myös naiselle ylösnousemuksen jälkeen? Mikä on Kristuksen mieli ja tahto?
TykkääTykkää
Kiitos ansiokkaista ja opettavaisista puheenvuoroista, joita täällä on pidetty.
Itselläni on varsin “ohut” perehtyneisyys virkateologiaan, mutta reformaation hengessä laitan lusikkani tähän soppaan. Kun kuljemme reformaation jalanjäljissä, kaiken keskiössä on evankeliumi Kristuksesta, jonka tulee mielestäni läpivalaista myös virkateologiset kysymykset: mikä palvelee Pyhää Evankeliumia ja todistaa ylösnousseesta Kristuksesta?
Olen vahvasti käytännölliseen teologiaan suuntautunut ja pyrin lähestymään asioita käytännönläheisesti ja yksinkertaisesti. Emeritus-piispa Eero Huovinen on kirjoissaan auttanut minua jäsentämään luterilaista teologiaa: loppujen lopuksihan tässä kaikessa keskustelussa on kysymys Kristuksen perinnöstä ja Hänen tahdostaan. Mikä on Kristuksen tahto ja mieli, ja miten voimme sitä tutkia?
Varhaisimmat Kristuksen tahdosta kertovat lähteet antavat kahtalaisia vaikutelmaa: kristinusko on alusta alkaen ollut selvästi miesten johtamaa “mies on vaimon pää” jne. Myös juutalaisuus, joka oli Jeesuksen hengellinen koti, oli miesten hallitsema. Ensimmäiset seurakunnat noudattivat tätä samaa linjaa. Taustalla on lisäksi vaikuttanut kreikkalainen filosofia, (mies= ihmisyyden korkein idea).
Apostolit, piispat, papit ja paavit ovat 2000 vuoden ajan olleet miehiä: “Mutta minä kehoitan teitä, veljet…”
Toisaalta Uuden Testamentin aineistosta on nähtävissä että Kristuksen opetus ja asenne naisiin merkitsevät patriarkaalisesta järjestäytyneisyydestä poikkeavaa näkemystä. Ylösnousemuksesta alkoi uusi aika ja uusi todellisuus: ylösnoussut Kristus ilmestyi opetuslapsista ensiksi naisille, joille hän antoi kehoituksen viedä sanoman ylösnousemuksesta apostoleille. Koska apostoli tarkoittaa ylösnousemuksen todistajaa, nämä naiset olivat siis Kristuksen lähettämiä apostoleita, jotka todistivat ylösnousemuksesta toisille opetuslapsille? Apostoli on saanut valtansa suoraan Kristukselta.
Samalla tavalla kuin Jumalan 10 käskyä palvelevat ja suojelevat elämää, myös Herran käsky seurakunnan järjestäytymisestä palvelee evankeliumin työtä: ”sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala.”…”Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä…”
Millainen seurakuntajärjestys palvelee evankeliumin työtä tänäpäivänä? Mikä on rakkauden lain mukainen järjestäytyneisyys tänä päivänä? Kuuluuko apostolin virka myös naiselle ylösnousemuksen jälkeen? Mikä on Kristuksen mieli?
TykkääLiked by 1 henkilö
Hyviä ja ajatuksia herättäviä näkökulmia ja kysymyksen asettelua.
TykkääTykkää
Valitettavasti Jari Ehrnrooth on oikeassa. Kolikon toinen puoli on weli Martin hirmuiset vihapuheet juutalaisista, uudestikastajista, talonpojista ja ”paavilaisista”. Niistä on armo kaukana. Mielenkiintoista on nähdä, saammeko tilaisuuden keskustella reformaation juhlavuonna kirkoissa ja rauhanyhdistyksillä myös kolikon tästä puolesta.
Mutta ei Luther omasta päästään juutalaisvastaisuutta temmannut, antisemitismillä oli tuhatvuotiset juurensa kristillisten valtakirkkojen historiassa. 1800-luvulla tästä tulee kaikkialla Euroopassa erityisesti älymystön suosima ja ruokkima aate. Eikä se todellakaan mikään Hitlerin oma juttu ollut, monet suomalaiset kirkonmiehetkin olivat hengessä täysillä mukana. Ja kas, tänään antisemitismi kukkii ennenmuuta taas ns. liberaalin älymystön keskuudessa.
”Niin kaikki kansa vastasi ja sanoi: ”Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle” (Matt. 27:25) ”Voi maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kumminkin tulevat! Voi kuitenkin sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee!” (Matt. 18:7) ”Sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä.”(Sak. 8:2) – Siis vaikka Israelin kansan vainoissa on tapahtunut Jumalan sallima rangaistus, niin Kaikkivaltias vaatii aikanaan tilille ne kristitytkin, joiden kautta se tapahtui…
Toivon mukaan nämä weli Martin vihan hedelmät antavat aiheen ns. pystykorvaluterilaisillekkin pitää tietty etäisyys myös häneen ja opetuksiinsa. Ja mitä tulee yleensäkin valtakirkkoihin, niillä on omat lahjansa mutta myös sokeat pisteensä. Ne ovat olleet paljossa Jumalan Valtakunnan asialla, mutta eivät kaikessa, niinpä:
”Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” (Luuk.17:21) Ja kuten raamatunkäännös huomauttaa, myös toinen tulkinta on samaan aikaan mahdollinen nimittäin; ”sisäisesti teissä”.
Ajattelisin näin myös ns. virkateologiasta niin. Ja vaikka Luther ja Laestadiuskin kannattivat tiettyyn rajaan myös ns. viranpyhitystä, suhtaudun minäkin siihen varauksella. En myöskään mystifioisi ännänteen potenssiin epsikopaalisten kirkkojen mahdollista apostolista sukkessiota, mutta kunnioitan sitä kristillistä traditiota, mitä ne ovat kantaneet enemmän tai vähemmän uskollisesti läpi vuosituhanten. Kuitenkin on oikein ja autuaallista, että kristitty haluaa totella ja soveltaa Herransa käskyjä ja ohjeita myös tässä suhteessa:
”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19-20)
TykkääTykkää
Siunattua meidän Herramme Pääsiäistä!
1.
Nyt liehuu viiri Kuninkaan
ja loistaa ristin salaisuus.
On Kristus kuollut. Kuollessaan
hän voitti meille elämän.
2.
Ja kylkeen kaikkein pyhimpään
on keihäs haavan puhkaissut,
ja Kristus uhriverellään
voi kaikki synnit pestä pois.
3.
Näin ristinpuusta ulottuu
kaikille Luojan rakkaus.
Oi terve, uhri, ristinpuu!
Me kumarramme Kärsijää.
4.
Oi risti, loistat kirkkaana
nyt purppurassa Kuninkaan.
On paratiisin ruusuja
nyt Golgatalle puhjennut.
5.
Hän kaikki kauhut helvetin
on kuolemallaan voittanut,
toi saaliin tuonelastakin
ja maksoi lunnaat maailman.
6.
Oi terve, toivo ainoa!
Vain ristiin katsoo syntinen.
Myös kärsimyksen aikana
me ylistämme Voittajaa.
(VK 72, Venantius Fortunatus 568.
Anna-Maija Raittila 1984.)
TykkääTykkää
Eikö ole ihan selvää ettei elävä usko voi tehdä yhteistyötä vapaamuurareiden kanssa? Ei voi juoda sekä Herran että riivaajien maljasta. Suurin osa ev.lut. kirkoista on vapaamuurareiden rakentamia ja ne vilisevät muurareiden rituaalisymboliikkaa. Ainakin Turussa kirkot järjestävät yksityisiä messuja vapaamuurareille, jotka palvovat Jahbulia. Tämä ei ole salaliittoteoria vaan fakta jonka itse kukainen voi tarkistaa. Lisäksi useat papit ja kanttorit kuuluvat kyseiseen salaseuraan. Se oli koko valistuksen aatteen takana ja protestanttiset kirkot olivat vain käsikassaroita vanhasta kirkosta luopumiseen. Jos uskonpuhdistusta aletaan tehdä, on se tehtävä perusteellisesti ja tutkittava myös Lutherin ruusuristiläinen tausta.
TykkääTykkää
”Eikö ole ihan selvää ettei elävä usko voi tehdä yhteistyötä vapaamuurareiden kanssa? Ei voi juoda sekä Herran että riivaajien maljasta. Suurin osa ev.lut. kirkoista on vapaamuurareiden rakentamia ja ne vilisevät muurareiden rituaalisymboliikkaa. Ainakin Turussa kirkot järjestävät yksityisiä messuja vapaamuurareille, jotka palvovat Jahbulia. Tämä ei ole salaliittoteoria vaan fakta jonka itse kukainen voi tarkistaa. Lisäksi useat papit ja kanttorit kuuluvat kyseiseen salaseuraan. Se oli koko valistuksen aatteen takana ja protestanttiset kirkot olivat vain käsikassaroita vanhasta kirkosta luopumiseen. Jos uskonpuhdistusta aletaan tehdä, on se tehtävä perusteellisesti ja tutkittava myös Lutherin ruusuristiläinen tausta.”
Mitä tarkoitat rituaalisymboliikalla? Olen senverran vapaamuurareihin ja niihin salaliittovideoihin perehtynyt, mitä Youtubessa aiheesta on, että siellä mennään kyllä usein aivan yli hilseen tämän symboliikan kanssa. Jokaikisestä kuviosta saadaan jotenkuten väännettyä jokin vapaamuurareihin liittyvä asia, vaikkei niillä olisi mitään tekemistä sen kanssa. Voisi jopa sanoa, että suurinosa täyttä roskaa, vaikkakin jotain asiaakin seassa on.
Sitä pidän kyllä epäilyttävänä, jos järjestetään erillisiä messuja vapaamuurareille, koska pidän itsekin heitä epäjumalanpalvojana ja jopa saatananpalvojiin verrattavana ryhmittymänä. Mielestäni sillä ei kuitenkaan ole väliä, vaikka kaikki kirkot olisivat vapaamuurareiden rakentamia, jos niissä kaikuu kuitenkin puhdas Jumalan sana.
Mutta se, että alat Lutheria epäsuorastikin epäilemään vapaamuurariksi, on mielestäni kyllä myös rehellisesti ja kauniisti sanottuna erittäin paksua. Lutherilla ei taatusti ole vapaamuurareiden oppien kanssa mitään tekemistä, se pitäisi kyllä olla selvä jokaiselle joka asiaan on perehtynyt. Ja BTW, aivan sama vaikka Luther olisi ollut täysi vapaamuurari, olen tyytyväinen tähän protestanttiseen, raamatulliseen oppiin, mikä on meidän perustuksena, oli sen sitten kehittänyt vaikka itse se perkeleen isoäiti, josta on tainnut olla jotain mainintaa jo tässäkin keskustelussa. Jotain hyvää perkeleen isoäitikin on siinä tapauksessa sentäs saanut aikaiseksi, katolisessa kirkossa kun ei tuolloin Lutherin aikaan kovin kirkkaasti paistanut Jumalan kirkkaus Kristuksen kasvoilta Jumalan Kirkkauden Evankeliumissa, koska sitä ei juurikaan siellä saarnattu.
Se on selvää, että perkele isoäiteineen ja koko sukuineen sai kristikunnassa erittäin paljon murhetta aikaan myös reformaation kautta, joka kuitenkin oli pääasiallisesti hyvä asia. Nimittäin kristikunnan hajaannuksen, josta ainakin minulla on erittäin suuri tuska sydämmessä. Se ei tee hyvää evankeliumin työlle eikä sille, että ”siitä teidät maailmassa tunnetaan, että te rakkauden pidätte keskenänne”. Me voidaan kyllä laittaa pää pensaaseen ja sanoa, että ei se meitä koske, koska ”vain me”, mutta kyllä se koskee. Jokainen ihminen, joka tietää, että on olemassa tuhansia protestanttisia suuntauksia, ajattelee, että jotain vikaa kristinuskossakin on, kun niilläkin niitä lohkoja ja lahkoja on joka suuntaan. Mainitsemattakaan sitä hajaannusten määrää, mikä meillä on taustalla. Sekö on omiaan ajamaan evankeliumin työtä ja uskottavuutta? Eikä varsinkaan se, että ei pyritä edes minkäänlaiseen yhteyteen muiden kristittyjen kanssa, vaan sanotaan vain, että muut on väärässä ja me oikeassa, ole evankeliumin tai Jumalan Valtakunnan edistykseksi. Noh, tämä poikkesi jo vähän alkuperäisestä vastauksesta, mutta pientä avautumista…
TykkääTykkää
Minusta luterilaisuus on pelkkä harhaliike Jumalan ikuisessa seurakunnassa.
Luterilaista Jumalaa ei ole olemassakaan, tai se on juurikin se demiurgi joka on kuvattuna useimpien ev.lut kirkkojen alttaritauluihin: Jumalan kaikkinäkevä silmä. Raamattu ei mainitse sellaisesta
On vain Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala Elohim, El, jota Jeesus rukoili ristillä.
Tämä avautui minulle Israelissa Länsimuurilla kun kohtasin rukouksessa elävän Jumalan.
Sen jälkeen otin oikeaoppisen upotuskasteen Jordanissa, ja Kristus itse sanoi minulle sen jälkeen, etten pysty löytämään Hänen kirkkoaan Suomesta.
Ja todella löysin luterilaisuuden merkillisen roolin okkulttisten salaseurojen vaalijana.
Sitä paitsi Jumala on vanha pakanallinen sana, joka on johdettu sanasta Jomala.
Kun alat rukoilla Elohimia, Hän alkaa avata sinulle kirkkohistorian vaiettuja salaisuuksia.
TykkääTykkää
Emmepä tainneet sittenkään vielä onnistua tappamaan tuota ”sosiologisen eksklusiivisuuden” inhaa hirviötä, vaikka niin jo Mikon viimeisimmän kommentin perusteella arvelin. Siinä se vieläkin nostaa rumaa naamaansa ja hymyilee pilkallisesti. Jos minulla olisi mustepullo, heittäisin sillä sitä päähän. Olen siis ajatukset lukossa, varsin epätoivoinen ja turhautunut – mikä ehkä sopiikin kiirastorstaihin.
Mutta epäilysten, epätoivon, tuskan, kuoleman ja helvetissä käymisenkin jälkeen koittaa Pääsiäisaamun tuoma toivo. Tätä Vapahtajamme ylösnousemuksen juhlaa käymme kohta viettämään. Tämän suuren mysteerin äärellä voin nähdä älyllisten ponnistelujeni turhuuden. Ehkä niilläkin on täällä ajassa sijansa, ja ehkä palaan niihin pääsiäisen jälkeen – ja silloin toivottavasti uusin voimin ja uusin ajatuksin.
Nyt kuitenkin kiitän Markkua Anna-Maija Raittilan toivoa antavista säkeistä ja kaikkia muitakin tähänastisesta uskomattoman antoisasta keskustelusta.
Toivotan kaikille Oikein Hyvää Pääsiäistä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Pääsiäisiloa! – kaikesta huolimattta…
Sillä:
”Kristus nousi kuolleista,
kuolemallaan kuoleman voitti
ja haudoissa oleville elämän antoi.”
(VK 90)
Evankelista Markus kuoli marttyyrikuoleman Egyptissä vuonna 63, nyt Egyptissä surraan koptikristittyjä marttyyreita… Irakin Mosulissa Wa’ad Ahmad al-Tai totteli Irakin hallituksen neuvoa pysyä kotona USA:n pommitusten aikana:
”Kaikki kolme perhettä – yhteensä 18 henkeä – värjötteli yhdessä huoneessa talon perällä, mutta kun pommitukset osuivat viereiseen taloon, se romahti päällemme. Poikani Yusef, 9, ja tyttäreni Shahad, 3, kuolivat yhdessä veljeni Mahmoudin, hänen vaimonsa Manayan ja heidän 9-vuotiaan pojan Aws’n kanssa. Myös veljentyttäreni Hanan menehtyi. Hän oli juuri tuudittamassa viisikuukautista tytärtään, joka selvisi, Luojan kiitos”…
TykkääTykkää
SRK:n johtokunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja rehtori Matti Taskila piti puhujien kokouksessa Jyväskylän rauhanyhdistyksellä 28.12.2016 alustuksen ”Pyhä Henki luo evankeliumin kautta seurakunnan”. Alustus (alustukseen perustuva kirjoitus) on julkaistu Päivämiehen numerossa 1/2017.
===============
MATTI TASKILA
Pyhä Henki – Jumalan kolmas persoona
Jumala on näkymätön, kaikkivaltias ja ikuinen. Hänelle mennyt ja tulevaisuus ovat nykyaikaa. Jumala on yksi ja ainoa, mutta samalla kolmiyhteinen: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tästä kolminaisuudesta kirjoitti myös apostoli Paavali tervehdyksessään korinttilaisille: ”Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkein teidän kanssanne” (2. Kor. 13:13).
Jumalan toiminnassa ovat aina olleet mukana kaikki kolme persoonaa. Pyhä Henki oli liikkeellä jo luomisen aamussa, kun Jumalan Henki liikkui vetten päällä (1. Moos. 1:2). Silloin Jumala Isän persoonassa loi sanallaan ja hengellään maailman Kristuksen kautta (Joh. 1:1–3; Hepr. 1:2). Luominen rakentui sen lupauksen varaan, johon Poika oli sitoutunut jo ennen aikojen alkua (Ps. 2:7–8, 40:8–9).
Pyhän Hengen läsnäolosta ja voimasta kerrotaan monissa Vanhan testamentin kirjoituksissa. Joosefissa oli ”Jumalan Henki” (1. Moos. 41:38). Daavid rukoili: ”Älä karkota minua kasvojesi edestä, älä ota minulta pois pyhää henkeäsi” (Ps. 51:13).
Profeetta Jesaja ennusti, että messiaanisen kuninkaan päällä lepää Herran Henki, ”viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, totuuden tuntemisen ja Herran pelon henki” (Jes. 11:2).
Hurskas Simeon ”odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään”. Pyhä Henki oli ilmoittanut, että ennen kuolemaansa Simeon saisi nähdä Jeesuksen. Näin myös tapahtui, kun Jeesus tuotiin temppeliin ympärileikkausta varten. (Luuk. 2:25–26.)
Jeesus lupasi opetuslapsilleen, että mentyään Isän luo hän lähettää heille Lohduttajan, Totuuden Hengen, johdattajaksi kaikkeen totuuteen (Joh. 16:7, 13). Tuo Henki myös ”paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio” (Joh. 16:8).
TykkääTykkää
Pyhä Henki kutsuu
Apostolisessa uskontunnustuksessa lausumme kolmannessa uskonkappaleessa: ”Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen, ja iankaikkisen elämän.” Ennen taivaaseen astumistaan Jeesus ilmestyi opetuslastensa keskelle lukittujen ovien taakse, puhalsi heidän päälleen ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut. Joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.” (Joh. 20:22–23.) Näin Kristuksen työ maailmassa jatkuu Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan (KO 1948, 44).
Isossa katekismuksessa Martti Luther opettaa kolmannen uskonkappaleen yhteydessä: ”Pyhällä Hengeltä on – – maailmassa erikoinen seurakunta. Tämä on se äiti, joka synnyttää ja kantaa jokaisen kristityn Jumalan sanalla.” Jumalan seurakunta on paikka, jossa Jumalan pelastava armo ilmenee maan päällä.
Synnyttäessään uskon Jumala toimii Pyhässä Hengessä evankeliumin välityksellä, kuten Luther toteaa: ”Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin kautta – – pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa – – antaa minulle ja kaikille uskovaisille joka päivä kaikki synnit runsain määrin anteeksi, herättää viimeisenä päivänä minut ja kaikki kuolleet ja antaa minulle ja kaikille uskoville Kristuksessa iankaikkisen elämän.”
Syntien anteeksiantaminen on Pyhän Hengen virka, kristittyjen yleisen pappeuden virka (1. Piet. 2:9). Muistamme Pietarin saarnan vaikutuksen helluntaiseuroissa, joissa lähes 3000 ihmistä uskoi ja kastettiin (Ap. t. 2:41). Pyhä Henki vaikutti uskon syntymisen. Hengen vaikutus näkyi siinäkin, että evankeliumin vastaanottaneet alkoivat rohkeasti puhua ylösnousseesta Jeesuksesta kaikille ihmisille.
TykkääTykkää
Pyhien yhteys on yhteyttä Kristukseen
Jumala kokoaa Pyhän Henkensä kautta seurakunnan Kristuksen yhteyteen. Kristus on keskus, johon yhdistetyt kristityt ovat Kristuksen ruumiin jäseniä ja Kristuksessa myös toisiinsa yhdistettyjä. Tunnetuin tähän yhteyteen liittyvä kuva lienee Jeesuksen vertaus viinipuusta: ”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri.”
Jos elämänyhteys Jeesukseen katkeaa, oksa kuivuu ja Jumala leikkaa sen irti viinipuusta. (Joh. 15:1–6.) Silloin katkeaa yhteys myös kolmiyhteiseen Jumalaan. Samasta asiasta Jeesus opetti toisessa yhteydessä: ”Minä olen Isässä ja te minussa ja minä teissä” (Joh. 14:20).
Oikeaa jumalasuhdetta ei ole ilman Pyhän Hengen työtä ja seurakuntaa. Paavali kirjoitti: ”Tämä on suuri salaisuus: minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa” (Ef. 5:32). Tuo yhteys on erottamaton (Ff. 1:22–23). Raamatullinen Jumalan seurakunta on uskovien yhteisö, Jumalan perhe (Ef. 2:19), jossa uskovat ovat veljiä ja sisaria toisilleen.
Pyhien yhteys ei ole maallinen organisaatio. Ainoastaan Jumalan Henki pitää seurakuntaa koossa ja ohjaa sen toimintaa. Pyhien yhteys on hengen ja rakkauden yhteyttä, mutta ennen kaikkea yhteyttä Kristukseen.
Rakkaus – Jumalan seurakunnan jäsenten tuntomerkki – saadaan lahjana. Se vaikuttaa halun antaa ja palvella vapaasti. Hengen yksimielisyydestä ja rakkaudesta seuraa, että Jumalan seurakunta ei ole jakautunut vaan se on yksi.
Pyhän Henkensä kautta Jumala pyhittää seurakunnan ja hoitaa sitä. Seurakunta on Kristuksessa pyhä hänen sovitustyönsä kautta, kuten Jeesus julisti ennen kuolemaansa: ”Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä” (Joh. 17:19).
Tätä pyhyyttä sai Johannes katsella eräänä sunnuntaiaamuna Patmoksen saarella. Hän näki siellä seitsemän kultaista kynttilänjalkaa ja niiden keskellä käyskentelevän Ihmisen Pojan, jonka olemusta Johannes kuvaa tarkasti (Ilm. 1:13–15). Nuo seitsemän kultaista kynttilänjalkaa tarkoittavat seitsemää Vähän Aasian seurakuntaa (Ilm. 1:20). Ne ja niiden paimenet olivat Jumalan pojan hyvässä huolenpidossa.
Myöhemmin Johannes sai kuulla taivaasta suuren äänen, joka sanoi: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan.” (Ilm. 21:3.) Siinä kuvattiin kauniilla tavalla Pyhän Hengen kokoamaa ja pyhittämää Kristuksen seurakuntaa.
TykkääTykkää
Seurakunnan elämä Pyhän Hengen ohjaamana
Jumalan seurakunnassa opin ja elämän perustuksena on Jumalan ilmoittama kirjoitettu sana, jota hän avaa Pyhän Henkensä kautta. Tuo sana on aikanaan syntynyt saman Hengen vaikutuksesta, kuten Pietari todisti: ”Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet” (2. Piet. 1:20–21).
Sanan ymmärtämisen armolahjat on annettu koko seurakunnalle. Siksi on tärkeää muistaa, mitä Jeesus muistutti kaikille seitsemälle seurakunnalle: ”Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille” (Ilm. 2:7).
Tarvitsemme Jumalan Pyhän Hengen opastusta uskon ja oman turmeltuneen luontomme välisessä taistelussa. Tarvitsemme samaa Hengen opastusta myös seurakunnan sisäisessä elämässä. Seurakunnan yhtenäisyys voi joutua koetukselle, kuten tapahtui Korintissa. Aivan erityisesti seurakunnan yksimielisyyttä tulee vaalia opissa eli evankeliumin puhtaudessa, niin että saarnaan ei pääse mukaan lakia, joka vie kristityn vapauden. Näinhän tapahtui Galatiassa (Gal. 1:6–9).
Martti Luther totesi juuri Galatalaiskirjeen selityksessä, että opillisissa kysymyksissä tulee seurakunnassa vallita ehdottomuus: ”Opissa ei saa olla yhtään erhettä eikä siinä tarvita mitään rikkomusten anteeksiantoakaan. Oppia ja elämää ei oikeastaan voi verrata toisiinsa. Opin ’pieninkin piirto’ (Matt. 5:18) on tärkeämpi kuin taivas ja maa; siksi emme anna loukata oppia vähäisimmässäkään pikkuseikassa.”
Opin yksimielisyyttä tulee hakea Jumalan sanan pohjalta, tutkimalla Raamattua Pyhän Hengen valossa. Yksimielisyys opin vaalimisessa on kuuliaisuutta Jumalan vanhurskaudelle (2. Joh. 1:9).
Kristitty ei voi uskoa eri tavalla kuin pyhä yhteinen seurakunta opettaa. Kun Kristus – tie, totuus ja elämä (Joh. 14:6) – on Henkensä kautta seurakunnan keskellä, seurakunta kilvoittelee yhdessä uskossa, opissa ja toivossa. Se toimii Jumalan äänenä, kun se opettaa kirjoitetun Jumalan sanan mukaisesti ja pysyy näin oikeassa evankeliumissa eli Kristuksen opissa. Tähän kätkeytyy myös Pyhän Hengen kautta avautuva pyhä salaisuus siitä, että seurakunta on erehtymätön.
Luther kirjoitti siitä kirjassaan Sidottu ratkaisuvalta: ”Hallitseehan seurakuntaa Jumalan Henki, kuljettaahan Jumalan Henki pyhiä – Roomalaiskirjeen 8. luku (14. jae), ja Kristus on seurakuntansa kanssa aina maailman loppuun asti (Matt. 28:20). Ja edelleen seurakunta on totuuden perustus ja pylväs (1. Tim. 3:15). Tämän, minä sanon, me tiedämme, sillä kaikkien meidän uskontunnustuk¬sessamme sanotaan näin: Minä uskon pyhän, yleisen seurakunnan. Mahdotonta siis on seurakunnan erehtyä vähäisimmässäkään uskonkohdassa.”
Jumalan seurakunnan voimme nähdä vain uskon kautta. Seurakunnan keskinäistä elämää sävyttää elämä armossa. Seurakunnan elämään kuuluu myös toinen toisensa rohkaiseminen. Sen motiivi lähtee rakkaudesta, joka on Jumalan rakkauden osallisuutta.
Jumalan lahjoittamasta vanhurskaudesta seuraa hedelmänä myös suostuminen tähän rakkauteen. Se on armollisuutta itseä ja toista kohtaan sekä rakkaudessa tapahtuvaa toinen toisensa tukemista ja toisesta huolehtimista. Siksi rohkaisemiseen kuuluvien ”neuvon, nuhteen ja opetuksen” sanojen (2. Tim. 4:2) sisältönä ja tarkoituksena ei ole vaatia vaan tukea, nostaa ja auttaa Jumalan lasta hänen taistelussaan synnin voimia vastaan. Tässä taistelussa Pyhä Henki varoittaa synnistä ja sen seurauksista, mutta saarnaa täydellistä luottamusta Jumalaan.
Jumalan valtakunnan evankeliumia julistetaan Jumalan seurakunnan kautta. Evankeliumin työ etenee ja menestyy, koska Jeesuksen lähetyskäskyssä on mukana kaikki jumaluuden kolme persoonaa.
Tähän työhön Jumala varustaa palvelijansa antamillaan lahjoilla. Niistä apostoli Paavali kirjoitti: ”Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama.” (1. Kor. 12:4–6.) Sananpalvelijakin saa luottaa siihen, että Jumala tietää, mitä hänen tulee puhua seurakunnalle.
TykkääTykkää
Jumalan pyhät pääsevät iankaikkiseen lepoon
Pyhä Henki luo evankeliumin kautta Jumalan seurakunnan. Evankeliumi on Kristuksesta julistettua ilosanomaa, mutta se on myös Kristus itse. Paavali kirjoitti: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat” (Room. 1:16).
Pyhien yhteys toteutuu jo täällä maan päällä Jumalan seurakunnassa. Tähän seurakuntaan on kätkeytyneenä Jumalan valtakunta. Se on armon valtakuntana täällä maan päällä ja kunnian valtakuntana taivaassa.
Kolmas uskonkappale päättyy sanoihin: ”Uskon ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.” Raamatun mukaisella uskolla on tulevaisuus ja toivo. Vanhan Kristinoppimme mukaan ”iankaikkinen elämä on Jumalan lasten sanomaton autuus ja kirkkaus taivaassa, Jumalan luona. Se alkaa Kristukseen uskovan sydämessä jo täällä, mutta tulee täydelliseksi vasta pyhien iankaikkisessa levossa.” (KO 1948, 111.)
===============
TykkääTykkää
Kommentoin hiukan tuota Taskilan alustusta. Jos pitäydytään tiukasti siinä, että ei saa olla mitään opillista virhettä ja täytyy olla yksimielisyys, tehdään tässä kyllä melkoinen teologinen itsemurha ja samalla todetaan, että jos kerran Jumalan seurakunnassa tulee vallita opin yksimielisyys, Jumalan valtakunta ei enää ole meidän keskellä.
Tämän voi helposti todentaa sillä, että kuuntelee kun maallikkopuhujat sanoo seuroissa: Ei ole predestinaatiota, kun taas teologit sanoo, että on predestinaatio. Siinä meillä myös kaksi selvästi poikkeavaa vanhurskauttamisoppia ja paljon muutakin oppia, predestinaatio kun sattuu vaikuttamaan vähän kaikkeen.
Lopulta ei jää muuta kuin Pyhän Hengen virka ja seurakuntaoppi. Kun pidetään seurakuntaopista vaan kiinni, niin saadaan olla miten harhassa vaan, niinkuin mainitsin aiemminkin. Toimii meille, mutta lopputulos ei tule olemaan mukavaa katseltavaa, tulokset ovat jo nyt näkösällä.
Tämmöisenä aiheeseenkuulumattomana tuli vastaani tuossa eilettäin tämmönen video, missä erään reformoidun kirkon johtaja pyytää anteeksi kirkkokurissa ja sielunhoidossa (hoitokokouksissa, näinniinkuin vanhoillislestadiolaisittain sanottuna) tapahtuneita ylilyöntejä hyvin suoraselkäisesti ilman mitään kiertelyitä ja kaarteluita. Katsomisen arvoinen. Ehkä tästä voitaisi jopa ottaa mallia? :
TykkääTykkää
Kiitos Jupelle videosta. Siinä puhuu Matt Chandler, joka on baptismiin pohjaavan The Village Church -kirkon johtava ”pastori”. Chandler lainaa Raamattua (1. Piet. 5:1–4):
1. Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä:
2. kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta,
3. ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina,
4. niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.
Kaikissa näissä kohdissa Chandler toteaa kirkkonsa johdon pettäneen jäsenensä. Kyse ei ole vain virheistä toimintatavoissa, vaan synnistä. Hän myös yksilöi viisi kohtaa, joista hän erityisesti pyytää seurakuntalaistensa anteeksiantoa. Edelleen hän pyytää kaltoinkohdeltuja ottamaan rohkeasti yhteyttä pastoreihin. He eivät tule pitämään uutta ”hoitokokousta”, vaan nöyrästi kuuntelemaan kaitsettaviaan virheitten korjaamiseksi.
Onhan tämä tosiaan toisenlainen anteeksipyyntö kuin SRK:n ”pahoittelu”. Jälkiselvittelyn tarve tiedostetaan selkeästi ja siihen myös rohkaistaan. Ehkä tästä tosiaan voitaisi ottaa mallia, vaikka ihan videon kaltaista nuorekkaan eloisaa lavaesiintymistä olisi ollut Olavi Voittoselta kohtuutonta vaatia. 🙂
TykkääTykkää
Amen
TykkääTykkää
”Sosiologisen eksklusiivisuuden inhan hirviön” tappajaiset jäivät vähän vaiheeseen, eikä tuo Taskilan alustuskaan mielestäni sille kuoliniskua pystynyt antamaan. Alustuksen ajatuksia voi olla vaikea seurata, jos ei selvitä itselleen mitä sana ”seurakunta” missäkin yhteydessä tarkoittaa. Sama koskee toki myös Lutherin kirjoituksia.
Apostolisessa uskontunnustuksessa sanotaan: ”Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden…” Sijamuodon vaihtumisella on tässä varmaan syynsä. Ymmärrän asian niin, että tässä uskotaan pyhän yhteisen seurakunnan ja pyhäin yhteyden olemassaoloon. Sanamuoto ”uskon pyhään yhteiseen seurakuntaan” asettaisi seurakunnan itsensä uskon kohteeksi Jumalan rinnalle.
Edelleen ajattelen, että juuri tämä uskontunnustuksen ”pyhä yhteinen seurakunta” on se Lutherin todellinen Kristuksen seurakunta, jonka jäsenet vain Jumala yksin tietää. Tätä seurakuntaa varmasti hallitsee Pyhä Henki ja ”mahdotonta siis on seurakunnan erehtyä vähäisimmässäkään uskonkohdassa”, kuten Luther sanoo.
Hiukan ylitulkintaa on mielestäni Lutherin lauseessa ”Opin ’pieninkin piirto’ (Matt. 5:18) on tärkeämpi kuin taivas ja maa; siksi emme anna loukata oppia vähäisimmässäkään pikkuseikassa.” Tuo Raamatun kohtahan kuuluu: ”Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.”
Se todellinen Kristuksen seurakunta, joka on vähäisimmässäkin uskonkohdassa erehtymätön, on kuitenkin näkymätön. Luther varmaan uskoi itse tähän joukkoon kuuluvansa, mutta eihän hänkään onnistunut oppia niin yksiselitteisesti esittämään, ettei siihen olisi jäänyt tulkinnan sijaa.
Taskila kirjoittaa: ”Jumalan valtakunnan evankeliumia julistetaan Jumalan seurakunnan kautta.” Missä siis on se ihmissilmin nähtävissä oleva seurakunta, joka edelleen Taskilan sanoin ”toimii Jumalan äänenä, kun se opettaa kirjoitetun Jumalan sanan mukaisesti ja pysyy näin oikeassa evankeliumissa eli Kristuksen opissa”?
Todellinen Kristuksen seurakunta omistaa varmasti oikean opin, mutta mikään näkyvä seurakunta ei tästä voi olla varma. Taskilakin toteaa: ”Opin yksimielisyyttä tulee hakea Jumalan sanan pohjalta, tutkimalla Raamattua Pyhän Hengen valossa. Yksimielisyys opin vaalimisessa on kuuliaisuutta Jumalan vanhurskaudelle (2. Joh. 1:9).” Erehtymättömän seurakunnan ei tietenkään tarvitse hakea mitään, mikä sillä jo on.
En nyt vielä päässyt juuri alkua pitemmälle Myös Jupen mainitsemaan ”teologiseen itsemurhaan” pitää palata. Luultavasti jo näistäkin ajatuksista löytyy paljon korjattavaa.
TykkääTykkää
Taskila ei sanonut, että Jumalan seurakunta on ”ihmissilmin nähtävissä”. Päinvastoin, hän epäilemättä tietää, mitä Luther kirjoitti Johanneksen ilmestyksen esipuheessa (vanha käännös):
”Toisen kerran neuvoksi sitä suurta, vaarallista ja moninaista pahennusta vastaan, joka kristikunnassa tapahtuu. Sillä että niin voimallisen vallan ja paisteen piti sotiman kristikuntaa vastaan, on se peräti ilman yhdetäkään muodotta monen murheen, ja väärän opin ja muun heikkouden kautta salattu: että järjen ja luonnon on mahdotoin kristikuntaa tuta; vaan se luopuu ja pahenee hänestä, ja kutsuu sen kristilliseksi kirkoksi, joka on kristillisen kirkon pahin vihollinen, ja kutsuu ne tuomituiksi ja vääriksi opettajiksi, jotka oikiasta kristillisestä kirkosta ovat, niinkuin tähän saakka paavin ja Mahometin alla ja kaikkein vääräin opettajain tykönä on tapahtunut; ja niin tämän uskonkappaleen kadottavat: minä uskon yhden pyhän Kristillisen seurakunnan. Niinkuin nytkin muutamat, jotka viisaat olevinansa ovat, tekevät: että he näkevät väärän opetuksen, eripuraisuuden ja moninaiset puuttumukset, ja että monta väärää ja pahaa kristittyä on, tuomitsevat he kohta ja vapaasti, ettei yhtäkään kristittyä ole; sillä he ovat kuulleet, että kristittyin pitää oleman pyhän, rauhallisen, yksimielisen, rakkaan ja hyvätapaisen kansan, sentähden he luulevat, ettei yhtään pahennusta, ei yhtään väärää oppia eikä yhtään puuttumusta oleman pidä, vaan päänänsä rauhaa ja hyvää tapaa.
Näiden pitää tätä kirjaa lukeman ja kristikuntaa toisilla silmillä katseleman ja ei järjellä. Sillä tämä kirja (luulen minä) näyttää kyllä kauheita ja julmia petoja, peljättäviä ja vihaisia enkeleitä, hävittäväisiä ja vaarallisia vaivoja. En minä tahdo puhua niistä muista suurista virheistä ja puuttumuksista, jotka kuitenkin kaikki kristikunnassa ja kristittyin seassa olleet ovat: että toisi senkaltaiset menot kaiken järjen kristikunnassa peräti kadottavat. Me näemme siis tästä selkiästi, kuinka kauhia pahennus ja puuttumus on ennen meidän aikojamme ollut, koska kristikunta kuitenkin parhain olevan luultiin: että meidän aikamme sen suhteen olis kultaiseksi vuodeksi luettava. Etkös luule pakanain siitä pahentuneen ja kristityt vastahakoisena, ilkiänä ja riiteleväisenä kansana pitäneen?
Tämä kappale: (minä uskon yhden pyhän kristillisen seurakunnan) on niin hyvin uskonkappale kuin muutkin, jonka tähden ei järki taida sitä tuta; vaikka vielä kaikki nenälasit sen päälle pantaisiin, kyllä perkele sen pahennuksella ja eriseuralla peittää taitaa, että sinun pitää siitä pahentuman. Jumala myös taitaa kaikkinaisella virheellä ja puuttumuksella sen salata, että sinä siitä hokariksi tulet ja väärin sitä tuomitset. Ei se tahdo näyttää, vaan uskottaa, mutta usko on niistä, joita ei nähdä, Hebr. 11:1. Ja hän laulaa Herransa kanssa myös tätä virttä: autuas on se, joka ei pahene minussa. Kristitty on kyllä itsellensä salattu, niin ettei hän omaa pyhyttänsä ja hyviä tapojansa näe, vaan näkee ainoasti kaikkia vikoja ja saastaisuutta itsessänsä: ja sinä olet viisas olevinas ja tahdot nähdä kristikunnan sokialla järjelläs ja saastaisilla silmilläs.
Tärkeimmästi: meidän pyhyytemme on taivaassa, kussa Kristus on, ei silmäin edessä tässä maailmassa, niinkuin myytävä kalu turulla. Sentähden anna pahennuksen, eriseuran, väärän opein ja puuttumukset olla, ja tehdä mitä he voivat: kuin evankeliumin sana ainoasti meidän tykönämme puhtaana pysyy, ja me siitä paljo pidämme ja sitä rakastamme, niin meidän pitää tietämän, että Kristus on meidän kanssamme ja tykönämme, jos vielä kaikkein kurjimmasti käy. Niinkuin me tässä kirjassa näemme, että Kristus kaikkein vaivain, petoin ja pahain enkelitten seassa on kuitenkin pyhäinsä kanssa ja tykönä, ja saa viimein voiton.”
P.S. Lutherin tulkinta Matt. 5:18:sta on linjassa Gal. 1:8:n ja 2. Joh. 9:n kanssa.
TykkääTykkää
Kiitos Luther-sitaatista, Mikko. Vanhoja käännöksiä on aina hauska lukea. Epäilemättä Taskilakin Lutherinsa tuntee.
Edellä kommentoin:
>> Taskila kirjoittaa: ”Jumalan valtakunnan evankeliumia julistetaan Jumalan seurakunnan kautta.” Missä siis on se ihmissilmin nähtävissä oleva seurakunta, joka edelleen Taskilan sanoin ”toimii Jumalan äänenä, kun se opettaa kirjoitetun Jumalan sanan mukaisesti ja pysyy näin oikeassa evankeliumissa eli Kristuksen opissa”? >>
Kommenttini oli koottu kahdesta Taskilan alustuksen kappaleesta:
>> Jumalan valtakunnan evankeliumia julistetaan Jumalan seurakunnan kautta. Evankeliumin työ etenee ja menestyy, koska Jeesuksen lähetyskäskyssä on mukana kaikki jumaluuden kolme persoonaa.
—
Kristitty ei voi uskoa eri tavalla kuin pyhä yhteinen seurakunta opettaa. Kun Kristus – tie, totuus ja elämä (Joh. 14:6) – on Henkensä kautta seurakunnan keskellä, seurakunta kilvoittelee yhdessä uskossa, opissa ja toivossa. Se toimii Jumalan äänenä, kun se opettaa kirjoitetun Jumalan sanan mukaisesti ja pysyy näin oikeassa evankeliumissa eli Kristuksen opissa. Tähän kätkeytyy myös Pyhän Hengen kautta avautuva pyhä salaisuus siitä, että seurakunta on erehtymätön. >>
Ei Taskila tosiaankaan sano, että Jumalan seurakunta on ”ihmissilmin nähtävissä”. Mutta hän sanoo, että Jumalan valtakunnan evankeliumia julistetaan Jumalan seurakunnan kautta, ja että seurakunta (pyhä yhteinen seurakunta?) toimii Jumalan äänenä. Miten näkymätön seurakunta voisi tämän tehdä? Mitä Taskila tarkoittaa?
Minulle käsitteet ”Jumalan seurakunta” tai ”pyhien yhteys” tarkoittavat todellista, näkymätöntä ja erehtymätöntä Kristuksen seurakuntaa, jonka jäsenet Jumala yksin tietää. (Tässä luulisin seuraavani Lutherin ajatuksia.) Tällaisena sitä ei voi nähdä edes uskon kautta, eikä se myöskään voi opettaa tai julistaa evankeliumia korvin kuultavalla tavalla. Tämän voivat tehdä vain silmillä nähtävissä ja korvin kuultavissa olevat ihmiset, joiden kuulumista todelliseen Jumalan seurakuntaan emme voi tietää.
Vai voimmeko sittenkin? Onko Pyhä Henki sittenkin antanut meille tällaisen henkien erottamisen lahjan? Meille kaikilleko, vai vain joillekin?
TykkääTykkää
Sitaatissani Ilmestyskirjan esipuheesta Luther ei kirjoita, ettei kristikuntaa voisi lainkaan nähdä. Sen sijaan hän toteaa, että sitä on katseltava ”toisilla silmillä”. Luther myös kirjoitti Isossa katekismuksessa kolmannen uskonkappaleen kohdalla, kuinka hän uskoo olevansa Pyhän Hengen kokoaman seurakunnan jäsen. Hän ei nähdäkseni pitänyt tätä jäsenyyttä vain opillisena, vailla empiiristä pohjaa olevana abstraktiona, koska hän kirjoitti olevansa osallinen sen keskinäisestä yhteydestä. Hän myös viitoitti tien, jonka kautta pyhien yhteisöön pääsee:
”Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta. Siihen minäkin kuulun, olen sen osa ja jäsen, osallinen sen kaikista aarteista ja keskinäisestä yhteydestä. Pyhä Henki on vetänyt minut siihen ja liittänyt sen jäseneksi antamalla minun kuulla Jumalan sanaa, jota edelleenkin saan kuulla. Sanan kuulemisesta alkaa pääsy pyhien yhteisöön. Ennen kuin siihen pääsimme, olimme kokonaan Perkeleen omia emmekä tienneet Jumalasta ja Kristuksesta yhtään mitään. Mutta Pyhä Henki pysyy viimeiseen päivään asti pyhässä seurakunnassa eli kristikunnassa. Sen välityksellä hän vetää meidät yhteyteensä, sitä hän käyttää sananjulistukseen ja -harjoitukseen, sen välityksellä hän pyhittää meidät ja kasvattaa pyhyydessä. Näin me joka päivä kasvamme ja vahvistumme Pyhän Hengen luomassa uskossa ja uskon hedelmissä.”
Johanneksen evankeliumissa (10:3-4) Jeesus sanoo lampaidensa seuraavan häntä ”koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä”. Hän opetti äänensä kuuluvan myös hänen palvelijoidensa välityksellä, sillä ”joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt (13:20).
Uudessa testamentissa henkien erottaminen on seurakunnalle annettu lahja ja tehtävä. 1. Johanneksen kirjeen 4. luvussa kehotetaan aktiivisuuteen henkien tutkimisessa. 1. Kor. 12:10 mukaan toisilla on tähän erityislahjoja, mutta tämä tuskin antaa muille lupaa välinpitämättömyyteen.
TykkääTykkää
Ev.lut. kirkon jäsenenä suhtaudun tietysti Tunnustuskirjoihin vakavasti. Mutta niitäkin voidaan – kuten hyvin tiedät – ymmärtää monella tavalla. Luin tuon Ison Katekismuksen kolmannen uskonkappaleen selityksen kokonaan, enkä vieläkään oikein ymmärrä…
Luther näyttää pitävän ”pyhää kristillistä kirkkoa” ja ”pyhien yhteyttä” samaa tarkoittavina. Tämä on myös se Pyhää Henkeä varten maailmassa oleva erityinen yhteisö, äiti, joka Jumalan sanalla synnyttää jokaisen kristityn ja kantaa häntä. Luther myös kritisoi uskontunnustuksen saksankielistä sanamuotoa ja kirjoittaa: ”Myöskään uskontunnustukseen lisättyä sanaa communio ei pidä kääntää sanalla Gemeinschaft (yhteys), vaan sanalla Gemeine (yhteisö). Eihän se ole mikään muu kuin huomautus, selitys, jonka joku on halunnut lisätä tulkitsemaan sanoja ’kristillinen kirkko’.”
Tätä ”huomautusta” Luther edelleen selittää:
”Lisäyksen ydinajatus on siis tämä: Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta. Siihen minäkin kuulun, olen sen osa ja jäsen, osallinen sen kaikista aarteista ja keskinäisestä yhteydestä. – – – Mutta Pyhä Henki pysyy viimeiseen päivään asti pyhässä seurakunnassa eli kristikunnassa. Sen välityksellä hän vetää meidät yhteyteensä, sitä hän käyttää sananjulistukseen ja -harjoitukseen, sen välityksellä hän pyhittää meidät ja kasvattaa pyhyydessä.”
Ei tämä lisäselityskään oikein ymmärrystäni avannut. Näyttää siltä, että tässä ”pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä” samaistuu ”pyhän seurakunnan” ja ”kristikunnan” kanssa. Edellisen kappaleen perusteella se samaistuu myös ”pyhien yhteyden” ja ”kristillisen kirkon” kanssa.
Lutherin tarkoitusten ymmärtäminen vaatisi Saksan kirkkopoliittisen tilanteen hyvää tuntemista kirjoitusajankohtana. Sitä minulla ei ole. Hän oli perustamassa ”puhdistettua” kirkkoa ja joutui vetämään rajaa paitsi Rooman myös muiden reformaattoreiden ja hurmahenkisten suuntaan. Ecclesiola in ecclesia -ajatuksensa hän oli tähän aikaan jo hylännyt. Mitä ”ydinseurakuntaa” olisi ”pyhässä seurakunnassa” tarvittukaan? Toisaalta, mitä ”kasvattamista pyhyydessä” pelkkien pyhien ihmisten joukko tarvitsisi?
Oma arveluni on, että Luther lopulta päätyi varsin selkeisiin ratkaisuihin. Hän tunnusti ”pelkkien pyhien ihmisten” olemassaolon. Nämä reaaliset ihmisiä muodostavat ”todellisen Kristuksen kirkon”, jonka laajuus ylittää kaikki maantieteelliset, sosiologiset ym. rajat. Sen jäsenillä on vain ”uskon yhteys”. Tässä mielessä Lutherkin sanoo olevansa sen jäsen ja osallinen sen keskinäisestä yhteydestä.
Uskon edelleen, että Luther ajatteli ”todellisen Kristuksen kirkon” olevan näkymätön ja sen jäsenten olevan vain Jumalan tiedossa. En voi ajatella, että Pyhä Henki tätä ”jäsenluetteloa” kenellekään ihmiselle paljastaa, vaikka voikin tiettyjä karismoja (jopa henkien erottamisen lahjan) antaakin. Tuskin Lutherkaan näin ajatteli. Sanoessaan ”siihen minäkin kuulun” hän vain ilmoitti miten hän omalta kohdaltaan uskoi. Olisiko hän ystävistään (esim. Melanchthonista) ollut valmis sanomaan samaa? Tuskin – hän toki tiesi olevansa erehtyväinen.
Toisaalta ajattelen, että ”todellisen Kristuksen kirkon” rajat ylittivät Lutherilla jopa kirkkokuntien rajat. Muistelen hänen sanoneen, että tosikristittyjä löytyy myös paavilaisista ja ortodokseista? Varmaan hän myös uskoi rippi-isänsä Johann von Staupitzin kuuluvan joukkoon, vaikka Staupitz ei yhtynyt reformaatioon, vaan pysyi katolisessa kirkossa.
jatkuu…
TykkääTykkää
Augsburgin tunnustuksesta: ”Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.”
Toisaalta Lutherin mukaan ”pyhällä, kristillisellä seurakunnalla maailman alusta alkaen aina sen loppuun asti – – – on sivullansa pahoja ilkimyksiä, joista se ei voi päästä eroon, ja että siis tässä maallisessa elämässä hurskaat ja pahat aina ovat sekaisin”. (Kirkkopostilla II, 5. lopp. jälk. sunn., evankeliumisaarna.)
Voisiko tämän lyhyesti tiivistää: Kirkko on uskovien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan? Minulle se ainakin riittäisi, kenties Lutherillekin? 🙂
Oikean kirkon, seurakunnan ja opin kriteeriksi jäänee lopulta vain Raamattu-periaate (sola scriptura). Taskilan sanoin: ”Opin yksimielisyyttä tulee hakea Jumalan sanan pohjalta, tutkimalla Raamattua Pyhän Hengen valossa.” Oikean opin avautumisessa siis auttaa Pyhä Henki, mutta kun se on löydetty, on se avoin Raamatun pohjalta kaikkien arvioitavaksi. Täydellinen, viimeistä piirtoa myöten oikea oppi voinee kuitenkin olla vain sillä todellisella näkymättömällä Kristuksen kirkolla. Täällä reaalimaailmassa meidän on tyydyttävä vähempään.
Kaikkinainen eksklusiivisuus voi mielestäni olla vain opillista laatua. Oikean opin kriteerinä taas voi olla vain sen raamatullisuus. Ongelmana on vain, kuinka tiukat rajat oikealle opille on asetettava – täällä reaalimaailmassa kun emme voi täydellisyyttä tavoittaa. Täydellisyyttä voivat vaatia vain ne, jotka uskovat varmasti omistavansa ”asuvaisen Pyhän Hengen”. Tämä taas johtaa meidät suoraan takaisin ”inhan hirviön” kitaan.
TykkääTykkää
Tuskin vieläkään pääsemme tuon hirviön peijaisia viettämään. Kuulen edelleen sen pilkallisen naurun: ”Ethän edes tiedä nimeäni!” Olen näkevinäni myös ammattiteologien alentuvan hymyn heidän seuratessaan amatöörimäisiä ohilaukauksiani. Miksi asia ei heitä kiinnosta, vaikka heillä on tarkemmat ja järeämmät aseet käytössään? Ehkä he eivät usko koko hirviön olevan olemassakaan?
Mieleen tulee Bengt Pohjasen kuvaama maaninen Korpela-tutkija, jonka avioliitto päättyi eroon. Vaimo sanoi lähtiessään: ”En halua olla naimisissa Toivo Korpelan kanssa!” Näin varmaan kävisi minullekin, jos minulla olisi vaimo. Kukapa haluaisi olla naimisissa inhan hirviön kanssa! 🙂
Mutta vakavasti puhuen – hyvinhän tämäkin asia on muiden mukana edennyt. Monta palasta kuitenkin vielä puuttuu. Tarkkoja määritelmiä todella tarvitsemme, jotta emme puhu toistemme ohi. Suopeuden periaatetta on kuitenkin mielestäni noudatettu, mikä onkin rakentavan debatin tunnusmerkki. Kiitos siitä kaikille.
Jaakolle toivon onnellista ja siunauksellista ratkaisua tukalassa tilanteessaan, johon omantunnon seuraaminen ja rehellisyys ovat hänet johtaneet.
TykkääTykkää
Kristus ei sanonut: Minä olen siellä missä on oikeaksi viilattu oppi.
Sen sijaan Hän sanoi: Nämä merkit seuraavat niitä jotka uskovat; riivaajien karkottaminen, kielillä puhuminen, sairaiden parantaminen, myrkyn nauttiminen vahingoittumatta, käsin käärmeiden pitely.
Paavali sanoi: minä otan selkoa heistä (valheveljistä), en heidän puheistaan vaan heidän voimastaan.
Kristus on yliluonnollista voimaa, ei teologiaa.
TykkääTykkää
Jeesus sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” Tässä kai se asia on tiivistettynä: Kristus itse on se oikea oppi. Tämän uskominen ei varmaan vaadi oikeaksi viilattua teologiaa, siitä olen Eevan kanssa samaa mieltä.
Mutta Jeesus sanoi myös: ”Taas on kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi’.” Tämäkin on hyvä muistaa omia ja valheveljien voimia testatessaan.
Joka tapauksessa toivon että olet löytänyt/ löydät etsimäsi, etkä tule pettymään.
TykkääTykkää
Jos kerran Kristukselle ei ole tärkeää oikeaksi viilattu oppi, niin erehtyikö tämä näkemäsi ”Kristus” sitten kertoessaan sinulle, että Suomessa ei ole elävää kristillisyyttä (Kristuksen kirkkoa)?
Jos Kristukselle ei ole tärkeää oikeaksi viilattu oppi, miksi mainitsit, että kävit oikeaoppisella kasteella Jordan virrassa?
Jos Kristukselle ei ole tärkeää oikeaksi viilattu oppi, miksi sinulle on tärkeää kutsua Jumalaa nimellä ”Elohim” tai ”El”?
Raamattu ei puhu mitään siitä, että Jumala alkaisi paljastamaan jotain kirkkohistorian vaiettuja salaisuuksia, kun rukoilemme Häntä jollain tietyllä nimellä, tai ylipäänsä rukoilemme Häntä.
Ihmeiden ja merkkien perässä juoksevat ovat usein lihallisia, niin kuin Jeesuskin useissa kohdin antoi ilmi. Ei tule kieltää sitä, että ihmeitä voisi vielä nykyäänkin tapahtua, kyllä niitä tapahtuukin, ne eivät kuitenkaan ole Kristuksen evankeliumin ydin ja sen huomaat, kun luet Paavalin ja muiden apostolien kirjeitä. Niissä kirkastetaan Kristusta, eikä korosteta ihmeitä ja merkkejä.
Paavalin mielestä profetoiminen ja kielilläpuhuminen lakkaa ja lopulta kaikki muu on turhaa, ellei ole rakkautta (1.Kor.13). Näin on myös ihmeiden ja merkkien laita. Ne ovat turhia, ellei ole rakkautta. Paavalilla oli kyllä apostolisen viran kautta Hengen lahjat tehdä ihmeitä, en tiedä, mistä voimasta tuossa on kysymys, mutta jostain sellaisesta, mitä meillä ei nykyään ole, mutta millä Paavali pystyi todentamaan oman apostolisen auktoriteettinsa, joka oli kyseenalaistettu opettamalla erilaista oppia kuin mitä hän opetti. Ja Kyllähän sen huomaa, kun noita äärikarismaatikkojen ja Word of Faith -eksyttäjien videoita vaikka Youtubesta katsoo, niin suurimmassa osassa ihmiset on täysin lihallisia ja heidän todistuksensakin kertovat vain siitä, kuinka Jumala on avannut heille huikeita salaisuuksia ja antanut rahaa ja ihmeitä ja merkkejä ja kustantanut ulkomaanmatkoja ja kaikkea mitä vain olla saattaa. Parannuksen teosta ja syntien anteeksisaamisesta aika harvoin, jos koskaan, puhutaan. Useinkaan nämä tällaiset ihmeet ja merkit eivät ole Jumalasta, vaan saatanasta itsestään ja sen todistaa näiden valheapostolien hedelmät.
Jos sinulle Kristus on yliluonnollista voimaa ja ihmeellisiä temppuja ja salaisuuksia, miltä minusta vaikuttaa, niin sinut on saatana pettänyt ja vienyt pahasti harhaan. Kristus ei ole mikään raha-automaattiyhdistys tai lottokuponki tai ihmeautomaatti tai joulupukki. Ja Jumalalle on aivan sama rukoiletko häntä nimellä ”Allah” vai ”Jumala” vai ”Elohim” tai muu nimi, mikä selkeästi viittaa Jumalaan sikäli kun me sen ymmärrämme. Eikä Raamattu anna sellaista todistusta, että Jumala alkaisi avata meille jotain ihmeellisiä juttuja, kun rukoilemme Häntä jossain tietyssä paikassa, tietyllä nimellä jne.
Neuvon sinua Paavalin sanoin koettelemaan itseäsi, että asuuko Kristus todella sinussa. Ota esille Jumalan sana, Raamattu ja katso mitä siellä lukee, äläkä usko sokeasti kaikenlaisia näkyjä ja merkkejä mitä olet ehkä saanut, ellet pysty todentamaan niitä selvästi Jumalan sanalla. Mielestäni nämä Jumalan paljastamat salaisuudet esimerkiksi kuulostavat mieluumminkin saatanan juonilta, kuin Jumalan ilmoitukselta. Raamatun mukaan saatana voi esiintyä myös valkeuden enkelinä (2. Kor. 11:14).
Koettele Henget (1. Joh. 4) Jumalan sanalla, elä millään tunteella tai kokemuksella. Koettele kaikki ja pidä se, mikä on hyvää (1. Tess. 5) ja Jumalan sanan mukaista. Paavali myös em. kohdassa sanoo juuri niin kuin mainitsin aiemminkin, että ei pidä halveksua esimerkiksi profetoimista, mutta jatkaa sitten, että KOETELKAA, juuri siksi, koska kaikenlaisia eksyttäjiä on ja tulee maailmaan.
Tässä on hiukan äärikarismaattisuuden hedelmiä ja näitähän youtubessa riittää. Erittäin pieni osa äärikarismaatikoista on millään tavalla asiallisia:
TykkääTykkää
Jumalan voima ei ole hävinnyt mihinkään. Minä ainakin olen ajanut ulos riivaajia Jeesuksen antamalla auktoriteetilla. Hedelmistä päätellen Kristuksen kirkkoa ei ole mailla halmeilla. Sairaat eivät parane, ei ole kielillä puhumista, ei profetoimista eikä muitakaan uskon tunnusmerkkejä. On vain loputtomia teologisia jaaritteluja. Todellinen Jeesuksen seuraaja on enemmän kuin äärikarismaatikko. Heidän puuhansa ovat vain pikkunäpertelyä epäpuhtaiden henkien kanssa.
Oikea oppi on selvä: usko että Jeesus on Jumalan poika ja ota kaste. Siinä on riittävästi. Kaikki muu on viilausta ja uskon puutetta.
TykkääTykkää
Lueppas Eevaoksa ensimmäisestä korinttolaiskirjeestä luvut 12 ja 13, niin huomaat, mikä on Paavalin mielestä lopulta tärkeintä (hedelmää) ja huomaat myös sen, että ensinnäkään kaikki eivät saaneet mitään armolahjoja, mutta myös sen, että profetoiminen ja kielillä puhuminen lakkaa.
Johannes kastaja ei tehnyt yhtään tunnustekoa tai ihmettä, mutta silti Jeesus pitää häntä profeetoista suurimpana. Liekkö tuo ollut edes oikeen uskomassa ”hedelmistä” päätellen?
Jeesus opetti opetuslapsilleen, miten näihin ihmeisiin jne. tulee suhtautua ja että pitääkö niistä tehdä elävän uskon tuntomerkkiä:
”Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: ”Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden”. Silloin hän sanoi heille: ”Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman. Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava. Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa.”” (Luuk. 10:17-20)
”Jos silloin joku sanoo teille: ’Katso, täällä on Kristus’, tahi: ’Tuolla’, niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.” (Matt. 24:23-24)
Jeesus puhuu juuri elävästä uskosta ja sen tuntomerkeistä, jotka eivät Hänen mielestään ole ihmeet ja merkit, eivätkä ne, että on tehnyt voimallisia tekoja ja ajanut ulos riivaajia, niin kuin sanoit tehneesi. Juuri tätä ennen hän sanoo, että hedelmistään he heidät tunnette:
”Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’” (Matt. 7:22)
Mitä Raamattu sanoo sitten Hengen hedelmistä?
”Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.” (Gal. 5:22)
”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:35)
Ensimmäinen Johanneksen kirje esimerkiksi puhu myös käytännössä kokonaan siitä, mistä tunnistaa elävän uskon, eikä siellä mistään ihmeistä ja merkeistä puhuta.
Silloin jos haetaan elävän uskon hedelmiä ihmeistä ja merkeistä, katsotaan aivan kaikkea muuta kuin mitä Raamattu kehoittaa katsomaan elävän uskon tuntomerkkeinä.
Mielestäni on fiksua olla sitä mieltä, että ei se haittaa, vaikka tapahtuisi ihmeitä tms., mutta ei niistä missään nimessä mitään elävän uskon tuntomerkkejä voi tehdä, koska Paavalikin on sitä mieltä, että ei kaikilla ole näitä.
Sitä paitsi, kyllä oppi on tärkeä, eikä voi sanoa, että kaikki opillinen keskustelu on uskon puutetta. Se on juuri sitä hurmahenkien ja äärikarismaatikkojen puhetta, että ikään kuin kaikki muu paitsi usko ja kaste on turhaa jaarittelua ja uskon puutetta, vaikkei elävää uskoa varten vaaditakkaan mitään laajaa opillista ymmärrystä, kuitenkin on pyhityksen seurausta, että ymmärrys ja tieto kasvaa. Sellainen puhe kuitenkin, että oppi on turha ja kunhan uskoo vain Jeesukseen, riittää ja muu on uskon puutetta, on juuri tyypillistä niille hurmahenkipiireille, joissa ei Raamatuita tarvita, kunhan nähdään ihmeitä ja merkkejä. Ja ne piirit ovat juuri niitä saatanan eksytyksiä, joista Raamattu varoittaa.
TykkääTykkää
Lisään vielä, että ei kannata takertua yhteen kohtaan Raamatussa (niinkuin nyt siihen, että nämä merkit seuraavat heitä), vaan katsoa laajempaa kokonaisuutta. Kyllä ne merkit seurasivat apostoleja, mutta Jeesus ja apostolit varoittavat nimenomaan näistä ihmeistä ja merkeistä niin useita kertoja ja ohjaavat kuulijansa katsomaan elävän uskon hedelmiä aivan muualta kuin niistä, että pitäisi jo hälytyskellojen soida, jos ihmeitä ja merkkejä jossain piireissä pidetään elävän uskon tuntomerkkeinä.
Ja se, että äärikarismaatikot ja muut hurmahenget sanovat, ettei oppi ole tärkeä, tukee juuri sitä heidän eksytysteologiaa, että silloin ihmisiä on helppo vedättää, kun he eivät tunne Kirjoituksia eivätkä todellista Jumalan voimaa, joka on Kristus itse ja Kristus vapauttaa meidät synnin orjuudesta. Ihmeet ja merkit ei sitä tee. Amerikassa, voi varmaan sanoa, että suurinosa äärikarismaattisista johtajista ja muista eksyttäjistä on lopulta paljastunut rahanahneiksi huijareiksi, huorintekijöiksi jne. Siinä meillä ne hedelmät näkösällä.
Kun eivät kärsineet tervettä oppia, eivätkä ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, näin kävi, käy ja tulee käymään.
TykkääTykkää
Ja vielä jatkan senverran tuosta eksytysteologiasta, että ihan samantyyppistä ajattelua on valitettavasti viljelty paljon vl-liikkeessä, että oppi ja teologia ovat turhia, kun vaan ”uskotaan omat synnit anteeksi”. Tästä syystä liikkeessämme on erittäin paljon kuollutta kristillisyyttä. Ihmiset eksyvät, kun eivät tunne Kirjoituksia, eivätkä Jumalaa ja evankeliumi typistetään synninpäästön sanoiksi, eikä todellista evankeliumin ymmärrystä ole. Tämä kävi selväksi erään henkilön eräästä kysymyksestä, joka esitettiin eräällä ryllä eräässä tilaisuudessa ja johon porukka vastasi kädennostolla.
TykkääTykkää
Ehkä yritän tässä ajaa takaa sitä että Jeesus ei suinkaan ollut kliininen lainoppinut. Hän rikkoi sapatin kun sydämen laki vaati eikä jakanut kivitystuomioita avionrikkojille.
Nykyään hän voisi olla raisiolainen levyseppähitsaaja joka puhuisi voimakkaasti kirkkoa ja papistoa vastaan- ja mikä ärsyttävintä-tekisi kiistattomia ihmeitä kulkiessaan.
Varsin problemaattinen hahmo kaukana kaikesta järjellisestä.
Sellainen on myös todellinen Jeesuksen seuraaja: kukaan ei tiedä onko hän peräisin helvetistä vai taivaasta.
TykkääTykkää
Tuosta Eevan kommentin viimeisestä lauseesta tuli mieleeni korpelalaisuus. Sehän oli vl-peräinen hurmosliike 1930-luvun puolivälissä lähinnä Tornionlaakson länsiosissa. Perustaja Toivo Korpela (1900–1963) oli ähtäriläinen pientilallinen, joka SRK:n kielloista huolimatta aloitti saarnatoimintansa. Kullervo Hulkonkin mukaan Korpela sai aluksi aikaan lähes alkuherätyksen kaltaista parannuksentekoa.
Myöhemmin liike päätyi Sigurd Siikavaaran johtoon, jolloin varsinainen ”villitys” alkoi. Korpela oli tällöin jo palannut Ähtäriin, eikä enää saarnannut julkisesti. Siikavaaran johtamia jumalanlapsia voi todella kuvata Eevan tavoin: ”Sellainen on myös todellinen Jeesuksen seuraaja: kukaan ei tiedä onko hän peräisin helvetistä vai taivaasta.”
Näihin ajatuksiin johduin, koska olen juuri lukemassa Bengt Pohjasen romaanitrilogiaa: Kristalliarkki (1987), Kolmen kyynärän Jumalat (1988) ja Korpelan enkelit (1989). Pohjanen kietoo yhteen faktaa ja fiktiota, menneisyyttä ja nykyisyyttä. Hän ei vähättele tai pilkkaa liikkeeseen kuuluneita ihmisiä, ei edes sen johtohahmoja. Uskonnon lisäksi heitä ”riivasi” kommunismi ja Lapuan liike. Syvä pohjoisen vähäväkisten mielenmaiseman ymmärrys on hämmästyttävä.
Liikkeestä lienee joitakin jälkiä vieläkin löydettävissä. Onko esim. Markulla joitakin muistoja tai tarinoita Pellosta? Tiettävästi korpelalaiset (tai palestiinalaiset) myös siellä tunnettiin?
TykkääTykkää
”Sellainen on myös todellinen Jeesuksen seuraaja: kukaan ei tiedä onko hän peräisin helvetistä vai taivaasta.”
Mitä tarkoitat tällä?
TykkääTykkää
Tarkoitan sitä että kun Jumalan voima toimii, ihmisillä on hankaluuksia arvioida mistä lähteestä voima on peräisin. Se johtuu siitä että maailma ei tunne Jumalan henkeä. Jeesuksen toimintaa pidettiin demonisena ja häneltä yritettiin selvittää valtuuksia joilla hän toimi.
Lopulta päätettiin että parasta laittaa päiviltä mokoma kummajainen, hurskaitten ihmisten rauhaa häiritsemästä.
Jeesuksen seuraajina emme ole paremmassa asemassa. Meitä pidetään riivattuina ja paholaisen lähettiläinä koska Jumalan voima on tuntematon ihmiselle.
TykkääTykkää
Esimerkkinä seuraava:
Olin töissä eräässä ev lut kirkossa. Sinne oli hankittu jostakin riivaajahenkiä temppuja tekemään. Oli kyse Hengen uudistus kirkossamme-liikkeestä ja joistakin karismaattisista suuntauksista. Joissakin tilaisuuksissa alkoi tulla kummallisia manifestaatioita. Ikkunat särkyilivät itsekseen ja muuta. Minun käskettiin pitää sielunhoidollinen keskustelu karismaattisessa rippikoulutapahtumassa riivaantuneelle nuorelle. Jouduin todistamaan pahan läsnäoloa mutta lyhyen keskustelun jälkeen henki lähti nuoresta. Minut potkittiinkin sitten pois kirkosta koska paljastin Jumalan voimalla riivaajien läsnäolon. Perään tuli kirkkoherralta viestiä että minä se itse asiassa olen sielunhoidon tarpeessa. Papeille riivaajahenkien manifestaatiot kävivät Pyhän Hengen työstä. Sen sijaan todelliset uskovat ajettiin yksi toisensa jälkeen pois työpaikalta.
TykkääTykkää
Myöhemmin tapasin erään kirkossa työskennelleen papin ja hän syytti minua epäsuorasti saatananpalvonnasta ja toinen pappi yritti ajaa minusta
okkulttisia henkiä ulos.
Todellisuudessa koko kirkonväki oli hörpännyt hengellistä oksennusta luullen sitä uudeksi viiniksi.
Kamalia asioita tapahtui siinä seurakunnassa ja kaikku oli huolellisesti verhoiltu valkeuden kaapuun.
TykkääTykkää
En toki voi tarkalleen tietää, mistä nimenomaisista asioista tai minkä takia sinua on syytetty tai minkälaisia manifestaatiot olivat ja mitä tapahtui tuossa sielunhoitotilaisuudessa, joten en ala sieluntilaasi arvioimaan tai ottamaan kantaa, oletko elävä kristitty tms.
Kannattaa kuitenkin muistaa se, että Jumalan sanalla tulee punnita kaikki. Olisin myös erittäin tarkkana näiden Kristus -näkyjen tms. kanssa, koska ei olisi mitään uutta, että joku on nähnyt ties mitä näkyjä, ja ”jumala” on alkanut hänelle näyttämään kaikenlaista, mikä ei taatusti ole Jumalasta ja nämä tapaukset eivät useinkaan pääty hyvin.
En kuitenkaan kiellä sitä, etteikö pahat henget nykyäänkin vaikuta samalla tavalla kuin Jeesuksen aikana, enkä siis näe estettä sille, että tarvittaessa ajetaan myös pois riivaajia tällaisesta pahan hengen riivaamasta ihmisestä. Pysyn kuitenkin kannassani suhteessa siihen, mistä tunnistaa elävän uskon. Niinkuin itsekin totesit tuossa yllä, kaikenlaiset ihmeet ja merkit eivät ole Jumalasta ja siksi myöskään kenenkään uskoa tai sen hedelmiä ei pidä punnita niiden perusteella, tai tehtyjen ihmeiden perusteella.
Kehotan siis edelleen pysymään kaukana äärikarismaattisista ja Uskon Sana (Word of Faith) -liikkeen eksytyksistä, ellei halua tulla täysin eksytetyksi. Meillähän on Suomessa nykyään esim. tämä saarnaajapoika Patrick Tiainen, joka on perustanut oman Uskon Sana -seurakunnan. Näiltä kavereilta kuulee niin paljon kääntymiskertomuksia, ihmeitä ja merkkejä ja parantumisia tapahtuneen, että ihme kun Pohjanmaallakaan tarvii etes enää sairaalaa olla kun ihmisiä paranee niin nopeasti. Näiden liikkeiden todelliset hedelmät on kuitenkin kaikkien näkösällä ja ne ovat kaikkea muuta kuin hyvät.
Näissä eksytyksissä on tyypillistä ”hengestä juopuminen” ja ihme tärinät ja oikut, niinkuin tuosta Heidi Bakerin videosta tuli ilmi. Sanoisin myös, että nämä kielilläpuhumiset ovat pikemminkin huonekalun, banaanin ja ukulelen lausumista takaperin, kuin mitään todellista kielilläpuhumista. Esim. Patrick Tiainen puhuu välillä ruotsiaksentilla noissa videoissa, mitä olen Youtubesta katsonut ja välillä suomiaksentilla, jopa jossain sanoo että ”Muista syödä hunajaa” kielilläpuhumisen lomassa, ilmeisesti se on osa sitä kielilläpuhumista.
Tässä löytyi nyt tämmönen (ei todellakaan minun todistus, mutta laitan huvikseni, kun sattui sama nimi :D) ”Jupen todistus” -video Nouse Suomi -tapahtumasta, joka on tämmönen Suomen eksyttäjien ja hurmahenkien kokoontuminen näin karkeasti sanottuna (puhujina mm. Heidi Baker, Todd White, Patrick Tiainen jne eksyttäjiä.). Mitään ei puhuta synnistä, parannuksen teosta, vaikka elämä annettiin muka Jeesukselle. Välissä narkkas menemään eikä mitään parannuksen tekoa sen jälkeen, Jumala vaan antaa mielettömiä ihmeitä ja kaikki vaan paranee ja Jupe jopa lähtee kertomaan siitä kaverin jalastaki kaikille. Ei sanaakaan syntien anteeksiantamuksesta. Se narkkariki vaan rukoili ilmeisesti jonku ”syntisen rukouksen” ja tulla tupsahti uskoon ilman mielenmuutosta tai parannusta. Ei vaikuta kovin kristilliseltä eikä raamatulliselta. Ja miksi voin sanoa esim Heidi Bakeria, Todd Whiteä ja Patrick Tiaista eksyttäjiksi ja hurmahengiksi? Siksi koska Youtube on täynnä heidän toimiensa ”hedelmiä”.
Voit vaikka verrata tuota todistusta tähän:
Sanottaisko, että tämä viimeisin todistus sisältää ne elementit, mitä kristityn todistuksessa tulee olla. Ensimmäinen ei sisällä muuta kuin kaikkea sitä, mitä lihallinen ihminen tahtoo. Kuka nyt ei tahtoisi Jeesusta, joka antaa meille vallan tehdä temppuja ja ihmeitä, kuka ei tahtoisi Jeesusta, joka antaa meille rahaa, kuka ei tahtoisi Jeesusta, joka on niinkuin pohjaton kultakaivos? Sellaiset ihmiset eivät vain ole kristittyjä, jotka uskovat tällaiseen Jeesukseen.
TykkääTykkää
Kuitenkin Jeesus sanoi että tietyt merkit seuraavat niitä jotka uskovat.
Sitä ei voi kukaan kumittaa pois. Tässä on Jeesus laittanut kovan palan purtavaksi uskonoppineille.
Eihän Johanneksen ilmestystäkään ollut ennen kuin se annettiin hänelle. Eikä pakanalähetystä olisi aloitettu ilman Pietarin näkyä.
Eikä Jeesusta olisi syntynyt jos Pyhä Henki ei olisi vaikuttanut ihmeraskautta.
Minusta te olette eksyneet teologisiin saivarteluihin ja ihmisviisauteen. Niinkuin Jeesus sanoi: te kyllä tutkitte kirjoituksia luullen löytävänne niistä elämän.
TykkääTykkää
Niin sanoi, enkä kiellä sitä. En myöskään kiellä sitä, etteikö joku voisin nähdä oikeita näkyjä tai saada oikeata ilmestystä vielä nykyäänkin, mielestäni Raamattu ei sitä suljekkaan pois, sitä en kuitenkaan usko, että opillista (opillisesti pätevää) ilmoitusta tai voi enää tulla, lähinnä ehkä jotain profetiaa tms.. Esimerkiksi David Wilkerson vaikuttaa olleen erittäin asiallinen, saarnasi synnistä, parannuksenteosta, katumuksesta, Kristuksesta, eikä koskaan korostanut ihmeitä ja merkkejä, mutta tyypilliseen helluntalaiseen tyyliin ei myöskään kieltänyt niitä ja taisipa joskus nähdä jotain näkyjäkin. Kuitenkin Wilkersonille tärkeintä oli todellisesti Kristus ja Jumalan palveleminen niinkuin Raamatun pohjalta kuuluu, sellaisen kuvan saa kun hänen saarnojaan kuuntelee.
Sinulla vain näyttää koko Kristus olevan vain ihmeitä ja merkkejä ja näkyjä ja ilmestyksiä ja salaisuuksia eikä paljon muuta, sentakia alleviivaan sitä, että kannattaa olla varovainen niiden kanssa, ettei käy niin, että löydät itsesi tuomiopäivänä siitä joukosta, jolle sanotaan: ”Menkää pois minun luotani te kirotut!”.
Enkä vähiten myöskään sen takia, kun olen joitakin noita Patrick Tiaisen saarnoja katsonut, niin vaikuttaa siltä, että hän melkein asuu Jeesuksen kämppäkaverina, kun niin paljon on näkyjä ja ilmestyksiä. Siihen päälle kun tietää, mitä tämä koko WoF -eksytys on, niin ei paljoa naurata.
Jeesus ei kuitenkaan sanonut, ettei kirjoituksista löydä elämää tai neuvoa siihen, kuinka elämän saa, vaan nimenomaan jatkoi tuosta lainaamastasi kohdasta, että ”ja ne juuri puhuvat minusta”. Ja mikä oli Jeesuksen sanoma? ”Joka uskoo minuun, sen on iankaikkinen elämä”. Itseasiassa Jeesus siis sanoi aivan päinvastoin kuin mitä sanoit. Totean nyt tähän niinkuin aiemmin totesin: ”Te eksytte, koska ette tunne kirjoituksia, ettekä Jumalan voimaa”.
Ja niinkuin aiemmin sanoin, älä takerru siihen yhteen kohtaan, Jeesus sanoi paljon muutakin. Ja jos huomaat, että sinut on petetty, etkä ole koskaan edes tehnyt parannusta synneistäsi, tee parannus ja usko evankeliumi. Ja kyllä ne merkit seuraavatkin kristittyjä. Ne eivät vain ole mitään jatkuvia parantumisia, joita ei kukaan voi todentaa tai ihmetärinöitä ja ukulelen lausumisia takaperin (mitä ainakin suurinosa kielilläpuhumisesta on) sunmuuta roskaa. Vaikka ihmisiä kyllä Jumalan voimasta myös paranee ja ihmeitä tapahtuu. Ne merkit, mitkä kristityistä näkyy, on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen (Gal. 5:22).
1. Kor. 13:
1. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
2. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
3. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
4. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
5. ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6. ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
7. kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
8. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
9. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
10. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
11. Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
12. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
13. Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.
TykkääTykkää
Reformaation juhlavuoteen varmaan sopii myös karismaattisten liikkeiden käsittely – protestantismin perillisiähän ne suurimmaksi osaksi ovat. Varsinkin Amerikan ihmemaassa liikkeiden kirjo on suuri ja sekaan mahtuu häikäilemättömiä ja narsistisia hyväksikäyttäjiä, joiden päämotiivina toimii raha.
Yliluonnolliset ihmeparantumiset, kaatumiset, kuolleista herättämiset ja kielilläpuhuminen ovat joissakin uskonnollisissa piireissä arkipäiväisiä ilmiöitä. Näitä liikkeitä esittelee Terho Miettisen ja Raija Pellin juuri ilmestynyt kirja ”Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa”. Kirjaa lukiessa kannattaa kuitenkin olla varovainen, ettei heitä lasta pois pesuveden mukana.
Vanhempien kotimaisten hurmosliikkeiden selittäjänä ei taloudellisen hyödyn tavoittelu toimi – ei edes kartanolaisuuden kohdalla, korpelalaisuudesta puhumattakaan. Korpelalaiset olivat todellisia Jumalan hulluja, ja liikkeen ymmärtäminen vaatii paitsi kirkkohistoriallista myös sosiologista ja jopa psykiatrista asiantuntemusta. Kannattaa myös lukea Pirkko Puoskarin gradu: ”ME OLEMME MAAN SONTAA JA SIKSI VAPAITA”; ARKTISEN HYSTERIAN JA KORPELALAISUUDEN REPRESENTAATIOISTA BENGT POHJASEN KORPELA-TRILOGIASSA. http://jultika.oulu.fi/files/nbnfioulu-201609292852.pdf
TykkääTykkää
Kun nyt pääsin historian mieliaiheisiini, lainaan tähän Lauri Lahtisen kommentin K24-keskustelusta https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/professori-jouko-talonen-perusteellinen-keskustelu-naispappeudesta-on-srkssa-viela-kaymatta/ Lahtisella on omakohtaista kokemusta herätysliikkeiden sisältä ja hän on toiminut myös vankilalähettinä. Teksti on mielestäni hyvin historiaa ymmärtävä ja oivaltava. Omat ajatukseni kulkevat pitkälti samaan suuntaan. Tässä kommentti kokonaisuudessaan:
>>
Olisikohan hyvä katsoa hiukan maallikkomaisesti, mistä vainme-oppi tuli lestadiolaisuuteen. Kun herätys tuli sinne pohjolaan, niin koko ympäristö oudoksui ilmiöitä, joita toiminnassa oli mukana. Tiettävästi joitakin kirkkovieraita sakotettiin, kun eivät pystyneet viilipyttymäisesti iloitsemaan vain sydämessään. Piti pitää kahdet jumalanpalvelukset, että tavallinen rahvas sai olla rauhassa ilman häisiöitä. Tämä on mielestäni yksi osanen siinä.
Toinen palanen tulee siitä, kun vain muutaman vuosikymmenen vanha herätys alkaa osoittaa hajoamisen merkkejä. Emme tiedä oliko akateemisen viisauden puute syynä vai vain yksinkertainen kiista: Kuka meistä on suurin. Jo vanha Raattamaa näki merkit ja joutui näkemään useammat seurapaikat saman nimen alla samoilla paikkakunnilla. Häneltä kysyttiin: Tulevatko ne toiset autuaiksi? Hän vastasi: ”Tulkoot, jos tulevat, mutta Raamatusta me näemme vain yhden seurakunnan”. Tätä voisi luonnehtia kärttyisän vanhuksen tokaisuksi. Sanat ovat oikeat, mutta tarkoitus väärä. Jumalalla on vain yksi Kristusruumis maan päällä, siinä hän oli oikeassa, mutta toisia pois-sulkeva ajatus on lihallisuutta.
Vainme-oppi on siis alunperin tarkoitettu kylienvälisiin kisoihin ja sen omaksui kai ainakin VL ja EL. Kun sitten tullaan aikaan, jolloin jouduttiin tekemisiin ulkomaailman kanssa, olisi ollut outoa hyväksyä joku muu porukka, kun omat sisaruksetkin tuomittiin. Se on siis maailmalle päässyt korkoa kasvamaan, joka piti olla omaa identiteettiä vahvistava, mutta tuli myöhemmin taakaksi.
Esikoisuus eroaa vanhoillisuudesta sikäli, että se säilytti maallikkoliikkeen muodon, ja se on myös sekä heikkous että vahvuus. VL on mukautunut kirkon menoon paremmin, mutta suojautunut kouluttamalla oman papiston. Kun sitten papistossa on tapahtunut muutos, joka on historiallinen, niin helposti menee ällistyksen sormi hämmästyksen suuhun, miten nyt? Erottautuminen Jumalan valtakunnaksi on saanut hyvän kodin näennäisesti normaalien kuvioiden sisällä. Nyt on tullut laskunmaksun aika. Kaksoisohjaus on lestadiolaisuuden ongelma. Vanhoillisuudessa kirkko/Oulun patruunat, esikoisuudessa kirkko/Lapin wanhimmat. Molemmat toivat omat ongelmansa. Jos toinen liekanaru kiristyy, niin kiristyy toinenkin ja sitten, kun asiat kulminoituvat, se aiheuttaa repeämän.
>>
TykkääTykkää
Eihän siitä mihinkään pääse, että Markuksen evankeliumin loppu korostaa Jeesuksen seuraajia seuraavia ihmeitä ja apostolin sanat eivät voi kumota Opettajansa sanoja… Ja että vl-kristillisyydessä tätä Markuksen evankeliumin paikka on haluttu selittää epäraamatullisesti pelkästään vartauskuvalliseksi. Vaikka on meillä voinut olla kokemuksia suoranaisista ihmeistäkin. – Ja kyllä joku roti pitää olla sillä erityisesti lännen valtakirkkojen harrastamalla teologisella ”viilauksellakin”.
Mutta kuten Jupe edellä kirjoitti, niin paljon on huuhaata ja suoranaista pahan hengen työtäkin tarjolla, kuten oli jo apostolien aikana Simon noidasta lähtien (Apt. 8). Terho Miettinen ja Raija Pelli ovat kirjoittaneet kirjan ”Harhaanjohtajat – vahvat uskossa.” Hän oli myös haastateltavana Sari Valton keskusteluohjelmassa: ”Aivopesua uskon nimissä” http://areena.yle.fi/1-4002765#autoplay=true
Toivo Korpela lienee esimerkki niistä, jotka ovat alkaneet uskossa, mutta lopettaneet lihassa (ks. Gal.3:3). Kullervo Hulkon todistuksen mukaan, oikeata herätystä oli alkuvaiheessa laajalti tapahtunut (vaikka jossakin vaiheessa tämä haluttiin jyrkästi kieltää). Ja olen kuullut, että Kalla-isoisänikin olisi käynyt joskus Toivo Korpelan seuroissa.
Mutta kyllä aivopesua, rahastusta ja harhaanjohtamista tapahtuu kaikillla muillakin rintamilla ja elämän osa-alueilla. – Mutta asiasta toiseen. Jo aiempaan blogiin kommentoin: lauantaina 25.3. oli Kalle Haatasen vieraana teologi Aila Ruoho ohjelmassa ”Pelot ja pelottelu uskonnollisissa yhteisöissä” http://areena.yle.fi/1-3963276 . Aivan niin, kyllä Raamatussakin on paljon paljon asioita ja aiheita, joita ei ole syytä käsitellä pyhäkoulussa eikä välttämättä raamattuluokassakaan – ajatellen esimerkiksi järkyttävää kertomusta ”Iisakin uhraamisesta”… Olen monesti ajatellut, kuinka jaksoivat henkisesti alkuseurakunnan lapset, kun vanhemmat niin kiihkeästi odottivat Kristuksen paluuta – oliko se hengellinen väsymys, johon jo hebrealaiskirje viittaa seurausta tästä ylivirittymisestä?
Mutta mutta, kovin vähälle huomiolle Aila Ruoho jättää sen väkivallan, joka on hengellisten yhteisöjen ulkopuolella ja joka voi olla monin monin kertaista; sanoisinko että ainakin ”tuhatkertaista”. Ja jos jätämme käsittelemättä konkreettisen väkivallan – jota on maailma täynnä myös aatteellisideologisten, taloudellisten, valtapoliittisten syiden vuoksi – niin erityisesti tämä meidän liberaali ihmisoikeuksista huolta kantava länsimainen maailma aivan mässäilee mitä kuvottavimmalla virtuaalisella väkivallalla; elokuvissa, kirjallisuudessa, virtuaalipeleissä… Kuinkahan monta sataa tai tuhatta tappoa päivässä näkeekään ahkera virtuaalipelaaja tai televisokanavilla surffaaja? Saa siinä sitten ihmetellä, jos nuoria ei tylsä koulunkäynti ja työnteko kiinnosta, moni ajautuu huumekierteeseen, syrjäytymiseen, henkiseeen umpikujaan ja jopa itsemurhapelien koukkuun…
”Sehän on vain viihdettä” – mutta kyllä se on sitä kaksinaismoralismia pahimmillaan!
Edelleen yleradioykkösen Horisontissa keskusteltiin 2.4. aiheesta ”Lapsiasiavaltuutettu haluaa uskonnot valvontaan” http://areena.yle.fi/1-4100326 , jossa Tuomas Kurttila haluaa uskonnoille oman valvontaneuvoston lasten oikeuksiin vedoten. Mutta eikö sitä samaa tarvittaisi myös maallisten aatteiden suhteen ja voisiko lapsiasiavaltuutettu nostaa rikos- ja vahingonkorvauskanteen myös valtiotamme vastaan, joka sallii lasten traumatisoinnin edellämainitun väkivaltaviihteen avulla ja 10 000 lapsen surman vuodessa?
TykkääTykkää
Kiitokset Pentille myös Matti Taskilan puhujainkokousalustuksesta! – Kyllähän se vaatii kremnologisia kykyjä, jossa siinä huomaa jotain avautumista. Mutta juju onkin juuri siinä; sitä voivat tulkita niin äärieksklusiivisen ”kolmen kyynärän seurakuntaopin kannattajat” kuin Mikon tapaan avarammin asiaan suhtautuvat omaksi voitokseen. Selkokielellähän näistä asioista ei uskalleta puhua ja ottaa kantaa – varsinkin kun puheenjohtajan vaihdos lienee edessä. – Ja olisi kai puhujainkokouksessa ollut myös uuteen avioliittolainsäädäntöön liittyvää keskusteltavaa ihan tavallisen seurakuntalaisen näkökulmasta, mutta olisiko se ollut liian tulen arkaa kirkko- ja yhteiskuntasuhteiden kannalta? Ja jos olen oikein ymmärtänyt, puhujainkokouksessa jaetaan nykykäytännön mukaan lyhyitä puheenvuoroja, joissa mahdollisimman moni pääsee päästämään paineensa ulos ja saa ”kokea tulleensa kuulluksi”, mutta ei niillä senkummempaa vaikutusta ole ”kristillisyyden linjaan”. Ihan oikeasti siitä ei siis edes keskustella.
Jos weli Viljo jättää kesällä puheenjohtajan paikan, on weli Matti ensisijainen ehdokas ja tiukka alustus joulun puhujainkokouksessa on ilman muuta meriitti. Weli Matti on retoristisestikin lahjakas ja kyllä vaistoaa, mistä narusta on vedettävä.Hän taisi olla ehdokasjäsen johtokuntaan 2004 pitäessään suviseurojen puhujainkokoukseen alustuksen, jossa kategorisesti tuomittiin myös videot, – vaikka alustusta katsottiin viereisessä salissa videoyhteyden varassa… 🙂
Pentti kiinnitti huomioita tautologiseen kehäpäätelmään, vaikkapa sellaiseen, että vain Pyhä Henki voi avata Raamatusta täydellisen oikean opin, ja koska vain meillä on täydellinen oikea oppi niin meillä on Pyhä Henki… eli olemme oikeassa, koska olemme oikeassa. Ja kuten on jo huomautettu, se täydellisen opin vaatimus on tietenkin pelastusopillinen umpikuja ja harakiri. Nimittäin hedelmät osoittavat kyllä, ettei Lutherin oppi ollut täydellinen – vai mihin viittaavat verta tihkuvat agitaatiot juutalaisia, talonpoikia ja uudestikastajia vastaan, entä noitaroviot 1600-luvulla ja täydellistä oppia viilaava ”puhdasoppinen” usko peruukissa Lars Levin sanoin. Eikä se Lars Levin ja Juhani Raattamaankaan oppi ollut aivan täydellinen edes nykyisestä vl-kristillisestä näkykulmasta, oli viranpyhitystä ja sanankin… niin ja jos sitten vielä laskemme mukaan nämä hoitokokouskrassaukset uhreineen.
Katolinen kirkko oli harhoineen ja paaviensa väärinkäytöksineen ansainnut uskonpuhistuskritiikin, mutta on suurta hassutusta, epäloogista ja epähistoriallista ajatella, ettei katolisessa kirkossa ollut elävää evankeliumia ja sydämen kristillisyyttä ennen ja jälkeen reformaation. Kuten Penttikin viittaa, weli Martin rippi-isä augustinolaisluostareiden yleisvikaari Johan von Staupitz siirtyi vielä 1522 Itävaltaan Salzburgiin Pyhän Pietarin bebediktiiniläisluostarin apotiksi, missä virassa kuoli ja tuli katolisin menoin siunatuksi haudan lepoon 1524. – Näyttääkin siltä, että tänä reformaation juhlavuonna 2017, reformaatiota kaipaa aivan erityisesti luterilainen kirkko ja luterilaiset herätysliikkeet, jotka täysin kakistelematta sujuvasti nielevät jo sellaisia kameleita kuin syntymättömien lasten murhat ja homoavioliitot.
TykkääTykkää
Kiitos kommentista, Markku. Tuo mitä kerroit weli Viljon mahdollisesta väistymisestä/syrjäyttämisestä, oli kyllä murheellista kuultavaa. Minusta hänen lausuntonsa ovat aina olleet rehellisiä, nöyrästä sydämen uskosta tulevia, ilman taktista laskelmointia tai manipuloivaa kaksoisviestintää. Mutta eihän totuuden puhujalla ole yösijaa.
Matti Taskilan nimi tuli tietoisuuteeni pedofiliakohun yhteydessä. SRK:n lehdistötiedotustilaisuudessa 7.4.2011 Taskila lausui nuo legendaariset sanansa: ”Aluksi haluan todeta, että kaikki se, mistä meitä on syytetty, on totta.” Tässäpä ihailtavan rehellinen mies, ajattelin silloin.
Markun kommentti sai nyt minut hiukan toisiin ajatuksiin. Tuo rohkea ja aseistariisuva ulostulo pedofilia-asiassakin alkaa näyttää taitavalta taktiselta siirrolta, jossa välttämättömyydestä on tehty hyve. Myös epäluuloni Taskilan puhujainkokousalustuksen suhteen vahvistuivat. Se on tosiaan retoristisesti lahjakas ja samalla teologisesti liukas kuin saippuapala, josta ei pitävää otetta saa. Jokainen näkee siinä mitä haluaa ja viisaskin voi mennä vipuun – mutta juuri tämä lienee ollut sen tarkoituskin. Alustuksen ”kremnologista” analysointia lienee siis turha jatkaa. Pelkään, että weli Matin johdolla selkokielen käyttäminen voi valitettavasti siirtyä määräämättömään tulevaisuuteen. Toivottavasti olen väärässä.
Ja onnea huomiselle nimipäivällesi, Markku. Tänään on muuten minun nimipäiväni. 🙂
TykkääTykkää
No kah, kiitos Pertti – ja myöhästyneet onnittelut Engelbert 🙂
TykkääTykkää
Kappas vaan! Olen aina luullut, että Pertti on vain muunnos Albertista – ja kyllähän Einstein olisikin etunimikaimana riittänyt. Mutta nyt huomaan Wikipediasta, että nimi perustuu useiden germaanisten miesten etunimien loppuun -bert (näitä nimiä ovat ainakin Albert, Dagobert, Engelbert, Herbert, Hubert ja Robert).
Edelleen Wikipedia selittää Engelbertin tarkoittavan joko ”Ingo-jumalan avulla loistavaa” tai ”anglien heimossa kuuluisaa” ja että myöhemmin nimen on selitetty merkitsevän myös ”loistava kuin enkeli.” Mihinkähän näistä mahdoit viitata? 🙂 Se Engelbertin nimipäiväkin on tosiaan lähellä, suomenruotsalaisen kalenterin mukaan 27. 4.
Markku taas on muunnos latinalaisperäisestä Marcus-nimestä, joka tulee muinaisesta roomalaisten Mars-jumalasta (Wikipedia). Olet siis ihan evankelistan kaima. Eipä taida ”loistava kuin enkeli” tälle pärjätä (pitäisi ottaa tuo kuin-sana pois). Tiesitkö muuten, että on olemassa Markku-nimisten ihmisten etunimiyhdistys ”Suomalainen Markku-liitto”?
TykkääTykkää
Kiitos tiedoista 🙂 – Vai ”loistava kuin enkelin” päivä on 27.4. Se on kansallinen veteraanipäivä ja alunperin Lapin sodan ja koko sotaperiodin päättymisen päivä – itselleni se on merkkipäivä myös siksi, kun Taivaanisä armossaan lähetti enkelinsä pelastamaan varmalta hukkumiselta allekirjoittaneen ja useammman lapseni vajaat kymmenen vuotta sitten. Olin avannossa kolme varttia ja ruuminlämpöni oli jo alle 32C.
Kun huusin Herraa hädässäni,
hän kuuli, riensi auttamaan.
Tien aukaisi hän edelläni,
johdatti paikkaan avaraan.
Nyt kiittäkää! On Herra hyvä,
on armoliitto ikuinen.
Nyt veisatkaa! On Herra hyvä,
on armoliitto ikuinen.
(VK 199)
Annoin kuudelle ”sattumalta” tuntuneelle tapahtumalle – senjälkeen kun olin tuntia ennen putoamistani tehnyt päätöksen, että käyn vielä yhden kerran tälle keväälle hiihtämässä jäällä – todennäköisyyksiä mututuntumalla ja kaikki nuo ”sattumat” olivat sellaisia, joista minkä tahansa puuttuminen olisi yksin johtanut siihen pahempaan lopputulemaan. Yksi niistä oli, että minuuttia ennen putomistani lapset pysähtyivät kannoiltani katsomaan toisella suunnalla olevaa kuollutta lintua jäällä. – Sen linnun oli täytynyt kuolla, että me pelastuimme.
Lukion lyhyen matematiikan todennäköisyyskurssin – tunnustettakoon, että vaatimattomilla laskutaidoillani – sain pelastumisen todennäköisyydeksi 0,00375%. Jumala voi tehdä mahdottomastakin mahdollisen!!! Kannattaa huutaa Häntä avuksi vaikka tilanne olisi kuinka epätoivoinen!
Mutta on paljon niitä asioita, joihin saamme odottaa rukousvastausta – tai voimme jäädä kuin kokonaan ilmankin… Mutta saamme jäädä kuitenkin, tuntui miltä tuntui, Dietrich Bonhoefferin tapaan luottamaan Jumalan armoon ja huolenpitoon: ”Hyvyyden voiman uskollinen suoja, piirittää meitä, kuinka käyneekin…”
TykkääTykkää
Olipa koskettava kertomus, Markku. Veteraanien lisäksi voimmekin huomenna muistella näitä ”loistavia enkeleitä”, jotka todennäköisyyksiä uhmaten puolestamme taistelevat. Voimme tosiaan luottaa Jumalan armoon ja huolenpitoon kävi miten kävi.
Aina se ”miten kävi” ei vastaa ymmärrystämme Jumalan oikeudenmukaisuudesta. Oma ajatukseni on kuitenkin, että Jumalan perusolemus on juuri oikeudenmukaisuus. Lasken myös rakkauden ja armon sisältyvän tähän (oikeudenmukaisuus ei siis tässä ole lakia tai mitään juridiikkaa).
Jumalaa emme voi huijata. Hän näkee kaiken, hän tuntee salaisimmatkin ajatuksemme ja rukouksemme. Juuri tähän armon sisältävään oikeudenmukaisuuteen voimme rauhallisesti turvautua. Lopullinen tuomio on jokaisen kohdalla oikea. Tässä mielessä voin yhtyä Leonard Cohenin laulun säkeeseen ”Hineni, hineni – I’m ready, my Lord”. https://www.youtube.com/watch?v=v0nmHymgM7Y
TykkääTykkää
Palaampa vielä tähän jo sammuneeseen blogikeskusteluun. Ensin kommentoin lähinnä itseäni: olisiko alustusten ja seurapuheidenkin ritualisoituminen kristillisyydessämme vastareaktio 1970-luvun väliin överiksi menneeseen ”pragmaattisuuteen” – muistan jonkun nuorisopäivän, jonka keskustelusta haukkasi suuren osan sellainen merkittävä kysymys, onko viheltäminen syntiä…:)
Mutta onhan ritualisoituminen ihan yleinen uskontoihin – myös kristillisiin kirkkoihin – liittyvä ilmiö. Tästä esimerkkinä suurten kirkkokuntien jumalanpalvelusmenot – ja on sillä tietysti omat positiiviset ja negatiiviset seurauksensa uskonnolliseen spiritualiteettiin… Radiossakin viime vuonna luettu kulttuurihistorioitsija Huizingan teos ”Keskiajan syksy” antoi kuvan siitä, mihin tämä saattoi pahimmillaan johtaa, kun muodoista tuli tärkeämpi kuin sisältö.
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Kaikella on määräaikansa – tämän blogin toistaiseksi viimeinen kirjoitus – Hulluinhuonelainen