Islam, rauhan uskonto?

Suomi ei ole entisensä 18.8.2017 jälkeen. Näyttää siltä, että poliittisen islamin motivoima väkivalta on valitettavasti saapunut myös rauhalliseksi lintukodoksi miellettyyn kotimaahamme. Jihadistinen väkivalta on herättänyt voimakasta julkista keskustelua ympäri maailmaa. Yleistäen voi sanoa, että keskustelussa on vastakkain kaksi kantaa: Ensimmäisen mukaan islam on olemukseltaan väkivaltainen uskonto. Se käy sotaa läntistä sivilisaatiota vastaan, ja sitä on …

Jatka artikkeliin Islam, rauhan uskonto?

Vanhoillislestadiolaisuus ja "hengellinen väkivalta"?

Joona Korteniemi Uskontojen Uhrien Tuki ry (UUT) järjesti Oulun pääkirjaston Pakkala-salissa 2.4.2015 seminaarin otsikolla ”Vanhoillislestadiolaisuus murroksessa”. UUT:n toiminnanjohtaja Joni Valkila pyysi minua pitämään siinä puheenvuoron vanhoillislestadiolaisuuden sisäpuolisesta näkökulmasta. Myös SRK:ta oli pyydetty lähettämään tilaisuuteen edustajansa, mutta he kieltäytyivät kohteliaasti. Suostuin pyyntöön. Koin tilaisuuden ilmapiirin asialliseksi, jopa lämpimäksi. Käsiteltävät kysymykset olivat vaikeita ja tunteita herättäviä ja …

Jatka artikkeliin Vanhoillislestadiolaisuus ja "hengellinen väkivalta"?